Teologinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Houni, Pyry (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani käsitellään eksegetiikan professori Arthur Hjeltin ( 1868-1931) yhteiskunnallista toimintaa vuosina 1917-1918.
  • Laulumaa-Leino, Niina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Naisten asema islamissa on ollut jo pitkään kiistelty aihe sekä islamilaisessa teologiassa, että länsimaisessa tutkimuksessa. Aiheesta on tehty viime vuosikymmeninä paljon feminististä tutkimusta sekä feministisiä teologisia projekteja. Termi ’islamilainen feminismi’ onkin vakiintunut tarkoittamaan akateemista islamilaista feminismiä, jonka keskiössä ovat mm. Koraanin uudelleentulkinta ja historiallinen tutkimus, ja joka pyrkii parantamaan naisten asemaa yhteiskunnissa. Pro gradu –tutkielmani keskittyy tutkimaan muslimifeminismiä ei niinkään akateemisena tutkimuksena, vaan osana muslimi-identiteettiä. Tutkimuksessani muslimifeministien identiteettien muodostumista pohditaan sosiaalisen median viitekehyksessä. Aineistona työssä toimii Twitteristä kerätty n.1500 kommentin korpus aihetunnisteella #lifeofamuslimfeminist, jonka ’twiiteissä’ kuvataan muslimifeministiksi identifioituvien erilaisia kokemuksia tasa-arvoon ja elämään liittyen. Tarkastelun kohteena on miten kirjoittajat rakentavat muslimifeministin identiteettiä käyttämällä erilaisia tulkintarepertuaareja sekä niiden mahdollistamia identiteettipositioita. Teoreettisen ja metodologisen pohjan tälle työlle muodostavat diskurssianalyysi, diskursiivinen psykologia ja sosiolingvistiikka. Työ rakentuu vahvasti sosiaalisen konstruktionismin ajatukselle, jossa sosiaalinen maailma sekä identiteetit rakentuvat ihmisten kielenkäytössä luomien merkitysten kautta. Työssä käytetty diskursiivisen psykologian näkökulma nojaa Jonathan Potterin ja Margaret Wetherellin työhön, jonka tavoitteena on ollut tutkia miten diskursseja, tulkintarepertuaareja ja identiteettejä muodostetaan puhutussa tai kirjoitetussa kielenkäytössä. Sekä minkälaisia identiteettikategorioita tai –positioita niiden avulla luodaan ja minkälaisia niiden keskinäiset valtasuhteet ovat. Sosiolingvistiikkaa olen soveltanut Mary Bucholtzin sekä Kira Hallin viisi kohtaisen teorian osalta, jossa ihmisten identiteettien ajatellaan koostuvat monista päällekkäisistä ja muuttuvista identiteeteistä, jotka rakentuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Heidän teoriansa on tarjonnut työkaluja tunnistaa ja tulkita kielelliset keinot erilaisten kategorioiden ja positioiden luomiseen. Valitsemieni teorioiden valossa ja niiden tarjoamien työkalujen avulla olen paikantanut aineistosta yhdeksän laajempaa diskurssia, sekä viisitoista niitä rakentavaa tulkintarepertuaaria. Löytämieni diskurssien ja repertuaarien kautta aineistosta oli mahdollista paikantaa useita erilaisia identiteettipositioita, jotka jaoin kolmen suurimman identiteettikategorian alle: sukupuoli-identiteettiin liittyvät, muslimi-identiteettiin liittyvät sekä feministi-identiteettiin liittyvät repertuaarit. Repertuaareilla luotiin erilaisia identiteettipositioita liittyen kirjoittajien seksuaalisuuteen ja rooliin yhteiskunnassa, heidän uskonnolliseen identiteettiinsä ja huivin käyttöön sekä heidän toimijuuteensa ja sijaintiinsa rodullistetun feminismin suhteen. Usein kirjoittajien identiteetit rakentuivat päällekkäisesti monen eri kategorian kanssa, ja he omaksuivat aktiivisesti erilaisia repertuaareihin liittyviä väliaikaisia identiteettipositioita. Kokonaisuutena aineiston kommentit rakensivat muslimifeministien identiteettejä monella tasolla, kuitenkin ensisijaisesti naisina, muslimeina ja feministeinä, mutta myös vahvoina, koulutettuina ja suorapuheisina.
  • Heikkinen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena on tutkia varusmiesten kokemuksia puolustusvoimien kirkollisesta työstä ja sen antamasta tuesta. Tutkimus on tehty kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin ja tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella Panssariprikaatin varusmiehiltä. Kyselyyn vastasi yhteensä 204 varusmiestä, joista muodostui tämän tutkimuksen tutkimusjoukko. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Millaisia kokemuksia varusmiehillä on kirkollisesta työstä Panssariprikaatissa? 2) Millaisia kriisejä tai huolia varusmiehet ovat kohdanneet varusmiespalveluksensa aikana ja ovatko he hakeneet ja saaneet apua niihin? Puolustusvoimien kirkollinen työ täytti 100 vuotta vuonna 2018 ja sitä toteutetaan varuskunnissa yhä tänäkin päivänä. Kirkollisesta työstä vastaa joukko-osastonsa sotilaspappi ja sen toimintamuotoina ovat sielunhoito, julistus ja kasvatus. Sotilaspappi on olemassa kaikki varten, uskonnollisesta tausta riippumatta. Kirkollinen työ perustuu lähimmäisenrakkauteen ja sen perustehtävänä on tukea ja auttaa sotilashenkilöstöä. Sotilaspappi elää varuskunnassa seurakuntansa keskellä ja on läsnä ja saatavilla niin hädän hetkellä, kuin arkisissakin asioissa. Sielunhoitajan roolin lisäksi sotilaspappi on myös uskonnollisten ja eettisten asioiden asiantuntija, ja hänen tehtäviinsä kuuluu myös kouluttaa varusmiehille eettisen toimintakyvyn asioita. Sotilaspappi vastaa myös joukko-osastonsa hengellisestä elämästä ja toimittaa jumalanpalveluksia ja ehtoollisia. Varusmiespalvelus on erityinen aikakausi nuoren elämässä, ja se voi olla kriisin paikka jo itsessään. Tänä päivänä samoille varusmiehille kasaantuu yhä enemmän erilaisia ongelmia. Toiset taas suorittavat palveluksensa kohtaamatta sen suurempia haasteita. Kartoitin tutkimuksessani varusmiesten kohtaamia kriisejä tai huolia. Suurimmaksi huolen aiheeksi varusmiesten joukosta nousi huoli omista tulevaisuuden suunnitelmista, joista oli huolissaan 53% varusmiehistä. Varusmiehistä 48% poti myös koti-ikävää, ja 47% oli huolissaan omasta psyykkisestä jaksamisesta palveluksessa. Nämä tulokset peilaavat aiempaa tutkimusta. Yleensä varusmiesten käydessä keskusteluja sotilaspapin kanssa, keskustelun aiheet liittyvät omaan jaksamiseen, motivaatioon, parisuhdeongelmiin, tai johonkin äkillisesti sattuneeseen kriisiin siviilielämässä. Kartoitin tutkimuksessani myös varusmiesten kokemuksia kirkollisesta työstä varuskunnassa. Tulokset olivat kauttaaltaan hyvin positiivisia. Varusmiehistä 71% koki tärkeäksi, että varuskunnassa on sotilaspastori. Vastaajista 86% oli sitä mieltä, että sotilaspastori on ollut kaikkia varten. Kuitenkin vain hieman alle puolet varusmiehistä koki, että sotilaspastori on ollut näkyvästi mukana varusmiesten arjessa. Tällainen tulos oli sikäli odotettavissa, sillä kirkollisen työn jatkuvana haasteena on se, kuinka se voisi tavoittaa mahdollisimman paljon varusmiehiä. Varuskunnat ovat suuria ja on mahdotonta pystyä tavoittamaan jokaista varusmiestä palveluksen aikana, vaikka se ihannetilanne olisikin. Kuitenkin 71% varusmiehistä piti sotilaspastoria helposti lähestyttävänä. Kirkollisessa työssä tulee kiinnittää huomiota siihen, että sotilaspappi on tavoitettavissa, ja tekee itsensä tutuksi joukolle, jotta hädän hetkellä varusmiehellä on matala kynnys turvautua häneen.
  • Vuori, Henri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksessani tarkastelen konfliktia Orimattilan seurakunnassa vuosina 1971–1973. Konfliktissa olivat osapuolina Orimattilassa ensimmäisen kappalaisen viransijaisuutta tehnyt vastavalmistunut, nuori pastori Juhani Iivari sekä useat seurakuntalaiset. Tutkimuksessa selvitän, mitkä tekijät johtivat siihen, että tämä Juhani Iivarin Orimattilan aikaiseen toimintaan liittyvä konflikti muodostui ja miten konflikti eteni. Tutkimuksessani keskityn erityisesti kolmeen eri episodiin, jotka rytmittivät tapahtumien etenemistä. Ensimmäinen niistä oli Iivarin vuoden 1972 itsenäisyyspäivänsaarna, jossa hän kritisoi voimakkaasti kristinuskon ja kansallisten symbolien yhteen kietoutumista suomalaisessa itsenäisyyspäiväperinteessä. Monet seurakuntalaiset kokivat saarnan loukkaavana ja valittivat siitä Orimattilan kirkkoherra Paavo Muinoselle. Toinen episodi kytkeytyy siihen, kun Iivari keväällä 1972 liittyi SKDL:n jäseneksi ja piti vapunpäivänä puheen Orimattilan punaisten muistomerkillä. Iivari sai useita tukijoita paikkakunnan vasemmistolaisista seurakuntalaista, jota alkoivat kerätä nimilistaa sen puolesta, että Iivari saisi edelleen jatkaa Orimattilassa. Iivari oli vähän aikaisemmin saanut siirron pois Orimattilan seurakunnan palveluksesta. Nimilistan seurauksena Iivarin siirto peruutettiin. Tapahtuma ilmensi sitä, miten suuri osa vasemmistolaista oli edelleen kirkon jäseniä ja he pystyivät käyttämään joukkovoimaansa vaikuttaakseen kirkolliseen päätöksentekoon. Kolmas tutkimani episodi liittyy Iivarin paikkakunnalla tekemään rauhantyöhön. Erityisen suuria kielteisiä reaktioita herätti se, kun Iivari jakoi papin asuun pukeutuneena Sadankomitealiitto ry:n aseellisen maanpuolustuksen vastaisia pamfletteja asevelvollisten kutsuntapaikan läheisyydessä. Tapahtuman seurauksena Orimattilan kirkkoneuvosto teki Iivarista kantelun Helsingin tuomiokapitulille. Tutkimuksessani nousee esille aikakauden yleinen sukupolvimurros 1970-luvun alun Suomessa, kun nuori sodanjälkeinen sukupolvi kyseenalaisti voimakkaasti vallitsevia yhteiskunnallisia rakenteita. Myös kirkko joutui kohtamaan tämän yhteiskunnallisen kritiikin ja ottamaan siihen kantaa. Orimattilan kriisin voi nähdä olevan paikallistason ilmentymä tällaisesta valtakunnallisesta kehityksestä. Orimattilan konfliktissa oli kuitenkin sukupolvimurrosta merkittävämpi asema niillä ennakkoluuloilla mitä useilla seurakunnan hallinnon piirissä olevilla ihmisillä oli vasemmistolaisuutta kohtaan. Iivari ei itse määritellyt itseään kommunistiksi ja hän toimi selvästi erillään aikakauden taistolaisesta nuorisoliikkeestä, mutta useat seurakuntalaiset tulkitsivat hänen toimintaansa siitä oletuksesta käsin, kuin hän olisi ollut kommunisti. Tämä kommunistisyytös aiheutti sen, että monet seurakuntalaiset tulkitsivat myös Iivarin tekemää rauhantyötä poliittisesti motivoituneeksi.
  • Virtanen, Antti (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sarjakuvataiteilija ja sarjakuvateollisuuden grand old man Will Eisner (1917-2005) paini suurimman osan urastaan sarjakuvan vakavastiotettavuuden kanssa. Sarjakuvaromaaneissaan hän paini teki erilaisia tyylikokeiluja, ja ainakin hänen itse käsikirjoittamansa sarjakuvaromaanit painivat pääasiassa traagisten kohtaloiden kanssa. Eisnerin Sarjakuvaromaanien aihekavalkaadi sisältää kuitenkin runsaasti ajankuvaa, ehkä eniten siitä ajasta jona hän kasvoi aikuiseksi. Suuren kaupungin elämä, lama-aika, kommunismi, köyhyys, toimeentulo, maahanmuuttaja-aallot, etninen sulatusuuni, perheen merkitys, rakkaus, Jumala ja erityisesti elämän nurja puoli sekä tästä riippumaton elämänvoima, joka saa ihmiset jatkamaan. Tutkielmani ensimmäisessä osassa selvitän miten Eisner ankkuroi historian kuvauksen lama-aikaan sijoittuvassa sarjakuvaromaanissaan A Life Force (1988). Tutkielmani toinen osuus tarkastelee Eisnerin sarjakuvaromaanivaiheen teosten suurten kysymysten käsittelyä, kuten elämän tarkoitusta, rakkautta, uskontoa ja jumalaa. Tutkimustulokset näyttävät että Eisner oli historiakuvauksen suhteen laaja-alainen ja tarkka tehdessään lukijalle tutuksi lama-ajan kurjuuden ja mentaliteetin, ja samalla kertoo tarinan pienistä ihmeistä ja pohdinnoista elämästä. Suurten kysymysten käsittelyssä Eisnerin lopputulemat tai oivallukset eivät ole kovin syvällisiä, hänen tuntemuksensa eksistenssistä ja filosofiasta eivät ole kovin syvät, ja draama josta suuret pohdinnat kumpuavat rakentuvat hieman kömpelösti.
  • Artovaara, Henri Tapio (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin tässä tutkielmassani Kotimaa-lehden julkituomia legitimointikeinoja Suvivirttä kohtaan vuosina 2013 ̶ 2014. Tutkimani Kotimaa-lehti tulkitsee itsensä lehden omalla kotisivullaan kristillis-yhteiskunnalliseksi viikkosanomalehdeksi. Kotisivuillaan samalla lehti tuo julki tulkintansa mukaan, että sitä on kutsuttu kirkon epäviralliseksi äänenkannattajaksi. Lehti ilmestyy kerran viikossa. Kotimaa-lehden mukaan, sillä on 23 000 tilaajaa ja 50 000 Viikkolukijaa. Samalla on huomattavaa, että lehti on useiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tilaama, jolloin sen lukijoihin voidaan laskea samalla kirkon useat työntekijät. Kotimaa-lehti on perustettu vuotena 1905. Tutkimusajankohtani olen tarkentanut aikavälille 21.2.2013 ̶ 22.5.2014. Tuon tässä tutkielmassani julki kaikki artikkelit, jotka perustuvat tutkimuskysymykseeni toimivaan Suvivirren legitimointiin liittyvään tematiikkaan Kotimaa-lehdessä. Kyseisenä työni tutkimusajankohtana tutkimani Suvivirsi tuodaan julki toimittajien toimesta vuotena 2013 kahdeksassa ilmestyneessä numerossa. Vuotena 2014 Suvivirsi mainitaan puolestaan kuudessa ilmestyneessä lehden numerossa aikarajaukseni huomioon ottaen. Suvivirren legitimoinnilla viittaan tässä tutkielmassani Kotimaa-lehden oikeutuskeinoihin Suvivirttä kohtaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Kyseiset oikeutuskeinot näyttäytyvät tutkimissani artikkeleissa kansallisen identiteetin valossa ja samalla osana suomalaista kristinuskoa. Artikkelit voidaan tulkita toimittajien käyttämissä diskursseissa kristilliseen yhtenäiskulttuuriin liittyviksi tekijöiksi Suvivirren kautta. Samalla Suvivirsi legitimoidaan osaksi suomalaista kulttuuria, johon traditio linkittyy enemmistön uskonnon kautta. Sama enemmistön uskonto- ja kulttuuri linkittyvät tutkimukseni loppupuolella keskusteluun uskonnonvapaudesta ja Suvivirren asemasta, joita Kotimaa-lehti perustelee positiivisen uskonnonvapauden kautta. Tässä työssäni tutkimani Suvivirsi on saanut osakseen laajempaa kansalaiskeskustelua tämän tutkielmani tutkimusajankohtana vuosina 2013 ̶ 2014. Samalla työni linkittyy osaksi laajempaa kansalaiskeskustelua Suvivirren asemasta osana koulumaailmaa. On samalla huomioitavaa, että tutkimani Kotimaa-lehti profiloituu kristinuskoon liittyväksi viikkojulkaisuksi. Vaikkakin lehti tuo vahvoja kristillisiä yhtymäkohtia toimittajiensa kautta, lehden pyrkimyksenä on samalla osallistua samalla laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samalla lehden käyttämät diskurssit Suvivirttä kohtaan ovat selkeästi puolueellisia ja vahvasti Suvivirttä puoltavia. Tutkielmani kannalta on kuitenkin huomioitavaa, että pyrkimyksenäni ei ole tutkia saako Suvivirttä laulaa suomalaisessa yhteiskunnassa, koulumaailmassa tai muihin yhteiskunnallisiin tilanteisiin liittyvissä asianyhteyksissä. Tutkimukseni fokuksena ovat sen sijaan keinot, joilla tutkimaani Suvivirttä puolustetaan Kotimaa-lehden mielikuvayhteisössä. Kotimaa-lehden mielikuvayhteisö on nimittäin selkeästi kristillisesti puolueellinen ja kyseisen mielikuvayhteisön jäseniin vaikuttava. Vaikkakin tutkimuskohteenani toimiva Suvivirsi näyttäytyy selkeästi puolueellisesti lehden käyttämissä diskursseissa, eivät kyseiset diskurssit kuitenkaan vaikuta negatiivisesti työni tutkimustuloksiini rajattuna tutkimusajankohtana. Oman tutkimukseni kannalta näen sen sijaan Kotimaa-lehden puolueellisuuden positiivisena seikkana tutkimusaiheeni kannalta. Samalla Kotimaa-lehden puolueellisuus mahdollistaa tämän työni fokuksen.
  • Juslén, Noora-Charlotta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan evankelisluterilaisen uskonnon oppikirjat heijastavat voimassaolevaa opetussuunnitelmaa. Lisäksi tutkimuksen tehtävänä on vertailla vuoden 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Vastauksia tutkimustehtävään etsitään seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1. Millaisia muutoksia on havaittavissa alkuopetuksen evankelisluterilaisen uskonnon oppiaineessa vertailtaessa vuoden 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita? ja 2. Miten evankelisluterilaisen uskonnon alkuopetuksen oppikirjat vastaavat vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita? Menetelmät. Tutkimuksen aineistona on vuosien 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet sekä evankelisluterilaisen uskonnon Aarre ja Sydän -sarjojen oppikirjat perusopetuksen vuosiluokille 1-2. Opetussuunnitelmia ja oppikirjoja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Oppikirjojen kuvituksen analysoinnissa puolestaan käytettiin Evelyn Goldsmithin kehittämää analyyttista mallia soveltuvin osin. Tulokset ja johtopäätökset. Vuosien 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmien analyysin perusteella opetussuunnitelmissa on paljon samoja teemoja ja yhteneväisiä opetustavoitteita. Eroja opetussuunnitelmien välillä ilmeni uskontojen globaalia tarkastelua sekä yksilön kehityksen tukemista koskevien tavoitteiden osalta. Nämä teemat korostuivat vahvemmin vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Oppikirjojen osalta tutkimuksessa kävi ilmi, että Sydän-kirjasarja vastaa Aarre-kirjasarjaa paremmin vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden sisältöjä ja tavoitteita. Sydän -kirjasarja täytti kaikki opetussuunnitelman sisällöt, mutta Aarre-sarjasta jäi puuttumaan opetussuunnitelmassa asetettuja sisältöjä.
  • Kärkkäinen, Aino (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suomessa on lukumäärällisesti varsin vähän messiaanisia juutalaisia ja ainut seurakunta toimii varsin pienimuotoisilla resursseilla. Seurakunnasta erillään oleva, varsinaisen toimintansa jo lopettanut Suomen messiaaninen yhdistys on kuitenkin koonnut mittavan määrän opetusmateriaalejaan yleiseen käyttöön verkkosivuilleen. Tässä tutkielmassa analysoin kyseisiä materiaaleja ja pyrin asettamaan ne yleisen messiaanisen juutalaisuuden hajaantuneeseen kenttään. Richard Harveyn teos Mapping Messianic Judaism luo tavan systemaattisesti tarkastella messiaanisen juutalaisuuden eri muotoja. Suomen messiaanisen yhdistyksen opetusmateriaalit koostuvat monipuolisesti erilaisia teemoja käsittelevistä puheista. Tekstit sisältävät sekä Mooseksen kirjojen että Uuden testamentin eri kirjojen tulkintaa sekä Talmudin tekstien ja juutalaisen teologian ja elämäntavan esittelyä. Opetusmateriaalit ovat usean eri henkilön eri aikoina tuottamia. Yhteisön omien vastuuhenkilöiden omat linjaukset jäävät sivustolla mitä ilmeisimmin pimentoon ja aineistot on kerätty vierailevilta puhujilta, jotka ovat käyneet tilaisuuksissa vaihtelevan määrän. Puheiden yleisönä on ollut paljon myös ei-juutalaisia aiheesta kiinnostuneita päätellen siitä, että juutalaista ainesta selostetaan aika alkeista lähtien ja monessa puheessa myös perustellaan sitä, miksi juutalainen perinne ylipäänsä on tarpeellista tuntea. Toisaalta osassa aineistosta annetaan aika yksityiskohtaisia elämäntapaohjeita, jotka viittaisivat siihen, että myöskään puhtaasti pakanataustaisesta kuulijakunnasta tuskin on kyse. Puheiden sisällöissä on kristillisestä näkökulmasta paljon elämäntapaohjeita ja vähän opillista ainesta. Yhdistyksen opettajat painottavat uskonsa käytännöllistä puolta. Heille uskonto ei ole opinkappaleiden vastaanottamista, vaan oikeaa jumalanpalelusta ja eettisesti kestävää elämää. Tooran ja Uuden testamentin tulkinnat tuovat yhdistyksen teksteissä selkeyttä siihen, kuinka messiaanisen juutalaisen kuuluisi heidän mukaansa elää, ja kuinka Jumalaa palvella. Uusi liitto tuo yhdistyksen opetuksen mukaan ei-juutalaiselle mahdollisuuden palvella Jumalaa ilman juutalaiseksi tuloa ja kaikille mahdollisuuden olla synnistä riippumatta Jumalan palvelijana. Yhteisön linja edustaa Harveyn teoksen skaalalla juutalaisuuteen painottuvaa linjausta. Parhaiten yhteisön linjaa kuvaa Mark Kinzerin edustama Post-missionaarinen messiaaninen juutalaisuus, jossa pyritään eroon kristinuskon vaikutuksesta messiaaniseen juutalaisuuteen. Yhteistä Suomen messiaaniselle yhdistykselle ja Kinzerin edustamalle messiaaniselle juutalaisuudelle on juutalaisen lain ja pyhäpäivien perinteinen juutalainen tulkinta ja tarkka noudattaminen. Kristinuskon ei-juutalaistaustaisesta oppiaineksesta puhutaan kummassakin vain vähän ja silloin kriittiseen sävyyn.
  • Halinen, Ville (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmani käsittelee Helsingin Vanhankirkon nuorisotyötä 1960-luvun aikana. Pääkysymykseni on, kuinka Suomen yhteiskunnallinen ja kirkollinen murros vaikutti Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyöhön ja sen kehitykseen 1960-luvulla. Pääkysymyksen tueksi ja lisäksi tarkastelen myös Vanhankirkon nuorisotyön ulkoisia puitteita, ohjelmaa, keskeisimpiä työntekijöitä ja työntekijäkiertoa sekä toiminnan suosiota. Tutkin myös, oliko Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyö jollain tavalla omaleimaista verrattuna muihin Helsingin seurakuntiin. Tavoitteeni on luoda kokonaisvaltainen kuva Helsingin Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyön kehityksestä 1960-luvun aikana. Merkittävin osa tutkimukseni kirjallisesta lähdemateriaalista koostuu Helsingin Vanhankirkon seurakunnan arkistoista. Tärkeimmät arkistolähteeni ovat Vanhankirkon seurakunnan vuosikertomukset vuosilta 1960–1969 sekä piispantarkastuksia varten tehdyt Vanhankirkon seurakunnan viisivuotiskertomukset. Kirjallisen lähdemateriaalin lisäksi käytän lähteinä useampia haastatteluja. Olen haastatellut kolmea entistä Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyöntekijää sekä yhtä aikalaisnuorta. Tärkeää lähdemateriaalia ovat myös painetut teokset, jotka suoraan liittyvät Helsingin seurakuntien nuorisotyöhön tai Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyöhön 1960-luvun aikana. Tutkielmani keskeiset tulokset kertovat, että Helsingin Vanhankirkon seurakunnan nuorisotyö muuttui tutkimani ajanjakson aikana moneen kertaan ja erilaisiin suuntiin. Muutokset olivat nopeita, ja niitä leimasivat 1960-luvun yhteiskunnallisen ja kirkollisen murroksen erilaiset ilmentymät. Muutokset voidaan jakaa kolmeen eri ajanjaksoon, jotka olivat leimallisesti erilaisia keskenään. Ensimmäistä ajanjaksoa, eli 1960-luvun alkua, leimasivat suurten ikäluokkien nuorisoikä, kaupungistuminen sekä yleinen elintason kasvu. Seurauksena oli muun muassa rippikouluun osallistuneiden määrän räjähdysmäinen kasvu kaikissa Helsingin seurakunnissa. Toinen ajanjakso sijoittuu 1960-luvun puoliväliin. Ominaisia piirteitä tälle ajalle olivat kirkon sisäisen keskustelun polarisoituminen sekä yhteiskunnallinen kulttuuriradikalismi. Uuskansankirkollisen suuntauksen ja uuspietistisen viidennen herätysliikkeen välinen keskustelu kärjistyi epävakaan yhteiskunnallisen tilanteen ja suuntausten teologisten näkemyserojen takia. Kirkon sisäisen tilanteen kärjistyminen heijastui myös nuorisotyöhön. Ajan ilmapiiri ilmeni nuorisoherätyksenä ja toiminnan elpymisenä. Nuorisotyö elpyi määrällisesti, hengellisesti ja toiminnallisesti. Samaan aikaan nuorten huumeidenkäytön yleistyminen synnytti tarpeen seurakuntien erityisnuorisotyölle. Kolmas ajanjakso oli 1960-luvun loppu, jota leimasivat esimerkiksi ylioppilaiden vasemmistoradikalismi sekä yhteiskunnan moniarvoistuminen. Vanhankirkon nuorten keskuuteen syntyi erilaisia asioita painottavia ryhmiä. Osa jatkoi aiemmin vallinneen herätyskristillisen suuntauksen ihanteiden painottamista, kun toiset osallistuivat toimintaan muista syistä. Määrällinen kasvu laantui, sillä suurten ikäluokkien vaikutus nuorisotyöhön laski 1960-luvun loppua kohden.
  • Siekkinen, Nico (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää kisapappien tarjoamaa apua urheilijoille. Tämä tutkimus pyrkii myös selventämään kisapapin uutta roolia, jossa kisapappi keskittyy urheilijoiden lisäksi koko olympiajoukkueen henkilökuntaan ja heidän auttamiseen. Tutkimuskysymykseni on: Mitä apua kisapapista on olympiakisojen urheilijoille ja kilpailuissa mukana oleville toimihenkilöille, sekä miten kisapappiin suhtaudutaan. Tutkimuksen toissijaisena tarkoituksena on selventää uskonnon ja urheilun välistä yhteistyötä läpi historian sekä kisapappien historiaa. Tutkimusaineiston keräsin haastattelemalla seitsemän olympia urheilijaa ja viisi toimihenkilöä (valmentajia, joukkueenjohtajia ynm). Haastateltavista viisi oli naisia ja seitsemän miehiä. Urheilijoista kaksi oli paraurheilijoita ja yhteensä kolme oli lopettanut aktiivisen kilpaurheilun. Käytän tutkimuksessani puolistrukturoitua haastattelua eli niin sanottua teemahaastattelua. Teoriataustaa tutkimukselleni sain olympiakomitean tekemistä palautekyselyistä, jotka sain käyttööni, jotta voin vertailla kisojenjälkeisiä vastauksia haastatteluiden vastauksiin. Tutkimukseni kannalta suoranaista aineistoa kisapapeista on todella heikosti. Aiheesta on aikaisemmin tehty ainoastaan yksi pro- gradu tutkielma vuonna 1997. Jouduin tutkimuksen aikana soveltamaan paljon yleistä urheilun historiaa sekä uutisissa, että sosiaalisessa mediassa tehtyjä julkaisuja. Tutkimukseni mukaan kisapappi on puolueeton joukkuelainen, joka on osa joukkuetta, mutta silti joukkueen ulkopuolinen. Kisapapin neutraali olemus joukkueen mukana auttaa urheilijoita keskustelemaan kisapapin kanssa. Vastaajien mukaan kisapapille on helpompi puhua, kun tietää että kisapappi on suorituksesta vapaa ihminen. Etenkin kipeistä tai vaikeista asioista puhumisen vastaajat kokivat helpoksi. Kisapapit ovat onnistuneet tekemään kynnyksen keskustelulle matalaksi ja urheilijat sekä toimihenkilöt kokevat keskustelun aloittamisen vaivattomaksi. Ulkopuolisuus koettiin myös hyväksi asiaksi, kun joukkueessa tulee jokin ongelmatilanne esimerkiksi joukkuelaisten välillä. Kisapapit toimivat ikään kuin neutraaleina sovittelijoina, joiden on helppo toimia urheilijoiden tai toimihenkilöiden parissa. Toimihenkilöt nostivat kisapapin avun työhyvinvoinnin kannalta merkittäväksi. Tämä työhyvinvointiin keskittyvä näkökulma on ollut tietoinen valinta olympiakomitealta, koska kisapappi Huovinen on myös työnohjauksen ammattilainen. Kisapappi käy keskusteluja toimihenkilöiden kanssa tasaisin väliajoin ja yrittää parantaa heidän työhyvinvointiaan. Monet toimihenkilöistä tapaavat kisapappia kilpailujen ja leirien ulkopuolella. Useilla vastaajista keskustelut kisapapin kanssa liittyivät heidän työhönsä sekä siihen, miten he voisivat hoitaa työnsä paremmin. Urheilijat toivoivat kisapapeilta aktiivisempaa osallistumista kilpailuja edeltävään harjoitteluun ja valmistautumiseen. Etenkin paraurheilun puolella kisapapin toiminta painottuu ainoastaan kilpailuihin, joten valmistavilla leireillä ja harjoittelussa heillä ei ole mahdollisuutta kisapapin apuun. Kaikki haastateltavani toivoivat, että kisapapit pysyvät toiminnassa mukana ja että myös tulevaisuudessa on mahdollisuus keskustella kisapapin kanssa arvokilpailuissa.
  • Maaninka, Ari Ensio (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää kirkkolain ja kirkkojärjestyksen 1 luvun 1 §:n tunnustuksen merkitys ja tulkinta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kirkko-oikeuden näkökulmasta. Tutkimuskysymykseksi asetetaan: Onko tunnustuksellisella miespapilla, joka on sitoutunut raamattuperiaatteeseen, omaantuntoon ja vakaumukseen vedoten, oikeus väistyä alttariyhteistyöstä naispastorin takia ilman rangaistusta oikeusjärjestyksemme mukaan. Tunnustus johdetaan Vanhan ja Uuden Testamentin, Augsburgin uskontunnustuksen ja Yksimielisyyden ohjeesta sekä tunnustuksesta. Tutkimuksen teoriatausta on oikeusteologinen. Tutkimuskysymystä lähestytään oikeustieteellisestä, positiivisen ja ylipositiivisen oikeuden tulkinnan avulla. Teologiaa tarkastellaan kirkko-oikeuden ydinpykälän raamatun tulkintahorisonttista käsin. Tutkimuksen lähdeaineisto muodostuu oikeusteologisista väitöskirjoista (3 kpl) sekä oikeuskäytännöstä. Edellisten rinnalla lähteinä on käytetty kahta teologista väitöskirjaa, joissa on tutkittu raamatun ja papin suhdetta sekä naispappeutta ja ristiriitoja. Tutkimuskysymystä lähestytään ensin kirkkohistoriallisesti muuttamatto-man Augsburgin uskontunnustuksen näkökulmasta. Oikeuskäytäntöä tutkitaan tuomioistuinten tuomioiden kautta: KHO 2008:8, KHO 2009:95 ja KKO 2010:74 oikeustapauksien tuomion perusteluista ja kysymyk-senasettelusta käsin. Käytettävissä on ollut oikeudenkäyntiaineisto varsin kattavasti - alioikeuskäsittelystä aina korkeimpaan oikeusasteeseen saakka. Uusi virkakäsitys ei ole sukupuolisidonnainen. Omaantuntoon vetoavat papit saivat hyvitykseksi ponsilausuman. Tunnustukselliset miespapit pitivät subjektiivisena oikeutena ponsilausuman johdosta kiertää alttariyhteistyö naispapin takia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, ettei evankelis-luterilaisen kirkon miespapilla ole positiivisen oikeuden perusteella laillista oikeutta väistää alttariyhteistyötä naispastorin takia. Korkein hallin-to-oikeus on linjannut tuomiokapitulin tavoin, ettei papin toimittaessaan jumalanpalvelusta ole kysymys uskonnonharjoittamisesta. Kysymys on virkavelvollisuudesta, joka papin on suoritettava esimiehen direktio-oikeuden mukaisesti. Korkein-oikeus perustelee papin virantoimituksen jumalanpalveluksessa seuraavasti: Vaikka kysymyksessä olevassa tilanteessa katsottaisiin olevan uskonharjoittaminen, minkäänlaista syrjintää ei sallita. Siten sovellettavaksi tulee syrjintärikos rikoslain 11 luvun 9 §:n mukaan. Oikeusteologit ja perustuslakiasiantuntijat katsovat perustuslain 11:2 §:n vakaumuksen ehdottomiin kiellonrajoituksiin, mikä on yksilön absoluuttinen oikeus. Tunnustuksellisten pappien opillinen näkemys ei ole harhaoppia evankelis-luterilaisen kirkon mukaan. On paradoksaalista tunnustuksen mukaan, etteivät he saa toteuttaa vakaumuksen mukaisesti jumalanpalvelusta, jos he väistävät työvuorossa olevan naispastorin. Väistäessään tunnustuksesta tulee tällöin rikoslain alainen toimi, jos virkaa ja vakaumusta ei erota toisistaan. Kirkolla on autonomia omissa asioissa. Se voi päättää kirkolliskokouksessa kirkolle kuuluvista asioista, jotka eduskunta hyväksyy tai hylkää. Kirkon ja valtion välinen suhde on valtiosääntöoikeudellinen, koska evankelis-luterilainen kirkko on julkisyhteisö. Kirkon tehtävistä ja toiminnasta säädetään kirkkolaissa- ja kirkkojär-jestyksessä. Kirkko on sitoutunut yhteiskunnan vaikutuksesta noudattamaan kansainvälisiä-, Euroopan yh-teisön ihmisoikeussopimuksia sekä kansallista lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaa nykyään sitä, että kirkon toimintavapaus on rajoitettua ns. kirkon omissakin asioissa. Tämän takia oppia ja tunnustusta joudutaan uudelleen arvioimaan ja tulkitsemaan raamattuperiaatteesta kirkko-oikeuden ytimestä katsottuna.
  • Hietanen, Satu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksessa tarkastellaan evidentialismin ja fideismin välistä ristiriitaa kristillisiä ihmeitä puolustavassa filosofisessa argumentaatiossa vertailemalla keskenään vahvaa evidentialismia edustavan Richard Swinburnen ja fideististä traditiota edustavan D.Z. Phillipsin ihmeargumentaatiota. Tutkimus keskittyy siihen, voidaanko ihmeiden ajatella olevan potentiaalista evidenssiä teismin puolesta ja pitäisikö niitä lainkaan tarkastella sellaisessa kontekstissa, jossa pohditaan tällaista evidenssiä, vai onko niillä jokin muu rooli uskonnollisen ihmisen suhteessa maailmaan tai hänen elämänmuodossaan? Tutkimusmetodi on filosofinen käsite- ja argumentaatioanalyysi. Ihme voi olla mikä tahansa odottamaton tapahtuma, tieteen lakien kanssa ristiriidassa oleva erittäin epätavallinen tapahtuma, jonkinlainen häiriö tai keskeytys luonnon tavanomaisen järjestyksen kulussa tai tapahtuma, joka ylittää luonnon produktiivisen, tuotantokykyisen voiman. Tyypillisesti ihmeen käsitteellä on uskonnollista sisältöä. Evidentialistisella tavalla ajateltuna ”ihme” pitäisi pystyä todistamaan tieteellisillä menetelmillä. Fideistisellä tavalla ajateltuna ihmeet eivät vaatisi taustakseen tieteellistä todistelua, vaan niiden ontologinen status olisi enemmänkin arvioitava muulla tavalla. Vaikka Swinburnea on pidetty klassisena teistinä ja Phillipsiä ei, teistinen paradigma toimii molempien ihmeargumentaatiossa taustaoletuksena, tosin eri tavoin. Swinburnelle kaitselmus sisältää Jumalan intervention ihmeinä, Phillipsille ihme on Jumalan ilmoitusta. Merkittävä eroavuus koskee luonnonlakiajattelua. Swinburnelle luonnonlain ”rikkomisen” käsite on täysin johdonmukainen, kun taas Phillipsille luonnonlaeissa ei ole mitään ”rikkomista” eivätkä ihmeet ”riko” luonnonlakeja. Molempien ajattelussa luonnonlakeja voidaan kuitenkin tulevaisuudessa muokata. Phillipsin Wittgenstein-vaikutteinen ajattelu ilmenee ihmeargumentaatiossa keskittymisenä kieleen, sen viittaavuuksiin ja merkityksiin, sanat eivät kylliksi pysty selittämään tapahtumia. Swinburne tunnustaa uskonnon voivan kyllä löytää merkityksiä kielipeleistä, mutta ajattelee, etteivät kielipelit mitenkään ennusta noita tapahtumia eikä noiden tapahtumien esiintymisestä mitenkään seuraa niiden totuus. Swinburnen on lisäksi ajateltu edustavan teodikeapyrkimystä ja Phillipsin vastaavasti antiteodikeaa. Yksi Swinburnen ja Phillipsin perustavimmista eroavuuksista on suhtautuminen subjektiivisen uskonnollisen kokemuksen muodostamaan evidenssiin. Phillipsin mielestä subjektiivisuutta ei pitäisi liittää totuuteen, vaan objektiivisuus. Swinburnen mukaan taas oma, subjektiivinen evidenssi on painavampaa kuin jonkun toisen esittämä evidenssi. Esimerkiksi kristillisillä ihmeillä voi hyvin olla uskovan elämässä tai elämänmuodossa autonominen, tavallisesta poikkeava sekä syvempi merkitys ja rooli. Evidentialismin ja fideismin vertailu asettuu yhteismitattomuudessaan kuitenkin hankalaan positioon; ihmeitä puolustava evidenssi on voimakasta sille, joka uskoo ja heikkoa sille, joka ei usko.
  • Ojansuu, Saila (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä Referat Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, kuinka Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria näkyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kehitysvammaistyössä. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisrippikoulu 1. ja 2. sekä Työllä osallisuutta -hankkeen loppuraporttia Martha Nussbaumin inhimillisen toimintavalmiusteoriasta käsin. Tutkimuskysymyksiä on kolme: kuinka Martha Nussbaumin toimintavalmiusteorian näkökulmasta voimme tarkastella kehitysvammaisuutta, onko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisrippikoulut 1.ja 2. tarkasteltavissa Nussbaumin teorian näkökulmasta, kuinka toimintavalmiusteoria on havaittavissa vuoden 2008 Kirkon Työllä osallisuutta-raportista. Ensimmäisessä luvussa selvitän, mitä on kehitysvammaisuus, toisessa luvussa analysoin mitä Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria sisältää ja kuinka Nussbaum näkee kehitysvammaisuuden teoriansa valossa. Kolmannessa luvussa käsittelen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisrippikoulu 1. ja 2. Käyn läpi erityisrippikoulun historiaa, Kirkon vammaispoliittista ohjelmaa. Referoin Yhteisvastuukeräyksen hankkeesta kertovaa Työllä osallisuutta? -yhteisvastuu 2008 hankkeen raporttia ja mitä se kertoo kehitysvammaisten työllistämisen tukemisesta. Neljännessä luvussa käsittelen erityisrippikoulu 1. ja 2. käsittelevän kirjallisuutta toimintavalmiusteorian näkökulmasta ja selvitän, löytyykö kirkon kehitysvammaistyö toiminnan ja Nussbaumin teoriassa yhtäläisyyksiä. Tarkastelen myös Yhteisvastuu 2008 hankkeen raporttia Martha Nussbaumin toimintavalmiusteorian näkökulmasta. Tekemäni tutkimuksen lopputulos on, että Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria tarjoaa hyvän pohjan kehitysvammaisten ihmisarvoisen elämän toteuttamiseen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kehitysvammaistyön toiminnassa on yhteneväisiä toimintamalleja Martha Nussbaumin teorian kanssa. Erityisrippikoulut 1. ja 2. toimivat rippikoululaisen tarpeista käsin ja näin ollen pyrkivät tarjoamaan seurakuntien tarjonnasta käsin mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään. Kehitysvammainen ihminen nähdään persoonana, jolla on omat tarpeensa ja näihin tarpeisiin pyritään vastaamaan myös erityisrippikoulussa. Työllä osallisuutta hanke käsitteli kehitysvammaisten työllistymistä samasta näkökulmasta kuin toimintavalmiusteoria: jokaisella on oikeus tehdä työtä ja ansaita sillä toimeentulonsa.
  • Pirinen, Minna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Viime vuosikymmenien aikana ihmiset ovat kiinnostuneet itsensä kehittämisestä ja erilaisten elämäntaito-oppaiden tarjonta on kaupoissa lisääntynyt. Suomalaiset ovat kiinnostuneet etenkin kotimaisista elämäntaito-oppaista. Elämäntaito-oppaiden lukeminen kiinnostaa pääasiallisesti keski-ikäisiä naisia ja nuoria miehiä. Ihmiset lukevat elämäntaito-oppaita monissa tarkoituksissa kuten viihteeksi ja “matkaoppaiksi”. Oppaista haetaan myös vastauksia oman elämäntilanteen esille nostamiin kysymyksiin. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on elämäntaito-oppaiden käsitys rakkaudesta. Tutkielman aineistona on kolme vuonna 2017 julkaistua Hidasta elämää -kirjasarjan kirjaa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimus kysymykseni “Miten rakkaus käsitetään elämäntaito-oppaissa?”, jakautuu kolmeen alakysymykseen. Nämä ovat: Mikä on rakkauden luonne? Mikä on rakkauden lähde? Mikä on rakkauden kohde? Tutkimukseni tietoteoriana on Risto Saarisen teoria rakkaudesta, jota hän käsittelee kirjassaan Oppi rakkaudesta. Tutkimukseni tulos on se, että elämäntaito-oppaiden antama kuva rakkauden luonteesta pohjautuu klassisiin rakkauskäsityksiin. Kuitenkin elämäntaito-oppaat esittävät rakkauden uudessa muodossa, elämäntaitokirjallisuudelle tyypilliseen tapaan, ongelmalähtöisestä näkökulmasta. Elämäntaito-oppaat korostavat yksilöä rakkauden lähteenä sekä korostavat rakkauden kohdentumista yksilöön itseensä. Elämäntaito-oppaat korostavat yksilön merkitystä rakkaudessa. Tämä tutkimus tarjoaa uutta näkökulmaa siihen, millainen käsitys rakkaudesta voi muodostua elämäntaitokirjallisuutta lukeville ihmisille. Tutkimus haastaa pohtimaan sitä, millaisia erilaisia käsityksiä ihmisillä voi olla rakkaudesta ja kuinka ne voivat heijastua ihmisten arkielämään.
  • Orvas, Saara (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmassani havainnoin Japanin katolisen piispainkonferenssin suhtautumista japanilaiseen moderniin yhteiskuntaan erilaisten teemojen, kuten avioliitto, perhe, ikääntyvä väestö, eutanasia, kuolemanrangaistus sekä itsemurha, avulla. Tarkastelen myös Japanin katolisen kirkon arvoja sekä kirkon pyrkimystä sopeutua ympäröivään yhteiskuntaa. Tutkimuskohteeni rajasin 2000-luvulle. Päälähteinäni oli kaksi piispainkonferenssin julkaisemaa asiakirjaa, jotka oli julkaistu vuosina 2001 ja 2017. Lähdemateriaalissa otettiin laajasti kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin ja ongelmiin, ja asiakirjojen tarkoituksena oli muistuttaa ihmiselämän tärkeydestä. Piispat ottivat hyvin yhteiskuntakriittisesti kantaa japanilaiseen yhteiskuntaan, jonka prioriteetteinä oli taloudellinen kehitys ja tehokkuus. Japanin katolisen kirkon piispat pitivät avioliittoa Jumalan tahtona ja oleellisena Jumalan luomistyön jatkamisen kannalta, minkä takia he pitivät avioiän nousua, avioliittojen vähenemisestä sekä avioeroja ongelmina. Individualisaatio, taloudelliset prioriteetit ja asennemuutokset olivat heikentäneet käsitystä avioliitosta ja sen tarpeellisuudesta. Perhe oli piispojen mukaan yksi tärkeimmistä asioista ihmiselle ja perhe-elämän eroosio sekä ”muutaman lapsen trendi” huolestuttivat heitä. ”Pienen syntyvyyden, ikääntyvän väestön” -kriisi oli keskeinen huolenaihe julkisessa keskustelussa ja ilmiön oletettiin aiheuttavan demografisen kriisin. Väestön ikääntyessä nousi kysymys siitä, mitä vanhusten kanssa tulisi tehdä. Katoliset piispat pitivät eläkeläisiä tienä inhimillisyyteen epäinhimillisessä yhteiskunnassa ja kritisoivat japanilaista yhteiskuntaa vanhuksien sivuuttamisesta ”taakkoina”. Piispojen mukaan elämä oli Jumalan lahja, johon ei saanut puuttua, ja eutanasia, itsemurha, kuolemanrangaistus ja abortti olivat kiellettyjä. Japanissa oli kuitenkin käytössä kuolemantuomio, ja 2000-luvulla käytäntö oli yleistynyt nostaen kuolemaan tuomittujen lukua sekä teloitusten määrää. Piispat vastustivat kuolemanrangaistusta tarpeettomana perustuslaillisessa yhteiskunnassa, mutta tuomiolla oli kansansuosio Japanissa. Itsemurhat olivat myös vakava yhteiskunnallinen ongelma, ja piispat pitivät tekoa syntisenä. He kuitenkin katuivat katolisen kirkon tuomitsevaa kantaa ja pitivät sitä syrjivänä. Piispojen ajattelussa näkyi kahden ajattelutavan ristiriitaisuus. He pyrkivät pitämään kiinni katolisen kirkon traditioista ja arvoista, mutta samalla he yrittivät sopeutua ympäröivään moderniin yhteiskuntaan.
  • Helki, Erno (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tutkitaan uskonnonpedagogiikan professori Kalevi Tammisen (1928–2018) tutkimuksissa ja oppikirjoissa esiintyvää kuvaa uskonnon opiskeluun liittyvistä motivaatiotekijöistä. Keskeisenä tutkimusaineistona tutkielmassa käytetään lasten ja nuorten uskonnollisen kehitykseen ja uskonnon opettamiseen liittyvää tutkimuskokonaisuutta, jonka parissa Tamminen alkoi työskennellä vuodesta 1974 alkaen. Tutkimuskysymys on seuraava: millaiset opiskelumotivaatioon liittyvät tekijät kohentavat Tammisen mukaan lasten ja nuorten kiinnostusta uskonnon opiskeluun? Saatuja tutkimustuloksia verrataan Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 -asiakirjassa (POPS 2014) esiintyviin opiskelumotivaation kuvauksiin. Tutkelman tutkimusmusmenetelmänä hyödynnetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysia. POPS 2014 -asiakirjan pohjalta hahmottui neljä erilaista uskonnonopetuksen motivaatioon liittyvää ulottuvuutta, jotka olivat yhteydessä opiskelumotivaatioon: 1. yhteiskunnallisista aiheista keskusteluun, 2. elämänkysymysten käsittelyyn, 3. erilaisiin opetuksellisiin työtapoihin, sekä 4. opetustilanteissa käytettyyn kieleen ja palautteeseen. Yhteiskunnallisista aiheista ja elämänkysymyksistä keskustelu nousivat Tammisen tutkimuksissa ja oppikirjoissa keskeisesti esiin, sillä Tamminen tulkitsi opiskeltavien aiheiden nivomisen luokkaympäristöä laajempiin konteksteihin motivoivan oppilaita. Opiskelumotivaation ja työtapojen yhteyksiin liittyen on Tammisen mukaan olennaista huomioida, että aktivoivat ja vaihtelevat työtavat edistävät oppilaiden halua oppia. Kieli on puolestaan Tammisen mukaan opetuksen keskeisin väline, minkä vuoksi on motivaation kannalta perusteltua käyttää runsaasti aikaa uskonnon oppiaineessa käytettyjen käsitteiden perusteelliseen pohtimiseen. Konkreettisina keinoina siihen liittyen, miten edellä mainittuihin motivaatiotekijöihin liittyvää opiskelumotivaatiota ylläpidetään, näkee Tamminen muun muassa ongelmanratkaisujen hyödyntämiseen opetuksessa, oppilaiden kokemusmaailmaan liittyvän asioiden käsittelemisen, hyvän ilmapiirin ylläpitämisen ja tukemisen, sekä mahdollisimman monipuolisten ja vaihtelevien työtapojen hyödyntämisen. Tammisen 1970-luvulta alkaen korostamat keinot ovat kestäneet hyvin aikaa, sillä niistä jokainen on esillä POPS 2014 -asiakirjassa.
  • Rantala, Jaana Ilona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Herännäisyys on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava herätysliike, jonka laulukirja on Siionin virret. Siionin virsistä toimitettiin uusi laitos, joka otettiin käyttöön kesällä 2017 Nilsiän herättäjäjuhlilla. Herännäisyydelle on tunnusomaista ikävöivä usko ja alhaalla liikkuva armo. Ihminen on pieni, Jumala on suuri ja luotujaan rakastava ja armahtava. Kristuksen ja ihmisen väliin ei saa asettaa mitään estettä, vaan Jumala armahtaa Kristuksen tähden syntisen ihmisen. Tutkimukseni käsittelee ystävyyttä Siionin virsissä. Herännäisyyden sydänäänet ja kristinuskon tulkinta on luettavissa Siionin virsistä. Virsissä ja puheissa puhutaan usein ystävyydestä. Heränneet kutsuvat toisiaan ystäviksi. Myös suhde Jeesukseen Kristukseen kuvataan usein ystävä-käsitteen avulla. Tämä tekee Jeesuksesta helposti lähestyttävän. Jeesus-ystävä paljastaa salatun Jumalan armolliset kasvot. Ystävyyttä voidaan pitää herännäisyyttä avaavana avainkäsitteenä. Tutkimus on toteutettu laadullisena tutkimuksena niin, että virsistä on tehty temaattinen sisällönanalyysi, mutta sen rinnalla on käytetty lähiluvun (close reading) metodia. Ystävyys ymmärretään Siionin virsissä ystävyydeksi, joka muodostuu seura- ja veisuuystä-vyydeksi, jossa jaetaan yhteinen hengellinen kokemusmaailma ja jossa toista tuetaan ja kannetaan Jumalan eteen. Ystävät tarvitsevat vuorotellen toistensa tukea. Moralisointia vältetään ja sitä tulee välttää. Uudistetuissa Siionin virsissä on paljon niitä virsiä, joissa edellisten laitosten minä-muotoisten virsien sanat on muutettu me-muotoisiksi, jota kautta vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja uskonkokemusten kollektiivista luonnetta. Ystävyydellä tarkoitetaan Siionin virsissä ja herännäisyydessä eri asioita kuin tavanomaisesta ystävyydestä puhuttaessa. Kun tavallisesti ystävyys määritellään sosiologisesti ja psykologisesti, Siionin virsien ystävyys on ystävyyttä yhdessä veisattavien virsien ja seuraliikkeen sisällä. Arkisia ohjeita ja ihmissuhteiden mutkikkuutta ei Siionin virsissä ilmene. Sielunhoidollisuus ei poissulje ystävyyttä myös sellaisena ilmiönä, kuin se näyttäytyy sekulaarissa ympäristössä ja nykymediassa, mutta se ei ilmene Siionin virsien ystävyydessä. Ystävyyden korostus herännäisyydessä ja Siionin virsissä on osaltaan peräisin herännäisyyden piirissä 1800-luvulla vaikuttaneesta Margareta Högmanin johtamasta ystäväliikkeestä. Siionin virsissä ystäviä ovat ne, jotka jakavat samankaltaisen hengellisen kokemuksen ja todellisuuden. Ystävät jakavat keskenään hengellisen köyhyyden ja armon ikävöinnin. Siionin virsien Jumala on salattu. Hänen syvin olemuksensa paljastuu ystävässä Jeesuksessa Kristuksessa, jossa Jumala ilmoittaa rakkautensa ja armonsa.
  • Summala, Aurea (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiibetinbuddhalaisuuden suosio on kasvattanut länsimaissa suosiotaan 1960-luvulta lähtien. Länsimaihin saapuessaan itäinen henkisyys paitsi muokkaa, myös ottaa vaikutteita ympäröivistä yhteiskunnista. Millaiseksi suomalainen tiibetinbuddhalaisuus on muodostunut? Opinnäytteessä lähestyn kysymystä diskursiivisen uskonnontutkimuksen näkökulmasta. Uskonto, tai tämän työn puitteissa ”henkisyys”, on tyhjä merkitsijä, jonka sisällöt ovat pitkälti kontekstisidonnaisia. Tavat, joilla siitä puhutaan, paljastaa laajempia diskursseja, asenteita ja arvoja, joihin se on kytköksissä. Arjen konteksteissa esimerkiksi omaa henkistä identiteettiä ei yleensä ole tarpeen kyseenalaistaa, ja siksi tutkimusasetelmani rakentuu virikehaastattelun varaan. Luetutin suomalaisilla tiibetinbuddhalaislla haastateltavillani tekstin theravada-kaanonin Therigatha-kokoelmasta. Näin he joutuivat asemoimaan omaa henkisyyttään suhteessa olemassa olevaan, toisen suuntauksen tekstiin. Lisäksi kartoitin henkisyyden eri ilmenemismuotoja haastateltavien arjessa väljän kysymysrungon avulla. Tibetologi Donald S. Lopezin inspiroimana tarkastelen haastatteluaineistoa diskursiivisesti tuotettuna simulakrumina. Filosofi, sosiologi Jean Baudrillard esittää, että todellisuutta on mahdotonta tarkastella, koska ihmiset jäsentävät maailmaa koskevaa tietoa jatkuvasti sekä aiemmin omaksumiensa mallien pohjalta että ympäristöstään vaikutteita imien. Erilaiset maailmaa koskevat (mieli)kuvat jäsentyvät simulakrumeiksi, joiden järjestelmä muodostaa simulaation. Tiedon tarkasteluun ja tuotantoon liittyy siis väistämätön subjektiivisuus: neutraalia tulokulmaa ei ole. Länsi ja itä, Tiibet ja Suomi ovat toki olemassa, mutta analyysissä niitä tarkastellaan kulttuurisina mielikuvina, simulaation osina. Baudrillardin ajatuksissa on itäistynyt, liki tantrinen pohjavire, jota pyrin analyysiluvuissa hyödyntämään. Haastateltavat (n11) olivat kaikki naisia, mutta aineisto ei kerro vain naisista. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi referoin myös popkulttuuria ja muita yhteiskunnallisia ilmiöitä. Henkisyys asuu telkkarissa siinä missä temppelissäkin, ja intertekstuaalisuus ja Internet heijastuvat myös aineistoon. Baudrillard kompassinani ja diskursiivinen uskonnontutkimus karttanani pyrin osoittamaan, millaisissa asiayhteyksissä suomalainen hyperreaali Tiibet kasvaa ja kukoistaa. Aineiston valossa sen keskeisiä biotooppeja ovat länsimainen okkulttuuri, buddhalaisuuden modernismi ja subjektivismin ja hyvinvoinnin kulttuurinen eetos. Haastateltavat eivät ole oman henkisyytensä passiivisia kuluttajia, vaan vaikuttavat valinnoillaan siihen, millaiseksi suomalainen tiibetinbuddhalaisuus nyt ja jatkossa muodostuu.
  • Mikkola, Eelis (Helsingin yliopisto, 2019)
    In Mongolia wrestling is the national sport and it is connected to Buddhism, Shamanism and the cult of Chinggis Khaan. This thesis explores these connections and answers the question: What religious elements are key to becoming a successful Mongolian wrestler? There is very little prior research done in English on Mongolian wrestling and its relation to religion, and the research question could not be answered using existing materials. Because of this I made a field trip to Mongolia where I collected new material. The aim of this study is to not only answer the question, but also to incorporate new data into the larger field of studies on Mongolian wrestling. The ethnographic material of my study was collected during the summer of 2017, when I visited Mongolia and interviewed five men who were experts in either wrestling or religion. The interviews were recorded, transcribed and translated. The translations were categorized using theory directed content analysis with the help of Atlas.ti. New data was introduced and analyzed alongside contradicting and supporting elements of prior research. The analysis paints a picture where various religious elements are deemed necessary to becoming a successful Mongolian wrestler. The most relevant are karma, hiimori (luck and fortune), the right state of mind, proper ethical conduct, protective rituals, date of birth and bloodlines. The interviews were contradicting on many occasions, and the prior research was on some points in conflict with the new material. Because of this the results have elements which were not accepted by all of my interviewees. My material provides a new point of view to the research of the relationship between Mongolian wrestling and religion, which were not covered by previous studies. Many new and interesting questions arise from the research project.
  • Liimatta, Ilmo (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, minkälaisia toimijoita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit kokevat saarnassa olevan. Toimijoilla tarkoitettiin niitä kaikkia, joiden nähtiin toimivan saarnassa ja saarnan kautta. Tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, jossa aineistosta muodostettiin pelkistettyjä ilmauksia. Näitä ilmauksia teemoiteltiin ja abstrahoitiin. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastettelulla yhdessä Helsingin evankelis-luterilaisessa seurakunnassa syksyllä 2018. Haastateltuja pappeja oli yhteensä seitsemän (7) ja he edustivat molempia sukupuolia. Heidät oli myös vihitty papeiksi neljän eri vuosikymmenen aikana ja näin ollen he edustivat eri ikäluokkia. Saarnassa koettiin olevan neljä erilaista toimijaa: saarnaaja itse, saarna itsessään, Jumala sekä saarnan kuulijat. Jokaisella näistä on omat roolinsa, vaikka ne menevätkin osittain päällekkäin. Saarnajan ja Jumalan toimijuus tuli voimakkaammin esille kun taas saarnan ja kuulijan toimijuus mainittiin edellisten yhteydessä. Saarnaja toimii saarnassa ammattitaitonsa ja persoonansa kautta. Ammattitaitoon kuuluivat saarnan pohdinta, kirjoittaminen sekä esittäminen. Saarnaajan persoonaan liittyivät asiat, joita saarnaaja tiedostaen tai tiedostamattaan välittää saarnan kautta kuulijoille. Saarnaaja ei kuitenkaan tiedä kaikkea saarnan toiminnasta, vaikka toimiikin Jumalan sanoman välittäjänä. Saarna itsessään on myös toimija. Siinä yhdistyvät ihmisen ja Jumalan puhe, inhimillinen ja jumalallinen puoli. Saarna on näistä molemmista erillinen toimija. Tämä toiminta on kuitenkin Jumalalle alisteinen, ja Jumalalla nähtiin olevan viime kädessä mahdollisuus estää tai sallia niin saarnaajan kuin saarnan toiminta. Jumalan toimintaa saarnassa nähtiin olevan välitettävän sanoman antaminen saarnaajalle, esimerkiksi johdattamalla tätä saarnan teossa. Jumala toimii myös saarnan kautta, muun muassa antamalla ja vahvistamalla uskoa. Kuulijat eivät jääneet passiiviseksi, vaan heillä oli myös toimijuus saarnassa. Saarnaajat muokkaavat saarnaansa tietäessään seurakuntalaisensa, sekä nähdessään heidän reaktionsa saarnan aikana. Haastateltavat myös kokivat Jumalan tietävän, ketkä saarnaa ovat tulossa kuuntelemaan, ja johdattaa tätä kautta saarnaajaa antaen oikeanlaisia sanoja.

View more