Tutkimusjulkaisut

Recent Submissions

  • Rajavaara, Marketta; Määttä, Anne; Kokko, Riitta-Liisa; Tarkiainen, Laura (Kela, 2019)
  • Mattila, Hannu (Kela, 2019)
    Kela lopetti 20 palvelupisteen toiminnan syksyllä 2018. Tässä raportissa selvitetään, miten toimintansa lopettaneissa Helsingin Hakaniemen, Vantaan Hakunilan, Janakkalan ja Tuusniemen palvelupisteissä asioineet henkilöt ovat hoitaneet Kela-asioitaan kokonaisuutena ennen muutosta. Lisäksi selvitetään, miten näiden neljän palvelupisteen asiakaskunta on jatkanut asiointiaan muutoksen jälkeen. Pääkaupunkiseudulla asiointi on usein monikanavaista: asiakkaat saattavat toimittaa asiakirjoja Kelaan verkossa tai postin välityksellä, mutta moni käy sen lisäksi palvelupisteessä tai soittaa puhelinpalveluun jossain asiointikaaren vaiheessa. Monikanavainen asiointitapa on tyypillistä erityisesti perustoimeentulotukea haettaessa. Janakkalassa ja Tuusniemellä suuri osa asiakkaista on hoitanut kaikki Kela-asiansa vain palvelupisteessä. Pääkaupunkiseudullakin yli 64-vuotiaista henkilöistä moni on hoitanut kaikki Kela-asiansa vain tietyssä palvelupisteessä. Palvelupisteen sulkeminen on muuttanut asiakkaiden tapaa asioida. Monet sittemmin suljetuissa palvelupisteissä ennen asioineet henkilöt ovat alkaneet muutoksen jälkeen hoitaa asioitaan itsepalveluna. Tämä koskee erityisesti asiakkaita, jotka asioivat Kelassa jokin muun etuuden kuin perustoimeentulotuen vuoksi. Toimeentulotuessakin siirtymää itsepalveluun esiintyy, mutta monikanavainen tapa hoitaa asioita luonnehtii toimeentulotukiasiointia muutoksen jälkeenkin. Henkilökohtaista palvelua haluavista asiakkaista osa on alkanut käyttää entistä enemmän puhelinpalvelua. Pääkaupunkiseudulla, jossa etäisyydet palvelupisteiden välillä eivät ole kovin suuret, osa asiakaista – erityisesti yli 64-vuotiaista – on siirtynyt asioimaan toiseen palvelupisteeseen. Janakkalassa ja erityisesti Tuusniemellä, josta matkaa Kuopioon tai Outokumpuun tulee jo paljon, käynnit palvelupisteessä ovat melkein tyystin loppuneet myös yli 64-vuotiaiden joukossa. Ikääntyneimmät asiakkaatkin ovat muutoksen jälkeen alkaneet hoitaa asioitaan itsepalveluna.
  • Pikkarainen, Aila; Koivula, Riitta (Kela, 2019)
    Ikääntyneiden kuntoutuksen (IKKU) kohdentumista, tavoitteellisuutta, toimivuutta ja koettua vaikuttavuutta tutkittiin Muutos-hankkeen osatutkimuksena Tutkittu IKKU -hankkeessa (T-IKKU 2016–2018). Monimenetelmällisen tutkimuksen toteuttivat Jyväskylän ammattikorkeakoulu sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tutkimus toteutettiin hyödyntäen toimijuuden viitekehystä. Aineistot koostuivat kaikkien IKKU-kuntoutusta toteuttaneen 15 palveluntuottajan omaohjaajien kyselystä (n = 34) sekä erityisvastuualueittain valittujen viiden palveluntuottajan työparien (n = 5), kuntoutujien (n = 10) ja omaisten (n = 4) haastatteluista. Aineistot analysoitiin portaittain yhdistäen kyselyaineiston yleiskuvaus laadullisten aineistojen syventäviin näkökulmiin. Tulosten mukaan IKKU-kuntoutus näyttäytyi erilaisena palveluna työntekijöille, kuntoutujille ja omaisille. Työparit työskentelivät yhdistäen kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita ja koko kuntoutujaryhmän odotuksia pyrkien hyödyntämään organisaatioidensa erilaisia toimintakulttuureja Kelan ohjeistusten puitteissa. Heidän erilaiset valmistautumis- ja suunnitteluresurssinsa aiheuttivat haasteita moniammatilliseen sekä työpari- ja verkostotyöhön. Ikääntyneiden kuntoutujien toimijuutta leimasi ajallisesti pitkä orientoituminen kuntoutukseen. Tämän vuoksi ryhmämuotoisen kuntoutuksen toteutus eteni eri tahdissa kuin kuntoutujien yksilölliset prosessit. IKKU-kuntoutuksen vahvuus oli ryhmämuotoinen kuntoutusinterventio, jonka aikana kuntoutujilla oli mahdollisuus tarkastella omaa elämänkulkuaan ja nykyistä tilannettaan sekä jakaa kokemuksiaan muiden kuntoutujien kanssa. Ikääntyneiden kuntoutujien koettu kuntoutuminen ilmeni fyysisenä, sisäisenä, näiden vastavuoroisena prosessina tai sopeutumisena tarjottuun kuntoutusinterventioon. Omaisten rooli jäi irralliseksi. Jatkossa ryhmämuotoisen kuntoutuksen ja yksilöllisen kuntoutumisen integraatiota sekä omais- ja verkostotyötä tulee tehostaa.
  • Jauhiainen, Signe; Sihvonen, Ella; Räsänen, Tapio; Veilahti, Antti; Mikkola, Hennamari (Kela, 2019)
    Tutkimuksen tavoitteena on tarjota uutta tietoa yleisestä asumistuesta sekä nostaa esiin asumistuen kehittämiskohteita. Tutkimuksessa tarkastellaan asumistukea saavia ruokakuntia, tukijaksojen kestoa ja ruokakuntien toimeentuloa sekä vuokranantajien näkemyksiä asumistuesta. Lisäksi vertaillaan Suomen ja eräiden Euroopan maiden asumistukijärjestelmiä. Aineistoina on käytetty Kelan rekistereitä yleisestä asumistuesta, haastatteluaineistoa ja kirjallisuutta. Yleisen asumistuen tarkoitus on alentaa ruokakunnan asumismenoja ja mahdollistaa pienituloisten asuminen. Vuodesta 2010 vuoteen 2017 asumistukien yhteenlasketut menot kasvoivat nimellisesti 1 214 miljoonasta 2 003 miljoonaan euroon. Eniten kasvoivat yleisen asumistuen menot. Yleistä asumistukea maksetaan erityyppisille ruokakunnille ja se onkin varsin kattava, mutta myös yksinkertainen verrattuna tutkimuksessa tarkasteltujen muiden maiden asumistukiin. Asumistukea saavista kotitalouksista suurin osa on yhden hengen ruokakuntia mutta henkilötasolla lapsiperheet muodostavat suurimman osan yleisen asumistuen saajista. Suurin osa asumistuen saajista on alle 35-vuotiaita. Opiskelijoiden siirtyminen syksyllä 2017 yleisen asumistuen piiriin kasvatti entisestään nuorten tuensaajien määrää. Puolella asumistuen saajista tukijakson pituus on enintään 25 kuukautta, mutta tuen kestossa on eroa ikäryhmien välillä. Puolella alle 35-vuotiaista tukijaksojen kesto on enintään 20 kuukautta. Asumistuki on toimeentulon kannalta tärkeä perusturvaetuuksien täydentäjä. Yleisen asumistuen saajat ovat pienituloisia. Vaikka asumistuki huomioitaisiin tulona, jopa 65 prosentilla asumistuen saajista käytettävissä olevat rahatulot jäävät pienituloisuusrajan alle eli ovat alle 60 prosenttia koko väestön mediaanitulosta. Kolme neljästä asumistukea saavasta kotitaloudesta saa pääasialliset tulonsa työttömyysturvasta tai toimeentulotukena eikä valtaosa asumistuen saajista saa mitään ansiotuloja.
  • Räsänen, Tapio; Österbacka, Eva; Valaste, Maria; Haataja, Anita (Kela, 2019)
    Pienten lasten vanhempien osallistumista työmarkkinoille ohjaavat osittain perhevapaajärjestelmä ja osittain perheiden omat valinnat. Perhepolitiikka ja varhaiskasvatuspalvelut mahdollistavat sekä lapsen hoitamisen kotona että äitien osallistumisen työmarkkinoille. Pitkittyessään kotihoitojaksot saattavat kuitenkin etäännyttää työmarkkinoilta. Perhe-etuudet korvaavat lapsiperheen kustannuksia ja menetettyä ansiota suoraan. Kotihoidon tuen korkean korvaustason on havaittu olevan yhteydessä äitien heikompaan kiinnittymiseen työmarkkinoille. Tutkimuksessa havaitaan, että suurempi kotihoidon tuki hidastaa työhön siirtymistä. Hyvässä työmarkkina-asemassa olevien äitien mahdollisuudet työllistyä ovat erilaiset kuin heikossa työmarkkina-asemassa olevilla. Korkeakoulutetut ja nuoret ensisynnyttäjät palaavat työhön muita ryhmiä aiemmin. Jos äidin puoliso on työtön, heikossa työmarkkina-asemassa olevat äidit työllistyvät myöhemmin kuin hyvässä asemassa olevat. Työhön siirtymistä lapsen syntymän jälkeen mallinnetaan Coxin suhteellisen riskin mallilla ja ajasta riippuvilla muuttujilla. Analyyseissä huomioidaan ehdolliseen työllistymistodennäköisyyteen vaikuttavat taustamuuttujat, kuten äidin ikä, koulutustaso ja työkokemus. Taustatekijöiden ja lastenhoidon tukien lisäksi selvitettiin maksettujen kuntalisien yhteys työmarkkinoille osallistumiseen. Tutkimusaineisto on 60 prosentin otos kaikista vuosina 2001–2009 lapsen synnyttäneistä. Äidit jaetaan neljään ryhmään synnytystä edeltävän työmarkkina-aseman mukaan: 1) työsuhteessa lapsen syntyessä, 2) työlliset, 3) työttömät ja 4) työvoiman ulkopuolella olevat. Tutkimuksessa selvitetään, vaikuttaako perhepolitiikka eri ryhmiin eri tavoin. Perhepolitiikalla voidaan yrittää vaikuttaa perheiden käyttäytymiseen. Perhevapaat jakautuvat epätasaisesti vanhempien kesken, ja tukien tasolla on vaikutus äitien päätökseen siirtyä työhön. Jos sukupuolten tasa-arvo on tärkeää, perhevapaat tulisi jakaa tasaisemmin äideille ja isille.
  • Lankila, Jaakko; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2019)
    Raportti kartoittaa ikääntyneiden yli 55-vuotiaiden työttömien tilannetta ja tarkastelee heille sopivia kuntoutus- ja tukimuotoja. Se vastaa kysymykseen, miten Kelan ammatillisen kuntoutuksen palveluja voitaisiin kehittää vastaamaan paremmin ikääntyneiden työikäisten, erityisesti työttömien henkilöiden tarpeita. Taustalla on toimenpide-ehdotus, joka liittyy STM:n ja VM:n asettaman Ikääntyneiden työllisyyden edistämisen työryhmän työhön. Tässä selvitystyyppisessä tutkimustehtävässä kartoitettiin kohdeilmiötä nopealla, analyyttisellä tiedonhaulla. Raportissa ikääntyvien työikäisten tilanteita ja tukikeinoja käsitellään tutkimuskirjallisuuden ja poliittis-hallinnollisten tekstien avulla. Raportissa tarkastellaan työttömyyden aiheuttamaa haastetta niin yhteiskunnan kuin yksilön näkökulmista. Erityisesti käsitellään ikääntyneiden työttömien työkykyä, sosioekonomisia eroja sekä kuntoutusta työkyvyn ja työllistymisen tukikeinona. Selvityksen päätelmänä ehdotamme Kelan olemassa olevien ammatillisen kuntoutuksen palvelujen, jotka sopivat työelämän ulkopuolella oleville henkilöille, muokkaamista vastaamaan erityisesti ikääntyvien ihmisten tarpeita. Tällaisia palveluita ovat eritoten ammatillinen kuntoutusselvitys ja työllistymistä tukeva ammatillinen kuntoutus (TEAK). Erityisen tärkeätä on kiinnittää huomiota ikääntyneiden henkilöiden kuntoutustarpeiden havaitsemiseen ja kuntoutukseen ohjaamiseen. Tämä koskee kaikkia toimijoita niin henkilön työllistymisen tukemisessa,sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin työelämässä. Ikääntyneiden työikäisten, erityisesti työttömien työkyvyn ja työllisyyden tukeminen on suuri yhteiskunnallinen haaste. Tämä ilmiö vaatisi laaja-alaisia koordinoituja ratkaisuja sitoen yhteen valtion- ja paikallishallinnon, kolmannen sektorin ja työelämän toimijat.
  • Åkerblad, Leena; Haapakoski, Kaisa; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko; Ylistö, Sami; Kannasoja, Sirpa (2018)
    Kelan ammatillinen kuntoutusselvitys yhdistää kuntoutustarveselvityksen ja kuntoutustutkimuksen, jotka olivat aiemmin erillisiä palveluita. Tässä tutkimuksessa ammatillisen kuntoutusselvityksen palveluprosessia tarkastellaan erityisesti palveluun ohjautumisen, oikea-aikaisuuden ja toimivuuden näkökulmista. Tutkimuksen aineiston muodostavat kysely palveluun osallistuneille (n = 352) ja tapaustutkimusaineisto, joka koostuu kuntoutujien haastatteluista ja heidän asiakirjoistaan (n = 8) sekä kuntoutu­jien omaohjaajien (n = 5) ja lähettävien tahojen (n = 4) haastatteluista. Kuntoutusselvitykseen osallistuneiden työ- ja opiskelukyky vaikuttivat yleisesti heikoilta. Osallistujat ohjautuivat palveluun useimmiten Kelan, TE-toimiston tai työvoiman palvelupisteen aloitteesta, harvemmin omaehtoisesti. Noin puolet kyselyyn vastanneista koki osallistuneensa palveluun itselleen sopivaan aikaan. Kokemus sopivasta ajoituksesta oli yhteydessä positiiviseen arvioon kuntoutusyksikön onnistumisesta sekä suunnitelmien parempaan toteutumiseen. Palvelun toimivuuden ja henkilökeskeisyyden toteutumisen kannalta olennaista oli se, että kuntoutusselvityksellä oli myös osallistujien elämänlaatua tai työelämäosallisuutta parantava käyttöarvo, ei ainoastaan järjestelmälähtöinen itseisarvo. Tässä keskeistä oli ymmärrettävän tiedon välittäminen, palvelun vastaaminen kuntoutujan tarpeisiin, ammatillisen kuntoutussuunnitelman käyttöarvo, kuulluksi tulemisen kokemus sekä tuen jatkuvuus. Tulosten mukaan huomiota tulee kiinnittää seuraaviin kysymyksiin: Miten voidaan varmistaa, että kuntoutusselvitys on helposti lähestyttävä palvelu, josta osallistujat saavat tietoa etukäteen? Miten palvelu saadaan vastaamaan kuntoutujien erilaisiin tarpeisiin siten, että he kokevat sen henkilökohtaisesti merkitykselliseksi? Miten voidaan varmistaa järjestelmä- ja organisaatiorajat ylittävä tuki ammatillisen kuntoutusselvityksen jälkeen siten, että palvelulla olisi myös pitkäaikaisvaikutuksia?
  • Järvikoski, Aila; Takala, Esa-Pekka; Juvonen-Posti, Pirjo; Härkäpää, Kristiina (Kela, 2018)
    Työkyvyn käsite ja sen tulkinnat vaihtelevat, ja käytössä olevat työkykymallit heijastuvat myös kuntoutuksen käytäntöihin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa pyrittiin selvittämään, millaisia ovat kuntoutuksessa ja työkykyä edistävässä toiminnassa käytetyt työkyvyn käsitykset ja mallit. Kirjallisuutta haettiin systemaattisesti kotimaisista ja kansainvälisistä tutkimustietokannoista vuosilta 2000–2016. Koottua aineistoa täydennettiin erilaisin lisähauin. Tulokset raportoidaan kolmessa osassa. Ensiksi kuvataan aikaisempia kirjallisuuskatsauksia, jotka koskevat työkyvyn käsitettä ja sen määrittelyjä sekä työkyvyn malleja ja tutkimuksen teorioita. Toiseksi tarkastellaan työkyvyn arviointia varten kehitettyjä menetelmiä ja niiden viitekehyksiä. Kolmanneksi aineistosta on nostettu esiin kahdeksan kuntoutuksen kannalta oleellista työkyvyn mallia: 1) lääketieteellinen malli, 2) työkyky yhteiskunnan tai organisaation sosiaalisena konstruktiona, 3) työkyvyn tasapainomalli, 4) psykososiaaliset mallit, 5) työllistyvyyteen perustuvat mallit, 6) integroidut ”yksilö työyhteisössä” -mallit, 7) biopsykososiaaliset mallit, erityisesti ICF-malli, sekä 8) muut monialaiset ja -ulotteiset työkykymallit. Monialaisten mallien käyttö kuntoutuksessa on yleistynyt samalla kun erilaiset työkykyyn liittyvät ja vaikuttavat tekijät tunnetaan aiempaa paremmin. Kehityshaasteita ovat yksilön toimijuuden ja työkyvyn prosessimaisuuden sekä päätöksenteon taustalla olevien järjestelmätasoisten tekijöiden huomioon otto. Kuntoutuksessa olisi keskityttävä työstä irrallaan tapahtuvan työkyvyn arvioinnin sijasta realisoituvaan työkykyyn, toimintaan ja suoriutumiseen konkreettisessa työssä sekä työhön osallistumisen mahdollisuuksiin ja esteisiin. Työkykymallien ei tulisi korostaa sairauden tai vamman asemaa, vaan huomioida yksilö- ja kontekstitekijöiden sekä työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien merkitys.
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko; Ylistö, Sami; Kannasoja, Sirpa (Kela, 2018)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään vuonna 2014 voimaan tulleen Kelan ammatillisen kuntoutuksen lakiuudistuksen toimeenpanoa kuntoutuksen myöntöedellytysten näkökulmasta. Uudistuksen myötä työkyvyn heikkenemistä tuli tarkastella laajemmin kuin suhteessa työkyvyttömyyden uhkaan, sairauteen tai vammaan: nyt arvio tehdään työkykyä heikentävän kokonaistilanteen ja opiskelukyvyn näkökulmista. Tutkimuksessa kysytään, kuinka työ- ja opiskelukyvyn heikkenemistä ja asiakkaan kokonaistilannetta arvioidaan uudistetun lain puitteissa. Lisäksi pohditaan harkintavallan elementtejä toimintapolitiikassa. Aineisto on moninäkökulmainen ja koostuu Kelan ammatillisen kuntoutuksen ratkaisijoiden (n = 10) sekä kantaa ottavien asiantuntijalääkäreiden (n = 9) teemahaastatteluista ja ammatillisen kuntoutuksen hakijoilta kerätyistä kyselyistä (2013 n = 432 ja 2015 n = 542). Aineistot on analysoitu monimenetelmäisesti sekä laadullisin että määrällisin menetelmin. Hakijoiden työkyky oli sekä ennen lain muuttumista että sen jälkeen hyvin heikko. Niillä, joiden työkyky oli parempi, esiintyi vähemmän koettuja sosiaalisia ja elämäntilannehaittoja. Hakemista arvioivat onnistuneeksi erityisesti työkykyiset työlliset hakijat, jotka olivat myös tyytyväisiä Kelaan. Vastaavasti riittämätöntä toimeentuloa kokevien ja työttömien ryhmät olivat tyytymättömiä. Ratkaisijoiden ja lääkäreiden haastatteluissa keskeiseksi mutta vaikeaksi osaksi toimintapolitiikkaa nousi kokonaistilanteen arviointi. Tiedonhankintamenetelmänä haastattelu oli tarpeellinen, mutta se oli myös aikaa vievää ja osin ristiriidassa määrällisten ratkaisutavoitteiden kanssa. Arvioinneissa pohditutti myös asiakkaan oma halu osallistua kuntoutukseen ja työelämään. Tämä toi esiin harkintavallan merkityksen toimintapolitiikassa. Jatkossa olisi olennaista kiinnittää huomiota hakuprosesseihin heikossa asemassa olevien sekä motivaatioltaan epäselvässä asemassa olevien hakijoiden näkökulmasta.
  • Appelqvist-Schmidlechner, Kaija; Lämsä, Riikka; Tuulio-Henriksson, Annamari (Kela, 2018)
    Oma väylä -kehittämishankkeen (2014–2018) tarkoituksena oli tukea neuropsykiatrisesti oireilevia nuoria aikuisia koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumisessa ja siellä pärjäämisessä. Kohderyhmänä olivat 18–35-vuotiaat nuoret aikuiset, joilla oli diagnoosina Aspergerin oireyhtymä ja/tai ADHD tai ADD. Tutkimuksen tavoite oli selvittää kuntoutuksen hyödyt, koettu vaikuttavuus sekä soveltuvuus Kelan vakituiseksi toiminnaksi. Kuntoutukseen osallistui yhteensä 220 kuntoutujaa, joista 204 osallistui tutkimukseen. Tutkimusaineistoa kerättiin kyselylomakkeilla, ryhmähaastatteluilla, havainnoimalla kuntoutuskäyntejä sekä keräämällä kirjallista materiaalia palveluntuottajilta. Tutkimusaineisto sisälsi myös diagnoositiedot sekä GAS-menetelmän avulla kerätyt kuntoutujan yksilölliset kuntoutustavoitteet. Tutkimus osoitti, että Oma väylä -kuntoutuksen kaltaiselle psykososiaaliselle tuelle on suuri tarve. Kuntoutujien toimintakyky, mielenterveys, sosiaalinen kompetenssi sekä koettu sosiaalinen yhteisyys vahvistuivat kuntoutuksen aikana. Kuntoutuksen alkaessa työn ja opintojen ulkopuolella olevista 44 % onnistui saamaan työ- tai opiskelupaikan, mutta yli puolet (56 %) oli kuntoutusjakson päättyessä edelleen työelämän tai opintojen ulkopuolella. GAS-arvioiden mukaan kuntoutujista 60 prosenttia saavutti kuntoutukselle asettamansa tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamista selittivät kuntoutukseen sitoutuminen sekä luonteva vuorovaikutus ohjaajan ja kuntoutujan välillä. Oma väylä -kuntoutus osoittautui soveltuvaksi ja kohderyhmälle hyödylliseksi. Kuntoutuksen räätälöitävyys asiakkaan lähtökohtien ja tavoitteiden mukaisesti on tärkeää, sillä kuntoutujien toimintakyvyssä ja elämäntilanteessa voi olla suuriakin eroja. Neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa palveluntuottajien ammattitaito sekä kokemus neuropsykiatrisesti oireilevien kanssa toimimisesta nousevat merkittävään asemaan kuntoutuksen tuloksellisuuden kannalta.
  • Remahl, Jarkko; Kukko, Aapo; Louhio, Petrus; Silventoinen, Iina Sofia; Kämäräinen, Niilo; Astre, Tessa; Haapamäki, Emma (Folkpensionsanstalten, 2018)
  • Vuori, Miika; Tuulio-Henriksson, Annamari; Autti-Rämö, Ilona (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin Kelan perhekuntoutuksen tuloksellisuutta, soveltuvuutta ja hyväksyttävyyttä. Kuntoutus oli tarkoitettu 5-12-vuotiaille lapsille, joilla oli diagnosoitu neuropsykiatrinen häiriö, ja heidän perheilleen. Seurantatutkimukseen osallistui 198 perhettä, joista 20 keskeytti kuntoutuksen tai tutkimuksen. Tietoa kerättiin lapsilta, heidän huoltajiltaan ja opettajiltaan. Tutkimukseen osallistuneita seurattiin ilman kokeellisen tutkimuksen vertailuasetelmaa. Tuloksellisuus viittaa mahdolliseen muutokseen kahden mittauspisteen välillä: kuntoutusprosessin alkaessa ja päättyessä. Huoltaja-arvioiden perusteella lasten empatiakyky vahvistui ja tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen haasteet vähentyivät. Huoltajien kokema vanhemmuuteen liittyvä stressi vähentyi. Opettajien arvioiden perusteella lasten sosiaalinen toimintakyky ei juurikaan muuttunut. Perheenjäsenten arviot yhteistyöstä olivat myönteiset. Kuntoutuksen keskeyttäneiden perheiden määrä osoittautui melko pieneksi. Perhelähtöinen työskentelyote saattaa vahvistaa perheiden sitoutumista kuntoutukseen erilaisista käytännön syistä, kuten helpottamalla aikataulujen yhteensovittamista. Enemmistö lapsista ja huoltajista oli tyytyväisiä tapaamisten määrään. Osa perheistä koki tapaamisia olleen liian vähän ja kaipasi tapaamisia tiheämmin. Perhekuntoutus saattaa vähentää lasten tunnesäätelyn ja käyttäytymisen pulmia ja vanhemmuuteen liittyvää stressiä. Lasten ja perheiden arjessa tapahtuva työskentely saattaa vahvistaa tuen tehoa. Tutkimusasetelman vuoksi emme pysty kuitenkaan sanomaan tarkasti, missä määrin muutos on tulkittavissa kuntoutuksen aikaansaamaksi. Osalla lapsista ilmeni neuropsykiatriseen oireiluun liittyviä sosiaalisen toimintakyvyn haittoja kuntoutuksen päättyessä. Jatkossa on tärkeää etsiä keinoja, joiden avulla lasten toimintakykyä voidaan vahvistaa laaja-alaisesti eri kasvuympäristöissä, kuten koulussa.
  • Saastamoinen, Leena K; Maljanen, Timo; Martikainen, Jaana; Valaste, Maria; Mikkola, Hennamari (Kela, 2018)
    Lääkehoitojen kustannuksia rahoittavat pääasiassa sairausvakuutus, kunnat ja potilaat. Lääkkeiden monikanavaisen rahoituksen on esitetty johtavan osaoptimointiin, jolloin rahoitusvastuuta pyritään siirtämään toiselle osapuolelle. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) alueella sosiaali- ja terveydenhuolto integroitiin vuoden 2010 alussa saman budjetin ja johdon alaisuuteen. Integraation mahdollisia vaikutuksia lääkekustannuksiin ei ole tutkittu aikaisemmin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, miten Eksote-alueen lääkekustannukset muuttuivat integroinnin seurauksena, kun palvelujen järjestämisvastuu siirtyi yksittäisiltä kunnilta suuremmalle organisaatiolle rahoitusvastuiden pysyessä muuttumattomina. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin, miten lääkekustannukset muuttuisivat, jos palveluasumisen piirissä olevien potilaiden käyttämien lääkkeiden rahoitusvastuu siirrettäisiin sairausvakuutukselta ja potilailta sote-yksikölle. Raportissa kuvaamme myös muutosta sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannuksissa. Integraation vaikutuksia tarkasteltiin vertaamalla Eksote-alueen lääkekustannusten sekä sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannusten kehitystä koko maan sekä kahden erillisistä kunnista koostuvan vertailualueen kustannuskehityksiin. Laitosten lääkekustannusten tarkastelussa käytettiin Lääkehoidon turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tietoja lääketukkukauppojen tukkuhintaisesta myynnistä laitoksiin vuosina 2003–2015 ja avohoidon reseptilääkkeiden kustannusten tarkastelussa käytettiin Kelan reseptitiedoston tietoja vuosina 2003–2015 korvatuista avohoidon reseptilääkeostoista. Sosiaali- ja terveystoimen kustannustietoina on käytetty tammikuussa 2015 päivitettyjä Sotkanetin tietoja sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannuksista vuosilta 2003–2013. Kuntien vastuulla olevat laitoshoidon lääkekustannukset näyttivät lisääntyneen integraation aikana Eksote-alueella jonkin verran nopeammin kuin koko maassa. Sairausvakuutuksen ja potilaiden vastuulla olevat avohoidon lääkekustannukset kehittyivät sen sijaan integraation aikana Eksote-alueella saman tyyppisesti kuin vertailualueilla. Kuntien vastuulla olevien sosiaali- ja terveystoimen käyttökustannusten kasvu hidastui integraation aikana. Palveluasumisen piirissä olevien henkilöiden lääkkeiden rahoitusvastuun siirto sote-yksiköille merkitsisi huomattavia säästöjä potilaille. Julkisen sektorin rahoituksen määrää siirto – kun verojen vaikutus huomioidaan – puolestaan kasvattaisi selvästi edellyttäen, että kilpailutuksen seurauksena lääkkeiden hinnat eivät jäisi olennaisesti tukkuhintoja alhaisemmiksi.
  • Haapakoski, Kaisa; Heiskanen, Tuija; Harkko, Jaakko; Hautamäki, Lotta; Hiekkala, Sinikka; Karhula, Maarit; Koivula, Riitta; Pikkarainen, Aila; Poutiainen, Erja; Seppänen-Järvelä, Riitta; Tuomenoksa, Asta; Villa, Tiia; Vuorento, Mirkka; Åkerblad, Leena (Kela, 2018)
    Muutos-hankkeessa on tutkittu Kelan kuntoutuksen muutosten vaikutuksia asiakkaan saamaan kuntoutuspalveluun sekä tuotettu tietoa monimenetelmällisen tutkimusotteen soveltuvuudesta kuntoutuksen tutkimukseen. Muutos-hankkeessa on sovellettu moninäkökulmaisia ja monimenetelmällisiä tutkimusasetelmia, joilla on tarkasteltu kuntoutukselle ominaisia monitoimijaisia prosesseja sekä kuntoutumista tuottavia mekanismeja. Moninäkökulmaisuudella on voitu tuottaa kokonaisvaltaista ymmärrystä monialaisesta ja -äänisestä kuntoutustoiminnasta. Julkaisu koostuu artikkeleista, jotka perustuvat Muutos-hankkeen tutkijoiden metodiseminaarissa pidettyihin esityksiin. Artikkeleissa kuvataan moninäkökulmaisen moniaineistollisen tutkimuksen haasteita ja hyötyjä koko tutkimusprosessin näkökulmasta: aineistojen keruuta, analyysin prosessimaista etenemistä ja eri tyyppisten aineistojen välistä vuorovaikutusta analyysivaiheen aikana. Artikkeleissa kuvataan sitä, miten eri aineistojen yhdistelyä ja integraatiota tehtiin sekä millaisia menetelmällisiä pohdintoja tutkimuksissa käytiin.
  • Roisko, Eija; Vesala, Hannu T; Ylitalo, Juho (Kela, 2018)
    Puhevammaisilla henkilöillä on ollut oikeus tulkkauspalveluun vuodesta 1994 lähtien. Kunnat vastasivat palvelun järjestämisestä ja kustannuksista 1.9.2010 saakka, jonka jälkeen järjestämis- ja kustannusvastuu on ollut Kelalla. Oikeus Kelan tulkkauspalveluun oli vuoden 2014 loppuun mennessä yhteensä 5 633 henkilöllä. Henkilöistä 1 689 oli puhevammaisia, joista vain noin 45 prosenttia käytti palvelua. Käyttöaste on ollut koko ajan merkittävästi alhaisempi kuin kuulovammaisilla ja kuulonäkövammaisilla asiakkailla. Palvelun alhainen käyttöaste herätti tarpeen selvittää, mistä tämä johtuu. Kela tilasi Kehitysvammaliitolta selvitystyön puhevammaisten henkilöiden tulkkauspalvelun käytöstä vuoden 2014 lopussa. Selvitystyö toteutettiin neljänä osakokonaisuutena, joiden tulokset nivottiin tähän julkaisuun. Puhevammaisten tulkkauspalvelun käyttöä tarkasteltiin Kelan rekisteritietojen, asiakasnäkökulman, tulkkinäkökulman sekä järjestönäkökulman valossa. Selvityksen toteutuksen tavoitteena oli luoda mahdollisimman monialainen näkemys palvelunkäyttöön vaikuttavista tekijöistä. Osakokonaisuuksista nousi esille useita eri tekijöitä, joiden nähtiin vaikuttavan palvelun käytön vähäisyyteen. Rekisteriaineiston analyysin tulokset osoittivat, että suurin vaikuttava tekijä palvelun käyttöön ovat tulkkiringit ja nimetyt tulkit. Niillä puhevammaisilla henkilöillä, joilla ei ole nimettyä tulkkia, on tulkkauspalvelun käyttö huomattavasti vähäisempää. Tulkkauspalvelun asiakkaiden näkökulman tarkastelussa havaittiin, että suurin syy käyttämättömyydelle oli se, että puhevammaisen henkilön tulkkaamisessa auttaa henkilön lähipiiri tai henkilökohtainen avustaja, jolloin koetaan, että tarvetta tulkille ei välttämättä ole. Tulkkien vastauksissa nousi esille keskeisenä syynä palvelun käyttämättömyyteen tulkkien tilaamisen vaikeus. Järjestöjen mukaan tulkkauspalvelun käytön vähäisyyteen liittyy puhevammaisen henkilön elinpiiriin ja sosiaaliseen verkostoon liittyviä tekijöitä. Ongelmia nimettiin olevan myös tulkkipalvelun käytössä, kuten esimerkiksi tulkin tilaamisessa sekä asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaamisessa. Keskeisinä Kelan tulkkauspalvelun kehittämiskohteina tulivat esiin riittävän isojen tulkkirinkien varmistaminen asiakkaille, tilausjärjestelmien monipuolistaminen sekä tulkin työn ja henkilökohtaisen avustajan työn yhdistämisen vaihtoehtojen selvittäminen.
  • Mattila-Holappa, Pauliina (Kela, 2018)
    Mental disorders are the leading cause of work disability among young adults. This study examined the background of young adults who were granted temporary work disability pension due to mental disorders in Finland, their clinical profile, the interventions targeted at them, and employment outcomes over five years. The data comprised people aged 18–34 (n = 1,163) who were granted a fixed-term work disability pension in 2008 due to a mental disorder (ICD-10 codes F10–69, F80–99) by an occupational pension institute. The data included patients’ pension applications and attached medical certifications, which were linked to employment data from the Finnish Centre for Pensions. The most common diagnoses were depressive mood disorders (39%), schizophrenia, schizotypal and delusional disorders (34%), and mania or bipolar disorder (14%). Half of the young adults were attached to the labour market or education prior to the granted pension. Three clinical profiles were identified: ‘Childhood (including adolescence) adversity’, associated with depressive disorders; ‘Comorbidity’, associated with bipolar disorder; and ‘Undefined’, associated with psychotic disorders. Half of the non-student young adults had received work-oriented interventions or had them in their treatment and rehabilitation plan. Forty per cent had received psychotherapy or had a plan for it. A total of 22% of the sample were employed at the end of the 5.6-year follow-up, whereas 48% had been employed at some time during this period. Having planned psychotherapeutic intervention or rehabilitative courses and training at baseline was associated with quicker entry into the labour market. Having both planned psychotherapeutic and work-oriented interventions was associated with being employed at the end of the follow-up. Both psychotherapy and work-oriented interventions are likely to be beneficial for the future employment of young adults on disability pension.
  • Pasternack, Iris; Fogelholm, Carita; Koskinen, Eerika (Kela, 2018)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää selkäydinvammaisten henkilöiden elinikäisen kuntoutuksen tutkimustietoon perustuvaa vaikuttavuutta. Aluksi tehtiin kartoittava haku viitetietokantoihin, minkä perusteella kuntoutuksen asiantuntijat rajasivat laajaa tutkimusaluetta. Valittuihin kuntoutusmenetelmiin kohdistettiin systemaattinen haku käyttäen seuraavia tietokantoja: Medline, Embase, Cochrane CENTRAL, CINAHL ja PsycINFO. Kaksi tutkijaa seuloi viitteet, arvioi tutkimusten laadun ja taulukoi tulokset. Työ tehtiin marraskuun 2016 ja joulukuun 2017 välillä. Henkilöillä, joilla selkäydinvamma on kestänyt yli puoli vuotta, manuaalisesti avustettu kävelyn kuntoutus on yhtä vaikuttavaa kuin robottiavusteinen kuntoutus. Kävelykuntoutusta voi tehostaa biopalautteilla, akupunktiolla, allasterapialla ja virtuaalitodellisuutta hyödyntävillä menetelmillä. Yläraajojen kuntoutuksessa nousujohteinen voimaharjoittelu ja lihasten sähköstimulaatio näyttävät olevan vaikuttavia menetelmiä. Selkäydinvammaisten kroonisten kipujen hoidossa transkutaaninen sähköinen hermostimulaatio (TENS) ja aivojen tasavirtastimulaatio ovat tehokkaita. Spastisuuden hoidossa parhaiten näyttävät tehoavan TENS ja transkraniaalinen magneettistimulaatio. Kognitiivinen käyttäytymisterapia saattaa olla vaikuttavaa, mutta myös virtuaalitodellisuuteen perustuvat menetelmät ovat vaikuttaneet positiivisesti selkäydinvammaisten kuntoutujien mielialaan. Etäyhteyksin toteutettu kuntoutus näytti toimivan samanveroisesti kuin tavanomainen kuntoutuspoliklinikalla toteutettu kuntoutus. Selkäydinvammaisten kuntoutusta ollaan kehittämässä entistä tarpeenmukaisemmaksi ja se ollaan viemässä kuntoutujan arkeen, kotiin tai työpaikalle. Robotiikalla voitaneen tulevaisuudessa korvata osa manuaalisesta avustamisesta. Virtuaaliteknologiasta ja -peleistä saadaan tulevaisuudessa lupaavia työvälineitä kuntoutukseen.
  • Antikainen, Harri; Rusanen, Jarmo; Tillman, Päivi (Kela, 2018)
    Raportissa selvitettiin paikkatietoanalyysin avulla sairausvakuutuksen korvaamien taksimatkojen yhdistelyn vaikutuksia taksimatkojen kustannuksiin sekä arvioitiin, olisiko yhdistelyä voinut tapahtua vielä enemmän. Tutkimusaineistona käytettiin Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) erityisvastuualueen (erva) sairaanhoitopiirien alueella toimiviin tilausvälityskeskuksiin kertyneitä tietoja mm. matkojen osoitteista ja toteutumisajankohdista, ja Kelan rekisteritietoja niistä maksetuista sairausvakuutuksen korvauksista vuonna 2015. Yhteiskuljetusten osuus tutkimusaineiston taksimatkoista oli 12 %. Tulosten mukaan toteutuneilla yhteiskuljetuksilla säästettiin taksimatkojen kuluissa vuonna 2015 TAYS-erva-alueella arviolta 3,2 miljoonaa euroa eli noin kahdeksan prosenttia. Lisäksi osa ei-yhdistellyistä taksimatkoista olisi ollut mahdollista yhdistellä toisiinsa, jolloin saavutettu säästö olisi voinut olla vieläkin suurempi. Yhdistelyalueen laajentaminen yksittäisistä sairaanhoitopiireistä koko erva-alueen kattavaksi olisi kuitenkin lisännyt säästömäärää vain vähän. Taksimatkojen yhdistelyn laajuudessa oli melko suuria eroja sairaanhoitopiirien välillä sekä niiden sisällä. Yhdistelyaste ja matkaa kohti lasketut kustannussäästöt olivat suurimmat sairaanhoitopiirien reunakunnissa, mutta eniten yhdisteltyjä tehtiin ja suurimmat rahalliset säästöt tulivat sairaalakaupunkien sisäisillä matkoilla. Yli puolet yhteiskuljetuksiin kuuluneista taksimatkoista liittyi keskussairaalamatkaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun taksimatkojen yhdistelyä tehtiin paikkatietomenetelmien avulla näin laajalle rekisteriaineistolle. Aineiston suuri koko asetti haasteita erityisesti yhdistelypotentiaalin määrän arvioinnille, minkä vuoksi tässä tutkimuksissa pystyttiin tarkastelemaan pelkästään kahden matkan laskennallisia yhdistelyjä. Jatkoa ajatellen olisi tarkoituksenmukaista, että myös useamman matkan yhdistelyjen arviointi olisi mahdollista.
  • Isolankila, Tapio; Keski-Säntti, Eeva-Maria; Mattila, Jukka (Kela, 2018)
    Pääministeri Sipilän hallitus asetti vuoden 2018 budjettiesityksen yhteydessä tavoitteekseen toteuttaa perhevapaauudistuksen. Uudistuksen oli tarkoitus lisätä työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvoa, yksinkertaistaa ja kehittää tukijärjestelmää nykyisestä, etsiä keinoja edistää ja joustavoittaa paluuta perhevapailta työelämään sekä viedä käytäntöön perheystävällisten työpaikkojen toimintamalleja ja lisätä varhaiskasvatukseen osallistumista. Uudistus aiottiin toteuttaa julkisen talouden raamien puitteissa, työllisyyttä vahvistavilla vaikutuksilla. Hallitus luopui sittemmin uudistuksesta, mutta uudistukseen liittyvän taustatyön yhteydessä syntyi vaikutusarvioihin ja laskentaan liittyvää materiaalia, jonka valossa perhevapaauudistuksen keskeisiä vaikutuskanavia voidaan tarkastella relevantissa mittaluokassa. Tässä työpaperissa esitellään virkamiestyössä laadittujen laskelmien keskeisiä piirteitä sekä erinäisiä erilliskatsauksia aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Tarkoitus ei ole esittää näkökulmaa perhevapaauudistuksen toteuttamisen yksityiskohtiin tai ehdottaa yhtä mallia tai yksittäisiä toimenpiteitä perhevapaakokonaisuuden kehittämiseksi. Sen sijaan kirjoituksessa tuodaan esille aiheeseen liittyviä keskeisiä mekanismeja, niiden mittaluokkia sekä muita olennaisia tekijöitä perhevapaauudistusten taloudellisten vaikutusten näkökulmasta. Työpaperissa kuvataan perhevapaajärjestelmän nykytila sekä käydään läpi kuvailevin ja laskennallisin esimerkein erilaisia perhevapaakokonaisuuteen liittyviä osia ja niiden vaikutuksia etuusmenoihin, työllisyyteen sekä lyhyesti julkiseen talouteen laajemmin. Lisäksi työpaperi sisältää katsauksia eräisiin erityiskysymyksiin, kuten perhevapaiden kokonaishedelmällisyys- ja työuravaikutuksiin sekä varhaiskasvatuksen lapsivaikutuksiin. Taustakatsauksissa ei ole pyritty kvantitatiiviseen arviointiin. Ensimmäinen luku käsittelee perhe-etuuksien nykytilaa koskevaa lainsäädäntöä ja tilastotietoja perhevapaista. Toisessa luvussa käsitellään vanhempainvapaajärjestelmään liittyviä reformimalleja sekä niihin liittyviä kustannus- ja työllisyyslaskelmia. Kolmannessa luvussa käsitellään kotihoidon tukeen liittyviä kysymyksiä. Neljännessä luvussa tarkastellaan lyhyesti verotukseen liittyviä keskeisimpiä heijastusvaikutuksia. Kirjoittajat vastaavat itse työpaperissa esitetyistä näkemyksistä. Työpaperi ei vastaa kirjoittajien edustamien organisaatioiden näkemyksiä aiheesta.
  • Hautamäki, L; Ramadan, F; Ranta, P; Haapala, E; Suomela-Markkanen, T (Kela, 2018)
    Eläinavusteiset menetelmät ovat ihmisen terveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua edistävää toimintaa, jossa eläimellä on avustava tehtävä. Eläinavusteisessa terapiassa eläin toimii osana tavanomaista terapiaa, jonka tavoitteena on parantaa ihmisen fyysistä, kognitiivista ja sosiaalista toimintakykyä sekä tunnetaitoja. Tässä katsauksessa tavoitteena on tuottaa tietoa eläinavusteisten menetelmien käytöstä Suomessa sekä tarjota kootusti tutkimustietoa eläinavusteisten menetelmien toimivuudesta osana erilaisia terapioita ja kuntoutusprosesseja. Katsauksessa tarkastellaan eläinavusteisen terapian toimivuutta ja hyötyä ja tarpeenmukaisuutta osana kuntoutusprosessia etenkin psykoterapian, puheterapian, fysioterapian ja toimintaterapian näkökulmista. Katsauksen menetelmänä on kartoittava kirjallisuuskatsaus. Tutkimuskirjallisuutta käydään läpi vuosilta 2010–2017 ja kotimaista toimintaa kartoitetaan ammattilaisten ja kuntoutujien haastatteluiden sekä taustoittavien keskustelujen avulla. Lisäksi katsauksen yhteydessä toteutettiin Kelan verkkosivuilla kysely eläinavusteisten menetelmien käytöstä. Katsauksessa esitellään eläinavusteisen terapian hyötyjä ja haittoja sekä tutkimusnäytön että ammattilaisten ja kuntoutujien kokemusten perusteella. Lisäksi esitellään eläinavusteisista menetelmistä hyötyviä kuntoutuksen kohderyhmiä ja kuvaillaan eläimen kanssa työskentelyn toteutustapoja osana erilaisia kuntoutusprosesseja. Katsauksessa käsitellään myös työskentelyyn osallistuvan eläimen edellytyksiä toimia osana terapiaa ja terapeutilta itseltään vaadittavaa täydennyskoulutusta.

View more