Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 676-695 of 704
  • Kemppainen, T (Kela, 2012)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kyselyaineiston (ESS3) avulla hyvinvoinnin jakautumista sosiaaliseen aseman perusteella eurooppalaisissa hyvinvointiregiimeissä. Hyvinvointia lähestytään monitasoanalyysin keinoin neljän indikaattorin näkökulmasta: taloudellinen niukkuus, sairaus, yhteiskunnallinen pessimismi ja sosiaalinen arvostus. Tulosten mukaan hyvinvointi on merkittävässä määrin riippuvainen yksilön yhteiskunnallisesta asemasta ja hyvinvointiregiimistä. Hyvinvoinnin edellytysten jakautuminen yhteiskunnallisessa rakenteessa vaihtelee maaryhmien välillä niiden hyvinvointipoliittisen mallin mukaisesti. Itäisen Euroopan maissa hyvinvointivajeet ovat yleisiä lähes kaikilla tarkastelluilla indikaattoreilla. Taloudellinen niukkuus on näissä maissa yleistä, erityisesti työttömillä. Työttömyys on keskeinen taloudellisen niukkuuden riskitekijä kaikissa regiimeissä. Pohjoismaisessa regiimissä hyvinvointivajeet ovat verrattain harvinaisia lähes kaikkien indikaattorien mukaan. Tosin suhteellisen suuri sairausriski on poikkeus: eritoten köyhyys altistaa terveysongelmille pohjoismaisessa regiimissä. Haavoittuvan sosiaalisen aseman ja yhteiskunnallisen pessimismin välinen yhteys on tyypillinen sekä itä- että mannereurooppalaisen regiimin maissa. Köyhyys synkistää tulevaisuudennäkymiä lähes kaikissa maaryhmissä, kun taas maahanmuuttajat ovat yleensä vähemmän pessimistisiä. Pohjoismaisessa regiimissä maahanmuuttotausta näyttää kuitenkin olevan hyvinvoinnin kannalta osin epäedullinen tekijä. Köyhyys, työttömyys ja yksinäisyys ovat yhteydessä vähäiseen sosiaaliseen arvostukseen. Liberaalissa regiimissä eläminen köyhänä tai työttömänä on yhdistelmä, joka kaikkein selvimmin heikentää sosiaalista arvostusta. Hyvinvointiregiimeissä ei olekaan kyse pelkästään tukien ja palvelujen takaamisesta – myös kulttuurilla on merkitystä.
  • Mattila, Y; toim. (Kela, 2005)
    Kela maksaa sairausvakuutuslain perusteella matkakorvauksia sairauden takia tehdyistä matkoista yli 140 miljoonaa euroa vuodessa. Kustannukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Julkisten liikennepalvelujen väheneminen, kuljetusmaksujen korotukset, terveydenhuollon palvelujen keskittyminen ja väestön vanheneminen luovat vastaisuudessakin painetta kustannusten kasvuun. Kustannusten kasvun hillitsemiseksi sairausvakuutuslakia muutettiin vuoden alussa niin, että vakuutettujen on käytettävä matkoilla ensisijaisesti kaikille avointa joukkoliikennettä, matkaketjua, kutsujoukkoliikennettä tai yhteiskuljetusta. Tavoitteena on perustaa lähivuosina 20 alueittaista matkapalvelukeskusta, jotka yhdistelevät ja ketjuttavat Kelan sekä kuntien korvaamia matkoja. Matkojen yhdistelyn mahdollisuuksia selvittääkseen Kela järjesti Seinäjoen, Vaasan, Kuopion, Joensuun ja Rovaniemen keskussairaaloiden alueilla kokeilun, jossa potilaiden sairaalamatkoja yhdisteltiin yhteiskuljetuksiksi tai ketjutettiin esimerkiksi taksi- ja linja-automatkojen yhdistelmäksi. Kolmivuotinen kokeilu järjestettiin alueilla, joissa matkakorvausten keskimääräinen taso oli korkeampi kuin muilla alueilla. Kokeilu toi säästöjä Kelan matkakorvausten kustannuksiin, sillä matkojen yhdistelyn myötä kustannusten kasvu hidastui kokeilualueilla. Viimeisenä kokeiluvuonna 2004 säästöä kertyi kokeilualueilla arvion mukaan 1,5 miljoonaa euroa. JATKE-hankkeeksi nimetyn kokeilun loppuraportin mukaan säästömahdollisuudet olisivat huomattavasti suuremmat, jos matkojen yhdistelyyn otettaisiin mukaan kaikki Kelan korvaamat matkat sekä kuntien ja sairaanhoitopiirien maksamat matkat. Raportissa kerrotaan mm. yhdistelyn käytännön kokemuksista kuten esimerkiksi Kelan yhteispalvelupisteiden toimivuudesta, autoilijoiden kilpailuttamisesta, matkakorvausten käsittelyn keskittämisestä, älykorttien käytöstä ja matkojen välitysohjelmista.
  • Rajavaara, M (Kela, 2006)
    Vaikuttavuudesta ja sen arvioinnista on tullut tärkeä osa yhteiskuntapolitiikkaa ja julkisten palvelujen toteutusta. Vaikutuksia eivät enää arvioi vain tutkijat vaan lähes kaikki julkisella sektorilla työskentelevät. Marketta Rajavaaran raportti ·Yhteiskuntaan vaikuttava Kela· on tarkoitettu oppaaksi vaikuttavuuden arvioinnin kanssa painiskeleville virkamiehille ja tutkijoille. Arviointi on levinnyt kaikkialle julkiseen palvelutoimintaan. Vaikuttavuuden arviointi, jota julkisilta organisaatioilta edellytetään, on kaikkein vaikeinta. Arviointitiedon hankinta ja käyttö koettelevatkin monien organisaatioiden tiedonhallintaa. Rajavaaran katsauksessa käsitellään vaikuttavuuden arviointia Kelan toiminnassa, mutta se antaa eväitä arvioinnin kehittämiseen myös muissa organisaatioissa. Katsauksessa tarkastellaan vaikuttavuuden arvioinnin peruskäsitteitä, mahdollisuuksia ja ongelmakohtia Kelan toiminnan ja etuuksien kehittämisen näkökulmasta. Katsaus pyrkii antamaan lukijalle työkaluja vaikuttavuuden arviointiin ja arvioinnin tarkoitusten puntarointiin. Vaikuttavuus on sopimuksenvarainen käsite, eikä vaikutusten arviointia voida kiteyttää vain yhteen lähestymistapaan. On tärkeää aina määritellä ja sopia siitä, mihin tarkoituksiin vaikuttavuustietoa kulloinkin hankitaan sekä miten sitä saadaan aikaan, välitetään ja hyödynnetään. Katsauksessa kannustetaan arvioitsijoita harkintaan ja neuvotteluihin arviointitietoa hankkiessaan ja hyödyntäessään. Vaikutusten kysymykset ovat erilaisia palvelujen ja tulonsiirtojen alueella. Rajavaaran työ on ensimmäisiä julkaisuja, jossa pohditaan vaikuttavuuden arviointia sosiaalivakuutuksen ja tulonsiirtojen yhteydessä.
  • Niemelä, H (Kela, 2014)
    Sairausvakuutuslain voimaantulosta on kulunut 50 vuotta. Tämä julkaisu on kattava poliittis-historiallinen tutkimus Suomen sairausvakuutusjärjestelmän muotoutumisesta aina 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään. Miten historialliset tilanteet, yhteiskunnalliset murrokset ja poliittisten voimasuhteiden muutokset ovat vaikuttaneet sairausvakuutuksen syntyyn ja kehitykseen? Mikä on ollut etujärjestöjen osuus? Miten eturistiriidoista on kypsytty kompromisseihin? Epävakaudesta huolimatta tuolloin rakennettiin hyvinvointivaltion perusta, jonka yksi tärkeä kulmakivi oli sairausvakuutus. Tutkimuksessa valotetaan lyhyesti myös muiden Pohjoismaiden sekä Saksan ja Englannin sairausvakuutusjärjestelmiä, jotka ovat vaikuttaneet Suomen sairausvakuutuksen kehitykseen.
  • Helne, T; Silvasti, T; toim. (Kela, 2012)
    Miten hyvinvointia voitaisiin tavoitella ottamalla samalla nykyistä paremmin huomioon ihmisen riippuvuus ekosysteemistä? Jos ottaisimme kestävän kehityksen vaatimuksen vakavasti, mitä se merkitsisi arjessamme ja yhteiskuntapolitiikassa? Miten meidän tulisi järjestää ruokailumme, työmme, sosiaalipalvelumme, energiansaantimme ja taloutemme? Millä konstein irtautuisimme ylettömien halujen ja talouden liekanaruista ja kasvaisimme ekososiaaliseen sivistykseen? Millaisin askelin löytäisimme paremman yhteyden itseemme, toisiin ihmisiin ja olentoihin sekä luontoon? Yhteyksien kirjassa etsitään vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin. Taustalla väijyvät ekologisen kriisin ja ilmastonmuutoksen uhkat. Teoksessa joukko sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan, ympäristöpolitiikan ja talouden asiantuntijoita tuo esiin totutusta poikkeavia ajattelu- ja ratkaisutapoja aikamme ekologisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin mittakaavan vaihdellessa arkisista keittiöaskareista planeetanlaajuisiin kehityskulkuihin.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (2013)
  • Rajavaara, M; toim. (Kela, 2000)
    Millaisin edellytyksin varttuneita henkilöitä voidaan tukea työhönpaluussa pitkään kestäneen työttömyyden jälkeen? Kyetäänkö yksilöllisiin palvelutarvearvioihin perustuvilla hyvinvointipalveluilla ja -etuuksilla parantamaan ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien työllistymisedellytyksiä? Millainen merkitys kuntoutuspalveluilla on varttuneiden pitkäaikaistyöttömien elämässä? Onko ikääntyneillä työttömillä muita vaihtoehtoja kuin jatkaa työttömänä ja odottaa eläkkeelle pääsyä? Julkaisussa tarkastellaan näitä kysymyksiä ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien palvelutarveselvityksestä saatujen tulosten valossa. Selvityksen kokeiluvaihe toteutettiin 1.7.1996-31.12.1997 kymmenessä kaupungissa. Siihen osallistui kaikkiaan 10 862 yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä ollutta 50-58-vuotiasta henkilöä.
  • Linnanvirta, S (Kela, 2014)
    Tutkielman tavoite oli kuvata sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen aineiston avulla täyttä kansaneläkettä saavien, yksin asuvien ja epätyypillisen työhistorian tehneiden ikääntyneiden miesten koettua taloudellista ja sosiaalista turvaa elämänkulun ja kulttuuristen normien näkökulmasta. Aineistona on kansaneläkeläismiesten koettua taloudellista ja sosiaalista turvaa koskeva survey-aineisto sekä viisi elämäkerrallista yksilöhaastattelua. Kvantitatiivisena metodina käytettiin taulukointia ja kvalitatiivisessa analyysissa tukeuduttiin narratiivis-elämäkerralliseen viitekehykseen. Tutkimuksen kohteena olevat miehet (N = 40) ovat pienituloisia, mutta silti vain kolmannes heistä oli tyytymättömiä taloudelliseen tilanteeseensa ja alle puolet koki toimeentulonsa vaikeaksi. Tätä suhteellista tyytyväisyyttä selittivät yhtäältä suoraan yksilön toimeentuloon vaikuttavat tekijät (velaton omistusasunto, ilmainen asuminen, läheisapu ja omaisuuden myyminen) ja toisaalta tietynlaisesta asennoitumisesta kertovat tekijät (esim. nykytilanteen vertaaminen vielä huonompiin aikoihin, pienet kulutustarpeet, ”turhasta ei valiteta” -mentaliteetti sekä taloudellisen hyvinvoinnin vähäinen merkitys). Täyden kansaneläkkeen saamista selittivät eläkettä kerryttämättömän työn tekeminen ja/tai työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen jo nuorena. Epätyypillisestä työhistoriastaan huolimatta miesten kertomuksissa ei ilmennyt poikkeavuuden tai häpeän kokemuksia. Miesten kertomuksissa oli nähtävissä työeetosta ja yksin pärjäämisen eetosta, mutta muuten mieheyteen liitetyt kulttuuriset normit eivät juuri näkyneet kertomuksissa. Kaikki pienituloiset eivät koe tilannettaan niin huonoksi kuin voisi odottaa. Perusturvan taso on kuitenkin niin matala, etteivät sen varassa elävien perustarpeet välttämättä täyty. Perusturvan pienuus johtaa joidenkin kohdalla siihen, että heidän on pakko myydä omaisuutensa tai turvautua läheisapuun tullakseen toimeen.
  • Aromaa, A; Linnala, A; Maljanen, T; Mattila, K (Kela, 1998)
    Väestövastuisen toimintatavan laajentaminen sekä julkisen ja yksityisen terveydenhuollon yhteistoiminnan kehittäminen ovat keskeisiä terveyspoliittisia tavoitteita. Kansaneläkelaitoksen rahoituksella kokeiltiin neljässä kaupungissa vuosina 1985-1993 toimintamallia, jossa yksityisinä ammatinharjoittajina työskennelleet lääkärit toimivat omalääkäreinä. Kaupungit osoittivat heille väestöt, joiden perusterveydenhuollon lääkäripalveluista he olivat vastuussa. Kokeiluun liittyi laaja arviointitutkimus, jonka päätulokset raportoidaan tässä teoksessa. Teoksessa kuvataan toiminnan toteutus ja toteutuminen, toimintaan kohdistuneet odotukset, muutokset lääkärien työskentelytavoissa ja toiminnasta koituneet kustannukset. Sen jälkeen tarkastellaan omalääkäritoiminnan vaikutuksia mm. lääkäripalvelujen käyttöön, hoidon jatkuvuuteen, potilastyytyväisyyteen ja terveyspalvelujen kokonaiskustannuksiin. Lopuksi arvioidaan kokeillun toimintamallin soveltuvuutta osaksi maamme terveydenhuoltojärjestelmää.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (2012)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Folkpensionsanstalten FPA; Social Insurance Institution of Finland Kela (2013)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, tilastoryhmä, 2009)
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela; Folkpensionsanstalten FPA (Kela, tilastoryhmä, 2009)
  • Blomster, P (Kela, 2000)
    Tutkimuksessa tarkastellaan muutoksia yliopisto-opiskelijoiden toimeentulossa 1900-luvun Suomessa. Aineistona käytetään aikaisempia tutkimuksia ja tilastoja. Opintojen rahoitusta tarkastellaan ensin valtion opintotukijärjestelmää edeltävänä ajanjaksona (-1969), jolloin toimeentulo perustui omavastuuseen ja lähiyhteisön tukeen. Opiskelijoiden toimeentuloedellytyksiä kohensivat merkittävästi vuodesta 1969 lähtien valtion takaamat ja korkotuetut opintolainat. Opintolainaan perustuva ajanjakso kesti vuoteen 1977 asti, jolloin pankit leikkasivat myönnettäviä opintolainoja. Valtio paikkasi opintolainojen leikkauksia opintorahan enimmäismäärien korotuksilla ja tarveharkinnan merkittävällä lieventämisellä. Vuosina 1977-1992 opiskelijoiden toimeentulo perustuikin opintolainojen lisäksi opintorahan perusosaan ja asumislisään. Vuonna 1992 opintotukea uudistettiin radikaalisti. Opintolaina menetti keskeisen merkityksensä markkinaehtoisuuden vuoksi. Entinen epävarmuus ylivelkaantumisesta vaihtui konkreettiseen velkaantumisen välttelyyn. Vaikka suoraan maksettava opintoraha yli kaksinkertaistui uudistuksen myötä, tuki yksinkertaisesti ei riitä kattamaan elinkustannuksia.