Teologinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Muhola, Matias (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuskohteenani on pastori Kullervo Hulkon (1914–1965) rooli vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksessa 1957-1961. Tavoitteena on kartottaa Huolkon toimintaa kirjoitusten ja pöytäkirjojen avulla. Lisäksi pyrin löytämään syyt Kullervo Hulkon toiminnalle ja sijoittaa hänet suhteessa hajaannuksessa vaikuttaneisiin ryhmiin, sekä arvioimaan hänen vaikutustaan hajaannusprosessissa. Keskeisinä aineistoina käytän Kullervo Hulkon henkilökohtaisen arkiston materiaalia hajaannuksen ajalta. Käytössäni on myös puhujainkokousten pöytäkirjat 27.-28.4.1960 ja 29.12.1960. Muut pöytäkirjat tutkimusajalta olen saanut muistiinpanomuodossa Ari-Pekka Palolalta. Muistiinpanojen tarkkuus vaihtelee ja jokaista pöytäkirjaa on arvioitava erikseen luotettavuuden kannalta. Kuitenkin muistiinpanoista saan hyvän yleiskuvan tapahtumista. Luin järjestelmällisesti läpi myös vanhoillislestadiolaisuuden vaikuttavimmat lehdet Päivämiehet ja Siionin Lähetyslehdet tutkimusajankohdalta. Lisäksi katsoin kaikki lestadiolaisen ylioppilaskodin julkaisut Maitojyvät vuosilta 1957-1960. Näiden pohjalta loin määrällisen taulukon, joka selittää Hulkon roolia julkaistujen kirjoitustensa valossa. Tein tutkimusta varten myös kolme haastattelua. Hulkon toiminnan keskeinen piirre oli se, ettei hän pyrkinyt aktiivisesti muiden näkemysten muokkaamiseen. Omalla toiminnallaan ja sanavalinnoillaan hän pyrki välittämään osapuolille omasta mielestään oikeaa käsitystä asioista. Näin hän näyttäytyy hajaannuksen alkuvaiheessa vuoteen 1960 loppuun saakka välittäjän roolissa. Tämän mahdollisti molempien osapuolten näkemysten tunteminen, jonka kautta Hulkko osasi sanoittaa opillisia kysymyksiä aiheuttamatta vastareaktiota kummassakaan ryhmässä. Hulkon vaikutus hajaannuksen kulussa jäi lopulta vähäiseksi, vaikka hänen aktiivisuutensa kasvoikin vuoden 1960 lopulla. Hulkon rooli välittäjänä ei tuottanut hänen toivomaansa tulosta, sillä hajaannus tapahtui Rauhan päivänä 29.12.1960 puhujainkokouksessa. Tuossa kokouksessa Hulkon pyrkimykset asian ratkaisemiseksi olivat huomattavat. Kokouksessa käytettyjen taitavien sanoitustensa ansiosta Hulkko saavutti kiistassa myös liikkeestä irrotettujen luottamuksen. Vuoden 1961 alussa Hulkko omaksuu sillanrakentajan roolin ryhmien välissä. Sillanrakentaja kuvastaa Hulkon roolia aktiivisena toimijana ryhmien välisen sovun saavuttamiseksi. Mahdollisuudet sovun syntymiseen kariutuivat kuitenkin hajaannuksesta heränneeseen keskusteluun suomalaisessa lehdistössä sekä SRK:n työvaliokunnan kieltäytymiseen neuvotteluista. Kullervo Hulkko toimii vuonna 1961 SRK:n epävirallisena auktoriteettina päättävien elinten ulkopuolella. Hänen läheiset suhteensa SRK:n johtokuntaan, erityisesti sen puheenjohtajaan Eino Vaherjokeen, oli keskeinen syy Hulkon auktoriteetin kasvuun hajaannuksen tapahduttua. Toisena merkittävänä seikkana on Hulkon korkea kouluttautuneisuus, joka sai uudenlaisen arvon hajaannuksen tapahduttua. Hänen roolinsa SRK:n julkisuuskuvan muokkaajana vuonna 1961 on merkittävä. Hulkon keskeinen pyrkimys oli tehdä selväksi liikkeen suhde tunnustuskirjoihin ja kirkkoon.
  • Hietanen Sarastus (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on tutkia ihmisiä, jotka ovat olleet mukana uushenkisyydessä, toisin sanottuna New Age -liikkeessä ja kääntyneet kristinuskoon 2000-luvun taitteen Suomessa. Tutkimusta varten on haastateltu teemahaastatteluperiaatteella kolmeatoista uushenkisyyden eri käytänteissä mukana ollutta ihmistä Tästä näkökulmasta ei ole aiemmin tehty Suomessa tutkimusta. Tutkimuksen on tarkoitus antaa vastaus näihin kysymyksiin: Miten ja miksi haastateltavat päätyivät uushenkisyyteen? Missä uushenkisyyden käytänteissä haastateltavat olivat mukana ja millainen maailmankuva heille tänä aikana muodostui? Mitkä syyt johtivat heidän kääntymiseensä ja miten kääntyminen tapahtui? Miten heidän elämänsä ja maailmankuvansa muuttui kääntymisen jälkeen? Miten heidän suhtautumisensa kristilliseen kirkkoon muuttui kääntymisen jälkeen. Tutkimus tuloksina esitän mm, että tutkittavien kokemukset uushenkisyydestä olivat aluksi kiinnostavia ja antoivat toivoa elämään, mutta myöhemmin suurimmalle osalle muodostui haasteita yhdistää uushenkinen maailmankuva ja hengellisyys osaksi heidän arkeaan. He eivät myöskään kokenet niiden hengellisten tavoitteiden täyttyvän joita kohti he uushenkisten käytänteiden kanssa kulkivat. Myös kyvyttömyys käsitellä lapsuuden traumoja sekä erilaiset uushenkisyyteen liitetyt negatiiviset tai pelottavat kokemukset pakottivat heidät jatkamaan hengellistä etsintää ja tämän seurauksena he päätyivät kääntymään kristinuskoon. Kääntymiseen liittyi yleensä yksi tai useampi voimakas hengellinen kokemus, jonka tutkittavat kokivat liittyvän kristinuskon kolmiyhteiseen Jumalaan. Kääntymistä ja maailmankuvan muutosta edesauttoivat myös positiiviset kohtaamiset tunnustavien kristittyjen kanssa sekä kristinuskon Jumalan kohtaaminen persoonallisella tavalla. Kääntymisen jälkeen tutkittavat vähitellen luopuivat kaikista uushenkisyyteen liittämistään käytänteistä ja uskomuksista ja liittyivät osaksi jotain seurakuntaa.
  • Viljakainen, Olli (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksessani tavoitteena on määritellä kahden seurakunnan organisaatiokulttuuri. Tutkimuskohteena on yksi evankelis-luterilainen seurakunta ja yksi vapaaseurakunta. Tutkimuskysymykset: 1. Missä määrin näissä seurakunnissa on hierarkkisia, klaanimaisia, markkinamaisia ja ketteriä piirteitä? 2. Missä määrin eri teemat, joita aineistosta nousee ovat juurtuneet organisaatiokulttuuriin. 3. Vertailen näiden kahden seurakunnan tuloksia suhteessa toisiinsa ja suhteessa kilpailevien arvojen teoriaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytän kilpailevien arvojen viitekehystä ja Edgar Scheinin organisaatioteoriaa. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto kerätään puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastatteluja on kuusi kappaletta kummastakin seurakunnasta. Tutkimuksen tulokset on jaettu seurakunnan johtajuuteen ja vuorovaikutukseen, seurakunnan rakenteeseen ja seurakunnan reagointi- ja muutosvalmiuteen. Evankelis-luterilaisesta seurakunnasta ja vapaaseurakunnasta löytyy neljää eri organisaatiokulttuuria. Organisaatiokulttuurit ilmenevät sekä samalla tavalla että eri tavalla seurakunnissa. Tulosten perusteella on tutkimuksessa määritelty kilpailevien arvojen ilmeneminen seurakuntakontekstissa.
  • Petäjä, Evi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkimuksessa pyritään selvittämään ja kuvaamaan, millä tavoin uskontoa lähestytään alakoulun evankelisluterilaisen uskonnon oppikirjoissa vuosiluokilla 1-5. Analyysin kohteena on kaksi eri oppikirjasarjaa: ’Tähti’ ja ’Suuri Kertomus’. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavoin nämä oppikirjasarjat lähestyvät uskontoa. Tätä aihetta lähestytään tukeutumalla Linda Woodheadin artikkeliin ’Five Concepts of Religion’. Tässä Woodhead esittää eräänlaisen tavan jäsentää uskonnontutkimusta. Hän erottelee viisi pääasiallista lähestymistapaa, jotka tulisi tiedostaa ja ottaa huomioon kokonaisvaltaisessa uskonnontutkimuksessa. Nämä lähestymistavat ovat kulttuuri, identiteetti, suhteet, toiminta ja voima. Nämä kaikki kattavat yksityiskohtaisempia alaryhmiä. Tätä Woodheadin viisikohtaista jaottelua käytetään tässä tutkimuksessa työkaluna soveltuvin osin. Tämän lisäksi tutkimus vaati vielä yhden lähestymistavan mukaan ottamista, jota Ei Woodheadin jaottelussa esiinny. Tämä on neutraali, joka käsitti kappaleet, joissa ei eksplisiittisesti esiintynyt uskonnollisia piirteitiä. Näiden kuuden lähestymistavan kautta tutkitaan uskonnon lähestymistapojen määrällistä esiintymistä oppikirjoissa sekä vertaillaan niistä saatuja tietoja oppikirjasarjojen välillä. Tutkimuksessa käytettiin analysoitavana aineistona kahden eri kustantajan oppikirjasarjoja: Kustannusosakeyhtiö Otavan oppikirjasarja ’Tähti’ sekä Sanoma Pro Oy:n oppikirjasarja ’Suuri Kertomus’. Nämä oppikirjasarjat noudattavat nykyistä vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Tutkimusaineisto on rajattu vuosiluokkien 1-5 oppikirjoihin. Tähti -sarja sisältää jokaiselle vuosiluokalle oman oppikirjan eli tämän tutkimuksen kannalta se tarkoittaa viiden eri Tähti -teoksen analysointia. Suuri Kertomus -oppikirjat tarjoavat sen sijaan yhdistelmäkirjan vuosiluokille 1-2 sekä vuosiluokille 3-4. Viidennen luokan oppikirja esiintyy yksistään. Jotta saatiin mahdollisimman vertailukelpoista materiaalia näistä oppikirjasarjoista, Tähti 1 ja 2 -teoksista saatu data yhdistettiin. Tällä tavoin saatiin molemmilta kustantajalta eheä paketti alkuopetuksen oppikirjoista. Sama tehtiin myös Tähti 3 ja 4 -oppikirjojen kohdalla. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen, johon on otettu lisäksi myös kvalitatiivisia ominaisuuksia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällön erittelyä ja sisällön analyysia, mutta tutkimuksessa esiintyi myös diskursiivisen tutkimuksen piirteitä. Analyysikehikko muodostettiin Linda Woodheadin artikkelissa mainituille tavoille lähestyä uskontoa soveltuvin osin. Analysoitu teksti taulukoitiin, josta kävi ilmi kvantifioitu data. Kunkin lähestymistavan prosentuaaliset osuudet kustakin oppikirjasta osoitettiin diagrammein. Analyysi osoitti, että uskontoa lähestytään selkeästi eniten kulttuurin näkökulmasta sekä Tähden että Suuren Kertomuksen oppikirjoissa. Tämän osuus on molemmissa noin seitsemänkymmentä prosenttia. Jonkin verran kulttuurin osa-alueiden painotuseroja oppikirjasarjojen välillä löytyi. Oppikirjasarjojen kohdalla uskonnon lähestymistapa, jota painotetaan vähiten, on molemmissa sama eli neutraali. Tämän näkyvyys jää molemmissa muutaman prosentin luokkaan. Suurin ero oppikirjasarjojen välillä, kuinka ne lähestyvät uskontoa, tapahtuu siis kulttuurin ja neutraalin väliin jäävissä lähestymistavoissa. Tähdissä lähestytään toiseksi eniten uskontoa toiminnasta käsin. Suuressa Kertomukessa lähestytään puolestaan toiseksi eniten uskontoa suhteina. Tähdissä kolmanneksi eniten näkyy selkeästi identiteetin merkitys. Suuressa Kertomuksessa puolestaan ei nouse suhteiden jälkeen mikään lähestymistapa selkeästi ohi muiden kolmannelle sijalle. Kolmanneksi eniten voi siis nähdä esiintyvän suhteellisen tasavahvasti niin toiminta, voima kuin identiteettikin.
  • Saarinen, Katri (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän pro gradu –tutkielman tutkimuskohteena ovat Vanajan nuorisokuorossa laulaneiden nuorten ja nuorten aikuisten kokemukset kuoroharrastuksestaan ja se, millaisia merkityksiä he harrastukselleen antavat. Kipinän tutkimuksen tekoon sytytti oma taustani kuorolaisena. Tutkimuskysymys tarkentui tutkimusprosessin edetessä käsittelemään kuorolaisten oppimiskokemuksia. Tutkimuksen teoriataustassa käsitellään kristillisen kasvatuksen periaatteita, James Fowlerin uskonnollisen kehityksen teoriaa sekä Etienne Wengerin käytäntöyhteisö-käsitteen ympärille rakentuvaa sosiaalisen oppimisen teoriaa. Käytäntöyhteisössä oppimiselle ovat tyypillisiä osallistumisen, yhteisön jäseneksi kasvamisen ja yksilön identiteetin kehittymisen prosessit. Tutkimus määrittyi sen kohdeilmiön perusteella laadulliseksi. Kokemusten ja merkitysten tutkiminen puolestaan ohjasi tekemään analyysia aineistolähtöisesti. Analysoin aineiston teemoittelemalla. Teemoittelun tuloksena jaoin kuorolaisten oppimiskokemukset kolmeen kategoriaan, joita ovat yksilölliset-, yhteisölliset- ja uskonnolliset oppimiskokemukset. Sekä kuoronjohtaja että kuorolaisten yhteisö nähdään tässä tutkimuksessa kasvattajan roolissa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kuoroharrastus on merkittävä kokonaisvaltaista hyvinvointia lisäävä tekijä kuorolaisten elämässä. Kuoroharrastus on parantanut vastaajien itsetuntoa ja kuorolaisuus on muodostunut tärkeäksi osaksi heidän identiteettiään. Vastaajien sosiaaliset taidot ovat parantuneet, he ovat oppineet ryhmässä toimimista ja saaneet valmiuksia opiskelua ja työelämää varten. Uskonnollisia oppimiskokemuksia tarkasteltaessa tulokset eivät olleet yhtä yksiselitteisiä. Osalle vastaajista kuoroharrastus ei ollut antanut uskonnollisia oppimiskokemuksia kun taas osan uskonnollisuutta ja hengellisyyttä kuoro oli tukenut merkittävästi. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että jatkuvasti lisääntyvän henkisen pahoinvoinnin ja individualismin ihannoinnin maailmassa panostaminen kuoron kaltaisiin yhteisöllisiin ja kulttuurisiin harrastuksiin on ensiarvoisen tärkeää.
  • Toikko, Juulia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä työssä tutkin sitä, miten Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa suhtauduttiin homoseksuaalisuuteen vuosina 1974–1976. Homoseksuaalisuudesta oli aiemmin kirkon piirissä keskusteltu enemmänkin periaatteellisella tasolla. Asia konkretisoitui kesällä 1974, kun Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyöntekijä Seppo Kivistö (1950–1987) kertoi julkisuudessa olevansa homoseksuaali. Kivistön julkitulo avasi kirkossa keskustelun homoseksuaalisuudesta. Kivistö erotettiin virastaan pian asian julkitulon jälkeen. Tutkin sitä, miksi Seppo Kivistö erotettiin ja miten erottamista perusteltiin. Selvitän myös sitä, vaikuttiko Kivistön tapaus kirkon toimintaan ja kirkossa käytävään keskusteluun. Kiinnostuksen kohteenani on se, millaista keskustelua homoseksuaalisuudesta käytiin vuosina 1974–1976. Aikaisemmassa tutkimuksessa ei ole selvitty tarkemmin Seppo Kivistön tapausta ja sen merkitystä homoseksuaalisuudesta käytyyn keskusteluun 1970-luvulla. Tarkastelen tapahtumia ja kannanottoja homoseksuaalisuudesta kirkon eri tasoilla, esimerkiksi paikallisseurakunta-, hiippakunta- ja kokonaiskirkkotasolla, kuten kirkkopäivillä ja kirkolliskokouksessa. Aloitan tutkimisen paikallisseurakuntatasolta Vanhankirkon seurakunnasta ja sen jälkeen tutkin niitä tasoja, jotka reagoivat Kivistön tapaukseen ja joille keskustelu homoseksuaalisuudesta levisi. Keskeisiä lähteitäni ovat Vanhankirkon seurakunnan, Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin, kirkkopäivien ja kirkolliskokousten pöytäkirjat sekä Kirkon yhteiskunnallisen työn toimikunnan arkiston materiaali. Lisäksi käytän lähteinäni asianosaisten muistelmia, kirjeitä ja lehtikirjoituksia. Lähteet olen koonnut lumipallomenetelmällä. Ensimmäisenä Kivistön julkituloon reagoitiin Vanhankirkon seurakunnan kirkkoneuvostossa. Kirkkoneuvosto piti Kivistön homoseksuaalisuutta monesta eri näkökulmasta ongelmallisena. Kivistö päätettiin erottaa virastaan 9.4.1974 perustuen hänen viranhoitoonsa, käyttäytymiseensä ja eettisiin kannanottoihinsa. Kivistö valitti päätöksestä, joten asiaan jouduttiin ottamaan kantaa myös hiippakuntatasolla Helsingin tuomiokapitulissa. Tuomiokapituli ei muuttanut kirkkoneuvoston päätöstä. Kivistö pyrki aktiivisesti vaikuttamaan tapauksensa käsittelyyn. Kivistön tapauksen saaman julkisuuden myötä asia ei pysynyt vain Vanhankirkon seurakunnan tai Helsingin hiippakunnan sisäisenä. Kivistön tapauksesta ja homoseksuaalisuudesta käytiin keskustelua lehdistössä. Kirkon johto ja yksittäiset maallikot sekä teologit ottivat kantaa homoseksuaalisuuteen. Herännyt keskustelu synnytti kirkossa tarpeen saada lisätietoa homoseksuaalisuudesta, joten Kirkon tutkimuslaitokselta tilattiin selvitys aiheesta. Keskustelua homoseksuaalisuudesta käytiin myös kokonaiskirkkotasolla Joensuun kirkko-päivillä 1975 ja kirkolliskokouksessa keväällä 1976. Paikallisseurakunta-, hiippakunta ja kokonaiskirkkotason lisäksi Kirkon yhteiskunnallisen työn toimikunta reagoi aiheeseen. Kivistön erottamiseen reagoivat myös seksuaalivähemmistöjen järjestöt Seta ja Psyke. Tutkimusajankohtana käydyn keskustelun homoseksuaalisuudesta voi kiteyttää kolmeen eri teemaan. Ne olivat teologinen keskustelu, homoseksuaalisuutta koskevasta tutkimustiedosta käyty keskustelu ja sosiaalieettinen keskustelu.
  • Ovaskainen, Niko-Pekka (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämä tutkielma keskittyy Gregorios Nyssalaisen Suureen katekeesiin (Oratio catechetica magna) ja siinä esiintyvään ”pelastushistorialliseen”. Tutkimuskysymys jakautuu kahtia: 1) Millaiseen alkutilaan ihminen Gregorioksen mukaan luotiin? ja 2) Millaiset muutokset ihmiseen ovat vaikuttaneet? Tutkimus keskittyy Gregorioksen antropologiaan ja soteriologiaan, minkä tähden oleelliseksi taustateoriaksi kuuluu tutkimus siitä, kuinka hän ymmärsi partisipaation ja luomakunnan hierarkkisuuden. David L. Balásin ja Johannes Zachhuberin tutkimukset ovat keskeisimpiä aikaisemmasta tutkimuksesta. Tutkimuskysymystä lähestytään systemaattisella analyysillä, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä Gregorioksen tausta-ajatusten sekä keskeisimpien käsitteiden analysointia. Keskeisimpiä tuloksia ovat seuraavat. Ihmisen luominen Jumalan kuvaksi merkitsee tämän partisipaatiota jumalalliseen luontoon. Ihmisyydessä vallitsevat mielenkyvyt, kuten tahdon vapaus ohjaavat Gregorioksen tulkinnan mukaan jokaista ihmistä kohti Jumalaa. Kaikki luotu tavoittelee partisipaatiota korkeimpaan hyvään. Lankeemus merkitsee ihmisen mielen huijatuksi joutumista, minkä tähden se erehtyy tavoittelemaan sellaista, joka on vain näennäisesti hyvää. Langennut ihmisluonto on kuolevainen, jotta kuolemassa ruumiin hajoaminen tuottaa vapautumisen turmeluksesta. Jumalan inkarnaatio merkitsee ihmisluonnon vapauttamista paholaisen vallasta, mikä tapahtuu oikeudenmukaisena vaihtokauppana. Paholainen ei tajua vaihtavansa ihmiskuntaa jumalihmiseen, jota hän ei kykene hallitsemaan. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsevät universaalia pelastusta, joka palauttaa ihmisyyden sen alkuperäiseen tilaan. Samalla Kristuksen jumalallinen luonto jumalallistaa hänen inhimillisen luontonsa. Sakramentit tarkoittavat Kristuksen jäljittelyä. Kasteessa ihminen jäljittelee Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, mikä tekee tästä sakramentista kuolleista nousemisen alkupisteen. Kaste tekee jo tässä elämässä osalliseksi uudesta ihmisyydestä. Jäljittely jatkuu kristityn elämässä samalla kun eukaristia parantaa ihmisruumista tuoden sen Pelastajan yhteyteen. Kasteessa tapahtuvan uudelleensyntymän tulee näkyä ihmisen elämässä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan lapseksi otettu jäljittelee jumalallisen luonnon ja Kristuksen tekoja. Suuren katekeesin eskatologinen ulottuvuus on moniselitteinen. Siihen sisältyy yhtäältä ajatus yleisestä ennallistamisesta ja toisaalta ihmisen tekojen vaikutus hänen tuomioonsa ylösnousemuksen yhteydessä. Gregorios Nyssalaisen teologiaa Suuressa katekeesissa leimaa partisipaatio ja Jumalan kuva. Hänen ajattelulleen on ominaista, että nämä kaksi liittyvät toisiinsa. Partisipaatio Jumalaan on kuvana pysymisen edellytys. Niinpä myös soteriologiassa pelastava toiminta tähtää tämän kuvan ennallistamiseen ja ylläpitoon. Kristuksessa luodaan uusi ihmisluonto, joka on jumalallisen luonnon pyhittämä. Gregorioksen soteriologia tähtää siihen, että ylösnousemuksessa kastetut ovat osallisia tästä uudesta ihmisyydestä.
  • Sahivirta, Ella (Helsingin yliopisto, 2016)
    My master’s thesis discusses the last waves of resistance to of the traditional pagan Roman aristocracy and the new, now already quite established Christian aristocratic class in the beginning of the fifth century. Paganism had lost ground in Rome and had begun to merge into the growing wave of Christianity. My primary source is the case of a Roman pagan senator, Volusianus, and the correspondence he had with Bishop Augustine, with the aid of their mutual friend Marcellinus. Volusianus will represent in this thesis the side of the pagan aristocrat that comes from tradition and long ancestory, and even though born in a Christian Empire, he is brought up as a pagan and more importantly, a future senator of Rome. Volusianus shares the same concern pagan members of his class have felt ever since the removal of the pagan Altar of Victory from the Senate House, a symbolic sign from the imperial rule what religion is preferred: The Rome of his fathers is not the Rome he lives in. I will be using as additional sources the Third Relatio from senator Symmachus on behalf of re-instating the Altar, and also Saturnalia by Macrobius, a text written after Volusianus’s correspondence. As the Third Relatio will show the state of shock among the senators for this attack on their way of life, Saturnalia is a nostalgic view on a lost cultural heritage and an homage to the men who were seen as upholding all that is glorious about Rome, including Volusianus’s father. I will mostly focus on the reactions of the pagans. The Church could not succeed without the Roman super elite, and the Christian Emperor needed the Senate, as did the Senate need the Emperor. Why then, in a time that would seem to encourage conversion to Christianity was paganism and upholding it a matter of such devotion to these men who were, after all, imperial officials in a Christian Empire? Senators like Volusianus seems to show no great enthusiasm for Christianity, in fact he seems to look down on it slighty. But at the same time he is not zealous against it, and lives and works among his Christian family members and collegues. The concern Volusianus has is that of a Roman official; He is not sure Christianity is rational and not just tales of magicians and strange moral codes, a foreign religion that is simply not fitting for the educated citizen. He fears that Christ’s teachings are a way for foreign powers to take advantage of Rome and they would ruin her reputation as a formidable enemy. For him, Christianity does not seem to be anything terribly evil to avoid, but certainly not the best choice for the Empire. By looking at his social, cultural and philosophical background we can have a clearer insight into how Christianity in the beginning of the fifth century was seen by the very members it needed to impress
  • Vehkajärvi, Tomi (Helsingin yliopisto, 2016)
    George R.R. Martinin kirjasarja Tulen ja jään laulu on yksi viime vuosien suosituimmista fantasiakirjasarjoista. Kirjoissa erottuvana piirteenä on eri uskontojen monimuotoisuus. Martin on muodostanut eri kansojen uskonnot meidän maailmamme pohjalta ja kirjasarjojen uskonnot herättävät tuttuja tunteita, mutta myös samalla ihmetystä. Fantasiakirjallisuuden tutkimuksessa rituaalien tutkimus on jäänyt vähemmälle huomiolle, ja tutkimus keskittyy enemmän myytteihin. Martinin kirjasarjan uskontojen rituaaleja kuvataan kuitenkin tarkkaan ja ne ovat monipuolisia. Tutkimani R’hllorin uskonto on muodostettu Martinin mukaan zarathustralaisuuden ja kataarien uskontojen tunnettujen piirteiden mukaan, ja kuvitteellinen uskonto ilmenee tulen ja valon uskontona, jonka teologiaa hallitsee dualistisuus. Rituaaleista erottuvimpia ovat ennusmerkkien etsiminen liekeistä, polttouhrit, varjorituaali, parantaminen ja häät. Rituaalien monimuotoisuuden vuoksi, en ole valinnut yhtä teoriaa työhöni, vaan analysoin uskonnon rituaaleja Catherine Bellin esittelemän rituaaligenre -ajattelun ja Ronald Grimesin rituaalisen herkkyyden ilmenemismuotojen kautta. Kontekstisidonnainen teoria antaa välineitä tutkia sitä, miten rituaalit esitetään kirjasarjassa. R’hllorin uskonto manifestoituu vahvasti tulen kautta ja tuli on hallitseva elementti kaikissa rituaaleissa. Liekkien katsomisessa ajatellaan R’hllorin antavan lahjana nähdä totuuden liekeissä. Rituaaleista polttouhrit on näkyvimpiä esimerkkejä tavoista, joilla uskonto esitetään. Rituaaleilla on poliittinen ja seremoniallinen sävy, mitä alleviivataan uskonnon myyttisillä ja aineellisilla ulottuvuuksilla. Uskonnon pelastajahahmona pidetyn, kuninkaaksi julistautuneen, Stannis Baratheoni valtaa korostetaan rituaaleissa. Tulella on muissa rituaaleissa myös tärkeä merkitys ja hääseremoniassa sillä osoitetaan sekä liminaalivaiheen päättävää yhdistymistä sekä poliittista valtaa heraldiikassa. Rituaalit esitetään pääosin poliittisina ja seremoniallisina vallan osoituksina, joissa tulella on merkittävä symbolinen arvo.
  • Jussmäki, Mia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksessa tarkastelen raskaana olevien tahdonvastaista päihdehoitoa sosiaalieettisenä kysymyksenä, systemaattisen analyysin keinoin. Hoitomuotoa ei ole toistaiseksi Suomessa toteutettu mutta sen mahdollisuus nousee toistuvasti esiin julkisessa keskustelussa ja lakialoitteissa. Monessa Pohjoismaassa raskaana olevien tahdonvastainen päihdehoito on jollain tasolla käytössä. Näistä syistä tarkastelu on myös Suomen kontekstissa relevanttia. Tutkimuksessa kysyn erityisesti, millaisia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakassuhteita ja sukupuoliasetelmia hoitomuoto ilmentäisi ja toteuttaisiko se hoitamisen, hoivan ja huolenpidon käsitteitä raskaana olevan kohdalla. Tutkimuksen alussa taustoitan aihetta esittelemällä tehtyjä lakialoitteita, päihteiden yhteyttä sikiövaurioihin sekä raskaana olevien tahdonvastaista päihdehoitoa Pohjoismaissa. Lakialoitteissa hoitomuotoa perustellaan painavimmin sikiölle aiheutuvalla terveysvaaralla. Toisena taustoittavana lukuna on katsaus suomalaisen päihdepolitiikan ja -huollon muutoksiin sekä päihdekulttuuriin sukupuolen kautta tarkasteltuna. Neljännessä luvussa tarkastelen sosiaali- ja terveydenhuoltoa työntekijän ja asiakkaan välisten suhteiden kautta. Tarkasteluni pohjautuu Kirsi Juhilan kirjaan Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina, Annu Hahon väitöskirjaan Hoitamisen olemus, Heta Häyryn (nyk. Gylling) väitöskirjaan The Limits of Medical Paternalism sekä Jim Ifen kirjaan Human Rights and Social Work. Suhdetarkastelu on relevantti, koska se määrittelee myös sitä tapaa, miten raskaana oleva päihdeongelmainen nähdään yhteiskunnan osana. Viides luku keskittyy sikiön aseman tarkasteluun. Edellisessä luvussa paternalismia käsittelevässä alaluvussa tulee esiin, miten kovan paternalistiset toimet olisivat oikeutettuja muille aiheutetun haitan vuoksi. Aborttia koskevassa keskustelussa sikiön ihmisyyttä on pohdittu perusteellisesti ja referoin tässä luvussa esitettyjä näkökantoja. Raskaana olevien tahdonvastainen päihdehoito näyttäytyy sosiaalityön kontrolli- ja liittämissuhteen ilmentäjänä: yhteiskunnan valtakulttuurista syrjäytynyt raskaana oleva asetetaan kontrollin alle, jotta syntyvä lapsi voitaisiin liittää osaksi valtakulttuuria. Hoitaminen, hoiva ja huolenpitosuhde taas pohjautuvat kaikki samalle luonnollisen hoitamisen pohjalle, joka ylläpitää elämän säilymistä. Sen toiminnan syy on toisen hyvän toteutuminen, mikä pohjautuu ymmärrykselle jaetusta ihmisyydestä. Mikäli raskaana olevan vapautta halutaan rajoittaa sikiön suojelemiseksi, ei voida puhua hoitamisesta, hoivasta tai huolenpidosta raskaana olevan kohdalla, sillä motiivina ei ensisijaisesti toimi hänen hyvänsä toteutuminen. Sikiön aseman tarkastelu ei muuta tilannetta. Konservatiivinen ja liberaali kanta muodostavat kestämättömän tilanteen. Liberaali sosiaalisen persoonan näkökulma antaa välineet sikiön ihmisyyden tapauskohtaiseen määrittelyyn, mikä muodostaisi vakavan eettisen ongelman tahdonvastai-sen hoidon kysymyksessä. Maltillinen kanta rakentuu naisen ja sikiön sekä perheen kokonaisuuden pohjalle eikä siten erottele sikiötä erilliseksi yksilöksi, vaan osaksi kokonaisuutta. Sosiaalityö on määritellyt itseään kumppanuussuhteen kaltaisena, jossa jokainen ihminen asettuu monenlaisiin valtakulttuurin ja marginaalisuuden paikkoihin. Tavoitteena on asiantuntijatiedon ja asiakkaalla olevan toisen tiedon yhdistäminen asiakkaan kokonaistilanteen parhaaksi.
  • Nygård, Leena (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimukseni tehtävä on selvittää, kuinka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakoniatyöntekijät mieltävät diakoniaan liittyvän kasvatuksen. Diakoniakasvatusta toteutetaan seurakunnissa, mutta siitä ei ole toistaiseksi olemassa yleistä linjausta, eikä diakoniakasvatus ole ollut suomalaisen diakonian tutkimuksen keskiössä. Kyseessä on kvalitatiivinen, induktiivisen sisällönanalyysin keinoin toteutettu tutkimus. Tutkimusaineisto koostuu 75:stä kyselylomakevastauksesta, jotka on kerätty helmi-maaliskuussa 2015 suomenkielisissä hiippakunnissa työskenteleviltä diakoniatyöntekijöiltä. Taustoitan tutkimusta tarkastelemalla diakonian historiallista kehityskaarta, diakonian teologiaa ja nykyajan suomalaista seurakuntadiakoniaa ja -kasvatusta. Esittelen myös diakoniakasvatukseen sovellettavia kasvatus- ja oppimisteorioita sekä eettistä ja uskontokasvatusta. Tutkimuksen tulosluvuissa käsittelen diakoniatyöntekijöiden näkemyksiä diakoniakasvatusta ohjaavista kristinopillisista lähtökohdista, tavoitteista ja aihealueista. Esittelen diakonian ohjaus-, opetus- ja kasvatustehtävien käytäntöjä sekä diakoniatyöntekijöiden suhtautumista ja valmiuksia kasvatustyön toteuttamiseen. Sivuan lisäksi sitä, miten seurakunnissa on määritelty diakoniakasvatusta. Johtopäätösluvussa kiteytän tuloksia ja esitän mallin diakoniakasvatuksen määritelmästä. Tutkimukseni osoittaa, että diakoniakasvatus ankkuroituu kristinopin keskeisiin sisältöihin, diakonian kokonaisuuteen ja seurakuntayhteyteen. Diakoniakasvatusta on tarkoituksellinen diakonian olemuksesta, merkityksistä ja keskeisistä sisällöistä viestiminen. Sitä on myös diakonian työtilanteisiin liittyvä kasvatuksellisuus itsessään. Toisaalta diakoniakasvatusta on kaikki tiedostettu tai tiedostamaton toiminta, joka ohjaa ihmisiä diakonisen asenteen omaksumiseen. Diakoniakasvatuksessa keskeistä on vuorovaikutuksellisuus, ja toteuttamismenetelmät ohjautuvat tavoitteista ja tilanneyhteyksistä käsin. Diakoniakasvatusta työmuotona arvostetaan ja pidetään tärkeänä. Se nähdään mahdollisuutena lähimmäis- ja yhteisvastuun laajentamiseksi sekä asenteisiin ja olosuhteisiin vaikuttamiseksi. Diakoniakasvatus on keino lisätä tietoa kirkossa tehtävästä hyvästä. Ihanteellisimmillaan diakoniakasvatus läpäisee kaikki seurakunnan työalat ja tavoittaa kaikenlaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Haasteena pidetään diakoniakasvatuksen painottumista suhteessa muun diakoniatyön kokonaisuuteen. Kasvatustehtävien toteuttaminen diakoniatyössä edellyttää riittäviä resursseja ja valmiuksia.
  • Alarinta, Rita (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkielman aiheena on Glen H. Stassenin (1934–2014) ruumiillistuneen opetuslapsiuden etiikka. Tut-kielman metodi on systemaattinen analyysi. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastellaan ruumiillistuneen opetuslapsiuden käsitettä, jonka teologinen perusta on kolmessa ulottuvuudessa. Ensimmäinen on Jumalan kaikkivaltius, jonka perusteella teologialla on yhteiskunnallista merkitystä. Toinen on täyteläinen tulkinta Jeesuksesta, jossa painottuu heikkojen puolelle asettuminen. Jeesuksen eettistä toimintaa kuvaa Dietrich Bonhoefferin (1906–1945) käsite Stellvertretung, oleminen ”toista varten”. Kolmas ulottuvuus on Pyhä Henki, joka johdattaa kohti Jumalan tahtoa. Stassenin mukaan kristillisessä etiikassa ei tule pitää esillä ideaaleja, koska niiden toteuttaminen on ihmiselle mahdotonta. Hänen mukaansa realistisesti maailmaa tarkasteleva kristinusko kykenee vastaamaan myös sekulaarin ajan asettamiin haasteisiin. Tätä käsitystä haastetaan pohtimalla esimerkiksi, onko kristinuskon maailmankuva perinteisesti ylioptimistinen, kuten Stassen väittää. Toisessa analyysiluvussa käsitellään vuorisaarnan etiikkaa. Stassen tulkitsee vuorisaarnaa kolmiosaisina ope-tuksina, joissa opetuksen kärki on realistinen. Tämän triaditulkinnan mukaan Jeesus ei kiellä esimerkiksi vihaa, kuten vuorisaarnan antiteesitulkinta antaa ymmärtää, mutta käskee sovinnontekoon. Stassenille vuorisaarna on myös yhteiskunnallisesti relevantti. Vuorisaarna käsittelee muun muassa distributiivista oikeudenmukai-suutta ja väkivallattoman vastarinnan oikeutusta. Johtopäätöksenä ruumiillistunutta opetuslapsiutta kuvataan Jeesuksen seuraamiseksi inhimillisenä kristittynä. Stassenin eettiset periaatteet lähtevät liikkeelle yllättävän paljon ihmisestä ja siitä, että inhimilliset ominaisuu-det asettavat kristilliselle etiikalle kehykset. Stassen ei myöskään näe eettisiin ideaaleihin liittyvän hyötyjä ihmisen toiminnan ohjaajina. Ihmisläheisyytensä lisäksi hän johtaa eettisiä periaatteita, kuten kristillisen rak-kauden määritelmän myötätuntona ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisena, suoraan Jeesus-tulkinnastaan. Tutkielman kolmannessa analyysiluvussa tarkastellaan oikeudenmukaisen rauhanteon paradigmaa, joka liittyy sodan oikeuttamisen sijaan rauhan rakentamiseen kymmenen ohjeen avulla. Stassenin mukaan para-digmassa ylitetään pasifismin ja oikeutetun sodan teorian väliset ristiriidat. Tutkielmassa ilmenee, että yleiseen rauhantahtoon nojaavassa paradigmassa on vahvuuksia ja oivaltavia sovelluksia vuorisaarnan etiikasta, kuten vihollisrakkaudesta, joka ei tarkoita omista oikeuksista luopumista. Mutta oikeudenmukainen rauhan-teko ei pysty sovittelemaan erilaisiin eettisiin lähestymistapoihin kuuluvien rauhan määritelmien välistä ristirii-taisuutta. Neljännessä analyysiluvussa käsitellään ruumiillistuneen opetuslapsiuden suhdetta Bonhoefferin teologiaan. Stassenin mukaan Bonhoefferin vuosien 1940–1945 teologia ei sovi tämän varhaisemman teoksen Nachfolge (1937) vuorisaarnatulkintaan. Stassenin mukaan vuorisaarnan triaditulkinta vastaa paremmin Bonhoefferin viimeisten vuosien teologiaa. Tutkielmassa osoitetaan väitteen vahvuudet ja heikkoudet. Pääpiirteissään triadi-tulkinta täsmää Bonhoefferin ajatuksiin vuorisaarnasta, mutta yksityiskohtien tasolla todisteita tästä ei ole. Lisäksi neljännessä analyysiluvussa tutkitaan Bonhoefferin ja Stassenin teologisten painotusten eroja. Toisin kuin Stassenille, Bonhoefferille ”toista varten” olemiseen voi liittyä jopa lain rikkominen silloin, kun se palvelee lain todellista tarkoitusta. Teologit myös lähestyvät sekulaarin ajan kristinuskoa osittain eri näkökulmista: Bonhoefferin mukaan kristityn vastuun toteutumiseksi on lakattava tukeutumasta Jumalan suuruuden illuusi-oon. Stassenille vastaava illuusio puolestaan on optimistinen maailmankuva. Teologien näkökulmia yhdistää vahvasti ajatus kristinuskon tämänpuoleisuudesta, eli siitä, että kristityn on kannettava vastuuta maailmasta.
  • Kähäri, Heidi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Vuonna 2015 alkanut Euroopan pakolaiskriisi on näkynyt myös Suomessa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden aikaisempaa suurempana määränä. Evankelis-luterilainen kirkko on ollut kriisin aikana esillä auttajan roolissa. Kirkko on esimerkiksi tarjonnut tilojaan hätämajoitukseen sekä vastaanottokeskusten järjestämiseen. Ei- kristittyjen ihmisten majoittaminen kristillisen kirkon tiloissa herättää kysymyksiä liittyen uskonnonvapauteen. Uudenlaisen tilanteen vuoksi uskonnonvapauden eri puolten sekä positiivisen että negatiivisen uskonnonvapauden toteutuminen nousevat ajankohtaisiksi kysymyksiksi. Kristityillä vapaaehtoistyöntekijöillä ja kirkon tiloja käyttävillä seurakuntalaisilla on oikeus toteuttaa omaa uskonnollista identiteettiiään oman uskonnollisen yhteisönsä tiloissa. Toisaalta turvapaikanhakijoilla ja pakolaisilla on oikeus negatiiviseen uskonnonvapauteen, oikeus olla joutumatta uskonnollisen toiminnan kohteeksi, jos he eivät sitä itse halua. Kaiken tämän pitäisi toteutua eri osapuolten yhteisesti jakamissa tiloissa, kirkon tiloihin perustettujen vastaanottokeskusten tiloissa. Tutkimuskysymyksenäni oli se, miten kristityt kokevat tämän uuden tilanteen. Tutkimuksen aineistona on kristillisellä internetsivustolla, kotimaa24.fi sivustolla, julkaistujen uutisten kommentoinnit. Aineistoa on rajattu aiheeseen liittyvien hakusanojen avulla sekä aikarajauksella. Tutkimus on aineistolähtöinen, koska kaikesta mahdollisesta hakusanojen ja aikarajauksen avulla rajatusta aineistosta tutkimuksen kohteeksi on valittu uutiset, joita sivuston käyttäjät olivat kommentoineet eniten. Eniten kommentoituja uutisia olivat uutiset, jotka käsittelivät kysymystä siitä, saako turvapaikanhakijoille ja pakolaisille evankelioida. Tutkimus on kvalitatiivista tutkimusta ja analyysimenetelmänä on käytetty diskurssianalyysiä. Aineistosta nousi esille kaksi selkeää ylädiskurssia, kristillinen diskurssi ja ihmisoikeudellinen diskurssi, joiden kautta vallitsevasta tilanteesta puhuttiin. Näiden ylädiskurssien lisäksi aineistosta nousi useita evankelioimista määritteleviä aladiskursseja. Diskurssien analysoinnin perusteella tilanne, jossa ei-kristityt tulevat kirkolle kuuluviin tiloihin, on uusi ja siksi siihen liittyy haasteita. Uusi tilanne nostaa toisen evankelis-luterilaisen kirkon perustehtävistä, lähetystehtävän, uudella tavalla esille.
  • Andersson, John (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten evankelis-luterilaisten kirkkojen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen epätyypillisiä ja aikakauden kuva-aiheiden valtavirrasta erottuvia alttarimaalauksia. Alttarimaalauksissa selkeästi käytetyin kuva-aihe on perinteisesti ollut Kristus joka on esitetty jossakin raamatuntekstien kuvailemassa tilanteessa. Marginaalisena ryhmänä alttarimaalauksissa esiintyy kuitenkin myös muitakin kuva-aiheita. Tästä harvinaisemmasta aineistosta käsin tutkimuksessa pyritään selvittämään indikoivatko löydetyt kuva-aiheet tai niiden toteutustapa varsinaisesti vasta 1920-luvulta eteenpäin alkanutta kristillisen taiteen modernisoitumista. Aineistona tutkimuksessa toimii Jyväskylän yliopiston kirkkotaiteen ja –arkkitehtuurin tutkimusinstituutin ylläpitämä kirkkotaiteen rekisteri ja sen tiedot vuosien 1890 ja 1919 välisenä aikana valmistuneista alttarimaalauksista. Tutkimusote on kontekstualisoiva ja tutkimusmenetelmänä toimii Erwin Panofskyn 1930-luvulla kehittämä kuva-aiheiden vertaileva tutkimus eli ikonografinen analyysi sekä tätä syventävä ikonologinen analyysi. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia Kristusta kuvaavasta valtavirrasta erottuvia kuva-aiheita ja toteutustapoja suomalaisesta 1800- ja 1900-luvun vaihteen alttarimaalaustraditiosta on löydettävissä? Millä tavoin näissä aikakauden epätyypillisissä aihevalinnoissa näkyy vuosisadan vaihteen laajempi taiteen murros kohti modernismia sekä uusia näkökulmia ja toteutustapoja? Tutkimusajanjakson aikana Suomessa valmistui tietokannan mukaan kaikkiaan 173 alttarimaalausta. Näistä tutkimuksen kohteeksi valikoitui 13 maalausta sekä yksi tietokannan ulkopuolinen teos. Kuva-aiheista yhdeksän on ristiaiheisia ja viisi muuta aihetta esittäviä figuurimaalauksia. Ristiaiheisista maalauksista suurin osa edustaa vielä vuosisadan vaihteen aikaan melko runsaasti käytössä ollutta käsityöläismaalariperinnettä eikä niiden toteutus ja symboliikka ole yhtä hienostunutta kuin koulutettujen ammattimaalareiden teoksissa. Joitakin moderneja ominaispiirteitä on mahdollista löytää mutta niiden tarkoituksellisuudesta ei aina ole varmuutta. Maalausten hankinnassa ja toteutuksessa heijastuvat monessa tapauksessa esimerkiksi seurakunnan rajalliset taloudelliset toimintamahdollisuudet sekä maalausten väliaikaisratkaisuksi koettu luonne. Figuurimaalausten ryhmässä suurin osa teoksista on koulutettujen kuvataiteilijoiden maalaamia ja niiden toteutus on selkeästi harkitumpi ja viimeistellympi kuin suurimmassa osassa ristiaiheisia teoksia. Raamatunkertomuksiin perustuvat kuva-aiheet ovat kristillisessä ikonografiassa käytettyjä jo jopa 300-400-luvuilta lähtien. Viimeiseen tuomioon liittyvää aihetta lukuunottamatta kuva-aiheet ovat kuitenkin oman aikakautensa ulkopuolellakin erittäin harvoin suomalaisissa alttarimaalauksissa käytettyjä. Toteutusten osalta hajonta on maalauksissa suuri. Tutkimusaineiston suppeus näiden teosten osalta vaikeuttaa muuta aikakauden alttarimaalausaineistoa koskevien yleistysten tekoa.
  • Heikura, Eeva-Kaisa (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkimuksen aineistona oli 31 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksessa pidettyä saarnaa Digipostilla-saarnatietokannasta. Tavoitteena oli vastata aineistolähtöisesti kysymykseen ”Millaiset piirteet kuvaavat Digipostillan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pidettyjä jumalanpalvelussaarnoja?” Tutkimus sai edetessään alatutkimuskysymyksen: ”Mikä on löytämieni piirreluokkien suhde toisiinsa ja rooli saarnan kokonaisuudessa?” Tutkimusmetodina oli laadullinen tekstianalyysi, jota toteutin aineistoa lähilukien. Tutkimus eteni grounded theory -menetelmän innoittamana aineiston koodauksesta luokittelun kautta teoreettisen mallin luomiseen. Aineiston saarnoja kuvasivat kahdentasoiset ominaispiirteet: retoriset piirteet ja puhetuotosten tavoitteet. Saarnan luovuttamattomia ominaispiirteitä olivat intertekstuaalisuus ja uskonnollinen sanasto, joiden läsnäolo saarnassa pohjautuu saarnan vahvaan Raamattu-sidonnaisuuteen. Muut retoriset piirteet kuuluivat puhujan keinovalikoimaan: retoriset kysymykset, minä ja puhujan muut omat esiintulot, me-muoto, sinä ja muut kuulijan puhuttelut, toisto ja rinnastus, runollisuus, huumori ja leikki, retoriset lopetukset sekä prosodiset merkit. Saarnojen puhetuotoksilla oli kolmenlaisia tavoitteita: Niillä opetettiin ja tulkittiin raamatuntekstiä, sovellettiin tekstiä kuulijan elämään sekä pyrittiin hengellisesti kutsuen, Jumalasta todistaen sekä armoa ja anteeksiantoa julistaen synnyttämään kuulijassa uskonkokemus. Digipostilla-aineiston puhetuotosten tavoitteet vastaavat pitkälti luterilaisen saarnateologian näkemystä saarnan tehtävistä. Esimerkkejä analysoiden ja tarkastelemalla niitä myös Roman Jakobsonin kielen funktiomallin valossa totesin, että nämä kahden tason piirteet toimivat aineiston saarnoissa erottamattomasti: Retorisia piirteitä tarvitaan, ja niitä myös Digipostillan saarnassa rohkeasti käytetään, saarnan ominaisten puhetuotosten tavoitteiden saavuttamiseksi.