Faculty of Theology

 

Recent Submissions

  • Asikanius, Mariella (Helsingfors universitet, 2014)
    Tässä tutkielmassa esitellään ja analysoidaan Tuomas Akvinolaisen käsitys hulluudesta ja hullujen mahdollisuuksista osallistua sakramentteihin. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia ja pääasiallisena lähteenä Summa theologiae -teosta. Akvinolaisen käsitysten taustaksi esitellään myös sakramenttien sisältöä ja historiaa sekä keskiaikaista ymmärrystä hulluudesta. Sakramentit olivat tärkeä linkki keskiaikaisen ihmisen ja Jumalan yliluonnollisen todellisuuden välillä. Keskiajan oppineille sakramentit sisälsivät ja välittivät armoa. Sakramentti oli samanaikaisesti sekä asia (res) että symbolinen merkki (signum) asiasta. Oppineet pitivät sakramentteja myös lääkkeenä synnin sairauteen. Armovaikutuksen aikaansaamiseksi kussakin sakramentissa täytyi olla näkyvä ja näkymätön elementti läsnä, ja tämä tarkoitti aineen (materia) ja muodon (forma) tarkoin määriteltyä yhdistelmää. Teologit määrittelivät myös, että sakramentit vaikuttivat ex opere operato. Oppineet pitivät luonnollisia (lääketieteellisiä) syitä ensisijaisina hulluuden aiheuttajina. Aiempi tutkimus on pitänyt keskiaikaa demonipossessiota painottavana, mutta vaikka maallikoiden ja kirkon keskuudessa henget ovatkin saaneet tilaa, kallistuivat yliopistojen oppineet luonnollisten syiden kannalle. Yleisin selitys oli liiallinen musta sappi aivoissa, jonka takia mielikuvituskyvyn toiminta estyi (tai häiriintyi) animaalisten henkien liikkumiskanavien tukkiutuessa. Hylomorfisena komposiittina ihminen tarvitsi ajatellessaan mielikuvituskykyyn muodostuvia fantasmoja ajattelun kohteena olevista asioista. Hulluilla nämä fantasmat menivät sekaisin, eikä järki tunnistanut sekoittuneita kuvia. Tahtokontrolli tarvitsi toimiakseen järjen esittämiä arvioita valintatilanteesta, mutta jos järki operoi sekoittuneilla mielikuvilla, ei tahtokoneisto saanut käyttöönsä todennäköisesti minkäänlaisia esityksiä. Seurauksena hullut jäivät passioiden suositusten varaan. Näin ollen hulluja ei voitu pitää vastuullisena valinnoistaan eikä heiltä voinut odottaa asioiden luonteen ymmärtämiseen tarvittavaa järjenkäyttöä. Akvinolaisen käsityksiin hullujen osallistumisesta sakramentteihin vaikuttaa sekä huulluuden että sakramenttien luonne. Moniin sakramentteihin osallistuminen vaatii kykyä ymmärtää, mistä sakramentissa on kysymys. Sakramentit edellyttävät osallistujalta myös sakramentteja kunnioittavaa käyttäytymistä. Akvinolainen näyttää jakavan hullut kolmeen luokkaan. Vähäjärkiset käyttävät rationaalisia kykyjään osateholla. Syntymästään saakka hullut, joilla ei ole eikä tule olemaan selväjärkisiä jaksoja, muodostavat toisen luokan ja kolmanteen luokkaan kuuluvat sellaiset hullut, joiden tilassa esiintyy tai on esiintynyt selväjärkisiä jaksoja. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki hullut (jotka eivät ole aiemmin vastustaneet) voidaan kastaa. Rippiä ja viimeistä voitelua ei voida toimittaa hulluustilassa. Ehtoollinen ja mahdollisesti konfirmaatio voidaan antaa kuolinhetkellä, jos aiempi tahtotila on tiedossa. Vähäisiin virkoihin voidaan vihkiä ainakin vähäjärkisiä, ja avioliitto on mahdollinen hulluille, joilla on toistuvia selväjärkisiä jaksoja. Sitä ei kuitenkaan suositella.
  • Kröger, Esko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen tavoitteena eli tarkoituksena eli tehtävänä on tulkita kirkkohallituksen julkaisun Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen oppaan (lyhenne PHIJO) saarnaa koskevat ohjeet Roman Jakobsonin viestintämallin osien avulla. Edellä mainitusta tutkimustehtävästä generoituu suoraan tutkielman tutkimuskysymys, joka tarkentuu kirjoitusasuun: ”Millaisina Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen oppaan saarnaohjeet näyttäytyvät viestinnällisesti, kun ne tulkitaan Jakobsonin viestintämallin osien avulla?” Tutkimus on lajityypiltään tulkitseva viestinnällinen tutkimus. Sen aineistona on PHIJON kolme saarna-aiheista alalukua. Tutkimuksen päätutkimusmenetelmä, kun aineiston saarnaohjeita tulkitaan pääluvussa 4, on viestinnällinen tulkinta Jakobsonin viestintämallin (osien) avulla. Muulloin tutkielman sivututkimusmenetelmä on yleinen tieteellinen metodi. Tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia ovat a) saarnaohjeiden tulkinnat, jotka esitetään pääluvun 4 taulukoissa ja b) tuon pääluvun päätelmät sekä c) pääluvun 5 johtopäätökset. Jumalanpalvelussaarnan vanhimmat juuret voidaan ajoittaa juutalaisen kansan erityisiin hetkiin, joissa kansan papillinen tai poliittinen johto luki kansalle Tooraa ja muita pyhiä kirjoituksia. Juuret voidaan kohdentaa myös Jeesuksen ja apostolien ”missiosaarnoihin”. Kristillisen kirkon pitkän historian aikana saarnaa on kuvattu useiden määritelmien avulla, joista esimerkiksi Lönnebon moderni ja yksinkertainen luonnehdinta ”Saarna on Jumalan sanan ajankohtaista julistusta ja opetusta nyt-hetkessä” on tehokas. Saarnaan kohdistuvat säännöt voivat olla juridisia, kuten kirkkolain ja -järjestyksen säädökset, tai muuten normatiivisia tai ohjeellisia, kuten Jumalanpalveluksen oppaan periaatteet ja ohjeet. Roman Jakobson laati Karl Bühlerin kieli- ja viestintämallin (1934) pohjalta oman mallinsa viimeistään vuonna 1958. Mallin, jota nyt käytetään tutkimuksen tulkintavälineenä, alatasolla on yhteensä 6 viestinnän perustekijää, eli puhuttelija, sanoma, puhuteltava, konteksti, kosketus (koostuu kahdesta alaosasta) ja koodi − ylätasolla taas on 6 viestinnän tehtävää, eli ilmaisu-, poeettinen, vaikuttamis-, viittaamis-, faattinen (koostuu kahdesta osasta) ja metakielellinen tehtävä. Tutkielmaa varten mallista muokattiin uusi esitysmuoto (taulukko), johon sijoitettiin jokainen aineistosta kiteytetty saarnaohjevirke eli ydinsanoma tehtyine tulkintatuloksineen. Aluksi aineiston alalukukohtaisten tiivistettyjen saarnaohjeiden tulkinnassa puhuttelija (piispainkokous), puhuteltava (saarnaava pappi), fyysinen kanava (kirja), psykologinen yhteys (piispa – pappi) ja koodi (asiakoodi, kirkollinen asiakoodi, hengellinen koodi) nähtiin samoina kolmen alaluvun osalta. Toisaalta virkkeiden konteksti ja (ydin)sanoma vaihtelivat alaluvuittain paljon. Lisäksi viestinnän tehtävistä poeettisen, faattisen ja metakielellisen tehtävän ei nähty toteutuvan, mutta viittaustehtävän, ilmaisutehtävän ja vaikuttamistehtävän nähtiin toteutuvan täysin, jolloin esimerkiksi ilmaisutehtävä kertoi piispainkokouksen (yhteisestä) epävarmuuden tunteesta, tietävätkö saarnaavat papit kirkon saarnaohjeiden ydinkohdat. Kokonaistulkinta, jossa koko aineiston kattava saarnaohje käsitti mm. saarnan huolellisen valmistelun, Raamatun käytön, ajankohtaisuuden ja puhtaan evankeliumin kehotuksen, nosti esiin alalukutulkintoja laajemman tulkinnan puhuttelijasta ja puhuteltavasta. Samoin tulkinnat saarnaohjeiden (ydin)sanomasta, kontekstista, ilmaisutehtävästä ja vaikuttamistehtävästä laajenivat selvästi. Tutkimukseni tulokset ovat loogisia ratkaisuja saarnaohjeiden jakobsonilaisista viestinnän perustekijöistä ja tehtävistä. Lisäksi päättelin, että laadullisen tutkimuksen tulkinnallisuus näkyy nyt saarnaohjeiden laaja-alaisina kontekstiratkaisuina. Toin myös esille, että PHIJO voisi sisältää graafisen viestintämallin, että täydellistä viestintämallia ei ilmeisesti ole ja että yksi käsite voi johtaa laadullisen tulkinnan rakentelussa moniin eri strukturaalisiin käsitehierarkioihin.
  • Hirvisaari, James (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen tavoitteena ja pääaiheena on ollut perehtyä tarkasti edesmenneen suomalaisen lähetyssaarnaajan Mauri Viksténin pelastusopillisiin näkemyksiin ja erityisesti hänen vanhurskauttamisoppiinsa helluntailaisessa kontekstissa 1970–90-luvuilla. Tutkimusaineiston päälähteinä ovat olleet Mauri Viksténin kirjoittamat kaksi opillista kirjaa ja lähes 250 puhetallennetta. Tutkimuksen metodina on ollut systemaattinen analyysi eli Mauri Viksténin esittämien kristinopillisten käsitteiden, väitteiden ja argumenttien johdonmukainen tarkastelu. Mauri Viksténin näkemyksiä on peilattu tarvittavassa määrin myös helluntaiseurakuntien yleiseen opetukseen, mutta kyseessä ei ole varsinainen vertaileva tutkimus. Tutkimuksessa nostetaan esiin myös tarve joidenkin keskeisten pelastusopillisten käsitteiden tarkentamiselle. Tutkimus osoittaa Mauri Viksténin edustaneen äärimmäisen vankasti sellaista käsitystä, että Jumalaan evankeliumin kautta turvautuva ihminen on vain ja ainoastaan uskonsa perusteella sataprosenttisesti vanhurskas ja siten Jumalan hyväksymä juuri sellaisena kuin hän on. Niin ollen sielun pelastus ei ole missään määrin ihmisen ja Jumalan yhteistyötä vaan kertakaikkista lahjaa. Luterilaisuus ja helluntailaisuus ovat kumpikin toimineet suomalaisen kristillisyyden viitekehyksenä Mauri Viksténin omaksumille kristinopillisille käsityksille, ja hänen elämäntyönsä onkin toteuttanut selkeästi reformaation ja uskonpuhdistuksen henkeä. Tutkimuksessa todetaan, että Mauri Viksténin edustamaa vanhurskauttamisoppia ei ole sellaisenaan välttämättä yleisesti omaksuttu helluntailiikkeessä. Sen tähden johtopäätöksissä on esitelty muutamia kriittisiä pisteitä helluntaiopissa ja käytännöissä, ja niihin on muotoiltu joitakin suosituksia ja ratkaisuehdotuksia. Vähäiset tai paikalliset hienosäädöt eivät ehkä riittäisi, jos helluntaiherätyksen uudistumista Mauri Viksténin opetuksien pohjalta tavoiteltaisiin, sillä sellaiseen tarvittaisiin luultavasti laajempi opillinen paradigman muutos. Tekijä toivoo, että jokainen tutkielmaan perehtynyt lukija ymmärtää, mikä on ollut Mauri Viksténin erittäin armopitoisen julistuksen syvin ydin ja sen teologiset perustelut, kuinka hänen opetuksensa on suhteutunut helluntailaiseen opinkenttään ja identiteettiin, ja miksi hänen näkemystensä huomioon ottaminen erityisesti helluntailiikkeessä on erittäin suositeltavaa.
  • Häkkilä, Hanna-Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämä Pro Gradu -tutkielma käsittelee, millaista kiertokouluopetus Kuusamon seurakunnassa oli vuosina 1874–1938. Aikarajaus alkaa, kun vuonna 1874 Kuusamoon päätettiin perustaa ensimmäinen kansakoulu, mikä asetti tavoitteita lukutaitoa opettavalle kiertokoululle uudella tavalla. Viimeinen kokonainen tarkasteltu lukukausi on 1938–1939, minkä jälkeen Kuusamo evakuoitiin talvisodan takia. Tutkimuksessa kartoitetaan, ketkä opettivat ja opiskelivat kiertokoulussa sekä ketkä eivät kiertokouluun päässeet opiskelemaan ja jäivätkö he silloin kokonaan opetuksen ulkopuolelle. Lisäksi tutkin, mitä kiertokoulussa opetettiin, miten koulutyö oli järjestetty ja minkälaisia pää-töksiä tehtiin seurakunnassa liittyen kiertokouluopetukseen. Erittelen myös, millä tavoin Kuu-samossa noudatettiin hiippakunnallista ohjesääntöä pientenlastenkouluille. Tutkielmassa pää-lähteitä ovat ennen kaikkea Kuusamon seurakunnan arkistot kirkonkokousten päätösten sekä kiertokoulujen oppilasluetteloiden ja päiväkirjojen osalta. Kiertokoulu on ollut lähes koko Suomen laajuinen alkukouluverkosto, jossa seurakunnat ovat järjestäneet lapsille ennen kaikkea lukutaidon opetusta. Lapissa toimivat katekeetat, joiden palkan maksoi valtio ja jotka toimivat seurakuntien alaisuudessa opettaen lapsia lukemaan. Muualla Suomessa puolestaan seurakunnat vastasivat palkanmaksusta kiertokoulujen opetta-jille. Kuusamo on juuri katekeetta-alueen etelärajalla niin, että vaikka seurakuntaa ei luettu osaksi Lappia, siellä silti toimi katekeetta, jonka palkan maksoi valtio. Tutkimusajankohtana Kuusamossa opettajien määrä kasvoi yhdestä kolmeen ja samalla kier-tokouluopetus laajeni ja tuli huomattavasti kattavammaksi laajan seurakunnan alueella. Samal-la kunnan perustamien kansakoulujen määrä alkoi kasvaa, minkä takia kiertokouluopetus siir-tyi yhä syrjäisemmille alueille. Kolme kiertokoulua jatkoivat toimintaansa kuitenkin aina talvi-sotaan asti, johon tämä tutkimus myös päättyy. Kiertokoulua järjestettiin hyvin vaihtelevissa olosuhteissa, minkä takia usein oppimistulokset jäivät heikoiksi. Tästä huomautti Kuusamossa myös Kuopion piispa jokaisessa piispantarkas-tuksessa. Oppilaat saapuivat kouluun jopa kaksi viikkoa myöhässä ja olivat runsaasti poissa, sillä koulua ei pidetty suuressa arvossa kansan parissa, vaan kotona tehtävät työt tulivat ensin. Samaan aikaan kiertokoulu oli kuusamolaisille lapsille yksi harvoista tavoista oppia lukemaan.
  • Riutta-Turunen, Anne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa perehdytään Sarah Coakleyn trinitaariseen teologiaan perustuvaan teoriaan sukupuolesta. Coakley sisällyttää teoriaansa myös feministiteologian ja sekulaarin sukupuoliteorian kontribuutioita, mutta alistaa ne Hengen ohjaukselle. Tutkielman tulokulma määrittyy Coakleyn lähtökohdasta, jonka mukaan immanentin Triniteetin täydellinen suhde implikoi luomisen ja ihmisen jumalankuvallisuuden perusteella ristiriitaa sukupuolen binaarisen ymmärtämisen kanssa. Tutkimustehtävänä onkin kysyä, miten ja mitä on Coakleyn mukaan mahdollista tietää Triniteetin ontologiasta ja miksi tämä tieto muuttaa binaarisen sukupuolen liukuvaksi. Lisäksi kysytään, mitä sukupuolen trinitaarinen transformaatio tarkoittaa käytännössä ja miten se suhteutuu Coakleyn säilyttämään sukupuolen kakseuteen. Tutkielman teoriatausta pohjautuu trinitaarisen teologian elpymiseen ja etenkin sosiaalisen mallintamisen suosioon. Coakley itse palaa trinitaarisen opinmuodostuksen alkuaikoihin ja kirkkoisien laiminlyötyihin teksteihin. Näistä hän löytää lineearisen Triniteetin mallin rinnalta inkorporatiivisen mallin. Se päätyi Coakleyn mukaan marginaaliin, koska muun muassa ihmisen vastaus trinitaariseen ekstaattisuuteen kytkeytyy läheisesti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Kuitenkin juuri halu, niin jumalallisen kuin inhimillisenkin on – platonismin periaatteita kristillistäen – Coakleyn mukaan tie sukupuolen trinitaariseen ymmärtämiseen. Päälähteenä käytetään Coakleyn teosta God, Sexuality and the Self: An Essay ‘On the Trinity’ (2013). Muita lähteitä ovat Powers and Submissions: Spirituality, Philosophy, and Gender (2002) ja The New Asceticism: Sexuality, Gender and the Quest for God (2015). Lisäksi hyödynnetään Coakleyn useita artikkeleita. Tutkimusmetodina käytetään systemaattista analyysiä, jolloin tuotetaan rekonstruoiva, teksti-immanentti esitys Coakleyn ajattelusta. Johtopäätöksinä todetaan, että Coakleyn fundamentti, oikeanlainen askeettinen kontemplatiivinen rukous, johtaa mystisen teologian tradition mukaisesti ”ymmärryksen horjumisen” kautta aitoon tietoon Jumalasta. Armoperusteista kontemplaatiota luonnehtiikin rukoilijan täydellinen riippuvuus Jumalasta, ja sen avulla trinitaarinen ontologia avautuu persoonien radikaalina tasa-arvoisuutena, joita Henki primaarisena yhdistää ja erottaa. Siksi Henki myös sukupuolen kohdalla sekä ”yhdistää” ja johtaa inklusiiviseen sekä ”läpäisevään” tasa-arvoon että säilyttää sukupuolieron. Coakleyn ajattelun strukturaalisiin prinsiippeihin kuuluu Hengen aloitteellisuus ja aktiivisuus niin jumalallisella kuin inhimillisellä tasolla, joiden infiniittinen ero ei kuitenkaan sekoitu. Hämäryyttä sen sijaan jää Coakleyn ”aidon ortodoksian” ja hierarkian merkityksiin. Coakleyn teoria ei asemoidu sosiaalisen Triniteetin malleihin, koska siinä Triniteetiä ei sinänsä imitoida. Coakley ei hävitä feminiinisen ja maskuliinisen kategorioita, mutta niiden määrittely jää avoimeksi. Siten trinitaarinen liukuminen kategorioiden välillä mahdollistaa sekä feminismin ensimmäisen että kolmannen aallon tavoitteiden yhtäaikaisen tavoittelun, Hengessä. Langenneen halun vaikutuksesta feminiinistä kategoriaa on sorrettu patriarkaalisilla, binaarisilla representaatioilla, mistä on seurannut naisten ja toisen alistamista. Patriarkalismin otteesta onkin vapauduttava Hengen avulla. Kontemplatiivisessa nousussa sukupuoli vapautuu binaarisuudesta, sosiaalisten stereotypioiden kahleesta. Tällöin lunastetut sukupuoliset kategoriat säilyvät, mutta liikkuminen niiden välillä on trinitaarisen halun mukaisesti muuttuvaa. Henki – ei kolmantena vaan ensimmäisenä – ”täydellistää” sukupuolen siten, että binaarisuus transformoituu trinitaariseksi.
  • Isoaho, Atte (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman aiheena on Suomen tasavallan presidenttinä ja puolustusvoimien ylipäällikkönä toimineen marsalkka Mannerheimin yksityiskirjastossa oleva uskonnollinen ja katsomusperäinen kirjallisuus. Tutkielmassani selvitän uskonnollisen ja katsomusperäisen kirjallisuuden määrää sekä sitä, mikä merkitys tällä kirjallisuudella on ollut Mannerheimin maailmankatsomukseen. Tutkielman keskeisimmän tutkimusaineiston muodostaa Mannerheimin yksityiskirjasto. Yksityiskirjastoon sisältyvistä niteistä on laadittu erillinen taulukko, johon on koottu kirjaston uskonnollinen ja katsomusperäinen aineisto. Lisäksi tutkielmassa käytetään yleistä tieteellistä kirjallisuutta koskien Mannerheimia, Mannerheimin puheita sekä hänen muistelmiaan. Tutkielmassani olen käyttänyt metodina kirjahistoriallista metodia ja systemaattista metodia. Kirjastossa olevia niteitä on tarkasteltu kvantitatiivisin menetelmin ja tutkimustulokset on esitetty taulukoiden muodossa. Mannerheimin yksityiskirjasto koostui useita eri uskontoja ja maailmankatsomuksia käsittelevistä niteistä. Lähes puolet teoksista käsittelivät kristinuskoa, mutta myös juutalaisuus, islam, idän uskonnot, kansalliseepokset, uskonnollinen kaunokirjallisuus ja vapaamuurarius olivat edustettuina. Kirjaston perusteella Mannerheim on ollut edellä mainittujen uskontojen lisäksi kiinnostunut muun muassa magiasta, meditoinnista sekä vapaamuurariudesta. Eri katsomuksien voidaan näin ollen sanoa olleen kirjastossa edustettuina. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Mannerheim on ollut laajasti kiinnostunut eri katsomusperinteistä. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että Mannerheim kunnioitti muita uskontoja ja erilaisia näkemyksiä. Tämä ilmenee niin hänen Kaivopuiston kotinsa sisustuksessa kuin hänen käytöksessään eri katsomuksia ja niiden edustajia kohtaan. Mannerheim tiettävästi valjasti kristinuskon osaksi omaa julkisuuskuvaansa, mutta ei ole tiedossa, kuinka vakaumuksellisesti Mannerheim itse harjoitti kristinuskoa. Kunnioitus muita katsomuksia kohtaan saattaa juontaa juurensa jo Mannerheimin lapsuudesta. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan Mannerheim joutui usein sopeutumaan uusiin ja muuttuviin tilanteisiin ja tämä sama jatkui läpi hänen koko elämänsä. Mannerheimin suorittamat tutkimusmatkat saattavat osaltaan selittää katsomusperäisen kirjallisuuden määrää hänen yksityiskirjastossaan.
  • Kärhä, Heikki (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimukseni käsittelee Filosofian ja teologian tohtori Uuras Saarnivaaran (1908−1998) suhtautumista kommunismiin aatteena. Saarnivaara oli omana aikanaan kiistelty hahmo. Hän oli paitsi kansainvälisesti tunnettu Luther-tutkija myös herätyssaarnaaja ja liberaaliteologian kriitikko. Tutkimukseni kohteena on kuusi teosta, jotka hän kirjoitti vuosien 1960 ja 1977 välillä sekä hänen kirjoituksensa Herää Valvomaan-lehteen, Uusi Tie-lehteen ja Raamatun Ystävä-lehteen. Kolme keskeistä tutkimuskysymystäni ovat: 1. Miten Saarnivaara suhtautui kommunismiin aatteena? 2. Miten hänen suhtautumisensa tuli esille hänen kirjoissaan ja kirjoituksissaan? 3. Miten hänen kannanottoihinsa suhtauduttiin Suomessa? Tutkimukseni aikarajaus pohjaa Saarnivaaran kirjoittamien kirjojen ilmestymisvuosiin tutkimukseni aihepiiristä. Ensimmäinen käyttämäni teos julkaistiin 1960 ja viimeisin 1977. Tutkimuksessani kartoitan myös mitkä taustatekijät, jotka saattoivat vaikuttaa Saarnivaaran näkemyksien syntyyn. Siksi toisen pääluvun teemana ovat Saarnivaaran suhteet amerikkalaiseen antikommunismiin ja fundamentalismiin. Tutkimusmenetelmäni on sisällönanalyysi. Lähestyn tekstejä kriittisellä otteella ja huomioin niiden historiallisen kontekstin. Lähteistä etsin suoria kannanottoja liittyen kommunismiin, kylmän sodan aikaisiin poliittisiin kysymyksiin ja kirkkopolitiikkaan. Etsin lähteistä myös Saarnivaaran perusteluja kannoilleen. Johtopäätöksiä tehdessäni otan huomioon myös Saarnivaaran oman henkilöhistorian ja hänen saamansa teologiset vaikutteet sekä kylmän sodan aikaisen historiallisen kontekstin. Saarnivaaran saamat teologiset vaikutteet, ensin Suomessa ja myöhemmin Yhdysvalloissa, saivat hänet vakuuttumaan kommunismin Jumalan tahdon vastaisuudesta ja sen jopa antikristillisestä luonteesta. Saarnivaaralle kysymys kommunismista liittyi nimenomaan hengellisiin eikä niinkään poliittisiin kysymyksiin. Saarnivaara ei liittynyt missään vaiheessa mihinkään oikeistolaiseen poliittiseen järjestöön, ei Suomessa eikä Yhdysvalloissa, vaikka hänellä olikin läheiset suhteet amerikkalaiseen kylmän sodan aikaiseen fundamentalistiseen kommunismin vastaiseen ICCC-järjestöön ja sen johtajaan Carl McIntireen. Carl McIntire oli jyrkkä antikommunisti, johon jopa FBI suhtautui varauksella. Tutkimukseni perusteella Saarnivaaraa voidaan pitää antikommunistina. Hänen antikommunistisuutensa pohjautui hengelliseen näkemykseen, ei niinkään poliittiseen vakaumukseen. Omana aikanaan hänen näkemyksensä sai kannatusta pääasiassa viidennen herätysliikkeen parissa. Kärkevyydestään huolimatta hänen kommunisminvastaiset näkemyksensä eivät aiheuttaneet juurikaan julkista keskustelua. Suomen evankelisluterilaisen kirkon julkiset kannanotot suhteessa kommunismiin ja Neuvostoliittoon tai kommunistisissa maissa tapahtuneisiin kristittyjen vainoihin olivat hyvin vähäisiä ja pidättyväisiä. Saarnivaara olikin rohkean ja suoran julkisen kritiikkinsä kanssa Suomessa harvoja poikkeuksia.
  • Kiviniemi, Tarja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millainen käsitys kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä sisältyy ortodoksiseen esirukoustekstiin Kanoni edesmenneen puolesta. Samalla luodaan myös katsaus sen käyttöön Suomen ortodoksisissa seurakunnissa. Kanoni edesmenneen puolesta on kreikan kielestä suomennettu noin kymmensivuinen teksti, joka koostuu kahdeksasta veisusta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Aineistosta erotettiin värikoodein pelkistetyt ilmaukset, jotka ryhmiteltiin teemojen mukaisiin alaluokkiin. Nämä alaluokat abstrahoitiin edelleen yläluokiksi, jolloin saatiin vastaukset tutkimuskysymykseen. Kanonin käyttöä selvitettiin haastattelemalla yhteensä neljää ortodoksisten seurakuntien pappia ja kanttoria eri puolelta Suomea. Lisäksi kahden seurakunnan palvelijan kanssa käytiin sähköpostikeskustelut aiheesta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että esirukouksessa edesmenneen puolesta toivottiin hartaimmin vainajan saavuttavan levon. Kanonissa esiintyi lukuisia ilmaisuja myös konkreettisista paikoista, joihin hänen toivottiin kuolemansa jälkeen pääsevän: paratiisiin, Abrahamin huomaan tai pyhien kartanoihin. Kanoni sisälsi myös useita kuvauksia siitä, että hänen toivottiin pääsevän pyhien ja vanhurskaiden joukkoon. Samalla edesmenneelle rukoiltiin synninpäästöä ja armahdusta, ettei häntä tuomittaisi tuonelan syvyyteen tai helvetin tuleen. Kanonista ilmeni selkeästi ajatus siitä, että ihmisen kuoleman jälkeen hänen sielunsa eroaa ruumiista. Sielu on kuolematon, ja ruumiin päätyessä maahan sielu joutuu yksityiselle tuomiolle. Paratiisi tai tuonela ovat ortodoksisen käsityksen mukaan yksityistä tuomiota seuraavia välitiloja. Kanonin tekstistä ei selkeästi voi päätellä, tarkoitetaanko siinä olevilla ilmaisuilla välitilaa vai yleisen tuomion jälkeistä tilaa. Tuonela voidaan käsittää sekä välitilaksi että synonyymiksi helvetille. Kanonin mukaan Neitsyt Maria, apostolit ja pyhät ovat tärkeitä esirukoilijoita. Jumalansynnyttäjä Maria on myös ihmisten pelastaja ja turva täällä maan päällä. Haastatteluissa kävi ilmi, että vain yksi kanttori oli aktiivisesti käyttänyt Kanonia käydessään kuolevan luona rukoilemassa tai suorittaessaan muistopalvelusta. Hautauspalveluksessa samoin kuin vainajien yksityisina tai yleisinä muistopäivinä käytetään tavallisesti muita liturgisia tekstejä.
  • Bützow, Tuulimaria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Vankilatuomiota suorittavat vangit ovat tutkimusten mukaan uskonnollisempia kuin valtaväestö. Vankien uskonnollisuutta selitetään sillä, että vankilaan joutuminen aiheuttaa kriisitilanteen. Vankien uskonnollisuudessa tapahtuu usein vankila-aikana jokin muutos, mikä ei välttämättä ilmene radikaalina uskoontulona vaan hiljalleen tapahtuvana uskon vahvistumisena. Vapautuneiden vankien uskonnollisuutta on kuitenkin tutkittu hyvin vähän. Tutkielman tavoite on selvittää minkälainen merkistys kristillisellä uskolla ja uskonnollisuudella on entisille naisvangeille. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankilassa? 2. Mikä uskonnollisuuden merkitys on vankila-ajan jälkeisessä siviilielämässä? 3. Minkälaisia voimavaroja usko antaa? Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viittä vankilatuomion suorittanutta naista, jotka olivat jollakin tavalla harjoittaneet kristillistä uskoaan vankilassa ollessaan. Haastateltavat löydettiin pääasiassa erilaisten uskonnollisten tahojen avulla. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä ja tuloksia peilattiin valittuun teoriaan. Valmis analyysi jakautui kahteen eri osaan: uskonnollisuuden merkitys vankilassa ja uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä. Uskonnollisuuden merkistys vankilassa koostuu sisällönanalyysissä muodostuneista pääluokista: 1. Sosiaaliset suhteet ja kontaktit, 2. Uskonnollisuuden muuttuminen ja 3. Usko hyvinvoinnin edistäjänä. Uskonnollisuuden merkitys siviilielämässä muodostui seuraavista analyysin avulla saaduista pääluokista: 1. Seurakunta on välinpitämätön, 2. Vastuu ja velvollisuudet ja 3. Henkilöhtainen usko voimavarana. Saamieni tutkimustulosten mukaan uskolla ja uskonnollisuudella on positiivinen merkitys sekä vankilassa että sen jälkeisessä siviilielämässä. Usko toi haastateltavien elämään uudenlaista toivoa ja keinoja selviytyä haastavista elämäntilanteista. Usko auttoi myös solmimaan sosiaalisia kontakteja muiden uskossa olevien ihmisten kanssa. Sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen hengelliseen toimintaan oli tärkeämpää vankilassa kuin myöhemmin siviilielämässä. Kristilliset seurakunnat tukivat vankeja vankeusaikana merkittävästi, mutta haastateltujen kontakti uskonnollisiin yhteisöihin katkesi siviilielämään palatessa ja he joutuivat itse hakeutumaan takaisin seurakunnan pariin. Haastatteluhetkellä naiset eivät olleet aktiivisesti mukana seurakuntien toiminnassa. Haastateltavat kokivat kuitenkin heidän uskonsa säilyvän vahvana, vaikka seurakuntayhteys oli katkennut.
  • Heikkinen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena on tutkia varusmiesten kokemuksia puolustusvoimien kirkollisesta työstä ja sen antamasta tuesta. Tutkimus on tehty kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin ja tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella Panssariprikaatin varusmiehiltä. Kyselyyn vastasi yhteensä 204 varusmiestä, joista muodostui tämän tutkimuksen tutkimusjoukko. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Millaisia kokemuksia varusmiehillä on kirkollisesta työstä Panssariprikaatissa? 2) Millaisia kriisejä tai huolia varusmiehet ovat kohdanneet varusmiespalveluksensa aikana ja ovatko he hakeneet ja saaneet apua niihin? Puolustusvoimien kirkollinen työ täytti 100 vuotta vuonna 2018 ja sitä toteutetaan varuskunnissa yhä tänäkin päivänä. Kirkollisesta työstä vastaa joukko-osastonsa sotilaspappi ja sen toimintamuotoina ovat sielunhoito, julistus ja kasvatus. Sotilaspappi on olemassa kaikki varten, uskonnollisesta tausta riippumatta. Kirkollinen työ perustuu lähimmäisenrakkauteen ja sen perustehtävänä on tukea ja auttaa sotilashenkilöstöä. Sotilaspappi elää varuskunnassa seurakuntansa keskellä ja on läsnä ja saatavilla niin hädän hetkellä, kuin arkisissakin asioissa. Sielunhoitajan roolin lisäksi sotilaspappi on myös uskonnollisten ja eettisten asioiden asiantuntija, ja hänen tehtäviinsä kuuluu myös kouluttaa varusmiehille eettisen toimintakyvyn asioita. Sotilaspappi vastaa myös joukko-osastonsa hengellisestä elämästä ja toimittaa jumalanpalveluksia ja ehtoollisia. Varusmiespalvelus on erityinen aikakausi nuoren elämässä, ja se voi olla kriisin paikka jo itsessään. Tänä päivänä samoille varusmiehille kasaantuu yhä enemmän erilaisia ongelmia. Toiset taas suorittavat palveluksensa kohtaamatta sen suurempia haasteita. Kartoitin tutkimuksessani varusmiesten kohtaamia kriisejä tai huolia. Suurimmaksi huolen aiheeksi varusmiesten joukosta nousi huoli omista tulevaisuuden suunnitelmista, joista oli huolissaan 53% varusmiehistä. Varusmiehistä 48% poti myös koti-ikävää, ja 47% oli huolissaan omasta psyykkisestä jaksamisesta palveluksessa. Nämä tulokset peilaavat aiempaa tutkimusta. Yleensä varusmiesten käydessä keskusteluja sotilaspapin kanssa, keskustelun aiheet liittyvät omaan jaksamiseen, motivaatioon, parisuhdeongelmiin, tai johonkin äkillisesti sattuneeseen kriisiin siviilielämässä. Kartoitin tutkimuksessani myös varusmiesten kokemuksia kirkollisesta työstä varuskunnassa. Tulokset olivat kauttaaltaan hyvin positiivisia. Varusmiehistä 71% koki tärkeäksi, että varuskunnassa on sotilaspastori. Vastaajista 86% oli sitä mieltä, että sotilaspastori on ollut kaikkia varten. Kuitenkin vain hieman alle puolet varusmiehistä koki, että sotilaspastori on ollut näkyvästi mukana varusmiesten arjessa. Tällainen tulos oli sikäli odotettavissa, sillä kirkollisen työn jatkuvana haasteena on se, kuinka se voisi tavoittaa mahdollisimman paljon varusmiehiä. Varuskunnat ovat suuria ja on mahdotonta pystyä tavoittamaan jokaista varusmiestä palveluksen aikana, vaikka se ihannetilanne olisikin. Kuitenkin 71% varusmiehistä piti sotilaspastoria helposti lähestyttävänä. Kirkollisessa työssä tulee kiinnittää huomiota siihen, että sotilaspappi on tavoitettavissa, ja tekee itsensä tutuksi joukolle, jotta hädän hetkellä varusmiehellä on matala kynnys turvautua häneen.
  • Niskasaari, Hannu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Helsingin nuorten miesten kristillisen yhdistyksen (HNMKY) avioliitto-opetuksesta maaliskuussa vuonna 2008 käynnistynyttä lehtiuutisointia. Uutisoinnin käynnistymisen taustalla oli Tikkurilan seurakunnan kirkkoherralle ja seurakuntaneuvostolle jätetty vetoomus seurakunnassa järjestettyjen HNMKY:n avioliittokoulujen lopettamiseksi. Lakkauttamista vaadittiin yhdistyksen avioliitto-opetuksessa havaittujen, tasa-arvon kannalta kyseenalaisten kohtien perusteella. Tarkasteluni päähuomio on siinä, miten aihetta käsiteltiin lehdistössä, mutta kiinnitän huomiota myös siihen, miksi uutisointi eteni kohun asteelle sekä siihen, miten uutisointiin reagoitiin HNMKY:ssä ja Tikkurilan seurakunnassa. Tutkielmani päälähteitä ovat maalis-huhtikuussa vuonna 2008 ilmestyneet Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Kotimaan ja Vantaan sanomien numerot sekä saatavilla olevat, kyseisenä ajankohtana ilmestyneet samojen lehtien internetsivuilla julkaistut artikkelit. Edellä mainittujen ohella käytän HNMKY:n avioliitto-opetuksen oheismateriaalina tutkimusajankohtana käytettyä, kaksiosaista Parempi avioliitto I–II -teosta. HNMKY:n avioliitto-opetuksen historian ja taustateologian kuvaamisessa olen käyttänyt yhdistyksen vuodesta 1891 julkaiseman Kuukauslehden numeroita vuosilta 1981–2003. Avioliitto-opetusta koskevassa uutisoinnissa erottui kolme vaihetta. Uutisointi oli ensin faktapohjaista ja toteavaa, sitten monipuolisempia näkökulmia tavoittelevaa ja kohuhakuista sekä lopuksi jälleen toteavampaa. Aiheesta myös keskusteltiin sekä internetissä että lehtien mielipidepalstoilla kaikissa kolmessa uutisoinnin vaiheessa. Kohun syntyyn vaikuttivat avioliitto-opetuksen kohdat, jotka olivat ilmeisessä ristiriidassa ajan yleisen tasa-arvokäsityksen kanssa. Erityisesti naisen alamaisuuteen liittyvä opetus herätti uutisoinnissa laajaa arvostelua. Uutisointi aiheutti merkittäviä reaktioita HNMKY:ssä ja Tikkurilan seurakunnassa. HNMKY hyllytti paheksuntaa herättäneen opetusmateriaalin pian uutisoinnin alettua ja Tikkurilan seurakunta käynnisti laajan selvitystyön aiheeseen liittyen. Selvitysten perusteella Tikkurilan seurakuntaneuvosto päätyi jatkamaan HNMKY:n avioliittokouluja niiden opetuksessa havaituista, tasa-arvon kannalta ongelmallisista kohdista huolimatta.
  • Virtanen, Antti (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sarjakuvataiteilija ja sarjakuvateollisuuden grand old man Will Eisner (1917-2005) paini suurimman osan urastaan sarjakuvan vakavastiotettavuuden kanssa. Sarjakuvaromaaneissaan hän paini teki erilaisia tyylikokeiluja, ja ainakin hänen itse käsikirjoittamansa sarjakuvaromaanit painivat pääasiassa traagisten kohtaloiden kanssa. Eisnerin Sarjakuvaromaanien aihekavalkaadi sisältää kuitenkin runsaasti ajankuvaa, ehkä eniten siitä ajasta jona hän kasvoi aikuiseksi. Suuren kaupungin elämä, lama-aika, kommunismi, köyhyys, toimeentulo, maahanmuuttaja-aallot, etninen sulatusuuni, perheen merkitys, rakkaus, Jumala ja erityisesti elämän nurja puoli sekä tästä riippumaton elämänvoima, joka saa ihmiset jatkamaan. Tutkielmani ensimmäisessä osassa selvitän miten Eisner ankkuroi historian kuvauksen lama-aikaan sijoittuvassa sarjakuvaromaanissaan A Life Force (1988). Tutkielmani toinen osuus tarkastelee Eisnerin sarjakuvaromaanivaiheen teosten suurten kysymysten käsittelyä, kuten elämän tarkoitusta, rakkautta, uskontoa ja jumalaa. Tutkimustulokset näyttävät että Eisner oli historiakuvauksen suhteen laaja-alainen ja tarkka tehdessään lukijalle tutuksi lama-ajan kurjuuden ja mentaliteetin, ja samalla kertoo tarinan pienistä ihmeistä ja pohdinnoista elämästä. Suurten kysymysten käsittelyssä Eisnerin lopputulemat tai oivallukset eivät ole kovin syvällisiä, hänen tuntemuksensa eksistenssistä ja filosofiasta eivät ole kovin syvät, ja draama josta suuret pohdinnat kumpuavat rakentuvat hieman kömpelösti.
  • Taipale, Markus (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä pro gradu käsittelee ”riemuvuoden eskatologiaa”, tarkoitan erilaisia lopun aikoihin liittyviä tulkintoja, jotka on johdettu Leviticuksen ”riemuvuosilaista” ja sen kytköksistä muihin heprealaisten kirjoitusten osiin ja kokonaisuuksiin. Riemuvuosilaissa (Lev 25–27) esiintyvät heprealaiset erityissanat jovel ja deroor, ja riemuvuosilakiin kohdistuvat selkeät temaattiset kytkökset kuten laskentakaava ovat valitsemiani indikaattoreita, joiden avulla etsin RE:a. Aineistoon kuului aiheen kannalta keskeistä materiaalia seuraavista kirjaryhmistä: Heprealainen Raamattu (HR) eli Toora, Profeetat ja Kirjoitukset, muut varhaiset heprealaiset tekstit, Kuolleenmeren kirjakääröt ja Uusi testamentti (UT). Kronologinen takaraja on n. toisen temppelin ajan loppu eli 70 jaa. ja eskatologian eri suuntiin kasvavan luonteen mukaisesti käsittelin aihetta kirjaryhmä kerrallaan varhaisimmasta uusimpaan. Tutkimusmenetelmä oli vertaileva tekstitutkimus David J. A. Clinesin ensimmäisen kategorian mukaisesti keskittyen siihen, mitä tekstiaineisto itse sanoo. Tekstien löydetyissä ja säilyneissä muodoissa riemuvuosi ei ole vain juhla tai elämän eri osa-alueita koskettava kokonaisvaltainen laki, vaan eskatologinen kertomus, joka koskettaa Israelia ja kaikkia kansoja ja koko luomakuntaa. Eskatologia rakentuu aina edellisten tekstien päälle, ja uudet kirjoittajat tuovat kirjojen välillä kasvavaan eskatologiaan omia näkökulmia. Eri ryhmien ”käsialat” saattavat näkyä. Tutkielmassani historialliset, teologiset ja kirjalliset näkökulmat ovat kaikki tärkeitä, ja fokus on ison kertomuksen isoissa opeissa. Tavoite oli tehdä asiallinen ja hyödyllinen katsaus aiheeseen, joka on ajankohtainen ja keskeinen esimerkiksi juutalaisuuden ja kristinuskon ymmärtämiselle. Riemuvuoden eskatologian keskus on Israelin Jumalan ja ihmisten välisissä suhteissa. Perustekijöitä ovat 1) Egyptin orjuudesta vapauttamiseen ikään kuin vastaaminen riemuvuosilailla; 2) Kuuliaisuuden siunauksen, tottelemattomuuden kirouksen ja maahan paluuseen liittyvä laiminlyötyjen maan sapattilepojen hyvittäminen autioitumisella sekä jumalattomuuden rangaistuksen tunnustaminen; 3) Leviticuksen riemuvuosilain, juhlakalenterin JHWH:n kolmen tapaamisen ja erämaavaelluksen ja laskentakaavan yhtymä- kohdat. Eksiilin aikana ja sen jälkeen syntyi paljon aiheelle relevantteja tekstejä (Jes, Dan), joista myöhemmät tekstit paljon ammentavat. Luomakunta asetetaan kiastisesti ennalleen. Kahden juhlatapaamisen eskatologian täyttymys tapahtui UT:n mukaan Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen, sekä Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. UT:ssa odotetaan HR:n tavoin kolmannen juhlan täyttymystä. Sitä ennen Jeesus lähetti opetuslapset julistamaan evankeliumia kaikkeen maailmaan, kun he ensin saivat Pyhän Hengen voimaksi todistaa. Ajan myötä heräsi myös haasteita juutalaisten ja kristittyjen suhteille.
  • Houni, Pyry (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassani käsitellään eksegetiikan professori Arthur Hjeltin ( 1868-1931) yhteiskunnallista toimintaa vuosina 1917-1918.
  • Kautonen, Saimi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkielmassa esittelen kalkkikiviastioiden ja roomalaisajan Palestiinan juutalaisuuden tutkimusta. Analysoin kalkkikiviastioihin käytettyjä arkeologisia ja kirjallisia lähteitä. Kalkkikiviastiat on yhdistetty tutkimuksessa vahvasti rituaalisen puhtauden harjoittamiseen. Tarkastelen kriittisesti lähteiden käyttöä tutkimushistorian eri vaiheissa. Ensin esittelen kalkkikiviastiat arkeologisina löytöinä, sen jälkeen käsittelen kirjallisia lähteitä ja lopuksi käyn läpi joitain tutkijoita ja heidän tutkimuksiaan. Roomalaisajan kalkkikiviastiat ovat materiaalin ja typologian puolesta hyvin ainutlaatuisia. Kyseisiä astioita on löytynyt nykyisen Israel-Palestiinan alueelta ja niiden käyttö on yleisesti ajoitettu noin 100eaa. – 150eaa. Kalkkikiviastioita on löydetty suuresta osasta roomalaisaikaista astutusta. Porrastetut laastilla päällystetyt altaat on yhdistetty kalkkikiviastioihin, ja niiden ajatellaan kertovat juutalaisesta asutuksesta. Jerusalemin vanhan kaupungin kaivausten yhteydessä valkoiset kalkkikiviastiat yhdistettiin vahvasti juutalaisuuteen ja rituaaliseen puhtauteen. Lähtökohta koko kalkkikiviastiatutkimukselle on ollut löytää vastaus materiaalisen kulttuurin kysymyksiin teksteistä. Usein tällainen lähestymistapa johtaa siihen, ettei tekstiaineistoa nähdä erillisenä lähteenä vaan sitä luetaan jo lähtökohtaisesti arkeologisen aineiston kautta. Sama ongelma nousee esille, jos ensin luetaan teksti ja sen jälkeen lähdetään etsimään tekstin historiallisuudelle perusteita arkeologiasta. Kalkkikiviastiat on alusta lähtien yhdistetty juutalaisuuteen, todennäköisesti niiden löytökontekstista johtuen. Käyttämäni tekstilähteet ovat hyvin eri ajoilta ja erilaisista konteksteista eikä niiden keskinäinen vertailu ole täysin mahdollista. Myöskään näin toisistaan irrallisten tekstien avulla on mahdoton luoda yhtenäistä kuvaa siitä, miten roomalaisaikana käytettiin kalkkikiviastioita.
  • Villikka, Ilkka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen aiheena on Markku Pääkkösen alttaritaideteos Gabrielin siipi vuodelta 2002. Gabrielin siipi on Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon alttariartefakti. Pakilan seurakunta on osa Helsingin seurakuntayhtymää. Gabrielin siipi tunnistetaan ja huomioidaan formaalin kuvauksen keinoin, valokuvien toimiessa havainnollistavina viitteinä. Tutkielmassa huomioidaan esteettinen ja hengellinen tila, sekä näiden elementtien yhtäläisyys suhteena taideteoksen ominaisuuksiin. Gabrielin siiven ollessa taideteoksena uskonnollisessa tilassa, yhdistyy artefaktissa hengellinen ja esteettinen perinne. Tutkimuskysymys luo tekstin kontekstin, jolla Gabrielin siipi merkityksellistyy C.S. Peircen semioottisen teorian viitekehyksellä. Tutkimuskysymys on: miten Gabrielin siiven materiaaliset ja valoelementit ovat suhteena valoon, luontoon ja hengelliseen tilaan? Tutkimuskysymys rakentaa analyysin pääluvut; Valo, Luonto ja Hengellinen tila, joissa huomioidaan C.S. Peircen semioottisen merkkiteorian taustakehyksenä ja kivijalkana oleva fenomenologia, joka on jaoteltu kolmeen olemisen ja olevaisen rakenteelliseen ominaisuuteen; laadulliseen, suhteeseen (relation) ja representaatioon. C.S. Peircen fenomenologinen ja semioottinen teoria avataan tutkimuksen edetessä; päälukujen Valo, Luonto ja Hengellinen tila merkityksellistäen Gabrielin siipi alttaritaideteoksen. Tutkimuksen aiheen ollessa taideteos, niin taidehistoria kuin estetiikka ovat osallisena Gabrielin siiven materiaalisten ja valon elementtien sisäistämisessä uskon ja filosofian historiaan, mitkä ovat suhteena luomassa valon, luonnon ja hengellisen tilan olemuksellisuutta mahdollistaen Hyvän Paimenen alttaritaideteoksen erityisyyden ja identiteetin Gabrielin siipenä. Prosessuaalisuus kolmen fenomenologialla on tutkimustulos Gabrielin siipi taideteoksesta. Kolmen fenomenologia on dimensionaalisesti vapaina suhteina ja keskinäisinä sulautumina muodostaen taideteoksen struktuurin, joka elää keskinäisinä suhteina, muodostaen olemassaolon ja olevan. Toinen tutkimustulos on mysteerin ja tiedon luova dialogi, mahdollistaen tiedon avoimuuden, joka on myös tieteellisen tekstin etenemisen edellytys, tarkoittaen myös säännön ja tottuvuuden suhteuttamista opitun tiedon sisällön uudelleen kasvuun.
  • Tervomaa, Vilma (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman aihe on transsukupuoliset muslimit. Se käsittelee transsukupuolisten muslimiaktivistien kerrontaa yhdysvaltalaisen Transfaith -järjestön sivuilla. Tarkastelen transsukupuolisten muslimien kohtaamaa syrjintää ja selviytymistä. Tutkimuksessa kysyn, millainen kuva Transfaith -järjestön sivuilla transsukupuolisten muslimiaktivistien kerronnasta muodostuu transsukupuolisuudesta sekä millaiset raamit länsimaalainen kulttuuri, muslimi- ja sateenkaariyhteisö asettavat transsukupuolisille muslimeille. Tärkeiksi keskeisiksi käsitteiksi nousevat sosiaalinen ja biologinen sukupuoli sekä transsukupuolisuus ja kolmas sukupuoli. Näiden kautta kuvaan sukupuolen moninaisuutta ja sitä, miten sukupuolisuus on ymmärretty. Kuvaan myös islamin ja muslimiyhteisön käsitystä transsukupuolisuudesta historian saatossa. Hyödynnän feministifilosofi Judith Butlerin teoriaa sukupuolisuudesta ja vallankäytöstä, mikä auttaa ymmärtämään transsukupuolisten muslimien sukupuoli-identiteettiä ja yhteiskunnan dominanssia. Aineistonani toimii yhdysvaltalaisen voittoa tavoittelemattoman Transfaith -järjestön internetsivuilla olevat artikkelit, uutiset ja muu yleinen informaatio. Käytössäni on 22 tekstiaineistoa, joissa 17 muslimiaktivistia kertoo omasta transsukupuolisuudestaan ja muslimi-identiteetistään. Aktivistit ovat taustoiltaan erilaisia ja he antavat monipuolisen kuvan transsukupuolisen muslimin todellisuudesta. Hyödynnän kriittistä diskurssianalyysiä, joka metodina mahdollistaa yhteiskunnallisten ongelmakohtien tarkastelun ja yhteiskuntakritiikin. Näin huomio kiinnittyy aineistossa ilmenneisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja valta-asetelmiin. Metodi auttaa purkamaan aineiston kautta rakentuvaa kuvaa transsukupuolisten muslimien kohtaamasta länsimaalaisesta yhteiskunnasta ja heidän identiteetistään. Tutkielmassa nousee pinnalle se, että transsukupuolisten muslimien elämä ei ole helppoa yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen vaikenemisen ja torjunnan takia. He kokevat ristiriitaisuutta muslimi- ja sateenkaariyhteisöissä. Samalla vaikka he kohtaavat trans- ja islamofobiaa, he haluavat kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyiksi tasa-arvoisina yhteiskunnan ja yhteisön jäseninä. Muslimiyhteisön torjunta voi aiheuttaa transsukupuoliselle kipua ja siksi osa heistä kertoo kokeneensa hankaluutta sukupuoli- ja uskontoidentiteetin yhteensovittamisessa. Merkittävä osa transsukupuolisista ei koe, että transsukupuolisuus on erillinen sukupuoli. Tavallisesti he haluavat tulla määritellyiksi sosiaalisen sukupuolensa kautta binaarin sukupuolijaottelun tavoin.
  • Lippo, Saga (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen Heprealaista Esterin kirjaa kertomuksena ja selvitän, onko hahmojen välisissä suhteissa havaittavissa vastavuoroista tunnustamista, ja minkälaista käyttäytymistä tunnustaminen tai sen puuttuminen kertomuksessa synnyttävät. Tutkielman nimeen sisältyvä ajatus ”kamppailu tunnustamisesta” perustuu yhteiskuntafilosofi Axel Honnehtin vuonna 1992 ilmestyneeseen teokseen ”Kampf um Anerkennung”. Aluksi esittelen tiivistettynä nykyaikaisen tunnustamisen teorian sekä sen, mitä ymmärretään hyväksyvällä tunnustamisella ja mitä tarkoittavat tunnustamisen patologiat. Tarkastelen myös tunnustamisen vertikaalisia ja horisontaalisia ulottuvuuksia sekä sitä, miten tunnustaminen näkyy ryhmien välillä. Luvussa kolme perehdyn narratiivianalyysin avulla Esterin kirjan juoneen ja rakenteeseen sekä ennen kaikkea sen henkilöhahmoihin ja tekstiin kätkeytyviin merkityksiin, jotka eivät välttämättä avaudu nykyaikaiselle lukijalle ilman narratiivista ja eksegeettistä analyysia. Työkaluina käytän Aristoteleen Runousoppia sekä nykyaikaisia kirjallisuusteorioita. Esterin lisäksi keskeisiä hahmoja kertomuksessa ovat kuningas Ahasveros, kuningatar Vasti juutalainen Mordokai sekä juutalaisten vainooja Haman. Luvussa neljä tarkastelen heidän välisiään suhteita ja keskinäistä kamppailuaan tunnustamisen näkökulmasta. Päähenkilöiden lisäksi pohdin myös eunukkien roolia kertomuksessa. Antisemitismi on Esterin kirjassa keskeinen teema, jota ei myöskään voi jättää huomiomatta. Aiheen tasolla Esterin kirja kertoo juutalaisten elämästä Persian valtakunnassa kuningas Ahasveroksen aikana sekä heitä uhkaavasta kansanmurhasta. Esterin kertomuksesta voi poimia useita erilaisia teemoja, kuten esimerkiksi sukupuolikysymykset, moraali, kunnia ja häpeä sekä valta ja välivalta. Johtopäätöksenä totean, että yksi keskeinen teema Esterin kirjassa on kamppailu tunnustamisesta, johon muut edellä mainitut teemat liittyvät.
  • Kyrkkö, Minna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa oppitunnin aikaista osallisuuden kokemusta sekä vuorovaikutusta yhdessäolon vahvistajana oppilaan näkökulmasta. Osallisuus-käsite on toistuvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Opetusta ohjaava perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 nostaa osallisuutta edistävän, ihmisoikeuksia toteuttavan ja demokraattisen toimintakulttuurin perustaksi oppilaiden kasvulle aktiivisiksi kansalaisiksi. Opetuksen tulisi vastata tähän haasteeseen nykyisen koulumaailman moninaisuuden kentällä. Tutkimusaineiston keräsin eteläsuomalaisessa yhtenäiskoulussa syksyllä 2019. Havainnoin yhdeksänsien luokkien evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen oppitunteja, haastattelin oppilaita ryhmissä sekä keräsin palautelomakkeet tunneista niin oppilailta kuin opettajaltakin. Havainnoituja luokkia oli neljä, haastateltuja oppilaita kymmenen ja palautelomakevastauksia 64. Kerätyn aineiston analysoin sisällönanalyysin keinoin teoria- ohjaavasti. Ohjaavana teoriana käytin Martti Siisiäisen ”Osallisuuden eri tyypit” -mallia. Havainnoitujen oppituntien aihepiiri liittyi eettiseen valintatilanteeseen sekä taidekuvien analysoimiseen. Oppitunneilla oli käytössä runsaasti osallistavia opetusmetodeja; kerronnallisuutta, yhteistä keskustelua, toiminnallisia elementtejä sekä parityöskentelyä. Tutkimusaineistosta löytyy useita osallisuutta ja osallistumista kuvaavia sanoja, lauseita, ilmaisuja ja käyttäytymistä. Esiin nousee kuitenkin myös viitteitä siitä, etteivät kaikki oppilaat koe osallisuutta oppituntien aikana tai halua osallistua yhteiseen tekemiseen. Käytetyt opetusmetodit ovat mieleisiä suurelle osalle oppilaista, mutta osa pitää tunteja hämmentävinä tai outoina ja kaipaa ”tavallisia” tunteja. Aiemmat uskonnon tunnit määritellään joko hyvin erilaisiksi tai samankaltaisiksi ryhmästä riippuen. Luokkien välillä ilmenee yllättävän paljon eroja tunti- ja haastattelukäyttäytymisessä, vaikka jokaisella oppitunnilla on sama sisältö ja opettaja. Oppilaiden havainnoitu käytös vaihtelee innostuksen ja ilon sekä välinpitämättömyyden ja kyllästymisen akseleilla. Oppilaat itse kuvaavat haastatteluissa tunnetilojaan oppitunnin jälkeen vaihtelevasti. Tutkimuksessa ilmenee, että luokan ryhmähengellä, oppilas-opettajasuhteella ja käytetyillä opetus- menetelmillä on merkittävä vaikutus tunnin sujumiseen sekä oppilaan subjektiiviseen osallisuuden kokemukseen. Oppilaat ovat myös abstraktilta ajattelultaan hyvin eri kehitysvaiheissa. Siksi eriarvoisuuden vähentäminen sekä osallisuuden edistäminen on opetuksessa niin nykyisyyden kuin tulevaisuudenkin haaste.
  • Ristaniemi, Marko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän opinnäytetyön tehtävänä on tutkia HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvien iäkkäiden henkilöiden (seniorit) subjektiivista hyvinvointia. Tähän tutkimustehtävään vastataan kahden alakysymyksen kautta: 1) Mitkä tekijät edistävät ja rajoittavat senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 2) Mitkä heidän kokemuksensa ovat HelsinkiMission tukihenkilötoiminnasta. Tutkimuksen aineisto on kerätty viidestä henkilökohtaisesta teemahaastattelusta HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvilta senioreilta. Tutkimukseni on laadullista tutkimusta eikä pyri tulosten yleistettävyyteen, vaan pyrkii tuomaan esille senioreiden oman äänen heidän arkensa hyvinvoinnin kokemuksesta. Kerätty aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Analyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä teemaa: merkityksellisyys, kohtaaminen, rajoite ja apukeino. Näiden neljän teeman keskinäiset suhteet ilmenevät kahtena parina. Kohtaamisen teema toimii merkityksellisyyden mahdollistajana ja merkityksellisyys tuottaa hyvinvointia; rajoitteen teema toimii hyvinvoinnin esteenä ja apukeino vähentää rajoitteen vaikutusta. Ensimmäinen tutkimuskysymys saa vastauksen tutkimuksen kaikissa neljässä tuloksessa. Toinen tutkimuskysymys saa vastauksen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa tuloksessa. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset: 1) Vastavuoroisten merkityksellisten kohtaamisten, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan tärkeys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä ja kohtaamisten puuttuminen hyvinvointia rajoittavana tekijänä. 2) Vapaaehtoistoiminnan, kuten HelsinkiMission erityisluonne ohittaa kohtaamisia rajoittavia tekijöitä, edistäen senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 3) Perheen ja ystävyyssuhteiden, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan merkityksellisyys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä. Hankaluudet perheyhteyksissä ja ystävyyssuhteissa tai niiden puuttuminen rajoittaa senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 4) Tutkimuksen teemat ovat yhteneviä Allardtin teorian kolmen perusluokan kanssa. Allardtin teoriasta puuttuu kuitenkin uskonto hyvinvoinnin osa-alueena. Uskonto esiintyy aineistossa hyvinvointia edistävänä tekijänä.

View more