"Muistoissa olen kotona" : Suomalaisten evakkolasten matka lapsuudenkodista kohti tuntematonta

Näytä tavanomaiset kuvailutiedot

dc.contributor Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Yhteiskuntapolitiikan laitos fi
dc.contributor University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social Policy en
dc.contributor Helsingfors universitet, Statsvetenskapliga fakulteten, Samhällspolitiska institutionen sv
dc.contributor.author Marttila, Marja-Riitta
dc.date.issued 2009
dc.identifier.uri URN:NBN:fi-fe200905221534
dc.identifier.uri http://hdl.handle.net/10138/18173
dc.description.abstract Tutkimukseni kohteena on suomalaisten evakkolasten elämä talvi- ja jatkosodan vuosina 1939–1944. Sodissa Suomi menetti 13 prosenttia maa-alastaan Neuvostoliitolle, jonka seurauksena 11,6 prosenttia Suomen väestöstä joutui jättämään kotiseutunsa ja asettumaan asumaan muualle maahan. Kaikkiaan sota lähetti evakkotielle yli 400 000 ihmistä, joista suuri osa oli lapsia tai nuoria. Tästä huolimatta Suomen talvi- ja jatkosodan virallista historiaa on kirjoitettu aivan kuin lapsia ei olisi ollut olemassakaan. Tutkimukseni tarkoituksena on haastaa virallinen historiankirjoitus tuomalla esiin evakkolasten omakohtainen kokemustieto. Järjestin tutkimustani varten aineistonkeruun, jonka tuloksena sain 20 omaelämäkerrallista tarinaa. Tämä aineisto avasi minulle toisenlaisen kuvan sodan seurauksista. Se toi esiin sen, mitä evakkolapset ovat sota-aikana henkilökohtaisesti nähneet, kuulleet, kokeneet ja tunteneet. Aineistoni elämäntarinoista hain kodin pakkomenetykseen liittyviä tunteita, syitä syrjinnälle ja vaikenemiselle sekä keinoja näistä kokemuksista selviytymiseen. Tutkimukseni teoreettis-metodologinen lähtökohta ankkuroitui fenomenologisen filosofian periaatteeseen. Sitouduin elämäkertojen kirjoittajien näkökulmaan ja niihin merkityksiin, joita he tapahtumille ja teoille ovat antaneet. Lähestyin aineistoani maltillisen konstruktionismin kautta: sanat rakensivat minulle todellisuutta. Tutkimukseni eettinen tavoite on antaa ääni tutkimukseen osallistuville ihmiselle tuomalla esiin heidän tapansa antaa asioille merkityksiä. Siksi valitsin aineistoni metodologiseksi lähestymistavaksi tarinallisen otteen. Tutkimustulokset avautuivat koodauksen ja tematisoinnin keinoin. Kodin menetystä ja selviytymistä tarkastelin kahdessa eri kontekstissa: lapsuudessa ja aikuisuudessa. Koska lapsen elinpiiri oli huomattavasti rajatumpi kuin aikuisen, liitti lapsi kodin menetykseen erityisesti hänelle merkityksellisiä asioita: lelujen, lemmikkien, kodin pihapiirin ja siihen liittyvien leikkien jättämisen. Äkillinen lähtö kotoa synnytti ennen kaikkea pelon ja järkytyksen tunteita. Vasta myöhemmässä elämänkaaren vaiheessa kodin käsite laajeni koskemaan koko menetettyä kotiseutua ja myös tälle seudulle jäänyttä toimeentuloa. Tällöin kodin menetystä kuvaa parhaiten kodittomuuden ja juurettomuuden tunne, johon kytkeytyy vahva emotionaalinen lataus. Sota-aikaan liittyvä vaikeneminen osoittautui sekä tietoiseksi että pakotetuksi. Puhumattomuuden malli opittiin aikuisilta, joille vaikeneminen oli paitsi raskaiden kokemusten torjuntaa, myös tapa suojella lapsia. Lisäksi sodan jälkeisten arkirealiteettien järjestäminen vei aikaa puheelta. Vahvimmin vaikenemista tuki kuitenkin vallitseva historiallinen aika: sodasta ja sen aiheuttamista menetyksistä ei ollut sopivaa puhua. Evakoiden ja kantaväestön kohtaaminen ei aina sujunut ongelmitta. Aineistostani tulivat esiin erot kulttuurissa, luonteessa ja tavoissa. Paikallisen väestön evakoihin kohdistamat kielteiset tunteet kuvasivat vaikeutta tulla toimeen vierauden ja erilaisuuden kanssa. Vallinnut historiallinen tilanne selitti myös syrjintää: tahtomattaan ja aiheetta kodittomat evakkomatkalaiset leimautuivat Suomen historian vaikean vaiheen symboliksi. Jokaisella kertojalla on ollut omat keinonsa selvitä ja jaksaa. Lapsilla läheisten läsnäolo helpotti menetyksen aiheuttamaa tuskaa evakkomatkalla. Uutta kotiseutuaan lapset kesyttivät omakseen toiminnan kautta, leikkien, harrastusten, koulun ja työn muodossa. Aikuisuuden tärkeimmät selviytymistä tukevat tekijät ovat olleet yhteisöllisyys, perhe ja vahva luonne. Tutkimuksen tulokset olen tiivistänyt ja koonnut yhteen tyyppitarinan avulla. Tämän tarinan olen nimennyt evakkolapsen selviytymistarinaksi. Tutkimuksen tuloksista toivon olevan apua tänä päivänä Suomeen saapuvien pakolaislasten kanssa työskenneltäessä. Vaikka aineistoni evakkolasten ja tämän päivän maahanmuuttajien kokemukset sijoittuvat ajallisesti eri kontekstiin, ovat kokemukset yhteisiä. Keskeisimpinä lähteinä tutkimuksessa ovat olleet: - Furman, Ben (1997) Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. - Granfelt, Riitta (1998) Kertomuksia naisten kodittomuudesta. - Heikkinen, Kaija ja Simola, Raisa (2003) Monenkirjava rasismi. - Levine, Peter A. (2008) Kun tiikeri herää. Trauma ja toipuminen. - Roos, J.P. (1987) Suomalainen elämä. fi
dc.language.iso fi
dc.publisher Helsingfors universitet sv
dc.publisher University of Helsinki en
dc.publisher Helsingin yliopisto fi
dc.rights This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
dc.rights Publikationen är skyddad av upphovsrätten. Den får läsas och skrivas ut för personligt bruk. Användning i kommersiellt syfte är förbjuden.
dc.rights Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
dc.title "Muistoissa olen kotona" : Suomalaisten evakkolasten matka lapsuudenkodista kohti tuntematonta fi
dc.type.ontasot pro gradu-avhandlingar sv
dc.type.ontasot pro gradu -tutkielmat fi
dc.type.ontasot master's thesis en
dc.subject.discipline Social Policy (prior to 1.8.2011) en
dc.subject.discipline Sosiaalipolitiikka fi
dc.subject.discipline Socialpolitik sv
dct.identifier.urn URN:NBN:fi-fe200905221534

Tiedostot

Latausmäärä yhteensä: Ladataan...

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä
muistois.pdf 1.109MB PDF Avaa tiedosto

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä tavanomaiset kuvailutiedot