Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 505-524 of 657
  • Vainikka, Valtteri (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmani aiheena on tieteenfilosofi Ilkka Niiniluodon kriittinen tieteellinen realismi yhdistettynä emergenttiin materialismiin taidehistorian teoreettisena perustana. Tavoitteena on Niiniluodon tieteenfilosofiaan pohjautuen tarkastella mahdollisuutta puolustaa perinteistä realismiin perustuvaa käsitystä taidehistorian tieteellisestä pohjasta. Luon pohjaa aiheen tarkastelelulle käsittelemällä taidehistorian 1980- ja 1990-lukujen niin sanotun uuden taidehistorian murrosvaihetta käsittelemällä Otto Pächtin ja Keith Moxeyn taidehistorian teorian klassikkoteoksia ja pohtimalla taidehistorian metodologian nykytilanteen representaatiota kotimaisissa oppiaineen metodologian oppikirjoissa. Tutkielma on monitieteellistä taidehistorian teorian perustutkimusta ja perustuu oppiaineen metodologian teoreettisen kirjallisuuden lisäksi pääasiassa Ilkka Niiniluodon tuotantoon. Aineistoa analysoin tieteenfilosofisen realismin näkökulmasta. Koska analyyttisen filosofian soveltaminen taidehistorian alalla on harvinaista, on tutkielmani tavoitteena samalla myös tutkia, tarjoaako analyyttinen filosofia hyödyllisiä käsitteellisiä työkaluja taidehistorian teorian tutkimukseen. Tutkielman teoreettisena taustana on taidehistorian teorian alan viimeaikainen keskustelu tieteenalan luonteesta ja tavoitteista, ennen kaikkea keskustelu relativismin eri muotojen vaikutuksesta taidehistoriassa. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että kriittinen tieteellinen realismi yhdistettynä emergenttiin materialismiin kykenee vastaamaan oppiaineen teoriakeskustelussa esiintyvään kritiikkiin realismia vastaan, koska tämä kritiikki on kohdistettu realismin nykynäkökulmasta vanhentuneita muotoja vastaan. Realismin eksplisiittinen puolustaminen taidehistorian teorian kirjallisuudessa on harvinaista. Kriittisen tieteellinen realismin avulla tieteenfilosofiseen realismiin pohjautuva tutkimustraditio voi paikata tätä puutetta ja osallistua tieteenalan metodologiaa koskevaan kriittiseen keskusteluun. Tutkimus osoittaa, että kriittinen tieteellinen realismi eroaa ratkaisevasti niistä positivismin tradition realismin muodoista, joita vastaan taidehistorian teoriakeskustelussa on argumentoitu. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että kriittisen tieteellisen realismin pohjalta toimiva taidehistoria mahdollistaisi oppiaineen metodologisen pluralismin kontekstissa uudenlaisen avoimesti realismin tietoteoreettista pohjaa puolustavan lähestymistavan kriittiseen tutkimukseen. Tutkimuksen perusteella voidaan myös sanoa, että analyyttisen filosofian erittelevällä lähestymistavalla voidaan havainnollistaa taidehistorian teorian nykytilannetta ja siihen johtaneita tekijöitä. Jatkotutkimuksen kannalta olisikin mielenkiintoista laajentaa alkuperäistä tutkimusta tutustumalla laajemmin tieteellisen realismin eri muotojen soveltamismahdollisuuksiin sekä soveltaa teoriaa käytännön tutkimukseen taidehistorian historian alalla.
  • Holmberg, Pirkko (Helsingin yliopisto, 2011)
    J.W. von Goethen (1749-1832) merkitys ei rajoitu saksalaisen kirjallisuuden uudistamiseen. Hänen keskeisin antinsa filosofialle on pikemminkin hänen kehittämässään luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa ja siinä ilmenevässä organistisessa luonnonfilosofiassa. Myös Goethen taideteoreettisia käsityksiä on hedelmällistä tutkia hänen luonnonfilosofiansa näkökulmasta. Tarkastelen pro gradu-tutkielmassani Goethen luontokäsityksen ja taidekäsityksen kehitystä välittömästi hänen Italiaan suuntautuvia matkojaan 1786 1789 ympäröivänä ajanjaksona. Tähän aikaan sijoittuivat paitsi morfologisen tutkimusmetodin syntyminen, myös Goethen kuvataiteellisten ihanteiden yhä vahvempi kääntyminen antiikin esikuvien puoleen. Tutkin Goethen luonnontutkimusten taustalla olevan tietoteoreettisen asenteen muotoutumista suhteessa tulkintoihin, joita hän muodosti Benedict de Spinozan ja Immanuel Kantin filosofiasta. Jäljitän hänen näin muodostuneen luonnonfilosofisen näkemyksensä ilmenemistä hänen Weimarin klassismia edustaneissa taideteoreettisissa kirjoituksissaan. Kysymykseni on, onko Goethen kuvaamassa luonnontieteellisessä tutkimusmetodissa yhtymäkohtia siihen tiehen, jota taiteilijan tai taiteentuntijan on hänen mielestään kuljettava päästäkseen oikeaan käsitykseen taiteesta. Analysoidakseni tarkemmin taiteellisen ja tieteellisen toiminnan samankaltaisuutta Goethella vertailen keskenään 1789 julkaistua tekstiä Einfache Nachahmung der Natur, Manier, Stil (Luonnon yksinkertainen jäljittely, maneeri, tyyli), joka pohtii taiteen kuvaustavan suhdetta todellisuuteen, sekä lyhyttä luonnontieteellistä metodia kuvaavaa tekstiä Erfahrung und Wissenschaft (Kokemus ja tiede) vuodelta 1798. Asetan rinnakkain luonnontutkijan etenemisen empiirisestä ja tieteellisestä ilmiöstä puhtaaseen ilmiöön eli alkuilmiöön ja taiteellisen toiminnan jatkumon luonnon yksinkertaisesta jäljittelystä maneeriin ja tyyliin. Epilogissa hahmottelen Goethen metodin yhtymäkohtia moderniin fenomenologiaan sekä arvioin Rudolf Steinerin (1861 1925) Goethen tietoteoriasta tekemää tulkintaa.
  • Savola, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tässä tutkielmassa kartoitetaan mentaaliverbien kuvataidekritiikeissä saamia funktioita ja merkityksiä sekä hahmotellaan niiden kielentämien kokemusten piirteitä. Työn tavoitteet tiivistyvät seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Minkälaisia mentaaliverbejä kuvataidekritiikeissä esiintyy, ja minkälaisia tunne-, ajattelu- ja katsomiskokemuksia ne kielentävät?, 2) Mitä merkityksiä ja funktioita mentaaliverbit saavat kuvataidekritiikeissä?, 3) Minkälaisia kokijoita ja ärsykkeitä kuvataidekritiikkien mentaaliverbit lauseyhteyksissään saavat? Mihin tai keihin niillä viitataan?, 4) Onko kuvataidekritiikkien mentaaliverbien käytössä huomattavissa jotain säännönmukaisuutta? Tutkielman aineisto koostuu Taide-lehden vuosikertojen 2011 2013 kuvataidekritiikeistä, joista mukaan on valikoitunut 83 näyttelykritiikkiä. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on syntaktinen, minkä lisäksi siinä sovelletaan kognitiivista kielinäkemystä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen tuki perustuu aiempaan mentaaliverbien tutkimukseen (Croft 1993, Pajunen 2001, Siiroinen 2001), semanttisten roolien teoriaan (Dowty 1991, Frawley 1992, Nikanne 2001) sekä estetiikan piirissä tehtyyn esteettisen kokemuksen ja taidekritiikin teorioihin (Carroll 2009, Eaton 1994, Heikkinen 2012, Vuorinen 2001). Kuvataidekritiikin tapahtumakehykseksi määrittyi taidenäyttelytapahtuma, jossa keskeisimmät toimijat ovat katsoja ja ärsyke (ts. katsojan katseen kohde). Aineiston mentaaliverbit jakautuvat tunne- ja kognitioverbeihin. Tunneverbit jakautuvat kokijaobjektillisiin ja kokijasubjektillisiin tunneverbeihin, ja lisäksi omaksi luokakseen ovat rajautuneet psykofyysiseen kokemukseen viittaavat verbit. Kognitioverbit jakautuvat ymmärtämis- ja ajatteluverbeihin sekä näköhavaintoverbeihin. Aineiston mentaaliverbien yhteydessä yleisimmät ärsykkeet ovat teos ja näyttelykokonaisuus sekä niiden sisällölliset tekijät. Yleisimpiä kokijoita puolestaan ovat samastumisen paikan tarjoava nollapersoona ja kriitikon subjektiiviseen kokemukseen viittaava yksikön ensimmäisen persoonan pronomini minä. Polyseemisyys on aineiston verbeillä tyypistä, mikä mahdollistaa tunnekokemusten psykofyysisyyden kuvailun sekä katsomis- ja ajattelutapahtumien limittäisyyden. Aineiston verbit kielentävät pääasiassa taiteen katsojassa herättämiä tunteita ja ajatuksia ts. taidekokemuksen keskeisimpiä osia. Tämän lisäksi mentaaliverbeillä kielennetään kriitikon tulkintoja ja vaikutelmia sekä lukijalle tarjottavia tapoja ajatella, katsoja ja tuntea taiteen äärellä. Aineiston kognitioverbit ovat tunneverbejä yleisempiä, mikä viestii ajattelu- ja näkemiskokemusten kielentämisen olevan kuvataidekritiikeissä tunnekokemuksen kielentämistä yleisempää.
  • Lahtinen, Veera (2013)
    Tutkielma käsittelee taideteoksen ja sitä sitä ympäröivän, taiteen esittämiseen varatun tilan vuorovaikutusta Olaf Brzeskin, Maurizio Cattelanin ja Elmgreenin & Dragsetin teoksissa. Tutkielmassa tarkastelen erilaisia taideteoksen ja sen esitystilan rajojen määrittymiseen vaikuttavia tilankäytön keinoja. Työn tavoitteena on selvittää, minkälaisia lähestymistapoja taiteen esittämiskäytäntöihin analysoitavista teoksista voidaan lukea. Työn teoriatausta jakautuu taideteoksen rajoja, taidenäyttelyitä, museo- ja galleriatilaa sekä taiteen esittämiskäytäntöjä käsittelevään taidehistorialliseen ja museologiseen tutkimukseen. Erityisenä teoreettisena viitekehyksenä on valkoiseksi kuutioksi kutsuttua taiteen esitystilaa käsittelevä läkirjallisuus. Tärkeä referenssi tulkinnalle on lisäksi Carol Duncanin ajatus museo- ja galleriatilasta rituaalisena, taiteen mietiskelyyn omistettuna tilana. Analysoimani aineisto koostuu yhteensä yhdestätoista Olaf Brzeskin, Maurizio Cattelanin sekä Elmgreenin & Dragsetin veistoksesta ja installaatiosta vuosilta 1997–2011. Tilankäytön näkökulmasta teokset ovat oivaltavia, hämmentäviä ja yllätyksellisiä. Tulkitsen teoksia suhteessa niitä ympäröivän näyttelytilan fyysiseen muotoon. Teosanalyysejä jäsentävät taideteoksen asemaa, fyysisiä rajoja sekä näyttelytilan häivytettyä ja rituaalista luonnetta eri näkökulmista pohtivat kohtauksellisuuden, banaalin ja murenevan tilan teemat. Keinot, joilla taideteokset kommentoivat taideteoksen ja ja tilan suhdetta, osoittautuvat moninaisiksi. Ne toimivat sekä fyysisellä että käsitteellisellä tasolla tai molemmilla samanaikaisesti. Teokset hämmentävät taideteoksen asemaa ihailun kohteena taiteen esittämiseen omistetussa tilassa muun muassa asettamalla kyseenalaiseksi taideteoksen ja taustan sekä erityisen ja arkisen välisen erottelun. Taideteosten ja niiden taustan välisen rajat osoittautuvat häilyviksi. Tutkielman johtopäätöksissä totean, että kyseenalaistamalla omia rajojaan teokset osallistuvat aktiivisesti keskusteluun nykytaiteen esittämiskäytännöistä. Näiden taiteen autonomiaa koskevasta modernistisesta käsityksestä ammentavien esittämiskäytäntöjen totean puolestaan venyvän valkoisen kuution häivytetyllä luonteella leikittelevän tai sitä pilkkaavan nykytaiteen tarpeisiin. Valkoinen kuutio ei osoittaudu ainoastaan ideaaliksi esittämistilaksi kontemploitavaksi asetettavalle taiteelle, vaan myös lähtökohdaksi nykytaideteosten käsittelemille aiheille.
  • Telakivi, Timo (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielma tarkastelee tanskalaisen Søren Kierkegaardin filosofista ajattelua. Tämä tehdään tutkimalla kolmea hänen kirjaansa Pelkoa ja vavistusta, Filosofisia Muruja ja Päättävää epätieteellistä jälkikirjoitusta. Näitä tutkitaan suhteessa Raamatun tarinaan Abrahamista, joka toimii eräänlaisena tapaustutkimuksena kierkegaardilaisesta eksistentialismista. Eräs Kierkegaardin filosofisen tuotannon tunnetuimmista piirteistä on hänen käsityksensä eksistenssitasoista esteettisestä, eettisestä ja uskonnollisesta eksistenssistä. Tämä tutkielma käsittelee myös eksistenssitasojen sisäisiä suhteita ja niiden yhteyttä Abrahamin tarinaan. Aluksi lukija johdatellaan Kierkegaardin filosofian maailmaan käsittelemällä yleisesti hänen filosofiansa keskeisiä piirteitä. Tutkielman yksi mielenkiinnon kohteista on Kierkegaardin salaniminen kirjallisuus: hän kirjoitti suurimman osan teoksistaan pseudonyymeillä, mikä antaa oman mausteensa hänen filosofiansa tulkitsemiseen. Tutkielmassa keskitytään erityisesti kahteen pseudonyymiin: Murusten ja Jälkikirjoituksen kirjoittajaan Johannes Climacukseen ja Pelon ja vavistuksen kirjoittajaan Johannes de Silentioon. Johdantoluvun lopuksi käsitellään Abrahamin tarinaa. Abrahamia arvostetaan suunnattomasti, vaikka hän näyttäisi olevan valmis tekemään hirvittävän, epäinhimillisen teon. Tämän tutkielman kannalta Abrahamin ratkaisu on olennainen kysymys. Ensimmäisen luvun lopussa tulee selväksi, miten Abrahamia voidaan käsitellä suhteessa eri eksistenssitasoihin. Tämän jälkeen tutkielma siirtyy käsittelemään tarkemmin eksistenssitasojen filosofiaa. Lukija perehdytetään esteettisen ja eettisen tason peruspiirteisiin: toinen pääluku käsittelee ihmisen sisäistä subjektiivista elämää näillä tasoilla. Selviää, että esteettisellä tasolla eksistoiminen tarkoittaa elämästä nauttimista: ihmiset etsivät hyvää elämää ja kehittävät halujaan ja toiveitaan. Käy myös selväksi, että Abrahamia ei voi ymmärtää esteettisellä tasolla. Eettinen eksistenssi sen sijaan on tämän tutkielman kannalta hyvin tärkeä: minkälainen on etiikan ja uskonnon välinen suhde? Tällä tasolla käsitellään Abrahamin (uskonnollinen taso) ja traagisen sankarin (eettinen taso) välistä eroa. Traaginen sankari on valmis uhraamaan lapsensa noudattaakseen korkeampaa eettistä periaatetta, kun taas Abraham on valmis uhraamaan lapsensa, koska Jumala antaa hänelle sellaisen käskyn siis itsensä (tai oman suhteensa Jumalaan) takia. Kolmannessa pääluvussa käsitellään uskonnollista eksistenssiä. Tutkielmassa kiinnitetään huomio Kierkegaardin käsitykseen subjektiviisen ja objektiivisen erosta: hänen mukaansa objektiivisilla asioilla kuten historiallisella tiedolla tai rationaalisilla todisteilla ei ole juurikaan tekemistä uskonnollisen uskon kanssa. Lukijalle selviää, kuinka Kierkegaard erottaa toisistaan yleisen uskonnollisuuden (uskonnollisuus A) ja paradoksaalin uskonnollisuuden (uskonnollisuus B), eli kristinuskon. Lopuksi käsitellään Abrahamia uskonnollisesta näkökulmasta: voiko Abrahamin ratkaisua itse asiassa lainkaan ymmärtää.
  • Idström, Anna (Helsingin yliopisto, 2005)
  • Tarvainen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimuksessa tarkastellaan lukiolaisten käsityksiä englannin sähköisestä ylioppilaskokeesta. Tarkoituksena on selvittää, mitä opiskelijat ajattelevat uudistuksesta ja miten he kokevat sen käytännössä sekä millaisena he näkevät sähköisen ylioppilaskokeen ja lukion englannin opetuksen suhteen. Vaikka sähköisiä kokeita ja tietokoneavusteista oppimista on tutkittu maailmalla paljon, kyseessä on tiettävästi ensimmäinen vieraiden kielten ylioppilaskokeen sähköisiä tehtäviä koskeva tieteellinen tutkimus. Ylioppilaskokeet muutetaan sähköisiksi vaiheittain vuosina 2016 - 2019, ja ensimmäinen englannin sähköinen ylioppilaskoe on vuonna 2018. Suullinen osa kielten kokeisiin lisätään vuonna 2019. Tutkimuksen aineisto koostuu 93 toisen vuoden lukio-opiskelijan kyselyvastauksesta. Ennen kyselyyn vastaamista opiskelijat tekivät neljä esimerkkitehtävää englannin sähköisestä ylioppilaskokeesta. Nämä tehtävät luotiin Ylioppilastutkintolautakunnan julkaisemien esimerkkitehtävien pohjalta ja esitettiin opiskelijoille ViLLE-oppimisympäristöä käyttäen. Yksi tehtävistä oli suullinen ja se toteutettiin lähtökohtaisesti hyödyntäen kouluista valmiiksi löytyviä laitteita ja ohjelmia. Aineistonkeruu toteutettiin kuudessa lukiossa pääkaupunkiseudulla huhti-toukokuussa 2014. Koska kysely koostui sekä monivalinta- että avoimista kysymyksistä, aineisto analysoitiin yhdistäen kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksessa havaittiin, että opiskelijat kokivat uudistuksen merkittäväksi muutokseksi englannin ylioppilaskokeeseen ja näkivät sen tuovan mukanaan muutoksia myös lukion englannin opetukseen. Kokeen sähköistämisen tärkeydestä opiskelijoilla oli eriäviä mielipiteitä, mutta suullisen osaamisen testaamista pidettiin keskeisenä. Kuten aiemmissa tutkimuksissa on todettu, naispuoliset opiskelijat suhtautuivat digitaalisuuteen varauksellisemmin kuin miespuoliset. Sen sijaan ATK-taidoilla ei tässä tutkimuksessa nähty olevan selkeää yhteyttä asenteisiin tai kokemuksiin sähköisestä ylioppilaskokeesta tai esimerkkitehtävistä. Esimerkkitehtävien hyvinä puolina opiskelijat pitivät lisääntynyttä autenttisuutta ja interaktiivisuutta, jotka yhdistettiin erityisesti suulliseen tehtävään ja useita artikkeleita käsittävän aineiston luetunymmärtämistehtävään. Oman koesuorituksensa opiskelijat arvioivat hieman heikommaksi sähköisessä kokeessa paperikokeeseen verrattuna. He painottivat koejärjestelmän helppokäyttöisyyden tärkeyttä ja toivoivat parannuksia suullisen osan käytännön järjestelyihin. Opiskelijat toivat vahvasti esille näkemyksensä siitä, että englannin opetukseen tarvitaan uudistuksen myötä lisää tietokoneiden käyttöä ja suullisen osaamisen harjoittelua. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sähköiseen ylioppilaskokeeseen, sähköisiin kokeisiin ja opetusteknologian hyödyntämiseen liittyvää tutkimusta kaivataan Suomessa lisää. Tämän tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin osana normaalia koulutyötä, mutta paremmat puitteet opiskelijoiden kokemusten ja suoritusten vertailuun ja tarkasteluun tarjoaisivat sähköiset kurssikokeet, joissa koetilanteen työrauha ja opiskelijan motivaatio vastaisivat normaalin koetilanteen vastaavia. Erityisesti suullisen kielitaidon testaamista teknologisia apuvälineitä käyttäen pitäisi tutkia ja kehittää ennen suullisen osuuden käyttöönottoa 2019.
  • Pöyliö, Jouni (Helsingin yliopisto, 2007)
    The master's thesis concerns the decisions of the imperial policy-makers in their Danish foreign policy during the crisis that culminated in the dissolution of the Nordic union of Kalmar during the years 1521-24. The sources consist of printed sources that mainly are collections of letters and diplomas, and additionally, acquaintance has been made with studies treating the subject. The aim of the study was to clarify the objectives, means and execution of the imperial policy and what priorizations did they make between the different objectives. Also, the part played by Denmark in the imperial foreign policy in general was to be assessed. Particularly, the aim was to find out and state a hierarchy between the importance of the different objectives by analyzing the choices made. It was observed that the continuing of peaceful relations in the North was clearly preferred in the imperial policy, especially as their war against France drew out. A war was seen as deteriorating the freedom of action of the main ally, king Christian II, and an armed conflict was to be prevented. The conceived impossibilty to intervene with armed forces to Christian's favour forced the imperial side to postpone their objectives in the fields of dynastical and alliance policy. In comparison to these, less weight was given to maintaining the rights and position of the empire and the rights granted in its name. To the Habsburgs, maintaining the economical embargo of Sweden, run forcefully by Christian II, was the least preferred objective. In light of the results of the master's thesis, the conceived priorities of the Northern European policy adopted by the imperial side resembled their political priorities in general.
  • Hämäri, Kai Severi (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkielma esittelee Alfred Tarskin formalisoitujen kielien totuusmääritelmän filosofisia ja loogisia taustaehtoja ja seurauksia. Tutkimuksen keskeisimmät menetelmät ovat filosofinen analyysi ja matemaattinen logiikka. Keinona on myös aatehistoriallinen tutkimus. Keskeisin tutkimuksen kohde on Alfred Tarskin artikkeli "Der Wahrheitsbegriff in den formalisierten Sprachen", 1935 (julkaistu käännöksenä teoksessa Logic, Semantics, Metamathematics, Papers from 1923 to 1938, Clarendon Press, Oxford, 1956). Tarskin alkuperäinen totuusmääritelmä formalisoiduille kielille ja totuuden määrittelemättömyystulos ovat esitetty nykyaikaisella notaatiolla. Analyyttisen ja historiallisen lähestymisen kautta Tarskin totuusmääritelmän ja malliteorian suhteita selvennetään absoluuttisen ja suhteellisen totuuskäsityksen avulla. Ajatusta formaalisista kielistä ennalta annetusti tulkittuina kielinä esitellään ja sen historiallisia taustoja selvitetään. Tämän idean olennaisuus todetaan Tarskin 1930-luvun totuusmääritelmän muodostumiselle. Eräiden käännöksen käsitteeseen liittyvien epäselvyyksien esiin nostaminen ja aksiomaattisten totuusteorioiden ja totuusmääritelmän suhteen esitteleminen ovat osa tutkielman loogista osuutta. Näiden lisäksi tutkielma esittelee S. Shapiron ja J. Ketlandin totuusteoreettisen deationismin kritiikkiä, jossa käytetään Tarskin totuusmääritelmää vastaavaa totuusteoreettista aksiomatisointia.
  • Jäätmaa, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2007)
    The main research problem of this study was to explain how and why background music is used in Finnish department stores and how it is related to their marketing. The problem was investigated through the opinions, attitudes, and conceptions of the managers of Anttila, Sokos and Stockmann department stores. The data of study (N = 31) constituted of a www-survey to which the managers were asked to answer. In the first chapter of the study s theoretical section, the relationship between background music and an enterprise was examined. It was found that background music can serve as an aid in seeking competitive advantage. In the second chapter, the service encounter s environment and atmosphere in relation to marketing was examined and it was found that they are a part of customer s product or service experience. In the third chapter, the interaction process between service encounter atmosphere and consumer behaviour was examined and the essential finding was that atmospheric stimuli affects an individual through emotional, cognitive, and physiological processes, in which individual s personal characteristics are also in a great role. In the fourth chapter, the significance of background music s musical features was examined but the research results were found so contradictory that only the complexity of the studied phenomenon became clear. Findings from the study s empirical section showed that all examined department stores play background music and the usage of music is chain-controlled. The respondents considered background music in department stores as a fundamental element and they understood its significance in enterprise s marketing. The respondents also believed that customers consider background music important and pleasant. Respondents views on background music s effects to purchasing behaviour divided opinions more, but the majority however believed that background music has effects to purchasing behaviour. The main conclusion of the study was that background music is an important marketing tool, at least in a department store type service encounter.
  • Ikkala, Matias (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tämä tutkielma tarkastelee kiinalaista teekulttuuria uskonnollisena ilmiönä. Erityisesti esitän miten tee toimii teenjuojalle Albert Borgmannin niin sanottuna keskeisenä asiana (focal thing), johon väitän liittyvän myös mahdollisia uskonnollisia merkityksiä. Kehitän Borgmannin teoriasta fenomenologian, hermeneutiikan ja estetiikan avulla mallin, jonka kautta paljastuu, kuinka teestä rakentuu teenjuojalle itse kokemuksesta käsin borgmannilainen keskeinen asia. Keskeinen asia yhdistää toimijan ja asian kokonaisvaltaiseen vuorovaikutukseen, joka on aina ruumiillista sekä sosiaalista ja kehittää toimijan identiteettiä. Kokonaisvaltaisesti aistimellisena ja merkityksellisenä ilmiönä keskeinen asia on tulkintani mukaan määritelmällisesti esteettinen, jolloin se voi olla toimijalle mahdollisesti myös uskonnollisesti merkityksellinen. Tarkastelen teekulttuuria kahdella tasolla. Ensinnäkin esittelen teefilosofian tärkeimpiä teemoja selvittäen samalla miten konfutselaiset, taolaiset ja buddhalaiset käsitykset näkyvät teekulttuurissa. Toiseksi osoitan näiden teemojen fenomenologisen analyysin avulla kuinka tee toimii teenjuojalle keskeisenä asiana. Aineistoni koostuu suurimmilta osin länsimaalaisien teefilosofien teoksista. Lisäksi aineistooni sisältyy muutama englanniksi käännetty klassinen teeteos, teeaiheinen verkkolehti The Leaf sekä muutamia teeaiheisia blogeja. Aineistoni jakautuu sekä ajallisesti että kulttuurisesti hyvin laajalle alueelle. Mukana on sekä kiinalaisia, korealaisia, japanilaisia että länsimaisia teoksia aina 600-luvulta vuoteen 2013 saakka. Aineiston hajanaisuus on kuitenkin pikemmin vahvuus kuin heikkous tutkimukseni kannalta, sillä tarkoituksenani on selvittää teekokemuksen yleisen fenomenologisen rakenteen perusteella miten tee toimii teenjuojalle keskeisenä asiana.
  • Moisander, Tiina (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielma tarkastelee aikuisille suunnattujen S2-oppikirjojen dialogien puheenomaisuutta ja variaatiota verbien osalta. Työn tarkoituksena on nähdä, millaisia puhekielen ja toisaalta puheenomaisuuden piirteitä oppikirjojen kirjoitetut dialogit hyödyntävät verbeissä ja kuinka laajaa niiden käyttö on. Tämän avulla saan kuvaa siitä, millaisia välineitä kirjat antavat oppijoille suomenkieliseen keskusteluun osallistumiseen ja sen ymmärtämiseen. Tutkin myös sitä, mitä asioita verbien puhekielisestä käytöstä eksplisiittisesti opetetaan. Aineisto koostuu kuudesta jatko- tai alkeisjatkotason yksikielisestä oppikirjasta. Tutkimuskohteeksi olen rajannut kirjoitetut dialogit ja niistä vain ne verbit, joissa norminmukaisesta yleiskielestä poikkeava variaatio on mahdollinen. Tutkimusote on variaationtutkimuksellinen, ja työssä hyödynnetään sekä syntaktista että morfofonologista analyysia. Aineistosta on kerätty myös kvantitatiivinen analyysi variaation laajuuden selvittämiseksi. Taustalla kulkee jatkuvasti ajatus tulosten pedagogisesta sovellettavuudesta. Ensimmäinen analyysiluku käsittelee tekijän ilmaisemista verbeillä. Yleisiä tapoja puhekielisyyden luomiseen olivat passiivin käyttö eri yhteyksissä, nollapersoona ja osassa kirjoja myös monikon 3. persoonan inkongruenssi. Aineistossani oli kuitenkin melko paljon variaatiota sen suhteen, esiintyykö niissä persoonan inkongruenssia, Passiivin yleisimpiä käyttötapoja oli direktiivinen käyttö sekä me-passiivi, jota tosin esiintyi vain osassa kirjoista. Passiivia käytettiin myös konteksteissa, joissa sillä viitattiin pelkkään puhujaan. Toinen analyysiluku tarkastelee puhekielen morfofonologisia piirteitä, jotka osoittautuvat aineistossani melko harvinaisiksi. Tavallisin piirre on konditionaalin ja imperfektin i:n kato, joskin sitä esiintyy vain alle puolissa aineistoni dialogeista. Muut vokaalien kadot ja assimilaatiot ovat aineistossani tätäkin selvästi harvinaisempia. Mielenkiintoinen havainto on myös, kuinka infinitiivien suhteen aineistossani noudatetaan lähes täysin yleiskielen normeja. Partisiippien osalta sen sijaan on hieman variaatiota, sillä NUT-partisiipista käytettiin typistynyttä muotoa kolmessa eri kirjassa. Lisäksi käytettiin pikapuhemuotoja ja satunnaisesti muitakin konsonantteihin liittyviä puhekielisyyksiä. Viimeisessä analyysiluvussa tarkastelen puheenomaisuuden rakentamista lauserakenteen ja verbeihin liitettyjen liitepartikkelien avulla. Myös sellaisissa kirjoissa, joissa ei käytetty norminmukaisen yleiskielen vastaisia piirteitä, hyödynnettiin näitä keinoja sävyttää dialogia vapaamman keskustelun suuntaan. Tervehdyksiä pidemmät finiittiverbittömät vuorot tai virkkeet toimivat etenkin sisältöä painottavissa tehtävissä. Liitepartikkeleilla taas ilmaistiin hyvin monipuolisesti eri asioita, kuten tuttuutta, yllättävyyttä, kohteliaisuutta tai topiikin vaihdosta. Näiden lisäksi tutkin kysymyspartikkelia -kO, jonka puhekielisiä variantteja oli aineistossani melko niukasti. Tutkimuksen keskeinen anti on oppikirjoissa esiintyvän variaation ja toisaalta varioimattomuuden esiintuominen. Tämä palvelee etenkin S2-opettajia osoittamalla, mitä piirteitä materiaalit jo käsittelevät ja mitä olisi hyvä opettaa tämän lisäksi. Hyvinkin puhekieliseltä vaikuttava teksti saattaa itse asiassa sisältää kovin rajatun määrän erityyppistä variaatiota, jolloin oppijalle jää lopulta suppea kuva siitä, miten kieli todellisuudessa varioi ja mikä tekee puheesta puhekielistä tai puheenomaista. Vaikkei oppimateriaalin kielen tarvitse aina olla autenttista, on oppijalle tarjottava mahdollisuus omaksua tilanteisesti käyttökelpoista ja siis hieman varioivaa kieltä. Vaikka puhekieli jakaa mielipiteitä, on oppijan joka tapauksessa ymmärrettävä sen tavallisimpia piirteitä voidakseen toimia ja viestiä ongelmitta suomenkielisessä ympäristössä.
  • Kokkonen, Laura (2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan nykytaideteoksia, joissa on käytetty luonnontieteeseen perustuvia tekniikoita tai tutkittu luonnontieteellisiä selitysmalleja. Tutkimuskohteena on tekniikan merkitys ontologisessa välitilassa taideteoksen, todellisuuden ja ihmisen kokemuksen saumakohtana. Tutkielmassa kysytään, millaisia merkityksiä tekniikalla ja luonnontieteen menetelmillä voi erityyppisissä nykytaiteen teoksissa olla. Samalla pohditaan erilaisten representaatioon liittyvien käsitteiden näkökulmasta, millainen on tekniikan ja todellisuuden suhde taiteessa. Aineistona on suomalaisten, yhä aktiivisten taiteilijoiden teoksia. Tutkielmassa käsitellään mediataiteilija Terike Haapojan (s. 1974), valokuvataiteilija Sanna Kanniston (s. 1974) ja installaatioita tekevän taiteilijaparin Tommi Grönlundin (s. 1967) ja Petteri Nisusen (s. 1962) teoksia. Taiteilijoiden tuotantoa tarkastellaan laaja-alaisesti tutkimusaiheen kannalta rajatusta näkökulmasta. Mukana on teosesimerkkejä vuosilta 1993–2012. Tutkielman keskeisen teoriataustan muodostavat Martin Heideggerin tekniikanfilosofia, tieteensosiologi Bruno Latourin käsitteet ja ympäristöpolitiikan professori Yrjö Hailan luontoa käsittelevät tekstit. Näkökulmat avaavat tutkimuskysymystä eri suunnista, jolloin käsiteltyjen teosten lähtökohdista muodostuu monipuolinen kuva. Tutkielmassa todetaan, että Heideggerin ontologiaa soveltamalla, postmodernista konstruktionismista tietoisena voidaan löytää uusia lähestymistapoja tekniikan ja nykytaiteen suhteeseen. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että luonnontiede on aineistona olevissa teoksissa luonnontiedettä ja tekniikka tekniikkaa vain pintapuolisesti, koska luonnontieteen tekniikat kohtaavat teoksissa todellisuuden poeettisesti eli fenomenologian ja taiteen tavoin, eivät niinkään tieteen tavoin. Tutkimuksessa siis todetaan, että tekniikan ja luonnontieteen ontologinen perusta on erilainen taiteessa kuin niiden alkuperäisissä käyttötarkoituksissa. Samalla käsitellään tieteen ja taiteen representaatioiden eroja ja todetaan, että jälkistrukturalistinen käsitys representaatiosta keskeisenä taideteoksen rakentumisen tapana ei yksiselitteisesti sovellu esimerkkiteosten tarkasteluun. Sen sijaan teokset on palautettavissa heideggerilaiseen ontologiaan ja poeettiseen maailmassaolemiseen. Taide myös mahdollistaa vapaan ja poeettisen suhteen tekniikkaan, joka on Heideggerin mukaan modernin tekniikan myötä jäänyt varjoon. Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu tekniikan ja nykytaiteen välistä suhdetta. Tämän tutkielman kaksi keskeistä havaintoa ovat, että taiteessa tekniikka ei ole ontologiselta maailmasuhteeltaan varsinaisesti tekniikkaa eikä luonnontiede luonnontiedettä. Toinen havainto on, että taide palauttaa tekniikkaan poeettisuuden mahdollisuuden. Nämä havainnot myös liittyvät tiiviisti toisiinsa, koska nimenomaan tekniikan poeettisuus taideteoksessa erottaa sen alkuperäisestä merkityksestään.
  • Aunimo, Lili (Helsingin yliopisto, 2002)
  • Jauhiainen, Tommi (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkielman aiheena on kirjoitetun digitaalisessa muodossa olevan tekstin kielen automaattinen tunnistaminen. Tekstin kieli on usein tarpeellista identifioida, jotta tekstin jatkokäsittelyssä osataan toimia käyttäen oikeita menetelmiä. Tekstin kielen automaattinen tunnistaminen on internetissä olevan tekstimäärän ja kielivalikoiman kasvaessa tullut tärkeäksi näiden dokumenttien automaattisen käsittelyn esivaiheeksi. Kielen tunnistaminen on kieleltään tuntemattoman tekstin vertaamista joukkoon annettuja kieliä. Samoja tai hyvin läheisiä menetelmiä voidaan käyttää myös tekstin lajitteluun esimerkiksi aihealueiden suhteen. Tässä tutkielmassa esitellään tutkielmaa varten rakennetun kielentunnistimen kehitysvaiheet sekä sen suorituskyvyn evaluointia. Aluksi tutkielmassa paneudutaan muutamaan eri kielentunnistamisen menetelmään, sekä esitellään myös eräiden toteutettujen kielentunnistinten rakennetta niistä kirjoitettujen artikkelien perusteella. Tämän jälkeen tutkielmassa kerrotaan kuinka kielentunnistimen rakentamiseen luotiin harjoituskorpuksia. Harjoituskorpukset luotiin Wikipedian artikkeleista yhteensä 103 kielelle. Eri kielten harjoituskorpusten yhteenlasketuksi kooksi tuli yli miljardi sanetta. Jokaisesta harjoituskorpuksesta luotiin 7 kielimallia kullekin kielelle. Kielimallit ovat kielten sanojen n-grammien (yhdestä kuuteen) listoja sekä listoja kielten koko-naisista sananmuodoista. Harjoituskorpuksista luotuja kielimalleja ja muutamia eri menetelmiä yhdistelemällä rakennettiin useita erilaisia kielentunnistimia, joiden suoriutumista vertailtiin keskenään laajojen testitunnistusten avulla. Testien suorittamista varten muodostettiin Europarl-korpuksesta noin 200 miljoonan sanan testikorpuksia kymmenelle eurooppalaiselle kielelle. Testitunnistuksia tehtiin automatisoidusti useita miljoonia. Näiden testien tulosten perusteella päädyttiin kielentunnistimeen, joka käyttää hyväkseen kaikkia kielimalleja sekä kahta eri menetelmää. Tutkielmassa kehitetyn kielentunnistimen suoriutumista vertailtiin vielä joidenkin artikkeleissa esiteltyjen kielentunnistimien suoriutumiseen ja lopuksi tutkielmassa esitellään mahdollisuuksia tunnistimen jatkokehittämiseen.
  • Lehmusvaara, Virva (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan tekstitaidon kokeen vastaustekstejä kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin tarkastellaan tekstitaitovastauksia yleisemmin sijoittamalla ne esiintymiskontekstiinsa ja toisekseen analysoidaan argumentointia autenttisissa tekstitaitovastauksissa. Tekstitaidon koe on toinen osa nykymuotoista äidinkielen ylioppilaskoetta, joka otettiin käyttöön vuonna 2007. Tutkielman aineistona on 43 tekstitaitovastausta, jotka ovat ilmestyneet SKS:n ja ÄOL:n vuosittain julkaisemissa Ylioppilastekstejä-kokoelmissa. Aineistoon kuuluvat tekstit ovat vuosien 2009 ja 2010 kokoelmista. Aineisto on rajattu tehtävänantojen perusteella siten, ettei aineistoon kuulu tuottamistehtävistä kirjoitettuja tekstejä, joissa pyritään johonkin tehtävänannon määrittelemään tavoitetekstilajiin. Tekstitaitovastauksen esiintymiskonteksti on jaettu tutkielmassa kahteen osaan: sosiokulttuuriseen ja tekstuaaliseen kontekstiin. Sosiokulttuurisen kontekstin tarkastelussa keskitytään äidinkielen ylioppilaskokeen sekä tekstitaitovastauksen kirjoitustapahtuman tarkasteluun. Tekstuaaliseksi kontekstiksi taas määritellään tekstitaitovastausta ohjailevat säätelytekstit, joita ovat opetussuunnitelma ja oppikirjat, sekä tekstitaidon kokeen tehtävänannot ja pohjatekstit. Kontekstia käsittelevässä luvussa pohditaan myös tekstitaitovastauksen tekstilajia. Argumentoinnin analysoinnissa käytetään Chaïm Perelmanin uutta retoriikkaa edustavaa argumentointiteoriaa, jossa argumentointia lähestytään kolmen osatekijän kautta. Ensimmäinen osatekijä on argumentoinnin viitekehys. Viitekehys tarkoittaa yleisöä, jolle argumentti suunnataan ja johon halutaan vaikuttaa. Toinen osatekijä on argumentoinnin lähtökohdat. Tällä tarkoitetaan esisopimuksia eli premissejä, jotka argumentoija olettaa yleisön hyväksyvän. Kolmas osatekijä on argumentointitekniikat, jotka Perelmanin teoriassa jakautuvat kahteen pääryhmään: assosiatiivisiin eli sidosmuotoisiin sekä dissosiatiivisiin eli erottelun tekniikoihin. Pääryhmät jakautuvat edelleen alaryhmiin, ja yksittäisiä tekniikoita on yhteensä 36. Kaikki aineistosta löytyvät argumentit luokitellaan ja kvantifioidaan Perelmanin teorian mukaan. Analyysin perusteella todetaan, että tekstitaitovastauksen odotuksenmukaisin ja tavallisin yleisö on universaaliyleisö, ellei tehtävänannossa määritellä yleisöä. Aineistossa on myös muutamia esiintymiä tehtävänantoon kirjoittautumattomista, kirjoittajan itsensä määrittelemistä erityisyleisöistä. Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia, mutteivät sattumanvaraisia. Kirjoittajan määrittelemiä erityisyleisöjä esiintyy silloin, kun valittu erityisyleisö on aiheen kannalta jollain tavalla relevantti. Esisopimusten tarkastelussa havaitaan, että tekstitaitovastauksen tyypillinen esisopimus on tehtävänannosta tai pohjatekstistä omaksuttu tai niiden kanssa samanmielinen. Argumentointitekniikoiden tarkastelussa todetaan abiturienttikirjoittajien käyttävän eri tekniikoita melko niukasti. Kahta yleisintä argumentointitekniikkaa esiintyy huomattavasti enemmän kuin muita. Argumenttien määrä ja vaihtelevien argumentointitekniikoiden käyttö näyttävät tämän aineiston perusteella olevan löyhästi sidoksissa tekstin saamaan pistemäärään. Korkeiden pistemäärien teksteissä argumentteja on tyypillisesti hieman enemmän kuin matalien pistemäärien teksteissä, ja niissä eri argumentointitekniikoita on myös käytetty vaihtelevammin.
  • Lehto, Pilvi Talvikki (Helsingin yliopisto, 2008)
    Pro gradu -tutkielma “Teori, praktik och yrkesval: En etnografisk analys av yrkeslivsrelevansen på Nordicas översättarlinje” käsittelee pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksen (Nordican) kääntäjälinjan koulutusta. Tutkielman tavoite on tuottaa käytännöllistä tietoa kääntäjäkoulutuksen opinnoista ja opiskelijoista. Tietoa voidaan käyttää suunnitteluapuna Helsingin yliopiston kääntäjäkoulutuksen uudelleenorganisoinnissa, joka tapahtuu vuonna 2009. Tutkimuskysymyksissä keskitytään erityisesti Nordican kääntäjäkoulutuksen työelämäorientaatioon liittyviin opintoihin. Työelämäorientaation osuutta opinnoissa ja kääntäjälinjan opiskelijoiden opintosuunnittelua tutkitaan kyselytutkimuksen ja haastattelujen avulla. Kyselytutkimukseen on vastannut 19 nykyistä ja valmistunutta opiskelijaa kääntäjälinjalta (vastausprosentti on n. 36). Haastatteluihin on osallistunut viisi henkilöä – kolme opiskelijaa ja kaksi valmistunutta. Materiaalin suurin ongelma on aineiston vähyys ja se, että haastateltavista suurin osa opiskelee tai on opiskellut toisen kotimaisen kielen linjalla. Tutkimuksessa ei siis saada riittävästi tietoa äidinkielen linjan opiskelijoiden tilanteesta. Tutkimusmetodi on kvalitatiivinen osaksi aineiston pienuuden takia, mutta kyselytutkimuksen tuloksia analysoidaan myös kvantitatiivisesti. Kyselyn ja haastattelujen avoimet vastaukset analysoidaan etnografisen metodin avulla, joka soveltuu hyvin pienen aineiston analysointiin. Metodissa korostuvat tutkimuksen prosessiluonteisuus ja esimerkiksi tutkimuskysymysten muotoiluun ja materiaalin keräämiseen liittyvä joustavuus. Tutkimusmateriaalin analyysissa korostuu tutkimuskohteen kuvailun sijaan tulkinta. Tutkielman teoriaosuus käsittelee sekä kääntäjäkoulutuksen historiaa että nykyistä yliopistopedagogiikkaa. Johdannossa käsitellään myös Helsingin yliopiston työllistymiskartoituksia ja aikaisempia tutkimuksia Nordican ja käännöstieteen laitoksen opiskelijoiden sijoittumisesta työmarkkinoille. Teoreettisen viitekehyksen keskeisimmät aiheet ovat funktionaalinen kääntäjäkoulutus, kääntäjän kompetenssit, asiantuntijuus ja ammattimaisuus sekä teorian ja käytännön osuus opinnoissa. Teoriaosuus pohjustaa analyysin keskeisiä teemoja. Tutkimustulosten perusteella voi kumota osan tutkielman alussa esitetyistä hypoteeseista. Esimerkiksi kääntäjälinjan opiskelijoiden opintosuunnittelu ja halu suorittaa opintonsa yksinomaan kääntäjälinjalla ovat osoittautuneet oletettua johdonmukaisemmiksi. Opiskelijat ovat motivoituneita ja sitoutuvat kääntäjälinjan opintoihin muun muassa valitsemalla sivuaineita, jotka tukevat pääaineopintoja. Työelämäorientaation osalta tämänhetkiset opiskelijat vaikuttavat tyytyväisemmiltä opintoihinsa kuin jo valmistuneet kääntäjälinjalaiset. Haastateltavien yleinen käsitys on, että työelämäorientaatiota, ja erityisesti kääntäjän ammattiin liittyviä käytännön kysymyksiä, käsitellään opinnoissa liian vähän. Tutkielman tarkoitus on kartoittaa kääntäjälinjan opiskelijoiden ja valmistuneiden kääntäjälinjalaisten käsityksiä opintojen yhteydestä työelämään. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että akateemisiin opintoihin pitäisi sisältyä enemmän työelämäkontakteja. Työharjoittelu on ollut monelle tutkimuksen haastateltavalle hyvä kokemus, joka on johtanut harjoittelujakson jälkeiseen työsuhteeseen. Nordican uutta kääntäjäkoulutusta suunniteltaessa tulisikin ottaa huomioon työharjoittelun tärkeys. Monet haastateltujen mainitsemista koulutuksen kehittämiskohteista liittyvät resurssikysymyksiin. Kääntäjäkoulutuksen uudistuksen myötä voidaan toivottavasti vaikuttaa esimerkiksi erityisalojen kurssitarjontaan.
  • Austin, Patrik (Helsingin yliopisto, 2008)
    This thesis is an investigation of the significance of VAK, i.e. the visual, auditory and kinaesthetic learning styles, for language education. The research part evaluates the predictive validity of a VAK test commonly used in Finnish education. The results of the test were compared, respectively, with the results of a visual, an auditory and a kinaesthetic word test. 62 dyslexic language leaners participated in the tests. There was no statistically significant link between the results of the VAK test and the word tests. On the grounds of a voluntary questionnaire, most of the students did however consider it important that they are taught according to their personal learning style: visual, auditory or kinaesthetic. One of the goals of the study was to investigate the theoretical background of VAK. VAK does not seem to have a consistent theoretical basis, but combines various elements such as NLP pedagogy and Dunn's and Prashnig's learning style models that have previously been sharply criticized by scholars. The study leaves it open whether individual learning styles do exist, and how they could be diagnosed.
  • Viitamäki, Mikko (Helsingin yliopisto, 2008)
    In my master’s thesis I analyse mystical Islamic poetry in ritualistic performance context, samā` , focusing on the poetry used by the Chishti Sufis. The work is based on both literary sources and ethnographic material collected in India. The central textual source is Surūd-i Rūhānī, a compilation of mystical poetry. Textual sources, however, can be understood properly only in relation to the living performance context and therefore I also utilise interviews of Sufis and performers of mystical music and recordings of samā` assemblies along with texts. First part of the thesis concentrates on thematic overview of the poems and the process of selecting a suitable text for performance. The poems are written in three languages, viz. in Persian, Urdu and Hindi. Among the authors are both Sufis and non-Sufis. The poems, mystical and non-mystical alike, share the same poetic images and they acquire a mystical meaning when they are set to qawwali music and performed in samā` assemblies. My work includes several translations of verses not previously translated. Latter part of the thesis analyses the musical idiom of qawwali and the ways in which the impact of text on listeners is intensified in performance. Typically the intensification is accomplished in the level of a single poem through three different techniques: using introductory verses, inserting verses between the verses of the main poem and repeating individual units of text. The former two techniques are tied to creating a mystical state in the listeners while the latter aims at sustaining it. It is customary that a listener enraptured by mystical experience offers a monetary contribution to the performers. Thus, intensification of the text’s impact aims at enabling the listeners to experience mystical states.