Teologinen tiedekunta

 

The collection does not have the latest theses since the end of January, 2018. (The synchronization process from the E-Thesis Server has failed.)

However, new theses are available in the university campus libraries in the (Opinnäytekioski) thesis computers.

Uusimmat julkaisut

  • Yeboa-Mensa, Seree (Helsingin yliopisto, 2012)
    This research aims at discussing some of the ways in which both the Basic Needs Theory of development in Jeffrey Haynes and the Comprehensive Development Framework (CDF) in John Rees, seek to reduce poverty in Sub Saharan Africa (SSA). The Church´s role of providing basic needs within the Comprehensive Development Framework was also discussed. Conceptual and argumentation analysis methods were used. Most countries in Africa are confronted with worsening poverty, hunger, ill health and high unemployment. According to the World Bank (2009), about one in two persons lives on less than US$1.25 per day, with almost 70 percent living in rural areas, thirty-two out of the forty-eight poorest countries are found in SSA. The International Labor Organization (ILO) in 1976 sought to alleviate poverty by Basic Needs Theory of development which urged the various governments to endeavor to provide basic needs (food, housing, clothing, and public services, and so on) to their citizens. According to Haynes, the theory failed because the developmental agenda became absorbed into the wider cold war ideological division, and also because of the unwillingness of the ruling elites and their supporters in many developing counties to facilitate the necessary financial transfers upon which the successful delivery of basic needs strategy pivoted. This led to the redefinition of the role of the state since it could not provide basic needs solely. As a result of this, Poverty Reduction Strategies such as Structural Adjustment Program (SAP), Highly Indebted Poor Country (HIPC) initiative, and others were birthed. These Poverty Reduction Strategy Papers (PRSP) process was the main basis for implementing the CDF principles which are intended to translate a country’s poverty reduction strategy into a focused action plan. The CDF was proposed by the World Bank in early 1999 as a means by which countries can manage knowledge and resources to formulate and execute effective strategies for economic development and poverty reduction. The CDF, among others, stresses strong partnerships among governments and Non-Governmental Organizations (NGOs) and other development actors of which the church is part. According to Rees, the church (example the World Council of Churches) is skeptical to associate with the secular institutions including International Financial Institutions (IFIs). However, the Catholic and Lutheran churches’ social ministries mandate it to work with non-church institutions to bring about development. Thus the church has a holistic mission which allows it to seek justice to bring about transformation through empowerment and works for peace and reconciliation. In some parts of Africa, some churches have been very proactive in terms of provision of basic needs comprising the material, social, psychological and bodily as well as spiritual well-being. This is done through support and advocacy. The IFI´s decision to involve the church in its efforts to reduce poverty is not only laudable but also realistic since the church has long been involved in the provision of basic needs in SSA. Keywords: Poverty Reduction, Basic Needs, Comprehensive Development Framework, Church.
  • Asikanius, Mariella (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä tutkielmassa esitellään ja analysoidaan Tuomas Akvinolaisen käsitys hulluudesta ja hullujen mahdollisuuksista osallistua sakramentteihin. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia ja pääasiallisena lähteenä Summa theologiae -teosta. Akvinolaisen käsitysten taustaksi esitellään myös sakramenttien sisältöä ja historiaa sekä keskiaikaista ymmärrystä hulluudesta. Sakramentit olivat tärkeä linkki keskiaikaisen ihmisen ja Jumalan yliluonnollisen todellisuuden välillä. Keskiajan oppineille sakramentit sisälsivät ja välittivät armoa. Sakramentti oli samanaikaisesti sekä asia (res) että symbolinen merkki (signum) asiasta. Oppineet pitivät sakramentteja myös lääkkeenä synnin sairauteen. Armovaikutuksen aikaansaamiseksi kussakin sakramentissa täytyi olla näkyvä ja näkymätön elementti läsnä, ja tämä tarkoitti aineen (materia) ja muodon (forma) tarkoin määriteltyä yhdistelmää. Teologit määrittelivät myös, että sakramentit vaikuttivat ex opere operato. Oppineet pitivät luonnollisia (lääketieteellisiä) syitä ensisijaisina hulluuden aiheuttajina. Aiempi tutkimus on pitänyt keskiaikaa demonipossessiota painottavana, mutta vaikka maallikoiden ja kirkon keskuudessa henget ovatkin saaneet tilaa, kallistuivat yliopistojen oppineet luonnollisten syiden kannalle. Yleisin selitys oli liiallinen musta sappi aivoissa, jonka takia mielikuvituskyvyn toiminta estyi (tai häiriintyi) animaalisten henkien liikkumiskanavien tukkiutuessa. Hylomorfisena komposiittina ihminen tarvitsi ajatellessaan mielikuvituskykyyn muodostuvia fantasmoja ajattelun kohteena olevista asioista. Hulluilla nämä fantasmat menivät sekaisin, eikä järki tunnistanut sekoittuneita kuvia. Tahtokontrolli tarvitsi toimiakseen järjen esittämiä arvioita valintatilanteesta, mutta jos järki operoi sekoittuneilla mielikuvilla, ei tahtokoneisto saanut käyttöönsä todennäköisesti minkäänlaisia esityksiä. Seurauksena hullut jäivät passioiden suositusten varaan. Näin ollen hulluja ei voitu pitää vastuullisena valinnoistaan eikä heiltä voinut odottaa asioiden luonteen ymmärtämiseen tarvittavaa järjenkäyttöä. Akvinolaisen käsityksiin hullujen osallistumisesta sakramentteihin vaikuttaa sekä huulluuden että sakramenttien luonne. Moniin sakramentteihin osallistuminen vaatii kykyä ymmärtää, mistä sakramentissa on kysymys. Sakramentit edellyttävät osallistujalta myös sakramentteja kunnioittavaa käyttäytymistä. Akvinolainen näyttää jakavan hullut kolmeen luokkaan. Vähäjärkiset käyttävät rationaalisia kykyjään osateholla. Syntymästään saakka hullut, joilla ei ole eikä tule olemaan selväjärkisiä jaksoja, muodostavat toisen luokan ja kolmanteen luokkaan kuuluvat sellaiset hullut, joiden tilassa esiintyy tai on esiintynyt selväjärkisiä jaksoja. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki hullut (jotka eivät ole aiemmin vastustaneet) voidaan kastaa. Rippiä ja viimeistä voitelua ei voida toimittaa hulluustilassa. Ehtoollinen ja mahdollisesti konfirmaatio voidaan antaa kuolinhetkellä, jos aiempi tahtotila on tiedossa. Vähäisiin virkoihin voidaan vihkiä ainakin vähäjärkisiä, ja avioliitto on mahdollinen hulluille, joilla on toistuvia selväjärkisiä jaksoja. Sitä ei kuitenkaan suositella.
  • Rajamäki, Johanna (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimuksessa käsitellään ignatiaanisten ohjaajien käsityksiä hengellisestä ohjauksesta ja hengellisen ohjaajan ominaisuuksista sekä sitä, mikä ignatiaanisia ohjaajia on motivoinut koulutuksen suorittamiseen ja ohjaajana toimimiseen. Ignatiaaninen ohjaus perustuu Ignatius de Loyolan Hengellisiä harjoituksia -kirjaan. Kirja pohjautuu Ignatiuksen omaan hengelliseen kokemukseen, ja se on tarkoitettu oppaaksi hengellisille ohjaajille. Harjoitusten suorittaminen kokonaisuudessaan vie 30 päivää, mutta niitä voi tehdä myös lyhemmissä retriiteissä ja arjen keskellä. Harjoitusten tekijä tarvitsee matkakumppanikseen hengellisen ohjaajan. Ignatiaanisia ohjaajia kouluttaa Suomessa Hiljaisuuden ystävät ry. Tutkimusaineiston kerääminen tapahtui kahdessa osassa. Ignatiaanisten ohjaajien sähköpostilistalle lähetettiin tutkimuspyynnön ohessa linkki internet-kyselyyn, jonka avulla koottiin tietoa ohjaajien taustatekijöistä. Taustatekijöihin lukeutui muun muassa ikä, sukupuoli, asuinpaikka, kirkkokunta sekä ammatti- ja koulutustausta. Kyselyn yhteydessä ignatiaaniset ohjaajat ilmoittivat myös sen olivatko he halukkaita haastatteluun. Haastateltavat valittiin taustatietojen perusteella siten, että he edustivat monipuolisesti tutkimusjoukkoa. Haastateltavia ignatiaanisia ohjaajia oli yksitoista, ja haastattelut tehtiin keväällä 2012. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Vahvin motiivi ignatiaaniseen ohjaajakoulutukseen hakeutumisen taustalla oli myönteinen kokemus ignatiaanisesta spiritualiteetista ja hengellisistä harjoituksista. Tämä vaikutti myös siihen, että ohjaajilla oli halu edistää ignatiaanisen spiritualiteetin tuntemusta ja halu jakaa eteenpäin muille sitä hyvää, minkä he itse olivat saaneet. Motivaatiota lisäsi myös menetelmän kokeminen hyödylliseksi ja matkakumppanina toimimisen antoisuus. Ignatiaaniset ohjaajien mukaan merkittävimpänä erona muihin auttamisen auttamisen muotoihin, kuten sielunhoitoon, työnohjaukseen ja psykoterapiaan, oli se, että hengellisessä ohjauksessa on kyse työskentelystä jumalasuhteen kanssa. Hengellinen ohjaus ei rajaudu tiettyyn aihepiiriin eikä ole erityistilanteessa olevan ihmisen auttamista. Eri auttamisen muodoilla on paljon sisäkkäisiä elementtejä, mutta jokaisella auttamisen muodolla on kuitenkin oma näkökulmansa ja painopisteensä. Ignatiaaniset ohjaajien mielestä hengellisen ohjaajan tehtäviin kuuluu jumalasuhteen tukeminen, raamatunkohtien valitseminen ja antaminen, matkakumppanina toimiminen sekä aktiivinen kuunteleminen. Tärkeimpiin hengellisen ohjaajan ominaisuuksiin kuuluu haastateltavien mukaan henkilökohtainen usko ja jumalasuhde, elämänkokemus ja hengellinen kokeneisuus, teologinen ja psykologinen tietämys, nöyrä elämänasenne ja toisten ihmisten ja Jumalan kunnioittaminen sekä hyvät vuorovaikutustaidot, joihin kuuluu erityisesti intuitio ja kyky kuunnella. Ignatiaaniset ohjaajat arvioivat, että hengelliset harjoitukset sopivat niille, jotka etsivät syvempää hengellistä elämää ja jumalasuhdetta. Ignatiaaninen spiritualiteetti voi olla avuksi heille, jotka kaipaavat rakennetta ja tukea hengelliseen elämään, tai kaipaavat hengellistä ohjausta ja oman kokemuksen jakamista matkakumppanin kanssa. Ignatiaaninen spritualiteetin arvioitiin sopivan yhteen niin tieteellisen maailmankatsomuksen kuin myös evankelis-luterilaisuuden kanssa. Se voi olla hyödyllinen esimerkiksi kirkon työntekijöille niin työvälineenä kuin myös oman hengellisen elämän hoitamisessa.
  • Malinen, Mika (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmassa käsiteltiin Osmo Tiililän ja Aarne Siiralan käsityksiä uskosta. Näkökulmina uskoon olivat kohteiden teologian näkemykset uskon olemuksesta, ilmoituksen luonteesta ja teologisten kantojen sopiminen nykyisen uskonnonfilosofian epistemologiseen keskusteluun. Näitä tutkittiin esittelemällä kummankin teologin ajattelua aiheen kannalta tarpeellisilta osin. Tämän jälkeen tarkasteltiin heidän näkemyksiään uskon olemuksesta. Tutkielman lopuksi heidän ajatteluansa verrattiin epistemologian vaihtoehtoihin siitä, kuinka Jumalasta voidaan saada tietoa. Teologioiden esittelyssä todettiin, että Tiililä ja Siirala poikkeavat ajattelussaan toisistaan. Tiililä esittelee uskon sisältöä, johon uskotaan. Hänen ajattelussaan uskon kohteena on Jumala. Niinpä tutkielmassa keskityttiin Tiililän käsitykseen Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Lisäksi tutkittiin Tiililän käsitystä filosofian roolista teologisessa tutkimuksessa. Siiralan teologian keskeisenä tarkastelun kohteena on uskova ihminen. Siirala nostaa uskonnollisen uskon määrittäjäksi uskonnollisen kokemuksen. Tämän kokemuksen mukaan jumalallinen näyttäytyy kaiken inhimillisen elämän rakenteissa. Tutkielman tuloksena todettiin, että Tiililän ja Siiralan näkemykset uskosta eroavat lähes jokaisella tarkastellulla alueella. Heidän käsityksensä ilmoituksesta ovat täysin erilaiset. Siiralan mukaan Jumalasta ei voida saada tietoja ja Tiililän mielestä uskova saa Jumalasta Raamatusta tarkkoja tietoja. Epistemologisesti sekä Tiililä että Siirala ovat fideistejä. Molempien mielestä puhe uskosta ei liity filosofiseen keskusteluun. Uskoa ei tarvitse perustella luonnontieteellisen tutkimuksen keräämän evidenssin avulla. Toisaalta Siirala ei ole fideisti sellaisessa dogmatiikan tuntemassa merkityksessä, jossa fideismi ymmärretään jumalapuheen mahdollisuutena. Siiralan näkemyksen mukaan teologia ei voi puhua Jumalasta.
  • Savola, Johan (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella 1960-luvulla alkanutta ja vielä 2010-luvulla jatkuvaa yhdysvaltalaista tieteisfiktiotelevisiosarjaa Star Trek ja siinä olevien fiktiivisten heimojen teistisiä viittauksia. Näitä viittauksia verrataan metafyysisessä teismissä käsitettyihin Jumalan ominaisuuksiin, jotka ovat määritelty esimerkiksi Richard Swinburnen suomennetussa teoksessa Tuntematon tekijä. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan näiden heimojen uskonnollista käyttäytymistä (riittejä) ja minkälaisiin taustoihin (mytologiat) tämä käyttäytyminen Star Trekissa näytetään palautuvan. Lopuksi tutkielmassa tehdään uskonnonfilosofista pohdintaa Star Trekin ihmisten suhtautumisesta uskontoon ja muihin heimoihin, mahdollisen kristillisen lähetystyön perusteista sekä kysytään miksi fiktio on ihmiselle merkityksellistä. Star Trekiin kuuluu yhteensä 705 noin 42 minuutin jaksoa sekä 12 noin puolitoistatuntia kestävää elokuvaa. Tutkielman lähteet koostuvat täten noin 510 tunnista kuvaa ja ääntä. Lähteitä tutkitaan systemaattisella analyysilla. Uskonto ja uskonnollisuus eivät ole Star Trekin keskiössä. Siitä huolimatta lähteisiin mahtuu varsin paljon viittauksia, mikä mahdollistaa Star Trekin fiktiivisten heimojen jumalakuvan piirtämisen. Eniten viittauksia löytyy heimolta nimeltä klingonit, joiden jumalakuva näyttäytyy lähes täydellisenä vastakohtana metafyysisessä teismissä käsitettyihin Jumalan ominaisuuksiin. Niin ikään bajoraanien, ferengien ja vulkaanien jumalakuvista löytyy ominaisuuksia, jotka ovat palautettavissa metafyysiseen teismiin. Käsikirjoittajien pöydällä tämä valinta on tehty ehkä siksi, että katsojat kokisivat, että fiktiossa on jotain tuttua ja siihen olisi näin helppo samaistua. Fiktion herättämät tunnereaktiot ovat kiinnostaneet uskonnonfilosofeja pitkään. Katsojan pitää pystyä kokemaan fiktiivinen maailman riittävän uskottavana, muuten se ei herätä tunteita eikä kiinnostusta. Selkein syy, miksi Star Trek fiktiona jaksaa kiinnostaa katsojia vielä 50 vuoden jälkeenkin, on kuvaus positiivisesta tulevaisuudesta. Tulevaisuudesta, jossa ihmiskunta tulee toimeen keskenään, jossa ketään ei syrjitä. Star Trek -sosiologit näkevät tähän syyn vulkaanien filosofiassa äärettömästä monimuotoisuudesta äärettömissä yhdistelmissä .
  • Myllyniemi, Heikki (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimukseni kohteena on Mauno Koivunevan (1904 -1989) toiminta Utajärven virkaa hoitavana kirkkoherrana 1953?1971. Tutkimuksessa tarkastelen Utajärven seurakunnallista elämää ja toimintaa sodanjälkeisessä maaseutuseurakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla. Kirkkohistorialliseen tutkimukseni on myös vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ja suomalaisen yhteiskunnan kuvausta, jossa yhdistyvät Koivunevan roolit seurakunnan kirkkoherrana, metsä-, ja uitto- ja poromiesten sielunhoitajana ja vanhoillislestadiolaisena saarnamiehenä ja pakinoitsijana. Luonto, liikunta sekä herännäiskodin karjalainen ja suomalais-kansallinen mentaalinen perintö juurtui jo lapsena osaksi viipurilaispojan maailmankuvaa. Tutkimuskohdetta tarkastelen pääasiassa piispantarkastuspöytäkirjojen, Koivunevan Paimenpojan kierroksilta -pakinoiden ja hänestä tehtyjen haastattelujen sekä muun lähde- ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Koivuneva aloitti Utajärven kirkkoherrana 1953. Valinta Utajärven kirkkoherraksi ei sujunut ongelmitta valituksien vuoksi. Kiintoisa yksityiskohta liittyy Koivunevan kirkkoherranvaaliin, jolloin kommunistit asettuivat joukolla Koivunevan taakse vastustaakseen sitä osa seurakunnasta, joka ei halunnut lestadiolaista Koivunevaa kirkkoherraksi. Koivunevan herännäistausta näkyi niin sanottuna uuskansankirkollisuutena ja arjen ja kokemuksellisen teologian korostumisena hänen kirkkoherran toiminnassaan. Uuskansankirkollisuus merkitsi Koivunevan kohdalla sitä, että hän pyrki tavoittamaan hengellisessä mielessä metsätyö-, uitto- ja poromiehet. Luultavasti monille heistä hengellinen anti olisi jäänyt hyvin ohueksi ilman Koivunevan työpanosta heidän parissaan. Herännäisyydelle tyypillinen arjen ja kokemuksellisuuden teologia ilmeni Koivunevan toiminnassa siten, että hän ei halunnut ikään kuin korottaa jalustalle omaa papin rooliaan, korostaen sen erityistä arvoa ja statusta. Hän halusi liikkua ihmisten parissa. On huomattava, että Koivuneva edusti sodankokeneiden sukupolvea. Elinkeinoelämässä koettiin suuri mullistus sotien jälkeen, kun Oulujoki-yhtiö rakensi pitäjään useita suuria voimalaitoksia. Vuosien 1954-1963 välillä jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä kasvoi yli 50 %. Tähän oli useita syitä. Pyhäkoulutilastojen valossa pyhäkoulutoiminta lähti rajuun kasvuun Koivunevan tullessa Utajärven kirkkoherraksi. Koivuneva kiersi myös pitämässä kinkereitä, joihin osallistuttiin maaseutuseurakunnassa ahkerasti. Koivunevan identifioitui vanhoillislestadiolaisuuteen parannuksenteon jälkeisinä vuosikymmeninä hyvin vahvasti. Historiatieteen alaan kuuluva tutkimus on henkilöhistoriallinen, osaelämä- ja toimintaelämäkerrallinen. Tutkimuksessani käyn tiivistetysti läpi Koivunevan lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän varhaisvaiheet. Koivunevan kääntyminen herännäistaustaisesta ja allianssihenkisestä vanhoillislestadiolaiseksi 1945, oli niin merkittävä vaihe hänen elämässään, että sen perusteellinen tarkastelu oli tarpeen tutkimuksessani. Päivämiehessä julkaistuja nimeltään pääasiassa Paimenpojan kierroksilta -pakinoita hän kirjoitti 611 vuosina 1955-1971. Koivuneva jatkoi pakinoiden kirjoittamista vuosien ajan tämän jälkeenkin. Ne sisälsivät yhteensä 786 seurakuvausta. Seurojen lisäksi pakinat sisälsivät yhteiskunnan ja kirkon ilmiöiden kuvausta. Koivuneva vaikutti pappina, saarnamiehenä ja pakinoitsijana. Lisäksi hän oli 1959-1978 SRK:n toimitusneuvoston puheenjohtaja ja sen jäsen vielä vuoteen 1979 saakka. Hän oli mielipidevaikuttaja, joka otti rohkeasti kantaa niin kirkkopoliittisiin kuin teologisiinkin kysymyksiin. Pitkät pakinat sisälsivät monien, niin paikallisten kuin muidenkin ihmisten ja tapahtumien kerrontaa.Koivuneva pitäytyi vankkumattomasti niin sanotun maallikkosiiven kannalla 1960-luvun hajaannuksessa. Koivunevalla oli omaperäinen huumori, jota hän viljeli paljon. Koivuneva sai kritiikkiä siitä, että hän kirjoitti niin paljon urheilusta ja omista asioistaan. Laajasta ystäväverkostosta huolimatta Koivunevan kanssa oli hankala keskustella kahden kesken. Häntä kritisoitiin myös siitä, että hän oli niin paljon poissa omasta seurakunnastaan lukuisten seuramatkojensa vuoksi.
  • Tiitinen, Anni Marleena (Helsingfors universitet, 2014)
    Vuonna 2009 Yhdysvaltain republikaaninen puolue oli kriisissä joutuessaan ensimmäistä kertaa 2000-luvun aikana oppositioasemaan. Republikaanit olivat menettäneet valta-asemansa ja Yhdysvallat näytti olevan presidentti Barack Obaman ja demokraattienemmistöisen kongressin johdolla astumassa uuteen aikaan. Pro gradu -tutkielmassani analysoin sitä, kuinka uskonto ja arvokysymykset näkyivät Yhdysvaltain republikaanisen puolueen politiikassa vuosina 2009–2012. Kiinnitän huomioita neljä vuotta kestäneen ajanjakson tärkeimpiin tapahtumiin puolueen kannalta sekä mahdollisiin käännekohtiin ja muutoksiin. Tutkin sitä, miten uskonto ja arvokysymykset näkyivät republikaanien rakentamassa puoluekuvassa, ja millainen poliittinen merkitys niillä oli niiden poliittisten tavoitteiden saavuttamisessa, jotka koskivat koko puolueen toimintaa. Lisäksi tutkin sitä, millainen merkitys uskonnolla ja arvokysymyksillä oli yksittäisten republikaanipoliitikkojen poliittisessa toiminnassa. Kolmas työni keskeinen tutkimuskysymys koskee evankelikaalikristittyjen odotuksia ja arvioita republikaanista puoluetta ja sen edustajia kohtaan. Tutkielmani päälähde on evankelikaalikristittyjen epävirallinen äänenkannattaja Christianity Today -aikakauslehti ja sen Internet-materiaali. Tutkimieni lähteiden perusteella uskonnolla ja arvokysymyksillä oli merkitystä republikaaniselle puolueelle. Lupaus muutoksesta, joka oli innostanut amerikkalaisia äänestämään Obamaa, merkitsi republikaaneille ja evankelikaaleille pelkoa perinteisten arvojen romahtamisesta. Vuonna 2009 republikaaninen puolue halusi näyttäytyä konservatiivisten arvojen ja uskonnonvapauden puolustajana. Poliittisessa keskustelussa konservatiivisilla arvoilla se tarkoitti kielteistä suhtautumista aborttiin, samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeuteen ja liittovaltion vallan kasvattamiseen. Terveydenhuoltouudistuskeskustelussa vuosina 2009–2010 republikaanit korostivat aborttikysymyksen merkitystä kaataakseen presidentti Obaman lakiesityksen. Samalla puolue vahvisti julkisuuskuvaansa aborttia vastustavana puolueena. Vuoden 2010 kongressivaaleissa teekutsuliike ja konservatiiviset kristityt auttoivat republikaanit voittoon. Uskonnon merkitys yksittäisille republikaanipoliitikoille tuli erityisen selvästi esiin vuonna 2011 alkaneiden presidentinvaalikampanjoiden aikana. Kaikki Christianity Todaylle vuonna 2011 haastattelun antaneet republikaaniehdokkaat korostivat konservatiivisen arvomaailmansa perustan olevan kristillisessä uskossaan. Tutkimieni lähteiden valossa näyttää siltä, että yksittäiset republikaanipoliitikot korostivat tietynlaisia ominaisuuksiaan, koska evankelikaalit odottivat heidän tekevän niin. Vuosi 2012 osoitti kuitenkin, ettei uskonnollinen tunnustuskunta lopulta ratkaissut republikaanipoliitikon kannatusta evankelikaalien keskuudessa. Evankelikaalit, jotka olivat aluksi vastustaneet Romneyta ja määrittelivät mormoniuskon kultiksi, olivat lopulta valmiita tekemään isoja myönnytyksiä hänen voittonsa eteen. Romney itse häivytti vakaumuksensa kampanjansa aikana ja puhui yleisellä tasolla uskonnon-vapauden ja konservatiivisten arvojen puolesta. Tutkimukseni osoittaa, että Christianity Today antoi republikaaniselle puolueelle paljon näkyvyyttä aikakauslehdessään ja Internet-sivuillaan vuosina 2009–2012. Siitä huolimatta se saattoi olla hyvin kriittinen puoluetta kohtaan. Republikaanipoliitikoille, olivatpa nämä itse evankelikaalisia tai eivät, oli poikkeuksetta tärkeää korostaa evankelikaalien korvaamatonta merkitystä puolueelle.
  • Järvinen, Janne Matias (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen sosiaalisen identiteetin paradigmaan perustuvaa johtamistutkimusta. Tutkimustehtäväni on kuvata, analysoida ja arvioida sosiaalisen identiteetin paradigmassa kehitettyä johtamisteoriaa ja johtamisoppia. Käytän tutkimusmetodina käsiteanalyysiä. Tutkielmani päälähde on Haslamin, Reicherin ja Platow’n teos The New Psychology of Leaderhip. Identity, Influence and Power. Sen lisäksi käytän lähteinäni Haslamin organisaatiokäyttäytymisen oppikirjaa Psychology in Organizations. The Social Identity Approach, Hoggin artikkelia “A Social Identity Theory of Leadership”, Haslamin ja Ellemersin artikkelia ”More Than a Metaphor: Organizational Identity Makes Organizational Life Possible”, Hoggin ja Terryn artikkelia ”Social Identity and SelfCategorization Processes in Organizational Contexts”, van Knippenbergin ja Ellemersin artikkelia ”Social Identity and Group Performance: Identification as the Key to Group Oriented Effort” ja Ellemersin, Haslamin, Platow’n ja van Knippenbergin artikkelia “Social Identity at Work: Developments, Debates, Directions.” Ensimmäisessä luvussa tarkastelen sosiaalisen identiteetin ja organisaatioidentiteetin käsitteitä. Sosiaalinen identiteetti tarkoittaa ihmisen käsitystä itsestään tietyn ryhmän jäsenenä. Sosiaalinen identiteetti muodostuu depersonalisaatioksi kutsutussa prosessissa, jossa ihminen samastuu johonkin ryhmään. Ryhmään samastumisen vaikutuksesta ihminen motivoituu toimimaan yhteistyössä ryhmänsä jäsenien kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin ryhmästä tulee kiinteä yksikkö. Organisaatioidentiteetti tarkoittaa organisaation jäsenten jakamaa ymmärrystä siitä ”keitä me organisaationa olemme”. Organisaatioidentiteetti mahdollistaa organisaatiokäyttäytymisen. Toisessa luvussa käsittelen sosiaalisen identiteetin paradigmaan perustuvaa johtamisteoriaa ja -oppia. Johtaminen ymmärretään vaikuttamiseksi, jonka tarkoituksena on saada ryhmän jäsenet samastumaan yhteiseen ryhmään. Ihmisten samastumiseen voi vaikuttaa määrittelemällä ryhmän yhteistä identiteettiä. Tätä kutsutaan identiteettijohtamiseksi. Johtajuus on henkilön kyky vaikuttaa muiden ihmisten ajatteluun ja käyttäytymiseen. Johtajuus perustuu yksilön asemaan ryhmän prototyyppinä ”yhtenä meistä”. Johtaja voi pyrkiä vaikuttamaan myös oman prototyyppisyyteensä. Kolmannessa luvussa arvioin kriittisesti identiteettijohtamista. Johtaminen ei voi perustua yksistään identiteetin hallintaan ja suostutteluun, vaan johtajan on myös toisinaan käytettävä muita johtamiskeinoja, kuten sanktioiden ja kannusteiden asettamista. Liiallinen samastuminen työyhteisöön voi myös haitata yksilön perhe-elämää ja se voi tehdä irtisanomisesta erityisen traumaattista. Neljännessä luvussa selvitän, luoko identiteettijohtaminen yhdenmukaisuuden painetta ryhmissä ja organisaatioissa. Ryhmään samastumisen vaikutuksesta syntynyt kiinteä ryhmä ei automaattisesti estä ryhmän sisäistä kritisointia. Organisaatio voidaan järjestää niin, että sen sisällä on useita erillisiä identiteettejä ja vahvoja ryhmiä, jotka neuvottelevat yhteisestä organisaatioidentiteetistä. Näin järjestettyä organisaatiota kutsutaan pluralistiseksi organisaatioksi. Pluralistisessa organisaatiossa valta jakautuu usealle taholle. Loppukatsauksessa huomautan, että identiteettijohtamisen malli kuvaa paremmin poliittisen johtamisen prosesseja kuin taloudelliseen tuotantoon suuntautuvien liikeyritysten johtamista, sillä poliitikot haalivat kannatuksensa määrittelemällä kansakunnan identiteettiä.
  • Leinonen, Juha (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan (Pseudo-)Dionysios Areopagitan ajattelua. Tutkimustehtävänä on selvittää Dionysioksen symboliteorian rakenne. Tutkimusmetodina toimii systemaattinen analyysi: tekstianalyysin tavoitteena on löytää keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet. Tutkielman keskeisenä käsitteenä toimii symboli, jota tarkastellaan aistisen, ajateltavan ja jumaluuden välisessä suhdekentässä. Muita keskeisiä käsitteitä ovat kuva ja arkkityyppi, paradigma ja partisipaatio, teologia, myöntäminen ja kieltäminen, mystinen yhtymys ja jumalallinen valo. Lisäksi tarkastellaan ihmisen kognition toimintaa sekä disciplina arcani -käytännön perusteluita. Analyysissä osoittautuu, että jumaluuden ja olevan (aistisen ja ajateltavan) suhde jäsentyy prokloslaisen vertikaalisen kausaliteetin kautta. Syy on aina enemmän kuin seuraus. Arkkityyppi ja kuva ovat prototyyppisiä esimerkkejä syystä ja seurauksesta. Arkkityyppi suhtautuu kuvaan ollen sen paradigma, esikuva - kuva suhtautuu arkkityyppiinsä pyrkien sen partisipaatioon, kaltaisuuteen. Symboli on aistisessa hahmossa esitetty ajateltava merkitys. Merkitys toimii hahmon määrittäjänä ja hahmo toimii merkityksen paljastajana. Symbolit ovat tietoisen muovaamisen seurauksena artifisiaalisia, mutta niiden suhde merkitykseensä on luonnollinen ja reaalinen. Symbolin rakenne aistisen ja ajateltavan yhdistelmänä korreloi ihmisen olemukseen aistivana ja ajattelevana. Ihmisen kognitiiviset sielunkyvyt vaativat toimiakseen symboleita. Ne aloittavat toimintansa aistimuksesta ja jatkavat abstraktion avulla diskursiivisen järjen päättelyyn ja siitä edelleen kontemplatiiviseen ymmärrykseen. Jumala on kaiken syynä myös ihmisen ontologinen päämäärä - kognitiivisten kykyjen käyttäminen on Jumalaan palaamista. Jumalan kohdalla kontemplaatiota korkeampana (ei-)kognitiivisena kykynä on mystinen yhtymys - mieli tajuaa, ettei voi saavuttaa käsitettävyyden ylittävää Jumalaa ja lopettaa toimintansa tässä lakkaamisessa Jumala lahjoittaa mystisen yhtymyksen, ei-tiedon. Jumalan ilmaiseminen tapahtuu kaltaisuuksien tai erilaisuuksien kautta rationaalisena ilmaisuna tai erilaisten kaltaisuuksien kautta symbolisena ilmaisuna. Katafaattinen ja apofaattinen teologia lähestyvät Jumalaa rationaalisesti. Symboli on kaltaisuuden ja erilaisuuden, kätkemisen ja paljastamisen jänitteinen yhdistelmä. Symbolinen teologia on saranakohta, jossa katafaattinen teologia muuttuu apofaattiseksi ja aloittaa anagogian, kognitiivisten kykyjen nousun. Jumalallinen valo on Jumalan läsnäoloa kognition mahdollistajana ja sen viimekätisenä sisältönä. Symbolit ovat ennen kaikkea raamatullista, aistisuuteen pohjautuvaa puhetta tai liturgisia esineitä ja toimintoja. Symbolit välittävät jumalallista valoa. Ymmärryksen välittäjinä ne mahdollistavat ihmisen korkeimpien kykyjen käyttämisen ja mystisen yhtymyksen. Niiden funktio on lopulta soteriologinen. Disciplina arcani - esimerkiksi kastamattomien sulkeminen pois ehtoolliselta - suojelee uskottomia liian kirkkailta symboleilta ja siten hengelliseltä sokeudelta.
  • Kämäräinen, Laura (Helsingfors universitet, 2015)
    Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vastannut maahanmuuton myötä syntyneeseen yhteiskunnalliseen muutokseen muun muassa kehittämällä pääkaupunkiseudun eli Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien vieraskielisen seurakuntatyön. Tässä tutkielmassa tutkitaan sitä, kuinka pääkaupunkiseudun vieraskielinen seurakuntatyö integroituu seurakuntiin. Aihe on tärkeä, koska vieraskielisen seurakuntatyön ei haluta eristäytyvän muusta seurakuntatyöstä ja -elämästä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä vieraskielinen seurakuntatyö on, mitkä ovat sen tavoitteet, miten vieraskielinen seurakuntatyö asemoituu kotipesäseurakuntiin ja pidetäänkö suomenkieliseen seurakuntatyöhön yhteyksiä. Lisäksi selvitetään kuinka jäsenyyteen ja seurakuntavaikuttamiseen suhtaudutaan vieraskielisessä seurakuntatyössä. Tutkimus on laadullinen aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja sen aineisto koostuu pääkaupunkiseudun vieraskielisen seurakuntatyön pappien haastatteluista (5kpl), Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien kansainvälisen työ sihteerien haastatteluista (2kpl) sekä Espoon monikulttuurisuustyön sihteerin haastattelusta (1kpl). Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Lisäksi aineistoon kuuluu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tuottamia strategioita ja mietintöjä, erilaisia kokouspöytäkirjoja liittyen vieraskielisen seurakuntatyön järjestäytymiseen ja muuta materiaalia, jota haastateltavat antoivat tutkijalle. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään John Berryn akkulturaatiomallia, jonka avulla tarkastellaan integraation toteutumista. Tulosten mukaan vieraskielistä seurakuntatyötä järjestetään arabiaksi, englanniksi, kiinaksi, viroksi ja venäjäksi. Toimintaa koordinoi ja kehittää vieraskielisen seurakuntatyön neuvottelukunta. Pääkaupunkiseudun vieraskielinen seurakuntatyö järjestäytyy siten, että kullekin kielelle on määrätty kotipesäseurakuntansa. Poikkeuksena tästä englanninkielinen seurakuntatyö on sijoitettu Espoon seurakuntayhtymän virastoon. Vieraskielistä seurakuntatyötä tehdään ekumeenisista lähtökohdista käsin ja ekumeniassa onnistuminen nähdään tärkeäksi, jotta kirkossa voidaan vastata monikulttuurisen ja -arvoisen kansan tarpeisiin. Vieraskielisen seurakuntatyön tavoitteena on tarjota vieraskielisille hengellinen koti, jossa he voivat toimia omalla äidinkielellään. Lisäksi vieraskielisen seurakuntatyön tavoitteena on osallistua yhteiskunnalliseen kotouttamiseen ja integroida vieraskielisiä myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tärkeänä nähdään myös vieraskielisten ohjaaminen oman tunnuskuntansa seurakuntaan. Vieraskielisessä seurakuntatyössä kannustetaan kirkon jäsenyyteen. Työtä tehdään kuitenkin aina yksilön omia toiveita ja vakaumusta kunnioittaen ja työhön voi osallistua myös kuulumatta kirkkoon. Jäsenyyskysymystä mutkistaa se, että vieraskieliseen seurakuntatyöhön osallistutaan ympäri pääkaupunkiseutua, jolloin seurakuntarajat usein ylittyvät. Tutkimuksessa havaitaan, että vieraskielisten ryhmien välillä on eroja siinä, kuinka suuri osa toimintaan osallistujista on kirkon jäseniä. Tähän vaikuttaa vieraskielisen oma uskonnollinen tausta. Tuloksista selviää, että vieraskieliset ovat hyvin kiinnostuneita vaikuttamaan oman vieraskielisen jumalanpalvelusyhteisönsä asioihin ja osallistuvat yhteisössä toteutettuun vapaaehtoistyöhön. Tutkimuksessa selvisi John Berry akkulturaatiomallia apuna käyttäen, että viron- ja venäjänkielinen seurakuntatyö voidaan nähdä seurakuntiin integroituneeksi. On todennäköistä, että integroitumista edistää etenkin virolaisten ja venäläisten hyvä suomen kielitaito, joka helpottaa yhteyksien luomista seurakuntaan. Toisen ryhmän luovat separoituneet arabian- ja kiinankielinen seurakuntatyö. Suurin eristäytymiseen johtava tekijä on näiden vieraskielisten huono suomen kielitaito ja työmuotojen tuoreus verrattuna viron- ja venäjänkieliseen toimintaan. Lisäksi kiinankielisten toiveet seurakuntatyötä kohtaan voivat olla erilaisia kuin suomenkielinen seurakuntatyö tarjoaa ja toisaalta arabiankielistä integraatiota vaikeuttaa kysymys jäsenyydestä. Englanninkielinen seurakuntatyö on tutkimuksen mukaan sekä integroitunutta että assimiloitunutta. Assimilaatiossa valtaväestöön sulautuminen nähdään oman kulttuurillisen identiteetin tai tapojen ylläpitämistä tärkeämmäksi. Integraatiossa tulee esille kysymys mihin englanninkielinen seurakuntatyö integroituu, kun sillä ei ole omaa kotiseurakuntaa. Onkin parempi todeta, että englanninkielinen seurakuntatyö on yleisesti paikallisseurakuntiin integroivaa.
  • Sihvola, Emma (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimus käsittelee Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuosina 1941 1944 käytyä jatkosotaa kahdessa herätysliikejulkaisussa, heränneiden Hengellisessä kuukauslehdessä ja evankelisen liikkeen Sanansaattaja-lehdessä. Aineistoa systemaattisesti tutkimalla on tarkasteltu lehdissä muotoutunutta kuvaa sodasta ja sen aikaisesta ilmapiiristä keskittyen lehdissä esiin nousseisiin teemoihin. Vuodesta 1876 ilmestyneen Sanansaattajan ja 12 vuotta myöhemmin perustetun Hengellisen kuukauslehden profiilit poikkesivat toisistaan, mikä toi niiden kirjoituksiin erilaisia äänenpainoja. Hengellisen kuukauslehden painopiste ei ollut ainoastaan hengellisissä kysymyksissä, vaan lehdessä otettiin kantaa myös ajankohtaisiin aiheisiin. Sanansaattaja sen sijaan oli ensisijaisesti opillisiin ja hengellisiin aiheisiin keskittyvä julkaisu. Jatkosota oli monivaiheinen ajanjakso toisen maailmansodan riepottelemassa Suomessa. Sodan vaiheet etenivät suomalaisten voitokkaasta hyökkäyssodasta pitkittyneen asemasodan kautta puolustustaisteluihin ja lopulta raskaaseen rauhaan. Hengellisestä kuukauslehdestä ja Sanansaattajasta heijastuvat tunnelmat vaihtelivat sodan tapahtumien mukaisesti, mutta kummankin lehden kirjoituksissa esiintyi myös toisistaan poikkeavia näkemyksiä sodasta ja Suomen kansan tilasta. Saksalaisten rinnalla taistelevat suomalaiset etenivät rintamalla sodan ensimmäisinä kuukausina menestyksekkäästi, ja lehtien kirjoituksista kuvastui toiveikkuus ja voitonvarmuus. Suomen kansan nähtiin käyvän pyhää sotaa ateistista Neuvostoliittoa vastaan, ja itse Jumalan uskottiin taistelevan suomalaisten rinnalla. Suomalaisten edettyä rintamalla vanhan valtakunnanrajan yli kysymys valloitussodan oikeutuksesta nousi Suomessa pinnalle. Hengellisessä kuukauslehdessä ja Sanansaattajassa ei kuitenkaan esitetty epäilyksiä suomalaisten asian oikeutuksesta uskottiinhan heidän olevan Jumalan asialla. Erityisesti Hengellisessä kuukauslehdessä oli puhetta Suur-Suomesta, joka nähtiin vastauksena Suomen kansan rukouksiin. Myös heränneiden vaalimasta heimoaatteesta muodostui Hengellisessä kuukauslehdessä keskeinen puheenaihe, kun suomalaiset etenivät rintamalla Itä-Karjalaan. Neuvostovallan alla eläneistä heimokansoista ja heidän hengellisestä tilastaan kannettiin syvää huolta. Heimokansoista kirjoitettiin lehteen jatkuvasti ilon ja huolen sävyttämiä kirjoituksia. Sanansaattajassa heimokansoista ei puhuttu paljon, mutta lehdessä puututtiin sen sijaan evankelisessa liikkeessä tärkeänä pidettyyn ja sota-aikana erityisen ajankohtaiseen orpojen asiaan. Sodan alkuvaiheiden optimistinen tunnelma alkoi hiipua, kun sotamenestys pysähtyi turruttavaksi asemasodaksi ja odotettu voitto katosi näköpiiristä. Varman voiton korostus vaihtui lehdissä huoleksi Suomen kansan hengellisestä tilasta. Useista kirjoituksista heijastui pelko siitä, että Jumala rankaisisi suomalaisia heidän tottelemattomuutensa takia; suomalaisten syntisen elämän arveltiin olevan syy sodan pitkittymiseen. Ankara puhe alettiin vähitellen kohdistaa myös heränneille ja evankelisille itselleen sekä heidän joukossaan erityisesti papeille, joita pidettiin hengellisinä vastuunkantajina. Huolestuneiden kirjoitusten rinnalla kansan hengellisestä tilasta puhuttiin kuitenkin myös toiveikkaasti. Juuri kansan tila koettiin joka tapauksessa ratkaisevaksi sodan lopputuloksen kannalta. Suomen tulevaisuuden uskottiin olevan oikeudenmukaisen Jumalan käsissä.
  • Kuorilehto, Markku (Helsingfors universitet, 2014)
    Markku Kuorilehto Lithovius-pappissuvun palkkaus ja pappilat Limingan pitäjässä 1575 1730 Pohjois-Pohjanmaan Limingan keskiaikainen pitäjä syntyi maankohoamisen seurauksena muodostuneelle niittylaakiolle. Pitäjä levittäytyi pohjoisessa ja idässä Oulujokilaaksosta Oulujärven latvavesille asti. Laajat ja hyvätuottoiset niityt mahdollistivat karjatalouden lisääntymisen sekä peltoviljelyn paremmin kuin monissa muissa lähipitäjissä. Limingan pitäjä oli myös kalavesiltään runsas. Luonnonolosuhteiden ja hyvin kehittyneen elinkeinorakenteen vuoksi Limingasta kehittyi talopoikaisasutukseltaan vauras ja suurin pitäjä Pohjois- Pohjanmaalla. Talonpoikien tulokehitys heijastui myös suurempana papiston palkkauksena. Limingan kirkkoherraksi määrättiin Henrik Laurinpoika vuonna 1575. Hänestä polveutui laaja Lithovius-pappissuku. Suvun mieskantaisia jäseniä Limingan kirkkoherroina oli yhteensä seitsemän. Yhteensä sukuun kuuluvia pappeja Limingassa oli lähes kaksikymmentä. Lithovius-suvun ajan palkkauskehityksen vaikutuksesta pitäjään halusi hakeutua useita erittäin ansioituneita hakijoita, kun suvun valtakausi päättyi 1720-luvun lopulla. Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu papiston palkkauksen rakennetta: kymmenyksiä, muita maksuja sekä virkataloetuutena pappiloita. Kymmenykset jakaantuivat päälinjoiltaan vilja-, karja-, voi- ja kalakymmenyksiin. Kymmenyksiä on pidetty usein vuosittain vaihtelevana palkkauksena, mutta tutkimukseni osoittaa, että papistolle määrättiin välillä kiinteä palkkaus. Lisäksi papisto sai erinäisiä maksuja pitäjänsä kierroista juhlapyhien aikana. Limingan pappilaa ylläpidettiin ja rakennettiin seurakuntalaisten kanssa hyvässä yhteishengessä ja pappilan asema korostui etenkin 1670-luvulta lähtien. Palkkaus ja edut paranivat, ja niistä tuli suvulle merkittävä tulonlähde. Eri hallitsijat pyrkivät uudistamaan papiston palkkausta useampaan kertaan. Pohjalaiset papit ja pitäjäläiset eivät usein suostuneet näihin uudistuksiin, vaan pysyivät entisissä toteutustavoissa. Uudistaminen liittyi Ruotsin ja kirkon yhtenäistämispolitiikkaan, joka epäonnistui papiston palkkauksessa 1600-luvulla Pohjanmaalla. Limingassa papisto ja seurakuntalaiset noudattivat vahvaa keskinäistä yhteistyötä. Lähteiden perusteella Limingassa ei ole havaittavissa kuin vähäisiä palkkaukseen ja pappiloihin liittyviä riitoja. Tämä kuvastaa Limingan pitäjän vahvaa sopimus- ja tapaoikeudellista yhteishenkeä yli kruunun tavoitteiden. Tämä yhteishenki turvasi myös Lithoviuksien pitkäaikaisen valta-aseman Limingassa.
  • Voutilainen, Anniina (Helsingfors universitet, 2014)
    Tämä tutkielma on laadullinen tutkimus Naisten Pankin vapaaehtoisten osallisuuden kokemuksista vapaaehtoisverkoston solutoiminnassa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten osallisuus ilmenee ja miten Naisten Pankin vapaaehtoiset kokevat sen paikallissolujen toiminnassa. Tutkielmassa tarkastellaan millaisia aktiivisen kansalaisuuden ja sosiaalisen pääoman elementtejä löytyy solutoimintaan osallistumisesta. Tutkimusaineisto koostuu vuonna 2013 haastatelluista yhdestätoista Naisten Pankin vapaaehtoisesta ja heidän täyttämistä taustatietolomakkeista. Vapaaehtoiset ovat viideltä eri paikkakunnalta. Haastateltaviksi valikoitui aluesolujen perustajajäseniä ja puheenjohtajia, valtakunnallisen ja paikallisten ohjausryhmien jäseniä sekä niin sanottuja rivijäseniä. Haastattelut suoritettiin puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aktiivinen kansalaisuus tarjosi tutkimukselle teoreettisen viitekehyksen osallisuuden kokemuksen tarkasteluun. Vapaaehtoisten osallisuutta tarkasteltiin osallistumisidentiteetin, osallisuuden kokemusten, luottamuksen ja vaikuttamisen näkökulmasta. Aktiivinen kansalaisuus konkretisoi sosiaalisen pääoman. Naisten Pankin verkosto edustaa uudenlaista vapaaehtoisverkostomallia, jossa osallisuus kuvastaa monitahoista nykyajan osallisuutta ja yhteisöllistä toimintaa. Naisten Pankin toiminta perustuu vapaaehtoislähtöisyyteen paikallissolutoiminnan kautta. Sosiaalinen pääoma näyttäytyy solutoiminnassa ja maanlaajuisessa verkostossa vuorovaikutusta tukevana toimintakulttuurina, jonka ydin on vapaaehtoisten keskinäinen arvostus. Tulokset osoittavat, että solidaarisuus ja luottamus ovat Naisten Pankin verkostolle ja paikallissoluille keskeiset voimavarat. Luottamus syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa toiminnan punaisena lankana. Luottamusta kuvattiin analyysissa luottamuksen kehänä, joka ilmaisee luottamuksen vaikutuksia paikallistasolta, verkostoon, organisaatioon ja Naisten Pankin kohdemaihin asti. Tutkimuksen perusteella nykyajan osallisuus on syntynyt individualistisen yhteiskunnan tuotoksena. Nykyajan osallisuus voi olla symbolista ja episodista. Se antaa vapaaehtoiselle itselleen vapauden valita ja päättää osallistumisestaan ja mahdollistaa siten osallistumisen kokemuksen. Osallisuudesta ei kerro siis toiminnan määrä vaan laatu. Yksilöä korostavassa yhteiskunnassa Naisten Pankki on saanut muodostettua laajan vapaaehtoisverkon, joka kasvaa edelleen. Naisten Pankin osallisuus muodostuu vahvasta yhteishengestä sekä luottamuksesta toiminnan vaikuttavuuteen ja kehitysmaiden naisten voimaantumiseen. Osallisuus ilmenee Naisten Pankissa vastavuoroisuutena, vuorovaikutuksena, luottamuksena ja vaikuttamisena. Vapaaehtoiset toteuttavat näitä osallisuuden elementtejä oman osallistumisidentiteettinsä kautta.
  • Meurman, Tuomas (Helsingfors universitet, 2014)
    Kirkkoisä Basileios Kesarealainen ( = Basileios Suuri, n. 330 378) oli piispa ja teologi Kappadokiassa Vähässä-Aasiassa. Tämän tutkielman päälähteenä on hänen ensimmäistä Psalmia käsittelevän homiliansa prologi, joka on yksi tunnetuimmista 300-luvun loppupuolen psalmilaulun hyödyllisyyttä ylistävistä kristillisistä dokumenteista. Tämä systemaattisen analyysin menetelmällä etenevä tutkielma esittelee ja analysoi Basileioksen käsitystä musiikin teologisesta merkityksestä. Myös muita Basileioksen teoksia hyödynnetään tutkielmassa lähdemateriaalina. 300-luvun lopulla kristillisen kirkon yli pyyhkäisi ennennäkemätön innostus psalmilaulua kohtaan, mikä heijastuu Basileioksen prologissa. Psalmodisen liikkeen taustalla on tutkimuksessa nähty egyptiläisten erämaa-anakoreettimunkkien jatkuvan psalmodian käytäntö, joka askeettisen kristillisyyden leviämisen mukana tuli osaksi kaupunkien kirkollista elämää. Basileios oli tässä suhteessa eräs pioneereista, sillä hän ymmärsi ensimmäisten joukossa, että laulamisen aiheuttama mielihyvä voi olla hyödyksi kristitylle. Keskeiseksi psalmilaulun teologian kannalta nousee musiikin tunneterapeuttinen vaikutus. Basileioksen musiikin teologiassa yhdistyvät filosofiset käsitteet ja kristillinen spiritualiteetti. Hänen ajattelussaan vahingollisista tunteista vapautuminen tai niiden hillitseminen on keskeinen osa kristillistä kilvoitusta. Näin psalmilaulu tuottaa hyvää, kun se yhtäältä saa kristillisen opetuksen paremmin juurtumaan ihmisten mieliin, toisaalta hillitsee voimakkaita tunteita ja kolmanneksi luo yhteyttä ihmisten keskuuteen. Keskeisiksi käsitteiksi Basileioksen psalmilaulun teologiassa nousevat mielihyvä ja harmonia. Harmoniasta puhuessaan Basileios liittyy antiikin filosofiseen traditioon, jossa maailmankaikkeuden järjestys ymmärretään harmoniaksi. Ihminen taas on sama pienoiskoossa, niin kutsuttu mikrokosmos. Tästä syystä musiikilla maailmankaikkeuden perimmäistä rakennetta ilmentävänä ilmiönä on suora vaikutus ihmisen sieluun. Tämän filosofisen rakenteen Basileios soveltaa kristillisessä kirkossa ykseyden mahdollistajaksi. Luodessaan harmoniaa ihmisten sieluihin psalmilaulu Basileioksen mukaan myös tuo ihmiset toistensa yhteyteen ja poistaa riidan ja vihanpidon heidän väliltään. Psalmihomilioiden prologissa korostuu, että psalmilaulu on Pyhän Hengen keksintöä ja siis Jumalan aktiivista toimintaa ihmisen hyväksi. Tutkielman loppuun on liitetty sen päälähteen, Psalmihomilioiden prologin käännös.
  • Leinonen, Tapio (Helsingfors universitet, 2013)
    Lutherin näkemys Neitsyt Mariasta ei ole ollut tutkimuskohteena suosittu, sillä reformaattorin kielteisen suhtautumisen pyhimysten kunnioittamiseen on nähty johtavan myös negatiiviseen Maria-käsitykseen. Katolis-luterilaisessa ekumeenisessa dialogissa Marian asema on kuitenkin nostettu yhdeksi selvitystyön pääkohdaksi. Tutkielmassani selvitän Neitsyt Marian asemaa Lutherin teologiassa kuuden Lutherin saarnan perusteella. Saarnat ovat peräisin Lutherin Kirkkopostillasta, joten niiden merkitys luterilaisen Maria-kuvan kehityksessä on ollut suuri. Tutkielmani metodina on saarnojen systemaattinen analyysi. Marian ja muiden pyhimysten asemaan esirukoilijoina ja välittäjinä Luther suhtautuu kriittisesti. Luther pitää pyhimyksiä esimerkillisinä ihmisinä, joiden tehtävänä on osoittaa kohti Kristusta. Katolisen kirkon traditiota Luther kritisoi pyhimyslegendojen vääristelemisestä. Legendoissa pyhimyksistä on Lutherin mukaan tehty epäinhimillisiä ja virheettömiä ihmisiä joihin on mahdotonta samastua. Pyhimysten esimerkki voi välittää ihmisille sanoman armollisesta Jumalasta. Kunnia Marian ja muiden pyhimysten elämästä kuuluu Jumalalle, jonka ansiota kaikki pyhimysten hyvät teot ovat. Lutherin mukaan Maria on ennen kaikkea kristityille esikuva ja esimerkki. Marian esikuvallisuuden ja esimerkillisyyden voi nähdä kahdella tavalla: esimerkkinä, josta tulee ottaa mallia ja esimerkkinä, joka kertoo Jumalan armosta Marian elämässä. Maria on Lutherin mukaan esikuvallinen nöyryytensä ja uskonsa kautta. Lutherin mukaan usko syntyy ihmisessä Jumalan sanan vaikutuksesta. Jumalan sana tekee ihmisen nöyräksi, ei- miksikään. Ihminen ei voi omin teoin pyrkiä kohti todellista nöyryyttä, tulla ei-miksikään. Maria, köyhä ja mitätön tyttö, on jo valmiiksi nöyrä ja mitätön, hän uskoo enkelin välittämän Jumalan sanoman raskaaksi tulemisesta ja asettaa järjen epäilykset sivuun. Luther käsittelee Mariaa ristinteologisesta näkökulmasta käsin: nöyrässä ja alhaisessa tytössä on uskon kautta nähtävissä Jumalan äiti. Marian usko on esikuvallista, sillä se ei nojaa mihinkään muuhun kuin Jumalan sanaan. Mariassa syntyy sanan vaikutuksesta usko, jossa Kristus on läsnä Mariassa Kristus tulee konkreettisesti läsnä olevaksi. Mikään Marian esikuvallisuudesta ei kuitenkaan ole hänen omaa ansiotaan, kaikki on Jumalan aikaansaamaa. Luther käyttää Mariaa ja tämän elämää esimerkkinä Jumalan armosta ja tavasta toimia. Elämänsä aikana Maria saa osakseen kärsimystä ja ahdistusta, tämä on Lutherin mukaan lohdullinen esimerkki muille kristityille. Kristuksen äidin kokemat kärsimykset antavat lohtua muille kärsiville. Maria on myös esimerkki ikuisen neitsyytensä kautta. Niin kuin Maria on koskematon avioliitossa miehen vallan alla, on myös kristitty evankeliumin vapauttavan vaikutuksen ansiosta vapaa lain vallan alta. Vaikka Marian usko on syvällistä ja esikuvallista, Marian esimerkillisyyteen kuuluu myös hänen erehtyväisyytensä. Jumala ottaa Marialta tämän uskon pois jotta tämä ymmärtäisi tarvitsevansa Jumalaa eikä sortuisi turvaamaan omiin ansioihinsa. Maria pitää itseään syntisistä suurimpana ja on siksi Lutherin mukaan todellinen pyhimys. Marian usko on esimerkillistä myös siksi, että Maria pyrkii kasvamaan siinä erehdyksensä jälkeen. Nykypäivän katolisen kirkon ja Lutherin näkemykset Mariasta ovat lähellä toisiaan Marian esimerkillisyyden ja esikuvallisuuden osalta. Katoliset dogmit Marian tahrattomasta sikiämisestä ja taivaaseen astumisesta eivät kuitenkaan löydä sijaansa Lutherin teologiasta. Mariaa voidaan pitää Lutherin teologiassa pyhänä uskon esikuvana.
  • Ågren, Maria (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimus käsittelee kielitieteilijä M. A. Castrénin käsikirjoitusaineistosta 1850-70-luvuilla julkaistun materiaalin (tieteelliset esitelmät, matkakuvaukset, kirjeet) antamaa kokonaiskuvaa Venäjän ortodoksisen kirkon ja suomalais-ugrilaisten kansojen vuorovaikutuksesta Venäjän Pohjolassa ja Länsi-Siperiassa. Tutkimus pyrkii vastaamaan kysymyksiin missä määrin ja millä perustein Castrénin tutkimat alkuperäiskansat olivat hänen arvioidensa mukaan kristittyjä, ja millaisina alkuperäiskansojen asuma-alueiden kirkolliset olot Castrénille näyttäytyivät. Maantieteellisesti tutkielmassa käytetty aineisto kattaa samojedikielten puhujien ja obinugrilaisten kansojen asuma-alueet Venäjän Euroopan-puoleisella tundralla sekä Obin - Irtyshin ja Jenisein varsilla. Aineiston kohdekansallisuuksina ovat samojedikielten puhujat, hantit ja komit. Alkuperäiskansojen ja kristinuskon suhteen osalta tutkimus käsittelee Castrénin havaintoja kristinuskon maantieteellisestä levinneisyydestä ja sen harjoittamisen yleisyydestä sekä kristillisen synkretismin erilaisista ilmenemismuodoista ja kristinuskon vaikutuksista alkuperäiskansojen tapakulttuurissa. Tutkimus tuo esiin myös Castrénin havainnot Venäjän reuna-alueilla 1840-luvulla vaikuttaneista ortodoksiperäisistä lahkoista (Luoteis-Venäjän vanhauskoiset ja Jeniseille karkotetut duhoborit) sekä näiden suhteesta Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Tutkimus ei kuitenkaan käsittele systemaattisesti Castrénin tutkimusalueiden kirkollisia oloja esimerkiksi ortodoksikirkkojen sijainnin ja ulkoasun tai yksittäisten seurakuntien toiminnan osalta. Lisäksi tutkimuksessa käsitellään M. A. Castrénin suhdetta Venäjään, venäläisyyteen, ortodoksiseen kirkkoon ja kristinuskoon. Tutkimus pyrkii nostamaan esille Castrénin etnisestä, uskonnollisesta ja henkilöhistoriallisesta taustasta johtuvia tekijöitä, jotka selittävät hänen kristinuskon eri ilmenemismuotoja ja alkuperäiskansojen uskonnollisuutta koskevia näkemyksiään.
  • Luoto, Heikki (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisyyden suhdetta hyvään tahtoon. Suomen lainsäädännössä Veikkaukselle, Raha-automaattiyhdistykselle ja FinTotolle on määrätty yksinoikeus rahapelien toimeenpanoon. Suomalaisen rahapelaamisen tuotoilla rahoitetaan monia yleishyödyllisiä järjestöjä ja toimintoja. Tämä on antanut suomalaisille rahapeliyhtiöille maineen hyväntahtoisina auttajina. Kuitenkaan rahapelaamisen itsensä maine ei ole ollut ajan saatossa täysin puhdas, vaan pelaamista on pidetty jopa syntinä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on vastata tutkimuskysymykseen, miten hyvä tahto ilmenee suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisessä luonteessa ja rahapeliyhtiöiden yhteiskuntavastuussa. Tutkimuksessa tarkoitan hyvä tahto -termillä hyveellistä toimintaa, jonka päämääränä on edistää toisen hyvinvointia. Määrittelen hyvän tahdon tässä tutkimuksessa kahden käsitteen avulla, joista ensimmäinen on altruismi ja toinen on vastuullisuus. Näiden lisäksi tarkastelen rahapelaamista eri uskontojen näkökulmasta, saadakseni selville, miksi rahapelaamista on pidetty syntisenä toimintana. Tutkimusmetodina käytän systemaattista analyysiä. Tutkimuksessani käyn läpi rahapelaamiseen ja altruismiin liittyvää tutkimusta ja analysoin, missä kohden näillä käsitteillä on yhteisiä piirteitä. Tutkimukseni taustakirjallisuus liittyy kolmeen käsitteeseen, rahapelaamiseen, vastuullisuuteen ja altruismiin. Näiden käsitteiden lisäksi olen käyttänyt apuna kirjallisuutta, joka kertoo rahapelaamisen ja uskonnon suhteesta eri aikoina. Ensimmäinen pääluku käsittelee rahapelaamisen ja uskonnon välistä suhdetta, ja selvitän siinä, mitä perusteita on ollut pitää rahapelaamista syntisenä ja holhoamista vaativana toimintana. Toisessa pääluvussa siirryn käsittelemään moraaliväitettä, jonka mukaan rahapelaaminen on hyväntekeväisyyttä. Tarkastelen suomalaisen rahapelijärjestelmän tapaa kerätä varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja altruismin käsitteen avulla pyrin etsimään tästä tavasta hyväntahtoisuutta. Kolmannessa pääluvussa analysoin rahapelaamista vastuu-käsitteen avulla. Selvitän, miten rahapeliyhtiöiden yhteiskuntavastuu ja vastuullisuusohjelmat ilmentävät hyväntahtoisuutta. Rahapelaamista ei enää nykyään pidetä ainoastaan syntisenä toimintana, kuten kristinusko aiemmin rahapelaamisen tuomitsi. Suomalaisen rahapelaamisen yleishyödyllisyys edistää yhteistä hyvää, mutta aiheuttaa samalla pahoinvointia niille, jotka toimivat suurina rahoittajina suhteessa omiin resursseihinsa. Vastuullisuuden korostaminen rahapeliyhtiöissä on keskittynyt korostamaan yksilön vastuuta omista valinnoistaan ja rahapeliyhtiön vastuuksi on tullut rakentaa turvallisempi rahapeliympäristö. Vastuullisuuden ongelmallisuus tulee kuitenkin esille, kun sitä peilaa Levinasin määritelmään aidosta vastuusta Toiseudesta. Rahapeliyhtiöiden vastuu kuluttajasta jää helposti ulkokohtaiseksi, jolloin Levinasin aito vastuu ei toteudu.
  • Mononen, Markus (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassani tarkastelen kristinuskon vaikutusta saamelaisten perinteiseen uskontoon ja sen ilmenemistä saamelaisten noitarumpujen pinnoilla. Aivan aluksi selvitän, millaisena uskonto olisi mielekkäintä hahmotella kohdanneiden kulttuurien osalta: teen selvityksen vertailemalla uskontohistoriallisia tyyppimalleja kansanomaisen uskonnollisuuden ja universaalien uskontojen välillä. Avaan kansanomaisen uskonnollisuuden tyypin alkuperäiskansatutkimuksen avustuksella. Tämän jälkeen pyrin muodostamaan uskontoekologian perusteorioita soveltamalla saamelaisten esikristillisestä uskonnosta yleiskuvaa. Johdan uskontoekologian kautta hypoteesit, joita peilaan tekemääni kirjallisuuskatsaukseen. Rajaamani yleiskuva kiinnittyy käytännön- ja luonnonläheisyyden, interpersoonallisuuden ja monikeskisyyden käsitteiden ympärille. Hahmoteltuani yleiskuvaa varsin selittävällä otteella siirryn muutostarkastelussa kohti perinteistä uskontohistoriaa ja menneisyyden ymmärtämisen tavoittelua. Nostan pääosaan luulajansaamelaisia tutkineen Håkan Rydvingin, jonka mikrohistoriallisia löydöksiä ja pohdintoja saamelaisten uskonnon 1600-1700 –lukujen välivaiheesta peilaan muodostamaani yleiskuvaan. Muutoksen pääteemat näyttäisivät liittyvän perinteisen uskonnon makrotason murrokseen, kalenterin kaksinapaistumiseen, kaksoisidentiteetin syntymiseen, sosiaaliseen pirstoutumiseen, kuolleiden ja noaidin demonisointiin, sekä uskonnon feminisoitumiseen. Muutostarkastelun jälkeen siirryn noitarumpuihin. Kerron alustukseksi perusasioita sekä rummuista että niiden tutkimisen historiasta. Avaan myös alan tulkintaproblematiikkaa. Esittelen kulttuuristen artefaktien tutkimistapoja ja teorioita. Päädyn metodeissani teoriasidonnaiseen, ja osittain teorialähtöiseen, sisällönanalyysiin, jonka esittelen sekä yleisesti että spesifisti oman tutkimukseni kontekstissa. Samalla perustelen aineistovalintani: kaksi saamelaista noitarumpua (Ernst Mankerin dokumentaation yksilöt 71 ja 30), jotka ovat ainoita, joista on säilynyt alkuperäisten omistajien kertomukset. Käyn molemmat rummut yksityiskohtaisesti läpi. Avaan rumpujen sisäisen todistusaineiston eli artefaktien valokuvat ja pintakalvojen symboliikan, alkuperäisten omistajien kertomukset ja aikaisemman tutkimustulkinnan. Sovellan rumpuihin systematisoimiani sisällönanalyysin välineitä. Analyyseissäni yhdistyvät taustaluvuissa koostamani teoriat saamelaisten uskonnosta ja kristinuskon vaikutuksesta sekä aineistolähtöiset havaintoni. Muotoilen sisällönanalyysini systematiikan erikseen molempien rumpujen kohdalla käytettävissä olevan tulkintamateriaalin perusteella. Rummun 71 kohdalla, josta ei käytännössä ole olemassa rinnakkaismateriaalia, luon tulkintarajauksen helpottamiseksi uuden teoreettisen nelikentän, jonka osia pyrin asettelemaan rummun kuvioihin itse analyysissä. Rummussa 30 pääsen sitä vastoin käyttämään runsasta aurinkokeskisten rumpujen rinnakkaismateriaalia, josta otan kymmenen rummun satunnaisotoksen. Toteutan satunnaisotoksen kohdalla kvantitatiivis-kvalitatiivisen katsauksen niin kutsuttuun Åselen traditioon tarkastelemalla pintakalvojen symbolien kaavoittuneisuutta. Koostan molemmista rummuista löytyneet muutosteemat vastauksiksi tutkimukseni pääkysymykseen. Näitä ovat Radien-Jumala –synkretismi; kirkkorakennuksen siirtyminen taivassfääriin; perinteisen kuolleiden maailman, Jabmeaimon jakautuminen kahtia; samanismin traditiota peittelevä fasadisuus; tautidemoni Rotan siirtyminen alisen hallitsijaksi; perinteisten uhripaikkojen piilottelu tai korvautuminen kristillisillä vastineilla ja uskonnon feminisoituminen. Mainitsen molempien rumpujen kohdalla myös muita yksittäisiä tutkimustuloksia. Tuloksista merkittävin on kirkkorakennusta koskettava muutostematiikka. Tulkintani mukaan kirkkorakennus on saamelainen välivaiheinen pyhyys. Teoretisoinnissani taivaallinen kirkko on syntynyt yhteisöllisten uhripaikkojen korvaamisesta ja niiden piirteiden omaksumisesta, sekä liitoksesta Radien-taivaanjumalan ja kristillisen Jumalan synkretismin Poika-persoonaan.
  • Schmidt, Annika (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämän tutkimuksen tehtävä on selvittää ihmisarvon käsitteen merkityksiä ja käsitteen käyttöön liittyviä haasteita muun muassa bioeettisissä keskusteluissa. Tutkimus esittelee mitä merkityksiä ihmisarvon käsite on saanut ja miten käsitteen merkitys on muuttunut ajan myötä. Analyysin kohteena ovat yleismaailmalliset ja alueelliset julistukset, jotka ovat muokanneet vahvasti modernin ihmisarvon käsitettä. Soveltavan luvun tarkoitus on lähestyä munasolujen ennakoivaa pakastamista ilmiönä ja soveltaa aiemmin työstetyn ihmisarvon käsitettä keskusteluun. Sen lisäksi tutkimuksen tarkoitus on toimia suomenkielisenä johdantona ihmisarvotutkimuksen laajaan kenttään ja esittää englanninkielisen ja saksankielisen ihmisarvotutkimuksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkimusmetodina on systemaattinen käsiteanalyysi, jonka tarkoituksena on kuvata, mitä käsitteellä ihmisarvo todellisuudessa tarkoitetaan. Käsiteanalyysi lähestyy ihmisarvon käsitteen ominaispiirteitä ja haasteita kriittisesti. Apuna toimii Anu Puusan artikkeli ”Käsiteanalyysin tutkimusmenetelmät”. Tutkimusaineiston valintaa ohjaa kirjallisuudentutkimuksesta lainattu dialogisuusteoria sekä intertekstuaalisuus, eli tekstien väliset kytkennät. Tutkimuksen kolmannessa luvussa esitän ihmisarvon käsitteen historiaa ja käsitteen muutoksen statukseen liittyvästä arvosta kaikille yhtäläisesti kuuluvaksi arvoksi. Sen lisäksi luku kolme esittelee millaisia merkityksiä ihmisarvolle on löydettävissä eri uskonnoissa ja millainen rooli ihmisarvon käsiteellä on kulttuurienvälisessä dialogissa. Tutkimuksen neljännessä luvussa analysoin, miten ihmisarvon käsite on käytetty yleismaailmallisissa ja alueellisissa julistuksissa ja miten julistuksien käyttämä ihmisarvon käsite on vaikuttanut myöhempien julistuksien ja perustuslakien ihmisarvon käsitteen käyttöön ja merkityksiin. Hyödynnän aiemmassa tutkimuksessa työstettyä ihmisarvon käsitteen kahtiajakoa ja tuon muita ihmisarvon käsitteeseen liittyviä merkityksiä esille. Tutkimuksen viides luku on tutkimuksen soveltava luku ja esittelee munasolujen ennakoivaa pakastamista ja ihmisarvon käsitteen merkityksiä munasolujen ennakoivaa pakastamista säätelevissä laissa. Viides luku esittelee menetelmään liittyvää keskustelua ja ihmisarvon käsitteen käyttöä keskustelussa.
  • Enqvist, Leena (Helsingfors universitet, 2010)
    Tutkimus käsittelee hyvinvointiin liittyviä ihanteita yksilön ja yhteisön näkökulmasta Syon Abbeyn birgittalaisluostarissa myöhäiskeskiajalla. Vuonna 1415 perustettu Syon Abbey kuului Englannin varakkaimpien luostarien joukkoon. Se noudatti Birgitan (1302/1303–1373) luostarisääntöä (Regula Salvatoris) ja oli säännön mukaisesti kaksoisluostari, jossa eli nunnien lisäksi myös veljiä. Tutkimuksen päälähteinä käytetään Birgitan sääntöä täydentäviä Syon Abbeyn luostaria varten kirjoitettuja sääntölisäyksiä sekä kahta nunnia varten laadittua hengellistä opaskirjaa. Hyvinvointiin liittyvät ihanteet on tässä tutkimuksessa jaoteltu fyysiseen, sosiaaliseen ja henkis-hengelliseen osa-alueeseen. Fyysisen hyvinvoinnin osalta tarkastellaan luostarin omaisuutta ja työnjakoa sekä ravintoon, vaatetukseen ja terveyteen liittyviä kysymyksiä. Varakkaana luostarina Syon Abbey kykeni tarjoamaan asukkailleen tasokkaat elinolosuhteet. Luostaria johti abbedissa, joka jakoi harkintansa mukaan työtehtävät muille luostarin asukkaille. Nunnien vastuu luostarin talouden ja arkielämän järjestämisessä oli suuri. Veljien vastuulla oli sakramenttien toimittaminen, saarnaaminen ja hengellinen ohjaus. Monilla Syon Abbeyn asukkailla oli aristokraattinen syntyperä, ja tottumus korkeaan elintasoon näkyi muun muassa ruokahankinnoissa kalliina mausteina ja muina ylellisyystuotteina, vaikka ihanteena olikin kohtuullisuus. Fyysisiin tarpeisiin liittyviä säädöksiä perusteltiin terveellisyydellä ja tarkoituksenmukaisuudella. Nunnien henkinen työ edellytti, että he olivat hyvin ravittuja ja terveitä. Vaatetuksen tuli olla yhtenäinen, millä osoitettiin toisaalta yhteenkuuluvuutta, toisaalta erottauduttiin muista sääntökunnista ja maallikoista. Sosiaalinen hyvinvointi liittyy yksittäisen nunnan asemaan yhteisössä ja siihen, miten nunnien (sekä nunnien ja veljien) välistä kommunikaatiota säädeltiin. Lähteet osoittavat, että yhteisöelämän sujuvuutta pidettiin Syon Abbeyssä tärkeänä. Pahan puhuminen, toisten loukkaaminen, juoruilu, ylempien uhmaaminen ja puhuminen hiljaisuusaikoina oli kielletty. Toisia piti kohdella kunnioittavasti ja ystävällisesti, mutta kommunikointi olisi pitänyt rajoittaa välttämättömään. Kieltojen ja määräysten runsaslukuisuus nimenomaan kommunikointiin liittyen kertonee siitä, että näitä sääntöjä ei aina noudatettu. Erityisen tiukasti kontrolloitiin nunnien ja veljien keskinäistä yhteydenpitoa. Henkinen ja hengellinen hyvinvointi liittyy luostarin varsinaiseen tehtävään. Syon Abbeyllä oli maine oppineisuuden keskuksena. Kirjallisuuden rooli luostarin elämänihanteiden luojana oli merkittävä ja sen tarkoitus oli auttaa nunnia hoitamaan hyvin tärkeintä tehtäväänsä, yhteisten hetkipalvelusten toimittamista. Veljet ja ulkopuoliset käänsivät Syon Abbeyn nunnille kirjoja englanniksi, joten myös latinaa taitamattomilla oli mahdollisuus hankkia teologista tietämystä ja ymmärtää hetkipalvelusten sisältöä. Suuri kirjasto takasi hyvät lähtökohdat opiskelulle varsinkin, kun huomioidaan, että naisten mahdollisuudet saada opillista sivistystä olivat keskiajalla rajalliset. Yksilön hengellisen elämän tukeminen palveli yhteisöä, koska luostarin hengellinen työ nähtiin konkreettisena taisteluna pahaa vastaan. Vaikka luostari-ihanteet perusteltiin Syon Abbeyssä hengellisesti, myös maallisista tarpeista huolehdittiin, koska ne loppujen lopuksi palvelivat hengellisiä päämääriä.

Näytä lisää