Faculty of Theology

 

Recent Submissions

  • Aalto, Veera (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee erään helsinkiläisen yläkoulun 9.-luokkalaisten oppilaiden ja opettajan kokemuksia koulussa toteutettavasta osittain integroidusta katsomusopetuksesta. Tutkielman tavoitteena on selvittää oppilaiden ja opettajan näkemyksiä osittain integroidun mallin toimivuudesta ja tarkastella sitä, mitä asioita he nimeävät mallin vahvuuksiksi ja toisaalta millaisia kriittisiä huomioita ja kehityskohteita aineiston pohjalta nousee. Lähestymistapa on osa monikulttuurisuuskasvatuksen ja dialogisuuden kontekstia. Työn taustoituksena toimii katsaus moniarvoistuvan yhteiskunnan nykykehitykseen ja erityisesti katsomusopetuksen suuntaviivoihin Suomessa. Keskeisiä käsitteitä ovat katsomusdialogi ja katsomuksellinen kompetenssi. Tutkimustyyppi on laadullinen tapaustutkimus ja survey-tutkimus. Työn aineisto koostuu kahdesta opettajan haastattelusta, puolistrukturoidusta teemahaastattelusta ja avoimesta teemahaastattelusta, sekä 90:lle oppilaalle toteutetusta palautekyselystä. Aineiston analyysimenetelmänä toimii aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineiston perusteella on mahdollista havaita, että suuri osa oppilaista kokee yhdessä opiskelun mielekkäänä. Niin opettaja kuin oppilaat pitävät opetusta katsomusdialogiin rohkaisevana sekä katsomuksellista kompetenssia vahvistavana. Yhteisopetuksen etuna pidetään lisäksi monipuolista ja tasavertaista tiedonsaantia. Mieluisimpana asiana oppitunneissa nostettiin esiin keskustelevuus ja niin omien kuin muiden mielipiteiden esiintuominen. Nämä koettiin sekä mielenkiintoisena että opettavaisena, ja niiden todettiin lisäävän ymmärrystä eri katsomuksista sekä kehittävän vuorovaikutustaitoja. Opetuksen integrointi on edistänyt uusien toteutustapojen keksimistä opetuksessa sekä yhteistyötä ja reflektointia kollegoiden kanssa. Opettajan kokemus jatkuvasta itsensä kehittämisestä ja eteenpäin menemisestä ilmeni esimerkiksi opetuksen materiaalin luomisessa ja suunnittelutyössä. Osittain integroidun mallin haasteena koettiin paikoin opetuksen sisällön laajuus, ajan rajallisuus, opettajan työmäärän kasvu sekä oppimateriaalin ja opettajan asiantuntijuuden kehittämiseen liittyvät tekijät. Opiskeltavien aiheiden moninaisuus aiheutti joissakin oppilaissa opetuksen sekavuuden tai monimutkaisuuden kokemusta. Yhdistetyn opetuksen rinnalle opettaja näki tarvetta eriytetyn opetuksen kehittämiselle. Tutkimuksen pohjalta voidaan sanoa, että osittain integroitu katsomusopetus on varteenotettava malli punnittaessa oppiaineiden vaihtoehtoisia tulevaisuudennäkymiä. Integrointi näyttää edistävän sekä katsomusdialogin että katsomuksellisen kompetenssin rakentumista.
  • Matsinen, Tytti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä pro gradu -tutkielma keskittyy analysoimaan Maailmanpankin Disability Inclusion and Accountability Framework -viitekehystä ja hyödyntää analyysissa filosofi Martha Nussbaumin toimintavalmiuksien teoriaa. Martha Nussbaumiin toimintavalmiuksien teoria on valittu tutkielmaan, sillä Nussbaum toteaa teoksessaan Creating Capabilities Maailmanpankin hyödyntäneen toimintavalmiuksien teoriaa kehitysajattelunsa pohjana. Lisäksi hän käsittelee vammaisten henkilöiden oikeuksia ja asemaa suhteessa pitkään vallalla olleisiin kehitysmaatutkimuksen ja kehitystaloustieteen teorioihin teoksissaan laajasti. Tutkielmassa hyödynnetään myös vammaisuuden sosiaalista mallia, johon YK:n vammaisyleissopimuksen määritelmä vammaisuudesta pohjautuu. Tutkielma vastaa seuraaviin kysymyksiin: Miten Maailmanpankin Vammaisten henkilöiden osallisuuden viitekehys perustelee vammaisten henkilöiden oikeuksien ja osallisuuden edistämistä oman toimintansa näkökulmasta? Millaista muutosta ja millä keinoin Maailmanpankki viitekehyksessään tavoittelee verrattuna Martha Nussbaumin esittämään toimintavalmiuksien teoriaan? Millaisia aukkoja Vammaisten henkilöiden osallisuuden viitekehyksessä Nussbaumin teorian valossa on ja millä niitä voi selittää? Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi, jossa keskitytään käsitteiden, argumenttien ja edellytysten analyysiin. Maailmanpankki perustelee vammaisten henkilöiden osallisuuden ja oikeuksien edistämistä (1) vammaisten suurella määrällä, (2) sillä, että vammaisten syrjintä laskee valtioiden bruttokansantuotetta 3‒7 %, (3) kansainvälisillä kehitysstrategioilla ja omalla strategiallaan, joiden toimeenpanoon se on sitoutunut ja (4) asiakasvaltioiden tarvitseminen neuvonta- ja asiantuntijapalveluiden tarjoamisella, jotta nämä selviävät sitovista ihmisoikeusvelvoitteistaan. Maailmanpankki tavoittelee vammaisten osallisuutta, voimaantumista ja täyttä osallistumista yhteiskuntaan. Maailmanpankin valitsemat toimialat, joilla vammaisten henkilöiden oikeuksia ja osallisuutta ensisijaisesti edistetään, jakautuvat niin yksilöä kuin yhteiskuntaa kehittäviin toimialoihin. Jako on vastaava kuin yhtäältä rakenteisiin toimintavalmiuksien teorian jakautuminen sisäsyntyisiin, sisäisiin ja yhdistettyihin toimintavalmiuksiin ja toisaalta vammaisuuden sosiaalinen mallin jako yksilön ominaisuuksiin ja yhteiskunnan esteisiin. Toimintavalmiuksien teorian mukaan ihmisarvoinen elämä edellyttää yhdistettyjen toimintavalmiuksien toteutumista, mikä edellyttää sisäisten toimintavalmiuksien olemassaoloa ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka tukevat sisäisten toimintavalmiuksien toteutumista. Maailmanpankin viitekehyksessään esittelemä työ kohdistuu suurimmaksi osaksi yhteiskunnan rakenteisiin, mutta joidenkin toimialojen osalta myös sisäisiin toimintavalmiuksiin. Maailmanpankin viitekehyksessä on toimintavalmiuksien teorian näkökulmasta kolme puutetta. (1) Viitekehys mittaa kehitystä ja hyvinvointia ainoastaan bruttokansantuotteella, mikä selittyy Maailmanpankin historialla, mutta ei ole riittävä kuvaamaan vammaisten henkilöiden osallisuuden ja oikeuksien toteutumista tai hyvinvoinnin lisääntymistä. (2) Viitekehyksen kuvaamat toimenpiteet eivät edistä kaikkia ihmisoikeuksia, vaan painottuvat taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien edistämiseen. Toimintavalmiuksien toteutumisen näkökulmasta kansalais- ja poliittiset oikeudet ovat kuitenkin ensiarvoisen tärkeitä. Näihin oikeuksiin puuttumattomuuden voidaan ajatella johtuvan Maailmanpankin mandaatin rajoituksista. (3)Viitekehyksen toimenpiteet kohdistuvat kaikkiin vammaisiin eikä eri tavoin vammaisten ihmisten erilaisia tarpeita ole huomioitu. Toimintavalmiuksien teorian ydinajatus on, että kullekin ihmisille on tarjottava ne resurssit, joita he tarvitsevat toimintavalmiuksien minimitason saavuttamiseen. Erilaisia tarpeita ei huomioida Maailmanpankin työssä, sillä se on koko historiansa ajan keskittynyt laajoihin, kokonaisia toimialoja koskeviin toimenpiteisiin.
  • Kuvaja, Anne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan 38 suomalaisen tuon- ja tämänpuoleisuuden kokemuksia läheisten ja osin hoidettavien ihmisten kuolemien äärellä noin 70 vuoden ajalta. Teoreettisena taustana esitetään erityisesti uskontososiologi Tony Walterin näkemykset kuoleman kolmesta ideaalityypistä ja aikakaudesta. Tutkimusaineistona käytettiin Kuolema, menetys ja muisto -nimistä kirjoitusaineistoa, joka analysoitiin ja tulkittiin pääosin narratiivisen ja osin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimusaineistosta muodostettiin neljä kokemuksellisesti toisistaan poikkeavaa kategoriaa. Traditionaalisen uskonnollisuuden piiriin kuuluvat informantit sitoutuvat pääosin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perinteisiin käsityksiin uskosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä, ja kuolema on monille heistä tuttu vieras jo lapsuudesta alkaen. Kokemuksissa painottuu ehtoollisen nauttimisen ja anteeksiannon merkitys kuoleman edessä, ja useat informantit kokivat kuolinhetkellä tai vainajaa katsottaessa pyhyyden kokemuksia ja antoivat ruumiille hengellisiä merkityksiä. He painottavat, että spiritismiä tulee karttaa. Uskonnollisten kokemusten rinnalla kulkevat kansanuskoa kuvastavat kokemukset erityisesti linnuista kuoleman enteinä ja viestintuojina vainajilta. Ekstrateistisen spirituaalisuuden keskeisenä piirteenä on koettu yhteys vainajien ja henkimaailman kanssa. Kokemusulottuvuus sisältää kuolemaan yhdistettyjä valoilmiöitä, intensiivisiä unia, enkelien läsnäolon kokemuksia, telepaattisen yhteyden tuntemista sekä monimuotoisia ennekokemuksia, joihin saattaa liittyä mystisiä piirteitä ajan pysähtymisestä ja varmasta tietämisestä. Voimakkaimmillaan kokemukset ilmenevät spiritisminkaltaisena vuorovaikutuksena vainajien kanssa. Sekulaarissa spirituaalisuudessa painottuu elämän spiritualiteetti, jossa kuolemaa peilataan suhteessa vainajan tai omaan elämään, kuten antamalla sille henkisen rikastumisen merkityksiä. Kirjoituksista tulee esille omia, ekspressiivisiä kuolemanrituaaleja, joista merkittävimpiä ovat eroottisen laulun laulaminen ruumiille, maalliset kuoleman juhlat ja kuolemasta puhdistautumisen rituaali. Kokemukset ilmaistaan usein runojen, kirjallisuuden ja populaarimusiikin avulla, ja kuolleen hengen katsotaan kulkevan yksilön, perheen, suvun ja työyhteisön muistoissa mukana. Sekulaarissa naturalismissa läheisen kuolema näyttäytyy karuna ja osin pelottavana ruumiillisena ja biologisena tapahtumana, jonka jälkeen ei katsota olevan mitään. Tunneilmaisu on niukkaa ja osin keskitytään ainoastaan läheisen sairaanhoitoon. Kuolevaa ihmistä ja ruumista kuvataan osin inhorealistisin ilmauksin. Kuolleiden muistelu saa jossain määrin sekulaariin spirituaalisuuteen yhdistyviä piirteitä. Tutkitut suhtautuvat uskontoon kielteisesti tai sillä ei ole heille merkitystä. Traditionaalinen uskonnollisuus muistuttaa vanhoja kansanuskomuksia lukuun ottamatta Walterin näkemyksiä traditionaalisen kuoleman ideaalityypistä, kun taas ekstrateistisen ja sekulaarin spirituaalisuuden kokemukset osoittavat postmodernin kuoleman aikakauden uushenkisiä ja osin esoteerisia elementtejä. Sekulaari naturalismi ilmentää kuoleman modernia aikakautta kärjistetyllä tavalla. Traditionaalisen uskonnollisuuden mukaiset kristilliset kokemukset näyttävät kokonaisvaltaisesti toteutuvan 1960-luvun yhteiskunnallisten muutosten jälkeen enää konservatiivisilla kristityillä, kun taas postmodernit kokemukset vaikuttavat sijoittuvan 2000-2010 -luvuille. Tulokset osoittavat, että kokija tarkastelee maailmankatsomuksensa kehyksen läpi kuolevaa ihmistä, ruumista sekä kaikkia kuoleman tapahtumia, ja antaa kokemuksilleen merkityksiä ympäröivästä kulttuurista käsin. Poikkeuksena ovat läheisten vainajien läsnäolokokemukset, joita sisältyy kaikkiin kokemuskategorioihin. Tämä vahvistaa aiempaa tutkimustietoa siitä, etteivät kokemukset yhteydestä kuolleisiin läheisiin liity kokijoittensa maailmankatsomukseen ja muihin taustatekijöihin.
  • Kokki, Eeva (Helsingin yliopisto, 2020)
    The objective of this thesis is to utilise the frame-building perspective to study how the Finnish newspaper Helsingin Sanomat framed the case of the Chibok schoolgirls who were abducted by the terrorist group Boko Haram in April 2014 in Nigeria. The data of this study is based on 105 news articles published by Helsingin Sanomat between April 2014 and December 2018. The structure of the thesis consists of four main sections. The first section focuses on mapping the case in the Nigerian context and providing information to understand the Nigerian situation with regard to its historical background, the rise of Boko Haram, and the case of the abducted Chibok girls. The second section focuses on the theoretical frameworks. News framing theory is an appropriate tool for studying media content that deals with terrorism. While the case consists of foreign news, there are also brief references to the theory of newsworthiness and foreign news transmission processes in the Finnish media. Also, the ambiguous relation between media and terrorism is addressed: terrorists need media for conveying information about their attacks, and correspondingly, their attacks serve as material for the news media. The third section focuses on terrorism and its victims, and its relation to conflict-related gender-based violence. In the Chibok schoolgirls’ case one perspective to violence is the concept of abduction. The fourth section focuses on the implementation of the frame building perspective to examine the selected Helsingin Sanomat news data. The study reveals that in reporting the Chibok schoolgirls’ case, Helsingin Sanomat favoured material from western news agencies and the most referred to news agencies were AFP and Reuters. Local Nigerian media was referred to as a source only in five of the news. The categorization of the quote source types reveals that Nigerian authorities dominated as sources for the citations in the news. From the news data a total of 12 frame theme categories are recognized and these categories are further organized into four main frame theme groups. In the group “Understanding the circumstances” the prevailing background information is the description of Boko Haram and the dichotomy of the country, but discussion of the ethno-religious historical background of the conflict remains limited. The second group “Government inactivity and politics” reveals that the news mainly concentrate on the negotiations and the international interventions to resolve the conflict between the Nigerian government and Boko Haram. The third group “Terrorism and violence” concentrates on the case of the Chibok schoolgirls, and the other attacks are described as chains of events. The Nigerian government’s role in the atrocities is recognized but not widely discussed. In the last frame theme group “Community and compassion” the communities’ active role in conflict resolution is recognized as the voice of the victims of Boko Haram. In general, the Chibok schoolgirls are depicted as a cohesive group which is subject to terrorism and collective violence. Despite the wide media coverage, the schoolgirls’ story is told by others in the news or via the reports of human rights organizations. The conflict in the country is depicted to be that between the Nigerian government and Boko Haram, although the unstable situation in the country has developed from a complex web of socio-cultural, economic, ethno-religious, and regional elements. The Chibok girls themselves, although referred to in the news, are mainly presented as victims whose own voice is hardly heard.
  • Alasentie, Jaana (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen pappien näkemyksiä osallisuudesta ja ikäihmisten osallisuutta pappien toiminnassa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Teemasta ei ole olemassa aiempaa tutkimusta, joten tutkielma tuo esille uutta tietoa aihepiiristä. Tutkimuksen toteutin laadullisena tutkimusprosessina, jossa aineistonkeruun tein haastattelemalla neljän suuren tai keskisuuren etelä- ja keski-suomalaisen evankelis-luterilaisen kaupunkiseurakunnan kirkkoherraa ja seurakunnassa toimivaa pappia (n=8). Aineiston analyysin toteutin sisällönanalyysillä aineistolähtöisesti. Osallisuus on käsitteenä moniulotteinen ja sitä on aiemmin määritelty erilaisissa konteksteissa eri tavoin. Papit kuvaavat tutkielmassa monipuolisesti käsityksiään osallisuudesta. Kokonaisuutena osallisuus määrittyy pappien kuvauksissa oman elämän osallisuutena, suhteena muihin ihmisiin ja kuulumisena yhteisöön, aktiivisena tekemisenä ja toimintana sekä vaikuttamisena omiin ja yhteisiin asioihin. Pappien mukaan osallisuuden taso voi vaihdella passiivisesta mukanaolijan roolista aktiiviseen toimijarooliin. Vahvin osallisuuden taso on vaikuttamista ja päätöksentekoa. Keskeisin tutkimuskysymys on: Miten ikäihmisten osallisuus ilmenee pappien toiminnassa? Osallisuuden ilmenemistä pappien toiminnassa kuvaan tutkimustulosten kautta syntyneen osallisuuden rattaan avulla, missä eri osallisuuden kokemukseen liittyvät tekijät linkittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Ikäihmisten osallisuuteen positiivisina näyttäytyvät ilmenemismuodot jakautuvat rattaan neljään osaan, jotka papin työssä linkittyvät ikäihmisten oman elämän osallisuuden vahvistamiseen, tarpeellisuuden kokemusten mahdollistamiseen, yhteisöosallisuuden tukemiseen ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseen. Osallisuuden rattaan toimintaa ovat puolestaan estämässä ikäihmisiin itseensä liittyvät tekijät, pappiin työntekijänä liittyvät tekijät sekä tiloihin, toiminta-käytäntöihin ja työyhteisöön liittyvät seikat, joihin papilla voi olla mahdollisuus vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti. Tutkimustulosten johtopäätöksenä tuon esiin ikäihmisen osallisuuden kokemuksen kannalta merkityksellisimpinä tekijöinä papin kohtaamistilanteet ikäihmisten kanssa sekä papin omiin asenteisiin, työtapoihin ja seurakunnan toiminta-kulttuuriin liittyvät tekijät, joilla voidaan ratkaisevasti vaikuttaa ikäihmisen osallisuuden kokemuksen rakentumiseen tai sen heikkenemiseen. Yhdessä toimien ja ikäihmisen oma ääni keskiössä pappi voi parhaiten myötävaikuttaa ikäihmisen osallisuuden kokemukseen.
  • Perälä, Silja-Inkeri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä Referat Tässä tutkielmassa selvitän evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajien näkemyksiä kouluissa tapahtuvasta arvokasvatuksesta ja sen merkityksestä 2010-luvulla. Lisäksi tutkielma selvittää evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajien roolia arvokasvattajana ja niitä haasteita ja käsityksiä joita evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajat kokevat liittyvän kouluissa tapahtuvaan arvokasvatukseen. Arvokasvatusta käsitteenä on tutkittu käsitteenä sekä alakouluissa, mutta evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajien osalta arvokasvatusta ei vielä ole tutkittu. Tutkimus on laadullinen tutkimus joka toteutettiin puolistrukturoituna e-lomakehaastatteluna. Aineistoa kerättiin toukokuussa 2016 sekä tammikuussa 2017 ja yhteensä tutkimukseen osallistui 21 evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajaa ympäri Suomen. Tutkimustulokset analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten mukaan evankelisluterilaisten uskonnon aineenopettajien määritellessä termiä arvokasvatus jäi teorian merkitys vähäiseksi. Teorian sijaan esille nousi pohdinta ja keskustelu, hyvän elämän oppiminen, kirjalliset dokumentit kuten opetussuunnitelmatekstit, opettajan esimerkki sekä koulun käytännön toiminta. Arvojen opettaminen koulun arjessa nähtiin merkittäväksi tehtäväksi ja arvojen ohjaavan koko koulun toimintaa. Arvojen opettamisen 2010-luvun Suomessa nähtiin olevan koko koulun ja kaikkien oppiaineiden yhteinen tehtävä. Kuitenkin evankelisluterilaisen uskonnon ja katsomusaineiden nähtiin käyttävän muita oppiaineita enemmän aikaa arvopohdintaan ja arvojen opettamiseen. Käytännössä arvojen opettaminen tapahtuu evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajien mukaan sekä opettajan oman esimerkin kautta että erilaisia opetusmetodeita hyödyntäen. Evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajat kokivat toimivansa jatkuvasti arvokasvattajina niin oppitunneilla kuin sen ulkopuolellakin. Opetusmetodien osalta keskiöön arvojen opettamisessa nousivat keskustelu -ja pohdintatehtävät. Tutkimukseen osallistuneista evankelisluterilaisen uskonnon aineenopettajista suurin osa koki roolinsa arvokasvattajana merkittävänä vaikkakaan muiden aineiden opettajien tai koulun työntekijöiden roolia arvokasvattajina ei sivuutettu. Jatkuvasti muuttuva yhteiskunta, rajallinen aika, ristiriidat oman ja oppilaan arvomaailman välillä sekä opettajan itsevarmuuden puute koettiin haasteina arvokasvattamisen opettamisessa 2010-luvulla.
  • Vähäjylkkä, Eemil (Helsingin yliopisto, 2020)
    Kirkkohistorian maisterintutkielmassani ”Thus I see that it is the Savior’s will, that we should go. 1700-luvun Pohjois-Amerikan Betlehemin herrnhutilaiset autobiografiat sekä niiden merkitys yksilölle ja yhteisölle” tutkin yhdeksää herrnhutilaisuuden hengellistä autobiografiaa, jotka ovat peräisin Betlehemin kaupungista Pennsylvaniasta. Ne ovat juurensa aina hussilaisuudesta ja Hallen pietismistä tähän päivään asti ylettävän herrnhutilaisen veljesyhteisön perintöä ja kuuluvat vuosien 2000-2009 Betlehem Digital History Project -projektiin. 1700-luvulle ajoittuvaan lähdeaineistoon olen koonnut yhdeksän hyvin erilaista liikkeeseen kuulunutta henkilöä ja persoonaa. Heihin kuuluvat David Nitschmann, yksi Betlehemin kaupungin perustajista, George Neisser, sen ensimmäinen koulumestari, Susanne Zeisberger, lähetystyöntekijän vaimo sekä Peter Rose, muun muassa joen tullimiehenä toiminut. Näiden neljän lisäksi tutkin kahta aiemmista poikkeavaa kertomusta. Ne kuuluvat Magdalene nimiselle mustalle orjalle, sekä Delaweren intiaaneista veljesseurakuntaan kääntyneelle intiaanimiehelle, Michaelille. Lisäksi olen tarpeen vaatiessa ottanut esimerkkejä kolmesta aikaisemmassa kandidaatin tutkielmassani käsitellystä henkilöstä. Heitä ovat lähetystyöntekijä Johann Böhner, naimaton sisar Elizabeth Lewis sekä käsityöläinen Francis Thomas. Kaikkien tutkittavien henkilöiden elämäntarinat ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä Betlehemin kaupunkiin ja sen herrnhutilaiseen yhteisöön. Suurin osa autobiografioiden henkilöistä on siellä myös kuollut ja hänen autobiografiansa on jäänyt säilytettäväksi Betlehemiin. Tutkin autobiografioita tekstilajina niihin perehtyneen Günter Nigglin muodostaman jaottelun pohjalta. Sen lisäksi etsin niiden merkitystä yksilölle ja yhteisölle lebenslaufien asiantuntijan Christine Lostin viisijaon perusteella. Tutkimuksen tuloksena oli kuva hengellisten autobiografioiden aivan keskeisestä roolista veljesyhteisölle sekä siihen kuuluville yksilöille. Ne olivat erityisen tärkeässä osassa luomassa vahvaa yhteisöllisyyttä, luottamusta, avoimuutta ja rakkautta sen jäseniä ja myös ulkopuolisia kohtaan. Erityisesti niissä näkyy arjen tavallisten ihmisten työ, yksittäisten ihmisten itsetutkiskelu, sekä veljesseurakunnan herkeämätön halu viedä sanoma Kristuksesta koko maailmaan, myös Amerikan mantereelle. Vahvana näkyy myös kertomusten henkilöiden vankkumaton luottamus Vapahtajaansa. Autobiografioissa tämä näkyy niiden henkilöiden oman sieluntilan tutkiskelussa sekä hitaassa kasvamisessa kohti yhteisöä ja arkista työntekoa sen parissa. Yksilö ja yhteisö eivät kuitenkaan koskaan eroa kauas toisistaan, vaan veljesseurakunta on turvallisena pohjana jokaisen yksilön elämäntarinassa.
  • Kangas, Timo (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä Referat Tutkimuksessa selvitetään uskonnollisen kokemuksen merkitystä C. S. Lewisin omassa kääntymisprosessissa ja myös käsityksiä uskonnollisesta kokemuksesta kääntymisprosessin jälkeen. Tutkielmassa kuvataan prosessin keskeiset vaiheet, jotka olivat kääntyminen ateimista teismiin ja teimistä kristinuskoon.Tutkielmassa selvennetään myös keskeisten käsitteiden merkitystä Lewisin ajattelussa. Ensisijainen lähde on Lewisin omaeläkerrallinen kirja Surprised by Joy. Tutkielmassa kuvataan kuinka kokemuksen tasolla hän tunnisti jo lapsuudessaan täyttymättömän kaipauksen kokemuksen ja liitti siihen myöhemmin transsendentin ulottuvuuden. Hän nimittää tätä kokemustaan käsitteellä Joy. Sitä voidaan pitää myös käsitteen Sehnsucht synonyyminä. Lewis kuvaa kääntymisprosessissaan Joyn lisäksi myös numeninkaltaisia tuntemuksia, sekä havahtumisen kokemuksen, jotka hän tulkitsee jumalakokemuksiksi. Kokemusten merkitys, erityisesti kaipausta ilmaiseva kokemus Joy ja sen merkityksen ymmärtäminen oli kääntymisen kannalta merkittävä motiivi. Lewis ei kuitenkaan anna yksittäisille kokemuksille evidentiaalisiin ehtoihin perustuvaa merkitystä uskonnollisen uskon perusteina, vaan liittää kokemuksen merkityksen laajempaan käsitykseen evidenssin luonteesta. Joy ei ole Lewisille todiste Jumalan olemassaolosta vaan vihje tai viittaus tuonpuoleiseen. Toinen merkittävä tekijä kääntymisprosessissa oli myytin ymmärtäminen uudessa merkityksessä. Kristinuskon keskeinen sanoma kerrotaan Lewisin mukaan kristinuskon myytissä, josta kristinuskosta muodostettuja oppeja ja abstraktioita johdetaan. Myytin avulla voidaan Lewisin mukaan tuoda kristillinen usko konkreettiseksi ja samalla ymmärrettäväksi järjen ja mielikuvituksen kautta. Mielikuvitus ei edusta Lewisin määrittelyssä fiktiivistä tai kuviteltua. Lewisin mukaan mielikuvitus on tärkeä osa teologiaa, mutta teologia ei voi olla irrallaan faktoista. Mielikuvituksella on kyky mielikuvien kautta välittää kokemuksia, mutta ilman järkeä ne muuttuvat subjektiiviseksi illuusioksi. Lewis ei silti jätä kokemusta vaille merkitystä. Erityisesti kauneuden kokemus edustaa Lewisille sitä Jumalan todellisuutta, johon kaipaus kohdistuu ja jota ei järjen kautta ei tavoiteta.
  • Sinersaari, Mea (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella modernin asentojoogan eri muotoja edustavien joogaopettajien ja joogaopettajankouluttajien käsityksiä joogan henkisyydestä. Tutkin sitä, millaisia käsityksiä joogaopettajilla on joogan henkisyydestä ja hengellisyydestä, ja miten ne näkyvät joogaopettajien käsityksissä siitä, mitä jooga on ja mikä on harjoituksen laajempi merkitys ja tarkoitus. Lisäksi kysyn, millaista rajankäyntiä joogaopettajat tekevät käsityksissään joogasta henkisen ja uskonnollisen sekä tradition ja subjektiivisen merkityksen korostamisen välillä. Tutkielman aineistona on viisi 1–1,5 tunnin mittaista haastattelua suomalaisilta joogaopettajilta ja opettajankouluttajilta. Koska tarkoituksenani on luoda yleiskuvaa nykyaikaisen suomalaisen joogan henkisyydestä, pyrin valitsemaan haastateltavani eri taustoista ja joogan muodoista. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Tutkielmatyössäni etenen aineistolähtöisesti. Litteroitujen haastattelujen analysointiin käytän fenomenografista tutkimusotetta, jonka tavoitteena on tuoda esiin käsitysten variaatio. Fenomenografisen analyysin tuloksena on kolme joogan henkisyyden käsityskategoriaa: tasapaino ja hyvinvointi, tietoisuus ja mielenhallinta sekä yhteys ja muodonmuutos. Nämä kategoriat kuvaavat kolmea erilaista aineistossa näkyvää tapaa ymmärtää joogan henkisyys. Haastateltavat suhtautuvat traditioon kolmella tavalla: positiivisesti, kriittisesti ja ristiriitaisesti. Aineistossa korostuu erityisesti ristiriitainen näkemys, joka ilmenee rajankäyntinä tradition ja subjektiivisen vapauden arvostamisen välillä. Haastateltavat kuvaavat joogaa sekulaariksi harrastukseksi ja heidän suhteensa uskontoon on neutraali tai etäännyttävä. Heidän käsityksissään joogan henkisyydestä korostuu henkilökohtaisen, kokemuksellisen ja kehollisen merkitys. Vaikka haastateltavat korostavat joogan tradition tärkeyttä, tärkeämmäksi nousee silti suhde omaan kokemukseen ja sisäiseen auktoriteettiin.
  • Asikanius, Mariella (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä tutkielmassa esitellään ja analysoidaan Tuomas Akvinolaisen käsitys hulluudesta ja hullujen mahdollisuuksista osallistua sakramentteihin. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia ja pääasiallisena lähteenä Summa theologiae -teosta. Akvinolaisen käsitysten taustaksi esitellään myös sakramenttien sisältöä ja historiaa sekä keskiaikaista ymmärrystä hulluudesta. Sakramentit olivat tärkeä linkki keskiaikaisen ihmisen ja Jumalan yliluonnollisen todellisuuden välillä. Keskiajan oppineille sakramentit sisälsivät ja välittivät armoa. Sakramentti oli samanaikaisesti sekä asia (res) että symbolinen merkki (signum) asiasta. Oppineet pitivät sakramentteja myös lääkkeenä synnin sairauteen. Armovaikutuksen aikaansaamiseksi kussakin sakramentissa täytyi olla näkyvä ja näkymätön elementti läsnä, ja tämä tarkoitti aineen (materia) ja muodon (forma) tarkoin määriteltyä yhdistelmää. Teologit määrittelivät myös, että sakramentit vaikuttivat ex opere operato. Oppineet pitivät luonnollisia (lääketieteellisiä) syitä ensisijaisina hulluuden aiheuttajina. Aiempi tutkimus on pitänyt keskiaikaa demonipossessiota painottavana, mutta vaikka maallikoiden ja kirkon keskuudessa henget ovatkin saaneet tilaa, kallistuivat yliopistojen oppineet luonnollisten syiden kannalle. Yleisin selitys oli liiallinen musta sappi aivoissa, jonka takia mielikuvituskyvyn toiminta estyi (tai häiriintyi) animaalisten henkien liikkumiskanavien tukkiutuessa. Hylomorfisena komposiittina ihminen tarvitsi ajatellessaan mielikuvituskykyyn muodostuvia fantasmoja ajattelun kohteena olevista asioista. Hulluilla nämä fantasmat menivät sekaisin, eikä järki tunnistanut sekoittuneita kuvia. Tahtokontrolli tarvitsi toimiakseen järjen esittämiä arvioita valintatilanteesta, mutta jos järki operoi sekoittuneilla mielikuvilla, ei tahtokoneisto saanut käyttöönsä todennäköisesti minkäänlaisia esityksiä. Seurauksena hullut jäivät passioiden suositusten varaan. Näin ollen hulluja ei voitu pitää vastuullisena valinnoistaan eikä heiltä voinut odottaa asioiden luonteen ymmärtämiseen tarvittavaa järjenkäyttöä. Akvinolaisen käsityksiin hullujen osallistumisesta sakramentteihin vaikuttaa sekä huulluuden että sakramenttien luonne. Moniin sakramentteihin osallistuminen vaatii kykyä ymmärtää, mistä sakramentissa on kysymys. Sakramentit edellyttävät osallistujalta myös sakramentteja kunnioittavaa käyttäytymistä. Akvinolainen näyttää jakavan hullut kolmeen luokkaan. Vähäjärkiset käyttävät rationaalisia kykyjään osateholla. Syntymästään saakka hullut, joilla ei ole eikä tule olemaan selväjärkisiä jaksoja, muodostavat toisen luokan ja kolmanteen luokkaan kuuluvat sellaiset hullut, joiden tilassa esiintyy tai on esiintynyt selväjärkisiä jaksoja. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki hullut (jotka eivät ole aiemmin vastustaneet) voidaan kastaa. Rippiä ja viimeistä voitelua ei voida toimittaa hulluustilassa. Ehtoollinen ja mahdollisesti konfirmaatio voidaan antaa kuolinhetkellä, jos aiempi tahtotila on tiedossa. Vähäisiin virkoihin voidaan vihkiä ainakin vähäjärkisiä, ja avioliitto on mahdollinen hulluille, joilla on toistuvia selväjärkisiä jaksoja. Sitä ei kuitenkaan suositella.
  • Villikka, Ilkka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen aiheena on Markku Pääkkösen alttaritaideteos Gabrielin siipi vuodelta 2002. Gabrielin siipi on Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon alttariartefakti. Pakilan seurakunta on osa Helsingin seurakuntayhtymää. Gabrielin siipi tunnistetaan ja huomioidaan formaalin kuvauksen keinoin, valokuvien toimiessa havainnollistavina viitteinä. Tutkielmassa huomioidaan esteettinen ja hengellinen tila, sekä näiden elementtien yhtäläisyys suhteena taideteoksen ominaisuuksiin. Gabrielin siiven ollessa taideteoksena uskonnollisessa tilassa, yhdistyy artefaktissa hengellinen ja esteettinen perinne. Tutkimuskysymys luo tekstin kontekstin, jolla Gabrielin siipi merkityksellistyy C.S. Peircen semioottisen teorian viitekehyksellä. Tutkimuskysymys on: miten Gabrielin siiven materiaaliset ja valoelementit ovat suhteena valoon, luontoon ja hengelliseen tilaan? Tutkimuskysymys rakentaa analyysin pääluvut; Valo, Luonto ja Hengellinen tila, joissa huomioidaan C.S. Peircen semioottisen merkkiteorian taustakehyksenä ja kivijalkana oleva fenomenologia, joka on jaoteltu kolmeen olemisen ja olevaisen rakenteelliseen ominaisuuteen; laadulliseen, suhteeseen (relation) ja representaatioon. C.S. Peircen fenomenologinen ja semioottinen teoria avataan tutkimuksen edetessä; päälukujen Valo, Luonto ja Hengellinen tila merkityksellistäen Gabrielin siipi alttaritaideteoksen. Tutkimuksen aiheen ollessa taideteos, niin taidehistoria kuin estetiikka ovat osallisena Gabrielin siiven materiaalisten ja valon elementtien sisäistämisessä uskon ja filosofian historiaan, mitkä ovat suhteena luomassa valon, luonnon ja hengellisen tilan olemuksellisuutta mahdollistaen Hyvän Paimenen alttaritaideteoksen erityisyyden ja identiteetin Gabrielin siipenä. Prosessuaalisuus kolmen fenomenologialla on tutkimustulos Gabrielin siipi taideteoksesta. Kolmen fenomenologia on dimensionaalisesti vapaina suhteina ja keskinäisinä sulautumina muodostaen taideteoksen struktuurin, joka elää keskinäisinä suhteina, muodostaen olemassaolon ja olevan. Toinen tutkimustulos on mysteerin ja tiedon luova dialogi, mahdollistaen tiedon avoimuuden, joka on myös tieteellisen tekstin etenemisen edellytys, tarkoittaen myös säännön ja tottuvuuden suhteuttamista opitun tiedon sisällön uudelleen kasvuun.
  • Taipale, Markus (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä pro gradu käsittelee ”riemuvuoden eskatologiaa”, tarkoitan erilaisia lopun aikoihin liittyviä tulkintoja, jotka on johdettu Leviticuksen ”riemuvuosilaista” ja sen kytköksistä muihin heprealaisten kirjoitusten osiin ja kokonaisuuksiin. Riemuvuosilaissa (Lev 25–27) esiintyvät heprealaiset erityissanat jovel ja deroor, ja riemuvuosilakiin kohdistuvat selkeät temaattiset kytkökset kuten laskentakaava ovat valitsemiani indikaattoreita, joiden avulla etsin RE:a. Aineistoon kuului aiheen kannalta keskeistä materiaalia seuraavista kirjaryhmistä: Heprealainen Raamattu (HR) eli Toora, Profeetat ja Kirjoitukset, muut varhaiset heprealaiset tekstit, Kuolleenmeren kirjakääröt ja Uusi testamentti (UT). Kronologinen takaraja on n. toisen temppelin ajan loppu eli 70 jaa. ja eskatologian eri suuntiin kasvavan luonteen mukaisesti käsittelin aihetta kirjaryhmä kerrallaan varhaisimmasta uusimpaan. Tutkimusmenetelmä oli vertaileva tekstitutkimus David J. A. Clinesin ensimmäisen kategorian mukaisesti keskittyen siihen, mitä tekstiaineisto itse sanoo. Tekstien löydetyissä ja säilyneissä muodoissa riemuvuosi ei ole vain juhla tai elämän eri osa-alueita koskettava kokonaisvaltainen laki, vaan eskatologinen kertomus, joka koskettaa Israelia ja kaikkia kansoja ja koko luomakuntaa. Eskatologia rakentuu aina edellisten tekstien päälle, ja uudet kirjoittajat tuovat kirjojen välillä kasvavaan eskatologiaan omia näkökulmia. Eri ryhmien ”käsialat” saattavat näkyä. Tutkielmassani historialliset, teologiset ja kirjalliset näkökulmat ovat kaikki tärkeitä, ja fokus on ison kertomuksen isoissa opeissa. Tavoite oli tehdä asiallinen ja hyödyllinen katsaus aiheeseen, joka on ajankohtainen ja keskeinen esimerkiksi juutalaisuuden ja kristinuskon ymmärtämiselle. Riemuvuoden eskatologian keskus on Israelin Jumalan ja ihmisten välisissä suhteissa. Perustekijöitä ovat 1) Egyptin orjuudesta vapauttamiseen ikään kuin vastaaminen riemuvuosilailla; 2) Kuuliaisuuden siunauksen, tottelemattomuuden kirouksen ja maahan paluuseen liittyvä laiminlyötyjen maan sapattilepojen hyvittäminen autioitumisella sekä jumalattomuuden rangaistuksen tunnustaminen; 3) Leviticuksen riemuvuosilain, juhlakalenterin JHWH:n kolmen tapaamisen ja erämaavaelluksen ja laskentakaavan yhtymä- kohdat. Eksiilin aikana ja sen jälkeen syntyi paljon aiheelle relevantteja tekstejä (Jes, Dan), joista myöhemmät tekstit paljon ammentavat. Luomakunta asetetaan kiastisesti ennalleen. Kahden juhlatapaamisen eskatologian täyttymys tapahtui UT:n mukaan Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen, sekä Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. UT:ssa odotetaan HR:n tavoin kolmannen juhlan täyttymystä. Sitä ennen Jeesus lähetti opetuslapset julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan, kun he ensin saivat Pyhän Hengen voimaksi todistaa. Ajan myötä heräsi myös haasteita juutalaisten ja kristittyjen suhteille.
  • Raitanen, Keijo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradussani selvitin, mitä roomalaiskatolisen kirkon Helsingin hiippakunnan hiippakuntalehti Fidesissä kirjoitettiin paavi Benedictus XVI:sta hänen pontifikaattinsa aikana 2005–2013. Tutkin, mitä ja miten Fides kirjoitti Suomen katolilaisille paavista ja niistä kansainvälisistä asioista, jotka sivusivat paavi Benedictus XVI:ta ja maailmanlaajuista katolista kirkkoa. Painotus on Fidesissä eniten palstatilaa saaneissa aiheissa. Tutkielmassani jaoin paavia koskevat kirjoitukset temaattisiin kokonaisuuksiin. Niistä nousivat esiin paavin valinta ja ero, lasten ja nuorten hyväksikäyttötapausten selvittely, Regensburgin puheen aiheuttamat reaktiot islamilaisessa maailmassa, Richard Williamsonin ja lefevbristipiispojen tapauksen selvittely sekä Pyhän istuimen suhteet Kiinan kansantasavaltaan ja Kiinan kahtiajakautuneeseen katolilaisuuteen. Näiden lisäksi paavin ekumeeniset pyrkimykset – ennen kaikkea tapaamiset Bartolomeos I:n kanssa – nousivat kirjoituksista esille. Myös suhde Anglikaaniseen kirkkoon sai toistuvasti palstatilaa. Sen sijaan kiinnostus protestanttisiin kirkkoihin oli vähäisempää. Vapautuksen teologiasta paavi varoitti poikkeuksellisen jyrkästi. Benedictus XVI:n kannanotot seksuaalikysymyksiin eivät tuoneet kirkon oppiin Fidesin mukaan mitään uutta. Juha Ahosniemen Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien uutisointia tutkivassa pro gradussa kondomilausuntona ja Vatileaksina tunnetut kohuotsikot eivät juurikaan ylittäneet Fidesin uutiskynnystä. Harvahkon ilmestymisaikataulun ja uskonnollisen luonteensa takia Fidestä ei voi pitää uutislehtenä, vaan se kertoi katolisen näkökulman paavia sivuaviin tapahtumiin. Pontifikaatin käännekohtien kuvaamisen asemesta Fides vahvisti paavin tapaamisten ja puheiden kautta kirkon oppia. Paavin hengellinen ja eettinen rooli korostuivat, harvemmin poliittinen. Fidesin tapa kirjoittaa Benedictus XVI:sta oli maltillinen, aina paavin lausuntoja ja tekoja ymmärtävä sekä tiedottava. Sekulaarilehdistössä kohua aiheuttaneista aiheista Fides teki tarvittaessa selkoa Suomen katolilaisille taustoineen ja kirkon auktoriteetteihin tukeutuen. Näin esimerkiksi hyväksikäyttötapausten, Regensburgin puheen, Maailman valo -kirjasta syntyneiden epäselvien tulkintojen ja Richard Williamsonin holokaustipuheiden selvittelyssä.
  • Metso, Mari (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkielma käsittelee Keith Hebdenin kristillistä anarkismia vastauksena dalit-teologiaan. Tutkielman keskiössä on kysymys toimijuudesta ja toiminnasta. Tutkimuskysymyksiä ovat: kuka Hebdenin ajattelussa toimii ja mitä toimijuus on? Mikä on oikeanlaista toimintaa ja mihin se tähtää? Minkälaisia oletuksia toiminta asettaa toimijalle ja toiminnan kohteelle? Lisäksi tutkielma vastaa kysymykseen siitä, miten Mohandas Gandhin filosofia liittyy Hebdenin ajatteluun ja miten se tukee dalitien toimijuutta. Päälähteenä tutkielmassa on Hebdenin teos Dalit Theology and Christian Anarchism (2011) sekä Hebdenin muu tuotanto niiltä osin, jossa hänen ajattelunsa liittyy tutkielman teemaan. Toissijainen lähde on Hebdenin ajattelun taustalla vaikuttavan Walter Winkin teos Powers That Be (1998). Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Analyysi nostaa esiin Hebdenin ajattelusta kolme erillistä toimijaa, jotka ovat dalit-toimija, me-toimija ja vihollinen. Dalit- ja me-toimijat toimivat yhdessä samaan päämäärää kohti. Heidän toimintansa kohteena on vihollinen, joka ylläpitää yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa ja kastisortoa. Päätoimija Hebdenin ajattelussa on dalit ja dalitien yhteisö. Dalitien toimijuus alkaa oman nimen valinnan prosessilla. Prosessi vahvistaa vastustuksen identiteettiä. Tutkielma osoittaa, että Hebden tulee vahvistaneeksi kuvaa dalitien kollektiivisesta identiteetistä samalla, kun hän toteaa dalitien identiteettien moninaisuuden. Tutkielmassa selviää että oikeanlainen toiminta määräytyy kristillisen anarkismin viitekehyksen kautta ja se tarkoittaa dominoivan, rakenteellista väkivaltaa ylläpitävän tahon väkivallatonta vastustamista. Hebdenin esiin nostamat esimerkit dalit-kulttuurista osoittavat, että toiminta on muun muassa notkeaa vastakulttuuria ja dalitien todellisuuden esiin nostamista. Analyysi osoittaa, että Hebden pitää dalitien kulttuuria luonnostaan anarkistisena. Tällä hän tarkoittaa dalitien vastustuksen identiteettiä, vallan jakauttamista, yhteisöllisyyttä ja daliteja alistaviin tahoihin kohdistuvaa väkivallatonta vastustusta. Hebdenin mukaan dalit-teologian tulisi olla sellaista, jossa otetaan huomioon dalitien luonnollinen anarkistisuus. Dalit-teologian tulisi uskaltaa kritisoida valtiota ja sen tulisi käyttää vastustuksen hermeneutiikkaa. Hermeneutiikan avulla löydetään väkivaltaa ylläpitävät tahot sekä väkivallattomuutta tukevat narratiivit, joilla kumotaan väkivaltaan oikeuttava myytti. Vastustuksen lopullinen tarkoitus on sekä sorrettujen että sortajien vapautuminen. Dalit-teologian tulisi siis olla kaikkia varten. Hebdenin koostamaa toimintamallia “Gandhi ja Jeesuksen vastustuksen taktiikka” analysoimalla selviää, että dalit-toimijalle asetetut oletukset liittyvät erityisesti luottamukseen. Toimijan on luotettava itseensä, toiminnan kohteeseen eli viholliseen sekä väkivallattoman taktiikan toimimiseen. Tutkielma osoittaa, että Gandhin filosofia ja esimerkki tukee huonosti dalitien toimijuutta, mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus lisätä solidaarisuutta eri kastiryhmien välillä kastisorron vastaisessa toiminnassa sekä motivoida väkivallattomaan vastustukseen.
  • Lehtola, Samuli; Lehtola, Elina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten viidennen herätysliikkeen järjestöjohtajat kokivat laulukirja Viisikielisen vaikuttaneen viidenteen herätysliikkeeseen. Viisikielinen on vuonna 2014 julkaistu viidennen herätysliikkeen järjestöjen yhteinen laulukirja. Tutkimustehtävää tarkentavia tutkimuskysymyksiä olivat: 1. Miten Viisikielinen on syntynyt? 2. Miten Viisikielinen on vaikuttanut viidennen herätysliikkeen järjestöjen välisiin suhteisiin? 3. Miten Viisikielinen on vaikuttanut viidennen herätysliikkeen itseymmärrykseen? Tutkimus toteutettiin parityönä ja tutkimuksen työ jakautui seuraavasti: Samuli Lehtola: Luvut 2 ja 3. Elina Lehtola: Haastattelurunko, järjestöjohtajien haastattelut ja vetovastuu litteroinnista sekä sisällönanalyysistä. Elina ja Samuli Lehtola: Luvut 1, 4 ja 5. Laulukirjan tekemisessä olivat mukana Suomen Raamattuopiston säätiö, Kansan Raamattuseuran säätiö, Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys ry, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Medialähetys Sanansaattajat ry ja Lähetysyhdistys Kylväjä ry. Tätä tutkimusta varten haastattelimme johtajaa kustakin järjestöstä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Viisikielisen valmisteluvaiheen kartoittamiseen saimme käyttöömme laulukirjatyöryhmän pöytäkirjat. Viisikielisen varhaista historiaa avaavat laulukirjatyöryhmän puheenjohtaja Timo Rämän ja Viisikielisen pohjamateriaalin kokoaja Heini Kataja-Kantolan haastattelut. Viisikielinen on syntynyt yli kahdenkymmenen vuoden prosessin tuloksena. Se on vahvistanut liikkeen itseymmärrystä evankelioivana herätysliikkeenä. Lisäksi Viisikielinen on koonnut yhteen viidennen herätysliikkeen musiikkiperinnettä ja sujuvoittanut laulujen käyttöä liikkeen tapahtumissa. Viisikielinen on vaikuttanut viidennen herätysliikkeen dynamiikkaan madaltamalla kynnystä yhteistyöhön herätysliikkeen eri järjestöjen välillä.
  • Kaartinen, Vilma (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen ilmastonmuutosviestintää motivoijana. Olen valinnut aineistoksi osan Ilta-Sanomien ilmastonmuutosta käsittelevistä lehtikirjoituksista, aikaväliltä 1.7.-31.10.2018. Tutkielman tavoitteena on selvittää valikoidun aineiston valossa, pyritäänkö ilmastonmuutosviestinnässä motivoimaan kuluttajaa hillintätoimiin vai välinpitämättömyyteen ilmastonmuutoksen suhteen. Tutkielmassa vertaan aineistoani myös aiemmin tehtyjen, länsimaista ilmastonmuutosviestintää koskevien tutkimusten tuloksiin. Esittelen ilmastonmuutoskeskustelun historiaa sekä median roolia ilmastonmuutosviestien tuottajana. Keskustelen aiemmin tehtyä tutkimusta apuna käyttäen median mahdollisuuksista ja sen edustaman viestinnän sekä median tuottamisen heikkouksista suhteessa ilmastonmuutoksesta kertomiseen. Median roolia esittelemällä selvitän, miksi mediaviesteillä vaikuttaminen ei onnistu aina silloinkaan, kun mediaviestiin sisältyvät kaikki vaikuttamisen peruselementit. Määrittelen tutkielmassani motiivien, motivaation ja motivoinnin käsitteet sekä sen, mitä vaikuttaminen on toimintana. Käytän määritelmiä tukenani, kun vastaan siihen, millä tavalla kuluttajan motivaatiota pyritään muuttamaan eli miten siihen vaikutetaan. Näin pystyn analysoimaan tutkielmani aineistoa. Valitsemani aineiston valossa ilmastonmuutosviestinnässä kuluttajaa pyritään pääasiallisesti motivoimaan joko ilmastonmuutoksen hillintätoimiin tai ilmastonmuutoksen huomioimiseen. Vertailu aiemmin tehtyyn tutkimukseen osoitti, että jotkin tekijät ilmastonmuutosviestinnässä ovat pysyneet vuosien mittaan samankaltaisina ja osa on puolestaan muuttunut. Ilmastonmuutoksen aiheuttajat, kuten kohonneet hiilidioksidipäästöt ja ihmisten vaikutus niihin ovat olleet jo aiemmin tutkimuksissa esillä. Omassa aineistossani huomioitiin sen sijaan länsimaalaisen elämäntavan vaikutus ilmastonmuutoksen kiihtymiseen laajemmin kuin aiempien tutkimusten aineistossa. Aineistoni lehtikirjoitukset suosittelivat yhä enenevässä määrin kuluttajalle myös toimia henkilökohtaisten päästöjen pienentämiseksi. Aiempien tutkimusteni tavoin osoitti oma tarkasteluni ilmastonmuutosuutisoinnin olleen syklistä, eli julkaisujen määrä vaihteli kuukausittain.
  • Merimaa, Jenny (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän maisteri tutkielman tavoitteena on ollut tutkia millaisista taustoista sotilasrippikoulun käyvät varusmiehet tulevat, ja miksi varusmiehet käyvät rippikoulun juuri varusmiespalveluksen aikana. Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto koostuu 28 kyselystä, 3 haastattelusta, 2 kirjoituspyynnöstä sekä tutkijan kenttäpäiväkirjasta. Menetelmänä käytettiin siis aineistotriangulaatiota ja analyysimenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Sisällönanalyysin avulla saatiin viisi ryhmää kuvaamaan varusmiesten syitä käydä rippikoulu. Nämä ryhmät ovat: 1. käytännölliset syyt, 2. yhteisölliset ja sosiaaliset syyt, 3. kulttuuriset syyt, 4. tiedolliset syyt, 5. hengellisen kasvun syyt. Tutkimustuloksista selvisi, että suurin syy rippikoulun käymiseen ovat kulttuuriset syyt, johon lukeutuvat mahdollisuus kirkollisiin toimituksiin sekä rippikoulu kokemuksen saaminen. Toiseksi suurin syy olivat käytännölliset syyt, joihin lukeutui suorittamisen yksinkertaisuus ja vapautus muusta palveluksesta rippikoulun ajaksi. Tiedolliset sekä yhteisölliset ja sosiaaliset syyt olivat seuraavaksi yleisimmät syyt. Tiedollisiin syihin kuuluvat kiinnostus kristinuskon opillisiin kysymyksiin, yleissivistyksen ja uuden informaation saaminen sekä ydin asioiden kertaaminen. Yhteisöllisiin ja sosiaalisiin syihin lukeutuivat puolestaan seurakuntayhteys ja ystävyyssuhteiden luominen ja syventäminen. Hengellisen kasvun syihin lukeutui elämänkatsomuksellisten asioiden ja kysymysten pohtiminen, merkityksen ja Jumalasuhteen löytäminen ja vahvistaminen. Tutkimustuloksista selvisi, että varusmiehet tulivat hyvin erilaisista taustoista, sillä monella oli siteitä myös evankelis-luterilaisen kirkon lisäksi muihin kristillisiin kirkkokuntiin. Kuitenkin vain harvalla varusmiehellä oli ollut puhetta uskonnollisista asioista kotona, jolloin uskonnollisuus ei ollut vahvaa varusmiesten keskuudessa. Tässä tutkielmassa sovellettiin Daniéle Hervieu-Légerin analyysia sosiouskonnollisten identifikaatioiden dimensioita kuvaamaan haastateltujen varusmiesten uskonnollisuutta. Ristiintaulukoimalla dimensioilla havaittiin neljä sosiouskonnollista identifikaatiota, jotka ovat perinnöllinen uskonnoton uskonnollisuus, moraalinen uskonnollisuus, humanistinen uskonnollisuus ja yksilökohtainen uskonnollisuus.
  • Kuoppala, Sanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suomen ev. lut. kirkossa kirkkokuorolaiset ovat merkittävä vapaaehtoisryhmä. Vapaaehtoisten motivaatio työtään kohtaan on merkittävässä asemassa työn jatkuvuuden kannalta. Tutkimuksessani etsin vastausta kysymykseen: Mitä kirkkokuorossa laulaminen ja oleminen merkitsevät Lohjan seurakunnan kirkkokuorolaisille? Tutkimuksen lähteinä olivat Lohjan seurakunnan alueella toimivien rekisteröityjen kirkkokuorojen laulajat, eli Karjalohjan, Lohjan, Nummen ja Pusulan kirkkokuorojen laulajat. Halusin tietää, miten kuorolainen itse sanoittaa kuoron merkitystä ja mitä asioita kuorolainen itse ottaa esille liittyen kuorolaisuuteensa. Tutkimusaineistona oli kuorolaisilta saamani kirjoitukset, joita he olivat kirjoittaneet annetun aiheen pohjalta: Mitä kirkkokuorossa laulaminen ja oleminen sinulle merkitsee; mitä kaikkia elämän osa-alueita se sinun elämässäsi koskettaa ja miten? Tutkimukseni on laadullinen ja analyysimenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Kuorolaiset toivat esille kuoron kehittävään vaikutukseen perustuvia merkityksiä, kuten oppimiseen, kehittymiseen, haasteisiin, palkitsevuuteen ja sopeutumiseen liittyen. Kuoron tukea antava merkitys näkyy sekä laulamisessa että laajemminkin koko elämässä, esim. sen elämään rytmiä tuovan vaikutuksen muodossa. Merkityksellistä tukea on kuorossa koettu myös suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon kokemuksen kautta. Kuorossa laulaminen ja oleminen vastaa myös kuorolaisen erilaisiin tarpeisiin ja saa laulajan tuntemaan olevansa tarpeellinen. Kuoro on kuorolaisille tärkeä voimavara ja henkireikä, jonka avulla jaksaa elää omaa arkielämäänsä. Harjoitukset virkistävät ja karkottavat huolet. Musiikki ja laulaminen tuovat lohtua ja iloa. Kuoron yhteisöllisyyttä ja joukkoon kuulumista pidetään tärkeänä. Kuoro yhdistää saman henkisiä ihmisiä ja toisaalta kuorolaulu on se, mikä yhdistää erilaisia ihmisiä. Yhteisöllisyys toteutuu sekä sosiaalisissa suhteissa että sanattomana vuorovaikutuksena sävelissä ja harmonioissa. Kuorolla on merkittävää vaikutusta myös paikkakuntaan ja seurakuntaan kotoutumisessa. Kuoron tehtävää seurakunnan jumalanpalveluselämässä pidetään tärkeänä palvelutehtävänä, jossa pääsee osallistumaan, avustamaan ja olemaan vahvasti läsnä messun kulussa. Tärkeää sen ohella, että itse tulee ruokituksi, on myös se, että saa jakaa iloa muille. Kuorossa laulamista pidetään myös itsessään hartauden harjoittamisena. Kuoronjohtajalla on tärkeä rooli. Merkityksellistä on, että johtaja osaa vaatia ja johtaa, on kannustava, idearikas, tavoitteellinen, rohkaiseva ja myönteinen. Vahvimmin tässä tutkimuksessa nousi esiin kuorolaisten antama merkitys monenlaiselle kehittymiselle. Kuorolaisen motivaation kannalta on tärkeää siis myös se, että kuorossa oppii uutta ja että siellä saa onnistumisen kokemuksia haasteiden kautta. Kuoro palkitsee laulajansa. Kuorolaisen sanoin: ”Näitä kun katson taaksepäin, olen tyytyväinen, kun tuli lähdettyä kirkkokuoron tielle, olisin jäänyt paljosta paitsi, jos en olisi lähtenyt”.
  • Raninen, Miia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään vanhempien kokemuksia papin kohtaamisesta ja käytännöllisestä tuesta oman lapsen hautajaisprosessin eri vaiheissa. Selvitän millainen sielunhoidollinen kohtaamisen ulottuvuus toimituskeskustelussa ja hautaan siunaamisessa vallitsee. Lapsen kuolemaa kuvataan tässä tutkimuksessa kuolleena syntyneen, synnytyksessä tai eletyn elämän jälkeen kuolleen vanhemman kokemuksen näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla alkuvuodesta 2019. Kysely julkaistiin lapsikuolemaperheiden Käpy Ry:n netti- ja Facebook sivuilla. Kävyn lisäksi linkki kyselylomakkeeseen julkaistiin Lapsensa menettäneiden Facebook-sivuilla sekä Lapsensa itsemurhan kautta menettäneiden vanhempien ja isien ryhmissä. Määräaikaan mennessä kyselyyn vastasi 191 vastaajaa, joista 177 oli naisia. Kyselylomake sisältää kokemuksia, mielipiteitä ja toimintatapoja mittaavia suljettuja- ja avoimia kysymyksiä. Tutkimuksessa perehdytään toimituskeskusteluun, hautaan siunaamiseen ja vanhempien kokemuksiin papin ammatillisesta toiminnasta sekä tukemisesta hautajaisten yhteydessä. Avoimella kysymyksellä selvitetään hautajaisten rituaalista ja yksilöllistä luonnetta. Aineisto analysoidaan käyttäen tilastollisia menetelmiä ja laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen pohjalta voidaan sanoa, että pappien suurin haaste on auttaa vanhempia puhumaan heidän kielteisistä tuntemuksistaan. Lapsen menetys vaikuttaa vanhempien tunteiden hallintaan ja niiden ilmaiseminen surun alkumetreillä on haasteellista. Vanhemmat kokevat käytännöllisen ja konkreettisen tukemisen puutteita. Henkisesti ja fyysisesti raskaassa elämäntilanteessa pienet konkreettiset teot nousevat tärkeiksi arjessa selviytymisessä. Pappien neuvottomuus lapsen menetyksen kohdanneiden vanhempien kohtaamisessa nousee esiin. Kaikissa kohtaamisissa ei toteudu kunnioittava tapaaminen. Henkirikoksen uhrien vanhemmista kukaan ei saanut tukea seurakunnasta. Itsemurhan kautta menetyksen kokeneet vanhemmat jäivät mielestään ilman yhteyskunnan kriisiapua. Rituaalista luonnetta tarkastellessa, selkeästi pääpaino liittyy hautajaisten musiikkivalintoihin, erityisesti menetetyn lapsen lempikappaleisiin. Vanhempien toiveet, itse soitetut ja lauletut sekä yksittäiset tietyt kappaleet ovat merkityksellisiä. Arkun kantaminen ja valinta koetaan myös tärkeiksi. Onnistuneesti toteutettu viimeinen juhla rakkaalle lapselle auttaa vanhempia elämässä ja surussa eteenpäin.
  • Sahlberg, Marjut (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä pro gradu -tutkielma perustuu brittiteologi Susannah Cornwallin käsitykseen sukupuolesta kristillisen ihmiskuvan osana. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, voidaanko sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä sisäänkirjoittaa kristilliseen teologiaan ja sopivatko he Raamatun luomiskertomuksesta nousevaan ihmiskuvaan, jonka on perinteisesti tulkittu kuvaavan ihmistä joko miehenä tai naisena. Lisäksi tarkastelen kysymystä siitä, onko ihminen sukupuolestaan riippumatta luotu Jumalan kuvaksi (lat. imago Dei). Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysiä. Tutkimukseni päälähteinä käytän Susannah Cornwallin teosta Sex and Uncertainty in the Body of Christ: Intersex Conditions and Christian Theology (2010) sekä artikkelia Laws “Needefull in Later to Be Abrogated”: Intersex and the Sources of Christian Theology hänen toimittamassaan teoksessa Intersex, Theology, and the Bible: Troubling Bodies in Church, Text, and Society (2015). Tutkimus jakautuu kolmeen päälukuun sekä johdantoon ja johtopäätöksiin. Ensimmäisessä pääluvussa esittelen Cornwallin käyttämän käsitteistön sekä essentialistisen ja konstruktionistisen sukupuolikäsityksen. Esittelen myös sukupuolikäsityksen historiaa ja kaksijakoisesta sukupuolikäsityksestä poikkeavia sukupuolimalleja. Toisessa pääluvussa tarkastelen käsitystä ihmisestä Jumalan kuvana (lat. imago Dei). Tarkastelen käsitystä ihmisestä Jumalan kuvana paitsi Raamattuun myös muihin kristinuskon lähteisiin, kuten traditioon, järkeen ja kokemukseen, vedoten. Tuon esille Cornwallin osoittamaa kritiikkiä luomiskertomuksen perinteistä tulkintaa kohtaan. Lisäksi esitän siitä poikkeavia tulkintoja, jotka mahdollistavat kristinuskon luomiskertomuksesta nousevaan ihmiskuvaan liittyvän perinteisen tulkinnan laajentamisen koskemaan myös niitä ihmisiä, jotka eivät identifioidu mieheksi tai naiseksi. Kolmannessa pääluvussa haastan historiallisen Jeesuksen ja kosmisen Kristuksen sukupuolisuuteen ja ruumiillisuuteen liittyviä perinteisiä käsityksiä ja nostan esille valtavirrasta poikkeavia tulkintoja hänen ruumiillisuudestaan ja sukupuolisuudestaan.

View more