Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Valtiotieteellinen tiedekunta: pro gradut oppiaineittain

Uusimmat julkaisut

  • Ruoho, Veera (Helsingin yliopisto, 2019)
    Köyhyys, väkivalta ja maastamuutto ovat yleisiä pitkittyneiden kriisien runtelemissa hauraissa valtioissa. Kehitysyhteistyön ja kriisinhallinnan toimet ovat olleet tehottomia turvallisuuden ja kestävän kehityksen mahdollistamiseksi. Myös kokonaisvaltainen kriisinhallintamalli on jäänyt tehottomaksi vastaamaan kriisialueiden haasteisiin. Tämän pro gradun tarkoituksena on osallistua keskusteluun kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kehittämisestä tehokkaammaksi ja kestävän kehityksen mahdollistavaksi. Laadullista tutkimusstrategiaa käyttämällä haluttiin selvittää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan parlamentaaristen asiantuntijoiden näkemyksiä kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta. Erityisesti siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön näkökohtia tarkasteltiin osana kokonaisvaltaista kriisinhallinta- ja turvallisuuskehystä. Suomen parlamentissa ja ulkoministeriössä tehtiin empiiristä tutkimusta elokuun 2017 ja tammikuun 2018 välisenä aikana. Tutkimukseen haastateltiin 22 kansanedustajaa. Teema-analyysiä käytettiin haastatteluaineiston keskeisten ideoiden tunnistamiseen. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin hermeneuttista fenomenologiaa. Havainnointimenetelmänä oli tutkijan pitkäaikainen kokemus siviilikriisinhallintaoperaatioissa sekä ulkoasianvaliokunnan jäsenyys vuosina 2015 – 2017. Tulosten mukaan turvallisuusajattelu on muuttunut laaja-alaiseksi. Suomen kriisinhallinta perustuu asiantuntijuuteen ja keskittymiseen ydinosaamisiin, jotka ovat kehittyneet Suomen pitkäaikaisesta rauhanturvaamiskokemuksesta. Siviilikriisinhallinnalle edellytetään entistä merkittävämpää roolia kokonaisvaltaisessa kriisinhallintamallissa. Tämä olisi otettava huomioon myös rahoituspäätöksissä. Tulokset osoittavat myös, että ihmisten turvallisuuden edistäminen on olennainen osa kehitysyhteistyötä ja siviilikriisinhallintaa. Politiikalla keskitytään kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Koulutusta, terveyspalvelujen saatavuutta ja sukupuolten tasa-arvoa korostettiin keinoina saavuttaa kestävää kehitystä kriisialueilla. Alueellisen painopisteen tulisi olla Afrikassa. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan eri instrumenttien välisiä synergioita olisi hyödynnettävä paremmin. Tulokset voivat olla hyödyllisiä Suomen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kehittämisessä.
  • Ng, Alicia (Helsingin yliopisto, 2014)
    Electronic waste (e-waste), an end-of-life-cycle waste stream of used and disposed of electronic products, where a growing number of electronics are becoming part of our interactions with technology and nature. In this paper I discuss that previous literature on e-waste is lacking in an examination of e-waste itself, and current political theories such as North-South Divide theory and World-systems theory are lacking in regard to the overlapping environmental and socio-economic dimensions that China currently exhibits. The majority of e-waste ends up in the global South, including in places such as Guiyu, China. Once considered to be the worst e-waste site in the world, the town now receives an increasing amount of e-waste from within China due to the country’s growing middle class. This thesis is largely a theoretical investigation in to our understandings of waste and objects such as e-waste, and how this reflects on such things as our understanding of objects, nature and politics. I will explore questions surrounding e-waste from a post-humanist approach, such as New materialism, Actor-network theory and Object-oriented ontology (OOO). My main theoretical focus is with OOO, a recently emergent ontological realist approach. And this is grounded within the context of the Anthropocene, considered to be a geological epoch that we all now live in that was initiated by human activity instead of naturally occurring processes (Crutzen 2000). This thesis will be testing the OOO theory, and the extent to which a new ontology can relate to the material and political. To analyze e-waste in the context of OOO, I use Morton’s (2013) concept of the hyperobject to explore further any insights drawn from our relations with objects in the Anthropocene and our relation with waste. This analysis explains how the hyperobject allows for objects such as e-waste to become political in the Anthropocene. Furthermore, an analysis of e-waste as a hyperobject demonstrates that we (humans and non-humans) can be political; that we can be active agents as well as responsible actors in the interactions that we share
  • Burgos, Kirsi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, mikä saa yksilön tarjoamaan omaishoivaa ikääntyneelle vanhemmalleen. Neuvottelujen käsitteen avulla siinä avataan hoivaan sitoutumisen dynamiikkaa. Lähtökohtana on Janet Finchin ja Jennifer Masonin (1993) ajatus siitä, että velvollisuudet ja vastuun jakautuminen perheissä muotoutuvat neuvottelemalla yleensä pitkän ajan kuluessa. Tässä tutkielmassa kiinnostus kohdistuu neuvotteluihin, joita käydään ja on käyty niissä perheissä, joissa aikuinen lapsi alkaa tarjota hoivaa iäkkäälle vanhemmalleen. Osa neuvotteluista on sellaisia, joita käydään spesifisti vanhemman hoivan järjestämisestä. Osa neuvotteluista on pitkin elämän vartta käytyjä tapahtumakulkuja, joissa on muodostunut käytäntöjä ja vastuita perheenjäsenten kesken. Tutkielman tavoitteena on tuoda esiin tekijöitä, jotka vaikuttavat päätökseen ryhtyä tarjoamaan omaishoivaa silloin, kun ikääntynyt vanhempi alkaa tarvita hoivaa. Se tuo esiin niin perhesuhteisiin, elämänkulkuun kuin olosuhteisiin liittyviä tekijöitä, jotka ovat vaikuttamassa aikuisten lasten ikääntyneille vanhemmilleen tarjoamaan hoivaan. Samalla tulee esiin koettuja julkisen vanhustenhoidon ja palvelujärjestelmän puutteita, jotka toisaalta ovat vaikuttamassa omaishoivavaihtoehdon suosioon, toisaalta heikentävät kykyä vastata hoivatarpeisiin. Suomalaisessa hoivapolitiikassa omaishoitoa pidetään yhtenä tärkeänä keinona vastata väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Perheiden hoivapäätösprosessien tarkastelu voi lisätä ymmärrystä omaishoivasta. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän omaishoitajan teemahaastatteluista. Haastateltavat toimivat ikääntyneen vanhempansa omaishoitajina. Aineiston analyysi tehtiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä. Aineiston teemoittelun kautta nousi esiin erilaisia hoivaan liittyviä neuvotteluja ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkielmassa jäsennetään neuvottelujen prosessi, joka vaikuttaa omaishoitajaksi ryhtymiseen. Se muodostuu omaisten kesken käydyistä neuvotteluista, omaishoitajan itsensä kanssa käymistä pohdinnoista sekä neuvottelujen kontekstista. Hoivaneuvottelujen tärkeänä kontekstina määrittyy vanhuspalvelujärjestelmä ja omassa tilanteessa mahdollisiksi koetut hoivavaihtoehdot sekä omaishoivan mahdollistavat tekijät, kuten tilapäishoito, apuvälineet ja taloudellinen tilanne. Neuvottelujen prosessissa määrittyy toisaalta se, että juuri tietty omainen sitoutuu huolehtimaan vanhemmastaan, toisaalta se, että huolenpidon muodoksi valikoituu juuri omaishoiva jonkin muun hoivavaihtoehdon sijaan. Ikääntyneen vanhemman omaishoitajaksi tullaan usein vähitellen ja suunnittelematta. Omaishoitajaksi ryhtyminen ei kuitenkaan ole sattumanvaraista, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät, joita tässä tutkielmassa valotetaan neuvottelujen prosessin avulla.
  • Pasanen, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella paperittoman siirtolaisuuden hallintaa, analysoiden hallinnan käytäntöjä, diskursseja ja rationalisaatioita suomalaisissa viranomaisdokumenteissa. Paperittomuus on tällä hetkellä hyvin politisoitunut aihe Euroopassa ja siten myös Suomessa. Vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden määrän kasvun myötä hallitus on tehnyt merkittäviä kiristyksiä turvapaikkapolitiikkaan, jotka ovat johtaneet siihen, että entistä useampi turvapaikanhakija on saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa ja toisaalta kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden asema Suomessa on heikentynyt. Koska aihe on erittäin politisoitunut, ja koska muutoksilla on suoria vaikutuksia siirtolaisten elämään, uusia linjauksia on tärkeää analysoida kriittisesti ja systemaattisesti. Siten voidaan ymmärtää miten taustalla vaikuttavat ideologiat sekä poliittiset ja eettiset olettamukset ohjaavat päätöksiä ja tarkastella diskurssien ja käytäntöjen mahdollisia sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia. Tutkielma sijoittuu kriittisen siirtolaisuustutkimuksen alaan ja sen ymmärrykseen ”laittomasta” siirtolaisuudesta. Lisäksi teoreettisena viitekehyksenä toimivat antropologinen hallintaprojektien tutkimus sekä foucault'lainen hallinnan analytiikka, joiden avulla voidaan tarkastella kriittisesti myös hallinnan poliittisia rationalisaatioita ja niitä tukevia tekniikoita ja tietomuotoja. Tutkimusaineisto koostuu viranomaisdokumenteista, joiden tavoitteena on ehkäistä ja hallita paperittomuutta Suomessa. Tutkielmaan on valittu kaiken kaikkiaan 7 dokumenttia; 4 toimintaohjelmaa ja 3 arviointiraporttia. Nämä dokumentit ovat keskeisimmät julkiset paperittoman siirtolaisuuden vastaiset asiakirjat Suomessa ja ne edustavat hallituksen virallista linjausta aiheeseen. Tutkielmassa tärkeimpänä metodologisena työkaluna toimii Norman ja Isabela Fairclough'n poliittinen diskurssianalyysi, joka käsittää poliittiset diskurssit ennen kaikkea käytännön argumentaatiokeinona ja keskittyy siten tarkastelemaan miten poliittinen ongelma määritellään ja mitä poliittisia ratkaisuja siihen näiden määritelmien perusteella esitetään. Tutkielman keskeisimmät tulokset osoittavat, että poliittiset diskurssit ja toimenpide-ehdotukset kuvaavat paperittomuutta hallinnan kohteena ja poliittisena ongelmana ja korostavat tarvetta toimintaan. Toiminnan konteksti esitetään monin tavoin poikkeuksellisena, ja asiakirjoissa sitä määrittävät radikaali muutos sekä siirtolaisten kasvava määrä. Samanaikaisesti diskurssit tuottavat siirtolaisten ”laittomuutta” luonnollisena faktana ja kriminalisoivat ja marginalisoivat paperittomia, mikä johtaa heidän toiseuttamiseen ja ulossulkemiseen. Dokumentit esittävät toimenpiteitä tiukempaan rajavalvontaan, sisäiseen valvontaan ja tehokkaampaan karkottamiseen. Ratkaisut esitetään luonnollisina ja kiistattomina, ja samalla diskurssit korostavat toiminnan tehokkuutta, esittäen viranomaisilla olevan tilanne hallinnassaan. Toimenpidesuositukset tekevät ennestään erontekoa sen välillä ketkä kuuluvat yhteiskuntaan ja ketkä ovat siihen kelpaamattomia ja vahvistavat valtion, sen alueen ja kansalaisten suhdetta. Suomalaisten poliittisten linjausten kriittinen arviointi paljastaa niiden tehottomuuden ja ei-toivotut seuraukset. Toimenpiteet voivat mahdollisesti jopa lisätä paperittomuutta, marginalisoida paperittomia entisestään ja herättää yleistä levottomuutta siirtolaisuutta kohtaan. Tutkijat ehdottavat, että sen sijaan että päätöksenteko pohjautuisi uhkakuviin ja ideologisiin oletuksiin, sen pitäisi perustua tutkittuun tietoon, huomioiden linjausten pitkäaikaiset vaikutukset yhteiskuntaan, muuttoliikkeen rakenteelliset syyt ja siirtolaisten ihmisoikeudet. Kun ymmärretään maahanmuuton hallinnan poliittiset rationalisaatiot, jotka pohjautuvat huoleen väestön turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, sekä kuinka hallinta käyttää hyväkseen erilaisia tekniikoita ja tiedon muotoja, voidaan paremmin ymmärtää miksi maahanmuuton hallinnan diskurssit ja käytännöt ovat niin kestäviä. Tutkielman lopuksi todetaan kuitenkin, että on aina olemassa mahdollisuuksia muutokselle ja varsinkin paperittomien poliittiset vaatimukset voivat kyseenalaistaa valtion käytäntöjä. Lisäksi viranomaisten jokapäiväinen toiminta sekä se miten paperittomat itse kokevat päätöksenteon vaikutukset voivat poiketa hyvinkin paljon valtion virallisista linjauksista, ja siirtolaisen hallinnan kokonaisvaltaisempi ymmärtäminen vaatisi jatkotutkimusta.
  • Klemets, Mikaela (Helsingin yliopisto, 2019)
    Denna magisteravhandling är en kvalitativ studie där jag har undersökt hur socialarbetare kan utvecklas genom att delta i ett processnätverk. Syftet med min magisteravhandling var att undersöka hur socialarbetares yrkeskompetens utvecklas, samt hur socialarbetares intention att öka barns delaktighet kan utvecklas i och med deltagandet i ett processnätverk. Jag utgick ifrån socialkonstruktionism som ett övergripande perspektiv, där mitt intresse var att undersöka hur deltagarna konstruerar sin verklighet. Ett sociokulturellt perspektiv och dialogisk kunskapssyn, samt delaktighet bildar den teoretiska referensram som jag har utgått ifrån i min avhandling. Studien är kvalitativ med deltagande observation och kvalitativa intervjuer som datainsamlingsmetod. I undersökningen har förutom jag själv, som arbetade inom funktionshinderservicen, 7 socialarbetare deltagit i processnätverket. Jag gjorde intervjuer med 5 av socialarbetarna som arbetade inom funktionshinderservicen och en av dem i en intresseorganisation för personer med funktionsnedsättning. Vid analysen av det insamlade materialet använde jag mig av innehållsanalys. Citat finns som stöd för resultaten. Resultaten från undersökningen visar att deltagarna i processnätverket fått ett annat perspektiv på barnet och barnets delaktighet i sin egen process. Socialarbetarna har blivit mera medvetna om att det är barnet och inte föräldrarna som är klienten. Då jag i intervjuerna och vid analysen av intervjusvaren använt mig av Shiers delaktighetsmodell så kan jag konstatera att deltagarnas mentala beredskap att öka barns delaktighet har utvecklats. Gällande kategorin öppningar i Shiers delaktighetsmodell så har socialarbetarna kommit sig upp åtminstone en nivå på modellen. Vilket visar att socialarbetarna önskar göra barnen delaktiga i sin egen process. Nu har också socialarbetarna mera kunskap kring hur de kan förverkliga detta. Dock verkar det som att organisationerna inte möjliggör den ökade delaktighet som socialarbetarna skulle vara beredda att genomföra. Resultaten visar att deltagarna har fått ny kunskap om metoder och verktyg som de kan använda sig av i mötet med barnen. Exempel på sådant är användning av bilder, bildmatta, känslokort, leklåda osv. Socialarbetarnas erhållna kunskap har jag förklarat med en dialogisk kunskapssyn. Deltagarna har i processnätverket fört olika sorters dialoger, diskussioner, samtal, inre dialog, föreläsning osv. Språket som verktyg spelar en stor roll och interaktionen med de andra deltagarna. Dialog har förts i processnätverket och att dela med sig av erfarenheter och diskutera tillsammans med andra har lett till att den kunskap som man hade tidigare har förändrats och socialarbetarna har genom dialogen erhållit nya insikter kring barns delaktighet.
  • Kivelä, Aino (Helsingin yliopisto, 2019)
    Työni lähtökohtana on vuonna 2016 julkaisu valtionhallinnon viestintäsuositus, jossa korostetaan hallinnon avoimuutta. Suosituksen esipuheessa todetaan, että avoimuus rakentaa luottamusta, joka puolestaan on viranomaisten kaiken toiminnan perusta. Viestinnän vuorovaikutteisuus kuuluu suosituksen mukaan keskeisesti hyvään hallintoon. Yhtenä keinona vuorovaikutteisuuden lisäämiseksi suosituksessa kehotetaan virkamiehiä olemaan läsnä sosiaalisessa mediassa. Tarkastelen tutkielmassani sitä, millaisia johtavassa asemassa olevien virkamiesten Twitterissä julkaisemat sisällöt ovat ja miten ne voivat lisätä luottamusta valtionhallintoa kohtaan. Analysoin sekä tviittisisältöjä että sitä, miten virkamiehet käyttävät Twitterin tarjoamia toiminnallisuuksia kuten uudelleentviittaamista, muualla verkossa sijaitsevien sisältöjen jakamista ja mahdollisuutta vuorovaikutukseen muiden käyttäjien kanssa. Työni teoreettisena viitekehyksenä on luottamus yhteiskunnallisena käsitteenä. Hallintoa kohtaan koettu luottamus on demokraattisessa yhteiskunnassa keskeistä hallinnon legitimiteetille. Tarkastelun kohteena tutkielmassani on se, miten virkamiesten toiminta Twitterissä ja heidän siellä julkaisemansa sisällöt voivat rakentaa luottamusta valtionhallintoa ja sen organisaatioita kohtaan. Aineistoni koostuu viiden johtavassa asemassa olevan valtionhallinnon virkamiehen Twitterissä julkaisemista sisällöistä ajalta 1.1.2018-28.2.2018. Aineistoon sisältyvät sekä virkamiesten omat tviitit että heidän tekemänsä uudelleentviittaukset ja jaetut sisällöt. Analyysimenetelmänäni on retorinen diskurssianalyysi. Valitsemani laadullinen lähestymistapa on Twitter-aineistojen tutkimuksessa harvinaisempi; keskittyyhän Twitter-tutkimus määrälliseen tutkimukseen ja suurten aineistojen analysointiin. Tutkimuskysymysteni ratkaisemiseen laadullinen analyysi soveltuu hyvin, sillä tutkielmani tavoitteenani on selvittää, millaisia virkamiesten Twitterissä julkaisemat sisällöt ovat, ja miten ne voivat rakentaa luottamusta julkishallintoon. Analysoin sekä tviiteissä esiintyviä aiheita ja teemoja että sitä, millaisia retorisia keinoja tviittiteksteissä on käytetty. Tviittiteksteistä löytyvien retoristen keinojen lisäksi tarkastelen analyysissäni sitä, miten Twitterin mahdollistamat toiminnallisuudet voivat Twitter-kontekstissa näyttäytyä retorisina, ja mitä tämä tarkoittaa luottamuksen rakentumisen näkökulmasta. Tutkimukseni keskeinen tulos on se, että johtavassa asemassa olevat valtion virkamiehet julkaisevat Twitterissä eniten sellaisia sisältöjä, jotka kertovat asiantuntijuudesta. Oman organisaation ja sen edustaman hallinnonalan asiantuntijuuden painottuminen näkyi sekä virkamiesten omissa tviittiteksteissä, heidän tekemissään uudelleentviittauksissa että heidän tviiteissä jakamissaan muualla verkossa sijaitsevissa sisällöissä. Yhteiskunnalliset aiheet olivat tviittisisällöissä toiseksi yleisimpiä; kolmanneksi eniten oli johtamiseen liittyviä aiheita. Nämä sisällöt kuuluvat virkamiesjohtajan omaan asiantuntijuuteen. Asiantuntijuudesta kerrottiin joko suoraan eli omissa tviittisisällöissä tai epäsuorasti eli uudelleentviittauksilla; jälkimmäinen näyttäytyy Twitter-kontekstissa retorisena. Retorisena keinona uudelleentviittaus voi Twitter-kontekstissa olla joko asiantuntijuudella tai konsensuksella vahvistamista. Asiantuntijuuden korostuminen johtavien virkamiesten Twitter-sisällöissä kertoo siitä, että asiantuntijuus nähdään valtionhallinnossa luotettavuuden mielikuvan ja siten luottamuksen saavuttamisessa yhä hyvin keskeisenä. Luottamusta käsittelevien teorioiden valossa luottamuksen rakentuminen jää näin kuitenkin vajaaksi, sillä luottamuksessa tärkeää on myös tunteiden ja tunneilmapiirin huomioiminen sekä vuorovaikutus. Aineistosta löytyi myös vuorovaikutteisuutta, mutta virkamiesten kommunikaatio muiden Twitter-käyttäjien kanssa oli kuitenkin suhteellisen vähäistä ja keskittyi yhdelle virkamiehelle. Virkamiesten suosimat Twitterin toiminnallisuudet kuten uudelleentviittaus ja linkkien jakaminen eivät lisää hallinnon avoimuutta; näin ollen ne toimivat myös luottamuksen rakentamisen näkökulmasta heikosti. Näiden toiminnallisuuksien runsaus aineistossa kertoo siitä, miten sosiaalisen median teknologiset ja sosiaaliset affordanssit johdattavat käyttäjiä tietyntyyppiseen julkaisemiseen. Pohdin tutkielmassani myös viime aikoina esiin tulleita sosiaalisen median negatiivisia ilmiöitä ja sitä, mitä ne merkitsevät etenkin luottamuksen rakentumisen näkökulmasta. Sosiaalista mediaa leimaavat yhä enemmän suosion logiikka, algoritmien määrittämä näkyvyys, samoin ajattelevien kuplat ja mielipiteiden kärjistyminen sekä erilaiset vaikuttamispyrkimykset ja valeuutiset. Näiden ilmiöiden takia ainakin osa käyttäjistä on menettänyt luottamuksensa sosiaaliseen mediaan.
  • Hoikkala, Ilona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksessa paneudutaan siihen, miten ensirakkaus ja rakastuminen ilmenevät eri aikakausina nuoruuttaan eläneiden sukupolvien nuoruuskokemuksissa. Työn lähtökohtana on oletus, että ensirakkaus ja rakastuminen ovat ihmisen elämänkulussa niitä merkittäviä kokemuksia, joiden kautta ihminen muodostaa, ymmärtää sekä säilyttää omaa nuoruuskertomustaan. Tutkimuskysymyksiä lähestytään kolmesta näkökulmasta. Ensin tarkastellaan millaisia merkityksiä ja sisältöjä nuoruusvuosiin ajoittuva rakkausdiskurssi sisältää. Toiseksi kysytään, millaisen kuvan nuoruuskirjoitukset antavat ensirakkaudesta, nuoruuden tunne-elämästä ja nuoruusvuosien seksuaalisuudesta. Kolmanneksi kuvataan, miten eri sukupolvien rakkauskokemukset ja -kertomukset eroavat toisistaan. Tutkielmalla pyritään selvittämään, ovatko nuoruuden rakastumiskokemukset muuttuneet 1900-luvun mittaan aina uusien nuorten myötä vai onko niissä jotain ylisukupolvista ja toistuvaa. Tutkielma pyrkii laajentamaan nuoruuden historian tutkimuksen perinteistä instituutiokeskeistä tutkimustraditiota. Tutkielman tavoitteena on sitoa nuoruus itsenäisenä elämänkulun osana sekä nuori kokevana ja tuntevana yksilönä osaksi tunteiden tutkimusta, nuorisotutkimusta ja suomalaista sosiaalihistoriaa. Tutkimusaineisto koostuu Nuorisotutkimusseuran, Nuorten Voiman Liiton ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 2010 järjestämän Oi nuoruus -kirjoituskilpailun vastauksista. Keruussa kirjoittajia kutsuttiin kirjoittamaan omaelämäkerrallinen teksti omasta nuoruudestaan eilen tai vaihtoehtoisesti tänään. Kokonaisaineisto tuotti 376 vastauskirjoitusta, joista tähän tutkielmaan valikoitui 84 ensirakkautta ja nuoruuden rakastumista käsittelevää omaelämäkertakertomusta. Työn tutkimuksellinen näkökulma on kokemus- ja tunnehistoriallinen, sillä tutkimuksen keskiössä on tavallinen ihminen ja hänen itsensä sanoittamat kokemukset omasta nuoruudestaan. Metodologisesti tutkielma nojaa muistitietotutkimuksen traditioon. Aineistoa analysoidaan kvalitatiivisin sisällönanalyysin menetelmin. Tutkielma pyrkii valottamaan kirjoitusten kerronnallisia yhteneväisyyksiä, sisällöllisiä merkityksiä, ajallisia ja tilallisia tekijöitä sekä sukupolvisia jatkumoita. Analyysin apuna hyödynnetään Atlas.ti -ohjelmaa. Aineiston pohjalta voidaan esittää, että ensirakkaus on nuoruuden kulttuuriseen malliin kuuluva osatekijä. Kokemuksellisesti tarkasteltuna ihastuminen sulautuu osaksi kokonaisvaltaista kehitystä, jossa nuori sosiaalistuu osaksi yhteiskunnan tapakulttuuria ja omaa elämänpiiriään. Samalla ihastuminen muodostuu osaksi yksilön henkilökohtaista kasvuprosessia, identiteettityötä ja elämäntarinaa. Tutkimuksessa saadut tulokset osoittavat, että nuoruuden rakkauspuhetta ja -muistoja sävyttää ylisukupolvinen samuus, jossa tunnistettavat kokemukset ja ensirakkauteen liitetyt muistot, toiveet sekä mielikuvat kulkevat vanhemman sukupolven muistopuheesta senhetkisten nuorten aikalaiskertomuksiin. Aineiston pohjalta on perusteltua todeta, että vaikka yhteiskunta, asenneilmapiiri ja ihmisten välisiä suhteita koskevat rakenteet ovat muuttuneet 1900-luvun saatossa merkittävästi, nuorten välisten suhteiden erilaiset muodot ovat osa ylisukupolvista jatkumoa, jotka periytyvät ja muokkaantuvat aineellisena ja aineettomana pääomana sukupolvelta toiselle. Aineiston kirjoitukset korostavat ensirakkauden erityisyyttä ja kokemuksellista erillisyyttä. Nuoruuskertomusten esittelemä ensirakkaus on jotain muuta kuin aiemmin koetut ihastukset ja perherakkaus, mutta myös jotain erilaista, mitä aikuiselämään liitetty parisuhde- ja kumppanuusrakkaus ovat. Aineiston pohjalta voidaan esittää, että ensirakkaus on syytä käsittää omana erityisenä rakkauden lajinaan. Aineiston pohjalta suomalainen ensirakkaus muodostuu romanttisista unelmista, kiintymyksestä, vetovoimasta ja seksuaalisesta halusta. Lopputuloksena on perusteltua todeta, että ensirakkauden painoarvo on myöhemmille ihmissuhteille eittämätön.
  • Kiisseli, Eeva (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suomen suhteita kehitysmaihin kuvataan usein virheellisesti suhteellisen vähäisiksi ja iältään nuoriksi. Suhteita kehitysmaihin on kuitenkin luotu jo ennen itsenäistymistä muun muassa siirtolaisuuden, kaupan ja lähetystyön kautta. Lähetysjärjestöjen aloittaman työn pohjalle on rakentunut Suomen valtion ja kehitysasioihin erikoistuneiden kansalaisjärjestöjen harjoittama kehitysyhteistyö. Tämän tutkielman kiinnostuksen kohteena ovat ihmiset, jotka tekevät työtään kehitysyhteistyön parissa. Tarkastelu on rajattu kehitysmaissa työskennelleisiin suomalaisiin kehitysyhteistyöntekijöihin. Tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, millä keinoin kehitysyhteistyöntekijät ovat sopeutuneet isäntämaiden oloihin sekä siihen, miten heidän turvallisuudentunteensa on rakentunut. Tutkielma ottaa myös selvää, mihin sopeutuminen ja turvallisuudentunne – tai mahdollisesti niiden puute – on vaikuttanut. Lisäksi pohditaan altruististen motivaatioiden relevanttiutta suhteessa sopeutumiseen ja turvallisuuteen, sekä kehitysyhteistyön tavoitteiden saavuttamiseen. Aineistona on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhdessä Oulun yliopiston dosentti Markku Hokkasen kanssa toteuttaman Suomalaisen kehitysyhteistyön tekijät -muistitietokeruukilpailun vastauksia. Tutkielma rakentuu Grounded Theory -metodin mukaisesti täysin aineiston varaan. Niin tutkimuskysymykset, teoreettinen viitekehys käsitteineen kuin kontekstikappaleet on muokattu vastaamaan aineistosta nousseita teemoja. Mikrohistorialliseksi miellettävän tutkielman aihepiiriä taustoittavat muun muassa Anne-Maike Fecherin, Silke Rothin ja Sara de Jongin tutkimukset. Kehitysyhteistyön viitekehyksen luomiseen on hyödynnetty teoksia Suomen Lähetysseuran, Suomen valtion kehitysyhteistyön sekä Kehitysavun palvelukeskuksen Kepan historiasta kertovia teoksia. Ajallista jännitettä on luotu istuttamalla Antti Häkkisen kymmenen suomalaisen sukupolven käsittävän tutkimuksen tuloksia aineistoon. Muistitietokeruukilpailun kysymyksissä ei pyydetty kertomaan sopeutumisesta tai turvallisuudesta. Tästä huolimatta vastaajat ovat niistä kertoneen, mikä kielinee näiden seikkojen suuresta merkityksestä kehitysmaassa työskentelyn aikana. Tutkimuksesta käy ilmi, että vastaajat ovat nähneet paljon vaivaa ja käyttäneet monipuolisesti eri keinoja sopeutuakseen. Vaikuttaa siltä, että vastaajat ovat koettaneet elää mahdollisimman samalla tavalla kuin heitä ympäröivä yhteisö. Paikalliseen elämäntyyliin tähtääminen ei kuitenkaan vaikuta huomioivan valta-asemaa, joka kehitysyhteistyöntekijöillä on suhteessa paikallisiin. Tästä huolimatta vaikuttaa siltä, että valta-asetelman minimointi vaatimattoman elämän muodossa on saanut paikalliset hyväksymään heidän pyrkimyksensä. Tutkimuksen perusteella esitetään, että kehitysyhteistyöntekijän turvallisuudentunne koostuu kolmesta eri ulottuvuudesta; fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta. Vastaajat ovat voineet vaikuttaa fyysiseen turvallisuuteensa varautumalla ja ennakoimalla uhkia. Psyykkinen turvallisuudentunteen kehittymisen kannalta oleellista on ollut isäntämaan todellisuuden hyväksyminen. Sosiaalinen turvallisuudentunne rakentuu pitkälti merkityksellisten ihmissuhteiden varaan. Sukupuoli ja poikkeaminen paikallisista sukupuolinormeista ovat vaikuttaneet vastaajien mahdollisuuksiin luoda ystävyyssuhteita paikallisten kanssa. Lopulta sopeutuminen ja turvallisuudentunteen kehitys näyttäytyvät yhtenä ja saman prosessina. Sopeutumista ei voi olla ilman turvallisuudentunnetta, eikä turvallisuudentunne muodostu ilman sopeutumista. Prosessin onnistuminen edellyttää vastaajilta omien tarpeiden tunnistamista, mikä kyseenalaistaa altruismin merkityksen kehitysyhteistyötä tekevän motivaationa ja sitä kautta kehitysyhteistyön tavoitteiden onnistumiselle. Prosessin onnistuminen näyttää tutkimuksen valossa olevan erittäin tärkeää niin kehitysyhteistyöntekijälle kuin kehitystavoitteiden saavuttamiselle. Sopeutuneella ja turvallisuudentunnetta nauttivalla kehitysyhteistyöntekijällä on työkaluja kohdata kehitysmaassa elämisen aiheuttamaa stressiä. Lisäksi prosessin onnistuminen on tehnyt vastaajista hyviä työntekijöitä, sillä he ovat kuunnelleet ja ymmärtäneet paikallisten tarpeita ja havainneet toivottujen kehitystulosten saavuttamista mahdollisesti jarruttavia tekijöitä. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrohistoriallisesti suomalaisten kehitysyhteistyöntekijöiden sopeutumista ja turvallisuutta, osallistuu se laajempaan keskusteluun kehitysyhteistyöstä, jossa kehityspolitiikan, teorioiden ja instituutioiden sijaan tutkitaan maailmaa, jossa kehitysyhteistyön tekijät elävät. Fokuksen siirto työntekijöiden kokemusmaailmaan auttaa ymmärtämään paremmin kehitysyhteistyön haasteita ja tulevaisuutta.
  • Auvinen, Joona (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa analysoidaan evoluutioteorian käyttämistä kognition luotettavuuden arvioinnissa epistemologisesta näkökulmasta. Historiallisesti evoluutioteorian käyttö tällaisessa tarkoituksessa on ollut hyvin harvinaista. Evoluutioteorian käyttäminen kognition luotetettavuuden arvionnissa on kuitenkin saanut kasvavaa huomiota viimeisten vuosikymmenien aikana, minkä johdosta on syytä selvittää, ansaitseeko evoluutioteoria sille joidenkin tarjoaman suuren roolin epistemologiassa. Tutkielman metodologia perustuu 1980-luvulta lähtien suosiota kasvattaneeseen arvolähtöiseen epistemologiaan, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen episteemisesti arvokkaiden asioiden joukosta. Episteemisiin arvoihin nojaava lähestymistapa epistemologiaan soveltuu sen arviointiin, millaisen roolin evoluutioteoria ansaitsee kognition luotettavuuden arvioinnissa, sillä tämä lähestymistapa pitää epistemologiaa joistain toisista lähestymistavoista poiketen normatiivisena tutkimuksena. Tutkielmassa analysoidaan evoluutioteorian käyttämistä kognition luotettavuuden arvioinnissa veritismi nimellä tunnetun episteemisiä arvoja koskevan kannan näkökulmasta. Kyseisen kannan mukaan ainoastaan todet uskomukset ovat episteemisesti itseisarvoisia. Näin ollen tutkielman tarkka tutkimuskysymys on se, missä määrin evoluutioteorian käyttö kognition luotettavuuden arvioinnissa edistää veritismin mukaista tavoitetta, eli tosien uskomusten uskomista. Tämän kysymyksen arviointi jakautuu tutkielmassa kahteen osaan. Ensinnäkin tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, voiko evoluutioteorian käyttäminen kognition luotettavuuden arvioinnissa tuottaa poikkeuksellisen episteemisesti itseisarvoisia uskomuksia. Toiseksi tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, voiko evoluutioteorian käyttäminen kognition luotettavuuden arvioinnissa tuottaa episteemisesti instrumentaalisesti arvokkaita uskomuksia siten, että kognition todennäköisyys tuottaa tosia uskomuksia kasvaa. Veritismi on hyödyllinen viitekehys analysoida evoluutionteorian käyttämistä kognition luotettavuuden arvioinnissa ennen kaikkea sen vuoksi, että lähes jokainen epistemologi hyväksyy tosien uskomusten olevan episteemisesti itseisarvoisia. Tutkielman tulokset ovat siis hyödyllisiä lähes jokaiselle epistemologille riippumatta moniin muihin kysymyksiin liittyvistä erimielisyyksistä. Tutkielman tulosten mukaan evoluutioteorian käyttäminen kognition luotettavuuden arvioinnissa voi tuottaa poikkeuksellisen episteemisesti itseisarvoisia uskomuksia. Tämä tulos perustuu siihen, että veritismin sisällä on mahdollista tehdä ero enemmän ja vähemmän episteemisesti itseisarvoisten tosien uskomusten välillä riippuen kyseessä olevien uskomusten kiinnostavuudesta. Tutkielmassa käy kuitenkin ilmi, että tämä tapa löytää poikkeuksellisen suurta episteemistä itseisarvoa joutuu muun muassa nojaamaan veritismin luonteen tietynlaiseen tulkintaan. Erottelu enemmän ja vähemmän episteemisesti itseisarvoisten tosien uskomusten välillä ei siis ole täysin ongelmatonta veritismin sisällä. Tutkielman tulosten mukaan evoluutioteorian käyttäminen kognition luotettavuuden arvioinnissa ei kuitenkaan voi lähes koskaan tuottaa episteemisesti instrumentaalisesti arvokkaita uskomuksia lisäämällä kognition todennäköisyyttä tuottaa tosia uskomuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että evoluutioteorian käyttäminen kognition luotettavuuden arvioinnissa on veritismin näkökulmasta motivoitua ainoastaan, jos näin saavutetaan henkilön näkökulmasta hyvin kiinnostavia, ja näin ollen hyvin episteemisesti itseisarvoisia tosia uskomuksia. Tutkielman johtopäätökset veritistisestä arvosta, joka liittyy evoluutioteorian käyttämiseen kognition luotettavuuden arvioinnissa, ovat siis melko pessimistiset. Tämä on tutkielman mukaan tärkeää pitää mielessä etsiessä vaihtoehtoisia episteemisiä arvoja koskevia viitekehyksiä, joiden sisällä evoluutioteorian käyttämistä kognition luotettavuuden arvioinnissa voi analysoida.
  • Hirvonen, Viivi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Brasilian Penedoon alun perin vuonna 1929 perustettu suomalainen utopiasiirtokunta on kehittynyt vuosikymmenien saatossa pienimuotoisesta täysihoitolatoiminnasta merkittäväksi turistikohteeksi. Penedo on nykyisin erityisesti Brasilian kotimaisten turistien suosima päivä- ja viikonloppukohde, joka viehättää vierailijoita katukuvassa selkeästi näkyvällä suomalaisella eksotiikallaan. Kaksi keskeistä turistivetonaulaa ovat Penedon keskustassa sijaitseva ostoskeskus Pikku-Suomi ja Suomi klubilla järjestettävät kansantanssi-iltamat. Penedossa asuu edelleen muutaman kymmenen hengen suomalaisyhteisö, jonka jäsenistä enää vain kourallinen osallistuu turismitoimintaan yrittäjinä, mutta sitäkin useampi elää turismin välittömässä vaikutuspiirissä. Tutkimuksessa selvitetään Penedon suomalaisen yhteisön näkemyksiä turismista ja sen vaikutuksista kylään, yhteisöön sekä paikalliseen suomalaiseen kulttuuriin. Turismi Penedossa rakentuu vahvasti suomalaisuuden ympärille. Aiheen tarkastelu työssä osallistuu keskusteluun turismin antropologian klassisista aiheista, kuten kulttuurin tuotteistamisesta ja kulttuurin autenttisuudesta turismin kontekstissa. Lisäksi työssä pohditaan, minkälainen vaikutus turismilla on suomalaisen kulttuurin säilymiseen ja tulevaisuuteen kylässä. Tutkimuksen aineisto on kerätty kuuden kuukauden mittaisella etnografisella kenttätyöjaksolla syyskuusta 2017 maaliskuuhun 2018. Keskeisimpiä aineistonkeruumenetelmiä ovat olleet osallistuva havainnointi ja erityyppiset haastattelut. Aineisto koostuu ensisijaisesti 24:stä litteroidusta haastattelusta ja kenttämuistiinpanoista, mutta sisältää myös pienen määrän muuta kirjallista aineistoa. Aineisto analysoitiin grounded theory -menetelmää hyödyntäen. Tulokset osoittavat, että Penedon suomalaisyhteisön jäsenten näkemykset turismista eivät ole yhteneviä. Turismi ei saa paikallisten näkökulmasta sellaisia yksiselitteisiä merkityksiä, joiden perusteella se voitaisiin katsoa yleisesti ottaen joko hyväksi tai pahaksi. Turismia pidetään välttämättömänä kylän olemassaolon kannalta. Turismin nopea kasvu on kuitenkin tuonut haasteita kylän infrastruktuurille ja negatiivisia seurauksia erityisesti ympäristölle. Paikallinen yhteisö myös kokee, että se ei myöskään hyödy kasvavasta massaturismista kulttuurisesti. Suomalaisuuden tuotteistaminen turismia varten jakaa mielipiteitä. Yhtäältä se nähdään kulttuurin hyväksikäyttönä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi, erityisesti silloin kun suomalaisuutta tuotteistavat brasilialaiset yrittäjät. Toisaalta suomalaisen kulttuurin tuotteistamisen ajatellaan olevan keino säilyttää suomalaisuus Penedossa. Penedon suomalaisyhteisö kokee, että kylässä on enää vähän ”aitoa suomalaisuutta”. Sen sijaan kulttuuri ja perinteet ovat saaneet uusia muotoja ja omaksuneet uusia funktioita ja merkityksiä. Suomalaisuuden näkymistä turisteille pidetään kuitenkin tärkeänä, sillä se muistuttaa Penedon alkuperästä suomalaisena siirtokuntana ja suomalaisen kulttuurin tyyssijana Brasiliassa. Kasvavan turismin ja katoavan suomalaisuuden lisäksi tulevaisuuden haasteina nähdään globalisaation ja modernisaation mukanaan tuomat ilmiöt, joiden koetaan vievän turistien ja suomalaisten jälkipolvien mielenkiinnon kulttuurisista perinteistä.
  • Toivola, Sini (Helsingin yliopisto, 2019)
    Huono-osaisuuden ylisukupolviset jatkumot ovat aikuissosiaalityössä näkyvä ilmiö ja lastensuojelun sijoitusten ylisukupolviset siirtymät ovat yksi näistä mahdollisista jatkumoista. Aikuissosiaalityössä tapahtuneet muutokset liittyen perustoimeentulotuen siirtymiseen Kelaan ovat synnyttäneet uusia mahdollisuuksia kehittää aikuissosiaalityötä esimerkiksi ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, miten aikuissosiaalityössä voidaan tukea lastensuojelun sijoituksessa ollutta asiakasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten aikuissosiaalityössä voidaan ennaltaehkäistä lastensuojelun sijoitusten ylisukupolvisia jatkumoita. Aihetta lähestytään aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta ja se kytkeytyy teoreettisesti sosiaalisen perimän, sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisten jatkumoiden, sosiaalisen liikkuvuuden ja lastensuojelun ylisukupolvisten jatkumoiden tutkimukseen. Tutkimus on laadullinen tutkimus ja aineisto on kerätty haastattelemalla viittä aikuissosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkimustulosten mukaan sijoituksessa olleella aikuissosiaalityön asiakkaalla ongelmat ovat pitkälti samoja kuin asiakkailla, joilla sijoitustaustaa ei ole. Nämä ongelmat ovat kuitenkin usein kasautuneempia ja pitkäkestoisempia. Tuen tarpeiksi nimettiin talous ja asuminen, päihteiden käyttö ja mielenterveys sekä työ ja koulutus. Vanhemmuuden nähtiin olevan erottamaton osa asiakkaan identiteettiä ja vanhemmuuden ongelmien nähtiin ilmenevän edellä mainittujen tuen tarpeiden kautta. Tulee huomioida, että sijoitustaustaiset asiakkaat eivät ole mikään homogeeninen ryhmä, vaan asiakkaiden taustat ja kokemukset vaihtelevat. Sijoistustaustaisia asiakkaita voidaan tutkimustulosten mukaan tukea aikuissosiaalityössä käyttämällä aikuissosiaalityön eri menetelmiä ja välineitä, panostamalla vuorovaikutukseen asiakassuhteissa sekä selkeyttämällä aikuissosiaalityön tehtävää ja roolia. Aikuissosiaalityön menetelmistä ja välineistä tuotiin esille aikuissosiaalityön prosessiin sisältyvät palvelutarpeen arviointi, palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja ryhmämuotoinen toiminta. Vuorovaikutus asiakkaan kanssa nähtiin kaksijakoisena ja siihen nähtiin kuuluvaksi tuen ja kontrollin elementit. Asiakkaan tukemisessa korostuivat motivointityöskentely, isyyden merkityksen huomioiminen ja asiakkaan ymmärtäminen. Kontrollista tuotiin esille, että asiakkaalta tulee osata vaatia oikeita asioita, joskin yhteiskunnan vaatimukset koettiin jossakin määrin epärealistisiksi. Aikuissosiaalityön tehtävän ja roolin selkeyttäminen nähtiin tärkeäksi, sillä aikuissosiaalityön rooli pirstaleisessa palvelujärjestelmässä on usein epäselvä niin yhteistyökumppaneille kuin asiakkaillekin. Aikuissosiaalityön mahdollisuudet ennaltaehkäisevään työhön koettiin yleisesti ottaen vähäisiksi, sillä työaika menee kiireellisten asioiden selvittämiseen. Lastensuojelun sijoitusten ylisukupolvisten jatkumoiden ennaltaehkäisy ei voikaan jäädä ainoastaan aikuissosiaalityön vastuulle. Mitä varhaisemmin lapsen vaikeisiin olosuhteisiin pystytään puuttumaan peruspalveluissa, kuten varhaiskasvatuksessa, sitä todennäköisemmin pitkäaikaisempia ongelmia voidaan ennaltaehkäistä. Aikuissosiaalityöllä on kuitenkin myös omia mahdollisuuksia tukea asiakkaita, mihin ei tarvita resurssien lisäämistä, kuten vuorovaikutuksen kehittäminen asiakassuhteissa. Lisäksi moniammatillisen yhteistyön kehittämiseen tulisi panostaa ylisukupolvisiin jatkumoihin puuttumiseksi. Rakenteellisen vaikuttamisen mahdollisuuksia aikuissosiaalityössä tulisi lisätä, sillä huono-osaisuuden ylisukupolviset jatkumot eivät ole ainoastaan yksilön ongelma, vaan myös yhteiskunnallinen ilmiö, johon tulisi löytää ratkaisuja myös rakenteellisella tasolla.
  • Lohikivi, Minna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Mielenterveysongelmat aiheuttavat paljon taloudellisia kustannuksia sekä inhimillistä kärsimystä. Tämän vuoksi kansalaisten mielenterveyteen panostaminen on välttämätöntä. Suomen mielenterveysseuran järjestämät Mielenterveyden ensiapu 1 -kurssit (MTEA1) pyrkivät lisäämään tietoa perusmielenterveydestä sekä tarjoamaan työkaluja mielenterveydestä huolehtimiseen. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, vaikuttivatko MTEA1-kurssit mielenterveyden kannalta positiivisesti tunteiden säätelyn tapoihin. Tunteiden säätelyllä on havaittu olevan vahva yhteys mielenterveyteen. Tässä tutkielmassa tunteiden säätelyn keinot ovat rajattu yhteen mielenterveyden kannalta hyödylliseen keinoon (kognitiivinen uudelleenarviointi) ja yhteen mielenterveyden kannalta haitalliseen keinoon (tunnetilojen tukahduttaminen). Kiinnostuksen kohteena oli myös, onko koherenssin tunteella eli suhtautumisella elämään vaikutusta tähän muutokseen. Lisäksi tarkasteltiin Suomen mielenterveysseuran kurssille asettamia tavoitteita. Kursseille osallistuneet vastasivat kyselyyn ennen ja jälkeen kurssin. Perustietojen, kuten iän, työllisyyden, koulutustaustan ja kurssille asetettujen odotuksien lisäksi, ensimmäisessä kyselyssä mitattiin suhtautumista tunteisiin sekä koherenssin tunnetta. Toisessa kyselyssä toistettiin tunteisiin suhtautumisen mittari ja esitettiin lisäksi väittämiä kurssin tavoitteiden toteutumiseen liittyen. Kyselyihin vastasi osallistujia 17 eri kurssilta ympäri Suomea. Analyysiin hyväksyttiin mukaan 156 vastaajaa, joiden vastaukset olivat yhdistettävissä toisiinsa. Kokemukset käytetyistä tunteiden säätelyn tavoista muuttuivat kurssin aikana mielenterveydelle hyödyllisempään suuntaan. Muutokset kognitiivisessa uudelleenarvioinnissa olivat tilastollisesti merkitseviä. Muutokset tunnetilojen tukahduttamisessa olivat tilastollisesti vain suuntaa antavia. Koherenssin tunteella ei ollut vaikutusta muutoksiin tunteiden säätelyssä. Koherenssin tunne ja tunteiden säätelyn keinot olivat yhteydessä toisiinsa, joskin yhteys oli heikko. Vahvempi koherenssin tunne oli yhteydessä mielenterveydelle hyödyllisempään tapaan säädellä tunteita. Heikompi koherenssin tunne taas oli yhteydessä mielenterveydelle haitallisempaan tapaan säädellä tunteita. Kurssien koettiin lisäävän tietoa mielenterveydestä ja auttavan huolehtimaan omasta ja läheisten mielenterveydestä. Lisäksi sen koettiin auttavan ihmissuhteissa sekä jaksamaan arjessa ja työssä. MTEA1-kurssin kaltaisella interventiolla on mahdollisuus vaikuttaa ainakin siihen, miten ihmiset arvioivat tunteitansa säätelevän. Muutoksia tapahtui siitä huolimatta, että kurssi ei keskittynyt pelkästään tunteiden säätelyyn. Kurssille asetetut tavoitteet toteutuivat osallistuneiden arvioiden mukaan hyvin. Erityisesti kurssille osallistuneet kokivat saaneensa työkaluja omasta mielenterveydestään huolehtimiseen. Tunteiden säätelyn kehittymisen hyödyt voivat olla merkittäviä ihmisten mielenterveydelle, joten näitä keinoja kehittäviin interventioihin on kannattavaa panostaa. Tässä tutkielmassa keskityttiin vain kahteen tunteiden säätelyn keinoon, joten tulevaisuudessa tutkimusta olisi hyödyllistä laajentaa käsittämään myös muita tunteiden säätelyn keinoja.
  • Vihavainen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Työn tavoitteena oli tutkia viestinnän ammattilaisten näkemyksiä työntekijälähettilyyden merkityksestä edustamissaan organisaatioissa, sekä sitä, kuinka työntekijälähettilyys on mahdollisesti vaikuttanut heidän rooliinsa ja asemaansa organisaatioissa. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii organisaatioviestinnän, viestintäammattilaisten roolien ja työntekijälähettilyyden tutkimus. Lisäksi olen syventänyt työntekijöiden tekemän työn merkitystä imagon, maineen ja brändin käsitteiden kautta, sillä tutkimus työntekijälähettilyydestä on yhä melko vähäistä. Tutkimus toteutettiin teemahaastatteluna. Haastattelin kahdeksaa suomalaisia suuria yksityisen ja julkisen puolen organisaatioita edustavaa viestinnän alan ammattilaista. Haastateltavien edustamissa organisaatioissa oli tehty työtä työntekijälähettilyyden parissa, ja haastateltavat olivat olleet mukana organisoimassa toimintaa. Kerätty aineisto analysoitiin teoriasidonnaisen laadullisen sisällönanalyysin avulla. Työntekijälähettilyyteen panostaminen on haastateltavien mukaan tärkeää, sillä se muokkaa etenkin työnantajamielikuvaa. Työntekijälähettilyyden voi nähdä osaltaan muokanneen viestinnän ammattilaisten työtä. Perinteisen sisällöntuottajan roolin oheen on viime vuosina noussut sparraajan ja mahdollistajan roolit: viestintäammattilaiset tukevat ja mahdollistavat muiden onnistumisen omassa viestinnässään. Haastateltavat näkevät myös, että strategisen suunnittelijan rooli on korostunut, kun sisällöntuotantovastuu on valunut viestintäosastoilta myös muille osastoille. Viestinnän ammattilaiset ovat yhä voimakkaammin taustalla suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaa. Haastateltavat puhuvat moniosaajuudesta, kun perinteisen roolin rinnalle on noussut uusia rooleja. Heidän mukaansa tämä moniosaajuuden vaatimus tulee tulevaisuudessa entisestään kasvamaan. Vaikka viestintäammattilaisten työnkuva on monipuolistunut, eivät haastateltavat koe työntekijälähettilyyden uhanneen heidän asemaansa organisaatioissa. He näkevät organisaatioviestinnän olevan paljon muutakin kuin perinteistä sisällöntuotantoa, jolloin viestintäammattilaisten tekemä työ on yhä merkittävää. He kokevat työntekijälähettilyyden pikemminkin mahdollisuutena täydentää viestintäosastojen tekemää työtä. Se antaa myös viestintäosastoille uudenlaisen kosketuspinnan organisaatioiden toimintaan. Näen, että tutkimus tuo uutta näkökulmaa sekä työntekijälähettilyyteen että viestinnän ammattilaisten rooleihin, yhdistäessään nämä kaksi tutkimuskenttää. Työntekijälähettilyyden kautta viestintäammattilaisten rooli on osaltaan muuttunut ja moninaistunut, mutta heidän asemansa ja merkityksensä organisaatioviestinnässä on säilynyt ja selkeytynyt.
  • Honkanen, Jenna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä on tutkielma inkluusiosta suomalaisessa peruskoulussa. Tutkielman keskiössä ovat tuen piirin oppilaat, heidän sosiaalinen osallisuutensa sekä opettajien rooli ja toimijuus inkluusion tuottajina. Inkluusion ideologialla on koulutuspoliittisessa kontekstissa juurensa ihmisoikeudellisissa julkilausumissa. Suomessa inkluusion implementointi on tarkoittanut pyrkimystä kaikkien oppilaiden integroimiseen samoihin luokkiin, lähikouluihin, oppilaan tuen tarpeesta riippumatta. Viranomaiset ovat kuitenkin todenneet, ettei erityisopetuksen uudistuksen (2010) jälkeinen tuki ole toteutunut lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tosiasiallista koulutuksellista tasa-arvoa tuen piirin oppilaiden suhteen ei ole saavutettu. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisena interventiona inkluusio näyttäytyy niin tuen piirin oppilaille kuin luokanopettajille luokkayhteisöissään. Tutkielma syventää ymmärrystä inkluusiosta käytäntönä suomalaisessa kontekstissa. Tutkielma osallistuu pohjoismaiseen kouluantropologiseen keskusteluun sekä keskusteluun pohjoismaisesta sosiaalisuudesta ja sitä organisoivista arvoista. Tutkielmassa analysoidaan inkluusion ideologiaan ja pohjoismaiseen sosiaalisuuteen sisältyvän egalitaarisuuden ihanteen ja luokkatiloissa ilmenevien muiden sosiaalisten arvojen suhteita. Tutkielmassa havainnollistetaan, kuinka nämä arvojen väliset suhteet paljastavat inkluusion toteutukseen ja tasa-arvon ideologiaan sisäänrakentuneita arvojen hierarkioita. Tutkielmassa tarkastellaan etnografisin esimerkein luokka-arjessa ilmeneviä konflikteja ja arvoristiriitoja. Näin tutkielmassa pyritään hahmottelemaan, millaisten arvojen toivottaisiin organisoivan luokkatilan sosiaalisuutta. Tutkielmassa analysoidaan, millä tavoin luokkatilan normit ja sosiaalisuuden ideaalit perustuvat jaettuun sosiaaliseen samankaltaisuuteen, ja millaisena tuen piirin oppilaiden sosiaalinen osallisuus näyttäytyy tätä ilmiötä vasten. Tutkielmassa pohditaankin, missä määrin inkluusion ja tasa-arvon toteutuminen riippuu tuen piirin oppilaiden kyvystä ymmärtää ja uudelleentuottaa luokkatilassa vallitsevia arvoja ja suotuisan sosiaalisuuden muotoja. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten luokanopettajat toimivat inkluusion tuottajina yhteismitattomien arvojen ristipaineessa. Tutkielma perustuu syksyllä 2017 tehdylle etnografiselle kenttätyölle eräässä helsinkiläisessä alakoulussa. Tutkielmaa varten osallistuvaa havainnointia tehtiin 1.-2. vuositason luokissa. Lisäksi tutkielmaa varten tehtiin temaattisia, puolistrukturoituja haastatteluja. Haastatteluista 14 oli yksilöhaastatteluja ja yksi oli kolmen (3) hengen ryhmähaastattelu. Haastateltavat koostuivat luokanopettajista (13 hlöä), erityisopettajista (2 hlöä), koulupsykologista (1 hlö) ja hallinnonhenkilökunnan edustajasta (1 hlö). Osallistuvaa havainnointia ja haastatteluita täydennettiin mediaseurannalla. Lisäksi kirjallisena aineistona on tarkasteltu dokumentteja, kuten Opetushallituksen OPS 2014 ja Oppimisen tukipilarit 2017. Tutkielmassa osoitetaan, kuinka analysoimalla arvoristiriitoja ja konfliktitilanteita voidaan havaita, ettei luokkatilan sosiaalisuutta organisoi ainoastaan pyrkimys inkluusioon ja egalitaarisuuteen. Tutkielmassa todetaan, kuinka muutkin sosiaaliset arvot osoittautuvat tärkeiksi luokkayhteisön rakentajina. Tutkielmassa havaitaan näistä arvoista kumpuavien sosiaalisen samankaltaisuuden vaatimusten luovan ja ylläpitävän sosiaalisia hierarkioita, joilla on potentiaali ylläpitää eriarvoisuutta. Tutkielma ehdottaa, kuinka pohjoismaisen sosiaalisuuden ja sen sisältämien arvojen teoretisoinnissa olisi hyvä analysoida arvojen välisiä konflikteja ja ristiriitoja, jotta ymmärrettäisiin arvojen ja sopivana nähdyn sosiaalisuuden yhteyksiä.
  • Maijala, Laura (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa selvitetään suomalaisen ravitsemusvalistuksen muutosta Yleisradion tv-kanavilla vuosina 1955-2014. Aineistona on Kansallisen audiovisuaalisen instituutin arkiston ja Ylen Elävän arkiston ravitsemusta ja valistusta käsittelevät ohjelmat. Ravitsemus ja erilaiset ruokavaliot ovat viime vuosina olleet paljon esillä mediassa, ja tutkimuksen tavoitteena on ollut havainnoida muutosta valistamisen tavoissa käyttämällä apuna retorista diskurssiivianalyysia, valistuksen toimiessa teoreettisena viitekehyksenä. Myös ravitsemusvalistuksen sisällön muutos on tarkastelussa, joskaan sen analysoiminen yksityiskohtaisesti ei ole tutkimuksen rajoissa mahdollista. Keskeisimpiä havaintoja on ravitsemusvalistuksen painopisteen siirtyminen erilaisten puutostiloista ja aliravitsemuksesta elintasosairauksien ehkäisemiseen, sekä yleisestä, kaikille suunnatusta ruokavaliomallista yksilöllisempään valistukseen ja vaihtoehtoisiin ruokavalioihin. Ravitsemusvalistuksessa 1950-luvulta 1970-luvun lopulle on näkyvissä yhteiskuntarakenteiden murros ja kaupungistuminen, ja television tehtävä oli tässä muuttuvassa ympäristössä osaltaan ylläpitää yhtenäiskulttuuria. Suomessa laadittiin ensimmäiset viralliset yleiset ravitsemussuositukset ja ”me” oli vahvasti läsnä puheessa. 1960-80-luvuilla ajoittuu myös useita moniosaisia ravitsemusta käsittelevää tv-sarjaa. Valistamisen sävy oli mustavalkoinen; asiat olivat joko oikein tai väärin, hyviä tai huonoja. Tehosteena käytettiin pelottelua ja uhkakuvia. 1980-luvulla televisioon alkoi ilmestyä enenevissä määrin tutkivaa journalismia edustavia ohjelmia, joissa käytiin keskustelua ravitsemuksen eri osa-alueista. Huoli teollistuvasta ruokaympäristöstä ja lisäaineista näkyävät selvästi ohjelmissa. Ruokasuositukset ja valistamisen tapa ovat melko samanlaiset kuin aiempina vuosikymmeninä, joskin voi-margariinikiista jakaa myös asiantuntijoita. 1990-luvun uutena teemana esiin nousi kasvisruokailu ja kuvaustekniikka alkoi parantua. 2000-luvulla erilaiset ruokavaliot, ruokavalintojen yksilöllisyys ja teknologian kehittyminen näkyvät ohjelmakirjossa entistä selvemmin. Kokemusasiantuntijat saavat enemmän näkyvyyttä ja virallisia ravistemussuosituksia haastamaan nousevat muun muassa karppaus eli vähähiilihydraatinen ruokavalio sekä kivikautinen ruokavalio. Kuvaustekniikka on selkeäti kehittyneempi, mikä näkyy esimerkiksi nopeina leikkauksina, kuvanlaadun parantumisena ja erilaisina erikoistehosteina.
  • Ahmed, Safaet (Helsingin yliopisto, 2016)
    The world is currently experiencing a notable shift in the pattern of migration. Immigrant receiving countries in different parts of the world have promoted integration policies to minimise the inequality. My purpose of this paper is to learn how immigrant entrepreneurship contributes to self-employment by the use of ethnicity and transnational connection. This text examines the role of ethnicity in the development and sustenance of the Nepalese entrepreneurship in the context of Finland, drawing from the first-hand data. I have found that the involvement of ethnic resources, co-ethnic employment, and transnational connection lead to a profitable return for the Nepalese ethnic entrepreneurship. Instead of conceptualising a general economic model of entrepreneurship, I argue that it should be understood holistically how these immigrant entrepreneurs construct such opportunities by depending on ethnicity and co-ethnic relationship. I conduct this study with a great interest in the context of Finland, with an effort to understand the function of the Nepalese caste system as it is one of the essential features of this entrepreneurship model. I combined certain statistical information from various Finnish and Nepalese official sources to illustrate my arguments. The study shows how the Nepalese immigrant/ethnic entrepreneurs and soon-to-be entrepreneurs’ tactics to seek opportunities attempts to encounter mainstream labour market exclusion.
  • Nissinen, Jarkko (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sosiaalisen median kautta tapahtuva informaatiovaikuttaminen on herättänyt keskustelua niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Pro gradu -tutkielmassa “Poliittinen luottamus ja sen horjuttajat” tarkastellaan kansalaisten kokeman informaatiovaikuttamisen uhan suhdetta poliittiseen luottamukseen. Informaatiovaikuttamisen keinot ovat moninaisia. Tavoitteena saattaa olla esimerkiksi epäluottamuksen ja kahtiajaon lisääminen yhteiskunnassa. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa syvällisemmin kansalaisten kokemaan informaatiovaikuttamisen uhkaan vaikuttavat taustatekijät ja tutkia poliittisen luottamuksen yhteyttä siihen. Tämä tutkimusasetelma valittiin, koska poliittisen luottamuksen ja informaatiovaikuttamiseen liittyvien näkemysten yhteyttä ei ole Suomessa juuri tutkittu. Tutkimuksen lähestymistapaa pohjustetaan Pippa Norrisin virtuaalista poliittista järjestelmää käsittelevällä teorialla. Norrisin rinnalla esitellään Robert D. Putnamin sosiaalisen pääoman ja Pierre Rosanvallonin vastademokratian teoriat. Norrisin ja Putnamin käsitykset kansalaisten poliittisesta luottamuksesta ovat yhteydessä poliittisiin instituutioihin ja toimijoihin. Rosanvallonin tulkinta tarjoaa teoreettisen sillan demokraattisen poliittisen järjestelmän horjuttamiseen sen ulkopuolelta. Tutkielma toteutettiin tukeutumalla Ajatushautomo Magman keräämään kyselytutkimuksen aineistoon. ”Suomalaisten demokratiakäsityksiä ja yhteiskunnallisia mielipiteitä 2017” -aineistolle tehtiin aineistolähtöinen eksploratiivinen faktorianalyysi, josta voitiin tunnistaa neljä aineistossa piilevää ulottuvuutta: poliittinen luottamus, turvallisuuspoliittinen resilienssi, monikulttuurisuuteen suhtautuminen ja suhtautuminen kaksikielisyyteen. Eksploratiivisen faktorianalyysin yhteydessä tunnistetut faktorit muutettiin niin sanotuiksi faktoripistemuuttujiksi. Tämän jälkeen kansalaisten kokemaa informaatiovaikuttamisen uhkaa pyrittiin selittää ordinaaliregression avulla. Sen perusteella voidaan sanoa, että poliittinen luottamus ei selitä kansalaisten koettua informaatiovaikuttamisen uhkaa. Sen sijaan tutkimuksessa havaitut suhtautuminen monikulttuurisuuteen, kaksikielisyyteen, turvallisuuspoliittinen resilienssi ja taustamuuttujista ikä ja koulutustasoista lukiotausta näyttäisivät selittävän sitä. Ikä näyttäisi selittävän kansalaisten kokemaa informaatiovaikuttamista paremmin kuin poliittinen luottamus. Tutkielman haasteisiin kuuluu muun muassa kansalaisen kokeman informaatiovaikuttamisen uhan monitulkintaisuus. Samoin eksploratiivisesta faktorianalyysista nousseet ulottuvuudet ovat tulkinnanvaraisia. Toisaalta poliittinen luottamus on aineistolähtöisellä tilastollisella menetelmällä rajattu tarpeeksi perusteellisesti. Poliittinen luottamus ei selitä tässä tutkimuksessa kansalaisten kokemaa informaatiovaikuttamisen uhkaa. Tulos on yllättävä. Yhtäältä se voi viitata siihen, että informaatiovaikuttamisen keinot risteävät virtuaalisessa poliittisessa järjestelmässä kansalaisten institutionaalisten siteiden ulkopuolella. Tulos voi kertoa myös siitä, että luottamus ei välttämättä ole ilmiön olennaisin taustatekijä esimerkiksi sosioekonomisiin taustatekijöihin verrattuna. 2010-luvulla käynnissä olevien informaatiovaikuttamiseen liittyvien yhteiskunnallisten prosessien vuoksi aihetta olisi tutkittava lisää.
  • Virrankari, Lotta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimusten mukaan pitkäaikaissairaiden ja fyysisesti vammaisten nuorten aikuisten koulutus- ja työllisyysmahdollisuutensa ovat keskivertoa heikommat, minkä lisäksi he joutuvat usein kamppailemaan normaalin ja erilaisuuden kokemusten välillä. Terveydellisistä ja yhteiskunnan rakenteellisista esteistä johtuen heidän mahdollisuutensa toteuttaa itseään ja tavoitella mieluisia asioita voivat olla rajallisemmat. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään ja analysoidaan pitkäaikaissairaiden ja fyysisesti vammaisten suomalaisten nuorten aikuisten antamia merkityksiä vapaudelle ja näiden merkitysten hahmottumista suhteessa pitkäaikaissairauteen tai vammaan. Tämän lisäksi analysoidaan vapautta edistäviä ja rajoittavia tekijöitä. Vapautena ymmärretään sekä haastateltavien sille antamat subjektiiviset merkitykset että Amartya Senin toimintavalmiuksien viitekehyksen käsitykset vapaudesta. Tutkielman aineistona toimii 11 avointa, puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelut toteutettiin kesällä 2018 eri paikkakunnilla. Haastateltavat löytyivät pääosin potilasjärjestöjen ja -yhdistysten jakamien ilmoitusten kautta. Aineisto analysoitiin laadulliseen sisällönanalyysiin lukeutuvalla Grounded theory -menetelmällä. Varsinainen systemaattinen analyysi toteutettiin Atlas.ti-ohjelmalla. Analyysin perusteella vapaus merkitsi pitkäaikaissairaille ja fyysisesti vammaisille muun muassa vapautta päättää omasta elämästään, menemisistään ja tekemisistään. Osa pitkäaikaissairaista koki vapauden liittyvän suoraan kokemukseen pitkäaikaissairaudesta, kun taas fyysisesti vammaisten kohdalla samaa ei ollut nähtävissä. Pitkäaikaissairailla vapautta heikensivät muun muassa sairauden aaltoilevuus ja tulevan epävarmuus, lääkkeet, kivut, riittämätön sosiaalinen tuki sekä sairauden hyväksymiseen liittyvät prosessit. Vapautta puolestaan edistivät hyvä työ- ja koulutustilanne, sopiva lääkitys, vertaistuki sekä vapaus valita oma identiteetti. Fyysisesti vammaisten vapautta heikensivät liikkumisen rajoitteet, kivut, vammaisena nähdyksi tuleminen kaikkialla sekä yhteiskunnan esteelliset käytännöt. Heidän vapauttaan taas edistivät vamman pysyvyys ja sitä kautta rajoitteiden tietäminen ennalta, vamman luonnollisuus osana identiteettiä sekä yhteiskunnalliset palvelut. Pitkäaikaissairaiden ja fyysisesti vammaisten nuorten aikuisten antamat merkitykset vapaudelle sekä vapautta rajoittavat ja edistävät tekijät olivat erilaisia vammojen ollessa näkyvämpiä ja pysyvämpiä verrattuna näkymättömämpiin ja monesti aaltoileviin pitkäaikaissairauksiin. Toisaalta tämä jako ei ollut aina selkeä, sillä yhden vamma oli lievä ja muutamalla pitkäaikaissairaudet vaikeuttivat selvästi arkea. Pitkäaikaissairaudet näyttäytyivät vammoihin verrattuna ennemminkin terveydellisenä uhkina, vaikka ai-neisto toi esiin niihin liittyvän vammojen tavoin yhteiskunnallisia esteitä. Vaikka fyysisesti ja asenteellisesti esteetön ympäristö on tärkeää sekä pitkäaikaissairaille että fyysisesti vammaisille, pitkäaikaissairaan identiteettiin ja sosiaalisen tuen tarpeisiin liittyvät tekijät sekä sairauden heittelyistä johtuvat haasteet työ- ja koulumaailmassa on otettava paremmin huomioon.
  • Kottelin, Thor (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimus sijoittuu Helsingin kaupungin yksikköön, joka tuottaa sosiaalityön palveluja Haartmanin ja Malmin terveydenhuollon päivystyksissä ja joka tammikuusta 2019 alkaen vastaa niissä toteutettavasta sosiaalipäivystyksestä. Tutkimuksessa selvitetään, millaista päivystyksellistä sosiaalityötä päivystyssairaaloiden sosiaalityöntekijät katsovat päivystyssairaaloissa tarvittavan sekä millaisia muutoksia päivystyssairaaloissa tehtävän sosiaalityön toimintatapoihin he katsovat tarvittavan. Tutkimusaineisto muodostuu näiden sosiaalityöntekijöiden kanssa käydyistä ryhmäkeskusteluista. Analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tuloksista ilmenee, että päivystysten sosiaalityössä korostuu päivystyksellinen sosiaalihuolto, ei terveyssosiaalityö. Asiakkaiksi ohjautuu myös henkilöitä, jotka eivät ole päivystyssairaalassa hoidettavina. Asiakkaista useimmat ovat päivystysten sosiaalityöntekijöille ennestään tuntemattomia. Päivystysyksiköiden sosiaalityö toimii joidenkin asiakkaiden osalta viimesijaisena turvaverkkona, jossa organisaatiorajoista riippumatta autetaan jokaista avuntarvitsijaa. Päivystyksissä toimiva sosiaalityöntekijä käynnistää asiakkaan sosiaalihuollon prosessin ja varmistaa sen jatkuvuuden. Terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat keskeinen sidosryhmä, ja heidän olisi tehtävä palvelutarveilmoitus aina, kun hoidettavana oleva henkilö on sosiaalihuollon tarpeessa. Päivystyksissä on tarvetta palvelutarvearvioiden tekemiseen, toimeentulotuen myöntämiseen, kriisiluonteisen lyhytaikaisen palveluasumisen myöntämiseen, arviointi- ja kuntoutusosastolähetteiden tekemiseen, ympärivuorokautisen hoidon tarpeen arviointiin (nk. sas-menettely) ja työkykyselvitykseen ohjaamiseen. Työvälineisiin ja työtapoihin kohdistuu kehitystarpeita etenkin viestintävälineiden, tiedonkulun varmistamisen ja mahdolliseen parityöskentelyyn siirtymisen kannalta. Päivystysten yhteyteen ehdotetaan sosiaalityötä täydentäviä lähityöntekijöitä. Lisäksi toivotaan ”puolimatkantaloa”, johon päivystyksistä kotiutuisivat asiakkaat, jotka eivät vielä selviydy kotonaan mutta jotka eivät myöskään tarvitse sairaalahoitoa. Päivystyksissä tehtävää sosiaalityötä ei tule medikalisoida. Terveydenhuollon yhteydessä tehtävältä sosiaalipäivystystyöltä edellytetään samaa laatua kuin muussa sosiaalipäivystystoiminnassa, eli päivystävän sosiaalityöntekijän on voitava käynnistää kaikki asiakkaan kiireellisesti tarvitsemat palvelut. Sosiaalipäivystyksellisen osaamisen kehittäminen ja ylläpitäminen edellyttää, että päivystyssairaaloissa toimivat sosiaalityöntekijät keskittyvät sosiaalipäivystystyöhön. Tästä säännöstä poiketen päivystysyksiköissä on kuitenkin varauduttava tuottamaan myös ei-päivystyksellistä sosiaalihuoltoa asiakkaille, jotka esimerkiksi mielenterveysongelmien vuoksi eivät ole vielä kyenneet kiinnittymään peruspalveluihin.
  • Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos/Institution– Department Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti Tekijä/Författare – Author Julia Marita Förster Työn nimi / Arbetets titel – Title Ravitsemusalan työntekijöiden väkivallan kokemukset työpaikoilla Oppiaine /Läroämne – Subject Kriminologia Työn laji/Arbetets art – Level Pro Gradu Aika/Datum – Month and year 01/2019 Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages 70 + liitteet (1) Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielma tarkastelee ravitsemusalan työntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkimukset osoittavat, että yrityksiin kohdistuva rikollisuus on paljon yleisempää kuin yksityishenkilöihin kohdistuva rikollisuus. Työpaikkaväkivallan yleistyvyys ja kasvu vaikuttavat sekä yhteiskunnallisesti että yksilöllisesti henkilön henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Erityisesti ravitsemusalan toimipaikkojen pitkät aukioloajat, alkoholin myynti sekä suuret asiakasmäärät lisäävät työntekijöiden ja asiakkaiden riskiä kokea rikoksia. Tutkielman tavoitteena on selvittää ravintolatyöntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkielma kartoittaa työntekijöiden kokemia eri väkivallan muotoja ja väkivaltaisiin tilanteisiin liittyviä yhteisiä tekijöitä ja olosuhteita. Tutkimuksen aihepiirin kuuluu myös selvittää, miten väkivallan kokemukset ovat vaikuttaneet työntekijöiden työkykyyn, työsuhteisiin, ja heidän tuntemaansa turvallisuuden tunteeseen. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa Lawrence E. Cohenin ja Marcus Felsonin rutiinitoimintojen teoriaan. Sen keskeisenä olettamuksena on, että rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen ovat sidoksissa ihmisten arkirutiinien kanssa. Rikosten tekemisen edellytyksenä on motivoitunut tekijä, sopiva uhri ja valvomaton tila. Tutkielma on laadullinen empiirinen tutkimus, joka on toteutettu haastattelemalla kahdeksaa ravitsemusalan työntekijää pääkaupunkiseudun ravitsemusalan toimipisteissä. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty temaattista sisällönanalyysiä, jonka perustana on rutiinitoimintojen teoreettinen viitekehys. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijät ovat kokeneet työssään fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Alkoholin ja päihteiden käytön vaikutus rikoskäyttäytymiseen ja häiriökäyttäytymiseen oli merkittävää. Pohjautuen rutiinitoimintojen ja tilannetorjunnan teoriaan alueen ja paikan siisteydellä koettiin olevan merkitystä siihen, minkälaisen vaikutuksen toimipaikka antoi, sekä minkälaista asiakaskuntaa tietty ravitsemusalan toimipiste veti puoleensa. Tutkimuksen tulokset osoittivat myös työntekijöiden keskeisen ja kaksijakoisen roolin estää väkivaltaiset tilanteet monimuotoisilla vuorovaikutusmenetelmillä, sekä toimimalla tilan ja paikan valvojina. Työntekijöiden kokema eriarvoisuus verrattuna muihin asiakaspalvelutoimijoihin nähtiin johtuvan heidän kokemastaan solvailusta, henkisestä väkivallasta ja asiakkaiden vähättelevästä suhtautumisesta ravitsemusalan työntekijöitä kohtaan. Johtuen heidän kokemastaan väkivallasta työntekijät kokivat, että tämä oli vaikuttanut heidän omanarvontuntoonsa sekä henkiseen hyvinvointiinsa. Tulokset osoittavat myös, että tilan ja paikan siisteydellä ja sen valvonnalla on keskeinen vaikutus väkivaltaisten tilanteiden syntyyn. Ehkäistäkseen väkivaltatilanteita, työntekijät omaksuivat erimuotoisia rikoksentorjunnallisia menetelmiä. Kuitenkin työntekijöiden asema tilan valvojina asetti heidät myös vaaralliseen tilanteeseen suhteessa heidän asiakaskuntaansa, jotka saattoivat kokea, että heidän oikeuksiaan asiakkaina loukataan. Vaikka kaikki tutkimukseen osallistuneet työntekijät olivat kokeneet väkivaltaa, oli työntekijöiden tekemät ilmoitukset viranomaisille heihin kohdistuneesta väkivallasta pieni. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Rikollisuus, kriminologia, rutiinitoimintojen teoria, tilannetorjunta, työpaikkaväkivalta, ravitsemusala, alkoholi, väkivalta Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information 
    Förster, Julia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma tarkastelee ravitsemusalan työntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkimukset osoittavat, että yrityksiin kohdistuva rikollisuus on paljon yleisempää kuin yksityishenkilöihin kohdistuva rikollisuus. Työpaikkaväkivallan yleistyvyys ja kasvu vaikuttavat sekä yhteiskunnallisesti että yksilöllisesti henkilön henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Erityisesti ravitsemusalan toimipaikkojen pitkät aukioloajat, alkoholin myynti sekä suuret asiakasmäärät lisäävät työntekijöiden ja asiakkaiden riskiä kokea rikoksia. Tutkielman tavoitteena on selvittää ravintolatyöntekijöihin kohdistunutta väkivaltaa. Tutkielma kartoittaa työntekijöiden kokemia eri väkivallan muotoja ja väkivaltaisiin tilanteisiin liittyviä yhteisiä tekijöitä ja olosuhteita. Tutkimuksen aihepiirin kuuluu myös selvittää, miten väkivallan kokemukset ovat vaikuttaneet työntekijöiden työkykyyn, työsuhteisiin, ja heidän tuntemaansa turvallisuuden tunteeseen. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa Lawrence E. Cohenin ja Marcus Felsonin rutiinitoimintojen teoriaan. Sen keskeisenä olettamuksena on, että rikollisuus ja häiriökäyttäytyminen ovat sidoksissa ihmisten arkirutiinien kanssa. Rikosten tekemisen edellytyksenä on motivoitunut tekijä, sopiva uhri ja valvomaton tila. Tutkielma on laadullinen empiirinen tutkimus, joka on toteutettu haastattelemalla kahdeksaa ravitsemusalan työntekijää pääkaupunkiseudun ravitsemusalan toimipisteissä. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty temaattista sisällönanalyysiä, jonka perustana on rutiinitoimintojen teoreettinen viitekehys. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijät ovat kokeneet työssään fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Alkoholin ja päihteiden käytön vaikutus rikoskäyttäytymiseen ja häiriökäyttäytymiseen oli merkittävää. Pohjautuen rutiinitoimintojen ja tilannetorjunnan teoriaan alueen ja paikan siisteydellä koettiin olevan merkitystä siihen, minkälaisen vaikutuksen toimipaikka antoi, sekä minkälaista asiakaskuntaa tietty ravitsemusalan toimipiste veti puoleensa. Tutkimuksen tulokset osoittivat myös työntekijöiden keskeisen ja kaksijakoisen roolin estää väkivaltaiset tilanteet monimuotoisilla vuorovaikutusmenetelmillä, sekä toimimalla tilan ja paikan valvojina. Työntekijöiden kokema eriarvoisuus verrattuna muihin asiakaspalvelutoimijoihin nähtiin johtuvan heidän kokemastaan solvailusta, henkisestä väkivallasta ja asiakkaiden vähättelevästä suhtautumisesta ravitsemusalan työntekijöitä kohtaan. Johtuen heidän kokemastaan väkivallasta työntekijät kokivat, että tämä oli vaikuttanut heidän omanarvontuntoonsa sekä henkiseen hyvinvointiinsa. Tulokset osoittavat myös, että tilan ja paikan siisteydellä ja sen valvonnalla on keskeinen vaikutus väkivaltaisten tilanteiden syntyyn. Ehkäistäkseen väkivaltatilanteita, työntekijät omaksuivat erimuotoisia rikoksentorjunnallisia menetelmiä. Kuitenkin työntekijöiden asema tilan valvojina asetti heidät myös vaaralliseen tilanteeseen suhteessa heidän asiakaskuntaansa, jotka saattoivat kokea, että heidän oikeuksiaan asiakkaina loukataan. Vaikka kaikki tutkimukseen osallistuneet työntekijät olivat kokeneet väkivaltaa, oli työntekijöiden tekemät ilmoitukset viranomaisille heihin kohdistuneesta väkivallasta pieni.

Näytä lisää