Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 155-174 of 652
  • Lüscher, Heidi (nykyisin Heidi Grahn) (Helsingin yliopisto, 2004)
  • Telivuo, Julius (Helsingin yliopisto, 2012)
    The thesis discusses the concept of the idea and the problem of the ground of experience in Gilles Deleuze s (1925-1995) Difference and Repetition and Immanuel Kant s (1724-1804) Critique of Pure Reason. Deleuze develops Kant s notion of problematic ideas further and formulates a critique of the Kantian conditions of the possibility of experience. The method of the work is a critical and comparative study of the source literature. The research interest is systematic: the historico-exegetical remarks serve to motivate Deleuze s theory and the interpretations implied by it. They are not to be understood as partaking in an interpretive discussion concerning the philosophical canon as such. The principal object of interest in the thesis is Deleuze s theory of ideas. Deleuze adopts Kant s definition of ideas as problems or problematic principles and he constructs his theory in close connection with the conceptual apparatus of the Critique of Pure Reason. The thesis begins with a short survey of Plato s concept of ideas, to which both Deleuze and Kant refer. Through a critical study, the thesis seeks to support Deleuze s claim of the ideas as concrete problems and as the genetic principles of the objects of experience. Deleuze criticises the Kantian conditions of the possibility of experience for their externality with regard to real experience: Kant s conceptual and sensible conditions of experience are the internal conditions only of possible experience. On the other hand, transcending all possible experience, the ideas are for Kant fundamentally problematic concepts, which preclude all concrete interpretations. However, they too lend themselves to a legitimate employment as regulative principles of knowledge and experience. According to Deleuze, the Kantian conceptual structures determine experience only externally and do not constitute the ground for real experience. He maintains that this ground is to be conceived as a problematic, genetic structure. He elaborates this problematic nature of the idea with the mathematical concept of the differential, which paves the way to the formulation of ideas as problematic, yet internally determined in differential relations and immanent in relation to objects of experience. Thus for Deleuze, ideas are concrete, completely determined problems, which experience manifests only in its partial solutions.
  • Kylliäinen, Milka (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjan kertomusten genreä ja narratiivisuutta. Kertomusten genren analyysissa otetaan huomioon konteksti, interdiskursiiviset suhteet ja tekstuaalisen tason kielelliset piirteet. Narratiivisuutta analysoidaan identiteetin ja kulttuuristen mallitarinoiden kautta. Analyysissa tarkastellaan tekstiesimerkkien kautta kolmea KMP-kertomusten keskeistä piirrettä: identiteettien representaatioita, puhuttelua ja rohkaisun keinoja. Aineistona ovat Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjassa (2010) julkaistut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien omaelämäkerralliset kertomukset. Kertomuksia on 57. Keskeisiä teoreettisia viitekehyksiä ovat tekstin, diskurssin, genren ja narratiivin tutkimus. Lisäksi työssä hyödynnetään puheaktiteoriaa, sukupuolentutkimusta ja identiteettiin liittyvää tutkimusta. Analyysiluvussa osoitetaan, että KMP-kertomuksissa representoidaan homoseksuaalista ja transsukupuolista identiteettiä matkana, minuuden eri puolina, dynaamisena, vähemmistöidentiteettinä ja väärien representaatioiden kautta. Verbivalinnat luovat erilaisia representaatioita, esimerkiksi homoseksuaalisuuden tietäminen viestii olemuksellisesti erilaisesta identiteettikäsityksestä kuin tajuaminen. Lukijan puhuttelussa käytetään toista persoonaa (sinä olet hyvä juuri sellaisena kuin olet), inklusiivista me-pronominia (meillä kaikilla on hallussa oman elämämme avaimet) ja nollapersoonaa (niistä voi silti selvitä, eikä niitä tarvitse kohdata yksin). Lukijan rohkaisun keinot luokitellaan kahdeksaan kategoriaan, jotka ovat lupaaminen, käskeminen ja kehottaminen, kieltäminen, retoriset kysymykset, väitteet ja neuvot, toivotukset ja toivomukset, yhteisön velvoittaminen sekä onnelliset lopetukset. Tutkielmassa osoitetaan, että KMP-kertomukset ovat tiiviisti kontekstiinsa sidoksissa oleva hybridigenre, ja niissä on selviytymistarinoiden, kirjeiden ja puheiden piirteitä. Niissä käytetään monipuolisesti puhuttelua ja rohkaisun keinoja sekä representoidaan kiinnostavasti identiteettejä. Edelleen selvitettäväksi jää, kuinka seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä representoidaan laajemmassa omaelämäkerrallisessa aineistossa ja millaisia yleisiä tendenssejä niissä näkyy.
  • Vuorikivi, Timo (Helsingin yliopisto, 2014)
    This master s dissertation examines the policy formation of the Finnish Center Party towards the Nordek plan. Nordek was a common Nordic economic integration plan, negotiated in 1968-1970. The aim of the plan was to solve the problems that the Nordic countries faced in European integration politics by creating an economic union consisting of Norway, Sweden, Denmark and Finland. How did the Center Party form its policies towards the Nordek plan? is the leading research question of the dissertation. The answer to the research question is given on the basis of study on relevant archival sources and printed sources. The focus in the source material is placed on the notes of the party s board meetings, the correspondence of the leaders of the party, diaries of important political figures of the era, and on the official documents of the government and the foreign ministry of Finland. The Nordek plan was initiated during a Nordic Council meeting in February 1968. At the time the expansion of the European Economic Area was at a standstill after French president Charles De Gaulle had prevented the membership of Britain in the community for the second time. For Nordic countries Nordek acted as a tool for expanding trade figures without applying for EEC-membership. For Finland in particular Nordek offered a possibility to emphasize the country s neutral status by strengthening its international reputation as a Nordic country and counterbalancing the alignments made with the Soviet Union. Soon after De Gaulle resigned from office in April 1969 Denmark and Norway started to prepare their membership application for the EEC. It seems that for Denmark and Norway Nordek had acted as a bridge to the EEC rather than a genuine Nordic integration project. Nordek offered a possibility to develop trade standards and economic structure closer to that of the EEC. Despise this transition in Nordic integration politics the Nordek negotiations continued. However, referring to their neutral status in international politics, Sweden and Finland started to become hesitant about the membership in Nordek which now had a clear link with the EEC, a organisation considered by the Soviet Union as a strong western economic bloc. In March 1970 the government of Finland announced that it wouldn t sign the already negotiated treaty on extended Nordic economic cooperation. The Finnish government justified the withdrawal from the negotiations by referring to the perplexing political situation in Finland after the parliamentary elections held earlier in March. The Center party s policy formation towards the Nordek plan was based on domestic and foreign political factors. The determinative foreign political factor in the policy formation was the Paasikivi-Kekkonen line, which emphasised the neutral status of Finland. Just as important were the hints and comments from the Soviet leadership suggesting that Finland should withdraw from the Nordek negotiations. The long lasting tradition for supporting Nodic cooperation within the Central Party acted as a counterbalance for the arguments based on the policy of neutrality. Especially the chairman of the party, Johannes Virolainen, supported the further development of Nordic cooperation. The leading factors in the domestic political arguments were the confrontation between the Social Democratic party and the Center party and the difference of opinion among the political leadership of Finland. Based on the sources, the conclusion of the dissertation suggests that the Center Party placed the continuity of the Paasikivi-Kekkonen line as the prior foreign political goal in the parliamentary elections of 1970. The Nordek plan was seen at this point as a conflicting project with the policy of neutrality and was thus considered impossible to execute. However the development of Nordic cooperation was still considered as an important goal within the Center Party and was pursued with other projects.
  • Lindell, Fredrika (Helsingin yliopisto, 2014)
    Datorspel är en växande miljardbusiness och ett fenomen som fått ett stadigt fotfäste i vår populärkultur och i många hem. Datorspel är kodade produkter ända ner på detaljnivå där många, både små och stora, urval gjorts. Av dessa anledningar är det intressant och viktigt att granska spel som använder sig av historia. Vad är det dessa omtyckta spel gör med vår historia, vad ur historien förmedlas och hur? Frågeställningen i denna avhandling lyder: hur ser historiebruket och historiekulturen ut i Fallout 3 och Fallout New Vegas? Som stöd för granskningen ligger Peter Aronssons, Klas-Göran Karlssons, Ulf Zanders, Jörn Rüsens och Niall Fergusons teorier om historiebruk, historiekultur, historiemedvetande samt alternativa historier. Granskning visar att historia brukas på en mängd olika sätt och i olika syften. Bland annat har icke-bruk av historia, moraliskt historiebruk, kommersiellt historiebruk och existentiellt historiebruk påträffats. Spelen bidrar till att stärka spelarens historiemedvetande, historiska medvetande samt historiemedvetenhet, därtill påminner spelet spelaren om och förstärker spelarens historiekunskaper. Den alternativa historien som spelvärlden bygger på blottar vad som idag anses vara viktiga historiska tidpunkter, personer och platser. I Fallout-spelen är kalla kriget och USA:s 50-tal centrala komponenter i den alternativa historien. I och med den alternativa historien skapar spelet även en egen historia, en egen historiekultur och egna minnen som det refererar till och förevisar på så vis också hur vi i verkligheten behandlar historia och minnen. Detta är även något som spelaren får uppleva genom spelens meta-historiebruk samt spelens minneskultur och omvända minneskultur. I spelen förekommer även arvsturism där historiskt, politiskt eller kulturellt värdefulla platser uppmuntras att besökas. Hela spelserien kunde ses som en plats för arvsturism där man erbjuds att besöka vad som anses vara historiskt, politiskt eller kulturellt värdefulla platser och monument samt se och bekanta sig med historiskt, politiskt eller kulturellt värdefulla dokument, artefakter och personer. Tack vare datorspelens unika, interaktiva karaktär, får Fallout-spelaren interagera med historien på många olika plan: upptäcka den, bemöta den, bidra till den, förändra den samt leka med den. Spelaren blir även utmanad att ta ställning till knepiga moraliska frågor ur både nu- och dåtid, som slaveri och eutanasi. Detta exempel visar hur datorspel även utgör unika och goda testarenor för våra moraliska värderingar där den som spelar får öva sig på att ta ställning. Innehållet i datorspel är inte lösryckt och spelen är inte låsta världar avkapade från verkligheten. Spel har kallats open culture systems där trender, idéer och värderingar rör sig mellan spelen och samhället. Fallout-spelens innehåll är alltså inte slumpartat och betydelselöst, det har uppstått i en viss omgivning, under en tid då vissa trender råder. Enligt denna avhandling tycks historia vara trendigt just nu. Spelen speglar också ett mycket hårt samhällsklimat och visar inte endast upp en förgången tids oro, den i koppling till kalla kriget på 50-talet, utan även oro som finns idag, bland annat över våra miljöproblem och annalkande sinande resurser. Spelen kan därför även ses som en tolkning av vår samtid eller av vår samtids syn på dåtid och framtid.
  • Pöllä, Suvi (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka edistyneet suomi toisena kielenä -opiskelijat hallitsevat predikatiivin sijamuotojen käytön. Työssä pyritään selvittämään, minkälaiset predikatiivit ovat vaikeimpia sijanvalinnan kannalta, ja mikä tekee tietyistä predikatiiveista vaikeampia oppia. Tarkoituksena on lisäksi pohtia, kuinka tätä tietoa voitaisiin hyödyntää suomi toisena kielenä -opetuksessa. Aineistona tutkielmassa käytetään edistyneiden suomi toisena kielenä -opiskelijoiden tenttivastauksia ja erillistä predikatiivin sijamuotojen hallintaa testaavaa koetta. Työssä tarkasteltavia predikatiivilauseita on yhteensä 990, joista 770 on tenttiaineistosta ja 220 predikatiivikokeesta. Aineistoon kuuluu lisäksi suomi toisena kielenä -opiskelijoiden vapaamuotoisia kirjallisia kommentteja siitä, mitkä seikat vaikuttavat predikatiivin sijanmääräytymiseen. Kommenttien avulla työssä selvitetään opiskelijoiden omia käsityksiä predikatiivin sijanvalinnasta. Tutkimusmetodeina käytetään aineiston laadullista analyysia yhdistettynä virheanalyysiin. Päähuomio on virheiden luokittelussa ja selittämisessä. Tutkielmassa on mukana myös käytetyimpiä suomi toisena kielenä -oppikirjoja: oppikirjoja tarkastelemalla pyritään paitsi selvittämään predikatiivin opettamiseen liittyviä käytäntöjä myös vertailemaan, kuinka tutkimusaineiston perusteella vaikeiksi havaitut predikatiivit huomioidaan oppikirjoissa. Tutkimuksessa selviää, että tietyntyyppiset predikatiivit ovat opiskelijoille selvästi vaikeampia sijanmääräytymisen kannalta. Tenttiaineiston ja predikatiivikokeen perusteella vaikeiksi hahmottuvat osittain samantyyppiset predikatiivit, mutta aineistojen välillä on myös jonkin verran eroja. Molempien aineistojen perusteella hankalimmiksi hahmottuvat abstraktia subjektia kuvaavat predikatiivit vaikeita ovat etenkin adjektiivipredikatiivit, joiden kuuluisi olla abstraktisubjektin jaollisuuden vuoksi partitiivimuotoisia. Seuraavaksi eniten poikkeuksellisia predikatiivin sijamuotoja tuotetaan monikollisten subjektien yhteydessä silloin, kun ne vaativat partitiivimuotoisen predikatiivin. Opiskelijat itse perustelevat predikatiivin sijanvalintaa useimmin subjektin luvulla ja subjektin käsitteen abstraktiudella tai konkreettisuudella. Opiskelijoiden omista kommenteista voidaan kuitenkin havaita, että ero abstraktin ja konkreettisen käsitteen välillä ei ole selvä käsitykset siitä, minkälainen subjekti on abstrakti tai konkreettinen vaihtelevat huomattavasti. Vaikuttaakin siltä, että näiden käsitteiden määrittelyyn olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota suomi toisena kielenä -opetuksessa. Näyttää myös siltä, että predikatiivin sijanvaihtelun selittäminen subjektin abstraktiuden tai konkreettisuuden perusteella ei ole käsitteiden epätarkkuuden vuoksi aina tarkoituksenmukaista. Edistyneiden suomi toisena kielenä -opiskelijoiden opetuksessa olisikin syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä nominatiivin ja partitiivin vaihtelu predikatiivin sijana ilmaisee: tärkeää olisi kiinnittää huomiota etenkin subjektin jaollisuuteen vs. jaottomuuteen ja sitä kautta partitiivin semantiikkaan. Predikatiivin sijanmääräytymisen opettamisessa kannattaisi myös hyödyntää tietoa objektin ja subjektin sijanmääräytymisestä, silä kaikkien näiden kolmen lauseenjäsenen sijanvaihtelulla on takanaan osittain yhteisiä periaatteita.
  • Salminen, Jenni Pauliina (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millaisena ihmisen ja luonnon suhde näyttäytyy oppikirjatekstissä. Erityisesti tarkastelun kohteena on ihminen toimijana suhteessa luontoon sekä se, mitä ja mistä näkökulmasta asioista kerrotaan. Tutkimuskohteena on 12 oppikirjaa: 5. ja 6. luokan maantiedon ja biologian sekä fysiikan ja kemian kirjat kolmesta oppikirjasarjasta. Aineistoon on kerätty näistä kirjoista ne kohdat, joissa tuodaan esiin ihmisen ja luonnon suhdetta, ja nämä kohdat on sisällön perusteella jaoteltu eri luokkiin. Teoreettisena viitekehyksenä ovat diskurssintutkimus, kognitiivinen kielentutkimus ja systeemis-funktionaalinen kielitiede. Analyysivälineinä käytetään hahmotuksen ulottuvuuksia, semanttisia rooleja sekä kieliopillisen metaforan käsitettä. Tarkastelun kohteena ovat saastumiseen ja ilmastonmuutokseen, luonnonmuokkaukseen, eläi-miin sekä luonnonsuojeluun liittyvät kohdat. Tutkimuksessa havaitaan, että ihminen ei juurikaan näy tekstissä tekijänä, kun asiayhteys on negatiivinen. Jos tekstissä on ilmipantu tekijä, se on usein jokin abstrakti asia, kuten tehdas tai matkailu. Usein negatiiviset tapahtumat esitetään itsestään tapahtuvina automaatioina tai käytetään nominaalistuksia, jolloin tekijää ja aikamuotoa ei tarvitse ilmaista. Kaiken kaikkiaan tyyli on hyvin geneeristä. Tekstistä syntyykin mielikuva tapahtumista, joihin ei voida vaikuttaa. Eksplisiittinen inhimillinen tekijä taas on näkyvissä silloin, kun ikävä toiminta sijoittuu joko maantieteellisesti tai ajallisesti kauas. Tyypillistä on myös se, että ikävien asioiden kuvataan tapahtuvan kaukana tai tapahtuneen ennen, kun lähellä ja nykyään tilanne on parempi. Luonnonsuojeluun erityisesti keskittyvien kappaleiden kielelliset valinnat eroavat kuitenkin monin tavoin muiden kappaleiden valinnoista. Niissä käytetään erilaisia modaalisia keinoja ja annetaan oppilaille esimerkkejä pienistä teoista, joita voi tehdä luonnon hyväksi. Näkökulma teksteissä on vahvasti ihmisen, ja vielä nimenomaan länsimaisen ihmisen. Usein tuodaan esille asioiden tärkeys vain ihmiselle ja erityisesti hyötynäkökulmasta: paljon puhutaan siitä, mitä hyötyä jostakin ihmisille on. Ihminen mainitaankin usein muusta luonnosta erillisenä tai luonnon hallitsijana. Monet asiat esitetään varmana tietona, vaikka yleisesti niistä on hyvin ristiriitaisia näkemyksiä. Oppikirjoissa on myös monenlaisia oletuksia oppilaiden tiedoista ja toiminnasta, jotka tuntuvat suorastaan kummallisilta. Näillä ja muilla keinoin pyritään kenties tuomaan tekstiä lähemmäs lukijaa. Tekstissä ei kuitenkaan juuri ole kieltolauseita eli se ei kumoa olettamuksia tai keskustele erimielisten tekstien kanssa. Kokoavasti voidaan todeta, että oppikirjat eivät luo mielikuvaa siitä, että ympäristöön kohdistuvaan toimintaan voisi vaikuttaa. Ne eivät myöskään kannusta kriittiseen ajatteluun.
  • Rönkä, Minna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tässä työssä tutkin ihmis- ja kulttuurikuvaa seitsemässä suomalaisessa esihistorian näyttelyssä. Tarkastelen näyttelyä mediaesityksenä eli representaationa, joka ei välitä neutraalia tai totuudenmukaista kuvaa esihistoriasta, vaan jonka välittämän menneisyyskuvan taustalla ovat oman aikamme tulkinnat, oletukset ja ideologiat. Analysoin tässä työssä näyttelyiden välittämää ihmis- ja kulttuurikuvaa keskittyen kolmeen näkökulmaan, jotka ovat olleet esihistorian ihmisten identiteetin tutkimuksen keskiössä arkeologiassa: etnisyyteen, yhteiskunnalliseen asemaan sekä sukupuoleen. Arkeologian teoriaa, aikaisempaa representaatioiden tutkimusta sekä museologiaa yhdistämällä pyrin muodostamaan kokonaiskäsityksen siitä, minkälaisen tulkintakehyksen näyttelyt muodostavat esihistorian ihmisten, yhteisöjen ja kulttuurien ymmärtämiseen. Tutkimuksen perusteella esihistorian näyttelyt paljastuivat varsin arkeologia- ja esinekeskeisiksi, mistä niitä on syytetty usein ennenkin. Näyttelyaineistoa lähestyttiin ennen kaikkea arkeologisen tutkimuksen kautta, kun taas esihistorian ihmisen identiteetti ja muut sosiaaliset kysymykset unohtuivat. Etnisyyskysymyksiin ei näyttelyissä juurikaan otettu suoraan kantaa, mutta monet epäsuorat viitteet korostivat esihistorian suomalaisuutta ja marginalisoivat muita etnisiä ryhmiä. Näyttelyt tukivat varsin perinteistä, mutta jo pitkään kyseenalaistettua etnisyyskäsitystä, jossa arkeologiset kulttuurit yhdistettiin etnisiin ryhmiin ja ryhmien etnisyys määriteltiin vain ulkoisin perustein. Yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä teoria sosiaalisesta evoluutiosta eli niin ikään näyttelyissä vahvana, värittäen käsityksiä eri aikakausien yhteisöistä. Yhteiskuntakehitys lisäksi kuvattiin toisinaan väistämättömänä ja luonnollisena, nykypäivää legitimoivana kehityskulkuna. Sukupuolten ja ikäryhmien roolit näyttäytyivät myös usein stereotyyppisinä. Sukupuolet kuvattiin toisistaan vastakkaisina, homogeenisinä ryhminä, ja erityisesti lasten ja vanhusten rooli jäi marginaaliseksi. Näyttelyistä välittyvä ihmis- ja kulttuurikuva oli kaikkien käsiteltyjen teemojen osalta jokseenkin kaavamainen; esihistorian ihmisten ja yhteisöjen identiteetit näyttäytyivät usein yksiselitteisinä, itsestään selvinä ja stereotyyppisinä. Suorien ja epäsuorien viitteiden kautta muodostuvat tulkinnat edustivat yleisimmin melko perinteisiä ja osittain vanhentuneita tutkimuskäsityksiä. Tulkinnallisten, identiteettiin liittyvien kysymysten välttely, arkeologiakeskeisyys, ihmisen piilottaminen sekä traditionaalinen, systemaattinen esitystapa korostivat näyttelyn roolia tieteellisenä ja näennäisen objektiivisena esityksenä, joka ei tulkitse tai ota kantaa, vaan ainoastaan laittaa esille faktat . Tämän työn perusteella tuo neutraalius ei kuitenkaan voi koskaan olla näyttelyssä muuta kuin illuusio, sillä näyttelyt ottavat joka tapauksessa monella tavalla kantaa paitsi esihistoriaan, myös nykyisyyteen ja ihmiseen yleisellä tasolla. Ylläpitämällä illuusiota neutraaliudesta näyttelyn välittämät viestit voidaan kuitenkin tehdä vaikeammiksi havaita ja kyseenalaistaa, jolloin näyttely voi helposti välittää myös tahattomia ja epätoivottuja mielikuvia.
  • Koskinen, Timo (Helsingin yliopisto, 2010)
    Työn aiheena on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen informaationkulku, jonka osana tarkastellaan myös teema–reema-jäsennystä, teemankulkua ja sidoksisuutta. Aineistona on 82 sivua tekstiä kolmesta oppikirjasarjasta, jotka noudattavat vuonna 2003 voimaan tulleita lukion opetussuunnitelman perusteita. Kirjat ovat Äidinkielen ja kirjallisuuden Lähde, Käsikirja ja Kivijalka. Työn teoreettisena taustana on lingvistinen diskurssianalyysi, funktionaalinen kielioppi ja informaation-kuljetuksen kognitiivinen selitysmalli. Tutkimuksessa analysoidaan niin kutsuttua annettua ja uutta infor-maatiota ja informaation jäsentymistä teemoihin ja reemoihin. Tarkastelemalla informaation kognitiivista tilaa eli aktivointikustannusta tutkimus selittää, minkälaista prosessointia ja päättelyä teksti vaatii lukijaltaan. Näiden seikkojen avulla päästään tarkastelemaan myös oppikirjatekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Annettuna informaationa työssä käsitellään etupäässä kognitiivisesti aktiivisia diskurssiolioita, jotka esiintyvät tekstissä tyypillisesti anaforisina viittauksina. Uutta informaatiota on se, minkä kirjoittaja ei oleta olevan lukijan tietoisuudessa ja mikä sen vuoksi vaatii esittelyä. Näiden kategorioiden välimuotona tarkastellaan osittain annettua informaatiota, jonka kirjoittaja presupponoi merkityssuhteen kautta lukijalle saavutettavaksi. Koska tekstin tuottajana on tieteenalan ammattilainen ja lukijana noviisi, kirjoittajan ja lukijan tietokehykset ovat asymmetrisia. Tutkimuksessa analysoidaankin esimerkkejä, joissa presupponoitu semanttinen tai skemaattinen tieto saattavat johtaa ongelmiin oppikirjan luettavuudessa tai ymmärrettävyydessä. Oppikirjojen teemankulku jaotellaan tutkimuksessa jatkuvaan, etenevään ja pääteltävään teemaan. Analyysin kohteena on myös lauseen temaattisen osan työnjako ja lauseyhdistelmien temaattinen rakenne. Teemaosassa esiintyvien tarkoitteiden aktivointitapaa ja sidoksisuutta käsitellään tekstin prosessointikustannusten kannalta. Esille otetaan myös oppikirjatekstin informaatiotiheys ja oppikirjan suhde sen taustalla olevaan tieteelliseen diskurssiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että vaikka oppikirjatekstit pyrkivät välttämään lukijalle läpinäkymätöntä taustatietoa, siinä ei aina onnistuta. Tekstien informaatiotiheys ja päättelyvaatimukset saattavat johtaa myös suhteellisen korkeisiin prosessointikustannuksiin. Informaation määrä ja informaationkuljetuksen tapa saattavat näin haitata luettavuutta joissakin tekstinosissa. Ongelmia voi aiheuttaa erityisesti uusien käsitteiden tiheys, niiden puutteellinen esittely ja suhteellisen triviaalin informaation ahtaaminen raskaisiin luettelomaisiin konstruktioihin.
  • Kalliokoski, Panu (Helsingin yliopisto, 2008)
    In this thesis, I develop an account of classificatory induction that gives, for any observation report, a theory that contains all inductive consequences of the observation report. Such a theory is called the /maximal plausible generalisation/ of the observation report, and it is shown to be consistent, unique for each observation report, and to capture nicely the intuitive notion of inductive consequence by being the most informative generalisation that is still plausible. In the course of defining the maximal plausible generalisation, I present the conditions of entailment, consistency and plausibility, which any relation of inductive consequence should observe. These conditions also hold for the maximal plausible generalisation. Keywords: classificatory induction, confirmation, consistency, generalisation, induction, inductive consequence, inductive logic, logic, plausibility.
  • Kokko, Rami (Helsingin yliopisto, 2014)
    Meriarkeologisten hylkykohteiden pitkäaikaista säilymistä uhkaavat sekä luonnolliset että kulttuuriset haittatekijät. Hylyt ja arkeologiset esineistöt altistuvat biologisten organismien, fyysisen eroosion ja haitallisten merikemiallisten yhdisteiden lisäksi hylynryöstelylle ja teollisen kalastustoiminnan aiheuttamille tuhoille niin matalilla merialueilla kuin syvänmeren kohteillakin. Kohteiden suojelua ja pitkäaikaista säilymistä in situ on tehostettu 1970-luvulta lähtien vedenalaisilla konservointimenetelmillä, joiden avulla akuuteimmassa tuhoutumisriskissä olevia hylkyjä on onnistuttu vakauttamaan, stabiloimaan, haitallisia ympäristötekijöitä ja ihmistoimintaa vastaan. Myös monissa kansainvälisissä sopimuksissa suositetaan vedenalaisten kulttuuriperintökohteiden säilyttämistä ja suojelua ensisijaisesti in situ kalliiden nosto- ja museointivaihtoehtojen sijaan. Tutkielmassani esittelen yleisimpiä in situ -konservointi- ja -stabilointimenetelmiä, joita on sovellettu kulttuurihistoriallisesti merkittävillä ja kansainvälisesti tunnetuilla hylyillä osana kohteiden pitkän aikavälin suojelustrategiaa. Saaristomerelle vuonna 1771 uponnutta Vrouw Maria -hylkyä käytän esimerkkinä hylystä, jonka suojelulinjaukset ovat nojanneet kansainvälisiin in situ -säilytystä ja tutkimuksellisesti ei-kajoavaa lähestymistapaa priorisoiviin suosituksiin. Tutkimuksessani osoitan kuitenkin kajoavien näytteenottomenetelmien ja materiaalianalyysien olevan välttämättömiä arvioitaessa kulttuurihistoriallisesti merkittävien hylkykohteiden nykykuntoa in situ, ja punnittaessa tulevaisuuden eri vaihtoehtoja esimerkiksi Vrouw Marian in situ -säilytyksen jatkamisen tai hylyn mahdollisen noston ja museoinnin suhteen. Esittelen hylyltä vuonna 2010 otetusta puunäytteestä kokoamieni kosteuspitoisuus-, tiheys- ja kutistumislaskelmien tulokset, jotka osoittavat Vrouw Marian takilaan käytetyn männyn (Pinus sylvestris) olevan edelleen tuoreen männyn veroista. Myös suorittamani stabilointikokokeet polyetyleeniglykoli- (PEG) ja sukroosiliuoksilla osoittavat takilaan käytetyn puun olevan hyväkuntoista ja kestävän kyllästyskäsittelyn ja ilmakuivauksen rasitukset hyvin vähäisin kutistumis- ja deformaatiovaurioin; parhaimmaksi stabilointiaineeksi osoittautui 60 %:n taloussokeriliuos, sukroosi, jolla puun poikkileikkauspinnan kutistuminen jäi 1,8 %:iin. Tutkimustuloksiani voidaan käyttää referenssidatana arvioitaessa hylyn puurakenteiden nykykuntoa in situ ja tulevaisuudessa hylyn mahdollisen nosto- ja konservointisuunnittelun tukena. Tutkielmani toimii johdantona in situ -konservoinnin eri osa-alueisiin, mutta en tyydy vertailemaan eri menetelmiä ja niillä saavutettuja tuloksia vain metodisesta näkökulmasta; tutkimuksessani vertailen kriittisesti eri menetelmien hyviä ja huonoja puolia hylkykohteiden laajemman suojelutyön, hallinnoinnin ja kansainvälisten suositusten näkökulmasta, ja myös oman ammattieettisen pohdinnan kautta. Käyn lisäksi läpi uhkatekijöitä, jotka altistavat myös suojaisina ja staattisina pidettyjä syvänmeren kohteita äkillisille ja dramaattisille, ennen kaikkea ihmistoiminnan aikaansaamille vaurioille. Tällaisilla kohteilla ja merialueilla in situ -säilytystä ei voida pitää ensisijaisena vaihtoehtona kohteiden pitkän aikavälin suojelustrategiana, vaan joudutaan etsimään vaihtoehtoisia menetelmiä, kuten arkeologisia kaivauksia ja nosto-operaatioita, vedenalaisten kulttuuriperintökohteiden säilymisen turvaamiseksi.
  • Moisio, Saara (Helsingin yliopisto, 2012)
    The topic of the thesis is to understand how collaboration between Finnish municipal theatres and independent dance companies is challenged by differences in institutional pressures and conventions of operation. With the help of institutional theories on organizational fields, collaborative planning and conventions of art worlds the topic is approached with one main research question and three sub-questions. The main research question is: How do institutional pressures and conventions of operation challenge collaboration between Finnish municipal theatres and independent dance companies? This includes following sub-questions: How do cultural policy and public funding define the context of operation for municipal theatres and independent dance companies? What kind of institutional pressures does the context of operation place upon the two types of art organizations? What kind of conventions do institutional pressures maintain for defining the function, repertoire and relations of the two types of art organizations? Institutional theories on organizational fields and art worlds are applied for understanding how organizations' actions are both constrained and enabled in certain environments. Theory of collaborative planning provides a background for regarding what needs to be considered when embarking upon collaboration, and what kind of issues may rise as challenges when aiming for mutual agreement between partners coming from different organizational contexts. In collaboration, the fact that people's ways of acting and thinking in an organization are linked to certain context, cannot be ignored. According to the theories of organizational fields, this context includes institutional coercive, mimetic and normative pressures. Additionally, in art worlds the production of art works often follows existing conventions, which enable faster and cheaper realization. Applying these theories it is considered that institutional pressures maintain certain established production conventions in municipal theatres and independent dance companies. Furthermore, both institutional theories consider that the actions of state such as legislation and public funding, steer organizations operations in a field. By combining the theories it is assumed that cultural policy and public funding define different contexts of operations for municipal theatres and independent dance companies. The contexts of operations include different institutional pressures which maintain the established ways of operation, in other words conventions. When the conventions defining the function, repertoire and relations of the two types of art organizations differ significantly, collaboration might be experienced too challenging, as it would demand changes in the conventions of operation in both organizations. The study is conducted as qualitative interview research. The material is provided by semistructured interviews and their transcriptions. The sample of the research is formed by the directors of municipal theatres and independent dance companies. Interviewees are selected from four different municipal theatres and independent dance companies around Finland. The material is analyzed with qualitative methods such as thematizing, clustering and noting relations between variables. As a result of the analysis different established conventions defining the function, repertoire and relations of municipal theatres and independent dance companies are presented. The results also indicate that cultural policy and public funding produce the strongest coercive and mimetic pressures for the operations of these art organizations. Additionally, how they have been addressed in cultural policy through the years creates normative pressures for their operations. The pressures maintain different conventions of operation. The differences in these conventions place challenges for developing more formal forms of collaboration between the two types of art organizations as changing them is difficult in financially insecure situations. Changes in institutional pressures would demand changes in cultural policy and public funding as well as in the structures and practices of municipal theatres and independent dance companies. On the other hand, this does not mean that collaboration between the two types of art organizations could not be realized. Acknowledging institutional pressures and how they influence organizations operations, what kind of conventions they maintain, provides a basis for considering how existing conventions could be changed in collaboration. Realizing what lies behind organizations operations helps to overcome challenges and disputes in collaboration, and enables development of new ways of operation. However, still the most important factor in collaboration between municipal theatres and independent dance companies is that both have interest and desire for it. Through collaboration these organizations have possibility to respond to institutional pressures which cultural policy and public funding produce.
  • Castrén, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan reseptiivisesti monikielisiä suomi-ruotsi keskusteluja Suomessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia yleispiirteitä keskusteluissa voidaan havaita olevan, minkälaisia kielellisiä resursseja keskustelijat käyttävät ja miten kommunikaatio onnistuu, kun osanottajat keskustelevat eri kielillä. Tutkimusmateriaalina on kaksi ryhmäkeskustelua, jotka on nauhoitettu ja videoitu Helsingin yliopistolla vuonna 2007 DYLAN-projektin yhteydessä. Ryhmissä on sekä suomen- että ruotsinkielisiä osanottajia ja keskustelujen moderaattori on rohkaissut heitä käyttämään keskustelussa omaa äidinkieltään. Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan sitä, että keskustelukumppanit käyttävät omia äidinkieliään, mutta omaavat tarpeeksi vähintään passiivisia taitoja keskustelukumppanin äidinkielessä pystyäkseen ymmärtämään sitä. Reseptiivisen monikielisyyden käyttö on tavallisempaa lähikielten välillä, jolloin ymmärrys perustuu usein omaan äidinkieleen. Kommunikointitapaa voidaan kuitenkin käyttää myös ei-lähikielten kanssa, kuten suomen ja ruotsin tapauksessa. Suomessa toisen kotimaisen kielen ymmärrystä ja osaamista voidaan kutsua opituksi reseptiiviseksi monikielisyydeksi, erona luontaiseen reseptiiviseen monikielisyyteen, jossa ymmärrys perustuu kielten samankaltaisuudelle. Tutkielmassa tarkastellaan reseptiivisesti monikielisen keskustelun piirteitä keskusteluanalyysin työkalujen avulla, erityisesti vuorojen, dialogipartikkeleiden ja koodinvaihtelun kautta. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, miten johdonmukaisesti osanottajat käyttävät omaa äidinkieltään ja miten tasapainossa keskustelun kaksi kieltä ovat sekä siihen, miten osanottajat kommentoivat kielten käyttöä keskustelussa. Yleisesti ottaen osallistujat käyttävät omaa äidinkieltään, mutta kielenvaihtoa keskustelun kahden kielen välillä esiintyy myös. Ruotsinkieliset osallistujat tekevät suomenkielisiä puheenvuoroja huomattavasti enemmän kuin suomenkieliset ruotsinkielisiä, mutta myös suomenkielisiltä kuullaan muutamia ruotsinkielisiä vuoroja. Suomen- ja ruotsinkielisten puheenvuorojen määrät keskusteluissa ovat suhteellisen tasaiset ja keskustelujen kaksi kieltä ovat hyvässä tasapainossa joitakin pidempiä yksikielisiä sekvenssejä lukuun ottamatta. Tutkielmassa havaitaan, että dialogipartikkelit, eli minimipalautteet, vaikuttavat suuresti keskustelun sujuvaan etenemiseen. Dialogipartikkeleiden avulla keskustelijat voivat osoittaa senhetkiselle puhujalle kuuntelevansa, olevansa samaa tai eri mieltä tai haluavansa puhujan jatkavan. Kaikki osanottajat käyttävät dialogipartikkeleita ahkerasti ja monipuolisesti: keskusteluissa esiintyy tasaisesti sekä suomen- että ruotsinkielisiä dialogipartikkeleita ja niitä käytetään sekä saman että erikielisten puheenvuorojen yhteydessä. Keskustelujen käytetyin dialogipartikkeli heti erilaisten hyminä-äänien jälkeen on joo [jå:], joka on hyvin yleinen sekä suomessa että suomenruotsissa ja toimii näin ollen hyvin neutraalina ja kieleen kantaa ottamattomana minimipalautteena. Myös koodinvaihtelua englantiin esiintyy sekä suomen- että ruotsinkielisten osanottajien puheenvuoroissa. Englanninkieliset osiot ovat usein lyhyitä, muutaman sanan lausahduksia. Ne liittyvät usein jotenkin kaikkia osanottajia yhdistävään yliopistomaailmaan ja toimivat näin ollen nk. avainsanoina, jotka edistävät yhteisymmärrystä. Tutkielma osoittaa, että reseptiivisesti monikielinen suomi-ruotsi -keskustelua on mahdollista käydä sujuvasti ja että muutamat seikat edesauttavat kommunikaation onnistumista. Näitä ovat mm. yksilöiden ja kieliyhteisön tietoisuus kuvaillun kaltaisesta kommunikaatiomuodosta sekä kaikkien olemassa olevien - niin kielellisten kuin ei-kielellistenkin - resurssien käyttäminen. Reseptiivinen monikielisyys vaatii myös käyttäjiltään epämukavien tilanteiden sietokykyä sekä päättäväisyyttä pysytellä äidinkielessään vaikka keskustelupari käyttää toista kieltä. Reseptiivisesti monikieliset keskustelut syntyvät harvoin spontaanisti ja usein niiden taustalla on keskustelijoiden välinen sopimus yhteisestä kommunikointitavasta. Tutkielma ei ota kantaa Suomen medioissa käytyyn keskusteluun kotimaisten kielten tärkeydestä tai asemasta vaan osoittaa, että on olemassa myös erilaisia ja joustavia kielenkäyttötapoja, joilla yhä useampi ei-ruotsinkielinen pääsee kielen vaikutuksen alaiseksi ja ruotsin kieli vastaavasti voi saada useampia käyttöalueita.
  • Ekroos, Kajsa (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tämän tutkielman aiheena on kulttuurienvälisyys kulttuurienvälisessä kaksikielisessä opetuksessa (Educación Intercultural Bilingüe, EIB) Boliviassa ja erityisesti kulttuurienvälisen kaksikielisen koulutuksen maisteriohjelmassa (Maestría en Educación Intercultural Bilingüe), jota koordinoi PROEIB Andes -järjestö yhteistyössä Cochabamban Universidad Mayor de San Simónin kanssa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten kulttuurienvälisyys määritellään ja mitä se käytännössä merkitsee opetuksen eri osa-alueilla: sisällöissä, opetusmetodeissa ja -materiaaleissa sekä arvioinnissa. Koska kulttuurienvälisen kaksikielisen opetuksen toteutus ja tutkiminen eri Latinalaisen Amerikan maissa on tähän asti painottunut lähes yksinomaan perusopetukseen, pyrin työssäni keskittymään kulttuurienvälisyyden ilmentymiin nimenomaan bolivialaisessa korkeakoulukontekstissa. Tutkielman aineistona on käytetty kahdeksaa EIB -asiantuntijoiden teemahaastattelua, jotka FM Eila Isotalus on tehnyt Boliviassa vuonna 2004. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriasidonnaista eli abduktiivista sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkielman teoriatausta koostuu yhtäältä kulttuurienvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen liittyvien käsitteiden määrittelystä, ja toisaalta kulttuurienväliseen opetukseen liittyvien mallien esittelystä. Aineiston analyysissä avuksi on ollut etenkin James A. Banksin teoria monikulttuurisen opetuksen viidestä ulottuvuudesta, joiden kautta on voitu pohtia kulttuurienvälisyyden toteutumista opetuksen eri osa-alueilla ja nostaa esille bolivialaisen kulttuurienvälisen opetuksen erityispiirteitä. Aineiston analyysissä ilmenee, että kulttuurienvälisyyden käsitteen määrittely on vahvasti kontekstisidonnainen ja jatkuva prosessi, johon vaikuttavat eri toimijoiden näkemykset ja vaatimukset. EIB -asiantuntijoiden esittämät määrittelyt voidaan jakaa makro- ja mikrososiaaliseen kategoriaan sen mukaan, nähdäänkö kulttuurienvälisyys ensisijaisesti yhteiskunnallisena vai yksilötason käsitteenä. Aineistossa korostuu ajatus latinalaisamerikkalaisesta kulttuurienvälisyydestä poliittisena käsitteenä, jonka keskiössä on vaatimus yhteiskunnallisten valtasuhteiden muutoksesta. Yksi suurimmista haasteista kulttuurienvälisyyden toteuttamisessa bolivialaisessa korkeakouluopetuksessa ovat akateemiseen kulttuuriin liittyvät perinteet, jotka vaikeuttavat uusien toimintatapojen omaksumista. Kulttuurienvälisyys opetuksessa on toistaiseksi tarkoittanut etupäässä sisältöjen monipuolistamista lisäämällä opetusohjelmiin elementtejä paikallisista kulttuureista. Tärkeänä askeleena EIB:n kehityksessä voidaan pitää painopisteen siirtymistä sisältökysymyksistä kulttuurienvälisten opetusmetodien luomiseen. Näiden opetusmenetelmien tulisi pohjautua ymmärrykseen oppimisesta kokonaisvaltaisena, yhteisöllisenä prosessina ja siten kuroa umpeen kuilua koulun ja yhteisöjen arkielämän välillä. Opetusmenetelmien ja -materiaalien suhteen keskeinen kulttuurienvälisyyteen liittyvä kysymys on intiaanikansojen suullisen kulttuurin ja tiedon jakamisen perinteiden hyödyntäminen opetuksessa. Maisteriohjelman opiskelijoiden arvioinnissa pyritään huomioimaan yksilön kokonaisvaltainen kehitys pelkkien opintosuoritusten sijasta, mutta arvosanoihin pohjautuvasta arvostelukäytännöstä ei ole toistaiseksi voitu luopua yliopiston vaatimusten vuoksi. Kaiken kaikkiaan kulttuurienvälisyyden toteuttaminen EIB:ssä ja maisteriohjelmassa on pitkän tähtäimen prosessi, joka vaatii perinteisten opetuskäytäntöjen kyseenalaistamista ja korkeakouluopetuksessa myös akateemisen kulttuurin haastamista. On oleellisen tärkeää, että prosessiin osallistuvat asiantuntijoiden ohella myös esimerkiksi opiskelijat, intiaaniyhteisöt ja -järjestöaktiivit.
  • Ahava, Simo (Helsingin yliopisto, 2010)
    In this paper, I look into a grammatical phenomenon found among speakers of the Cambridgeshire dialect of English. According to my hypothesis, the phenomenon is a new entry into the past BE verb paradigm in the English language. In my paper, I claim that the structure I have found complements the existing two verb forms, was and were, with a third verb form that I have labelled ‘intermediate past BE’. The paper is divided into two parts. In the first section, I introduce the theoretical ground for the study of variation, which is founded on empiricist principles. In variationist linguistics, the main claim is that heterogeneous language use is structured and ordered. In the last 50 years of history in modern linguistics, this claim is controversial. In the 1960s, the generativist movement spearheaded by Noam Chomsky diverted attention away from grammatical theories that are based on empirical observations. The generativists steered away from language diversity, variation and change in favour of generalisations, abstractions and universalist claims. The theoretical part of my paper goes through the main points of the variationist agenda and concludes that abandoning the concept of language variation in linguistics is harmful for both theory and methodology. In the method part of the paper, I present the Helsinki Archive of Regional English Speech (HARES) corpus. It is an audio archive that contains interviews conducted in England in the 1970s and 1980s. The interviews were done in accordance to methods used generally in traditional dialectology. The informants are mostly elderly male people who have lived in the same region throughout their lives and who have left school at an early age. The interviews are actually conversations: the interviewer allowed the informant to pick the topic of conversation to induce a maximally relaxed and comfortable atmosphere and thus allow the most natural dialect variant to emerge in the informant’s speech. In the paper, the corpus chapter introduces some of the transcription and annotation problems associated with spoken language corpora (especially those containing dialectal speech). Questions surrounding the concept of variation are present in this part of the paper too, as especially transcription work is troubled by the fundamental problem of having to describe the fluctuations of everyday speech in text. In the empirical section of the paper, I use HARES to analyse the speech of four informants, with special focus on the emergence of the intermediate past BE variant. My observations and the subsequent analysis permit me to claim that my hypothesis seems to hold. The intermediate variant occupies almost all contexts where one would expect was or were in the informants’ speech. This means that the new variant is integrated into the speakers’ grammars and exemplifies the kind of variation that is at the heart of this paper.
  • Carey, Ray (Helsingin yliopisto, 2011)
    This study addresses the challenge of analyzing interruption in spoken interaction. It begins with my observation of eight hours of academic group work among speakers of English as a lingua franca (ELF) in a university course. Unlike the common findings of ELF research which underscore the cooperative orientation of ELF users, this particular group gave strong impressions of interruption and uncooperativeness as they prepared a scientific group presentation. In the effort to investigate these impressions, I found that no satisfactory method exists for systematically identifying and analyzing interruptions. A useful tool was found in Linear Unit Grammar or LUG (Sinclair & Mauranen 2006), which analyzes spoken interaction prospectively as linear text. In the course of transcribing one of the early group work meetings, I developed a model of LUG-based criteria for identifying individual instances of interruption. With this system in place, I was then able to evaluate the aggregate occurrences of interruption in the group work and identify co-occurring interactive features which further influenced the perception of uncooperativeness. Finally, these aggregate statistics directed a return to the data and a contextually sensitive, qualitative analysis. This research cycle illuminates the interactive features which contributed to my own impressions of uncooperativeness, as well as the group members orientations to their own interruptive practice.
  • Laitinen, Karoliina (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tämä tutkielma käsittelee maahanmuuttouutisointia Ison-Britannian vuoden 2010 parlamenttivaalien aikana aikavälillä 6.4.-13.5.2010. Tutkielmassa vertaillaan kahta eri sanomalehteä, konservatiivista The Timesia ja liberaalia The Guardiania. Aineisto koostuu yhteensä 14 Guardianissa ja 17 Timesissa julkaistusta artikkelista. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mistä aiheista maahanmuuttouutisoinnin yhteydessä erityisesti kirjoitettiin sekä paljastaa, millaisina toimijoina maahanmuuttajat kirjoituksissa esitetään ja millaisia identiteettejä heille lehdistön toimesta rakennetaan. Tavoitteena on myös selvittää, kuinka nämä kaksi lehteä eroavat toisistaan maahanmuuton käsittelyssä. Tutkimus pohjautuu laajalti systeemis-funktionaalisen kieliopin teoriaan ja mediadiskurssin sekä mediassa esiintyvän poliittisen maahanmuuttodiskurssin kenttään. Tutkimusmenetelminä on käytetty määrällistä sisällön erittelyä ja kriittistä diskurssianalyysiä soveltaen siinä systeemis-funktionaalista kielioppia. Sisällön erittelyn avulla pyrittiin saamaan selville aiheet, joista maahanmuuton yhteydessä puhuttiin. Diskurssianalyysin avulla puolestaan pyrittiin saamaan selville millaisina toimijoina maahanmuuttajat esitettiin. Tulokset kertovat, että lehdet kirjoittavat maahanmuuton yhteydessä samoista aiheista mutta eri painotuksin. Kummassakin lehdessä keskeisimmiksi aiheiksi nousivat maahanmuuttopolitiikka ja sen monet ulottuvuudet sekä maahanmuutto vaaliteemana. Maahanmuuttajat esitettiin molemmissa lehdissä useimmiten aktiivisina toimijoina, joiden toiminta liittyi liikkumiseen maahan sisälle tai maasta ulos. Syyksi heidän maahantuloonsa esitettiin usein työnteko. Lisäksi maahanmuuttajat esitettiin toiminnan kohteina, jolloin toiminta useimmiten kuvasi heidän määränsä vähentämistä. Maahanmuuttajamäärät nähtiin siis varsinkin Timesin uutisoinnissa liian suurina ja tätä kuvaamaan käytettiin myös liikkuvia nesteitä ilmaisevia metaforia. Tulokset osoittavat, että talousvaikeuksien aikana maahanmuutto nähdään ennemminkin rasitteena kuin resurssina. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että työttömyyden pelätään laman seurauksena nousevan, jolloin maahanmuuttajat tietävät kovempaa kilpailua työmarkkinoilla. Kaiken kaikkiaan keskustelu ns. laatulehdissä näyttää olevan maltillista eikä siinä juurikaan esiinny rasistisia sävyjä. Syynä tähän saattaa olla se, että tyypillinen maahanmuuttaja Isoon-Britanniaan on nykyään itäeurooppalainen ja valkoinen.
  • Calonius, Lauri (Helsingin yliopisto, 2013)
    The thesis examines positions that do not restrict cognition and the mind solely to the brain and its neuronal processes. The examination is framed in terms of what it means to say that cognition is embodied, embedded, enactive, extended and distributed (4ED). Four research questions guide this exploration: I) What are the theoretical commitments the different accounts of cognition in 4ED hold on to and how do these relate to each other? II) (Why) should distributed cognition be added with the rest of the 4E accounts? III) What critique does 4ED face and how does providing a mark of the cognitive affect both the proponents as well as the opponents of 4ED? IV) How does the notion of cognitive agency figure in the 4ED approach(es) to cognition? The methodology of the thesis is a comparative and critical study of the source literature. The literature is wideranging and substantive. It expands the fields of philosophy, cognitive science, psychology and artificial intelligence among others. The main authors under study include Andy Clark, Francisco Varela, Ezequiel Di Paolo, Alva Noë, Edwin Hutchins, David Kirsh, John Sutton, Richard Menary, Michael Wheeler, Fred Adams, Kenneth Aizawa, ja Robert Rupert. In addition to the aforementioned authors other sources relevant for the development and refinement of 4ED are examined. The examination is systematic and runs through eight chapters. Chapter one is the introduction that sets out the theoretical background, structure and the aim of the thesis. Chapters 2 5 are dedicated to the presentation of the different approaches to cognition under study. Chapter six is dedicated to the critical analysis of the approaches and the examination of some of the challenges that have been raised against the different approaches to cognition. Chapter seven looks into a more detailed question and aims to clarify the way the approaches conceive cognitive agency. Chapter eight is the concluding chapter that ties the thesis together, clarifies the main issues and gestures at possible future research in the form of open questions that have risen. The thesis uncovers the theoretical commitments the different unorthodox approaches to cognition have. In doing this it also illustrates their important similarities and differences. The study also shows how the orthodox conception of cognition that conceives it essentially as a neuronal process bounded by the head is pushed to take part in the debate on equal ground with the unorthodox positions. In general then the thesis points to the importance of a better understanding of the unorthodox approaches to cognition as a means to a greater overall understanding of the nature of cognition and its place in the world.
  • Nylander, Jouni (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan postiyhtiö Itellan varhaisjakajina työskentelevien maahanmuuttajien ymmärrys- ja viestintäongelmia. Tutkimuskysymyksenä on se, mitä ongelmakohtia varhaisjakelun suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä on. Työssä pureudutaan myös siihen, onko viestinnässä eroa maahanmuuttajien ja valtaväestön edustajien välillä, sekä pohditaan sitä, miten ongelmiin voitaisiin vaikuttaa. Tutkielman kirjallisena aineiston muodostavat varhaisjakajien perehdytykseen tarkoitettu Lehdenjakajan käsikirja ja keskeisiin työvälineisiin kuuluva jakolista. Suullisena aineistona on käytetty kymmenen jakajan teemahaastatteluja. Seitsemän heistä on maahanmuuttajia ja kolme valtaväestön edustajia. Lehdenjakajan käsikirjaa analysoidaan käyttäen Kressin ja van Leeuwenin multisemioottista kuvan kielioppia, Lyonsin hahmottamia tekstin tarkoitteiden abstraktiotasoja sekä yhden jakajan syvennettyä haastattelua. Jakolistaa tarkastellaan kahden informantin haastattelun pohjalta. Itellan varhaisjakelun viestintää käsitellään seikkaperäisesti monelta eri kannalta ja eritellään myös kaikkien kymmenen informantin haastattelujen pohjalta. Teoreettisena viitekehyksenä viestintäosuudessa on Åbergin tulosviestinnän malli ja Aulan teoria viestinnän kaksoisfunktiosta. Lopuksi käsitellään varhaisjakajien kielitaitoa ja Itellan kielipolitiikkaa yleisesti. Käsikirjan analyysi osoittaa, että kuvien sommittelulla on merkitystä. Kuvat viestivät muun muassa työtä tehtävän pääasiassa ihmisvoimin ja työnantajan pyrkivän pitämään esillä tasa-arvoteemaa. Teksti sisältää paljon konkreettisiin tarkoitteisiin viittaavia substantiiveja, mikä tekee siitä helppolukuista. Informantit pitivätkin sekä suomenkielistä että englanninkielistä tekstiä selkeänä. Haastattelujen analyysi paljasti kuitenkin, ettei Lehdenjakajan käsikirjaa käytetä varhaisjakajien perehdytyksessä. Jakolistoissa taas suurin osa tekstistä on pelkästään suomeksi, joten ne eivät kokonaan avaudu suomea taitamattomille maahanmuuttajille. Haastattelujen perusteella Itellan varhaisjakelun viestintä on luonteeltaan lähinnä integroivaa ja johtajakeskeistä. Tutkielmasta selviää, että Itellassa käytössä olevasta monikulttuurisesta mallista huolimatta varhaisjakajat eivät ole päässeet suomen kielen opetuksen piiriin. Koska varhaisjakelun työntekijöistä huomattava osa on maahanmuuttajia, heidän kielelliset ja viestinnälliset tarpeensa olisi hyvä ottaa huomioon yrityksen kielipoliittisia ratkaisuja tehtäessä.