Teologinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Reuter, Joonatan (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä pro gradu –tutkielma on vertaileva maailmankuvatutkimus suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvasta. Selvänäkemistä ei ole Suomessa kattavasti tutkittu aiemmin, vaikka aihetta on sivuttu varsin läheltä. Tarkastelutapani selvänäkemiseen on ymmärtävä: keskityn piirtämään ymmärrettävän kuvan selvänäköisyydestä ilmiönä sekä hahmottelemaan sen taustalla vaikuttavasta maailmankuvasta selkeän kokonaisuuden. Selvänäkeminen ymmärretään tässä tutkielmassa klusteriksi yliastillisia kykyjä. Selvänäkijät itse katsovat kykynsä pohjautuvan intuitioon, ja näkevät selvänäön siten olevan mahdollinen periaatteessa kaikille ihmisille. Tutkimuskysymykseni kuuluu: minkälainen on selvänäkijöiden maailmankuva. Analysoin tutkimuskohdettani vertailemalla sitä teosofiseen oppiin ja suomalaiseen kansanuskoon, jotka toimivat tutkielmassani teoreettisina vertailupintoina. Toisena teoreettisena ratkaisuna tässä tutkimuksessa on maailmankuvan käsite, jota operationalisoin maailmankuvan Juha Malisen hahmottelemien maailmankuvan ulottuvuuksien kautta. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla kuutta ammatikseen selvänäköisyyttä harjoittavaa suomalaista - voidaan puhua tapaustutkimuksesta. Käsittelen aineistoani puhtaasti laadullisin menetelmin. Aineiston analyysissä olen käyttänyt systemaattista analyysiä. Analyysin perusteella tulen johtopäätökseen, että suomalaisten selvänäkijöiden maailmankuvassa on selviä yhteneväisyyksiä sekä teosofiseen oppiin, että suomalaiseen kansanuskoon. Keskeisimmin tämä ilmenee siten, että selvänäkijöiden maailmassa henkinen taso on luonnollinen osa elämää hyvin samankaltaisella tavalla, kuin miten se sekä keskeisten teosofisten auktoriteettien kirjallisuudessa, että suomalaisen kansanuskon maailmankuvassa ilmenee. Kansanuskoinen ajattelu tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen sekoittumisesta arkisessa elämässä kuvaa selvänäkijöiden maailmankuvaa hyvin. Myös luonnonhenkien ja kuolleiden läsnäolo on selvänäkijöiden maailmankuvassa varsin luonnollinen asia. Teosofian osalta suuret kosmologiset käsitykset eivät juuri saaneet vastinetta kuin yhden selvänäkijän maailmankuvasta. Yleisellä tasolla yhteistä oli: käsitys yhdestä Jumalasta, sielun kuolemattomuus, jälleensyntyminen, karman laki, vapaa tahto, enkelien ja henkioppaiden läsnäolo ja heidän aktiivinen opastus, sekä käsitys ajasta suhteellisena, jopa harhaisena kokemuksena. Tulokseni osoittavat, että tämän päivän selvänäkijöiden maailmankuvalla on ilmeisiä kytköksissä muihin sellaisiin maailmankuviin, missä intutitiivinen lähestymistapa elämään on keskeisessä roolissa: teosofiaan ja suomalaiseen kansanuskoon. Kultturissamme on käynnissä muutos jossa vanhat uskonnolliset instituutiot menettävät vaikutusvaltaansa ja vaihtoehtoiset henkiset suuntaukset ovat nousussa. Selvänäkeminen on ilmiönä osa nousevaa trendiä, mutta myös taustalla vanhoissa isoissa uskonnoissa. Tämän tutkimuksen perusteella suomalainen selvänäkeminen on kytköksissä myös suomalaiseen kansanuskoon ja sen perinteeseen. Toivon että suomalainen selvänäköisyys nousee jatkossa osaksi tutkimuksellista keskustelua.
  • Sankari, Hanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa selvitetään miten rajattu joukko lukiolaisia kuvailee rasisteja ja rasismin uhreja sekä sitä miten nuoret kuvailevat rasistisia tilanteita. Tämän lisäksi selvitetään, mitä rasismi on nuorten käsityksen mukaan ja ovatko he itse kokeneet tai nähneet rasismia. Tutkimuksen taustalla on käsitys, jonka mukaan nykyajan nuoret ovat suvaitsevaisempia kuin aiemmat sukupolvet. Tässä tutkimuksessa selvitetään tämän sukupolven ajatuksia rasismista. Tutkimuksen teoreettinen tausta koostuu rasismi-käsitteen määrittelemisestä ja sen alkuperäisestä merkityksestä sekä mitä rasismi on Suomessa nykypäivänä. Nuorten näkökulmasta teoreettinen tausta pyrkii selvittämään miten rasismi näkyy heidän elämässään. Tämän lisäksi teoreettisen taustan tarkoituksena on hahmottaa tutkittava joukko eli nuoret – mitä nuoruus on ikävaiheena ja millainen maailmankuva heillä on. Teoreettisen taustan tuloksia peilataan aineistosta löytyviin määritelmiin ja tarinoihin. Luonteeltaan kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto on kerätty kahdesta helsinkiläisestä lukiosta, kolmelta eri äidinkielen tunnilta syksyn 2016 aikana. Vastaajia oli yhteensä 63 ja he kaikki olivat opiskelijoita lukiossa, jossa tutkimus tehtiin. Aineisto kerättiin hyödyntäen eläytymismenetelmän passiivista muotoa, jossa kehyskertomuksen pohjalta vastaajat jatkoivat tarinaa oman mielikuvituksensa mukaisesti. Tarinan jälkeen nuoret määrittelivät rasismin omin sanoin, listasivat syitä rasismille ja kirjoittivat mikäli olivat kokeneet tai nähneet rasismia. Aineisto analysointiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeisimpinä tuloksina nuoret kuvailevat rasismin uhrin olevan haavoittuva ja ennakkoluuloista kärsivä. Häntä ei kuvailla kantasuomalaisen näköiseksi. Rasisti puolestaan kuvaillaan ylimielisenä, ennakkoluuloisena ja sivistymättömänä. Rasistiset tilanteet liittyvät vahvasti kehyskertomuksen asettamaan juhlatilanteeseen, jossa juhlien järjestäjä syrjii ulko-ovelleen saapunutta somalitaustaista nuorta. Kertomuksissa rasisti, rasismin uhri ja muut juhlijat vaikuttavat tarinan juoneen. Syitä rasismille ovat ennakkoluulot, pelko vieraasta, tietämyksen puute, itsekkyys, koulutus, kapeakatseisuus, media, yhteiskunta ja kasvatus. Nuoret painottivat syrjinnän syinä ulkomaalaisuutta, maahanmuuttoa, ihonväriä, kulttuuria ja erilaisuutta. Tämän lisäksi esille nostettiin muihin vähemmistöihin kohdistuva syrjintä. Nuoret kertoivat nähneensä rasismia julkisissa tiloissa, kaduilla ja Internetin keskustelupalstoilla. Harva vastaajista kertoi henkilökohtaisesti kokeneensa rasismia.
  • Hallikas, Hanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä pro gradu-tutkielma etsii vastauksia kahteen tutkimuskysymykseen. Niistä ensimmäinen tutkimuskysymys on koko tutkimuksen tärkein ja siihen sisältyy koko etnografisen tapaustutkimuksen ydin ja tarkoitus: ”Millaista kulttuurien välinen vuorovaikutus on monikulttuurisessa oppimisympäristössä?”. Toinen tutkimuskysymys ”Miten oppilaat integroituvat helsinkiläisen alakoulun monikulttuuriseen oppimisympäristöön ja minkälaisia kulttuurisia erityispiirteitä oppilaissa on mahdollisesti havaittavissa?” havainnoi erityisesti oppilaita ST3, TP4 ja VP. Heidän havainnoimisensa antaa koko tutkielmalle lisää syvyyttä. Tämän tutkielman etnografinen tapaustutkimus koostuu kahdesta erilaisesta tutkimusmenetelmästä, jotka ovat etnografinen havainnointi helsinkiläisessä alakoulussa sekä tutkimusaineiston analysointi aineistolähtöisen ja osittain teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Ennen varsinaista etnografista havainnointia tutkielmaa alustettiin määrittelemällä sille ne olennaisimmat, mutta myös hyvin laajat käsitteet: ’kulttuuri’, ’vuorovaikutus’, ’monikulttuurisuus’ ja ’oppimisympäristö’. Käsitteiden määrittelyllä selkeytettiin niiden merkitystä juuri tässä tutkimuksessa. Tutkimusaineisto koostuu koulun rehtorin ja kahden valmistavan opetuksen opettajan kirjallisista vastauksista tutkielman ensimmäiseen tutkimuskysymykseen sekä kahdesta havainnointijaksosta valmistavan opetuksen oppilaiden parissa, jotka koottiin kirjalliseksi tutkimuspäiväkirjaksi. Tutkimuspäiväkirjan aineisto kerättiin oppilaiden parissa kevätlukukauden 2016 aikana helsinkiläisen alakoulun valmistavan opetuksen ryhmää seuraten, havainnoiden ja samalla avustaen. Havainnointijaksojen pohjana toimi pro gradu-tutkielman ensimmäinen tutkimuskysymys. Keskeisimpinä tutkimustuloksina voidaan todeta, että monikulttuurinen oppimisympäristö on jokaiselle valmistavan opetuksen oppilaalle turvallinen paikka olla ja oppia. Oppilaat luottavat aikuisiin ja luovat uusia ystävyyssuhteita koulun muiden oppilaiden kanssa eli integraatio ja vuorovaikutus mahdollistuvat. Monikulttuurinen koulu on kuin pienyhteiskunta eri kielineen, tapoineen, oppilaineen ja opettajineen. Kieli vaikuttaa jokaisen oppilaan oppimiseen ja identiteettiin jollain tapaa, mutta yksilöllisesti. Kieli merkitsee äidinkielen ja muiden kielien rinnalla myös kehonkieltä eri erilaisia eleitä ja ilmeitä. Oppilaiden välinen vuorovaikutus monikulttuurisessa oppimisympäristössä monipuolistuu ja kehittyy, kun yhteinen kieli oppilaiden väliseen vuorovaikutukseen löytyy tai syntyy. Tähän pohjautuva tutkimustulos on myös se, että somalinkieliset oppilaat integroituvat tämän tutkielman pohjalta muita oppilaita nopeammin uuteen kulttuuriin ja oppimisympäristöön. Valmistavan opetuksen oppilaiden vuorovaikutustaidot monipuolistuvat, kun he oppivat puhumaan paremmin suomen kieltä.
  • Latvala, Taina (Helsingin yliopisto, 2017)
    HELSINGIN YLIOPISTO  HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution Käytännöllinen tiedekunta TekijäFörfattare Taina Latvala Työn nimi Arbetets titel Uskonnollisuus ja arvot vanhuspalvelulaissa ja lain vastaanotossa Oppiaine  Läroämne Käytännöllinen teologia Työn laji Arbetets art Pro gradu Aika Datum 17.3.2017 Sivumäärä Sidoantal 105+11 Tiivistelmä Referat Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia vanhuspalvelulakia ja lain vastaanottoa siitä annettujan lausuntojen kautta arvojen ja uskonnollisen ulottuvuuden näkökulmasta. Tutkimustehtävä liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen siinä, miten tässä laissa näkyy kristilliseksi tunnustautuvan yhteiskunnan muutos uskontoneutraaliseksi yhteiskunnaksi. Tämän tapaista lainsäädännön ja uskonnon välistä tutkimusta on vähän. Päätutkimuskysymyksenä on: Millainen uskonnollinen ulottuvuus vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Apukysymyksenä on: Millaisia arvoulottuvuuksia vanhuspalvelulaissa ja sen vastaanotossa on? Aineistona on vanhuspalvelulain yksi hallituksen esitysluonnos, yksi ohjausryhmän muistio yksi hallituksen esitys, hallituksen esitysluonnoksesta ja ohjausryhmästä annetut lausunnot, joita tutkimuksessa käytetty 125 kappaletta, alkuperäinen ja ajantasainen vanhuspalvelulaki. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja aineistolähtöinen sisällönanalyysi pääasiassa annetuista lausunnoista. Keskeisinä tuloksina ovat tasapuolisen ja tasa-arvoisen palvelun saaminen alueesta riippumatta. Kunnilla on kuitenkin itsehallinto, joka rajoittaa alueellista tasa-puolisuutta. Palvelut tulee olla yksilöllisiä ja vanhuksilla tulee olla oikeus päättää elämästään. Osallistumista palvelutarpeen ja palvelusuunnitelmaan selvitykseen, vanhusneuvostoon ja yhteiskunnalliseen toimintaan pidetään tärkeänä. Vanhuksilla on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen, hoitoon, elämään. Arvokkuuteen kuuluu erityisesti ikääntyvien arvostus. Ikäageismista ja koventuneista asenteista vanhuksia kohtaan ollaan huolestuneita. Arvokkuuteen kuuluu myös hengellisten tarpeiden huomioon ottaminen. Arjen tulee olla turvallista kotihoidossa ja palvelujen tulee olla lähellä. Vanhuksen kohtaaminen ja keskustelu, oman kielen ja kulttuurin ymmärtäminen ovat tärkeitä. Kaltoin kohtelu ja epäinhimillisiin oloihin puuttuminen sekä heikossa asemassa olevien vanhusten hyvä hoito ovat keskeisimpiä esille tulleita asioita. Ihminen on kokonaisuus, jolloin myös hengelliset tarpeet ovat tärkeitä. Tutkimus osoitti uskonnon ulottuvuuden olevan mukana eri hoitovaiheissa, joka osoittaa ihmisen huomioon ottamista kokonaisena. Laissa ei kuitenkaan mainita uskontoa. Hengellisyys mainitaan lain hallituksen esityksen perusteluissa osana sosiaalista vuorovaikutusta. Epäkohtia nähtiin henkilökunnan toiminnassa, koulutuksessa, palvelujen rakenteissa, johtamisessa, kuntien toiminnassa. Päätelmänä voidaan todeta, että vanhusten hoito nähdään koko yhteiskunnan asiana. Yhteiskunnassa vaikuttaa edelleen luterilainen arvopohja, mutta uskonnosta ei kuitenkaan puhuta, vaikka se taustalla vaikuttaa. Vain kuudessa lausunnossa mainittiin uskonnosta. Avainsanat – Nyckelord vanhuus, uskonto, lainsäädäntö, yhteiskunta Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja
  • Kiili, Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa selvitetään rippikoulun isosten kokemuksia luottamuksellisista keskusteluista ja isoskoulutuksen valmistavuudesta näihin keskusteluihin. Luottamuksellisilla keskusteluilla tarkoitetaan tilanteita, joissa rippikoululainen kertoo isoselle jostakin henkilökohtaisesta ja hänelle vaikeasta asiasta. Luottamuksellisista keskusteluista haluttiin tietää ensinnäkin niiden yleisyyttä. Toiseksi haluttiin selvittää, millaisia ovat isosten käymät luottamukselliset keskustelut. Kolmas kiinnostuksen kohde oli, että mitä aiheita keskusteluissa käydään. Isoskoulutuksen osalta kiinnostavaa oli, mitä luottamuksellisiin keskusteluihin liittyviä asioita isoskoulutuksessa opittiin ja käsiteltiin. Sen lisäksi selvitettiin myös sitä, kokivatko isoset isoskoulutuksen valmistavan käymään luottamuksellisia keskusteluja. Tutkimus oli luonteeltaan määrällinen, ja se toteutettiin sähköistä kyselylomaketta hyödyntäen. Lomake lähetettiin Tampereen hiippakunnasta ja Turun arkkihiippakunnasta valikoituneiden seurakuntien isosille, jotka vastasivat siihen vapaaehtoisesti ja itsenäisesti. Kyselyyn vastasi 170 isosta 26:sta seurakunnasta. Keskeisimpänä tutkimustuloksena voidaan todeta, että isoset käyvät hyvin paljon luottamuksellisia keskusteluja. Vain noin yksi kymmenestä isosesta ei ole koskaan keskustellut luottamuksellisesti rippikoululaisen kanssa. Tavallisimpia luottamuksellisen keskustelun tilanteita ovat pienryhmäkokoontumisen yhteydessä rippikoulun intensiivijaksolla. Isoset käyvät luottamuksellisia keskusteluja niin ryhmässä kuin kahden kesken rippikoululaisen kanssa. Isoskoulutuksen valmistavuuden osalta voidaan todeta, että luottamuksellisten keskusteluiden huomioiminen riippui pitkälti seurakunnasta. Isosten kokemus luottamuksellisten keskustelujen valmistavuudesta vaihteli siis melko paljon.
  • Salmela, Sini (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimukseni tavoitteena on kartoittaa eroavaisuuksia, joita ilmenee Irlannin valtaväestön ja irlantilaiseen kiertolaisyhteisöön kuuluvien naisten asemassa avioliitossa. Aion myös selvittää ryhmien välillä ilmeneviä mahdollisia yhtäläisyyksiä, sekä tutkia mitkä tekijät ovat vaikuttaneet ryhmien naisten asemien muutoksiin ja toisaalta niiden pysyvyyteen viimeisten vuosikymmenien aikana, aina nykypäivään saakka. Tutkimukseni on luonteeltaan vertaileva ja teen siinä esiintyvän vertailun valtaväestöön sekä kiertolaisyhteisöön kuuluvia naisia käsittelevän tutkimuksen perusteella. Irlannin valtaväestön naisia koskevaa tutkimusta on saatavilla runsaasti ja moni hyödyntämäni tutkimus käsittelee heidän asemaansa avioliitossa, sekä laajemmin koko irlantilaisessa yhteiskunnassa. Kiertolaisnaisia koskevaa tutkimusta oli sen sijaan hankalampaa löytää ja erityisesti ajankohtainen tutkimus odottaa vielä tekijäänsä. Merkittävimmät tässä tutkimuksessa hyödyntämäni kiertolaisnaisia käsittelevät tutkimukset ovat luonteeltaan etnografisia. Niiden tekijät viettivät pidempiä aikoja kiertolaisyhteisön keskuudessa ja saivat sen ansiosta arvokasta tutkimustietoa kiertolaisten omista näkökulmista heitä koskevien aiheiden suhteen. Valitsin tutkimukseni teoreettiseksi näkökulmaksi marxistisen feminismin, sillä naisten työelämään liittyvät teemat kytkeytyvät olennaisesti tutkielmassani vertailun kohteena oleviin naisryhmiin. Tekemäni vertailun avulla selvisi, että valtaväestöön ja kiertolaisyhteisöön kuuluvien naisten asemassa avioliitossa ilmenee merkittäviä eroja, mutta kaikki niistä eivät ole yksiselitteisiä. Kiertolaisyhteisön ja valtaväestön naisten asema avioliitossa oli hyvin samankaltainen 1950-luvulle saakka, jolloin alkanut Irlantilaisen yhteiskunnan modernisaatio loi pohjan naisen aseman tasa-arvoistumiselle. Valtaväestön naiset näyttäisivät olevan tänä päivänä vahvemmassa asemassa suhteessa aviomiehiinsä, kuin kiertolaisnaiset ovat. Valtaväestön naisilla näyttäisi myös olevan laajempi vapaus valita ja päättää omasta elämästään ja moni heistä osallistuu myös aktiivisesti moderniin työelämään. Suurin osa kiertolaisnaisista noudattaa yhä perinteistä naisen roolia vaimona ja äitinä. Kiertolaisyhteisössä vallitsevat sukupuoliroolit ovat luonteeltaan fundamentalistisia. Valtaväestön naiset ovat keskimäärin kouluttautuneempia ja solmivat avioliiton, sekä perustavat perheen keskiarvoisesti vanhempana, kuin kiertolaisyhteisön naiset. Moni hyödyntämäni tutkimus näkee kiertolaisnaiset miesvaltaisen kulttuurin alistettuina uhreina, vaikka todellisuudessa asia on monimutkaisempi. Kiertolaisnaiset eivät itse välttämättä koe asemaansa alisteiseksi, vaan pitävät perinteisiä sukupuolirooleja luontaisina ja äidin sekä vaimon rooleja naisen elämälle tärkeimpinä tehtävinä. Tämän ristiriidan vuoksi on tärkeää, että tulevaisuudessa kiertolaisnaisten omia näkemyksiä asemansa ja perinteisten sukupuoliroolien suhteen tutkittaan lisää.
  • Luomajoki, Laura (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkin pro gradu –tutkielmassani naisten valintaa kirkkoherroiksi Oulun hiippakunnan alueella ja keskusteluteemoja alueen lehtien kirjoituksissa. Tutkimukseni aikarajaus alkaa vuodesta 2005, jolloin ensimmäinen nainen valittiin kirkkoherraksi Oulun hiippakunnan alueella ja päättyy vuoteen 2016. Hiippakunnassa on ollut yhteensä kaksitoista naista kirkkoherrana. Olen kerrännyt aineiston Oulun hiippakunnan alueella ilmestyvistä sanomalehdistä niin, että jokaisen kirkkoherran kohdalla olen lukenut yhdestä kolmeen lehteä. Lukemiani lehtiä ovat Kalajokilaakso, Kaleva, Keskipohjanmaa, Koillissanomat, Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat. Lisäksi täydennän aineistoa Kalevan nettisivujen artikkeleilla ja niiden kommenttikenttään kirjoitetuilla kommenteilla. Teoreettisena viitekehyksenä olen hyödyntänyt diskurssianalyysiä, jonka avulla olen muotoillut tutkimuskysymykseni. Ensin kartoitan diskurssit eli keskusteluteemat aineistostani. Sen jälkeen tarkastelen kirkkoherravaaliehdokkaiden, tuoreiden kirkkoherrojen ja kirkkoherranvaalien kuvauksia lehtiartikkeleissa sekä vaikutusyrityksiä kantaa ottavissa kirjoituksissa. Lisäksi pohdin, miksi sukupuolesta kirjoitetaan, kun nainen valitaan kirkkoherraksi. Sukupuoli-teema nousi keskeisimmäksi keskusteluteemaksi eli diskurssiksi. Sen avulla luotiin kuvaa kirkkoherranvaaleista, ehdokkaista ja tuoreista kirkkoherroista. Kantaa ottavissa kirjoituksissa sukupuoli-diskurssin kautta haluttiin vaikuttaa naisen valintaan tai estää naisen valinta kirkkoherraksi. Uutisissa ja haastatteluissa sukupuoli-diskurssi näkyi ensikertalaisuuden, naiskysymyksen ja sukupuolittuneen vanhemmuuden teemojen kautta. Aineistosta löytyi myös muita diskursseja, jotka voi yhdistää herätysliike, vaalikeskustelu sekä kirkkoherranvaalien yhteiskunnallinen merkitys -teemoiksi. Näiden diskurssien kautta pyrittiin vaikuttamaan kirkkoherran valintaan tai kuvaamaan kirkkoherranvaaleja. Sukupuolesta keskusteltiin, koska nainen kirkkoherrana oli uutta. Määrällisesti sukupuoli-diskurssi toistui eniten kirkkoherranvalinnan jälkeisissä haastatteluissa ja uutisissa. Tuoreisiin kirkkoherroihin viitattiin usein ensimmäisenä naisena kirkkoherrana tietyllä alueella. Kantaa ottavissa kirjoituksissa keskustelu sukupuolesta oli suurimmaksi osaksi positiivista. Kantaa ottavissa kirjoituksissa käsitettiin mieheys ja naiseus toisistaan luonnollisesti eroavana, ja naiseus nähtiin pääasiassa vahvuutena papin tai kirkkoherran työssä.
  • Glumoff, Iida (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarjoaa suomenkielisen käännöksen apokryfiselle Papyrus Oxyrhynchus 840 -evankeliumifragmentille (P.Oxy. 840). Käännös on tehty tätä tutkielmaa varten laaditusta käsikirjoitustekstin editiosta, joka on koottu aiempia P.Oxy. 840:n editioita hyödyntäen. Käännös on varustettu kommenteilla. P.Oxy. 840 sisältää kaksi osittain säilynyttä perikooppia, joista kumpaakaan ei tunneta muista lähteistä. Niistä ensimmäinen on varoituspuhe pahantekijöille koituvasta rangaistuksesta. Toisessa perikoopissa Pelastajaksi kutsuttu Jeesus-hahmo saapuu opetuslapsineen temppeliin, jossa fariseus-ylipappi tulee huomauttamaan, etteivät he ole puhdistautuneet oikein ennen temppeliin tuloa. Tästä muodostuu kiistakeskustelu, jossa ylipappi kuvaa vaaditun puhtausrituaalin. Pelastaja vastaa voi-huudoilla, joilla toteaa ylipapin rituaalin tuovan vain ulkoisen puhtauden eikä sisäistä. Käännöksen jälkeen tutkielmassa verrataan P.Oxy. 840:tä kanonisiin evankeliumeihin ja tehdään arvio siitä, mitkä niistä ovat toimineet lähteinä P.Oxy. 840:lle. Tekstissä on viitteitä Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien hyödyntämiseen. Näistä on saatu temppelikertomukselle kertomusyhteys ja rakenne, joita mukaillen on laadittu uusi evankeliumikertomus. Alun varoituspuheessa on viitteitä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien hyödyntämisestä. Evankeliumeita on todennäköisimmin hyödynnetty kirjoitusta laadittaessa muistinvaraisesti tarkoituksena saada aikaan niitä läheisesti muistuttava teksti. Tutkielmassa rajoitutaan kanonisten vaikutteiden tarkasteluun, mutta on ilmeistä, että P.Oxy. 840:n laatimisessa on hyödynnetty muutakin kuin kanonisista evankeliumeista peräisin olevaa materiaalia. P.Oxy. 840:n sisällöstä nousee esiin neljä piirrettä, jotka antavat viitteitä sen kirjoittajan teologisesta ajattelusta ja tekstin sosiaalisesta kontekstista: σωτήρ-sanan yksinomainen käyttö, synoptisista evankeliumeista saatu käsitys kuoleman jälkeen olevasta rangaistuksesta. Johanneksen evankeliumin hyödyntäminen sekä Raamatun kuvausta laajempi tuntemus juutalaisista puhtauskäytännöistä.
  • Tolonen, Jonna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan sosiaalisen identiteetin muotoutumista Uuden testamentin pastoraalikirjeissä, eli Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle, Toisessa kirjeessä Timoteukselle sekä Kirjeessä Titukselle. Tarkastelussa hyödynnetään sosiaalitieteellistä sosiaalisen identiteetin näkökulmaa, joka jakautuu sosiaalisen identiteetin teoriaan ja itsekategorisointiteoriaan. Sosiaalinen identiteetti muotoutuu pastoraalikirjeissä kahtalaisesti: suhteessa vastustajiin vastaamalla heidän opetuksensa sisältöihin kirjoittajan muotoileman teologian avulla, sekä ennen kaikkea itsemäärittelyn avulla luomalla selvät käyttäytymisnormit, joita noudattamalla terveen opin mukainen usko tulee näkyväksi. Sosiaalinen identiteetti muotoutuu aina suhteessa muihin, eli niin kutsuttuun ulkoryhmään. Pastoraalikirjeiden kuvaamat vastustajat eivät edusta varsinaisesti mitään toisella vuosisadalla tunnettua yhtenäistä joukkoa, vaan he ovat todennäköisimmin yhteisön sisältä nousevia yksittäisiä poikkeuksia, joiden ajattelussa on nähtävissä kirjoittajan näkökulmasta poikkeavaa tulkintaa paavalilaisesta kristillisyydestä. Sosiaalisen identiteetin rakentuminen suhteessa vastustajiin ilmenee erityisesti niissä tekstikohdissa, joissa kirjeiden kirjoittaja vastaa vastustajien opetukseen muotoilemalla omaa teologiaansa tukeutuen Vanhan testamentin teksteihin. Poleemisen retoriikan avulla vastustajista luodaan negatiivinen kuva. Pastoraalikirjeissä ilmitulevan itsekategorisoinnin perusteella terveen opin mukainen kristitty sitoutuu Jumalaa kunnioittavaan asenteeseen, josta kumpuavat hyvät teot. Seurakunnan järjestys pohjautuu kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan perhemalliin, jonka perusteella myös seurakunnassa vallitsee tarkka hierarkia. Oikean käytöksen merkitys on identiteetin ilmenemisen kannalta oleellista, minkä vuoksi pastoraalikirjeet sisältävät paljon seurakunnalle annettavia normeja. Normit linkittyvät vahvasti kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ihanteisiin. Sisäryhmän sosiaalista identiteettiä ylläpidetään prototyyppisen johtajan avulla, joka pastoraalikirjeissä on kirjeiden kuvaama Paavali. Sosiaalisen identiteetin näkökulman soveltaminen pastoraalikirjeisiin avaa tuoreen näkökulman siihen, millä tavalla kirjeet tuovat ilmi toisen vuosisadan alun kristittyjen itseymmärrystä. Paavalilaisesta perinnöstä oli toisella vuosisadalla olemassa monenlaisia tulkintoja, joista pastoraalikirjeet edustavat poikkeuksellisen yhteiskuntamyönteistä tulkintaa. Pastoraalikirjeiden tarkoituksena on pyrkiä kohti sosiaalista harmoniaa, ja näin vahvistaa yhteisöä sekä vakiinnuttaa kristillisen yhteisön asema osaksi kreikkalais-roomalaista yhteiskuntaa.
  • Isoranta, Noora (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaista jäsenyyteen, käytäntöön ja oppiin sitoutumista kaksi vuotta sitten rippikoulun käyneillä nuorilla ilmenee ja miten sitoutuminen on muuttunut rippikoulun jälkeen. Tutkimuksen aineisto on kerätty kansainvälistä pitkittäistä rippikoulututkimusta varten, minkä vuoksi nuorten käsityksiä on mahdollisuus verrata heidän rippikouluaikaisiin käsityksiinsä. Tutkimuksessa sitoutumista tutkitaan Seppo Häkkisen kolmiulotteisen sitoutumisen mallin kautta. Mallissa sitoutuminen jaetaan sitoutumiseksi kirkon oppiin, toimintaan osallistumiseen ja jäsenyyteen. Tutkimuksen kyselyyn vastasi 154 aiemmassa vaiheessa suostumuksensa antanutta nuorta ympäri Suomen. Aineistosta pystyttiin yhdistämään 80 nuoren kasvupolku rippikoulun alusta viimeiseen kyselyyn kaksi vuotta rippikoulun jälkeen. Aineiston vinoutuneisuuden vuoksi tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää. Tutkimuksen muuttujille suoritettiin faktorianalyysi Häkkisen mallia mukaillen. Kolmelle ulottuvuudelle, oppi, käytäntö ja jäsenyys, luotiin tämän jälkeen summamuuttujat, joiden pohjalta nuoret jaettiin eri ryhmiin heidän sitoutumisen tyyppinsä perusteella. Nuorten sitoutumisen tyypit luokiteltiin tutkimuksessa neljään ryhmään: 1. Oppiin ja jäsenyyteen sitoutuneet passiivit eli hengelliset, 2. Vain jäsenyyteen sitoutuneet eli kirkkohäitä odottavat, 3. Jokseenkin toimintaan ja jäsenyyteen sitoutuneet eli harrastajat ja 4. Kauttaaltaan sitoutuneet eli seurakuntanuoret. Uskoon sitoutumiseltaan hengelliset ja seurakuntanuoret olivat melko lähellä toisiaan, samoin kuin ”kirkkohäitä odottavat” ja harrastajat. Erot näiden ryhmien välillä löytyivät toimintaan osallistumisesta. Toimintaan mukaan olivat lähteneet seurakuntanuoret ja harrastajat. Toimintaan mukaan lähteneet nuoret olivat opin kannalta samankaltaista sisarryhmäänsä enemmän sitoutuneita kirkon jäsenyyteen. Kirkon jäsenyyden kokivat tärkeimpänä kauttaaltaan sitoutuneet seurakuntanuoret ja vähiten tärkeänä lähinnä kirkkohäiden vuoksi jäseninä pysyvät kirkkohäitä odottavat. Hengelliset nuoret kokivat kirkon jäsenyyden tärkeämmäksi kuin toiminnassa aktiivisemmat harrastajat. Nuorten sitoutumiselle olennaisin tekijä, oli kirkon aatteiden ja toiminnan sopiminen nuoren uskonnolliseen identiteettiin. Nuoruudessa tutkittavien uskonnollinen identiteetti jäsentyi ja nuorten kannat uskosta selkiytyivät.
  • Ruuska, Mari-Elena (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimus tarkastelee, miten pyhiinvaellukseen liittyviä teemoja esiintyy kolmessa 2000-luvulla ilmestyneessä elokuvassa. Lähteinä käytetyt elokuvat ovat The Way (2010), Wild (2014) ja Lourdes (2009). Elokuvia analysoidaan ensin erikseen ja tutkitaan, mitä pyhiinvaellukseen liittyviä elementtejä kustakin löytyy. Sen jälkeen elokuvia vertaillaan keskenään. Vertailussa kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, löytyykö elokuvista jotain yhteneväisiä piirteitä tai vastaavasti eroavaisuuksia ja mitkä tekijät voisivat selittää niitä. Jokainen elokuva kertoo yhden tai useamman henkilön vaelluskertomuksen. The Way kuvaa pyhiinvaellusta Santiago de Compostelaan ja Lourdes nimensä mukaisesti Lourdesin pyhiinvaelluskohteeseen. Wild poikkeaa kahdesta muusta elokuvasta siten, että siinä kuvataan tavallista vaellusta Pacific Crest Trailin vaellusreitillä. Elokuvan tarinasta löytyy kuitenkin paljon pyhiinvaellukselle ominaisia piirteitä. Tämän vuoksi tutkimuksessa paneudutaan myös kysymykseen pyhiinvaelluksen ja tavallisen vaelluksen erosta sekä pyhiinvaelluksen ja turismin yhteydestä. Analyysiä tehdään kiinnittämällä huomiota muun muassa elokuvassa esiintyviin pyhiinvaellukseen liittyviin rituaaleihin. Pyhiinvaellus on itsessään jo uskontoon tai uskonnollisuuteen liittyvä rituaali. Lisäksi sen sisälle lukeutuu monia pienempiä rituaaleja. Tämän lisäksi elokuvassa tarkastellaan henkilöhahmojen tunteita ja kokemuksia liittyen pyhiinvaellukseen. Myös henkilöhahmojen piirteet ovat olennaisia, sillä ne saattavat vaikuttaa muun muassa heidän asenteisiin pyhiinvaellusta kohtaan tai heidän motiiveihin lähteä vaeltamaan. Analyysin pohjalla on tutkimusta tukemassa joitakin teorioita liittyen pyhiinvaellukseen. Pyhiinvaelluksella on pitkät juuret kristinuskossa aina 200-luvulle asti. Pyhiinvaellus on ilmiö, joka liittyy kaikkiin suuriin uskontoihin ja muutenkin laajasti uskonnollisuuteen ja hengellisyyteen. Tutkimuksessa kuitenkin keskitytään kristinuskon kontekstissa tapahtuvaan pyhiinvaellukseen. Päämääränä pyhiinvaelluksessa on aina jokin pyhä paikka, jossa Jumalan koetaan erityisellä tavalla koskettavan ja kohtaavan ihmisen. Motiiveja lähteä pyhiinvaellukselle voivat olla muun muassa halu rukoilla itsensä tai ystävänsä puolesta tai kohdata muita kristittyjä. Nykyään pyhiinvaellukselle voi olla myös ei-hengellisiä motiiveja, kuten esimerkiksi halu irtautua arjen vaatimuksista tai nähdä uusia paikkoja. Pyhiinvaellukseen littyy aina sekä konkreettinen ulkoinen matka sekä samalla sisäinen matka. Vaellus tarjoaa tilan käydä läpi itseen ja omaan elämään liittyviä merkityksellisiä asioita. Elokuvissa The Way ja Lourdes on paljon pyhiinvaellukselle tyypillisiä piirteitä. Sen lisäksi niissä ilmenee myös sellaisia ulottuvuuksia, jotka voidaan tunnistaa pyhiinvaellukselle ominaisiksi, mutta joita ei perinteisissä teorioissa välttämättä oteta huomioon. Elokuvat tarjoavat siis uusia näkökulmia pyhiinvaelluksen määrittelemiselle. Myös Wildissa ilmenee paljon pyhiinvaellukselle ominaisia piirteitä. Tämä osoittaa sen, että pyhiinvaelluksen määritteleminen ei olekaan niin yksiselitteistä. Turismissa, etenkin tavallisessa vaeltamisessa, ja pyhiinvaelluksessa on paljon yhtäläisyyksiä. Turismi ja pyhiinvaellus kuitenkin myös eroavat toisistaan monessa suhteessa. Näin ollen yhtäläisyydet on tärkeä pitää mielessä, mutta termejä ei kuitenkaan ole tarpeen yhdistää tai lyödä samaan kategoriaan. On kuitenkin tärkeää, että pyhiinvaelluksen tutkimista jatketaan edelleen, niin termin kuin ilmiönkin määrittelyn kannalta.
  • Lavanti, Sanna-Leena (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiivistelmä Referat Tutkielmani käsittelee Aarni Voipiota (1891 – 1965) unissasaarnaamisen tutkijana. Voipio tutki unissasaarnaamista kahdessa väitöskirjassaan Unissasaarnaaminen suggestio ilmiönä (1921) sielutieteeseen ja Unissasaarnaaminen uskonnollisena ilmiönä (1922) kirkkohistoriaan. Tutkielmani keskittyy juuri näiden väitöskirjojen tutkimiseen. Voipio julkaisi englanninkielisen teoksen Sleeping Preachers: A Study in Elastic Religiosity (1951). Lisäksi Voipio julkaisi unissasaarnaamisesta populaariteoksia Suomalaisia unissasaarnaajia (1919) ja Profeettoja ja valheprofeettoja (1927). Tutkielmani tutkimustehtävänä on tarkastella Aarni Voipion teoksia siitä näkökulmasta, mikä sai hänet tutkimaan unissasaarnaamista, mitä lähteitä ja menetelmiä hän käytti tehdessään väitöskirjojaan ja muita teoksisiaan unissasaarnaamisesta. Lisäksi tutkimustehtävänäni on löytää, millaisiin tutkimustuloksiin Voipio päätyi aikansa tiedekäsitysten puitteissa unissasaarnaamisesta. Tutkielmassani selvitän, kuinka Voipion aikansa tiedemaailma vastaanotti hänen teoksensa. Tutkimukseni sijoittuu ajallisesti Aarni Voipion aktiiviseen tutkimustyöhön unissasaarnaamisessa vuosina 1919 – 1950 lukujen välille. Unissasaarnaaminen eli horrossaarnaaminen on ollut uskonnollinen ilmiö. Unissasaarnaamisessa Voipio tuo kirjoituksissaan esille käsitteet hypnoosi, suggestion eri käsitteet ja hysterian. Tutkielman ensimmäisessä osassa keskitytään unissasaarnaamiseen sielutieteen ja psykiatrian näkökulmasta. Toinen osa tutkielmasta käsittelee unissasaarnaamisen historiaa Euroopassa ja Pohjoismaissa. Tutkielmassa esitellään unissasaarnaaminen katolisessa ja protestanttisessa kirkossa. Kolmas osa tutkielmasta käsittelee Voipiota kansainvälisenä unissasaarnaamisen tutkijana. Tutkielman muut osat sisältävät Voipion populaariteosten käsittelyä ja esitellään tunnetuimpia suomalaisia unissasaarnaajia. Tutkielmani sisältää Voipion kertomuksia unissasaarnaajien toiminnasta ja ilmiöön liittyvistä taustoista sekä saarnaajien omasta kehittymisestä toimintaansa. Voipion kertomuksista unissasaarnaajista voidaan päätellä selkeitä tunnusmerkkejä saarnaajien fyysisistä muutoksista horroksen aikana. Lisäksi Voipion tutkimukset tuovat esille saarnaajien taustalla olleet tekijät, mitkä heitä ovat kehittäneet unissasaarnaajiksi.
  • Kolmonen, Jari (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassani selvitän, millaista oli Per Anders Nutin saarnatoiminta vuosina 1848– 1898. Selvitän, missä Nutti saarnasi, millainen hänen saarnatyylinsä oli sekä millaista hänen sanomansa oli. Tutkimuksen lähteinä käytän Aatu Laitisen muistelmia Muistoja Lapin kristillisyydestä, Hjalmar Westesonin kirjaa Lapin profeetan oppilaita, Väinö Havaksen kirjaa Laestadiolaisuuden historia pääpiirteissään, SKS:n arkistossa olevan Paulaharjun kokoelman muistitietoja sekä lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä julkaistuja lehtiä Sanomia Siionista, Röster från Sion, Armonsanoma, Huutavan ääni ja Kolkuttaja. Tutkielma etenee siten, että tutkimustehtävälukua seuraa luku, jossa esitellään Nutin saarnatoiminnan taustalla vaikuttaneet asiat. Tätä seuraa luku, jossa selvitetään paikkakunnat, joissa Nutti saarnasi. Viimeisessä pääluvussa selvitän Nutin sanoman. Kyseinen luku sisältää myös Nutin saarnatoiminnan tyylistä kertovan osion. Per Anders Nutti (1825–1898) oli lestadiolainen, saamelainen saarnaaja ja katekeetta. Nutti vei lestadiolaisuuden Norjan Lyngeniin vuonna 1848. Lyngenissä Nutti kulki vuosittain poronhoito- ja markkinamatkoillaan. Nutti saarnasi Lyngenissä usein matkojensa yhteydessä. Elämänsä viimeisinä vuosina Nutti kävi saarnaamassa Norjassa suuremmallakin alueella. Tällöin saarnamatkat ulottuivat jopa Varanginvuonon rannalla olevaan Vesisaareen asti. Siellä Nutti kävi kolme kertaa. Kotiseurakunnassaan Kaaresuvannossa Nutti toimi katekeettana vuodesta 1863 alkaen. Katekeetan tehtävien hoidon yhteydessä Nutti lienee saarnannut jonkin verran. Muuten Ruotsissa tapahtunut saarnatoiminta rajoittui suomen- ja saamenkieliselle alueelle. Suomessa Nutti saarnasi lähinnä Kaaresuvannon naapuriseurakunnissa. Viimeisellä saarnamatkallaan Nutti tosin saarnasi etelämpänäkin, aina Ylivieskassa asti. Nutti korosti sanomassaan rukousta ja pyhitystä sekä pelastusta Kristuksen antaman hyvitysuhrin vuoksi. Yksi Nutin kuulija muisteli Nutin saarnanneen hyvitysuhriin liittyen: ”Jumalan piti saaha lihhaa ennenkun se saattoi siunata ihmisen. Jesus piti uhriksi antaa.” Nutin sanomasta löytyi joitain yhtäläisyyksiä Svebiliuksen katekismuksen kanssa. Nutin oma elämä tuki muistitiedon perusteella hänen sanomaansa. Monissa lähteissä Nutin kerrottiin pyrkineen hyvään käytökseen ja runsaaseen hartauden harjoitukseen. Rukouksen kerrottiin olleen hänen elämässään keskeisessä asemassa. Muistitietojen perusteella Nutti rukoili miltei jatkuvasti. Nutin saarnoista voidaan sanoa, että ne olivat huomattavan pitkiä. Nutin saarnat kestivät muistiperinteen mukaan jopa 4–5 tuntia ja mahdollisesti jopa pitempäänkin. Nutti tapasi saarnata selittäen Raamattua pikkuhiljaa jae jakeelta. Nutin saarnat eivät usein synnyttäneet herätysliikkeelle tyypillisiä liikutuksia. Eräs muistitieto kuvasi Nutin saarnaamista: ”Ei Pieti kovasti huutanut, vakaisesti vain puhui.”
  • Niiles, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2017)
    Jerusalemin säästyminen Assyrian valloitukselta on kiinnostanut tutkijoita jo pitkään. Lähdeaineiston tarjoamat tiedot ovat johtaneet tutkijat erilaisiin päätelmiin tapahtumien lopputuloksesta. Tässä pro gradu -tutkielmassa muodostan historiallisen rekonstruktion siitä, miten asiat ovat edenneet lähteiden antamien tietojen pohjalta. Kuningas Hiskian toimintaan ei ole tutkimuksessa aiemmin kiinnitetty riittävästi huomiota, joten se on toinen keskeinen näkökulma tutkimuksessani. Tutkimuksessani vastaan kysymyksiin: Miten Jerusalem säästyi Assyrian valloitukselta? Miten lähteissä esitetään kuningas Hiskian toiminta? Aikaisemmin tutkimuksessa Jerusalemin säästymistä tutkittiin vain Vanhan testamentin valossa. Sanheribin piirtokirjoitusten löytymisen jälkeen tutkimuksissa on pohdittu, miksi lähteissä annetaan erilainen selitys Jerusalemin säästymiselle? Sanheribin piirtokirjoituksista on ilmestynyt vuosina 2012 ja 2014 uudet editiot, jotka ovat innoittaneet, tämän tutkimuksen tekemiseen. Myös arkeologiset löydöt ovat viimeisinä vuosikymmeninä tuoneet uusia näkökulmia tieteelliseen tutkimukseen. Tutkimukseni lähteinä ovat Vanhan testamentin Toisen kuninkaiden kirjan kohta 18:13–19:37 ja Jesajan kirjan luvut 36–37. Sanheribin piirtokirjoituksien osalta keskeisin teksti on Rassam-sylinterissä, joka kertoo Sanheribin kolmannesta sotaretkestä. Sen lisäksi käsittelen Taylor-prismaa ja Smithin härkäpatsaita sen osalta, millaisia muutoksia sotaretkien tekstiin on tullut ajan kuluessa. Arkeologisesta aineistosta analysoin tutkimuskirjallisuuteen pohjautuen keskeiset Sanheribin sotaretkeen liittyvät löydöt. Tutkimusmenetelminä käytän lähdekritiikkiä ja vertailevaa menetelmää. Lähdekritiikin avulla tutkin tekstejä ja selvitän niiden käytettävyyden ja luotettavuuden historiallisena lähteenä, mikä on lähtökohtana analyysille. Analysoin jokaisen lähteen itsenäisesti ja suhteessa sen omaan yhteyteen, minkä jälkeen vertailen lähteistä saatuja tietoja. Vertailemalla lähteitä voin kattavasti tutkia millainen on lähteiden tarjoama kokonaisuus. Lopuksi muodostan tapahtumista historiallisen rekonstruktion ja teen johtopäätökset Hiskian toiminnasta. Lähdeaineiston perusteella keskeisinä syinä Jerusalemin säästymiselle olivat Hiskian maksamat lunnaat ja Jerusalemin varustaminen. Lisäksi piiritystilanteelta välttyminen säästi molempien osapuolten resursseja. Mahdollisesti Assyrian sotajoukkojen poistumista vauhditti myös heitä kohdannut epidemia. Hiskian toiminta oli keskeistä Jerusalemin säästämiseksi. Tutkimustuloksia voi hyödyntää tieteellisessä keskustelussa Jerusalemin säästymisestä ja Hiskian toiminnasta kuninkaana. Tutkimus antaa hyvän esimerkin vertailevan menetelmän käytöstä monipuolisten aineistojen tutkimuksessa.
  • Hintsala, Sami (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan 1 Samuelin kirjan tekstiä (MT) kirjallisuudentutkimuksen käsittein. Tutkimuskysymys kohdistuu lukujen 10 ja 19 kuvauksiin kuninkaan joutumisesta hurmostilaan. Tutkielmassa selvitetään, millä tavalla kyseiset tapahtumakohdat liittyvät 1 Samuelin kirjan kertomukseen. Tekstiä lähestytään juutalaisena kertomakirjallisuutena, jossa päähenkilöinä toimivat kansanjohtajat ja kuninkaat. Myös Jumalan roolia tarkastellaan kaunokirjallisena henkilöhahmona. Tarkastelun näkökulma on rajattu kerronnan analyysiin. Tutkimuksessa on aikaisemmin havaittu tekstin kaunokirjalliset piirteet, jotka näkyvät muun muassa Saulin ”traagisessa” tarinassa. Tutkielmassa sovellettava fiktiologinen tarkastelutapa ottaa huomioon kuvitteellisen kertojan roolin kertomusta rakentavana tekijänä. Aiemmin on puhuttu kaikkitietävästä kertojasta, jonka näkökulma hallitsee kertomusta. Olennainen ero kuvitteellisen kertomuksen ja esimerkiksi historiankirjoituksen välillä koskee kertojan kykyä kuvata henkilöhahmojen sisäistä elämää. Kertomuksen rakentumista tarkastellaankin kiinnittämällä huomiota kertojan näkökulmaan henkilöhahmojen rakentumisessa. Kertojan käsitys Jumalasta piirtyy esiin kirjan alkuluvuissa muodostaen fiktion näkökulmasta sisäisen, jumalallisen viitekehyksen. Tähän viitekehykseen kuuluu profeetallinen toiminta, joka tässä kertomuksessa kulminoituu Samuelin henkilöhahmoon. Samuelilla on rooli Israelin ensimmäisten kuninkaiden, Saulin ja Daavidin valinnassa. Saulin joutuminen profeetalliseen hurmostilaan 10:10-16 tapahtuu Samuelin ennustuksen mukaisesti, ja liittyy olennaisesti Saulin hallitsijaksi valitsemiseen. Kertoja paljastaa, kuinka Samuelin ennusmerkki toteutuu, ja Saulista tulee ”toinen mies”. Kansa ei käsitä, mitä on tapahtunut, tai miksi Saul esiintyy profeettajoukon kanssa. Lukija sen sijaan tietää, mistä on kysymys. Kuninkaan toinen esiintyminen hurmostilassa liittyy tapahtumien sarjaan, jossa Daavid joutuu Saulin vihan kohteeksi. Estääkseen Saulia pääsemästä käsiksi Daavidiin, hänet johdetaan profeetalliseen hurmostilaan kohdassa 19:18-24. Lukijalle ei jää epäselväksi, ketkä juonen takana ovat. Samuel profeettoineen ja Jumalan henki edustavat kertomuksen suvereenia, arvaamatonta voimaa. Tarkkaa lukijaa tapahtumat eivät kuitenkaan pääse yllättämään. Saul on todella muuttunut mies. Tapahtumakohtia, ja niiden yhteyttä toisiinsa, on kuitenkin vaikea ymmärtää ilman kuvitteellisen kertomuksen ja sen sisäisen viitekehyksen hahmottamista. Tutkielman tavoitteena on hahmottaa, teoreettiseen viitekehykseen nojaten, myös muinaista tapaa luoda rikasta uskonnollista ja profeetallista kertomakirjallisuutta. Fiktion käsitteen käyttäminen tutkielmassa määritellyssä lajityypillisessä (ei-referentiaalinen kertomus) mielessä avaa mahdollisuuden tarkastella Vanhan testamentin kirjoituksia laajemminkin erityislaatuisina osoituksina muinaisen kirjailijan/kirjailijoiden kaunokirjallisusta kyvyistä. Samalla tehdään palvelus myös historiantutkimukselle.