Teologinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Liimatta, Eino (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tämän tutkielman tehtävänä on selvittää, millä tavoin 1700-luvun suomalaisen yhteiskunnan kokemus köyhyydestä sosiaalisena ilmiönä esiintyy Elias Laguksen suomentamassa vuonna 1790 julkaistussa Sionin Wirret -virsikirjassa. Lähdeaineistoksi on rajattu kirjahistoriallisen työskentelyn pohjalta Elias Laguksen vuoden 1790 suomennos. Tutkimustehtävän selvittämiseen käytetään yhdistellen ja toisiaan täydentävästi sosiaalihistoriallista ja teologianhistoriallisesti painottunutta kirkkohistoriallista tutkimusmenetelmää. Köyhyyden käsitettä käytetään tässä tutkielmassa laajassa historiallisessa merkityksessä, joka ei rajoittu vain taloudelliseen varallisuuteen liittyviin seikkoihin. Köyhyyden kokemusta käsitellään nälän, sairauden sekä asumisen ja toimeentulon teemojen kautta. Köyhyyttä lähestytään myös virsitekstien "köyhyyteen" liittämien arvojen ja asenteiden sekä köyhyyden uskonnollisen merkityksen kautta. Elias Laguksen suomentamat Sionin Wirsien sisältävät liittymäkohtia 1700-luvun köyhien ihmisten elämään. Virsiteksteistä löytyy useita viittauksia nälkäkatastrofin uhkaan. Nälkä saa myös erityisen uskonnollisen merkityksen. Sairaus yhdistetään kuolemaan virsiteksteissä. Kuolemaa pidetään elämän luonnollisena päätepisteenä eikä enää kauhistuttavana turmiovaltana. Sairauden maallisiin hoitokeinoihin suhtaudutaan epäilevästi. Sairaus käsitetään pietistiseen tapaan Jumalan rakkaudelliseksi kuritukseksi uskoville. Sairastuneen ihmisen kokema ruumiillinen heikkous ja yksinäisyys tulevat vahvasti esiin virsiteksteissä. Köyhyyttä kuvataan virsiteksteissä pysyväksi tilaksi, josta ei ole pois pääsyä. Köyhyys yhdistetään alastomuuteen, rumuuteen, omaisuuden menettämiseen, fyysisesti vammautuneisiin, murheellisuuteen ja kerjäämiseen. Uskonnollisena ihanteena köyhyys yhdistetään yksinkertaisuuteen. Köyhyyden kokemusta arvostetaan uskonnollisesti vanhan katolisen perinteen mukaisesti. Lähimmäisenrakkauden tekojen tarpeellisuutta ja moraalista oikeutusta perustellaan virsiteksteissä pietistisen kehitysoptimistisen ajattelun avulla. Synnin ei katsota hallitsevan uskovaa, joka voi uskon voimalla täyttää lain vaatimukset. Virsiteksteissä on epäsuorasti ilmaistua sosiaalista kritiikkiä, joka kuvastaa sääty-yhteiskunnan sisäisiä jännitteitä. Säätyasemaan, oppineisuuteen ja omaisuuteen suhtaudutaan kielteisesti ja vähättelevästi. Yläluokkaista elämäntapaa arvosteleva ylellisyyskritiikki yhdistyy kärsimystiikkaan 1600- luvun hartauskirjallisuuden tapaan. Pietismille ominaisesti virsiteksteissä korostetaan "maailmasta" erottautuvan uskovien muodostaman pikkuseurakunnan asemaa. Uskovien "Jeesuksen seura" on tarkoitettu ensisijaisesti köyhille syntisille eikä korkea-arvoisille. Sosiaalisen eron merkitystä vähätellään ja sen kumoutumisesta esitetään toiveita. Rikkauden ja köyhyyden katsotaan olevan toisarvoista sielun pelastuksen kannalta. Uskovan ihanteena pidetään tyytymistä omaan paikkaansa yhteiskunnassa. Pyrkimyksiin nousta säätyhierarkiassa suhtaudutaan torjuvasti. Herrnhutilaisen anti-intellektualismin mukaisesti yksilön uskonnollista kokemusta pidetään arvokkaampana kuin rationaalista teologianharjoittamista tai muuta oppineisuutta.
  • Veijalainen, Helena (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkimuksen kohteena on suomalaiseen kansanuskoon kuuluvan vuotuisjuhla kekrin ja sen yhteydessä harjoitettavan vainajakultin välinen suhde. Aihetta käsittelevä aineisto koostuu ensisijaisesti sekä maantieteellis-historiallisen tutkimusparadigman aikaisesta tutkimuskirjallisuudesta että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston aihetta käsittelevistä kokoelmista. Tutkimus on samanaikaisesti sekä tutkimushistoriallinen että uskontohistoriallinen; mielenkiinto kohdistuu sekä oppihistoriasta juontuviin tulkintakehyksiin että Suomen ja Karjalan historiasta johtuviin mahdollisiin kulttuurin muotoutumista koskeviin skenaarioihin. Tutkimuksessa pyritään myös päivittämään 1800-1900-luvuille sijoittuneen tutkimuskirjallisuuden näkemykset aiheesta peilaamalla kekrin ja vainajakultin suhdetta erityisesti Veikko Anttosen pyhäteoriaan sekä Arnold van Gennepin klassiseen siirtymäriittiin. Kekri on suomalaisen kansanuskon kentässä harjoitettu vanha agraarivuoden päätökseen liittynyt, usein sadonkorjuujuhlaksi mielletty uskomusmotiivien ja rituaalinen kokonaisuus, jonka keskeisenä sisältönä on ollut suvun vainajien lepyttely ja kunnioitus erilaisin uhrauksin ja käyttäytymissäännöin. Juhlan ontologisena viitekehyksenä on maatalouskulttuurissa hahmottunut omistusoikeus sekä vainajakultin mielekkyys osana yhteisöllistä jatkuvuutta ja yhteisön olemassaolon perustelua. Maailmankatsomusta on myös peilattava suhteessa kulttuuriin, jossa kuoleminen oli hyvin tavanomaista ja ruuan ympärivuotinen saanti epävarmaa. Tätä kulttuurista viitekehystä hahmotellaan tutkimuksessa erityisesti maagisen ajattelun kautta, joka osaltaan piirtää kuvaa agraarisen yhteisön uskonnollisista merkityksenannoista. Vainajakultti hahmottuu juhlan yhteydessä myös suhteessa hedelmällisyyskulttiin, jonka harjoitus kekrin yhteydessä on koettu tutkimuskirjallisuudessa askarruttavaksi. Sekä pyhän että siirtymäriitin tulkintakehykset tekevät kuitenkin suhteen ymmärrettäväksi: kekriin vanhana vuodenvaihteena liittyy keskeisesti ajatus regeneraatiosta. Sekä luonnon että elinkeinon kuolemisen hetkellä yhteisön on aktiivisesti luotava keskeiset normistonsa ja periaatteensa uudelleen. Tutkimuskirjallisuuden keskeisiä ongelmia on niiden ideologinen sitoutuneisuus 1900-luvun alun kansakunnan rakentamispyrkimyksiin sekä Herbert Spencerin manistiseen teoriaan uskonnon alkuperästä. Uskomusmotiivien alkuperää pyritään myös etsimään kulttuurilainan ja perinteen migraatio -hypoteesin piiristä positivistisin ja diffusionistisin oletuksin. Tutkimukselliset intressit perinteen alkuperästä ja kulkeutuvuudesta voidaan nähdä hyvin spekulatiivisina, ja myös tässä valossa pyhän ja siirtymäriitin käsitteiden peilaaminen kekriperinteeseen perustelee paikkansa, sillä ne paljastavat ilmiökentästä jotain hyvin konkreettista. Kun huomio kiinnitetään lisäksi keksin luonteeseen haltia- tai kummitushahmona, hahmotuu kekristä keskeinen uskomusjärjestelmä erityisesti kodin ja sen omistusoikeuden suhteen. Samoissa merkityksenannoissa hahmottuu suvun vainajien rooli sekä talouden sisäpiirin merkityksellistinä että potentiaalisina hajottajina. Vainajien aiheuttaman kaaoksen uhkaa pyritään tällöin aktiivisesti hallitsemaan mm. klassisen siirtymäriitin mukaisesti yhteisöllisten arvojärjestelmien purkamisen ja uudelleenluomisen kautta.
  • Dedua, Solomon (Helsingin yliopisto, 2016)
    This thesis is born out of an observation in some recent scholarly research that tends to polarize early church fathers, particularly Jerome and Augustine in their attitude towards the expression of grief by bereaved Christians. Augustine is said to allow a moderation of grief while Jerome condemns it outright. Adopting a literary analytical method, this thesis sets out to find the disposition of saints Jerome and Augustine towards the expression of grief in their consolation letters. The study finds out that there are more similarities in Jerome’s and Augustine’s approaches to grief than differences. Neither of these men maintained a singular stand on the expression of grief but adjusted their position depending on various circumstances. Their ideal recommendation was that Christians ought not to weep at all for deceased Christians but instead to rejoice and congratulate them for having left a world of sin to be with Christ. But when circumstances made the emotion of grief too powerful to bear, the church fathers excused grief and instead called for moderation. Having been bereaved themselves, at one point or the other, the church fathers were not unaware of the power of this emotion. When grief was excused, they explained that the grief was not for the departed person but for the virtues lost due to the death and for the living because they are allowed to continue in the world of turmoil and away from paradise. Grief also became legitimate if the deceased person died in sin because then, he would descend to hell. In their consolation letters the church fathers adapted traditional lines of arguments that were current in the Greco-Roman consolations to correspond with the teachings of the Bible in order to offer consolation to bereaved Christians. This hybrid produced a kind of consolation that some scholars have referred to as ‘theological consolation’. Unlike the philosophical consolation of the pagans, Christian consolation was hinged on the assurance of resurrection at the second coming of Christ. But as the second coming of Christ became less and less imminent than it was first thought the church fathers began to offer consolation based on an assurance that the deceased believer is already in heaven. The thesis begins with a survey of the ancient practice of consolation, a practice that was first documented and transmitted by the Greeks but adopted and preserved by Romans and then Greek and Latin church fathers. There was also an attempt to define consolation as a literary genre, an effort that many scholars find problematic due to the vastness of literature with consolatory content and the variety in degree of consolation in each. The solution to this problem was to view consolation as a theme present in various genres rather than a genre of its own. On this basis, my sources were delimited to include only patristic epistolary consolation.
  • Karkkola, Susanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä tutkimuksessa selvitän miten diakonian työnkuva muuttui Sodankylässä 1990-luvun laman seurauksena. Tarkastelen asiaa pääasiassa kahden seurakunnassa lama-aikana ja välittömästi sen jälkeen työskennelleen diakoniatyöntekijän kokemuksina. Tutkimukseni pääasiallisen aineiston muodostavat kahdesta Sodankylän seurakunnan diakoniatyöntekijästä tehdyt puolistrukturoidut teemahaastattelut. Tutkimukseni kirjalliset lähteet, eli Sodankylän seurakunnan toimintakertomukset ja diakoniatilastot, selventävät lähinnä asiakasmäärän, asiakkaiden ikäjakauman ja jaettujen avustusten aiheuttamia muutoksia Sodankylän seurakunnan diakonian työnkuvassa. Tutkimuksessani olen kiinnostunut diakoniatyöntekijöiden tarinoista: heidän kokemuksistaan lama-aikaisesta ja sen jälkeisestä asiakastyöstä, työnkuvan muutoksesta sekä heidän omasta itseymmärryksestään siitä, mikä diakoniatyössä ja auttamistyössä on oleellista. Lisäksi olen selvittänyt avustusmääriä ja asiakaskunnan muutosta tilastoista. Tutkimus osoittaa diakonian työnkuvan muutoksen olleen Sodankylässä pitkälti samankaltainen, kuin diakonian työnkuvan muutoksen on todettu olleen valtakunnallisesti: 1990-luvun laman seurauksena asiakaskontaktien määrä kasvoi diakoniatyössä, vanhuksiin kohdistuneet asiakaskontaktit vähenivät ja työikäiset diakonian asiakkaana lisääntyivät. Diakonien työ painottui vastaanotolla työskentelyyn, ja kotikäyntien määrä väheni. Taloudellisen avustamisen määrä diakoniatyössä lisääntyi. Sodankylässä diakonian asiakasmäärään vaikuttivat voimakkaasti vuosina 1994–2008 tapahtuneet henkilöstömuutokset. Asiakaskontaktien lukumääristä kertovien tilastojen yhdistäminen haastatteluun paljasti niiden takana olevan satunaismuuttujia, jotka eivät tulisi näkyväksi pelkistä tilastoista. Paikallisseurakuntien välillä voi siis olla suuria eroja esimerkiksi asiakas- tai avustusmäärissä. Nämä vaihtelut saattavat vääristää diakonian valtakunnallisia tilastoja, jotka ovat laskettuja keskiarvoja paikallisseurakuntien keräämistä tilastotiedoista. 1990-luvun laman aikana Sodankylän seurakunnan diakoniatyöntekijät kokivat työssään oleellisimmaksi talousvaikeuksien aiheuttamien huolten kuuntelemisen. Kaikkiaan Sodankylässä diakoniatyöntekijät mielsivät työssään oleellisimmaksi keskusteluavun antamisen.
  • Sjögren, Riina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, Suomen Vapaakirkon ja Suomen Helluntaiherätyksen toisen virallisen kolmikantaneuvottelun edustajien tulkintaa ekumeenisesta lausumasta Uusi elämä Kristuksessa ja armolahjat. Kolmikantaneuvottelu käytiin 26.–27.11.2001 Porin evankelis-luterilaisten seurakuntien kurssikeskuksessa Silokalliossa. Neuvottelujen pääteema oli opillinen ja eettinen: ”Uusi elämä Kristuksessa ja armolahjat”. Teemasta on muodostettu erilaisia lähestymistapoja aiheeseen. Nämä teemat, joita kirkkokuntien edustajat alustivat ja kommentoivat ovat seuraavat. Esitelmät 1, 2, 3. ”Usko, uusi elämä, pyhitys ja kilvoitus.” Esitelmät 4, 5, 6. ”Paavalin karismaattisuus, terve oppi ja seurakuntien kaitsenta.” Esitelmät 7, 8, 9. ”Karismaattisuus tänään.” Neuvotteluiden edetessä keskeiseksi kysymykseksi muodostui armolahjojen suhde siihen uuteen elämään, jonka Kristus uskon kautta lahjoittaa. Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto on julkaissut neuvottelusta Silokallion raportin. Raportin ensimmäinen kappale sisältää teemaan johdattelun ja yleisesittelyn Silokallion kokouksesta ja aiemmasta kolmikantaneuvottelusta. Toinen kappale on kirkkokuntien työryhmien johtajien tiedonanto neuvottelun aiheista ja niistä seuranneista keskusteluista. Kolmannessa kappaleessa on kirkkokuntien edustajien yhdeksän esitelmää edellä mainituista teemoista. Neljännessä kappaleessa on neuvottelujen ohjelmarunko. Viidennessä kappaleessa on neuvotteluiden osanottajaluettelo ja kuudennessa kappaleessa englanninkielinen tiedoksianto. Tutkielman lähteenä on Silokallion raportti ja siinä julkaistut kirkkokuntien yhdeksän esitelmää. Esitelmissä nouseviin teemoihin ja siihen liittyvään tutkimukseen on viitattu pääsääntöisesti alaviitteissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.Tutkimuksen metodina on systemaattinen analyysi. Tutkielman kulku on seuraava. Luvussa yksi on johdanto, luvussa kaksi esitelmät 1,2,3, luvussa kolme esitelmät 4,5,6, luvussa neljä esitelmät 7,8,9, luvussa viisi loppukatsaus ja tutkielman lopussa on lähde- ja kirjallisuusluettelo. Tämän tutkielman tarkoitus on ollut tutkia ja kuvata kirkkokuntien edustajien kirjoittamien esitelmien tekstitulkintaa ja verrata niitä toisiinsa. Tutkimustuloksissa tuli esille, että osapuolet tulkitsivat erilaisien perspektiivien kautta ekumeenisen lausuman ”Uusi elämä Kristuksessa ja armolahjat”. Tutkimustulosten mukaan kirkkokuntien edustajien tekstitulkinta muodostuu oman kirkkokunnan tunnustuskuntien opin ja käytännön traditioista. Teologisista oppijärjestelmistä esitelmissä esiintyy eniten kristologia, pneumatologia, ekklesiologia ja soteriologia. Kaikki kolme kirkkokuntaa tulkitsi lausuman ”Uusi elämä Kristuksessa ja armolahjat” opillisesti ja eettisesti teoreettisen viitekehyksen ja käytännön elämän kautta.
  • Seppänen, Oili (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan Suomen perhevapaajärjestelmää sukupuolisopimuksen ilmentymänä ja tutkitaan, millainen Suomen perhevapaajärjestelmä on vanhempien sukupuolten näkökulmasta: millaisiin valintoihin se kannustaa äitejä ja isejä? Erityisesti näkökulma on perhevapaiden käytön epätasaisessa jakautumisessa äitien ja isien välillä. Heijasteleeko perhevapaajärjestelmä sellaista sukupuolisopimusta, jossa naisten ja miesten asemat yhteiskunnassa ovat keskenään epäoikeudenmukaisia ja kohdistuuko äiteihin ja iseihin erilaisia odotuksia vanhempina. Kirjallisuutena tutkielmassa käytetään Yvonne Hirdmanin tekstejä sukupuolisopimuksesta. Sovellettaessa sukupuolisopimuksen käsitettä Suomeen, käytetään myös Hirdmanista kirjoittaneiden suomalaistutkijoiden tekstejä. Lisäksi aineistona on suomalaista naisliikkeen historiaa käsittelevää kirjallisuutta, äitiyttä ja perhepolitiikkaa koskevaa yhteiskuntatieteellistä aineistoa sekä joitain julkishallinnon tahojen raportteja ja tutkimuksia liittyen perhevapaisiin. Tässä tutkielmassa kiinnitetään huomio niihin historian muutoksiin naisliikkeessä, sukupuolisopimuksissa ja perhevapaajärjestelmässä, jotka linkittyvät yhteen ja joiden perusteella voidaan tarkastella sukupuolisopimuksen ja perhevapaajärjestelmän yhtymäkohtia. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että isien matala perhevapaiden käyttö juontaa juurensa niin sanotun palkkatyöäitiyden sukupuolisopimukseen. Palkkatyöäitiyden sukupuolisopimus solmittiin äitien ja orastavan hyvinvointiyhteiskunnan välillä, ja se ohitti isät sopimusosapuolena. Vaikka isyyttä on pyritty tukemaan perhepoliittisesti jo usean vuosikymmenen ajan, yhteiskunta on samanaikaisesti lähettänyt viestiä, että osallistuvan isyyden voi valita. Vaikuttaa siltä, että tuo kuvitelma vapaasta valinnasta on nakertanut isyyden moraalista velvoittavuutta.
  • Pitkänen, Hanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tavoitteenani on selvittää ja eritellä uskollista ja kristillistä kerrontaa Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoissa. Kuvailen ja tarkastelen kirjojen kuvitusta ja kerrontaa sekä niiden yhteiseloa. Toteutan tutkimuksen käyttäen laadullista sisällönanalyysia, jonka avulla pohditaan kuvitellun suhdetta todellisuuteen. Keskityn tutkielmassani kolmen pääkohdan tarkkailuun Kunnaksen Koiramäki-kirjoissa. Ensimmäiseksi tarkastelen mitä ja miten kirjoissa kerrotaan kirkkovuodesta, toiseksi Koiramäen kirkon sekä Tyrvään Pyhän Olavin kirkon yhtäläisyyksistä ja kolmanneksi tarkastelen seurakuntaelämää muun muassa kiertokoulua ja kinkereitä Koiramäen aikana vuoden 1853 tienoilla. Mauri Kunnas kuvaa Koiramäki-kirjoissaan elämää Koiramäessä, arkea sekä juhlaa. Juhlahetkiin kuuluvat usein oleellisena osana kirkolliset pyhät, joihin liittyi myös runsaasti kansanperinnettä. Koiramäki-kirjoissa liikutaan vahvasti kansanperinteen ja talonpoikaiskulttuurin alueella. Uskonnollinen ja kristillinen kerronta ilmenee Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoissa varsin kattavasti ja värikkäästi. Vaikka kyseessä ovat lapsille suunnatut kirjat, niistäkin löytyy aikuiselle hieman vallattomampia ja suuriakin asioita ja asiakokonaisuuksia tutkittavaksi. Kirjoissa pääsee ensilukemalta vilkaisemaan vain pintapuolta. Kansanperinteisiin, talonpoikaiselämään sekä kirkkovuoden vanhoihin tapoihin tutustumalla Koiramäki-kirjoista löytyy toisen ulottuvuuden. Kirjat ovat monipuolisuudessaan yllättävänkin yleissivistäviä. Kuten Kunnaskin on kertonut pyrkivänsä pysyttelemään todenmukaisuudessa, näin asia myös todellakin on. Muun muassa yhtymäkohdat jouluperinteisiin sekä Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon ovat merkittäviä. Toki Kunnas kirjailijana ottaa hieman vapauksia ja leikittelee tarkemmin ajateltuna vakavammillakin asioilla, seikkaileehan 1800-luvun talonpoikaiskulttuurissa koirat. Hän ei tee sitä ehkä kuitenkaan siellä, missä sillä on merkitystä, tärkeissä asioissa hän on todenmukainen, kertoo asioita tiivistetysti, pintaraapaisulla ja leikittelee kuvissa olevilla yksityiskohdilla. Kirjojen ollessa lapsille suunnattuja, kerronta ei voikaan olla hurjan rönsyilevää. Kunnas on sijoittanut Koiramäen lapset kaupungissa –kirjasta lähtien tapahtumat vuoden 1853 tienoille. Hänellä on ollut tähän varsin perusteltu syy, koska 1800-luvulla yleisesti tapahtui niin paljon muutoksia muun muassa sekä alkuopetuksessa että kinkeriperinteessä ja papiston asemassakin. Myös Tyrvään Pyhän Olavin kirkon osalta valinta on ollut perusteltu: kirkko oli tuolloin vielä seurakuntakäytössä, kun kaksi vuotta myöhemmin kirkollinen toiminta siirtyi uuteen kirkkoon. Kunnas on kuvannut kuitenkin asiat omista lähtökohdistaan, peilaten alueita, tapahtumia sekä asioita omasta historiastaan ja elämänkokemuksestaan käsin. Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Vammalan seudulla, jolloin Tyrvään Pyhän Olavi kirkko on tullut hänelle kovinkin tutuksi ja hänelle on muodostunut kirkkoon läheinen suhde. Kävihän hän nuorena poikana kurkkaamassa suljettuun Tyrvään kirkkoon sisälle, joka muistutti pientä seikkailunhaluista poikaa Viisikon jännittävien tapahtumapaikkojen tapaisesta miljööstä Kunnas on onnistunut kuitenkin varsin mallikkaasti kopioimaan Tyrvään kirkon arkkitehtuuria ja interiööriä niihin kirjoihin, joissa selkeästi käyttää kyseistä kirkkoa mallina. Tätä historian ja elämän luomaa merkitystä ei voi kiistää Koiramäki-kirjoja lukiessa: kirjat ovat tekijänsä näköisiä tuotoksia, kukin omalla tavallaan ja omassa aihepiirissään.
  • Garaisi, Tomas (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän pro gradu -tutkielman tavoite on tutustua Daavidin ja Salomon monarkiaa koskevaan arkeologiseen aineistoon eri tavalla Heprealaista Raamattua tulkitseviin ja sitä tutkimuksissa soveltaviin arkeologeihin ja tutkijoihin. Tarkoituksena on havainnoida, miten erilaiset tutkimukselliset lähtökohdat ja suhtautuminen Heprealaisen Raamatun historialliseen tarkkuuteen ja luotettavuuteen vaikuttavat arkeologiseen tutkimustyöhön alkaen teorioiden, kuten kronologian, valinnasta päätyen lopputulokseen, jossa pyritään esittämään tietty historiallinen malli. Tarkoitus on myös kartoittaa, kuinka valittu tai vaikuttava Raamatun tulkinta ohjaa lopullista tulkintaa kaivauskohteiden löydösten, kuten raunioiden, keramiikan, artefaktien ynnä muiden sellaisten kohdalla mitä tulee ajoittamiseen ja historiallisen kuvan rakentamiseen rautakausien Levantista. Pro gradu -tasoisessa työssä on mahdoton sinänsä ratkaista sellaisia vuosikymmeniä debatoituja aiheita kuten esimerkiksi eri kronologisten mallien historiallinen luotettavuutta, kaivausmetodien tieteellistä pätevyyttä tai radiohiiliajoitusmenetelmien keskinäisiä ristiriitaisia tuloksia. Siksi olen tyytynyt esittelemään eri tutkintalinjoja sekä tunnettujen arkeologien näkökantoja ja suhtautumista Heprealaiseen Raamattuun joko arkeologisia löydöksiä selittävänä apuvälineenä tai hämmentävänä, tutkimustuloksia vääristävänä epähistoriallista aineistoa sisältävänä dokumenttina. Pro gradu -työni tutkimuskysymys on Heprealaisen Raamatun käyttö Daavidin ja Salomon monarkian arkeologisissa kysymyksenasetteluissa. Tutkimusmetodina olen käyttänyt vertailevaa lähestymistapaa. Käytännössä se on tarkoittanut arkeologien ja tutkijoiden kirjalliseen materiaaliin tutustumista. Aineisto on peräisin tutkimuskirjallisuudesta, artikkelikokoelmista, aikakausilehdistä ja blogeista. Tutkimukseni tuotti sinänsä yllätyksettömän lopputuloksen. Valittu suhtautuminen Heprealaiseen Raamattuun ja sen historialliseen luotettavuuteen ja sen arviointi arkeologisia löydöksiä tulkitsevana dokumenttina vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen arkeologiseen tutkimukseen. Toinen yhtä merkittävä valinta tehdään kronologian suhteen. Kuitenkaan ei voida mielestäni todeta yksiselitteisesti, että valitessa esimerkiksi matalan kronologian selittämään rautakausien tapahtumia, tarkoituksellisesti pyritään mitätöimään Heprealaisen Raamatun kuvaukset monarkiasta. Myöskään ei voida katsoa, että valitessa käyttää Heprealaista Raamattua arkeologisten löydösten tulkkina, mitätöidään lähtökohtaisesti tieteellinen tutkimustyö tai vaarannetaan sen mahdollisuus paljastaa todellista historiaa. Joka tapauksessa on selvää, että niin arkeologisten löydösten, kuten suuret kivirakennelmat Jerusalemissa tai portit Khirbet Qeiyafassa, kuin kronologisten mallienkin suhteen tieteellistä keskustelua ja tutkimustyötä käydään vielä pitkään. Hitaaseen muutokseen tai suuren konsensuksen saavuttamiseen eri löydösten suhteen vaikuttaa se, ettei sellaisia erityisen merkittäviä arkeologisia löydöksiä, kuten Tel Danin steela, löydy kovinkaan usein ja se, että osa tutkimusmenetelmistä, kuten kallis radiohiiliajoitus eri sovelluksineen ovat olleet tutkijoiden käytettävissä verrattain lyhyen aikaa. Toisaalta ottaen huomioon sen realiteetin, kuinka erilaisia poliittisia intohimoja herättävä valtio Israel on ja kuinka ristiriitaisia tulkintoja Israelin lyhyt tai pitkä historia kirvoittaa, lienee mahdollista väittää, että tuskin koskaan päästää kovinkaan laajaan konsensukseen sellaisista historiallisista aiheista kuten Daavidin kaupunki.
  • Pakarinen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Paul Tillichin käsitystä ahdistuksesta. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi. Lähdeaineistona toimii erityisesti Tillichin Amerikan kaudella syntynyt tuotanto, mutta mukana on myös muutamia saksankielisiä tekstejä. Tutkielman päälähteitä ovat Courage to be ja Systematic Theology I-II. Tutkielma jakautuu kolmeen päälukuun, joissa ensimmäisessä kartoitetaan Tillichin teologian peruskäsitteitä oleminen, Jumala, ei-oleminen, essenssi ja eksistenssi. Toisessa pääluvussa käsitellään ahdistusta ontologisena käsitteenä. Liikkeelle lähdetään ei-olemisen uhkasta, itse-affirmaatiosta ja rohkeudesta, josta siirrytään ahdistuksen ja pelon käsitteelliseen erotteluun ja edelleen jatketaan eksistentiaalisen ahdistuksen kolmeen eri lajiin: kohtalon ja kuoleman ahdistukseen, merkityksettömyyden ja tyhjyyden ahdistukseen sekä syyllisyyden ja tuomionalaisuuden ahdistukseen. Tämän jälkeen tarkastellaan lyhyesti epätoivoa, joka seuraa käsittelemättömästä eksistentiaalisesta ahdistuksesta. Luvun lopuksi tutustutaan vielä essentiaalisen ahdistuksen käsityksen. Viimeisessä pääluvussa ahdistusta tarkastellaan psykologisen merkityksen näkökulmasta, ja selvitetään, mitä Tillich tarkoittaa patologisella ahdistuksella ja sen lajeilla. Viimeiseksi luodaan katsaus psykologiseen tutkimukseen, jota on tehty Tillichin eksistentiaalisen ahdistuskäsityksen pohjalta. Tutkimuksessa esitetään, että Tillichin ahdistuskäsitys voidaan jakaa ontologiseen ja psykologiseen käsitykseen. Tavoitteena on myös selvittää yleisesti Tillichin käsitystä ahdistuksesta. Keskiössä on luonnollisesti eksistentiaalinen ahdistus, josta Tillich näkee tarpeelliseksi kirjoittaa paljon. Koska ahdistukseen liittyy olemisen ja ei-olemisen, kuin myös essenssi ja eksistenssin välinen suhde, on ollut tarpeellista selvittää myös nämä käsitteet ja niiden taustat Tillichin ajattelussa. Itsessään ne avaavat paljon etenkin eksistentiaalisen ahdistuksen merkitystä. Tutkimuksessa on varmistunut se käsitys, että Tillichille ahdistus on suorassa suhteessa ihmisen rajallisuuden kanssa, sillä ahdistus on tietoisuutta rajallisuudesta eli ei-olemisen läsnäolosta. Tästä seuraa se, että koska Tillichin mukaan ihmisen rajallisuus on essentiaalista, on myös ahdistuksen oltava essentiaalista. Kuitenkin, koska eksistenssi on vääristymää ja ihmisen eroa Jumalasta, eksistenssin alaisena rajallisuus ja tätä kautta ahdistus ovat saaneet ristiriitaisen elementin. Essentiaalisena ahdistus on luotua hyvää ja ei siksi itsessään pahaa, mutta eksistenssissä se on kokemusta ei-olemisen uhkasta ja ajaa ihmistä kohti epätoivon tilaa, jossa ei-oleminen koetaan voittoisana. Tämä voitto on kuitenkin vain näennäistä, sillä oleminen-itse eli Jumala on läsnä myös siellä, missä hitunenkin olemista on vielä jäljellä. Nykyajan tehokkuutta korostavassa ympäristössä ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että hän saa olla rajallinen. Kuten tutkimuksessa käytetty psykologinen tutkimus Paul Tillich's theory of existential anxiety: A preliminary conceptual and empirical examination esittää, eksistentiaalinen ahdistus on universaali ilmiö ja se on usein kytköksissä kliinisiin masennuksen ja ahdistuksen oireisiin. Tillichin eksistentiaalisen ahdistuksen käsitys on osoitettu siten hyväksyttäväksi jopa psykologian tieteenalan piirissä. Täten eksistentiaalisen ja patologisen, ja siten ontologisen ja psykologisen ahdistuksen välinen raja on häilyvä. Tarvetta syvemmälle, erityisesti eksistentiaalisen ahdistuksen tutkimukselle on, sillä tämä voi auttaa paremmin ymmärtämään ihmisten kokemaa olemassaolon ahdistusta ja siihen liittyvää ihmisen emotionaalista toimintaa.
  • Vakkuri, Ville (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää arkkitehtuurin taustalla vallitsevaa ihmiskäsitystä tarkastelemalla kahden eri ihmiseen keskittyvän arkkitehtuuriteorian ihmiskäsitystä ja ihmisen vapautta. Tutkimusta ohjaava tutkimuskysymys on: Minkälainen on Aulis Blomstedtin Canon 60 -teorian sekä Le Corbusierin Le Modulor -teorian käsitys ihmisestä, ihmisen vapaudesta sekä vapauden asteista? Arkkitehtuuri määritellään toiminnaksi ihmisen hyväksi. Ihmisen ympäristöä suunnitellessa ja rakennettaessa arkkitehdilla on oltava jokin perustava oletus toiminnan kohteestaan. Tätä kohdetta edustaa arkkitehtuurin ihmiskäsitys. Vaikka arkkitehti ei toiminnassaan pohtisi taustalla vaikuttavaa ihmiskäsitystä, muodostuu hänen toimintansa ohjaavista periaatteista aina jokin ihmiskäsitys. Ihmiskäsityksen välttämättömästä merkityksestä huolimatta arkkitehtuuria kuvaavat arkkitehtuuriteoriat eivät lähtökohtaisesti erittele arkkitehtuurin taustalla vaikuttavia filosofisia rakennelmia, vaan keskittyvät esteettiseen tai funktionaaliseen tekijöiden erittelyyn. Teorioiden tarkoitus on auttaa ymmärtämään arkkitehtuurin toimintaa ohjaavia tekijöitä, mutta käytäntölähtöinen käsittely keskittyy arkkitehtuurin mitattavien ja ei-mitattavien toiminnan kuvaamiseen. Samoin alan tutkimus jää usein näiden arkkitehtuurin osatekijöiden tasolle, jolloin arkkitehtuuriin taustalla vaikuttavien filosofisten rakenteiden käsittely jää vähemmälle Tutkimuksen päälähteinä toimivat Le Corbusierin The Modulor -teos sekä Aulis Blomstedtin artikkelit Mitta ja suhde, Ihminen arkkitehtuurin mitta sekä Blomstedtin tuotantoa kokoava teos Thougt and form, studies in harmony. Päälähteiden rinnalla tukeudun analyysissä Aulis Blomstedtin elämänvaiheita ja tuotantoa kokoavaan Helena Sarjakosken kirjaa Rationalismi ja runollisuus: Aulis Blomstedt ja suhteiden taide, sillä toisin kuin Le Corbusier, Blomstedt ei ole koonnut teoriaansa yhdeksi viimeistellyksi kokonaisesitykseksi, vaan se on kehittynyt pienissä vaiheissa ja erilaisissa muodoissa, kuten artikkeleissa, näyttelymateriaaleissa ja luennoissa Metodina tämän kysymyksen selvittämiseksi on käytetty systemaattista analyysia, joka rakentuu kahden eritasoisen tekstianalyyttisen menetelmän, käsiteanalyysin sekä taustaoletusten analyysin yhdistelmään. Analyysin alaisena olevat arkkitehtuuriteoriat ovat luonteeltaan soveltavaa aineistoa, jotka koostuvat filosofisista, kaunokirjallista, runollisista, mystisistä sekä matemaattisista esityksistä. Käsiteanalyysin ja taustaoletusten analyysin yhdistelmä soveltuu tähän tehtävään hyvin, sillä sen varassa on mahdollista paneutua teorioissa esiintyviin käsitteisiin sekä sanoittaa teorioihin liittyviä usein lausumattomia tausta-oletuksia. Tällä analyysimenetelmien yhdistelmällä on ollut tarkoitus luoda ymmärrettävä kokonaisuus teorioiden hajanaisesta kokonaiskuvasta sekä niiden taustalla vaikuttavasta ihmiskäsityksestä. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tuloksena voidaan todeta ihmiskäsitysten sekä ihmisen vapauksien tarkastelun osoittavan systemaattisen analyysin välineiden joustavuuden sekä soveltuvuuden arkkitehtuuriteorian tutkimukseen. Le Corbusierin ja Blomstedtin teorioiden ihmiskäsitykset ja niihin liittyvät vapauskäsitteet ovat teorioiden kesken hyvin yhtenäinen. Teoriat sisältävät kahteen osaan jakautuneen, yleiseen sekä arkkitehtia koskevaan, ihmiskäsityksen. Näiden käsitysten ero perustuu arkkitehdin ihmiskäsityksen yleisen käsitystä laajempaan vapauteen.
  • Riikonen, Elias (Helsingin yliopisto, 2016)
    Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on tarkastella sitä, minkälaisen mallin Matteuksen evankeliumissa esiintyvät kaksitoista opetuslasta antavat Jeesuksen seuraamisesta. Lähtökohtana on ajatus siitä, että Matteuksen evankeliumin tekijä on toimitus- ja kirjoitustyössään muokannut opetuslapsia omien näkemystensä mukaiseen suuntaan. Lähestyn tutkimuskysymystäni kolmesta näkökulmasta. Redaktiokritiin avulla pyrin selvittämään, miten Matteus on muokannut tarkasteltavia opetuslapsihahmoja. Narraatiokritiikin avulla tarkastelen sitä, minkälaisen mallin kukin opetuslapsi esittää Jeesuksen seuraamisesta Matteuksen kertomuksen kokonaisuudessa. Sosiaalisen identiteetin näkökulmasta pyrin selvittämään, minkälaisina prototyyppeinä, esimerkkeinä tai stereotyyppeinä tarkasteltavat hahmot esiintyvät. Lähdeaineistonani käytän sellaisia Matteuksen evankeliumin tekstipätkiä, joissa yksittäiset hahmot kahdentoista opetuslapsen joukosta nousevat esille. Näin siksi, että kaikki kahdentoista opetuslapsen joukkoon kuuluvat hahmot eivät nouse henkilökohtaisessa roolissa esille Matteuksen evankeliumissa. Käsittelen koko kahdentoista opetuslapsen ryhmää taustaluvuissa sekä yksittäisiä opetuslapsia käsittelevien kappaleiden yhteydessä. Tutkimukseni taustalla on Urlich Luzin näkemys Jeesuksen opetuslapsista läpikuultavina hahmoina. Luzin mukaan Matteus esittää opetuslasten avulla oman näkemyksensä siitä, minkälaisia Jeesuksen opetuslasten tulisi olla. Lähdeaineiston analyysi osoittaa, että Matteuksen esittämät kaksitoista opetuslasta antavat pääaisassa samanlaisen mallin Jeesuksen seuraamisesta. Opetuslapset ovat hyviä puolia korostavissa ominaisuuksissaan ihanteellisia, mutta erehtyväisyyttä korostavissa ominaisuuksissa inhimillisiä Jeesuksen seuraajia. Poikkeuksena on Juudas Iskariot, joka ei anna esimerkkiä ihanteellisesta opetuslapsesta. Kaikkien kahdentoista opetuslapsen joukosta nousevan henkilöhahmon voidaan kuitenkin sanoa pyrkivän sosiaalisen identiteetin vahvistamiseen. Opetuslapset näyttäytyvät pääasiassa Jeesuksen seuraajien sisäryhmän ihanteellisimpina edustajina. Opetuslapset ovat kuitenkin monimuotoinen ryhmä, sillä ensinnäkin kukaan heistä ei anna kuvaa täydellisestä Jeesuksen seuraamisesta ja toiseksi he kaikki tuovat oman vivahteensa Jeesuksen seuraamisen malliin.
  • Kätkänaho, Annukka (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tässä Pro gradussa tutkin keskustelua suomalaisella Harry Potter -kirjasarjan ympärille muodostuneella Finfanfun-keskustelupalstalla. Keskustelun aiheena oli Harry Potterin vanhempien Lilyn ja Jamesin hautakivi ja siihen kaiverrettuna oleva ensimmäisen Korinttilaiskirjeen jae 15:26: ”Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” Tutkimuskysymyksenäni on: ”Millä lailla kirjasarjan fanit tulkitsevat ja ymmärtävät Raamatun sitaattia kuoleman voittamisesta verkossa käydyssä keskustelussa?” Tutustuin myös perinteiseen kristilliseen dogmatiikkaan ja vertasin keskustelupalstalla esiin nostettuja ajatuksia kristillisen kirkon ymmärrykseen kuoleman voittamisesta. Tutkimani viestiketjun neljästäkymmenestä kommentista viisitoista sisälsi enemmän tai vähemmän suoraa tulkintaa kuoleman voittamisesta. Loput viesteistä sisältävät juonispekulaatioita ja uusien fanifiktioiden ideointia. Tutkimusmetodinani on sisällön analyysi, jonka avulla jaottelen keskustelupalstalla esitettyjä tulkintoja kuoleman voittamisesta. Keskustelupalstalla Raamatun jaetta tulkittiin kolmesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin jakeen katsottiin merkitsevän kuoleman jälkeistä elämää. Toisekseen jakeen arveltiin olevan viittaus Potterien taikamaailman sisällä oleviin yliluonnollisiin taikaesineisiin, erityisesti hirnyrkkeihin ja kuoleman varjeluksiin, joiden avulla kirjassa on mahdollista paeta normaaleja kuolevaisuuden lakeja. Ja viimeiseksi jaetta tulkittiin kuoleman hyväksymisen kautta. Vaikka sisällön analyysin avulla jaottelinkin erilaisia tulkintoja kuoleman voittamisesta, todellisuudessa erilaiset näkökulmat elivät sisäkkäin, ja yhdessä kommentissa saattoi olla moniakin tulkintoja rinta rinnan Ei ole olemassa yhtä ainoaa keinoa tulkita kuoleman voittamisen merkitystä kristilliseltä näkökannalta. Raamatusta on mahdollista lukea monia erilaisia mielipiteitä, ja lisäksi jokainen kristillinen kirkkokunta saati yksittäinen kristitty painottaa erilaisia asioita. Alkuperäisessä yhteydessään Korinttilaiskirjeen kirjoittaja Paavali näyttää Kuoleman kukistamisella viitanneen konkreettiseen ruumiilliseen ylösnousemukseen. Katson, että oma Pro graduni osoittaa oikeaksi tutkijoiden esittämät näkemykset siitä, miten fantasiakirjallisuus, populaarikulttuuri ja media ylipäätään voivat toimia paikkana, jossa elämän ja kuoleman merkitystä on mahdollista pohtia ja arvottaa.
  • Marin, Päivi (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimukseni käsittelee suljetuista uskonyhteisöistä irtaantumisen prosessia. Tutkimustehtävänäni oli kartoittaa tunteiden merkitystä suljetusta uskonyhteisöstä irtaantumisprosessin jäsentäjänä ja selviytymisen tukena. Tämän lisäksi tarkastelin suljettua uskonyhteisöä ja lapsuudenperhettä tunteiden kasvualustana ja irtautujan selviytymiskokemusta. Tutkimusaineisto koostui 102 irtautujan kokemuksista. Irtautujat vastasivat nimettöminä Helsingin yliopiston sähköisen e-lomakkeen kautta likert -asteikollisiin monivalintakysymyksiin ja avoimiin kysymyksiin. E-lomakkeen linkki lähetettiin Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n verkossa toimiviin suljettuihin vertaistukiryhmiin. Aineistoa lähestyttiin tutkimuksellisesti kahdesta eri näkökulmasta. Kvantitatiivisen aineiston analyysissä käytettiin SPSS-ohjelmaa ja kyselylomakkeen avointen vastausten käsittelyssä käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa selvisi, että uskonyhteisön sulkevat rakenteet voivat uhata lapsen ja vanhemman vuorovaikutus- ja kiintymyssuhdetta ja lapsen kasvamista terveeseen erillisyyteen. Suljettujen rakenteiden avulla torjuttiin osa ihmisen inhimillisestä tunne-elämästä. Kielletyiksi ja synniksi koettuja tunteita ohitettiin hengellisesti anteeksiannolla. Tukahdetut tunteet ilmenivät usein psykosomaattina oireina ja stressinä. Irtautujista 98 % oli kokenut irtaantumisprosessinsa aikana stressiä ja 77 % psykosomaattisia oireita. Irtautujan irtaantumisprosessin tunteiden merkitys näyttäytyi kahden eri tuloksen valossa. Irtautuja prosessoi tunteillaan menneisyyttään ja haki turvaa ja merkitystä menneisyydestä. Omaan identiteettiin ja erillisyyteen liittyvillä tunteillaan irtautuja suuntautui tulevaisuuteen ja kamppaili erillisyyteen ja oman identiteetin vahvistamiseen. Selviytymiskykyään irtautujat kuvasivat kameleonttimaisena kykynä sopeutua ja uudistua muutoksiin kahden erilaisen maailman välillä. Aineistosta nousi kuusi erilaista selviytyjätyyppiä, jotka hakivat voimaa eri osa-aluilta. Selviytymiseen haettiin voimaa spiritualiteetin, kognitiivisuuden, ihmissuhteiden, myönteisen elämänasenteen, hengellisyyden ja itsetunnon alueilla.
  • Hiltunen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten Anders Nygrenin taustalla vaikuttavat fundamentaalisteologiset taustaoletukset ja hänen käyttämänsä metodi vaikuttaa niihin johtopäätöksiin, joihin hän päätyy teoksessaan Eros och Agape I. Nygrenin tutkimuksen on sanottu olevan 1900-luvun merkittävin tutkimus rakkaudesta. Nygrenin tutkimus nosti rakkauden kansainvälisesti kiinnostavaksi tutkimuksen kohteeksi. Kiinnostus ylitti tieteenalan rajat. Harvat Nygrenin jälkeisistä tutkimuksista asettuivat kannattamaan hänen näkemystään rakkaudesta. Nygrenin asetelman sanottiin olevan liian yksinkertaistava ja mustavalkoinen. Hänen raamatuntulkintaansa on kritisoitu puutteellisuudesta. Onpa häntä syytetty jopa antisemitismistä. Kritiikistä huolimatta hänen perusasetelmansa kahdesta rakkaudesta on kuitenkin pysynyt perusmallina, josta jopa hänen kriitikkonsa usein lähtevät liikkeelle. Tutkimushypoteesini on, että Nygren päätyy jyrkkään käsitykseen agape-rakkauden ja eros-rakkauden yhteensovittamattomuudesta sekä luterilaisen dogmatiikan vaikutuksesta että metodinsa, perusmotiivitutkimuksen, johdosta. Nygrenin käyttämä metodi perusmotiivitutkimus pyrkii nimensä mukaisesti löytämään tutkittavasta kohteestaan sille ominaisen elämän asenteen, perusmotiivin. Perusmotiivitutkimus pyrkii siis tiivistämään laajankin aatteen, uskonnon tai filosofian yhteen käsitteeseen tai ideaan. Metodi siis vaikuttaisi kärjistävän Nygrenin näkemystä entisestään. Nygren esittääkin omassa tutkimuksessaan, että kristinuskolle ominainen perusmotiivi on Jumalan lahjoittava agape-rakkaus. Tämä rakkaus on spontaania ja kohteelleen arvon luovaa. Nygren esittää, että tämä kristinuskolle ominainen agape-rakkaus on sekoittunut aikojen saatossa kristinuskon sisällä eros-rakkauteen. Nygrenin mukaan nämä kaksi ovat kuitenkin yhteen sovittamattomia. Nygren seuraa teologiassaan pääosin Lutherin Heidelbergin disputaatiossa tekemää kahden rakkauden erottelua. Nygrenin rakkaudenteologiasta näyttäisi kuitenkin jäävän puuttumaan Lutherin teologialla ominaisia elementtejä, jotka tasapainottavat Lutherin muuten ilmeistä dialektisuutta. Nygrenin tutkimuksen positio tulee näin vielä jyrkemmäksi. Luterilaisuuteen kuuluvan dialektiikan vaikutuksesta ja erityisesti luterilaisen vanhurskauttamisopin vaikutuksesta Nygrenin rakkaudenteologia muotoutuu sellaiseksi, että ihmisen rooli tulee ongelmalliseksi. Tutkimukseni metodina on systemaattinen analyysi. Se on joukko tekstianalyyttisia menetelmiä joiden tarkoituksena on analysoida muun muassa argumentaatiota ja tekstiin liittyviä implisiittisiä oletuksia. Tutkielman kysymyksen ja hypoteesin huomioiden se soveltuu hyvin tämän tyyliseen tutkimukseen. Tutkielman haasteena on ollut akateemisen rakkauden tutkimuksen poikkitieteellisyys. Miltei jokaiselta humanistiselta alalta löytyy tutkimuksia, jotka ainakin sivuavat kysymystä rakkaudesta. Ongelma on näiden tutkimusten yhteismitattomuus. Tutkimukseni tuloksena päädyn toteamaan, että hypoteesini pitää paikkansa. Nygrenin tutkimuksen taustalla vaikuttavat hänen metodinsa ja tunnustuksellinen luterilainen dogmatiikka näiden johdosta Nygren esittää käsityksensä kahdesta rakkaudesta mustavaloisena ja jyrkkänä, jossa ihmisen rooli nähdään ainoastaan Jumalan rakkauden kanavana. Tein tutkielmassani myös sen huomion, että Nygrenin rakkaudenteologia samoin kuin imputaatiota korostava vanhurskauttamisoppi hyötyisi suuresti suomalaisen Luther-tutkimuksen esiin nostamasta unio-ajattelusta. Se mahdollistaisi kokonaisvaltaisemman rakkaudenteologian. Tällaisen rakkaudenteologian tekeminen jää tulevan tutkimuksen tehtäväksi.
  • Enckell, Kimmo (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää Jarl Hemmerin teoksessa ilmeneviä pappiskuvia kahden pappishahmon kautta. Selvitän, mitä teemoja teos pitää sisällään eli miten Hemmer pappiskuvaansa rakensi. Tutkin myös, miten kirjailijan pappiskuvaukset vastaavat tutkimuskirjallisuuden esille tuomaa kuvaa. Tutkimusmetodinani on teoksen toistuva lähiluku, jolla pyrin havaitsemaan ne seikat, joista Hemmer pappiskuvaansa rakentaa. Vertaan esiin nousseita teemoja muihin lähteisiin sekä kirjallisuuteen. Keskeisenä lähteenä on Hennalan punavankileirin kasvatusjohtajan Yrjö Alasen kirje kasvatuspäällikkö Hannes Sjöblomille vuodelta 1918. Marianne Nordmanin tutkimus Stil och struktur i Jarl Hemmers En man och hans samvete tuo tutkimukselleni olennaista biografista tietoa kirjailijasta. Muusta tutkimuskirjallisuudesta nostan esille Eva Fjellanderin tutkimuksen Myndighetsperson, själasörjare eller driftkucku – En studie av prästgestalter i svenska romaner 1809–2009 sekä Thomas Ekin tutkimuksen Ljuset har djup – Jarl Hemmer och idyllen. Jarmo Nieminen on toimittanut teoksen Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – sotasurmat 1917–1918. Kyseinen teos antaa tutkimukseni kannalta olennaista tietoa Suomenlinnan punavankileiristä. Tutkimuksen ensimmäisessä pääluvussa käsittelen Hemmerin pappishahmojen Samuelin ja Hastigin tietä papiksi. Äidittömäksi jäänyt Samuel on talonpoika Pohjanmaan rannikolta, äkkipikainen ja negatiivisella itsetunnolla varustettu. Samuelin nuoruuden ystävä ja säätypappiperheestä tuleva Hastig on jo päättänyt omasta pappisurastaan ja näkee tehtäväkseen Jumalan löytämisen. Valmistuttuaan Samuel sijoittuu papiksi Uudenmaan rannikkoseudulle, kun taas Hastig työskentelee Helsingissä. Samuel ajautuu pitämänsä saarnan takia vaikeuksiin, koska hän intoutuu siinä epäkristillisiin näkemyksiin. Tuomiokapituli asettaa hänet virantoimituskieltoon ja hänestä tulee vapaa saarnaaja. Saarnatessaan sairaalassa Samuel tutustuu Essiin, yhteen prostituoiduista. Heidän välilleen kehittyy seksisuhde ja lopulta Samuel ajautuu Essin vuoksi väkivallan tekoon, josta hän saa vankeustuomion. Toisessa pääluvussa tarkastelen kirjailijan pappishahmoja työssään sodan ja rauhan aikana. Samuel vapautuu vankilasta, vaihtaa nimensä Broksi ja työskentelee Hastigin apupappina. Suomen sisällissodan lopussa Hastig toimii Suomenlinnan punavankileirin pappina ja Samuelista tulee hänen apulaisensa. Keskeisinä tutkimustuloksina Hemmerin pappiskuvauksessa voidaan havaita Samuelin edustavan talonpoikaiskulttuurista noussutta pappia, kun taas Hastig edustaa säätypapiston perintöä. Samuel on aluksi uskossaan epävarma, kun taas Hastigille se on heti itsestään selvä asia. Samuelin usko vahvistuu vähitellen, etenkin silloin, kun hän toimii sielunhoitajana heikompiosaisten parissa. Hän on pappi ja sielunhoitaja, jonka tie pappeuteen sekä oman uskonsa vahvistumiseen kulkee syvän itsereflektion ja ulkopuolisten auttajien, kuten Mathilda Wreden antaman avun kautta. Kirjailija sijoittaa hahmonsa erilaisiin papin tehtäviin: Samuelin langenneena pappina vankilan kautta punavankileirille ja Hastigin nuorkirkollisuuden edustajan tehtävistä samalle leirille kasvatusjohtajaksi. Se, miten kirjailijan hahmot reagoivat vankileirin tapahtumiin, näyttäytyy tutkimuskirjallisuuden ja -lähteiden valossa totuudenmukaiselta. Suomen sisällissodan syttyessä Hastig suree kansan vihanpitoa – hän ymmärtää sodan kumpaakin osapuolta. Samuelista taas nousee esille vahva pohjalaisuus, joka ilmenee vihana kapinaan noussutta osapuolta kohtaan. Näin kirjailija piirtää kuvaa oikeistolaisesta Samuelista ja vasemmistolaisesta Hastigista, vaikka hänen päähenkilöidensä poliittinen ulottuvuus jää melko ohueksi. Hemmer kuvaa sitä, miten Hastigin ja Samuelin alkuajan roolit kääntyvät päinvastaisiksi vankileirin olosuhteiden vaikutuksesta. Molemmat kieltäytyvät suorittamasta heille kuuluvia papin tehtäviä, ja Hastig pakenee leiriltä. Samuel jää leirille tekeytyen itse vangiksi ja toimii vankien keskuudessa sielunhoitajana. Hemmerin kuvauksen perusteella Samuelin usko vahvistuu ulkoisten tekijöiden paineessa, kun taas Hastigin ei. Kirjailijan pappishahmo Samuel on teoksen lopussa sinut omantuntonsa kanssa – hän on löytänyt uskonsa ja tehtävänsä pappina heikompiosaisten parista. Hän on hyvä paimen, oman inhimillisyytensä tiedostava ja hyväksyvä sielunhoitaja.