Essays in Philosophical Moral Psychology

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-4475-5
Title: Essays in Philosophical Moral Psychology
Author: Kauppinen, Antti
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social and Moral Philosophy
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: The dissertation consists of four essays and a comprehensive introduction that discusses the topics, methods, and most prominent theories of philosophical moral psychology. I distinguish three main questions: What are the essential features of moral thinking? What are the psychological conditions of moral responsibility? And finally, what are the consequences of empirical facts about human nature to normative ethics? Each of the three last articles focuses on one of these issues. The first essay and part of the introduction are dedicated to methodological questions, in particular the relationship between empirical (social) psychology and philosophy. I reject recent attempts to understand the nature of morality on the basis of empirical research. One characteristic feature of moral thinking is its practical clout: if we regard an action as morally wrong, we either refrain from doing it even against our desires and interests, or else feel shame or guilt. Moral views seem to have a conceptual connection to motivation and emotions – roughly speaking, we can’t conceive of someone genuinely disapproving an action, but nonetheless doing it without any inner motivational conflict or regret. This conceptual thesis in moral psychology is called (judgment) internalism. It implies, among other things, that psychopaths cannot make moral judgments to the extent that they are incapable of corresponding motivation and emotion, even if they might say largely the words we would expect. Is internalism true? Recently, there has been an explosion of interest in so-called experimental philosophy, which is a methodological view according to which claims about conceptual truths that appeal to our intuitions should be tested by way of surveys presented to ordinary language users. One experimental result is that the majority of people are willing to grant that psychopaths make moral judgments, which challenges internalism. In the first article, ‘The Rise and Fall of Experimental Philosophy’, I argue that these results pose no real threat to internalism, since experimental philosophy is based on a too simple conception of the relationship between language use and concepts. Only the reactions of competent users in pragmatically neutral and otherwise conducive circumstances yield evidence about conceptual truths, and such robust intuitions remain inaccessible to surveys for reasons of principle. The epistemology of folk concepts must still be based on Socratic dialogue and critical reflection, whose character and authority I discuss at the end of the paper. The internal connection between moral judgment and motivation led many metaethicists in the past century to believe along Humean lines that judgment itself consists in a pro-attitude rather than a belief. This expressivist view, as it is called these days, has far-reaching consequences in metaethics. In the second essay I argue that perhaps the most sophisticated form of contemporary expressivism, Allan Gibbard’s norm-expressivism, according to which moral judgments are decisions or contingency plans, is implausible from the perspective of the theory of action. In certain circumstances it is possible to think that something is morally required of one without deciding to do so. Morality is not a matter of the will. Instead, I sketch on the basis of Robert Brandom’s inferentialist semantics a weak form of judgment internalism, according to which the content of moral judgment is determined by a commitment to a particular kind of practical reasoning. The last two essays in the dissertation emphasize the role of mutual recognition in the development and maintenance of responsible and autonomous moral agency. I defend a compatibilist view of autonomy, according to which agents who are unable to recognize right and wrong or act accordingly are not responsible for their actions – it is not fair to praise or blame them, since they lacked the relevant capacity to do otherwise. Conversely, autonomy demands an ability to recognize reasons and act on them. But as a long tradition in German moral philosophy whose best-known contemporary representative is Axel Honneth has it, both being aware of reasons and acting on them requires also the right sort of higher-order attitudes toward the self. Without self-respect and self-confidence we remain at the mercy of external pressures, even if we have the necessary normative competence. These attitudes toward the self, in turn, are formed through mutual recognition – we value ourselves when those who we value value us. Thus, standing in the right sort of relations of recognition is indirectly necessary for autonomy and moral responsibility. Recognition and valuing are concretely manifest in actions and institutions, whose practices make possible participation on an equal footing. Seeing this opens the way for a kind of normative social criticism that is grounded in the value of freedom and automomy, but is not limited to defending negative rights. It thus offers a new way to bridge the gap between liberalism and communitarianism.Artikkeliväitöskirjani koostuu neljästä esseestä ja kattavasta johdannosta, joka käsittelee filosofisen moraalipsykologian tutkimuskohteita, menetelmiä ja kilpailevia teorioita. Erotan kolme pääkysymystä: Mitkä ovat moraalisen ajattelun erityispiirteet? Mitkä ovat moraalisen vastuun psykologiset edellytykset? Mitä seurauksia ihmisluontoa koskevilla empiirisillä tosiasioilla on normatiiviselle etiikalle? Kukin kolmesta viimeisestä artikkelista keskittyy yhteen näistä ongelmakentistä. Ensimmäinen artikkeli ja osa johdantoa on omistettu menetelmällisille kysymyksille, erityisesti empiirisen psykologian ja filosofian suhteelle. Hylkään viime aikoina suositut yritykset ymmärtää moraalin luonnetta empiiristen tutkimusten perusteella. Yksi moraalisen ajattelun leimallinen piirre on sen käytännöllinen auktoriteetti: jos pidämme jotain tekoa moraalisesti vääränä, joko pidättäydymme siitä vaikka halujemme ja oman etumme vastaisesti, tai sitten tunnemme häpeää tai syyllisyyttä. Moraalisilla käsityksillä vaikuttaa olevan käsitteellinen yhteys motivaatioon ja tunteisiin – karkeasti sanoen, emme voi kuvitella jonkun aidosti paheksuvan jotain tekoa ja silti tekevän juuri sen ilman mitään sisäistä jännitettä tai katumusta. Tätä käsitteellistä moraalipsykologista teesiä kutsutaan (arvostelma-) internalismiksi. Siitä seuraa muun muassa, että psykopaatit eivät kykene muodostamaan aitoja moraalisia arvostelmia siinä määrin kuin heiltä puuttuu vastaava motivaatio ja tunne-elämä, vaikka he sanoisivatkin pitkälti oikeankuuloisia asioita. Onko internalismi totta? Viime vuosina varsinkin amerikkalaisessa filosofisessa keskustelussa on noussut pinnalle ns. kokeellinen filosofia (experimental philosophy), jolla tarkoitetaan menetelmällistä suuntausta, jonka mukaan käsitteellisiä totuuksia koskevia ja intuitioon tukeutuvia väitteitä on koeteltava tavallisille kielenkäyttäjille suunnattujen kyselytutkimusten avulla. Yksi kokeellinen tulos on, että enemmistö koehenkilöistä on valmis myöntämään psykopaattien tekevän moraalisia arvostelmia, mikä kyseenalaistaa internalismin. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa esitän, että nämä tulokset eivät uhkaa internalismia, koska kokeellinen filosofia perustuu liian yksinkertaiselle käsitykselle kielenkäytön ja käsitteiden suhteesta. Vain pätevien kielenkäyttäjien reaktiot pragmaattisista häiriötekijöistä vapaissa ja muuten suotuisissa olosuhteissa antavat evidenssiä käsitteellisistä totuuksista, eikä kyselytutkimuksilla periaatteellisista syistä pääse käsiksi näihin intuitioihin. Arkikäsitteiden epistemologian on edelleen perustuttava sokraattiseen dialogiin ja kriittiseen reflektioon, joiden luonnetta ja oikeutusta selvennän artikkelin loppuosassa. Moraaliarvostelmien sisäinen yhteys motivaatioon ja tunteisiin johti monet viime vuosisadan metaeetikot Humen jalanjäljillä näkemään arvostelman itsensä puoltavana asenteena uskomuksen sijaan. Tällä nykyisin ekspressivisminä tunnetulla kannalla on kauaskantoisia seurauksia metaetiikassa. Toisessa artikkelissa esitän, että ekspressivismin kenties hienostunein nykymuoto, jonka mukaan moraaliarvostelmat ovat päätöksiä tai suunnitelmia, on toimintateoreettisesti epäuskottava. Tietyissä tilanteissa on mahdollista uskoa jonkin teon olevan moraalin vaatima ilman että päättää tehdä niin. Moraali ei ole tahdon asia. Luonnostelen sen sijaan inferentialistisen merkitysteorian pohjalta heikon arvostelmainternalismin muodon, jossa moraalisen uskomuksen sisältöä määrittää sitoumus erityislaatuiseen käytännölliseen päättelyyn. Väitöskirjan kaksi viimeistä esseetä korostavat vastavuoroisen tunnustuksen merkitystä vastuullisen ja autonomisen moraalisen toimijuuden kehittymisessä ja ylläpidossa. Puolustan kompatibilistista autonomiakäsitystä, jonka mukaan yksilöt, jotka eivät kykene tunnistamaan mikä on oikein tai väärin tai eivät kykene toimimaan moraalisten käsitystensä mukaisesti eivät ole vastuussa teoistaan – heitä ei ole reilua kiittää tai moittia niistä, koska he eivät olisi voineet relevantissa mielessä tehdä toisin. Autonomia vaatii siten determinismin kanssa yhteensopivaa kykyä tunnistaa perusteita ja toimia niiden johdosta. Mutta kuten pitkä saksalaisen moraalifilosofian perinne on korostanut, sekä perusteiden näkeminen että itsenäinen oman arvostelmansa mukaan toimiminen edellyttävät myös oikeanlaisia korkeamman tason asenteita itseä kohtaan. Ilman itsekunnioitusta ja itseluottamusta jäämme ulkoisten paineiden armoille. Nämä asenteet itseä kohtaan puolestaan muodostuvat vastavuoroisen tunnustuksen kautta – arvostamme itseämme silloin kun arvostamamme toiset arvostavat meitä. Näin oikeanlaisissa tunnustussuhteissa oleminen on epäsuorasti autonomian ja moraalisen vastuullisuuden edellytys. Tunnustus ja arvostus ilmenevät konkreettisesti teoissa ja instituutioissa, joiden käytännöt mahdollistavat tasavertaisen osallistumisen. Tämän tunnistaminen tarjoaa avaimet normatiiviseen yhteiskuntakritiikkiin, joka nojaa vapauden ja autonomian arvoon, muttei rajoitu negatiivisten oikeuksien puolustamiseen.
URI: URN:ISBN:978-952-10-4475-5
http://hdl.handle.net/10138/21836
Date: 2008-01-09
Subject: käytännöllinen filosofia
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
essaysin.pdf 1.451Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record