Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 677-685 of 685
  • Varjonen, S (Kela, 2011)
    Tutkimuksessa tarkastellaan perhevapaista Suomessa käytyä poliittista keskustelua ja sen pitkän aikavälin muutosta. Tutkimuksessa syvennytään 1970-luvun uudistusaaltoon, jolloin isät otettiin mukaan järjestelmään, sekä 2000-lukuun, jolloin isiä on eri keinoin kannustettu vapaiden käyttöön. Tässä yhteydessä selvitetään itse uudistusprosesseja, mutta keskei-nen tutkimuskohde ovat päätöksentekoon osallistuneiden toimijoiden perhevapaita koske-vien näkemysten argumentointitavat. Tutkimuksen aineisto koostuu mm. valtiopäiväasia-kirjoista, työryhmämuistioista, hallitusten ja puolueiden ohjelmista ja työmarkkinajärjestöjen kannanotoista. Aineistoa lähestytään kehysanalyysin sekä argumentaatioteorian menetel-mien avulla. Näillä kiinnitetään huomio niihin tekniikoihin, joilla poliittisessa argumentoin-nissa on pyritty saamaan esitetyille toimenpiteille mahdollisimman laaja kannatus. 1970-luvulla keskustelu vanhempainlomista oli hyvin polarisoitunutta. Isien hoivaajaroolin kas-vattaminen oli osa vasemmiston diskurssia, joka pyrki tasa-arvoon niin kodeissa kuin työ-markkinoillakin. Konservatiivien äidinhoivan diskurssi sitä vastoin piti äitiä luonnostaan pa-rempana hoitajana lapselle ja vaati pitkän äitiysloman jatkeeksi kotihoidon tukea, jota va-semmisto puolestaan vastusti. 2000-luvun pääteemoja ovat olleet vanhemmuuden kus-tannusten tasaisempi jakaminen sekä isien kannustaminen vapaiden käyttöön. Isien kan-nustamiseksi on esitetty erilaisia malleja isäkiintiöistä: perusteina ovat olleet muun muassa isä–lapsi-suhde, tasa-arvo sekä Pohjoismaiden positiiviset kokemukset kiintiöistä. Työnan-tajat ja konservatiivit ovat kuitenkin pitäneet kiintiöitä vanhempien valinnanvapauden rajoit-tamisena, vaikka ne muuten ovatkin argumentoineet tasaarvon ja isien kannustamisen puolesta. Isäkiintiöiden kannattajat taas eivät enää 2000-luvulla ole kyseenalaistaneet ko-tihoidon tukea, joka on pidentänyt naisten katkoja työelämästä ja jolla on suuri merkitys lasten hoidon epätasaiselle jakautumiselle.
  • Takala, P; Klaukka, T (Kela, 2000)
  • Takala, P; Klaukka, T (Kela, 2000)
  • Takala, P; Klaukka, T (Kela, 2002)
  • Blomgren, S; Takala, P; Klaukka, T (Kela, 2002)
  • Karhula, K; Takala, P; Klaukka, T (Kela, 2004)
  • Miettunen, L; Takala, P; Klaukka, T (Kela, 2006)
  • Nevalainen, E; Hämäläinen, U; Klaukka, T (Kela, 2008)
  • Hellsten, K (Kela, 2014)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen tutkimustoiminnan 50-vuotista taipaletta, sen liikkeelle lähtöä ja eri vaiheita. Pääpaino on tutkimuksen linjauksissa ja kohdentumisessa sekä niiden muutoksissa eikä niinkään organisaatiossa. Se on luonteeltaan eräänlainen yleiskatsaus, jossa monia kiinnostavia yksityiskohtia jää ulkopuolelle. Vaikka Kansaneläkelaitoksessa oli sen perustamisesta lähtien harjoitettu pienimuotoista tutkimusta, niin tutkimustoimiston perustaminen 1.6.1964 merkitsi tutkimustoimintaan erikoistuneen yksikön toiminnan alkua. Sittemmin Sosiaaliturvan tutkimuslaitokseksi muuttuneen toimiston perustaminen ei ollut mikään irrallinen ilmiö, vaan liittyi sosiaaliturvan laajenemiseen ja ilmensi uskoa siihen, että yhteiskuntatieteellisen tutkimustyön turvin voitaisiin edetä kohti hallittua yhteiskuntapolitiikkaa. Kansaneläkelaitoksen tutkimuksessa korostettiin heti alussa kahta näkökohtaa – Kansaneläkelaitoksen sisäisiä tutkimustarpeita ja yleisempiä sosiaalivakuutukseen tai sosiaaliturvaan liittyviä tutkimustarpeita. Tutkimuksen tuli palvella sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä koskevaa päätöksentekoa. Tutkimuslaitoksen ensimmäisessä projektissa pyrittiin selvittämään sairausvakuutuksen voimaantulon vaikutusta väestön terveydenhoidolliseen käyttäytymiseen. Sosiaaliturvan tutkimusperspektiivi on sitten 1960-luvun muuttunut ja laajentunut. Muutokset ovat heijastaneet yhteiskunnassa, sosiaaliturvajärjestelmässä ja Kelan toiminnassa tapahtuneita muutoksia. Kelan tehtävien lisääntyminen sosiaaliturvan toimeenpanijana on merkinnyt tutkimukselle uusia tutkimuskohteita ja aiheita. Kehitys on vienyt sosiaaliturvan rakentamiskauden kysymyksistä niihin kysymyksiin, jotka koskevat järjestelmän vaikutuksia ja vaikuttavuutta, järjestelmän sopeutumista ja sopeuttamista muuttuviin oloihin ja muuttuviin tarpeisiin ja ehkä jopa sosiaaliturvapolitiikan peruskysymyksiin. Sosiaaliturvan tutkimuslaitos muuttui ensin tutkimus- ja kehitysyksiköksi ja sitten Kelan tutkimusosastoksi. Tutkimuksen tekemisen tavatkin ovat vuosien saatossa muuttuneet. Perustehtävä on kuitenkin pysynyt samana: tehtävänä on tuottaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa sosiaaliturvan kehittämistä ja toimeenpanoa koskevan päätöksenteon tueksi.