Surmaamistahallisuuden alarajasta

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201705244222
Title: Surmaamistahallisuuden alarajasta
Author: Kivinen, Kimmo
Other contributor: Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta
University of Helsinki, Faculty of Law
Helsingfors universitet, Juridiska fakulteten
Publisher: Helsingfors universitet
Date: 2017
Language: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201705244222
http://hdl.handle.net/10138/191326
Thesis level: master's thesis
Discipline: Rikosoikeus
Criminal law
Straffrätt
Abstract: Tutkielmassa tarkastellaan surmaamistahallisuuden alarajaa, erityisesti säädettävän lain kannalta. Voimassa olevassa oikeudessa tahallisuuden alarajan seurausrikoksissa muodostaa todennäköisyystahallisuus, joka on käsillä silloin, kun tekijä on pitänyt seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Oikeuskirjallisuudessa kuitenkin katsotaan tyypillisesti, että todennäköisyystahallisuuden olemassaolo on ratkaistava ulkoisesti havaittavissa olevien seikkojen perusteella, koska tekijän mieltämisistä ei ole mahdollista saada tietoa. Myös oikeuskäytännössä tahallisuusarviointi suoritetaan säännönmukaisesti tällaisten ulkoisten seikkojen pohjalta. Tätä tilannetta voidaan lähtökohtaisesti pitää varsin ongelmallisena rikosoikeudellisen syyllisyys-periaatteen asettamiin vaatimuksiin nähden. Syyllisyysperiaate edellyttää rikosvastuun rajoittamista tahalliseen tai tuottamukselliseen toimintaan, mutta nykyisellään tekijä voidaan tuomita tahallisesta henkirikoksesta, vaikka hänen tahallisuuttaan ei ole näytetty toteen siten kuin lainsäätäjä on tarkoittanut. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, olisiko oikeustieteessä ja -käytännössä esillä olleista tahallisuuden alarajamalleista löydettävissä mallia, joka erityisesti henkirikoksissa mahdollistaisi tahallisuuden alimman asteen toteennäyttämisen syyllisyysperiaatetta nykyistä paremmin kunnioittavalla tavalla. Tällaisen mallin olisi nähdäkseni oltava mahdollisimman realistinen ja käytän-nöllinen, jotta se yhtäältä mahdollistaisi syyttäjän sujuvan toiminnan ja toisaalta takaisi vastaajalle asianmukaiset puolustautumismahdollisuudet. Mallin realistisuuteen liittyy keskeisesti myös kysymys päihtymyksen vaikutuksesta tekijän tahallisuuteen. Ehdoton pääosa suomalaisista henkirikoksen tekijöistä on tekohetkellä humalassa. Päihtymys vaikuttanee erityisen negatiivisesti rationaali-suutta edellyttävään kykyyn tehdä todennäköisyysarvioita. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole lainsäätäjän taholta tai kovin suuressa määrin oikeuskirjallisuudessakaan pohdittu. Oman tutkimukseni kysymyksenasettelu ei sen sijaan mahdollista päihtymyksen ja surmaamistahallisuuden välistä suhdetta koskevan kysymyksen ohittamista, vaan se liittyy kiinteästi varsinaiseen tutkimuskysymykseeni. Tätä problematiikkaa pohdittaessa on kuitenkin luonnollisesti otettava huomioon myös kriminaalipoliittiset näkökohdat ja ihmishengen asema tärkeimpänä oikeushyvänä sekä perusoikeutena. Kyseessä on näin ollen erittäin vaativa punnintatilanne. Tutkielmani on metodiltaan perinteinen oikeusdogmaattinen tutkimus, vaikka sen taustalla on myös vahva de lege ferenda -näkökulma. Koska tavoitteena on tuottaa realistista ja käytännöllistä tietoa, käsittelen tekstissä myös tahallisuuteen liittyviä filosofisia ja psykologisia kysymyksiä. Tutkimuksen lähdeaineistona käytetään suomen-, ruotsin- ja englanninkielistä kirjallisuutta. Tutkielma jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään nykyistä oikeustilaa ja sen ongelmia sekä muita kysymyksenasetteluun liittyviä taustanäkökohtia. Toisessa osassa arvioidaan kotimaisessa oikeustieteessä ja Ruotsissa sekä englantilaisella kielialueella esillä olleita tahallisuusteorioita teoreettisesti ja kriittisesti. Tutkimuksen kolmannessa, ”varsinaisessa” osassa käydään läpi aitoja oikeustapauksia tutkimukseen valittujen tahallisuusmallien valossa. Tässä tarkastelussa esitetään tulkintasuosituksia tapauksiin ja tätä kautta pyritään saamaan tietoa siitä, miten eri mallit toimivat käytännön soveltamistilanteissa. Mallin toimivuuteen liittyvät olennaisesti yhtäältä se, miten selkeän vastauksen tahallisuuskysymykseen se antaa ja toisaalta se, miten malli on näytettävissä toteen. Kolmannessa osassa arvioidaan myös mahdollisuuksia ottaa huomioon tekijän päihtymys eri tahallisuusmalleja sovellettaessa. Neljäs osa sisältää tutkimuksen tuloksina suositukset de lege ferenda, erikseen surmaamistahallisuuden alarajan ja päihtymyksen sekä surmaamistahallisuuden osalta. Tutkimuksen tuloksena surmaamistahallisuuden alarajan osalta päädytään oikeustapausten analysoinnin jälkeen siihen, ettei lakia ole tältä osin aihetta muuttaa. Perusteena tälle johtopäätökselle on se, ettei yksikään tutkimuksessa mukana olleista tahallisuusmalleista ollut kokonaisuutena arvioiden sillä tavoin olennaisesti todennäköisyystahallisuutta parempi tai realistisempi, että vakiintunutta ja kohtuullisen toimivaa oikeustilaa olisi aihetta järkyttää niiden omaksumiseksi. Lähes kaikki mallit lisäksi muistuttivat käytännössä suuresti todennäköisyystahallisuutta sikäli, että tahallisuusarviointi tehtiin joko tosiasiallisesti tai jo lähtökohtaisestikin ulkoisesti havaittavien seikkojen pohjalta. Myös päihtymyksen ja surmaamistahallisuuden suhdetta koskevassa kysymyksessä päädyttiin siihen, ettei lakia ole syytä muuttaa. Syynä tähän päätelmään ovat kriminaalipolitiikan vaatimukset ja hengen erityisen suojan tarve. Kirjoittajan käsityksen mukaan tälle kysymykselle olisi kuitenkin oikeuskäytännössä annettava nykyistä enemmän huomiota ainakin kaikkein vahvimmin päihtyneiden rikoksentekijöiden kohdalla, jotta syyllisyysperiaate toteutuu tosiasiallisesti myös käytännössä.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record