Faculty of Social Sciences

 

Recent Submissions

  • Hyyrynen (Isopoussu), Milla-Maria (Helsingin yliopisto, 2011)
    In my Master's thesis I discuss a relatively new topic in the discussion on multiculturalism in political philosophy, the right of exit from a religious or a cultural group. Liberal theorists agree on the fact that everyone should be free to leave their group, to have a right to exit. However, they disagree on the content of the right. I present two schools on the topic: the formal right of exit strategy by Chandran Kukathas and the realistic right of exit strategy by Susan Moller Okin. I also view the importance of the individual's right to voice. I try to answer to a question which is twofold: whether the formal right of exit strategy is enough for protecting the freedom of individuals belonging to groups or whether the real abilities to exit should be considered as well, and whether everyone should also have a right to voice. In my work I compare the view of Kukathas with that of Okin. My main sources are Kukathas's book, The Liberal Archipelago. A Theory of Diversity and Freedom (2003) and Okin's article Mistresses of Their Own Destiny? Group Rights, Gender, and Realistic Right of Exit (2002). I also discuss what is often pictured as an alternative or supplement to exit, namely voice. By it is meant the right of the dissenters in the groups to express their views and try to reform their groups accordingly. Regarding to voice, my main source is a book Exit, Voice, and Loyalty (1970) by Albert O. Hirschman. I also cover minors and exit, as well as the so called costs of exit and voice. I show that whereas Okin thinks everyone should have certain capacities to exit, Kukathas objects it is irrelevant to consider them. Okin claims girls and women often lack these capacities. She argues they are for this reason not substantively free to leave their groups, nor in an equal position with men to exercise the right of exit. Therefore the formal right of exit strategy should be rejected. I claim that the debate between Kukathas and Okin comes back to a broader one in liberalism, namely on the question of which is the fundamental value in liberalism: toleration or autonomy. Kukathas stresses the former, Okin the latter. I come to the conclusion that in order to protect the freedom of all, the formal right of exit strategy should be abandoned in favor of the realistic right of exit strategy. Regarding to voice, along the right of exit, everyone should also have a right to voice. Keywords right of exit, groups, liberalism, autonomy, toleration, voice
  • Nguyen, Eelis (2014)
    Suvaitsevaisuudesta on tullut suosittu käsite monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa. Suvaitsevaisuuskäsitettä käytetään arjessa kuvastamaan puhujan ideaaleja ja näkemyksiä hyvästä yhteiskunnasta. Politiikassa suvaitsevaisuutta käytetään usein retorisena keinona, jonka avulla voidaan kyseenalaistaa toisten toimijoiden toimintaa. Löytyykö suvaitsevaisuudelle yhtä yhteistä määritelmää? Mitä suvaitsevaisuus oikeastaan on? Kolmen erillisen tutkimuskysymyksen avulla on tarkoitus ymmärtää paremmin sekä suvaitsevaisuuden käsitettä että suomalaisen yhteiskunnan nykytilaa: i) Mitä on suvaitsevaisuus ja miten se määritellään? ii) Mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa poliitikoille? iii) Mitä poliitikoiden käyttämät arkiteoriat kertovat poliittisesta kulttuuristamme? Tutkimuksen filosofisessa osuudessa problematisoidaan suvaitsevaisuuden käsitettä ja osoitetaan, ettei suvaitsevaisuuden määritteleminen ole yhtä yksiselitteistä kuin mitä arkiajattelussa uskotaan. Empiirisessä osuudessa tarkastellaan poliitikoiden käyttämiä arkiteorioita – käytännön järkeen perustuvia selitysmalleja – yhteiskunnan tapahtumista ja kuvataan niiden avulla poliitikoiden tapaa määritellä suvaitsevaisuus. Poliitikoiden arkiteorioiden avulla hahmotellaan myös kokonaiskuva Suomen poliittisesta kulttuurista sekä selitetään sen tämänhetkistä muutostilaa. Aineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta, jonka vastaajina ovat olleet yksi kansanedustaja jokaisesta eduskuntapuolueesta. Aineistoa lähestytään laadullisen, yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen näkökulmasta ja analyysissa on tiivistetty, tulkittu ja verrattu keskenään poliitikoiden arkiteorioita. Aineistosta esiin nousevien teemojen perusteella on tehty päätelmiä poliitikoiden ajattelutavasta ja selitetty arkiteorioiden muodostumislogiikkaa. Poliitikoiden arkiteorioiden tutkiminen mahdollistaa myös poliittisten ilmiöiden kartoittamisen, minkä avulla yhteiskunnan nykytilasta voidaan piirtää karkea hahmotelma. Tutkimus osoittaa, että suvaitsevaisuuden käsite on poliitikoille haastava ja että he antavat sille arkisia määritelmiä, jotka poikkeavat formaalin lähestymistavan näkökulmasta. Omassa arjessaan poliitikoille suvaitsevaisuus on jotain ylevää ja tavoittelemisen arvoista, mutta eduskunnassa se pelkistyy helposti retoriseksi välineeksi. Ennen kaikkea suvaitsevaisuuden rajojen määrittelemisen yhteydessä poliitikoiden välille syntyy vahvoja erimielisyyksiä ja vastakkaisia näkökulmia. Poliittisen kulttuurin nykytilasta erotellaan kolme eri elementtiä: poliittiset toimijat, yhteiskunnallinen konteksti ja puolueiden toiminta. Suvaitsevaisuuskysymyksien kohdalla poliittiset toimijat voidaan jakaa selkeästi kahteen eri lähestymistapaan. Tutkimus osoittaa kuitenkin sen, että poliitikoilla on yhteneväisempi käsitys suomalaisen yhteiskunnan murrostilasta ja sen aiheuttamista syistä. Poliittiset puolueet etsivät uutta rooliaan ja joutuvat muuttamaan toimintatapojaan vastatakseen paremmin poliittisen kulttuurin muutokseen. ”Identiteettikriisi” voi olla jatkossa positiivinen asia suomalaiselle politiikalle, mutta, jos halutaan löytää uusi suunta ilman että yhteiskunnallinen koheesio kärsii, on lähestyttävä politiikkaa periaatteellisemmasta näkökulmasta. Suvaitsevaisuuskäsitteen avaaminen tuo ongelmat aiempaa selvemmin eteemme, mutta se ei itsessään niitä vielä ratko.
  • Mannerström, Rasmus (2012)
    Enligt Eriksons (1979) utvecklings- och socialisationsteori genomgår de flesta ungdomar en identitetskris. Marcia (1966; 1993a) har operationaliserat identitetsutveckling genom att mäta engagemang i och utforskande av olika ideal, mål och värden. Enligt Marcia är utforskande av olika identitetsaltemativ centralt för en optimal lösning på identitetskrisen. Senare forskning har försökt precisera Marcias empiriska modell genom att skilja mellan olika typer av engagemang och utforskande (Bosma, 1985, ref. Luyckx m.fl., 2006; Meeus, ledema och Maassen, 2002, ref. Luyckx m.fl., 2006; Schwartz, 2001). En oklarhet som dock konstant påträffats i forskningsresultat är varför utforskande kan associeras såväl med glädje som med ångest (Luyckx, Schwartz, Berzonsky, Soenens, Vansteenkiste, Smits & Goossens, 2008a). Luyckx m.fl. (2008a) har försökt besvara frågan med hjälp ett nytt mätinstrument för identitetsutveckling — Dimensions of Identity Development Scale [DIDS]. DIDS mäter identitetsutveckling ifråga om framtidsplaner på fem kontinuerliga skalor— engagemang och identifikation med engagemang, vidsträckt och fördjupat utforskande samt grubblande utforskande. DIDS' bidrag ligger i att den skiljer mellan ett utvecklingsbefrämjande och -hämmande utforskande. DIDS har till idag använts med framgång med holländska unga vuxna (bl.a. Luyckx m.fl., 2008a). Den föreliggande undersökningens syfte var sålunda att pröva och validera DIDS i en finländsk universitetsmiljö och samtidigt ge en bild av unga vuxnas identitetsutveckling. Undersökningen utfördes som en enkätundersökning med 214, finsk- och svenslcsprildga studerande vid Helsingfors universitet. Alla skalor utom fördjupat utforskande uppfyllde reliabilitetslcraven. Reliabilitetsvärdet på skalan för fördjupat utforskande försvagades klarast av två item som inbegrep diskussion med andra människor om egna planer. Antingen var itemen dåligt översatta, eller så implicerade resultatet att det förelåg en eventuell kulturell skillnad mellan holländska och finländska ungdomars sätt att tolka itemen. Explorativ faktoranalys gav inte stöd för en identitetsmodell bestående av fem faktorer. Högst tre faktorer — engagemang, utforskande och grubblande utforskande — skulle ha varit den lämpligaste lösningen för materialet. Ifråga om inre begreppsvaliditet var resultaten hypotesenliga förutom vad gällde fördjupat utforskande. Ifråga om yttre begreppsvaliditet så kunde endast grubblande utforskande förutsäga psykisk hälsa och självfokus. Resultaten visade inte på några könsslcillnader men däremot nog på starkare engagemang med högre ålder. Även om DIDS gav många teoribaserade och hypotesenliga resultat, bidrog den svaga reliabiliteten för fördjupat utforskande till att DIDS som helhet inte kunde beaktas som ett helt pålitligt mätinstrument. Resultatens implikationer för framtida forskning diskuteras.
  • Kokki, Eeva (2005)
    Arvopaperikaupankäyntiä koskeva tieto välitetään Suomessa keskitetysti Helsingin pörssin järjestelmien kautta erilaisille pörssitiedon jälleenjakelijoille, kuten pankkiiriliikkeille, analyytikoille, uutistoimistoille ja medialle. Kaupankäyntitietojen lisäksi myös listattujen yhtiöiden julkaisemat pörssitiedotteet välitetään nykyään näiden järjestelmien kautta arvopaperimarkkinoille. Teknologian voimakas kehittyminen 1980-luvulta lähtien on muuttanut sekä Helsingin pörssin että pörssin välittämän arvopaperimarkkinoita koskevan tiedon jälleenjakelijoiden toimintaa. Teknologia on muuttanut myös tämän tiedon saatavuutta: aiemmin hyvin rajalliselle joukolle tarjottu tieto on internetin kautta käytettävissä kelloon katsomatta Verkkovälitteiseen tiedon jakamiseen liittyvät olennaisina myös kansainvälisyys ja erilaisten tietojärjestelmien integraatio. Myös media ja uutistoimistot kytkeytyvät markkinatiedon ketjuun toisaalta arvopaperimarkkinoiden tapahtumien, yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen esiin nostajana, toisaalta yhtiötiedottamisen kohteena ja pörssitiedon aktiivisena vastaanottajana, arvioijana, muokkaajana ja julkaisijana. Medialla on ollut vaikutuksensa myös arvopaperimarkkinoita koskevan lainsäädännön kehittymiseen. Tässä tutkielmassani tarkastelen suomalaisen verkkovälitteisen pörssitiedon historiaa Helsingin pörssin näkökulmasta. Tutkimukseni tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva verkkovälitteisen pörssitiedon kehitysvaiheista ja samalla jatkaa pörssin historian kuvaamista teknisten järjestelmien näkökulmasta siitä, mihin aiemmin julkaistut historiikit ovat päättyneet.
  • Länsiluoto, Liina (Helsingfors universitet, 2008)
    My Master´s thesis examines how Russia is being pictured in the Finnish history school textbooks and how this image of Russia is being used to construct Finnish national identity. To answer these questions I have analyzed Finnish history school books from the 1970´s and 1990´s using qualitative content analysis. My analysis is based on methodology of the school textbook research combining methods of pedagogics and history research. In my analysis I have used a thematical grouping that I have based on the previous research. Previous research points out that Finnish national identity is strongly built on the image of Russia as a negative Other. Apart from school books I also analyse the curricula and the discussion around the history teaching in the 1970´s and 1990´s. Besides examining the school textbooks as sources of identity building, I examine them as representations of the history politics. School textbooks should be seen as products of contemporary politics that picture their social surroundings. I analyze how the critique of the nationalistic history teaching and the strong leftist movement affected the image of the Russia in the school text books of the 1970's. Furthermore, I analyze how the discussion of the Finlandization of the school textbooks, the collapse of the Soviet Union and the Finnish integration into the European Union changed the image of Russia in the school text books of the 1990's. My research results point out clearly the role of Russia as the significant other for constructing the Finnish national identity in the Finnish history school textbooks throughout the analyzed decades. Events crucial to the Finnish national identity, like the Russification periods of 1899-1914 and the Winter, are depicted similarly throughout the textbooks. Description of the Russian threat and Finnish unity under this threat remain unchanged throughout the decades. The clearest break on the negative image of Russia is the uncritical and very positive image of Soviet Union in the school books of the 1970´s. It is although notable, that also in the most Finladized books of the 1970´s Russia is never seen as a positive Other in a way that Finland should become more like Russia. Therefore, Russia remains a significant Other throughout the analyzed decades. The school text books analyzed turned out to differ in how nationalistic they are. Two separate tendencies were to to be observed: on the one hand, a development towards a weakening nationalistic description can be seen in most of the books, but on the other hand, the most nationalistic textbook is from the 1990's. As a whole it can still be seen that all textbooks analyzed represent a Finnish national identity that is built upon ethnicity and unity. Finnish ethnicity and unity are most strongly manifested in the description of the crisis and wars against Russia. My research results raise various questions for the future research. The Finlandization of the school books of the 1970´s should be researched more. It is also an interesting question, how suitable the Finnish national identity built on the image of negative Other is to the Finland that is becoming more and more multicultural. Also the building of the European identity on the negative Other or negative image of the East in the history school textbooks would be worthwhile to study.
  • Nyström, Ann-Sofie (Helsingin yliopisto, 2018)
    Syftet med min avhandling är att utifrån teoribildningen om sociala representationer söka förståelse för hurudana självrepresentationer unga muslimer som rest till Syrien under konflikten och återvänt har av sig själva samt hur de upplever att de positioneras av omvärlden. Jag är även intresserad av hurdana behov de anser sig själva ha efter hemkomsten. Vidare granskar jag hur aktörer inom Finlands Exit-verksamhet ser på de unga vuxna samt hurudana behov de professionella uppfattar att dessa unga har. Avhandlingen avser redogöra för eventuella skillnader och likheter mellan de ovannämnda gruppernas uppfattningar samt diskutera möjliga konsekvenser av dessa i kontexten politiska åtgärder mot radikalisering och terrorism. I dagens läge är forskningsfältet gällande Syrienresenärer bristfälligt, trots ständigt pågående diskussioner gällande myndighetsåtgärder och stödtjänster för återvändande Syrienresenärer. Därmed är syftet att bidra med kunskap inom socialt arbete gällande återvändande Syrienresenärers livssituationer och behov av stöd. Som datainsamlingsmetod valde jag kvalitativ intervju. Fyra intervjuer gjordes med professionella involverade i Finlands Exit-verksamhet. Därtill intervjuade jag tre unga vuxna som återvänt från Syrien till Finland och en ung vuxen som fortfarande befann sig i Syrien. Av de fyra professionella som jag intervjuat till min studie arbetar tre personer inom den tredje sektorn och en för finska myndigheter. De unga vuxna jag intervjuat har alla finländskt medborgarskap, gruppen består av både män och kvinnor och samtliga är muslimer, en del berättar att de börjat praktisera religionen först i tonåren eller vuxen ålder. Alla de unga vuxna jag intervjuat har tillbringat kortare eller längre tider i Syrien. Studien visar att de personer som intervjuats rest med intentioner att hjälpa de lidande i Syrien genom humanitär hjälpverksamhet. En del av de unga vuxna var beredda att delta i militär krigsföring mot Bashar al-Assads regeringsstyrkor inför resan till Syrien, men deltog aldrig i strider på plats. De huvudsakliga motiven bakom samtliga informanters resor till Syrien verkar ha varit ett starkt medkännande med lidande muslimer samt upplevelser av ett hårt samhällsklimat, känsla av utanförskap och islamofobi i hemlandet Finland. De centrala teman som framträdde i de unga vuxnas berättelser om tiden efter hemkomsten var upplevelser av behov, möten med myndigheter, vikten av kulturell och religiös förståelse, vikten av rätt terminologi, upplevelser av skam samt konstruktionen av en positiv själv-identitet. Sammanfattningsvis visar resultatet i studien att den mediala och samhälleliga representation av Syrienresenärer upplevs som ensidig, stigmatiserande, felaktigt vinklad och en stereotyperad syn på Syrienresenärer som kriminella, potentiella terrorister och dehumaniserade individer. Syrienresenärer kategoriseras som ”den Andra”, en representation som både de unga och de professionella tar tydligt avstånd från. De unga vuxna positionerar sig genom sina tal som vanliga unga vuxna i förhållande till representationen om unga Syrienresenärer som hot mot samhällets säkerhet och som riskindivider. De positionerar sig som individer med mångfacetterade motiv bakom sina resor, i motsats till den upplevda ensidiga och misstolkade framställningen av dem som ett kollektiv av radikala och kriminella individer. På basen av de unga vuxnas berättelser kan man dra slutsatsen att alla återvändande Syrienresenärer inte behöver stödåtgärder efter hemkomsten. Dock kan man konstatera att en del av de återvändande kan befinna sig i en extra sårbar situation vid hemkomsten. De största behoven bland återvändande ungdomar efter hemkomsten framträder dock som behov av ett gott och neutralt bemötande från myndigheter, oavsett personens bakgrund och eventuella brottsutredningar. Behovet av praktisk hjälp och handledning framträder även som en vital del för en del av de återvändande. En del av de professionella motiverar stödåtgärderna för unga efter hemkomsten med en minimering av säkerhetsrisk, en representation om unga återvändande förankrade i en riskdiskurs, vilket de unga i sin tur tydligt tar avstånd från i sina uttalanden.
  • Alastalo, Annastiina (Helsingfors universitet, 2017)
    Työssä tarkastellaan vertaisryhmän vaikutusta rikosuran alussa tulevaan rikosuraan tutkimalla sijaisrikoskokemusten yhteyttä rikosten tekoon vankilatuomion päätyttyä lyhytaikaisvangeilla. Vertaisryhmän rikosaktiivisuuden yhteys nuorten rikoskäyttäytymiseen on useissa tutkimuksissa todettu ilmiö, mutta siihen liittyviä mekanismeja ei ole tyhjentävästi onnistuttu selvittämään. Sijaisrikoskokemuksia tutkitaan mahdollisena kaveripiirin rikosaktiivisuutta välittävänä tekijänä. Sijaisrikoksia tiukasti määriteltynä on tutkittu vasta jonkin verran, vaikka aiempaa tutkimusta rikoskumppaneiden rekrytoimisesta ja muusta vertaisryhmän vaikutuksesta on olemassa. Myös yksilöllisen alttiuden eli itsekontrollin yhteyttä sekä varhaisen rikostaipumuksen yhteyttä tarkastellaan mahdollisina selittävinä tekijöinä. Lähtökohtina tutkimukselle on sosiaalistumista painottava oppimisteoreettinen näkökulma, itsekontrolliteoria sekä tilanneteoriat, jotka painottavat tilanteellista vaikutusta ja valikoitumista. Aineistona työssä käytetään Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin vuonna 2007 keräämää lyhytaikaisvankiaineistoa, josta käytetään kyselylomakkeella kerättyä määrällistä aineistoa. Aineisto on kerätty toimittamalla lomake kaikille kyselyhetkellä lyhyttä vankeustuomiota suorittaneelle 516 vangille vankiloihin, joissa kyselyyn vastattiin anonyymisti. Vangeista 72 prosenttia täytti lomakkeen ja tässä tutkitaan aineiston 340 miesvankia. Kyselylomake on laadittu elämänkulun kriminologian viitekehyksessä ja siinä on pyritty selvittämään lyhytaikaisvankien taustaa lapsuudesta alkaen, elinoloja ja kiinnistymistä erilaisiin sosiaalistumisinstituutioihin. Lisäksi aineistoon liitettiin Rikosseuraamusviraston luovuttama rekisteritieto uuteen rikokseen kuluneesta ajasta kahden vuoden seurannassa vankilatuomion päättymisen jälkeen. Tilastollisina menetelminä käytetään lineaarista regressioanalyysia sekä Cox-regressioanalyysia, joiden avulla tutkitaan sijaisrikoskokemusten yhteyttä rikoksiin vankilatuomion jälkeen itsearvioitujen rikosten mittarilla (lineaarinen regressioanalyysi) sekä rekisteripohjaisella rikoksella mitattuna (Cox-regressio). Täydentävänä analyysina tarkasteltiin sijaisrikosten yhteyksiä itsearvioituihin rikoksiin tulevaisuudessa luokiteltuna laadullisesti kolmeen kategoriaan lineaarisessa regressioanalyysissa. Sijaisrikokset ovat selvästi yhteydessä tulevaan rikosuraan lineaarisessa regressioanalyysissa itsearvioidulla rikosten teolla mitattuna. Lisäksi interaktiotarkasteluissa saatiin viitteitä siitä, että sijaisrikoskokemukset yhdessä matalan itsekontrollin kanssa ovat erityisen voimakkaasti yhteydessä tulevaan rikosuraan itsearvioiduilla rikoksilla mitattuna. Lisäksi iällä ja sijaisrikoskokemuksilla havaittiin osittain merkitseviä interaktioita siten, että paljon yllyttämistä kokeneilla, varhain rikosuran aloittaneilla yhteys rikosuraan on voimakkaampi kuin vanhempana aloittaneilla, paljon yllyttämistä kokeneilla vangeilla. Jonkin verran yllyttämistä kokeneilla yhteys on samansuuntainen, mutta ei tilastollisesti merkitsevä. Yhteys tulevaan rikosuraan mitattuna rekisteripohjaisella muuttujalla Cox-regressioanalyysissa merkitseviä yhteyksiä ei löytynyt, vaikka sijaisrikoskokemukset, joissa yllyttämistä on tapahtunut taitojen, uskaltamisen sillä yhteyksiä ei löytynyt juuri minkään muuttujan osalta. Cox-regressioanalyysissa yhteyttä testataan tiukemmin kriteerein, sillä menetelmä vaatii suurehkon aineiston yhteyksien tunnistamiseen ja rekisterissä näkyvä, vankilatuomioon tai yhdyskuntapalveluun johtava rikos on harvinaisempi kuin itseilmoitetut lievemmät rikokset. Kaplan-Meier-tarkastelussa havaittiin kuitenkin, että itsearvioidut rikokset tulevaisuudessa ennustivat tilastollisesti erittäin merkitsevästi tulevaa toteutunutta rikosta seuranta-ajalla. Tulosten perusteella oletus vertaisryhmän sosiaalistavasta vaikutuksesta rikoskäyttäytymiseen saa tukea ja vaikutus näyttää ulottuvan myöhempään rikosuraan asti. Myös itsekontrolli vaikuttaa merkittävältä tekijältä. Tulosten perusteella näyttää, että impulsiiviset nuoret päätyvät rikosaktiiviseen seuraan, jossa yllyttämistä tapahtuu, mutta matala itsekontrolli on altistava tekijä myös siten, että impulsiivisten nuorten yllyttäminen johtaa erityisen korkeaan rikostasoon verrattuna yllyttämiseltä välttyneisiin impulsiivisiin nuoriin. Yksilöllisten alttiuksien tarkastelu vaikuttaa siis myös hyödylliseltä tutkittaessa vertaisryhmän vaikutusta rikoskäyttäytymiseen nuorilla. Rikosuralle päätymisessä on kuitenkin selvästi sosiaalisiin suhteisiin liittyviä tekijöitä, joita sijaisrikoksiin yllyttäminen heijastaa. Toimenpiteinä ehdotetaan varhaista puuttumista ja riskiryhmässä olevien impulsiivisten nuorten tavoittamista koulun ja vanhempien yhteistyönä ja voimavarojen tukemista vanhemmilla, jotta erityisesti sosiaalisesti haavoittuvassa asemassa olevat nuoret tavoitetaan.
  • Pohjanvuori, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän pro gradu -tutkielman kohteena ovat valtionhallinnon selvitysmiehet vuosina 2000-2014. Selvitysmiesvalmistelun kehittymiseen vaikutti 1970-luvulla käynnistynyt muutos ministeriöiden työmenetelmissä ja sitä voidaan pitää komitealaitoksen ja hallinnon uudistamistrendien jälkeläisenä. Tutkielmassa kuvataan, miltä selvitysmiesvalmistelu näyttää lähes 30 vuotta syntymänsä jälkeen. Kirjoittaja myös kysyy, vieläkö selvitysmiehiä tarvitaan? Kannattaisiko tätä määräaikaisen valmistelun välinettä arvioida suhteessa valmistelun uusiin tarpeisiin? Tutkimus on osa professori Anne Maria Hollin akatemiahanketta Sukupuoli ja moninaisuus politiikan vanhoissa ja uusissa instituutioissa (2009-2014). Tutkimuksen aineistot muodostuvat valtionhallinnon hankerekisteriin (HARE) tallennetuista selvitysmieshankkeista aikavälillä 1.1.2000-31.12.2014 (282kpl) sekä 16 selvitysmiesten ja toimeksiantajien teemahaastattelusta. Aihetta ja aineistoja on käsitelty monimenetelmällisesti, jotta tutkimuskohteesta muodostuisi mahdollisimman monipuolinen kuva. Hankerekisteriaineistoa on käsitelty tilastollisin menetelmin IBM SPSS Statistics- ja Microft Excel -ohjelmistoissa. Aineistoa hyödynnettiin haastatteluotannan suunnittelussa ja selvitysmiesvalmistelun perusmuuttujien selvittämisessä. Teemahaastatteluaineisto vietiin ATLAS.TI-ohjelmaan, jossa se koodattiin tutkimuksen teemoilla ja avainkäsitteillä. Näin aineistosta hahmottui haastateltujen sanomana yhdenlainen totuus selvitysmiesvalmistelusta suomalaisissa ministeriöissä. Hyvä selvitysmiesvalmistelu syntyy edelleen ajattelun vapaudesta, jota haittaa yleensä työlle asetettu tiukka aikataulu. Selvitysmies on kuitenkin ollut sääntelystä vapaa toimija, jonka asettaminen ja valvonta on ministeriöiden omassa päätäntävallassa. Arvostuksensa huipulla selvitysmiehiksi on ollut helppo saada osaavia asiantuntijoita suhteellisen halvalla eli selvitysmieskäytäntö on kiistatta hyödyttänyt julkishallintoa. Selvitysmiesvalmisteluun on haluttu liittää positiivisia, puolueettomuuden ja objektiivisuuden merkityksiä. Toisaalta selvitysmiesten käytölle tai työskentelylle ei koskaan tehty ohjeita tai asetettu yhteisiä tavoitteita eikä sellaisia ole tänäkään päivänä. Töiden laatu on ollut vaihteleva ja ne ovat usein jääneet irralleen toimeenpanosta. Selvitysmiesten rekrytointi tapahtuu useimmiten ministeriöiden poliittisen johdon aloitteesta ja sen lähipiiristä. Tämä käytäntö näyttää muuttuneen vain vähän, jos ollenkaan. Meneillään olevista selvityshankkeista, selvitysmiesten taustoista ja palkkioista on edelleen hankala saada tietoa. Selvitysmiesten palkkahaitari on suuri ja moni on tehnyt selvityksen oman työn ohellakin, ilman korvausta. Pelisääntöjen puuttuminen ja yhä kiristyvä kehysbudjetointi on tehnyt selvitysmiehestä houkuttelevan kaatokopan kaikenlaiselle väliaikaiselle tutkimus-, projekti- ja selvitystyölle. Samalla selvitysmiesten arvostus on laskenut. Selvitysmiesvalmistelusta on tullut arkisen junailun väline, jota käytetään valmistelun lisäksi joustavasti mm. epämiellyttävien asioiden hautaamiseen, legitimoimaan jo tehtyjä päätöksiä, sovinnoneleenä hallituskumppaneille tai poliittisina käsikassaroina. Vaikuttaako tutkimus- ja tutkimusrahoitusuudistus myös selvitysmiehiin, nyt kun valtioneuvostolla on rooli ministeriöiden tutkimustoiminnan kehittämisessä? Suomalainen valtionhallinto on muuttunut radikaalisti 1980-luvulta ja selvitysmiesvalmistelua, käyttökohteita ja hyödyntäjien tarpeita pitäisi arvioida perusteellisesti tässä muuttuneessa maailmassa.
  • Liu, Qing (Helsingfors universitet, 2017)
    The aim of this thesis is to explore the impacts of organizational factors and individual attributes on volunteering participation in the Chinese context. The study focuses on public bike volunteerism and uses the case of the Hangzhou Volunteers Association (HVA), which organized the regular and long-term volunteering service program for the largest bike-sharing system in the world. The theoretical framework is based on the volunteer functions inventory (VFI) approach to the motivation to volunteer, and the social resources approach to the determinants of volunteering. The data was collected through semi-structured interviews and field observation. It consisted of 16 interviews with 15 volunteers, in addition to the director of the HVA. The data gathered including transcripts, filed notes, and internal publications of the HVA, and was analyzed through thematic analysis. Findings on the two levels of analysis are presented as follows. On the level of the organization, three themes are discussed: the nature and advantageous resources of the HVA, purposes behind organizing the public bike volunteering service, and volunteer management. The results show that the HVA is an officially supported organization, whose role is to recruit citizen volunteers to deliver services and educate volunteers to conform with its official ideology of volunteerism. The HVA's cooperation with and proximity to government poses threats to the decision-making process inside the organization, but offers other benefits in gaining legitimacy, media coverage and funding. The HVA organized the volunteer services for the public bike system with three purposes: to promote a green ideology by introducing public bikes to the community; to support the Hangzhou public bike company that was given priority to manage those public bikes; and to educate volunteers as good citizens presenting a positive image of Hangzhou. As an officially supported organization, the form of volunteer management in the HVA is a hybrid model. Inside the volunteer team, the structure is informal, as the volunteer coordinator is the single responsible person managing volunteers in a loose and casual way. Inside the organization, volunteers are managed hierarchically, and the bureaucratic structure offers few channels for volunteers to express their voices and feedback. On the level of individual volunteers, three themes are examined: profiles of potential volunteers, their motives, and long-term attachment to volunteering. I found that human capital and social capital have significant impacts on who is likely to be a volunteer. Particularly, the impacts of family ties, friendship, organizational membership, and skill are salient. The interviewees were involved in the same volunteering project with mixed functional motives, while similar multiple motives were found within the same demographic groups: college students had a mix of social and understanding motives; the employed adults expressed a combination of value, enhancement, and protective motives; the male retirees possessed value, enhancement, and protective motives; while the female retirees had a configuration of value, social, enhancement and protective motives. In this study, retirees and employed adults were long-term volunteers. The perceptions of benefits of volunteering and social network inside the organization had a significant influence on the length of volunteering. As volunteerism takes place within the organization, volunteerism is a multilayered phenomenon influenced by individual attributes and the organizational structure. The study provides valuable information about the interplay of individual volunteers and the volunteer organization.
  • Kemppainen, Vilhelmiina (Helsingfors universitet, 2012)
    Maahanmuuton myötä elinympäristö vaihtuu ja ihminen aloittaa elämän uudessa paikassa. Turvapaikanhakijoiden katsotaan muuttavan pakon edessä eikä paikan vapaa valinta ole samalla tavoin mahdollista kuin muilla kansainvälisillä muuttajilla. Kun turvapaikkaa haetaan Suomesta, asuinpaikkana on yleensä vastaanottokeskus. Kansanopiston voidaan nähdä olevan erityinen elämis- ja asumisjärjestely turvapaikanhakijoille. Yli 100 turvapaikanhakijanuorta asui ja opiskeli kansanopistoissa vuosina 2006–2009 Nuoret turvapaikanhakijat kansanopistossa NUTUKKA-hankkeiden kautta. Edelleen kansanopistot järjestävät maahanmuuton alkuvaiheeseen suunnattuja monenlaisia suomen kieleen ja kulttuuriin sekä suomalaiseen yhteiskuntaan liittyviä koulutuksia. Tutkielmassa tarkastellaan turvapaikanhakijoina Suomeen tulleiden nuorten aikuisten kokemuksia kansanopistosta. Huomio kohdistuu merkityksiin, joita nuoret antavat kansanopistolle paikkana ja miten nämä merkitykset ilmentävät kokemusta maahanmuutosta. Tutkielman aineisto koostuu kuuden turvapaikanhakijana Suomeen tulleen ja kansanopistolla NUTUKKA-hankkeiden kautta asuneen ja opiskelleen nuoren haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joissa hyödynnettiin kansanopiston eri tiloista ja paikoista otettuja valokuvia. Valokuvien avulla pyrittiin konkretisoimaan tutkimuksen tavoitetta tarkastella paikalle annettuja merkityksiä ja edesauttamaan sellaisen tiedon tuottamista, jota sanallinen keskustelu ei välttämättä yksinään tuottaisi. Tutkielmassa sovelletaan fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa, ja kokemukset nähdään subjektiivisina elämäntilanteesta käsin ja tietyssä vuorovaikutustilanteessa kerrottuina. Teoreettinen viitekehys muodostuu maahan muuttaneen yksilön ja yhteiskunnan kohtaamista, maahanmuuttajanuoria uudessa yhteiskunnassa ja ihmisten suhdetta paikkaan etenkin pakollisen maahanmuuton kontekstissa käsittelevistä sosiaalitieteellisistä teorioista ja tutkimuksista. Paikan ja ihmisen välistä suhdetta yleisesti lähestytään humanistisen maantieteen näkökulmasta. Analyysin perusteella nuorten suhde opistoon paikkana muodostuu sosiaalisten suhteiden kautta sekä suhteessa toimijuuden mahdollisuuksiin. Suhde paikkaan hahmottuu myös ajallisena prosessina, jossa elämäntilanteen eri komponenttien muuttuessa suhde opistoon saa erilaisia sävyjä. Suomen kielen oppiminen on keskeisin merkitys, jonka nuoret opistolle antavat. Nuoret olivat motivoituneita koulutukseen opistolle tullessaan, ja asuminen sekä opiskelu samassa paikassa tukivat kielen oppimista. Mielekkään tekemisen merkitys ja paikan tarjoamat mahdollisuudet liittyvät siihen, miten paikka koettiin. Paikalle annetaan merkityksiä sekä suhteessa muihin turvapaikanhakijataustaisiin nuoriin opistolla että suhteessa suomalaisiin. Muista turvapaikanhakijataustaisista nuorista tuli haastatelluille ystäviä ja samankaltainen elämäntilanne ja yhdessä vietetty aika tukivat ystävyyden muodostumista. Nämä suhteet olivat tärkeitä opistolta lähdön jälkeenkin. Opistolla tutustuttiin myös suomalaisiin, mutta siihen sisältyi haasteita. Yksittäisistä suhteista suomalaisiin nousee esiin etenkin opettajien merkitys ja heidän moninaiset roolinsa. Suhdetta opistoon määrittivät osittain paikan ulkopuoliset suhteet kuten ero perheestä ja turvapaikanhakuprosessin tuoma huoli. Tutkielman tuloksista voi päätellä, että suhteita maahanmuuttajien ja valtaväestön välillä ei välttämättä synny luonnostaan yhteisessä elinympäristössä vaan suhteiden syntymistä edistävät kohtaamista mahdollistavat paikat ja yhteinen tekeminen. Tiiviiden, kulttuurisia ja kielellisiä rajoja ylittävien ystävyyssuhteiden syntyminen on mahdollista ja nämä suhteet ovat merkittäviä paikkakokemuksen muodostumisessa. Tulokset antavat viitteitä siitä, että motivaatio, paikan tarjoamat mahdollisuudet toimintaan ja tulevaisuuteen sekä koettu tuki yhdessä vahvistavat toimijuuden mahdollisuuksia ja edistävät kotoutumista.
  • Alava, Henni (Helsingfors universitet, 2016)
    The aim of the study is to analyse the interactions of development intervention and conflict in northern Uganda, where over 20 years of armed conflict between the Lord’s Resistance Army rebel movement and the Government of Uganda have caused massive population displacement. The study provides an explanation for the marked increase of development intervention in the region between 2001 and 2006, and an analysis of the effects of this increase. A further aim of the study is to discuss some of the theoretical and methodological challenges in studying development interventions, and to comment on the possibilities for analysing the impacts of intervention on conflict. The research is underpinned by the idea presented by Koponen of intervention as an inseparable element of the modern notion of development. The study can be characterised as methodological developmentalism, that is, the study of how the developmentalist complex works and what it produces in northern Uganda. Long’s notion of social interface is applied as a tool to this analysis. Following Long, it is suggested that development intervention is embedded in complex frameworks and arenas, which must be analysed in order to understand the interactions of intervention and conflict. The transformation of humanitarianism in the post Cold War era is introduced as the normative and conceptual framework into which development intervention in northern Uganda is embedded. The historical, political and international context of conflict in northern Uganda is presented as the arena into which intervention in the region becomes entangled. It is argued that the increase of development intervention in northern Uganda after 2001 can be understood through an analysis of this framework and arena. The study maintains that development intervention and conflict have interacted in northern Uganda, and that such interactions are multifaceted and complex. It is shown that the interactions of intervention and conflict occur both at the level of regional conflict dynamics and donor relations, and on the ground in northern Uganda, in encounters between organisations and individuals involved in intervention processes. The study also shows that such interactions are generally unacknowledged by development and humanitarian actors in the region.
  • Koskela, Katri (Helsingfors universitet, 2013)
    Yleisösisällön käytön lisääntymisen taustalla on toisaalta demokraattis-ideologisia, toisaalta kaupallisia vaikuttimia. Lukijan kuvat voi nähdä median tuotantoprosessin demokratisointina. Toisaalta median syyt käyttää kuvia liittyvät niiden tuomaan lisäarvoon. Kuitenkin tutkimuksessa on toistaiseksi harvoin kysytty, mistä tuo lisäarvo yleisön näkökulmasta rakentuu. Työssä kysymystä tarkastellaan hyödyntäen Nico Carpentierin teoriaa laadun ulottuvuuksista. Työssä selvitetään, mitä laatu-ulottuvuuksia tai koettua laadun puutetta amatöörikuvissa koetaan, miten amatöörikuviin liitetty laatu vertautuu ammattilaiskuvissa koettuun laatuun, ja mitä johtopäätöksiä näistä havainnoista voi tehdä koskien yleisön näkemystä amatöörikuvien vaikutuksesta journalismin laatuun yleensä. Aineistona on yhdeksän fokusryhmähaastattelua, joita on analysoitu luokitteluun pohjautuvalla laadullisella sisällönanalyysillä. Analyysin tuloksena neljä keskeistä johtopäätöstä ovat: 1) Kuvat koetaan ammattilaiskuvaajien kuvia autenttisemmiksi, ja kuvien koetaan monipuolistavan uutisointia. 2) Kuvien demokraattinen itseisarvo on heikko. Yleisösisältöön on liitetty optimistisia odotuksia median tuotantoprosessin demokratisoitumisesta, mutta yleisöt eivät koe kuvia kansalaisjournalistisessa mielessä. 3) Amatöörikuvien ammattilaiskuville asettamat haasteet liittyvät professionaaliseen ja eettiseen laatu-ulottuvuuteen. 4) Amatöörikuvat rikkovat uutiskuvaston totuttua visuaalista järjestystä, mikä näkyy irrationaalisina pelkoina sekä moraalisena paniikkina. Kokonaisuudessa amatöörikuvat nähdään journalismin laatua lisäävänä tekijänä, kunhan niihin liittyvät riskit, esimerkiksi eettiset ongelmat, huomioidaan.
  • Kunnas, Henri (Helsingfors universitet, 2013)
    Helsingin alueen sosiaalinen segregaatio on kasvanut 1990-luvun alun laman jälkeen uudelle tasolle. Vielä ei voida puhua kovinkaan suuresta alueellisesta eriytymisestä, mutta on kuitenkin merkkejä, että huono-osaisuuden kasautumisella tietyille alueille on jo vaikutusta alueen ihmisten elämään. Toisin sanoen huono-osaisuuden kasautuminen tietyille alueille synnyttää näille alueille sellaista huono-osaisuutta joka muuten jäisi syntymättä. Helsingin huono-osaisuus on edelleen pistemäistä ja pirstaloitunut ympäri kaupunkialuetta. Kuitenkin näiden ennestään köyhien kortteleiden ympärille on ruvennut keskittymään lisää huono-osaisuutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään vaikuttavatko nämä pienet köyhyystaskut yksilön käyttäytymiseen yli yksilöllisten tekijöiden? Onko kortteli kokonaisuutenaan sellainen sosiaalinen kokonaisuus, joka vaikuttaa yksilön valintoihin kontraproduktiivisessa terveyskäyttäytymisessä. Tutkielmani aineistona käytetään Helsingin kaupungin tietokeskuksen ja STAKESin keväällä 2002 postikyselyn kautta keräämää Syreeni-kyselyaineistoa (N= n.10 000). Taustatietojen lisäksi kyselyssä kysyttiin vastaajien mielipiteitä mm. asuinalueestaan, koetusta terveydestään, sosiaalisista suhteistaan ja terveyskäyttäytymisestään. Aineisto on kerätty niin, että sen avulla pystyy tekemään tarkasteluja korttelitasolla siten, että sekä rikkain että köyhin kvintiili erottuvat omiksi ryhmikseen. Menetelmänä on logistinen regressioanalyysi. Elaboroimalla joukon taustatekijöitä pyritään selvittämään nimenomaan asuinalueen vaikutusta alkoholin kulutukseen, tupakointiin sekä merkittävään ylipainoon. Kaikkien kolmen selitettävän muuttujan, alkoholin kulutuksen, säännöllisen tupakoinnin sekä merkittävän ylipainon kohdalla alueen alhaisella tulotasolla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys kontraproduktiivisen terveyskäyttäytymisen kanssa. Alhaisen tulotason alueen asukkailla oli suurempi riski kuulua kaikissa kolmessa indikaattorissa terveyden kannalta huonompaan ryhmään. Tämä alueen vaikutus ei poistunut, vaikka malliin tuotiin mukaan monia demografisia ja sosioekonomisia muuttujia. Tulokset olivat myös kaksisuuntaisia siten, että korkean tulotason alueella näyttäisi olevan suojaava vaikutus ainakin tupakan polton ja merkittävän ylipainon suhteen. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että kortteli on riittävän kokoinen sosiaalinen kokonaisuus muokkaamaan yksilön käyttäytymistä. Naapuruston vaikutusta tutkiva kansainvälinen tutkimus on keskittynyt pääasiassa suurten alueiden vaikutusten arviointiin. Syreeni-kyselyaineisto mahdollistaa kuitenkin erittäin pienten alueiden tutkimisen uudella tavalla ja antaa siten uutta tietoa. Näyttää siltä, että sosiaalisen sekoittamisen kautta minimoitu naapuruston vaikutus ei ole toiminut 90-luvun laman jälkeen enää toivotulla tavalla, vaan pieneekin sosiaaliset kokonaisuudet ovat kasvaneet yksilön kannalta merkityksellisiksi.
  • Nousiainen, Camilla (Helsingfors universitet, 2013)
    Lika olika parrelationer har sin utgångspunkt i konstruktionen av hetero- och homosexuella parrelationer i populärterapeutiska berättelser. I studien används Sara Eldéns (2009) begrepp populärterapeutisk kultur. Anthony Giddens (1995), Frank Furedi (2004), Eva Illouz (2008) och Jaana Maksimainen (2010) diskuterar samma kulturella fenomen men med andra ord. Med populärterapi menas att det i populärkultur ofta är det psykologiska tänkandet som anses vara intressant och en viktig del i skapandet och i reproduktionen av bilder av vad som är ett gott liv och hur man kan uppnå det (Eldén 2009). Queerfeminism utgör tillsammans med detta populärterapeutiska kulturella fenomen den teoretiska utgångspunkten i denna forskning. Queerfeminism syftar till att se sexualitet som socialt, historiskt och geografiskt konstruerat (Rosenberg 2002) samt till att kämpa för att upplösa normerande kategorier (Ambjörnsson 2006). Det empiriska materialet består av diskussionstrådar ur tre olika diskussionsforum på internet: ett heterosexuellt, ett lesbiskt och ett för öppna förhållanden. Diskursanalys och diskursteori är analysmetoderna som används i denna forskning. Båda inriktningarna är intresserade av spänningar i och mellan olika diskurser. I denna studie är till exempel laddning mellan individ och parrelation av diskursivt intresse. Forskningsanalysen är indelad i tre större helheter: 1) kommunikation i och om parrelationer, 2) hur sex och sexualitet kan ses som samhällets moraliska maktfaktorer och 3) hot mot och i parrelationer. Forskningens resultat visar att parrelationer konstrueras genom pararbete och av att individen är tvungen att värdera sina behov i relation till de rådande samhälleliga uppfattningarna, idealen och visionerna om parrelationer. Det finns inte en enskild parrelationsmodell som skulle garantera lycka och kontinuerlighet men trots det finns det socialt konstruerade moraliska ramar som osynliggör mångfalden av romantiska relationer i samhället. Forskningen ser heterorelationer röra sig allt närmare homosexuella relationer som karaktäriseras av den rena relationen (Giddens 1995) och av att få uppleva kärlek som någonting ovillkorligt och sammanflytande samt av att söka efter sexuella relationer på samma sätt som det söks vänskapsrelationer. Forskningen fastslår också att kommunikation, sex och sexualitet konstruerar parrelationer men detta utesluter inte att även parrelationer utan dessa element också existerar. Populärterapeutisk kommunikation konstruerar parrelationer genom att ge ett löfte om lycka och kontinuerlighet. Sex och sexualitet är närvarande i samhälleliga ideal om parrelationer och i de moraliska ramarna. Samhällsidealet är monogam heterosexualitet, men i forskningen kommer det inte fram om en viss sorts sex eller sexualitet skulle vara typiskt för en lycklig och kontinuerlig parrelation. Denna studie visar istället att parrelationer, oberoende av om de kategoriseras som heterosexuella, homosexuella, monogama eller polygama, skiljer sig minst lika mycket inom kategorier som mellan kategorier.
  • Kulmala, Minna (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielman aiheena on uskonnollinen kääntymys 1990-luvulla syntyneeseen venäläisperäiseen uususkonnollinen liikkeeseen, Viimeisen testamentin kirkkoon (Tšerkov poslednego zaveta). Kirkon sanoma on apokalyptinen ja tiivistyy ajatukseen käsillä olevasta kriittisestä ajanjaksosta, jonka kuluessa sekä ihmiskunnan että maapallon tulevaisuus ratkeaa. Kääntyneet pitävät kirkon perustajaa, Vissarionia (Sergei Torop) uudestisyntyneenä Jeesuksena, joka on palannut maan päälle opettaakseen ihmisille uudenlaisen, harmonisen tavan elää. Kirkon oppi ja siihen liittyvät käytänteet konkretisoituvat selkeimmin Krasnojarskin alueella sijaitsevassa Siperian-yhteisössä, niin kutsutulla Luvatulla maalla. Paikallisuuden keskeisestä roolista johtuen tutkimus keskittyy tarkastelemaan erityisesti yhteisössä asuvien Vissarionin seuraajien kääntymystä. Keskeisenä tavoitteena on selvittää kääntymyksen eri ulottuvuuksia tilassa ja ajassa. Työ pohtii kääntymyksen kontekstisidonnaisuuksia ja jatkuvuutta suhteessa kääntyjien menneisyyteen ja ajatuksiin tulevaisuudesta. Ennen kaikkea kysytään, miten kääntymys vaikuttaa elämään tässä ja nyt, ja miten suhde ympäröivään maailmaan ja itseen rakentuu kääntymyksen kautta. Analyysissa Vissarionin seuraajien omat narratiivit kulkevat rinnatusten teoreettisten näkökohtien kanssa. Tutkimuskysymyksensä ja näkökulmansa puolesta työ osallistuu kahteen ajankohtaiseen diskurssiin: yhtäältä uskonnollisesta kääntymyksestä käytävään antropologiseen, ja toisaalta uususkonnollisuudesta käytävään yleiseen keskusteluun. Tutkimuksessa käytetty pääasiallinen metodi on vajaan kolmen kuukauden (kesä-elokuu 2011) mittainen kenttätyö Viimeisen testamentin kirkon Siperian-yhteisössä. Aineistoa on kerätty enimmäkseen kahdessa kylässä: yhteisön kulttuurisessa keskuksessa, Petropavlovkassa, sekä sen hengellisessä keskuksessa, Aurinkokaupungissa. Aineisto koostuu pääosin osallistuvan havainnoinnin tuloksista, nauhoitetuista ja kirjallisesti muistiin merkityistä haastatteluista sekä epämuodollisista keskusteluista. Tutkimukseen on haastateltu kirkon virallisten edustajien lisäksi yhteisössä asuvia Vissarionin seuraajia sekä muutamia yhteisön ulkopuolella asuvia uskovia. Aineistona on käytetty myös Viimeisen testamentin kirkon tuottamaa painettua ja audiovisuaalista materiaalia, kirkosta julkaistuja tieteellisiä ja journalistisia artikkeleita sekä kirkon entisten jäsenten kirjoituksia. Aineistoa tarkastellaan vasten laajaa teoreettista kirjallisuutta. Viimeisen testamentin kirkon syntyyn ja apokalyptisen sanoman muodostumiseen ovat vaikuttaneet niin historiaan liittyvät pettymykset kuin tulevaisuuteen liittyvät toiveetkin. Perestroika laukaisi murenevassa Neuvostoliitossa ennennäkemättömän hengellisen etsinnän aallon, jonka vaikutukset näkyvät laajasti Vissarionin seuraajien kääntymyksen taustalla. Yhteiskunnallinen epävarmuus ja toisaalta vapautuminen loivat areenan, josta käsin ihmiset etsivät uutta tapaa rakentaa elämää ja tulevaisuutta. Menneisyys ei kuitenkaan riitä selittämään kääntymyksen jatkuvuutta. Kääntymyksen ylläpitäminen näyttäytyy monisyisenä prosessina. Ajan myötä motivaatioita liikkeeseen sitoutumiseen muotoillaan uudestaan, usein teologisista näkökulmista käsin. Vissarionin seuraajien tapauksessa käytännön elämään liittyvien valintatilanteiden ja paikallisuuden merkitys sitoutumisen ja kääntyjäidentiteetin määrittelijänä korostuu. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kääntymys on yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja henkilökohtaiseen kontekstiinsa vahvasti sidoksissa oleva prosessi. Kääntymys suhteutuu alati muovautuvaan itseymmärrykseen ja käsitykseen todellisuuden luonteesta. Kääntymyksessä on kyse muutoksesta. Pikemminkin kuin alun, keskikohdan ja lopun käsittävänä tapahtumana sitä tulisi tarkastella kehityskulkuna, jolla on taustat, suuntaa luova kulminaatiopiste ja jatkuvuus.
  • Simpanen, Meeri (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkimuskysymykseksi asetetaan neljä kysymystä koskien Friedrich Nietzschen myöhäistuotannon filosofiaa. Kysymykset ovat: mitä on ihminen, mitä ihminen voi parhaimmillaan olla, mikä on kulttuurin vaikutus ihmisyyteen ja miten ihminen vaikuttaa kulttuuriin? Tutkielman kattava teema on ihmisen ja länsimaalaisen kulttuurin välinen vuorovaikutussuhde vallantahdon teoriakehyksessä. Tutkielmalle merkittäviä lähteitä ovat Friedrich Nietzschen Iloinen tiede, Moraalin alkuperästä, Hyvän ja pahan tuolla puolen, Ecce Homo ja Näin puhui Zarathustra- teokset. Lisäksi tutkielmalle merkittäviä lähteitä ovat myös muutamat Journal of Nietzsche studiesin artikkelit englanninkielisen Nietzsche tutkimuksen piiristä. Tutkielmassa analysoidaan Nietzschen myöhäistuotannon teoksia kokonaisvaltaisesti siten, että ne muodostavat johdonmukaisen filosofisen kokonaisuuden Nietzschen oman näkemyksen mukaisesti. Tutkielmassa myöhäistuotannon teoksia luetaan länsimaalaisen kulttuurikehityksen kokonaisuutena, joka alkaa menneisyyden juutalaiskristillisestä orjamoraalin kapinasta, josta myöhemmin seuraa Jumalan kuolema ja nihilismin aikakausi. Kulttuuria analysoidaan ensisijaisesti järjestelmänä, jonka keskeiset osa-alueet ovat sidoksissa toisiinsa. Nihilismin aikakausi mahdollistaa metaforisesti tulevaisuudessa viimeisen ihmisen tai yli-ihmisen synnyn, jotka edustavat Nietzschen filosofiassa huonointa mahdollista ihmisyyden mallia (kollektivistinen viimeinen ihminen) tai parhainta mahdollista ihmisyyden esimerkkiä (yksilöllinen yli-ihminen). Tutkielman tutkimuskysymykseen mitä on ihminen vastataan esittämällä vallantahdon viettitoiminnan olevan naturalistinen universaali ihmislajin piirre, joka toimii niin yksilöllisellä kuin kollektivistisella tasolla vaikuttaen merkittävästi kokonaisten kulttuurien sisältöön ja yksittäisten ihmisten maailmankuviin. Tutkielmassa vallantahto on monitasoinen käsite, joka liikkuu kaikilla inhimillisen maailman tasoilla. Lisäksi ihmisyydelle on merkittävää perinnölliset psyko-fyysiset piirteet, jotka muodostavat kunkin ihmisen tyypin tai toisin sanoen ihmisen perustavat luonteenpiirteet. Tutkielmassa esitetään, että Nietzschen filosofiassa perimän vaikutus ihmisyyteen on merkittävämpi tekijä kuin ympäristön vaikutus, vaikkakin ympäristö kuten vallitseva moraali vaikuttaa kunkin ihmistyypin kehityskulkujen edistämiseen tai typistämiseen. Erilaiset kulttuurijärjestelmät ovat aina suosiollisia niiden sisältämille ideaalisille ihmistyypeille ja epäsuosiollisia toisille. Olennaista ihmistyypeille on se, ettei ihminen voi valita perimäänsä ja sen vuoksi hän ei voi myöskään valita sitä minkälaisia hänen merkittävimmät luonteenpiirteensä ovat. Tutkielmassa analysoidaan, että yleisen homogeenisen ihmislajin sijasta Nietzschen filosofia sisältää käsityksen ihmisestä heterogeenisenä lajina siten, että kysymys siitä millainen ihmislaji on tulisi korvata kysymyksellä millaisia ovat ihmiset yksilöinä ja/tai ihmistyyppeinä. Kysymykseen mitä ihminen voi parhaimmillaan olla vastataan tulkitsemalla Nietzschen moraalifilosofiaa hyve-etiikan kehyksessä. Nietzschen hyve-etiikka sisältää ajatuksen ihmisen yksilöllisestä moraalisesta harkinnasta ja moraalisten arvojen uudelleen luomisesta. Tutkielmassa analysoidaan, että Nietzschen filosofiassa paras mahdollinen ihminen on aina yksilö. Kysymykseen siitä miten ihminen vaikuttaa kulttuuriin ja miten kulttuuri vaikuttaa ihmiseen vastataan kollektivismin ja individualismin teoriakehyksessä. Tutkielmassa Nietzschen esittämien erilaisten ihmistyyppien vallantahdon tulkintojen kamppailua todellisuuden luonteesta verrataan vertailevassa kulttuurin tutkimuksessa esitettyyn teoriaan kollektivismin ja individualismin luonteista. Tutkielmassa päädytään siihen lopputulokseen, että kollektivistinen kulttuuri- ja ajattelumalli tähtää ensisijaisesti kulttuurin säilyttämiseen ja yhteisön hyvinvointiin yksilön henkilökohtaisen menestyksen yli, kun taas individualistinen kulttuuri on keskittynyt yksilön omien preferenssien ja tarpeiden edistämiseen ja uusien kulttuuristen mallien luomiseen. Tämä individualististen ja kollektivististen ihmistyyppien välillä oleva ristiriita, jota esiintyy kulttuurien sisällä, sisältää perustavan ja sovittamattoman vallantahdon kamppailun tilan erilaisten maailmankuvien välillä. Kamppailu ilmenee siten, että jokin tulkinta todellisuuden luonteesta on aina vallassa, kun taas vastaavasti toisenlaiset tulkinnat ovat alisteisessa ja tukahdutetussa asemassa.
  • Jalli, Mikko (Helsingfors universitet, 2013)
    Tässä työssä tutkitaan sitä millä tavoin ensimmäinen punamultahallitus (1937–1939) toimi puolustusvalmiuden kehittämiseksi sekä näihin toimenpiteisiin liittynyttä päätöksentekoa. Työn tavoitteena on laajentaa sitä kuvaa, mikä talvisotaa edeltäneen hallituksen toiminnasta on olemassa puolustusvalmiuden kehittämisen osalta. Alkuperäisaineistona työssä on käytetty valtioneuvoston pöytäkirjoja tutkimusajanjaksolta sekä A.K. Cajanderin, Väinö Tannerin sekä Juho Niukkasen yksityisarkistoja. Aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta on mainittava erityisesti Kari Selénin marsalkka Mannerheimia ja puolustusneuvostoa käsittelevä teos sekä Juhani Myllyn maalaisliiton ja Hannu Soikkasen sosiaalidemokraattien tuon ajan historiaa käsittelevät teokset. Tutkimusmenetelmä perustuu aineiston analysointiin asetettujen tutkimuskysymysten avulla. Päätöksenteon analyysissä on hyödynnetty Jyrki Reunasen esittämiä ajatuksia päätöksenteosta. Työn tuloksina voidaan mainita, että punamultahallitus oli linjannut hallitusohjelmassa kolme maanpuolustukseen liittyvää tavoitetta ja hallitus myös toi tehokkaasti toteuttaakseen nämä tavoitteet. Puolustusvalmiuden eteen tehtiin myös paljon valmistelevaa lainsäädäntötyötä, jossa osaltaan seurattiin kansainvälistä esimerkkiä. Tuon työn tuloksia hyödynnettiin monin eri tavoin syksyllä 1939 toisen maailmansodan sytyttyä. Myös armeijan varustehankintojen rahoitus saatettiin varmalle pohjalle. Johtopäätöksinä työssä nousee esiin se, että punamultahallitus kehitti laaja-alaisesti puolustusvalmiutta, kun otetaan huomioon sotilaallisen varustautumisen ulkopuolelle jäävä toiminta. Syksyn 1939 muuttuneessa tilanteessa hallitus toimi erityisesti aluksi tarmokkaasti ja tilanteeseen reagoitiin monin eri tavoin. Vaikka erityisesti sotilaallisen valmiuden nostamisessa sotilasjohto vaikuttaa olleen aloitteellinen, oli myös hallituksessa valmiutta toimia nopeasti. Päätöksenteossa hallitus hyödynsi valmisteluvaiheessa niin asiantuntijoita kuin myös parlamentaarista valmistelua. Hallituksen sisällä ei vaikuta nousseen puolustusvalmiuteen liittyvissä kysymyksissä suurempia ristiriitoja mutta toisaalta päätökset pyrittiin saamaan mahdollisimman hyvin kaikkia osapuolia miellyttäviksi.
  • Lähdemäki, Jenna (Helsingfors universitet, 2015)
    Ajassamme organisaatiolta vaaditaan uskottavaa tulevaisuustiedon tuottamista siitä suunnasta, johon organisaatio on menossa (Kuusi 2013, 9). Toisaalta ymmärrys globaalien megatrendien vaikutuksesta toimintaympäristöön muokkaa organisaatioiden näkemyksiä ja toimintatapoja. Tässä tutkielmassa tutkitaan suomalaisen globaalisti toimivan pörssiyhtiö Koneen ennakointityön taustalla olevia ajattelumalleja. Ennakoinnin avulla organisaatio voi pyrkiä ymmärtämään toimintaympäristöään, sen muutoksia ja tulevaisuuden kehityssuuntia paremmin ja toimimaan niiden edellyttämällä tavalla. Haastateltavien näkemyksiä Koneen ennakointityöstä jäsennetään kahdella tasolla. Ajatuksellisen tason ennakointi kytkeytyy selkeästi Koneen strategiaan ja sen sisältämiin neljään megatrendiin, jotka yhtiö on itselleen määritellyt. Nämä megatrendit ovat kaupungistuminen, demografinen muutos, turvallisuus ja ympäristö. Toiminnallisen tason ennakointi pitää sisällään yksittäiset ennakointiprojektit esim. skenaarioprojektien muodossa. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita haastateltavien näkemyksistä siitä miten strategiassaan systemaattista tulevaisuuden huomioimista painottava yhtiö ilmentää tulevaisuusorientaatiotaan. Tutkimuskysymykset ovat miten haastateltavien näkemykset ovat tulkittavissa ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen näkökulmista ja missä määrin haastateltavien mukaan Koneessa vallitsee jaettu ymmärrys ennakoinnista ja megatrendeistä? Teoreettinen viitekehys koostuu neljästä toisiaan täydentävästä osasta: ennakoinnista ilmiönä, tulevaisuuden tutkimuksesta ja ennakoinnista, strategisen johtamisen tutkimuksesta ennakoinnin näkökulmasta ja merkitysten rakentumisesta organisaatiossa. Ennakointi ilmiönä –kappaleessa luodaan pohja sille miten ennakointi ymmärretään tutkielmassa. Ennakoinnissa olennaista on prosessin linkittäminen organisaation strategiaan, jolloin ennakointitieto tukee organisaation strategisia tavoitteita. Tällöin puhutaan strategisesta ennakoinnista (Rohrbeck 2010, 11).Toinen teoreettisen viitekehyksen osa käsittelee tulevaisuudentutkimusta tieteenalana, kertoo mistä kyseinen tieteenala on lähtöisin ja mitkä ovat sen keskeisiä teemoja ennakoinnin kannalta. Kyseisessä kappaleessa esitellään myös megatrendin käsite ja sen kohtaamaa kritiikkiä. Kolmas teoreettisen viitekehyksen osa tarkastelee strategista johtamista ennakoinnin näkökulmasta esitellen mm. Mintzbergin näkemyksen strategiasta perspektiivinä, joka tarjoaa organisaatiolle maailmankuvan (Mintzberg 1987, 16). Viimeisenä tarkastellaan toisen tutkimuskysymyksen mukaisesti teoreettisia lähtökohtia merkitysten jakamiselle organisaatiossa. Tässä kappaleessa esitellään työssä hyödynnettävä Scottin kulttuuris-kognitiivisen pilari, joka avaa merkitysten kuljettamisen prosessia organisaatiossa. Lisäksi viimeisessä teoreettisen viitekehyksen kappaleessa esitellään sosiaalinen konstruktionismi tutkielmalle taustaa antavana paradigmana. Tutkimusaineisto koostuu 12 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat Koneen organisaatiossa työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä tai johtaja-asemassa toimivia henkilöitä. Yksi haastateltavista on entinen johtoryhmän jäsen. Aineistoa analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Litteroidun aineiston hallinnan ja jäsentelyn avuksi on käytetty Atlas.ti –ohjelmaa. Tutkimuksen tulokset osoittavat haastateltavien jakavan ymmärrystä ennakoinnin ajatuksellisesta tasosta, megatrendeistä. Niiden sisältöön ei kuitenkaan haastateltavien keskuudessa suhtauduttu kritiikittömästi. Turvallisuuden ja ympäristön megatrendit eivät nauttineet samantasoista legitimaatioita, kuin kaupungistumisen ja demografisen muutoksen megatrendit. Yleisellä tasolla megatrendit kuitenkin hyväksyttiin Koneen toimintaa ohjaaviksi tekijöiksi ja niistä vallitsi yhteinen ymmärrys. Saman kaltaista yhteistä ymmärrystä ei ollut havaittavissa yksittäisistä ennakointiprojekteista eli ennakoinnin toiminnallisesta tasosta. Tutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä ennakoinnin auttaneen yhtiötä yhteisen vision luomisessa, jonka Koneen henkilöstö kokee mielekkääksi ja relevantiksi. Yhteinen visio yhteiskunnalliseen keskusteluun linkittyvine megatrendeineen tuottaa osalle Koneen henkilöstöä merkityksellisen työn tunnetta. Tämä on ollut myös tavoitteena. Organisaatioon on implementoitu megatrendien avulla kyky nähdä suurien yhteiskunnallisten kehityskulkujen yhteys Koneen liiketoiminnan kehitykseen. Se missä määrin organisaatiolla on kykyä harkita vaihtoehtoisia, mahdollisia tulevaisuuksia, jäi epäselväksi. Kyvylle ennakoida on kysyntää keskinäisriippuvaisessa, kompleksisessa maailmassa, jossa elämme. Olennaista on kehittää strategisen ennakoinnin kykyä, jolloin ennakointi on organisaation strategisiin tavoitteisiin linkitettyä. Tämä toiminta vahvistaa kykyä havaita radikaalia muutosta ajoissa. Näin muutokseen on mahdollista reagoida menestyksekkäästi. (Rohrbeck 2010, 11). Johdon sitoutuminen ja henkilöstön aito, vastavuoroisuuteen perustuva osallistuminen ennakointiin ovat olennaisia menestyneesti toimivan tulevaisuusorganisaation syntymiselle. Nämä voivat osaltaan kehittää organisaation resilienssiä, kykyä vahvistua ja palautua suuristakin muutoksista.
  • Uusitupa, Annastiina Helena (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimuksessani tarkastelen, miten sosiaalityöntekijät näkevät oikeudellistumisen vaikuttaneen lastensuojelun työhön. Tutkin, miten oikeudellistuminen on heidän näkemyksensä mukaan vaikuttanut lastensuojelun arjen työhön sekä toisaalta asiakkaan asemaan. Tämän ohella tarkastelen myös sitä, millaisia vaikutuksia vuonna 2008 voimaanastuneella lastensuojelulailla on työntekijöiden näkökulmasta ollut oikeudellistumiseen. Tutkimukseni taustana toimivat yhteiskunnallinen oikeudellistumiskehitys sekä uuden julkisjohtamisen ideologia, joiden näen vaikuttaneen myös lastensuojeluun. Tutkimus on menetelmältään kvalitatiivinen ja sen aineisto koostuu yhdeksän lastensuojelun työntekijän haastattelusta. Aineisto on kerätty puolistrukturoidun haastattelun avulla ja analyysissa on käytetty laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimusotteeltaan tutkimukseni on teoriaohjaava. Tutkimukseni tuloksista nousee esiin, että oikeudellistuminen on voimistunut lastensuojelun sosiaalityössä. Oikeudellistuminen tulee esiin siinä, että laki säätelee työtä yhä voimakkaammin asettaen esimerkiksi tarkkoja aikarajoja ja menettelytapoja. Lastensuojelutarpeen selvitys- sekä sijoitusprosessit nousivat erityisesti esiin työprosesseina, joissa lainsäädännön ohjaileva vaikutus tulee esiin. Haastatteluista nousi esiin, että vuonna 2008 voimaan astunut lastensuojelulaki on tuonut lisää oikeudellista sääntelyä työhön. Työntekijät kokivat, että lainsäädäntö on hallittava työn arjessa hyvin ja tässä apuna toimivat säännölliset koulutukset sekä mahdollisuus kääntyä tarvittaessa lakimiehen puoleen. Lainsäädännön ja sosiaalityön etiikan yhteensovittaminen saattaa ajoittain olla haastavaa ja tämä aiheuttaa ristiriitoja työn arjessa. Aineistosta nousi esiin, että haastateltavat enteilivät lainsäädännön pysyvän kiinteänä osana lastensuojelua myös tulevaisuudessa. Sosiaalityöntekijöiden työn arkipäivän kannalta oikeudellistuminen oli tuonut sekä positiivisia muutoksia että haasteita. Positiivisena seikkana esiin nousi esimerkiksi työntekijän parantunut oikeusturva. Myönteiseksi muutokseksi nähtiin myös se, että lainsäädännön voimistumisen kautta työ on muuttunut entistä selkeämmäksi ja tämä on parantanut kuvaa lastensuojelusta. Haasteena sen sijaan nousi esiin työajan kuluminen lain määrittämiin työprosesseihin, jonka vuoksi avohuollon työskentelyyn ei kaikissa tilanteissa ole mahdollista keskittyä tarpeeksi. Haasteiksi mainittiin myös esimerkiksi dokumentoinnin muuttuminen yhä vaativammaksi. Oikeudellistuminen on vaikuttanut myös asiakkaiden asemaan. Positiivisena asiana nähtiin, että myös heidän oikeusturvansa on parantunut ja asiakkaat olivat tulleet tietoisemmiksi omista oikeuksistaan. Lasten nähtiin nousseen yhä vahvemmin työskentelyn keskipisteeksi. Aineistosta nousi myös esiin, että oikeudellistuminen turvaa entistä paremmin lapsen mahdollisuuden saada tarvitsemaansa apua ja suojelua.
  • Piirainen, Anna-Carin (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimuksessa tarkastellaan muutosviestinnän roolia projekteissa. Lähtökohtaisesti tutkimuksessa havaittiin, että kirjallisuudessa projektiviestintä kuvataan suppeaksi tiedottamiseksi, kun taas muutosviestintä pyrkii vuorovaikutukseen. Koska projekteilla toteutetaan organisaatioissa muutoksia ja projektit usein epäonnistuvat viestinnästä johtuen, nähtiin mielenkiintoiseksi selvittää sitä, minkälainen viestintä tukisi projektien onnistumista. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda lisää tietoa viestinnän roolista ja muutosviestinnän ilmenemisestä projekteissa sekä viestinnän ja projektin onnistumisen/epäonnistumisen suhteesta. Tutkimuksessa käytetään Mixed Methods -tutkimusmenetelmää, jossa yhdistetään sekä määrällisiä (kyselyitä) että laadullisia (haastatteluita) tiedonkeruutapoja. Pyrkimyksenä on saada syvällisempää tietoa tutkittavaan ilmiöön, kuin mitä on mahdollista saada monometodologisella lähestymistavalla. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat pohjautuvat muutosviestintään ja projektiviestintään. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi Molina-Azorinin kuvaukset Mixed Methods -menetelmästä, Hyvärin tutkimus projektiviestinnästä ja Erämetsän kuvaukset muutosviestinnästä. Tieteenfilosofiset lähtökohdat ovat pragmaattiset, jossa korostuu käytäntöön suuntautuminen tutkimuksen tekemisessä ja tiedon tuottamisessa. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikkakin viestintää pidetään projekteissa tärkeänä, se on useimmiten yhdensuuntaista tiedottamista, jota ei aina suunnitella tarkkaan tai panosteta siihen. Muutosviestintää projekteissaan käyttävät projektipäälliköt pitävät viestintää hyvin keskeisenä ellei tärkeimpänä osa-alueena. Muutosviestinnän havaittiin sekä projektipäälliköiden että kirjallisuuden näkökulmasta olevan vuorovaikutteista, osallistavaa ja vaikuttavan erityisesti projektin sidosryhmien muutosvastarinnan vähentymiseen ja aikataulun pitävyyteen. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että viestinnällä on keskeinen rooli projektin onnistumiselle / epäonnistumiselle. Erityisesti muutosviestinnällä näyttäisi olevan positiivisia vaikutuksia projektin onnistumiseen. Tutkimuksen diskussio-osiossa pohditaan muun muassa muutosviestinnän laajempaa käyttöä projekteissa ja, kuinka se voisi edistää projektien onnistumisen todennäköisyyttä tulevaisuudessa. Jatkotutkimuksena ehdotetaan muun muassa tutkimusotteen laajentamista muihin, kuin projektipäälliköihin kohdistuviin selvityksiin.

View more