A Promise of Concreteness : Martin Heidegger’s Unacknowledged Role in the Formation of Frankfurt School in the Weimar Republic

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3205-5
Title: A Promise of Concreteness : Martin Heidegger’s Unacknowledged Role in the Formation of Frankfurt School in the Weimar Republic
Author: Immanen, Mikko
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Philosophy, History, Culture and Art Studies
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: As prominent figures in continental philosophy, both Martin Heidegger and the Frankfurt School critical theorists Theodor W. Adorno, Max Horkheimer, and Herbert Marcuse have all been studied extensively. However, there has been little interest in a comparative approach toward these giants of twentieth-century European thought. This is understandable considering that during their lifetimes the relationship between Heidegger and the neo-Marxist Frankfurt School thinkers was mostly hostile or ignorant. Heidegger never commented on the critical theorists in his published works, and after World War II the German Jewish critical theorists attacked Heidegger’s refusal to apologize for his Nazi politics as symptomatic of the wider German incapacity to come to terms with the past. While this antagonistic image reigns widely today, recent years have seen attempts to disclose unexpected parallels in Heidegger’s and Frankfurt School’s post-war concerns about “oblivion of being” and “dialectic of enlightenment” and in their emphasis on aesthetic experience as an antidote to the one-dimensionality of the modern technological mindset. Although inspired by these philosophical openings, this thesis focuses on the overlooked Weimar period, and, using the methods of intellectual history, shows that during their philosophically formative years in 1927–1933 – also the period between the publication of Heidegger’s magnum opus, "Being and Time," and his Nazi turn – Adorno, Horkheimer, and Marcuse saw Heidegger’s promise of philosophical concreteness as a serious, if flawed, effort to make philosophy relevant to life again. Rather than claiming that Heidegger influenced the critical theorists in a positive way, as Marx and Freud for instance did, the thesis argues that the critical theorists saw Heidegger’s existentialism as the most provocative challenge and competitor to their nascent materialist diagnoses of the discontents and prospects of European modernity. Demonstrating Heidegger’s surprising presence in the works of the twentieth century’s most important leftist social theorists, the thesis not only offers a groundbreaking historical reconstruction of the Frankfurt School’s unacknowledged early confrontation with their later arch-enemy, but also contributes to our understanding of Heidegger’s major impact on twentieth-century philosophy, an impact hitherto reconstructed by studies on his influence on key French, American, and Jewish thinkers.Saksanjuutalaisten Frankfurtin koulun ajattelijoiden Theodor W. Adornon, Max Horkheimerin ja Herbert Marcusen suhde kansallissosialismin tahraamaan filosofi Martin Heideggeriin oli enimmäkseen erittäin kriittinen ja poleeminen. Viime aikoina tätä antagonistista kuvaa on kuitenkin pyritty haastamaan saattamalla Heideggerin näkemys länsimaiden historiasta ”olemisen unohtamisena” ja Frankfurtin koulun diagnoosi ”valistuksen dialektiikasta” hedelmälliseen vuoropuheluun. Nämä kiinnostavat filosofiset yritykset ovat keskittyneet toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja Heideggerin ja Frankfurtin koulun ”kypsän” vaiheen teoksiin. Käsillä oleva aatehistoriallinen tutkimus pureutuu sen sijaan vähän tutkittuun Weimarin tasavallan kauteen ja kysyy mitä vasta filosofista suuntaansa etsivät Adorno, Horkheimer ja Marcuse näkivät Heideggerin ajattelun ansioina ja sokeina pisteinä ennen tämän sotkeutumista kansallissosialismiin vuonna 1933. Tutkimus väittää, että Heideggerin ajattelulla oli merkittävä, huomiotta jäänyt rooli uusmarxilaisen Frankfurtin koulun kriittisen teorian muodostumisessa vuosina 1927–1933. Siinä missä marxilaiset kommentaattorit yleensä sivuuttivat Heideggerin monumentaalisen "Olemisen ja ajan" (1927) vulgaarina irrationalismina, varhaistöissään Adorno, Horkheimer ja Marcuse näkivät Heideggerin eksistentiaalifilosofian vakavasti otettavana, vaikkakin epäonnistuneena yrityksenä tehdä filosofiasta merkityksellistä kapitalistisen modernisaation runtelemalle elämälle. Kriittiset teoreetikot eivät niinkään nähneet Heideggeria Marxin ja Freudin kaltaisena positiivisena inspiraation lähteenä, vaan kokivat tämän vaikutusvaltaiset ajatukset ihmisen ajallisuudesta, heitteisyydestä ja huolesta suurimpana haasteena ja kilpailijana omille materialistisille diagnooseilleen eurooppalaisen modernisaation ongelmista ja tulevaisuudennäkymistä. Osoittamalla 1900-luvun merkittävimpänä filosofina pidetyn Heideggerin yllättävän läsnäolon vuosisadan tärkeimpiin vasemmistointellektuelleihin lukeutuvien Adornon, Horkheimerin ja Marcusen töissä, tutkimus sekä edistää ymmärrystämme Frankfurtin koulun synnystä että rikastuttaa käsitystämme Heideggerin huomattavasta vaikutuksesta 1900-luvun filosofiaan, jota on aikaisemmin tutkittu rekonstruoimalla hänen merkityksensä vuosisadan keskeisimmille ranskalaisille, amerikkalaisille ja juutalaisille ajattelijoille.
URI: URN:ISBN:978-951-51-3205-5
http://hdl.handle.net/10138/185429
Date: 2017-06-10
Subject:
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record