Valtiotieteellinen tiedekunta


Valtiotieteellinen tiedekunta: pro gradut oppiaineittain

Recent Submissions

  • Sivander, Linda (Helsingin yliopisto, 2018)
    This thesis discusses what it means to live with breaking water supply in rural northern Uganda, focusing on boreholes and their governance. The study is based on ethnographic fieldwork consisting of participant observation and interviews conducted mostly in the centre of a rural sub-county in central Acholiland, Uganda, in spring 2015. In development discourse, boreholes are perceived as a viable technology to increase access to safe water in the Global South. However, they are known to have high rates of failure, often seen to lead to their abandonment by the communities who manage them. The thesis argues that this perception has a limited view of borehole failure and uses overtly passive terms to describe the communities. Instead, the study intends to expand the understanding of the ways in which boreholes can fail, and show how borehole users try to cope with and overcome breakage. The main research questions revolve around infrastructural failure and its management: What does it mean when infrastructures break down? How is this breakage experienced, managed and lived? In the 2000s, in anthropology and other disciplines, (non-human) materiality has resurfaced as a significant focus of study. In many of such approaches, assemblage theory has garnered increasing popularity. Assemblage brings together heterogeneous elements, such as people, objects, discourses and events, and includes an understanding of the unexpected elements remaining in the peripheries of networks. Utilizing this framework, the thesis aims to broaden the view of infrastructural breakage, often predominated by a notion of failure as a particular moment, where the infrastructure moves between two categories of functionality. The thesis argues that the breakdown of boreholes is processual, anticipated, and embodied, and a consequence of multiple nonhuman and human factors. This thesis participates in another growing anthropological discussion; vulnerability and its management, often accomplished by seeking relations with others. The thesis shows that the research participants’ lives were penetrated by material and financial precariousness, which is why they hoped for support in borehole maintenance from those more powerful. This has been seen as evidence of their passivity and dependency, which are seen as hindering lasting change in the sustainable development discourse. The study illustrates why hoping for support made sense for the research participants by recounting the socio-historical developments impacting northern Uganda and water governance. It is suggested that instead of perceiving such hopes as passive neglect of responsibility, they can be better understood as active coping strategies, often relating to past NGO projects’ material sustainability. Besides asking for support, the communities and borehole mechanics were embarking upon various other means of navigating borehole failure and sustaining their water points in order to stabilize the assemblage. It is argued that these mechanisms were utilized due to the motivation that “water is life”, which is seen in the thesis alike to desire or wish, the human force capable of bringing relations in assemblages into existence. The thesis shows that the communities’ understanding of water as life as well as their strategies of coping, however, tend to be obscured in many of the descriptions of borehole breakage, which perceive the low sustainability of boreholes to be largely related to social factors. The study illustrates that a focus on the lived reality of breaking water supply reveals the politics surrounding predominant ideas of infrastructural failure; when the processual and cyclical nature of borehole breakage is neglected, the social factors become perceived as the main issues worth tackling to improve sustainability. Yet, for the water users, the boreholes held immense value as the suppliers of vital water, which is why it was crucial to try to maintain them. The thesis thus demonstrates how a more comprehensive focus on breakage and its management can help us to readjust the ways in which we perceive failures, as well as shed light on the politics in their discursive utilizations.
  • Denholm, Christopher (Helsingin yliopisto, 2017)
    The ordinary citizen’s role in visually reporting war zones has undergone a huge transformation with the emergence of new technologies and methods of distributing images. This Master’s thesis aims to examine whether traditional news organizations are embracing new methods of image gathering through their online news coverage. Based on a quantative content analysis over a two-year period, this paper investigates the use of amateur photography during the beginning of the Syrian conflict. The intentions of this study are to compare the use of amateur photographs of the Syrian conflict in three ‘quality’ British newspapers — The Guardian, The Telegraph and The Times. This study employed a detailed content analysis of all amateur and professional photographs relevant to the conflict during several flashpoints, with the following questions in mind: How did mainstream British news organisations use non-professional images in their visual coverage of the Syrian conflict? What impact did amateur images have on the framing of the conflict in relation to professional imagery? How did non-professional images reflect the violence of war frame in the online coverage of the conflict? Four key findings emerged from the content analysis: Firstly, non-professional images are still subjected to the well-established journalistic practice of gatekeeping. Secondly, amateur footage primarily focused on the violence of war frame and sought to humanise a distant conflict to the newspaper’s audience. Thirdly, the use of video screenshots has firmly established itself as a new source of image for both news agencies distributing images and the newspapers. Finally, non-professional photography demonstrated that all three newspapers avoided publishing excessively graphic content and maintained ethical and moral boundaries in their selection of amateur footage.
  • Honka, Joona (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimus käsittelee asuntojen hintojen muodostumista pääkaupunkiseudulla vuoden 2016 asuntokauppa-aineiston avulla. Hintoja tarkastellaan aluksi koko pääkaupunkiseudun tasolla, jonka jälkeen siirrytään vertailemaan hintojen muodostumista kaupunkien välillä. Pääkaupunkiseudulla on Helsingin keskustan lisäksi useita pienempiä kaupunkikeskuksia, joten asunnot on jaettu lähimmän kaupunkikeskuksen mukaan alueisiin. Etäisyysmuuttujat lähimpään kaupunkikeskukseen ja Helsingin keskustaan on luotu julkisen liikenteen ja henkilöauton matka-ajan keskiarvoa käyttäen. Etäisyys kaupunkikeskukseen antaa koko pääkaupunkiseudun tasolla ristiriitaisia tuloksia, joten tarkastelin, kuinka eri kaupunkikeskukset ja niiden etäisyys vaikuttaa asuntojen hintoihin. Tulokset osoittavat, että kaupunkikeskuksen laatua voidaan tarkastella etäisyysmuuttujan kertoimen perusteella, sillä parempien kaupunkikeskuksien läheisyydessä asunnot ovat kalliimpia ja hinnat laskevat etäisyyden kasvaessa keskustaan. Heikommissa kaupunkikeskuksissa tilanne on päinvastainen. Syitä tälle ovat kaupunkikeskuksien positiivisten ja negatiivisten vaikutusten nettoarvo. Löysin kuitenkin merkittävän havainnon sosioekonomisista muuttujista. Teorian mukaan ihmiset muuttavat asuinalueelle, jossa asuu heidän itsensä kaltaisia ihmisiä. Muodostin sosioekonomisista muuttujista eli tuloista, työttömyysasteesta ja koulutusasteesta mittarin, joka kuvastaa kaupunkikeskuksen sosioekonomista sijoitusta. Tulosten perusteella Tapiola ja Helsingin keskus ovat korkeimmilla sijoilla, kun taas Koivukylä ja Hakunila ovat viimeisillä sijoilla. Lähimmän kaupunkikeskuksen etäisyysmuuttujan kerroin korreloi erittäin voimakkaasti sosioekonomisen sijoituksen kanssa. Muutamia poikkeuksia selittivät keskustan ulkopuolelle rakennetut uudet asunnot, jolloin rakennusvuoden merkitys on näissä tapauksissa sosioekonomista asemaa voimakkaampi. Helsingin keskustan etäisyyden merkitys on teorian ja tulosten perusteella erittäin suuri. Tuloksien perusteella ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä asuntojen hinnat ovat noin 60 prosenttia kalliimpia kuin yli 45 minuutin etäisyydellä. Tuloksien perusteella Helsingin keskustaan 1990-luvulla liittyneet negatiiviset ulkoisvaikutukset ovat vähentyneet tai mieltymykset ydinkeskustassa asumiseen ovat muuttuneet, koska ydinkeskusta-asuntojen arvostus on kasvanut suhteellisesti eniten pääkaupunkiseudulla 1990-luvulta. Rakennusvuoden vaikutus on myös erittäin merkittävä asunnon hintaan. Hinnan ja rakennusvuoden välinen suhde ei ole lineaarinen vaan muistuttaa enemmän U-muotoa, koska vanhimmat ja uusimmat asunnot ovat kaikkein kalleimpia. Tulosten perusteella hinnat ovat matalimmat 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa asunnoissa. Vuonna 1997 tehdyn tutkimuksen mukaan matalimmat hinnat vastaavalla aineistolla löytyivät 1940-luvulta, vaikka 1960- ja 1970-luvun asuntoja pidettiin jo silloin heikkolaatuisina ja arkkitehtuurisesti merkityksettöminä. Teorian mukaan 1940-luvun asuntojen hinta selittyi rakennusmateriaalien heikolla laadulla, ihmisten mieltymyksillä ja arkkitehtuurilla. Aikakauden asuntojen arvostus on kasvanut, mutta tulosten perusteella suurin selittävä tekijä löytyy suurista peruskorjauksista ja putkiremonteista. Putkiremontti tehdään keskimäärin 50 vuoden välein, jolloin 1990-luvulla tehdyn tutkimuksen ajankohtana putkiremontit kohdistuivat juuri 1940-luvulla rakennettuihin asuntoihin ja tällä hetkellä remontit kohdistuvat 1960- ja 1970-luvuilla rakennettuihin asuntoihin.
  • Snellman, Alma (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa käsitellään Suomeen saapuneista pakolaisista eduskunnassa ja lehdistössä (Uusi Suomi ja Aamulehti) käytyä keskustelua vuosina 1917–1922 retorisen analyysin menetelmin. Tuona ajankohtana Suomeen saapui noin 33 000 pakolaista itärajan takaa. Pakolaisten saapuminen lyhyen ajan sisällä oli vasta itsenäistyneen maan viranomaisille ja poliittiselle kentälle suuri haaste. Suomen poliittinen tilanne oli itsenäisyyden alkuvuosina jakautunut ja pakolaiskeskustelua käytiin kärjistyneessä ilmapiirissä. Poliitikkojen puheenvuoroissa näkyi, että pakolaiskeskustelua käytettiin välineenä oman poliittisen agendan edistämiseen. Sosialidemokraatit kritisoivat oikeistohallitusta sanoen pakolaisten saapumisen johtuvan Itä-Karjalan heimosodista, jotka ovat oikeiston aiheuttamia. Vasemmisto vaatikin oikeistoa maksamaan pakolaisten saapumisesta koituneet kulut yksityisistä varoista. Sosialidemokraatit olivat huolissaan Suomen työläisten asemasta. Vasemmiston näkökulma pakolaiskysymykseen oli siis kansallista etua ja suomalaisten hyvinvointia korostava. Oikeisto oli hallitusvastuussa eikä ottanut selkeää kantaa argumentteihin, joiden mukaan pakolaisten saapumisen syy oli heimosodissa. Oikeisto pyrkikin esiintymään valtionhoitajana: pakolaisasia oli vaikea, mutta se piti tavalla tai toisella hoitaa. Maalaisliitto puolestaan kykeni profiloitumaan pakolaiskysymyksessä aloitteen tekijänä etenkin Santeri Alkion johdolla. Pakolaisten avustamiseen vaadittiin toistuvasti lisää määrärahaa. Eduskunta myönsi näitä määrärahoja värikkään keskustelun jälkeen. Vuonna 1922 perustettiin valtion pakolaisavustuskeskus ja toiminta vakiintui sekä institutionalisoitui. Lehdistökeskustelu pakolaisista oli yhtä lailla vivahteikasta. Pakolaisista käytettiin luonnonilmiöihin viittaavia vertauksia ja keskustelun näkökulmana oli usein turvallisuus. Pakolaiset jaettiin lehdistökeskustelussa kohtalaisen selvästi kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä oli venäläiset pakolaiset, joiden epäiltiin muodostavan turvallisuusriskejä ja jopa uhkaavan Suomen itsenäisyyttä. Heidän motiivinsa maassa olemiselle kyseenalaistettiin laajasti. Toinen ryhmä oli suomensukuiset pakolaiset (inkeriläiset ja itäkarjalaiset), joihin suhtauduttiin huomattavasti suopeammin ja solidaarisemmin. Sadan vuoden takaisessa pakolaiskeskustelussa voi nähdä joitain yhtymäkohtia vuosien 2015–2016 keskusteluun pakolaisista. Tulijoista puhuttiin molemmissa yhteyksissä luonnonilmiöiden kaltaisena voimana ja heihin liitettiin monia pelkoja. Toiseuttamalla pakolaisia ja siirtämällä keskustelu turvallisuusnäkökohtiin keskustelussa voidaan jättää taustalle heidän inhimillinen hätänsä.
  • Aavikko, Veera (Helsingin yliopisto, 2017)
    Joogalla on pitkät juuret intialaisessa kulttuuriperinteessä, mutta viime vuosikymmenten aikana jooga harrastuksena on lisännyt voimakkaasti suosiotaan länsimaissa. Myös joogaturismi, eli matkailu joogaharrastuksen vuoksi on kasvussa. Joogalomakohteita on nykyään ympäri maailmaa. Yksi uudemmista matkakohteista on Goa Intian länsirannikolla. Joogaa harjoitetaan Goalla usein länsimaisen opettajan ohjauksessa. Joogamatkaajista Intiassa ja Goasta kohteena liikkuu monenlaisia mielikuvia: Arkikäsityksissä länsimainen joogaaja saattaa näyttäytyä eskapistisena ”hippinä” tai autenttisuuteen pyrkivänä ”travellaajana”. Toisaalta Goalla on maine hyvin turistisenakin kohteena. Tämä tutkielma valottaa joogamatkailua Goalle ilmiönä empiirisesti ja tarkastelee joogamatkaajien omaa merkityksenantoa toiminnalleen. Tutkimus selvittää, millaista toimintaa joogamatkailu Goalle on, mitä jooga harrastajilleen merkitsee ja miksi he matkustavat lomalle joogaamaan. Aineistona on käytetty kymmenen joogaharrastajan haastatteluja, jotka on kerätty heidän joogamatkansa aikana Goalla Intiassa. Analyysi on tehty laadullisen sisällönanalyysin avulla aineistolähtöisesti. Tutkielmassa käsitellään joogamatkailua ja sen funktioita, Goan valikoitumista matkakohteeksi, Goalle matkustamisen eroavuutta Intiassa matkustamisesta sekä joogan merkitystä haastateltavien elämässä. Tutkimuksen tuloksia tulkintaan turismin tutkimukseen ja teorioihin nojaten. Erityisen keskeisenä on post-turismin käsite. Haastattelujen pohjalta voidaan sanoa, että joogamatka Gooalle muistuttaa monin tavoin turistista toimintaa sillä erotuksella, että loman keskiössä on jooga. Jooga on matkustajille tärkeä harrastus arkisen hyvinvoinnin kannalta. Post-turisti ei erottele arkea ja lomaa täysin vastakohtaisiksi olotiloiksi, vaan leikittelee turismin kuvastoilla ja sekoittaa arjen ja loman rajapintaa. Joogamatka Goalle saakin post-turistisia piirteitä arjesta tutun harrastuksen myötä. Goa esiintyy sopivana taustaverhona joogamatkailulle, jolta matkustajat kaipaavat lähinnä vain kohteen helppoutta, sekä aurinkoa ja lämpöä. Tässä suhteessa Goa esiintyy perinteisenä lomakohteena, jonka tilalle olisi käynyt joku muukin aurinkolomakohde. Tutkielman perusteella joogamatkailu Goalle on ensisijaisesti hyvinvoinnin tavoittelua. Goalle suuntautuva joogamatka ei pyri etsimään autenttisuutta paikan suhteen, vaan matkailun keskiössä on yksilön hyvinvointi. Hyvinvointia edistääkseen harrastajat matkustavat pois arkisista ympyröistä monine haasteineen ja vaatimuksineen, jotta pääsevät keskittymään joogaamiseen, joka jo itsessään on heille hyvinvoinnin lähde. Tältä matkalta haettiin maksimaalista rentoutumista, jonka vuoksi kohteeksi valikoitui helppo ja ennestään tuttu paikka, jossa on miellyttävä ilmasto. Matkustusidentiteettejä on useita ja niitä vaihdellaan tilannesidonnaisesti.
  • Vihtola, Ismo (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksessa haluttiin selvittää, millä pelin osa-alueilla Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen edesottamukset poikkesivat vastustajiinsa nähden karsittaessa vuoden 2016 Euroopan mestaruus lopputurnaukseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli luoda menetelmä, jossa tilastolliseen analyysiin perustuen voidaan osoittaa pelin yksittäiset osa-alueet, joissa joukkue suoriutuu vastustajaansa paremmin tai huonommin. Menetelmän tuottaman informaation avulla voidaan toimenpiteet kohdistaa osa-alueisiin, joilla on eniten vaikutusta ottelun lopputuloksen kannalta. Tutkimuksessa selvisi että Suomen maajoukkueella ei ollut vastustajiinsa nähden selkeää etua millään pelin osa-alueella, joita tutkimuksessa mitattiin. Sen sijaan Suomen maajoukkue oli vastustajaansa selkeästi huonompi sekä erikoistilanteissa että maalintekoyrityksissä, joissa maalintekoa yritettiin puskemalla päällä. Tutkimuksen lopputuloksena luotiin myös menetelmä, jossa pelin eri osa-alueiden vaikutus lopputulokseen nähden on kvantitatiivisesti mitattavissa. Tälläistä menetelmää ei löytynyt tutkimusta valmisteltaessa, joten se luotiin osana tutkimusta. Menetelmän kantava ajatus on pelin kuvaaminen käänteisen prosessin mallina, jossa jalkapallopeli pilkotaan pienempiin kokonaisuuksiin, joiden mittaaminen on mielekästä ja mahdollista kvantitatiivisten menetelmien avulla.
  • Peltonen, Frans (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tarkastelen tutkielmassani Carl Schmittin ja Hans Morgenthaun kansainvälispoliittista ajattelua ja heidän välistä akateemista suhdetta. Esitän tutkielmassa kaksi väitettä. Ensinnäkin argumentoin, että Carl Schmitt tulisi ymmärtää maailmanpolitiikan tutkimuksen kannalta ultrarealistina. Carl Schmittin merkitys 1900-luvun poliittiselle ajattelulle on jo pitkään tunnistettu poliittisen teorian tutkimuksen piirissä. 2000-luvulta alkaen hänen teoksiaan on ryhdytty käyttämään myös maailmanpolitiikan tutkimuksen parissa. Hänen universalismin kritiikkiään ja poliittisuuden sekä suvereenisuuden käsitteitään on hyödynnetty pääosin postmodernien maailmanpolitiikan tutkimuksen teorioiden valossa. Tämä on perustunut puhtaan tekstuaaliselle lukemiselle hänen töistään. Hyödyntämällä Quentin Skinnerin hermeneuttista metodologiaa tulkita poliittisia tekstejä kysyn, mitkä olivat Schmittin intentiot kirjoittaa hänen teoksensa, ja millaisia käsitteellisiä uudelleen määrittelyjä ne sisältävät. Väitän, että Schmitt pyrki teoksissaan argumentoimaan ultrarealistisen kansainvälispoliittisen järjestyksen puolesta, jossa konfliktit ja suurvaltojen dominointi saivat hyveelliset määritelmät. Keskeisessä osassa Schmittin kansainvälispoliittista teoriaa oli poliittisen antagonismin näkeminen rajoittamattomana ja kaikkialla läsnä olevana sosiaalisena suhteena, mikä johti konfliktien ikuiseen mahdollisuuteen. Tämän analyysin pohjalta päädyn johtopäätökseen, jonka mukaan Carl Schmittin kansainvälispoliittisen ajattelun ymmärtäminen postmodernista maailmanpoliittisesta perspektiivistä on ongelmallinen. Sen sijaan meidän tulisi nähdä hänet maailmanpoliittisena ultrarealistina. Toiseksi argumentoin, että Hans Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeen julkaisemat kansainvälisen politiikan merkittävät teokset tulisi ymmärtää osin vastauksena tälle Schmittin ultrarealismille. 2000- ja 2010-luvulla Hans Morgenthaun ajattelua on merkittävästi uudelleen tulkittu. Perinteinen näkemys hänestä valtaa ja valtioiden omaa etua korostavana realistina on muuttunut monitahoiseksi kuvaksi aiempaa ymmärrystämme paljon filosofisemmasta ajattelijasta. Yhtenä merkittävänä uudelleen tarkastelun kohteena 2000-luvun saatossa on ollut Carl Schmittin vaikutus Morgenthaun poliittiselle ajattelulle. Vallitsevan tulkinnan mukaan Schmittin ajattelu vaikutti nuoren Hans Morgenthaun ajatteluun 1920- ja 30-lukujen vaihteessa, mutta Schmittin vaikutuksen merkityksestä Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeen julkaisemiin teoksiin esiintyy erilaisia tulkintoja. Tähän liittyen esitän, että Schmitt tulisi nähdä yhtenä, mutta ei suinkaan ainoana vaikutteena Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeisiin teoksiin. Argumentoin, että Morgenthau hyväksyy pienin muutoksin Schmittin antagonistisen poliittisuuden käsitteen oman kansainvälispoliittisen ajattelunsa pohjaksi. Tästä huolimatta väitän, että Morgenthaun toisen maailmansodan jälkeisiä teoksia läpileikkaavana teemana on nimenomaan Schmittin ultrarealismin kritisointi. Osoitan, että Morgenthau painotti vastuuetiikkaan perustuneita moraalisia minimiperiaatteita ja vastuullista diplomatiaa keinoina vastustaa schmittiläisestä antagonismista seuraavaa väkivallan läsnäoloa sosiaalisissa suhteissa. Pitkällä aikavälillä Morgenthau kuitenkin näki maailmanvaltion parhaimpana keinona varmistaa kansainvälinen rauha. Tutkielmani johtopäätökset edistävät 2000-luvulla käytyä akateemista keskustelua koskien Schmittin integroimista osaksi maailmanpolitiikan tutkimusta ja Schmittin ja Morgenthaun ajattelun välistä suhdetta.
  • Ahonen, Mona (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Statsvetenskapliga fakulteten Tekijä/Författare – Author Ahonen, Mona Elisabeth Työn nimi / Arbetets titel – Title En resa till social delaktighet – en fenomenologisk studie om vuxnas upplevelser och möjlighet att få vara med och påverka på sitt egna liv Oppiaine /Läroämne – Subject Socialt arbete Työn laji/Arbetets art – LevelPr gradu- avhandling Aika/Datum – Month and year December 2017 Tiivistelmä/Referat – Abstract Ifrågavarande avhandling är ett beställningsarbete av Östra-Nylands socialpsykiatriska förening. I Lovisa har det påbörjats ett två-årigt projekt som heter En resa till social delaktighet. Syftet med projektet är att utveckla en ny servicemodell för sådana kommuninvånare som på grund av sin livssituation eller funktionsförmåga inte klarat av att fästa sig i de serviceformerna som socialvården, hälsovården eller sysselsättningstjänsterna har att erbjuda för tillfället. Jag har forskat i deltagarnas erfarenheter om att delta i verksamheten. Med min forskning vill jag få fram om deltagandet i projektet uppnått de förväntningar som deltagarna i deltagarna haft och om klienternas känsla av delaktighet förstärks under projektets gång. Forskningsfrågorna är: Hur har deltagarna upplevt delaktighet i projektet? Hur har deltagandet i projektet påverkat deltagarnas känsla av sammanhang? Avhandlingen har en kvalitativ ansats och jag har använt mig av ett fenomenologiskt synsätt för att på så sätt lyfta fram respondenternas berättelser och upplevelser om projektet. Denna avhandling bygger på det empiriska material som utgörs av intervjuer som förts med fem deltagare som deltagit i projektet. Forskningen analyserades med hjälp av innehållsanalys. Min teoretiska referensram i studien är KASAM (känsla av sammanhang) och studiens centrala begrepp är delaktighet, vuxensocialt arbete och den finländska lagstiftning om klientcentrerat arbete och delaktighet. Resultatet lyfter fram deltagarnas förväntningar, upplevelser och erfarenheter om deltagandet i projektet. Resultatet lyfter fram deltagarnas åsikter om hur projektet hjälpt dem samt utvecklingsförslag för verksamheten. Deltagarna har upplevt deltagandet i projektet som något mycket positivt och kan konstatera att verksamheten behövs. Verksamheten hämtar innehåll i vardagen och referensstödet upplevs som väldigt viktigt. För att klara sig bra i livet behöver individen alla tre centrala komponenterna som KASAM innehåller, nämligen; hanterbarhet, begriplighet och meningsfullhet. Deltagarna upplever att deltagandet i projektverksamheten hämtar med just sådana komponenter i livet. ett högt KASAM. Förslag till fortsatt forskning kunde vara att göra en likande forskning med andra klienter som deltagit i projektet och jämföra om resultatet skulle vara den samma. Ett annat förslag kunde vara att göra en enkätundersökning med alla deltagare i projektet. Ifall liknande verksamhet påbörjas i någon annan kommun skulle det vara intressant att jämföra deltagarnas erfarenheter om deras känsla av delaktighet under projektets gång. Avainsanat – Nyckelord – Keywords KASAM, delaktighet, vuxensocialt arbete, fenomenologi
  • Viherlaakso, Katja (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassani analysoin, mitkä tekijät lastensuojeluasiakirjoissa tunnistetaan liittyviksi läheisverkostosijoituksen katkeamiseen sekä sitä, miten lastensuojelun arviointityöskentely näkyy näissä asiakirjoissa. Läheisverkostosijoituksia on todettu katkeavan enemmän kuin muita sijoituksia. Samaan aikaan lastensuojelulaki velvoittaa perhehoidon ensisijaisuuteen lasta sijoitettaessa. Lastensuojelulaki velvoittaa myös läheisverkoston kartoittamiseen lapsen sijaishuoltopaikkaa mietittäessä. Tässä tutkielmassa tarkastelen sijoitusten katkeamista lastensuojelun arviointiin ja dokumentointiin kiinnittyvän keskustelun näkökulmista. Asiakirjoihin perustuva tutkimusaineisto koostui Espoon kaupungin vuosina 2014- 2016 katkenneista läheisverkostostosijoituksista. Katkenneita läheisverkostosijoituksia oli yhteensä kaksitoista kappaletta. Aineisto koostui sijaishuollon muutospäätöksistä, näiden liitteistä sekä mahdollisista hallinto-oikeuden päätöksistä näiden liitteineen. Näiden lisäksi syventävänä aineistona toimivat lasten huostaanottopäätökset sijoituksen alusta tai vaihtoehtoisesti kiireellisen sijoituksen ja kiireellisen sijoituksen jatkamista koskevat päätökset. Tämän lisäksi aineistoon kuului vuosien 2015–2016 aikana tehdyt asiakassuunnitelmat. Yhteensä analysoitavaa aineistoa oli 350 sivua. Analysoin aineiston sisällönanalyysilla. Katkenneiden läheisverkostosijoitusten taustatekijät on jaettavissa neljään eri teemaan, jotka ovat sijoituksen taustatekijät, sijaisvanhempien kasvatuskykyyn liittyvät tekijät, sijaisperheeseen/biologiseen perheeseen ja ympäristöön liittyvät tekijät sekä sijoitettuun lapseen liittyvät tekijät. Tutkimuksen mukaan läheisverkostosijoituksen katkeamisen taustalla vaikuttaa merkittävästi sijaisvanhempien jaksamiseen ja kasvatuskykyyn liittyvät kysymykset, yhteistyövaikeudet lastensuojelun perhehoidon kanssa, erilaiset rooliristiriidat sekä sijoitetun lapsen oireilu ja kasvatukselliset erityistarpeet. Läheisverkostosijoitus on vaativa sijoitusmuoto ja sijoituksen onnistuminen vaatii paljon sekä läheisverkostovanhemmilta että sosiaalityöntekijöiltä. Läheisverkostovanhempien valintaan, valmennukseen ja sijoituksen aikaiseen tukeen on kiinnitettävä paljon huomiota.
  • Pihlström, Johanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Avhandlingen granskar diskussionstrådar på nätet som behandlar ämnet depression och var det innebär att vara deprimerad. Nätdiskussionerna analyseras genom Faircloughs kritisk diskursanalys och med fokus på hur depression representeras och konstrueras i diskussionernas vardagsspråk. Avhandlingen behandlar temat kring depression och hur en medikalisering av individens psyke ändrat samhällets och individens uppfattning kring mentalhälsa. Huvudteman som avhandlingen tar upp, tillsammans med tankar av bland annat Michel Foucault och Alain Ehrenberg, är den ökade individualiseringen i samhället samt hur det är kopplat till människans uppfattning kring sin egen kropp och hälsa. Vidare kommer temat kring en ökad individualisering behandlas genom att granska behovet av kontroll över sitt liv som tydligt framkommer i nätdiskussionernas inlägg. Det vill säga kan man urskilja en tendens för självreglering som tar sig uttryck i bland annat en justering av beteende samt livs vanor. Medikaliseringsteorin fungerar som en teoretisk utgångspunkt för avhandlingen genom att ifrågasätta den ökade förekomsten depressions diagnoser. Ytterligare lyfter detta fram frågan kring hur normalt och avvikande beteende definieras. Medicinen har skapat en stark position inom processen att definiera och förklara människans psyke. Detta har även inneburit att dra en gräns mellan normalt och patologiskt beteende. Därmed, för att bättre belysa detta fenomen tar avhandlingen även upp ämnet ur ett social konstruktionistiskt perspektiv för att förklara hur individens uppfattning kring vad som är ”normalt” alltid är bunden till dess kontext. Perspektivet tar även fasta vid hur starkt människans tolkningar av kroppen är starkt kopplade till vetenskaper samt kunskap som dessa skapar. Således kommer avhandlingen behandla temat kring hur diskussionerna på nätet starkt för fram ett behov hos skribenterna av att sträva efter ett slags normalläge. Ytterligare kommer analysen att behandla temat kring depression som diagnos och hur behovet av denna kategorisering syns i nätdiskussionernas inlägg.
  • Tanskanen, Sanna (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman tavoitteena on kuvata suomalaisten kokemia väkivallan pelkoja ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä. Väkivallan pelot kuuluvat rikospelkoihin. Rikospelot ovat yleistyneet modernissa yhteiskunnassa. Ilmiön taustalla on arvioitu vaikuttavan yhteiskunnallinen muutos, jossa pelot ovat luonnollistuneet osaksi kaikkien arkea, vaikka varsinaisia vaaroja on nykysin vähemmän. Tämän lisäksi rikospelot on yhdistetty vieraan pelkoon ja urbaaniin turvattomuuteen. Rikospelkoja tuotetaan sosiaalisesti, joten yksilöiden määritelmät väkivallasta voivat vaikuttaa rikospelkoihin. Rikospelot ovat paljon tutkittu aihe ja niiden muodostumista on selitetty useilla tekijöillä kuten rikosuhrikokemuksilla, yksilön ja ympäristön ominaisuuksilla sekä haavoittuvuudella. Tutkielmassa pyritään selvittämään, onko sosiaalisella huono-osaisuudella ja omilla uhrikokemuksilla yhteys suomalaisten väkivallan pelkoihin. Väkivallan pelkoja tarkastellaan rikosuhriperustaisuus- ja yleisturvattomuushypoteesien näkökulmasta. Rikosuhriperustaisuushypoteesissa rikospelkojen taustalla vaikuttavat rikosuhrikokemukset: mitä enemmän niitä on, sitä enemmän pelätään. Yleisturvattomuushypoteesi puolestaan olettaa, että rikospelkoihin heijastetaan muita epävarmuuksia, eivätkä ne joudu ainoastaan objektiivisesta riskistä joutua rikoksen uhriksi. Tutkielmassa tarkastellaan katu-, työpaikka- ja perheväkivallan pelkoja ja selittävätkö samat tekijät näitä pelkoja. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on sosiaalisen huono-osaisuuden yhteys väkivallan pelkoihin, tätä tarkastellaan myös siitä näkökulmasta riippuuko omien uhrikokemusten yhteys väkivallan pelkoihin huono-osaisuudesta. Tutkielman aineistona on vuoden 2014 Kansallinen rikosuhritutkimus (KRT). KRT on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttama kansallisesti edustava kyselytutkimus 15–74 -vuotiaista suomalaisista. Vuonna 2014 kyselyyn vastasi yhteensä 6 792 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. Kyselyn vastausprosentti oli 48,5. Tutkielman analyysimenetelmänä käytetään logistista regressioanalyysia. Rikosuhriperustaisuushypoteesi sai tulosten perusteella vahvistusta, sillä uhrikokemukset lisäsivät suomalaisten riskiä kokea väkivallan pelkoja. Parhaiten rikosuhriperustaisuushypoteesi päti perheväkivallan pelkoon, johon olivat yhteydessä lähinnä rikosuhrikokemukset, varsinkin fyysisen väkivallan kokeminen. Yleisturvattomuushypoteesi sai tuloksissa tukea katuväkivallan ja työpaikkaväkivallan pelkojen osalta. Katuväkivallan pelkoon on yhteydessä lähes kaikki analyysissa mukana olleet muuttujat. Työpaikkaväkivallan pelon riskiä lisäsivät eniten väkivallalla uhkaamisen uhrikokemusten, sukupuolen sekä hankalaksi koetun toimeentulon muuttujat. Työpaikkaväkivallan pelko voi liittyä enemmän itse ilmiöön. Tulosten perusteella suomalaisten väkivallan pelkoon vaikuttavat tekijät riippuvat osin tarkastellusta väkivaltatyypistä. Taustalla voi vaikuttaa väkivaltatyyppien erilainen ennustettavuus ja erilaiset tekijäprofiilit. Sosiaalista huono-osaisuutta kuvaavien muuttujien yhteys katuväkivallan ja työpaikkaväkivallan pelkoihin pysyi vahvana uhrikokemusten vakioimisen jälkeen. Sosiaalisen huono-osaisuuden muuttujista heikoksi koettu toimeentulo sekä korkeaksi koettu asuinalueen epäjärjestys lisäsivät eniten riskiä pelätä näitä väkivaltatyyppejä. Interaktiotarkasteluissa havaittiin, että osan muuttujien kohdalla parempiosaisten pelko kasvaa voimakkaammin uhrikokemuksen jälkeen, huono-osaisilla uhrikokemus ei juurikaan korottanut heidän riskiään kokea väkivallan pelkoa. Uhrikokemus voi muuttaa enemmän hyväosaisten turvalliseksi kokemaa elämää ja tuoda turvattomuuden osaksi heidän arkeansa. Huono-osaisille turvattomuus olisi voimakkaammin läsnä riippumatta henkilökohtaisista uhrikokemuksistaan. Taustalla voi vaikuttaa myös ryhmien erilaiset määritelmät väkivallasta. Tutkielman perusteella sosiaalinen huono-osaisuus on yhteydessä suomalaisten kokemiin väkivallan pelkoihin ja sillä vaikuttaisi olevan tärkeä rooli väkivallan pelon yksilötasoisen vaihtelun selittäjänä. Suomalaisten väkivallan pelot eivät siis ole yhteydessä ainoastaan koettuun väkivaltaan, vaan niihin yhdistyy myös piirteitä laajemmasta epävarmuudesta ja turvattomuudesta.
  • Grandell, Joni M G (Helsingin yliopisto, 2017)
    Politiikkaa tehdään mielikuvin, eikä alkoholipolitiikka ole poikkeus. Suhtautuminen alkoholikysymykseen jakaa näkemyksiä, herättää tunteita ja elää mielikuvista. Julkisuudessa nousee toistuvasti esiin väitteet "tsaarinaikaisesta" säätelykulttuurista ja kieltolakimentaliteetista, vaikka Suomi elää hinnan ja saatavuuden kannalta tarkasteltuna kaikkein vapainta aikakauttaan historiansa aikana. Väitetään myös, että Suomi menettää vuosittain satoja miljoonia potentiaalisia verotuloja lyhytnäköisen alkoholiverotuksen ja tiukan säätelyn vuoksi ja että korkeiden hintojen takia Suomeen ei ole koskaan syntynyt luonnollista ja tervettä eurooppalaista juomakulttuuria. Vuonna 2017 eduskunnassa valmistellaan pitkälti viivästynyttä ja monia hankaluuksia kohdannutta alkoholilainsäädännön kokonaisuudistusta. Aloitteen etenemistä ja lainsäädännön valmistumista seurataan aktiivisesti niin perinteisessä, kuin sosiaalisessa mediassa. Eri asianosaistahot pyrkivät tuomaan näkökulmiaan julkisen keskustelun piiriin ja vaikuttamaan näin ollen tehtävän esityksen sisältöön. Keskustelun eri näkökulmia ymmärtääkseen on tärkeää tiedostaa käytävän keskustelun konteksti. Tutkimustehtävänä on paneutua 2000-luvulla alkoholipolitiikan päätöksentekoprosessiin ja avata sen taustalla ollutta keskustelua, näkökulmia, perusteluja sekä argumentaatiota. Tutkimuksessa tarkastellaan alkoholilainsäädännön kehittymistä eduskuntaprossien aikana. Pääasiallisena aineistona ovat hallituksen esitykset, valiokuntien asiantuntijakuulemiset sekä eduskunnan täysistunnoissa käytetyt puheenvuorot. Käytettyjä puheenvuoroja tarkastellaan Albert O. Hirschmanin The Rhetoric of Reactionissa (1991) esittelemän jaksottelun avulla. Hänen mukaan poliittisessa keskustelussa on olemassa systemaattinen kommunikaation puute eri ryhmien kesken, jossa osapuolet turvautuvat retorisiin keinoihin, jotka estävät todellisen keskustelun käymisen. Tutkimustulosten perusteella retoriset voimakeinot ajavat, erityisesti kansanedustajien puheenvuoroissa, todellisen konsensushakuisuuden ohi. Eri asianosaistahot pyrkivät vaikuttamaan lainsäätämisprosessiin luomalla vahvoja mielikuvia päätösten oletetuista seurauksista. Samalla mahdollisuudet aitoon ja rakentavaan dialogiin vähenevät. Retoriset voimakeinot pysyvät tarkastelujakson aikana samana, mutta niitä käyttävät tahot ja kohteet vaihtelevat. Tarkastelujaksolla havaitaan myös hallinnon instituutioiden työnjaon lähentyminen ja vakiintuminen. Samalla havaitaan myös alkoholielinkeinoelämän aktivoituminen, sen esittämän kritiikin voimistuminen, mutta myös etujärjestöjen tavoitteiden hajautuminen. Tutkimuksen edetessä nousee esille kysymys siitä onko eduskunnassa tapahtuva asiantuntijakuuleminen oikea paikka vaikuttaa lainsäädäntöön. Eri asianosaisjärjestöjä kuultiin valiokunnissa kattavasti, mutta sillä oli hyvin vähän vaikutusta hallitusten esityksiin. Merkittävin lainsäädäntötyö oli tehty jo ministeriötasolla lain valmistelun yhteydessä. Sidosryhmien aidon vaikuttamismahdollisuuden kannalta valiokuntien asiantuntijakuuleminen oli liian myöhäinen vaihe vaikuttaa lain sisältöön. Sidosryhmien kannanotot toistuvat kyllä kansanedustajien puheenvuoroissa, mutta ei heidän toivomallaan tavalla lain sisällössä.
  • Kokko, Ida-Maria (Helsingin yliopisto, 2017)
    Fans converse and unite with likeminded people who share the same objects of fandom. Modern technology has enabled the creation of online fan communities where fans express their identities and fandom. Along with fandom, fans are increasingly expressing their opinions online which has led to a more reciprocal, yet complex relationship between fans and producers. The aim of this master’s thesis is to study expressions of fandom in two online fan communities created for the video game franchise Tomb Raider: a commercial Facebook page administered by producers, and a non-commercial Facebook page administered by fans. This study also attempts to distinguish and explain potential similarities and differences in fans’ expressions of fandom between the two pages. This study relies on academic fandom studies and content analysis. Content analysis is applied to data collected from the two Facebook fan pages during the months of January, February, and March 2017. Obtained with Netvizz, an application developed by Rieder (2013) to extract specified Facebook content, the data comprises of anonymised posts and comments. It is classified into categories pertaining to Fiske’s (1992) conceptualisation of enunciative productivity and textual productivity as categories of fan productivity, which serves as a general theoretical framework for the study. According to the results, fans express their fandom on the two Facebook pages through enunciative productivity, such as fan talk and reminiscing and opinions and comparisons, and textual productivity, such as fan art, fan-made images and cosplay. Expressions of fandom are predominantly enunciative with lower amounts of textual productivity. The observed similarities between the pages concern the general themes of the pages, hegemonic topics of discussion among the fans, and forms of content and fan productivity. The results show differences in the structure, amount, and posting frequency of content, page objective, social dynamics between the administrators and the fans, and the general atmosphere of the page. The similarities and differences between expressions of fandom on the two Facebook pages can be explained by their distinct characteristics, size, and objectives as well as fans’ uses for the page. The commercial Facebook page is more official, larger in size, and it aims to motivate consumption whereas the non-commercial Facebook page is a smaller, safer place for fans to express their fandom. Fans use the commercial Facebook page for influential reasons, and the non-commercial Facebook page for recreational reasons.
  • Vesanen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan lapsuuden olosuhteiden yhteyttä kyyniseen vihamielisyyteen. Mielenkiinnon kohteena ovat koetun lapsuuden olosuhteet. Tutkielman tarkoituksena on tarkentaa kuvaa niistä lapsuuden olosuhteista, jotka ovat yhteydessä kyyniseen vihamielisyyteen. Lisäksi mielenkiinnon kohteena on se, ovatko lapsuuden olosuhteiden ja kyynisen vihamielisyyden väliset yhteydet samanlaisia miehillä ja naisilla. Kyynisellä vihamielisyydellä viitataan vihamielisyyden kognitiiviseen ulottuvuuteen, johon liittyy vahva luottamuksen puuttuminen muita ihmisiä kohtaan. Kyynisessä vihamielisyydessä muut ihmiset nähdään lähtökohtaisesti epäluotettavina, itsekkäinä ja vain omaa etuaan tavoittelevina henkilöinä. Näiden kyynisten asenteiden uskotaan kehittyvän jo varhain elämässä pitkälti vanhemman ja lapsen välisessä vuorovaikutussuhteessa, ja säilyvän jopa lähes muuttamattomina läpi elämän. Kyynisen vihamielisyyden taustatekijöistä on tärkeää tietää, sillä kyseisen piirteen tiedetään olevan yhteydessä esimerkiksi alhaiseen sosioekonomiseen asemaan, epäterveellisiin elintapoihin sekä psyykkiseen- ja fyysiseen terveyteen. Useissa aikaisemmissa tutkimuksissa myös miesten on todettu olevan naisia kyynisesti vihamielisempiä. Tutkielman aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 1997 FINRISKI-tutkimuksen stressialaotosta (n=4970). FINRISKI-tutkimus on suomalaisten laaja väestöpohjainen tutkimus kroonisten, ei-tarttuvien tautien riskitekijöistä. Tutkimuksen otos koostui 25–74-vuotiaista suomalaisista. Tutkimusmenetelminä käytetään kvantitatiivisia menetelmiä: eksploratiivista faktorianalyysia, yksisuuntaista varianssianalyysia, ristiintaulukointia ja khii toiseen-testiä, Pearsonin korrelaatioanalyysia ja lineaarista regressioanalyysia. Tulosten perusteella lapsuuden olosuhteet ovat yhteydessä kyyniseen vihamielisyyteen. Tutkielmassa havaittiin, että lapsuudenkodin negatiiviset piirteet (välinpitämättömyys, riitaisuus, epäoikeudenmukaisuus) ja lapsuudenperheen pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet ovat yhteydessä korkeampaan kyyniseen vihamielisyyteen. Yhteys säilyi, kun ikä, sukupuoli, perheenjäsenen alkoholiongelma, perheenjäsenen pelkääminen, molempien biologisten vanhempien kanssa asuminen lapsuudessa, sisarusten omaaminen ja kouluiässä muuttaminen vakioitiin. Puolestaan se, että lapsuudenperheessä on ollut muita lapsia ja että lapsuudenkotia kuvattiin positiivisilla piirteillä, (lämmin, huolehtiva, innostava, kannustava, avoin, onnellinen) oli yhteydessä matalampaan kyyniseen vihamielisyyteen. Tutkielmassa saatiin myös selville, että miehet ovat naisia vihamielisempiä. Lisäksi lapsuudenkodin negatiiviset piirteet ja lapsuudenperheen pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet ovat miehillä naisia voimakkaammin yhteydessä kyyniseen vihamielisyyteen. Tämän tutkielman perusteella saatiin lisää tietoa siitä, mitkä lapsuuden olosuhteet ovat yhteydessä kyyniseen vihamielisyyteen. Koska kyseessä on poikkileikkausasetelma, ei voida kuitenkaan tehdä kausaalisia oletuksia lapsuuden olosuhteiden ja kyynisen vihamielisyyden välisistä yhteyksistä. Lapsuudenkodin negatiiviset piirteet ja lapsuudenperheen pitkäaikaiset taloudelliset vaikeudet saattavat kuitenkin lisätä riskiä kyyniseen vihamielisyyteen. On lisäksi myös mahdollista, että kyynisesti vihamieliset henkilöt arvioivat lapsuuttaan kielteisemmin, kuin muita ihmisiä kohtaan korkeampaa luottamusta tuntevat henkilöt.
  • Kurkivuori, Niina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Pro gradu –tutkielman aihe liittyy lastensuojeluilmoituksen vastaanottamisen ja käsittelyn vaiheeseen lastensuojelussa eli niin sanottuun ensiarviointityöskentelyyn. Lastensuojeluilmoituksen saavuttua sosiaalitoimeen on lastensuojelun työntekijän lain mukaan välittömästi arvioitava, onko lapsella tarve kiireellisille lastensuojelun toimenpiteille. Lisäksi työntekijän on ratkaistava, aloitetaanko sosiaalihuoltolain 36 §:n mukainen palvelutarpeen arviointi. Lastensuojelun sosiaalityön alkuvaiheeseen liittyvä tutkimus on tärkeää, sillä työvaihe on keskeinen määritettäessä lastensuojelun asiakkaaksi tulemisen edellytyksiä. Tutkimuksessa mielenkiinto kohdistuu tapauksiin, joissa lastensuojeluilmoituksessa esiin tuotu huoli ei johda palvelutarpeen arvioinnin tai lastensuojelun asiakkuuden aloittamiseen. Aihetta lähestytään asiakirjojen kautta tutkimalla sosiaalialan ammattilaisten ensiarviointityöskentelystä laatimia asiakaskertomuksia. Tutkimuskysymys liittyy siihen, mitä tietoa lastensuojelun työntekijät tekevät asiakaskertomuksissa näkyväksi ja miten päätös palvelutarpeen arvioinnin tarpeettomuudesta tuodaan niissä esiin. Aineisto käsitti 401 asiakaskertomusta, joista 44 poimittiin tarkemman sisällönanalyysin kohteeksi. Sisällönanalyysin kautta hahmottui kolme keskeistä teemaa, joista tietoa asiakaskertomuksiin kirjattiin. Ensimmäinen oli lapseen kohdistuva huoli, joka liittyi joko lapsen lähipiiriin kuuluvan aikuisen tai lapsen omaan toimintaan. Huolen sisällölliset teemat olivat moninaisia. Toisekseen tietoa kirjattiin lapsen ja perheen elämäntilannetta kannattelevista voimavaroista sekä arvioidusta tuen tarpeesta. Kolmas teema liittyi päätökseen olla aloittamatta palvelutarpeen arviointia. Asiakaskertomuksiin kirjattu tieto oli ensisijaisesti vanhempien tuottamaa. Sen sijaan lapsen asema tiedontuottajana ei ollut selkeä, sillä lapsen tuottamaksi kirjattua tietoa ei asiakaskertomuksissa ollut välttämättä lainkaan. Myös lastensuojelun työntekijöiden oma ammatillinen ääni oli asiakaskertomuksissa vähäistä. Muiden viranomaisten tuottamaa tietoa oli asiakaskertomuksiin kirjattu tapauksesta riippuen. Dokumentointi tekee sosiaalityön prosessit ja syntyvän tiedon näkyväksi. Siksi olisi tärkeää, että työntekijöiden ammatillinen tieto näkyisi selkeämmin ensiarviointityöskentelystä laadituissa asiakaskertomuksissa. Lisäksi lapsen asema tiedontuottajana voitaisiin huomioida kirjaamiskäytännöissä paremmin ja myös lapsen edun näkökulma voisi olla vahvemmin esillä. On kuitenkin muistettava, että mahdolliset puutteet kirjaamiskäytännöissä eivät suoraan kerro puutteista tehdyssä asiakastyössä.