Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Valtiotieteellinen tiedekunta: pro gradut oppiaineittain

Recent Submissions

  • Ilpala, Aleksi (2016)
    This study explores the relationship between historical structures and contemporary political culture within the larger process of democratization. It seeks to interpret and understand the elusive and uncertain nature of Nepalese democracy. While the Constituent Assembly elections of 2013 gave Nepal’s politicians a new mandate to finish the constitution-drafting process, the negotiations surrounding the troubled issue continue. Despite the established formal democratic institutions and procedures, authoritarian legacies and pre-democratic political practices, values and attitudes co-exist with the new democratic establishment with negative consequences for governmental stability. In the 1990s, the dynamics of democratic institutions and electoral competition transformed traditional patron-client relations in multiple ways: as the primary political unit and the new base for obtaining social affiliations, Nepalese political parties took advantage of the existing traditional patron-client clusters and incorporated them into their structure. This impact on the patron-client relations has tended to heighten factionalism and conflict. In the traditional setting any rivalry between patrons was largely limited to the local area, but the contemporary electoral system maintains rivalries at both the regional and national level with destabilizing effects on society and politics. The findings are based on ethnographic fieldwork I conducted during winter 2013–2014 in Nepal, where I participated in workshops and demonstrations of several civil society groups and political organizations that were involved in community building, policy making, and in interest group activities. The work builds on the literature on the political history of Nepal, on theories and anthropology of democracy, on local debates and discussion, and on ethnographic data gathered during the fieldwork. In addition to information acquired through participant observation, the research material consists of twelve semi-structured interviews and several supporting in-depths discussions. The interviewees are urban professionals and members of the small yet growing Nepalese middle-class of the Kathmandu valley. The fieldwork data is analyzed in the context of Nepalese democracy and the analysis is supported by a recent citizen survey on the state of Nepal's democracy. In a disciplinary sense, the thesis provides an anthropological perspective to bear on a widely-debated issue of political science, thus contributing to anthropology of democracy and fostering the interdisciplinary dialogue between anthropology and political science. The overall argument of the thesis suggests that Nepal’s democracy is in a troubling state of dysfunction due to a failure on the part of its politicians to consolidate democratic advances in the form of sustainable democratic reforms and restructuring of the state. There is a variety of issues that have worked against democratic consolidation in Nepal. They include, among many others, patrimonial and split political culture, destabilizing populism, patron-client clusters, the rise of ethnic-nationalism, disoriented new generations and a crisis of governance. The failure to implement deep reforms of the state has allowed the Nepali polity to slip into a state where the new democratic regime has entered into a precarious co-existence with the autocratic institutions of a former era. This study contributes to the findings in anthropology, political science and sociology that demonstrate how democratization cannot be conceived of as a linear process. Although the democratic movements of 1990 and 2006 were compelling examples of the power of social movements to generate peaceful change, the ‘new Nepal’ is characterized by a constitutional crisis and a state of democratization of powerlessness in which the official prognoses and rhetoric paint a picture of popular participation while the polarization of society continues.
  • Hellsten, Marianne (2016)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Författare – Author Marianne Hellsten Työn nimi – Arbetets titel – Title Ikääntyvät naiset ja alkoholinkäyttö -haastattelututkimus ikääntyvien naisten alkoholinkäytöstä elämänkulun aikana Oppiaine – Läroämne – Subject Yhteiskuntapolitiikka Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year helmikuu 2014 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 72 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielma käsittelee ikääntyvien naisten alkoholin käyttöä ja siihen liittyviä kokemuksia sekä lapsuudessa ja nuoruudessa, aikuisuudessa että tällä hetkellä, ikääntyessä. Tutkimuksen avulla on tarkoitus saada tietoa ikääntyvien naisten alkoholin käytöstä, juomatottumuksista sekä mahdollisuuksista ennaltaehkäistä tulevaisuuden alkoholiongelmia. Tärkeänä pidän erityisesti sitä, että haastateltavilta itseltään saa tietoa siitä, millainen merkitys alkoholin käytöllä on ollut heidän elämänsä eri vaiheissa ja millainen merkitys sillä on nyt ikääntyessä. Tarkoituksena on myös kartoittaa, minkälaista apua heille on mahdollisesti tarjottu aikaisemmin alkoholinkäyttöön liittyen, minkälaista apua he olisivat itselleen toivoneet aiemmin ja millaista apua he voisivat kokea tarvitsevansa nyt alkoholinkäyttöönsä. Tutkimusta varten olen haastatellut seitsemää naista Helsingin terveyskeskuksen päivystysyksikön vuodeosastoilla. Haastatelluilla naisilla on ollut alkoholidiagnoosi joko pää- tai sivudiagnoosina tai heidän alkoholinkäyttönsä on tullut muuten hoidon aikana esille. Kolme haastateltavaa olivat ikääntyneitä naisia, jotka olivat valmiita osallistumaan tutkimukseen ja kertomaan alkoholin merkityksistä omassa elämässään. Haastatteluja kertyi yhteensä kymmenen. Kaikki naiset olivat yli 58-vuotiaita. Tutkimus suoritettiin haastattelututkimuksena. Haastattelun avulla arkaluontoisiksi koetuista asioista on mahdollisuus saada tarkempaa tietoa ja paneutua haastattelussa esiin tulleisiin, odottamattomiin asioihin. Haastattelussa tutkittavan ääni tulee esille ja antaa näin mahdollisuuden kertoa omasta elämänkulusta lähtöisin olevista näkemyksistä ja kokemuksista tutkittavan asian suhteen. Puolistrukturoitu teemahaastattelu antoi tähän hyvät mahdollisuudet. Tutkimuksessa olen käyttänyt Roosin sukupolvimäärittelyä, jossa sukupolvet on jaettu sotien ja pulan, jälleenrakennuksen ja nousun, suuren murroksen sekä lähiöiden sukupolveen. Tutkimuksessani haastatelluista naisista suurin osa, kahdeksan, kuului suuren murroksen sukupolveen ja kaksi nousun ja jälleenrakennuksen sukupolveen. Aineiston luokittelussa käytin jakoa perinteiseen ikään perustuen ja tutkimustulokset ryhmiteltiin lapsuuden ja nuoruuden, aikuisuuden ja ikääntymisen kategorioiden alle. Haastatteluissa esiin nousi tyypillinen suuren murroksen sukupolven lapsuus ja nuoruus, jonka jälkeen haastateltavat muuttivat kaupunkiin. Alkoholin käyttö aloitettiin aikuisuudessa ja aaltoileva juomisura kuvasi suurimman osan alkoholin käyttöä, välillä alkoholia käytettiin ja välillä ei. Eri alkoholin käyttötavat vaihtelivat elämäntilanteiden mukaan. Haastateltavista viisi toi esiin toiveen, että olisi saanut apua alkoholin käyttönsä suhteen aikuisuuden aikana. Vaikka haastateltavista seitsemällä oli todennäköisesti tutkimusasetelman perusteella osoitettavissa olevia ongelmia alkoholin käytön suhteen, kukaan heistä ei ollut valmis ottamaan apua vastaan. Tämä näyttäytyykin haasteena sosiaali- ja terveyspalveluille, sillä alkoholiongelman pahentuessa myös terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat kasaantuvat. Suurten ikäluokkien alkoholinkäyttö tulee mahdollisesti näkymään jatkossa myös terveyspalveluissa, sillä vaikka osa ikääntyvistä vähentääkin alkoholin käyttöään iän myötä, suuret ikäluokat ovat kuitenkin kooltaan suuria. Avainsanat – Nyckelord – Keywords ikä, ikääntyminen, alkoholi, naiset
  • Suonio, Kukka (2016)
    Tämä tutkielma lähtee siitä tausta-ajatuksesta, että henkisyydellä ja riippuvuudella on yhteys. Tätä yhteyttä on hyödyllistä tutkia päihdekuntoutuksessa. Yhteiskunnassamme tavoitellaan yksilöllistymistä ja itsemääräämisoikeutta, jolloin yksilön itsereflektoimisen kyvyt asettuvat tärkeään asemaan. Tutkielma linkittyy siten myös elämänpoliittiseen ongelmanasetteluun ja joogan liittämiseen siihen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten päihdehoidon asiakkaat kokevat joogaintervention osana kuntoutumistaan ja miten he kokevat joogaintervention tuoneen muutosta henkisellä, psyykkisellä, fyysisellä ja sosiaalisella tasolla suhteessa riippuvuuteen. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millä tavoin jooga voi tarjota toisia mahdollisuuksia raittiin elämän saavuttamiseksi? Tutkimus on toteutettu laadullisena ja interventiopohjaisena toimintatutkimuksena, jossa tuotetaan tietoa käytännön kehittämiseksi ja käytännön hyötyä tavoitellen. Tutkimus pohjautuu kriittis-emansipatoriseen tiedonintressiin pyrkimällä vapautumiseen sellaisten pakotteiden vallasta, jotka kahlitsevat yksilön toimintaa. Nämä pakotteet ovat yleensä paitsi yhteiskunnallisten valtarakenteiden myös omien elämänkokemusten muodostamia, eikä niiden hallitsevasta otteesta useinkaan olla tietoisia. Tutkimus on toteutettu eräässä suomalaisessa päihdekuntoutuslaitoksessa pitämällä kuntoutujille kaksi kertaa viikossa tapahtuva joogainterventio joogaryhmien muodossa kahden viikon katkaisuhoidon jälkeen, noin neljän viikon ajan. Aineisto on kerätty haastattelemalla joogaryhmään osallistuneita kuntoutujia puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Haastatteluaineisto on analysoitu ensin teorialähtöisesti temaattisella analyysillä ja sen jälkeen aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina haastateltavat kuvaavat joogan tasapainottavan ja rentoutttavan olemusta kokonaisvaltaisesti antaen työkaluja pysähtymiseen ja rauhoittumiseen. He kokivat käyttömielihalujen lieventyneen joogan harjoittamisen jälkeen. Fyysisellä tasolla haastateltavat kokivat, että jooga auttoi lieventämään kiputiloja sekä nukkumaan paremmin. Tämä näkyi heidän elämässään esimerkiksi joidenkin lääkkeiden poisjäämisenä. Psyykkisellä tasolla haastateltavien kokemukset joogasta olivat keskittymiskyvyn koheneminen ja ahdistuksen sekä paniikkikohtausten väheneminen. He kuvasivat myös itsetunnon ja itsensä arvostamisen parantuneen. Henkisellä tasolla haastateltavat kokivat muutosta automatisoituneesta käyttäytymisestä läsnä olevampaan toimintaan ja havainnointiin. He kertoivat joogan lisäävän myös rakkauden ja kiitollisuuden tunteita. Sosiaalisella tasolla haastateltavat kertoivat sosiaalisten pelkojen helpottumisesta ja paremmasta sosiaalisten tilanteiden hallinnasta, jotka he yhdistivät joogaan. Suhde ympäristöön ja muihin ihmisiin muuttui myönteisemmäksi. Haastateltavat kokivat, että joogalla on kapasiteettia täyttää päihteiden jättämä tyhjä tila. He saivat joogasta työkaluja elämänhaliintaan ja uskoa muutoksen mahdollisuuteen tarjoten uusia mahdollisuuksia paremman elämän luomiseksi. Johtopäätöksenä on voitu huomata joogan auttavan suuntaamaan ajatuksia, tunteita ja toimintaa kuntoutumista tukevaksi. Tutkimuksesta ei voida tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä, mutta sen voidaan nähdä antavan suuntaa sille, millä tavalla jooga voisi olla avuksi mielekkään elämän muodostamisessa. Joogainterventio yksinään ei kanna raittiin elämän ylläpitämiseksi, ellei joogan harjoittamista jatketa kuntoutuksen jälkeen. Tämä edellyttää yhtäältä kuntoutujan omaa motivaatiotaan joogaan ja kuntoutumiseensa ja toisaalta sosiaalityöltä asiakkaan elämäntilanteen kokonaisvaltaista tukea. Sosiaalityön elämänpoliittisena tehtävänä on tarjota asiakkailleen toisia mahdollisuuksia ja jooga voi tuoda päihdekuntoutukseen uuden menetelmän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseksi.
  • Alava, Henni (2016)
    The aim of the study is to analyse the interactions of development intervention and conflict in northern Uganda, where over 20 years of armed conflict between the Lord’s Resistance Army rebel movement and the Government of Uganda have caused massive population displacement. The study provides an explanation for the marked increase of development intervention in the region between 2001 and 2006, and an analysis of the effects of this increase. A further aim of the study is to discuss some of the theoretical and methodological challenges in studying development interventions, and to comment on the possibilities for analysing the impacts of intervention on conflict. The research is underpinned by the idea presented by Koponen of intervention as an inseparable element of the modern notion of development. The study can be characterised as methodological developmentalism, that is, the study of how the developmentalist complex works and what it produces in northern Uganda. Long’s notion of social interface is applied as a tool to this analysis. Following Long, it is suggested that development intervention is embedded in complex frameworks and arenas, which must be analysed in order to understand the interactions of intervention and conflict. The transformation of humanitarianism in the post Cold War era is introduced as the normative and conceptual framework into which development intervention in northern Uganda is embedded. The historical, political and international context of conflict in northern Uganda is presented as the arena into which intervention in the region becomes entangled. It is argued that the increase of development intervention in northern Uganda after 2001 can be understood through an analysis of this framework and arena. The study maintains that development intervention and conflict have interacted in northern Uganda, and that such interactions are multifaceted and complex. It is shown that the interactions of intervention and conflict occur both at the level of regional conflict dynamics and donor relations, and on the ground in northern Uganda, in encounters between organisations and individuals involved in intervention processes. The study also shows that such interactions are generally unacknowledged by development and humanitarian actors in the region.
  • Ilpala, Aleksi (2016)
    This study explores the relationship between historical structures and contemporary political culture within the larger process of democratization. It seeks to interpret and understand the elusive and uncertain nature of Nepalese democracy. While the Constituent Assembly elections of 2013 gave Nepal’s politicians a new mandate to finish the constitution-drafting process, the negotiations surrounding the troubled issue continue. Despite the established formal democratic institutions and procedures, authoritarian legacies and pre-democratic political practices, values and attitudes co-exist with the new democratic establishment with negative consequences for governmental stability. In the 1990s, the dynamics of democratic institutions and electoral competition transformed traditional patron-client relations in multiple ways: as the primary political unit and the new base for obtaining social affiliations, Nepalese political parties took advantage of the existing traditional patron-client clusters and incorporated them into their structure. This impact on the patron-client relations has tended to heighten factionalism and conflict. In the traditional setting any rivalry between patrons was largely limited to the local area, but the contemporary electoral system maintains rivalries at both the regional and national level with destabilizing effects on society and politics. The findings are based on ethnographic fieldwork I conducted during winter 2013–2014 in Nepal, where I participated in workshops and demonstrations of several civil society groups and political organizations that were involved in community building, policy making, and in interest group activities. The work builds on the literature on the political history of Nepal, on theories and anthropology of democracy, on local debates and discussion, and on ethnographic data gathered during the fieldwork. In addition to information acquired through participant observation, the research material consists of twelve semi-structured interviews and several supporting in-depths discussions. The interviewees are urban professionals and members of the small yet growing Nepalese middle-class of the Kathmandu valley. The fieldwork data is analyzed in the context of Nepalese democracy and the analysis is supported by a recent citizen survey on the state of Nepal's democracy. In a disciplinary sense, the thesis provides an anthropological perspective to bear on a widely-debated issue of political science, thus contributing to anthropology of democracy and fostering the interdisciplinary dialogue between anthropology and political science. The overall argument of the thesis suggests that Nepal’s democracy is in a troubling state of dysfunction due to a failure on the part of its politicians to consolidate democratic advances in the form of sustainable democratic reforms and restructuring of the state. There is a variety of issues that have worked against democratic consolidation in Nepal. They include, among many others, patrimonial and split political culture, destabilizing populism, patron-client clusters, the rise of ethnic-nationalism, disoriented new generations and a crisis of governance. The failure to implement deep reforms of the state has allowed the Nepali polity to slip into a state where the new democratic regime has entered into a precarious co-existence with the autocratic institutions of a former era. This study contributes to the findings in anthropology, political science and sociology that demonstrate how democratization cannot be conceived of as a linear process. Although the democratic movements of 1990 and 2006 were compelling examples of the power of social movements to generate peaceful change, the ‘new Nepal’ is characterized by a constitutional crisis and a state of democratization of powerlessness in which the official prognoses and rhetoric paint a picture of popular participation while the polarization of society continues.
  • Mallea, Aleksi (2016)
    Tämä opinnäytetyö on tapaustutkimus Uruguaylaisen metsäyhtiön, Montes Del Platan, toiminnan vaikutuksista Uruguayn yhteiskuntaan. Yhtiön yhteiskuntavastuuohjelma pyrkii osaltaan ohjaamaan tätä vaikutusta. Tämän työn tarkoituksena on selvittää, mitä erilaisia tulkintoja yhtiön sidosryhmät antavat vastuullisuuden määritelmänä yritysten yhteiskuntavastuun kontekstissa. Työ linkittyy tutkimukseen, jota paperi- ja selluteollisuuden nostattamista konflikteista on aiemmin tehty Latinalaisessa Amerikassa, vaikka tässä tapauksessa konfliktia ei ole syntynyt. Lisäksi työ tarkastelee yritysten yhteiskuntavastuun käsitteen soveltumista globaalin kehityksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksastatoista haastattelusta sekä osallistavasta havainnoinnista, jotka suoritettiin Uruguayssa keväällä 2012. Haastatellut olivat Montes Del Platan tunnistamien sidosryhmien edustajia. Ilmeni, että sidosryhmät tulkitsevat vastuullisuutta eri tavoin, sekä että yhteiskuntavastuu rakentuu sosiaalisesti sidosryhmien kautta. Mahdollisia syitä eri tulkintojen taustalla ovat esimerkiksi yritysten yhteiskuntavastuun perinteinen jako taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen. Yhteiskuntavastuun soveltuminen globaaliin kehitykseen linkittäväksi tekijäksi todettiin heikoksi.
  • Silvennoinen, Sirja (2016)
    Alexandre Kojèven (1902-1968) ajattelun filosofisen pohjan muodostaa G.W.F Hegelin Hengen fenomenologiassa esitetty historian filosofia, joka yhdistyy vaikutteisiin niin Karl Marxilta, Martin Heideggeriltä kuin Friedrich Nietzscheltäkin. Hegelistä poiketen Kojèven historian filosofian keskiössä on ihminen. Kojève kutsuu näkemystään historian rakentumisesta fenomenologiseksi antropologiaksi: ihmisen halu tunnustukseen, toiminta ja minuuden kehittyminen ovat suorassa yhteydessä historialliseen kehitykseen. Ilman ihmisyyttä ei Kojèven katsannossa ole historiaa. Ihmisen tunnustuksen halu ja tästä johtuva negatiivinen, dialektinen toiminta kuljettavat historiaa ja ihmisen itseymmärrystä eteenpäin. Kojèven näkemys ihmisestä määrittyy erona historiattomaan, muuttumattomaan ja eläimelliseen luontoon. Tunnustuksen halu ja siitä syntyvä historiallinen toiminta mahdollistavat ihmisen vapauden ja avoimuuden. Kojéven filosofiassa ihminen ei ole määrätty. Hän on tulevaisuuteen suuntautuva tyhjyys, joka etsii negatiivisen toimintansa kautta partikulaarisuutensa tunnustusta. Ajatus historian lopusta toimii Kojèven filosofian sisällä käsitteellisenä paradigmana tarkastella kaikkea historian loppua edeltänyttä totuudenmukaisesti. Historian loppu on historiallisten hierarkioiden, toiseuden ja erojen loppu. Toteutuessaan se mahdollistaa kokonaan tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa inhimillinen toive tasa-arvoisesta tunnustuksesta täyttyy. Kojèven tulkinnassa inhimillistä historiaa ja ihmisyyttä voidaan kokonaisuudessaan analysoida vasta niiden päätyttyä. Tämä työ käsittelee Kojèven käsitystä ihmisyydestä historiallisessa ja posthistoriallisessa kontekstissa. Työn tavoitteena on määritellä mitä historiallinen ihmisyys Kojèvelle on ja mitä ihmisyydelle tapahtuu historian lopun kontekstissa inhimillistävän halun ja toiminnan lakatessa. Kysymykset ihmisen halusta tunnustukseen, historiallisesta toiminnasta ja historian lopusta kietoutuvat yhteen. Tutkimusta täydentävät Georges Bataillen (1897-1962) ja Francis Fukuyaman (1952-) näkemykset kojèvelaisesta historian lopusta ja ihmisyydestä. Lähdekirjallisuus muodostuu edellä mainittujen filosofien teoksista, kommentaareista sekä työn aihealueiden kannalta keskeisistä teemoista kirjoitetuista artikkeleista sekä teoksista. Kojèvelle historian loppu on inhimillisen halun täyttymys eli ihmisyyden täydellistymä. Samalla se on kuitenkin historiallisen ihmisen kuolema. Historiallinen, haluava, aktiivinen ja tulevaisuuteen avoin ihminen katoaa, koska historian lopun maailma on täydellisen tyydyttävä ja ristiriidaton. Historian lopussa Kojèven ihminen säilyttää inhimillisyytensä ja eroaa eläimellisyydestä vain toisintamalla historiallista ihmisyyttään esimerkiksi traditioiden kautta. Kojèven filosofiassa historia tai historiallinen ihmisyys eivät voi toisintua tismalleen samanlaisina. On siis mahdotonta palata historiallisessa ajassa taaksepäin tai alkuun. Kojève ei kuitenkaan koskaan sano historian tai ihmisyyden olevan ainutkertaista. Historian lopussa jatko on määrittelemätön. Näin ollen historiallisen ihmisyyden loppu on välttämättä myös avaus jollekin aiemmin määrittelemättömälle käsitykselle ihmisyydestä.
  • Blomqvist, Nikita (2016)
    I denna studie har jag undersökt hur socialarbetarna på A-kliniker uppfattar sin egen yrkesidentitet. Jag ville få en förståelse hur socialarbetarna själva uppfattar sin yrkesexpertis. Socialarbetarnas erfarenhet har jag sedan speglat i teman som yrkesexpertis, mångprofessionellt samarbete samt medikalisering. Syftet med avhandlingen har varit att lyfta fram socialarbetarnas betydelse inom missbruksvården. Problemformuleringen har legat på avsaknaden av socialarbetare inom missbruksvården. Mitt syfte har varit att närma mig tematiken ur en ifrågasättande ton och reflektera om denna avsaknad av socialarbetare inom missbruksvården kan vara en realitet i framtiden. Utgångsläget för avhandlingen har legat i att missbruksvården bör bestå av både psykosocial och medicinskbehandling. Avhandlingen utgår från att den fortgående medikaliseringen kan utgöra ett eventuellt hot mot missbruksvården i och med undanträngandet av det sociala och socialarbetarnas yrkesexpertis. I min studie besvarar jag forskningsfrågorna; Hur upplever socialarbetarna på A-klinikerna sin yrkesexpertis? Hur bidrar socialarbetarnas yrkesexpertis till vården av missbrukare på A-klinikerna? Hur framträder det sociala arbetets yrkesexpertis och den medicinska expertisen i missbruksvården sett ur socialarbetarnas synvinkel? Som teoretiska utgångspunkter har jag använt mig av begreppen yrkesexpertis, mångprofessionellt samarbete samt medikalisering. Mitt empiriska material i studien består av intervjuer, sammanlagt åtta (8) intervjuer utförda med behöriga socialarbetare som arbetar på A-kliniker. Analysmetoden har utgjorts av innehållsanalys. Metodvalet bottnar sig i mitt intresse att lyfta fram och skapa en förståelse av informanternas uppfattningar och tankar kring temana. Under analysen har jag kategoriserat mitt material i de på förhand övergripande temana, yrkesexpertis, mångprofessionellt samarbete och medikalisering. Under dessa tre teman uppstod sedan underrubriker. Dessa underrubriker var; socialarbetaren betraktaren av helheter, utmaningar i förhållande till socialarbetarens yrkesexpertis, samarbetaren och koordinerare, förespråkaren för det sociala, utamningar i förhållande till mångprofessionellt samarbete, medicin ett hjälpredskap, psykosocialt arbete och utmaningar i förhållande till medikaliseringen. Socialarbetarna kan via sin yrkesexpertis erbjuda vården av missbrukare en utgångspunkt där man betraktar klienten i sin helhet och där det är av betydelse att ta i beaktande denna helhet i själva vården. Socialarbetarna är ofta de som koordinerar klienternas vård och samarbetar med andra instanser som är delaktiga i vården. En betydelsefull uppgift för socialarbetarna inom missbruksvården är att vara förespråkare för det sociala och för betydelsen av det psykosociala närmandessättet. De främsta utmaningarna i socialarbetarens framtid inom missbruksvården kan förknippas med den fortgående medikaliseringen som sker inom missbruksvården. Mina informanter ansåg att medikaliseringen kan utgöra ett hot mot socialarbetarnas position inom missbruksvården, likväl som medikaliseringen kan påverka själva missbruksvården till att bli mer ensidigare ifall missbruksvården i framtiden kännetecknas av ett allt mer medicinskt närmandessätt.
  • Moll, Veera (2016)
    Työssä tutkitaan lapsen asemaa kaupunkisuunnittelukeskustelussa aikavälillä 1946–1977. Tutkimuksen aineistona on käytetty ajan pamfletteja, julkaisuja, asiantuntijapuheenvuoroja, aikakausilehtiä, lyhytelokuvia ja Suomen tilastollisia vuosikirjoja. Tutkimus lähtee liikkeelle siitä tiedosta, että lasten omaehtoinen liikkuminen on vähentynyt merkittävästi viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Näin on käynyt siitäkin huolimatta, että omaehtoisen liikkumisen katsotaan olevan tärkeää lapsen sosiaalisen, fyysisen ja psyykkisen kehityksen kannalta. Tutkimuksessa selvitetään sitä, miten ajan asiantuntijakeskustelussa konstruoitiin lapsen tarpeita kodin sisätiloissa ja ulkona kaupungissa vuosina 1946–1977. Tutkimusmenetelmä on diskurssianalyysi. Teoreettinen viitekehys liittyy läheisesti Henri Lefebvren tapaan käsitteellistää tilaa ja sen eri muotoja yhteiskunnallisesti tuotettuna ja yhteiskunnan tuottamiseen aktiivisesti osallistuvana elementtinä. Tämän moniulotteisen tilakäsityksen päälle rakentuu työn teoria: lapsen reviiri. Työssä selvitetään kahden diskursiivisen kategorian kautta sitä, minne asiantuntijat määrittelivät lapsen ihannereviirin. Historiantutkimus antaa välineitä tapahtuneen muutoksen ymmärtämiseen. Asiantuntijakeskustelua tutkimalla on mahdollista lähestyä päätöksenteon taustalla vaikuttavia ideologioita ja keskusteluja. Vaihtuvien diskurssien tutkiminen auttaa tavoittamaan niitä perusteita, joihin kunakin aikana esitetty tieto perustaa vääjäämättömyytensä. Lapsen paras oli julkilausuttu tavoite läpi tarkastelujakson, mutta se, mikä nähtiin lapsen parhaana vaihtui kesken tarkastelujakson ja sai uuden suunnan. Tutkimuksen ensimmäisen diskursiivinen kategoria, joka sijoittuu aikavälille 1946–1965 koostuu väittämistä, joissa vaaditaan lapsiperheiden asumisen siirtämistä kaupungin keskustasta maaseutumaisempaan ympäristöön. Keskusteluun osallistuvat kirjoittivat perinteisen kaupungin olevan muiden muassa paheellinen, likainen ja liikenteen vuoksi vaarallinen kasvupaikka lapselle. Vaihtoehdoksi esitetyn puutarhakaupungin luvattiin tarjoavan vapautta, luontoa ja liikkumismahdollisuuksia lapsille. Lasten kirjoitettiin tarvitsevan lisää huolenpitoa, kontrollia ja kehittävää tekemistä. Nämä teemat korostuivat myös kodin sisätiloista käydyissä keskusteluissa. Aineistoissa vaadittiin koteihin lapsille omaa tilaa, hygieenistä elinympäristöä, liikojen kieltojen poistamista, sekä sukupuolenmukaista tilanjakoa. Modernit ihanteet ydinperheestä ja lapsen keskeisyydestä tilanjaossa olivat keskeisiä. Moniulotteiset ongelmat niputettiin sotien jälkeen kaupunkivihan sävyttämän asumiskysymyksen ympärille. Normittamalla ja säätelemällä asumisoloja uskottiin ratkaistavan moninaisia sosiaalisia ongelmia. Lapsen ihannereviiri kulki sodanjälkeisessä kaupungissa ja kodeissa ihanteellisesti katse-etäisyydellä äidistä, hiekkalaatikoilla tai lastenhuoneessa ja iän karttuessa urheilukentillä ja luonnossa. Keskeistä oli se, että lapset harrastaisivat, leikkisivät ja ylläpitäisivät fyysistä kuntoa heille osoitetuissa tiloissa. Omaehtoinen joutenolo nähtiin paitsi ajanhukkana, myös haitallisena. Kun edellisessä kategoriassa kritisoitiin vanhanaikaista kaupunkia lapselle kelvottomana, joutui seuraavassa kategoriassa kritiikin kohteeksi uusi kaupunki: puutarhakaupunki ja lähiöt. Tutkimuksen toisessa diskursiivisessa kategoriassa (1965–1977) lähiössä asuvien lasten kirjoitettiin esimerkiksi eristäytyvän, tylsistyvän, olevan asuinympäristössään liian yksin tai väärässä seurassa. Vanhemmat eivät pystyneet kirjoittajien mukaan valvomaan lapsia toivotulla tavalla. Toisen kategorian ihannereviiri oli kodin sisätiloissa, jonne vanhemmat saattoivat rakentaa puitteet leikkiin. Tällaisia puitteita olivat esimerkiksi keinut ja puolapuut, välineet, joita pidettiin ennen ulkona. Kasvavat asuntokoot ja parantunut asumismukavuus mahdollistivat mielekkään ajanvieton sisätiloissa, joka osaltaan sittemmin passivoi lapsia ja nuoria. Vähenevään omaehtoiseen liikkumiseen kaupungissa vaikutti myös liikenteen voimakas kasvu, sekä lapsiin kohdistuva enenevä kontrolli ja huolenpito. Läpi tarkastelujakson kaupunkiympäristö pysyi puheenvuoroissa lapselle vihamielisenä. Molemmissa diskursiivisissa kategorioissa asiantuntijoiden piirtämä lapsen ihannereviiri määriteltiin sinne, missä se ei häiritsisi moottoriliikenteen kasvua.
  • Lekander, Kaarlo (2016)
    Toimeentulotukea maksetaan pienituloisuuden perusteella, mutta sen taustalla voi olla myös terveysongelmia. Tutkimuksessa tarkasteltiin täysi-ikäisten toimeentulotukea saaneiden sairastavuutta verrattuna tulotasoltaan vastaavaan muuhun väestöön Helsingissä vuonna 2010. Aineistona käytettiin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja Kelan rekisteritietoja. Sairastavuutta tarkasteltiin lääkekorvausoikeus- ja lääkeostotietojen avulla. Tarkemmin tarkasteltiin mielenterveysongelmia, sydän- ja verisuonisairauksia, astmaa ja keuhkoahtaumatautia sekä diabetesta. Esiintyvyysosuuksien vertailemiseksi muuta väestöä kuvaava aineisto vakioitiin painokertoimin vastaamaan toimeentulotuen saajien aineistoa. Vakioitavana olivat ikä, sukupuoli, henkilökohtaiset veronalaiset tulot, maahanmuuttajatausta ja opiskelijastatus. Psyykenlääkkeiden käyttöä suhteessa toimeentulotuen saamisen kestoon tarkasteltiin logistisella regressioanalyysilla. Toimeentulotuen saajilla oli yleisemmin vaikeisiin tai pitkäaikaisiin sairauksiin myönnettäviä lääkekorvausoikeuksia (19,5 %) kuin muulla väestöllä (14,9 %). Samansuuntainen ero näkyi psyykensairauksien korvausoikeuksissa (6,2 % vs. 3,9 %) ja lääkeostoissa (33,7 % vs. 14,2 %), sydän- ja verisuonisairauksien korvausoikeuksissa (5,0 % vs. 4,2 %) ja lääkeostoissa (20,9 % vs. 13,2 %), astman ja keuhkoahtaumataudin korvausoikeuksissa (3,2 % vs. 2,1 %) ja lääkeostoissa (10,9 % vs. 5,4 %) sekä diabeteksen korvausoikeuksissa (3,6 % vs. 2,4 %) ja lääkeostoissa (6,1 % vs. 3,4 %). Psyykenlääkkeiden käyttö oli sitä yleisempää mitä useamman kuukauden toimeentulotukea oli vuoden aikana saanut. Yhteys oli samansuuntainen riippumatta maahanmuuttajataustasta. Toimeentulotukea 1–3 ja 10–12 kuukautta saaneiden tilastollisesti merkitsevät ristitulosuhteet olivat 2,78 ja 5,27 (kantaväestö), 2,44 ja 7,79 (OECD-maista saapuneet), 2,31 ja 3,57 (entisestä Neuvostoliitosta saapuneet) ja 2,04 ja 5,10 (muut), kun vertailuryhmänä olivat toimeentulotukea saamattomat helsinkiläiset. Lääkekäytön mukaan toimeentulotukea saaneet sairastavat enemmän kun tulotasoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan vastaava väestö. Toimeentulotuen saaminen ei kerro vain taloudellisista ongelmista, vaan myös terveysongelmista. Toimeentulotuen tarpeen vähentämisessä on kiinnitettävä huomiota erityisesti mielenterveysongelmien hoitoon.
  • Aarnio, Suvi (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan keskustelunanalyyttisellä lähestymistavalla narratiivista haastattelua Lyhytterapia itsemurhaa yrittäneille - eli LINITY-interventiossa, jota toteuttaa Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskus. Intervention tavoitteena on, että asiakas tunnistaa itsemurhayritykseen johtavan tilan riskitekijät voidakseen välttää uudet itsemurhayritykset jatkossa. Aineistona on kuusi tekstimuotoon litteroitua keskustelua työntekijän ja asiakkaan ensimmäisessä tapaamisessa videoidusta narratiivisesta haastattelusta, jossa asiakas kertoo itsemurhayritykseensä johtaneista tekijöistä. Teoriataustana on keskustelunanalyyttinen tutkimus, joka korostaa keskustelun tilanteessa rakentuvaa luonnetta. Lähemmin tarkastellaan keskustelun sekvenssejä sekä vuorovaikutuksessa tehtäviä kannanottoja ja positiointia. Tutkielmaa taustoitetaan myös terapiakeskusteluista, narratiivisesta haastattelusta ja terapeuttisesta allianssista tehdyllä tutkimuksella. LINITY-interventio perustuu sveitsiläiseen manualisoituun ASSIP-malliin, jonka taustateorioina ovat kognitiivinen käyttäytymisterapia, toiminnan teoria ja kiintymyssuhdeteoria. Niiden näkökulmaa yhdistetään tutkimuksen tuloksiin. Ensimmäinen tutkimuskysymys on, mitkä ovat LINITY-interventiossa toteutettavan narratiivisen haastattelun keskeisiä rakenteita. Tutkielmassa kuvataan narratiivisen haastattelun vaiheittaista etenemistä huomioiden eroja ja yhtäläisyyksiä eri asiakkaiden ja työntekijöiden keskusteluissa huomioidaan. Toisena tutkimuskysymyksenä on, millaiset vuorovaikutuksen rakenteet edistävät kertomuksen tuottamista ja itsemurhayritykseen johtaneiden tilanteiden ymmärtämistä. Ymmärtäminen ilmenee kummankin osapuolen hyväksyntää osoittavana vuorona ja siirtymisenä eteenpäin keskustelussa. Keskeinen keskustelusta toiseen toistuva rakenne on kysymys-vastaus-vastaanotto-sekvenssi, joka muodostuu työntekijän kysymyksestä, asiakkaan vastauksesta ja työntekijän vastaanottavasta vuorosta. Joka keskustelussa on aloitus- ja lopetusjakso. Muita keskustelusta toiseen samantapaisina toistuvia jaksoja ovat pyynnöt kertoa viimeisimmästä ja aiemmista itsemurhayrityksistä sekä itsemurhayritykseen liittyvistä tunteista ja ajatuksista. Tyypillisiä ovat myös kysymykset siitä, minkä ongelman itsemurha olisi ratkaissut ja mitä asiakkaan tilanteessa pitäisi muuttua, jotta hän alkaisi voida paremmin. Nämä ovat narratiivisen haastattelun institutionaalista tehtävää toteuttavia kysymyksiä, jotka auttavat asiakasta jäsentämään itsemurhayritykseensä liittyviä asioita koherentiksi kokonaiskuvaksi. Työntekijä tekee asiakkaalle tarkentavia kysymyksiä, asiakkaan kertomuksesta nousevia uudelleenmuotoiluja, tulkintoja ja täydennyksiä. Näillä tavoin työntekijä varmistaa ymmärtäneensä, mistä asiakas on kertonut, ja auttaa tätä siirtymään eteenpäin tarinassaan. Paikoin työntekijä ohjaa ja neuvoo asiakasta, ottaa kantaa asiakkaan kertomaan sekä rohkaisee ja kannustaa asiakasta. Nämä jaksot suuntaavat asiakasta näkemään tilanteensa uudesta näkökulmasta, motivoivat asiakasta käsittelemään ongelmiaan ja luovat toiveikkuutta tulevaisuuteen.
  • Ollila, Laura (2016)
    I avhandlingen undersöks jordbruksorganisationernas och miljöorganisationernas roll i processen med revideringen av naturvårdslagstiftningen i Finland. Beslutsprocessen följs från beredningen på ministeriet till att riksdagen godkänner lagen. Fokus ligger på att utreda var och när intresseorganisationerna har hörts och kunnat påverka under processens gång. Intresseorganisationerna fyller en viktig del i samhället genom att de representerar de intressen som borde tas i beaktande i beslutsfattningen. Trots att intresseorganisationer stundvis kritiseras för att ha för mycket makt, ses deras medverkan ändå som positiv bland annat för att de kan bidra med expertkunskap. I samhället talar man om en övergång från hierarkiska beslutsstrukturer till strukturer som kännetecknas av nätverk och ett mer komplext beslutsfattande. Det här innebär att intresseorganisationerna måste finna nya sätt för att påverka beslutsfattandet. I avhandlingen görs en genomgång av olika synsätt på förhållandet mellan staten och intresseorganisationerna och slutligen analyseras organisationernas möjligheter till påverkan med hjälp av Lewins rationalistiska strategier. Med tanke på frågeställningen i avhandlingen och ämnet som undersöks krävs ett aktivt förhållningssätt av skribenten för att få fram innehållet i materialet. Således används i avhandlingen kvalitativ innehållsanalys, närmare bestämt textanalys för att utreda vilka strategier intresseorganisationerna använder sig av. Intresseorganisationernas strategier utreds utgående från deras remissutlåtanden till ministeriet och uttalanden i riksdagens utskott. Förutom dessa används också övriga skriftliga källor från Miljöministeriet, riksdagen och intresseorganisationerna. De två största intresseorganisationerna som behandlas i avhandlingen har hörts både under behandlingen i ministeriet och i riksdagens utskott, medan de mindre organisationerna endast hörts under beredningen i ministeriet. Utmärkande för den lagstiftningsprocess som undersöks i avhandlingen är att det varit mest fruktbart för organisationerna att höras under behandlingen i ministeriet, där har de faktiskt kunnat påverka innehållet i regeringspropositionen. Under behandlingen i riksdagens utskott har de två stora organisationerna i större grad haft en expertroll och gett information till beslutsfattarna istället för att ha möjlighet att faktiskt påverka beslutet, då det inte skett några ändringar i propositionen innan riksdagen godkänt lagen. Utgående från fallet med revideringen av naturvårdslagstiftningen är det kanske inte möjligt att göra långtgående generaliseringar av intresseorganisationers politiska påverkan överlag, men trots det går vissa tendenser att urskilja och undersökningen belyser hur förutsättningarna för intresseorganisationernas påverkan har ändrats under den senaste tiden och det är motiverat att undersöka ämnet i fortsatta studier.
  • Pisareva, Dinara (2016)
    The research explores Russian-Ukrainian crisis 2014 in order to see (i) how it has impacted Ukrainian identity split between pro-Western and pro-Russian supporters and (ii) the situation with the process of democratic consolidation in Ukraine. The first research question uses data from public surveys and results of presidential and parliamentary elections 2014 and local elections 2015 in order to demonstrate that Ukrainian national identity has become more consolidated in its commitment to integration with the European Union. At the same time, there has been a significant rise of negative attitude towards Russia even in previously pro-Russian regions. The second research question is concerned with the democratic consolidation in Ukraine and whether resolution of pro-Russian vs. pro-Western identity conflict has resulted in enhanced democracy. In order to assess democratic consolidation in Ukraine the research looks at two main indicators post-crisis political party system and public support of democracy. From the analysis of second research question it can be concluded that democratic consolidation has been facing serious impediments in Ukraine and neither Ukrainian political party system nor political elites can be considered as sources of further consolidation of new regime. Public support of democracy has also slightly wavered by 2016 due to tough economic situation, non-decreasing corruption and lack of trust in politicians.
  • Vehmanen, Emma-Stina (2016)
    Suomella nähdään olevan merkittävää koulutusvientipotentiaalia, jonka taustalla on ennen kaikkea PISA-tutkimusmenestyksen tuoma kansainvälinen tunnettuus ja kiinnostus suomalaista koulutusta kohtaan. Tästä syystä muun muassa valtioneuvosto on kaavaillut koulutusviennille merkittävää osaa Suomen kokonaisviennistä. Koulutusviennille asetetuista odotuksista huolimatta koulutusvientiä ja sen potentiaalia on tutkittu Suomessa varsin vähän. Tässä pro gradu -tutkielmassa koulutusvientiä analysoidaan poliittisen päätöksenteon näkökulmasta, josta koulutusvientiä ei ole aikaisemmin Suomessa tutkittu. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset eduskuntapuolueet suhtautuvat koulutusvientiin. Tutkimuksen aineistona on käytetty eduskuntapuolueiden koulutuspoliittisten asiantuntijoiden teemahaastatteluja. Haastatteluiden keskeiset teemat olivat suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuudet koulutusviennin näkökulmasta, puolueen näkemykset koulutusviennistä ja sen edistämisestä sekä koulutusviennin reunaehdot ja eettiset kysymykset. Haastatteluaineistoa analysoitiin laadullisen tutkimuksen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen teoreettisena taustana on uusi institutionalismi sekä siihen liittyvät politiikkatoimien ja innovaatioiden diffuusion ja kansainvälisen siirtymisen teoriat. Institutionalistista teoriaa on aiemmin hyödynnetty koulutusviennin tutkimuksessa muun muassa tutkittaessa, miten lainsäädäntö, normit ja kulttuurilliset rakenteet vaikuttavat koulutusvientiin. Politiikkatoimien sekä poliittisten ideoiden ja innovaatioiden kansainvälistä diffuusiota ja leviämistä on käytetty koulutusviennin kansainvälisessä tutkimuksessa jossain määrin, mutta kotimaisessa tutkimuksessa näkökulma on tuore. Tämän teoreettisen taustan pohjalta tutkimuksessa analysoidaan poliittisten toimijoiden näkemyksiä siitä syystä, että ne tarjoavat näkökulman ideoiden leviämiseen globaalilta tasolta kansalliseen päätöksentekoon. Tutkimuksen tulosten mukaan puolueet näkevät suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksiksi erityisesti opettajien korkean osaamisen, opettajankoulutusjärjestelmän hyvän laadun ja koulutuksen tasa-arvon. Kaikki puolueet suhtautuvat koulutusvientiin lähtökohtaisesti myönteisesti, mutta puolueiden väliltä löytyy merkittäviä eroja suhtautumisessa koulutusviennin lainsäädännöllisiin sekä eettisiin kysymyksiin. Merkittävin kiistakysymys puolueiden välillä liittyy EU- ja ETA- alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin. Tutkimuksen tulosten mukaan suhtautumisessa lukukausimaksuasiaan on nähtävissä selkeä oikeisto-vasemmisto-jakauma. Keskusta-oikeistoon kuuluvat puolueet suhtautuvat EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin huomattavasti vihervasemmistoon asemoituvia puolueita myönteisemmin. Puolueet eroavat myös siinä, miten aktiivisesti ne haluavat edistää koulutusvientiä. Kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, SDP ja RKP ovat aktiivisesti ajaneet koulutusviennin edistämistä politiikan keinoin. Vihreät ja vasemmistoliitto eivät ole ajaneet poliittisia toimia koulutusviennin edistämiseksi, vaan ne ovat koulutusvientiin liittyvissä kannanotoissaan keskittyneet lukukausimaksujen vastustamiseen. Kaikki puolueet tavoittelevat koulutusviennillä samankaltaisia asioita: taloudellista hyötyä suomalaisille yrityksille ja oppilaitoksille ja toisaalta mahdollisuutta edistää tasa-arvoa ja hyvinvointia kehittyvissä maissa. Tulosten perusteella puoluekentässä on nähtävissä melko selkeä jako kahteen ajatusmalliin koulutusviennin tavoitteista. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat puolueet, joille koulutusviennistä saatava taloudellinen hyöty on ensisijaista ja muut positiiviset vaikutukset ovat hyvä lisä. Näitä puolueita ovat kokoomus, keskusta, perussuomalaiset sekä SDP. Toiseen ryhmään kuuluvat puolueet, joille kehittyvien valtioiden tukeminen on koulutusviennissä ensisijaista ja viennillä saavutettava taloudellinen voitto on positiivinen lisä. Tähän ryhmään lukeutuvat vasemmistoliitto ja vihreät. RKP sijoittuu haastatteluaineiston perusteella näiden ryhmien välimaastoon, sillä puolueen vastauksissa taloudellisen hyödyn tavoittelu ja kehityspoliittinen ajattelu näyttäytyivät yhtä tärkeinä.