Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 716-735 of 805
  • Hakapää, Jyrki (Helsingfors universitet, 1999)
    Opinnäytetyöni tarkastelee eurooppalaisen kulttuurin kannalta keskeistä kommunikaatiovälinettä, painettua kirjaa, ja sen kansainvälistä luonnetta ja liikkumista. Teemaan perehdytään helsinkiläisen Gustaf Otto Waseniuksen (1789-1852) kirjakaupan toiminnan avulla keskittyen tarkastelemaan ulkomaisen kirjallisuuden tuomista Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Tutkielma käsittelee ensisijaisesti itse kauppiastoimintaa: mitä kirjakauppayhteyksiä Waseniuksella oli sekä miten ja keiden ehdoilla ne toimivat. Näiden kysymysten ohessa pohdin myös itse kirjojen välityksellä tapahtunutta tiedonvälitystä. Työn tavoitteena on paljastaa, minkälaisia suomalaisten kirjakauppiaiden ja lukijoiden kirjallisuudenhankinnan sekä lukemisen kontekstit ja resurssit olivat 1800-luvun alkupuolella. Tutkielman lähteinä on käytetty Waseniuksen kirjakaupan kirjeitä ja kuitteja sekä sensuuriviranomaisten arkistoja. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensiksi paneudun Waseniuksen kauppaverkoston syntyyn ja sen esittelyyn: Waseniuksen kansainväliset yhteydet keskittyivät kolmelle kulttuurialueelle. Ruotsista hän sai kirjoja kaikilta merkittäviltä kustantajilta, kauppiailta sekä itsenäisesti toimivilta kirjailijoilta. Saksankielisen kulttuurin tarjontaa Wasenius pystyi hankkimaan Leipzigin kansainvälisten kirjakauppiaiden avulla. Ranskalaisen kirjallisuuden osalta Wasenius omasi toimivat yhteydet Pariisin kirjakauppiaisiin. Sen sijaan Brittein saaret jäivät vielä Waseniuksen kontaktiverkoston ulkopuolelle, samoin myös Pietarin huomattava kulttuurikeskus. Tämän jälkeen keskityn yhteyksien toimintaan. Wasenius solmi kauppakumppaniensa kanssa yleiseurooppalaisen komissionääri-sopimuksen, jonka valtuuttamana hän sai myydä kunkin ulkomaisen kauppiaan tuotteita liikkeessään. Ensiksi tarkastelen kauppiaiden välisten etäisyyksien ylittämistä. Aikakauden kuljetustavat huomioonottaen suuret etäisyydet eivät Waseniuksen kirjojen hankintaa juuri haitanneet, vaan suurkauppiaana hän pystyi käyttämään aikansa parhaat resurssit lähetystensä kuljettamiseen. Toiseksi pohdin aikakauden kauppiastoimintojen ja kulttuuripiirteiden vaikutusta kirjakauppaan. Waseniuksen toiminta kirjakauppiaana perustui taloudellisen voiton tavoittelulle, mikä tarkoitti mm. sitä, että lähetysten sisältö määrättiin etukäteen hyvin tarkasti. Ennen Suomeen saapumistaan kirjoilla piti olla varma ostaja, minkä Wasenius useimmiten varmisti ennakkotilausluetteloin ja etumaksuin. Kolmanneksi esiin nousevat 1800-luvun alun poliittiset tapahtumat, jotka osaltaan, kauppiaan silmiin kaikkein näkyvimmin, vaikuttivat kirjojen tuontiin. Sensuurin piti periaatteessa estää useiden satojen vaarallisena pidetyn kirjan levittäminen ja lukeminen Suomessa, mutta Wasenius ei suinkaan lopettanut kiellettyjen kirjojen tuontia, vaan salakuljetti sensuroitavia teoksia jatkuvasti liikkeeseensä myytäväksi. Suomalaiset viranomaiset hyväksyivät usein tämänkaltaisen toiminnan, joten venäläistä sensuuriasetusta tai hallintoa ei juuri kunnioitettu. Vertailu eurooppalaiseen kirjakauppatoimintaan osoittaa Waseniuksen omanneen erittäin hyvät kansainväliset suhteet. Tämä kuitenkin johtui niin kirjakauppatoiminnan keskittymisestä harvojen kauppiaiden käsiin kuin myös oman kustannustoiminnan vähyydestä. Tiedonvälityksen kehityksen ja kulttuurihistorian kannalta Waseniuksen kansainvälinen toiminta osoittautuu noudattelevan vielä vanhan eliittikulttuurin muotoja, mutta kirjakauppainstituution kehittyminen aivan uudenlaiseen kukoistukseen valmisteli jo kansallisen kulttuurin nousemista lähivuosikymmeninä.
  • Lehtovuori, Anja (Helsingfors universitet, )
    Tutkielman aiheena on kuoleman teema Fernand Khnopffin maalauksessa I lock my door upon myself (1891). Keskeiseksi avaimeksi teoksen ymmärtämisessä muodostuu maalausta koskevassa aiemmassa tutkimushistoriassa huomioimatta jäänyt yksityiskohta, joka viittaa kuoleman teemaan. Tutkielman tavoitteena on paljastaa teoksesta syvempää sisältöä ja täydentää Fernand Khnopffia käsittelevää tutkimushistoriaa suomalaisella laajemmalla tutkimuksella, jota ei ole vielä olemassa. Tutkimusmenetelminä käytetään ikonografiaa ja intertekstuaalista lähestymistapaa. Khnopffin maalauksessa huomataan yhtymäkohtia prerafaeliittien taiteeseen sekä belgialaiseen aikalaiskirjallisuuteen. Kuva-analyysin syventämiseksi tutkimusmenetelminä käytetään myös psykoanalyyttistä ja feminististä lähestymistapaa. Tutkimuksen teoreettinen tausta liittyy symbolismiin. Keskeiset teoreettiset käsitteet ovat symboli, yksityiskohta ja siihen liittyvä fragmentti. Khnopffin teosta tarkastellaan symbolina, kokonaistaideteoksena. Tutkielma keskittyy yhden maalauksen sisällön tulkintaan yksityiskohta-analyysin kautta. Teos liitetään 1800-luvun lopun suosittuun kuoleman kultista kertovaan naisaiheiseen kuvastoon ja siinä nähdään viittauksia toisiin kuvallisiin ja kirjallisiin teksteihin, mutta ennen kaikkea teosta analysoidaan taiteilijan sisimmän ilmauksena. Itse teos I lock my door upon myself toimii pääasiallisena lähteenä tutkimuskohteelle, kuoleman teemalle. Tutkimusaineiston muodostavat tietyt 1800-luvun loppupuolella syntyneet kuvataiteen sekä kirjallisuuden teokset. Näitä ovat Khnopffin teosten lisäksi tutkimuksen aiheen kannalta kiinnostavat prerafaeliittien kuvat ja tekstit sekä belgialaisesta aikalaiskirjallisuudesta valittu vertailukohde. Keskeisiä teoksia ovat Christina Rossettin runo Who shall deliver me?, Dante Gabriel Rossettin Beata Beatrix, Edward Burne-Jonesin King Cophetua and the Beggar Maid, John Everett Millaisin Ophelia sekä Georges Rodenbachin Bruges-la-Morte. Tutkimusaineistoon sisältyy taiteilijoihin liittyviä biografisia tutkimuksia, fin-de-sièclen taideteorioita käsitteleviä tutkimuksia, yksityiskohdan teoriaa käsittelevää kirjallisuutta, symbolismia käsitteleviä teoksia, 1800-luvun lopun kaunokirjallisuuteen ja fin-de-sièclen naiskuvaan keskittyviä kirjoituksia, kuoleman representaatioon liittyviä analyysejä sekä kuoleman teeman historiaa käsittelevää kirjallisuutta. Lähdeaineistoon kuuluu myös 1800-luvun valokuvaa käsittelevää kirjallisuutta, ja tutkimuksessa tarkastellaan myös niin taiteilijalle kuulunutta kuin 1800-luvun loppupuolelle ajoitettua valokuvamateriaalia. Tutkimusaineistoon lukeutuu myös Fernand Khnopffia käsittelevä monografia. Tutkielma jakautuu kolmeen tutkimukselliseen osaan, joissa kuoleman teemaa käsitellään prerafaeliittivaikutteiden, menetettyyn liittyvän muiston vaalimisen sekä belgialaisen aikalaiskirjallisuuden kautta. Kuolema viktoriaanisen ajan unena tarkastelee englantilaisten prerafaeliittien suosimaa tapaa kuvata kaunis nuori nainen, jolle kuolema on täyttymys. Osiossa osoitetaan, kuinka taiteilijat heijastivat egoaan muusan, ideaalisen feminiinisen tyypin kautta. Englantilaisten prerafaeliittien tuotannosta saatu innoitus on todettavissa jo Khnopffin maalauksen nimestä. Kuolema, muisto ja menetys -osiossa käsitellään valokuvan funktiota menetetyn ihmisen, paikan tai asian muiston vaalimisessa. Osiossa näytetään, kuinka menetetyn henkilön, paikan ja asian muiston vaaliminen liittyy Khnopffilla läheiseen sisarsuhteeseen, lapsuuden kaupunkiin Brüggeen ja menetettyihin unelmiin. Kuoleman mielenmaisema -osuudessa luodaan aluksi yleiskatsaus belgialaiseen fin-de-sièclen kirjallisuuteen ja keskitytään sen jälkeen Khnopffin ystävän Georges Rodenbachin Bruges-la-Morte -romaanin ja Khnopffin maalauksen yhtymäkohtien analyysiin. Tutkielman keskeiset tulokset johtavat päätelmiin, jotka näkevät Khnopffin maalauksen mentaalina kuvana, taiteilijan sisäiset ajatukset sisälleen kätkevänä symbolina. Maalaus I lock my door upon myself on erilaisista fragmenteista koostuva henkilökohtainen, muiston vaalimiseen tarkoitettu muistoesine. Tutkielmassa halutaan tuoda esille aiemmissa teosta koskevissa tulkinnoissa niukasti huomioitu näkökulma, joka liittyy valokuvan vaikutukseen. Muun muassa viktoriaanisen ajan post-mortem -valokuvien ja Khnopffin maalauksen yhtäläisyyksiä analysoidaan aiempaa tutkimushistoriaa rikastaen.
  • Nässi, Susanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1930 valmistunutta Uno Ullbergin suunnittelemaa Viipurin taidemuseota ja taidekoulurakennusta esimerkkinä 1920-luvun klassismin tyylistä. Rakennuskokonaisuutta käsitellään julkisivu kerrallaan arkkitehtonisena ja taiteellisena työnä. Tutkielman aineistona käytetään museon julkisivujen säilyneitä luonnoksia, lopullisia rakennuspiirustuksia ja valokuvia. Teoriapohjana on Riitta Nikulan kolmivaiheisen 1920-luvun klassismin määritelmä. Tutkielman teoriaosassa käsitellään klassismin eri ilmentymiä 1700-luvulta lähtien ja klassisen teorian käsitettä. Suomessa klassisen teorian seuraajina pidetään muun muassa C.L. Engeliä ja Gustaf Nyströmiä. Viipurin taidemuseo liittyy Engel-Nyström -monumentaaliarkkitehtuurin jatkumoon julkisivuratkaisujen pohjalta. Myös Viipurin kaupungin 1900-luvun alun Akropoliin henkeä tavoittelevat keskustan asemakaavasuunnitelmat saattoivat vaikuttaa rakennuksen muotokielen valintaan ja kehittymiseen. Teoriaosassa kiinnitetään huomiota myös 1920-luvun klassismitutkimukseen 1980-luvulla ja myöhemmin uudestaan 2000-luvulla. 1980-luvun klassismitutkimus painottaa pohjoismaisen tradition ja italialaisen talonpoikaisarkkitehtuurin vaikutusta pelkistyneeseen 1920-luvun klassismin muotokieleen. 1980-luvun tutkijat kuvaavat klassismin yhtenäisenä tyylinä, jonka vastakohtina pidetään kansallisromantiikkaa ja funktionalismia. Uudempi 2000-luvun klassismitutkimus sen sijaan kiinnittää enemmän huomiota 1920-luvun klassismin monimuotoisuuteen, taustoitukseen ja arkkitehtuurikielen jatkumoon. Näin perusmuotoisuudessa modernia arkkitehtuuria lähenevän klassismin taustat ovat löydettävissä Engelin ajan klassismin sekä myöhäishistorismin ajoilta, mikä käy selväksi tarkasteltaessa Viipurin taidemuseon arkkitehtuuria. Arkkitehtuurikielen pelkistymiseen ja arkkitehtuurin väritykseen on vaikuttanut myös muoti ja sen seurauksena visuaalisuuden korostaminen ja tilan kokeminen objektina. Museon luonnoksissa museon arkkitehtuuri on klassisen symmetrinen ja historistinen. Lopullisissa rakennuspiirustuksissa museon ulkoasu muuttuu perustavanlaatuisesti. Rakennusten asemoinnissa tapahtui näyttävä viuhkamainen avautuminen. Poikkeava akselisuunta ja epäsymmetria symmetriassa ovat selkeitä 1920-luvun klassismin tunnusmerkkejä. Luova sommittelu mahdollistaa myös uudenlaisen tilakokemuksen. Museon arkkitehtuurin tehokeinoina on käytetty näyttävää portaikkoa, ylirakennettua porttia, koristelun niukkuutta, rakennuksen valkoista väriä ja vastakohtia. Julkisivujen kolmijako, portiikki-julkisivun jäsentely ja koristelu viittaavat Engelin ja Kreikan antiikin klassiseen arkkitehtuuriin. Eteläisen julkisivun toiminnallisuus ja parvekkeiden sijoittelu viittaavat funktionalismiin. Erikoisena innovaationa voidaan pitää museolle suunniteltua, mutta rakentamatta jäänyttä kahvilaa: yleisökeskeisyyden tuominen 1930-luvun museomaailmaan oli aikanaan uutta ja poikkeavaa.
  • Tenhio, Niina (Helsingfors universitet, 2010)
    UNTAES oli YK:n kriisinhallintaoperaatio Kroatiassa vuosina 1996 1998, jonka tarkoitus oli auttaa Kroatian sodan jälkeen Kroatian valtiota ja Itä-Slavonian serbiyhteisöä Erdutin rauhansopimuksen täytäntöönpanossa, ja järjestää väliaikaishallinto Itä-Slavonian, Baranjan ja Länsi-Sirmiumin alueella siihen saakka kunnes alue, osa sodanaikaista serbitasavaltaa, olisi hallinnollisesti liitetty osaksi Kroatian valtiota. Useissa lähteissä on väitetty UNTAES-operaatiota onnistuneeksi kriisinhallintaoperaatioksi. Tämän tutkimuksen tavoite on tarkastella onnistumisväitteelle esitettyjä perusteita vertailemalla toisiinsa YK:n pääsihteerin raporteissa ja Kroatian hallituksen YK:lle osoittamissa kirjeissä esitettyjä näkökulmia operaation etenemisestä. Tutkielman teoreettinen viitekehys sisältää kriisinhallinnan käsitteen määrittelyn, konfliktin jälkeisten kehitysvaiheiden ja väliaikaishallinnon järjestämisen teoreettisen tarkastelun sekä Kroatian sodan historiallisen taustoituksen. Myös etnisten ryhmien ja monikansallisten kriisinhallintatoimijoiden kulttuurista kohtaamista käsitellään lyhyesti. Aineisto koostuu yhteensä kymmenestä YK:n pääsihteerin raportista, joista kunkin pituus on 5-18 sivua, sekä yhdestätoista Kroatian pysyvän YK-suurlähettilään välittämästä tai kirjoittamasta kirjeestä, joista kunkin pituus on liitteineen 2-40 sivua. Aineiston analyysiprossessissa on neljä eri vaihetta: aineiston luokittelu ja taulukointi, narratiivien koostaminen aineistosta, eri toimijoiden poimiminen aineistosta ja sijoittaminen A.J. Greimasin aktanttimallin kaavioon ja aktanttimallin soveltaminen ja tulkitseminen tutkimuskysymyksen näkökulmasta. Tutkimuksen pääasiallinen tulos on, että teknisesti Itä-Slavonian reintegraatiota voidaan perustellusti pitää onnistuneena, mutta UNTAES-operaation mandaattiin kirjatut operatiivisia tavoitteita laajemmat tavoitteet multietnisen yhteisön luomisesta eivät täysin toteutuneet operaation aikana. Aineiston mukaan eri toimijoiden välisessä yhteistyössä ja rauhansopimukseen täytäntöönpanossa on ollut puutteita. Pakolaisia on palannut sodan jälkeen alueelle odotuksia vähemmän, ja etnisten ryhmien väliset suhteet olivat jännitteiset operaation loputtua 1998. YK:n mandaattiin kirjatut tavoitteet multietnisen yhteiskunnan luomisesta olivat idealistisia siihen nähden että alueella asuvat serbit ja kroaatit olivat sotineet toisiaan vastaan vain joitakin kuukausia ennen UNTAES-operaation alkamista.
  • Rissanen, Elmo (Helsingfors universitet, 2011)
    The thesis examines the motivations behind the US economic and technical aid to Libya, Morocco and Tunisia during the Eisenhower and Kennedy administrations (i.e. between 1953 and 1963). What issues arose in the context of economic and technical aid in discussions inside the two administrations? What motives are revealed and what were the potential reasons for the reduction or increase of the aid? How much, if any at all, did the US aid policy change with the new president? The primary source material consists of various documents from both administrations. During the 1950s and 60s, political and strategic interests caused by the Cold War had a huge influence on how economic and technical aid was given to North African countries, which had gained their independence during the 1950s. North Africa was considered to be a strategically important region, and the United States had large military bases in Libya and Morocco. United States was ready to increase its economic support to these countries as long as the governments were sympathetic to retaining US military presence. United States even had an agreement with Libya about giving economic aid in return for the right to operate the large Wheelus Air Base, and when the United States negotiated with Morocco about the fate of its military bases in the country, the Americans brought up the issue of economic assistance. Libya still received considerable amount of American economic aid at the beginning of the 1960s, even though it had started to receive large revenues from oil exports. One of the main issues tied to US aid to Libya, Morocco and Tunisia during the Eisenhower and Kennedy years was political and economic stability. Because of the strategic importance of the region, it was also important to both administrations that the leaders of all three countries maintained good relations with the United States, and kept their distance to the Soviet Union and Nasser s Egypt. At least Libyan and Tunisian officials tried exploit this and pressured the United States to increase its assistance by talking about offers of aid made by the Soviet Union. In Libya s case the United States was ready to fund many developments projects aimed at warding off Egypt s growing influence in the country. Besides Cold War enemies, certain European allies caused some headaches to Eisenhower and Kennedy administrations in connection to economic assistance for North African countries. Great Britain had had a significant role in supporting Libya since the end of the Second World War, and France was supposed to promote development in its former colonies Morocco and Tunisia. However, at the end of the 1950s, Great Britain was forced to cut its economic assistance for Libya due to economic problems and France withheld part of its aid to Morocco and Tunisia in order to pressure them to stop supporting Algerian freedom fighters. In both cases the United States had to increase its economic support in order to fill the gaps left by its allies, even though Eisenhower Administration was reluctant to take on a larger role in North Africa. The friction between France and Morocco and Tunisia continued well to the Kennedy era and often frustrated American officials. It seems clear that during the Eisenhower and Kennedy administrations, achieving economic and social development was often secondary compared to US political and military objectives in North Africa. During the Kennedy era however, actual development objectives gained importance, because of which the aid directed to Tunisia increased dramatically during this period. Unlike Libya or Morocco, Tunisia had a valid development plan, and the Kennedy administration was willing to support it. American officials saw supporting Tunisia as a good model for future development cooperation between Western developed nations and developing countries. At the same time supporting Tunisia was believed to have a positive impact on the external image of the United States in the Third World.
  • Wahlstedt, Kaisa (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimuksen tavoitteena on perehtyä islamista luopumisen problematiikkaan nykymaailmassa. Tutkimuksessa selvitetään islamista luopumiseen vaikuttavia tekijöitä kolmella eri tasolla: yhteiskunnallisella, yhteisöllisellä ja yksilöllisellä tasolla. Tutkimus on kuvaileva tutkimus, jonka aineistona käytetään yhdentoista islamista luopuneen henkilön haastattelua. Aineistona käytetään myös islamista luopuneiden aiemmin julkaistuja kertomuksia. Työn keskeinen teema on sekä uskonnollisen yhteisön että sekularisoituvan yhteiskunnan vaikutus päätökseen luopua islamista. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen kysymykseen: Millä tavoin islamista luopumisen sosiaalinen ulottuvuus vaikuttaa päätökseen luopua islamista ja mistä tekijöistä tämä sosiaalinen ulottuvuus koostuu? Millä tavoin länsimaisessa ympäristössä ja kristinuskoa koskevan tutkimuksen parissa syntyneitä malleja voidaan soveltaa islamista luopumista tutkittaessa? Tutkimuksen teoriatausta perustuu sosiologian malleihin uskonnosta luopumisesta. Tutkimuksessa käytetään pohjana erityisesti Bruce Hunsbergerin, Howard M. Bahrin ja Stan L. Albrechtin, sekä Merlin B. Brinkerhoffin ja Kathryn L. Burken tutkimustuloksia. Nämä tutkijat ovat jäsentäneet uskonnosta luopumista rooliteorian ja kausaalisen prosessin malleihin, jotka erittelevät uskonnosta luopumiseen vaikuttavia sekä yksilöstä riippumattomia että yksilön sisäiseen prosessiin liittyviä tekijöitä. Tutkimuksessa hyödynnetään näitä kahta mallia toisiaan täydentäen. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että aiemmat uskonnosta luopumista koskevat mallit auttavat jäsentämään islamista luopumista erityisesti yksilön sisäistä prosessia tarkasteltaessa. Sosiaalisen ulottuvuuden tulkitsemisessa ne eivät kuitenkaan riitä yksinään teoriapohjaksi, vaan tutkijalta vaaditaan monialaisempaa lähestymistapaa. Yhteiskunnallista tasoa ja islamista luopumisesta seuraavia laillisia rangaistuksia tarkastellaan muslimienemmistöisten maiden lainsäädäntöä tutkimalla. Lähemmin tutkimuksessa tarkastellaan ja vertaillaan Saudi-Arabian, Jemenin, Egyptin, Iranin ja Pakistanin lainsäädäntöä. Yhteistä näille kaikille on se, että islamista luopumista arvioidaan ulospäin suuntautuvien tekojen perusteella eikä yksilön sisäisen vakaumuksen perusteella. Yhteisöllisen tason vaikutusta islamista luopumiseen tarkastellaan uskonnollisten auktoriteettien kautta. Uskonnolliset auktoriteetit jaetaan tutkimuksessa kolmeen ryhmään: lainoppineisiin, itsenäisiin saarnaajiin ja uskonnollisten järjestöjen johtajiin. Uskonnolliset auktoriteetit eivät muodosta yhtenäistä rintamaa suhteessa islamista luopumiseen, vaan käyvät siitä ja sen mahdollisista seurauksista keskustelua. Yksilöllisen tason tarkastelussa perehdytään niihin tekijöihin, jotka vaikuttavat islamista luopumispäätökseen. Islamista luopuneet korostavat itse omaa älyllisyyttään, uskonnon opetusten ristiriitaisuuksia ja uskonnollisen ohjauksen puutetta. Perheen uskonnollisuus, aiempi uskonnollinen aktiivisuus tai nykyinen asuinpaikka eivät olleet haastatelluista olennaisia. Tutkimuksessa tarkastellaan myös ryhmäpaineen merkitystä sekä luopuneiden tietoisuutta mahdollisista sanktioista. Tutkimus nostaa esiin vain vähän käsitellyn näkökulman islamista luopumiseen: luopumisen salaamisen. Luopumisen salaamisesta johtuva ristiriita yhteisön paineen ja oman vakaumuksen välillä on yleisin seuraus islamista luopuneille asuinpaikasta riippumatta.
  • Kimanen, Anu Leena (Helsingin yliopisto, 1999)
    Yhteisö, jonka englantilaiset puritaanit muodostivat, on kiinnostanut monia tutkijoita, mutta yleensä vain jonkin toisen tutkimuskysymyksen ohessa. Tässä tutkielmassa pyritään luomaan yleiskuva siihen, mitä puritaanit yhteisöstään sanoivat tai ajattelivat ennen 1640-lukua ja sen mullistuksia. Keskeisiä kysymyksiä ovat, olivatko rajat muihin selvät, mitä puritaaniyhteisö antoi jäsenilleen ja mikä oli uskonveljeyden asema muihin sosiaalisiin suhteisiin nähden. Lähteinä on käytetty pääasiassa opastavaa ja opettavaa kirjallisuutta ja saarnoja sekä päiväkirjoja ja joitakin säilyneitä kirjeitä. Ulkopuolisten silmissä puritaanit olivat korkean moraalin vaatijoita, perinteisten hauskanpidon muotojen lopettajia ja naapurisovun huonontajia. Puritaaneilla oli kuitenkin hyvä tarkoitus toisten asioihin sekaantumisessaan: he olivat rakentamassa raamatullista ja hurskasta yhteiskuntaa ja katsoivat olevansa osallisia siihen syntiin, jota jättivät moittimatta. Vallanpitäjät puolestaan pitivät puritaaneja uhkana vakaudelle. Puritaanit kuitenkin halusivat kunnioittaa maallisia auktoriteetteja ja hierarkioita, mikäli se oli mahdollista pysyen samalla uskollisena Jumalan sanalle. Puritaaniyhteisöä laajennettiin ja pidettiin yllä tukemalla puritaanisia saarnaajia, julkaisemalla puritaanista kirjallisuutta ja pitämällä huoli puolison, lasten ja palvelijoiden uskonnollisesta kasvatuksesta. Puritaanit tuntuvat pitäneen kääntymyskokemuksessa tärkeänä synnintuntoon tuloa, mikä selittää heidän käyttämiään keinoja eli saarnoja, painatteita ja lähimmäisten synneistä huomauttamista. Perheeseen tosin yleisesti kehotettiin mahdollisuuksien mukaan valitsemaan hurskaita jäseniä puolisoksi ja palvelijoiksi. Lukuisissa kirjoituksissa puritaaneja kehotettiin pysymään erillään syntisistä ja määriteltiin, millainen yhteys näihin oli luvallista. Täysin sulkeutunut puritaaniyhteisö ei kuitenkaan ollut, sillä muun muassa taloudellinen kanssakäyminen oli sallittua ja ulkopuolisten elämään puututtiin monin tavoin. Uskonnollinen kirjallisuus ei juuri auta hahmottamaan puritaaniyhteisön rajoja, sillä käsitteitä, joilla viitattiin uskonnolliseen yhteisöön tai siihen kuulumattomiin, ei määritelty eikä käytetty johdonmukaisesti. Syynä tähän epämääräisyyteen oli ehkä varovaisuus tai separatismista irtisanoutuminen. Puritaanit eivät koskaan järjestäytyneet laajasti ja pysyvästi, eikä jäsenyyteen liittynyt mitään erikoisia rituaaleja tai merkkejä, siksi käytännössäkin uskonnollisen yhteisön rajat saattoivat olla osittain liukuvat, mutta vastakkainasettelu pyhien ja syntisten välillä oli jyrkkä. Aineellisen avun antamisen saneli ensisijaisesti kristillinen rakkaus ja avun tarve, mutta uskonveljille annettiin kuitenkin erityisasema. Kaikkein tärkeintä oli huolehtia ydinperheen tarpeiden täyttämisestä, mutta heti sitä kaukaisemmat sukulaiset saattoi syrjäyttää uskonveli. Sama hierarkia näkyy muissakin ihmissuhteita koskevissa ohjeissa, joten puritanismi ei varsinaisesti pyrkinyt horjuttamaan perheinstituutiota, vaikka perhekään ei ollut niin pyhä kuin Jumalan sana. Puritanismi myös ylläpiti sosiaalisia rajoja, joskin yhteinen uskonto ja sen kulttuuri henkisesti saattoivatkin lähentää sosiaaliryhmiä toisiinsa.
  • Posio, Pekka (Helsingfors universitet, 2008)
    Tutkimuksen aihe on subjektipronominin ei-pakollinen käyttö finiittisten verbimuotojen yhteydessä espanjan ja portugalin kielessä. Tutkimuskohteena ovat yksikön ensimmäisen persoonan verbimuodot Espanjassa ja Portugalissa kerätyissä puhekielen korpuksissa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä semanttiset ja pragmaattiset tekijät vaikuttavat subjektipronominin ei-pakollisen käytön yleisyyteen ja mitä systemaattisia eroja subjektipronominin käytössä on espanjan ja portugalin välillä. Tutkimus kuuluu korpuslingvistiikan alaan ja ensisijaisena tutkimusmetodina on kvantitatiivinen vertailu. Tutkimus osoittaa, että yksikön ensimmäisen persoonan subjektipronominin ei-pakollinen käyttö on käytännössä kaikissa konteksteissa yleisempää portugalissa kuin espanjassa. Tätä eroa voidaan selittää kielten konstituenttirakenteen typologisella erilaisuudella. Subjektin semanttinen rooli on tutkimuksen perusteella sidoksissa subjektipronominin käyttöön enemmän espanjassa kuin portugalissa, mutta kummassakaan kielessä subjektipronominin käyttöä ei voida selittää pelkästään subjektin semanttisella roolilla. Molemmissa kielissä samanviitteisyys edellisen subjektin kanssa vähentää subjektipronominin käyttöä, kun taas subjektipronominin ei-referentiaalinen käyttö ja toisaalta verbin ilmaiseman toiminnan irreaalisuus lisäävät sitä. Tutkimustulokset antavat aihetta lisätutkimukseen pronominien ja verbien ei-referentiaalisesta ja irreaalisesta käytöstä espanjassa ja portugalissa sekä typologi-seen tutkimukseen subjektipronominien käyttöön vaikuttavista tekijöistä eri kielissä.
  • Muhonen, Terhi (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkielman tavoitteena on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen analyysin avulla selvittää, millaisia poisjättöjä erityyppiset ohjelmat sisältävät. Tutkimusmateriaalina on lastenohjelma (Sune och hans värld), dokumentti (Yrke: kung) ja keskusteluohjelma (Bettina S) sekä niiden suomenkieliset tekstitykset. Jokaisesta ohjelmasta on analysoitu 15 minuuttia. Poisjättöjen luokittelussa pohjana on Koljosen (1995, 1997 ja 1998) luokittelu, joka koostuu kolmesta pääluokasta ja useasta alaluokasta. Kolme pääluokkaa ovat fakultatiiviset lauseenjäsenet (fakultativa satsdelar), puhekieliset piirteet (talspråkliga drag) ja informatiiviset osaset (informativa fragment). Hypoteeseja tutkielmassa on kaksi: suurin osa poisjätöistä on puhekielisyyksiä, mikä johtuu median vaihtumisesta puhutusta kirjoitettuun, ja informaatiota ei häviä, vaikka paljon on jätettävä pois aika- ja tilarajoitusten takia. Teoriaosassa käsitellään katsojan (tekstityksen vastaanottajan) tärkeää asemaa, poisjättöjen syitä ja poisjättöjä Koljosen luokittelun mukaisesti. Lisäksi teoriaosassa esitellään materiaalina olevat ohjelmatyypit, eli lastenohjelma, dokumentti ja puheohjelma. Analyysiosasta käy ilmi, että ohjelmat sisältävät melko erilaisia poisjättöjä. Tämä johtuu siitä, että lastenohjelmassa dialogi perustuu käsikirjoitukseen, kun taas dokumentissa ja keskusteluohjelmassa puhe on vapaata. Dokumentti on tyypillinen esimerkki monologista, eikä sisällä dialogille tyypillisiä piirteitä, kuten dialogipartikkeleita tai tervehdyksiä. Analyysistä käy myös ilmi, että valinnaisia lauseenjäseniä on jätetty eniten pois. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että poisjätettyjen konjunktioiden määrä on suuri. Koljonen ei ole luokitellut konjunktioita tutkimuksissaan. Konjunktiot voitaisiin laskea myös diskurssipartikkeleihin (puhekielisiin piirteisiin), koska niillä on selvästi puhetta ohjaileva funktio, jolloin ensimmäinen hypoteeseista osoittautuisi todeksi. Puhekielisten piirteiden määrä vaihtelee ohjelmatyypistä riippuen. Dokumentti sisältää paljon toistoa, joka voidaan jättää pois. Keskusteluohjelmassa on puolestaan paljon poisjätettyjä dialogipartikkeleita, jotka toimivat vastauksena kysymykseen tai lyhyinä kommentteina. Lastenohjelmassa poisjättöjen jakauma on tasaisin: mikään ryhmä ei prosentuaalisesti erotu joukosta. Poisjätettyjen informaatiota sisältävien osasten määrä ei myöskään ole merkittävä. Analyysin perusteella voidaankin sanoa, että kummatkin hypoteesit osoittautuivat todeksi.
  • Säynäslahti, Sirja (Helsingfors universitet, 2014)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee uudelleenkääntämistä kolmen Maria Jotunin novellin ja niiden ensimmäisten ja toisten saksannosten avulla. Tutkimuskysymys on: Miten tutkitut novellikäännökset eroavat tyylillisesti toisistaan ja alkuteksteistään? Kysymystä on avattu kahden apukysymyksen avulla: Miten paljon käännöksissä esiintyy tyylillisiä eroja? Millaisia käännöksissä esiintyvät tyylilliset erot ovat? Tutkimusta on lisäksi laajennettu kahden lisäkysymyksen avulla: Toteutuuko uudelleenkäännöshypoteesi tutkituissa novellikäännöksissä? Miksi Kun on tunteet, Matami Röhelin ja Jouluyö korvessa on uudelleenkäännetty saksaan? Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään uudelleenkääntämistä ilmiönä, määritellään uudelleenkääntäminen sekä pohditaan uudelleenkääntämisen syitä. Uudelleenkääntämisen määrittely ja rajanveto voi toisinaan olla hankalaa. Esimerkiksi yksiselitteistä vastausta siihen, mikä on uudelleenkäännös ja mikä taas aiemman version tarkastettu tai uudistettu laitos, on vaikea antaa. Lisäksi uudelleenkäännös voi olla tehty alkutekstin eri versiosta, käännöksillä voi olla keskenään eri kohderyhmä tai ne ovat saattaneet ilmestyä ajallisesti hyvin lähekkäin. Tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, onko toinen käännös näissä tilanteissa uudelleenkäännös vai jotakin muuta. Uudelleenkääntämisen syyt on tässä tutkielmassa jaettu tekstinsisäisiin ja tekstinulkoisiin. Tekstinsisäiset syyt ovat alkutekstiin tai aiempaan käännökseen liittyviä syitä, esimerkiksi aiemman käännöksen vanheneminen, virheet tai puutteet aiemmassa käännöksessä, jossain tekstiketjun vaiheessa harjoitettu sensuuri sekä halu esittää poikkeava tulkinta. Tekstinsisäisiin syihin voidaan laskea myös uudelleenkäännöshypoteesi. Hypoteesi pitää sisällään oletuksen siitä, että uudelleenkäännös on tarkempi ja lähempänä alkutekstiä, kun taas ensimmäisessä käännöksessä heikkous ja puutteellisuus ovat suurimmillaan. Tekstinulkoiset syyt taas kumpuavat julkaisuympäristöstä tai laajemmin yhteiskunnasta. Näitä syitä ovat esimerkiksi erilaiset juhlavuodet, julkaisuoikeudelliset tai taloudelliset syyt tai kääntäjän tai julkaisijan oma kiinnostus käännettävää tekstiä kohtaan. Työn empiirinen osuus keskittyy tyylin kääntämiseen. Analyysin viitekehyksenä toimii Pekkasen (2010) väitöskirjassaan esittelemä tyylillisten piirteiden jaottelu. Pekkasen kategoriat ovat esitysjärjestyksen muutos, näkökulman muutos, tiedon täsmällisyyden aste ja rytmi, joista kolmea ensimmäistä tutkitaan tässä analyysissa Jotunin novellien käännösten osalta. Lisäksi tiedon täsmällisyyden aste on rajattu käsittämään vain subjektin ja predikaatin lisäykset ja poistot. Erot on etsitty vertaamalla käännöksiä alkuteksteihinsä virke kerrallaan ja kirjaamalla taulukkoon näin löytyneet erot. Tulosten perusteella esitysjärjestyksen muutokset olivat vähälukuisin ja myös sisällöllisesti vähiten tyyliin vaikuttava muutosryhmä. Osa esitysjärjestyksen muutoksista tosin vaikutti kulloisenkin lauseen informaatiorakenteeseen ja painopisteeseen. Nämä muutokset olivat vaikutuksiltaan merkittävämpiä. Seuraavaksi eniten oli näkökulman muutoksia. Ne koostuivat subjektin muutoksista, aktiivisen ja passiivisen näkökulman muutoksista, vaihteluista lopputuloksen ja prosessin kuvaamisen välillä, myöntö- ja kieltolauseiden välisistä muutoksista sekä joistakin aikamuotojen tai muiden verbimuotojen muutoksista. Tiedon täsmällisyyden asteen muutokset muodostivat yleisimmän muutosryhmän tässä aineistossa. Ensimmäisten käännösten ja uudelleenkäännösten väliset erot olivat osittain hyvin pieniä, mutta joitain merkillepantaviakin eroja ilmeni. Merkittävin käännösten välinen ero löytyi Jouluyö korvessa -novellin käännöksistä: ensimmäisessä käännöksessä oli yli kolme kertaa niin paljon subjektin tai predikaatin poistoja kuin uudelleenkäännöksessä. Paikoin käännökset erosivat tyylillisesti myös alkuteksteistään hyvin vähän. Pienin ero löytyi Matami Röhelin -novellin uudelleenkäännöksen esitysjärjestyksen muutoksista: muutoksia esiintyi vain keskimäärin 0,8 sivua kohti. Jos muutoksia on sivua kohti keskimäärin vain noin yksi, se vaikuttaa oletettavasti hyvin vähän tekstin kokonaistyyliin. Uudelleenkäännöshypoteesi ei yksiselitteisesti toteutunut tässä aineistossa, eli uudelleenkäännökset eivät olleet kategorisesti lähempänä alkutekstiä kuin ensimmäiset käännökset. Uudelleenkäännösten syihin ei täydellä varmuudella päästy tämän tutkielman yhteydessä. Novellien Matami Röhelin ja Kun on tunteet uudelleenkääntäjän haastattelu osoitti, että uudelleenkääntäminen ei ollut uusien käännösten kohdalla erityisen tietoista toimintaa, vaan aiempien käännösten olemassaolo ei ollut tässä tapauksessa relevantti seikka. Jouluyö korvessa -novellin kohdalla uudelleenkäännösten syiden voi arvella olevan tekstinulkoisia, koska tekstin sisältä ei uudelleenkääntämisen tarvetta selittäviä syitä löytynyt.
  • Eerola, Janne (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuosien 1898–1907 sanomalehtiaineiston valossa Suomen kysymyksen ja Haagin ensimmäisen rauhankonferenssin välistä yhteyttä. Työn tutkimuksellisena lähtökohtana ovat Venäjän keisari Nikolai II:n 24.8.1898 ulkovalloille suuntaama rauhanmanifesti ja 15.2.1899 Suomeen kohdistama helmikuun manifesti. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: ensinnäkin tarkastellaan konferenssin vastaanottoa lehdistössä sekä arvioita hankkeeseen liittyneen sovinto-oikeuskysymyksen edistymisestä – toiseksi pyritään selvittämään, mitä konferenssi merkitsi Suomen kannalta ja kuinka sen ja helmikuun manifestin välillä koettua ristiriitaa hyödynnettiin autonomiakysymyksessä. Lähdeaineistona on käytetty vuoden 1899 jakolinjojen pohjalta myöntyväisyyslinjan ja perustuslaillisen leirin pää-äänenkannattajia – Uutta Suometarta ja Päivälehteä – sekä Hufvudstadsbladetia ja Työmiestä. Niiden lisäksi on tukeuduttu myös painettuihin lähteisiin Haagin rauhankonferenssista. Tutkimusaineistosta näkyy selvästi lehdistön kahtalainen suhtautuminen konferenssiin, jota yhtäältä seurattiin itseisarvonsa vuoksi, toisaalta taas peilattiin jatkuvasti Suomen kysymykseen. Siinä missä Venäjä katsoi, että helmikuun manifestissa oli kyse vain sotilasrasituksen sisäisestä uudelleenjaosta, nähtiin se Suomessa hyökkäyksenä perustuslakia vastaan. Näkemyksen taakse saatujen eurooppalaisten kulttuuripiirien ja liberaalilehdistön argumentit keskittyivät ennen kaikkea Suomen sotilastaakan lisäyksen ja aseistariisuntaehdotuksen väliseen ristiriitaan, mutta myös vastakohtaisuuteen valtioiden sisäisen oikeuskäytännön ja sovinto-oikeussuunnitelman ilmentämän oikeusajattelun välillä. Tutkimus osoittaa, kuinka suuri hyöty konferenssista oli Suomelle paitsi haettaessa kansainvälistä tukea myös vakuutettaessa omaa väestöä perustuslaillisen linjan oikeellisuudesta. Vaikka ulkomaiset kannanotot olivat suuressa määrin suomalaisen propagandan tulosta, esitettiin lausunnot täällä omaehtoisina osoituksina yleisen mielipiteen myötätunnosta. Lähdeaineistosta käy myös ilmi, että pienten kansojen heikon oikeusaseman kritisointi nähtiin keinona kiertää sensuuria ja arvostella venäläistämistoimia. Kiinnostus Haagissa perustettuun sovinto-oikeuteen saattoi johtua mahdollisuudesta, että järjestelmä voisi hyödyttää Suomeakin, jos periaate ulotettaisiin myös valtioiden sisäisiin kiistoihin. Työn perusteella näyttäisi, että venäläistämiskausia käsittelevässä tutkimuksessa on tuotu liian vähän esille kansainvälispoliittisen kontekstin merkitystä vuoden 1899 tapahtumille. Aineisto viittaa siihen, että Venäjä koki kiusallisena Suomen tilanteesta käydyn keskustelun ja asemoitui siihen häiriötekijänä, joka olisi voinut uhata konferenssin työtä aiheuttamallaan kielteisellä huomiolla. Eurooppalaisen lähetystön matkustaessa Pietariin kesällä 1899 Haagin konferenssi oli vaarassa hajota, ja onkin mahdollista, että uhka olisi vaikuttanut ehdottomuuteen, jolla kulttuuriadressi torjuttiin.
  • Laitinen, Martti (Helsingfors universitet, 2014)
    Ilmari Krohn (1867 - 1960) teki monipuolisen elämäntyön säveltäjänä, urkurina ja musiikkitieteen ylimääräisenä professorina. Hän sävelsi mm. oratoriot Ikiaartehet ja Voittajat, oopperan Tuhotulva, Johannes-passion, musiikinhistorian ainoan kaikki 150 psalmia sisältävän Psalttarin, orkesteriteoksia, kantaatteja, rukoushetkiä ja kymmeniä pienempiä vokaali- ja instrumentaalisävellyksiä. Olen muusikkona mieltynyt Krohnin laajaan sävellystuotantoon, jota esitetään valitettavan vähän. Tästä syystä olen halunnut selvittää, 1) mitä ja millaisia teoksia hän sävelsi, 2) millaisen elämän hän eli, ja 3) millaisia yhteyksiä hänen elämällään ja tuotannollaan on. Jill Leporen määritelmän mukaan tutkielma on biografinen: pyrin rakentamaan Krohnin elämästä eheän kokonaiskuvan hänen historiallisen merkittävyytensä vuoksi. Historiantutkimus pyrkii etenkin lähteitä vertailemalla hahmottamaan tapahtumia ja ilmiöitä yhteydessä sekä samanaikaiseen ympäristöön että ajan myötä tapahtuneeseen kehitykseen. Lähdekritiikki muodostaa siinä käytetyn menetelmän, jolla kunkin lähteen suhdetta menneisyyteen selvitetään. Tällöin arvioidaan lähteen syntyolosuhteita, alkuperäisiä funktioita, laatijan ominaisuuksia ja pyrkimyksiä sekä lähteen ajallista välimatkaa sen kuvaamiin tapahtumiin. Lisäksi on pohdittava sen tarjoamaa informaatiota kysymyksenasettelun kannalta. Suurin osa tutkielman valmistelusta on ollut arkistotyötä Kansalliskirjastossa, Kansallisarkistossa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa sekä muissa arkistoissa Suomessa, Saksassa ja Ranskassa. Työn aikana olen perehtynyt hyvin laajaan aikalaisaineistoon: Krohnin kirjeisiin, julkaisuihin, sävellyskäsikirjoituksiin, asiakirjoihin ja muihin papereihin sekä häntä ja hänen sävellyksiään koskeviin lehtiarvosteluihin ja -uutisiin. Krohnin elämän tarkastelu on johdattanut minut yhä uusien lähteiden äärelle, ja toisaalta lähteiden myötä olen voinut ymmärtää hänen elämäänsä paremmin. Tutkielma päättyy kevääseen 1905, jolloin Krohn jäi leskeksi ja alkoi seurustella Hilja Haahden kanssa. Heidän 55-vuotinen taiteellinen yhteistyönsä vaatisi oman tutkimuksensa. Julius Krohnin nuorin poika Ilmari Krohn sai lapsuudenkodistaan kansallisen, kansainvälisen ja uskonnollisen peruseetoksen. Hänen monipuolisen lahjakkuutensa vahvimmaksi linjaksi osoittautui musiikki. Krohn sai pianonsoitonopettajikseen Suomen parhaita voimia ja aloitti säveltämisen noin 12-vuotiaana. Opiskeltuaan vuoden yliopistossa Krohn teki ensimmäisen kansansävelmien keruumatkansa 1886. Tämän jälkeen hän vietti neljä vuotta Leipzigin konservatoriossa opiskellen pianon- ja urkujensoittoa sekä sävellystä, josta tuli hänen tärkein oppiaineensa käsikivun vuoksi. Julius Krohnin kuoltua 1888 hänen tärkeimmäksi neuvonantajakseen tuli Kaarle-veli. Saksalaisen romantiikan tyylisessä varhaistuotannossa esiin nousevat ensin pianoteokset ja yksinlaulut, sitten kuoro- ja kamarimusiikki ja lopuksi orkesteriteokset. Kansanlaulusovituksia hän teki koko elämänsä ajan. Helsinkiin palattuaan Krohn sävelsi etenkin orkesterimusiikkia, piti sävellyskonsertteja ja toimi sivistystyössä. Vuonna 1891 hän pyrki Johanneksenkirkon urkuriksi mutta hävisi vaalin Oskar Merikannolle. Säveltäjänä hän taas jäi Jean Sibeliuksen varjoon. Vuonna 1893 Krohn liittyi katolis-apostoliseen kirkkoon, jonka piirissä hän tutustui puolisoonsa Emilie von Dittmanniin. Kihlausaikana sävelletty Lieder eines Wanderburschen on Suomen ensimmäisiä laulusarjoja. Krohn löysi työpaikan Tampereen Aleksanterin kirkosta, jonka urkurinvaalin hän voitti 1893 ylivoimaisesti. Yliopistosta hän valmistui 1894 pääaineenaan estetiikka. Ensimmäisinä Tampereen-vuosinaan Krohnista tuli paikkakunnan keskeinen muusikko ja erittäin aktiivinen sivistystoimija. Tärkein teos näiltä vuosilta on kantaatti Vankeus ja Vapautus. Yliopiston musiikinopettajan virkaa Krohn haki tuloksetta 1896. Hän teki kansansävelmien keruumatkoja eri puolille Suomea ja opintomatkan Saksaan. 1899 hän puolusti hengellisiä kansansävelmiä käsittelevää Suomen ensimmäistä musiikkitieteen alan väitöskirjaa. Matka Tanskaan, Saksaan ja Pariisin musiikinhistorialliseen kongressiin kesällä 1900 vaikutti Krohnin toimintaan virsikirjan uudistustyössä. Tällöin hän myös käsitti tieteenalansa monipuolisuuden ja omaksui uuden identiteetin musiikkitieteilijänä. Syksyllä hän alkoi työn musiikin historian ja teorian dosenttina. Hänen moninaisen tutkimus- ja opetustyönsä keskeinen alue oli estetiikan ja musiikinteorian suhde. Vuoden 1900 matkalla Krohn kiinnostui antiikin Kreikan runomitoista ja gregoriaanisista melodioista, joihin perehtyminen loi pohjan Laulusävelmiä-kokoelmalle (1904 - 08) ja Musiikin teorian oppijakso -kirjasarjalle (1911 - 37). Niiden vaikutus kuuluu myös Krohnin sävellyksissä kuten Sydämen sointusana -kantaatissa ja Valittuja Psalmeja -kokoelmassa. Sävellyskonsertissa 1902 Krohn otti paikkansa Suomen musiikkielämässä hengellisen musiikin säveltäjänä.
  • Verhe, Titus (Helsingfors universitet, )
    Tutkielmassa tarkastellaan vaatteen käsitteellisiä merkityksiä avantgardemuodissa ja nykytaiteessa. Tutkimuskohteena on ruumiin, tilan ja todellisuuden kohtaamiset käsitevaattessa.Tutkielmassa kysytään, että mikä vaatteen merkitys on tai millaisia merkityksiä vaate saa silloin, kun se ei ensisijaisesti ilmennä vaatteen perusominaisuuksiksi katsottuja funktionaalisia käyttötarkoituksia? Aineistona on kolmen yhä aktiivisen muotisuunnittelijan ja kolmen yhä aktiivisen taiteilijan vaatteita ja teoksia. Tutkielmassa käsiteltävät muotisuunnittelijat ja heidän teoksensa ovat Hussein Chalayanin (s. 1970): Remote Control Dress, Carol Christian Poell (s. 1966): Lasikuitutakki ja Martin Margiela (s. 1957): Bakteeriliivi. Tutkielmassa käsiteltävät taiteilijat ja heidän teoksensa puolestaan ovat Jana Sterbak (s. 1955): Remote Control II ja Vanitas: Flesh Dress for an Albino Anorectic ja Lucy Orta (s. 1966): Refuge Wear - Habitent. Tutkimusaineistoa ja siinä ilmeneviä käsitteellisiä merkityksiä tarkastellaan kolmessa toisistaan erillisessä aihekokonaisuudessa. Ensimmäinen näistä tutkielmaa jäsentävistä temaattisista kokonaisuuksista on vaatteen, ruumiin ja tekniikan suhde. Toinen kokonaisuus on satuttava ja suojaava vaate. Kolmannessa kokonaisuudessa tarkastellaan elävää vaatetta. Tutkielman keskeisen teoreettisen taustan muodostaa muotitutkimuksessa käytettäväksi teoreettiseksi viitekehykseksi vakiintunut fenomenologian pohjalle rakentuva muotiteoria, joka koostuu erilaisista muotia ja vaatetusta käsittelevistä tieteellisistä teksteistä. Tutkielmassa sovelletaan monipuolisesti erilaista tieteellistä kirjallisuutta, filosofiaa ja muotikirjoitusta. Tutkielmassa käsitellään ruumista sosiaalisista ja kulttuurisidonnaisista merkityksistä riisuttuna, mutta kuitenkin kokemuksellisesti elettynä ”liharuumiina”, jotta käsitevaatteen ja ruumiin suhteesta syntyvät merkitykset olisivat mahdollisimman todennettavia. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että käsitevaate voi muuttaa ja haastaa käsityksiä siitä, mikä ja millainen vaate voi olla. Tutkimuksessa siis todetaan, että avantgardemuodin ja nykytaiteen käsitevaatteen merkitykset poikkeavat käyttömuodin vaatteen merkityksistä. Samalla käsitellään vaatetta nykyisyyden kuvana ja todetaan, että käyttömuodin vaatteen merkitykset ovat vahvasti muotijärjestelmän ohjaamia, kun taas käsitevaatteen merkitykset ovat joko itsesyntyisiä tai syntyvät suhteessa ruumiiseen, tilaan tai todellisuuteen. Suomessa ei ole aiemmin tutkittu avantgardemuodin ja nykytaiteen käsitevaatteen merkityksiä. Tämän tutkielman kaksi keskeistä havaintoa ovat, että käsitevaatteella voi olla vaatekontekstin ulkopuolisia merkityksiä, jotka voivat olla hyvinkin merkittäviä ja poliittisia ja liittyä niin ruumiiseen kuin vaatetta ympäröivään maailmaan. Toinen havainto on, että vaate on otollinen pinta tai alusta uudenlaisille ruumiiseen tai tilaan liittyville sovelluksille.
  • Karkkonen, Reija (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen millä tavalla Scarlett O’Haran ja Melanie Wilkesin henkilökuvia rakennetaan puvustuksen ja värien kautta romaanissa ja elokuvassa Gone with the Wind. Fiktiivisten henkilöhahmojen historiallisena näyttämönä ovat Yhdysvaltojen sisällissota ja sitä seuranneet jälleenrakennuksen vuodet. Scarlett ja Melanie muodostavat kiehtovat vastakohdat henkisesti ja fyysisesti. Naiset edustavat kahta ääripäätä. Henkilöhahmoista luodaan mielikuvia vaatteiden ja ulkoisen olemuksen kautta. Värejä on käytetty oivaltavasti Scarlettin ja Melanien kontrastoimisessa ja heidän henkilökuviensa vahvistamisessa. Elokuvassa annetaan visuaalinen esitys siitä, mitä romaanissa on kerrottu ja sanallisesti kuvailtu. On kiinnostavaa verrata romaanin ja elokuvan henkilökuvia keskenään ja tarkastella miten romaanissa asetetut mielikuvat tai toisaalta avoimeksi jätetyt yksityiskohdat toteutetaan elokuvallisen kerronnan keinoin. Teen koottuja huomioita romaanin ja elokuvan eroista ja yhtäläisyyksistä pitkin kertomusta. Tämän työn tavoitteena on osoittaa, että puvustus ei ole vain kuvailevaa, vaan ennen kaikkea voimakas tarinankerronnallinen elementti sekä romaanissa että elokuvassa. Kiinnostukseni kohteena on myös tutkia millä vivahteilla romaani ja elokuva kertovat Scarlettin ja Melanien suhteesta toisiinsa sekä tarinan keskeisiin mieshahmoihin. Tutkimukseni koostuu Scarlettin ja Melanien kannalta oleellisten värien analysoinnista sekä pukujen tarkastelusta eri kohtauksissa. Muutamat ikoniset asut, kuten Scarlettin äidin vihreistä samettiverhoista tehty mekko, ovat huomattavasti suuremman tarkastelun kohteena. Mitchellin runsas värienkäyttö antaa rikkaan maaperän tulkintojen luomiselle. Käsittelen puvustusta ja värejä edeten kronologisessa järjestyksessä elokuvan alusta loppuun ja suhteutan elokuvakohtauksiin romaanin kerrontaa. Havainnoin puvuissa myös niiden käyttötarkoituksia ja merkityksiä. Huomion kohteena on mitä vaatteita käytetään missäkin tilanteissa ja kuka saa käyttää tietynlaisia vaatteita tai värejä, mitä viestejä puvut kertovat, kuinka sota ja puutos näkyvät vaatteissa ja kuinka erityisesti Scarlett rikkoo rajoja pukeutumisellaan. Kiinnostavaa on myös mitä tapahtuu milläkin tavalla – esimerkiksi Rhett kosii Scarlettia tämän ollessa surupuvussa.
  • Tola, Joonatan Miikkael Maksimilian (Helsingfors universitet, 2015)
    Kyseessä on semanttinen tutkimus, jossa tarkastellaan ero-kantaisen johdospesyeen lekseemien ero, erota ja erottaa monimerkityksisyyttä määrällisten analyysivälineiden avulla ja skeemakuvausta hyödyntäen. Tutkimuksessa kuvataan kunkin ero-lekseemin keskeisimmät alamerkitykset eli skeemat sekä selvitetään, mitkä muuttujat kytkeytyvät kuhunkin skeemaan. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten skeemat suhteutuvat toisiinsa sekä lekseemien sisäisessä merkitysavaruudessa että johdosten välillä, johdospesyeen merkitysavaruudessa. Teoreettisesti työ edustaa kognitiivista korpuslingvistiikkaa, jossa kielen kuvaus perustuu empiiriseen aineistoon ja jossa merkitys ymmärretään viime kädessä ihmisen kognitiosta käsin. Muuttujien ja skeemojen määrittely pohjaa prototyyppisyysilmiöön. Johto-opillisesti työ on synkroninen. ero-kantaiset johdokset nähdään saman konseptuaalisen kentän jäseniksi, lekseemeiksi, joilla tuotetaan merkityksiä johtimen suuntaamasta näkökulmasta käsin ilman kielihistoriaalisia implikaatiota. Aineistona toimii 1666 teksti-esimerkin tutkimuskorpus, joka on koostettu Kielipankin Helsingin Sanomien uutiskommentointiaineistosta. Aineisto käsittää 509 erottaa-verbin, 563 erota-verbin ja 594 ero-nominin sisältävää lausetta konteksteineen. Alamerkityksiä, joiden välisiä suhteita työ selvittää, esitetään erottaa-verbille 9, erota-verbille 7 ja ero-nominille 8. Teksti-esimerkit on koodattu suhteessa 19 muuttujaan, joilla on yhteensä 53 alakategoriaa. Koodauksessa jokaiselle teksti-esimerkille on lisäksi annettu tieto siitä, mitä skeemaa se edustaa. Työ sisältää kaksi määrällistä analyysivaihetta. Yksimuuttujaisessa vaiheessa tarkastellaan yksittäisten muuttujien ja skeemojen välisiä kytköksiä khiin neliö -testein ja niin sanotuin post hoc -testein. Analyysissä keskitytään kahdeksaan muuttujaan. Ne mittaavat ero-sanojen ydinargumenttien ja keskeisten seuralaisten semanttisia ja rakenteellisessa ominaisuuksia sekä argumenttirakennetta. Tuloksia esitetään sanallisesti ja kollikatiivisten profiilien avulla. Kollikatiiviset profiilit havainnollistavat lausekemuodossa sitä, mitkä muuttujien alakategoriat tyypillisesti kytkeytyvät kuhunkin skeemaan. Monimuuttujaisessa vaiheessa määrällisenä työkaluna toimii agglomeratiivinen hierarkkinen klusterianalyysi ja metodisena selkärankana käyttäytymisprofiilit (Behavioral profiles, BP). Klusteroitavana aineksena ovat skeemojen käyttäytymisprofiilit, vektorit, jotka käsittävät analyysiin sisällytettyjen muuttujien skeemakohtaiset prosenttijakaumat. Ne siis ilmentävät, missä suhteessa kunkin muuttujan alakategorioita esiintyy kussakin skeemassa. Monimuuttujaisessa analyysivaiheessa käsitellään kaikkia työn muuttujia. Työ sisältää lisäksi laadullisia työvaiheita, joita ovat kategorioiden määrittäminen, aineiston manuaalinen koodaus sekä tulosten tulkinta ja esittäminen. Yksimuuttujainen analyysivaihe paljastaa, että kullakin skeemalla on yksilöllinen kollikatiivinen profiili. Skeemojen välillä on siis saman lekseemin sisällä systemaattista vaihtelua esimerkiksi siinä, miten yleisesti subjekti tai rektioadverbiaali on ilmipantuna lauserakenteessa tai jää ilmipanematta. Merkitysvaihtelussa erityisesti semanttisia ominaisuuksia mittaavat muuttujat havaitaan merkitseviksi. Esimerkiksi erota-verbillä subjektitarkoitteen elottomuus laukaisee aina ominaisuuden tai laadun eroavaisuutta ilmoittavan luennan. Monimuuttujainen vaihe paljastaa, että skeemat muodostavat neljä ryhmää, joita kutsutaan pesyeskeemoiksi. Kolmen eri lekseemin merkitysavaruudesta abstrahoitujen skeemojen välillä on siis lekseemirajat ylittävää semanttista ja rakenteellista kaltaisuutta. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että sekä ero-, erota että erottaa-lekseemeillä ilmaistaan irtisanomista tai institutionaalisten suhteiden katkeamista sekä ominaisuuden tai laadun eroavaisuutta. Sekä ero- että erota-verbeillä ilmaistaan parisuhteen päättymistä. Työ osoittaa, että suomen kielen johdospesyeen semantiikkaa on mahdollista tutkia käyttäytymisprofiileihin pohjautuvalla lähestymistavalla.
  • Massa, Silja (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu-tutkielmani takastelee tapoja, joilla naisista ja naiseudesta puhutaan miesten kirjoittamassa ja esittämässä suomenkielisessä rap-musiikissa. Rap-musiikki eli rytminen puhelaulu on maskuliinisena pidetyn hiphop-kulttuurin osa. Tutkielmani selvittää, minkälaisia naisiin kohdistuvia sukupuolidiskursseja ja sitä kautta asenteita ja arvoja miespuolisten suomirap-artistien lyriikat välittävät ja näkyykö hiphop-kulttuurin maskuliinisena pidetty perinne nykypäivän suomenkielisten rap-sanoitusten naiskuvastossa. Lähestyn tutkimusaihettani yhdysvaltalaisten kielitieteilijöiden George Lakoffin ja Mark Johnsonin kehittelemän kognitiiviseen metaforateorian kautta. Kognitiivisessa metaforateoriassa metafora ymmärretään koko ihmisen ajattelun läpäisevänä mielen ja kielen välineenä. Metafora on siis enemmän kuin vain harkittu, kielellinen vertauskuva – se on aivoissamme tapahtuva ympäröivän maailman jäsentämisen prosessi. Kielikuvat, joita rap-artistit valitsevat puhuessaan naisista, kertovat heidän tavastaan suhtautua naisiin. Metaforilla on Lakoffin ja Johnsonin mukaan myös kyky laajentaa käsitystämme maailmasta ja luoda asioille uusia merkityksiä, joten rap-lyriikoiden metaforat voivat osaltaan muokata kulttuurissa vallitsevia sukupuolidiskursseja eli sukupuoleen liittyviä tarkoituksia ja arvoja välittäviä väitteiden systeemejä. Erilaisia metaforia ja sitä kautta erilaisia sukupuolidiskursseja valitsemalla rap-artistit voivat joko vahvistaa ja toisintaa kulttuurissa vallitsevia tarkoituksia ja arvoja tai haastaa vallalla olevia näkemyksiä ja luoda uusia. Pohjaan näkemykseni sukupuolesta yhdysvaltalaisen filosofin ja feminismin teoreetikon Judith Butlerin teoriaan sukupuolesta representaationa. Butlerin vuonna 1990 ilmestyneen klassikkoteoksen Hankala sukupuoli pääväite on, ettei sukupuoli ole pelkkä biologinen tosiasia, vaan se suoritetaan tai esitetään (engl. perform) toistamalla kulttuurissa vallitsevia sääntöjärjestelmiä. Rap-lyriikat ovat osa tällaisten sääntöjärjestelmien synnyttämis- ja ylläpitoprosessia. Käsitän analysoimani suomirap-lyriikat systeemis-funktionaalisen kielitieteen mukaisesti tekstilajiksi, jossa tilannekonteksti määrittää aina tekstin sisällön eli sen, mistä tekstissä on kysymys. Tässä tutkielmassa rap-lyriikoita tarkastellaan siis osana hiphop-kulttuurissa vallitsevia kulttuurin sisäisiä sääntöjä ja koodistoja, joita voidaan kutsua esimerkiksi tekstin genreksi tai rekisteriksi. Aineistoni käsittää yhteensä yksitoista vuonna 2007–2015 julkaistua suomenkielistä hiphop-albumia joukolta Suomen tämän hetken suosituimpia hiphop-artisteja: Cheekiltä, Elastiselta, Fintelligensiltä, Ruudolfilta ja JVG:ltä. Olen valikoinut albumeilta lähempään tarkasteluun muutamia kappaleita, joiden aiheena tai teemana on nainen, naiseus tai suhde naiseen. Olen etsinyt lyriikoista naiseuden metaforia ja tulkinnut niitä suhteessa kappaleen muuhun sisältöön. Tutkielmassani erotan viisi useimmin rap-lyriikoissa toistuvaa sukupuolidiskurssia, jotka ovat 1) naiseen suhtautuminen halveksien, 2) naiseen suhtautuminen ihaillen, 3) naisen pitäminen outona tai vieraana, 4) naisen näkeminen kodin ja pysyvyyden symbolina sekä 5) naisesta puhuminen matkakumppanina. Tutkielmani osoittaa, että naisia halveksuva sukupuolidiskurssi liittyy rap-lyriikoissa useimmiten joko naisen seksuaalisuuteen tai tämän vilpillisiin tai epärehellisiin tarkoitusperiin suhteessa mieheen. Naista ihailevan sukupuolidiskurssin puolestaan aktivoi useimmiten naisen ainutlaatuisuus ja erityisyys tai naiseen kohdistuva voimakas rakastumisen tai ihastumisen tunne. Diskurssin, jossa naista pidetään outona tai vieraana, aktivoivat aineistoni perusteella useimmiten parisuhteen sisäiset erimielisyydet. Diskurssi, jossa nainen nähdään kodin ja pysyvyyden symbolina, voidaan esittää joko positiivisessa tai negatiivisessa valossa: pysyvyys voi olla rauhoittavaa tai tukahduttavaa. Löytämistäni sukupuolidiskursseista tasa-arvoisin on naisista puhuminen matkakumppanina. Kaiken kaikkiaan tutkielmani osoittaa, että suomirap-lyriikoiden sukupuolidiskurssit korostavat miesten ja naisten välistä sukupuolieroa, alleviivaavat biologisen sukupuolen merkitystä ja asettavat miehet ja naiset kulttuurisesti erilaisiin asemiin.
  • Särkelä, Sanna (Helsingfors universitet, 2013)
    Suomalaisella äitiyspakkauksella on yli 70-vuotinen historia. Alkuvuosina äitiysavustus, jonka sai rahakorvauksena tai äitiyspakkauksena, jaettiin vain vähävaraisille äideille, mutta vuodesta 1949 lähtien äitiysavustuksen ovat saaneet kaikki äidit varallisuudesta riippumatta. Äitiyspakkausta on päivitetty vuosittain, ja sen voikin nähdä eräänlaisena aikakapselina, jossa tiivistyy lapsiperheen arki ja lastenhoidon realiteetit kunakin vuonna. Tämän tutkimuksena tarkoituksena oli selvittää, miten äitiyspakkauksen sisältö on muodostunut ja miten esimerkiksi yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet pakkaukseen. Tutkimuksen kohteeksi on valittu vuosien 1949 ja 1978 äitiyspakkaukset. Tutkimus asemoituu uudeksi esinetutkimukseksi, jossa pyritään kulttuurianalyysin keinoin tarkastelemaan äitiyspakkausta esineenä mutta ennen kaikkea ilmiönä. Tutkimuksen primääriaineistoa ovat äitiyspakkausta koskeva arkistoaineisto sekä äitiyspakkaukseen kuulunut opaskirjanen, joka on ilmestynyt nimillä Äidille, Syntyvä lapsesi ja Meille tulee vauva. Työssä käytetään käsitteitä näkyvä ja näkymätön sisältö. Näkyvä sisältö on pakkauksen tarvikkeet ja siihen liittyen lapsiperheiden arki, jossa tarvikkeita on käytetty. Näkymätöntä sisältöä ovat ne valistukselliset ja poliittiset tavoitteet, joiden pohjalta äitiyspakkaus on syntynyt ja jotka ovat vaikuttaneet sen sisällön muodostumiseen. Äitiyspakkaus syntyi väestöpoliittisena toimenpiteenä. Väestönkasvu pyrittiin saamaan nousuun esimerkiksi perheille suunnatuilla avustuksilla ja kehittämällä äitiyshuoltoa. Tavoitteena oli sekä syntyvyyden lisääminen mutta myös lapsikuolleisuuden vähentäminen terveysvalistuksen avulla. Äitiyspakkaus vastasi näihin molempiin tavoitteisiin, ja sen haluttiin toimivan perheille mallina oikeanlaisesta lastenhoidosta. Valistustavoitteita tuki äitiyspakkauksen opaskirjanen, jossa sekä annettiin käytännön vauvanhoitoon, mutta myös luotiin kuva ihanteellisesta äitiydestä ja vanhemmuudesta. Äitiyspakkauksella pyrittiin sekä muuttamaan yhteiskuntaa mutta toisaalta yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset heijastuivat äitiyspakkaukseen. Vuoden 1949 äitiyspakkaus heijasteli vielä sodanjälkeistä aatemaailmaa, jossa äitiys oli isänmaallista ja lapsi synnytettiin valtiolle. Vuoden 1978 äitiyspakkauksessa taas näkyvät kaupungistumisen ja tasa-arvokeskustelun vaikutukset. Äitiyspakkauksella ja siihen kuuluneilla ohjekirjasilla on pyritty ohjaamaan vanhempia hyvään vanhemmuuteen sekä haluttu heidän omaksuvan terveydenhuoltojärjestelmän hyväksymät tavat hoitaa lasta. Äitiyspakkaukseen kietoutuvat valtion väestöpoliittiset tavoitteet mutta myös kansainväliset sosiaalipoliittiset vaikutteet, jotka ovat ohjanneet Suomen äitiyshuollon kehittämistä ja väestöpolitiikkaa. Äitiyspakkauksessa tavallaan risteää sekä tiivistyy lapsiperheiden arki Suomessa, mutta myös valtion valta ohjata kansalaisiaan.
  • Varonen, Meri (Helsingfors universitet, 2007)
    Tutkimuksessa kuvaillaan Rääkkylän Vihi 1:n kampakeraamisen ajan asuinpaikan saviastia-aineistossa havaittavaa vaihtelua ja pohditaan vaihtelun syitä. Astioissa havaittavan vaihtelun katsotaan syntyneen valmistajien valmistusprosessin aikana teke¬mistä valinnoista. Työssä selvitetään, millaisia vaihtoehtoisia tapoja valmistusvaiheiden toteuttamisessa on ollut ja mikä valmistajan tekemiä valintoja on ohjannut. Tulkintaa aineistosta syvennetään etsimällä muuttujien välistä yhteisvaihtelua ja tarkastelemalla astioiden ominaisuuksien yhteyttä polton tulokseen, käytöstä kertoviin jälkiin, korjaukseen ja astioiden levintään. Tutkimusaineistona ovat 130 Vihin asuinpaikan keramiikka-aineistosta määriteltyä astiaa. Käsitys saviastian valmistajan tiedossa olleista ja käyttämistä vaihtoehdoista luotiin teknisten valintojen attribuuttianalyysilla. Koristelun luokittelussa käytettiin apuna tilastollisia moni¬muuttujamenetelmiä (ryhmittely- ja erotteluanalyysi, moniulotteinen skaalaus). Levintää analysoitiin aineistosta erotetun neljän levintätyypin avulla. Astioiden ominaisuuksissa esiintyvä vaihtelu osoittaa astian valmistajilla olleen useita vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa jokainen val¬mistusvaihe. Tästä huolimatta on havaittavissa toistuvia yhteyksiä koristelun, sekoitteen, seinämän paksuuden, reunan muodon ja astian levinnän välillä. Talkkisekoitteisten astioiden seinämät ovat ohuemmat ja kyljen koristelu yksinkertaisempaa kuin hiekka- tai murskasekoitteisten astioiden. Talkkisekoitteisten astioiden polton tulos on parempi ja niitä on korjattu harvemmin kuin hiekka- tai murskasekoitteisia astioita. Erisekoitteisten astioiden välillä on eroa myös reunan muodossa. Astioiden levintään pohjautuvan suhteellisen kronologian perusteella erilaisia sekoitteita, koristelutapoja ja reunatyyppejä on käytetty rinnan suurimman osaa asuinpaikan käytön ajasta. Astioiden ominaisuuksissa kuitenkin tapahtuu muutoksia asuinpaikan käytön aikana: seinämät ohenevat, tasapaksu ja tasainen reuna sekä yksinkertaisempi koristelutapa yleistyvät ja talkinkäyttö sekoitteena lisääntyy. Tutkimustulokset tukevat siten tuoreimman tutkimuksen tuloksia kampakeraamisissa aineistoissa esiintyvästä samanaikaisesta vaihtelusta, joka on suurempaa kuin perinteisessä Aarne Äyräpään typologis-kronologisessa mallissa esitetään. Työssä pohditaan erilaisia selitysvaihtoehtoja astian valmistajien valintoihin ja niissä ja siten valmistusprosessissa tapahtuviin muutoksiin, mutta täsmällisiä syitä niihin ei vielä voida antaa.
  • Mäkelä , Tuulikki (Helsingfors universitet, 2012)
    Tiivistelmä Referat Abstract Tutkimuksen aiheena on kristillinen Israel-ystävyys, joka tulkitsee Raamatussa, etupäässä Vanhassa testamentissa, kerrotun Israelin kansan jumalallisen valinnan jatkuvan oman ajan Israelissa. Tavoitteena on retorisen metodin avulla analysoida suomalaisen, kristillisen Karmel-lehden artikkeleissa esitettyjä Israelin ja Raamatun puolesta -kannanottoja ja selontekoja. Päätehtävänä on vastata kysymykseen, minkälaista uskonnollista, Raamatun teksteillä perusteltua, retoriikkaa löytyy kristillisen suomalaisen Israel-ystävyys -järjestön, Karmel-yhdistyksen, teksteistä. Miten ja minkälaisen Israel-näkemyksen puolesta argumentoidaan ja minkälaista Israel-kuvaa teksteillä rakennetaan. Miten kielellisellä retorisella argumentoinnilla luodaan uskottavuutta ja merkityksiä, joilla tavoitellaan yleisön/lukijoiden hyväksyntää. Retorisen tutkimusotteen lisäksi näkökulmana on Karmel-lehdessä esitetyn Israelin valintaideaa käsittelevän argumentoinnin peilaaminen maailmanlaajuisen evankelikaalisen kristillisen sionismin käsitteellisessä ja ideologisessa kontekstissa. Löytyykö Karmel-lehden argumentoinnista yhtymäkohtia kristillisen sionismin raamatuntulkintoihin ja niihin perustuviin Israel -kannanottoihin. Metodisena työkaluna on Tuula Sakaranahon Kenneth Burken teorian pohjalle rakentama retorisen argumentoinnin analyysimalli. Mallin keskeiset käsitteet ovat identifikaatio ja erottaminen. Valintaidean rakentamista ja muokkaamista tutkittaessa tarkastellaan nimenomaan, minkälaisiin Israel-kannanottoihin identifioidutaan ja minkälaisista näkemyksistä ohjataan erottautumaan. Minkälaisin kielellisin retorisin työkaluin ja keinoin lehden kirjoittajat teksteissään rakentavat ja muokkaavat Israel- ja Raamattu -näkemystä, jolle pyritään saamaan hyväksyntää ja kannatusta. Keskeisiksi lehden argumentoinnin työvälineiksi osoittautuivat raamatulliset, pääasiallisesti vanhatestamentilliset, metaforat. Tällainen on muun muassa Siionin vuori -metafora, johon pohjautuen valintaideaa rakennetaan ja kehitetään ja jonka avulla osoitetaan, mikä on oikeiksi tulkittujen arvojen mukaista, omaksumisen arvoista, Hyvää ja mikä taas Pahaa, josta on erottauduttava. Yllä mainitun Sakaranahon analyysimallin antamin käsittein tarkastellaan edelleen, minkälaisia kumoamattomia jumalatermejä , joihin argumentointi tukeutuu ja joilla argumentit halutaan tehdä vastaansanomattomiksi, löytyy kirjoittajien teksteistä. Entä minkälaisten silmälasien läpi Raamatun tekstejä ja Israelia tulkitaan. Mitkä ovat analyysimallin mukaiset käsitteelliset linssit , tulkintamallit, jotka ohjaavat ja rajaavat tulkintoja. Sisällönerittelyssä Karmel-lehden aineistosta erottui neljä pääteemaa, joiden ympärille argumentointi keskittyy. Kyseiset neljä teemaa vastaavat pääpiirteittäin teologisia korostuksia, jotka tulivat esille kristillisen sionismin yleispiirteitä käsittelevässä kirjallisuustutkimuskatsauksessa. Karmel-lehden Raamatun ja Israelin puolesta -artikkeleista esiin nousseet pääteemat ovat: 1) Aabraham ja Valittu kansa Raamatun lupausten perillisenä. 2) Israelin maa (Erets Israel) valittuna jumalallisten lupausten maana ja airuena eskatologisten lopputapahtumien etenemisestä 3) Jerusalem rauhan ja pelastuksen valtakunnan keskuksena. 4) Jerusalemin merkitys eskatologisissa pelastuspäämäärissä. Päätavoitteeksi, mihin pyritään, osoittautui halu vakuuttaa Suomen kirkollinen luterilainen taho siitä, että Aabrahamille annetut lupaukset valinnasta ja siunauksesta, kuuluvat edelleen Israelille eikä kristillinen seurakunta ole perinyt niitä. Aabrahamille annetut siunauslupaukset on tulkittava, samoin kuin koko Raamattukin, kirjaimellisesti ( käsitteellinen linssi ) ja liberaaliteologiset allegorisoivat ja hengellistävät tulkinnat on hylättävä. Argumentoinnilla pyritään systemaattisesti rakentamaan Israelille merkittävää, hierarkkisen maailmanjärjestyksen ylimpänä olevaa roolia. Karmel-lehden kirjoittajien retorisessa merkityksenannossa on yhtymäkohtia yleisen evankelikaalisen kristillisen sionismin retoriikkaan. Niistä keskeisimpänä on Siionin vuori -metaforan ympärille rakennettu Jerusalem-idea, joka vähitellen muokataan ja muokkautuu -vaihdellen Israelin historiallispoliittisten tilanteiden mukaan- itse jumalatermiksi , joka selittää ja oikeuttaa Israelin tavoitteet. Kirjoittajien literalistiseen raamatuntulkintaan perustuvan näkemyksen mukaan Jerusalem kuuluu yksinomaan Israelille. Palestiinalaisten Jerusalemia koskevat vaatimukset ovat uhka kristitylle sionistille ja hänen maailmankuvalleen, jossa Israel on avaintekijä. Uhasta erottaudutaan tekstien eksplisiittisellä tasolla, mutta myös implisiittisesti on luettavissa erottautumista omaa identiteettiä ja Israel-keskeistä maailmankuvaa uhkaavista palestiinalaisten vaatimuksista. Palestiinalaiselta vastapuolelta tulevat uhkakuvat ovat kuitenkin välttämättömiä rakennettaessa omaa Israel-ideologiaa. Nimenomaan paljastamalla vasta-argumenttien raamatunvastaisuus ja niiden virheellisyys vahvistetaan yleisön/lukijan identifioitumista oman Israel-näkemyksen puolelle. Avainsanat Nyckelord Keywords Israel, valinta, Raamattu, literalismi, kristillinen sionismi, retoriikka Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Muita tietoja Övriga uppgifter Additional information
  • Parviainen, Johanna (Helsingfors universitet, 2010)
    Työni tavoitteena on vertailla unkarilaisia ja suomalaisia idiomeja, joissa esiintyy jokin perusvärinnimi. Perusvärinnimiä ovat fehér (valkoinen), fekete (musta), szürke (harmaa), piros tai vörös (punainen), zöld (vihreä), sárga (keltainen), kék (sininen) ja barna (ruskea). Erityisesti pyrin ottamaan selvää käytetäänkö samaa värinnimeä molemmissa kielissä samasta asiasta vai onko värinnimien käytössä tarkasteltujen kielten välillä eroja. Vertailen unkarilaisia idiomeja suomalaisiin ja käytän vertailussa Tamás Forgácsin esittämää mallia ekvivalenssin lajeista. Aineisto on kerätty unkarin- ja suomenkielisistä fraasi- ja idiomisanakirjoista sekä yleissanakirjoista. Idiomi on yksi fraseologismien alaryhmistä. Idiomi koostuu vähintään kahdesta lekseemistä, jotka voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erikseen. Idiomi on puhtaimmillaan opaakki, kiteytynyt sanaliitto, mutta idiomi voi olla myös osittain sananmukaisesti tulkittavissa. Idiomaattisuuden ja metaforisuuden aste on jatkumo, jonka toisessa päässä ovat täysin läpinäkymättömät ja toisessa transparentit sanaliitot. Idiomit ovat puhtaimmillaan tiettyyn kieleen sidottuja. Idiomit voivat olla kuitenkin laajalevikkisiä, koska niitä on lainattu eri kieliin suoraan kääntämällä esimerkiksi Raamatusta tai antiikin teksteistä. Viime vuosisatojen ja vuosikymmenten idiomit ovat hypoteettisesti useimmiten käännöslainoja jostain Euroopan valtakielestä. Värinnimitutkimuksen tunnetuimpia teorioita on Berlinin ja Kayn teoria kielessä esiintyvien värinnimien järjestyksestä. Heidän mukaansa musta, valkoinen ja punainen esiintyvät maailman kielissä kaikista yleisimmin, sininen, ruskea ja harmaa puolestaan esiintyvät vain korkeakulttuureissa, eivät esimerkiksi luonnonkansojen kielissä. Hypoteesini on, että aineistossa esiintyvien värinnimien lukumäärä korreloi jossain määrin Berlinin ja Kayn esittämän värinnimien järjestyksen kanssa. Täysin identtisiä idiomeja sanastoltaan ja merkitykseltään löytyy aineistosta suhteellisen paljon, useimmat näistä ovat valkoisen, mustan tai harmaan värin sisältäviä idiomeja. Täysin toisiaan vastaavista idiomeista suurin osa on tullut unkariin ja suomeen Raamatusta tai lainattu sellaisenaan englannista, saksasta tai ranskasta. Osittaisessa vastaavuussuhteessa ja funktionaalisessa vastaavuussuhteessa löytyy värinnimien kannalta mielenkiintoisimmat idiomit: keltainen ja vihreä esiintyvät parissa idiomissa ristikkäin. Pääasiassa idiomeissa esiintyvät värinnimet ovat unkarin ja suomen välillä identtisiä, mikäli unkarilaiselle idiomille löytyy vastine suomen kielestä. Idiomit ilman vastinetta ovat aineiston suurin ja samalla myös kirjavin ryhmä analysoitavaksi, pienin ryhmä puolestaan ovat leksikaalisen vastaavuuden ryhmään kuuluvat idiomit. Suurin osa unkarilaisista idiomeista on työssä analysoitu, mutta suomenkieliset vastineettomat idiomit jäävät vähäiselle huomiolle tutkimusongelman näkökulmasta johtuen. Aineiston 143 unkarilaisesta idiomista noin puolet sijoittuu nollaekvivalenssin eli vastineettomien idiomien ryhmään. Täydellisen ekvivalenssin ryhmä on toiseksi suurin, leksikaalisen vastaavuuden ryhmä pienin. Idiomeissa esiintyvistä väreistä yleisimpiä ovat musta, valkoinen, punainen ja vihreä. Ruskeaa väriä ei esiinny unkarilaisissa idiomeissa lainkaan, suomalaisissa idiomeissa viidessä. Unkarin ja suomen värien merkityskentät vastaavat pitkälti toisiaan. Ainoastaan keltainen ja vihreä esiintyivät selkeästi ristikkäin: unkariksi kateus on keltaista ja suomeksi vihreää, tulokkaaseen liitetään unkarissa vihreä, suomessa keltainen väri.