Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 42-61 of 758
  • Martikainen, P; Murphy, M; Moustgaard, H; Mikkonen, J (Kela, 2016)
    While the growth of the elderly population is both inevitable and predictable, the experience of old age is changing rapidly. Changes in living arrangements and family forms as well as cohorts’ changing experiences of socioeconomic environments over the life-course will shape the experience of old age and have a substantial impact on the well-being, health and care needs of the elderly population. According to the latest population projections by Statistics Finland, the number of older Finns (65 and older) and old-age dependency ratio are likely to increase particularly rapidly in the next 20 years or so. However, little is known about the future prospects of living arrangements of older Finns. We use an 11% longitudinal sample of Finns aged 40 years and older drawn from population registration data to evaluate changes in living arrangements of 65+ Finnish men and women from 1987 to 2011 and project living arrangements to 2035 by educational level. We estimate proportions in various living arrangements and calculate multistate life table estimates of years lived in particular states. Projections are based on dynamic transition probability forecasts in LIPRO with constant and variable rates. We show that living alone at older ages is currently more common among women than men: about 40% and 60% of women aged 65–79 and 80+ respectively, and about 20–30% of corresponding men live alone. These proportions are likely to start to decline slowly among women but increase among men under 80. Other living arrangements are becoming increasingly rare. Because of major changes in the access to further education the number of basic educated older people is declining rapidly. Educational differences in living arrangements are small among women, but among men living with a partner has been more common among the higher educated, although this advantage is decreasing. Of the remaining life expectancy at age 65 in 1987 women could expect to live about 40% with a partner; with the proportion increasing slightly to 2011 and 2035. Among men, these proportions were much higher in 1987 in all educational groups, but have declined slowly among the basic and secondary educated and quite markedly among the tertiary educated. Conversely, the much longer life expectancy of living alone among women as compared to men has narrowed somewhat. Overall, we know that the future elderly population will be better educated than ever before and is more likely to live with a spouse or partner. Future living arrangement distributions of older people are strongly determined, in particular, by past household behavior and, to a lesser extent, future changes in mortality. If life expectancy differences between men and women continue to converge in the long run, the proportion of remaining years of life spent living with a partner will increase among women and living alone will increase among men. However, it remains to be seen whether the better educated and partnered future elderly will benefit from the same social, functioning, health and mortality advantages as the well-educated elderly and partnered of today. In the past 25 years, some of these differences have remained sur-prisingly persistent; for example, despite large distributional changes in these characteristics, the strong health benefits of education and living with a spouse remain. Thus, if the past is a guide for the future, we may expect to see a better functioning elderly population as a consequence of these demographic changes.
  • Österbacka, E; Mattila-Wiro, P (Kela, 2009)
  • Nyrkkö, H (Kela, 1999)
    Kognitiiviset häiriöt ja mielialahäiriöt olivat yleisiä oireita kuntoutuskursseilla olleilla työikäisillä aivohalvauspotilailla. Myös aivohalvauspotilaiden puolisoilla todettiin usein masennusta. Masennuksen vuoksi aivohalvauspotilaiden ja heidän puolisoidensa elämään tyytyväisyys oli vähentynyt laaja-alaisesti aivohalvauksen jälkeen. Aivohalvauspotilaiden ja omaisten mielialan arviointi, masennuksen hoito ja psykososiaalinen tuki ovat tärkeitä riippumatta sairastumisesta kuluneesta ajasta. Kuntoutuskurssin aikaisilla toimenpiteillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia sekä aivohalvauspotilaiden että omaisten mielialaan ja elämään tyytyväisyyteen. Raportti englanniksi. Suomenkielinen yhteenveto s. 126-132.
  • Wallin, M (Kela, 2009)
    Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kotona asuvien vanhusten laitoskuntoutuksen liikunnallisen osuuden toteutumista fysioterapeuttien ja vanhusten näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosina 2002 ja 2003 Kelan IKÄ-hankkeen kuntoutusryhmistä. Tutkimukseen haastateltiin 31 iältään 66–93-vuotiasta kuntoutujaa ja 11 fysioterapeuttia. Lisäksi videoitiin seitsemän ryhmäliikuntatilannetta, joihin osallistui yhteensä 52 vanhusta ja 9 ammattilaista. Vanhukset kuvailivat kuntoutuskokemustaan joko arjessa selviytymisen välineeksi tai lomaksi arjesta. Osa oli pettynyt saamaansa kuntoutukseen. Fysioterapeutit pitivät vanhuksia joko kuntoutuksen vastaanottajina, jolloin keskityttiin vanhuksen fyysisen toimintakyvyn ongelmiin tai sosiaalisiin tarpeisiin, tai kumppaneina harjoitteluinterventiossa kotona selviytymisen edistämiseksi. Ryhmäliikuntatilanteet etenivät fysioterapeuttijohtoisesti, joko strukturoidusti ilman kuntoutujille annettua yksilöllistä palautetta tai yksilöllisen ohjauksen ja palautteen mahdollistaen. Ns. kiertoharjoittelussa vanhuksilla oli mahdollisuus osallistua aktiivisesti liikuntaryhmän toteuttamiseen. Vanhukset osallistuivat hiljaisesti harjoittelemalla, vastentahtoisesti suostumalla, sitkeästi yrittämällä tai kaveria auttamalla. Heterogeeninen vanhusryhmä haastaa nykyisiä kuntoutuskäytäntöjä, joissa on sekä toimivia että kehitettäviä alueita. Vanhusten kotona asumista heidän yksilölliset tarpeensa huomioon ottaen voidaan tukea, kun vanhukset saavat osallistua muiden ryhmäläisten kanssa yhteiseen ongelmanratkaisuun ja heille mielekkäiden, arjen askareita tukevien harjoitusten tekemiseen. – Suomenkielinen yhteenveto s. 52–56.
  • Juntunen, K; Salminen, A-L (Kela, 2012)
  • Niemelä, H; Salminen, K (Kela, Eläketurvakeskus, Työeläkevakuuttajat TELA ja sosiaali- ja terveysministeriö, 2006)
    Publikationen ger en kort översikt av social försäkringens utveckling, nuläge och framtidsutsikter i Finland. Finland utvecklades rätt snabbt till en nordisk välfärdsstat och i slutet av 1980-talet uppnådde den sociala tryggheten i landet den nordiska nivån. Trots nedskärningar under depressionsåren på 1990-talet är finländarnas sociala och hälsorelaterade trygghet fortfarande på en europeisk medelnivå. förändringarna i beholkningens åldersstruktur, globaliseringen och en allt djupare och med utbyggd europeisk integration påverkar också den finländska socialförsäkringen och finansieringen av den.
  • Hirvas, S (Kela, 2000)
    Metodologinen tutkimus strukturoidun minäkäsityskyselyn (SASB) ja Beckin depressiokyselyn (BDI) välisistä suhteista. Tutkimuksessa tarkastellaan masennuksen yhteyttä masennus- ja ahdistushäiriöpotilaiden minäkäsitykseen. Tutkimushenkilöinä on 150 masennus- ja/tai ahdistushäiriöpotilasta laajan Psykoterapia-projektin (PTP) alkumittaustutkimuksista. Masennusta tarkastellaan kognitiivisten selitysmallien pohjalta. Niissä oletetaan, että masentuneilla henkilöillä ilmenee itseen kohdistuvia kielteisiä ajattelumalleja, joissa oma itse koetaan huonoksi ja arvottomaksi. Tätä oletusta tutkitaan tarkastelemalla SASB-minäkäsityskyselyn ja Beckin depressiokyselyn välisiä yhteyksiä. SASB (Structural Analysis of Social Behavior) on persoonallisuuden piirteiden mittausmenetelmä, joka mahdollistaa operationalisoidulla tavalla tehdyn arvioinnin suhtautumistavasta itseen tai muihin ihmisiin. Tutkimuksen metodologisena tavoitteena on Suomessa ensimmäistä kertaa käytössä olevan SASB-mittarin soveltuvuuden selvittäminen masennuspotilaiden minäkäsityksen arviointimenetelmänä. Tulosten mukaan SASB-mittarilla saadut minäkäsitysarvioinnit vastaavat depression kognitiivisen teorian mukaisia oletuksia masentuneiden henkilöiden kielteisesti värittyneestä minäkäsityksestä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä masennukseen ja minäkäsitykseen.
  • Helasti, K (Kela, 1999)
    Tutkimuksessa selvitetään depressiopotilaan omaisen kuormittuneisuutta kolmena eri osa-alueena: 1) arkirutiineista huolehtimisena, 2) subjektiivisena huolestuneisuutena sekä 3) potilaan ja omaisen välisestä ilmapiiristä johtuvana kuormittuneisuutena. Aineistona on käytetty Kelan "Depression yhteys työ- ja toimintakykyyn" -tutkimushanketta varten kerättyä aineistoa. Selittävinä muuttujina tutkitaan sekä omaisen ominaisuuksia (ikä, sukupuoli, koherenssintunne, psyykkinen oireilu, koti-ilmapiiri ja perheen antama sosiaalinen tuki) että potilaan ominaisuuksia (ikä, sukupuoli, koherenssintunne ja depressiivisyyden aste). Lisäksi tarkastellaan perheen koon ja omaisen ystävien lukumäärän yhteyttä kuormittuneisuuteen. Tulosten mukaan depressiopotilaiden omaiset ovat kuormittuneita kaikilla osa-alueilla. Naiset ovat keskimäärin miehiä kuormittuneempia. Omaisen ominaisuuksista kuormittuneisuuteen ovat selkeimmin yhteydessä koti-ilmapiiri, omaisen perheeltään saama sosiaalinen tuki sekä koherenssintunne. Mitä vakavammin masentunut potilas on, sitä enemmän hänen omaisensa kuormittuu. Vahva koherenssintunne ja vähäinen psyykkinen oireilu sekä perheen antama sosiaalinen tuki suojaavat omaista erityisesti subjektiiviselta kuormittumiselta.
  • Kangas, T (Kela, 2002)
    Tässä esiintyvyyteen perustuvassa bottom-up-metodia käyttävässä verrokkikontrolloidussa terveystaloudellisessa hoito-organisaation poikkileikkaustutkimuksessa selvitettiin helsinkiläisten diabeetikkojen terveyspalveluiden käyttö ja kustannukset vuodelta 1997. Käyttö- ja kustannustiedot kerättiin Helsingin kaupungin, HYKS:n, Stakesin ja Kelan rekistereistä henkilötunnuksia käyttäen. Aineisto käsitti 13 738 diabeetikkoa, joista 83,2 % oli tyypin 2 diabeetikkoja. Diabeetikot käyttivät 14,3 % somaattisista vuodeosastohoitopäivistä ja 8,7 % avohoidon käynneistä. Diabeetikkojen hoidon kokonaiskustannukset olivat ainakin 433,6 Mmk ja diabetekseen liittyvät lisäkustannukset ainakin 238,5 Mmk. Tyypin 2 diabeteksen osuus oli 88 % kokonais- ja 84 % lisäkustannuksista. 33 %:lla tyypin 1 ja 31 %:lla tyypin 2 diabeetikoista todettiin komplikaatioita. He kuluttivat 67 % kokonais- ja 91 % lisäkustannuksista. Komplisoituneen tyypin 2 diabeetikon lisäkustannukset olivat keskimäärin 24 kertaa suuremmat kuin komplisoitumattoman ja tyypin 1 diabeetikoilla 12 kertaa suuremmat. Koko maassa kokonaiskustannukset laskettiin ainakin 5,1 mrd. mk:ksi ja lisäkustannukset ainakin 2,8 mrd. mk:ksi. Kustannukset esitetään myös sairaanhoitopiirikohtaisina. Huonosti hoidettuina diabeetikot ovat kallis terveyspalveluiden suurkuluttajaryhmä. Helsingissä voitaisiin säästää yli 50 Mmk vuodessa mm. lisäämällä diabeteshoitajien työpanosta ja tehostamalla diabeetikkojen hoidonopetusta ja hoitoa, vaikka samalla panostettaisiin saman verran diabeteksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.
  • Marski, J (Kela, 2001)
    Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten uusi teknologia ja uudet liiketaloudelliset toimintamallit vaikuttavat hyvinvointipolitiikkaan ja sen harjoittamismahdollisuuksiin. Keskeisenä muutoslähteenä pidetään digitalisaatiota, jonka argumentoidaan muuttavan perinteisten pääomalajien ilmenemismuotoja ja logiikkaa. Digitalisaation katsotaan merkitsevän myös siirtymää kohti uudentyyppistä sosiaalipoliittista paradigmaa.
  • Hakala, P; Hämäläinen, H; Rastas, M; Uusitupa, M; Tuomilehto, J (2007)
  • Martikainen, J; Rajaniemi, S (Kelan tutkimusosasto, 2002)
  • Kehusmaa, S; Saarikallio, M; Hinkka, K (2005)
  • Hinkka, K; Aaltonen, T; Grönlund, R; Karppi, S-L; Kehusmaa, S; Ollonqvist, K; Puukka, P; Salmelainen, U; Wallin, M (2009)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, tilastoryhmä, 2010)