Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 128-147 of 652
  • Mattsson, Joonas (Helsingin yliopisto, 2014)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee suomalaisen kielitieteen kehitystä 2000-luvulla kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen näkökulma keskittyy kielitieteen instituutioihin, eli siihen, millaisia muutoksia on kohdistunut oppiaineisiin, laitoksiin, tiedekuntiin ja yliopistoihin tarkasteluaikana. Erityisesti uuden yliopistolain jälkeiset tapahtumat korostuvat. Kielitieteen instituutioita tutkitaan Jaakko Kaukon kehittämän neljän dynamiikan mallin kautta ja tätä teoreettista mallia peilataan Suomen Akatemian Tieteen tila ja taso -raportteihin, jotka on julkaistu 2000-luvulla. Kaukon neljä dynamiikkaa ovat hallintopolitiikan kitka, aluepolitiikan lukko, kansainvälisten vaikutteiden konsensuaalinen suodatus ja tutkimuspolitiikan uudistus: innovaatiopolitiikan vahvistuminen. Tutkielmani toinen näkökulma keskittyy suomalaisen kielitieteen sisältöihin. Aineistonani on käytetty viiden suomalaisen, vertaisarvioidun, aikakausjulkaisun artikkelien asiasanoja, joista on piirretty verkostokuvaajat ja analysoitu näiden julkaisujen tieteellisen sisällön profiloitumista tätä kautta. Julkaisuista SKY Journal of Linguisticsin, Neuphilologische Mitteilungenin ja Virittäjän aineistot kattavat koko tarkasteltavan ajan, kun taas Puhe ja Kielen ja Sananjalan aineistot ovat pienempiä. Neljästä dynamiikasta aineistossa selvimmin nousivat esiin kansainvälisten vaikutteiden suodattaminen ja innovaatiopolitiikan vahvistuminen, joista jälkimmäinen erityisesti monitieteisyyden kautta ja edellinen kielitieteiden luontaisen kansainvälisyyden kautta. Tavat, jolla monitieteisyydestä ja sen edellytyksien parantamisesta puhutaan, ovat tarkasteluajan aikana muuttuneet: Siinä missä vuosituhannen vaihteessa Suomen Akatemia kaipasi nimenomaan hallinnollisia rakenteita tukemaan uusia monitieteisiä oppiaineita, nousee tarkasteluajan loppuvaiheessa esiin enemmänkin yhteistyö monitieteisyyden rakentajana. On tapahtunut jonkinasteinen diskursiivinen muutos rakenteista toimintaan. Vaikka raportti toisensa jälkeen huomioi kansainvälisyyden ja monitieteisyyden lisääntyneen viime aikoina , pidetään lisääntynyttäkin tasoa riittämättömänä ja erityisesti kansainvälisyyden edistäminen nostetaan aineistossa toistuvasti tavoitteeksi. Tältä pohjalta voitaneen sanoa, että paineet kansainvälistymiseen ovat kasvaneet 2000-luvulla. Tiedejournaalien verkostoissa korostuvat pitkälti samanlaiset tutkimusalat kuin mitä Tieteen tila ja taso -raporteissa on pidetty nousevina tai vahvoina suuntauksina. Lasten puheen- ja kielenomaksumisen ongelmien tutkimusta esitellään useissa journaaleissa ja sen ympärille muodostuu useita asiasanaklustereita. Suomen kielen tutkimus samoin voi hyvin aineiston julkaisuissa. Raporteissa on kuitenkin nostettu esille sosiolingvistiikka, käännöstiede ja suomi toisena kielenä -tematiikka nousevina tutkimusaloina, mutta nämä kolme eivät juuri nouse esiin käytetystä aineistosta. Tämä varmasti osaltaan johtuu siitä, että osasta julkaisuista ei ole käytettävissä kuin lyhyen ajanjakson artikkelien asiasanat, mikä myös vaikuttaa tulosten yleistämiseen laajemmassa kontekstissa. Keskeinen ero Suomen Akatemian raporttien ja asiasanojen verkostojen välillä on, että Akatemia nostaa aineistossa toistuvasti esiin kielitietelijöiden yhteiskunnallisen orientaation, joka ei kuitenkaan nouse merkittäväksi teemaksi asiasanojen verkostoissa. Suomalaiset kielitieteilijät siis tämän tutkimuksen perusteella osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun, esimerkiksi kielipolitiikasta tai kielikoulutuspolitiikasta, oman tieteenalansa tieteellisten julkaisujen ulkopuolella.
  • Wulff, Suvi-Maaria (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan isännöitsijän asiantuntijuuden rakentumista yhtiökokouksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, 1) miten isännöitsijän käyttämät tilanteittain vaihtelevat kielimuodot (rekisterit) ilmaisevat isännöitsijän asiantuntijuutta ja jäsentävät meneillään olevaa kokousta ja miten 2) tunnepitoiset eli affektiset tilanteet sekä 3) isännöitsijän ja puheenjohtajan ja toisaalta isännöitsijän ja osakkaiden tiimiytyminen rakentavat, uhkaavat ja tukevat asiantuntijuutta. Aineistona on marraskuussa 2011 videonauhoitettu noin tunnin mittainen yhtiökokous. Metodisena pohjana työssä on keskustelunanalyysi. Sen avulla on mahdollista hahmottaa institutionaalisen keskustelutilanteen, kuten yhtiökokouksen, erityistä vuorovaikutusjärjestystä. Työssä osoitetaan, että isännöitsijällä on useita kielellisiä keinoja ilmentää asiantuntijuuttaan (esim. asiantuntijatermien käyttö, muodollinen ja epämuodollinen puhuttelutapa, avoimet tietämättömyyden ilmaukset, pahoittelun välttäminen sekä tiimiytyminen) Muodollisen ja epämuodollisen rekisterin vaihteluiden avulla isännöitsijä jäsentää meneillään olevan yhtiökokouksen vuorovaikutusta kokonaisuutena. Tämä rakentaa asiantuntijuutta. Affektisissa tilanteissa asiantuntijuus voi joko heiketä tai säilyä riippuen siitä, miten isännöitsijä reagoi tilanteisiin. Asiantuntijuus heikkenee, kun isännöitsijä ei vastaa osakkaalle, pyydä tätä lopettamaan yhtiökokousta viivyttävää topiikkia tai myönnä, ettei tiedä vastausta tämän kysymykseen. Asiantuntijuus puolestaan säilyy, kun isännöitsijä esimerkiksi myöntää avoimesti tietämättömyytensä osakkaan kysymykseen, mutta ei pahoittele sitä, vaan kertoo osakkaalle, miten tämän on mahdollista saada asiasta tietoa. Myös tiimipuhe, asiantuntijatäydennykset ja puheenjohtajan tukena toimiminen rakentavat isännöitsijän asiantuntijuutta. Konfliktitilanteissa puheenjohtaja ja osakkaat voivat niin ikään tukea isännöitsijää. Se, että isännöitsijä tarvitsee konfliktitilanteissa tukea, osoittaa kuitenkin, että isännöitsijät tarvitsisivat koulutusta vaikeiden asiakastilanteiden käsittelemisessä. Tutkielma on ensimmäinen suomalaisesta yhtiökokousjärjestelmästä tehty kielitieteellinen tutkimus. Sen tarkoituksena on tarjota konkreettisia työkaluja isännöitsijöiden ammattitaidon kehittämiseksi. Suomen Isännöintiliitto ry on rahoittanut tutkielmaa.
  • Masso, Iivi (Helsingin yliopisto, 1997)
  • Karhumäki, Matti (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tämä pro gradu -tutkielma on tehty osana Svenska i toppen -projektia, joka alkoi syksyllä 2008 Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksella. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat lukiolaisten näkökulmasta hyvien tulosten saavuttamiseen ruotsin ylioppilaskirjoituksissa kolmessa suomenkielisessä lukiossa, jotka sijaitsevat Turun, Tampereen ja Joensuun seuduilla. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten maantieteelliset tekijät vaikuttavat opiskelijoiden ruotsin kielen osaamiseen sekä mitä eroja on keskipitkän ja pitkän ruotsin oppimäärän opiskelijoiden asenteissa kieltä kohtaan. Tutkielman aineistona on kolme ryhmähaastattelua, joihin on osallistunut 14 lukiolaista, 11 tyttöä ja 3 poikaa. Haastattelut on tehty joulukuussa 2008 sekä tammi- ja maaliskuussa 2009. Haastatteluissa on käytetty strukturoitua kyselylomaketta, jossa kysytään opiskelijoiden näkemyksiä ruotsin opiskelusta. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen tutkimusote, jossa on piirteitä kolmesta eri menetelmästä: tapaustutkimuksesta, etnografisesta tutkimuksesta sekä temaattisesta analyysistä. Tärkeimpänä teoriataustana on ruotsi toisena kielenä -tutkimus, oppiminen sosiokonstruktivistisena ilmiönä sekä motivaatiotutkimus. Tarkastelen kielenoppijaa luokkahuoneessa sosiaalisena osallistujana omassa oppimisprosessissaan. Oppiminen nähdään kokonaisuutena, johon kuuluu eri osa-alueita, esimerkiksi koulujen käytännöt, yhteisön vaikutus oppimiseen sekä opiskelijan identiteetin muokkautuminen kouluyhteisössä. Motivaatiota tarkastelen kielenoppimisen näkökulmasta, ja se koostuu erilaisista dynaamisista vaiheista, esimerkiksi tavoitteiden asettamisesta oppimisprosessin alussa, valintojen tekemisestä sekä motivaation ylläpitämisestä oppimisprosessin kuluessa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suurin yksittäinen syy menestykseen opiskelijoiden näkökulmasta on opettaja, joka omalla toiminnallaan voi merkittävästi parantaa opiskelijoiden oppimisedellytyksiä. Työhön panostaminen, opiskelijoiden yksilöllinen kohtaaminen myös luokkahuoneen ulkopuolella ja esimerkiksi omien oppimateriaalien valmistaminen ovat opettajaan liittyviä tekijöitä, jotka voivat nostaa opiskelijoiden motivaatiota huomattavasti. Myös lukion maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta. Paikkakunnilla, joilla ruotsin kieltä käytetään vähän, korostuu opettajan rooli kielellisen oppimisympäristön luomisessa. Keskipitkän ja pitkän ruotsin opiskelijoiden välillä ei tutkimuksessa ilmene eroja asenteissa kieltä kohtaan.
  • von Boguslawski, Julia (Helsingin yliopisto, 2014)
    Finntron är en nutida hednisk tro som de finntroende själv beskriver som en modern tro vars rötter sträcker sig långt tillbaka i den finska forntiden. Liksom annan nyhednisk tro, är finntron en säregen kombination av nytt och gammalt, varför jag valt att granska den ur ett historiebruksperspektiv. Den övergripande forskningsfrågan är hur historien används för att skapa en meningsfull tro och gemenskap för i dag. Avsikten är att behandla historiebruket inom finntron på ett generellt plan och för att göra detta närmar jag mig frågan tematiskt, genom att analysera tre olika aspekter av finntron: natursynen, människosynen och livsstilen. I kapitlen om natur- och människosyn analyseras de mer teoretiska och andliga sidorna, som utgör grunden för världsbilden, och i kapitlet om livsstil diskuteras den praktiska sidan om hur finntron levs ut och i vilken mån olika aktörer formar den. Internet har haft en stor betydelse för den finska nyhedendomen och också finntron har fötts och delvis utvecklats på webben. Av denna orsak är också det använda materialet internetbaserat. Finntron undersöks via två kanaler: föreningen Taivaannaula ry:s hemsidor, som representerar föreningens bild av finntron, och internetforumet Hiitola, som används för att också kunna studera den individuella variation som finns ”på fältet”. Som teoretisk referensram används Peter Aronssons tankar om historiebruk och Jan Assmans teori om minneskultur. Dessutom kopplas finntron till den aktuella diskussionen om vad som är religionens roll i dagens samhälle. Historiebruket inom finntrons natursyn diskuteras i förhållande till en civilisationskritisk strävan efter att hitta ett fungerande alternativ till dagens kultur, som anses ohållbar både med tanke på härskande materialistiska värderingar och naturförstörelsen som den teknologiska utvecklingen fört med sig. Även om de finntroende gärna talar om sin tro som forntro, kommer jag fram till att det i akademisk mening framför allt är agrarkulturens folktro som finntron grundar sig på. I kapitlet som behandlar människosynen analyseras de finntroendes sätt att förhålla sig till människan som traditionsbärare. Också traditionens roll för behovet av autenticitet och legitimering för en ny religiös rörelse diskuteras. Även när det gäller människosynen är det framför allt folktron som är förebilden för finntron. Ett drag som framkommer är att finntroende ser folk, kultur, språk och geografiskt område som en odelbar helhet, vilket kan beskrivas som en kulturell form av nationalism, som strävar efter att bevara den egna kulturen från att undanträngas av främmande kultur. Som minneskultur konstateras finntron vara en skriftlig kultur. Även om de finntroende ofta beskriver sin tro som fortsättning på en muntlig tradition är det i praktiken bara spillror av äldre tro som lever kvar i dag och finntron studeras i huvudsak via skriftliga källor som hittas över internet, i böcker och i arkiv. I samband med att det börjat uppstå olika grupperingar inom finntron, har det börjat förekomma intern diskussion om hur tradition ska tolkas inom tron. För närvarande finns det två olika grupper som aspirerar till att representera, om inte alla, så åtminstone en större grupp finntroende. Föreningen Taivaannaula ry som grundades 2007 och Karhun kansa som i december 2013 registrerades som ett finntroende religiöst samfund. Utöver dem finns ett okänt antal finntroende som utvecklar sina egna tolkningar av finntron. Finntron skapas i skärningspunkten mellan föreningen, samfundet och alla individuella tolkningar. Med så många aktiva skapare bygger den på en mångfald inspirationskällor. Schematisk kan man säga att det är två olika kulturella fält som kombineras: den nationella och den nyhedniska historiekulturen. I relation till religionens förändrade roll i det postmoderna samhället, presenteras finntron i och med sin antidogmatiska och individualistiska karaktär som ett exempel på hur människor i dag söker och skapar andlig mening i sitt liv.
  • Sahlan, Anna (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielmani käsittelee kaunokirjallisuuden suomentamisessa ilmeneviä sanastollisia käännösongelmia. Lähestymistapa on empiirinen. Tarkoitukseni on havainnoida ja pohtia, millaisia vaikeuksia kaunokirjallisuuden kääntäjä tapaa matkallaan kohti sujuvaa kerrontaa, sekä kuvailla ongelmien ratkaisuprosesseja. Tutkimusmateriaalina sovellan Dar ja Doncovan romaanin Prognoz gadostej na zavtra (2002) neljää ensimmäistä lukua ja niistä valmistamaani suomennosta Huomenna luvassa ikävyyksiä. Käsittelen teoksen suomentamista keskittyen sanaston, idiomaattisten ilmausten ja sanaleikkien aiheuttamiin käännösongelmiin. Menetelmänä on esitellä käännösprosessissa ilmenneitä ongelmakohtia sekä niihin kehiteltyjä ratkaisuja. Teoreettinen viitekehys, johon käännösratkaisuni perustuvat, koostuu pääasiassa Reissin ja Vermeerin skoposteoriasta sekä Nordin siihen tekemistä lisäyksistä. Käännösstrategian valinnassa olen käyttänyt apuvälineenä myös kirjallisuudentutkimuksen odotushorisontti-käsitettä. Työn aikana havaitsin, että kääntäjän työssään kohtaamat ongelmat ovat erittäin vaihtelevia ja niihin kehitettävät ratkaisut vaativat taitoa ja monipuolisuutta. Hyvin pohdittu ja huolellisesti valmisteltu käännösstrategia auttaa kääntäjää ratkaisujen teossa. Kulttuurisidonnaiset käännösongelmat vaativat kääntäjältä laajaa tietopohjaa lähtökulttuurista sekä hyviä tiedonhakutaitoja, ratkaisujen on oltava luovia ja kekseliäitä, sillä valmiita ratkaisuja ei ole olemassa. Ratkaisujen kehittelyssä on otettava huomioon, että ilmaus on adekvaattinen lause- ja virkeyhteyden lisäksi myös koko tekstin rakenteessa. Doncovan tuotanto oli kiinnostava tutkimuskohde kirjojen elävän kielenkäytön ja arjen kuvauksen takia. Jatkossa tutkimusta voisi keskittää tarkemmin johonkin tässä työssä tutkituista aloista tai tutkia esimerkiksi puhekielen konventioeroja. Doncovan tuotanto voisi tarjota kiinnostavaa tutkimusmateriaalia myös muiden alojen, esimerkiksi yhteiskuntatieteen, tutkijoille.
  • Harjumäki, Jouni (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielman kohteena on historioitsija Fatḥ ibn ʿAlī al-Bundārīn 1200-luvun alussa tekemä arabiankielinen proosakäännös Abū al-Qāsim Firdawsīn persiankielisestä runoelmasta, Šāhnāmasta. Tavoitteena on kuvata al-Bundārīn käännöstä tarkastelemalla hänen tekemiään käännösratkaisuja ja tätä kautta selvittää, millaisia tavoitteita hänellä käännökselleen oli. Teoreettista taustaa tutkimukselle antaa käännöstiede, ja analyysissä hyödynnetään sen piirissä kehitettyä terminologiaa. Eepoksen tekstihistorian vuoksi myös tekstikriittisiä seikkoja otetaan huomioon. Tutkielman aineistoksi on rajattu laajasta eepoksesta sen ensimmäinen neljännes. Kääntäjän ratkaisuja tutkitaan kahdella tasolla. Aluksi tarkastellaan laajempien yksiköiden, kokonaisten episodien, käännöstapoja käyttäen aineistona viittä tekstikatkelmaa eepoksen juonen kannalta merkittävistä kohtauksista. Tässä yhteydessä kiinnitetään myös huomiota kääntäjän tekemiin lisäyksiin ja poistoihin. Analyysin toisessa osassa tutkitaan kääntäjän lähestymistapoja tiettyjen sanojen kääntämiseen. Tässä osassa tutkittavaksi on valittu eepoksessa kirjeiden laatimista ja lähettämistä kuvaavissa kohtauksissa usein esiintyvät sanat. Lopuksi tarkastellaan al-Bundārīn käännöstapoja eepoksessa esiintyvien arabialaisten lainasanojen kohdalla. Tutkimuksessa havaitaan, ettei al-Bundārī seuraa lähtötekstiään kovinkaan orjallisesti, vaan hän poistaa ja lisää materiaalia, erityisesti henkilöitä ja tapahtumia kuvailevaa ainesta, hyvinkin vapaasti. Myös sanaston tasolla havaitaan vastakkaisia taipumuksia: joissakin tapauksissa kääntäjä vähentää lähtötekstissä esiintynyttä leksikaalista vaihtelua, toisissa puolestaan lisää sitä. Tutkimuksen havaintojen perusteella al-Bundārīlla on ollut kaksi periaatetta käännökselleen. Ensisijaisesti hänen tavoitteenaan on ollut luoda hyvä kirja, jonka ei ole tarvinnut seurata lähtötekstiä suinkaan kaikissa yksityiskohdissa. Tähän pyrkiessään hän on myös kotoistanut kääntämäänsä tekstiä kohdeyleisölle ymmärrettävämmäksi. Tämä havaitaan esimerkiksi persialaiseen kulttuuriin liittyvien sanojen ohittamisesta ja tapahtumien taustoja selittävistä lisäyksistä.
  • Miettinen, Timo (Helsingin yliopisto, 2007)
    Käsilläolevan tutkielman kohteena on Martin Heideggerin (1889–1976) tulkintatyö, jonka hän varhaisessa ajattelussaan (1919–1927) kohdisti kreikkalaisen filosofian keskeiseen käsitteeseen logos: ”järki”, ”puhekyky”. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Heidegger tulkitsi tätä käsitettä ja mikä merkitys Heideggerin tulkintatyöllä oli hänen pääteoksensa Sein und Zeit (1927, suom. Oleminen ja aika) kannalta. Työn keskeinen näkemys on, että Heideggerin ajattelu on nähtävä kreikkalaisen järjellisyyskäsityksen kriittisenä arviointina ja uudelleentulkintana. Heideggerin filosofia pohjautui vahvasti näkemykselle, jonka mukaan ajattelumme on hyvin perustavassa mielessä kiinni perinteessä ja sen välittämissä käsityksissä ja tulkinnoissa. Heideggerin mukaan filosofinen tutkimus ei voi koskaan täysin ennakkoluulotonta ja tämän vuoksi kaiken ajattelun on päästävä selville oman tilanteensa historiallisuudesta ja satunnaisuudesta; tieteellinen filosofia ei voi valita systemaattisen ja historiallisen lähestymistavan välillä, vaan sen on oltava olemuksellisesti molempia. Vuosina 1919–1929 Heideggerin historiallisen tulkintatyön ensisijaisena kohteena oli kreikkalainen filosofia, erityisesti Aristoteleen ajattelu. Heideggerin mukaan Aristoteles ei ollut ensimmäinen filosofista ajattelua harjoittanut henkilö, mutta Heidegger näki Aristoteleen tuotannon tiivistävän yhteen länsimaisen ajattelun keskeisimmät ennakkokäsitykset. Tutkielmassa seurataan Heideggerin pyrkimystä tulkita inhimillisen järjellisyyden ilmiötä, jonka juuret Heidegger paikansi Aristoteleen ihmismääritelmään zōon logon ekhon (”järjellinen eläin”). Aristotelesta seurannut skolastinen filosofia omaksui tämän määritelmän muodossa animal rationale, mutta Heidegger painotti, että tällä käännöksellä oli taipumus sivuuttaa se perusta, joka oli vielä ominainen kreikkalaiselle järjen käsitteelle. Sillä Aristoteleelle ja kreikkalaiselle ajattelulle logos ei merkinnyt ainoastaan haluihin ja tunteisiin rinnastuvaa mielen sisäistä kykyä vaan ennen kaikkea yhteisöllisesti jaettua tulkintaa ympäröivästä todellisuudesta. Tämä tulkinta ilmenee jokapäiväisesti keskustelun ja kommunikaation yhteydessä, mutta se on myös olennainen osa tapaamme jäsentää ympäröivää todellisuutta merkitykselliseksi. Heidegger kuitenkin argumentoi, että kreikkalainen ajattelu näki tämän kielellis-diskursiivisen käsittämisen alisteisena inhimillisen kokemuksen perustaville tavoille olla suhteessa todellisuuteen: puhtaalle aistihavainnolle (aisthēsis) sekä intuitiiviselle tajuamiselle (noein). Tutkielma koostuu neljästä luvusta sekä lyhyestä johdannosta. Ensimmäinen luku käsittelee Heideggerin filosofian kantavaa teemaa, kysymystä olemisen mielestä – sekä tämän kysymyksen perustaa kreikkalaisessa ajattelussa. Tämän jälkeen luodaan katsaus Heideggerin fenomenologiseen metodiin, sen ensisijaiseen kohdealueeseen inhimillisessä kokemuksessa sekä fenomenologisen tutkimuksen historialliseen ulottuvuuteen. Toisessa luvussa esitetään puolestaan Heideggerin tulkinta käsitteestä logos. Tulkinnan ymmärtämiseksi on välttämätöntä esittää tiivistetysti Heideggerin tulkinta kreikkalaisesta totuuden käsitteestä. Heideggerin mukaan kreikkalainen ajattelu ymmärsi totuuden monitasoisena ilmiönä, jonka perustavin käyttöyhteys on löydettävissä todellisuuden ilmiöstä. Kolmannessa luvussa pureudutaan niihin piirteisiin, joiden valossa Aristoteles Heideggerin mukaan tulkitsi kielen ja kokemuksen välistä suhdetta. Neljännessä luvussa esitetään, mitä edellä esitetyt oivallukset merkitsivät Heideggerin oman filosofisen projektin kannalta, erityisesti inhimillistä olemassaoloa (Dasein) selvittäneen fundamentaaliontologian kannalta.
  • Mänttäri-Buttler, Alina (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkielman aiheena on Helsingin taidegalleriat ja niiden muodostama galleriakenttä. Tutkielmassa tarkastellaan galleriakenttää, galleriakentän ja galleriatoiminnan muutoksia sekä gallerioiden asemia ja asemien muutoksia kentän sisällä vuosina 1983–2009. Tutkielman tavoitteena on toimia Helsingin galleriakentän ja sen lähihistorian perustutkimuksena ja galleriakentän sisäisten asemien rakentumisen analyysina. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia muutoksia Helsingin taidegalleriakentässä, sen toimijajoukossa ja gallerioiden toiminnassa on tapahtunut 1980-luvun alkupuolelta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun tultaessa? Mitkä ja millaiset galleriat ovat tutkittavan ajanjakson eri vaiheissa muodostaneet keskeisten gallerioiden joukon, mihin tämä asema on perustunut ja miten galleriakentän sisäiset asemat ovat muuttuneet? Galleriakenttää analysoidaan ja tarkastellaan yhdistäen taidehistoriallisen perustutkimuksen menetelmiä taiteensosiologiseen analyysiin. Tutkielman teoreettinen näkökulma perustuu sosiologi Pierre Bourdieun kenttää koskevaan teoriaan. Teorian rooli on toimia työkaluna tutkittavan kentän ja sen toimijoiden asemien havainnoinnissa ja analyysissa. Tutkielman empiirinen aineisto muodostuu tutkielman tekijän laatimien 28 galleristin ja muun galleriakentän toimijan haastattelujen muodostamasta haastatteluaineistosta. Haastatellut edustavat 22 galleriaa. Niiden muodostama joukko koostuu yksityisistä gallerioista, taiteilijaliittojen gallerioista ja vaihtoehtoisiksi tai taiteilijavetoisiksi määriteltävissä olevista tutkitulla ajanjaksolla eri tavoin keskeisinä pidetyistä gallerioista. Haastattelujen ohella tärkeänä aineistona toimii tutkittavan ajanjakson lehtikirjoittelu. Sen osalta lähteenä on käytetty Helsingin galleriakenttää ja gallerioita koskevaa lehtikirjoittelua, joka on tallennettu Kuvataiteen keskusarkiston leikearkistoon. Lisäksi lähteinä ovat Taide-lehden vuosikerrat tutkittavalta ajalta. Galleriakentän lähihistorian tarkastelun pohjaksi tutkielmassa analysoidaan gallerioiden roolia kuvataiteen kentän portinvartijoina, galleriakentän toimijoiden näkemyksiä keskeisen gallerian aseman rakentumisesta ja gallerioita koskevia luokituksia ja ryhmityksiä. Tutkielman ytimen muodostaa luku, jossa käydään kronologisesti läpi galleriakentän muutoksia ja keskeisiä toimijoita tutkielmassa tarkastellulla ajanjaksolla. Lopuksi syvennetään kentän kronologisen kuvauksen pohjalta galleriakentän muutosten analyysia Bourdieun teorian ja käsitteiden avulla. Tutkielman yhtenä tuloksena on tutkittavan kentän ajanjakson hahmottuminen seuraaviksi jaksoiksi: vuodet 1983–1990, vuodet 1990–1997, vuodet 1997–2002 ja vuodesta 2002 alkanut kentän nykytilanteeseen sidostuva jakso. Jaksot hahmottuvat tarkastellun kentän, galleriatoiminnan ja kentällä kulloinkin keskeisten toimijoiden joukon muutosten pohjalta. Jaksojen liitoskohdat ovat muutosten tihentymiä kentän keskeisten toimijoiden joukossa. Jaksot liittyvät osittain myös yleisen taloustilanteen muutoksiin siltä osin kuin ne ovat vaikuttaneet galleriatoimintaan ja siihen, millainen galleriatoiminta ja mitkä toimijat kulloinkin ovat nousseet keskeisiksi. Tutkielman ydinluvussa tarkasteltava ja analysoitava kentän muutosten ja gallerioiden asemien kronologinen kuvaus muodostaa kokonaisuudessaan tutkielman tärkeimmät perustutkimukselliset tulokset. Tulosten loppupäätelminä tutkielmassa päädytään seuraavaan analyysiin. Galleriakentän muutokset sidostuvat kuvataiteen muutoksiin ja talouden nousu- ja laskukausiin, ne eivät kuitenkaan ole tämänkaltaisista ulkoisista tekijöistä johdettavissa. Gallerioiden asemien rakentuminen ja muutokset ovat kytköksissä kentän sisäisiin muutoksiin siten, että kentän toimijajoukon muutokset joko sidostuvat toisiinsa tai asettuvat samanaikaisiksi. Kentän asemien tila vaikuttaa siihen, millaisen aseman uusi galleria pyrkii ottamaan sekä millaisen aseman se saa kentällä ja mediassa. Kenttä näyttäytyy tilana, jossa toisen toimijan poistuminen kentältä luo aukkoja ja tilauksia toisten toimijoiden synnylle. Kentän asemien rakentuminen ja muutokset syntyvät toisaalta gallerioiden toiminnan ja niiden esittämän taiteen ja taiteilijoiden perusteella sekä toisaalta myös suhteessa gallerioiden jaotteluihin ja luokitteluihin. Kentän rakenteen muodostuessa kentän voimasuhteiden tilan kautta muodostuvat keskeisiksi koettujen gallerioiden joukon muutokset erityisen oleellisiksi sille, miten asemat kentällä ovat kulloinkin rakentuneet
  • Eloranta, Ville (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tässä pro gradu -työssä käsitellään Helsingin Sanomien kieltä suomalaisen nykyaikaisen kielenhuollon perspektiivistä. Olen ollut HS:n palveluksessa vuodesta 2003: ensin oikaisulukijana, nykyisin artikkelitoimittajana ja kielenhuoltajana. Aineistoani ovat toimitukselle laatimani kielipalautteet, joita ryhdyin tekemään vuoden 2008 syksyllä, kun aloitin kielenhuoltajan tehtävät. Palautteissa käydään läpi lehden kirjoituksia, osoitetaan virheitä tai tyylirikkoja ja kerrotaan oikea tai luontevampi muotoilu. Tutkielman aineisto käsittää vuoden 2012 kielipalautteet, joita on 28; niiden kokonaismitta on kolmisensataa A4-sivua. Työn alussa on tiivis katsaus Helsingin Sanomien kielenhuoltoperinteeseen ja nykyisiin menettelytapoihin. Tutkielman ydin ovat kuitenkin analyysiluvut, joita on kaksi. Ensimmäinen, laajempi luku käsittelee oikeinkirjoitusta ja kielioppia, jälkimmäinen taas tyylilajia. Oikeinkirjoitus- ja kielioppiluku jakautuu kolmeentoista teemaan: yhdyssanat, alkukirjain, taivutus, kongruenssi, numeroilmaukset, lyhenteet, välimerkit, pilkutus, viivat, vierassanat, suomalaisten sanojen oikeinkirjoitus, lause- ja virkerakenteet sekä tavutus. Tyyliluku taas käsittelee tyylilajiltaan sopimattomia sanoja, yleiskielisten sanojen ei-yleiskielistä käyttöä, turhan värittynyttä kuvallista käyttöä, uutistekstiin sopimattomia jaksoja ja muita sananvalinnan ongelmia. Tyyliluvun lopulla on vielä erillinen katsaus Kielitoimiston korjaussuosituksiin. Analyysilukujen lähestymistapa on erittäin aineistokeskeinen: esimerkkejä on lähes neljäsataa, ja monissa yksittäisissä esimerkeissä on useita saman ilmiön esiintymiä. Mukana on sekä hyvin yleisiä ilmiöitä että kuriositeetteja. Tärkeintä on, että ne tuntuvat kertovan jotain toimittajien tavasta hahmottaa normitettua yleiskieltä. Toimittajia pidetään yleisesti kielenkäytön ammattilaisina, ja varsinkin Helsingin Sanomat on monelle tärkeä roolimalli, jonka tekemät virheet herättävät useissa lukijoissa palautteen perusteella suurta ärtymystä. Kuten analyysiluvuista voi huomata, lehdessä esiintyvien virheiden kirjo on valtava eikä aina vältytä rikkomasta edes sellaisia sääntöjä, joiden hallinta tuntuu helposti itsestään selvältä. Varsinaisten virheiden lisäksi haparointia voi esiintyä tekstilajin edellyttämien sananvalintojen hallinnassa: asialliseen uutistyyliin saattaa päätyä esimerkiksi arkityylinen tai muuten oudosti värittynyt sana tai jakso. Analyysin taustalla vaikuttavat jatkuvasti tutkielman peruskysymykset, joita on kaksi: Millainen mahtaa olla ajatusprosessi, joka saa kielen ammattilaisen toimimaan suositusten vastaisesti? Olisiko joitain normeja syytä muuttaa, jos sujuvatkin kirjoittajat tekevät toistuvasti niiden vastaisia ratkaisuja? Tutkielma nojaa suosituksiin, joista vastaa maamme virallinen kielenhuolto eli Kotimaisten kielten keskuksen alaiset suomen kielen lautakunta ja Kielitoimisto. Valtaosa lähteistä on kielenhuoltokirjallisuutta: tärkeimpiä ovat kielenhuollon tiedotuslehti Kielikello sekä teokset Uusi kieliopas ja Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas. Lisäksi tyyliluku tukeutuu nykyaikaiseen genretutkimukseen, joka on alkanut saada viime vuosina entistä enemmän jalansijaa myös kielenhuollossa ja sen suosituksissa.
  • Viirilä, Päivi (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingille annettuja ympäristöesteettisiä merkityksiä ja käsityksiä muistitietoaineiston pohjalta. Miten kaupungin esteettisyys ilmenee sen asukkaille? Mitä ominaisuuksia pidetään kauniina ja mitä vähemmän miellyttävinä? Aineisto koostuu vuonna 2004 järjestetyn Helsinki Stadini -kirjoituskilpailun vastauksista. Tutkimusaineisto sisältää 51 vastaajan näkemyksiä Helsingin esteettisyydestä. Usein esteettisyys ilmenee kirjoituksissa adjektiivien, kuten kaunis tai ruma, sekä verbien, kuten rakastaa tai vihata, käytössä. Analysoin aineistoa nojaten ympäristöestetiikan teorioihin, joita ovat muun muassa moniaistisuus, kehystämättömyys ja asumiseen liittyvät huomiot. Lisäksi tutkimuksen viitekehyksenä toimii paikkatutkimuksen teoriat. Kokemukset ja muistot tekevät Helsingistä merkityksillä ladatun paikan. Siten ympäristön esteettinen tarkastelu on myös eräänlaista paikkasuhteen pohdintaa. Asukkaille esteettisesti tärkeitä ovat paikat, joihin kytkeytyy omakohtaisia kokemuksia eletystä elämästä. Lapsuudesta tutut maisemat ovat sulautuneet osaksi Helsingissä syntyneiden identiteettiä. Paikat toimivat muistin aktivoijina palauttaen mieleen asioita ja muistoja. Kaupunkiin muualta muuttaneet taas joutuvat sopeutumaan uuteen paikkakuntaan, uusiin traditioihin ja käytäntöihin. Paikkaan kiintyminen ja juurtuminen auttavat asukkaita näkemään kotikaupunkinsa olemuksen pintaa syvemmältä. Paikan todellinen kauneus ilmenee usein vasta tutustumisen ja perehtymisen kautta. Esteettisiä merkityksiä annetaan etenkin rakennetulle ympäristölle. Aihetta tarkastellaan varsinkin asumisen kannalta. Tunnetuista kaupunkikuvallisista kohteista Senaatintorin ympäristö ja Eteläsataman siluetti mereltä katsottuna saavat paljon mainintoja. Moni vastaaja kokee meren vahvasti esteettisenä. Se on kehollinen ja moniaistinen elementti, joka rauhoittaa keskellä kiireistä elämää. Lisäksi aineistosta nousee vahvasti esiin syntyperäisten helsinkiläisten nostalginen ja kaipaava suhtautuminen kotiseutuunsa. Puretut rakennukset edustavat monelle menetettyä maisemaa, jota ei saa takaisin. Kaupungin estetiikka näyttäytyy monien ulottuvuuksien kautta. Paikan kokemiseen vaikuttavat sen materiaaliset ominaisuudet sekä historialliset ja sosiaaliset ulottuvuudet. Lisäksi havainnoitsijan arvomaailmalla, kollektiivisilla käsityksillä, medialla ja muulla opitulla tiedolla on osansa kokemuksessa ja tavassa katsella kaupunkia. Asukkaan näkökulmasta kaupunki on arjen toimintaympäristö, jonka merkityksiä tulee tarkasteltua usein vasta arjesta poikkeavissa tilanteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi lomamatkat tai uudelle paikkakunnalle muutto, mutta myös tietoinen asian pohdinta, josta kirjoituskilpailuun osallistuminen on oivallinen esimerkki. Ihminen kaipaa tuttuutta sekä turvallisuuden ja hyvänolon tunnetta elämäänsä. Asumisen perspektiivistä estetiikka ja etiikka ovat hyvin lähellä toisiaan: kauniina nähty paikka mielletään usein myös hyväksi paikaksi elää. Likaisuus, melu ja saasteet vähentävät paikan kauneutta ja aiheuttavat siten negatiivista suhtautumista paikkaa kohtaan.
  • Leppävuori, Eija (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata sitoutuneiden astangajoogan harjoittajien harjoituskokemuksia. Astangajoogaharjoitus on esimodernit uskonnollis-filosofiset juuret omaava modernin joogan muoto. Tarkastelen modernia astangajoogaharjoitusta osana post-sekulaaria henkisyyden maisemaa. Post-sekulaarin käsitteellä viittaan klassisen sekularisaatioteesin murtumisen jälkeiseen tilanteeseen, jolloin traditionaalisen uskonnon tyhjentynyttä paikkaa täyttävät lukuisat vaihtoehtoiset henkisyyden muodot. Institutionaalisten uskontojen suosion hiipuessa yksilöt uskovat, tuottavat ja artikuloivat merkityksiä elämäänsä erilaisten harjoitusten ja käytänteiden avulla. Kun yksilöt ottavat etäisyyttä kulttuurisesti määrittyneeseen uskonnolliseen traditioon, uskonnontutkimus kohdistuu uskon ja uskomusten (belief) sijaan enenevässä määrin instituutioiden ulkopuolella esiintyviin arkipäiväisiin kokemuksiin (experience) ja käytänteisiin (practice). Post-sekulaarista positiosta käsin kiinnostuksen kohteeksi muotoutuu se, kuinka uskonto toimii yksilöiden elämässä ja miten yksilöt itse määrittelevät kokemuksiaan. Kuvaan tutkielmassani narratiivisen analyysin menetelmällä sitä, millaisista kokemuksellisista säikeistä astangajoogaharjoitus rakentuu. Miten ruumiillisesta harjoituskokemuksesta rakentuu henkisyydeksi luonnehdittava kokemuksellinen ulottuvuus? Kuinka harjoitus on muuttanut haastateltujen elämää? Millä tavoin harjoittajat mieltävät suhteensa uskonnolliseksi tai henkiseksi ymmärrettyyn? Kokemuskuvauksen analysoinnin ja tulkinnan lähtökohtana on ruumiinfenomenologiaan pohjaava näkemys, jonka mukaisesti ruumis ja mieli eivät ole toisiinsa nähden binaarisessa oppositiossa. Ruumis ei ole passiivinen ja mykkä mielen objekti, vaan kokemisen ja kokemuksen eksistentiaalinen ehto. Tämän mukaisesti ruumiillistunut kokemus (embodied experience) ymmärretään kielellistetyn kokemuskuvauksen muodostumiseen keskeisesti vaikuttavana kontekstina. Tutkielman tavoitteena ei ole objektiivisen tai yleistettävän tiedon tuottaminen, vaan tutkivan subjektin läpi suodattuneen uuden narratiivin luominen. Tällöin haastateltavien kerronta muodostaa tämän tarinan moniäänisen kudelman. Henkistynyt liha on kuvaus siitä, kuinka ruumiillinen ja henkinen kutoutuvat harjoituskokemuksessa yhteen. Ruumiillistuneen kokemuksen käsitteellistäminen dualismeihin taipuvalla kielellä on haasteellista sekä haastatelluille että tutkivalle subjektille. Sen keskeisiksi elementeiksi muodostuvat fokusaation ja kehotietoisuuden käsitteisiin liittyvät kuvaukset. Asanaharjoituksen myötä mahdollistuva radikaali yhteys kehoon tarjoaa tihentynyttä, arkipäiväisen kokemuksen ylittävää, mutta immanenttia läsnäolon ja eksitenssin tunnetta, johon liittyy avautumisen, vapautumisen ja puhdistumisen kokemuksia. Harjoituksen henkisyys on yhteydessä sen kokonaisvaltaisesti terapeuttiseksi koettuihin vaikutuksiin. Harjoitus generoi muutoksia harjoittajan itseymmärryksessä, arjen käytännöissä ja sosiaalisissa suhteissa. Se tarjoaa myös eksistentiaalista turvaa ja lohtua. Harjoituksen uskonnollis-filosofinen tausta harjoituskokemusten merkityksiä avaavana kontekstina nousee vahvemmin esiin vuosia kestäneen kurinalaisen harjoittelun jälkeen. Avainsanat Nyckelord Keywords Astangajooga, kokemukset, ruumiillisuus, henkisyys, post-sekulaari, narratiivinen analyysi
  • Kajas, Antti (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielmani aiheena on noin 2500 vuotta sitten Efesoksen kaupungissa eläneen Herakleitoksen ajattelu. Selvitän, mikä suhde Herakleitoksen ajattelulla on filosofiaan ja metafysiikkaan. Lähestyn tätä kysymystä pääasiassa kahden uuden ajan filosofin italialaisen Giorgio Collin (1917-1979) ja saksalaisen Martin Heideggerin (1889-1976) esittämien tulkintojen pohjalta. Osoitan, että Herakleitoksen ajattelu eroaa olennaisesti Platonin ja Aristoteleen jälkeisestä filosofisesta ja metafyysisestä ajattelusta. Perusteluna tarkastelen Herakleitoksen ajattelua neljästä näkökulmasta: 1) historiallisesti filosofian syntyä edeltäneen viisauden ja uskonnollisen ajattelun edustajana, 2) loogisesti olevan käsitteeseen keskittyvästä metafysiikasta poikkeavana ajatteluna, 3) välittömän kokemuksen ajatteluna ja 4) fenomenologisena ilmiön ja kätkeytymättömyyden ajatteluna. Ensimmäinen ja kolmas näkökulma edustavat Collin tulkintaa, toinen ja neljäs näkökulma puolestaan Heideggerin tulkintaa. Tärkeimpinä lähteinäni ovat Collin teokset Filosofian synty (1975), Filosofia dell'espressione (1969) ja La sapienza greca (1977-80) sekä Heideggerin teokset Oleminen ja aika (1927), Einführung in die Metaphysik (1935/53), Aletheia (1951), Logos (1951) ja Heraklit Seminar (1966-67).
  • Kilpinen, Kai (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielman aiheena on aseetonta palvelua koskevan lainsäädännön kehitys ja siihen vaikuttaneet voimat Suomessa 1960-luvulla. Tutkimuksen kohteena ovat omantunnon syistä kieltäytyneet aseistakieltäytyjät ja täyskieltäyneet Jehovan todistajat, sekä työlaitosviranomaiset ja lainsäädäntökoneisto. Tutkimuksessa käytetään oikeustieteilijä Martin Schneinin käsitteitä alamaisideologiasta ja laitosvallasta sekä näiden vastakohdasta perusoikeusideologiasta. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa tutkimusaineiston avulla miten alamaisideologia oli vallitseva asenne suomalaisessa asevelvollisia koskevassa virankäytössä. Aineistona käytän Karvian erityistyölaitoksen sekä Aseettomien työlaitostoimikunnan arkistoja, joita ei ole aiemmin käytetty tutkimuksen lähteinä. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytän aikalaiskirjoituksia sekä lehdistöä. Esittelen laajasti Jehovan todistajien vallanalaista asemaa, aseistakieltäytymiskeskustelua ja -demonstraatioita Sadankomitean johtamana, lainsäädäntötyötä, asevelvollisten tutkijatoimikunnan toimintaa sekä yllytys- tai Schüller-jutuksi kutsuttua oikeudenkäyntisarjaa. Osoitan tutkimuksessani sen, miten asevelvollisuusviranomaisten vallitsevana asenteena oli juuri perusoikeuksia vähättelevä alamaisideologia. Sama ideologia hallitsi myös oikeudenkäyttöä ja lainsäädäntöä. Osoitan myös, miten tämä ideologia käytännössä pyrki vain mahdollisimman pieniin myönnytyksiin ja muutoksiin, jotta koko järjestelmän perusteita ei olisi tarvinnut muuttaa. Vastapainona toimi yksilön- ja omantunnonvapautta korostanut perusoikeusideologia, jonka edustajia aseistakieltäytyjiä tukevat piirit olivat.
  • Hurtig, Marjo (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan opettajan oppituntidiskurssissa käyttämää kieltä ja siinä tapahtuvaa vaihtelua erityisesti kahden eri varieteetin, paikallisen murteen sekä normitetun yleiskielen välillä. Nämä varieteetit ovat erotettavissa niin selvästi, että ne voidaan nimetä saman kielen sisällä vaihteleviksi koodeiksi. Tutkimuskysymykset liittyvät näiden koodien vaihtelun funktioihin: miksi opettaja käyttää tiettyä koodia tietyssä tilanteessa? Mitä tehtäviä kielen eri muodoilla oppitunnin eri tilanteissa on? Tutkimuksessa selvitetään, miksi koodi vaihtuu ja millaisissa sekventiaalisissa konteksteissa näin tapahtuu. Aineisto on nauhoitettu pohjoissuomalaisesta alakoulusta ja se käsittää kahden eri opettajan pitämät neljä oppituntia. Työn metodisen taustan muodostavat keskustelunanalyysi ja sosiolingvistiikka. Analyysin pohjana on keskustelunanalyyttinen lähestymistapa. Työn sosiolingvistinen ulottuvuus on siinä, että kaikkea vaihtelua ei pyritä selittämää puheesta ja puhetilanteesta käsin, vaan myös ympäristö, instituutio ja keskustelijoiden pysyvämmät roolit siinä otetaan huomioon. Tutkimuksen mukaan opettaja vaihtaa usein rooliaan oppituntivuorovaikutuksessa koodia vaihtamalla. Myös opettajan asennonvaihdos ilmenee usein koodinvaihdon kautta. Jo pelkän koodien välisen vaihdoksen ja siihen sisältyvän muutoksen voi nähdä tuovan oppituntivuorovaikutukseen uusia ulottuvuuksia. Tämän lisäksi eri koodeilla on omat tehtävänsä ja ne tuovat erilaisia vaikutuksia kontekstiin ja vuorovaikutuksen muokkautumiseen. Kun opettaja keskustelee oppilaan kanssa kahden kesken, opettajan koodiksi vaihtuu murre. Tähän vaikuttanee se, että oppilaiden oma koodi on murre. Kun opettajakin käyttää murretta, hän asettuu samalle kielelliselle maaperälle oppilaiden kanssa ja häivyttää näin (esimerkiksi institutionaalisuuden luomia) eroja itsensä ja oppilaiden välillä, sekä luo itselleen positiivista identiteettiä. Myös oppituntivuorovaikutuksessa ilmenevissä ongelmatilanteissa opettaja käyttää murretta. Tällöin opettajan murteellisuus tasoittaa epätasa-arvoista asemaa ja lieventää hyvin suoria nuhteita. Joissakin ongelmatilanteissa opettaja voi suojata oppilaan kasvoja käyttämällä murrekoodia, koska sitä kautta hän purkaa institutionaalisia rooleja ja tilannetta. Tämän lisäksi opettaja voi murteen avulla tuoda tilanteeseen huumorimoodin, joka puolestaan toimii ongelmien etäännyttäjänä ja ohjaa oppilasta ottamaan tilanteen kevyemmin. Normitettu yleiskieli vaihtuu koodiksi tilanteissa, joissa opettajan pitää korostaa asiantuntemustaan, ammattilaisuuttaan tai vaikkapa puolustaa edustamaansa instituutiota. Myös silloin, kun opettaja selkeyttää esimerkiksi tehtävänantoa tai muuta epäselväksi jäänyttä asiaa, koodiksi vaihtuu normitettu yleiskieli. Joissakin tilanteissa yleiskielen käyttö voi olla kohosteista ja toimia siksi myös huomionkiinnittimenä. Normitettu yleiskieli vaihtuu koodiksi myös silloin, kun opetukseen ja toimintaan luokassa liittyy vahvasti oppikirja. Tällöin yleiskielisen koodin kautta opettajan puheeseen asettuu vieras ääni, joka on enemmän oppikirjan kuin opettajan ääni. Tutkimuksen mukaan opettajan puheessa tapahtuva variaatio ei ole sattumanvaraista, vaan sillä on merkittävä sija vuorovaikutuksen edistämisessä ja sitä myöten tunnin agendan eteenpäin viemisessä. Opettajan erilaiset roolit oppituntivuorovaikutuksessa rakentuvat kielen avulla ja siinä variaatiolla ja koodinvaihdolla on merkittävä osuus.
  • Kultanen Ribas, Paula (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielman lähtökohtana on tutkia espanjalaisten nuorten kirjoittamia, populaarimusiikin genreen kuuluvia laulunsanoja ajanjaksona, jolloin Espanja siirtyi diktatuurista demokratiaan (1975-1982). Samalla aikakaudella Espanjaan luotiin myös sensuurista vapaa nuorisokulttuuri. Tavoitteena on tutkia, minkälaisia asenteita ja huolenaiheita nuorison siirtymäkauden diskurssi laulunsanojen valossa välittää. Kiinnostuin aiheesta havaittuani laulunsanoissa yhtäläisyyksiä Espanjan nykynuorten asenteiden kanssa. Tällä hetkellä Espanjan nuorisotyöttömyys on korkeampi kuin koskaan ja nuoria syytetään laiskoiksi, paheellisiksi ja välinpitämättömiksi aivan kuten tutkielmassa käsittelemälläni aikakaudella. Pyrinkin selvittämään, minkälaisessa asenneilmapiirissä maan nuorisokulttuuri syntyi. Tutkielmassa kerrotaan aluksi lyhyesti Espanjan demokratiaan siirtymisen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta taustasta sekä aikakauden suosituimmista populaarimusiikin suuntauksista. Yhteiskunnallisen murroskauden ajalla vaikuttaneista musiikillisista suuntauksista käsitellään katalonialaista folk-protestilaululiikettä (Nova Cançó), madridilaista kulttuuriliikehdintää (Movida madrileña) sekä andalusialaista ja katalonialaista rock-musiikkia. Aineistona tutkimuksessa käytetään 60 laulun sanoituksia niin, että kultakin maantieteelliseltä alueelta (Kataloniasta, Andalusiasta ja Madridista) on valittu 20 sanoitusta. Kappaleet on julkaistu aikavälillä 1975-1985. Tutkimusmetodina käytetään laadullisen tutkimuksen pariin kuuluvaa diskurssianalyysin muotoa, strukturaalista sisältöanalyysiä, jota sosiologi José Hugo Suárez on kehitellyt viime vuosina A. J. Greimasin strukturaalisen semantiikan pohjalta. Tutkimuksessa havaitaan, että andalusialaiset ja katalonialaiset laulunsanat välittävät sanomaa, jonka mukaan nuoret haaveilivat diktatuurin aikana rajoitettujen perusvapauksien saavuttamisesta, alueellisen sorron loppumisesta, kansan yhtenäisyydestä ja rauhasta. Kaikille maantieteellisille alueille yhteinen piirre oli eksistentialistinen hämmennys omasta paikasta yhteiskunnassa ja epäluottamus maan johtoa kohtaan. Etenkin madridilaiset sanoitukset kertovat nuorten välinpitämättömyydestä, itsenäisyydestä ja itseriittoisuudesta. Kaikkien sanoitusten diskurssissa puhutaan työelämän ulkopuolella elämisestä, runsaasta päihteiden käytöstä ja suoranaisesta itsetuhoisuudesta. Tutkimuksessa selviää, että nuorten siirtymäkauden diskurssi kertoo monista peloista ja ahdistuksen aiheista, joista tärkeimpiä olivat yhteiskunnallisen syrjäytymisen ja eristäytymisen pelko, tulevaisuuden uhat kuten kuoleman, ydinsodan, luonnonkatastrofien, teknistymisen ja kaupallistumisen pelko. Toisaalta sanoitukset heijastavat nuorten odottaneen muutosta, toisaalta he olivat huolissaan sen tuomista uhista tai pelkäsivät, ettei poliittinen siirtymä lopulta toisikaan parannusta vallitseviin oloihin. Tutkielman keskeisin johtopäätös on, että yhteiskunnalliset murroskaudet vaikuttavat syvästi nuorten elämään, asenteisiin ja itseilmaisuun. Tutkielman lopussa esitetään rinnastuksia Espanjan demokratiaan siirtymisen kauden ja nykyisen taloudellisen kriisikauden asenteiden välillä ja ehdotetaan mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita. Nykynuorten asenteiden tutkimuksessa aineistona voisi käyttää sosiaalisen median ja blogien tekstejä ja tutkimukseen voisi yhdistää sosiolingvistiikan ja kulttuurintutkimuksen lisäksi tulevaisuudentutkimusta, sillä nykynuorten asenteet vaikuttavat osaltaan tulevaisuuden henkisen ilmapiirin rakentumiseen, aivan kuten diktatuurin jälkeisen murroskauden asenteet vaikuttivat Espanjan nykyiseen ilmapiiriin.
  • Silventoinen, Ulla (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmassa selvitetään teosanalyysien avulla, millaisia piirteitä kävelyromaaniksi nimetty romaanin alalaji sisältää ja kuinka Jouko Sirolan teos Lumottu niitty: Erään tien tarinoita (2012) suhteutuu tähän lajimalliin. Lumotussa niityssä kuljetaan jalkaisin Vihdissä sijaitsevaa valittua tietä pitkin yhden kesäisen päivän ajan. Minäkertojan matkaoppaina toimivat sekä alueen historiaa käsittelevät kirjalliset teokset että elossa olevat ja jo edesmenneet paikallishistorian tuntijat. Kuljettavaksi valitun tien vaiheita hahmotellaan teoksessa lukuisten sisäkertomusten kautta. Lumotun niityn lisäksi tutkielman kohdeteoksina kuljetetaan W. G. Sebaldin Saturnuksen renkaita (1995/2010) ja Claudio Magris´n Tonavaa (1986/2000). Lajitarkastelun kannalta nämä proosamuotoiset teokset ovat mielenkiintoisia hybridejä yhdistellessään fiktiivistä ja ei-fiktiivistä kirjallisuutta sekä hyödyntäessään lukuisien kirjallisuuden lajien rakenteellisia ja sisällöllisiä piirteitä. Tutkielman lähestymistapa pohjautuu Alastair Fowlerin lajiteoriaan, jossa yksittäisen teoksen kirjallinen laji tunnistetaan tulkitsemalla aiempia esimerkkejä. Fowlerin teoriassa kirjallisuuden lajeille ei pyritä asettamaan tiukkoja rajoja vaan ne nähdään erilaisia piirteitä sisältävinä tyyppeinä. Tämän vuoksi tutkielmassa ei pyritä tiukkaan lajimäärittelyyn vaan keskitytään kohdeteoksista esiin nouseviin ja lajianalyysin kannalta olennaisiin piirteisiin. Tutkielmassa todetaan, että kohdeteoksiin sisältyy lukuisia yhteisiä piirteitä, joiden perusteella teokset voidaan nähdä saman kirjallisen alalajin jäseninä. Analyysin perusteella kävelyromaanille on tyypillistä episodimainen rakenne, jossa toiminnallisen juonen sijasta korostuu inhimillisen henkilöhahmon kokemuksellisuus. Keskeisimpänä kokevana henkilöhahmona teoksissa näyttäytyy minäkertoja, joka identifioitumalla kirjailijaksi tuottaa teoksiin autofiktiivisen ominaispiirteen. Analyysi nostaa esiin teoksissa esiintyvän kävelemisen ja mietiskelyn välisen yhteyden, minkä perusteella teokset kiinnittyvät aristoteeliseen kävelymetodiin sekä pyhiinvaellustraditioon. Teoksissa tehtävä matka on monitasoinen, sillä siihen sisältyy minäkertojan fyysisen matkan lisäksi tämän mielensisäinen matka sekä mittavan lähdekirjallisuuden pohjalta tehtävä tekstuaalinen matka. Kävelyromaanissa korostuu aikarakenne, jossa matkaa tehdään samanaikaisesti sekä nykyajassa että menneisyydessä. Tarkasteltavissa teoksissa paikat toimivat muistoja säilyttävinä kiintopisteinä ja minäkertojan väylinä menneisyyteen. Lumotussa niityssä ja Tonavassa keskeiset paikat, tie ja joki, ottavat myös teoksen päähenkilön aseman. Lisäksi tutkielmassa tarkasteltuihin teoksiin kuuluu postmodernille romaanille tyypillinen leikittely todellisuuden ja fiktiivisyyden suhteella, jota teoksiin sisällytetyt valokuvat korostavat.
  • Lappalainen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2014)
    Homoseksuaalien parisuhteet ovat ajankohtainen teema Virossa. Pro gradu -työni tarkoituksena on tutkia, millainen kuva homoseksuaalisuudesta, homoseksuaalien parisuhteista ja heidän avioliitostaan luodaan kielellisin keinoin, ja mitä se kertoo virolaisesta yhteiskunnasta. Tutkimusmetodinani on kriittinen tekstintutkimus erityisesti systemaattis-funktionaalinen kielioppi. Tutkimuksessa keskeisiä käsitteitä ovat ideationaalinen ja interpersonaalinen funktio, ideaalilukija, polaarisuus, leksikaaliset valinnat, verbien prosessit ja konteksti, joiden avulla tutkin 14 mielipidekirjoitusta. Kaikki nämä tekstit ovat ilmestyneet vuonna 2013 virolaisessa Postimees-päivälehdessä. Ensin tarkastelen tekstien otsikoita ja niiden vastaavuutta tekstien sisältöön, sen jälkeen siirryn itse tekstien tutkimiseen. Teksteistä tarkastelen ensin pikaisesti yleistä kieltä, sitten keskityn homoseksuaalisuus-teemaan liittyvään sanastoon, jota analysoin sekä ilman kontekstia että kontekstin kanssa. Keskityn erityisesti selvittämään sitä, onko sanoilla positiivinen, negatiivinen vai neutraali merkitys. Lopuksi käsittelen lukijan ja kirjoittajan suhdetta: millaisen roolin kirjoittaja ottaa tekstissä ja millainen vaikutus sillä on lukijaan, kuinka kirjoittaja keskustelee lukijan kanssa ja millainen tekstin ideaalilukija on. Pyrin selvittämään kirjoittajan todellisen suhtautumisen teemaan. Tutkimuksessa selviää, että kontekstilla on suuri merkitys. Usein ensimmäinen vaikutelma positiivisesta/negatiivisesta suhtautumisesta ei ole totta sellaisenaan, vaan asia on moni- mutkaisempi kuin miltä se aluksi näyttää. Kaikki kirjoittajat suhtautuvat homoseksuaaleihin positiivisesti, mutta käsitteen avioliitto käyttäminen homoseksuaaleista puhuttaessa on osalle ongelma. Muita tärkeitä teemoja, joista teksteissä puhutaan, ovat kirkko ja sen rooli homoseksuaalien avioliitoissa, homofobia ja politiikka. Tekstien perusteella virolainen yhteiskunta ei suhtaudu homoseksuaaleihin yhtä suopeasti kuin tekstien kirjoittajat.
  • Rodriguez (Haarlammert), Miryam (2013)
    This thesis demonstrates how the semiotic framework, with an emphasis on cultural context, can be applied to selected visual works of art by contemporary Cuban artists Abel Barroso, Lázaro Saavedra, Fernando Rodríguez, and Sandra Ramos in order to broaden the understanding of Cuban art and culture. The semiotic framework and cultural approach are both interdisciplinary methods that enliven the discussion of two key aspects of contemporary Cuban art and culture—humor and narrative. Humor does not generally enter the realm of art criticism, but is an important part of Cuban society, which operates in daily life through language and images. Understanding Cuban humor, choteo, enables an insightful interpretation of the signs and symbols present in visual art. Narratives likewise characterize daily interactions. Telling jokes and sharing stories are common ways of relating with others within the Cuban community. In this thesis, an artwork is a collection of signs, which refer to customs and symbols outside of itself, for viewers to interpret. By combining and investigating aspects of contemporary Cuban visual art that are not discussed at length because humor is generally outside the scope of art criticism and narrative has generally been applied to literary analyses or comic arts, this thesis encourages the disruption of utilizing historically prescribed methodologies. Though the artists’ intentions will be addressed, semiotics is ‘reader oriented.’ Emphasizing how audiences process signs and how they interpret them to create meaning will be the focuses of the analysis. Key concepts include sign competence, cultural context, Peirce’s definitions of sign and symbol, visual narrative, and choteo. Examples of key questions to keep in mind are: How can or does the audience’s interpretation of an artwork change in relation to location or time? How do signs come to be interpreted as humorous or as narrative? These types of questions give attention to the process of seeing art and of deriving meaning from it.
  • Korhonen, Minna (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkimuksessa olen tarkastellut Tove Janssonin muumikirjojen adaptaatioita, eli uudelleen kirjoitettuja muumikirjoja. Työn tavoitteena on ollut selvittää, miten ja miksi Tove Jansson on muokannut alkuperäisiä muumikirjojaan. Lisäksi työssä on pohdittu, onko uudelleen kirjoittamisella ollut tietty tavoite eli, ovatko muutokset samansuuntaisia kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Aineistona minulla on ollut neljä Tove Janssonin alkuperäistä ja neljä uudelleenkirjoitettua muumikirjaa: Kometjakten (1946) ja uudelleen kirjoitettu Kometen kommer (1968), Trollkarlens hatt (1948, 1968), Muminpappans Bravader (1950) ja uudelleen kirjoitettu Muminpappans memoarer (1968) sekä Farlig midsommar (1954, 1969). Olen tarkastellut, millaisia kielellisiä ja kuvallisia eroja alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä on. Koska materiaali on niin laaja, olen rajannut tutkimustani. Uudelleen kirjoitetut Farlig midsommar (1969) ja Trollkarlens hatt (1968) eivät sisällä yhtä paljon adaptaatioita kuin kirjat Muminpappans memoarer (1968) ja Kometen kommer (1968). Sen vuoksi olen käyttänyt kirjojen analysoinnissa erilaista tutkimusmenetelmää. Kirjoja Farlig midsommarja Trollkarlens hatt olen tutkinut kokonaisuudessaan. Kirjojen Kometen kommer sekä Muminpappans memoarer kohdalla olen puolestaan käyttänyt kvalitatiivista metodia. Kyseisten kirjojen kohdalla olen ottanut otoksia kirjojen alusta, keskeltä ja lopusta. Kaikkien kielellisten adaptaatioden kuvaamisessa, vertailussa ja analysoimisessa olen käyttänyt apuna sanakirjoja ja aikasempaa tutkimusta. Kuvatutkimuksesa olen keskittynyt tarkastelemaan kuvien näkyvyyttä muumikirjoissa. Olen tarkastellut kuvien sijoittelua, kokoa, määrää ja osittain sisältöä alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä. Kielelliset adaptaatiot on jaettu niiden pituuden ja rakenteen mukaan kolmeen luokkaan: parafraasit, lisäykset ja poistot. Jaottelu perustuu osittain omiin havaintoihini materiaalista ja osittain aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Tove Jansson on tehnyt samankaltaisia muutoksia kaikissa uudelleen kirjoittamissaan muumikirjoissa. Kaikki uudelleen kirjoitetut kirjat sisältävät niin parafraaseja, lisäyksiä kuin poistojakin. Muutoksilla onmyös samankaltaisia funktioita kaikissa kirjoissa. Parafraasit tekevät kirjoista muun muassa ajanmukaisia ja helppolukuisia. Lisäyksillä on ennen kaikkea selittävä funktio. Poistojen avulla taas lastenkirjallisuuteen soveltumattomia sanoja ja tapahtumia on karsittu. Myös kuvien muutokset ovat samankaltaisia kaikissa uudelleenkirjoitetuissa muumikirjoissa. Ensinnäkin kuvien sijoittelun muutokset ovat parantaneet kuvan ja tekstin vuorovaikutusta kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Muokatuissa muumikirjoissa teksti ja kuvat ovat keskimäärin lähempänä toisiaan ja vastaavat tarkemmin toisiaan kuin alkuperäisissä muumikirjoissa. Toiseksi kuvien koon ja lukumäärään muutokset tekevät uudelleen kirjoitetut kirjat visuaalisesti nautittavammiksi kuin alkuperäiset kirjat. Kaiken kaikkiaan adaptaatiot uudenaikaistavat muumikirjoja ja tekevät ne uudelle kohderyhmälle paremmin soveltuviksi. Adaptaatioiden avulla Tove Jansson on luonut jatkumon muumikirjojensa välille, minkä ansiosta ensimmäiset muumikirjat ja myöhemmin kirjoitetut muumikirjat eivät ole ristiriitaisia, vaan ne ovat yhtenäisiä niin sisällön, henkilöiden, kirjoitustyylin ja kuvituksen suhteen. Vaikuttaa siltä, että adaptaatiot ovat hyvin yleinen kielellinen ilmiö. Lähes jokainen kirjoittaja joutuu jossain vaiheessa muokkaamaan omaa tekstiään. Uusien versioiden julkaiseminen on kuitenkin harvinaisempaa. Ottaen huomioon, kuinka kielteisesti adaptaatioihin yleisesti suhtaudutaan, on mielenkiintoista, että nimenomaan uudelleen kirjoitetut muumikirjat ovat saaneet "aitojen" muumikirjojen aseman. Moni ei todennäköisesti tiedä lukevansa muokattua muumikirjaa. Mielenkiintoista onkin, että suomenkieliset käännökset on käännetty ainoastaan alkuperäisistä muumikirjoista. Pohdittavaksi jääkin, millainen kuva suomenkielisellä lukijalla on esimerkiksi muumikirjojen yhtenäisyydestä. Kun jo lähdeteoksia on muokattu niin paljon kuin tämä työ on osoittanut, olisi ehkä käännöksiäkin jo korkea aika päivittää.