Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 218
  • Elo, Johanna (Helsingin yliopisto, 2003)
  • Lamminmäki-Vartia, Silja (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tämä tutkimus on etnografisesti värittynyt kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimus kohdistuu varhaiskasvatuksen uskontokasvatukseen. Tutkimuskohteena oli eräs helsinkiläinen monikulttuurinen päiväkoti. Tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida päiväkodin arkea sekä haastatella päiväkodin kasvattajia (lastentarhanopettajat, lastenhoitajat) uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä. Tutkimuskohteen valintaan vaikutti päiväkodissa käynnissä ollut projekti, jonka puitteissa päiväkodin uskontokasvatusta oltiin kehittämässä ns. monikulttuuristen aamuhetkien muodossa. Tarkemmat tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten uskonto ilmenee monikulttuurisen päiväkodin arjessa? 2. Millaisia diskursseja eli puhetapoja monikulttuurisen päiväkodin kasvattajat käyttävät puhuessaan uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä? Aineistonkeräämisen menetelminä käytettiin osallistuvaa havainnointia ja haastattelua. Tietoa tutkimuskohteesta kerättiin myös kasvattajatiimeille suunnatun kyselyn avulla. Vaikka tutkimuskohteena oli koko päiväkoti, niin käytännössä päiväkodin arki näyttäytyi tutkijalle yhden ryhmän toimintaan osallistumisen kautta. Tutkija vietti päiväkodissa yhteensä 28 päivää ja haastatteli 14 kasvattajaa. Kenttäpäivät jakautuivat kolmeen jaksoon aikavälillä 30.11.07–31.3.08. Ajankohdiksi oli valittu jakso ennen joulua, jakso ennen pääsiäistä ja jakso niiden välillä tammi-helmikuussa. Aineiston analyysissa ammennettiin sekä sisällönanalyysiä että diskurssianalyysiä käsittelevästä menetelmäkirjallisuudesta. Saatuja tuloksia peilattiin mm. varhaiskasvatuksen uskontokasvatusta ohjaaviin asiakirjoihin (Opetushallitus 2000; STAKES 2005) sekä Mohammed Abu-Nimerin (2001) malliin uskontojen välisen sensitiivisyyden kehittymisestä. Havainnointiaineistosta ilmenee se, miten varovaisesti, ongelmalähtöisesti ja välinpitämättömästikin kasvattajat suhtautuvat uskontokasvatukseen liittyviin kysymyksiin. Päiväkodissa aloitetut projektityöntekijän organisoimat aamunavaukset olivat kuitenkin tuomassa uudenlaista kielenkäyttöä ja myönteisen asennoitumisen mallia niin sisältöaluetta kuin eri uskontoja kohtaan. Niissä olikin havaittavissa sillanrakentamista erityisesti kristinuskon ja islamin välille. Tämä oli ymmärrettävää, sillä 55 % lapsista oli kotitaustaltaan kristittyjä ja 31 % muslimeja. Kaiken kaikkiaan päiväkodissa uskonnon ilmenemiseen liittyneet tilanteet voitiin jakaa karkeasti kolmeen luokkaan: yllättävä arki (erityisesti ruokailu ja pukeutuminen), joulun ja pääsiäisen aika sekä monikulttuuriset aamunavaukset. Haastatteluaineistosta muodostettiin viisi erilaista kasvattajien tapaa puhua uskontoon ja uskontokasvatukseen liittyvistä kysymyksistä: 1. Omaa uskontoa puolustava puhetapa. 2. Uskontojen välistä tasavertaisuutta korostava puhetapa. 3. Uskontokasvatusta vähättelevä ja kiinnostumattomuutta ilmentävä puhetapa. 4. Uskontokasvatuksen etäistävä puhetapa. 5. Uskontojen aiheuttamaa hämmennystä ilmaiseva puhetapa. Kontekstin muodostetuille puhetavoille antaa havainnointiaineisto. Kaiken kaikkiaan on havaittavissa, että kasvattajien eriasteiset henkilökohtaiset suhtautumistavat ovat vaikuttamassa kasvatustoiminnan suunnitteluun ja sen toteuttamiseen, tässä tapauksessa toteuttamatta jättämiseen. Ne myös vähentävät kasvattajien ammatillista asennoitumista uskontokasvatuksen sisältöalueeseen. Kun kokonaisuutta peilattiin Abu-Nimerin malliin, todettiin, että eri uskontojen kohtaaminen haastaa kasvattajat paljon voimakkaammin kuin eri kulttuurien kohtaaminen. Kasvattajien tulisikin mm. tunnistaa uskontojen ja katsomusten erilaisuuden itsessään aiheuttamia tunteita, jotta mahdolliset kielteiset tunteet eivät olisi vaikuttamassa kasvatustilanteissa. Mallin peilaaminen päiväkodin arkeen ja kasvattajien puhetapoihin lisää ymmärtämystä siitä, miten syvälle menevästä asiasta kulttuurien välisessä kommunikaatiossa on kyse, kun siihen lisätään uskontojen ulottuvuus - tässä tapauksessa uskontokasvatuksen ulottuvuus monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa päiväkodissa.
  • Kumpukallio, Minna (2015)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vankilapappien ammatillista identiteettiä. Tutkimustehtävänä on selvittää, mitä vankilassa pappina oleminen on, millaisilla teologisilla tausta-ajatuksilla papit vankiloissa työskentelevät sekä mitkä ovat ne tekijät, joiden kautta vankilapappien ammatillinen identiteetti rakentuu. Varsinaista ammatilliseen identiteettiin liittyvää tutkimusta ei ole vankilapapeista aiemmin tehty. Tutkimus esittelee haastattelemalla saadun aineiston avulla vankilapappien näkemyksiä omasta työstään ja oman ammattinsa kokemisesta. Tutkimuksen lävistävät ammatillisen identiteetin neuvottelun tilat, joiden kautta vankilapappien identiteetin rakentumista hahmotetaan. Tutkimuksen aineisto koostuu teemahaastatteluaineistosta. Tutkimukseen on haastateltu kymmentä päätoimista vankilapappia eri puolilta Suomea. Otos on kattava, sillä tutkimusta tehdessä Suomessa oli 13 päätoimista vankilapappia. Haastattelut tehtiin joulukuussa 2012 ja alkuvuodesta 2013. Aineisto käsiteltiin laadullisesti sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksina voidaan todeta, että vankilapappien työtä leimaa käsitys siitä, että sielunhoito on ennen kaikkea rakastava ja kunnioittava asenne toista ihmistä kohtaan. Se toimii pappien työn perustana vankilassa. Papit korostavat luomisen teologian kautta ihmisarvoa ja ihmisten keskinäistä tasa-arvoa. Ammatillinen identiteetti rakentuu identiteetin neuvottelun tilojen kautta. Erityisesti identiteetti rakentuu sosiaalisten suhteiden kautta. Suhteet vankilan henkilökuntaan ja vankeihin vaikuttavat pappien kokemuksiin itsestä vankilan työntekijänä.
  • From, Heidi (2015)
    Tämän pro gradu-tutkielman tarkoitus on selvittää, mainitseeko Paavali Roomalaiskirjeensä 16. luvun 7. jakeessa naispuolisen apostolin. Tässä on Room. 16:7 jae kreikan- ja suomenkielisenä: ἀσπάσασθε Ἀνδρόνικον καὶ Ἰουνιαν τοὺς συγγενεῖς µου καὶ συναιχµαλώτους µου, οἵτινές εἰσιν ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις, οἳ καὶ πρὸ ἐµοῦ γέγοναν ἐν Χριστῷ. Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossapidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksessa jo ennen minua. Saadakseni selville, puhuuko Paavali tässä naispuolisesta apostolista, perehdyn työssäni yksityiskohtaisesti alkuperäiseen tekstiin ja ilmaisuun. Mitä kreikankieliset ilmaisut tarkoittavat? Mitä käsikirjoituksissa lukee? Miten tulkinta- ja tutkimushistoriassa – pitäen sisällään myös nykytutkimuksen – tämä asia on ymmärretty? Kuinka asian ymmärsivät ensimmäisen tuhannen vuoden oppineet ja koulutetut kreikan- ja latinantaitoiset kirkkoisät? Luvussa 1 "Johdanto", esittelen tarkemmin tutkimuskysymyksiä sekä aiheeseen liittyvää problematiikkaa. Luvussa 2 "Tulkintahistoriallinen katsaus", käyn lyhyesti läpi tutkijoiden ja kommentaattorien näkemyksiä koskien päätutkimuskysymyksiäni. Miten tutkijat ja kommentaattorit ovat nähneet tämän henkilön, oliko hän mies vai nainen ja oliko hän apostoli vai ei. Noin 2000-vuotisen tulkintahistoriansa aikana tämä aihe on saanut erittäin mielenkiintoisia käänteitä, joita tarkastellaan tässä luvussa. Luvussa 3 "Oliko hän mies vai nainen?", selvitän perusteellisesti henkilön sukupuolta kielen, nimien ja nimistöjen, kieliopin, tehtyjen varhaisten käännösten sekä käsikirjoitusten perusteella. Luvussa 4 "Mitä tarkoittaa ἐπίσηµοι ἐν τοῖς ἀποστόλοις?", tarkastelen sitä, tarkoittaako tämä ilmaus, että kyseinen henkilö on apostoli, kuten tulkintahistoriassa on yleisesti nähty, vai tarkoittaako ilmaus, että hän on arvostettu apostolien silmissä, mutta ei itse ole apostoli. Tarkastelen asiaa yleisen konsensuksen haastavan näkemyksen näkökulmasta, ja selvitän, onko se perustellumpi kuin vallitseva tulkinta, jonka mukaan ilmaus tarkoittaa henkilön kuuluvan apostoleihin. Luvussa 5 "Mitä kirkkoisät sanoivat?", tuon esiin, mitä Paavalin Roomalaiskirjeen varhaisimmat kommentaattorit eli kirkkoisät ensimmäisen tuhannen vuoden ajalta ovat kyseisen henkilön sukupuolesta ja apostoliudesta sanoneet. Nämä kirkkoisät olivat aikansa oppineita ja koulutettuja henkilöitä, ja heidän käsityksensä asiasta on merkittävän tärkeä asian selvittämiseksi. Asiaan perehtyminen tässä työssä osoitti mielenkiintoisia käänteitä tulkintahistoriassa. Käsikirjoitusevidenssi, varhaiset käännökset, perehtyminen laajemmin ja yksityiskohtaisesti kreikan kieleen ja kielioppiin sekä ensimmäisen tuhannen vuoden kirkkoisien tulkintahistoriaan osoittivat, että varhaiset tulkitsijat ymmärsivät ensimmäiset 1200 vuotta henkilön naispuoliseksi apostoliksi. Ongelmalliseksi naispuolinen apostoli muuttui vasta sydänkeskiajalla. Ensimmäisen kristillisen sukupolven joukossa evankeliumin työtä tekemässä oli merkittävä naispuolinen apostoli nimeltään Junia.
  • Krause, Johannes Christiaan (Helsingin yliopisto, 2007)
    The aim of this research was to study how European churches contributed to the shaping of the Constitutional Treaty during the work of the Convention on the future of Europe through the public discussion forum, established by the Convention for this specific purpose in the years 2002 2003. In particular, this study sought to uncover the areas of interest brought up by the churches in their contributions, the objectives they pursued, and the approaches and arguments they employed to reach those objectives. The data for this study comprised all official submissions by European churches and church alliances to the Forum, totalling 21 contributions. A central criterion for inclusion of the data was that the organization can reasonably be assumed to represent the official position of one or more Christian churches within the European Union before the 2004 expansion. The contributing churches and organizations represent the vast majority of Christians in Europe. The data was analyzed using primarily qualitative content analysis. The research approach was a combination of abductive and inductive inference. Based on the analysis a two-fold theoretical framework was adopted, focusing on theories of public religion, secularization and deprivatization of religion, and of legitimation and collective identity. The main areas of interest found in the contributions of the churches were the value foundation of the European Union, which is demanded to coherently permeate all policies and actions of the EU, and the social dimension of Europe, which must be given equal status to the political and economic dimensions. In both areas the churches claim significant experience and expertise, which they want to see recognized in the Constituional Treaty through a formally guaranteed status for churches and religious communities in the EU. In their contributions the churches show a strong determination to secure a significant role for both religion and religious communities in the public life of Europe. As for the role of religion, they point out to its potential as a motivating and cohesive force in society and as a building block for a collective European identity, which is still missing. Churches also pursue a substantial public role for themselves beyond the spiritual dimension, permeating the secular areas of the social, political and economic dimensions. The arguments in suppport of such role are embedded in their interest and expertise in spiritual and other fundamental values and their broad involvement in providing social services. In this context churches use expressions inclusive of all religions and convictions, albeit clearly advocating the primacy of Europe's Christian heritage. Based on their historical role, their social involvement and their spiritual mission they use the public debate on the Constitutional Treaty to gain formal legitimacy for the public status of religion and religious communities, both nationally and on a European level, through appropriate provisions in the constitutional text. In return they offer the European Union ways of improving its own legitimacy by reducing the democratic and ideological deficit of the EU and advancing the development a collective European identity.
  • Satama, Mikko (Helsingin yliopisto, 2009)
    The aim of this thesis is to analyse the key ecumenical dialogues between Methodists and Lutherans from the perspective of Arminian soteriology and Methodist theology in general. The primary research question is defined as: "To what extent do the dialogues under analysis relate to Arminian soteriology?" By seeking an answer to this question, new knowledge is sought on the current soteriological position of the Methodist-Lutheran dialogues, the contemporary Methodist theology and the commonalities between the Lutheran and Arminian understanding of soteriology. This way the soteriological picture of the Methodist-Lutheran discussions is clarified. The dialogues under analysis were selected on the basis of versatility. Firstly, the sole world organisation level dialogue was chosen: The Church – Community of Grace. Additionally, the document World Methodist Council and the Joint Declaration on the Doctrine of Justification is analysed as a supporting document. Secondly, a document concerning the discussions between two main-line churches in the United States of America was selected: Confessing Our Faith Together. Thirdly, two dialogues between non-main-line Methodist churches and main-line Lutheran national churches in Europe were chosen: Fellowship of Grace from Norway and Kristuksesta osalliset from Finland. The theoretical approach to the research conducted in this thesis is systematic analysis. The Remonstrant articles of Arminian soteriology are utilised as an analysis tool to examine the soteriological positions of the dialogues. New knowledge is sought by analysing the stances of the dialogues concerning the doctrines of partial depravity, conditional election, universal atonement, resistible grace and conditional perseverance of saints. This way information is also provided for approaching the Calvinist-Arminian controversy from new perspectives. The results of this thesis show that the current soteriological position of the Methodist-Lutheran dialogues is closer to Arminianism than Calvinism. The dialogues relate to Arminian soteriology especially concerning the doctrines of universal atonement, resistible grace and conditional perseverance of saints. The commonalities between the Lutheran and Arminian understanding of soteriology exist mainly in these three doctrines as they are uniformly favoured in the dialogues. The most discussed area of soteriology is human depravity, in which the largest diversity of stances occurs as well. On the other hand, divine election is the least discussed topic. The overall perspective, which the results of the analysis provide, indicates that the Lutherans could approach the Calvinist churches together with the Methodists with a wider theological perspective and understanding when the soteriological issues are considered as principal. Human depravity is discovered as the area of soteriology which requires most work in future ecumenical dialogues. However, the detected Lutheran hybrid notion on depravity (a Calvinist-Arminian mixture) appears to provide a useful new perspective for Calvinist-Arminian ecumenism and offers potentially fruitful considerations to future ecumenical dialogues.
  • Nuorteva, Johanna (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkielmassani selvitän, millä tavalla sosiaalisesti syrjäytyneen, kuten asunnottoman, on mahdollista osallistua yhteiskunnan toimintaan ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Tutkimuskysymykseni ovat: Toteutuvatko perustuslain 14 § ja 19 §:ssä säädetyt oikeudet, ja ovatko viranomaisten toimet riittäviä edistämään syrjäytyneiden asunnottomien itsenäistä asumista sekä lisäämään vaikutusmahdollisuuksia itseään koskevassa päätöksenteossa. Voisiko deliberatiivisen demokratiamallin avulla vahvistaa syrjäytyneiden yhteiskunnallista osallistumista, ja siten helpottaa asunnottomuusongelmaa. Asunnottomia oli vuonna 2006 noin 7 400 henkilöä. Syitä joutua asunnottomaksi on useita. Valtaosalla ongelmat ovat kasautuneet, minkä jälkeen itsenäinen selviäminen on hankaloitunut. Asunnottomilla on usein monia eri ongelmia kuten pitkäaikaissairauksia, työttömyyttä ja päihteiden väärinkäyttöä. Avioero on yksi keskeisistä yksittäisistä syistä etenkin miehille päätyä asunnottomaksi. Maahanmuuttajien asunnottomuus voi olla seurausta pyrkimyksestä integroitua yhteiskuntaan: Muuttaessa sijoituspaikkakunnalta esimerkiksi ystävien, työn tai opiskelun vuoksi kasvukeskukseen, maahanmuuttajan voi olla vaikeaa saada asuntoa. Näin työn tai koulutuspaikan vastaanottaminen voi pakottaa maahanmuuttajan ottamaan riskin menettää asunto. Sosiaalisesti syrjäytyneeksi voidaan määritellä ihminen, joka ei kykene tai halua sopeutua normaalina pidettyyn elämään yhteiskunnassa. Tämä tutkimuksissa käytetty normaalin elämän määritelmä muotoutuu yhteiskunnan arvojen ja käytäntöjen pohjalta. Syrjäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen kokee itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta. Syrjäytymistä aiheuttavatkin siten toistuvat syrjinnän ja voimattomuuden kokemukset sekä hankaluus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Asunnottomien yö –tapahtumassa syksyllä 2007 vapaaehtoiset haastattelivat asunnottomuutta kokeneita. Haastattelut on julkaistu internetissä ja ne ovat vapaasti tutkijoiden, toimittajien ja poliitikkojen käytettävissä. Useissa haastatteluissa asunnottomat kertovat, että he eivät koe olevansa täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Haastatteluissa kritisoidaan sitä, että poliitikot ja sosiaalityöntekijät päättävät asunnottomuuden hoidosta sekä asunnottomia koskevista asioista ilman, että asunnottomilla on mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. Turhautumisen tunne paistoi läpi useissa haastatteluissa. Useissa vastauksissa asunnottomat vaativat poliitikkoja ja sosiaalityöntekijöitä perehtymään asunnottomien arjen elämään. Deliberatiivisessa demokratiassa yksi keskeisistä ajatuksista on, että vain sellaiset päätökset, jotka on tehty kaikille avoimen keskustelun ja vapaan tahdonmuodostuksen pohjalta voivat saada hyväksynnän ja luottamuksen kansalta sekä muodostua sitoviksi. Deliberatiivisessa demokratiakäsityksessä on kyse siitä, että asioista päätetään yhdessä, julkisen ja tasa-arvoisen keskustelun sekä harkinnan pohjalta. Keskeistä on myös, että kaikkien, joita päätökset koskettavat, täytyy voida osallistua päätöksiä edeltävään keskusteluun. Erityisesti Young ja Bohman korostavat, että myös sosiaalisesti syrjäytyneellä tulee olla mahdollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Muun muassa koulutuksen kautta opitaan rauhallinen, asiallinen ja kielellisesti oikea argumentaatiotapa. Ihmisten erilaisuus ja kouluttamattomuus eivät Youngin mukaan saa estää mahdollisuutta osallistua yhteiskunnassa käytävään poliittiseen keskusteluun. Tutkimuskysymykseeni, lisäävätkö viranomaiset toiminnallaan yksilön mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon ja edistävätkö he yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vastaan eivät. Kuitenkin viranomaisten mahdollisuudet edistää perustuslaissa säädettyjä velvollisuuksia ovat poliittisten päättäjien budjetoinnin vuoksi rajoitettuja. Helsingin sosiaaliasiamiehet pitivät huolestuttavana sitä, että sosiaalityöntekijät pakotetaan toimimaan sekä lainsäädännön että ammattietiikkansa vastaisesti. Sosiaaliasiamiesten raportin perusteella voisi päätellä, että ainakin Helsingissä viranomaisilla olisi tahtoa toimia lain velvoittamalla tavalla. Asunnottomista suurin osa asuu Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla, joten tämän perusteella tutkimuskysymykseeni voi vastata yleistäen Helsingin esimerkin pohjalta. Syrjäytymistutkijoiden tulkinnan mukaan syrjäytyminen ja siitä pahimmillaan seuraava asunnottomuus johtuvat osittain ihmisten kokemien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Deliberatiivisen demokratian tavoitteena on luoda sellainen demokraattinen malli, jossa poliittinen keskustelu ja vaikutusmahdollisuudet olisivat kaikkien yhteiskunnan jäsenten saavutettavissa. Syrjäytymistutkimuksen valossa deliberatiivinen demokratia voisi olla malli, jonka avulla vahvistettaisiin sosiaalisesti syrjäytyneiden kuten asunnottomien vaikutusmahdollisuuksia. Myös asunnottomien haastatteluissa nousi esille toive tulla kuulluksi. Moni kommentoi, että asunnottomuuden hoidosta ja heidän asioistaan päättävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole todellista tietoa asunnottomien arjesta ja toiveista. Deliberatiivisen demokratian malli voisi näiden tutkimusten valossa olla keino lisätä osallistumismahdollisuuksia ja vähentää sitä kautta myös syrjäytymistä ja asunnottomuutta.
  • Korhonen, Matti (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielman tehtävänä on selvittää jumalallisen auktoriteetin (auctoritas divina) ja ihmisen järjen (ratio) välinen suhde Augustinuksen tietoteoriassa. Päälähteinä käytetään kolmea Augustinuksen varhaistuotannon manikealaisvastaista teosta De moribus ecclesiae catholicae et de moribus manichaeorum, De vera religione ja De utilitate credendi. Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimustehtävä sisältää alakysymyksiä: Kuinka käsitepari auktoriteetti - järki suhteutuu käsitepariin uskominen (credere) - ymmärtäminen (intellegere)? Mitkä ovat järjen kyvyt, rajat ja tehtävät? Mikä on auktoriteetin tehtävä ja miksi auktoriteetteja tarvitaan? Missä määrin päälähteiden välillä on eroja? Luvussa 2 tarkastellaan sitä uskonnollis-filosofista taustaa, jonka kautta Augustinuksen käsitys auktoriteetin ja järjen suhteesta tulee ymmärrettäväksi. Vaikka Augustinus liittyykin uskon ja ymmärryksen suhteen varhaiskristilliseen traditioon, ei hänen käsitystään voida ymmärtää irrallaan platonilaisesta ja uusplatonilaisesta tietoteoriasta. Augustinuksen tietoteoria muotoutui myös vastauksessa skeptisismiin ja manikealaiseen pseudo-rationalismiin. Pääluvuissa 3, 4 ja 5 käsitellään Augustinuksen käsitystä auktoriteetin ja järjen suhteesta siten, että kussakin pääluvussa keskitytään yhteen päälähteeseen. Loppukatsauksessa (luku 6) kootaan yhteen tutkimuksen tulokset. Augustinuksen klassisesta roomalaisesta kirjallisuudesta lanseeraama käsitepari auktoriteetti - järki liittyy läheisesti toiseen käsitepariin uskominen - ymmärtäminen. Usko perustuu auktoriteettiin ja ymmärrys järkeen. Niin kuin usko edeltää ymmärrystä (credo ut intelligam), samoin auktoriteetti edeltää uskoa. Mutta toisaalta myös ymmärrys edeltää uskoa siinä mielessä, että on ymmärrettävä auktoriteetin ilmoittamat väitelauseet, jotta usko tulisi mahdolliseksi. Tietyssä mielessä myös järki edeltää auktoriteettia, sillä järki arvioi, kuka on uskomisen arvoinen. Ilman auktoriteettiin perustuvaa uskoa ihminen kykenee järjen avulla tajuamaan ainakin yhden totuuden, nimittäin sen, että kaiken epäileminen on mahdotonta. Radikaaleinkin epäilijä on varma ainakin siitä totuudesta, että hän epäilee. Augustinus antaa toisinaan ymmärtää, että ilman auktoriteettia voidaan käsittää myös Jumalan olemassaolo. Toisinaan hän taas opettaa, että tieto Jumalan olemassaolosta perustuu jumalalliseen auktoriteettiin. Ihmisen järki on rajallinen kahdessa mielessä. Ensinnäkin se ei kykene saavuttamaan varmaa tietoa aistimaailman ajallisista asioista. Varma tieto eli ymmärrys kohdistuu vain ikuisiin ja intelligiibeleihin totuuksiin. Toiseksi ihmisen järki on osallinen syntiinlankeemuksesta niin, että totuuden tavoittaminen tulee lopulta mahdottomaksi ilman auktoriteettia. Jumalallinen auktoriteetti on Augustinuksen mukaan Kristuksessa, Raamatussa ja katolisessa kirkossa. Jumalallinen auktoriteetti ilmoittaa pelastushistorian totuudet, joiden kautta ihmisen mieli puhdistuu ja kykenee kohoamaan kohti ikuisia jumalallisia totuuksia. Jumalallisen auktoriteetin ilmoittamat ikuiset totuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin on ensin uskottava, jotta ne voitaisiin myöhemmin ymmärtää (credo, quod intelligam). Auktoriteetin tehtävä on johdattaa järkeen ja järjen tehtävä on johtaa ymmärrykseen. Teoksen päälähteet opettavat pääsääntöisesti samalla tavalla käsillä olevasta aiheesta. De moribuksessa painopiste on tosin muita selkeämmin rakkaudessa: rakkaus johtaa tietoteoreettiseen täyttymykseen. De vera religionessa on vahvimpana ajatus luonnollisesta jumalatuntemuksesta. De utilitate credendi keskittyy voimakkaimmin auktoriteettiuskon puolustamiseen. Päälähteiden painotuserot johtuvat niiden erilaisesta luonteesta.
  • Koponen, Sami (Helsingin yliopisto, 2010)
    Autuus on katsojan silmässä: lukijakeskeinen tutkimus autuaaksijulistuksista Matt. 5 : 1-12 on reseptioanalyyttisellä metodilla tehty tutkimus siitä, miten akateeminen tutkimuskirjallisuus ja kymmenen valikoitua Jeesus-elokuvaa ovat ymmärtäneet autuaaksijulistusten merkityksen. Kartoitettuaan autuaaksijulistusten tulkintahistoriaa ja Jeesus-elokuvien kulttuurihistoriaa tutkielma kääntyy reseptiohistorialliseksi analyysiksi. Akateemisen tutkimuskirjallisuuden ja Jeesus-elokuvien esittämät tulkinnat Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksista rinnas-tetaan suhteessa autuaaksijulistusten tyyliin, sisältöön, rakenteeseen ja merkitykseen. Autuaaksijulistusten tyylin tulkinnan analysointi tapahtuu vertailemalla millainen narratiivinen sijainti autuaaksijulistuksille on tarinassa annettu, millaiseksi elokuvat ja tutkimuskirjallisuus tulkitsevat julistusten esitykselliset puitteet sekä mitä näkemyksiä niillä on julistusten kohdeyleisöstä ja Jeesuksen esiintymistavasta. Autuaaksijulistusten sisällön analysointi tarkoittaa yksittäisten autuaaksijulistusten merkityksen selvittelyä. Tämä tapahtuu edelleen Jeesus-elokuvien ja tutkimuskirjallisuuden tekemiä tulkintoja vertailemalla. Näiden lisäksi tekijä esittää oman käännöksensä autuaaksijulistuksista eksegeettisen analyysin keinoin. Käännöksen tavoitteena ei kuitenkaan ole sanatarkkuus, vaan dynaamisuus lukijan tulkinnan säilyttämiseksi. Autuaaksijulistusten rakenteen analysointi esittelee muutamia erilaisia malleja, joiden mukaan tutkimuskirjallisuudessa Matteuksen evankeliumin autuaaksijulistuksia on ryhmitelty. Tässä alaluvussa elokuva-aineiston ja tutkimuskirjallisuuden erot ovat selkeimmin näkyvillä, sillä elokuvat pyrkivät ryhmittelyn sijasta luomaan autuaaksijulistuksille kokonaan uuden rakenteen, joka sopii elokuvakerrontaan julistuslistaa paremmin. Autuaaksijulistusten merkitystä analysoitaessa tutkielmassa asetetaan rinnan kolme Jeesus-elokuvaa, jotka edustavat tulkintahistoriasta tuttuja tulkinnallisia pääsuuntia: autuaaksijulistukset tulkitaan joko eettisiksi kehotuksiksi tai lupauksiksi armosta. Kolmas Jeesus-elokuva edustaa kontroversiaalista näkemystä, joka kiistää molemmat edellä mainitut tulkintatavat. Johtopäätöksissä osoitetaan reseptiohistorialliseen analyysiin viitaten, että tulkintojen muotoutuminen ei ole yksinkertaista. Tulkintaan vaikuttavat paitsi tulkitsijan ennakkokäsitykset, myös tulkittava teksti ja tulkintatilanne. Johtopäätöksissä puolustetaan myös populaarikulttuurin teologisten elementtien tutkimusta osana eksegetiikkaa.
  • Pirhonen, Tanja (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielmani tavoitteena on valottaa naisen oikeudellista asemaa islamissa ja erityisesti Iranin islamilaisessa tasavallassa. Tutkin naisen oikeudellista asemaa avioeron kautta. Varsinainen tutkimustehtäväni on selvittää, millainen naisen asema Iranin islamilaisen tasavallan perheoikeuden valossa on sekä millaisia toimintamahdollisuuksia iranilaisilla naisilla on avioero-oikeudenkäynneissä. Selvitän, millä perusteilla islamilainen ja iranilainen perheoikeus sallivat naiselle avioeron ja millaiset mahdollisuudet naisilla on saada avioero Iranissa. Kysyn, tietävätkö avioeroa hakevat naiset oikeuksistaan ja edelleen, kuinka iranilaiset naiset käyttävät hyväkseen tuntemiaan itselleen edullisia lainkohtia avioero-oikeudenkäynneissään. Tavoitteeni on selvittää, millainen naisten oikeudellinen asema on ollut Iranissa ennen vallankumousta ja islamilaisen tasavallan aikana. Lisäksi selvitän, miten iranilaiset naiset ovat pyrkineet parantamaan asemaansa. Tutkielmani aineistona toimivat 1980- ja 1990-luvuilta peräisin olevien avioero-oikeudenkäyntien kirjalliset ja videoidut dokumentit. Tutkielmani menetelmänä käytän aineistolähtöistä, teemoitteluun perustuvaa sisällönanalyysia. Analyysissä nousee esiin kolme avioero-oikeudenkäyntien keskeistä teemaa: perusteet, joilla avioero on mahdollista saada, morsiusrahaan liittyvät kysymykset sekä lasten huoltajuuteen liittyvät kiistat. Tutkielmani vahvistaa yleisen käsityksen naisen ja miehen välisestä epätasa-arvosta suhteessa avioeronsaantiin islamissa ja Iranissa. Miehen on huomattavasti naista helpompaa saada avioero sekä islamilaisen lain että iranilaisen perheoikeuden mukaan. Iranilaiset naiset ovat aineistoni perusteella melko hyvin tietoisia niistä perusteista, joiden avulla heidän on mahdollista saada avioero. He käyttävät tätä tietoa hyväkseen avioeroa hakiessaan. Monet naiset käyttävät vahvaa retoriikka ja syyttävät miehiään kyseenalaisin perustein tuomioistuimessa saadakseen avioeron. Morsiusraha näyttäytyy tutkielmassani naisen vahvana neuvotteluvälineenä iranilaisissa avioero-oikeudenkäynneissä. Naiset ovat tietoisia oikeudestaan morsiusrahaan ja kiristävät sen avulla miehiä suostumaan avioeroon tai luopumaan lasten huoltajuudesta. Naiset ja miehet ovat islamilaisen perheoikeuden valossa hyvin epätasa-arvoisessa asemassa suhteessa lasten huoltajuuteen. Aivan pieniä lapsia lukuun ottamatta huoltajuus kuuluu isälle, joka tosin usein suostuu siihen, että lapset jäävät asumaan äitinsä luokse. Sitä tosiasiaa, että isä saisi lapset luokseen koska tahansa niin halutessaan ja että isä säilyy lasten asuinpaikasta riippumatta heidän laillisena holhoojanaan ja käytännössä voi päättää kaikesta lasta koskevasta, käytäntö ei kuitenkaan muuta. Iranilaiset naiset ovat koko 1900-luvun ajan toimineet aktiivisesti oikeuksiensa parantamiseksi. Mielikuva alistetusta musliminaisesta ei saa vahvistusta tutkielmani pohjalta. Naiset näyttäytyvät itsellisinä, aktiivisina ja vahvoina toimijoina, jotka tuntevat oikeutensa ja kykenevät toimimaan niiden hyväksi. Silloin kun laki ei anna naiselle riittäviä perusteita avioeronsaannille, morsiusrahan maksamiselle ja lasten huoltajuuden saamiselle ovat naiset valmiita kiertämään lakia ja käyttämään kyseenalaisiakin keinoja saavuttaakseen tavoitteensa.
  • Lyhykäinen, Anne Mari (2014)
    Tutkielmassa tutkitaan Pentateukin kasuistisesti muotoiltuja aviorikoslakeja, ja pohditaan millaisia rangaistuksia rikollisille langetetaan. Aihe on rajattu koskemaan muutamaa esimerkkitapausta, joissa nainen toimii lain subjektina. Analyysi kohdistuu lakeihin: Leviticus 22:10, Numeri 5:11–31, Deuteronomium 22:22 ja 22:23–25. Näiden lisäksi vertailumateriaalina ja tutkimusteemojen havainnollistajina toimivat lukuisat muut aihetta käsittelevät Pentateukin lait. Tutkimuksen metodinen lähestymistapa on moninainen. Tekstikriittisellä lähestymistavalla arvioidaan mikä lukutapa masoreettista tekstitraditiota, Septuagintaa ja Samarialaista Pentateukkia vertailemalla on alkuperäisin. Tekstien vertailulla pohditaan, että minkälaisia aktuaalisia rangaistuksia aviorikokseen syyllistyneille mahdollisesti langetettiin muinaisisraelilaisissa yhteisöissä. Aktuaalisia rangaistuskäytäntöjä jäljitetään kirjallisuuskriittisellä ja muotohistoriallisella lähestymistavalla, ja myös joitakin sosiaalitieteiden lähestymistapoja hyödynnetään. Monitasoisen vertailun avulla saadaan hahmottumaan kuva aviorikoslakien mahdollisesta kehityskaaresta eri-ikäisissä Pentateukin toimituskerroksissa osana Heprealaisen Raamatun kaanonin syntyprosessia. Tutkielma tulee esittämään, miten aviorikollisia mahdollisesti rangaistiin, miten rikoksen kriteerit täyttyivät ja millaisessa tilanteessa rangaistuksen toteuttaminen tuli kyseeseen ja milloin ei. Ennen varsinaista tekstien analyysiä tutkielma johdattaa lukijansa tuon aikakauden ihmisten elämäntapaa siten kuin se Heprealaisessa Raamatussa esitetään, mutta myös alueen muun historiallisen tutkimuksen tutkimustuloksia käytetään hyväksi soveltuvin kohdin. Näin toimimalla piirtyy kuva tuon ajan ihmisten elämästä arkitodellisuudesta olemassa olevien tietojen pohjalta. Tutkielman lähtökohtana toimii ajatus, jonka mukaan lyhyt lakivariantti on todennäköisesti nuorin. Toisaalta alkuolettamuksena toimii ajatus, jonka mukaan muinaisen Lähi-idän kulttuurien ominaispiirteet koskettavat koko maantieteellistä aluetta. Tämän vuoksi tutkielmassa esitellään hiukan muita muinaisen Lähi-idän lakikokoelmia ja niiden käsityksiä aviorikoksen olemuksesta. Tutkielmassa tulen osoittamaan, että nainen lain subjektina on melko myöhäinen ajatus. On mahdollista, että vanhimmissa aviorikosta käsittelevissä laeissa rangaistuksen kohteena on ainoastaan mies, joka on harjoittanut seksuaalista toimintaa naimisissa tai kihloissa olevan naisen kanssa.
  • Meurman, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2014)
    Kirkkoisä Basileios Kesarealainen ( = Basileios Suuri, n. 330 378) oli piispa ja teologi Kappadokiassa Vähässä-Aasiassa. Tämän tutkielman päälähteenä on hänen ensimmäistä Psalmia käsittelevän homiliansa prologi, joka on yksi tunnetuimmista 300-luvun loppupuolen psalmilaulun hyödyllisyyttä ylistävistä kristillisistä dokumenteista. Tämä systemaattisen analyysin menetelmällä etenevä tutkielma esittelee ja analysoi Basileioksen käsitystä musiikin teologisesta merkityksestä. Myös muita Basileioksen teoksia hyödynnetään tutkielmassa lähdemateriaalina. 300-luvun lopulla kristillisen kirkon yli pyyhkäisi ennennäkemätön innostus psalmilaulua kohtaan, mikä heijastuu Basileioksen prologissa. Psalmodisen liikkeen taustalla on tutkimuksessa nähty egyptiläisten erämaa-anakoreettimunkkien jatkuvan psalmodian käytäntö, joka askeettisen kristillisyyden leviämisen mukana tuli osaksi kaupunkien kirkollista elämää. Basileios oli tässä suhteessa eräs pioneereista, sillä hän ymmärsi ensimmäisten joukossa, että laulamisen aiheuttama mielihyvä voi olla hyödyksi kristitylle. Keskeiseksi psalmilaulun teologian kannalta nousee musiikin tunneterapeuttinen vaikutus. Basileioksen musiikin teologiassa yhdistyvät filosofiset käsitteet ja kristillinen spiritualiteetti. Hänen ajattelussaan vahingollisista tunteista vapautuminen tai niiden hillitseminen on keskeinen osa kristillistä kilvoitusta. Näin psalmilaulu tuottaa hyvää, kun se yhtäältä saa kristillisen opetuksen paremmin juurtumaan ihmisten mieliin, toisaalta hillitsee voimakkaita tunteita ja kolmanneksi luo yhteyttä ihmisten keskuuteen. Keskeisiksi käsitteiksi Basileioksen psalmilaulun teologiassa nousevat mielihyvä ja harmonia. Harmoniasta puhuessaan Basileios liittyy antiikin filosofiseen traditioon, jossa maailmankaikkeuden järjestys ymmärretään harmoniaksi. Ihminen taas on sama pienoiskoossa, niin kutsuttu mikrokosmos. Tästä syystä musiikilla maailmankaikkeuden perimmäistä rakennetta ilmentävänä ilmiönä on suora vaikutus ihmisen sieluun. Tämän filosofisen rakenteen Basileios soveltaa kristillisessä kirkossa ykseyden mahdollistajaksi. Luodessaan harmoniaa ihmisten sieluihin psalmilaulu Basileioksen mukaan myös tuo ihmiset toistensa yhteyteen ja poistaa riidan ja vihanpidon heidän väliltään. Psalmihomilioiden prologissa korostuu, että psalmilaulu on Pyhän Hengen keksintöä ja siis Jumalan aktiivista toimintaa ihmisen hyväksi. Tutkielman loppuun on liitetty sen päälähteen, Psalmihomilioiden prologin käännös.
  • Salminen, Joona (Helsingin yliopisto, 2010)
    Clemens Aleksandrialainen oli sivistynyt varhaiskristillinen kirjoittaja. Tämän tutkielman päälähteenä on hänen Paedagogus-teoksensa, jota analysoimalla vastataan kysymykseen,millainen kristillisen elämän opas se on, ja mitä kirjoittaja opettaa siinä kristillisestä elämästä. Metodina on systemaattinen analyysi. Koska Clemens-tutkimuksessa on usein keskitytty hänen oletettuun pääteokseensa Stromateis, avaa Paedagogus-teoksen opetukseen tutustuminen sekä Clemensin ajattelusta että varhaiskristillisestä elämästä uusia puolia. Kirjoittajan opetusta kristillisestä käytännön elämästä (kr. praksis) on tutkittu hyvin vähän. Clemens on tärkeä varhaisen kirkon opettaja, joka kehitti ratkaisevalla tavalla ihmisen jumalallistumiseen (kr. theosis) liittyvää terminologiaa. Tutkielmassa keskitytään näiden kahden osa-alueen suhteeseen, jossa Clemensin tunneteorialla on keskeinen merkitys.
  • Rantanen, Mika (Helsingin yliopisto, 2010)
    Concordia-lehti alkaessaan ilmestyä 1994 herätti ristiriitaisia reaktioita esimerkiksi SLEY:n henkilöstön keskuudessa. Alusta alkaen avainhenkilöitä ovat olleet Hannu Lehtonen, Hannu Halonen, Simo Kiviranta ja Sakari Korpinen. Ekumeniaan Concordia on suhtautunut kriittisesti arvioidessaan Porvoon sopimusta ja Yhteistä julistusta vanhurskauttamisesta. Keskeisiä teemoja tässä lehdessä ovat olleet tutkittavana aikana yleinen ja uskon kautta tapahtuva vanhurskauttaminen, Raamatun arvovallan korostaminen, sakramenttien merkityksen esillä pitäminen ja tietyt moraaliset ja eettiset periaatteet ja näkökulmat. Concordiassa on esiintynyt runsaasti sitaatteja Martti Lutherin teoksista, melko paljon myös luterilaisen ortodoksian edustajilta, kuten Martin Chemnitziltä ja Johann Gerhardilta. Ylivoimaisesti eniten artikkeleja kymmenen vuoden aikana on tehnyt päätoimittaja, pastori Hannu Lehtonen. Kirjoittajien joukossa maallikkojen osuus on ollut huomattava. Karismaattisia ilmiöitä arvioitaessa nähtiin osan armolahjoista kuuluneen ennen kaikkea alkukirkon aikaan, vaikka samalla todettiin ihmeitä voivan tapahtua nykyaikanakin. Concordian kirjoittajat eivät hyväksyneet läheskään kaikkia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tapahtuneita päätöksiä, asioita ja ilmiöitä. Voimakkaasti todettiin, että kirkossa ei tulisi samanaikaisesti sallia sekä totuutta että erilaisia harhaoppeja. Myös evankelisen liikkeen tai muiden herätysliikkeiden toimintaa ei aina pidetty tarpeeksi rohkeana, vaan katsottiin niiden mukautuneen liikaa yhteiskuntaan ja yleiseen ja valtaa pitävään kirkollisuuteen. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa käytettyä historiallis-kriittistä metodia parempana metodina pidettiin historiallis-dogmaattista. Opetusta maailman syntymisestä pitkän evoluutio-prosessin seurauksena ei Concordiassa hyväksytty, vaan opetettiin Jumalan luoneen maailman kuudessa päivässä. Concordiassa kirjoittajina on esiintynyt myös useita tunnustuksellisen luterilaisuuden edustajia lähinnä Yhdysvalloista ja Pohjoismaista. Tutkitun lehden merkitys kirkollisessa kentässä ei ole tilaajamäärän pienuuden vuoksi kovin merkittävä, mutta eräänlaisena taustalla vaikuttajana ja keskustelun herättäjänä vaikutus on ollut suurempi. Concordian näkemyksen mukaan suuri enemmistö ei läheskään aina ole ollut oikeassa hengellisissä kysymyksissä. Evankeliseen liikkeeseen Concordian kirjoittajilla on ollut tietynlainen viha-rakkaussuhde, vaikka se on ollut monen kirjoittajan hengellinen koti. Lehdessä esiintynyttä pietismin arviointia tutkimus ei ole kovin paljon käsitellyt, koska se ei olisi kovin hyvin sopinut eri lukujen otsi- koiden alle. Helluntailaisuuden eri opinkäsityksiä Concordia on myös pyrkinyt kumoamaan. Lehti on halunnut koko ajan perustella opetuksensa selkeillä raamatunkohdilla ja edistää näin luterilaisen uskon ja opin tuntemusta. Tässä tutkimuksessa on ollut tietoinen valinta käyttää samoja raamatunkohtia lähteenä, joita Concordian kirjoittajat ovat itse käyttäneet. Kirkkohistoriaan kuuluvassa opinnäytteessä ei ole yleensä tyypillistä käyttää näin paljon viittauksia Raamattuun, mutta tällainen dogmatiikan mukaan ottaminen on perusteltua, koska se on niin olennainen osa Concordia-lehden teologiaa ja tapaa tuoda esille asioita. Tiivistetysti todeten ihmisten ainoa vapahtaja ja pelastaja on ollut tutkitun lehden mukaan ja on edelleen Jeesus Kristus.
  • Elomaa, Laura (2015)
    Tässä tutkielmassa perehdyn skottiempiristi David Humen käsitykseen passioista, tahdosta sekä tahdonvapaudesta ja moraalisesta vastuusta. Lähteeni on teoksen A Treatise of Human Nature toinen kirja Of the Passions mutta tutkielmassa viitataan myös teoksen muihin kirjoihin sekä Humen muihin teoksiin. Metodini on systemaattinen analyysi. Tutkielmani aiheesta ei ole julkaistu aikaisemmin suomenkielistä tutkimusta. Tutkimuksen ensimmäinen pääluku on katsaus Humen filosofiaan. Varsinaisia tutkimuskysymyksiä käsittelen luvuissa 2-4. Toisessa luvussa vastaan kysymyksiin siitä, mitä passiot ovat ja mikä on niiden tehtävä. Passiot ovat Humen mukaan sekundaarisia vaikutelmia ja hän jakaa ne epäsuoriin ja suoriin passioihin. Suorat passiot, kuten ilo, suru, halu ja pelko, syntyvät suoraan kivun tai nautinnon kokemuksesta. Epäsuorat passiot, kuten ylpeys, nöyryys, viha ja rakkaus, vaativat syntyäkseen sekä kohteen että aiheuttajan sekä assosiaatiota näiden välillä. Hume luokittelee passioita myös niiden tyyneyden ja rajuuden perusteella. Luokittelu perustuu passioiden häiriönasteeseen sielussa. Kumpikin voi yhtälailla toimia toiminnan motivaattorina. Kolmannessa luvussa kysyn ja vastaan, mitä Hume tarkoittaa tahdolla ja minkälainen kyky se on sekä mikä on passioiden suhde tahtoon. Hume määrittelee tahdon sisäiseksi vaikutelmaksi, jonka tunnemme ja josta olemme tietoisia, kun tieten tahtoen saamme aikaan minkä tahansa uuden liikkeen ruumiissamme tai uuden havainnon mielessämme. Tahto on passioiden kaltainen, mutta niistä erotettava sielun kyky. Tahto on Humen mukaan itsessään toimintaa ja passiot taas toimivat toimintaa aikaansaavina voimina. Humen määritelmä ei anna selkeää kuvaa siitä, mitä hän tarkoittaa tahdolla ja miten se toimii. Neljännessä luvussa kysyn, mistä tahto on vapaa, miten tahto ja passiot liittyvät moraaliseen vastuuseen ja miten Hume määrittelee moraalisen vastuun. Humen mukaan tahto on vapaa silloin, kun sille ei ole ulkoista estettä tai pakotetta. Hume uskoo siihen, että kaikella maailmassa on syynsä ja seurauksensa, jolloin myös kaikki toiminta ja ajattelu on aiheutunut jostain aikaisemmasta. Hume on kompatibilisti eli hän katsoo, että vapaa tahto on yhteen sovitettavissa determinismin kanssa. Klassisessa tulkintatavassa Humen kompatibilismia tarkastellaan Humen vapaudelle antaman määritelmän ja maailmassa ilmenevän välttämättömyyden kautta. Klassisessa tulkintatavassa Humen mukaan ihmistä voi pitää vastuullisena vain sellaisista teoista, jotka ovat johdettavissa häneen ja jotka ovat aiheutettuja. Tulkinnassa keskitytään perustelemaan miten aiheutettu toiminta voi olla vapaata. ja sen mukaan moraalinen vastuu edellyttää determinismiä. Naturalistisessa tulkintatavassa otetaan huomioon Humen passioteoria. Humen mukaan moraalinen vastuu koetaan sisäisinä moraalitunteina, jotka ovat passioita. Toisen toimintaa eli tahdon toteuttamista seuratessa siitä koetaan joko hyväksyntää tai paheksuntaa ja toista pidetään sen perusteella vastuullisena toiminnastaan. Mikäli hyväksynnän tai paheksunnan tuntemuksia ei synny, toisen ei katsota olevan vastuussa teostaan. Merkitystä ei ole sillä, voidaanko toiminta johdonmukaisesti määritellä vapaaksi, vaan sillä, saako se aikaan moraalitunteita.
  • Zaitsev, Kira (2014)
    Emmanuel Levinas on ranskanjuutalainen filosofi, jonka filosofia keskittyy etiikkaan ja toisen kohtaamiseen. Tämä pro gradu keskittyy Levinaksen estetiikkaan, joka on riippuvainen hänen ”ensimmäisestä filosofiastaan”, eli etiikasta. !Työn tutkimuskysymykset ovat Kuinka Levinaksen estetiikka on muodostunut sekä kuinka Mark Rothkon Seagram Murals-maalauksia tulisi arvioida Levinaksen estetiikan pohjalta. Tämän lisäksi työ pohdiskelee juutalaisen filosofian mahdollisuutta ja fiosofian luonnetta. !Pro gradussa arvioidaan ensin Levinaksen laajempaa filosofiaa feministisen dekonstruktion avulla, joka paljastaa filosofian näennäisen rationaalisuuden ja Levinaksen naisvihamielisen paikantumisen. Tämän jälkeen gradussa arvioidaan Levinaksen estetiikkaa ja pohditaan Levinaksen estetiikan rajoja ensin tarkastelemalla Levinaksen argumenttien koherenttiutta hyväksikäyttäen Jacques Derridan kuva — merkki-analyysia, ja tämän jälkeen soveltamalla feministisen dekonstruktion paljastamia ongelmia spesifisti estetiikkaan. Lopuksi analysoin Mark Rothkon The Seagram murals-maalauksia käyttäen Levinaksen estetiikkaa, sekä vertaan sitä Rothkon omiin kirjoituksiin. !Tämä työ tulee siihen tulokseen, että Levinaksen etiikka sekä estetiikka pohjaa juutalaisuuteen, ja näin ollen on oikeutettua puhua juutalaisesta filosofiasta. Levinaksen etiikkaa kuitenkin heikentää hänen naisvihamielisyytensä, joka heikentää hänen esteettisiä argumenttejaan. Levinaksen pohjalta Rothkoa ja hänen töitään tulisi arvioida mukavuustuotteena, joka ei kuitenkaan täytä Levinaksen eettisen toiminnan määreitä.
  • Valtonen, Krista (Helsingin yliopisto, 2010)
    Demokraattisella päätöksentekotavalla on vahva kannatus suomalaisessa yhteiskunnassa, ja demokratiaa edellytetään entistä enemmän myös julkisen vallan ulkopuolisilta organisaatioilta, kuten yrityksiltä ja kansalaisyhteiskunnan erilaisilta järjestöiltä ja muilta yhteenliittymiltä, kuten uskonnollisilta yhteisöiltä. Uskonnollisista yhteisöistä Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on juridinen erityisasema ortodoksisen kirkon ohella ja jäseninään suurin osa Suomen kansalaisista, joten vaatimukset demokraattisuudesta kohdistuvat erityisesti siihen. Kirkollinen demokratia on moni-ilmeinen ja monella tapaa ymmärretty ilmiö, ja se on historiassa kehittynyt rinnan valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia näkemyksiä seurakunnissa toimivilla luottamushenkilöillä (useimmiten niin sanotuilla maallikoilla) on kirkon demokratian tilasta ja miten he ovat kokeneet luottamustehtävässään demokratian toimivuuden. Tavoitteena oli siis jäsentää käsitettä kirkollinen demokratia - mitä kaikkea se sisältää ja millaisia muutospaineita siihen kohdistuu. Tutkimus toteutettiin Espoon hiippakunnan seurakuntiin/ seurakuntayhtymiin lähetetyllä kyselylomakkeella. Aineisto käsitti lopulta 273 vastausta, ja sitä tutkittiin pääasiassa tilastomatemaattisin keinoin. Analyysissa hahmottui kuusi kirkollisen demokratian faktoria eli ulottuvuutta: 1. Politiikka kirkossa , 2. Luottamus johtoon, 3. Vaikutusmahdollisuudet, 4. Demokratian toimivuus, 5. Vallankäyttö ja avoimuus ja 6. Tulevaisuus ja uudistukset. Kaikkiin mainittuihin kuuteen osa-alueeseen on syytä kiinnittää huomiota, mikäli tavoitteeksi asetetaan demokraattisesti toimiva, kansaa lähellä oleva kansankirkko. Kaikki ulottuvuudet liittyvät myös toisiinsa, sillä jos jokin osa-alue voi erityisen huonosti, vaikuttaa se myös muihin. Kirkollista demokratiaa tulisikin katsoa siis kokonaisuutena, eivätkä yksittäiset mittarit (esimerkiksi äänestysaktiivisuus kirkollisvaaleissa) kerro koko totuutta, vaikka ne yhdessä muun tunnetun tiedon kanssa tarkasteltuna antavatkin suuntaviivoja. Kirkollista demokratiaa määrittävät myös ihmiset, jotka sitä toteuttavat päätöksentekoelimissä; kyselyssä selvisikin yleiskuva luottamushenkilöiden ikä-, sukupuoli- ja puoluepoliittisesta rakenteesta. Samoin saatiin tietoa luottamushenkilöiden motivaattoreista luottamushenkilötoimintaan - ne vaihtelivat yleisluontoisesta halusta vaikuttaa yhteisiin asioihin aina jonkin yksittäisen epäkohdan poistamiseen. Luottamushenkilöiden näkemykset ja kokemukset kirkollisesta demokratiasta olivat pääosin myönteisiä. Päätöksenteko- ja vaalijärjestelmä sekä omat vaikutusmahdollisuudet siinä koettiin hyvinä. Samoin kirkon johtajiin seurakuntien kirkkoherrojen ja piispojen tasolla oltiin tyytyväisiä. Ilmi tuli toki myös täysin päinvastaisia kielteisiä kokemuksia demokratian soveltamisesta käytännössä. Ne jäivät kuitenkin pääasiassa yksittäistapauksiksi. Demokratiaa ei nähdä pelkkänä itsetarkoituksena, vaan hallinnollisena välineenä mahdollisimman hyvin toimivaan seurakuntaan ja kirkkoon. Toisaalta monet luottamushenkilöt suhtautuivat myönteisesti, vaikka eivät varauksettomasti siihen, että kristillisestä opista voidaan päättää demokraattisesti. Kirkollinen demokratia ei ole tuolloin siis vain käytännön, vaan myös kirkon opillisen itseymmärryksen asia.
  • Gävert, Titi (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tutkielman aiheena on kuvata ja analysoida seurakunnan työalajohtajuutta työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aineistona on kahdentoista diakonian työalajohtajan teemahaastattelut. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1.Millaisilla edellytyksillä työalajohtaja voi toimia seurakunnassa? 2.Mistä työhyvinvointi diakoniatyössä haastateltavien kokemuksen mukaan muodostuu? 3.Millaisilla toimenpiteillä työalajohtajat edistävät tiimiläistensä työhyvinvointia? Sisällönanalyysilla saatujen tulosten mukaan työalajohtajuus onnistuu, kun kirkkoherra on työalajohtajuuden tukena ja vallan ja vastuun delegointi on selkeää ja riittävän laajaa. Ilman ylemmän johdon tukea työalajohtajan tehtävässä toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Työalajohtajan toimivalta ja vastuu tuli määritellä selkeästi. Kirkkoherralla oli merkittävä rooli myös työyhteisön suhtautumisen muokkaajana. Huomattavan monessa seurakunnassa varsinkin papeilla oli ollut vaikeuksia suhtautua johtajuuteen aseman sijasta tehtävänä. Haastatellut työalajohtajat painottivat johtajuutta ammattina, johon voi ja pitää kouluttautua sekä toisaalta prosessina, jossa ei tule valmiiksi. Työalajohtajan tuli haastateltavien mukaan olla työalansa substanssiosaaja. Diakoniatyössä monet työn piirteet toimivat sekä työhyvinvointia edistävinä että sitä haastavina. Työn haasteellisuus ja monipuolisuus tuottivat työniloa, mutta tuntuivat myös raskailta. Työn rajaamisen ongelmat olivat ajankohtaisia kaikissa haastatteluseurakunnissa. Työajattomuus koettiin pääsääntöisesti voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Verkostoyhteistyö vei voimavaroja, mutta antoi myös tunteen yhdessä tehtävästä laajemmasta työstä. Merkittävä vaikutus työhyvinvointiin oli työntekijän suhtautumistavalla työhönsä. Työalajohtajat edistivät tiimiläistensä työhyvinvointia luomalla rakenteita ja toimintaedellytyksiä työn kehittämiselle ja työn tekemiselle. Yhteisöllisyyttä vahvistavat toimenpiteet liittivät sooloilevat työntekijät osaksi tiimiä. Hoitamalla hallintoon liittyvät tehtävät työalajohtajat vapauttivat tiimiläisten työpanosta varsinaisen diakoniatyön tekemiseen. Työalajohtajat toimivat diakonian äänenä välittämällä tietoa tiimin ja hallinnon välillä molempiin suuntiin sekä tuomalla esiin diakonian näkökulmaa seurakunnassa ja toiminta-alueella. Työalajohtajat edistivät tiimin keskusteluyhteyttä ja huolehtivat tiimin työskentelyilmapiiristä. Keskustelujen avulla he loivat yhteisiä toimintatapoja ja linjanvetoja sekä vahvistivat maltillista suhtautumista työhön. Diakonian työalajohtajista löytyi neljä työalajohtajtyyppiä suhteessa työhyvinvoinnin edistämiseen: Koordinoija, Pelinrakentaja, Majakka ja Opas. Koordinoijat korostivat toimivien rakenteiden merkitystä. Pelinrakentajat painottivat tiimin yhteistä suunnittelua, jakamista ja arviointia. Majakka-työalajohtajat toimivat vakaina yhteisöllisyyden ja optimismin vahvistajina. Oppaat loivat levollista ja laadukasta työskentelyilmapiiriä. Diakonian työalajohtajat pyrkivät omalla johtamistoiminnallaan luomaan tiimiläisilleen mahdollisimman hyvät puitteet tehdä työtä hyvällä mielellä. Avainsanat – Nyckelord kirkon työntekijät, seurakunnat, seurakuntatyö, seurakuntahallinto, diakonia, johtajuus, esimiehet, johtaminen, organisaatiokulttuuri, työyhteisöt, työhyvinvointi, työn organisointi, työilmapiiri
  • Hartikainen, Emilia (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää diakoniatyöntekijöiden käsityksiä verkostoyhteistyöstä mielenterveystyössä. Tutkimustehtävää tarkastellaan kahden tutkimuskysymyksen kautta: 1. Miten mielenterveystyöhön liittyvä verkostoyhteistyö toteutuu diakoniatyössä? 2. Miten diakoniatyöntekijät kokevat verkostoyhteistyön merkityksen työn kannalta? Aikaisemmat tutkimukset antavat ymmärtää, että diakoniatyöntekijät suhtautuisivat kielteisesti verkostoyhteistyöhön. Tämän vuoksi tutkimustehtävää tarkastellaan myös hypoteesin Diakoniatyöntekijät suhtautuvat kielteisesti verkostoyhteistyöhön näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys yhdistää verkostoyhteistyön, moniammatillisen yhteistyön ja mielenterveystyön teorioita. Tutkimuksessa tarkastellaan verkostoyhteistyötä seurakunnan ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Tutkimusmetodi on kvantitatiivinen. Tutkimuksen aineiston muodostavat yli 80 000 asukkaan kaupunkien seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä mielenterveystyön parissa työskenteleviltä diakoniatyöntekijöiltä kerätyt kyselylomakkeet (N=170). Aineiston analysoinnissa käytetään pääasiassa valikoitua aineistoa, joka koostuu verkostoyhteistyötä tekevien diakoniatyöntekijöiden vastauksista (N=88). Tutkimukseen osallistuneista diakoniatyöntekijöistä hieman yli puolet (51,8 %) ilmoitti tekevänsä verkostoyhteistyötä mielenterveystyössä. Suurin osa vastaajista tekee verkostoyhteistyötä kuukausittain tai muutamia kertoja vuodessa. Verkostoyhteistyötä tehdään hieman enemmän julkisen kuin kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Diakoniatyöntekijät arvioivat verkostoyhteistyön onnistumisen edellytysten ja verkostoyhteistyön tarkoituksen pääasiassa toteutuvan verkostoitumisprosessissa. Tutkimustuloksissa korostuivat erityisesti molemminpuolinen yhteistyökumppaneiden tarve sekä luottamus yhteistyökumppaneihin. Diakoniatyöntekijät suhtautuivat verkostoyhteistyöhön myönteisesti. Vastaajat olivat motivoituneita verkostoyhteistyön tekemiseen ja heidän kokemuksensa yhteistyöstä olivat myönteisiä. Verkostoyhteistyö näyttäytyi diakoniatyöntekijöille ennen kaikkea voimavarana, eikä niinkään rasitteena. Diakoniatyöntekijät arvioivat verkostoyhteistyöstä olevan enemmän toiminnallista kuin taloudellista hyötyä. Verkostoyhteistyön myönteisimmiksi puoliksi vastaajat arvioivat yhteistyökumppaneiden tietämyksen lisäämisen, ihmisten tavoittamisen paremmin sekä asiakaspalvelun parantamisen. Merkittävimmät ongelmat verkostoyhteistyössä liittyivät työntekijöiden vaihtuvuuteen, yhteisen ajan löytämiseen ja kiireeseen. Vastaajat arvioivat verkostoyhteistyössä olevan enemmän myönteisiä puolia kuin ongelmia. Tutkimustulokset poikkesivat osittain aikaisemmista tutkimustuloksista, joissa korostuivat työntekijöiden kielteinen suhtautuminen verkostoyhteistyöhön sekä yhteistyössä ilmenevät ongelmat. Tämän tutkimuksen valossa verkostoyhteistyö mielenterveystyössä näyttäytyy diakoniatyöntekijöille myönteisenä, motivoivana ja voimavaroja antavana asiana. Tutkimustulokset eivät tukeneet hypoteesia, jonka mukaan diakoniatyöntekijät suhtautuvat kielteisesti verkostoyhteistyöhön.