Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 93-112 of 710
  • Ahola, E; Honkanen, P; Sirviö, M (Kela, 2015)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan 29.5.2015 nimitetyn pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman vaikutuksia eläkeläisten toimeentuloon. Laskelmat koskevat indeksileikkausten vaikutuksia reaalituloihin, eläkeläisten siirtämistä yleisen asumistuen piiriin ja takuueläkkeen korotusta. Laskelmat ovat osaksi esimerkkilaskelmia, osaksi Kelan rekisteritietoihin perustuvia arvioita ja osaksi tulonsiirtojen ja verotuksen mikrosimulointiin perustuvia laskelmia.
  • Kalliomaa-Puha, L; Kotkas, T; Rajavaara, M; toim. (Kela, 2014)
    Hyvinvointipolitiikka ei ole niin universaalia, kaikki kansalaiset kattavaa, kuin usein ajatellaan. Kansalaisilla on oikeuksia toimeentuloturvaan ja palveluihin, mutta sosiaaliturvaan sisältyy myös harkintavaltaa (discretion). Harkinta on tarpeen, sillä se mahdollistaa asiakkaiden yksilöllisen huomioon ottamisen. Harkintaa käyttävät poliitikot, viranomaiset ja lisääntyvästi asiakkaat. Harkinta merkitsee käytännössä valinnan tekemistä erilaisten vaihtoehtojen välillä. Harkintavallan sääntely on tullut entistä tärkeämmäksi. Toimeentuloturvan ja palvelujen uudistukset voivat muovata viranomaisten harkintavallan käyttöä tavoilla, joita on vaikea ennustaa. Kansalaiset odottavat hyvinvointivaltiolta läpinäkyvyyttä, turvallisuutta ja valinnanmahdollisuuksia. Harkintavallan käyttö aiheuttaa kuitenkin myös tyytymättömyyttä, ja asiakkaat pitävät usein viranomaisten päätöksiä epäoikeudenmukaisina. Asiakkaiden odotusten ja sosiaaliturvan rakenteiden muutokset sekä tiukentuva talous tekevät harkintavallan tutkimuksen polttavan ajankohtaiseksi. Harkittua?-kirjassa useiden eri alojen tutkijat tarkastelevat harkintavallan lähtökohtia sekä sen käyttöä ja seurauksia sosiaaliturvan toimeenpanossa ja muotoilussa.
  • Virta, L (Kela, 2006)
  • Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2015)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti tiettyyn sairauteen tai hoitomuotoon liittyviä sairausvakuutuksen matkakorvauksia. Tarkastelukohteena olivat sairaalassa annettuun eli ns. keskushemodialysiin liittyvistä potilaiden matkoista maksetut sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012. Hemodialyysihoito eli ns. keinomunuaishoito on elintärkeä hoitomuoto, johon liittyy tyypillisesti 3 käyntikertaa viikossa, joten matkoja on paljon. Suomessa hemodialyysihoidot annetaan lähinnä sairaaloissa. Tutkimusaineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja vuonna 2012 tehdyistä matkoista maksetuista matkakorvauksista yhdistettynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoihin erikoissairaanhoidon käytöstä. Tulosten mukaan sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012 tehdyistä hemodialyysikäynneistä olivat 13 miljoonaa euroa. Matkat oli tehty pääasiassa taksilla tai invataksilla. Valtaosa hemodialyysimatkoista korvauksia saaneista oli saavuttanut sairausvakuutuksen matkakorvausten vuosittaisen omavastuun. Osa hemodialyysikäynneistä oli kuitenkin tapahtunut ilman sairausvakuutuksen matkakorvauksia, eli täysin potilaan omalla kustannuksella. Eniten korvauksia maksettiin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa annettuun hemodialyysiin liittyen. Siellä myös hemodialyysikäyntimäärä oli kaikkein suurin, noin kaksinkertainen seuraavaksi eniten käyntejä toteuttaneeseen hoitopaikkaan verrattuna ja yli kymmenkertainen pienimpiin hoitopaikkoihin verrattuna. Yksittäinen dialyysimatka oli keskimääräisesti kallein Lapissa asuvilla.
  • Kehusmaa, S (Kela, 2014)
    Suurien vanhusikäluokkien hoidon järjestäminen kasvattaa tulevina vuosina hoitomenoja ja luo paineita julkisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen rahoituksen kestävyydelle. Kun etsitään keinoja vaikuttaa ikäsidonnaisten menojen kasvuun, on oleellista tietää, mitkä tekijät käytännössä ovat yhteydessä vanhojen ihmisten palvelujen käyttöön ja menoihin. Niitä selvitettiin tässä tutkimuksessa. Tutkimus kuuluu terveystaloustieteen alaan, jonka menetelmiä tutkimuskysymysten tarkasteluun sovellettiin. Aineisto kerättiin Kelan Ikääntyneiden kuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksen (IKÄ-hanke 2002–2007) yhteydessä ja sitä täydennettiin THL:n Hoitoilmoitusrekisterin tiedoilla terveyspalvelujen käytöstä ja Kelan etuusrekisterien tiedoilla. Tutkimus osoittaa, että omaishoito laskee merkittävästi hoidon menoja. Ilman omaisten apua olisivat ikääntyneiden hoidon menot vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat. Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua maksaa useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä joka kolmas ei saa omaishoidon tukea. Tutkimuksessa toteutettu vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen laitoskuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että panostamalla vanhusten sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja menoja. Tämä tulos osoittaa, että työnjakoa vanhusten pitkäaikaishoidon ja terveydenhuollon välillä tulisi tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jossa painopistettä voitaisiin siirtää enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan.
  • Niemelä, M; Saari, J; toim. (Kela, 2013)
    Voiko huono-osainen kokea elämänsä mielekkääksi ja hyvinvointinsa hyväksi? Rapauttaako huono-osaisuus luottamusta muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan? Missä määrin hyvinvoinnin puutteiden eri osa-alueet kasautuvat samoille ihmisille? Millä tavoin poliittisessa päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon kansalaisten kokemuksen omasta hyvinvoinnistaan? Millä keinoin huono-osaisten hyvinvointia voidaan parantaa? Entä miten huono-osaisten luottamusta voidaan vahvistaa? Millainen rooli toimeentuloturvalla, sosiaali- ja terveydenhuollolla tai kansalaisjärjestöillä on hyvinvoinnin ja luottamuksen vahvistamisessa? Tämän teoksen keskiössä ovat joko julkisen tulonsiirto- tai palvelujärjestelmän näkökulmasta määritellyt huono-osaiset väestöryhmät, jotka usein jäävät vähälle huomiolle sosiaaliturvaa koskevissa tutkimuksissa. Teoksessa analysoidaan vankien, työmarkkinatuen saajien, asunnottomien, oikeuspsykiatrian potilaiden sekä päihdetyön ja ruokajonojen asiakkaiden hyvinvointia, terveyttä, luottamusta muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan, sosiaalisia taustoja sekä heille suunnattuja palveluja ja tulonsiirtoja. Lisäksi kirjassa eritellään tarkemmin matalan kynnyksen osallistumis- ja kohtaamispaikkoja sekä Euroopan unionin ruoka-avun vakiintumista Suomessa.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, tilastoryhmä, 2009)
  • Liukko, J (Kela, 2005)
    Vastuu perheestä on säilynyt keskeisenä teemana suomalaisessa vakuutusajattelussa läpi vuosikymmenten. Tämä käy ilmi tutkija Jyri Liukon juuri ilmestyneestä tutkimuksesta, jossa hän kartoittaa hyvinvoinnin eetoksen muodonmuutosta. Tutkimusaineistona on suomalainen henkivakuutusmainonta vuosina 1945·89. Etsiessään kollektiivisia käsityksiä hyvinvoinnista, riskeistä, vastuusta ja solidaarisuudesta Liukko lähestyy vakuuttamista tuoreella tavalla. Vakuuttaminen on ajattelutapa, tapa suhtautua elämään. Hyvinvointi edellyttää vakuutusmainonnan mukaan elämänhallintaa, jatkuvuutta ja taloudellista turvallisuutta, joiden saavuttaminen edellyttää vastuullisuutta, yhtäältä yksilön vastuuta ja toisaalta yhteisvastuuta. Liukko vertaa tutkimuksessaan vakuutusmainontaa kansanvalistukseen, jonka avulla ihmisiä on opetettu vastuulliseen taloudelliseen ajatteluun. Hyvinvoinnin eetos on ilmennyt eri aikoina eri tavoin nimenomaan suhtautumisessa riskeihin ja niiden hallintaa edellyttävään vastuullisuuteen. Kansakunnan ja keskinäisen vakuutusyhteisön etu on antanut mainonnassa vähitellen tilaa yksityiselle edulle siirryttäessä 1950-luvulta kohti nykyhetkeä. Samalla riskin käsite on muuttunut pelkästä uhkaavasta vaarasta lupaavaksi mahdollisuudeksi. Vastuu perheestä on säilynyt ainoana teemana läpi koko tutkittavan ajanjakson. Vaikka Liukon tutkimus keskittyy yksityisvakuutukseen, se avaa samalla mielenkiintoisia näköaloja sosiaalivakuutukseen ja hyvinvointivaltioon liittyviin kysymyksiin. Tutkimus osoittaa, miten vapaaehtoinen henkivakuutus ja lakisääteinen sosiaalivakuutus ovat kietoutuneet toisiinsa. Selvittäessään vakuutusajattelun syntyä ja kehitystä Liukko nostaa keskeiseksi teemaksi yhteisen edun ja oman edun tavoittelun välisen jännitteen. Tämä jännite on havaittavissa niin yksityis- ja sosiaalivakuutuksen välillä kuin näiden vakuutusmuotojen sisälläkin. Samalla se määrittää myös ajankohtaista keskustelua hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.
  • Marski, J; Mäensivu, V (Kela, 1998)
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten kokemaa taloudellista hyvinvointia ja sosiaaliturvaan liittyviä mielipiteitä. Yleisellä tasolla taloudellinen tilanne on helpottunut muutaman vuoden takaisesta, mutta heikompiosaisten ja menestyjien väliset erot ovat kasvaneet. Suomalaisten mielipiteet ovat muuttuneet hieman hyvinvointivaltiolle myönteisemmiksi. Tutkimuksessa osoitettiin myös, että vastaajille esitettyjen väitteiden sanamuotoa ja viitekehystä vaihtamalla voidaan saada tukea hyvinkin erilaisille sosiaaliturvapolitiikan linjauksille.
  • Hiilamo, H; Kangas, O; Manderbacka, K; Mattila-Wiro, P; Niemelä, M; Vuorenkoski, L (Kela, 2010)
    Miten syksyllä 2008 alkanut globaali talouskriisi vaikuttaa pitkällä aikavälillä suomalaiseen hyvinvointivaltioon? Jos olisimme antiikin Kreikassa, voisimme mennä Delfoin oraakkelin luo Apollonin temppeliin ja esittää tämän kysymyksen ennuspapittarelle. Eräänä lokakuun päivänä 2009 Kelan tiloihin kokoontui joukko suomalaisia hyvinvointivaltion huippuasiantuntijoita. He kertoivat julkisen talouden, kansalaisten toimeentulon ja terveyden näkökulmista kolmelle ”professori-oraakkelille” eli tanskalaiselle Nina Smithille, ruotsalaiselle Johan Fritzellille ja saksalaisille Karl Hinrichsille Suomen kokemuksista edellisestä, 1990-luvun alun lamasta, sen jälkeisestä kehityksestä sekä omista tulevaisuuden arvioistaan. Seuraavana päivänä oraakkelit lausuivat ennustuksensa, joka paljastetaan tässä raportissa.
  • Rasinkangas, J (Kela, 1998)
    Viime vuosien taloudellinen lama on muuttanut nopeasti suomalaisen yhteiskunnan työmarkkinoita. Toistaiseksi on vähän tietoa siitä, miten nämä muutokset heijastuvat yksilöiden hyvinvointiin. Myös yksilöiden valmiuksista oman työmarkkina-asemansa muuttamiseen, kuten työn jakamiseen ja eläkkeelle siirtymiseen, on vähän tutkimustietoa. Tämän tutkimuksen tarkoitus on hakea vastauksia seuraaviin kysymyksiin. Miten eri työmarkkina-asemassa olevien hyvinvointi poikkeaa toisistaan? Millaisia ovat kokemukset työsuhteesta ja työttömyydestä? Millaisia muutoksia ollaan valmiita tekemään omaan työmarkkina-asemaan? Miten yksilöiden hyvinvointitekijät liittyvät näihin muutosvaihtoehtoihin? Tutkimus on jatkoa Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen ja Kelan yhteistyöhankkeelle, jossa selvitetään suomalaisen hyvinvoinnin muutoksia.
  • Kallio, J (Kelan tutkimusosasto, 2010)
    Tarkastelen tutkimuksessa kansalaisten asennoitumista paikallisiin hyvinvointipalveluihin. Työn päätutkimuskysymykset ovat 1) Miten kansalaiset asennoituvat hyvinvointipalveluihin 1996–2006? 2) Onko hyvinvointivaltion ja sen palvelujärjestelmän institutionaalisia ja ideologisia muutoksia seurannut kansalaismielipiteen muutos? Keskityn tutkimuksessa erityisesti kansalaisten asennoitumiseen yksityisen ja julkisen sektorin väliseen työnjakoon hyvinvointipalveluissa. Tarkastelen, miten paikalliset kontekstitekijät, kuten kunnan poliittiset voimasuhteet, palvelujärjestelmä ja taloustilanne, kytkeytyvät kansalaisten mielipiteisiin. Yksilötasolla olen kiinnostunut, miten ideologiaa, intressejä ja riskejä epäsuorasti kuvaavat tekijät erottelevat kansalaisten mielipiteitä. Kyseessä on kvantitatiivinen tutkimus. Aineistoina hyödynnän useita kotimaisia kyselytutkimuksia 1990- ja 2000-luvuilta. Työn pääasiallisimmat aineistot ovat Kunnallisalan kehittämissäätiön Kunnallisalan ilmapuntari -kyselyt vuosilta 1996–2006. Analyysimenetelminä sovellan lineaarista regressioanalyysiä ja ordinaalista, multinomiaalista, binaarista sekä monitasoista logistista regressioanalyysiä. Tulokseni viittaavat siihen, että kansalaiset ovat edelleen hyvin sitoutuneita hyvinvointivaltioon ja julkisesti tuotettuihin hyvinvointipalveluihin. Tutkimus tuotti uutta tietoa mielipiteitä selittävistä paikallisista kontekstitekijöistä. Tulokset antavat vahvistusta oletukselle, että kunnan institutionaalinen, poliittinen ja sosiaalinen konteksti kytkeytyy kuntalaisten hyvinvointipalvelumielipiteisiin. Selkeimmin kansalaisten asenteita erottelevat makrotasolla kunnan poliittiset voimasuhteet ja yksilötasolla vastaajan puoluekanta.
  • Kapanen, M (Kela, 2004)
    Parhaiten toimivat Kelan toimistot ovat kooltaan pieniä ja niissä käsitellään harvempia etuuksia kuin muissa toimistoissa. Näissä toimistoissa toimintatavat ovat vakiintuneita ja työntekijät ovat päässeet osallistumaan niiden suunnitteluun. Toimivan toimiston tunnusmerkit ovat peräisin Kelan tutkimuksesta, jossa toimistot luokiteltiin asiakastyytyväisyyden, tuottavuuden ja sosiaalisen toimivuuden perusteella hyvin menestyviin ja heikosti menestyviin. Tutkimuksessa oli mukana 263 ns. täyden palvelun toimistoa. Heikosti menestyviä toimistoja yhdistävät kielteiset kokemukset muutoksista ja herkkyys joutua työssä kriisitilanteisiin. Näiden toimistojen johtajat ovat tunnistaneet muutostarpeen, ja he ovat esimerkiksi kokeilleet muita useammin erilaisia johtamistapoja. Kelassa aloitettu töiden siirtäminen ruuhkaisista toimistoista muihin toimistoihin voi toimistojen johtajien mielestä parantaa tilannetta. Tutkimuksessa todettiin toimiston menestyksen olevan pysyvää: valtaosa vuonna 2002 hyvin menestyneistä toimistoista onnistui toiminnassaan koko tutkimusjaksolla 1997 2002, kun taas samaan aikaan suuri osa heikommin menestyneistä pysyi heikkona. Tutkijan mukaan toimistojen menestymistä selittää osaltaan suuri sairaanhoitokorvausta hakevien asiakkaiden osuus ja pieni asumistukiasiakkaiden osuus.
  • Paltamaa, J; Karhula, M; Suomela-Markkanen, T; Autti-Rämö, I; toim. (Kela, 2011)
    Laki Kelan kuntoutuksesta määrittää, että kuntoutuksen tulee olla hyvän kuntoutuskäytännön mukaista. Tämän Vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeeseen (VAKE) kuuluvan tutkimuksen tavoitteena oli kolmen diagnoosiryhmän – aivoverenkiertohäiriön (AVH), multippeliskleroosin (MS) ja Cerebral Palsyn (CP) – avulla kuvata Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen nykytilaa, sen kehittämistarpeita ja eri kuntoutustoimenpiteiden vaikuttavuutta sekä laatia suositukset hyvästä kuntoutuskäytännöstä. Tutkimus toteutettiin laajassa tutkimusyhteistyössä vuosina 2007–2009. Kirjan toisessa osassa kuvataan AVH-, MS- ja CP-kuntoutuksen nykykäytännöt, jotka perustuvat kuntoutusalan ammattilaisille ja asiantuntijoille tehtyihin kysely- ja haastattelututkimuksiin, sekä esitellään Kelalle lähetettyjen kuntoutussuunnitelmien analyysit. Kirjan kolmas osa käsittelee kuntoutuksen arviointikäytäntöjä. Tulokset perustuvat nykykäytäntöjä selvittäneisiin kysely- ja haastatteluaineistoihin sekä vaikuttavuustutkimuksissa käytettyihin arviointimenetelmiin. Neljännessä osassa esitetään järjestelmällisiin katsauksiin perustuva vaikuttavuusnäyttö AVH-, MS- ja CP-kuntoutujien fysio-, puhe- ja toimintaterapiasta sekä MS:n osalta neuropsykologisesta kuntoutuksesta. Näytön asteen määrittely perustuu Käypä hoito -suosituksen kriteereihin. Kirjan viidennessä osassa esitetään tunnistettujen ongelmien sekä tutkimustulosten perusteella laaditut suositukset hyvistä kuntoutuskäytännöistä Kelan järjestämisvelvollisuuteen kuuluvan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen osalta. Suositukset perustuvat edellä mainittuihin tutkimuksiin ja Asiakkaan äänellä -tutkimukseen. Suositusten tavoitteena on mahdollistaa tämänhetkisen tiedon mukainen asiakaslähtöinen, oikea-aikainen, oikein kohdennettu ja vaikuttava kuntoutus vaikeavammaisille kuntoutujille. Kuntoutujan sujuva ja yksilöllinen kuntoutusprosessi edellyttää suomalaisessa kuntoutusjärjestelmässä eri organisaatioiden välistä, moniammatillista sekä osaavaa yhteistyötä, kuntoutujan näkemyksen ja elämän kokonaistilanteen ymmärtämistä, joustavaa tiedonvälitystä sekä pitkäaikaista ohjausta, tukea ja seurantaa. Kuntoutuksen viitekehyksenä tulee käyttää ICF-luokitusta. Hyvien kuntoutuskäytäntöjen edelleen kehittämiseksi on saatava lisätietoa nykyisistä kuntoutuskäytännöistä, kuntoutuksen vaikuttavuudesta ja sen osoittamiseen soveltuvista arviointimenetelmistä.
  • Häggman, K (FPA, 1997)
    Samhällsstrukturerna i Finland har under Folkpensionsanstaltens sextio år långa tillvaro förändrats grundligt och obestridligen i riktning mot det bättre. Välfärden och den sociala tryggheten har förbättrats på ett sätt som åtminstone den äldre generationen av finländare uppfattar som århundradets stora mirakel. Folkpensionsanstaltens historia är ett centralt kapitel i det finska välfärdssamhällets historia. Denna anstalt som grundades för att verkställa lagen om folkpensionering har efter många utvecklingsetapper blivit landets centrala institution för sociala trygghet. I boken betraktas utvecklingen på skilda nivåer, med inriktning på de beslutsfattande såväl som på de vanliga befattningshavarna. "I de stora förändringarnas Finland" återger FPAs historia och samtidigt en del av arbetets och vardagens historia i vårt land.
  • Karppi, S-L; Pohjolainen, T; Grönlund, R; Aaltonen, T; Ketala, R; Poikkeus, L; Puukka, P (Kela, 2003)
    Ikäihmisille järjestetyssä eri toimintatahojen (kunta, kuntoutuslaitos, Kela) verkostoitumiseen perustuvassa kehittämishankkeessa arvioitiin laitoskuntoutukseen ja avokuntoutukseen perustuvia kuntoutusmalleja. Kuntoutujiksi valittiin henkilöitä, joiden toimintakyky oli alentunut ja kotona selviytyminen oli vaikeutunut. Kuntoutuksen aloitti 543 henkilöä (466 naista ja 77 miestä; keski-ikä 76 vuotta, vaihteluväli 64?92 vuotta). Heistä 70 % osallistui laitos- ja 30 % avokuntoutukseen, ja 46 naisen ja 10 miehen kuntoutus keskeytyi. Hankkeen tavoitteena oli löytää ikäihmisten kuntoutukseen soveltuva, eri toimijatahojen yhteistoimin-taan perustuva moniammatillinen yhteistyö- ja kuntoutusmalli. Kuntoutujakeskeiset tavoitteet olivat kuntoutujan toimintakyvyn edistäminen ja hänen omatoimisuutensa tukeminen. Kuntoutusverkostoja koskevat tiedot kerättiin teemahaastatteluilla ja kyselyillä. Kuntoutuslaitokset keräsivät tietoa kuntoutujien sairauksista, toimintakyvystä, mielialasta, palveluista ja heidän käytössään olevista apuvälineistä kuntoutuksen alkaessa ja sen lopussa. Kuntoutujien mielipiteitä kuntoutuksesta kartoitettiin puoli vuotta kuntoutuksen loppumisesta lomakekyselyllä, johon vastasi 76 % kuntoutujista. Ikäihmisten monialaista ja monitoimijaista kuntoutusyhteistyötä tukee eri toimijatahojen sitoutuminen ja innostuneisuus. Toiminnan esteitä olivat kuntien taloudellisten resurssien ja kunnan toimijoiden aikaresurssien vähäisyys. Ikäihmisten kuntoutuksesta saama hyöty näkyi mielialan kohenemisena ja kivun lie-vittymisenä, selvemmin laitoskuntoutukseen osallistuneilla. Avokuntoutuksessa pystyttiin ottamaan laitoskuntoutusta paremmin huomioon kuntoutujan kotiolot, ja heille suositeltiin useammin apuvälineitä ja tehtiin asunnonmuutostöitä.