Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 614-630 of 630
  • Saarimaa, Milja (Helsingin yliopisto, 2007)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee kääntämistä vieraan kielen opetuksessa nykyään sekä kääntämisen ja käännöstieteen mahdollisuuksia vieraan kielen opetuksen kehittämiseen. Aihe on mielenkiintoinen, sillä siitä ei juurikaan ole tutkimusta, sekä se on myös yhteiskunnallisesti merkittävä. Ennen kaikkea työn on tarkoitus toimia keskustelunavauksen tälle aihepiirille. Materiaalina on käytetty lukion saksan kielen oppimateriaaleja Weitere Wege (A1-kieli), Neue Adresse (B2-kieli) ja Kurz und gut (B3-kieli) sekä saksan ylioppilastutkintoja vuosilta 1998-2005 (sekä pitkä että lyhyt saksa), jotka yhdessä edustavat tämän hetkistä lukion saksan kielen opetusta. Koska lukion oppimateriaalit ja ylioppilastutkinnot eivät ainakaan päällisin puolin eroa eri vieraiden kielten välillä toisistaan, koskevat päätelmät kattavasti koko lukion vieraan kielten opetusta. Materiaalia ja vieraan kielten opetusta tutkitaan tässä työssä pääasiallisesti tehtävien kautta. Oppimateriaalin tehtävät on kategorisoitu yhdeksään tehtävätyyppiin, joista 'kääntäminen' on yksi. Muut tehtävätyypit ovat 'ääneenlukeminen ja ääntäminen', 'maantuntemus ja kulttuuri', 'luetunymmärätäminen', 'kuullunymmärtäminen', 'tekstintuottaminen', 'suulliset harjoitukset', 'sanasto' sekä 'kielioppi ja rakenne'. Ylioppilastutkinnoissa esiintyvät tehtävätyypit 'luetunymmärätäminen', 'kuullunymmärtäminen', 'tekstintuottaminen' sekä 'kielioppi ja rakenne', eikä käännöstehtäviä ole tutkituissa kokeissa lainkaan. Oppimateriaalin ja ylioppilastutkinnon tehtäviin liittyen esitetään kvantitatiivisia tuloksia sekä anlysoidaan niiden kautta vieraan kielen opetuksen nykytilaa. Pääasiallinen analyysi keskittyy käännöstehtävien kvalitatiiviseen tutkimiseen, joilloin voidaan todeta, että nämä tehtävät edustavat oikeastaan merkkien kääntämistä, eivät merkityksen kääntämistä. Nämä käännöstehtävät ovat sisällöiltään luetun ymmärtämisen, tekstintuottamisen, sanaston sekä kieliopin ja rakenteen tehtäviä, eikä niillä ole mitään tekemistä kääntämisen kanssa nykypäivän käännöstieteellisessä merkityksessä. Siten kääntäminen käännösmielessä voisi tarjota vieraan kielen opetukselle uuden oppimismetodin, jossa ennen kaikkea kulttuurien välisen viestinnän aspektit olisivat huomioitu. Kääntämiseen liittyvistä osataidoista, mm. tutkimis- ja analyysitaidoista, voisi olla etua kielten opetukselle tulevaisuudessa.
  • Järvinen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin saksaa vieraana kielenä opiskelevien lukiolaisten kuulijakäyttäytymistä suullista kielitaitoa mittaavassa testitilanteessa. Tarkemman tarkastelun kohteena oli responsiivien (saks. Responsive im weiteren Sinne) esiintyminen lukiolaisten tuotoksissa. Responsiiveiksi määriteltiin keskustelutilanteessa puheen vastaanottamiseen käytetyt partikkelit, interjektiot sekä samankaltaiset lyhyet lausumat. Tutkimus selvitti, mitä ja kuinka paljon responsiiveja lukiolaiset käyttivät, mitä tehtäviä näillä responsiiveilla oli ja millaisissa konteksteissa ne esiintyivät. Lisäksi selvitettiin, onko runsaan responsiivien käytön ja testistä saadun hyvän arvosanan välillä riippuvuutta. Tutkimuksen teoriaosiossa käsiteltiin kuulijakäyttäytymistä, sen yhdeksi muodoksi käsitettäviä vastauspartikkeleita (engl. response particles, saks. Responspartikeln) sekä ns. keskustelupartikkeleita (saks. Gesprächspartikeln). Kirjallisuuden pohjalta todettiin, että tutkijoiden väliltä puuttuu yhdenmukainen käsitys siitä, miten näitä kielellisiä ilmiöitä tulisi nimittää ja luokitella. Tämän tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana oli muutama vastauspartik-keleita käsittelevä keskustelunanalyyttinen tutkimus (mm. Marja-Leena Sorjonen 2001, Rod Gardner 2001). Tutkimusmateriaali koostui vuosina 2007 2008 HY-TALK-projektin yhteydessä nauhotetuista 16 keskustelusta, joissa 27 äidinkieleltään suomenkielistä lukiolaista A-saksan opiskelijaa suoritti pareittain saksaksi kolme suullista tehtävää. HY-TALK on Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen ja kieliaineiden projekti, jonka tarkoituk-sena on kerätä tietoa suullisesta kielitaidosta ja sen arvioinnista. Opiskelijoiden suoritukset arvioitiin HY-TALK-projektin asiantuntijaryhmän toimesta vieraiden kielten opetussuunnitelmaperusteisiin sisältyvällä taitotaso-asteikolla. Tehtävät olivat perinteisiä, melko tiukasti strukturoituja A/B-dialogitehtäviä ja niiden suoritettaminen kesti parista riippuen 5 16 minuuttia. Käytettävissäni olivat videonauhoitukset sekä litteroinnit. Responsiivit kerättiin taulukkoon, niiden funktiot sekä positio suhteessa muuhun puheenvuoroon määriteltiin. Lukiolaiset käyttivät yhteensä 11 erilaista partikkelia tai interjektiota responsiivina. Näitä olivat ja, okay, ah, joo, hm, nein, oh, naja, yes, oj sekä juhu. Responsiivit saattoivat olla yksi-, kaksi- tai kolmeosaisia, ja osat saattoivat koostua joko samoista (esim. ja ja) tai eri (esim. ja okay) partikkeleista/interjektioista. Eniten käytettiin partikkeleita ja sekä okay. Responsiivina käytettävistä partikkeleista/interjektioista oli nähtävissä, että muiden kielten vaikutus responsiivien valintaan oli suuri: Vain kolme näistä ovat selvästi saksankielisiä (ja, nein, na ja), kun taas muita kahdeksaa voidaan käyttää myös suomessa. Responsiiveilta löydettiin yhteensä 17 erilaista tehtävää, jotka voitiin jaotella neljän pääryhmän alle. Nämä pääryhmät olivat 1) tiedon uutuus (saks. Neuheit der Information), ts. otetaanko tieto vastaan uutena vai tuttuna; 2) tiedon totuusarvo (saks. Wahrheitsgehalt des gerade Gesagten), ts. onko vastaanottaja samaa vai eri mieltä puhujan kanssa; 3) vastaanottajan tunnetila (saks. emotive Einstellung des Empfängers), ts. mitä tunnetilaa responsiivilla ilmaistaan sekä 4) puheenvuoron vastaanottaminen (saks. Übernahme des Gesprächsschrittes). Runsaan responsiivien käytön ja hyvän arvosanan väliltä ei löydetty korrelaatiota.
  • Lindqvist, Krista (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkimuksessa tarkastellaan neljää lausepainotukseen kytkeytyvää ilmiötä, joissa ruotsinsuomessa kuullaan vieras aksentti. Ruotsinsuomalaisten puhetta verrataan suomensuomalaisten puheeseen. Vieraiden piirteiden analyysin lähtökohtana käytetään ruotsin kielen prosodiasta tehtyjä tutkimuksia. Tutkimuksen tavoitteina on tuoda tietoa ruotsinsuomen kielimuodon prosodisista piirteistä sekä prosodisen siirtovaikutuksen määrää arvioimalla tehdä havaintoja kielenvaihdon etenemisestä ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Aineistona on noin 154 minuuttia toisen polven ruotsinsuomalaisten spontaania arkikeskustelua ja vertailuaineistona noin 111 minuuttia suomensuomalaisten spontaania arkikeskustelua. Ruotsinsuomalaiset puhujat ovat kaksikielisiä suomen ja ruotsin kielen taitajia ja syntymä- sekä asuinpaikkakuntiensa perusteella Tukholman alueen murteen puhujia. Suomensuomalaiset puhujat ovat pääkaupunkiseudulta. Puhetta havainnoidaan pääasiassa kuulonvaraisesti, mutta apuna käytetään Praat-puheanalyysiohjelmaa. Analyysin esityksessä hyödynnetään litteraatteja sekä puheanalyysiohjelman kuvia. Tutkimusote on kvalitatiivinen. Tutkimuksessa havaitaan, että aineistossa ruotsinsuomelle tyypillisiä piirteitä ovat suomensuomeen verrattuna puheessa tiheämmin toistuvat painotukset, joihin liittyy usein korkea sävel. Lisäksi jaksonloppuisessa asemassa esiintyy painollisen sanan yhteydessä pitkiä jälkitavuja etenkin kaksitavuisissa sanoissa. Jaksonloppuiseen painoon yhdistyy usein suuri sävelkorkeuden vaihtelu ja painohuipun nopea lasku. Tämän ohella ruotsinsuomalaisten puheessa, etenkin yhdyssanoissa, esiintyy kaksi selkeää painohuippua sisältäviä kaavoja, kun suomensuomessa selkeitä painohuippuja on tavallisesti yksi. Erona kielimuotojen välillä havaitaan myös matalien painollisten tavujen määrä: suomensuomessa matalat painolliset tavut ovat huomattavasti yleisempiä kuin ruotsinsuomessa. Matalien painollisten tavujen todetaan liittyvän annettua tai uutisarvotonta tietoa ilmaisevaan tyyliteltyyn intonaatiokuvioon ja nousevaloppuisiin kuvioihin. Erilaisten intonaatiokuvioiden havaitaan olevan tyypillisiä suomensuomelle. Tulosten perusteella prosodinen siirtovaikutus määritellään ruotsinsuomen aineistossa havaittavaksi muttei voimakkaaksi. Tutkimus todistaa ruotsin kielen vaikutuksen etenevän myös hitaasti muuttuvalle kielen prosodiselle tasolle. Väite kielenvaihdon etenemisestä ruotsinsuomalaisten keskuudessa saa siten tutkimustuloksista lisäpontta. Myös puhujakohtaiset erot nostetaan tutkimuksessa esiin. Samantyyppisistä lähtökohdista huolimatta etenkään ruotsinsuomalaisten puhujien ryhmä ei ole homogeeninen, vaan eräillä puhujilla prosodista siirtovaikutusta esiintyy muita puhujia enemmän. Jatkotutkimusaiheeksi ehdotetaan muun muassa kolmannen polven ruotsinsuomalaisten puheen lausepainotusta.
  • Jensen-Eriksen, Niklas (Helsingin yliopisto, 1998)
    Tutkielmassa on tarkasteltu Britannian sotilasviranomaisten ja maan sotatarviketeollisuuden välisiä suhteita vuosina 1884-1905. Kiihtyvän kilpavarustelun myötä Britannian sotilasbudjetit kasvoivat nopeasti, mikä johti maan sotatarviketeollisuuden saamien tilausten määrän nopeaan kasvuun samalla kun tuotteiden teknologinen kehitys oli nopeaa. Sotilasmenojen nopea kasvu antoi sotamateriaalihankinnoista vastaaville viranomaisille mahdollisuuden vaikuttaa yksityisen teollisuuden kehitykseen. Keskittämällä tilaukset vain luotettavina pitämilleen yrityksille viranomaiset loivat näiden kanssa puolivirallisia yhteistyösuhteita ja edistivät samalla voimakkaasti alan keskittymistä. Toisaalta muutamien suuryritysten hallitsemasta sotatarviketuotannosta muodostui yksi niistä harvoista teollisuuden aloista, joilla Britannian nopeasti kasvavat kilpailijat eivät pystyneet ohittamaan sitä enempää tuotteiden teknologisessa tasossa kuin markkinaosuuksien suuruudessakaan. Tiettyjen yritysten suosimisen taustalla ei ollut vain maanpuolustuksen kannalta rationaalinen pyrkimys hankkia riittävän laadukasta ja kehittynyttä sotamateriaalia, vaan asiaan vaikutti myös upseerien ja sotilasministeriöiden siviilivirkamiesten perinteiset aristokraattiset ajattelu- ja toimintamallit. Taloudellisen liberalismin hengessä tapahtuneet pyrkimykset uudistaa hankintamenettelyä vastaamaan enemmän vapaan kilpailun ja taloudellisuuden ihanteita jäivät yleensä tuloksettomiksi. Sotamateriaalihankintoihin liittyvä päätöksenteko vaati suurta asiantuntemusta, mikä johti sotaministeriön ja amiraliteetin virkamiesten vaikutusvallan kasvamiseen. Sotateollisuuden laajeneminen kytkeytyy läheisesti 1900-luvun alussa Britannian yhteiskunnallisessa elämässä tapahtuneeseen muutokseen, jota yleensä on luonnehdittu laissez fairen lopuksi. Jo 1880-luvulla alkaneella puuttumisellaan yksityisten sotateollisuusyritysten kehitykseen viranomaiset olivat alkaneet harjoittaa suunniteltua teollisuuspolitiikkaa, jonka tuloksena syntynyt puolivirallinen sotilasteollinen sektori oli aatteellisesti liberaaliin yhteiskuntaan soveltumaton ilmiö. Aseteollisuudessa Britannian valtio oli siten joutunut ensimmäisen kerran läheiseen vuorovaikutussuhteeseen modernien suuryritysten kanssa. Kytkentä, joka 1900-luvun kuluessa levisi yhä uusille aloille samalla kun valtion roolia talouselämässä alettiin vahvistaa. Tutkimuksen varsinaisen lähdemateriaalin muodostavat Britannian parlamentin pöytäkirjat ja sen komiteoiden raportit Niiden ohella on käytetty päätöksien tekemiseen osallistuneiden tai niihin vaikuttamiseen pyrkineiden poliitikkojen ja sotilaiden painettuja puheita, kirjekokoelmia, päiväkirjoja ja muistelmia sekä eräitä aikakauden historiaa koskevia dokumenttikokoelmia ja tilastojulkaisuja. Oleellista valaistusta asiaan tuovat osaltaan aikalaisten kirjoittamat teokset sekä lehdistö, joista kuvastuu ajalle ominainen ajattelutapa. Aihetta suoranaisesti koskevaa, tieteellisen tutkimusten kriteerit täyttävää aikaisempaa tutkimusta on vähän, mutta aihetta sivuavien tutkimusten määrä on erittäin suuri. Sotamateriaalihankintoja ja niiden taustalla olevia syitä voidaan tarkastella niin talous-, sota- aate-, kuin poliittisen historiankin näkökulmista, mutta yksinään mikään niistä ei ole riittävä tämän tutkimuksen kysymyksenasettelun kannalta. Siten tutkielmaa varten on perehdytty laajasti aikakautta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen.
  • Arpiainen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielmassa selvitetään, miten Agricola käyttää sanoja yxi, iocu ja se substantiivilausekkeen tarkenteina vieraiden kielten artikkelien tapaan. Aineistona on kaksi tekstiotetta Agricolan kääntämästä Uudesta testamentista (Se Wsi Testamenti = WT): toinen teoksen alusta Matteuksen evankeliumista ja toinen loppupuolelta, 1. kirjeestä Timoteukselle. WT on käännetty kreikkalaisen alkutekstin sekä latinalaisten, saksalaisten ja ruotsalaisten käännösten pohjalta, joista kielistä germaanisissa saksassa ja ruotsissa on pitkälle kieliopillistuneet artikkelit, ja perinteisesti Agricolan on katsottu käyttävän tarkenteita niiden vastineena. Tässä työssä tarkastellaan, onko tarkenteiden läsnäolo ja poisjättö selitettävissä yksin lähtötekstiuskollisella käännöstavalla vai onko Agricolaa ohjannut myös käsitys hänen aikansa puhutulle suomelle ominaisesta tarkenteenkäytöstä. Analyysissä kartoitetaan ensinnäkin tarkenteellisten NP:iden frekvenssi, mikä osoittaa tarkenteiden olevan kirjeessä selvästi yleisempiä kuin evankeliumissa. Tarkenteenkäytön motivaatiota tutkitaan toisaalta vertaamalla Agricolan käännöksen tarkenteellisia ja tarkenteettomia NP:itä hänen lähtöteksteihinsä ja toisaalta analysoimalla, millaisissa viittauksissa tarkenne esiintyy ja millaisissa ei. Lähtökieliin vertailu näyttää, että silloin kun WT:n pohjateksti on paikannettavissa, tarkenteiden esiintyminen ja poisjäänti on useimmiten yhdistettävissä sen malliin. Keskimäärin joka neljännessä tapauksessa Agricola kuitenkin toimii vastoin pohjatekstinsä mallia. Viittausten tyypin analyysi osoittaa, että evankeliumissa tarkenteiden esiintyminen painottuu kieliopillistumisen alkuvaiheille tyypillisiin yhteyksiin ja poisjäänti pitemmälle kieliopillistuneisiin. Näin on etenkin epämääräisen tarkenteen yxi kohdalla, joka esiintyy ainoastaan nk. esittelyrakenteessa ja jää muista yhteyksistä pois lähimmän lähtökielen mallista riippumatta. Määräistä tarkennetta Agricolalla on taipumus käyttää etenkin anaforisissa ja muissa spesifeissä viittauksissa. Kirjeessä selkeää linjaa tarkenteidenkäytölle ei hahmotu. Tarkenteesta iocu todetaan, että se vastaa selvimmin germaanista epämääräistä artikkelia sellaisissa myöntölauseiden NP:issä, joilla ei viitata. Näiden tulosten pohjalta todetaan, että evankeliumissa viittauksen tyyppi on lähes yhtä tärkeä tarkenteenkäyttöä selittävä tekijä kuin pohjateksti ja että evankeliumin käännös on ilmeisesti lähempänä 1500-luvun puhekieltä kuin kirjeen, jonka kaavoihin sovittamattoman tarkenteenkäytön arvioidaan olevan sanasanaisemman kääntämistavan tulosta. Näin ollen esitetään, että 1500-luvun puhutussa suomessa on todennäköisesti käytetty tarkennetta yxi esittelyrakenteessa ja tarkennetta se demonstratiivisten käyttöjen ohella etenkin anaforisissa viittauksissa, mihin kategorioihin Agricolan tarkenteiden esiintymät evankeliumissa painottuvat.
  • Hämäläinen, Inger (Helsingin yliopisto, 2011)
    Avhandlingens syfte är att belysa hur porträtten av jagberättaren Arvid och hans mor växer fram i Per Pettersons roman Jeg forbanner tidens elv. Det paradigm jag utgår ifrån är det psykoanalytiska. Förutom texter av Sigmund Freud och Jacques Lacan stöder jag mig på texter av Peter Brooks och Terry Eagleton. För en tolkning av Arvids sätt att berätta sin historia använder jag mig av James Phelans tankar kring den opålitliga berättaren . Analysen bygger på en närläsning av romanen och några av de intertexter som förekommer i den. Av dessa är särskilt myten om kung Oidipus samt berättelsen om Zorro centrala för förståelsen av Arvids personlighet och hur den manliga identiteten byggs. Andra centrala intertexter som granskas närmare är Erich Maria Remarques roman Triumfbågen och Somerset Maughams roman Den vassa eggen. Porträttet av mor belyses indirekt via den funktion hon har i Arvids berättelse. Arvids porträtt analyseras ur två olika perspektiv. I uppsatsens första del, Romanbygget , undersöker jag hur romanen är uppbyggd och hur bilden av Arvid formas genom vad han berättar om sin mor, sitt liv, sin bakgrund och sina uppväxtår. Det perspektiv som Konung Oidipus i Freuds tolkning av det antika dramat ger, lyfter, som en nyckel in i romanen, fram dynamiken mellan Arvid, mor och den övriga familjen. I romanen dödas far i psykisk bemärkelse, han blir medvetet föraktad och förbisedd som manlig förebild och identifikationsobjekt. Arvids fixering vid mor gör att han ser sig själv med hennes ögon. Också bröderna får sin gestalt som rivaler i kampen om mor. I ljuset av den oidipala problematiken framhåller jag Arvids olösta relation till familjemedlemmarna som den avgörande orsaken till Arvids misslyckanden i livet och hans oförmåga att forma en fungerande och stabil vuxenidentitet. Men jag föreslår också en tidig, omedveten fadersidentifikation, symboliserad av Zorro och Zorros magiska märke, som i sublimeringen eventuellt finner sin lösning i en dröm om att bli författare. I uppsatsens andra del Berättarrösten undersöker jag Arvids sätt att berätta utgående ifrån Phelans tankar kring den opålitliga berättaren . Jag analyserar några centrala avsnitt i romanen med avseende på hur berättarröstens och den implicita författarens framställningar överensstämmer eller skiljer sig ifrån varandra. I min läsning är Arvid en komplext pålitlig och opålitlig berättare. Arvid framhåller i sin berättelse och i sina återblickar ett tillrättalagt och i någon mån förskönat porträtt av sig själv, en livslögn vars upplösning enligt min mening antyds i de avslutande kapitlen. För min förståelse av psykoanalysens teori och hur den kan tillämpas i litteraturforskningen är Ludwig Wittgensteins tankar om bildens användning centrala. I avsnittet om Zorro tar jag kortfattat upp frågan hur psykoanalytisk litteraturtolkning kan leda vilse i form av övertolkning, det vill säga att analysen övergår i fantasi. En annan möjlig felkälla som jag lyfter fram i analysen är att romanen tolkas av en svenskspråkig läsare som eventuellt läser in andra nyanser i den norska texten, än vad författaren avsett. Jag tar också upp frågan om Arvid i Pettersons tidigare produktion och huruvida det är frågan om en fortgående berättelse om Arvid Jansen under olika livsbetingelser. Mitt intryck är att det inte är fråga om ett enhetligt personporträtt utan olika frågeställningar som modelleras ur samma material.
  • Liukkonen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielma keskittyy tarkastelemaan, kuinka Helsingin erilaiset paikannimet on välitetty kaunokirjallisuuden saksannoksissa kohdekieliselle lukijalle. Helsingin paikannimiin lukeutuvat tutkielmassa mm. Helsingissä tai pääkau-punkiseudulla sijaitsevien katujen, kaupunginosien, tunnettujen tavaratalojen ja ravintoloiden, julkisten rakennusten ja patsaiden nimet. Tutkimusmateriaalina on kolme suomenkielistä romaania ja niiden saksankieliset käännökset: Joel Haahtelan Perhoskerääjä (Der Schmetterlingssammler), Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (Aus dem Leben eines unglücklichen Mannes) ja Outi Pakkasen Punainen pallotuoli (Der rote Sessel). Yhteistä näille kolmelle kaunokirjalliselle teokselle on, että niiden tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin. Tutkimusmateriaalin keskeisenä valintakriteerinä on ollut, että kunkin romaanin on saksantanut eri kääntäjä. Tutkielman tarkoitus on havainnollistaa esimerkein deskriptiivis-kvalitatiivisesti, kuinka kääntäjä voi toimia, kun lähtöteksti sisältää pulmia tuottavia kulttuurisidonnaisia paikannimiä. Tutkielman teoriaosuudessa tarkastellaan paikannimiä kulttuurisidonnaisina käännösongelmina sekä esitellään, millaisia funktioita paikannimillä voi olla kaunokirjallisessa teoksessa. Teoriaosuudessa pohditaan myös aiempien teorioiden avulla, ovatko paikannimet ylipäätään käännettävissä vieraalle kielelle. Lisäksi esitetään käännöstieteellisiä näkemyksiä siitä, kuinka kääntäjän olisi välitettävä kaunokirjallisen lähtötekstin paikannimet kohdekieleen. Helsingin katujen nimeämisperiaatteita esitellään lyhyesti historian ja nykyajan valossa keskittyen tutkielman kannalta relevantteihin nimiin. Tutkimusmateriaalin analyysin yhtenä perustana on Bödekerin ja Freesen (1987) luoma prototypologia, jossa käännösratkaisuja tarkastellaan ensin leksikaalisella tasolla ja sitten lähtö- ja kohdekielen välisenä etäisyytenä. Kujamäki (1998) on omassa tutkimuksessaan kehittänyt tätä prototypologiaa eteenpäin sulauttamalla yhteen nämä molemmat ulottuvuudet. Samalla hän on jakanut käännösstrategiat yksityiskohtaisempiin luokkiin: vieras-sanalaina (Fremdwortübernahme), käännöslaina (Lehnübersetzung), selittävä kääntäminen (erklärendes Übersetzen), analogia (Anwendung einer Analogie in der Zielsprache), hyperonyyminen käännös (hyperonymische Übersetzung), kohyponyyminen käännös (kohyponymische Übersetzung), assosioiva käännös (assoziative Übersetzung), poisto (Auslassung) ja lisäys (Hinzufügung), jotka toimivat tässä tutkielmassa käännösratkaisujen tarkastelun lähtökohtana. Kujamäen (1998) luokituksesta poiketen lisään luokitukseen puolittaisen käännöslainan (Halblehnübersetzung), määrittelen selittävän kääntämisen luokan siten, että siihen sisältyvät sekä eksplikaatio (Explikation) että kiertoilmaus (Umschreibung), ja jätän Kujamäen käyttämän lisäyksen pois. Analyysissä pyritään esittelemään kulloisenkin paikannimen funktio tekstiympäristössään, minkä pohjalta tarkastellaan kääntäjien tekemiä ratkaisuja. Edellä mainitun luokituksen ohella tuon jokaisen käännösratkaisun kohdalla esiin Bödekerin ja Freesen (1987) luokituksen mukaisen luokkayhdistelmän, jota kulloinenkin kääntäjän tekemä valinta edustaa. Lopputuloksena on pääteltävissä, että ensisijaisesti paikannimen funktio tekstissä vaikuttaa siihen, kuinka nimi välitetään käännöksessä kohdekieliselle lukijalle. Lopuksi todetaan vielä, ettei tämän tutkielman perusteella voi antaa suosituksia, kuinka tulisi toimia välitettäessä kaunokirjallisen tekstin paikannimiä kohdekieleen, vaan tarkoitus havainnollistaa, mitä mahdollisuuksia kääntäjällä on, ja jokainen ratkaisu on punnittava kontekstissaan.
  • Järnefelt, Elisa (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkimuksen kohteena on (uus)kreationistinen älykkään suunnittelun (Intelligent Design) teoria. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen ja lukeutuu kognitiivisen uskonnontutkimuksen alaan. Näkökulmana on tarkastella älykkään suunnittelun teorian mukaista ajattelua ihmisen intuitiivisena taipumuksena ymmärtää luontoa ja luonnossa esiintyviä mekanismeja. Esimerkkinä intuitiivisesta päättelystä tarkastellaan erityisesti kansanomaisen psykologian (folk psychology) ja kansanomaisen biologian (folk biology) mukaista ajattelua. Tutkimuksessa kysytään: ilmeneekö älykkään suunnittelun teoriassa mahdollisesti kansanomaisen psykologian ja biologian mukaista ajattelua? Ensimmäiseksi käsitteellistetään älykkään suunnittelun teoria ja esitellään tutkimuksen aineisto. Esille tulevat yhteydet Yhdysvaltojen uskonnolliseen ilmapiiriin, kristillisten kreationististen suuntausten jatkumoon sekä evoluutioteoriaan. Aineisto koostuu älykkään suunnittelun teoriaa kehitelleen Michael J. Behen todistajanlausunnosta Doverin oikeudenkäynnissä, jossa arvioitavana oli älykkään suunnittelun teorian mahdollinen tieteellisyys ja uskonnollisuus. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä määritellään tarkemmin, minkälaisiin ajattelutapoihin kansanomaisella, tieteellisellä ja uskonnollisella ajattelulla tutkimuksessa viitataan. Tämän jälkeen esitellään teoreettiset työvälineet - kansanomaisen psykologia ja biologia. Teoriaosuudessa tarkennetaan myös kansanomaisen, tieteellisen ja uskonnollisen ajattelun suhdetta intuitiiviseen ja intuitionvastaiseen ajatteluun, sekä määritellään kolmas termi epäintuitiivisuus. Teoriaosuus perustuu pääasiassa kognitiivisen uskonnontutkimuksen alaan lukeutuvien tutkijoiden, kuten Scott Atranin, Pascal Boyerin, Robert N. McCauleyn ja Ilkka Pyysiäisen julkaisuihin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös evoluutioteorian ymmärtämistä tutkineen E. Margaret Evansin tutkimuksia. Analyysissä teoreettisia huomioita havainnollistetaan aineistosta löydettyjen esimerkkien kautta. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin kautta Behen todistajanlausunnosta nostetaan esille erityisesti kansanomaisen psykologian ja biologian mukaiset ajattelun tavat. Analyysissä tarkastellaan, mitä tutkimuslöydösten avulla voidaan selittää älykkään suunnittelun teorian edustamasta kreationistisesta ajattelusta. Tutkimustuloksena esitetään, että älykkään suunnittelun teoria mukailee monilta osin sekä kansanomaista psykologiaa että kansanomaista biologiaa. Älykkään suunnittelun teoriassa muodostetaan intuitiivinen ideakokonaisuus maailmasta/ eliökunnasta ja sen aiheuttaneesta intuitionvastaisesta toimijasta. Mahdolliset epäintuitiiviset elementit, kuten luonnonvalinta ja kristillinen teologia, ovat teoriassa olemattomat. Tutkimuksessa osoitetaan, että kreationistista ajattelua voidaan perustellusti tarkastella ihmiselle intuitiivisena taipumuksena ymmärtää luontoa.
  • Iisakkila, Miia (Helsingin yliopisto, 2008)
    Työssä tarkastellaan suomalais-karjalaisten loitsujen ääntä. Loitsuja esittämällä on pyritty vaikuttamaan luonnon järjestykseen, ja niiden vaikuttavana elementtinä on pidetty sanaa.Työ sisältää loitsujen esittelyä yleisesti sekä analyysiosan, jossa tarkastellaan lähemmin tulen loitsuja. Alussa esitellään varhaisia loitsintakuvauksia ja loitsututkimuksen historiaa sekä jäsennetään loitsuihin liittyviä tutkimuskysymyksiä. Analyysissa tarkastellaan kolmea tulen loitsua, jotka on esitetty äänellisesti eri tavoin: puhumalla, resitoimalla ja laulamalla. Päämääränä on selvittää erilaisten esitystapojen merkitys. Kysymystä lähestytään ottamalla huomioon esitystilanne ja erityisesti käyttöyhteys, joka voi olla esimerkiksi parantaminen, lemmennosto tai metsästysonnen lisääminen. Aineisto koostuu arkistoäänitteistä, jotka on tallennettu vuosina 1905, 1938 ja 1954. Lauletusta loitsusta on olemassa valmis nuotinnos. Puhutun ja resitoidun loitsun osalta testataan Praat -tietokoneohjelmaa, jolla tuotetut kuvaajat toimivat analyysin pohjana. Loitsuista tehdään myös runomitta-analyysi, jolloin on mahdollista tarkastella runomitan ja esitystavan suhdetta. Tulen loitsuissa runomittaisuus osoittautuu vähäisimmäksi puhutussa loitsussa ja suurimmaksi lauletussa. Tarkasteltavat tulen loitsut sisälsivät erilaista tematiikkaa, olivat eri tavoin esitettyjä ja liittyivät eri käyttöyhteyksiin. Puhuttu ja resitoitu loitsu oli esitetty parantamisen yhteydessä ja laululoitsu tulkittiin keväiseen karjanlaskuriittiin liittyväksi. Praat-ohjelman avulla tuotetut kuvaajat osoittautuivat erityisen hyödyllisiksi resitoidun loitsun kohdalla. Esitys sisältää äänellisiä tehokeinoja, jotka ilmentävät loitsinnassa tarvittavaa vaikuttavaa voimaa. Gilbert Rougetin mukaan jotkin näistä tehokeinoista liittyvät transsikäytänteisiin. Loitsuäänitteistä on siten löydettävissä piirteitä, joiden avulla loitsujen äänen voimaa voidaan lähestyä.
  • Lintunen, Katja (Helsingin yliopisto, 2012)
    Description and terminology of sound symbolic vocabulary with special reference to Hungarian g-verbs and etymological dictionaries My study summarizes the developing research method and terminology of sound symbolic (i.e. onomatopoeic, expressive etc.) vocabulary in Finno-Ugrian linguistic tradition. The study is based on etymological dictionaries such as Finnish etymological dictionaries Suomen kielen etymologinen sanakirja (pt 1, 1955) and Suomen sanojen alkuperä (pt 1 and 3, 1992 and 2000), Hungarian etymological dictionary Etimológiai szótár- Magyar szavak és toldalékok eredete (2006) by Gábor Zaicz and Uralisches etymologisches Wörterbuch (pt 1, 1988). Etymologisches Wörterbuch der deutschen Sprache (1989) by Friedrich Kluge is included for comparison to Indo-European linguistics. The other part of the study presents an analysis of Hungarian g-verbs. The Hungarian examples demonstrate one possible model of how sound symbolism works. My study shows that sound symbolic elements, phonesthemes are used in word formation of onomatopoeic words. Phonesthemes are sound sequences which have conventional sound symbolic meaning. Phonesthemes may represent semantically any human senses, not only the audition. Sound symbolic words i.e. words containing phonesthemes can have many kinds of origins. My study shows that onomatopoeia alone is not an etymological explanation.
  • Ruha, Anna (Helsingin yliopisto, 2015)
    Gradussa oli tarkoituksena selvittää, minkälaista talvisotakirjallisuutta julkaistiin Neuvostoliitossa toisen maailmansodan aikana, esitellä keskeisiä talvisotakirjailijoita ja analysoida talvisotakaunokirjallisuutta sen henkilöhahmojen sekä toistuvien temaattisten motiivien kautta. Työssä käytettiin keskeisinä lähteinä seuraavia teoksia: Pavel Petrovin Venäläinen talvisotakirjallisuus. Bibliografia 1939-1945, Valentin Kiparskyn Suomi Venäjän kirjallisuudessa sekä kertomuskokoelmia Noč v blindaže, Zima na fronte, Front ja Frontovoj bloknot, kahta novellia Morjaki idut na lyžah ja Noč v blindaže , lehtijulkaisuja ja runokokoelmia Bojevyje dni sekä Vo slavu rodiny. Tutkimus osoitti, että vaikka neuvostoarmeija kärsi monista ongelmista ja puutteista talvisodassa, niitä ei kuvata sodanajan kaunokirjallisuudessa. Myös talvisodan voimasuhteita on kuvattu kaunokirjallisuudessa usein siten, että Neuvostoliitto jyrää suomalaisjoukot, silloinkin kun neuvostosotilaita on huomattavasti vähemmän kuin suomalaisia. Monet vihollisille suunnatut propagandateemat, kuten neuvostoarmeijan mahtavuus ja sotavankien ystävällinen kohtelu, kohdistettiin myös omille neuvostojoukoille kaunokirjallisuuden avulla. Talvisodan aikana julkaistiin sekä populaari- että kaunokirjallisuutta. Muistelmakirjallisuus oli rajoitettua ja draamatuotantoon talvisodalla on ollut hyvin vähän vaikutusta. Runouden erityisyys proosaan verraten on siinä käytetty kuvakieli. Proosassa kertojan luottamusta herättävä Neuvostoliiton ideologiaa tukeva rooli on keskeinen. Kertomus- ja runokokoelmien analyysin perusteella havaitaan henkilöhahmojen eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä proosassa ja runoudessa. Proosassa henkilöhahmoja esiintyy paljon runsaammin kuin runoudessa, mutta runojen sankarit voivat olla elottomia, kuten turkiksia tai sota-aluksia. Henkilöhahmoille on yhteistä heidän rohkeutensa, voimansa ja nokkeluutensa. Myös toistuvat temaattiset motiivit ovat proosassa ja runoudessa samankaltaisia, kuten kotirintaman rooli, huumori, kunnia ja urhoollisuus. Proosassa huumori erottuu lähinnä "veitikka"- ja viihdyttäjähenkilöhahmoissa, runoudessa monipuolisemmin ja räikeämmin. Proosassa ja runoudessa molemmissa yleisin nimitys suomalaisille on vrag(vihollinen) tai belofinn (valkosuomalainen). Erityisesti runoudessa nimityksissä käytetään kuvakieltä ja symboliikkaa, esimerkiksi puhumalla vihollisista erilaisina eläiminä. Joitakin teemoja, kuten uskontoa, ei joko tuoda esille kaunokirjallisuudessa tai siihen suhtaudutaan halveksivasti ja ironisesti. Työ paljasti, että monista sotavuosien talvisotakirjailijoista löytyy hyvin vähän tai ei ollenkaan tietoja. Talvisotakirjallisuuteen ovat vaikuttaneet sodanajan sensuuri ja propaganda ja Neuvostoliiton ideologia. Sotateema esiintyy melko yksipuolisesti kaunokirjallisuudessa, mutta paljon materiaalia on varmasti jäänyt löytämättä ja julkaisematta. Kaunokirjallisuutta ei voi pitää historiallisena faktana, mutta se kertoo paljon sodan luonteesta ja ajatuksista ja asenteista, joita haluttiin iskostaa neuvostoarmeijalle ja kansalle.
  • Koski, Sanni (Helsingin yliopisto, 2013)
    This thesis discusses the Russian social media and its meaning in the society and how blogs can be used in identity formation, by studying the development of the Russian blogosphere and its special characteristics. The usage of Internet grew rapidly in the early 2000s, when the user-generated content became possible along with Web 2.0. This thesis’ data consists of blogs as a form of online communication, as they are popular in Russia and the traditional media often cites material published in them. Blogs have different functions for the authors and they are used, for instance, for searching and creating one’s identity, communication with old and new friends, and spreading information. Following Manuel Castell’s definition, identity is here seen as a social construction that can be formed, for example, through language. Blogger can choose what to write and what not to write about herself, thus forming the blogger’s virtual identity. The virtual identity sometimes differs from the everyday life identity. This study concentrates in the public image that the blogger has created either unconsciously or consciously. Although women constitute a minority in Russian political administration, they are remarkable opinion leaders in the blogosphere. The female bloggers observed in this study are three journalists and public figures who appear influential in the blogosphere: Tina Kandelaki, Ksenija Sobčak and Božena Rynska. The data collection follows the snowball sampling method, where future subjects of study are recruited among acquaintances of existing study subjects. Blogs provide rich data as they also create a network of “friends”, that is, followers of the blog. Furthermore, blogs often contain links to other blogs. The women in this study cite each other’s blogs and other public appearances and are listed as followers as each other’s blogs. The methods used in the data analysis here are known from the discourse analysis framework. Style of writing, vocabulary, self-representation and relationships to other people and politics are analysed in all three blogs. The bloggers in this study represent different political opinions and use politics in their works in different ways. As bloggers Kandelaki and Sobčak are more professional and write in a matter-of-fact style. Part of Rynska’s identity, however, is to shock her readers. Kandelaki and Sobčak have a strong aim to influence civil matters. It has thus become possible for non-professionals (non-politicians) to comment politics in Russia, and also oppositional forces can publish material online. The Russian blogosphere and other social media constitute an important part of Russian media and offer an interesting and a large research material.
  • Kangasaho, Elisa (Helsingin yliopisto, 2013)
    Pro gradu -tutkielmassa käsitellään alle kouluikäisten lasten kerronnallisten taitojen kehittymistä. Työ on tehty osaksi COST ACTION IS0804 projektia (Language Impairment in a Multilingual Society: Linguistic Patterns and the Road to Assessment), joka toteutetaan noin 30 eri maassa. Projektin tarkoitus on kartoittaa monikielisten lasten kielellistä kehitystä. Yhä useammat lapset kasvavat monikielisessä ympäristössä, mutta heidän kielenkehitystään tutkitaan edelleenkin so-veltamalla teorioita, jotka on kehitetty yksikielisten lasten kehitystä silmällä pitäen. Teoriaosassa on käsitelty kaksikielisyyden sekä kerronnallisuuden kehittymisen vaiheita ja piirteitä. Tutkimusta varten olen haastatellut alle kouluikäisiä lapsia (n=20, keski-ikä 5,5 vuotta) neljän kuvasarjan avulla. Haastattelussa lasten tuli kertoa neljä kertomusta kaksi uudelleenkerrontaa mallin pohjalta ja kaksi kertomusta suoraan, yksi kummallakin kielellä. Haastattelun apuna on käytetty projektissa kehitettyjä lomakkeita. Ensimmäisessä osassa tutkittiin vastaajien käyttämien kerronnallisten rakenteiden osien määrää mallitarinoihin nähden. Toisessa osassa syvennyttiin seikkaperäisemmin erilaisten rakenteiden muotoon onko kertoja käyttänyt kokonaisia GAO rakenteita (goal attempt outcome) vai niiden fragmentteja. Tulokset osoittavat, että lapset käyttävät usein vaillinaisia rakenteita kuten GA- tai GO-rakennetta. Kol-mannessa osassa tutkittiin kertomusten hahmojen sisäisiin tiloihin viittaavien ilmausten (inner state termins) määriä kertomuksissa. Keräämäni aineisto on litteroitu ja tekstit on jaettu kommunikaatioyksikköihin (communication unit). Tämä liittyy kymmenen lapsen kertomuksiin soveltamaani makrostruktuurin analyysiin. Kyseinen ryhmä erottuu muista siten, että lasten onnistui tuottaa molemmilla kielillä sekä uudel-leenkerronta että kerronta. Analyysissä selvitettiin mm. tarinoissa käytettyjen sanojen, epäsanojen (mazes), verbeihin pohjautuvien ilmausten sekä konjunktioiden määrää. Tutkimuksen perusteella vastaajilla esiintyy ikäänsä nähden keskimääräinen määrä kertomuksen kielellisiä elementtejä eikä kaksikielisyys vaikuta tuloksiin. Yksittäisiä sanoja lukuun ottamatta vastaajilla ilmenee hyvin vähän kielten sekoittumista.
  • Tjurin, Ilona (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kelan toimistossa käytyä venäjänkielistä vuorovaikutusta erityisterminologian käytön näkökulmasta. Keskustelujen osapuolina toimivat äidinkieleltään venäjänkieliset asiakkaat sekä Kelan palveluneuvoja. Kelan erityisterminologia on hyvin laaja ja alati muuttuva, mikä voi tehdä siitä haastavan äidinkielisellekin puhujalle. Venäjänkieliselle, kuten kenelle tahansa Suomeen muuttaneelle vieraskieliselle, Kelan termien omaksuminen vaatii sitäkin enemmän ponnisteluja, sillä suomen kieli on usein täysin vieras ja sosiaaliturvajärjestelmä tuntematon. Tiedon saannin helpottamiseksi suurimpia vieraskielisiä ryhmiä varten on käännetty Kelan pääasiallisista etuuksista kertovat esitteet. Etuusesitteiden käännösversioissa erityistermit ovat saaneet myös venäjänkieliset vastineensa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millä tavoin – yhtäältä venäjänkieliset asiakkaat ja toisaalta venäjänkielinen Kelan palveluneuvoja – käyttävät puhuessaan Kelaan liittyvää terminologiaa. Ensinnäkin alkavatko puhujat käyttää suomen- vai venäjänkielistä termiä, ja tapahtuuko kielen suhteen vaihtelua keskustelun edetessä? Toiseksi kiinnitän huomiota siihen, miten termejä nostetaan keskusteluun ja miten ne vastaanotetaan. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia sekä niiden hoitamista tarkastellaan puhujien institutionaalisten ja kielellisten roolien näkökulmasta. Tutkimusmetodina työssä on käytetty 1960–70-lukujen taitteessa etnometodologiasta jalostunutta keskustelunanalyysiä. Metodin avulla puhetta voidaan tarkastella sellaisena kuin se todellisuudessa esiintyy, mikä mahdollistaa puheen tarkan ja yksityiskohtaisen kuvaamisen. Tutkimusta varten on nauhoitettu venäjänkielisiä Kelan tiskillä käytyjä keskusteluja yhdestä Kelan toimistosta Etelä-Suomessa. Äänitallenteella esiintyy yhdeksän eri asiakasta, jotka on valittu satunnaisesti. Palveluneuvojana niissä toimii koko ajan sama, äidinkieleltään venäjänkielinen toimihenkilö. Aineisto on litteroitu kokonaisuudessaan analyysia varten. Analyysi osoitti, että asiakkaat suosivat venäjänkielisten etuustermien sijaan suomenkielisiä. Palveluneuvoja käytti useammin venäjänkielisiä termejä, mutta toisti ne usein myös suomen kielellä, varsinkin nostaessaan jonkun termin keskusteluun ensimmäistä kertaa. Kaiken kaikkiaan etuustermejä käytettiin keskusteluissa kuitenkin vähän. Sen sijaan etenkin asiakkaat viittasivat etuuksiin usein arkisemmilla kuvauksilla. Varsinaisen etuustermin nostaminen keskusteluun ei ollut välttämätöntä silloin, kun arkisempi kuvaus asiasta oli molemmille osapuolille ymmärrettävä. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia esiintyi aineistossa vain vähän. Ottamalla huomioon asiakkaan institutionaalisen ja kielellisen kompetenssin, palveluneuvoja saattoi valita kuvauksensa siten, että yhteisymmärrys keskustelussa säilyi. Tutkimuksen perusteella venäjänkieliset vastineet Kelan termeille eivät ole vielä vakiintuneet venäjänkielisten asiakkaiden käyttöön. Tämä voi johtua suurelta osin siitä, että termejä on käännetty eri tahojen esitteissä ja verkkosivuilla eri tavoin. Venäjänkielisissä Kelan etuusesitteissä ei myöskään ole käytetty rinnakkain venäjän- ja suomenkielisiä termejä, vaan pelkästään venäjänkielisiä. Tämä voi estää asiakasta varmistumasta siitä, mistä etuudesta on todellisuudessa kyse. Omakielisen termin jäädessä merkityksettömäksi käännösesitteistä saatava hyöty heikkenee. Käännöstermejä yhtenäistämällä sekä suomenkielisiä termejä rinnakkain käyttämällä voidaan sekä tarjota asiakkaalle ymmärrettävämpää tietoa Kelan etuuksista että helpottaa puhujien välistä vuorovaikutusta asiointitilanteessa.
  • Eskonen, Sami-Petteri (Helsingin yliopisto, 2009)
    Sensaatiolehden teksti, joka koostuu monista kuvallisista ja kielellisistä elementeistä, on tutkielman aiheena. Tutkielmassa vastataan kysymykseen, millainen tämä teksti on, kun sitä tarkastellaan multisemioottisesti. Analyysin lähtökohdaksi otetaan neljä merkityksen muodostumisen tasoa: tekstin rakentuminen (kompositio), maailman hahmottaminen (ideationaalinen merkitys), maailmaan osallistuminen (interpersoonainen merkitys) ja intertekstuaalisuus ynnä oletuslukijat (rekontekstualisointi). Teksti toimii yhtaikaa jokaisella tasolla. Aineistona on 7 päivää -lehden aukeama, jossa on Pop-palat-palsta. Aineistoa lähestytään deskriptiivisesti, eikä sitä arvoteta hyväksi tai huonoksi. Tutkielmassa käytetään viitekehyksinä systeemis-funktionaalista kieliteoriaa, kriittistä tekstianalyysiä ja sosiosemioottista visuaalista teoriaa. Tutkielma kuuluu tekstintutkimuksen alaan. Tekstiksi luetaan tässä työssä sekä visuaalisten että verbaalisten semioottisten merkkijärjestelmien tuotokset. Analyysissä osoitetaan, millaisen kokonaisuuden kuva ja kieli muodostavat, miten ne pelaavat yhteen ja millaista merkitystä yhteispeli viestii. Aikaisemman suomalaisen multisemioottisen tekstintutkimuksen kohteeksi ei ole otettu aikakauslehtiä saati sensaatiolehtiä. Elementtien muodostama kokonaisuus mahdollistaa lukijalle monta eri reittiä edetä tekstissä; teksti on multilineaarinen. Tärkeimmiksi elementeiksi erottuvat valokuvat ja otsikot. Sekä kuvassa että otsikossa, juttutekstissä ja kuvatekstissä etualaistetaan sama henkilö. Etualaistettu henkilö esitetään usein valokuvassa kahden henkilön välillä aktiivisena toimijana, hän on otsikossa tekijä sekä juttutekstissä ja kuvatekstissä teema. Osa otsikoista on puhekuplassa, ja muutenkin otsikoissa on vallalla verbaalinen prosessityyppi. Kuvan henkilöt puhuvat suoraan lukijalle. Referaattiotsikoiden totuudellisuus on otettu aukeamalla rennosti. Tätä selitetään moniäänisyyden käsitteellä: kuvan henkilön ja palstan kirjoittajan äänet kuuluvat otsikoissa samanaikaisesti. Tärkeä tutkimustulos on se, että otsikoita ei ole merkitty referoinniksi tyypillisten referointikonventioiden tapaan, vaan johtolauseen paikan ja tehtävän täyttää valokuva. Kuva kehystää referaattiotsikon. Lukijaan otetaan läheinen kontakti: häntä pyydetään vastaamaan viikkokilpailuun, kuvien henkilöt vaativat katseellaan lukijaa osallistumaan, valokuvat on rajattu sosiaalisti läheisiksi, käytetään arkikieltä. Aineistoteksti on ennen kaikkea sosiaalista. Analyysissä osoitetaan tekstin tehtäviä, joita ovat sosiaalisuuden lisäksi mm. kaupallisuus, viihteellisyys ja juoruilu. Tekstipiirteistä erityisesti kirjasinlajit ja -leikkaukset nähdään interteksteinä muihin aikakauslehtiin. Aukeaman kokonaisuus tulkitaan analogiseksi kollaasitaiteen kanssa. Räväkät kuvat ja otsikot yhdessä juttu- ja kuvatekstien ym. elementtien kanssa muodostavat multisemioottisen kokonaisuuden, jossa koodien perinteiset tehtävät sekoittuvat: visuaalinen on myös verbaalista ja verbaalinen visuaalista.