Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 567
  • Rantakallio, Jenna (2014)
    The purpose of the Thesis is to identify the main risks in leveraged buyout process and analyze different risk assessment between the parties. In addition, the paper concentrates on comparison between UK and US common law systems and Finnish civil law systems where due to different jurisdictional characteristics treatment of LBO transactions is different. The emphasis is also put on analysis from the perspective of legislation and court practice what needs to be taken into account in conducting successful LBO transaction. As LBO transactions have their roots in the US system and it is more commonly used in US based acquisitions, more weight is given on the analysis from the perspective of US legislation. In addition, due to confidential nature of LBO transactions and as majority of agreements restrict that claims are solved in arbitration there is lack of available case law. This is why I am concentrating more on the US system and case law that is publicly accessible. Furthermore, this research also concentrates on comparison and identifying differences and similarities between different common law systems and Scandinavian civil law system. Scandinavian system is analyzed from the Finnish perspective since there has been hot debate related to Finnish more restrictive approach to legislate LBO transactions. Finally, it is also interesting to take into comparison other common law system, UK where national legislation varies from the US system in great parts. The paper brings out the main characteristics in these systems and tendencies to manage risks from the perspective of national laws and legal practice. Risks in the LBO process range from choosing the right parties, risks related to the negotiation process and different contractual risks. In addition, there are issues related to different national and EU law provisions that parties need to take into account. In this research is covered step by step the whole acquisition transaction and analysis on different risk assessment tools and how parties seek to divide and mitigate their risks. In addition, the perspective of academic writers is taken into account in the analysis to see what kind of risks and risk division is seen as ideal in practice. Finally, relevant case law is analyzed from the perspective of which kind of situations may lead to unsuccessful deal and how these conflict situations are solved in practice. Leverage and more specifically the debt level have an essential role in LBO transactions. The whole transaction process has various steps from choosing the right target company and parties to the transaction, negotiating the deal and loan agreements and finally completion of the deal. The whole process is easily fractured and needs careful planning with involvement of experienced experts to be completed successfully. Successful performance of the deal means beneficial deal from the perspective of all parties that the seller gains its profits and that creditors are paid in accordance with the loan agreements but also that there are no transaction costs or inconvenience from arising disputes. Therefore, the Thesis seeks to answer which kinds of risks this process includes and how these risks should be divided and managed between the parties.
  • Hämäläinen, Liina (2013)
    Passenger delay and denied boarding in air travel is currently regulated by two influential international and regional legal regimes: The Convention for the Unification of Certain Rules for International Carriage by Air, Signed in Montreal on May 28th 1999 (the Montreal Convention) and the EC Regulation 261/2004 of the European Parliament and of the Council (the EC Regulation). The intention of the Montreal Convention was to harmonise the several international agreements that were governing the industry and to create a uniform regime that would provide passengers and airlines a reliable regulation. Even though the European Union and its Member States are signatories to the Montreal Convention, the European Union introduced the EC Regulation to further shield passengers from the negative effects of denied boarding, cancellation and delay. However, what the EC Regulation fails to sufficiently consider is the sort of natural events, such as the 2010 Icelandic volcano eruption and the airspace closure that ensued, as airlines are now forced to pay substantial compensation to passengers for events completely outside of their control. Since the introduction of the new regime the Court of Justice of the European Union has given a number of controversial judgments concerning the liability provisions of the EC Regulation and resulting into ambiguity as two conflicting guidelines now govern airline liability. Preserving uniformity in the application of liability is extremely important for air carriers and passengers alike. As the Montreal Convention expressly states that the remedies it provides are exclusive and directly address the issue of airline liability to passengers for damages suffered as a consequence of delay, it could be argued that the establishment of conflicting EU Regulations raises serious cause for concern. It seems likely that amendments to, if not a repeal of, the EC Regulation will be made in the near future and the European Commission has already begun working on a revision of the Regulation.
  • Kartastenpää, Mari (2013)
    Tutkielma käsittelee akkusatorista menetelmää rikosoikeudenkäynnissä prosessiuudistusehdotusten valossa. Työ on oikeushistoriallinen ja tarkasteluajankohta 1863-1939. Tutkielman tarkoituksena on selvittää minkä sisältöisenä akkusatorista menetelmää vaadittiin prosessiuudistusehdotuksissa ja mitkä olivat ne syyt, miksi akkusatorisuutta ei kyetty toteuttamaan tarkasteluajankohtana. Lähteinä työssä on käytetty kirjallisuuden ohella lainvalmisteluasiakirjoja sekä laajasti juridisia aikakausjulkaisuja. Akkusatorisen menetelmän mukaisesti järjestetty rikosoikeudenkäynti on nykyisin itsestäänselvyys. Emme kyseenalaista oikeudenkäynnin toimintojen jakautumista rooleittain siten, että tuomarin tulee pysytellä oikeudenkäynnissä puolueettomana ratkaisijana, syyttäjän syytteen nostajana sekä ajajana tai sitä, että vastaajalla on prosessissa aktiivinen asianosaisen asema ja oikeus käyttää puolustajaa. Myös toimiva ja tuomioistuimesta erillinen esitutkinta, pätevä syyttäjistö ja asianajajakunta ovat osa nykyaikaista rikosprosessia. Rikosoikeudenkäynnin akkusatoristen ja inkvisitoristen elementtien painottaminen on kuitenkin vaihdellut eri aikakausina. Akkusatorisen menetelmän saavuttaminen oli Suomessa yli vuosisadan kestäneiden uudistuspyrkimysten tulos. Rikosprosessistamme haluttiin muodostaa akkusatorisen periaatteen mukainen jo 1800-luvun puolivälistä lähtien, mutta lainsäädännöstämme inkvisitoriset elementit poistettiin vasta vuonna 1960 ja lopulta täysin vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksella. Rikosprosessistamme muodostui käytännössä inkvisitorisempi kuin mitä se lainsäädännön mukaan olisi ollut. Tämä johtui siitä, että tuomarit olivat pakotettuja omaksumaan syyttäjille kuuluvia tehtäviä esitutkinnan ollessa kehittymätöntä ja syyttäjistön tehtäviinsä pätemättömiä. Akkusatorinen periaate kuuluu rikosprosessioikeudessamme rooliperiaatteisiin ja se määrittää ennen kaikkea tuomarin ja syyttäjän välistä työnjakoa. Periaate vaikuttaa myös oikeudenkäynnin muihin toimijoihin; syytettyyn ja syytetyn puolustajaan. Tutkielmassa on pyritty selvittämään miten rikosoikeudenkäynnin toimijoiden roolit ovat vaihdelleet tarkasteluajankohtana oikeudenkäyntilaitoksenuudistusehdotuksissa ja miten akkusatorisuuden vaatimukset ovat niihin vaikuttaneet. Akkusatorinen periaate on vahvasti sidoksissa muihin moderneihin prosessiperiaatteisiin, kuten suullisuuteen, julkisuuteen sekä välittömään ja keskitettyyn menettelyyn. Lisäksi se vaatii toteutuakseen toimivan syyttäjälaitoksen, esitutkinnan, asianajolaitoksen sekä juristikunnan. Tutkielmassa on pyritty luomaan laaja viitekehys akkusatorisuuden vaatimuksille käsittelemällä modernia rikosoikeudenkäyntiä määritteleviä periaatteita sekä syyttäjistön, esitutkinnan, asianajolaitoksen ja juristikunnan kehitystä tarkasteluajankohtana.
  • Rönkä, Ella (2014)
    Tutkielmassa arvioidaan alaikäisiin kohdistettujen Internetin yhteisöpalveluiden ja pelisovellusten markkinoinnin sallittavuutta niin kuluttajansuojan, lasten vajaavaltaisuuden kuin henkilötietojen suojan näkökulmasta. Tutkielma on erityisesti kirjoitettu yhteisöpalveluita ja pelisovelluksia silmällä pitäen, mutta sinällään muunlaista Internet-sisältöä ei ole suljettu pois. Yhteisöpalveluista ja pelisovelluksista käytetään yhteisnimitystä Internet-palvelu. Suomessa on vuoden 1995 perusoikeusuudistukseen jälkeen on vakiintunut tulkinta, jonka mukaan kaupallinen viestintä markkinointi mukaan lukien kuuluu sananvapauden soveltamisalaan. Koska markkinointi kuuluu perusoikeutena turvatun sananvapaussäännöksen soveltamisalaan, on markkinoinnin rajoituksia arvioitaessa huomioitava perusoikeuksien yleiset rajoitusperusteet. Hyväksyttävien rajoitusperusteiden osalta tutkielman aiheen kannalta merkityksellisem- mät ovat kuluttajansuoja sekä yksityiselämän suojaan kuuluva henkilötietojen suoja. Suomessa alle 18-vuotiaat ovat alaikäisiä ja vajaavaltaisia. Alaikäiset eivät ole samanlaisia sopijakumppaneita kuin täysi-ikäiset. Alaikäisten tekemien sopimusten ja muiden oikeustoimien tulee olla tavanomaisia ja vähämerkityksellisiä. Vakiintuneen tulkinnan mukaan alaikäisiin kohdistuvaa markkinointia arvioidaan muuta markkinointia tiukemmin. Lisäksi myös alaikäisten henkilötietojen käsittelyssä on huomioitava vajaavaltaisuus. Kuluttajansuojalain markkinointia koskeva 2 luku uudistettiin vuonna 2008, kun pantiin täytäntöön Euroopan unionin sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi. Suomen kuluttajansuojalaki sisältää hyvän tavan vastaisen ja sopimattoman markkinoinnin kiellon. Hyvän tavan vastaisen ja sopimattoman markkinoinnin kieltävän kuluttajansuojalain yleislausekkeen lisäksi on syytä huomata kuluttajansuojalain erityissäännökset, jotka koskevat markkinoinnin tunnistettavuutta, markkinointiarpajaisia ja kilpailuja sekä yhdistettyjä tarjouksia ja kylkiäistarjouksia. Markkinoinnissa käytettyjen ilmaisujen osalta tulee huomioida EU-direktiivin musta lista. Oikeuskäytännön ja viranomaisen tulkintakäytännön perusteella juuri kyseisiä markkinoinnin muotoja arvostellaan tiukemmin, kun kyseessä ovat alaikäiset. Alaikäisen vajaavaltaisuuden näkökulmasta on arvioitava myös ostoja, jotka alaikäinen tekee Internet-palvelussa. Sähköinen suoramarkkinointi, kerro kaverille –markkinointi, paikkatietoihin perustuva markkinointi sekä profilointi ovat hyvin tyypillisiä markkinoinnin muotoja Internet-palveluille. Keskeistä on se, voiko alaikäinen antaa suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn, jota nämä markkinointikeinot edellyttävät. Suomen henkilötietolaissa ei ole määritelty alaikäisen itsemääräämisoikeuden alaikärajaa henkilötietojen käsittelyssä. Myöskään EU-direktiivissä 95/46/EY ei ole erityisiä säännöksiä suostumuksen saamisesta henkilöiltä, joilla ei ole täyttä oikeustoimikelpoisuutta. Ehdotuksessa Euroopan unionin yleiseksi tietosuoja-asetukseksi kiellettäisiin henkilötietojen käsittely alle 13-vuotiailta ilman huoltajan suostumusta. Suomessa tärkein markkinointia valvova viranomainen on kuluttaja-asiamies. Lainvastaista markkinointia voidaan käsitellä markkinaoikeudessa. Markkinaoikeuden päätöksistä valitetaan korkeimpaan oikeuteen. Mainonnan eettinen neuvosto on tärkein markkinointia valvova itsesääntelyelin. Tietosuojavaltuutettu valvoo henkilötietojen käsittelyä.
  • Houtsonen, Anita (2013)
    Alkiodiagnostiikka on geeniteknologian mahdollistama menetelmä, jossa alkiosta voidaan tutkia vakavia perinnöllisiä sairauksia tai kromosomien muutoksia. Tämä tapahtuu ennen alkion istuttamista naisen kohtuun, joten tekniikka vähentää fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavia raskauden keskeytyksiä. Tutkimusalueeni liittyy siihen problematiikkaan, minkälaisten sairauksien osalta alkion valintaa on mahdollista suorittaa. Mitä tarkoitetaan laissa olevalla vakavalla sairaudella? Tutkimuksessa apunani on lainopillinen metodi, jossa tutkimusmenetelmänä on voimassa olevien oikeussääntöjen tulkinta ja systematisointi. Tutkimuskysymysten selvittämisessä ja tulkintojen esittämisessä käytän apuna niin kotimaista kuin kansainvälistä oikeuskirjallisuutta, kansainvälisiä sopimuksia ja suosituksia sekä lakien esitöitä. Lisäksi selvitän alkiodiagnostiikan indikaatioiden arviointia käytännössä haastattelemalla HUSLAB:n kliinisen genetiikan yksikön ylilääkäriä. Lain tarkoituksen selvittäminen on mielenkiintoista myös vuodenvaihteessa voimaan astuvan potilasdirektiivin kannalta. Tätä varten suomalaisen terveydenhuollon palveluvalikoima on määriteltävä. Tutkielmassani on piirteitä poikkitieteellisestä tutkimuksesta, sillä aiheen tarkastelussa ei voi välttyä oikeustieteen ulkopuolella tapahtuvasta tutkimuksesta. Geenitekniikan uusia sovelluksia ei nähdä vain mahdollisuuksina vaan niihin liitetään myös uhkakuvia. Alkiodiagnostiikan vastustajat puhuvat eugeniikasta eli rodun jalostuksesta sekä uusista syrjinnän muodoista. Diagnostiikka saatetaan nähdä loukkauksena esimerkiksi olemmassa olevia vammaisia kohtaan. Keskeinen vasta-argumentti on myös huoli ihmisarvon vaarantumisesta. Ihmisarvo liitettiin perinteisesti jo syntyneisiin ihmisiin ja heidän itsemääräämisoikeutensa turvaamiseen. Modernissa bioteknologiassa käsite on kuitenkin saanut uudenlaisen merkityksen, sillä uusien sovelluksien pelätään loukkaavan ihmislajin arvokkuutta ja identiteettiä. Alkiodiagnostiikka on sallittua hedelmöityshoitolain mukaan, jos sillä voidaan estää tutkitun vakavan sairauden periytyminen. Myös tulevan lapsen sukupuolen määräytymiseen saadaan vaikuttaa, jos hedelmöityshoidossa käytetään parin omia sukusoluja ja näistä syntyvällä toista sukupuolta olevalla lapsella olisi huomattava vaara saada vakava sairaus. Tutkimuskysymykseni nousevat lain tekstin monimerkityksellisyydestä ja epäselvyydestä. Tutkielmassa tavoitteena on julkituoda alkiodiagnostiikkaan kohdistuva viranomaiskäytäntö sekä -ohjeistus. Lisäksi tavoitteena on löytää tasapaino vanhempien lisääntymisvapauden sekä ihmisarvon vaarantumisen välillä. Tutkimustehtävänä on myös kriittisesti arvioida nykyistä lainsäädäntötilaa ja esittää perusteltuja de lege ferenda -kannanottoja kudoksiltaan sopivan alkion valitsemiseksi aiemman sisaruksen pelastamiseksi hengenvaaralliselta sairaudelta. Tuon esiin myös ehdotuksen uudeksi lainkohdaksi, jotta alkion valinta aiemman sisaruksen pelastamiseksi olisi sallittua. Vertailukohteena tuon esiin Iso-Britannian sääntelyä ja käytäntöä, jossa keskeisenä ohjeistavana ja valvovana virastona toimii Human fertilisation & embryology authority. Keskeisenä tutkimustuloksena oli sen havaitseminen, että alkiodiagnostiikan edellytysten olemassaoloon vaikuttaa hyvin moni asia. Sairauden vakavuuden arviointiin vaikuttavat taudin oireet ja hoidettavuus, mutta keskeisessä asemassa ovat myös perheiden yksilölliset tilanteet. Täten näkisin, vaikka yhtenä tutkimustuloksena oli keskitetyn arviointi- ja valvontaviraston tarpeen havaitseminen, että lisäksi potilaskohtanen arviointi tulee säilyttää osana käytäntöä pohdittaessa alkiodiagnostiikan edellytyksiä. Perinnöllisyysneuvonnalla on tässä keskeinen rooli. Keskitetyn arviointi- ja valvontaviraston etuna näen lisäksi sen, että se mahdollistaisi myös uusia alkiodiagnostiikan sovelluskohteita, kuten kudosyhteensopivan alkion valinnan aiemman sisaruksen pelastamiseksi.
  • Huopaniemi, Anne-Maria (2014)
    Anonym bortgivning av barn är ett fenomen som etablerat sig i många europeiska länder. Med anonym bortgivning av barn menas ett förfarande där en förälder, oftast modern, kan ge bort sitt barn utan att uppge sin identitet under förfarandet. Anonym födsel, det vill säga ett förfarande där en kvinna kan anonymt föda sitt barn på sjukhuset och lämna barnet där, är den ena huvudvarianten av de i avhandlingen behandlade möjligheterna till anonym bortgivning av barn. Den andra är lämnandet av ett barn i en så kallad ”babylucka”, med andra ord ett uppvärmt utrymme där en baby kan lämnas utan att identiteten av den som lämnar babyn kommer fram. Motiveringen för dessa möjligheter till anonym bortgivning av barn sägs framför allt vara att skydda barn från utsättande och barnadråp. I avhandlingen behandlas rättsliga problem gällande dessa möjligheter till anonym bortgivning av barn ur ett rättsjämförande perspektiv. I avhandlingen behandlas möjligheterna till anonym bortgivning av barn i Tyskland, Frankrike, Luxemburg och Italien. Även rättsläget i Spanien, där anonym födsel varit tidigare möjligt men senare slopats, samt Finland, där anonym bortgivning av barn är ett okänt fenomen, behandlas i jämförelsen. Utgångspunkten för avhandlingen är rättsläget i Tyskland, där möjligheter till anonym bortgivning av barn funnits sedan 1999. Fastän utbudet av möjligheter till anonym bortgivning av barn har ökat stadigt finns ingen lagstiftning om dessa möjligheter till anonym bortgivning av barn. Anonym bortgivning av barn är på många sätt oförenlig med tysk rätt och bryter mot stadganden i gällande tysk rätt. Det mest uppenbara problemet med anonym bortgivning av barn är att barnet inte har möjlighet att få information om sina föräldrar. Rätten att känna sitt ursprung är enligt Europeiska människorättsdomstolens praxis en del av skyddet för privatliv enligt artikel 8 i Europeiska konventionen om mänskliga rättigheter och skyddas även av artikel 7 i FN:s konvention om barnets rättigheter. Å andra sidan motiveras möjligheterna till anonym bortgivning av barn ofta med att man med möjligheten till anonym bortgivning av barn strävar efter att skydda liv och hälsa av barnet, och vid anonym födsel på sjukhus även moderns liv och hälsa. Som en kompromisslösning till problematiken av de motsatta intressena av modern och barnet har det i Tyskland införts en möjlighet till så kallad förtrolig födsel, vilken innebär att kvinnan kan föda barnet på sjukhus under en pseudonym, men hennes identitet tas upp av ett rådgivningsställe och bevaras, så att barnet efter att ha fyllt 16 år kan be om att få reda på moderns identitet. De gamla möjligheterna och problemen med dem kvarstår dock även efter ikraftträdandet av den nya lagen. Anonym födsel är en långvarig tradition i Frankrike. Fastän utvecklingen har gått mot en mindre strikt anonymitet av modern, och fastän åtgärder för att underlätta anonymt födda barns sökande efter sina biologiska föräldrar tagits, kan ett barn inte få reda på identiteten av modern som fött anonymt utan hennes samtycke. Detta är fallet även i Luxemburg och Italien. I avhandlingen behandlas praxis av Europeiska domstolen för mänskliga rättigheter gällande rätten att känna sitt ursprung samt praxis gällande specifikt anonym födsel. Dessutom tas upp ställningstaganden av FN:s barnrättskommitté gällande anonym bortgivning av barn. I avhandlingen framförs att det borde avstås från sådana förfaranden där ett barn kan ges bort fullständigt anonymt. Ifall detta inte kan ske framförs i avhandlingen att anonym födsel är att föredra över användningen av babyluckor, eftersom anonym bortgivning av barn genom användningen av en ”babylucka” ingriper i barnets rätt att känna sitt ursprung utan den skydd för kvinnans och barnets liv och hälsa som utgörs av att kvinnan får medicinsk hjälp vid förlossningen. I avhandlingen framförs som det mest önskvärda alternativet ett sådant förfarande där kvinnan kan hållas anonym gentemot sjukhuset, men där hennes identitet tas upp och bevaras så att barnet kan få information om sitt ursprung, i likhet med det tyska alternativet förtrolig födsel.
  • Kerkola, Kaisa (2013)
    Tutkielma käsittelee ansaitsemattoman saatavan panttausta ja panttausjärjestelyyn pantinsaajana olevan rahoittajan näkökulmasta liittyviä riskejä. Ansaitsematon saatava syntyy esimerkiksi rakennus- tai konetilausurakassa, jossa yritys valmistaa sopimuskumppanilleen tilauksesta tietyn rakennuskohteen. Sopimuksessa sovittua kauppahintasaatavaa, jonka yritys tulee saamaan työsuorituksen valmistuttua, on oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä katsottu voitavan käyttää vakuutena. Tehokkaan panttauksen edellytyksenä on pidetty VKL 31.1 §:n mukaisen panttausilmoituksen tekemistä sopimusvelalliselle sekä lisäksi ns. ansaintavaatimuksen täyttymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että panttaus tulee tehokkaaksi vasta, kun pantinantaja täyttää oman sopimuksen mukaisen suoritusvelvollisuutensa. Järjestelyyn liittyvät riskit aktualisoituvat pantinsaajan kannalta siinä tilanteessa, että pantinantaja ennen oman suoritusvelvollisuutensa täyttämistä asetetaan konkurssiin. Tällöin riskinä on ensinnäkin se, että panttauksen ei katsottaisi nauttivan sivullissitovuutta ja toisaalta se, että vakuus voidaan TakSL 14 §:n edellytysten täyttyessä peräyttää pantinantajan konkurssipesään. Rahoittajan aseman kannalta keskeisintä on huomioida se, että vakuusoikeuden kohteen lopullinen syntyminen on kiinni siitä, päättääkö konkurssipesä käyttää KonkL 3:8:n nojalla oikeuttaan tulla velallisyhtiön sijaan sopimussuhteeseen ja saattaa keskeneräinen suoritus loppuun, jolloin myös tilaajan maksuvelvollisuuden syntymisen myötä pantinsaajan vakuusoikeuden kohteelle syntyy varallisuusarvoa. Tutkielmaa varten on haastateltu rahoituslaitosten edustajia ja näin selvitetty, missä määrin ansaitsemattomia saatavia käytetään vakuutena ja miten panttaukseen liittyviin riskeihin on pyritty varautumaan. Saatujen tietojen valossa on selvää, että ansaitsemattomien saatavien vakuuskäyttö on vähäistä ja niille annetaan luottoharkinnassa hyvin alhainen vakuusarvo. Käyttö voi kuitenkin tulla kyseeseen mm. projektirahoituksessa ja suurissa kone- ja laitetoimituksissa. Rahoittajan asemaa ansaitsemattoman saatavan pantinsaajana on mahdollista parantaa sopimusjärjestelyin. Tällöin keskeisimpänä keinona on se, että urakkakohteen tilaajan maksuvelvollisuus on jaettu osiin siten, että tilaajalle syntyy sitova maksuvelvollisuus vaiheittain pantinantajan suoritusvelvollisuuden täyttyessä. Tällöin riski rahoittajan kannalta urakoitsijan konkurssitilanteessa pienenee. Jos konkurssipesä ei jatka velalliselta keskeneräistä suoritusta, tulee pantinsaajan kannalta pyrkiä varmistamaan se, että tilaajalla on sitova velvollisuus myös keskeneräisen kohteen lunastamiseen.
  • Sandholm, Sandra (2014)
    Under de senaste åren har ansvarsfördelningen mellan bolagsorganen varit föremål för en livlig debatt. Närmare bestämt har debatten berört frågan om fördelningen av det civilrättsliga skadeståndsansvaret mellan bolagsledningen och revisorn. Debatten har också accentuerat en mer omfattande diskussion om betydelsen av revision, framförallt som en förutsättning för en fungerande kapitalmarknad, och därtill nära anknutna ämnen. Syftet med avhandlingen är att systematisera ansvarsfördelningen mellan bolagsledningen och revisorn samt att studera huruvida den juridiska ansvarsfördelningen i praktiken återspeglas i skuldbedömningen och fördelningen av det civilrättsliga skadeståndsansvaret. Avhandlingen utgår från revisorns funktion i aktiebolaget och närmare bestämt den roll revisorn har i samband med den lagstadgade revisionen. Bolagsledningens uppgifter och ansvar reflekteras i förhållande till revisorns. Utgångspunkten för avhandlingen är den roll och ställning som revisorn respektive bolagsledningen har i aktiebolaget. Huvuddragen i den juridiska ansvarsfördelningen identifieras utgående från den. Det aktiebolagsrättsliga skadeståndet är starkt knutet till allmänna skadeståndsbestämmelser. Bland annat fördelningen av skadeståndsansvaret mellan bolagsorganen regleras av skadeståndslagen. Därmed bildar skadeståndsrätten en väsentlig del av avhandlingen. I avhandlingen behandlas ingående de allmänna förutsättningarna för skadeståndsansvar och särdragen i skuldbedömningen för respektive bolagsorgan. Slutligen diskuteras huvudregeln om solidariskt ansvar för skada. I och med att det aktiebolagsrättsliga skadeståndet kännetecknas av ett antal utmärkande faktorer blir frågan om hur och i vilken utsträckning principen om solidariskt ansvar är tillämplig aktuell. Avhandlingen avslutas med en diskussion om Europeiska kommissionen rekommendation om begränsning av revisorernas skadeståndsansvar.
  • Somero, Marika Katariina (2014)
    Globalisation has reconfigured the territoriality and sovereignty, which has traditionally been associated with states. Economic actors, such as transnational corporations, have become powerful actors within the world’s economy and they are increasingly using their economic power to influence the actions of states. Transnational corporations business operations also directly affect the enjoyment of human rights by individuals, especially women. One such case which is considered in this thesis involves a textile manufacturing plant in Jordan called Classic, which produces clothes for some of America’s biggest retailers. The case involves allegations of sexual and physical abuse by the factory’s management against the factory’s female workers. As the case will demonstrate, transnational corporations are increasingly escaping liability for abuses which happen within their corporate structures and supply chains. Due to the power shift which has taken place in the last few decades, states are finding it increasingly more difficult to control the acts of non-state actors. Especially developing nations are often unable to regulate against the powerful transnational conglomerates, due to their economical dependence on the corporations presence in the country. Although international law is directly applicable to states, and most states sign up to international human rights conventions, international human rights law, as it currently stands, does not impose direct human rights obligations on corporations. Also, there are only limited circumstances when states can be held liable for the acts of non-state actors. As a result, the current human rights paradigm suffers from severe governance gap, which is rooted in the statist nature of international law. To address this shift in power dynamics, the thesis examines how the duty to protect individual’s human rights and the responsibility to respect human rights is distributed between states and transnational corporations. This thesis addresses this problem from two fronts: firstly, the thesis examines the current position of non-state actors within the international human rights structure and explores how states can be held liable for human rights violations which are committed by non-state actors, including transnational corporations. States duty to take positive steps to protect individuals within their jurisdictions are examined. International law has adopted a due “diligence” doctrine to address state responsibility in this context. To this end, the thesis reviews the development of the due diligence principle under international law and more specifically under women specific human rights instruments such as Convention on the Elimination of all Forms of Discrimination against Women. Jurisprudence of the European and Americas human rights courts as well as treaty bodies’ deliberations which interpret the due diligence concept are examined. Secondly, international law typically leaves states to regulate corporations via domestic law provisions and international law permits states to enforce international human rights norms against corporations under domestic law. Thus, states can hold corporations criminally and civilly liable for human rights violations under domestic laws, however, corporations do not currently have general obligations under international human rights law. To address this, the thesis examines recent attempts to establish direct human rights responsibilities on corporations within the international human rights system. The UN Draft Norms and John Ruggie’s “Protect, Respect and Remedy” Framework are explored in this context. Both frameworks highlight that corporations have specific duties to respect human rights and the “Protect, Respect and Remedy” Framework provides practical guidance for corporations in discharging this responsibility. The thesis concludes that recent decent developments domestically and internationally are increasingly contributing towards a paradigm shift within the international human rights law system, which is beginning to recognise that states as well as corporations have their distinctive roles to play in protecting human rights.
  • Tahvanainen, Janina (2013)
    Olennaiset toimintaedellytykset- oppi liittyy määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön. Eräät toimintaedellytykset ovat niin olennaisia, että määräävässä markkina-asemassa oleva toimija ei voi kieltäytyä toimittamasta niitä kilpailijalleen ilman, että se syyllistyisi artiklan 102 (SEUT) rikkomukseen. Tutkielmassani tarkastellaan kyseisen opin soveltamisessa ilmeneviä eroja erityisesti energiasektorilla sekä erityisesti suhteessa aloihin, joilla immateriaalioikeudet ovat merkittävässä roolissa. Näin pystytään pohtimaan opin soveltamista kahdessa täysin erilaisessa markkinaympäristössä. Keskeinen ongelma doktriinin soveltamisessa on sen negatiivinen vaikutus määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kannustimiin panostaa innovaatioon. Bronner- tapauksen mukaan toimittamasta kieltäytymisen pitäisi poistaa kilpailu kokonaan sellaisen kilpailijan osalta, joka haluaa käyttää toimintaedellytystä. Lisäksi edellytetään, että kieltäytymiselle ei ole objektiivisia perusteita ja että toimintaedellytys on välttämätön, eikä ilman sitä toiminta markkinoilla ole mahdollista. Suhteessa immateriaalioikeuksiin opin soveltaminen on edellyttänyt, että kieltäytyminen estää uuden tuotteen markkinoille tulon. Microsoft- tapauksessa lähestymistapaa muutettiin. Kieltäytymisen ei tarvinnut estää uuden tuotteen markkinoille tuloa vaan opin soveltamiselle riittävää oli, että tekninen kehitys markkinoilla rajoittuu. Tapauksessa määriteltiin myös, että muutaman kilpailijan läsnäolo markkinoilla ei estä opin soveltamista. Pian tämän jälkeen komission ensisijaisia täytäntöönpanotavoitteita koskevassa tiedonannossa teknisen kehityksen rajoittaminen korvattiin kuluttajahaitalla. Tämä edellyttää, että toimittamisesta kieltäytymiseen liittyvät kielteiset vaikutukset ovat suuremmat kuin toimintaedellytyksen käytön sallimisesta aiheutuvat seuraukset. Komission tiedoksiannossa ei tehdä eroa eri immateriaalioikeuksien välillä. Näin ollen opin soveltamista patentteihin ei pidä rajoittaa. Standardisointeihin sisällytettyjen patenttien osalta uusi tuote- vaatimusta ei edes välttämättä ole perusteltua soveltaa, koska asiakkaat saattavat tarvita enemmän yhteensopivia tuotteita kuin uutta tuotetta. Kyseisen edellytyksen soveltaminen olisi hankalaa myös energiasektorilla, jossa tuote on yleensä homogeeninen. Huomioon pitää myös ottaa, että komission tiedoksiannon mukaan käytön sallimisesta aiheutuvien negatiivisten vaikutusten puuttuminen voidaan olettaa, jos toimintaedellytyksen rakentamiseen on käytetty julkisia varoja, toimija on nauttinut yksinoikeuksia tai lainsäädäntö velvoittaa sallimaan kilpailijoiden toimintaedellytyksen käytön. Tällainen tilanne saattaa olla käsillä esimerkiksi vasta liberalisoiduilla markkinoilla. Microsoft-tapaukseen liittyy kuitenkin sellaisia erityispiirteitä, jotka saattavat hankaloittaa siinä käytettyjen edellytysten soveltamista. EU-tuomioistuimet ovat olleet myös vastahakoisia soveltamaan komission tiedoksiantoa. Post Danmark- tapaus kuitenkin antaa aihetta uskoa, että tämä linja olisi muuttumassa.
  • Inkinen, Ville (2014)
    In June 2012, the Commission introduced the Monitoring and Reporting Regulation (601/2012) by virtue of Article 14(1) of the ETS Directive (2003/87/EC). In recital 2 of the MRR the Commission puts forward an interpretation of the Renewable Energy Directive which marks a major policy change. According to the interpretation, the sustainability criteria for biofuels and bioliquids in Article 17 of the Renewable Energy Directive must be fulfilled as a precondition to the rule in Annex IV of the ETS Directive according to which emissions from the use biomass shall be considered zero. Applying the sustainability criteria in the Renewable Energy Directive results from the interpretation that biomass zero-treatment constitutes ‘financial support’ within the meaning of Article 17(1)(c) of the Renewable Energy Directive. Presently, due to the limited use of biofuels and bioliquids in the Emissions Trading sector, the policy change is of minor significance. However, the Commission is preparing a proposal to introduce sustainability criteria also for solid and gaseous biomass in heating and cooling and electricity. The proposal is expected to be formally tabled in fall 2013. In many Member States, emissions from the use of solid biomass are significant as compared to the current emissions in the whole Emissions Trading sector, and thus the economic consequences can be major. The treatment of emissions from solid biomass is also likely to have major implications for the Member States in fulfilling their binding national targets under the Renewable Energy Directive. Firstly, this study analyses the described interaction between the ETS Directive and the RED. The main finding in this regard is that the interpretation whereby biomass zero-treatment would constitute ‘financial support’ within the meaning of Article 17(1)(c) of the Renewable Energy Directive is highly problematic. Secondly, the competence of the Commission in amending the Annex IV of the ETS Directive is examined. This study posits that the Commission does not have the competence to modify biomass zero-treatment to the extent of imposing a precondition to fulfil the sustainability criteria. Lastly, the upcoming sustainability criteria for solid and gaseous biomass will be briefly discussed. The upcoming criteria will resemble those for biofuels and bioliquids with some alterations. Pivotal with respect to biomass zero-treatment will be the wording of the upcoming provisions. If the norm requiring fulfilling the criteria to be eligible for financial support will be formulated in the same manner as in the Renewable Energy Directive, the interpretation in recital 2 of the Monitoring and Reporting Regulation could have the result that the upcoming extension will apply in the Emissions Trading Scheme automatically.
  • Nygård, Jenni (2012)
    Osakkeiden merkintähinnan maksamista niin, että merkitsijä luovuttaa merkintähinnan maksuksi kokonaan tai osittain muuta omaisuutta kuin rahaa, kutsutaan apportiksi ja apporttina luovutettavaa omaisuutta apporttiomaisuudeksi. Apporttiomaisuuden käyttö on sallittua, mutta sen on katsottu olevan erityisen sääntelyn tarpeessa, sillä vastikkeen maksaminen apporttiomaisuudella voi olla taloudellisesti riskialtista muiden merkitsijöiden, itse yhtiön ja yhtiön velkojien kannalta. Merkintähinnan maksamisesta apporttina osakeyhtiötä perustettaessa säännellään OYL 2:6:ssä. Osakeannin yhteydessä apporttimaksusta säädetään OYL 9:12:ssä. Suoran apporttimaksun lisäksi OYL:ssa on huomioitu apporttisäännösten kiertämiseksi tehdyt järjestelyt, mutta tämä jälkiapporttia koskeva sääntely ei ole keskittynyt omaan pykäläänsä OYL:ssa, vaan se sisältyy apporttia koskeviin säännöksiin omana momenttinaan. OYL 10:6:n mukaan optio- tai muusta erityisestä oikeudesta yhtiölle suoritettavan merkintähinnan tai muun vastikkeen maksuun sovelletaan vastaavasti, mitä osakeantia koskevassa 9 luvussa säädetään mm. apportista. Yhtiön osakepääomaa voidaan korottaa esimerkiksi uusmerkinnällä tai osakepääomasijoituksella ja samoin näihin voi soveltaa vastaavasti, mitä OYL 9 luvun 12:ssä säädetään apportista. Vain ne osakkeet, oikeudet ja osakepääomankorotukset, jotka ovat täysin maksettuja, voidaan ilmoittaa rekisteröitäväksi. Ensisijaisesti merkitsijällä todistustaakka siitä, että apporttina on yhtiölle siirtynyt merkintähinnan suuruinen määrä varallisuutta (OYL 2:6.2 ja OYL 9:12.2), mutta vahingonkorvausvastuuseen suhteessa yhtiöön saattavat joutua myös toimitusjohtaja, hallitusten jäsenet sekä tilintarkastaja, jos he vakuuttavat ja todistavat (OYL 2:8.3 ja OYL 9:14.3), että ilmoitettu määrä varallisuutta on siirtynyt yhtiölle, esim. johdon huolellisuusperiaatteen vastaisesti, huolimattomuuttaan (OYL 22 luku). Uudessa OYL:ssa ei ole VOYL:n mukaista säännöstä siitä, että osakkeista maksettavan määrän tulee olla yhtiön ”omistuksessa ja hallinnassa”, jotta maksu katsotaan suoritetuksi, mutta lain esitöiden mukaan tämä ei tarkoita sitä, ettei maksua arvioitaisi edelleen näiden yleisten varallisuusoikeudellisten sääntöjen mukaisesti. Yhtiötä voidaan pitää apporttiomaisuuden omistajana ja merkintähintaa voidaan pitää maksettuna, vaikka luovutusta rasittaisi sivullisen mahdollisuus saannonmoitteeseen. Jos osakeyhtiön hallitus eikä toimitusjohtaja ole tienneet eikä heidän olisi pitänyt tietää siitä, että apporttina luovutettavaa omaisuutta rasittaa kolmannen oikeus, saa yhtiö myös muiden saantosuojan edellytysten täyttyessä osakseen ekstinktion. Saannon siirtohetken edellytyksesi voidaan asettaa velkojansuojan saamishetken, sillä tällöin voidaan olla varmoja sitovuudesta merkitsijän ulosmittaus- ja konkurssivelkojia kohtaan, joka on esineoikeudellisessa kirjallisuudessa asetettu merkityksellisesti hetkeksi. Sitoumus työn tai palvelun suorittamiseen ei voi olla apporttiomaisuutta (OYL 2:6.1 ja OYL 9:12.1). Apport-tiomaisuutta voivat olla omistusoikeus kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen, saamisoikeudet, immateriaalioikeudet ja osuusoikeudet, kunhan ne ovat siirrettävissä ja merkittävissä yhtiön taseeseen varallisuudeksi, sillä omaisuudella on oltava taloudellista arvoa yhtiölle. Pantattua ja kiinnitettyä omaisuutta voidaan luovuttaa yhtiölle apporttina panttirasituksen ylittävältä osalta. Erillisten omaisuuserien luovuttamisen lisäksi on mahdollista, että omaisuuserien muodostaessa yhtenäisen arvokkaan kokonaisuuden, voidaan tämä luovuttaa yhtiölle kokonaisuutena (esim. liike tai liiketoimintakokonaisuus). Luovutettaessa yhtiölle apporttina kiinteistöä, tulee noudattaa MK 4:3:een perustuen MK 2 luvun säännöksiä soveltuvin osin muun muassa kiinteistön luovutusta yhtiöön osaketta tai muuta osuutta vastaan.
  • Pettinen, Moa (2012)
    Kollektivavtalen har en betydande ställning som fastställare av förhållandena på arbetsmarknaden. Samtidigt har frågor gällande diskriminering i arbetslivet fått en allt centralare roll. För behandling av intressekonflikter i anslutning till arbetslivet har ett speciellt system skapats. Rättstvister, som uppstår på basis av kollektivavtalens innehåll kan föras inför arbetsdomstolen, en specialdomstol vars uppgift är att handlägga och avgöra tvistemål angående arbets- och tjänstekollektivavtal samt tvister som grundar sig på lagar som reglerar dessa. Trots att stadgandena om arbetsdomstolens behörighet i teorin kan verka entydiga och klara framstår frågan i praktiken som mer problematisk. Utgångspunkten för denna studie är arbetsdomstolen och dess behörighet. Syftet är att undersöka arbetsdomstolens behörighet i förhållande till annat rättskipningsförfarande samt att söka klargöra för gällande rätt beträffande behörighetsfrågan och att bidra med egna förslag för lösandet av möjliga problem, som har att göra med behörighetsfrågan. Fokus för undersökningen ligger på behörighetsfrågan i diskrimineringstvister, där gränsdragningen av behörigheten kan anses vara speciellt problematisk. I avhandlingen strävas efter att undersöka när det är fråga om direkt eller indirekt diskriminering i kollektivavtal eller diskriminerande tillämpning av en kollektivavtalsbestämmelse samt hur detta inverkar på dagordningen av ärendet. Även frågan om hur påföljden av diskriminering påverkar behörigheten besvaras. I undersökningen klargörs för kollektivavtalen och kollektivavtalssystemet, det gällande diskrimineringsbestämmelserna samt beröringspunkterna mellan diskriminering och kollektivavtal. Även påföljdssystemet och rättsskyddet vid diskriminering samt arbetsdomstolens uteslutna behörighet granskas och redogörs för. Som en aktuell fråga lyfts frågan om huruvida arbetsdomstolens behörighet i sig kan anses vara diskriminerande fram. Stadgandena om behörigheten nämligen förutsätter att såväl kravet på saklig behörighet som partsbehörighet uppfylls. Oorganiserade arbetstagare har ingen möjlighet att få sitt ärende behandlat i arbetsdomstolen då de saknar partsbehörighet. Detta har biträdande justitiekanslern reagerat på. Han hävdar att arbetsdomstolens behörighet begränsar arbetstagarnas möjligheter att genomföra sina rättsskydd jämlikt. Problemen med domstolens behörighet i diskrimineringstvister ansluter sig ofta till det faktum att diskriminering baserar sig på lagen, som dessutom är tvingande. Rättstvister, som baserar sig på lagstiftningen handläggs i den allmänna domstolen. Kollektivavtalsbestämmelser som strider mot tvingande lagstiftning är ogiltiga i sig. Ändå orsakar diskriminerande kollektivavtalsbestämmelser eller diskriminerande tillämpning av en kollektivavtalsbestämmelse problem och det kan stundom visa sig besvärligt att hitta det rätta forumet för ärendet. En het potatis är även utestängande klausuler i kollektivavtal, som begränsar tillämpningsområdet till dem, som hör till föreningen som ingått eller är delaktig i kollektivavtalet. Frågan om arbetsdomstolens behörighet kan konstateras frambringa flera problem, som försökts lösas i praxisen och genom att skapa nya linjeringar, som kan kritiseras för att vara ogrundade. I undersökningen kommer fram att det finns ett behov av att klargöra stadgandena gällande arbetsdomstolens behörighet. I undersökningen presenteras därmed förslag på hur åtminstone vissa av problemen, som behörighetsfrågan bidrar till, kunde lösas.
  • Alanko, Karri (2014)
    Sopimuksen ulkopuolisista edunsaajista välimiesmenettelyssä on keskusteltu ulkomailla aktiivisesti, erityisesti Yhdysvalloissa, mutta aihe on Suomessa ollut harvoin esillä. Tulisiko kolmansien edunsaajien olla sidottuja yleiseen välityslausekkeeseen, joka sisältyy edun myöntävään pääsopimukseen, mikäli lauseke ei nimenomaisesti ota kantaa asiaan? Korkein oikeus käsitteli kysymystä vuoden 2013 lopulla ratkaisussaan KKO 2013:84. Tapauksessa kyse oli siitä, tuleeko edunsaaja katsoa sidotuksi yleiseen välityslausekkeeseen siitä huolimatta, että välimiesmenettelylain kirjallisen sopimuksen vaatimus ei täyttynyt eikä edunsaaja yleensäkään ollut sopinut mistään. Voidaanko pitää esteenä välimiesmenettelylle, että lain vaatimukset eivät lähtökohtaisestikaan täyty ulotettaessa menettely kolmanteen edunsaajaan? Korkeimman oikeuden ratkaisu päätyi sitomaan edunsaajan välityslausekkeeseen, mutta päätöksessä ei juurikaan perusteltu saavutettua lopputulosta, mikä taas on tapauksen tulevan soveltamisen kannalta ongelmallista. Tästä syystä tutkielma pyrkii avaamaan tapauksessa käsittelemättä jääneet kysymykset ja näin ollen päätymään oikeudellisesti perusteltuun lopputulokseen. --- Non-signatory beneficiaries in the context of arbitration is a subject actively debated abroad, especially in the United States, but rarely discussed in Finland. Should such beneficiaries be bound to the general arbitration clause of the underlying contract in which the benefit is granted in case the clause does not specifically address the matter? That is the question resolved by the Finnish Supreme Court in late 2013 in their precedent KKO 2013:84. The issue in the case in question was whether the general arbitration clause should bind the non-signatory beneficiary despite the lack of a written contract – or any contract for that matter – with regard to the beneficiary, which is an essential requirement in any arbitration, as provided in the Finnish Arbitration Act. Moreover, one of the most fundamental principles of arbitration regards the agreement to arbitrate as an absolute necessity. Cases involving non-signatory beneficiaries categorically fail to fulfill these requirements, resulting in ambiguity as to how these situations are to be resolved. The Supreme Court decision, ultimately binding the non-signatory beneficiary, is troublesome as a precedent because it does not clearly state the rationale of its conclusion, therefore leaving its future interpreters in the dark. The thesis aims to revisit the case, address all the relevant issues that the court did not and ultimately reach a legally justifiable resolution.
  • Genberg, Jonna Heidi Elisabeth (2014)
    Council Regulation (EC) No 44/2001 on jurisdiction and the recognition and enforcement of judgments in civil and commercial matters (the Brussels I Regulation) has been considered the most important legal document in the area of civil procedure on EU level. Article 1(2)(d) of the Regulation excludes arbitration from the scope of application of the Brussels I Regulation. However, the ECJ interpreted the arbitration exclusion narrowly in Case C-185/07 Allianz SpA & Generali Assicurazioni Generali SpA v. West Tankers Inc. (2009) ECR I-663. In practice, this preliminary ruling watered down the arbitration exclusion in the Regulation, and thereby caused an intensive debate on the influence of EU legislation on international arbitration. Case law of the ECJ has shown that the scope of application of the Regulation and the arbitration exclusion in it depends on the substantive subject matter of the dispute in question. If that subject matter falls within the scope of the Regulation, a court which has jurisdiction under the Regulation is entitled to examine whether the arbitration exception applies and, depending on its assessment of the validity of the arbitration agreement, to refer the case to the arbitral body or adjudicate the matter itself. The revised Regulation (EU) No 1215/2012 becomes applicable on matters issued as of 10 January 2015. The result of the revision is that the arbitration exclusion remains unchanged, however with an added recital (12) in the preamble. This has left the arbitration audience and legal scholars somewhat confused concerning the reasons for keeping the arbitration exclusion unaltered in the revised Regulation. This thesis examines the factors that have led to the current legal situation in the area of EU civil procedure, in particular concerning arbitration. It also provides an analysis of what the revision of the Regulation signifies in practice. Lastly, it contemplates what the standpoint of the CJEU potentially will be in future arbitration proceedings in the light of i.e. West Tankers and based on the revised Regulation. The revised Regulation introduces some key changes originally aiming to make the recognition and enforcement of judgments given by the Member States’ courts easier and more effective. However, contrary to the arbitration community’s expectations, the Regulation has not fully clarified the interface between the Regulation and arbitration. The added recital only provides assistance to some extent, and it seems that we stand before a revision that chose status quo instead of presenting any revolutionary renovations to the arbitration exclusion.
  • Kujala, Riina (2013)
    Työ käsittelee GATT:n artiklan XI suhdetta OPEC:n ylläpitämiin öljyn tuotannonrajoituksiin. Artikla XI kieltää määrälliset tuotteiden kaupanrajoitukset, joita valtiot ylläpitävät tuontiin tai vientiin liittyen. OPEC:n jäsenmaat asettavat tuotannonrajoituksia jokaiselle jäsenmaalle öljyn tuotantoon liittyen. Jokainen jäsenmaa saa siis nostaa maasta vain tietyn määrän öljyä määrätyllä aikavälillä. Öljyn tuotannonrajoituksella on käytännössä vientiä rajoittava vaikutus, ja rajoitus vastaa vaikutuksiltaan artiklassa XI kiellettyjä määrällisiä rajoituksia. On kuitenkin epäselvää kuuluvatko OPEC:n tuotannonrajoitukset artiklan XI piiriin. Artikla edellyttää, että on olemassa rajoitus, joka kohdistuu tuotteen vientiin. Artiklan tulkinta on jaoteltu toisaalta siihen, mitä tarkoittaa se, että rajoituksen on kohdistuttava vientiin ja toisaalta siihen, mitä voidaan pitää tuotteena artiklan XI tarkoittamalla tavalla. Tulkinta suoritetaan hyödyntämällä WTO-järjestelmässä käytössä olevia tulkintaperiaatteita, niistä tärkeimpänä Valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen tulkintaperiaatteet. WTO:n oikeuskäytäntö on myös merkittävässä osassa artiklan tulkinnassa. WTO:n oikeuskäytännöstä ei löydy suoranaista vastausta kysymykseen, ja myös tuotteen määritelmän osalta hyvin vähän oikeuskäytäntöä. Toisaalta rajoituksen määritelmästä ja sen kohdistumisesta vientiin löytyy useita oikeustapauksia, ja tapauksia hyödynnetään erityisesti arvioimalla eri tulkintaperiaatteideiden käyttöä ja merkitystä WTO-järjestelmässä. Työ rakentuu artiklan XI tulkinnan ympärille ja siihen liittyviin kysymyksiin, kuten mikä on GATT:n ja tuotannonrajoitusten suhde, mitä voidaan pitää tuotteena, mikä on GATT:n suhde luonnonvaroihin, voiko GATT säännellä luonnonvarojen hyödyntämistä niiden luonnollisessa tilassa ja mikä on valtioiden itsemääräämisoikeuden merkitys asiassa. Analyysin perusteella OPEC:n tuotannonrajoitukset eivät kuulu artiklan XI piiriin, koska öljy sen luonnollisessa tilassa ei täytä tuotteen määritelmää. Tutkimus kuitenkin paljastaa useita mahdollisia tapoja tulkita artiklaa, minkä osoittaa muun muassa vertailu aiempien kysymystä käsittelevien tutkimusten kanssa. Aiempi tutkimus on ollut suppeampaa, eikä artiklan XI termejä ole pyritty määrittelemään tarkasti. Valtioiden itsemääräämisoikeutta niiden luonnonvaroista käsitellään tulkintaosiossa erikseen omana laajempana kokonaisuutenaan. Tutkimus osoittaa, että vaikka periaate otetaan huomioon WTO:n sopimusten tulkinnassa, sen merkitys on hyvin rajallinen, koska sopimuksen teksti on tulkinnassa aina etusijalla. Tämän lisäksi WTO:n käytännössä on painotettu vapaata kauppaa suosivia periaatteita, kun taas itsemääräämisoikeutta painottava tulkinta suosisi mahdollisesti kauppaa rajoittavaa ja ympäristöystävällistä tulkintaa. Tulkinta-analyysin jälkeen työssä otetaan esiin seikkoja, jotka ovat ongelmallisia WTO-järjestelmässä erityisesti tutkimuskysymykseen liittyen. Näitä ovat WTO:n poliittinen luonna, kansainvälisen kauppaoikeuden suhde kansainväliseen ympäristöoikeuteen ja kilpailua koskevien sääntöjen puute WTO:ssa. WTO on loppujen lopuksi poliittinen elin vaikka riidanratkaisujärjestelmän luotettavuus ja ennakoitavuus on parantunut huomattavasti WTO:n perustamisen jälkeen, kun pysyvä valituselin luotiin, ja päätösten hyväksimistä koskevia sääntöjä muutettiin. Erilaiset valtasuhteet sekä valtioiden resurssit saattavat vaikuttaa siihen, millä tavalla WTO:n riidanratkaisujärjestelmää hyödynnetään. Kansainvälinen ympäristöoikeus on otettu enenevässä määrin huomioon WTO:n perustamisen jälkeen. Vieläkään WTO:ssa ei ole kuitenkaan riittävästi säännöksiä, joissa otettaisiin ympäristönäkökohtia huomioon verrattuna siihen kuinka moni WTO:n oikeustapauksista liittyy jollakin lailla ympäristöön. Tutkielman tutkimuskysymys soveltuisi ehkä parhaiten kilpailuoikeudellisten säännösten piirissä arvioitavaksi. Vaikka WTO:ssa on jatkuvasti keskustelua kilpailuoikeudellisten säännösten mukaan ottamisesta WTO:n piiriin, kansainvälisten kilpailuoikeudellisten säännösten laatiminen on monimutkaista eroavista kansallisista säännöksistä johtuen.
  • Tuura, Heini Tuulia (2013)
    Tutkielma käsittelee aseellista väliintuloa kohdevaltion suostumuksella. Tutkimuksen keskipisteessä ovat kyseisen voimankäytön muodon oikeudellinen perusta, soveltaminen ja nykyinen asema kansainvälisessä oikeudessa. Tarkastelussa on etenkin suostumuksellisen väliintulon suhde valtioiden voimankäyttöön liittyvään sääntelyyn, mutta työssä käsitellään myös täysivaltaisuuteen ja interventiokieltoon liittyviä sääntöjä. Aseellinen väliintulo kohdevaltion suostumuksella on käytäntö, jossa yksi valtio antaa toiselle valtiolle luvan käyttää voimakeinoja alueellaan. Ensisilmäyksellä käytäntö on hyvin yksinkertainen, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin selviä ristiriitaisuuksia monien kansainvälisen oikeuden normien kanssa. Käytännön yleisenä oikeutuksena on pidetty kohdevaltion täysivaltaisuutta, jonka pitäisi sallia voimankäyttö tämän omalla alueella. Nykyisessä kansainvälisessä sääntelyssä valtioiden oikeutta käyttää voimakeinoja on kuitenkin rajoitettu rajusti: tämän sääntelyn keskiössä on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja, jonka mukaan yksittäisten valtioiden voimankäyttö on kielletty ellei kyseessä ole itsepuolustus laitonta aseellista hyökkäystä vastaan. Muuten voimankäyttö on keskitetty YK:n turvallisuusneuvostolle, jonka tehtävänä on ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Aseellinen väliintulo kohdevaltion luvalla ei juurikaan sovi tähän suunnitelmaan, joka korostaa keskitettyä voimankäyttöä valtioiden täysivaltaisuuden sijaan. YK:n peruskirjan mukainen suunnitelma ei ole kuitenkaan vielä täysin toteutunut. Voimankäytön keskittäminen turvallisuusneuvostolle kohtasi vakavia ongelmia kylmän sodan aikaisina vuosikymmeninä, mikä puolestaan näkyi yksittäisten valtioiden asevoiman käytössä. Voimankäytön kiellosta huolimatta etenkin kylmän sodan aikana tapahtui useita aseellisia väliintuloja, ja useasti niiden oikeutuksena toimi kohdevaltion suostumus. Vaikka nämä aseelliset väliintulot ovat herättäneet paljon kritiikkiä, niiden laillista oikeutusta ei ole juurikaan kyseenalaistettu. Niiden teoreettinen suhde YK:n peruskirjan voimankäytön kieltoon ei ole kuitenkaan aivan selvä, ja tämä teoreettinen epäselvyys on osaltaan aiheuttanut ongelmia käytännössä. Väliintuloon liittyvien edellytysten täyttäminen on osoittautunut hankalaksi, minkä lisäksi sitä on joskus sovellettu laittomissa tilanteissa. Kenties suurin ongelma tässä suhteessa on suostumuksellisen väliintulon soveltaminen sisällissodan aikana, sillä useiden kansainvälisen oikeuden normien mukaan muut valtiot eivät saisi puuttua toisen valtion sisällissodan kulkuun: aseellinen väliintulo ei luonnollisesti edistä tätä tavoitetta. On myös hiukan epäselvää miten kohdevaltion suostumus toimii voimankäytön oikeutuksena nykyisessä, kylmän sodan jälkeisessä kansainvälisessä oikeudessa. YK:n turvallisuusneuvosto on ottanut yhä näkyvämmän roolin kansainvälisessä yhteisössä, minkä lisäksi aseellisen voimankäytön muodot ovat kehittyneet kansainvälisen terrorismin myötä. Nämä voimankäytössä tapahtuneet muutokset tarjoavat sekä haasteita että mahdollisuuksia kohdevaltion suostumuksella tapahtuvalle väliintulolle. Tämän aseellisen väliintulon muodon tulevaisuus riippuu monista tekijöistä, mutta ainakin nykyisessä kansainvälisessä oikeudessa sillä on kuitenkin oma, joskin kenties aikaisempaa suppeampi paikkansa.
  • Korhonen, Hannele (Helsingin yliopisto, 2000)
  • Porkka, Pekka (2013)
    Arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimukset muodostavat rahoitusmarkkinoilla yhden toiminnallisen kokonaisuuden, jota voidaan kutsua esimerkiksi arvopaperivakuudelliseksi rahoitustoiminnaksi tai arvopaperilainaukseksi. Arvopaperivakuudellinen rahoitustoiminta on kehittynyt viime vuosikymmeninä marginaalisesta ilmiöstä keskeiseksi osaksi rahoitusmarkkinoita. Tämä ilmenee muun muassa siten, että rahoitustarkoituksessa tehtyjä arvopaperitransaktioita tehdään nykyisin enemmän kuin tavallisia arvopaperikauppoja. Aiheeseen liittyvä esineoikeudellinen tutkimus on siten paikallaan. Tutkielmassa keskitytään erityisesti aiheeseen liittyviin esineoikeudellisiin ongelmiin. Huomion kohteena on esimerkiksi se, sitovatko arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimukset lainanantajan tai –ottajan konkurssi- tai ulosottovelkojia. Tarkastelun kohteena on myös omistusoikeuden siirtymiseen liittyvät oikeudelliset ulottuvuudet. Arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimukset voidaan luokitella omistusoikeuden siirtoon perustuviksi vakuusjärjestelyiksi. Finanssikriisin seurauksena rahoitussektori on ollut suurten muutospaineiden kohteena. Alan sääntelyä ja valvontaa on lisätty reilusti. Esimerkiksi Basel III:ssa luotto- ja rahoituslaitosten vakavaraisuusvaatimuksia kiristettiin. Rahoitusmarkkinoiden sääntelyn kiristämishankkeet koskevat myös arvopaperilainausteollisuutta. Tutkielmassa pyritään tuomaan esille niitä vaikutuksia, mitä sääntelyn kiristämisellä on arvopaperivakuudelliseen rahoitustoimintaan. Tutkielman pyrkimyksenä on antaa selkeä kuvaus siitä, minkälainen rooli arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimuksilla on rahoitusmarkkinoilla. Vastauksia pyritään antamaan seuraavanlaisiin kysymyksiin: ketkä ovat arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimusten pääasialliset käyttäjät ja missä tarkoituksessa? Mitkä ovat toimintaan liittyvät riskit? Mitä tekemistä repomarkkinoilla on varjopankkitoiminnan tai Yhdysvaltain subprime-kriisin kanssa? Lyhyeksi myynti eli shorttaus on ainoastaan yksi pieni sivujuonne tarkastelun kohteena olevaa ilmiötä.
  • Kovanen, Taru (2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan arvopaperimarkkinaoikeudellisesti keskeistä käsitettä - olennaisuutta - osana sisäpiirisääntelyä ja tiedonantosääntelyä. Arvopaperimarkkinalaissa (AML) sanamuodoltaan lähes identtistä olennaisuuden vaatimusta hyödynnetään kahdessa, osin erilaisiin tavoitteisiin pyrkivässä säännöksessä, sisäpiirintiedon määritelmässä (AML 12:2) ja jatkuvan tiedonantovelvollisuuden säännöksessä (AML 6:4). Lainsäätäjän valinta kytkeä määritelmällisesti yhteen kaksi eri lähtökohdista kumpuavaa säännöstä, on lainsäädännössä verrattain harvinainen asetelma. Tutkimuksen tavoitteena on erityisesti oikeusdogmatiikan ja oikeustaloustieteen metodein vastata kysymykseen siitä, miten arvopaperimarkkinalain olennaisuuden vaatimusta voidaan ja toisaalta tulisi tulkita, erityisesti kun huomioidaan määritelmän kaksoisfunktio. Keskeisimpänä mielenkiinnon kohteena on EU-oikeudessa markkinoiden väärinkäyttösääntelyn käynnissä olevan uudistuksen myötä olennaisuuden tulkinnassa yhä vahvempaa jalansijaa saavan järkevän sijoittajan testin merkitys ja sisältö. Tutkielmassa käsitellään ensinnäkin olennaisuuskriteerin normatiivista toimintaympäristöä, eli sitä sääntelykokonaisuutta, jossa olennaisuuskriteeri vaikuttaa. Toiseksi, tutkielmassa käsitellään olennaisuuden tulkintaa, sillä kyseessä on määritelmällisesti avoin ja kontekstiriippuvainen määritelmä, joka saa merkityssisältönsä markkina- ja oikeuskäytännössä. Olennaisuuden tulkintaa lähestytään kolmesta eri näkökulmasta: tapauskohtaisesti, arvopaperimarkkinoiden tasolla sekä systeemitasolla. Tutkielman keskeisimmän ytimen muodostaa perinteinen oikeusdogmaattinen tulkinta, jossa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä miten olennaisuutta arvopaperimarkkinoilla voidaan tulkita. Kysymystä tarkastellaan ensisijaisesti oikeuslähdehierarkian ja laintulkinnalle asetettujen edellytyksien mukaisesti, huomioiden myös olennaisuuden kaksoisfunktion vaikutus laintulkintaan. Olennaisuuden kaksoisfunktio on myös huomioitava tulkinnan vaikutuksien arvioinnissa. Olennaisuuden supistava tai laajentava tulkinta johtaa vuorovaikutteisen tulkintadynamiikan kautta monisyisempiin vaikutuksiin, kuin sellaisen säännöksen tulkinta, jolla on yksi funktio. Siksi tutkielmassa tarkastellaan olennaisuuden tulkintaa myös oikeustaloustieteellisesti, arvopaperimarkkinatasolla. Markkinatason tulkinnassa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, mikä vaikutus olennaisuuden laajentavalla tai supistavalla tulkinnalla on markkinatoimijoiden toimintavapauteen ja toimintavelvollisuuksiin sekä erityisesti toimijoille aiheutuviin informaatiokustannuksiin. Olennaisuuden systeemitason tarkastelussa pyritään puolestaan hahmottamaan niitä fundamentteja teorioita, arvoja, oletuksia ja tavoitteita, joihin olennaisuuden tulkinta ja erityisesti olennaisuuden tulkinnassa hyödynnettävä järkevän sijoittajan testi perustuvat. Systeemitasolla olennaisuuden tulkinta pyritään asemoimaan osaksi sitä taloustieteellistä ja oikeustieteellistä traditiota, jonka juurista järkevän sijoittajan oikeusfiguuri kumpuaa. Tutkielman lopuksi pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, miten tutkielmassa esitetyt argumentit tulisi huomioida olennaisuuden tulkinnassa sekä otetaan kantaa siihen voidaanko ja tulisiko olennaisuutta tulkita yhdenmukaisesti kummassakin säännöskontekstissaan.