Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 279-298 of 619
  • Dufva, Aura (2012)
    Tutkielma käsittelee uudemman taidevalokuvan aikakysymyksiä kuvataiteilija Marko Vuokolan The Seventh Wave -valokuvasarjan kautta. Tutkielmassa käsitellyt kolmekymmentäyksi sarjan teosta koostuvat kaikki kahdesta neliön muotoisesta valokuvasta, jotka ovat rajaukseltaan identtiset. Vaikka näkymä on periaatteessa sama kummassakin kuvassa, kuvaushetkien välissä kulunut aika muuttaa kuvien maisemaa. Eroavaisuudet kuvien välillä huomaa, kun kahta kuvaa vertaa toisiinsa. Tutkielmassa tarkastellaan The Seventh Wave -valokuvasarjan avulla erilaisia tapoja, joilla aika voi olla läsnä nykytaideteoksessa tai sen katsomiskokemuksessa. Tärkeitä ajan käsitteitä ovat hetki, kesto ja aika. Tutkimus etenee näitä käsitteitä seuraten. Ensimmäisessä käsittelyluvussa keskitytään kysymyksiin erilaisten kuvien luonteesta ja niiden suhteesta hetkeen. Seuraavassa luvussa ovat pääosassa ne keinot, joilla ajallinen kesto voidaan tuoda mukaan taideteokseen. Viimeinen käsittelyluku pureutuu ajan kokemukseen ja siihen, voiko taideteos synnyttää tai välittää katsojalleen ajallisen kokemuksen. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten taideteos voi luoda ajallisia kertomuksia, viestiä ajan kulumisesta tai synnyttää katsojalleen vahvasti ajallisen kokemuksen. Tutkielman teoreettinen pohja on pitkälti valokuvatutkimuksessa. Erityisesti valokuvan ontologiset kysymykset ovat mielenkiintoisia valokuvan aikasuhteen kannalta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös niitä erilaisia kerronnallisia keinoja, joilla aika voidaan tuoda mukaan taideteokseen. Tutkimus esittelee monipuolisesti liikkeen kuvauksen historiaa. Tutkielma nostaa tärkeään asemaan myös ajallisen kokemuksen ja sen, millä tavalla taideteoksen katsoja voi aistia ajan kulumisen teosta tarkastellessaan. The Seventh Wave -valokuvasarjan aihepiiristä johtuen myös maisematutkimuksen kysymykset painottuvat työssä. Tärkeään asemaan nousevat pysähtyneisyyden sijaan maisemassa tapahtuva muutos ja liike. Marko Vuokolan The Seventh Wave -sarjan kuvissa ajalliset kertomukset rakentuvat kahden kuvan väliin. Ne tallentavat muutosta ympärillämme ja korostavat hidasta liikettä, joka jää usein huomaamatta. Tutkielman tuloksena voidaankin nähdä, että uuden taidevalokuvan ajasta puhuttaessa ajallisen keston käsite nousee usein tärkeään asemaan. Pitkät valotusajat, sarjallisuus ja menneeseen eri tavoin viittaaminen tuovat ajan mukaan taidevalokuviin. Sen lisäksi, että taiteilijoiden valitsemat lähestymistavat ovat aikaa vaativia, he ovat usein kiinnostuneita henkilökohtaisista ja jaetuista kokemuksista, tarinoista ja muistoista. Myös Vuokolan The Seventh Wave -sarjan kuvissa kokemus ajan kulumisesta syntyy ennen kaikkea katsomiskokemuksessa. Valokuvissa ajallisuus pohjautuukin usein kahden aikatason, kuvan ottohetken ja tarkasteluhetken, kohtaamiseen.
  • Ohvo, Noora (Helsingin yliopisto, 2013)
    I claim that Hannibal Barca has become a mythical figure whose reputation can be used for various purposes. One's ability to identify oneself with Hannibal is a key factor in this respect, as I attempt to prove in my thesis. The historical roots of Hannibal's reputation exist in several written layers and the topoi from ancient times have even found their way into some of the writings of modern researchers. I present some of the difficulties involved in how old literary material  and Hannibal's reputation  have spread. First of all history is written by the victors, and secondly, the ways in which information could travel were limited in different eras. For the analysis of how some of the numerous images of Hannibal were created I examine a collection of texts from 1818 to the twenty-first century. The main focus of my analysis is on texts written in English. As in Media and Communication Studies, I, too, see literature as a form of mass communication. When analyzing the roots of Hannibal's reputation, I adapt the theory on imagology (imagologia) Erkki Karvonen has developed. I am particularly interested in the role of the media in making images. Karvonen's theory comes in handy when I demonstrate why Hannibal himself has not affected how his image has changed. Others have influenced that image (or those images). The thoughts of Edward Said guide my writing as I review how Hannibal, as an Orientalized subject, has been transformed into a mythical collection of texts that can be interpreted in mixed and contradicting ways. In my analysis I also take into consideration some valuable notions on interpretation and myths by Michel Foucault, Roland Barthes, Stuart Hall and Kristin J. Anderson. I investigate the tendency for Orientalized writing found from both Europe and the United States. I've summarized this tendency in the title of my thesis: 'Maine, myytti ja lainattu kunnia' (Reputation, Myth and Borrowed Glory). Hannibal's reputation can be both positive and negative but it is always a mythical one. By borrowed glory I refer to the admiration expressed for Hannibal. In reality the praise can be seen as a way in which specific values are offered to the reader. I find a lot in common with the way in which Hannibal has been described and the way in which advertisements work, as analyzed by Janne Seppänen and Esa Väliverronen. Seppänen and Väliverronen manage to prove how a particular advertisement for a watch is actually selling masculinity and elitist fellowship. I claim that many texts written about Hannibal sell exactly the same things to the reader. As an Orientalized subject Hannibal is not on an equal level with western generals, although one might think otherwise. Sometimes even the most blatant admiration hides beneath the surface an arrogance and a feeling of relief because the Second Punic War was won by the Romans. I attempt to demonstrate how the modern ways of writing about Hannibal become a part of the myth and how they, too, create a new kind of an image of Hannibal as each era rewrites history regardless of the fact that the evidence is neither altogether different nor new.
  • Rantakallio, Inka (Helsingin yliopisto, 2011)
    Hip-hopin juuret juontavat 1970-luvulle Yhdysvaltoihin, mutta hip-hop-kulttuuri ja musiikkityyli ovat sen jälkeen levinneet ympäri maailmaa osana globalisaatiokehitystä. Myös monet nuoret muslimit tekevät nykyään hip-hop-musiikkia, ja yhä useampi tuo myös sanoituksiinsa vaikutteita Islamista ja elämästään muslimina. Musiikin asema on islamissa varsin kiistelty, eikä sitä ole selvästi sallittu (halal) tai kielletty (haram) muslimeilta. Muslimien tekemää hip-hoppia on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän. Tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin, miten tapaustutkimuksena toimivalla muslimhiphop.com-internetsivustolla argumentoidaan ja konstruoidaan käsityksiä muslimi-identiteetistä. Teoreettisena ja analyyttisenä viitekehyksenä toimii sosiaalikonstruktivistinen näkemys identiteetistä kontekstisidonnaisena sekä puheessa ja teksteissä diskursiivisesti rakentuvana. Tutkielma kyseenalaistaa aiempien tutkimusten oletuksen hip-hopista vaikutuksiltaan yksinomaan positiivisena muslimi-identiteetille sekä muslimeja yhdentävänä tekijänä. Aineisto on kerätty edellä mainitulta sivustolta syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana, josta analyysiin on rajattu vain itse sivusto ja sen hip-hoppia käsittelevät osiot. Sivusto ja sen perustaja ovat yhdysvaltalaisia, mutta sivustolla esiteltävien artistien tausta on hyvin monikulttuurinen. Moni on myös maahanmuuttajana nykyisessä kotimaassaan. Aineistossa esiintyviä teemoja ja diskursseja eritellään ja analysoidaan tutkielmassa lainauksien avulla. Sivuston periaatteissa ja artistien esillepääsyn kriteereissä määritellään tarkasti asennoituminen Islamin ja musiikin yhdistämiseen: mikäli sanoitukset ja artistit noudattavat Islamin oppeja, on muslimin sallittua tehdä ja kuunnella tällaista musiikkia. Islam-aiheisen hip-hopin perustellaan olevan ennen kaikkea vaihtoehto valtavirran hip-hopille, jota konstruoidaan aineistossa moraalisesti arveluttavaksi. Hip-hopille sekä muslimeille sallittuja ja kiellettyjä elementtejä erottelevan halal-haram-diskurssin ohella aineistosta nousee esiin opetusdiskurssi. Muslimien tekemän hip-hopin perustellaan edistävän Islamin opettamista erityisesti nuorille muslimeille ja siten vahvistavan positiivista muslimi-identiteettiä. Myös positiivisen muutoksen diskurssia käytetään aineistossa runsaasti liittyen mm. muslimiyhteisöihin sekä muslimeihin kohdistuviin taloudellisiin ja sosiaalipoliittisiin epäkohtiin ja stereotypioihin; musiikin sisältöä ja sen tekemistä perustellaan sen voimalla muuttaa asioita parempaan suuntaan. Monet muslimiartistit kamppailevat yhdistääkseen toisaalta Islamin ja taiteellisen luovuuden ja ilmaisuvapauden, toisaalta menestyäkseen kaupallisesti unohtamatta uskonnollista vakaumustaan. Monilla heistä hip-hop on ollut vahvasti läsnä kasvuympäristössä, mutta sen yhdistäminen Islamin periaatteisiin aiheuttaa kysymyksiä ja kyseenalaistuksia oman musiikillisen ja uskonnollisen identiteetin muodosta ja sisällöstä. Aineiston perusteella monet muslimiartistit ja Islam-aiheista hip-hoppia kuuntelevat muslimit joutuvat jatkuvasti puolustamaan musiikkia siihen kielteisesti suhtautuville muslimeille sekä ei-muslimeille, jotka vierastavat sen uskonnollisuutta. Muslimi-identiteettiä neuvotellaan jatkuvasti, ja se näyttäytyy aineistossa moniulotteisena ja tilanteisesti rakentuvana. Avainsanat: Muslimit, Islam, hip-hop, identiteetti, Internet, diskurssi, diskurssianalyysi
  • Heimola, Leena (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkimuksen tavoitteena on perehtyä Malesian ja Singaporen kiinalaisten etniseen ja kansalliseen identiteettiin. Tutkimus tarkastelee ja vertailee erityisesti Malesian ja Singaporen valtionhallintojen keinoja rakentaa kansallista yhtenäisyyttä ja vähentää etnisen identiteetin merkitystä. Lisäksi tutkimus luo kriteerijoukon, jonka avulla voidaan vertailla Malesian ja Singaporen yhteiskuntien onnistumista tai epäonnistumista kansallisen yhtenäisyyden rakentamisessa. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen kysymykseen: Miten Malesian ja Singaporen valtionhallinnon menetelmät vaikuttavat etnisten kiinalaisten kansalliseen ja etniseen identiteettiin, ja miten maiden menetelmät eroavat toisistaan? Lopuksi vertailemalla Malesiaa ja Singaporea tutkimuksessa päätellään luodun kriteerijoukon avulla, miten kansallinen yhtenäisyys on toteutunut näissä kahdessa maassa. Tutkimuksen teoriatausta perustuu etnistä ja kansallista identiteettiä tutkineiden Fredrik Barthin, Nathan Glazerin ja Daniel P. Moynihanin, Donald Horowitzin, Milton J. Esmanin, Benedict Andersonin, Anthony D. Smithin ja Stuart Hallin teorioihin. Nämä tutkijat painottavat eri tekijöiden merkitystä kansalliselle identiteetille ja yhtenäisyydelle, toisiaan täydentäen. Kyseessä on teoreettinen tutkimus. Siksi sen aineisto koostuu pääasiassa sekundaarilähteistä: tieteellisistä teoksista ja artikkeleista sekä sähköisistä lehtiartikkeleista. Primäärilähteitä ovat Malesian ja Singaporen perustuslait, Malesian ja Singaporen tilastokeskuksien tilastot sekä Malesian entisen pääministerin Mahathir bin Mohamadin vuonna 1991 pitämä Vision 2020 -puhe. Aineistoa on analysoitu tutkimuksen teoriataustan avulla. Monipuolisemman kuvan muodostamiseksi on tutkimukseen valittu sekä länsimaalaisten tutkijoiden että singaporelaisten ja malesialaisten tutkijoiden tutkimuksia. Lisäksi, puolueellisuuden välttämiseksi, on tutkimukseen valittu eri etnisiin ryhmiin kuuluvien tutkijoiden artikkeleita ja teoksia. Tutkimuksessa on päädytty seuraavan tulokseen. Jotta kansallinen yhtenäisyys voidaan saavuttaa Malesian ja Singaporen monietnisissä yhteiskunnissa, tulee valtionhallinnon keskittyä erityisesti seuraaviin viiteen tehtävään: kansantalouden kehittämiseen, etnisten ryhmien välisen taloudellisen tasa-arvoisuuden edistämiseen, poliittisen aktiivisuuden ja osallistumisen kannustamiseen, etnisten yhteisöjen samanarvoisuuden toteuttamiseen lain edessä ja tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän rakentamiseen. Näiden kriteerien perusteella Malesia ja Singapore eivät ole kansallisesti yhtenäisiä valtioita. Singapore on kuitenkin kansallisesti yhtenäisempi, sillä se täyttää viidestä kriteeristä kolme, kun Malesia täyttää vain kaksi kriteeriä. Malesialla ja Singaporella on kaksi hyvin erilaista tapaa rakentaa kansallista yhtenäisyyttä, mutta lopputulokset ovat kuitenkin hyvin samankaltaiset. Tutkimus päättelee, että etnisten yhteisöjen institutionaalinen asema molemmissa maissa on yksi ratkaisevimmista esteistä kansalliselle yhtenäisyydelle.
  • Oinonen, Siiri (Helsingin yliopisto, 2014)
    Den här pro gradu-avhandlingen handlar om psykiatriska chockbehandlingar i Finland mellan åren 1936 och 1964 då insulin-, cardiazol- och elchockbehandlingarna hörde till de finska mentalsjukhusens vardag. Forskningsfrågorna handlar om behandlingarnas utveckling och verkningar i Finland ur vårdpersonalens synvinkel: hur uppfattade personalen chockbehandlingarna och deras verkningar? Därtill behandlas frågor om varför chockbehandlingarna togs i bruk samt ifall behandlingarna var en sådan mirakelkur som de presenterades som. I viss mån jämförs de finska förhållandena med utlandet. Forskningsmaterialet består av åtta muntliga källor: sju personintervjuer och en guidad rundtur i Törnävä sjukhusmuseum. De intervjuade personerna har arbetat som läkare eller skötare och bevittnat och/eller utfört insulin- och/eller elchockbehandling på 1950- 60-talen. Förutom intervjuer består materialet av tio medicinska artiklar som publicerats i Duodecim, Suomen Lääkärilehti och The Lancet under den granskade tiden, samt verksamhetsberättelserna för Nickby och Törnävä sjukhus under åren 1931-72 respektive 1937-1962. Som forskningsmetod kan nämnas kvalitativ forskningsintervju, minnesforskning och källkritisk metod och den teoretiska ramen består av Ekenstams, Elias, Foucaults och Braslows teorier om kroppsdisciplin samt kontrollens och övervakningens betydelse i samhället och den psykiatriska vården. Psykiatrins och de psykiatriska vårdmetodernas historia i Finland är ett rätt outforskat område, men under de senaste åren har det utkommit ett antal pro gradu- och doktorsavhandlingar om ämnet och år 2013 utkom översiktsverket Hulluuden historia av Pietikäinen. Mycket av bakgrundslitteraturen består av anglosaxisk litteratur och finska mentalsjukhus historiker. Före de egentliga analyskapitlen ger arbetet en inblick i fem psykiatriska vårdmetoder som användes i början av 1900-talet före chockbehandlingarna togs i bruk och som kan ses som ett preludium till chockbehandlingseran. Dessa behandlingsmetoder är vattenterapi, sömnterapi, arbetsterapi, psykoanalys och malariaterapi. Det första analyskapitlet går under namnet Insulinchocker helande koma . Kapitlet behandlar insulinchockbehandlingens gång, praxis i Finland samt vårdpersonalens syn och patienternas reaktioner på behandlingen. Det andra analyskapitlet handlar om cardiazolbehandlingen och inleds med en beskrivning av behandlingen följd av en jämförelse av behandlingspraxis i Finland, Danmark och Storbritannien varefter följer en beskrivning av behandlingens verkningar på patienterna. Eftersom ingen av de intervjuade hade bevittnat eller utfört cardiazolbehandlingar tas personalens syn upp via de medicinska artiklarna och litteraturen. Det tredje analyskapitlet handlar om elchockerna och börjar i stil med de två föregående kapitlen med en beskrivning av behandlingens gång, varefter följer praxis i Finland, personalens och patienternas tankar om behandlingen samt elchockbehandlingens förekomst och verkningar i Finland. Utgående från uppgifterna i Nickby och Törnävä sjukhus verksamhetsberättelser har jag sammanställt tre tabeller över hur många patienter behandlades med chockbehandlingar samt hur dessa inverkade på patienterna. Det fjärde analyskapitlet heter Hårda tider, hårda metoder? och handlar om tidsandans och samhällsatmosfärens inverkan på den psykiatriska vården, militärpsykiatrin i Finland under andra världskriget och krigets inverkningar på mentalsjukhusens verksamhet. Efter sammanfattningen och käll- och litteraturförteckningen finns en bilaga med de frågor som använts som intervjustomme.
  • Suhonen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2009)
    This Master's thesis examines two opposite nationalistic discourses on the revolution of Zanzibar. Chama cha Mapinduzi (CCM), the party in power since the 1964 revolution defends its revolutionary and "African" heritage in the current multi-party system. New nationalists, including among others the main opposition party Civic United Front (CUF), question both the 1964 revolution and the post-revolution period and blame CCM for empty promises, corruption and ethnic discrimination. This study analyzes the role of a significant historical event in the creation of nationalistic ideology and national identity. The 1964 revolution forms the nucleus of various debates related to the history of Zanzibar: slavery, colonialism, racial discrimination and political violence. Representations of these Social constructivist principles form the basis of this study, and central concepts in the theoretical framework are nationalism, national identity, ethnicity and race. I use critical discourse analysis as my research method, lean on the work by Teun A. van Dijk and Norman Fairclough as the most significant researchers in this field. I examine particularly the ways in which linguistic methods, such as stereotypes and metaphors are used to form in- and out-groups ("us" vs. "others"). My material, both in Swahili and English, was collected mainly in Tanzania in the fall of 2007 and from online sources in the spring of 2009. It includes publications by the Zanzibari government between the years of 1964-2000 (12), official speeches for the Revolution Day or the Union Day (12), articles from Tanzanian newspapers from the 1990s until the year of 2009 (15), memoirs and political pamphlets (10), blog posts and opinion pieces from four different websites (8), and interviews or personal communication in Zanzibar, Dar es Salaam and Uppsala (8). Nationalistic rhetoric often creates enemy images by using binary good-bad oppositions. Both discourses in this study build identities on the basis of "otherness" and exclusion, with the intent of emphasizing the particularity of the own group and excluding "evilness" outside the own reference group. These opposite views on the 1964 revolution as the main axis of the history of Zanzibar build different portraits of the nation and Zanzibari-ness (Uzanzibari). CCM still relies on the pre-revolutionary enemy images of Arabs as selfish rulers and cruel slave traders. For CCM, Zanzibar is primarily an "African" nation and a part of Tanzania which is threatened by "Arabs", the outsiders. In contrast, the new nationalists stress the long history of Zanzibar as multi-racial, cosmopolitan and formerly independent country which has its own, separate culture and identity from mainland Tanzanians. Heshima, honour/respect, one of the basic values of Swahili culture, occupies a central role in both discourses: the main party emphasizes that the revolution returned "heshima" to the Zanzibari Africans after centuries of humiliation, whereas the new nationalists claim that ever since the revolution all "non-Africans" have been humiliated and lost their "heshima". According to the new nationalists, true Zanzibari values which include tolerance and harmony between different "races" were lost when the "foreign" revolutionaries arrived from the mainland. Consequently, they see the 1964 revolution as Tanganyikan colonialism which began with the help of Western countries, and maintain that this "colonialism" still continues in the violent multi-party elections.
  • Määttänen-Valkama, Ritva Helena (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tiivistelmä/Referat Abstract Kuvataiteessa esiintyvät memento mori -aiheet sisältävät ihmisenä olemisen ytimeen liittyviä latauksia, näistä fyysinen häviäminen ei ole vähäpätöisin. Pääkallo on perinteisesti ollut kuvataiteessa ihmisen katoavaisuuden ja sielun kuolemattomuuden symboli. Tutkimuksessa on asetettu vertailuun Guercinon (1591 1666) 1600-luvulta peräisin oleva teos Et in Arcadia ego ja Paul Osipowin (1938 ) 2000-luvun alussa maalaama sarja pääkalloja. Guercinon maalaus presentoi pelkästään aikansa uskonnollisia ja filosofisia viittauksia, Osipow sitä vastoin on maalannut pääkallonsa modernismin hengessä: muodon tutkielmina ja omana ilmaisunaan. Kuolemaa ja ihmisen katoavaisuutta kuvaavasta symbolista on tullut nykytaiteessa paradoksaalisella tavalla taiteilijan oman fyysisen läsnäolon ilmentymä. Tutkimuksessa käsitellään teoksissa eri tavoin presentoituvaa läsnäoloa. Guercinon Et in Arcadia Ego ( suom. myös minä olen täällä ) teoksen kautta visuaalisesti välittyvät kirjalliset viestit ja viittaukset ovat peräisin Raamatusta ja antiikin filosofiasta. Teoksen tarkoitus oli erilaisten katsojaan välittyvien tunnetilojen kautta pysäyttää tämä läsnäolevaan hetkeen pohtimaan elämänsä tarkoitusta. Teos viittaa maalaustekona myös Guercinoon, mutta taiteilija ei ilmaise ensisijaisesti itseään. Osipowin pääkallomaalaukset ovat päinvastoin kaikilla tasoilla taiteilijan sykkivä ruumis . Osipow viittaa vain itseensä, eikä teoksilla ei ole erityistä symbolista viestiä. Tällä tavoin ne omalla tavallaan kertovat ajassa tapahtuneista muutoksista. Guercinon ja Osipowin maalausten vertailu tapahtuu niissä ilmenevien esteettisten piirteiden kautta. Tutkimuksessa tärkeässä osassa on myös Deleuzen teos Logique de la sensation, jossa tarkastellaan Francis Baconin maalauksissa ilmeneviä läsnäolon piirteitä ja erityisesti näkymättömän voiman välittymistä. Avainsanat Nyckelord Keywords Paul Osipow, memento mori, läsnäolo, ruumis, katoavaisuus, liha, melankolia, ylevä, turhuus, hauraus, groteski, elämän voima Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Muita tietoja Övriga uppgifter Additional information
  • Hannus, Hanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    abstract
  • Hannus, Hanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmani käsittelee Helsingissä sijaitsevaa vuonna 1928 valmistunutta Yrjönkadun uimahallia. Uimahallin rakennutti yksityinen Uimahalli Oy, jonka aktiiveihin kuului muun muassa urheiluvaikuttaja Toivo Aro. Uimahallin suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio kuului myös uimahallin johtokuntaan. Uimahallista rakennettiin monitoimitalo, joka vastasi moniin tarpeisiin: se oli niin uimaharrastajien harjoitusallaskin kuin kaupunkilaisten virkistäytymispaikka monine oheispalveluineen. Uimahallilla oli myös sosiaalisia pyrkimyksiä parantaa uimataitoa ja yleistä hygieniaa. Yrjönkadun uimahalli siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen vuonna 1967, ja se peruskorjattiin vuosina 1997 1999. Nykyisin uimahalli tunnetaan kylpylätunnelmastaan sekä erillisistä miesten ja naisten vuoroistaan, joiden vuoksi uimahallissa on mahdollisuus uida alasti. Tarkastelen Yrjönkadun uimahallin arkkitehtuuria keskittyen tilaan ja sen käyttäjiin liittyviin kysymyksiin. Kolme näkökulmaani uimahallin tilaan ovat tila eri ihmisryhmien ja sukupuolten kontrolloijana, tilan suhde aikaan ja alastomuuden merkitys tilassa. Pohdin myös ihanteita, jotka saivat uimahallin aikaan sekä ihanteita, joita uimahalli loi. Analysoin uimahallia sen valmistumisajankohdan ja nykyajan perspektiiveistä. Keskeinen tutkimusaineistoni koostuu 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun aikakaus- ja urheilulehdistä, Yrjönkadun uimahallia käsittelevästä arkistomateriaalista, Toivo Aron laatimista kirjoituksista sekä 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteen uimahallia käsittelevistä mielipidekirjoituksista. Uimahallin tilojen osalta tarkastelen uimahallikävijöiden kannalta keskeisimpiä tiloja eli isoa ja pientä allashuonetta sekä suihku- ja pesutiloja. Yrjönkadun uimahallin arkkitehtuuriin vaikuttivat nähdäkseni ulkomaalaisten uimahalliesikuvien lisäksi suomalaiset yleiset saunat. Laitoksen nimeksi tuli uimahalli, mutta se sisälsi alusta lähtien myös kylpylämäisiä piirteitä. Uimahallin iso allashuone jakaantuu ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen, joita 1920-luvun kontekstissa merkitsivät myös eri yhteiskuntaluokkien sosiaalisia tiloja. Uimahalliin rakennettiin alun perin erilliset osastot miehille ja naisille. Miesten ja naisten osastot erosivat arkkitehtuuriltaan tavoilla, joka heijastelee 1920-luvun urheilupiireissä vallalla olleita käsityksiä sukupuolista. Miesten osasto eli iso allashuone mahdollistaa esimerkiksi kilpaurheilun, joita ei pidetty 1920-luvulla urheiluvaikuttajien keskuudessa naisille sopivina. Naisten osasto on miesten osastoa suojaisampi, pienempi ja koristeellisempi. Tulkitsen näiden piirteiden viittaavaan myös ajan naisoletukseen. Miesten osasto eli iso allashuone on kuitenkin alusta asti ollut muutamia vuoroja viikossa myös naisten käytössä, ja ajan myötä vuorojen määrää on lisätty. Naisten osalta ihanteet eivät siis olleet niin yksiselitteisiä. Tarkastelen arkkitehtonista tilaa siis myös prosessina, joka osallistuu merkitysten tuottamiseen. Yleisölle avautuessaan Yrjönkadun uimahalli piti sisällään monia viittauksia antiikkiin, erityisesti antiikin Roomaan. Isoa allashuonetta hallitsevien arkadien lisäksi uimahallissa oli roomalaisia saunoja, ja kävijät saivat päälleen roomalaiset kylpykaavut. Uimahallissa ainoa sallittu uintitapa aina vuoteen 2001 saakka oli uida ilman uimapukua. Nähdäkseni 1920-luvulla uimahallin uimapukukielto johtui hygienian ohella suomalaisen saunaperinteen luontevasta pohjasta, ajan muodikkaasta alastomuus- eli ruumiinkulttuurista sekä antiikin ihailusta. Esitän, että Yrjönkadun uimahalli rakennettiin 1920-luvulla paikaksi, jossa ajan aateilmaston mukaisesti antiikki ja suomalaisuus, perinne ja modernius kietoutuivat toisiinsa. Uimahallin tilaratkaisut, käyttötavat ja arkkitehtuuri loivat ja pitivät yllä ihanteita miehistä ja naisista. Uimahallissa käyminen toteutti ja vahvisti näitä ihanteita, mutta erityisesti naiskävijät saattoivat myös asettua niitä vastaan. Nykyisin Yrjönkadun uimahallissa alastomuus voi saada aikaan ajattomuuden tunteen, sillä merkit ajallisuudesta hälvenevät sen myötä. Alastomuus myös korostaa koskien ja oman ruumiillisuuden kautta syntyvää yhteyttä tilaan. Tilan käyttämisessä keskeisiä ovat myös muut moniaistiset kokemukset tuoksuista lämpötilaan. Yrjönkadun uimahalli on osa helsinkiläistä kaupunkikulttuuria ja sitä tulisikin nähdäkseni ajatella kulttuurikohteena.
  • Karjalainen, Mira (Helsingin yliopisto, 1999)
  • Seppänen, Erkki (Helsingin yliopisto, 2012)
    This thesis examines the problem of "meaning" from an evolutionary perspective. It seeks to understand how linguistic meaning arises and what is its prehistory by examining simpler, non-linguistic phenomena. The work takes a relatively wide, cognitive view on "meaning", where this phenomenon is interpreted as a continuum of "representations" of the world, created by organisms in the course of the actions in the world. In the end, these representations are seen more as functional postulates, the ontological status of which is not necessarily real, but rather that "meaning" is perceived from an "intentional stance", a term introduced by the philosopher Daniel Dennett. This thesis also discusses criticism directed at the notions of "representation" and "intentional stance". Various crucial theories concerning the evolution of meaning are discussed, from such linguists as Bickerton, Hurford and Jackendoff, as well as philosopher Dennett. In addition, the work considers computer and robot simulations that have been done in evolutionary linguistics, as well as empirical evidence from paleoanthropology and animal cognition studies.
  • Virta, Sonja (Helsingin yliopisto, 2013)
    J. R. R. Tolkienin tuotannosta on tehty monia erilaisia adaptaatioita, mutta akateemisen Tolkien-tutkimuksen laajuudesta huolimatta Tolkien-parodioita ei ole juuri tutkittu. Toisaalta myöskään parodian kääntämisestä yleisesti ei ole teoriaa niinkään olemassa. Tässä tutkielmassa analysoidaan J. R. R. Tolkienin The Lord of the Rings -teoksen suomennoksessa Taru sormusten herrasta käytettyjä käännösstrategioita nimien osalta, sekä verrataan niitä Tolkienin teoksesta tehdyn The Bored of the Rings -parodian suomennoksessa Loru Sorbusten herrasta käytettyihin strategioihin. Koska parodioitavan tekstin täytyy olla tunnistettava myös parodian käännöksessä, ja täten alkuperäisteoksen käännöksellä on parodiaa käännettäessä erityinen asema, selvitetään tutkielmassa sitä, millainen vaikutus Sormusten herrassa käytetyillä nimien käännösstrategioilla on parodian käännöksessä käytettyihin strategioihin. Toisaalta kulttuurierot vaikuttavat erityisesti kyseessä olevan parodian tulkintaan ja täten myös siinä käytettyihin käännösstrategioihin aivan eri tavalla kuin alkuperäisteoksen kohdalla, eikä tätä vaikutusta voi nimienkään kääntämisessä ohittaa. Analyysia varten tutkielma vertailee ja yhdistää kolmen eri tutkijan eli Ritva Leppihalmeen, Jan Van Coillien ja Albert Péter Vermesin esittämiä strategioita nimien kääntämiselle. Parodian kääntämiseen liittyvän tutkimuksen puutteessa nämä käännösstrategiat on valittu edustamaan käsillä olevan teoksen eri puolia: strategioissa yhdistyvät niin alluusioiden eli kulttuuriviitteiden kääntäminen nimissä, nimien kääntäminen lastenkirjallisuudessa jota The Bored of the Rings nimien osalta tietyillä tavoin muistuttaa, vaikka ei lapsille olekaan suunnattu kuin nimien kääntäminen kaunokirjallisuudessa yleisemmin. Tutkimuksen tuloksista voidaan tulkita Sormusten herran nimien käännösstrategioilla olleen vaikutusta parodiassa käytettyihin strategioihin: vaikka eroavaisuudet eri käännösstrategioiden käytössä olivat suuria, oli tietyillä strategioilla myös vahvoja yhtäläisyyksiä tekstien välillä. Strategioista yhteys näkyi erityisesti nimen säilyttämisessä alkuperäismuodossaan sekä nimen sovittamisessa kohdekielen kirjoitusasuun, minkä voidaan tulkita liittyvän nimien tunnistettavuuteen parodian käännöksessä.
  • Pulkkinen, Eeva (Helsingin yliopisto, 2011)
    Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on selvittää Metsähallituksen luonnonsuojeluorganisaation yksiköiden nimitysten ja tärkeimpien ammattinimikkeiden venäjänkieliset vastineet. Yleensä terminologiset pro gradu -tutkielmat käsittelevät yleiskäsitteitä ja niitä vastaavia termejä. Omassa työssäni painotus on poikkeuksellisesti sellaisissa käsitteissä, jotka eivät ole puhtaita yleiskäsitteitä vaan joilla on rajatumpi, tiettyyn organisaatioon rajoittuva sisältö ja joita kielellisellä tasolla vastaavat termien sijasta joko erisnimet (luontopalvelujen yksiköiden nimitykset) tai nimikkeet (eri työtehtävien nimitykset, ammattinimikkeet). Terminologisen sanastotyön lähtökohtana on käsite ja käsiteanalyysi. Tutkielmani perustuu Metsähallituksen luonnonsuojeluorganisaation käsitteisiin ja niihin viittaaviin suomenkielisiin nimityksiin. Käsiteanalyysi tehdään tutkittavan aineiston lähde- ja vastinekielellä. Se perustuu käsitepiirteisiin ja käsitteiden välisiin suhteisiin sekä näiden suhteiden perusteella muodostuviin käsitejärjestelmiin, jotka jaetaan kolmeen perusmalliin: geneerinen, koostumussuhteinen ja funktiosuhteinen käsitejärjestelmä. Määritelmä on käsitteen kielellinen kuvaus. Se rajaa käsitteen antamalla tietoa sen sisällöstä ja alasta sekä suhteista muihin käsitteisiin. Viestintää varten tarvitaan käsitettä vastaava kielellinen ilmaus, nimitys. Nimitys voi olla termi, nimike tai erisnimi. Sanastotöissä nimikkeitä on käsitelty vain vähän, sillä terminologian asiantuntijatkaan eivät ole yhtä mieltä nimikkeen asemasta suhteessa termiin ja erisnimeen. Tutkielmassani käsittelen termiä, nimikettä ja erisnimeä nimityksen alalajina. Sanastotyössä nimikkeelle ei anneta määritelmää kuten termille, vaan ainoastaan kuvaus suhteessa ylempään käsitteeseen. Sanastotyössä vastineet jaetaan luontaisiin ja keinotekoisiin vastineisiin. Luontaisia vastineita ovat täydet vastineet ja lähivastineet eli osittaiset vastineet. Keinotekoista vastinetta tarvitaan, kun vastinekielessä ei ole lähdekielen käsitettä vastaavaa käsitettä. Keinotekoinen vastine voidaan muodostaa kääntämällä, lainaamalla, selittämällä tai liittämällä selitys suoraan käännökseen. Metsähallituksen luontopalveluyksiköiden ja ammattinimikkeiden venäjänkielisten vastineiden löytämistä hankaloitti se, että Suomen ja Venäjän luonnonsuojeluorganisaatiot poikkeavat toisistaan huomattavasti ja käsitteiden vastaavuus vaihtelee. Nimikkeille on vaikea löytää täysiä vastineita, koska nimikkeen kuvaus sisältää viittauksia piirteisiin, jotka ovat eri maissa erilaisia. Eri maiden nimikkeistä puhuttaessa kyse on analogeista ja usein vain näennäisistä vastineista. Siksi tutkielmassa esittämäni vastineet ovat pääasiassa lähivastineita tai suoria käännöksiä. Metsähallituksella on paljon luonnonsuojeluyhteistyötä Venäjän kanssa. Tiedon välittämiseksi mahdollisimman tarkasti ja tarkoituksenmukaisesti tarvitaan nimityksiä, jotka viittaavat kyseisen alan käsitteisiin systemaattisesti. Tutkielmaani toivat haasteita käsitejärjestelmien laatiminen, käsitteiden analysointi ja niiden välisten suhteiden selvittäminen sekä vastine-ehdokkaiden kerääminen ja karsiminen. Työn tuloksena syntyi käsiteanalyysin avulla koottu sanasto Metsähallituksen luontopalvelujen käyttöön.
  • Pajala, Outi (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkielman aiheena ovat Painonvartijat-yrityksen mainonnassa käytetyt menestystarinat. Tutkielmassa kysytään, minkälaisia merkityksiä menestystarinoissa annetaan muutokselle ja miten yrityksen mainonnassa tuotetaan kulttuurisesti hyväksyttäviä sukupuolitettuja ruumiita. Tutkimus kuuluu naistutkimuksen alaan ja siinä tarkemmin feministisen lihavuustutkimuksen kenttään. Tutkielman lähtökohtana on, että lihavuuden merkitykset eivät tyhjene ainoastaan lääke- ja ravitsemustieteellisiin näkemyksiin, vaan lihavuutta ja laihduttamista tulee tarkastella useista eri näkökulmista. Lihavuus ja laihduttaminen rakentuvat tutkielmassa kulttuurisesti määrittyneinä ilmiöinä. Tutkimusaineistona on vuoden 2003 alusta alkaen ilmestyneen Painonvartijat-lehden laihdutustarinan muotoon kirjoitetut artikkelit (10 artikkelia) sekä Suomen Painonvartijoitten www-sivuilla julkaistut menestystarinat (18 tarinaa). Niissä käydään läpi Painonvartijoitten laihdutusohjelmalla tavoitepainonsa saavuttaneiden laihdutuskokemuksia. Tutkimukseni kohteena ovat naisten menestystarinat. Aineistoni lukemista ovat ohjanneet seuraavanlaiset kysymykset: mitä laihduttaminen menestystarinoitten mukaan on, miten sukupuoli näyttäytyy menestystarinoissa, miten ruumis kerrotaan. Analyysin edetessä olen kirjoittanut tarinoista koostuvan aineistoni teemoittain uudeksi tarinaksi asettamalla aineistoni keskusteluyhteyteen eri teorioitten kanssa. Tutkielmassa analysoidaan, miten menestystarinoissa kuvaillaan laihduttamista ruokavalion muutoksena ja miten niissä rakennetaan sukupuolta ruoan ja syömisen kautta. Minkälaisia syömisen tapoja laihdutustarinoissa esitetään ja minkälaisia syöjiä niiden kautta rakennetaan? Lisäksi tutkielmassa analysoidaan, miten menestystarinoissa kuvaillaan laihduttamista ruumiin muokkauksena ja miten niissä rakennetaan hyväksyttäviä naisruumiita vaatteiden ja pukeutumisen kuvailun kautta. Tutkielman viimeisessä luvussa pysähdytään vielä hetkeksi pohtimaan ruumiin muutoksen ja muuttumattomuuden vaatimusten jännitettä menestystarinoissa. Minkälaista ruumiinpolitiikkaa menestystarinoissa rakennetaan ja minkälaista vastustavaa lukureittiä menestystarinoihin on mahdollista rakentaa? Laihduttamisessa epäonnistumisen stigma asetetaan menestystarinoissa vankasti yksilöön. Sen sijaan onnistuneella laihduttamisella on vaikutuksensa yksilöä laajempaan joukkoon. Naisen ruokailun rajoittamisen opettelun kautta toteutettava ruumiin ulkoisten rajojen kontrolloiminen heijastelee naisen oletettua sisäistä maailmaa ja sosiaalisten suhteiden tilaa. Uusissa ruokavalinnoissa korostuvat rasvattomat valinnat ja kohtuudella nautitut makeat herkut. Painonvartijat-ruokapuhe tuottaa varsin stereotyyppisen kuvan naisista syöjinä, jotka valitsevat lautasilleen "kevyitä vaihtoehtoja": salaattia, kasviksia, kanaa, kalaa. Suomalainen kotiruoka ja puhtaat raaka-aineet esitetään nostalgisessa diskurssissa laihduttajalle parhaana vaihtoehtona. Roskaruoan ja einesten sijaan laihduttajan perheessä nautitaan kunnon kotiruokaa. Laihduttamisesta ei ole hyötyä ainoastaan perheen äidille, vaan koko perheelle kun mies laihtuu "siinä sivussa" ja lapset saavat terveelliset ruokatottumukset perintönä kotoaan. Yhdessä nautittu ja äidin rakkaudella valmistama perheateria heijastelee perheen suhteiden tilaa. Painonvartijoitten menestystarinoissa rakennetaan normatiivista kuvaa perheestä, joka koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä eri sukupuolta olevasta vanhemmasta ja heidän lapsistaan. Vaatekaapin sisällön uusiminen konkretisoi muutoksen ja toiveena on, ettei muutosta tarvitse tehdä enää koskaan uudelleen. Kiristävien vaatteiden pitäisikin toimia varoituksen signaalina painonvartijalle siitä, milloin on taas aika palata ruotuun ja kaivaa laihdutusmateriaali esille, sillä lihominen merkitsisi jälleen kaiken laihtumalla saavutetun muutoksen menettämistä. Menestyksekkäimmillään painonvartija omaksuu itsetarkkailun ja -hallinnan osaksi omaa identiteettiään loppuiäkseen. Lihomisen pelko muotoutuu painonvartijasubjektissa osaksi sekä lihavan että laihan painonvartijan identiteettiä. Uusien mahdollisuuksien avautumisen ja uuden rohkeuden löytämisen rinnalla menestystä mitataan kuitenkin useissa tarinoissa heteroseksuaalisen halun kohteena olemisen kautta. Uusissa vartalonmyötäisissä pienissä vaatteissa laihduttanut nainen on lihavaa naista naisellisempi - todisteena tästä toimivat etupäässä vastakkaisen sukupuolen edustajien myönteiset huomionosoitukset. Menestystarinat tarinamuotona luovat varsin ehyitä kertomuksia, joissa normeista poikkeavat naiset tuovat vaatetarinoissaan kyllä esiin syrjinnän ja ulossulkemisen kokemuksiaan, mutta ratkaisu ongelmiin on aina itsensä muuttaminen.
  • Kinnarinen, Kirsi (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkimuksen punaisena lankana kulkee kysymys siitä, millainen on bikerkulttuurin eetos? Miten se on syntynyt, miten sitä ylläpidetään ja miten Misfit MC:n jäsenet sitä tulkitsevat ja toteuttavat omassa elämässään? Tarkastelen eetosta kahdenlaisen aineiston valossa. i) Kenttätyöllä (vuosina 1995-1998 ja 2000-2001) kerätyn aineiston valossa tarkastelen yhtä pääkaupunkiseudulla toimivaa HD-moottoripyöräkerhoa, vuonna 1989 toimintansa aloittanutta Misfit MC:tä. Jäsenet kutsuvat kerhoaan useimmiten talliksi, joskus pajaksi, kerhoksi tai klubiksi. Puhuessaan tallista, miehet voivat viitata kerhorakennukseen ("tuut sä tallille?") mutta myös ryhmään ("meidän talli") ja sen olemassaoloon ajallisesti ja paikallisesti. Aloittaessani kenttätyön vuonna 1995 Misfit MC:n kuului kymmenen 25-30-vuotiasta miestä. ii) Kenttätyöllä kerätyn aineiston lisäksi käytän materiaalia, joka koostuu Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen bikerkulttuurin historiasta ja kulttuurituotteista, kuten kertomuksista, elokuvista, musiikista, kuvataiteesta ja moottoripyörälehdistä. Aineiston avulla valotan bikerkulttuurin eetoksen syntyä, alkuvaiheita, leviämistä ja keskeisiä elementtejä. Lähdeaineiston monimuotoisuus ja runsaus palautuu kenttätyöhöni jolloin vakuutuin siitä, että tutkimusmatka bikerkulttuurin historiaan, perinteisiin ja median välittämiin (mieli)kuviin on välttämätöntä, sillä menneisyys ja Harrikkaan ajan kuluessa varastoituneet merkitykset vaikuttavat ja ovat vahvasti läsnä Misfit MC:n toiminnassa ja talliin kuuluvien miesten elämäntyylissä. Tutkimus etenee seuraavanlaisesti. Luku I on Johdanto. Luvussa II Etnografia käsittelen etnografisen tiedon luonnetta niin tutkimusasenteena kuin kenttätyön valossa. Pohdin kenttätyötä ja sen suhdetta etnografian kirjoittamiseen eli miten kenttätyöllä kerätty aineisto muuntuu etnografiseksi monografiaksi. Käsittelen myös kenttätyöni reunaehtoja, kuten tyttöystävyyden ja sukupuolen merkitystä, ja tarkastelen tutussa kulttuurissa tehdyn kenttätyön ominaispiirteitä. Reunaehtojen kuvailu toimii myös johdatuksena bikerkulttuuriin sellaisena kuin se ilmenee Misfit MC:n tallielämässä ja käytänteissä. Lopuksi pohdin "tiheän kuvauksen" mahdollisuuksia ja vaateita aineistoni puitteissa. Luvussa III Bikerkulttuurin eetosta kartoittamassa, kuvailen Harley-Davidson-moottoripyörän ympärille rakentuneen elämäntavan syntyä, levittäytymistä ja keskeisiä elementtejä. Tarkastelen media- ja populaarikulttuurisia tekstejä (elokuvien kertomat tarinat, musiikkikappaleiden sanoitukset ja HD- ja bikerlehtien artikkelit) ja kuvia (elokuvien audiovisuaaliset aspektit, kuvataide ja HD- ja bikerlehtien kuvitus), jotka ovat vaikuttaneet bikerkulttuurin eetokseen. Luvun keskeisiä - aineistosta nousevia ja miessukupuoleen vahvasti sidoksissa olevia - käsitteitä ovat biker, outlaw ja chopper, jotka ovat bikerkulttuurissa säilyneet alkuperäisessä muodossa maantieteellisestä tai kielialueesta riippumatta. Luvussa IV Misfit MC ja bikerkulttuurin eetos temaattinen painopiste siirtyy Suomeen ja Misfit MC:hen. Aluksi käyn läpi suomalaisen bikerkulttuurin muotoutumista ja ominaispiirteitä. Alkukappaleiden jälkeen keskityn Misfit MC:n jäsenten elämäntyylin sävyihin ja heidän käsityksiinsä bikerkulttuurin eetoksesta. Analyysin kiintopisteitä ovat Misfit MC:n jäsenten näkemys bikeriydestä ja tallitoiminnasta, miesten elämäntyylin moraaliset ja esteettiset sävyt, tallirakennus miesyhteisöllisyyttä ja bikerkulttuurin eetosta luovana ja ylläpitävänä sosiaalisena tilana ja Misfit MC miesten yhteisönä. Luvussa V Eetoksen ytimessä: mies ja Harley-Davidson keskityn bikerkulttuurin ytimeen: miehen ja Harley-Davidson-moottoripyörän väliseen suhteeseen. Luvun alussa esittelen ruotsalaisen yhteiskuntatieteilijä Lars Lagergrenin moottoripyörään soveltamaa työkalu - leikkikalu - toteemi - välittäjä -typologiaa ja tarkastelen moottoripyörän olemusta sukupuolittavana ja sukupuolittuvana artefaktina. Johdanto-osion jälkeen siirryn kuvailemaan Misfit MC:n jäsenten suhdetta Harley-Davidson-moottoripyörään. Lähestyn miesten ja moottoripyörien suhdetta kahden toiminnan - moottoripyörän kunnostamisen ja rakentamisen sekä moottoripyörällä ajamisen - kautta. Avainsanat: aineellinen kulttuuri, arvot, biker, bikerkulttuuri, chopper, eetos, elämäntapa, etnografia, Harley-Davidson-moottoripyörä, Harley-Davidson-moottoripyöräkerho, kenttätyö, maskuliinisuus, mieskulttuuri, mieskuva, moottoripyöräily, osakulttuurit, outlaw, populaarikulttuuri, sukupuoliroolit, yhteisöt
  • Norema, Anne (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielma tarkastelee naistenvessan ovesta kerättyjä tekstejä eli vessakirjoituksia. Vastaavanlaista aineistoa ei ole fennistiikassa juurikaan tutkittu. Tavoitteena on selvittää, millaisin kielen keinoin toisilta vessassa kävijöiltä haetaan kirjoituksissa responssia ja millaisia vastaanottajan paikkoja heille tarjotaan. Tutkielmassa haetaan vastausta myös siihen, miten vessassa keskustellaan suosituista aiheista: millaisia erilaisia käsitteistyksiä kirjoittajilla on esimerkiksi sukupuolesta ja seksuaalisuudesta? Entä mikä merkitys on kielellä, jolla näitä keskusteluja käydään? Aineistona on Helsingin yliopiston päärakennuksen naistenvessasta kerättyjä kirjoituksia, joita tarkastellaan kontekstissaan. Tutkielman kielinäkemys on funktionaalinen ja huomioi sekä kielen sosiaalisen että kognitiivisen ulottuvuuden. Analyysissa hyödynnetään myös keskusteluntutkimuksen käsitteistöä ja tutkimustietoa. Feministinen, hierarkioita purkava painotus näkyy tutkielmassa kahdella tapaa: Ensinnäkin tarkastellaan ja problematisoidaan sukupuolta ja seksuaalisuutta. Toiseksi keskiöön on nostettu jossakin määrin marginaalinen tekstilaji. Tutkielma tuo tietoa tekstilajista. Se osoittaa, että kun anonyymit vessakirjoittajat kysyvät kysymyksiä eli tekevät vastaanottajille eksplisiittisesti tilaa keskustelussa, kielellistä responssia tyypillisesti saadaan. Responssin saamiseen vaikuttaa myös kirjoitusten sisältö: tietyt aiheet houkuttelevat vastaamaan muita herkemmin. Responssin saamisen ehdot ovat kuitenkin löyhemmät kuin kasvokkaisessa keskustelussa, ja aloittavia kirjoituksia seuraavat kommentit voivat olla hyvin monenlaisia. Vastaanottajalle tarjotaan kirjoituksissa tietynlaista osallistujaroolia, mutta tämä tarjottu rooli voidaan täyttää yllättävällä tavalla. Sukupuolitetut vessat osallistuvat kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän tuottamiseen ja ylläpitoon jo olemassaolollaan. Aineiston kirjoituksista löydetään kuitenkin hyvin erilaisia käsitteistyksiä sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja seksistä. Näihin aiheisiin kytkeytyy kirjoituksissa voimakkaita kulttuurisia normeja, jotka useat kirjoittajat tunnistavat. Heillä on kuitenkin vastakkaisia käsityksiä normien pakottavuudesta: osa kokee, että normeja tulee noudattaa, toiset taas pitävät tärkeänä niiden purkamista. Samoilla kielellisillä toiminnoilla voidaan tehdä keskusteluissa hyvin erilaisia asioita. Vaikka kysymyksillä annetaan toisaalta tilaa toisen näkemykselle, niillä ilmaistaan myös näitä erilaisia käsitteistyksiä ja toisinaan voimakkaita kielteisiä asenteita. Tutkielma osoittaa, että kirjoittajia kiinnostaa tiettyjen aiheiden lisäksi kieli, jolla näitä keskusteluja käydään. Osa kirjoittajista ilmaisee eksplisiittisesti, että näillä keskusteluilla on heille merkitystä. Aineisto antaa näin viitteitä siitä, että kirjoituksilla on erityistä arvoa tarkastellun vessan käyttäjille ainakin osalle. Tutkielma ehdottaakin, että fennistiikka voisi aiempaa enemmän ulottaa katseensa myös intiimeihin kielenkäyttöpaikkoihin sekä marginaalisiin tekstilajeihin ja pohtia näiden merkitystä kielenkäyttäjille.
  • Jääskeläinen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielma selvittää länsimaisen mindfulness-menetelmän uskonnollista ja henkistä merkitystä tarkastelemalla erityisesti sitä, minkälainen uskonnollinen tai henkinen merkitys menetelmällä on sitä harjoittaville ja minkälaisia uudenlaisen henkisyyden piirteitä heidän kokemuksissaan ilmenee. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka teoreettisena viitekehyksenä käytetään mindfulness-menetelmään sekä uudenlaiseen henkisyyteen liittyviä aiempia tutkimuksia ja artikkeleita. Aineisto koostuu yhdeksän mindfulness-harjoittajan haastattelusta. Haastatteluaineiston analyysissa käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Buddhalaiseen vipassana- eli tarkkaavaisuusmeditaatioon pohjautuvassa mindfulness-menetelmässä opetellaan yksinkertaisten meditaatioharjoitusten avulla tietoista läsnäoloa. Tällä tarkoitetaan meneillään olevaan hetken tiedostamista, siinä ilmenevien tuntemusten ja ajatusten havainnoimista ja niiden hyväksymistä. Mindfulness-menetelmä kehitettiin alun perin Amerikassa erityisesti kipupotilaiden stressinhallintamenetelmäksi, mutta on levinnyt positiivisten vaikutustensa ansiosta myös muualle länsimaihin terapeuttien työkaluksi erilaisiin psykologisiin terapiamenetelmiin. Viime vuosina mindfulnessin harjoittaminen on saavuttanut suosiota myös työelämässä sekä yksityisten ihmisten parissa. Mindfulness-menetelmä on esimerkki perinteestä, joka on otettu irti alkuperäisestä uskonnollisesta kontekstistaan ja mukautettu uuteen, sekulaarimpaan käyttötarkoitukseen. Mindfulness-menetelmän hyödyistä ja vaikutuksista on tehty paljon tutkimusta, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt sen tutkiminen, miten paljon menetelmässä on vielä jäljellä buddhalaisen tradition mukaisia elementtejä ja minkälaisia uskonnollisia merkityksiä menetelmään liitetään. Tutkielman tulokset osoittavat, että mindfulness-menetelmän harjoittamisessa näyttäisi olevan kyse enemmän sekulaarista, uudenlaisen henkisyyden piirteitä ilmentävästä ja hyvinvoinnin kehittämiseen tähtäävästä menetelmästä kuin buddhalaisesta valaistumiseen tähtäävästä traditiosta. Haastateltavia motivoi menetelmän harjoittamiseen uskonnollisten arvojen sijaan halu kokonaisvaltaiseen, omakohtaiseen ja omista tarpeista käsin lähtevien elämysten kokemiseen, joihin ei tarvitse sitoutua, mutta joita voi tarpeen tullen jakaa toisten kanssa.
  • Telakivi, Pii (Helsingin yliopisto, 2012)
    Pro gradu -työni käsittelee mielenfilosofian alaan kuuluvaa kysymystä tietoisuuden ja fysikalismin suhteesta. Tarkoituksenani on osoittaa, että fysikalismi ei selitä tietoisuutta; toisin sanoen tietoisuuden ja fysikaalisen aivotoiminnan välissä on selityksellinen kuilu. Osoitan tämän kolmen argumentin avulla. Selityksellinen argumentti paljastaa, että tietoisuuden ja fysikalismin välissä on kuilu, jota ei voi selittää fysikaalisin termein. Fysikaalisista ilmiöistä saa tietoa objektiivisesta, kolmannen persoonan näkökulmasta, mutta fenomenaalisista ilmiöistä saa tietoa vain subjektiivisesta, ensimmäisen persoonan näkökulmasta. Argumentti kysyy voiko tietoisuuden selittää fysikaalisin termein tässä argumentissa kuilu aivojen ja tietoisuuden välissä on siis episteeminen. Modaaliargumentti osoittaa, että fysikaaliset ilmiöt ovat kuviteltavissa ilman tietoisuuteen kuuluvia fenomenaalisia ilmiöitä. Tästä voi päätellä ensimmäisen argumentin tapaan, että tietoisuuden ja fysikaalisen välissä on selityksellinen kuilu. David Chalmers on kuitenkin esittänyt, että tiedollisesta kuilusta voi johtaa myös ontologisen kuilun. Itse väitän, että Chalmersin päättely episteemisestä kuilusta ontologiseen kuiluun ei ole aukoton. Tietoargumentin mukaan fysikaalisen tiedon avulla ei voi selittää kokemuksen fenomenaalisia piirteitä. Frank Jackson esitti tietoargumentin vuonna 1982 artikkelissaan Epiphenomenal Qualia . Jacksonin mukaan argumentista seuraa, että fysikalismi on (ontologisestikin) väärässä. Hänen mukaansa todellisuuteen kuuluu siis ei-fysikaalisia ominaisuuksia, toisin sanoen kvalioita, eli fenomenaalisen tietoisuuden aistimellisia tiloja, jotka määräävät minkälaista on olla kyseisessä tilassa. Olen Jacksonin lopputuloksesta eri mieltä, ja väitän, että tietoargumentti ei osoita ontologista kuilua, vaan pelkästään selityksellisen kuilun tietoisuuden ja fysikaalisen aivotoiminnan välillä. Väitän, että argumentit osoittavat vakuuttavasti, että fysikaalisen aivotoiminnan ja tietoisuuden välissä on aukko, jota (ainakaan reduktiivinen) fysikalismi ei selitä. Tietoisuuteen kuuluu siis faktoja, jotka eivät ole selitettävissä fysikaalisin termein. Selityksen puutteesta ei kuitenkaan välttämättä seuraa ontologista kuilua, joten tietoisuus voi kuitenkin pohjimmiltaan (ontologisesti) olla fysikaalinen.
  • Tölkkö, Henna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tarkastelen tutkielmassa luokkahuonevuorovaikutuksen tilanteita, joissa opettaja kertoo oppilail-le jotakin itsestään, esimerkiksi omasta kouluajastaan, perheestään tai ulkonäöstään. Lähestyn näitä opettajan omakohtaisia esimerkkejä keskustelunanalyyttisestä näkökulmasta käsin ja pyrin selvittämään, millaiseen oppitunnin toimintaan omakohtaiset esimerkit sisältyvät ja mitä funktioi-ta niillä on vuorovaikutuksessa. Tarkastelen myös omakohtaisen esimerkin sisältävien vuorojen kielellistä rakennetta sekä kytkeytymistä ja suhteutumista ympäröiviin vuoroihin. Lisäksi pyrin selvittämään, millaisina opettajan ja oppilaan roolit sekä erilaiset luokkahuonevuorovaikutuksen käytänteet, kuten vuorottelujäsennys tai opetussykli näyttäytyvät tutkittavan ilmiön valossa. Tutkimusaineistoni koostuu yhdeksästä videoidusta oppitunnista useilta luokka-asteilta. Lukion 1. vuosikurssin oppitunteja on yksi, yläkoulun 9. luokan tunteja kolme ja alakoulun tunteja viisi. Nauhoitukset ovat peräisin eri oppiaineiden sekä seitsemän eri opettajan tunneilta. Monipuolinen aineisto mahdollistaa ilmiön laajemman tarkastelun. Jakso, jossa opettaja kertoo itsestään, voi alkaa joko opettajan itsensä toimesta, tai aihepiiristä puhumisen voi aloittaa oppilas kysymällä esimerkiksi opettajan ulkonäöstä tai tämän äänestys-käyttäytymisestä. Omakohtaisia esimerkkejä esiintyy eri kohdissa oppitunteja ja erilaisten toi-mintojen osina. Ne voivat olla esimerkiksi osa oppitunnin alun yhteisiä ilmoitusasioita, aiemman opitun kertaamista, tehtävänantoa tai tehtävän tarkistusprosessia. Toisinaan keskustelussa ajau-dutaan sivuun varsinaisesta tunnin aiheesta ja opettajan etukäteissuunnitelman mukaisesta toi-minnasta, jolloin omakohtaiset esimerkit sijoittuvat osaksi niin sanottuja sivupolkukeskusteluja. Omakohtaisilla esimerkeillä on monia tärkeitä funktioita oppitunnilla: ne esimerkiksi motivoivat, konkretisoivat, herättävät mielenkiintoa, toimivat mallina, informoivat, perustelevat ja auttavat muistamaan asioita. Omakohtaiset esimerkit vaikuttavat vuorovaikutussuhteen laatuun pääasias-sa positiivisesti ja luovat huumoria, tasoittavat roolien hierarkkisuutta, tukevat oppilaiden aktiivi-suutta ja synnyttävät myönteistä ja avointa ilmapiiriä. Tutkimani ilmiön valossa oppilaat ovat aktiivisia osallistujia ja heillä on käytössään monenlaisia keinoja osallistua vuorovaikutukseen sekä vaikuttaa oppitunnin kulkuun.