Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Valtiotieteellinen tiedekunta: pro gradut oppiaineittain

Recent Submissions

  • Langinauer, Gabriela (Helsingin yliopisto, 2015)
    Vuonna 2013 sai Suomessa 4699 lasta mielenterveydenhäiriöihin sairaalahoitoa, eli 4,4 % koko väestön lapsista (0-17 vuotiaat). Vaikka Suomessa lapset voivatkin koko ajan paremmin, on lapsille suunnattujen palveluiden tarve lisääntynyt, mihin kuuluu esimerkiksi lastenpsykiatriset hoitopalvelut. Lastenpsykiatriset hoidot perustuvat lapsen ja aikuisen väliseen vuorovaikutukseen ja lapsen omia voimavaroja vahvistaviin terapioihin ja harjoituksiin. Hoitohenkilökunta pyrkii tukemaan lasta mutta myös vanhempaa vanhemmuudessaan, ja hoidossa olevan lapsen kanssa pärjäämisessä. Pidän tärkeänä, että hoitohenkilökunnan näkemyksiä hoidollisesta työstä huomioidaan ja kuullaan, koska hoitohenkilökunta on perusta koko lastenpsykiatriselle hoidolle. Heidän näkemykset hoitojen toimivuudesta ovat hyvin arvokkaita toiminnan kehittämisessä ja muutosten laatimisessa. Lastenpsykiatrisessa hoidossa hoitohenkilökunta rakentaa ja muokkaa hoitoa henkilökohtaisten tekijöiden ja työpaikan resurssien yhteisvaikutuksessa, ja toimii moottorina jokaisessa hoitosuhteessa. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella hoitohenkilökunnan näkemyksiä ja kokemuksia Turvan sairaalassa lastenpsykiatrisessa yksikössä harjoitetusta turvaistavasta hoitomenetelmästä (THM). Tutkielman metodologinen lähestymistapa on tulkitseva fenomenologinen analyysi (IPA), jonka avulla tulkitsen kuuden (N=6) Turvan sairaalan lastenpsykiatrisen yksikön hoitohenkilökunnassa toimineen henkilön kokemuksia ja käsityksiä THM:stä. Tutkimusaineisto koottiin puolistrukturoidulla syvähaastattelurungolla. Tekemistäni havainnoista nousi esiin neljä seuraavaa kattoteemaa; teorian sisäistäminen ja menetelmän harjoittaminen, hoidolliset resurssit ja rajoitukset, työntekijän rooli ja vanhempien osuus hoidossa. Tekemäni johtopäätösten perusteella oli vanhempiin että työkavereihin kohdistuvan yhteistyön laadulla merkittävä vaikutus hoidon etenemiseen ja työntekijän työssäjaksamiseen. Aika ja henkilöstöpula vaikeuttivat hoidon toteuttamista työntekijän toivomalla tavalla ja teorian ja hoitomenetelmän ymmärtäminen sekä hoitomenetelmän oppien sisäistäminen vaikuttivat hoidon etenemiseen. Tämän tutkielman tuloksissa ilmenee tulkintani mukaan, että työntekijät pitivät lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeänä vahvaa vanhemmuutta, ja että kun työntekijä pystyi tarjoamaan keinoja ja ymmärrystä vanhemmalle oli hoito toimivin. Pro gradu-tutkielman tärkeimpiä lähteitä olivat; Smith J., Flowers, P., Larkin, M. (2009). Interpretative Phenomenological Analysis. Theory, Method and Research; Crittenden, P. (2008). Raising Parents: Attachment, Parenting and Child Safety; Langinauer, A. (2011). Turvallisuuden merkitys varhaislapsuudessa. Langinauer A. ja Hakuni-Järvinen P. (2008). Lastenpsykiatrian turvaistavan perhehoidon seurantatutkimus; Bowlby, J. (1994). En trygg bas; Seikkula, J. (1994). When the boundary opens: Family and hospital in co-evolution. Journal of Family Therapy
  • Ranta, Jussi (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielma käsittelee päihde- ja mielenterveysongelmaisten äitien lasten riskiä erilaisille mielenterveyden häiriöille. Kiinnostuksen kohteena on, millainen äidin päihteiden käytön ja mielenterveyden ongelmien sekä erilaisten sosioekonomisten tekijöiden vaikutus on lapsen psyykkisen kehityksen häiriöihin, käytös- ja tunne-elämän häiriöihin sekä masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Äidin päihdeongelmalla näyttäisi aikaisemman tutkimuksen valossa olevan yhteys lasten yleiseen sairastavuuteen ja psyykkisen kehityksen oireisiin ja häiriöihin. Lisäksi päihteisiin liittyvien diagnoosien määrä äideillä on Suomessa lisääntynyt. Tutkimus on osa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa toteutettavaa äidin päihteidenkäytön ylisukupolvista siirtymistä käsittelevää rekisteritutkimusta. Tässä työssä keskitytään tutkimaan alakouluikäisiä lapsia ja heidän äitejään, koska heistä ei ole aikaisempaa tutkimusta. Tarkastelun kohteena ovat kaikki Suomessa vuonna 1997 syntyneet lapset. Niitä lapsia, joiden äideillä on rekisterimerkintöjen perusteella päihteiden ongelmakäyttöä, verrataan niihin, joiden äideillä ei ole päihdemerkintää rekisterissä. Kohorttia on tarkasteltu vuoden 2009 loppuun saakka eli vuoteen, jolloin lapsi täyttää 12 vuotta. Aineisto on kerätty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämistä rekistereistä. Syntyneiden lasten rekisteristä on poimittu vuonna 1997 syntyneiden lasten ja heidän biologisten äitiensä henkilötunnukset. Niiden avulla aineistoon liitettiin muita rekisteritietoja vuosilta 1993 2009. Aineisto nojaa ammattilaisten tekemiin diagnooseihin ja hoito- tai sosiaalityön kontakteista tehtyihin rekisterimerkintöihin. Lapsille annetut diagnoosit oli laskettu koko seuranta-ajalta. Äideille diagnoosit oli annettu alkaen neljä vuotta ennen lapsen syntymää jatkuen vuoteen 2009 asti. Selitettävinä muuttujina tarkemmin ovat lapsen psyykkisen kehityksen häiriöt (ICD-10: F80-89), käytös- ja tunne-elämän häiriöt (ICD-10: F90-98) sekä masennus ja ahdistuneisuushäiriöt (ICD-10: F30-39 ja F40-48). Selittävät muuttujat ovat äidin päihdeongelma sisältäen sekä huumeiden että alkoholin ongelmakäytön, äidin mielenterveyden häiriö, äidin parisuhde lapsen syntymähetkellä, perheen varallisuus mitattuna pitkäaikaisen toimeentulotuen vastaanottamisella sekä äidin koulutustaso ja äidin ikä. Muuttujat on kerätty eri rekistereistä ja yhdistetty tätä tutkimusta varten yhdeksi aineistoksi. Tutkimusmenetelminä käytetään kvantitatiivisia menetelmiä: ristiintaulukointia, khii toiseen -riippumattomuustestiä ja logistista regressioanalyysiä. Tuloksista selviää, että äidin päihde- ja mielenterveyden ongelmat yhdessä muiden äitiin liittyvien tekijöiden kanssa lisäävät lasten yleisimpien mielenterveyden häiriöiden riskiä. Äidin päihdeongelman yhteys lapsen psyykkisen kehityksen ja käytös- ja tunne-elämän häiriöihin oli voimakkaampi kuin äidin mielenterveyden häiriöiden yhteys näihin lapsen häiriöihin. Lapsen masennukseen ja ahdistuneisuuteen äidin mielenterveyden häiriöillä oli päihdeongelmaa voimakkaampi vaikutus. Sosiodemografisista tekijöistä äidin vähäisellä toimeentulolla oli voimakkain yhteys lapsen riskiin sairastua mielenterveyden häiriöihin.
  • Tiainen, Nelli (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka Suomessa asuvat ruotsalaiset eri elämänalueille nivoutuvien suhteiden ja kulttuuriset ja maantieteelliset rajat ylittävien siteiden avulla kytkeytyvät osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Siinä kartoitetaan yksilöiden liittymistä symbolisin, sosiaalisin ja transnationaalisin sitein heille arjessa tärkeisiin ihmisiin, yhteisöihin ja paikkoihin. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka ruotsalaiset, konkreettisten käytänteiden ja vuorovaikutuksen kautta, pyrkivät kuulumaan ja jäsentävät oman paikan löytämistä Suomessa. Tutkimus osallistuu näin ollen sosiologiseen keskusteluun sosiaalisten siteiden, kuulumisen ja identiteetin rajapinnassa. Suomessa asuu vuonna 2014 noin 8400 Ruotsin kansalaista ja he muodostavat Suomen kolmanneksi suurimman maahanmuuttajaryhmän. Ruotsalaisten muutto Suomeen liittyy uusien migraation mallien muotoutumiseen osana maiden välille kehittyneitä transnationaalisia sosiaalisia tiloja. Tutkimusaihe onkin mielenkiintoinen juuri siksi, että Suomessa asuvien ruotsalaisten suhteellisen suuresta määrästä huolimatta ilmiötä ei ole paljoakaan vielä tutkittu ja he uhkaavat vajota kokemuksineen näkymättömiin. Tutkimuksen tulokulmana on relationaalisuus, joten maahanmuuttoa käsitellään ainutlaatuisena elämänmuutoksena, joka saa aikaan uudelleenmuotoutumisia yksilön suhteiden verkossa. Aihetta lähestytään monia elämäntarinoita kantavien yksilöiden toimijuuden kautta sen sijaan, että ruotsalaisia Suomessa tarkasteltaisiin itsestään selvänä, yhdenmuotoisena kollektiivina. Aineistonkeruumenetelmänä käytetään aktiivista haastattelua. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä ruotsalaisen haastattelusta sekä heidän sosiaalista verkostoaan kartoittavista suhdelomakkeista. Analyysimenetelmänä sovelletaan figurationaalista lähestymistapaa. Yksilön suhdeverkko muodostaa relationaaliset puitteet haastattelunarratiiveille, jotka tarjoavat pääsyn elettyihin kokemuksiin eli omasta elämästä kerrottavalle tarinalle. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka ruotsalaisten kuulumistyö päivittäisten suhteiden ja arjen areenojen kautta realisoituu ja minkä merkityksen kuulumisen eri muodot yksilön elämässä saa. Relationaalisia puitteita hahmottamalla analysoidaan, mihin tai keihin ja kuinka yksilö uudessa asuinmaassaan ja kahden (tai useamman) kulttuurin rajapinnassa erinäisten siteidensä kautta kuuluu. Aineiston mukaan suomalainen puoliso ja työ ovat pääsyitä ruotsalaisten muuttopäätösten taustalla. Ruotsalaisten keskeisimmiksi kuulumisen väyliksi osoittautuvat perhe, työyhteisö, naapurusto sekä harrastukset. Näistä rakentuu jokapäiväiset sosiaaliset puitteet, joiden kautta muodostuneiden sidosten rooli on kuulumiselle merkittävää ja jossa aktiivinen kuulumistyö toteutuu. Haastateltavien kokema tyytyväisyys Suomessa elämisen suhteen selittyykin vahvasti sosiaalisten siteiden runsaudella. Aineiston perusteella voi todeta, että kansallisuus korostuu, on tärkeää ja toimii yhdistävänä tekijänä, kun asuu ulkomailla. Ruotsalaisten henkilökohtaisissa suhteissa etnistä/kulttuurista taustaa merkittävämmäksi kuulumista lisääväksi tekijäksi paikantuu kuitenkin sosiaalisten siteiden ainutlaatuinen luonne eli siteen erityinen perusta. Vaikka ruotsalaisten elämänpiiriä hallitsee ruotsinkielisyys ja Suomen kaksikielisyys helpottaa ruotsalaisten arkea, olisi suomen kielen osaaminen suorin väylä kuulua yhteiskuntaan ja liikkua vaivattomasti sosiaalisten areenojen välillä. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että puutteellinen suomen kielen taito sekä suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden väliset hienovaraiset kulttuuriset jännitteet muodostuvat paikoittain osallisuutta epääviksi symbolisiksi ja sosiaalisiksi rajoiksi. Migraatio yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti samankaltaistenkin maiden välillä, osana pohjoismaista yhteyttä, sisältää myös ristiriitaisuutta. Yllättävää on esiin nouseva jännitteisyys: läheinen voi asettua etäälle ja korkeankin statuksen maahanmuuttaja voi olla muukalainen. Se, kokevatko ruotsalaiset kuuluvansa siteidensä kautta eri yhteisöihin Suomessa ja lopulta tuntevansa olevansa kotonaan, riippuu siten myös koetusta, paikallisilta saadusta, luvasta kuulua . Haastateltavien elämää luonnehtii transnationaalisten siteiden vaaliminen sekä sen mukanaan tuoma kosmopoliittisuus ja identiteettien hybridisyys. Yleisesti ottaen Suomeen muuton koetaan rikastaneen elämää; kaksi maata on enemmän kuin yksi ja identiteetti voi olla suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden suhteen sekä-että. Tunne kodista paikantuu merkityksellisiin paikkoihin osana elämänhistoriaa niin Ruotsissa kuin Suomessakin, mutta on kietoutunut ennen kaikkia lähimpiin sosiaalisiin suhteisiin.
  • Peura, Maija-Leena (2015)
    Pro gradu –tutkielmassani tarkastellaan muistitietotutkimuksen, kokemuksen tutkimuksen ja historiantutkimuksen keinoin kolmen romanin kokemuksia Mustalaislähetyksen (nykyisen Romano Mission) lastenkodeista ensimmäisen lastensuojelulain (1937-1983) aikana. Romanien lastensuojeluhistoria on lähes koskematonta maaperää, eikä aiempaa tutkimusta ole juurikaan saatavissa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille haastateltavien kokemuksia lapsuudestaan lastenkodissa. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia muistitiedonvaraisia kokemuksia Suomessa lastensuojelulaitoksissa asuneilla romaneilla on? Pohjustan tutkimustani historiakatsauksella siten, että olen tiivistänyt ensin romanien historian ydinkohdat Suomessa omaan lukuunsa, jonka jälkeen siirryn lastensuojelun, sijaishuollon ja laitosten kautta yksityiskohtaisemmin romanien lastensuojeluhistorian tarkasteluun. Tutkimusaineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla keväällä 2014, haastateltavat löysin Romano Mission avulla. Tutkimuksessa olen teemoitellut aineiston ensin aikajärjestyksessä kolmeen ylälukuun, minkä jälkeen olen paneutunut teemoittain yksityiskohtiin. Haastatteluaineiston analysoin käyttäen sisällönanalyysiä ja teemoittelua painottaen haastateltujen omaa ääntä. Tällä olen pyrkinyt myös tutkimukseni luotettavuuden julkituomiseen. Tutkimuseettisiin kysymyksiin olen kiinnittänyt erityistä huomiota aiheen sensitiivisyyden vuoksi. Tutkimukseni kannalta oli olennaista määritellä, mitä tarkoitan käsitteillä romani ja lastensuojelu. Niiden lisäksi tutkimukseni keskeiset teoreettiset käsitteet ovat kaltoinkohtelu, totaalinen laitostuminen ja laitosväkivalta. Näiden käsitteiden avulla rakensin tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Tutkimukseni tulokset kertovat karua kieltä lastenkotien tapahtumista. Kaikki haastateltavat toivat esiin kaltoinkohtelukokemuksiaan toisistaan tietämättä ja ilman johdattelua. Haastateltavat olivat kokeneet lastenkodeissa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja kasvatuskylmyyttä. Heidän kokemuksensa mukaan heidät opetettiin häpeämään omaa kulttuuriaan ja itseään sen edustajina. Tutkimusaineisto koostui lähes pelkästään negatiivisista muistoista. Haastatteluista ilmeni millaista arkea haastateltavat olivat eläneet ollessaan sijoitettuna Mustalaislähetyksen lastenkoteihin, ja miten he kokivat heidän lapsuutensa vaikuttaneen lastenkotiajan jälkeen. Esille nousi useiden entisten romanilastenkotilasten tekemät itsemurhat sekä monien sairastuminen vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin. Johtopäätöksenä voidaan todeta haastatelluiden kokeneen kaltoinkohtelua ja laitosväkivaltaa lastenkodeissa, jotka täyttävät totaalisten laitosten tunnusmerkit.
  • Koho, Anni (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan sijoitettuina olleiden nuorten kertomuksia sisko- ja velisuhteistaan. Tutkimus on saanut alkunsa havainnosta, että lastensuojelun tutkimuksessa tarvitaan lisää tietoa siskojen ja veljien merkityksestä lastensuojelun kokeneille lapsille ja nuorille. Tavoitteena on kuvata sijoitettuna olleiden nuorten sisarussuhteita ja tuoda esiin heidän kokemuksiaan. Tutkielma kiinnittyy sosiologisiin perheen ja sisaruuden käsitteisiin ja relationaalisuuden teoriaan. Metodologisesti tutkimuksessa nojataan laadulliseen tutkimusperinteeseen, narratiiviseen tiedonmuodostukseen ja sosiaalikonstruktionismiin. Tutkimuseettiset huomiot ovat keskeisellä sijalla tutkimuksen teossa ja raportoinnissa. Tutkielmaan haastateltiin kuutta jälkihuollon asiakkaana olevaa nuorta. Haastattelut toteutettiin kerronnallisen haastattelun menetelmällä. Haastatteluaineistosta muodostettiin narratiivisen ja temaattisen analyysin avulla nuorten sisarussuhteita käsittelevät kertomukset. Sisko- ja velisuhteita kuvataan nuorten kertomuksissa koko elämänkulun aikana. Tarkemmin käsitellään kolmea kysymystä. Ensiksi pohdinnan kohteena ovat sisarussuhteisiin liittyvät läheisyyden ja etäisyyden kokemukset. Läheisissä sisarussuhteissa keskeisiksi asioiksi nousevat emotionaalisen tuen tarjoaminen sekä pienempiin sisaruksiin kohdistuva huolenpito. Toiseksi kertomuksissa kuvataan aiempien tapahtumien merkitystä sisarussuhteelle. Menneiden tapahtumien, kuten sijoituksen havaitaan näkyvän nuorten nykyisissä sisarussuhteissa. Kolmanneksi käsitellään sisarusten yhteisiä kokemuksia. Siskon tai veljen kanssa yhdessä koettujen asioiden nähdään lujittavan sisaruutta. Myös samankaltaiset kokemukset, kuten samassa lapsuuden perheessä eläminen, lisäävät sisarusten keskinäistä ymmärrystä. Kertomuksia suhteutetaan lisäksi relationaalisuuden teoriaan. Relationaalisuuden teorian avulla kiinnitetään huomiota erityisesti sisarussuhteiden ja syntymäperheen syvälliseen merkitykseen. Sisarukset ovat tärkeitä tutkimukseen osallistuneiden nuorten identiteetille ja tuovat perheeseen kuulumisen tunteita myös silloin, kun sisarussuhde on etäisempi. Nuorten kertomukset paljastavat aikaisempiin tutkimuksiin vertautuen, että sisarukset ovat merkityksellisiä sijoitettuna olleille nuorille. Sisarukset voivat tarjota sijoitetuille lapsille ja nuorille läheisyyttä, tukea ja pysyvyyttä. Nuoret voivat saada sisarusten avulla ymmärrystä oman elämänhistorian käsittelyyn ja identiteetin rakentamiseen. Sisarussuhteet on tärkeää huomioida lastensuojelun ja sijaishuollon työssä. Suhteita pitää pyrkiä ylläpitämään, jos sisarusten sijoittaminen yhteen ei ole mahdollista. Lastensuojelun aikana sisarussuhteita tukemalla voidaan vaikuttaa siihen, että lapset ja nuoret saavat tukea ja apua sisaruksiltaan myös myöhemmissä elämänkulun vaiheissa.
  • Paananen, Salli-Kaisa (2015)
    Tutkielman aiheena on arabikevään syttymisestä esitettyjen teorioiden muokkaaminen esittämällä ne kausaalikompleksin muodossa, ja ottamalla huomioon myös kyseisen kausaalikompleksin kontingenssi eli sattumanvaraisuus. Työssä keskitytään etenkin Tunisian ja myös Egyptin protestien syttymisestä esitettyihin teorioihin, sillä arabikevät käynnistyi näissä kahdessa arabimaassa alkaneesta liikehdinnästä joulukuun 2010 ja tammikuun 2011 välisenä aikana. Arabikevään syttymissyistä esitettyjä teorioita kritisoitiin liian yksikertaistavina, sillä ne keskittyivät vain muutamiin syihin tai vain tiettyjen analyysin tasojen tutkiskeluun. Tästä seurasi, ettei arabikevään syttymisen teorioissa huomioitu ilmiön syttymisen syitä tarpeeksi kokonaisvaltaisella tavalla. Tutkielmassa väitetään, että arabikevään syttymissyistä esitettyjä teorioita voi parantaa kahden käytetyn välineen, kausaalikompleksin ja kontrafaktuaalisen analyysin, avulla. Pyrkimyksen taustamotiivina vaikuttaa käsitys siitä, että tiede etenee debattien ja kritiikin avulla kohti parempaa, kattavampaa ja toimivampaa synteesiä. Kriittisen realismin kausaliteettikäsityksen mukaan tapahtumat aiheuttaa aina joukko keskenään toisiinsa vaikuttavia syitä, jotka muodostavat kausaalikomplekseja. Kausaalikompleksin käsitteen avulla voi rakentaa tapahtumille selitysmalleja identifioimalla ja järjestämällä kausaalikompleksin viisi eri elementtiä, toimijat, säännöt, resurssit, käytännöt ja toiminnan, ikoniseksi malliksi, joka on tulkinnallinen kuvaus tutkittavan tapahtuman tai ilmiön mahdolliseseti aikaansaaneesta kausaalikompleksista. Arabikevään syttymisen kausaalisen kompleksin luomisessa havaittiin, että osa arabikevään syistä oli ikään kuin kontekstia taustoittavia, osa tiettyjä kausaalisessa kompleksissa taphatuneita muutoksia esiin tuovia syitä. Yksittäiset teoriat rekonstruoitiin synteesiin, arabikevään syttymisen kausaaliseksi kompleksiksi, josta muodostui yksi mahdollinen askel kohti pluralistisempaa ja holistisempaa teoriaa arabikevään syttymisen syistä. Tutkielmassa pohjustetaan kontrafaktuaalisen analyysin käyttöä ja kontrafaktuaalisten väitteiden esittämiselle asetettuja vaatimuksia maailmanpolitiikan tutkimuksessa. Arabkikevään syttymisen satunnaisuutta painotetaan havaitsemalla arabikevään syttymisestä esitetyn kausaalisen kompleksin kontrafaktuaalisia potentiaaleja eli mahdollisuuksia aktualisoitua eli toteutua toisin. Sosiaalisessa maailmassa, jossa monet tieteen konventioiden perusteella tosiksi olettamamme teoreettiset konstruktiot eivät voi tuottaa paikkansapitäviä lopputuloksia, voi kontrafaktuaalista ajattelua käyttää laajentamaan käsitystämme kausaliteetin todellisesta luonteesta avoimessa, epälineaarisessa ja hyvin sattumanvaraisessa maailmassa.
  • Lehtinen, Milla (2015)
    Väestöennustelaskelmia tehdään, jotta voidaan varautua tulevaisuuden väestönkehitykseen, esimerkiksi huoltosuhteen muutokseen. Pro gradu -tutkielman tarkoitus oli kehittää kuolevuusennustetta, joka on osa väestöennustetta. Kuolevuutta mallinnettiin ja ennustettiin Suomen aineistoa käyttäen. Tutkimuskysymys oli havaintovälin pituuden vaikutus ennusteen tarkkuuteen. Kuolevuutta ennustettiin ekstrapoloimalla, eli yhteiskunnallisiin tai lääketieteellisiin muutoksiin ei otettu kantaa. Miesten ja naisten kuolevuus ennustettiin erikseen, koska niissä on suuria eroja. Tutkimus rajattiin koskemaan 60--99-vuotiaita. Tutkielmassa vertailtiin toteutunutta ja ennustettua kuolemanvaaralukua. Kuolemanvaaraluku tietyssä iässä kertoo todennäköisyyden kuolla ennen seuraavan iän saavuttamista ja sitä estimoidaan kuolevuuslukujen avulla. Kuolevuusluku lasketaan suhteuttamalla ikäryhmän kuolleet ikäryhmän keskiväkilukuun havaintovuonna. Puuttuvat ja epäuskottavat arvot korvattiin aineistosta interpoloidulla arvolla. Tutkielmassa käytettiin Human Mortality Database -tietokannan ja Tilastokeskuksen StatFin-tietokannan aineistoja. Tarkasteluperiodeiksi valittiin kaksi viiden peräkkäisen vuoden jaksoa vuosilta 1958--2012. Tarkasteluperiodien keskipisteiden etäisyydeksi eli havaintoväliksi valittiin 10--30 vuotta, kun Tilastokeskuksen nykyisin käyttämä havaintoväli on 20 vuotta. Ennustettiin 1--41 vuoden päähän eli havaintovälistä riippuen vuosia 1973--2013. Ennustevuodet valittiin menneeseen aikaan, jotta voitiin verrata toteutunutta ja ennustettua kuolevuutta. Tilastokeskuksen mallin mukaisesti ennuste laskettiin viimeisimmän havaitun kuolemanvaaraluvun ja alenemisvauhdin avulla. Kuolemanvaaraluvun alenemisvauhti riippuu kuolevuuden trendistä valitulla havaintovälillä. Jos kuolevuus laskee nopeasti tarkasteluperiodien välillä, myös ennuste on jyrkempi kuin tilanteessa, jossa ennustetaan perustuen pitkän aikavälin suhteellisen maltilliseen muutokseen. Saatuja ennusteita verrattiin toteutuneisiin lukuihin laskemalla suhteellisia keskineliövirheitä. Keskineliövirheistä otettiin ensin neliöjuuri ja tutkittiin graafisesti virheen suhdetta ennustevälin pituuteen eri havaintoväleillä. Sen jälkeen valittiin ennustevälit 1--20, joista oli kaikilla havaintoväleillä vähintään kaksi havaintoa, ja laskettiin niistä keskineliövirheiden summat havaintoväleittäin. Kuvien ja taulukoiden perusteella suositetut havaintovälit vastaavat Tilastokeskuksen nykyisin käyttämää väliä naisilla ikäryhmissä 65--84-vuotiaat sekä miehillä 80--89- ja 95--99-vuotiaat. Miehillä virheet ovat suurempia kuin naisilla ja mikään havaintoväli ei tuota tarkkoja ennusteita erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä. Suoritettiin myös dekompositio eli hajotettiin keskineliövirhe varianssiin ja harhan neliöön. Havaittiin, että varianssin osuus keskineliövirheestä pienenee ennustevälin pidentyessä ja miehillä harhan osuus on keskimäärin suurempi kuin naisilla. Havaitaan, että paras mahdollinen havaintoväli vaihtelee jonkin verran ikäryhmittäin ja sukupuolittain. Kuolevuusennusteita laadittaessa tulisi siis ottaa huomioon optimaaliset ikäryhmittäiset havaintovälit. Toisaalta ennustemallin vaihtaminen saattaisi mahdollistaa parempia ennusteita kuin mitä pelkällä ikäryhmän ja sukupuolen huomioon ottavalla havaintovälin muutoksella saavutetaan.
  • Grochowski, Pia (2015)
    This thesis explores the pathways to participation of migrant women in the Helsinki capital region in Finland. The research questions are: how do migrant women residing in the Helsinki region experience sport and physical activities? Do sports and physical activities provide means for integration of migrant women living in Helsinki? Do sport and physical activities lead to generating feelings of belonging in Finland? The study explores the environments, social histories and social networks which lead to the activation and sustained participation of migrant women in sports and physical activities and provides a critical assessment from the experience of a migrant woman on how life in sports in a new country. The theory of sports participation and belonging has been explored in the Nordic countries (Walseth, 2006; Agergaard et al. 2010) and this study hopes to provide a Finnish contribution to that debate. Studies reveal that health, well-being and activities in sports are influenced through maternal lines (Nowaki, Radzinska, Rynkiewicz, 2009), family background, socialization and habitus. The study assesses the common thesis that participation in sports can develop a feeling of belonging among migrant groups in the Nordic countries (Walseth, 2006; 2008, 455, 459; Zacheus, 2014). Twelve women from around the world, living in the Helsinki Capital region participated in the study. Qualitative interviews were used for narrative and contemporary accounts on their lives in sports. The study takes an intersectional approach and a standpoint approach (Harding,1987), to give a voice to a marginalized and belittled group of sport participants. Figurational perspective and Bourdeausian theory serve as the theoretical framework for the study.
  • Pynttäri, Juha-Pekka (2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten kokemien turvallisuuteen liittyvien uhkakuvien vaikutusta heidän mielipiteeseensä kansainvälisestä sotilaallisesta puolustusyhteistyöstä. Relevanteiksi kansainvälisen sotilaallisen yhteistyön muodoiksi suomalaisten kannalta määriteltiin Nato-jäsenyys, EU:n piirissä tehtävä puolustusyhteistyö sekä pohjoismainen sotilaallinen yhteistoiminta. Työssä pyritään löytämään vastaus siihen, miten suomalaiset mielissään jaottelevat erilaisia uhkakuvia suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Muodostettujen uhkakuvaulottuvuuksien vaikutusta tarkastellaan suhteessa kansalaisen mielipiteeseen kansainvälisestä sotilaallisesta yhteistyöstä. Tutkimus tarjoaa tietoa ilmiöön liittyvästä ajallisesta muutoksesta. Aineisto koostuu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuottamista kyselytutkimusaineistoista vuosilta 2002 ja 2012. MTS-syyskyselyillä on vuosittain mitattu suomalaisten omaavia turvallisuuteen ja maanpuolustukseen liittyviä arvoja ja asenteita. Tutkimus nojaa vahvasti kvantitatiiviseen metodologiaan. Aineiston analysoinnin keskeisinä menetelminä on käytetty exploratiivista faktorianalyysiä, jonka avulla yksittäiset uhkakuvat on jaettu kokonaisuuksiksi. Faktoreiden nimeämisen apuna on käytetty tutkimuksen viitekehyksenä olevaa Ulrich Beckin riskiyhteiskunnan teoreemaan liittyvää riskien ja vaarojen jaottelua luonnollisiin vaaroihin, teollisiin riskeihin ja myöhäisteollisiin katastrofeihin. Luokittelun pohjalta muodostettuja summamuuttujia on käytetty logistisessa regressioanalyysissa selittävinä muuttujina. Selitettävinä muuttujina mallissa ovat vastaajan mielipidettä kansainvälisistä sotilaallisista puolustusyhteistyömuodoista kartoittavat kysymykset. Tutkimuksen tulokset paljastavat koettujen uhkaulottuvuuksien vaikuttavan suuresti todennäköisyyteen pitää tiettyä kansainvälisen puolustusyhteistyön muotoa mielekkäimpänä tapana liittoutua sotilaallisesti. Suomalaiset jaottelevat erilaiset uhkakuvat mielessään uhkakuvien alkuperäisen luonteen mukaisesti, mikä poikkeaa yleisestä uhkien luokittelusta sotilaallisiin ja ei sotilaallisiin tekijöihin. Uhkakuvien jaottelussa on havaittavissa vain vähäisiä muutoksia. Suomalaisten suhtautuminen Venäjän kehityksen muodostamaan uhkaan on molemmissa aineistoissa toistuva kysymys, jonka kohdalla asenteissa tapahtuvaa ajallista muutosta voidaan havaita. Myöhäisteollisten suurvaarojen pelon korostuminen yksilön ajattelussa lisää selvästi todennäköisyyttä kannattaa Nato-yhteistyötä. Ilmiön voidaan havaita pysyneen lähes muuttumattomana tarkasteltavalla aikavälillä. Vuonna 2002 kaikki koetut uhkaulottuvuudet ovat lisänneet todennäköisyyttä pitää EU:n tasolla tehtävää puolustusyhteistyötä mielekkäänä. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanteen voidaan havaita olevan päinvastainen. Pohjoismainen sotilaallinen yhteistyö vaikuttaisi nousseen laajamittaisesti vastaamaan suomalaisten kokemiin uhkakuviin. Tutkimus tarjoaa lähtökohtia tarkastella syvemmin kansalaisten uhkakuviin vaikuttavia tekijöitä suhteessa kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön. Näitä seikkoja voidaan käyttää puolustuspoliittisen päätöksenteon tukena pyrittäessä takaamaan suomalaisten turvallisuus kaikilla tasoilla. Tutkimuksessa esitettyä ennustavaa selitysmallia voidaan täydentäen hyödyntää tulevaisuudessa sotilaallisen yhteistyömuotojen kannatuksen osittaisena selittävänä tekijänä.
  • Martikainen, Joonas (2015)
    Deliberative democracy is a branch of political theory that takes the ideal of public deliberation between citizens as the best way to conduct public affairs. This thesis explores the exclusionary implications of conceptions of deliberative democracy that aim towards reaching consensus. As a corrective, I present an alternative conception of democracy that takes difference and antagonism as constitutive of the political. I will use Jean-François Lyotard’s concept of the differend as a critical tool for normative assessment of deliberative processes, and present a conception of communicative democracy, based mainly on the writings of Iris Marion Young, as a credible starting point for politics that aims towards solving differends by greater inclusion of group difference into politics. I take as my method that of critical theory, understood as normative analysis that takes as its starting point existing social processes and aims to construct an account of them that is both descriptive and prescriptive, aiming to reveal hidden normative possibilities inherent in them. This thesis consists of an introduction and four chapters. The first one explores the concept of the differend, understood as the problem of systemic distortions in political communication making expressing some experiences of injustice impossible. The second chapter presents a standard model of deliberative democracy based on the writings of Joshua Cohen, and then shows how its normative conditions of consensus, unity, reasonable argument and a focus on the common good result in the formation of differends by precluding inclusion of difference. The third chapter then presents an account of communicative democracy as an amendment to the standard model of deliberative democracy. To this end I use and comment on the thought of Iris Marion Young, Chantal Mouffe and Susan Bickford, among others. This account takes antagonism and group difference as constitutive of the political, and aims towards greater political inclusion of groups that are excluded from deliberation by structural relations of privilege and disadvantage. Commenting on discussion around culture in political theory, an account of social groups based on writings of Iris Marion Young is given that refuses to use cultural identity as its basis. Instead, group difference is conceptualized as a structurally constituted and situated phenomenon that must be reflected in politics through the inclusion of differently situated group perspectives into deliberative processes. Structural injustice leads to formation of differends in deliberative processes, and I claim that inclusion of situated perspectives into deliberation through the communicative modes of greeting, rhetoric and narratives are a way towards solving them. I also explore Paul Healy’s suggestion of replacing the deliberative template with the notion of transformative dialogue. In the fourth chapter I briefly discuss Iris Marion Young’s essay ‘Activist Challenges to Deliberative Democracy’ (2001) to explore the limits of deliberation as a method for solving differends.
  • Mailasalo, Maria (2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan, miten vuosien 1999–2013 välisenä aikana julkaistuissa neuvolatoimintaa ohjaavissa teksteissä puhutaan isyydestä ja isään liittyvistä riskeistä. Neuvolajulkaisut ovat osa perhepolitiikkaa, jonka kautta otetaan kantaa toivottavaan ja oikeanlaiseen vanhemmuuteen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista kuvaa neuvolatoimintaa ohjeistavat julkaisut välittävät ja rakentavat isyydestä ja millaisena yhteiskunnallinen isyys näyttäytyy tarkastelujakson aikana. Tutkimuksessa kartoitetaan lisäksi sitä, millaisia riskejä isiin liitetään ja millaista vanhemmuutta riskeihin puuttumisen kautta tuotetaan. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä kuudesta julkaisuista, joista yksi on Stakesin, kaksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja kolme sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemia. Analyysimenetelmänä käytetään laadullista, temaattista analyysia. Tutkimus sijoittuu sosiaalisen konstruktioinismin tutkimusperinteeseen, jonka näkökulmasta tarkastellaan sitä, miten aineisto on mukana sosiaalisen todellisuuden rakentumisessa ja miten se vahvistaa tai purkaa isyydelle annettuja merkityksiä. Hallinnan analytiikka tarjoaa teoreettisia apuvälineitä aineiston analyysiin ja sen kautta käsitellään sitä, miten ilman pakottamista ja suoraa puuttumista vanhempia hallitaan ja millaisia subjekteja hallinta tuottaa. Hallinta legitimoidaan riskien kautta, ja myös riskin käsite on tutkimuksessa keskeinen. Isän merkitys kasvaa neuvolateksteissä vuosien 1999–2013 välillä. Aineistosta muodostuu tarkastelujakson alkupuolella ristiriitainen kuva isästä, joka on osaamaton, mutta josta kuitenkin toivotaan ammattilaisten ja äitien tuella osallistuvaa ja aktiivista vanhempaa. Äiti nähdään ensisijaisena vanhempana, mutta ihanne isän osallistumisesta ja vanhemmuuden jakamisesta vahvistuu 2000-luvulla. Isyydestä puhuminen jää kuitenkin 2000-luvulla paikoin piiloon niin sanottuun sukupuolineutraaliin vanhemmuuspuheeseen, jossa vanhemmuudesta puhtaan viittaamatta erityisesti äitiin tai isään. Tällä sukupuolineutraaliudella pyritään kaiketi tavoittamaan perhemuotojen moninaistuminen, mutta samalla se jättää näkymättömiin isyyteen ja vanhemmuuteen liittyvät sukupuolittuneet valta- ja vastuusuhteet. Elämäntapariskeistä puhuttaessa isyyteen ja yleisemmin vanhemmuuteen kohdistuva hallinta on neuvolateksteissä erityisen näkyvää. Riskejä ohjeistetaan arvioimaan kaikkien vanhempien kohdalla ja niihin suhtaudutaan ennakoivasti. Riskeihin puututaan ennen kaikkea lapsen etuun vetoamalla. Perheet, joiden kohdalla riskejä esiintyy, eivät joudu suoran kontrollin alaisiksi, vaan heihin kohdistetaan tukea ja neuvontaa. Vanhemmista tuotetaan neuvolan käytäntöihin sopeutuvia asiakkaita, jolloin heidän vanhemmuuteensa ja perheyteensä päästään ottamaan kantaa ja muokkaamaan sitä ilman pakkokeinoja. Julkaisuissa piirtyy kuva tietoa omaksuvasta, vastuun ottavasta sekä neuvolan kanssa kasvatuskumppanuuteen antautuvasta vanhemmasta. Analyysin perusteella voidaan todeta, että aineistossa naisten ja miesten yhteiskunnallinen vastuu vanhemmuudesta on hyvin erilaista: äidin vastuu lapsista nähdään ensisijaisena läpi tarkastelujakson. Tutkimus osoittaa, että käsitys vanhemmuudesta ja perheistä laajentuu ja monimuotoistuu tarkastelujakson loppupuolella, kun isien lisäksi neuvolateksteissä pyritään huomioimaan myös muut ei-raskaana olevat vanhemmat. Tutkimuksen perusteella on lisäksi havaittavissa, että hallinta ja riskien kartoittaminen kohdistuvat varhaisen puuttumisen ja ennaltaehkäisyn periaatteen lisääntymisen myötä raskaana olevan lisäksi myös ei-raskaana olevaan vanhempaan. Koska tutkitut julkaisut määrittävät sitä, millaisena toivottava isyys tai vanhemmuus nähdään ja koska julkaisut ovat kansallisia ja tavoittavat neuvolatyön välityksellä miltei kaikki käytännön neuvolatyötä tekevät, ei ole samantekevää, millaisia mahdollisuuksia isille julkaisujen sivuilla tarjotaan, mitä jätetään piiloon ja millaisia kompetensseja vanhemmilta neuvolan käytännöissä vaaditaan.
  • Pelkonen, Inka (2015)
    Ihmiset antavat läheisilleen runsaasti epävirallista apua kehittyneissä hyvinvointivaltioissa. Monien sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvien tekijöiden on havaittu olevan yhteydessä yksilöiden läheisiltään saamaan epäviralliseen apuun. Sen sijaan siitä, miten useamman puutetekijän seurauksena syntyvä huono-osaisuus on yhteydessä epävirallisen avun saantiin, ei tietojeni mukaan ole tehty aiemmin tutkimusta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, saavatko useammasta puutetekijästä kärsivät nuoret aikuiset - eli tutkielman huono-osaiset - muita nuoria aikuisia enemmän vai vähemmän taloudellista tukea ja käytännön apua vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Tutkielmassa kysytään: mitkä tekijät ovat yhteydessä nuorten aikuisten saamaan käytännön apuun ja taloudelliseen tukeen? Poikkeaako huonoosaisten saama käytännön apu ja taloudellinen tuki muiden saamasta avusta? Tutkielman aineistona on Tilastokeskuksen Sukupolvien ketju -hankkeelle keväällä 2012 keräämä suomalaisia nuoria aikuisia edustava kyselylomakeaineisto (n=1753). Tutkielmassa selvitetään ensin koko aineiston vastaajien avun saantia ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä frekvenssijakaumien ja ristiintaulukoinnin avulla. Tulosten mukaan iältään nuoremmat ja ne, ketkä eivät ole liitossa, asuvat ilman puolisoa ja kärsivät heikosta taloudellisesta tilanteesta saavat muita enemmän taloudellista tukea vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Vanhemmilta ja ystäviltä saavat muita enemmän taloudellista tukea myös työttömät ja ystäviltä samoin vähän koulutetut ja huonon terveyden omaavat henkilöt. Käytännön apua saavat puolestaan muita enemmän iältään nuoremmat sekä ystäviltä ja sisaruksilta ne, ketkä eivät ole liitossa ja asuvat ilman puolisoa. Ystäviltä saavat lisäksi käytännön apua muita enemmän niin ikään työttömät. Etenkin ystävät näyttävät näin reagoivan useampiin eri puutetekijöihin kuin esimerkiksi vanhemmat, jotka antavat apua monesti kaikille. Tutkielman huono-osaisten vastaajien avun saantia tutkittaessa käytetään menetelmänä logistista regressioanalyysia. Huono-osaisiksi määritellään ne nuoret aikuiset, jotka kokevat puutetta samanaikaisesti vähintään kolmella tutkielman viidestä huono-osaisuusulottuvuudesta ja ovat täten tutkielman muita nuoria aikuisia suhteellisesti huonommassa asemassa. Tulokset osoittavat, että nämä huono-osaiset saavat muita todennäköisemmin taloudellista tukea niin vanhemmiltaan, sisaruksiltaan kuin ystäviltään. Erityisen selkeä ero on ystäviltä saatavassa taloudellisessa tuessa, jota huonoosaiset saavat selvästi muita todennäköisemmin. Sen sijaan käytännön apua huono-osaiset eivät saa muita todennäköisemmin keneltäkään avunantajataholta. Muita tekijöitä, jotka kasvattavat regressioanalyysin tulosten mukaan todennäköisyyttä saada apua, ovat taloudellisessa tuessa avun antajan oma hyvä taloudellinen tilanne ja hyvä terveys sekä käytännön avussa avun antajan hyvä terveys ja pieni maantieteellinen etäisyys. Lopuksi kyselyaineiston tuloksia syvennetään laadullisilla teemahaastatteluilla (n=7), jotka tuovat esiin huono-osaisten kokemuksia avun saannista. Haastatellut huono-osaiset on poimittu niistä kyselyaineiston vastaajista, jotka täyttävät tutkielmaan asetetun huono-osaisuuden kriteerin. Huono-osaisuudestaan huolimatta haastateltavat eivät itse halua profiloitua epävirallisen avun saajina tai tarvitsijoina. Sitä vastoin he korostavat itsenäistä pärjäämistään. Tästä huolimatta haastateltavat painottavat niin ikään ympärillään olevan turvaverkon tärkeyttä. Keskeisenä havaintona haastatteluaineiston analyyseissä on, että vaikka haastateltavat pyrkivät pärjäämään itse, saavat he myös monenlaista apua läheisiltään. Turvaverkon olemassaolo voi näin ollen muodostua ylipäätään yhdeksi ehdoksi itse pärjäämisen kokemiselle. Tutkielman tulosten mukaan apu näyttää usein menevän sen tarpeessa oleville. Huono-osaiset nuoret aikuiset saavat muita enemmän apua lähipiiriltään, mikä on tärkeää sekä yksittäisten ihmisten että yhteiskunnan kannalta. Muita huonommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen parantaa huono-osaisten omaa tilannetta. Lisäksi huono-osaisille suunnattu apu voi parantaa yhteiskunnan yleistä hyvinvointia vähentäessään eriarvoisuutta ja kaventaessaan suhteellisia eroja. Toisaalta tutkielman tulokset nostavat esiin kysymyksen niiden huono-osaisten pärjäämisestä, joilla epävirallista apua ei ole saatavilla. Epävirallisen avun saamista tulisikin analysoida suhteessa julkisen avun rooliin. Hyvinvointivaltion tarjoaman toimeentuloturvan sekä palveluiden tulisi periaatteessa taata kaikille sen kansalaisille riittävä taloudellinen tuki ja jossain määrin myös käytännön apu. Tämä on kuitenkin suuri haaste nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa ja Suomen väestön ikääntyessä. Uhkana on, että julkisen avun turvan ollessa riittämätöntä alkaa epävirallinen apu paikata sitä. Tällöin epävirallisesta avusta voi tulla nykyistä velvoittavampaa toimintaa. Tämä haastaa pohjoismaisen eetoksen julkisen vallan vastuusta ja kaikille tarjottavasta avusta sekä saattaa ajaa muita huono-osaisemmat erityisen tukalaan asemaan, sillä juuri he ovat eniten riippuvaisia sekä julkisesta että epävirallisesta avusta.
  • Eloranta, Lauri (2015)
    Julkishallinto digitalisoituu vauhdilla. Tässä julkishallinnon digitaalisessa muutoksessa ei ole yhdentekevää millä perustein digitalisaatiota suunnitellaan, ohjataan ja hallinnoidaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten erilaiset julkishallinnon hallintomallit näkyvät Suomen valtionhallinnon tietohallintostrategioissa ja edelleen paikallistaa, miten eri hallintomallien taustalla vaikuttavat arvot ja ideologiat näkyvät Suomen valtionhallinnon tietohallintostrategioissa. Tutkimus pyrkii siten tuomaan esiin niitä tiedostettuja ja tiedostamattomia hallintomalleista kumpuavia rakenteita, jotka vaikuttavat julkishallinnon digitalisaatioon ja siten ohjaavat koko yhteiskunnan muutosta. Tutkimusaineistona toimivat Suomen valtionhallinnon ministeriöiden tietohallintostrategiat vuosilta 2004-2014. Tutkimusmenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi (qualitative content analysis), jossa aineiston koodaus tehdään hallintomallien teoriataustaan pohjautuen abduktiivisesti. Sisällönanalyysi toimii siten työkaluna, jolla pyritään tuomaan esiin, miten julkishallinnon hallintomallit näkyvät valtionhallinnon tietohallintostrategiadokumenteissa. Tutkimus osoittaa, että valtionhallinnon ministeriöiden tietohallintostrategiat heijastelevat voimakkaasti byrokratialle, New Public Managementille ja New Public Governancelle ominaisia piirteitä. Byrokratia näkyy tyypillisesti erilaisten sääntöjen, ohjeistojen, rakenteiden ja selkeiden hierarkioiden korostamisena. New Public Managementin markkinaideologia on läpitunkevaa kautta aineiston, ja se näkyy erilaisina tulostavoitteina, mittareina, raportteina, markkinakilpailuna, ulkoistamisena, julkishallinnon funktioittamisena. Toimijoina ovat managerit ja johtajat, hyvin harvoin virkamiehet. New Public Governance näkyy myös koko aineistossa erilaisten yhteistyöverkostojen ja koko hallinnon verkostomaisen toiminnan lisäämisenä. Tietohallintostrategioissa näkyy vain harvoin uudemmat, digitalisaatioon tai kansalaisdemokratiaan nojaavat hallintomallit, kuten Digital-Era Governance tai New Public Service. Kansalainen toimijana onkin melko lailla kadoksissa koko aineistossa. Tutkimus osoittaa myös sen, että monia hallintomallien joskus ideologisiakin menetelmiä otetaan käyttöön valtionhallinnon strategiatasolla melko kritiikittömästi. Esimerkiksi mittareita, tulostavoitteita, tilaaja-tuottaja-rakenteita tai ulkoistamista käsitellään aineistossa harvoin kriittisesti. New Public Managementin vahvan läsnäolon myötä monet, melko uusliberalistisetkin, mekanismit otetaan dokumenteissa lähes annettuna. Informaatioyhteiskuntaa ulkoistetaankin Suomessa tällä hetkellä hyvin kritiikittömästi vallitsevan uusliberalistisen markkinaideologian ohjaamana. Pahimmassa tapauksessa tämä tulee johtamaan siihen, että julkishallinnon muuttuessa täysin digitaaliseksi muuttuu julkishallinto samalla myös pitkälti yksityisen sektorin tuottamaksi. Suomen julkishallinnon tulisikin herätä siihen, että digitaalisuus ei ole enää peruspalvelua sivulta auttava triviaali tukipalvelu, jonka voi markkinaohjatusti ostaa ulkopuolelta. Tämä on pitkällä tähtäimellä sekä kallista että typerää. Sen sijaan digitaalisuuden merkityksen kasvaessa julkisen sektorin omaa kykyä tuottaa digitaalisia palveluita tulisi merkittävästi lisätä. Vain siten on mahdollista taata demokraattisen, avoimen ja kestävän informaatioyhteiskunnan synty.
  • Ranta, Jannika (2015)
    Tutkimus keskittyy Kiinan kommunistisen puolueen (CCP) johdon käyttämään retoriikkaan ja tapoihin perustella puolueensa valta-asemaa 2000-luvulla. Kiinan yhteiskunnan kehitystä on viime vuosikymmenen ajan leimannut niin kutsuttu kolmas vallankumous, joka on pakottanut puolueen etsimään uusia keinoja valtansa oikeuttamiseksi. Mao Zedongin johtama kommunistinen puolue nojasi politiikassaan vahvasti sosialistiseen vallankumoukseen ja ideologiaan. Maon kuoltua alkoi reformi- ja avautumispolitiikan kausi, johon on yleisesti viitattu Kiinan toisena vallankumouksena. Ideologian painuessa taka-alalle politiikan keskiöön nousi maan nopea modernisoiminen. Puolue turvasi asemansa hallinnon suorituskykyyn ja yleiseen elintason nousuun perustuvan legitimiteetin avulla. Viimeisen vuosikymmenen aikana usko jatkuvaan talouskasvuun ja sen tuomaan yhteiseen hyvään on kuitenkin hiljalleen rapistunut: reformikauden hedelmät jakautuvat yhä epätasaisemmin eivätkä pelkät talouden kasvuluvut riitä pitämään suurta osaa kansasta tyytyväisenä. Kehitys on johtanut paitsi tuloerojen räikeään kasvuun ja muihin sosiaalisiin ongelmiin, myös menneen ajan nostalgiseen kaipuuseen. Meneillään on jälleen kerran suuri yhteiskunnallinen mullistus, joka asettaa kyseenalaiseksi vallanpitäjien poliittisen uskottavuuden ja kyvyn huolehtia kansalaistensa hyvinvoinnista. Tutkimuksessa tarkastellaan Hu Jintaon (2002–2012) ja Xi Jinpingin (2012-) pääsihteerikausina virallisessa retoriikassa toistuneita teemoja. Tarkoituksena on osoittaa legitimointistrategioissa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia kiinnittämällä huomiota sanojen takana vaikuttaviin arvoihin ja taustaoletuksiin. Keskeisin lähdeaineisto koostuu raporteista, puheista ja muista puolueen virallista kantaa ilmentävistä dokumenteista. Analyysin tukena käytetään Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa sekä huomioita kiinalaisen retoriikan erityispiirteistä. Totutun legitimiteettiperustan murtuminen näkyy uusien retoristen taktiikoiden omaksumisena ja yleisenä poliittisen diskurssin muutoksena. Kumpikin puoluejohtaja on jatkanut neljä vuosikymmentä sitten aloitettujen talousuudistusten linjalla, mutta samalla heidän kausiaan on leimannut yllättävä maolaisen ideologian henkiinherääminen. Ilmiö on aiheuttanut huolta maan tulevaisuudesta ja mahdollisesta taantumisesta takaisin kulttuurivallankumouksen kuohuihin. Vaikka jonkinasteinen ideologian paluu on kiistatonta, ei se tarkoita että CCP olisi aidosti omaksunut reformien, markkinatalouden ja länteen avautumisen vastaisen linjan. Pikemminkin käynnissä on suorituskykyyn perustuvan legitimiteetin päivittäminen vastaamaan yhteiskunnan muuttuneita odotuksia. Mao Zedongin naftaliinista kaivaminen palvelee osaltaan tätä päämäärää. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että ideologista oikeaoppineisuutta tärkeämpää on aatteen edustama yhteinen arvotausta sekä käsitykset moraalisesti oikeutetusta vallasta. Harjoitetusta retoriikasta erottuvat selvästi myös kungfutselaisen kulttuuriperinnön vaikutteet.
  • Rosendahl, Katri (2015)
    The objective of this thesis is to summarise and systematise the most relevant political views that Margaret Cavendish (1623–1673) sets forth in her utopian novel The Description of a New World, Called The Blazing World (1666). To date there exists no systematic overall presentation of Cavendish’s political arguments that can be found in her utopia, even though the novel is widely considered to be the most comprehensive presentation of her political thinking as she never wrote an explicitly political treatise. In The Blazing World Cavendish describes her ideal commonwealth and the ideal monarch, and she explores forms of government, the relationship of state and religion, social hierarchy, scientific inquiry, the fundamental values of a well-governed society, war and its justification and the qualities of an ideal monarch. This thesis is a tentative reconstruction of her political theorising in The Blazing World. The reconstruction establishes that Cavendish’s political arguments, when interpreted together, form a theory of politics. The thesis is divided into four themes. This division is based on Cavendish’s description of state as one in which there is one sovereign, one language, one religion and one law. The first theme covers Cavendish’s views on absolute monarchy that she considers to be the ideal form of government, as well as suggestions of how she could justify monarchy. In this section the necessary qualities of an ideal sovereign and the rules of succession are also discussed. The second theme is formed of Cavendish’s arguments on social structures. She is in favour of strict social hierarchy, which bears on the division of labour and the organisation of scientific inquiry. Cavendish expects all citizens to hold the same beliefs and values imposed on them by the state, which leads to a strong unity even though there is physical diversity among the subjects. The connections between the unity of opinion and the physical differences of citizens are explored in order to obtain a better understanding of the nature of Cavendish’s ideal society. In the third theme, Cavendish’s notions on religion are scrutinised and it is suggested that instead of introducing Christianity into her ideal commonwealth, she constructs a cult of personality around the sovereign. To this cult are connected ceremony and symbols of power that the nobility utilises to maintain hierarchy and to govern the commonwealth. The fourth theme covers Cavendish’s views on warfare, as well as the legislation, objectives and main values of her ideal commonwealth. Cavendish combines three traditions in her thinking: politics and religion of the Roman Empire, Renaissance monarchy and the early modern theorising of state as a legal person. To establish that she draws on these traditions and utilises them in her theory of politics, her political views are compared to those of Thomas Hobbes (1588–1679), John Locke (1632–1704), Robert Filmer (ca. 1588–1653) and Niccoló Machiavelli (1469–1527). As The Blazing World is a political utopia, its differences from and similarities to some of the best known utopias of the sixteenth and seventeenth centuries are analysed: Utopia (1516) by Thomas More (1478–1535), New Atlantis (1627) by Francis Bacon (1561–1626) and The City of the Sun (1623) by Tommaso Campanella (1568–1639). Cavendish’s notions on government and religion are also reflected in the light of surveys on Roman political and religious practices. This connects Cavendish’s political thinking and utopian writing to the tradition of political theorising, and it is shown that The Blazing World is a unique contribution to the political discussion of the early modern era. Exploring Cavendish’s views offers new information about the nature and diversity of political theorising of the seventeenth century and serves as an example of the con-tributions by female philosophers.