Kirkon vai valtion kirjat? : Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-467-878-0
Title: Kirkon vai valtion kirjat? : Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904
Author: Tala, Yrjö Jaakko Antero
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Theology, Department of Church History
Publisher: Tilastokeskus
Date: 2008-09-27
Belongs to series: Tilastokeskuksen tutkimuksia - URN:ISSN:0355-2071
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-467-878-0
http://hdl.handle.net/10138/21590
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: The Population Register – run by the Church or the state? The problem posed by the obligation to belong to a religious community in the registration of births and deaths in Finland between 1839 and 1904 The Lutheran Church of Finland is the nation’s largest church; approximately 82 per cent of Finns were members in 2007. The Church ran an official register of its members until 1999, when the state then undertook this task. The registration of births and deaths by the Church has a long history dating back to the 17th century, when Bishop Johannes Gezelius Sr. decreed that all parish members would have to be recorded in parish registers. These registers were used to control how well parish members knew the Christian doctrine and, gradually, also if they were literate. Additionally, the Church attempted to ensure by means of the parish registers that parish members went to Holy Communion annually. Since everyone was a member of the Lutheran Church, the state also took advantage of the parish registers and used them for the purposes of tax collection and conscription. The main research theme of “The Population Register – run by the Church or the state?” goes back to these times. The actual research period covers the years of 1839–1904. At that time Finland was under Russian rule, although autonomous. In the late 19th century the press and different associations in Finland began to engage in public debate, and the country started moving from a submissive society to a civic one. The identity of the Lutheran Church also became more prominent when the Church Act and the General Synod were realised in 1869. A few years earlier, municipal and parish administrations had been separated, but the general registration of births and deaths was left to the Church to see to. In compliance with the constitution of the country, all the inhabitants in principle still had to be Lutheran. In practice, the situation was different. The religious and ideological realms diversified, and the Lutheran concept of religion was no longer acceptable to everyone. The conflict was reflected in the registration of births and deaths, which was linked to the Lutheran Church and its parish registers. Nobody was allowed to leave the Church, there was no civil register, and the Lutheran Church did not consent to record unbaptized children in the parish registers. Therefore such children were left without civil rights. Thus the obligation to belong to a religious community had become a problem in the registration of births and deaths. The Lutheran clergy also appealed to the 1723 privileges, according to which they had been exempted from the drawing up of additional population registers. In 1889 Finland passed the Dissenters Act. By virtue of this act the Baptists and the Methodists left the state Church, but this was not the case with the members of the free churches. The freethinkers had to retain their church membership, as the law did not apply to them. This meant that the unbaptized children of the members of the free churches or those of freethinkers were still not entered in any registers. The children were not able to go to school, work for the state or legally marry. Neither were they able to inherit property, as they did not legally exist. The system of parish registers was created when everyone was required to be a member of the Lutheran Church, but it did not work when liberal attitudes eventually penetrated the sphere of religion, too. The government´s measures to solve the problem were slow and cautious, partly because Finland was part of Russia, partly because there were only about 100 unbaptized children. As the problem group was small and the state´s resources were limited, no general civil register was established. The state accepted the fact that in spite of the problems, the Evangelical Lutheran Church and the congregations of dissenters were the only official establishments to run populations registers in the country, and for social purposes, too. In 1900 the Diet of Finland finally approved a limited civil register, which unbaptized children and unregistered foreigners would be recorded in. Due to political reasons the civil register did not come into existence until 1917, after the actual research period.Kirkon kirjat - kenen valta? Pitkäksi venynyt väestörekisterikiista Suomessa 1900-luvun lopussa ei ollut ainutlaatuinen. Kirkko ja valtio kävivät väestökirjanpidosta valtataistelua myös 1800-luvulla. Silloin kyse oli siitä, kuka sai määrätä kirkonkirjoista ja mitä niihin tuli merkitä. Nahistelu tapahtui aluksi virkamiesten kesken mutta muuttui julkiseksi 1880-luvulta alkaen. Vähän myöhemmin alkoivat kirkonkirjoja koskevat yhteenotot kansalaisten ja kirkonmiesten välillä. Väestökirjanpito kuohutti tunteita. Asiaan liittyvistä pöytäkirjoistakaan ei puutu dramatiikkaa. Yhteiskunnan toimivuus edellytti tarkkoja tietoja väestöstä. Ne olivat kirkon hallussa. Papisto palveli tilastojen tekijänä ja todistusten kirjoittajana kuuliaisesti maallista valtaa ja vei kirjoihinsa esimerkiksi ammatit, kuolinsyyt, rikokset ja raihnaisuudet. Professori F. L. Schauman olisi jo 1800-luvun puolivälissä ollut valmis tekemään nimismiehistä väestörekisterin pitäjiä. Vallitsevan käsityksen mukaan rekisterinpitäjän oli kuitenkin tunnettava henkilöt, joista hän piti kirjaa. Paras tuntemus oli seurakunnan papilla. Kirkonkirjat eivät täyttäneet 1800-luvulla täysin ajan vaatimuksia. Niitä pidettiin eri hiippakunnissa eri tavalla, ja valtiovalta vaati yhtenäistämistä. Niistä ei myöskään löytynyt kaikkia tietoja, joita maallinen valta tarvitsi. Lisäksi osa kansalaisista alkoi käyttäytyä poikkeavasti ja jätti lapsensa kastamatta. Mihin heidät kirjattaisiin? Erityisesti liberaalit ja vapaakirkolliset vaativat siviilirekisteriä tai sitä, että pappi pitäisi kaikki kirjoissaan. Kirkko myötäili osittain valtiovallan vaatimuksia, mutta kastamattomia kirkonmiehet eivät suostuneet viemään kirjoihinsa. Heistä tuli uskonnollisia ”irtolaisia”. Tilanne oli kohtalokas, sillä vain kirkonkirjoihin merkityillä oli kansalaisoikeudet. Kastamaton ei päässyt kouluun eikä avioliittoon. Hänestä ei ollut todistajaksi, virkamieheksi eikä perijäksi. Kukaan ei voinut virallisesti todistaa hänen olemassaoloaan. Katkerassa kiistassa juristeilta ja lopulta talonpojiltakin löytyi enemmän myötätuntoa vähemmistöä kohtaan kuin papeilta. Papisto vetosi vanhoihin erioikeuksiinsa. Ne olivat 1700-luvun alkupuolella vapauttaneet sen ylimääräisten luettelojen tekemisestä. Kyseessä oli kuitenkin lain tulkinta, jonka kestävyyden jotkut liberaalit olisivat halunneet selvittää. Väestörekisteri pysyi tiukasti kirkon hallussa, mutta oli vapaasti valtion käytössä. Kummallakaan ei ollut erityisiä haluja työnjaon muuttamiseen. Vasta kansalaiskeskustelu nosti ajatuksen siviilirekisteristä yleiseen tietoisuuteen. Uskonnolliset ja moraaliset ennakkoluulot toisinajattelijoita kohtaan olivat kuitenkin sitkeässä, ja siviilirekisteri leimautui ”pakanarekisteriksi”. Papiston silmissä väikkyi uhkakuvana myös Saksan ja Ruotsin tilanne. Saksassa siviilirekisteri oli osaltaan vähentänyt kirkollisten toimitusten suosiota, ja Ruotsissa papistosta oli tehty yleinen väestörekisterin pitäjä. Kirkollinen väestökirjanpito palveli 1800-luvun Suomessa yhteiskuntaa pääasiassa moitteettomasti. Sen ympärille kehkeytyi kuitenkin monisyinen ongelmavyyhti. Siihen kuuluivat siviilirekisterivaatimusten lisäksi myös kysymykset kirkon ja valtion suhteista, kansalaisoikeuksista, uskonnonvapaudesta, siviiliavioliitosta ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Niitä koskeva keskustelu lehdistössä, kansalaiskokouksissa, pappeinkokouksissa, kirkolliskokouksissa, valtiopäivillä ja virkamiesten välillä avaa ikkunan kuohuvaan aikaan ja sen aatteisiin. Kuvaa täydentävät kansalaisten tekemät valitukset ja niiden käsittely eri oikeusasteissa.
Subject: suomen ja Skandinavian kirkkohistoria
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record