Teologinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Lauttamäki, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tutkin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä, millaiselta ihmisen ja Jumalan välinen kontakti näyttää ihmisen näkökulmasta ET-lehden ”Jumalan etsintä”-verkkokeskustelussa. Tutkimustehtäväni on analysoida, millaista ihmisen ja Jumalan ja välinen kontakti on tutkimusaineiston perusteella katsottuna. Ihmisen ja Jumalan välisellä kontaktilla tarkoitan tämän tutkielman kehyksessä ihmisen ja Jumalan välistä yhteydenpitoa, kommunikaatiota ja vuorovaikutusta ihmisen kokemuksesta käsin katsottuna. Tässä tutkielmassa Jumala-sana viittaa juutalais-kristillisen uskontoperinteen Jumalaan, ellei toisin mainita. Luokittelen aineistoa laadullisen sisällönanalyysin avulla ihmisen ja Jumalan välisen kontaktin määrän ja laadun mukaan ja kuvailen viesteissä näkyvää kontaktia sanallisesti. Tutkimusaineistoni on osa julkista verkkokeskustelua, johon kuka tahansa suomen kieltä osaava voi osallistua anonyymisti. Verkkokeskustelu alkoi joulun aikaan vuonna 2011 ja se jatkuu edelleen tutkielman kirjoittamisen aikaan syksyllä 2019. Aineistoni koostuu verkkokeskustelun alkuosasta ja olen rajannut aineistosta sisällöllisesti tutkimustehtävääni liittyvät viestit. Tutkielman teoreettinen viitekehys muotoutuu kolmesta osasta. Tutkielman alkuosassa kuvailen, miten uskonnollisuuden ja hengellisyyden toteutumista verkkoympäristössä on tutkittu ja tulkittu. Tämän jälkeen etenen esittelemällä aineistoni, tutkimusmenetelmäni sekä aineiston käsittelyn sisällönanalyysin menetelmällä. Ryhmittelen aineiston viestien sisältöjä sen mukaan, ilmeneekö teksteissä vähän vai paljon kontaktia ihmisen ja Jumalan välillä sekä sen mukaan, onko kontakti persoonallista vai ei-persoonallista. Näiden ryhmittelyn lisäksi mukana on ryhmiä niille viesteille, jotka eivät ole sijoitettavissa näihin ryhmiin. Kuvailtuani aineiston ryhmittelyn ja luokittelun tuloksia, eli ihmisen ja Jumalan välisen kontaktin laatua ja määrää aineistossa, esittelen muutaman uskonnonpsykologian alaan kuuluvan tavan jäsentää ihmisen ja Jumalan kontaktia. Tämän jälkeen siirryn kuvaamaan tieteellisiä keskusteluja ihmisen kokemuksen merkityksestä hengellisyyden ja uskonnollisuuden kentällä. ”Jumalan etsintä”-aineistossa ihmisen oma kokemus uskonasioista esitettyjen väitteiden ja näkemysten perustana on tärkeässä asemassa. Kokemuksellisuuden merkitystä korostetaan monessa yhteydessä hengellisyydestä keskusteltaessa. Tutkielmani loppupuolella esittelen muutaman erilaisen tavan ymmärtää ja jäsentää nykyajassa suositun vapaan hengellisyyden ja perinteisemmän uskonnollisuuden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Keskustelutan myös valitsemieni teoreettisia viitekehyksiä aineiston analyysissa saamieni tulosten kanssa. Tutkielmani tulokset koostuvat aineiston perusteella luomastani jaottelusta sekä aineiston analyysin tulosten liittämisestä laajempaan teologiseen keskusteluun. Kuvailen aineistossa näkyvää kuvaa ihmisen ja Jumalan kontaktista sekä erittelen, millä tavalla viesteissä puhutaan Jumalasta, uskomisesta Jumalaan sekä suhtautumisesta hengellisiin auktoriteetteihin. Tutkielman lopussa esittelen uskonnon ja hengellisyyden medioitumista koskevia keskusteluja. Medioituminen tarkoittaa median logiikan ulottumista yli median oman toimintakentän. Uskontojen ja hengellisyyden medioituminen tarkoittaa siis sitä, että uskonnot ja hengellisyyden alalla toimivat henkilöt ja instituutiot alkavat noudattaa omassa toiminnassaan medioiden toimintalogiikkaa.
  • Linna, Maiju (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma on sisällönanalyysi silpomista käsittelevien lehtiartikkeleiden toiseuttavista representaatioista ja rakenteista. Sukuelinten silpomista käsittelevä uutisointi on lisääntynyt Suomessa huomattavasti viime vuosien aikana, mikä on johtanut lisääntyneeseen tarpeeseen pohtia uutisoinnin eettisyyden ja vaikuttavuuden välistä rajapintaa. Lähestyn aihetta kahden tutkimuskysymyksen kautta: minkälaisia toiseuttavia representaatioita ja rakenteita sukuelinten silpomista käsittelevistä lehtiartikkeleista on löydettävissä, ja millä keinoin näitä toiseuttavia representaatioita ja rakenteita tuotetaan? Tarkastelen aihettani toiseuden eri teorioihin ja tutkimukseen – erityisesti Stuart Hallin, Olli Löytyn ja Pentti Raittilan ajatteluun – sekä Benedict Andersonin kuviteltujen yhteisöjen teoriaan nojautuen. Visuaalisen aineiston ja representaatioiden analyysissa hyödynnän erityisesti Gunther Kressin, Theo van Leuuwenin, Janne Seppäsen sekä Geoffrey Millerin tutkimuksia. Tutkielmani aineisto koostuu 118 lehtiartikkelista, joista 68 julkaistiin Helsingin Sanomissa, 34 Iltalehdessa ja 16 Ilta-Sanomissa tammikuun 2014 ja lokakuun 2019 välillä. Sisällytin aineistooni sellaiset lehtiartikkelit, jotka puhuvat sukuelinten silpomisesta tai silpomisesta ja naisten ympärileikkauksesta, mutta jätin aineiston ulkopuolelle ainoastaan naisten ympärileikkauksesta puhuvat jutut. Aineiston kvantitatiivinen analyysi paljasti, että ympärileikatut tai ympärileikkauksen uhan alla olevat tytöt ja naiset, ympärileikkaajat ja muut yhteisön jäsenet, joita ympärileikkaaminen koskettaa, ovat lehtiartikkeleissa läsnäolevia, mutta äänettömiä puheen kohteita. Ympärileikkausta vastustavat yhteisön jäsenet taas saavat huomattavasti useammin puherooleja ja heillä on muita useammin dialogia eri toimijoiden kanssa. Aineiston kvantitatiivisen analyysin pohjalta vaikuttaa siltä, että niin sanottuun vastustamisen narratiiviin sopiminen toimii eräänlaisena pääsylippuna rooliin, jonka kautta puhujasta tulee yksi “meistä”, jotka taistelevat toimenpidettä vastaan. Aineiston kvalitatiivisessa analyysissa sen sijaan ilmeni, että silpomista käsittelevissä lehtiartikkeleissa rakennetaan toiseuttavia representaatioita puhdas–likainen, itse–muut sekä hyvä–paha -dikotomioiden ympärille. Suhtautuminen ympärileikkaamiseen on kaksijakoista; toisaalta ympärileikattu tyttö tai nainen ja hänen yhteisönsä on etäinen ”meihin” nähden, toisaalta hyvinkin läheinen, kulttuuriarvoja uhkaava ”toinen”.
  • Martens, Jutta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pariisissa 13. marraskuuta 2015 tapahtui seitsemän terrori-iskun sarja, jossa uhriluku nousi 129 henkeen ja loukkaantuneita oli noin 352. Terrori-isku sai paljon mediahuomiota osakseen ja sen takana oli terroristijärjestö ISIS (The Islamic State of Iraq and Syria). Keskustelu eri sosiaalisen median kanavissa oli vilkasta iskujen jälkeen. Tämä Pro gradu –tutkielma keskittyy terrori-iskun jälkeiseen keskusteluun ja ihmisten ensireaktioihin Twitterissä. Koska aikaisempaa tutkimusta tämän tyyppisen kriisin ensireaktioista on hyvin rajallisesti, data, jota tässä tutkielmassa käsitellään, rajoittuu tviitteihin, jotka lähetettiin neljän päivän sisällä iskuista. Tutkimuksen tavoitteena oli mallintaa millaisia ensireaktioita ihmisillä oli Islamin nimeen tehtyjen terroristi-iskujen jälkeen, mitkä teemat tviiteissä nousivat esiin, mihin tarkoitukseen Twitteriä käytettiin ja minkälainen rooli uskonnolla oli ihmisten järkeistämisprosessissa (sense-making). Tämän tutkielman tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Data kerättiin Twitteristä Pulsar nimisellä työkalulla. Datan rajaamiseksi käytettiin aihetunnisteita #parisattack, #parisshooting ja #paristerror sekä ajallista ja kieleen liittyvää rajaamista. Tiedon analysoinnin metodina käytettiin sisältöanalyysia. Tutkimuksen perusteella, Twitteriä käytettiin laajasti Pariisin terrori-iskujen jälkeen ja tiedon jakamisen tarve korostui Twitterin ensireaktioissa. Muita syitä tviittaamiseen olivat mielipiteiden jakaminen tai hallitsevan tunteen ilmaiseminen. Uskonto esiintyi suhteellisen pienessä osassa tviittejä. Nämä löydökset tukevat aikaisempaa tutkimusta tiedon saamisen tärkeydestä alkuvaiheessa kriisitilanteen tapahduttua, ja siten selittää pientä uskontoa käsittelevien tviittien osuutta. Kun dataa tarkasteltiin vain uskontoaiheisten tviittien osalta, mielipiteiden osuus korostui. Suuri osa näistä tviiteistä pyrki edistämään rauhanomaista yhteisymmärrystä (concensus) pääviesteinään se, että Muslimeja, Islamia tai uskontoa ei ole syyttäminen terrori-iskuista. Toisaalta noin neljännes tviiteistä piti edellä mainittuja syyllisenä iskuihin ja pyrkivät aiheuttamaan vastakkainasettelua (confrontation). Nämä löydökset viittaavat siihen, että uskonto jakoi mielipiteitä ja siitä etsittiin syitä terrori-iskuihin. Tämän tutkimuksen mukaan uskonto oli osa ihmisten järkeistämisprosessia uskontoaiheisten tviittien pienestä lukumäärästä huolimatta.
  • Kujala, Ilkka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomalaisten uskonnollisuus on muutoksessa. Samalla kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko menettää tasaisesti jäseniään, on Suomessa esimerkiksi ateismi ja uushenkisyys kasvussa. Tämä etnografinen tutkimus selvittää miten uskonnollisuuden muutos ja uskonto–sekulaari -kilpailu näkyy ystävyysevankeliointiin keskittyvässä XEE-kurssissa. Tutkimukseni antaa myös tietoa siitä, miten suomalaiset suhtautuvat kristinuskoon. Tein osallistuvaa havainnointia Evankeliointi Elämäntapana ry:n järjestämällä XEE-ystävyysevankeliointikurssilla, johon itsekin osallistuin syksyllä 2018. Kurssi järjestettiin erään helsinkiläisen evankelis-luterilaisen seurakunnan tiloissa. 12 viikon kurssin puitteissa havainnoin 13 henkilöä evankeliointitilanteissa ja kurssille osallistuneita neljää muuta henkilöä, joista yksi oli kurssin vetäjä, koulutustilanteissa. Tein temaattisen analyysin lukemalla ristiin erilaisia etnografiselle tutkimukselle tyypillisiä monipuolisia aineistoja, sekä kontekstoimalla niitä tiheästi. Tutkimuksessani selvisi, että XEE-ystävyysevankelioinnissa painopiste on siirtynyt uskonnon funktiosta kohti uskonnon performatiivisuutta. Tätä kuvaa muutos ikuisesta elämästä yltäkylläiseen elämään, joka on nykypäivän Suomessa helpommin lähestyttävä tapa keskustella kristinuskosta ei-uskonnollisten ihmisten kanssa. Funktio–performanssi jaottelu on kuitenkin tämän tutkimuksen valossa ongelmallista, sillä XEE:n metodeissa funktio ja performanssi kietoutuvat yhteen. Sekularisaatio ja luterilaisuuden merkitys näkyy XEE-ystävyysevankeliointikurssilla suomalaista uskonnollisuuden maisemaa määrittävänä kehyksenä. Tämän tutkimuksen perusteella spirituaalisuus on uskonnollisesti aktiiveja ja ei-aktiiveja yhdistävä rajapinta, jonka kautta uskonnollisia keskusteluja voidaan käydä maanläheisesti ja rakentavasti. Tässä tutkimuksessa sovellettiin uskonnollisuuden muutosta selittäviä teorioita kuten Beyerin näkemyksiä uskonnon funktiosta ja performatiivisuudesta (2000) ja Ammermanin spirituaalisuuden nelijaottelua (2013). Tutkimukseni osoittaa, että XEE:n kaltainen yksilöihin panostava evankeliointimalli hyötyy sekularisaatiosta, jossa syntyy tilaa erilaisille uskonnollisille- ja ei-uskonnollisille toimijoille, yksilön merkitys korostuu ja spirituaalinen uskonnollisuus yleistyy.
  • Koivunen, Katriina (Helsingin yliopisto, 2020)
    HELSINGIN YLIOPISTO  HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto  Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution Käytännöllinen teologia TekijäFörfattare Katriina Koivunen Työn nimi Arbetets titel Islamin, juutalaisuuden, katolisen ja ortodoksisen uskonnon etäopetuksen järjestäminen perusopetuksessa Oppiaine  Läroämne Uskonnonpedagogiikka Työn laji Arbetets art Pro gradu -tutkielma Aika Datum Tammikuu 2020 Sivumäärä Sidoantal 58 Tiivistelmä Referat Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millä tavalla islamin, juutalaisuuden, katolisen ja ortodoksisen uskonnon etäopetusta järjestetään perusopetuksessa eri luokka-asteilla. Tutkin myös millaisissa fyysisissä, didaktisissa ja sosiaalisissa oppimisympäristöissä etäopetusta toteutetaan sekä millaisia rooleja etäopetukseen osallistuvilla näissä ympäristöissä on. Tutkimusta varten haastattelin kuutta pienryhmäisten uskontojen etäopettajaa. Kaikki haastattelemani opettajat opettivat tai olivat opettaneet sekä etäopetusryhmiä että pienryhmämuotoisia lähiopetusryhmiä. Heillä oli uskonnon etäopetuskokemusta vajaasta vuodesta useisiin vuosiin. Haastatteluaineiston perusteella opettajat kokevat etäopetuksessa olevan sekä hyviä puolia, että haasteita. Etäopetuksen hyvä puoli on muun muassa se, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua oman uskonnon opetukseen asuinpaikasta riippumatta. Oppilaat ovat tästä huolimatta eriarvoisessa asemassa, koska kaikkien koulujen etäopetukseen tarvittava laitteisto ei ole kunnossa tai sitä ei riitä kaikille oppilaille. Tämä johtaa taas siihen, että opettajat eivät voi toteuttaa monipuolisia opetusmateriaaleja ja -menetelmiä sisältäviä etäoppitunteja. Muita hyviä puolia on esimerkiksi se, että etäopetuksen aloittamisen myötä ryhmien koostumus muuttuu järkevämmäksi, kun eri luokka-asteitten oppilaat sijoitetaan omiin ryhmiinsä ja se, että opettajien ja oppilaiden liikkuminen koulujen välillä vähenee ja opettajat voivat antaa etäopetusta paikasta riippumatta. Pienryhmäisten uskontojen etäryhmissä on paljon maahanmuuttajataustaisia oppilaita, joille ei sovi etäopetuksessa vaadittava itseohjautuvuus. Avainsanat – Nyckelord Etäopetus, uskonto, pienryhmäiset uskonnot Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia
  • Toijala, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien syitä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisille vihkimisille. Osa kirkon papeista on vihkinyt samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon maaliskuusta 2017 asti, jolloin avioliittolaki muuttui Suomessa sukupuolineutraaliksi. Vihkimiset ovat tapahtuneet siitä huolimatta, että kirkko on linjannut sen avioliittokäsityksen pysyvän entisellään ja pappeja on kehotettu vihkimään edelleen vain eri sukupuolta olevia pareja. Tutkielma selvittää, mistä syistä papit ovat päätyneet vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja tässä kirkollisessa tilanteessa ja miten näitä vihkimisiä perustellaan. Aineisto koostuu seitsemän papin puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Haastatellut papit olivat vihkineet avioliittoon yhden tai useamman samaa sukupuolta olevan parien vuosina 2017-2018. Teoreettinen viitekehys muodostuu kirkon ja homoseksuaalisuuden suhdetta, pappeutta ja suomalaisen yhteiskunnan muutosta koskevasta tutkimuksesta. Tutkielman taustoittava osio keskittyy vahvasti avioliittolain muuttumista edeltäneisiin ja sitä ympäröineisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin muutoksiin sekä keskusteluun. Tämä auttaa ymmärtämään sitä kontekstia, jossa papit ovat tehneet vihkimispäätöksensä. Papit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon ennen kaikkea siitä syystä, että parit toivovat tulevansa vihityiksi kirkollisesti. Papit vastaavat vihkimispyyntöön myöntävästi, koska kokevat, että kirkolla on myös samaa sukupuolta olevien parien vihkioikeus. He eivät pidä parisuhteita syntinä ja näkevät avioliiton sopivaksi pysyvän parisuhteen muodoksi myös sateenkaaripareille. Näistä syistä vihkiminen näyttäytyy luonnollisena johtopäätöksenä. Tätä päätöstä tukevat erilaiset pappeuteen ja työhön, arvoihin ja asenteisiin sekä uskontoon ja hengellisyyteen liittyvät syyt ja perustelut. Vihkimispäätökset syntyvät usein monien syiden ja perustelujen summana. Kirkko toimii muuttuvan yhteiskunnan keskellä ja yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja ilmiöt haastavat kirkkoa. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että osa kirkon papeista ja jäsenistä elää jo nyt todellisuutta, jossa samaa sukupuolta olevien vihkimiset ovat osa kirkkoa. Tämän todellisuuden ymmärtäminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa väistämättä kirkon identiteettiin. Vihkimisen syiden tutkiminen avaa uusia näkökulmia ilmiöön ja auttaa ymmärtämään sitä vihkineiden pappien näkökulmasta.
  • Zafaranloo, Saeed (Helsingin yliopisto, 2020)
    Peace has always been a pivotal issue in the core of humankind’s thoughts throughout centuries; prophets, great thinkers, poets and elites have expressed their concern, vision and ideas of peace. Major world religions have teachings for peace. As one of the new religious movements of the world, Baha’i Faith has placed peace in the focus of its teaching. There have also been academic and intellectual efforts to define peace and to present plans for making peace like the works of Johan Galtung, the founder of the peace and conflict studies. The purpose of this study is to compare and contrast the peace plan of Baha’i Faith with Johan Galtung’s peace theory and explore their possible crucial differences and similarities (commonalities). In Galtung’s book, Peace by Peaceful Means: Peace and Conflict, Development and Civilization, the first chapter is peace theory which is used to explore Baha’i teachings on peace in Baha’i primary sources like writings of Bahá'u'lláh, the founder of Baha’i Faith, Abdu’l-Bahá' (first successor), Shoghi Effendi (Guardian and appointed head of the Faith) and Universal House of Justice (supreme ruling body) publications. Secondary Baha’i sources are also studied which are articles, papers and books written about Baha’i Faith. The method of comparative analysis used in this study is lens comparison in which we explore A (Galtung’s Peace Theory) less than B (Baha’i Faith peace plan), we use A as a lens through which to view B. The text A is used as a framework to understand and compare with text B. Galtung’s peace theory is an umbrella under which Baha’i teachings are studied. The idea of peace and the approach toward this idea is in the center of this comparison. During this process, the differences and commonalities of A and B are listed and analyzed in three realms, i.e. in relation to peace and gender, peace and democracy and peace and inter-state systems. After every point by point comparison chapter, all common and different features of A and B are observed, listed and analyzed to verify to what degree they are similar with or differ from each other. In this way, it is possible to see the level of proximity and remoteness of two sources and to verify how much they converge or diverge. The thesis reveals in which areas of peace-building ideas, Galtung and Baha’i Faith have common approaches and in which areas they have different standpoints, i.e. this paper disclosed, on gender and peace, both approaches have high level of proximity and convergence.
  • Oinasmaa, Noora (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa sitä, millaisia kokemuksia ja näkemyksiä lukion katsomusaineiden opettajilla on uskonnon ja terrorismin suhteen käsittelystä opettamillaan lukion kursseilla. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen katsomusaineen opettajan kyselyn vastauksista. Opettajien opetettavat aineet ovat evankelisluterilainen uskonto, islam ja elämänkatsomustieto. Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kysely koostuu pääosin avoimista kysymyksistä. Aineisto kerättiin lokakuussa 2019. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä hyödynnetään erityisesti terrorismitutkijoiden Leena Malkin ja Bruce Hoffmanin ajatuksia terrorismista sekä uskonnon ja terrorismin suhteesta. Uskonnon määritelmiä tarkastellaan erityisesti Ninian Smartin uskonnon ulottuvuuksien teorian sekä Teemu Tairan teoretisoinnin valossa. Lisäksi Lukion opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet (2015) avaavat olennaisesti koulukontekstia suhteessa tutkimusaiheeseen. Tutkimuksen perusteella uskonto ja terrorismi -teeman käsittely on kouluissa tärkeää ja ajankohtaista. Teemaa käsiteltiin kaikkien tutkimukseen osallistuneiden opettajien kursseilla, vaikka yksilökohtaisia eroja käsittelymäärissä olikin. Käsittelystä ei ole kuitenkaan suoranaista vaatimusta valtakunnallisessa, eikä tutkimuksen opettajien koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa. Lukion katsomusaineiden opettajien käsitykset uskonnon ja terrorismin suhteesta olivat melko monipuolisia, mutta oppitunneilla käsiteltiin silti useimmin islamiin liittyviä aiheita, kuten ennakkoluuloja ja terrorismin motiiveja. Tulosten voi nähdä puoltavan oppiainerajat ylittävien aihekokonaisuuksien käsittelyn tärkeyttä kouluissa. Tämän tutkimuksen perusteella lukion opettajilla vaikuttaa olevan mielenkiintoa ja valmiuksia monimutkaisten, ajankohtaisten ilmiöiden käsittelyyn katsomusaineiden kursseilla.
  • Kuusela, Kukka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma perehtyy tekstianalyysin keinoin kristinuskon filosofian platonistisiin piirteisiin ja kristinuskon filosofian vuorovaikutukseen oikeutta ohjaavan poliittisen filosofian kanssa. Tutkielmassa haetaan vastausta siihen, missä määrin kristinuskon filosofia hyödynsi aiempaa hellenististä filosofiaa omana pohjanaan, ja miten kristinuskon ja maallisen vallan filosofiat erosivat toisistaan. Lopuksi tutkielmassa vastataan siihen, miten kristillisen ja maallisen oikeuden välinen vuorovaikutus muuttui ajanlaskun alusta alkaneen ja keisari Constantinuksen hallintokauteen (306–337 jKr.) päättyneen ajanjakson aikana. Tutkielman kirkkohistoriallinen lähde on Eusebioksen Kirkkohistoria, jonka tekstin analysoinnin yhteydessä kiinnitetään huomiota erityisesti kristillisen opin ja keisarikultin väliseen problematiikkaan, sekä kristillisen filosofian kollisioon sekä juutalaisten, heprealaisten että polyteismin oppien kanssa. Eusebios hyödynsi kristinuskon vaiheita kuvatessaan hyvän ja pahan välistä taistelua kuvaavaa retoriikkaa, jonka oli tarkoitus korostaa kristinuskon erityistä ylevää asemaa. Eusebioksen tekstissä kristinopin ylemmyyttä tuodaan esille korostamalla metaetiikan tasolla Jumalan, logoksen ja maallisen vallan välistä yhteyttä sekä jumalallisen suunnitelman merkitystä. Eusebioksen tekstiä leimaa eettinen ja poliittinen sidonnaisuus, mikä huomioidaan tutkielmassa useissa yhteyksissä. Eusebioksen hahmottelema kristillinen filosofia sisältää paljon piirteitä, joiden pohja on hänen pakanallisiksi kutsumissaan filosofisissa doktriineissa. Eusebioksen valikoivuus sen suhteen miten aiempaa filosofisista ajattelua hyödynnetään johtaa lopputulokseen, jonka mukaan Eusebioksen hahmottelema kristinuskon filosofia oli uusplatonistista, mutta myös laajemmin sidoksissa aiempaan filosofiseen ajatteluun. Eusebioksen tekstin apologeettinen, valikoiva ja kuvaileva luonne ovat tutkielmassa esitetyn näkemyksen mukaan seurausta tekstin kirjoittamisen aikana vallinneista yhteiskunnallisista olosuhteista. Olosuhteet muokkasivat myös Eusebioksen tapaa kuvata kristillistä normatiivista etiikkaa sekä maallisen vallan suhdetta kristinuskoon. Kristittyjen hyveellisen ja totuuteen perustuvan käytöksen korostus on itsessään retorinen tapa luoda kuva oikeudellisen vallankäytön epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielmassa päädytään toteamaan, että kokonaisuutena tarkastellen muutos kristinuskon ja maallisen oikeuden filosofioiden välisessä suhteessa ei ollut niin radikaali kuin Eusebios Kirkkohistoriassaan esittää. Rooman keisarin jumalallinen asema ei kadonnut ja uskonnonvapauden aika suosi kristinuskon ohessa myös muiden uskontojen kukoistusta. Maallinen ja uskonnollinen sääntely sulautuivat toisiinsa lähinnä Constantinuksen oman kristillisen vakaumuksen ansiosta, mutta sosiaalisen legitimiteetin lisääntymisestä huolimatta kristinuskon formaali asema kohentui todellisuudessa vähemmän kuin Eusebios antaa ymmärtää. Tästä huolimatta rauhanomaiset olosuhteet kristinopin harjoittamiseen mahdollistivat kristinuskon filosofian aseman vakautumisen ja sen myöhemmän kehityksen.
  • Pöntinen, Henrikki (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tekoälyteknologia mahdollistaa paljon asioita. Sen avulla voidaan muun muassa kehittää uusia ratkaisuja sosiaalisiin ja ekologisiin ongelmiin, tehostaa teollisuuden alojen toimintaa, avustaa päätöksentekoprosessien perustumista empiiriseen informaatioon ja tuottaa ihmisten yksilölliset piirteet huomioon ottavia palveluita. Kehitykseen liittyy kuitenkin myös riskejä. Tekoälyavusteinen päätöksenteko voi sisältää epätasa-arvoa voimistavia vinoumia, tekoälyteknologiaan käytettävä herkkäluonteinen data voi altistua väärinkäytöksille ja tekoälyteknologioita voidaan käyttää epäilyttäviin tarkoitusperiin, kuten totalitaaristen valtioiden kontrollin lisäämiseen. Tekoälykehitys on hajautunut ja sen mahdollistamia uusia innovaatioita on vaikea ennustaa. Tarkastelen tutkielmassani valtioita tekoälyn hyödyntäjinä etiikan näkökulmasta. Vastaan kysymyksiin kuten, mitä tarkoittaa, että valtiot hyödyntävät tekoälyä ja millaisia velvollisuuksia ja vastuita siihen sisältyy. Tekoälyn valtiollisen hyödyntämisen tarkastelun ajankohtaisuutta korostaa se, että vuoden 2017 ja 2019 välillä 25 valtion hallitukset ovat julkaisseet kansallisen tekoälystrategian. Analysoin tutkielmassani Ison-Britannian, Ranskan, Suomen ja Yhdysvaltojen hallitusten tekoälystrategioita kehittäneiden työryhmien raportteja, ja vertaan niiden heijastamaa eettistä pohdintaa tekoälyn yhteiskunnallisesta hyödyntämisestä käytyihin tieteellisiin keskusteluihin. Hyödynnän raporttien vertailussa systemaattista analyysiä, mikä tarkoittaa käsite-, argumentaatio- ja edellytysten analyysin yhdistelmää. Tekoälyn etiikka voidaan jakaa käsiteanalyysin avulla kolmeen alakategoriaan, jotka ilmentävät tekoälyn etiikan sisältämiä vastuusuhteita. Kategoriat ovat ohjelmoinnin etiikka, dataetiikka ja hyödyntämisen etiikka. Ohjelmoinnin etiikka ja dataetiikka ovat alisteisia hyödyntämisen etiikalle, joka vastaa kysymyksiin kuten, mitä arvoja tekoälyn hyödyntämisellä halutaan tavoitella ja miten hyödyntäminen vaikuttaa yksilöön, yhteisöihin ja laajemmin yhteiskuntaan. Maija-Riitta Ollilan, Erkki Laitilan ja Yuval Hararin mukaan inhimillinen tekoälyn kehitys ja hyödyntäminen edellyttävät avointa ja laajaa arvokeskustelua. Ilman sitä tekoälyn kehitys tapahtuu piilossa useimmilta ihmisiltä ja markkinatalouden mekanismien muokkaamana. Kyseiset mekanismit ohjaavat kehitystä lyhyen tähtäimen tavoitteiden mukaisesti, mikä on tekoälyn eettisen hyödyntämisen periaatteiden vastaista. Ranskan ja Suomen hallitusten työryhmien raportit antavat viitteitä siitä, että tekoälyn kehitystä voidaan ohjata itseisarvojen, kuten oikeudenmukaisuuden kautta, vaikka yksi kehityksen tavoitteista olisi taloudellisen hyödyn saavuttaminen. Hyödyntämisen etiikan toteutumisen edellytys on, että valtion hallinto tunnistaa erityisasemansa tekoälyn vuorovaikutteista kehitystä ohjaavana tahona. Valtion hallinto kykenee arvokeskusteluiden fasilitoinnin ja tukemisen, lainsäädännön, koulutuksen tarjonnan, kansainvälisten yhteistyösopimusten, rahoituksen kohdentamisen ja julkisten hankintojen ja palveluiden tarjonnan kautta vaikuttamaan laaja-alaisesti yhteiskunnallisen ekosysteemin toimintaan. Erityisasemiensa vuoksi on tärkeää, että valtion hallinnot eivät jää passiivisiksi toimijoiksi tekoälyn etiikan kehittämisen osalta.
  • Kovamäki, Ina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani wiccalaisten luontosuhdetta sekä heidän käsityksiään pyhästä luonnossa. Olen jakanut tutkimuskysymykseni useampaan osaan: aluksi tarkastelen aineistossani esille tulevia wiccalaisten käsityksiä luonnosta ja sitä, miten luontosuhdetta niissä määritellään, ja onko aineistossa eroja näiden käsitysten välillä. Seuraavaksi tutkin kuinka pyhän ja profaanin käsitteet näkyvät heidän luontosuhteessaan. Lisäksi tarkastelen luonnon roolia wiccarituaaleissa ja lopuksi sitä, miten wiccalaisuus voi kannustaa harjoittajiaan toimimaan luonnonsuojelun parissa. Aineistonani käytän kolmen wiccan harjoittajan teoksia: Vivianne Crowleyn ’Wicca’ (2003), Starhawkin ’The Earth Path’ (2006) sekä Harmony Nicen ’Wicca’ (2018). Kaikissa teoksissa tulee esiin wiccalaisten läheinen luontosuhde, jota olen työssäni analysoinut. Crowleyn teos keskittyy enemmän luontosuhteen määrittelyyn, kun taas Starhawkin ja Nicen kirjat painottavat kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden osuutta wiccojen luontosuhteessa. Metodinani käytän laadullista sisällönanalyysiä ja pyhän käsite toimii teoreettisena viitekehyksenä työssäni. Wiccalaisilla ei ole yhtenäistä käsitystä luonnosta ja sen pyhyydestä, vaikka joitakin yleispäätelmiä aineiston perusteella voidaan tehdä. Wiccat pitävät luontoa arvossa, jotkut myös pyhänä, ja antavat sille paljon henkilökohtaista merkitystä. Jumaluudet viittaavat luontoon ja vuoden kiertokulkuun. Pyhän ja profaanin välille ei tehdä suurta eroa, mutta wiccalaisuudesta on löydettävissä elementtejä joita pidetään selvästi enemmän kunnioituksen kohteina kuin toisia; luonto on yksi näistä. Rituaaleilla ja magian käytöllä wiccalaiset voivat vahvistaa omaa luontokokemustaan ja suhdettaan elävään luontoon. Rituaalit ovat hyvin toiminnallisia ja yhteisöllisiä, ja ne tehdään usein luonnon helmassa. Luonnon pitäminen suuressa arvossa on johtanut jotkut wiccalaiset luonnonsuojeluun ja ekoaktivismiin, erityisesti Starhawkin edustama ekologisuuden, feminismin ja spiritualismin yhteensulautunut suuntaus on aktiivinen tällä saralla. Wiccalaiset kokevat luonnon olevan jotakin suojelemisen ja kunnioittamisen arvoista, joka heijastuu heidän teoissaan luonnon hyväksi. Aineistoni perusteella siis luontoa voidaan pitää wiccalaisille jonkinlaisena itseisarvona, jolla on paljon merkitystä heidän uskonnossaan ja henkilökohtaisissa elämissäään. He näkevät luonnon olevan myös kaiken toiminnan alkupiste, ja wiccalainen elämä aina huomioi luonnon positiivisella tavalla.
  • Asikanius, Mariella (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä tutkielmassa esitellään ja analysoidaan Tuomas Akvinolaisen käsitys hulluudesta ja hullujen mahdollisuuksista osallistua sakramentteihin. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia ja pääasiallisena lähteenä Summa theologiae -teosta. Akvinolaisen käsitysten taustaksi esitellään myös sakramenttien sisältöä ja historiaa sekä keskiaikaista ymmärrystä hulluudesta. Sakramentit olivat tärkeä linkki keskiaikaisen ihmisen ja Jumalan yliluonnollisen todellisuuden välillä. Keskiajan oppineille sakramentit sisälsivät ja välittivät armoa. Sakramentti oli samanaikaisesti sekä asia (res) että symbolinen merkki (signum) asiasta. Oppineet pitivät sakramentteja myös lääkkeenä synnin sairauteen. Armovaikutuksen aikaansaamiseksi kussakin sakramentissa täytyi olla näkyvä ja näkymätön elementti läsnä, ja tämä tarkoitti aineen (materia) ja muodon (forma) tarkoin määriteltyä yhdistelmää. Teologit määrittelivät myös, että sakramentit vaikuttivat ex opere operato. Oppineet pitivät luonnollisia (lääketieteellisiä) syitä ensisijaisina hulluuden aiheuttajina. Aiempi tutkimus on pitänyt keskiaikaa demonipossessiota painottavana, mutta vaikka maallikoiden ja kirkon keskuudessa henget ovatkin saaneet tilaa, kallistuivat yliopistojen oppineet luonnollisten syiden kannalle. Yleisin selitys oli liiallinen musta sappi aivoissa, jonka takia mielikuvituskyvyn toiminta estyi (tai häiriintyi) animaalisten henkien liikkumiskanavien tukkiutuessa. Hylomorfisena komposiittina ihminen tarvitsi ajatellessaan mielikuvituskykyyn muodostuvia fantasmoja ajattelun kohteena olevista asioista. Hulluilla nämä fantasmat menivät sekaisin, eikä järki tunnistanut sekoittuneita kuvia. Tahtokontrolli tarvitsi toimiakseen järjen esittämiä arvioita valintatilanteesta, mutta jos järki operoi sekoittuneilla mielikuvilla, ei tahtokoneisto saanut käyttöönsä todennäköisesti minkäänlaisia esityksiä. Seurauksena hullut jäivät passioiden suositusten varaan. Näin ollen hulluja ei voitu pitää vastuullisena valinnoistaan eikä heiltä voinut odottaa asioiden luonteen ymmärtämiseen tarvittavaa järjenkäyttöä. Akvinolaisen käsityksiin hullujen osallistumisesta sakramentteihin vaikuttaa sekä huulluuden että sakramenttien luonne. Moniin sakramentteihin osallistuminen vaatii kykyä ymmärtää, mistä sakramentissa on kysymys. Sakramentit edellyttävät osallistujalta myös sakramentteja kunnioittavaa käyttäytymistä. Akvinolainen näyttää jakavan hullut kolmeen luokkaan. Vähäjärkiset käyttävät rationaalisia kykyjään osateholla. Syntymästään saakka hullut, joilla ei ole eikä tule olemaan selväjärkisiä jaksoja, muodostavat toisen luokan ja kolmanteen luokkaan kuuluvat sellaiset hullut, joiden tilassa esiintyy tai on esiintynyt selväjärkisiä jaksoja. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki hullut (jotka eivät ole aiemmin vastustaneet) voidaan kastaa. Rippiä ja viimeistä voitelua ei voida toimittaa hulluustilassa. Ehtoollinen ja mahdollisesti konfirmaatio voidaan antaa kuolinhetkellä, jos aiempi tahtotila on tiedossa. Vähäisiin virkoihin voidaan vihkiä ainakin vähäjärkisiä, ja avioliitto on mahdollinen hulluille, joilla on toistuvia selväjärkisiä jaksoja. Sitä ei kuitenkaan suositella.
  • Salminen, Johanna (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimustehtävänä oli selvittää SLS:n mieslähetyskouluun pyrkineiden motiiveja vuosien 1901–1926 välillä. Työssä analysoitiin kolmena otosvuonna 1901, 1913 ja 1926 aloittaneiden hakijoiden omaelämäkertoja sekä muita hakupapereita. Tavoitteena oli laatia laadullinen, mir-kohistoriallinen katsaus tietyn aikakauden nuorten, lähetystyöhön orientoituneiden miesten motiiveista ja hengellisestä maailmankuvasta, selvittää mitkä motiivit säilyivät otoksesta toi-seen ja millaiset ilmiöt rajoittuivat vain tietylle vuosikymmenelle. Aineisto kattoi lähes sata elämäkertaa, joista jokainen oli toisistaan riippumaton yksilöhistoria. Elämänkertojen sisällöt ja pituudet vaihtelivat kirjoittajan mukaan, eikä aivan jokainen edes vastannut tehtävänannon kysymykseen ”milloin hakija oli alkanut huolehtimaan oman sielunsa tilasta ja syyhyn, mikä sai hakijan pyrkimään lähetysalalle”. Aineiston analyysissa käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä ja motiivit kategorisoitiin kus-sakin otoksessa kolmeen pääryhmään: ympäristöstä saatuihin vaikutteisiin, tietoisiin ja strate-gisiin motiiveihin sekä tunne- ja arvopohjaisiin syihin. Neljäntenä näkökulmana oli vertailla hakijoiden minäkuvaa, käsitystä Jumalasta sekä yleensä selvittäää heidän hengellistä maail-mankuvaansa. Otosten viimeisessä luvussa hakijat jaettiin kolmeen ryhmään sen mukaan, olivatko he osanneet esittää lähetysalalle kohdistuneet motiivinsa selkeästi, melko selkeästi vai olivatko motiivit epäselviä tai hukassa. Jokaisesta hakijan motiivit on koottuna yhteen syy–seuraus-suhteineen ja luvussa on paljastettu, ketkä heistä lopulta tulivat valituiksi kouluun ja ketkä myös suorittivat lopulta lähetyssaarnaajan tutkinnon. Otoksissa ilmenneissä motiiveissa oli paljon yhteistä: useimmilla hakijoilla lähetysmotiiveina tai motiiveja tukeneina syinä toistuivat huoli ei-kristityistä, oma armokokemus ja rakkaus, jotka velvoittivat julistamaan evankeliumia sitä tuntemattomille. Motiivit olivat lähetysteologi G. Warneckin lähetysteologian mukaisia, joihin oli SLS:ssa tutustuttu jo 1870-luvulta lähtien. Lukeminen oli merkittävä keino saada tietoa ja kiinnostua lähetystyöstä, mutta esimerkiksi lähetyskäskyyn viitattiin harvoin. Innostusta saatiin vuosisadan alussa selkeästi lähetyssaar-naajien kuulemisesta, kun 1920-luvulla virikkeitä alkoi tulla enenevässä määrin kristillisistä kansanopistoista. Perhe säilytti marginaalisen roolinsa jokaisessa otoksessa lähetystyöhön kannustavana yksikkönä. Merkittävimmät muutokset otosten välillä on havaittavissa kokemuspiirin laajentumisessa kotoa kansanopistoihin ja ulkomaille saakka. Hengellinen mentaliteetti muuttui 25 vuodessa, mihin vaikutti todennäköisesti ympäröivän yhteiskunnan maallistuminen. Rippikoulun merki-tys väheni rajusti. Jumalaa ei koettu enää pelkästään aktiivisena, vaan osalle Hänestä oli tul-lut taustalla vaikuttava voima. Myös paholaisen rooli väheni kääntymystarinoissa ja nimitys muuttui maailman hengeksi. Kodin kristillisyyden korostaminen elämäkerroissa sen sijaan runsastui huomattavasti. Mahdollisesti tahdottiin osoittaa taustojen olevan kunnossa yhä maallistuvammassa yhteiskunnassa. Minäkuva eheytyi, ja aktiivinen oman elämän hallinta ja itsensä kehittäminen yleistyivät tutkimusajanjakson aikana.
  • Hämäläinen, Birgitta (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää työntekijöiden ja vapaaehtoisten näkökulmasta, miten Kampin kappelissa tuetaan kävijöiden elämänhallintaa. Tutkimustehtävä jakautui kahteen osaan: kappelin kontekstin sekä asiakkaiden ja henkilökunnan välisten kohtaamisten ja keskustelujen tarkasteluun. Näiden osalta selvitettiin, miten ja miksi ne tukevat kappelin kävijöitä. Tutkimus suoritettiin laadullisena ja teoriaohjaavana. Tutkimuksen aineisto koostui yhdeksästä teemahaastattelusta. Haastatelluista henkilöistä kolme oli seurakunnan työntekijöitä, kolme kaupungin työntekijöitä ja kolme toimi kappelissa vapaaehtoisena. Lisäksi aineistona käytettiin keskusteluraportteja. Aineistot analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Kappelin kontekstin osalta merkittäviä olivat matala tulokynnys, keskusteluja suosiva ilmapiiri ja henkilökunnan kyky vastata laaja-alaisesti asiakkaiden tarpeisiin. Kappeli on paikka, jossa käyminen mahdollistaa erilaisten elämänhallinnan strategioiden toteuttamisen. Tutkimuksessa tällaisiksi strategioiksi tunnistettiin hiljentyminen, sosiaalisen tuen hakeminen ja uskonyhteisön yhteyteen hakeutuminen. Henkilökunnan ja asiakkaiden välisissä kohtaamisissa ja keskusteluissa muodostui kolme merkittävää tukemisen ulottuvuutta: tuki yhteyden luomisessa ja säilyttämisessä, tuki ongelmien käsittelyssä sekä tuki mielekkyyden löytämisessä ja säilyttämisessä. Yhteyden luominen asiakkaaseen liittyi henkilökunnan aloitteellisuuteen kontaktin ottamisessa, dialogiseen lähestymistapaan ja toimenpiteisiin, jolla pyrittiin poistamaan puhumisen esteitä. Jo syntyneen asiakassuhteen syventämisessä keskeisiä olivat asiakkaan tarpeiden ja hänen ihmisyytensä eri ulottuvuuksien sisään sulkeminen sekä mahdollisuus käydä kappelilla useamman kerran. Joidenkin asiakkaiden kohdalla merkittävää oli tavanomaista ihmissuhdetta muistuttava kanssakäyminen kappelin henkilökunnan kanssa. Ongelmien käsittelyssä tärkeänä nähtiin asiakkaan kuunteleminen ja hänen tunteidensa vastaanottaminen. Kuuntelemiseen liittyi asiakkaan tilanteen kartoittaminen sekä informaation, neuvojen ja ohjeiden antaminen. Asiakkaan hallinnan ja kontrollin tunnetta pyrittiin tukemaan kolmella tavalla: tukemalla hänen tyylinsä säilyttämistä, ohjaamalla häntä ottamaan suurempaa vastuuta asioiden hoitamisesta tai ohjaamalla häntä ottamaan vastaan apua. Asiakkaan uskonnollinen orientaatio otettiin tukemisessa huomioon pääasiassa kahdella tavalla: tukemalla asiakkaan Jumala-suhdetta ja toimimalla suhteessa välittäjänä. Mielekkyyden löytämistä ja säilyttämistä tuettiin etsimällä elämäntilanteen tai ongelmien merkitystä yhdessä asiakkaan kanssa ja pyrkimällä muuttamaan merkityksiä tarvittaessa. Asiakkaita tuettiin myös tarkoituksen löytämisessä. Tutkimuksessa havaittiin, että elämänhallinnan tukeminen oli prosessimaista. Tukeminen oli kokonaisvaltaista ja asiakaslähtöistä ja tapahtui pääasiallisesti asiakkaan keinot ja päämäärät säilyttävien menetelmien, käytäntöjen ja toimenpiteiden avulla. Tukemisessa keskeisiä tekijöitä olivat asiakkaan voimavarojen tunnistaminen ja niiden käyttöä rajoittavien tekijöiden lieventäminen. Tukeminen kohdistui enemmän ei-uskonnolliseen, kuin uskonnol-liseen elämänhallintaan. Tukemisen keinoihin vaikuttivat ne työmenetelmät ja käytänteet, joita kappelissa työskentelevät henkilöt omassa ammatissaan käyttivät.
  • Aaltonen, Valtteri (Helsingfors universitet, 2015)
    Vuoden 1932 alkaessa kansanäänestyksen tulos oli selvä. Kieltolailla ei ollut kansan tukea, joten siitä oli luovuttava. Suomen valtion talous oli vuoden 1931 aikana kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Työttömyys oli kasvussa ja valtion kassa tyhjeni uhkaavasti. Lapuan liikkeen äärioikeistolaiset toimet toivat myös epävarmuutta. Kieltolain kumoamisella ja alkoholijuomien verottamisella Suomen valtio tavoitteli uusia tuloja valtion kassaan ja kauppasuhteitten parantumista Euroopan viinimaiden kanssa. Talousnäkökulman lisäksi Alkon perustamisella kitkettiin trokarikulttuuria, joka oli kieltolain aikana heikentänyt kansan moraalia. Myös Lapuan liike oli vaatinut kieltolain kumoamista. Pro gradu -tutkielmassani selvitän millaisena papiston näkemys alkoholin ja yhteiskunnan suhteesta näyttäytyi ja millaisin voimasuhtein. Tutkin keitä olivat ne papiston edustajat, jotka esittivät alkoholipoliittisia kannanottoja, ja millaisia vaikutteita heidän toimintansa taustoilta löytyi. Papistolla tarkoitan ryhmää ja henkilöitä, jotka olivat koulutukseltaan teologeja. Liitän keskusteluun myös rajatapauksia, jotka olivat esimerkiksi kansanedustajia, joilla oli uskonnollista taustaa. Tutkielmassani käsiteltävät tapahtumat määräytyivät suomalaisen papiston kannalta oleellisten kirkollis-yhteiskunnallisten lehtien Kotimaan ja Vartijan alkoholipoliittisten artikkeleiden kautta. Arvioin myös mainittujen lehtien linjoja suhtautumisessaan alkoholipolitiikkaan. Tutkimusmetodini aiheeseen on tapahtumahistoriallinen narraatio. Luvut ovat systemaattisesti teemoitettuja. Tutkielmani päälähteet ovat Kotimaa, Vartija, ”Kirkko ja kansanelämä” -kirjanen, ylimääräisten valtiopäivien pöytäkirjat ja Ylioppilaslehti. Lisäksi lähteinäni ovat Antti J. Pietilän, Jaakko Gummeruksen ja Kaarle Kustaa Aron henkilöarkistot ja jotkut Helsingin Sanomien, Uuden Suomen, Yhdyssiteen ja Sosialidemokraatin yksittäiset lehdet. Tutkimuksessani selviää, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko suhtautui alkoholipoliittiseen keskusteluun lainkuuliaisuutta vaalien ja pitäen itsensä poissa puoluepolitiikasta kansan yhtenäisyyttä vaalien. Arkkipiispa Ingman ja piispa Gummerus ylläpitivät kirkon virallista linjaa. Ylimääräisillä valtiopäivillä suurin osa kansanedustajapapeista kannatti uutta väkijuomalakia. Kotimaa julkaisi kevään aikana alkoholipoliittisia kannanottoja laidasta laitaan, mutta perusvireltään se seurasi kirkon johdon ja lainkuuliaisuuden linjaa. Suurin osa tutkimuksestani käsitteli kuitenkin kirkon raittiusväen kannanottoja, jotka kumpusivat lähimmäisen rakkauden todeksi elämisestä ja kansan siveellisyyden kunnioittamisesta. Mm. Tohtori Sirenius, lähetysjohtaja Tarkkanen, sosiaaliministeriön raittiusosaston päällikkö Aro, kansanedustaja Päivänsalo ja äänekkäimpänä Vartijan päätoimittaja professori Pietilä olivat raittiusmiehiä, joille ehdoton raittius oli kristillinen periaate, johon kansan siveellisyys rakentui. Pietilän terävä kritiikki kirkon virallista linjaa vastaan herätti paheksuntaa Kotimaassa. Sirenius ja Päivänsalo esiintyivät diplomaattisemmin. Aro vetosi raittiusyhteistyön puolesta. Hän oli myös raittiusmies, joka oli toimeenpanemassa uutta väkijuomalakia. Yksityiskohtaisen lähdeaineiston analysoinnin kautta tutkimukseni syventää ja monipuolistaa käsitystä suomalaisen papiston roolista alkoholipoliittisessa keskustelussa keväällä 1932.
  • Joutsenjoki, Janne (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassani tarkastelen kysymystä, miten Søren Kierkegaard näki uskon suhteen oppeihin ja instituutioihin. Tutkimukseni päälähteinä ovat Kierkegaardin teokset Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus ja Kedon kukka ja taivaan lintu. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Tutkimukseni lähtökohta on seuraava asetelma, jossa nuoli osoittaa etenemis- tai etsimissuuntaa uskonelämässä: Ihminen => Opit ja instituutiot => Jumala. Tutkielmassa testattava lähtöoletus on, että ihmisen usko kohdistuisi oppien ja instituutioiden kautta kohti Jumalaa. Ajatus on muotoiltavissa myös siten, että tarkastelen, voiko Kierkegaardin ajattelussa ihminen löytää Jumalan oppien ja instituutioiden yhteydessä. Opit ja instituutiot ovat asetelman keskiössä, josta on yhteys sekä ihmiseen että Jumalaan. Asetelman ääripäät muodostavat ihmisen suhteen Jumalaan, mikä tutkielmani tarkastelunäkökulmassa on yksinkertaisesti usko. Näistä aineksista rakentuu tutkimustehtävä. Tutkielmassani on kaksi päälukua. Tutkielman ensimmäisessä pääluvussa tarkastelen ensin Kierkegaardin käsitystä yksilön uskosta. Sen jälkeen määrittelen ja esittelen Kierkegaardin ajattelun pohjalta tutkielman aihepiiriin kuuluvat, Kierkegaardin ajan Tanskassa vallinneet kristinuskon opit ja instituutiot. Toisen pääluvun ensimmäisessä alaluvussa tarkastelen subjektiivisuus–objektiivisuus-asetelmaa, joka on keskeinen tarkastelukulma ihmisen suhteessa oppeihin ja instituutioihin. Toisen pääluvun toisessa alaluvussa tarkastelen usko ja vapaus -asetelmaa. Tutkimusasetelmassa kyseinen alaluku vastaa oppien ja instituutioiden ja Jumalan välistä akselia. Tutkimukseni tulos on havainto, että tutkimusasetelma, jossa ihminen lähestyy Jumalaa oppien ja instituutioiden kautta, ei toimi Kierkegaardin ajattelussa. Jumalaa ei voi Kierkegaardin mielestä lähestyä pelkästään oppien ja instituutioiden kautta. Kierkegaardin mielestä Jumalaa tulee etsiä ensin, jolloin asetelman keskellä oleva vaihe, opit ja instituutiot, tulee syrjäytetyksi. Kierkegaard näkee opit ja instituutiot useista näkökulmista katsottuna hedelmättöminä ja uskonelämää haittaavina asioina, jotka tuolloin estävät aidon jumalayhteyden. Vaikka Kierkegaard ei hyväksy ajatusta, että usko voisi perustua oppeihin ja instituutioihin, hän kuitenkin suhtautuu niihin määrätyissä olosuhteissa myönteisesti. Tuolloin opeilla ja instituutioilla on Kierkegaardin mielestä paikkansa myös hedelmällisinä elementteinä uskonelämässä. Niiden hedelmälliseen asemaan on Kierkegaardin mielestä kuitenkin yksi ehdoton edellytys. Ihmisen on ensin selvitettävä suhteensa Jumalaan ilman mitään häiritseviä tekijöitä, joihin lukeutuvat myös ylimääräiset opit ja instituutiot. Sen jälkeen ihminen voi vapautua hedelmättömiksi kokemistaan opeista ja instituutioista ja harjoittaa uskontoaan hedelmällisiksi kokemiensa oppien ja instituutioiden yhteydessä. Silti Jumalan edessä ihminen ei Kierkegaardin mielestä ole koskaan vapaa.
  • Hassan, Venla (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan miten sukupuoliroolit näkyvät lastenkasvatuksessa avioliitoissa, joissa yksi vanhemmista kristitty ja toinen muslimi. Aineisto on kerätty teemahaastattelun avulla ja analyysissä on hyödynnetty induktiivista sisällönanalyysiä sekä teema-analyysiä. Tutkielmaa varten haastateltiin kolmea pariskuntaa, joilla on lapsi tai lapsia. Haastateltujen perheiden äidit ovat suomalaisia kristittyjä ja isät egyptiläisiä muslimeja. Vanhempien vastauksia peilataan tutkimuksen näkemykseen sukupuolirooleista islamissa ja niiden vaikutuksesta käytännön kasvatukseen. Kiteyttäen voidaan todeta, että islamissa sukupuolet nähdään erilaisina, toisiaan täydentävinä. Se, että sukupuolet nähdään erilaisina vaikuttaa voimakkaasti käytännön kasvatukseen. Tutkimus sukupuoliroolien näkymisestä kasvatuksessa on tehty pääosin arabien ja somalien parissa, joissa perheissä vaikuttavana uskontona on vain islam. Toisin sanoen tutkimuskysymyksenä on selvittää, mitkä islamin mukaisista sukupuolirooleista näkyvät kasvatususkomuksissa perheissä, joissa vain toinen vanhemmista on muslimi ja toinen kristitty. Analyysissa käy ilmi, että käsitykset sukupuolirooleista ovat haastateltavilla jokseenkin samanlaisia kuin islamissa käsityksissä tytöistä ja pojista erilaisina sekä kotitöihin, ulkonäköön ja ympärileikkaukseen liittyvissä seikoissa. Lisäksi haastateltavat isät pitävät sukupuolten välistä segregaatiota tärkeänä joissain tilanteissa. Tosin tutkijana en pyri väittämään, että haastateltavien vastaukset kumpuavat jostakin tietystä uskomusjärjestelmästä, vaan vertailen vastauksia aiempaan tutkimukseen. Haastateltavien vastauksista jäävät täysin puuttumaan poika isän nimen jatkajana ja tulevana perheen varallisuuden kartuttajana. Tyttöjen osalta puolestaan puuttuvat käsitykset tytöistä perheen kunnian vaalijoina ja naisten paikantuminen kodin piiriin. Tulos on mielenkiintoinen, sillä aiemman tutkimuksen perusteella kyseiset käsitykset ovat yleisiä muslimien parissa ja vaikuttavat siihen, miten lapsia käytännössä kasvatetaan. Tutkielmani osoittaa sen, että vaikka haastatteluun osallistuneet isät ovat monilta osin tietoisia islamin sukupuoliroolien vaikutuksesta käytännön kasvatukseen, eivät ne välttämättä näy heidän omissa uskomuksissa hyvästä kasvatuksesta. Se mistä tutkielmani tulos johtuu, jää pohdinnan varaan. Aiemman tutkimuksen pohjalta voidaan kuitenkin todeta, että todennäköisiä syitä ovat uuden kulttuurin vaikutus sekä puolison näkemysten kunnioittaminen ja omaksuminen. Sekä haastateltavilla isillä ja äideillä on näkemyksiä, joiden voidaan katsoa yhtäältä kumpuavan heidän omasta kulttuurisesta ja uskonnollisesta taustastaan sekä omista kokemuksista hyvästä kasvatuksesta. Toisaalta heidän vastauksissaan ilmenee myös puolison kulttuurista ja uskonnosta kumpuavia käsityksiä.
  • Veijo, Anna-Maria (Helsingfors universitet, 2015)
    Vaikka toinen maailmansota ja holokausti päättyivät 70 vuotta sitten, niiden vaikutus voidaan nähdä vielä nykypäivänä. Käsityksiin holokaustista, juutalaisuudesta ja antisemitismistä pyritään vaikuttamaan muun muassa kasvatuksella. Ihmisoikeuskasvatuksella pyritään ihmisoikeuksien ymmärtämiseen ja toteutumiseen, ja holokaustikasvatus on osa ihmisoikeuskasvatusta. Holokausti on osa juutalaisuuden ja toisen maailmansodan historiaa, minkä lisäksi se voidaan ottaa esimerkiksi tai lähtökohdaksi keskustellessa eettisistä ongelmista. Holokaustikasvatusta on tutkittu Suomen ulkopuolella esimerkiksi OSCE:n toimesta, ja nämä tutkimukset ovat kertoneet, minkälaista holokaustikasvatus on eri maissa ja miten sitä tulisi kehittää. Vuonna 2010 Peruskoulun opetussuunnitelman perusteisiin (POPS) tehtiin niin sanottu holokaustiuudistus, jossa holokausti nostettiin tärkeäksi oppisisällöksi historiassa ja elämänkatsomustiedossa. Tämä uudistus koski myös etiikkaa, joten tällä voidaan nähdä olevan vaikutusta myös evankelis-luterilaisen uskonnon oppiaineeseen. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoitus on tarkastella, miten holokaustia on käsitelty yläkoulun (7.-9. luokat) historian ja evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoissa. Lähteinä ovat kuusi historian oppikirjaa sekä viisi evankelis-luterilaisen uskonnon kirjasarjaa. Historian oppikirjoista käsittelyssä ovat 8. luokan oppikirjat, evankelis-luterilaisen uskonnon kohdalla 7.-9. luokan oppikirjat. Tutkimusmetodina aineistoa käsiteltäessä käytetään sisällönanalyysiä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Minkä verran yläkoulun historian ja evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoissa kuvataan holokaustia sekä mitä siitä ja siihen liittyvistä aiheista kerrotaan? 2. Mitkä teemat toistuvat, mitä jätetään kertomatta? Näiden kysymysten lisäksi tarkasteltiin tekstin ohella myös aiheeseen liittyviä kuvia, kuva-tekstejä, tehtäviä ja oppikirjojen sanastoja/hakemistoja. Tutkimustuloksina voidaan kertoa, että historian oppikirjat käsittelevät holokaustia ja siihen liittyviä aihealueita laajasti, eli ne ottavat huomioon holokaustikasvatuksen ja holokaustiuudistuksen. Evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjat käsittelevät holokaustia melko vähän, ja esimerkiksi 8. luokan oppikirjat eivät tee sitä lainkaan. Molempien oppiaineiden oppikirjoista löytyi useita yhteisiä ja puuttuvia teemoja, jotka on lueteltu johtopäätöksissä. Yhteisten ja puuttuvien teemojen lisäksi johtopäätöksissä pohditaan mahdollisia syitä sille, miksi jotkin oppikirjat eivät ole ottaneet holokaustiuudistusta huomioon. Näiden lisäksi käsitellään muun muassa opettajan vastuuta holokaustikasvatuksessa ja holokaustikasvatuksen tulevaisuutta.
  • Kukkola, Ritva (Helsingfors universitet, 2015)
    Joulun taustalla voidaan nähdä esikristillisiä vuodenvaihteen juhlaperinteitä Mesopotamian, antiikin Kreikan ja antiikin Rooman alueilta ja aikakausilta. Myös germaanisten ja skandinaavisten kansojen keskitalven juhlat ovat vaikuttaneet suomalaiseen sadonkorjuujuhlaan eli kekriin. Kekristä perinteet ovat siirtyneet jouluun. Kekrin vieton taustalla vaikuttavat suomalaisten vainajanpalvonta ja siihen liittyvät uhrimenot, esimerkiksi uhriateriat. Esikristillisiin vuodenvaihteen ja keskitalven juhliin sekä kekriin on liittynyt runsas syöminen ja juominen sekä lahjojen anto. Kekriin on kuulunut myös saunominen ja kekrimörköinä kiertely, ja näiden perinteiden voidaan nähdä olevan joulusaunaperinteen ja 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kekripukkiperinteen taustalla. Työn aineistona on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston Kirkollisen yleiskyselyn aines koskien suomalaisia jouluperinteitä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Aineiston tarkastelussa on käytetty mikrohistorian näkökulmaa sekä mentaliteettien historiaa. Mikrohistorian lähestymistapaa on hyödynnetty työn analyysissä tuomalla esille sekä aineistossa kuvattuja poikkeustapauksia että yleisyyksiä. Analyysiluvussa tasapainotellaan mentaliteettitason esittelyn ja mikrohistoriallista näkökulmaa edustavan aineksen esittelyn välillä pyrkien kuitenkin luomaan koherentti ja monipuolinen kuvaus aineiston erityispiirteiden ja yleisyyksien kautta suomalaisesta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten jouluperinteistä. Suomalaisessa jouluperinteessä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tasapainottelevat kansanuskomukset sekä kristillistymisen tuomat piirteet jouluperinteisiin ja niiden merkityksiin. Myös kansantaloudelliset tavat, esimerkiksi ruokatalouden yhteydessä, on huomioitava pohdittaessa perinteiden syitä ja merkitystä. Suomalaisiin jouluperinteisiin ovat vaikuttaneet myös varallisuus ja teollistuminen sekä aikakauden muut olosuhteet, kuten esimerkiksi vuoden 1918 sisällissota. Perinteiden omaksumiseen ovat vaikuttaneet myös kansakoulu ja joululehdet sekä sukupolven vaihdoksen myötä muuttuneet käsitykset esimerkiksi joulukuusen merkityksestä.
  • Salo, Tuomas J. (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkielman tavoite on kartoittaa ja analysoida Kleemens Roomalaisen ensimmäisen kirjeen (todennäköisesti 90-luvulla jKr.) ja samassa historiallisessa kontekstissa vallalla olleen stoalaisen ajattelun välisiä yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Metodi on systemaattinen analyysi. Lähde on Kleemens Roomalaisen ensimmäinen kirje. Taustaluvussa tutustutaan stoalaisen filosofisen koulukunnan historiaan sen alkuvaiheista Ateenassa aina sen kultakauteen Rooman imperiumin populaarifilosofiana. Samoin tutustutaan Rooman ja Korintin seurakuntien historialliseen tilanteeseen kirjeen lähettämisen aikoihin. Etiikkaa käsittelevässä pääluvussa ”Kleemensin” eettistä ajattelua suhteessa stoalaisen filosofian eettiseen momenttiin. Hyveteorian kannalta huomataan, että kummassakin järjestelmässä ihmisen hyveellistä toimintaa ohjaa jokin sisäinen tiedollis-asenteellinen elementti. Kleemensillä se on vanhurskaus, stoalaisilla hyve, ja näiden elementtien sisältö on erilainen. Myös järjestelmien arvoteoriat ovat osittain erilaisia: Kun stoalaisessa ajattelussa kaikki ihmisen ulkopuolinen on hyvän tai pahan suhteen neutraalia, Kleemens pitää esimerkiksi kärsimystä aidosti pahana, joskin eskatologiseen pelastukseen verrattuna sen merkitys supistuu mitättömäksi. Toisin kuin stoalaiset, Kleemens ei pidä tunteita lähtökohtaisesti pahoina, vaan ne vaikuttavat olevan hänen ajattelussaan luonnollinen osa hyveellisen ihmisen elämää. Myös järjestelmien eettiset ideaalit ja esimerkit eroavat toisistaan: Kun stoalaisilla eettinen ideaali oli eettisen kehityksen kautta maailmasta periaatteellisella (mutta ei käytännöllisellä) tasolla irtautunut Viisas, Kleemensillä eettinen ideaali on sen sijaan maailmaan sitoutunut Kristus, joka on ”Jumalan Poikana” jo syntyjään erityisessä asemassa. Käytännöllisen etiikan kannalta Kleemensin ja stoalaisten järjestelmät vaikuttavat samanlaisilta: Kaikki ihmiset ovat periaattellisella tasolla samanarvoisia, vaikka maailmassa tuleekin vallita hierarkkinen järjestys, mikä kaikki pätee myös naisten asemaan. Eettisen kehityksen kannalta kummassakin järjestelmässä oli olennaista oikean tiedon harjoittaminen. Fysiikkaa käsittelevässä pääluvussa Kleemensin kirjettä analysoidaan stoalaisen kosmologian kannalta. Huomataan, että Kleemens tuskin on riippuvainen stoalaisesta kosmologiasta, vaikka joitakin samantapaisia piirteitä löytyy. Kun Kleemens pitää maailmaa transsendentin Jumalan luomana itsestään erillisenä kokonaisuutena, jota ohjaavat hänen säädöksensä, stoalaiset näkivät maailman itsessään jumalallisena kokonaisuutena, jonka kaikki osat sisälsivät osan jumalallista järkeä. Kummassakin järjestelmässä ihminen on maailman korkein olento, mutta stoalaiset pitivät ihmistä luonnoltaan hyveellisenä, kun taas Kleemens katsoo ihmiskunnan langenneen. Maailmanhistorian luonne on järjestelmissä erilainen: Stoalaiset katsoivat, että maailmassa toistui ikuisesti sama täydellinen historia, kun taas Kleemens pitää historiaa ainutkertaisena ja Jumalan tuomioon päättyvänä. Kaiken kaikkiaan huomataan, että Kleemensin ajattelu eroaa merkittävästi stoalaisuudesta sekä käsitteistön, väitteiden, argumentaation että edellytysten kannalta, vaikka joitakin hajanaisia samankaltaisuuksia löytyykin.

View more