Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 186
  • Rantakallio, Jenna (2014)
    The purpose of the Thesis is to identify the main risks in leveraged buyout process and analyze different risk assessment between the parties. In addition, the paper concentrates on comparison between UK and US common law systems and Finnish civil law systems where due to different jurisdictional characteristics treatment of LBO transactions is different. The emphasis is also put on analysis from the perspective of legislation and court practice what needs to be taken into account in conducting successful LBO transaction. As LBO transactions have their roots in the US system and it is more commonly used in US based acquisitions, more weight is given on the analysis from the perspective of US legislation. In addition, due to confidential nature of LBO transactions and as majority of agreements restrict that claims are solved in arbitration there is lack of available case law. This is why I am concentrating more on the US system and case law that is publicly accessible. Furthermore, this research also concentrates on comparison and identifying differences and similarities between different common law systems and Scandinavian civil law system. Scandinavian system is analyzed from the Finnish perspective since there has been hot debate related to Finnish more restrictive approach to legislate LBO transactions. Finally, it is also interesting to take into comparison other common law system, UK where national legislation varies from the US system in great parts. The paper brings out the main characteristics in these systems and tendencies to manage risks from the perspective of national laws and legal practice. Risks in the LBO process range from choosing the right parties, risks related to the negotiation process and different contractual risks. In addition, there are issues related to different national and EU law provisions that parties need to take into account. In this research is covered step by step the whole acquisition transaction and analysis on different risk assessment tools and how parties seek to divide and mitigate their risks. In addition, the perspective of academic writers is taken into account in the analysis to see what kind of risks and risk division is seen as ideal in practice. Finally, relevant case law is analyzed from the perspective of which kind of situations may lead to unsuccessful deal and how these conflict situations are solved in practice. Leverage and more specifically the debt level have an essential role in LBO transactions. The whole transaction process has various steps from choosing the right target company and parties to the transaction, negotiating the deal and loan agreements and finally completion of the deal. The whole process is easily fractured and needs careful planning with involvement of experienced experts to be completed successfully. Successful performance of the deal means beneficial deal from the perspective of all parties that the seller gains its profits and that creditors are paid in accordance with the loan agreements but also that there are no transaction costs or inconvenience from arising disputes. Therefore, the Thesis seeks to answer which kinds of risks this process includes and how these risks should be divided and managed between the parties.
  • Huopaniemi, Anne-Maria (2014)
    Anonym bortgivning av barn är ett fenomen som etablerat sig i många europeiska länder. Med anonym bortgivning av barn menas ett förfarande där en förälder, oftast modern, kan ge bort sitt barn utan att uppge sin identitet under förfarandet. Anonym födsel, det vill säga ett förfarande där en kvinna kan anonymt föda sitt barn på sjukhuset och lämna barnet där, är den ena huvudvarianten av de i avhandlingen behandlade möjligheterna till anonym bortgivning av barn. Den andra är lämnandet av ett barn i en så kallad ”babylucka”, med andra ord ett uppvärmt utrymme där en baby kan lämnas utan att identiteten av den som lämnar babyn kommer fram. Motiveringen för dessa möjligheter till anonym bortgivning av barn sägs framför allt vara att skydda barn från utsättande och barnadråp. I avhandlingen behandlas rättsliga problem gällande dessa möjligheter till anonym bortgivning av barn ur ett rättsjämförande perspektiv. I avhandlingen behandlas möjligheterna till anonym bortgivning av barn i Tyskland, Frankrike, Luxemburg och Italien. Även rättsläget i Spanien, där anonym födsel varit tidigare möjligt men senare slopats, samt Finland, där anonym bortgivning av barn är ett okänt fenomen, behandlas i jämförelsen. Utgångspunkten för avhandlingen är rättsläget i Tyskland, där möjligheter till anonym bortgivning av barn funnits sedan 1999. Fastän utbudet av möjligheter till anonym bortgivning av barn har ökat stadigt finns ingen lagstiftning om dessa möjligheter till anonym bortgivning av barn. Anonym bortgivning av barn är på många sätt oförenlig med tysk rätt och bryter mot stadganden i gällande tysk rätt. Det mest uppenbara problemet med anonym bortgivning av barn är att barnet inte har möjlighet att få information om sina föräldrar. Rätten att känna sitt ursprung är enligt Europeiska människorättsdomstolens praxis en del av skyddet för privatliv enligt artikel 8 i Europeiska konventionen om mänskliga rättigheter och skyddas även av artikel 7 i FN:s konvention om barnets rättigheter. Å andra sidan motiveras möjligheterna till anonym bortgivning av barn ofta med att man med möjligheten till anonym bortgivning av barn strävar efter att skydda liv och hälsa av barnet, och vid anonym födsel på sjukhus även moderns liv och hälsa. Som en kompromisslösning till problematiken av de motsatta intressena av modern och barnet har det i Tyskland införts en möjlighet till så kallad förtrolig födsel, vilken innebär att kvinnan kan föda barnet på sjukhus under en pseudonym, men hennes identitet tas upp av ett rådgivningsställe och bevaras, så att barnet efter att ha fyllt 16 år kan be om att få reda på moderns identitet. De gamla möjligheterna och problemen med dem kvarstår dock även efter ikraftträdandet av den nya lagen. Anonym födsel är en långvarig tradition i Frankrike. Fastän utvecklingen har gått mot en mindre strikt anonymitet av modern, och fastän åtgärder för att underlätta anonymt födda barns sökande efter sina biologiska föräldrar tagits, kan ett barn inte få reda på identiteten av modern som fött anonymt utan hennes samtycke. Detta är fallet även i Luxemburg och Italien. I avhandlingen behandlas praxis av Europeiska domstolen för mänskliga rättigheter gällande rätten att känna sitt ursprung samt praxis gällande specifikt anonym födsel. Dessutom tas upp ställningstaganden av FN:s barnrättskommitté gällande anonym bortgivning av barn. I avhandlingen framförs att det borde avstås från sådana förfaranden där ett barn kan ges bort fullständigt anonymt. Ifall detta inte kan ske framförs i avhandlingen att anonym födsel är att föredra över användningen av babyluckor, eftersom anonym bortgivning av barn genom användningen av en ”babylucka” ingriper i barnets rätt att känna sitt ursprung utan den skydd för kvinnans och barnets liv och hälsa som utgörs av att kvinnan får medicinsk hjälp vid förlossningen. I avhandlingen framförs som det mest önskvärda alternativet ett sådant förfarande där kvinnan kan hållas anonym gentemot sjukhuset, men där hennes identitet tas upp och bevaras så att barnet kan få information om sitt ursprung, i likhet med det tyska alternativet förtrolig födsel.
  • Inkinen, Ville (2014)
    In June 2012, the Commission introduced the Monitoring and Reporting Regulation (601/2012) by virtue of Article 14(1) of the ETS Directive (2003/87/EC). In recital 2 of the MRR the Commission puts forward an interpretation of the Renewable Energy Directive which marks a major policy change. According to the interpretation, the sustainability criteria for biofuels and bioliquids in Article 17 of the Renewable Energy Directive must be fulfilled as a precondition to the rule in Annex IV of the ETS Directive according to which emissions from the use biomass shall be considered zero. Applying the sustainability criteria in the Renewable Energy Directive results from the interpretation that biomass zero-treatment constitutes ‘financial support’ within the meaning of Article 17(1)(c) of the Renewable Energy Directive. Presently, due to the limited use of biofuels and bioliquids in the Emissions Trading sector, the policy change is of minor significance. However, the Commission is preparing a proposal to introduce sustainability criteria also for solid and gaseous biomass in heating and cooling and electricity. The proposal is expected to be formally tabled in fall 2013. In many Member States, emissions from the use of solid biomass are significant as compared to the current emissions in the whole Emissions Trading sector, and thus the economic consequences can be major. The treatment of emissions from solid biomass is also likely to have major implications for the Member States in fulfilling their binding national targets under the Renewable Energy Directive. Firstly, this study analyses the described interaction between the ETS Directive and the RED. The main finding in this regard is that the interpretation whereby biomass zero-treatment would constitute ‘financial support’ within the meaning of Article 17(1)(c) of the Renewable Energy Directive is highly problematic. Secondly, the competence of the Commission in amending the Annex IV of the ETS Directive is examined. This study posits that the Commission does not have the competence to modify biomass zero-treatment to the extent of imposing a precondition to fulfil the sustainability criteria. Lastly, the upcoming sustainability criteria for solid and gaseous biomass will be briefly discussed. The upcoming criteria will resemble those for biofuels and bioliquids with some alterations. Pivotal with respect to biomass zero-treatment will be the wording of the upcoming provisions. If the norm requiring fulfilling the criteria to be eligible for financial support will be formulated in the same manner as in the Renewable Energy Directive, the interpretation in recital 2 of the Monitoring and Reporting Regulation could have the result that the upcoming extension will apply in the Emissions Trading Scheme automatically.
  • Alanko, Karri (2014)
    Sopimuksen ulkopuolisista edunsaajista välimiesmenettelyssä on keskusteltu ulkomailla aktiivisesti, erityisesti Yhdysvalloissa, mutta aihe on Suomessa ollut harvoin esillä. Tulisiko kolmansien edunsaajien olla sidottuja yleiseen välityslausekkeeseen, joka sisältyy edun myöntävään pääsopimukseen, mikäli lauseke ei nimenomaisesti ota kantaa asiaan? Korkein oikeus käsitteli kysymystä vuoden 2013 lopulla ratkaisussaan KKO 2013:84. Tapauksessa kyse oli siitä, tuleeko edunsaaja katsoa sidotuksi yleiseen välityslausekkeeseen siitä huolimatta, että välimiesmenettelylain kirjallisen sopimuksen vaatimus ei täyttynyt eikä edunsaaja yleensäkään ollut sopinut mistään. Voidaanko pitää esteenä välimiesmenettelylle, että lain vaatimukset eivät lähtökohtaisestikaan täyty ulotettaessa menettely kolmanteen edunsaajaan? Korkeimman oikeuden ratkaisu päätyi sitomaan edunsaajan välityslausekkeeseen, mutta päätöksessä ei juurikaan perusteltu saavutettua lopputulosta, mikä taas on tapauksen tulevan soveltamisen kannalta ongelmallista. Tästä syystä tutkielma pyrkii avaamaan tapauksessa käsittelemättä jääneet kysymykset ja näin ollen päätymään oikeudellisesti perusteltuun lopputulokseen. --- Non-signatory beneficiaries in the context of arbitration is a subject actively debated abroad, especially in the United States, but rarely discussed in Finland. Should such beneficiaries be bound to the general arbitration clause of the underlying contract in which the benefit is granted in case the clause does not specifically address the matter? That is the question resolved by the Finnish Supreme Court in late 2013 in their precedent KKO 2013:84. The issue in the case in question was whether the general arbitration clause should bind the non-signatory beneficiary despite the lack of a written contract – or any contract for that matter – with regard to the beneficiary, which is an essential requirement in any arbitration, as provided in the Finnish Arbitration Act. Moreover, one of the most fundamental principles of arbitration regards the agreement to arbitrate as an absolute necessity. Cases involving non-signatory beneficiaries categorically fail to fulfill these requirements, resulting in ambiguity as to how these situations are to be resolved. The Supreme Court decision, ultimately binding the non-signatory beneficiary, is troublesome as a precedent because it does not clearly state the rationale of its conclusion, therefore leaving its future interpreters in the dark. The thesis aims to revisit the case, address all the relevant issues that the court did not and ultimately reach a legally justifiable resolution.
  • Genberg, Jonna Heidi Elisabeth (2014)
    Council Regulation (EC) No 44/2001 on jurisdiction and the recognition and enforcement of judgments in civil and commercial matters (the Brussels I Regulation) has been considered the most important legal document in the area of civil procedure on EU level. Article 1(2)(d) of the Regulation excludes arbitration from the scope of application of the Brussels I Regulation. However, the ECJ interpreted the arbitration exclusion narrowly in Case C-185/07 Allianz SpA & Generali Assicurazioni Generali SpA v. West Tankers Inc. (2009) ECR I-663. In practice, this preliminary ruling watered down the arbitration exclusion in the Regulation, and thereby caused an intensive debate on the influence of EU legislation on international arbitration. Case law of the ECJ has shown that the scope of application of the Regulation and the arbitration exclusion in it depends on the substantive subject matter of the dispute in question. If that subject matter falls within the scope of the Regulation, a court which has jurisdiction under the Regulation is entitled to examine whether the arbitration exception applies and, depending on its assessment of the validity of the arbitration agreement, to refer the case to the arbitral body or adjudicate the matter itself. The revised Regulation (EU) No 1215/2012 becomes applicable on matters issued as of 10 January 2015. The result of the revision is that the arbitration exclusion remains unchanged, however with an added recital (12) in the preamble. This has left the arbitration audience and legal scholars somewhat confused concerning the reasons for keeping the arbitration exclusion unaltered in the revised Regulation. This thesis examines the factors that have led to the current legal situation in the area of EU civil procedure, in particular concerning arbitration. It also provides an analysis of what the revision of the Regulation signifies in practice. Lastly, it contemplates what the standpoint of the CJEU potentially will be in future arbitration proceedings in the light of i.e. West Tankers and based on the revised Regulation. The revised Regulation introduces some key changes originally aiming to make the recognition and enforcement of judgments given by the Member States’ courts easier and more effective. However, contrary to the arbitration community’s expectations, the Regulation has not fully clarified the interface between the Regulation and arbitration. The added recital only provides assistance to some extent, and it seems that we stand before a revision that chose status quo instead of presenting any revolutionary renovations to the arbitration exclusion.
  • Kujala, Riina (2013)
    Työ käsittelee GATT:n artiklan XI suhdetta OPEC:n ylläpitämiin öljyn tuotannonrajoituksiin. Artikla XI kieltää määrälliset tuotteiden kaupanrajoitukset, joita valtiot ylläpitävät tuontiin tai vientiin liittyen. OPEC:n jäsenmaat asettavat tuotannonrajoituksia jokaiselle jäsenmaalle öljyn tuotantoon liittyen. Jokainen jäsenmaa saa siis nostaa maasta vain tietyn määrän öljyä määrätyllä aikavälillä. Öljyn tuotannonrajoituksella on käytännössä vientiä rajoittava vaikutus, ja rajoitus vastaa vaikutuksiltaan artiklassa XI kiellettyjä määrällisiä rajoituksia. On kuitenkin epäselvää kuuluvatko OPEC:n tuotannonrajoitukset artiklan XI piiriin. Artikla edellyttää, että on olemassa rajoitus, joka kohdistuu tuotteen vientiin. Artiklan tulkinta on jaoteltu toisaalta siihen, mitä tarkoittaa se, että rajoituksen on kohdistuttava vientiin ja toisaalta siihen, mitä voidaan pitää tuotteena artiklan XI tarkoittamalla tavalla. Tulkinta suoritetaan hyödyntämällä WTO-järjestelmässä käytössä olevia tulkintaperiaatteita, niistä tärkeimpänä Valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen tulkintaperiaatteet. WTO:n oikeuskäytäntö on myös merkittävässä osassa artiklan tulkinnassa. WTO:n oikeuskäytännöstä ei löydy suoranaista vastausta kysymykseen, ja myös tuotteen määritelmän osalta hyvin vähän oikeuskäytäntöä. Toisaalta rajoituksen määritelmästä ja sen kohdistumisesta vientiin löytyy useita oikeustapauksia, ja tapauksia hyödynnetään erityisesti arvioimalla eri tulkintaperiaatteideiden käyttöä ja merkitystä WTO-järjestelmässä. Työ rakentuu artiklan XI tulkinnan ympärille ja siihen liittyviin kysymyksiin, kuten mikä on GATT:n ja tuotannonrajoitusten suhde, mitä voidaan pitää tuotteena, mikä on GATT:n suhde luonnonvaroihin, voiko GATT säännellä luonnonvarojen hyödyntämistä niiden luonnollisessa tilassa ja mikä on valtioiden itsemääräämisoikeuden merkitys asiassa. Analyysin perusteella OPEC:n tuotannonrajoitukset eivät kuulu artiklan XI piiriin, koska öljy sen luonnollisessa tilassa ei täytä tuotteen määritelmää. Tutkimus kuitenkin paljastaa useita mahdollisia tapoja tulkita artiklaa, minkä osoittaa muun muassa vertailu aiempien kysymystä käsittelevien tutkimusten kanssa. Aiempi tutkimus on ollut suppeampaa, eikä artiklan XI termejä ole pyritty määrittelemään tarkasti. Valtioiden itsemääräämisoikeutta niiden luonnonvaroista käsitellään tulkintaosiossa erikseen omana laajempana kokonaisuutenaan. Tutkimus osoittaa, että vaikka periaate otetaan huomioon WTO:n sopimusten tulkinnassa, sen merkitys on hyvin rajallinen, koska sopimuksen teksti on tulkinnassa aina etusijalla. Tämän lisäksi WTO:n käytännössä on painotettu vapaata kauppaa suosivia periaatteita, kun taas itsemääräämisoikeutta painottava tulkinta suosisi mahdollisesti kauppaa rajoittavaa ja ympäristöystävällistä tulkintaa. Tulkinta-analyysin jälkeen työssä otetaan esiin seikkoja, jotka ovat ongelmallisia WTO-järjestelmässä erityisesti tutkimuskysymykseen liittyen. Näitä ovat WTO:n poliittinen luonna, kansainvälisen kauppaoikeuden suhde kansainväliseen ympäristöoikeuteen ja kilpailua koskevien sääntöjen puute WTO:ssa. WTO on loppujen lopuksi poliittinen elin vaikka riidanratkaisujärjestelmän luotettavuus ja ennakoitavuus on parantunut huomattavasti WTO:n perustamisen jälkeen, kun pysyvä valituselin luotiin, ja päätösten hyväksimistä koskevia sääntöjä muutettiin. Erilaiset valtasuhteet sekä valtioiden resurssit saattavat vaikuttaa siihen, millä tavalla WTO:n riidanratkaisujärjestelmää hyödynnetään. Kansainvälinen ympäristöoikeus on otettu enenevässä määrin huomioon WTO:n perustamisen jälkeen. Vieläkään WTO:ssa ei ole kuitenkaan riittävästi säännöksiä, joissa otettaisiin ympäristönäkökohtia huomioon verrattuna siihen kuinka moni WTO:n oikeustapauksista liittyy jollakin lailla ympäristöön. Tutkielman tutkimuskysymys soveltuisi ehkä parhaiten kilpailuoikeudellisten säännösten piirissä arvioitavaksi. Vaikka WTO:ssa on jatkuvasti keskustelua kilpailuoikeudellisten säännösten mukaan ottamisesta WTO:n piiriin, kansainvälisten kilpailuoikeudellisten säännösten laatiminen on monimutkaista eroavista kansallisista säännöksistä johtuen.
  • Korhonen, Hannele (Helsingin yliopisto, 2000)
  • Porkka, Pekka (2013)
    Arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimukset muodostavat rahoitusmarkkinoilla yhden toiminnallisen kokonaisuuden, jota voidaan kutsua esimerkiksi arvopaperivakuudelliseksi rahoitustoiminnaksi tai arvopaperilainaukseksi. Arvopaperivakuudellinen rahoitustoiminta on kehittynyt viime vuosikymmeninä marginaalisesta ilmiöstä keskeiseksi osaksi rahoitusmarkkinoita. Tämä ilmenee muun muassa siten, että rahoitustarkoituksessa tehtyjä arvopaperitransaktioita tehdään nykyisin enemmän kuin tavallisia arvopaperikauppoja. Aiheeseen liittyvä esineoikeudellinen tutkimus on siten paikallaan. Tutkielmassa keskitytään erityisesti aiheeseen liittyviin esineoikeudellisiin ongelmiin. Huomion kohteena on esimerkiksi se, sitovatko arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimukset lainanantajan tai –ottajan konkurssi- tai ulosottovelkojia. Tarkastelun kohteena on myös omistusoikeuden siirtymiseen liittyvät oikeudelliset ulottuvuudet. Arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimukset voidaan luokitella omistusoikeuden siirtoon perustuviksi vakuusjärjestelyiksi. Finanssikriisin seurauksena rahoitussektori on ollut suurten muutospaineiden kohteena. Alan sääntelyä ja valvontaa on lisätty reilusti. Esimerkiksi Basel III:ssa luotto- ja rahoituslaitosten vakavaraisuusvaatimuksia kiristettiin. Rahoitusmarkkinoiden sääntelyn kiristämishankkeet koskevat myös arvopaperilainausteollisuutta. Tutkielmassa pyritään tuomaan esille niitä vaikutuksia, mitä sääntelyn kiristämisellä on arvopaperivakuudelliseen rahoitustoimintaan. Tutkielman pyrkimyksenä on antaa selkeä kuvaus siitä, minkälainen rooli arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimuksilla on rahoitusmarkkinoilla. Vastauksia pyritään antamaan seuraavanlaisiin kysymyksiin: ketkä ovat arvopaperilainaus- ja takaisinostosopimusten pääasialliset käyttäjät ja missä tarkoituksessa? Mitkä ovat toimintaan liittyvät riskit? Mitä tekemistä repomarkkinoilla on varjopankkitoiminnan tai Yhdysvaltain subprime-kriisin kanssa? Lyhyeksi myynti eli shorttaus on ainoastaan yksi pieni sivujuonne tarkastelun kohteena olevaa ilmiötä.
  • Kovanen, Taru (2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan arvopaperimarkkinaoikeudellisesti keskeistä käsitettä - olennaisuutta - osana sisäpiirisääntelyä ja tiedonantosääntelyä. Arvopaperimarkkinalaissa (AML) sanamuodoltaan lähes identtistä olennaisuuden vaatimusta hyödynnetään kahdessa, osin erilaisiin tavoitteisiin pyrkivässä säännöksessä, sisäpiirintiedon määritelmässä (AML 12:2) ja jatkuvan tiedonantovelvollisuuden säännöksessä (AML 6:4). Lainsäätäjän valinta kytkeä määritelmällisesti yhteen kaksi eri lähtökohdista kumpuavaa säännöstä, on lainsäädännössä verrattain harvinainen asetelma. Tutkimuksen tavoitteena on erityisesti oikeusdogmatiikan ja oikeustaloustieteen metodein vastata kysymykseen siitä, miten arvopaperimarkkinalain olennaisuuden vaatimusta voidaan ja toisaalta tulisi tulkita, erityisesti kun huomioidaan määritelmän kaksoisfunktio. Keskeisimpänä mielenkiinnon kohteena on EU-oikeudessa markkinoiden väärinkäyttösääntelyn käynnissä olevan uudistuksen myötä olennaisuuden tulkinnassa yhä vahvempaa jalansijaa saavan järkevän sijoittajan testin merkitys ja sisältö. Tutkielmassa käsitellään ensinnäkin olennaisuuskriteerin normatiivista toimintaympäristöä, eli sitä sääntelykokonaisuutta, jossa olennaisuuskriteeri vaikuttaa. Toiseksi, tutkielmassa käsitellään olennaisuuden tulkintaa, sillä kyseessä on määritelmällisesti avoin ja kontekstiriippuvainen määritelmä, joka saa merkityssisältönsä markkina- ja oikeuskäytännössä. Olennaisuuden tulkintaa lähestytään kolmesta eri näkökulmasta: tapauskohtaisesti, arvopaperimarkkinoiden tasolla sekä systeemitasolla. Tutkielman keskeisimmän ytimen muodostaa perinteinen oikeusdogmaattinen tulkinta, jossa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä miten olennaisuutta arvopaperimarkkinoilla voidaan tulkita. Kysymystä tarkastellaan ensisijaisesti oikeuslähdehierarkian ja laintulkinnalle asetettujen edellytyksien mukaisesti, huomioiden myös olennaisuuden kaksoisfunktion vaikutus laintulkintaan. Olennaisuuden kaksoisfunktio on myös huomioitava tulkinnan vaikutuksien arvioinnissa. Olennaisuuden supistava tai laajentava tulkinta johtaa vuorovaikutteisen tulkintadynamiikan kautta monisyisempiin vaikutuksiin, kuin sellaisen säännöksen tulkinta, jolla on yksi funktio. Siksi tutkielmassa tarkastellaan olennaisuuden tulkintaa myös oikeustaloustieteellisesti, arvopaperimarkkinatasolla. Markkinatason tulkinnassa pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, mikä vaikutus olennaisuuden laajentavalla tai supistavalla tulkinnalla on markkinatoimijoiden toimintavapauteen ja toimintavelvollisuuksiin sekä erityisesti toimijoille aiheutuviin informaatiokustannuksiin. Olennaisuuden systeemitason tarkastelussa pyritään puolestaan hahmottamaan niitä fundamentteja teorioita, arvoja, oletuksia ja tavoitteita, joihin olennaisuuden tulkinta ja erityisesti olennaisuuden tulkinnassa hyödynnettävä järkevän sijoittajan testi perustuvat. Systeemitasolla olennaisuuden tulkinta pyritään asemoimaan osaksi sitä taloustieteellistä ja oikeustieteellistä traditiota, jonka juurista järkevän sijoittajan oikeusfiguuri kumpuaa. Tutkielman lopuksi pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, miten tutkielmassa esitetyt argumentit tulisi huomioida olennaisuuden tulkinnassa sekä otetaan kantaa siihen voidaanko ja tulisiko olennaisuutta tulkita yhdenmukaisesti kummassakin säännöskontekstissaan.
  • Laakso, Mikko (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan lainopillisesti ja oikeusvertaillen valmismatkajärjestäjän asiakkaiden Suomessa nauttimaa suojaa matkanjärjestäjän maksukyvyttömyystilanteessa. EU-direktiivi 90/314/ETY, jonka maksukyvyttömyyssuojaa koskeva 7 artikla on pantu Suomessa täytäntöön lailla valmismatkaliikkeistä, velvoittaa jäsenvaltioita varmistamaan, että direktiivissä tarkoitettuja matkapaketteja myyvät tai välittävät elinkeinonharjoittajat turvaavat asiakkaidensa suorittamat ennakkomaksut asettamalla vakuuden maksujen palauttamiseksi maksukyvyttömyystilanteessa. Suomessa matkanjärjestäjien toimintaa valvoo ja vakuuksia hallinnoi Kilpailu- ja kuluttajavirasto, joka vastaa maksujen palauttamisesta kuluttajille sekä tarpeen vaatiessa matkustajien kotiuttamisesta matkanjärjestäjän ajautuessa konkurssiin kesken matkan. Vakuusjärjestelmän rinnalla kuluttajia suojataan KSL 7:39 §:n luotonantajavastuusäännöksellä, joka antaa kuluttajalle oikeuden esittää vaatimuksia luottokortin myöntänyttä yhtiötä kohtaan, mikäli matkanjärjestäjän suoritus ei toteudu. Kansallinen vakuusjärjestelmä on pääasiassa toiminut ongelmitta ja konkurssiin tai yrityssaneeraukseen ajautuneiden matkanjärjestäjien asiakkaat ovat saaneet korvauksen täysimääräisenä. Tutkielma keskittyy tarkastelemaan erityisesti kahta tapausta, joissa vakuus ei riittänyt matkustajien ennakkomaksujen täysimääräiseen palauttamiseen: Töölön Matkatoimisto Oy:n konkurssia 2005 sekä Oy Air Finlandin konkurssia 2012. Ensin mainitussa tapauksessa asiakkaat saivat lopulta täysimääräisen korvauksen kesän 2013 aikana, 8 vuotta konkurssin jälkeen. Air Finlandin kohdalla 69,5 %:n jako-osuuksien maksatus saatiin aloitettua keväällä 2015 hallinto-oikeusprosessien päätyttyä. Molemmissa tapauksissa osa matkustajista sai täyden korvauksen heti konkurssin jälkeen joko omalta luottokorttiyhtiöltään tai Töölön tapauksessa matkanjärjestäjän factoring-rahoittajana toimineelta Nordea Rahoitus Suomi Oy:ltä. Tutkielman tavoitteena on selvittää ensinnäkin se, onko direktiivin implementointi onnistunut ja kansallinen sääntely tarkoituksenmukaista, kun kuluttajien jääminen vaille täyttä korvausta on osoittautunut käytännössä mahdolliseksi. Koska direktiivi on luonteeltaan ns. minimidirektiivi ja mahdollistaa kuluttajien suojaamisen laajemmin kuin direktiivissä edellytetään, perehdytään tutkielmassa valikoituihin Euroopan unionin tuomioistuimen antamiin ennakkoratkaisuihin direktiivin tulkinnasta. Toiseksi tutkielmassa vertaillaan neljän Pohjoismaan lainsäädännöllisiä ratkaisuja, joilla vaatimus maksukyvyttömyyssuojasta on kansallisesti toteutettu. Tarkoituksena on selvittää minkälaisia eroja ja yhtäläisyyksiä maiden välillä on ja kuinka eri tavoin direktiivin edellyttämä maksukyvyttömyyssuoja on mahdollista toteuttaa. Lopuksi perehdytään valmisteltavana olevaan matkapakettidirektiivin uudistukseen ja siihen, kuinka uusi direktiivi todennäköisesti vaikuttaisi Suomen kansalliseen sääntelyyn.
  • Sarianne, Savola (2014)
    Hallitus on säätiön ainoa pakollinen ja lakimääräinen toimielin, jolle lähtökohtaisesti kuuluu kaikki säätiössä tapahtuva päätök-senteko (yleistoimivalta). Säätiölain 10 a § antaa kuitenkin hallitukselle mahdollisuuden delegoida itsenäistä päätösvaltaa halli-tuksen alapuolelle muulle toimielimelle, hallituksen jäsenelle tai toimihenkilölle. Näitä siirrettävissä olevia tehtäviä ei kuitenkaan määritellä laissa tai lain esitöissä tarkemmin. Asiamies on säätiöissä yleisesti käytetty toimihenkilö, jota säätiölaki ei itsessään kuitenkaan tunnista. Laki ei myöskään sisällä määräyksiä asiamiehen toimivallasta tai tarkemmista tehtävistä. Kirjallisuudessa on katsottu säätiön asiamiehen olevan säätiöön työsuhteessa oleva työntekijä. Tätä kantaa on mm. perusteltu yhdistystä koskevalla korkeimman oikeuden ratkaisulla, jossa katsottiin, ettei toiminnanjohtajan ole mahdollista olla osakeyhtiön toimitusjohtajaan verrattavissa olevassa asemassa, koska tästä ei ole määräystä yhdistyslaissa. Säätiölain 10 a § jättää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi sen, kuinka toimielin käsitettä tulee tulkita. Käytännössä onkin jäänyt epäselväksi, voisiko asiamies yhdistyslakia koskevasta ratkaisusta huolimatta olla säätiön toimielin. Säätiötä koskevaa oikeuskäytäntöä ei asiasta kuitenkaan ole olemassa. Asiamiehen työoikeudellisen aseman tulkinnanvaraisuuden lisäksi, säätiölaki ei tarkemmin määrittele asiamiehen ja hallituksen välistä tehtävien tai vastuunjakoa. Säätiölain 10 a §:n mukaisesti ainoana ehtona päätöksenteon delegoinnille on delegointia koskeva sääntömääräys säätiön säännöissä. Poikkeuksena tähän on kuitenkin asiamiehelle katsottu voitavan delegoida juokseva hallinto ilman, että tästä tulee määrätä säätiön säännöissä. Kysymykseksi jääkin missä määrin säätiön sisällä on mahdollista delegoida päätöksentekoa asiamiehelle siten, että myös hallituksen vastuu päätöksestä siirtyy delegoinnin yhteydessä. Toisaalta voidaan pohtia myös sitä millaisia tehtäviä asiamiehelle on ylipäätään mahdollista delegoida, jottei asiamiehen asema muodostu liian itsenäiseksi hallitukseen nähden. Juoksevaa hallintoa ei ole määritelty laissa tarkasti, vaan se määräytyy tapauskohtaisesti säätiön tarkoituksen ja säännöissä määrättyjen tarkoituksen toteuttamistapojen perusteella, jolloin asiamiehen toimivallan rajat ovat tulkinnanvaraiset. Juokseva hallinto saattaa sisältää myös sellaisia tehtäviä, joista tulisi ottaa erillismääräys säätiön sääntöihin tai joiden on yleisesti katsottu olevan liian merkittäviä oikeustoimia asiamiehelle ja joista hallituksen tulisi tehdä päätös. Nykyisellään säätiölaki ei kykene antamaan vastauksia asiamiehen asemaa tai toimivaltaa koskeviin kysymyksiin. Tästä syystä säätiöt ovat muodostaneet itsenäisiä, laista poikkeavia, käytäntöjä. Säätiölakia ollaankin parhaillaan uudistamassa. Uuden lain on määrä tulla voimaan vuonna 2015. Säätiölakityöryhmä on koonnut kattavia selvityksiä nykyisestä käytännöstä ja saatujen tulosten ja lausuntojen pohjalta tehnyt uutta lakia koskevan ehdotuksen. Uusi laki mahdollistaisi mm. toimitusjohtaja tyyppisen asia-mieselimen sisällyttämisen säätiön organisaatioon ja toisi näin ollen merkittäviä muutoksia säätiöihin.
  • Keinänen, Juho (2014)
    Työntekijöiden vapaalla liikkuvuudella on Euroopan unionin yhtenä sisämarkkinavapautena vakiintunut asema eurooppaoikeudessa. Jäsenvaltioiden kansalaisten subjektiivinen oikeus etsiä ja tehdä työtä toisen jäsenvaltion alueella ja nauttia yhdenvertaisesta kohtelusta vastaanottavan jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa on turvattu perussopimuksissa, johdetussa oikeudessa ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Vapaaseen liikkuuvuuteen liittyviin oikeuksiin vetoaminen edellyttää kuitenkin jäsenvaltion kansalaisuutta. Mikäli jäsenvaltion alueella työskentelevä kolmannen valtion kansalainen ei ole liikkumisvapauttaan käyttäneen EU-kansalaisen perheenjäsen, kolmannen valtion kansalainen voi kuitenkin vedota EU:n oikeusjärjestykseen kuuluviin kansainvälisiin sopimuksiin ja unionin työperäistä maahanmuuttoa koskevaan sekundaarilainsäädäntöön. Tutkielmassa tarkastellaan kolmansien valtioiden kansalaisten asemaa unionin solmimien ulkosopimusten ja yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa toteuttavan sekundaarilainsäädännön perusteella sekä näiden oikeuslähteiden välisiä suhteita. Assosiaatiosopimuksilla on perustettu etuoikeutettuja yhteyksiä EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä kolmansien valtioiden välille. Sopimuksissa on voitu määrätä muun muassa sopimuspuolten kansalaisten työskentely- ja oleskeluoikeudesta jäsenvaltioissa sekä oikeudesta yhdenvertaiseen kohteluun vastaanottavan jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa. Sopimuksissa turvattujen oikeuksien laajuus kuitenkin vaihtelee, siten kolmansien valtioiden kansalaiset ovat kansalaisuutensa perusteella eriarvoisessa asemassa. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan työntekijöiden asemaa koskevat sopimusmääräykset ovat välittömästi vaikuttavia kansallisissa oikeusjärjestyksissä mikäli ne asettavat selkeitä, ehdottomia ja tulevista täytäntöönpanotoimista riippumattomia velvoitteita, eikä välittömän vaikutuksen myöntäminen ole sopimuksen tavoitteiden tai luonteen vastaista. EU-tuomioistuin on myöntänyt tavoitteiltaan hyvin erilaisiin sopimuksiin sisältyville määräyksille välittömän vaikutuksen. Tuomioistuin on korostanut ulkosopimuksia koskevassa oikeuskäytännössä erityisesti sopimusmääräysten tehokkaan toteutumisen merkitystä. Tämän lisäksi tuomioistuin on tulkinnut määräysten jäsenvaltioille asettamien velvollisuuksien ulottuvuutta analogisesti työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevan SEUT 45 artiklan kanssa riippumatta siitä, minkälaiseen sopimuskokonaisuuteen tulkittava sopimusmääräys liittyy. EU:n yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa tähtää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen perustamiseen. Tämän osana unionin tehtäväksi on SEUT 79 artiklassa asetettu yhteisen maahanmuuttopolitiikan kehittäminen. Työperäistä maahanmuuttoa kolmansista maista säännellään sektorikohtaisen lainsäädännön takia usealla säädöksellä työntekijäryhmäkohtaisesti. Tutkielmassa käydään läpi direktiivien sisältöä sekä arvioidaan sitä, miten hyvin säädöksillä on ratkaistu ne ongelmat, joihin niillä on pyritty vaikuttamaan. Koska työperäistä maahanmuuttoa koskeva sekundaarinormisto on uutta, säädöksiä koskevaa oikeuskäytäntöä ei vielä ole kertynyt. Tutkielmassa käsitellään tämän vuoksi perheenyhdistämisdirektiiviä ja pitkään oleskelleiden kolmansien valtioiden kansalaisten asemasta annettua direktiiviä koskevaa oikeuskäytäntöä. Laillista maahanmuuttoa koskevassa oikeuskäytännössä on assosiaatiosopimuksia koskevan oikeuskäytännön tavoin korostettu säädösten tavoitteiden tehokkaan toteutumisen merkitystä ja rajoitettu jäsenvaltioiden harkintavaltaa. Lisäksi EU-tuomioistuin on oikeuskäytännössä luonut yhteyksiä EU-kansalaisten liikkumisvapauteen liittyvien oikeuksien ja sekundaarioikeudessa turvattujen kolmansien valtioiden kansalaisten oikeuksien välillä. Tutkielmassa pohditaan EU-tuomioistuimen ratkaisujen taustalla vaikuttavia syitä ja tavoitteita sekä sitä, voidaanko oikeuskäytännön perusteella ennakoida työperäistä maahanmuuttoa koskevien direktiivien vaikutuksia niiden soveltamisalaan kuuluvien kolmansien valtioiden kansalaisten oikeusasemaan ja jäsenvaltioiden velvollisuuksiin. Maahanmuuttoa koskeva sekundaarinormisto on kansainvälisiin sopimuksiin nähden toissijaista sääntelyä, sillä direktiivit eivät estä kansainvälisistä sopimuksista johtuvien suotuisampien säännösten soveltamista. Johdetun oikeuden tulkinnan tulee olla sopusoinnussa unionia ja jäsenvaltioita sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Tutkielman lopuksi käydään läpi esimerkkejä kansainvälisten sopimusten etusijan vaikutuksista työperäistä maahanmuuttoa koskevan sekundaarinormiston tulkintaan.
  • Heikkilä, Hanna Kaisa (2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti Suomen vanhemmuuslainsäädäntöä erityisesti homo- ja lesbovanhemmista muodostuvien sateenkaariperheiden näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään, miten vanhemmuus määräytyy Suomen lainsäädännössä, millaista vanhemmuutta lainsäädäntö suojaa ja millaista perhekäsitystä ja käsitystä lapsen edusta suhteessa erilaisiin vanhemmuuksiin se ilmentää. Tutkimuksessa tuodaan myös esiin, miten lainsäädäntö kykenee vastaamaan lesbo- ja homoparien sekä useammasta kuin kahdesta vanhemmasta koostuvien apilaperheiden vanhemmuusratkaisuihin ja miten lainsäädäntöä pitäisi tästä näkökulmasta kehittää. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lapsen etua. Metodologisesti tutkimus on sekä oikeuspoliittinen että lainopillinen tutkimus. Tällä hetkellä isyys määräytyy isyyslain 5.9.1975/700 mukaisesti avioliittoon perustuvan isyysolettaman, maistraatin hyväksymän isyyden tunnustamisen tai kanteeseen perustuvan tuomioistuimen päätöksen perusteella. Hedelmöityshoidon tuloksena syntyneen lapsen isäksi on vahvistettava mies, joka antoi suostumuksensa hedelmöityshoitoon yhteisymmärryksessä äidin kanssa. Annettaessa hedelmöityshoitoa yksinäiselle naiselle, voidaan hedelmöityshoitolain 22.12.2006/1237 mukaan lapsen isäksi suostumuksellaan vahvistaa siittiöitään luovuttanut mies. Adoptiolaissa 20.1.2012/22 vanhemmuus siirtyy aiemmilta vanhemmilta adoptiovanhemmille, kun tuomioistuin vahvistaa adoption. Laki rekisteröidystä parisuhteesta 9.11.2001/950 mahdollistaa perheen sisäisen adoption myös rekisteröidyille homo- ja lesbopareille. Äitiys perustuu kirjoittamattoman oikeuden nojalla synnytykseen. Lainsäädännössä korostuu isyyden merkitys ja sen taustalla näkyy heteronormatiivisuus, oletus kahdesta luonnollisesta sukupuolesta, miehestä ja naisesta sekä heteroydinperheiden ja niistä poikkeavien perhemuotojen välinen legimititeettiero. Sateenkaariperheiden asema vanhemmuuslainsäädännössä on epätasa-arvoinen heteroperheisiin nähden. Esimerkiksi perheen ulkoinen adoptiomahdollisuus on rajattu vain aviopareille, eikä hedelmöityshoitoja saavan naisen rekisteröityä puolisoa voida vahvistaa suoraan syntyvän lapsen vanhemmaksi hoitoon annetun suostumuksen perusteella, kuten heteroparien kohdalla. Apilaperheiden asemaa hankaloittaa se, ettei Suomen lainsäädäntö mahdollista lapselle useampaa kuin kahta juridista vanhempaa. Lasten asema näissä perheissä on turvaton, kun heille merkityksellisiä vanhemmuuksia ei voida laillisesti vahvistaa. Sateenkaariperheiden aseman parantamiseksi on ehdotettu muun muassa tasa-arvoista avioliittolakia, jolloin myös rekisteröidyt parit saisivat adoptiomahdollisuuden, sekä isyyslain muuttamista vanhemmuuslaiksi, jolloin esimerkiksi isyysolettama tulisi sovellettavaksi myös rekisteröityihin pareihin. Myös synnyttäneen äidin samaa sukupuolta oleva avopuoliso pitäisi pystyä vahvistamaan juridiseksi vanhemmaksi hedelmöityshoitoon annetun suostumuksen perusteella. Tutkimuksessa tarkasteltiin lapsen etua niin lainsäädännössä, perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta, kuin myös eettismoraalisena ei-juridisena terminä, joka tulee esiin sateenkaariperheiden vanhemmuutta koskevissa keskusteluissa. Tutkimusten perusteella homo- ja lesboperheiden lapset ovat tasapainoisia, eivätkä eroa heteroperheiden lapsista merkittävästi. Näyttääkin siltä, ettei ole perusteita asettaa yhtä perhemallia tai vanhemmuuden mallia toista parempaan asemaan lapsen kasvuympäristönä. Vanhemmuuden määräytymistä koskevissa laeissa lapsen etu näyttäytyy paitsi sitä kautta, millaista vanhemmuutta niiden voi katsoa suojaavan, myös esimerkiksi hedelmöityshoitolaissa olennaisena edellytyksenä hedelmöityshoidon antamiselle sekä perusteluna lapsen tiedonsaantioikeudelle alkuperästään. Adoptiolaissa lapsen etu on lain johtava periaate, edellytys adoption vahvistamiselle, sekä syynä vanhempien ikäeroa ja avioliittovaatimusta koskevalle sääntelylle. Myös adoptiolain mukaista lapsen oikeutta pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa ja oikeutta tietää alkuperästään on perusteltu lapsen edulla.
  • Sorsa, Janne (Helsingin yliopisto, 2015)
    Bitcoin on virtuaalinen, hajautetusti toimiva kirjanpito- ja maksujärjestelmä. Sen yksiköitä, niin ikään nimeltään Bitcoineja, käytetään virtuaalivaluuttana. Bitcoineja käytetään vaihdonvälineenä ja sijoituskohteena ja sitä on kuvailtu elektroniseksi käteiseksi, koska sen siirrot ovat kryptografiaan perustuvasti anonyymejä. Bitcoin-järjestelmä perustuu hajautettuun yksimielisyyteen. Tämä tarkoittaa, ettei Bitcoin järjestelmä ole keskusjohtoinen eli uusien Bitcoinien liikkeellelaskua ja maksutapahtumia ei hallinnoi yksittäinen taho. Maksujärjestelmä mahdollistaa suorat käyttäjien väliset transaktiot ilman pankin varmistusta. Bitcoin on tunnettu siitä, että se on ensimmäinen hajautetusti toimiva virtuaalivaluutta, jossa on ratkaistu kaksinkertaisen käytön ongelma. Bitcoin-verkkoa ylläpidetään niin sanotusti louhimalla, josta louhija voi saada Bitcoineja palkinnoksi. Tutkielmassa on käsitelty Bitcoinin luovutus- ja louhintatulojen tuloverotusta laajuus-, arvostamis- ja jaksotusongelmien näkökulmasta pääasiassa lainopin metodein. Bitcoinin luokittelu oikeudellisissa konteksteissa ei ole yksinkertaista ottaen huomioon sen ominaispiirteet. Siviilioikeudellisesti Bitcoinia voidaan laajasti ottaen luonnehtia omaisuudeksi. Bitcoin ei kuitenkaan ole arvopaperi, johdannaissopimus tai säänneltyä sähköistä rahaa. Bitcoinilla ei ole liikkeellelaskijaa, sen arvoa ei ole sidottu mihinkään kohteeseen, eikä se oikeuta suoritukseen keneltäkään. Bitcoinin luovutus- ja louhintatulojen verokohteluun liittyy monenlaisia tulkintaongelmia käsiteltyjen verotuksen ongelmien osalta. Tilanteet tuloverotuksessa ovat uuden tyyppisiä, eikä niistä ole oikeuskäytäntöä tuloverotuksen osalta. Muutkin tulkintaongelmat ovat sidoksissa laajuusongelmassa ratkaistaviin peruslähtökohtiin eli siihen, mitä tuloa Bitcoinin luovutus- ja louhintatulot ovat. Verohallinnon antaman virtuaalivaluuttojen tuloverotusta koskeneen ohjeen mukaan Bitcoin-luovutuksia tulisi verottaa muuna pääomatulona kuin luovutusvoittoina ja louhintatuloja ansiotuloina. Verohallinto on esittänyt, ettei Bitcoin-luovutuksista syntyviä tappioita voida vähentää millään tavalla, koska niillä käytävän kaupankäynnin on katsottava rinnastuvan hinnanerosopimuksilla (CFD) käytävään kaupankäyntiin. Tutkielmassa on esitetty perusteet sille, että Bitcoin-luovutukset voitaisiin tulkita tuloverotuksessa luovutusvoittoina tai tappioina verotettaviksi ja Bitcoin-louhintatulot pikemminkin pääomatuloiksi kuin ansiotuloiksi verotettaviksi tuloiksi. Hinnanerosopimuksiin rinnastaminen ei vastaa Bitcoinin luonnetta, joten sen perusteella johtopäätös tappioiden vähennyskelvottomuudesta ei ole perusteltu tulkintasuositus. Tappioiden vähennyskelvottomuudelle ei ole kestäviä perusteita riippumatta siitä, millaiseksi tuloksi Bitcoin-luovutukset katsotaan. Elinkeinoverotuksen osalta Bitcoin-hankintamenot ovat selvästi kokonaan vähennyskelpoisia myös Verohallinnon ohjeen mukaan. Käsiteltyjen laajuuskysymysten ratkaisut liittyvät kiinteästi Bitcoinin luovutus- ja louhintatulojen jaksottamiseen. Tältä osin Verohallinnon ohje virtuaalivaluuttatulojen jaksottamisesta ei ole yksiselitteinen. Etenkin erilaisia ratkaisumahdollisuuksia liittyy menon ja hankintamenon jaksottamiseen ja vuotuisten poistojen tekemiseen. Selkeästi kuitenkin elinkeinoverolain mukaisen jaksotuksen osalta arvonalennuspoistojen tekeminen Bitcoineista on mahdollista. Bitcoin-tuloihin liittyy arvostamisongelma eli kysymys siitä, miten Bitcoinin käypä arvo määritetään verotuksessa. Tältä osin ongelmia aiheuttaa se, että Bitcoinin korkean volatiliteetin johdosta hinta voi vaihdella päivittäin paljonkin, mutta se voi myös vaihdella eri vaihtopörssien välillä samanaikaisesti. Päivän keskihinnan arvioiminen antaa tarkimman arvon, mutta sen määrittäminen on hankalaa. Oman kysymyksensä muodostaa Bitcoinien luovutusjärjestys tilanteessa, jossa Bitcoinit eivät ole eroteltavissa toisistaan. Tältä osin Verohallinnon suositusta fifo-periaatteen soveltmisesta ei voida pitää täysin kiistattomana tuloverolain mukaisessa verotuksessa toisin kuin elinkeinoverolain osalta. Tutkielmassa on käsitelty myös Bitcoin-tulojen kansainvälistä luonnetta sen osalta, miten laajasti Suomi verottaa Bitcoin-tuloja ja miten ne jakautuvat asuin- ja lähdevaltiolle OECD:n malliverosopimuksen pohjalta. Kansallisen verolainsäädännön mukaan ulkomailla asuvat ja sieltä käsin toimintaa harjoittavat rajoitetusti verovelvolliset eivät lähtökohtaisesti ole verovelvollisia Suomeen myydyistä Bitcoineista tai Suomesta saaduista Bitcoin-louhinnan siirtopalkkioista. OECD:n malliverosopimuksen puitteissa Bitcoinin luovutus- ja louhintatulojen verotus jää lähtökohtaisesti asuinvaltiolle. Sopimusmaiden erilaisten tuloartiklojen soveltaminen johtaa kvalifikaatiokonflitiin, josta voi aiheutua kaksinkertaista verotusta.
  • Zhou, Binling (2014)
    This thesis is going to do a comparative study of the Nordic Maritime Codes, Chinese Maritime Code and Rotterdam Rules (United Nations Convention on Contract for the International Carriage of Goods Wholly or Partly by Sea) with respect to carrier’s obligations and liabilities imposed hereupon. The backgrounds for this study are the ambitious goals and controversial future of the Rotterdam Rules, the significant roles that the Nordic countries and China have played in international carriage of goods by sea, and the important position of the carrier’s mandatory obligations and liabilities in this field. Through the comparative study, this thesis tries to disclose the similarities and differences between these legal regimes, to see what changes will be brought to the Nordic/Chinese maritime laws and what impact may be led to their shipping industries if they finally accept the Rotterdam Rules. Based on these backgrounds, the detail contents discussed in this thesis include: (1) the legislative history and scope of application; (2) period of carrier’s responsibility; (3) carrier’s obligations; (4) carrier’s liability for physical loss of or damage to the goods; (5) carrier’s liability for delay in delivery; (6) carrier’s liabilities for deviation, deck cargo and live animals. Each of the NMCs, CMC and the Rotterdam Rules is respectively discussed in detail under each part. By comparing the regional solutions and the new international Convention, at the end of this thesis the possible future of the Rotterdam Rules is discussed from Nordic and Chinese perspectives of views.
  • Kraszewski, Kenneth (2013)
    International arbitration is an integral element of the globalized modern economy. It is the principal method of resolving commercial disputes between States, individuals, and corporations in almost every aspect of international trade. Arbitration relies on the notion of party autonomy—that the parties to an agreement may freely choose the law applicable to their agreement and to the resolution of any dispute arising out of it. However, agreements have to be performed and arbitral awards rendered somewhere, and in the modern world in which the preeminent legal authority is the sovereign State, these actions necessarily occur under a legal framework and a public policy not shaped by the parties. When rules of public policy are implicated in the agreement underlying a dispute in arbitration—or in the award resulting from the for arbitration proceedings, a State must navigate between the Scylla and Charybdis of lending its authority to the recognition of an agreement or enforcement of an award contrary to its fundamental principles or of appearing not to respect the principle of finality of arbitral awards underpinning the system of modern international commerce. What route should national courts—the “watchmen of public policy”—choose? Should party autonomy cabined by respect for international public policy? Or should public policy be viewed as a safety valve utilized only in emergencies, where recognition and enforcement would be fundamentally at odds with a State’s most cherished principles and values? This thesis details the provisions for refusal of recognition or enforcement of arbitral awards on the grounds of public policy that currently exist in major international conventions and model legislation as well as in the legislation of the United States and selected European Union Member States. The various ways in which public policy can be understood is explained, and the application of the public policy exceptions in the United States and selected European Union Member States are detailed. Finally, trends in the United States and the European Union with respect to public policy and arbitration are examined.
  • Kallio, Anna Katariina (2014)
    Abstract / Summary This study discusses the competition law concerns arising in context of technology standardisation agreements, in the field of information communication technology in specific. It is possible to promote interoperability of technologies through standardisation agreements, which is especially significant in the field of information communication technology. The risk of anticompetitive collusion increases when undertakings co-operate. Anticompetitive collusion is prohibited under the Article 101 TFEU. There are however even more significant competition law risks in the context of standardisation agreements specifically related to intellectual property rights, namely the patent ambush. Patent ambush has been considered to be an abuse of a dominant position, regulated under the Article 102 TFEU. The dynamics of competition is distorted when technologies protected by proprietary rights are adopted as industry standards. Distributors and manufacturers have to acquire a license from the right holder in order to operate on the market. Proprietary right might constitute a significant barrier to enter the market if access to the essential patent is being prevented by refusal to license or prohibitive royalty rates. The competition law Articles have not been completely adequate to catch the patent ambush as the application of Article 102 TFEU requires the existence of dominance. It is not however completely certain whether the dominant position can be derived by the virtue of the standard essential patent. In addition to the competition law articles in the Treaty, in 2010 the Commission adopted Guidelines on the application of Article 101 to Horizontal Co-operation Agreements, whereby it pursues to provide framework of guidance to the operation of standardisation organisations in order to avoid competition concerns. To this end the Guidelines provide a self-assessment framework for the organisations. The Guidelines recommend adoption of IPR policies to improve the possibilities of receiving information concerning standard-essential patents and FRAND licensing terms. The Guidelines is a so called soft law instrument, with recommendatory effect. The possibility of binding legal effects of the recommendatory instrument will be assessed. In specific the relationship between the soft law instrument and the self-regulatory mechanisms of standardisation organisations will be considered. The research question of this work is how efficiently is it possible for this current regulation to control the problems of patent ambush related to the opportunism of right holders whereby the dominant position is abused in the context of standardisation agreements. Within this analysis the contributions of stakeholders submitted in the Public Consultation round organised by the Commission will be assessed as the expectation of the subjects of legislation, which have been clearly out-stated in the Public Consultation round organised by the Commission prior to adoption of the Guidelines. Also the policy goals stated by Commission itself will be assessed. The realization of the expectations of the stakeholders as well as the policy goals named by Commission will be assessed in the light of the recent case law. When considering the effectiveness of the regulation it is necessary to take into account the need to maintain a balance between the protection of the effective competition while protecting the interests of the right holders. The protection of intellectual property rights has been considered important in the promotion of innovation and technological development. There is a great amount of legal literature discussing the possible future legislative conduct in order to control the problems related to opportunism of right holders. The suggestions vary from limitation of availability of injunctive relief to the total abolition of the exclusivity of patents and from allowing the SSOs to organise negotiations of licensing terms to direct application of unilateral conduct liability. This work gathers together and compares the suggestions assessing their possibilities to provide the right balance between protection of the interest of right holders while maintaining the effective competition. In the assessment a special consideration, that has to be borne in mind is that standardisation organisations cannot impose their members with burdensome obligations. Furthermore their possibilities to sanction the member from breaching the rules are limited as standardisation is, by definition, a form of voluntary co-operation of undertakings. It is also necessary to note that IPR policies of SSOs only reach their members. These factors have to be taken into consideration in order to find the balanced solution to regulate the patent ambush problem.
  • Huttula, Samuli (2015)
    Lainsäädäntötoimenpiteet sosiaalisten perusoikeuksien kuten lakko-oikeuden ja järjestäytymisoikeuden osalta eivät lähtökohtaisesti kuulu EU:n toimivaltaan. Siitä huolimatta Euroopan unionin tuomioistuimen viimeaikaiset ratkaisut asioissa Viking, Laval ja Rüffert ovat luoneet oman haasteensa sosiaalisten perusoikeuksien ja markkinavapauksien tasapainottamiselle. Näissä tapauksissa EUT tulkitsi sosiaalisten perusoikeuksien rajoittavan perusvapauksia, jota ei voitu pitää EU-oikeuden kannalta hyväksyttävänä vaikka esimerkiksi lakko-oikeudesta säätäminen kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. Tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, kuinka lakko-oikeus osana järjestäytymisoikeutta tulisi ymmärtää ja määritellä oikeudellisena käsitteenä Eurooppalaisessa kontekstissa. Tarkoituksena on käsitteellistää lakko-oikeuteen liittyvää problematiikkaa sekä kansallisesta että EU-tason näkökulmasta ja peilata sitä EUT:n tulkintakäytäntöön ja jäsenvaltioiden kansainvälisiin velvoitteisiin. Arvion kohteena on myös se, kuinka EU-oikeuden lainvalintasäännöt vaikuttavat lakko-oikeuden harjoittamiseen unionin alueella. Tässä suhteessa perehdytään erityisesti Rooma II asetuksen 9 artiklaan. Tutkimuksen metodi on lainopillinen eli tutkimus tulkitsee ja systematisoi tietyn oikeudellisen käsitteen muodostamista. Tätä tavoitetta täydennetään hyödyntäen oikeusvertailevaa pohdintaa erityisesti jäsenvaltioiden työmarkkinajärjestelmien osalta. Lisäksi tutkimuksen viitekehyksessä pyritään tunnistamaan EU:lle ominaiseen hajautuneeseen kansainvälisyksityisoikeudelleen sääntelyyn liittyviä ongelmia metodologisesta näkökulmasta ja esittämään perustuslaillisen ulottuvuuden omaaville normikonflikteille ns. lävistävä (diagonal) käsitteellistämistapa. Keskeisimpänä tuloksena tutkielmassa esitetään jäsenvaltioiden suhtautumisen järjestäytymisvapauteen ja lakko-oikeuteen olevan hyvin monimuotoista. Lainvalintanormeilla voi olla rajoittavaa vaikutusta lakko-oikeuden harjoittamiseen rajat ylittävissä työtaistelutoimenpiteissä. EUT:n tulkintakäytännöllä on hyvin erilaisia vaikutuksia eri jäsenvaltioissa riippuen siitä, miten työmarkkinat on järjestetty. Kokoavasti voidaan kuitenkin todeta, että tietyissä maissa vaikutukset ovat hyvin perustavanlaatuisia ja usein ristiriidassa jäsenvaltioiden kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Tähän liittyen huomioidaan myös se, että EUT ei ole luonteeltaan ylikansallinen perustuslakituomioistuin, minkä vuoksi viimeaikainen kehitys ja sen tarkoituksenmukaisuus voidaan kyseenalaistaa.
  • Parviainen, Simo-Pekka (Helsingin yliopisto, 2000)
    Certain software products employing digital techniques for encryption of data are subject to export controls in the EU Member States pursuant to Community law and relevant laws in the Member States. These controls are agreed globally in the framework of the so-called Wassenaar Arrangement. Wassenaar is an informal non-proliferation regime aimed at promoting international stability and responsibility in transfers of strategic (dual-use) products and technology. This thesis covers provisions of Wassenaar, Community export control laws and export control laws of Finland, Sweden, Germany, France and United Kingdom. This thesis consists of five chapters. The first chapter discusses the ratio of export control laws and the impact they have on global trade. The ratio is originally defence-related - in general to prevent potential adversaries of participating States from having the same tools, and in particular in the case of cryptographic software to enable signals intelligence efforts. Increasingly as the use of cryptography in a civilian context has mushroomed, export restrictions can have negative effects on civilian trade. Information security solutions may also be took weak because of export restrictions on cryptography. The second chapter covers the OECD's Cryptography Policy, which had a significant effect on its member nations' national cryptography policies and legislation. The OECD is a significant organization,because it acts as a meeting forum for most important industrialized nations. The third chapter covers the Wassenaar Arrangement. The Arrangement is covered from the viewpoint of international law and politics. The Wassenaar control list provisions affecting cryptographic software transfers are also covered in detail. Control lists in the EU and in Member States are usually directly copied from Wassenaar control lists. Controls agreed in its framework set only a minimum level for participating States. However, Wassenaar countries can adopt stricter controls. The fourth chapter covers Community export control law. Export controls are viewed in Community law as falling within the domain of Common Commercial Policy pursuant to Article 133 of the EC Treaty. Therefore the Community has exclusive competence in export matters, save where a national measure is authorized by the Community or falls under foreign or security policy derogations established in Community law. The Member States still have a considerable amount of power in the domain of Common Foreign and Security Policy. They are able to maintain national export controls because export control laws are not fully harmonized. This can also have possible detrimental effects on the functioning of internal market and common export policies. In 1995 the EU adopted Dual-Use Regulation 3381/94/EC, which sets common rules for exports in Member States. Provisions of this regulation receive detailed coverage in this chapter. The fifth chapter covers national legislation and export authorization practices in five different Member States - in Finland, Sweden, Germany, France and in United Kingdom. Export control laws of those Member States are covered when the national laws differ from the uniform approach of the Community's acquis communautaire. Keywords: export control, encryption, software, dual-use, license, foreign trade, e-commerce, Internet
  • Katila, Pauliina (2014)
    Currency undervaluation is a well-known and commonly used method for stimulating economic growth. Although the exact effects of exchange rate arrangements on international trade are highly debated, the fact that strong interlinkages between the two exist is unquestionable. This thesis departs from the generally accepted truth that an undervalued currency functions in practice as a subsidy to exports and tariff on imports. By using the method of legal dogmatics, the thesis analyzes how currency undervaluation can be assessed under international law, focusing on the examination of whether invoking the provisions of the IMF Articles of Agreement or WTO agreements to challenge currency undervaluation could be successful. In order to understand the issues behind this question, the first part of this thesis provides a short overview of the history of international regulation of currencies and the rise and fall of the Bretton Woods system. Parting from the principle of monetary sovereignty and its implications, the thesis provides a cursory glance at the development of international obligations regarding currencies and exchange rates. The second part deals shortly with the relevant provisions of the IMF’s Articles of Agreement and the shortcomings related thereto. Article IV(1)(iii) of the IMF Articles of Agreement places an obligation on member states to avoid manipulating exchange rates in order to gain an unfair competitive advantage over other members. Despite in theory providing an answer to the problem of currency undervaluation, this provision is in practice essentially inoperative, due to the subjective element included in it. Even in the unlikely case that the IMF were to reach the decision that one of its members was in breach of this Article, it has no effective dispute settlement system it could avail itself of if the said member state did not comply with the IMF’s recommendations to remove the breach. With the IMF being unable to effectively deal with the issue, the attention of politicians and academics alike has turned to the WTO, which provides an extremely effective dispute settlement mechanism. Due to its tariff-cum-subsidy effects, currency undervaluation makes it possible for WTO members to circumvent their obligations under the WTO agreements by nullifying, or at least diminishing, the effects of tariff concessions and eluding the prohibition on granting export subsidies. This thesis aims to provide an in-depth analysis of the WTO provisions that are most probable to be invoked with the aim of curbing currency undervaluation: Article XV of the General Agreement on Tariffs and Trade and the WTO provisions on subsidies. As an integral part of this examination, the thesis first discusses the relationship between the International Monetary Fund and the World Trade Organization in currency-related matters and the division of jurisdiction between the two institutions. The main finding in this regard is that although the interpretation of these provisions could in theory be stretched in order to cover currency undervaluation, the WTO cannot at present provide a sustainable answer to the issue of currency undervaluation. This thesis argues that the problems in adjudicating currency manipulation essentially arise from historical developments and the failure to adapt the instruments of international law to a new economic reality. This, together with the fear of overlapping jurisdictions between international institutions, has led to a loophole in international economic law. Initially the division of authority between the WTO and the IMF was clear: exchange rate issues under the par value system were a matter to be dealt with exclusively within the IMF. After the breakdown of the par value system, misuse of monetary policies became easier and more frequent, but nothing was done to reinforce the authority of the IMF. This has led to a situation where the IMF has the jurisdiction to deal with exchange rate issues, but lacks an effective enforcement mechanism to ensure that its rulings are followed. The WTO on the other hand has at its disposal an extremely effective dispute resolution mechanism but lacks jurisdiction regarding currency issues.