Faculty of Theology

 

Recent Submissions

  • Vanhala, Pauli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee Pieter Bruegelin (1925/30–1569) öljyvärimaalausta Paavalin kääntymys (1567). Bruegelin Paavalin kääntymys mainitaan taidehistoriallisessa kirjallisuudessa usein, mutta teoksesta ei ole kirjoitettu syvällistä analyysiä. Aiemmassa tutkimuksessa Bruegelin Paavalin kääntymys -teosta on pidetty lähinnä maisemamaalauksena tai syntyajankohdan poliittisiin asetelmiin viittaavana teoksena. Maalauksen teemana on ihminen käännekohdan äärellä. Bruegelin maalaama Paavali makaa maassa, sillä jumalallinen totuuden välähdys on sokaissut hänet. Paavali joutuu katsomaan sisimpäänsä. Kristittyjä surmanneesta sotilaasta syntyy uusi ihminen, joka julistaa rauhaa. Tutkielma hyödyntää teologian, taidehistorian, taloushistorian, uskontotieteen, filosofian, estetiikan sekä alue- ja kulttuurintutkimuksen tieteenalojen lähestymistapoja. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi. Teos on aikakautensa kontekstin tuote, sen kuvajainen, ja samanaikaisesti se on rakentanut – ja rakentaa yhä – aikakauttaan koskevia käsityksiä itsekin. Tutkielma hyödyntää Erwin Panofskyn, Roland Barthesin ja Hans Beltingin kuva-analyysimenetelmiä. Tutkielma esittelee tekijän kehittämän hyppää kuvaan -metodin. Metodia hyödyntävä katsoja pyrkii samastumaan maalauksen tunnelmaan, siinä oleviin henkilöihin ja heidän toimiinsa. Kuvan tarkasteleminen sisältä päin mahdollistaa yksityiskohtien ja viestien havaitsemisen. Tausta tälle metodille syntyi tutkielman tekijän toimiessa vuosikymmenten ajan valokuvaajan ammatissa. Ihmisten kuvaaminen edellytti kohteen ehdoilla elämistä, samastumista. Metodin teoreettinen pohja on peräisin John Szarkowskilta, Robert Capalta, Dorothea Langelta ja Henri Cartier-Bressonilta. Cartier-Bresson tunnetaan ratkaisevan hetken käsitteestään. Bruegelin teos kuvaa ratkaisevaa hetkeä, Paavalin kääntymystä. Hyppää kuvaan -metodi sopii Bruegelin teokseen erityisen hyvin, koska teos näyttää dokumentaariselta ja valokuvamaiselta. Hyppää kuvan -metodin avulla tutkielman tekijä oivalsi Bruegelin teoksen sisältämän kuvitteellisen äänimaailman. Toinen keskeinen havainto liittyy siihen, että teos on täynnä viittauksia teologiaan ja Raamatun teksteihin. Kuvassa on tekijän tulkinnan mukaan esimerkiksi pyhä perhe, ja Paavalin kääntymys on puettu kertomuksen muotoon. Teoksessa tapahtuu samaan aikaan monta asiaa eri aikatasoilla. Kolmas tutkielman keskeinen löytö on se, että teoksessa on mukana arkkienkeli Mikaelin katse. Tutkielmassa käytetään ilmaperspektiivistä nimitystä Mikaelin perspektiivi. Tämä termi antaa mahdollisuuden päästä lähemmäksi kontekstia, jossa teos valmistui. Neljäntenä huomiona tutkielma esittää hypoteesin, jonka mukaan maalausta on mahdollisesti muunneltu jälkikäteen, kuten Bruegelin Betlehemin lastenteurastus -maalaustakin on muuteltu. Bruegelin aikana maalausten rinnalla syntyi muitakin artefakteja, kuten kullasta tehtyjä esineitä. Patsaat, kangastyöt, vaatteet, kengät, hevosvälineet, koko aikakausi oli yhtä loputonta käsityötä. Bruegelin teos toimii edelleen alkuperäisessä tehtävässään uskoa ilmaisevana artefaktina ja 1500-luvun lopun alankomaisen maalaustaiteen dokumenttina.
  • Sihvola, Elsa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Jumalan kätkeytyneisyyden ongelma muistuttaa läheisesti klassista teodikeaongelmaa – pahuuden ja kärsimyksen muodostamaa haastetta ja uhkaa teistiselle käsitykselle kaikkivaltiaasta, kaikkitietävästä ja täydellisen hyvästä Jumalasta. Jumalan kätkeytyneisyys on yhtäältä uskonnollinen ikuisuusteema, jota jo Raamatun tekstit heijastavat. Uskonnonfilosofisena keskustelunaiheena ilmiö on kuitenkin paljon nuorempi. Jumalan kätkeytyneisyyttä on käsitelty omana ateistisena argumenttinaan Jumalan olemassaoloa vastaan J. L. Schellenbergin julkaistua teoksensa Divine Hiddenness and Human Reason 1993. Liki kolmessa vuosikymmenessä hänen muotoilemansa argumentti Jumalan kätkeytyneisyydestä on lunastanut paikkansa filosofisessa nykykeskustelussa, jossa sitä käsitellään pahan ongelman rinnalla omana ateistisena argumenttinaan. Schellenberg ei ole historian ensimmäinen uskonnonfilosofinen ajattelija, joka on kiinnittänyt huomiota Jumalan kätkeytymisen ateistiseen todistusvoimaan, mutta hän on eittämättä valtavirtaistanut aihetta koskevan keskustelun. Schellenbergin argumentti perustuu huomioon siitä, että teismin mukaiselta Jumalalta olisi perusteetonta kätkeytyä vilpittömiltä etsijöiltä. Niin sanotun ”vilpittömän epäuskon” olemassaolo muodostaa hänen argumentissaan siis todistusaineistoa Jumalan olemassaoloa vastaan. Jumalan koetun kätkeytyneisyyden pohjalta on mahdollista muotoilla muihinkin ilmiön puoliin vetoavia argumentteja ateismin puolesta. Teistisestä näkökulmasta Jumalan kätkeytyneisyyden ilmiö vaikuttaa puolestaan, ellei haastavan Jumalan olemassaoloa kaikkineen, vähintäänkin saattavan kyseenalaisiksi tiettyjä yleisiä uskomuksia Jumalan ominaisuuksista. Michael C. Rean mukaan Schellenbergin argumentti perustuu kiistanalaisten teologisten oletusten varaan Jumalan rakkauden luonteesta ja ilmenemisestä, ja ne tulisi uudelleenarvioida Jumalan transsendenttisuuden, tuonpuoleisuuden, huomioon ottavassa teologianhistoriallisessa valossa. Jumalan kätkeytyneisyyden tematiikka avautuu moneen suuntaan myös analyyttisen uskonnonfilosofian ulkopuolella. Kristillinen mystiikan teologia kääntää ongelman päälaelleen: sen traditiossa kokemus Jumalan kätkeytymisestä on nähty luonnollisena ja odotuksenmukaisena hengellisen elämän vaiheena, jonka kautta Jumala tuo ihmisen lähemmäs itseään. Tutkielma antaa äänen myös kognitiivisen uskontotieteen näkökulmille: uskon, epäuskon ja yksilöllisen jumalasuhteen tarkastelulle kognitiivisena toimintana. Tämä edistää filosofista kokonaiskeskustelua, sillä Schellenbergin argumentti rakentuu ratkaisevasti epäuskoa ja epäilystä koskevien empiiristen väitteiden varaan. Psykologian kiintymyssuhdeteoria taas antaa kiinnostavan selityksen Jumalan kätkeytyneisyyden kokemuksen inhimilliselle tuskallisuudelle. Jumalan kätkeytyneisyyden ilmiö, tehtiin siitä sitten ateistinen tai teistinen tulkinta, palautuu lopulta yksilön uskonnolliseen kokemukseen.
  • Saarimaa, Eeva (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkin Henri Bergsonin suhdetta Immanuel Kantin ajatteluun. Olen valinnut metodikseni argumentaatioanalyysin, ja käyn läpi kaksi osiota Bergsonin kirjassa Creative Evolution (1911), joka on Bergsonin itse huolellisesti tarkastama englanninnos hänen ranskankielisestä teoksestaan L’évolution créatrice (1907). Näissä osioissa hän käsittelee Kantin teosta Puhtaan järjen kritiikki ja nostaa siitä esiin muutamia seikkoja, joista hän on Kantin kanssa eri mieltä. Näitä seikkoja haluan tässä tutkielmassa pohtia. Lähden liikkeelle esittelemällä molemmat filosofit erikseen, koska oletan, että myös tausta ja aikakausi ovat vaikuttaneet kummankin filosofin ajatteluun. Myös valitsemani metodiopas suosittelee hermeneuttista taustoitusta, jota ei aina oteta riittävästi huomioon. Kantin esittelyssä käyn läpi Puhtaan järjen kritiikin ja transsendentaalisen idealismin sisältöä, ja Bergsonin osalta taas hänelle tärkeitä käsitteitä kuten kesto (durée, duration). Argumentaatioanalyysissa esittelen tutkimuslähteeksi valitun tekstin teoksesta Creative Evolution systemaattisesti kappale kappaleelta. Analyysin perusteella totean, että Bergson on halunnut kommentoida tai oikaista etenkin seuraavia seikkoja Kantin järjen kritiikissä: Tietoteorian alueella Kant ei Bergsonin mukaan tunnusta sitä, että kognitio ja materia voivat mukautua yhteen ja hakea yhteistä muotoa. Tämä johtuu siitä, että Kant rajaa mielen toiminnan ymmärrykseen eikä tunnusta mielen virtaavan yli ymmärryksen. Kant ei myöskään attribuoi tosi kestolle absoluuttia olemassaoloa, vaan asettaa ajan samalle tasolle avaruuden kanssa. Kant pitää myös niin tiukasti kiinni suksessiosta eli perättäisyydestä molempien intuition muotojen, avaruuden ja ajan, kohdalla, että ajautuu pitämään avaruuden ohella myös aikaa pelkästään homogeenisena ympäristönä tai välineenä, eikä tunnusta ajan heterogeenisuutta, mikä estää liikkeen syvyystasolla. Edelliseen liittyen Kant ei myöskään ymmärtänyt ulotteisuuden merkitystä eikä myöntänyt intuition dualiteettia. Bergsonin mukaan Kant oli lopulta hyvin lähellä edeltäjiään, vaikka oli lähtenyt hakemaan heistä irtiottoa. Itse päättelen tämän tutkimukseni ja analyysin tulosten perusteella, että Kantin ja Bergsonin intressit olivat selkeästi eri suunnilla, ja tämä johtui osittain myös heidän aikakausiensa erilaisuudesta. Kant teki vahvaa työtä ajattelun vapauden, ihmisarvon ja etiikan hyväksi, kun taas Bergson halusi palauttaa industrialisoituneen aikakauden keskellä filosofiaan henkisen, psykologisen ja psykofyysisen näkökulman.
  • Arkko, Sini (Helsingin yliopisto, 2020)
    Antiokian piispa Ignatios kirjoitti toisen vuosisadan alussa kuusi kirjettä Vähän-Aasian alueella sijaitseville seurakunnille ja yhden Smyrnan piispalle, Polykarpokselle. Kirjeissä Ignatios painottaa muun muassa Kristuksen todellista ihmisyyttä ja kärsimystä, seurakunnan ykseyttä ja kuuliaisuutta piispalle. Niistä käy myös ilmi, että Ignatios on tuomittu taistelemaan petoja vastaan ja sen vuoksi parhaillaan vangittuna matkalla Roomaan. Ignatiosta on varhaiskirkon ajoista lähtien arvostettu sekä teologina että marttyyrinä siitäkin huolimatta, että hänen elämästään tai esimerkiksi hänen tuomionsa syystä ei tiedetä juuri mitään. Tässä tutkielmassa Ignatioksen kirjeisiin sovelletaan sosiaalisen identiteetin ja siihen pohjautuvan johtajuustutkimuksen näkökulmia ja pyritään selittämään, mihin hänen vaikutusvaltansa perustuu. Sosiaalisessa identiteetissä on kyse siitä, miten ihmiset määrittelevät itsensä tietyn ryhmäjäsenyyden kautta, vertaavat omaa ryhmäänsä muihin ryhmiin ja pyrkivät positiiviseen erottuvuuteen tässä vertailussa. Se ei heijasta todellisuutta sellaisenaan vaan sisältää myös tulkintaa, minkä vuoksi sitä on mahdollista muovata. Sosiaalisen identiteetin viitekehyksessä johtajuus ei tarkoita käskemistä tai itsensä korottamista muiden yläpuolelle vaan pikemminkin suostuttelua, joka perustuu kokemukseen siitä, että johtaja kuuluu samaan ryhmään seuraajiensa kanssa ja ajaa oman etunsa sijasta koko ryhmän yhteistä etua. Lisäksi johtajan pitää vakuuttaa seuraajansa siitä, että ryhmään kuuluminen kannattaa. Ignatios vaikuttaa kirjeissään tulkitsevan sosiaalista todellisuutta tavalla, joka palvelee hänen omia päämääriään. Hänen mielestään se, että joku sanoo itseään kristityksi, ei tee ihmisestä todellista kristittyä, vaan kristittynä oleminen edellyttää oikeanlaista uskoa, oppia ja toimintaa. Näin Ignatios ottaa itselleen oikeuden määritellä, mikä on todellista kristillisyyttä. Toisin sanoen hän muokkaa seurakunnan sosiaalista identiteettiä. Itseään Ignatios ei halua nostaa ryhmän yläpuolelle. Hän ei vetoa omaan asemaansa piispana vaan rakkauteensa kirjeiden vastaanottajia kohtaan. Hän ei käske vaan kehottaa, ja sekä nämä kehotuksensa että lähestyvän kuolemansa hän esittää niin, että ne näyttävät palvelevan seurakunnan yhteistä hyvää.
  • Toimi, Lasse (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessa pyritään selvittämään, minkälaisia käsityksiä luokanopettajaopiskelijoilla on katsomusaineiden opetuksesta ja uskonnon harjoittamisesta koulussa. Sen tarkoituksena on kartoittaa minkälaisia argumentteja opiskelijat käyttävät keskustellessaan uskonnosta koulussa. Lisäksi siinä tutkitaan millaisia käsityksiä tulevilla luokanopettajilla on uskonnon oppiaineen suhteesta uskonnon harjoittamiseen sekä koulussa toteutuviin katsomusainejärjestelyihin. Malli, jolla katsomusopetus on tällä hetkellä toteutettu koulussa, on monella tapaa ongelmallinen. Tästä syystä on tärkeää kartoittaa tulevien luokanopettajien tapaa käsittää sekä tämän hetkistä tilannetta että sitä, miten he itse haluaisivat nähdä tilanteen tulevaisuudessa. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna, jossa haastateltiin luokanopettajaopiskelijoita kolmessa ryhmässä. Haastattelut analysoitiin käyttämällä luokittelurunkoa, joka muotoutui sekä aiemman tutkimuksen että tätä tutkimusta varten hankitun aineiston pohjalta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan miten opiskelijat puhuvat uskonnon harjoittamisesta koulussa. Analyysin taustana käytetään lakitekstien lisäksi myös oikeuskanteluiden päätöksiä. Tämän tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina voi pitää sitä, että opettajaopiskelijoiden katsomusopetusta ja uskonnon harjoittamista koskevissa käsityksissä näkyy paljon kasvavaan monikulttuurisuuteen ja globaaliin vuorovaikutukseen liittyviä perusteluja. Haastateltaville opiskelijoille oli monin tavoin epäselvää, missä kulkee raja uskonnon harjoittamisen ja uskonnon opettamisen välillä. Tulevat luokanopettajat olivat lisäksi lähes yksimielisiä siitä, että tulevaisuudessa katsomusaineita tulisi kouluissa opiskella joko pelkästään tai osittain yhteisessä ryhmässä. Tutkimus tarjoaa katsauksen siihen, millaisena tulevat luokanopettajat näkevät katsomusopetuksen ja siihen liittyvät järjestelyt. Tutkimus onnistuu laadullisen menetelmän keinoin kartoittamaan luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä uskonnosta koulussa.
  • Himanen, Tiiu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kuolemaa käsitteleviä lastenkirjoja on viime vuosikymmeninä tutkittu paljon. Suomessa kuvakirjojen sisältämiä kuolemakäsityksiä ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella kahdeksan suomalaisten realistisen lasten kuvakirjan kuolemakäsityksiä. Tutkimuksessa tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. Mitä kuolemakäsityksiä suomalaisten lasten kuvakirjojen teksteistä voidaan löytää? 2. Miten kirjan tekstissä esiintyvät kuolemakäsitykset näkyvät kuvakirjan kuvissa? Tutkimus on laadullinen. Aineisto koostuu kahdeksasta vuosina 2007–2019 ilmestyneestä suomalaisesta läheisen ihmisen kuolemaa käsittelevästä lasten kuvakirjasta. Kirjojen tekstin analysoinnissa käytän teoriasidonnaista sisällönanalyysiä ja kuvien analysissa sovellan ikonografista menetelmää. Kuolemakäsitysten tarkastelussa käytän teoriana Söderbergin ruotsalaisten kuvakirjojen kuolemakäsityksiä käsitelleen tutkimuksen pohjalta kehittämää kuolemakäsitysjaottelua. Analysoin kuolemakäsityksiä ensin kirjojen teksteistä, jonka jälkeen tarkastelen teksteissä kuvattujen kuolemakäsitysten ilmenemistä kuvissa. Perustan etenemisjärjestyksen Mikkosen kuvakirjan määritelmälle. Kyseisen määritelmän mukaan kuvakirja on kirja, jossa aukeamien kuvitus on alisteinen niiden tekstille. Tutkimuksen kuvakirjojen kuolemakäsitykset jakautuvat neljään kuolemakäsitykseen, jotka ovat kristillinen kuolemakäsitys, ateistinen kuolemakäsitys, vaihtoehtoinen kuolemakäsitys sekä agnostisistinen kuolemakäsitys. Tutkimuksen havainnot eri kuolemakäsityksistä aineistossa ovat hyvin samankaltaisia kuin Söderbergin tutkimuksessaan tekemät havainnot. Kaikki kolme Söderbergin löytämää kuolemakäsitystä niille tunnusomaisine piirteineen esiintyvät myös tämän tutkimuksen aineistossa. Lisäksi analyysissa aineistosta löytyi neljäs, erillinen kuolemakäsitys, agnostisistinen kuolemakäsitys. Kristilliselle kuolemakäsitykselle tyypillistä on kuolemaa koskevan lohduttavan tulkinnan perustuminen ajatukseen taivaasta. Ateistiselle kuolemakäsitykselle tyypilliseksi osoittautui etenkin lohduttavan tulkinnan puuttuminen, kuoleman peruuttamattomuuden ja kuolleen muistoissa elämisen kuvaaminen. Vaihtoehtoisessa kuolemakäsityksessä annettavat lohdulliset tulkinnat ovat monitulkintaisia ja pohjautuvat fantasiaan. Keskeisenä agnostisistisessa kuolemakäsityksessä näyttäytyy se, että kukaan ei voi tietää, mitä kuoleman jälkeen on ja, siksi ihminen saa ajatella kuolemanjälkeisestä niin kuin haluaa. Kahdeksasta kuvakirjasta viidessä oli havaittavissa selkeästi kahteen eri kuolemakäsitykseen viittaavia piirteitä. Kirjoista yksi edustaa sekoitettua kuolemakäsitystä eli kirjassa yhdistyy kaksi tasavahvasti kirjassa ilmenevää kuolemakäsitystä.
  • Kaasalainen, Henni-Maarit (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee paavin vierailua Irlannissa 25—26.8.2018. Paavin vierailu oli osa katolisen kirkon järjestämää Maailman perhetapahtumaa. Käsittelen johdantona Irlannin katolisen kirkon murrosta 1960-luvulta vuoteen 2018 ja katolisen kirkon hyväksikäyttökriisiä 2000-ja 2010-luvuilla. Päätutkimuskysymykseni on, kuinka paavin vierailua kuvattiin The Irish Times -ja The Guardian -sanomalehdissä. Ymmärtääkseni vierailua kokonaisuutena, tarkastelen myös katolisen kirkon skandaaleja sekä yleistä ilmapiiriä ja sen muutosta Irlannissa. Irlannin katolinen kirkko koki suuren murroksen 1990—2018 vuosien aikana. Konkreettisena esimerkkinä tästä olivat Irlannin katolisista hiippakunnista tehdyt kolme valtion johtamaa tutkimusta, joissa selvitettiin lasten hyväksikäyttöä. Näistä seurasivat Ferns-raportti (2005), Murphy-raportti (2009) ja Cloyne-raportti (2011). Myös katolisen kirkon alla toimivien järjestöjen pyörittämien valtion palvelujen toimintaa tutkittiin, josta syntyi Ryan-raportti (2009). Lisäksi 2010-luvulla on tutkittu myös muita katolisia järjestöjä, kuten Magdalene-pesuloita ja äiti- ja lapsikoteja. Murroksen seuraukset näkyivät kaikessa, mikä liittyi katoliseen kirkkoon. Mielipiteet, kirkon asema yhteiskunnassa, suhtautuminen paavin vierailuun ja asenteet katolista kirkkoa kohtaan tulivat esille lehtien kirjoituksissa. Katolinen kirkko ja paavin tuleva vierailu dominoivat lehtien kirjoituksia mitä lähemmäs paavin vierailuviikonloppua siirryttiin. Mikäli vierailu olisi tapahtunut 1990-luvulla tai jopa 2000-luvun alussa, se olisi voinut olla täysin erilainen. Nyt vierailu, jonka tarkoitus oli olla osa katolisen kirkon Maailman perhetapahtumaa ja jonka teemana oli perheen tuoma ilo, saikin uudenlaisen teeman. Irlannissa katolinen kirkko oli ollut vuosikymmeniä keskellä jatkuvia uusia paljastuksia kirkon piirissä tapahtuneesta fyysisestä, psyykkisestä ja henkisestä väkivallasta. Kriisi oli ollut läsnä ilman ratkaisua 2000-luvun alusta saakka. Paavin vierailu Irlannissa aiheuttikin jonkinlaisen kriisin kulminoitumisen. Vierailun aikana keskustelun pääpiste ja uutisointi keskittyivät jatkuvasti katolisen kirkon skandaaleihin ja niiden käsittelyyn. Kommentit vuosikymmenten paljastuksista koskien lasten hyväksikäytöstä, pakkoadoptointia ja muusta kaltoinkohtelusta dominoivat keskustelua, ja Maailman perhetapahtuman teema perheen ilosta jäi vahvasti taka-alalle.
  • Kuisma, Sanni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on yksi tämän päivän suurimmista ihmistä ja ympäristöä uhkaavista tekijöistä. Ilmastonmuutoksen ympärillä käytävä poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu on laaja-alaista, ja myös uskonnot ovat osallistuneet tähän keskusteluun. Katolilaisuuden ja laajemmin kristinuskon parissa ihmisellä katsotaan olevan erityisasema muuhun luontoon nähden. Tämä ihmiskäsitys on aikaisemmin ollut mahdollistamassa ajatusta ympäristöstä vain ihmistä varten olemassa olevana hyödykkeenä, mutta nykyään luonnolle on annettu kristinuskonkin parissa enemmän itseisarvoa. Vuonna 2013 paaviksi valittu Franciscus on aktiivisesti osallistunut keskusteluun ympäristön ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolesta. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaista toimijuutta paavi Franciscus antaa ihmiselle ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta ja sen ratkaisemisesta. Tutkielman aineistoksi valikoitui katolisen kirkon sosiaaliopetuksen kannalta merkittävin tiedonvälityksen muoto, kiertokirjeet. Paavi Franciscuksen kiertokirje Laudato Sí: Yhteisen kotimme hoitamisesta käsittelee ilmastonmuutosta ja nykyistä ympäristökatastrofia antaen samalla toimintaehdotuksia eri tahoille. Teoreettisena viitekehyksenä käytän toimijuuden käsitettä, jossa keskeisenä on ihmisen kyky ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä kulkuun ja muuttaa vallitsevien asioiden, kuten instituutioiden tai yhteiskunnallisten rakenteiden laitaa. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkielma osoittaa, että paavi Franciscuksen mukaan ihminen on toiminnallaan aiheuttanut ilmastonmuutosta, koska kolme ihmisen elämän kannalta perustavanlaatuista suhdetta ovat rikkoutuneet. Nämä suhteet ovat suhde luontoon, Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Perisynti on ollut pohjana näiden suhteiden rikkoutumisessa. Näiden perustavanlaatuisten suhteiden rikkoutumisesta on seurannut vääränlaista ihmiskeskeisyyttä, jolloin ihminen on ottanut oikeudekseen hallita luontoa ja kuluttaa luonnonvaroja mielensä mukaan. Koska ilmastonmuutokseen johtaneen toiminnan taustasyinä on ihmisen perustavanlaatuisten suhteiden rikkoutuminen, esittää paavi Franciscus ratkaisuksi ilmastonmuutokseen kokonaisvaltaista ekologista kääntymystä, jossa pyritään huomioimaan niin ympäristö, Jumalasuhde, kuin muut, erityisesti heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.
  • Rantanen, Maija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia, millaisia ovat polut lähetystyöntekijäksi, ja miten kutsumus niissä ilmenee. Viime vuosien aikana suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on ollut tasaisessa laskussa, ja uusien lähetystyöntekijöiden rekrytoinnista on myös kannettu huolta. Tästä syystä on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia sitä, miten nykyiset lähetystyöntekijät ovat päätyneet lähtemään lähetystyöhön. Kutsumus puolestaan on viimeisen vuosikymmenen aikana noussut työelämän tutkimuksessa suosituksi tutkimusaiheeksi, mutta sen määritelmästä ei olla päästy yksimielisyyteen, ja lisäksi kutsumuksen muodostumisen prosessi on jäänyt vähälle huomiolle. Kutsumusajattelulla on kristilliset juuret, ja tänäkin päivänä lähetystyöhön liitetään vahvasti ajatus kutsumuksesta. Tästä syystä on mielenkiintoista tarkastella juuri lähetystyöntekijöiden kokemuksia kutsumuksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty kirjoituspyynnöllä, joka lähetettiin viiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen lähetysjärjestön nykyisille sekä viiden vuoden sisällä kotimaahan palanneille lähetystyöntekijöille. Aineisto koostuu 36 kirjoitelmasta, ja se analysoitiin narratiivisella otteella aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Analyysin tuloksena lähetystyöntekijäksi vievistä poluista löytyi neljä vaihetta: ensimmäinen ajatus, kutsumuksen vahvistuminen ja lopullinen päätös, haasteet ja epäilyt sekä valmistautuminen ja työhön lähteminen. Lähetystyöntekijöiden kutsumus muodostui useimmiten pitkän ajan kuluessa, mutta ensimmäinen ajatus sijoittui useimmiten jo lapsuuteen tai nuoruuteen. Keskeisessä roolissa kutsumuksen muodostumisessa oli lähetysaiheiseen toimintaan osallistuminen sekä toisten ihmisten esimerkki ja rohkaisu. Lähetystyöntekijöiden kutsumuksesta analyysin tuloksena syntyi neljä kutsumuksen eri ulottuvuuksia kuvaavaa luokkaa: kutsumuksen lähde, kutsumuksen kohde, sisäinen kokemus kutsumuksesta sekä kutsumuksen universaalius. Näiden ulottuvuuksien kautta tarkasteltiin sitä, miten lähetystyöntekijät ymmärsivät kutsumuksen, sekä miten kirjoittajien omakohtaiset kutsumuksen kokemukset ilmenivät poluissa. Yleisimmin kirjoittajat ymmärsivät kutsumuksen Jumalalta tulevaksi kutsuksi johonkin tiettyyn tehtävään, ja poluissa kirjoittajien kutsumus ilmeni useimmiten juuri tähän Jumalan kutsuun ja tahtoon nojautumisena. Kutsumuksen kuvattiin myös ilmenevän muun muassa mielekkyyden kokemuksena, sisäisenä haluna, sitoutumisena sekä syvänä tietoisuutena siitä, että on itselle tarkoitetulla paikalla. Tämän tutkielman tulokset vahvistivat monia aiemmin lähetystyöhön hakeutumisesta ja kutsumuksen muodostumisesta saatuja tutkimustuloksia. Keskeisimpiä yhtymäkohtia olivat lyhytaikaisen lähetystyön merkitys, toisten ihmisten vaikutus sekä ylipäätään yhteys kutsumuksen alaan, tässä tapauksessa lähetystyöhön. Kirjoittajien kutsumuksen kokemukset sopivat hyvin tutkimuksissa paljon käytettyyn kutsumuksen kristillisestä taustasta kumpuavaan uusklassiseen määritelmään, jossa kutsumuksen katsotaan tulevan ihmisen ulkopuolelta ja kohdistuvan työhön, joka heijastaa yksilön maailmankuvaa. Tuloksien perusteella seurakuntien ja lähetysjärjestöjen tulisi panostaa erityisesti lasten ja nuorten lähetyskasvatukseen. Erityisen tärkeä rooli on myös nykyisillä lähetystyöntekijöillä, ja heidän tulisi jatkossakin vierailla eri ikäisille suunnatuissa tilaisuuksissa kertomassa työstään. Lähetystyöstä puhuttaessa olisi myös tärkeää tuoda esiin, ettei lähetystyöhön lähteminen vaadi yliluonnollista kutsumuskokemusta. Lähetysjärjestöjen on myös tärkeää edelleen tarjota monipuolisesti mahdollisuuksia lähteä lyhytaikaiseen lähetystyöhön.
  • Keski-Kuha, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Maisterintutkielmassani tarkastelen Luukkaan evankeliumin ja Jaakobin protoevankeliumin lapsettomuuskertomuksia. Lapsettomuuskertomus Luukkaan evankeliumissa (1:5–80) kertoo Elisabetista ja Sakariaasta, Johannes Kastajan vanhemmista, ja Jaakobin protoevankeliumissa (seuraamani lukujaottelun mukaisesti luvut 1–6) Annasta ja Joakimista, Jeesuksen Maria-äidin vanhemmista. Luukkaan evankeliumi kuuluu Uuden testamentin kaanoniin, ja Jaakobin protoevankeliumi on Uuden testamentin apokryfikirja, jonka arvioidaan syntyneen toisen vuosisadan jälkipuoliskolla. Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten lapsettomuutta ja tekstien lapsettomia henkilöitä kuvataan. Tarkastelen sitä, mitä lapsettomuuden syynä pidetään ja miten muiden henkilöiden kerrotaan suhtautuvan näihin lapsettomiin henkilöihin. Työssäni kysyn, liittyykö lapsettomuuteen häpeää. Metodejani ovat sosiaalitieteellinen raamatuntutkimus sekä historiallis-kriittiset metodit. Tarkastelen tekstejä valmiina kokonaisuuksina niiden kirjoitusajankohtaa vasten. Vertaan lapsettomuuskertomuksia siihen, mitä ajan sosiaalisesta kulttuurista, perheestä ja sukupuolirooleista tiedetään, ja vertailen lapsettomuuskertomuksia myös toisiinsa. Teksteistä selviää, että kuten antiikin Välimeren ympäristössä yleisesti ajateltiin, niissä lapsettomuutta pidetään naisesta johtuvana. Kummassakaan lapsettomuuskertomuksessa Annan tai Elisabetin lapsettomuutta ei pidetä Jumalan rangaistuksena pahoista teoista, mutta ajan käsitys tästä heijastuu Jaakobin protoevankeliumissa. Molemmissa teksteissä korostuu Jumalan aktiivinen rooli hedelmälliseksi tekemisessä: Jumala avaa ja sulkee kohdut. Tutkielmassani käy ilmi, että teksteissä lapsettomuus altistaa siitä kärsineet naiset muiden pilkalle ja halveksunnalle, ja se saattaa naiset haavoittuvaan asemaan. Häpeä saa teksteissä lapsettomat piiloutumaan ja vetäytymään sosiaalisista suhteista. Lasten synnyttyä ihmiset kuitenkin kokoontuvat iloitsemaan syntyneistä lapsista, ja Anna ja Elisabet kiittävät Jumalaa siitä, että he ovat päässet pois muiden halveksunnasta. Naishahmot sopivat hyvin ajan kulttuuriin ja sosiaaliseen kontekstiin. Tarkastelemani tekstit ovat hyvin yhteneväisiä. Tekstit eroavat kuitenkin esimerkiksi tunnekuvailuissa: Jaakobin protoevankeliumissa tunteet korostuvat Luukkaan evankeliumin lapsettomuuskertomusta enemmän. Molemmissa teksteissä on yhteneväisyyksiä Vanhan testamentin lapsettomuuskertomusten kanssa, etenkin Ensimmäisen Mooseksen kirjan Saaran ja Abrahamin tarinan kanssa. Molempien kertomusten lopussa naiset pääsevät vihdoin täyttämään sen roolin, jota aikana pidettiin naiselle erityisen tärkeänä: heistä tulee äitejä.
  • Lukkaroinen, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä tutkielma kuuluu Uuden testamentin eksegetiikan alaan, jossa selvitetään sitä uskonnon- ja traditiohistoriallista polkua, jonka päässä on Paavalin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen jakso 6:12-20 ja miten Paavali siellä käyttää kuvaa Kristuksen ruumiista ja Pyhän Hengen temppelistä puhuessaan korinttilaisten muodostamasta ruumiista. Paavali ei ollut ensimmäinen, joka käytti sanaa σῶμα (ruumis). Työssä selvitetään, miten sana esiintyy kreikkalais-roomalaisessa maailmassa, Septuagintassa, varhaisessa juutalaisuudessa, Uudessa testamentissa Paavalin kirjeiden ulkopuolella ja paavalilaisessa kirjekokoelmassa, Corpus Paulinumissa. Näitä kirjoituksia verrataan tekstijakson 1.Kor.6:12-20 ruumismetaforiin ja saadaan selville Paavalin sanan σῶμα käytön mahdollinen tausta. Lisäksi selvitetään esiintyykö sana myönteisessä, kielteisessä vai neutraalissa merkityksessä. Lisäksi metodeina käytetään teksti- ja kirjallisuuskritiikkiä, sekä eksegeettistä analyysia. Tutkielmassa on käytetty kreikan ja latinankielisten lähdetekstien käännöksiä. Keskeisinä johtopäätöksinä voidaan sanoa, että kun sanan σῶμα merkitys on metaforinen tekstijaksossa 1.Kor.6:12-20, on sillä yhtymäkohtia muihin teksteihin. Paavali perustelee metaforalla seurakunnasta Kristuksen ruumiina korinttilaisten toimimista yhdessä ja keskinäisen eripuran välttämistä. Kun hän sanoo korinttilaisten yhdessä muodostavan Pyhän Hengen temppelin, hän perustelee, että korinttilaisten on tuotettava yhdessä muodostamallaan ruumiilla Jumalalle kunniaa. Paavalin tapa käyttää sanaa σῶμα metaforisessa merkityksessä ei ole ainoastaan hänelle omalaatuista, mutta hänen tapaansa soveltaa sitä seurakuntaan Kristuksen ruumiina esiintyy ainoastaan Corpus Paulinumissa. Tekstijaksossa hän käyttää sitä voimakkaasti estääkseen Korintin kristityksi kääntyneitä miehiä käyttämästä kaupungin porttojen palveluksia.
  • Kesäniemi, Lauri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessani tarkastelen Suomen ja Neuvostoliiton välillä 1939–1940 käytyyn talvisotaan liittyviä kirjoituksia kahdessa lehdessä, Herättäjä-Yhdistyksen julkaisemassa Hengellisessä kuukauslehdessä ja SLEY:n julkaisemassa Sanansaattaja-lehdessä. Tutkin aineistoa systemaattisesti tarkastelemalla lehdissä hahmottunutta kuvaa sodasta syventyen niissä esiin nousseisiin aiheisiin. Aikarajaukseni on syyskuusta 1939 toukokuuhun 1940 saadakseni selville kokonaisvaltaisen kuvan sodanaikaisesta mielenmaisemasta. 24-sivuista Hengellistä kuukauslehteä julkaistiin kerran kuussa ja 16-sivuista Sanansaattajaa pääsääntöisesti kahdesti kuussa, mutta sota-aikana vain kerran kuussa. Tutkin, miten talvisotaa käsitellään lehdissä sekä millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä niistä löytyy. Tutkin myös, miten lehtien taustalla vaikuttavat herätysliikkeet, herännäisyys ja evankelinen liike, näkyvät kirjoituksissa. Näiden kysymysten lisäksi tarkastelen kokoavasti lehdistä nousevaa miesihannetta tutkittavana aikana. Sotaa käsitellään lehdissä paljon. Siihen liittyvät kirjoitukset vievät tutkittavana aikana noin puolet molempien lehtien sivutilasta. Sanansaattajan ja Hengellisen kuukauslehden poikkeavat profiilit tuovat niiden kirjoituksiin erilaisia äänenpainoja. Kansallis-isänmaallisen Hengellisen kuukauslehden painopiste ei ole ainoastaan hengellisissä kysymyksissä, vaan siinä otetaan kantaa myös ajankohtaisiin aiheisiin. Sanansaattaja keskittyy sen sijaan pääasiallisesti hengellisiin aiheisiin ja SLEY:n sisäisiin asioihin. Molemmat lehdet pitävät sotaa kutsuna parannukseen. Ne esittävät sodan syyksi suomalaisten syntisyyden ja lopunaikojen läheisyyden. Toisaalta sotaa pidetään Jumalan suomalaisille antamana pyhänä tehtävänä, jonka tarkoituksena on hävittää ateistinen bolševismi maailmasta. Molemmat lehdet ottavat uutisen maaliskuussa 1940 solmitusta rauhansopimuksesta järkyttyneenä vastaan. Tutkimuksessani osoitan yhdeltä osalta 1920–1930-luvuilla tavoitellun kansan eheytymisen toteutuneen. Etenkin Sanansaattajan kirjoituksissa iloitaan Suomen kansan käyneen yhtenä miehenä taisteluun vihollista vastaan luokkaristiriidoista huolimatta. Herännäisyyden painotukset ikävöivästä uskosta ja maailmasta erottautumisesta näkyvät Hengellisen kuukauslehden kirjoituksissa. Myös herännäisyyden luonne kansallis-isänmallisena liikkeenä tulee kirjoituksista esille. Suomalaisia ihannoidaan suuresti ja lehdessä esiintyy myönteisyyttä Suur-Suomi-aatteelle. Niin ikään Sanansaattajasta voi havaita evankelisen liikkeen keskeiset opilliset korostukset pelastusvarmuudesta ja luterilaisen teologian painotuksesta. Lehtiä lukiessani tarkastelen myös, millaisia miehiä niissä ihaillaan ja mitä miehiltä odotetaan tutkittavana aikana. Tähän liittyen lehdistä nousee esiin kolme ominaisuutta: uskonnollisuus, urheus ja uhrialttius. Lujasti uskonnollisia ja rohkeita miehiä ihaillaan molemmissa lehdissä ja heidän odotetaan olevan valmiita uhraamaan henkensä isänmaan puolesta. Nämä ominaisuudet sopivat myös ajan yleiseen miesihanteeseen, johon poikia kasvatettiin nuoresta pitäen. Aineksia miesihanteeseen liittyen löytyy erityisesti Hengellisessä kuukauslehdessä julkaistuista kirjeistä rintamalta. Sota-aikana erityisesti uhrialttius tulee korostetusti esiin kirjoituksista.
  • Räsänen, Miika (Helsingin yliopisto, 2020)
    Israelilaisten ja palestiinalaisten välinen konflikti on jatkunut vuosikymmenten, joidenkin näkemysten mukaan jopa vuosisadan ajan, eikä sille näy tulevan loppua. Konflikti ei ole helposti ratkaistavissa, sillä siihen liittyy monenlaisia ja eri tasoisia ongelmia. Esimerkiksi sen pitkäkestoisuus on johtanut siihen, että molempien osapuolien katkeroituminen ja vihanpito on siirtynyt sukupolvelta sukupolvelle. Kyseisenkaltaiseen pitkäkestoiseen konfliktiin vaikuttavia tekijöitä on lukuisia ja niiden kaikkein yksityiskohtainen analysointi ja arviointi on käytännössä mahdotonta. Kuitenkin jo aiheeseen paneutuminen ja sen ymmärtäminen voi johtaa siihen, että konfliktin ratkaisemiseksi kyettäisiin ottamaan askeleita eteenpäin. Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella, millä tavalla uskonnollisuuden rooli ilmenee israelilaisten ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa. Tähän pyrin saaman vastauksia kolmen eri tutkimuskysymyksen avulla: 1) Millaisia uskonnollisia piirteitä israelilaisten ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa esiintyy 2) Miten konfliktin osapuolten näkemykset konfliktin uskonnollisista piirteistä eroavat toisistaan ja missä ne ovat yhteneväisiä 3) Millaisia negatiivisia ja/tai positiivisia vaikutuksia uskonnollisuudella on konfliktissa. Tutkimukseni aineisto on peräisin neljältä haastattelemaltani Suomessa asuvalta israelilaiselta ja kolmelta palestiinalaiselta. Haastatteluni ovat puolistrukturoituja haastatteluja eli teemahaastatteluja. Teemakysymykset antavat mahdollisuuden tutkia konfliktia laajemmasta näkökulmasta käsin. Tutkimusmetodinani puolestaan toimii laadullinen teema-analyysi Haastatteluaineistostani nousi esiin kuusi erillistä teemaa, joissa ilmenee uskonnollisia elementtejä konfliktiin liittyen. Teemat koskevat osapuolten identiteettejä, Israelin politiikkaa, Israelin siirtokuntia, Hamasia, uskonnollisia paikkoja, erityisesti Jerusalemia sekä uskontojen/uskonnollisuuden roolia konfliktin ratkaisemisessa. Haastateltavat näkemyksissä oli nähtävissä enemmän yhteneväisyyksiä kuin eroavaisuuksia, vaikkakin molempia esiintyi tutkimuksessa. Eroavaisuuksia oli erityisesti nähtävillä Israelin politiikkaa koskevassa teemassa, kun taas siirtokuntia, Hamasia ja uskonnollisia paikkoja käsittelevissä teemoissa näkemykset olivat ennemmin yhteneväisiä. Tutkimukseni mukaan konfliktissa esiintyvä uskonnollisuuden rooli on ennemminkin negatiivinen kuin positiivinen. Tämä näkyy erityisesti siirtokuntia ja Hamasia koskevissa teemoissa, mutta myös silloin, kun uskonnollisia elementtejä haluttiin liittää vastakkaiseen osapuolen toimintaan. Toisaalta uskonnollisuudella nähtiin teoriassa olevan myös mahdollisuuksia positiiviseen vaikutukseen, mutta käytännössä se ei ole näkynyt Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa.
  • Toppila, Reetta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena on luoda systemaattinen esitys Jean Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksestä. Tutkimuskysymykset ovat: (1) Mitä Calvin pitää epäjumalanpalveluksena? (2) Mistä ihminen saa tiedon siitä, mikä on epäjumalanpalvelusta? (3) Mikä on epäjumalanpalveluksen alkuperä? Kuka on siitä vastuussa? (4) Miten epäjumalanpalvelus ilmenee? Millaista epäjumalanpalvelusta Calvin erityisesti kritisoi? Tutkielman primäärilähteinä ovat Institutio Christianae Religionis (1559) ja Catéchisme (1552). Sekundaarilähteinä hyödynnän Calvinin Raamatun kommentaareja, hänen kirjoittamiansa kirjeitä, saarnoja ja muita tekstejä. Kirjallisuutta ei ole kovin kattavasti tarjolla suoraan tutkimusaiheesta, joten se on koostettu aina kuhunkin alaluvun aiheeseen liittyen. Tutkimusmenetelmänä on systemaattinen analyysi. Tutkimustulos voidaan tiivistää seuraavasti: Calvinin mukaan epäjumalanpalvelus on Jumalan väärin ilmentämistä ja hänen kunniansa loukkaamista tavalla, joka ilmenee vastoin hänen itseilmoitustaan etenkin Raamatussa. Epäjumalanpalvelus on läsnä jokaisen ihmisen olemuksessa, halussa ja teossa, mutta se näyttäytyy erityisesti katolisen kirkon kuvain- ja pyhäinpalvonnassa sekä messussa. Muita johtopäätöksiä on Calvinin epäjumalanpalvelusnäkemyksen kattavuus. Sen lisäksi, että teema näyttäytyy jokaisessa Calvinin opinkohdassa, voidaan havaita sen myös suorasti vaikuttaneen näistä suureen osaan. Esimerkiksi Calvinin pelastusoppi rakentuu hyvin paljon hänen käsityksensä päälle ihmisestä täydellisen kykenemättömänä edes kaikkein pienimpään mahdolliseen hyvään. Calvinin käsitys jokaisesta ihmisestä taukoamattomana epäjumalien takomona ulottuu myös uudestisyntyneisiin kristittyihin. Vaikka Pyhä Henki vaikuttaa heissä hyviä tekoja, ne sotkeutuvat heidän luontonsa saastaisuuteen, eivätkä heidän ”parhaimmatkaan” tekonsa kelpaa Jumalalle muuta kuin Kristuksen sovitustyön kautta.
  • Siirtola, Kari; Ojalehto, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Maisteritutkielmamme käsittelee kuningas Daavidin miestoimijuutta ja hänen puolisoidensa naistoimijuutta Ensimmäisessä ja Toisessa Samuelin kirjassa sekä Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa. Selvitämme millaisia maskuliinisuuteen liittyneitä ominaisuuksia Heprealaisen Raamatun teksti yhdistää Daavidin hahmoon, ja miten hän onnistuu performoimaan ihanteelliseksi katsottua miehisyyttä. Tarkastelemme myös Daavidin maskuliinisuuden suhdetta hänen omaan fyysiseen olemassaoloonsa, sosiaaliseen ympäristöön sekä Jumalaan. Tämän lisäksi tutkimme millainen on Daavidin vaimojen suhde naiseuteen, heidän sosiaalinen asemansa patriarkaalisuuden läpitunkemassa tekstissä, sekä minkälaisia toimijoita he ovat suhteessa miehiin. Tarkastelussa käytämme apuna sukupuolentutkimuksen teorioita, kuten Judith Butlerin näkemystä performatiivisesta sukupuolesta sekä Raewyn W. Connellin mallia hegemonisesta maskuliinisuudesta. Erilaisten maskuliinisuuksien keskinäistä suhdetta tarkastelemme Martti Nissisen kehittämän kaavion avulla. Butlerin mukaan sukupuoli ei muodostu olemisen vaan tekemisen kautta, kun ihminen performoi kehoonsa liitettyä sukupuolta kulttuurin määrittelemien sääntöjen mukaisesti. Connellin näkemyksen mukaan kulttuureissa esiintyy useita toisiinsa hierarkkisessa suhteessa olevia maskuliinisuuksia. Valtaapitävä hegemoninen maskuliinisuus määrittelee vallitsevat kulttuuriset ja sosiaaliset ihanteet. Daavidin hahmo onnistuu performoimaan soturikuninkaaseen liitettyä maskuliinisuuden ihannetta vaihtelevasti. Ajoittaisista epäonnistumisista huolimatta Daavidin Jumalasuhteeseen liittyvä maskuliinisuus säilyy ja hän pysyy sekä sotilailleen, että Jumalalle kelpaavana kuninkaana. Daavidin vaimot toimivat Heprealaisen Raamatun teksteissä aina suhteessa Daavidiin. Naishahmot toimivat kertomuksen tasolla välineinä, jotka vahvistavat Daavidin kuninkuutta. Mikalin, Abigailin ja Batseban esittämät hahmot performoivat naiseuttaan eri tavoin. Teksteissä Mikaliin liitetään maskuliinisina pidettyjä ominaisuuksia, kun taas Batsebaa kuvataan naisellisempana. Abigailin feminiinisyys sijoittuu tekstissä näiden kahden hahmon välille. Daavidin maskuliinisuuden ja hänen puolisoidensa feminiinisyyden tarkastelu antaa välineitä havainnoida, miten Heprealaisen Raamatun teksti suhtautuu miehiin ja naisiin, sekä epäonnistuneeksi katsottuun maskuliinisuuden tai feminiinisyyden performaatioon. Tutkimus ei poista Heprealaisen Raamatun patriarkaalista luonnetta, mutta voi antaa lisätietoa naiseudesta, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Olemme työstäneet materiaalia ja tekstiä yhdessä, joten tekijöiden näkemykset tutkielmassa ovat sulautuneet osin toisiinsa. Työnjako on pääpiirteissään seuraava: Johdanto, teoriat, Mikalin tarkastelu sekä johtopäätökset on toteutettu yhteistyönä. Daavidin maskuliinisuuden tarkastelusta on päävastuussa Kari Siirtola. Abigailin ja Batseban feminiinisyyden tarkastelusta on päävastuussa Sanna Ojalehto.
  • Ponsimaa, Inkeri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimukseni kohdistuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan lisävihkon valmistelutyöhön. Lisävihko on otettu käyttöön vuonna 2016. Olen tarkastellut kokoelman valmistelutyötä yhteisöllisyyden näkökulmasta ja selvittänyt, millaisena yhteisöllisyys näyttäytyy virsikirjan lisävihkon valmistelutyön virallisissa asiakirjoissa. Yhteisöllisyyteen liittyvät perustelut esiintyvät aineistossa toisaalta virsien sanoitusten ja toisaalta musiikillisten tekijöiden kannalta. Tutkimukseni on laadullinen ja aineistolähtöinen, tutkimusmenetelmänä on dokumenttianalyysi. Tutkimusaineisto koostuu viidestä asiakirjasta, joita ovat kirkkohallituksen esitys (3/2014) kirkolliskokoukselle, kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnan mietinnöt (1/2010) ja (3/2015), kirkolliskokouksen perustevaliokunnan lausunto (1/2015) ja piispainkokouksen lausunto (1/2015). Aineiston perusteella yhteisöllisyys on pyritty kuvaamaan lisävihkossa vieraanvaraisena ja sisäänsä sulkevana. Lisävihkovalmistelun tuottamien asiakirjojen mukaan kirkko on maailmanlaaja yhteisö, joka sulkee sisäänsä erilaisia ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Lisävihkon virsivalinnoilla pyritään kuvaamaan kirkon todellisuutta, ei niinkään ihanteellista kuvaa yhtenäisestä yhteisöstä. Jonkin verran tätä yhteisöä asiakirjoissa rajataan, eniten kristinoppiin liittyvin linjauksin. Virsien sävellyksiltä vaaditaan yhteislaulullisuutta, minkä olen katsonut tutkimuksessani musiikilliseksi yhteisöllisyydeksi. Virren sävelen tulee olla mahdollisimman helppo ja joko tuttu tai nopeasti opittavissa. Virsien sanoitukset rakentavat abstraktin tason yhteisöllisyyttä ja yhdessä laulaminen on konkreettista yhteisöllisyyttä.
  • Dehqanzada, Laura (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on soveltaa eletyn uskonnon teoriaa maahanmuuttajataustaisten hazara-muslimien käsityksiin ja kokemuksiin jinneistä. Tutkielman lähtökohtana on laajentaa islamiin liittyvää tutkimusta keskittymällä kahteen melko vähän tutkittuun aihepiiriin: jinneihin ja shiialaisuuteen. Tutkielmaa varten on haastateltu viittä (5) aikuista hazara-taustaista maahanmuuttajaa. Kaikki haastateltavat ovat asuneet osan elämästään Afganistanissa ja saapuneet Suomeen noin 20 vuotta sitten. Haastattelut on tehty teemahaastatteluina, jotka on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on eletyn uskonnon teoria, jonka avulla peilataan haastateltavien näkemyksiä ja kokemuksia jinneistä. Aineiston keskeisimpinä teemoina ovat eletyn uskonnon teorian näkökulmasta narratiivisuus, kehollisuus, performatiivisuus, henkipossessio, sekä uskonnollisten käsitysten muutokset. Arjen toiminnoissa jinnit näyttäytyvät aineistossa erityisesti siitä näkökulmasta, kuinka niitä tulisi välttää. Aineistosta keskeisinä keinoina nousevat varoittavat kertomukset jinneistä, rukousformulat, Koraanin lukeminen, sekä islamin peruspilarien noudattaminen. Aineiston perusteella käsitykset jinneistä vaihtelevat hyvin paljon paitsi keskenään, myös suhteessa viralliseen oppiin. Kaikki haastateltavat uskovat jinnien olemassaoloon, mutta käsitys niiden toimijuudesta ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa vaihtelee suuresti. Suurimmat erot jinneihin liittyvissä käsityksissä ovat aineiston perusteella miesten ja naisten välillä. Naisten käsityksissä jinnit ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, ja naisilla oli runsaasti omakohtaisia kokemuksia. Miehillä vastaavia kokemuksia ei ollut, ja he suhtautuvat ajatukseen jinnien toimijuudesta varauksellisesti. Yhteiskunta ja ympäröivä yhteisö muovaavat käsityksiä jinneistä ja toisaalta asettavat raamit sille, kuinka ne näyttäytyvät. Suomeen muutto on vaikuttanut osan haastateltavien käsityksiin, mutta myös henkilökohtaisilla kokemuksilla on ollut suuri vaikutus siihen, kuinka jinneihin suhtaudutaan.
  • Söderholm, Harri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Jeesuksen viimeistä ateriaa tarkastellaan myyttinä, jonka synty selitetään evoluutiobiologisen ja -teoreettisen viitekehyksen avulla. Myytti-sanaa käytetään teknisenä, uskontotieteellisesti määriteltynä etic-terminä. Lähtökohta on se, että eksegetiikan tutkimuskohteiden katsotaan kuuluvan Homo sapiens -eläinlajin laajasti ymmärrettyyn fenotyyppiin. Kaikkien muiden fenotyypillisten piirteiden tavoin myös niiden tieteellinen selittäminen edellyttää evoluutioteoriaa. Nykyihmislajille on biologisessa evoluutiossa kehittynyt kyky kumulatiiviseen kulttuuriin, ja yksi lajin kulttuurituotteista on viimeinen ateria -myytti. Koska evoluutio ei ole elävän materian ominaisuus, vaan universaali algoritmi, ovat Jeesus-traditiot darwinistisen muuntelu–perinnöllisyys–valinta-prosessin tuotteita ja kohteita siinä missä biologisetkin entiteetit. Kulttuurievoluutio muistuttaa biologista rinnakkaisilmiötään, ja se tapahtuu elävässä kudosrakenteessa tai eläimen valmistamalla alustalla. Raamatuntutkijoiden argumentoidaan tästä syystä hyötyvän merkittävästi sekä evoluutioteoreettisesta että -biologisesta perusymmärryksestä. Viimeinen ateria -kertomus on tämäntyyppiselle uskontotieteellis-eksegeettiselle tutkimukselle otollinen kohde. Kysymykseen kertomuksen alkuperästä liittyy ristiriitaisilta vaikuttavia seikkoja, sillä se näyttää yhtäältä Nasaretilaisen elämäntapahtumasta nousevalta Jeesus-traditiolta, ja toisaalta se taas on vertailevan uskontotieteen näkökulmasta kulttiaitiologia, jollaisista monet ovat historiatieteellisessä mielessä sepitteellisiä. Lisäksi viimeinen ateria -kertomuksessa on eksegeettisten, kirkkohistoriallisten ja etnografisten aineistojen perusteella kyseessä poikkeuksellisen menestynyt kulttuurientiteetti. Tutkielmassa kysytään ensinnäkin sitä, miten viimeinen ateria -kertomus sai alkunsa, eli miten kyseinen kulttuurimuuntelu tuli. Toinen kysymys koskee sitä, mihin kertomuksen suhteellisesti korkea kulttuurievolutiivinen kelpoisuus perustui, eli miksi kyseinen muuntelu periytyi jo varhaiskristillisissä populaatioissa luotettavammin ja nopeammin kuin monet sen kilpailijoista. Vastaukset muodostavat yhdessä myytin synty -selityksen. Tutkielmassa argumentoidaan, etteivät Uuden testamentin eksegetiikan lähdemateriaalin tuottaneet nykyihmiset poikenneet ratkaisevasti tämän päivän Homo sapiens -yksilöistä. Tämä kivijalka-argumentti mahdollistaa arkeologisten, historiallisten ja etnografisten vertailuaineistojen sekä käyttäytymis- ja luonnontieteellisen tutkimuksen täysipainoisen hyödyntämisen. Historiallis-kriittisten menetelmien sekä niihin nivottujen käyttäytymis-, uskonto- ja luonnontieteellisten tutkimusten avulla osoitetaan, että viimeinen ateria -kertomus on ollut poikkeuksellisen menestyksellinen kulttuurientiteetti jo ensimmäisen vuosisadan keskivaiheilla, mutta sen alkuperä ei palaudu Jeesus Nasaretilaisen ainutkertaiseen elämäntapahtumaan. Kertomus on monien muiden kulttiaitiologioiden tavoin saanut alkunsa konvergenttisen kulttuurievoluution kautta; tälle prosessille esitetään ilmiötason selitys, joka tarkennetaan kreikkalais-roomalaiseen maailmaan ja viimeinen ateria -kertomukseen. Myyttien korkea kelpoisuus perustuu niiden kertomusmuotoisuuteen, tietynlaiseen sisältöön sekä kyseisten kulttuurientiteettien ja ritualisoidun kollektiivisen käyttäytymisen väliseen vuorovaikutussuhteeseen. Myytit pystyvät useita kilpailijoitaan paremmin hyödyntämään evoluutioprosessien Homo sapiens -kognitioon luomia lajityypillisiä herkkyyksiä, ja viimeinen ateria -myytti oli tässä jopa poikkeuksellisen taitava. Tutkimustulosten pohjalta ehdotetaan muutoksia eksegetiikan nykyisiin koulutus- ja tutkimuskäytäntöihin. Evoluutiobiologista ja -teoreettista viitekehystä esitetään raamatuntutkimuksen yleiseksi runkoteoriaksi.
  • Mäkituomas, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tehtävänä on selvittää amerikkalaisen panenteistiteologi Philip Claytonin (1956–) käsitys uskonnollisten uskomusten oikeutuksesta. Clayton on koko uransa ajan osallistunut aktiivisesti tieteen ja kristinuskon suhteesta käytyyn keskusteluun ja puolustanut kristillisen uskon rationaalisuutta. Claytonin ajattelun tekee kiinnostavaksi hänen ehdoton sitoutumisensa aitoon totuuden etsintään myös teologiassa. Clayton on jyrkkä fallibilisti: hänen mukaansa edes teologisia väitteitä ei voida pitää erehtymättömästi tosina. Samalla hän on kuitenkin episteeminen optimisti eli luottaa, että inhimillisellä tutkimuksella totuutta voidaan lähestyä. Totuuden lähestymisen parhaana mittarina toimii Claytonin mukaan lisääntyvä koherenssi, joka ilmenee yhteensopivuutena selitysmallien ja havaintojen välillä, eri selitysmallien kesken sekä myös tutkimusyhteisössä lisääntyvänä yksimielisyytenä. Claytonille kristillinen teologia on yksi inhimillisen tutkimuksen haara, joka pyrkii muodostamaan tosia väitteitä maailmasta. Hän hyödyntää Imre Lakatosin tieteenfilosofiaa, jossa tieteellistä tutkimusta hahmotetaan tutkimusohjelmina. Kullakin tutkimusohjelmalla on omat ydinkäsityksensä, teoriapohjansa, jonka avulla tutkimusohjelma pyrkii vastaamaan sille relevantteihin kysymyksiin. Myös kristinuskolla on Claytonin mukaan tällainen ”kova ydin”, jonka pohjalta kristityt katsovat kristinuskon olevan toimiva selitysmalli kuvaamaan inhimillistä kokemustamme maailmassa. Tätä kovaa ydintä ympäröivät sitä selittävät ja soveltavat apuhypoteesit, joita voidaan tutkimuksen edetessä muokata kristinuskon selitysvoiman vahvistamiseksi. Teologian historiassa teologisten väitteiden on toisinaan katsottu olevan täysin oma inhimillisen kielenkäytön saarekkeensa, jota ei voida arvioida samalla tavalla, kuin esimerkiksi luonnontieteellisiä väitteitä. Clayton ei kuitenkaan suostu eristämään teologiaa tällä tavalla muusta tutkimuksesta. Hänen mukaansa kristityt käyttävät teologista kieltä esittääkseen objektiivista todellisuutta koskevia väitteitä, joiden katsovat olevan aidosti tosia. Teologisilla selityksillä ei ole vain emotionaalista tai esteettistä arvoa, vaan niillä on myös propositioina totuusarvo. Teologisen selitysmallin kykyä tuottaa tosia väitteitä voidaankin Claytonin mukaan parhaiten arvioida tuomalla teologiset väitteet muiden tutkimusalojen arvioitavaksi. Tässä dialogissa tulee noudattaa älyllistä rehellisyyttä ja olla valmis muokkaamaan omia käsityksiä, mikäli keskustelussa esitetyt perusteet osoittavat toisenlaisten selitysten ja selitysmallien olevan paremmin perusteluja. Clayton määrittelee rationaalisuuden toimijan pyrkimykseksi nojata omassa ajattelussaan mahdollisimman todennäköisesti tosiin uskomuksiin. Myös teologisessa tutkimuksessa tuleekin sitoutua vilpittömään totuuden etsintään, ja olla valmis tuon etsinnän nimissä todella seuraamaan vahvinta argumenttia. Clayton muotoileekin rationaalisen teologian metodiksi ”kristillisen minimalismin”, jossa kristillinen traditio toimii lähtökohtaisena uskomusjärjestelmänä. Claytonin mukaan mitä tahansa uskomusjärjestelmää voidaan käyttää tutkimuksen lähtökohtana, mutta tuota järjestelmää täytyy uudistaa, mikäli se on ristiriidassa julkisesti arvioitavissa olevan evidenssin kanssa. Uskonnolliset uskomukset ovat rationaalisesti sallittuja niin kauan, kun ne ovat koherentteja julkisen evidenssin nojalla parhaiten perusteltujen käsitysten kanssa. Claytonin voidaan nähdä lähestyvän tietoteoreettisilla näkemyksillään sekä Charles Peircen inspiroimaa uuspragmatismia, Ilkka Niiniluodon kriittistä tieteellistä realismia että Antti Hautamäen kriittistä relativismia.
  • Hemminki, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Hizbollahin tuottamia marttyyrikertomuksia yhteisön ja kollektiivisen muistin näkökulmista käsin. Tarkoitus on tuoda esiin shiialaisuuden politisoitunutta ja modernia marttyyrikuvastoa Hizbollahin kontekstissa. Hizbollah on Libanonissa ja laajemmin geopoliittisesti toimiva hybridinen organisaatio, joka on 1980-luvun perustamisajoistaan lähtien käyttänyt aktiivisesti resurssejaan martyrologian rakentamiseen erityisesti osana sen islamilaisen vastarinnan ideologiaa. Tutkielman teoreettisena taustaoletuksena on, että itsensä uhraaminen ja marttyyrius ovat sosiaalisia ilmiöitä ja prosesseja, joissa kuolemalle annetaan ryhmän uskomuksia, arvoja ja intressejä palveleva merkitys. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii ranskalaisen sosiologin, Maurice Halbwachsin (1877–1945) kehittämä kollektiivisen muistin käsite. Halbwachsin elämäntyö keskittyi tarkastelemaan muistojen sosiaalista muodostumista. Teoria muun muassa katsoo, että kollektiivisesti jaetut muistot ja tulkinnat menneisyydestä rakentavat ryhmän identiteettiä ja minäkuvaa nykyhetkessä. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä Hizbollahin nimiinsä ottamasta marttyyrista vuosilta 1982–2008. Tekstilähteet on kerätty Hizbollah-liitännäisestä Baqiatollah-verkkolehdestä. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla tarkastelen, millaisia tulkintoja ja merkityksiä marttyyrien elämä, teot ja uhrikuolema kertomuksissa saavat. Lisäksi tutkin, mitä taustalla olevasta yhteisöstä voidaan kertomusten perusteella sanoa. Kollektiivisen muistin kautta analysoin edelleen, miten narratiivit osallistuvat shiiojen jaetun menneisyyden rekonstruointiin ja säilyttämiseen osana Libanonin lähihistoriaa. Tutkielman keskeisin huomio on, että marttyyrikertomusten kautta Hizbollah voi rakentaa ja kommunikoida shiialaista identiteettiään ja asemaansa islamilaisen vastarinnan airuena. Kertomusten kautta lukijoille välittyy arvoja, ihanteita ja uskomuksia, jotka vahvistavat shiiayhteisön sisäistä koheesiota ja määrittelevät ryhmän suhdetta ympäröivään todellisuuteen. Kertomuksista nouseva kollektiivinen muisti kiinnittyy erityisesti Karbalan narratiiviin, johon kertomusten sen hetkistä historiallista tilannetta toistuvasti peilataan ja tulkitaan. Kollektiivisen muistin valossa shiiayhteisön menneisyys näyttäytyy myyttisenä voiton historiana, jossa Karbalassa koetut vääryydet sovitetaan Hizbollahin marttyyrien aktiivisen vastarinnan ja uhrausten avulla.

View more