Selataan Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta julkaisuvuoden mukaan

Lajittelu: Järjestys: Tulokset:

Näkyvissä 1-20 / 2687
  • Hukkinen, Meri (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan hiilijalanjälkitietoa elintarvikeyritysten vastuullisuusviestinnässä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka toimivaa elintarvikeyritysten hiilijalanjälkiviestintä on kuluttajille, ja mihin suuntaan hiilijalanjälkiviestintää tulisi kehittää. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista teemahaastattelua, jonka avulla pyrittiin selvittämään, miten kuluttajat suhtautuvat elintarvikeyritysten viestimään hiilijalanjälkitietoon. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta tutkimuksen nuorten naiskuluttajien kohderyhmään kuuluvaa henkilöä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui aiemman kirjallisuuden ja tutkimuksen perusteella. Viitekehys rakentui neljän pääkohdan ympärille, joita ovat hiilijalanjälkitiedon ymmärrys, hiilijalanjälkitiedon uskottavuus, yrityksen viestintätavat ja viestin tavoitettavuus sekä tuote- ja kuluttajakohtaiset tekijät. Tutkimustulokset analysoitiin teemoittelemalla. Tutkimuksessa havaittiin, ettei hiilijalanjälkiviestintä ole kuluttajille täysin ymmärrettävää ja uskottavaa. Haasteina nähdään etenkin hiilijalanjälki-käsitteen hankala ymmärrettävyys sekä hiilijalanjälkitiedon vertailukelpoisuus ja objektiivisuus. Hiilijalanjälkitietoa ei myöskään koeta kovin tärkeänä tai kiinnostavana, ja sen nähdään vaikuttavan pääasiassa taustalla valinnoissa. Tietoa koetaan olevan helposti saatavilla lukuunottamatta yksittäisiä tuotteita, mutta huonosti huomattavissa ostohetkellä. Pakkausmerkinnät koetaan uskottavimpana viestintätapana, ja muista viestintätavoista etenkin digitaalisuus nähdään mahdollisuutena viestinnän kehittämisessä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, ettei elintarvikeyritysten hiilijalanjälkiviestintä ole kuluttajille tarpeeksi toimivaa. Kuluttajille suunnattua hiilijalanjälkiviestintää kehittääkseen yritysten tulee keskittyä tiedon ymmärryksen ja uskottavuuden parantamiseen. Tämä vaatii etenkin sitä, että kuluttajia tutustutetaan hiilijalanjälkikäsitteeseen ja luodaan yhtenäinen hiilijalanjäljen mittaustapa. Lisäksi yritysten tulee viestiä toiminnastaan kriittisesti ja myös sisältäpäin kumpuavien motiivien kautta sekä yrityksen ulkopuolisia osapuolia hyödyntäen. Hiilijalanjälkitietoa tulee viestiä yhdensuuntaisesti ja selkeästi etenkin pakkausten kautta, mutta myös monikanavaisesti mahdollistaen laajemman tiedonsaannin ja pitäen mielessä digitaalisuuden mahdollisuudet viestinnän kehittämisessä kuluttajia osallistavammaksi. Tämän tutkimuksen perusteella toimivampi hiilijalanjälkiviestintä vaatii ensisijaisesti selkeää, täsmällistä ja uskottavaa, faktaan perustuvaa hiilijalanjälkitietoa, jota viestitään läpinäkyvästi ja niin, että kuluttajan on helppo ymmärtää sitä.
  • Lammi, Juho (Helsingin yliopisto, 2021)
    Metsäkiinteistön puuntuotannollinen arvo perustuu tulevaisuudessa saatavien kassavirtojen nettonykyarvoon. Käytännön arvonmääritysmenetelmissä metsäkiinteistön arvo voidaan määrittää tulevaisuudessa saatavien kassavirtojen, jälleenhankintakustannusten tai markkinahinnan mukaan. Kun arvioinnin lähtökohtana on selvittää metsäkiinteistön todennäköinen markkina-arvo vapailla markkinoilla, tulisi arvioinnin perustua kansainvälisten arviointistandardien mukaan markkinainformaatioon. Suomessa pääasiallisia käytännön arvonmääritysmenetelmiä ovat kauppa-, summa- ja tuottoarvomenetelmät, joista kauppa- ja tuottoarvomenetelmässä on mahdollista ottaa huomioon markkinainformaatio kansainvälisten arviointistandardien edellyttämällä tavalla. Kauppa-arvomenetelmä perustuu edustavista vertailukaupoista johdettujen kauppahintaa kuvaavien ja selittävien tunnusten vertailuun, kun taas tuottoarvomenetelmä perustuu metsiköstä tulevaisuudessa saatavien kassavirtojen diskontattuun nettonykyarvoon. Kauppa-arvomenetelmä johtaa suoraan todennäköiseen markkina-arvoon, mikäli edustavia referenssikauppoja on tarpeeksi. Tuottoarvomenetelmässä päästään markkina-arvoon, mikäli tuottoarvolaskennassa käytetty diskonttokorkokanta on johdettu markkinainformaatiosta. Tällöin puhutaan markkinapohjaisesta tuottoarvomenetelmästä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka hyvin kauppa-arvomenetelmä soveltuu metsäkiinteistöjen markkina-arvon määrittämiseen. Tutkimuksessa muodostetaan erilaisia kauppahintamalleja laajan, yli 4 500 metsätilakaupan, keskimääräiset metsävaratunnukset sisältävän kauppahinta-aineiston avulla. Kaupat ovat vuosilta 2017–2020. Kauppahintamalleissa selitetään hehtaarihintavaihtelua maakunnittain primäärisillä metsävaratunnuksilla. Muodostettuja kauppahintamalleja vertaillaan markkinapohjaiseen tuottoarvomenetelmän tuloksiin kauppahinta-aineiston tuoreimpien metsätilakauppojen osalta (n=158). Markkinapohjaisen tuottoarvomenetelmän laskennassa käytettiin Metsäkeskuksen avointa metsävaratietoa ja selvitettiin metsätilakauppojen sisäiset korkokannat. Tuottoarvolaskenta toteutettiin Simosol-yhtiön IPTIM Assets -suunnitteluohjelmistolla. Tulosten perusteella havaittiin, että kauppa-arvomenetelmällä pystytään selittämään hyvin hehtaarihintojen vaihtelua, mutta mallien tulokset jäivät paikoin epätarkoiksi keskivirheiden perusteella. Selittäviä tekijöitä lisäämällä mallikohtaiset selitysasteet kasvoivat ja mallien tarkkuus parani. Kattavimpaan malliin valikoitui hehtaarihintaa selittäviksi tekijöiksi maakunta, puuston keskitilavuus (m3/ha), taimikoiden osuus metsämaasta (ha), tukkiprosentti (%) ja vuosi. Kattavimman mallin korjattu selitysaste oli 88,1 %, absoluuttinen keskivirhe 686 €/ha ja suhteellinen keskivirhe 19,5 %. Markkinapohjaisen tuottoarvomenetelmän laskentaa varten selvitettiin metsätilakauppojen sisäiset korkokannat. Keskimääräinen sisäinen korkokanta oli 4,2 % ja mediaani 2,4 %. Metsien käsittely ja tuottoarvot optimoitiin uudelleen keskimääräisellä sisäisellä korkokannalla. Kauppa-arvomenetelmän ja markkinapohjaisen tuottoarvomenetelmän vertailussa havaittiin, että avoin metsävaratieto aiheutti merkittävän epävarmuustekijän vertailuun. Kauppa-arvomenetelmä vaikutti olevan markkinapohjaista tuottoarvomenetelmää tarkempi absoluuttisen ja suhteellisen keskivirheen osalta. Vertailun tuloksia voidaan pitää vain suuntaa antavana pienestä otoskoosta johtuen. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kauppa-arvomenetelmä soveltuu hyvin metsäkiinteistön markkina-arvon määrittämiseen, mutta metsätilamarkkinoiden satunnaisuudesta johtuen mallien tulokset jäivät suhteellisen epätarkoiksi. Tulevaisuutta ajatellen kauppa-arvomenetelmän ja markkinapohjaisen tuottoarvomenetelmän käyttöä helpottaisi avoimen metsävaratiedon ja kauppahintatilastojen yhdistäminen.
  • Karhumaa, Matias (Helsingin yliopisto, 2021)
    Hakkuutyön tuottavuus on merkittävä tekijä puunkorjuun kokonaiskustannuksien muodostumisessa. Harvennushakkuiden tuottavuuskehitys on viime vuosina ollut maltillista, mikä on johtanut puunkorjuun positiivisen kustannuskehityksen taittumiseen. Tämän työn tarkoituksena oli tutkia harvennusvoimakkuudeltaan vaihtelevan harvennustavan mahdollisuuksia hakkuutyön tuottavuuden ja korjuujäljen parantamiseksi. Vyöhykeharvennusmenetelmässä hakkuutyötä tehostetaan pienentämällä hakkuulaitteen työskentelyetäisyyttä, jolloin harvennusvoimakkuus laskee edettäessä kauemmaksi ajouralta. Puunkorjuun tuottavuuden ja puuston erirakenteisuuden lisäämiseksi jätetään ensiharvennuksessa ajourien välimaastoon käsittelemätön vyöhyke, johon toisessa harvennuksessa ajoura avataan. Toisessa vyöhykeharvennuksessa ei käsitellä ensiharvennuksessa avatun ajouran lähialuetta, sillä se on jo ensiharvennusvaiheessa harvennettu myöhemmän harvennuksen jälkeiseen tavoitetiheyteen. Aika- ja tuotostutkimus toteutettiin vertailevana aikatutkimuksena, jossa mukana oli kaksi vaihtoehtoista vyöhykeharvennusta ja vertailu toteutettiin harvennusmallin mukaiseen harvennustapaan. Ajouravälit vyöhykeharvennuksilla olivat 24 m sekä 30 m ja harvennusmallin mukaisella 20 metriä. Vyöhykeharvennuksissa kolmannes ajouravälistä jätettiin käsittelemättömäksi vyöhykkeeksi. Kaikkiin kolmeen käsittelyketjuun sisältyi ensiharvennus ja toinen harvennus. Tutkimusaineisto kerättiin Ponsse-metsäkonesimulaattorilla, johon luotiin ennakkoleimatut virtuaalileimikot tutkimusasetelman mukaisilla puustoilla. Neljä ammatikseen hakkuukoneella ajanutta koekuljettajaa käsitteli samat työmaat kahdessa osassa. Työskentely videoitiin simulaattorin ruudulta ja mittalaitteelta tallennettiin hakkuun toteumatiedot. Korjuujäljen tarkastelua varten simulaattorista kerättiin jälki-inventointina tieto kosketuksen saaneista puista. Tutkimusaineisto käsitti 48 ajotapahtumaa, joissa kaadettiin yhteensä 3 565 runkoa. Harvennushakkuutyön tuottavuutta selittivät kuljettaja, keskijäreys, harvennustapa sekä kuljettajien kehittyminen tutkimuksen aikana. Lineaarisen regressioanalyysin mukaan vyöhykeharvennustapa pienensi ensiharvennuksella hakkuutyön tehoajanmenekkiä saman kokoisella rungolla keskimäärin 8 % ja toisella harvennuksella keskimäärin 9 %. Kahden harvennuksen yhdistetty hehtaarikohtainen tuottavuus oli vyöhykeharvennusmenetelmällä 17–21 % korkeampi kuin tavallisessa harvennuksessa. Vyöhykeharvennusmenetelmä kasvatti kaadettujen runkojen keskitilavuutta 11–14 %, sillä suurempi osuus rungoista kaadettiin toisessa harvennuksessa. Harvennusmenetelmien välillä työvaiheiden tehoajanmenekit poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi leimikkotasolla siirtymisessä ja hakkuulaitteen eteen tuonnissa. Kuljettajatasolla myös viennin, kaato-siirron ja prosessoinnin tehoajanmenekit poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan leimikoiden välillä. Kosketuspuiden osuus jäävästä puustosta oli ensiharvennusvaiheessa vyöhykeharvennusmenetelmällä 50 % pienempi kuin tavallisessa harvennuksessa. Vyöhykeharvennusmenetelmän etuna ensiharvennuksella ovat pienempi kosketuspuiden uranvarsitiheys sekä suurempi jäävä puusto ja ajouraväli. Toisessa harvennuksessa ei harvennusmenetelmien välillä ollut merkitsevää eroa puukosketusten esiintymistiheydessä. Poistuma ajourametriä kohden oli vyöhykeharvennusmenetelmän ensiharvennuksessa -6–23 % ja toisessa harvennuksessa 64–111 % suurempi kuin tavallisessa harvennuksessa. Suurin puutavaran ajouranvarsitiheys oli vyöhykeharvennuksessa 30 metrin ajouravälillä. Maastovaurioiden oletetaan vähenevän poistuman kasvaessa, kun maaperää suojaavan hakkuutähteen määrä lisääntyy. Vyöhykeharvennusmenetelmän jatkotutkimustarpeita todettiin olevan hakkuu- ja lähikuljetustyön maastokokeissa sekä metsikön kehityksen seurannassa käsittelyn jälkeen. Metsikön kehitystä tulisi seurata vaihtoehtoisilla puulajeilla, kasvupaikoilla, puuston tiheyksillä ja tilajakaumalla, jolloin jokaiseen metsikköön voidaan luoda metsätaloudellisesti optimaalinen kiertoaika ja ajouraväli sekä poistuman ja jäävän puuston tiheys eri vyöhykkeillä.
  • Moilanen, Ville (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maatalouden rakennemuutoksen seurauksena suomalaisten maatilojen määrä vähenee ja tilakoot kasvavat. Tilakokojen kasvaessa yhä useampi maatila tutkii mahdollisuuksia yhtiöittää yritystoimintaansa. Yhtiömuotoisten maatilojen määrän noustessa myös niiden yrityskaupat ovat määrältään yleistymässä. Maatilojen yrityskauppoja on tehty pääasiassa suku-polvenvaihdoskauppoina, jolloin niistä maksettavat kauppahinnat eivät ole aina linjassa niistä saatavien tuottojen kanssa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten yhtiömuotoisen maatilan arvo määräytyy, kun arvon määräytymisperusteina käytetään talousteoriaan perustuvia arvonmääritysmenetelmiä. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät olivat substanssiar-vomenetelmä, vapaan kassavirran menetelmä ja taloudellisen lisäarvon menetelmä. Lisäksi tavoitteena oli luoda Excel-laskuri, jonka avulla nämä arvot pystyttiin laskemaan. Arvonmäärityksen näkökulmana käytettiin ainoastaan tilinpäätös-tiedoista saatavaa informaatiota. Tutkielman teoriaosuus koostui käytettyjen arvonmääritysmenetelmien teoriasta, pää-oman tuottovaatimuksen määräytymisperusteista sekä tilinpäätöksen teoriasta. Tutkielma suoritettiin tapaustutkimuksena, jolloin yritykseksi valikoitiin yksi suomalainen yhtiömuotoinen maatila. Aineis-tona käytettiin Suomen Asiakastiedosta saatavaa tilinpäätösinformaatiota. Arvonmääritystä varten työstettiin Excel-pohjainen laskuri, jonka avulla pystyttiin laskemaan case-yrityksen arvo kolmella eri menetelmällä ainoastaan tuloslas-kelma- ja tasetietoja hyödyntäen. Tutkielman tulokset olivat linjassa aikaisempien tutkimusten tulosten kanssa. Kaikki kolme menetelmää antoivat toisis-taan poikkeavat tulokset. Substanssiarvomenetelmä antoi case-yritykselle pienimmän arvon ja sitä voidaan pitää enin-tään yrityksen pohja-arvona. Taloudellisen lisäarvon malli antoi hieman korkeamman arvon kuin substanssiarvo, koska se otti oman pääoman lisäksi huomioon vuosittaiset lisävoitot diskontattuna nykyhetkeen. Korkeimman arvon antoi vapaan kassavirran menetelmä, sillä siinä yrityksen pääomarakenne ei vaikuttanut arvotukseen kovin vahvasti, vaan pääpaino oli case-yrityksen tuottokyvyssä. Kaikkien kolmen arvonmääritysmenetelmän todettiin olevan herkkiä erilaisille muutoksille. Substanssi- ja taloudellisen lisäarvon malli reagoivat vahvasti oman pääoman muutoksiin. Vapaan kassavirran malliin vaikutti puolestaan vahvasti kassavirtojen kasvuoletukset. Pääoman tuottovaatimuksella todettiin olevan myös suuri merkitys taloudellisen lisäarvon- ja vapaan kassavirran mallin antamille tuloksille. Tutkielmassa huomattiin, että vapaan kassavirran- ja taloudellisen lisäarvon mallissa tulisi ottaa jollain tavalla enemmän huomioon yrityksen kilpailukyvyn ylläpitäminen. Tutkielman ede-tessä myös huomattiin, että pääoman tuottovaatimuksen määräytymistä on olisi syytä tutkia enemmän.
  • Kohli, Juliana (Helsingin yliopisto, 2021)
    Boreal forests are an important storage of carbon (C), representing over one-third of terrestrial C stocks. The continuity of C storage in boreal forests and forest soils is critical to mitigate climate change. Climate change will likely increase the fire season length and the frequency of forest fires in Finland, of which surface fires are the dominant type. Fire affects C dynamics by modifying biotic (SOM, vegetation, microbial activity) and abiotic (soil temperature, moisture, chemistry) components of the forest ecosystem. These fire-induced effects will depend on the intensity of the fire (duration, flame temperature) and the site characteristics, ultimately resulting in either the persistence of, or in a net C loss, which has implications on both a local and global scale. There is a lack of existing research regarding the short-term impacts of surface forest fires and comparisons between different fire intensities. Subsequently, this thesis describes an experimental burn conducted in an even-aged Pinus sylvestris forest in southern Finland and the short- term post-fire impacts on soil biogeochemical processes (June-October 2020). The aims of this study were: (1) to study the effects of low- (200-300 oC) and high- (500-600 oC) intensity surface fires on soil temperature, moisture and soil surface CO2 fluxes straight after fire and through four months after experimental fire; (2) to study the effects of low- and high-intensity surface fires on plant (above and below ground) biomass immediately and four months after fire; (3) to identify the most important factors driving soil CO2 effluxes shortly after the fire. Eight sample plots (225 m2 each) were used, divided between high and low biomass loads to achieve high- and low-intensity fires. Continuous soil temperature and moisture measurements, vegetation inventories, soil sampling (0-30 cm), and soil CO2 efflux measurements were obtained using portable chambers. The results of this study showed that some soil physical and chemical properties were significantly altered due to the experimental surface fire (vegetation, temperature, moisture, root biomass, C, N (nitrogen), C/N), whereas some remained unchanged (pH, humus thickness). Soil moisture was the only variable, which increased as a result of higher fire intensity. Fires at both intensities resulted in the mortality of ground vegetation whilst trees did not experience mortality by the end of the monitoring period. Soil CO2 fluxes decreased in burned areas compared to unburned plots over time, but this change was not significantly different between burning intensities. Future research should investigate the mechanisms of C and N translocation through the soil profile following the addition of water, the relationship between post-fire soil temperature and soil CO2 efflux, how burning different biomass components changes the composition of ash, and how larger differences in burning intensities affect soil properties and soil CO2 effluxes. If trees experience mortality after the time period encompassed by this study, the site could become a potential C source; further monitoring of the study site could account for delayed indirect impacts such as these.
  • Termonen, Maarit (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kiinnostus monilajisiin nurmiseoksiin on kasvanut Suomessa. Nurmipalkokasvit tuovat seoksiin lisäarvoa biologisen typensidonnan ja syöntiä lisäävien ominaisuuksiensa vuoksi. Seosten lajikoostumuksen ja sen muutosten tarkempi selvittäminen auttaa ymmärtämään kasvuolosuhteiden vaikutusta eri lajien menestymiseen seoksissa ja tämän seurauksia. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, kuinka nurmipalkokasvit ylläpitävät satoa ja pysyvät nurmiseoksissa sekä miten ne vaikuttavat ruokinnalliseen arvoon ja typen hyväksikäyttötehokkuuteen. Tutkimus toteutettiin kolmivuotisena ruutukokeena, jossa oli mukana viisi nurmipalkokasveja (puna-, valko- ja alsikeapila sekä rehumailanen) sisältävää nurmiseosta. Seoksille annettiin typpilannoitusta 50 + 50 kg/ha/v, ne niitettiin kahdesti kesän aikana, ja sadon lisäksi määritettiin kasvilajikoostumus ja rehuarvot. Seosten satotasot vaihtelivat välillä 5400–8200 kg ka/ha. Kokeen aikana esiintyi kuivia jaksoja, jotka suosivat puna-apilaa ja erityisesti rehumailasta. Puna-apila oli apiloista satoisin, ja pysyi kasvustossa koko koejakson ajan. Alsikeapilasta ja valkoapilasta ei ollut satoa alentavaa haittaa. Rehumailanen ylläpiti satoa tässä kokeessa hyvin ja runsastui nurmen vanhetessa, vaikka mailasten menestyminen on Suomen oloissa vaihtelevaa. Apiloiden vaikutus rehuarvoihin oli vähäinen. Runsas rehumailasen osuus kasvustossa laski D-arvoa ja nosti sulamattoman kuidun sekä raakavalkuaisen pitoisuuksia. Madalletun typpilannoituksen ja biologisen typensidonnan vuoksi seosten keskimääräinen typen hyväksikäyttötehokkuus oli 1,22–1,56. Kokeen tulokset osoittivat, että kohtuullista typpilannoitusta ja kahden korjuun taktiikkaa käytettäessä nurmipalkokasvien osuus kasvustossa säilyi rehumailasta lukuun ottamatta maltillisena. Kaikki seokset olivat rehuarvojen perusteella sopivia märehtijöiden rehuksi, eikä mikään seos osoittautunut myöskään sadon määrän perusteella muita huonommaksi. Rehumailanen osoitti hyvän kuivuuden sietokykynsä ja piti satotasoa yllä parhaiten kuivina kesinä.
  • Turkkelin, Anna (Helsingin yliopisto, 2021)
    Transientti ekspressio on suosittu tapa tuottaa proteiineja verrattuna stabiiliin ekspressioon, koska se on sopiva konstruktien nopeaan tarkasteluun. pEAQ-HT-vektorit ovat helppoja ja nopeita vektoreita ilman tarvetta virusten replikaatioon, ja ne on kehitetty transienttiin ekspressioon. Ne edistävät korkeampia ekspressiotasoja ja sallivat usean ekspressiokasetin sisällyttämisen yhteen plasmidiin. Agroinfiltraatio on laajasti käytetty metodi transientin ekspression indusoimiseen kasveissa, sillä se on tehokas ja suoraviivainen keino. Tämän tutkielman tavoitteena oli parantaa heterologista proteiiniekspressiota käyttämällä Gateway-yhteensopivia pEAQ-HT-DEST-vektoreita. Geenit G2PS1, 2 ja 3 alikloonaattiin näihin sekä pK2GW7-vektoreihin, ja infiltroitiin tupakan (Nicotiana benthamiana) lehtiin. pK2GW7-vektoreita käytettiin vertailuun tuloksia tarkastellessa western blot -analyysillä, ELISA:lla sekä HPLC:llä. Tupakan pitäisi tuottaa 6-metyyli-4-hydroksi-2-pyronia sekä 4,7-dihydroksi-5-metyylikumariinia, kun jokin näistä geeneistä on ilmentynyt, mutta molempia ei ole vielä havaittu samanaikaisesti. Korkeammat ekspressiotasot voisivat auttaa näkemään puuttuvat yhdisteet. Se olisi tärkeää tulevia tutkimuksia varten, koska jos synteesi saataisiin alkamaan infiltraation aikana, kotransformaatio reduktaasien kanssa voisi johtaa gerberiinin, parasorbosiinin ja 4-hydroksi-5-metyylikumariinin biosynteesiin, täten todistaen geenien toiminnan. Western blot -analyysi oli onnistunut ja signaali oli vahvempi kaikilla pEAQ-HT-vektoreilla verrattuna pK2GW7-vektoreihin. Seitsemän päivää infiltraation jälkeen kerätyt näytteet osoittivat vahvemman signaalin kuin kaksi päivää infiltraation jälkeen kerätyt. Vaikka kvantitatiivisia tuloksia ei saatu ELISA:sta, tuloksista kuitenkin selvästi näki pEAQ-HT-vektoreiden aikaansaavan korkeamman ekspressiotason. HPLC näytti vain 6-metyyli-4-hydroksi-2-pyronin, muttei 4,7-dihydroksi-5-metyylikumariinia. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet korkeampia ekspressiotasoja pEAQ-HT-vektoreita käyttämällä, joten voidaan todeta niiden parantavan transienttia ekspressiota verrattuna tavanomaisiin binaarivektoreihin. Vaikka pEAQ-HT-vektoreiden on todistettu toimivan tehokkaasti, on kuitenkin jo useita tutkimuksia, joissa niitä on entisestään parannettu.
  • Fruhauf, Yasmin (Helsingin yliopisto, 2021)
    Increasing atmospheric CO2 concentrations due to anthropogenic activity is resulting in climatic changes. Cities are major emitters of CO2 and are therefore interested in the possibilities of urban vegetation to sequester carbon in order to mitigate climate change. The city of Helsinki aims to become carbon neutral by 2035; subsequently, there is interest to understand the sink capacity of its urban vegetation. Current existing carbon cycle models are based on natural ecosystems and there is a need for carbon cycle models based on vegetation in an urban setting. Photosynthetic potential provides a base for understanding the carbon cycle in an ecosystem, which is calculated using a light response curve. Chlorophyll fluorescence measurements provide information about the general status of photosystem II and are commonly used as indication of the leaf photosynthetic potential, general health status and the leaf’s response to environmental conditions. Photosynthetic potential is also depended on illumination conditions around the canopy; leaves located in the sun will generally be more productive than those in shade. In this study, three tree species were selected for photosynthesis potential measurements: Tilia cordata, Tilia x europaea and Betula pendula. In Helsinki, Tilias are usually planted in managed areas while B. pendula is naturally regenerating. Data collection was conducted during May-September 2020 around Kumpula, Helsinki. Trees were located in three different urban settings: urban forest (B. pendula), built garden (T. cordata) and roadside (T. x europaea). Photosynthetic potential and chlorophyll fluorescence yield were measured four times during the summer at different canopy heights. Results show that B.pendula had higher photosynthetic potential than the Tilias, with no differences between the canopy heights. T. cordata showed differences in the photosynthetic potential and chlorophyll fluorescence between the canopy heights in July and August, with higher values at the bottom canopy. T. cordata also showed a seasonal cycle, with low photosynthetic potential values in the beginning and end of the season and high values in July. B. pendula demonstrated a similar seasonal cycle. Lastly, T. x europaea showed higher photosynthetic potential values at the top canopy compared to the bottom. Overall, chlorophyll fluorescence mirrored photosynthetic potential especially in the case of seasonal dynamics, rather than canopy heights. The high photosynthesis potential observed with B. pendula allows greater amount of carbon to enter the urban ecosystem and could be since the trees are naturally growing in the forest patch. The Tilia trees were transplanted as saplings, which could have caused damage to their roots in excess soil moisture conditions and cause growth inhibition. A better understanding of the urban managed vegetation is needed, as well as the urban stress factors. Nevertheless, based on these findings, I would recommend conserving the natural unmanaged urban forests patches, as they seem to have an important role in urban carbon cycle.
  • Hyytiäinen, Heli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kuoriminen poistaa porkkanan pinnan epidermin sekä alemman epidermin solukkoja, minkä seurauksena solukerros vaurioituu ja vuotaa solunestettä. Kuoritun pinnan tilalle muodostuu uusi suojaava kerros, joka on vaaleaa materiaa. Pinnan vaaleneminen johtuu todennäköisesti uloimpien kudosten kuivumisesta, ligniinisynteesistä tai karotenoidipitoisuuden pienentymisestä varastoinnin aikana. Tutkielman tavoitteena oli löytää tehokkaita prosessointimenetelmiä porkkanan pinnan vaalenemisen hallitsemiseksi. Pinnan vaalenemisen hallitseminen on tärkeää, koska kuluttajien näkökulmasta se on merkki tuoreuden menettämisestä. Porkkanan pinnan värimuutosta pyrittiin hallitsemaan tehostetun kiillotuksen, happamuudensäädön sekä syötävän kalvon avulla. Prosessointimenetelmät olivat seuraavanlaiset; kaksi kertaa kiillotettu (A), kolme kertaa kiillotettu (B), kolme kertaa kiillotettu + sitruunahappo (C), kolme kertaa kiillotettu + syötävä kalvo (D). Kiillotuksen jälkeen kaikki näytteet upotettiin otsonoituun veteen (0,3 ppm, 4 min). Näytteet pakattiin LDPE- tai OPP-pakkauksiin. Näytteitä varastoitiin 16 vuorokauden ajan +4–6 ̊ C asteessa. Porkkanan laatumuutoksia arvioitiin pakkauksen kaasupitoisuuden, pinta-pH:n, värimittauksen, valokuvien, mikroskooppikuvien, mikrobiologisen laadun ja aistinvaraisen arvioinnin avulla. Prosessointi sitruunahapolla (C) sekä syötävällä kalvolla (D) hidasti vaalean pinnan muodostumista seitsemään vuorokauteen asti, minkä jälkeen erot eri prosessointimenetelmien välillä pienenivät niin paljon, ettei niitä pystynyt enää havaitsemaan. Aistinvarainen arviointi suoritettiin, kun näytteitä oli varastoitu yhdeksän vuorokautta. Porkkanan ulkonäkö oli tuoreimman näköinen, kun käsittelymenetelmä oli D ja pakkausmateriaali LDPE. Näytteissä havaitut virhemaut johtuivat todennäköisesti porkkanan luonnollisesta maun vaihtelusta.
  • Halme, Terhi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Saccharina latissima on ruskolevä, jolla on monipuolinen hiilihydraattikoostumus. Levän rakennepolysakkarideja ovat polysakkaridit selluloosa, alginaatti ja fukoidaani ja varastohiilihydraatteja polysakkaridi laminariini sekä sokerialkoholi mannitoli. Hiilihydraattikoostumuksen analysoimisessa polysakkaridit pilkotaan rakenneosikseen, minkä jälkeen ne analysoidaan kromatografisin menetelmin. Levän erityyppisten polysakkaridien takia sopivan analyysimenetelmän valinta on tärkeää. Kiteinen selluloosa vaatii pilkkoutuakseen voimakkaan käsittelyn kuten rikkihappohydrolyysin, mutta voimakas käsittely voi vaikuttaa muiden yhdisteiden saantoon negatiivisesti tuhoamalla niitä. Tutkielmassa vertailtiin kahta analyysimenetelmää: hapanta metanolyysiä kaasukromatografialla ja rikkihappohydrolyysiä anioninvaihtokromatografialla. Tutkielman tavoite oli löytää sopiva menetelmä polysakkaridien pilkkomiseen levän hiilihydraateille. Lisäksi määritettiin eri tavoin bioprosessoitujen levänäytteiden hiilihydraattikoostumus ja tavoite oli saada selville, miten bioprosessoinnit ovat vaikuttaneet siihen. Tulosten perusteella levän polysakkaridien, paitsi selluloosan, pilkkomiseen hyvin soveltuvaksi menetelmäksi todettiin hapan metanolyysi, joka yhdistettynä kaasukromatografiseen analyysin soveltui hyvin levän monipuolisen hiilihydraattikoostumuksen analysoimiseen. Levässä oli eniten mannitolia (16 % levän kuivapainosta) ja alginaattia (15 %, guluroni- ja mannuronihapon summa). Glukoosia saatiin happamalla metanolyysillä 3 % (laminariinista) ja 7,5 % happohydrolyysillä, kun myös kiteinen selluloosa saatiin pilkottua. Lisäksi levässä oli myös muita monosakkarideja ja uronihappoa: fukoosia, glukuronihappoa, galaktoosia, ksyloosia, mannoosia ja ramnoosia, joita jokaista oli alle 2 % levän kuivapainosta. Tulokset vastasivat aiempia tutkimuksia. Merkittävimmät muutokset bioprosessoiduissa levissä olivat liukoisen glukoosin sekä alginaatin uronihappojen pitoisuuksien pieneminen.
  • Nyström, Maria (Helsingin yliopisto, 2021)
    Alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin piirissä on valtaosa Suomen yksityismetsistä ja se on ollut pääasiallinen metsäsertifioinnin toteutustapa Suomessa vuosina 1999-2020. Suomessa järjestelmä perustuu siihen, että metsänomistajien lisäksi metsänomistajille ja metsään palveluita tarjoavat tahot ovat sitoutuneet noudattamaan toi-minnassaan PEFC-vaatimuksia ja vastaavat näin merkittäviltä osin vaatimusten toteutumisesta. Tämän työn tavoitteena on tarkastella alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin toteutusta ko. aikajaksona ja tulevaisuuden kehitystä laadullisin menetelmin. Työssä kuvataan ensin järjestelmä, jolla sertifiointia käytännössä toteutetaan ja tuotetaan tietoa vaatimusten toteutumisesta riittävällä tasolla PEFC FI 1002 -metsäsertifioinnin- kuin PEFC FI 1001 -ryhmäsertifioinnin standardiin nähden. Järjestelmä kuvataan niin, että saadaan kokonaisymmärrys tämänhetkisestä sertifioinnin toteutuksesta. Tämän jälkeen kuvataan ISO 9001:2015 –standardi, missä esitetään laadunhallinnan keskeiset käsitteet ja periaatteet, jolla organisaatio voi varmistaa, että sen toimintajärjestelmä vastaa sille asetettuja vaatimuksia. Aikajakson 1999-2020 poikkeamia tarkastellessa tulivat esille kriteerit, joihin tulee kiinnittää jatkossakin erityistä huomiota pyrittäessä jatkuvaan parantamiseen. Sosiaalisten, työn tekemiseen liittyvien kriteereiden huomioiminen on edistynyt sertifiointikausien aikana, mutta kriteerit ovat edelleen säännöllisesti poikkeamien kohteena. Puutteet vesiensuojeluun kohdistuvissa toimenpiteissä ovat myös esiintyneet poikkeamina säännöllisesti. Valmisteilla olevat uudet PEFC ST 2018 –sertifioinnin edellyttämät muutokset lisäävät järjestelmän tuottaman tiedon uskottavuutta. Jatkossa toiminnan läpinäkyvyys pitää pystyä osoittamaan entistä tarkemmin. Toteuttamalla laadunhallintaa ISO-9001:2015 standardin mukaisesti vastaa toiminta kansainvälisesti hyväksyttyä tasoa, jossa toimintaa tarkastellaan kokonaisuutena toisiinsa linkittyvinä asioina ja toiminnalle on olemassa selkeä rakenne. Tarkastelua voidaan myös hyödyntää uuden PEFC FI 1001:20xx -standardin edellyttämän jatkomäärittelyn tukena. Tämä työ tarjoaa hyvän lähtökohdan uuden toimintamallin laadinnalle ja auttaa sitomaan uudet toiminnot yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Järjestelmään kohdistuvat vaatimukset parantavat toiminnan laatua siten, että toimintaa seurataan kattavammin ja se antaa työkaluja siihen, että ei-toivottuun toimintaan voidaan paremmin puuttua. Työn tuloksena on kattava kuvaus alueellisen PEFC-ryhmäsertifioinnin toteutuksesta ja näkemyksiä toiminnan kehittämiseksi. Työ voi osaltaan toimia oppaana PEFC-sertifioinnin käytäntöihin perehtymisessä ja pohjana, kun luodaan osin ISO 9001:2015 –standardiin perustuvaa uutta toimintamallia PEFC-standardien päivittyessä.
  • Huhdanmäki, Tuukka (Helsingin yliopisto, 2021)
    CRISPR-Cas9-menetelmä on yksi uusista geeniteknologian läpimurroista, joka hyödyntää kohdennettua mutageneesiä. Menetelmä perustuu Cas-perheen proteiineihin ja opas-RNA:han, jotka yhdistettynä mahdollistavat kohdentamisen valittuun sekvenssiin ja sen muokkaamisen halutulla tavalla. Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli verrata eri CRISPR-Cas9-menetelmään perustuvia geenimuokkaustekniikoita Nicotiana-suvun kasveissa sekä onnistuneen mutaation tunnistamiseen tarvittavia tekniikoita. PDS1 ja PDS2 ovat geenejä, jotka koodaavat fytoeeni desaturaasi-entsyymin toimintaa kasveissa. Nämä geenit valittiin kohdegeeneiksi, koska mutatoitunut geeni saa aikaan valoherkän fenotyypin, joka on helppo tunnistaa viherhiukkasten vaurioitumisesta johtuvasta valkolaikukkaasta ilmiasusta. CRISPR-Cas9 ribonukleoproteiinikompleksivälitteinen transformaatio (RNP) käyttää hyväkseen erikseen tuotettua Cas9-proteiinia ja opas-RNA:ta, jotka yhdistettynä aikaansaavat ohimenevän geenimuutoksen solussa. Tätä tekniikkaa oli tarkoitus käyttää, mutta liukoisessa muodossa olevan Cas9-proteiinin tuottaminen koitui ongelmalliseksi eikä lopullista transformaatiota päästy tekemään. Tämän tutkimuksen valossa valmiin Cas9-proteiinin hankkiminen saattaa olla kannattavampaa kuin proteiinin tuottaminen alusta alkaen, kun tavoitteena on aikaansaada vain muutamia geenimuunneltuja kasveja. Agrotransformaatio on Nicotiana-suvulla hyväksi todettu agrobakteereita hyödyntävä geeninsiirtotekniikka ja kun tähän yhdistetään STU-CRISPR-Cas9-menetelmä, saatiin aikaan agrobakteerikantoja, jotka suorittavat geenimuokkauksen alusta loppuun yhden sekä Cas9-proteiinin että opas-RNA:n tuottavan plasmidin avulla. Onnistuneesti muokattuja kasveja saatiin aikaan sekä agroinfiltraatio että agrotransformaatio tekniikoilla. Menetelmän heikkoutena ovat mahdolliset off-target -mutaatiot, joita saattaa olla tarve ristisiittää pois populaatiosta. Tämä menetelmä ei sovellu kaikille eliöille ja on rajallisempi kuin RNP-välitteinen transformaatio, mutta on toiminnaltaan yksinkertainen ja soveltuva Nicotiana-sukuun. Onnistuneet mutaatiot tunnistettiin käyttämällä kaupallista T7E1 endonukleaasia sekä luonnollista CEL I endonukleaasia sisältävää selleriuutetta, jonka havaittiin soveltuvan edullisena vaihtoehtona tulosten varmistamiseen ja toistamiseen.
  • Malmgren, Rasmus Albert (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä — Referat — Abstract Vuoden 2019 COVID-19 pandemialla on ollut suuri vaikutus ravintola- ja matkailualaan, vähentäen sen tuottavuutta 35.4 % vuoden 2020 Q4:llä. Alan kannattavuuden säilyttämiseksi, uusia tapoja estää virusten leviämistä täytyy tutkia ja kehittää. Tässä tutkimuksessa tutkittiin mallivirus phi 6:n avulla virusten leviämistä ilmateitse sisätiloissa, sekä ilmanpuhdistimien ja tilanjakajien käyttöä mahdollisena interventiokeinona SARS-CoV-2 leviämistä vastaan. Filtterillisten ilmanpuhdistimien huomattiin toimivan mahdollisena ratkaisuna virusten ilmateitse leviämisen estämiseen julkisissa tiloissa, kuten ravintoloissa. Laitteiden sijoittelu on kuitenkin avainasemassa niiden toimivuuden kannalta, sillä ilman virtaus niitä kohti voi lisätä viruskonsentraatiota paikallisesti. Tilanjakajien todettiin lisäävän aerosolivälitteisen infektion mahdollisuutta. Myös muun tyyppisiä ilmanpuhdistimia testattiin: ionisaattoriprototyyppiä ja hydroksyyliradikaaleja tuottavaa ilmanpuhdistus-yksikköä. Näistä ionisaattorien todettiin estävän tehokkaasti virusten ilmateitse leviämistä. Tärkeimpänä tuloksena vahvistettiin, vaipallisen viruksen, kuten koronavirukset, kykenevät leviämään ilmateitse aerosoli-välitteisesti.
  • Chu, Wai (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kauran beta-glukaani, β-glukaani, on vesiliukoinen ravintokuitu, joka sijaitsee endospermin ja aleuronin soluseinässä. β-glukaani on polysakkaridi, jolla on kyky muodostaa viskooseja geelejä vesiliuoksissa korkean veden sitoutumiskykynsä ansiosta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää kaupallisten kaura β-glukaanin fysikaalisia ominaisuuksia. Tässä tutkimuksessa oli mukana neljä erilaista kaupallista kauran beta-glukaanijauhetta, joiden β-glukaanipitoisuus vaihteli. Tässä tutkimuksessa tutkittiin näiden jauheiden liukoisuutta, veden sitoutumiskykyä, viskositeettia, dispersio- ja emulsiostabiilisuutta, pisaroiden partikkelikokoa, partikkelijakaumaa ja zeta-potentiaalia. Tutkimuksen kokeellinen osuus on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä osassa tutkittiin suspensiota ja toisessa osassa keskityttiin emulsioihin. Ensimmäisessä kokeellisessa osassa näytteiden liuottamiseen käytettiin neljää erilaista homogenointikäsittelyä, jotka olivat sekoitus huoneenämmössä, 80 Celsiusasteessa, Ultra-Turraxilla ja mikrofluidisointi. Megazyme-näytteellä oli korkein liukoisuusaste (100 %) veteen riippumatta siitä, mitä homogenisaatiomenetelmiä käytettiin. OatWell -näytteellä oli korkein veden sitoutumiskyky (11.7 g/g) lämpökäsittelyn jälkeen. Lämpökäsitellyllä OatWell -näytteellä oli myös suurin viskositeetti ( 590 mPas). Megazyme-emulsioilla oli korkein emulsion stabiilisuus (TSI vaihteluväli 0.6 – 3.6), sillä faasien erottuminen tapahtui vasta viidennen mittauspäivän jälkeen. Megazyme-emulsioilla oli myös pienimmät hiukkaskoot, jotka vaihtelivat välillä 0.4 – 1.5 μm. Tämän tutkimuksen tulokset korostavat, että β-glukaanin pitoisuudella on merkittävä vaikutus sen liukoisuuteen ja käytetyllä homogenisaatio menetelmällä on kasvava vaikutus veden liukoisuuteen ja pienentävä vaikutus veden sitoutumiskykyyn ja viskositeettiin. Kauran β-glukaanin puhtaus vaikuttaa myös emulsion stabiilisuuteen, sillä erittäin puhdas kauran β-glukaani kykenee stabiloimaan emulsiomatriisia homogenisoinnin jälkeen.
  • Haapanen, Mariia Micaela (Helsingin yliopisto, 2021)
    Biokaasun (metaanin) tuotanto asetaatista metanogeneesin kautta voisi olla energiatehokasta ja ekonomisesti kannattavaa. Metanogeenisten arkeoneiden, Methanosarcina, asetaatin kulutus ja asetaatin metabolinen reitti on hyvin ymmärretty, kuitenkin näiden molempien regulaatio on vielä suurimmaksi osaksi tuntematon. Tutkimus keskittyi proteiinisynteesin aloitusajankohdan määritykseen pitkän kasvun viivästymän (25 päivää) aikana Methanosarcina acetivoransissa ja Methanosarcina barkerissa, kun substraatti vaihdettiin metanolista asetaatiksi. Proteiinisynteesin aloitusajankohdan määrityksessä käytettiin bioorthogoonalisilla ei-kanonisilla aminohapoilla leimaamista (BONCAT) ja kuparin katalysoimaa ”click” reaktiota. Kahdessa eri kokeellisessa asettelussa substraatin vaihdon jälkeen translatoituneet proteiinit leimattiin ensin metioniinin surrogaatilla käyttäen BONCAT metodia. Leimatut proteiinit merkittiin vielä biotiini- ja fluoresoivalla merkillä myöhempää havainnointia varten. Kokonaisuuden paremman hahmottamisen kannalta, asetaatin konsentraatiot mitattiin ydinmagneettisella resonanssilla ja kasvatusten optista tiheyttä tarkkailtiin. Proteiinisynteesien aloitusajankohdat pystyttiin hahmottamaan vain hyvin karkeasti. Tulokset indikoivat, että substraatin vaihdon jälkeen proteiinisynteesi ja asetaatin kulutus alkavat aikaisin. Kaiken kaikkiaan BONCAT metodin hyödyntäminen syntetisoitujen proteiinien leimaamisessa onnistui tarjoamaan informaatiota Methanosarcinan proteiinisynteesin aloitusajankohdasta substraatin vaihdon jälkeen. Molemmissa suoritetuissa kokeissa pystyttiin havaitsemaan leimatut syntetisoituneet proteiinit ja niiden avulla arvioimaan mahdollinen aikaikkuna proteiinisynteesin aloitusajankohdalle. Aikavälin informaatio auttaa tulevaisuuden tutkimuksessa proteiinien identifioinnissa ja substraatin vaihdon regulaation ymmärtämisessä Methanosarcina mikro-organismien kohdalla.
  • Simpura, Lyyra (Helsingin yliopisto, 2021)
    Johdanto: Toiminnalliset ruoansulatuskanavan häiriöt ovat yleisiä häiriöitä, joihin liittyy vatsan alueen kipua ja turvotusta sekä muuttunutta suolen toimintaa. Häiriöitä kutsutaan toiminnallisiksi, sillä niissä ei havaita suoliston rakenteellisia tai biokemiallisia poikkeamia. Myös kokemus herkkävatsaisuudesta on yleistä, ja se yhdistyy tyypillisesti tiettyihin ruoka-aineisiin. Monelle herkkävatsaiselle palkokasvit eivät sovi niiden sisältämien fermentoituvien, FODMAP-yhdisteisiin kuuluvien, α-galakto-oligosakkaridien takia. Antinutrienttina toimivan fytaatin vaikutus imeytymättömien proteiinien määrään ja edelleen vatsavaivoihin on epäselvä. Entsymaattisilla käsittelyillä voidaan vähentää haluttujen yhdisteiden pitoisuuksia elintarvikkeissa, mutta käsittelyjen toimivuutta suolisto-oireiden vähentämiseksi ei ole juurikaan tutkittu. Tavoitteet: Tutkimuksen tavoitteena oli verrata kahden entsyymikäsitellyn ja yhden kontrollituotteen aiheuttamien suolisto-oireiden voimakkuuksien eroja herkkävatsaisilla koehenkilöillä. Tuotteiden käsittelyillä vähennettiin α- galakto-oligosakkaridien ja fytaattien pitoisuuksia. Tutkimuselintarvike oli hernepohjainen lusikoitava välipalatuote. Aineisto ja menetelmät: Tutkimus oli satunnaistettu, kaksoissokkoutettu, plasebokontrolloitu vaihtovuorokoe terveillä 21–70-vuotiailla naisilla ja miehillä, jotka kokivat itsensä herkkävatsaisiksi (n=26). Tutkittavat söivät kullakin viikolla kaksi välipalatuotetta ja raportoivat subjektiivisia suolisto-oireitaan 72 tunnin ajalta verkossa toimivalle oirelomakkeelle. Yhdeksän oireen voimakkuutta raportoitiin lukuarvoin 0–100 VAS-asteikon avulla. Aineistosta analysoitiin oireiden maksimiarvot, maksimiarvon saavuttamiseen kulunut aika, maksimiarvot kahdeksassa aikapisteessä sekä oireiden summamuuttujat käsittelyittäin. Käsittelyiden välisten erojen tilastolliseen analysointiin käytettiin pääasiassa Friedmanin riippuvien otosten testiä. Lähtötilanteen ja intervention aikaisten oireiden riippuvuutta tarkasteltiin ristiintaulukoinnin avulla ja analysoitiin tilastollisesti Fisherin tarkalla testillä. Tulokset: Oireiden voimakkuus oli kohtalaisen matalaa kaikilla käsittelyillä. Vatsakivun maksimivoimakkuus oli merkitsevästi suurempaa kahdella entsyymillä käsitellyllä tuotteella kuin kontrollituotteella (p=0,038). Aikapisteessä 5 turvotus oli merkitsevästi voimakkaampaa yhdellä entsyymillä käsitellyllä tuotteella verrattuna kaksoiskäsiteltyyn tuotteeseen (p=0,051), ja ilmavaivojen voimakkuus oli suurempaa yhdellä entsyymillä käsitellyllä tuotteella kontrollituotteeseen verrattuna (p=0,021). Muissa tutkimuksessa tarkastelluissa muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja käsittelyiden välillä, vaikkakin oireiden voimakkuuden trendi oli suurempaa entsyymikäsitellyillä tuotteilla kuin kontrollituotteella. Päätelmät: Oireiden määrä kaikilla tuotteilla oli odotettua pienempi. Koska kontrollituotteet eivät juurikaan aiheuttaneet vatsavaivoja, tässä tutkimuksessa ei todennäköisesti tavoitettu palkokasveista suolisto-oireita saavia. Lisäksi entsyymikäsitellyt tuotteet eivät olleet paremmin siedettyjä kuin käsittelemätön kontrollituote. Koska suolisto-oireita aiheuttavia yhdisteitä pilkkovien entsyymivalmisteiden tehosta suolisto-oireiden lieventämiseksi on jonkin verran näyttöä, elintarvikkeiden entsyymiavusteiset prosessointimenetelmät voivat olla mahdollinen tulevaisuuden ratkaisu laajempaan palkokasvien käyttöön. Lisää tutkimusta entsyymikäsittelyjen vaikutuksista suolisto-oireisiin tarvitaan niin terveillä kuin toiminnallisista ruoansulatuskanavan häiriöistä kärsivillä ihmisillä.
  • Sirkjärvi, Tiina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tausta. Kiinnostus kasviproteiinin lähteisiin on lisääntynyt ympäristö- ja terveyssyistä. ScenoProt- interventiotutkimus oli 12 viikkoa kestänyt satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, jossa tutkittavat jaettiin kolmeen eri sekaruokavalioryhmään. Ruokavalioryhmät olivat ANIMAL, 50/50 ja PLANT, joilla 30 %, 50 % ja 70 % proteiinista oli peräisin kasviperäisistä lähteistä ja loput eläinperäisistä lähteistä. Tavoitteet. Työn tavoitteena on tutkia, erosivatko aminohappojen saannit eri ruokavalioiden välillä ja saavutettiinko välttämättömien aminohappojen riittävä saanti. Keskiössä olivat aminohapot etenkin kasvipitoisimmassa ruokavaliossa, josta niiden saanti oli niukinta tarpeeseen verrattuna. Lisäksi määritettiin keskeisimmät aminohappojen lähteet eri ruokavalioissa. Aineisto ja menetelmät. ScenoProt interventiotutkimus tehtiin kevään 2017 aikana. Tutkimukseen osallistuneista aikuisista (n=145) yhteensä 136 suoritti tutkimusjakson loppuun asti. Liha ja maitotuotteet korvattiin osittain viljoilla, pähkinöillä, siemenillä ja palkokasveilla PLANT ja 50/50-ryhmissä. Kalaa ja kananmunia oli yhtä paljon eri ruokavalioissa. Elintarvikkeiden aminohappokoostumukset koottiin eri tietokannoista ja yhdistettiin neljän päivän ruokapäiväkirjoihin, joita tutkittavat pitivät ennen interventiojakson alkua ja sen viimeisellä viikolla. Ruokavalioiden väliset erot aminohappojen saanneissa analysoitiin ANOVA:lla. Aminohappojen lähteet laskettiin 17 eri elintarvikeryhmästä. Tulokset. Proteiinin ja välttämättömien aminohappojen saanti olivat suurimpia ANIMAL-ryhmässä verrattuna PLANT-ryhmään (P<0.01). Aminohappojen keskimääräinen tarve saavutettiin kaikissa ryhmissä lukuun ottamatta kahta PLANT-ryhmän tutkittavaa (5 %), joilla metioniinin saanti jäi alle keskimääräisen tarpeen, mutta myös proteiinin saanti alitti turvallisen saannin rajan. PLANT-ryhmässä viljat olivat tärkein proteiinin ja kaikkien aminohappojen lähde, mutta palkokasvit tärkein lysiinin lähde. ANIMAL ryhmässä liha oli tärkein proteiinin, metioniinin, lysiinin ja treoniinin lähde ja maito tärkein valiinin ja leusiinin lähde. Lähimmäksi keskimääräistä tarvetta jäi valiinin saanti ANIMAL-ryhmässä sekä metioniinin saanti PLANT 50/50-ryhmissä. Johtopäätökset. Kun kasviperäisiä proteiinin lähteitä lisättiin eläinperäisten proteiinin lähteiden kustannuksella, proteiinin ja aminohappojen tärkeimmät lähteet muuttuivat ja välttämättömien aminohappojen riittävä saanti saavutettiin suurilta osin. Planetaarista ruokavaliota noudatettaessa proteiinin riittävään saantiin voitaisiin kiinnittää astetta enemmän huomiota riittävän metioniinin saannin turvaamiseksi. Eläinperäisten proteiinilähteiden korvaaminen kasviperäisillä on turvallista, sillä välttämättömien aminohappojen saanti oli tarpeeseen nähden riittävää kaikissa tutkimusruokavalioissa, kun proteiinin saanti ylitti turvallisen saannin raja-arvon (0.83 g/kg).
  • Närvä, Sini (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiedekunta/Osasto: Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Laitos: Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osasto Tekijä: Sini Maria Närvä Työn nimi: Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen palkokasveilla: vaikutus veren rasva-arvoihin ja kehonkoostumukseen terveillä työikäisillä suomalaisilla miehillä Oppiaine: Ihmisen ravitsemus- ja ruokakäyttäytyminen (Opintosuunta: Ihmisen ravitsemus) Työn laji: Maisterintutkielma Aika: Huhtikuu 2021 Sivumäärä: 63 sivua + 1 liite Tiivistelmä: Tausta: Sydän- ja verisuonitaudit (SVT) ovat merkittävin syy sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen länsimaissa. SVT:n riskitekijöitä ovat ruokavalion rasvan laatu, veren korkea kolesterolipitoisuus (erityisesti LDL-kolesteroli), ylipaino, tupakointi, diabetes ja kohonnut verenpaine. Miehillä riski sairastua SVT:hin on naisia suurempi. Lisäksi miesten ruokavalio on usein laadultaan naisia heikompi, ja miesten punaisen ja prosessoidun lihan kulutus on liian runsasta suosituksiin nähden. Korvaamalla eläinperäisiä proteiinin lähteitä kasviperäisillä lähteillä voidaan vaikuttaa suotuisasti sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin. Tavoite: Työn tavoitteena oli tutkia, onko veren rasva-arvoissa, kehon painossa ja kehonkoostumuksessa eroja, kun ruokavalion punaista ja prosessoitua lihaa korvataan osittain ei-soijaperäisillä palkokasveilla. Tutkimushypoteesina oli, että punaisen ja prosessoidun lihan korvaaminen osittain palkokasveilla pienentää kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuutta sekä kehon painoa ja rasvamassaa. Menetelmät: Tässä tutkimuksessa käytettiin Papumies-interventiotutkimuksen aineistoa. Tutkittavat olivat 20-65-vuotiaita terveitä suomalaisia miehiä (n=102). Heidät satunnaistettiin kahteen eri interventioryhmään kuuden viikon ajaksi. Toinen ryhmä (liharyhmä) sai punaista ja prosessoitua lihaa ja niistä valmistettuja tuotteita 760 g/vko (25 % päivittäisestä proteiinin saannista). Toinen ryhmä (palkokasviryhmä) sai palkokasveja ja palkokasvituotteita (pääosin herneitä ja härkäpapuja) 20 % päivittäisestä proteiinin saannista sekä punaista ja prosessoitua lihaa 200 g/vko (5 % päivittäisestä proteiinin saannista). Ennen intervention alkua ja sen lopussa kerätystä paastoverinäytteestä analysoitiin kokonais-, HDL- ja LDL-kolesteroli sekä triglyseridipitoisuudet, ja lisäksi mitattiin tutkittavien pituus, paino, vyötärön- ja lantionympärys sekä kehonkoostumus. Ryhmien välisiä eroja näissä muuttujissa intervention loppupisteessä tutkittiin kovarianssianalyysillä käyttäen alkupisteen arvoja kovariaatteina. Tulokset: Alkupisteessä ryhmien välillä ei ollut eroa kolesterolipitoisuuksissa (pois lukien HDL-kolesteroli), painossa, vyötärön- ja lantionympäryksessä tai kehonkoostumuksessa. Intervention lopussa plasman kokonais- ja LDL-kolesterolipitoisuudet (p<0,001 ja p=0,001), kehon paino ja painoindeksi (p=0,031 molemmissa) olivat pienemmät ja HDL-kolesterolipitoisuus suurempi (p=0,030) palkokasvi-ryhmässä liharyhmään verrattuna. Triglyseridipitoisuudessa, vyötärönympäryksessä, vyötärö-lantio-suhteessa, rasvaprosentissa, rasvamassassa, rasvattomassa massassa tai rasvamassan ja rasvattoman massan indeksissä ei havaittu eroja ryhmien välillä intervention lopussa (p>0,05). Johtopäätökset: Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen ei-soijaperäisillä palkokasveilla kuuden viikon ajan paransi veren rasva-arvoja ja vähensi painoa terveillä työikäisillä miehillä, mikä viittaa sydän- ja verisuonitautiriskin pienemiseen. Tätä tietoa voidaan hyödyntää suunniteltaessa toimenpiteitä terveellisemmän ja ympäristön kannalta kestävämmän ruokavaliosuosituksen laatimisessa väestötasolla. Avainsanat – Nyckelord – Keywords: Ravitsemus, ei-soijaperäiset palkokasvit, punainen liha, plasman lipidit, sydän- ja verisuonitaudit Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited: Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osasto, Helsingin yliopisto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information: Ohjaajat: Suvi Itkonen, ETT, dosentti; Anne-Maria Pajari, apulaisprofessori
  • Johansson, Julia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämän tutkielman tavoitteena on kehittää uudenlainen toimintamalli täsmällisten aktiivisuuksien omaavien solujen valikointiin hyödyntäen proteiinien alayksiköiden vaihtoehtoista liittämistä toisiinsa. Proteiinien alayksiköiden vaihtoehtoinen liittäminen, toisin sanoen silmukointi, on ilmiö, joka tapahtuu solujen sisällä spontaanisti. Reaktioita katalysoivat inteiinit, jotka liittävät yhteen C-terminaalisen ja N-terminaalisen eksteiini-osan peptidisidoksella. C-terminaalisesta ja N-terminaalisesta osasta koostuvan katkaistun proteiinin aktiivisuus voidaan palauttaa inteiinin irti kuroutumisen jälkeen. Tätä tapahtumaa voidaan hyödyntää solujen valikoinnissa erilaisten aktivisuuksien, kuten antibioottiresistenssin, tutkimisessa. Tämän projektin tarkoituksena on liittää inteiini antibioottiresistenssigeeniin, jonka avulla voidaan säädellä geenin ja siitä tuotettavan proteiinin aktiivisuutta proteiinin alayksiköiden vaihtoehtoisen liittämisen avulla. Tämän menetelmän avulla voidaan valita solut, jotka ilmentävät kahta toisiaan täydentävää plasmidia. Solut, jotka ilmentävät toisiaan täydentäviä plasmideja, kykenevät palauttamaan antibioottiresistenssin. Menetelmä perustuu inteiinin liittämiseen antibioottiresistenssigeeniin, jonka seurauksena proteiini on inaktiivinen. Kloonauksen avulla tuotetaan kaksi plasmidia, jotka sisältävät inteiinin sekvenssin kokonaisuudessaan. Toisen plasmidin sekvenssi sisältää deleetion inteiinissä, toinen plasmidi sisältää puolestaan deleetiota vastaavan sekvenssin. Tuomalla nämä kaksi plasmidia samaan bakteerisoluun transformaation avulla, voidaan inteiinin aktiivisuus ja siten antibioottiresistenssigeenin aktiivisuus palauttaa. Tätä menetelmää voitaisiin käyttää solujen valinnassa sillä vain solut, jotka ilmentävät kumpaakin plasmidia, kykenevät palauttamaan antibioottiresistenssin ja kasvavat siten antibioottia sisältävällä maljalla.
  • Valdebenito Alamar, Nerea (Helsingin yliopisto, 2021)
    Despite their immobile nature, their ability for adaptation allows plants to face harmful conditions from the environment to successfully survive and reproduce. Plant cells sense and integrate signals from the environment and activate response mechanisms. Participants in these mechanisms are the receptor-like protein kinases (RLKs) and a subgroup of RLKs, the cysteine-rich receptor-like kinases (CRKs). Members of this family have been associated with functions related to environmental stress responses in plants. CRK2 is one interesting member of the CRK clade of RLKs. While roles of CRK2 in the response to biotic and abiotic stimuli have been recently described, many aspects of the diverse functions of CRK2 remain elusive. The reduced size of the crk2 mutant suggests that developmental processes are affected by the absence of the protein. One of the objectives of this work was to analyse potential reasons for the smaller size of crk2. The difference in plant size could be due to a reduced number of cells. Results from the analysis of young cotyledons showed that the smaller plant size is not due to a reduced cell number in leaves when compared to Arabidopsis thaliana (Arabidopsis) ecotype Columbia (Col-0). Another way to understand the processes in which a protein is involved is to target possible interaction partners. Therefore, genotyping and analysis of growth phenotypes of T-DNA insertion mutant lines for candidate interaction partners for CRK2 was performed. The results revealed smaller phenotype for a nitrate transporter (NRT1.7) mutant in fresh weight and rosette area whereas for a protein kinase (QSK1) mutant, higher fresh weight but reduced rosette area was observed compared to Col-0. Generation of constructs for fusion protein expression and purification revealed the possibility of expressing tagged cytoplasmic regions of these proteins for further analysis of protein-protein interaction through kinase assays due to the kinase activity of CRK2. Generation of fluorescent-tagged proteins from the candidate interaction partners allowed for localization studies via confocal microscopy to determine the co-localization to the plasma membrane of these proteins with CRK2, which is located to plasma membrane under standard growth conditions. The co-localization results suggest that the proteins NRT1.7 and QSK1 colocalize with CRK2, which is a step forward in the verification of their possible interaction in planta. The smaller size of the nrt1.7 and qsk1 mutants indicates that the lack of these proteins affects plant development.