Browsing by Organization "Helsingfors universitet, statsvetenskapliga fakulteten, institutionen för kommunikationslära"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Känkänen, Outi (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tämä pro gradu –tutkielma on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkitaan brandin rakentamista ja viestintää www-sivuilla relationaalisen viestintänäkemyksen näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu Internetissä valmiina olevasta aineistosta, Pampersin ja Libero-vaipan www-sivuista. Työn teoreettisen taustan muodostavat relationaalinen viestintämalli (Karvonen 1999), brandin rinnakkaistermin mielikuvan ja mielikuvien syntymallien tarkastelu sekä brandin markkinointi ja markkinointiviestintä www-sivuilla. Tutkimuksen pääpaino ole pelkkien kirjallisten tekstien tai kuvien analysoinnissa, vaan multimedian keinoin www-sivuilla esitetyn brandia ilmentävän representaation (tekstien, kuvien ja äänien yhdistelmä), kokonaisuuden, tarkastelussa. Brandin representaation tarkastelussa tekijä tukeutuu Mitran ja Cohenin (1999) systemaattisen tekstianalyysin yhteydessä esittämiin seikkoihin www-tekstin erityispiirteiden huomioimisesta sekä Janne Seppäsen (2005) määritelmiin representaatiosta ja multimodaalisuudesta ja Minna Tarkan (2000) ajatukseen käyttöliittymästä vuorovaikutteisena kuvana. Yhteistä näille näkökulmille on se, että niissä kuvaruudulla näkyvä aineisto ymmärretään multimedian keinoin järjestetyksi, erilaisten esitystapojen yhdistelmäksi. Tekstin retoriikan ja hypertekstin lukemista koskevien erityispiirteiden sekä näistä syntyvien mahdollisten luentojen ja niiden merkitysten osalta tekijä tukeutuu Sosnoskin (1999) esitykseen konfiguroinnista retorisena analyysitapana. Kokonaisanalyysi koostuu molempien tutkimustapausten, Liberon ja Pampersin www-sivustojen, osalta seuraavista osa-analyyseista: teemoittelusta, www-sivustojen tekstianalyyseistä, brandi-identiteetin kokonaisuuden ja brandiviestinnän analyyseistä sekä sivustoihin liittyvien mahdollisten luentojen retorisesta analyysista. Analyysin tulosten perusteella varsinaiset tuotteet, vaipat, eivät ominaisuuksiltaan ja toiminnallisilta hyödyiltään oleellisesti eroa toisistaan, minkä vuoksi markkinoijat pyrkivät erilaistamaan tuotteitaan muilla tavoilla. Tarkastellut brandit pyrkivät erilaistumaan toisistaan ja muista kilpailijoistaan brandin persoonallisuuden ja siihen liittyvien symbolien, arvoväittämän tunnepohjaisten ja käyttäjän persoonallisuutta ilmaisevien hyötyjen painotusten sekä tavoittelemansa asiakassuhteen avulla. Persoonallisuuden ja asiakassuhteen osalta voisi tiivistää, että Libero vertautuu vanhemman vertaiseen ystävään, Pampers puolestaan asiantuntijaan. Kaksi jokseenkin samanlaista tuotetta edustavaa markkinoijaa voi erilaistaa tuotteensa viestinnässään mielikuvien avulla, brandia rakentamalla. Brandin www-sivujen lukijat kokevat brandin henkilökohtaisesti. Brandiin liittyvällä näkökulmien ja merkitysten moninaisuudella on yhtymäkohta relationaaliseen viestintänäkemykseen ja relationaaliseen näkemykseen mielikuvista: samoin kuin Karvonen (1999) esittää järviesimerkillään, miten eri ihmiset antavat järvelle eri merkityksiä omasta näkökulmastaan ja todellisuudestaan käsin, myös www-sivujen elementtien synnyttämien erilaisten mielikuvien perusteella syntyvät mahdolliset näkökulmat tai tulkinnat antavat www-sivulle ja brandille erilaisia merkityksiä. Eri osapuolet suhteutuvat brandiin perspektiivisesti vain rajallisessa suhteessa, minkä perusteella kullekin brandista syntyvä merkitys edustaa yksipuolista ymmärrystä. Jos olisi mahdollista kerätä kaikkien osallisten käsitykset yhteen, voisi tarkastella kohteen, brandin, ”todellisuutta”, joka siten edustaisi mahdollisimman monipuolista ymmärrystä. Samasta asiasta, esimerkiksi lasten vaipoista merkityksineen, voidaan siis puhua hyvin monilla toisistaan eroavilla tavoilla.
  • Paavonheimo, Jari (Helsingin yliopisto, 2006)
  • Lehtonen, Pipsa Lotta (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielma käsittelee naisten vapaaehtoisen asepalveluksen ja varusnaisten kehystämistä sanomalehtiaineistossa vuosien 1995 ja 2005 välisenä aikana. Tutkimus nojautuu konstruktivistiseen viestinnän käsitykseen, jossa todellisuus ymmärretään sosiaalisesti rakentuneeksi. Media ei ole vain peili, joka heijastaa kuvan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta vaan yhteiskunnallinen areena, jossa kilpaillaan naisten vapaaehtoisen asepalveluksen määrittelyistä. Määrittelyt jostakin yhteiskunnallisesta ilmiöstä eivät vain heijasta ongelmaa vaan myös luovat sitä. Tutkimuksen keskeiset teoreettiset käsitteet on lainattu feministisestä tutkimuksesta, feministifilosofi Judith Butlerilta. Hänen teoriansa sukupuolen performatiivisuudesta ja heteroseksuaalisesta matriisista ovat keskeisiä erityisesti sukupuolen representaatioiden analyysissä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kehysanalyysiä, jota on pohjustettu määrällisellä teemoittelulla ja tarkennettu sukupuolten representaatioiden lähiluvulla. Tutkielman aineisto koostuu 207:stä varusnaisista vuosien 1995 ja 2005 välillä kirjoitetusta lehtijutusta, jotka on kerätty Iltalehdestä, Helsingin Sanomista, Savon Sanomista, Satakunnan Kansasta, Kainuun Sanomista, Lapin Kansasta ja puolustusvoimien uutislehdestä Ruotuväestä. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat analyysin tuloksena löydetyt ennakkoluulon-, ylpeyden- ja arjenkehykset, joiden kautta naisten vapaaehtoista asepalvelusta on 1995 2005 sanomalehdissä määritelty. Kehykset määrittelevät naisten vapaaehtoista asepalvelusta ja varusnaisia omista näkökulmistaan. Myös sukupuolta, enimmäkseen naiseutta, rakennetaan kussakin kehyksessä eri tavoin. Ennakkoluulonkehyksessä vaikuttaa perinteinen ymmärrys sukupuolten työnjaosta ja tehtävistä kulttuurissamme. Naisten armeijaan meno on muutos, jonka seurauksista ei voi olla varma. Ennakkoluulonkehyksessä keskeisinä rakentajina ovat toimittajat, jotka tarkastelevat naisten armeijataipaleen alkua epäillen naisten kykenevyyttä suoriutua armeijasta. Naiseutta representoidaan hyvin feminiinisesti ja yksityiskohtaisesti aina kuukautisia myöten. Ylpeydenkehys kertoo naisten vapaaehtoisen asepalveluksen ja varusnaisten menestystarinan. Vapaaehtoista asepalvelusta suorittavista naisista yli puolet saa johtajakoulutuksen, kun vastaavasti varusmiehistä koulutuksen saa vajaa kolmannes. Kehyksessä korostetaan sukupuolten tasapäistä suoriutumista armeijassa, naisten palveluksen ongelmattomuutta sekä varusnaisten motivaatiota. Kehyksen keskeiset toimijat ovat puolustusvoimien kantahenkilökunta ja varusnaiset. Ylpeydenkehyksessä varusnaisen erottaa varusmiehestä ainoastaan naisellisempi tukka, jolla naiseutta kehyksessä representoidaan. Menestyvä varusnainen on samaa sukua vahvan suomalaisen naisen kanssa, joka löytyy myös kotimaisista elokuvista ja sosiologian teksteistä. Arjenkehyksessä huomio ei kiinnity asepalvelusta suorittavan naisen sukupuoleen vaan palvelukseen. Arjenkehys muistuttaa erilaisista varusnaisten kohtaamista vastoinkäymisistä ja ongelmista. Kehys täydentää naisten vapaaehtoisen asepalveluksen määrittelyä, muttei uhkaa muita kehyksiä. Sukupuolta rakennetaan kehyksessä perinteisesti, mutta myös heteronormatiivisuus esimerkinomaisesti kiistäen. Kehykset asettuvat kymmenen vuoden aikajanalle siten, että naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkaessa 1995 aktivoituu ennakkoluulonkehys. Ylpeydenkehys ohittaa sen 1996, mistä lähtien se hallitsee aineistoa. Arjenkehys esiintyy aineistossa ensimmäisiä kertoja 1999, muttei missään vaiheessa hallitse määrittelyä.
  • Karjalainen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka kehityspolitiikan tavoitteita argumentoidaan suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Määrittelen kehityspolitiikan valtioneuvoston helmikuussa 2004 julkaiseman Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti johdonmukaiseksi toiminnaksi niillä kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisen politiikan lohkoilla, joilla vaikutetaan kehitysmaiden asemaan. Linjauksen mukaan kehityspolitiikan tehtäviä ovat myös suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kansainvälisen yhteisvastuun rakentaminen ja rauhan vahvistaminen. Tutkimuskirjallisuudessa kehitysteorian ja -politiikan on todettu olevan vahvassa vuorovaikutuksellisessa suhteessa. Työn teoreettinen viitekehys jäsentyy kolmen kehitysteorian paradigman varaan: modernisaation, dependenssin ja inhimillisen kehityksen. Teoriassa esitettyjen muotoilujen pyrin ymmärtämään paremmin nykyistä kehityspoliittista keskustelua. Tutkielman empiirisen osuuden muodostaa vuonna 2005 viidessä suomalaisessa sanomalehdessä (Aamulehti, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kaleva ja Lapin Kansa) julkaistut, kehityskysymyksiä käsittelevät kantaaottavat kirjoitukset, joiksi on luettu mielipide- ja pääkirjoitukset sekä kolumnit. Tarkastelun taustavaikuttimena on Jürgen Habermasin (2004[1962]) näkemys julkisuudesta keskustelun foorumina, jonka mukaan julkisen keskustelun tulisi kriittisen rationaalisuuden periaatteiden nojalla olla monipuolista ja tosiasioihin perustuviin argumentteihin nojaavaa. Koko aineiston empiirinen tarkastelu koostuu teemoittelusta, argumenttirakenteiden erittelystä ja kehitysparadigmojen tarjoamien argumenttipositioiden tarkastelusta. Lisäksi aineistosta on valittu harkinnanvarainen otanta yksityiskohtaisempaan argumenttianalyysiin, jossa hyödynnetään Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan (2004) esittämää käytännönläheistä argumenttianalyysia yhdistettynä tiettyihin uuden retoriikan perinteen elementteihin. Aineistolle asetettava tutkimuskysymys on, millaisia tavoitteita kehityspolitiikalle suomalaisessa julkisessa keskustelussa asetetaan ja millä tavalla tavoitteita perustellaan. Analyysin tuloksena totesin, että suomalaista kehityspoliittista keskustelua ohjaavat motiivit ovat kehitysyhteistyön ongelmien ratkominen, tehdyistä päätöksistä kiinnipitäminen, auttamisen velvollisuuden täyttäminen sekä globaalin turvallisuuden parantaminen. Kolme ensimmäistä ovat keskustelussa määrääviä, kun taas vuorovaikutuksellisempaa näkemystä kehityspolitiikkaan edustavat puheenvuorot esimerkiksi globaalin turvallisuuden edistämisestä kehityspolitiikan keinoin jäävät keskustelussa marginaaliin.
  • Mönkkönen , Ilkka (Helsingin yliopisto, 2008)
    The purpose of this study was to find out, in retrospect, how the polytechnic students chose their study place and how their conception of the reputation of an educational institute affected their choices during the application process. The study was based on the narrative interviews of 17 first year students from three degree programs of one polytechnic. The analysis of the interviews proceeded in two successive stages. The first stage consisted of a narrative analysis in accordance with the classification of Donald Polkinghorne (1995). In the second stage, the analysis was complemented by A. J. Greimas’ three-level semiotic approach, comprising the discursive, narrative (actantial model) and deep levels. The conclusions were based on both analyses, i.e. on methological triangulation. The narrative analysis prepared the way for the construction of three meta-narratives in accordance with the applicants’ aims. The three aims that guided the applicants’ choices were (i) the up-dating of one’s professional skills, (ii) the choice of a profession and (iii) the taking of a degree in a polytechnic. The semiotic analysis showed two dimensions along which the choices were made. Firstly, the applicants aimed to have a study place in which they could combine both practical skills and theoretical knowledge (pragmatic-professional dimension). Secondly, the analysis also showed that emotions and values af-fected the choices they made (dimension of social values). The reputation of a polytechnic was considered an important factor of the application process. The applicants’ conception of reputation turned out pragmatic, since the stories they had heard about the daily routines of a polytechnic were regarded as essential for its reputation. The stories about a high number of drop-outs and graduation without employment prospects were considered negative for reputation. The applicants highly valued the information they received directly from the polytechnic students. Grapevine proved to be an effective means of communication, but the applicants also resorted to general information guides and the institutes’ Internet pages, whereas the media’s role turned out less important during the application process. The most important communicational channel was face-to-face communication. E-mail, mobile phone and various platforms in the Internet also provided forums or networks for meeting peers and spreading stories about the polytechnics. Keywords: reputation, polytechnic, semiotics, narrative
  • Uggla, Alexander (Helsingin yliopisto, 2008)
    This master's thesis focuses on direct quoting in the reporting on the Second Lebanon War in the summer of 2006. The quotes are collected from the foreign news pages in Hufvudstadsbladet (n=195) and Helsingin Sanomat (n=434), two Finnish daily newspapers, including both written and oral sources. The purpose of the study is to examine who the quoted sources are, what they say and how they express themselves. I have approached these questions with quantitative content analysis, theme analysis and rhetoric analysis. The observations are based on intertextuality, a theoretical framework describing the interaction between the 'voices' in a news text. The study explores manifest intertextuality, i.e. how directly quoted sources are represented and how they 'converse' within the text. The study highlights similarities and differences in the ways the two newspapers quote various sources. Main focus is on the relation between the elite and non-elite; in other words, quotes by ordinary people ('civilians') in contrast to quotes by politicians, military officers and officials. In Hufvudstadsbladet (Hbl), there are considerably more quotes by elite sources than by non-elite sources (65.2 % vs. 23.6 %). In Helsingin Sanomat (HS), the number of quotes by elite sources is somewhat lower than the number of quotes by non-elite sources (44.5 % vs. 47.5 %). Moreover, the content of quotes by non-elite sources varies over a wider set of themes in HS, in comparison with Hbl. Why do these differences occur? The fact that HS, contrary to Hbl, sent its own reporters to the war zone seems to have had a significant impact on the role of non-elite sources. In HS, their role is more visible and they give more diverse statements. However, the genders are represented in a similar way in both newspapers, with around 70 % of the quotes uttered by men and 20 % by women. According to the study, the strongest intertextual tension evolves between the Israeli elite and the Lebanese non-elite. The Israeli elite sources express themselves in a laconic, menacing and superior manner. The Lebanese non-elite sources express despair and resignation. Thus, the two newspapers polarise the quotes against each other and recreate the war and its antagonism in words. Another conclusion is that quoted Finns express themselves in a neutral and temperate manner while quoted foreigners express themselves dramatically, emotionally and religiously. This emphasises imaginary differences between 'Us' and 'Them'. In summary, the newspapers' use of direct quotes stresses differences and creates polarity between the sources, which can be seen as a common problem in war journalism. The Finnish quotes are translated into Swedish in Appendix D.
  • Osola, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2006)
    Pro gradu -tutkielmani tutkimusongelma on Euroopassa tehtyjen elokuvien merkitys helsinkiläislukiolaisten mahdollisen eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin rakentajina. Tutkielma asettaa dialogiin lukiolaisten arkisen elokuvakulutuksen ja Euroopan unionin MEDIA-ohjelman tavoitteet. MEDIA-ohjelma on tutkimusongelmassa läsnä siten, että rakennan käyttämäni eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin määritelmän MEDIA-ohjelman tavoitteiden pohjalta. Määritelmän taustalla on myös EU:n yleisempiä kulttuurilinjauksia. MEDIA-ohjelma on EU:n merkittävin audiovisuaalipoliittinen tukitoimi. Yksi MEDIA-ohjelman kolmesta päätavoitteesta vuosille 2007-2013 on kulttuurisen monimuotoisuuden ja kulttuurien välisen vuoropuhelun edistäminen. Tavoite liitetään erityisesti nuoriin. Euroopassa tehdyillä elokuvilla sanotaan olevan merkittävä rooli nuorten kulttuurisen tietämyksen ja ymmärryksen lisääjinä. Käytännössä Euroopassa tehtyjen elokuvien kulutus on erittäin vähäistä. Lähden liikkeelle tästä ristiriidasta. Määrittelen eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin avoimuudeksi uudelle kulttuuriselle tiedolle sekä halukkuudeksi tutkia omien kuulumisten ja ymmärrysten rajoja. Kyse on nykyhetken Euroopasta ja sen kansallisista, kielellisistä, etnisistä ja uskonnollisista kulttuureista. Nuorten suhde Euroopan unioniin tai heidän poliittinen aktiivisuutensa eivät ole tutkielmani keskiössä. Jäsennän tutkimusongelmaani kolmen tutkimuskysymyksen avulla. 1. Mikä on Euroopassa tehtyjen elokuvien määrällinen osuus helsinkiläislukiolaisten koko elokuvakulutuksesta? 2. Minkälaiset tekijät vaikuttavat Euroopassa tehtyjen elokuvien kuluttamiseen ja kuluttamatta jättämiseen? 3. Miten lukiolaisten puheet Euroopassa tehdyistä elokuvista jäsentyvät erontekojen ja yhteisyyksien sekä eläytymisen ja etääntymisen näkökulmasta? Tutkielmani etenee määrällisestä ja kuvailevasta laadulliseen ja analyyttiseen. Koska aiempi tutkimus aiheesta on erittäin vähäistä, eurooppalaisen kulttuuri-identiteetin tarkastelulle on luotava konteksti. Teen kartoittavan työn ensimmäisen ja toisen tutkimuskysymykseni avulla. Aineistoni on kaksiosainen. Määrällinen aineistoni on 117 helsinkiläislukiolaiselta kerätty lomakeaineisto. Laadullinen aineistoni sisältää 13 helsinkiläislukiolaisen teemahaastattelut. Yksinkertaistetut tulokseni ovat, että helsinkiläislukiolaiset kuluttavat elokuvia reilusti keskivertosuomalaisia ja keskivertoeurooppalaisia enemmän. Noin neljä viidestä heille tarjotusta ja heidän kuluttamastaan audiovisuaaliteoksesta tulee Yhdysvalloista. Euroopassa tehdyt elokuvat ovat vieraita, minkä vuoksi niistä puhutaan enemmän vertaamalla koko Eurooppaa Yhdysvaltoihin kuin käsittelemällä Euroopan sisäistä moninaisuutta. Esteitä Euroopassa tehtyjen elokuvien kuluttamiselle ovat muun muassa tuttujen elokuvatekijöiden, markkinoinnin ja puhuttuuden puute. Euroopassa tehdyillä elokuvilla on usein vaikeuden leima, ja niiden ankeaksi määritelty visuaalisuus koetaan etäännyttäväksi tekijäksi. Kolmannen tutkimuskysymyksen näkökulmasta lukiolaisten elokuvakokemuksiin liittyvissä puheissa on keskeistä, että mitä enemmän elokuvassa koetaan olevan vieraita elementtejä, sitä vaikeampi siihen on eläytyä. Sekä emotionaalinen että älyllinen eläytyminen Euroopassa tehtyihin elokuviin on usein haastavaa. Se on mahdollista ja tärkeää, mutta tällaiset määrittelemääni eurooppalaista kulttuuri-identiteettiä rakentavat eläytymisen kokemukset ovat lukiolaisten arjessa erittäin vähäisiä. Tärkeimpiä lähteitäni ovat: audiovisuaalisen kokemuksen osalta Kytömäki, Savinen (1993) ja Kytömäki (1999); mediakulutuksen osalta Suoninen (2004); identiteetin taustateorian osalta Hall (mm. 1999) ja Kivikuru (1998 ja 2000); MEDIA-ohjelman ja Euroopan audiovisuaalialan osalta EU:n MEDIA-ohjelmaan liittyvät asiakirjat sekä EU:n ja riippumattomien tutkijoiden MEDIA-ohjelmaa koskevat tutkimukset vuosilta 2001-2005. Asiasanat: Eurooppa - Euroopan unioni elokuvat - elokuvapolitiikka kulttuuri - mediakulttuuri kulttuuri-identiteetti helsinkiläiset - nuoret - lukiolaiset
  • Laaksonen, Salla-Maaria (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkimuksen aiheena ovat organisaation maineesta kertovat tarinat eli narratiivit verkossa, erityisesti sosiaalisen median palveluissa. Tutkimuksessa analysoidaan, miten organisaation mainetta uhkaavia riskejä sekä maineen tilaa ylipäänsä voidaan arvioida verkkokeskustelujen avulla, sekä tutkitaan sitä, mistä palasista ja kenen kirjoittamana maineen tarina verkkokeskusteluissa muodostuu. Johtopäätöksissä pohditaan myös miten sosiaalisen median palveluita ja erityisesti niiden seurantaa voitaisiin hyödyntää mainetyössä. Tässä tutkimuksessa narratiiveilla tarkoitetaan organisaatiosta ja sen maineesta kerrottuja tarinoita, joita voidaan kutsua myös mainenarratiiveiksi. Mainenarratiivin kontekstina on verkko, joka käsitetään organisaatioviestinnän kommunikatiivisena merkitysympäristönä. Tutkimuskohteeksi on rajattu käyttäjälähtöisten web 2.0 -palveluiden eli sosiaalisen median sisällöt. Maineen tilaa arvioitaessa hyödynnetään organisaation yleisösuhdetta kuvaavaa maineareenan käsitettä. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat David Bojen antenarratiivinen teoria sekä maineteorioiden osalta muun muassa Charles J. Fombrunin, Pekka Aulan, Saku Mantereen ja Jouni Heinosen mainekäsitykset. Näiden keskeisempänä yhdistelmänä muotoutuu antenarratiivisen maineen määritelmä. Työ on laadullinen monitapaustutkimus. Seurattaviksi tapauksiksi on valittu neljä erilaista keskustelua herättänyttä organisaatiota ja/tai niiden tuotetta. Tutkimuksen aineisto koostuu sosiaalisen median palveluista kerätystä aineistosta: blogimerkinnöistä, mikroblogimerkinnöistä sekä keskustelupalstojen viesteistä. Aineisto on kerätty käyttäen Whitevector Oy:n sosiaalisen median seurantaan tarkoitettua TracSense-verkkopalvelua. Empiirisessä osassa analysoidaan sosiaalisen median sisällöissä käytyä keskustelua organisaatioista. Maineriskejä ja maineareenoita analysoidaan narratiivisen teema-analyysin avulla sekä verkkomaineen rakentumista intertekstuaalisen narratiivianalyysin keinoin. Tutkimuksessa selvisi, että verkkokeskustelujen teema-analyysin perusteella voidaan muodostaa kuva organisaation mahdollisista maineriskeistä sekä analysoida maineen tilaa. Organisaation mainetarina syntyy verkkokeskusteluissa useamman toimijan ja useiden eri tekstien välisenä vuorovaikutuksena. Keskusteluissa viitataan erityisesti uutissisältöihin, jotka toimivat keskustelunherättäjinä ja siten muokkaavat verkkokeskustelujen aihepiirivalintoja. Huomattavaa oli myös keskustelijoiden voimakas pyrkimys alkuperäislähteille. Tutkimus osoittaa, että sosiaalisen median seurannasta voi olla hyötyä organisaation mainetyössä.
  • Vanhatalo, Juha-Pekka (Helsingin yliopisto, 2004)
  • Hiidensalo, Venla (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tarkastelen työssäni Helsingin Sanomissa syksyllä 2004 käytyä päivähoitokeskustelua, joka sai alkunsa valtiosihteeri Raimo Sailaksen ehdotettua subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista. Tarkastelen työssäni äidin, isän ja yhteiskunnan kolmiyhteyttä. Lähtökohtanani vanhemmuuden esitysten tutkimisessa on väite, että äidit ovat päässeet vain harvoin määrittelemään rooliaan äitinä itse. Sen sijaan äitiys on voimakkaasti ulkoapäin määriteltyä ja normitettua. Työni yhtenä avainkysymyksenä onkin, miksi Sailas kohdistaa viestinsä nimenomaan nuorille naisille? Etsin työssäni kaikupohjaa Sailaksen aloittamalle keskustelulle monelta eri suunnalta. Työni rakennetta voi kuvata spiraaliksi, jossa jokainen kehä syventää edeltäjäänsä. Työni teoriaosuudessa tarkastelen Teresa de Lauretiksen muotoilemaa teoriaa sukupuolesta representaatioissa rakentuvana esityksenä. Teen katsauksen perheen sisäisen vastuunjaon rakentumiseen ja suomalaiseen perhepolitiikkaan 1800-luvulta 1900-luvulle. Tarkastelen naisten mahdollisuuksia työn ja perheen yhteensovittamiseksi ja tasa-arvoliikkeen vaiheita Suomessa. Käsittelen myös suomalaisessa isänroolissa tapahtuneita muutoksia. Sailaksen aloittama päivähoitokeskustelu kytkeytyy myös ajankohtaiseen keskusteluun hyvinvointivaltion tulevaisuudesta ja säästämispaineista, ja siksi tarkastelen työssäni myös hyvinvointivaltiosta käytyä keskustelua ja sen tulevaisuudesta esitettyjä visioita. Aineistonani on 21 Helsingin Sanomissa ajalla 15.8.-20.12.2004 julkaistua artikkelia ja mielipidekirjoitusta, jotka poimin lehden verkkoarkistosta hakusanoilla päivähoito and Sailas . Analyysimetodinani on kriittinen diskurssianalyysi, jossa hyödynnän myös fokalisaation käsitettä. Analyysin tuloksena löysin aineistostani kolme diskurssia, jotka nimesin rajanvetodiskurssiksi, moraalidiskurssiksi ja me vanhemmat diskurssiksi sen mukaan, kenen tai mistä näkökulmasta päivähoitokysymystä niissä tarkastellaan. Analyysini paljasti, että vaikka tutkimissani teksteissä puhutaan neutraalisti vanhemmista, kohdistetaan hoivavastuun vaatimus rivien välissä äideille. Äiti näyttäytyy keskustelussa epätoimijana, jonka etu on lapsen ja muun perheen edulle alisteinen. Rajanvetodiskurssissa vaaditaan, että yksilön ja yhteiskunnan välistä vastuunjakoa on tarkistettava. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen myötä vastuuta halutaan siirtää yhteiskunnalta takaisin perheelle, yksilölle ja naiselle. Työni lopuksi syvennän edellä esittelemiäni teemoja tarkastelemalla niitä Michel Foucault`n biovallan ja sukupuoliteknologian teoriaa vasten. Pohdin, miten äitiydestä on tullut normien painolastilla raskautettu asia ja mistä representaatioiden näyttämöltä löytyisi puhuvan äitisubjektin ja naisen paikka. Keskeisenä kirjallisuutena työssäni on muun muassa Jaana Vuoren väitöskirja Äidit, isät ja ammattilaiset (2001), Eeva Jokisen teos Väsynyt äiti (1996), Ilana Aallon ja Jari Kolehmaisen toimittama Isäkirja (2004), Michel Foucault`n Seksuaalisuuden historia (1998) sekä Ritva Nätkinin ja Raija Julkusen tuotanto. Avainsanat: äitiys, diskurssianalyysi, hyvinvointivaltion kriisi, perhepolitiikka, tasa-arvo
  • Malmberg, Mia (Helsingin yliopisto, 2006)
    Pro gradu -työssäni tarkastelen sitä, millaisia sukupuolten representaatioita Krisse-televisiosarjassa huumorin avulla rakennetaan ja millaisia valtasuhteita sarjan huumori tuottaa. Lähtökohtanani on ajatus kulttuurin medioitumisesta: esimerkiksi sukupuoleen liittyvien identiteettien merkityksiä tuotetaan enenevissä määrin mediakulttuurissa. Aihetta voi pitää kiinnostavana myös stand up -komiikan Suomessa saaman suosion ja Krisse Salmisen mediajulkisuudessa herättämän huomion takia. Teoreettinen viitekehykseni on sukupuolen ja huumorin suhdetta tarkasteleva feministinen televisiotutkimus. Huumoriteorioissa huumorin rooli nähdään kahtalaisena: huumori voi toimia sekä valta-asemia vahvistavasti että niitä horjuttavasti. Yksi tutkimukseni keskeisistä kysymyksistä onkin, millä tavoin huumorin voi nähdä purkavan ja millä tavoin vahvistavan vakiintuneita valtasuhteita Krisse-sarjassa. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Krisse-sarjan kahdeksasta kuvanauhoitetusta jaksosta. Analyysimenetelmäni ovat ohjelman audiovisuaalisen representaation analyysi ja huumorin lähiluku. Keskiössä on juontajan huumorin analyysi. Vieraiden osalta tarkastelen heidän reaktioitaan juontajan huumoriin sekä tutkimuskysymysten kannalta oleellisena näyttäytyvää huumoria. Tutkielmani keskeinen havainto on, että Krisse-sarjassa rakennetaan erilaisia feminiinisyyden ja maskuliinisuuden representaatioita. Krissen blondirepresentaation keskeisinä piirteinä näyttäytyvät bimbomaisuus ja naiivius. Sarjan huumori syntyy Krissen verbaalikomiikasta ja kurittoman naisen karnevalistisesta käytöksestä sekä vieraiden reaktioista juontajan huumoriin. Vieraat suhtautuvat pääasiassa positiivisesti Krissen blondihahmoon, mutta toisinaan he myös hämmentyvät Krissen käyttäytymisestä. Vieraiden huumorina näyttäytyvät itseironiset letkautukset, naamioituminen ja kuriton naiseus. Mieheyttä esitetään jossakin määrin uudessa valossa. Krisse-sarjassa on sekä vakiintuneita valtasuhteita vahvistavia että purkavia esittämistapoja. Naurun kohteen ja naurajan asemat ovat liikkeessä. Koska huumori on kulttuuri- ja aikasidonnaista ja televisiossa on mahdollista esittää vain jotakin sellaista, mikä on kulttuurissa hyväksyttävää, myös Krissen huumorin hegemoniaa uusintavien ja horjuttavien elementtien voi katsoa kertovan osaltaan siitä, mille asioille kulttuurissamme voidaan nauraa. Tärkeimpiä lähteitäni ovat huumoriteorian alalta Juha Herkman ja feministisestä huumoria käsittelevästä televisiotutkimuksesta Kaarina Nikunen, Wencke Mühleisen ja Kathleen Rowe.
  • Ojala, Markus (Helsingin yliopisto, 2007)
    Globalisaatio on ollut 1990-luvulta lähtien keskeinen yhteiskuntatieteellisen keskustelun aihe ja kiistelty tutkimusalue. Usein globalisaatio koetaan yhtenä nykyajan merkittävimmistä yhteiskunnallisista muutosprosesseista, ja sellaisena sen on katsottu myös edellyttävän teoreettisia ja metodologisia uudistuksia sosiaalisten ilmiöiden tutkimuksessa. Toisaalta sekä itse ilmiön luonteesta että sen tutkimuksen analyyttisesta painoarvosta ollaan kirjallisuudessa syvästi erimielisiä. Globalisaatio voidaankin ymmärtää paitsi yhteiskunnallisena ilmiönä myös tieteellisenä konstruktiona ja metodologisena lähestymistapana sosiaaliseen todellisuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan globalisaation erilaisia merkityksiä yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa. Työn tarkoituksena on pohtia, miten globalisaatiosta käytävää tieteellistä väittelyä voidaan ymmärtää, ja tarjota näkökulmia siihen, miten eri tavoin globalisaatiokäsitteen kautta määritellään yhteiskunnallisen muutoksen luonnetta. Tarkastelua ohjaa näkemys globalisaatiosta sosiaalisena konstruktiona, jonka avulla paitsi tehdään yhteiskunnallista muutosta ymmärrettäväksi myös aktiivisesti muokataan yhteiskuntatieteiden tutkimusagendaa sekä määritellään sosiaalisia suhteita. Globalisaatiotutkimus ymmärretään siten itse osana analysoimaansa yhteiskunnallista muutosta. Tällöin huomio kiinnittyy siihen, millaista määrittelykamppailua tieteellisessä globalisaatiokeskustelussa käydään tutkimuksen yhteiskunnallisesta roolista ja vastuusta. Työssä esitetään kirjallisuudesta kolme tulkintaa, joiden avulla globalisaatiosta käytäviä määrittelykamppailuja voidaan lähestyä. Ensiksi suurten kertomusten tulkinta tarjoaa näkökulman siihen, miten globalisaation kautta määritellään yhteiskunnallista järjestystä, historiallista muutosta sekä hallitsevaa tutkimusparadigmaa. Toiseksi ajatus aikalaisdiagnoosista viittaa keskustelussa esiintyviin pyrkimyksiin kyseenalaistaa globalisaatiotutkimuksen tieteellistä retoriikkaa ja osoittaa, miten yhteiskunnallisen muutoksen analyysi on luonteeltaan normatiivista. Kolmanneksi tulkinta sosiaalisista mielikuvituksista valottaa, miksi globalisaatiota on arvosteltu poliittisilta ja ideologisilta seurauksiltaan haitallisena teoreettisena käsitteenä ja lähestymistapana. Työn lopussa pohditaan globalisaatiotutkimuksen mahdollisuuksia rakentaa yhteiskunnallista toimintaa aktivoivaa mielikuvitusta sekä kehystää sosiaalisten liikkeiden kamppailua globalisaatioprosessien politisoimiseksi. Tutkielmassa perehdytään globalisaatiota niin yhteiskunnallisena ilmiönä, teoreettisena lähestymistapana kuin käsitteellisenä konstruktionakin käsittelevään yhteiskuntatieteelliseen kirjallisuuteen. Kiisteltynä analyyttisena ja teoreettisena käsitteenä globalisaatio on jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteena, ja erilaisten määritelmien nähdään työssä johtavan hyvin erisuuntaisiin tulkintoihin yhteiskunnallisesta muutoksesta. Tutkielman tarkoituksena ei ole argumentoida minkään yhden, muita analyyttisesti paremman tai ideologisesti oikeaoppisen tutkimusnäkökulman puolesta. Sen sijaan tavoitteena on tarjota erilaisia lähestymistapoja globalisaatioproblematiikan arviointiin ja siten osaltaan edistää yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kriittistä potentiaalia.
  • Haikarainen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2005)
    Työ tarkastelee yhdysvaltalaista kansalaisjournalismi-liikettä ja siitä käytyä keskustelua 1990- ja 2000-luvuilla. Näkökulmana toimii journalistisen objektiivisuuden käsite. Pyrkimyksenä on luoda kriittinen katsaus kansalaisjournalismi-liikkeen, siitä käydyn keskustelun ja objektiivisuuden käsitteen suhteeseen. Aineistoksi on valittu Yhdysvalloista journalismin ja viestinnän alan tieteellisiä aikakauslehtiä sekä yksi sikäläinen journalistien ammattilehti. Kansalaisjournalismi (public journalism) on Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa syntynyt liike, joka painottaa median tehtävää yhteiskunnallisen keskustelun synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. Liikkeen mukaan median tulee sekä raportoida yhteisöllisistä ongelmista että samalla toimia aktiivisesti niiden ratkaisemiseksi. Yksi kansalaisjournalismi-keskustelun keskeinen kysymys on ollut, luopuuko toimittaja erillisyydestä ja puolueettomuudesta julkista keskustelua aktiivisesti luodessaan. Työn lähtökohtana on, että objektiivisuuden määrittely vaikuttaa käsitykseen journalistisen tiedon synnystä ja funktiosta. Perinteisen journalismin mukaan julkinen keskustelu perustuu tiedolle. Keskustelevuuden ideasta ammentaneet kansalaisjournalistit taas ajattelevat, että julkinen keskustelu voi tuottaa tietoa. Työ asettaa kaksi tutkimuskysymystä. Ensinnäkin selvitetään, miten objektiivisuuden ja julkisen keskustelun suhde on määritelty liikkeen sisällä sekä siitä käydyssä keskustelussa. Toiseksi analysoidaan, miten kansalaisjournalismin tavoite edistää julkista keskustelua rakentuu argumentatiivisesti liikkeestä käydyssä väittelyssä. Toiseen tutkimuskysymykseen vastataan uuden retoriikan perinteeseen kuuluvan Stephen Toulminin argumentaation analyysimallin avulla. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii keskustelevan julkisuuden teoria. Siihen sisällytetään yhdysvaltalainen filosofinen pragmatismi, lehdistön sosiaalisen vastuun teoria ja deliberatiivinen demokratiateoria. Objektiivisuuden käsitettä esitellään tietoteoreettisesti todellisuuden ja sanoman suhdetta kuvaavana ilmiönä sekä journalismin tutkimuksen näkökulmasta historiallisesti syntyneenä normina ja kritiikin kohteena. Tulos ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että journalismin objektiivisuuden ja julkisen keskustelun suhde on määritelty kansalaisjournalismi-väittelyssä kolmen eri argumentaatioposition kautta. Nämä positiot ovat kansalaisjournalistien valitsema julkisen keskustelun edistäminen, traditionaalisen journalismin valitsema julkisuuden tarkkaileminen ja tutkijoiden konstruktionistisesta lähtökohdasta valitsema julkisuuden rakentaminen. Tuloksena toiseen tutkimuskysymykseen työ erittelee argumentatiivisia lähtötietoja, perusteita ja taustatukia kansalaisjournalismin päämäärälle edistää julkista keskustelua. Päätelmissä esitetään, että näistä argumentaation osista muodostuu keskustelussa kaksi jännitettä. Ensimmäinen on keskustelun edistämisen ja todellisuuden rakentamisen välinen jännite. Sen takia kansalaisjournalismin on päätettävä, ottaako se kantaa journalismin todellisuutta rakentavaan vaikutukseen julkisen keskustelun edistämisen prosessissa. Toinen jännite on konsensuksen ja jakaantuneiden julkisuuksien välinen. Se pakottaa liikkeen määrittelemään, mikä ja kuka on se kansalainen ja yhteisö, jonka keskustelua liike edistää. Tärkeimmät käytetyt lähteet ovat teoreettisen viitekehyksen osalta John Dewey, Walter Lippmann, James W. Carey ja Michael Schudson. Kansalaisjournalismin tärkeimmät lähteet ovat Jay Rosen, Davis Merritt, Heikki Heikkilä ja Risto Kunelius. Analyysimenetelmän osalta tärkein lähde on Stephen Toulmin.
  • Seppälä, Mikko (Helsingin yliopisto, 1998)
  • Mölsä, Heini (Helsingin yliopisto, 2005)