Improving mental health care. Finnish mental health policy rationale in the era of dehospitalisation

Show simple item record

dc.contributor Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, sosiaalitieteiden laitos fi
dc.contributor Helsingfors universitet, statsvetenskapliga fakulteten, institutionen för socialvetenskaper sv
dc.contributor University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social Studies, sosiologia en
dc.contributor.author Alanko, Anna fi
dc.date.accessioned 2017-09-07T08:54:52Z
dc.date.available 2017-09-12 fi
dc.date.available 2017-09-07T08:54:52Z
dc.date.issued 2017-09-22 fi
dc.identifier.uri URN:ISBN:978-951-51-3276-5 fi
dc.identifier.uri http://hdl.handle.net/10138/220946
dc.description.abstract The study investigates policy level attempts to improve mental health care. It analyses the rationale of the proposals to improve Finnish mental health policy between 1964–2016. Such proposals have been presented in policy documents such as committee reports, working group memorandums, government bills and project reports. The most prominent examples of the improvement proposals are reducing psychiatric hospital care, increasing outpatient treatment, increasing the possibilities for mental health services users to work, emphasising the autonomy of the service users, and increasing the equal position of mental health care service users and other citizens. The study seeks to find out what has been in the focus in reforming mental health care, how the people using mental health services have been perceived, and finally, what has been left unproblematised. Since the late 1970s, Finnish mental health care has been subject to continuous reforms. A key feature of these reforms has been psychiatric dehospitalisation, i.e. reducing psychiatric hospital care. Dehospitalisation is a trend with complex origins, which became global after the Second World War and reached Finland by the mid-1970s. Dehospitalisation stems from various and conflicting origins, such as citizens’ rights movements, the development of the psychiatric profession, the economic interests of the state, as well as from pharmaceutical development. Dehospitalisation and mental health policy in general are deeply connected with welfare policy, but it the relationship is not straightforward. In Finland dehospitalisation was planned as part of an expansive welfare policy, but its’ implementation has sometimes recalled austerity politics. Another phenomenon that affects mental health policy is the expansion of mental health care: the simultaneous increase in the provision, demand, methods and areas of jurisdiction of mental health care. The dissertation shows that in the reform initiatives set forth in the policy documents, similar suggestions are given in different contexts. In the analysed policy documents, dehospitalisation has been proposed as a solution to almost any problems perceived in mental health care. Dehospitalisation also seems to have materialised, as the number of psychiatric hospital beds is now many times lower than it was in the beginning of the period. Along with the diminishing number of hospital beds, new residential care facilities have been established which seem to be as institutionalising as the previous psychiatric hospitals. Also increasing the amount of outpatient treatment has materialised, but it seems that the services are used by a new group of citizens with milder problems. During the period between the 1960s and the early 1990s, those with a serious mental health problem were considered the core focus group of mental health policy, independently of whether they were within the labour market. Moreover, providing sheltered work for those with serious problems was considered a method of rehabilitation. After the mid-1990s the emphasis on paid work has increased. Those who are able to work in the labour market are the new focus group the mental health policy. The pursuit of mental health care service users’ increased autonomy is ideologically connected to the aim of dehospitalisation. However in the latter phases of the period, after the mid-1990s, the improvement suggestions start to assume the autonomy of the service users instead of seeking ways of supporting it. The changing understanding of autonomy also reflects to the notion of ‘user expertise’. This recently emerged way of thinking lifts the expertise of people having experience with their own mental health problems. However the emphasis on ‘expertise with experience’ fails to take into account that there is a high demand for professional mental health services. In the conclusions I argue that as a whole the well-meaning improvement proposals fail to problematise many structural factors contributing to the unequal provision of mental health care. Instead of achieving the revolving goal of increasing the equality of mental health care service users, the rationale has left room for excluding even further those with the most serious problems. en
dc.description.abstract Tutkimus tarkastelee valtionhallinnon tason pyrkimyksiä parantaa suomalaista mielenterveyden hoitoa. Työ keskittyy ajanjaksoon noin kuusikymmentäluvun puolivälistä tähän päivään, jolloin on pyritty psykiatrisen sairaalahoidon vähentämiseen. Ajanjakson aikana Suomessa on toiminut useita erilaisia hankkeita, joiden pyrkimyksenä on ollut suomalaisen mielenterveystyön kohentaminen. Tutkimuksessa analysoidaan näissä hankkeissa syntyneitä politiikkadokumentteja. Pyrkimys vähentää psykiatrista sairaalahoitoa on lähes kaikkialle länsimaihin levinnyt suuntaus, jolla on moninaiset juuret. Sen taustalla vaikuttavat niin kansalaisoikeusliikkeet, psykiatrian kehitys tieteenä, valtion taloudenpitoon liittyvät kysymykset kuin psyykenlääkkeiden kehityskin. Sairaalahoidon vähentäminen eli dehospitalisaatio ja mielenterveyspolitiikka ovat syvästi kytkeytyneet suomalaiseen hyvinvointipolitiikkaan. Suomessa dehospitalisaatiota suunniteltiin 1970–1980 -luvuilla, hyvinvointivaltion kulta-ajaksi ymmärretyn laajenevan hyvinvointivaltion aikana, mutta sairaalahoidon vähentämisen toteutus 1990-luvun jälkeen on paikoitellen muistuttanut niukkuuspolitiikkaa. Hyvinvointivaltion muutosten ja dehospitalisaation ohella mielenterveyspolitiikkaan on tutkimallani ajanjaksolla vaikuttanut mielenterveyspalveluiden käytön, kysynnän ja soveltamisalan laajeneminen, jota nimitän ’mielenterveystyön ekspansioksi’. Tutkimuksessa kysytään: Mitä mielenterveyspolitiikan uudistuspyrkimyksissä on ehdotettu? Miten mielenterveyspalveluita käyttävät ihmiset on ehdotuksissa ymmärretty? Mikä parannusehdotuksissa ja toimintapolitiikoissa on jätetty huomiotta? Tutkimuksessa osoitan, että mielenterveyden hoitoa kohentamaan pyrkineet hankkeet ovat kerta toisensa jälkeen päätyneet tekemään samankaltaisia ehdotuksia, kuten psykiatristen sairaalapaikkojen vähentäminen, avohoidon lisääminen ja mielenterveyskuntoutujien työnteon lisääminen. Samat ehdotukset ovat kuitenkin saaneet eri aikoina eri sisältöjä. Ajanjakson alkupäässä mielenterveyspolitiikan keskipisteessä olivat vakavasti sairaiksi ymmärretyt ja se, miten heitä voidaan tukea elämään psykiatristen sairaaloiden ulkopuolella. Heille pyrittiin tarjoamaan kuntouttavaksi katsottua suojatyötä, mutta työssäkäyntiä ei sinänsä pidetty hoidon tai painotuksen ehtona. Nykyaikaa kohti tultaessa mielenterveystyön parantamiseksi tehdyissä hankkeissa painottui työkykyisten, lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivien mielenterveyden vaaliminen ja palkkatyön painotus mielenterveyspolitiikassa lisääntyi. Analysoiduissa kehittämishankkeissa psykiatrisen sairaalahoidon vähentämistä ehdotetaan ratkaisuksi lähes mihin tahansa mielenterveystyössä havaittuun ongelmaan. Ehdotus näyttääkin toteutuneen, sillä psykiatristen sairaansijojen määrä on tällä hetkellä moninkertaisesti pienempi kuin se oli korkeimmillaan 1970 luvun puolivälissä. Kuitenkin samaan aikaan mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden käyttö on moninkertaistunut ja on kyseenalaista, onko mielenterveyskuntoutujien laitosmainen hoito vähentynyt merkittävästi. Myös toinen mielenterveyspolitiikkadokumenteissa toistuva tavoite, avohoidon lisääminen, näyttää toteutuneen. Mielenterveystyön ekspansioksi kutsumani ilmiön takia näitä palveluita käyttää myös uusi lievemmin oirehtiva väestönosa. Hankkeet ovat julkilausutusti pyrkineet myös lisäämään tasa-arvoa mielenterveyskuntoutujien ja muiden kansalaisten välille. Johtopäätöksissä väitän, että nämä pyrkimykset epäonnistuvat siksi, että ne jättävät huomiotta niin rakenteellisia kuin puhe- ja ajattelutapoihin liittyviä seikkoja, joiden takia mielenterveyspalvelut jakautuvat eriarvoisesti.   fi
dc.format.mimetype application/pdf fi
dc.language.iso en fi
dc.publisher Helsingin yliopisto fi
dc.publisher Helsingfors universitet sv
dc.publisher University of Helsinki en
dc.relation.isformatof URN:ISBN:978-951-51-3275-8 fi
dc.relation.isformatof Helsinki: Unigrafia, 2017, Publications of the Faculty of Social Sciences. 2342-273X fi
dc.relation.ispartof Publications of the Faculty of Social Sciences fi
dc.relation.ispartof URN:ISSN:2343-2748 fi
dc.rights Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty. fi
dc.rights This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited. en
dc.rights Publikationen är skyddad av upphovsrätten. Den får läsas och skrivas ut för personligt bruk. Användning i kommersiellt syfte är förbjuden. sv
dc.subject Mental health care en
dc.subject Mental health policy en
dc.subject welfare state en
dc.subject deinstitutionalization en
dc.subject dehospitalisation en
dc.subject dualisation en
dc.subject social inequality en
dc.subject Mielenterveyspolitiikka fi
dc.subject Mielenterveystyö fi
dc.subject hyvinvointivaltio fi
dc.subject dehospitalisaatio fi
dc.subject deinstitutionalisaatio fi
dc.subject yhteiskunnallinen jakautuminen fi
dc.subject yhteiskunnallinen eriarvoisuus fi
dc.title Improving mental health care. Finnish mental health policy rationale in the era of dehospitalisation en
dc.title.alternative Mielenterveystyötä parantamassa. Suomalaisen mielenterveyspolitiikan perustelut sairaalahoidon vähentämisen aikakaudella fi
dc.type.ontasot Väitöskirja (artikkeli) fi
dc.type.ontasot Doctoral dissertation (article-based) en
dc.type.ontasot Doktorsavhandling (sammanläggning) sv
dc.ths Helén, Ilpo fi
dc.ths Metteri, Anna fi
dc.opn Tammi, Tuukka fi
dc.type.dcmitype Text fi

Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
IMPROVIN.pdf 5.768Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record