Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Koskinen, Katja (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielman tavoitteena on tarkastella sekä sukupuolen vaikutusta keskusteluun että keskustelua sukupuolesta. Tutkimusaineistona käytetään viiden nuoren leiri-illan aikana nauhoittamaa 90 minuutin pituista äänitallennetta. Tutkittavat vuorovaikutukselliset ilmiöt ovat puhetilan jakautuminen, dialogipartikkelit (palautteet) ja nauru. Tutkimuksessa analysoidaan sekä ryhmätilanteita että kahden tytön ja kahden pojan kahdenkeskisiä keskusteluita. Tarkoituksena on selvittää, millaista tyttöjen ja poikien kielenkäyttö on eri tilanteissa. Tämän lisäksi analysoidaan keskusteluissa esiin tulevia sukupuoli- ja seksuaalikäsityksiä. Tutkielman teoriataustana on keskusteluntutkimus ja sosiolingvistiikka. Tutkimusmenetelmänä puolestaan on keskustelunanalyysi, jonka tukena käytetään kvantitatiivisia laskelmia puheenvuoroista, sanamääristä, dialogipartikkeleista ja naurusta. Tutkimus osoittaa, että näiden nuorten keskusteluissa ei ole havaittavissa toisen sukupuolen dominointia, mutta eroavaisuuksia löytyy. Kummatkin tytöt käyttävät ryhmäkeskusteluissa puhetilasta noin viidesosan ja sijoittuvat puhemäärällään ryhmän keskivaiheille. Pojat sijoittuvat puolestaan ääripäihin, yksi puhuu määrällisesti eniten, yksi vähiten, ja yhdellä on selkeästi muita pidemmät puheenvuorot. Kaikkien poikien vuorot ovat keskimäärin hieman pidempiä kuin tyttöjen. Tytöt nauravat ja käyttävät enemmän palautteita kuin pojat. Tyttöjen kahdenkeskinen keskustelu ei eroa merkittävästi ryhmäkeskusteluista. Puhetila jakaantuu suhteellisen tasaisesti ja keskustelu pysyy vaivatta käynnissä. He tukevat toisiaan palautteiden avulla ja nauruakin esiintyy, tosin ei yhtä paljon kuin ryhmäkeskusteluissa. Kahden pojan keskustelu on puolestaan tilanteena hyvin erilainen. Ryhmäkeskusteluissa eniten puhuva poika on tässä tilanteessa selkeästi hiljaisempi osapuoli, ja ryhmässä vähiten puhuva käyttää kaksi kolmasosaa puhetilasta. Keskustelu ei juurikaan sisällä palautteita tai naurua, tahti on verkkainen ja taukoja on paljon. Nuorten keskusteluissa esiintyy paljon heteronormatiivisia käsityksiä ja ajatuksia sukupuolesta ja seksuaalivähemmistöistä, mutta puhe ei ole yksinomaan sellaista. Sanoja bög ja transu käytetään paljon, etenkin kun puhutaan jollakin lailla erottuvista tai normista poikkeavista pojista/miehistä. Tällainen sukupuolisuuteen viittaava kielenkäyttö näyttäisi liittyvän myös ryhmänsisäiseen hierarkiaan.
  • Punsar, Ville (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmani käsittelee suomennetun kaunokirjallisuuden vastaanottoa 1900-luvulla kulttuurilehti Valvojassa sekä sen nk. seuraajissa, joita ovat Valvoja-Aika, Suomalainen Suomi Valvoja ja Kanava. Aineistoni koostuu 198 suomennosarvostelusta, joissa on arvioitu 251 kaunokirjallista teosta. Tutkielmassani kuvailen toisaalta suomennetun kaunokirjallisuuden asemaa suhteessa supisuomalaiseen kirjallisuuteen, toisaalta arvostelijoiden käyttämiä arviointiperusteita sekä näiden ajallista kehitystä ja suhdetta toisiinsa. Ajallista kehitystä havainnollistaakseni olen analysoinut em. lehdissä ilmestyneet arvostelut neljältä eri vuosikymmeneltä: 1900-, 1930-, 1960- ja 1990-luvulta. Tutkimukseni ydin on laadullinen analyysi, mutta johtopäätöksien tekemisessä keskiössä on myös tutkittujen ilmiöiden määrällinen kehitys. Käännösteoreettisessa mielessä työni edustaa historiallis-deskriptiivistä suuntausta. Havainnollistan alkuperäisen ja suomennetun kaunokirjallisuuden voimasuhteita toisiinsa Itamar Even-Zoharin (1990) kehittämällä polysysteemiteorialla, jossa kirjallisuuden lajin arvostusta kuvaa sen asema kirjallisuuden polysysteemissä: mitä lähempänä lajin asema on systeemin keskiötä, sitä enemmän sillä on vaikutusvaltaa muuhun kirjallisuuteen. Suomennoskirjallisuuden aseman määrittelemiseksi polysysteemissä analysoin mm. sitä, kuinka arvostelijat suhtautuvat kääntämisen normeihin sekä sitä, kuinka he tarkastelevat arvioitua teosta nimenomaan suomennoksena. Arvostelijoiden käännöksestä käyttämiä arviointiperusteita nimitän kääntämisen normeiksi Gideon Touryn ([1995] 2012) määritelmän mukaan. Analysoin tutkimuksessani kahdenlaisia normeja. Kääntämisen politiikkaan liittyvällä ennakkonormilla kuvaan arvostelijoiden yleistä suhtautumista alun perin suomeksi kirjoitetun kirjallisuuden ulkopuolelta tuleviin vaikutteisiin. Alkunormi puolestaan valottaa arvostelijoiden käännösideologiaa tekstin tasolla: tuleeko käännöksen nojautua ensisijaisesti lähdekulttuurin vai kohdekulttuurin normeihin? Tutkimustulosteni mukaan suomennetulla kaunokirjallisuudella oli 1900-luvun alussa keskeinen asema kirjallisuuden polysysteemissä, mutta alkuperäinen suomenkielinen kirjallisuus vaikuttaisi syrjäyttäneen suomennokset kohti periferiaa vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla. Aseman marginalisoitumisesta huolimatta suomennoskirjallisuus on tutkimustulosteni valossa kuitenkin olennainen osa suomenkielistä kirjallisuutta. Käännösteorian käsittein suomenkielistä kirjallisuutta voisikin luonnehtia avoimeksi systeemiksi. Arvosteluissa toteutuneista kääntämisen normeista erityisen huomionarvoinen on ennakkonormi: ylivoimainen enemmistö kriitikoista suhtautuu positiivisesti siihen, että suomenkielistä kirjallisuutta täydennetään teoksilla, jotka on alun perin kirjoitettu muulla kuin suomen kielellä. Kriitikot kommentoivat ennakkonormia erityisen aktiivisesti 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, jolloin suomennoskirjallisuudella oli keskeinen asema kirjallisuuden systeemissä. Systeemi- ja normiteoria ovat tutkimustulosteni perusteella hyödyllisiä työkaluja tutkittaessa kirjallista kulttuuria, joskaan erityisesti polysysteemi-käsitteen soveltaminen ei ole täysin ongelmatonta. Soveltamani teoriapohja vaikuttaisi kuitenkin soveltuvan tämän kaltaiseen käännöshistorialliseen tutkimukseen, sillä havaintojeni perusteella käännöskirjallisuuden arvostus ja käännöskritiikeissä toteutuneet kääntämisen normit ovat yhteydessä toisiinsa. Käännöksissä toteutuneita normeja ja käännöskirjallisuuden asemaa vertailevalla tutkimuksella voisi saada lisätietoa siitä, miten kääntäjien tekemät ratkaisut ovat yhteydessä käännöskirjallisuuden yleiseen arvostukseen kohdekulttuurissa.
  • Haavisto, Juha (Helsingin yliopisto, 2013)
    Maisterintutkielmassani tutkin 1670-luvulla Englannissa, Alankomaissa ja Irlannissa vaikuttaneen englantilaisen kuninkaan virkamiehen sir William Templen (1628-1699) poliittista ajattelua. Keskityn työssäni Templen ajatuksiin Irlannin kaupallisen yhteiskunnan synnystä ja sen kehittämisestä. Vastaan kolmeen tarkempaan kysymykseen. Miten Temple suhtautui kaupallisen yhteiskunnan kehittämiseen Irlannissa? Miten taloudellinen yhteiskunta oli mahdollista saavuttaa? Miten hänen tekstinsä vertautuvat muihin englantilaistaustaisiin aikalaiskirjoittajiin? Tarkastelen kysymyksiä kaupallisen yhteiskunnan synnyn sekä sen lainsäädännön, hallinnon, investointien, instituutioiden, uskonnon ja moraalin näkökulmasta. Käytän Quentin Skinnerin kehittämää kontekstualisoivaa aatehistoriallista metodia, joka yhdistää tekstin viitekehyksen analysoinnin ja tarkan sisällöntutkimuksen. Metodin avulla on mahdollista ymmärtää paremmin tekstin sisältöä ja kirjoittajan intentioita sekä toisaalta tekstin suhdetta muihin aikalaisteksteihin ja ideologioihin. Ensisijaisina lähteinäni käytän Templen vuonna 1673 julkaisemia tekstejä An Essay upon the Advancement of Trade in Ireland ja Observations upon the United Provinces of the Netherlands. Toissijaisina lähdemateriaaleina tutkin sir William Pettyn (1623-1687) ja Richard Lawrencen (k. 1684) tekstejä. Olen rajannut työni lähteiksi vain taloutta ja sen kehittämistä käsitteleviä kirjoituksia. Templen vertaaminen Pettyyn ja Lawrenceen auttaa tarkentamaan ja suhteuttamaan kuvaa Templestä kaupallisen yhteiskunnan kehittäjänä. Samalla se auttaa ymmärtämään paremmin poliittisen ekonomian varhaishistoriaa yleisesti ja Irlannin kaupallisuuden kehittämisen kontekstia erityisesti. Esitän, että Temple otti osaa 1600-luvun lopulla käytyyn keskusteluun Irlannin taloudellista kehittämisestä. Hänen halusi luoda Irlantiin kaupallisuuteen nojaava yhteiskunta, joka toteutuakseen vaati lainsäädännöllisiä, hallinnollisia, institutionaalisia, uskonnollisia ja moraalisia muutoksia. Muuttuvaa yhteiskuntaa valvomaan täytyi puolestaan kehittää uusia hyveitä, jotka pystyivät rajoittamaan yhteiskunnan laajenemista ja estämään uuden järjestelmän sisäänrakennetun tuhoutumisen.
  • Rantakeisu, Mira (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmani aiheena ovat kolttasaamelaiset, jotka ovat Kuolan niemimaan alkuperäiskansaa. Kuolan niemimaan lisäksi heidän perinteinen asuinalueensa käsittää myös Suomen ja Norjan Lapin koillisosat. Vuoden 1920 Tarton rauhassa kolttien asuinalue jakautui kahtia, osan jäädessä silloisen Neuvostoliiton puolelle ja osan Suomen puolelle. Toisen maailmansodan jälkeen, Suomen menetettyä Petsamon alueen, koltat saivat valita kummalle puolelle rajaa he halusivat asettua. Valinta tehtiin pääasiassa vanhojen sukumaiden perusteella. Suomen valinneet koltat sijoitettiin lopulta Inarin kunnan alueelle, Sevettijärven, Nellimin ja Keväjärven kyliin. Koltat ovat perinteisesti kuuluneet ortodoksiseen kirkkoon, ja tämä tekee heistä uskonnollisen vähemmistön suhteessa enemmistösuomalaisiin, mutta myös suhteessa muihin saamelaisiin. Ortodoksisuus on myös nähty vahvana osana kolttasaamelaisten itäsaamelaista kulttuuriperinnettä, joka näkyy niin pukeutumisessa, käsitöissä, musiikissa, juhlissa kuin ruokakulttuurissakin. Tämä asetelma on toiminut lähtökohtana tutkimukselleni. Pro gradu -työssäni tarkastelen, millainen rooli ortodoksisuudella on kolttasaamelaisten identiteetin muotoutumisessa sekä miten rooli on muotoutunut ja millaisia eroja suhtautumisessa ortodoksikirkkoon on eri kolttasukupolvien välillä. Saamelaisten uskontoa ja uskonnollisuutta, etenkin uskonnon esikristillistä aikakautta, on tutkittu jo monien vuosikymmenten ajan. Kolttasaamelaisten nykyuskonnollisuuden osuus tästä tutkimuksesta on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle, mikä tarkoittaa, että tutkimus on tältä osin paikoin vanhentunutta. Tutkimukseni merkitys nousee juuri tästä vajeesta tutkimushistoriassa, ja tutkimukseni pyrkiikin tarkastelemaan myös viimeisten vuosikymmenten suurten sosiaalisten muutosten vaikutusta kolttasaamelaisten uskonnollisuuteen. Tämän vuoksi tutkielmani nojaa vahvasti uskontososiologisiin teorioihin ja tarjoaa myös tältä osin tuoreehkon näkökulman kolttasaamelaisen uskonnollisuuden tutkimukseen. Aineistoni koostuu kymmenestä teemahaastattelusta, jotka tein kahdella kenttätyömatkalla vuonna 2013 Inarin kunnan alueella. Suurin osa haastateltavistani oli ortodoksisia kolttasaamelaisia, mutta joukossa oli myös etnisiä suomalaisia. Olen soveltanut aineistooni laadullista sisällönanalyysia. Tarkastellessani aineistoa olen koonnut yhteen, mitä informantit ovat haastatteluteemoista sanoneet. Analyysin temaattinen fokus keskittyy kollektiivisen muistin käsitteen ympärille. Tapa, jolla informantit käsittelivät ortodoksisuutta, muistutti hyvin vahvasti ylisukupolvisen muistin käsitettä, ja täten voikin sanoa, että teoria nousi hyvin luonnollisesti aineiston pohjalta. Analyysiin liittyy vahvasti myös etnisyyden käsite. Kollektiivinen muisti osaltaan vahvistaa etnistä identiteettiä, ja tarkastelenkin tutkimuksessani myös kollektiivisen muistin ja etnisen identiteetin suhdetta ortodoksisuuden näkökulmasta. Analyysissani ortodoksisuuden rooli kolttasaamelaisten kollektiivisen muistin osana rakentuu seuraavien teemojen pohjalle: symbolit, rituaalit ja narratiivit, paikallisuuden ja kuuluvuuden tunne sekä kolttasaamelaisten monitasoinen vähemmistöasema suhteessa ympäröiviin ryhmittymiin. Läpileikkaavana teemana tutkielmassani on myös sukupolvien välinen kehitys. Tutkielmani osoittaa, kuinka esimerkiksi ortodoksisuuden kollektiivinen muisti linkittyy symboleiden kautta etnisyyteen kahdella tavalla: etniset elementit toisaalta linkittyvät (esimerkiksi kolttasaamelaisten puvun ja kielen käyttö liturgioissa) uskonnolliseen ympäristöön ja toisaalta alkujaan uskonnolliset elementit voivat myös saada vahvoja etnisiä vivahteita (esimerkiksi hautajaisrituaalit ja pyhimystarinat). Paikallisuus ja kuuluvuuden tunne alueeseen oli se sitten laajemmin koko saamelaisalue tai oma kotikylä - vahvistavat myös osaltaan ortodoksisuuden roolia kolttasaamelaisten kollektiivisessa muistissa. Uskonto koetaan vahvemmin omalla kotialueella, ja toisaalta kolttakylien väliset eroavaisuudet korostavat myös kollektiivisen muistin värikkyyttä. Materiaalini antaa myös viitteitä siitä, että ortodoksisuus voi toimia kolttasaamelaista identiteettiä vahvistavana tekijänä saamelaisalueen ulkopuolella asuville. Kolttasaamelaisten ainutlaatuinen asema monitasoisena vähemmistöryhmänä heijastuu myös kollektiiviseen muistiin. Koltat ovat vähemmistönä niin ortodoksikirkon sisällä, suhteessa luterilaisiin suomalaisiin, kuin myös suhteessa muihin saamelaisiin. Muiden ryhmien suhtautuminen kolttien ortodoksisuuteen ja toisaalta myös se, miten koltat ovat itse suhtautuneet muihin tahoihin, on vaikuttanut siihen, miten ortodoksisuuden rooli kollektiivisen muistin osana on rakentunut. Tutkielmani myös osoittaa, että suhtautumisessa ortodoksiseen kirkkoon on sukupolvien välisiä eroja. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet ympäröivän yhteiskunnan muutos, modernisaatio ja sekularisaatio, mutta myös kolttasaamelaisten vähemmistöroolin muotoutuminen suhteessa ympäröiviin yhteisöihin.
  • Rosenström, Mirella (Helsingin yliopisto, 2013)
  • Huhtala, Saila (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimus käsittelee entisestä Jugoslaviasta kotoisin olevien nuorten aikuisten historiatietoisuutta ja eri etnisistä taustoista tulevien välisiä suhteita Suomessa. Tutkin, kuinka historiatietoisuus ja etniset suhteet liittyvät toisiinsa ja mitkä tekijät korreloivat keskenään. Historiatietoisuuden tutkimustraditio pohjautuu ajatukselle, jonka mukaan tulkinta menneisyydestä tekee nykyhetken ymmärrettäväksi ja tarjoaa materiaalia, jonka pohjalta ihminen asettaa odotuksia tulevalle. Tutkimukseni vahvisti tätä olettamusta: suhtautuminen menneisyyteen heijastuu siihen, mitä Jugoslavia-taustaiset nuoret ajattelevat muista etnisistä ryhmistä. Tutkimusaineisto koostui toteuttamistani viiden Jugoslavia-taustaisen nuoren haastatteluista. Haastateltavat olivat muuttaneet entisestä Jugoslaviasta Suomeen vuosien 1989 ja 2001 välillä, he olivat 19 25 vuoden ikäisiä ja edustivat eri etnisiä taustoja. Haastattelut olivat puolistrukturoituja ja kysymykset perustuivat aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen, historialliseen yleistietoon ja lähiaikojen tapahtumiin. Kysyin myös haastateltavien näkemyksiä sodan syistä, syyllisyydestä ja lopputuloksesta. Tutkimuksen empiirisen osuuden toteutin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Jäsensin haastatteluaineistoa induktiivisesti ja muodostin aineistosta 29 alakategoriaa. Liitin ne teoriapohjaisiin kategorioihin, jotka perustuivat aiempaan tutkimuskirjallisuuteen. Haastatteluissa esiintyi toistuvia teemoja ja yhteyksiä eri alakategorioiden välillä. Haastateltavien tulkintoihin vaikuttaa perheessä vallitsevat käsitykset tapahtumista ja syyllisyyskysymyksistä. Alueellisista tapahtumista tehdään koko Jugoslaviaa koskevia yleistyksiä, jotka ulottuvat käsityksiin etnisistä ryhmistä ja historiasta. Myös syyllisyyskysymyksiä peilataan paikallisten ja itselle läheisten konfliktien kautta. Yhteisön kertomuksia pidetään totena ja suhtautumista kirjoitettuun historiaan värittää epäluottamus tiedon totuudenmukaisuuteen. Myyttisiä historiantulkintoja esiintyy, kun halutaan oikeuttaa vihollisuutta ja tehdä oman ryhmän kärsimys ymmärrettäväksi. Muodostin aineistosta kaksi tyyppikertomusta, jotka esittelevät tulevaisuuteen ja menneisyyteen orientoituneita ajatusrakenteita, ja joille tietynlaiset elementit ovat tyypillisiä. Niistä tärkeimmät ovat tapa suhtautua muiden etnisten ryhmien jäseniin joko yksilöinä tai yleistäen, sekä tapa suhtautua menneisyyteen joko ajatellen, että se pitäisi jättää taakse tai ajatellen, että se muistuttaa koetusta vääryydestä ja sitä ei saa unohtaa. Kokemus itseen kohdistuvista ennakkoluuloista vahvistaa yksilöllisyyden korostamista, sillä omakohtaisuus muodostaa pohjan, jota vasten voi ymmärtää myös toisten ihmisten vaikeaa asemaa ryhmän jäsenenä. Tutkimustulokset kannustavat kiinnittämään huomiota historiatietoisuuden opetukseen. Tapahtumahistorian tunteminen ei välttämättä tuota parempaa ymmärrystä kriisistä, koska omaan tarinaan sopimattomat tapahtumat voidaan kuitata toteamalla, että totuus on ulottumattomissa. Tapahtumien merkitystä voidaan myös muuttaa ja sovittaa ne tukemaan omaa näkemystä.
  • Mikkola, Elisa (Helsingin yliopisto, 2014)
    This study examines Finns experiences and perceptions of angels and their relationship with angels as they were seen in the Angels in Finland survey. Furthermore it covers other features of respondents spirituality and religiosity and their use of services related to spirituality. The survey is part of Terhi Utriainen s research on angel practices in contemporary Finland. The work belongs to the field of sociology of religion and describes the transformation of religion in everyday life while aiming to understand the belief in angels and the role of angels in modern spirituality. The data was collected through questionnaires in Lorna Byrne's lecture organized in Helsinki in 2011. 263 participants of the event answered: 248 women and 15 men. The small share of male respondents shows that women are more interested in angel spirituality than men. The survey method worked well in the data collection in an event which was well attended (N1100). Nearly one quarter of the participants answered and told about their angel experiences and spirituality. Respondents believed more in angels than Finns on average. They described their relationship with angels to be active and positive; angels delivered information, messages and responses, supported in making difficult decisions and helped in daily situations. The relationship with angel was seen as ordinary and commonplace. Respondents had various ways in describing the angel experience; the traditional angel images as well as the new spirituality s way to build individual spirituality were present. More than one third of the respondents identified themselves as spiritual individuals, one fifth as Christians and a little more than ten percent considered themselves to be humanist or religious individuals. Their religious affiliation was close to Finns in general, and surprisingly they were active users of services provided by the Lutheran Church. A little more than one fifth was active in Church, one fifth participated in events of alternative religiousness or spirituality, and almost ten per cent attended both. The respondents had used between one to five different kinds of spiritual services. More than half had consulted clairvoyant and used meditation and reiki. More than one third had consulted healers and angel therapy was used by almost 27 per cent. Among least used services were Aura and Regression Therapies. Those not belonging to religious communities used slightly more services, but the differences between members and non-members were surprisingly small. Byrne s personality and the sense of community had drawn the respondents to attend the lecture. Media had aroused interest in participation; the participants came together with friends or relatives, and they were delighted to see a good turnout in the event. The sense of community, easiness of participation and new rituals such as Byrne s meditation, blessing and hugs attracted participants. The results indicate that the persons who participated in the event felt that they needed a new perspective to religiousness and/or spirituality. Byrne s positive message that embraces everyone resembles Lynch's progressive spirituality as well as the benevolence of the guardian angel. One reason behind Byrnes popularity may be her modesty and ordinary way of dressing and talking; there is no room for any manifesto or ecstasy.
  • Salomaa, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tiivistelmä Referat Abstract Perinteinen luokkatutkimus on keskittynyt ammatin perusteella määriteltyjen luokkien tutkimukseen, jättäen subjektiivisen kokemuksen tutkimuksen ulkopuolelle. Taloudellisen pääoman ja työn painottaminen luokkamäärittelyssä näyttäytyy ongelmallisena nyky-yhteiskunnassa, jossa työelämä on murroksessa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan subjektiivisten luokkakokemusten merkitystä luokkaposition määrittelyssä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu materialistisen feminismin, intersektionaalisen tutkimuksen sekä narratiivisen tiedonkäsityksen pohjalta.Interksektionaalinen tutkimus on keskittynyt pitkään moniperusteisesti syrjittyjen tutkimukseen. Tämä tutkimus keskittyy kuitenkin yksilöihin, jotka ovat monella tavoin etuoikeutetuissa positioissa. Hyödynnän intersektionaalista narratiivista analyysimetodia aineistossa esiintyvien narratiivien tutkimiseen. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kahdeksaa pääkaupunkiseudulla asuvaa 20-25 -vuotiasta naista. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina haastatteluina, joissa rohkaistiin tarinankerrontaan. Tutkimusaineistosta on rajattu analyysiä varten esimerkkejä, jotka liittyvät haastatteluissa useimmiten esiintyviin teemoihin, eli taloudelliseen tilanteeseen, lokaaliuuteen ja kansalaisuuteen. Lisäksi analyysin kohteena ovat haastateltavien tulevaisuuden suunnitelmat sekä itsemääritellyt luokat. Pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, miten luokkapositio rakentuu nuorten naisten narratiiveissa analyysin avulla. Aineiston pohjalta tutkimus osoittaa luokkaposition määrittelyn olevan nuorille naisille hankalaa. Kyky määritellä oma luokka ja liittää kokemuksia syrjintään/etuoikeutukseen määrittyy koulutuksen ja taustan kautta. Oma kokemus luokasta erosi kaikkien haastateltavien kohdalla heidän taloudellisen tilanteensa määrittelemästä luokasta. Ammatti, koulutus ja tulotaso eivät korreloi itsemääritellyn luokkaposition tai kokemuksen kanssa yhdessäkään tapauksessa. Luokka näyttäytyy tutkimuksen valossa riippuvaisena sekä kokemuksesta että yksilön muista subjektipositioista, kuten kansallisuudesta ja lokaaliudesta. Tutkimuksen haastateltavat rakentavat luokkapositiota erontekojen kautta, määrittelemällä mitä he eivät ole.
  • Luoma, Maria (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmani tavoitteena on selvittää millä tavoin ruotsin opettajat ottavat maahanmuuttajataustaiset oppilaat huomioon ruotsin kielen opetuksessa ja kuinka tietoisia opettajat ovat maahanmuuttajaoppilaiden kieli- ja kulttuuritaustoista. Tavoitteena on myös tutkia opettajien näkemyksiä monikulttuurisuuden vaikutuksista opetukseen ja kouluyhteisöön, ja millaisia valmiuksia he kokevat omaavansa monikulttuuristen ryhmien tarpeiden kohtaamiseksi. Teoriaosiossa käsittelen ruotsin kielen näkökulmaa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, maahanmuuttajia koulukontekstissa ja suomalaisen peruskoulun opetusta ohjaavissa dokumenteissa sekä opettajan interkulttuurista kompetenssia. Aiempi tutkimustieto tuki omaa käsitystäni, jonka mukaan monikulttuurinen opetus asettaa haasteita opetukselle sekä opettajan ammattitaidolle. Tutkimus on laadullinen, ja sen aineisto koostuu neljästä kvalitatiivisesta puolistrukturoidusta haastattelusta. Tutkimuksen informantteina toimi neljä Helsingissä työskentelevää naispuolista ruotsin opettajaa. Opettajat työskentelevät peruskouluissa, joissa on tavanomaista suurempi määrä maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Halusin haastatella monikulttuurisissa kouluissa työskenteleviä opettajia varmistaakseni, että saan tutkielmani tavoitteen kannalta olennaista tutkimustietoa. Haastattelin opettajia tutkimusta varten joulu tammikuussa 2014 2015. Nauhoitin ja litteroin haastattelut, jonka jälkeen analysoin aineiston laadullisin menetelmin. Tutkimuksestani käy ilmi, että opettajilla on hyvin vaihtelevasti tarpeellisia monipuolisia tietoja tai työkaluja maahanmuuttajaoppilaiden huomioonottamiseksi ruotsin opetuksessa. Ruotsin kielen näkökulma opettajien vastauksissa jäi varsin vähäiseksi. Tämä on mahdollisesti merkki siitä, että heterogeenisten ryhmien opetus asettaa niin monia haasteita opettajalle, etteivät he ole miettineet monikulttuurista opetusta syvällisemmin ruotsin kielen näkökulmasta. Käytänteet koulujen ja opettajien välillä vaihtelivat suuresti. Opettajat eivät kokeneet, että suomalainen aineenopettajakoulutus olisi tarjonnut heille tarvittavat työkalut maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opettamiseen vaan he ovat omaksuneet ne käytännön kautta. Tutkimustulosteni perusteella esitän, että onnistunut monikulttuurinen opetus edellyttää sekä opettajalle että koko koulun työyhteisölle suunnattua lisäkoulutusta sekä opettajakoulutuksen muokkaamista nykypäivän monikulttuurista koulua yhä paremmin vastaavaksi. Koulutusta ja käytänteitä on myös syytä monipuolistaa ja yhtenäistää, jotta maahanmuuttajaoppilaat voivat kehittyä yhteiskunnan täysipainoisiksi jäseniksi, ja jotta heidät koetaan luokkahuoneessa voimavarana eikä ylimääräistä työtä aiheuttavana tekijänä.
  • Välkki, Otto (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksen aiheena on vanhemmuus ilmiönä, jossa biologiset ja kulttuuriset tekijät ristiinvaikuttavat monilla eri tavoilla. Kontekstina on suomalaisilla hedelmöityshoitoklinikoilla tapahtuva sukusolujen luovutus, joka muiden avusteisten lisääntymisteknologioiden tavoin nostaa esille vanhemmuuden määrittämisen monimutkaisuuden ja mahdollisen ristiriitaisuuden. Luovutettuja sukusoluja käytettäessä vanhemmuuden eri biologiset ja sosiaaliset elementit eivät asetu linjaan toistensa kanssa, jolloin kyseenalaistuu, kuka todellisuudessa lasketaan hoidoilla alkunsa saaneen lapsen vanhemmaksi. Tutkimuksen teoreettinen tausta on feministisessä tieteentutkimuksessa, lääketieteen antropologiassa ja sukulaisuuden tutkimuksessa. Feministinen tieteentutkimus tarkastelee luonnontieteiden ja kulttuurin välistä suhdetta monimuotoisena merkityskokonaisuutena ottaen huomioon erilaiset keskenään ristiinvaikuttavat erot, kuten sukupuolen, seksuaalisuuden, rodun ja luokan. Avusteiset lisääntymisteknologiat lääketieteellisenä käytäntönä ovat olleet myös monien antropologien ja sukulaisuuden tutkijoiden huomion kohteena, koska ne muokkaavat usein muuttumattomana pidettyä käsitystä vanhemmuudesta geneettiseen siteeseen perustuvana ja tarjoavat paitsi uusia konkreettisia lisääntymistapoja, myös uusia tapoja ajatella vanhemmuutta. Täten avusteisilla lisääntymisteknologioilla on myös laajempi kulttuurinen merkitys, vaikka vain harvat lisääntyvät niiden avulla. Tutkimuksen aineisto koostuu viiden yksityisen hedelmöityshoitoklinikan ohjeista sukusolujen luovuttajille. Näihin kuuluu klinikoiden verkkosivujen ohjeita sekä klinikoiden henkilökohtaisesti jakamaa ohjemateriaalia. Tekstejä tarkastellaan retorisen analyysin ja queer-luennan avulla. Retorista analyysiä käytetään tekstien vakuuttamaan pyrkivän luonteen tarkasteluun. Queer-luennassa puolestaan keskitytään tekstien ensisijaisen sanoman ja ilmiselvien merkitysten ohella niihin kätkeytyviin muihin tulkintamahdollisuuksiin ja lukijapositioihin, jotka avaavat mahdollisuuksia ajatella myös vanhemmuutta toisin. Analyysissä kiinnitetään huomiota tekstien retorisiin elementteihin, toimijoihin ja toimijoiden välisiin suhteisiin. Niiden kautta hahmottuvat paitsi vanhemmuutta koskevat ihanteet ja vaatimukset, myös näiden kääntöpuolet, erilaiset ulossulkemiset. Analyysin perusteella sukusolujen luovuttajan rooli näyttäytyy ennen kaikkea lahjan antajana ja tämä lahja sukusolujen vastaanottajien mahdollisuutena vanhemmuuteen. Vastaanottajista muodostuva kuva puolestaan heijastaa vanhemmuuden melko vahvasti hetero- ja parisuhdenormatiivista ihannetta: vastaanottajien annetaan pääosin ymmärtää olevan lääketieteellisestä lapsettomuudesta kärsiviä naisen ja miehen muodostamia pariskuntia. Luovuttajan ja vastaanottajan välistä suhdetta rakentavat lahjan antamisen ja vastaanottamisen retoriikan ohella hierarkia luovuttajan geneettisen panoksen ja vastaanottajan vanhemmuuden aikeen välillä. Tässä geneettinen yhteys näyttäytyy merkityksellisenä sikäli, että sillä on vahva kulttuurinen lataus vanhemmuuden perustana. Tämä merkitys näkyy myös siinä, miten luovutettuja sukusoluja käytettäessä klinikat ohjaavat ensisijaisesti käyttämään ei-geneettistä vanhempaa muistuttavan luovuttajan soluja, jolloin kyse on juuri tuosta biologis-geneettisen sukulaisuuden imitoinnista. Viime kädessä sukusolujen vastaanottajien pyrkimys vanhemmuuteen näyttäytyy kuitenkin ensisijaisena vanhemmuutena ja tekstien lähtökohtana. Vanhemmuuden määrittämisessä olennainen osapuoli on myös klinikka. Klinikalla on sekä tekstien puhujana että lääketieteen edustajana valtaa luoda vanhemmuuden reunaehtoja. Aineistossa klinikan rooliksi muodostuu tiedon välittäminen eri osapuolten välillä sekä eräänlainen portinvartijuus vanhemmuuteen. Klinikoiden fokus on kuitenkin tukea maksavia asiakkaitaan, sukusolujen vastaanottajia, joiden vanhemmuus on loppujen lopuksi tekstien näkökulmasta kiistatonta. Klinikoiden olisi tästä valta-asetelmastaan mahdollista tukea myös avarampaa käsitystä vanhemmuudesta ja perheistä. Tämän tutkimuksen aineistossa vanhemmuuden monimuotoisuus kuitenkin jää sen mainitsemiseen, että klinikat hoitavat ensisijaisten lääketieteellisestä lapsettomuudesta kärsivien naisen ja miehen muodostamien parien lisäksi myös naispareja ja itsellisiä naisia.
  • Hekanaho, Laura (Helsingin yliopisto, 2015)
    The purpose of this thesis was to study masculine generics in English. The goals were reached by conducting a meta-analysis of selected previous works on masculine generics and an online survey on language use and attitudes. The previous studies showed that the use of masculine generics in English supports a male biased world view as women are, lingually, invisible in these generics. The studies also showed that the use of masculine generics has decreased during the past few decades, perhaps due to increasing gender equality. However, masculine generics are not extinct. Therefore, the purpose of this thesis was to map to what degree masculine generics are still used and whether they are still accepted as generics. Another goal was to find out how popular the gender neutral equivalents of masculine generics are. On top of this, the participants of the survey were asked whether they thought a new, gender neutral 3rd person singular pronoun could be added to English, which many transgender organisations have suggested, and which has already taken place in Swedish with the addition of the gender neutral hen pronoun. The survey gathered approximately 1600 participants, of which 1578 could be selected to the final data of this thesis. The survey was conducted online and both native English speakers and fluent English speaking native Finnish speakers were sought as participants. Finnish was chosen as an example of a gender neutral language; the purpose was to find out whether native speakers of a gender neutral language would view masculine generics differently, compared to native speakers of a natural gender language, English. On top of native language, the three other variables that were considered in the analysis were age, gender and education. The results of the survey confirmed those of the earlier studies: the majority of participants chose gender neutral equivalents rather than masculine generics. The so called singular they was by far the most chosen option, but some participants opted for he or she -constructions as well. A worthy proportion of participants (11-28%) also chose masculine generics, which shows us that these generics are not extinct yet, even though they are more often than not interpreted as sex-specific, as earlier studies have shown. Out of the four variables that were considered in the analysis, the participants' native language and gender seemed to have affected their answers the most. As an example, 28% of male participants and only 8% of female participants felt that gender neutral language use is not important. Moreover, male participants chose masculine generics significantly more often than did female participants. Reliable conclusions based on the participants' age and education could not be made, as differences were either not significant enough or inconclusive. The majority of the participants thought that gender neutral language use is important and they also believed that language can affect the way we view reality. The survey also revealed that a considerable amount of participants (24%) felt that a new, gender neutral 3rd person pronoun is needed in English.
  • Yurayong, Chingduang (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tämä tutkielma käsittelee pääsanan jäljessä esiintyviä demonstratiiveja Vologdan ja lähialueiden vepsän murteissa ja paikallisissa pohjoisvenäjän murteissa, joiden lisäksi aineistoon kuuluu myös Novgorodin tuohikirjeet 900 1400-luvuilta. Taustana on substraattiteoria, jonka mukaan runsas pääsanan jälkeisten demonstratiivien X-to käyttö pohjoisvenäjän murteissa on syntynyt murrealueen alkuperäisten suomalais-ugrilaisten kielten kontaktivaikutuksesta, koska esimerkiksi vepsän kielessä käytetään runsaasti pääsanan jälkeisiä demonstratiiveja X-se ja X-ne. Tutkielma alkaa johdannolla, jossa selostan itämerensuomalaisten ja pohjoisvenäläisten kontaktien historiallista taustaa keskittymällä Novgorodin ja itämerensuomalaisten kansojen asuttamien lähialueiden historiaan. Lisäksi käsittelen typologisessa mielessä demonstratiivin ja artikkelin suhteita informaatiorakenteen peruskäsitteisiin kuten määräisyyteen, topikaalisuuteen ja temaattisuuteen, jotka toimivat tutkimukseni pohjana. Sitten jatkan relevanttien kielitieteellisten teorioiden esittelyllä, jossa pohdin erilaisia aiheeseen liittyviä ajatuksia muun muassa kielen muutoksen, kielikontaktin, areaalikielitieteen ja sosiolingvistiikan näkökulmista. Sen jälkeen esittelen tutkimushistoriaa, jossa esittelen muiden tutkijoiden ajatuksia sekä vertailevan fennougristiikan että slavistiikan puolella. Näiden tietojen pohjalta lähden tarkastelemaan aineistoani kolmesta mainitusta kielimuodosta. Aineiston käsittelyssä esittelen ensin aineistoon liittyviä taustatietoja, minkälaisia ovat informantit, tekstien määrä ja tyylit sekä minkälaisia ongelmia tulee vastaan vertaillessani näiden kolmen kielimuodon aineistotekstejä. Sitten esittelen esimerkkitapauksia, jotka olen poiminut aineistosta. Seuraavaksi esittelen näiden esimerkkitapausten luokittelukriteerit, joita kehittelen aiempien tutkimusten menetelmien pohjalta. Nämä metodit sovellan aineiston analyysiin, jonka lopputuloksia esittelen sen jälkeen tilastomenetelmällisesti. Tutkielman lopussa käytän omia tietojani keskustelemaan teoreettisella tasolla tutkielman alussa esitettyjen teorioiden ja aiempien tutkimusten kanssa. Teoreettisen keskustelun tuloksena olen selvittänyt, että pohjoisvenäjän murteiden runsas pääsanan jälkeisten demonstratiivien käyttö ei ole suomalais-ugrilaisten kielten kontaktivaikutusta, koska tämä piirre ei ole leimaava suomalais-ugrilainen piirre. Sen sijaan rakenteen on täytynyt syntyä sekä vepsässä että pohjoisvenäjän murteissa yhteisin voimin viime vuosisadoilla tapahtuneiden kontaktien tuloksena. Vahvistavan argumentin saan Muinais-Novgorodin slaavilaisesta kielimuodosta, josta todistan tässä tutkielmassa, että pohjoisvenäjän nykymurteiden kaltaista demonstratiivin käyttöä ei ole käytössä. Tutkimukseni tuo myös mahdollisuuden väittää, että kyseinen tutkittava rakenne voisi olla Pohjoisvenäjän alueen yhteinen areaalipiirre, joka on havaittavissa vepsän ja pohjoisvenäjän murteiden lisäksi myös karjalassa, permiläisissä kielissä ja Venäjän saamelaisissa kielissä.
  • Savola, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tässä tutkielmassa kartoitetaan mentaaliverbien kuvataidekritiikeissä saamia funktioita ja merkityksiä sekä hahmotellaan niiden kielentämien kokemusten piirteitä. Työn tavoitteet tiivistyvät seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Minkälaisia mentaaliverbejä kuvataidekritiikeissä esiintyy, ja minkälaisia tunne-, ajattelu- ja katsomiskokemuksia ne kielentävät?, 2) Mitä merkityksiä ja funktioita mentaaliverbit saavat kuvataidekritiikeissä?, 3) Minkälaisia kokijoita ja ärsykkeitä kuvataidekritiikkien mentaaliverbit lauseyhteyksissään saavat? Mihin tai keihin niillä viitataan?, 4) Onko kuvataidekritiikkien mentaaliverbien käytössä huomattavissa jotain säännönmukaisuutta? Tutkielman aineisto koostuu Taide-lehden vuosikertojen 2011 2013 kuvataidekritiikeistä, joista mukaan on valikoitunut 83 näyttelykritiikkiä. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on syntaktinen, minkä lisäksi siinä sovelletaan kognitiivista kielinäkemystä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen tuki perustuu aiempaan mentaaliverbien tutkimukseen (Croft 1993, Pajunen 2001, Siiroinen 2001), semanttisten roolien teoriaan (Dowty 1991, Frawley 1992, Nikanne 2001) sekä estetiikan piirissä tehtyyn esteettisen kokemuksen ja taidekritiikin teorioihin (Carroll 2009, Eaton 1994, Heikkinen 2012, Vuorinen 2001). Kuvataidekritiikin tapahtumakehykseksi määrittyi taidenäyttelytapahtuma, jossa keskeisimmät toimijat ovat katsoja ja ärsyke (ts. katsojan katseen kohde). Aineiston mentaaliverbit jakautuvat tunne- ja kognitioverbeihin. Tunneverbit jakautuvat kokijaobjektillisiin ja kokijasubjektillisiin tunneverbeihin, ja lisäksi omaksi luokakseen ovat rajautuneet psykofyysiseen kokemukseen viittaavat verbit. Kognitioverbit jakautuvat ymmärtämis- ja ajatteluverbeihin sekä näköhavaintoverbeihin. Aineiston mentaaliverbien yhteydessä yleisimmät ärsykkeet ovat teos ja näyttelykokonaisuus sekä niiden sisällölliset tekijät. Yleisimpiä kokijoita puolestaan ovat samastumisen paikan tarjoava nollapersoona ja kriitikon subjektiiviseen kokemukseen viittaava yksikön ensimmäisen persoonan pronomini minä. Polyseemisyys on aineiston verbeillä tyypistä, mikä mahdollistaa tunnekokemusten psykofyysisyyden kuvailun sekä katsomis- ja ajattelutapahtumien limittäisyyden. Aineiston verbit kielentävät pääasiassa taiteen katsojassa herättämiä tunteita ja ajatuksia ts. taidekokemuksen keskeisimpiä osia. Tämän lisäksi mentaaliverbeillä kielennetään kriitikon tulkintoja ja vaikutelmia sekä lukijalle tarjottavia tapoja ajatella, katsoja ja tuntea taiteen äärellä. Aineiston kognitioverbit ovat tunneverbejä yleisempiä, mikä viestii ajattelu- ja näkemiskokemusten kielentämisen olevan kuvataidekritiikeissä tunnekokemuksen kielentämistä yleisempää.
  • Kantola, Inkeri (Helsingin yliopisto, 2015)
    Koulutusalan osaamisesta on tullut Suomessa viime vuosina tärkeä vientituote, ja yhä enemmän suunnitellaan ulkomailla toteutettavia koulutusvientihankkeita. Osa tällaisista hankkeista rekrytoi suomalaisia luokanopettajia ulkomaille opettamaan ja kehittämään paikallista perusopetusta. Luokanopettajat päätyvät toimimaan kulttuurisesti mutta myös kielellisesti täysin uudenlaisessa työskentely-ympäristössä vaihtaessaan opetuskielen suomesta englantiin ja ryhtyessään opettamaan paikallisille oppilaille sisältöaineita englannin kielellä. Uusi kielellinen konteksti on erityisen haastava myös siksi, että koulutusviennin kohdemaissa paikallisilla oppilailla ei välttämättä ole ennestään englannin kielen taitoa, mutta opettajalla ja oppilailla ei ole muuta yhteistä kieltä. Tällaista opettamisen lähestymistapaa, jossa sisältöaineita opetetaan englannin kielellä, voidaan kutsua CLIL-opetukseksi (Content and Language Integrated Learning). CLIL-määritelmällä voidaan viitata hyvinkin erilaisiin opetusympäristöihin ja -käytäntöihin. CLIL-opetusta on tutkittu paljon, mutta tutkimuksessa on keskitytty enimmäkseen oppilaiden suorituksiin eikä niinkään siihen, kuinka opetuskielen vaihtaminen vaikuttaa opetuskäytäntöön. Suomalainen koulutusvienti ulkomailla on varsin uusi konteksti CLIL-opetukselle. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opettajien kokemuksia yhdestä koulutusvientikontekstista. Laadullisessa tapaustutkimuksessa haastateltiin viittä suomalaista luokanopettajaa, jotka olivat osallistuneet koulutusvientiohjelmaan Abu Dhabin emiirikunnassa Arabiemiraateissa ja opettaneet paikallisille oppilaille sisältöaineita englannin kielellä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, 1) kuinka opettajat reagoivat uuteen kielelliseen opetusympäristöön, 2) millä tavalla opettajien opetuskäytäntö erosi Abu Dhabissa verrattuna heidän edelliseen opettajankokemukseensa ja 3) kuinka uusi kielellinen konteksti vaikutti opettajien ammatilliseen eheyteen. Haastattelut analysoitiin temaattisen analyysin menetelmällä. Tutkimus osoittaa, että uusi opetuskonteksti oli ollut kaikille opettajille yllättävä. Tarkastelemalla tätä seikkaa opettajan haavoittuvuuden käsitteen kautta voidaan päätellä, että yllättynyt reaktio aiheutui ristiriitaisesta tilanteesta, jossa opettajien käsitykset itsestään opettajina ja oppimistulokset eivät kohdanneet totutulla tavalla. Luokanhallinnan haasteiden vuoksi opetuskäytäntö oli opettajien mielestä enimmäkseen muuttunut opettajajohtoisemmaksi kuin aiemmin, ja sopivien menetelmien löytäminen oli ollut odottamattoman vaikeaa. Neljän opettajan käsitys itsestään opettajana oli muuttunut negatiivisella tavalla, mutta lähes kaikki pystyivät hyväksymään muutoksen ja kääntämään sen kehitykseksi, ja osalle kokemus toi uutta itsevarmuutta. Tutkimuksessa pohditaan myös CLIL-käsitteen käyttöä koulutusvientikontekstissa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sellaisista CLIL-ympäristöistä, jotka selkeästi eroavat eurooppalaisista CLIL-ympäristöistä, tarvitaan lisää tutkimusta ja keskustelua. Kaikista haastatteluista kävi ilmi opettajien tarve ymmärtää tällaisen opetuskontekstin haasteita paremmin jo ennen työskentelyn aloittamista. Tutkimustulokset ja käytännön esimerkit koulutusvientiympäristöistä voivat helpottaa opettajien henkistä ja käytännön valmistautumista uudenlaiseen työhön.
  • Hirsso, Jaru (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmani käsittelee kielellisen tyylin ja maailmanrakennuksen suhdetta George R. R. Martinin fantasiakirjasarjassa A Song of Ice and Fire (suom. Tulen ja jään laulu). Tarkoituksena on erityisesti selvittää, miten kirjojen kieli poikkeaa tavanomaisesta englannin kielestä, ja miten kielen poikkeavat muodot puolestaan toimivat keskiaikaisen fantasiamaailman rakennuspalikoina. Susan Mandalan (2010) mukaan kielellinen tyyli on jäänyt lapsipuolen asemaan tieteis- ja fantasiakirjallisuuden tutkimuksessa: kieltä on lähes poikkeuksetta pidetty tavanomaisena tai heikkona, ja sen roolia on myös vähätelty. Mandalan mukaan tällaiset käsitykset ovat perusteettomina, ja hänen mielestään toimiva tyyli on todella tärkeässä roolissa nimenomaan näissä genreissä, sillä se on oleellinen osa muun muassa uskottavien vaihtoehtoismaailmojen luomista. Kirjojen maailma on keskiaikainen, mitä kuvataan varsin tarkasti ja uskottavasti. Tyylin tasolla maailman tätä puolta tukevat vanhakantaisten ilmaisujen toimiva käyttö, vanhakantaisten puhuttelumuotojen uskottava käyttö sosiaalisen hierarkian kuvaamisessa, historiallisen sanaston runsas käyttö sekä joidenkin amerikanenglantiin kuuluvien sanojen korvaaminen brittiläisillä. Kirjojen maailma on myös omasta maailmastamme itsenäinen fantasiamaailma, ja tyyli on tärkeässä osassa myös tämän puolen kuvaamisessa. Kirjoista löytyy fiktiivisiä kieliä, joista tarkastelen kahta. Ne poikkeavat toisistaan selvästi, ja antavat näin erilaisen kuvan käyttäjistään. Molempien kielten tapauksessa lukija saattaa nähdä, miten jotkin niiden kielioppisäännöistä toimivat, mikä lisää kielten uskottavuutta. Seuraavaksi tutkin, millä tavoin kirjoissa käytetään englantia kekseliäillä ja poikkeuksellisilla tavoilla. Kirjoista löytyy keksittyjä idiomeja ja sananlaskuja, jotka osaltaan rakentavat kuvaa itsenäisestä fantasiamaailmasta ja paljastavat asioita sitä asuttavien kansojen ajattelutavoista. Englantia käytetään poikkeavasti myös osioissa, joissa maailma esitetään suden näkökulmasta. Vaikutelma tästä luodaan käyttämällä luontoon ja eläinmaailmaan liittyviä ilmaisuja ihmisistä. Tämän jälkeen tarkastelen paikannimien ja erisnimen roolia. Nimeäminen jakaa maailmaan kuuluvat alueet ja kansat tunnetumpiin ja tutumman oloisiin sekä vieraampiin ja eksoottisempiin. Lopuksi käsittelen tavalliseen kieleen kuuluvia piirteitä, jotka oli tarkoituksella jätetty kirjoista pois, jotta kuva keskiaikaisesta fantasiamaailmasta ei särkyisi. Näitä ovat muun muassa nykyaikaiselta kalskahtavat idiomaattiset ajanilmaukset sekä viikonpäivien ja kuukausien nimet, jotka liittyvät oikean maailman historiaan ja mytologiaan. Kirjoissa käytetään tavanomaisesta poikkeavaa tyyliä monipuolisesti ja kekseliäästi uskottavan vaihtoehtoismaailman luomiseksi. Kieli ei kuitenkaan eroa normaalista niin paljon, että se olisi häiritsevää tai tekisi tekstistä vaikeasti ymmärrettävää.