Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Valtiotieteellinen tiedekunta: pro gradut oppiaineittain

Recent Submissions

  • Laine, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tiivistelmä – Referat – Abstract Toisen valtion kansalaisiin kohdistuvan viestinnän ja vaikuttamisen käsitteet, kuten strateginen viestintä, informaatiosota, hybridivaikuttaminen ja disinformaatio ovat nousseet vilkkaan akateemisen ja poliittisen debatin aiheeksi Ukrainan sodan jälkeen. Strategisesta viestinnästä ja Venäjän disinformaatio hybridiuhkien torjunnasta on tullut EU:lle keskeinen prioriteetti. Venäjä puolestaan on syyttänyt EU:ta propagandasta ja sanavapauden rajoittamisesta. Venäjän narratiivien mukaan se on lännen informaatiosodan kohde, ja sen oma toiminta on vain reaktiivista. EU ja Venäjä näkevät siis olevansa ”informaatiosodassa” tai narratiivisessa kamppailussa toistensa kanssa. Tämä tutkielma pyrkii valaisemaan sitä, miten eli minkälaisen prosessin kautta tähän ”informaatiosotaan” on päädytty. Venäjän viestintä- ja vaikuttamistoimintaa on jo tutkittu huomattavasti, mutta EU:n strategista viestintää, sekä hybridiuhkien ja disinformaation torjuntaa on tutkittu vähän aiheen ajankohtaisuudesta ja siihen kohdistuneesta suuresta poliittisesta mielenkiinnosta huolimatta. Olemassa oleva tutkimus ei myöskään linkitä vuoden 2015 jälkeistä strategista viestintää EU:n aiempaan viestintä- ja vaikuttamispolitiikkaan, kuten julkisuusdiplomatiaan. EU:n omissa narratiiveissa vuosi 2015 nähdään käännepisteenä, joka sai EU:n reagoimaan Venäjän vaikuttamiseen. Toisaalta Venäjä on syyttänyt EU:ta sekaantumisesta ja omien arvojensa tyrkyttämisestä jo ennen Ukrainan kriisiä. Tässä työssä ”informaatiosotaan” johtaneet kehityskulut pyritään asettamaan osaksi laajempaa EU–Venäjä-suhteen kehittymisen viitekehystä vuosina 2000–2018. EU:n ja Venäjän ulkoisia viestintä- ja vaikuttamispolitiikkoja ja niiden turvallistamista ei ole juuri tutkittu rinnakkaisina, yhtyeenlinkittyneinä kehityskulkuina. Tutkielman teoreettinen viitekehikko on konstruktivistinen. Tutkielmassa ei hyödynnetä selvärajaista analyyttista metodia, vaan tutkielman analyyttisessä kehikossa yhdistetään käsitehistoriallista ja narratiivista analyysiä, turvallistamisen tutkimusta, sekä tulkitsevaa prosessin jäljittämistä. Aineisto kostuu EU:n ja Venäjän politiikkadokumenteista ja virallisista puheista vuosilta 2000–2018. yön lähtökohtana on toiminut käsitehistoriallisesta tutkimusotteesta nouseva kysymys siitä, milloin toisen valtion kansalaisiin kohdistuvaa viestintä- ja vaikuttamistoimintaa pidetään hyväksyttävänä ja milloin se muuttuu kyseenalaiseksi tai turvallistetaan ”informaatiosodaksi”. Käsitteet nähdään kiistanalaisina ja poliittisen toiminnan strategisina välineinä, joiden avulla voidaan muokata mahdollisuushorisonttia. Viestinnän ja vaikuttamisen lukuisten käsitteiden vodaan kastoa laajasti ottaen samankaltaista toimintaa: kyse on vaikuttajatahoa hyödyttävien narratiivien levittämisestä ja pyrkimyksestä vaikuttaa kohdevaltion sisäisiin diskursseihin. Valtiot levittävät strategisia narratiiveja politikkakysymyksistä, omasta roolistaan maailmanpolitiikassa sekä maailmanpolitiikan järjestyksen suunnasta. Strategisten narratiivien kautta toimijat voivat rakentaa identiteettiään ja vahvistaa politiikkojensa legitimiteettiä, mutta niiden kautta voidaan myös kyseenalaistaa toisten identiteettiä ja legitimiteettiä tukevia narratiiveja. Tässä työssä viestinnän ja vaikuttamisen käsitteistöllä katsotaan olevan kaksoisrooli: ne kuvaavat ja perustelevat EU:n ja Venäjän narratiiveja levittävää viestintä- ja vaikuttamispolitiikkaa, mutta käsitevalinnat ovat myös osa EU:n ja Venäjän narratiiveja itsestään ja maailmanpolitiikasta. Tyyli, jolla poliittinen entiteetti, kommunikoi on myös keskeinen osa sen identiteettiä ja kokonaisvisioista. Kuitenkin se, mikä on toisen toimijan maailmankuvasta ja itseymmärryksestä käsin legitiimiä pehmeää valtaa tai julkisuusdiplomatiaa, voikin olla toisen näkökulmasta propagandaa tai infosodankäyntiä. Narratiiveihin ja käsitevalintoihin, kuten tilanteen kuvaaminen ”informaatiosodankäynniksi”, liittyi kuitenkin myös itseään toteuttavien ennustusten ja eskalaation riski. Tutkielmassa on lähdetty liikkeelle siitä oletuksesta, että sekä Venäjä ja EU ovat kärsineet 2000- ja 2010-luivuilla identiteettikriisistä eli ontologisesta turvattomuudesta, jota on osittain yritetty lievittää parantamalla ulkoista viestintää. Ulkoisen viestinnän ja vaikuttamisen informaatiosodaksi kärjistymisen oletetaan liittyvän ontologisen turvattomuuden ratkaisuyrityksistä nousevaan essentialisaation kierteeseen tai itseään toteuttava geopoliittiseen ajatteluun. Analyysin perusteella voidaan todeta, että ”informaatiosota” syntyi kehityskulun tuloksena, jota kumpikaan osapuoli ei halunnut, mutta kumpikaan ei myöskään kyennyt estämään. Pehmeän vallan käsitteestä tuli EU:n postmodernin identiteettinarratiivien kulmakivi, josta käsin EU:n julkisuusdiplomatia ja arvojen edistäminen nähtiin dialogisena ja ei-propagandistisena. Median ja internetin avoimuuden uskottiin optimistisesti levittävän demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Oletus EU:n pehmeästä vetovoimasta ja dialogisesta viestinnästä legitimoi EU:ta ulkoisille ja sisäisille yleisöille, mutta toisaalta EU ei nähnyt pehmeän vallan strategiansa ylemmyydentuntoisia ja geopoliittisia alavireitä. Siinä missä EU näki maailmanpolitiikan ei-nollasummapelinä, Venäjä näkemyksessä maailmanpolitiikkaa leimasi kilpailu, joka ylettyi myös informaatiotilaan. Pehmeän valta ja julkisuusdiplomatia nähtiin välineellisesti, ja informaatioteknologian välityksellä välitettävää informaatiota voitiin käyttää myös aseena, joka uhkasi yhteiskunnan arvoja, kulttuuria ja identiteettiä. Venäjän narratiivi maasta lännen epäreilun mediainfrastruktuurin ja informaatiosodan kohteena on vahvistanut Venäjän identiteetin essentialisaatiota. Tutkitun ajanjakson aikana EU:n ja Venäjän narratiivit maailmanpolitiikasta, informaatioteknologiasta ja ulkoisesta viestinnästä ja vaikuttamisesta ovat alkaneet samanlaistua. Kumpikin osapuoli on alkanut näkemään maailmanpolitiikan yhä enemmän narratiivisena kilpailuna kehitysmallien ja sivilisaatioiden välillä. EU on myös Venäjän tavoin alkanut pitämään informaatioteknologiaa ja informaatiota uhkana vakaudelleen ja arvoilleen. Samalla EU ja Venäjä ovat ajautuneet legitimiteettikamppailuun siitä, kumman viestintä- ja vaikuttamistoiminta on hyväksyttävää ja kumpi on sananvapautta rajoittava propagandisti. Vallitsevaa ”informaatiosotaa voi kuitenkin olla hankala purkaa, sillä vastakkainasettelu ja vaarallisten hybriditaktiikoiden käyttäjäksi leimatuksi tuleminen on myös vähentänyt Venäjän ontologista turvattomuutta antamalla sille ”tunnustusta” keskeisenä maailmanpolitiikan toimijana.
  • Nordberg, Juhana (Helsingin yliopisto, 2019)
    Divorces have been relatively common in Finland since the 1980s. In 2005–2016 the crude divorce rate varied between 2.4 and 2.6 per 1000 whereas in Europe the rate was on average 1.8–2.1 during the same years. Due to the high divorce rates, it is important to study the consequences of parental separation on child psychological well-being. Most studies from recent decades have found significant but usually modest associations between parental separation and child behavioral and emotional problems, malaise, anxiety and forms of depression. Also some evidence for causal links between parental separation and child’s mental health has been found, but the effects are likely to vary a lot. Firstly, due to selection effect, the poorer mental health outcomes among children from separated families are also affected by other family circumstances than the separation. Secondly, based on the so-called compensation theory, recent research has discussed the potential compensating role of parents’ socioeconomic resources. However, only a limited amount of register-based studies have investigated how the impacts of parental separation for child mental health vary by parents’ socioeconomic resources. This Master’s thesis studies the association between parental separation and depressive symptoms, measured by antidepressant use, in adolescence and young adulthood. It also provides an extensive analysis of how families are selected into separation by early family circumstances, and how strongly these circumstances contribute to the risk of depressive symptoms. Finally, the study examines whether the parental education, an indicator of social and economic resources, modifies the association between parental separation and depressive symptoms. The study uses register-linked panel data that is based on a 20 % random sample of Finnish households with at least one child aged 0–14 at the end of 2000. The final study population included birth cohorts 1990–97 (N=70,478) that were followed for antidepressant use between ages 15–21 in years 2005–2012. The data comprises information on social, demographic and economic characteristics of the families together with data on psychotropic drug purchases among both parents and offspring. The associations between parental separation and antidepressant use were analyzed with Cox regression model. In line with most of the previous research, parental separation was moderately associated with depressive symptoms in adolescence and young adulthood. In the unadjusted model children with an experience of parental separation had 1.6 times (HR) higher risk of antidepressant use at age of 15–21. Considering selection, the fully adjusted model showed a significant association, almost as strong as the unadjusted model (HR 1.45). For the risk of antidepressant use, the early family circumstances were on average less favorable in the families that separated. However, the family socioeconomic circumstances, previous psychotropic drug use, parental age and marital status and child’s sex explained a minor part of the increased risk of antidepressant use among children from separated families. In the moderation analysis, the association between parental separation and child depression was moderately stronger in families where parents had completed only basic education. The result is in line with the compensation theory, but cannot be generalized to a larger population, because the differences between educational groups in the main association were not statistically significant. The study suggests that the increased risk for depressive symptoms after parental separation is partly caused by the measured and unmeasured selection. The increased risk is also likely to be partly caused by the parental separation itself. In the study population the parental separation appears to have been less detrimental to children whose separating parents have more socioeconomic resources that compensate and obviate the negative consequences for child mental health.
  • Lundén, Anna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan lasten tapoja ymmärtää globaaleja tapahtumia, tapaa, jolla he saavat tietoa näistä ja sitä, kuinka merkityksellisinä lapset pitävät tietoa tapahtumista oman arkielämänsä ulkopuolella. Tutkielmaa taustoittaa ajatus teknologian ja digitaalisen median kasvaneesta roolista yhteiskunnassa ja sen vaikutuksista tiedon leviämiseen. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosialisaatio-teorioita sekä Herbert Blumerin kehittämä symbolisen interaktionismin teoriaa, jonka mukaan yksilö ymmärtää ja luo merkityksiä asioille aina sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla. Sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla yksilö peilaa omia käsityksiään oman sosiaalisen yhteisönsä merkityksenantoihin ja näin mukauttaa omat tapansa ajatella yhteisönsä tapojen mukaisesti. Tutkielman tavoitteena on teoreettisen viitekehyksen ja aineiston avulla saada tarkempi käsitys lasten globaalitietoisuudesta sekä tavoista, joilla se muodostuu. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisia metodeja hyväksi käyttäen. Tutkielman aineisto on kerätty keväällä 2017 ja se koostuu kuudesluokkalaisten oppilaiden globaalikasvatustuntien havainnoinnista sekä ryhmähaastatteluista. Ryhmähaastatteluissa käsitellään sekä globaalikasvatustunnin aiheita että haastatellaan oppilaiden näkemyksiä globaaleista tapahtumista, tiedon muodostumisesta sekä merkityksellisyydestä lasten omasta näkökulmasta. Yhteensä haastatteluihin osallistui 21 oppilasta. Aineisto on analysoitu kollektiivisesti tuotettuna kulttuurituotteena, joka kuvastaa lasten omaa pienoiskulttuuria. Tutkielman tulosten mukaan 12-vuotiaille ”globaali” käsitteenä on jokseenkin vaikeasti ymmärrettävissä, mutta heillä on kuitenkin tietoa useista aineiston keruun aikana vaikuttaneista globaaleista tapahtumista, kuten ilmastonmuutos, terrori iskut, Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Pyydettäessä he osasivat myös pohtia globaalien tapahtumien syy-seuraussuhteita. Tietoa globaaleista tapahtumista tuli ennen kaikkea digitaalisen median ja ikätovereiden kautta. Aikuisten rooli – esimerkiksi kotona tai koulussa – oli lasten näkökulmasta hyvin pieni. Lapset kokivat, että heidän tulisi saada tietoa globaaleista tapahtumista, mutta he samalla he kokivat pystyvänsä itse hankkimaan kaiken tarpeellisen tiedon. Tutkielman johtopäätösten mukaan lasten globaalitietoisuus muodostuu ikätovereiden ja digitaalisen median avulla, ja ne ovat samalla lasten näkökulmasta kaikkein oleellisimpia tiedonähteitä. Lapset pohtivat globaaleja tapahtumia koskevaa tietoa omasta tietokulttuuristaan käsin, ja he eivät koe aikuisten roolia tämän tiedon muodostumisessa merkityksellisenä. Median ja ikätovereiden eli oman tietokulttuurinsa kautta lapset kuulevat globaaleista tapahtumista ja muodostavat käsityksensä tiedon merkityksellisyydestä. Oman tietokulttuurinsa ansiosta lapsille on kehittynyt kyky vuorovaikutustilanteissa pohtia syitä globaalien tapahtumien takana sekä asettua toisen asemaan.
  • Kojola, Sami (Helsingin yliopisto, 2019)
    This thesis studies possible peer effects in entrepreneurship. Peer effects encompass any effects that membership in a given social group can enact on a person. Peer effects have been studied in many fields of human action, including educational attainment, worker productivity and substance use of minors. Peer effects have a special interest as a peer effects can produce social multipliers. If people react to actions taken by their peers, even small variations in individual behavior can cause large variations at the aggregate level. If peer effects in entrepreneurship are persistent, they would offer a possible explanation for the observation in previous research, that areas with large number of small firms produce an abnormally high level of entrepreneurship. This is interesting for regional developement, as higher levels of entrepreneurship have been linked to stronger subsequent economic and employment growth. I use Finnish employer-employee records to study, if particularly entrepreneurial peer groups produce more entrepreneurs. I have two environments in which I study the effects: workplaces and colleges. Because of the Finnish two tier system of colleges the college population is split in two, students of universities of applied science and students of traditional universities. All estimations are done with a discrete hazard rate model, that estimates if the probability of becoming an entrepreneur is higher in groups with other entrepreneurs. My results give some support to the hypothesis that an entrepreneurial social environment raises the number of entrepreneurs. However, all results are supportive of the hypothesis. Although there is a positive correlation between coworker entrepreneurial experience and the propensity to become an entrepreneur, the models detect a certain level of unobserved homogeneity within the coworker groups, that could explain at least part of the correlation. In the universities of applied science there is also a positive correlation between classmates setting up firms. However, the study of students of traditional universities does not produce statistically significant results.
  • Amberla, Anna-Liisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Nykyaikainen sosiaalinen media on alkuvuosistaan 2000-luvun alussa kasvanut merkittäväksi viestinnän, verkostoitumisen ja vaikuttamisen kentäksi. Asiakkaiden kohtaaminen sosiaalisessa mediassa voi tuoda sosiaalityön asiakastyöhön uudenlaisia mahdollisuuksia ja joustavuutta. Sosiaalinen media tarjoaa myös mahdollisuuden julkiseen viestintään. Sosiaalisen median käyttö sosiaalityössä on uusi asia ja tutkimusta aiheesta on vähän. Tässä tutkimuksessa selvitetään miten sosiaalityössä hyödynnetään sosiaalista mediaa ja millaisia kokemuksia sosiaalityöntekijöillä on sosiaalisen median käyttöönotosta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kesän 2018 aikana järjestämällä sosiaalista mediaa aktiivisesti työssään käyttäville sosiaalityöntekijöille ryhmäkeskusteluja. Keskustelut nauhoitettiin, litteroitiin ja analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä. Ryhmäkeskustelujen osallistujat käyttävät sosiaalista mediaa monipuolisesti. Tavoitteena sosiaalisen median käyttöönotolle on ollut työn kehittäminen. Käytetyt kanavat ovat valikoituneet sosiaalityöntekijöiden omien kiinnostusten kohteiden ja jatkossa työssä tehtyjen havaintojen perusteella. Käytössä ovat mm. Facebook, blogit, Twitter, Instagram ja WhatsApp. Keskustelijoiden näkemyksen mukaan on tärkeää valita sosiaalisen median käytön tavoiteisiin parhaiten soveltuvat kanavat. Sosiaalista mediaa käytetään ryhmäkeskustelupaikoissa paljon toiminnasta tiedottamiseen. Tiedotus on suunnattu asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Sosiaalinen media mahdollistaa myös uusien yhteistyötahojen löytämisen. Tiedottamisen yhteydessä julkaistaan tunnelmakuvia ja muita päivityksiä, joilla pyritään vaikuttamaan sosiaalityöstä syntyvään mielikuvaan. Pikaviestisovellusten käyttäminen asiakastyössä ei tietosuojasyistä ole mahdollista kaikissa keskustelupaikoissa. Ne keskustelijat, jotka käyttävät työssään pikaviesti-sovelluksia, kokevat niiden vaikuttavan työhönsä, etenkin asiakassuhteisiin, erittäin myönteisesti. Keskustelijoilla on myös positiivisia kokemuksia rakenteellisen sosiaalityön tekemisestä sosiaalisessa mediassa. Sosiaalityön viestinnän koetaan herättävän mielenkiintoa. Sosiaalisen median käyttö on keskustelupaikoissa vapaaehtoista ja työntekijälähtöistä. Sosiaalinen media nähdään kiinnostavana ja tärkeänä, mutta keskustelijoiden kokemus on, että kiireisen työtahdin vuoksi julkisten päivitysten tekemistä varten on vaikea löytää aikaa. Toisena esteenä sosiaalisen median hyödyntämiselle, etenkin rakenteellisessa sosiaalityössä, nousee esiin ohjeistuksen puute kantaaottavien julkaisuiden suhteen.
  • Scholz, Svenja (Helsingin yliopisto, 2019)
    After the all-time low voter turnout in the European elections in 2014, the European Parliament faces its legiti-macy being undermined. While the mass media is often made responsible for being a major contributor to the lack of an active political European public sphere where the EU governance can be debated, social media has been considered as a means to connect the European institutions and its citizens through direct communi-cation. From the viewpoint of deliberative democratic theory, the European Parliament can restore legitimacy through engaging citizens in public deliberation and involving them in the European decision-making process. At the same time, political institutions are known for their attempts to generate legitimacy in social media through promotional campaigns that do not stipulate policy impact. This study contributes to the debate about the European public sphere by exploring the motivations behind the European Parliament’s institutional communication on the social networking site Facebook. Its theoreti-cal underpinning hence links together the debates about the EU’s democratic deficit on the one hand, and the democratic potential of social media on the other. Specifically, this research scrutinises how the members of the European Parliament’s Web Communication unit make sense of their work practices on Facebook and which role they ascribe to themselves and other actors in the construction of a European public sphere. The goal is to offer a critical assessment of the European Parliament’s Facebook communication against the back-drop of the normative framework derived from the deliberative theory of public sphere. The qualitative research is based on two data sets: The first data set was collected through participant obser-vation in the European Parliament’s Web Communication unit in February 2018; the second one through eight semi-structured interviews with the Unit’s communication officials working with Facebook. Based on positioning theory, an interpretative interview analysis is conducted. The findings assert that the European Parliament’s Facebook communication must be understood as a politi-cal, top-down, promotional campaign rather than an attempt to engage ordinary citizens in an online delibera-tion. Thus, it does not provide for a systematic political bottom-up policy impact. The findings hence support the view that the narrative of social media connecting political actors and the citizens is most of all put forward to legitimise political promotion. This study moreover emphasises a liberal representative understanding rather than a deliberative understanding of European democracy within the European Parliament’s administration. Accordingly, the role of the European Parliament web communication officials in the European public sphere is to substitute the weak media coverage about the Parliament and raise aware-ness about its benefits to the voters.
  • Roukkula, Riikka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä/Referat – Abstract Genomitietoon eli ihmisen koko perimästä saatavaan tietoon on liitetty odotuksia siitä saakka, kun ihmisen koko perimä kartoitettiin 2000-luvun alussa. Genomitiedon avulla on uskottu edistettävän olennaisesti sairauksien ennaltaehkäisyä sekä hoitoa. Genomitiedon hyödyntämiseen on liitetty myös taloudellisia odotuksia. Myös Suomessa ollaan kiinnostuneita genomitiedon hyödyntämisestä. Suomeen ollaan säätämässä uusi erityislaki, genomilaki. Genomilain on tarkoitus säädellä osaltaan genomitiedon hyödyntämistä. Lisäksi Suomeen ollaan perustamassa kansallinen genomikeskus sekä genomitietokanta. Toimenpiteiden tarkoituksena on edistää genomitiedon hyödyntämistä sekä terveydenhuollossa että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama genomikeskustyöryhmä julkaisi joulukuussa 2017 arviomuistion, jossa esitettiin keskeiset ehdotukset koskien genomilakia, genomikeskusta, genomitietokantaa ja tiettyjä genomitiedon hyödyntämiseen liittyviä käytäntöjä. Arviomuistio lähetettiin lausuntokierrokselle sidosryhmille. Tutkielmassa tarkastellaan sidosryhmien näkemyksiä koskien arviomuistiossa esitettyjä ehdotuksia. Tutkimuksen aineisto koostuu sidosryhmien arviomuistiosta antamista lausunnoista. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia jaettuja yhteiskunnallisia ja taloudellisia odotuksia lausunnonantajilla on genomitiedon hyödyntämistä koskien sekä tunnistaa odotusten kannalta merkityksellisiksi muodostuvia teemoja. Teoreettisena viitekehyksenä on odotusten sosiologia, jossa on tarkasteltu muun muassa bioteknologiaan ja lääketieteeseen kohdistuvia odotuksia. Odotuksilla luodaan tulevaisuutta ja odotukset voivat houkutella toimijoita ja investointeja sekä ohjata ja oikeuttaa toimenpiteitä. Genomitiedon hyödyntämiseen kohdistettiin odotuksia suurimmassa osassa lausunnoista. Sisällönanalyysin tuloksena tunnistettiin kolme keskeistä jaettua odotusta: väestön terveyteen, Suomen menestykseen ja talouskasvuun sekä tutkimuksen ja yritystoiminnan mahdollisuuksiin kohdistuvat odotukset. Jaettuja odotuksia ympäröiviksi teemoiksi muodostuivat koordinaatio, etujen tasapainottelu sekä yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, jotka kietoutuivat odotusten ympärille sekä toisiinsa. Genomitiedon hyödyntämiseen käytännössä liitettiin odotuksista huolimatta epäselvyyttä, ongelmia ja ratkaisemattomia kysymyksiä. Genomitiedon hyödyntämisestä ja sen tavoitteista on käytävä avointa ja tulkinnanvaraisuuksista vapaata yhteiskunnallista keskustelua.
  • Hellstén, Juho (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten kuluttajien taloudellisten odotusten muodostumista, niihin vaikuttavia tekijöitä sekä niiden suhdetta reaalitalouden lukuihin Suomessa aikavälillä 1987-1995. Odotusten muodostumista on tarkoitus tarkastella suhteessa aikavälin historialliseen tapahtumakulkuun. Tutkimuksessa kuvataan odotuksia Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin saldolukujen avulla. Aineistosta käytetään kolmea eri odotusmuuttujaa: odotuksia omasta taloudesta, Suomen taloudesta sekä työttömyydestä. Vuosina 1987-1995 Suomessa koettiin ensin ennennäkemättömän voimakas nousukausi, joka huipentui talouden ylikuumenemiseen ja poikkeuksellisen pitkäksi ja syväksi osoittautuneeseen lamaan. Odotusten muodostumisen teoreettisena viitekehyksenä toimii rationaalisten odotusten hypoteesi. Rationaalisten odotusten hypoteesin mukaan odotuksiin sisältyy kaikki relevantti informaatio, ja ne ovat talousteorian mukaisia parhaita mahdollisia ennusteita muuttujien arvoista. Odotuksiin vaikuttavaa tapahtumakulkua hahmotetaan työssä kahdella toisiinsa kytkeytyvällä tavalla: 1. ensisijaisesti median välittämän julkisen keskustelun ja yleisen ilmapiirin eli niin kutsutun talouspuheen kautta, sekä 2. yksittäisten merkittävien poliittisten tapahtumien kautta, joita aikavälillä ilmeni. Tapahtumakulun ja odotusten välistä suhdetta tarkastellaan aineistolähtöisesti tilastoaineiston aikasarjojen ja kirjallisuuslähteiden pohjalta. Tarkoitus on paikantaa tapahtumakulun ja odotusten muutosten ajoitukset, muutokset ja murrokset sekä trendit. Näin saadaan selville, minkälainen suhde tapahtumakulun ja odotusten välillä on mahdollista havaita. Tutkimuksessa on myös tarkoitus tarkastella reaalitalouden lukujen, jotka tulevat Tilastokeskukselta, ja odotusten suhdetta sekä odotusten mahdollista subjektiivista harhaisuutta. Tutkimustulosten mukaan odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaihtelevat aikavälillä paljon enemmän kuin odotukset omasta taloudesta, joiden trendi on tasaisempi. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaikuttavatkin olevan alttiimpia ulkoisille vaikutuksille, kuten aikavälin merkittäville tapahtumille tai talouspuheen sävylle. Oman talouden odotusten voidaan näin ollen katsoa perustuvan Suomen talouteen ja työttömyyteen liittyviä odotuksia enemmän relevanttiin informaatioon, jolloin ne ovat myös enemmän rationaalisten odotusten hypoteesin mukaisia. Lamauutisten lisääntyminen näyttää vaikuttavan ensisijaisesti odotuksiin omasta taloudesta, kun taas Suomen talouteen liittyvien odotusten kannalta merkittävämpää on talouspuheen ja todellisen taloustilanteen ristiriita. Aikavälin talouspuhetta leimasivat mm. rahoitusmarkkinoiden vapautukseen ja vakaan markan linjaan liittyneet keskustelemattomuus ja kritiikin tukahduttanut yhden hallitsevan näkökulman talouspoliittinen linja, josta pidettiin kiinni ongelmien välttämiseksi. Marraskuun 1991 devalvaatiota edeltäneen talouspuheen voidaan nähdä olleen odotuksia harhaanjohtavaa ja ongelmia peittelevää, minkä seurauksena kahteen odotusmuuttujaan, odotuksiin Suomen taloudesta ja työttömyydestä, syntyi harhainen kasvuperiodi mittausajankohtien 02/1991 ja 02/1992 välille. Toteutettu devalvaatio kuitenkin monipuolisti talouspuhetta, jonka jälkeen myös odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä kääntyivät kohti ”oikeampaa” suuntaa. Tämä harhainen periodi, jossa odotukset tulevasta paranivat keskellä pahinta lamaa ja loivat talouskehityksen valossa perusteetonta optimismia, on tutkielman kiinnostavin tulos. Myös tärkeimmät poliittiset tapahtumat, kuten markan arvon kellutus ja Ahon hallituksen valtaan astumiseen johtaneet vuoden 1991 eduskuntavaalit voidaan nähdä mahdollisina odotuksiin vaikuttaneina murroksina, jotka ajoittuvat juuri samoihin ajankohtiin odotusmuuttujien arvojen muutosten kanssa. Odotukset Suomen taloudesta näyttävät ennakoivan muutoksia reaalitalouden luvuissa, kuten talouskasvussa, tuloissa ja kulutuksessa, mutta harhainen periodi koituu ongelmaksi. Odotukset omasta taloudesta puolestaan vaihtelevat yllättävän vähän laman pituuteen ja syvyyteen nähden, mutta se ei sisällä samanlaista harhaista periodia kuin odotukset Suomen taloudesta. Korot ja työttömyys näyttävät kuitenkin olevan muuttujina sellaisia, joilla on vaikutusta nimenomaan odotuksiin omasta taloudesta. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaihtelevat liiaksi, jotta niiden yhteyttä talouden reaalitalouden lukuihin voitaisiin pitää selvänä. Myös odotusten muodostajat itse näkevät erityisesti Suomen talouteen liittyvät odotuksensa harhaisina, kun niitä tarkastellaan vuoden päästä subjektiivisen kokemuksen kautta. Mainittu harhainen periodi onkin tutkielmani yllättävin ja kiinnostavin tulos. Sen aikana, kesken pahimman laman, Suomen talouteen liittyvät odotukset ennustavat kasvukautta, joka ei toteudu, vaan korjaavat itsensä lopulta normaalimmalle tasolle. Suomen talouteen liittyviä odotuksia saattoivat johtaa harhaan mm. viranomaisten optimistiset kasvuennusteet, talouspuheen harhaanjohtavuus ja ristiriita oikean taloustilanteen kanssa, vaihtoehdoista keskustelemattomuus, tulotason kasvu vielä vuonna 1991, eduskuntavaalien aiheuttama optimistisuus tai usko väistämättömän devalvaation kykyyn ratkaista mahdolliset ongelmat. Harhainen periodi, mutta myös verraten matalat odotukset 1980-luvun lopulla, asettavat myös kyseenalaisiksi aiemmassa tutkimuksessa esitetyn näkemyksen siitä, että nousukausi olisi ollut erityisen optimistista ja lama pessimististä aikaa. Vuodesta 1993 eteenpäin odotukset kuitenkin seuraavat toteutunutta kehitystä. Tutkimustulosten mukaan odotukset eivät siis näytä muodostuvan täysin rationaalisten odotusten hypoteesin mukaisesti johtuen harhaanjohdettavuudesta, mikä johti systemaattisten virheiden muodostumiseen. Voidaan sanoa, että kuluttajien on hyvin vaikea muodostaa odotuksia relevantin informaation pohjalta varsinkaan yleisestä talouden tilasta. Tämä vaikuttaisi erityisesti pätevän juuri poikkeuksellisina aikoina, joista erinomaisena esimerkkinä toimii tarkasteltu nousukauden ja laman aikaväli.
  • Pitkänen, Alex (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sota on saanut laajalti huomiota yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa, mutta yleensä sota on käsitteenä edustanut joko seurausta jostain muusta, ontologisesti ottaen primaarimmasta, tasosta tai sitten sitä on kohdeltu eräällä tapaa ihmiskunnan patologiana, josta päästään eroon sivilisaatiokehityksen myötä. Systemaattisen tarkastelun sijaan sota on yleensä päätynyt monokausaalisen selittämisen kohteeksi, joka ei ota huomioon sen kytkeytymistä järjestäytyneen ihmiskunnan historiaan kompleksisilla tavoilla. Sodalla on yhteiskuntaa ja politiikkaa konstituoiva luonteensa, mutta omana ilmiönään se on jäänyt traditionaalisen strategisen turvallisuudentutkimuksen ja toisaalta kriittisemmän laajan turvallisuudentutkimuksen tarkastelun ulkopuolelle. Tutkielmassa lähestytään kysymystä sodan ja yhteiskunnan keskinäisestä suhteesta työstämällä käsiteanalyyttista mallia sosiaalisen todellisuuden konstituutiosta. Ideaalityyppinen malli rakentuu John R. Searlen analyyttisen sosiaalisen ontologian pohjalta tehtyihin parannusehdotuksiin, jotka koskettavat hänen naturalistista tieteenfilosofista positiota ja siihen liittyviä ongelmia sosiaalisena ontologiana. Mallin ”sosiaalistaminen” kytkeytyy pääasiassa kontekstualistiseen sosiaalisten faktojen teoriaan ja pluralistiseen näkemykseen sosiaalisen todellisuuden entiteettien ankkuroitumisesta. Sosiaalista relaationaalisuutta ja konstruktivismia edustava sosiaalisen ontologian malli tarkastelee sosiaalisen todellisuuden rakentumista statusfunktionaalisen kaavan ”X kontekstissa C lasketaan Y:ksi” avulla. Kaavassa kausaalishistorialliset prosessit X kontekstissa C toteuttavat sosiaalista merkityksenantoa Y:tä Searlen ”Taustan” (”the Background”) mahdollistamana. Tausta perustuu monin tavoin Wittgensteinin näkemykselle sääntöjen seuraamisesta ja merkityksellisen toiminnan pohjautumisesta laajalti ”sanattomalle taustalle”. Tällainen luenta sosiaalisen todellisuuden konstituutiosta auttaa osaltaan ymmärtämään sodan kaltaisen instituution jatkuvuutta ja muuttumista historiallisesta kontekstista toiseen. Sosiaaliset instituutiot syntyvät, häviävät ja muuttuvat jatkuvasti. Tästä huolimatta ne eivät ole mielivaltaisia vaan historiallisia, kompleksisia ja verraten stabiileja entiteettejä, jotka uusiutuvat toimijoiden ja Taustan keskinäisen vuorovaikutuksen tuloksena. Sosiaalinen instituutio pitää ymmärtää tässä kontekstissa yhteiskuntateoreettisen tulkinnan kautta. Tästä näkökulmasta oikeastaan kaikki kompleksisemmat sosiaalisen todellisuuden entiteetit, jotka eivät ole yksinkertaisimpia, ainutkertaisia tai hyvin lokaaleja luonteeltaan, ovat ymmärrettävissä sosiaalisena instituutiona. Sosiaalisena instituutiona sota on erityislaatuinen sen keskeisen määrittävän elementin perustuessa eksplisiittiselle antagonismille: järjestäytynyt väkivalta yhdistää temaattisesti sotaa niin yleisellä kuin partikulaarisemmalla tasolla. Argumenttia sodan sosiaalisinstitutionaalisesta luonteesta lähestytään havainnollistavien tapausesimerkkien kautta. Historiallisen lähestymistavan tarkoituksena on monia useita tutkimuksia vaivanneen presentismin välttäminen. Havainnollistavat tapausesimerkit muun muassa Napoleonin sotien ajalta, Irlannin itsenäisyyssodasta ja ensimmäisestä maailmansodasta tuovat osaltaan esille, kuinka kontekstuaalisuus vaikuttaa monilta osin yksilöiden toimintaan ja toisaalta, kuinka näiden toiminta kausaalishistoriallisena prosessina vaikuttaa kontekstin muuttumiseen. Tutkielman esittelemä teoreettinen malli on alustava hahmotelma sosiaaliontologisen käsiteanalyysin työkalujen hyödyntämisestä sodantutkimuksen saralla. Tällaisessa teoretisoinnissa on vaarana, että tulkinta epäonnistuu syyllistymällä alaan paremmin syventyneiden näkökulmasta teorioiden ja käsitteiden väärintulkintoihin. Tästä huolimatta kontekstuaalisuuteen perustuva näkemys voi osoittautua hedelmälliseksi tarkasteltaessa sodan generatiivisia vaikutuksia poliittisille ja sosiaalisille konteksteille.
  • Cronstedt, Jeanette Emilia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Förändringar i arbetsmarknaden och utbildningsystemet samt bristfälliga samhälleliga lösningar har inverkat på ungdomarnas väg till arbete och studier. För att stöda denna övergång och förhindra att ungdomarna hamnar i ett NEET-status introducerades år 2015 lågtröskelverksamheten Navigatorn som en av regeringens spetsprojekt. Genom att erbjuda mångprofessionell service från en och samma lucka och med minskad byråkrati strävar Navigatorn efter enklare stöd och vägledning för unga med tanke på den vägledning de behöver. Syftet med min avhandling är att få kunskap om hur lågtröskelverksamheter svarar på ungas behov av mångsidig service. Detta har jag gjort genom att besvara följande forskningsfrågor; 1.Hurudana erfarenheter har unga av lågtröskelverksamhet och bemötande? 2.Hur beskriver handledarna sina konkreta arbetssätt i mötet med ungdomarna inom lågtröskelverksamheten Navigatorn? 3.Vilka erfarenheter har handledarna och de unga av mångprofessionell samverkan? Avhandlingen är en del av institutet för hälsa och välfärds 6aikahanke ”Nuorten urapolut ja palveluohjauksen kehittäminen” och förverkligas i samarbete med enheten för socialt arbetete i Helsingfors universitet. Avhandlingens forskningsmaterial består av 16 kvalitativa intervjuer med både ungdomar och personal inom en av huvudstadsregionens Navigatorverksamheter. Forskningsmaterialet har analyserats med hjälp av en tematisk innehållsanalys. I analysresultaten framstår tre teman; 1) låga trösklar som genomsyrar själva verksamheten, 2) arbetssätt som utvecklats i bemötandet av unga och 3) mångprofessionell samverkan som fördjupar expertisen i bemötandet. I resultatet framträder Navigatorn som serviceverksamhet med flera låga trösklar, vilkas syfte är att underlätta ungdomarnas tillgång till rådgivning och hjälp. Styrkan i verksamheten är att personalen tar i beaktande ungdomens helhetsmässiga situation och erbjuder mångsidig vägledning. Handledningen de får under träffen är mångdimensionell och innefattar både kunskap och konkret hjälp. De ungdomar som hade ett konkret ärende, ansåg att de fick snabb och tydlig information om hur de skall framskrida i sina situationer. Ungdomarna med framtidsosäkerhet framställde hjälpen som långsiktig och mångsidig. I mötet är det betydelsefullt för ungdomarna att bli personligt bemötta, där personalen har ett genuint intresse över deras situation. Utifrån personalens bemötande framkom arbetssätt och faktorer, så som utredning av hjälpbehovet, skapande av tillit och samarbete, utgivning av information på ett begripligt sätt, samt uppläggning av mål och uppföljning. Med hjälp av ett känslomässigt kontrollerat tillvägagångssätt får personalen till stånd ett värdefullt bemötande med ungdomen. Detta ger möjlighet för skapande av tillit mellan ungdomen och personalen. Med lyhördhet kan personalen ta i beaktande när ungdomen behöver pushas framåt och när man måste bromsa. En del av personalen stöter på utmaningar i mötet, i och med att verksamheten inte har några gränser hur ofta och vilka ungdomar söker sig till Navigatorn. Detta utsätter personalen i en osäker position var de måste pröva nya arbetssätt. Samverkan mellan de professionella är en del av bemötandet och vägledandet av ungdomarna. Resultatet från analysen visar att ungdomarna träffar olika professionella, medan mångprofessionell samverkan varierar i personalens arbetssätt. Ungdomens huvudansvarige handledare bär ansvaret för att koordinera rätt hjälp och service till ungdomen. Detta stöd bör vara mångsidigt och ta i beaktande ungdomens helhetsmässiga situation. En del av personalen har utvidgat sitt eget kunnande, samt gått utanför sin egen yrkesroll, allt i syfte att kunna ta i beaktande ungdomens helhetssituation och utge mångsidigt stöd. Sakkunskap är en viktig del i den mångsidiga service ungdomarna får på ett och samma ställe. Även om personalen eftersträvar att ge helhetsmässigt stöd på en och samma gång, kan det finnas behov för ett fördjupat specialkunnande inom ett visst delområde.
  • Raittila, Saana (Helsingin yliopisto, 2019)
    Terveydenhuollon henkilökunnasta on suuri pula useissa kehitysmaissa, mistä johtuen osa perusterveydenhuollon tehtävistä on siirretty lyhyen formaalin koulutuksen saaneille yhteisöterveystyöntekijöille (community health workers, CHWs). Tässä tutkielmassa tarkasteltiin yhteisöterveystyöntekijöiden (pt. activistas de saúde) sosiaalista työtä Chamanculon asuinalueella, Maputon kaupungissa, Mosambikissa. Tutkimuksen tehtävä oli tutkia ja ymmärtää mosambikilaista yhteisöterveystyötä. Analyysin kohteena olivat erityisesti Chamanculon paikallisten yhteisöjen sosiaalinen pääoma ja yhteisöllinen tuki ja se, kuinka CHWs hyödyntävät niitä työssään. Yhteisöterveystyötä tarkasteltiin populaarina sosiaalityönä (popular social work) sekä kotoperäisenä sosiaalityönä (indigenous social work), joista jälkimmäisestä on esimerkkinä kehityssosiaalityö (developmental social work). Tutkimuksen teoreettisena taustana oli lisäksi sosiaalisen pääoman teoria. Tutkimusstrategiana oli etnografinen tapaustutkimus. Tarkasteltava tapaus on erään paikallisen järjestön yhteisöterveystyön projekti, jossa CHWs työskentelevät hivin ja aidsin sekä tuberkuloosin, mutta myös lasten aliravitsemuksen sekä naisiin kohdistuvan väkivallan parissa, tehden etsivää työtä, valistustyötä ja kotikäyntejä. Ensisijaisena aineistona käytettiin kenttäpäiväkirjoja, yhteisöterveystyöntekijöiden yksilöhaastatteluja (12) ja yhtä ryhmäkeskustelua. Aineiston analyysimenetelmä oli laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimustulokset osoittavat, että Chamanculon asuinalueella paikalliset yhteisöt ovat pääosin tiiviitä ja asuinalueella on sitovaa (bonding) sosiaalista pääomaa. Naapureihin tukeudutaan—kuten paikallinen sanonta toteaa: ”Naapuri on lähin perheenjäsen.” Vastavuoroisuuteen ja läheisiin suhteisiin perustuvan kahdenvälisen tuen lisäksi yhteisöterveystyöntekijät ja paikalliset johtajat voivat mobilisoida koko yhteisön auttamaan jotakin yhteisön jäsentä järjestämällä esimerkiksi ruoka-apua tai osuuden hautajaiskuluista. Hiviin ja aidsiin sekä tuberkuloosiin liittyvä stigma ja syrjintä kuitenkin heikentävät potilaiden pääsyä sosiaaliseen pääomaan perustuviin resursseihin. Potilaat usein piilottelevat sairauksiaan ja välttelevät sairaalaan menemistä, jolloin lääkehoito saattaa keskeytyä. CHWs tarvitaan, kun naapuriapu ja yhteisöllinen tuki eivät ole riittäviä tai kun potilas ei hakeudu itse sairaalaan. Yhteisöterveystyön interventiot hyödyntävät yhdistävää (bridging) ja linkittävää (linking) sosiaalista pääomaa. Tiiviit yhteisöt myös helpottavat monin tavoin yhteisöterveystyöntekijöiden työtä. Tulosten perusteella voidaan lisäksi todeta, että Chamanculon yhteisöterveystyö täyttää suurelta osin populaarin sosiaalityön piirteet: esimerkiksi työtä tehdään vapaa-ajalla, omissa yhteisöissä ja ilman ammatillista etäisyyttä sekä ei-patologisoivalla työotteella. Tämä tutkimus on eksploratiivinen tapaustutkimus vähän tutkitusta aiheesta. Toistamalla tutkimusasetelma Mosambikin maaseudulla voitaisiin toteuttaa vertaileva tutkimus maaseudun ja kaupungin yhteisöllisestä tuesta. Jatkotutkimuksena olisi myös kiinnostavaa tutkia, mitä yhteisöperustainen ja populaari sosiaalityö on Suomessa.
  • Joensuu, Johanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Nuorten tulevaisuuskäsityksien sanotaan muuttuneen myöhäismodernina aikana. Yhteiskunnan muuttuessa kiihtyvää vauhtia on tulevaisuuden suunnittelusta tullut entistä vaikeampaa. Tulevaisuuteen suuntautumisella tarkoitetaan laajassa mielessä tulevaisuutta koskevaa ajattelua, esimerkiksi yksilön toiveita, tavoitteita ja arviota omista mahdollisuuksistaan. Tämän pro gradu -tutkielman aihe on opintojensa loppuvaiheessa olevien generalistialojen yliopisto-opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautumien ja työarvot. Generalistialoilla tarkoitetaan yleissivistäviä koulutusohjelmia, jotka eivät johda suoraan mihinkään ammattiin. Tutkielmani ensimmäinen tutkimuskysymys käsittelee sitä, miten opiskelijat suuntautuvat tulevaisuuteen ja millaisia epävarmuuksia siihen mahdollisesti liittyy. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee, millaisia arvoja ja orientaatioita opiskelijoilla on työtä kohtaan. Tutkimusaineistona toimii kahdeksan puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastateltavat henkilöt opiskelivat Helsingin yliopistossa eri tiedekunnissa. Aineiston analyysiin käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa teoreettisina apuvälineinä toimivat keskustelu laajentuneesta nykyisyydestä sekä Ronald Inglehartin arvojen muutosta koskeva teoria. Tutkielman laajempana teoreettisena viitekehyksenä toimii keskustelu refleksiivisestä individualisaatiosta. Tutkielmassa havaittiin, että opiskelijat elivät korostetusti nykyhetkessä tai lyhyissä lähitulevaisuuteen ulottuvissa periodeissa. Opiskelijat olivat sopeutuneet tilanteeseen, jossa tulevaisuus näyttäytyi melko avoimena ja epävarmana. Toimiva elämänhallintakeino nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa oli pitää omat mahdollisuudet avoinna. Inglehartin arvoteorian mukaisesti opiskelijoilla korostuivat postmateriaaliset työarvot, sillä työssä arvostettiin kiinnostavia ja merkityksellisiä sisältöjä sekä mahdollisuutta toteuttaa itseään. Vaikka haastateltavat olivat pääasiassa hyvin työkeskeisiä, oli heille tärkeää säilyttää tasapaino eri elämänalueiden välillä, joten työn ohella myös vapaa-aikaan ja harrastuksiin haluttiin panostaa. Teoriaa laajentuneesta nykyisyydestä on käytetty aiemmin pääasiassa huono-osaisten nuorten tutkimuksessa, mutta tutkielmani perusteella se kuvaa hyvin myös varsin hyväosaisten yliopisto-opiskelijoiden tulevaisuuteen suuntautumista.
  • Hägglund, Oskar (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkielma tarkastelee Helsingissä toimivan, nuorten rikosprosessin parissa työskentelevän moniammatillisen viranomaistyöryhmän näkemyksiä tämänhetkisestä nuorisorikosprosessista. Työryhmässä on edustus käytännössä kaikista niistä viranomaisista, joita rikosprosessiin joutunut alaikäinen nuori tapaa prosessin aikana. Tutkielman tavoitteena on havaita nuorten rikosprosessissa sellaisia tekijöitä, joita muuttamalla tai kehittämällä rikosprosessi olisi siihen joutuneen nuoren näkökulmasta joutuisampi ja nuoren kokonaistilannetta hyödyttävämpi. Työryhmä on keväästä 2018 pohtinut niin kutsutun lean -johtamisopin hyödyntämistä rikosprosessin jouduttamiseksi. Tästä syystä leanin perusteoriaa sekä sen hyödyntämistä julkisen sektorin toiminnassa esitellään osana tutkielmaa. Nuoret ovat kriminaalipolitiikan näkökulmasta kiinnostava erityisryhmä, ja nuorten rikosprosessi eroaa aikuisten rikosprosessista monella tavalla. Yksittäisenä suurena erona korostuu laajamittaisen viranomaisverkoston ja nuoren kokonaisvaltaisen tilanteen selvittäminen, sekä tähän liittyen sosiaalitoimen osuus kokonaisprosessissa. Tutkielma esittelee nuorisorikosprosessin rikosoikeudellisesta ja kriminaalipoliittisesta näkökulmasta. Nuoruus on mahdollisen jatkuvan rikollisen käyttäytymisen näkökulmasta aktiivista rikoksentekoaikaa. Tämän takia tutkielma kuvailee myös kriminologian nuorisorikollisuutta selittäviä tekijöitä sekä pohdintaa, miten rikollisuutta ylipäätänsä voidaan ennaltaehkäistä. Tutkimuksen aineisto kerättiin syksyllä 2018. Aineisto koostui työryhmän kaikkien viranomaistahojen haastatteluista. Aineistossa esiintyy poliisin nuorisoryhmän, syyttäjien, käräjäoikeuden tuomarin, lastensuojelun sosiaalityön, nuorten rikosasioiden ja oikeusedustuksen sosiaalityön, rikosseuraamustyön sekä sovittelutoiminnan näkökulmaa rikosprosessista, nuorisorikollisuudesta ja rikosprosessin aikaisen viranomaisyhteistyön sujumisesta. Aineisto analysoitiin hyödyntämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Analyysin ympärille kehittyi viisi pääteemaa, joiden kautta tutkimuskysymykseen oli mahdollista vastata. Nuorten rikoksentekijöiden kanssa työskentelevät viranomaiset näkivät nuoret selkeänä erityisryhmänä, joiden seuraamusten tulisi olla mahdollisimman lieviä ja nuoren kokonaistilannetta edistäviä. Nuorissa rikoksentekijöissä havaittiin selkeä jakauma yksittäisen rikoksen tehneiden nuorten ja rikoskierteessä olevien nuorten välillä. Tämä jakauma näyttäytyi palvelujen laadussa ja ennaltaehkäisemisen tavoitteissa. Rikosoikeuden keinot puuttua nuorisorikollisuuteen nähtiin viimesijaisina, joskin tarpeellisina. Tämänhetkisessä rikosprosessissa nähtiin olevan paljon hyviä käytäntöjä, joiden kehittämistä tulisi jatkaa. Suurin viimeaikainen yksittäinen uudistus, poliisin nuorisoryhmän perustaminen maaliskuussa 2018, keräsi kiitosta. Yhteistyön poliisin ja etenkin sosiaaliviranomaisten välillä nähtiin parantuneen ryhmän perustamisen myötä. Rikosprosessia hidastavia tekijöitä sekä ylimääräistä, jopa turhaa työtä tuottavia käytäntöjä nähtiin olevan muutamassa menettelytavassa. Toisaalta ongelmia havaittiin myös yksittäisten organisaatioiden rakenteissa ja resursseissa. Rakenteellisiin ongelmiin rikosprosessin kehittämisen ei nähty voivan vaikuttaa. Suurimpana yksittäisenä esteenä nuoren kokonaisvaltaiselle auttamiselle rikosprosessissa näyttäytyi rikosprosessin mielletty pirstaleisuus. Viranomaiset näkivät, että puutteellinen työnjako ja tiedonkulku sekä epäselvät vastuualueet aiheuttavat tilanteen, jossa millään viranomaisella ei ole päävastuuta nuoren hyvinvoinnista ja palveluohjauksesta rikosprosessin aikana. Tämän seurauksena nuori jää melko yksin prosessin ajaksi. Prosessissa nyt mukana olevista viranomaisista päävastuun nähtiin ensisijaisesti olevan lastensuojelun, mutta osittain myös rikosasioiden ja oikeusedustuksen yksikön harteilla. Nykymallissa tämän vastuunkannon nähtiin olevan puutteellista. Viranomaiset pohtivat yhtenä ratkaisuehdotuksena mahdollisuutta perustaa yksikkö, jonka ainoa tehtävä olisi nuoren tukeminen ja tiedottaminen koko prosessin ajan, mahdollisesti myös sen yli. Tutkimuksen tulokset koskien nuorisorikosprosessin omalaatuisuutta ovat linjassa suomalaisen kriminaalipolitiikan tavoitteiden kanssa. Aineistossa näkyi selkeästi nuorisorikollisuuden yhteiskunnallisiin haasteisiin liittyviä kommentteja, muun muassa liittyen polarisoitumiseen ja syrjäytymiseen. Tulokset toimivat pohjana työryhmän jatkotyöskentelylle ja työryhmä voi hyödyntää tutkimuksen tuloksia parantaakseen niin keskinäistä yhteistyötään, kuin nuorten rikosprosessia kokonaisuutena.
  • Häger-Kantola, Bodil (Helsingin yliopisto, 2019)
    Den centrala forskningsfrågan för magisteravhandlingen är: ”Hur upplever äldre klienter hemvården?” Syftet med studien är förutom att ta reda på hur klienterna upplever hemvården också att ta reda på vilka faktorer som bidrar till att klienterna inom hemvården upplever en känsla av sammanhang? Samtidigt vill jag också få klienternas uppfattning om begreppet tid, både då de har hemvård och den övriga tiden. Genom intervjuer som datainsamlingsmetod har de äldre getts möjlighet att berätta om sina upplevelser av hemvården. Informanterna är fem äldre hemvårdsklienter i åldrarna 73 - 88 år och de har alla använt sig av hemvård under en längre tid. Antalet hemvårdsbesök varierade mellan 2 – 4 besök per dag. Alla klienter var ensamstående men hemmaboende. De centrala teman som vi reflekterade kring i intervjuerna är; personligt nätverk som resurs, upplevelser av hemvård och dess förändringar över tid, upplevelser av tid både med hemvård och i vardagen i övrigt, delaktighet i beslut som gäller den äldre själv kontra delaktighet som en förutsättning för att utföra dagliga aktiviteter. Vi diskuterade också kring temat egenvårdare, som är en del av verksamhetsprinciperna för hemvården inom Social- och hälsovårdsverkets område. Reflektioner kring hemvårdens betydelse var genomgående i flera teman. Kopplingen mellan tid och meningsfullhet kom tydligt fram; om det finns något meningsfullt att sysselsätta sig med så blir upplevelsen av tid mera positiv. Den slutsats som har kunnat dras från analysen av intervjuerna är att hemvården förutom att vara en praktisk resurs för klienterna också kan vara betydelsefull i sig genom att bidra med en känsla av sammanhang. Om den salutogena teorin finns med i planeringen och utförande av hemvården kan det stärka Kasam och bidra till att göra livet mera hanterbart, begripligt och meningsfullt för de äldre.
  • Nylund, Viktoria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Den här avhandlingen är en narrativ analys av berättelser som skrivits av personer med egen erfarenhet av självskadebeteende i barn- och ungdomen. Syftet är att lyfta fram informanternas erfarenheter av självskadebeteende för att kunna få en bättre förståelse för bland annat vilka orsakerna kan vara till informanternas självskadebeteende. Frågeställningarna som jag utgår från är; vad berättar informanterna om faktorerna som bidragit till deras självskadebeteende? Hurudana känslor förekommer i berättelserna? Hur beskriver informanterna den hjälp som de fick för sitt självskadebeteende? Hurudana vändpunkter finns i berättelserna, vilka vändpunkter i livet har bidragit till att självskadebeteendet upphörde? Teoretiska perspektiven i avhandlingen utgår från vad som framkommit i materialet. Jag har valt bland annat ett fenomenologiskt perspektiv eftersom det är berättelsen som står i fokus inom fenomenologin. Det fenomenologiskt-hermeneutiska perspektivet blir speciellt viktigt för min avhandling eftersom man här lägger stor vikt vid att människan är en tänkande och reflekterande varelse. Forskaren syftar till att förstå människan och hennes erfarenheter och lägger mindre fokus på att försöka hitta förklaringar. Emotioner och vändpunkter hör också i den här avhandlingen till de teoretiska perspektiven och har en viktig funktion i analysen av berättelserna. Jag har samlat in mitt material via en reklamannons på Facebook och materialet består av fyra skriftliga berättelser som informanterna har skickat åt mig. I berättelserna kommer det bland annat fram att uppväxt, relationer och psykisk ohälsa har varit en bidragande orsak till att självskadebeteendet har börjat. I berättelserna kommer det också fram att fler av informanterna inte kände sig sedda av professionella och de vuxna som fanns omkring dem och att de inte heller fick den hjälp som de skulle ha behövt. Jag har också tagit fasta på emotionerna och vändpunkterna i berättelserna. Analysen som gjorts är en narrativ temaanalys.
  • Laamanen, Larissa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Aikaisempien tutkimusten mukaan pieni väestönosa aikaansaa suurimman osan terveydenhuollon kustannuksista. Potilaan kuulumista kalliiseen tai paljon palveluita käyttävien potilaiden ryhmään selittävät korkea ikä, diabetes, keuhkoahtaumatauti, sydämen vajaatoiminta, masennus ja muut mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, verisuonisairaudet sekä vanhuspalveluiden ja lastensuojelun asiakkuus. (Leskelä et al. 2013; Chechulin et al. 2014; Reho et al. 2018; Kapiainen et al. 2010; Reid et al. 2003; Rais et al. 2013; Ash et al. 2001; Calver et al. 2006.) Tässä poikkileikkaustutkielmassa selvitetään, mitkä yksittäiset tekijät selittävät terveydenhuollon potilaan päätymistä kaikista kalleimpaan 10 prosenttiin potilaista. Tämän lisäksi selvitetään, lisääkö sosiaalihuollon asiakkuus potilaan todennäköisyyttä kuulua kalliiden potilaiden ryhmään. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta rekisteriaineistosta: perusterveydenhuollon Effica-datasta, sosiaalihuollon ProConsona-datasta ja erikoissairaanhoidon laskudatasta. Kaikki aineistojen tiedot koskevat vuotta 2017, ja ne käsittävät 6000 asukaan kunnan koko julkisen sektorin sosiaali- ja terveydenhuollon käynnit, asiakkuustiedot, diagnoosit ja toimintolajit. Tutkielman otoskoko on 5621 ja puuttuvien tietojen määrä 1,4 prosenttia. Analyysimenetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysia. Kalliin potilaan määritelmänä käytettiin kuulumista kalleimpaan 10 prosenttiin potilaista. Analyysiin valittiin 25 erillistä muuttujaa, jotka käsittävät iän ja sukupuolen lisäksi yksittäisiä erikoissairaanhoidon diagnooseja ja sairausryhmiä, perusterveydenhuollon tulosyitä ja toimintolajeja sekä tiedon sosiaalihuollon asiakkuudesta. Tulokset vahvistavat suurelta osin aikaisempien paljon palveluita käyttäviä ja kaikista kalleimpia potilaita selvittäneiden tutkimusten tuloksia. Kallein 10 % potilaista aikaansai tutkittavan kunnan terveydenhuollon menoista vuonna 2017 lähes 90 %. Yksittäisen potilaan kuulumista kalliiden potilaiden ryhmään ennusti vahvasti masennukseen ja muihin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin ja eteisvärinään liittyvät perusterveydenhuollon käynnit, aikuistyypin diabetesdiagnoosi sekä sosiaalihuollon ja vanhuspalveluiden asiakkuus. Tuloksissa nousi esille myös eteisvärinään liittyvien perusterveydenhuollon käyntien, kotihoidon ja kehitysvammahuollon tapahtumien sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vuodeosastojaksojen yhteys korkeisiin potilaskohtaisiin kustannuksiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten ennustaminen ja paljon palveluita käyttävien ja hoitoa tarvitsevien potilaiden tunnistaminen ovat ajankohtaisia aiheita, joilla on suuri yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen merkitys. Paljon palveluita käyttävien potilaiden ja heidän hoidontarpeensa tunnistaminen tarjoaa palveluntuottajille mahdollisuuden luoda näille potilasryhmille yksilöidympiä hoitopolkuja, parantaa hoidon kustannusvaikuttavuutta, keskittyä ongelmien ehkäisyyn sairauksien parantamisen sijaan, ja mahdollisesti myös hidastaa kustannusten kasvua.
  • Zec, Ermin (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen kohteena oli Bosnia-Hertsegovinan poliittinen järjestelmä, jota tarkasteltiin Lijphartin yhteishallinnallisen demokratian kontekstissa. Yhteishallinnallinen demokratia on poliittinen järjestelmä, jossa heterogeenisissä yhteiskunnissa pyritään varmistamaan demokraattinen järjestys mahdollisimman inklusiivisella päätöksentekomenettelyllä. Aikaisempi Bosnia-Hertsegovinan poliittisen järjestelmään liittynyt tutkimus on kohdistunut ylemmien hallinnon tasojen tutkimukseen päättyen enemmän tai vähemmän yhdenmukaisiin johtopäätöksiin. Tämä Pro gradu-tutkielma keskittyi Bosnia-Hertsegovinan Federaation kantonien demokraattisen suorituskyvyn vertailuun. Tutkimuksessa demokraattinen suorituskyky koostui kolmesta eri muuttujasta: luottamus, tasa-arvo ja vakaus. Luottamuksen mittaamiseen käytettiin äänestysprosenttia, tasa-arvon naisten osuutta kantonien valtuustoissa ja vakaus ilmeni hallitusten vaihtuvuudella tarkastelujakson aikana. Tutkimusmenetelmänä käytettiin vertailevaa tutkimusta, jossa Federaation kymmenestä kantonista tutkittiin kyseisiä muuttujia ajanjaksolla 2010-2018, mikä sisältää yhteensä kolmet vaalit kantonien valtuustoissa. Tämä antoi mahdollisuuden tarkastella pelkästään nykyisen tilanteen lisäksi pidemmän ajanvälin muutoksia. Tuloksissa paljastui, että kantonien välillä oli selkeitä eroja niin demokraattisen toimintakyvyn kuin sen yksittäisien muuttujien osalta. Keskeisimpinä kehityslinjoina huomattiin, että äänestysprosentin trendi oli lähes jokaisessa kantonissa laskeva ja naisten osuus valtuustoissa taas oli nouseva. Kantonit, joissa oli monikansallinen väestö, pärjäsivät jokaisen yksittäisen muuttujan kohdalla paremmin kuin kantonit, joissa oli homogeenisempi väestöjakauma. Kun monikansalliset kantonit poistettiin tarkastelusta, huomattiin että väestön diversiteetin ja demokraattisen suorituskyvyn välillä ei ollut korrelaatiota. Tutkielma antoi merkittävää lisäarvoa aikaisempaan Bosnia-Hertsegovinan poliittiseen järjestelmään kohdistuneeseen tutkimukseen. Sen tulokset olivat linjassa Lijphartin (2012) tutkimuksen kanssa, jossa yhteishallinnallisissa (konsensudemokratioissa) on hieman korkeampi äänestysprosentti ja naisten osuus parlamenteissa. Juuri monikansallisissa kantoneissa oli suhteessa suurempi äänestysprosentti ja korkeampi naisten osuus valtuustoissa yksikansallisiin kantoneihin verrattuna. Muiden kantoneiden tarkempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että yksikansallisista kantoneista kaikista homogeenisimmät pärjäsivät paremmin demokraattisen toimintakyvyn vertailussa. Siksi tutkimustuloksista ei voida vetää aukottomia syy-seuraussuhteita vaan vakuuttavien johtopäätöksien teko edellyttää lisätutkimuksia.
  • Railas, Sanna-Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielman tarkoituksena on saada tarkempaa kuvaa läheisissä ihmissuhteissa toimimisesta masennuksen aikana. Tutkielmassani tarkastelen miten masennusta sairastaneet puhuvat läheisistä ihmissuhteista masennuksen kontekstissa, miten he rakentavat identiteettiään suhteessa läheisiin ja masennukseen, sekä kuinka ristiriitaisia puhetapoja läheisistä suhteista neuvotellaan ja ratkotaan puheessa. Tutkielman lähtökohtana on havainto siitä, kuinka läheiset ihmissuhteet kuvautuvat masennuksen kontekstissa ristiriitaisilla tavoilla. Ihmissuhteet on yhdistetty aikaisemmissa tutkimuksissa sekä masennusta ehkäiseviksi ja toipumista edistäviksi tekijöiksi, että masennusta laukaiseviksi tekijöiksi. Tarkoituksena on antaa ääni masennusta sairastaneille ihmisille, jotta voidaan selvittää, kuinka sairauden kanssa eläneet itse määrittelevät läheisiään suhteessa masennukseen. Lisäksi käyn läpi, mitä nämä kuvaukset läheisistä ihmissuhteista tarkoittavat masennusta sairastaneiden identiteetin näkökulmasta. Työni teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi, kriittinen diskursiivinen psykologia ja positiointiteoria. Teoreettiseen viitekehykseen liittyvät olettamukset tiedon luonteesta vaikuttavat jo itsessään siihen, minkälaisesta näkökulmasta masennuksen aikaisia ihmissuhteita ja minuutta tutkielmassa tarkastellaan. Vaikka masennusta usein luonnehditaankin psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena, painottuu tässä tutkielmassa masennuksen sosiaaliset puolet. Tutkielmassa masennusta ei tarkastella niinkään staattisena, psykologisena tilana, vaan sosiaalisena ilmiönä, joka saa muotonsa myös suhteessa siihen kontekstiin missä se esiintyy. Aineistona toimii masennusta sairastuneiden kertomukset läheisistä suhteista masennuksen aikana, ja aineisto koostuu yhteensä yhdeksästä yksilöhaastattelusta. Analyysissa on yhdistetty näkemyksiä ja käsitteitä kriittisestä diskursiivisesta psykologiasta sekä positiointiteoriasta, ja analyysissa tarkastellaan, millaisia ihmissuhdekonstruktioita haastateltavat puheessaan tuottavat, millaisia positioita he rakentavat itselleen suhteessa näihin ihmissuhdekonstruktioihin, sekä millaisia jännitteitä eri konstruktioiden välillä esiintyy. Konstruktioiden välisiä jännitteitä on analyysin lopuksi tarkasteltu myös ideologisen dilemman käsitteen valossa. Aineistosta hahmottui viisi erilaista tapaa kuvata läheisiä ihmissuhteita masennuksen kontekstissa. Nämä ihmissuhdekonstruktiot olivat: ihmissuhde tuen ja avun tarjoajana, kuormittunut ihmissuhde, ihmissuhde itsenäisyyden hankaloittajana, ihmissuhde ilman tukea ja apua sekä haastava ihmissuhde. Ihmissuhdekonstruktiot tuovat näkyväksi, kuinka monimuotoisesti läheiset suhteet linkittyvät masennukseen ja samalla masentuneelle rakentui hyvin erilaisia positioita suhteessa läheisiin. Puhetavat olivat myös keskenään ristiriitaisia, ja esiintyivät useasti myös saman henkilön kertomusten sisällä. Ensinnäkin läheiset suhteet konstruoitiin yhtäältä tärkeiksi niistä saatavan avun ja tuen kautta, ja toisaalta suhteet kuvattiin kuormittaviksi ja niissä toiminen raskaaksi. Puhetapa läheisistä tuen ja avun tarjoajina sai myös haastajakseen ihmissuhdekonstruktion, jossa läheiset kuvattiin masennuksesta kuormittuviksi. Lisäksi läheiset ihmissuhteet konstruoitiin suhteessa oman itsenäisyyden ylläpitoon, jolloin ihmissuhteessa tärkeäksi kuvautui läheisten kyky hyväksyä haastateltavan omaehtoisuus ja itsenäisyys. Myös tämä konstruktio näyttäytyi jännitteisenä suhteessa avun ja tuen annon ihmissuhdekonstruktioon. Puhetapojen välistä jännitettä ratkottiin myös puheessa monella tavalla, jolloin ihmissuhteet, ja oma asema suhteissa sai monenlaisia sävyjä. Erityisesti kahdessa jälkimmäisessä jänniteessä nousi esiin kysymys vastuuntunnosta ja velvollisuuksista. Tämä vastuu liittyi ensinnäkin masennuksen oikeamittaiseen ilmaisuun sekä itsenäiseen pärjäämiseen liittyviin kysymyksiin. Kaiken kaikkiaan tutkielman tulokset piirtävät kuvaa sosiaalisista suhteista masennuksen aikana monitasoisena ilmiönä, joiden lähempi tarkastelu osoittaa myös ihmissuhteiden ristiriitaisen luonteen. Tässä kontekstissa masennusta sairastavan asema näyttäytyy sekä toipumista edistävässä, että sitä ehkäisevässä valossa. Tulokset tukevat ajatusta siitä, että on edelleen tärkeä keskittyä purkamaan masennukseen liittyvää stigmaa, mutta tulosten perusteella olisi syytä tarkastella myös vastuun teemaan liittyviä kysymyksiä. Tulokset osoittavat, että masennukseen liittyy vastuunkantoa niin läheisten kuormittumisesta kuin itse pärjäämisestäkin. Kun masennus jo tuottaa itsessään valtavan määrän kärsimystä yksilötasolla, tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, minkälaisena masennuksen ilmiötä kuvataan, ja miten siihen suhtaudutaan, jotta masennusta sairastaville ei muodostuisi uuden tasoista kärsimystä.
  • Amnell, Matti; Amnell, Matti (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sosiaalitieteissä on käyty viime vuosikymmeninä vilkasta keskustelua ontologisista ja episteemisistä käsityksistä ja sosiaalisen todellisuuden ilmiöiden selittämisestä. On puhuttu ns. ”paradigmakriisistä”, kahden erilaisen paradigman suhteesta, joista toisena osapuolena ovat olleet postmodernismi ja poststrukturalismi ja toisena valistuksesta juontuva modernismi ja realismi. Tämän pro gradu -tutkielman päämääränä on tarkastella kriittisesti tätä paradigmakriisiä siten, että toisena osapuolena on Ernesto Laclaun diskursiivinen hegemoniateoria ja toisena kriittinen realismi. Viitekehyksenä ja metateoriana on tieteellinen ja kriittinen realismi. Kriittisen realismin edustajina nojaan lähinnä Roy Bhaskarin varhaisiin teoksiin ja Margaret Acherin ajatuksiin. Tutkimuksen metodina on kvalitatiivinen, tutkijoiden teosten sisältöä tarkasteleva systemaattinen analyysi. Tutkielma on osoittanut, että Ernesto Laclaun ontologinen lähestymistapa on lingvistinen ja poststrukturalistinen. Kaikki objektit konstituoituvat diskursiivisessa horisontissa. Kriittisessä realismissa ydinkäsitteitä ovat kerroksisuus ja emergenssi, jotka muovaavat suhteet objektien välillä. Bhaskar erottaa toisistaan intransitiiviset eli ihmisestä riippumattomat objektit ja transitiiviset, sosiaalisesti tuotetut objektit. Laclaulla tietoprosessi alkaa käsitteistä, informaatiopaloista ja ideoista. Totuus objekteista konstituoituu diskursiivisessa kontekstissa. Totuus on luonteeltaan inhimillinen ja paikallinen. Kaikki faktat ovat teoriasidonnaisia. Kriittisessä realismissa ontologia edeltää aina epistemologiaa. Luonto ja teoria määräävät uskomuksiamme. Absoluuttista totuutta ei ole olemassa, vaan historialliselle debatille on tilaa. Todellisuudella on aitoa kausaalista voimaa. Laclaun sosiaaliteoria on postmarxilaista poliittisen strategian suunnittelua vasemmistoa varten. Hän problematisoi olevia oloja ja hahmottelee laajaa ekvivalenssirintamaa erilaisille sosiaalisille liikkeille. Poliittinen artikulointi on etusijalla yhteiskunnan struktuureiden ymmärtämisessä. Bhaskarin ja Archerin mukaan yhteiskunta on suhteellinen itsenäinen ja pysyvä struktuurikokonaisuus, joka muistuttaa luonnontieteiden entiteettejä. Sosiaalisia struktuureita ei voi tosin havaita eivätkä ne ole olemassa erillään niiden vaikutuksista, mutta ne ovat todellisia ja ne voidaan osoittaa kausaalisesti. Hegemoniateorian ja kriittisen realismin sosiaaliteorian tärkeimpiä eroja on, että kriittisen realismin kannalta Laclau korostaa liikaa yhteiskuntarakenteiden diskursiivisuutta, kontingenttisuutta, poliittisuutta ja vastakohtaisuutta. Paradigmakriisi on yhä olemassa eikä sitä ole saatu ratkaistua yrityksistä huolimatta.
  • Halonen, Iiro (Helsingin yliopisto, 2019)
    This master’s thesis examines the relationship between living alone and the social wellbeing of basic unemployment benefit recipients in Finland. Living alone has become common in Finland, but previous research focusing on the relationship between living alone and social wellbeing among disadvantaged groups is scarce. This study contributes to the existing research by analyzing the interaction of living alone and different socioeconomic and demographic indicators among the unemployed. Theoretically, the study uses the concept of new social risks to interpret the nature of living alone in the post-industrial welfare state. The interpretation of the relationships between different forms of wellbeing is based on the theories of wellbeing by, among others, Erik Allardt and Pierre Bourdieu. Social wellbeing is considered from objective and subjective perspectives using the theories of social isolation and social capital. The study uses survey data (N = 948) gathered by the National Social Insurance Institution of Finland (KELA). Social wellbeing is operationalized as time spent with friends, participation in community activities, trust in people and loneliness. The statistical relationships between the indicators of social wellbeing, living alone and the socio-demographic variables are tested using ordered logit models. The results of the study indicate that living alone is related to loneliness among basic unemployment benefit recipients. The unemployed who live alone also have less trust in people, which can, however, be explained by a higher prevalence of men, economic problems and poor health among unemployed people who live alone. The results also indicate that the unemployed who live alone have higher levels of objective social wellbeing than others and are thus able to compensate for their lack of home- and work-related social contacts. The argument of the study is that living alone can pose a social risk for basic unemployment benefit recipients through loneliness. As a social policy implication, the social problems of the unemployed who live alone should be considered to a greater extent in social policy, in addition to economic and health related problems. Methodologically the results indicate the need for assessing social wellbeing with several indicators in order to reveal the differences between objective and subjective social wellbeing.

View more