Oikeustieteellinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Manuel, Linnankoski (Helsingin yliopisto, 2016)
    Siirtohinnoittelusääntelyn pääasiallinen tarkoitus on varmistaa, että etuyhteyssuhteessa olevat konserniyhtiöt noudattavat keskinäisissä transaktioissa markkinaehtoperiaatetta. Toisilleen läheisten konserniyhtiöiden välisissä liiketoimissa markkina-voimat eivät ohjaa konserniyhtiöiden välisten liiketoimien ehtoja samalla tavalla kuin riippumattomien osapuolten välillä. Näin konserniyhtiöiden liiketoimessa käytetty hinta vaikuttaa osapuolten verotettavan tulon tai tappion määrään. Tällöin verotettava tulo ei välttämättä kohdennu tuloverotuksessa oikealle verovelvolliselle, kuten se olisi kohdentunut avoimilla markkinoilla. Työni tavoite on selvittää laajasta, siirtohinnoittelua koskevasta kansainvälisestä ja kansallisesta sääntelystä niitä kriteereitä, joiden vallitessa konserniyhtiöiden välillä voidaan katsoa siirtyneen aineetonta omaisuutta siten, että tästä on maksettava markki-naehtoperiaatteen mukainen korvaus. Valtioiden sisäinen lainsäädäntö, verosopimukset ja EU-vero-oikeus ovat itsenäisiä ja erillisiä kansainvälisen vero-oikeuden lohkoja, jotka kuitenkin vaikuttavat toisiinsa. Siirtohinnoittelua koskevan sääntelyn koostuessa näistä kaikista, erilaisilta tulkin-noilta ja ristiriidoilta on vaikea välttyä. Tämä ongelma koskee erityisesti aineettoman omaisuuden transaktiota, jotka luonteensa vuoksi ovat erityisesti alttiita erilaisille tulkinnalle. OECD aloitti aineettomia koskevan siirtohinnoitteluohjeistusta koskevan projektin vuonna 2011, joka liitettiin osaksi OECD:n BEPS-hanketta (Base Erosion and Profit Shifting). Hankkeen tuloksena julkaistiin lokakuussa 2015 aineettomia koskeva lopul-linen BEPS-raportti 8–10, joka sisältää merkittäviä parannuksia aineettomia koskevien siirtohinnoittelusuositusten osalta. Työssäni pyrin osaltaan selvittämään uudistuneen aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelua koskevan sääntelyn vaikutuksia konsernin sisäisen aineettoman omaisuuden transaktion tunnistamiseen ja markkinaehtoperiaatteen soveltamiseen. BEPS-raportin 8–10 tuomista uusista tulkintasuosituksista merkittävimmät uudistukset keskittyvät aineettoman tunnistamiseen etupiiriyhteydessä tehdyssä transaktiossa ottaen huomioon kunkin osapuolen suorittama toiminto, kantama riski, transaktioon sisältyvä muu varallisuus tai palvelu sekä investointia koskevan rahoituksen painoarvo transaktiossa. Myös aineettoman omistajan identifioimiseen tuli keskeisiä täsmennyksiä. BEPS-raportti 8–10 sisältää lisäksi merkittäviä parannuksia aineettoman omaisuuden määrittelemiseksi tarjoamalla laajassa näkökulmassa uusia kategorioita ja tarkkarajaisia suosituksia eri aineettoman omaisuuden tyyppien tunnistamista varten. Uudistuneessa aineetonta omaisuutta koskevassa siirtohinnoittelussa merkityksellistä ei itsessään ole siis se millä nimellä tiettyä transaktiota kutsutaan, vaan transaktion sisältönä siirtyvän aineettoman omaisuuden luonne arvoa tuottava tekijänä.
  • Kaakinen, Aleksi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Infrastruktuuriprojektit ovat julkisyhteisöjen hankkeita, joilla rakennetaan kansantalouden ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä, yleensä fyysisiä kohteita. Eräitä strategisesti tärkeimpiä kohteita ovat maantiehankkeet, joilla kyetään yhdistämään tehokkaasti toisiinsa maantieteellisesti erillisiä alueita. Myös Suomessa on viime vuosina alettu kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin maanteiden rakentaminen ja kunnostaminen olisi mielekkäintä rahoittaa. Juridisesti maantiehankkeessa ovat tärkeitä myös kysymykset julkisyhteisön maankäytöstä ja rahoituksessa annettavista vakuuksista. Tutkielma käsittelee maantieprojektin maankäyttö- ja vakuusratkaisuja silloin, kun tie rakennetaan elinkaarirahoituskehyksessä. Elinkaarirahoitus on projektirahoituksen erityismuoto, eli valtio toteuttaa hankkeen budjettinsa investointiosan ulkopuolella. Hankkeen suunnittelee, rahoittaa ja toteuttaa yksityinen palveluntuottaja, jolle kertyy tien operoinnista palvelumaksuja suoraan valtiolta. Tämänkaltaisella rahoitusmallilla pyritään yhdistämään valtion eli tilaajan vahva asema rahoituksen luotonvahvistajana ja ensisijaisena tienpitäjänä yksityisen sektorin usein tehokkaampaan tapaan toteuttaa resurssi-intensiivisiä hankkeita. Maankäyttö valtiojohtoisissa tiehankkeissa on Suomessa varsin joustamatonta. Valtion yksityiselle luovuttama lisenssi operoida tietä eli siihen kuuluvaa maapohjaa ja päälle rakennettavaa infrastruktuuria koostuu lähinnä sen tarkemmin yksilöimättömästä käyttöoikeudesta, jonka edelleen luovuttaminen tai siitä muutoin disponoiminen on sopimusteitse tehty hyvin hankalaksi. Eräs tutkielmani päätavoitteista onkin selvittää, missä kohdin lainsäädäntö on kenties liian joustamatonta elinkaarirahoitteiseen tiehankkeeseen, ja missä määrin näitä lainsäädännöllisiä ratkaisuja olisi mahdollista parantaa. Maankäytön ohella, tai sen joustamattomuudesta johtuen, myös projektirahoituksessa ja elinkaarirahoituksessa käytettävä vakuusomaisuus on hyvin niukkaa. Tutkielmassa on pyritty selvittämään, minkälaista vakuusomaisuutta tieyhtiöllä on käytettävissään projektin pankkikelpoisuuden kasvattamiseksi. Tältä osin vaikuttaisi siltä, että suomalainen tieprojekti on rahoittajien kontrolloitavissa myös sen insolvenssitilanteissa, mutta että kontrollia olisi kenties mahdollista vahvistaa lainsäädännöllisillä ratkaisuilla, jotka antaisivat projektivelkojille erityisaseman tieyhtiön insolvenssissa. Tiehankkeessa ja projektirahoituksessa yleisemmin korostuukin vakuuden kontrollifunktio, jota kyetään toteuttamaan erityisesti tieyhtiön osakkeiden ja projektisopimusten panttauksella. Vaikuttaa siltä, että tällä erää projektissa on nojattava suhteellisen voimakkaasti myös sponsoreiden ja valtion antamaan luotonvahvistukseen.
  • Grahn, Emmy (Helsingin yliopisto, 2016)
    Näthandeln är ett växande fenomen i vårt konsumtionssamhälle. Bilhandeln vars traditionella tillvägagångssätt varit att ingå köpeavtal i en fysisk bilaffär mellan en näringsidkare och konsument, har gjort sig synlig i näthandeln. Att sälja bilar på Internet är inte i sig något nytt fenomen då privata personer redan under en längre tid sålt bilar sinsemellan i diverse elektroniska handelsplatser. Begreppet bilnäthandel innebär att en näringsidkare marknadsför och säljer bilar på distans till konsumenter och där parterna ingår ett distansförsäljningsavtal. Bestämmelserna om distansförsäljning stadgas i Konsumentskyddslagens (38/1978) 6 kapitel. Avhandlingens huvudsakliga frågeställning gäller att överse hela processen för distansförsäljning av bilar. Den konkreta frågeställningen lyder att på vilket sätt regleras bilnäthandeln enligt gällande finsk rätt. Jag önskar kunna klargöra bilnäthandels processen i syn av inhemska rättsreglerna. För att kunna svara på frågeställningen ska jag tolka och granska den gällande lagstiftningen som ansluter sig till distansförsäljning, förarbeten till lagarna, regeringspropositionerna och de samhörande direktiven, men även ett avgörande av Högsta domstolen och ett par avgöranden av Konsumenttvistenämnden. Som stöd till den huvudsakliga frågeställningen har jag även lyft fram tre stödande forskningsfrågor vilka hjälper till att finna möjliga missförhållanden kring distansförsäljning. Den första frågeställningen lyder ifall bilarnas näthandel alltid ska och bör tolkas som ett distansförsäljningsavtal enligt Konsumentskyddslagens 6:7. Vid den andra frågeställningen ska jag undersöka kravet på personlig prägel enligt Konsumentskyddslagens 6:16 punkt 3. Här dryftar jag tankar kring fall där konsumenten mister sin lagenliga ångerrätt då bilen tillverkas enligt konsumentens krav eller ändras på ett sätt där bilen motsvarar konsumentens individuella behov. Den tredje frågeställningen gäller konsumentens ansvar över mottagna varor enligt Konsumentskyddslagens 6:18. Här granskar jag bl.a. ifall provkörning av bil ska tolkas som användning eller provning av vara. Forskningsmetoden är rättsdogmatisk.
  • Hyartt, Anne (Helsingin yliopisto, 2016)
    Extraterritorial use of force by States against suspected terrorists is no longer a new phenomenon in today’s world, yet it remains controversial how such situations should be classified under international law and which rules should govern extraterritorial counterterrorism operations. The purpose of this study is to contribute to this topical discussion. This thesis examines the practice of United States (U.S.) to conduct targeted killings against Al-Qaida in the Arabian Peninsula (AQAP) in Yemen via drone strikes and aims at finding potential answers to controversial issues surrounding the targeted killings operations. The underlying purpose of targeted killing is to intentionally deprive a person of life, and therefore the legal basis for such a conduct should be known. It is vital to understand that the assessment on the legality of a specific targeted killing depends on the context in which it is conducted. If a targeted killing is conducted within armed conflict, then international humanitarian law is the applicable legal framework; if it is conducted outside armed conflict, then human rights law is the applicable legal framework. It has long been the U.S. assertion that it is in an armed conflict with Al-Qaida, Taliban and their associated forces. This thesis takes as its starting point the U.S. assertion and attempts to establish whether and under what conditions this claim could be true with respect to the situation in Yemen. Thus, the subject is examined solely from an international humanitarian law (IHL) perspective, though human rights are taken into account as far as they also apply during armed conflict. Questions relating to inter-State use of force are not studied in this thesis, as the U.S. is conducting its operations with the consent of Yemen. The topic is further framed to concern only targeted killings conducted with drones, as drone technology has raised additional concern over the legality of targeted killings operations, and because drone strikes have been particularly typical way of conducting operations by the Obama administration. First of all, this thesis seeks to determine that if the U.S. drone strikes in Yemen are conducted within an armed conflict, how the conflict should be classified under IHL. IHL recognizes two types of armed conflicts: international armed conflict (IAC) and non-international armed conflict (NIAC). The U.S. position is that it is engaged in a single armed conflict with Al-Qaida and its associated forces, and that the type of the armed conflict is some kind of global non-international armed conflict. This position is rejected in this thesis. However, classification of the situation faces problems both under the law governing IAC and the law governing NIAC. Much of the study on this question regards the threshold of armed conflict. It is suggested that customary rules of IHL which are same for both IACs and NIACs could be applied to the situation between the U.S. and AQAP even if the nature of the conflict is not decisively determined. After coming to such conclusion, this thesis studies which are the rules of customary IHL applicable in both NIACs and IACs that are relevant when assessing the legality of U.S. drone strikes in Yemen. First, drone technology and drones as weapons are studied and it is concluded that even though drones are relatively new weapons IHL still applies to them, and that under the rules of IHL, drones cannot categorically be seen as illegal weapons. Focus is then turned to rules governing targeting, as it is possible that drones are used in a way which violates IHL even if they are not illegal as weapons. The following concepts are examined: principle of distinction and prohibition on indiscriminate attacks, combatant status, direct participation in hostilities and status of members of organized armed groups, principle of proportionality, feasible precautions in attack and whether there is a requirement to not kill unless necessary under IHL. Attention is then turned to human rights and it is determined that while IHL is the applicable law as lex specialis during armed conflict, if a particular killing during armed conflict violates norms of IHL, then it also violates the right to life under human rights law. Finally, it is studied whether it seems that the U.S. is abiding by the applicable rules of IHL in its actions when conducting drone strikes in Yemen. While it is acknowledged that it is a positive development that the U.S. is publishing any information related to its counterterrorism operations, it is also noted that usually the information given is too general and vague to be used in proper legality assessments. The U.S. constantly states that it adheres to all applicable law in its operations, yet mixes different legal concepts and fails to provide critical information, based on which the correctness of its claim could be determined. As long as the U.S. is not publishing detailed data on its drone strikes and on the criteria which makes an individual targetable, it is impossible to properly assess the legality of the U.S. actions. Still, some remarks can be made. It is concluded that at least some of the targeting practices the U.S. is using seem to violate rules of IHL. Brief remarks are then given on what kind of conduct amounts to serious violations of IHL under both IAC and NIAC and on the related transparency and accountability obligations of States.
  • Valtanen, Viola (Helsingin yliopisto, 2016)
    Kesällä 2016 sovellettavaksi tullut EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetus (MAR) korvasi suurelta osin arvopaperimarkkinalain markkinoiden väärinkäyttöä ja jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta koskevan sääntelyn. MAR:ssa sisäpiiritiedon käsitettä käytetään kahdessa yhteydessä: sisäpiiritiedon kriteerien täyttyminen synnyttää tiedon haltijalle kiellon käyttää tietoa kaupankäynnissä rahoitusvälineillä, ja rahoitusvälineiden liikkeeseenlaskijalle tiedon julkistamisvelvollisuuden. Sisäpiiritiedon yksiosaiseen täyttymismalliin siirtyminen lähtökohtaisesti laajentaa liikkeeseenlaskijan tiedonantovelvollisuutta. Sisäpiiritiedon täsmällisyyskriteerin tarkoituksena on määrittää, millä hetkellä rahoitusvälineiden hinnanmuodostuksen kan-nalta olennainen tieto muodostuu niin tarkaksi ja todennäköiseksi, että se tulisi julkistaa markkinoille. Täsmällisyyskriteeriä sisäpiiritiedon kontekstissa voidaan kuitenkin pitää vaikeana ja lähes harhaanjohtavana käsitteenä, sillä käsitteen läheinen tarkastelu osoittaa, ettei tiedolta käytännössä edellytetä sanamuotonsa mukaista tarkkuutta ja yksiselitteisyyttä. Tutkielmassa keskitytään seuraaviin kysymyksiin: 1) miten sisäpiiritiedon kaksitahoinen määritelmä on implementoitu EU:n eri jäsenvaltioissa, ja kuinka MAR edistää sääntelyn harmonisointitavoitetta, 2) mitä täsmällisyys tarkoittaa sisäpiiritiedon kontekstissa ja minkä lisäedellytyksen täsmällisyyskriteeri asettaa sisäpiiritiedolle, ja 3) kuinka sisäpiiritiedon täsmällisyyskriteerin ja olennaisuuskriteerin keskinäistä suhdetta tulisi arvioida sisäpiiritiedon syntymisen tulkinnassa? Tutkielmassa käytetään pluralistista metodia, joka sisältää aineksia lainopista, oikeustaloustieteestä ja oikeusvertailusta. Tutkimuksessa hyödynnetään ensisijaisesti lainopillista tutkimusmetodia, sillä tutkimuksen tarkoituksena on tulkita, analysoida ja systematisoida sisäpiiritiedon syntymisen kriteerejä. Lainopin rinnalla tutkimuksessa hyödynnetään oikeustaloustiedettä, oikeusvertailua ja EU:n oikeudelle tyypillistä teleologista tulkintametodia tulkintaa täydentävinä näkökohtina.
  • Mäntylä, Tiina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman aiheena on vierasvelkapanttauksen käyttö osakekaupan rahoituksen yhteydessä. Tutkielmassa tarkastelen sitä, millä edellytyksillä osakekaupassa ostettava yhtiö eli kohdeyhtiö voi antaa vierasvelkapantin ostajayhtiön yrityskauppaa varten ulkopuoliselta rahoittajalta saaman velan vakuudeksi. Pantin antamisessa on tällaisessa tilanteessa kyse vierasvelkapanttauksesta. Tutkimuksessa vierasvelkapantinantajana on suomalainen osakeyhtiö, joten pantinantoa rajoittavat useat osakeyhtiölain (21.7.2006/624, jäljempänä OYL) säännökset. Tutkin vierasvelkapanttausta ensinnäkin OYL 13:10:n rahoitusapukiellon valossa. Rahoitusapukielto asettaa rajoituksia pantin antamiselle osakekaupan yhteydessä. Kun vierasvelkapantti annetaan yrityskaupassa osakkeiden oston jälkeen, tapahtuu vierasvelkapantin antaminen konsernissa. Tarkastelen tutkielmassa yrityskaupan myötä syntyvän konsernisuhteen vaikutusta vierasvelkapantinantoon yrityskaupan yhteydessä. Tarkastelen tutkielmassa vierasvelkapanttausta lisäksi yhtiön toiminnan tarkoitusta sääntelevän OYL 1:5:n ja johdon lojaliteettivelvollisuutta sääntelevän OYL 1:8:n sekä yhtiöoikeudellisen yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Kaikki edellä mainitut säännökset rajoittavat osaltaan kohdeyhtiön mahdollisuutta antaa vierasvelkapantti yrityskaupan yhteydessä, ja ne tulee ottaa vierasvelkapantinannossa huomioon. Tarkastelen tutkielmassa myös kunkin edellä mainitun OYL:n säännöksen osalta sitä, mitä seuraa, jos vierasvelkapantti katsotaan annetuksi säännöksen vastaisesti. Tarkoitukseni on selvittää, onko vierasvelkapanttaus pantinantajayhtiötä ja vakuudensaajaa sitova vai onko vierasvelkapanttaus tällaisessa tilanteessa näitä tahoja sitomaton.
  • Vesanen, Verna (Helsingin yliopisto, 2016)
    This thesis focuses on the overlap between data protection law and competition law in what I have defined as data markets in the big data era. Most recently, the discussion has focused on whether these markets can be regulated through competition law. As such, the argument of my thesis is threefold. I: Does competition law ensure effective data protection? Firstly, I ask how and with what modifications can competition law be used as a means to protecting data. I argue that competition law can be used to regulate some aspects of data protection law, but at the same time traditional competition law analysis needs to be modified in order to grasp the particular characteristics of data markets. This is because although, a firm in a dominant market position abusing its position by using its data will be caught by traditional competition laws, there exists conduct in these data markets, which though not an infringement under competition law, nevertheless impedes effective competition on the market. II: Does data protection law ensure effective competition? Secondly, I bring a new twist into the discussion and question whether data protection law can act as a means to protecting effective competition on the market. I argue that increasingly in situations where there is a need to regulate the market and a market failure is not caught by existing competition laws, they can be regulated by data protection law. This is particularly so in the big data economy. III: Is data protection law the new intellectual property law? Finally, I finish the thesis by trying to understand the new framework that is developing between competition law and data protection law. I do this by comparing it with the well-known discussion between the balance of competition law and intellectual property. Consequently, the thesis is titled Is data protection law the new intellectual property law – Competition law enters into uncharte(re)d territory.
  • Mittler, Cea (Helsingin yliopisto, 1988)
    The aim of this Thesis is to evaluate the underlying access regulation pertaining to LNG terminals resulting in the coexistence of unregulated and regulated LNG terminals. Correspondingly comparing the situation on liberalised markets with the proposed regulation in Finland. There are two ground presumptions that lays down the frame for the Thesis. The first presumption believes that a liberalised market model is better for Finland compared to the current isolated market status. The rationale is based on the common targets set by the EU supporting the full implementation of the Third Gas Directive and opening the market for competi-tion. Although the argumentation of the Thesis support a liberalised market, there are certain concerns lin-gering in the legislative air pertaining to the LNG terminal access regime. In light of these the Thesis’s dis-cussion is built around these possible shortcomings. As the thesis concludes that a well-formulated, thoughtful and comprehensive liberalisation will bring about more advantages than disadvantages, a thor-oughly discussion on the market triggers will be given. The second presumption is that regulated and unreg-ulated regimes are not good or bad per se, the decision to choose between them by regulators should take into account the characteristics of the market. As will be later demonstrated, many regulatory schemes are hybrid, showing features of both access regimes. These two presumptions embodies the supporting pillars of this Thesis, the theme of which is the relationship between and the evaluation of unregulated and regu-lated access to LNG terminals. The object is to discuss and evaluate the legal framework around access regimes pertaining to LNG terminals and consequently add content to the presumptions. The complexity of the questions is demonstrated by the opinions given by market participants during the comment round of the proposal. There is a visible opposition to apply the reformed NGMA to off-grid terminals. These opinions, the opposition and the arguments surrounding the proposed legislation, gives this Thesis its core. However, this is not only a national resistance but a commonly discussed question: whether the access regime, where a coexistence of both unregulated and regulated access regimes is applicable, fully serve the intention of a liberalised LNG market?
  • Somppi, Kim (Helsingin yliopisto, 2016)
    När en konkurs bli anhängig vid en domstol är det upp till domstolen att utse en boförvaltare, detta framgår redan ur konkurslagens (KonkL) första paragraf. Enligt KonkL 1:1.2 finns det för vården och försäljning av gäldenärens egendom samt för övrig förvaltning av konkursboet en boförvaltare, som domstolen utser. Således är saken inte i sig dispositiv fastän man brukar höra de största borgenärerna angående valet av boförvaltare. En boförvaltares uppgifter är givetvis krävande på flera plan, därför har domstolen en viktig uppgift när de utser denna fysiska person Detta insolvensrättsliga arbete kommer dock endast kort att förklara huvuddragen angående valprocessen och boförvaltarens uppgifter. I stället koncentrerar jag mig på boförvaltarens behörighetskrav. Boförvaltarens behörighet kan delas in i allmänna behörigheter och särskilda behörigheter. Med allmän behörighet menas personens allmänna förmåga att ta hand om uppgiften. Med särskild behörighet menas personens förmåga att sakligt klara av den specifika uppgiften. Huvudsakliga problematiken har jag valt att sätta på en boförvaltares allmänna behörighet. Behörigheten stiftas i KonkL 8 kapitels 5 §. För att inte bara få teoretisk aspekt i detta arbete har jag gjort intervjuer med advokater i Vasa och Österbotten. Detta för att boförvaltning är mycket praktiskt arbete och genom intervjuer kan jag från det praktiska livet få en mycket god grund att arbeta ifrån. Jag antar att det är här det riktigt värdefulla ligger i detta arbete. Att domstolen enligt lagstiftaren ska ha den slutgiltiga bestämmanderätten att utse en boförvaltare som är passande för just den anhängiga konkursen torde vara klart från regeringens proposition. I dagens värld kan denna situationsanpassade systematik anses vara föråldrad och inte längre svarar särskilt väl mot dagens verklighet. När man ser till dagens ekonomiskt svaga läge och medföljande stor mängd konkurser, kan det vara svårt för tingsrätterna att behandla varje konkurs enligt fall-till-fall metoden. Här torde tingsrätten inte ha möjlighet att granska hur lämplig varje boförvaltare är för den specifika konkursen. Att licensiera eller ge tillstånd till boförvaltning skulle rätta till läget där man kan ifrågasätta rättssäkerheten när tingsrätterna utser boförvaltare eller där någon vill bli prövad om han är behörig. Licensiering är av stor vikt för att säkerställa behöriga boförvaltare. Licensiering eller ett tillståndssystem skulle absolut vara till för borgenärernas bästa och för hela konkursinstitutets trovärdighet
  • Norjos, Natalia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa käsitellään alaikäisen asemaa kuolinpesän osakkaana ja perinnönjaossa. Koska alaikäinen ei voi vajaavaltaisuudestaan johtuen edustaa itseään perinnönjaossa, perintöoikeutta tarkastellaan edunvalvontaoikeuden näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan alaikäisen puolesta toimivan edunvalvojan tehtäviä ja velvollisuuksia pesänselvityksen ja perinnönjaon aikana. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, millainen on holhousviranomaisena toimi-van maistraatin rooli alaikäisen kuolinpesän osakkaan edunvalvonnassa. Tutkielma koostuu johdannosta, neljästä pääluvusta sekä johtopäätöksistä. Tutkielman toisessa luvussa tarkastellaan alaikäisen edustajia. Luvussa perehdytään perinnönjaossa aktualisoituviin esteellisyystilanteisiin, joiden vuoksi alaikäisen lakimääräinen edunvalvoja on esteellinen edustamaan häntä perin-nönjaossa. Lisäksi perehdytään edunvalvojan sijaisen määräämiseen sekä perittävän mahdollisuuteen vaikuttaa edunvalvojan henkilöön testamenttimääräyksellä. Tutkielman kolmannessa luvussa tarkastellaan alaikäisen asemaa kuolinpesän yhteishallinnossa sekä pesänselvit-täjän hallinnossa. Luvussa käsitellään myös alaikäisen edustamista perunkirjoituksessa sekä lesken ja perillisten välillä toimitettavassa osituksessa. Lisäksi selvitetään perittävän elatuksesta riippuvaisen alaikäisen mahdollisuutta saada pesästä elatusavustusta pesänselvitysvaiheen aikana PK 18:6.2:n nojalla. Neljännessä luvussa tarkastellaan edunvalvojan tehtäviä ja velvollisuuksia edustaessaan alaikäistä ensinnäkin rin-taperillisenä, ja toiseksi yleistestamentin saajana. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa testamentin vaikutus perillisen asemaan ja alaikäisen mahdollisuus saada pesästä PK 8:1:ssä tarkoitettua kasvatusavustusta perintö-osuutensa lisäksi. Luvussa pyritään myös selvittämään millaisia seikkoja on otettava huomioon kun arvioidaan, onko jako alaikäisen päämiehen edun mukainen. Lisäksi luvussa kuvataan edunvalvojan velvollisuutta tarvittaessa moittia perinnönjakoa. Viimeisessä pääluvussa käsitellään maistraatin roolia alaikäisen edunvalvonnassa maistraatin suorittaman ennak-kovalvonnan kautta. Luvussa perehdytään jäämistöä koskeviin luvanvaraisiin oikeustoimiin sekä luvan myöntämisen edellytyksiin. Lisäksi tarkastellaan lupakäsittelyn kestoa ja kustannusten kohdentamista. Lopuksi perehdytään vielä alaikäisen kuulemiseen lupa-asian yhteydessä ja lapsen mahdollisuuteen tällä tavoin vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon.
  • Harju, Katariina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Syrjintä raskauden ja perhevapaiden perusteella on Suomessa huomattava ja pitkään kestänyt ongelma. Syrjintä kohdistuu etenkin epävarmassa työtilanteessa oleviin naisiin, ja yksi yleisimmistä tilanteista on määräaikaisen työssuhteen uusimatta jättäminen. Näin on siitä huolimatta, että tasa-arvolain 8 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan työnantajan menettelyä on pidettävä syrjintänä, jos työnantaja palvelussuhteen kestosta tai jatkumisesta päättäessään menettelee siten, että henkilö joutuu raskauden, synnytyksen tai muun sukupuoleen liittyvän syyn perusteella epäedulliseen asemaan. Tutkielman tutkimuskysymys on, milloin määräaikaisen palvelussuhteen jatkamatta jättäminen on syrjintää raskauden tai perhevapaan perusteella. Kysymystä tarkastellaan suhteessa tasa-arvolakiin. Koska tasa-arvolakia on tulkittava Euroopan unionin oikeuden mukaisesti, tutkielmassa käsitellään myös unionin oikeutta. Tutkielman metodi on lainopillinen. Siinä selvitetään, miten palvelussuhteen jatkamista koskevaa syrjinnän kieltoa on tulkittava voimassa olevan oikeuden mukaan. Työssä myös jäsennetään tulkintoja, joita kyseisen syrjinnän kiellon sisällöstä on tehty. Tutkielmassa osoitetaan, että syrjinnän kiellon tulkinnan ydin on vakiintunut. Esimerkiksi työnantajalle aiheutuvat kulut eivät ole hyväksyttävä syy jättää raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän palvelussuhdetta uusimatta. Palvelussuhdetta tulee jatkaa myös siitä huolimatta, että henkilö ehtisi tehdä työtään vain vähän aikaa tai ei lainkaan. Toisen henkilön ansioituneisuus ei ole peruste syrjäyttää raskaana tai perhevapaalla olevaa henkilöä. Palvelussuhteen jatkoa ei myöskään saa kilpailuttaa muilla hakijoilla, jos työntekijä on pätevä ja määräaikaisuus on aiemmin uusittu automaattisesti. Jos sen sijaan tehtävä on aiemmin julistettu julkisesti haettavaksi, voidaan haku järjestää raskaudesta tai perhevapaasta huolimatta. Syrjinnän kiellon reunoille jää alueita, joissa oikeustila ei ole selvä. Palvelussuhteen jatkamista koskevan syrjinnän kiellon aiempi muotoilu salli työnantajan oikeuttavan menettelynsä työn tai tehtävän laadusta johtuvalla syyllä. Lain esitöiden perusteella ei ole selvää, voidaanko työn laatu katsoa edelleen oikeuttamisperusteeksi. Kuitenkin vain erittäin harva työ on sellainen, että saman henkilön tulee suorittaa tehtävä alusta loppuun eikä sijaisen käyttöä voida edellyttää. Oikeuskäytännössä ei ole esimerkiksi vahvistettu tulkintaa, jonka mukaan opettajien vaihdoksista lapsille aiheutuva haitta oikeuttaisi palvelussuhteen jatkamatta jättämisen. Tasa-arvolain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa esiintyy näkemyksiä, joiden mukaan henkilöä ei tarvitsisi palkata raskaussuojelun vuoksi, jos kyseessä on lyhyt määräaikainen palvelussuhde. Tulkinnat ovat osin ristiriidassa unionin tuomioistuinten ratkaisujen kanssa, joissa korostetaan syrjintäsuojaa myös määräaikaisissa palvelussuhteissa. Oikeustila on tältä osin epäselvä. Yksi tutkielman keskeisimmistä havainnoista on tasa-arvolain eräänlainen kerroksellisuus. Syrjinnän kiellot ovat saaneet olemassaolonsa aikana erilaisia muotoiluja, jotka ovat myös vaikuttaneet lain tulkintaan. Jotta voidaan selvittää palvelussuhteen jatkamista koskevan syrjinnän kiellon sisältö, tulkitsijan tulee palata lainkohdan alkujuurille ja seurata, miten laki ja siitä tehdyt tulkinnat ovat muokkautuneet vuosien aikana. Näkyvimmät muutokset syrjinnän kiellon tulkinnassa johtuvat aiemman suomalaisen lainsäädännön ja nykyisen, Euroopan unionin oikeudesta tulevan tulkintakäytännön eroista. Tasa-arvolaissa ei ole aina tehty selvää erottelua välittömään ja välilliseen syrjintään etenkään syrjinnän oikeuttamisen suhteen. Nykyään tasa-arvolaissa on kuitenkin omaksuttu se unionin oikeuden lähtökohta, että välitöntä syrjintää ei voi oikeuttaa. Oikeuttamisperusteet kuuluvat välilliseen syrjintään vanhempain- ja hoitovapaan perusteella. Palvelussuhteen jatkamisen kannalta tästä seuraa, että periaatteessa oikeuttamisperusteen nojalla palvelussuhteen voi jättää uusimatta vanhempain- ja hoitovapaan aikana, mutta ei äitiys- tai isyysvapaan tai raskauden aikana. Erottelua ei ole suoranaisesti oikeuskäytännössä käsitelty. Erottelu johtaa kysymään, ovatko esimerkiksi äitiys- ja vanhempainvapaalla olevat henkilöt palvelussuhteen jatkamisen suhteen vertailukelpoisessa asemassa eli tulisiko heitä kohdella samalla tavalla. Yksi jatkotutkimuksen aihe olisi selvittää tarkemmin, mikä on tasa-arvolain 7 §:n merkitys tulkittaessa lain 8 §:n mukaisia syrjinnän kieltoja.
  • Nykänen, Assi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Liikesuhteissa solmittavat kiinteistön kaupat toteutetaan lähes poikkeuksetta anglosaksisesta oikeusjärjestelmästä omaksutulla yrityskauppasopimusrakenteella. Anglosaksisessa yrityskauppasopimusrakenteessa osapuolten väliseen riskien jakamiseen vaikuttavat erityisesti kaupan kohteelle suoritettava due diligence -tarkastus, myyjän antamat vakuutukset ja takuut sekä korvausvastuulausekkeet. Vaikka kiinteistön kauppa toteutetaan anglosaksisesta oikeusjärjestelmästä omaksutulla yrityskauppasopimusrakenteella, sovelletaan kauppaan tästä huolimatta maakaarta. Virhevastuu ja kaupan osapuolten vastuun jakautuminen rakentuu anglosaksisessa yrityskauppasopimuksessa kuitenkin täysin päinvastoin kuin maakaaressa. Maakaari on pääosin tahdonvaltainen, mutta siltä osin kuin on kyse maakaaren pakottavista normeista, osapuolet eivät voi niistä sopia toisin. Maakaaren 2:9.2:ssa säädetään siitä, ettei ostajan maakaaren 17–34 §:n mukaisia oikeuksia voida rajoittaa kuin sopimalla yksilöidysti siitä, miten ostajan asema poikkeaa laissa säädetystä. Toisin sanoen maakaaren 2:9.2:ssa säädetään myyjän vastuunrajoitusehdoilta edellytettävästä yksilöintivaatimuksesta. Yksilöintivaatimusta ei voi sivuuttaa edes kahden elinkeinonharjoittajan välillä toteutetussa kiinteistön kaupassa. Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen, voiko myyjä yrityskauppasopimusrakenteella rajoittaa pätevästi vastuutaan maakaaren määrämuodossa myydyn kiinteän omaisuuden osalta. Toisena tutkimuskysymyksenä on kysymys siitä, täyttävätkö yrityskauppasopimusrakenne tai yksittäiset sopimuslausekkeet maakaaressa vastuunrajoitusehdolle asetetun yksilöintivaatimuksen. Tutkimuskysymyksiä lähestytään asettamalla niin sanottu perinteinen kiinteistön kauppa vastakkain anglosaksisen yrityskauppasopimusrakenteen kanssa. Rakenteen avulla pyritään osoittamaan perinteisen kiinteistön kaupan ja anglosaksisen yrityskauppasopimusrakenteen erilaiset periaatteelliset lähtökohdat ja niiden vaikutus virhevastuun rakentumiseen ja vastuun rajoittamiseen. Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ei tunneta due diligence -tarkastusta, eikä myyjän antamia vakuutuksia tai takuita. Due diligence ymmärretään lähtökohtaisesti ostajalähtöiseksi prosessiksi. Myyjän antamat vakuutukset ja takuut puolestaan anglosaksisessa yrityskauppasopimusmallissa rajaavat myyjän vastuun myyjän vakuutuksiin ja takuisiin. Korvausvastuulausekkeissa puolestaan rajoitetaan myyjälle vakuutusten ja takuiden rikkomisesta seuraavaa vastuuta siirtämällä vastuuta ostajan kannettavaksi. Yrityskauppasopimusrakenteen osalta perehdytään tarkemmin kuhunkin osapuolten vastuuta jakavaan seikkaan. Perinteisessä kiinteistön kaupassa myyjän tulee antaa ostajalle tietoa tiedonantovelvollisuutensa nojalla. Myyjälle on maakaaressa asetettu tiedonantovelvollisuuden ohella selonottovelvollisuus. Ostajalla on kiinteistön kaupassa selonottovelvollisuus, joka pääasiallisesti tarkoittaa ostajan kiinteistön ennakkotarkastusvelvollisuutta. Kiinteistön kaupan vastuunrajoitusehtojen osalta tutkielmassa huomio kiinnittyy erityisesti elinkeinonharjoittajien välisiä vastuunrajoitusehtoja koskeviin ratkaisuihin KKO 2012:72 ja KKO 2012:1, joiden myötä elinkeinonharjoittajien välisissä käytettäviä vastuuta rajoittavia ehtoja arvioidaan. Tutkielmassa havaitaan ensinnäkin, ettei yrityskauppasopimusrakenne rajoita myyjän vastuuta samalla tavoin kuin anglosaksisessa oikeusjärjestelmässä. Tutkielman keskeisin huomio on, että anglosaksisessa muodossa toteutettu due diligence -tarkastus tulee toteuttaa myyjälähtöisesti, jotta maakaaressa myyjälle asetettu tiedonanto- ja selonottovelvollisuus tulisi täytetyksi. Myyjän vastuuta rajoittavien sopimuslausekkeiden pätevyyden arvioinnissa myyjän huolellisuuden arvioiminen korostuu. Myyjän kaupan kohteesta antamat vakuutukset ja takuut vaikuttavat erityisesti virheen salaisuuden arviointiin. Vakuutukset ja takuut ensi sijassa osoittavat osapuolten kaupantekohetken riidattomia seikkoja.
  • Tuuliainen, Vesa (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Oikeustieteellinen tiedekunta Laitos/Institution– Department Yksityisoikeuden laitos Tekijä/Författare – Author Vesa Tuuliainen Työn nimi / Arbetets titel – Title Lakimääräisten toissijaisten perillisten vastikeoikeus ja lesken antama testamenttiin rinnastuva lahja Oppiaine /Läroämne – Subject Perhe- ja jäämistöoikeus Työn laji/Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika/Datum – Month and year lokakuu 2016 Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielma on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen tutkimus. Tutkimustehtävänä on tutkia ensiksi kuolleen puolison lakimääräisten toissijaisten perillisten vastikeoikeuden edellytykset perintökaaren 3 luvun 3 §:n 1. momentin perusteella. Tutkimuksessa huomioidaan erikseen sellainen tilanne, jossa leski on antanut testamenttiin rinnastuvan lahjan. Tutkimushypoteesina on se, että voiko lesken testamenttiin rinnastuvana lahjana annettu vähempiarvoinenkin lahja oikeuttaa vastikkeeseen siinäkin tapauksessa, kun samanarvoinen lesken antama muu lahja ei vielä vastikkeeseen oikeuta. Ensiksi kuolleen puolison lakimääräisten toissijaisten perillisten vastikeoikeus on seurausta siitä, että jälkeläisittä kuolleen puolison perii aluksi leski, ja vasta lesken kuoleman jälkeen ensiksi kuolleen puolison sukulaiset. Ensiksi kuolleen puolison sukulaisten eli toissijaisten perillisten perintöoikeus toteutetaan osuutena lesken kuolinpesästä. On mahdollista, että leski aiheuttaa elinaikanaan varallisuutensa olennaista vähentymistä, ja siinä tapauksessa lesken toiminnan voidaan katsoa loukanneen toissijaisten perillisten perintöoikeutta. Ensiksi kuolleen aviopuolison toissijaisten perillisten perintöoikeuden loukkaus kompensoidaan vastikeoikeudella. Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 1. momentin vastikesäännöksen sanamuodon mukaisesti tässä tutkielmassa tutkittavia vastikeoikeuden edellytyksiä on kolme. 1). Leski on antanut lahjan tai tehnyt muun siihen rinnastettavan toimen. 2). Leski ei ole edellisen kohdan mukaisella toimellaan ottanut huomioon asianmukaisesti toissijaisten perillisten perintöoikeutta. 3). Leski on kohdan 1). mukaisella toimellaan aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen. Noita kolme edellytystä nyt tutkitaan, ottaen samalla tässä vastikeoikeuden edellytysten tutkinnassa erikseen huomioon lesken antamat testamenttiin rinnastuvat lahjat. Tutkimuksen alussa selvitetään lyhyellä katsauksella perintökaaren lainvalmisteluun sitä, miksi lainsäätäjä on tahtonut lesken perivän jälkeläisittä kuolleen puolisonsa ensiksi, ja miksi ensiksi kuolleen puolison perii kuitenkin lopullisella tavalla hänen sukulaiset. Katsauksen jälkeen käydään läpi sitä, minkälaisia oikeuslähteitä tutkimuksessa on hyödynnetty. Samassa yhteydessä määritetään se, minkälainen on lesken antama testamenttiin rinnastuva lahja, ja tuota lahjaa jo tutkitaan hieman yleisemmällä tasolla toissijaisten perillisten vastikeoikeuden kannalta. Perintökaari, ja siis myös lain 3 luvun 3 §:n 1. momentin vastikesäännös, vastaa paljolti ruotsalaista perintölakia eli ärvdabalkenia. Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 1. momentin vastikesäännöksen tulkinnan helpottamiseksi tutkielmassa käydään varsin perusteellisesti läpi vastaava ruotsalainen säännös, joka koskee lakimääräisten toissijaisten perillisten vastikeoikeutta. Tutkimuksessa tuohon mennessä saadun tiedon avulla käydään läpi nyt tutkittavaa kolmea eri vastikeoikeuden edellytystä. Jokaisen kolmen edellytyksen tulee täyttyä lesken toimen osalta, jotta toissijaiset perilliset voivat saada vastiketta. Ensimmäisenä selvitetään sitä, mikä lesken toimi voi oikeuttaa toissijaiset perilliset saamaan vastiketta. Seuraavaksi tutkitaan sitä, millainen lesken toimi on sopimatonta toissijaisten perillisten perintöoikeuden kannalta, sillä lesken toimen sopimattomuus on vastikeoikeuden toinen edellytys. Viimeisenä tutkitaan sitä, millä perusteella lesken toimi on vähentänyt lesken varallisuutta jo olennaisesti, koska siinä tilanteessa toissijaiset perilliset voivat saada vastiketta. Samalla arvioidaan sitä, onko tutkimuksen tutkimushypoteesi paikkansa pitävä. Eli voiko lesken testamenttiin rinnastuvana lahjana annettu lahja oikeuttaa vastikkeeseen siinäkin tapauksessa, kun samanarvoinen lesken antama muu lahja ei siihen vielä oikeuta. Tutkielman viimeisessä luvussa kootaan tutkimuksen havainnot yhteen ja tehdään niistä johtopäätökset. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Perintö – Perintöosuus – Pesänjako – Toissijaiset perilliset – Vastike – Vastikeoikeus – Lahja – Leski – Lesken kuolinpesä Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Helsingin yliopiston pääkirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Tanskanen, Tomi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksen aiheena on merenkulun työsuhteisiin olennaisesti liittyvän sekamiehityksen yleiset edellytykset. Merenkulun työsuhteita on yleisesti tutkittu työoikeudessa hyvin vähän ja tutkimukset ovat keskittyneet yleisesti merenkulun työsuhteisiin. Aikaisempaa oikeustieteellistä tutkimusta sekamiehityk-sistä ei ole, jonka vuoksi tutkimuksena sekamiehityksen yleiset ehdot tuo esille tutkimusaiheen, jossa tutkittavaa riittäisi enemmänkin. Tutkimuksessa esitellään sekamiehityksen yleiset edellytykset perustuen lakiin meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta eli kilpailukykylakiin. Yleiset edellytykset perustuvat kilpailukykylain soveltamisalaan ja kilpailukykylain sekamiehitystä koskeviin säännöksiin. Kil-pailukykylaissa rajataan sekamiehityksen mahdollisuuttaja asetetaan työsuhteen ehtojen vähimmäistasoksi Suomea kansainvälisesti sitovat määräykset. Sekamiehitystä voidaan lähtökohtaisesti soveltaa kaikkiin sellaisiin aluksiin, jotka ovat merkittävissä kauppa-alusluetteloon, poislukien matkusta-ja-alukset. Nämä asettavat ne lähtökohdat sekamiehityssopimusten tekemiselle. Sekamiehityksiin liittyy olennaisesti työehtosopiminen, sillä sekamiehityksen yhtenä edellytyksenä kil-pailukykylaissa on työehtosopimuksella siitä sopiminen. Tämä mahdollistaa merityösopimuslaista, meri-työaikalaista, merimiesten vuosilomalaista ja yhteistoimintalaista poikkeamisen työehtosopimuksella. Poikkeaminen on mahdollista myös kyseisten lakien pakottavista säännöksistä, ottaen kuitenkin hu-omioon kansainvälisen normiston asettaman vähimmäistason. Yksittäisen keskeisenä sekamiehityssopimusten ongelmana tutkimuksessa keskitytään seka-miehitykseen yhdenvertaisuuden näkökulmasa. Sekamiehitetyllä aluksella työskentelee samankaltaisissa tehtävissä sekä suomalaisia merenkulkijoita että EU:n ulkopuolisia työnteijöitä selvästi eri työsuhteen ehdoilla. Tämän vuoksi yhdenvertaisuuden tarkastelu tutkimuksen yhteydessä on katsottava pe-rustelluksi.
  • Vaittinen, Sini (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma käsittelee oikeudenmukaisuuden toteutumista lesken osalta jäämistöosituksen sovittelussa. Työn tarkoituksena on selvittää millaisia erityispiirteitä ja ongelmakohtia jäämistöosituksen sovitteluun liittyy lesken näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään, toteutuuko oikeudenmukaisuus jäämistöosituksen sovittelussa lesken osalta. Lisäksi pohditaan, millainen olisi jäämistöosituksen sovittelun oikeudenmukainen lopputulos lesken näkökulmasta ja kuinka siihen voidaan päästä. Tutkielmassa on käytetty lainopin metodia. Lähteinä on käytetty lainsäädännön ja oikeuskäytännön lisäksi lainvalmistelumateriaalia, oikeuskirjallisuutta sekä oikeustapauskommentteja. Tutkimuksen voidaan katsoa osoittavan, että vaikka AL 103b §:n sovittelusäännöksen tarkoituksena on kohtuullistaa sellaisia osituksen lopputuloksia, joissa toinen puoliso joutuisi kohtuuttomaan taloudelliseen asemaan tai saisi osakseen perusteetonta taloudellista etua, ei kohtuulliseen lopputulokseen jäämistöosituksen sovittelussa lesken osalta kuitenkaan aina päästä. Tämän voidaan katsoa johtuvan siitä, että jäämistöosituksen sovitteluun kuuluu tiettyjä lesken asemaan liittyviä erityispiirteitä, joita sovittelussa ei aina pystytä ottamaan riittävästi huomioon. Tämä johtuu erityisesti sitä, että tilanteet, joissa sovittelua käytetään, ovat usein hyvin erilaisia. Jäämistöosituksen sovittelussa huomiota tulisi kiinnittää avioliittolaissa ja perintökaaressa lesken suojaksi laadittujen säännösten vaikutukseen sekä siihen, millaiseen taloudelliseen asemaan leski jää kuolleen puolisonsa jälkeen. Vaikka joissakin tapauksissa leskeä suojaavat säännökset saattavat parantaa lesken jäämistöoikeudellista asemaa, aina näin ei kuitenkaan käy ja lesken asema saattaa muodostua leskensuojasäännösten huomioimisen myötä jopa tavallista huonommaksi. Myöskään lesken taloudelliseen asemaan ei välttämättä kiinnitetä riittävästi huomiota, ja leski saattaa siten jäädä kokonaan vaille toimeentuloturvaa, mikä on tullut ilmi erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä. Johtopäätöksenä on todettu, että lesken taloudellista asemaa tulisi sovitteluharkinnassa tarkastella kokonaisuutena, ottaen huomioon kaikki siihen vaikuttavat seikat. Näin pystytään arvioimaan, onko osituksen sovittelu tarpeen. Osituksen sovittelun voisi katsoa olevan tarpeen silloin, kun lesken toimeentulo muuten jäisi turvaamatta. Tutkielmassa on pohdittu myös leskelle ensiksi kuolleen puolison jäämistöstä maksettavan korvauksen mahdollisuutta Ruotsin mallin mukaan.