Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 21-40 of 976
  • Karttaavi, Tommi (2016)
    Tässä työssä tarkastellaan ketterien menetelmien käyttöä julkisen hallinnon ohjelmistohankkeissa ja niiden käyttöön liittyviä haasteita. Tyypillinen piirre ketterillä menetelmillä tehtäville projekteille on, että vaatimuksia ei määritellä tarkasti etukäteen ja ne muuttuvat koko projektin ajan. Tämä eroaa jyrkästi ohjelmistotuotannossa vesiputousmallista, jossa projektin kohden määritellään tarkasti, jonka jälkeen tehdään toimittajan kanssa yleensä kiinteähintainen sopimus määritellyn tuotteen toteutuksesta. Julkisen sektorin ohjelmistohankkeita tehdään edelleen useimmiten vesiputousmaisella mallilla, vaikka ketterän ohjelmistokehityksen menetelmät ovat kuitenkin alkaneet viime vuosina yleistyä myös julkisen hallinnon ohjelmistoprojekteissa. Julkisin varoin tehtäviä hankintoja säädelllään lailla julkisista hankinnoista, eli niin sanotulla Hankintalailla, joka edellyttää, että tarjoajia pitää kohdella tasapuolisesti, vertailukriteerien pitää olla läpinäkyviä ja tarjousten pitää olla vertailukelpoisia keskenään. Myös hankkeen budjetoinnissa on ketterässä hankinnassa omat haasteensa. Tällä kaikella on omat vaikutuksensa siihen, miten julkinen ketterä hankinta kannattaa kilpailuttaa. Tässä työssä tarkastellaan näitä kysymyksiä kirjallisuusselvityksen ja tapauskuvausten avulla.
  • Enroth, Joonas (2016)
    Atmospheric aerosols are liquid or solid particles suspended in the air. These particles are highly relevant for human health as well as the global climate. One of the methods which aerosol particles can affect the climate is by acting as seeds for cloud droplet formation, i.e. cloud condensation nuclei. The formation of the cloud droplets depends on the ambient conditions, but also on the particle properties. In order to estimate the impact of aerosols on the climate, information about the affinity of particles to uptake water is needed. The aim of this work was to provide that information from Budapest, and in eastern Europe more generally as a part of university cooperation between the University of Helsinki and the local Eötvös Loràn University. In this work the hygroscopic and volatile properties of urban atmospheric aerosols was measured in the city center of Budapest, Hungary, using a Hygroscopicity Volatility Tandem Differential Mobility Analyzer. The studied particle sizes were 20, 50, 75, 110 and 145 nm particles and the hygroscopicity and volatility was determined at 90 % RH and 270 °C, respectively. The measurement campaign took place in the winter of 2014-2015. The atmospheric aerosols at Budapest were found to be strongly influenced by local emission sources, most notably by traffic. The aerosol particles were highly externally mixed, and thus separated into two different types. The first type represented the local emissions and this was found to match the traffic pattern well. These particles were more prevalent in the smaller, sub 100 nm, particle size range, and showed only little hygroscopic or volatile properties. The second type was the regional particles, which were found to be more hygroscopic and more volatile. These particles conversely the dominant mode in the larger, plus 100 nm, particle size range. The overall aerosol hygroscopicity was found to be slightly lower at Budapest than at previous urban studies across Europe. This might be explained by the aerosol properties at Budapest differing from those in central Europe, but also by the measurement site of this campaign. The measurement site here was located in the city center rather than in the suburban areas as in most similar studies. The location was also reflected in the strong diurnal variation in the particle hygroscopicity and volatility, as there was also strong variation in the traffic density. This work succeeded in describing the wintertime conditions of hygroscopicity and volatility in Budapest. The results, tough describe only two months of wintertime conditions. In order to know the annual variation, and to describe the conditions more accurately, further measurements are suggested in the form of a campaign in the summer months.
  • Vazquez Muiños, Henrique (2016)
    In this thesis we consider an extension of the Standard Model (SM) with a SU(2) symmetric Dark Sector, and study its viability as a dark matter (DM) model. In the dark sector, a hidden Higgs mechanism generates three massive gauge bosons, which are the DM candidates of the model. We allow a small coupling between the SM Higgs and the scalar of the dark sector, such that there is a scalar mixing. We study the new interactions in the model and analyse the consequences of the scalar mixing: new possible decays of the Higgs into DM, Higgs decay rates and production cross sections different from SM predictions, and possible interactions between DM and normal matter. We study the evolution of the DM abundance from the early universe to the present and compare the relic densities that the model yields with the experimental value measured by the Planck satellite. We compute the decay rates for the Higgs in the model and test if they are consistent with the experimental data from Atlas, CMS and Tevatron. We calculate the cross section for the interaction between DM and normal matter and compare it with the data from the latest direct detection experiments LUX and XENON100. We discuss the impact of the experimental constraints on the parameter space of the model, and find the regions that give the best fit to the experimental data. In this work we show that the agreement with the experiments is optimal when both the DM candidates and the dark scalar are heavier than the Higgs boson.
  • Heikkinen, Liine Maria (2016)
    Ilmakehän pienhiukkaset, eli aerosolihiukkaset, vaikuttavat maapallon säteilypakotteeseen riippuen hiukkasen kemiallisesta koostumuksesta. Kemiallinen koostumus ohjaa yli 50 nanometristen hiukkasten taipumusta joko sirottaa tai absorboida auringonsäteilyä. Toisaalta hiukkaset voivat myös osallistua pilvenmuodostukseen, jos ne ovat koostumukseltaan kyllin hapettuneita ja siksi pystyvät sitomaan ympärilleen vesimolekyylejä. Ilman aerosolihiukkasia maapallo olisi varmasti paljon lämpimämpi, sillä sekä suora säteilyn sirottaminen että epäsuora sirottaminen pilvien kautta ovat tärkeitä ilmakehän viilennysmekanismeja. Auringonsäteilyn määrä ja siten pintalämpötilat ohjaavat ilmakehän pienhiukkasten pitoisuuksia ihmisten ja luonnon kautta. Hiukkasten primäärilähteitä ja lähtöaineita on valtava kirjo, joka luo laajan hiukkasten fysiokemiallisten ominaisuuksien kokoelman. Tässä työssä esitellään tutkimus aerosolihiukkasten kemiallisen koostumuksen vuodenaikaisvaihtelusta SMEAR II -asemalla, Etelä-Suomessa, jossa lämpötilan vuodenaikaisvaihtelu on suurta. Työhön liittyvissä mittauksissa hyödynnettiin massaspektrometriaa ja in situ -suodatinmittauksia. Aerosolikemiamittaukset kuuluvat SMEAR II -aseman rutiinimittauksiin, ja niitä on tehty jatkuvasti vuodesta 2012 lähtien. Tässä tutkielmassa analysoinnin kohteena ovat vuoden 2014 neljä termistä vuodenaikaa, jotka sijoittuivat tarkemmin ajanjaksolle 23.1. - 27.10.2014. Tutkimuksen analyysimenetelmät todettiin hyödyllisiksi ja niitä sovelletaan tulevaisuudessa koko nelivuotisen aikasarjan (2012 - 2015) analyysiin. Työssä todettiin aerosolihiukkasten koostuvan kesällä pääasiassa luontoperäisistä orgaanisista yhdisteistä (~77 %) ja talvella enimmäkseen epäorgaanisista yhdisteistä (~54 % ), jotka olivat kaukokulkeumaa kaupungeista. Sulfaatti dominoi tasaisesti epäorgaanista massaa vuodenajasta riippumatta. Ilmakehän hapetuskapasiteetti heijastui kesällä orgaanisen aerosolin haihtuvuustasoon madaltaen sitä huomattavasti. Kesällä puolihaihtuvalla orgaanisella aerosolilla ja nitraatilla oli selkeä vuorokausisykli, jossa valtaosa massasta oli hiukkasfaasissa yöllä ja katosi kaasufaasiin keskipäivällä. Vastaavanlaista käyttäytymistä ei orgaanisilla aerosolityypeillä ollut havaittavissa talvella, mikä johtui toisaalta kylmemmistä lämpötiloista ja toisaalta myös orgaanisen aerosolin erilaisesta koostumuksesta. Epäorgaanisten yhdisteiden vuorokausisyklien tulkinta oli haastavaa, johtuen kaukokulkeuman ajallisten vaihteluiden runsaudesta, joka tulevaisuuden laajemmassa analyysissä saadaan minimoitua.
  • Jurvanen, Juha-Pekka (2016)
    Työssä tarkastellaan ilmakehän sekoituskorkeuden arvioimista eri menetelmin Loviisan ydinvoimalaitoksen läheisyydessä. Sekoituskorkeus on keskeinen parametri arvioitaessa voimalaitokselta ilmaan tapahtuvien radioaktiivisten aineiden leviämistä ilmakehässä sekä niiden vaikutuksia voimalaitoksen lähialueella. Sekoituskorkeus arvioidaan LIDAR-mittausten perusteella sekä Loviisan ydinvoimalaitoksen säähavaintojärjestelmän mittauksista parametrisoimalla aikavälillä 10.4. - 5.6.2015. Käytettävän parametrisointiyhtälön muoto riippuu rajakerroksen stabiiliusolosuhteista. Stabiiliusolosuhteiden erottelu tehdään säähavaintojärjestelmältä saatavan Obukhov-pituuteen perustuvan Pasquill-stabiiliusluokan perusteella. Stabiileissa ja neutraaleissa olosuhteissa parametrisointiyhtälön kertoimet arvioidaan LIDAR-mittausten avulla. Eri menetelmin arvioituja sekoituskorkeuksia verrataan Loviisan ydinvoimalaitoksella käytettyyn Pasquill-stabiiliusluokkaan perustuvaan lähestymistapaan. Työn tulosten mukaan LIDAR-mittauksista saadaan melko harvoin arvio sekoituskorkeudesta ja saantoon liittyy vuorokaudenaikaista vaihtelua. LIDAR-mittausten tulokset eivät myöskään vastaa Pasquill-stabiiliusluokan mukaan labiileissa olosuhteissa parametrisoitua sekoituskorkeutta. Voimakkaan sekoittumisen tilanteissa LIDAR-mittauksien avulla ei pystytty arvioimaan sekoituskorkeutta luotettavasti. Lisäksi Pasquill-stabiiliusluokan mukaan olosuhteet ovat toisinaan labiilit, vaikka ne todellisuudessa ovat neutraalit tai stabiilit. Näiden epävarmuustekijöiden vuoksi sekoituskorkeuden tyypillisestä käyttäytymisestä ei voida tehdä johtopäätöksiä labiileiden tilanteiden osalta. Tulokset osoittavat, että neutraaleissa ja stabiileissa olosuhteissa eri menetelmin arvioidut sekoituskorkeudet käyttäytyvät samaan tapaan Loviisan ydinvoimalaitoksella sovelletun menetelmän kanssa, joskin LIDAR-mittausten ja parametrisointiyhtälön mukaiset sekoituskorkeudet ovat erityisesti neutraaleissa ja lievästi stabiileissa olosuhteissa selvästi matalampia. Tämä on merkittävää, koska rajakerros on Loviisan mittausympäristössä useimmiten likimain neutraalisti kerrostunut. Keväisen mittausjakson tuloksien perusteella Loviisan ydinvoimalaitoksen käyttämä sekoituskorkeuden arviointimenetelmä vaikuttaa yliarvioivan sekoituskorkeutta rantaviivan läheisyydessä stabiileissa ja neutraaleissa olosuhteissa. Mahdollisen vuodenaikaisen vaihtelun selvittämiseksi tulisi tarkastella sekoituskorkeuden käyttäytymistä muina vuodenaikoina tehtyjen LIDAR-mittausten perusteella. Pasquill-stabiiliusluokkiin perustuvia sekoituskorkeusarvioita on syytä tarkentaa, tai vaihtoehtoisesti arvioida sekoituskorkeus jollain toisella menetelmällä. Parametrisointi vaikuttaa työn tulosten perusteella lupaavalta vaihtoehdolta sekoituskorkeuden arvioinnille ainakin neutraaleissa ja stabiileissa olosuhteissa.
  • Kiiveri, Kimmo (2016)
    Havaittavaan maailmankaikkeuteen lähes tasaisesti jakaantunut ja noin 380 000 vuotta sitten syntynyt kosminen mikroaaltotaustasäteily on merkittävin yksittäinen havaittavan kosmologian tiedonlähde. Tämä taustasäteily on matkannut sen syntyhetkestä lähtien halki maailmankaikkeuden laajenemishistorian aina herkkiin mittalaitteisiimme saakka, ja täten se on sekä suora havaintoikkuna nuoreen maailmankaikkeuteen, että tärkeä havaintoaineisto maailmankaikkeuden laajenemishistoriasta. Vuonna 1992 NASA lähetti matkaan ensimmäisen taustasäteilyn epäisotropioita kartoittavan COBE-satelliitin, jonka mittaustulosten ja tätä seuranneiden satelliittimissioiden, WMAPin ja Planckin, ansiosta nykykosmologiasta on tullut täsmätiedettä. Vuonna 2009 laukaistun Planck-satelliitin perintö kosmologialle tulee olemaan unohtumaton. Jotta sen tarkat mittaustulokset saadaan luotettaviksi, tulee satelliitin havaintokeilat tuntea hyvin, sillä keiloista aiheutuvat efektit ovat suuria systemaattisten virheiden lähteitä. Havaintokeiloilla tarkoitetaan satelliitin yksittäisen detektorin, tai vaihtoehtoisesti useampien detektorien, spatiaalista vastetta, johon on huomioitu satelliitin skannausstrategiasta, datan käsittelystä, detektorista ja optiikasta aiheutuvat efektit. Tavallisesti nämä havaintokeilat on tapana esittää harmonisessa avaruudessa, mitatun tai simuloidun datan jatkoanalyysiä varten, jolloin niistä käytetään nimitystä skalaari-ikkunafunktio. Näiden skalaari-ikkunafunktioiden on todettu sisältävän ylimääräisiä systemaattisia efektejä, erityisesti lämpötila- ja polarisaatiosignaalin välistä vuotoa, joiden oletetaan olevan seurausta satelliitin samaan syöttötorveen kytkettyjen kahden detektorin välisten havaintokeilojen eroista. Tässä työssä esitetään uudenlainen malli, jolla voidaan vähentää kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn epäisotropioita kartoittavan satelliitin instrumenteista ja skannausstrategiasta aiheutuvia ylimääräisiä efektejä, erityisesti signaalivuotoa lämpötilan ja polarisaation välillä. Vaikka tätä mallia on esitelty tässä tutkielmassa erityisesti Planck-satelliitin matalan taajuuden instrumenttien (engl. Low Frequency Instrument, LFI) taustasäteilyä koskevan signaalivuodon eristämiseen, soveltuu se käytettäväksi niin Planckin korkean taajuuden instrumenteille kuin myös signaalivuodon eristämiseen etualan säteilystä. Tästä mallista käytetään nimitystä matriisi-ikkunafunktio, ja se on vuonna 2015 kehitetty Helsingin yliopiston Planck-tutkimusryhmän yhteistyönä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan CMB Monte Carlo --simulaatioiden avulla, miten havaintokeilojen erilainen muoto eri detektorien välillä vaikuttaa vuotokomponenttien suuruuteen. Erityisesti matriisi-ikkunafunktiomallin simulaatioilla näytetään, miten nämä signaalivuodot saadaan tehokkaasti eristettyä omiksi komponenteikseen, ja miten matriisi-ikkunafunktiota voidaan hyödyntää todenmukaisen taivaan lämpötilan ja polarisaation kulmatehospektrien rekonstruoimiseen. Näistä rekonstruoiduista taivaan kulmatehospektreistä voidaan puolestaan selvittää nykykosmologialle merkittävät kosmologiset parametrit, jotka karakterisoivat maailmankaikkeuden rakennetta, syntyä ja kehitystä.
  • Juva, Katriina (2016)
    The temperature and the salinity fields (i.e. the hydrography) of the Baltic Sea determine the density and hence the stratification and density depended circulation of the sea. These features are affected by the changes in the hydrologic circulation, most importantly by the changes in the atmospheric circulation and in the water exchange with the North Sea. The aims of this thesis are to study the hydrographical conditions and changes for the period 1971 - 2007 of the surface and bottom layers of the Baltic Sea and the model sensitivity to number of variables. The surface layer is well studied, but on the whole Baltic Sea scale, the bottom layer studies are rare in number. The halocline and thermocline depths are also included, since they provide information about the mixing. By combining the information from the surface and the bottom, the overview for the whole hydrographical state is provided. For the analysis, three hindcast simulations based on the three-dimensional North-Baltic Sea model are used. The simulations differ in the number of vertical layers, initial conditions and the strength of the bottom drag coefficient. The results show that the vertical stratification is weaker in model than what is observed in in-situ measurements. The simulations differ remarkably in the salinity level and in its evolution. On average, the salinity is decreasing 0.1 - 0.4 ppt per decade except on the deepest parts of the Baltic Proper. The temperature is increasing at the surface and above the permanent halocline on average 0.2 - 0.4 degree Celsius per decade. Large regional differences between the west and east coast of the basins were found. The bottom temperature increase up to 1 degree Celsius per decade was found in the eastern coast of the eastern Gotland Basin, whereas on the Swedish coast the changes are more moderate and during some months, opposite. On the opposite site of the Bothnian Sea and the Gotland Basin, monthly anomalies up to degree Celsius were found for autumn months. In the deeper layers, the temperature decreases 0.2 - 0.4 degree Celsius per decade. The study showed that the Baltic Sea is undergoing a rapid change. In order to get a more detailed view of the changes in stratification and circulation, the changes in density should be studied next.
  • Virman, Meri (2016)
    Still to this day, not all factors affecting the behavior of deep moist convection are completely understood. These factors should be understood in order to produce better forecasts of the behavior of deep convection. It is known that deep convection depends on the vertical profiles of temperature and relative humidity (RH). Because in the tropics mean horizontal temperature gradients are small, it is important to know what processes are associated with anomalies of temperature and RH in the tropics. One important process is deep convection itself. This study investigates how deep convection occurring as mesoscale convective systems (MCSs) influences the vertical profiles of temperature and RH. Radiosonde observations obtained in the tropics were binned into groups based on the amount of area-averaged precipitation obtained during 24 hours before the observation. Anomalies of temperature and RH were calculated by subtracting the bin-average vertical profile of the non-precipitating group from the bin-average vertical profile of a group with certain amount of precipitation. This way it is possible to compare how the temperature and RH profiles associated with precipitation differ from those that are associated with a non-precipitating atmosphere. An investigation of the vertical profiles of RH anomaly in the different groups suggests that precipitation is associated with a positive RH anomaly throughout the troposphere and that the anomalies are largest in the 300-800 hPa layer. Four separate layers were distinguished from the vertical profiles of temperature anomalies, which yields information of the processes occurring in MCSs. The 300-500 hPa layer is characterized by a positive temperature anomaly, most likely associated with condensation of water vapor in the anvil cloud portion of MCSs. The 500-800 hPa layer is characterized by a negative temperature anomaly, most likely associated with evaporation of stratiform precipitation falling from the anvil cloud. Between 800-950 hPa the negative temperature anomalies are smaller than in the 500-800 hPa and 950-1000 hPa layers, which is hypothesized to be due to evaporatively driven mesoscale unsaturated downdrafts. The layer below 950 hPa is characterized by a strong negative temperature anomaly, likely due to convective-scale saturated downdrafts induced by deep convective precipitation. The anomalies of temperature and RH were larger with higher amounts of precipitation at almost all altitudes. In addition, the vertical profiles of horizontal wind speed were investigated. Advection by the horizontal wind may have influenced the results of this study so that the radiosonde did not measure air affected by precipitation. This study has therefore shown that precipitation is associated with a larger RH relative to a non-precipitating atmosphere throughout the troposphere. In addition, this study has shown for the first time that precipitation is associated with a complex vertical temperature anomaly structure. These results are the first step in a research project that aims to understand and thus parameterize deep convection better than before.
  • Svaetichin, Irina (2016)
    The Baltic Sea is a popular cruising area during the summer months (April till September) with international cruise lines. During these months cruising ports of the Baltic Sea handle the cruise ship generated waste. As the cruising business has been rapidly growing the waste streams has become larger. Present laws and regulations prevent most discharges into the Baltic sea. According to these regulations a ship has to discharge all waste at the port of call produced on board since last port of call. Thus, ports have different waste management strengths and weaknesses. Therefore, it is here argued that an updated collaboration among the ports where individual ports would be specialized in specific types of waste handlings ought to benefit the environmental work of the port and the cruise lines and thus also the environment. The thesis will through experts’ ideas and opinions from each port study whether an updated waste management can be introduced in the ports of the study. The individual ports are Port of Helsinki, Port of Tallinn, Ports of Stockholm and Copenhagen Malmö Port. Cruise ship generated waste has been study to some extent around the world, but there are only a few studies in the Baltic Sea area. Secondary data and semi structured thematic professional interviews was used to find answers on the research questions. Secondary data in form of waste streams quantities from cruise ships 2010–2014 in the ports of the study was gathered. The gathered data enabled comparisons among the ports and shows in what way the fractions are divided among them. The interviews were held at each port with one to three participants at the time. In total 12 persons were interviewed at nine occasions. The transcribed material was analysed through thematising. The research shows cruise ship generated waste fractions are unevenly distributed among the ports in the Baltic Sea. Hence, this also means the ports are already specialized in receiving special types of waste fractions. The ports are receiving sorted waste and different fractions are being handled. The ports have a close cooperation regarding cruise ships but the study shows the ports are open for new sustainable solutions. This thesis opens up the discussion on cruise ship generated waste in the Baltic Sea. The study shows there is little research done on this matter and further studies are needed. The waste management of all parties involved are important in order to act environmentally friendly and harm the surrounding areas the least. This research provides the Baltic Sea cruising ports with one possible solution on an updated waste handling management in the area.
  • Nikula, Petter (2016)
    This thesis investigates the automated near real time science analysis performed at the INTEGRAL Science Data Centre. The structure of the Quick-Look Analysis pipeline and individual analysis stages are detailed. The stage performing pattern recognition for two-dimensional coordinate lists, i.e. source identification, is tested in-depth. The lists contain sources located in a randomly selected 9̊ by 9̊ area of the sky. Using the current live version and default parameters; a simulated new source was correctly identified 98% of the time, fields with no new sources produced false detections 8% of the time. The testing reveals two separate flaws; a code error and a methodological error. The sensitivity of recognizing that a new source has been detected is reduced because of the code error. The methodological error causes the algorithm to report the detection of previously unknown sources where none exists. A possible solution is presented. New source detection was improved to well above 99% and false detections reduced below 2% with the new solution. A second methodological error causes the algorithm used to correct for the pointing error of the instrument to produce unreliable results. Fortuitously this problem is serious only for small pointing errors where the source matching algorithm is able to compensate for it.
  • Martikainen, Julia (2016)
    Understanding light scattering on meteorite surfaces is difficult. Multiple factors affect the reflectance spectra of meteorites, such as space weathering, terrestrial weathering, and shocks. The main focus of this thesis was to investigate how shock induced iron changes meteorite spectra. The reflectance spectra of 30 meteorite pieces were measured with the University of Helsinki spectrometer in the wavelength range of 300 to 2500 nm. A principal component analysis (PCA) was performed on the spectra and the results were compared with previous studies carried out by Pentikäinen et al. (JQSRT, 146, 2014) and Gaffey (NASA PDS, 2001). The analyses show that HED meteorites can be separated from chondrites. However, more HED measurements are needed to verify the validity of the results. The effects of shock induced iron on meteorite spectra were modeled with the SIRIS3 (Muinonen et al., 2009) light-scattering program. Three different spectra of the Chelyabinsk meteorite were modeled, each of them having experienced a different degree of shock, and thus representing a different lithology: light-colored lithology was modeled as 10% air particles in olivine, dark-colored lithology as 10% iron particles in olivine, and impact-melt lithology as 5% air particles and 5% iron particles in olivine. The modeled spectra were then compared with the spectral measurements of the three lithologies of the Chelyabinsk meteorite. The compability of the measured and the modeled spectra was fair. In general, a higher iron occurrence makes the spectra darker and more flat. The differences between the modeled and the measured spectral shapes of the impact-melt and light-colored lithologies are caused by the absence of pyroxene in the simulations, whereas the modeled and the measured spectral shapes of the dark-colored lithology are different because the occurrence of iron in the measured spectrum is probably higher.
  • Erkkilä, Kukka-Maaria (2016)
    Sisävedet (järvet, joet ja purot) ovat kasvihuonekaasujen, erityisesti metaanin (CH4) ja hiilidioksidin (CO2) lähteitä. Globaaleissa hiilitaselaskuissa makeiden vesien osuus on usein arvioitu vesirajakerrosmallin mukaan käyttäen kaasunvaihtokertoimen k laskemisessa pelkästään tuulen nopeutta kaasunvaihtoa ajavana tekijänä. Aiempien mittausmenetelmiä vertailevien tutkimusten mukaan tämä malli aliarvioi kasvihuonekaasupäästöjä, eikä sen käyttö ole suositeltavaa luotettavien tulosten saamiseksi. Laajasti järvillä käytetty vuomittausmenetelmä on kammiomenetelmä. Kammioilla saadaan vuomittauksia vain hyvin pieneltä pinta-alalta, joten ne eivät välttämättä kuvaa kattavasti tutkittavaa ekosysteemiä. Kammiomittaukset ovat edullisia ja yksinkertaisia toteuttaa, mutta ne ovat myös työläitä ja mittaukset ovat ajallisesti ja paikallisesti hajanaisia. Tietyn kohdan vuon mittaamisen sijaan nopeat pyörrekovarianssimittaukset (suora vuomittaus, eddy covariance) kattavat suuremman lähdealueen. Pyörrekovarianssimenetelmää on laajasti käytetty maa-alueiden vuomittauksissa, mutta niiden suosio järvitutkimuksen parissa on nykyään nousussa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli verrata pyörrekovarianssi-, kammio- ja rajakerrosmallimenetelmiä CH4- ja CO2-vuomittauksissa sekä tutkia niiden ajallista ja paikallista vaihtelua. Mittaukset suoritettiin intensiivisen mittauskampanjan aikana Kuivajärvellä Hyytiälässä (Juupajoki, Etelä-Suomi) syyskuussa 2014. Manuaalisia kammiomittauksia tehtiin neljällä eri mittauspaikalla pyörrekovarianssin lähdealueella 2-3 kertaa päivässä, jotta saatiin tutkittua kaasunvaihdon ajallista ja paikallista vaihtelua. Kaasunvaihtokerroin rajakerrosmallimenetelmää varten laskettiin kolmen eri parametrisoinnin mukaan. Tulokset osoittavat, että rajakerrosmalli korreloi paremmin pyörrekovarianssimittausten kanssa, kun kaasunvaihtokertoimen mallintamisessa käytettiin tuulen lisäksi vesipatsaan konvektion aiheuttamaa turbulenssia. Pelkkää tuulennopeutta käyttävä malli aliarvioi kaasupäästöjä selvästi verrattuna pyörrekovarianssimittauksiin. Kammioilla mitattiin noin 1,7 kertaa suurempia vuoarvoja kuin pyörrekovarianssilla. Vertailu kuitenkin toimii paremmin metaani- kuin hiilidioksidivuolle. Metaanivuota tarkastellessa huomattiin, että suurimmat vuoarvot on mitattu läheltä rantaa, kun taas hiilidioksidivuossa ei havaittu paikallista vaihtelua. Ajallisesti metaanivuo oli suurin päiväsaikaan, kun järven syyssekoitus oli alkanut. Ennen sekoitusta ei havaittu vuorokausivaihtelua. Hiilidioksidivuossa ajallista vaihtelua havaittiin vain, kun vuo oli laskettu vesirajakerrosmallin mukaan.
  • Vuorinen, Tommi (2016)
    The ground motion induced by an earthquake and its attenuation as a function of magnitude and distance can be estimated by using various ground motion prediction equations (GMPE). From a historical perspective, the Fennoscandian shield has been a seismically quiet area with a scarcity of strong earthquakes. This has made the area nominally an area with a low seismic hazard. The lack of quantative strong motion data in an area with low seismic hazard and the subsequent lack of advanced theoretical models of seismic response have hindered the developement of GMPEs for the region. Using more direct empirical methods, which do not depend on pre-existing models and simulations of Fennoscandian seismicity, and by taking advantage of the comparatively large Fennoscandian shield ground motion database two GMPEs targeted for the Fennoscandian shield area were created. The created GMPEs are based on an existing attenuation relationship that targets Eastern North America, which is a stable continental area similar to the Fennoscandian shield. The current and historical stage of relative seismic quietness was preceded by a considerably more active phase during and after the deglaciation of the Weichselian continental ice shelf ca. 9000 - 15000 years ago. There is ample geological evidence that this postglacial faulting caused some of the largest known earthquakes that have ever occurred in a stable continental area. The moment magnitudes of the largest postglacial earthquakes have been estimated to have been in excess of 8.0. The magnitude contrast between the geologically recent postglacial seismicity and the available Fennoscandian ground motion database, which consists mostly of low magnitude events, implies that an empirical method can not provide a GMPE capable of reliably estimating the ground motion induced by a potential large postglacial faulting event. It is unlikely that such an event could occur today, but not completely impossible. The two GMPEs presented here are based on a ground motion database consisting of 6465 recordings from 1701 events with magnitudes between -1.0 – 5.2. The events were observed at 84 seismic stations around the Fennoscandian shield between 2003 and 2014. The first GMPE is an empirical model which takes an existing GMPE and uses a non-linear least squares regression method to refit the constant coefficients of the model to our regional ground motion database. The second GMPE is a referenced empirical model which works by multiplying the ground motion prediction of an existing GMPE with a function of certain seismological parameters. The multiplying function's coefficients are then fitted to the ground motion database. The resulting equations provide a reasonably good model of the peak ground acceleration (PGA) and spectral accelerations (SA) at 9 different frequencies: 0.5 Hz, 1.0 Hz, 2.5 Hz, 5 Hz, 10 Hz, 20 Hz, 25 Hz, 33.3 Hz, and 40 Hz. The GMPEs were further assessed by applying them to an independent regional earthquake and various higher magnitude external events that have originated in a presumably similar stable continental area. Based on these comparisons, the upper magnitude limits of applicability were independently estimated for PGA and each SA frequency. A tendency of the ground motion estimate to improve with increasing frequency at higher magnitudes can be seen. The distance ranges of the GMPEs were determined to be identical with the original base model.
  • Nikula, Petter Oscar (2016)
    This thesis investigates the automated near real time science analysis performed at the INTEGRAL Science Data Centre. The structure of the Quick-Look Analysis pipeline and individual analysis stages are detailed. The stage performing pattern recognition for two-dimensional coordinate lists, i.e. source identification, is tested in-depth. The lists contain sources located in a randomly selected 9̊ by 9̊ area of the sky. Using the current live version and default parameters; a simulated new source was correctly identified 98% of the time, fields with no new sources produced false detections 8% of the time. The testing reveals two separate flaws; a code error and a methodological error. The sensitivity of recognizing that a new source has been detected is reduced because of the code error. The methodological error causes the algorithm to report the detection of previously unknown sources where none exists. A possible solution is presented. New source detection was improved to well above 99% and false detections reduced below 2% with the new solution. A second methodological error causes the algorithm used to correct for the pointing error of the instrument to produce unreliable results. Fortuitously this problem is serious only for small pointing errors where the source matching algorithm is able to compensate for it.
  • Siiskonen, Ville (2016)
    Kaaottisessa järjestelmässä, kuten esimerkiksi ilmakehässä, ennustettavuus on rajoitettu. Yksittäinen numeerinen sääennuste tulee aina lopulta erkanemaan todellisesta ilmakehän tilasta. Numeeristen sääennusteiden parantamiseksi on kehitetty parviennusteet, missä yhden ennusteen sijasta tarkastellaan useamman ennusteen käyttäytymistä. Luotettavan parviennusteen luomiseksi on parven jäsenten alkutilat valittava tarkkaan. Parvi voidaan luoda niin, että arvioituun alkutilaan lisätään satunnaisia häiriöitä tai edeltävän parviennusteen pohjalta jalostettuja häiriöitä. Tässä pro gradu -työssä tarkasteltiin, onko satunnaishäiriö- ja jalostushäiriömenetelmän luotettavuudessa eroa Lorenz-96-mallissa. Luotettavuutta vertailtiin kolmella eri todentamismenetelmällä: sijoitushistogrammilla, hajaantuminen-osuvuus-tuloksella ja sijoitustodennnäköisyystuloksella. Parviennusteet luotiin sekä täydelliselle että stokastiselle mallille. Häiriöiden kokoa vaihdeltiin neljän eri skaalausparametrin avulla. Ennen varsinaisten parviennusteiden luontia mallin kaaottisuus varmistettiin selvittämällä ensimmäinen Lyapunovin eksponentti sekä tarkastelemalla, kääntyvätkö satunnaiset häiriöt Lyapunov-vektorin suuntaan. Tulosten mukaan häiriömenetelmien välillä oli eroa paikoin, riippuen käytetystä mallista ja skaalausparametristä. Täydellisessä mallissa jalostushäiriömenetelmä oli parviennusteen ajan hetkestä ja häiriön koosta riippuen luotettavampi kuin satunnaishäiriömenetelmä sijoitushistogrammin ja hajaantuminen-osuvuus-tuloksen osalta. Stokastisessa mallissa satunnaishäiriömenetelmä oli luotettavampi ainoastaan sijoitushistogrammin tulosten perusteella. Sijoitustodennnäköisyystulos ei antanut selviä viitteitä suuntaan tai toiseen kummankaan mallin osalta.
  • Riekki, Tapio (2016)
    Helium has two stable isotopes: more common 4He with four nucleons, and the very rare 3He with three nucleons. At sufficiently low temperature, helium can become superfluid that has no viscosity. This transition is quantum mechanical in nature, and since bosonic 4He and fermionic 3He follow different quantum statistics, there is a significant difference in the transition temperature between them. It is about 2 K for pure 4He, but for pure 3He it is three orders of magnitude lower, around 1 mK. 3He – 4He mixtures also have several interesting properties at very low temperatures, such as the finite solubility of 3He in 4He even at absolute zero limit. However, at kelvin range, where our experiment took place, the notable feature is the shifting of the supefluid transition temperature of 4He to a lower temperature due to addition of 3He. Bulk superfluid helium can support two different sound modes: first sound is ordinary pressure (or density) wave, whereas second sound is a temperature (or entropy) wave, unique to superfluid systems. In inviscid superfluid systems, temperature fluctuations can propagate as second sound wave, but in normal systems, on the other hand, this is not possible, as all temperature fluctuations are strongly damped. First sound and second sound do not usually exist independent of each other, rather pressure variations are accompanied by variations in temperature, and vice versa. In this thesis, we studied experimentally the coupling between first and second sound in dilute 3He - superfluid 4He mixtures, at saturated vapor pressure, at temperatures between 2.2 K and 1.7 K, and at 3He concentrations ranging from 0 % to 11%, using a quartz tuning fork mechanical oscillator. Second sound that is coupled to first sound can create anomalies in the resonance response of the quartz tuning fork, so-called second sound resonances. We learned that there exists a temperature and concentration region, where these anomalies disappear, which would indicate two sound modes decoupling from each other. We also present a hydrodynamical model that correctly predicts the decoupling behavior.
  • Smedberg, Ilmari (2016)
    Yksi tapa tarkastella maankamarassa etenevien seismisten aaltojen vaimenemista on määrittää tutkittavalle alueelle seisminen Q-arvo, joka kuvaa maa- tai kallioperän keskimääräisiä vaimenemisominaisuuksia. Seismisellä Q-arvolla on myös taajuusriippuvuus, eli sillä on eri arvo eri taajuuksilla. Tässä työssä määritettiin taajuusriippuvat Q-arvot P- ja S-aallolle tutkimalla näiden ensisaapujien alusta alkavan kolmen sekunnin aikaikkunan maksimiamplitudeja. Kohdealue tutkimuksessa oli Pohjois-Suomi. Havaintoaineisto koostui Suomen seismiseen asemaverkkoon kuuluvien, viiden seismografiaseman maanjäristysrekisteröinneistä. Asemat sijaitsivat Hetan, Sodankylän, Oulun, Kuusamon ja Tornion alueilla ja maanjäristykset olivat tapahtuneet enintään 200 km:n episentrietäisyydellä. Eri asemien rekisteröintejä tutkittiin yhteensä 181 kpl. Tutkimuksessa käytetty menetelmä on nimeltään coda-normalisointimenetelmä, jossa P- ja S-aaltojen amplitudiarvot normalisoidaan coda-aaltojen amplitudiarvoilla. Eri hyposentrietäisyyksillä saaduista arvoista saadaan regression avulla määritettyä Q-arvo eri taajuuksille, joista linearisoinnin avulla saadaan määritettyä taajuusriippuva Q-arvo. Tässä työssä P-aallolle saatiin taajuusriippuva Q-arvo Qp(f )=183(±12)f^0.64(±0.15) sekä S-aallolle Qs(f )=288(±30)f^0.67 (±0.23 ) . Saatuja tuloksia verrattiin samalla menetelmällä eri puolilta maapalloa saatuihin tuloksiin. Pohjois-Suomen alueella S-aaltojen vaimeneminen oli kaikkein vähäisintä verratuna tektonisesti aktiivisempiin tai geologisesti nuorempiin alueisiin. Tuloksia verrattiin myös sekä Fennoskandian alueelle että geologisesti samankaltaisille alueille määritettyihin Q-arvoihin. Tässä työssä määritetty Qp-arvo ja sen taajuusriippuvuus ovat hyvin samankaltaisia Norjan alueelle määritettyjen Qp-arvojen kanssa. Qs-arvo puolestaan osuu keskivaiheille muihin arvoihin vertailtaessa, ollen hyvin samankaltainen kuin Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan määritetyt Qs-arvot. Coda-normalisointimenetelmä osoittautui riittämättömäksi alueelle, jolta on vähän ja epätasaisesti jakautunutta havaintoaineistoa maanjäristyksistä. Seismisten aaltojen vaimenemiseen liittyviä tutkimuksia suositellaan jatkettavan, mutta jollain toisella menetelmällä. Eräs mahdollinen tutkimuskohde tulevaisuudessa voisi olla geometrisen leviämistekijän ja sen etäisyysriippuvuden määrittäminen Suomen kallioperälle.
  • Peräkylä, Otso (2016)
    Aerosolihiukkaset vaikuttavat maapallon ilmastoon pääosin viilentävästi. Niiden syntyprosessit ovat kuitenkin vielä osittain hämärän peitossa. Haihtuvien orgaanisten yhdisteiden hapetustuotteiden tiedetään vaikuttavan hiukkasten kasvuun ilmaston kannalta merkityksellisen kokoisiksi. On myös mahdollista että jotkut hapetustuotteista voivat muodostaa kokonaan uusia hiukkasia. Hapetustuotteista tehokkaimpia hiukkasten muodostuksessa ovat niin sanotut erittäin heikosti haihtuvat orgaaniset yhdisteet, eli ELVOC-yhdisteet. Niiden muodostuminen on havaittu vasta hiljattain, mutta ne ovat hyvin tärkeässä roolissa hiukkasten muodostuksen kannalta. ELVOC-yhdisteitä syntyy muun muassa monoterpeenien, kuten alfa-pineenin, hapetuksessa. Niiden oletetaan syntyvät hapetusreaktioissa muodostuvien RO2-radikaalien itsehapetuksen tuloksena. Näin ollen yhdisteiden syntyyn vaikuttaa se, miten RO2-radikaalit terminoituvat ja muodostavat suljetun kuoren yhdisteitä. Pyrin tutkielmassani selvittämään, miten eri hapettimet ja RO2-radikaalien terminaatiotavat vaikuttavat ELVOC-yhdisteiden muodostukseen. Mittasin ELVOC-muodostusta PNNL:n ympäristökammiossa nitraatti-CI-APi-TOF-massaspektrometrillä. Tutkin eri olosuhteissa muodostuneista ELVOC-monomeereistä ja -dimeereistä mitattua signaalia. Tämän lisäksi analysoin monomeerispektrejä tarkemmin, tutkien muun muassa tuotteiden hapetuksen tasoa. Kokeissa havaitsin, että otsonihapetus synnyttää odotetusti ELVOC-yhdisteitä OH-hapetusta tehokkaammin. Kammiossa syntyi huomattava määrä suhteellisen vähän hapettuneita tuotteita, joita ei olla havaittu aiemmissa kammiokokeissa. Niitä on kuitenkin havaittu kenttämittauksissa, ja ne syntyvät luultavasti HO2-radikaalien terminoidessa RO2-radikaalit ennen kuin ne saavuttavat korkean happi-hiili-suhteen. Näin HO2-radikaali voisi vähentää hyvin hapettuneiden yhdisteiden tuottoa. ELVOC-yhdisteet vaikuttivat hapettuvan pidemmälle, kun kammioon lisättiin typen oksideja. ELVOC-dimeerien muodostus myös väheni odotettua vähemmän typen oksidien vaikutuksesta. Voikin olla, että pieninä pitoisuuksina NO-radikaalit RO2-radikaalien terminoimisen sijasta muodostavat niistä RO-radikaaleja ja tätä kautta edistävät niiden hapetusta. Kokonaisuutena tutkimus onnistui tavoitteissaan. Havaituista hapetustuotteista valtaosan synty kyettiin selittämään aiemmassa tutkimuksessa kuvatuilla mekanismeilla. Joidenkin tuotteiden syntytapa jäi kuitenkin mysteeriksi. Näin ollen myös jatkotutkimukselle jäi paljon tilaa.
  • Virkkala, Anna-Maria (2016)
    Ilmastonmuutos muuttaa herkkiä tundraympäristöjä, mutta muutosten vaikutuksia pintamaan geokemiaan ei vielä tiedetä. Pintamaan geokemia, eli ravinteisuus ja pH, on tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen kannalta, sillä se voi synnyttää globaaliin ilmastoon ja tundraympäristöön vaikuttavia takaisinkytkentöjä. Vielä on epäselvää, onko ilmasto tärkein pintamaan geokemiaa säätelevä tekijä vai voisivatko muut tekijät, kuten topografia ja maaperän kosteus puskuroida tulevia muutoksia. Tämä tutkimus selvittää pintamaan geokemiaa sääteleviä tekijöitä ja prosesseja sekä pintamaan geokemian herkkyyttä ilmastonmuutokselle. Lisäksi tutkimus kytkee paikalliset havainnot laajempiin alueellisiin ennusteisiin. Aineisto kerättiin ympäristögradienteiltaan kattavalta maisemamittakaavan 72 km² tutkimusalueelta (n=429) Pohjois-Norjasta (noin 69° 90’ N ja 26° 20’ E). Geokemia-aineisto koostui laboratoriossa määritetyistä pintamaan typen, fosforin, hiilen, kalsiumin ja raudan pitoisuuksista sekä maaperän pH:sta. Geokemiamuuttujia tutkittiin alueellisen mallinnuksen keinoin ympäristöaineistolla, joka koostui maaperän kosteudesta ja johon johdettiin muuttujia ilmasto- ja korkeusmallista, Landsat-satelliittikuvista sekä ilmakuvista. Aineiston hajontaa kuvattiin NMDS-gradienttianalyysimenetelmän avulla ja alueellinen mallintaminen ja ennustaminen sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten simulointi toteutettiin rakenneyhtälömalleilla (SEM) ja yleistetyillä luokittelupuumenetelmillä (GBM). Geokemiamuuttujien alueelliset jakaumat GBM-malleilla tehdyissä ennusteissa olivat samankaltaisia: pitoisuudet olivat korkeita laaksoissa ja alarinteillä, melko alhaisia ylänköalueilla ja tunturikoivikoissa ja alhaisia tunturien laella, mutta paikallista vaihtelua oli paljon erityisesti tunturikoivikossa. Ilmaston rooli pintamaan geokemiaa selittävänä tekijänä oli GBM-malleissa suuri, mutta SEM-malleissa havaittiin, että paikallinen tekijä maaperän kosteus, joka oli osin ilmaston säätelemä, vaikutti paikoin suuremmissa määrin pintamaan geokemiaan. Topografisten ja hydrologisten tekijöiden vaikutus pintamaan geokemiaan oli GBM-malleissa vähäinen, jolloin ne eivät puskuroineet vahvasti pintamaan geokemian muutoksia GBM-malleilla tehdyissä ilmastonmuutossimulaatioissa, joissa havaittiin pintamaan ravinteisuuden kasvavan keskilämpötilojen noustessa ja lumisuuden vähentyessä. GBM-mallien selityskyky oli kohtuullisen hyvä etenkin puuttomalla paljakalla typpi-, fosfori-, hiili- ja kalsiumpitoisuuksia analysoitaessa, ja tutkimuksessa onnistuttiin linkittämään näiden ravinteiden paikalliset havainnot alueellisiin ennusteisiin. Lisäksi SEM-mallit osoittautuivat potentiaaliseksi ja monipuoliseksi menetelmäksi maaperämallinnuksessa, ja menetelmän avulla havaittiin, että paikalliset tekijät ja niiden vaihtelu pystyvät puskuroimaan ilmaston suurta vaikutusta. Tulokset indikoivat ilmaston ja maaperän kosteuden kontrolloiman orgaanisen aineksen kierron ja paikallisesti topografian ja hydrologisten olosuhteiden kontrolloiman huuhtoutumisen merkitystä pintamaan geokemian säätelijämekanismina. Pintamaan ravinteet ja pH reagoivat ympäristömuuttujiin kuitenkin eri tavalla: ympäristötekijöiden ja geokemian välinen suhde NMDS-analyysissä ja GBM- ja SEM-malleissa oli samanlainen typellä, hiilellä, kalsiumilla ja osin fosforilla, mutta rauta ja pH käyttäytyivät eri lailla. Pintamaan geokemia, ja etenkin pintamaan hiili on herkkä ilmastonmuutokselle, ja kynnysarvona suurimmille muutoksille ilmastonmuutossimulointien mukaan oli jo 1,5 °C lämpötilannousu. Tundraympäristöjen pintamaan geokemiapitoisuudet kasvavat ilmaston lämmetessä erityisesti tunturien huipuilla ja laaksoissa, jolloin tundraympäristöt pysyvät tämän tutkimuksen mukaan tärkeänä ravinnevarastona.
  • Satovuori, Anna (2016)
    The potential of tourism in the development of rural or otherwise marginal areas is nowadays widely acknowledged. From the perspective of community development, community-based tourism (CBT) is often considered as a sustainable form of tourism as opposed to traditional mass tourism. This is due to the emphasis that in CBT is put on the local participation in decision-making and management of tourism as well as the resulting benefits. However, the concept of CBT has often been criticized of failing in practice and resulting e.g. in the benefits being accrued to the elites of the community. It has been proposed that the so called asset-based community development approach (ABCD), an approach to community development that emphasizes the existing assets of the community, could be used to improve the community-based tourism efforts, as the ABCD promotes participation and highlights the potential of also the marginalized groups in the community. The purpose of this thesis was to examine the potential of the asset approach in improving community-based tourism. This was done through analysis of an existing community based hiking tourism project in the West Bank, Palestine. The issue was approached from two angles. Firstly, it was evaluated how the current project meets the ideals of CBT and whether the ABCD in this sense could contribute to improve the project. Secondly, an asset-mapping, which is an essential element of the ABCD approach, was conducted in order to apply the asset approach on a more practical level. In the asset-mapping the local perceptions of the tourism assets of the community were identified and then compared to what is promoted in the existing tourism project. The data was gathered on two separate fieldtrips, in May and August 2015. In total 21 qualitative, semi-structured interviews were conducted with different stakeholders, including the locals involved with the initiative, municipality representatives as well as the organization that is developing tourism in the area. In addition a survey with 74 retrieved responses was conducted in order to map the local perceptions of the assets. The results of the study indicate, that in many ways the CBT initiative already meets the ideals identified in the literature in terms of e.g. promoting cultural exchange as well as socio-economic development goals. On the other hand, as caveats were identified the relatively low level of overall participation and the effects of the local power structures on it, as well as small economic benefits. All these issues have been identified in the literature as typical problems of CBT. It was identified that adopting the principle inherent in the ABCD, that also the marginal segments in the community can contribute, could be useful in making the initiative more fair within the community. On the other hand, even if on a community level it is not the most marginalized that have currently been included, on a regional scale the initiative is doing just that. The initiative is spreading tourism to marginalized, rural areas that struggle with Israeli occupation, beyond the traditional pilgrimage destinations such as Betlehem The asset-mapping revealed that for the most part the assets promoted in current tourism match well with the local perceptions of the community’s tourism assets, which is positive from the ABCD perspective. The survey method proved to function as an effective tool for integrating the locals’ views on the assets. It could be claimed based on my study, that the locals mapping their own tourism assets could indeed provide a practical application of participation that has been called for in tourism research. At the same time agency and sense of control, which are emphasized in the ABCD, would be promoted. In conclusion it can be argued, that the study identified potential of the ABCD in improving CBT both as an approach towards the community and its marginal groups, but also on a methodological level in the form of the locals mapping the community assets. Despite the focus of my study was on natural and cultural assets, in the end the importance of social, human and physical capital became evident. This is also where the ABCD could be seen as useful, in broadening the scope of interest from only touristic (natural and cultural) assets to view the assets in a more comprehensive way, including also more intangible capital. More research on the applicability of the approach in CBT is needed, especially such that would adopt a more comprehensive view on the assets.