Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Valtiotieteellinen tiedekunta: pro gradut oppiaineittain

Recent Submissions

  • Seppänen, Pekka (2015)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitä parisuhteessa keskusteleminen on miehille. Tutkimuksessa keskitytään miesten käsitykseen asiasta, koska parisuhteen kommunikaatiosta puhutaan tavallisesti erottelematta miesten ja naisten kokemuksia. Kysymys miesten käsityksestä parisuhteessa keskustelemisesta on jaettu kolmeen osa-alueeseen: miesten taidot ja tarpeet, puolison kanssa parisuhteessa keskustelemisen merkitys miehille ja muutos miehissä suhteessa keskustelemiseen. Tutkimuksen tavoite on selvittää, mikä parisuhteessa puhumisessa on miehille vaikeaa ja mikä helppoa ja minkälainen parisuhteen osa-alue puolison kanssa keskusteleminen on miehille. Yleisesti käytetty termi “kommunikaatio” jaetaan pienempiin osiin Tutkimusaineisto hankittiin etsimällä haastateltaviksi miehiä, joilla oli kokemusta puolison kanssa keskustelemisesta parisuhteessa ja jotka osasivat sanoittaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan parisuhteessa keskustelemisesta. Kymmenen tällaista miestä haastateltiin. Haastattelumuotona oli strukturoitu teemahaastattelu. Litteroinnin jälkeen aineisto analysoitiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin avulla ryhmittelemällä se teemojen mukaisesti. Aineiston analysoinnin apuna käytetään puheen jakamista eri tasoihin. Niistä tarkemmin keskitytään arkipuheeseen ja syvälliseen puheeseen Tutkimuksen lähtökohtana ovat Riitta Jallinojan ja Jaana Maksimaisen tutkimukset sekä Eva Illouzin, Elisabeth Beck-Gernsheimin ja Ulrich Beckin kirjoitukset avioliiton ja parisuhteen muuttumisesta niin, että kommunikaatio on parisuhteen keskeinen ja välttämätön osa. Voimakkaimmillaan sen ilmaisee Maksimainen esittämällä, että ilman kommunikaatiota ei ole parisuhdetta. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on myös terapiakulttuurin ajatus siitä, että kaikki reflektoivat tunteitaan. Anthony Giddensin esittelemää puhdasta suhdetta käytetään mallina terapiakulttuurin parisuhteesta. Tutkimusta varten haastatelluille miehille parisuhteessa keskusteleminen on tärkeää. Arkiasioista puhuminen on kaikille helppoa ja sujuvaa. Helpoiten keskustelu alkaa muun tekemisen ohessa. Kolme haastatelluista miehistä kaipaa puolison kanssa keskustelemiselta enemmän, kuin mitä siinä on. Kaikki haastatellut miehet ovat lapsuudessaan sosiaalistuneet sellaiseen kulttuuriin, jossa mies ei ilmaise tunteitaan eikä puhu tunteista puolisolleen. Miesten elinaikana ilmapiiri liittyen parisuhteessa keskustelemiseen on muuttunut: keskustelusta on tullut tärkeä asia ja siitä puhutaan paljon. Miehet ovat eri tavoilla oppineet keskustelemaan parisuhteessa: osa vähitellen opiskelun ja työn kautta, osa kriisin ja muutoksen kautta. Kaikki miehet eivät kuitenkaan reflektoi tunteitaan yksin tai puolisonsa kanssa. Parisuhteessa keskustelemisen merkityksestä selvisi, että arjen asioista puhuminen lähentää miestä ja puolisoa ja nostaa pintaan hyviä tunteita. Syvällinen puhuminen syventää miehen ja puolison välistä suhdetta. Syvällinen puhuminen on myös edellytys syvälle parisuhteelle. Haastatelluille miehille kommunikaatio on parisuhteessa tärkeä osa. Osalle haastatteluista miehistä se on välttämätön osa parisuhdetta.
  • Lohikivi, Johanna (2015)
    Suomessa huumeidenkäyttäjien kansalaistoimintaa on tutkittu toistaiseksi vähän. Tämän tutkielman tavoitteena on antaa entisille ja nykyisille huumeidenkäyttäjille ääni kansalaistoimijoina, jotka haluavat edistää yhteisönsä hyvinvointia, vähentää huumehaittoja ja osallistua huumeidenkäyttöön liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä he kansalaistoiminnalleen antavat, mihin he pyrkivät toiminnallaan vaikuttamaan, millaisia vaikutuskeinoja he käyttävät ja millaisina he kokevat omat osallistumis- ja vaikutusmahdollisuutensa suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielman empiiristä osuutta on taustoitettu kirjallisuuskatsauksella, jossa huumeidenkäyttäjien yhteiskunnallinen aktivoituminen ja kansalaistoimijuuden vahvistuminen on liitetty tiiviisti huumehaittojen lisääntymiseen 1980- ja 1990-luvuilla sekä haittojen vähentämiseen vaihtoehtoisena tapana hallita huumeongelmia. Taustoituksessa on tarkasteltu lisäksi haittoja vähentävää vertaistoimintaa ja käyttäjäyhdistyksiä aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella. Tutkielma on toteutettu yhteistyössä Huumetyön vertaistoiminnan osaamiskeskus Osiksen ja Käyttäjäyhdistys Suomen Lumme ry:n kanssa. Aineisto on kerätty keväällä 2013 haastattelemalla kahdeksaa Osis-hankkeessa työskentelevää vertaista, joista kolme kuului myös Käyttäjäyhdistys Suomen Lumme ry:n aktiiveihin. Aineistonkeruumenetelmä sijoittuu puolistrukturoidun haastattelun ja teemahaastattelun välimaastoon. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimustulokset osoittavat, että kansalaistoiminta voi merkitä entisille ja nykyisille huumeidenkäyttäjille ainoaa mahdollisuutta osallistua yhteiskunnallisesti tärkeään toimintaan ja lunastaa paikkansa yhteiskunnan hyödyllisinä jäseninä. Osis-hankkeen vertaisille ja Lumme-aktiiveille vertais- ja yhdistystoiminnasta oli tullut siten tärkeä osa elämää ja joidenkin kohdalla jopa yksi keskeisimmistä elämänsisällöistä. Vertais- ja yhdistystoiminta olivat tarjonneet heille aktiivisen ja osaavan kansalaisen identiteettiä, tukeneet huumeriippuvuudesta kuntoutumista ja liittäneet heidät osaksi vertaisten ja huumetyön ammattilaisten muodostamaa yhteisöä. Vertaisten ja Lumme-aktiivien tavoitteita olivat toisten ihmisten auttaminen, huumeidenkäyttäjiin kohdistuvien ennakkoluulojen muuttaminen sekä huumeidenkäyttäjien tasavertaisen ja ihmisarvoisen kohtelun edistäminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös huumeidenkäyttäjien asenteita ja toimintamalleja yritettiin muuttaa. Lumme-aktiivit pyrkivät lisäksi vaikuttamaan palvelujärjes-telmän käytäntöihin. Kentällä ihmisten parissa toimiminen ja yksilökohtainen auttaminen koettiin merkityksellisemmäksi ja itselle ominaisimmaksi tavaksi vaikuttaa huumeidenkäyttäjien hyvinvointiin ja yhteiskunnalliseen asemaan. Ihmisten asenteisiin ja toimintatapoihin yritettiin vaikuttaa keskustelemalla heidän kanssaan, tarjoamalla heille asiallista tietoa sekä todistamalla omalla esimerkillä huumeidenkäyttäjien voivan olla vastuullisia ja ”normaaleja” kansalaisia. Vertaiset ja Lumme-aktiivit paikansivat huumeidenkäyttäjien osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet ruohonjuuritason toimintaan. Kokemusasiantuntijuus oli tarjonnut joillekin käyttäjille myös tilaisuuden osallistua palvelujärjestelmän kehittämiseen yhdessä asiantuntijoiden ja ammattilaisten kanssa. Poliittiseen päätöksentekoon osallistumista pidettiin sitä vastoin mahdottomana huumeidenkäyttäjien heikon sosiaalisen statuksen ja huumeisiin liittyvän moraalisen paniikin vuoksi. Huono-osaisuuden, vaikeiden elämäntilanteiden ja hallitsemattoman päihteidenkäytön sekä viileän asenneilmapiirin ja ennakkoluulojen todettiin vähentävän huumeidenkäyttäjien osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia merkittävästi. Osis-hankkeen ja A-Klinikkasäätiön sosiaali- ja terveysneuvon-tapiste Vinkin työntekijöiden tuki sekä kyky arvostaa ja hyödyntää huumeidenkäyttäjillä olevaa asiantuntemusta nousivat esille tekijöinä, jotka olivat vaikuttaneet hyvin perustavanlaatuisella tavalla huumeidenkäyttäjien mahdollisuuksiin osallistua kansalaistoimintaan ja päästä vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin. Huumeidenkäyttäjien huono-osaisuus sekä terveydelliset ja sosiaaliset huumehaitat johtuvat pääosin huumeidenkäyttäjiä syrjäyttävistä rakenteista. Tehokkain tapa edistää huumeidenkäyttäjien valmiuksia osallistua kansalaistoimintaan ja muutoinkin integroitua yhteiskuntaan olisi siten huomioida myös huumeita käyttävien kansalaisten tarpeet mm. kriminaali-, sosiaali-, terveys- asunto- ja työvoimapolitiikassa. Niinkin leimautunut ja heikosti resursoitu vähemmistöryhmä kuin huumeidenkäyttäjät tarvitsee runsaasti yhteiskunnan tukea saadakseen äänensä kuuluviin ja kyetäkseen ajamaan omia etujaan.
  • Lipponen, Saara (2015)
    Tiivistelmä Voiko ryhmämuotoinen sosiaalityö tarjota uudenlaisen asiakaslähtöisen lähestymistavan aikuissosiaalityöhön, jossa on tarve sosiaalityön kirkastamiselle? Ryhmämuotoinen sosiaalityö määrittyy Suomessa kunnallisen sosiaalityön piirissä poikkeukseksi, vaikka sitä kohtaan vaikuttaa olevan kiinnostusta ja sen juuret johtavat sosiaalityön varhaisiin vuosiin. Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa ryhmämuotoinen sosiaalityö nousee esiin vakiintuneena sosiaalityön menetelmänä, jonka keskiössä ovat osallisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on perehtyä ryhmämuotoisen sosiaalityön luonteeseen ja mahdollisuuksiin. Tutkimuskohteena on ryhmämuotoinen sosiaalityö, jota on toteutettu Espoon aikuisten palveluissa Espoon Kipinä-nimellä vuodesta 2011 lähtien. Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää, olisiko ryhmässä tehtävän sosiaalityön pohjalta mahdollista löytää uudenlaisia näkökulmia tai valtaistumisen mahdollisuuksia. Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle aineistolähtöisesti asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksista, koska ne nähdään Kipinä-toiminnan yhdessä tekemisen -periaatteen kannalta keskeisinä. Aineiston analyysissa on käytetty sisällönanalyysiä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu ryhmämuotoisen sosiaalityön teoriasta. Lisäksi tutkimus kiinnittyy valtaistumisen käsitteeseen, joka ymmärretään tässä tutkimuksessa ensisijaisesti yksilöllisen elämänhallinnan näkökulmasta. Tutkimuksen metodologisen viitekehyksen muodostavat käytäntötutkimuksen sekä kriittisen realismin näkökulmat, jotka kiinnittävät tutkimuksen käytännön kehittämiseen, emansipaatioon ja sosiaalityötä ympäröiviin rakenteisiin. Tutkimuksen tulokset muodostavat kuvan asiakaslähtöisestä työskentelyotteesta, jonka avulla tavoitellaan sosiaalisen toimintakyvyn kasvua. Ryhmässä tehtävä työ tukee asiakkaiden elämänhallintaa tuottamalla tietoa ja tarjoamalla sosiaalisen vuorovaikutuksen paikan arkeen. Ryhmämuotoiselle sosiaalityölle luonteenomaisiksi piirteiksi määrittyvät lähestyttävyys ja epävirallisuus, joiden vaikutukset näkyvät parhaimmillaan tasavertaisena vuorovaikutuksena asiakkaiden ja ammattilaisten välillä. Ryhmämuotoisessa sosiaalityössä on huomioitava työn reunaehdot vaikuttavuudesta ja taloudellisuudesta, koska toimintaa toteutetaan kunnallisessa aikuissosiaalityön ympäristössä. Kipinä-toiminnan kokeileva luonne, verkostomainen yhteistyö sekä johdon antama tuki ovat luoneet mahdollisuuden rakentaa osallisuutta tukevaa työmenetelmää yksilötyön rinnalle reunaehtojen sisällä. Käytännön uudistamisen lisäksi ryhmämuotoisella sosiaalityöllä voidaan nähdä mahdollisuuksia kriittisen ja yhteisöllisen sosiaalityön esiin nostamiseen. Ryhmämuotoisen sosiaalityön toteuttaminen ja kehittäminen edellyttävät aikaa ja mahdollisuutta toteuttaa rohkeita kokeiluja jatkossakin. Jotta Kipinä-ryhmien asiakaslähtöisyyttä korostava näkökulma säilyisi, sen keskiössä tulisi pyrkiä säilyttämään asiakkaiden arjen näkökulma.
  • Koponen, Juuso (2015)
    Tutkielma käsittelee maahanmuuttajien representaatioita sekä maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelua Helsingin Sano-missa 2000-luvulla. Tutkielmassa pureudutaan maahanmuuttokeskustelun diskursseihin. Kiinnostuksen kohteena on, millä eri tavoin sanomalehdessä kerrotaan maahanmuuttajista ja mihin eri merkitysrepertuaareihin nämä kertomukset linkittyvät. Tutkimuk-sen perusteella maahanmuuttajat kuvataan usein uhreina, mutta toisaalta myös uhkakuvien diskurssi on aineistossa läsnä. Lisäksi myös uhridiskurssit ovat toisinaan sellaisia, että niiden avulla pyritään toiseuttamaan maahanmuuttajia. Esimerkiksi maahanmuut-tajien kulttuuri voidaan esittää suomalaista kulttuuria alempiarvoisemmaksi. Toisaalta toisinaan myös suomalaista kulttuuria verra-taan kosmopoliittisempaan maailmankulttuuriin, jonka edustajiksi maahanmuuttajat asemoidaan. Keskus ja periferia eivät siis ole yksiselitteisiä paikkoja vaan diskursiivisen artikulaation seurausta. Huomio kiinnittyy myös siihen, miten maahanmuuttajuutta toisi-naan korostetaan ja toisinaan taas häivytetään. Tutkielmassa otetaan myös lyhyesti kantaa siihen, miten diskurssin keinoin ylläpi-detään vanhakantaisia käsityksiä sukupuolesta myös suomalaisen kulttuurin itsensä piirissä. Maahanmuuttokeskusteluun liittyy usein talouden rekisterissä liikkuvia argumentteja. Maahanmuuttokeskustelu osoittaa siis jotain olennaista taloudellisten argumenttien keskeisyydestä yhteiskunnallisessa keskustelussa ylipäänsä. Taloutta voidaankin pitää eräänlaisena mestarinarratiivina, jolla diskurssia oikeutetaan. Talouteen nojaavat argumentit syrjäyttävät helposti esimerkiksi ihmisoikeuspuheen. Maahanmuuttajat nähdään usein ensisijaisesti tarpeellisena työvoimana. Samalla työ nähdään tarpeellisena maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta. Työn merkityksen keskeisyydestä johtuen voidaan puhua myös työn ideologiasta suo-malaisessa yhteiskunnassa. Samalla tutkielmassa otetaan myös kantaa siihen, missä määrin uusliberalistinen ajattelu on läsnä maahanmuuttokeskustelussa.
  • Nordström, Laura (2015)
    Tutkielman tavoitteena on ymmärtää, onko ajatuspajoilla valtaa ja millaisia vallankäyttäjiä ne ovat. Ajatuspajoja kannattaa tutkia, koska niillä on aiempaa enemmän valtaa. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti ajatuspajoja uusliberalismin levittäjinä. Tarkka tutkimuskysymys on, käyttävätkö ajatuspajat tiedontuotantoon perustuvaa valtaansa edelleen uusliberalismin levittämiseen? Tätä tutkitaan analysoimalla, uusintavatko Chatham Housen (The Royal Institute of International Affairs), Center for European Policy Studiesin (CEPS) ja Bruegelin kirjoitukset Euroopan taloudesta vuosina 2008 ja 2012 uusliberalismia. Nämä vaikutusvaltaisimmat Brysselissä toimivat ajatuspajat valitaan James McGannin listauksen perusteella. Tutkielmassa muodostetaan tutkimuskirjallisuuden valossa kolme hypoteesia, jotka toimivat tutkimuskysymyksen ja johtopäätösten taustaoletuksina. Tutkielman valtateoria nojaa Michel Foucault’n, Stephen Lukesin, Clarissa Rile Haywardin, Stefano Guzzinin, Michael Barnettin, Raymond Duvallin, Norman Fairclough’n ja Alexander Wendtin näkökulmiin. Valta käsitetään rajoittavana ja tuottavana: toimijat tuottavat ja rajoittavat rakennetta (totuutta ja tietoa), joka taas rajoittaa toimijuutta ja tuottaa koko toimijan subjektina. Valta on kykyjen, arvojen, agendan, intressien, normien ja identiteetin tuottamista ja rajoittamista. Ajatuspajat määritellään episteemiseksi yhteisöksi ja uusliberalismi hegemoniseksi epistemeksi eli kuplaksi, jonka kautta ymmärretään maailmaa ja tuotetaan sosiaalisia faktoja. Tämän pohjalta muodostetaan ensimmäinen hypoteesi: ajatuspajoilla on mahdollisuus tiedon tuottamisen kautta käyttää valtaa rajaamalla mahdollisuuksia, tuottamalla normeja ja depolitisoimalla totuuksia. Toiseksi käsitellään tarkemmin ajatuspajoja toimijoina: määritelmää, historiaa ja vallankäyttöä. Ajatuspajat määritellään tiedontuottajiksi, jotka toimivat siltana akateemisen ja poliittisen maailman välillä. Toisen hypoteesin mukaan ajatuspajat ovat käyttäneet valtaa juuri tiedon tuottamisen kautta. Vallankäyttöä on sekä ajatuspajojen suositusten pohjalta tehtävät päätökset että totuuden tuottaminen ja rajoittaminen keskusteluun osallistumalla. Valta riippuu kontekstista ja perustuu muun muassa tuotetun tiedon nopeuteen, ajankohtaisuuteen, uutuuteen ja käytettävyyteen, hyviin yhteyksiin päätöksentekijöihin ja mahdollisesti hyviin rahallisiin resursseihin. Uusliberalismin määrittelyn, historian ja rahoitus- ja eurokriisin uusliberalismisuhteen läpikäymisen perusteella muodostetaan kolmas hypoteesi: Ajatuspajat ovat käyttäneet valtaansa levittämällä aktiivisesti uusliberalismia aina 1970-luvulta lähtien. Ne ovat olleet tärkeässä roolissa uusliberalismin nostamisessa hegemoniseen asemaan. Tutkielmassa tarkastellaan aineistoa Hayward R. Alkerin ja David Sylvanin, Fairclough’n, Foucault’n ja Ernesto Laclaun teorioihin perustuvan diskurssianalyysin kautta. Etsimällä määriteltyjä uusliberalismin kiinnekohtia analysoidaan, käyttävätkö tutkitut ajatuspajat tiedontuotantoon perustuvaa valtaansa uusliberalismin levittämiseen. Analyysin tuloksena on, että Chatham Housen, CEPSin ja Bruegelin tekstit uusintavat uusliberalismia totuutena, mutta ei yksisilmäisesti ja teoriasta poiketen. Monia uusliberalismin kiinnekohtia ei esiinny. Isoin ristiriita suhteessa teoriaan on valvonnan, koordinaation ja sääntelyn korostaminen. Kuitenkin ydinasioista pidetään kiinni ja aiemminkin on teoriasta poikettu vastaavasti: uusliberalismin täytäntöönpano on kasvattanut valtiota. Monessa tekstissä sääntelyn lisääminen halutaan myös tehdä uusliberalismin mukaisen uuskonstitutionalismin keinoin. Vaikka analyysi ei suoraan vastaa, vaikuttavatko ajatuspajat siihen, tuleeko eurooppalaisten päätöksentekijöiden maailmankuvasta uusliberalistinen, näyttää se, että vaikutusvaltaisimmat Brysselissä toimivat ajatuspajat (vahvimmin Chatham House) allekirjoittavat edelleen uusliberalistiset opit.
  • Suomalainen, Veera (2015)
    This is a study of the practices of place-making and the power of place attachment. The aim of the thesis is to understand how place attachments are formed and reinforced in the city of Valparaíso, Chile. The thesis explores the themes of memory, participation, and community resilience from the perspective of identification with a place. It examines the neighborhood life of the inhabitants of Valparaíso, the neighborhood organizations and their activities, and the community response to a devastating fire in the city. The data was gathered during a three-month-long fieldwork period in Valparaíso. The ethnographic methodology consisted of participant observation, semi-structured interviews, and everyday discussions with informants. The data gathered consists of field notes, photographs, transcribed interviews, and media contents. The key informants were inhabitants of four different neighborhoods in Valparaíso. They were members of the neighborhood organizations or active neighbors, who were interested in contributing to the reinforcement of the community. Chile’s history of political repression is a significant factor in the low participation rate of the neighbors today. The military dictatorship of Augusto Pinochet in the years 1973–1990 destroyed the trust between the neighbors and demolished the structures of civic engagement. The transition to democracy has been slow in the post-dictatorship Chile, and the consequences of the repression can still be perceived in the society today. It is, however, important to remember the trauma in order to not repeat it. Urban landscapes are important markers of social history, and thus significant contributors to place memory and place attachment. The historical significance of Valparaíso as a port city has been acknowledged by designating it a UNESCO World Heritage site, but the preservation of the public landscape in the city is threatened. The main argument of this thesis is that the attachment of the people of Valparaíso to their city is particularly strong, and suggests that this identification should be harnessed to promote community activism by practices of place-making. The traditional neighbors’ council does not appeal to the neighbors as a channel of participation. However, some of the organizations studied are implementing the place-making practices, and thus attempting to engage the neighbors. Situating the problems as well as the solutions to a local scale is essential for motivating the people to participate. The impressive potential of the urban communities of Valparaíso was revealed in the first stages of fire recovery, and the mobilization of the citizens was further stimulated by the common opposition to the government.
  • Nummelin, Ida (2015)
    Tutkimuksessa käsittelyn keskiössä on suomalaisten suhtautuminen uusliberalismiin sekä uusliberalismikehitykseen Suomessa. Työn johtoajatuksena on hyvinvointivaltion ja uusliberalismin ja hyvinvointivaltion välinen dynamiikka. Kiinnostukseni tähän aihee-seen heräsi keväällä 2012 kun Björn Wahlroos julkaisi kirjan Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle. Kirjan julkai-su antoi uutta pontta keskustelulle uusliberalismin asemasta Suomessa sai mediassa otettiin voimakkaasti kantaa Wahlroosin argumentteihin. Tarkoituksena on perehtyä hyvinvointivaltion rakenteisiin ja ideologiseen perustaan sekä uusliberalismin tematiikkaan. Kiinnostuk-sen kohteena on myös suomalaisen yhteiskunnan kehitys hyvinvointivaltiona sekä kehitys kohti uusliberalistista taloutta. Keskei-simpänä tavoitteena on selvittää, miten uusliberalismista ja hyvinvointivaltiosta puhutaan. Tärkeimmät tutkimuskysymyksen pureu-tuvatkin siihen minkälaisella argumentoinnilla uusliberalismia puolustetaan tai vastustetaan ja millaisena hyvinvointivaltion tulevai-suus näyttäytyy näissä keskusteluissa. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi. Analyysin tavoitteena on ollut löytää tutki-musaineistosta diskursseja, jotka kuvaavat sekä hyvinvointivaltion että uusliberalismin ympärille luotuja todellisuuksia sekä merki-tyksiä, joita näille annetaan. Tutkimuksen tavoitteena ei missään nimessä ole tuottaa objektiivista tietoa siitä, mitä suomalaiset ajattelevan uusliberalismista tai hyvinvointivaltiosta, vaan tarkastella sitä todellisuutta, jota tarkastelussa olevan aineiston kirjoittajat teksteillään luovat. Uusliberalismikehitystä ja sitä kohtaan osoitettua asenteistoa lähestytään hyvinvointivaltion kautta aineistona käytetään hyvinvoin-tivaltiota käsitteleviä blogitekstejä, jotka on kirjoitettu vuonna 2012. Ensimmäiset tekstit on kirjoitettu keväällä heti Björn Wahlroosin kirjan julkaisemisen jälkeen ja viimeiset aivan vuoden lopulla. Aineiston on rajattu ajallisesti Wahlroosin kirjan julkistamiseen (16.4.2012), koska kirjan julkaisu antoi uusliberalismikeskustelulle uutta pontta ja oletuksena on, että yhä useampi on ryhtynyt tuomaan esille omia asenteitaan uusliberalistista kehitystä kohtaan, sekä puolesta että vastaan. Keskeisimmiksi diskursseiksi aineistosta nousevat muutoskeskustelu, keskustelu vapaudesta ja vastuusta, talouskeskustelu, teksteistä esiin nouseva vastakkainasettelu oikeiston ja vasemmiston välillä sekä kriisipuhe. Koska diskurssit ovat painottuneet teksteissä eritavoin, joten toisia on myös käsitelty laajemmin kuin toisia. Uusliberalismi ja hyvinvointivaltio näyttäytyvät toisilleen jyrkästi vastakkaisilta ideologioilta sekä teoreettisesti että tunnetasolla. Aineiston analyysi osoittaa uusliberalismin ja siihen liittyvän hyvinvointivaltiokeskustelun herättävän voimakkaasti tunteita. Uuslibe-ralismikehitys näyttää herättävän hyvinvointivaltionkannattajissa sekä pelkoa että epävarmuutta, mutta myös hämmennystä. Toi-saalta myös se on huomionarvoista, kuinka voimakkaasti uusliberalismin kannattajat ovat pettyneet hyvinvointivaltioon ja kokevat sen rakenteet toimimattomina hidasteina oman hyvinvointinsa kasvattamiselle. Yksi keskeisimmistä analyysissä tehdyistä huomi-oista onkin se, kuinka eri diskursseja yhdistää voimakas tunteellisuus ja toisaalta myös tunteisiin vetoaminen tehokeinona. Analyysissä esiin nousseiden diskurssien jakautumisen ja laajuuden perusteella näyttäisi siltä, että puhe hyvinvointivaltiosta keskit-tyy lähinnä talouskeskusteluun sekä muutosvaatimusten puolustamiseen tai vastustamiseen voimakkaasti taloudellisin argumen-tein. Huomion arvoista kuitenkin on se, että hyvinvointivaltion perinteiset vahvuudet sekä tavoitteet ovat jääneet keskustelussa vähemmälle huomiolle, elleivät jopa lähes täysin huomiotta. Aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että uusliberalismin keskeisimmät perusteet ja hyvinvointivaltioon kohdistuvat moitteet, löytyvät taloudesta. Tästä syystä myös hyvinvointivaltion puolustajat joutuvat tukeutumaan pääasiallisesti taloudellisiin argumentteihin, vaikka hyvinvointivaltion arvopohja nojaa paljon muuhunkin kuin talou-teen ja sen toimintamahdollisuuksien turvaamiseen. Erityisen kiinnostava on se seikka, että tutkimustulosteni perusteella näyttäisi siltä, että mielipidetutkimukset eivät välttämättä anna kovin kattavaa kuvaa suhtautumisesta hyvinvointivaltioon. Tämän tutkimuksen keskeisimmäksi ansioksi voidaan katsoa lukeutuvan se, että tutkimustulokset raottavat monipuolisesti sitä keskustelua, jota hyvinvointivaltiosta ja uusliberalismista käydään.
  • Behnisch, Hendrik (2015)
    The thesis addresses the media dynamics around a specific case of German right-wing populism in recent years. It examines the mainstream media’s portrayal of the right-wing populist party ‘The Freedom Party’ during its active nation-wide existence as a political party (July 2010 - November 2013). The point of departure is a theory by the German political scientist Frank Decker, which claims that a constant media bias exists in the country towards right-wing groups. This bias can be explained through the German people's collective memory of the Third Reich's horrors ('Hitler's shadow'), which is deeply anchored in the German political culture. Essentially, the objective of this thesis is to test Decker’s theory and apply it to the specific case of the German Freedom Party. In order to achieve valid results, various media portals that address different parts of the German public, yet all belong to the mainstream media, have been incorporated into this study. The chosen media include the digital publications of Süddeutsche Zeitung, DER SPIEGEL, BILD and Berliner Zeitung. All relevant articles covering the Freedom Party included in the digital archives of these news publications within the above-mentioned time frame have been analyzed in the main chapter of the thesis. The analytic framework that is applied in order to test Decker’s thesis and look for possible media bias in those publications is Theun van Dijk’s concept of ‘The strategy of polarization/ the ideological square’. In substance, it contains the idea that the ideological opposition of journalists to phenomena they are describing (in this case right-wing parties in general, and the Freedom Party in particular) can be measured through a) How they construct headlines (‘surface structures’) on the phenomenon; b) Which terminology (‘lexical items’) they apply in order to describe it and c) To what degree they highlight negative characteristics of the phenomenon (‘The ideological square’). These three analytic dimensions are applied to every single digital article incorporated into the thesis. Every article is summarized and then analyzed in an in-depth-fashion, while charts visualize and summarize the degree of polarization against the party that can be identified in those media publications. In order to be able to assess the accuracy of the terminology that the media has applied to describe and image the Freedom Party, an introductory analysis of key elements of the party program is included in the main chapter as well. The dismantling of the party’s political agenda serves as a 'compass' for the media investigation. Only if the subject of analysis is approached independently by the researcher, conceptualized in the larger context of the study (right-wing parties in Germany and their relationship with the mainstream media) and labeled according to previous research on the diversity of German right-wing parties, can it be given a fair hearing in its own terms. The investigation of the party program has identified the party as a stereotypical modern right-wing populist party whose ideology is at odds with traditional right-wing extremism in so far as it is firmly located within the democratic framework and does not pass as ‘fascist’. Hence, certain labels for the party can be ruled out as illegitimate and non-accurate. Based on this assessment, three types of terminologies and figures of thought have been conceptualized for the purpose of this study, and examined accordingly in the sources: Openly ideological opposition where ‘anti-fascist-reflexes’ are at full play (false labeling, stigmatizing that cannot be justified through the actual party program), slightly tendentious news coverage (the amplification of certain controversial elements that are included in the program, yet they are framed in an emotional fashion and evoke negative connotations) and neutral news coverage/ accurate labeling of the party’s ideology and agenda (truthfully covering key features of the actual party program). The analysis, which has been divided chronologically into four different analytic phases, and which is conducted newspaper by newspaper, ultimately shows that there no coherent image of the Freedom Party is created by Süddeutsche Zeitung, DER SPIEGEL, BILD and Berliner Zeitung within the time frame of the study. No constant deliberate opposition of the newspapers in question can be identified, yet no favorable news coverage on the Freedom Party has occurred either. In fact, even among the same editorial staff conflicting and contradictory images might were created on the party, and the imaging of the Freedom Party ranged from stigmatizing it as a quasi-fascist party that appears as ‘wolves in sheep’s clothing’ over describing it accurately as ‘right-wing populist’ to portraying it rather favorably as a ‘protest-party’ or simply ‘Islam-critical’. All in all, the array of opinions on this particular right-wing populist party expressed in the four newspapers is as diverse and heterogeneous as the opinions on right-wing populism in society itself. Hence, Decker’s thesis of the German media’s ‘anti-fascist-reflexes’ towards new-founded right-wing parties could not be verified through the present study.
  • Hulkkonen, Topi (2015)
    Suhteellisen iän ilmiötä (relative age effect) on tutkittu maailmalla jo 1980-luvulta alkaen. Ilmiöllä tarkoitetaan syntymäaikojen jakaumien painottumista ikäryhmittelyistä riippuen. On siis huomattu, että verrannaisryhmässään vanhemmat nuoret ovat usein menestyneempiä tai ainakin havaittu lahjakkaammiksi - usein virheellisesti. Otoksina käytetään pääosin urheilujoukkueita tai -seuroja, kouluja ja koulualueita muita nuorisoinstituutiota. Useimmiten syntymäaikojen vääristymällä tarkoitetaan yliedustusta määritelmävuoden alkuvuodesta syntyneissä. Aluksi ilmiön selvittäminen jäi vain muutaman kanadalaisen tutkijan harteille, mutta ajallaan ilmiön vakavuuteen on herätty laajemmin. Selvitykset alkoivat Kanadassa nuorten jääkiekon parissa ja levisivät pian ammattilaisjääkiekkoon ja yleisesti amerikkalaiseen jalkapalloon Pohjois-Amerikassa. 1990- ja 2000-luvuilla tutkijat ympäri maailman alkoivat selvittää ilmiön laajuutta kokonaisvaltaisemmin. Väitteitä ilmiön syntymisestä on ollut monia: on syytetty eri sääolosuhteita, alueellisia kulttuurieroja tai vaikka vuodenaikoja. Globaalin huomion ja monien tutkijoiden mukaan lähtemisen jälkeen on kuitenkin jouduttu toteamaan, että ilmiö vaikuttaa hyvin kansainväliseltä ja jopa yksiselitteiseltä: yhdistäväksi tekijäksi tutkimuksissa on jäänyt vain suhteelliset ikäerot ikäryhmien sisällä. Ilmiö on ongelmallinen yhteiskunnallisen tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta. Sen olemassaolo vääristää yksilöiden välisiä mahdollisuuksia. Tämän vuoksi tutkimusten jatkaminen on välttämätöntä. Vaikka ilmiö onkin löydetty monessa eri instituutiossa ympäri maailmaa, ei sen esiintymistä voi kuitenkaan kaikkialla pitää varmana. Siksi tutkimus täytyy toistaa Suomessakin. Tässä tutkimuksessa käydään läpi suomalaisesta jalkapallosta koostettua aineistoa. Pelaajien syntymäaikojen jakaumia tarkastellessa havaitaan selkeitä painottumia useampien otosten trendeissä. Ottamalla huomioon koko populaation syntymäaikojen jakaumat saadaan tulokseksi silti selkeä yliedustus alkuvuonna syntyneistä pelaajista pääosassa otoksia ja vastaavasti ”pelaajakato” loppuvuonna syntyneiden osalta. Voidaan siis todeta tulosten viittaavan siihen, että ilmiö esiintyy myös Suomessa tavalla tai toisella. Se, miten pitkälle ilmiön vaikutukset kokonaisuudessaan yltävät, on vielä mysteeri. Maailmalla on kuitenkin jo löydetty korrelaatio jopa itsemurhien ja suhteellisen iän välillä kouluvuoden mukaan.
  • Rehnström, Tina (2015)
    Under de senaste åren har det skett stora grundliga förändringar i statens servicestruktur och erbjudande av välfärdstjänster. Allt mer av förverkligandet har förflyttats till kommunerna. Det har gett upphov till att politiska och administrativa samt professionella och frivilliga aktörer, blivit mer beroende och sammankopplade med varandra. Behovet av tväradministrativa lösningar har ökat och detta förverkligas ofta i tillfälliga organisationer, det vill säga i projekt. I och med detta har den tredje sektorn fått en allt framträdande roll och anlitas ofta som producent av välfärdstjänster. Denna sektor har ett allmännyttigt och icke-vinstdrivande syfte och anses således mer människonära och lämplig att bedriva välfärdstjänster. I denna pro gradu avhandling undersöks projektorganisering. Intresset är att ta reda på ifall det finns skillnader i ovannämnda verksamhetsformer, beroende på i vilken sorts miljö den är organiserad i. Det huvudsakliga syftet är att studera ifall det finns olikheter mellan projekt som arbetsform i organisationer som tillhör tredje sektorn, och instanser som tillhör den första sektorn. I den teoretiska referensramen behandlas, med stöd av tidigare forskning och litteratur inom området, hierarkisk styrning och samverkanstyrning. Det klarläggs vilka de huvudsakliga kännetecknen för hierarkisk styrning och samverkanstyrning är. Sedan behandlas den tredje sektorn som en serviceproducerande aktör och hur den förhåller sig till nätverkstänkandet och till samverkanstyrning. Därefter redogörs för projekt som organiseringsform. I den empiriska delen avgränsar avhandlingen till integrationsprojekt och projekt som är riktade till invandrare. Projekt analyseras som är finansierade av den Europeiska unionens strukturfonder och närmare bestämt den Europeiska socialfonden i form av ESF-projekt för programperioden 2007-2013. Som källa används administrationssystemet för EU:s strukturfonder, EURA 2007. En jämförande kvalitativ analys utförs mellan integrationsprojekt som är kommunalt organiserade och projekt som är ideellt organiserade. Projektorganiseringen undersöks och ifall dessa skiljer sig beroende på om de är organiserade av den första eller den tredje sektorn. Arbetsformerna analyseras utifrån de förväntningar som finns för ett samverkansstyrande och ett hierarkiskt styrt handlingssätt. I undersökningen framgick det att de organisationer som tillhörde den tredje sektorn arbetade med starkare inslag av samverkanstyrning än vad de organisationer som tillhörde den första sektorn gjorde. Första sektorn hade även inslag av samverkanstyrning, men där inslag av hierarkisk styrning ändå fanns med starkare än i den tredje sektorn. Man kan konstatera att det finns skillnader mellan hur dessa två sektorer arbetar. Den tredje sektorn har mer inslag av samverkanstyrning i sitt arbetssätt. Det har även den första sektorn, men inte i lika stor grad som den tredje sektorn. Den första sektorn arbetar även oftare enligt en hierarkisk styrning, än vad den tredje sektorn gör. Utgående från avhandlingens empiri och analys kan man konstatera att tredje sektorn organisationer lämpar sig bättre för projektorganisering än den första sektorn.
  • Ihalainen, Niina (2015)
    Tutkielman aihe liittyy yhteisöviestinnän formatiiviseen, ennakoivaan arviointiin. Toinen tutkielman keskeinen teema on profilointi eli tavoitekuvan rakentaminen. Tavoitekuvan rakentamisen rinnalla tarkastellaan myös maineen rakentamista. Profilointi on maineen rakentamiseen liittyvää viestinnällistä toimintaa, ja tavoitekuvan rakentaminen on yksi strategisen viestinnän tehtävistä. Tutkielman painotus on viestinnän strategisessa suunnittelussa ja johtamisessa. Viestinnältä vaaditaan strategista tukea organisaation toimin-nalle. Viestintä on siirtynyt monissa organisaatioissa perinteisestä tukitoiminnasta yhdeksi ydintoiminnoista. Viestinnän tulee tukea koko organisaation strategian ja tavoitteiden saavuttamista. Viestinnän mittaamisen kytkeytyminen organisaation tavoitteisiin ja strategiaan ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Edellä mainittuja viestinnän ilmiöitä tutkitaan Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoittaman Älybussi-projektin yhteydessä. Älybussin ideana on turvata lähipalvelut kunnissa ja tuoda ne harvemmin asutuille alueille liikkuvina palveluina Päijät-Hämeessä. Kuntasektori on suurten muutosten äärellä, johtuen muun muassa pitkään vireillä olleesta Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta (Sote-uudistus). Tutkielman tavoitteena on tutkia, millainen tavoitekuva täysin uudenlaiselle älybussille halutaan yhteistyössä, monen eri toimijan ja yhteistyötahon kesken luoda ja miten formatiivisen arvioinnin avulla voidaan hyvään maineeseen tähtäävää tavoitekuvaa rakentaa. Tutkielman tarkoituksena on tutkia ja antaa suuntaviivoja tavoitekuvan rakentamiselle ja formatiiviselle arvioinnille, joiden perustella valintoja ja yhteistä näkemystä on helpompi lähteä Älybussi-projektissa yhteisesti muodostamaan ja systemaattisesti rakenta-maan. Toinen keskeinen tutkimustavoite on formatiivisen arvioinnin ja hyvään maineeseen tähtäävän tavoitekuvan synteesin raken-taminen teorian pohjalta ja sen soveltaminen käytäntöön haastatteluaineiston avulla. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä ovat Elisa Juholinin ja Leif Åbergin kirjat ja tutkimus liittyen erityisesti tavoitekuvan rakentamiseen ja viestinnän formatiiviseen arviointiin. Mainetutkimuksen puolella keskeisinä lähteinä toimivat Pekka Aulan, Jouni Heinosen ja Saku Mantereen näkemykset. Kansainvälistä tutkimusta keskeisesti edustavat Paul Argenti, Anne Gregory, Paul Noble, Tom Watson ja Paul Willis. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmä on teemahaastattelu. Tutkimusaineisto koostuu 11 haastattelusta: 10 Älybussi-projektin ohjausryhmän jäsenen haastattelusta ja yhdestä viestinnän asiantuntijan haastattelusta. Työn analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkielman haastatteluaineiston perusteella määriteltiin formatiivista arviointia hyödyntäen hyvään maineeseen tähtäävän tavoite-kuvan rakentamisen tärkeitä osatekijöitä: 1) keskeiset sidosryhmät ja palvelut, 2) menestystekijät, 3) tavoitekuvan avainsanat ja 4) määrälliset sekä laadulliset arvioinnin mittarit älybussille. Tutkielman keskeisenä tuloksena muodostetussa formatiivisen arvioinnin ja hyvään maineeseen tähtäävän tavoitekuvan synteesissä organisaation tavoitteet ovat hyvään maineeseen tähtäävän tavoiteku-van rakentamisen lähtökohtana. Formatiivisen arviointi mahdollistaa tarkoituksenmukaisten ja tosiasioihin perustuvien suunnitel-mien muodostamisen ennen varsinaista toteuttamista. Sen avulla voidaan paremmin varmistaa, että tehdään oikeita asioita oikein. Tavoitekuvan rakentaminen vaatii tärkeimpien sidosryhmien määrittämistä ja heidän tarpeidensa tunnistamista sekä keskeisten avainmenestystekijöiden täsmentämistä, joissa organisaation tulee olla hyvä menestyäkseen. Menestystekijöiden pohjalta voidaan määrittää tavoitellun tavoitekuvan avainsanat ja perusviestit, jotka tulee testata sidosryhmien keskuudessa. Testausvaiheen jäl-keen tehdään varsinainen viestintästrategia ja -suunnitelma ja siirrytään toteutusvaiheeseen. Toteutusta seuraa muutoksen seuranta ja arviointi suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja mittareihin formatiivisen suunnittelun vaiheessa. Tavoiteltava muutos tapahtuu asenteissa, tunteissa tai käyttäytymisessä. Arvioinnin jälkeen siirrytään jatkuvan seurannan ja arvioinnin syklin mukaisesti takaisin organisaation strategisiin tavoitteisiin. Malli korostaa formatiivisen arvioinnin tärkeyttä ja arvioinnin jatkuvaa luonnetta viestinnän johtamismallien mukaisesti. Muutokset maineessa kehittyvät hitaasti. Nimensä mukaisesti kehitetty malli tähtää hyvään mainee-seen, ja formatiivisella arvioinnilla on merkittävä rooli hyvän maineeseen tähtäävän tavoitekuvan rakentamisessa.
  • Skog, Jani-Kai (2015)
    Tutkielma käsittelee Habermasin diskurssietiikkaa. Tutkielman tavoitteena on selvittää ja arvioida, voidaanko diskurssietiikkaa hyödyntää yhteiskunnalliseen moraalinormiston luomiseen. Tutkielmassa pyritään myös selvittämään, pystyykö diskurssietiikka ratkaisemaan etiikan teorioihin liittyviä yleisiä ongelmia, vai ajautuuko diskurssietiikka uusiin ongelmiin. Habermas rakentaa diskurssietiikan teoriaa erilaisista lähtökohdista, miten etiikkaa on yleensä tutkittu. Hän ei tutki sitä, mitä moraali ja etiikka ovat. Hän kehittää yhteiskuntaan kommunikaation avulla teorian, jolla voitaisiin muodostaa moraalinormeja. Tämän takia on perusteltua arvioida sitä, onko Habermasin diskurssieettinen kommunikaatio mahdollista toteuttaa yhteiskunnassa tai yhteisössä niin, että diskurssietiikan teorian avulla voitaisiin käytännössä päättää yhteisesti moraalinormeista. Tutkielmassa käsitellään aluksi Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriaa, jolle diskurssietiikka perustuu. Sitten käsitellään diskurssietiikan perusosa-alueet ja esitellään kaksi muuta etiikan teoriaa (realismi ja relativismi). Näiden jälkeen selvitetään ja arvioidaan diskurssietiikan merkitystä ja hyödyntämistä käytännössä. Habermasin diskurssietiikan hyödyntämistä arvioidaan vertaamalla diskurssietiikkaa muihin moraaliteorioihin (eettinen realismi ja relativismi). Näiden avulla tutkitaan sitä, voiko diskurssietiikka ratkaista näihin teorioihin sisältyviä yleisiä etiikan ongelmia. Vertaamalla diskurssietiikkaa näihin teorioihin, voidaan arvioida sitä, miten Habermasin diskurssietiikan lähtökohdat eroavat näistä teorioista. Teorian toimivuutta tutkitaan myös diskurssietiikalle esitetyn kritiikin kautta. Tutkielmassa kyseenalaistetaan joitakin Habermasin teorian osa-alueita. Teoriaa verrataan myös olemassa oleviin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja niiden toimintaan, ja haetaan tätä kautta vastausta kysymykseen sen mahdollisuudesta toimia käytännössä. Keskeisimpinä aineistoina Habermasilta ovat suomennokset Järki ja kommunikaatio vuosilta 1987 ja 1994, Moral Consciousness and Communicative Action vuodelta 1990 ja Justification and Application: Remarks on Discourse Ethics vuodelta 1993. Tutkielmassa todetaan, että Habermasin diskurssietiikka kykenee ratkaisemaan etiikalle ominaisia ongelmia. Teoriaa voidaan pitää lähtökohdiltaan yhteiskunnallisesti hyödyllisenä. Sen avulla on mahdollista päästä ainakin keskustelemaan yksilöiden ja yhteisöjen moraalinormeista ja niiden syistä, ja teorian avulla on helpompi ymmärtää moraalinormistoja. Habermasille keskeinen käsite keskustelutilanteessa on yhteisymmärrykseen pyrkiminen. Pyrkimys Yhteisymmärrykseen velvoittaa ihmisiä. Vaikka Habermasin diskurssietiikka ei välttämättä ole helppo tapa muodostaa yhteisiä moraalinormeja, voidaan se nähdä ainakin tukevana pohjana muille teorioille yhteiskunnallisen moraalinormiston muodostamisessa.
  • Mikola, Lauri (2015)
    Suomalainen ravitsemustilanne muuttui 1900-luvun aikana. Vuosisadan alussa ravitsemusta värittivät puutteellisen ravitsemuksen ongelmat ja vuosisadan lopussa liiallisen ravitsemuksen ongelmat. Yksi näistä yleistyneistä liiallisen ravitsemuksen ongelmista oli lihavuus. Tämä tutkielma keskittyy siihen miten lihavuus muuttui terveysongelmana samalla kun puutteellisen ravitsemuksen sairaudet vähenivät. Kiinnostus on siinä, että miten lihavuuden muuttui ja kasvoi ongelmana tullessaan aiempaa näkyvämmäksi. Tutkielman aikarajaus perustuu siihen, että vuonna 1945 päättyivät sotavuodet, jotka olivat viimeinen kerta kun suomalainen ravitsemustilanne on kokenut sisältämänsä energiamäärän suhteen notkahduksen. Tutkielma päättyy vuoteen 1977, koska silloin julkaistiin Suomen ensimmäiset kokonaisruokavalion koostumusta määrittäneet ravitsemussuositukset. Ennen ravitsemussuositusten julkaisua suomalainen ravitsemuspolitiikka oli keskittynyt yksittäisten puutosten korjaamiseen. Vuosi 1977 edustaa siten jakolinjaa suomalaisessa ravitsemustilanteessa, jota ennen ongelmana olivat olleet puutteet ja jonka jälkeen ongelmana oli kokonaisruokavalion optimointi. Tutkimusmenetelmänä toimii kriittinen diskurssianalyysi, jonka työkaluina käytetään rakenteellista ja temaattista jäsentelyä. Jäsentelymenetelmillä määriteltiin sekä lihavuuden ongelman rakenteen muutoksia tutkimusajanjaksolla että lihavuuteen liittyneiden puhetapojen muutoksia. Tutkielman aineistona toimi kolme terveyden asiantuntijoiden toimittamaa lehteä: Terveydenhuoltolehti, Duodecim ja Kotitalouslehti. Lehtien lisäksi aineisto käsitti myös valtion ravitsemusneuvottelukunnan julkaisuja. Aineistoksi valikoitiin kaikki lehtien ja julkaisujen tekstit, joissa käsiteltiin lihavuutta niin kattavasti, että niihin saattoi soveltaa rakenteellista jäsentelyä. Tutkimusaineistoon valikoitui yhteensä 79 tekstistä Tutkielman tulosten perusteella lihavuus oli rakentumiseltaan hyvin samanlainen ongelma koko tutkimusajanjakson ajan. Lihavuudelle esitetyt haitat, syyt ja ratkaisutavat eivät siis muuttuneet paljoa aikavälillä 1945–1977. Lihavuuteen liitetyt asiayhteydet ja puhetavat kuitenkin muuttuivat. Vaihtelevien puhetapojen ja asiayhteyksien perusteella lihavuudelle määriteltiin neljä ajallista ongelmavaihetta. Ongelmavaiheet nimettiin moraalivaiheeksi, hajaantumisvaiheeksi, ravitsemusvalistusvaiheeksi ja uusi uljas ihminen-vaiheeksi. Vaiheet osoittivat lihavuuden olleen tutkimusajanjakson alussa yksilön moraalinen ongelma, josta se muuntui ravitsemusongelmaksi, josta se taas muuttui omaksii kansanterveydelliseksi ongelmakseen. Koko ajanjakson edetessä lihavuus muuttui yksilöön ja itsekuriin sidotusta ongelmasta ennaltaehkäistäväksi ongelmaksi, jonka ratkaisijan rooli siirtyi yksilötasolta ylöspäin. Muutokset lihavuuden ongelmassa kertovat kansanterveyden kehityksestä ja tehostumisesta Suomessa. Ne kertovat myös lihavuuden ilmiön lääketieteellistymisestä ja ravitsemuspolitiikan noususta. Lihavuuden muutoksissa näkee myös terveyskasvatuksen roolin nousun. Tutkielman alkupäässä lihavuuden ensisijainen ratkaisutapa oli laihduttaminen, mutta loppupäässä ensisijainen ratkaisutapa oli sen ennaltaehkäisy nuoriin suunnattavalla valistuksella. Tutkielma osoittaa myös miten terveysongelmia on saatettu määritellä jatkuvasti uudelleen. Jokin asia voi olla yhtenä päivänä erilainen ongelma kuin toisena, vaikka itse asia ei muuttuisi miksikään.
  • Koivisto, Ritva (2015)
    Tutkielman taustalla on kiinnostus siihen, miten perhesukupolvet tukevat ja auttavat toisiaan, millaiseksi he kokevat yhteytensä ja miten he uusintavat sosiaalisia suhteitaan. Pro gradu -työssä kysytään, miten isovanhemmat yhteiseen arkeen osallistuvat ja kuuluvat. Lisäksi tarkastellaan, miten eri perheyksiköt luovat ja pitävät yllä tunnetta keskinäisestä yhteenkuuluvuudesta. Viimeisenä kysymyksenä ovat strategiat, joita isovanhemmat valitsevat toteuttaessaan rooliaan ja sopeutuessaan muuttuvissa perhemuodostelmissa. Työn teoreettinen viitekehys on sosiologinen, sukupolvi- ja perhetutkimukseen perustuva. Siinä hyödynnetään näkökulmia myös sosiologi Vern Bengtsonin perhesukupolvien keskinäistä solidaarisuutta koskevasta mallista (family solidarity model). Malli perustuu kuuteen eri solidaarisuuden ulottuvuuteen, jotka on suomennettu seuraavasti: kiintymys, yhteydenpito, konsensus, toiminnallinen-, normatiivinen- sekä rakenteellinen solidaarisuus. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla 17 suomalaista suuriin ikäluokkiin kuuluvaa isovanhempaa. Haastatelluista 11 on isoäitejä ja 6 isoisiä. Aineiston keräsivät vuoden 2011 Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan oppiaineen tutkimusmenetelmä-kurssin opiskelijat. Aineisto on osa Helsingin yliopiston Gentrans-tutkimushankkeen aineistoja. Tutkielman aineistonanalyysi perustuu sisällönanalyysiin ja siinä teemoitteluun. Tulosten mukaan biologisilla ja sosiaalisilla isovanhemmilla on aktiivinen rooli lastensa ja heidän perheidensä arjessa. Normatiivisen solidaarisuuden, yhteydenpidon ja kiinteiden, lämpimien perhesuhteiden välillä on selkeä yhteys. Perheverkostojen myönteinen ilmapiiri lisää yhteydenpitoa itsessäänkin. Ne perheet jotka pitävät yhteyttä, usein myös auttavat toisiaan monipuolisesti. Tärkein motiivi isovanhempien antamalle tuelle on heidän tuntemansa rakkaus ja kiintymys, mutta myös velvollisuus ja vastuuntunto ovat merkityksellisiä tekijöitä huolenpidossa erityisesti alaikäisistä ja ikäihmisistä. Isovanhemmat ovat toisaalta melko yksimielisiä siitä, että heidän velvollisuutensa ei ole auttaa lapsiaan ja heidän perheitään esimerkiksi taloudellisesti tai lastenhoidossa. Suurten ikäluokkien sukupolvikokemukset lapsuus- ja nuoruusvuosiensa niukkuudesta ja pula-ajasta ovat vahvistaneet isovanhempien solidaarista motiivia: kaikki kuitenkin auttavat jollain tavoin jälkikasvuaan, sillä itsellä on nyt mahdollisuus siihen. Aineiston perusteella isoisyys näyttäytyy tasavertaisena roolina isoäitiyden rinnalla. Isovanhempien edustamassa vielä kantasuomalaisessa, pohjoismaisessa perhekulttuurissa kunnioitetaan perhepiirin jo monikulttuuristen sukupolvien ja -jäsenten autonomiaa ja kaikkien tasaväkisyyttä. Lapset kasvatetaan yksilöinä, jokaisen persoonallisuus huomioiden. Nykypäivän isovanhemmuus onkin toiminnallista niin, että lapsenlapsille keksitään erityistä tekemistä ja halutaan varata henkilökohtaista aikaa. Isovanhemmat ovat vahvasti konsensushakuisia ja tukevat lastensa perheitä taustalta, ollen apujoukkoina vain silloin kun tarvitaan ja apua pyydetään. Digitalisaatio on helpottanut yhteydenpitoa eri kanavin perheenjäsenten ja sukulaisten välillä. Perheissä on kuitenkin eroja, miten kiinteästi halutaan kuulua yhteen. Toisille sopii väljempi yhteydenpidon rytmi ja etäisemmät tunnesuhteet. Perhemuodostelmien muuttuessa isovanhemmat toimivat melko strategisesti: uuteen jäseneen tai tilanteeseen valmistaudutaan ja eläydytään. Ihmissuhteita myös rakennetaan tavoitteellisesti ja niistä keskustellaan ja sovitellaan monisukupolvisesti. Isovanhemmuus näyttäytyykin elämään iloa ja sisältöä tuovana vaiheena. Isovanhemmat ovat ylpeitä roolistaan ja arvostavat kaveruutta nuoremman polven kanssa. Tulokset tuovat kuitenkin esille, että olisi hyvä käydä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua isovanhempien omasta jaksamisesta. Aineiston ahkeroivat isoisät ja isoäidit herättävät pohtimaan tarkasti, missä kulkevat kokopäivä-isovanhemmuuden rajat.
  • Halminen, Saskia (2015)
    I denna avhandling undersöks kvinnliga proffsidrottares reflexiva förhållande till sin kropp. Frågan om deras idrottarskap, hur de tar hand om sin kropp och vad de tänker om både sin egen och hästens kropp som idrottare är centrala frågor i behandlingen av ämnet. Den teoretiska referensramen baserar sig på Bourdieus klassiska habitusbegrepp, applicerat på idrottande kvinnor i ridsport och hur de ser på sig själva och varandra, och på Crossleys reflexiva kroppstekniker, applicerat på ryttarens kropp och hästens kropp samt deras kroppars reflexiva förhållande. Forskningsfrågan handlar om kvinnliga, manliga och idrottsliga aspekter i ridningssammanhang, och ifall det är mer accepterat att vara kvinna och toppidrottare i ridning än i andra idrottsgrenar. Ridsport är en alldeles särskild sport genom att muskler och styrka inte är det viktigaste, utan andra grenspecifika kompetenser också spelar en stor roll. Dessutom är förhållandet till hästen viktigt. Ridsport är den enda OS-grenen där män och kvinnor tävlar mot varandra på samma nivå, och en gren som kvinnor tagit till sig både som hobby och toppidrott. I stallomgivningen blandas kvinnliga och manliga sätt och attribut på ett naturligt sätt: män kan bli vårdare och visa känslor, och kvinnor kan bli tuffa och starka. Denna kvalitativa studie baserar sig på åtta halvstrutkurerade temaintervjuer med informanter av varierande nationaliteter. På basis av resultaten av denna undersökning kan man säga att ridning är en icke-problematisk idrottsgren för kvinnor. Professionella kvinnoryttare känner sig bekväma i sin kropp både på hästryggen, då de utövar sin sport, och utanför hästvärlden. De känner inte att de måste ge upp sin kvinnlighet för sitt idrottande, till skillnad från vad flera studier om till exempel ishockey-eller fotbollsspelande kvinnor visar på. Ridning visade sig vara en intressant reflexiv kroppsteknik. Hästens och ryttarens kroppar påverkar och formateras av varandras kroppar i ett ömsesidigt förhållande både i stunden och på längre sikt. Ryttarskapet är en implementerad del av proffsryttarnas identitet och påverkar deras habitus. Det tycks vara så att kvinnliga proffsryttare inte behöver välja mellan att vara atlet, hästtjej eller kvinna. Det går bra att vara all tre av dessa på samma gång eller variera mellan dessa roller enligt sitt eget tycke.