Kansaneläkelaitos (Kela)

 

Collections

Recent Submissions

  • Kansaneläkelaitos, Kela; Folkpensionsanstalten, FPA; Social Insurance Institution of Finland, Kela (2016)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, tilasto- ja tietovarastoryhmä, 2016)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilasto- ja tietovarastoryhmä, 2016)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilasto- ja tietovarastoryhmä, 2016)
  • Aromaa, A; Heliövaara, M; Impivaara, O; Knekt, P; Maatela, J; Joukamaa, M; Klaukka, T; Lehtinen, V; Melkas, T; Mälkiä, E; Nyman, K; Paunio, I; Reunanen, A; Sievers, K; Kalimo, E; Kallio, V (Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvan tutkimuslaitos, Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuskeskus, 1989)
    Suomen 30 vuotta täyttänyttä väestöä edustavasta 8 000 henkilön otoksesta 96 % osallistui terveyshaastatteluun ja 90 % terveystarkastukseen, johon kuului lääkärintutkimus. Pitkäaikaisesti sairaita oli haastattelun mukaan lähes 60 % tutkituista, mutta terveystarkastuksen kaikki diagnoosit huomioon ottaen lähes 70 %. Verenkiertoelinten sairaus todettiin 30 %:lla, tuki- ja liikuntaelinten sairaus 40 %:lla ja mielenterveyden häiriö 18 %:lla. Pitkäaikaisen hoidon tarvetta koki runsaat 40 %, ja terveystarkastuksen mukaan sitä tarvitsi jonkin ruumiillisen tai psyykkisen sairauden takia puolet tutkituista. Täysin riittävässä hoidossa oli runsas puolet hoitoa tarvinneista mutta yli 70 %, jos otettiin huomioon vain ruumiillinen sairastavuus. Työkyvyttömiä oli lääkärin arvion mukaan 10 % työikäisistä miehistä ja 7 % naisista. Jokin perustoiminto tai tavallinen toiminto ei onnistunut avutta 11 %:lta miehistä ja 16 %:lta naisista. Päivittäin tarvitsi runsaasti apua 2 % tutkituista, mutta ainakin ajoittaista avuntarvetta oli 65. ikävuoden jälkeen joka kolmannella miehellä ja 40 %:lla naisista. Pitkäaikaisesti sairaiden, vajaakuntoisten ja hoitoa ja apua tarvitsevien määrä suurenee huomattavasti vuoteen 2000 mennessä.
  • Aromaa, A (Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvan tutkimuslaitos, 1981)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa suomalaisten aikuisten verenpainetasoa, kohonneen verenpaineen esiintyvyyttä, hoidon tarvetta, hoitotilannetta, verenpaineen kohoamiseen vaikuttavia tekijöitä sekä kohonneen verenpaineen kansanterveydellistä merkitystä koskevat perustiedot. Vuosina 1966–1972 Kansaneläkelaitoksen autoklinikka tutki maan eri osissa yli 50 000 henkilöä. Heidän kuolleisuuttaan ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistään seurattiin 5 vuoden ajan. Verenpaineen riippuvuus useista elinoloja, käyttäytymistä, biologisia ominaisuuksia ja terveydentilaa kuvaavista tekijöistä selvitettiin. Työssä kuvattiin systolisen ja diastolisen verenpaineen, pulssipaineen ja syketaajuuden vaikutus yleisimpien tautien aiheuttamaan kuolleisuuteen ja työkyvyttömyyseläkkeiden ilmaantuvuuteen. Viidesosalla koko väestöstä on kohonnut verenpaine. Lääkehoitoa verenpainetaudin takia tarvitsee 6 % keski-ikäisistä miehistä ja 11 % naisista, iäkkäistä miehistä joka viides ja naisista 40 %. Suomessa on 300 000–350 000 verenpainelääkkeitä tarvitsevaa henkilöä ja saman verran lievästi kohonneen verenpaineen takia vain seurantaa tarvitsevia. 1960-luvun lopussa oli riittävässä lääkehoidossa vain ⅓ kaikista. Hoitotilanne on 1970-luvun aikana huomattavasti parantunut. Verenpainetauti oli Lounais-Suomessa harvinaisempi ja Itä-Suomessa yleisempi kuin muualla maassa. Verenpainetasoon liittyvät tekijät selittivät keski-iässä yhteensä 20 % miesten ja 40 % naisten verenpaineen vaihtelusta. Tärkein muutettava kohonneen verenpaineen vaaratekijä oli lihavuus. Kuolleisuus ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen suurenivat verenpaineen kohotessa. Ennuste kuitenkin riippui verenpaineesta U- ja J-muotoisesti. Sydän- ja verisuonitautien vaara riippui verenpaineesta enemmän kuin kaikkien tautien ja aivovaltimotaudin vaara enemmän kuin sepelvaltimotaudin. Ennuste huononi huomattavasti nykyisiä suomalaisia lääkehoitosuosituksia matalammalta verenpainetasolta alkaen. Lääkehoidon aiheiden tarkistaminen voi olla tarpeen. Vähintään lievästi kohonnut verenpaine näytti aiheuttavan 25 % keski-ikäisten miesten ja 42 % naisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuudesta. Koko väestön kattavan verenpainetaudin lääkehoito-ohjelman arvioitiin pienentävän kuolleisuutta huomattavasti. Verenpainetaudin ehkäisyä ja hoitoa terveydenhuollossamme on edelleen tehostettava.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (2016)
  • Järvinen, R; Salminen, I; Knekt, P (Kela, 1999)
    Seerumin kokonaislipidien rasvahappokoostumusta ja rasvahappojen saantia tutkittiin 28 naisen ryhmässä; tutkittavat valittiin satunnaisesti niiden joukosta, jotka olivat osallistuneet sekä Kelan autoklinikan perustutkimukseen (1968–1972) että uusintatutkimukseen (1973–1976). Kiinnostuksen kohteena oli erityisesti konjugoitunut linolihappo ja pentadekaanihappo (15:0), jotka ovat tyypillisiä maitorasvalle. Seerumin rasvahapot määritettiin kaasukromatografisesti ja ilmoitettiin prosentteina rasvahappojen kokonaismäärästä. Näytteitä oli säilytetty -20 °C analysointiin saakka (1997). Seerumien lipidien pentadekaanihapon toistettavuus 4–7 vuoden aikavälillä oli erittäin hyvä (rᵢ =0,72), sen sijaan seerumin konjugoituneen linolihapon toistettavuus oli heikko (rᵢ =0,14). Yhtäpitävyys pentadekaanihapon ja maitotaloustuotteista lasketun konjugoituneen linolihapon saanneissa 4–7 vuoden aikavälillä oli kohtalainen (rᵢ =0,50 ja 0,44 vastaavasti). Pentadekaanihapon saannin, maitotaloustuotteiden kulutuksen ja maitorasvan saannin ja seerumin pentadekaanihappotason välillä oli selvä positiivinen korrelaatio. Yhteys maitotaloustuotteiden kulutuksen ja maitorasvan saannin ja seerumin konjugoituneen linolihapon välillä oli heikko. Tutkimuksen perusteella seerumin kokonaislipidien pentadekaanihappopitoisuus olisi käyttökelpoinen altiste-estimaatti autoklinikka-aineistoon perustuvissa terveystutkimuksissa, sen sijaan seerumin konjugoituneen linolihapon määrityksen käyttökelpoisuutta ei voida varmasti päätellä.
  • Järvinen, R (Kela, 1996)
    Tutkimuksessa oli tarkoitus selvittää antioksidanttisten vitamiinien saanti Kansaneläkelaitoksen autoklinikkatutkimuksen ravintoaineistossa, arvioida ravintotietojen luotettavuutta, selvittää antioksidanttisten vitamiinien ja henkilöiden muiden ominaispiirteiden välisiä yhteyksiä sekä tutkia niiden saannin suhdetta keuhkosyövän ilmaantuvuuteen. Vuosina 1967–1972 selvitettiin haastattelemalla 5 304 miehen ja 4 750 naisen ruoankäyttö edellisenä vuonna. Tutkimukseen osallistui 15-vuotiaita tai sitä vanhempia henkilöitä 27 paikkakunnalta. Miehet saivat keskimäärin karoteenia 1,76, E-vitamiinia 8,51 ja C-vitamiinia 79,4 mg/vrk. Naisten vastaava saanti oli 2,46, 6,56 ja 83,7 mg/vrk. Vuonna 1983 beetakaroteenipitoisuus analysoitiin 341 seeruminäytteestä, jotka oli säilytetty pakastettuina (-20 °C). Naisten ryhmässä beetakaroteenin saannin ja seerumipitoisuuden välillä oli merkitsevä yhteys. Antioksidanttisten vitamiinien saannin toistettavuus 4–8 kuukauden välein tehdyissä ravintohaastatteluissa vuosina 1973–1976 toteutetussa uusintatutkimuksessa oli kohtalaisen hyvä (ryhmän sisäiset korrelaatiot 0,53–0,78), mutta verrattaessa saanteja perustutkimuksen ja uusintatutkimuksen haastatteluista yhtäpitävyydet olivat huonompia (r=0,34–0,42). Yleensä antioksidanttisten vitamiinien saanti oli vähäisempää ikääntyneillä, miehillä, fyysisen työn tekijöillä ja tupakoijilla. Runsaimmin antioksidanttivitamiineja saaneilla tupakoimattomilla miehillä oli pienentynyt vaara sairastua keuhkosyöpään 20 vuoden seurannan aikana. Samanlaista eroa ei todettu tupakoivien ryhmässä.
  • Mäkelä, M (The Social Insurance Institution, Research and Development Unit, 1993)
    Selkä- ja niskaoireyhtymän, nivelrikon ja fibromyalgian esiintyvyyttä, vaaratekijöitä ja yhteyttä toiminnanvajavuuteen tutkittiin Suomen 30 vuotta täyttänyttä väestöä edustavassa aineistossa. Työn fyysinen kuormittavuus ja tapaturmat olivat kaikkien tutkittujen oireyhtymien vaaratekijöitä fibromyalgiaa lukuun ottamatta. Liikapaino oli lonkan nivelrikon, työn henkinen kuormittavuus selkä- ja niskaoireyhtymien ja tupakointi selkäoireyhtymän vaaratekijä. Oireyhtymät kasautuivat enemmän kuin yhteisten vaaratekijöiden perusteella odotettiin. Moniniveltulehdus, nivelrikko ja selkäoireyhtymä olivat tärkeitä toiminnanvajavuuden määreitä, ja kaikkien tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien syyosuus väestön toiminnanvajavuudesta oli noin 20 %.
  • Aromaa, A; Heliövaara, M; Impivaara, O; Knekt, P; Maatela, J (Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvan tutkimuslaitos, Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuskeskus, 1989)
    Tutkimuksen tehtävänä oli tuottaa monipuolinen kuva suomalaisten terveydestä ja terveystarpeista ja kehittää menetelmiä niiden seurantaa varten. Suomen 30 vuotta täyttänyttä väestöä edustanut 8 000 henkilön otos tutkittiin 40 tutkimusalueella. Aluksi kotona tehtyyn terveyshaastatteluun osallistui 7 703 henkilöä (96 %), autoklinikan terveystarkastuksen perusvaiheeseen 7 217 (90 %), sen kliiniseen vaiheeseen 5 819 ja syventävään tutkimukseen Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuskeskuksessa 991 henkilöä. Tutkittiin pitkäaikaista sairastavuutta, verenkierto-, hengityselin- sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia, mielenterveyden häiriöitä, hammassairauksia, sairauksien vaaratekijöitä, hoidontarvetta ja sen tyydyttymistä sekä työ- ja toimintakykyä ja niiden vajavuuksia. Menetelmät olivat kyselyjä, haastatteluja, fysikaalisia mittauksia, biokemiallisia määrityksiä, koesuorituksia, haastattelijoiden arvioita sekä vakiomuotoinen kliininen tutkimus.
  • Heliövaara, M (The Social Insurance Institution, Research Institute for Social Security, 1988)
    Tutkimuksen yleisenä tavoitteena oli tuottaa iskiasta ja lanneselän välilevytyrää koskevat epidemiologiset perustiedot. Mini-Suomi-terveystutkimuksessa lääkäri diagnosoi jommankumman näistä sairauksista (välilevyoireyhtymän) 5,1 %:lla miehistä ja 3,7 %:lla naisista, jotka kuuluivat 30 vuotta täyttäneitä suomalaisia edustaneeseen väestönäytteeseen. Joka toisen diagnosoidun välilevyoireyhtymän syyosuudeksi väestön työkyvyttömyydestä laskettiin 6 %. Monet selkäydinkanavan kokoa kuvastavat röntgenologiset mitat olivat välilevyoireyhtymää sairastavilla pienempiä kuin muilla selkäkivuista kärsineillä henkilöillä. Iskiasoireyhtymän ja lanneselän välilevytyrän vaaratekijöiden tunnistamiseksi tutkittiin, mitkä tekijät ennustivat näiden sairauksien ilmaantumista 11 vuoden seurannan aikana Kansaneläkelaitoksen autoklinikan tutkimilla 57 000 henkilöllä. Seurantatiedot saatiin yleissairaaloiden poistoilmoitusrekisteristä. Autonkuljettajan tai teollisuustyöntekijän ammatti, liikapainoisuus, yli 180 cm:n pituus miehillä ja yli 170 cm:n pituus naisilla sekä hermostolliset rasitusoireet ennustivat iskiasta ja välilevytyrää.
  • Suhonen, O (The Social Insurance Institution, Research Institute for Social Security, 1988)
    Tutkimuksessa selvitettiin etenevästi äkillisen sepelvaltimotautikuoleman (äkkikuoleman) ilmaantuvuutta, vaaratekijöitä ja kuolintapahtuman piirteitä keski-ikäisillä suomalaisilla. Tutkimusjoukkoon kuului 6 510 miestä ja 5 800 naista eri puolilta Suomea. Tutkitut olivat 30–59-vuotiaita. Tutkimusväestön terveydentilaa selvitettiin perustutkimuksessa 1966–72 ja uudelleen 1973–76. Sepelvaltimotautikuolleisuus oli neljän vuoden aikana tuhatta henkeä kohti miehillä 13,0, naisilla 1,8. Äkkikuoleman ilmaantuvuus oli vastaavasti 7,8 ja 0,7. Kuolemaan johtamattoman sydäninfarktin ilmaantuvuus oli miehillä 15,1 ja naisilla 2,7. Äkkikuoleman tavallisin tapahtumapaikka oli koti ja tavallisin tapahtuma-aika aamupäivä. Seurannan alkaessa rasitukseen liittyvä rintakipu ja nitroglyseriinin käyttö oli tavallisempaa äkkikuoleman kohdanneilla kuin muilla sepelvaltimotautiin kuolleilla. Äkkikuoleman vaara oli suurin sydäninfarktin sairastaneilla ja selvästi suurentunut myös niillä, joilla oli sepelvaltimotautiin viittaavia EKG-muutoksia. Tupakointi ja alkoholinkäyttö ennustivat toisistaan riippumatta äkkikuolemaa mutta eivät muuta sepelvaltimotautikuolemaa. Näiden vaaratekijöiden vaikutus säilyi myös sepelvaltimotautiin sairastuneilla.
  • Lehtonen, R; Kuusela, V (Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvan tutkimuslaitos, Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuskeskus, 1986)
    Mini-Suomi-terveystutkimuksessa käytettiin kaksiasteista otanta-asetelmaa. Otanta-asetelman tilastollista tehokkuutta arvioitiin vertailemalla tunnuslukujen asetelmapohjaisten ja mallipohjaisten varianssiestimaattoreiden ominaisuuksia. Arviointi koski erityyppisiä muuttujia, tunnuslukuja ja osajoukkoja. Mini-Suomi-tutkimuksen otanta-asetelman tehokkuusominaisuudet olivat useimmissa tapauksissa tyydyttäviä. Asetelmapohjainen ja mallipohjainen estimointi tuottivat Mini-Suomi-tutkimuksessa säännönmukaisemmin samanlaisia tuloksia kuin vertailukohteena käytetyssä NHANES I -tutkimuksessa. Lisäksi Mini-Suomi-tutkimuksessa asetelmapohjainen lähestymistapa ei ollut säännönmukaisesti konservatiivista mallipohjaiseen verrattuna. NHANES I -tutkimuksessa käytetty tilastollinen analyysistrategia oli tästä syystä Mini-Suomi-tutkimukseen soveltumaton. Raportissa tarkastellaan lähemmin eräitä Mini-Suomi-tutkimuksen tyypillisiä analyysitilanteita. Tulosten pohjalta arvioidaan asetelmapohjaisten mentelmien tarvetta mallipohjaisten menetelmien täydentäjänä Mini-Suomi-tutkimuksen tilastollisessa analyysistrategiassa.
  • Seppänen, R; Karinpää, A (Kansaneläkelaitoksen sosiaaliturvan tutkimuslaitos, Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuskeskus, 1986)
    Kansaneläkelaitoksen Mini-Suomi-terveystutkimus kohdistui maan 30 vuotta täyttänyttä väestöä edustavaan 8 000 hengen otokseen. Sen yhtenä osana toteutettiin lyhyt ravintohaastattelu sekä itsetäytettävä ravintokysely, joiden avulla pyrittiin selvittämään väestön ruoankäyttötaajuutta sekä eräiden keskeisten elintarvikkeiden, mm. maidon, leivän ja leivän päällä käytetyn rasvan määrää ja laatua. Ravintokyselyn tuloksista laskettiin summapisteet, ja niiden pohjalta muodostettiin ravintoindeksi, joka kuvasi käytetyn ruokavalion ravitsemuksellista laatua. Ravintokyselyn perusteella muodostettiin lisäksi varhaisaamiaisen laatua sekä raffinaattien käyttöä kuvaavat indeksit. Ruokavalion laatua selvitettiin sukupuolen, iän, sosioekonomisen aseman, koulutusasteen ja asuinalueen mukaan. Nuorempien henkilöiden, varsinkin naisten ruokavalion laatu oli parempi kuin iäkkäämpien. Eniten hyvän ja monipuolisen ruokavalion syöviä oli kuitenkin korkeamman koulutusasteen ja sosioekonomisen aseman omaavien joukossa.