Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 436
  • Mielikäinen, Satu (Helsingin yliopisto, 4.3.)
    Tämä tutkielma on kokoava tutkimus Raamatusta nousevista kuva-aiheista, joita esiintyy 1400-luvun lopun ja 1510-luvun henkilömaalauksissa Suomen keskiaikaisissa kivikirkoissa. Aikaisempi Suomen keskiaikaista kirkkotaidetta koskeva tutkimus on ollut pääosin taidehistoriallista. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, millaisena Raamattu näyttäytyy suomalaisissa keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa. Tutkimuskohteena ovat 1470–1490 –luvuilla Suomessa työskennelleen Taivassalon maalariryhmän maalaamat kirkot sekä 1500-luvun alussa maalatut kuvasarjat Länsi-Uudellamaalla, Hattulassa, Raumalla ja Pyhtäällä. Vanhasta testamentista peräisin olevia kuva-aiheita on vain 1510-luvulla tehdyissä maalaussarjoissa, joissa ne toimivat Kristukseen liittyvänä vertauskuvina ja hänen toimintansa selittäjinä. Vanhasta testamentista Suomen keskiaikaisten kirkkojen seinille on päässyt vanhan liiton keskeisiä henkilöitä, kuten Mooses, Daniel, Iisak ja Simson. Pelastushistoriaan kiinteästi liittyvät luominen ja syntiinlankeemus esiintyvät maalaussarjoissa kirkkosalin seinällä. Sen sijaan Kristuksen esikuvat löytyvät kirkkojen kattoholveista. Neitsyt Mariaan liittyvistä kuva-aiheista valtaosa on peräisin muualta kuin Raamatusta. Maalauksissa, jotka pohjaavat Raamattuun, Maria liittyy kiinteästi poikaansa Jeesukseen. Maria on yhdistetty Jeesuksen elämän loppuun ja alkuun; syntymäkertomuksiin ja kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Maria-aiheita esiintyy sekä Taivassalon ryhmän maalauksissa että 1500-luvun maalaussarjoissa. Jeesuksen elämä on havainnollistettu kalkkimaalauksissa yksityiskohtaisesti, etenkin Jeesuksen kärsimyshistorian osalta. Vain harvassa kirkossa Jeesus ei ole päässyt lainkaan osaksi maalauskokonaisuutta. Maalauksista välittyy kuva Jeesuksesta, joka etsii aikuisen ihmisen uskoa. Niin ikään maalausten Jeesus on pikemminkin ihmiskuntaa pelastamaan tullut taivaallinen Kristus kuin mies Jeesus Nasaretilainen. Viimeistä tuomiota esittävät maalauskokonaisuudet sekä evankelistasymbolit poikkeavat hyvin vähän eri kirkoissa. Molempien aiheiden kuvaamistavat olivat siinä määrin vakiintuneet, että erot kirkkojen välillä selittyvät käytetyillä mallikirjoilla ja maalareiden taidoilla. Viimeinen tuomio ja evankelista-symbolit kuuluvat suosituimpien kuva-aiheiden joukkoon. Jeesuksen opetuslapset on useassa kirkossa esitetty niin sanottuna credo-sarjana sekä osana kirkon pyhimysjoukkoa. Käsitellyn aineiston pohjalta nousee kuva Raamatusta, joka on lyhennetty ja tiivistetty. Keskiaikaisiin kuvaraamattuihin ja hartauskirjoihin verrattuna suomalaisissa kalkkimaalauksissa pitäydytään pitkälle olennaisessa kertomuksessa, eikä Jeesuksen elämää turhan tähden lähdetä selostamaan vaikeaselkoisin typologioin. Kuvakertomukset ovat ajan hengen mukaisesti vahvasti Kristus-keskeisiä. Kuitenkin kokonaisuutena Vanha testamentti pääsee maalauksissa paremmin esille kuin Uusi testamentti, josta huomio kiinnittyy lähes yksinomaan evankeliumeihin.
  • Szarek-Vainikka, Juliana (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on muodostaa uskonnollisen hyvän käsite. Kysyn, mitä on uskonnollinen hyvä ja sovellan uskonnollisen hyvän käsitettä aineistoanalyysiin. Tutkimustehtävän taustalla on oletus, että ihmisen elämään kuuluu myös uskonnollisesti merkityksellisiä ja hyviä asioita. Tutkimusmetodina on käsiteanalyysi. Tutkimuksessa selvitän, mitä käsitteellä hyvä tarkoitetaan. Tukeudun työssäni Henrik von Wrightin Hyvän muunnelmat –kirjaan ja käytän apuna Jaana Hallamaan vielä julkaisematonta Yhteistoiminnan etiikka –käsikirjoitusta. Johdantoa seuraavassa luvussa käsittelen hyvää laatuna eli hyvän kuvailevaa ja arvottavaa käyttöä. Hyvän määritelmään kuuluu sen ilmaiseminen, kenelle jokin asia on hyvää tai kenen hyvää tarkoitetaan. Käsittelen myös hyvää sisältönä eli sitä, mitä tarkoitetaan hyvyydellä ja hyvinvoinnilla. Lisäksi kerron, kuinka hyvän käsite ja päämäärän käsite liittyvät toisiinsa. Teon päämäärä paljastaa, että asiantila, jonka toimija haluaa saattaa voimaan on hänen toiveidensa mukainen ja sillä perusteella hyvä. Kolmannessa luvussa vastaan tutkimuskysymykseen, mitä on uskonnollinen hyvä. Uskonnollinen tarkoittaa asiaa tai ilmiötä, joka perustuu uskontoon tai on sille ominainen. Uskonnollinen hyvä on uskontoon sidoksissa oleva hyvän muoto, jonka hyväätekevyys ulottuu sekä maalliseen että ylimaalliseen todellisuuteen. Uskonnollisia hyviä voivat olla kaikki uskonnollisessa mielessä hyvät asiat tai uskonnollisen toiminnan avulla tavoiteltavat hyvät. Neljännessä luvussa kokeilen, miten uskonnollisen hyvän käsitettä voidaan soveltaa aineistoanalyysiin. Aineistona on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen vuosikirjat vuosilta 2005–2014. Vuosikirjat sisältävät luonteeltaan hengellisiä kirjoituksia. Aineiston valintaan sisältyy oletus siitä, että rakenteilla olevan uskonnollisen hyvän käsitteen ja ehkäisemättömyyskäytännön välillä on jokin yhteys. Uskonnollisten perustelujen vuoksi ehkäisemättömyydestä tehdään uskonnollisesti tavoittelemisen arvoista eli uskonnollinen hyvä. Välttämättömänä uskonnollisena hyvänä ehkäisemättömyyden yhteys ihmisen hyvään jää heikoksi tai on ristiriidassa sen kanssa. Tämä heikentää mahdollisuutta arvioida ehkäisemättömyyttä moraalin kannalta ja uskonnollisesta hyvästä tulee hyvää ensisijaisesti yhteisölle. Yhteisön jäsen ei voi tavoitella sellaisia hyviä, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, mikä on yhteisölle hyväksi, mistä seuraa, että ehkäisyn käyttö on jäsenelle kiellettyä. Nykymuodossaan ehkäisemättömyys uskonnollisena hyvänä sivuuttaa myös kysymyksen siitä, mikä on lapsen hyvä. Viidennessä luvussa kertaan tutkimuksen kulun ja kokoan yhteen tutkimuksen tulokset.
  • Hietanen, Heikki (Helsingin yliopisto, 2016)
    This thesis is a reading of the Book of Revelation where the text’s relationship to both the Roman Empire and empires in general is evaluated. As it becomes clear that the author views the Roman Empire of his time in negative terms, two categories are used in evaluating the nature of his critique. When he opposes the Roman empire with patterns and rhetoric that are similar to the pattern of empires, his views are classified as alter-empire. When empire is resisted with something profoundly different, the term anti-empire is applied. In order to make such a categorization possible, this thesis begins by establishing central terminology and ultimately the definition of empire as a concept. Here, the guidelines are provided by the central postcolonial theorists and those biblical scholars who have applied postcolonial approaches in their works. Empire is not defined as a monolith that is but more in the terms of what it does. This concept is then used in evaluating the Roman imperial discourse, the “official” way of understanding the world and human agency in it in the time when the Book of Revelation was written. The comparison reveals how the Roman imperial discourse fits the pattern of empire and provides context for the discourse presented in Revelation. This discourse emphasizes the binary opposition of adherence to God and accommodation to the Roman discourse. What is happening on earth is a mirror image of the celestial battle between God and his adversaries. Thus all forms of compromise with the surrounding normalcy are branded as idolatrous and condemnable. His audience is encouraged to “patiently endure” and “not to be deceived” into participation in Rome’s discourse. The seemingly unlimited power of Rome will soon be revealed as pretention, when God decides to end the time he has “allowed” for Rome and his other enemies before everyone will be judged and a new order established. This judgment reveals the author’s disregard for titles, family connections and earthly might. All human beings are called to personal adherence to God, and this witness is the only condition on which an individual’s fate is decided. John is also adamant in denying violence as an acceptable agency for human beings, even if it has a major role as God’s tool in the establishment of his kingdom. These are the major anti-empire-aspects in the Book of Revelation. For the most part, the work aligns itself more along the pattern of alter-empire. Victory over enemies establishes God’s hegemony. God’s superior might and violence grants him the right to rule. The presently marginalized “saints” will share this rule, and their opponents will be destroyed. This seemingly clear-cut binarism is ultimately undermined by ambivalence, when even the final chapters seem to contain hints of blurred boundaries. Such a failure in dualistic discourses is also a typical feature of an empire.
  • Mäki, Timo (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia yliluonnollisia ilmiöitä ihmiset ovat kokeneet ja miten ihmiset ovat selittäneet yliluonnollisten kokemuksiensa syntymiset. Varsinaisessa tutkimuskysymyksessä etsitään vastausta siihen, miksi yliluonnollisen ilmiön kokenut ihminen pyrkii selittämään kokemustaan tietyllä tavalla. Tämä tutkimus pohjautuu kognitiiviseen näkökulmaan, jossa tarkastellaan ihmisten antamia tulkintoja ja selityksiä heidän kokemilleen selittämättömille ilmiöille. Tutkimuksessa käytetään teoreettisena lähtökohtana attribuutioteorioita sekä kulttuuris-uskonnollista ympäristöä yhtenä attribuutioiden muodostamisen osatekijänä. Attribuutioteoria tutkii, miksi tietty yksilö attribuoi ja minkälaisessa ympäristössä. Attribuointi tarkoittaa, että ihminen antaa syitä ja selityksiä kokemilleen tapahtumille. Teoreettisena perustana tässä tutkimukseessa käytetään rooliteoriaa, jonka mukaan kulttuuris-uskonnollisten tapojen ja käytäntöjen oppimisien kautta yksilö mukautuu tietynlaiseen rooliin. Tämän omaksumansa roolin ajattelumallien mukaisesti yksilö myöhemmin pyrkii antamaan selityksiä myös kokemilleen selittämättömille ilmiöille. Tämän tutkimuksen tutkimusaineisto koostuu vuonna 2013 internetin Suomi24:n ja Plazan keskustelupalstoille laadittuihin kirjoituspyyntöihin. Kirjoituspyynnöissä pyydetään ihmisiä kirjoittamaan vapaamuotoisesti yliluonnollisista kokemuksistaan ja selittämään heidän niille antamiaan syitä ja nimeämään kokemuksiensa aiheuttajan. Tällaista aineistonkeruutapaa kutsutaan teemakirjoittamiseksi. Kirjoituspyyntöihin tuli 36 tutkimuskelpoista vastausta. Tutkimuksen analysointitapa on temaattinen analyysi, joka muistuttaa osittain laadullista sisällönanalyysia. Tutkimusaineiston 36:ssa teemakirjoituksessa kuvataan yliluonnollisia ilmiöitä ja niiden syitä. Analysoinnissa tutkimusaineiston kokemuskertomukset on jaettu kuuteen erilaiseen kokemustyyppiin: enkelikokemukset, ufokokemukset, enneunikokemukset, ruumiista irtautumiskokemukset, kummituskokemukset ja vainajakokemukset. Lisäksi tutkimusaineiston analysoinnissa eritellään kirjoittajan sukupuoli, ikä, koulutus, ammatti, vakaumus, yliluonnollisen ilmiön kohtauspaikka ja aika. Tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että kunkin kokemustyypin kokemuskertomuksien sisällöt ovat melko yhtenäisiä. Varsinkin enkelikokemuksissa, enneunikokemuksissa ja vainajakokemuksissa korostuu rooliteorian mukainen näkemys, että omaksutut uskonnolliset perinteet, tavat ja ajattelumallit vaikuttavat kirjoittajien selityksiin heidän antaessaan kokemuksilleen erityisiä syitä. Kummituskokemuksissa ja ufokokemuksissa puolestaan korostuu etupäässä miesten pyrkimykset selittää yliluonnolliset kokemuksensa heidän ammatteihinsa ja tieteellis-teknisiin ajattelumalleihin perustuvilla syillä. Tutkimusaineistossani vain naisilla on ruumiista irtautumiskokemuksia. Kyseisissä naisissa huomiota herättää heidän korkea koulutustaustansa. Naisten irtautumiskokemuksien selityksissä heijastuu yhtäältä heidän uskonnolliset ajattelumallinsa, mutta toisaalta myös heidän oppimansa sivistyksellisen roolinsa mukainen pyrkimys selittää kokemuksiaan omaksumillaan filosofis-tieteellisillä käsitteillä.
  • Snellman, Lauri (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielma käsittelee realismin ongelmaa eli inhimillisen ajattelun, kokemuksen ja kielen sekä niiden kohteiden välistä suhdetta. Tarkastelen Hilary Putnamin sisäistä realismia ja Roy Bhaskarin ja Alister McGrathin kriittistä realismia ratkaisuina realismin ongelmaan sekä Johann Georg Hamannin pyrkimystä realismin ongelman ylittämiseen. Tutkimuskysymykseni ovat: millaisen ratkaisun Putnamin sisäinen realismi sekä Bhaskarin ja McGrathin kriittinen realismi tarjoavat filosofiseen ja teologiseen realismin ongelmaan ja miten sisäisestä ja kriittisestä realismista voidaan saavuttaa synteesi käyttämällä apuna Hamannin filosofiaa, jossa tiedon subjekti ja objekti sijoitetaan osaksi ymmärryksen perustana olevia suhteita? Tutkielman päälähteinä ovat Putnamin viittaamista koskevat ja sisäisen realismin kauden kirjoitukset 1970−90-luvuilta, Bhaskarin kriittisen realismin perusteos A Realist Theory of Science, McGrathin teologian yleisesitys A Science of God ja Hamannin koottujen teosten ja kirjeiden standardilaitokset. Tulkitsen Putnamia Sami Pihlströmin tulkinnan avulla, Bhaskaria teologian ja sosiologian kriittisen realismin avulla, McGrathia Aku Visalan tulkinnan ja teologisesta kriittisestä realismista käydyn keskustelun avulla ja Hamannia Oswald Bayerin koulukunnan tulkinnan avulla. Rakennan realismin ja idealismin synteesiä pragmatismin ja Hamannilta vaikutteita saaneiden analyyttisten filosofien avulla. Työn metodina on systemaattinen analyysi. Putnamin sisäisen realismin lähtökohta on mielen ja maailman vuorovaikutus, jota hän luonnehtii mielestä käsin. Viittauskäytäntömme, aistimme, käsitejärjestelmämme ja tiedollinen luonteemme muodostavat tiedollisen näkökulman. Tällöin totuus on sopivuutta tiedolliseen näkökulmaamme, koska emme voi saavuttaa Jumalan näkökulmaa maailmaan. Voimme lisäksi yksilöidä olioita vain tiedollisesta näkökulmasta käsin, joten maailmalla ei ole valmista metafyysistä tai kausaalista rakennetta. Arvioimme maailmankuvia ja uskonnollista uskoa tiedollisista normeista käsin ollessamme vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa. Bhaskar taas tarkastelee subjektin ja objektin välistä suhdetta kysymällä, miten sosiaalinen koekäytäntö voi olla vuorovaikutusta riippumattoman todellisuuden kanssa? Havainnot eroavat tosiasioista, ja kummatkin eroavat todellisuuden kausaalisista mekanismeista. Havaintojen uudelleentulkinta ja eri havaintojen kohdistuminen samaan kohteeseen edellyttävät näet havainnon ja sen kohteen eroa. Mekanismit taas eroavat tutkijan tekemissä kokeissa syntyneistä asiantiloista, koska ne eivät ole tutkijan luomus. Totuus on mekanismien paljastamista testattavien mallien ja teorioiden avulla. McGrath taas soveltaa Bhaskarin kriittistä realismia teologiaan. Teologia tutkii kohdettaan omasta kolminaisuusopillisesta todellisuuskäsityksestään käsin ja näin tarjoaa tavan ymmärtää maailman järkevyyttä ja kauneutta. Hamann liittää ihmisen rakentaman käsitejärjestelmän idealismiin ja todellisuuden kanssa vuorovaikutuksessa syntyvät havainnot realismiin. Realismi ja idealismi koskevat subjektin ja objektin suhteen eri puolia, koska aistit ja järki kietoutuvat yhteen vuoropuhelussa todellisuuden kanssa. Hamann luonnehtii todellisuutta Lutherin sanateologian avulla. Käytän Hamannin käsityksiä sijoittaakseni sekä tiedollisen näkökulman että kausaaliset mekanismit osaksi todellisuuden kanssa käytävää vuorovaikutusta. Tiedollinen näkökulma perustuu ihmisen aistin- ja kielellisiin käytäntöihin, jotka edellyttävät uskoa ja kohdatun todellisuuden tunnustamista. Todellisuus on kuitenkin vuorovaikutuksen toinen osapuoli vain, jos sen voimat ja taipumukset eivät ole subjektin luomus. Teen rationaalisen rekonstruktion Hamannin todellisuuskäsityksestä käyttämällä kielipelejä todellisuuden mallina ja sijoittamalla kausaaliset voimat niiden osaksi. Maailmankuvia taas verrataan tiedollisia arvoja vasten käytävässä keskustelussa, mutta tiedolliset arvot edellyttävät hyväksi tiedolliseksi vuorovaikutukseksi ymmärrettyä totuutta. Kehittelen lopuksi eteenpäin McGrathin kantoja luonnon teologisesta tulkinnasta Hamannin ristinteologian valossa ja hahmottelen Hamannin pohjalta tapaa ylittää teodikeaongelma.
  • Jokilaakso, Iina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Katekumenaatti-toiminta on aikuistyön kokoontuvaa ryhmätoimintaa, joissa käsitellään aikuisten uskonkysymyksiä ryhmän lähtökohdista käsin. Katekumenaatin tavoitteiksi on määritelty uskon löytyminen ja vahvistuminen, rohkaistuminen kristittynä elämisessä sekä ehtoollisyhteyden ja seurakuntayhteyden voimistuminen. Tämä tutkielma on laadullinen tutkimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa toteutettavasta Katekumenaatti-toiminnasta ja sen osallistujista. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten Katekumenaatti-toimintaa on toteutettu seurakunnissa sekä mitä merkityksiä osallistujat ovat antaneet osallistumiselleen. Tutkimus suoritettiin laadullisena ja aineistolähtöisenä. Olen haastatellut tutkimukseeni kymmentä seurakuntalaista kolmen eri seurakunnan alueella, joissa on toteutettu Katekumenaatti-toimintaa. Haastateltavista kaksi olivat toimineet Katekumenaatti-ryhmässä maallikko-ohjaajina ja kahdeksan edustivat ryhmien osallistujia. Lähestyn Katekumenaatti-toimintaa ja siihen osallistumista kolmesta näkökulmasta: rakenteiden ja ohjauksen, yksilöllisen etsinnän ja ryhmään sitoutumisen sekä seurakuntayhteyden vahvistumisen näkökulmasta. Katekumenaatti pyrkii yhtymäkohtien löytymiseen osallistujien elämäntarinan ja kristillisen uskon välillä. Tämä ohjaa ryhmän pedagogiikkaa osallistujalähtöisyyteen, jossa osallistujien kysymykset ja kokemukset ovat pääosassa. Vähäinen ohjaus ja tasa-arvoinen vuorovaikutus ryhmässä tukivat osallistujien mahdollisuutta omien uskonkysymysten käsittelyyn. Ryhmä koetaan toiminnaltaan joustavaksi ja ilmapiiriltään sallivaksi ja avoimeksi. Lisäksi ryhmän luottamuksellinen ilmapiiri mahdollistaa vertaistuen ja yhteyden kokemuksen, jonka merkitys ryhmään osallistumisessa nousee vahvasti esiin. Hengellinen etsintä ja halu kasvaa uskossa on aineistostani tärkein esiin nouseva motivaatio osallistua Katekumenaatti-ryhmään. Toiminnan luonne houkuttelee mukaan myös ihmisiä, joilla on tarve myös kyseenalaistamiseen ja kriittisyyteen. Katekumenaatin osallistujia voi kutsua etsijöiksi hengellisen etsinnän ja yhteisöllisen etsinnän näkökulmasta. Yhteisön etsintää kuvaa paluu seurakuntaan pidemmän tauon jälkeen sekä oman paikan etsiminen seurakunnan yhteydestä. Seurakuntayhteyttä pyritään Katekumenaatissa tukemaan näkyvästi jumalanpalveluselämän liittämisellä ryhmä toimintaan. Tutkimuksessani tarkastellaan seurakuntayhteyden vahvistumista osallistumisen ja kuulumisen tunteen näkökulmasta suhteessa seurakuntaan. Seurakuntayhteys näyttää vahvistuvan Katekumenaatti-toiminnassa tiedon lisääntymisen, oman hengellisyyden työstämisen sekä yhteisöllisyyden kokemuksen myötä. Tiedon lisääntymisen voidaan havaita kasvattavan osallistumisen merkitystä ja syventävän osallistujien hengellisyyttä. Lisäksi myönteinen kokemus yhteisöstä ja kristillisen identiteetin vahvistuminen kasvattavat kuulumisen tunnetta suhteessa kirkkoon.
  • Mäkinen, Liina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämä tutkimus käsittelee Instagramia, joka on Facebookin omistamaa sosiaalisen median sovellus. Vuoden 2014 aikana useat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ovat liittyneet käyttämään Instagramia. Esitän tutkimuksessa kaksi tutkimuskysymystä: ”Millaisia kuvia kirkosta, kristinuskosta ja elämästä seurakunnat viestivät Instagramissa?” ja ”Minkälaisia kuvia seurakunnat jakavat uudessa viestintäkanavassa käytön alkuvaiheessa vuonna 2014?” Tutkimuksen aineistona olivat kymmenen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnan Instagram-tilit ja niiden kuvat kolmen ensimmäisen kuukauden ajalta. Seurakunnat olivat Haapavesi, Hamina, Kuopio, Kymi, Lieto, Mynämäki, Helsingin Paavali, Rovaniemi ja YläSavo. Kuvia kertyi yhteensä 262. Luvussa neljä tapahtuvaan syvempään analyysiin valittiin seitsemän seurakuntaa ja kultakin seurakunnalta enintään kahdeksan ensimmäistä kuvaa. Valitut seurakunnat ovat Haapavesi, Hamina, Kuopio, Lieto, Helsingin Paavali, Rovaniemi ja Ylä-Savo. Aineisto kerättiin 25.5.2015 ja tässä tutkimuksessa aineistoa käsiteltiin sellaisena kuin se kyseisenä päivänä oli katsojille näkyvissä. Tutkimusmenetelmänä käytin Janne Seppäsen laadullista mediakuvien analyysimenetelmää. Menetelmässä kuvissa keskeisesti näkyvät havaintoyksiköt luokiteltiin koodausyksiköiksi. Tässä tutkimuksessa yhdellä kuvalla oli vähintään yksi ja enintään neljä koodausyksikköä. Aineistosta löytyi vastauksia molempiin kysymyksiin. Aineistosta rakentui kuva eloisasta ja nuorekkaasta kirkosta, joka on ensisijaisesti nuorten ihmisten muodostama yhteisö. Toiseksi kuvissa esiintyi paljon rakennuksia ja luontoa sekä jonkin verran kristillisiä symboleja. Alkuvaiheessa kuvissa ei juurikaan näkynyt huumoria, vaikka kuvien tunnelma olikin pääasiassa hyvin positiivinen. Seurakunnat näyttivät käyttävän Instagramia yhtenäisyyden luomiseen, tiedottamiseen ja oman toimintansa mainostamiseen.
  • Salminen, Juhani Kalevi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämä pro gradu -tutkielma on diskurssianalyyttinen tutkimus viidestä Espoon seurakuntasanomien artikkelista. Työn tutkimusongelmalla on kaksi keskeistä kiinnekohtaa, jotka ovat yksilö ja yhteisö. Työn varsinainen tutkimuskysymys on, millainen on yksilön merkitys uskonnon aihepiiriä käsittelevissä Espoon seurakuntasanomien artikkeleissa. Työn hypoteesi on, että tämän hetkinen yhteiskunta on moderni, maallistunut ja yhä enemmän yksilöön keskittynyt ja siinä elävä yksilö on vapaa. Tutkielmassa on tarkoitus tutkia, ilmeneekö artikkeleissa tämänlaista kuvausta, minkä vuoksi työssä tutkitaan myös millaisessa ympäristössä yksilön kuvataan toimivan. Työn metodiksi on valittu Norman Faircloughin kehittämään diskurssianalyysiin sisältyvä viestintätilanteen analyysi. Analysoitavia viestintätilanteita ovat viisi Espoon seurakuntien artikkelia. Analysoitavat artikkelit on valittu sillä perusteella, että niistä jokainen käsittelee uskonnon aihepiiriä ja jokaisessa esiintyy kristinuskon lisäksi jokin muu kiinnekohta, mikä voi olla esimerkiksi toinen uskonnollisuuden muoto tai jokin muu aihe. Artikkelien tekstit analysoidaan noudattaen kielentutkimisen systeemistä näkökulmaa, jossa kieli nähdään joukoksi valintoja. Analyysissa pohditaan muun muassa tekstissä esiintyvien sanavalintojen ja tehokeinojen merkitystä artikkelien sanomalle. Työ kuuluu kaikkein keskeisimmin uskontotieteen ja viestinnän kontekstiin. Työllä on kuitenkin liittymäpintaa myös yhteiskuntatieteeseen ja esimerkiksi sosiolingvistiikkaan, johtuen käytetystä metodista ja siitä, että siinä pohditaan yhteiskunnan vaikutusta tekstiin. Työn tutkimustulos on, että yksilöllä on merkittävä rooli Espoon seurakuntasanomien artikkeleissa. Artikkelien teksteissä kohdistetaan paljon sisältöä yksilöön ja asioita tarkastellaan usein tämän näkökulmasta. Esimerkiksi uskonnollisia ilmiöitä arvioidaan pohtimalla niiden vaikutuksia yksilölle. Ihminen kuvataan vapaaksi ja tällä on paljon mahdollisuuksia tutustua ympäristössään esiintyviin ilmiöihin. Lisäksi artikkelit piirtävät keskenään yhtenäisen kuvauksen yhteiskunnasta. Tämä kuvaus sisältää paljon samoja aineksia kuin työn hypoteesi, eli siinä yhteiskunta on moderni ja maallistunut. Näiden lisäksi yhteiskunta kuvataan artikkeleissa myös kiireiseksi ja hajanaiseksi.
  • Eriksson, Tiina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkimuksen aiheena on 25–45-vuotiaiden naimisissa olevien miesten ja naisten kokemukset siitä, millä tavoin lapsuudessa koettu vanhempien avioero vaikuttaa heidän omaan avioliittoon. Ko-kevatko he, että vanhempien avioerolla on merkitystä omassa parisuhteessa? Tutkimusongelmaa lähestytään kolmen kysymyksen kautta: Miten haastateltavat kuvailevat omien vanhempiensa parisuhdetta? Millä tavoin omien vanhempien avioeron lapsuudessa kokeneet mieltävät avioliiton merkityksen? Millä tavoin lapsuudessa koettu vanhempien avioero vaikuttaa omaan avioliittoon ja parisuhteeseen? Aineiston analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia sekä tulkinnassa osittain narratiivista näkökulmaa. Teoriataustana ovat Erik. H. Erikssonin psykososiaalinen kehitysteoria ja kehityspsy-kologian elämänkulunteoria. Suomessa solmitaan vuosittain noin 25 000 avioliittoa ja lähes puolet niistä päätyy eroon. Ero koskettaa vuosittain noin 30 000 suomalaista lasta ja nuorta. Avioerotutkimusta on tehty runsaasti sekä ulkomailla että Suomessa, mutta avioerolasten aikuisiän tutkimusta on vähemmän. Aineistosta saatujen tulosten mukaan avioeron ja lapsuuden perhemallit periytyvät osittain omaan avioliittoon ja perhe-elämään. Lapsuuden epävarmuus on periytynyt monelle aikuisuuteen asti. Tutkimusjoukolle on sukupuoleen katsomatta tyypillistä korostaa vahvasti avioliittoon sitoutu-misen merkitystä. Henkinen pahoinvointi on toinen ulottuvuus, joka nousi vahvasti esiin tässä tutkimuksessa. Ero-perheissä tasapainoinen ja huolehtiva vanhemmuus on jäänyt usein vähemmälle huomiolle. Henkistä pahoinvointia on ilmennyt eriasteisena vastaajien nuoruus- ja aikuisiässä ja tutkimustulosten valossa avioeron vaikutus on ilmeinen. Tällaista tutkimusta tulee tehdä, koska se tuo moniulotteisella tavalla avioeron aikuisten ”lasten äänet” kuuluviin tässä ajassa. On merkittävää kiinnittää huomiota siihen, miten lapsia kohdellaan erossa, ja miten he siitä selviävät aikuisuudessa. Tämä tutkimus on suunnattu kaikille avioeron syis-tä ja vaikutuksista kiinnostuneille. Se voi toimia myös ajatusten herättäjänä yhteiskunnassa avioero-tilanteissa, joissa mahdollisesti perheen lapsia harvemmin kuullaan.
  • Raudaskoski, Joona (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan Louis Pojmanin käsitystä uskonnolliseen uskoon liittyvistä propositionaalisista asenteista. Lähteinä käytetään kahta Pojmanin tekstiä. Ensimmäinen on 1986 ilmestynyt filosofian oppikirja Religious Belief and the Will. Toinen on vuonna 2003 julkaistu versio artikkelista Faith, Doubt and Hope or Does Faith Entail Belief? Pojmanin tekstit edustavat angloamerikkalaista analyyttisen filosofian traditiota. Tarkemmin määriteltynä ne liittyvät analyyttisen teismin ja evidentialismin lähestymistapoihin. Tutkimuskysymykseen vastataan hyödyntämällä argumentaatioanalyysiä, käsiteanalyysiä ja konstruktioanalyysiä. Argumentaation analyysissa tarkastellaan argumentaation rakennetta, väitteitä, perusteluja ja oletuksia. Käsite- ja konstruktioanalyysissa tarkastellaan käsitteiden ja niihin liittyvien kielellisten konstruktioiden käyttöä sekä suhdetta toisiin käsitteisiin ja konstruktioihin. Tutkielma osoittaa, että Pojmanin esittämä näkemys uskonnollisen uskon luonteesta on normatiivinen. Hän ei pyri kuvaamaan uskonnollista uskoa sellaisena, kuin se tosiasiassa uskonnollisiksi itsensä mieltävillä henkilöillä ilmenee. Hänen tarkoituksensa on luoda nykyaikaisen maailmankuvan viitekehyksessä intellektuaalisesti hyväksyttävä uskonnollisen uskon filosofinen määritelmä. Pojman esittää, etteivät episteemiset uskomukset ole uskonnollisen uskon välttämätön osa. Pojmanin mukaan uskonnollisen uskon keskeisimpänä asenteena voidaan ymmärtää propositionaalinen toivo. Toivo on Pojmanin mukaan tahdonvaraista, uskomukset eivät. Pojmanin perusteet näkemykselleen ovat sekä uskonnollisia että filosofisia. Hänen mukaansa kristinuskon kuvaama Jumala toimisi ristiriitaisesti tuomitessaan ihmisiä pelastukseen tai kadotukseen uskomusten perusteella. Jos ihmisellä ei ole kristinuskon vaatimia uskomuksia, hänen täytyisi uskomusten etiikan vastaisesti manipuloida uskomuksiaan. Pojman kieltää uskomusten manipuloinnin oikeutuksen. Tutkielmassa hänen uskomusten etiikkaansa kutsutaan preskriptiiviseksi involuntarismiksi. Hänen näkemyksensä on paitsi uskonnonfilosofiaa, se on myös uskonnollista filosofiaa. Pojman ei pysty esittämään riittäviä perusteluja sille, miksi toivo pitäisi ymmärtää tahdonvaraisena asenteena. Analyysi osoittaa, että Pojmanin esittämä toivo vaatii ennakkoehtoina ei-tahdonvaraisia episteemisiä uskomuksia. Toisaalta Pojmanin näkemys lähestyy fideismiä. Se pyrkii tarjoamaan käsitteellisiä näkökulmia uskonnollisen uskon perustelemiseksi tilanteessa, jossa uskovalla ei ole uskomuksia. Tällöin motivaatio uskonnollisen uskon pitämiseen on ensisijaisesti uskonnollinen halu pelastukseen tai pelko kadotuksesta. Pojmanin näkemys on parhaiten ymmärrettävissä normatiivisena näkemyksenä uskonnollisesta uskosta. Enemmän sillä on arvoa uskonnollisen uskon filosofisen kuvaamisen kannalta. Analyysi osoittaa, että Pojmanin näkemyksiä voi hyödyntää uskonnollisen uskon ja vakaumuksen filosofisissa deskriptioissa.
  • Vapaavuori, Hanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Ulla Järvilehto (s. 1938) oli Suomen kristillisen liiton kansanedustajana kaksi vaalikautta vuosina 1975–1983. Hänet tunnetaan paitsi poliitikkona myös lääkärinä, sillä hän toimi kansanedustajan työnsä ohella naistentautien ja synnytysopin erikoislääkärinä. Järvilehdon hengellinen tausta on helluntaiherätys. Tässä tutkimuksessa käsittellään Järvilehdon poliittisyhteiskunnallista vaikuttamista alkaen hänen ensimmäisistä julkisista kannanotoistaan hänen ensimmäisen kansanedustajakautensa loppuun. Tutkimuksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: mitkä syyt johtivat Järvilehdon poliittis-yhteiskunnalliseen aktivoitumiseen ja mihin asioihin hän pyrki vaikuttamaan kansanedustajana, sekä miten Järvilehdon ammatti, sukupuoli ja hänen uskonnollinen vakaumuksensa näyttäytyivät hänen julkisessa toiminnassaan. Tutkimuskysymyksiin vastataan Järvilehdon omien lehtikirjoitusten, julkaisujen, valtiopäiväaloitteiden ja -kysymysten sekä puheenvuorojen pohjalta. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään lääkäri- ja kansanedustajamatrikkeleja, aborttilakeja sekä kirjallisuutta. Tutkimus sijoittuu uusimman ajan kirkkohistorian tutkimuksen kenttään. Siinä on myös henkilöhistoriallisia ulottuvuuksia sekä kytköksiä sukupuolihistoriaan ja poliittiseen historiaan. Ulla Järvilehdon uraan vaikutti käänteentekevästi vuoden 1970 aborttilaki, joka mahdollisti raskauden keskeytyksen sosiaalisista syistä. Järvilehto kieltäytyi aborttien suorittamisesta vakaumuksellisista ja eettisistä syistä. Hänen ensimmäiset julkiset aborttilain muutosta vaatineet kannanottonsa julkaistiin Helsingin Sanomissa, ja niiden seurauksena häntä pyydettiin puhumaan aborttilaista useisiin tilaisuuksiin. Myös Kristillinen liitto kiinnostui Järvilehdosta ja pyysi tätä ehdokkaaksi vuoden 1972 eduskuntavaaleihin. Järvilehdolla ei ollut aikaisempaa kokemusta puoluepolitiikasta, mutta hän päätti asettua ehdolle, jotta voisi edistää tärkeiksi kokemiaan asioita ja pitää yllä kristillisiä arvoja. Järvilehtoa ei valittu eduskuntaan kyseisissä vaaleissa, mutta vuoden 1975 eduskuntavaaleissa hänen saamansa äänimäärä riitti edustajapaikkaan. Kansanedustajana Järvilehto keskittyi vaalilupaustensa mukaisesti ennen kaikkea aborttilain muutosvaatimuksiin sekä perhe- ja terveyspolitiikan kysymyksiin. Lisäksi hän esitti Kristillisen liiton linjan mukaisesti muun muassa keskiolutlain muuttamista sekä uskonnonopetuksen aseman säilyttämistä. Järvilehto toi esille lääkärin asiantuntemustaan erityisesti aborttikeskustelussa sekä terveys- ja alkoholipolitiikan kysymyksissä. Hän korosti äidin roolin tärkeyttä ja piti toistuvasti esillä lapsen etua ja perhekeskeisyyttä. Järvilehto painotti kansanedustajana kristillisiä arvoja ja ajoi myös helluntailiikkeen etuja.
  • Kohonen, Siria (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin, miten esimodernissa suomalaisessa haavaparannusperinteessä ja siihen liittyvässä magiaperinteessä on havaittavissa ihmismielen kognitiivisten mekanismien vaikutus. Aiemmassa suomalaista esimodernia magiaperinnettä käsittelevässä tutkimuksessa on pyritty välttämään magian teoretisointia kulttuurirajat ylittävänä ilmiönä, sillä magian yleistävään teoretisointiin liitetään helposti pejoratiivisia merkityksiä, joita jo sir Edvard B. Tylor ja sir James Frazer esittivät 1800–1900-lukujen vaihteessa. Irtisanoudun kuitenkin magian teoretisoinnin arvottavista konnotaatioista teoreettisen lähtökohtani avulla. Sovellan työssäni mielen kaksoisprosessointiteoriaa, jonka mukaan ihmismielessä toimii sekä nopeaa intuitiivista että hidasta reflektiivistä ajattelua. Näiden yhteistoiminta on taustalla niin sanotussa maagisessa ajattelussa. Jo Tylor, Frazer sekä Marcel Mauss esittelivät maagisen ajattelun periaatteet, ja he pitivät näitä luonnonläheisten kansojen primitiivisinä ajattelutapoina. Yksi tällainen periaate on maagisen tarttumisen periaate. Psykologit Carol Nemeroff ja Paul Rozin ovat kuitenkin 1980-luvulta lähtien tehdyissä kokeissaan todenneet maagisen ajattelun periaatteiden olevan palautettavissa ihmismielen prosessointitapoihin kulttuurirajat ylittävällä tavalla, ja tällainen ajattelu aktivoituu esimerkiksi inhon ja vaaran tunteen vaikutuksesta myös moderneilla länsimaalaisilla ihmisillä. Tutkielmassa käyttämäni aineisto on 1700-luvulta lähtien 1900-luvun alkupuolelle saakka kerättyä kansanparannusperinteestä kertovaa arkistoaineistoa, joka on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon. Aineisto jakautuu 390 loitsurunoon sekä 400 käytännön parannusohjeeseen. Analyysissä käyttämäni metodi on teoriasidonnaista laadullista analyysiä, joka jakautuu käsiteanalyysiin ja sisällönanalyysiin. Näiden avulla tarkastelen yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia teoreettisen viitekehyksen ja aineiston välillä. Analyysin perusteella tulen tulokseen, jonka mukaan suomalaisessa esimodernissa haavaparannuksessa on nähtävissä mielen mekanismeista kumpuavan maagisen tarttumisen ajatusmalli. Aineistossa tämä ilmenee useimmiten siten, että parannuksen tuntija uskoo, että haavaan on tarttunut sen aiheuttajasta tämän vihoiksi kutsuttu ominaisuus. Aineiston mukaan vihat voidaan poistaa haavasta useilla sellaisilla keinoilla, jotka myös noudattavat maagisen ajattelun periaatteita. Tulokseni mukaan maagisen ajattelun laukaisee haavaparannuksen yhteydessä erityisesti kielteinen suhtautuminen haavan aiheuttajaan sekä vaaran tunne. Lisäksi tulosteni mukaan vihoja on pidetty sellaisena vaivana, jolla on henkisiä merkityksiä, eikä niitä ole pidetty pelkästään fysiologisena vaivana. Tulokseni osoittavat, että myös magian kulttuurirajat ylittävän teoretisoinnin avulla voidaan saavuttaa syvempää tietämystä esimodernista suomalaisesta parannus- ja magiaperinteestä. Tällaiseen tiedonmuodostukseen ei tarvita Tylorin ja Frazerin mukaista arvottamista, jonka mukaan maaginen ajattelu olisi primitiivistä ja vain luonnonläheisten kansojen yhteydessä esiintyvää. Aineistoni ja teoreettisen lähtökohtani yhtymäkohdat osoittavat, että maaginen ajattelu on myös kulttuurirajat ylittävää esimodernin ja modernin välillä.
  • Blank, Clarissa (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tlingit-intiaanit ovat yksi Yhdysvaltain luoteisrannikolla asuvista alkuperäiskansoista. Heidän pääasiallinen asuinalueensa on Kaakkois-Alaskassa. Tlingitien kulttuuria voi luonnehtia metsästäjä-kalastajille tyypilliseksi, mutta Alaskan karu maasto on tehnyt kalastamisesta pääasiallisen elinkeinon. Etenkin lohen ja ruijanpallaksen kalastaminen on ollut tlingiteille elinehto. Tlingitien yhteiskuntaa leimaa vahva sosiaalinen hierarkia, jossa jokaisella on oma asema ja tehtävä. Toteemipaalut ovat näkyvä todiste yhteiskunnallisesta asemasta. Tässä tutkielmassa lähdetään pohtimaan, mitä intiaanien uskonto on ja voiko tlingitien uskonnollisuutta nähdä materiaalisena uskontona. Uskonnollinen materiaalinen kulttuuri viittaa kulttuuriin, jossa esineet ovat olennainen osa uskonnollisuutta. Esineiden merkitys ulottuu esteettisen ja historiallisen lisäksi yliluonnolliseen, jossa niiden nähdään olevan oleellinen osa uskontoa. Selväksi tulee, että tlingiteille esineiden esteettisyyden ja käytännöllisyyden lisäksi myös niiden yliluonnolliset merkitykset ovat olennaisia. Esineiden nähdään suojelevan pahoilta hengiltä, mutta niiden kautta voi myös olla yhteydessä hyviin henkiin ja pyytää apua. Tlingitien uskonnollisuus on yhteen sidottua arjen kanssa, ja sitä leimaa ennen kaikkea usko henkiin. Kaikella elävällä, ihmisillä, eläimillä ja kasveilla on henki. Kun sen haltija kuolee, siirtyy henki tuonpuoleiseen. Henkien uskotaan säätelevän maailmankaikkeutta ja ne ovatkin onnistumisten ja onnettomuuksien taustalla. Shamaani on yhteydessä henkiin, kommunikoi niiden kanssa, tekee henkimatkoja ja parantaa henkilöitä, joita pahat henget ovat vallanneet. Tärkeimmät shamaanin asusteet, talismaanit sekä puiset naamiot, ovat suorassa yhteydessä henkiin. Ne sisältävät osan hengen voimasta, jota shamaani voi hyödyntää. Kalastus on tlingiteille ensisijaisen tärkeää, ja etenkin ruijanpallaksen kalastus sisältää myös uskonnollisia piirteitä. Muihin esineisiin verrattuna ruijanpallaksen kalastuksessa käytetyt koukut eroavat muista koukuista, sillä niissä nähdään olevan henkien voima. Etenkin saukoilla, mustekaloilla ja ruijanpallaksilla koristellut koukut auttavat suojelemaan kalastajia matkustaessaan tämän- ja tuonpuoleisen rajamailla. Ruijanpallaksen kalastajia voidaan verrata shamaaneihin ja näin ollen kalastajien ja shamaanien välineissäkin on huomattavissa samankaltaisuuksia. Koukkujen ensisijainen tehtävä on suojella kalastajia pahoilta hengiltä.
  • Suvikas, Milla (Helsingin yliopisto, 2016)
    Suomalaisessa muinaisuskossa pyhin eläin oli karhu. Suomessa vaikutti voimakas karhukultti, jonka näkyvin merkki olivat karhun kaatamisen kunniaksi pidetyt peijaiset, suuret juhlat. Karhun tappamiseen liittyi paljon uskomuksia, runoja ja lauluja. Karhusta käytettiin useita erilaisia nimityksiä, ja yksi näistä oli lalli. Suomeen virtasi vähitellen kristillisiä vaikutteita sekä idästä että lännestä kauppareittien ja ihmisten liikkumisen myötä. Vanhat ja uudet uskomukset sekoittuivat keskenään. Suomea alettiin aktiivisesti kristillistää 1100-luvulla, ja noin vuonna 1153 Ruotsista tehtiin ristiretki Suomeen. Tämän seurauksena Suomeen alettiin perustaa kirkkoja ja seurakuntia. Maallinen ja hengellinen valta alkoi järjestäytyä uudella tavalla. Keskiajalla pyhimyskultti oli tärkeä osa kristinuskoa. Suomen suojelupyhimykseksi tuli Pyhä Henrik, joka legendan mukaan oli uppsalalainen piispa, joka oli tullut kuningas Eerikin kanssa Ruotsista ensimmäisen ristiretken mukana käännyttämään suomalaisia kristityiksi. Suomessa pyhimyskultti vakiintui hyvin, ja pyhimyksiä juhlittiin erityisinä juhlapäivinä. Suomalaisen muinaisuskon karhukultissa ja kristinuskon piispa Henrikin pyhimyskultissa oli paljon yhteisiä piirteitä. Pyhimyskultti saattoi olla myös kirkon tarpeisiin kehitetty erityispiirre, jonka avulla kristillistä uskoa oli helpompi viedä pakanallisten, monijumalaisten kansojen pariin. Suomessa ennen kristinuskoa kunnioitettiin monia eläimiä sekä tonttuja ja haltioita, kristinuskon saapumisen myötä myös useita pyhimyksiä. Siirtymä muinaisuskosta kristinuskoon oli hidasta ja päällekkäistä. Suomalaiset siis noudattivat useita perinteitä samanaikaisesti. Tämä näkyy myös hautalöydöissä, joissa muinaisuskon symboleja on yhdistetty kristillisiin symboleihin samoissa esineissä. Karhukultti ja pyhimyskultti yhdistyvät kansankielisessä Pyhän Henrikin surmavirressä. Sen mukaan talonpoika Lalli tappoi piispa Henrikin Köyliöjärven jäällä, ja piispan karhunkarvainen lakki jäi jumiin Lallin päähän.. Kyse voi siis olla kansankielisestä kertomuksesta muinaisuskon ja kristinuskon kamppailusta, jonka seurauksena piispasta tuli pyhimys ja Suomen oma suojelija, kun taas Lalli pakeni loppuelämänsä ja sai rangaistuksen. Suomalaisessa kalenterissa Pyhän Henrikin muistopäivä osuu samalle päivälle karhun päivän kanssa, ja mielestäni tämä on myös osoitus tarkoituksenomaisesta karhun kunnioituksen korvaamisesta Pyhän Henrikin palvonnalla. Suomalainen synkretismi eli muinaisuskon ja kristinuskon rinnakkaisuus eli hyvin pitkään, ja siitä toimivat lähteinä esimerkiksi piispojen teesit ja saarnat, jossa suomalaisia vaaditaan luopumaan pakanallisista tavoistaan ja erityisesti karhuriiteistä. Synkretismistä kertovat myös runot, joissa esiintyvät samaan aikaan muinaisuskon olennot sekä kristilliset pyhimykset.
  • Halla, Susanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksessani analysoin Kotimaa-lehden kirjoituksia Venäjästä vuosina 1905–1917. Päätutkimuskysymykseni on, millä tavalla Kotimaa-lehti käsitteli Venäjää kirjoituksissaan vuosina 1905–1917. Selvitän, minkälaiset teemat ja tapahtumat Kotimaa nosti kirjoituksissaan esiin. Samalla tarkastelen, millä tavalla Kotimaa suhtautui Venäjään ja venäläisiin. Lisäksi selvitän tutkimuksessani, minkälaisia muutoksia Venäjään liittyvissä kirjoituksissa on tutkimusaikana huomattavissa ja minkälaisiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin käänteisiin ne liittyivät. Lähteenäni käytän Kotimaa-lehteä. Tutkimukseni osoittaa, että ensimmäisinä julkaisuvuosinaan Kotimaa kiinnitti erityistä huomiota lähetystyöhön Venäjällä. Tähän vaikutti ensimmäinen päätoimittaja Pekka Brofeldt, joka edusti allianssihenkistä herätyskristillisyyttä. Kotimaa näki lähetystyön ratkaisuna Venäjän sekasortoiseen tilanteeseen. Kotimaa antoi kirjoituksissaan venäläisistä yksipuolisen kuvan: he näyttäytyivät kirjoituksissa yksinomaan hädänalaisina ja kärsivinä. Lähteitteni perusteella voi sanoa, että Kotimaan asennoituminen venäläisiä kohtaan oli ajoittain ylemmyydentuntoinen. Erimielisyydet Kotimaan linjasta johtivat päätoimittajan vaihtumiseen. Uuden päätoimittajan myötä yhteiskunnalliset aiheet näkyivät Kotimaassa. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että Kotimaa oli kiinnostunut Venäjän asioista silloin, kun niillä oli selvästi merkitystä Suomen tilanteeseen. Erityisesti tämä näkyi yleisvaltakunnallisen lainsäädäntöjärjestyksen seikkaperäisessä käsittelyssä vuosina 1909 ja 1910. Keisari oli Kotimaan sivuilla useasti esillä. Kotimaan ensimmäisinä vuosina keisariperheeseen suhtauduttiin kiinnostuneesti ja arvostavasti. Ensimmäisen maailmansodan myötä keisarin suosio väheni myös Suomessa. Keisarin vierailu Suomeen maaliskuussa 1915 sai viileän vastaanoton. Kotimaan kuvaus vierailusta oli kuitenkin yhtä myönteinen kuin ennenkin. Sotasensuuri vaikutti kirjoitusten sävyyn. Helmikuun vallankumouksessa 1917 keisari luopui vallastaan ja tilalle tuli porvarillinen väliaikainen hallitus. Kotimaa otti muutoksen iloiten vastaan ja esitti myönteisiä arvioita tulevaisuudesta. Lokakuun vallankumouksessa Kotimaan kanta oli täysin päinvastainen. Bolševikkien nousu valtaan aiheutti Kotimaassa huolta. Tutkimukseni osoittaa, että vaikka Kotimaan oli ohjelmansa mukaan tarkoitus olla puoluepolitiikasta irrallaan, oli siinä silti nähtävissä kielteisyys sosialistisia puolueita ja etenkin bolševikkeja kohtaan. Tähän vaikutti erityisesti sosialistien uskonnonvastaisuus.
  • Yrjä, Hanna-Leena (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä tutkielmassa selvitetään hengellisen musiikin vaikutusta ihmiseen. Tutkimuskysymyksiä ovat, mitä merkityksiä ihmiset musiikille antavat ja kuinka se vaikuttaa heidän spiritualiteettiinsa. Erityisesti huomioidaan musiikin kietoutuminen Ninian Smartin uskonnon ulottuvuuksiin. Lisäksi taustalla on Rudolf Otton teoria numinoosista. Tutkimus on toteutettu havainnoimalla, kyselylomakkeella ja haastattelemalla pääkaupunkiseudulla toimivan kansainvälisen tunnustuskuntiin sitoutumattoman seurakunnan kävijöitä. Musiikki toteutuu vapaaehtoisista koostuvan musiikkitiimin soitosta sekä laulusta, johon seurakunta yhtyy. Soittimina on useimmiten kitara ja basso sekä muita instrumentteja, riippuen soittajista. Musiikki on yleensä contemporary Christian music-tyylisuuntaan kuuluvaa. Aineiston pohjalta voidaan musiikilla nähdä olevan vaikutusta kolmeen suuntaan. Ensinnäkin musiikki nähdään Jumalan tarkoituksenmukaisena lahjana ihmiselle. Sen kautta voi kokea Pyhän Hengen läsnäoloa. Jumalan läheisyyden kokemus vaikuttaa jumalasuhdetta vahvistaen. Lisäksi laulut auttavat seurakuntalaisia keskittymään Jumalaan, ja muistelemaan hänen tekojaan ja suunnitelmaansa heidän elämässään. Informantit kertovat myös saaneensa rukousvastauksia laulujen välityksellä. Toiseksi, laulut ovat jumalasuhteelle merkittäviä myös ihmisestä Jumalaan suuntautuvan kanssakäymisen kannalta. Ne ovat rukousta, joiden kautta voi myös ilmaista itseään ja tunteitaan Jumalalle. Kolmas tapa, jolla hengellinen musiikki vaikuttaa, on seurakuntataso. Uskonnon rituaalinen ja sosiaalinen ulottuvuus yhdistyvät tällä tasolla. Yhteislaulu yhdistää seurakuntalaisia toisiinsa ja auttaa ihmisiä juurtumaan seurakuntaan. Laulut ovat informanttien mukaan heitä rohkaisevia, voimaannuttavia ja mielialaa nostattavia. Niiden mystinen taika perustuu aineiston mukaan sanomaan Kaikkivaltiaasta ja armollisesta Kristuksesta. Sanoitusten tulee olla teologisesti oikeita eli Raamattuun pohjaavia. Siinä tapauksessa ne voivat toimia seurakunnan yhteisen uskon ja opin tunnustuksena. Musiikki on spiritualiteetin sekä jumalasuhteen hoitamisen kannalta merkittävä väline. Se nähdään rakastavan Jumalan lahjana, joka on luotu ihmisten lohduksi ja iloksi.
  • Reinikainen, Teemu (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia uskonnollisia argumentteja Homoillan jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa esitettiin ja käytettiin, kun otettiin kantaa homoseksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin joko myönteisessä tai kielteisessä sävyssä. Tutkimuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota niihin argumentteihin, joilla homoseksuaalisuutta pyritään joko kritisoimaan tai puolustamaan. Uskonnollisilla argumenteilla tarkoitetaan Raamattuun, kristilliseen oppiin ja perinteeseen sekä kristilliseen etiikkaan liittyviä näkemyksiä, joiden avulla mielipidekirjoittajat perustelevat suhtautumistaan homoseksuaalisuuteen. Tutkimusaineistona on Yleisradion Ajankohtaisen Kakkosen järjestämän Homoillan jälkeen julkaistut mielipidekirjoitukset Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla. Mielipidekirjoitukset julkaistiin 15.10.–9.11 välisenä aikana. Tutkimusaineistona on 32 mielipidekirjoitusta. Tutkielman kahdessa pääluvussa tarkastellaan kahta teemaa, jotka nousivat ensisijaisesti esille aineistoista. Ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan homoseksuaalisuuden ymmärtämistä syntinä ja sen perustelua Raamatulla. Lisäksi ensimmäisessä pääluvussa tarkastellaan edellä mainitun näkemyksen kritiikkiä eli ajatusta, että homoseksuaalisuutta ei tulisi pitää syntinä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevia, puolesta tai vastaan esitettyjä argumentteja. Tällöin yksi keskeinen kysymys on, tuleeko homoseksuaalisuus nähdä ihmisen biologisena ominaisuutena ja toisaalta luomisessa annettuna lahjana vai ei. Johtopäätöksissä esitetään, että keskeiset eroavaisuudet puolesta ja vastaan esitetyissä argumenteissa on raamatuntulkinta ja perimmäinen olemus. Raamatun tulkintatapoja on kolme: Perinteinen tulkintatapa, jossa homoseksuaaliset teot nähdään syntinä. Ydinsanomaa korostava tulkintatapa, jossa homoseksuaalisuutta ei nähdä syntinä. Tällöin myönnetään, että Raamatussa on homoseksuaalisia tekoja tuomitsevia kohtia. Raamatun keskeinen sanoma rakkaudesta tulkitaan kuitenkin olevan ristiriidassa sen kanssa, että homoseksuaalisuus nähdään syntinä, joten tulkintatavassa päädytään korostamaan Raamatun ydinsanomaa. Modernissa tulkintatavassa korostetaan, että modernia homoseksuaalisuus käsitystä ei pitäisi palauttaa raamatunteksteihin. Sen sijaan homoseksuaalisuus nähdään modernina käsitteenä, joka on merkittävästi erilainen kuin Raamatun kirjoittamisen ajan käsitys homoseksuaalisuudesta. Samaa sukupuolta olevien parisuhdetta koskevassa keskustelussa samaa sukupuolta olevien siunaamista ja parisuhdetta vastustavat ajattelevat homoseksuaalisuuden olevan luonnonvastaista. Ajatus perustuu siihen, että Raamattuun ja biologiaan. Tätä perusteella sillä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, joten tällöin nähdään, että Jumala loi ihmisen heteroseksuaaliksi. Lisäksi näkemystä perustellaan sillä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa eivät pysty lisääntymään luonnollisesti. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat sen sijaan ajattelevat, että Jumala on luomisessa lahjoittanut mahdollisuuden rakastaa toista ihmistä. Tällöin ei ole merkitystä sillä, mikä toisen ihmisen sukupuoli on. Parisuhdetta ja siunausta puolustavat myös ajattelevat, että jos samaa sukupuolta olevien asemaa ei tunnusteta, se aiheuttaa sen, että homoseksuaalit joutuvat elämään näkymättömänä, joka ei ole tasa-arvoista ja joka rasittaa homoseksuaalien itsetuntoa. Kirkkoa kuvataan tällöin syrjivänä.
  • Summanen, Iiro (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimusaiheenani on talvi- ja jatkosodan vaikutukset Vartija-lehden kirjoituksiin. Vartija-lehti on kirkosta riippumaton julkaisu, joka toimi sotien aikana kirkollisena keskustelun foorumina. Tutkimuskysymyksinä ovat: Miten sota ilmeni kirjoituksissa? Minkälaisia oikeutuksia sodalle annettiin? Miten uskonnollisuus näkyi sodassa? Miten kuva sodasta muuttui tutkimusaikana? Tutkimuksessa Vartija-lehteä on analysoitu tutkimuskysymysten pohjalta ja tutkimismateriaalina toimivat lehdessä vuosina 1939–1944 julkaistut artikkelit, mielipidekirjoitukset, tutkielmat ja katsaukset. Lehdessä julkaistut saarnatekstit on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Talvisodan aikana lehden kirjoituksissa korostui huoli Suomen tulevaisuudesta. Maata uhkasi ateistinen Neuvostoliitto, jota vastaan pieni Suomi taisteli koko kristikunnan eturintamassa. Lehdessä suuri huomio kiinnittyi suomalaisten sotilaiden hengellisiin herätyksiin rintamilla sekä sotilaspapiston toiminnan saamaan huomioon. Vartija-lehden kirjoittajat uskoivat, että kirkko oli saanut erityisen mahdollisuuden tavoittaa Suomen miesväestö, joka oli pitkään pitänyt kirkkoa itselleen vieraana. Talvisodan vaikutuksesta suomalaiset perustivat aseveliyhdistyksiä, joihin myös rintamalla palvellut papisto aktiivisesti osallistui. Rintamalla toiminut nuori papisto innostui käytännön työstä miesten parissa ja vaati myös muutoksia kirkon toimintaan. Tätä ryhmää kutsuttiin Vartija-lehdessä nuoriksi papeiksi tai asevelipapeiksi. Vartija-lehdessä ryhmän toiminta herätti varsinkin jatkosodan loppuvaiheessa vilkasta keskustelua, kun kokeneempi papisto pelkäsi nuoren papiston toiminnan muuttavan merkittävästi kirkon julistusta. Vartija-lehden suhtautuminen sodan ajan tapahtumiin oli uskonnollisesti värittynyttä. Talvisota koettiin oikeutettuna puolustustaisteluna ateistista Neuvostoliittoa vastaan muun kristikunnan puolesta. Jatkosodan alkaessa huomio kiinnittyi Suomen heimokansojen saattamiseen takaisin osaksi Suomea, joka oli osa Suur-Suomi ajattelua. Lehdessä esitettiin Suomen käyvän pyhää taistelua Neuvostoliittoa vastaan. Sodan oikeutus koki suuren kolauksen, kun Canterburyn arkkipiispa kehotti englantilaisia rukoilemaan Neuvostoliiton puolesta. Sotamenestyksen kääntyessä sodan pyhä luonne jäi vähäisemmälle huomiolle. Jatkosodan loppuvaiheessa, kun tappio oli selvillä, löysivät lehden kirjoittajat syyn Suomen kansasta. Suomalaiset olivat oikean kristillisen elämän sijaan keskittyneet synnin harjoittamiseen, jossa alkoholilla oli oma roolinsa. Sodan häviäminen oli Jumalan rangaistus kansan luopumuksesta. Lehden kirjoituksissa Jumalan nähtiin aktiivisesti vaikuttavan tapahtumiin ja kirjoittajat uskoivat Suomen kansalla olevan erityisrooli Jumalan suunnitelmissa.
  • Sahakari, Suvi (Helsingin yliopisto, 2016)
    John Dominic Crossan on tuonut 1990-luvulla Uuden testamentin tutkimukseen sosiaalista kerrostuneisuutta ja talonpoikaisvastarintaa selittävän sosiologisen mallin, joka perustuu sosiologi Gerhard Lenskin ja yhteiskuntatieteilijä John Kautskyn luomiin malleihin, jotka Crossan yhdistää Lenski–Kautsky-malliksi, ja soveltaa sitä ajanlaskun ajan Palestiinaan ja erityisesti Galileaan. Lenski–Kautsky-mallissa maatalousyhteiskunnassa ihmisiä vajoaa alempiin yhteiskuntaluokkiin, kun yhteiskunnassa tapahtuu samanaikaisesti kaupungistumista (urbanization), rahatalouden kehitystä (monetization) ja kirjallisen kulttuurin kasvua (scribalization) (Lenski), ja kaupallistuneessa yhteiskunnassa eliitti vie talonpojilta maat, mikä aiheuttaa heissä merkittävää vastustusta ja kapinahenkeä (Kautsky). Vertailen Crossanin Lenski–Kautsky-mallin lähtökohtia, kaupungistumista, rahatalouden kehitystä, kirjallisen kulttuurin kasvua, kaupallistumista, talonpojan aseman huononemista ja vastarintaa, tekstien ja arkeologian antamiin näkökulmiin. Käytän pro gradu -tutkielmassani kirjallisina lähteinä Josefuksen Juutalaissodan historiaa (Bellum Judaicum) ja Juutalaisten muinaisaikoja (Antiquitates Judaicae) sekä synoptisia evankeliumeita ja Q-lähdettä. Pro gradu -tutkielmani tulokset ovat seuraavat: arkeologian ja tekstien valossa Lenski– Kautsky-malli on sovellettavissa Herodes Antipaan ajan Galileaan osittain. Tekstit ja arkeologia tukevat mallin oletusta sosiaalisesta eriarvoisuudesta kaupungistumisen, rahatalouden kasvun ja kirjallisen kulttuurin kasvun esiintyessä yhteiskunnassa samanaikaisesti. Tekstit ja arkeologia eivät kuitenkaan tue oletusta ihmisten vajoamisesta yhteiskuntaluokissa alemmas. Vastarinnasta ja kapinahengestä ei myöskään ole viitteitä lähdeaineistossa. Arkipäivän hiljaista vastarintaa Galilean maaseutuväestössä todennäköisesti ilmeni, sillä verorahat veivät galilealaisilta osan tuloista. Rahaa oli niukasti, mutta galilealaiset talonpojat saivat toimeentulonsa viljelemästään maasta. Vakaa poliittinen ilmapiiri oli talonpojille tärkeämpää kuin kapinaliikkeiden muodostaminen. Lenski–Kautsky-mallin analyysi tuotti merkittäviä näkökulmia sosiologisten mallien käytöstä Galilea-tutkimuksessa.
  • Herala, Erika (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän työn tarkoituksena on selvittää millaisen vastaanoton Nicky Cruzin omaelämäkerralli-nen teos Juokse poika juokse on saanut Suomessa. Kirjan vastaanottoa tutkitaan sekä siitä kirjoitettujen kirja-arvostelujen, että erikseen tätä tutkimusta varten kerättyjen lukukokemuk-sien avulla. Kirja-arvosteluja löytyi 9 kappaletta ja lukukokemuksia kerättiin 18 kappaletta, mikä tekee tutkimuksesta suppeahkon. Kirja-arvostelut kerättiin Kansalliskirjaston, Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston, Kirkkohallituksen arkiston ja Päivämiehen arkiston avulla. Lukukokemukset kerättiin Facebookia, Suomi24-sivustoa, sähköpostia ja Helsingin Saalem-seurakunnan ilmoitustaulua avuksi käyttäen. Kokonaisuuden hahmottamiseksi tutki-muksessa on huomioitu myös Cruzin vierailujen herättämä keskustelu. Tutkimuksessa pereh-dytään omaelämäkerrallisen kirjan kirjoittamiseen, arvosteluun ja lukemiseen. Juokse poika juokse-kirjaa tutkittaessa on tärkeää perehtyä myös 1970-lukuun Suomessa ja kirjan syntyolo-suhteisiin 1960-luvun Yhdysvalloissa. Ajankuvan ymmärtäminen auttaa arvostelun analysoin-nissa. Kirjan diskurssi on selkeästi uskonnollinen, erityisen vahvasti siinä ovat esillä helluntai-herätyksen piirteet, siksi tutkimuksessa on esitelty helluntaiherätyksen ominaisuuksia. Kirjalli-suuskritiikin, reseptiotutkimuksen ja muistitutkimuksen avulla kirja-arvosteluja ja lukukoke-muksia jaotellaan teemoittain ja pohditaan kirjan saamia muotoja. Tutkimustulosten mukaan Juokse poika juokse eli Nicky Cruzin tarina herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kirjalla on yhä vahva asema herätyskirjallisuuden parissa. Ilmestymisaika-naan sitä pidettiin todentuntuisena kuvauksena nuorisokulttuurista, mikä herätti myös pelkoja oman maan nuorison puolesta. Kirjan todistusvoimaa Jumalan pystyvyyden puolesta sekä ko-rostettiin että pilkattiin rahastukseksi. Cruzin tarinalle annettiin erilaisia muotoja tulkitsijan kontekstista käsin. Tutkimuksen tekijän, kirjallisuuskriitikon ja lukijan johtopäätöksiin vaikut-taa aina hänen henkilökohtainen historiansa. Kirjaa ei voi arvostella täysin puolueettomasti.