Browsing Oikeustieteellinen tiedekunta by Organization "University of Helsinki, Faculty of Law,"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Jokinen, Jori (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksiä EU:n jäseninä olevissa Pohjoismaissa sekä Iso-Britanniassa. Tarkastelun keskiössä on käsite omaperäisyys , joka on kansainvälisesti vakiintunut termi kuvaamaan tekijänoikeus-suojan edellytyksiä. Omaperäisyys ymmärretään sisällöllisesti varsin eri tavoin. Kansainvälisissä tekijänoikeussopimuksissa asete-taan vain vähimmäisedellytykset tekijänoikeussuojalle. Näin ollen Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa on voitu päätyä varsin erilaisiin käsityksiin vaatimuksen sisällöstä. EU:n tasolla on toisaalta 1980-luvulta lähtien ilmennyt pyrkimys luoda yhtenäinen sisältö omaperäisyyden käsitteelle ja näin harmo-nisoida teossuojan kansallisia edellytyksiä. Syynä tähän on ennen kaikkea ollut jäsenvaltioiden erilaisten tekijänoikeussuojan edelly-tysten vaikutus sisämarkkinoihin. Harmonisointi on tähän mennessä tapahtunut sekundäärilainsäädännön keinoin tietokoneohjelmien, tietokantojen ja valokuvien osalta. Sen sijaan jäsenvaltioiden tekijänoikeutta yhdenmukaistava ja kaikkia kirjallisia teoksia koskeva Infosoc-direktiivi ei sisällä suoraan ilmaistua vaatimusta omaperäisyydestä tekijänoikeussuojan edellytyksenä. Silloinen EY-tuomioistuin on kuitenkin 16.7.2009 julkistamassaan ns. Infopaq-ratkaisussa (C-5/08) esittänyt Infosoc-direktiiviin perusteella oman tulkintansa omaperäisyyden vaatimuksen sisällöstä ja edellytyksistä. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, mitä kansallisia vaikutuksia tästä EU-oikeudellisesta omaperäisyyden käsitteestä aiheutuu unioniin kuuluvien Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansalliselle tekijänoikeussuojalle. Tutkielmassa selvitetään, onko EU-tuomioistuin asettanut Infopaq-ratkaisussa vain vähimmäisedellytykset kirjallisten teosten tekijänoikeussuojalle, joista jäsenvaltiot voivat vapaasti poiketa, vai onko kyse tosiasialli-sesti täysin uudesta jäsenvaltioita sitovasta vaatimuksesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin kansainvälisen tason sääntelykehystä. Tarkoituksena on paikallistaa ne instrumentit, joiden perus-teella kansallinen teoksen käsite Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa määräytyy ja joista omaperäisyyden vaatimus juontuu. Kansainvä-lisistä tekijänoikeussopimuksista on tällöin Bernin yleissopimus kaikkein merkityksellisin. Sopimus asettaa vähimmäisvaatimukset tekijänoikeussuojalle. Suojaa saadakseen teoksen on oltava omaperäinen eli henkisen luomistyön tuote. Tästä jäsenvaltiot voivat vapaasti asettaa tiukempia edellytyksiä. Lisäksi tässä yhteydessä tuodaan esiin myös EU:n pyrkimys tekijänoikeussuojan harmo-nisointiin. Tarkastelu kohdistuu tällöin sekundäärinormistoon, joka edellyttää tietokoneilta, tietokannoilta ja valokuvilta omaperäi-syyttä, mikä ilmenee tekijän henkisen luomistyön tuloksena. Kaikkia teoksia koskevassa Infosoc-direktiivissä ei puolestaan tällaista vaatimusta ole kirjoitettu näkyville. Tämän jälkeen tarkastellaan Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansallisia kirjallisten teosten teossuojan edellytyksiä. Tarkoituksena on tuoda esiin teossuojan edellytysten kansallisen tason keskeinen sisältö ja vertailla näitä edellytyksiä keskenään. Keskeistä on tällöin havaita, että Pohjoismaissa edellytetään tekijänoikeussuojan saamiseksi enemmän luovuutta kuin Iso-Britanniassa. Iso-Britanniassa saatetaan teossuojaa antaa myös puhtaan rutiininomaisen työn sekä tähän sisältyvän ajan ja vaivan perusteella. Näin ollen kansallisen tason eroavuudet ovat paikoin merkittävät. Kansallisen tason tarkastelun jälkeen otetaan analyysin kohteeksi EU-tuomioistuimen Infopaq-ratkaisu, jossa tuomioistuin katsoi, että suojaa saadakseen uutisartikkelista irrotetun osan on oltava omaperäinen siinä mielessä, että se on tekijänsä henkisen luomistyön tulos. Näin ollen kyse olisi samanlaisesta vaatimuksesta kuin sekundäärilainsäädännön tasolla on jo asetettu tietokoneohjelmille, tietokannoille ja valokuville. Esikysymyksenä tarkastellaan tällöin tämän EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen soveltuvuutta kirjallisiin teoksiin ylipäätään. Tämän jälkeen tuodaan esiin käsitteen tarkka sisältö. Näin kyetään analysoimaan mahdollisia kansalli-seen lainsäädäntöön kohdistuvia muutosvaikutuksia. Tässä yhteydessä korostetaan myös jäsenvaltioiden ja EU:n välisen yhteistyön merkitystä. Teossuojan edellytysten yhtenäistäminen edellyttää EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen ratkaisujen tarkoitusperien, tavoitteiden ja tulkintaperiaatteiden selkeää esiin tuontia. Samaten unionin on tunnistettava kansalliset erot, jottei harmonisoinnista koituisi kohtuuttomia tai mahdottomia vaatimuksia jäsenvaltioille. Vasta tällöin voidaan saavuttaa EU-oikeuden tehokas harmoni-sointi. Tutkielman lopuksi esitetään yhteenveto keskeisistä johtopäätöksistä. Tarkoituksena on korostaa vallitsevan tilanteen tulkinnallista epävarmuutta. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen kansallisista vaikutuksista ei voida tehdä. Jotta omaperäisyys kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksenä voitaisiin tehokkaasti yhtenäistää unionin tasolla, tulisi vaatimus kirjoittaa esiin joko nykyiseen Infosoc-direktiiviin tai uuteen EU-oikeudelliseen lainsäädäntöinstrumenttiin. Muutoin jäsenvaltioilla säilyy mahdollisuus soveltaa vakiintunutta kansallista omaperäisyyden käsitettä suojan edellytyksenä ottamatta huo-mioon laajempaa EU-oikeudellista tavoitetta tekijänoikeussuojan yhtenäistämisestä.
  • Jämes, Saara (Helsingin yliopisto, 2010)
    Puhtaat varallisuusvahingot kohdistuvat useimmiten elinkeinonharjoittajiin. Puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista sopimuksenulkoisissa suhteissa on kuitenkin rajoitettu. Niiden korvaamisen edellytyksenä on, että vahinko on korvauskelpoinen erityislainsäädännön perusteella, tai että jokin vahingonkorvauslain 5:1:n erityisedellytyksistä täyttyy. Tilanteita, jotka eivät kuulu erityislainsäädännön alaan ovat mm. julkinen arvostelu ja sopimattomat kilpailuteot, joissa on usein kysymys immateriaalioikeusloukkauksia muistuttavista tilanteista. Nämä ovat tutkielmassa tarkastelun kohteena. Yritystoiminta ja varallisuusarvot ovat muuttuneet vuonna 1974 voimaan tulleen vahingonkorvauslain säätämisen jälkeen. Aineettomien intressien, kuten yrityksen imagon ja yrityksen sisäisen erityisosaamisen merkitys liiketoiminnassa on jatkuvasti kasvanut. Puhtaiden varallisuusvahinkojen ja esinevahinkojen erottelu erilaisin korvausperustein ei näin ollen välttämättä ole enää ajankohtaista ja vahingonkorvauslakiin kohdistuu uudistamispaineita. Tutkielmassa on tarkasteltu puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa silloin kun kysymys on VahL 5:1 :n soveltamisalaan kuuluvista tilanteista. Yleensä korvauskannetta voidaan ajaa VahL 5:1 :n erittäin painavat syyt -kohdan nojalla, mutta koska tämä kohta ei ole yksiselitteinen puutteellisen ja epäselvän lainvalmisteluaineiston vuoksi, eikä erittäin painavien syiden sisältö ole vieläkään muotoutunut oikeuskäytännössä täysin selkeäksi, on vahingonkärsijän usein hankala arvioida mahdollisuutensa saada vahingonkorvauksia kärsimästään puhtaasta varallisuusvahingosta, jolloin oikeusvarmuus kärsii. Useimmiten oikeuskäytännössä on katsottu hyvän tavan vastaisuuden muodostavan erittäin painavat syyt vahingon korvaamiselle, mutta tästä ratkaisulinjasta on poikkeuksia. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko ajatus puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetusta korvattavuudesta vanhentunut ottaen huomioon yritysten muuttuneen toimintaympäristön ja varallisuusarvojen merkityksen kasvamisen. Kysymyksen tarkastelu jakautuu kahteen osaan: Ensinnäkin tutkimuksessa selvitetään puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetun korvaamisen syitä ja käydään keskustelua niiden soveltumisesta yritysten muuttuneeseen toimintaympäristöön. Toiseksi tarkastellaan sellaisia yrityksille ongelmallisia puhtaiden varallisuusvahinkojen aiheutumistilanteita, jotka eivät ole erityislainsäädännön suojan piirissä, ja sitä miten suojan tarve on saattanut kasvaa varallisuusarvojen muutoksen ja teknologian kehittymisen myötä. Median aiheuttamat puhtaat varallisuusvahingot ovat tulleet yhä merkityksellisemmiksi varallisuusarvojen dematerialisoitumisen myötä. Internet mahdollistaa julkaistun viestin leviämisen laajalle joukolle lyhyessä ajassa hyvin helposti, joka saattaa johtaa vahinkojen kertaantumiseen. Tiedonvälitys on myös kaupallistunut entisestään ja tiedon tuottaminen on nykyään hyvin nopeaa, ja se saattaa johtaa virheellisen tiedon julkaisemiseen. Median kohdalla on kuitenkin otettava huomioon sananvapauden vahva asema, arvosteluvapauden laajuus sekä median vallankäytön valvonnan rooli yhteiskunnassa. Toisaalta elinkeinonharjoittajan omaisuuden suoja toimii tilanteissa vastaperiaatteena, jota ei voida sivuuttaa harkittaessa vahingonkorvausvelvollisuutta yksittäistapauksissa. SopMenL on luonteeltaan erityislaki. Yleensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisen kannalta relevantit erityislait sisältävät oman korvaussäännöksensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisesta. SopMenL ei tällaista säännöstä kuitenkaan sisällä, vaikka siinä sääntelyn kohteena onkin joukko sellaisia tilanteita, joissa tyypillisesti aiheutuu puhtaita varallisuusvahinkoja. Suojan taso on siis varsin heikko, sillä vahingonkorvausvelvollisuus tulee arvioitavaksi VahL 5:1 :n perusteella. SopMenL tilanteissa korvaamista hillitsevänä tekijänä on otettava huomioon kilpailuvapauden ja toimintavapauden periaatteet ja se, että kaupankäyntikysymyksissä on perinteisesti korostettu laajaa itsemääräämisoikeutta ja on pidetty olennaisena, että valtion puuttuminen olisi mahdollisimman pieni. Vahingonkorvausta koskevan sääntelyn jättämistä VahL:n varaan on myös perusteltu sillä, että elinkeinonharjoittajat voivat melko tehokkaasti suojautua loukkauksilta sopimuksin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Esimerkiksi liikesalaisuuksien loukkaustilanteissa sekä jäljittelytilanteissa on usein kyse kilpailutilanteesta, jossa sopimuksin suojautuminen ei ole mahdollista. Puhtaiden varallisuusvahinkojen merkitys on kasvanut jatkuvasti ja niiden korvaussääntelyn uudistamistarpeeseen on myös Suomessa kiinnitetty huomiota. Aineettomien intressien suojaa olisi mahdollista parantaa usealla eri tavalla. Vuonna 2002 oikeusministeriö teetti selvityksen VahL 5:1 :n uudistamistarpeesta, mutta selvitys ei kuitenkaan johtanut lain uudistamiseen. Lainsäädäntöä voitaisiin kehittää esimerkiksi uudistamalla VahL 5:1 :n sääntelyä ja säätämällä SopMenL:n oma vahingonkorvaussäännöksensä.
  • Soirila, Ukri (Helsingin yliopisto, 2011)
    Trafficking in human beings has become one of the most talked about criminal concerns of the 21st century. But this is not all that it has become. Trafficking has also been declared as one of the most pressing human rights issues of our time. In this sense, it has become a part of the expansion of the human rights phenomenon. Although it is easy to see that the crime of trafficking violates several of the human rights of its victims, it is still, in its essence, a fairly conventional although particularly heinous and often transnational crime, consisting of acts between private actors, and lacking, therefore, the vertical effect associated traditionally with human rights violations. This thesis asks, then, why, and how, has the anti-trafficking campaign been translated in human rights language. And even more fundamentally: in light of the critical, theoretical studies surrounding the expansion of the human rights phenomenon, especially that of Costas Douzinas, who has declared that we have come to the end of human rights as a consequence of the expansion and bureaucratization of the phenomenon, can human rights actually bring salvation to the victims of trafficking? The thesis demonstrates that the translation process of the anti-trafficking campaign into human rights language has been a complicated process involving various actors, including scholars, feminist NGOs, local activists and global human rights NGOs. It has also been driven by a complicated web of interests, the most prevalent one the sincere will to help the victims having become entangled with other aims, such as political, economical, and structural goals. As a consequence of its fragmented background, the human rights approach to trafficking seeks still its final form, consisting of several different claims. After an assessment of these claims from a legal perspective, this thesis concludes that the approach is most relevant regarding the mistreatment of victims of trafficking in the hands of state authorities. It seems to be quite common that authorities have trouble identifying the victims of trafficking, which means that the rights granted to themin international and national documents are not realized in practice, but victims of trafficking are systematically deported as illegal immigrants. It is argued that in order to understand the measures of the authorities, and to assess the usefulness of human rights, it is necessary to adopt a Foucauldian perspective and to observe the measures as biopolitical defence mechanisms. From a biopolitical perspective, the victims of trafficking can be seen as a threat to the population a threat that must be eliminated either by assimilating them to the main population with the help of disciplinary techniques, or by excluding them completely from the society. This biopolitical aim is accomplished through an impenetrable net of seemingly insignificant practices and discourses that not even the participants are aware of. As a result of these practices and discourses, trafficking victims only very few of fit the myth of the perfect victim, produced by biopolitical discourses become invisible and therefore subject to deportation as (risky) illegal immigrants, turning them into bare life in the Agambenian sense, represented by the homo sacer, who cannot be sacrificed, yet does not enjoy the protection of the society and its laws. It is argued, following Jacques Rancière and Slavoj i ek, that human rights can, through their universality and formal equality, provide bare life the tools to formulate political claims and therefore utilize their politicization through their exclusion to return to the sphere of power and politics. Even though human rights have inevitably become entangled with biopolitical practices, they are still perhaps the most efficient way to challenge biopower. Human rights have not, therefore, become useless for the victims of trafficking, but they must be conceived as a universal tool to formulate political claims and challenge power .In the case of trafficking this means that human rights must be utilized to constantly renegotiate the borders of the problematic concept of victim of trafficking created by international instruments, policies and discourses, including those that are sincerely aimed to provide help for the victims.