Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 361-380 of 657
  • Havia, Jaana Kristiina (Helsingin yliopisto, 2005)
    Pro gradu-työni aihe on ruokaterminologiaa käsittelevät ranskan puhekielen ja Pariisin slangin lainasanat sekä kirjailija Frédéric Dardin alias San-Antonion (1921-2000) luomat, ruokatermistöön kuuluvat uudissanat ja -sanonnat kahdessa San-Antonio-romaanissa C'est mort et ça ne sait pas sekä Le fil à couper le beurre. Näissä ns. kioskikirjallisuutta edustavissa rikosromaaneissa seikkailee puheenparttaan ruoka-alan termeillä höystävä, "erikoistehtäviä" hoitava komisario ja naistenmies, San-Antonio. Ranskankielisessä arjen kielenkäytössä vilisee ruokaan liittyviä sanoja ja sanontoja muissakin kuin varsinaisissa ruuanvalmistus- ja ateriointiyhteyksissä. Halusin tarkastella, millaisena tämä yleisesti havaitsemani ilmiö todentuu Frédéric Dardin kahdessa romaanissa, jotka olen valinnut aineistokseni. Frédéric Dard käyttää romaaneissaan varsin omaperäistä kieltä: sekä puhekieltä että Pariisin slangia. Korpukseni koostuu romaaneista poimimistani ruoka-alan termistöä sisältävistä esimerkeistä, joita valmiiseen työhön tuli 228 kappaletta. Jaoin kaikki korpuksesta löytämäni ruokatermit kahteen luokkaan sen mukaan, oliko kirjailija lainannut käyttämänsä sanan tai ilmauksen puhekielestä tai Pariisin slangista (lainatermit), vai oliko hän luonut termin tai ilmauksen itse (neologismit). Määrittelin termin tai ilmauksen neologismiksi, jos se ei esiintynyt joko laisinkaan tai ainakaan kirjailijan tarkoittamassa merkityksessä seuraavissa sanakirjoissa: Le Dictionnaire du français argotique, populaire et familier; Le Dictionnaire de l'argot moderne; Le Dictionnaire du français non conventionnel; Le Dictionnaire de l'argot; Le Dictionnaire du français argotique et populaire; L'argot chez les vrais de vrai ja Trésor de la langue française. Varsinainen tutkimus perustuu sanojen ja ilmausten merkitysten selvittämiseen ja analysointiin. Lainatermien analyysillä tarkoitan lainatermien merkitysten selvitystä em. sanakirjojen avulla. Neologismit analysoin tarkemmin käyttäen em. sanakirjoja sekä tukeutuen gastronomisten ja erityisesti kielitieteellisten lähdeteosteni tarjoamiin rakenteellisiin ja semanttisiin muodostustapoihin ja tekemällä niistä tarvittavat yhteenvedot oikean merkityksen selvittämiseksi. Käsittelin aineiston kaikki ruokatermit. Niiden valtavan lukumäärän vuoksi analysoitavien esimerkkien määrää piti rajoittaa niin, että valmiiseen työhön jäi jokaisesta termistä enintään kaksi esimerkkiä kummastakin korpuksen kirjasta eli yhteensä 228 esimerkkiä. Muut esimerkit luetteloin työn lopusta löytyvään liitteeseen. Neologismianalyysissä selvisi, että Frédéric Dard suosi erityisesti semanttisia muodostustapoja eli olemassa olevan merkityksen muuttamista metaforien ja kielikuvien avulla. Dardin rikas terminologia ja hänen humoristiset oivalluksensa ovat osaltaan rikastuttaneet ranskan puhekieltä.Työssäni totean, että Pariisin slangia ja puhekieltä on totuttu pitämään sosiaalisesti sopimattomana, marginaalisten ryhmien kielenä, vaikka sen ilmauksia saattaa nykyisin kuulla jopa akateemikkojen käyttävän, ja ilmauksia on siirtynyt slangi- ja puhekielestä yleiskieleen. Toivon työni edistävän kiinnostusta kielitaidon parantamiseen San-Antonion tyyliin tutustumisen avulla sekä herättävän mielenkiintoa ranskan kielen vivahteikkuuteen ja monimuotoisuuteen muullakin kuin yleiskielen tasolla. Kielessä ei mielestäni voi olla sellaisia osa-alueita, joiden opiskelu ja osaaminen olisi tarpeetonta.
  • Kinnunen, Jukka (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee yhdysvaltalaisten isänmaallisuuteen avoimesti vetoavien sanojen käyttöä kahden amerikkalaisen konservatiivin uutisaiheisissa televisio-ohjelmissa. Bill O Reillyn ja Sean Hannityn ohjelmat ovat olleet kaapelikanavien katsotuimpien uutisohjelmien joukossa jo yli vuosikymmenen ajan. Tutkielmassa selvitetään, miten O Reillyn ja Hannityn ohjelmat tehostavat mielikuvaa konservatiiveista patriootteina. Päälähteenä tutkielmassa on Corpus of Contemporary American English (COCA), jossa on tutkittavilta vuosilta kyseisistä ohjelmista 1 258 624 sanaa. Valmiin korpuksen käyttö auttaa varmistamaan, ettei tutkimusmateriaali ole puolueellinen tai muuten tarkoitusperiin valikoitu. Sanat, joiden käyttöä tutkielmassa tarkastellaan, ovat patriot, patriots, patriotic, patriotism, unpatriotic, un-American ja anti-American. Tutkittavat sanat, jotka pohjautuvat sanoihin patriot ja America, vetoavat avoimesti amerikkalaisten isänmaallisiin tunteisiin. Analyysiä syvennetään ottamalla tutkimukseen myös selvästi negatiivisia konnotaatioita synnyttäviä sanoja. Tekstuaalisen analyysin perustana on monitieteellinen kriittinen diskurssianalyysi, joka lähtökohtaisesti tutkii kielenkäytön ja vallan suhdetta. Tämän tutkielman metodologiaan on vaikuttanut erityisesti Teun van Dijkin kognitiivisia, sosiaalisia ja diskursiivisia elementtejä korostava kriittisen diskurssianalyysin lähestymistapa. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan perinteiseen retoriikan jakoon (logiikkaan, luotettavuuteen ja tunteeseen) perustuen, miten patriotismiin vetoavilla sanoilla pyritään vaikuttamaan yleisöön. Samalla tarkastellaan, minkälaisissa konteksteissa konservatiivit käyttävät isänmaallisuuteen vetoavia sanoja. Näin pyritään syventämään ymmärrystä siitä, mitä konservatiivit ylipäätään pitävät patriotismina. Analyysi osoitti, että O Reillyn ja Hannityn ohjelmat vahvistavat mielikuvaa konservatiivien patriotismista kuvaamalla johdonmukaisesti konservatiiveja tai konservatiivien ideologian mukaista toimintaa positiivisilla, isänmaallisuuteen vetoavilla sanoilla. Vastaavasti liberaaleja ja liberaalien toimintaa kuvattiin pääsääntöisesti negatiivisilla, isänmaallisuuteen vetoavilla sanoilla. Sekä O Reillyn että Hannityn ohjelmissa oli analyysin mukaan ihmisryhmiä, joiden patriotismi hyväksyttiin itsestäänselvyytenä. Isänmaallisuuteen vetoavia sanoja esiintyi ohjelmissa monissa erilaisissa konteksteissa, mikä alleviivaa patriotismin tärkeyttä Yhdysvaltain politiikassa sekä O Reillyn ja Hannityn halukkuutta vaikuttaa politiikkaan vetoamalla katsojiensa isänmaallisuuteen.
  • Gelmi, Laura (2012)
    Tutkielman aiheena on vuonna 1987 perustettu kuvatoimisto Gorilla ja sen välittämät valokuvat arjesta. Gorilla oli valokuvaajien oma kuvatoimisto, jonka yhtenä pyrkimyksenä oli uudistaa ja moninaistaa kuvankäytön kulttuuria taidekouluista saaduilla opeilla. Parhaimmillaan yli 40:ää valokuvaajaa edustaneen Gorillan tavaramerkki oli dokumentaarista lähestymistapaa tavoitellut mustavalkoinen kuvituskuva. Tutkielma jakautuu kahteen tutkimukselliseen osaan. Ensimmäisessä selvitetään perustutkimuksen omaisesti Gorillan toimintaa, tavoitteita ja kuvamaailmaa. Ajallisesti painopiste on kuvatoimiston varhaisissa vuosissa – perustamisvuodesta 1987 noin 1990-luvun puoliväliin. Tutkielman toisessa osiossa paneudutaan kuvatoimiston välittämiin valokuviin, joita analysoidaan arjen ja arkipäiväisyyden esittämisen näkökulmasta. Kuva-aineistosta nousee esiin kaksi arjen tilaa tai näyttämöä, katu ja koti. Tilojen oletetun erilaisuuden perusteella tutkielmassa tehdään erottelu julkiseen arkeen ja yksityiseen arkeen. Varsinaiset tutkimuskysymykset ovat: Millaisia olivat Gorillan toimintatavat ja intressit kuvatoimistona 1980–90-luvun kulttuurisessa kontekstissa? Millaisia ovat Gorillan valokuvat arjesta? Millaista kuvaa ne arkielämästä välittävät, ja millä keinoin? Tutkimusaineiston muodostavat Suomen valokuvataiteen museon hallinnoimat kuvatoimisto Gorillan valokuvat ja paperiarkisto. Museolla on ollut tutkielmaa tehtäessä käynnissä Gorilla-hanke, jonka puitteissa Gorillan suurta valokuva-aineistoa on seulottu ja liitetty museon kokoelmiin. Osa aineistosta muodostuu kokoelmiin liitetyistä valokuvista (noin 1250 valokuvaa). Lisäksi tutkielmaa varten on käyty läpi valikoimatonta kuvamateriaalia. Yhteensä on käyty läpi noin 3500 Gorillan valokuvaa, 22 valokuvaajalta. Gorillan toiminnan selvittämiseksi on haastateltu kahta valokuvaajaa, Petri Kuokkaa ja Pauli Vanhalaa, sekä kuvatoimittaja Sini Seppälä-Vanhalaa. Tutkielmassa sitoudutaan kriittisen valokuvatutkimuksen traditioon, joka korostaa valokuvan merkitysten muovautumista historiallisissa, kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa käytännöissä. Arki ja arkipäiväisyys ovat rajoittavia, diskursiivisia välineitä, jotka kiinnittävät valokuvista tehtävät tulkinnat tiettyyn odotushorisonttiin. Tämä mahdollistaa Gorillan valokuvien analysoinnin itsenäisinä teoksina, irrallaan journalistisesta kontekstistaan. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin valokuvalle luontainen tapa taipua toisaalta taide-esineeksi, toisaalta arkiesineeksi. Teoreettinen tausta arjen käsitteellistämiselle saadaan kahden ranskalaisen yhteiskuntafilosofin, Henri Lefebvren (1901–1991) ja Michel de Certeaun (1925–1986), kirjoituksista. Tutkielman kannalta tärkeitä käsitteitä ovat Lefebvren eletty tila (l’espace vécu) sekä Certeaun taktiikka (tactique). Lisäksi Lefebvren kulutuskulttuurin kritiikki ja ajatukset modernin elämän vieraannuttavista vaikutuksista ovat keskeisiä. Perustutkimus antaa tietoa vaihtoehtoisesta kuvatoimistosta, jossa luotettiin valokuvan mahdollisuuksiin vaikuttaa. Gorillan historia kertoo laajemmin 1980–90-luvuilla kuvankäytön kulttuuria kohdanneista muutoksista, joita olivat mm. siirtyminen mustavalkoisista valokuvista kohti värillistä ilmaisua ja digitaalista kuvanvälitystä. Tutkitut valokuvat pyrkivät esittämään rehellisesti "oikeaa elämää" ja niiden aiheet liittyvät tavallisen ihmisen kokemusmaailmaan. Valtaosa kuvista on Suomesta, mutta vertailukohtia on haettu myös ulkomailta. Valokuvissa liikutaan puhtaasti dokumentaarisen otteen ja niin sanotun subjektiivisen valokuvauksen välillä. Katuvalokuvissa arkea esitetään anonyymin, kaupunkilaisen elämäntavan kautta. Ne välittävät kokemuksia kaupunkitilassa liikkumisesta ja tuovat esiin katukuvan kaupallistumisen sekä yhteiskunnan sosiaalisia ilmiöitä. Kotivalokuvat puolestaan ottavat lähtökohdakseen arkisen elämän yksityiset ja tutut puolet. Koti näyttäytyy ennen muuta yhdessäolon tilana, joka tarjoaa ihmiselle suojapaikan ja mahdollisuuden tunteisiin ja kuvitteluun.
  • Nivala, Joonas (Helsingin yliopisto, 2014)
    Pureudun tutkielmassani kysymykseen, miksi aateliset ja porvarit kävivät oikeudellisia kaksintaisteluita Saksan Frankenin alueella 1400-luvulla. Oikeudellista kaksintaistelua käytettiin epäselvissä oikeustapauksissa selvittämään, kumpi kiistakysymyksessä oli oikeassa. Aikaisemman tutkimuksen mukaan oikeudellinen kaksintaistelu on ollut 1400-luvulla häviävä oikeuskäytäntö, joka kuului tiiviisti keskiaikaiseen kulttuuriin eikä selviytynyt uudelle ajalle. Keskiajan oikeudellisia kaksintaisteluita on tutkittu Saksan alueella paljon 1800-luvun lopulla, mutta niitä on aina käsitelty suhteessa 1800-luvun omaan kaksintaisteluperinteeseen, kunniakaksintaisteluun. Kaksintaisteluista on tehty valitettavan vähän nykyaikaista tai kattavaa tutkimusta Saksan tai eritoten Frankenin alueelta. Käsittelen tutkimuksessani Frankenin alueella olevia keisarillisia vapaakaupunkeja, erityisesti Würzburgia, Nürnbergiä ja Schwäbisch-Hallia. Käytän lähteinäni edellä mainittujen kaupunkien kaksintaisteluita säädelleitä oikeussäädöksiä, kaupunkikronikoita, kuninkaiden päätöksiä Frankenin alueelta ja aateliston elämänkertoja. Tarkastelen lähteitäni seuraavanlaisten tutkimuskysymysten kautta: Mitä kunnian ja oikeuden elementtejä oikeudellisissa kaksintaisteluissa oli? Miten porvarien ja ritarien kaksintaistelut erosivat toisistaan? Miten ruhtinaat tai viranomaiset pyrkivät kontrolloimaan oikeudellisia kaksintaisteluita? Tutkin myös, miksi traditio oli niin harvinainen ja muuttuivatko oikeudelliset kaksintaistelut olennaisesti 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa. Tulen työssäni osoittamaan, että oikeudellisia kaksintaisteluita käytiin 1400-luvulla omaisuusrikoksista, viroista ja kunniakysymyksistä. Omaisuusrikokset olivat pääasiassa ryöstöjä, joissa oikeudellinen kaksintaistelu oli ainoa tapa osoittaa rikoksen tapahtuneen. Viroista käydyt kaksintaistelut olivat puolestaan miekkailuopettajien kamppailuja miekkailutaidon osoittamisesta. Kaksintaisteluita saatettiin perustella kunniakysymyksillä, mutta niiden käytännön seuraukset eivät välttämättä liittyneet kunniaan. Oikeudellinen kaksintaistelu ei ollut säätyrajaukseltaan selkeä; niin porvari kuin aatelinen saattoivat haastaa samaa luokkaa edustavan henkilön oikeudelliseen kaksintaisteluun. Häviäminen ei merkinnyt automaattisesti kuolemaa. Kaksintaistelua valvoneet ruhtinaat ja kehävahdit pyrkivät varmistamaan, että kiistan osapuolet selviäisivät konfliktista hengissä. Valtaapitävien omat intressit saattoivat liittyä haluun kontrolloida kaksintaisteluita. Oikeudellisen kaksintaistelun voittaja saattoi saada rahapalkkion, ja häviäjä menettää kunniansa, muttei läheskään aina. Oikeudellinen kaksintaistelu oli 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa todella harvinainen tapa ratkaista oikeus- ja kunniakysymyksiä, tutkitulla ajanjaksolla käytiin ainoastaan kymmenkunta oikeudellista kaksintaistelua. Oikeudellinen kaksintaistelu ei ollut enää 1400-luvulla tavanomainen tapa käydä oikeutta, vaan monessa määrin vanhentunut ja poikkeuksellinen tapa.
  • Mäcklin, Harri (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tarkastelen tutkielmassani saksalaisfilosofi Martin Heideggerin (1889 1976) taidefilosofian ja metafilosofian suhdetta hänen myöhäiskautensa (n. 1935 1976) yleiseen filosofiseen projektiin. Keskityn erityisesti Heideggerin esittämään kritiikkiin modernia länsimaista kulttuuria kohtaan ja tarkastelen hänen käsityksiään runouden ja ajattelun roolista nykyisen maailmantilan ongelmien ratkaisussa. Heideggerin myöhäistuotannon keskeinen väite on, että moderni teknis-tieteellinen maailmankuva on johtamassa länsimaita laajamittaiseen eksistentiaaliseen kriisiin, jossa ihminen on vaarassa kadottaa kosketuksen omaan olemukseensa ja elinympäristöönsä. Hänen myöhäistuotantonsa voidaan nähdä pyrkimyksenä valmistella historiallista muutosta, länsimaiden historian toista alkua , jossa ihmisen paikka maailmassa hahmotetaan uudella tavalla. Heidegger antaa ajattelulle ja runoudelle jolla hän tarkoittaa karkeasti ottaen taidetta ylipäätään avainaseman tässä muutoksessa. Heideggerin käsityksen mukaan runouden ja ajattelun pelastava voima on siinä, että molemmat haastavat sekä arkiajattelun että tieteen yksipuoliset, asioiden hallitsemiseen tähtäävät tavat tulkita maailmaa ja paljastavat olemisen mielekkyyden syntyprosessin kaikessa hallitsemattomassa monimutkaisuudessaan. Ne luovat mahdollisuuden ymmärtää ihmisen olemusta ja sen suhdetta olemisen tapahtumiseen tavalla, jossa ihminen käsitetään olemisen paimenena eikä sen herrana. Samalla ne saavat ihmisen ymmärtämään vapautensa ja vastuunsa päättää omasta tulevaisuudestaan. Näin ne muuttuvat parhaimmillaan historiaa ohjaaviksi voimiksi. Tutkielma koostuu johdantoluvun ja loppupäätelmien lisäksi kolmesta pääluvusta. Luvussa 1 tarkastelen Heideggerin väitteitä länsimaiden kriisin historiallisista juurista ja pahimmista uhkakuvista. Luvussa 2 siirryn esittelemään Heideggerin myöhäistuotannon postmetafyysistä tapahtumaontologiaa, jossa hän hahmottelee uudenlaista, ihmisen rajallisuutta korostavaa ihmiskuvaa. Tämä ontologia toimii taustana myös Heideggerin käsityksille runouden ja ajattelun tapahtumaluonteesta, joita käsittelen luvussa 3. Selitän tässä luvussa, mitä Heidegger tarkoittaa runoudella ja ajattelulla, sekä pyrin liittämään nämä taideteoreettiset ja metafilosofiset ajatukset osaksi Heideggerin laajempaa eksistenssiteoriaa. Samalla esittelen Heideggerin käsityksiä taiteen ja filosofian merkityksestä osana inhimillistä todellisuutta.
  • Rousku, Joni (Helsingin yliopisto, 2014)
    This Master s thesis focuses on the ways that residents of old Finnish wooden houses describe their lives in a traditional milieu during six different decades. I review the residents stories of their houses as dream homes, as comforting habitats and as a way of presenting one s personality to others. Source material consists of articles presenting homes in a Finnish interior design magazine, Avotakka, published between 1967 and 2013. The presented homes typically belong to middle and upper class owners working in creative occupations to the members of the Finnish creative class. Thus my work describes the changes the have occurred during 46 years in the everyday living and lifestyle of the Finnish middle class oriented towards wooden milieus. The thesis is hermeneutical in its character. In the 1960's and the 1970's the interviewees describe buying an old wooden house as an economical and thoroughly premeditated decision. This changes gradually during next decades as decisions become more rapid and driven. Since the 1990's the fear of losing an unique opportunity is clearly present in the stories. Purchasing an old wooden house is described as the fulfillment of destiny for their owners. The reasons given for the need to purchase an old wooden house also change. In the 1960's and the 1970's, following rapid urbanization, wooden houses in the rural areas are presented as safe-havens by the unadapted middle-class. These ascetic cottages allow their owners to relive their childhood experiences and restore their sense of self. This habitat relieves stress, mends relationships and enables their owners to cope with the urban everyday life, which they experience as hectic and hostile. After the 1990's recession, traditional milieu is increasingly seen as a sanctuary, which acts as a counterweight against increasingly demanding working lives of the owners. The interviewees flee to old wooden houses either in the countryside or cities wooden districts. Typically this flight takes place after the interviewee has gathered sufficient merits in the working life or after a personal crisis, which is caused by a failure to cope with harsh professional requirements. Traditional milieu works as a soothing environment and facilitates regaining a sense of coherence. Nostalgic dreams of life in a traditional wooden house can thus be seen as a reaction to wider changes in Finnish society. The wooden houses also serve as representation of their owners. Owning a wooden house and decorating it to one s home can be seen as a way of displaying one s values and tastes to others. Avotakka's articles tell stories about the members of middle-class who are social, down to earth and respect soft values in spite of their hard-driven professional identities. Interiors of the homes display the refined taste of their owners who nurture their houses cultural value. For some this has become their calling. The articles emphasize the difference between interviewees and the audience. Distinction by consumption is clearly present. The articles indirectly describe middle class experiences of anxiety and self-treatment. This presents itself as narrations of an individual losing control over one s life and the effort of regaining comprehensibility via moving in to a nostalgic milieu - by purchasing and renovating an old house. Succeeding in this creates happiness via sense of meaningful and controllable life.
  • Ikkala, Mikko (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tutkielmassani käsittelen ranskalaisen säveltäjän Olivier Messiaenin (1908-1992) synestesiaan liittyvää harmonista ajattelua. Messiaen oli ääni-väri -synesteetikko, toisin sanoen hän näki kuulemansa musiikin väreinä. Tältä pohjalta hän kehitti monimutkaisten sointujen ja asteikkojen järjestelmän, jonka puitteissa hän pystyi ikään kuin maalaamaan musiikillaan haluamansa värit. Esittelen aluksi tämänhetkistä synestesiatutkimusta lähinnä kolmen vallitsevassa asemassa olevan päälinjan pohjalta. Näitä edustavat yhdysvaltalainen Richard Cytowic, britti Simon Baron-Cohen ja saksalainen Hinderk Emrich. Käyn läpi heidän määritelmänsä synestesiasta ja näkemyksiään synesteettisistä säveltäjistä. Messiaen on jossain määrin tuonut esiin musiikkinsa värejä lähes uransa alusta lähtien, mutta huomiot ovat yleensä olleet melko ylimalkaisia ja epäjärjestelmällisiä. Tuon esiin näitä eri lähteistä löytyneitä Messiaenin näkemyksiä ja kokemuksia tarkasteltuna Messiaenin henkilökohtaisen sävellysfilosofian pohjalta sekä tiettyihin Messiaenin sävellyksiin ja niiden harmonisiin rakenteisiin liittyen. Messiaenin kuoleman jälkeen vuosina 1994-2002 julkaistun seitsenosaisen teossarjan Traité de rythme, de couleur, et d'ornitologie viimeisessä osassa Messiaen esittää järjestelmällisesti kaikkien erikoissointujensa ja moodiensa värityksen. Tarkastelen Messiaenin käyttämiä harmonioita jakamalla ne yleisiin ja erikoissointuihin sekä moodeihin. Määritellessäni näitä harmonioita käytän metodina sävelluokkajoukkojen teoriaa, jonka avulla kaikki sävelyhdistelmät voidaan määritellä yksiselitteisesti. Esittelen joukkoteoriaa ja siihen liittyviä käsitteitä siinä määrin kuin se liittyy tutkielmaani, enkä siis yritäkään tuoda esiin analyysimetodia koko laajuudessaan. Olen rekonstruoinut visuaalisesti Messiaenin käyttämät noin 150 harmonista väriä, ja tutkielmani liitteenä olevalla CD-romilla esitän ne soivassa ja näkyvässä muodossa. Tällä CD-romilla on myös analyysiMessiaenin urkuteoksen Méditations sur le mystère de la Sainte Trinité 5. osan alusta, jossa tutkin käytännön tasolla värien ilmenemistä Messiaenin musiikissa. Tutkielmani keskeinen osa onkin tämä CD-rom, ja siitä ilmennee myös tutkielmani lähtökohta ja tavoite: luoda työkalu Messiaenin musiikin värisisältöjen hahmottamiseen.
  • Kuosmanen, Sonja (Helsingin yliopisto, 2011)
    The election of both John F. Kennedy and Barack Obama as the President of the United States is marked as a historical moment in which a young, charismatic candidate representing change prevailed over societal prejudice and rose to the top of the American political system. Nonetheless, these two men came from very different backgrounds and took office as the United States itself faced very different circumstances. This thesis examines national identity in Kennedy's and Obama's inauguration addresses by utilizing the tools of systemic-functional linguistics. The aim is not to determine a shared, unchanging form of national identity, but rather to examine the various ways in which it is represented in differing contexts. The speeches form the entirety of the material used in the analysis and are examined within a discursive framework in which social reality, and consequently also group identity, is constructed through ideologically charged expressions. Here, discourse is conceptualized in Norman Fairclough's terms as social practice through which societal structures are formed and changed. Power relations within the society create ideologically charged discourses with which groups differentiate themselves from one another and legitimize their existence. Unlike Fairclough, however, this work views these power relations in moral relativistic terms rather than as expressions of dominance, and as such ideology here is conceptualized primarily as a tool of legitimatization. Though the nation as an entity also has judicial and other aspects, here it is treated as a social group which bases its existence on the representation of a community shared by its members, and whose legitimacy is based on communicated ideological discourses and narratives. The inauguration address builds an idealized version of national identity in which the nation s internal ideological conflicts are hidden under rhetorical conformity. The speech is a discursive whole, combining conventions of the inauguration address as a genre, narratives central to national identity, and the president's own persona and rhetorical choices. Though the president delivers the address and is thus ultimately accountable for its content, the rhetorical choices available to him are constrained by both the established conventions of the genre and the current societal and political conditions at home and abroad. The analysis itself covers three elements of systemic-functional grammar - Theme, Subject, and process type - as well as lexical chains linked to three thematic subjects. These areas of investigation are used to compare representations made in the speeches in regards to actors, events and temporal orientation. The material shows that the rhetorically unifying "we" has a strong presence, and Themes and Subjects related to "us" are notably common in both speeches. Kennedy's focus is strongly on the role of the United States in global politics, his temporal descriptions are predominantly oriented towards the present and future, and his speech is marked by themes and expressions of armed conflict. Obama's speech, however, has a strong Thematic focus on societal and economic institutions, is temporally oriented to the present and past, and utilizes expressions of physical labor in methaphorical descriptions of the national past and future.
  • Heino, Reeta Juulia (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkimukseni kohteena ovat mies- ja naispuoliset tutkijat ja tohtoriopiskelijat, jotka ovat osallistuneet katalyysitutkimukseen keskittyvän tutkimusverkosto IDECAT:in toimintaan. Tutkielmassani pyrin selvittämään, onko naisten ja miesten tutkijanuran välillä eroa ja jos on, niin minkälainen tämä ero on. Pyrin myös saamaan selville, onko naisten tutkijanuralla esteitä ja esiintyykö tiedeyhteisössä sukupuolesta johtuvaa syrjintää. IDECAT (Integrated Design of Catalytic Nanomaterials for a Sustainable Production) on EU-rahoitteinen, kemian tekniikkaan liittyvään katalyysitutkimukseen keskittyvä tutkimusverkosto, johon kuuluu alan tutkimusyksiköitä ja yliopistoja 12 Euroopan maasta. IDECAT:iin kuuluu noin 500-600 henkilöä. Tutkimukseni pohjautuu kahteen kyselytutkimukseen, jotka toteutettiin Internetissä 2009-2010. Ensimmäinen kyselytutkimus oli vastaajien saatavilla loka-marraskuussa 2009 ja siinä selvitettiin IDECAT:in tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tasa-arvotilannetta yleisesti. Kyselyyn vastasi 83 henkilöä, joista 51% oli naisia ja 49 % miehiä. Kyselyssä käytettiin strukturoitua kyselylomaketta ja tulokset analysoitiin kvantitatiivisesti SPSS tilasto-ohjelmalla. Tilastollisena menetelmänä käytän ristiintaulukointia. Toinen kyselytutkimus (jatkokysely) keskittyy tiedeyhteisössä tapahtuvaan sukupuolesta johtuvaan syrjintään ja se oli vastaajien saatavilla huhti-toukokuussa 2010. Jatkokyselyn kysymykset ovat avokysymyksiä ja ne analysoitiin laadullisesti. Jatkokyselyyn vastasi 24 henkilöä, joista 6 kuvasi yksityiskohtaisesti syrjintäkokemuksiaan tiedeyhteisössä. Teoreettisena viitekehyksenä käytän tutkimuksessani Joan Ackerin sukupuolittuneen organisaation teoriaa ja siihen liittyviä, organisaation toiminnassa ilmeneviä sukupuolittuneita prosesseja. Sukupuolittuneet prosessit ovat ajattelutapoja , käytäntöjä ja asenteita, joilla sukupuolet erotetaan toisistaan ja joilla tuotetaan sukupuolten välisiä valtasuhteita. Naisten ja miesten tutkijanuran välillä on aineistossani joitakin merkittäviä eroja. Sukupuolesta johtuva syrjintä on yleistä vastaajien keskuudessa ja naiset ovat kokeneet sitä useammin kuin miehet. 67% naisvastaajista ja 37% miesvastaajista on kokenut sukupuolesta johtuvaa syrjintää. Naisvastaajat myös kokevat miehiä useammin, että he eivät saa riittävästi tukea ja kannustusta esimiehiltään. Lisäksi naisia on pyydetty mukaan tieteelliseen yhteistyöhön miehiä harvemmin. Useimmat muuttujat eivät kuitenkaan tuo eroa sukupuolten välille. Tutkijanaiset kokevat ylenemismahdollisuutensa lähes yhtä hyviksi kuin miehet, naiset ja miehet työskentelevät yhtä usein määräaikaisissa tehtävissä ja naiset työskentelevät kokopäiväisesti lähes yhtä usein kuin miehet. Naiset pitävät perheen ja työn yhdistämistä helppona. Sukupuolittuneita prosesseja ilmenee erityisesti sukupuolten väliseen työnjakoon ja sosiaalisen tuen ja vallan jakoon tiedeyhteisössä liittyvissä tilanteissa. Sukupuolittuneisuus ei kuitenkaan ole totaalista, monien kyselyn muuttujien kohdalla sukupuolittumista tai eroa sukupuolten välille ei tullut. Monet kyselyn muuttujat osoittavatkin, että naiset ja miehet kokevat, että heitä kohdellaan melko tasa-arvoisesti. Tietyillä osa-alueilla epätasa-arvoisen kohtelun kokemukset ovat kuitenkin yleisiä, mikä tuottaa ristiriitaisen kuvan tiedeyhteisön tasa-arvotilanteesta. Tämä voi viitata siihen, että tutkijanaisten ja miesten asemat ja roolit tiedeyhteisössä eivät ole pysyviä ja staattisia, vaan aktiivisessa muutoksen tilassa. Tutkijanaisten asemaa tiedeyhteisössä voidaan lisäksi parantaa reagoimalla ja puuttumalla sukupuolesta johtuvaan syrjintään, pitämällä tasa-arvoasioita esillä sekä kiinnittämällä huomiota johtamiskäytäntöihin, esimerkiksi palkkaamalla lisää naisjohtajia. Avainsanat Keywords: Sukupuolittunut organisaatio, sukupuolittuneet prosessit, kyselytutkimus, kvantitatiivinen tutkimus, tiedeyhteisö, sukupuolisyrjintä, tutkijanaiset, naistutkijat, sukupuolten tasa-arvo, gendered organization, academia, female scientists, gender equality
  • Muilu, Eetu (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkin fennistiikassa, uskontotieteessä ja uskonnonfilosofiassa tehtyä luokitusta "uskonnollinen kieli". Aineistonani on muutamia alojen artikkeleita ja teosten lukuja. Analysoin tieteenfilosofisilla teorioilla ja metodeilla tutkimusten luokkaa "uskonnollinen kieli" ja luokitukseen vaikuttavia arvoja. Tutkin erityisesti, voidaanko aineistoni tutkimusten luokka hahmottaa homeostaattisen ominaisuusklusterin teorialla luonnolliseksi luokaksi. Väitteideni havainnollistamiseksi analysoin myös toteuttamaani kyselytutkimusta, joka osoittaa, että eri informantit pitävät erilaisia tekstejä eri perusteilla uskonnollisena kielenä. Käsitettä "uskonnollinen kieli" käytetään aineistoni tutkimuksissa sen kuvaamiseen, että jokin kieli kuuluu tai perustuu jollakin tavalla uskontoon. Tutkimuksissa luokitukset ovat projektioita: käsite projisoituu eli soveltuu luokittelun kohteeseen. Olli-Pekka Vainio ja Aku Visala sekä Riikka Nissi ja Aila Mielikäinen esittävät implisiittisesti, että "uskonnollinen kieli" olisi luonnollinen luokka eli sellainen luokka, joka on selkeästi ja vakaasti yhtenäinen eikä siis olisi konventionaalinen projektio. Näissä tutkimuksissa tehdään induktiivisia päätelmiä uskonnollisesta kielestä. Induktiiviset päätelmät eivät ole päteviä, sillä luokkaa "uskonnollinen kieli" ei osoiteta luonnolliseksi luokaksi. Päivikki Suojanen ja Hanna Lappalainen tekevät yleistyksiä vain projektiosta eli perustelemalla luokittelukäsitteen "uskonnollinen kieli" soveltumisen kohteeseen. Kaikissa aineistoni tutkimuksissa luokittelukäsitteen "uskonnollinen kieli" käyttöön vaikuttavat tiedolliset arvot, joiden pohjalta sitoudutaan monitieteiseen tutkimusalaan "uskonnollisen kielen tutkimus". Tällöin käsitettä on käytetty, koska alan tiedolliset arvot ohjaavat siihen. Juuri kyseisen käsitteen käyttö valitaan sen sijaan, että valittaisiin käsite, joka kuvaa kohdetta tarkemmin. Tällainen käsite voisi olla esimerkiksi "tietyt kristinuskoon liittyvät esimerkkilauseet". Tutkimuksissa ei eritellä sitä, että päätetään valita tiettyjä tiedollisia arvoja. Nissi ja Mielikäinen sitoutuvat eksplisiittisesti wittgensteinilaisuuteen eli fideismiin. He eivät erittele, että tämä on valinta ja että toisenlaisesta valinnasta seuraisi toisenlaisia väitteitä uskonnollisesta kielestä. Siihen, että he haluavat esittää uskonnollisen kielen juuri tällaisena luokkana, voivat vaikuttaa ei-tiedolliset arvot, esimerkiksi pyrkimys levittää wittgensteinilaisuutta. Maria Kela sitoutuu siihen, että on olemassa uskontoon liittyviä mysteerejä, joita ei voi argumentoida tosiksi tai epätosiksi. Kela siis tukee tietoisesti tai tiedostamattaan jonkinlaista fideististä lähtökohtaa. Kyseisen lähtökohdan esittäminen tosiasiana ei ole pätevää. Kela päättelee arvosta tosiasian. Näihin väitteisiin voivat vaikuttaa ei-tiedolliset eli eettiset tai poliittiset arvot.
  • Bamford, Sally (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielma käsittelee intertekstuaalisuuden eri muotoja Zadie Smithin romaanissa On Beauty (suom. Kauneudesta). Tutkimuksen tarkoitus on osoittaa kuinka oleellisesti intertekstuaalisuuden teoria on vaikuttanut kirjallisuustieteen metodeihin ja postmoderniin kirjallisuuskäsitykseen, sekä käsitellä sen soveltuvuutta nykykirjallisuuden tutkimiseen analysoimalla teorian sisäistä monimuotoisuutta ja ristiriitoja. Tutkimusmateriaalina käytetään Smithin romaanin lisäksi E. M. Forsterin romaania Howards End (suom. Talo jalavan varjossa), johon On Beauty tietoisesti viittaa. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii Gérard Genetten teoksessa Palimpsests sekä Roland Barthesin esseessä Tekijän kuolema esille tuodut kirjallisuusteoreettiset käsitykset. Valittu metodologia antaa mahdollisuuden hahmottaa intertekstuaalisuus kahdella eri tavalla: Genetten strukturalistinen lähestymistapa soveltuu teosten välisten viittaussuhteiden tutkimiseen, kun taas Barthesin jälkistrukturalistinen diskurssi auttaa ymmärtämään tekstienvälisyyden osana merkityksen jatkuvaa epävakautta. Tutkielman ensimmäinen osio keskittyy analysoimaan lähiluvun keinoin romaanien On Beauty ja Howards End välistä strukturalistista suhdetta vertailemalla teosten eroja ja yhtäläisyyksiä Genetten intertekstuaalisuusteorian valossa. Vertailussa kiinnetetään erityisesti huomiota teosten juoneen, rakenteeseen, aikaan ja paikkaan, sekä uudelleenkirjoitusten yleiseen tendenssiin päivittää alkuperäistä tarinaa kohdeyleisölle paremmin sopivaksi. Toisessa osiossa tutkimusta esille nousee jälkistrukturalistinen näkemys intertekstuaalisuudesta osana lukijan tuottaman merkityksen tulkinnanvaraisuutta. Osiossa käsitellään Rembrandtin taideteosten roolia Smithin romaanissa ja analysoidaan hahmojen tulkintoja sekä suhtautumista Rembrandtin tuotantoon Barthesin teoreettisten käsitteiden kautta. Keskeiseksi analyysin kohteeksi nousee lukija sekä lukijan tuottamat tulkinnat ja niiden merkitys Smithin romaanin tematiikassa. Tutkielmassa osoitetaan kuinka intertekstuaalisuus ei ole niin yksinkertainen termi kuin sen laaja käyttö niin kirjallisuustieteessä kuin mediassakin antaa ymmärtää, sekä selvitetään intertekstuaalisuuden teorian kehitystä 60-luvulta nykypäivään. Vaikka strukturalistisessa muodossa käsite soveltuu etenkin kahden toisiinsa kytkeytyneen teoksen tutkimiseen, vertaileva analyysi kuitenkin osoittaa, että On Beauty ei ole pelkkä uudelleenkirjoitus, vaan romaanin tulkintaan tarvitaan myös jälkistrukturalistisen dekonstruktion käsitteitä, jotta laajemmat tekstuaalisuuden verkostot aukeavat lukijalle. Romaanissa esiintyvä taitelijakuva myös osoittaa, että Smith itse on hyvin tietoinen kirjallisuusteoreettisesta keskustelusta.
  • Willman, Mira (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielma tarkastelee suomiräpin tekstien poeettisia ja rytmisiä piirteitä suhteessa musiikin biitin iskuihin. Poeettisilla piirteillä tarkoitan räptekstien formaaleja tekstuaalisia piirteitä kuten runomittaa, säe/säkeistöjakoa ja riimiä, rytmisillä piirteillä puolestaan tekstien rytmitystä ja painotusta suhteessa musiikin iskuihin. Tarkastelu keskittyy etenkin sanojen painotukseen: painotetaanko sanoja suomen kielelle tyypillisellä tavalla vai vaikuttaako taustalla oleva musiikki tai tietyntyyppiseen flow hun pyrkiminen sanojen painotukseen. Tarkastelen myös, ovatko nämä piirteet kehittyneet 2000-luvun alusta 2010-luvulle. Tavoitteena on tarkastella räptekstien piirteitä, tekstin ja musiikin suhdetta sekä todistaa, että räptekstien poeettiset piirteet muovautuvat osittain musiikin kautta. Tutkielman aineistona on viidentoista suomenkielisen räpkappaleen tekstit. Kappaleista seitsemän edustavat suomiräpin toista aaltoa eli 2000-luvun alkupuolta, loput kahdeksan on tehty 2010-luvulla. Kappaleet on valittu niin, että ne edustavat mahdollisimman monta eri alagenreä. Hyödynnän poeettisten piirteiden tarkastelussa metriikkaa sekä aiempaa räptutkimusta. Rytmisten piirteiden tarkasteluun olen kehittänyt oman metodin, jonka avulla voin tarkastella tekstien poeettisia piirteitä, sanojen painotusta sekä rytmitystä suhteessa biittiin. Kappaleista tekemäni räplyriikkanotaatiot löytyvät tutkielman liiteosiosta. Niihin olen merkinnyt sanoituksissa painotetut tavut sekä sanoitusten yläpuolelle tahdin iskut 1¬ 4 sekä tahtien vaihdoskohdat. Poeettisten piirteiden tarkastelu osoittaa, ettei runomitta ole vakiintunut räpissä. Runomitan sijaan säkeiden kesto määrittyy musiikin kautta, sillä yleensä yksi säe kestää yhden tahdin verran. Myös säkeistöjen kesto määräytyy musiikin kautta ja on useimmissa kappaleissa vakiintunut 16-tahtiseksi. Jos räptekstejä vertaa runouteen, niiden säerajat ovat huomattavasti häilyvämpiä, sillä säkeenylitykset ja kohotahdit ovat melko yleisiä. Räpriimi on havaittavasti joustavampi kuin metriikan sääntöjä noudattavassa runoudessa. Räpriimi kuitenkin noudattaa omaa kaavaansa, sillä lähes poikkeuksetta se on tavukohtaisesti kertaantuva vokaaliriimi, jolloin assonanssilla on suuri painoarvo riimityksessä. Räpissä riimin tärkeimmät tehtävät ovat rakenne- ja rytmitystehtävät, sillä riimillä on tapana pyrkiä säkeen loppuun, jolloin riimi myös sekä rytmittää tekstiä, että auttaa hahmottamaan sen rakennetta. Poeettiset piirteet kulkevat käsi kädessä musiikin kanssa. Tästä johtuen räptekstien painotukset eivät läheskään aina noudata metriikan sääntöjä. Arvopainollisilla tavuilla on räpteksteissä tapana pyrkiä osumaan biitin iskuille, jolloin monesti painottuvat myös suomen kielelle epätyypillisesti painottuvat tavut, kuten sanojen tai säkeiden viimeiset tavut. Tämä on tyypillistä etenkin 2000-luvun alun tuotannossa, jolloin suomiräp oli vasta kehittymässä ja kotiutumassa Suomeen ja suomen kieleen. Suomiräp on kehittynyt huomattavasti vuosien saatossa ja on selkeästi vihdoin kotiutunut. Rytminen leikittely ja suomen kielelle luontevampi painotus ovat lisääntyneet ja aihepiirit ovat kehittyneet suomalaisempaan suuntaan. Vaikka suomalainen räp on osa globaalia ilmiötä, siitä on muovautunut tapa ilmaista ja vahvistaa suomalaista identiteettiä.
  • Malkavaara, Marjukka (Helsingin yliopisto, 2011)
    Yleisötyö on kasvava, maailmanlaajuinen ilmiö, joka kuuluu nykyään yhä useamman kulttuuriorganisaation toimintaan. Sille ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, mutta yleensä termillä tarkoitetaan erityisryhmien, kuten lasten tai vanhusten parissa tehtävää kulttuurityötä. Suomen Kansallisooppera aloitti vuonna 1995 varsinaisen yleisötoimintansa yhtenä ensimmäisistä kotimaisista kulttuurilaitoksista. Tällä hetkellä Kansallisooppera tavoittaa yleisötoiminnallaan useita kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain. Tutkin pro gradu -työssäni Suomen Kansallisoopperan yleisötyötä koskevassa lehtikirjoittelussa käytettyjä diskursseja eli puhetapoja. Pohjustan analyysiäni erittelemällä vallan ja taidemaailman käsitteitä. Hahmottelen laajempaa, diskursseista muodostuvaa kertomusta narratiivisen tutkimuksen avulla. Tutkimusaineistona ovat Kansallisoopperan yleisötyöstä kirjoitetut, Suomessa julkaistut lehtijutut vuosina 1995, 2001 ja 2009. Löytämiäni diskursseja eli puhetapoja on seitsemän: kasvatus-, rahvas-, taide-, ironia-, paikallisuus-, ennakkoluulo- ja talousdiskurssi. Diskurssit ovat osin päällekkäisiä ja osin ristiriidassa keskenään. Puhetavat muuttuvat tutkittavina vuosina vain vähän. Merkittävin ero on Kansallisoopperan yleisötyöstä saaman hyödyn häivyttäminen lehtikirjoittelussa vuoden 1995 jälkeen. Hierarkia-asetelmat puhetavoissa ovat pääasiassa selkeät. Kansallisoopperan edustajat esitetään lehtikirjoittelussa poikkeuksetta asiantuntijoina. Jutuissa esiintyvät muut aikuiset, kuten musiikkikasvattajat, ovat yleensä myös asiantuntijan roolissa, mutta toisinaan heidät asetetaan tai he asettavat itsensä hierarkiassa Kansallisoopperan edustajien alapuolelle. Lasten ja nuorten tehtävänä on toimia asiantuntijoiden kantojen vahvistajina. Lasten kommentteja käytetään usein kevennyksenä jutun lopussa. Kansallisoopperan yleisötyötä koskevasta lehtikirjoittelusta on muodostettavissa kaksi perusnarratiivia, lapset tutustuivat oopperaan ja lapset tekivät oopperan . Narratiivien kertojana on toimittaja.
  • Gustafsson, Miina (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielma tarkastelee pitkittäistutkimuksena sitä, missä vuorovaikutustilanteissa suomi toisena kielenä -oppilaat alakoulun perusopetukseen valmistavassa opetuksessa käyttävät oma-aloitteisesti suomen kieltä, mitä toimintoja he suomen kielellä näissä vuorovaikutustilanteissa tuottavat ja mitä muutoksia tapahtuu tutkimusjakson aikana. Tutkimuskohteeksi ovat rajautuneet oma-aloitteiset toiminnot, jotka ovat keskeisiä oppilaan valmiuksien kannalta hänen siirtyessään perusopetukseen. Nämä ovat puhuttelu oma-aloitteisena vastausvuoronpyyntönä, oma-aloitteiset vastausvuorot ja kysymykset. Tutkielman aineistona on kolme oppituntia, jotka on kerätty osana Long Second -projektia. Kaksi oppituntia on nauhoitettu syyskuussa ja yksi oppitunti seuraavan vuoden helmikuussa. Syyskuun oppitunteja nimitetään tutkielmassa alkuvaiheeksi ja helmikuun oppituntia loppuvaiheeksi. Tutkielman tutkimusmetodi on multimodaalisen vuorovaikutuksen analyysi, jonka metodologisena pohjana on keskustelunanalyysi. Analyysi kohdistuu sekä oppilaiden kielelliseen että ei-kielelliseen toimintaan, jotta voidaan muodostaa kokonaisvaltainen kuva oma-aloitteisten toimintojen rakentumisesta. Puhuttelu oma-aloitteisena vastausvuoronpyyntönä on alkuvaiheen ilmiö. Sen käyttö rajautuu pitkittyneisiin opetussykleihin, joissa vastausvuoro on viivästynyt ja opettaja joutuu toistamaan aloittavan vuoron. Puhuttelun kautta oppilas tavoittelee tai puolustaa hyvän oppilaan asemaa. Oma-aloitteisia vastausvuoroja esiintyy sekä alku- että loppuvaiheessa. Selkein muutos on kilpailevien vastausvuorojen lisääntyminen loppuvaiheessa. Tällöin niitä tuotetaan usein opettajan aloittavan vuoron ollessa mekaaninen ja helppo. Alkuvaiheessa kilpailevia vastausvuoroja esiintyy usein nimetyn oppilaan vastausvuoron ollessa puutteellinen. Joissakin tapauksissa nimetyn oppilaan vastausvuoron viivästyessä oppilas pyrkii oma-aloitteisella vastausvuorolla viemään opetussykliä eteenpäin. Vastausvuoron positiossa on myös vuoroja, jotka eivät pyri ratifioiduiksi vastausvuoroiksi, vaan pyrkivät rakentamaan joko relevanssia toistamalla sanoja aiemmista vuoroista tai ei-relevanssia tuottamalla vastausvuoroja huumorimoodissa. Toistot vastausvuorona liittyvät vain alkuvaiheeseen. Oppilaiden kysymykset käsittelevät suomen kieltä, oppitunnin sisältöjä ja oppitunnin ulkopuolisia aiheita. Suomen kieltä käsitellään kysymyksissä enemmän alkuvaiheessa, jolloin oppilaat pyrkivät usein selvittämään jonkin tehtävänantovuorossa esiintyvän sanan merkitystä. Oppituntien sisältöjä käsittelevät kysymykset liittyvät alkuvaiheessa tehtävän suorittamiseen, mutta loppuvaiheessa kielitaidon kehittyessä ne lisääntyvät ja oppilaat nostavat kysymyksissään esiin ihmetyksen aiheita tai osoittavat erimielisyyttä. Oppitunnin ulkopuolisia aiheita oppilaat käsittelevät kysymyksien kautta hyvin vähän. Tutkimus osoittaa, että suomi toisena kielenä -oppilaat valmistavassa opetuksessa osallistuvat oma-aloitteisesti vuorovaikutukseen suomen kielellä monin eri tavoin. Tullakseen ymmärretyiksi he tukeutuvat usein puheen lisäksi muihin modaliteetteihin, kuten prosodiaan ja eleisiin. He hyödyntävät myös fyysistä ympäristöä ja sen esineistöä. Toiminto itsessään ei kuitenkaan riitä, vaan osalliseksi pääseminen luokkahuoneen vuorovaikutukseen edellyttää lisäksi vuorovaikutuskäytänteiden oppimista.
  • Petrovskaja, Viktoria (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tämä työ liittyy yksi- ja kaksikielisten perheiden lasten puheen tutkimukseen ja käsittelee erityispiirteitä, joita ilmenee lasten puheessa kaksikielisessä ympäristössä. Tutkimukseen sisältyi kommunikatiivis-kielellisiä eksperimenttejä, joihin osallistui kaksi- ja yksikielisten perheiden Suomessa asuvia lapsia. Kuvista kertominen on tavallinen menetelmä henkilön kielellisen kompetenssin selvittämiseksi. Esikouluikäinen lapsi ei vielä pysty vastaanottamaan pelkkää puhetta merkityskokonaisuutena vaan tarvitsee tueksi graafista esitystä. Lasten kerronta on tallennettu haastattelujen aikana videokameralla, ja myöhemmin saadut näytteet on litteroitu. Tutkimukseen osallistui 32 lasta, joista 15 oli kaksikielisistä perheistä ja 17 yksikielisistä perheistä. Tutkielmassa tarkastellaan kaksikielisyyden käsitettä ja kaksikielisyyden ilmenemismuotoja, luokittelua ja siihen liittyviä käsitteitä. Kaksikielisyydellä eli bilingvismillä tarkoitetaan tavallisesti sitä, että henkilön oletetaan osaavan käyttää kielellisessä kommunikaatiossaan kahta kieltä yhtä hyvin. Lasten puhetta arvioitaessa tein havaintoja siitä, kuinka lapset osaavat rakentaa toimivia ja sisällöltään oikeita lausumia, ilmaista predikatiivisia suhteita ja esittää ne lauseina sekä noudattaa kieliopillisia normeja. Tutkimuksessa on sovellettu enemmän kvalitatiivista kuin kvantitatiivista analyysiä siitä syystä, että päätarkoituksena oli yksi- ja kaksikielisten lasten puheen tyypillisimpien ominaisuuksien kuvaus ja analyysi eikä niinkään lasten puhetaidon tason arviointi. Puheessa esiintyvien rakenteiden vaikeutuminen ja puutteellisuus voi johtua kahdesta syystä: aihetta ei ole ymmärretty tai haastateltava kokee vaikeuksia siirtyessään sisäisestä puheesta ulkoiseen, jolloin hänen on vaikea luoda tai käyttää asianmukaisia kieliopillisia rakenteita. Suurimmalla osalla haastatteluun osallistuneista lapsista on foneettisesti ja kieliopillisesti normaalista poikkeamaton, normien mukainen puhe. Saadussa materiaalissa havaittiin esimerkkejä interferenssistä, siirrosta, lainauksesta, jäljittämisestä, kielten vaihdosta ja kielten sekoittumisesta. Toisen kielen vaikutus näkyy enemmän sanastossa kuin kieliopissa. Lausumien vaihtelevuutta verrattaessa havaittiin, että samat kuvat aiheuttavat enemmän tai vähemmän variaatiota sekä yksi- että kaksikielisten perheiden lapsilla; kuvien kuvailun periaatteet ovat lapsilla samanlaiset; joitain yhdelle kielelle tyypillisiä mutta toiselle kielelle vieraita rakenteita siirretään sellaisenaan toiseen kieleen. Tutkimuksessa tarkasteltiin lasten käyttämien lausumien pituutta. Havaittiin, että lausumien pituus kasvaa, kun lapsi ottaa käyttöön tietyn rakenteen tai muodon ja yrittää käyttää sitä useamman kuin yhden lausuman perustana. Saatuja tuloksia on analysoitu eri parametrien suhteen: on tarkkailtu lasten kykyä ilmaista predikatiivisia suhteita ja esittää ne käyttämällä oikeita kieliopillisia rakenteita, semanttisen merkityksen sopivuutta, taukojen ja virkkeiden pituutta, sanavalintoja ja eri sanaluokkien käyttöä. Tulosten tarkastelussa on otettu huomioon myös kuvien ja niiden sisällön ennakoitavissa oleva vaikutus tuotokseen, tietyn sanaston aktivoituminen, dialogisen osuuden laajuus jne. Verratessani kaksikielisten lasten kommunikatiivis-kielellistä kompetenssia havaitsin, että lapset, joilla on alustavasti vahva ensimmäisen tai äidinkielen pohja, omaksuvat toisen kielen huomattavasti nopeammin ja saavuttavat siinä melkein äidinkieltä lähestyvän tason. Kielikompetenssien vertaileva analyysi osoittaa äidinkielen tärkeyden toisen kielen omaksumisen kannalta.
  • Supponen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkin Pro Gradu -työssäni valdolaisten oppineisuutta sekä kokonaisuutena että erityisesti katolilaisten kirjoittajien näkökulmasta noin vuosien 1170 - 1210 välisenä aikana. Vastaan kysymyksiin siitä millaisen kuvan lähteiden pohjalta saa valdolaisten oppineisuudesta ja toisaalta millaisia motiiveja katolilaisten kirjoittajien taustalla vaikuttaa, kun he kuvaavat valdolaisia oppimattomina. Aihe on kiinnostava, koska valdolaisten oppineisuutta ei ole tutkittu liikkeen varhaisten vuosien osalta kokonaisuutena. Toisaalta tutkimukseni lähtökohtana on kiinnostava ristiriita katolilaisten kirjoittajien teksteissä. Samoissa teksteissä, joissa katolilaiset kirjoittavat valdolaisten olevan oppimattomia, he myös kertovat kuinka valdolaiset opiskelivat Raamatun tekstejä ja käyttivät niitä saarnaustoimintansa tukena. Tutkimukseni pääasiallinen aineisto on katolilaisten oppineiden valdolaisia koskevat aikalaiskuvaukset, joissa mainitsemani ristiriita esiintyy. Näistä tärkeimpiä ovat Alanus ab Insulin ja Bernandus de Fontcauden kerettiläisvastaiset tutkielmat sekä Gualteri Mapesin kronikka. Lisäksi käytän vertailevana materiaalinen valdolaisten omia tekstejä sekä katolisen kirkon virallista kantaa edustavia kanonista lakia ja paavi Innocentius III:n kirjeitä. Valdolaisista voidaan sanoa heidän olleen sekä oppineita että oppimattomia ensimmäisinä vuosikymmeninään. Maallikko-oppineisuuden tutkimuksessa termi oppineisuus voidaan käsittää laajasta näkökulmasta, jolloin otetaan huomioon myös kristinuskon tuntemus muuten kuin itse tekstejä lukemalla. Maallikot oppivat kristinuskon sisältöjä yhteisöllisesti esimerkiksi tarinoiden ja liturgian kautta. Tämä oli katolilaisesta näkökulmasta riittävää uskonnonharjoittamisen tarpeisiin, muttei aktiiviseen toimintaan kuten saarnaukseen ja opettamiseen. Valdolaiset olivat kuitenkin maallikoihin ja jopa osaan papistosta verrattuna oppineita, sillä he tunsivat laajasti Raamatun tekstejä ja mahdollisesti myös kirkkoisiä. Katolilaiset kuitenkin esittävät, etteivät he ymmärtäneet oppimaansa tai ymmärsivät sen väärin, koska opiskelivat itsenäisesti. Sosiaaliselta taustaltaan ensimmäiset valdolaiset lienee olleen kaupunkilaisia maallikoita, vaikka lähteiden mukaan heidän joukossaan on kuitenkin ollut myös papistoa. Katolilaisten näkökulmasta tämä valdolaisten maallikkotausta teki heidän saarnaustoiminnastaan ongelmallista erityisesti, koska he eivät totelleet papiston antamia saarnauskieltoja. Lisäksi valdolaiset toimivat kansankielellä, josta kertoo heidän teettämänsä Raamatun käännökset. Katolilaisten oppineiden ajattelussa sekä latinantaidottomuus että maallikkostatus liittyivät hyvin läheisesti oppimattomuuteen, ja niitä koskevat termit, illitteratus ja laicus, viittaavat myös oppimattomuuteen. Valdolaisten joukossa oli kuitenkin myös aikalaisiin verrattuna erittäin oppineita henkilöitä, jotka kykenivät jopa kirjoittamaan latinaksi laajoja tutkielmia samaan tapaan kuin oppineet kirjoittivat valdolaisia vastaan. Nämä tekstit kuitenkin edustivat valdolaisten oppineisuuden huippua, jonka takia niistä ei voida vetää yleistyksiä koko liikkeeseen.
  • Hakkarainen, Jussi-Pekka (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkimuksessani tarkastelen kolmen Helsingin yliopiston slavistin, kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin, kansan-runoudentutkija Viljo Johannes Mansikan ja kielentutkija Jooseppi Julius Mikkolan, kansainvälisiä tieteellisiä ja poliittisia verkostoja. Nämä verkostot muodostuivat venäläisten tiedemiesten avustamiseksi perustetun Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean kansainvälisen toiminnan ja siihen keskeisesti liittyneiden venäläisten tieteellisten julkaisujen välityksen ja Helsingin yliopiston konsistorin alaisen Venäläisten kirjaston ostohankkeen ympärille vuosina 1921-1925. Tutkimuksessani olen pyrkinyt vastamaan kysymyksiin: Millaista kansainvälistä tieteellistä ja poliittista yh-teistyötä suomalaiset slavistit Avustuskomitean yhteydessä harjoittivat? Millaisia tavoitteita Igelström, Mansikka ja Mikkola asettivat Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnalle? Millaisia poliittisia ja tieteellisiä toimintamuotoja Avustuskomitea slavistien ohjaamana sai, mitä ulkopuolisia tavoitteita avustustoimintaan liittyi, ja lopulta miten Avustuskomitean toiminta heijasteli kansainvälisen tieteellisen yhteistyön muutosta uudessa valtiollisessa tilanteessa 1920-luvun alussa? Aihettani olen jäsentänyt verkosto-käsitteen ja verkostoteorian mallien avulla. Keskeisiä lähteitä ovat olleet Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan Avustusko-miteaa käsittelevä kirjeenvaihto, Avustuskomitean kirjanpito ja avustustoimintaan osallistuneiden yhteisöjen julkaisemattomat ja julkaistut raportit sekä muistiot. Tutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen mene-telmiä, ja se liittyy Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian oppiaineen ja Venäläisen kirjaston historiaan. Tutkimus osoitti Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan kansainvälisten tieteellisten verkostojen olleen ratkaisevassa asemassa Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean muodostamisessa ja kansainvälisen avustustoiminnan järjestämisessä. Tieteellisistä verkostoista keskeisessä asemassa oli Pietarin Tiedeakatemian tieteellisten julkaisuiden myynti ja vaihto. Painotuotteiden vaihto länsimaisten tieteellisten instituuttien kanssa järjestettiin Venäläisen kirjaston ja sen kirjastonhoitajan Andrei Igelströmin välityksellä. Vuosina 1921 1923 Igelströmin hallinnoima vaihtokeskus oli kansainvälisesti ainutlaatuinen ja rakensi uudelleen tieteellisen yhteistyön Suomen ja Venäjän välille sekä loi edellytyksiä kansainvälisen tiedeyhteistyön elvyttämiselle venäläisen tiedeyhteisön kanssa. Poliittisten verkostojen näkökulmasta suomalaisten slavistien kontaktit T ekkoslovakian ulko-asianhallinnon kanssa paljastuivat läheisiksi ja yhteistyö ulottui avustustoiminnan lisäksi myös Suomen kau-pallisten etujen edistämiseen ja kysymykseen venäläisten emigranttien asemasta T ekkoslovakiassa 1920-luvun alkuvuosina. Venäläisten emigranttien asema Prahassa ja Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean välinen yhteys konkretisoitui Venäläisen kirjaston ostohankkeessa. Kirjastonostohankkeen syyksi on tässä tutkimuksessa osoitettu T ekkoslovakian ulkoasianhallinnon action russe -politiikka ja T ekkoslovakian valtion pyrkimys luoda edellytyksiä uudelle tieteelliselle orientaatiolle, johon slavistisen tutkimuksen ja kielitieteiden kehitys 1920-luvun Prahassa liittyivät. Aloitteentekijöiksi kirjastonostohankkeeseen on osoitettu Helsingissä ja Prahassa toiminut ukrainalainen emigrantti Vladimir Tukalevski, joka yhdessä Igelströmin ja T ekkoslovakian varaulkoasiain-ministerin Václav Girsan kanssa suunnitteli Venäläisen kirjaston ostamista ja sen siirtämistä Prahaan.