Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 387-406 of 657
  • Pallasvirta, Elina (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tämä tutkielma käsittelee Paavo Ravilan (1902–1974) ja Leonard Bloomfieldin (1887–1949) tieteenfilosofisia näkemyksiä ja heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Työn näkökulma on oppihistoriallinen, ja sen tavoitteena on selvittää Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Työn pääasiallinen lähdekirjallisuus sisältää sekä kotimaista että kansainvälistä kielitieteen historiankirjoitusta. Aineistona on Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisen tason kirjoitukset kielitieteestä ja tieteenfilosofiasta; näin ollen heidän kielitieteelliset tutkimuksensa jäävät työn ulkopuolelle. Työtä varten on käytetty myös arkistolähteitä sekä ulkomailta että Suomesta. Ravilan kansainvälisyyttä käsiteltäessä arvokasta aineistoa ovat varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen arkistoista löytynyt kirjeenvaihto ja muu arkistomateriaali. Luvussa 2 esitellään yleistä kielitieteen historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Luvussa 3 käsitellään Ravilan ja Bloomfieldin elämää ja uraa ja analysoidaan heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Luvussa 4 käsitellään niitä tieteenfilosofisia kysymyksiä, joissa Ravilan ja Bloomfieldin ajatusten samankaltaisuus parhaiten tulee esille: empirismiä, positivismia, merkitystä, formalismia sekä synkronian ja diakronian suhdetta. Ravila ja Bloomfield painottivat empiristisen asennoitumisen tärkeyttä kielitieteessä erityisesti suhteessa aineistoon ja siitä tehtäviin päätelmiin. Lisäksi molemmat olivat positivisteja ja vastustivat siksi sellaisia selityksiä, joita ei voi perustella aineistosta käsin suorien havaintojen avulla. Myös molemmilla toistuva tieteellisyyden vaatimus on johdettavissa positivistisesta asennoitumisesta. Kielitieteen oppihistoriassa Ravilan ja Bloomfieldin tutkijankuva on erilainen varsinkin suhteessa merkityksentutkimukseen, mutta heidän kannanottojensa yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että heidän näkemyksistään voidaan löytää yllättäviä samankaltaisuuksia. Myös synkronian ja diakronian suhdetta tutkittaessa voidaan havaita yhtymäkohtia: synkronistina pidetty Bloomfield ja diakronistina pidetty Ravila pitivät molemmat parhaana lähestymistapana kieleen synkronian ja diakronian yhdistävää tutkimusotetta. Vertailemalla Ravilan ja Bloomfieldin tieteenfilosofisia näkemyksiä voidaan havaita, että heidän käsityksensä kielitieteestä on monilta osin yhteneväinen. Lisäksi vertailu avaa mielenkiintoisia näkökulmia Ravilan suhteeseen suomalaiseen kielitieteeseen. Esimerkiksi positivismin mukainen metafysiikkavastaisuus erottaa hänet ajan eurooppalaisesta kielitieteestä ja toisaalta yhdistää häntä yhdysvaltalaiseen kielitieteeseen.
  • Mäkelä, Essi (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmassa käsitellään lähiluvun ja sisällönanalyysin metodien kautta haastateltujen diskordianistien puhetta suhteessa Teemu Tairan notkistuvan uskonnollisuuden teoreettiseen viitekehykseen. Aineistona on käytetty seitsemää yksittäistä sähköistä haastattelua, yhtä tarkentavaa sähköistä haastattelua, sekä nauhoitettua viiden hengen ryhmähaastattelua. Diskordianismi syntyi 1950-luvulla muutaman nuoren miehen ateistisena vitsinä ja uskontosatiirina. Se kehittyi lopulta kyseenalaistamista ja kaaoksen sekä järjestyksen välistä epätasapainoa tasoittamaan pyrkiväksi liikkeeksi ja on levinnyt erityisesti Internetin välityksellä ympäri maailman. Diskordianismia on tutkittu hyvin vähän ja sitä on pidetty enemmän parodiana kuin aitona uskonnollisena liikkeenä. Carole Cusack julkaisi ensimmäisen diskordianismia teoreettisesti käsittelevän teoksen Invented Religions vuonna 2010. Kiinnostus uusiin uskonnollisiin ilmiöihin on nous-sut myös muun postsekulaarin tutkimuksen kautta, kun sekularisaatioteoriat ovat typistyneet koskemaan vain institutionaalista ja oppiin pohjautuvaa uskonnollisuutta. Teemu Taira on kirjoittanut Zygmund Baumanin notkean modernin käsitteeseen viitaten notkistuvasta uskonnollisuudesta. Notkistuva uskonnollisuus keskittyy naulakkoyhteisöihin, sisäiseen auktoriteettiin, affektiivisuuteen, uskonnon rajojen notkistumiseen, thaumaturgiseen ajatteluun ja päämäärättömyyteen. Tutkielma nostaa haastatteluista näihin kategorioihin viittaavia teemoja ja vertaa diskordianistista ajattelumallia Tairan teoreettiseen viitekehykseen. Diskordianismi on notkistumisen ääriesimerkki sen individualistisuuden ja Internetin naulakkoyhteisön, sekä erityisesti rajojen tietoisen notkistamisen kautta. Affektiivisuus painottuu myös diskordianistisessa elämänkatsomuksellisessa rakentamisessa, vaikkakin sen kyseenalaistava asenne ja näkökulmien aktiiviseen vaihtamiseen pyrkivä ideologia on tulkittavissa diskordianistiseksi opiksi tai asenteeksi.
  • Sivonen, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2014)
    Thomas Abbt (1738 1766) was a Prussian philosopher, who made the promotion of patriotism and citizenship the central objective of his scholarly career. By examining Abbt s two essential works, Vom Tode für das Vaterland (1761) and Vom Verdienste (1765), I demonstrate that Abbt was a writer who utilised a rhetoric of liberty, usually associated with republicanism, in defence of monarchy. The advancement of common good and citizenship in a society which allows the pursuit of merit for all its citizens was a priority for Abbt. During the Seven Years War (1756 1763) Abbt presented patriotic sacrifice as the highest form of meritorious action. According to Abbt, fighting for the fatherland is a noble civic duty in monarchy as well. Death in defence of the fatherland ought to be seen as an honourable thing, and the fear of death must be conquered with patriotic passion. Abbt sees soldier s merit as something that can be achieved by anyone regardless of rank. When Abbt wrote of meritorious action on a general level in his later work, he defined merit as the unselfish pursuit of common good. Man must live in society and respect order, for only then can he achieve perfection. Fatherland, according to Abbt, is a community that gives purpose to an individual s life. Patriotism is thus valuable in itself, but it also has worthy consequences. Abbt does not define fatherland in terms of ethnicity nor does he equate it solely with a person s land of birth. Rather, Abbt thinks that a person should serve as his fatherland a country that respects his freedom. Abbt believes that the Prussia of Frederick the Great, an absolute ruler, can be a fatherland respectful of liberty. Such an entity has the right to demand self-sacrifice in war from its residents, Abbt argues. Abbt thus rejects the view held by Montesquieu, who had argued that patriotism is a virtue associated solely with republics. Abbt s patriotism combines a republican style rhetoric of liberty with enlightened absolutism. While defending Prussia as his fatherland Abbt simultaneously criticised those writers, who advocated imperial patriotism, that is, the brand of patriotism associated with the Holy Roman Empire as a whole. Abbt s understanding of the duties of a king was formed in relation to the charismatic ruler of Prussia, Frederick the Great. Abbt sees the virtuous king both as the objective and as a means to an end in promoting the common good. According to Abbt, absolute power does not necessarily suppress freedom; on the contrary, it grants the absolute ruler an opportunity to perform great deeds in the name of the common good. Through his personal example the ideal king inspires his subjects to sacrifice. Fatherland s glory is unified with the glory of the monarch. According to Abbt, the residents of a kingdom can be subjects and citizens simultaneously, for he believes that under the right circumstances all subjects can become worthy of the title of citizen, regardless of rank. Abbt considers the creation of a public sphere for the citizens to be of vital importance. The creation of a public sphere not only contributes to the learning of the citizens, but it also promotes patriotism among them. War is a condition that enables the development of citizenship in a monarchy. War is thus not only a menace, but also an opportunity for something better.
  • Leed, Marika (Helsingin yliopisto, 1999)
    Tutkielma käsittelee Einojuhani Rautavaaran omaelämäkertaa (Omakuva, 1989). Työssä on lähdetty liikkeelle Omakuvan lehdistövastaanotosta, jossa kyseenalaistettiin teoksen "totuudellisuus". Useat arvostelijat esimerkiksi pohtivat Omakuvan asemaa fakta-fiktio-akselilla ja viittasivat teoksen romaanimaisuuteen.Tutkielmassa on etsitty selityksiä sille, miksi lukija joutuu kyseenalaistamaan teoksen 'totuudellisuuden' sekä lisäksi sitä, millaisia merkityksiä teoksessa annetaan omalle menneisyydelle. Rautavaaran Omakuva on suhteutettu työssä autobiografian genren kanssa ja analyyttisen tarkastelun lähtökohtana on käytetty Philippe Lejeunen narratologista autobiografiateoriaa. Rautavaaran omaelämäkerta sisältää hyvin heterogeenista ainesta, mutta teos on mielestäni autobiografia eikä se kuulu esimerkisi muistelmien tai omakuvan lajiin. Omakuva kuitenkin horjuttaa lukijan kanssa tehtyä autobiografista ja referentiaalista sopimusta, joka on Lejeunen teorian lähtökohta, eikä siten sopeudu autobiografian lukemisen konventionaalisiin pelisääntöihin. Omakuvan teksti on lisäksi narsistisesti itsetietoista omasta kerronnallisesta identiteetistään, ja teksti pakottaa lukijan havaitsemaan, että tarina on vain tekijän retrospektiivisesti kirjoittama tulkinta elämästään. Rautavaara näkee peilissä paitsi oman kuvansa myös kuvan romanttisesta taiteilijasta. Romanttisen taiteilijamyytin representoituminen tekstissä on keskeinen teoksen 'totuudellisuutta' horjuttava piirre, koska se pakottaa lukijan kysymään, onko peilissä nähty omakuva aito ja todellinen vai onko se kenties tuotettu tietoisesti ja manipuloiden. Omakuvan Rautavaara on romanttinen taiteilija, joka tahtoisi vetäytyä norsunluutornin/erakkoluolan yksinäisyyteen ja pystyttää muurin taiteen ja elämän arvojen välille. Säveltäjän minä on myös konfliktissa häntä ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja esimerkiksi kriitikot, muusikot ja kapellimestarit uhkaavat hänen olemassaoloaan. Omakuvan päähenkilö muistuttaakin hyvin paljon Maurice Beeben (1964) tutkimien taiteilijaromaanien päähenkilöitä ja erityisesti James Joycen romaanin Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta päähenkilöä Stephen Dedalusta. Omakuva lähestyy taiteilijaromaaneille tyypillisiä tapoja kuvata taiteilijaa. Teoksessa käsitellään elämää sekä autobiografisessa että taiteilijaromaanin genren tilassa. Omakuva onkin rajateksti, joka horjuttaa autobiografian lajikonventioita. Lisäksi teoksen minä piiloutuu arkkityyppisten kuvien ja myyttien taakse kieltäen jähmettymisen yhdeksi kuvaksi. Lukijalle tarjoutuukin tekstissä monta mahdollista kuvaa Rautavaarasta ja Omakuvasta tulee erilaisten subjektien näyttämö. Avainsanat: säveltäjäautobiografia, romanttinen taiteilijamyytti, kulttuurinen musiikintutkimus
  • Kauhanen, Mika (Helsingin yliopisto, 2004)
    Tutkimus pureutuu fuusiosäveltäjä Pekka Pohjolan musiikilliseen tyyliin. Pohjolan soololevytuotantoa tarkastellaan ensin tyylikausittain ja sitten keskittymällä hänen musiikkinsa erityispiirteisiin. Pohjolan tyyliä verrataan taidemusiikkiin ja jazziin, ja kyseenalaistetaan hänen tuotantonsa itsestään selvänä pidetty paikka progressiivisen rockin kategoriassa. Pohjolan musiikin vahvoja emotionaalisia kontrasteja analysoidaan erittelemällä hänen tuotannolleen tunnusomaisten emootioiden ja niitä välittävien musiikillisten keinojen suhdetta kolmessa esimerkkisävellyksessä. Pohjolalle ominaisia sävellysteknisiä piirteitä hahmotellaan erillisessä case-analyysissa. Pääasiallisten tutkimuskysymysten ohella käydään läpi Pohjolan musiikkisukutausta sekä urapolku viulistiopiskelijasta sähköbasistiksi ja viimein säveltäjäksi. Tutkimus on vahvasti aineistolähtöinen. Menetelmällisesti nojaudutaan triangulaatioon eli näkökulmien ja metodien monipuolisuuteen; tutkijan tärkeinä pitämät asiat nostetaan esiin kuhunkin tilanteeseen sopivan menetelmän avulla. Tutkimuksessa käytettyjä metodeja ovat analyyttinen kuuntelu, säveltäjän syvähaastattelu sekä musiikkianalyysi, joka on sekä nuotinnoksiin perustuvaa että kuulonvaraista. Pekka Pohjolan uraa kronologisesti tarkasteltaessa käy ilmi, että hänen kokoonpanoratkaisuissaan on ollut selvä akustisia soittimia suosiva trendi. Säveltäjäidentiteetti on vahvistunut yhtä jalkaa instrumentalisten ambitioiden hälvenemisen kanssa ja Pohjola on vähitellen keskittynyt entistä suurimuotoisempiin teoksiin levytysten ja esiintymisten kustannuksella. Musiikkimuodin virtaukset sekä niitä seuranneet levyyhtiöiden asettamat taloudelliset reuna-ehdot ovat vaikuttaneet Pohjolan tyyliin. Sen persoonallinen ydin on kuitenkin säilynyt muuttumattomana. Pohjolan sävellystuotannossa on paljon yhtymäkohtia klassis-romanttiseen musiikkiin ja jazziin, mutta myös mm. salonki- ja kirkkomusiikkiin. Pohjolan tyylin suhde progressiiviseen rockiin on kaksijakoinen. Yhtäältä hänen tyylillään on paljon yhteistä progressiivisen rockin kirjallisuuden asettamien tyylimääritelmien kanssa, toisaalta Pohjolan musiikki ei ole luonteeltaan kovin kokeellista, pikemminkin perinteisempiä aineksia tuoreella tavalla yhdistelevää. Emotionaalisuus on tunnusomaista Pohjolan musiikille. Analyysikappaleissa tyypillisimmiksi emootioiksi paljastuivat – tutkijan termejä käyttäen – mahtipontisuus ja lapsenomaisuus. Mahtipontisuuden emootiota toteuttavia musiikillisia keinoja olivat mm. kova äänenvoimakkuus, legatofraseeraus, matalan rekisterin käyttö, paksu soitinnus ja säestyksen fanfaarimaisuus. Lapsenomaisuutta kuvattiin mm. hiljaisen äänenvoimakkuuden, staccatofraseerauksen, korkean rekisterin ja ohuen soitinnuksen avulla. Emootiot tulevat Pohjolan musiikissa esiin toistensa kontrasteina, peräkkäisinä ja usein valmistelemattomina. Tutkimuksen päättävä Impun tangon case-analyysi esittelee Pohjolan sävellysteknisiä tunnusmerkkejä, motiivitekniikan ja sekvenssitekniikan runsasta käyttöä. Analyysi toimii myös esimerkkinä Pohjolan musiikin monipuolisista tyylivaikutteista. Impun tangossa on aineksia niin tangosta, jazzista, klassisesta musiikista, hard rockista kuin heavystakin.
  • Heikkilä, Mikko (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tarkastelen pro-gradu työssäni performanssiteorian tulkintaa osana suomalaisen folkloristiikan oppihistoriaa. Tavoitteena on selvittää, ketkä ko. teoriaa kulloinkin kommentoivat, miten teoriaa tulkitaan ja lopulta miten tiettyjä tulkintatapoja voidaan selittää oppihistorian avulla. Työni pääasiallinen aineisto koostuu 1960-2000 julkaistuista teksteistä, joissa käsitellään performanssiteoriaa. Tätä yleisemmän oppihistoriallisen kronologian luomiseksi aineistooni kuuluvat myös em. ajanjaksona alalta Suomessa valmistuneet väitöskirjat sekä kolmen folkloristien säännöllisesti julkaisukanavanaan käyttämän julkaisun vuosikerrat samalta ajalta. Analyysimetodina käytän tekstien lähilukua. Analyysini perusteella performanssiteorian tulkinnassa on havaittavissa kaksi suuntausta: 1980-luvun vaihteesta alkaen teoriaa kritisoiva ja sen hylkäävä tulkinta sekä 1990-luvun vaihteesta alkaen teoriaa tutkimuksessa soveltava tulkinta. Käsittelemäni ajanjakson lopulla molemmista tulkintatavoista löytyy esimerkkejä. Näistä kahdesta tulkintamallista performanssiteorian hylkäävässä suuntauksessa teoriaa tulkitaan suomalaisessa folkloristiikassa aiemmin vakiintuneiden käsitteiden kautta, jotka eivät ole yhteensopivia performanssiteorian käsitteistön kanssa. Tästä syystä kritiikki ei lähemmin tarkasteltuna ole hyvin perusteltua.
  • Paukkunen, Elina (Helsingin yliopisto, 2001)
    Tutkielman tavoitteena on saada yleiskuva senegalilaisesta populaarimusiikista tarkastellen senegalilaisen perinteen ja modernien vaikutteiden kohtaamista tässä musiikissa. Moderni käsitetään siis työssä perinteen vastakohdaksi, vaikka perinteinen–moderni-jako onkin varsin ongelmallinen. Tutkimus perustuu kirjallisten lähteiden ja äänitteiden lisäksi tekijän musiikki- ja tanssiopintoihin sekä Senegalissa tehtyyn kenttätyöhön. Työssä käytetään musiikkiantropologisia ja musiikkianalyyttisiä metodeja. Tarkastelun taustaksi työssä luodaan katsaus senegalilaiseen musiikkiperinteeseen ja senegalilaisten populaarimusiikkityylien kehittymiseen. Varsinaista aihetta käsitellään sekä muusikkohaastatteluja että esimerkkikappaleita analysoimalla. Tutkimuksen pohjalta senegalilainen populaarimusiikki näyttäytyy musiikilliselta materiaaliltaan hyvin perinteisenä, lähinnä käytetyt soittimet ja teknologia ovat moderneja piirteitä. Tosin myös äänitetuotannon ja modernien medioiden vaatimukset ovat vaikuttaneen muun muassa kappaleiden rakenteisiin. Populaarimusiikki on kuitenkin kehittynyt ennemminkin länsimaista ja latinalaisamerikkalaista musiikkia "afrikkalaistamalla" kuin senegalilaista perinnemusiikkia "länsimaistamalla", vaikka perinnettä on myös pyritty modernisoimaan. Vaikka senegalilaisen populaarimusiikin voikin katsoa jatkavan alueen musiikkiperinteitä, se nähdään kuitenkin modernina musiikin muotona, ja muusikot mielellään korostavat tätä mielikuvaa haastatteluissa. Toisaalta populaarimusiikissa tuodaan esille myös mielikuvia autenttisesta senegalilaisuudesta, idealisoidusta perinteisestä yhteiskunnasta, jota ei ehkä koskaan ole ollut olemasta. Näiden mielikuvien avulla, toisaalta moderniutta, toisaalta perinnettä korostamalla. senegalilainen populaarimusiikki rakentaa ja tuo esiin modernia senegalilaista identiteettiä.
  • Metsäranta, Niklas (Helsingin yliopisto, 2012)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee uralilaisen kielikunnan sisällä kulkeneita lainasanoja. Tavoitteena oli selvittää millaisten kriteerien avulla kielikunnan sisäiset lainat voidaan erottaa uralilaiseen kantakieleen palautuvasta perintösanastosta. Tutkielman keskiössä ovat permiläiset kielet. Permiläisten kielten sanastoa tutkittiin erityisesti suhteessa mariin ja unkariin. Uralilaisissa kielissä on huomattava määrä sanastoa, joka nykyisen äännehistoriallisen tiedon valossa näyttäytyy epäsäännöllisenä. Tämän tutkielman lähtökohtana on oletus, että ainakin osa epäsäännöllisiä äännepiirteitä sisältävästä sanastosta on lainaa kielihaarojen välillä. Mikäli yhdessä kielihaarassa esiintyvä epäsäännöllinen äännekehitys voidaan luontevasti selittää toisessa kielihaarassa tapahtuneen säännöllisen äännekehityksen kautta, on sana potentiaalinen lainasana. Työn keskeisin sanastolähde on Sándor Csúcsin teoksessaan Die Rekonstruktion der permischen Grundsprache (2005) esittämä n. 1500 sanaa käsittävä yhteispermiläinen sanasto. Keskeisiä äännehistorian lähteitä työssä on käytetty useita. Tärkeimpänä etymologisena viitteenä on ollut Uralisches etymologisches Wörterbuch. Työssä kantapermiin palautuvat sanat, joilla on vastineita permiläisten kielten ulkopuolella on jaoteltu levikkiryhmiin. Levikin perusteella tehdyn jaottelun jälkeen permiläis-marilaista ja permiläis-ugrilaista sanastoa on tarkasteltu äännehistoriallisin kriteerein ja äännehistorian valossa epäsäännölliseksi analysoituva sanasto on otettu lähempään tarkasteluun Omina alalukuinaan on käsitelty sanoja, jotka ovat mahdollisia kielihaarojen välisiä lainasanoja. Erilaisten äänteellisten, fonotaktisten ja johto-opillisten kriteerien valossa näyttää siltä, että osa epäsäännöllisenä pidetystä sanastosta todellakin on lainaa kielihaarojen välillä. Tutkitun sanaston perusteella lainasuunta on ollut permiläisistä kielistä mariin. Marin sanoissa oli permiläisille kielille tyypillisiä äännepiirteitä (esim. denasalisaatio, keskikonsonantiston metateesi), joiden perusteella niiden voidaan olettaa olevan permiläislähtöisiä. Myös permiläisten kielten ja unkarin välillä on sanastoyhtäläisyyksiä, joiden voi tulkita olevan lainaa haarasta toiseen. Lainoja näyttää permiläisten kielten ja unkarin välillä kulkeneen molempiin suuntiin. Kielihaaroille tyypilliset tunnusmerkkiset äänteenmuutokset ovat oleellisia tutkittaessa sisäistä lainautumista. Aina selviä kriteerejä lainautumisen toteamiseksi ei ole tai materiaali on liian monitulkintaista, jotta siitä voitaisiin vetää luotettavia johtopäätöksiä. Lopputuloksena on, että sisäistä lainautumista voidaan toimivasti käyttää epäsäännöllisyyden selitysmallina, mutta jäännöksettömästi sillä ei voida epäsäännöllistä sanastoa selittää.
  • Kaikkonen, Konsta (Helsingin yliopisto, 2014)
    In my MA -thesis I focus on studying religious history of the Saami, particularly the role religious and cultural changes play in changing attitudes towards animals and nature. I review texts written in the 17th, 19th and early 20th centuries and thus attempt to paint a picture of the consequences of Christian missionary work in nature relations among the Saami. My focus is mainly in Finnish Lapland, but have included some complimentary sources from the Russian side as well as some works that deal with Saami religion on a larger geographical scale. The sources are written in Swedish, English and German and include nine works. The focus of my study is to use various theoretical lenses in an open-minded way. In order to analyse historical texts with a critical, multidisciplinary and comprehensive way I use theories from cognitive science of religion and cultural ecology, but try to include an intracultural and interpretational views in the study as well. The metatheoretical discussion that results from my multidisciplinary view and research focused on the contexts of my source material make this work a more theory-oriented one. I have, however, tried to focus on the interplay of sources and theories in order to balance this orientation. A key focus is in finding recurrent patterns from historical texts that concern the Saami in order to shed light on changes in animal relations. My method of analysis is conctructed of systematical analysis, ethnohistory and historical ethnography combined in order to make a three-fold scheme of research. First of all I probe into the birth histories and contexts that concern my source material in order to track the biases and prejudgements of the authors. By this I intend to proceed to filter the relevant information from the irrelevant and the biased, thus naming recurrent patterns and organizing them into heuristic concepts. In the last part of my three-fold scheme of analysis I use three theories that have their basis in cognitive psychology and cultural ecology. I have chosen these particular viewpoints based on my hypotheses and research question that are presented in the introductory section of the work. I try to mould these theories based on my sources and some critical remarks that have been previously made. By this scheme I try to both explain and understand the attitudes and beliefs concerning animals and nature in the religious sphere of the Saami. The possible broader impact concerning my work lies in critical research of religious history. Studying the history of colonization that has partly been ignored at least in Finland and a critical re-evaluation of historical sources are both areas that should not be ignored in studying religious and cultural history of the Saami people. I feel that also more recent discussion concerning the Saami can gain new insights from this study.
  • Järviö, Nina (Helsingin yliopisto, 2012)
    Homoseksuaalisuus on herättänyt kiivasta keskustelua Suomen ja Ruotsin evankelis-luterilaisissa kirkoissa viimeisen 50 vuoden ajan. Tutkielmassa tarkastellaan kirkkojen homoseksuaalisuutta käsitteleviä julkaisuja ja raportteja vuosien 1951 ja 2010 väliltä. Yli 500 sivua laajasta aineistosta etsitään systemaattisen analyysin avulla julkaisujen queer-teologisia avauksia. Samalla verrataan pohjoismaista evankelis-luterilaista queer-teologiaa aiempaan katoliseen queer-teologiaan. Queer-teologia on katolilaisessa teologiassa 1990-luvun jälkeen kehittynyt teologinen suuntaus. Queer-teologiassa ihmisen sukupuoli ja seksuaalisuus nähdään sukupuolentutkimuksen queer-teorian tavoin rakennettuina. Tämä on johtanut näiden keskeisyyden kyseenalaistumiseen kristinuskon kontekstissa. Ilman oletusta luonnollisesta sukupuolesta ei queer-teologien mukaan ole tarvetta käydä kiista siitä, tulisiko kirkon hyväksyä homoseksuaaliset ihmiset osaksi seurakuntiaan. Kristityn pelastumisen kannalta on samantekevää, onko henkilö homo- vai heteroseksuaalinen. Tämän vuoksi queer-teologiassa korostetaan niitä oppeja, joita kristinuskossa pidetään keskeisinä. Näitä ovat esimerkiksi oppi Kristuksesta ja lähimmäisen rakkaudesta. Queer-teologiaa ei ole aiemmin tutkittu pohjoismaisen evankelis-luterilaisen teologian lähtökohdista. Tutkielma kuitenkin osoittaa, että pohjoismaisessa teologiassa on havaittavissa queer-teologisia lähestymistapoja seksuaalisuuteen ja sukupuoleen. Tämä pätee niin aineistossa käsiteltyyn jumala- kuin ihmiskuvaankin. Käsitteinä esimerkiksi rakkaus, moninaisuus ja käsittämättömyys ovat queer-teologisen pohdinnan kannalta hedelmällisiä. Ero katoliseen queer-teologiaan on havaittavissa erityisesti Raamatun keskeisyyden osalta, sillä Suomen ja Ruotsin homoseksuaalisuutta käsittelevässä keskustelussa tukeudutaan luterilaisen perinteen mukaisesti erittäin vahvasti Raamattuun.
  • Helminen, Sini (Helsingin yliopisto, 2012)
    Pro gradu -tutkielmassani pohdin, miten Barrie käsittelee kuoleman ja kuolemattomuuden teemoja The Little White Birdissä. Koska kuolemattomuus on ymmärrettävissä lähinnä vastakohtansa kuoleman ja kuolevaisuuden kautta, teemat liittyvät läheisesti toisiinsa ja tarjoavat yhdessä tarkasteltuina valaisevamman kokonaistulkinnan. Keskityn erityisesti kuolemasymboliikkaan ja kuolemattomuuden etsimiseen, mutta käsittelen myös sitä, miten nämä teemat kietoutuvat Peter Panin hahmoon sekä varioituvat Barrien myöhemmissä lastenklassikoissa Peter Pan -näytelmässä ja Peter and Wendy -romaanissa. Kontekstualisointina kiinnitän huomiota teemojen esiintymiseen yleisemminkin Barrien tuotannossa. Hermeneuttisen tematiikan ja aihehistorian periaatteita seuraten painotan temaattisen analyysini kannalta erityisesti romaanin kirjalliskulttuurista kontekstia sekä intertekstuaalisuutta. Temaattisina johtolankoina käytän teoksen nimeä, motiivien toistumista Barrien eri teoksissa sekä The Little White Birdin intertekstejä, kuten kansanperinteen keijutarinoita, William Wordsworthin runoutta ja Platonin dialogeja. Aluksi esittelen kuoleman ja kuolemattomuuden teemoja ja sitten The Little White Birdiä sekä siihen että Barrien tuotantoon yleisemmin kohdistuneen tutkimuksen historiaa. Sitten siirryn käsittelemään romaanin keijukaisia ja aaveita. Keijut on kansanperinteessä liitetty vainajien henkiin, ja lapsikuoleman allegoriana käytetty lapsensieppausmotiivi, keijun ja äidin kilpailu lapsesta, on elimellinen osa skottilaista keijutraditiota, jonka vaikutuksen osoitan näkyvän Barrien romaanissa. Keijujen lisäksi myös aaveet liittyvät Barriella vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen. Keskityn Peter Panin syntyhistoriaan ja yhteyteen kuoleman ja kuolemattomuuden kysymyksiin. Tutkielmani lopputulos on, että Peter Pan on välitilassa elämän ja kuoleman välillä, toimii viikatemiehen roolissa ja säilyttää traagisia piirteitä saavan kuolemattomuutensa muistamattomuuden avulla. Osoitan myös, kuinka romaanin minäkertojan kapteeni W:n kertoma tarina Peterista kuvaa allegorisesti hänen omaa tarinaansa ja pakoaan inhimillisestä elämästä. Kuvaan romaanin käsityksiä syntymää edeltävästä elämästä ja pureudun näiden näkemysten Platonin anamnesis- eli mieleen palauttamisen opista ja Wordsworthin Immortality Odesta saamiin vaikutteisiin. Keskityn myös kuolemattomuuden etsimisen teemaan, sen uusplatonistisiin vaikutteisiin ja ambivalentteihin ratkaisuihin. Kiinnitän huomiota ikuisen pojan teeman sukupuolittuneisuuteen ja osoitan, kuinka kuolemattomuuden tavoittelu jälkeläisten ketjussa osana elämän kiertokulkua ja toisaalta kuolemattomuuteen pyrkiminen kirjoittamalla ikuisen taideteoksen rinnastuvat ja asettuvat keskenään kilpailuasetelmaan. Päätännössä tarjoan lyhyen katsauksen Barrien Peter Pan -teosten ja niiden kuolemaan ja kuolemattomuuteen liittyvien teemojen perinnöstä ja vaikutuksesta myöhempään kirjallisuuteen.
  • Säily, Mika (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielma käsittelee jazz-rumpali Joseph Rudolph Philly Joe Jonesin (1923 1985) improvisoitua säestystä, komppausta, ja soittajien välisen vuorovaikutuksen osuutta jazz-esityksen muotoutumisessa. Jazz-rumpalin soitolle on tyypillistä, että kaikki toiminta on improvisoitua, kappaleen ja lajin viitekehyksen sekä häneen kohdistuvien odotusten raameissa tapahtuvaa luomisprosessia. Jazz-analyysi on painottunut kontekstista irrotetun improvisoinnin tutkimiseen, mutta tässä työssä painopiste on ryhmädynamiikassa. Analyysikohde on Sonny Rollinsin säveltämä 12-tahtinen blues Blues for Philly Joe (1957) Rollinsin levyltä Newk s Time (Blue Note 7243 5 76752 2 2). Rumpukomppausta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta. Aluksi rumpuosuudesta pelkistetään erityisen karsimismenetelmän avulla komppauksen rytminen hahmo, rytmilinja. Rytmilinja-analyysin avulla vastataan tutkimuskysymykseen minkälaisilla rytmeillä Jones komppaa, ja miten sen rytmi suhteutuu pulssiin, metriin ja muotoon nähden. Seuraavaksi motiivianalyysista kehitetyllä aiheiden erittely- ja variaatiomenetelmällä määritellään Jonesin komppausfraasien piirteet, rakenteet ja variaatiot. Lopuksi Jonesin ja solistin välistä vuorovaikutusta tutkitaan kartoittamalla aihelainaukset, sekä rytmisektion sisäistä koordinointia rytmilinjojen avulla. Rytmilinja paljastaa Jonesin korostavan usein tiettyjä tahdinosia tietyissä rakennepaikoissa eri kertauksissa. Komppaus tuo rakenteelliset taitepaikat esiin, ja samalla sen polyrytmit horjuttavat vallitsevaa 4/4-metriä. Fraasianalyysi paljastaa Jonesin komppiaiheiden käytön olevan johdonmukaista, ja joillakin fraaseilla on oma täsmällinen funktionsa. Pitkätkin komppifraasit perustuvat vain muutamaan hahmoon, joista tärkeimmät ovat kolmijakoiset polymetrit ja synkoopit. Vuorovaikutus solistin kanssa ilmenee kahdensuuntaisina aihelainauksina tai vaihtoehtoisesti kontrasteina. Rytmisektion sisäisen vuorovaikutuksen muodoista merkittäviin on yhteisten toistuvien rytmiaiheiden, riffien, koordinoitu käyttö. Rytmisektion jäsenet myös hakeutuvat tietoisesti toisen soittajan rytmilinjan sisään päätyäkseen samoille tahdinosille. Työssä konkretisoituu säestämisen ja vuorovaikutuksen merkitys jazz-improvisoinnin synnyttäjänä. Tutkimuskohde ei olisi voinut tulla lopulliseen muotoonsa ilman soittajien vuorovaikutusta. Tämän työn myötä nousee tarve tutkia rytmisektion toimintaa ja vuorovaikutuksen evoluutiota eri tyylikausina.
  • Hirvonen, Lauri (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkimus käsittelee keskiajan suurinta harhaoppia katarismia Toulousin hiippakunnassa 1200-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tarkempi tutkimusalue on Lauragaisin maaseutu Toulousin ja Carcassonnen välissä. Alue oli Etelä-Ranskan katarismin sydänaluetta. Tutkimus käy läpi katarismin historian vuosina 1200 1245. Tuolloin se muuttui julkisesti siedetystä uskosta salassa harjoitettavaksi harhaopiksi. Erityisessä tarkkailussa ovat Lauragaisin kylät ja niiden asukkaiden suhde katarismiin. Tutkimus selvittää miten kiellettyihin kataarien tapaamisiin osallistuttiin Lauragaisissa ja kuinka suuri osa alueen väestöstä uskoi katarismiin. Tutkimus pohjautuu pitkälti Bernard de Caux n vuosien 1245 1246 inkvisition kuulustelujen rekisteriin, joka sisältää 5 471 lauragaisilaisen inkvisitiotunnustusen. Tarkempaan tarkasteluun on valittu seitsemän kylää ja niiden 1 069 inkvisitiotunnustusta. Niiden sisältämät tiedot on syötetty tutkimuksen apuna toimivaan relaatiotietokantaan. Kylien asukkaiden kuulusteluja on verrattu keskenään tietokannan avulla. Kuulustelujen perusteella on rekonstruoitu kataarien tapaamisia vuosina 1195 1245. Lisäksi tutkitaan tarkemmin katarismin toiminnan kannalta tärkeitä mekanismeja Saint-Martin-Lalanden kylässä. Tutkimuksen mukaan katarismi vetosi kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluneisiin ihmisiin. Sukusiteillä ja Lauragaisin kylien asukkaiden keskinäisellä solidaarisuudella oli suuri merkitys katarismin säilymisessä, kun harhaoppi yritettiin tukahduttaa. Inkvisitiot onnistuivat murtamaan kylien sisäisen solidaarisuuden 1240-luvulla. Tutkimuksen keskeisin tulos on arvion esittäminen katarismiin uskoneiden maallikoiden lukumäärästä. Noin kymmenesosa Lauragaisin aikuisväestöstä oli aktiivisia kataariuskovia. Jopa kaksi viidesosaa alueen asukkaista oli jossain elämänsä vaiheessa osallistunut kataarien kiellettyihin uskonnollisiin tilaisuuksiin. Katarismiin uskoneiden ja siihen kosketuksissa olleiden ihmisten määrä on keskeinen tieto, kun arvioidaan katolisen kirkon harhaopin vastaisia toimia. Katarismin tuhoamiseksi julistettiin 20 vuotta kestänyt ristiretki. Inkvisitiolta kului sen jälkeen vielä 90 vuotta katarismin tuhoamiseen. Katarismi oli merkittävä harhaoppi, koska se vetosi kiellettynäkin huomattavaan osaan Lauragaisin väestöstä.
  • Kivistö, Niilo (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimus käsittelee brittiläisen sukellusvenelaivueen toimintaa Itämerellä 1914-1918. Sukellusveneet toimivat Itämerellä osana Venäjän Itämeren laivastoa ja sen komentajan alaisuudessa. Tutkimuksessa selvitetään sukellusveneiden lähettämiseen johtaneita syitä ja tapahtumia. Pro gradussa käsitellään laivueen toimintaa sodassa ja arvioidaan sen merkitystä Itämeren merisotaan. Tutkimuksen pääasiallinen lähdeaineisto koostuu brittiläisen sukellusvenelaivueen alusten päälliköiden raporteista, Ison-Britannian amiraliteetin esikuntapapereista sekä yksityisestä kirjeenvaihdosta. Laajaan primäärilähteistöön tukeutuen luodaan yksityiskohtainen selvitys sukellusveneiden toiminnasta ja niiden merkityksestä. Brittiläiset sukellusvenemiehet onnistuivat upottamaan useita saksalaisia sotalaivoja. Sotaa käytiin myös kauppalaivoja vastaan. Kauppasodassa brittien tavoitteena oli hankaloittaa ruotsalaisen rautamalmin kuljetuksia Saksaan. Tässä tehtävässä britit onnistuivat hyvin. Saksalaiset joutuivat ottamaan Itämerellä käyttöön saattuejärjestelmän, jolla pyrittiin minimoimaan brittisukellusveneiden aiheuttamat vahingot. Itämeren laivaston johdon haluttomuus käyttää brittisukellusveneitä hyökkäyksellisiin toimiin johti siihen, että vuosina 1914-1915 saavutettua sotamenestystä ei pystytty seuraavina vuosina uusimaan. Toimintaa hankaloitti myös Venäjän vallankumous, joka monimutkaisti brittien asemaa laivaston sisällä. Brittien onnistui pysyä pääosin erossa vallankumouksen aiheuttamista ongelmista. Brittiläiset sukellusveneupseerit joutuivat tyytymään puolustukselliseen rooliin vaikka pyrkivät pikemminkin avaamaan uutta merisotarintamaa Saksaa vastaan. Brittiläisen sukellusvenelaivueen toiminta ei muuttanut merkittävästi Itämeren merisodan luonnetta. Sen määrittelivät pitkälti maantiede ja käytössä olleet asejärjestelmät. Merisota Itämerellä olikin pääosin miinasotaa.
  • Hirvonen, Joonas (Helsingin yliopisto, 2014)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee väriterminologian käyttöä ennesarjassa umma ālu ina mēlê akin ( Jos kaupunki on asetettu korkealle ). Työ on tekstitutkimus ja se keskittyy ennesarjan hermeneuttisiin pääpiirteisiin. Ennesarja on kirjoitettu akkadin kielellä ja se on koottu kuningas Assurbanipalin hallintoaikana (669 627 eaa.), mutta sen vanhimmat osat ajoittuvat jo toiselle vuosituhannelle ennen ajan laskun alkua. Tutkielma sisältää analyysin taulujen 1-40 eläin-, kasvi, ja vesienteistä ja työ pohjautuu Sally Freedmanin vuosina 1998 ja 2006 julkaisemiin käännöksiin ja translitteraatioihin. Tutkimukseni osoittaa, että Mesopotamian oppineilla oli systemaattinen tapa yhdistää tietty väritermi joko negatiiviseen tai positiiviseen enteeseen. Luonnon värimuutoksia tarkkailemalla he kykenivät nopeasti tulkitsemaan, oliko kyseinen enne luonteeltaan positiivinen vai negatiivinen ja tarvitsiko tämän pohjalta suorittaa rituaali (namburbû), joka kumoaisi mahdollisen negatiivisen enteen. Mesopotamialaiset uskoivat jumalten kommunikoivan ihmisille asettamalla enteitä kaikkialle kosmokseen. Oppineet ymmärsivät tämän kommunikaation toimivan nuolenpääkirjoituksen tavoin ja he kuvasivatkin tähtiä taivaan kirjoitukseksi . Samalla tavoin kuin nuolenpääkirjoitus, myös jumalten kommunikaatio vaati kokeneen oppineen tämän ilmiön tulkitsijaksi. Tutkimukseni osoittaa, että Mesopotamian oppineet ajattelivat eläinten värieroavuuksien tarkoittavan muutosta niihin viesteihin, jotka pystyttiin lukemaan eläimen ulkonäöstä. Työni loppupuolella pohditaan myös mahdollista syytä siihen, miksi tietyn väriset eläimet ajateltiin pahaenteisiksi ja miksi toiset olivat luonteeltaan positiivisia. Kykenemällä tulkitsemaan luonnon sattumanvaraisia ilmiöitä oppineet lievittivät jännitteitä, joita syntyi ihmisten ja luonnon välille. Tietämättömyys siitä, miksi luonnonilmiöt ja eläimet olivat sellaisia kuin olivat, aiheutti epätietoisuutta ja pelkoa näitä ilmiöitä kohtaan. Tällä tavoin systemaattiset kategoriat, kuten värit, olivat tärkeässä roolissa kun sattumanvaraista ilmiömaailmaa tehtiin ymmärrettäväksi. Lopputuloksena oli ymmärrettävä, rationaaliseen ajatteluun perustuva maailma, missä jokaiselle ilmiölle kyettiin antamaan rationaalinen ja ymmärrettävä selitys.
  • Uuskoski, Olli (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tämä tutkielma käsittelee lukiolaisten englannin kielen arvosanojen ja luokkahuoneen ulkopuolella pelattujen videopelien yhteyttä. Teoriaosassa esitetään kielitieteellisiä perusteita sille, miksi videopelien pelaaminen saattaisi kehittää pelaajan englannin kielen taitoja. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa kerättiin kyselylomakkeen avulla tietoja 495 vantaalaisen lukiolaisen arvosanoista, pelitottumuksista ja muista englantia sisältävistä luokkahuoneen ulkopuolisista aktiviteeteista. Tiedot käsiteltiin SPSS-tilasto-ohjelmassa. Tutkimuksessa videopelien pelaamisen ja englannin arvosanojen väliltä löytyi tilastollisesti merkittävä korrelaatio. Kun muut muuttujat vakioitiin, videopelit olivat tutkimuksessa tutkituista aktiviteeteista kaikkein vahvimmin yhteydessä englannin arvosanoihin. Korrelaatio ei selittynyt taustamuuttujilla kuten pelaajien ylipäätään paremmalla koulumenestyksellä tai sosioekonomisella asemalla. Jo vain 0-5 tuntia viikossa pelaavien arvosanat erosivat tilastollisesti merkittävästi niiden arvosanoista, jotka eivät pelanneet ollenkaan. Eri peligenrejen välillä oli eroja siinä, miten vahvasti ne olivat yhteydessä korkeampiin englannin arvosanoihin. Pelaajista 85% oli sitä mieltä, että pelaaminen on kehittänyt heidän englannin kielen taitojaan ainakin jonkin verran. Aktiivisimmista pelaajista 70% oli sitä mieltä, että pelaaminen on kehittänyt heidän taitojaan todella paljon. Pelaamisen määrä oli vahvasti yhteydessä siihen, miten paljon ja kuinka monella osa-alueella kielitaidon katsottiin parantuneen pelaamisen seurauksena. Pelaajat olivat keskimäärin aktiivisia myös muissa parempiin englannin arvosanoihin yhteydessä olevissa aktiviteeteissa, kuten Internetin käytössä ja lukemisessa. Aktiivisuus muissa aktiviteeteissa ei kuitenkaan selittänyt pelaajien korkeampia arvosanoja kokonaan. Luokkahuoneen ulkopuolella harrastettavat aktiviteetit selittivät yhdessä lähes kolmanneksen arvosanojen kokonaisvaihtelusta. Pojat pelasivat paljon enemmän videopelejä kuin tytöt. Pojilla oli myös korkeammat englannin arvosanat kuin tytöillä. Pojilla arvosanoihin vahvimmin vaikuttavat aktiviteetit liittyivät kiinteästi videopeleihin ja tietokoneisiin. Tytöillä arvosanoihin vaikuttavat tekijät olivat huomattavasti monipuolisempia. Johtopäätöksenä tutkimuksessa todetaan, että yhteys hyvien englannin arvosanojen ja videopelien pelaamisen välillä on kiistämätön. Tutkimuksessa ei kuitenkaan voida lopullisesti osoittaa, että pelaajien korkeammat arvosanat johtuisivat juuri pelaamisesta. Tutkijoita ja opettajia kehotetaan kuitenkin tunnustamaan videopelien kiistaton merkitys oppilaille ja heidän englannin kielen taidoilleen.
  • Korpijärvi, Teemu (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkimus käsittelee Englannissa 1200-luvulla pohjoismaalaisiin kauppamerenkulkijoihin kohdistettuja kiinniottoja ja takavarikkoja, tarkastellen niiden syitä ja suhdetta olemassaolleisiin oikeusraameihin. Tutkimuksen päälähteinä käytetään lupakirjamateriaalia ja kiinniottoja koskevaa kirjeenvaihtoa, joka on säilynyt pohjoismaisissa lähde-editioissa. Toisen lähderyhmän muodostavat aikakauden oikeudelliset tekstit kuten kuninkaan valtaa rajoittamaan tarkoitettu Magna Carta. Tutkimuksen teoriatausta nojaa keskiajan meri-, talous- ja oikeushistoriaa käsitteleviin teoksiin. Aineistoa analysoimalla esitetään pohjoismaalaisia merenkulkijoita Englannissa koskeneet oikeudelliset puitteet erityisesti suhteessa heidän vapaaseen liikkumiseensa ja kaupankäyntiinsä Henrik III:n valtakunnassa rauhan aikana. Tässä oikeudellisessa sääntelyssä perinteinen englantilainen tapaoikeus näyttäytyy ehkä hieman yllättäen varsin vähäisessä roolissa. Oikeudellisesti merkittävimpiä kaupankäyntiä säänteleviä aineistoja näyttävät olleen annetut lupakirjat ja Magna Cartan § 41. Huolimatta lainsäädännön pyrkimyksestä vapauttaa kauppa kruunun otteesta, kauppaluvat ja kiinniotot niiden puuttuessa osoittavat keskushallinnon pyrkineen sääntelemään taloudellisesti hyödyllistä ja poliittisesti latautunutta ulkomaankauppaa voimakaasti. Näitä raameja vasten tarkastellaan laivojen kiinniottoja ja lastien takavarikkoja, jotka jakautuvat karkeasti kuninkaan määräämiin ja ilman hänen käskyään suoritettuihin. Tutkimus osoittaa kruunun määräämien pohjoismaalaisten laivojen kiinniottojen liittyneen tavallisesti englantilaisten kauppiaiden saatavien perimiseen tai kolmatta osapuolta vastaan käytävästä sodasta seuranneisiin väärinkäsityksiin. Tutkimustulokset todistavat näiden väärinkäsitysten johtuneen tyypillisesti joko keskushallinnon ja paikallishallinnon välisestä heikosta tiedonkulusta tai paikallisten virkamiesten ammattitaidottomuudesta. Vilpillisessä mielessä suoritettuja kiinniottoja tutkimuksessa ei paljastunut ja silloinkin kun pohjoismaalaisia laivoja otettiin sodan aikana kiinni perusteetta, ei ole todisteita kruunun virkamiesten väärinkäytöksistä. Ilman kruunun käskyä tehdyissäkin kiinniotoissa syyksi paljastui tavallisesti lupakirjakäytäntö ja olemassaolleen kaupankäyntisopimuksen puuttuminen.
  • Lönnblad, Irene (Helsingin yliopisto, 2012)
    Popular music often reflects the politics, ideas and turmoil of its time. This thesis concentrates on the music of the Sri Lankan Tamil origin artist M.I.A. who has, during the last decade, established her status as a politically active and influential artist. The main focus of this study is on the different elements that make her music political while challenging the existing power hierarchies in popular music. This study focuses on the interaction of technology, culture, and gender in M.I.A. s music. These elements overlap and together build and support her political image and role. The technological approach examines how M.I.A. uses new social media, Internet and music making software to better her audiences. Here the ideas of Timothy D. Taylor (1997, 2001) and Sanna Rojola (2007) are combined to examine M.I.A.'s relationship to technology and how it has provided her the possibility to express and create her own kind of music. From a cultural point of view, M.I.A. s refugee background and her otherness to western culture are viewed through the global/local dichotomy, through style and ethnicity, and through cultural resistance. Each of these chapters deconstructs M.I.A. s musical layers and attempt to provide a blueprint to her music and how she creates it. Theories of race and hip hop are informed by the writings of Marcyliena Morgan (2009) and Halifu Osumare (2007), while her take on cultural resistance is informed by the ideas of Stephen Duncombe (2002). M.I.A. s role as a woman in the music industry and the political nature of her material has a significant impact on how the music industry treats and represents her. The writings of Tricia Rose (1994, 2008), Kimberlé W. Crenshaw (1989), Patricia Hill Collins (2000), Norma Coates (1997), Teresa de Lauretis (1987), Chris Weedon (1999) and bell hooks (1986 [1981], 1998) provide a bases on which to reflect M.I.A. s sexual representations and feminist approaches. The thesis concludes with analyses of seven M.I.A. songs, all of which combine issues brought up in the previous chapters. M.I.A. s manner of representing herself as the other as well as her political awareness are examined through her songs and music videos.
  • Rohiola, Ville (Helsingin yliopisto, 2013)
    Polttokenttäkalmisto on Suomen myöhäisrautakaudella (550 1150 AD) esiintyvä hautausmuoto. Se mielletään yleisesti rakenteettomaksi hautakompleksiksi, jossa vainajien jäänteet ja esineistö ovat levinneet satunnaisesti laajalle kalmistoalueelle kalmistokiveyksen sekaan. Tutkielmassa tarkastellaan kollektiivisen polttokenttäkalmiston ominaisuuksia sekä niiden perusteella havaittavia rakenteellisia piirteitä. Tutkimuskohteena on Laitilan Vainionmäen viikinkiaikainen B-kalmisto. Tutkielmassa polttokenttäkalmiston keskeisiksi ominaisuuksiksi määritellään kalmistokiveys, tumman noen värjäämä maa-aines, palaneet luut, hautaesineet sekä kalmiston laaja-alainen koko. Vainionmäen B-kalmiston rakenteiden tarkastelussa huomio kohdistuu erityisesti kalmistokiveyksen, palaneiden luiden sekä hautaesineistön levinnän analysointiin. Esineistöstä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin solkiaineistoa. Tutkielman teoreettisessa keskiössä on sosiaalinen/kollektiivinen muisti. Polttokenttäkalmisto tulkitaan tutkielmassa yhteisön sosiaalisen muistin ilmentymäksi, jonka avulla yhteisö hautasi ja pyrki muistamaan vainajansa. Lisäksi sosiaalinen muisti muodosti yhteisön jäsenten välille kulttuurisen yhteyden, jossa yhteisön menneisyys, nykyhetki sekä kulttuuriperinteen jatkuvuus kohtasivat. Materiaalinen kulttuuri oli tärkeä osa hautaamisprosessia. Sen perusteella yhteisö muodosti käsityksen vainajasta sekä omasta kulttuuri-identiteetistään. Materiaalinen kulttuuri toimi hautaamisessa muistin apuvälineenä. Tutkielmassa polttokenttäkalmiston ominaisuudet käsitetään yhteisön käyttämiksi muistin apuvälineiksi. Tutkielmassa B-kalmiston rakenteellisia piirteitä on tarkasteltu kalmistokiveyksestä erottuvan tukikiveyksen perusteella. Sen muodostavat kivet, jotka lävistävät vertikaalisesti vähintään kaksi tai kolme kiveyskerrosta. Tukikiveys muodostaa B-kalmistossa rakenteellisia kokonaisuuksia, joita käytetään spatiaalisena kontekstina palaneiden luiden ja esineistön levinnän tarkastelussa. Palaneita luita sekä esineistön eri löytökokonaisuuksia on tarkasteltu horisontaalisten levintäkarttojen perusteella. Levintäkartat osoittavat, että kalmiston runsaslöytöiset alueet ja löytökeskittymät sijaitsevat yleisesti tukikiveyksen yhteydessä. Kiveysrakenteiden yhteyteen muodostuvia löytökeskittymiä on selkeästi rajattavissa kalmistoalueelta. Keskeisiä löytökokonaisuuksia niissä ovat palaneet luut, yksittäiset solkilöydöt, pronssi- ja rautaesineet sekä helmet. Kokonaisuuksina tukikivirakenteet ja levintäkeskittymät ilmentävät todennäköisesti hautarovioiden sijainteja. B-kalmistosta havaitut rakenteet osoittavat, että polttokenttäkalmistoja ei voida yleisesti määritellä rakenteettomiksi hautamonumenteiksi.