Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 77-96 of 690
  • Haataja, A (Kelan tutkimusosasto, 2009)
  • Salo, P (Kela, 1999)
    Imeväisiässä rintaruokintaa saaneilla lapsilla paitsi tyydyttyneiden rasvahappojen myös keskushermoston kehitykselle tärkeiden pitkäketjuisten n-3-rasvahappojen osuus seerumissa oli suurempi kuin niillä lapsilla, jotka olivat saaneet äidinmaidon korviketta. Lasten ruokavaliossa monityydyttymättömien rasvahappojen ja erityisesti linolihapon määrä kuvastui selvästi seerumin rasvojen rasvahappokoostumuksiin yli 4 vuoden seuranta-aikana. Raportti englanniksi. Suomenkielinen yhteenveto s. 112-117.
  • Talo, S; toim. (Kela, 1999)
    Julkaisuun on koottu esitelmät, kommenttipuheenvuorot ja muut esitykset, jotka pidettiin Kelan tutkimus- ja kehitysyksikön järjestämässä seminaarissa Turussa. Seminaarissa käsiteltiin fibromyalgian ongelmallista arviointia, jonka ei tulisi tähdätä yksittäisiin diagnooseihin vaan biopsykososiaaliseen ja moniulotteiseen sairauden ja toimintakyvyn selitysmalliin. Fibromyalgian hoidon ja kuntoutuksen todettiin vaativan laaja-alaista ja moniammatillisesti kuntouttavaa lähestymistapaa.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, 2008)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, Tilastoryhmä, 2009)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, Tilastoryhmä, 2010)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, Tilastoryhmä, 2011)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (2012)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (2013)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (2014)
  • Helne, T; Kalliomaa-Puha, L; toim. (Kelan tutkimusosasto, 2009)
    Elokuvan on sanottu olevan oikotie yhteiskuntaan. Osaksi tälle ajatukselle rakentuu myös Filmi-Kela-kirja, jossa tarkastellaan sosiaalisia ongelmia suomalaisen elokuvan avulla. Kirja perustuu samannimisen seminaarisarjan esitelmiin. Kelan tutkimusosasto käynnisti huhtikuussa 2007 vuoden kestäneen elokuvaesitysten ja seminaarien sarjan, jossa tarkasteltiin sosiaalisia ongelmia suomalaisen elokuvan avulla. Sarja juhlisti Kelan 70-vuotista toimintaa ja siksi kultakin vuosikymmeneltä esitettiin yksi elokuva, joka heijasteli ajalleen tyypillisiä ongelmia. Nyt julkaistu kirja tallentaa kansien väliin seminaarisarjan idean, jossa jokaista elokuvaa kommentoivat ja analysoivat sen teemoihin perehtyneet asiantuntijat. Kirjan tavoitteena on samalla koetella tieteen ja taiteen sovinnaista raja-aitaa. Kirjassa käsitellään tarkemmin seuraavia kahdeksaa suomalaista elokuvaa 1930-luvulta 2000-luvulle: Ne 45 000 (1933), Nokea ja kultaa (1946), Opri (1954), Jengi (1963), Vihreä leski (1968), Ajolähtö (1982), Kissan kuolema (1994) sekä Eila (2003). Elokuvia yhdistää kohtaamattomuuden, paikattomuuden ja turvattomuuden teema. Kirjoitukset asettavat elokuvat sosiaalisten ongelmien tutkimuksen kontekstiin ja pohtivat niiden tapaa käsitellä menneitä ja yhä läsnä olevia yhteiskunnallisia ja sosiaalipoliittisia ongelmia ja haasteita. Kirjoittajat ovat kukin perehtyneet elokuvien teemoihin oman alansa asiantuntijoina, mikä tuo käsittelyyn monipuolisuutta. Artikkelit kattavat ihmisen elämänkaaren lapsuudesta vanhuuteen, kodista laitokseen, maaseudulta kaupunkiin ja tuberkuloosiparantolasta pandemiauhkien varjostamaan elämään. Artikkelien kirjoittajina ovat Marjatta Bardy, Leena Eräsaari, Tuula Helne, Mikko Jauho, Kalevi Kalemaa, Laura Kalliomaa-Puha, Antti Karisto, Hanna Kuusi, Risto Laakkonen, Kevät Nousiainen, Tarja Pösö, Tommi Römpötti, Kirsi Saarikangas, Mikko Salasuo, Minna Salmi, Taina Semi, Tiina Silvasti, Leena Soininen, Silva Tedre ja Tiina Tiilikka. Kirja sopii taiteesta kiinnostuneille yhteiskuntatieteilijöille, yhteiskunnasta kiinnostuneille taiteilijoille, näiden alojen oppilaitoksiin sekä kaikille suomalaisesta elokuvasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneille.
  • Hinkka, K; Karppi, S-L; Ollonqvist, K; Aaltonen, T; Grönlund, R; Puukka, P; Saarikallio, M; Salmelainen, U; Vaara, M (Kela, 2004)
    käihmisten kuntoutuksen laajan vaikuttavuustutkimuksen tavoitteena on selvittää, pidentääkö Kelan kustantama kuntoutus huonokuntoisten vanhusten kotona asumisen aikaa. Menetelmäraportissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, miten tutkimus toteutettiin ja millaisia vanhuksia tutkimukseen valittiin. IKÄ-hanke on kokeellinen kontrolloitu tutkimus, jossa selvitetään, miten kuntoutus vaikuttaa terveyteen ja kotona selviytymiseen. Vanhusten toimintakyvyn muutoksia tutkitaan erilaisin mittauksin. Kuntoutuksen toteutumista selvitetään myös haastattelujen avulla. Lisäksi arvioidaan kuntoutuksen taloudellisuutta. Tutkimukseen valittiin yli 65-vuotiaita henkilöitä, joilla oli selviä vaikeuksia selviytyä kotiaskareistaan itsenäisesti. Heidän toimintakykynsä oli heikentynyt, ja useimmilla oli monenlaisia vaivoja, yleisimmin kipuja ja väsyneisyyttä. Kivut ja säryt olivat jatkuvia 80 prosentilla naisista ja 70 prosentilla miehistä. Valtaosalla vanhuksista oli käytössään apuväline tai apuvälineitä, jotka helpottivat liikkumista tai arkiaskareista selviytymistä. Heidän sosiaalinen verkostonsa oli laaja, ja enemmistö piti säännöllisesti yhteyttä lapsiinsa tai läheisiinsä. Melkein kaikki saivat säännöllisesti apua toiselta henkilöltä, ja lähes 40 prosenttia vanhuksista oli kunnallisen kotipalvelun piirissä. Tutkimus alkoi vuonna 2001 ja seuranta-aika päättyy vuonna 2007. Mukana on 741 vanhusta, 41 kuntaa ja 7 kuntoutuslaitosta.
  • Pikkarainen A; Vaara M; Salmelainen U; toim. (Kela, 2013)
    Kelan Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeen (IKKU 2009–2013) tavoitteena oli edistää 74 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien kuntoutujien kotona asumista ja itsenäistä selviytymistä kahdeksan hengen ryhmämuotoisen kuntoutusprosessin avulla. Hankkeessa kehitettiin asiakaslähtöistä, tavoitteellista ja yhteistoiminnallista avo- tai laitosmallista kuntoutusta koulutuksen, mentorohjauksen ja eri hanketoimijoiden yhteistyön avulla. Hanke oli jatkoa aikaisemmalle Kelan IKÄ-hankkeelle. IKKU-hankkeessa kartoitettiin gerontologisen kuntoutuksen nykytilaa (toimintatutkimus), tutkittiin kuntoutuksen vaikuttavuutta sekä kuntoutujaa koskevaa tietoa ja sen välittymistä. Tulosten mukaan asiakaslähtöiset kuntoutusprosessit syntyivät ikääntyneiden kuntoutujien ja heidän omaohjaajiensa välisissä tavoitteellisissa kuntoutustilanteissa, ja olennaista oli omalta kuntoutujaryhmältä saatu ikäpolvi- ja vertaistuki. Omaohjaajien työparitoiminta ja ryhmäohjaustaidot kehittyivät mentorohjauksen avulla, joka edisti työntekijöiden ammatillista kehittymistä ja työntekijäryhmien moniammatillista työtapaa. Gerontologisen ryhmämuotoisen kuntoutuksen vaikuttavuus näkyi kuntoutujien lisääntyneenä turvallisuuden tunteena, parantuneena elämänlaatuna sekä liikkumis- ja toimintakykynä sekä vähentyneinä kiputuntemuksina. Hankkeeseen osallistuneiden kuntien yhdyshenkilötoiminta oli tärkeä yhteistyön ja tiedonkulun kannalta. Kuntoutuslaitoksen saama kuntoutujaa koskeva etukäteistieto painottui terveydentilan kuvaukseen, eikä kuntoutujan kotiympäristöä, verkostoja tai arjessa selviytymistä kuvattu riittävästi. Kuntoutuksen palautetietoon eli kuntoutusselosteeseen sisältynyt yhteenveto paransi laajan kuntoutusselosteen hyödynnettävyyttä kuntoutujan kotikunnassa. IKKU-hankkeen tulosten mukaan turvallisuuden tunteen vahvistuminen sekä liikkumis- ja toimintakyvyn paraneminen edistävät ikääntyneen ihmisen mahdollisuuksia elää itsenäistä elämää, huolehtia asioistaan ja osallistua kodin ulkopuolisiin toimintoihin. Ikääntyneiden ihmisten elämänlaadun ja toimintakyvyn arvioinnin tulee perustua hyviksi koettuihin ja kohderyhmälle sopiviin mittaus- ja arviointimenetelmiin, jotta kuntoutuksen tarvetta, sen laatua ja vaikuttavuutta voidaan luotettavasti arvioida. Kuntoutuksen yhteistyöhön ja tiedonkulkuun tarvitaan yhtenäisiä toimintakäytäntöjä, jotta esimerkiksi kuntoutujaa koskeva kuntoutuksen palautetieto välittyy häntä hoitaville ja hoidosta vastaaville tahoille. Gerontologisen kuntoutuksen toteuttajaorganisaatioissa ja eri alojen työntekijöillä on laaja-alaista kuntoutus- ja kehittämisosaamista, jonka ennakkoluuloton ja tehokas käyttöönottaminen mentorohjauksen avulla tehostaa kuntoutusinterventioita ja parantaa työntekijöiden työssä kehittymistä ja työssä jaksamista. Ammatilliset ja organisaatiorajat ylittävä moniammatillinen ja työparitoiminta on nykyisille ja tuleville ikääntyneille kansalaisille kehitettävien innovatiivisten ja asiakaslähtöisten sekä vaikuttavien gerontologisten kuntoutuspalvelujen edellytys.
  • Kalliomaa-Puha, L; Kotkas, T; Rajavaara, M; toim. (Kela, 2014)
    Hyvinvointipolitiikka ei ole niin universaalia, kaikki kansalaiset kattavaa, kuin usein ajatellaan. Kansalaisilla on oikeuksia toimeentuloturvaan ja palveluihin, mutta sosiaaliturvaan sisältyy myös harkintavaltaa (discretion). Harkinta on tarpeen, sillä se mahdollistaa asiakkaiden yksilöllisen huomioon ottamisen. Harkintaa käyttävät poliitikot, viranomaiset ja lisääntyvästi asiakkaat. Harkinta merkitsee käytännössä valinnan tekemistä erilaisten vaihtoehtojen välillä. Harkintavallan sääntely on tullut entistä tärkeämmäksi. Toimeentuloturvan ja palvelujen uudistukset voivat muovata viranomaisten harkintavallan käyttöä tavoilla, joita on vaikea ennustaa. Kansalaiset odottavat hyvinvointivaltiolta läpinäkyvyyttä, turvallisuutta ja valinnanmahdollisuuksia. Harkintavallan käyttö aiheuttaa kuitenkin myös tyytymättömyyttä, ja asiakkaat pitävät usein viranomaisten päätöksiä epäoikeudenmukaisina. Asiakkaiden odotusten ja sosiaaliturvan rakenteiden muutokset sekä tiukentuva talous tekevät harkintavallan tutkimuksen polttavan ajankohtaiseksi. Harkittua?-kirjassa useiden eri alojen tutkijat tarkastelevat harkintavallan lähtökohtia sekä sen käyttöä ja seurauksia sosiaaliturvan toimeenpanossa ja muotoilussa.
  • Virta, L (Kela, 2006)
  • Kehusmaa, S (Kela, 2014)
    Suurien vanhusikäluokkien hoidon järjestäminen kasvattaa tulevina vuosina hoitomenoja ja luo paineita julkisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen rahoituksen kestävyydelle. Kun etsitään keinoja vaikuttaa ikäsidonnaisten menojen kasvuun, on oleellista tietää, mitkä tekijät käytännössä ovat yhteydessä vanhojen ihmisten palvelujen käyttöön ja menoihin. Niitä selvitettiin tässä tutkimuksessa. Tutkimus kuuluu terveystaloustieteen alaan, jonka menetelmiä tutkimuskysymysten tarkasteluun sovellettiin. Aineisto kerättiin Kelan Ikääntyneiden kuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksen (IKÄ-hanke 2002–2007) yhteydessä ja sitä täydennettiin THL:n Hoitoilmoitusrekisterin tiedoilla terveyspalvelujen käytöstä ja Kelan etuusrekisterien tiedoilla. Tutkimus osoittaa, että omaishoito laskee merkittävästi hoidon menoja. Ilman omaisten apua olisivat ikääntyneiden hoidon menot vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat. Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua maksaa useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä joka kolmas ei saa omaishoidon tukea. Tutkimuksessa toteutettu vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen laitoskuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että panostamalla vanhusten sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja menoja. Tämä tulos osoittaa, että työnjakoa vanhusten pitkäaikaishoidon ja terveydenhuollon välillä tulisi tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jossa painopistettä voitaisiin siirtää enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan.