Teologinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Taipale, Markus (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä pro gradu käsittelee ”riemuvuoden eskatologiaa”, tarkoitan erilaisia lopun aikoihin liittyviä tulkintoja, jotka on johdettu Leviticuksen ”riemuvuosilaista” ja sen kytköksistä muihin heprealaisten kirjoitusten osiin ja kokonaisuuksiin. Riemuvuosilaissa (Lev 25–27) esiintyvät heprealaiset erityissanat jovel ja deroor, ja riemuvuosilakiin kohdistuvat selkeät temaattiset kytkökset kuten laskentakaava ovat valitsemiani indikaattoreita, joiden avulla etsin RE:a. Aineistoon kuului aiheen kannalta keskeistä materiaalia seuraavista kirjaryhmistä: Heprealainen Raamattu (HR) eli Toora, Profeetat ja Kirjoitukset, muut varhaiset heprealaiset tekstit, Kuolleenmeren kirjakääröt ja Uusi testamentti (UT). Kronologinen takaraja on n. toisen temppelin ajan loppu eli 70 jaa. ja eskatologian eri suuntiin kasvavan luonteen mukaisesti käsittelin aihetta kirjaryhmä kerrallaan varhaisimmasta uusimpaan. Tutkimusmenetelmä oli vertaileva tekstitutkimus David J. A. Clinesin ensimmäisen kategorian mukaisesti keskittyen siihen, mitä tekstiaineisto itse sanoo. Tekstien löydetyissä ja säilyneissä muodoissa riemuvuosi ei ole vain juhla tai elämän eri osa-alueita koskettava kokonaisvaltainen laki, vaan eskatologinen kertomus, joka koskettaa Israelia ja kaikkia kansoja ja koko luomakuntaa. Eskatologia rakentuu aina edellisten tekstien päälle, ja uudet kirjoittajat tuovat kirjojen välillä kasvavaan eskatologiaan omia näkökulmia. Eri ryhmien ”käsialat” saattavat näkyä. Tutkielmassani historialliset, teologiset ja kirjalliset näkökulmat ovat kaikki tärkeitä, ja fokus on ison kertomuksen isoissa opeissa. Tavoite oli tehdä asiallinen ja hyödyllinen katsaus aiheeseen, joka on ajankohtainen ja keskeinen esimerkiksi juutalaisuuden ja kristinuskon ymmärtämiselle. Riemuvuoden eskatologian keskus on Israelin Jumalan ja ihmisten välisissä suhteissa. Perustekijöitä ovat 1) Egyptin orjuudesta vapauttamiseen ikään kuin vastaaminen riemuvuosilailla; 2) Kuuliaisuuden siunauksen, tottelemattomuuden kirouksen ja maahan paluuseen liittyvä laiminlyötyjen maan sapattilepojen hyvittäminen autioitumisella sekä jumalattomuuden rangaistuksen tunnustaminen; 3) Leviticuksen riemuvuosilain, juhlakalenterin JHWH:n kolmen tapaamisen ja erämaavaelluksen ja laskentakaavan yhtymä- kohdat. Eksiilin aikana ja sen jälkeen syntyi paljon aiheelle relevantteja tekstejä (Jes, Dan), joista myöhemmät tekstit paljon ammentavat. Luomakunta asetetaan kiastisesti ennalleen. Kahden juhlatapaamisen eskatologian täyttymys tapahtui UT:n mukaan Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen, sekä Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. UT:ssa odotetaan HR:n tavoin kolmannen juhlan täyttymystä. Sitä ennen Jeesus lähetti opetuslapset julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan, kun he ensin saivat Pyhän Hengen voimaksi todistaa. Ajan myötä heräsi myös haasteita juutalaisten ja kristittyjen suhteille.
  • Tötterström, Tuulia (Helsingin yliopisto, 2019)
    HELSINGIN YLIOPISTO  HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto  Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta Laitos  Institution Käytännöllisen teologian laitos TekijäFörfattare Tuulia Tötterström Työn nimi Arbetets titel Voisiko sen koteloida? Kokemuksia lapsettomuuden surusta ja sen vaikutuksesta naisen identiteettiin ja käyttäytymiseen. Oppiaine  Läroämne Yleinen käytännöllinen teologia Työn laji Arbetets art Pro gradu -tutkielma Aika Datum 29.04.2019 Sivumäärä Sidoantal 84 + 1 Tiivistelmä Referat Tahattomasta lapsettomuudesta puhutaan silloin, kun lasta haluava ei syystä tai toisesta ole kykenevä saamaan lasta. Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia tahattoman lapsettomuuden aiheuttamaa surua seuraavien tutkimukselle asetettujen kysymysten kautta: millaisena lapsettomuuden suru koetaan (1), miten tämä suru vaikuttaa identiteettiin (2) ja minkälaisia vaikutuksia sillä on käyttäytymiseen (3). Tutkimusaineisto kerättiin kirjoitelmapyyntöinä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n avustamana. Kirjoitelmapyyntö oli vapaamuotoinen, joka sai sisältää myös mahdollisia aiempia päiväkirjamerkintöjä. Vastaajille esitettiin toiveena, että kirjoitelmassa käsiteltäisiin lapsettomuuteen liittyviä tunteita ja surua sekä lapsettomuuden kriisiä suhteessa mahdollisiin elämässä aiemmin sattuneisiin kriiseihin. Lisäksi pyydettiin kertomaan niistä tekijöistä, jotka antavat lapsettomuuden kriisin keskellä voimavaroja. Tutkimusaineisto koostuu 20 naisen kirjeistä. Tutkimus on otteeltaan laadullinen, ja menetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimusongelmaa lähestyttiin aineistolähtöisesti. Saatua aineistoa peilattiin aiempiin surukokemuksista tehtyihin tutkimuksiin ja suruun liittyvään kirjallisuuteen, sekä tahatonta lapsettomuutta käsitteleviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin tahattoman lapsettomuuden kriisin olevan paitsi naisen identiteettiä voimakkaasti muuttava kriisi, niin myös ympäristöön vaikuttava sosiaalinen kriisi. Häpeä, viha, kateus, epäreiluus ja ulkopuolisuuden kokeminen, sekä toivon ja epätoivon jatkuva vaihtelu, nousivat vastaajien keskuudessa voimakkaina tunteina esille. Tutkimustulokset osoittavat lapsettomuuden surun olevan pitkäkestoinen ilmiö, jonka kohteettomuus tuo sille oman erityisyytensä. Lapsettomuuden surun ajallista kestoa on lähes mahdoton määritellä. Uuden surukäsityksen mukainen näkemys surusta läpi elämän mukana kulkevana matkakumppanina, näyttää liittyvän lapsettomuuden suruun tutkimuksen mukaan oleellisesti. Tutkimuksen otsikossa oleva kysymys “Voisiko sen koteloida?” nousi esille erään tutkimukseen osallistuneen kirjeestä. Avainsanat – Nyckelord Lapsettomuus, kriisi, suru, identiteetti, käyttäytyminen Säilytyspaikka – Förvaringställe Helsingin yliopiston kirjasto, Keskustakampuksen kirjasto, Teologia Muita tietoja
  • Muchimba, Clever (Helsingin yliopisto, 2019)
    UNIVERSITY OF HELSINKI Faculty Theology Department Faculty of Systematic Theology Writer Clever Muchimba Title of thesis The Christian Doctrine on the Trinity by Cyril of Jerusalem Discipline Systematic Theology Type of thesis Master's Thesis Date April 2019 Number of pages 89 Abstract This study focuses on the exegesis of Cyril of Jerusalem, a mid-fourth century exegete, a Church Father, a catechist and a teacher. The main primary sources of my thesis are the Catechetical lectures of Cyril of Jerusalem, a legacy which he left behind for us. The main purpose of Cyril’s Lenten lectures was not meant for academicians but for the catechumens who were to undergo baptism, and the last five lectures, also known as Mystagogical catecheses were for the newly baptised. These lectures also served as a refresher course to those who were already baptised. The lectures of Cyril remain valuable even in our present time. The kind of exegesis Cyril applied shows us how a fourth-century theologian thought and taught the Word of God using different means like the images and the topography. It also helps us to understand and how people believed and worshipped God in the early Church. The main objective of my thesis is on finding out, especially in Lecture IV of the Catechetical Lectures, what is Cyril's doctrine on God as expressed in his creed (the Jerusalem creed). Cyril was a catechist and an advocate for baptism and Christian initiations while using the Jerusalem Creed and not that of Nicaea. Cyril used his rhetoric skills and appealed to the Scripture by following the biblical narratives to convey his message to his audience. My intention is to show how Cyril understood the Trinity and how he related it to salvation. I will make assessments whether he was an Arian or not as some wrongly portrayed him to be. Hence, the final aim of this study is to elevate Cyril by promoting his legacy mainly through his lectures. For Cyril, the Scripture was more reliable and essential in bringing faith to people than human wisdom. The Cross narrative was the climax of his message, and he used it to deepen the faith of his audience and for promoting Jerusalem as a Holy City.
  • Mäki-Leppilampi, Toni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa syvennytään kristillisen ylösnousemuskäsityksen juuriin ja Suomen evankelis- luterilaisen kirkon tulkintaan ylösnousemuksesta. Ylösnousemuskäsityksen rinnalle nostetaan joitakin mielenfilosofisia teorioita, jotka pyrkivät esittämään koherentin kuvauksen ihmisen mentaalisten ja ruumiillisten ominaisuuksien muodostamasta kokonaisuudesta. Mielenfilosofisia vaihtoehtoja on kolmea perustavaa laatua: 1) ruumis ja mieli ovat erillisiä substansseja, 2) ruumiilla on substanssia ja mieli on vain ruumiillinen ilmiö substanssin sijaan ja 3) on olemassa vain yhtä substanssia, joka muodostaa samanaikaisesti ihmisen fyysisen ja mentaalisen olemuksen, fyysisyyden ja mentaalisuuden ollessa vain eri aspekteja saman substanssin tarkasteluun. Nämä teoriat poikkeavat toisistaan ihmisen mentaalisuuden alkuperän, sen agenttiuden ja henkilön ”tämyyden” säilymisen suhteen. Kristillinen ylösnousemuskäsitys edellyttää kolme ehtoa ihmiskuvalta: 1) Maanpäällisen ruumiin väliaikaisuus, 2) ihmisen olemassaolon jatkuminen samana henkilönä kuoleman ja maailmanhistorian lopun jälkeen ja 3) sielu on ikuinen. Kukin näistä näkemyksistä nousevat hyvin vähäisellä tulkinnallisella kontribuutiolla Raamatun omista teksteistä ja ovat siksi olennainen osa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon teologiaa. Ei-dualistiset mielenfilosofiat kohtaavat suuria haasteita selittää identiteetin säilyminen, kun ruumis ei säilykään. Koska mikään muu substanssi kuin fyysinen ruumis ei kannattele ihmisen ”tämyyttä”, joutuu fysikalisti keksimään keinoja säilyttää ruumis elävänä kuolemankin hetkellä, jotta elämänsä hurskaasti elänyt henkilö saisi hurskaudestaan palkan iankaikkisuudessa. Dualistille tämä ei ole varsinaisesti ongelma, sillä dualistille ihmisen identiteetti on siinä, missä hänen subjektiivisesti kokemansa tietoisuus olemassaolostaankin: puhtaasti mentaalisessa sielu-substanssissa, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ruumiin kanssa, kunnes ruumiin kuolema vapauttaa sielun ruumiista. Viimeisenä päivänä ruumiitta jäänyt sielu Paavalin sanoin puetaan hengelliseen ruumiiseen, joka on sopiva maailmanhistorian lopun jälkeisiin olosuhteisiin uudessa taivaassa ja uudessa maassa. Vaikka dualisti joutuu olettamaan, että on olemassa substanssi, joka on kaiken tieteellisen tutkimuksen tavoittamattomissa ja se vieläpä on vuorovaikutuksessa fyysisen substanssin eli ruumiin kanssa, on se kuitenkin pienempi älyllinen hinta kuin mitä kristillisen fysikalistin tai panpsykistin on ylösnousemuksestaan maksettava. Kristillisen fysikalistin ylösnousemus edellyttää useita epäintuitiivisia ratkaisuja ensinnäkin henkilön säilyttämiseksi samana henkilönä maallisen ruumiin muuttuessa enkelien kaltaiseksi ylösnousemusruumiiksi ja toiseksi henkilön olemassaolon jatkuvuuden takaamiseksi ruumiin kuollessa ja maatuessa.
  • Niskasaari, Hannu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä Referat Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Helsingin nuorten miesten kristillisen yhdistyksen (HNMKY) avioliitto-opetuksesta maaliskuussa vuonna 2008 käynnistynyttä lehtiuutisointia. Uutisoinnin käynnistymisen taustalla oli Tikkurilan seurakunnan kirkkoherralle ja seurakuntaneuvostolle jätetty vetoomus seurakunnassa järjestettyjen HNMKY:n avioliittokoulujen lopettamiseksi. Lakkauttamista vaadittiin yhdistyksen avioliitto-opetuksessa havaittujen, tasa-arvon kannalta kyseenalaisten kohtien perusteella. Tarkasteluni päähuomio on siinä, miten aihetta käsiteltiin lehdistössä, mutta kiinnitän huomiota myös siihen, miksi uutisointi eteni kohun asteelle sekä siihen, miten uutisointiin reagoitiin HNMKY:ssä ja Tikkurilan seurakunnassa. Tutkielmani päälähteitä ovat maalis-huhtikuussa vuonna 2008 ilmestyneet Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Kotimaan ja Vantaan sanomien numerot sekä saatavilla olevat, kyseisenä ajankohtana ilmestyneet samojen lehtien internetsivuilla julkaistut artikkelit. Edellä mainittujen ohella käytän HNMKY:n avioliitto-opetuksen oheismateriaalina tutkimusajankohtana käytettyä, kaksiosaista Parempi avioliitto I–II -teosta. HNMKY:n avioliitto-opetuksen historian ja taustateologian kuvaamisessa olen käyttänyt yhdistyksen vuodesta 1891 julkaiseman Kuukauslehden numeroita vuosilta 1981–2003. Avioliitto-opetusta koskevassa uutisoinnissa erottui kolme vaihetta. Uutisointi oli ensin faktapohjaista ja toteavaa, sitten monipuolisempia näkökulmia tavoittelevaa ja kohuhakuista sekä lopuksi jälleen toteavampaa. Aiheesta myös keskusteltiin sekä internetissä että lehtien mielipidepalstoilla kaikissa kolmessa uutisoinnin vaiheessa. Kohun syntyyn vaikuttivat avioliitto-opetuksen kohdat, jotka olivat ilmeisessä ristiriidassa ajan yleisen tasa-arvokäsityksen kanssa. Erityisesti naisen alamaisuuteen liittyvä opetus herätti uutisoinnissa laajaa arvostelua. Uutisointi aiheutti merkittäviä reaktioita HNMKY:ssä ja Tikkurilan seurakunnassa. HNMKY hyllytti paheksuntaa herättäneen opetusmateriaalin pian uutisoinnin alettua ja Tikkurilan seurakunta käynnisti laajan selvitystyön aiheeseen liittyen. Selvitysten perusteella Tikkurilan seurakuntaneuvosto päätyi jatkamaan HNMKY:n avioliittokouluja niiden opetuksessa havaituista, tasa-arvon kannalta ongelmallisista kohdista huolimatta.
  • Hella, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tarkastelen työssäni pragmatismista tunnetun amerikkalaisfilosofin William Jamesin ”Will to Believe” -argumenttia. James argumentoi Will to Believe -esseessään, että olemme oikeutettuja omaksumaan maailmankatsomuksellisia uskomuksia, vaikka pakottavaa evidenssiä ei olisi saatavilla. Työni tavoitteena on esitellä ja arvioida kriittisesti Jamesin argumentaatiota. Toteutan tutkielmani systemaattisella analyysillä. Jeff Jordanin analyysia seuraten jaan WB-argumentin kahteen osaan siten, että ensin tarkastelen WB-argumentin evidentialismin kritiikkiä, jonka jälkeen tarkastelen millä tavoin voimme Jamesin mukaan oikeuttaa maailmankatsomuksellisia uskomuksia evidentialismia laajemmasta näkökulmasta. Tutkielman pääasiallisena lähteenä on William Jamesin Will to Believe -essee, mutta viittaan jonkun verran myös Jamesin muuhun tuotantoon. Hyödynnän lisäksi James kommentaareja, joista tärkeimpiä ovat Robert J. O’Connellin William James on the Courage to Believe ja Sami Pihlströmin Usko, järki ja ihminen. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastelen WB-argumentin taustoja. Esittelen ja arvioin William Jamesin ja William Cliffordin vuoropuhelua uskomusten etiikasta. James hylkää Cliffordin kuuluisan eettisen ohjeen, jonka mukaan on moraalisesti väärin omaksua mitään uskomusta ilman evidenssiä. James osoittaa, että Cliffordin kanta on liian vaativa. Seuraavaksi tarkastelen WB-argumentin suhdetta uskonnonfilosofian pääsuuntauksiin, erityisesti evidentialismiin ja fideismiin. WB-argumentti on ilmeisellä tavalla yhteensopimaton evidentialismin vahvan muodon kanssa, mutta ei kuitenkaan ajaudu fideismiin asti. Lopuksi tarkastelen WB-argumentin ja Pascalin vedonlyönnin yhtäläisyyksiä. Pintapuolisesti WB-argumentti ja Pascalin veto vaikuttavat samankaltaisilta, sillä kummassakin oikeutetaan uskomuksia niiden seurausten näkökulmasta. James tekee kuitenkin selväksi, että maailmankatsomuksellisia uskomuksia ei voida muodostaa puhtaasti hyötyjä laskeskelemalla. Toisessa pääluvussa esittelen WB-argumentin evidentialismin kritiikin, jonka jälkeen tarkastelen maailmankatsomuksellisten uskomusten oikeuttamista. James esittää esseessään kolme erilaista tapausta, joissa uskomuksia ei ole järkevää muodostaa evidenssin perusteella. Keskityn näistä mielestäni keskeisimpään niin kutsuttuun älyllisesti ratkaisemattomaan aitoon valintatilanteeseen, jota ei määritelmällisesti voi ratkoa evidenssillä. Uskomusten oikeuttamisen näkökulmassa olennaista on huomioida Jamesin ”tahtovan” luonteen käsite. O’Connellia seuraten puolustan ajatusta, jonka mukaan maailmankatsomuksellisten uskomusten oikeuttaminen tapahtuu holistisesti myös yksilön temperamenttiset seikat huomioiden. Kolmannessa pääluvussa tarkastelen WB-argumenttiin kohdistettua kritiikkiä. Keskeisimmän kritiikin mukaan WB-argumentti johtaa toiveajatteluun. WB-argumentin on myös väitetty johtavan doksastiseen voluntarismiin. Merkittävä osa WB-argumentin kritiikistä johtuu kuitenkin Jamesin ajatusten osittaisesta väärinymmärryksestä, joskin myös aiheellista kritiikkiä on esitetty. Erityisesti Jamesin väite alustavan uskon välttämättömyydestä uskonnollisen uskomuksen verifioimisessa ei ole ongelmaton.
  • Sipola, Merja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävänä on luoda yleiskuva suomalaisten osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen pääkysymykseen: Minkälaista on suomalaisten osallistuminen vapaaehtoistoimintaan? sekä Minkälaiset taustamuuttujat selittävät osallistumista? Tutkimuksen empiirinen aineisto on henkilökohtaisina käyntihaastatteluina kerätty kyselyaineisto (N = 1000), joka edustaa tilastollisesti Suomen 15 vuotta täyttänyttä aikuisväestöä. Tutkimusote on kvantitatiivinen. Tulosten perusteella suomalaisten osallistuminen vapaaehtoistoimintaan on monimuotoista ja aktiivista, sillä lähes joka toinen suomalainen on osallistunut vapaaehtoistoimintaan kuluneen vuoden aikana. Suosituimmat toimialat ovat liikunta ja urheilu, seniorit ja ikäihmiset sekä lapset ja nuoriso. Aiempien tutkimusten mukaan tietyt sosioekonomiset taustamuuttujat yhdistävät vapaaehtoistoimintaan osallistuvia. Tässä tutkielmassa naisten ja miesten välillä ei ole suurta eroa vapaaehtoistoimintaan osallistumisen määrässä. 35-44 -vuotiaat ovat aktiivisin ikäryhmä ja 15-24 -vuotiaat osallistuvat vähiten. Suomalainen vapaaehtoistoimija on keskiarvoa useammin korkeasti koulutettu ja hyvätuloinen, sillä näihin ryhmiin kuuluvat osallistuvat matalammin koulutettuja ja vähemmän ansaitsevia todennäköisemmin. Osallistumisessa on eroja maakunnittain tarkasteltuna: Varsinais-Suomi ja Keski-Suomi ovat aktiivisia vapaaehtoistoiminnan alueita, kun taas Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Satakunnassa osallistuminen on maan alhaisinta. Sosioekonomisten taustamuuttujien lisäksi myös yhteiskunta vaikuttaa vapaaehtoistoimintaan. Yhteiskunnallinen rakenne asettaa tarpeita, vaatimuksia ja rajoitteita vapaaehtoistoiminnan kentälle, jolla järjestöt ja yksilöt toimivat. Salamonin mukaan Suomi kuuluu sosiaalidemokraattiseen hyvinvointimalliin, jolle on tyypillistä vapaaehtoistoimijoiden kohtuullisen suuri osuus, sen keskittyminen pääosin itsensäilmaisemisen toimialoille sekä yhteiskunnan verraten suuri yhtenäisyys. Aineiston perusteella osallistuminen vapaaehtoistoimintaan ei ole Suomessa täysin yhtenäistä. Osallistumisen eriarvoisuus tulee esiin siinä miten terveys, taloudelliset resurssit ja sosiaalinen pääoma vaikuttavat vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen.
  • Salmi, Ilmari (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimukseni tarkastelee uskontoa Akateemisen Karjala-Seuran julkaisemassa Suomen Heimo -aikakauslehdessä vuosina 1923-1937. Tutkimus alkaa lehden perustamisesta ja päättyy sen pitkäaikaisimman päätoimittajan, Yrjö Vuorjoen (Wegelius) virkakauden loppuun. Tarkastelussa ovat kaikki uskonnollisiin ilmiöihin ja uskonnon harjoittamiseen liittyvät teemat. Tutkin sitä, kuinka paljon Suomen Heimossa oli uskonnollista sisältöä, miten uskonto lehdessä näkyi, minkälaisissa asiayhteyksissä uskonto nousi esiin ja mihin sävyyn siitä ylipäätään kirjoitettiin. Akateeminen Karjala-Seura ei ollut uskonnollinen järjestö eikä Suomen Heimo uskonnollinen lehti, mutta aihepiiriin liittyvää kirjoittelua oli melko paljon koko tarkasteltuna aikana. Kriteerit täyttäviä artikkeleita ja kirjoitelmia löytyi yhteensä 82 kappaletta. Uskontoon liittyvä kirjoittelu yleistyi selvästi 1930-luvulle tultaessa ja oli tiheimmillään vuosina 1930-1932. Lehti oli moniääninen ja keskusteleva sekä uskonnon että muiden aiheiden suhteen. Valtaosa uskonnollisia teemoja sisältäneistä artikkeleista käsitteli jotain Akateemisen Karjala-Seuran poliittista tai yhteiskunnallista tavoitetta, kuten heimoaatetta tai suomen kielen aseman turvaamista. Niissä oli kuitenkin mukana jokin uskonnollisuuteen liittyvä tulokulma, jolloin uskonto nivoutui osaksi argumentaatiota. Moneen Suomeen Heimossa seurattuun ajankohtaisaiheeseen liittyi esimerkiksi kirkollinen puoli. Lehdessä oli myös sellaisia tekstejä, joissa oli selkeästi hengellinen kärki, kuten jouluhartauksia. Nekin tosin tyypillisesti sulautettiin ajankohtaiseen kontekstiin, jolloin teologisilla argumenteilla perusteltiin AKS:n tavoitteita. Määrällisesti eniten uskontoon liittyviä mainintoja oli Ruotsin Länsipohjassa ja Norjan Ruijassa asuvien suomalaisten kirkolliseen tilanteeseen liittyvissä artikkeleissa. Alueilla ilmeni kiistoja siitä, oliko suomenkielisillä oikeus harjoittaa uskontoa omalla äidinkielellään. Lestadiolaisuus nähtiin kansankielisyyden johdosta suomalaisuuden soihdunkantajana. Viron, Inkerin ja Itä-Karjalan tilannetta seurattiin tiiviisti, ja kahden viimeksi mainitun osalta neuvostohallinnon suorittamasta kirkkoterrorista raportoitiin väkevästi. Suomen Heimossa tarkasteltiin Suomen ortodoksisen kirkon syntyä, ilmaistiin tukea sen kansallistamisprojektille ja toisaalta myös kritisoitiin luterilaista valtakulttuuria ja ennakkoluuloja ortodoksisuutta kohtaan. Esikristillinen uskonnollisuus näyttäytyi kulttuurisen kiinnostuksen johdosta myönteisessä valossa, siinä missä vapaamuurareita ja esoteerisia seuroja kritisoitiin epäselvän kansallisen lojaliteetin johdosta. Hartausteksteistä välittyi herännäissävytteinen hengellisyys, mikä sopii körttiläisyyden tuolloiseen poliittis-yhteiskunnalliseen profiiliin ja AKS:n körttiläiskytköksiin.
  • Mäkinen, Samuel (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassani tutkin Jesajan kirjan kuvaa Messiaasta ja erityisesti luvun 53 käsitystä asiasta. Tutkielmani on tutkimushistoriallinen. Käsittelen lähimenneisyydessä tehtyä tutkimusta Messiaasta. Lisäksi pohdin, millaisena Messias on kuvattu kristinuskon näkökulmasta. Pohdin myös erilaisia näkemyksiä Messiaasta. Messiaaseen liitetään erilaisia määritelmiä, Walter H. Rosen määritelmä on, että Messias nähdään ”tulevana kuninkaallisena hahmona, jonka Jumala on lähettänyt, joka tuo pelastuksen ja asettaa kuninkuuden, jota luonnehtivat rauha ja oikeus” (Rose 2000, 23). Yhdistämällä tutkijoiden näkemykset yhteen voidaan todeta, että Messias voi olla palveleva, uskonnollinen tai maallinen johtaja. Messias voi olla nykyinen tai tulevaisuudessa toimiva hahmo. Tutkielmassani jaottelen Jesajan kirjan Messiaaseen liittyvät kohdat tämän luokittelun mukaan. Jesajan kirjan käsitys Messiaasta on erilainen kolmessa kirjan osassa. Messiasta odotetaan, kunnes hänen rooliaan sovitetaan Kyyrokselle, joka vapautti kansan. Kärsivä palvelija, josta luvussa 53 kerrotaan, on esimerkki juutalaiselle kansalle kärsimyksestä ja siitä, että kärsimys palkitaan. Tämä on osa marttyyriteologiaa. Näin se vahvistaa myös liittoteologiaa, sillä Jumalan ja ihmisen välillä on liitto, jonka rikkomisesta seuraa rangaistus. Messiaan roolia on sovitettu myös Melkisedekille, joka oli jumalallinen hahmo. Häneen viitataan muutamassa kohdassa sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Kristinusko kuvaa Jeesuksen Messiaana. Juutalaisilla on ollut useita Messias-hahmoja edellämainittujen lisäksi, kuten Hiskia ja Josia. Myös Israelin kansalle on sovitettu Messiaan roolia. Millaisena Jesajan kirja kuvaa Messiaan? Juutalaisille hän oli tutkimukseni mukaan joko Kyyros tai kärsivä Israelin kansa, kristityille Jeesus. Vahvimmin Jesajan teksti viittaa siihen, että Messias on Israel tai ainakin Israelin keskeltä noussut tai nouseva sankarihahmo.
  • Houni, Pyry (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani käsitellään eksegetiikan professori Arthur Hjeltin ( 1868-1931) yhteiskunnallista toimintaa vuosina 1917-1918.
  • Laulumaa-Leino, Niina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Naisten asema islamissa on ollut jo pitkään kiistelty aihe sekä islamilaisessa teologiassa, että länsimaisessa tutkimuksessa. Aiheesta on tehty viime vuosikymmeninä paljon feminististä tutkimusta sekä feministisiä teologisia projekteja. Termi ’islamilainen feminismi’ onkin vakiintunut tarkoittamaan akateemista islamilaista feminismiä, jonka keskiössä ovat mm. Koraanin uudelleentulkinta ja historiallinen tutkimus, ja joka pyrkii parantamaan naisten asemaa yhteiskunnissa. Pro gradu –tutkielmani keskittyy tutkimaan muslimifeminismiä ei niinkään akateemisena tutkimuksena, vaan osana muslimi-identiteettiä. Tutkimuksessani muslimifeministien identiteettien muodostumista pohditaan sosiaalisen median viitekehyksessä. Aineistona työssä toimii Twitteristä kerätty n.1500 kommentin korpus aihetunnisteella #lifeofamuslimfeminist, jonka ’twiiteissä’ kuvataan muslimifeministiksi identifioituvien erilaisia kokemuksia tasa-arvoon ja elämään liittyen. Tarkastelun kohteena on miten kirjoittajat rakentavat muslimifeministin identiteettiä käyttämällä erilaisia tulkintarepertuaareja sekä niiden mahdollistamia identiteettipositioita. Teoreettisen ja metodologisen pohjan tälle työlle muodostavat diskurssianalyysi, diskursiivinen psykologia ja sosiolingvistiikka. Työ rakentuu vahvasti sosiaalisen konstruktionismin ajatukselle, jossa sosiaalinen maailma sekä identiteetit rakentuvat ihmisten kielenkäytössä luomien merkitysten kautta. Työssä käytetty diskursiivisen psykologian näkökulma nojaa Jonathan Potterin ja Margaret Wetherellin työhön, jonka tavoitteena on ollut tutkia miten diskursseja, tulkintarepertuaareja ja identiteettejä muodostetaan puhutussa tai kirjoitetussa kielenkäytössä. Sekä minkälaisia identiteettikategorioita tai –positioita niiden avulla luodaan ja minkälaisia niiden keskinäiset valtasuhteet ovat. Sosiolingvistiikkaa olen soveltanut Mary Bucholtzin sekä Kira Hallin viisi kohtaisen teorian osalta, jossa ihmisten identiteettien ajatellaan koostuvat monista päällekkäisistä ja muuttuvista identiteeteistä, jotka rakentuvat sosiaalisessa kanssakäymisessä. Heidän teoriansa on tarjonnut työkaluja tunnistaa ja tulkita kielelliset keinot erilaisten kategorioiden ja positioiden luomiseen. Valitsemieni teorioiden valossa ja niiden tarjoamien työkalujen avulla olen paikantanut aineistosta yhdeksän laajempaa diskurssia, sekä viisitoista niitä rakentavaa tulkintarepertuaaria. Löytämieni diskurssien ja repertuaarien kautta aineistosta oli mahdollista paikantaa useita erilaisia identiteettipositioita, jotka jaoin kolmen suurimman identiteettikategorian alle: sukupuoli-identiteettiin liittyvät, muslimi-identiteettiin liittyvät sekä feministi-identiteettiin liittyvät repertuaarit. Repertuaareilla luotiin erilaisia identiteettipositioita liittyen kirjoittajien seksuaalisuuteen ja rooliin yhteiskunnassa, heidän uskonnolliseen identiteettiinsä ja huivin käyttöön sekä heidän toimijuuteensa ja sijaintiinsa rodullistetun feminismin suhteen. Usein kirjoittajien identiteetit rakentuivat päällekkäisesti monen eri kategorian kanssa, ja he omaksuivat aktiivisesti erilaisia repertuaareihin liittyviä väliaikaisia identiteettipositioita. Kokonaisuutena aineiston kommentit rakensivat muslimifeministien identiteettejä monella tasolla, kuitenkin ensisijaisesti naisina, muslimeina ja feministeinä, mutta myös vahvoina, koulutettuina ja suorapuheisina.
  • Heikkinen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena on tutkia varusmiesten kokemuksia puolustusvoimien kirkollisesta työstä ja sen antamasta tuesta. Tutkimus on tehty kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin ja tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella Panssariprikaatin varusmiehiltä. Kyselyyn vastasi yhteensä 204 varusmiestä, joista muodostui tämän tutkimuksen tutkimusjoukko. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Millaisia kokemuksia varusmiehillä on kirkollisesta työstä Panssariprikaatissa? 2) Millaisia kriisejä tai huolia varusmiehet ovat kohdanneet varusmiespalveluksensa aikana ja ovatko he hakeneet ja saaneet apua niihin? Puolustusvoimien kirkollinen työ täytti 100 vuotta vuonna 2018 ja sitä toteutetaan varuskunnissa yhä tänäkin päivänä. Kirkollisesta työstä vastaa joukko-osastonsa sotilaspappi ja sen toimintamuotoina ovat sielunhoito, julistus ja kasvatus. Sotilaspappi on olemassa kaikki varten, uskonnollisesta tausta riippumatta. Kirkollinen työ perustuu lähimmäisenrakkauteen ja sen perustehtävänä on tukea ja auttaa sotilashenkilöstöä. Sotilaspappi elää varuskunnassa seurakuntansa keskellä ja on läsnä ja saatavilla niin hädän hetkellä, kuin arkisissakin asioissa. Sielunhoitajan roolin lisäksi sotilaspappi on myös uskonnollisten ja eettisten asioiden asiantuntija, ja hänen tehtäviinsä kuuluu myös kouluttaa varusmiehille eettisen toimintakyvyn asioita. Sotilaspappi vastaa myös joukko-osastonsa hengellisestä elämästä ja toimittaa jumalanpalveluksia ja ehtoollisia. Varusmiespalvelus on erityinen aikakausi nuoren elämässä, ja se voi olla kriisin paikka jo itsessään. Tänä päivänä samoille varusmiehille kasaantuu yhä enemmän erilaisia ongelmia. Toiset taas suorittavat palveluksensa kohtaamatta sen suurempia haasteita. Kartoitin tutkimuksessani varusmiesten kohtaamia kriisejä tai huolia. Suurimmaksi huolen aiheeksi varusmiesten joukosta nousi huoli omista tulevaisuuden suunnitelmista, joista oli huolissaan 53% varusmiehistä. Varusmiehistä 48% poti myös koti-ikävää, ja 47% oli huolissaan omasta psyykkisestä jaksamisesta palveluksessa. Nämä tulokset peilaavat aiempaa tutkimusta. Yleensä varusmiesten käydessä keskusteluja sotilaspapin kanssa, keskustelun aiheet liittyvät omaan jaksamiseen, motivaatioon, parisuhdeongelmiin, tai johonkin äkillisesti sattuneeseen kriisiin siviilielämässä. Kartoitin tutkimuksessani myös varusmiesten kokemuksia kirkollisesta työstä varuskunnassa. Tulokset olivat kauttaaltaan hyvin positiivisia. Varusmiehistä 71% koki tärkeäksi, että varuskunnassa on sotilaspastori. Vastaajista 86% oli sitä mieltä, että sotilaspastori on ollut kaikkia varten. Kuitenkin vain hieman alle puolet varusmiehistä koki, että sotilaspastori on ollut näkyvästi mukana varusmiesten arjessa. Tällainen tulos oli sikäli odotettavissa, sillä kirkollisen työn jatkuvana haasteena on se, kuinka se voisi tavoittaa mahdollisimman paljon varusmiehiä. Varuskunnat ovat suuria ja on mahdotonta pystyä tavoittamaan jokaista varusmiestä palveluksen aikana, vaikka se ihannetilanne olisikin. Kuitenkin 71% varusmiehistä piti sotilaspastoria helposti lähestyttävänä. Kirkollisessa työssä tulee kiinnittää huomiota siihen, että sotilaspappi on tavoitettavissa, ja tekee itsensä tutuksi joukolle, jotta hädän hetkellä varusmiehellä on matala kynnys turvautua häneen.
  • Vuori, Henri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksessani tarkastelen konfliktia Orimattilan seurakunnassa vuosina 1971–1973. Konfliktissa olivat osapuolina Orimattilassa ensimmäisen kappalaisen viransijaisuutta tehnyt vastavalmistunut, nuori pastori Juhani Iivari sekä useat seurakuntalaiset. Tutkimuksessa selvitän, mitkä tekijät johtivat siihen, että tämä Juhani Iivarin Orimattilan aikaiseen toimintaan liittyvä konflikti muodostui ja miten konflikti eteni. Tutkimuksessani keskityn erityisesti kolmeen eri episodiin, jotka rytmittivät tapahtumien etenemistä. Ensimmäinen niistä oli Iivarin vuoden 1972 itsenäisyyspäivänsaarna, jossa hän kritisoi voimakkaasti kristinuskon ja kansallisten symbolien yhteen kietoutumista suomalaisessa itsenäisyyspäiväperinteessä. Monet seurakuntalaiset kokivat saarnan loukkaavana ja valittivat siitä Orimattilan kirkkoherra Paavo Muinoselle. Toinen episodi kytkeytyy siihen, kun Iivari keväällä 1972 liittyi SKDL:n jäseneksi ja piti vapunpäivänä puheen Orimattilan punaisten muistomerkillä. Iivari sai useita tukijoita paikkakunnan vasemmistolaisista seurakuntalaista, jota alkoivat kerätä nimilistaa sen puolesta, että Iivari saisi edelleen jatkaa Orimattilassa. Iivari oli vähän aikaisemmin saanut siirron pois Orimattilan seurakunnan palveluksesta. Nimilistan seurauksena Iivarin siirto peruutettiin. Tapahtuma ilmensi sitä, miten suuri osa vasemmistolaista oli edelleen kirkon jäseniä ja he pystyivät käyttämään joukkovoimaansa vaikuttaakseen kirkolliseen päätöksentekoon. Kolmas tutkimani episodi liittyy Iivarin paikkakunnalla tekemään rauhantyöhön. Erityisen suuria kielteisiä reaktioita herätti se, kun Iivari jakoi papin asuun pukeutuneena Sadankomitealiitto ry:n aseellisen maanpuolustuksen vastaisia pamfletteja asevelvollisten kutsuntapaikan läheisyydessä. Tapahtuman seurauksena Orimattilan kirkkoneuvosto teki Iivarista kantelun Helsingin tuomiokapitulille. Tutkimuksessani nousee esille aikakauden yleinen sukupolvimurros 1970-luvun alun Suomessa, kun nuori sodanjälkeinen sukupolvi kyseenalaisti voimakkaasti vallitsevia yhteiskunnallisia rakenteita. Myös kirkko joutui kohtamaan tämän yhteiskunnallisen kritiikin ja ottamaan siihen kantaa. Orimattilan kriisin voi nähdä olevan paikallistason ilmentymä tällaisesta valtakunnallisesta kehityksestä. Orimattilan konfliktissa oli kuitenkin sukupolvimurrosta merkittävämpi asema niillä ennakkoluuloilla mitä useilla seurakunnan hallinnon piirissä olevilla ihmisillä oli vasemmistolaisuutta kohtaan. Iivari ei itse määritellyt itseään kommunistiksi ja hän toimi selvästi erillään aikakauden taistolaisesta nuorisoliikkeestä, mutta useat seurakuntalaiset tulkitsivat hänen toimintaansa siitä oletuksesta käsin, kuin hän olisi ollut kommunisti. Tämä kommunistisyytös aiheutti sen, että monet seurakuntalaiset tulkitsivat myös Iivarin tekemää rauhantyötä poliittisesti motivoituneeksi.
  • Virtanen, Antti (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sarjakuvataiteilija ja sarjakuvateollisuuden grand old man Will Eisner (1917-2005) paini suurimman osan urastaan sarjakuvan vakavastiotettavuuden kanssa. Sarjakuvaromaaneissaan hän paini teki erilaisia tyylikokeiluja, ja ainakin hänen itse käsikirjoittamansa sarjakuvaromaanit painivat pääasiassa traagisten kohtaloiden kanssa. Eisnerin Sarjakuvaromaanien aihekavalkaadi sisältää kuitenkin runsaasti ajankuvaa, ehkä eniten siitä ajasta jona hän kasvoi aikuiseksi. Suuren kaupungin elämä, lama-aika, kommunismi, köyhyys, toimeentulo, maahanmuuttaja-aallot, etninen sulatusuuni, perheen merkitys, rakkaus, Jumala ja erityisesti elämän nurja puoli sekä tästä riippumaton elämänvoima, joka saa ihmiset jatkamaan. Tutkielmani ensimmäisessä osassa selvitän miten Eisner ankkuroi historian kuvauksen lama-aikaan sijoittuvassa sarjakuvaromaanissaan A Life Force (1988). Tutkielmani toinen osuus tarkastelee Eisnerin sarjakuvaromaanivaiheen teosten suurten kysymysten käsittelyä, kuten elämän tarkoitusta, rakkautta, uskontoa ja jumalaa. Tutkimustulokset näyttävät että Eisner oli historiakuvauksen suhteen laaja-alainen ja tarkka tehdessään lukijalle tutuksi lama-ajan kurjuuden ja mentaliteetin, ja samalla kertoo tarinan pienistä ihmeistä ja pohdinnoista elämästä. Suurten kysymysten käsittelyssä Eisnerin lopputulemat tai oivallukset eivät ole kovin syvällisiä, hänen tuntemuksensa eksistenssistä ja filosofiasta eivät ole kovin syvät, ja draama josta suuret pohdinnat kumpuavat rakentuvat hieman kömpelösti.
  • Artovaara, Henri Tapio (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin tässä tutkielmassani Kotimaa-lehden julkituomia legitimointikeinoja Suvivirttä kohtaan vuosina 2013 ̶ 2014. Tutkimani Kotimaa-lehti tulkitsee itsensä lehden omalla kotisivullaan kristillis-yhteiskunnalliseksi viikkosanomalehdeksi. Kotisivuillaan samalla lehti tuo julki tulkintansa mukaan, että sitä on kutsuttu kirkon epäviralliseksi äänenkannattajaksi. Lehti ilmestyy kerran viikossa. Kotimaa-lehden mukaan, sillä on 23 000 tilaajaa ja 50 000 Viikkolukijaa. Samalla on huomattavaa, että lehti on useiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tilaama, jolloin sen lukijoihin voidaan laskea samalla kirkon useat työntekijät. Kotimaa-lehti on perustettu vuotena 1905. Tutkimusajankohtani olen tarkentanut aikavälille 21.2.2013 ̶ 22.5.2014. Tuon tässä tutkielmassani julki kaikki artikkelit, jotka perustuvat tutkimuskysymykseeni toimivaan Suvivirren legitimointiin liittyvään tematiikkaan Kotimaa-lehdessä. Kyseisenä työni tutkimusajankohtana tutkimani Suvivirsi tuodaan julki toimittajien toimesta vuotena 2013 kahdeksassa ilmestyneessä numerossa. Vuotena 2014 Suvivirsi mainitaan puolestaan kuudessa ilmestyneessä lehden numerossa aikarajaukseni huomioon ottaen. Suvivirren legitimoinnilla viittaan tässä tutkielmassani Kotimaa-lehden oikeutuskeinoihin Suvivirttä kohtaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Kyseiset oikeutuskeinot näyttäytyvät tutkimissani artikkeleissa kansallisen identiteetin valossa ja samalla osana suomalaista kristinuskoa. Artikkelit voidaan tulkita toimittajien käyttämissä diskursseissa kristilliseen yhtenäiskulttuuriin liittyviksi tekijöiksi Suvivirren kautta. Samalla Suvivirsi legitimoidaan osaksi suomalaista kulttuuria, johon traditio linkittyy enemmistön uskonnon kautta. Sama enemmistön uskonto- ja kulttuuri linkittyvät tutkimukseni loppupuolella keskusteluun uskonnonvapaudesta ja Suvivirren asemasta, joita Kotimaa-lehti perustelee positiivisen uskonnonvapauden kautta. Tässä työssäni tutkimani Suvivirsi on saanut osakseen laajempaa kansalaiskeskustelua tämän tutkielmani tutkimusajankohtana vuosina 2013 ̶ 2014. Samalla työni linkittyy osaksi laajempaa kansalaiskeskustelua Suvivirren asemasta osana koulumaailmaa. On samalla huomioitavaa, että tutkimani Kotimaa-lehti profiloituu kristinuskoon liittyväksi viikkojulkaisuksi. Vaikkakin lehti tuo vahvoja kristillisiä yhtymäkohtia toimittajiensa kautta, lehden pyrkimyksenä on samalla osallistua samalla laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samalla lehden käyttämät diskurssit Suvivirttä kohtaan ovat selkeästi puolueellisia ja vahvasti Suvivirttä puoltavia. Tutkielmani kannalta on kuitenkin huomioitavaa, että pyrkimyksenäni ei ole tutkia saako Suvivirttä laulaa suomalaisessa yhteiskunnassa, koulumaailmassa tai muihin yhteiskunnallisiin tilanteisiin liittyvissä asianyhteyksissä. Tutkimukseni fokuksena ovat sen sijaan keinot, joilla tutkimaani Suvivirttä puolustetaan Kotimaa-lehden mielikuvayhteisössä. Kotimaa-lehden mielikuvayhteisö on nimittäin selkeästi kristillisesti puolueellinen ja kyseisen mielikuvayhteisön jäseniin vaikuttava. Vaikkakin tutkimuskohteenani toimiva Suvivirsi näyttäytyy selkeästi puolueellisesti lehden käyttämissä diskursseissa, eivät kyseiset diskurssit kuitenkaan vaikuta negatiivisesti työni tutkimustuloksiini rajattuna tutkimusajankohtana. Oman tutkimukseni kannalta näen sen sijaan Kotimaa-lehden puolueellisuuden positiivisena seikkana tutkimusaiheeni kannalta. Samalla Kotimaa-lehden puolueellisuus mahdollistaa tämän työni fokuksen.
  • Juslén, Noora-Charlotta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan evankelisluterilaisen uskonnon oppikirjat heijastavat voimassaolevaa opetussuunnitelmaa. Lisäksi tutkimuksen tehtävänä on vertailla vuoden 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Vastauksia tutkimustehtävään etsitään seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1. Millaisia muutoksia on havaittavissa alkuopetuksen evankelisluterilaisen uskonnon oppiaineessa vertailtaessa vuoden 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita? ja 2. Miten evankelisluterilaisen uskonnon alkuopetuksen oppikirjat vastaavat vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita? Menetelmät. Tutkimuksen aineistona on vuosien 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet sekä evankelisluterilaisen uskonnon Aarre ja Sydän -sarjojen oppikirjat perusopetuksen vuosiluokille 1-2. Opetussuunnitelmia ja oppikirjoja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Oppikirjojen kuvituksen analysoinnissa puolestaan käytettiin Evelyn Goldsmithin kehittämää analyyttista mallia soveltuvin osin. Tulokset ja johtopäätökset. Vuosien 2004 ja 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmien analyysin perusteella opetussuunnitelmissa on paljon samoja teemoja ja yhteneväisiä opetustavoitteita. Eroja opetussuunnitelmien välillä ilmeni uskontojen globaalia tarkastelua sekä yksilön kehityksen tukemista koskevien tavoitteiden osalta. Nämä teemat korostuivat vahvemmin vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Oppikirjojen osalta tutkimuksessa kävi ilmi, että Sydän-kirjasarja vastaa Aarre-kirjasarjaa paremmin vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden sisältöjä ja tavoitteita. Sydän -kirjasarja täytti kaikki opetussuunnitelman sisällöt, mutta Aarre-sarjasta jäi puuttumaan opetussuunnitelmassa asetettuja sisältöjä.
  • Maaninka, Ari Ensio (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää kirkkolain ja kirkkojärjestyksen 1 luvun 1 §:n tunnustuksen merkitys ja tulkinta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kirkko-oikeuden näkökulmasta. Tutkimuskysymykseksi asetetaan: Onko tunnustuksellisella miespapilla, joka on sitoutunut raamattuperiaatteeseen, omaantuntoon ja vakaumukseen vedoten, oikeus väistyä alttariyhteistyöstä naispastorin takia ilman rangaistusta oikeusjärjestyksemme mukaan. Tunnustus johdetaan Vanhan ja Uuden Testamentin, Augsburgin uskontunnustuksen ja Yksimielisyyden ohjeesta sekä tunnustuksesta. Tutkimuksen teoriatausta on oikeusteologinen. Tutkimuskysymystä lähestytään oikeustieteellisestä, positiivisen ja ylipositiivisen oikeuden tulkinnan avulla. Teologiaa tarkastellaan kirkko-oikeuden ydinpykälän raamatun tulkintahorisonttista käsin. Tutkimuksen lähdeaineisto muodostuu oikeusteologisista väitöskirjoista (3 kpl) sekä oikeuskäytännöstä. Edellisten rinnalla lähteinä on käytetty kahta teologista väitöskirjaa, joissa on tutkittu raamatun ja papin suhdetta sekä naispappeutta ja ristiriitoja. Tutkimuskysymystä lähestytään ensin kirkkohistoriallisesti muuttamatto-man Augsburgin uskontunnustuksen näkökulmasta. Oikeuskäytäntöä tutkitaan tuomioistuinten tuomioiden kautta: KHO 2008:8, KHO 2009:95 ja KKO 2010:74 oikeustapauksien tuomion perusteluista ja kysymyk-senasettelusta käsin. Käytettävissä on ollut oikeudenkäyntiaineisto varsin kattavasti - alioikeuskäsittelystä aina korkeimpaan oikeusasteeseen saakka. Uusi virkakäsitys ei ole sukupuolisidonnainen. Omaantuntoon vetoavat papit saivat hyvitykseksi ponsilausuman. Tunnustukselliset miespapit pitivät subjektiivisena oikeutena ponsilausuman johdosta kiertää alttariyhteistyö naispapin takia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, ettei evankelis-luterilaisen kirkon miespapilla ole positiivisen oikeuden perusteella laillista oikeutta väistää alttariyhteistyötä naispastorin takia. Korkein hallin-to-oikeus on linjannut tuomiokapitulin tavoin, ettei papin toimittaessaan jumalanpalvelusta ole kysymys uskonnonharjoittamisesta. Kysymys on virkavelvollisuudesta, joka papin on suoritettava esimiehen direktio-oikeuden mukaisesti. Korkein-oikeus perustelee papin virantoimituksen jumalanpalveluksessa seuraavasti: Vaikka kysymyksessä olevassa tilanteessa katsottaisiin olevan uskonharjoittaminen, minkäänlaista syrjintää ei sallita. Siten sovellettavaksi tulee syrjintärikos rikoslain 11 luvun 9 §:n mukaan. Oikeusteologit ja perustuslakiasiantuntijat katsovat perustuslain 11:2 §:n vakaumuksen ehdottomiin kiellonrajoituksiin, mikä on yksilön absoluuttinen oikeus. Tunnustuksellisten pappien opillinen näkemys ei ole harhaoppia evankelis-luterilaisen kirkon mukaan. On paradoksaalista tunnustuksen mukaan, etteivät he saa toteuttaa vakaumuksen mukaisesti jumalanpalvelusta, jos he väistävät työvuorossa olevan naispastorin. Väistäessään tunnustuksesta tulee tällöin rikoslain alainen toimi, jos virkaa ja vakaumusta ei erota toisistaan. Kirkolla on autonomia omissa asioissa. Se voi päättää kirkolliskokouksessa kirkolle kuuluvista asioista, jotka eduskunta hyväksyy tai hylkää. Kirkon ja valtion välinen suhde on valtiosääntöoikeudellinen, koska evankelis-luterilainen kirkko on julkisyhteisö. Kirkon tehtävistä ja toiminnasta säädetään kirkkolaissa- ja kirkkojär-jestyksessä. Kirkko on sitoutunut yhteiskunnan vaikutuksesta noudattamaan kansainvälisiä-, Euroopan yh-teisön ihmisoikeussopimuksia sekä kansallista lainsäädäntöä. Tämä tarkoittaa nykyään sitä, että kirkon toimintavapaus on rajoitettua ns. kirkon omissakin asioissa. Tämän takia oppia ja tunnustusta joudutaan uudelleen arvioimaan ja tulkitsemaan raamattuperiaatteesta kirkko-oikeuden ytimestä katsottuna.
  • Hietanen, Satu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksessa tarkastellaan evidentialismin ja fideismin välistä ristiriitaa kristillisiä ihmeitä puolustavassa filosofisessa argumentaatiossa vertailemalla keskenään vahvaa evidentialismia edustavan Richard Swinburnen ja fideististä traditiota edustavan D.Z. Phillipsin ihmeargumentaatiota. Tutkimus keskittyy siihen, voidaanko ihmeiden ajatella olevan potentiaalista evidenssiä teismin puolesta ja pitäisikö niitä lainkaan tarkastella sellaisessa kontekstissa, jossa pohditaan tällaista evidenssiä, vai onko niillä jokin muu rooli uskonnollisen ihmisen suhteessa maailmaan tai hänen elämänmuodossaan? Tutkimusmetodi on filosofinen käsite- ja argumentaatioanalyysi. Ihme voi olla mikä tahansa odottamaton tapahtuma, tieteen lakien kanssa ristiriidassa oleva erittäin epätavallinen tapahtuma, jonkinlainen häiriö tai keskeytys luonnon tavanomaisen järjestyksen kulussa tai tapahtuma, joka ylittää luonnon produktiivisen, tuotantokykyisen voiman. Tyypillisesti ihmeen käsitteellä on uskonnollista sisältöä. Evidentialistisella tavalla ajateltuna ”ihme” pitäisi pystyä todistamaan tieteellisillä menetelmillä. Fideistisellä tavalla ajateltuna ihmeet eivät vaatisi taustakseen tieteellistä todistelua, vaan niiden ontologinen status olisi enemmänkin arvioitava muulla tavalla. Vaikka Swinburnea on pidetty klassisena teistinä ja Phillipsiä ei, teistinen paradigma toimii molempien ihmeargumentaatiossa taustaoletuksena, tosin eri tavoin. Swinburnelle kaitselmus sisältää Jumalan intervention ihmeinä, Phillipsille ihme on Jumalan ilmoitusta. Merkittävä eroavuus koskee luonnonlakiajattelua. Swinburnelle luonnonlain ”rikkomisen” käsite on täysin johdonmukainen, kun taas Phillipsille luonnonlaeissa ei ole mitään ”rikkomista” eivätkä ihmeet ”riko” luonnonlakeja. Molempien ajattelussa luonnonlakeja voidaan kuitenkin tulevaisuudessa muokata. Phillipsin Wittgenstein-vaikutteinen ajattelu ilmenee ihmeargumentaatiossa keskittymisenä kieleen, sen viittaavuuksiin ja merkityksiin, sanat eivät kylliksi pysty selittämään tapahtumia. Swinburne tunnustaa uskonnon voivan kyllä löytää merkityksiä kielipeleistä, mutta ajattelee, etteivät kielipelit mitenkään ennusta noita tapahtumia eikä noiden tapahtumien esiintymisestä mitenkään seuraa niiden totuus. Swinburnen on lisäksi ajateltu edustavan teodikeapyrkimystä ja Phillipsin vastaavasti antiteodikeaa. Yksi Swinburnen ja Phillipsin perustavimmista eroavuuksista on suhtautuminen subjektiivisen uskonnollisen kokemuksen muodostamaan evidenssiin. Phillipsin mielestä subjektiivisuutta ei pitäisi liittää totuuteen, vaan objektiivisuus. Swinburnen mukaan taas oma, subjektiivinen evidenssi on painavampaa kuin jonkun toisen esittämä evidenssi. Esimerkiksi kristillisillä ihmeillä voi hyvin olla uskovan elämässä tai elämänmuodossa autonominen, tavallisesta poikkeava sekä syvempi merkitys ja rooli. Evidentialismin ja fideismin vertailu asettuu yhteismitattomuudessaan kuitenkin hankalaan positioon; ihmeitä puolustava evidenssi on voimakasta sille, joka uskoo ja heikkoa sille, joka ei usko.
  • Ojansuu, Saila (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä Referat Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, kuinka Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria näkyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kehitysvammaistyössä. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisrippikoulu 1. ja 2. sekä Työllä osallisuutta -hankkeen loppuraporttia Martha Nussbaumin inhimillisen toimintavalmiusteoriasta käsin. Tutkimuskysymyksiä on kolme: kuinka Martha Nussbaumin toimintavalmiusteorian näkökulmasta voimme tarkastella kehitysvammaisuutta, onko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisrippikoulut 1.ja 2. tarkasteltavissa Nussbaumin teorian näkökulmasta, kuinka toimintavalmiusteoria on havaittavissa vuoden 2008 Kirkon Työllä osallisuutta-raportista. Ensimmäisessä luvussa selvitän, mitä on kehitysvammaisuus, toisessa luvussa analysoin mitä Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria sisältää ja kuinka Nussbaum näkee kehitysvammaisuuden teoriansa valossa. Kolmannessa luvussa käsittelen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisrippikoulu 1. ja 2. Käyn läpi erityisrippikoulun historiaa, Kirkon vammaispoliittista ohjelmaa. Referoin Yhteisvastuukeräyksen hankkeesta kertovaa Työllä osallisuutta? -yhteisvastuu 2008 hankkeen raporttia ja mitä se kertoo kehitysvammaisten työllistämisen tukemisesta. Neljännessä luvussa käsittelen erityisrippikoulu 1. ja 2. käsittelevän kirjallisuutta toimintavalmiusteorian näkökulmasta ja selvitän, löytyykö kirkon kehitysvammaistyö toiminnan ja Nussbaumin teoriassa yhtäläisyyksiä. Tarkastelen myös Yhteisvastuu 2008 hankkeen raporttia Martha Nussbaumin toimintavalmiusteorian näkökulmasta. Tekemäni tutkimuksen lopputulos on, että Martha Nussbaumin inhimillinen toimintavalmiusteoria tarjoaa hyvän pohjan kehitysvammaisten ihmisarvoisen elämän toteuttamiseen. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kehitysvammaistyön toiminnassa on yhteneväisiä toimintamalleja Martha Nussbaumin teorian kanssa. Erityisrippikoulut 1. ja 2. toimivat rippikoululaisen tarpeista käsin ja näin ollen pyrkivät tarjoamaan seurakuntien tarjonnasta käsin mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään. Kehitysvammainen ihminen nähdään persoonana, jolla on omat tarpeensa ja näihin tarpeisiin pyritään vastaamaan myös erityisrippikoulussa. Työllä osallisuutta hanke käsitteli kehitysvammaisten työllistymistä samasta näkökulmasta kuin toimintavalmiusteoria: jokaisella on oikeus tehdä työtä ja ansaita sillä toimeentulonsa.
  • Pirinen, Minna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Viime vuosikymmenien aikana ihmiset ovat kiinnostuneet itsensä kehittämisestä ja erilaisten elämäntaito-oppaiden tarjonta on kaupoissa lisääntynyt. Suomalaiset ovat kiinnostuneet etenkin kotimaisista elämäntaito-oppaista. Elämäntaito-oppaiden lukeminen kiinnostaa pääasiallisesti keski-ikäisiä naisia ja nuoria miehiä. Ihmiset lukevat elämäntaito-oppaita monissa tarkoituksissa kuten viihteeksi ja “matkaoppaiksi”. Oppaista haetaan myös vastauksia oman elämäntilanteen esille nostamiin kysymyksiin. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on elämäntaito-oppaiden käsitys rakkaudesta. Tutkielman aineistona on kolme vuonna 2017 julkaistua Hidasta elämää -kirjasarjan kirjaa. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimus kysymykseni “Miten rakkaus käsitetään elämäntaito-oppaissa?”, jakautuu kolmeen alakysymykseen. Nämä ovat: Mikä on rakkauden luonne? Mikä on rakkauden lähde? Mikä on rakkauden kohde? Tutkimukseni tietoteoriana on Risto Saarisen teoria rakkaudesta, jota hän käsittelee kirjassaan Oppi rakkaudesta. Tutkimukseni tulos on se, että elämäntaito-oppaiden antama kuva rakkauden luonteesta pohjautuu klassisiin rakkauskäsityksiin. Kuitenkin elämäntaito-oppaat esittävät rakkauden uudessa muodossa, elämäntaitokirjallisuudelle tyypilliseen tapaan, ongelmalähtöisestä näkökulmasta. Elämäntaito-oppaat korostavat yksilöä rakkauden lähteenä sekä korostavat rakkauden kohdentumista yksilöön itseensä. Elämäntaito-oppaat korostavat yksilön merkitystä rakkaudessa. Tämä tutkimus tarjoaa uutta näkökulmaa siihen, millainen käsitys rakkaudesta voi muodostua elämäntaitokirjallisuutta lukeville ihmisille. Tutkimus haastaa pohtimaan sitä, millaisia erilaisia käsityksiä ihmisillä voi olla rakkaudesta ja kuinka ne voivat heijastua ihmisten arkielämään.

View more