Kasvatustieteellinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Nuutinen, Anna Maaria (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten SCIS ohjelman mukaan opiskelleet viidesluokkalaiset osaavat opetussuunnitelman perusteiden mukaisia luokkatasonsa biologian peruskäsitteitä. Lisäksi selvitettiin sukupuolen ja luontoharrastuneisuuden sekä äidinkielen ja biologian todistusarvosanojen yhteyttä osaamiseen. Tutkimusaineisto koottiin keväällä 2005 espoolaisessa peruskoulussa. Tutkimukseen osallistui koulun yhden viidennen luokan kaikki 21 oppilasta, joista tyttöjä oli yhdeksän ja poikia 12. Oppilaiden osaamista arvioitiin kolmeosaisella testillä. Ensimmäinen tehtävä mittasi eliö- käsitteen hallintaa: luokittelua ja perustelua, toinen tehtävä ravintoketju- käsitteen hallintaa ja kolmas tehtävä mittasi tuottaja-, kuluttaja- ja hajottaja- käsitteiden hallintaa. Tutkimusten aineistolle suoritettiin tilastollinen analyysi ja päättely. Tulosten mukaan oppilaiden käsitykset eliöiden luokittelusta osoittautuivat hallituksi. Vaikeuksia tuotti ainoastaan koivun luokitteleminen eliöksi. Tulosten perusteella viidesluokkalaiset oppilaat osasivat erottaa elolliseen ja elottomaan luontoon liittyvät asiat ja luokitella ne. Oppilaat perustelivat eliöiden kuulumisen eliöihin joko eliöalan tai eliön ominaisuuksien mukaan, mutta eivät molempien mukaan. Oppilaat osasivat täydentää yksinkertaisen ravintoketjun. Valtaosa oppilaista osasi luokitella elolliseen ja elottomaan luontoon kuuluvia tekijöitä tuottajiin, kuluttajiin ja hajottajiin. Auringon ja kärpässienen luokittelu ei onnistunut kolmasosalta oppijoista; lähes kaikki oppilaat luokittelivat kastemadon virheellisesti hajottajiin. Tytöt menestyivät vain hiukan paremmin testissä kuin pojat. Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Äidinkielen ja biologian arvosanoilla ei ollut yhteyttä testissä menestymiseen eikä myöskään luontoharrastuneisuudella. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan SCIS ohjelma soveltuu hyvin yhdeksi vaihtoehdoksi luonnontieteiden peruskäsitteiden opettamiseen peruskoulun alakoulun oppilaille.
  • Salo, Paula (Helsingin yliopisto, 2013)
    Lentäjien ja matkustamomiehistön viestinnällä on tärkeä tehtävä lentoturvallisuuden varmistamisessa. Ammattiryhmien välistä viestintää on kuitenkin tutkittu vähän. Tutkielman tavoitteena oli tunnistaa ja nimetä lentäjien ja matkustamomiehistön välisessä viestintäsuhteessa esiintyviä diskursseja sekä tarkastella sitä, miten nämä diskurssit kilpailevat keskenään. Teoreettisena viitekehyksenä oli Baxterin ja Montgomeryn (1996) ja Baxterin (2011) relationaalinen dialektiikka. Tutkimukseen haastateltiin kahdeksaa matkustamomiehistön jäsentä ja kuutta lentäjää. Matkustamohenkilökunnan haastattelut toteutettiin neljänä parihaastatteluna ja lentäjien haastattelut kahtena parihaastatteluna ja kahtena yksilöhaastatteluna. Aineisto analysoitiin käyttämällä kontrapunktista analyysiä (Baxter 2011), jonka avulla pyrittiin tunnistamaan keskenään kilpailevia diskursseja ja tarkastelemaan niiden välistä kamppailua. Lentäjien ja matkustamomiehistön välisessä viestintäsuhteessa kilpailevia diskursseja olivat ennustettavuus ja yllätyksellisyys, yksi ja kaksi miehistöä sekä ideaali ja todellinen. Ennustettavuuden ja yllätyksellisyyden välinen kamppailu ilmeni erilaisten miehistönjäsenten toimiessa samanlaisina pysyvillä työskentelypositioilla sekä epävirallisen ja virallisen viestinnän välisessä vaihtelussa lennon aikana. Yhden ja kahden miehistön välinen diskursiivinen kamppailu esiintyi tasa-arvon ja hierarkian sekä tehokkuuden ja kohteliaisuuden välisessä diskursiivisessa kilpailussa. Ideaalin ja todellisen välinen diskursiivinen kamppailu muodostaa eräänlaisen näyttämön, jolla muut diskurssit kilpailevat. Ideaalina esitettiin yksi yhtenäinen ja tasa-arvoinen miehistö, jossa kunkin miehistönjäsenen viestintä on hänen positioonsa liittyvien sääntöjen ja määräysten mukaista, ennustettavaa ja avointa. Tämä ideaali saavutetaan usein, mutta ei aina.
  • Salo, Johanna (Helsingfors universitet, 2013)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella luokanopettajien käsityksiä alakoulun juhlaperinteestä painottaen erityisesti kristillistä juhlaperinnettä. Aihe on erittäin ajankohtainen, sillä viimeisten vuosikymmenten yhteiskunnan moniarvoistuminen on herättänyt paljon keskustelua siitä, mitä juhlia koulussa tulisi viettää. Erityisesti keskustelun keskiössä ovat kristilliset juhlat ja juhlaperinteet. Koulun juhlia on tutkittu yllättävän vähän, joten tämä tutkimus pyrkii vastaamaan omalta osaltaan tähän lisätutkimuksen tarpeeseen. Tutkimukseni tarkastelee aihetta kasvatustieteen ja kulttuuriperintökasvatuksen näkökulmasta. Tarkat tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia käsityksiä luokanopettajilla on alakoulun juhlaperinteestä? 2. Mitä yhteyksiä taustatekijöillä on näihin käsityksiin? 3. Millaisia käsityksiä luokanopettajilla on koulun juhlien merkityksestä? Tutkimukseni oli luonteeltaan määrällinen ja laadullinen survey-tutkimus. Keräsin aineiston syksyllä 2012 kyselylomakkeella (N=245). Tutkimusjoukko muodostui satakuntalaisista (n=118) ja helsinkiläisistä (n=127) luokanopettajista. Valitsin nämä kaksi aluetta, koska ne ovat erilaisia väestöltään, kulttuuriltaan ja ympäristöltään. Tutkimusjoukon suurella määrällä kahdelta erilaiselta alueelta pyrin saamaan varovasti yleistettävää tietoa siitä, millaisia käsityksiä luokanopettajilla yleisesti koulun juhlaperinteestä on. Analysointiin käytin sekä tilastollisia menetelmiä, kuten keskiarvoja ja faktorianalyysiä sekä laadullisista menetelmistä sisällönanalyysiä. Tulosten perusteella opettajat pitivät kristillistä juhlaperinnettä osana koulun kulttuurikasvatusta, jota koulun tulisi edistää. Koulun juhlat nähtiin myös mahdollisuutena tutustua suomalaiseen kulttuuriperinteeseen. Opettajat pitivät kuitenkin tärkeänä myös muiden kulttuurien juhlien ja perinteiden esillä oloa koulun juhlissa. Oppilaiden uskonnollisella moninaisuudella nähtiin olevan vaikutusta koulun juhlien järjestämiseen, mutta sen ei koettu merkittävästä vaikeuttavan sitä. Juhlien merkitysten nähtiin koskevan pääsääntöisesti juhlien tehtävää sekä niiden viettämistä. Satakuntakuntalaiset opettajat suhtautuivat koulun juhlaperinteeseen hieman myönteisemmin kuin helsinkiläiset. Kaiken kaikkiaan opettajien suhtautuminen oli kuitenkin myönteisesti sävyttynyttä. Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että koulun juhlien viettäminen ei ole aivan niin ongelmallista, mitä mielipidekirjoitukset antavat välillä ymmärtää. Koulun juhlaperinne kaipaa ehdottomasti lisätutkimusta. Yksi mahdollinen lähestymistapa olisi tarkastella, mitä opettajat käsittävät koulussa välitettävän suomalaisen juhlaperinteen sisältävän
  • Kotiranta, Pauliina (Helsingfors universitet, 2017)
    Tavoitteet Vesisankarit-hankkeessa innostetaan koululaisia harjoittelemaan vesillä liikkumisen taitoja toiminnallisesti ympäri vuoden. Hanke tarjoaa materiaalia opettajille ja vanhemmille vesitaitojen harjoittelemisen tueksi. Tutkimuksessani olen ensinnäkin kiinnostunut siitä, millaisia ovat koulujen toteuttamat Vesisankarit-tapahtumat ja miten oppilaat kokevat ne. Toiseksi, olen kiinnostunut siitä, millaisia toimijuuksia oppilaille mahdollistuu tapahtumassa. Kolmantena tutkimuskysymyksenäni on, millaisia ajatuksia oppilailla on uimataidosta ja pelastustaidoista. Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostavat lapsuustutkimus, lasten toimijuuden käsite sekä Bourdieun pääomateoretisoinnit. Koska kyseessä on ensimmäinen Vesisankarit-hankkeesta tehty tutkimus, on tarkoituksenani luoda yleiskuvaa Vesisankarit-toiminnasta. Tavoitteenani on, että tutkimukseni voisi toimia virikkeenä opettajille ja muille toimijoille, jotka haluavat toteuttaa Vesisankarit-toimintaa. Menetelmät Tutkimukseni aineisto koostuu viidessä eri pääkaupunkiseudun alakoulussa toteutetusta Vesisankarit-tapahtumasta. Keräsin aineistoni etnografisin menetelmin. Olin jokaisessa tapahtumassa paikalla havainnoimassa toimintaa ja haastattelin vapaaehtoisia oppilaita tapahtumien jälkeen ryhmähaastatteluilla. Haastatteluja oli yhteensä 14 ja niihin osallistui 20 poikaa ja 26 tyttöä. Oppilaat olivat iältään 8-12-vuotiaita. Tulokset ja johtopäätökset Vesisankarit-tapahtuma vaatii toteutuakseen toiminnallisuutta tukevan koulun toimintakulttuurin ja aiheesta innostuneen opettajan. Valtaosa oppilaista koki tapahtumassa harjoiteltavien taitojen olevan tärkeitä ja hyödyllisiä tulevaisuudessa. Suosituimpia rasteja olivat sellaiset, joilla oppilaat pääsivät itse tekemään ja kokeilemaan. Oppilaiden tapahtumissa hyödyntämiä pääomia olivat aiempien kokemuksien ja harrastuksien kautta kertyneet tiedot ja taidot. Suurin osa haastateltavista kävi vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa uimassa. Koulujen uimaopetusta kritisoitiin siitä, ettei siellä ole ollenkaan "vapaata" uintia, mikä taas oli mahdollista perheen kanssa uidessa. Uiminen näyttäytyi osallistujille sosiaalisena tapahtuma, jolloin vietettiin mukavia hetkiä perheen tai kavereiden kanssa.
  • Vidgren, Noora (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tämä tutkielma käsittelee lukiolaisten informaalia englannin oppimista ja sen yhteyttä englannin oppimiseen koulussa. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, kuinka suuren osan englannin oppimisestaan lukiolaiset arvioivat tapahtuvan koulun ulkopuolella, missä tilanteissa he oppivat englantia koulun ulkopuolella ja mikä yhteys koulun ulkopuolisella oppimisella on koulussa tapahtuvaan oppimiseen. Tutkielman teoreettisessa osassa tarkastelen englannin kielen asemaa Suomessa ennen ja nyt sekä englantia maailmankielenä. Tämän lisäksi käsittelen englannin kielen informaalia oppimista. Tutkielman empiirinen osa esittelee kvantitatiivisen tutkimuksen, joka tutkii lukiolaisten informaalin englannin oppimisen määrää ja laatua sekä sen yhteyttä englannin oppimiseen koulussa. Tutkimusmetodina toimii kyselylomake. Tutkimukseen osallistui yhteensä 240 lukiolaista pääkaupunkiseudulta. Kerätty aineisto analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelman avulla. Tutkimukseen osallistuneista lukiolaisista neljännes kertoo oppivansa englantia suurimmaksi osaksi tai ainoastaan koulussa, lähes puolet yhtä paljon koulun ulkopuolella kuin koulussa, ja reilu viidennes suurimmaksi osaksi tai kokonaan koulun ulkopuolella. Yleisimmät oppimistilanteet koulun ulkopuolella ovat television ja elokuvien katselu, internet ja musiikin kuuntelu, ja informaalin oppimisen katsotaan vaikuttavan etenkin sanastotaitoihin. Sen perusteella, kuinka suuri osuus informaalilla oppimisella on oppijoiden englannin oppimisessa, tutkimukseen osallistuneet lukiolaiset voidaan jakaa institutionaalisiin oppijoihin, universaaleihin oppijoihin ja informaaleihin oppijoihin. Sukupuoli on merkittävä tekijä englannin informaalissa oppimisessa, sillä 80 prosenttia informaaleihin oppijoihin kuuluvista oppijoista on poikia. Englannin informaalin oppimisen ja arvosanojen välillä löytyy tilastollisesti merkittävä korrelaatio: informaaleilla oppijoilla on muita korkeammat arvosanat. Tämän lisäksi englannin informaalin oppimisen ja perinteisen koulutyöskentelyn välillä löytyy tilastollisesti merkittävä negatiivinen korrelaatio: informaalit oppijat käyttävät vähemmän aikaa läksyjen tekemiseen ja kokeisiin lukemiseen kuin institutionaaliset ja universaalit oppijat. Kolmanneksi englannin informaalin oppimisen ja englannin oppimisen vaikeustason välillä löytyy tilastollisesti merkittävä korrelaatio: informaalit oppijat kokevat englannin oppimisen helpommaksi kuin institutionaaliset ja universaalit oppijat. Tutkimustulokset osoittavat, että informaalit oppijat ovat luokkahuoneissa etulyöntiasemassa. He saavuttavat vähemmällä vaivalla korkeampia arvosanoja kuin institutionaaliset ja universaalit oppijat.
  • Asmala, Laura (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä tutkimuksen aiheena on 1950-luvun lastenvaatteet ja niissä näkyvät merkit lasten muuttuneesta asemasta 1950-luvulla. Lastenvaatteita on tutkittu verrattain vähän, eikä pelkästään 1950-luvulle keskittyvää tutkimusta ole aiemmin tehty. 1950-luku oli merkittävä vuosikymmen perheiden ja lasten elämässä; tuolloin tapahtui monta mullistusta yhteiskunnan tasolla, jotka vaikuttivat suoraan myös perheiden ja lasten elämään. Pukeutumisen tutkimus on osoittanut pukeutumisella olevan suuri rooli ihmisten välisessä kommunikoinnissa, ja pukeutumisen olevan oman kulttuurinsa kuva. Tämän vuoksi oli mielekästä tutkia, miten lapsen muuttunut asema näkyi hänen vaatteissaan 1950-luvulla. Tutkimuksen aineistona toimii 12 tytön ja pojan vaatetta Satakunnan Museon kokoelmista. Aineisto valittiin museon kokoelmista pyrkien saamaan mahdollisimman kattava kuva 1950-luvun lastenvaatetuksesta. Vaatteista karsittiin pois vauvanvaatteet, alus- ja yövaatteet, urheiluvaatteet sekä asusteet, kuten kengät ja päähineet. Aineiston analysointiin kehitettiin oma analyysi, jossa hyödynnettiin semiotiikan käsitteitä, esinetutkimuksen tapoja tutkia esineitä, sekä aiempaa pukeutumisen tutkimusta. Lapsen asema näkyi monilla eri tavoilla hänen vaatteistaan. Kaupungistuminen ja sen myötä koulun yleistyminen, näkyivät korrektiutena ja siisteytenä vaatteissa, mutta toisaalta 1950-luvun konservatiivinen perheihanne ja naisten ja miesten erilaiset roolit näkyivät eroissa tyttöjen ja poikien vaatteissa. Lääketieteen, psykologian ja kasvatustieteen noustessa alettiin korostaa lapsen terveyteen vaikuttavia asioita, kuten liikuntaa sekä leikkiä. Liikunnan ja leikin tärkeys näkyi lastenvaatteissa mm. väljinä leikkauksina sekä materiaalivalinnoissa. Toisaalta vaatteissa ei näkynyt kaikkia ennalta odotettuja seikkoja, esimerkiksi joustavia kankaita tutkittavissa vaatteissa ei oltu käytetty yhtään, vaikka niitä oli painotettu kasvatusoppaissa. Tutkimus osoitti aikuisen ja yhteiskunnan näkemyksen näkyneen moninaisilla tavoilla lastenvaatteissa 1950-luvulla.
  • Julku, Susanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Tämän pro gradu –tutkielman tavoitteena oli tutkia kodin arkea Helsingin Sanomissa julkaistujen artikkeleiden pohjalta. Artikkelit ovat ilmestyneet vuosina 2005-2015. Lähtökohtana tutkimukselle on ollut "Kodin arki" –artikkelikokoelma (2009). Helsingin Sanomien artikkeleita päädyttiin analysoimaan siksi, että se on yksi Suomen laajalevikkisimmistä sanomalehdistä ja sen artikkelit ovat hyvin saatavilla digiaineistona. Helsingin Sanomista käytetään lyhennettä HS. Teoriaosuudessa on käsitelty kodin arkea, sen tutkimusta sekä muutosta yhteiskunnassa. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millä tyylillä kodin arjesta kirjoitetaan? 2. Mitä teemoja kodin arjesta kirjoituksissa nostetaan esille? 3. Mitä yhteisiä tekijöitä löytyy esiin nostetuista kodin arjen teemoista? Tutkimuksen aineisto koostuu HS:n 33 artikkelista ja tarkoitus oli saada kattava kokonaiskuva yhden median edustajan luomasta kuvasta koskien kodin arkea. Analyysin avulla yksittäisten artikkeleiden pohjalta muodostuva yleiskuva kertoo luotettavammin median tyylistäÃà käsitelläÃà asiaa, ja tulos saattaa myös poiketa siitä, millaisen kuvan satunnainen lehdenlukija itse muodostaa. Menetelmät. Tutkimus on kvalitatiivinen ja kuvaileva. Metodina on käytetty sisällönanalyysia (engl. content analysis). Koska artikkeleiden sisältö edustaa aina moninaisia näkökulmia ja asioiden eri yhteyksiä toisiinsa, on tärkeää muistaa, että tutkimuksessa nämä kuvataan mahdollisimman tarkasti ja tulkitaan monipuolisesti. Sisällönanalyysissä on kysymys ihmisten kokemuksista, niiden syistä ja vaikutuksista ja ne ovat erittäin moninaisia. Laadullisessa tutkimuksessa ei pyritä tilastollisiin yleistyksiin, vaan niissä pyritään kuvaamaan ilmiöitä tai tapahtumia, ymmärtämään tiettyä toimintaa tai antamaan teoreettinen tulkinta jollekin ilmiölle. Tulokset ja johtopäätökset. Kotia ja kodin arkea käsitellään paljon lehdistössä. Myös HS:n kirjoitukset käsittelevät aihepiiriä monesta eri näkökulmasta. Jokaisella meillä on omaa kokemusta ja varsinkin omia mielipiteitä tästä aiheesta. Se, mitä HS ja muu media kirjoittavat, muokkaa kansalaisten mielipiteitä, nostamalla esille aiheita ja näkökulmia, joista yhteiskunnassa eri yhteyksissä keskustellaan. Kodin arki näkyy HS:n artikkeleissa kiireisenä ja tehokkaana toimintana tai jatkuvana kamppailuna arkisissa, esimerkiksi ihmisten välisissä sosiaalisissa tai taloudellisissa asioissa. Lukijoille kerrotaan arkisia kokemuksia, jotka ovat monelle työssäkäyvälle aikuiselle tuttuja asioita.
  • Parikka, Jarno (Helsingin yliopisto, 2017)
    Huippu-urheilijan uraa tavoittelevan nuoren voi olla haastavaa yhdistää opiskelu ja määrätietoinen urheiluun valmentautuminen. Koulutus helpottaa kuitenkin työelämään siirtymistä urheilu-uran jälkeen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaisia kokemuksia suomalaisilla jalkapalloilijoilla on tavoitteellisen urheilun ja opiskelun yhdistämisestä. Jotta tavoitteellisen valmentautumisen ja opiskelun yhdistämistä voidaan eri kouluasteilla tarkastella, tulee myös ymmärtää, miten huippujalkapalloilijaksi voi kehittyä. Tutkimukseen haastateltiin seitsemää menestynyttä suomalaista jalkapalloilijaa, joilla on myös monipuolisesti kokemuksia opiskelusta. Aineisto hankittiin teemahaastatteluiden avulla. Aineisto analysoitiin fenomenografista analyysia hyväksikäyttäen. Tutkimustulokset tukevat aikaisen kiinnittymisen teoriaa huippujalkapalloilijaksi kehittymisessä. Menestyneet jalkapalloilijat aloittivat jalkapallon harrastamisen jo lapsuudessa ja harjoittelivat aina paljon sekä ohjatusti että omatoimisesti. Huippupelaajat olivat aina motivoituneita harjoittelijoita. He saivat myös kannustavaa ja paineetonta tukea perheiltään. Koulunkäynnin ja urheilun yhdistämiselle ei vielä peruskoulussa ole erityistä tarvetta, mutta urheilukouluissa opiskelleet jalkapalloilijat nauttivat aamuharjoittelusta jo yläkouluikäisinä. Urheilulukioissa ja urheilupainotteisissa lukioissa opiskelun ja tavoitteellisen urheilun yhdistäminen onnistui erinomaisesti. Myös tavallisessa lukiossa on mahdollista yhdistää tavoitteellinen valmentautuminen ja opiskelu, jos koulun henkilökunnalla on halua tukea nuoria urheilijoita kahden uran yhteensovittamisessa. Huippu-urheilun ja korkeakouluopintojen yhdistäminen oli jalkapalloilijoille sen sijaan haastavaa. Korkean opiskelumotivaation ja ympäristön tuen avulla opintojen eteneminen jalkapallouran rinnalla oli kuitenkin mahdollista. Urheilijat tarvitsevatkin tukea opiskelun ja urheilun yhteensovittamiseksi ennen kaikkea toisen asteen opintojen jälkeen. Viime vuosina opiskelun ja urheilun yhdistämistä ovat helpottaneet paikallisesti toimivat urheiluakatemiat. Urheiluakatemiatoiminnan kehittäminen on tärkeää, jotta tulevaisuudessa yhä useampi urheilija pystyy saavuttamaan menestystä sekä urheilun että opintojen saralla.
  • Järvinen, Jussi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia oppilaiden tavoiteorientaatioden vaikutuksia heidän kokemuksiinsa matematiikan oppituntien virheilmapiiristä. Tavoiteorientaatiot viittaavat suhteellisen pysyviin taipumuksiin suosia tiettyjä koulunkäyntiin liittyviä päämääriä ja lopputulemia. Tutkimuksessa tarkasteltiin viittä orientaatiota: oppimisorientaatio viittaa oppimisen tavoitteluun, suoritusorientaatio absoluuttisen menestymisen tavoitteluun, suoritus-lähestymisorientaatio suhteellisen menestymisen tavoitteluun, suoritus-välttämisorientaatio pyrkimyksiin välttää virheitä ja välttämisorientaatio vaivannäön minimoimiseen. Aiempien tutkimusten perusteella tavoiteorientaatiot vaikuttavat siihen, kuinka oppilaat kokevat ja arvioivat oppimisympäristöään sekä kuinka he reagoivat virheisiin. Orientaatioiden erilaisten yhdistelmien (so. tavoiteorientaatioprofiilen) on myös havaittu olevan yhteydessä erilaisiin, oppimisen kannalta merkityksellisiin tekijöihin. Tämä työ tarkastelee tavoiteorientaatioiden roolia oppilaiden kokemuksissa virheilmapiiristä, eli virheiden käsittelyyn liittyvistä käytänteistä ja keskustelutavoista. Näiden erojen tarkasteleminen tärkeää, sillä virheilmapiiri on yhdistetty oppilaiden virhereaktioiden adaptiivisuuteen. Meenetelmät. 169 oppilasta (13–14 vuotta) neljästä eri koulusta vastasi koulupäivän aikana verkossa kyselyyn tavoiteorientaatioista ja virheilmapiiristä. Viisi erillistä tavoiteorientaatioprofiilia tunnistettiin käyttäen SPSS TwoStep -ryhmittelyanalyysiä: oppimisorientoituneet, menestysorientoituneet, välinpitämättömät, suoritus- ja välttämisorientoituneet sekä välttämisorientoituneet. Näiden ryhmien välisiä eroja analysoitiin yksisuuntaisella varianssianalyysillä (ANOVA). Tulokset ja johtopäätökset. Oppimis- ja saavutusorientoituneet oppilaat kokivat virheilmapiirin positiivisemmin suoritus- ja välttämisorientoituneisiin ja välttämisorientoituneisiin oppilaisiin verrattuna. Välinpitämättömien oppilaiden ja muiden profiilien välillä ei löydetty tilastollisesti merkitseviä eroja. Nämä löydökset korostavat tavoiteorientaatioiden merkitystä heidän kokemuksilleen oppimisympäristöstä sekä virheiden käsittelyyn liittyvistä käytännöistä. Yksilölliset erot oppilaiden motivationaalisissa taipumuksissa tulisikin tunnustaa ja ottaa huomioon opetusta suunniteltaessa, jotta oppilaille, joilla on erilaisia tavoitteita ja tarpeita, voidaan taata turvallinen ja tuomitsematon ympäristö oppia virheistään.
  • Ipunen, Tuula (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimukseni tarkoitus oli edellisessä vaiheessa (sivu laudatur työ v. 2005) selvittää, miten peruskoulu ja Steiner-koulu kohtaavat erityisoppilaan sekä tutkia, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia on steinerpedagogiikassa ja erityispedagogiikassa. Pyrin myös tutkielmani kautta selvittämään, miten Steiner-koulun ja peruskoulun ideologiaa/ajatusmaailmaa ja opetusta voitaisiin yhdistää ja tuoda lähemmäksi toisiaan sekä yhdistää niiden parhaimmat puolet hyödyntäen näitä kummassakin koulussa. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen alussa tarkastellaan inkluusion, integraation ja inklusiivisen kasvatuksen ideologiaa ja kehittymistä pohjustuksena seuraavalle kappaleelle, jossa tarkastellaan ihmiskäsitystä erityispedagogiikan näkökulmasta. Käsittelen ihmiskuvaa neljän keskeisen periaatteen pohjalta. Näitä periaatteita ovat ihmisarvo, integriteetti, itsemääräämisoikeus ja osallisuus elämään ja yhteisöön. Neljännessä luvussa perehdytään ihmiskäsitykseen steinerpedagogiikan näkökulmasta. Ensin käsitellään steinerpedagogiikan lähtökohtia ja arvoperustaa, joiden pohjalta käsitellään steinerpedagogiikan ihmiskuvaa ja ihmisen eri olemuspuolia sekä lapsen kehitysrytmejä ja seitsenvuotiskausia. Tutkin näiden kahden pedagogiikan välisiä eroja vertailemalla niiden ihmiskuvaa keskenään. Steinerpedagogiikka perustuu Steinerin kasvatusnäkemyksille ja näiden taustalla olevalle ihmiskäsitykselle. Ihmiskäsitys ohjaa lapsen kasvatusta ja opetusta ja on näin ollen myös vahvasti yhteydessä siihen, miten erityisoppilas kohdataan Steiner-koulussa. Lukijan kannalta pidän neljättä lukua erittäin tärkeänä, sillä käsittelen siinä steinerpedagogiikan ihmiskäsitystä ja muun muassa lapsen kehitysrytmejä. Ilman steinerpedagogiikan ihmiskäsitykseen perehtymistä on erittäin vaikeata, melkeinpä mahdotonta, ymmärtää erityisoppilaan kohtaamisessa käytettäviä metodeja kuten temperamenttikasvatusta ja muotopiirustusta. Myös erityispedagogiikan ihmiskäsitys luo pohjan sille, miten erityistä tukea tarvitseva oppilas kohdataan peruskoulussa. Viidennessä luvussa käsittelen niitä tapoja, joita käytetään kohdattaessa erityistukea tarvitseva oppilas Steiner-koulussa. Kuudennessa luvussa käsittelen peruskoulun tapoja kohdata erityisoppilas. Tutkielman lopussa pyrin näiden vertailujen pohjalta tuomaan esille näiden kahden pedagogiikan yhteneväisyydet ja eroavuudet erityisoppilaan kohtaamisessa. Pro gradu –työhöni täydensin aiempaa sivu laudatur -työtäni ottamalla huomioon oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportaisen tuen mallin.
  • Peuhkuri, Ulla (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kotityötutkimukset ovat keskittyneet viime aikoina ajankäyttötutkimuksiin. Näissä tutkimuksissa on selvinnyt, että kotitöihin käytetty aika on pienentynyt erityisesti nuorten keskuudessa ja työt ovat jakautuneet sukupuolen perusteella. Koska kotitöihin luettavien tehtävien kirjo on suuri, vaihtelevat myös yksilöiden kokemukset kotitöiden mielekkyydestä. Luonteeltaan suorittavat kotityöt, kuten kotisiivous, koetaan yleisesti ikävinä. Nämä työt ovat usein välttämättömiä kodin muun toiminnan kannalta ja ovat siksi myös yleisiä riidan aiheuttajia kotitalouksissa. Suorittavia kotitöitä on pyritty keventämään erilaisin rationalisointimenetelmin, mutta tulokset ovat jääneet yleensä heikoiksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, voisiko yksilöiden motivaatiota tutkimalla löytää parempia keinoja uusien rationalisointimenetelmien kehittämiseen. Tutkimuksen kohteeksi on valittu nuorten siivousmotivaatio. Tutkimuksessa selvitetään erityisesti työn ominaispiirteitä kuvaavan mallin soveltuvuutta kotityön motivaation mittaamiseen. Tutkimuksessa kartoitetaan myös nuorten niin sanotun motivaatiopotentiaalin määrää kotisiivouksessa. Taustamuuttujien avulla tarkastellaan, mitkä mahdolliset tekijät selittävät motivaatiopotentiaalin vaihtelua nuorten keskuudessa. Tutkimus toteutettiin kyselylomaketutkimuksena käyttäen suomennettua työn yleiseen arviointikyselyyn perustuvaa kyselylomaketta. Vastaukset kerättiin kahden Facebook-ryhmän kautta, HC-partiolaiset ja Kopeda, mutta ryhmien jäsenten oli mahdollista jakaa kyselylomaketta myös ryhmien ulkopuolelle. Otantajoukon koko oli N=140. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelman avulla ja analysointimenetelminä käytettiin eksploratiivista faktorianalyysiä sekä regressioanalyysiä. Tutkimuksessa havaittiin viitteitä työn ominaispiirteitä kuvaavan mallin toimivuudesta kotisiivouksen motivaation mallintajana. Nuorten mitattu motivaatiopotentiaali kotisiivouksessa oli keskimäärin 50,5 vaihteluvälin ollessa 17,5-109,6. Mitatuista taustamuuttujista ainoastaan siivoustiheys selitti tilastollisesti merkitsevästi motivaatiopotentiaalin vaihtelua. Pienen otantajoukon sekä puuttuvan toistotutkimuksen takia tuloksia ei voida yleistää väestötasolle. Mikäli mittaria halutaan jatkossa soveltaa kotisiivouksen motivaation mallintamiseen, tulee tutkimuksia mallin toimivuudesta jatkaa.
  • Kujansuu, Sanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Joulua juhlitaan Suomessa suurimpana kalenterijuhlana. Vuodesta toiseen toistuvine perinteineen se on kontrasti nopeasti muuttuvalle yhteiskunnalle. Jouluateria on yksi tärkeimmistä joulun symboleista ja mielikuvat siitä ovat vahvasti sidoksissa aikaisemmin koettuihin jouluihin ja tuolloin syötyihin ruokiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää joulun ja erityisesti jouluaterian asemaa ja merkitystä osana suomalaista identiteettiä ja perinnettä. Tutkimuksella pyrittiin ymmärtämään syitä, jotka johtavat jouluperinteiden jokavuotiseen toistamiseen sekä syihin, joiden vuoksi ne muuttuvat. Aihe on kiinnostava kotitalouksien ja yhteiskunnan muutoksen kannalta, sillä pysyvyys ja perinteet pitävät edelleen paikkansa 2000-luvun yhteiskunnassa, jossa arvotetaan korkealle dynaamisuutta ja nopeaa muutosta. Menetelmät. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla joulukuussa 2016 teemahaastatteluin kuutta yli 85-vuotiasta ja kuutta 18–20 -vuotiasta henkilöä. Kahden eri sukupolven edustajia haastattelemalla pyrittiin saamaan näkökulmaa yhteiskunnan muutokseen ja toisaalta perinteiden pysyvyyteen ja merkityksiin. Haastatteluiden avulla kerättiin tietoa haastateltavien joulunviettotavoista, jouluaterian sisällöstä ja niihin liittyvistä merkityksistä. Haastattelut tehtiin Helsingissä, Naantalissa ja Turussa. Nauhoitettu aineisto litteroitiin ja analysoitiin kaksivaiheisesti. Ensin aineistosta etsittiin tutkimuskysymyksiin vastaavia teemoja, joista sitten muodostettiin oma merkitysverkostonsa teoreettista viitekehystä apuna käyttäen. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulokset osoittivat, että joulunvietto oli tapa ilmentää omaa ja kansallista identiteettiä. Joulun ja jouluaterian rituaalit ja symbolit olivat pääosin opittu lapsena ja niitä toistettiin nykyisissä jouluissa. Joulu ja jouluaterian jakaminen nähtiin osana oman yhteisön jatkumoa ja samalla koettiin tulevan hyväksytyksi siinä. Sukupolvien väliset erot jouluaterian arvostamisessa olivat pienet. Iäkkäät vastaajat olivat tosin enemmän muutoksenvastaisia kuin nuoret, jotka näkivät muutoksen realistisena ja positiivisena kehityksenä. Tästä huolimatta nuoret olivat epävarmoja tekemään suuria muutoksia jouluateriassaan, etenkään jättämällä sieltä jotain pois. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että jouluruokaperinteet ovat yksi tapa, jolla yksilö voi kokea jatkuvuutta ja sen mukanaan tuomaa turvallisuuden tunnetta.
  • Laitala, Maria (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkkaavaisuus on olennainen osa oppimista ja akateemista suoriutumista. Tarkkaavaisuuden avulla kohdistetaan huomio ja säädellään vastaanotettavaa informaatiota. Tarkkaavaisuutta arvioidaan nykyisin erilaisten subjektiivisten arvioiden perusteella. ACT-tarkkaavaisuustesti (Attention Concentration Test) on teoriaperusteinen ja tarkkaavaisuutta objektiivisesti mittaava testi. Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää ACT-tarkkaavaisuustestissä menestymisen yhteyttä visuospatiaalisessa työmuistitestissä menestymiseen. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet tarkkaavaisuuden ja työmuistin toimintojen liittyvän kiinteästi toisiinsa. Visuospatiaalinen työmuistitesti toimi tutkimuksessa tarkkaavaisuuden referenssimittarina. Tutkielma on osa Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen tarkkaavaisuustutkimusta, jossa tutkittiin ACT-tarkkaavaisuustestin käytettävyyttä ja kykyä erottaa tarkkaamattomia oppilaita. Tutkimuksessa selvitettiin myös sukupuolen, äidinkielen sekä tehostetun ja erityisen tuen saamisen yhteyttä tarkkaavaisuuteen ja työmuistiin. Lisäksi tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mitkä tekijät ennustavat ACT-tarkkaavaisuustestissä menestymistä. Tutkimukseen osallistui 159 kolmannen luokan oppilasta neljästä eri pääkaupunkiseudulla sijaitsevasta koulusta. Aineisto kerättiin tietokonepohjaisilla testeillä (ACT-tarkkaavaisuustesti ja visuospatiaalinen työmuistitesti) marraskuun 2016 ja tammikuun 2017 välisenä aikana oppilaiden kouluilla. Oppilaat suorittivat molemmat testit peräkkäin samalla mittauskerralla. Aineisto analysoitiin määrällisin menetelmin tutkimalla korrelaatioita sekä käyttämällä yksisuuntaista varianssianalyysia ja Mann-Whitneyn testiä. Lisäksi lineaarisella regressioanalyysillä pyrittiin muodostamaan malli, joka selittäisi ACT-tarkkaavaisuustestissä menestymistä. Koko aineiston osalta ACT-tarkkaavaisuustestissä ja visuospatiaalisessa työmuistitestissä menestymisen väliltä löytyi vain heikko yhteys. Sukupuolen perusteella tarkasteltuna pojilla löytyi ACT-tarkkaavaisuustestin ja työmuistitestin väliltä keskisuuri yhteys. Tytöillä yhteyttä ei löytynyt. ACT-tarkkaavaisuustestin suorituksissa tytöt olivat poikia tarkempia, mutta työmuistitestin sorituksessa tytöt olivat poikia hitaampia. Äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvat pojat menestyivät sekä ACT-tarkkaavaisuustestissä että työmuistitestissä aineiston muita oppilaita heikommin. Myös tukea saavat oppilaat menestyivät sekä ACT-tarkkaavaisuustestissä että työmuistitestissä muita oppilaita heikommin. Koko aineiston pienten korrelaatioiden vuoksi ACT-tarkkaavaisuustestissä menestymistä ennustavaa mallia ei onnistuttu muodostamaan.
  • Saarinen, Anne (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten opettaja voi tukea oppilaan kielellistä tietoisuutta esiopetuksessa. Tutkimus perehtyy kielelliseen tietoisuuteen liittyviin opetuksen sisältöihin ja opetusmetodeihin. Tutkimus sivuaa myös kielellisen tietoisuuden eriyttämistä esiopetuksessa. Lisäksi tutkimuksen avulla pyritään vastaamaan siihen, millainen oppimisympäristö edesauttaa oppilaan kielellisen tietoisuuden kehittymistä. Esiopetuksen oppimisympäristöllä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa opetukseen liittyviä pedagogisia käytäntöjä sekä opetuksessa käytettäviä tiloja, opetusvälineitä sekä oppimateriaaleja. Menetelmät. Tutkimus on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimus rakentuu oman kandidaatintutkielmani (Saarinen, 2015) pohjalle. Tutkimusaineisto koostui esiopetuksesta vastaavien opettajien haastatteluista sekä strukturoidun kyselylomakkeiden vastauksista. Tutkimustulosten analyysi tapahtui kategorisoimalla aineistosta nousseet kielellisen tietoisuuden tukemiseen liittyvät asiat. Analyysirunko koostui kielellisen tietoisuuden osalta fonologisesta, morfologisesta, syntaktisesta sekä pragmaattisesta tietoisuudesta. Lisäksi oppimisympäristöön liittyvä aineisto on analysoitu omana aiheenaan. Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimustulokset osoittivat, että esiopetuksessa olevan oppilaan kielellistä tietoisuutta voidaan tukea monin eri tavoin. Toisaalta opettajat toteuttivat paljon etukäteen suunniteltuja kielellisen tietoisuuden harjoituksia, mutta lisäksi myös arjen tuomat tilanteet osoittautuivat otollisiksi kielellisen tietoisuuden kehittämismahdollisuuksiksi. Opettajat huomioivat opetuksessa oppilaiden kokemusmaailman ja opetus pohjautui jossain määrin oppilaiden kokemuksille. Opettajat korostivat menetelmänä sekä toiminnallisuutta että leikinomaisuutta. Kielellisen tietoisuuden kaikki eri osa-alueet tulivat opetuksessa huomioiduksi lähes päivittäin. Fonologisen tietoisuuden opetus painottui jonkin verran opetuksessa. Esiopetuksessa käytettiin monenlaisia oppimisympäristöjä, joista oma luokkatila oli ensisijainen opetuspaikka. Oppimisympäristöä laajennettiin lisäksi koko koulun tai päiväkodin sisätiloihin ja myös lähiympäristö koettiin oleelliseksi oppimista tukevaksi ympäristöksi.
  • Niemelä, Oona (Helsingin yliopisto, 2017)
    Käsityölliset työpajat ja työpajatapahtumat ovat yleistyneet ilmiömäisesti yhteiskunnassamme. Toiminnallisuutta, itse tekemistä hyödynnetään monin eri tavoin. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia erilaisia avoimia työpajoja eri näkökulmista. Tutkimuksessa huomioitiin kolme näkökulmaa: 1.osallistujat, 2.tilaajat sekä 3. tuottajat ja järjestäjät. Tutkimuksen tavoitteena oli myös tutkia, millainen on hyvä työpaja ja mitä sen suunnittelussa tulee huomioida. Tutkimuksessa tutkitaan, kuinka luova oppiminen näkyy työpajoissa ja kuinka sitä voi tukea. Tutkimus on tutkimusmenetelmältään tutkimushaastattelu. Aineistonkeruu toteutettiin kaksimenetelmäisenä ja se analysointiin Grounded teorian mukaisesti. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa aineistoa kerättiin verkkokyselyn avulla. Verkkokyselyssä oli yhteisiä kysymyksiä, sekä kysymyksiä, jossa vastaaja valitsi oman näkökulmansa. Verkkokysely oli julkisena yhden kuukauden ja vastauksia kertyi 59 kappaletta. Tutkimuksen toisessa vaiheessa aineistoa kerättiin puolistrukturoidun teemahaastatteluiden avulla. Haastateltavia kerättiin verkkokyselyn kautta, mutta myös suorilla yhteydenotoilla. Teemahaastatteluita järjestettiin neljä kertaa ja niihin osallistui yhteensä kuusi henkilöä. Myös teemahaastatteluissa eri näkökulmat pyrittiin tuomaan esiin. Haastatteluihin osallistui yksi osallistuja, yksi tuottaja, yksi museolehtori, kaksi kulttuurintuottajaa sekä taidetalon johtaja. Verkkokyselyn suljetut kysymykset analysoitiin tilastollisesti ja kyselyn avoimet kysymykset sekä haastattelut sisällönanalyysillä. Aineistojen eri näkökulmia vertailtiin Grounded teorian mukaisesti. Molempien aineistojen välillä sekä niiden kesken pyrittiin löytämään saturaatio piste. Tutkimuksen tulos osoittaa, että työpajat ovat toiminnallisia ja niiden vuorovaikutus on reaaliaikaista. Työpajoja on järjestetty monenlaisista lähtökohdista ja niillä voi olla erilaisia tavoitteita taustalla. Hyvä työpaja mahdollistuu, kun tavoitteet tiedostetaan ja pohditaan harkiten. Luovuuden kehittyminen on työpajoissa mahdollista ja voidaan herättää, kun fasiliteetit, kuten tila, materiaalit, tunnelma ja tietenkin ohjaus on luovuuteen tukevaa. Käsityölliset työpajat voivat toimia myös oppimisen keinona sekä antaa osallistujille onnistumisen kokemuksia, sosiaalisia- ja vuorovaikutuskokemuksia. Nämä voivat edistää osallistujan hyvinvointia monella eri tavalla.
  • Haapanen, Iina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten käsityöblogien tapaa käsitellä käsitöiden tekemistä. Käsityöblogeja tutkimalla voidaan saada selville, miten niissä lähestytään käsityön tekemistä ja millaisena ilmiönä käsityö välittyy niiden kautta. On tärkeätä tiedostaa tavat, joilla käsillä tekemistä lähestytään ja siitä puhutaan, sillä nämä tavat rakentavat ja muokkaavat yhteistä todellisuuttamme aktiivisesti. Käsityöblogit ovat tärkeä osa suomalaista käsityökulttuuria, ja ne rakentavat käsityöhön liittyviä ilmiöitä sekä edesauttavat erilaisten ideoiden ja ajattelutapojen leviämistä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia käsityön tekemiseen liittyviä diskursseja suomalaisten käsityöblogien kirjoituksista ja niihin liittyvistä kommenteista on tulkittavissa ja pohdittiin sitä, mitä ne voisivat kertoa laajemmasta käsityön tekemisen ja tekijyyden representaatiosta. Menetelmät. Tutkimuksen kohteeksi valittiin neljä suosittua suomalaista käsityöblogia. Tutkimuksen aineisto muodostui yhteensä 32 lokakuussa 2016 julkaistusta blogikirjoituksesta ja niihin liittyvistä kommenteista. Tekstiaineisto analysoitiin aineistolähtöisesti diskurssianalyysilla. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistosta tulkittiin neljä hallitsevaa käsityön tekemisen diskurssia, jotka liittyivät haaveiluun, yhteisöllisyyteen, onnistumiseen ja tekijyyteen. Diskurssit ilmenivät aineistossa omina kokonaisuuksinaan, mutta niissä löytyi myös päällekkäisyyksiä ja yhtymäkohtia. Aineistossa käsityön tekemistä lähestyttiin keskustelemalla valmistuneista ja keskeneräisistä tuotteista tai tekemisprosesseista sekä haaveilemalla tekemisestä erityisesti valmiiden käsityötuotteiden ja niistä saatavien onnistumisen kokemusten houkuttelemina. Diskurssien kokonaisuuden perusteella käsityön tekeminen on yhteisöllistä toimintaa, jonka avulla kohdataan ja kommunikoidaan. Käsityön tekemistä lähestyttiin sekä positiivisen että negatiivisen kautta, mutta päällimmäisenä ajatuksena oli käsillä tekemisen tärkeys ja sen kautta saavutettavat positiiviset asiat ja kokemukset. Aineiston perusteella jo pelkkä tekemisen haaveilu ja suunnittelu ovat merkittävää toimintaa. Diskurssien perusteella rakentuva kuva erilaisten odotusten ja paineiden seassa toimivasta käsityöntekijästä on monimutkainen ja ristiriitainen.
  • Zukale, Pirjo (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Tämän tutkielman taustalla ja lähtökohtana on ajatus tyttöjen tärkeydestä, arvostuksesta ja itsearvostuksesta. Tutkimuksen tutkimustehtävänä on tehdä näkyväksi tyttöjen käsitystä itsestään koulun, Iceheartsin iltapäivätoiminnan ja taideprojektin konteksteissa. Fokuksessa on tyttöjen oma minäkäsitys, mutta myös tyttöjen käsitys itsestään tyttöinä, miten he kokevat tyttönä olemisen arkipäivän sosiaalisissa yhteisöissä. Tutkimuksen teoriataustassa käsitellään nuorten vertaissuhteita sekä sukupuolia ja vertaissuhteita, minäkäsitystä ja siihen liittyviä käsitteitä, kuten itsetunto ja itsearvostus, sekä taidelähtöisiä työskentelymenetelmiä tutkimuksessa ja lasten ja nuorten kanssa tehtävässä työssä. Tarkastelussa ovat myös tyttöys ja tyttöjen historia, sekä sukupuoliroolit ja niihin kasvattaminen, erityisesti koulussa. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui kuusi viidesluokkalaista tyttöä, jotka kuuluvat ensimmäiseen perustettuun Icehearts-tyttöjoukkueeseen Vantaalla. Tutkimus kulki samanaikaisena tyttöjen kanssa tehdyn taideprojektin kanssa. Tutkimusaineisto koottiin havainnoiden, kirjallisten Minä-tehtävien ja keskustellen toteutettujen ryhmähaastattelujen avulla. Kirjallista aineistoa on käsitelty ja tulkittu narratiiveina. Osa vastauksista on esitetty myös kuvaajissa, ja ryhmähaastattelun tulokset ajatuskartan muodossa. Tulokset ja johtopäätökset. Narratiivinen tutkimus ei pyri objektiiviseen tai yleistettävään tietoon, vaan sen tavoitteena on tuottaa paikallista, subjektiivista ja henkilökohtaista tietoa. Tyttöjen arviot itsestään esitetään jokaisen tytön osalta erikseen omissa luvuissaan. Yhteistä tytöille oli se, että kaverit ja Icehearts näyttäytyivät tärkeinä tyttöjen vastauksissa. Tutkimuksen kontekstien, koulun, Iceheartsin ja taideprojektin, vaikutuksia tyttöjen minäkäsityksiin ei voi tarkasti eritellä. Murrosikäisen minäkäsitys ei tutkimusten mukaan ole vielä kovin pysyvä, ja tämänkin tutkimuksen konteksteissa minäkäsitykset osoittautuivat muuttuviksi ja tilannesidonnaisiksi. Tyttöjen käsitykset itsestään tyttöinä on koottu ajatuskarttoihin. Tarkastelun kohteena on erityisesti se, miten tyttönä oleminen näkyy vastauksissa ja osana minäkuvia, mutta myös millaisen eron tytöt sukupuolten välille vastauksissaan ovat antaneet. Tämän tutkimuksen tytöt tekivät selvän eron tyttöjen ja poikien käytöksen, "olemisen", välille. Perinteiset pojan ja tytön roolit olivat ainakin jollain tasolla läsnä. Tyttönä oleminen nähtiin kuitenkin hyvin positiivisesti, eikä sitä koettu millään tavalla rajoittavana asiana.
  • Vanhanen, Vilma (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Koskettaminen ja kosketetuksi tuleminen ovat olennainen osa ihmisten elämää ja hyvinvointia: kosketus toimii viestintävälineenä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ja kosketus edistää lapsen kasvua ja kehitystä. Koskettaminen kuuluu näin myös kouluun osana opettajan ja oppilaan välistä vuorovaikutusta. Toisaalta monet tutkimukset kertovat huolista, joita opettajilla on liittyen oppilaiden koskettamiseen. Tässä tutkimuksessa oli tavoitteena kuvata luokanopettajien suhtautumista koskettamiseen pedagogisena keinona: saako oppilaita koskettaa, haluavatko opettajat koskettaa ylipäätään, millaisissa tilanteissa koskettamista tapahtuu, ja miten kouluissa puhutaan koskettamisesta. Tutkimustehtävänä tässä tutkimuksessa on siis lisätä ymmärrystä koulussa tapahtuvasta koskettamisesta. Menetelmät. Hankin aineistoni haastattelemalla kuutta luokanopettajaa, ja sovelsin haastattelussa puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmää. Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus, ja aineiston analyysissa sovelsin fenomenografisen tutkimuksen analyysimallia. Fenomenografiassa lähtökohtana ovat erilaiset tavat käsittää sama ilmiö: tarkastelin siis luokanopettajien erilaisia tapoja käsittää koskettaminen koulussa. Tulokset ja johtopäätökset. Luokanopettajat liittivät koskettamiseen kuusi eri merkitystä: koskettaminen luonnollisena ja arkisena asiana, koskettaminen rauhoittamisen ja ohjaamisen välineenä, koskettaminen välittämisenä, koskettaminen huolenaiheena, koskettaminen välttämisen kohteena ja koskettaminen rajoittamisena. Opettajien koskettamiseen vaikuttavia tekijöitä aineistoni perusteella olivat yhteiskunnan ja yhteisön normit, koskettamisen tilannekontekstit, opettajan oma kosketushistoria, oppilaisiin liittyvät piirteet, ohjeistukset tai pedagoginen vapaus sekä tietoinen päätöksenteko tai spontaani toiminta. Näiden tulosten yhteenvetona opettajille rakentui viisi eri abstraktia roolia koskettajana: opettaja kasvattajana, viestijänä, rajoittajana, välttelijänä sekä uhrina. Vaikka tulokset eivät ole yleistettävissä koskemaan kaikkia luokanopettajia, ne kertovat niistä mahdollisista suhtautumistavoista, joita opettajilla voi olla liittyen koskettamiseen.
  • Siippola, Emmi-Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Koulukiusaaminen on hyvin ajankohtainen ja paljon myös mediassa esillä ollut aihe koulumaailmaan liittyen. Tämän tutkielman tarkoituksena oli tuoda esille luokanopettajien näkökulmaa koulukiusaamiseen. Tavoitteena oli tutkia koulukiusaamisen havaitsemiseen ja puuttumiseen liittyviä tekijöitä sekä selvittää luokanopettajien kokemia valmiuksia ja tuen tarvetta koulukiusaamiseen puuttumisessa. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta pääkaupunkinseudulla työskentelevää luokanopettajaa. Yksilöhaastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka pidettiin toukokuussa 2017. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Tulosten mukaan haastatelluilla luokanopettajillla oli tutkimukseen perustuva käsitys koulukiusaamisen määritelmästä. He olivat havainneet hyvin monenlaista kiusaamista, mutta psyykkinen ja epäsuora kiusaaminen olivat yleisempiä kuin fyysinen ja suora kiusaaminen. Kiusaaminen tuli ilmi usein kiusatussa huomattujen muutosten kautta tai suoran kertomisen avulla. Luokkatason toimenpiteet koettiin koulutason toimenpiteitä toimivammiksi ja niitä myös käytettiin enemmän. Erilaiset kiusaamisen vastaiset ohjelmat, erityisesti KiVa Koulu, koettiin hyödyllisiksi. Opettajat kokivat yleisesti ottaen omat valmiudet puuttua kiusaamiseen hyviksi vaikka rajoittavia tekijöitäkin löytyi. Erityisesti kiusaamisen laajenemisen koulun ulkopuolelle koettiin heikentävän mahdollisuuksia puuttua kiusaamiseen. Opettajat kokivat tarvitsevansa koulukiusaamisen käsittelyyn erityisesti kollegiaalista tukea sekä täydennyskoulutusta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta opettajien olevan hyvin tietoisia koulukiusaamisesta ja siihen puuttumisen keinoista. Kuitenkin opettajat kaipaavat asiassa tukea eivätkä halua joutua yksin selviytymään vaikeista kiusaamistapauksista.
  • Hietala, Jenny (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tavoitteet. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka eettisesti sensitiiviseksi opettajat, opettajaopiskelijat ja rahoitusalalla työskentelevät henkilöt itsensä arvioivat ja onko näiden ryhmien välillä eroja eettisessä sensitiivisyydessä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, onko sukupuolten välillä eroja eettisessä sensitiivisyydessä. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii James Restin (1986) teoria neljästä eettisen toiminnan osa-alueesta, joista eettistä sensitiivisyyttä tutkitaan tässä työssä tarkemmin. Darcia Narvaezin (2001) operationalisoitua eettisen sensitiivisyyden käsite seitsemään eri osa-alueeseen, ovat Kirsi Tirri ja Petri Nokelainen (2007, 2011) kehittäneet omassa tutkimuksessaan mittarin, jolla eettistä sensitiivisyyttä voidaan mitata. Menetelmät. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena ja kyseinen aineisto pankin työntekijöistä kerättiin e-lomakkeella elokuussa 2015 eräästä pääkaupunkiseudulla toimivasta pankkiryhmästä. Vastaajia oli yhteensä 183, joista 77,6 % naisia (N=142) ja miehiä 22,4 % (N=41). Vertailuaineisto opettajista saatiin Helsingin yliopiston tutkimusryhmältä (Kuusisto Elina, Tirri Kirsi). Aineistossa oli vastaajia yhteensä 864, joista 60,4% (N=522) oli kentällä työskenteleviä opettajia ja 39,6% (N=342) opettajaopiskelijoita. Vastaajista oli naisia 77,2% (N=667) ja miehiä 22,8% (197). Aineisto on kerätty vuonna 2011. Kaikki opettajaopiskelijat olivat aineistonkeruuhetkellä opintojensa alkuvaiheessa ja opiskelivat Helsingin yliopistossa. Tämän jälkeen aineistot yhdistettiin SPSS -tilasto-ohjelmalla. Eettisen sensitiivisyyden mittari koostui 28 väittämästä, johon vastattiin 5-portaisella Likert-asteikolla. Väittämistä muodostettiin seitsemän summamuuttujaa, joille jokaiselle laskettiin Cronbachin alfa. Ainoastaan yhden summamuuttujan alfa (ESSQ_1 α= .544) arvo jäi alle suositellun >. 060. Tämän jälkeen ryhmien välisiä keskiarvoja tarkasteltiin varianssianalyysilla ja sukupuolten välisiä eroja t-testillä. Tulokset ja johtopäätökset. Opettajat saivat korkeimman keskiarvon neljällä osa-alueella seitsemästä, tulosten ollessa myös tilastollisesti merkitseviä. Pankin työntekijät saivat korkeimmat keskiarvot kahdella osa-alueella, vaikka tulokset eivät olleetkaan tilastollisesti merkitseviä. Opiskelijat saivat korkeimman keskiarvon ainoastaan yhdellä osa-alueella. Tässä tutkimuksessa paras eettisen sensitiivisyyden selittäjä oli kuitenkin sukupuoli, naisten saadessa korkeamman keskiarvon kuudella osa-alueella seitsemästä.

Näytä lisää