Valtiotieteellinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Samonova, Elena (University of Helsinki, 2018)
    Slavery and slavery like practices have many faces and forms. This thesis aims to investigate one of the most widespread forms of slavery, namely bonded labour. Bonded labour is an exploitative interlinking of credit agreement and labour, where a debtor has to repay his debt through long term servitude. In this thesis, I focus on two cases of bonded labour in agriculture: debt bondage among Tharu people in Nepal and Sahariya people in India. In both cases the establishment of systems of bonded labour is connected to the long term processes of internal colonization, dispossession, nationalization of natural resources, and the introduction of private land ownership.
  • Hormio, Säde (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimukseni tarkastelee yksilövastuun ja kollektiivisen vastuun suhdetta käyttäen ilmastonmuutosta esimerkkitapauksena. Keskeisin väite on, että ymmärtääksemme moraalista vastuuta nykymaailmassa meidän on otettava huomioon myös jaettu vastuumme. Ilmastonmuutoksen ajatellaan yleensä olevan valtioiden tai kansainvälisten organisaatioiden ongelma. Koemme yksilön vastuun asian suhteen usein vähäpätöiseksi ja marginaaliseksi. Vaikka vastuun jakautuminen ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja haittojen torjumisesta on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, perusväittämäni on, että yksilöilläkin voi olla vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Jokainen meistä kuuluu useaan kollektiiviin, kuten esimerkiksi työpaikkaamme ja yhdistyksiin, ja vastuumme niiden jäsenenä on yleensä tärkein vastuumme ilmastonmuutoksen suhteen. Hallitukset, yritykset, järjestöt ja muut kollektiiviset toimijat ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvittavien toimien toteutumisessa. Osallisuusvastuu on erityisen painava näiden kollektiivien avainhenkilöillä. Osallisuusvastuu ei koske pelkästään kollektiivisten toimijoiden jäseniä. Osallisuusvastuussa voi myös olla jäsentymättömien kollektiivien (esimerkiksi kuluttajat tai saastuttajat) osana. Osallisuusvastuu jäsentymättömien kollektiivien osana liittyy tapoihin, joilla yhdessä ylläpidämme ja muokkaamme esimerkiksi yhteiskunnan rakenteita, toimintamalleja ja arvoja. Vaikutuksiltaan vähäpätöinenkin osallistuminen voi olla moraalisesti merkittävää, vaikkapa sen kautta, mitä se kertoo luonteestamme: mitä olemme valmiita hyväksymään ja millaisten asioiden kanssa suostumme olemaan tekemisissä. Suora vastuu puolestaan liittyy elämäntapavalintoihin, joiden kokonaispäästöt ovat merkittävät, esimerkiksi miten väljästi asumme tai mikä on tärkein proteiininlähteemme. Suora vastuu on vastuuta riskien kasvattamisesta. Keskityn tutkimuksessani yksilöihin ja heidän osallisuusvastuuseensa. En kuitenkaan kiellä etteikö kollektiivisilla toimijoilla olisi myös kollektiivista vastuuta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Esimerkiksi yritykset, jotka ovat tuottaneet harhaanjohtavaa tietoa ilmastonmuutoksesta jarruttaakseen säätelyä päästöjen vähentämiseksi, ovat toimillaan aiheuttaneet haittaa ja heiltä voi perustellusti vaatia kompensaatiota.
  • Alava, Henni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Kehitysmaatutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja käsittelee katolisen ja anglikaanisen kirkon poliittista roolia Ugandan valtion ja Herran vastarintaliikkeen/armeijan (LRM/A) välisestä pitkästä sisällissodasta toipuvassa Pohjois-Ugandassa. Etnografiseen kenttätyöhön pohjautuva tutkimus analysoi syvälle yh-teiskuntaan juurtuneita kirkkoja poliittisen mielikuvituksen areenoina, jotka tarjoavat jäsenilleen työka-luja joilla rakentaa yhteiseloa repivän sodan jälkeen. Vuosien ajan nämä alueen suurimmat ja vanhimmat kirkot olivat ainoat ei-sotilaalliset toimijat monilla taisteluista kärsivillä alueilla. Kirkot olivat pää-roolissa myös acholien uskonnollisten johtajien rauhanaloitteessa (Acholi Religious Leader’s Peace Initiative), joka niitti kansainvälistä mainetta ja laajaa paikallista arvostusta pyrkiessään taivuttelemaan sodan osapuolia rauhanneuvotteluihin. Kuva kirkoista pelkkinä rauhan airueina on kuitenkin harhaan-johtava. Ensinnäkin kirkot ovat syvästi kietoutuneet etnisyyden, sukulaisuuden, puoluepolitiikan, hallinnon, ystävyyden ja talouden verkostoihin, ja samat jakolinjat jotka kulkevat Acholi-yhteiskunnan poikki, kulkevat myös läpi kirkkojen. Toiseksi, vaikkakin suuret ja suositut kirkolliset tilaisuudet toimivat valtion vallan näyttämöinä, ne tarjoavat myös mahdollisuuksia aidolle poliittiselle keskustelulle ja kritiikille. Kolmanneksi, vaikka kirkot ovat osaltaan muovanneet voimakasta ja ajoin parantavaa utopistista näkyä rauhallisesta tulevaisuudesta Pohjois-Ugandassa, tämä utopia myös vahvistaa rajaviivoja yhteisön sisälle luettavien ja siitä ulossuljettavien välillä. Tutkimus ammentaa viimeaikaisista keskusteluista hyvyyden ja toivon antropologian, poliittisen teolo-gian, poliittisten narratiivien ja utopioiden tutkimuksen sekä monitieteisen Afrikan kristinuskon ja poli-tiikan tutkimuksen piirissä. Väitöskirjan punaisena lankana kulkee acholinkielinen käsite anyobanyoba, hämmennys, joka kuvaa paitsi kokemusta epävarmuudesta ja epäselvyydestä, myös yhteisön tilaa. Tut-kimus näyttää, miten hämmennys vähentää mahdollisuutta rakentaa toiveikkaita kuvitelmia tulevaisuudesta, mutta toisaalta osoittaa, miten monin keinoin yksilöt ja yhteisöt suuntautuvat kohti tulevaisuutta, hämmennyksestä ja pelosta huolimatta. Hämmennys palvelee tutkimuksessa myös tiedonteoreettista ja tutkimuseettistä roolia. Avaamalla so-danjälkeisessä tilanteessa, hiljaisuuden ja hämmennyksen keskellä tehtävän tutkimuksen vaikeutta, varman tietämisen mahdottomuutta, ja sitä, miten vaikeaa toisen ihmisen kokemusta on muokata teks-tiksi eettisesti kestävällä tavalla, väitöskirja peräänkuuluttaa tutkimusta, jossa varmuuden ja vakuutte-lun sijasta on tilaa empimiselle ja kokeilevuudelle. Maailmassa, jossa yhteiskunnallista todellisuutta enenevissä määrin kuvataan ääripäihin jakautuneeksi, tarvitaan tutkimusta, joka ei etsi yksioikoisia vastauksia, vaan pyrkii tunnistamaan todellisuuden monimutkaisuuden, ja kuvaamaan niitä tapoja, joilla ihmiset ja yhteisöt suuntautuvat tulevaan epävarmuuden ja hämmennyksenkin keskellä.
  • Pipatti, Otto (2017)
    Väitöskirja tarjoaa kokonaistulkinnan sosiologi, antropologi Edvard Westermarckin (1862–1939) moraali- ja yhteiskuntateoriasta. Se keskittyy The Origin and Development of the Moral Ideas (1906–08) ja Ethical Relativity (1932) -teoksissa esitettyyn teoriaan moraalitunteista ja hänen tapaansa analysoida ja selittää kaikissa ihmisyhteisöissä havaittavia moraaliin liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksella on kaksi päätavoitetta. Ensinnäkin se tarkastelee Westermarckin moraaliarvostelmia koskevan teorian pääpiirteitä, palkitsevien ja rankaisevien moraalitunteiden luonnetta sekä niihin vaikuttavia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Samalla tutkimus osoittaa Westermarckin esittäneen laaja-alaisen ja yksityiskohtaisen tarkastelun inhimillisen sosiaalisen käyttäytymisen ja yhteisöelämän perustasta. Tuloksena on kokonaiskuva Westermarckin moraalipsykologisesta ja sosiologisesta tutkimustyöstä, jonka ytimessä on käsitys tunteista ja erityisesti tunteiden jakamisesta ja tarttumisesta ihmisen sosiaalisuuden keskeisinä rakenneosina. Erityisen tärkeäksi osoittautuu teoria sympatiasta, jota Westermarck soveltaa monien sosiaalisten ja moraalisten ilmiöiden tarkastelussa. Tutkimuksen toisena tavoitteena on analysoida Westermarckin moraalitunneteorian yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia suhteessa hänen keskeisimpiin edeltäjiinsä. Tältä osin väitöskirja osoittaa darwinilaisen evoluutioteorian merkityksen Westermarckin moraalitutkimuksen eri osa-alueille ja ennen kaikkea ihmismieltä koskeville käsityksille. Lisäksi tutkimus tuo esiin, kuinka Westermarck kehitti moraaliteoriansa yhdistämällä David Humen ja Adam Smithin moraalifilosofiaan sisältyviä käsityksiä ihmisluonnosta, moraalitunteista ja sympatiasta darwinilaiseen evoluutioajatteluun. Väitöskirjan alkupuoli keskittyy Westermarckin moraali- ja yhteiskuntateorian ydinkysymyksiin liittyen moraalitunteiden luonteeseen, sympatian ja yhteiskunnan merkitykseen, vastavuoroisuuteen, moraalisten normien muodostumiseen, säilymiseen ja muuttumiseen sekä moraaliseen vastuunalaisuuteen. Tutkimuksen loppuosa tarkastelee Westermarckin moraaliteoriaa suhteessa aikaisempaan brittiläiseen moraalitunnefilosofiaan, jonka merkitystä hän itse korosti tutkimustyönsä lähtökohtana. Westermarckin perintö toimii esimerkkinä sosiologisesta teorianmuodostuksesta, joka ei pohjaudu luonnon ja kulttuurin tai ihmisten ja eläinten erotteluun. Väitöskirja avartaa käsitystä Westermarckin tutkimustyön sosiologisesta merkityksestä sekä laajentaa kuvaa hänestä evoluutioteoreettisen moraalitutkimuksen edelläkävijänä.
  • Rajavuori, Anna (Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017)
    Esityksen politiikka. Sosialistinen agitaatio keskisuomalaisella maaseudulla 1906–1908 Tutkimus käsittelee Suomen sosialidemokraattisen puolueen piiriorganisaation järjestämää suullista agitaatiotoimintaa Vaasan läänin itäisen vaalipiirin alueella ennen ja jälkeen ensimmäisten eduskuntavaalien. Vuosisadan alun poliittista puhetta on tutkittu suhteellisen vähän, osittain sen vuoksi, että ääniteaineistoja ei ole ja puhekäsikirjoituksiakin on säilynyt hyvin rajallisesti. Yleensä agitaatiota on tarkasteltu välineenä levittää poliittisia näkemyksiä kansan keskuuteen ja sen tuloksia on mitattu esimerkiksi äänestysosuuksilla. Tutkimuksessa agitaatiota ja agitaatiotilaisuuksia tarkastellaan esitysteoreettisesta näkökulmasta kehollisena vuorovaikutuksena. Esitystä käytetään linssinä, jonka läpi historiaa ja kulttuuria sekä poliittista ja sosiaalista todellisuutta katsotaan. Lähdeaineisto koostuu sanomalehtiaineistoista, muistitiedosta ja asiakirja-aineistoista sekä kaunokirjallisesta aineistosta. Aineistoa on luettu suhteessa esitysteorian kannalta olennaisiin, esimerkiksi identiteettiin, sosiaalisiin rooleihin ja yksilöiden toimintamahdollisuuksiin liittyviin, kysymyksiin. Tutkimus osoittaa, että sosialistinen agitaatio oli monitahoista niin muodoiltaan kuin sisällöiltään. Esityksen luonteeseen vaikutti eniten paikalla ollut yleisö ominaisuuksillaan. Agitaatioesitys lainasi esityksellisiä keinojaan muista tutkimusajankohdan suullisista esityksistä. Agitaattorit hyödynsivät kristillistä retoriikkaa ja heidän motiivinsa kumpusivat usein kansanvalistuksellisista ihanteista. Agitaation merkittävä sanoma, luokkayhteiskunnan ja luokkaeron sanoittaminen, voitiin tehdä näkyväksi esityksellisin keinoin. Agitaattori pyrki tietoisesti sanaharkkaan ”porvarillisten” kanssa, jolloin konfliktin kautta tuotettiin sekä vastakkainasettelua sosiaalisten ryhmien kesken että joukkovoiman tuntoa. Agitaation merkittävä tarkoitus olikin luoda kuulijoilleen itsetietoisen työläisen identiteettiä, joka perustui sisäryhmän yhteistoimintaan. Tutkimus tarjoaa uusia näkökulmia poliittiseen toimintaan ja poliittisen identiteetin muotoutumiseen maaseutuympäristössä osana modernisaatioprosessia. Sosialistiagitaattorit opettivat rahvasta poliittiseen toimijuuteen ja vahvistivat työväestön osallisuuden ja kansalaisuuden kokemusta. Poliittisten ja sosiaalisten vaikutusten ohella agitaatiolla oli myös huomattavia kulttuurisia vaikutuksia monipuolisen iltamakulttuurin ansiosta. Tutkimuksen näkökulma poliittisiin esityksiin ja esityksen politiikkaan avaa vertailukohtia myös nykypäivän poliittiseen kulttuuriin. Avainsanat: agitaatio, agitaattorit, työväenliike, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, esitystutkimus, 1900-luku, poliittiset esitykset, sosialismi, vaalikampanja
  • Myllymaa, Antti (2017)
    Tämä väitöskirja käsittelee globalisoituvan kapitalistisen markkinatalouden, territoriaalisen valtiojärjestelmän sekä ylikansallisen Euroopan unionin välistä suhdetta. Empiirinen tutkimus vastaa seuraaviin kysymyksiin: miten kansainväliset rajat ylittävä verkkorahapelimarkkina muodostui Euroopan unionin alueelle? Miksi tätä kansainvälistä verkkorahapelimarkkinaa ei ole tunnustettu sitovalla EU-tasoisella lainsäädäntöinstrumentilla? Tutkimushypoteesin mukaan rajat ylittävä verkkorahapelimarkkina ei olisi voinut kehittyä Euroopan unionin alueella ilman Maltan ja Gibraltarin rahapelialaa varten luomia verotus- ja sääntelyjärjestelmiä. Pääasiallisesti laadullisen empiirisen tutkimuksen aineistona on käytetty litteroituja haastatteluita, virallisia asiakirjoja, Eurostatin ja Tilastokeskuksen tilastoja sekä sekundaarilähteitä. Prosessin jäljitys tutkimusmenetelmänä mahdollisti niiden kehityskulkujen kuvailemisen ja selittämisen, jotka olivat johtaneet tutkimuskohteena oleviin lopputuloksiin. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että Maltan ja Gibraltarin merkitys verkkorahapelialan kannalta on ollut aiemmin ymmärrettyä keskeisempi. Vertikaaliset toimivallanjakokiistat unioni-instituutioiden ja jäsenmaiden välillä sekä jäsenmaiden keskinäiset erimielisyydet niin kansallisen kuin EU-tasoisen rahapelipolitiikan sisällöstä selittävät rahapelialaa koskevien sitovien unionitasoisten lainsäädäntöinstrumenttien olemattomuuden.
  • Haara, Heikki (2017)
    Vaikka Samuel Pufendorfin (1632-1694) teoria sosiaalisuudesta on herättänyt kiinnostusta viimeaikaisessa aatehistoriallisessa ja filosofisessa tutkimuksessa, sen moraalipsykologista perustaa ei ole juurikaan systemaattisesti tutkittu. Käsillä oleva teos on ensimmäinen tutkimus tunteiden ja psykologisten taipumusten roolista Pufendorfin moraaliteoriassa ja poliittisessa filosofiassa. Siinä tutkitaan Pufendorfin hajanaisia huomioita ja havaintoja ihmisen psykologiasta ja analysoidaan moraalipsykologisia olettamuksia, jotka muodostavat perustan Pufendorfin teorialle ihmisen sosiaalisuudesta. Pufendorf huomioi sekä yksilöiden rationaalisuuden rajoittuneisuuden että heidän sitoutumisensa yhteiskuntiensa sosiaalisiin ja moraalisiin käytäntöihin, mikä vähentää tietoisten moraalisten motivaatioiden roolia moraalisessa toiminnassa. Pelkästään yksilöön keskittyvän näkökulman soveltaminen Pufendorfin sosiaalisuus-teoriaan on huomattavan rajoittunutta, koska hän ymmärtää yksilöiden ohjaavan moraalista toimintaansa yhteiskunnassa pääasiassa tottumuksen kautta omaksuttujen taipumusten motivoimina. Tämän tutkimuksen keskeisin väite on, että Pufendorfin luonnonoikeusteoria sisältää käsityksen poliittisesti ohjatusta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, jonka avulla yksilöt sisäistävät moraalinormeja ja oppivat hallitsemaan tunteitaan ja toimintaansa tavoilla, jotka säilyttävät ja edistävät rauhanomaista sosiaalisuutta. Pufendorfin teoria sosiaalisuudesta yhdistää kiinnostavalla tavalla kaksi keskenään ristiriitaista lähestymistapaa moraaliin. Pufendorf on luonnonoikeusteoreetikko, joka perustaa moraalin Jumalan asettamaan ja järjen avulla tunnistettavaan velvollisuuteen edistää sosiaalisuutta. Samaan aikaan sosiaalisuus ei ole kuitenkaan ainoastaan järjen avulla demonstroitu normi. Yksilöt omaksuvat sosiaalisuuden moraaliseksi normikseen sosiaalisten käytäntöjen välityksellä. Vaikka Pufendorfin keskeisenä tavoitteena on havainnollistaa luonnonoikeudellisten normien sisällöt, hänen teoriansa sisältää lukuisia tarkkanäköisiä huomiota moraalisesta käyttäytymisestä sisäistettyinä yhteiskunnallisesti tuotettuina normeina. Tässä mielessä Pufendorfin teoria edeltää monien 1700-luvun ajattelijoiden moraalispykologisia näkemyksiä, joissa juuri tottumus ja tunteet toimivat sosiaalisuuden keskeisinä mekanismeina.
  • Kivelä, Juhani (Väittelijä, 2016)
    Tiivistelmä Hiljainen hälytys Yhteiskunnan häiriötilanteiden hallinnan tila vuosina 2012 - 2014 Valtioneuvoston vuoden 2012 kokonaisturvallisuus periaatepäätöksen mukaan tilannekuva on yksi tärkeimmistä päätöksenteon perusteista kaikilla toiminnan tasoilla. Periaatepäätöksessä katsotaan, että Suomen turvallisuuden varautumisjärjestelyt ovat toimivia eivätkä kaipaa suuria uudistuksia eikä myöskään ole syytä kehittää säännöksiä erityisistä menettelytavoista tai johtamisjärjestelmistä häiriötilanteita varten. 2000-luvulla ennen vuotta 2010 ja sen jälkeen on tehty kaikkia turvallisuustoimijoita koskevia lukuisia säädös- ja rakenneuudistuksia. Tutkimuksen lähtökohtana oli tutkijan hallinnollisiin kokemuksiin perustuva näkemys siitä, että päättäjiltä puuttui tietoa uudistusten vaikutuksista häiriötilanteiden käytännön hallintaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli ajankohtaistaa valtioneuvoston periaateperiaatepäätösten tilannekuvaa toimivaltaisten käytännön turvallisuustoimijoiden näkökulmalla. Häiriötilanteiden hallinta on käsitteenä uusi, valtioneuvoston päätöksissä 2010-luvulla jäsennetty turvallisuushallinnan osa-alue. Tutkimuksen yläviitekehyksenä on kokonaisturvallisuuden hallinnan kehys, joka käsittää normaaliolojen, häiriötilanteiden sekä sodanolojen turvallisuuden hallinnan. Tutkimuksen pääkysymys on: Miltä häiriötilanteiden hallinnan tila näytti käytännön toimivaltaisten viranomaisten näkökulmasta 2000-luvulla tehtyjen hallinnonuudistusten ja turvallisuusympäristömuutosten jälkeen vuoden 2014 päättyessä? Empiirinen tutkimus kohdistui vuosiin 2012 - 2014. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus (case-tutkimus). Tutkimuskohteeksi valittiin käytännön toiminnan strateginen makro- ja operatiivinen mikrotaso. Tutkimuksessa haastateltiin kaikkiaan 130 turvallisuustoimijaa. Mikrotason aineisto koostuu yhtensä 79 hätäkeskus-, pelastus-, poliisi-, raja- sekä kuntaviranomaisen haastattelusta. Niitä täydentää 11 aluetason AVI- ja ELY-keskushaastattelua. Makrotason haastatteluaineisto käsittää 38 ministeriö-, keskushallinto- ja vapaaehtoisjärjestöjohdon haastattelua. Makrotason dokumenttiaineiston muodostavat hallitusohjelmat, hallituksen periaatepäätökset, komiteamietinnöt, 2000-luvun säädös- ja rakenneuudistuspäätökset sekä koettujen kriisi- ja häiriötilanteiden tutkintaraportit. Aineiston tulkinta perustuu teorialähtöiseen sisällönanalyysiin, jota varten koottiin kansanväliseen tutkimuskirjallisuuteen perustuva väljä tulkintakehys. Se kostuu siten, että strategisen johtamisen analyysikriteerit on johdettu T.E. Drabekin strategisen hallinnan tiekartasta sekä L. Johnstonin ja C. Shearingin hallintateorian käsitteistä. Operatiivisen johtamisen kriteerit perustuvat Johnsonin ja Shearingin käsitteisiin, joita on täydennetty H. de Bruijnin ja E. ten Heuvelhofin hybridijohtamiskriteerein. Tutkimushavaintojen päätelmiä on lopuksi analysoitu Drabekin häiriötilanteiden pääkäsitteen, koordinaation näkökulmasta. Vastauksen tutkimuksen pääkysymykseen voi tiivistää tehtyjen analyysien pohjalta seuraavasti: 1.Häiriötilanteiden hallinta oli tutkimusajankohtana käytännön toimivaltaisten viranomaisten näkökulmasta hallinnollisesti jäsentymätön. Vuoden 2012 periaatepäätöksen käsitys normaaliolojen järjestelyjen toimivuudesta häiriötilanteissa ei vastannut vuonna 2012 eikä vielä vuoden 2014 päättyessäkään häiriötilanteiden hallintavaatimuksia. 2.Hallinnan tilassa näytti vuoden 2014 päättyessä olevan merkittäviä sekä strategisen johtamisen että koordinaatiovalmiuksien puutteita. Tilanteiden hierarkkiset ja verkostojohtamisjärjestelyt eivät vastanneet häiriötilanteiden hybridijohtamisvaatimuksia. 3.Tutkimusvuosina häiriötilanteiden uhkat lisääntyivät ja niiden hallinnasta muodostui aiempaa tärkeämpi kokonaisturvallisuuden osa-alue. Tutkimuksessa esiin tulleet puutteet heikensivät myös kokonaisturvallisuuden hallintaedellytyksiä. Tutkimuksen johtopäätöksenä näytti siltä, että, että häiriötilanteiden ja kokonaisturvallisuuden hallinta edellyttävät merkittäviä korjaavia toimenpiteitä ja uudistuksia.Tutkimuksessa korostui turvallisuustoimijoiden yhteistoimintakoulutuksen puute. Käytännön ehdotuksena tutkija esittää alueellisen maanpuolustuskoulutuksen uudistamista tasapainoiseksi kokonaisturvallisuuskoulutukseksi. Tutkimuksessa tuli lisäksi ilmi, että tarvittavat uudistukset eivät vaadi suuria lisäresursseja, vaan osa korjaavista toimenpiteistä voidaan tehdä nykyresurssien puitteissa ja osa resursseja uudelleen kohdentamalla. Avainsanat: Kokonaisturvallisuus, häiriötilanteiden hallinta, koordinaatio, strateginen, operatiivinen, hierarkkinen, verkosto- ja hybridijohtaminen
  • Virtanen, Mikko J. (Tutkijaliitto, 2015)
    Systeemiteoreettisia askelmerkkejä nyky-yhteiskuntaan on kirjoittajansa pitkän, saksalaisen yhteiskuntateorian maailmaan suuntautuneen tutkimusmatkan tulos. Teos esittelee matkan aikana muodostuneen tulkinnan yhteiskuntatieteellisestä systeemiteoriasta sekä tulkinnalle rakentuvan tutkimustavan. Askelmerkit rakentuvat systeemiteoreettisesti, mutta niiden avulla ponnistetaan empiirisen yhteiskuntatutkimuksen kentälle. Systeemiteorian yhteiskunta rakentuu koossa pysymisen kiinnepisteen sijasta kommunikaation eriytymiselle vailla suuntaa ja päätepistettä. Teoksessa kehitellään tämän Niklas Luhmannin yhteiskuntateoreettisen lähtökohdan pohjalta systeemiteoreettista metodologiaa nyky-yhteiskunnan tutkimuksen tarpeisiin. Kehittelytyössä systeemiteoriaa avataan myös keskusteluihin muiden ajankohtaisten, yhteiskuntaa luotaavien teoreettisten tarkastelutapojen kanssa. Näistä keskeisiä ovat Bruno Latourin ajattelu, yhteiskunnan koossa pysymisen kysymykselle rakentuvat yhteiskuntateoriat, amerikkalainen pragmatismi sekä erilaiset mikrososiologiset lähestymistavat. Kehiteltyä metodologiaa hyödynnetään myös konkreettisesti lääketieteen empiiristä etiikkaa ja eettisen neuvottelukunnan toimintaa tarkastelevassa tapaustutkimuksessa. Monipuolinen teos on hyödyllistä luettavaa yhteiskuntateoriasta kiinnostuneiden ohella myös laadullisen tutkimuksen metodologiasta ja lääketieteen etiikasta kiinnostuneille.
  • Savtschenko, Ritva (omakustanne, 2015)
    Tiivistelmä Tutkimus käsittelee SAK:n toimintakulttuuriin vaikuttaneita tekijöitä tulopolitiikan ensimmäisellä vuosikymmenellä korporatismin näkökulmasta. Korporatistisen järjestelmän vaikutusta katsotaan yhteistyön, vastarinnan ja demokratian näkökulmasta. Teoreettisessa osuudessa tarkastellaan korporatismin teorian ja ammattiyhdistysliikkeen välistä suhdetta. Empiirisessä osassa käsitellään korporatistisen järjestelmän vaikutusta vuosikymmenen kuluessa käytyihin työehtosopimusneuvotteluihin. Tarkasteltavana ovat elinkeinoelämän puolelta EVAn ja STK:n sekä puolueista SDP:n ja SKP/SKDL:n toiminta, joka sivusi SAK:n päämääriä. Eheytyneeseen SAK:hon sisäisesti vaikuttavina tekijöinä on nostettu esiin kahden poliittisen ryhmän toimintakulttuurin ongelmat. Ristiriitoja aiheuttivat erityisesti 1970-luvun alkupuoliskon lukemattomat villit lakot, joiden syitä voidaan tarkastella rakennemuutoksen, voimakkaan inflaation tai tulopolitiikkaan kohdistuvan vastarinnan seurauksena. SAK:n vuoden 1971 periaateohjelmaa ajatellen, korporatistinen järjestelmä aiheutti ongelmia jäsendemokratian toteutumisessa. Poliittisesi SAK oli jakautunut kahtia. Ay-sosialidemokraatit suuntautuivat sosiaalipoliittisiin uudistuksiin pohjoismaisten esikuvien mukaan. Kansandemokraatit suljettiin käytännössä aidon neuvottelujärjestelmän ulkopuolelle ja heidän toiminnassaan oli syndikalistisia piirteitä. Muutos sisäisiin suhteisiin kehittyi vuosikymmenen loppupuoliskolla työväenpuolueiden hallitusyhteistyön siivittämänä. SAK:ta pidettiin vahvana yhteiskunnallisena toimijana ja työmarkkinaratkaisujen katsottiin sivuuttaneen eduskunnan päätösvallan. Taantuma 1970-luvun lopussa toi julki, että hallituspolitiikka saneli SAK:n ratkaisut. Käsitys siitä, että ay-liike olisi ohjannut työväenpuolueiden toimintaa, osoittautui vääräksi.
  • Kuronen, Tanja (Gaudeamus, 2015)
    Hoivapommin purkajat tarkastelee vanhusten kotona tehtävää hoivatyötä. Tutkimuksen näkökulma pohjautuu omiin kokemuksiini vapaaehtoisuuteen perustuvassa puolivirallisessa hoivatyössä niin kutsutulla vanhalla kolmannella sektorilla. Arkisessa auttamistyössä työtehtävät perustuvat vanhusten määrittelemiin tarpeisiin, tekijän työtaidot maallikkotaitoihin. Tekijät ovat pääasiassa naisia, ja he saavat työstään pienen korvauksen, jonka maksavat vanhukset itse. Puolivirallisella hoivatyöllä voidaan tarjota aidosti asiakaslähtöistä arkista apua, johon monella vanhuksella on varaa. Hoivataitoisille tekijöille se tarjoaa tavan hyödyntää arkisia taitoja merkityksellisessä työssä, josta saa tuloja. Työllä ei kuitenkaan ole oikeutettua asemaa suomalaisessa hyvinvoinnin sekataloudessa, jossa julkinen sektori supistuu ja hoivavastuu siirtyy markkinoille ja perheille. Auttamistyö ei tarjoa puolivirallisen hoivatyön tekijälle työmarkkina-asemaa eikä kulukorvaus riitä toimeentuloksi. Työhön kohdistuu suuria odotuksia ja vaatimuksia vapaaehtoispohjaisuuteen nähden, ja työtä voidaan kutsua puoskaroinniksi, harmaaksi hoivaksi ja pimeäksi työksi. Seuraavan 25 vuoden aikana 75 vuotta täyttäneiden määrä kaksinkertaistuu. Kaupallinen hoiva ei ole kaikkien ulottuvilla, kuten ei perhehoivakaan. Työmarkkinoiden näkökulmasta hoiva ei ole työtä vaan nähdään ennemminkin esteenä työn tekemiselle. Sen sijaan välttämättömän työn näkökulmasta hoiva on ruumiillisiin tarpeisiin perustuvaa, elämää ylläpitävää työtä, ja töiden kentässä ainoaa työtä, jonka on välttämättä tultava tehdyksi. Taloudellisen työn ja välttämättömän työn välinen ristiriita näkyy sisäisesti ristiriitaisessa vapaaehtoistyön käsitteessä ja vapaaehtoisuuteen perustuvissa yhteisöllisissä hoivaratkaisuissa, jotka jättävät hoivantarpeiset ihmiset riippuvaisiksi toisten vapaaehtoisuudesta ja tekijät ilman työmarkkina-asemaa tai riittävää toimeentuloa. Ikääntyvän yhteiskunnan kasvavaan hoivantarpeeseen on vastattava tavalla, joka täyttää sekä hyvän hoivan että hyvän työn ehdot. Ehdotan ratkaisuksi kansalaispalkattua kansalaistyötä, joka oikeuttaisi oheisetuihin ja eläkkeeseen, tarjoaisi työlle oikeutetun aseman työmarkkinoilla, hoivan tarvitsijoille varman avun ja hoivan tekijöille tarvittavaa opetusta, tukea ja toimeentulon. Kansalaistyö nostaisi arkiset hoivatyöt ja -taidot uuden arvostuksen kohteeksi ja palkan arvoiseksi työksi.
  • Poikolainen, Janne (Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 2015)
    Tutkimus luo faniutta koskevaan keskusteluun historiallista perspektiiviä tarkastelemalla populaarimusiikin fanikulttuurin rakentumista 1950‒1970-lukujen Suomessa. Tarkastelu keskittyy siihen, miten musiikkifaniuden muodot ja merkitykset sekä faneihin liitetyt mielikuvat kehittyivät musiikkiteollisuuden, julkisuuden ja yleisön välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen aineisto koostuu ensisijaisesti muistitietokeruista ja tutkimusajanjakson musiikkilehdistä. Lisäksi aineistoa on täydennetty paikoittain muun muassa ihailijakirjeillä ja tilastoilla. Sodanjälkeisten yhteiskunnallisten murrosten nuoruudessa aiheuttamat voimakkaat muutokset muodostavat tutkimuksen laajemman historiallisen viitekehyksen. Tässä yhteydessä muutosaaltoon viitataan nuoruuden modernisoitumisen käsitteellä. Tutkimus analysoi sitä, millaisten nuoruuden muutokseen liittyvien teknologisten, sosiaalisten ja kulttuuristen murrosten seurauksena ihailijakulttuurin rakentuminen mahdollistui. Toiseksi tutkimus hahmottaa sitä, millaisiin modernisoitumisen luomiin tarpeisiin musiikkifanius ilmiönä vastasi. Sisällöllisesti tarkastelu painottuu kolmeen fanikulttuurin ulottuvuuteen. Niistä ensimmäinen käsittää faniuden musiikilliset ja materiaaliset puitteet, kuten äänitteet, konsertit ja musiikkilehdet. Toinen koostuu fani-ilmiötä koskevista mediadiskursseista, joiden tuottamia sukupuolittuneita stereotypioita tutkimus samalla purkaa. Kolmanteen ulottuvuuteen kuuluvat faniuden sosiokulttuuriset merkitykset erityisesti identifikaation ja erontekojen muodossa tapahtuvan identiteettityön osalta. Eri ulottuvuuksien tarkastelu tuo myös esiin fani-ilmiön kytkeytymisen nuoruuden muutoksen osailmiöihin: esimerkiksi nuorisokulttuurin medioitumiseen, angloamerikanisoitumiseen ja seksualisoitumiseen sekä perinteisten identiteettimallien heikentymiseen. Tutkimus osoittaa, että fanikulttuurin rakentuminen oli prosessi, jossa mediakulttuurin sisällöt ja faniutta koskevat käsitykset liikkuivat monensuuntaisesti eri toimijoiden välillä. Musiikkiteollisuus, mediajulkisuus ja faniyleisö muodostivat tämän vuorovaikutusverkoston ylätason. Sen puitteissa muotoutuneet faniuden sisällöt saivat käytännön merkityksensä nuorten arjessa. Faniuden arkiset merkitykset puolestaan konkretisoituivat erilaisina kulutuksen ja tuotannon käytäntöinä, joiden kautta ylätason vuorovaikutussuhteet joutuivat jälleen uudelleenmäärittelyn kohteiksi.
  • Juvonen, Tarja (Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 2015)
    Tutkimus tarkastelee syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimijuuden rakentumista aikuisuuden kynnyksellä. Tutkimuksen lähtökohtana on, että nuoruus on elämänvaihe, johon kytkeytyy monia myöhempään elämänkulkuun vaikuttavia valintoja ja ratkaisuja, kuten irrottautuminen lapsuudenkodista ja itsenäisen asumisen aloittaminen, taloudellisen riippumattomuuden hankkiminen, koulutus- ja työurasta päättäminen sekä perheen perustaminen. Nuoruuteen kuuluu olennaisesti autonomian ja paikan löytäminen aikuisten maailmasta ja sen sosiaalisesta järjestyksestä. Tätä tutkimusta motivoi huomio siitä, että mikäli nuori epäonnistuu näissä tavoitteissa, hänet helposti luokitellaan ei-aikuiseksi, ja hän samalla pettää yhteiskunnan ikä- ja elämänvaiheisiin liittyvät odotukset. Nuori jää täysivaltaisen kansalaisuuden ulkopuolelle. Erityisen haastavaksi aikuistuminen muodostuu haavoittavissa oloissa eläville nuorille, jotka eivät koe olevansa valmiita tai kykeneviä tekemään elämäänsä koskevia päätöksiä. Valinnat saattavat myös kohdistua vaihtoehtoihin, jotka ovat nuoren kannalta epätyydyttäviä tai vaikeasti hahmotettavia. Tutkimus lähestyy nuoren toimijuutta relationaalisesta näkökulmasta korostaen näin toimijuuden sosiaalista ja kontekstuaalista lähtökohtaa yksilökeskeisen sijaan. Relationaalisuuden näkökulmasta käsin nähtynä autonominen toimijuus rakentuu ihmisten välisissä suhteissa ja syvissä keskinäisissä riippuvuuksissa. Yksilöllisyyden ja riippumattomuuden painottaminen voikin johtaa itse toimijan kannalta yksinäisyyden ja epävarmuuden kokemuksiin sekä elämän suorittamiseen ilman todellista sisältöä. Myös auttamistyössä on tärkeää huomioida, että ihmisten ja erityisesti nuorten hyvinvointi riippuu merkittävässä määrin yksilöiden kyvystä liittyä toisiin ihmisiin. Suhteiden puuttuminen ja yksinäisyys leimaavat monen syrjäytyneen ja vähäosaisen elämää. Relationaalisuus on erityisen ilmeistä silloin, kun suhteita ei ole. Tämän konstruktionistiseen tieteenfilosofiaan sekä narratiiviseen tutkimusperinteeseen kytkeytyvän tutkimuksen kontekstina on etsivä työ sekä laajemmin käsitettynä se palveluverkosto, jossa nuoria pyritään auttamaan. Tutkimusaineisto koostuu vuonna 2001 kerätyistä katutyöhön liittyvistä asiakirjoista ja työryhmän kehittämispäivien taltioinneista sekä vuosina 2010 2011 tehdyistä etsivässä työssä kohdattujen nuorten haastatteluista, työryhmän fokusryhmäkeskusteluista sekä asiointikäyntien nauhoituksista. Tutkimukseen kuuluvissa neljässä tieteellisessä artikkelissa on hyödynnetty sisällönanalyysia sekä narratiivista metodia (voice-centered relational method), joiden avulla on analysoitu kontrollin, autonomisen toimijuuden rakentumisen sekä nuorten täytymisen teemoja. Artikkeleista ensimmäinen käsittelee etsivään työhön liittyviä kontrollin elementtejä. Toimijuuden teema ja siihen kytkeytyvä relationaalisuus läpäisevät kolmea seuraavaa artikkelia. Toisessa ja kolmannessa artikkelissa tutkitaan nuorten autonomisen toimijuuden rakentumista, ensiksi jännitteisissä auttamis- ja viranomaistyön kohtaamisissa ja sen jälkeen itsenäisen asumisen haasteiden näkökulmasta. Neljännessä artikkelissa jäsennetään nuorten toimijuuden rakentumista kulttuuristen odotusten ja erityisesti nuorten täytymisen näkökulmasta. Tutkimuksen yhteenvetoluvussa on artikkeleiden tulosten pohjalta vastattu kahteen tutkimuskysymykseen: miten nuorten autonominen toimijuus rakentuu sosiaalisen kontrollin, ammatillisen tukemisen ja nuorten täytymisen jännitteissä sekä miten relationaalisuus kytkeytyy osaksi nuorten autonomisen toimijuuden rakentumista? Tutkimustuloksista ilmenee, että erityisesti syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimijuuden rakentumista kehystävät erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet ja palvelujärjestelmät. Autonomisimmankin yksilön täytyy ja häneen kohdistetaan niin yhteiskunnallista kuin sosiaalisten suhteiden mukanaan tuomaa kontrollia. Niin kontrolli kuin kulttuurisesti määrittynyt täytyminenkin voidaan määritellä tekijöiksi, jotka ilmaisevat vapaudesta ja valinnoista muodostuvan toimijuuden rajat. Syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret joutuvat auttamistyön piirissä ollessaan neuvottelemaan useiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa oman autonomiansa ja valinnanmahdollisuuksiensa rajoista sekä vastaamaan vahvemman toimijuuden odotukseen. Nuorten kokemus toimijuudestaan sekä paikastaan maailmassa riippuu osaltaan sosiaalisista kiinnikkeistä, suhteista sekä erilaisista resursseista, joita heillä on käytössään. Etsivässä työssä kohdattavien nuorten toimijuuden vahvistamisessa tarvitaan pitkäaikaista kumppanuutta ja tukea, jotta haastava ja täytymisen raamittama siirtymä aikuisuuteen onnistuisi. Etsivän työn vuorovaikutus, osapuolten kohtaaminen tai kohtaamattomuus on merkityksellistä. Auttamistyön toimijoilla on valtaa ulottua syvälle nuorten elämään, vaikuttaa heidän käsityksiinsä omasta itsestään ja merkityksestään. Ulkoapäin tulevat pakot tai ilman nuoren osallisuutta tehdyt ratkaisut eivät lisää nuoren itseymmärrystä tai autonomista toimijuutta, jotka kuitenkin ovat merkittäviä hyvän elämän merkityksiä, käsitettiinpä hyvä elämä sitten miten tahansa.
  • Itkonen, Juha (Bank of Finland, 2015)
    Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista markkinahäiriöistä. Tämä väitöskirja koostuu johdannon lisäksi kolmesta esseestä, joissa käsitellään ilmastonmuutoksen taloustiedettä verkostojen näkökulmasta. Ensimmäisessä esseessä kritisoidaan tutkimuksia, joissa on tarkasteltu hiilidioksidipäästöjen ja talouskasvun välistä suhdetta ja pyritty löytämään ns. hiili-Kuznets-käyrän mukainen riippuvuus. Löytö merkitsisi, että talouskasvu lisää päästöjä köyhissä maissa, mutta vähentää niitä rikkaissa. Esseessä osoitetaan matemaattinen ristiriita tutkimuksissa käytetyissä tilastollisissa menetelmissä. Lisäksi menetelmät yliarvioivat hiili-Kuznets-käyrän kaarevuutta jättäessään huomiotta energiankulutuksen ja päästöjen määritelmällisen yhteyden. Kritisoitu kirjallisuus päätyy aliarvioimaan ilmastopolitiikan tarvetta. Toisessa esseessä tarkastellaan sosiaalisia verkostoja ja mielipiteitä ilmastonmuutoksesta. Tutkimuksessa etsitään selitystä sosiaalisten verkostojen rakenteista sille, miksi mielipide-erot ihmisryhmien välillä ovat säilyneet tieteen konsensuksesta huolimatta. Tätä varten ohjelmoitiin Facebook-sovellus, jolla kerättiin kyselytietoa mielipiteistä ja verkostodataa Facebook-kavereista. Vastaajilla havaittiin suhteellisesti enemmän samanmielisiä kavereita, ja niillä, jotka eivät pitäneet ilmastonmuutosta ongelmana, oli vähemmän kavereita. Erimielisillä vastaajilla kaverisuhteen todennäköisyys oli yli puolet pienempi samanmielisiin verrattuna. Tulokset viittaavat sosiaalisen verkoston rakentuneen tavalla, joka selittää mielipiteiden muuttumisen hitautta. Tiedeviestinnässä tulisikin pyrkiä minimoimaan viestin välittymistä hidastavien verkoston rakenteiden vaikutus. Kolmannessa esseessä tutkitaan päästökauppaa tilanteessa, jossa paikalliset päästökauppajärjestelmät ovat linkittyneet verkostoksi. Linkittyminen tarkoittaa, että päästökauppaan osallistuvien sallitaan käyttää toisen järjestelmän päästöoikeuksia. Verkostossa toisen maan viranomainen voi vaikuttaa kotimaisen ilmastopolitiikan tuloksiin, vaikkei maiden välillä olisikaan suoraa linkkiä. Verkostorakenteesta johtuen ei ole aina ilmeistä, ketkä voivat kotimaisen politiikan tuloksiin vaikuttaa. Tutkimuksessa sovelletaan graafiteoriaa ja osoitetaan yksikäsitteisesti, ketkä voivat vaikuttaa toisiinsa. Tulokset auttavat politiikantekijöitä välttymään yllätyksiltä ja turvaamaan ilmastopolitiikan vaikuttavuuden.
  • Outinen, Sami (Into Kustannus Oy, 2015)
    Tiivistelmä Valtiotieteiden maisteri Sami Outisen poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirjatutkimus käsittelee SDP:n ja SAK:n sosiaalidemokraattien työllisyyttä koskenutta politiikkaa Suomessa vuosina 1975 1998. Tutkimuskohteena on talous-, työllisyys-, työmarkkina-, valtionyhtiö-, integraatio-,globalisaatio- ja työttömyysturvapoliittinen päätöksenteko. Tutkimus luotaa sosiaalidemokraattien suhdetta sosialismiin, kapitalismiin, markkinoihin ja uusliberalismiin. Kamppailut Kalevi Sorsan, Pertti Paasion, Ulf Sundqvistin ja Paavo Lipposen johtamien sosiaalidemokraattien suunnasta kuuluvat väitöskirjan keskeisimpiin aiheisiin. Tutkimus esittelee finanssikriisin, työttömyyden, pätkätöiden, elvytyksen, valtionyhtiöpolitiikan, EU:n, nuorisotakuun, osallistuvan sosiaaliturvan, globalisaation ja sosiaalidemokraattien kansainvälisen yhteistyön taustat. Väitöskirja osoittaa, että sosialistisen suunnitelmatalouden näköaloihin sitoutuneet sosiaalidemokraatit alkoivat 1970-luvun puolivälissä etsiä lääkkeitä täystyöllisyyden ylläpitämiseksi yksityisen yritystoiminnan elvyttämisestä ja veroasteen nousun pysäyttämisestä. SDP:n puheenjohtajan Kalevi Sorsan lyhyen aikavälin talouspoliittiseksi taktiikaksi nousevan keskiluokan kannatuksen takaamiseksi tarkoittama Bad Sillanpään linjaus vuodelta 1977 vakiintui 1980-luvulla uudeksi sosiaalidemokraattiseksi strategiaksi. Se merkitsi SDP:n pyrkimistä hallittuun rakennemuutokseen astumalla markkinavetoiselle tielle ennen kuin eurooppalaiset sisarpuolueet kääntyivät kolmannelle tielle Ruotsissa 1980-luvun alussa sekä Britanniassa ja Saksassa 1990-luvun lopulla. 1970-luvun loppuvuosina SDP:n tukemana toteutettu talouden ohjailun lieventäminen kulminoitui 1980-luvulla rahoitusmarkkinoiden vapauttamiseen. Markkinareaktioiden ennakoiminen nousi sosiaalidemokraattisen yhteiskuntapolitiikan avaimeksi 1990-luvulla laman, Euroopan integraation, työmarkkinoiden pirstaloitumisen ja kilpailuvaltioajatuksen vahvistumisen myötä. 1990-luvulla sosiaalidemokraatit alkoivat suosia kylmän sodan loppumisen siivittämänä markkinakilpailua, työttömien aktivointia, työmarkkinajoustoja, yksityistämistä ja julkisten menojen leikkaamista. Sosiaalidemokraattien yhteiskuntapolitiikan lähtökohtana vuosina 1975 - 1998 säilyi työnteon ensisijaisuus, vaikka he eivät kyenneet takaamaan täystyöllisyyttä. Tämä edisti työttömien köyhtymistä ja syrjäytymistä.
  • Kullman, Kim (2015)
    Väitös kuuluu yhteiskuntatieteellisen lapsuuden tutkimuksen alaan ja tarkastelee, miten eri-ikäiset lapset omaksuvat arkiliikkumiseen tarvittavia taitoja pääkaupunkiseudulla. Länsimaisessa nykykeskustelussa lasten liikkumisesta on tullut ongelma, johon ovat erityisesti vaikuttaneet viime aikoina voimistuneet käsitykset lapsuuden riskialttiudesta. Tämä on puolestaan lisännyt aikuisten ja asiantuntijoiden lapsiin kohdistamaa valvontaa, mikä on usein rajoittanut lasten liikkumismahdollisuuksia. Tutkimus osoittaa, että yhteiskunnan lapsista kantamaa huolta olisi hyvä tasapainottaa pyrkimyksellä ymmärtää lasten päivittäisiä liikkumiskokemuksia ja heidän osallisuutta arjen ympäristöissä. Väitös lähestyy aihetta käsittelemällä kahta tutkimuskohdetta. Näistä ensimmäinen, 5-10-vuotiaille tarkoitettu pienoisliikennepuisto, mahdollistaa lasten liikkumiseen liittyvien kasvatuskäytäntöjen tarkastelun. Jälkimmäinen, 7-12-vuotiaiden koulumatkat, taas tarjoaa näkökulman lasten liikkumiseen kaupunkiympäristössä. Tutkimuksessa on käytetty erilaisia osallistavia menetelmiä, kuten yhdessä liikkumista ja digitaalista kuvausta. Väitös keskittyy liikkumiskoetteluihin (engl. mobility experiment), joissa lapset, vanhemmat ja kouluttajat tekevät tilaa lapsille liikenteessä ja kaupungissa. Tällaiset käytännöt perustuvat kekseliäisiin, aikuisten ja lasten yhdessä luomiin ”koeasetelmiin”, kuten huolellisesti suunniteltuihin reitteihin ja ystävysten jakamiin matkoihin, joiden avulla lapset voivat koetella suhteitaan arkiympäristöön sekä turvallisesti että leikillisesti. Liikkumiskoettelut osoittavat, että lapset ovat lukuisin sitein kiinni päivittäisessä kaupungissa ja muovaavat sitä omalla toiminnallaan. Yhteisöjen haasteena onkin lasten liikkumisen rajoittamisen sijaan tukea heitä tällaisten siteiden vaalimisessa, koska ne myös usein edistävät koko kaupungin hyvinvointia. Samalla liikkumiskoettelut tuovat esiin uusia keinoja tutkia lasten kokemuksia. Ympäristöt ovat alituisessa liikkeessä ja niiden ymmärtäminen vaatii joustavaa ajatusten, käsitteiden ja menetelmien kehittelyä käytäntöjen rinnalla. Näin yhteiskuntatieteestä tulee eräänlaista liikkumiskoettelua, jonka tavoitteena on kehitellä tutkittavien kanssa vaihtoehtoisia tapoja vastata arjen moninaisiin haasteisiin.
  • Peltola, Marja (Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 2014)
    Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisena ja miten asemoituna yhteisönä perhe näyttäytyy kahden maahanmuuttajataustaisen sukupolven puheessa. Kysyn, millainen on yhtäältä perheiden asema etnisyyden ja yhteiskuntaluokan hierarkkisten järjestysten risteyksessä, ja miten toisaalta sukupolven ja sukupuolen mukaiset hierarkkiset erot perheen sisällä tulkitaan ja miten niistä neuvotellaan. Teoreettisesti tutkimus kiinnittyy etnisyyden ja maahanmuuton tutkimuksen, bourdieulaisen yhteiskuntaluokkaa ja sosiaalisten erojen intersektionaalisuutta koskevan tutkimuksen, sosiologisen perhetutkimuksen ja nuorisotutkimuksen kentille. Näistä muodostuvan viitekehyksen avulla tarkastelen maahanmuuttajataustaisten perheiden elämää tulokulmasta, joka haastaa ongelmakeskeisiä, kulttuurin ja integraation kysymyksiä painottavia tulkintoja. Tutkimuksen aineiston ytimen muodostavat 45 luonteeltaan etnografista haastattelua, joita olen tehnyt 16 perheen vanhempien ja heidän lastensa kanssa. Haastatellut vanhemmat ovat muuttaneet Suomeen läntisten hyvinvointivaltioiden ulkopuolelta aikuisiällä, nuoren sukupolven edustajat ovat heidän Suomessa syntyneitä ja tänne lapsuudessaan muuttaneita lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia. Havainnoinnit haastateltavien kodeissa toimivat haastatteluja taustoittavana materiaalina. Tutkimuksen empiirisissä luvuissa tartun seuraaviin teemoihin: sosioekonominen asema, perhettä koskevat puhetavat, sukupolvien väliset suhteet, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä nuoren sukupolven tulevaisuus. Kantavana yläteemana on ajatus siitä, että oman elämäntavan ja perheen esittäminen kunnollisena ja hyvänä on tärkeä osa haastateltavien tekemää yhteiskunnallista asemointia. Haastateltavien yhteiskunnallista asemaa koskevat tulkinnat eivät rakentuneet vain suhteessa suomalaiseen yhteiskuntaan - jossa heidän sosioekonominen ja diskursiivisesti tuotettu asemansa oli heikohko - vaan perustui myös heidän keskiluokkaisiin taustoihinsa entisessä kotimaassaan. Sukupolvien ja sukupuolten välisten suhteiden järjestäminen tapahtuu neuvotellen ja tilannekohtaisten vaatimusten muokkaamalla tavalla. Ne järjestyvät myös suhteessa entisen kotimaan ja suomalaisen yhteiskunnan (luokka)rakenteisiin ja hierarkioihin. Vaikka sukupolvet erosivat toisistaan suhteissaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja entiseen kotimaahan, niiden välillä oli myös merkittävää jatkuvuutta, joka näkyi muun muassa pyrkimyksissä kääntää olemassa olevia sosiaalisia ja kulttuurisia resursseja suomalaisessa yhteiskunnassa legitiimiksi pääomaksi, sekä diskursiivisissa keinoissa esittää oma perhe kunnollisena ja ottaa etäisyyttä ongelmakeskeisestä maahanmuuttajan kategoriasta.
  • Dragomir, Elena (Helsingin yliopisto, 2014)
    Kylmän sodan käsitykset.Romanian Neuvostoliiton-politiikan muutos, 1960-1964. Tutkimus tarkastelee Romanian Neuvostoliiton-politiikassa1960-luvun alussa tapahtunutta muutosta. Muutos näkyi lisääntyneenä vastustuksena, jota aikaisemmassa tutkimuksessa on nimitetty mm. Romanian itsenäiseksi linjaksi, irrottautumiseksi Moskovasta tai toisinajatteluksi.Tutkimus pohjautuu vastikään avautuneisiin arkistoaineistoihin ja se haastaa aiemman tutkimuksen näkemyksen muutoksen syistä analysoimalla Romanian poliittisen johdon käsityksiä Neuvostoliiton luomasta uhkasta.Tutkimus avaa uusia näkökulmia Romanian ja Neuvostoliiton sodanjälkeisten suhteiden historiaan ja Romanian johtajien näkemyksiin maansa ulkopoliittisista vaihtoehdoista. Tutkimus analysoi kahden esimerkkitapauksen kautta sitä, miten Romania alkoi vuosien 1960–64 aikana vastustaa Neuvostoliittoa. Ensimmäinen tapaus on sosialistisen leirin talousjärjestö SEVin uudistusprosessi ja toinen on Neuvostoliiton ja Kiinan välinen kiista. Tutkimus keskittyy vastaamaan kysymyksiin: miksi muutos tapahtui ja mikä itse asiassa muuttui. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että politiikanmuutos johtui maan poliittisen johdon tekemästä arviosta, jonka mukaan Neuvostoliiton ulkopoliittinen linja oli uhka Romanian kansallisille intresseille. Romanian suvereniteettia vaarantavia toimia olivat mm. Neuvostoliiton yritys lisätä SEV-integraatiota tai Kiinaa vastaan suunniteltu kollektiivinen vastaisku. Romanian johtajat arvioivat, että Neuvostoliiton toiminta täytyi estää. He kuitenkin pelkäsivät, että vastustuksesta seuraisi vielä suurempia vaikeuksia, tai jopa pahin uhkakuva: avoin yhteenotto Neuvostoliiton kanssa. Näin ollen Romanian taktiikaksi muodostui,että se kehitti yksittäisiä käytännön toimenpiteitä Neuvostoliiton luomia uhkia vastaan, ilman että Neuvostoliittoa kuitenkaanprovosoitiin avoimeen yhteenottoon.
  • Kulmala, Meri (Deaprtment of Social Research, 2013)
    Tutkimuksessa tarkastellaan valtio-yhteiskuntasuhdetta nyky-Venäjällä kansalaisjärjestötoiminnan kautta kysyen: Minkälaisia kansalaisaktiivisuuden muotoja esiintyy? Miten nämä muodot kytkeytyvät valtioon ja julkiseen sektoriin? Miksi tietynlaisia aktiivisuuden muotoja esiintyy? Valtio-yhteiskunta suhdetta analysoidaan seuraavin käsittein: 1) valtio-yhteiskunta-malli, 2) kansalaisjärjestöjen rooli, 3) rajatylittävä vuorovaikutus ja 4) sukupuoli. Tavanomaisemman sektoriajattelun sijaan, yhteiskunta ymmärretään tilana, jonka toimijat ovat toisistaan riippuvaisia. Vaikeat kansalaisyhteiskunnan ja valtion käsitteet avataan konkreettisen empiirisen analyysin avulla. Analyysi perustuu laajaan etnografiseen tutkimukseen Venäjän Karjalan Sortavalan piirikunnassa (ml. piiriin kuuluvat kylät). Aineisto koostuu yli 150 haastattelusta, osallistuvasta havainnoinnista lukuisissa tapahtumissa, yli 500-sivuisesta kenttäpäiväkirjasta ja erilaisista dokumenteista. Sortavalan sijainti yhtäältä Venäjän karjalassa Venäjän kaukana Venäjän suurista kaupungeista ja toisaalta Suomen ja EU rajalla mahdollistaa kiinnostavan katsantokannan tutkimuskysymykseen paikassa, joka on yhtä aikaa periferinen ja kansainvälinen. Katseen kohdistaminen paikallistasolle mahdollistaa sen tarkastelun, mitä todella tapahtuu valtion ja järjestöjen välillä jokapäiväisten käytäntöjen tasolla. Analyysi ei kuitenkaan rajoitu vain tähän mikromaailmaan vaan ulottuu makrotasoisiin rakenteisiin. Tutkimus pureutuu laajaan joukkoon kansalaisjärjestöjä ja siihen mitä valtiolla voidaan sen eri tasoilla ja toimialoilla ymmärtää. Tutkimus tarkastelee järjestön ja valtion suhdetta molempien osapuolten näkökulmasta keskittyen erityisesti siihen, missä näiden kahden osapuolten rajat ja yhtymäkohdat oikein ovat. Tämänkaltaisella otteella tutkimus monimuotoistaa julkisuudessakin esitettyä varsin stereotyyppistä kuvaa venäläisestä kansalaisyhteiskunnasta heikkona ja epäpoliittisena valtion apurina. Tutkimus osoittaa, että valtio-yhteiskunta suhde saa monenlaisia muotoja: tutkimuksen yksi kiinnostavimmista tuloksista onkin valtion ja järjestöjen monenlainen päällekkäisyys ja yhteen kietoutuneisuus. Välillä on mahdotonta sanoa, missä valtio loppuu ja yhteiskunta alkaa. Tutkimus osoittaa myös, että venäläisillä järjestöillä on monenlaisia tehtäviä eivätkä niiden toiminta ole läheskään aina epäpoliittista. Tutkimus monipuolisti kuvaamme myös sukupuolinäkökulmasta: vaikkakin järjestötoiminta osoittautui hyvin naisvaltaiseksi, myös miehet osallistuivat erityisesti ns. jäsenjärjestöjen toimintaan. Mitä tulee ulkomaiseen, erityisesti suomalaiseen tukeen, tutkimus totesi sen olleen monin paikoin hyödyllistä. Kuitenkin jako sosiaalipalvelujärjestö- ja jäsenjärjestöihin osoitti, että neuvostotyyppiset jäsenjärjestöt, joilla on laaja kannattajakunta ja sitä kautta potentiaalia haastaa valtio, ovat jääneet ilman tämänkaltaista tukea.
  • Pankakoski, Timo (2013)
    Tutkimus käsittelee poliittisen konfliktin käsitettä sekä ajatusta politiikasta konfliktina ja käsitteistä aseina saksalaisen politiikanteoreetikon Carl Schmittin (1888–1985) sekä hänen oppilaansa, historioitsija Reinhart Koselleckin (1923–2006) ajattelussa. Työ kuuluu politiikan teorian ja aatehistorian alaan. Työ esittää sarjan kriittisiä politiikanteoreettisia kysymyksiä politiikan konfliktiulottuvuudesta ja korostaa, että käsitykset ristiriitojen luonteesta ja politiikasta ytimeltään konfliktina ovat riippuvaisia asiayhteydestä ja vallitsevasta historiallisesta tilanteesta. Schmittin mukaan poliittiset vastakkainasettelut perustuvat ystävän ja vihollisen erotteluun ja viime kädessä fyysisen taistelun mahdollisuuteen. Työ tarkastelee tätä käsitystä kriittisesti ja pyrkii kohti vaihtoehtoista ajattelutapaa, jossa poliittinen konflikti otetaan vakavasti, mutta politiikkaa ei samasteta vain sen konfliktiulottuvuuteen ja toisaalta konfliktia ei samasteta vain fyysisen tai sotilaallisen taistelun malliin. Politiikan pysyvän sisältöytimen sijaan konflikti on syytä nähdä monille eri tulkinnoille ja käytöille avoimena kategoriana, ja näitä käyttöjä on tarkasteltava asiayhteyksissään. Siten konfliktia on myös tarkasteltava kielellisille ja historiallisille merkityksille herkän lukutavan avulla. Metodologian osalta väitöskirja täydentää politiikan teorian lähestymistapaa käsitehistorian ja metaforatutkimuksen menetelmillä. Työ laajentaa kriittisen analyysin koskemaan metodologiaa – myös omaansa – ja varoittaa liian helposti omaksumasta konfliktia tutkimusta ohjaavaksi menetelmälliseksi ohjenuoraksi tai historian ymmärtämistä ohjaavaksi periaatteeksi, sillä tämä tekisi ajattelusta haitallisella tavalla kehämäistä ja uhkaisi konfliktin käsitteen itsensä historiallista satunnaisuutta ja avoimuutta. Työ tarjoaa uuden luennan Schmittin konfliktikäsityksestä niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin kiinnittämällä huomiota rauhan ja sodan välisen ”välitilan” ideaan. Tätä osin vertauskuvallista ajatusta tarkastelemalla työ nivoo yhteen Schmittin sotateoriaa ja hänen käsityksiään yhteiskunnan sisäisistä ristiriidoista sekä lisäksi osoittaa yhteyksiä Schmittin konfliktikäsityksen ja hänen teologisen historiakäsityksensä välillä. Tutkimus osoittaa yksityiskohtaisesti schmittiläisen konfliktikäsityksen ilmenemisen Koselleckin käsitehistoriassa. Erityistä huomiota kiinnitetään Schmittiltä periytyvään ajatukseen, jonka mukaan käsitteitä on luettava yhtäältä asiayhteyksissään ja toisaalta yksittäisten poliittisten konfliktien heijastumina. Yksittäisten ilmausten ja ajattelutapojen lisäksi Koselleck omaksuu Schmittiltä modernin politiikan syntyä kuvaavan historiallisen kertomusrakenteen, joka sitoo yhteen Schmittin analyyttisiä ja metodologisia näkemyksiä. Tutkimuksessa osoitetaan, että sekä Schmittille että Koselleckille kysymys sekularisaatiosta eli maallistumisesta kytkeytyy läheisesti poliittisen konfliktin kysymykseen. Työ tarjoaa uuden tulkinnan Schmittin ja filosofi Hans Blumenbergin (1920–1996) välisestä maallistumiskiistasta ja tätä kautta myös Blumenbergin metaforatutkimuksen ja Koselleckin käsitehistorian jännitteisestä suhteesta. Näiden ajattelutapojen satunnaisia ja aikaansa kytkeytyviä politiikanteoreettisia sitoumuksia tarkastelemalla työ pyrkii edistämään mahdollisuutta laajemmin yhdistää käsitehistoriaa ja metaforatutkimusta.

Näytä lisää