Vahingon määrän osoittaminen joukkokanteissa

Abstract

Kollektiivisen oikeussuojan kontekstiin sijoittuva tutkielmani käsittelee vahingon määrän osoittamista joukkokanteissa kahdesta näkökulmasta, jotka ovat vahingon määrän osoittaminen joukkokanteissa voimassaolevan oikeuden mukaan sekä joukkokanteita tehostavien vahingon määrän osoittamista koskevien kehitysehdotusten esittäminen. Vahingon määrän osoittamista koskeva kysymys saattaa muodostua joukkokanteissa oikeuksiin pääsyn hidasteeksi, sillä täyden korvauksen periaate ja todistustaakkasääntöjen lähtökohdat edellyttävät, että jokainen kantaja osoittaa tälle aiheutuneen vahingon määrän erikseen.

Suomen voimassaolevassa oikeudessa ei ole säännöstä, joka koskisi nimenomaisesti vahingon määrän osoittamista joukkokanteissa. Joukkokanteisiin voi kuitenkin tulla sovellettavaksi oikeudenkäymiskaaren (1.1.1734/4) 17:2.3:n arviointivaltuussäännös, jonka mukaan jos yksityisoikeudellisen saatavan määrästä ei ole saatavissa uskottavaa näyttöä taikka se olisi saatavissa vain vaikeuksin tai asian laatuun nähden kohtuuttomilla kustannuksilla tai kohtuuttomalla vaivalla, tuomioistuin arvioi määrän. Kyseistä säännöstä on sovellettu esimerkiksi tutkielman empiiriseen aineistoon kuuluvissa kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvauskanteissa. Tutkielmassani tulen kuitenkin siihen johtopäätökseen, ettei kyseinen säännös ole oikeuden ennakoitavuuden näkökulmasta riittävä.

Tutkielman loppuosiossa esitettävät voimassa olevan oikeuden de lege ferenda -kehitysehdotukset perustuvat muiden oikeusjärjestysten antamiin esimerkkeihin. Punnittavia kehitysideoita ovat rangaistusluonteisen vahingonkorvauksen hyväksyminen, korvausmäärien standardisointi ja yhteisen vahingonkorvaussumman hyväksyminen, tuomioistuimen arviointivaltuussäännöksen soveltamisalan laajentaminen joukkokannetapauksiin, olemassaolevien välineiden soveltaminen kollektiivista oikeussuojaa edistäen sekä vahingon määrää koskevien suositusten laajempi käyttäminen.