Kansaneläkelaitos (Kela)

 

Collections

Recent Submissions

  • Törmäkangas, L; Autti-Rämö, I; Tuulio-Henriksson, A; Merikukka, M; Ristikari, T; Paananen, R; Gissler, M (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1987 Suomessa syntyneiden henkilöiden Kelan järjestämän kuntoutuksen käyttöä. Aineistona oli Kelan kuntoutusratkaisu- ja kuntoutuskustannustiedot Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoon kuuluville henkilöille vuosilta 1987–2012. Kaikkiaan 6,2 % kohortin henkilöistä oli 25 ikävuoteen mennessä saanut myönteisen ratkaisun jollekin Kelan myöntämälle kuntoutustoimenpiteelle. Eri lakiperustein myönnettyjä kuntoutusratkaisuja tutkittiin omina kokonaisuuksinaan kuntoutustoimenpiteiden, pääsairausdiagnoosien ja kuntoutuksen kustannusten osalta. Myönteisen ratkaisun vaikeavammaisen lääkinnälliselle kuntoutukselle saaneiden henkilöiden määrät olivat pieniä (1,3 % syntymäkohortista) mutta kuntoutustoimenpiteitä eri terapiamuodoissa oli näillä henkilöillä runsaasti, ja myös kuntoutuksen henkilöä kohden lasketut kustannukset olivat korkeimmat. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat älyllinen kehitysvammaisuus ja CP-oireyhtymä. Ammatillista kuntoutusta oli myönnetty 2,3 %:lle kohortista, ja merkittävimmät kuntoutusmuodot henkilömäärittäin olivat ammattikoulutus ja kuntoutustutkimus. Ammatillisen kuntoutuksen kustannuksissa havaittiin selkeää nousua vuoden 2007 jälkeen. Merkittävimmät pääsairausdiagnoosit olivat masennustila ja lievä älyllinen kehitysvammaisuus. Myönteisen kuntoutuspäätöksen oli harkinnanvaraisen kuntoutuksen lakiperusteella saanut 3,2 % kohortista, ja näistä kuntoutustoimenpiteistä yli puolet oli ennen vuoden 2011 alkua myönnettyä kuntoutuspsykoterapiaa. Tämän lisäksi kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit olivat myös merkittävä kuntoutustoimenpide. Masennustila sekä ahdistuneisuushäiriöt olivat merkittävimmät diagnoosiryhmät – myös niillä, joilla kuntoutusmuoto oli jokin muu kuin psykoterapia. Kuntoutuspsykoterapiaa omalla lakiperusteellaan oli saanut 1,3 % henkilöistä, ja psykoterapia olikin fysioterapian jälkeen määrällisesti merkittävin terapiamuoto. Alustavassa alueellisessa tarkastelussa havaittiin huomattavia eroja kuntoutustoimenpiteiden käytössä eri alueilla.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2015)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti tiettyyn sairauteen tai hoitomuotoon liittyviä sairausvakuutuksen matkakorvauksia. Tarkastelukohteena olivat sairaalassa annettuun eli ns. keskushemodialysiin liittyvistä potilaiden matkoista maksetut sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012. Hemodialyysihoito eli ns. keinomunuaishoito on elintärkeä hoitomuoto, johon liittyy tyypillisesti 3 käyntikertaa viikossa, joten matkoja on paljon. Suomessa hemodialyysihoidot annetaan lähinnä sairaaloissa. Tutkimusaineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja vuonna 2012 tehdyistä matkoista maksetuista matkakorvauksista yhdistettynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoihin erikoissairaanhoidon käytöstä. Tulosten mukaan sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012 tehdyistä hemodialyysikäynneistä olivat 13 miljoonaa euroa. Matkat oli tehty pääasiassa taksilla tai invataksilla. Valtaosa hemodialyysimatkoista korvauksia saaneista oli saavuttanut sairausvakuutuksen matkakorvausten vuosittaisen omavastuun. Osa hemodialyysikäynneistä oli kuitenkin tapahtunut ilman sairausvakuutuksen matkakorvauksia, eli täysin potilaan omalla kustannuksella. Eniten korvauksia maksettiin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa annettuun hemodialyysiin liittyen. Siellä myös hemodialyysikäyntimäärä oli kaikkein suurin, noin kaksinkertainen seuraavaksi eniten käyntejä toteuttaneeseen hoitopaikkaan verrattuna ja yli kymmenkertainen pienimpiin hoitopaikkoihin verrattuna. Yksittäinen dialyysimatka oli keskimääräisesti kallein Lapissa asuvilla.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Hakala, P; Toikka, T; Paturi, M; Autti-Rämö, I (Kela, 2015)
    Ravitsemuskuntoutuksella (ravitsemusneuvonta ja ruokatarjonta) on erityisen tärkeä merkitys ravitsemukseen liittyvien sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä. Sillä voidaan vaikuttaa myönteisesti myös kuntoutujien toiminta- ja työkykyyn sekä elämänlaatuun. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten ravitsemuskuntoutus toteutetaan eri kuntoutuslaitoksissa. Tutkimuksen erityiskohteiksi valittiin seitsemän erityyppistä kuntoutuskurssia. Tiedot kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Se lähettiin 55 kuntoutuslaitokseen, joissa toteutetaan Kelan järjestämiä kuntoutuskursseja. Vastaukset saatiin 50 (91 %) laitoksesta. Ravitsemusneuvontaa annettiin 45 laitoksessa. Neuvontaa antoi yleisimmin laillistettu ravitsemusterapeutti (80 %), mutta myös muiden ammattiryhmien edustajat, kuten terveyden- ja sairaanhoitajat sekä lääkärit. Neuvonnan tärkeimmiksi aihepiireiksi vastaajat arvioivat seuraavat: terveellinen ravitsemus yleensä, painonhallinta, säännöllinen ateriarytmi, kuidun riittävä saanti sekä rasvojen laatu ja määrä. Ateriatarjonta vastasi hyvin tai melko hyvin annettua ravitsemusneuvontaa lähes kaikissa laitoksissa. Terveellisen aterian koostaminen havainnollistettiin lautasmallin avulla joka neljännessä laitoksessa. Ravitsemuskuntoutuksen kehittämisehdotuksissa painotettiin ravitsemusneuvonnan ja ruokatarjonnan laadun varmistamista sekä joustavuuden ja asiakaslähtöisyyden lisäämistä. Tulosten perusteella voidaan esittää seuraavaa: Jokaisessa kuntoutuslaitoksessa tulisi olla laillistettu ravitsemusterapeutti, joka vastaa siitä, että ravitsemusneuvonta ja ruokatarjonta ovat ravitsemussuositusten mukaisia. Ruokatarjontaa tulisi kohentaa erityisesti parantamalla rasvojen laatua ja vähentämällä suolan käyttöä ruokien valmistuksessa. Lautasmalli tulisi olla esillä kaikissa laitoksissa esimerkkinä terveellisestä ateriasta. Ravitsemuskuntoutusta koskevia standardeja tulisi tarkentaa ja ravitsemuskuntoutus tulisi ottaa Kelan auditoinnin piiriin.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, aktuaariryhmä, 2015)
  • Kansaneläkelaitos Kela, Folkpensionsanstalten FPA, Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Kansaneläkelaitos, Kela; Folkpensionsanstalten, FPA; Social Insurance Institution of Finland, Kela (Kela, tilastoryhmä, 2015)
  • Juntunen, K; Salminen, A-L (Kela, 2015)
    Kela järjestää harkinnanvaraisena kuntoutuksena kuntoutuskursseja omaishoitajille. Vuoden 2013 alusta kursseja lisättiin ja uudistettiin siten, että omaishoitajille tarkoitettujen yksilökurssien lisäksi järjestetään parikursseja omaishoitajalle ja hänen hoidettavalle läheiselleen. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Kelan omaishoitajien kursseille ohjautumista, niistä saatua hyötyä sekä kurssien kehittämistarpeita. Kuntoutuskurssien hyötyä ja vaikutuksia kuntoutujien masennusoireisiin (BDI-II), elämänlaatuun (WHOQOL-BREF) sekä omaishoidon kuormittavuuteen (COPE-indeksi) arvioitiin näennäiskokeellisella asetelmalla vertailemalla ryhmiä, joista yksi osallistui omaishoitajien yksilökursseille (n = 64), yksi omaishoitajien parikursseille (n = 67), ja ryhmää joka ei osallistunut Kelan järjestämälle omaishoitajien kuntoutuskurssille (n = 49). Lisäksi analysoitiin kursseille osallistuneiden omaishoitajien asettamat GAS-tavoitteet. Vuoden kestäneen seurannan aikana vertailuryhmän kuormittuminen lisääntyi ja yksilökursseille osallistuneiden fyysinen elämänlaatu koheni tilastollisesti merkitsevästi. Vuoden aikana tapahtuneissa muutoksissa oli tilastollisesti merkitsevä ero siten, että vertailuryhmässä kuormittuminen lisääntyi suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,047) ja elämänlaadun fyysisen osa-alueen keskiarvo heikkeni suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,016) ja yksilökurssilaisiin (p = 0,010). Elämänlaadun ympäristön osa-alueen keskiarvo heikkeni vertailuryhmässä suhteessa yksilökurssilaisiin (p = 0,049). Omaishoitajien masennusoireissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä muutoksia vuoden aikana eikä ryhmien välillä ollut eroja. Omaishoitajien kuntoutukselleen asettamista tavoitteista 2/3 lukeutui suoritukset ja osallistuminen -osa-alueelle. Kaikista tavoitteista saavutettiin 62 % ja tavoitteiden määrän mukaisen T-lukuarvon keskiarvo oli yksilökurssilaisilla 49,4 ja parikurssilaisilla 50,2. Suurimmat kehittämistarpeet liittyvät omaishoitajien kuntoutuskursseista tiedottamiseen, jotta kurssit pystyttäisiin kohdentamaan niitä eniten tarvitseville. Kuntoutuskursseihin sinänsä oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Kurssiohjelmassa on kehitettävää fyysisen aktivoinnin ja omaishoitotilanteen hallintaan liittyvissä sisällöissä. Läheisten ohjelmaa parikursseilla olisi hyvä kehittää. Parikurssit ovat tervetullut lisä Kelan kuntoutuskurssivalikoimaan. Monelle omaishoitajalle ne ovat ainoa mahdollisuus osallistua kuntoutukseen ja omaishoitajien kuormittumista pystytään ehkäisemään paremmin, kun läheinen osallistuu kuntoutukseen. Omaishoitajien kuntoutuskursseilla saavutettiin edistymistä omaishoitajien elämänlaadussa. Masennusoireiden vähentämiseksi saatetaan tarvita lisäksi muita tukitoimia kuin kurssimuotoinen kuntoutus.
  • Blomgren, J; Aaltonen, K; Tervola, J; Virta, L (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Kelan maksamien sairaanhoitokorvausten (lääkekorvaukset, korvaukset yksityislääkärin palkkioista, korvaukset yksityisestä hammashoidosta, korvaukset yksityisestä tutkimuksesta ja hoidosta sekä matkakorvaukset) jakautumista tulojen mukaan 25 vuotta täyttäneessä väestössä. Sairaanhoitokorvaukset ovat varsin merkittävä etuus: ne muodostivat noin 14 prosenttia Kelan etuuskuluista vuonna 2013. Korvauksia saaneiden osuuksia, korvaussummia ja korvauksensaajien itse maksamia omavastuuosuuksia ei ole aikaisemmin tarkasteltu systemaattisesti tulojen näkökulmasta eikä tulojen yhteyttä niihin ole tarkasteltu ikä- ja sukupuoliryhmittäin. Tämä tutkimus täydentää tietotarvetta aiheesta, josta on vain vähän aiempaa tutkimustietoa. Aineistona käytettiin Kelassa muodostettua, vuosia 2006–2011 koskevaa rekisteriaineistoa, jota varten yhdistettiin koko Suomen aikuisväestölle yksilötason väestötiedot, tiedot Kelan maksamista sairaanhoitokorvauksista sekä verottajan tiedot henkilöiden vuosittaisista veronalaisista tuloista. Tutkimus rajattiin 25 vuotta täyttäneisiin, joita oli aineistossa noin 3,8 miljoonaa. Tarkastelut tehtiin sekä koko 25 vuotta täyttäneelle väestölle että erikseen työikäisille ja eläkeikäisille miehille ja naisille. Henkilöt jaettiin tuloryhmiin 25 vuotta täyttäneen väestön tuloviidennesten mukaan. Iän, sukupuolen ja tulojen lisäksi huomioitiin asuinkunnan kaupunkimaisuus sekä suuralue. Ikä-, sukupuoli- ja tuloryhmittäin tarkasteltiin etuuslajeittain korvauksia saaneiden osuuksia väestöstä, korvauskertojen vuosittaisia määriä sekä keskimääräisiä maksettuja korvaussummia ja henkilöiden itsensä maksamia omavastuusummia. Pääosa analyyseista kohdistui vuoteen 2011, ja lisäksi tarkasteltiin, miten tilanne on muuttunut aikavälillä 2006–2011. Lukuja laskettiin sekä vakioimattomina aineistosta havaittuina osuuksina ja lukumäärinä että taustatekijät vakioituina, jolloin otettiin huomioon tuloryhmien väliset erot iässä, sukupuolessa ja asuinalueessa. Lääkekorvauksia saaneiden osuus väestöstä ei vaihdellut juurikaan tulojen mukaan. Matkakorvausten saaminen oli käänteisessä yhteydessä tuloihin: korvauksia saivat useammat pieni- kuin suurituloiset. Korvauksia yksityislääkärin palkkioista, yksityisestä hammashoidosta ja yksityisestä tutkimuksesta ja hoidosta sai johdonmukaisesti sitä suurempi osuus väestöstä, mitä suurituloisemmista oli kyse. 25 vuotta täyttäneestä väestöstä 85 prosenttia sai vähintään yhtä sairaanhoitokorvausten etuuslajia vuoden 2011 aikana. Koska eri etuuslajien korvaukset kohdistuivat tuloryhmiin eri tavalla, kaikkia sairaanhoitokorvauksia yhteensä tarkasteltaessa tuloryhmien väliset erot olivat varsin pieniä – poikkeuksena pienituloisimpien ryhmä, jossa korvausta saaneita oli jonkin verran vähemmän kuin muissa tuloryhmissä. Euromääräisesti tarkastellen sairaanhoitokorvauksia maksettiin keskimäärin selvästi suuremmassa määrin pienituloisille kuin suurituloisille, mikä oli seurausta pienituloisten suuremmista lääke- ja matkakorvauksista. Pienituloiset maksoivat myös keskimääräistä enemmän omavastuita sairausvakuutuksen korvaamista lääkkeistä ja matkoista. Sen sijaan yksityisen sairaanhoidon palveluiden käytöstä korvauksia maksettiin suuremmassa määrin suurituloisille, jotka myös maksoivat vuositasolla pienituloisia enemmän omavastuita näiden palveluiden käytöstä.
  • Ylikännö, M; Kehusmaa, S; toim. (Kela, 2015)
    Muuttuva Salo 2013–2023 -tutkimushankkeessa selvitetään, millaisia vaikutuksia laajamittaisella rakennemuutoksella on yksilöiden ja alueen hyvinvointiin. Salo on valittu tutkimuksen toteutuskunnaksi, koska työttömyys Salossa kasvaa rajusti ja kaupungin talous on suurien haasteiden edessä. Rakennemuutoksen vaikutusten tutkiminen vaatii pitkän aikavälin seurantaa, joka on aloitettu kyselytutkimuksella. Tässä raportissa kuvataan hankkeen kokonaisuus ja raportoidaan ensimmäisen kyselytutkimuksen tulokset. Keväällä 2013 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin mm. alueen asukkaiden hyvinvointia ja työssäkäyntiä. Tutkimusta jatketaan seurantakyselyllä ja syventävillä tarkasteluilla kymmenen vuoden ajan. Tässä raportissa aineiston analyysi on suurelta osin kuvailevaa ja tulokset esitetään enimmäkseen suorina jakaumina. Kyselyn mukaan salolaisten kotitalouksien toimeentulo oli vielä keväällä 2013 suhteellisen hyvä. Kyselyssä erottui kuitenkin pitkään työttömänä olleiden ryhmä, johon kuuluvat joutuivat tinkimään elämisen tasosta, jopa ruuasta. Salolaisten terveydentila oli hyvä verrattuna suomalaisten yleiseen terveydentilaan. Työttömien terveys oli kuitenkin muita huonompi, ja heillä oli eniten vaikeuksia saada terveyspalveluja. Työttömien työkyvyn säilyttäminen on keskeisin terveyteen liittyvä riskitekijä. Väestörakenteen haasteena on nuorten kiihtynyt poismuutto, joka pitkään jatkuessaan voi vinouttaa väestörakennetta ja heikentää huoltosuhdetta. Työttömien usko Salon alueelle työllistymiseen oli heikko. Työvoiman liikkuvuutta heikentävät työttömien vahvat siteet Saloon, kuten omistusasuminen, puolison työ ja lasten koulunkäynti Salossa. Pendelöinnin taloudellinen tukeminen saattaisi paremmin kannustaa Salossa asuvia käymään työssä lähialueilla kuin se, että heidän pitäisi muuttaa pois Salosta. Useat työttömät pitivät alan vaihtoa ja uudelleen koulutusta työllistymisen edellytyksenä. Jatkotarkastelujen keskeinen kysymys onkin, pystytäänkö työttömäksi jääneille tarjoamaan riittävästi uudelleenkoulutusta ja työllistyvätkö alan vaihtajat koulutuksen jälkeen.
  • Appelqvist-Schmidlechner, K; Wessman, J; Salmelainen, U; Tuulio-Henriksson, A; Sipilä, N; Ahonen, S; Luoma, M-L (Kela, 2015)
    OPI-hankkeen tarkoituksena oli kehittää avomuotoista kuntoutusmallia ammatillisessa koulutuksessa oleville 16–25-vuotiaille opiskelijoille, joilla oli diagnosoitu masennus- ja/tai ahdistuneisuushäiriö. Kuntoutusmallilla pyrittiin tukemaan nuoria elämänhallinnassa ja opiskelussa, vahvistamaan nuoren toimintakykyä ja hyvinvointia sekä vähentämään mielenterveysongelmiin liittyviä haittoja. Vuosina 2011–2013 toteutettiin yhteensä kahdeksan avomuotoista ryhmäkuntoutuskurssia, joihin kuului myös yksilökäyntejä sekä verkostotapaamisia. Kurssit kestivät seurantoineen noin 1,5 vuotta ja ne toteutettiin lukukausien aikana. OPI-hankkeen yhteydessä toteutettiin arviointitutkimus, jonka tavoite oli selvittää kuntoutusmallin koettua hyötyä ja vaikuttavuutta, sidosryhmäyhteistyötä sekä kuntoutusmallin soveltuvuutta vakiintuneeksi toiminnaksi. Tutkimukseen osallistui 70 kuntoutujaa. Aineistoa kerättiin kyselylomakkeilla sekä eri tahojen haastatteluilla (kuntoutujat, projektiryhmät). Kuntoutuksen ja opiskelujen yhteen nivominen onnistui enimmäkseen hyvin. Ryhmässä saatu vertaistuki koettiin kuntoutuksen suurimmaksi anniksi. Seuranta-aikana nuorten masennusoireet vähenivät, elämänlaatu, itse arvioitu terveydentila sekä opiskelukyky ja kognitiivinen toimintakyky kohentuivat. Nuoret olisivat kuitenkin tarvinneet kuntoutusta jo varhaisemmassa vaiheessa. Noin kolme nuorta neljästä arvioi, että oli saavuttanut kuntoutukselle asettamansa tavoitteet vähintään melko hyvin. Tavoitteiden saavuttaminen ja kuntoutuksen koettu vaikuttavuus olivat yhteydessä kuntoutuksen oikea-aikaisuuteen, yhteistyöhön hoitavan tahon sekä opiskeluterveydenhuollon kanssa sekä vuorovaikutuksen onnistumiseen ohjaajan ja nuoren välillä. Tutkimuksen tulokset antavat varsin rohkaisevan kuvan oppilaitoksen kanssa yhteistyössä toimivan ja opintojen kanssa yhteen sovitetun kuntoutuksen mahdollisuuksista nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.