Humanistinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Pudas, Hanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassani analysoin Rosa Liksomin Finlandia-palkittua romaania Hytti nro 6 ironisen neuvostonostalgian näkökulmasta. Romaani kertoo suomalaisesta opiskelijatytöstä ja venäläisestä miehestä, jotka sattuman sanelemina matkustavat samassa hytissä junalla Moskovasta Ulan Batoriin 1980-luvun loppupuolella. Tarkastelen tutkielmassani, millaista ja millaisissa yhteyksissä Liksomin romaanissa esiintyy nostalgiaa. Samalla pohdin, miten nostalgia ironisoituu ja mitä seurauksia ironisoitumisella on. Lisäksi analysoin kirjailijalle tyypillisiä, liksomilaisen nostalgian piirteitä, joita on tutkinut myös Kasimir Sandbacka. Tutkielmani perustuu pääasiallisesti Hytti nro 6:n lähilukuun, jota kontekstualisoin kirjallisuudentutkimuksen nostalgiateorioilla ja ironian tutkimuksella. Keskeisiä nostalgiasta ja ironiasta kirjoittaneita teoreetikkoja tutkielmani kannalta ovat Svetlana Boym, Karin Johannisson ja Linda Hutcheon. Lisäksi osoitan Malcolm Chasen ja Christopher Shawn asettamien reunaehtojen mukaisesti, että teoksessa ilmenee nostalgiaa. Analyysini mukaan olennaisena nostalgiaa tuottavana kontekstina teoksessa on Neuvostoliiton ja Venäjän historia, jota matkustajat katsovat maisemallisena näytöksenä junan ikkunasta. Teoksen johtomotiivit ”Kaikki on liikkeessä” ja ”Taakse jää” rakentavat nostalgiaa ja toimivat romaanin neuvostonostalgisina tunnussanoina. Maisemien lisäksi runsas ruokasanasto ja tyypillisten venäläisten ruoka-aineiden toisteisuus sekä kulutustavaroiden yksityiskohtainen kuvailu ja nimeäminen toimivat neuvostonostalgiaa tukevina motiiveina. Osoitan tutkielmassani, että ironian keinoina teoksessa käytetään esimerkiksi väitenegaatiota, liioittelua ja groteskia. Romaanin ironinen neuvostonostalgia ilmenee muun muassa tytön tuntemana koti-ikävänä, vierauden tunteena ja unohduksena, mutta myös esimerkiksi miehen ironisena katseena menneisyyteen sekä molempien toiveina paremmasta tulevasta. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että liksomilaisessa nostalgiassa ei kielletä menneisyyden kaipuuta vaan se otetaan ironisen tarkastelun kohteeksi. Hytti nro 6:n nostalgia on sekä sentimentaalista ja konservatiivista että ironista ja kyseenalaistavaa.
  • Vanninen, Mira (Helsingin yliopisto, 2016)
    Potilas menee lääkäriin saadakseen diagnoosin oireisiinsa. Hänellä itsellään ei ole diagnoosiin tarvittavaa lääketieteellistä tietoa. Puuttuva tieto antaa potilaalle oikeuden hakeutua lääkärivastaanotolle. Vaikka diagnoosin antaminen on rutiinia, ja vastaanoton tärkein tehtävä, saattaa siihen liittyä viestinnällisiä haasteita. Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitetään miten lääkäri muotoilee diagnoosin potilaan kuvailemista oireista, millä kielellisillä keinoilla lääkäri antaa diagnoosin, ja miten potilas ottaa diagnoosin vastaan. Päätarkoituksena on tutkia, kuinka varma lääkäri on antaessaan potilaalle diagnoosin. Aineistona käytettiin kahtakymmentä vuosina 1996-2000 tallennettua, suomenruotsalaista lääkäri-potilas –keskustelua. Kaikilla aineiston potilailla oli aiemmin todettu fibromyalgia. Tässä tutkielmassa selvitetään tarkemmin ottaen sitä, kuinka varma lääkäri on vahvistaessaan potilaan aiemman fibromyalgiadiagnoosin, jos hän vahvistaa sen. Diagnoosinantoon liittyviin kysymyksiin etsitään vastauksia keskusteluanalyysin avulla. Keskusteluanalyysissä tutkitaan miten keskustelijat käyttävät kieltä pyrkiessään yhteisymmärrykseen. Fibromyalgiaa ei voida todeta laboratoriokokeiden avulla, vaan diagnosointi perustuu potilaan suulliseen oireenkuvaukseen. Tämän ns. kertomusaspektin ansiosta juuri keskusteluanalyysi sopii hyvin fibromyalgiadiagnoosien tutkimiseen. Teoreettisena lähtökohtana toimivat kaksi erilaista käsitemaailma, jotka kohtaavat lääkärinvastaanotolla. Lääkärin toimintaa ohjaa objektiivisuuden vaatimus. Sairaudet ovat luokiteltavissa kategorioihin, joiden rajat perustuvat mitattaviin arvoihin. Potilas puolestaan käsittelee sairauttaan omien tuntemustensa pohjalta, subjektiivisesti. Toisena tausta-ajatuksena on lääkäri-potilas –keskustelujen institutionaalinen luonne. Potilaalla ja lääkärillä on institutionaalisissa keskusteluissa ennalta määritellyt roolit. Lääkäri johtaa keskustelua koulutukseensa ja asemaansa perustuvaan auktoriteettiin nojaten. Potilaan tehvänä on vastata lääkärin kysymyksiin, siis kertoa oireistaan. Erilaiset käsitemaailmat ja eriarvoiset asemat keskustelussa voivat aiheuttaa haasteita yhteisymmärryksen saavuttamisessa. Kahdestakymmenestä lääkäri-potilas –keskustelusta valikoitui tutkimuskohteeksi kaksitoista. Näissä kahdessatoista keskustelussa annetut diagnoosit jaettiin kolmeen ryhmään lääkärin ilmaiseman varmuusasteen mukaan. Varmuuden asteesta kertoivat lääkärin käyttämät sanavalinnat. Tällaisia sanavalintoja olivat ensimmäisen kolmen, eli varmimman, diagnoosin kohdalla ”alldeles klart”, ”helt förenlig” ja ”utan vidare”. Kahdeksassa kahdestatoista diagnoosista lääkäri oli aivan varma diagnoosistaan (1. Korkea varmuusaste). Kolmessa diagnoosissa lääkäri oli melko varma (2. Melko korkea varmuusaste) ja yhdessä epävarma (3. Matala varmuusaste). Mitä tulee yhteisymmärrykseen, on sen saavuttaminen mahdollista, mutta edellyttää molemmilta osapuolilta joustoa institutionaalisten roolien suhteen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lääkäri tarjoaa potiaalle puheenvuoroa, ja että potilas uskaltaa käyttää tätä puheenvuoroa hyväkseen. Yhteisymmärrykseen pyrkiessään molemmat osapuolet joutuvat kuitenkin tasapainoilemaan. Lääkäri ei voi antaa potilaan puhua liikaa auktoriteetin menettämisen pelon vuoksi. Potilaan taas tulee pitäytyä oireenkuvauksessa, eikä hän saa näyttää tietävänsä liikaa sairautensa hoidosta. Muuten hän menettää oikeutensa hakeutua lääkärin vastaanotolle saamaan häneltä puuttuvaa lääketieteellistä tietoa, diagnoosin.
  • Väisänen, Piia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma käsittelee kahden institutionaalisen tilannetyypin, Kelan asiointien ja aikuisneuvolavastaanottojen, kielellistä vaihtelua Pohjois-Karjalan alueella. Tarkasteltavana ovat erityisesti instituution edustajien eli Kelan virkailijoiden ja terveydenhoitajan puheen murteen ja yleiskielen vaihtelun funktiot. Tutkimusmenetelminä käytetään keskustelunanalyysia ja sosiolingvistiikkaa. Aineistona on 22 videoitua asiointia Kelan virastosta ja yhdeksän asiointia aikuisneuvolasta. Kelasta aineistoa on 109 minuuttia ja aikuisneuvolasta 136 minuuttia. Yhteensä aineistoa on noin neljä tuntia. Aineisto on taltioitu Kotimaisten kielten keskuksen asiointikeskusteluhankkeessa vuonna 2000. Tutkielmassa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Instituution edustajien kielestä muodostetaan yleiskuva kymmenen aiemmassa tutkimuksessa Pohjois-Karjalan murteelle tyypilliseksi todetun murrepiirteen avulla. Kelan virkailijoiden ja terveydenhoitajan puheesta tarkastellaan yleisgeminaatiota, itämurteiden erikoisgeminaatiota, svaavokaalia, diftongin reduktiota, labiaalistumista, diftongiutumista, jälkitavujen pitkän AA:n monoftongiutumista sekä yksikön 1. ja 2. persoonan ja monikon 1. persoonan pronominien variantteja. Piirteiden kvantitatiivisen analyysin avulla selvitetään, kuinka paljon kutakin piirrettä aineiston eri puhujilla on suhteessa sen mahdollisiin esiintymäpaikkoihin. Kvalitatiivisessa osuudessa tarkastellaan ensinnäkin sitä, millaisissa konteksteissa instituution edustajat käyttävät väistyviä ja leimallisia murrepiirteitä eli diftongin reduktiota, labiaalistumista sekä diftongiutumista ja jälkitavujen AA:n monoftongiutumista. Tämän jälkeen instituution edustajien puhetta tarkastellaan ilmiöpohjaisesti kolmen eri ilmiön avulla. Ensiksi käsitellään sitä, miten murrepiirteet ja toisaalta yleiskielen piirteet vaihtelevat, kun instituution edustaja tuottaa asiakkaalle useita samaa asiaa koskevia direktiivejä. Toiseksi tarkastellaan useita peräkkäisiä kieltoja, ja kolmanneksi vielä murretta koodinvaihtona ja vetoamisen keinona. Tutkielmassa osoitetaan, että murrepiirteillä rakennetaan vuorovaikutuksessa merkityksiä eli niiden avulla voidaan muokata vuorovaikutustilannetta. Murrepiirteet keskittyvät selvästi tiettyihin toimintoihin, kuten ajanvaraustoimintoihin, ja tietynlaisiin tilanteisiin vuorovaikutuksessa. Toisaalta huomionarvoista on myös se, että yleisgeminaation ja svaavokaalin vaihtelulla ei näytä olevan yhtä selvää funktionaalista käyttöä kuin muilla tutkittavilla piirteillä.
  • Lehtonen, Krista (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen toimistoasiointeja institutionaalisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on "Millaiset keskustelun ilmiöt rakentavat kohteliaisuutta institutionaalisessa keskustelussa?" Kohteliaisuutta selvitetään analysoimalla, miten asiakkaat ja virkailijat tulkitsevat toistensa vuoroja ja suuntautuvat niihin. Erityistä huomiota kiinnitetään virkailijan vuoroihin. Tutkielman metodina on keskustelunanalyysi. Aineisto koostuu Kotimaisten kielten keskuksen Kelan toimistoasiointiaineistosta, joka on videoitu osana isompaa tutkimusprojektia vuonna 2003. Tutkielma fokusoi vuorovaikutuksen rakentumiseen toisin kuin moni aiempi tutkimus, joissa on keskitytty yksittäisiin kielenpiirteisiin. Kohteliaisuutta lähestytään puheenvuorojen muotoilun näkökulmasta, esimerkiksi tarkastelemalla virkailijan empatian ilmaisua ja puheen neutraaliutta, sosiaalisen solidaarisuuden rakentamistapaa sekä hänen ratkaisuhakuisuuttaan, suuntautumista asiakkaan pulman ratkaisemiseen. Työssä analysoidaan vuorovaikutuksen kannalta haastavia tilanteita, joissa vastaanottajaan suuntautuminen ja kohteliaisuuden osoittaminen tulee erityisen tärkeäksi virkailijan vuorojen muotoilussa. Käsiteltävinä on tilanteita, joissa asiakas osoittaa affektiivisuutta tai joissa asioinnin syy on arkaluonteinen. Esimerkeissä kohdataan myös vuorovaikutuksen katkeamista ja ymmärryksen ongelmia. Näissä tilanteissa osallistujien kasvot ovat uhattuna ja keskustelijoiden samanlinjaisuus voi horjua. Tutkielmassa selviää, että kohteliaisuus näkyy keskustelussa monien kielellisten resurssien käytössä vuorojen muotoilussa, ja samanaikaisesti on käytössä monenlaisia kielellisiä keinoja. Kohteliaisuutta koetetaan ylläpitää ongelmallisissakin tilanteissa monin eri tavoin. Institutionaalisessa vuorovaikutuksessa toiminnan muotoilu kohteliaaksi on preferoitua etenkin virkailijan institutionaalisen roolin kannalta. Tutkielma lähestyy kohteliaisuutta keskustelun vuorovaikutuskäytänteiden kannalta, mikä on jäänyt fennistiikassa aiemmin vähemmälle huomiolle. Tätä lähestymistapaa voidaan soveltaa mahdollisessa jatkotutkimuksessa muihin tilannetyyppeihin.
  • Ando, Petra (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastelen reaalioiden käännösstrategioita ja käännösstrategioiden taustalla vaikuttavia tekijöitä vertaillen Haruki Murakamin Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) -teoksen reaalioita ja niiden käännöksiä Raisa Porrasmaan Värittömän miehen vaellusvuodet -käännöksessä (2014). Analysoin käännösreaalioita Ritva Leppihalmeen (2001) käännösstrategioiden sekä kotouttamisen ja vieraannuttamisen käsitteiden pohjalta. Lisäksi tarkastelen mahdollisia syitä käännösstrategioiden taustalla: reaalialuokkia, ympäröivää tekstiä sekä japanilaisen kulttuurin tunnettuutta Suomessa. Minua kiinnostaa tietää, millaisia käännösstrategioita japaninkielisen romaanin suomennoksessa on käytetty ja miksi. Analyysissani paljastuu, että kotouttavia käännösstrategioita on käytetty hieman enemmän kuin vieraannuttavia strategioita. Yksittäisissä strategioista suosituin on ollut kuitenkin vieraannuttamisen ja kotouttamisen välimaastoon sijoittuva selittämisstrategia. Suomalaislukijalle vielä suhteellisen kaukaisen japanilaisen kulttuurin reaalioiden selittämiselle lienee tarvetta. Toisaalta samaista strategiaa ei ole lähes ollenkaan romaanin dialogissa, mikä kielii kyseisen strategian tekstuaalisesta raskaudesta. Birgit Nedergaard-Larsenin (1993) ja Peter Newmarkin (1988) teorioiden pohjalta jakamiani reaalialuokkia tarkastellessani selviää, että maantieteellisten reaalioiden kohdalla ei ole käytetty lainkaan vieraannuttavia käännösstrategioita. Muuten reaaliluokkien vaikutus käännösstrategioihin jää epäselväksi aineistoni suppeuden vuoksi. Tutkimukseni havainnollistaa erilaisia reaalioiden käännösratkaisuja japanista suomennettaessa ja raottaa niiden taustalla olevia tekijöitä. Tutkimustani olisi mielenkiintoista jatkaa laajemmalla aineistolla – tämä kenties avaisi tarkemmin yhteisiä tekijöitä tiettyjen reaalioiden käännösstrategioiden taustalla.
  • Reitamo, Emilia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmani käsittelee toisen aloittamia korjausjaksoja kymmenessä tanskalais-ruotsalaisessa keskustelussa, joiden kaikki osallistujat ovat pohjoismaalaisia ja puhuvat tanskaa tai ruotsia toisena kielenään. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaisiin keskustelussa syntyviin ongelmakohtiin informanttini interaktiivisesti reagoivat, miten korjausjaksot aloitetaan ja miten ongelmat ratkaistaan. Toinen tavoite on selvittää, onko toimiva kommunikaatio skandinaavisilla naapurikielillä (englannin asemesta) ylipäätään mahdollinen vaihtoehto suomalaisille, islantilaisille, färsaarelaisille ja grönlantilaisille. Ruotsi ja tanska ovat läheisiä sukukieliä ja keskenään ymmärrettäviä. Naapurikielinen keskustelu ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta, sillä kielissä on eroja foneettisella, prosodisella ja foneemitasolla sekä sanastossa. Useat tutkijat, mm. Delsing ja Åkesson (2005) ovat todenneet suurimpien ongelmien yhteispohjoismaisessa vuorovaikutuksessa olevan juuri ruotsin ja tanskan välillä. Suomalaiset oppivat koulussa ruotsia, islantilaiset, grönlantilaiset ja färsaarelaiset harvoin poikkeuksin tanskaa. Teoriaosuudessa esittelen yhteispohjoismaisen kommunikoinnin tutkimusta sekä yleisellä tasolla että tanskalais-ruotsalaisen kommunikoinnin näkökulmasta. Lisäksi nostan esiin toisen kielen oppimisen tutkimuksen erilaisia suuntauksia, vuorovaikutuksen käyttämistä oppimistilanteissa sekä kommunikointistrategioita ja keskustelutilanteen erilaisten roolien ylläpitämistä. Korjauksella tarkoitetaan keskustelunanalyysissä erilaisia tapoja käsitellä puhumiseen, kuulemiseen ja ymmärtämiseen liittyviä ongelmia. Vuorovaikutustilanteessa osallistujien yhteisenä tavoitteena on intersubjektiivisuus eli keskinäinen ymmärrys, ja keskustelussa syntyviä ongelmia ratkotaan korjausjäsennyksen keinoin. Korjausjakso koostuu ongelmavuorosta, korjausaloitteesta ja korjauksesta, jonka tekee joko ongelmavuoron puhuja (itsekorjaus) tai joku muu (toisen korjaus). Käsittelen tässä tutkielmassa ainoastaan toisen aloittamia korjausjaksoja eli jaksoja, joissa korjausaloitteen tekijä on joku muu kuin ongelmavuoron puhuja. Tutkielmani aineistona on kymmenen 20 minuuttia kestävää, Skype-pikaviestintäohjelman kautta äänitettyä epämuodollista keskustelua, jossa ilmoittautumisjärjestyksessä pareiksi muodostetut informantit käyvät läpi annettua tehtävää käyttäen ruotsia ja tanskaa. Aineisto kerättiin joulukuun 2013 ja helmikuun 2015 välillä. Aineiston litterointi on suoritettu käyttämällä tavallista oikeinkirjoitusta ja siinä on korostettu sisältöä muodon sijaan. Pidemmät tauot on kuitenkin huomioitu. Esittelen tuloksiani sekä kvantitatiivisesti (taulukoissa) että kvalitatiivisesti siten, että nostan esille esimerkkitapauksia korjauksista. Analyysini osoittaa, että itsekorjaus on huomattavasti toisen korjausta yleisempi. Yleisimmin ongelmia aiheuttavat yhden lauseen muodostamat kokonaisuudet sekä vieraskieliset (useimmiten naapurikieliset) sanat. Tavallisimmat korjausaloitteet ovat pidempi tauko ja varmistuksen pyytäminen epäselvän sanan tai ilmauksen merkityksestä, kysymyssanat ja lyhyet kysymykset. Ruotsia puhuvat ovat aineiston perusteella hieman aktiivisempia korjausaloitteiden tekijöitä (58 % aloitteista). Englantia käytettiin usein yhteisenä kielellisenä resurssina ongelmien ratkaisussa. Valtaosa (78 %) ongelmista tulee ratkaistua, eikä ainuttakaan keskustelua jouduttu keskeyttämään. Informanttini korjasivat kärsivällisesti ongelmia, mikä mielestäni osoittaa, että naapurikielillä tapahtuva toimiva kommunikointi toisen kielen puhujien kesken on mahdollista, vaikka se vaatiikin vaivannäköä.
  • Hatakka, Veera (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan värinnimikantaisia essentiaaliverbejä värisyyden kuvaamisen ja aspektin ilmaisun näkökulmasta. Värinnimikantaiset essentiaaliverbit ovat sellaisia entiteetin värisyyttä kuvaavia verbejä, joiden merkitykseen ei sisälly tietoa värinmuutoksesta. Verbejä derivoidaan värinnimisanoista johtimilla -rtA-, -htA- sekä -O(i)ttA- (esim. lilertää, harmahtaa, rusehtaa). Tutkimuksen kohteena olevia verbejä ja niiden merkityksiä käsitellään osana lausetta ja laajempaa tekstikontekstia. Tehtävät havainnot perustuvat Suomi24.fi-keskustelufoorumilta kerättyyn aineistoon, joka käsittää 481 tekstikatkelmaa, joissa esiintyvässä lauseessa on predikaattina tai predikaatin osana tarkastelun kohteena oleva verbi. Tutkielman teoreettisena ja metodologisena taustana toimivat värinnimien alalta tehdyt lingvistiset tutkimukset, eräät kognitiivisen kielentutkimuksen alan merkityksen selvittämiseen liittyvät käsitteet ja metodit, suomen kielen johto-opin periaatteet sekä fennistiikan ja kognitiivisen kielitieteen käsitykset aspektista ja sen määrittymisestä. Sanojen ja laajempien ilmausten merkitys käsitetään tutkielmassa polyseemiseksi, muutoksenalaiseksi sekä kontekstista riippuvaksi. Kontekstina tutkielmassa nähdään tekstikonteksti, sekä sen hahmottamasta kielenulkoisesta maailmasta ne seikat, joita tekstikontekstista voidaan päätellä. Aineistoa tarkastellaan sekä derivaation että aspektin näkökulmasta. Analyysi jakautuu kahteen osaa. Ensimmäisessä osassa tarkasteltavana ovat värinnimikantaisten essentiaaliverbien merkitykset derivaation näkökulmasta. Analyysissä etsitään johdostyyppejä yhdistäviä ja erottavia seikkoja. Johdostyypit -rtA- ja -htA- osoittautuvat analyysin perusteella merkityksiltään hyvin toistensa kaltaisiksi. Molemmat johtimet toimivat värinnimikantaan liittyessään sanaluokanmuuttajajohtimena, ja ne saattavat tuoda kantavärin merkitykseen vivahtamismerkityksen. -htA-verbeille vivahtaminen on hieman tyypillisempää. -O(i)tta-johdokset punoittaa ja rusehtaa ovat merkityksiltään eriytyneitä. Molemmilla kuvataan tiettyjen entiteettien punaista värisyyttä. Punoittaa-verbillä puhutaan yleensä elollistarkoitteisen subjektin ihonvärisyydestä, joka liittyy lähes poikkeuksetta fyysiseen tai psyykkiseen tilaan. Rusottaa-verbillä on kaksi selvästi erillistä merkitystä: taivaan ruskon kuvaus ja ihon värisyyden kuvaus, joka on prototyyppisesti lähempänä ihon normaalia värisyyttä kuin punoittaa-verbillä kuvattava punaisuus. Punoittaa ja rusottaa toimivat lisäksi satunnaisesti myös sanaluokanmuuttajajohdoksina. Toisessa osassa tarkastelun kohteena on aspekti lauseen ominaisuutena. Analyysissä selvitetään, millaisia rajaamattomaksi ja millaisia rajatuiksi hahmottuvia tiloja tarkastelun kohteena olevien verbien ympärille muodostuvilla lauseilla voidaan kuvata. Analyysissä huomio kiinnittyy erityisesti niiden entiteettien luonteisiin, joiden värisyysominaisuuksia tarkasteltavissa lauseissa kuvataan. Kuvattavan värisyyden keston määrittymisessä kuvattavana olevan entiteetin luonteella on suuri vaikutus. Kun puheena on entiteetti, jonka värisyydelle muutos on tyypillistä, kuvattavan tilanteen on mahdollista hahmottua rajatuksi. Kun taas kuvattavan on sellaisen entiteetin värisyys, jolle väriominaisuuden pysyvyys on luonteenomaista, tilanne hahmottuu yleensä aspektiltaan rajaamattomaksi. Analyysissä tarkastellaan lisäksi joitakin sellaisia kestoa ja ajankohtaa kuvaavia adverbiaaleja, joilla kuvattavana olevan aspektiltaan rajatuksi hahmottuvan tilan rajat on mahdollista tuoda huomion kohteeksi. Analyysi osoittaa, että värinnimikantaisilla essentiaaliverbeillä on monenlaisia merkityksiä suomen kielessä. Ainoastaan -O(i)ttA-tyypin johdosten merkityksiin johdin tuo lisätietoa. -rtA- ja -htA-johdosten kohdalla kuvattava värisyys voi hahmottua monenlaiseki ja kulloinkin kuvattavana oleva värisyys tarkentuu kontekstissa. Lisäksi analyysi osoittaa, että leksikaaliselta aspektiltaan rajaamattomat värinnimikantaiset verbit voivat kuvata aspektiltaan rajattuja värisenäolemistilanteita, silloin kun värinmuutos on ominaista kuvattavana olevalle entiteetille.
  • Granqvist, Paulina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Min avhandling pro gradu är en s.k. översättningsgradu där jag undersöker min egen översättningsprocess. Materialet består av ett utdrag, kapitlen 1 (s. 5–14) och 2 (s. 15–25), ur Riikka Pulkkinens roman Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (2014), och min egen svenska översättning av detta utdrag. Syftet med avhandlingen är att undersöka hur globala (på textnivå) och lokala (på detaljnivå) översättningsstrategier vid översättningen av utdraget ur Pulkkinens roman har förverkligats. Metoden för arbetet är deskriptiv och kvalitativ, dvs. jag beskriver min översättningsprocess teoretiskt och metodologiskt på ett så objektivt sätt som möjligt. Översättningsarbetet har systematiserats med hjälp av ett översättarprotokoll där jag i kolumner anger översättningsproblem, alternativa lösningar, globala och lokala strategier som har tillämpats, samt den slutliga översättningen. I mitt översättarprotokoll har jag bokfört 69 stycken exempel av vilka jag analyserar 29. I den teoretiska referensramen redogör jag för tidigare forskning som bedrivits inom den processinriktade översättningsforskningen. Jag presenterar bland annat Tirkkonen-Condits (2000) och Englund Dimitrovas (2005) undersökningar. I syfte att kunna tolka den aktuella skönlitterära texten behandlar jag centrala egenskaper i den skönlitterära texten, såsom stil (Cassirer 2015) och fiktivt talspråk (Tiittula & Nuolijärvi 2013) utgående från ett översättarperspektiv. Jag redogör dessutom för globala översättningsstrategier utgående från Kearns (2009) och Séguinot (1989) och skriver om den funktionella kommunikationssituationen enligt Nord (1997), samt presenterar lokala översättningsstrategier enligt Chestermans (1997) klassificering. De globala och de lokala översättningsstrategierna har förverkligats i mitt material på olika nivåer. I översättningsprocessen är de mest centrala strategierna att använda en idiomatisk svenska, att beakta källspråkets stil i översättningen, att beakta mottagarna och att beakta pragmatiken i kommunikationssituationen. Strategier som förändrad explicithet, bildspråk och idiomatiska uttryck har även förekommit i processen. Klassificeringen i globala och lokala strategier är dock problematisk eftersom det finns överlappningar både inom och mellan dessa strategier, vilket försvårar klassificeringen.
  • L, Laura-Mox (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksen kohteena on isokyröläinen yritysnimistö ja keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä paikallisuuden ilmeneminen yritysnimissä. Aineistossa on 317 yritysnimeä, jotka on koottu tammikuussa 2015. Nimet analysoidaan funktionaalis-semanttisen mallin mukaan. Neljäsosa yritysnimistä, kaikkiaan 75 nimeä, ilmentää paikallisuutta. Paikallisuus voi näkyä nimissä viidellä eri tavalla, joita ovat Isokyrö-nimet, alueellisen viittauksen sisältävät nimet (laajempi tai tarkempi alue), murteellisuutta sisältävät nimet sekä muuta paikallisuutta sisältävät nimet (esim. tunnettu nähtävyys tms.). Paikallisuutta ilmentävistä lajeista laajempaan alueeseen viittaavat nimet (esim. Lakeuden sähkö tai Kyrönmaan markkinointi) ovat suurin nimiryhmä ja muut paikalliset viittaukset taas pienin (esim. Lounas-Kahvio Karoliini). Toisena tutkimusaineistona on kyselylomakeaineisto, jonka avulla selvitetään mm. sitä, millaisia nimiä vastaajat pitävät miellyttävinä ja kuinka usein paikallisuutta ilmentävät nimet katsotaan miellyttäviksi. Kyselylomakeaineistossa on 92 vastausta. Vastaajat ovat pisteyttäneet autenttisten isokyröläisten yritysnimien mallilla muodostettuja keksittyjä yritysnimiä asteikolla 1–4. Lisäksi vastaajat ovat voineet kuvailla ja kommentoida nimiä sekä edottaa omaa yritysnimeä isokyröläiselle baarille. Vastauksista käy ilmi, että yritysnimissä arvostetaan erityisesti selkeyttä ja informatiivisyyttä, joka usein ilmenee paikallisuutena. Sen sijaan esimerkiksi englanninkielisiä nimiä pidetään hieman muita huonompina. Kyselylomakkeeseen vastanneet antoivat myös 66 omaa nimiehdotusta isokyröläiselle baarille. Näistä ehdotuksista paikallisuus näkyy lähes kolmasosassa. Vastaajien omat nimiehdotukset voidaan jakaa autenttisten yritysnimien tapaan eri kategorioihin paikallisuuden lajista riippuen. Isokyrö-nimet ovat suurin nimiryhmä, kun taas laajempaan alueeseen viittaavia nimiä on ehdotuksissa vähiten.
  • Olli, Anu (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan verkkokeskustelussa ilmeneviä metaforia. Keskustelun aiheena on v. 2014 Vantaan tablettihankinta. Tutkimuksen aineisto koostuu 9 internetissä julkaistusta tablettihankintaa käsittelevästä artikkelista ja niihin liittyvistä 143 verkkokommentista. Artikkeleista 4 on blogitekstejä, 4 uutista ja yksi aikakauslehtiartikkeli. Tutkimus keskittyy teksteissä oleviin metaforisiin ilmaisuihin ja niiden taustalla vaikuttaviin käsitemetaforiin. Metafora-analyysi pohjautuu kognitiivisen metaforateorian kehittäjien George Lakoffin ja Mark Johnsonin sekä Zoltán Kövecsesin metaforanäkemyksiin. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia metaforia aineistossa käytetään uutisoitaessa ja keskusteltaessa Vantaan tablettihankinnasta ja sitä, millaisen kuvan ne puhuttavasta aiheesta luovat. Aineistosta nousee esille vastakkainasettelua tablettien vaikutuksesta opiskeluun ja oppimiseen. Tabletteja kuvataan sekä oppimistuloksia parantaviksi ja yhteiskunnassa tarvittavia valmiuksia kehittäviksi laitteiksi että opetusta ja oppimista häiritseviksi ja heikentäviksi välineiksi. Näitä teemoja tuodaan esille useiden erilaisten metaforien avulla. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, suhtaudutaanko kommenteissa tablettihankintaan ja/tai opetuksen digitalisaatioon positiivisesti vai negatiivisesti. Analyysi osoittaa, että usein samalla metaforalla voidaan kuvata sekä positiivista että negatiivista asennoitumista puheena olevaa asiaa kohtaan. Esimerkiksi metaforaa OPETUKSEN KEHITTÄMINEN ON MATKA voidaan käyttää kuvaamaan sekä positiivista että negatiivista suhtautumista opetuksen digitalisaatiota kohtaan.
  • Sipilä, Kirsi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu tutkielmani käsittelee Espoon paikannimien käyttöä ja kaksikielisyyttä. Tarkastelen, millaisia virallisia ja epävirallisia paikannimiä kaksikielisessä Espoossa käytetään, millä kielellä näitä nimiä käytetään ja miten paikannimien kaksikielisyyteen suhtaudutaan. Vertailen nimien käyttöä ja niihin suhtautumista kolmen eri ryhmän välillä: suomenkielisten, ruotsinkielisten ja kaksikielisten. Tutkimukseni on sosio-onomastinen kaupunkinimitutkimus. Tutkimuksen taustalla on käsitys paikannimien erilaisista funktioista käyttäjilleen sekä paikannimien jako virallisiin ja epävirallisiin nimiin. Taustoitan tutkimustani myös esittelemällä Espoon kielellistä kehitystä sekä kaksikielistä nimistönsuunnittelua ja siihen liittyviä haasteita. Tutkimustulokset perustuvat internet-kyselylomakkeeseen, johon vastasi vuodenvaihteessa 2015–2016 yhteensä 61 henkilöä. Vastaajat ovat joko Espoossa asuvia tai muuten siellä aikaansa viettäviä, jotka käyttävät Espoon paikannimiä. Tulokset osoittavat, että Espoon suomenkielisiä paikannimiä käytetään huomattavasti enemmän kuin ruotsinkielisiä, sillä suomenkielisiä nimiä käyttävät suomenkielisten lisäksi usein myös ruotsinkieliset sekä kaksikieliset, kun taas ruotsinkielisiä nimiä käyttävät vain lähinnä ruotsinkieliset ja osa kaksikielisistä. Suomenkieliset käyttävät paikoista enemmän erilaisia epävirallisia nimiä kuin ruotsinkieliset ja kaksikieliset, jotka käyttävät paikkojen virallisia nimiä sekä suomeksi että ruotsiksi. Tuloksista selviää myös, että Espoon paikannimiä käytetään myös eri kielellä kuin muu keskustelu: suomeksi ruotsinkielisessä keskustelussa tai ruotsiksi suomenkielisessä keskustelussa. Erityisesti suomenkielisten nimien käyttö ruotsiksi keskustellessa on tavallista ja sitä tapahtuu kaikissa tarkastelemissani kieliryhmissä. Suomenkieliset nimet mielletään usein tutummiksi ja helpommiksi muistaa. Ruotsinkielisiä nimiä käytetään suomenkielisessä keskustelussa yleensä erilaisten lempiniminä sekä tyylikeinoina, erityisesti kun halutaan hassutella. Valtaosa vastaajista suhtautuu Espoon paikannimien kaksikielisyyteen positiivisesti. Kaksikielisten nimien nähdään olevan hyödyllisiä erityisesti keskustelun oikeakielisyyden ja kotipaikkaan identifioitumisen kannalta.
  • Suutari, Salla-Mari (Helsingin yliopisto, 2016)
    Englanti on globaali kieli, jota käytetään laajasti työelämässä, tieteessä ja populäärikulttuurissa. Englanninkielisiä sanoja käytetään korvaamaan ruotsinkielisiä sanoja puhutussa, mutta myös kirjoitetussa kielessä. Eri naistenlehdet ovat suunnattu eri ikäryhmille, mutta niissä käsitellään usein samoja teemoja. Tämän vuoksi naistenlehdet ovat hyvä tutkimuskohde englanninkielen käytölle nykyruotsissa. Tutkielman aineistona ovat Ruotsissa julkaistavat naistenlehdet Amelia ja Tara (3 numeroa kummastakin), joista on jätetty pois mainokset ja haastattelut. Aineistosta on poimittu englanninkieliset sanat ja sanat, jotka ovat muodostuneet englannin kielen sanoista viime aikoina (ord med engelskt inslag; OMEI). Sanat on luokiteltu Svenska Akademins ordlistan (SAOL) mukaan vakiintuneisiin ja vakiintumattomiin sanoihin. Aineisto on analysoitu ensin laskemalla sanojen määrä lehtien kullakin teema-alueella ja suhteuttamalla se kunkin teema-alueen sivumäärään. Sen lisäksi sanojen käyttöä on tutkittu sisältöanalyysilla, sen selvittämiseksi, miksi jotain tiettyä ilmausta käytetään tietyssä kohdassa (Why that now?). Yhteensä OMEI-sanoja oli Amelian numeroissa 182 ja Taran 122. Lehtien sisältö jakautui seuraaviin teemoihin: ajankohtaista, ihmissuhteet, kauneus & muoti, liikunta, terveys, ruoka, sisustus, matkat, kulttuuri ja muut. Eniten sanoja sekä Ameliassa että Tarassa oli matkat-teemassa. Sanoja käytettiin sekä ruotsinkielisen vastineen asemesta että tilanteissa, joissa ruotsinkielistä sanaa ei ole tai se ei ole käyttökelpoinen. Käytetyissä sanoissa oli eroja lehtien välillä ja vaikutti siltä, että sanat oli kohdennettu lukijakunnan mukaan. Sanoja käytettiin harkitusti ja niillä oli tarkoitus; esim. herättää huomiota, häivyttää tai korostaa viestiä sekä vaikuttaa ajankohtaiselta. Englanninkielisiä sanoja käytetään ruotsinkielisissä naistenlehdissä paljon, mikä viittaa siihen että englannilla on merkittävä rooli myös ruotsalaisten naisten arkielämän kielessä.
  • Siltaloppi, Satu (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä tutkielmassa tutkin suomenruotsalaisessa viittomakielessä ilmentyviä ei-dominoivan käden funktioita. Suomenruotsalainen viittomakieli on kiireellisten elvytystoimenpiteiden tarpeessa, ja tutkielmani tarkoitus on olla osana näitä elvytystoimenpiteitä ja osaltaan mukana kielen dokumentoinnissa. Tutkimuskysymyksenä tässä tutkielmassa selvitetään, millaisia ei-dominoivan käden funktioita suomenruotsalaisessa viittomakielessä on. Lisäksi selvitetään, onko tuloksista tehtävissä yleisesti viittomakieliä koskevia yleistyksiä, ja näin ollessa millaisista yleistyksistä on kyse. Tutkielman materiaalina on viisi internetissä vapaasti nähtävillä olevaa lyhyttä videota. Yksi videoista on Oikeusministeriön viittomakielinen käännös Viittomakielilaista (359/2015), ja toinen viittomakielinen informoiva viesti SignWiki -projektista, joka on ladattuna YouTubeen. Loput kolme ovat Kuurojen Liiton nettisivujen viittomakielisiä tekstejä. Materiaali on annotoitu Elan -annotointiohjelmalla. Analyysivaiheen kategorisointiin otin mallia muiden kielten ei-dominoivan käden funktioiden tutkimuksista. Yksi tutkimukseni tuloksista on uusi kategorisointi, joka sopii suomenruotsalaisen viittomakielen ei-dominoivan käden funktioiden kuvaamiseen. Muita tutkimuksen tuloksia ovat joidenkin funktioiden ilmeneminen kuten suomalaisessa viittomakielessä (listapoiju) sekä toisten funktioiden ilmeneminen kuten ruotsalaisessa viittomakielessä (osoittava poiju, teemaosoitus). Lisäksi jotkin muissa viittomakielissä kuvatut funktiot puuttuvat suomenruotsalaisesta viittomakielestä (teemapoiju, kuvaileva poiju), ainakin tässä tutkimuksessa käytetyn materiaalin asiatyylisestä suunnitellusta kielenkäytöstä. Tutkielmani herättää useita jatkotutkimustarpeita sekä liittyen viittomakieliin yleensä (tekstimarkkerit) että suomenruotsalaiseen viittomakieleen. Olisi ensisijaisen tärkeää saada suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjien välisiä keskusteluita taltioitua. Tällainen materiaali luo hyvän pohjan tutkimuksiin eri näkökulmista – löytyvätkö tässä tutkimuksessa puuttuvat funktiot kenties vapaasta keskustelusta? Avainsanat: viittomakieli, suomenruotsalainen viittomakieli, ei-dominoiva käsi, funktio, kaksikätinen viittoma, yksikätinen viittoma, fragmentti, poijurakenne, kielen dokumentaatio ja -kuvaus.
  • Vihervalli, Auroora (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman aiheena on abessiivinominien käyttöfunktiot nykykielessä. Työssä selvitetään abessiivinominien syntaksia, morfosyntaksia, merkitysryhmiä sekä funktioita kontekstissa. Lisäksi tehdään huomioita abessiivisijaisen nominin ja ilman + partitiivi -rakenteen käytön samankaltaisuuksista ja eroista. Työssä tarkastellaan myös abessiivinominien kiteytymistä. Työllä pyritään vastaamaan kysymykseen, miten abessiivisijaisia nomineja käytetään erilaisissa konteksteissa 2010-luvulla. Aineisto koostuu ylilauta.org-internetkeskustelusivuston kirjoituksissa käytetyistä abessiivisijaisista nomineista. Ylilauta-keskustelusivuston aineisto on kerätty vuosilta 2012–2014, ja se on morfologisesti koodattu Kielipankin Korp-konkordanssihakuohjelmaan. Hakuohjelmaa käyttäen tarkasteluun on otettu sattumanvaraisessa järjestyksessä 2 000 hakua vastaavaa tulosta, joista virhekoodausten poistamisen jälkeen työn aineistoksi jää 679 abessiivisijaista nominia. Lisäksi työssä tarkastellaan joitain ilman + partitiivi -muotoja, jotka on kerätty Korpin koko Ylilauta-aineistosta. Keskeisimpiä teoreettisia viitekehyksiä on kognitiivinen kielentutkimus ja kieliopillistuminen. Aineistoa analysoidaan kvalitatiivisin menetelmin ja metodina käytetään kieli-intuition eksplikointia. Työssä osoitetaan, että abessiivinominit ovat useammin lauseessa vapaina määritteinä tavan adverbiaaleina. Ne voidaan poistaa lauseesta ilman, että lauseen ydinmerkitys muuttuu. Tällaisia abessiivinomineja ovat muun muassa huoletta ja poikkeuksetta. Abessiivinominit ovat lauseessa välttämättömiä täydennyksiä silloin, kun ne esiintyvät jäädä- ja jättää-verbien sekä joidenkin verbikantaisten substantiivijohdosten kanssa (perusteetta suosittelu). Selvästi välttämätön täydennys abessiivinomini on myös kieltolauseessa (en voi varauksetta suositella). Lisäksi tutkimus osoittaa, että abessiivinomini muodostetaan substantiivista. Abessiiviadjektiivi ja abessiivipronomini esiintyvät vain abessiivisubstantiivin määritteinä. Aineistossa ei esiinny yhtään abessiivinumeraalia. Työ osoittaa, että abessiivisijaisten nominien merkitys yleisellä tasolla on jonkinlaisen tavan tai tuloksen kuvaus. Abessiivinominin vartalosanana on yleensä abstrakti nomini. Työssä esitellään kuusi toisistaan selvästi erottuvaa merkitysryhmää abstrakteille abessiivinomineille. Merkitysryhmittely tarjoaa yhden mahdollisen tavan hahmottaa abessiivinominien merkityksiä yksityiskohtaisemmin. Työssä esitellyt merkitysryhmät ovat tunnesana-abessiivit, syyabessiivit, korvaukseen viittaavat abessiivit, sujuvuusabessiivit, selviytymisabessiivit sekä vahvikeabessiivit. Merkitysryhmät voivat olla myös limittäisiä tai liukuvia. Tutkimuksesta selviää, että joidenkin abessiivinominien merkitykset ovat osin abstraktistuneet niin, ettei abessiivisijainen nomini enää varsinaisesti viittaa kantasanan tarkoitteen puutteeseen. Esimerkiksi surutta ja armotta kuvaavat tekemisen tapaa, eivätkä ne viittaa surun tunteen tai armon tunteen puutteeseen. Lisäksi työ osoittaa, etteivät abessiivinomini ja ilman + partitiivi -rakenne aina vastaa merkitykseltään toisiaan. Konteksti vaikuttaa abessiivinomin käyttöön ja merkitykseen. Abessiivinomineja käytetään tekstissä muun muassa tyyli- ja argumentaatiokeinoina.
  • Pedersen, Sarina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä työssä tutkitaan kielikylpyoppilaiden ja perinteiseen ruotsinopetukseen osallistuneiden oppilaiden kielenkäytön eroja ja samankaltaisuuksia lauseiden käytön tasolla. Tutkimuskysymykset ovat seuraavia: Millaista lauseiden käyttö on kielikylpyoppilaiden ja perinteiseen ruotsinopetukseen osallistuneiden oppilaiden välillä? Onko lauseiden käytön välillä eroja tai samankaltaisuuksia oppilasryhmien välillä? Millaisia erot ja samankaltaisuudet ovat näiden oppilasryhmien välillä? Tutkimusaineistona käytetään 43 ainekirjoitelmaa, joista 21 on kielikylpyoppilaiden kirjoittamia ja 22 perinteiseen ruotsinopetukseen osallistuneiden kirjoittamia. Aineisto analysoidaan performanssianalyysin ja kvantitatiivisen analyysin avulla. Teoriapohjan työlle muodostavat käsitteet toinenkieli, oppijakieli, perinteinen ruotsinopetus, A2- ruotsi sekä kielikylpyopetus. Tämän lisäksi teoriapohja muodostuu lauseiden oppimiseen liittyvästä tutkimuksesta koskien toisenkielen oppimista sekä ruotsin lauseopista. Tulokset osoittavat kielikylpyoppilaiden ja perinteiseen ruotsinopetukseen osallistuneiden välillä olevan eroja ja samankaltaisuuksia, joskin eroja löytyy enemmän. Oppilasryhmien välisiä samankaltaisuuksia ovat molempien ryhmien kirjoitelmissa esiintyvät ensimmäisen ja toisen asteen sivulauseet, päälauseiden suosiminen ensimmäisen asteen sivulauseiden sijaan, ensimmäisen asteen sivulauseiden suosiminen toisen asteen sivulauseiden sijaan, lauseiden määrä ja pituus sekä päälauseista koostuvien virkkeiden suosiminen pää- ja sivulauseista koostuviin virkkeiden sijaan. Eroja löytyy useita. Kielikylpyoppilaat käyttävät enemmän sivulauseita sekä pää- ja sivulauseesta koostuvia virkkeitä. Perinteiseen opetukseen osallistuneet käyttävät enemmän päälauseita, heidän kirjoitelmissaan esiintyy kolmannen asteen sivulauseita sekä enemmän virkkeitä ja heidän virkkeensä koostuvat todennäköisemmin vain päälauseista. Perinteiseen opetukseen osallistuneet tekevät enemmän virheitä lauseiden muodostuksessa ja systemaattisia virheitä esiintyy myös enemmän. Kielikylpyoppilaiden kirjoitelmat sisältävät virheettömämpää lauseiden käyttöä ja kirjoitelmien joukosta löytyy täysin virheettömiä kirjoitelmia. Muut tutkimustulokset koskevat syvällisempää analyysia lauseiden käytöstä. Molemmat oppilasryhmät suosivat väitelauseita ja sivulausetyypeistä kielikylpyoppilaat käyttävät enemmän relatiivi- ja että - sivulauseita. Perinteiseen opetukseen osallistuneet suosivat adverbiaalisia sivulauseita sekä epäsuoria kysymyslauseita, minkä lisäksi heidän kirjoitelmissaan esiintyy enemmän päälauseita sisältäviä virkerakenteita, yhdestä lauseesta koostuvia, lyhyitä virkkeitä sekä virkkeitä, joissa sivulause on sijoitettu joko ennen tai jälkeen päälausetta. Kielikylpyoppilaiden kirjoitelmissa esiintyy enemmän pää- ja sivulauseesta koostuvia virkkeitä, kahden lauseen virkkeitä sekä virkkeitä, joissa sivulause on sijoitettu päälauseen väliin. Yleisimmät sivulauseiden funktiot ovat samat molemmilla oppilasryhmillä, joskin perinteiseen opetukseen osallistuvat käyttävät sivulauseita enemmän predikatiivin määritteenä ja kielikylpyoppilaat adverbiaalin määritteenä. Kielikylpyoppilaat hallitsevat käänteisen sanajärjestyksen paremmin ja heidän kirjoitelmissaan esiintyy enemmän lauseita, joissa lauseen aloittaa muu kuin subjekti. Tulosten perusteella kielikylpyoppilaat hallitsevat ruotsin lauseopin paremmin ja heidän kielenkäyttönsä on monimuotoisempaa, minkä vuoksi heidän ruotsinkielen taitojensa voidaan olettaa olevan korkeammalla tasolla perinteiseen opetukseen osallistuneisiin oppilaisiin verrattuna.