Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 728
  • Mäkelä, Miranda (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämä tutkielma käsittelee skotlantilaisten alakoululaisten skotin kielen tuntemusta. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, tunnistavatko skotlantilaiset lapset skotin sanoja, onko tunnistuksella alueellisia eroja ja onko sillä merkitystä, käyvätkö lapset yksityiskoulua tai valtionkoulua. Tutkin myös missä lapset kuulevat tai lukevat skottia ja pitävätkö lapset skottia omana kielenään. Tutkielman teoriaosassa käsitellään skotin määrittelyn ongelmallisuutta; tulisiko skottia käsitellä kielenä vai englannin murteena. Teoriaosassa käsitellään myös skotin historiaa, yleisiä piirteitä, asemaa Skotlannissa, asemaa opetuksessa sekä tulevaisuuden näkymää. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin keräämällä kyselylomakkeilla tietoa viidestä skotlantilaisesta alakoulusta. Koulut sijaitsivat kolmella eri alueella: yksi Glasgow’ssa, yksi Dundeessa sekä kolme Perth ja Kinrossin alueella. Yksi Perth ja Kinrossin alueen kouluista oli yksityiskoulu, kaikki muut olivat valtion kouluja. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 148 oppilasta iältään 9-11-vuotiaita. Kyselylomakkeet sisälsivät 10 skotin sanaa alakoululaisten tunnistettavaksi ja määriteltäväksi. Lisäksi heidän tuli kertoa, missä olivat sanan kuulleet/lukeneet ja käyttivätkö he sanaa itse. Lopuksi lasten piti kertoa minkä kielen sanoista oli kyse. Dundeessa 16 % sanoista tunnistettiin, Glasgow’ssa 44 %, Perth ja Kinrossin yksityiskoulussa 44 % sekä Perth ja Kinrossin alueen valtionkouluissa 33 %. Eri sanoja tunnistettiin paremmin eri alueilla ja joitain sanoja ei tunnistettu joillain alueilla ollenkaan. Tulos oli jokseenkin odottamaton, sillä yksityiskoulun odotettiin pärjäävän muita kouluja huonommin, koska skottia ei ole historiallisesti pidetty sopivana opetuskielenä ja yksityiskouluissa ajatellaan olevan korkeatasoisempaa opetusta. Pääasiassa lapset olivat kuulleet/lukeneet sanat kotona tai isovanhemmilta, mutta yksityiskoulussa pääosa sanoista oli tavattu koulussa. Aktiivisessa käytössä sanat olivat verrattain vähän. Dundeen koulua lukuun ottamatta enemmistö koululaisista tunnisti sanat skotiksi. Otanta ei ollut edustava, mutta kyselyn perusteella voisi sanoa, että lapset pitävät skottia kielenä. Alueiden ja eri koulutyyppien välillä löytyy suuria eroja ja skottia kuullaan yleensä kotioloissa.
  • Lukkari, Jasmin (Helsingin yliopisto, 2016)
    In this thesis titled 'Challengers of Moral and Military Strength of the Roman Republic – Description of Five Enemy Military Commanders in Justin's Epitoma Historiarum Pompei Trogi' I analyze how five military commanders hostile to Rome in the republican era were described from the Roman viewpoint in Justin's Epitoma historiarum Pompei Trogi. The five military commanders of my choice are Pyrrhus, Antiochus III, Hannibal, Philip V and Mithridates VI Eupator. The approach of the thesis is military strength, which is for the Romans closely connected to the conceptions of morality. By examining the Romans' perceptions of their enemies I also examine the Romans' perception of their own culture and identity, for considering and describing the others is always related to one's self-perception. The analysis is based on the text of Justin who lived in the beginning of the 3rd century CE. His work Epitoma is an abridgement of the extensive historical work Historiae Philippicae written in Latin by Pompeius Trogus, a Roman historian who lived during Augustus' reign. Historiae Philippicae has been lost, but Justin has preserved and carried on Trogus' original themes and ideas, which were very typical in the historiography during and preceding Augustus' reign. This is why I consider Justin's Epitoma a useful source of the end of the Roman republic. However, Epitoma has been very unpopular in historical research, for it is filled with errors and the narrative is incoherent. In my opinion, the reason for this might be that Justin probably was a rhetorician who wanted to create, instead of a historical study, a collection of interesting historical moral examples that were considered current also in his period. Thus, my thesis brings forth a new Epitoma's point of view to the ways to describe the enemies of Rome. Furthermore, in the modern research it has been common to focus solely on the negative descriptions of otherness from the Romans' viewpoint, and rarely the positive descriptions of otherness have been examined together with it. This research will endeavor to amend the situation by including to the analysis both the negative and the positive descriptions of Rome's enemies and of the Romans themselves. In the first analysis chapter 'Military strength and weakness' I will examine what was the foundation of military strength for Romans and their enemies' commanders. The secret of military strength was high morality, which consisted above all of self-discipline. Especially Pyrrhus, Mithridates VI and Hannibal are praised as remarkably strong and morally resilient. They acted as examples for Roman military commanders, but in addition the more emphasis was put on enemies' strength the stronger the Romans who had defeated them seemed. Accordingly, military weakness was caused by weak morale. Antiochus III serves as a stereotypic example of an autocrat who loses his every battle against morally flawless Romans because of his arrogance, selfishness and lack of self-discipline. On the other hand in Epitoma also the Romans' morality is heavily criticized. Indeed, the common opinion in the Roman historiography of the late republic was that the Romans' morality started to weaken after encountering Antiochus III in the 2nd century BC. The criticism is related to the propaganda of Augustus, according to whom he had restored the republic and with it the deteriorated morality. In the second analysis chapter 'Abusers of strength' I analyze how in Epitoma Roman and enemy commanders used their strength wrong or abusively. The enemy commanders are consistently described as aggressive and they are told to have started all the wars with their own actions. The Romans on the other hand are described as peaceful and protectors of the weaker nations, which was related to Augustus' pax romana propaganda. Philip V, Antiochus III and Mithridates VI are described as especially aggressive. The abuse of strength also manifested as injustice, deception and even assassination of enemy leaders. Especially enemy commanders were adept in these means, but also the Romans are told to have resorted to them, for the Romans seemingly started to adopt the Eastern autocrats' manners in war and diplomacy. In Epitoma the republic's superiority over autocracy is greatly emphasized, and this is apparent particularly in how the enemy leaders used their strength against their family members to secure their own power. We can find criticism of the Romans' use of military strength also in the speeches of enemy commanders, which is again related to the concern of moral decay. It should not, however, be understood as the writer's concrete criticism towards the Romans' aggressiveness, for the Romans are consistently described as peaceful outside of the speeches. Indeed, the enemy speeches rather demonstrate their arrogance and the inevitable hostility between republic and autocracy.
  • Palmu, Lasse (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan ruotsin kieltä HUS:n (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) sairaanhoitajien työssä. Selvitys on HUS:n henkilöstöjohdon tilaama ja tarve sille pohjautuu kokemukseen, jonka mukaan potilaan lakiin kirjattu ja HUS:n kieliohjelman lupaama oikeus saada hoitoa molemmilla Suomen kansalliskielistä (tässä tapauksessa ruotsiksi) ei aina välttämättä toteudu. Tutkielman tavoitteena on kehittää toimintamalli, jonka avulla hoitohenkilökunnan työssä tarvittavaa ruotsin kielen taitoa voidaan kehittää työnantajan järjestämänä toimintana tämänhetkisen kurssitoiminnan lisäksi. Tutkimuksessa kartoitetaan ruotsin kielen käyttötilanteita ja niihin mahdollisesti liittyviä ongelmia hoitohenkilökunnan päivittäisessä työssä. Niin ikään selvitetään hoitajien kokemusta omasta ruotsin kielen taidosta kielitaidon eri osa-alueilla ja kartoitetaan heidän ajatuksiaan kielitaidon kehittämistä tukevan toiminnan järjestämiseen liittyen. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat muun muassa teoriat, joihin kielen oppiminen nykykäsitysten perusteella pohjautuu sekä aiemmat työssä tarvittavan kielitaidon oppimiseen ja kehittämiseen liittyvät tutkimukset. Tutkimus toteutettiin huhtikuussa 2015 suomenkielisellä kyselylomakkeella, joka lähetettiin sähköpostitse HUS:n Syöpäkeskuksen ja Akuutin niille yhteensä 645 sairaanhoitajille, joiden äidinkieli on jokin muu kuin ruotsi. Kyselyyn vastasi 107 henkilöä. Tulokset osoittavat, että ruotsinkielisiä potilaita kohdataan työssä säännöllisesti, mutta vain vajaa puolet vastanneista käyttää kieltä tietäessään potilaan olevan ruotsikielinen. Usein syynä on yhtäältä epävarmuus ja uskalluksen puute käyttää kieltä ja kokemus oman kielitaidon puutteellisuudesta erityisesti keskustelutaitojen ja sanavaraston – usein ammattisanaston – osalta, toisaalta ruotsinkielisten potilaiden yleisesti hyväksi koettu suomen kielen taito. Kielen aiheuttamista ongelmatilanteista selviydytään usein ruotsia osaavan kollegan avulla. Yleisesti hoitajien suhtautuminen ruotsin kieleen ja sen oppimiseen on positiivista ja motivaatio oppia ruotsia paremmin koetaan korkeaksi, mutta kielen oppimisen ja kielitaidon ylläpitämisen haasteina nähdään ruotsin kielen vähäiset käyttötilanteet työssä, toisaalta kielen oppimiseen ja kehittämiseen tähtäävässä toiminnassa taas epäsäännöllisten työaikojen aiheuttamat haasteet osallistua säännöllisiin tapaamisiin. Tulosten perusteella hoitohenkilökunnan työssä tarvittavaa ruotsin kielen taitoa voidaan parantaa kehittämällä nykyistä, jo olemassa olevaa kurssitoimintaa tarjoamalla sisällöltään paremmin oppijan kielitaidon tasoa vastaavia ja erityisesti oppijan työtehtävissä tarvittavan ruotsin oppimista tukevia kursseja. Etuja erityisesti aikataulutuksen suhteen toisi oman alan kielen oppimista kehittävä on line -kurssi joko täysin itsenäisesti tai opettajan johdolla suoritettuna. Kielenkäytön aktivoimiseen ja ylläpitämiseen ehdotetaan viikoittaisia, vapaamuotoisia, ”ruotsinkielisiä kahvitunteja” opettajan johdolla. Ruotsin kielen taitoa kehittävän toiminnan ja sen tarjonnan on oltava monipuolista ja vastattava henkilökunnan keskenään hyvinkin erilaisiin kielitaidon kehittämistarpeisiin.
  • Tjurin, Ilona (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kelan toimistossa käytyä venäjänkielistä vuorovaikutusta erityisterminologian käytön näkökulmasta. Keskustelujen osapuolina toimivat äidinkieleltään venäjänkieliset asiakkaat sekä Kelan palveluneuvoja. Kelan erityisterminologia on hyvin laaja ja alati muuttuva, mikä voi tehdä siitä haastavan äidinkielisellekin puhujalle. Venäjänkieliselle, kuten kenelle tahansa Suomeen muuttaneelle vieraskieliselle, Kelan termien omaksuminen vaatii sitäkin enemmän ponnisteluja, sillä suomen kieli on usein täysin vieras ja sosiaaliturvajärjestelmä tuntematon. Tiedon saannin helpottamiseksi suurimpia vieraskielisiä ryhmiä varten on käännetty Kelan pääasiallisista etuuksista kertovat esitteet. Etuusesitteiden käännösversioissa erityistermit ovat saaneet myös venäjänkieliset vastineensa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millä tavoin – yhtäältä venäjänkieliset asiakkaat ja toisaalta venäjänkielinen Kelan palveluneuvoja – käyttävät puhuessaan Kelaan liittyvää terminologiaa. Ensinnäkin alkavatko puhujat käyttää suomen- vai venäjänkielistä termiä, ja tapahtuuko kielen suhteen vaihtelua keskustelun edetessä? Toiseksi kiinnitän huomiota siihen, miten termejä nostetaan keskusteluun ja miten ne vastaanotetaan. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia sekä niiden hoitamista tarkastellaan puhujien institutionaalisten ja kielellisten roolien näkökulmasta. Tutkimusmetodina työssä on käytetty 1960–70-lukujen taitteessa etnometodologiasta jalostunutta keskustelunanalyysiä. Metodin avulla puhetta voidaan tarkastella sellaisena kuin se todellisuudessa esiintyy, mikä mahdollistaa puheen tarkan ja yksityiskohtaisen kuvaamisen. Tutkimusta varten on nauhoitettu venäjänkielisiä Kelan tiskillä käytyjä keskusteluja yhdestä Kelan toimistosta Etelä-Suomessa. Äänitallenteella esiintyy yhdeksän eri asiakasta, jotka on valittu satunnaisesti. Palveluneuvojana niissä toimii koko ajan sama, äidinkieleltään venäjänkielinen toimihenkilö. Aineisto on litteroitu kokonaisuudessaan analyysia varten. Analyysi osoitti, että asiakkaat suosivat venäjänkielisten etuustermien sijaan suomenkielisiä. Palveluneuvoja käytti useammin venäjänkielisiä termejä, mutta toisti ne usein myös suomen kielellä, varsinkin nostaessaan jonkun termin keskusteluun ensimmäistä kertaa. Kaiken kaikkiaan etuustermejä käytettiin keskusteluissa kuitenkin vähän. Sen sijaan etenkin asiakkaat viittasivat etuuksiin usein arkisemmilla kuvauksilla. Varsinaisen etuustermin nostaminen keskusteluun ei ollut välttämätöntä silloin, kun arkisempi kuvaus asiasta oli molemmille osapuolille ymmärrettävä. Termien käyttöön liittyviä ymmärrysongelmia esiintyi aineistossa vain vähän. Ottamalla huomioon asiakkaan institutionaalisen ja kielellisen kompetenssin, palveluneuvoja saattoi valita kuvauksensa siten, että yhteisymmärrys keskustelussa säilyi. Tutkimuksen perusteella venäjänkieliset vastineet Kelan termeille eivät ole vielä vakiintuneet venäjänkielisten asiakkaiden käyttöön. Tämä voi johtua suurelta osin siitä, että termejä on käännetty eri tahojen esitteissä ja verkkosivuilla eri tavoin. Venäjänkielisissä Kelan etuusesitteissä ei myöskään ole käytetty rinnakkain venäjän- ja suomenkielisiä termejä, vaan pelkästään venäjänkielisiä. Tämä voi estää asiakasta varmistumasta siitä, mistä etuudesta on todellisuudessa kyse. Omakielisen termin jäädessä merkityksettömäksi käännösesitteistä saatava hyöty heikkenee. Käännöstermejä yhtenäistämällä sekä suomenkielisiä termejä rinnakkain käyttämällä voidaan sekä tarjota asiakkaalle ymmärrettävämpää tietoa Kelan etuuksista että helpottaa puhujien välistä vuorovaikutusta asiointitilanteessa.
  • Kyytsönen, Sini (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen aiheena ovat Linnanmäen huvipuiston laitteiden nimet, joista käytetään termiä laitenimet. Työssä tutkitaan laitenimien ominaispiirteitä ja selvitetään, mikä laitenimi oikeastaan on, mitä sillä ilmaistaan ja millaisin kielellisin keinoin. Laitenimien tutkimukseen sovelletaan funktionaalis-semanttista analyysia, jonka tarkoituksena on selvittää laitenimien rakenne, merkitys ja tehtävät. Lisäksi tutkimuksen kohteena ovat kielenkäyttäjien käsitykset laitenimistä. Sosio-onomastisen tutkimuksen avulla selvitetään, millaisia nimiä laitteista käytetään ja miten laitenimiin suhtaudutaan. Aineistona ovat Linnanmäen laitteiden nimet vuodelta 2014. Yhteensä nimiä on 44. Tutkimusaineistona on myös maaliskuussa 2014 tehty kyselytutkimus, johon tuli 200 vastausta. Aineisto jaettiin kahtia vastaajien mukaan: asiakasvastaajia on 110 ja Linnanmäen työntekijöitä 90. Nimien funktionaalis-semanttisessa analyysissa nimet jaetaan ensin nimenosiin. Laitenimissä on aina yksilöivä nimenosa. Yksilöivän nimenosan jäljessä voi olla laitteen lajin ilmaiseva nimenosa (esim. Pallo/karuselli). Laitenimiin sisältyvä sanasto koostuu suurimmaksi osaksi tunnistettavista lekseemeistä. Poikkeuksia ovat mm. opaakki Kuuputin ja interjektio Kotkot. Laitenimien merkityssuhteet perustuvat kielenpuhujille yhteisiin assosiaatioihin. Suurin osa laitenimistä perustuu epäsuoraan merkityssuhteeseen, jolloin nimi ymmärretään metaforisesti tai metonyymisesti. Osa nimistä on merkityssuhteeltaan suoria. Laitteen lajin ilmaiseva nimenosa kertoo laitteesta aina jotain suoraan. Muutama laitenimi perustuu myös pakattuun merkityssuhteeseen, jolloin nimellä ei ole selvää sanakirjamerkitystä (esim. Vekkula). Yksilöivän funktion lisäksi laitenimillä voi olla yhtäaikaisesti monia interpersonaalisia funktioita, jotka tulevat ilmi sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. Laitenimet voivat olla tehtäviltään informatiivisia, houkuttelevia, käytännöllisiä ja integroivia. Laitenimien käytössä ja variaatiossa on eroa vastaajaryhmien välillä. Asiakkaat käyttävät laitteista työntekijöitä useammin appellatiiveja (esim. maailmanpyörä) ja entisiä virallisia nimiä. Työntekijät käyttävät useimmiten laitteen virallista nimeä tai virallisen nimen pohjalta muodostettua sekundaaria nimeä. Laitteista käytetään lukuisia erilaisia epävirallisia nimiä. Vastaajien mielestä miellyttävä laitenimi on mm. kuvaava, hauska, perinteinen ja käytännöllinen. Laitenimissä ei miellytä esimerkiksi hämäräksi jäävä merkityssuhde. Monet vastaajista ihmettelivät nimien vaihdoksia ja ottivat kantaa nimien kieleen
  • Ruha, Anna (Helsingfors universitet, 2015)
    Gradussa oli tarkoituksena selvittää, minkälaista talvisotakirjallisuutta julkaistiin Neuvostoliitossa toisen maailmansodan aikana, esitellä keskeisiä talvisotakirjailijoita ja analysoida talvisotakaunokirjallisuutta sen henkilöhahmojen sekä toistuvien temaattisten motiivien kautta. Työssä käytettiin keskeisinä lähteinä seuraavia teoksia: Pavel Petrovin Venäläinen talvisotakirjallisuus. Bibliografia 1939-1945, Valentin Kiparskyn Suomi Venäjän kirjallisuudessa sekä kertomuskokoelmia Noč v blindaže, Zima na fronte, Front ja Frontovoj bloknot, kahta novellia Morjaki idut na lyžah ja Noč v blindaže , lehtijulkaisuja ja runokokoelmia Bojevyje dni sekä Vo slavu rodiny. Tutkimus osoitti, että vaikka neuvostoarmeija kärsi monista ongelmista ja puutteista talvisodassa, niitä ei kuvata sodanajan kaunokirjallisuudessa. Myös talvisodan voimasuhteita on kuvattu kaunokirjallisuudessa usein siten, että Neuvostoliitto jyrää suomalaisjoukot, silloinkin kun neuvostosotilaita on huomattavasti vähemmän kuin suomalaisia. Monet vihollisille suunnatut propagandateemat, kuten neuvostoarmeijan mahtavuus ja sotavankien ystävällinen kohtelu, kohdistettiin myös omille neuvostojoukoille kaunokirjallisuuden avulla. Talvisodan aikana julkaistiin sekä populaari- että kaunokirjallisuutta. Muistelmakirjallisuus oli rajoitettua ja draamatuotantoon talvisodalla on ollut hyvin vähän vaikutusta. Runouden erityisyys proosaan verraten on siinä käytetty kuvakieli. Proosassa kertojan luottamusta herättävä Neuvostoliiton ideologiaa tukeva rooli on keskeinen. Kertomus- ja runokokoelmien analyysin perusteella havaitaan henkilöhahmojen eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä proosassa ja runoudessa. Proosassa henkilöhahmoja esiintyy paljon runsaammin kuin runoudessa, mutta runojen sankarit voivat olla elottomia, kuten turkiksia tai sota-aluksia. Henkilöhahmoille on yhteistä heidän rohkeutensa, voimansa ja nokkeluutensa. Myös toistuvat temaattiset motiivit ovat proosassa ja runoudessa samankaltaisia, kuten kotirintaman rooli, huumori, kunnia ja urhoollisuus. Proosassa huumori erottuu lähinnä "veitikka"- ja viihdyttäjähenkilöhahmoissa, runoudessa monipuolisemmin ja räikeämmin. Proosassa ja runoudessa molemmissa yleisin nimitys suomalaisille on vrag(vihollinen) tai belofinn (valkosuomalainen). Erityisesti runoudessa nimityksissä käytetään kuvakieltä ja symboliikkaa, esimerkiksi puhumalla vihollisista erilaisina eläiminä. Joitakin teemoja, kuten uskontoa, ei joko tuoda esille kaunokirjallisuudessa tai siihen suhtaudutaan halveksivasti ja ironisesti. Työ paljasti, että monista sotavuosien talvisotakirjailijoista löytyy hyvin vähän tai ei ollenkaan tietoja. Talvisotakirjallisuuteen ovat vaikuttaneet sodanajan sensuuri ja propaganda ja Neuvostoliiton ideologia. Sotateema esiintyy melko yksipuolisesti kaunokirjallisuudessa, mutta paljon materiaalia on varmasti jäänyt löytämättä ja julkaisematta. Kaunokirjallisuutta ei voi pitää historiallisena faktana, mutta se kertoo paljon sodan luonteesta ja ajatuksista ja asenteista, joita haluttiin iskostaa neuvostoarmeijalle ja kansalle.
  • Saaristo, Heidi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan tavallisten kielenkäyttäjien arvioita avartuneista ja avartumattomista diftongeista. Siinä pyritään saamaan selville, millaisia maantieteellisiä ja sosiaalisia mielikuvia kuulijalle herää puhujasta sen perusteella, miten hän ääntää diftongeja. Tutkielma on kielitietoisuustutkimus, jonka kysymyksenasettelu ja metodiikka pohjautuvat kansanlingvistiikkaan ja sosiaalipsykologiseen kieliasennetutkimukseen. Se on toteutettu haastattelu- ja lomaketutkimuksen yhdistelmänä. Kaikki vastaajat kuuntelivat lyhyitä puhenäytteitä ja täyttivät samalla lomakkeita. Näytteet on tuotettu laboratorio-olosuhteissa, ja ne ovat saman henkilön puhumia, ns. matched guise -näytteitä. Niillä pyritään kohdentamaan kuulijan arviot tutkittavaan kielenpiirteeseen ja rajaamaan pois muunlainen vaihtelu. Esitutkimuksessa kolme henkilöä täytti maantieteellisiä ja sosiaalisia arvioita kartoittavat lomakkeet ja kertoi ajatuksia, joita puhenäytteet ja lomakkeen täyttö synnyttivät. Varsinaisessa lomaketutkimuksessa maantieteellisiä arvioita teki 61 henkilöä pääkaupunkiseudulta ja 20 Kuopiosta ja sosiaalisia arvioita teki 20 henkilöä pääkaupunkiseudulla. Näitä verrataan aiemmin Tampereelta kerättyyn aineistoon, jossa maantieteellisiä arvioita on 22 henkilöltä ja sosiaalisia arvioita 20 henkilöltä. Maantieteelliseen arviointiin osallistuvien tehtävänä oli merkitä lomakkeeseen, kuinka todennäköisesti puhuja on kotoisin vaihtoehdoissa mainituista paikoista, tai ehdottaa muuta todennäköisenä pitämäänsä paikkaa. Arvioista selviää, että avartuneet diftongit paikannetaan etupäässä Tampereen seudulle mutta toisaalta myös Kuopioon, Turkuun ja Ouluun. Avartumattomat diftongit paikannetaan lähinnä Helsinkiin, mutta niitä pidetään todennäköisinä myös yleisemmin missä tahansa Suomessa. Pääkaupunkiseudun vastaajilla on tutkimuksen perusteella ns. standardinpuhujaidentiteetti, eli mielikuva oman asuinympäristön standardinomaisuudesta vaikuttaa kuulohavaintoon. Vastaajien asuintausta vaikuttaa arvioon: pääkaupunkiseutulaiset ja tamperelaiset esimerkiksi yhdistävät avartuneet diftongit Kuopion seudun puheeseen, kuopiolaisryhmä taas avartumattomat. Diftongin avartuma-aste vaikuttaa pääkaupunkiseutulaisten ja tamperelaisten arvioihin niin, että lievästi avartuneet diftongit paikannetaan Tampereen seudulle ja voimakkaasti avartuneet Kuopion seudulle. Myös vastaajien ikä vaikuttaa arvioihin: vanhemmat pääkaupunkiseudun vastaajat paikantavat avartuneet diftongit lähinnä Tampereen seudulle, nuoremmat taas etupäässä Kuopion seudulle ja toisaalta melko tasaisesti muihinkin vaihtoehtoihin. En osaa sanoa -vastausten perusteella pääkaupunkiseudun vastaajien on vaivattominta muodostaa maantieteellinen arvio silloin, kun diftongit ovat joko täysin avartumattomia tai täysin avartuneita. Toisaalta heidän on helpointa arvioida sellaisten seutujen puhetapaa, jotka sijaitsevat maantieteellisesti lähellä heitä. Sosiaaliseen arviointiin osallistuvat täyttivät ns. Osgoodin skaalaan perustuvia tehtäviä eli valitsivat vastakohtaparien väliltä kohdan, johon kukin ääninäyte heille mieltyi. Vastausten perusteella kuulijat pitävät puhujan statusta (koulutettu, sivistynyt ja älykäs) sitä matalampana, mitä enemmän tämä avartaa diftongeja. Solidaarisuuden (miellyttävä, kaunis, tuttavallinen, aito ja lämmin) arviot ovat monimutkaisempia, mutta pääsääntöisesti solidaarisuutta tunnetaan eniten sellaista puhujaa kohtaan, jonka puheessa diftongit avartuvat hyvin lievästi tai lievästi. Puhetavan miellyttävyyttä ja kauneutta arvioidaan kuitenkin eri tavalla kuin muita solidaarisuusdimensiolle sijoittuvia kohtia. Puhujaa pidetään sitä maalaisemman kuuloisena, mitä enemmän hän avartaa diftongeja. Häntä pidetään myös lievästi miehekkäämmän/maskuliinisemman kuuloisena, kun diftongit avartuvat. Pääkaupunkiseutulaiset ja tamperelaiset arvioivat näytteitä sosiaalisesti melko samankaltaisesti. Erot ovat lähinnä arvioiden voimakkuudessa esimerkiksi pääkaupunkiseutulaisille sukupuolisuuden sosiaalinen indeksi on lähes neutraali, tamperelaisille hieman merkittävämpi. Esitutkimuksen ja lomakeanalyysin perusteella tuloksiin voi vaikuttaa se, että kuulija arvioi ääninäytteitä hyvin kokonaisvaltaisesti: hän tekee huomioita paitsi siitä, millaisia elementtejä kuulee, myös siitä, mitä ei kuule. Analyysissä käy myös ilmi, että kuulijat erottavat diftongin avartumisasteita tarkasti ja tekevät johdonmukaisia arvioita sen perusteella. Samoin on huomattavissa, että näytteiden soittojärjestys vaikuttaa jossain määrin arvioihin.
  • Arjopalo, Nana (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani käsittelee siirtolaistaustaisten päähenkilöiden kulttuuri-identiteetin muodostumista Jhumpa Lahirin novellikokoelmassa Tuore maa (Unaccustomed Earth). Novellit kertovat ensimmäisen ja toisen polven intialaista syntyperää olevista siirtolaisista Yhdysvalloissa, keskittyen siihen, kuinka ensimmäisen siirtolaissukupolven ratkaisut vaikuttavat toisen sukupolven onnistumiseen elämässään. Tutkimukseni osoittaa, että teoksen toisen polven siirtolaiset kärsivät juurettomuudesta ja ovat vailla todellista kotimaata, mikä taas vaikuttaa heidän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsa ja onnistumiseen ihmissuhteissaan. Teoksen toisen polven siirtolaisilla on erilaisia selviytymisstrategioita juurettomuutensa voittamiseksi. Tutkimusväitteeni on, että teoksessa toisen polven naissiirtolaiset ovat miehiä taitavampia oman kulttuuri-identiteetin luomisessa, ja pyrin myös tarjoamaan syitä tälle ilmiölle. Tutkimuksessani tukeudun Edward Saidin, Homi Bhabhan ja Stuart Hallin teorioihin, sekä ammennan ideoita lukuisilta Jhumpa Lahirin teoksiin perehtyneiltä kirjallisuudentutkijoilta kuten Susan Koshy, Lavina Dhingra, Jeffrey Bilbro ja Ann Marie Alfonso- Forero. Hyödynnän myös kulttuuriantropologisista tutkimuksista saatua tietoa. Tutkielmani on jaettu viiteen lukuun: johdantoon, kirjallisuuskatsaukseen, teoriaan siirtolaisten kulttuuri-identiteetistä ja siirtolaisnaisten kulttuuri-identiteettiin vaikuttavista tekijöistä, analyysiin Lahirin teoksen henkilöhahmojen kulttuuri-identiteeteistä, ja johtopäätöksiin. Analyysini jakaa teoksen päähenkilöt neljään eri tyyppiin juurettomuudesta selviytymisen ja kulttuuri-identiteetin muodostumisen perusteella: kulttuurinen hybridi, tulkki, itsetunnon pönkittäjä ja Peter Pan. Riippumatta siirtolaisten vaihtelevasta kyvystä sopeutua ja juurtua uuteen kotimaahansa, kaikki ensimmäisen polven siirtolaiset teoksessa elävät intialaisten normien ja traditioiden mukaan. Toisen polven siirtolaiset näyttävät ulospäin sisäistäneen kaksi eri kulttuuria, mutta eivät kuitenkaan tunne kumpaakaan niistä täysin omakseen. Näiden henkilöiden tulee itse rakentaa kulttuurinen identiteettinsä, ja jotkut onnistuvat siinä toisia paremmin. Novelleista voi vetää johtopäätöksen, että naiset onnistuvat miehiä paremmin oman identiteetin rakentamisessa. Tätä väitettä tukee teoria naisten toimimisesta kulttuurin välittäjinä, etenkin kun novellikokoelmassa naiset näyttävät muodostavan kulttuuri-identiteettinsä suhteessa äitiinsä. Intialaisessa kulttuurissa tyttöjen ja naisten paikka on ensisijaisesti kotona. Koska näissä novelleissakin tyttöjen vanhemmat noudattavat intialaisia tapoja ja perinteitä kotona, tytöt ovat tiiviimmin sidoksissa Intiaan kodin kautta ja onnistuvat siten paremmin joko torjumaan tai omaksumaan kotona opitun kulttuurin, sekä sopeuttamaan kulttuuri-identiteettinsä tilanteesta toiseen ympäristön vaatimusten mukaisesti. Pojat ja miehet ovat vailla kaikupohjaa ja jäävät emotionaalisesti ajelehtimaan ulkoisiin, ammatillisten odotusten paineisiin. Tutkielmani täydentää aiempaa tutkimusta Jhumpa Lahirin teoksista tarjoten kattavan analyysin hänen henkilöhahmojensa kulttuuri-identiteeteistä, sekä niiden muodostumiseen vaikuttavista tekijöistä, ja huomioita toisen polven siirtolaisten oman kulttuuri-identiteetin rakentamisen välttämättömyydestä. Maailman muuttuessa entistä monikulttuurisemmaksi ja kulttuuri-identiteettien pirstaloituessa ja muuttuessa monimuotoisemmiksi kaunokirjallisuus ja kirjallisuudentutkimus voivat tarjota mielenkiintoisia näkökohtia siirtolaistaustaisten ihmisten ajatusmaailmaan. Tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi pohdittaessa toisen polven siirtolaistaustaisten nuorten miesten uskonnollista ja poliittista radikalisoitumista ja sen syitä. Yhdyn Susan Koshyn näkemykseen, että tällaisessa yhteydessä kaunokirjallisuus on lajina objektiivisempi ja luotettavampi kuin esimerkiksi muistelmateokset. Siirtolaisista kertova kaunokirjallisuus osoittaa konkreettisesti, kuinka siirtolaisuuden seuraukset kantavat kauas vielä senkin jälkeen, kun varsinainen muuttoliike on ohi.
  • Romppanen, Kati (Helsingfors universitet, 2015)
    Lingvistisen tekstintutkimuksen alaan kuuluvassa tutkielmassa tarkastellaan erimielisyyden ilmaisuja yleisönosastokirjoituksissa. Tutkimuskysymyksinä on selvittää, millä keinoin yleisönosastokirjoitusten kirjoittajat ilmaisevat olevansa eri mieltä aiempien kirjoittajien kanssa ja lisäksi, mitä tehtävää nämä keinot palvelevat tekstin kokonaisuuden ja kirjoittajan tavoitteen kannalta. Tutkimuskysymyksiä lähestytään suhtautumisen teorian ja uuden retoriikan pohjalta kielen keinojen tarkastelun ja argumentaatioanalyysin avulla. Tutkielman varsinaisena aineistona on 71 Helsingin Sanomien yleisönosastolla ilmestynyttä kirjoitusta, jotka on kirjoitettu seitsemästä eri aiheesta. Samasta aiheesta kirjoitettujen tekstien ketjumaisuus ja tekstien välille muodostuvat viittaussuhteet ovat tutkielmassa keskeinen lähtökohta. Tutkielmassa havaittiin, että kirjoittajat ilmaisevat erimielisyyttään usein eri keinoin, kuten erilaisin kieltävin lausein, vastakohtaisin väittein ja kysymyksin. Erimielisyyden ilmaisu liittyy usein aiemman kirjoittajan referointiin. Aineiston referoinnin keinoista varsinaiset johtoilmaukset ovat pääosin neutraaleja, mutta sen sijaan suoran esityksen havaittiin sijoittuvan ainoastaan erimielisiin yhteyksiin. Referoinnin yhteydessä kirjoittajat ilmaisevat erimielisyyttään tyypillisesti erilaisin evaluoinnein. Erikoistapauksena esiin nousee erityisesti tekstin herättämien tunnereaktioiden kuvailu ja eri tavoin oudoksi evaluoiminen. Tutkielmassa osoitetaan, että erimielisyyden ilmaukset toimivat kiinteästi osana kirjoittajan argumentaatiota, mikä näkyy niin erimielisyyden ilmaisemisen keinoissa kuin myös erimielisyyden kohdistamisessa. Erimielisyys on kirjoittajalle keskeinen retorinen keino samanaikaisesti horjuttaa vastustajan väitettä ja avata tilaa omille väitteilleen. Tässä tehtävässä erimielisyyden ilmaukset esiintyvät tyypillisesti osana ns. kiistorakennetta, jossa referointia seuraa erimielisyyden ilmaus ja kirjoittajan oman väitteen tai perusteluiden esittäminen. Lisäksi havaittiin, että kirjoittajat voivat modifioida ilmaisemansa erimielisyyden astetta vahvistimin ja varauksin sekä myönnytyksin. Modifioinnit liittyvät tekstin moniäänisyyden ja kirjoittajan ja lukijan välisen suhteen hallitsemiseen. Erimielisyyden ehdottomuutta modifioimalla kirjoittaja pystyy ottamaan huomioon lukijan mahdollisesti eriävän kannan ja osoittamaan tälle solidaarisuutta pyrkien samanaikaisesti vaikuttamaan lukijan mielipiteeseen.
  • Silfvast, Sofia Birgitta (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani käsittelee Etelä-Italian perinteistä tanssia tarantellaa, jonka suosio on lisääntynyt huomattavasti viimeisen 20 vuoden aikana. Tarantella on yleisnimitys musiikille ja tansseille, joille yhteistä on 6/8 rytmi ja tamburello-rumpu. Tarantella on piirissä tai pareittain tanssittavaa. Tarantella tarkoittaa pientä hämähäkkiä . Nimi antaa viitteitä sen yhteydestä tarantismiin, musiikilla ja tanssilla parantamisen rituaaliin, jota harjoitettiin 1950-luvulle asti Etelä-Italian Salenton seudulla. Tutkimusaineistoni koostuu 11 teemahaastattelusta, jotka toteutin kahdella kenttätyömatkalla vuonna 2013. Haastattelin tanssijoita, jotka toimivat esiintyjinä, opettajina ja perinteenvälittäjinä Italiassa ja eri puolilla Eurooppaa. Haastattelujen lisäksi osallistuin tanssityöpajoihin sekä musiikki- ja tanssitapahtumiin. Tiedonhankintaani helpotti italian kielen taito ja teatteriharrastustaustani. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella erilaisia diskursseja, joita liitetään tarantellaan nykypäivänä. Pohdin tutkimuksessani käsitystä tarantellasta parantavana tanssina. Analysoin, miten perinteen (tradizione) ja rituaalin (rituale) käsitteet ymmärretään ja miten nämä tulkinnat vaikuttavat tanssijoiden työskentelyssä. Tarkastelen, millä tavoin tanssijat vahvistavat ja haastavat sukupuolirooleja sekä historiallisia narratiiveja. Tutkimuksessani tanssi ei vain heijasta ympäröivää kulttuuria vaan myös luo sitä uudelleen. Akateemisen tutkimuksen ja tanssin välinen yhteys on tässä kontekstissa vahva, sillä tanssiperinteiden elvyttäminen lähti liikkeelle antropologi Ernesto De Martinon tarantismia käsittelevästä tutkimuksesta La terra del Rimorso (1961). Paikallisia tarantellatansseja on useita. Tarantellainnostuksen keskiössä on Salenton alueen pizzica, joka on pitkälti rekonstruoitu tanssi. Tarkastelen, miten tanssijat ymmärtävät perinteen käsitteen suhteessa omaan tanssijuuteensa. Suurin osa haastateltavistani ei ole kasvanut perinteisen tanssin ja musiikin parissa, vaan on tutustunut tarantellaan sen suosion kasvun myötä. Tarantellan tanssijoista useimmat ovat naisia, jotka joutuvat altavastaavan asemaan miesvaltaisessa kansanmusiikkikentässä. Tarantellan opettaminen on verrattain tuore ilmiö, jota ei ole aiemmin tutkittu. Kiinnitän tutkimuksessani huomiota kansainvälistyvään tarantellan harjoittamisen kenttään. Luen aineistoani narratiivisella otteella. Perehdyn kertomuksiin, joissa nousevat esille tanssille annetut henkilökohtaiset merkitykset. Haastateltavilleni tanssiminen on vuorovaikutusta, jossa perinteinen liikekieli ja sen kulttuuriset merkitykset kohtaavat autenttisen, jaetun tunneilmaisun. Ritualisoinnin käsitteen kautta analysoin, miten tanssijat kuvailevat tarantellaa rituaalina. Tanssityöpajoissa luodaan yhteisöllinen tila, jossa astutaan yhteyteen omien syvimpien tunteiden ja menneiden sukupolvien kokemusten kanssa. Tähän liittyy Etelä-Italian historiallisten todellisuuksien tiedostaminen, kuten aiempien sukupolvien naisten alistettu asema. Tarkastelen myös haastateltavien ymmärryksiä tarantismista. Tarantismi liittää Etelä-Italian Välimeren alueeseen ja Pohjois-Afrikkaan, jossa on vastaavia tanssirituaalin perinteitä. Aiemmin marginaalisessa asemassa ollut rituaali on viime vuosikymmeninä nostettu näkyväksi representaatioksi tarantella-musiikkin ja tanssin suosion myötä. Tarantismi leimattiin viime vuosisadalla häpeälliseksi, primitiiviseksi toiseudeksi, joten sen muisto on edelleen vahvasti jännitteinen. Jotkut haastateltavistani tutkivat tarantismia taiteellisesti ja rituaalisesti. Tähän työskentelyyn liitetään mm. toiseuden kohtaaminen itsessä ja erilaisten käsitteellisten vastakkainasettelujen purkaminen. Tarantismin ympärillä käytävät ristiriitaiset keskustelut heijastavat osaltaan muutosta eteläitalialaisuuden kulttuurisessa arvostuksessa. Tutkielmani osoittaa, että tarantella koetaan autenttisena vuorovaikutuksen muotona ja yhteisöllisyyttä uudelleen rakentavana toimintana. Tanssi on ruumiillinen kieli ja tapa olla yhdessä. Tarantellan kautta luodaan yhteyttä perinteisiin ja luontoon. Tanssijat arvostavat ensikäden kokemuksia perinteisistä tavoista tanssia ja painottavat tiedon lisäämisen tärkeyttä. Kun tuntee perinteen, on oikeus taiteelliseen kokeiluihin. Tarantellaan liitetään taiteellisia ja terapeuttisia mahdollisuuksia ja se koetaan universaaliksi kieleksi, joka yhdistää ihmisiä yli kulttuurirajojen. Haastateltavani suhtautuvat tarantellaan taiteellisella kunnianhimolla ja haluavat edistää tarantellan asemaa ei-kulttuurisidonnaisena tanssitaiteena. Tarantellassa rakennetaan suhdetta menneisyyteen sekä luodaan uusia kulttuurisia kertomuksia eteläitalialaisuudesta. Tarantismin muisto elää tietoisuutena tanssin ja musiikin parantavasta voimasta, joka on vahvasti läsnä tanssijoiden kertomuksissa.
  • Kalinainen, Anni (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa selvitetään suomen kielen objektin sijanvalintaan vaikuttavia tekijöitä aistihavaintoverbien 'nähdä', 'kuulla', 'haistaa', 'maistaa' ja 'tuntea' osalta. Nämä verbit kuuluvat objektin suhteen ns. kvasiresultatiivisten verbien ryhmään. Tuon ryhmän verbejä on pidetty objektin sijanvalinnan pääsäännöstä poikkeavana, sillä ne saavat akkusatiiviobjektin, vaikka niiden kuvaama tilanne ei ole johtanut päätepisteeseen tai tulokseen. Objektin sijanvalintaa pidetään yleisesti ja näiden erityistapausten vuoksi hyvin vaikeana suomea toisena kielenä opiskeleville. Tavoitteena on aineistoa tutkimalla ymmärtää paremmin, mitkä semanttiset piirteet vaikuttavat objektin sijamuotoon. Aineisto on kerätty Kielipankista ja internetistä, sisältäen sanomalehtitekstejä ja vapaamuotoista kirjoitettua kieltä. Aineistoa luokitellaan sen mukaan, mitkä seikat vaikuttavat akkusatiivi- tai partitiiviobjektin valintaan. Analyysimetodina on yleislingvistinen semanttinen analyysi, jossa verrataan eri sijamuodon aiheuttamia muutoksia merkityksen tasolla. Tutkimuksessa huomioidaan verbien monimerkityksisyys ja sen vaikutus objektin sijamuotoon. Aistihavaintoverbit luokitellaan oman järjestelmänsä sisällä kolmeen tyyppiin: katsoa, nähdä, näkyä. Epäagentiivisen aistihavainnon luokkaan (nähdä) kuuluvat verbit jaotellaan aistihavaintomerkitykseen ja muihin merkityksiin. Aistihavaintomerkitys jaetaan vielä kahteen mikromerkitykseen: punktuaaliseen Näin hänet yhtäkkiä ja staattiseen Näen ikkunasta kirkon. Tämä eronteko on oleellinen objektin sijan selittämisen kannalta. Punktuaalinen havaintolause saa akkusatiiviobjektin, koska se ilmaisee päätepisteellisen muutoksen: aistija saa yhteyden ärsykkeeseen. Staattinen havaintoyhteys taas ei sisällä mitään muutosta, ja siksi sitä ilmaisevaa akkusatiiviobjektia on pidetty objektisääntöjen vastaisena. Eri sijoilla ilmaistava aspektuaalinen resultatiivisuus : irresultatiivisuus -oppositio koskee kuitenkin vain dynaamisia lauseita, ei staattisia, joten akkusatiivi on ymmärrettävä. Taustalla on sellainen historia, että kun partitiivi levisi objekteihin irresultatiivisen aspektin ilmaisimeksi, kehitys ei ulottunut staattisten lauseiden alueelle (huomaa myös lauseet 'Omistan tämän talon', 'Rasia sisältää korun'). Näissä säilyi alkuperäinen akkusatiivi, joka kyllä vaihteli kvantitatiivisista syistä (Näen laivan, Näen jo laivaa saaren takaa). Niinpä nykyisenkin akkusatiiviobjektin funktio staattisissa on lauseissa vain objektin erottaminen subjektista. Tutkimuksessa käsitellään myös partitiivinkäyttöjä, jotka ilmentävät muunlaista aspektuaalisuutta: frekventatiivisuutta (Näin häntä koulussa joka päivä) ja nopeasti tapahtuvaa havaintoa (Näin häntä vilaukselta). Lisäksi tutkimuksen kohteena on objektin sijaan vaikuttava jaollisuus : jaottomuus -oppositio, jonka tarkka määrittely ei ole aivan ongelmatonta. Tutkimuksessa esille tulleet aspektuaaliset partitiivin käytöt muussa kuin irresultatiivisessa merkityksessä olisivat hedelmällinen kohde jatkotutkimukselle. Lisäksi objektiteorian kannalta jako staattisiin ja dynaamisiin tilanteisiin olisi otettava paremmin huomioon ja tutkittava mitkä verbit ovat suomen kielen kannalta staattisia. Tämä jaottelu olisi myös S2-opetuksen kannalta tärkeää.
  • Lahti, Emmi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan maahanmuuttoaiheisia verkkokeskusteluja siitä näkökulmasta, miten niissä nimetään ja rakennetaan erilaisia ihmisryhmiä sekä millaisissa toiminnoissa ja rooleissa ryhmät esitetään. Huomio on kiinnitetty erityisesti maahanmuuttajaryhmien tarkasteluun sekä siihen, miten keskustelun osapuolet nimeävät toisiaan. Tutkielman aineisto koostuu maahanmuuttoaiheisista keskusteluketjuista, jotka on poimittu Suomi24-verkkofoorumilta. Viestiketjuja on yhteensä viisi ja niissä on viestejä yhteensä 312. Aineisto on poimittu foorumilta syyskuussa 2013. Tutkielman taustalla on kognitiivinen lingvistiikka ja sen käsitys kielestä, minkä lisäksi tutkielmassa hyödynnetään diskurssianalyyttista lähestymistapaa ja sen sisältämää kriittistä diskurssianalyysia. Kognitiivisen lingvistiikan piiriin kuuluvista teorioista ja käsitteistä hyödynnetään erityisesti prototyyppiteoriaa, ideaalisia kognitiivisia malleja, kehyssemantiikkaa ja analysoitavuutta. Toimintoja ja rooleja tarkastellaan semanttisten roolien avulla. Maahanmuuttajaryhmistä käytettävät nimitykset on tutkielmassa jaettu viiteen luokkaan: maahanmuuttaja ja se muunnelmat, etnonyymit, pakolaistermit, ulkomaalaisuuteen ja toiseuteen viittaavat sekä kreatiiviset ja metaforiset ilmaukset. Erityyppisillä nimityksillä aineistossa rajataan erilaisia ryhmiä ja korostetaan ryhmien eri puolia. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, miten ryhmiä erotellaan toisistaan ja kontrastoidaan erilaisilla määritteillä sekä maahanmuuttajaryhmiä rakennetaan, luonnehditaan ja niihin liitetään ominaisuuksia restriktiivisillä relatiivilauseilla. Keskustelun osapuolten havaitaan nimittävän toisiaan ensinnäkin erilaisin poliittisin termein. Tämän lisäksi aineistossa käytetään halventavia ja vastapuolta demonisoivia nimityksiä. Kiinnostavaa on, miten keskustelun osapuolista rakentuu myös miehet vastaan naiset -asetelma: maahanmuuton vastustajia nimetään miehiin viittaavilla nimityksillä, puolustajia sen sijaan naisiin viittaavilla. Tutkielmassa luodaan myös lyhyt katsaus siihen, mitä muita ryhmiä keskustelussa nousee esiin. Näitä ovat esimerkiksi poliitikot ja suomalaiset. Tutkielman viimeinen analyysiluku tarkastelee maahanmuuttajien rooleja erilaisissa toiminnoissa. Havaitaan, että useimmin maahanmuuttajat ovat patienttimaisia, toiminnan kohteita. Agentiivisina heidät kuvataan toisinaan silloin, kun on kyse maahantulosta, toisten kustannuksella elämisestä tai rikoksista ja levottomuuksista. Yleistä aineistossa on myös, että maahanmuuttajista puhutaan tarvitsemisen ja hyödyttämisen näkökulmasta.
  • Paloneva, Hanna Maria (Helsingfors universitet, 2015)
    Ääntäminen on saanut viime aikoina entistä enemmän huomiota myös suomi toisena ja vieraana kielenä -opetuksessa. Tämä tutkielma käsittelee suomi vieraana kielenä -oppijoiden vokaaleja. 14 oppijaa saksalaisen yliopiston suomen kielen alkeiskurssilta ovat tunnistaneet ja tuottaneet suomen kielen vokaaleja e, ä, ja a kahdessa tehtävässä. Tutkielma tarkastelee tunnistamisen ja tuottamisen onnistumista äidinkielisten puhujien suorituksiin verrattuna, puhujien välisiä yksilöllisiä eroja sekä oppijoiden äidinkielen saksan vaikutusta suomen vokaalien tunnistamiseen ja tuottamiseen. Tutkielma koostuu laajemmasta teoreettisesta taustoituksesta, suomen ja saksan kielten vertailevasta analyysistä sekä kahden kuuntelukokeen tuloksista. Kontrastiivisen kielten vertailun perusteella oli oletettavissa, että sekä erot saksan ja suomen äänne- että kirjoitusjärjestelmissä tulisivat vaikuttamaan vokaalien tunnistamiseen ja tuottamiseen. Ensimmäisessä kuuntelukokeessa saksankieliset suomenoppijat ja kaksi suomenkielistä vertailupuhujaa tunnistivat tutkimuksen vokaaleja kirjoittamalla suomenkielisen lukemat epäsanat. Vokaali a oli tunnistettu täysin oikein kaikissa epäsanoissa, mutta saksankieliset olivat kuulleet sitä runsaasti myös niihin sanoihin, joissa suomenkielinen kuuli vokaalin ä. Vokaalin ä tunnistaminen tuotti odotetusti saksankielisille eniten hankaluuksia. Vokaalin e kohdalla haasteena oli painottoman toisen tavun e-vokaali. Selityksenä voisi olla, että painoton e-vokaali herkästi redusoituu saksan kielessä ja että e:n ja ä:n kohdalla on saksan kielen ortografisissa käytännöissä runsaasti vaihtelua. Toisessa kuuntelukokeessa saksankieliset oppijat ja kaksi suomenkielistä vertailupuhujaa lukivat suomenkielisen tekstin. Tutkimuksen vokaalit oli leikattu tekstistä erikseen. Vokaalit soitettiin kolmelle suomenkieliselle kuuntelijalle, jotka nimesivät ne mielestään parhaiten vastaavaksi suomen kielen vokaaliksi. Merkittävää oli, ettei kahden suomenkielisen vertailupuhujan vokaaleja oltu tunnistettu selvästi paremmin kuin saksankielisten vokaaleja muutoin kuin vokaalin ä osalta, joka tuotti saksankielisille erityisiä vaikeuksia. Vokaali a oli tunnistettu lähes yhtä onnistuneesti niin saksankielisten kuin suomenkielistenkin tuottamana. Sen sijaan suomenkieliset nimesivät saksankielisten tuottaman ä:n e:ksi jopa yli puolessa tapauksista. Vokaali e taas oli tunnistettu saksankielisten tuottamana jopa paremmin kuin suomenkielisten tuottamana erityisesti ensitavussa. Vokaalien e ja ä osalta sujuva tunnistaminen kuuntelukokeessa 1 näytti olevan edellytyksenä sujuvalle tuottamiselle kuuntelukokeessa 2, vaikka joidenkin oppijoiden kohdalla vokaalin ä tuottaminen saattoi hyvästä tunnistamisesta huolimatta olla heikkoa. Vokaalia e oli monesti onnistuttu tuottamaan hyvin kuuntelukokeessa 2, vaikka sen tunnistaminen kuuntelukokeessa 1 olisi ollut heikkoa. Tutkimus osoitti, että luonnollista puhetta käyttämällä voidaan saada yllättäviä tuloksia myös äidinkielisten puhujien vokaalien laadusta. Variaatio äidinkielisten puhujien vokaalien laadussa tekee suomen oppijoiden tehtävän entistä vaikeammaksi. Tutkimuksen saksankieliset oppijat olivat taustatekijöiltään erittäin yhtenäinen ryhmä. Tästä huolimatta yksilölliset erot kuuntelukokeiden tuloksissa olivat merkittävät. Kuuntelukokeessa 1 vaihteli suuresti, tuottiko oppijalle enemmän haasteita vokaali ä vai e (vokaali a oli tunnistettu hyvin). Myös kuuntelukokeessa 2 yksilölliset erot olivat merkittävät erityisesti vokaalin ä tuottamisessa.
  • Koiranen, Joona (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassani tavoitteenani on tuoda kirjallisuuden traumatutkimukseen uudenlainen näkökulma, joka on lainattu sosiaalipsykologian tieteenalalta. Näkökulman avulla on mahdollista ottaa huomioon traumakokemuksen kirjalliseen ilmaisuun liittyvät sekä kognitiiviset että sosiaaliset aspektit. Sen kautta voidaan tutkia traumakokemuksen rakentumista kaunokirjallisessa teoksessa sekä sen taustalla olevia sosiaalisia representaatioita, sekä näiden representaatioiden muuttumista ajassa (kirjallisuushistoriallinen näkökulma) että eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia eri yhteisöjen välillä tai saman yhteisön sisällä (kulttuurinen näkökulma). Tutkielma koostuu laajasta teoreettisesta osuudesta, jossa määrittelen sosiaalisten representaatioiden teorian soveltamismahdollisuudet ja -rajat kaunokirjallisuuden tutkimukseen sekä teorian kytkeytymisen traumatutkimuksen traditioon.Teoriaosuuden jälkeen tutkin valitsemaani kaunokirjallista aineistoa malliesimerkkeinä näkökulmaan perustuvasta tutkimuksesta kirjallisuusanalyysien avulla. Sosiaaliset representaatiot ovat jaettuja representaatioita, jotka syntyvät, leviävät, muuttuvat ja joita ylläpidetään kommunikaation avulla. Ne ovat yhteisön sisäisiä yhteisesti jaettuja ideoita, uskomuksia, arvoja ja käytäntöjä. Sosiaaliset representaatiot sekä edellyttävät kommunikaatiota että määrittävät sitä. Sekä ajattelumme että kielemme on sosiaalisten representaatioiden läpitunkemaa. Teorian on kehittänyt ranskalainen sosiaalipsykologian pioneeri Serge Moscovici. Sosiaalisten representaatioiden teorian lisäksi käyttämääni teoriataustaan kuuluu kulttuurinen traumateoria sekä kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen ja stilistiikan sekä kognitiivisen stilistiikan teorioita ja käsitteitä. Kaunokirjalliseen aineistooni kuuluvat seuraavat teokset: Uzodinma Iwealan Beasts of No Nation (2005), Ahmadou Kourouman Allah n'est pas obligé (2000), Chris Abanin Song for Night (2007), K. Sello Duikerin Thirteen Cents (2000), Chimamanda Ngozi Adichien Purple Hibiscus (2003) sekä Leslie Marmon Silkon Ceremony (1977). Viimeistä lukuunottamatta kaikissa teoksissa on lapsi tai teini-ikäinen minäkertoja ja teosten voidaan katsoa sijoittuvan afrikkalaisen traumafiktion piiriin. Tutkielmani tulokset tukevat sosiaalisten representaatioiden teorian käyttökelpoisuutta kirjallisuuden traumatutkimuksen näkökulmana. Näkökulma kiinnittää huomion seikkoihin ja ilmiöihin, jotka eivät välttämättä ole eksplisiittisesti havaittavissa. Toisaalta sosiaalisiin representaatioihin lukeutuvia ilmiöitä voidaan tutkia myös ilman teoriaa, mutta tällöin tutkimuksen selitysvoima on vähäinen. Ottamalla huomioon sosiaalisten representaatioiden synty- ja muutosprosessin myös niiden ilmenemismuotoa koskeviin kysymyksiin voidaan vastata paremmin. Näkökulmaa on mahdollista kehitellä kirjallisuushistorialliseen suuntaan sekä muiden kuin traumaan liittyvien sosiaalisten representaatioiden tutkimiseen.
  • Karkkonen, Reija (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen millä tavalla Scarlett O’Haran ja Melanie Wilkesin henkilökuvia rakennetaan puvustuksen ja värien kautta romaanissa ja elokuvassa Gone with the Wind. Fiktiivisten henkilöhahmojen historiallisena näyttämönä ovat Yhdysvaltojen sisällissota ja sitä seuranneet jälleenrakennuksen vuodet. Scarlett ja Melanie muodostavat kiehtovat vastakohdat henkisesti ja fyysisesti. Naiset edustavat kahta ääripäätä. Henkilöhahmoista luodaan mielikuvia vaatteiden ja ulkoisen olemuksen kautta. Värejä on käytetty oivaltavasti Scarlettin ja Melanien kontrastoimisessa ja heidän henkilökuviensa vahvistamisessa. Elokuvassa annetaan visuaalinen esitys siitä, mitä romaanissa on kerrottu ja sanallisesti kuvailtu. On kiinnostavaa verrata romaanin ja elokuvan henkilökuvia keskenään ja tarkastella miten romaanissa asetetut mielikuvat tai toisaalta avoimeksi jätetyt yksityiskohdat toteutetaan elokuvallisen kerronnan keinoin. Teen koottuja huomioita romaanin ja elokuvan eroista ja yhtäläisyyksistä pitkin kertomusta. Tämän työn tavoitteena on osoittaa, että puvustus ei ole vain kuvailevaa, vaan ennen kaikkea voimakas tarinankerronnallinen elementti sekä romaanissa että elokuvassa. Kiinnostukseni kohteena on myös tutkia millä vivahteilla romaani ja elokuva kertovat Scarlettin ja Melanien suhteesta toisiinsa sekä tarinan keskeisiin mieshahmoihin. Tutkimukseni koostuu Scarlettin ja Melanien kannalta oleellisten värien analysoinnista sekä pukujen tarkastelusta eri kohtauksissa. Muutamat ikoniset asut, kuten Scarlettin äidin vihreistä samettiverhoista tehty mekko, ovat huomattavasti suuremman tarkastelun kohteena. Mitchellin runsas värienkäyttö antaa rikkaan maaperän tulkintojen luomiselle. Käsittelen puvustusta ja värejä edeten kronologisessa järjestyksessä elokuvan alusta loppuun ja suhteutan elokuvakohtauksiin romaanin kerrontaa. Havainnoin puvuissa myös niiden käyttötarkoituksia ja merkityksiä. Huomion kohteena on mitä vaatteita käytetään missäkin tilanteissa ja kuka saa käyttää tietynlaisia vaatteita tai värejä, mitä viestejä puvut kertovat, kuinka sota ja puutos näkyvät vaatteissa ja kuinka erityisesti Scarlett rikkoo rajoja pukeutumisellaan. Kiinnostavaa on myös mitä tapahtuu milläkin tavalla – esimerkiksi Rhett kosii Scarlettia tämän ollessa surupuvussa.
  • Miettunen-Nordström, Antti (Helsingfors universitet, 2015)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee DDR:n ystävyyskaupunkitoimintaa ja kunnallisten ulkomaansuhteiden hoitoa Suomessa 1950-luvulta 1970-luvulle. DDR:n keskeisin tavoite oli saada Suomi tunnustamaan se kansainvälisoikeudellisesti suvereeniksi valtioksi. Suomi nähtiin DDR:ssä tähän potentiaalisesti valmiimpana kuin moni muu maa: se ei ollut ulkopoliittisista syistä tunnustanut kumpaakaan vuonna 1949 Saksan miehitysvyöhykkeille syntynyttä valtiota. Tutkimuksella pyritään syventämään kuvaa itäsaksalaisen diplomatian keinovalikoimasta, osaamistasosta sekä sen valtiojärjestelmän rakenteellisista puitteista, erityisesti toimittaessa läntiseen järjestelmään kuuluvassa maassa. Samalla siinä tuodaan esiin ristiriitoja paikallistason suomalaisten kunnallistoimijoiden ja kansainvälispoliittisen DDR:n ulkoministeriön toisistaan eroavien tavoitteiden välillä. Tutkimuksen alkuperäislähdeaineistona on käytetty Berliinissä säilytettäviä DDR:n ulkoministeriön ja valtiojärjestöjen arkistoja, Suomen Kansallisarkistossa säilytettävää Suomi—DDR-seuran arkistoa, Helsingissä säilytettävää Suomen kaupunki- ja kuntaliittojen arkistoa sekä suomalaisten ystävyyskaupunkien kaupunginarkistoissa säilytettäviä kunnallispoliittisia päätösasiakirjoja. Tutkimus tuo esiin DDR:n ensimmäisten ystävyyskaupunkiyhteyksien synnyn Suomessa 1950-luvun lopulla sekä niissä koetut onnistumiset ja epäonnistumiset. DDR:n tavoittelemat, maiden välisten suhteiden puolivaltiollisuutta korostaneet kirjalliset ystävyyskaupunkisopimukset kaatuivat suomalaisten vastustukseen. Myös Berliinin muurin pystyttäminen elokuussa 1961 muuttaa itäsaksalaisten ystävyyskaupunkien toimintaedellytyksiä Suomessa. DDR- ja suomalaistoimijoita peilataan tutkimuksessa aiemman tutkimuksen pohjalta Länsi-Saksan tavoitteisiin Suomessa. Kylmän sodassa eri puolen järjestelmiin kuuluneet Saksat ajoivat omia etujaan myös ystävyyskaupunkitasolla toistensa toimia valvoen. Ystävyyskaupunkitoiminta asetetaan tutkimuksessa kylmän sodan kontekstiin kaupunki- ja kuntaliittojen kansainvälisen yhteistyön kautta. Suomalaiset liitot korostivat suhteiden tasapuolisuutta idän ja lännen välillä läntisen järjestelmän eduksi. Vuodesta 1963 alkaen ystävyyskaupunkeja arvioitiin yhä keskeisemmin osana DDR:n laajempaa julkisuustyötä ja kulttuuripoliittista näkyvyyttä Suomessa. Samalla kunnallispoliitikkojen tapaaminen muuttui rutiininomaisemmaksi 1960-luvun aikana. Kansainvälispoliittisen liennytyksen ja Saksojen välisten suhteiden parantuessa 1960-luvun lopulla DDR aloitti laajennetut toimet diplomaattisen tunnustamisen aikaansaamiseksi. Vuosina 1971—1973 aktivoituneet DDR:n tunnustamiskomiteat näkyivät tunnustamisviikkojen kautta myös ystävyyskaupungeissa. Ystävyyskaupunkisuhteilla oli kuitenkin DDR:n ulkoministeriölle vain välineellinen arvo. Niiden ylläpitäminen vaati varoja, joita oltiin yhä haluttomampia käyttämään vuonna 1973 saavutetun kansainvälispoliittisen tunnustamisen jälkeen. DDR luopuikin kaikessa hiljaisuudessa ystävyyskaupunkisuhteiden edistämisestä 1970-luvun aikana jättäen aloitteenteon suomalaisille.
  • Rantala, Milla (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani käsittelee Maurice Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologisen metodin ontologisia seurauksia. Tarkastelen pääasiassa Merleau-Pontyn teoksia Phénoménologie de la perception ja Le visible et l’invisible. Viittaan myös Merleau-Pontyn muihin teoksiin ja tutkielmani aiheeseen liittyvään kommentaarikirjallisuuteen. Tavoitteeni on ymmärtää, miten Merleau-Pontyn myöhäisfilosofian ontologinen näkökulma hahmottuu hänen ruumiinfenomenologisen metodinsa pohjalta. Merleau-Pontyn fenomenologinen metodi on väline eletyn kokemuksen eksistentiaalisesti merkittävien rakenteiden tutkimiseen. Ruumiinfenomenologisen metodin avulla Merleau-Ponty löytää teoksessa Phénoménologie de la perception ruumiillisen subjektiviteetin eli eletyn ruumiin (corps vivant), jonka ontologinen rakenne toimii pohjana teoksessa Le visible et l’invisible hahmottuvalle samuuden ja eron ontologialle. Tämä Merleau-Pontyn viimeisessä teoksessa hahmottuva elementaalinen ontologia mahdollistaa mieli-ruumis -dualismin muuttumisen mielen ja ruumiin jatkumoksi sekä saman ja toisen (le même et l’autre) resiprookkisen suhteen. Merleau-Pontyn myöhäisfilosofian näkökulmassa kartesiolainen substanssiontologia ja husserlilaisittain ymmärretty tietoisuuden konstituutio jäävät taakse. Kiinnitän tutkielmassani huomiota erityisesti Merleau-Pontyn fenomenologian eksistentiaaliseen luonteeseen ja reduktiokäsitykseen. Tutkielmani keskeisimmät löydökset ovat, että Merleau-Ponty on uransa loppuun saakka sitoutunut fenomenologiseen metodiin ja että Merleau-Pontyn filosofiassa esireflektiivinen eletyn kokemuksen taso on ontologisesti perustava. Tulkintani mukaan Merleau-Ponty tavoittaa myöhäisfilosofiassaan Olemisen: näkyvän (faktisuuden) ja näkymättömän (ideaalisuuden) kietoutumisen ilmaisun ilmiössä.
  • Turunen, Mikko (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielma pyrkii musiikkianalyysin keinoin selvittämään ihmisen ja tietokoneen välistä vuorovaikutusta ns. interaktiivisissa järjestelmissä. Tutkielma keskittyy kahden hierarkiattoman interaktiivisen järjestelmän analyysiin. Nämä järjestelmät ovat George Lewisin Voyager ja Jeffrey Albertin Interactive Musical Partner. Tutkimusmateriaalina toimii konserttitilanteista tehdyt äänitteet. Tutkimusmetodeina sovelletaan yleisiä improvisaation ja vuorovaikutuksen analysointimetodeja musiikissa. Metodologian pohjalta on mahdollista havaita ns. vuorovaikutustapahtumia, jotka määrittelevät musiikillisen vuorovaikutuksen toteutumista. Tutkielmassa hahmotellaan musiikillisen vuorovaikuttamisen malli, jota sovelletaan tietokoneimprovisaatioon. Lisäksi tutkielmassa kartoitetaan interaktiivisten järjestelmien monimuotoisuutta ja tutkimuskenttää. Tutkielman kannalta on oleellista selvittää pätevätkö improvisoitua musiikkia muokkaavat vuorovaikutustekijät myös silloin, kun esiintyvässä kokoonpanossa on mukana improvisoiva tietokonealgoritmi? Oletuksena on se, että improvisoidun esityksen narratiivinen luonne on avoin ja jokainen esitys muotoutuu uudeksi ja erilaiseksi esiintyvän kokoonpanon yhteistyön ja vuorovaikutuksen perusteella. Tarkemman analyysin kohteena olevat tietokonealgoritmit ovat luonteeltaan autonomisia, eli ne kykenevät tuottamaan omaa musiikkia ilman sisään ajettavaa musiikkidataa. Algoritmit kykenevät myös kuuntelemaan ja analysoimaan niiden kanssa soittavien muusikoiden tuottamaa materiaalia ja tämän analyysin perusteella muokkaamaan omaa ulosantiaan. Vuorovaikutuksen kaksisuuntaisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että molemmat improvisoivan kokoonpanon jäsenistä voivat vaikuttaa toistensa musiikilliseen ilmaisuun. Tällöin kyseessä on ohjauksen (control) ja palautteen (feedback) muodostama vuorovaikutussilmukka. Tutkimukseni perusteella on mahdollista todeta, että tietyt improvisaation periaatteet toteutuvat myös interaktiivisten järjestelmien kohdalla. Äänitteissä oli havaittavissa vuorovaikutus-tapahtumia, joilla oli vaikutusta esitysten muotoon ja rakenteeseen. Esitysten lopullinen musiikillinen ulosanti muokkantui esityksen kuluessa perustuen kaksisuuntaiseen vuorovaikutussilmukkaan. Algoritmeihin ei vaikutettu esiintymistilanteessa minkään ulkoisen kontrollointijärjestelmän avulla, joten esitysten kuultavat lopputulokset olivat esiintymistilanteessa luotujen vuorovaikutuksellisten toimintojen summa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että oikeanlaisella ohjelmoinnilla on mahdollista simuloida inhimillisten muusikoiden toimintaa improvisaatiossa.
  • Tamminen, Eeva (Helsingfors universitet, 2015)
    Pro gradu-työssäni tutkin Tero Saarinen Companyn taidemaailmaa ja markkinointistrategiaa. Tutkimusstrategiani on tapaustutkimus. Työni tavoite on kuvailla Tero Saarinen Companyn taidemaailmaa yhtenä tapausesimerkkinä. Lisäksi tutkin Companyn markkinointistrategiaa ja tarkastelen organisaatiota ja sen toimintatapoja lähemmin. Päätutkimuskysymykseni on: Miten Tero Saarinen Companyn taidemaailma rakentuu? Muita tutkimuskysymyksiäni ovat: Miten taiteilija ja tukiverkosto sijoittuvat taidemaailmaan? Mitkä ovat Tero Saarinen Companyn konventiot? Miten kaupallisuus ja markkinointi sopivat taidemaailmaan? Teoriaosuudessa esittelen ensin Howard Beckerin kehittelemän taidemaailmojen teorian. Taidemaailmoissa konventioilla on suuri rooli, ja ne vaikuttavat kaikilla tasoilla, esimerkiksi esteettisten järjestelmien rakentumisessa. Konventioilla on yhteys vallan käyttöön taiteen kentällä. Taidemaailmat ovat myös jatkuvassa muutoksen tilassa. Lisäksi tarkastelen Beckerin taiteen jakelujärjestelmää, jolla on monia yhtäläisyyksiä markkinoinnin kanssa. Syvennyn sitten taidemarkkinointiin Philip Kotlerin, Joanne Scheffin, Kevin L. Kellerin, François Colbertin, Elizabeth Hillin, ja Catherine ja Terry O'Sullivanin teorioiden pohjalta. Erityisesti keskityn yleisön, segmentoinnin, kohdentamisen, asemoinnin, ja SWOT-analyysin käsitteisiin. Miranda Boorsman ja Hyu-Kyung Leen pohdiskelut romantiikan suuntauksen vaikutuksesta taidemarkkinointiin ja kuluttajan roolista taiteen tekemisen prosessissa tuovat mielenkiintoisen lisän markkinointiteoriaan. Tapaustutkimuksessa Beckerin määritelmä taidemaailmasta verkostomaisena sosiaalisena rakennelmana osoittautui todeksi Tero Saarinen Companyn tapauksessa. Companylla on laaja yhteistyöverkosto ja pitkäaikaiset kumppanit, joiden avulla Tero Saarinen tekee taidetta. Taiteilija ei tee kaikkea itse vaan tukiverkostolla on tärkeä ja keskeinen rooli taiteen luomisprosessissa. Tero Saarinen Company on verkosto-organisaatio, joka on yksi esimerkki organisaation taidemaailmaan liittyvistä konventioista. Verkosto-organisaatio on malli, jossa organisaation ydintoiminnot ovat pienen vakituisen henkilökunnan vastuulla ja suurin osa muista palveluista on ulkoistettu. Company käyttää kaupallisia keinoja eli markkinoinnin perinteisiä työvälineitä organisaation markkinointistrategiassa. Nämä kaupalliset keinot eivät ole kuitenkaan ristiriidassa organisaation taidelähtöisen mission kanssa. Loppupäätelmänä totean, että Tero Saarinen Company on taidelähtöinen organisaatio, jossa taiteilijalla ja missiolla on tärkeä asema. Markkinointistrategia laaditaan organisaation mission ehdoilla ja markkinoinnin sisältö syntyy Saarisen taideteoksessa esiintyvistä elementeistä. Tero Saarinen Companyn taidemaailma koostuu taiteilijasta, organisaation työntekijöistä, yhteistyökumppaneista, rahoittajista, mediasta ja muista tanssin kentän tekijöistä. Companyn taidemaailmasta muodostuu näin laaja yhteistyöverkosto, jossa taide syntyy yhteistyössä keskeisten kumppanien kanssa.
  • Kaikkonen, Suvi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä pro gradu -työssä perehdytään myyjän käyttämiin imperatiiveihin vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Tutkimuksen kohteena ovat myyjän asiakkaalle kohdistamat direktiivisyyttä ilmaisevat 2. pers. myöntömuotoiset imperatiivit tyyppiä katsokaa tuosta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: Millaisissa vuorovaikutustilanteissa myyjä käyttää em. imperatiiveja? Missä funktioissa imperatiivit näissä tilanteissa ovat? Tutkimusaineisto on videoitu venäläisessä kirjakaupassa Ruslaniassa alkuvuonna 2014 kunkin asiakkaan kirjallisen suostumuksen jälkeen. Se koostuu 58 asiakkaan ja myyjän välisestä lähinnä kassalle sijoittuvasta venäjänkielisestä asiointikeskustelusta, joissa esiintyy neljä myyjää ja 58 asiakasta, sekä 11 suomenkielisen keskustelun verrokkiaineistosta. Venäjänkielisen aineiston pituus on yhteensä 3 h 24 min., ja yksi keskustelu kestää keskimäärin 3 min. 30 sek. Aineistossa on yhteensä 93 toisen persoonan imperatiivia, jotka litteroitiin konteksteineen keskustelunanalyysin käytäntöjen mukaisesti. Venäjän imperatiiveja tutkineet jakavat käsityksen siitä, että imperatiivin kanoninen muoto on yhdelle henkilölle osoitettu toisen persoonan imperatiivi. Imperatiivin kategorisena merkityksenä pidetään imperatiivin vastaanottajalle suunnattua toimintakehotusta. Käytännön tilanteissa toimintakehotus realisoituu erilaisissa puheaktimerkityksissä, joita tämän työn aineistossa edustavat esim. neuvot ja kehotukset. Keskusteluanalyytikot ovat havainneet, että imperatiivi on vuorovaikutuksessa yleensä osa jo aloitettua toimintajaksoa, jonka toiminnan puhujat kokevat yhteiseksi, jonka tavoitteet he jakavat ja josta he kantavat vastuuta yhdessä. Tässä kehyksessä puhuja voi suoraan olettaa kuulijan toimivan toimintakehotuksen mukaisesti. Tämän työn aineiston analyysi vahvistaa em. käsitystä. Venäjässä verbeillä on aspektikategoria, ja eri aspekteilla ilmaistaan erilaisia imperatiivimerkityksiä. Imperfektiivisen aspektin imperatiivit katsovat toimintaa vaiheittaisena prosessina, ja niillä tuodaan keskusteluun odotuksenmukaisia, tilanteesta nousevia asioita. Perfektiiviset imperatiivit katsovat toimintaa loppuun suoritettuna kokonaisuutena, ja niillä tuodaan keskusteluun uusia asioita. Tämä ilmenee aineistossa erittäin selkeästi. Aineistoa lähestytään keskustelunanalyyttisellä metodilla. Sen ytimessä on aitojen keskustelun yksityiskohtainen tarkastelu. Keskustelunanalyytikot esittävät, että vuorovaikutus on yksityiskohtiaan myöden järjestäytynyttä sosiaalista toimintaa, ja siksi jokaisen toiminnon kohdalla voidaan kysyä «why that now?» (Schegloff ja Sacks 1973: 299). Miksi se, mitä sanottiin, muotoiltiin juuri tietyllä tavalla ja tuotettiin juuri tietyssä vuorovaikutusasemassa? Tässä työssä imperatiivin suhde kontekstiinsa ymmärretään Laurannon (2014: 83 85) mukaan: Imperatiivilla ilmaistaan uudelleen se toiminta, josta aikaisemmin on ollut puhe, tai viitataan jo käynnissä olevaan toimintaan. Keskiössä on se, mikä keskustelussa on rakennettu yhdessä ja erityisesti se, mitä imperatiivin vastaanottaja on edellä sanonut. Konteksti siis oikeuttaa imperatiivin käytön. Tämä käsitys imperatiivista osana yhteistä toimintaa jaetaan laajasti imperatiiveja elävän vuorovaikutuksen kontekstissa tutkivassa kirjallisuudessa. Oman värinsä keskusteluihin tuo niiden institutionaalisuus; vuorovaikutus kirjakaupassa on monin paikoin erilaista kuin arkivuorovaikutus vaikkapa perheen kesken. Aineiston analyysi osoittaa, että imperatiivi on monikäyttöinen työkalu, jonka avulla myyjä voi hoitaa institutionaalisia tehtäviään, vaikkakin toiset myyjät käyttävät sitä toisia enemmän. Imperatiivi on nimenomaan myyjän työkalu, asiakkaat käyttävät sitä huomattavasti vähemmän. Nähdäksemme tämä liittyy keskustelijoiden erilaisiin institutionaalisiin rooleihin: imperatiiveja käyttää se, jolla jaetun ymmärryksen mukaan on vastuu tilanteen sujuvasta etenemisestä. Myyjä käyttää imperatiiveja neljässä eri pääfunktiossa ja neljässä eri päätilanteessa. Toimintaan ryhtymishetken merkitseviä signaali-imperatiiveja käytetään ostosten maksamissekvenssissä silloin, kun sekvenssin standardikulkuun tulee jonkinlainen poikkeama. Pyyntöimperatiiveja käytetään yleisimmin kirjatilauksentekosekvenssissä aloittamaan päätoiminnossa uusi toimintavaihe. Funktioltaan ne lähenevät kysymyksiä. Asiakkaan käynnin syyn esittämis- ja tämän pyynnön työstösekvenssissä käytetään viidenlaisia imperatiiveja, joiden avulla käsitellään vuorovaikutustilanteessa esiin nousseita ongelmia. Hyvästelysekvenssissä käytetään toisinaan hyvästelyimperatiiveja, paitsi hyvästelemään, sen edistämiseksi, että asiakas tulisi ostoksille toistekin. Edellä mainitut funktionaaliset imperatiiviluokat ovat siis keskenään hyvin erilaisia, kieliopillisen muodon lisäksi niitä yhdistää oikeastaan vaan em. käyttö osana yhteistä toimintaa sekä niiden asema vierusparin etujäsenenä. Sen sijaan erottavia seikkoja on paljon, mm. Imperatiivin osoittaman toiminnan luonne (kehollinen vai kielellinen), imperatiivin ja sen osoittaman toiminnan toteuttamisen temporaalisen siteen ja sekventiaalisen implikaation tiukkuus, keskustelijoiden kehollisen toiminnan ja fyysisen sijainnin merkityksellisyys toimintakehotuksen lausumishetkellä, esiintymissekvenssin rutinoituneisuuden taso ja imperatiivin vaikutusalan laajuus. Analyysin perusteella näyttää siltä, että venäjän kielen puhekäytännöt sallivat laajemman imperatiivien käytön kuin esimerkiksi suomen. Oletuksemme on, että venäjän verbien aspektijärjestelmä sallii hienojakoisemman merkitysjaottelun, mikä puolestaan lisää imperatiivien käyttömahdollisuuksia. Vastausta voi myös etsiä kielenpuhujien suhteesta toisiinsa ja jokapäiväiseen elämään. Venäjää puhuvat korostavat vuorovaikutuksessa sitä, mikä on keskustelijoille yhteistä ja jaettua ja kohtelevat keskustelukumppania useammin oman viiteryhmänsä jäsenenä. Suhtautuminen jokapäiväiseen elämään yhteisenä on hedelmällinen maaperä imperatiivien käytölle. Tämä voisi selittää venäjän laajaa imperatiivien käyttöä, sillä kuten aineistomme osoittaa, ovat imperatiivit osa nimenomaan yhteisenä pidettyä, jaetun vastuun alaista toimintaa.