Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 218
  • Paunikallio, Mira (2015)
    Tutkielma tarkastelee naissotilaspappien kokemuksia työstään Suomen puolustusvoimien palveluksessa. Ensimmäiset naispapit vihittiin virkaan 1988, ensimmäiset naiset aloittivat varusmiespalvelukseen rinnastettavan vapaaehtoisen asepalveluksen vuonna 1995 ja ensimmäinen naispuolinen sotilaspappi astui virkaansa 2007. Sotilaspastorin virassa nainen kohtaa kaksi erityistä haastetta toimiessaan kahdessa perinteisen käsityksen mukaan miehille mielletyssä roolissa, pappina ja sotilaana. Sotilaspapistosta, naispappeudesta sekä naisten sopeutumisesta sotilasmaailmaan Suomessa on tehty tutkimuksia. Sen sijaan tilanteesta, jossa nämä kolme yhdistyvät, ei toistaiseksi ole julkaistua tutkimusta. Tästä syystä aihe on erittäin ajankohtainen uskontotieteen tutkimuskentällä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten näiden kolmen aspektin yhdistyminen näkyy naissotilaspappien työssä. Aihepiirin ollessa itselleni tuttu kandidaatintutkielman ja oman varusmiespalvelukseni kautta, lähestyin aihetta kirjallisuuden tutkimuksen lisäksi haastattelemalla neljää sotilaspastorina toiminutta tai toimivaa naista. Ainoastaan yhtä tehtävässä vuoteen 2014 mennessä ollutta/olevaa naispappia ei saatu tutkimukseen tavoitettua. Haastattelut tehtiin maalis, huhti- ja toukokuussa 2014. Haastattelut suoritettiin reflektiivisenä haastatteluna, joissa oli valmis kysymysrunko, jonka mukaan edetä. Kuitenkin runko jätti vapauden suunnata haastatteluja saatujen vastausten perusteella. Haastattelumetodissa otettiin huomioon reflektiivisen haastattelun ohella myös sielunhoidollisen keskustelun keinot haastattelussa, koska aihe on omalla tavallaan arkaluontoinen, etenkin huomioiden virassa olleiden/olevien naispappien vähäisen määrän. Tutkielman tulosten mukaan naissotilaspappien työssä näkyy jonkin verran se, että sekä naiseen pappina että naiseen sotilaana varauksellisesti tai kielteisesti suhtautuvia ihmisiä löytyy myös puolustusvoimista. Kuitenkin pääsääntöisesti naispapit ovat kohdanneet neutraalia tai positiivista suhtautumista työtään kohtaan puolustusvoimissa. Tehtyjen haastatteluiden perusteella naispapeilla on myös erityisiä vahvuuksia sotilaspappina toimimiseen, kun taas työn haasteet koskivat pääasiassa vanhoillisemmin ajattelevien ihmisten suhtautumista, eikä niinkään itsessään työhön liittyviä haasteita. Itsessään työhön liittyvät haasteet ovat sellaisia, jotka vähentynevät ajan myötä, kun taas naispappien vahvuudet sotilaspapin työssä ovat selvästi havaittavat.
  • Elomaa, Laura (2015)
    Tässä tutkielmassa perehdyn skottiempiristi David Humen käsitykseen passioista, tahdosta sekä tahdonvapaudesta ja moraalisesta vastuusta. Lähteeni on teoksen A Treatise of Human Nature toinen kirja Of the Passions mutta tutkielmassa viitataan myös teoksen muihin kirjoihin sekä Humen muihin teoksiin. Metodini on systemaattinen analyysi. Tutkielmani aiheesta ei ole julkaistu aikaisemmin suomenkielistä tutkimusta. Tutkimuksen ensimmäinen pääluku on katsaus Humen filosofiaan. Varsinaisia tutkimuskysymyksiä käsittelen luvuissa 2-4. Toisessa luvussa vastaan kysymyksiin siitä, mitä passiot ovat ja mikä on niiden tehtävä. Passiot ovat Humen mukaan sekundaarisia vaikutelmia ja hän jakaa ne epäsuoriin ja suoriin passioihin. Suorat passiot, kuten ilo, suru, halu ja pelko, syntyvät suoraan kivun tai nautinnon kokemuksesta. Epäsuorat passiot, kuten ylpeys, nöyryys, viha ja rakkaus, vaativat syntyäkseen sekä kohteen että aiheuttajan sekä assosiaatiota näiden välillä. Hume luokittelee passioita myös niiden tyyneyden ja rajuuden perusteella. Luokittelu perustuu passioiden häiriönasteeseen sielussa. Kumpikin voi yhtälailla toimia toiminnan motivaattorina. Kolmannessa luvussa kysyn ja vastaan, mitä Hume tarkoittaa tahdolla ja minkälainen kyky se on sekä mikä on passioiden suhde tahtoon. Hume määrittelee tahdon sisäiseksi vaikutelmaksi, jonka tunnemme ja josta olemme tietoisia, kun tieten tahtoen saamme aikaan minkä tahansa uuden liikkeen ruumiissamme tai uuden havainnon mielessämme. Tahto on passioiden kaltainen, mutta niistä erotettava sielun kyky. Tahto on Humen mukaan itsessään toimintaa ja passiot taas toimivat toimintaa aikaansaavina voimina. Humen määritelmä ei anna selkeää kuvaa siitä, mitä hän tarkoittaa tahdolla ja miten se toimii. Neljännessä luvussa kysyn, mistä tahto on vapaa, miten tahto ja passiot liittyvät moraaliseen vastuuseen ja miten Hume määrittelee moraalisen vastuun. Humen mukaan tahto on vapaa silloin, kun sille ei ole ulkoista estettä tai pakotetta. Hume uskoo siihen, että kaikella maailmassa on syynsä ja seurauksensa, jolloin myös kaikki toiminta ja ajattelu on aiheutunut jostain aikaisemmasta. Hume on kompatibilisti eli hän katsoo, että vapaa tahto on yhteen sovitettavissa determinismin kanssa. Klassisessa tulkintatavassa Humen kompatibilismia tarkastellaan Humen vapaudelle antaman määritelmän ja maailmassa ilmenevän välttämättömyyden kautta. Klassisessa tulkintatavassa Humen mukaan ihmistä voi pitää vastuullisena vain sellaisista teoista, jotka ovat johdettavissa häneen ja jotka ovat aiheutettuja. Tulkinnassa keskitytään perustelemaan miten aiheutettu toiminta voi olla vapaata. ja sen mukaan moraalinen vastuu edellyttää determinismiä. Naturalistisessa tulkintatavassa otetaan huomioon Humen passioteoria. Humen mukaan moraalinen vastuu koetaan sisäisinä moraalitunteina, jotka ovat passioita. Toisen toimintaa eli tahdon toteuttamista seuratessa siitä koetaan joko hyväksyntää tai paheksuntaa ja toista pidetään sen perusteella vastuullisena toiminnastaan. Mikäli hyväksynnän tai paheksunnan tuntemuksia ei synny, toisen ei katsota olevan vastuussa teostaan. Merkitystä ei ole sillä, voidaanko toiminta johdonmukaisesti määritellä vapaaksi, vaan sillä, saako se aikaan moraalitunteita.
  • From, Heidi (2015)
    Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on selvittää, mainitseeko Paavali Roomalaiskirjeensä 16. luvun 7. jakeessa naispuolisen apostolin. Tässä on Room. 16:7 jae kreikan- ja suomenkielisenä: ἀσπάσασθε Ἀνδρόνικον καὶ Ἰουνιαν τοὺς συγγενεῖς µου καὶ συναιχµαλώτους µου, οἵτινές εἰσιν ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις, οἳ καὶ πρὸ ἐµοῦ γέγοναν ἐν Χριστῷ. Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossapidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksessa jo ennen minua. Saadakseni selville, puhuuko Paavali tässä naispuolisesta apostolista, perehdyn työssäni yksityiskohtaisesti alkuperäiseen tekstiin ja ilmaisuun. Mitä kreikankieliset ilmaisut tarkoittavat? Mitä käsikirjoituksissa lukee? Miten tulkinta- ja tutkimushistoriassa – pitäen sisällään myös nykytutkimuksen – tämä asia on ymmärretty? Kuinka asian ymmärsivät ensimmäisen tuhannen vuoden oppineet ja koulutetut kreikan- ja latinantaitoiset kirkkoisät? Luvussa 1 "Johdanto", esittelen tarkemmin tutkimuskysymyksiä sekä aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Luvussa 2 "Tulkintahistoriallinen katsaus", käyn lyhyesti läpi tutkijoiden ja kommentaattorien näkemyksiä koskien päätutkimuskysymyksiäni. Miten tutkijat ja kommentaattorit ovat nähneet tämän henkilön, oliko hän mies vai nainen ja oliko hän apostoli vai ei. Noin 2000-vuotisen tulkintahistoriansa aikana tämä aihe on saanut erittäin mielenkiintoisia käänteitä, joita tarkastellaan tässä luvussa. Luvussa 3 "Oliko hän mies vai nainen?", selvitän perusteellisesti henkilön sukupuolta kielen, nimien ja nimistöjen, kieliopin, tehtyjen varhaisten käännösten sekä käsikirjoitusten perusteella. Luvussa 4 "Mitä tarkoittaa ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις?", tarkastelen sitä, tarkoittaako tämä ilmaus, että kyseinen henkilö on apostoli, kuten tulkintahistoriassa on yleisesti nähty, vai tarkoittaako ilmaus, että hän on arvostettu apostolien silmissä, mutta ei itse ole apostoli. Tarkastelen asiaa yleisen konsensuksen haastavan näkemyksen näkökulmasta, ja selvitän, onko se perustellumpi kuin vallitseva tulkinta, jonka mukaan ilmaus tarkoittaa henkilön kuuluvan apostoleihin. Luvussa 5 "Mitä kirkkoisät sanoivat?", tuon esiin, mitä Paavalin Roomalaiskirjeen varhaisimmat kommentaattorit eli kirkkoisät ensimmäisen tuhannen vuoden ajalta ovat kyseisen henkilön sukupuolesta ja apostoliudesta sanoneet. Nämä kirkkoisät olivat aikansa oppineita ja koulutettuja henkilöitä, ja heidän käsityksensä asiasta on merkittävän tärkeä asian selvittämiseksi. Asiaan perehtyminen tässä työssä osoitti mielenkiintoisia käänteitä tulkintahistoriassa. Käsikirjoitusevidenssi, varhaiset käännökset, perehtyminen laajemmin ja yksityiskohtaisesti kreikan kieleen ja kielioppiin sekä ensimmäisen tuhannen vuoden kirkkoisien tulkintahistoriaan osoittivat, että varhaiset tulkitsijat ymmärsivät ensimmäiset 1200 vuotta henkilön naispuoliseksi apostoliksi. Ongelmalliseksi naispuolinen apostoli muuttui vasta sydänkeskiajalla. Ensimmäisen kristillisen sukupolven joukossa evankeliumin työtä tekemässä oli merkittävä naispuolinen apostoli nimeltään Junia.
  • Huttunen, Oona (2015)
    Ystävyysseurakuntatoiminta Pakilan ja Torman seurakuntien välille aloitettiin 1980-luvun lopulla. Pro gradu -tutkielmassani selvitän Pakilan ja Torman välisen ystävyysseurakuntatoiminnan historiaa ja toimintamuotojen muutosta vuosina 1989-2013. Kiinnitän huomiota seurakuntien välisen yhteyden muodostumiseen ja ystävyystoiminnan eri aikajaksoihin. Tutkin myös Suomen ja Viron taloudellisten olosuhteiden kehittymisen vaikutusta Pakilan ja Torman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan muotoihin. Pohdin tutkielmassani myös ystävyystoiminnan luonnetta ja sitä, löytyykö toiminnasta piirteitä eriarvoisuudesta. Pro gradu -tutkielmani lähdeaineisto sijaitsee pääosin Pakilan Tormaystävät ry:ssä pitkään toimineiden Pauli ja Taru Matikaisen autotallissa Pakilassa. Osa aineistosta, kuten Torman seurakunnan vuosikertomukset ja jotkin yksittäiset kirjeet sijaitsevat Torman seurakunnan arkistossa Torman pappilassa. Pakilan Tormaystävät ry:n puheenjohtaja Pauli Matikaisen sähköpostitse toimittamat lähdeaineistot sijaitsevat niitä varten perustamassani arkistossa. Kaikki käyttämäni arkistot ovat järjestelemättömiä. Tutkimuksesta selvisi, että Pakilan ja Toman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan muodot ovat muuttuneet merkittävästi tutkimusajanjakson aikana. Osa muodoista lakkautettiin, osa kehittyi ja osa alkoi vasta tutkimusajanjakson lopulla. Pakilan ja Torman seurakuntien välinen ystävyysseurakuntatoiminta voidaan jakaa kolmeen jaksoon: toiminnan aloitusjakso, humanitaarisen avun jakso ja tasavertaisen ystävyystoiminnan jakso. Jaksot perustuivat toistensa päälle ja mahdollistivat toisensa, eli toiminnan aloitusjakso mahdollisti humanitaarisen avun jakson, joka taas oli pohjana tasavertaisen ystävyystoiminnan jaksolle. Taloudelliset olosuhteet Virossa ja Suomessa vaikuttivat Pakilan ja Torman seurakuntien ystävyystoiminnan muotoihin erityisesti toiminnan aloitusjakson aikana. Viron taloudellisen tilanteen kehittyminen vaikutti paljon Pakilan ja Torman seurakuntien välisen ystävyystoiminnan kehittymiseen, sillä taloudellinen tilanne Virossa määritteli osan mahdollisista ystävyystoimintamuodoista kunakin tutkimusajankohdan ajanjaksona toteutuskelpoisiksi. Tutkimukseni osoittaa Pakilan ja Torman seurakuntien välisessä ystävyystoiminnassa ilmenneen joitakin eriarvoisuuden piirteitä. Ystävyysseurakuntatoiminnan humanitaarisen avun jaksolla Pakilan ja Torman seurakunnan toimijat olivat hyvin eri asemissa toisen ollessa auttaja ja toisen avustettava, mikä lisäsi eriarvoisuutta toimijoiden välille.
  • Urhonen, Amu (2015)
    Pro gradussa tarkastellaan Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen kristuksen kirkon (MAP), joka tunnetaan yleisesti myös mormonikirkkona, julkisten materiaalien antamaa kuvaa Venäjästä 1990-luvulla ja miten se muuttui tutkimusjakson aikana. Tutkimusmetodina on historiallinen kuvatutkimus, jonka tavoitteena on luoda yhtenäinen käsitys siitä, millaisen kuvan tietyn henkilön tai ryhmän tuottama materiaali antaa valitusta asiasta. Tutkimusaineistona on käytetty MAP-kirkon verkkojulkaisuja Church News, Liahona, LDS Database, New Era ja Ensign sekä lähetysjohtaja Gary L. Browningin muistelmateosta Russia and Restored Gospel. Tutkimusmateriaaleista nousevat havainnot MAP-kirkon antamasta Venäjä-kuvasta on jaettu kahteen pääluokkaan: havaintoihin venäläisestä yhteiskunnasta ja toisaalta venäläisestä arkielämästä. Näiden otsikoiden alla käsitellään kolmatta kysymystä, Venäjä-kuvan muutoksia. Pääluokat on jaettu esiin nousevien teemojen mukaan alalukuihin. Venäläisen yhteiskunnan osalta teemoja ovat Venäjän maantiede ja kulttuuri, vapaus, köyhyys sekä MAP-kirkon lähetystyöntekijöiden kokemat uhat. Arkielämän teemoja ovat köyhyys, perhe ja moraaliset ongelmat. Tutkimusmateriaalin perusteella voi tehdä kaksi päähavaintoa: MAP-kirkon antama kuva Venäjästä perustuu vahvasti sen omaan lähetystoimintaan ja yksilöiden kokemuksiin. Esiin nousee paikkoja ja tapahtumia, jotka ovat kirkon kannalta merkittäviä. Tilastoja ja muita faktatietoja ei juuri käytetä esitettyjen mielikuvien tukena.
  • Kumpukallio, Minna (2015)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vankilapappien ammatillista identiteettiä. Tutkimustehtävänä on selvittää, mitä vankilassa pappina oleminen on, millaisilla teologisilla tausta-ajatuksilla papit vankiloissa työskentelevät sekä mitkä ovat ne tekijät, joiden kautta vankilapappien ammatillinen identiteetti rakentuu. Varsinaista ammatilliseen identiteettiin liittyvää tutkimusta ei ole vankilapapeista aiemmin tehty. Tutkimus esittelee haastattelemalla saadun aineiston avulla vankilapappien näkemyksiä omasta työstään ja oman ammattinsa kokemisesta. Tutkimuksen lävistävät ammatillisen identiteetin neuvottelun tilat, joiden kautta vankilapappien identiteetin rakentumista hahmotetaan. Tutkimuksen aineisto koostuu teemahaastatteluaineistosta. Tutkimukseen on haastateltu kymmentä päätoimista vankilapappia eri puolilta Suomea. Otos on kattava, sillä tutkimusta tehdessä Suomessa oli 13 päätoimista vankilapappia. Haastattelut tehtiin joulukuussa 2012 ja alkuvuodesta 2013. Aineisto käsiteltiin laadullisesti sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksina voidaan todeta, että vankilapappien työtä leimaa käsitys siitä, että sielunhoito on ennen kaikkea rakastava ja kunnioittava asenne toista ihmistä kohtaan. Se toimii pappien työn perustana vankilassa. Papit korostavat luomisen teologian kautta ihmisarvoa ja ihmisten keskinäistä tasa-arvoa. Ammatillinen identiteetti rakentuu identiteetin neuvottelun tilojen kautta. Erityisesti identiteetti rakentuu sosiaalisten suhteiden kautta. Suhteet vankilan henkilökuntaan ja vankeihin vaikuttavat pappien kokemuksiin itsestä vankilan työntekijänä.
  • Tawast, Tiina (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tässä pro gradu-tutkielmassani selvitän, mitä on psykologinen manipulaatio vaikuttamisen välineenä. Tutkimuskysymykseni on: ”Mitä ihmiselle tapahtuu?”: mitä ihmiselle tapahtuu kun hän joutuu psykologisen manipulaation kohteeksi ja kun häneen käytetään vaikuttamisen, vallan ja vallankäytön sekä luottamuksen keinoja epäreiluilla ja vahingoittavilla tavoilla. Tutkimusmetodinani on käsiteanalyysi. Selvitän mitä on psykologinen manipulaatio, vaikuttaminen, valta, vallankäyttö ja luottamus sekä niiden ilmenemistä ja lähikäsitteitä. Tutkielmani teoreettisina apuneuvoina ovat Jaana Hallamaan Yhteistoiminnan etiikka sekä Vallan, vaikuttamisen ja yhteistoiminnan filosofiaa ja etiikkaa. Lisäksi teoreettisina apuneuvoinani olen käyttänyt muun muassa Georg Henrik von Wrightin, Russell Hardinin, Peter Morrissin ja Kullervo Rainion teoksia. Tutkielmani aineistoesimerkin, uskonlahkon, tarkasteluun olen käyttänyt Gustav Björkstrandin teosta Maria Åkerblom – elämän ja kuoleman lähettiläs sekä Björkstrandin väitöskirjaa Åkerblom rörelsen. En finlandssvensk profetrörelses uppkomst, utveckling och sönderfall. Lisäksi Aarni Voipion ja Hannu Lauerman teokset valottavat osaltaan aineistoesimerkissäni psykologista manipulaatiota, åkerblomilaisuutta ja unissasaarnaamisilmiötä. Toinen luku on tutkielmani teoreettinen ja käsiteanalyyttinen osuus. Siinä kuvaan aluksi teon ja toiminnan teorian, jonka ymmärtäminen auttaa sosiaalisen vuorovaikutuksen käsitteellistä hahmottamista. Seuraavaksi tarkastelen käsiteanalyysin avulla psykologista manipulaatiota vaikuttamisen välineenä alaluvuissa, jossa tarkastelen psykologista manipulaatiota vaikuttamisen, vallan ja vallankäytön sekä luottamuksen käsitteiden kontekstissa. Kolmas luku on aineistoesimerkkiluku, jossa sovellan toisessa luvussa esiin tullutta käsitteellistä tietoa esimerkkilahko åkerblomilaisuudessa ilmenneeseen psykologiseen manipulaatioon vaikuttamisen välineenä. Neljännessä luvussa kysyn ”Mitä ihmiselle tapahtuu?”. Esitän vastauksia ja kysymyksiä siitä, mitä ihmisille tapahtui åkerblomilaisuudessa, kuinka psykologinen manipulaatio vaikutti heihin ja heidän elämäänsä sekä mitä tapahtuu kun ihmisestä tulee toiselle keino ja väline. Millaista elämä on kun uhrin toimijuus lakkaa ja on vain ei-mitään ei-missään? Vaikka tarkastelussa on historiallinen lahko, tutkielmassani tämän esimerkin kautta saadut vastaukset ovat relevantteja myös meidän ajassamme. Viidennessä luvussa esitän tutkielmani johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset. Nostan tärkeimmäksi tutkimustuloksekseni toivon ja mahdollisuuden olemassaolon tunnistamisen ja tunnustamisen. Jatkotutkimuksen kannalta kiinnostava kysymys on esimerkiksi se, mitä tapahtuu ”sopimuksen solmimisen” hetkellä eli hetkellä kun psykologisesta manipulaatiosta tulee toimintaa, jossa sekä manipuloijalla että uhrilla on roolinsa.
  • Asikanius, Mariella (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tässä tutkielmassa esitellään ja analysoidaan Tuomas Akvinolaisen käsitys hulluudesta ja hullujen mahdollisuuksista osallistua sakramentteihin. Tutkimuksen metodina käytetään systemaattista analyysia ja pääasiallisena lähteenä Summa theologiae -teosta. Akvinolaisen käsitysten taustaksi esitellään myös sakramenttien sisältöä ja historiaa sekä keskiaikaista ymmärrystä hulluudesta. Sakramentit olivat tärkeä linkki keskiaikaisen ihmisen ja Jumalan yliluonnollisen todellisuuden välillä. Keskiajan oppineille sakramentit sisälsivät ja välittivät armoa. Sakramentti oli samanaikaisesti sekä asia (res) että symbolinen merkki (signum) asiasta. Oppineet pitivät sakramentteja myös lääkkeenä synnin sairauteen. Armovaikutuksen aikaansaamiseksi kussakin sakramentissa täytyi olla näkyvä ja näkymätön elementti läsnä, ja tämä tarkoitti aineen (materia) ja muodon (forma) tarkoin määriteltyä yhdistelmää. Teologit määrittelivät myös, että sakramentit vaikuttivat ex opere operato. Oppineet pitivät luonnollisia (lääketieteellisiä) syitä ensisijaisina hulluuden aiheuttajina. Aiempi tutkimus on pitänyt keskiaikaa demonipossessiota painottavana, mutta vaikka maallikoiden ja kirkon keskuudessa henget ovatkin saaneet tilaa, kallistuivat yliopistojen oppineet luonnollisten syiden kannalle. Yleisin selitys oli liiallinen musta sappi aivoissa, jonka takia mielikuvituskyvyn toiminta estyi (tai häiriintyi) animaalisten henkien liikkumiskanavien tukkiutuessa. Hylomorfisena komposiittina ihminen tarvitsi ajatellessaan mielikuvituskykyyn muodostuvia fantasmoja ajattelun kohteena olevista asioista. Hulluilla nämä fantasmat menivät sekaisin, eikä järki tunnistanut sekoittuneita kuvia. Tahtokontrolli tarvitsi toimiakseen järjen esittämiä arvioita valintatilanteesta, mutta jos järki operoi sekoittuneilla mielikuvilla, ei tahtokoneisto saanut käyttöönsä todennäköisesti minkäänlaisia esityksiä. Seurauksena hullut jäivät passioiden suositusten varaan. Näin ollen hulluja ei voitu pitää vastuullisena valinnoistaan eikä heiltä voinut odottaa asioiden luonteen ymmärtämiseen tarvittavaa järjenkäyttöä. Akvinolaisen käsityksiin hullujen osallistumisesta sakramentteihin vaikuttaa sekä huulluuden että sakramenttien luonne. Moniin sakramentteihin osallistuminen vaatii kykyä ymmärtää, mistä sakramentissa on kysymys. Sakramentit edellyttävät osallistujalta myös sakramentteja kunnioittavaa käyttäytymistä. Akvinolainen näyttää jakavan hullut kolmeen luokkaan. Vähäjärkiset käyttävät rationaalisia kykyjään osateholla. Syntymästään saakka hullut, joilla ei ole eikä tule olemaan selväjärkisiä jaksoja, muodostavat toisen luokan ja kolmanteen luokkaan kuuluvat sellaiset hullut, joiden tilassa esiintyy tai on esiintynyt selväjärkisiä jaksoja. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki hullut (jotka eivät ole aiemmin vastustaneet) voidaan kastaa. Rippiä ja viimeistä voitelua ei voida toimittaa hulluustilassa. Ehtoollinen ja mahdollisesti konfirmaatio voidaan antaa kuolinhetkellä, jos aiempi tahtotila on tiedossa. Vähäisiin virkoihin voidaan vihkiä ainakin vähäjärkisiä, ja avioliitto on mahdollinen hulluille, joilla on toistuvia selväjärkisiä jaksoja. Sitä ei kuitenkaan suositella.
  • Meurman, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2014)
    Kirkkoisä Basileios Kesarealainen ( = Basileios Suuri, n. 330 378) oli piispa ja teologi Kappadokiassa Vähässä-Aasiassa. Tämän tutkielman päälähteenä on hänen ensimmäistä Psalmia käsittelevän homiliansa prologi, joka on yksi tunnetuimmista 300-luvun loppupuolen psalmilaulun hyödyllisyyttä ylistävistä kristillisistä dokumenteista. Tämä systemaattisen analyysin menetelmällä etenevä tutkielma esittelee ja analysoi Basileioksen käsitystä musiikin teologisesta merkityksestä. Myös muita Basileioksen teoksia hyödynnetään tutkielmassa lähdemateriaalina. 300-luvun lopulla kristillisen kirkon yli pyyhkäisi ennennäkemätön innostus psalmilaulua kohtaan, mikä heijastuu Basileioksen prologissa. Psalmodisen liikkeen taustalla on tutkimuksessa nähty egyptiläisten erämaa-anakoreettimunkkien jatkuvan psalmodian käytäntö, joka askeettisen kristillisyyden leviämisen mukana tuli osaksi kaupunkien kirkollista elämää. Basileios oli tässä suhteessa eräs pioneereista, sillä hän ymmärsi ensimmäisten joukossa, että laulamisen aiheuttama mielihyvä voi olla hyödyksi kristitylle. Keskeiseksi psalmilaulun teologian kannalta nousee musiikin tunneterapeuttinen vaikutus. Basileioksen musiikin teologiassa yhdistyvät filosofiset käsitteet ja kristillinen spiritualiteetti. Hänen ajattelussaan vahingollisista tunteista vapautuminen tai niiden hillitseminen on keskeinen osa kristillistä kilvoitusta. Näin psalmilaulu tuottaa hyvää, kun se yhtäältä saa kristillisen opetuksen paremmin juurtumaan ihmisten mieliin, toisaalta hillitsee voimakkaita tunteita ja kolmanneksi luo yhteyttä ihmisten keskuuteen. Keskeisiksi käsitteiksi Basileioksen psalmilaulun teologiassa nousevat mielihyvä ja harmonia. Harmoniasta puhuessaan Basileios liittyy antiikin filosofiseen traditioon, jossa maailmankaikkeuden järjestys ymmärretään harmoniaksi. Ihminen taas on sama pienoiskoossa, niin kutsuttu mikrokosmos. Tästä syystä musiikilla maailmankaikkeuden perimmäistä rakennetta ilmentävänä ilmiönä on suora vaikutus ihmisen sieluun. Tämän filosofisen rakenteen Basileios soveltaa kristillisessä kirkossa ykseyden mahdollistajaksi. Luodessaan harmoniaa ihmisten sieluihin psalmilaulu Basileioksen mukaan myös tuo ihmiset toistensa yhteyteen ja poistaa riidan ja vihanpidon heidän väliltään. Psalmihomilioiden prologissa korostuu, että psalmilaulu on Pyhän Hengen keksintöä ja siis Jumalan aktiivista toimintaa ihmisen hyväksi. Tutkielman loppuun on liitetty sen päälähteen, Psalmihomilioiden prologin käännös.
  • Niva, Ville (Helsingin yliopisto, 2014)
    Pro gradu -tutkielmassani tutkin julkista keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden hyväksikäyttötapauksista 2010 2014. Sanomalehtilähteinäni käytän Helsingin Sanomia, Kotimaata, Kalevaa ja Päivämiestä. Näiden lisäksi lähteinäni on yksittäisiä artikkeleja esimerkiksi Rauhan Tervehdyksestä. Tärkeän lähdeaineiston itselleni muodostavat internetistä Ylen elävästä arkistosta löytyvät uutiset ja A-studio -ajankohtaisohjelma. Lisäksi käytän lähteinäni esimerkiksi Kotimaa24-verkkopalvelusta löytyviä uutisia, joita ei löydy Kotimaa-lehdestä. Lisäksi lähdeaineiston itselleni muodostavat monet liikkeen kannanotot ja kirjeet, joita ei alun perin ollut tarkoitettu kuin rajatun yleisön käyttöön. Monet internet-sivustot ovat paljastaneet tällaisia kirjeitä ja kannanottoja julkisuuteen. Tutkielmassani analysoin liikkeen hyväksikäytöistä käytyjä julkisia puheenvuoroja ja arvioin, miten ne suhtautuivat hyväksikäyttötapauksiin ja esimerkiksi liikkeen oppiin ja rakenteisiin. Tutkielmassani pyrin myös hahmottamaan, onko vanhoillislestadiolaisuuden suhteessa paljastuneisiin hyväksikäyttöihin tapahtunut muutosta alkutilanteesta, jolloin hyväksikäytöt liikkeessä tulivat julkisuuteen. Lisäksi tutkielmassani selvitän, millä tavalla julkiset puheenvuorot viittasivat toisiinsa ja oliko niiden välillä havaittavissa jonkinlaista jännittyneisyyttä tai vastakkainasettelua. Vanhoillislestadiolaisuuden hyväksikäyttötapaukset tulivat julkisuuteen osana Suomen evankelis- luterilaisessa kirkossa paljastuneita tapauksia. Alussa hyväksikäytöt eivät profiloituneet vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen julkisessa keskustelussa. Turun Sanomat liitti liikkeeseen kuitenkin arviolta 20 30 hyväksikäytön uhriksi joutunutta. Pian hyväksikäyttötapauksiin liitettiin julkisuudessa erityispiirteinä tapausten salailu ja sen liittyminen liikkeen oppiin anteeksiantamuksesta ja maallikkoripistä. Hyväksikäytetyn Minnan kokemukset vahvistivat julkisuuteen liikkeen rippiopin negatiivista merkitystä hyväksikäytetyn kohtelun ja oikeusturvan kannalta. Liikkeen johto kielsi keskustelun alettua salailun olemassaolon ja sen yhteyden liikkeen oppiin. Se myös ulkoisti vahvasti hyväksikäytön syyt jonnekin liikkeen ulkopuolelle. Myöhemmin johto myönsi salailua tapahtuneen, mutta näki sen johtuneen liikkeen virallisen opin väärinymmärryksestä. Myöhemmin sisäisessä selvityksessä johto myönsi tehneensä monia virheitä tapausten hoidossa, mutta sai silti jatkaa tehtävissään. Johdon vastuu tekemistään virheistä nousi julkiseen keskusteluun erityisellä tavalla, kun yksityishenkilö ilmoitti tehneensä johtohenkilöistä ja heidän toimistaan rikosilmoituksen ja syytti heitä salailuun yllyttämisestä. Liikkeen johdolle julkinen anteeksipyyntö ei näyttäytynyt mahdollisena hyväksikäytöistä, koska he eivät voineet pyytää anteeksi hyväksikäyttöihin syyttömien jäsentensä puolesta. Tiedotustilaisuudessa lastensuojelusta johto myönsi, että sen oli tarkasteltava liikkeen rakenteita ja käytäntöjä kriittisesti. Tästä huolimatta se ei kuitenkaan ollut löytänyt rakenteistaan salailua edistäneitä tekijöitä. Loppuvuodesta 2013 liikkeen tärkein johto ilmoitti jättävänsä tehtävänsä muun muassa uupumukseen ja eläkkeelle siirtymiseen vedoten. Alkuvuodesta 2014 julkisuus liitti liikkeen johdon tehtävien jättämisen syiksi hyväksikäyttöjen salailun. Voittoseen kohdistettiin vanha syytös niin sanotussa isoisän tapauksessa, mutta Hännisen tapauksessa lehdistön syytökset jäivät kuitenkin hieman epäselviksi.
  • Tiitinen, Anni Marleena (Helsingin yliopisto, 2014)
    Vuonna 2009 Yhdysvaltain republikaaninen puolue oli kriisissä joutuessaan ensimmäistä kertaa 2000-luvun aikana oppositioasemaan. Republikaanit olivat menettäneet valta-asemansa ja Yhdysvallat näytti olevan presidentti Barack Obaman ja demokraattienemmistöisen kongressin johdolla astumassa uuteen aikaan. Pro gradu -tutkielmassani analysoin sitä, kuinka uskonto ja arvokysymykset näkyivät Yhdysvaltain republikaanisen puolueen politiikassa vuosina 2009–2012. Kiinnitän huomioita neljä vuotta kestäneen ajanjakson tärkeimpiin tapahtumiin puolueen kannalta sekä mahdollisiin käännekohtiin ja muutoksiin. Tutkin sitä, miten uskonto ja arvokysymykset näkyivät republikaanien rakentamassa puoluekuvassa, ja millainen poliittinen merkitys niillä oli niiden poliittisten tavoitteiden saavuttamisessa, jotka koskivat koko puolueen toimintaa. Lisäksi tutkin sitä, millainen merkitys uskonnolla ja arvokysymyksillä oli yksittäisten republikaanipoliitikkojen poliittisessa toiminnassa. Kolmas työni keskeinen tutkimuskysymys koskee evankelikaalikristittyjen odotuksia ja arvioita republikaanista puoluetta ja sen edustajia kohtaan. Tutkielmani päälähde on evankelikaalikristittyjen epävirallinen äänenkannattaja Christianity Today -aikakauslehti ja sen Internet-materiaali. Tutkimieni lähteiden perusteella uskonnolla ja arvokysymyksillä oli merkitystä republikaaniselle puolueelle. Lupaus muutoksesta, joka oli innostanut amerikkalaisia äänestämään Obamaa, merkitsi republikaaneille ja evankelikaaleille pelkoa perinteisten arvojen romahtamisesta. Vuonna 2009 republikaaninen puolue halusi näyttäytyä konservatiivisten arvojen ja uskonnonvapauden puolustajana. Poliittisessa keskustelussa konservatiivisilla arvoilla se tarkoitti kielteistä suhtautumista aborttiin, samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeuteen ja liittovaltion vallan kasvattamiseen. Terveydenhuoltouudistuskeskustelussa vuosina 2009–2010 republikaanit korostivat aborttikysymyksen merkitystä kaataakseen presidentti Obaman lakiesityksen. Samalla puolue vahvisti julkisuuskuvaansa aborttia vastustavana puolueena. Vuoden 2010 kongressivaaleissa teekutsuliike ja konservatiiviset kristityt auttoivat republikaanit voittoon. Uskonnon merkitys yksittäisille republikaanipoliitikoille tuli erityisen selvästi esiin vuonna 2011 alkaneiden presidentinvaalikampanjoiden aikana. Kaikki Christianity Todaylle vuonna 2011 haastattelun antaneet republikaaniehdokkaat korostivat konservatiivisen arvomaailmansa perustan olevan kristillisessä uskossaan. Tutkimieni lähteiden valossa näyttää siltä, että yksittäiset republikaanipoliitikot korostivat tietynlaisia ominaisuuksiaan, koska evankelikaalit odottivat heidän tekevän niin. Vuosi 2012 osoitti kuitenkin, ettei uskonnollinen tunnustuskunta lopulta ratkaissut republikaanipoliitikon kannatusta evankelikaalien keskuudessa. Evankelikaalit, jotka olivat aluksi vastustaneet Romneyta ja määrittelivät mormoniuskon kultiksi, olivat lopulta valmiita tekemään isoja myönnytyksiä hänen voittonsa eteen. Romney itse häivytti vakaumuksensa kampanjansa aikana ja puhui yleisellä tasolla uskonnon-vapauden ja konservatiivisten arvojen puolesta. Tutkimukseni osoittaa, että Christianity Today antoi republikaaniselle puolueelle paljon näkyvyyttä aikakauslehdessään ja Internet-sivuillaan vuosina 2009–2012. Siitä huolimatta se saattoi olla hyvin kriittinen puoluetta kohtaan. Republikaanipoliitikoille, olivatpa nämä itse evankelikaalisia tai eivät, oli poikkeuksetta tärkeää korostaa evankelikaalien korvaamatonta merkitystä puolueelle.
  • Leinonen, Juha (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan (Pseudo-)Dionysios Areopagitan ajattelua. Tutkimustehtävänä on selvittää Dionysioksen symboliteorian rakenne. Tutkimusmetodina toimii systemaattinen analyysi: tekstianalyysin tavoitteena on löytää keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet. Tutkielman keskeisenä käsitteenä toimii symboli, jota tarkastellaan aistisen, ajateltavan ja jumaluuden välisessä suhdekentässä. Muita keskeisiä käsitteitä ovat kuva ja arkkityyppi, paradigma ja partisipaatio, teologia, myöntäminen ja kieltäminen, mystinen yhtymys ja jumalallinen valo. Lisäksi tarkastellaan ihmisen kognition toimintaa sekä disciplina arcani -käytännön perusteluita. Analyysissä osoittautuu, että jumaluuden ja olevan (aistisen ja ajateltavan) suhde jäsentyy prokloslaisen vertikaalisen kausaliteetin kautta. Syy on aina enemmän kuin seuraus. Arkkityyppi ja kuva ovat prototyyppisiä esimerkkejä syystä ja seurauksesta. Arkkityyppi suhtautuu kuvaan ollen sen paradigma, esikuva - kuva suhtautuu arkkityyppiinsä pyrkien sen partisipaatioon, kaltaisuuteen. Symboli on aistisessa hahmossa esitetty ajateltava merkitys. Merkitys toimii hahmon määrittäjänä ja hahmo toimii merkityksen paljastajana. Symbolit ovat tietoisen muovaamisen seurauksena artifisiaalisia, mutta niiden suhde merkitykseensä on luonnollinen ja reaalinen. Symbolin rakenne aistisen ja ajateltavan yhdistelmänä korreloi ihmisen olemukseen aistivana ja ajattelevana. Ihmisen kognitiiviset sielunkyvyt vaativat toimiakseen symboleita. Ne aloittavat toimintansa aistimuksesta ja jatkavat abstraktion avulla diskursiivisen järjen päättelyyn ja siitä edelleen kontemplatiiviseen ymmärrykseen. Jumala on kaiken syynä myös ihmisen ontologinen päämäärä - kognitiivisten kykyjen käyttäminen on Jumalaan palaamista. Jumalan kohdalla kontemplaatiota korkeampana (ei-)kognitiivisena kykynä on mystinen yhtymys - mieli tajuaa, ettei voi saavuttaa käsitettävyyden ylittävää Jumalaa ja lopettaa toimintansa tässä lakkaamisessa Jumala lahjoittaa mystisen yhtymyksen, ei-tiedon. Jumalan ilmaiseminen tapahtuu kaltaisuuksien tai erilaisuuksien kautta rationaalisena ilmaisuna tai erilaisten kaltaisuuksien kautta symbolisena ilmaisuna. Katafaattinen ja apofaattinen teologia lähestyvät Jumalaa rationaalisesti. Symboli on kaltaisuuden ja erilaisuuden, kätkemisen ja paljastamisen jänitteinen yhdistelmä. Symbolinen teologia on saranakohta, jossa katafaattinen teologia muuttuu apofaattiseksi ja aloittaa anagogian, kognitiivisten kykyjen nousun. Jumalallinen valo on Jumalan läsnäoloa kognition mahdollistajana ja sen viimekätisenä sisältönä. Symbolit ovat ennen kaikkea raamatullista, aistisuuteen pohjautuvaa puhetta tai liturgisia esineitä ja toimintoja. Symbolit välittävät jumalallista valoa. Ymmärryksen välittäjinä ne mahdollistavat ihmisen korkeimpien kykyjen käyttämisen ja mystisen yhtymyksen. Niiden funktio on lopulta soteriologinen. Disciplina arcani - esimerkiksi kastamattomien sulkeminen pois ehtoolliselta - suojelee uskottomia liian kirkkailta symboleilta ja siten hengelliseltä sokeudelta.
  • Mattila, Tiia (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mistä elementeistä uskonnollinen tila rakentuu Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Ruoholahdessa sijaitsevan toimintapaikan, Luther-salin, kontekstissa. Tutkimus sijoittuu paikallisen uskonnontutkimuksen kenttään, joka on jäänyt viime vuosina melko vähäiselle huomiolle. Uskonnollista tilaa ei tässä tutkimuksessa nähdä vain fyysisenä paikkana, vaan fyysinen tila on yksi tilan ulottuvuuksista. Muita tilan ulottuvuuksia ovat henkinen ja sosiaalinen tila. Tilaan liittyy myös käsitykset tilan pyhyydestä sekä tilaan liittyvästä voimasta. Jako tilan sosiaalisiin, henkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin perustuu Kim Knottin kehittämään tilan analyysiin, joka on tutkimuksen teoriapohjana. Knottin teoria ei ole systemaattinen analyysin väline vaan laaja teoreettinen viitekehys, jonka valossa tilaa on mahdollista tarkastella. Knott kehitti teoriansa alun perin sekulaarien tilojen tarkasteluun, mutta toteaa itse, että mikä tahansa kohde tarkasteltuna tilan ulottuvuuksien kautta antaa tutkimukseen käyttökelpoisia ja uudenlaisia näkökulmia. Analyysiin on otettu Knottin teoriasta aineksia, jotka sopivat myös lähtökohdiltaan uskonnollisen tilan tarkasteluun. Tutkimuksen aineisto koostuu osallistuvan havainnoinnin pohjalta tehdyistä muistiinpanoista sekä viidestä Sleyn toimintaan Luther-salissa aktiivisesti osallistuvan henkilön haastattelusta. Pääpaino on haastateltavien näkemyksissä tilan ulottuvuuksista, joita täydentävät osallistuvan havainnoinnin kautta tehdyt havainnot. Osallistuva havainnointi suoritettiin osallistumalla viikon ajan kaikkeen Luther-salin toimintaan lokakuussa 2013. Haastattelut toteutettiin marrasjoulukuussa 2013 puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joissa teemat oli muodostettu tilan ulottuvuuksien pohjalta. Kim Knott korostaa ruumiin merkitystä kokemusten perustana, mikä otetaan myös analyysissa huomioon. Analyysin otsikot muodostuvat haastattelukysymysten pohjalta. Analyysissa tarkastellaan tilaa henkisen ulottuvuuden ja ruumiin, sosiaalisen ulottuvuuden ja rituaalien, fyysisen ulottuvuuden, pyhän sekä tilaan liittyvän voiman näkökulmasta. Analyysissa Knottin teoriaa peilataan haastateltavien näkemyksiin. Analyysimenetelmää voidaan kuvailla teoriaohjaavaksi sisällönanalyysiksi, jossa Kim Knottin tilan teoria toimii teoreettisena viitekehyksenä. Analyysissa otetaan mukaan myös muita teoreettisia näkökulmia aineistosta nousevien teemojen perusteella. Knottin mukaan tila on dynaaminen kokonaisuus, mikä tulee tutkimuksessa vahvasti esiin. Tilan ulottuvuudet ovat linkittyneet toisiinsa ja vaikuttavat tilassa samanaikaisesti. Tilan henkiseen ulottuvuuteen sisältyvät ruumiiseen perustuvat kokemukset, joiden kautta haastateltavat peilaavat ympäristöään ja muodostavat kokemuksistaan kielikuvia. Aineistosta erottautuu erityisesti koti -kielikuva, jonka voidaan nähdä liittyvän sosiaalisen ja uskonnollisen identiteetin ylläpitämiseen. Koti viittaa myös ajatukseen tilasta ihmisten muistojen ja merkitystenannon seurauksena. Sosiaalinen tila on monimuotoinen ja siihen sisältyy tuttujen tapaaminen, tilaisuuksien opetusosiot sekä tilaisuuksissa toistuvat rituaalit. Sosiaalisen tilan ominaisuudet tulevat haastatteluissa esille eräänlaisina itsestään selvyyksinä, esimerkiksi laulut ja opetusosiot ovat haastateltavien mielestä tilaisuuksien merkittävimpiä elementtejä. Pyhä liittyy tilan kaikkiin kolmeen ulottuvuuteen, ja tilan voima tilan sosiaalisiin suhteisiin, rajojen luomiseen ja identiteetin ylläpitoon. Tilan voimaan liittyy ihmisille luonnollinen taipumus kategorisoida sekä vallankäyttö, jossa sosiaalinen valta liittyy tilan luonteeseen sosiaalisen identiteetin ylläpitäjänä. Fyysinen tila muodostaa puitteet uskonnollisen toiminnan harjoittamiselle, mutta muutoin sitä ei nähdä kovinkaan merkittävänä.
  • Ojalammi, Jonna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimus selvittää teologi-eetikko Martti Lindqvistin (1945-2004) käyttämiä uskonnollisia ja ei-uskonnollisia coping- eli selviytymiskeinoja hänen 42-vuotiaan vaimonsa odottamatonta kuolemaa seuranneessa surukokemuksessa. Tutkimusnäkökulmassa huomioitiin myös ne tekijät, jotka vaikuttivat coping-keinojen käyttämiseen, copingin merkitys suhteessa surukokemukseen ja surutyön eteneminen. Lähdeaineistona käytettiin Lindqvistin teoksia Kuolemaa väkevämpi (1994) ja Näkymättömän paino (1997). Ensin mainittu sisältää surupäiväkirjan, jossa Lindqvist 40 päivän ajan intensiivisesti kirjoittaa kirjeitä edesmenneelle vaimolleen. Jälkimmäinen teos on surua käsittelevä kirja, jossa on katkelmia noin kahden vuoden ajan jatkuneesta surupäiväkirjasta. Tutkimuksen lähdeaineistoksi valittiin tästä teoksesta vain nämä katkelmat. Tutkimusote oli narratiivinen ja analyysi tehtiin narratiivisella holistisella sisällönanalyysillä. Poikkeuksellisena ratkaisuna oli yhdistää narratiivisuus, joka on yleensä aineistolähtöistä tai teoriasidonnaista, vahvasti teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimus oli teorialähtöistä.Teoreettisena viitekehyksenä toimi erityisesti Kenneth I. Pargamentin teoria (uskonnollisesta) copingista. Pargamentin määritelmään copingista sisältyy ajatus ihmisestä, joka kriisitilanteessa etsii merkitystä. Ihminen voi säilyttää tai muuttaa merkityksiä ja niihin johtavia polkuja. Pyhittämisen käsite, josta Pargament on kirjoittanut myös yhdessä Annette Mahoneyn kanssa, nousi keskiöön uskonnollisen copingin määrittelyssä. Lisäksi analyysissä hyödynnettiin jatkuvan kiintymyssiteen teoriaa. Surupäiväkirjan kokonaistarinan kannalta merkittävinä tutkimuksessa nostettiin esiin yksitoista coping-keinoa. Kirjeiden kirjoittaminen, materiaalisen ympäristön pyhittäminen, mystinen kokemus, unien tulkitseminen ja rituaalit asettuivat pääotsikon ”Yhteyden etsiminen edesmenneeseen” alle. Menneisyyden uudelleentulkinta, lapset ja kollektiivisen unelman puolesta työskenteleminen sijoittuivat mielekkyyden kokemusta painottavan otsikon alle. Surutyötä, pyrkimystä teoretisoinnista luopumiseen ja suhdetta Jumalaan kuvaa luopumisen ja hallinnan ristiriita. Ainoastaan lapset ja kollektiivisen unelman puolesta työskenteleminen tulkittiin ei-uskonnolliseksi copingiksi, sillä niissä ei selvästi näkynyt pyhittämisen ulottuvuutta. Suruprosessi kokonaisuutena oli hyvin uskonnollinen. Tutkimuksen tärkeänä tuloksena coping-keinojen luonteeseen liittyen nousi ”tarinalliseksi risteykseksi” nimetty ilmiö. Se kuvaa kriisissä tapahtuvaa tilannetta, jossa mennyt on integroitava uuteen tarinaan, joka kuitenkin on kesken. Tietyissä rajoissa tarinan luojalla on monia mahdollisia polkuja. Orientoituminen näihin polkuihin saattaa olla sisäisesti ristiriitainen kokemus. Surussa ilmiötä kuvaa muun muassa kiintymyssiteen katkaisemisen ja säilyttämisen välinen ristiriita. Tutkimuksen tulokset tukevat Pargamentin teoriaa siltä osin, että kriisissä ihmisellä on tarve säilyttää merkityksiä. Yhteyden kokemus edesmenneeseen oli yksi esimerkki tästä. Copingin rinnalla oli kuitenkin nähtävissä defensseistä introjektio, joka hävisi päiväkirjasta surutyön edetessä. Selvästi kävi ilmi, että Pargamentin teoria merkityksen/polun säilyttämisestä/muuttamisesta rakenteeltaan kuvaa ihmisen ratkaisuja kriisissä, mutta se ei tee oikeutta inhimillisen kokemuksen moniulotteisuudelle, keskeneräisyydelle ja prosessimaisuudelle Lindqvistin surukokemus oli erityinen varsinkin suhteessa hänen ammatilliseen osaamiseensa terapeuttina, teologina, psyko- ja sosiodraaamaohjaajana sekä kirjailijana. Sekä nämä, että Lindqvistin puolison kuoleman äkillisyys ja elämänvaiheeseen nähden ei-normatiivisuus johtivat moninaisiin coping-keinoihin ja voimakkaaseen tarinalliseen luomiseen. Elämänhallinnan kokemusta ei silti syntynyt. Ammatillisuus näyttäytyi myös coping-taakkana. Tärkeänä tutkimustuloksena todettiin, että surukokemuksessa raja uskonnollisen ja ei-uskonnollisen välillä saattaa kadota. Teorian tasolla on mahdollista erotella nämä kaksi toisistaan, mutta inhimillisen kokemuksen tasolla rajat saattavat hämärtyä. Lindqvistin surussa monet rajat hävisivät; muun muassa pyhä ja profaani, elämä ja kuolema, sekä uni ja todellisuus. Lindqvist koki menettäneensä puolisonsa kuollessa osan itsestään ja kulkevansa sekä elävien että kuolleiden todellisuudessa.
  • Vitikainen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tässä pro gradu tutkielmassa tutkin ensinnäkin sitä, minkälaisia kognitiivisia tietoja ja taitoja evankelisluterilaisen uskonnon maailmanuskontojen ylioppilaskoekysymykset mittaavat. Tarkastelussa ovat tehtävät vuosilta 1996 2013. Tutkimukseni metodina toimii deduktiivinen eli teorialähtöinen sisällönanalyysi. Teoreettisena viitekehyksenä käytän työssäni uudistettua Bloomin taksonomiaa eli taksonomitaulua (Anderson et al., 2001). Sen avulla luokittelen maailmanuskontojen tehtävät kognitiivisen prosessin (tiedollinen prosessi) sekä tiedon (tiedettävä aines) dimensioihin. Pyrin tutkimuksessani myös selvittämään mahdollisia muutoksia kahteen eri opetussuunnitelmaan perustuvien koetehtävien välillä. Lisäksi tutkimustehtävänäni on selvittää, vastaako maailmanuskontojen koekysymysten kognitiivinen vaatimustaso lukion opetussuunnitelman perusteissa vuosina 1994 ja 2003 määriteltyjä oppimistavoitteita. Näin tulisi olla huomioiden ylioppilaskokeen tehtävä lukion päättökokeena. Tätä asiaa tutkin vertaamalla tehtävien kognitiivisen vaatimustason analyysista saamiani tuloksia opetussuunnitelmien asettamiin tavoitteisiin niin uskonnon kuin maailmanuskontojen opiskelun osalta. Analyysini on siis kaksivaiheinen. Lopuksi hahmottelen vielä analyysini pohjalta toimivia ja opetussuunnitelman tavoitteita tukevia tehtävätyyppejä, joten tutkimuksellani on myös osaltaan käytännöllinen tavoite. Analyysini tulosten perusteella voidaan todeta, että maailmanuskontojen koetehtävät mittasivat kaiken kaikkiaan varsin monipuolisesti erilaisia osaamistavoitteita ja vastasivat melko hyvin opetussuunnitelmissa määriteltyjä pyrkimyksiä. Aineistossa korostuivat eritoten kognitiivisen prosessin osalta ymmärtämisen ja analysoinnin taidot sekä tiedon dimension kohdalla käsitetiedon hallinta. Kuitenkin voidaan todeta, että korkeimmillaan ymmärtämiseen tähtääviä tehtäviä oli suhteessa muihin kategorioihin varsin suuri määrä. Tämä oli tosin tasoittunut positiiviseen suuntaan verrattaessa kahta eri opetussuunnitelmaa keskenään. Nykyisen vuoden 2003 opetussuunnitelman ajalla maailmanuskontojen koekysymyksissä olikin mitattu vaihtelevammin eritasoista tietoa ja osaamista kuin aiemman vuoden 1994 opetussuunnitelman aikaisissa tehtävissä, ja tehtävien vaikeustaso oli yleisesti noussut. Vaikka tutkimukseni tulos oli varsin myönteinen, niin johtopäätöksenä voidaan silti mainita, että tulevaisuudessa maailmanuskontojen koekysymyksissä tulisi mielestäni aikaisempaa enemmän painottaa menetelmätietoon ja sen soveltamiseen ja käyttämiseen liittyviä tietoja ja taitoja. Keskiössä ei tällöin olisi vain tiedollisen substanssin hallinta vaan laajemmin tiedon prosessoinnin taidot. Tähän liittyen olisi hyvä, että tehtävät sisältävät paljon erilaisia tulkittavia aineistoja kuten kuvia, karttoja, artikkeleita ja taulukoita sekä ylioppilaskokeiden sähköistyksen myötä erityyppisiä digitoituja ja visuaalisia materiaaleja. Tällöin myös tiedon tuottamisen, soveltamisen ja hankinnan taidot voivat mahdollistua aivan uudella tavalla. Lisäksi kyky tiedon kriittiseen arviointiin ja lähdekritiikkiin nousee todennäköisesti nykyistä enemmän esille. Tätä kautta tehtävät voivat vielä kattavammin ja monipuolisemmin mitata niitä tavoitteita, jotka nousevat opetussuunnitelmasta. Ylioppilaskoetehtävien jatkuva kehittäminen on tärkeää ja koetehtävien tulee osaltaan tukea merkityksellistä oppimista.
  • Korri, Markus (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida keskustelua Jumalan kaitselmuksesta modernissa teistisessä uskonnonfilosofiassa. Tarkasteltavakseni olen valinnut nykykeskustelun kannalta keskeisiä kompatibilismin, molinismin ja avoimen teismin näkökulmia. Olen taustoittanut modernia keskustelua kristillisen perinteen keskeisillä tulkinnoilla. Keskustelu Jumalan kaitselmuksesta on tällä hetkellä uskonnonfilosofian kentällä vilkasta. Suomessa keskustelu on toistaiseksi ollut varsin vähäistä. Kysymys Jumalan kaitselmuksesta on kuitenkin kaikkina aikoina puhutellut ihmisiä juutalais-kristillisessä perinteessä, sillä se kuuluu olennaisena osana luojajumalan ja hänen luomakuntansa väliseen suhteeseen. Jumalan kaitselmus on kysymyksenä monitahoinen. Käsiteltäessä Jumalan kaitselmusta filosofisena kysymyksenä on nostettava esiin kysymykset Jumalan luonnosta, ihmisen luonnosta sekä Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Näin nousee esiin kolme teemaa, jotka ovat samalla keskenään limittäisiä: Yleinen kausaalivaikutus Jumalan ja ihmisen välillä, Jumalan esitieto ja ihmisen tahdonvapaus. Tutkimustehtävänäni on selvittää tulkintoja yleisestä kausaalivaikutuksesta Jumalan ja ihmisen välillä, kysymystä Jumalan esitiedosta ja ihmisen tahdonvapaudesta modernin teistisen uskonnonfilosofian keskustelussa. Keskeinen kysymykseni onkin, kuinka Jumalan suvereniteetin ja ihmisen tahdonvapauden suhdetta on käsitelty. Tästä teemasta nousevia keskeisiä kysymyksiä ovat, missä määrin Jumala on ennalta määrännyt ihmisten vapaat valinnat ja kuinka hän kykenee ihmisen tahdonvapautta kunnioittaen pitämään huolta luoduistaan. Oma kysymyksensä on myös, missä määrin Jumalan esitiedon voidaan ajatella määräävän ennalta luotujen valinnat. Tutkielmani metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimuksessani toimin erityisesti argumentaatio- ja vertailevan analyysin pohjalta. Tutkielman johtopäätökset perustuvat tekemääni analyysiin. Tutkielmassani osoitan, että niin kutsuttu Boëthiuksen esitys, jossa hän erottaa yksinkertaisen ja ehdollisen välttämättömyyden, on saanut laajaa kannatusta ja lukuisia sovelluksia myöhempien ajattelijoiden keskuudessa. Vaikka hänen esitystään ei sellaisenaan hyväksyttäisikään, Boëthius on antanut myöhemmille tulkinnoille mielekkäitä lähtökohtia ongelman ratkaisemiseen. Kristillisessä perinteessä argumenttia on toisteltu eri muodoissaan. Sen keskeisenä periaatteena on, että Jumalan tieto vapaiden valintojen tosista propositioista perustuu propositioihin itseensä. Jumalan tieto ei perustu siihen, että hän ennalta määrää vapaat valinnat. Osoitan myös, että kompatibilismin ja molinismin keskeinen ero on siinä, että kompatibilismin, erityisesti Leibnizin mukaan, vapaa yksilö valitsee vapaasti, mutta Jumala on hänet laittanut valitsemaan vapaasti. Molinismin mukaan osan Jumalan tietämistä asioista ihminen valitsee vapaasti ilman Jumalan kausaalista vaikutusta. Sekä molinismi että avoin teismi puoltavat ihmisen libertaarista tahdonvapautta. Avoin teismi eroaa molinismista olennaisilta osin siinä, että avoimen teismin mukaan tulevaisuus on avoin siinä määrin, ettei edes kaikkitietävä olio voi sitä varmasti tietää. Olen tutkielmassani myös käsitellyt modernien teististen uskonnonfilosofien raamatullisia perusteita omille kaitselmusta koskeville näkökulmilleen sekä heidän toisiaan kohtaan osoittamaa kritiikkiä. Avainsanat Nyckelord avoin teismi, determinismi, ehdollinen välttämättömyys, esitieto, kaitselmus, kompatibilismi, kontingentti, molinismi, tahdonvapaus, vapauden kontrafaktuaali, välitieto, yleinen kausaalivaikutus
  • Alanko, Laura (Helsingin yliopisto, 2014)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee Kauhajoen, eteläpohjalaisen maalaisseurakunnan, rippikoulutyötä 1950- ja 1960-luvuilla. Tutkimukseni on ensimmäinen laatuaan, sillä yhdenkään yksittäisen seurakunnan rippikoulutoiminnan historiaa ei ole tähän mennessä tutkittu. Keskeisin tutkimuskysymykseni on, millaisia rippikoulun toteutustapoja 1950- ja 1960-luvun Kauhajoella esiintyi. Aineistoni avulla on myös mahdollista selvittää rippikoulunuorten määrää ja annetun opetuksen koostumusta. Kolmas kiinnostava seikka on, millainen kuri rippikouluissa oli. Haluan vielä valottaa, oliko rippikoululla nuorille jokin erityinen merkitys ja pitivätkö he sitä tärkeänä vaiheena elämässään. Päälähteenäni ovat Kauhajoen seurakunnan arkistomateriaalit, joiden käyttöön olen saanut kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilän luvan. Aineistoa on olemassa jokaiselta tutkimaltani vuodelta, vaikkakin vaihtelevasti. Käyttämääni materiaaliin kuuluvat rippikouluista pidetyt päiväkirjat, rippilasten luettelot ja nuorisotyön vuosikertomukset. Lisäksi olen tutustunut piispainkokouksen tuottamiin ja hyväksymiin rippikoulua käsitteleviin julkaisuihin. Olen tehnyt myös useita haastatteluja. Seurakunnan arkistomateriaalien hajanaisuus ja ajoittainen puutteellisuus on hankaloittanut tutkimustyötäni. Tutkimukseni osoittaa, että seurakunta järjesti vuosittain yleisen päivärippikoulun erikseen tytöille ja pojille. Oppikoululaiset opiskelivat omissa ryhmissään, ja 1960-luku toi mukanaan ammatti- ja kauppakoululaisten sekä kansalaiskoululaisten ryhmät. Näissä ryhmissä oli sekä tyttöjä että poikia. Myös leirimuotoisten rippikoulujen järjestäminen alkoi 1960-luvulla. Molemmilla vuosikymmenillä rippilasten määrä aaltoili jonkin verran, eikä selvää kehityssuuntaa ole havaittavissa. Kauhajoen rippikoululaisista poikia oli hieman suurempi osa kuin tyttöjä. Rippikoulun oppiaineita olivat kristinoppi, raamatunhistoria, laulu, kirkko- ja seurakuntatieto sekä perhekasvatus. Raamattutuntejakin pidettiin. Kristinoppi oli aineista tärkein, muu opetus rakentui sen ympärille. Rippikoulun käyminen oli molemmilla vuosikymmenillä itsestään selvä osa kauhajokelaisnuorten elämää, sillä vain hyvin harvat jättivät sen väliin. Kauhajoen rippikouluissa ei dokumenttien ja haastattelujen perusteella ollut kurinpito-ongelmia. Opettajat käyttivät järjestyksen ylläpitämiseen paljolti samoja keinoja, joihin nuoret olivat koulussa tottuneet. Fyysistä kuritusta ei ollut.
  • Vuoti, Juhani (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tässä pro gradu tutkielmassa tutkin onko mahdollista, että kognitiivisesta terapiasta voitaisiin tehdä peli. Tämän kysymyksen pohjalta muodostin kaksi hypoteesia: Jos terapiaan lisätään pelillisiä osia, se muuttuu tehokkaammaksi kuin tavanomainen kognitiivinen terapia. Toinen on: Jos terapia kokonaisuudessaan suoritetaan pelinä, se on tehokkaampi kuin kognitiivinen terapia. Näistä hypoteeseista muodostin tutkimuskysymykseni: 1) millaisia ovat onnistuneet pelit kognitiivisen terapian osana ja miten ne integroituvat siihen? ja 2) millainen on onnistunut terapiapeli? Tutkimukseni on metodiltaan systemaattinen analyysi. Tutkimus tapahtuu tarkastelemalla aineistoa ja analysoimalla niissä esiintyviä käsitteitä. Tutkielmani ensimmäinen osa keskittyy peliin ja leikkiin ilmiönä sekä niihin liittyviin käsitteisiin. Tarkastelen käsitteitä monitieteellisestä näkökulmasta. Leikkiminen on perinnöllinen ominaisuus ja se on hyödyllinen eri eläinlajeille ja ihmiselle. Leikkiminen monimutkaistuu iän myötä ja siitä voidaan erottaa erilaisia piirteitä, kuten päämääriä, sääntöjä, palautejärjestelmiä ja piirteiden tasapainoa ja elastisuutta. Pelatessaan ihminen voi upota pelin maailmaan, jolloin arkitodellisuuden ei ole hänelle niin merkityksellinen. Uppoamiseen vaikuttaa se, onko ihminen fysiologiset ja psykologiset tarpeet tyydyttyneet. Jos pelaamisen motivaatio on ulkoinen painostus tai negatiivisten tunteiden välttely, uppoutuminen peliin vaikeutuu. Tämä vähentää pelistä koettua nautintoa. Toisessa luvussa käsittelen kognitiivista terapiaa. Kognitiivinen mallin hypoteesi on, että ihmisen tulkinnat ja käsitykset tapahtumista vaikuttavat hänen tunteisiinsa, käytökseensä ja fysiologiaansa. Tulkintoja ja käsityksiä muuttamalla voidaan siten hoitaa esimerkiksi masennusta. Kognitiivinen terapia pyrkii auttamaan ihmistä muuttamaan omia tulkintoja ja käsityksiään. Hänet opetetaan ikään kuin omaksi terapeutikseen. Terapiassa on pyrkimys löytää perususkomus, johon ihmisen ajatukset usein viittaavat. Kyseenalaistamalla tämä oman perususkomuksensa ihminen alkaa tervehtyä. Kolmannessa luvussa tarkastelen kognitiivista terapiaa sen valossa, mitä analysoin ensimmäisessä luvussa. Käsittelen sitä kahden hypoteesini pohjalta. Muodostan mallin, jossa kognitiivinen terapia ja pelit on integroitu. Käsittelen myös miten terapian voisi muuttaa peliksi kokonaan. Tässä käytän esimerkkinä peliä nimeltä SPARX, joka on kehitetty nuorten masennuksen hoitoon. Kognitiivisen terapian ja pelien integrointi on mahdollista. Pelillisyys tehostaa kognitiivisen mallin oppimista. Integroimalla kognitiivisen mallin opiskelun terapiaan, se tehostaa tai lyhentää sitä. Kognitiivisesta terapiasta voidaan tehdä myös peli. Pelkästään terapiaa varten tehty suppea peli ei kuitenkaan ole varsinainen peli. Pelimaailman tulee olla laajempi, jotta peliin voisi uppoutua ja se olisi hauskaa. Tällainen peliterapia olisi oikea peli, käsitteen syvimmässä merkityksessä.
  • Mantere, Johanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemän kuvataiteilija-papin ammatillista tarinaa ja ammatti-identiteettiä tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millainen taiteilijuuden ja pappeuden suhde on 1) haastateltavien ammatillisessa tarinassa ja 2) ammatti-identiteetissä. Teoreettinen viitekehys muodostui identiteettiä ja tarinallista identiteettiä sekä ammatti-identiteettiä koskevasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Ammatillista tarinaa tarkasteltiin tarinaa ohjanneiden arvojen ja motiivien näkökulmasta, ja ammatti-identiteettiä tarkasteltiin Heikkisen (2001) ja Jokisen (2002) mukaan persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin osana. Tutkimuksen aineisto kerättiin avointen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin Lieblichin et. al. mukaan holistisen muodon ja sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa muodon analyysissa erottui kolme tarinaryhmää, joista kussakin taiteilijuus ja pappeus suhteutuivat toisiinsa eri tavoin: 1) Muutostarinat, 2) Kompromissitarinat sekä 3) Vuorottelutarinat. Muutostarinoita yhdisti tietoinen päätös ryhtyä päätoimisesta papista täysiaikaiseksi taiteilijaksi pääasiassa papin työn asettamien luovuuden rajoitteiden vuoksi. Kompromissitarinoita yhdisti tasapainottelu taiteilijan ja papin työn välillä kompromisseja tehden. Vuorottelutarinoita puolestaan kuvasi niin intensiivinen suhtautuminen työhön, että taiteilijuuden ja pappeuden yhtäaikainen esiintyminen ammatillisessa tarinassa oli haastavaa. Holistisessa sisällönanalyysissa tarkasteltiin niitä ammatti-identiteetin kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Aluksi teemoja tarkasteltiin tarinaryhmittäin, jolloin havaittiin, että samankaltaisesta tarinan rakenteesta huolimatta ammatti-identiteetin teemat saattoivat vaihdella melko paljon tarinaryhmien sisällä. Siksi tarkastelua laajennettiin vertailemaan toisiinsa kaikkia haastateltavia. Näin löytyi uusi tapa ryhmittää tarinat: taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen ja eriytymisen tarinat. Näissä ryhmissä aiemmat ammatillisen tarinan ryhmät sekoittuivat keskenään. Yhdistymisen tarinoissa (Marika, Vilho, Eemil, Lasse ja Heikki) keskeisiä teemoja olivat näkemys taiteilijan ja kirkon yhteisestä tehtävästä sekä molempien ammattien näkökulmia yhdistävät työtehtävät. Eriytymisen tarinoissa (Marja ja Martti) keskeisiä teemoja puolestaan olivat pettymys kirkkoon työpaikkana sekä sekä etääntyminen luterilaisesta kirkosta. Taiteilija-pappien ammatilliset tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Niitä määrittää vahva sitoutuminen itselle tärkeisiin arvoihin, jota voi nimittää myös kutsumukseksi, vaikka kutsumus-sanaa käytetäänkin arasti. Se, millä tavalla taiteilijuus ja pappeus suhteutuvat toisiinsa ammatillisessa tarinassa, näyttää riippuvan paljon siitä, kuinka itsenäisesti ja luovasti papin työtä on ollut mahdollista toteuttaa. Suurinta itsenäisyyttä papin työssä oli saatu kokea sairaalapapin työssä tai sivutoimisessa papin työssä. Kaikkein vaikeinta oli ollut kiireisessä seurakunnassa, jossa työnteko oli epäitsenäistä ja työyhteisössä oli ongelmia. Itsenäisyys ei ollut silti taannut mahdollisuutta pitää yllä taiteilijan työtä papin työn rinnalla, jos papin työ oli kaiken kaikkiaan liian kokonaisvaltaista ja kiireistä. Taiteilija-papin ammatti-identiteetin havaittiin painottuvan vahvasti persoonallisen identiteetin puolelle. Sosiaalisen identiteetin osalta näkyy sen sijaan pyrkimystä valikoida samaistumisen kohteet tarkasti. Taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen näkökulmasta keskeistä on, näkeekö taiteilija-pappi taiteilijalla ja papilla jonkinlaisen yhteisen tehtävän. Tämä näkemys näyttää olevan yhteydessä käsityksiin taiteesta ja kirkosta. Vahvinta yhdistymistä ilmentävät ne tarinat, joissa suhde kirkkoon on positiivinen ja omalla taiteilijuudella on hengellinen perusta. Vastaavasti selkeintä eriytymistä ilmentävät ne tarinat, joissa kirkkoon on petytty ja hengelliset teemat on pyritty pitämään omasta taiteesta erossa. Näitä tarinoita yhdisti myös lapsuudenkodin taiteilijuutta vähättelevä ja pappeutta ihannoiva ilmapiiri. Mielenkiintoista on kuitenkin, että riippumatta yhdistymisen asteesta oma spiritualiteetti oli alue, jolla taiteilijuus ja pappeus saattoivat kuitenkin kaikilla jossakin määrin kohdata. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus luovien alojen ja teologisen alan yhdistelmistä voisi tuoda kirkon ja taidemaailman välille hedelmällistä ja tarpeellista vuoropuhelua.
  • Malinen, Mika (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmassa käsiteltiin Osmo Tiililän ja Aarne Siiralan käsityksiä uskosta. Näkökulmina uskoon olivat kohteiden teologian näkemykset uskon olemuksesta, ilmoituksen luonteesta ja teologisten kantojen sopiminen nykyisen uskonnonfilosofian epistemologiseen keskusteluun. Näitä tutkittiin esittelemällä kummankin teologin ajattelua aiheen kannalta tarpeellisilta osin. Tämän jälkeen tarkasteltiin heidän näkemyksiään uskon olemuksesta. Tutkielman lopuksi heidän ajatteluansa verrattiin epistemologian vaihtoehtoihin siitä, kuinka Jumalasta voidaan saada tietoa. Teologioiden esittelyssä todettiin, että Tiililä ja Siirala poikkeavat ajattelussaan toisistaan. Tiililä esittelee uskon sisältöä, johon uskotaan. Hänen ajattelussaan uskon kohteena on Jumala. Niinpä tutkielmassa keskityttiin Tiililän käsitykseen Jumalasta ja tämän ominaisuuksista. Lisäksi tutkittiin Tiililän käsitystä filosofian roolista teologisessa tutkimuksessa. Siiralan teologian keskeisenä tarkastelun kohteena on uskova ihminen. Siirala nostaa uskonnollisen uskon määrittäjäksi uskonnollisen kokemuksen. Tämän kokemuksen mukaan jumalallinen näyttäytyy kaiken inhimillisen elämän rakenteissa. Tutkielman tuloksena todettiin, että Tiililän ja Siiralan näkemykset uskosta eroavat lähes jokaisella tarkastellulla alueella. Heidän käsityksensä ilmoituksesta ovat täysin erilaiset. Siiralan mukaan Jumalasta ei voida saada tietoja ja Tiililän mielestä uskova saa Jumalasta Raamatusta tarkkoja tietoja. Epistemologisesti sekä Tiililä että Siirala ovat fideistejä. Molempien mielestä puhe uskosta ei liity filosofiseen keskusteluun. Uskoa ei tarvitse perustella luonnontieteellisen tutkimuksen keräämän evidenssin avulla. Toisaalta Siirala ei ole fideisti sellaisessa dogmatiikan tuntemassa merkityksessä, jossa fideismi ymmärretään jumalapuheen mahdollisuutena. Siiralan näkemyksen mukaan teologia ei voi puhua Jumalasta.