Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 940
  • Parviainen, Olli (2015)
    Pro gradu -tutkielmassani kokeiltiin sosiaalisen verkoston analyysin soveltuvuutta organisaation viestintä- ja innovaatiokanavien kartoitukseen. Mielenkiintoni kohteena oli myös mielipidejohtajien ja välittäjien asema sosiaalisessa verkostossa. Päätutkimuskysymyksiä oli kolme: 1) Minkälainen on Yrityksen sisäisen kokonaisverkoston sosiaalisen verkoston rakenne? 2) Kenen toimijan kautta tieto innovaatioista tulee verkostoon sisälle? 3) Jos Yrityksen sosiaaliseen verkostoon muodostuu mielipidejohtajia ja mielipidevälittäjiä, ovatko nämä samoja henkilöitä? Tutkimus tehtiin Päijät-Hämeessä sijaitsevassa elintarvikealan yrityksen ("Yritys") organisaatiossa. Tutkimusmenetelmänä oli verkostoanalyysi, johon aineisto hankittiin kyselylomakkeella. Kyselytutkimus suoritettiin paperisilla lomakkeilla ja vastaajia oli 35 henkilöä. Tutkimusmenetelmänä verkostoanalyysiä ei ole käytetty Suomessa viestinnän tutkimukseen niin, että tutkimuksessa olisi kiinnostuttu viestintäkanavien lisäksi myös välittyvästä sisällöstä. Verkostoanalyysi Yrityksen henkilöstön sosiaalisista verkostoista tuotti selkeitä, toistuvia ja satunnaisuudesta poikkeavia rakenteita. Avaintoimijat toistuivat verkostosta toiseen samoissa asemissa olevina. Joillain toimijoilla oli selkeitä taipumuksia mielipidejohtajuuteen, ja jotkut toimijat olivat selkeästi mielipidevälittäjän asemassa. Huomattavain havainto oli sosiaalisten verkostojen rakentuminen organisaatiokaavion muodostaman rangan päälle. Lähes kaikki avaintoimijat olivat Yrityksessä esimiehenä tai asiantuntijana toimivia henkilöitä. Verkostoanalyysi osoittautui oivaksi työkaluksi organisaation viestinnän tutkimuksessa. Sen avulla pystyin vertaamaan erilaisia viestintäverkostojen rakenteita toisiinsa, kartoittamaan innovaatioiden leviämisen kanavia ja selvitin töiden sujumisen kannalta keskeisimmät toimijat. Lisäksi tutkimuksessa syntyi yksi uusi verkostoanalyysin sovellus, OHI ('Organizational Hierarchy Indicator'), jolla pystyttiin nopeasti tarkastelemaan organisaatiokaavion ja sosiaalisen verkoston samankaltaisuutta. Tärkeimpiä lähteitä tutkimukselle olivat verkostojen osalta Wasserman & Faust 1994 ja mielipidejohtajien ja innovaatioiden leviämisen osalta Rogers 2003.
  • Parviainen, Olli (2015)
    Pro gradu -tutkielmassani kokeiltiin sosiaalisen verkoston analyysin soveltuvuutta organisaation viestintä- ja innovaatiokanavien kartoitukseen. Mielenkiintoni kohteena oli myös mielipidejohtajien ja välittäjien asema sosiaalisessa verkostossa. Päätutkimuskysymyksiä oli kolme: 1) Minkälainen on Yrityksen sisäisen kokonaisverkoston sosiaalisen verkoston rakenne? 2) Kenen toimijan kautta tieto innovaatioista tulee verkostoon sisälle? 3) Jos Yrityksen sosiaaliseen verkostoon muodostuu mielipidejohtajia ja mielipidevälittäjiä, ovatko nämä samoja henkilöitä? Tutkimus tehtiin Päijät-Hämeessä sijaitsevassa elintarvikealan yrityksen ("Yritys") organisaatiossa. Tutkimusmenetelmänä oli verkostoanalyysi, johon aineisto hankittiin kyselylomakkeella. Kyselytutkimus suoritettiin paperisilla lomakkeilla ja vastaajia oli 35 henkilöä. Tutkimusmenetelmänä verkostoanalyysiä ei ole käytetty Suomessa viestinnän tutkimukseen niin, että tutkimuksessa olisi kiinnostuttu viestintäkanavien lisäksi myös välittyvästä sisällöstä. Verkostoanalyysi Yrityksen henkilöstön sosiaalisista verkostoista tuotti selkeitä, toistuvia ja satunnaisuudesta poikkeavia rakenteita. Avaintoimijat toistuivat verkostosta toiseen samoissa asemissa olevina. Joillain toimijoilla oli selkeitä taipumuksia mielipidejohtajuuteen, ja jotkut toimijat olivat selkeästi mielipidevälittäjän asemassa. Huomattavain havainto oli sosiaalisten verkostojen rakentuminen organisaatiokaavion muodostaman rangan päälle. Lähes kaikki avaintoimijat olivat Yrityksessä esimiehenä tai asiantuntijana toimivia henkilöitä. Verkostoanalyysi osoittautui oivaksi työkaluksi organisaation viestinnän tutkimuksessa. Sen avulla pystyin vertaamaan erilaisia viestintäverkostojen rakenteita toisiinsa, kartoittamaan innovaatioiden leviämisen kanavia ja selvitin töiden sujumisen kannalta keskeisimmät toimijat. Lisäksi tutkimuksessa syntyi yksi uusi verkostoanalyysin sovellus, OHI ('Organizational Hierarchy Indicator'), jolla pystyttiin nopeasti tarkastelemaan organisaatiokaavion ja sosiaalisen verkoston samankaltaisuutta. Tärkeimpiä lähteitä tutkimukselle olivat verkostojen osalta Wasserman & Faust 1994 ja mielipidejohtajien ja innovaatioiden leviämisen osalta Rogers 2003.
  • Taipale, Tuukka (2015)
    Abstract This thesis rethinks monetary policy dividing time into two review-contexts in relation to the recent global financial crisis. The thesis leans on three different theoretical and quantitative models which are applied in order to examine a central bank's possibilities to control or affect inflation. The first review-context covers time from post-WWII to the end of the period of Great Moderation, which preceded the crisis. The second review-context covers time from the eruption of the crisis in 2008 to the current day. The thesis is motivated by several questions. First of all, the thesis aims to examine the fundamental differences in monetary policy between the pre and the post-crisis periods, i.e. to examine the differences between conventional and unconventional monetary policies. Secondly, the thesis attempts to examine what possibilities are available to a central bank in controlling inflation in different schemes and within both contexts. Thirdly, as the inflation rate is persistently low in the eurozone this thesis endeavors to explain and provide suggestions to create higher inflation expectations and potential options to escape a liquidity trap situation. In the pre-crisis context it was found that the coordination of monetary and fiscal policies play a key role considering a central bank's possibilities to control or affect inflation. It was also found, whitin another model, that a central bank is able to control inflation (and expectations) by choosing and credibly following a policy rule. With the examination of the central and commercial banks' balance sheets and credit creation it was observed that deposits and reserves have a crucial role in the monetary system. In the post-crisis context it was found that, even if the zero lower bound on the nominal interest rate is binding and further causing conventional open market operations to be ineffective, the central bank may stimulate the economy via quantitative easing. By these unconventional open market operations the central bank extends credit to the economy, provides more liquid assets to the private sector in the form of reserves and government debt, and is able to show commitment to change to another monetary policy rule that is associated with higher inflation expectations. Evidence from the swap market data was found to support the claim that long-term asset purchases and thereby expanded central bank balance sheets succeeded in increasing inflation expectations in the USA and in the UK in the midst of the crisis. The thesis introduces also an unwelcome liquidity trap situation in monetary policy, where the nominal interest rate hits the (zero) lower bound and cannot be lowered further. Potential solutions to escape the trap are discussed.
  • Zhukov, Andrey (2015)
    Starting from the beginning of 1990s, Finland has experienced rapid growth rates in population fractions of non-native residents, with almost half of all immigrants eventually settling in Helsinki metropolitan area. This thesis studies immigrant settlement patterns in the capital region, with the purpose of reliably quantifying and documenting dynamics of ethnic residential segregation. Formation of “ethnic enclaves” is a widely-debated issue which might have ambiguous impact on immigrants’ economic and social outcomes. Robust inference on segregation dynamics is a prerequisite for furthering understanding of the issue. However, qualitative inference on segregation dynamics is often hindered by the fact that different spatial unit sizes and/or immigrant population fractions generate random segregation of varying magnitudes. This thesis overcomes the problem by employing index of systematic segregation which is expressed as a fraction of maximum excess dissimilarity (net of random) that could possibly occur. Index of dissimilarity (Duncan index) is chosen as a baseline measure for calculating systematic index, ensuring comparability of my research to the existing body of knowledge on the phenomenon. While index of dissimilarity reports only marginal growth in segregation, systematic measure reports almost two-fold increase in ethnic residential segregation. Employing systematic index allows reliable comparison of segregation across various immigrant groups and localities. Thus, I find that immigrants from Balkan and African countries are more segregated than other foreign-born individuals. Comparison of systematic indices across largest Finnish cities reveals that Turku has been substantially more segregated than its counterparts starting from year 1995. Eventually, I isolate the measure of segregation along ethnic lines from sorting along other dimensions, such as income. I find no evidence that increase in residential segregation is driven by widening income gap between native and immigrant population. Finally, all the findings are presented compactly in two web applications, allowing flexible controls over the choice of locality of interest, immigrant group, statistics and map-types.
  • Norring, Anni (2015)
    In this thesis I consider studying the determinants of international investments with the gravity model of international financial asset trade. I discuss the relevant literature and present a theoretical framework for gravity in cross-border investments. I compare three empirical approaches, the classic approach that studies the determinants of the observed levels of cross-border holdings by a fixed effects panel model, the dichotomous approach that studies the effects of determinants on the probability of there being a positive cross-border investment by a probit model and finally an approach which combines the two previous ones by a double-hurdle model. I propose that the double-hurdle model is the correct approach in the context of cross-border investments.
  • Grochowski, Pia (2015)
    This thesis explores the pathways to participation of migrant women in the Helsinki capital region in Finland. The research questions are: how do migrant women residing in the Helsinki region experience sport and physical activities? Do sports and physical activities provide means for integration of migrant women living in Helsinki? Do sport and physical activities lead to generating feelings of belonging in Finland? The study explores the environments, social histories and social networks which lead to the activation and sustained participation of migrant women in sports and physical activities and provides a critical assessment from the experience of a migrant woman on how life in sports in a new country. The theory of sports participation and belonging has been explored in the Nordic countries (Walseth, 2006; Agergaard et al. 2010) and this study hopes to provide a Finnish contribution to that debate. Studies reveal that health, well-being and activities in sports are influenced through maternal lines (Nowaki, Radzinska, Rynkiewicz, 2009), family background, socialization and habitus. The study assesses the common thesis that participation in sports can develop a feeling of belonging among migrant groups in the Nordic countries (Walseth, 2006; 2008, 455, 459; Zacheus, 2014). Twelve women from around the world, living in the Helsinki Capital region participated in the study. Qualitative interviews were used for narrative and contemporary accounts on their lives in sports. The study takes an intersectional approach and a standpoint approach (Harding,1987), to give a voice to a marginalized and belittled group of sport participants. Figurational perspective and Bourdeausian theory serve as the theoretical framework for the study.
  • Mailasalo, Maria (2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan, miten vuosien 1999–2013 välisenä aikana julkaistuissa neuvolatoimintaa ohjaavissa teksteissä puhutaan isyydestä ja isään liittyvistä riskeistä. Neuvolajulkaisut ovat osa perhepolitiikkaa, jonka kautta otetaan kantaa toivottavaan ja oikeanlaiseen vanhemmuuteen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista kuvaa neuvolatoimintaa ohjeistavat julkaisut välittävät ja rakentavat isyydestä ja millaisena yhteiskunnallinen isyys näyttäytyy tarkastelujakson aikana. Tutkimuksessa kartoitetaan lisäksi sitä, millaisia riskejä isiin liitetään ja millaista vanhemmuutta riskeihin puuttumisen kautta tuotetaan. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä kuudesta julkaisuista, joista yksi on Stakesin, kaksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja kolme sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemia. Analyysimenetelmänä käytetään laadullista, temaattista analyysia. Tutkimus sijoittuu sosiaalisen konstruktioinismin tutkimusperinteeseen, jonka näkökulmasta tarkastellaan sitä, miten aineisto on mukana sosiaalisen todellisuuden rakentumisessa ja miten se vahvistaa tai purkaa isyydelle annettuja merkityksiä. Hallinnan analytiikka tarjoaa teoreettisia apuvälineitä aineiston analyysiin ja sen kautta käsitellään sitä, miten ilman pakottamista ja suoraa puuttumista vanhempia hallitaan ja millaisia subjekteja hallinta tuottaa. Hallinta legitimoidaan riskien kautta, ja myös riskin käsite on tutkimuksessa keskeinen. Isän merkitys kasvaa neuvolateksteissä vuosien 1999–2013 välillä. Aineistosta muodostuu tarkastelujakson alkupuolella ristiriitainen kuva isästä, joka on osaamaton, mutta josta kuitenkin toivotaan ammattilaisten ja äitien tuella osallistuvaa ja aktiivista vanhempaa. Äiti nähdään ensisijaisena vanhempana, mutta ihanne isän osallistumisesta ja vanhemmuuden jakamisesta vahvistuu 2000-luvulla. Isyydestä puhuminen jää kuitenkin 2000-luvulla paikoin piiloon niin sanottuun sukupuolineutraaliin vanhemmuuspuheeseen, jossa vanhemmuudesta puhtaan viittaamatta erityisesti äitiin tai isään. Tällä sukupuolineutraaliudella pyritään kaiketi tavoittamaan perhemuotojen moninaistuminen, mutta samalla se jättää näkymättömiin isyyteen ja vanhemmuuteen liittyvät sukupuolittuneet valta- ja vastuusuhteet. Elämäntapariskeistä puhuttaessa isyyteen ja yleisemmin vanhemmuuteen kohdistuva hallinta on neuvolateksteissä erityisen näkyvää. Riskejä ohjeistetaan arvioimaan kaikkien vanhempien kohdalla ja niihin suhtaudutaan ennakoivasti. Riskeihin puututaan ennen kaikkea lapsen etuun vetoamalla. Perheet, joiden kohdalla riskejä esiintyy, eivät joudu suoran kontrollin alaisiksi, vaan heihin kohdistetaan tukea ja neuvontaa. Vanhemmista tuotetaan neuvolan käytäntöihin sopeutuvia asiakkaita, jolloin heidän vanhemmuuteensa ja perheyteensä päästään ottamaan kantaa ja muokkaamaan sitä ilman pakkokeinoja. Julkaisuissa piirtyy kuva tietoa omaksuvasta, vastuun ottavasta sekä neuvolan kanssa kasvatuskumppanuuteen antautuvasta vanhemmasta. Analyysin perusteella voidaan todeta, että aineistossa naisten ja miesten yhteiskunnallinen vastuu vanhemmuudesta on hyvin erilaista: äidin vastuu lapsista nähdään ensisijaisena läpi tarkastelujakson. Tutkimus osoittaa, että käsitys vanhemmuudesta ja perheistä laajentuu ja monimuotoistuu tarkastelujakson loppupuolella, kun isien lisäksi neuvolateksteissä pyritään huomioimaan myös muut ei-raskaana olevat vanhemmat. Tutkimuksen perusteella on lisäksi havaittavissa, että hallinta ja riskien kartoittaminen kohdistuvat varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn periaatteen lisääntymisen myötä raskaana olevan lisäksi myös ei-raskaana olevaan vanhempaan. Koska tutkitut julkaisut määrittävät sitä, millaisena toivottava isyys tai vanhemmuus nähdään ja koska julkaisut ovat kansallisia ja tavoittavat neuvolatyön välityksellä miltei kaikki käytännön neuvolatyötä tekevät, ei ole samantekevää, millaisia mahdollisuuksia isille julkaisujen sivuilla tarjotaan, mitä jätetään piiloon ja millaisia kompetensseja vanhemmilta neuvolan käytännöissä vaaditaan.
  • Lehtinen, Milla (2015)
    Väestöennustelaskelmia tehdään, jotta voidaan varautua tulevaisuuden väestönkehitykseen, esimerkiksi huoltosuhteen muutokseen. Pro gradu -tutkielman tarkoitus oli kehittää kuolevuusennustetta, joka on osa väestöennustetta. Kuolevuutta mallinnettiin ja ennustettiin Suomen aineistoa käyttäen. Tutkimuskysymys oli havaintovälin pituuden vaikutus ennusteen tarkkuuteen. Kuolevuutta ennustettiin ekstrapoloimalla, eli yhteiskunnallisiin tai lääketieteellisiin muutoksiin ei otettu kantaa. Miesten ja naisten kuolevuus ennustettiin erikseen, koska niissä on suuria eroja. Tutkimus rajattiin koskemaan 60--99-vuotiaita. Tutkielmassa vertailtiin toteutunutta ja ennustettua kuolemanvaaralukua. Kuolemanvaaraluku tietyssä iässä kertoo todennäköisyyden kuolla ennen seuraavan iän saavuttamista ja sitä estimoidaan kuolevuuslukujen avulla. Kuolevuusluku lasketaan suhteuttamalla ikäryhmän kuolleet ikäryhmän keskiväkilukuun havaintovuonna. Puuttuvat ja epäuskottavat arvot korvattiin aineistosta interpoloidulla arvolla. Tutkielmassa käytettiin Human Mortality Database -tietokannan ja Tilastokeskuksen StatFin-tietokannan aineistoja. Tarkasteluperiodeiksi valittiin kaksi viiden peräkkäisen vuoden jaksoa vuosilta 1958--2012. Tarkasteluperiodien keskipisteiden etäisyydeksi eli havaintoväliksi valittiin 10--30 vuotta, kun Tilastokeskuksen nykyisin käyttämä havaintoväli on 20 vuotta. Ennustettiin 1--41 vuoden päähän eli havaintovälistä riippuen vuosia 1973--2013. Ennustevuodet valittiin menneeseen aikaan, jotta voitiin verrata toteutunutta ja ennustettua kuolevuutta. Tilastokeskuksen mallin mukaisesti ennuste laskettiin viimeisimmän havaitun kuolemanvaaraluvun ja alenemisvauhdin avulla. Kuolemanvaaraluvun alenemisvauhti riippuu kuolevuuden trendistä valitulla havaintovälillä. Jos kuolevuus laskee nopeasti tarkasteluperiodien välillä, myös ennuste on jyrkempi kuin tilanteessa, jossa ennustetaan perustuen pitkän aikavälin suhteellisen maltilliseen muutokseen. Saatuja ennusteita verrattiin toteutuneisiin lukuihin laskemalla suhteellisia keskineliövirheitä. Keskineliövirheistä otettiin ensin neliöjuuri ja tutkittiin graafisesti virheen suhdetta ennustevälin pituuteen eri havaintoväleillä. Sen jälkeen valittiin ennustevälit 1--20, joista oli kaikilla havaintoväleillä vähintään kaksi havaintoa, ja laskettiin niistä keskineliövirheiden summat havaintoväleittäin. Kuvien ja taulukoiden perusteella suositetut havaintovälit vastaavat Tilastokeskuksen nykyisin käyttämää väliä naisilla ikäryhmissä 65--84-vuotiaat sekä miehillä 80--89- ja 95--99-vuotiaat. Miehillä virheet ovat suurempia kuin naisilla ja mikään havaintoväli ei tuota tarkkoja ennusteita erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä. Suoritettiin myös dekompositio eli hajotettiin keskineliövirhe varianssiin ja harhan neliöön. Havaittiin, että varianssin osuus keskineliövirheestä pienenee ennustevälin pidentyessä ja miehillä harhan osuus on keskimäärin suurempi kuin naisilla. Havaitaan, että paras mahdollinen havaintoväli vaihtelee jonkin verran ikäryhmittäin ja sukupuolittain. Kuolevuusennusteita laadittaessa tulisi siis ottaa huomioon optimaaliset ikäryhmittäiset havaintovälit. Toisaalta ennustemallin vaihtaminen saattaisi mahdollistaa parempia ennusteita kuin mitä pelkällä ikäryhmän ja sukupuolen huomioon ottavalla havaintovälin muutoksella saavutetaan.
  • Rosendahl, Katri (2015)
    The objective of this thesis is to summarise and systematise the most relevant political views that Margaret Cavendish (1623–1673) sets forth in her utopian novel The Description of a New World, Called The Blazing World (1666). To date there exists no systematic overall presentation of Cavendish’s political arguments that can be found in her utopia, even though the novel is widely considered to be the most comprehensive presentation of her political thinking as she never wrote an explicitly political treatise. In The Blazing World Cavendish describes her ideal commonwealth and the ideal monarch, and she explores forms of government, the relationship of state and religion, social hierarchy, scientific inquiry, the fundamental values of a well-governed society, war and its justification and the qualities of an ideal monarch. This thesis is a tentative reconstruction of her political theorising in The Blazing World. The reconstruction establishes that Cavendish’s political arguments, when interpreted together, form a theory of politics. The thesis is divided into four themes. This division is based on Cavendish’s description of state as one in which there is one sovereign, one language, one religion and one law. The first theme covers Cavendish’s views on absolute monarchy that she considers to be the ideal form of government, as well as suggestions of how she could justify monarchy. In this section the necessary qualities of an ideal sovereign and the rules of succession are also discussed. The second theme is formed of Cavendish’s arguments on social structures. She is in favour of strict social hierarchy, which bears on the division of labour and the organisation of scientific inquiry. Cavendish expects all citizens to hold the same beliefs and values imposed on them by the state, which leads to a strong unity even though there is physical diversity among the subjects. The connections between the unity of opinion and the physical differences of citizens are explored in order to obtain a better understanding of the nature of Cavendish’s ideal society. In the third theme, Cavendish’s notions on religion are scrutinised and it is suggested that instead of introducing Christianity into her ideal commonwealth, she constructs a cult of personality around the sovereign. To this cult are connected ceremony and symbols of power that the nobility utilises to maintain hierarchy and to govern the commonwealth. The fourth theme covers Cavendish’s views on warfare, as well as the legislation, objectives and main values of her ideal commonwealth. Cavendish combines three traditions in her thinking: politics and religion of the Roman Empire, Renaissance monarchy and the early modern theorising of state as a legal person. To establish that she draws on these traditions and utilises them in her theory of politics, her political views are compared to those of Thomas Hobbes (1588–1679), John Locke (1632–1704), Robert Filmer (ca. 1588–1653) and Niccoló Machiavelli (1469–1527). As The Blazing World is a political utopia, its differences from and similarities to some of the best known utopias of the sixteenth and seventeenth centuries are analysed: Utopia (1516) by Thomas More (1478–1535), New Atlantis (1627) by Francis Bacon (1561–1626) and The City of the Sun (1623) by Tommaso Campanella (1568–1639). Cavendish’s notions on government and religion are also reflected in the light of surveys on Roman political and religious practices. This connects Cavendish’s political thinking and utopian writing to the tradition of political theorising, and it is shown that The Blazing World is a unique contribution to the political discussion of the early modern era. Exploring Cavendish’s views offers new information about the nature and diversity of political theorising of the seventeenth century and serves as an example of the con-tributions by female philosophers.
  • Ranta, Jannika (2015)
    Tutkimus keskittyy Kiinan kommunistisen puolueen (CCP) johdon käyttämään retoriikkaan ja tapoihin perustella puolueensa valta-asemaa 2000-luvulla. Kiinan yhteiskunnan kehitystä on viime vuosikymmenen ajan leimannut niin kutsuttu kolmas vallankumous, joka on pakottanut puolueen etsimään uusia keinoja valtansa oikeuttamiseksi. Mao Zedongin johtama kommunistinen puolue nojasi politiikassaan vahvasti sosialistiseen vallankumoukseen ja ideologiaan. Maon kuoltua alkoi reformi- ja avautumispolitiikan kausi, johon on yleisesti viitattu Kiinan toisena vallankumouksena. Ideologian painuessa taka-alalle politiikan keskiöön nousi maan nopea modernisoiminen. Puolue turvasi asemansa hallinnon suorituskykyyn ja yleiseen elintason nousuun perustuvan legitimiteetin avulla. Viimeisen vuosikymmenen aikana usko jatkuvaan talouskasvuun ja sen tuomaan yhteiseen hyvään on kuitenkin hiljalleen rapistunut: reformikauden hedelmät jakautuvat yhä epätasaisemmin eivätkä pelkät talouden kasvuluvut riitä pitämään suurta osaa kansasta tyytyväisenä. Kehitys on johtanut paitsi tuloerojen räikeään kasvuun ja muihin sosiaalisiin ongelmiin, myös menneen ajan nostalgiseen kaipuuseen. Meneillään on jälleen kerran suuri yhteiskunnallinen mullistus, joka asettaa kyseenalaiseksi vallanpitäjien poliittisen uskottavuuden ja kyvyn huolehtia kansalaistensa hyvinvoinnista. Tutkimuksessa tarkastellaan Hu Jintaon (2002–2012) ja Xi Jinpingin (2012-) pääsihteerikausina virallisessa retoriikassa toistuneita teemoja. Tarkoituksena on osoittaa legitimointistrategioissa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia kiinnittämällä huomiota sanojen takana vaikuttaviin arvoihin ja taustaoletuksiin. Keskeisin lähdeaineisto koostuu raporteista, puheista ja muista puolueen virallista kantaa ilmentävistä dokumenteista. Analyysin tukena käytetään Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa sekä huomioita kiinalaisen retoriikan erityispiirteistä. Totutun legitimiteettiperustan murtuminen näkyy uusien retoristen taktiikoiden omaksumisena ja yleisenä poliittisen diskurssin muutoksena. Kumpikin puoluejohtaja on jatkanut neljä vuosikymmentä sitten aloitettujen talousuudistusten linjalla, mutta samalla heidän kausiaan on leimannut yllättävä maolaisen ideologian henkiinherääminen. Ilmiö on aiheuttanut huolta maan tulevaisuudesta ja mahdollisesta taantumisesta takaisin kulttuurivallankumouksen kuohuihin. Vaikka jonkinasteinen ideologian paluu on kiistatonta, ei se tarkoita että CCP olisi aidosti omaksunut reformien, markkinatalouden ja länteen avautumisen vastaisen linjan. Pikemminkin käynnissä on suorituskykyyn perustuvan legitimiteetin päivittäminen vastaamaan yhteiskunnan muuttuneita odotuksia. Mao Zedongin naftaliinista kaivaminen palvelee osaltaan tätä päämäärää. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että ideologista oikeaoppineisuutta tärkeämpää on aatteen edustama yhteinen arvotausta sekä käsitykset moraalisesti oikeutetusta vallasta. Harjoitetusta retoriikasta erottuvat selvästi myös kungfutselaisen kulttuuriperinnön vaikutteet.
  • Eloranta, Lauri (2015)
    Julkishallinto digitalisoituu vauhdilla. Tässä julkishallinnon digitaalisessa muutoksessa ei ole yhdentekevää millä perustein digitalisaatiota suunnitellaan, ohjataan ja hallinnoidaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten erilaiset julkishallinnon hallintomallit näkyvät Suomen valtionhallinnon tietohallintostrategioissa ja edelleen paikallistaa, miten eri hallintomallien taustalla vaikuttavat arvot ja ideologiat näkyvät Suomen valtionhallinnon tietohallintostrategioissa. Tutkimus pyrkii siten tuomaan esiin niitä tiedostettuja ja tiedostamattomia hallintomalleista kumpuavia rakenteita, jotka vaikuttavat julkishallinnon digitalisaatioon ja siten ohjaavat koko yhteiskunnan muutosta. Tutkimusaineistona toimivat Suomen valtionhallinnon ministeriöiden tietohallintostrategiat vuosilta 2004-2014. Tutkimusmenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi (qualitative content analysis), jossa aineiston koodaus tehdään hallintomallien teoriataustaan pohjautuen abduktiivisesti. Sisällönanalyysi toimii siten työkaluna, jolla pyritään tuomaan esiin, miten julkishallinnon hallintomallit näkyvät valtionhallinnon tietohallintostrategiadokumenteissa. Tutkimus osoittaa, että valtionhallinnon ministeriöiden tietohallintostrategiat heijastelevat voimakkaasti byrokratialle, New Public Managementille ja New Public Governancelle ominaisia piirteitä. Byrokratia näkyy tyypillisesti erilaisten sääntöjen, ohjeistojen, rakenteiden ja selkeiden hierarkioiden korostamisena. New Public Managementin markkinaideologia on läpitunkevaa kautta aineiston, ja se näkyy erilaisina tulostavoitteina, mittareina, raportteina, markkinakilpailuna, ulkoistamisena, julkishallinnon funktioittamisena. Toimijoina ovat managerit ja johtajat, hyvin harvoin virkamiehet. New Public Governance näkyy myös koko aineistossa erilaisten yhteistyöverkostojen ja koko hallinnon verkostomaisen toiminnan lisäämisenä. Tietohallintostrategioissa näkyy vain harvoin uudemmat, digitalisaatioon tai kansalaisdemokratiaan nojaavat hallintomallit, kuten Digital-Era Governance tai New Public Service. Kansalainen toimijana onkin melko lailla kadoksissa koko aineistossa. Tutkimus osoittaa myös sen, että monia hallintomallien joskus ideologisiakin menetelmiä otetaan käyttöön valtionhallinnon strategiatasolla melko kritiikittömästi. Esimerkiksi mittareita, tulostavoitteita, tilaaja-tuottaja-rakenteita tai ulkoistamista käsitellään aineistossa harvoin kriittisesti. New Public Managementin vahvan läsnäolon myötä monet, melko uusliberalistisetkin, mekanismit otetaan dokumenteissa lähes annettuna. Informaatioyhteiskuntaa ulkoistetaankin Suomessa tällä hetkellä hyvin kritiikittömästi vallitsevan uusliberalistisen markkinaideologian ohjaamana. Pahimmassa tapauksessa tämä tulee johtamaan siihen, että julkishallinnon muuttuessa täysin digitaaliseksi muuttuu julkishallinto samalla myös pitkälti yksityisen sektorin tuottamaksi. Suomen julkishallinnon tulisikin herätä siihen, että digitaalisuus ei ole enää peruspalvelua sivulta auttava triviaali tukipalvelu, jonka voi markkinaohjatusti ostaa ulkopuolelta. Tämä on pitkällä tähtäimellä sekä kallista että typerää. Sen sijaan digitaalisuuden merkityksen kasvaessa julkisen sektorin omaa kykyä tuottaa digitaalisia palveluita tulisi merkittävästi lisätä. Vain siten on mahdollista taata demokraattisen, avoimen ja kestävän informaatioyhteiskunnan synty.
  • Pelkonen, Inka (2015)
    Ihmiset antavat läheisilleen runsaasti epävirallista apua kehittyneissä hyvinvointivaltioissa. Monien sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvien tekijöiden on havaittu olevan yhteydessä yksilöiden läheisiltään saamaan epäviralliseen apuun. Sen sijaan siitä, miten useamman puutetekijän seurauksena syntyvä huono-osaisuus on yhteydessä epävirallisen avun saantiin, ei tietojeni mukaan ole tehty aiemmin tutkimusta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, saavatko useammasta puutetekijästä kärsivät nuoret aikuiset - eli tutkielman huono-osaiset - muita nuoria aikuisia enemmän vai vähemmän taloudellista tukea ja käytännön apua vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Tutkielmassa kysytään: mitkä tekijät ovat yhteydessä nuorten aikuisten saamaan käytännön apuun ja taloudelliseen tukeen? Poikkeaako huonoosaisten saama käytännön apu ja taloudellinen tuki muiden saamasta avusta? Tutkielman aineistona on Tilastokeskuksen Sukupolvien ketju -hankkeelle keväällä 2012 keräämä suomalaisia nuoria aikuisia edustava kyselylomakeaineisto (n=1753). Tutkielmassa selvitetään ensin koko aineiston vastaajien avun saantia ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä frekvenssijakaumien ja ristiintaulukoinnin avulla. Tulosten mukaan iältään nuoremmat ja ne, ketkä eivät ole liitossa, asuvat ilman puolisoa ja kärsivät heikosta taloudellisesta tilanteesta saavat muita enemmän taloudellista tukea vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Vanhemmilta ja ystäviltä saavat muita enemmän taloudellista tukea myös työttömät ja ystäviltä samoin vähän koulutetut ja huonon terveyden omaavat henkilöt. Käytännön apua saavat puolestaan muita enemmän iältään nuoremmat sekä ystäviltä ja sisaruksilta ne, ketkä eivät ole liitossa ja asuvat ilman puolisoa. Ystäviltä saavat lisäksi käytännön apua muita enemmän niin ikään työttömät. Etenkin ystävät näyttävät näin reagoivan useampiin eri puutetekijöihin kuin esimerkiksi vanhemmat, jotka antavat apua monesti kaikille. Tutkielman huono-osaisten vastaajien avun saantia tutkittaessa käytetään menetelmänä logistista regressioanalyysia. Huono-osaisiksi määritellään ne nuoret aikuiset, jotka kokevat puutetta samanaikaisesti vähintään kolmella tutkielman viidestä huono-osaisuusulottuvuudesta ja ovat täten tutkielman muita nuoria aikuisia suhteellisesti huonommassa asemassa. Tulokset osoittavat, että nämä huono-osaiset saavat muita todennäköisemmin taloudellista tukea niin vanhemmiltaan, sisaruksiltaan kuin ystäviltään. Erityisen selkeä ero on ystäviltä saatavassa taloudellisessa tuessa, jota huonoosaiset saavat selvästi muita todennäköisemmin. Sen sijaan käytännön apua huono-osaiset eivät saa muita todennäköisemmin keneltäkään avunantajataholta. Muita tekijöitä, jotka kasvattavat regressioanalyysin tulosten mukaan todennäköisyyttä saada apua, ovat taloudellisessa tuessa avun antajan oma hyvä taloudellinen tilanne ja hyvä terveys sekä käytännön avussa avun antajan hyvä terveys ja pieni maantieteellinen etäisyys. Lopuksi kyselyaineiston tuloksia syvennetään laadullisilla teemahaastatteluilla (n=7), jotka tuovat esiin huono-osaisten kokemuksia avun saannista. Haastatellut huono-osaiset on poimittu niistä kyselyaineiston vastaajista, jotka täyttävät tutkielmaan asetetun huono-osaisuuden kriteerin. Huono-osaisuudestaan huolimatta haastateltavat eivät itse halua profiloitua epävirallisen avun saajina tai tarvitsijoina. Sitä vastoin he korostavat itsenäistä pärjäämistään. Tästä huolimatta haastateltavat painottavat niin ikään ympärillään olevan turvaverkon tärkeyttä. Keskeisenä havaintona haastatteluaineiston analyyseissä on, että vaikka haastateltavat pyrkivät pärjäämään itse, saavat he myös monenlaista apua läheisiltään. Turvaverkon olemassaolo voi näin ollen muodostua ylipäätään yhdeksi ehdoksi itse pärjäämisen kokemiselle. Tutkielman tulosten mukaan apu näyttää usein menevän sen tarpeessa oleville. Huono-osaiset nuoret aikuiset saavat muita enemmän apua lähipiiriltään, mikä on tärkeää sekä yksittäisten ihmisten että yhteiskunnan kannalta. Muita huonommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen parantaa huono-osaisten omaa tilannetta. Lisäksi huono-osaisille suunnattu apu voi parantaa yhteiskunnan yleistä hyvinvointia vähentäessään eriarvoisuutta ja kaventaessaan suhteellisia eroja. Toisaalta tutkielman tulokset nostavat esiin kysymyksen niiden huono-osaisten pärjäämisestä, joilla epävirallista apua ei ole saatavilla. Epävirallisen avun saamista tulisikin analysoida suhteessa julkisen avun rooliin. Hyvinvointivaltion tarjoaman toimeentuloturvan sekä palveluiden tulisi periaatteessa taata kaikille sen kansalaisille riittävä taloudellinen tuki ja jossain määrin myös käytännön apu. Tämä on kuitenkin suuri haaste nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa ja Suomen väestön ikääntyessä. Uhkana on, että julkisen avun turvan ollessa riittämätöntä alkaa epävirallinen apu paikata sitä. Tällöin epävirallisesta avusta voi tulla nykyistä velvoittavampaa toimintaa. Tämä haastaa pohjoismaisen eetoksen julkisen vallan vastuusta ja kaikille tarjottavasta avusta sekä saattaa ajaa muita huono-osaisemmat erityisen tukalaan asemaan, sillä juuri he ovat eniten riippuvaisia sekä julkisesta että epävirallisesta avusta.
  • Ignatius, Suvi (2015)
    Tässä pro gradussa tarkastellaan globaalia mediakeskustelua Turkin kesän 2013 protesteista esimerkkinä oikeudenmukaisuudes-ta käytävästä tulkintakamppailusta. Työssä selvitetään, miten kansainvälisissä uutistoimistoraporteissa representoidaan oikeu-denmukaisuuden sisältöjä ja rajoja koskevaa kiistapolitiikkaa. Tutkimuksen keskeinen argumentti on, että vaikka Turkin protes-toijien Gezi-liike kokee sisäpoliittisen tappion, se oikeudenmukaisuuskäsitystensä vuoksi näyttäytyy globaalissa julkisuudessa moraalisena voittajana. Oikeudenmukaisuus nähdään keskeisenä normatiivisena kriteerinä yhteiskunnan jatkuvuudelle ja muutokselle. Nancy Fraserin teorian mukaan globalisaation myötä käsitykset oikeudenmukaisuuden substanssista ja subjekteista ovat muuttuneet kiistanalai-siksi. Samalla sosiaalisten liikkeiden roolin oikeudenmukaisuuskeskustelun moottorina on esitetty muuttuneen keskeisemmäksi. Liikkeet haastavat poliittisen eliitin ja sosiaalitieteilijöiden määritelmät oikeudenmukaisuudesta vaatiessaan oikeudenmukaisuu-den arviointia aiempaa inklusiivisemmilla ja dialogisemmilla tavoilla. Artikuloidessaan oikeudenmukaisuuden sisältöä ja koh-teita uusilla tavoilla konkreettisissa tilanteissa ne laajentavat näkemystä oikeudenmukaisuudesta kansallisvaltiollisena tulonja-kopolitiikkana moniulotteiseksi skaalaksi, jossa oikeudenmukaisuuden toteutuminen edellyttää myös kulttuurista tunnustamista, poliittista representaatiota ja kansallisvaltiolle vaihtoehtoisia mittakaavoja. Yhteiskunnallisten seurausten kannalta merkittävin debatti käydään mediajulkisuudessa, mutta median globalisaation myötä julkinen keskustelu on osin irtaantunut kansallisista raameista kansainväliselle areenalle. Tutkimuksen tavoite on kartoittaa muotoutuvan kansainvälisen julkisuuden toimintaa oikeudenmukaisuuskamppailun areenana erityisesti sosiaalisten liikkeiden näkökulmasta empiirisen tutkimuksen kautta. Kansainvälinen mediajulkisuus hahmotetaan viimeaikaisten tutkimusten ehdottamalla tavalla rakenteellisten poliittisten mahdollisuuksien ja liikkeiden toiminnan välittäjänä. Käytännössä tutkitaan Gezi-liikkeen oikeudenmukaisuusvaateiden näkyvyyttä, resonanssia ja legitimiteettiä Associated Pressin artikkeleissa kesän 2013 protesteista. Aineisto koostuu niissä esitetyistä vaateista (N = 395). Menetelmä on julkisen oikeuttami-sen analyysi, jota kehitetään edelleen tukeutuen Fraserin teoriaan oikeudenmukaisuuden skaaloista. Tutkielman tavoite on sel-vittää, 1. missä määrin Gezi-liikkeen vaatimukset resonoivat media-areenalla ja miten haastetaan, 2. miten vaateissa määritel-lään ja perustellaan demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta sekä 3. miten kuva oikeudenmukaisuusdebatista tarkentuu vertailussa muihin viimeaikaisiin moraalisiin protesteihin. Tutkimuksen mukaan Gezi-liike voittaa oikeudenmukaisuudesta Turkin hallituksen kanssa käymänsä legitimiteettikamppailun globaalissa mediajulkisuudessa, vaikka liike kokee tappion sisäpoliittisessa kamppailussa. Liikkeen globaalimediassa nauttima moraalinen arvovalta perustuu sen julkisissa puheenvuoroissa hahmottuvaan demokratiakäsitykseen, joka herättää Turkin halli-tuksen näkemyksiä enemmän positiivista resonanssia muissa keskustelijoissa. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä konfliktin lopputulokselle, koska Turkin hallitus ei koe olevansa tilivelvollinen kansainvälisille yleisöille. Työssä eritellään näitä kilpaile-via näkemyksiä Fraserin teorian avulla nähden niiden koskettavan erityisesti poliittista representaatiota, mutta vähäisemmässä määrin myös kulttuurista tunnustamista. Sanan- ja kokoontumisvapautta ja suoraa kansalaistoimintaa puheenvuoroissaan puo-lustava Gezi-liike edustaa osallistuvaa demokratiakäsitystä pyrkien vahvistamaan kaikkien kansalaisten poliittista toimijuutta ja asemaa päätöksenteossa sekä vaatii arvopluraalia yksilöiden autonomian ja intimiteetin arvostamista. Tämän tulkitaan olevan linjassa kansainvälisen ihmisoikeusregiimin arvojen kanssa, toisin kuin Turkin hallituksen puolustama konservatiivinen vaali-demokratia, jossa hallinto toimii huolehtivana patriarkkana vaalimandaattiinsa vedoten ja vähemmistöjä valikoivasti suvaiten. Vertailu muihin moraalisiin protesteihin selkeyttää kuvaa Turkin protesteista representaatio- ja tunnustamiskamppailuna, jossa redistribuution kysymykset jäävät varjoon. Tämä voi kieliä siitä, ettei globaalilla areenalla vallitse yhtenäisiä käsityksiä jako-oikeudenmukaisuudesta mutta myös siitä, että Turkin hallituksen talous- ja sosiaalipolitiikan julkista menestystarinaa on vaikea haastaa, vaikka se olisi saavutettu kulttuurisesta ja poliittisesta oikeudenmukaisuudesta tinkimällä.
  • Martikainen, Joonas (2015)
    Deliberative democracy is a branch of political theory that takes the ideal of public deliberation between citizens as the best way to conduct public affairs. This thesis explores the exclusionary implications of conceptions of deliberative democracy that aim towards reaching consensus. As a corrective, I present an alternative conception of democracy that takes difference and antagonism as constitutive of the political. I will use Jean-François Lyotard’s concept of the differend as a critical tool for normative assessment of deliberative processes, and present a conception of communicative democracy, based mainly on the writings of Iris Marion Young, as a credible starting point for politics that aims towards solving differends by greater inclusion of group difference into politics. I take as my method that of critical theory, understood as normative analysis that takes as its starting point existing social processes and aims to construct an account of them that is both descriptive and prescriptive, aiming to reveal hidden normative possibilities inherent in them. This thesis consists of an introduction and four chapters. The first one explores the concept of the differend, understood as the problem of systemic distortions in political communication making expressing some experiences of injustice impossible. The second chapter presents a standard model of deliberative democracy based on the writings of Joshua Cohen, and then shows how its normative conditions of consensus, unity, reasonable argument and a focus on the common good result in the formation of differends by precluding inclusion of difference. The third chapter then presents an account of communicative democracy as an amendment to the standard model of deliberative democracy. To this end I use and comment on the thought of Iris Marion Young, Chantal Mouffe and Susan Bickford, among others. This account takes antagonism and group difference as constitutive of the political, and aims towards greater political inclusion of groups that are excluded from deliberation by structural relations of privilege and disadvantage. Commenting on discussion around culture in political theory, an account of social groups based on writings of Iris Marion Young is given that refuses to use cultural identity as its basis. Instead, group difference is conceptualized as a structurally constituted and situated phenomenon that must be reflected in politics through the inclusion of differently situated group perspectives into deliberative processes. Structural injustice leads to formation of differends in deliberative processes, and I claim that inclusion of situated perspectives into deliberation through the communicative modes of greeting, rhetoric and narratives are a way towards solving them. I also explore Paul Healy’s suggestion of replacing the deliberative template with the notion of transformative dialogue. In the fourth chapter I briefly discuss Iris Marion Young’s essay ‘Activist Challenges to Deliberative Democracy’ (2001) to explore the limits of deliberation as a method for solving differends.
  • Kivipuro, Kaisa (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan sijaissynnytystä uutena lisääntymisen muotona. Sijaissynnytysjärjestely mahdollistaa perheellistymisen naisille, joilta puuttuu kohtu tai joita muut avusteiset lapsettomuushoidot eivät ole auttaneet. Lisäksi esimerkiksi miesparit voisivat saada lapsen sijaissynnytyksen avulla, koska heillä ei ole mahdollisuutta lisääntyä ilman kolmannen osapuolen avustusta. Koeput- kihedelmöitykseen perustuvat sijaissynnytykset ovat olleet Suomessa kiellettyjä siitä asti, kun hedelmöityshoitolaki astui voimaan vuonna 2007. Oikeusministeriössä selvitettiin vuosina 2010–2013, tulisiko sijaissynnytys sallia Suomessa. Tätä varten oikeusmi- nisteriö lähetti lausuntopyynnön sijaissynnytyksen oikeudellisesta säätelystä viranomaisille ja järjestöille syksyllä 2012. Annetut lausunnot muodostavat tutkielman aineiston. Tutkielmassa vastataan seuraavaan kysymykseen: Miten sijaissynnytyskeskustelussa on pyritty rajaamaan oikeudellista vanhem- muutta? Kysymykseen vastataan soveltamalla Bruno Latourin vakiinnuttamisen ja Michel Foucault’n normaalin käsitteitä sijaissyn- nytyshoitojen sääntelyä koskevan keskustelun analyysissä. Latourin toimijaverkkoteoria tarjoaa näkökulman, joka auttaa hah- mottamaan todellisuuden moninaisia aineksia, joiden liike, kohtaamiset ja kamppailut vaikuttavat siihen, millaisena sijaissynnytys ja sen avulla muodostuva vanhemmuus käsitetään. Sijaissynnytyksen verkostossa tapahtuva vakiinnuttaminen muotoilee sen, mil- laista ruumista, lisääntymistapaa ja vanhemmuutta pidetään normaalina. Aineistossa muotoillaan monia erilaisia tulkintoja normaa- lista vanhemmuudesta, joiden välillä käydään kiistaa, millainen vanhemmuus tulisi tunnustaa myös oikeudellisesti. Tutkielman perusteella lapsettomuuden lääketieteellisten ja sosiaalisten syiden välinen ero kytkeytyy osaksi lisääntymisoikeuksia ja vanhemmuutta koskevaa neuvottelua. Ruumiin puutteellisuus lisääntyä tulkitaan sukupuolinormatiivisesti. Tällöin vain naisen ruumis nähdään oikealla tavalla puutteellisena ja oikeutetaan saamaan apua lisääntymiseen. Tämä kiteytyy nimenomaan sijais- synnytysjärjestelyiden kohdalla, koska sen avulla myös yksin elävien miesten ja miesparien olisi mahdollista perheellistyä. Oletus heterosuhteeseen perustuvasta lisääntymisestä toimii lausunnoissa taustana, joka on joko oletus asioiden normaalista tilasta tai jonka välttämättömyys halutaan kiistää. Lisääntymisen heteronormatiivisuus ei kuitenkaan tarkoita, että oikeudellinen vanhem- muus perustuisi geneettiseen siteeseen. Olennaisimpana oikeudellisen vanhemmuuden määrittäjänä toimii äidin kohdalla ruumiilli- nen ja isän kohdalla sosiaalinen side lapseen. Tämän voi nähdä ristiriitaisena vallitsevaan käsitykseen biogeneettisen sukulaisuu- den ensisijaisuudesta. Sijaissynnytyksellä muodostuva vanhemmuus problematisoituu erityisesti äidin kohdalla. Normaali äitiys kytketään aineistossa läh- tökohtaisesti ruumiilliseen äitiyteen. Synnyttävän naisen ja syntyvän lapsen erottaminen toisistaan aiheuttaa huolta, joka korostaa ruumiiseen ja biologiaan (ei geeneihin) perustuvan siteen ensisijaisuutta äitiyden muotoutumisessa. Aineiston perusteella näyttää siltä, että biologis-psykologinen ulottuvuus ylittää tärkeydessään geneettisen ulottuvuuden, kun on kyse äitiyden oikeudellisesta määräytymisestä. Lausunnoissa ilmaistu huoli koskee ensisijaisesti sijaissynnyttäjän – ei syntyvän lapsen – hyvinvointia. Lapsen etu nousee esiin pohdittaessa, että perustuuko avusteinen lisääntyminen aikuisten vai lapsen edun toteutumiselle. Lapsen etu on kuitenkin kaikkien intressi. Niissäkin lausunnoissa, joissa pyritään korostamaan lapsettoman parin oikeutta perheeseen, lapsen etu integroidaan osaksi sijaissynnytysjärjestelyä. Oikeudellisessa vanhemmuudessa on samalla kyse siitä, mitä pidetään normaalina vanhemmuutena. Vaikka lainsäädännön tehtä- vä on ensisijaisesti määrittää juridinen vanhemmuus, sillä on vaikutuksia myös muiden kuin oikeudellisten vanhemmuusulottuvuuk- sien käytännöissä. Lainsäädännöllä voidaan auttaa, tukea ja suojella perheen asemaa ja hyvinvointia. Vastaavasti kieltämällä tie- tynlaiselta vanhemmuudelta oikeudellisen statuksen, saatetaan vaikeuttaa perheen ja lapsen hyvinvoinnin toteutumista. Vanhem- muuden kontekstissa säädöksillä on suuri merkitys, koska ne vaikuttavat millaisia keinoja ja kenellä on mahdollisuus lisääntyä. Lainsäädännöllä ei kuitenkaan pystytä kokonaan kieltämään esimerkiksi koti-inseminaatioon perustuvia tai ulkomailla tapahtuvia sijaissynnytyksiä. Kieltämällä sijaissynnytykset Suomessa, päättäjät jättävät ulkomaisiin sijaissynnytyksiin liittyvien ongelmien arvi- oinnin yksilöille.
  • Alanen, Mirka (2015)
    Lastensuojelun asiakasmäärät nousevat vuosi vuodelta ja ne ovat olleet viime vuosina vilkkaan yhteiskunnallisen keskustelun alla. Lastensuojelutarpeen arviointi on uuden Lastensuojelulain (417/2007) myötä eriytynyt Helsingissä omaksi arviointiyksikökseen, jossa tehdään lastensuojelutarpeen selvityksiä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella lastensuojelun uusiutuvien asiakkuuksien ilmiötä työntekijänäkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu lastensuojelun aiemmasta tutkimuksesta sekä mikro-, meso- ja makrotasojen analyysikehikosta. Tutkimusaineisto koostuu seitsemästä yksilöteemahaastattelusta, joihin osallistui lastensuojelutarpeen arviointiyksikössä työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja sen filosofinen viitekehys on hermeneuttis- fenomenologinen. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytetään sisällönanalyysia. Tutkimuksen mukaan lastensuojelun uusituvat asiakkuudet edustavat tyypillistä lastensuojelun asiakasprofiilia. Syyt asiakkuuksien uusiutumiseen eivät selity yksilön ominaisuuksilla tai tilastoitavilla tulosyillä vaan syyt asiakkuuksien uusiutumiseen ovat laajemmat. Erityisesti asiakkaiden pitkittyneet ongelmat sekä vastahankaisuus lastensuojelun työskentelyä kohtaan aiheuttavat lastensuojelun asiakkuuksien uusiutumista. Sosiaalityön tasolla korostuvat arviointitiimin ja avohuollon välisen yhteistyön toimimattomuus. Yhteiskunnallisella tasolla esiin nousee peruspalveluiden pirstaloituneisuus, riittävien ja oikea-aikaisten palveluiden saatavuus sekä selvityksen joustamattomat aikarajat. Suurin osa lastensuojelutarpeen arvioinnin uusiutuvista asiakkuuksista tulee autetuksi lastensuojelutarpeen arvioinnin keinoin ja jatkavat sen jälkeen peruspalveluiden tukemana. Lastensuojelutarpeen selvityksen tekeminen toimii itsessään riittävänä interventiona niiden perheiden kohdalla, joiden huolet ovat varhaisia tai pieniä. Uusiutuvien asiakkuuksien lastensuojelutarpeen selvitykset ja asiakkuusprosessit eroavat tämän tutkimuksen mukaan ensimmäisestä selvityksestä. Niissä työntekijät liikkuvat laajasti asiakkuuden aikajanalla ja heillä on käytettävissään aiempaa tietoa edellisistä selvityksistä. Huolellisen ja ajantasalla olevan dokumentoinnin merkitys korostuu uusiutuvien asiakkuuksien asiakasprosessin sujuvuudessa ja tehokkuudessa. Tutkimuksen mukaan lastensuojelun uusiutuvien asiakkuuksien ehkäisemiseksi tulisi luoda tiivis yhteistyö peruspalveluiden kanssa ja aktivoida läheisverkostoja nykyistä enemmän. Asiakkaiden motivointi ja heidän yhteistyökykyisyyden vahvistaminen olisi tärkeää. Myös lapsen osallisuutta asiakkuusprosessissa tulisi korostaa. Uusiutuvien asiakkuuksien asiakkuusprosessi tulisi saada toimivammaksi arvioinnin ja avohuollon välille rakentamalla asiakkaille sujuvasti ketjuuntuvat siirtymät. Lastensuojelutarpeen arvioinnin sisäisillä sosiaaliohjauksen jaksoilla voitaisiin auttaa ja tukea asiakkaita intensiivisesti. Yhteiskunnallisella tasolla tulisi vahvistaa peruspalveluja, jotta ne palvelisivat asiakkaita tehokkaammin. Myös lastensuojelutarpeen selvityksen tiukkaa aikarajaa tulisi kehittää mahdollisuudella harkinnanvaraiseen jatko-aikaan ja asiakkaan saattamiseen jatkopalveluihin selvityksen päätyttyä.
  • Pynttäri, Juha-Pekka (2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten kokemien turvallisuuteen liittyvien uhkakuvien vaikutusta heidän mielipiteeseensä kansainvälisestä sotilaallisesta puolustusyhteistyöstä. Relevanteiksi kansainvälisen sotilaallisen yhteistyön muodoiksi suomalaisten kannalta määriteltiin Nato-jäsenyys, EU:n piirissä tehtävä puolustusyhteistyö sekä pohjoismainen sotilaallinen yhteistoiminta. Työssä pyritään löytämään vastaus siihen, miten suomalaiset mielissään jaottelevat erilaisia uhkakuvia suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Muodostettujen uhkakuvaulottuvuuksien vaikutusta tarkastellaan suhteessa kansalaisen mielipiteeseen kansainvälisestä sotilaallisesta yhteistyöstä. Tutkimus tarjoaa tietoa ilmiöön liittyvästä ajallisesta muutoksesta. Aineisto koostuu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuottamista kyselytutkimusaineistoista vuosilta 2002 ja 2012. MTS-syyskyselyillä on vuosittain mitattu suomalaisten omaavia turvallisuuteen ja maanpuolustukseen liittyviä arvoja ja asenteita. Tutkimus nojaa vahvasti kvantitatiiviseen metodologiaan. Aineiston analysoinnin keskeisinä menetelminä on käytetty exploratiivista faktorianalyysiä, jonka avulla yksittäiset uhkakuvat on jaettu kokonaisuuksiksi. Faktoreiden nimeämisen apuna on käytetty tutkimuksen viitekehyksenä olevaa Ulrich Beckin riskiyhteiskunnan teoreemaan liittyvää riskien ja vaarojen jaottelua luonnollisiin vaaroihin, teollisiin riskeihin ja myöhäisteollisiin katastrofeihin. Luokittelun pohjalta muodostettuja summamuuttujia on käytetty logistisessa regressioanalyysissa selittävinä muuttujina. Selitettävinä muuttujina mallissa ovat vastaajan mielipidettä kansainvälisistä sotilaallisista puolustusyhteistyömuodoista kartoittavat kysymykset. Tutkimuksen tulokset paljastavat koettujen uhkaulottuvuuksien vaikuttavan suuresti todennäköisyyteen pitää tiettyä kansainvälisen puolustusyhteistyön muotoa mielekkäimpänä tapana liittoutua sotilaallisesti. Suomalaiset jaottelevat erilaiset uhkakuvat mielessään uhkakuvien alkuperäisen luonteen mukaisesti, mikä poikkeaa yleisestä uhkien luokittelusta sotilaallisiin ja ei sotilaallisiin tekijöihin. Uhkakuvien jaottelussa on havaittavissa vain vähäisiä muutoksia. Suomalaisten suhtautuminen Venäjän kehityksen muodostamaan uhkaan on molemmissa aineistoissa toistuva kysymys, jonka kohdalla asenteissa tapahtuvaa ajallista muutosta voidaan havaita. Myöhäisteollisten suurvaarojen pelon korostuminen yksilön ajattelussa lisää selvästi todennäköisyyttä kannattaa Nato-yhteistyötä. Ilmiön voidaan havaita pysyneen lähes muuttumattomana tarkasteltavalla aikavälillä. Vuonna 2002 kaikki koetut uhkaulottuvuudet ovat lisänneet todennäköisyyttä pitää EU:n tasolla tehtävää puolustusyhteistyötä mielekkäänä. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanteen voidaan havaita olevan päinvastainen. Pohjoismainen sotilaallinen yhteistyö vaikuttaisi nousseen laajamittaisesti vastaamaan suomalaisten kokemiin uhkakuviin. Tutkimus tarjoaa lähtökohtia tarkastella syvemmin kansalaisten uhkakuviin vaikuttavia tekijöitä suhteessa kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön. Näitä seikkoja voidaan käyttää puolustuspoliittisen päätöksenteon tukena pyrittäessä takaamaan suomalaisten turvallisuus kaikilla tasoilla. Tutkimuksessa esitettyä ennustavaa selitysmallia voidaan täydentäen hyödyntää tulevaisuudessa sotilaallisen yhteistyömuotojen kannatuksen osittaisena selittävänä tekijänä.
  • Ranta, Jussi (2015)
    Tutkielma käsittelee päihde- ja mielenterveysongelmaisten äitien lasten riskiä erilaisille mielenterveyden häiriöille. Kiinnostuksen kohteena on, millainen äidin päihteiden käytön ja mielenterveyden ongelmien sekä erilaisten sosioekonomisten tekijöiden vaikutus on lapsen psyykkisen kehityksen häiriöihin, käytös- ja tunne-elämän häiriöihin sekä masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Äidin päihdeongelmalla näyttäisi aikaisemman tutkimuksen valossa olevan yhteys lasten yleiseen sairastavuuteen ja psyykkisen kehityksen häiriöihin ja oireisiin. Lisäksi päihteisiin liittyvien diagnoosien saaneiden äitien määrä on Suomessa lisääntynyt. Tutkimus on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa toteutettavaa äidin päihteidenkäytön ylisukupolvista siirtymistä käsittelevää rekisteritutkimusta. Tässä työssä keskitytään tutkimaan alakouluikäisiä lapsia ja heidän äitejään, koska heistä ei ole aiempaa tutkimusta. Tarkastelun kohteena ovat kaikki Suomessa vuonna 1997 syntyneet lapset. Niitä lapsia, joiden äideillä on rekisterimerkintöjen perusteella päihteiden ongelmakäyttöä, verrataan niihin, joiden äideillä ei ole päihdemerkintää rekisterissä. Kohorttia on tarkasteltu vuoden 2009 loppuun saakka eli vuoteen, jolloin lapsi täyttää 12 vuotta. Aineisto on kerätty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämistä rekistereistä. Syntyneiden lasten rekisteristä on poimittu vuonna 1997 syntyneiden lasten ja heidän biologisten äitiensä henkilötunnukset. Niiden avulla aineistoon liitettiin muita rekisteritietoja vuosilta 1993–2009. Aineisto nojaa ammattilaisten tekemiin diagnooseihin ja hoito- tai sosiaalityön kontakteista tehtyihin rekisterimerkintöihin. Lapsille annetut diagnoosit oli laskettu koko seuranta-ajalta. Äideille diagnoosit oli annettu alkaen neljä vuotta ennen lapsen syntymää jatkuen vuoteen 2009 asti. Selitettävinä muuttujina tarkemmin ovat lapsen psyykkisen kehityksen häiriöt (ICD-10: F80-89), käytös- ja tunne-elämän häiriöt (ICD-10: F90-98) sekä masennus ja ahdistuneisuushäiriöt (ICD-10: F30-39 ja F40-48). Selittävät muuttujat ovat äidin päihdeongelma sisältäen sekä huumeiden että alkoholin ongelmakäytön, äidin mielenterveyden häiriöt, äidin parisuhde lapsen syntymähetkellä, perheen varallisuus mitattuna pitkäaikaisen toimeentulotuen vastaanottamisella sekä äidin koulutustaso ja äidin ikä. Muuttujat on kerätty eri rekistereistä ja yhdistetty tätä tutkimusta varten yhdeksi aineistoksi. Tutkimusmenetelminä käytetään kvantitatiivisia menetelmiä: ristiintaulukointia, khii toiseen -riippumattomuustestiä ja logistista regressioanalyysiä. Tuloksista selviää, että äidin päihde- ja mielenterveydenongelmat yhdessä muiden äitiin liittyvien tekijöiden kanssa lisäävät lasten yleisimpien mielenterveyden häiriöiden riskiä. Äidin päihdeongelman yhteys lapsen psyykkisen kehityksen ja käytös- ja tunne-elämän häiriöihin oli voimakkaampi kuin äidin mielenterveyden häiriöiden yhteys lapsen häiriöihin. Lapsen masennukseen ja ahdistuneisuudeen äidin mielenterveyden häiriöillä oli päihdeongelmaa voimakkaampi vaikutus. Sosiodemografisista tekijöistä äidin vähäisellä toimeentulolla oli voimakkain yhteys lapsen riskiin sairastua mielenterveyden häiriöihin.
  • Peura, Maija-Leena (2015)
    Pro gradu –tutkielmassani tarkastellaan muistitietotutkimuksen, kokemuksen tutkimuksen ja historiantutkimuksen keinoin kolmen romanin kokemuksia Mustalaislähetyksen (nykyisen Romano Mission) lastenkodeista ensimmäisen lastensuojelulain (1937-1983) aikana. Romanien lastensuojeluhistoria on lähes koskematonta maaperää, eikä aiempaa tutkimusta ole juurikaan saatavissa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille haastateltavien kokemuksia lapsuudestaan lastenkodissa. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia muistitiedonvaraisia kokemuksia Suomessa lastensuojelulaitoksissa asuneilla romaneilla on? Pohjustan tutkimustani historiakatsauksella siten, että olen tiivistänyt ensin romanien historian ydinkohdat Suomessa omaan lukuunsa, jonka jälkeen siirryn lastensuojelun, sijaishuollon ja laitosten kautta yksityiskohtaisemmin romanien lastensuojeluhistorian tarkasteluun. Tutkimusaineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla keväällä 2014, haastateltavat löysin Romano Mission avulla. Tutkimuksessa olen teemoitellut aineiston ensin aikajärjestyksessä kolmeen ylälukuun, minkä jälkeen olen paneutunut teemoittain yksityiskohtiin. Haastatteluaineiston analysoin käyttäen sisällönanalyysiä ja teemoittelua painottaen haastateltujen omaa ääntä. Tällä olen pyrkinyt myös tutkimukseni luotettavuuden julkituomiseen. Tutkimuseettisiin kysymyksiin olen kiinnittänyt erityistä huomiota aiheen sensitiivisyyden vuoksi. Tutkimukseni kannalta oli olennaista määritellä, mitä tarkoitan käsitteillä romani ja lastensuojelu. Niiden lisäksi tutkimukseni keskeiset teoreettiset käsitteet ovat kaltoinkohtelu, totaalinen laitostuminen ja laitosväkivalta. Näiden käsitteiden avulla rakensin tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Tutkimukseni tulokset kertovat karua kieltä lastenkotien tapahtumista. Kaikki haastateltavat toivat esiin kaltoinkohtelukokemuksiaan toisistaan tietämättä ja ilman johdattelua. Haastateltavat olivat kokeneet lastenkodeissa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja kasvatuskylmyyttä. Heidän kokemuksensa mukaan heidät opetettiin häpeämään omaa kulttuuriaan ja itseään sen edustajina. Tutkimusaineisto koostui lähes pelkästään negatiivisista muistoista. Haastatteluista ilmeni millaista arkea haastateltavat olivat eläneet ollessaan sijoitettuna Mustalaislähetyksen lastenkoteihin, ja miten he kokivat heidän lapsuutensa vaikuttaneen lastenkotiajan jälkeen. Esille nousi useiden entisten romanilastenkotilasten tekemät itsemurhat sekä monien sairastuminen vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin. Johtopäätöksenä voidaan todeta haastatelluiden kokeneen kaltoinkohtelua ja laitosväkivaltaa lastenkodeissa, jotka täyttävät totaalisten laitosten tunnusmerkit.
  • Paananen, Salli-Kaisa (2015)
    Tutkielman aiheena on arabikevään syttymisestä esitettyjen teorioiden muokkaaminen esittämällä ne kausaalikompleksin muodossa, ja ottamalla huomioon myös kyseisen kausaalikompleksin kontingenssi eli sattumanvaraisuus. Työssä keskitytään etenkin Tunisian ja myös Egyptin protestien syttymisestä esitettyihin teorioihin, sillä arabikevät käynnistyi näissä kahdessa arabimaassa alkaneesta liikehdinnästä joulukuun 2010 ja tammikuun 2011 välisenä aikana. Arabikevään syttymissyistä esitettyjä teorioita kritisoitiin liian yksikertaistavina, sillä ne keskittyivät vain muutamiin syihin tai vain tiettyjen analyysin tasojen tutkiskeluun. Tästä seurasi, ettei arabikevään syttymisen teorioissa huomioitu ilmiön syttymisen syitä tarpeeksi kokonaisvaltaisella tavalla. Tutkielmassa väitetään, että arabikevään syttymissyistä esitettyjä teorioita voi parantaa kahden käytetyn välineen, kausaalikompleksin ja kontrafaktuaalisen analyysin, avulla. Pyrkimyksen taustamotiivina vaikuttaa käsitys siitä, että tiede etenee debattien ja kritiikin avulla kohti parempaa, kattavampaa ja toimivampaa synteesiä. Kriittisen realismin kausaliteettikäsityksen mukaan tapahtumat aiheuttaa aina joukko keskenään toisiinsa vaikuttavia syitä, jotka muodostavat kausaalikomplekseja. Kausaalikompleksin käsitteen avulla voi rakentaa tapahtumille selitysmalleja identifioimalla ja järjestämällä kausaalikompleksin viisi eri elementtiä, toimijat, säännöt, resurssit, käytännöt ja toiminnan, ikoniseksi malliksi, joka on tulkinnallinen kuvaus tutkittavan tapahtuman tai ilmiön mahdolliseseti aikaansaaneesta kausaalikompleksista. Arabikevään syttymisen kausaalisen kompleksin luomisessa havaittiin, että osa arabikevään syistä oli ikään kuin kontekstia taustoittavia, osa tiettyjä kausaalisessa kompleksissa taphatuneita muutoksia esiin tuovia syitä. Yksittäiset teoriat rekonstruoitiin synteesiin, arabikevään syttymisen kausaaliseksi kompleksiksi, josta muodostui yksi mahdollinen askel kohti pluralistisempaa ja holistisempaa teoriaa arabikevään syttymisen syistä. Tutkielmassa pohjustetaan kontrafaktuaalisen analyysin käyttöä ja kontrafaktuaalisten väitteiden esittämiselle asetettuja vaatimuksia maailmanpolitiikan tutkimuksessa. Arabkikevään syttymisen satunnaisuutta painotetaan havaitsemalla arabikevään syttymisestä esitetyn kausaalisen kompleksin kontrafaktuaalisia potentiaaleja eli mahdollisuuksia aktualisoitua eli toteutua toisin. Sosiaalisessa maailmassa, jossa monet tieteen konventioiden perusteella tosiksi olettamamme teoreettiset konstruktiot eivät voi tuottaa paikkansapitäviä lopputuloksia, voi kontrafaktuaalista ajattelua käyttää laajentamaan käsitystämme kausaliteetin todellisesta luonteesta avoimessa, epälineaarisessa ja hyvin sattumanvaraisessa maailmassa.