Tutkimusjulkaisut

Recent Submissions

  • Karhula, Maarit; Heiskanen, Tuija; Salminen, Anna-Liisa (Kela, 2021)
    Kehitysvammaisten lasten ja nuorten toimintaterapian keskeisenä päämääränä on mahdollistaa lasten ja nuorten toimintaa ja osallistumista arjen eri ympäristöissä ja yhteisöissä: kotona, päivähoidossa, koulussa sekä vapaa-ajan toiminnoissa. Toimintaterapeutin asiantuntemuksen ydintä on vahvistaa niitä tekijöitä, jotka edistävät lapsen ja nuoren toimintaa ja osallistumista. Tärkeää on myös muokata ja poistaa niitä tekijöitä, jotka estävät tai haittaavat täysipainoista toimintaa ja osallistumista. Tämän järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli koota tietoa toimintaterapian vaikuttavuudesta kehitysvammaisten lasten ja nuorten toimintaan ja osallistumiseen arjessa. Katsauksesta on julkaistu englanninkielinen versio vertaisarvioituna artikkelina Scandinavian Journal of Occupational Therapy -julkaisussa. Kirjallisuushaut tehtiin seuraavista tietokannoista: CINAHL, Cochrane Library, PubMed ja Embase. Haku toteutettiin tammikuusta 2000 toukokuuhun 2020. Käsinhaku tehtiin keskeisiin toimintaterapian julkaisuihin: American Journal of Occupational Therapy, Scandinavian Journal of Occupational Therapy, Journal of Occupational Therapy, Schools, & Early Intervention. PICO-kriteerien perusteella mukaan otettujen tutkimusten laatu arvioitiin Joanna Briggs -instituutin katsauksissa käytettävien kriteerien mukaisesti. Näytön aste arvioitiin GRADE-luokituksella (Grading of Recommendations Assessment, Development and Evaluation). Kirjallisuushaku tuotti 4 741 kirjallisuusviitettä, joista katsaukseen hyväksyttiin 15 tutkimusartikkelia. Katsaukseen valituista tutkimuksista 3 oli satunnaistettuja kontrolloituja tutki-muksia, 3 tapaus–verrokki-tutkimuksia, 2 tapaussarjatutkimusta ja 7 tapaustutkimusta. Tutkimusten laadussa oli vaihtelua heikkolaatuisista tutkimuksista korkealaatuisiin. Näyttö kriittisistä tulosmuuttujista (koulussa ja luokkahuoneessa osallistuminen, välineelliset päivittäiset toiminnat ja tehtävästä suoriutuminen, leikkitaidot, osallistuminen ja tekeminen, osallistumiseen liittyvän tavoitteen saavuttaminen, autonomia päivittäisissä rutiineissa sekä käsin kirjoittaminen) vaihteli kohtalaisesta erittäin heikkoon. Katsauksen perusteella toimintaterapia toteutettuna kehitysvammaisten lasten päivittäisissä ympäristöissä saattaa lisätä osallistumista arjen toimintoihin, mutta vakuuttava näyttö puuttuu. Alle kouluikäisten kehitysvammaisten lasten osallistumisen ja arjen toiminnan edistämiseksi voidaan suositella vanhempien ohjausta sisältävää toimintaterapian kotiharjoitteluohjelmaa. Lisäksi voidaan suositella koulun päivittäiseen ohjelmaan sisältyvää opettajien ja avustajien ohjausta lapsen ja nuoren osallistumisen tukemiseen. Myös visuaalisen tuen (videot, kuvat) käyttö välineellisten päivittäisten toimintojen taitojen harjoittelussa vaikuttaa lupaavalle terapian toteutustavalle. Vakuuttavaa näyttöä odotellessa ei suomalaisessa toimintaterapiassa kannata hylätä käytännössä toimiviksi havaittuja ja teoreettisesti perusteltuja interventiomuotoja. Tärkeää on saada lisää laadukkaita, vertailevilla asetelmilla toteutettuja tutkimuksia, joissa mitataan muutosta arjessa toiminnassa ja osallistumisessa, ja joissa käytetään yhtenäisiä, yleisesti hyväksyttyjä ja standardoituja mittareita.
  • Heiskanen, Tuija; Sarnola, Kati (Kela, 2021)
    Henkilökohtainen budjetointi on avun, tuen ja järjestämisen tapa, jossa henkilö on itse keskiössä omia palvelutarpeitaan vastaavan kokonaisuuden suunnittelussa, valinnassa ja toteuttamisessa. Suomessa toteutettiin vuosien 2020 ja 2021 aikana hallitusohjelmaan kuuluva kokeiluhankekokonaisuus, jonka tavoitteena oli vahvistaa vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja valinnanmahdollisuuksia; arvioida henkilökohtaisen budjetoinnin vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja haasteita; ja lopulta tuottaa esitys henkilökohtaisen budjetoinnin järjestämisestä Suomessa. Yksi sosiaali- ja terveysministeriöltä hankerahoitusta saaneista, kokeiluhankkeeseen kuuluvista hankkeista oli Eteva kuntayhtymän Silta omannäköiseen elämään -hanke, jonka osana tämä tutkimus toteutettiin. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla henkilökohtaisen budjetoinnin ja asiakkaan kokonaistilanteen huomioivan monialaisen palvelu- ja elämänsuunnittelun tavoitteiden toteutumista, mahdollisuuksia ja haasteita. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa monialaista yhteistyötä ja tiedonkulkua edistävistä ja estävistä tekijöistä. Tutkimuksen toteutti Kelan tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin vammaispalveluiden asiantuntijoiden ryhmähaastatteluista touko-kesäkuussa 2021. Ryhmähaastatteluita järjestettiin neljä kappaletta ja niihin osallistui yhteensä 18 henkilöä. Aineisto analysoitiin kuvailevaa analyysia käyttäen. Tutkimuksen mukaan henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteet toteutuvat nykyisessä järjestelmässä vaihtelevasti. Kilpailutus, hajautuneet palvelut, asiakkaiden nykyinen tulonmuodostus ja henkilöstöpula ovat merkittäviä haasteita yksilöllisten palveluiden toteutuksessa. Tutkimuksessa tunnistettiin, että yksilöllisiin palveluihin on mahdollisuuksia myös henkilökohtaisen budjetoinnin ulkopuolella. Samaan aikaan henkilökohtainen budjetointi voisi mahdollistaa yksilöllisen arjen rakentamisen nykyistä paremmin. Aidot valinnat, valintojen läpinäkyvyys, mahdollisuus kokeilla ja vaihtaa mielipidettään sekä asiakkaan riittävä tiedonsaanti erilaisista mahdollisuuksista koettiin tärkeiksi tekijöiksi omannäköisen arjen rakentamisessa. Henkilökohtaisen budjetoinnin ja asiakkaan kokonaistilanteen huomioivan monialaisen palvelu- ja elämänsuunnittelun tavoitteiden toteutuminen edellyttää tutkimuksen mukaan moninäkökulmaista tietoa asiakkaalta ja lähiverkostolta, sillä monipuolisilla verkostoilla ja pysyvillä asiakassuhteilla voidaan vahvistaa asiakkaannäköisiä ratkaisuja. Moninäkökulmaisuuden lisäksi korostui toimiva yhteistyö ja tiedonkulku toimijoiden välillä. Haastateltujen mukaan riittämättömät vastuunjako, resursointi ja ajankäyttö sekä puutteellinen toiminnan seuranta koettiin monialaisen yhteistyön haasteiksi. Henkilökohtainen budjetointi nähtiin toimintakulttuurin ja ajattelun muutoksena, joka edellyttää rajauksia ja linjauksia resursseihin, palveluihin, toteuttajiin ja vastuisiin, ja jossa päätöksentekoon ja toteutumisen seurantaan tarvitaan selkeät työkalut ja järjestelmät.
  • Hautamäki, Lotta; Vuorento, Mirkka; Tuomenoksa, Asta; Hiekkala, Sinikka; Poutiainen, Erja (Kela, 2021)
    Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuminen heikentää usein merkittävästi toimintakykyä ja omatoimista arjessa selviytymistä. Kelan kohdennettujen AVH-kuntoutuskurssien tavoitteena on tukea sairastuneen kävelyä, käden käyttöä tai kommunikaatiota. Tässä Kelan Muutos-hankkeen osatutkimuksessa tarkasteltiin kurssien merkitystä kuntoutujien arkielämässä ja sairauden vaikutusten hallinnassa. Tutkimuksessa kerättiin moninäkökulmainen laadullinen aineisto (haastattelut ja asiakirja-aineistot), jossa tuotiin yhteen kuntoutujien, heidän läheistensä ja palveluntuottajien kokemukset kursseista. Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista on hyötyä osana kuntoutujan kuntoutumisen prosessia silloin, kun palvelujärjestelmän muut osat muodostavat kurssin kanssa mahdollisimman saumattoman kokonaisuuden. Oikea-aikaisessa kurssille ohjautumisessa oli haasteita. Ohjautumisen varmistamiseksi tarvitaan terveydenhuollossa AVH:n erityistietämykseen pohjautuvaa koordinaatiota. Kursseilla otettiin hyvin huomioon kuntoutujien yksilöllinen toimintakyky, mutta ohjelman toteutus heterogeenisille ryhmille oli ammattilaisille haastavaa. Kurssien koetut hyödyt kuitenkin ilmenivät laajasti monilla eri toimintakyvyn aihealueilla, eivätkä ne rajoittuneet vain kohdennettujen kurssien teemoihin (kävelyyn, käden käyttöön tai kommunikaatioon). Kurssin myötä saavutetut kokonaisvaltaiset hyödyt kuntoutujan toimintakyvyssä säilyvät parhaiten arjessa, jos kurssin jälkeinen kuntoutus toteutuu tavoitteiden mukaan ja kuntoutuja saa tukea harjoittelun motivaation säilyttämiseen. Läheisten rooli kuntoutuksessa jäi vähäiseksi, eikä heidän voimavarojaan pystytty kurssilla riittävästi tukemaan. Läheisten jaksamisen tukemiseen tulisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.
  • Koskenvuo, Karoliina; Laaksonen, Mikko; Blomgren, Jenni; Pösö, Reeta; Seppänen-Järvelä, Riitta; Näsi, Ella (Kela, 2021)
    Tämä selvitys liittyy yleiseen yhteiskunnalliseen tavoitteeseen ehkäistä kuntoutustukien pitkittymistä ja muuttumista pysyviksi työkyvyttömyyseläkkeiksi. Selvitys on toteutettu Kelan tietopalvelujen ja ETK:n tutkimuksen yhteistyönä. Selvityksessä kartoitettiin aiempaa tutkimusta ja toteutettiin rekisteripohjainen tarkastelu kuntoutustuen vuonna 2015 aloittaneista. Selvityksen rekisteritarkastelut perustuvat Eläketurvakeskuksen ja Kelan rekisteritietoihin. Paluu kuntoutustuelta takaisin työelämään ei ole yleistä. Kotimaisissa työeläkejärjestelmään kohdistuneissa tutkimuksissa työhön palanneiden osuudet vaihtelivat pääosin reilusta kymmenestä prosentista 25 prosenttiin. Työhön paluuta ennustavia tekijöitä olivat voimassa oleva työsuhde ennen kuntoutustuen alkamista, nuorempi ikä ja kuntoutustoimenpiteisiin osallistuminen. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi kuntoutustukea saaneilla työhön paluu oli todennäköisempää verrattuna mielenterveyden häiriöihin. Aiemmat suomalaiset tutkimukset ovat rajoittuneet työeläkejärjestelmästä kuntoutustukea saaviin tai yksittäisen eläkelaitoksen vakuutettuihin. Tämän selvityksen rekisteritarkastelut kohdistuivat vuonna 2015 kuntoutustuen aloittaneisiin (N = 9 699) kattaen sekä työeläke- että kansaneläkejärjestelmän kuntoutustuet. Kuntoutustuen aloittaneiden tilannetta tarkasteltiin kahden ja neljän vuoden kuluttua kuntoutustuen alkamisesta jakaen kuntoutustuen aloittaneet näissä seurantapisteissä kymmeneen mahdolliseen tilaan. Kuntoutusta tarkasteltiin sen osalta, oliko henkilö saanut työeläkekuntoutusta, Kelan kuntoutuspalveluja tai kuntoutusrahaa ensimmäisen vuoden aikana kuntoutustuen alkamisen jälkeen. Kahden vuoden kuluttua kuntoutustuen alkamisesta pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle oli siirtynyt 23 % ja neljän vuoden kuluttua 31 %. Työhön palanneita kahden vuoden kuluttua kuntoutustuen alkamisesta oli 10 % ja neljän vuoden kuluttua 13 %. Miehet ja iäkkäämmät olivat naisiin ja nuorempiin verrattuna hieman useammin siirtyneet pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle. Nuoremmissa ikäryhmissä pysyvää työkyvyttömyyseläkettä saavien osuudet kuitenkin kasvoivat seuranta-ajan pidentyessä ja kuntoutustuen jatkuminen nuorilla oli yleistä. Kuntoutusta ensimmäisen vuoden aikana saaneilla kuntoutustuen jatkuminen ja pysyvälle eläkkeelle siirtyminen oli harvinaisempaa ja työhön palaaminen yleisempää kuin niillä, jotka eivät olleet saaneet kuntoutusta. Erityisesti nuorimmilla kuntoutusta saaneilla kuntoutustuen jatkuminen oli selvästi harvinaisempaa. Kuntoutusta saaneet nuoret olivat myös harvemmin siirtyneet työkyvyttömyyseläkkeelle ja useammin työhön. Koska kuntoutustuelta palataan keskimäärin harvoin työelämään, opiskelu- ja työkykyä edistävään kuntoutukseen ja muihin palveluihin pitäisi päästä aiempaa varhemmin ennen kuin riski pitkittyvään työkyvyttömyyteen kasvaa merkittävästi. Selvityksen tulokset toivat esille kuntoutukseen liittyvän mahdollisuuden vähentää pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä ja edistää työhön paluuta, vaikka kuntoutustuki olisi jo alkanut.
  • Helne, Tuula; Hirvilammi, Tuuli (Kela, 2021)
  • Räsänen, Tapio; Jauhiainen, Signe; Pyy-Martikainen, Marjo (Kela, 2021)
    Valtaosa palkansaajakotitalouksista on riittävästi vakuutettuja ja asumismenot sekä asuntolainanlyhennykset on mitoitettu oikein. Toisaalta osa suomalaisista kotitalouksista on alttiita toimeentulo-ongelmille työttömyyden seurauksena. Tutkimuksessa tehdään kaikille palkansaajakotitalouksille sosiaaliturvan stressitesti mikrosimulointimenetelmällä. Sosiaaliturvan stressitestiä hyödynnetään koronakriisin tulonjakovaikutusten sekä automaattisten vakauttajien, kuten työttömyysturvan, vaikutusten arvioinnissa. Tutkimuksen toisessa osassa simuloidaan palkansaajakotitalouksille työttömyys, joka vastaa vuoden 2020 koronakriisin alkua, työttömyydestä seuraava tulonmenetys sekä korvaavat etuudet mikrosimulointimenetelmällä. Molemmat simuloinnit antavat kuvan suomalaisten palkansaajakotitalouksien toimeentulosta: työttömäksi jäädessään 12 prosenttia ei selviytyisi välttämättömästä kulutuksesta. Jos asuntolainan hoitokulut huomioidaan, kasvaa osuus 16 prosenttiin. Valtaosa, 84 prosenttia, palkansaajatalouksista on riittävästi vakuutettu ja asumismenot tai asuntolainat oikein mitoitettu. Työttömyys aiheuttaa erityisesti alimpiin tulokymmenyksiin kuuluvissa, yksin asuvissa ja yksinhuoltajatalouksissa enemmän toimeentulo- ja asuntolainan maksuongelmia verrattuna muihin palkansaajakotitalouksiin. Simuloitu koronakriisin aiheuttama työttömyyssokki kuvaa kuinka paljon kotitalouksien käytettävissä olevat tulot pienenevät. Yksin asuvien ja yksinhuoltajien tulot pienenevät enemmän kuin kotitalouksilla, joissa on kaksi aikuista. Kaksi tai useampi työssä käyvä jäsen tai palkkatulon lisäksi muut tulonlähteet lieventävät palkansaajatalouksien tulotason muutosta. Suomalainen sosiaaliturva toimii tulosokkien tasaajana, mutta myös asuntomarkkinoiden ja kuluttajahintasokkien vaikutusten tasaajana. Toisaalta kotitalouden elinvaihe sekä usean riskin kasautuminen, kuten usean ansaitsijan työttömyys sekä korko- tai hintatason kasvu, voi lisätä toimeentulo-ongelmia lyhyidenkin työttömyysjaksojen aikana.
  • Turkia, Heidi (Kela, 2021)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Kelan ja Eksoten (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin) yhteistyön ja asiakasohjauksen kehittämistä sosiaalityön kehittämishankkeessa ajalla 1.1.2017–31.7.2019. Tavoitteena oli luoda uutta tietoa Kelan ja kuntien väliseen yhteistyöhön vaikuttavista asioista. Lisäksi tutkittiin, millaisilla yhteistyömalleilla voidaan tukea Kelan ja kuntien välistä yhteistyötä ja asiakasohjausta etenkin heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden osalta. Hankkeen ajaksi Etelä-Karjalaan perustettiin työryhmä, johon osallistui 21 työntekijää Kelan asiakkuuspalveluista ja etuuspalveluista, Eksoten aikuissosiaalityöstä ja maahanmuuttopalveluista sekä Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta Socomista. Aineistona olivat hankkeessa toteutetut muistiot, dokumentit, kyselylomaketutkimukset (alkukysely n = 37 ja seurantakysely n = 29), ryhmähaastattelu (osallistujia 8), yksilöhaastattelu, loppukysely työryhmälle (n = 9) ja tutkimuspäiväkirja. Teoreettinen viitekehys muodostui professioista, monialaisesta yhteistyöstä, asiakasohjauksesta ja sosiaalisista oikeuksista. Alkukyselyssä ja työryhmän keskusteluissa selvitettiin, millaisia haasteita yhteistyössä ja asiakasohjauksessa oli. Näiden pohjalta suunnitelluista malleista toimiviksi osoittautuivat tutustuminen toisten työhön, infot aikuissosiaalityöstä ja maahanmuuttopalveluista Kelan työntekijöille, jalkautuminen, Kela-infot maahanmuuttajille ja asiakkuusvastaavapalvelu. Monialaista yhteistyötä ja asiakasohjausta kehittämällä lisätään toisten työn tuntemista ja arvostusta toisia työntekijöitä kohtaan. Tärkeä tavoite on varmistaa, että sosiaalipalveluita tarvitsevat asiakkaat tunnistetaan ja ohjataan sosiaalipalveluiden piiriin. Kohdennetulla palvelulla voidaan tukea erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden tilanteen kokonaisvaltaista hahmottamista ja ohjausta oikeisiin palveluihin.
  • Paavonen, Anna-Marie; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2021)
    Kelan ammatillisen kuntoutuksen koulutuskokeilu on suunnattu henkilöille, joilla on jonkin sairauden tai vamman vuoksia erityisiä vaikeuksia koulutusalan valinnassa. Koulutuskokeilun erityinen kohderyhmä on koulutustaan suunnittelevat nuoret. Koulutuskokeilu on enintään 10 päivää kestävä palvelu, jonka aikana asiakas voi saada käsityksen koulutusalan vaatimuksista ja siitä sopisiko koulutusala hänelle. Koulutuskokeilu voidaan toteuttaa ammattioppilaitoksissa tai ammatillisissa erityisoppilaitoksissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten koulutuskokeilu on tähän mennessä toteutunut oppilaitoksissa, millainen sen kohderyhmä on ollut ja millaisia ovat olleet sen koetut hyödyt ja vaikutukset. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin, millaiset tekijät ovat estäneet ja edistäneet asiakkaiden koulutuskokeiluun hakeutumista. Palveluun hakeutumista estäneitä ja edistäneitä tekijöitä kartoitettiin käyttäytymisen muutosinterventioiden suunnitteluun ja arviointiin kehitetyn COM-B-mallin avulla. Tutkimuksen ote oli monimenetelmällinen. Tutkimuksen aineistot koostuivat kyselystä, haastatteluista, lausuntoasiakirjoista ja Kelan rekisteristä poimituista tiedoista koulutuskokeilun asiakkaista. Tiedontuottajia tutkimuksessa olivat koulutuskokeilua toteuttaneiden oppilaitosten edustajat ja koulutuskokeilun asiakkaat. Oppilaitosten edustajille suunnattuun kyselyyn vastasi yhdeksän henkilöä. Tutkimukseen haastateltiin viittä oppilaitosten edustajaa ja kahta asiakasta. Tutkimuksessa analysoitiin kahta lausuntoasiakirjaa. Koulutuskokeilun asiakkaiden tuen tarpeet ovat liittyneet useimmiten mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin. Iältään asiakkaat ovat useimmiten olleet 14‒17-vuotiaita. Koulutuskokeilun tavoite on ollut arvioida asiakkaan valmiuksia suoriutua koulutusalan opinnoista ja koulutusta vastaavista työtehtävistä. Lisäksi tavoite on ollut suunnitella asiakkaalle soveltuvaa koulutuspolkua perusopetuksen jälkeen. Koulutuskokeilun avulla on arvioitu myös koulutukseen hakeutumisen oikea-aikaisuutta asiakkaille, joiden opinnot ovat keskeytyneet mielenterveyden ongelmien vuoksi. Koulutuskokeilun aikana asiakkaat osallistuvat useimmiten koulutusalaan liittyvien opinto- tai työtehtävien tekemiseen osana muuta opiskelijaryhmää. Koulutusalan soveltuvuutta asiakkaalle on arvioitu pääasiassa havainnoimalla asiakasta koulutusalaan liittyviä opinto- tai työtehtäviä tehdessä. Asiakasta on myös haastateltu tai hänelle on teetetty erilaisia opiskeluvalmiuksia kartoittavia testejä. Useimmiten asiakkaat ovat ohjautuneet koulutuskokeiluun peruskouluista tai toisista ammatillisista oppilaitoksista tai ohjaavina tahoina ovat olleet nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset, kuten NUOTTI-valmentajat. Koulutuskokeilun vahvuudeksi arvioitiin sen keveys palveluna ja joustavat toteuttamismahdollisuudet oppilaitoksessa. Koulutuskokeilun mahdollisuudesta ei ole kuitenkaan riittävästi tietoa peruskouluissa ja kuntoutukseen ohjaavilla ammattilaisilla. Oppilaitoksille tulisi myös välittää nykyistä enemmän tietoa asiakkaista ennen kokeilujaksojen toteuttamista. Koulutuskokeilujen toteutumisen yhdenmukaistaminen oppilaitoksissa edellyttäisi tarkempia suuntaviivoja palvelun toteuttamiselle.
  • Tillman, Päivi; Heino, Pekka; Soppi, Aarni (Kela, 2021)
    Terveydenhuollon kalenterivuosittaiset maksukatot aiheuttavat erityisesti pitkäaikaissairaille terveysmenojen keskittymistä alkuvuoteen. Asiakkaiden maksamien kustannusten hillitsemiseksi on usein esitetty muun muassa maksukattojen yhdistämistä. Kela hallinnoi kahta terveydenhuollon kolmesta maksukatosta: sairausvakuutuslain (L 1224/2004) mukaista lääkekustannusten vuotuista omavastuuta (ns. lääkekatto) ja matkakustannusten vuotuista omavastuuta (ns. matkakatto). Saaduista ja haetuista lääke- ja matkakorvauksista kertyy Kelaan yksityiskohtaiset rekisteritiedot. Rekisteriaineisto mahdollistaa erilaisten laskelmien ja simulointien tekemisen. Tässä rekisteriselvityksessä tarkastellaan Kelan rekisteriaineistojen perusteella kolmella erilaisella yhteiskattomallilla erillisten lääke- ja matkakaton yhdistämistä yhteiseksi katoksi ja tämän vaikutuksia vakuutettujen maksamiin omavastuisiin ja sairausvakuutuksen korvausmenoihin. Valtaosalla lääke- ja/tai matkakorvauksia käyttäneistä maksettavaksi jäävä omavastuu ei tarkastelussa olleilla yhteiskattomalleilla muuttuisi. Muutokset olisivat suurimmat iäkkäämmillä, joilla lääke- ja matkakulut ovat muutenkin suurimpia, ja useimmiten omavastuu pienenisi. Omavastuun pieneneminen jakautuisi kuitenkin jonkin verran epätasaisesti, ja matkakaton sisältävää välikattomallia lukuun ottamatta etenkin ne häviäisivät, joilla on nykyisellään täyttynyt vain matkakatto. Yhteiskatosta hyötyisi myös pieni määrä henkilöitä, jotka nykyisellään eivät saavuta kumpaakaan vuosikattoa. Lääke- ja matkakorvausten yhteiskatto noin lääkekaton suuruisena lisäisi sairausvakuutuksen korvausmenoja erillisiin kattoihin verrattuna noin kaksi prosenttia. Maksukattojen yhdistämisen lisäksi tarkastellaan myös toista tapaa, ns. liukuvaa kattoa, jolla voidaan ehkäistä potilaiden maksamien lääke- ja matkakustannusten kasaantumista alkuvuoteen. Liukuvassa katossa, joka on käytössä esimerkiksi Ruotsissa, vuotuiset omavastuut lasketaan ensimmäisen lääkeoston tai matkan päivämäärästä alkaen vuoden pituiselle jaksolle, jolloin kohdentuminen ei ole sidottu kalenterivuoteen tai muuhun etukäteen määriteltyyn ajanjaksoon. Liukuvalla katolla voitaisiin saada alkuvuoteen kertyviä maksuja tasattua, joskin etenkin lääkeostojen arviointi on käyttäytymisvaikutusten arvioinnin puuttuessa haastavaa. Tässä julkaisussa omavastuita tarkastellaan ns. staattisesti, olemassa olevan aineiston perusteella, eikä muutoksilla oleteta olevan vaikutuksia vakuutettujen käyttäytymiseen. On kuitenkin selvää, että esimerkiksi nykytilanteessa hakematta jääviä matkakorvauksia voitaisiin hakea huomattavasti nykyistä enemmän, mikäli ne kerryttäisivät yhteistä vuosikattoa muiden sairaanhoidon kustannusten, kuten esimerkiksi lääkekustannusten kanssa.
  • Pylvänäinen, Päivi; Hyvönen, Katriina; Muotka, Joona; Forsblom, Anita; Lappalainen, Raimo; Levaniemi, Aino; Maaskola, Niina (Kela, 2021)
    Tutkimme tanssi-liiketerapian (TLT) käytettävyyttä masentuneiden työikäisten kuntoutuksessa. Tutkittavia oli 157, joista 109 satunnaistettiin TLT-interventioryhmään (n = 52) tai kontrolliryhmään (n = 57). Loput tutkittavat (n = 48) osallistuivat satunnaistamattomiin TLT-ryhmiin. Kaikilla tutkittavilla oli lääkärin diagnosoima masennus, joka aiheutti uhkaa työ- tai opiskelukyvylle. TLT-interventio tapahtui tanssi-liiketerapeutin ohjaamassa ryhmässä, joka kokoontui 20 x 75 minuuttia 10 viikon aikana. Kaikki tutkittavat saivat tavanomaista hoitoa tutkimuksen aikana. Alku-, jälki- ja 3 kuukauden seurantamittauksessa tarkasteltiin masennusoireilua (BDI), yleistä psyykkistä vointia (CORE-OM), työ- tai opiskelukykyä ja kehonkuvaa. TLT-interventioryhmän oireet (BDI, CORE-OM) vähenivät merkitsevästi verrattuna kontrolliryhmään, missä tutkittavien oireissa ei tapahtunut muutosta. Interventioryhmän työ- tai opiskelukyky vahvistui. Interventioryhmässä lähes 45 % tutkittavista hyötyi TLT-interventiosta. Ryhmien väliset efektikoot osoittivat keskikokoisia eroja (d = 0,58–0,72) kaikissa oireissa seurantamittauksessa. Koe-kontrolliasetelman aikana kontrolliryhmässä ei tapahtunut muutosta kehonkuvassa, mutta interventioryhmänkään muutos ei pistemäärämuutoksena ollut tilastollisesti merkitsevä. Vaikka määrällisiä muutoksia ei havaittu, laadullisessa koko aineiston tarkastelussa havaittiin, että tutkittavien kehonkuvassa korostui energian puute, epämukavuus sekä huoli siitä, mitä toiset ajattelevat omasta kehosta ja toiminnasta. Kehon toimintakyky ja olemus koettiin huonoina. Tutkittavilla ilmeni pyrkimystä olla huomioimatta, mitä kehossa tapahtuu. TLT-interventiovaiheessa seurantamittauksen vastauksissa ilmeni enemmän itsen ja kehon havainnointia, hyväksyntää, uudenlaisen toiminnan kokeilemista, enemmän neutraaliutta ja myötätuntoa. Tutkimustulos osoitti TLT-intervention tuomien suotuisten muutosten säilyvän lyhyen 3 kuukauden seuranta-ajan.
  • Sihvonen, Ella (Kela, 2021)
    Sosiaaliturvauudistukseen tähtäävän parlamentaarisen komitean yksi keskeinen tavoite on selkeyttää sosiaaliturvajärjestelmää ja lisätä sen ymmärrettävyyttä. Jotta sosiaaliturvaetuuksia olisi helpompi ymmärtää, on keskeistä yhtenäistää käsitteistöä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tuottaa pohjatietoa komitean työhön sekä perhe- ja tulokäsitteistä että sosiaaliturvaetuuksien haku- ja maksuajankohdista. Perhe- ja tulokäsitteitä sekä etuuksien haku- ja maksuajankohtia tarkastellaan pääasiassa sosiaaliturvalainsäädännössä niissä sosiaaliturvaetuuksissa, joiden määräytymiseen vaikuttavat joko hakijan tulot tai perhe- ja läheissuhteet. Tarkastelluissa sosiaaliturvaetuuksissa käytetään yhteensä 14:ää erilaista tulokäsitettä. Käsitteiden erot johtuvat muun muassa erilaisista työsuhteista, joten samassakin laissa voivat useat eri tulokäsitteet olla tarpeen. Tulot vaikuttavat etuuden maksamiseen monin tavoin. Vaikutukset riippuvat esimerkiksi siitä, onko tuki tai etuus ansiosidonnainen vai tarveharkintainen. Laissa perhe taas määritellään pääasiassa yhteistaloudessa asuvien aikuisten ja mahdollisten lasten muodostamaksi kokonaisuudeksi eli niin sanotun ydinperheen kaltaiseksi. Ydinperheen ulkopuoliset perhe- ja läheissuhteet voivat silti vaikuttaa etuuden saamiseen ja maksamiseen. Perhesuhteiden huomioimista etuuslainsäädännössä on tarkasteltu tutkimuksessa eksklusiivisuuden ja inklusiivisuuden käsitteiden avulla, millä viitataan ajatukseen perheestä ulossulkevana sosiaalisten sidosten muodostelmana (eksklusiivinen) tai ajatukseen perheestä, jonka rajat ovat huokoisemmat (inklusiivinen). Vaikka erilaisia käsitteitä voidaan jonkin verran yhtenäistää, käsitteistön tai haku- ja maksuajankohtien yhtenäistäminen ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus. Lakien tarkoitukset ovat erilaisia, jolloin perhe- tai tulokäsite voi olla tarkoituksenmukaista määritellä eri tavoin jopa saman lain sisällä. On tärkeää, että käsitteiden erilaiset sovellukset perustuvat harkittuun sosiaalipolitiikkaan tai niillä on muutoin perusteltu, hyväksytty ja edelleen pätevä syy. Keskeistä on, että lait kohtelevat kaikkia samassa tilanteessa olevia etuuden tai tuen hakijoita yhdenvertaisesti.
  • Valkama, Venla; Saarikallio-Torp, Miia; Heinonen, Hanna-Mari (Kela, 2020)
    Kelan tutkimuksen toteuttamassa kyselytutkimuksessa selvitettiin vuoden 2018 äitiysavustuksen saaneiden perheiden kokemuksia äitiyspakkauksesta ja sen merkityksestä. Kysely oli laatuaan kymmenes ja se osui vuodelle, jolloin ensimmäisten äitiyspakkausten jakamisesta oli kulunut 80 vuotta. Ensimmäistä kertaa äitiyspakkauskysely suunnattiin äitien lisäksi myös pienten lasten isille. Erityisinä teemoina kyselyssä selvitettiin perheiden näkemyksiä tuotteiden ekologisuudesta ja pakkauksen laajemmasta institutionaalisesta merkityksestä. Kyselyyn vastasi 1 202 äitiä (41 prosenttia kyselyn saaneista) ja 825 isää/lapsen toista vanhempaa (28 prosenttia kyselyn saaneista). Tulokset osoittavat, että perheet ovat äitiyspakkaukseen varsin tyytyväisiä. Tuotteista tarpeellisimpina pidettiin kylpypyyhettä, makuupussia ja peitettä. Vaikka pakkauksen suosio on jonkin verran laskenut, esikoislapsen kohdalla pakkauksen valitsee rahallisen korvauksen sijaan edelleen 95 prosenttia perheistä. Äitiyspakkauksesta ollaan ylpeitä suomalaisena instituutiona ja sukupolvia yhdistävänä perinteenä. Vastaajat toi-voivat, että tulevaisuudessa pakkausta kehitettäisiin ekologisempaan suuntaan lisäämällä esimerkiksi pakkauksen tuotteisiin liittyvää valinnanvapautta. Moni oli myös valmis vähentämään pakkauksen tuotevalikoimaa, mikäli se takaisi tuotteiden entistäkin paremman laadun ja tuotevalikoiman kotimaisuuden.
  • Heino, Pekka; Mäkinen, Jenna; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2020)
    Tässä rekisteritutkimuksessa selvitettiin vuoden 2016 alussa voimaan tulleen vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutoksen (L 145/2015) vaikutuksia Kelan järjestämisvastuulla olevan lääkinnällisen kuntoutuksen kohdentumiseen. Lainmuutoksen yhteydessä poistettiin kuntoutuksen kytkös tasoltaan vähintään korotettuun vammaisetuuteen ja hakijan toimintakykyä alettiin arvioida laaja-alaisesti ICF-luokituksen mukaiset osa-alueet huomioiden. Tutkimus toteutettiin rekisteritutkimuksena, jossa aineistoon (n = 42 480) poimittiin vuosina 2014, 2016 ja 2017 vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta tai vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta hakeneet henkilöt. Hakemustietoihin liitettiin hakemusvuoden maksutiedot vammaisetuuksista sekä väestörekisteristä saatuja demografisia taustatietoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin lainmuutoksen vaikutuksia myönteisten ja hylkäävien päätösten määrään, hylkäysperusteisiin sekä päätösten kohdentumiseen. Hakemusten määrä kasvoi vuodesta 2014. Myönteisen kuntoutuspäätöksen saaneiden määrä nousi, mutta samalla hylättiin aiempaa enemmän erityisesti terapioihin liittyviä ohjauskäyntejä ja laitosmuotoista kuntoutusta. Myönteisiä kuntoutuspäätöksiä annettiin vammaisetuuden perusosan perusteella tai ilman vammaisetuutta noin 4 000 kuntoutujalle vuonna 2016 ja noin 8 000 kuntoutujalle vuonna 2017. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt -ryhmään kuuluvien diagnoosien määrä nousi vuoteen 2014 verrattuna myönteisen päätöksen saajilla, ja yli puolella hakijoista oli kyseiseen sairauspääryhmään kuuluva diagnoosi. Erityisesti sellaisten lasten ja nuorten, joilla on laaja-alaiset kehityshäiriöt -ryhmään kuuluva diagnoosi, osuus kasvoi sekä hakijoiden että myönteisen kuntoutuspäätöksen saaneiden joukossa. Vaikka Kelan järjestämisvastuulla olevaa lääkinnällistä kuntoutusta saa nyt vammaisetuudesta riippumatta, on korotettu tai ylin vammaisetuus edelleen vahvasti yhteydessä myönteiseen kuntoutuspäätökseen.
  • Paavonen, Anna-Marie; Salminen, Anna-Liisa (Kela, 2020)
    Rahapelien ongelmapelaaminen voi johtaa pelaajan merkittävään velkaantumiseen ja henkiseen kuormittuneisuuteen, ongelmiin ihmissuhteissa sekä henkilökohtaiseen elämään ja työ-hön liittyvien velvollisuuksien laiminlyömiseen. Viime vuosina keskustelua on herättänyt myös digitaalisten pelien (esim. tietokone-, mobiili- ja konsolipelit) ongelmapelaamiseen liittyvät haitat. Uusimmassa Maailman terveysjärjestön ICD-11-tautiluokituksessa raha- ja digipelien ongelmapelaaminen luokitellaan toiminnallisiksi riippuvuuksiksi. On mahdollista, että Kelan järjestämällä kuntoutuksella voitaisiin tukea raha- ja digipeliongelmista kärsiviä henkilöitä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli Kelan kuntoutusryhmän toimeksiannosta selvittää, millaisia interventioita raha- ja digipeliongelmaisten kuntoutuksessa käytetään ja millaisia niiden hyödyt ovat. Tiedon perusteella on tarkoitus arvioida Kelan mahdollista roolia kuntoutuspalveluiden järjestäjänä raha- ja digipeliongelmaisille. Kirjallisuuskatsaus toteutettiin kartoittavana kirjallisuuskatsauksena (scoping review). Osana kirjallisuuskatsausta haastateltiin suomalaisen raha- ja digipeliongelmaisille suunnatun hoito- ja kuntoutuspalvelujärjestelmän asiantuntijoita. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin 15:tä rahapeliongelmaisten ja viittä digipeliongelmaisten kuntoutuksessa käytettyä interventiota tarkastelevaa tutkimusta. Rahapeliongelmaisten kun-toutus toteutettiin useimmiten yksilötapaamisina terapeutin kanssa kasvotusten. Myös digipeliongelmaisten kuntoutus toteutettiin terapeutin kanssa kasvotusten, mutta yhtä usein yksilö- ja ryhmätapaamisina. Rahapeliongelmaisten kuntoutus voidaan toteuttaa myös etäyhteyksien välityksellä. Interventiot perustuivat useimmiten kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Muut interventiot perustuivat esimerkiksi motivoivaan haastatteluun, tietoisuustaitojen harjoitteluun ja aerobisen liikunnan harjoitteluun. Kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvilla interventioilla pystyttiin vähentämään tutkittavien rahapelaamista ja rahapeliongelman oireita. Myös yhteen neuvontakertaan perustuvista interventioista oli hyötyä tutkittavien rahapelaamisen tai rahapeliongelman oireiden vähentämisessä. Kaikista tutkituista interventioista oli hyötyä tutkittavien digipelaamisen tai digipeliongelman oireiden vähentämisessä. Rahapeliongelmaisille suunnattujen kuntoutuspalveluiden saatavuudessa on ollut Suomessa alueellisia eroja. Kuntoutuspalveluiden kehittämiseksi on tehty tutkimus- ja kehittämistyötä, jota koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Digipeliongelmaisille suunnattujen kuntoutuspalveluiden kehittäminen on Suomessa vasta aluillaan. Suomessa olisi tilaa Kelan järjestämille täydentäville kuntoutuspalveluille, ensisijaisesti paikkaamaan rahapeliongelmaisten kuntoutukseen erikoistuneiden palveluiden saatavuuden alueellisia puutteita. Digipeliongelmaisille suunnattujen kuntoutuspalveluiden kehittämisessä voitaisiin hyödyntää Kelan kehittämisosaamista. Kuntoutuspalvelut tulisi suunnitella yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja muiden raha- ja digipeliongelmiin erikoistuneiden toimijoiden kanssa.
  • Jauhiainen, Signe; Raivonen, Leo (Kela, 2020)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka paljon Suomeen muuttaneet käyttävät sosiaaliturvaetuuksia valtaväestöön verrattuna. Tarkastelun kohteena ovat Kelan vuonna 2018 maksamat toimeentuloa turvaavat sosiaaliturvaetuudet: perustoimeentulotuki, työttömyysturva, yleinen asumistuki, eläkkeensaajan asumistuki, opintoraha, vanhempainpäivärahat, lapsilisä, kotihoidon tuki, sairauspäivärahaetuudet, kansaneläke ja takuueläke. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät muun muassa korvatut lääkeostot ja taksimatkat sekä kuntoutus. Tiedot perustuvat Kelan etuusrekistereihin. Tutkimuksen kohdejoukkona ovat kaikki Suomen väestöön 31.12.2018 kuuluneet, 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Maahanmuuttajiksi tässä tutkimuksessa määritellään ulkomailla syntyneet Suomeen muuttaneet henkilöt, joiden äidinkieli on muu kuin suomi. Venäjällä tai entisessä Neuvostoliitossa syntyneet henkilöt määritellään maahanmuuttajiksi äidinkielestä riippumatta. Ruotsissa syntyneet Suomeen muuttaneet määritellään maahanmuuttajiksi, jos heillä ei ole Suomen kansalaisuutta. Maahanmuuttajien osuus tutkimusaineistossa on 6,6 prosenttia. Tutkimusaineistoon sisältyy yhteensä 10,7 miljardia euroa Kelan vuonna 2018 maksamia etuuksia. Tästä summasta maahanmuuttajille maksettiin yhteensä 1,36 miljardia euroa (13 %) ja Suomessa syntyneille 9,32 miljardia euroa (87 %). Etuuksia maksettiin keskimäärin 2 243 euroa vuodessa Suomessa syntynyttä henkilöä kohden ja 4 676 euroa vuodessa maahanmuuttajaa kohden. Maahanmuuttajat saavat erityisesti työttömyysturvaa, asumistukia ja perustoimeentulotukea muuta väestöä yleisemmin. Maahanmuuttajista asumistukia sai 34 prosenttia, työttömyysturvaa 26 prosenttia ja toimeentulotukea 22 prosenttia. Maahanmuuttajien nuorempi ikärakenne ja heikompi työllisyys näkyvät sosiaaliturvan tarpeena. Sairauspäivärahaetuuksia ja työkyvyttömyyseläkettä maahanmuuttajille maksettiin valtaväestöä harvemmin.
  • Haapanen, Mari; Hakovirta, Mia (Kela, 2020)
    Lapsen vuoroasumisella tarkoitetaan yleensä järjestelyä, jossa lapsi asuu molempien vanhempiensa luona suunnilleen yhtä paljon. Vuoroasumisen yleistyminen vanhempien eron jälkei-senä asumisjärjestelynä sekä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistukset Suomessa ovat asettaneet tarpeen arvioida sosiaaliturvajärjestelmää vuoroasumisen näkökulmasta. Kun lapsi asuu kahdessa kodissa, keskeisiä kysymyksiä ovat, miten vuoroasuminen vaikuttaa oikeuteen saada sosiaaliturvaetuuksia, miten lapsen vuoroasuminen tulisi ottaa huo-mioon eri etuuksista päätettäessä ja tulisiko etuuksia voida jakaa vanhempien kesken. Tässä työpaperissa tutkimme, minkälaisia ratkaisuja eri maissa on otettu käyttöön vuoroasumisen huomioimiseksi eri etuusjärjestelmissä. Sosiaaliturvaetuuksista analysoimme lapsiperheiden ja vuoroasumisen kannalta keskeisimpiä: lapsilisää, elatustukea, asumistukea sekä toimeentulotukea. Lisäksi analysoimme, miten vuoroasuminen vaikuttaa eri maissa elatusavun määräytymiseen. Aineistona käytimme vuonna 2017 kerättyä vignettekyselyaineistoa sekä keräsimme tietoja eri viranomaislähteistä tai aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta. Tutkimukseen valitsimme maita, jotka ovat joko sosiaaliturvajärjestelmän kannalta verraten samankaltaisia Suomen kanssa (Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti) ja/tai joissa vuoroasuminen on tutkimusten mukaan melko yleistä tai vuoroasumisesta on jonkinasteista lainsäädäntöä (Ranska, Belgia, Australia, Uusi-Seelanti, Iso-Britannia ja Yhdysvallat (Wisconsin)). Vertailu osoitti, että maiden välillä on eroja siinä, onko vuoroasumista huomioitu sosiaalitur-vaetuuksissa. Tanskassa ja Isossa-Britanniassa lapsen vuoroasumista ei ole huomioitu tarkas-telemiemme etuuksien kohdalla. Suomessa vain toimeentulotuessa on ohjeistusta vuoroasumisen huomioimisesta, Islannissa ja Yhdysvalloissa asumistuessa sekä Uudessa-Seelannissa lapsilisää vastaavassa veroetuudessa. Yleisimmin vuoroasuminen on otettu huomioon asumistuessa ja lapsilisässä. Etuuksia on vuoroasumisen näkökulmasta kehitetty kattavimmin Ruotsissa. Tulokset osoittivat, että vuoroasumisen huomioiminen keskeisissä perhepoliittisissa etuuksissa ei ole kovin systemaattista.
  • Korpela, Tuija; Heinonen, Hanna-Mari; Laatu, Markku; Raittila, Simo; Ylikännö, Minna (Kela, 2020)
  • Koivu, Annariina; Phan, Yen T. H.; Näsi, Ella; Abuhamed, Jad; Perry, Brittany L.; Atkins, Salla; Perkiö, Mikko; Koivusalo, Meri (Kela, 2020)
    The baby box is a social innovation: a maternity package with baby clothes and other items for expectant mothers to promote the wellbeing of baby and family. In Finland, the baby box (officially called the maternity package) has been a universal benefit since 1949 and is given to all expectant mothers provided they attend antenatal care (ANC). The baby box is still considered to be a valuable social benefit in Finland today, with 95% of first-time mothers choosing the box instead of a cash grant. Although it is known that the baby box concept has been adapted across the world, there is little information available about how these adaptations have been made and for what purpose the boxes are given out. In order to map these programmes, we conducted a research project on baby boxes globally. Based on our findings, this report introduces the baby box concept, its various adaptations, and its possible uses to improve maternal and child health and wellbeing globally. The contents of this report are based on a mapping of 91 baby box programmes and an in-depth study of 29 programmes across different world regions in high-, middle- and low-income countries. These programmes were initiated by governmental bodies, non-profit organisations, United Nations (UN) agencies, hospitals, and academic institutions. Although we use the term baby “box” throughout the report, many programmes used a different container, such as a basket or bag, to package the items. The programmes ranged in scale from small to nationwide and targeted various groups, from specific vulnerable communities to all pregnant women in a country. Programmes set various goals, including reducing infant or maternal mortality, promoting the wellbeing of babies and mothers, easing financial and parenting burden, encouraging the uptake of health and community support services, and strengthening communities and reducing inequalities. They intended to achieve their goals through the practical support provided by the box and items, as well as the conditions attached to claiming the box (e.g. attendance at services) and additional education (e.g. booklets or arranged groups) included in the programme. The impact of the baby box is of timely concern, as governments are increasingly interested in the concept. However, it is difficult to provide an unequivocal answer to the question of whether the baby box “works,” as this depends on the desired outcomes of the programme. In addition, due to resource constraints, few programmes measure the impact of their intervention systematically. In response to this question and these restraints, we outline the potential current contributions of the baby box to the wellbeing of mothers and babies and provide a commentary on its possible future impact. For example, there is emerging evidence globally that baby box programmes can increase the rates of attending ANC or giving birth at a health facility, which may save lives in contexts where these rates are traditionally low. Baby box programmes may also provide psychosocial support for the mother during the vulnerable time of childbirth. Beyond their potential to support families in their everyday lives, baby box programmes may also be valuable in contexts where families have been forced to flee their homes, such as natural disasters or refugee camps. In addition to our findings, we also discuss high-interest topics surrounding the baby box, including safety issues. Ultimately, we intend for our report to serve as an overview of baby box programmes and a foundation for further research, as well as a reference for those interested in the topic or aiming to implement or evaluate a baby box programme themselves. The baby box is not a one-size-fits-all solution to intricate health challenges. However, it offers significant health and social gains, especially for those who are commonly the most vulnerable in communities: mothers and babies.
  • Perhoniemi, Riku; Blomgren, Jenni; Jäppinen, Sauli; Virta, Lauri (Kela, 2020)
    Sairauspoissaoloista koituu vuosittain suuria kustannuksia työnantajille, työntekijöille ja valtiolle. Kela maksoi vuonna 2019 sairauspäiväraha- ja osasairauspäivärahaetuuksia yhteensä 866 miljoonaa euroa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme vuonna 2019 maksettujen sairauspäivärahaetuuksien kustannuksia Manner-Suomen maakunnissa. Tarkastelemme myös etuuspäivien määriä ja keskimääräisiä päiväkustannuksia, jotka vaikuttavat vuosikustannuksiin. Kiinnostuksemme kohdistui erityisesti sairauspäivärahaetuuksien maakunnittaisiin vuosikustannuksiin henkeä kohti, huomioiden maakuntien välisiä väestörakenteen eroja. Maakuntakohtaista väestörakennetta kuvasivat tutkimuksessa demografiset, sosioekonomiset ja sairastavuuteen liittyvät tekijät. Näin tarkastellen Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Savossa oli muita maakuntia korkeammat, yli 320 euron vuosikustannukset henkeä kohti. Uusimaa erottui muihin verrattuna matalien kustannusten maakuntana (207 euroa henkeä kohden). Väestörakenteen maakuntaerojen huomioimisella oli melko vähäinen merkitys sairauspäivärahaetuuksien kustannusten maakunnittaisille eroille. Väestörakenteella vakioiduissa, henkeä kohden lasketuissa vuosikustannuksissa maakuntaerot pysyivät melkein yhtä suurina kuin vakioimattomissa vuosikustannuksissa. Tämä johtui suurelta osin siitä, että maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrissä pysyivät väestörakenteen vakioinnista huolimatta suurina. Suuret maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrässä voivat johtua vakioimiemme tekijöiden ohella muun muassa fyysisiä ammatteja sisältävien toimialojen yleisyydestä korkeimpien kustannusten maakunnissa. Samoin erot voivat johtua muun muassa sairauksien erilaisesta alueellisesta painottumisesta ja elintavoista. Tuore maakunnittainen tieto pitkien sairauspoissaolojen aiheuttamista kustannuksista luo valmiuden seurata viime vuosina kasvaneiden sairauspäivärahakustannusten pidemmän ajan alueellista kehitystä. Tieto maakuntaeroista auttaa myös arvioimaan tulevien sote-palveluissa tehtävien rakenteellisten muutosten alueellista vaikutusta suomalaisten työkyvyttömyyteen.
  • Blomgren, Jenni; Jäppinen, Sauli (Kela, 2020)
    Tässä työpaperissa kuvataan Kelan tutkimushankkeessa Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä sosiaaliturvaetuuksien käyttö ja kustannukset Oulussa 2013–2018 koottu rekisteriaineisto. Tutki-mushankkeen tavoitteena oli koota pitkittäisaineisto sosiaali- ja terveyspalveluiden ja sosiaaliturvaetuuksien käytöstä Oulun – Suomen viidenneksi suurimman kunnan – asukkailla. Hankkeen aineiston avulla saadaan laaja näkökulma sosiaali- ja terveydenhuollon eri sektoreiden palveluiden ja etuuksien käyttöön. Tutkimuksen kohdejoukkona ovat kaikki Oulussa vuosien 2012–2017 lopuissa asuneet henkilöt, joiden palveluiden ja etuuksien käyttöä tarkastellaan vuosien 2013–2018 aikana. Työpaperissa esitetään perusjakaumat aineistoon kuuluneiden henkilöiden sosiodemografisista taustatiedoista, palvelujen käytöstä ja etuuksien saamisesta. Rekisteriaineistoa koottiin Kelan rekistereistä, Tilastokeskuksesta, Oulun kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasrekistereistä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämistä terveys-Hilmo ja Avohilmo-hoitoilmoitusrekistereistä, Oulun työterveyshuoltopalveluiden neljän suuren palveluntuottajan (Attendo, Mehiläinen, Terveystalo ja Työterveys Virta) asiakasrekistereistä sekä Eläketurvakeskuksen eläke- ja ansaintarekistereistä. Aineistossa oli yhteensä 240 680 henkilöä, jotka kuuluivat Oulun väestöön vähintään kerran vuosien 2012–2017 lopuissa. Yksittäisen vuoden lopussa aineiston kohdejoukkoon kuuluneiden lukumäärä vaihteli 191 053 henkilöstä 202 354 henkilöön. Oulun kaupungin palveluista kohdejoukkoon kuuluvat käyttivät vuonna 2018 useimmin avosairaanhoidon palveluita (53 % kohdejoukosta), suun terveydenhuollon palveluita (34 %) ja avoterveydenhoidon palveluita (29 %). Julkisen erikoissairaanhoidon avohoidon käyntejä oli 34 %:lla. Aineistossa olevien työterveyshuollon palveluntuottajien työterveyspalveluita käytti 28 % oululaisista. Yksityislääkärikäyntejä oli 28 %:lla ja yksityisen hammashoidon käyntejä 17 %:lla. Kela-korvausta lääkeostoista sai 51 %. Sosiaaliturvaetuuksista merkittävin oli asumistuki, jota saavaan ruokakuntaan kuului 23 % oululaisista. Aineiston yleistettävyyden arvioimiseksi Oulua vertailtiin tilastoindikaattoreilla koko maahan sekä neljään suurimpaan kaupunkiin. Vaikka vertailussa havaittiin eroja liittyen väestö- ja toimialarakenteeseen, sairastavuuteen ja terveyspalveluiden käyttöön, Oulu ei poikennut millään systemaattisella tavalla muista suurista kaupungeista eikä koko maasta. Voidaan arvioida, että oululaisia koskevat tiedot ovat melko hyvin yleistettävissä koko Suomeen. Tutkimushankkeen myöhemmissä raporteissa tarkastellaan myös palveluiden ja etuuksien ristikkäiskäyttöä sekä käyttöön yhteydessä olevia tekijöitä eri väestöryhmissä. Hankkeessa saatiin koottua varsin laaja aineisto yhden kunnan kaikkien asukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden ja etuuksien käytöstä, vaikka tämäkään aineisto ei sisällä aihealueen kaikkea mahdollista tietoa. Aineistonkeruu toi esiin kokonaiskuvan saamisen haasteet, sillä monimutkaisen palvelu- ja etuusjärjestelmämme takia tiedot ovat hajautuneet lukuisiin rekistereihin. Kaikista palveluista ei kansallista rekisteritietoa ole edes saatavilla.

View more