Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Valtiotieteellinen tiedekunta: pro gradut oppiaineittain

Recent Submissions

  • Antonaki, Marianthi (2015)
    This master's thesis investigates the complementary currency TEM (Local Alternative Unit) operating in the city of Volos, Greece, during 2013-2014. TEM functions on the principles of LETS (Local Exchange Trading Systems) type. The study focuses on the role of solidarity in TEM, as an example of grassroots organisation. A research question seeks the impact of solidary action on the scheme's members, by examining the experimental housing project which was launched by TEM in 2011. An additional question approaches the different forms of solidarity among the scheme's membership and the housing project's guests, depending on their personal choices, as well as collective decisions. Based on the principles of solidarity, community, and Social and Solidarity Economy, this thesis explores the structural characteristics of TEM. Ethnographic and autoethnographic research methods construct the framework of the project's analysis, which unfolds by accumulating interviews and participant observation. Various types of solidarity are identified, corresponding to the behavioural interaction between members and guests. The concept of solidarity is found to be voluntary, personal, and diverse, whereas it can appear both as prerequisite and as reaction to change, depending on the circumstances, and influenced by the individual's sense of community.
  • Aulanko, Timo (2015)
    This thesis studies the use of expert consultations by the Finance, Administration, Agriculture and Forestry, and Commerce Committees of the Parliament of Finland during the year 2013, and examines the differences between national and EU-related matters. Expert consultations are an important method for committee members to gain information on the actions of the executive and on the matters they are handling. Although the Grand Committee is the European Affairs Committee of the Parliament, the relevance of the special committees in the handling of EU-matters has increased in recent years. Much of the research on parliamentary scrutiny of European issues has focused on the Grand Committee, with the special committees receiving little attention. The consultation performed by the committees have been analysed through a theoretical framework derived from the principal-agent theory. The special committees are viewed as principals of the executive, and of their counterpart ministries, whom power has been delegated to by the Parliament. The study examines expert consultations by focusing on the frequencies of experts consulted, the backgrounds of the experts and the use of consultations as a method of oversight. The data used in the analysis of this thesis was gathered from all of the reports and statements adopted by the committees during the year 2013. All the experts consulted were coded and categorised according to the institutions they represented. The matters handled by the committees were categorised to matters with an EU-connection and matters without an EU-connection based on their content. U- and E-communications formed separate categories. The data was analysed through statistical methods. The analysis of the data shows that the committees consult fewer experts during the handling of U- and E-communications, with the difference being greatest in the Administration Committee. There are otherwise no significant differences in the amount of experts consulted. During the handling of U- and E-communications the committees also rely more on the hearing of the representatives of the ministry in charge of the matter than during the handling of other matters. Representatives of third parties form a majority of all of the experts consulted by the committees during the handling of all matters, indicating that the committees utilise the knowledge of the third parties when monitoring the actions of the executive. Of the four committees, the consultations of the Finance Committee differ the most between EU-connected matters and other matters. The results of this thesis show that there are certain differences in the consultation of experts performed by the committees, but that the largest differences can be found between the consultations during the handling of U- and E-communications and consultations during the handling of other matters. The results indicate that, regarding expert consultations, the committee members do not differentiate between national legislation that is intended to implement EU directives from legislation that is of national origin without an EU-connection. The lower use of consultation during the handling of U- and E-communications do not indicate that the committees concentrate their efforts in gaining information at the early stages of the legislative process at the EU-level
  • Vehka, Mika (2015)
    Tämän pro gradu -työn tarkoitus on tutkia intressiryhmien mukaan pääsyä (access) politiikkaprosessin valmisteluvaiheeseen eli lakeja valmisteleviin valtionhallinnon valmisteluelimiin. Tarkoitus on ensinnäkin testata poliittiseen taloustieteeseen nojaavaa vaihtosuhdeteoriaa (exchange theory) mukaan pääsyn selittäjänä ja tarkastella, vaikuttavatko teorian kannalta keskeiset tekijät intressiryhmien edustukseen politiikkaprosessin valmisteluvaiheen tapauksessa Suomessa. Lisäksi tutkielmassa ollaan kiinnostuneita eri tyyppisten intressiryhmien edustajien kokonaismääristä ja tiettyjen ympäristötekijöiden vaikutuksesta mukaan pääsyyn. Nämä ympäristötekijät voidaan nähdä paitsi vaihtosuhdeteoriaa haastavina, myös sitä täydentävinä selityksinä. Vaihtosuhdeteorian mukaan keskeiset intressiryhmien mukaan pääsyyn epätasa-arvoisuutta aiheuttavat tekijät ovat ryhmien intressien tyyppi ja ryhmien eriävät (taloudelliset) resurssit. Tämän tutkimuksen perusteella sekä intressiryhmien intressien tyypillä että niiden taloudellisilla resursseilla (ja ryhmien tavalla käyttää niitä) näyttää olevan vaikutusta intressiryhmäkohtaiseen mukaan pääsyyn valmisteluelimiin. Palkansaaja- ja elinkeinoelämän järjestöillä, joiden voidaan katsoa edustavan erityisintressiryhmiä, näyttää olevan vahvempi organisaatiokohtainen edustus kuin kansalaisjärjestöillä, joiden voidaan katsoa edustavan yleisintressiryhmiä. Korkeammat taloudelliset resurssit ja niiden vahvempi suuntaaminen nimenomaan poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamiseen näyttävät myös lisäävän intressiryhmien mukaan pääsyä. Myös tietynlaisilla ryhmien jäsenillä näyttää mahdollisesti olevan mukaan pääsyä lisäävä vaikutus. Tilanne näyttää kuitenkin erilaiselta, kun siirrytään intressiryhmätasolta eri tyyppisten ryhmien edustajien kokonaismäärien tarkasteluun. Kansalaisjärjestöillä näyttää olevan edustajien kokonaismäärien tasolla jotakuinkin yhtä vahva asema kuin erilaisilla erityisintressiryhmillä. Tämä johtuu siitä, että valmisteluelimissä on edustettuina enemmän kansalaisjärjestöjä kuin muun tyyppisiä intressiryhmiä. Kokonaismäärien tasolla havaitaan myös se, että pelkästään intressiryhmien ominaispiirteisiin liittyvät tekijät ovat mukaan pääsyn selittämisessä yksinään ainakin jossain määrin vajaita. Myös monet ympäristötekijät näyttävät vaikuttavan (yhtä aikaa intressiryhmäkohtaisten tekijöiden kanssa) mukaan pääsyyn päätöksentekoon. Esimerkiksi eri hallinnonaloilla on paljon eroa eri tyyppisten ryhmien edustuksessa. Palkansaaja- ja elinkeinoelämän järjestöillä esimerkiksi voidaan nähdä selvästi vahvempi kokonaisedustus niillä hallinnonaloilla, joilla käsitellään eniten näiden järjestöjen ”omia kysymyksiä”, kuten työhön, elinkeinoihin tai yrittämiseen liittyviä asioita. Toisaalta vertaamalla tässä tutkielmassa käytetyn aineiston antamia tuloksia muuhun alan tutkimukseen voidaan havaita vaihtelua myös eri instituutioiden välillä. Tulokset ovat tosin tältä osin alustavia, mutta näyttää siltä, että Suomen tapauksessa mukaan pääsy voi olla tasa-arvoisempaa valmisteluelimissä (hallinto) kuin esimerkiksi eduskunnan valiokunnissa (parlamentti), toisin kuin alaa koskeva teoriatausta yleensä olettaa.
  • Ohrankämmen, Karoliina (2015)
    Tutkielmassa selvitetään, mitä asiakaslähtöisyys ja palveluiden kehittäminen tarkoittavat sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä sitä, mikä merkitys asiakkaiden osallistamisella, yhteisöllisellä hallinnalla ja tilivelvollisuudella on sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation toimintatavoissa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden asiakaslähtöisyyden ja kehittämisen määrittely koetaan usein vaikeaksi ja moniulotteiseksi. Palveluiden kehittämisessä vedotaan usein juuri asiakaslähtöisyyden varmistamiseen ja parantamiseen — mikä sitten nähdään asiakaslähtöisenä palveluiden kehittämisenä? Asiakaslähtöisyyttä, palveluiden kehittämistä ja osallistamista perustellaan usein sillä, että kansalaisella on sen myötä parempi vaikuttamismahdollisuus palveluiden sisältöön ja julkiselle taholle asiakaslähtöisyys tuo kustannustehokkuutta ja paremman palvelurakenteen. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä on kohdannut kritiikkiä siitä, että se eivät enää pysty vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja järjestelmässä on turhaa byrokratiaa. Toisaalta julkisen talouden tila on asettanut sosiaali- ja terveyspalvelut täysin uudenlaisten säästöpaineiden ja kustannustehokkuuden alaiseksi. Tässä tutkielmassa asiakaslähtöisyyttä, palveluiden kehittämistä ja sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation toimintatapoja tarkastellaan neofoucault’laisen tieteentradition, uusliberaalin hallinnan ja itsepalveludemokratiamallin avulla. Nämä näkökulmat nostavat tutkielman polttopisteeseen aktivoivan politiikan, yhteisöllisen hallinnan ja tilivelvollisuuden. Tutkielman aineisto sisältää kahdeksan teemahaastattelua, jotka on kerätty Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä. Aineistoa varten haastateltiin niin asiakaspalvelutyötä tekeviä kuin kehittämis- ja johtotehtävissä olevia työntekijöitä. Haastattelut keskittyvät erityisesti siihen, miten sosiaali- ja terveydenhuollon organisaation työntekijät ymmärtävät palveluiden kehittämisen, asiakaslähtöisyyden ja asiakkaiden osallistamisen. Haastattelut toteutettiin vuoden 2014 kesällä ja syksyllä Lappeenrannassa. Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin. Tutkielman analyysivaiheessa hyödynnettiin sisällönanalyysia sekä laadullista tutkielmaa tukevaa luokittelurunkoa. Luokittelurungon tarkoitus on tehdä läpinäkyväksi se, mitä analyysivaiheessa on tehty. Aineiston pohjalta havaitaan, että haastateltavilla on hyvin yhtenäinen näkemys asiakaslähtöisyyden ja palveluiden kehittämisen rationaliteeteista. Asiakaslähtöisyydessä painottuvat kumppanuus asiakkaan ja ammattilaisen välillä sekä asiakkaan voimaantumisen tukeminen Asiakkaan koetaan olevan entistä kiinnostuneempi tätä koskevista palveluista ja päätöksenteosta. Siksi asiakaslähtöisyydessä korostettaan sitä, että yksilö tulee nähdä aktiivisena ja omatoimisena asiakkaana perinteistä holhoavasta näkökulmasta poiketen. Asiakaslähtöisyyden nähdään myös olevan kaikista keskeisin perusta palveluiden kehittämiselle, jonka vuoksi sosiaali- ja terveyspalveluita tulee henkilöstön näkökulmasta kehittää entistä enemmän asiakkaiden ja yhteisöjen kanssa. Analyysin perusteella voidaan todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiossa palveluita kehitetään siis myös siitä lähtökohdasta, että palveluiden tuottaminen ei ole ainoistaan julkisen tahon tehtävä vaan kaikkien yhteiskunnan tahojen tulee osallistua siihen. Tämä puhuu laajemman hyvinvointiyhteiskunta-ajattelun puolesta. Tuloksista käy ilmi, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset odottavat myös asiakkailta suurempaa vastuunkantoa ja tilivelvollisuutta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Toisaalta analyysin perusteella voidaan todeta, että monet Eksoten työntekijät ovat edelleen sitä mieltä, että julkisia palveluita tarjoavan tahon on pystyttävä huolehtimaan asiakkaistaan myös silloin, kun he itse eivät sitä halua tai eivät siihen kykene. Aineisto sekä teoreettinen viitekehys asettavat tutkielmalle rajoitteita, jotka on hyvä pitää mielessä tuloksia tulkittaessa. Aineisto koostuu yksinomaan tiettyjen Eksoten työntekijöiden näkökulmista eikä tuloksista pidä vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä. Toisaalta teoreettinen viitekehys asettaa tutkielmalle ennalta määritellyt raamit, joiden valossa tutkittavaa ilmiötä on tarkasteltu, jolloin jotkin seikat voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Vaikka aineisto ja teoreettiset valinnat asettavat tiettyjä rajoitteita katson, että tutkielma pystyy kuitenkin vastaamaan tutkimuskysymyksiin riittävällä laajuudella ja halutulla tavalla.
  • Nykänen, Hanna (2015)
    Tässä tutkielmassa selvitetään millaisia institutionaalisia piirteitä Suomen, Ruotsin ja Norjan turvallisuuspalveluiden valvonnassa on, sekä millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja valvonnan järjestämisessä on havaittavissa. Tämän jälkeen tarkastellaan, miten hallinnon vastuuvelvollisuuden käsite näkyy turvallisuuspalveluiden valvonnassa ja viimeiseksi arvioidaan näkyykö pohjoismaiseksi avoimuudeksi kutsuttu periaate organisaatioiden toiminnassa ja valvonnassa. Turvallisuuspalvelut on valittu tutkimuksen aiheeksi, sillä ne ovat osa laajempaa tiedustelua koskevaa keskustelua, joka on ollut pinnalla erityisesti 2010-luvulla. Suomessa Suojelupoliisia ollaan uudistamassa ja Ruotsissa Säkerhetspolisen uudistettiin vuoden 2015 alussa. Suomalaista tai pohjoismaalaista tiedusteluntutkimusta on erittäin vähän, minkä vuoksi tässä työssä esitellään myös tiedusteluntutkimusta valtio-opillisena tutkimuskohteena. Turvallisuuspalveluita lähestytään perinteisen institutionalismin valossa, jolloin keskeisen tarkastelun kohteena ovat instituutioiden formaalis-legaaliset piirteet. Tässä työssä tutkitaan lainsäädäntöä jokaisen turvallisuuspalvelun kohdalla. Institutionalismin lisäksi tukeudutaan hallinnon vastuuvelvollisuuden tutkimukseen sekä tutkimukseen pohjoismaalaisesta avoimuudesta. Hallinnon vastuuvelvollisuuden suhteen voidaan aiemman tutkimuksen perusteella erotella erilaisia tyyppejä, joista tässä tutkielmassa tarkastellaan pääosin kahta: hallinnon poliittista ja byrokraattista vastuuvelvollisuutta. Pohjoismainen avoimuus sen sijaan on verrattain uusi näkemys pohjoismaisen hallintokulttuurin erityispiirteestä, eli avoimuudesta. Työn metodina käytetään laadullista vertailevaa analyysiä, jonka avulla tarkastellaan systemaattisesti valvonnan järjestämistä eri tasoilla, joita ovat valtioneuvoston suorittama valvonta, parlamentaarinen valvonta, ulkopuolinen laillisuusvalvonta sekä virastojen sisäinen valvonta. Tutkielman aineistona käytetään pääosin oikeuslähteitä, jotka säätelevät turvallisuuspalveluiden toimintaa. Aineistona on lisäksi muita virallisia hallinnon julkaisemia dokumentteja sekä yksi taustahaastatteluna tehty virkamieshaastattelu. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka Pohjoismaat ovat siinä määrin samanlaisia, että niihin voi soveltaa vertailevan analyysin mahdollisimman samankaltaisten maiden lähestymistapaa, oli turvallisuuspalveluiden valvonnan järjestämisen suhteen havaittavissa eroja. Merkittävimmät erot ilmenivät parlamentaarisen valvonnan suhteen, johon tarkasteltavissa maissa oli tehty erinäköisiä ratkaisuja. Parlamentaarinen valvonta on tutkimuksen perusteella vahvinta Norjassa, jossa kaikkea tiedustelullista toimintaa valvoo yksi erillinen parlamentin nimeämä komitea. Suomessa ja Ruotsissa parlamentaarisen valvonnan toimivaltuudet eivät olleet yhtä selkeästi ilmaistuja Norjaan verrattuna. Havaittiin myös, että parlamentit voivat periaatteessa itse määritellä, kuinka paljon ne haluavat valvoa turvallisuuspalveluiden toimintaa. Hallinnon vastuuvelvollisuuden suhteen havaittiin, että byrokraattinen vastuuvelvollisuus ilmenee selkeämmin virastojen toiminnassa. Byrokraattisen vastuuvelvollisuuden tärkeimmät piirteet ovat toiminnan perustuminen lakiin ja hierarkioihin. Turvallisuuspalveluiden valvonnan suhteen valvonta oli nähtävissä hierarkkiseksi, erityisesti Suomessa ja Norjassa. Poliittisen vastuuvelvollisuuden toteutumista on vaikeampi arvioida, sillä siihen liittyy demokraattisuus ja kansalaisten mahdollisuus arvioida vastuuvelvollisuuden toteutumista. Tiedustelun salaisen luonteen vuoksi kansalaisten on vaikea arvioida vastuullisuuden toteutumista. Pohjoismaisen avoimuuden suhteen tiedustelupalvelut ainakin näyttävät pyrkivän jonkinlaiseen avoimuuteen, mistä on esimerkkinä organisaatioiden sivuilla tarjolla oleva valvontaan liittyvä lainsäädäntö ja lisätiedon tarjoaminen pyydettäessä. Turvallisuuspalvelut ovat myös alkaneet julkaista toimintaympäristökertomuksiaan, jotka olivat esimerkiksi Suojelupoliisin tapauksessa aikaisemmin tarjolla vain valtion johdolle. Yleisesti tarkasteltuna turvallisuuspalveluiden toiminta ei kuitenkaan ole erityisen avointa ja varsinaisesta operatiivisesta toiminnasta ei ole saatavissa mitään tietoa, mikä tukee aikaisemman tiedustelututkimuksen havaintoja tutkimuksen tekemisen hankaluudesta. Tässä tutkimuksessa kuitenkin osoitettiin, että tiedusteluntutkimus voi olla mahdollista myös julkisia lähteitä käyttämällä ja aineiston perusteella voitiin vastata asetettuihin tutkimuskysymyksiin. Tiedustelun tutkimukselle on tarvetta jatkossakin myös Suomessa, sillä keskustelu Suojelupoliisin toimivaltuuksista indikoi yhä tiedustelullisempaan suuntaan menemistä.
  • Lähdemäki, Jenna (2015)
    Ajassamme organisaatiolta vaaditaan uskottavaa tulevaisuustiedon tuottamista siitä suunnasta, johon organisaatio on menossa (Kuusi 2013, 9). Toisaalta ymmärrys globaalien megatrendien vaikutuksesta toimintaympäristöön muokkaa organisaatioiden näkemyksiä ja toimintatapoja. Tässä tutkielmassa tutkitaan suomalaisen globaalisti toimivan pörssiyhtiö Koneen ennakointityön taustalla olevia ajattelumalleja. Ennakoinnin avulla organisaatio voi pyrkiä ymmärtämään toimintaympäristöään, sen muutoksia ja tulevaisuuden kehityssuuntia paremmin ja toimimaan niiden edellyttämällä tavalla. Haastateltavien näkemyksiä Koneen ennakointityöstä jäsennetään kahdella tasolla. Ajatuksellisen tason ennakointi kytkeytyy selkeästi Koneen strategiaan ja sen sisältämiin neljään megatrendiin, jotka yhtiö on itselleen määritellyt. Nämä megatrendit ovat kaupungistuminen, demografinen muutos, turvallisuus ja ympäristö. Toiminnallisen tason ennakointi pitää sisällään yksittäiset ennakointiprojektit esim. skenaarioprojektien muodossa. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita haastateltavien näkemyksistä siitä miten strategiassaan systemaattista tulevaisuuden huomioimista painottava yhtiö ilmentää tulevaisuusorientaatiotaan. Tutkimuskysymykset ovat miten haastateltavien näkemykset ovat tulkittavissa ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen näkökulmista ja missä määrin haastateltavien mukaan Koneessa vallitsee jaettu ymmärrys ennakoinnista ja megatrendeistä? Teoreettinen viitekehys koostuu neljästä toisiaan täydentävästä osasta: ennakoinnista ilmiönä, tulevaisuuden tutkimuksesta ja ennakoinnista, strategisen johtamisen tutkimuksesta ennakoinnin näkökulmasta ja merkitysten rakentumisesta organisaatiossa. Ennakointi ilmiönä –kappaleessa luodaan pohja sille miten ennakointi ymmärretään tutkielmassa. Ennakoinnissa olennaista on prosessin linkittäminen organisaation strategiaan, jolloin ennakointitieto tukee organisaation strategisia tavoitteita. Tällöin puhutaan strategisesta ennakoinnista (Rohrbeck 2010, 11).Toinen teoreettisen viitekehyksen osa käsittelee tulevaisuudentutkimusta tieteenalana, kertoo mistä kyseinen tieteenala on lähtöisin ja mitkä ovat sen keskeisiä teemoja ennakoinnin kannalta. Kyseisessä kappaleessa esitellään myös megatrendin käsite ja sen kohtaamaa kritiikkiä. Kolmas teoreettisen viitekehyksen osa tarkastelee strategista johtamista ennakoinnin näkökulmasta esitellen mm. Mintzbergin näkemyksen strategiasta perspektiivinä, joka tarjoaa organisaatiolle maailmankuvan (Mintzberg 1987, 16). Viimeisenä tarkastellaan toisen tutkimuskysymyksen mukaisesti teoreettisia lähtökohtia merkitysten jakamiselle organisaatiossa. Tässä kappaleessa esitellään työssä hyödynnettävä Scottin kulttuuris-kognitiivisen pilari, joka avaa merkitysten kuljettamisen prosessia organisaatiossa. Lisäksi viimeisessä teoreettisen viitekehyksen kappaleessa esitellään sosiaalinen konstruktionismi tutkielmalle taustaa antavana paradigmana. Tutkimusaineisto koostuu 12 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat Koneen organisaatiossa työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä tai johtaja-asemassa toimivia henkilöitä. Yksi haastateltavista on entinen johtoryhmän jäsen. Aineistoa analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Litteroidun aineiston hallinnan ja jäsentelyn avuksi on käytetty Atlas.ti –ohjelmaa. Tutkimuksen tulokset osoittavat haastateltavien jakavan ymmärrystä ennakoinnin ajatuksellisesta tasosta, megatrendeistä. Niiden sisältöön ei kuitenkaan haastateltavien keskuudessa suhtauduttu kritiikittömästi. Turvallisuuden ja ympäristön megatrendit eivät nauttineet samantasoista legitimaatioita, kuin kaupungistumisen ja demografisen muutoksen megatrendit. Yleisellä tasolla megatrendit kuitenkin hyväksyttiin Koneen toimintaa ohjaaviksi tekijöiksi ja niistä vallitsi yhteinen ymmärrys. Saman kaltaista yhteistä ymmärrystä ei ollut havaittavissa yksittäisistä ennakointiprojekteista eli ennakoinnin toiminnallisesta tasosta. Tutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä ennakoinnin auttaneen yhtiötä yhteisen vision luomisessa, jonka Koneen henkilöstö kokee mielekkääksi ja relevantiksi. Yhteinen visio yhteiskunnalliseen keskusteluun linkittyvine megatrendeineen tuottaa osalle Koneen henkilöstöä merkityksellisen työn tunnetta. Tämä on ollut myös tavoitteena. Organisaatioon on implementoitu megatrendien avulla kyky nähdä suurien yhteiskunnallisten kehityskulkujen yhteys Koneen liiketoiminnan kehitykseen. Se missä määrin organisaatiolla on kykyä harkita vaihtoehtoisia, mahdollisia tulevaisuuksia, jäi epäselväksi. Kyvylle ennakoida on kysyntää keskinäisriippuvaisessa, kompleksisessa maailmassa, jossa elämme. Olennaista on kehittää strategisen ennakoinnin kykyä, jolloin ennakointi on organisaation strategisiin tavoitteisiin linkitettyä. Tämä toiminta vahvistaa kykyä havaita radikaalia muutosta ajoissa. Näin muutokseen on mahdollista reagoida menestyksekkäästi. (Rohrbeck 2010, 11). Johdon sitoutuminen ja henkilöstön aito, vastavuoroisuuteen perustuva osallistuminen ennakointiin ovat olennaisia menestyneesti toimivan tulevaisuusorganisaation syntymiselle. Nämä voivat osaltaan kehittää organisaation resilienssiä, kykyä vahvistua ja palautua suuristakin muutoksista.
  • Hallman, Oula (2015)
    Tutkielmassa käsitellään suomalaisten kansanedustajien kirjallisten kysymysten käyttöä. Pääasiallisena tutkimustehtävänä on tarkastella edustajien kysymyskäyttäytymisen yhteyksiä tavoitteeseen tulla uudelleen valituksi eduskuntaan. Toisena tutkimustehtävänä on päivittää ja kirkastaa kuvaa kysymyskäyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Lähtökohtana ovat aiemmat tutkimukset. Niiden mukaan kysymysten käyttö vaihtelee esimerkiksi puoluekoon ja hallitus- tai oppositioaseman mukaan. Tässä tutkielmassa niiden tarkastelua syvennetään viemällä kysymyskäyttäytymisen tarkastelu yksittäisten kansanedustajien tasolle sekä laajennetaan ottamalla huomioon käyttäytymiseen vaikuttavien tekijöiden yhteisvaikutukset. Kirjallisia kysymyksiä käsitellään lukumääräisesti ilman sisällöllistä analyysia. Määrällinen käsittely perustuu teoreettiseen viitekehykseen: rationaalisen valinnan teoriaan ja sen mukaisiin oletuksiin esimerkiksi edustajien toiminnan tavoitteellisuudesta ja strategisuudesta. Tämän ohella osa tutkimuskysymyksistä ja hypoteeseista perustuu viime vuosina Pohjois-Euroopassa tehtyyn parlamentaarisen toiminnan tutkimukseen. Kirjalliset kysymykset sopivat hyvin rationaalisen valinnan teorian puitteissa tehtävään yksilöiden strategisen toiminnan tarkasteluun. Taustalla on se, minkälainen institutionaalinen toimintamahdollisuus kirjalliset kysymykset edustajille on. Kysymyskäyttäytymistä tarkastellaan kahdesta näkökulmasta tarkastelemalla sekä edustajakohtaista kysymysaktiivisuutta että vaalisyklisyyttä. Kysymysaktiivisuudella tarkoitetaan edustajan koko vaalikaudella esittämien kysymysten kokonaismäärää. Vaalisyklisyys puolestaan vertaa edustajan viimeisten valtiopäivien kysymysmäärää edustajan koko vaalikauden kysymysmäärään. Kysymysten vaalisykli-ilmiön olemassaolo on havaittu koko eduskunnan tasolla, mutta sitä ei ole aiemmin tutkittu yksittäisten edustajien tasolla. Tämän vuoksi ilmiötä lähestytään eksploratiivisesti ilman vahvoja hypoteeseja. Aineistona käytetään neljän vaalikauden (1995–2010) kaikkia kirjallisia kysymyksiä. Teoriataustan perusteella analyysista rajataan ulos esimerkiksi sellaiset edustajat, joilla ei eduskunta-asemansa myötä ole ollut mahdollisuutta esittää kysymyksiä. Rajauksien jälkeen tarkastelussa on 659 kansanedustajan esittämät 17 458 kysymystä. Kysymysaktiivisuuden tarkasteluun käytetään regressioanalyysia. Saadut tulokset tarkentavat aiemman tutkimuksen tuloksia eroista erityyppisten edustajien kysymysten käytössä. Tulosten perusteella pienpuolueeseen kuuluminen sekä oppositioasema ovat yhteydessä voimakkaampaan aktiivisuuteen. Vastaavasti suurpuolueeseen kuuluminen ja hallitusasema yhdistyvät vähäisempään kysymyskäyttöön. Aiemman tutkimuksen tuloksista poiketen sukupuoli ei näytä olevan yhteydessä kysymysaktiivisuuteen. Lisäksi havaitaan, että useamman kauden eduskuntakokemus laskee kysymysaktiivisuutta. Strategisten muuttujien osalta havaitaan, että uudelleen ehdolle asettuminen on vahvasti yhteydessä voimakkaampaan aktiivisuuteen: jatkokaudelle pyrkivät edustajat ovat pois jättäytyviä aktiivisempia, kun otetaan huomioon muiden selittävien muuttujien vaikutus. Epävarmuus eduskuntapaikasta ei sen sijaan näyttäisi olevan yhteydessä aktiivisuuteen. Saatuja tuloksia tulkitaan teoriataustaa vasten. Vaalisyklisyyden analyysiin käytetään keskiarvovertailuja sekä hajontakuvioita. Keskeisin havainto on se, että uudelleen ehdolle asettuminen näyttää olevan yhteydessä voimakkaampaan edustajakohtaiseen vaalisyklisyyteen. Jatkokaudelle pyrkivät edustajat ovat siis pois jättäytyviä huomattavasti aktiivisempia viimeisillä valtiopäivillä. Tulokset viittaavat myös siihen, että hallitus- ja oppositioedustajien välillä on jakolinja vaalisyklisyydessä: vaalisyklisyys näyttää olevan voimakkaampaa hallituspuolueiden edustajien keskuudessa. Teorian perusteella päädytään esittämään, että havaintoa voi selittää hallitusedustajien tarve erottautua toisistaan vaalien lähestyessä. Johtopäätöksenä esitetään, että kansanedustajien kysymyskäyttäytymisessä on vaalistrateginen komponentti. Tämä perustuu analyysissa havaituille yhteyksille jatkokaudelle pyrkimisen sekä kysymysaktiivisuuden ja vaalisyklisyyden välillä. Tuloksien merkittävyyttä arvioitaessa on kuitenkin huomioitava käytetyt rationaalisen valinnan teorian oletukset. Erityisesti aiemmin tutkimattomasta vaalisyklisyydestä saadut tulokset ovat viitteellisiä, ja ne edellyttäisivät jatkotutkimusta. Lisäksi analyysissa huomataan, että kansanedustajien kysymyskäyttäytyminen on erittäin heterogeenista: käytetyt luokittelevat muuttujat eivät pysty, havaituista yhteyksistä huolimatta, kovinkaan hyvin selittämään yksittäisen edustajan kysymyskäyttäytymistä.
  • Kerber, Lindsey (2015)
    This paper examines the logos of Finnish universities which have failed to meet the aesthetic criteria established by the author in her earlier work. The research investigates the logos in order to determine a reason for their non-conformance and, in doing so, finds that they are examples of an emerging branding trend in higher education, a trend which coincides with and supports the latest tendency in higher education to internationalize and commercialize.
  • Vauhkonen, Teemu (2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kuritusväkivaltaa kurituspaineen purkautumisena. Tutkimuksessa tarkastellaan tekijöitä, kuten työntekijän asemaa, matalaa koulutustasoa, työttömyyttä, yksinhuoltajuutta lasten vanhempia turhauttavina ja stressaavina olosuhteina, jotka herkistävät kurituspaineelle. Tutkimus tarkastelee kuritusväkivaltaan syyllistymisen riskiä tekijän näkökulmasta. Tutkimusaineistona on Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 2012 Kuritusväkivaltaa koskevia asenteita ja kuritusväkivallan käyttöä koskeva kyselyaineistoa, jossa on 4210 vastaaja, joista 1323 on vanhemman asemassa. Menetelminä tutkimuksessa käytetään ristiintaulukointia ja logistista regressiota. Tutkimuksen mukaan kurituspaineelle herkistävät tekijät lisäävät vanhempien riskiä käyttää kuritusväkivaltaa. Turhauttavien ja stressaavien olosuhteiden vaikutus kurituspaineeseen kuitenkin vaihtelee suuresti vanhempien sukupuolen ja iän mukaan. Vaikka myös asenteilla on suuri vaikutus kuritusväkivallan käytön riskiin, turhauttavat ja stressaavat olosuhteet eivät muuta asenteita kuritusväkivallan käytölle suotuisiksi. Turhauttavat ja stressaavat olosuhteet lisäävät kuritusväkivallan riskiä siksi, että ne herkistävät kurituspaineelle.
  • Keckman, Katja (2015)
    Tutkielmassa paneudutaan valtionhallinnon viestintään demokratian näkökulmasta. Tutkielman taustaoletuksena on, että viestinnän merkitys yhteiskunnassa on vahvistunut viime vuosina, mikä on vaikuttanut myös valtionhallinnon viestintään. Nyky-yhteiskunnassa viestintä on läpitunkevaa: verkkoviestinnän ansiosta se on osa kaikkien arkipäivää. Julkisuus on yksilöiden ja yhteisöjen toiminnalle yhä tärkeämpää. Valtionhallinnon on panostettava viestintään aivan eri tavalla kuin muutama vuosikymmen sitten. Demokratiaan tällä voi olla sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Valtionhallinnon viestinnän ammattilaisten työ on laajentunut ja muuttunut haastavammaksi. Työn painopiste on siirtynyt mediaviestinnästä kansalaisten tavoittamiseen omilla verkkoviestintävälineillä. Samalla viranomaisten täytyy yhä enemmän perustella toimintaansa julkisuudessa, minkä vuoksi esimerkiksi julkisuuskuvaan vaikuttaminen on tärkeää. Tutkielmassa selvitetään, miten erilaiset tavoitteet painottuvat valtionhallinnon viestinnässä ja pohditaan, millaisia vaikutuksia niillä on demokratiaan. Aihetta tarkastellaan deliberatiivisen demokratiateorian näkökulmasta. Teorialle demokratian ytimessä on avoin julkinen keskustelu, jossa päätökset perustellaan. Tarkoituksena on parhaimman argumentin avulla löytää kaikille hyvä ratkaisu, jolloin yksilöiden omien etujen sijaan painottuu yhteinen hyvä. Lisäksi hyödynnetään valtionhallinnon viestinnän ja yhteisöviestinnän tutkimusta. Keskeinen tarkastelun väline on näkemys viestinnästä toisaalta kommunikatiivisena eli yhteisymmärrystä rakentavana ja toisaalta strategisena eli organisaation tavoitteita tukevana. Aineistona on 11 valtionhallinnon viestinnän ammattilaisen teemahaastattelua. Haastateltavat edustavat viestintäjohtoa ministeriöistä sekä niiden alaisista virastoista ja laitoksista. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: miten valtionhallinnon viestinnän ammattilaiset perustelevat työtään ja miten perustelut suhteutuvat deliberatiivisen demokratian ihanteeseen? Haastattelut analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Analyysi vahvistaa, että valtionhallinnon viestinnässä on sekä kommunikatiivisia että strategisia piirteitä. Haastatteluista nousee kaksi keskeistä tehtävää valtionhallinnon viestinnälle: toisaalta se palvelee yhteiskuntaa ja demokratiaa; toisaalta se palvelee aina myös organisaation tavoitteita. Yhteiskunnan ja demokratian palvelemisessa viestinnän ammattilaiset korostavat avoimuutta, vuorovaikutusta kansalaisten ja sidosryhmien kanssa sekä suuren yleisön tavoittamista median avulla. Organisaation palvelemisessa viestinnän ammattilaiset painottavat organisaation strategian tukemista ammattimaisella viestinnällä, maineenhallintaa ja julkisuuteen vaikuttamista sekä yhteiskuntasuhteita ja sidosryhmäviestintää. Demokratian näkökulmasta näihin teemoihin liittyy haasteita. Voi kyseenalaistaa, riittääkö avoimuus edistämään demokratiaa, syntyykö vuorovaikutusta tarpeeksi ja pystyykö media uutisoimaan keskeisiä asioita. On riskinä, että organisaation julkisuuskuvan rakentaminen painottuu enemmän kuin demokratian edistäminen. Avoimuus voi palvella myös viranomaisten omia tavoitteita, kun julkisuuteen pyritään vaikuttamaan aktiivisella viestinnällä, jossa omat viestit on pohdittu valmiiksi. Lisäksi runsas sidosryhmäviestintä voi vähentää painetta saattaa asioita julki suurelle yleisölle valmisteluvaiheessa. Johtopäätöksinä esitetään, että valtionhallinnon viestinnällä on sekä deliberaatiota eli julkista keskustelua tukevia että sitä haastavia piirteitä. Demokratian edistäminen kuuluu keskeisesti valtionhallinnon viestinnän tavoitteisiin. Viranomaisten voi kuitenkin olla entistä vaikeampi toteuttaa kommunikatiivista viestintää, kun strateginen viestintä vahvistuu. On riskinä, että demokratian edistäminen jää liian periaatteelliselle tasolle, vain työtä ohjaavaksi ideologiseksi tekijäksi. Vaikka pyrkimystä kansalaisten osallistamiseen on, se voisi näkyä vielä enemmän käytännön työssä.
  • Kärkkäinen, Linda (2015)
    Pro gradu -tutkielma käsittelee Keski-Euroopan kristillisdemokraattien keskinäisiä verkostoja 1947‒1949. Keskei-sellä sijalla ovat etenkin miehitetyn Saksan kristillisdemokraattisten toimijoiden suhteet ja vaikutusmahdollisuu-det epävirallisten kanavien kautta. Keskieurooppalaisten poliitikkojen keskustelufoorumeina toimivat julkinen Nouvelles Equipes Internationales, sekä kulisseissa kokoontunut ns. Geneven piiri. Analyysin kohteina ovat kristil-lisdemokraattien jaettu maailmankuva sekä keskustelut miehitettyjen maiden kysymyksestä ja Euroopan yhden-tymisestä. Tavoitteena on esittää, miten johtavaan asemaan toisen maailmansodan jälkeen noussut poliittinen suuntaus hahmotti muodostumassa ollutta uutta järjestystä. Tutkimusaihetta on lähestytty transnationaalisesta näkökulmasta. Primääriaineistona on kristillisdemokraattien tapaamisten pöytäkirjoja, puolueiden sisäisiä asiakirjoja, kirjeitä ja julkilausumia, jotka on koottu useammasta Keski-Euroopassa sijaitsevasta arkistosta yksiin kansiin dokumenttikokoelmaksi. Kristillisdemokraattien yhteis-työtä on käsitelty verkoston käsitteen kautta. Näkökulma on ollut sekä kansallisessa että kansainvälisessä toi-minnassa. Kristillisdemokratiaa on tarkasteltu jatkumona poliittiselle katolilaisuudelle. Verkostotoiminnan merkitys oli omissa maissaan päättävässä asemassa olleiden poliitikkojen yhteisen maail-mankuvan muodostuminen, sillä jaettu käsitys arvoista, uhkakuvista ja toivotusta tulevaisuuden suunnasta muodostivat pohjan yhteistyölle ja myöhempien vuosikymmenten integraatiopolitiikalle. Saksalaisille verkostot olivat arvokas kanava tuoda miehitettyjen näkökulma esiin, luoda suhteet vaikutusvaltaisiin eurooppalaisiin ta-hoihin ja osallistua yhdentymiskehityksen pohtimiseen jo ennen, kuin Saksan liittotasavalta perustettiin. Päättä-jien epävirallisia kontakteja tutkimalla historiakäsitys kylmän sodan alkuvuosista monipuolistuu verrattuna nä-kökulmaan, jonka keskiössä ovat kansallisvaltiot. Verkottuneella eliitillä oli rauhanajan suhteiden luomisessa huomattava merkitys. Euroopan taloudellinen yhte-näisyys näyttäytyi kristillisdemokraateille välttämättömänä keinona saavuttaa kristilliselle innoitukselle perustu-va poliittinen järjestys. Saksan ja Itävallan kysymykset oli ratkaistava osana Euroopan kysymystä. Transnatio-naalinen näkökulma tarjoaa soveltuvalla tavalla määriteltynä historiantutkimukselle vaihtoehtoisen lähestymis-tavan kansalliseen historiankirjoitukseen nähden.
  • Haikala, Topias (2015)
    Tämä tutkimus käsittelee Karjalasta vuosina 1939 ja 1944 evakuoitujen lasten kokemuksia. Tutkimuksessa käsitellään 1) evakkoajan akuuttia psyykkistä kuormitusta ja sitä helpottaneita psykososiaalisia tekijöitä sekä 2) evakkouden myöhempiä psyykkisiä vaikutuksia ja niiden prosessointia. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka menetelmä on tulkitseva fenomenologinen analyysi (IPA). Tutkimus perustuu kuuden evakkolapsen haastatteluun. Tutkimuksen tulosten mukaan evakkoonlähtö ja evakkomatka aiheuttivat psyykkistä kuormitusta, joka johtuu kodin menetyksestä, epätietoisuudesta, sodan vaarojen pelosta sekä vanhemmilta välittyneistä surun, ahdistuksen ja epätoivon kokemuksista. Psyykkistä kuormitusta helpottivat monimuotoinen sosiaalinen tuki, tapahtuman akuutti psyykkinen väistäminen ja tilanteen kokeminen jännittäväksi. Sosiaalisen tuen merkitys ilmenee etenkin kuvauksissa, joissa käsitellään sen puutetta. Evakkopaikkakunnalla psyykkistä kuormitusta aiheuttivat pääasiassa identiteettikriisi, vanhempien huomion ja rakkauden puute, paikallisten negatiivinen suhtautuminen ja kiusaaminen. Oloa helpottaneita tekijöitä olivat etenkin perheen ja muiden evakkojen sosiaalinen tuki sekä paikkakunnalla syntyneet vertaisryhmät. Aineistosta voidaan hahmottaa kolme strategiaa, joilla haastatellut pyrkivät tulemaan toimeen evakkopaikkakunnalla ongelmalliseksi kokemansa evakkoidentiteetin kanssa: paikallisten normeihin ja odotuksiin mukautuminen, evakkoidentiteetistä irti pyrkiminen ja vahvan henkilökohtaisen identiteetin rakentaminen. Evakkoudella on monenlaisia myöhempiä psyykkisiä vaikutuksia. Vahvin ja laajimmin esiintyvä on kuuluvuuden, juurien ja kodin kokemukseen liittyvä problematiikka. Useat haastatellut kertovat vaikeuksista juurtua psyykkisesti uusiin ympäristöihin tai kokea kodin tuntua. Aikuisena evakkouden käsittelyssä ovat auttaneet erityisesti menetettyyn Karjalaan tehdyt matkat ja muiden evakkojen vertaistuki. Yleinen näkemys on, että tapahtuneen käsittely ei muuta omaa kokemusta perustavalla tasolla, mutta se auttaa ymmärtämään itseä ja saamaan kosketuksen varhaisiin kokemuksiin. Tuloksia tarkastellaan aikaisempien empiiristen tutkimusten valossa ja Breakwellin identiteettikriisin teorian (1986), Berryn akkulturaatiostrategioiden luokittelun (1997), Festinferin kognitiivisen dissonanssin teorian (1957) ja Kuusisto-Arposen näkemysten ja käsitteistön (2009, 2008a & 2008b) kautta.
  • Kärkkäinen, Simo (2015)
    Tutkimus keskittyy suomalaisen 1970-luvun rocklehdistön historiaan ja asemaan kotimaisella musiikin kentällä. Musan ja Soundin kirjoituksia on tarkasteltu hyödyntäen Pierre Bourdieun distinktioteoriaa. Tutkielmassa on tarkasteltu aineistossa esiintyviä bourdieulaisia kulttuurikentän erityispiirteitä, distinktion eli erottumisen tapoja sekä kentän sisällä syntyneitä konflikteja. Tutkimusongelmaa on lähestytty seuraavan tutkimuskysymyksen avulla: Millaisia bourdieulaisia distinktioita ja kenttäkonflikteja suomalaisessa 1970-luvun rocklehdistössä ilmenee? Lisäksi on pohdittu, mitä rocklehtien distinktiot ja konfliktit kertovat ympäröivästä yhteiskunnasta ja miten musiikin kenttä mahdollisesti muuttui 1970-luvun kuluessa. Aineisto koostuu Musa- ja Soundi -lehtien vuosikerroista. Ensimmäinen Musa julkaistiin vuonna 1972 ja ensimmäinen Soundi vuonna 1975. Kyseessä ovat ainoat laajalevikkiset suomalaiset rocklehdet tutkitulta ajalta. Musan säännöllinen julkaiseminen alkoi vuoden 1972 heinäkuussa ja loppui 1978. Soundi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1975, ja lehti ilmestyy edelleen. Analyysi on rakentunut temaattisesti suuremmasta kokonaisuudesta pienempään siten, että aluksi on käsitelty Suomen rocklehdistön identifioitumista laajalla musiikin kentällä, minkä jälkeen tarkastellaan rocklehtien toimintaa suomalaisella kulttuurin kentällä. Lopuksi käydään läpi Musan ja Soundin välistä konfliktia. Rocklehtien tärkein distinktiomuoto läpi 1970-luvun oli kiistatta autenttisuus. Autenttisuuden muodot olivat Suomessa jokseenkin moninaisia, mutta ne kiteytyvät viime kädessä yleensä epäkaupallisuuteen sekä romanttiseen ihanteeseen itsenäisestä ja vilpittömästä taiteilijasta. Autenttisuuden ihannointimuodot rockin kentällä sekä niihin perustuvat distinktiot syntyivät angloamerikkalaisessa rockkulttuurissa, ja ne periytyivät suomalaiseen rockkirjoitteluun lähes sellaisinaan. Autenttisuutta ihannoimalla rocklehdet erottuivat suomalaisesta vallitsevasta musiikkikentän eliitistä, nuortenlehdistä, toisistaan sekä paikoin ylikaupalliseksi kokemastaan musiikkiteollisuudesta. Konfliktit syntyivät, kun rocklehdet pyrkivät kasvattamaan symbolista pääomaansa ja kyseenalaistamaan kentän eliittiä ja kilpailijoitaan. Konfliktienkin ytimessä oli usein autenttisuuden ihannointi sekä käsityserot autenttisuuden merkityksestä. Rocklehdet ottivat myös näkyvästi kantaa suomalaiseen musiikkipolitiikkaan. Keskeistä rocklehtien kulttuuripoliittiselle kirjoittelulle on pyrkimys muodostaa sukupolvikonflikti, jossa vakiintuneen kentän paradigmaa kyseenalaistetaan oman aseman edesauttamiseksi. Rocklehdet halusivat horjuttaa suomalaisen kulttuurieliitin vakiintunutta asemaa voidakseen itse määritellä legitiimin taiteen ja kulttuurituotteiden ehdot. Lisäksi Musa ja Soundi tekivät distinktioita toisiinsa ja yrittivät saavuttaa valta-asemaa omalla kentällään. Lehtien autenttisuuteen ja epäkaupallisuuteen pyrkiminen heijastelee näkyvästi 1970-lukulaista yhteiskuntaa, joka oli toisaalta hidastuneen talouskasvun leimaama ja jonka musiikkikenttä kuitenkin kaupallistui nopeasti suurten levy-yhtiöiden kasvaessa ja vahvistaessa markkinaosuuttaan. Yhteiskunnan ja populaarimusiikin kehitys koettiin rocklehdissä pitkälti rappiollisena, ja tilanteen pelastajana nähtiin autenttisuuden vaaliminen ja oletetun rahakeskeisyyden hylkääminen.
  • Parkkinen, Maari (2015)
    Elinajanodotteen pidentyessä ikääntyneen väestön suhteellinen osuus kasvaa ja samalla toimintakykyongelmat yleistyvät väestötasolla. Viime aikoina ikääntyneiden yksinäisyys on ollut esillä niin tutkimuksissa kuin yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa, jossa on pohdittu toimintakyvyn roolia ikääntyneiden kokemassa yksinäisyydessä. Tässä pro gradussa kartoitetaan yli 75-vuotiaiden suomalaisten yksinäisyyteen liittyviä tekijöitä ja toimintakyvyn vaikutusta näiden tekijöiden yhteyteen. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten itse arvioitu toimintakyky (arjesta suoriutuminen), sosiodemografiset tekijät (sukupuoli, ikä, siviilisääty), sosioekonomiseen asemaan liittyvät tekijät (koulutus, koettu toimeentulo) sekä sosiaalista tekijät (sosiaalinen ja emotionaalinen eristyneisyys) ovat yhteydessä yksinäisyyteen, ja selvitetään toimintakyvyn vaikutusta näiden tekijöiden ja yksinäisyyden yhteyteen. Aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) yli 75-vuotiaiden vuosien 2012 ja 2013 koko maan otantaa (N=7310). Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla, jotka lähetettiin satunnaisotannalla mukaan valikoituneille henkiöille. Tutkimusta varten aineistosta rajattiin pois laitoksissa ja vanhainkodeissa asuvat. Aineistoon lisättiin tiedot sukupuolesta, iästä, siviilisäädystä ja koulutuksesta Tilastokeskuksen ja Väestörekisterikeskuksen rekistereistä. Tilastoanalyysit suoritettiin SPSS Statistics 22 -ohjelmalla Complex Samples-valikon kautta. Analyyseissa käytettiin kadon mahdollisia vinoumia kompensoivia analyysipainoja niillä muuttujilla, joiden tiedetään olevan yhteydessä vastausaktiivisuuteen (ikä, sukupuoli, tutkimusalue, siviilisääty, tutkinto ja kieliryhmä). Pääasiallinen analyysimenetelmä oli askeltava logistinen regressioanalyysi, jonka avulla tarkasteltiin yksinäisyyttä selittävien muuttujien yhteyttä yksinäisyyteen ja yhteyksien keskinäisiä riippuvuuksia. Toimintakyvyn ja yksinäisyyden välillä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys. Yksinäisyyden kokemus oli sitä intensiivisempi, mitä heikommassa kunnossa vastaaja oli. Koettu avunsaannin riittävyyden vakioiminen pienensi heikkokuntoisten yksinäisyyden riskiä. Kaikki selittävät tekijät olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä yksinäisyyteen läheisten tapaamistiheyttä lukuun ottamatta. Tarkasteltavien tekijöiden vakioinnin jälkeen yksinäisyyttä selittivät enää tilastollisesti merkitsevästi miessukupuoli, leskeys, matalaksi koettu toimeentulo, romanttisen läheissuhteen puute ja tyydyttämätön avuntarve. Toimintakyky selitti voimakkaimmin toimeentulon ja osallistumisaktiivisuuden yhteyttä yksinäisyyteen, minkä lisäksi toimintakyky selitti osan sukupuolen, koulutuksen ja koetun avunsaannin yhteydestä yksinäisyyteen. Lisäksi toimintakyvyllä oli interaktiovaikutus sosiaalista ja emotionaalista eristyneisyyttä kuvaavien tekijöiden ja yksinäisyyden yhteyteen. Romanttisen kiintymyssuhteen ja avunsaannin merkitys yksinäisyydeltä suojaavina tekijöinä korostui, kun toimintakyky oli heikko. Tulosten mukaan yksinäisyys on yli 75-vuotiailla erityisen yleistä heikkokuntoisten, miesten, leskien ja alhaiseksi toimeentulonsa kokevien joukossa. Mikäli ikääntyneiden osallisuutta halutaan tukea, tulee huomio kiinnittää erityisesti näiden ryhmien vertais- ja lähiyhteisöihin liittymisen tukemiseen. Toimintakyvyn heikentyessä romanttisen läheissuhteen ja riittävän avunsaannin merkitys kasvaa yksinäisyydeltä suojaavia tekijöitä. Ikääntyneiden avunsaannin kokemusten kartoitus ja apuun liittyvien laatutekijöiden tunnistaminen voisi jatkossa edesauttaa heikkokuntoisten yksinäisyyden vähentämistä. Aiemmin yksinäisyyden tiedetään liittyvän myös masennukseen. Heikentyvän toimintakyvyn, masennuksen, sosiaalisten suhteiden mahdollisten muutosten ja yksinäisyyden ketjun kartoittaminen olisi tärkeä jatkotutkimuksen aihe.
  • Kinnunen, Joonas (2015)
    Tutkimus selvittää vammaisliikkeen syntyä Suomessa ja vammaisten ihmisten sekä vammaisaktivistien ajatuksia seuraavista teemoista: Liikkuminen ja kuljetuspalvelut, kulttuuri ja kulttuurituotteet, koulutus ja koulutuspolitiikka, vammaisten taloudellinen asema ja työmarkkinat, vammaisten seksuaalisuus, rakentaminen, asuminen ja rakennettu ympäristö, vammaisten oikeudet sekä poliittinen vaikuttaminen. Lisäksi tarkastellaan identiteetin muodostumista vammaisuus-käsitteen ymmärryksen kautta ja integraation keskeistä merkitystä. Työn lähestymistapa on mikrohistoriallinen. Vammaisten oman näkökulman esiin nostamisen ja normaalia pienemmän tutkimuksen skaalan avulla vastataan vammaisuuden historian kolmeen haasteeseen: Alkuperäislähteiden puutteeseen, vammaisten oman näkökulman puutteeseen sekä keskittymiseen yhteen tiettyyn vammaan tai vammaryhmään. Näin tutkimukseni kiinnittyy uuteen vammaisuuden historiaan. Aineistoa käydään läpi laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä keskittyen erityisesti aineiston sisäiseen teemoitteluun. Aineistolle on kontekstualisoinnin avulla esitetty lähdekriittisiä kysymyksiä ja tuloksia on peilattu niin suomalaiseen vammaishistoriaan kuin kansainväliseen vammaistutkimukseen. Päälähteenä on käytetty Kynnys ry:n julkaisemaa Tiedotuskynnys-lehteä vuosilta 1975–1978. Vammaiset ihmiset näkivät tutkimusajankohdan suurimmiksi ongelmiksi tarpeidensa ja näkökulmansa sivuuttamisen. Valtion ja kuntien ei koettu tarjoavan vammaisille tarpeeksi palveluita. Vammattomien hallitsemassa yhteiskunnassa ei ollut tarpeeksi tietoa vammaisten kokemuksista. Ratkaisuksi ongelmiin tarjottiin kokonaisvaltaista integraatiota, joka nähtiin yhtä aikaa sekä keinona että päämääränä. Integraatioperiaatteen mukaisesti vastustettiin ennen kaikkea erityiskoulujärjestelmää. Vammaisuuden kokemus oli tyypillisesti kuvaus yksilön kasvusta sorron ja eriarvoisuuden keskellä. Tiedotuskynnykseen kirjoittaneet vammaiset eivät lopulta kuitenkaan mieltäneet vammaisia täysin yhdeksi ryhmäksi. Lisäksi tehtiin ero vammaisen ja vammattoman välille. Käsitteellisesti kysymyksessä ei ollut vammattoman ihmisen rinnastaminen terveeseen, vaan vammaisen ihmisen rinnastaminen sairaaseen. Vammaisten kokemuksia ja minäkuvaa värittivätkin eniten oman vamman laatu ja siitä seuranneet kokemukset sosiaalisessa kanssakäymisessä vammattomien kanssa.