Tutkimusjulkaisut

Recent Submissions

  • Lautamo, Tiina; Juntunen, Kristiina; Lällä, Kaisa; Pikkarainen, Aila (Kela, 2022)
    Tässä raportissa kuvataan nuorten aikuisten ja ikääntyneiden aikuisten toimijuuden itsearviointiin kehitetyn ATPA19-itsearviointityökalun (Assessment Tool of Perceived Agency, ATPA19) teoreettiset perusteet ja luotettavuustutkimuksen vaiheet päätuloksineen. Lisäksi esitetään työkalun käyttöä koskevia suosituksia. Uusimmassa kuntoutusta koskevassa keskustelussa kuntoutumisen tavoitteena on korostunut kuntoutujien toimijuuden ja osallistumisen edistäminen sekä näiden tukeminen erilaisissa arjen ympäristöissä. Jos kuntoutuksen tavoitteet keskittyvät näihin toimintakeskeisiin ilmiöihin, tulisi myös arvioinnin kohdentua niihin. Samalla henkilön omat näkemykset päivittäisen elämänsä mahdollisuuksista ja haasteista voidaan kattavammin ottaa kuntoutusinterventioiden lähtökohdiksi. ATPA19-itsearviointityökalun avulla voidaan arvioida henkilön koettua toimijuutta ja tukea samalla häntä tuomaan arviointikeskusteluun omia näkemyksiään toimijuudestaan ja sen eri osa-tekijöistä. Lisäksi arviointi tuo esille niitä henkilön itsensä nimeämiä toimintoja, jotka tuovat voimavaroja arkeen, mutta myös niitä, jotka vievät voimia. Näiden pohjalta voidaan keskustella henkilön toivomista muutostarpeista, joista puolestaan muodostuvat luontevasti kuntoutuksen tavoitteet ja interventioiden painotukset. Koetun toimijuuden itsearviointi täydentää ja laajentaa osaltaan toimintakykylähtöisen kuntoutuksen arviointiperinnettä. ATPA19-itsearviointityökalua suositellaan käytettäväksi itsearviointiin joko haastatellen tai itsenäisesti täyttäen. Kohderyhmäksi on määritelty aikuiset henkilöt, joilla on riittävät valmiudet kuvata ja pohtia omaa toimijuuttaan.
  • Ilves, Outi; Korpi, Hilkka; Honkanen, Sari; Aartolahti, Eeva (Kela, 2022)
    Tutkimuksessa selvitettiin robottien, virtuaalitodellisuuden tai lisätyn todellisuuden avulla toteutetun lääkinnällisen kuntoutuksen vaikuttavuutta ja merkityksellisyyttä kuuden järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen, näytönastekatsausten ja laadullisen tutkimusnäytön yhteenvedon avulla. Kirjallisuushaut toteutettiin Ovid MEDLINE-, Cinahl-, PsycINFO- ja ERIC-tietokannoista. Määrällisistä tutkimuksista mukaan valittiin järjestelmälliset katsaukset ja satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset (RCT), joihin osallistui lääkinnällisen kuntoutuksen tarpeessa olevia henkilöitä, interventiona oli kyseisiä teknologioita hyödyntävä kuntoutus ja tulosmuuttujina toimintakyky, elämänlaatu, fyysinen tai psyykkinen hyvinvointi, avuntarve tai työkyky. Laadullisiin tutkimuksiin osallistui kuntoutujia, heidän läheisiään tai kuntoutusammattilaisia, kiinnostuksen kohteena olivat kokemukset tai käsitykset ja kontekstina kuntoutus, jossa hyödynnettiin kyseisiä teknologioita. Katsaukset arvioitiin AMSTAR2-, RCT-tutkimukset Cochrane Risk of Bias 2- ja laadulliset tutkimukset Joanna Briggs -instituutin kriteereillä. Vaikuttavuusnäyttöä arvioitiin ensisijaisesti aiempien katsausten perusteella hyödyntäen GRADE-arviointia sekä Hoitosuositustyöryhmien periaatteita. Laadullisten tutkimusten aineisto luokiteltiin aineistolähtöisesti kuvaamaan merkityksellisyyttä kyseisten teknologioiden käytöstä kuntoutuksessa. Robottiavusteinen ja virtuaalitodellisuutta hyödyntävä kuntoutus ovat pääasiassa yhtä vaikuttavia ja joissakin kuntoutujaryhmissä vaikuttavampia kuin tavanomainen harjoittelu tai muu kuntoutus. Yleistettävyyttä heikentää RCT-tutkimusten heterogeenisyys. Näyttö painottuu neurologisten kuntoutujien liikunnalliseen harjoitteluun. Näytönaste on kohtalainen tai heikko. Teknologian nähtiin täydentävän perinteisiä kuntoutusmenetelmiä ja sillä koettiin olevan kuntoutujalle merkityksellisiä fyysisiä ja psykososiaalisia hyötyjä. Kokemuksissa oli kuitenkin laajaa variaatiota. Suunnittelussa ja käyttöönotossa tulisi kuntoutujan olla keskiössä ja ammattilaisten osaaminen varmistaa.
  • Paavonen, Anna-Marie; Partanen, Tuija (Kela, 2022)
    Suomessa alle kouluikäisistä lapsista 12 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2020 lopussa. Maahanmuuttaneet henkilöt käyttävät mielenterveys- ja kuntoutuspalveluja Suomessa harvemmin kuin muu väestö. Kuntoutuspalveluiden vähäisempään käyttöön voivat vaikuttaa esimerkiksi kielivaikeudet, kulttuurierot tai palvelujärjestelmään liittyvät tekijät. Tämän tutkimuksen tavoite oli tuottaa tietoa siitä, millaiseen Kelan järjestämään kuntoutukseen maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret ovat osallistuneet sekä millaisia haasteita ja kehittämistarpeita kuntoutuksen toteutumisessa on ollut, kun asiakkaat ovat olleet maahanmuuttajataustaisia lapsia, nuoria ja perheitä. Tutkimuksen aineistot koostuivat kyselyistä, haastatteluista ja Kelan rekisteritiedoista. Tutkimuksen tiedontuottajia olivat Kelan kuntoutuksen palveluntuottajat sekä kuntoutukseen lähettävillä tahoilla ja järjestöissä työskentelevät ammattilaiset. Kyselyt oli suunnattu kuntoutuksen palveluntuottajille. Tutkimukseen haastateltiin seitsemää kuntoutuksen palveluntuottajaa sekä kahta lähettävillä tahoilla ja kahta järjestöissä työskentelevää ammattilaista. Tutkimuksen tilasi Kelan etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksikön kuntoutusryhmä. Vuosina 2019‒2021 iältään 0‒17-vuotiaiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten saama kuntoutus on useimmiten ollut lakiperusteeltaan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöterapiat ovat toteutuneet lapsille ja nuorille pääasiassa samalla tavoin kuin lapsille ja nuorille muussa väestössä. Haasteet kuntoutuksen toteutumisessa ovat liittyneet kuntoutuksen valmisteluun, kuntoutusprosessin sujuvuuteen ja tulkkaukseen liittyviin kysymyksiin. Ennen kuntoutusta haasteita on ollut kuntoutukseen ohjautumisessa, kuntoutuksen hakemisessa, terapeutin etsimisessä ja ensimmäisen käyntikerran sopimisessa. Lasten kuntoutukseen ohjautuminen on voinut viivästynyt, kun heidän tuen tarpeensa ovat liittyneet esimerkiksi kielen kehityksen ongelmiin. Kuntoutuksen aikana haasteita on ollut tavoitteiden asettamisessa, terapiasuhteen rakentamisessa, kuntoutuksen kiinnittymisessä arkeen ja kuntoutusprosessin hallinnassa. Tavoitteiden asettaminen ja terapiasuhteen rakentaminen ovat vieneet tavanomaista enemmän aikaa. Vaikeudet kotikäyntien järjestämisessä ovat vaikeuttaneet kuntoutuksen kiinnittymistä arkeen. Pienten kielten tulkkeja on ollut vaikea löytää ja tulkkivälitteinen työskentely on vienyt aikaa terapiatyöskentelyltä. Mielenterveyskuntoutuksen saajina maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret voivat olla väliinputoajia. Tutkimuksen perusteella maahanmuuttajataustaisille perheille olisi hyvä antaa nykyistä enemmän tietoa Kelan järjestämästä kuntoutuksesta ennen kuntoutuksen aloittamista sekä tukea kuntoutusasioiden hoitamiseen. Palvelujärjestelmässä tarvitaan toimijoiden välistä yhteistyötä, jotta lasten ja nuorten kuntoutustarpeet tunnistetaan nykyistä paremmin ja jotta perheet voivat saada nykyistä enemmän tukea muihin kuin kuntoutukseen liittyviin tuen tarpeisiin.
  • Leskelä, Riikka-Leena; Mikkola, Hennamari (Kela, 2022)
    Terveysongelmat ja taloudelliset ongelmat kulkevat usein käsi kädessä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, mitä sote-palveluita toimeentulotuen saajat käyttävät, ja onko toimeentulotuen asiakkuus yhteydessä sote-palveluiden kokonaiskäyttöön ja siitä kertyviin kustannuksiin. Tutkimuksen aineistona hyödynnettiin Oulun kaupungista, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä sekä Kelasta kerättyä asukastason rekisteriaineistoa sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksista ja etuuksista vuonna 2013. Aineistoa analysoitiin kuvailevilla analyyseillä sekä lineaarisilla regressiomalleilla. Tutkimuksen keskeinen havainto on, että toimeentulotuen asiakkuus on yhteydessä korkeampiin sote-palveluista kertyviin kustannuksiin senkin jälkeen, kun mallissa huomioidaan asiakkuus eri sote-palveluissa. Paljon eri palveluita ja etuuksia tarvitsevan asiakkaan palvelukokonaisuuksia tulisikin koordinoida. Eri toimijoilla ei ole välttämättä edes tietoa siitä, missä eri palveluissa asiakkaalla on asiakkuus, joten tiedon integraatio tulisi ratkaista ensin.
  • Ukkola, Ismo; Miettinen, Sari; Pulkki, Jutta; Heino, Pekka; Poikkeus, Leena (Kela, 2022)
    Työpaperissa tarkastellaan mahdollisia järjestelmätason syitä alueiden välisiin eroihin Kelan kuntoutukseen ohjautumisessa ja osallistumisessa neljän Kelan kuntoutuspalvelun osalta (työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus, puheterapia, kuntoutuspsykoterapia ja aivoverenkiertohäiriön sairastaneen kuntoutuskurssi (AVH-kurssi)). Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi kuntoutuspalvelujen saatavuus ja sen muodostama monitahoinen kokonaisuus. Aineistona käytettiin keväällä 2021 toteutettua, kuntoutuksen ammattilaisille suunnattua kyselyä. Vastaajia yhdisti näkemys asiakkaan kuntoutukseen ohjautumisen sujuvuudesta, resurssien niukkuudesta ja kuntoutukseen hakemisen puutteista. Erityisvastuualueiden (erva) välisissä tarkasteluissa huomattiin, että Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueen vastaukset erottuivat muista alueista pääsääntöisesti myönteisemmillä arvioilla. Erityisesti näin oli asiakkaan kuntoutusprosessin sujuvuuden, toimintamallien käytön, työnjaon selkeyden sekä kuntoutustarpeen arvioinnin ja kuntoutussuunnitelman laatimisen osalta. Avovastauksista tunnistettiin seitsemän pääteemaa, jotka koskevat: tietoa, yhteistyötä, työnjakoa, palveluihin osallistumista, resursseja, kuntoutusmyönteisyyttä ja tukiverkkoa. Työnjaossa tunnistettiin kaksi alateemaa: asiakkaan ohjaukseen liittyvä työnjako ja asiakkaan prosessin jatkuvuutta turvaava työnjako eivät toimi sujuvasti. Toimintamalliteemassa tunnistettiin neljä alateemaa: tiedon tai osaamisen puute etenemisestä, prosessin vaikeaselkoisuus ja monimutkaisuus, epäselvät käytännöt ja toimintamalli ei toimi. Tulosten perusteella tulisi kiinnittää huomiota kuntoutuksen hakemiseen sekä asiakkaan kuntoutustarpeen arviointiin ja kuntoutussuunnitelman laatimiseen. Näissä vaiheissa tulisi tarkastella erityisesti toimijoiden välistä työnjakoa ja käytössä olevia toimintamalleja. Kaikkia alueita koskevat kehittämiskohteet ovat resurssien niukkuus ja palveluiden saatavuus.
  • Salminen, Anna-Liisa (Kela, 2022)
    Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen yhteydessä pyritään tukemaan kansalaisten aktiivisuutta ja vastuunottoa oman hyvinvointinsa ja terveytensä ylläpidossa. Työpaperin ensimmäisessä osassa tarkastellaan kuntoutujan aktiivisuuteen ja vastuunottoon liittyviä käsitteitä, joita käytetään ja myös käännetään englanninkieleltä suomen kielelle vaihtelevasti ja epätäsmällisesti. Oman hyvinvoinnin hallinnalla (self-management) tarkoitetaan tässä työpaperissa ongelmakeskeistä ja yksilöllistä toimintaa, joka sisältää kolmenlaisia tehtäviä: hoidon/kuntouksen yms. palvelujen hallinta, roolien hallinta ja tunteiden hallinta. Oman hyvinvoinnin hallinta edellyttää hallinnointitaitoja, joita ovat ongelmanratkaisu, päätöksenteko, resurssien hyödyntäminen, potilas-palveluntuottaja-kumppanuuden muodostaminen, toiminnan suunnittelu ja räätälöinti. Oman hyvinvoinnin hallinta on kattokäsite hoidolle ja kuntoutukselle, mukaan lukien itsehoito, omahoito ja omakuntoutus sekä terveyden edistäminen. Omakuntoutuksella tarkoitetaan kuntoutujan itsensä toteuttamaa, mutta sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammattihenkilön kanssa yhdessä suunnittelemaa kuntoutumistarpeeseen parhaiten sopivaa näyttöön perustuvaa kuntoutusta. Käsitteenä omakuntoutus ei vielä ole vakiintuneesti käytössä, mutta työpaperissa ehdotetaan käsitettä kuvaamaan omatoimisesti toteutettavaa ammattilaisen ohjaamaa kuntoutusta. Työpaperin toisessa osassa luodaan katsaus taksonomioihin ja interventioihin, joita voidaan hyödyntää pitkäaikaissairaan kuntoutujan oman hyvinvoinnin hallinnan valmennuksessa. Kirjallisuushaun perusteella lopulliseksi aineistoksi valikoitiin 32 artikkelia, joista suurin osa liittyi aivoverenkiertohäiriöihin, muutamia artikkeleita löytyi selkäydinvamma ja aivovamman saaneiden henkilöiden, sekä Parkinsonin ja MS-tautiin sairastuneiden oman hyvinvoinnin hallinnan valmennuksesta. Mukaan ei otettu tutkimuksia, joissa keskityttiin yksittäisten oireiden tai taitojen hallintaan. Katsaukseen mukaan otettujen tutkimusten perusteella pitkäaikaissairaiden oman hyvinvoinnin hallintaan liittyvä tutkimus on keskittynyt erilaisiin diagnoosiryhmäkohtaisiin läsnä tai etänä toteutettaviin ohjelmiin, niiden toteutukseen ja vaikutuksiin. Oman hyvinvoinnin hallinnan strategioista, eli taidoista tai keinoista, joita henkilö tarvitsee toimiakseen aktiivisesti oman hoitonsa ja kuntoutumisensa edistämiseksi, vaikuttaa olevan toistaiseksi melko vähän tutkimusta, mutta sen tarpeeseen on kiinnitetty huomiota. Työpaperissa esitetään, että kuntoutuksessa tulisi hyödyntää omakuntoutusta ja tukea kuntoutujan oman hyvinvoinnin hallintaa, sekä kiinnittää erityisesti huomiota taitoihin ja strategioihin, joita nämä kuntoutujalta edellyttävät. Oman hyvinvoinnin hallinnan valmennus voisi toimia hoitoa ja kuntoutusta yhdistävänä monialaisena ja moniammatillisena toimintamallina.
  • Miettinen, Anneli; Mustonen, Jaakko; Räsänen, Tapio (Kela, 2022)
    Hankkeessa tarkasteltiin vanhemmuudesta aiheutuvista perhevapaakustannuksista maksettavan korvauksen (perhevapaakorvaus) maksamista työnantajille vuosina 2017–2020. Perhevapaakorvaus on 2 500 euron suuruinen kertakorvaus, joka maksetaan työnantajalle, mikäli tämä on maksanut äitiysvapaan tai adoptioäidin vanhempainvapaan ajalta palkkaa työntekijälle vähintään yhden kuukauden ajalta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijän työsuhteen tulee olla joko toistaiseksi voimassa oleva, tai vähintään yhden vuoden kestävä määräaikainen työsuhde. Vuonna 2020 Kela maksoi perhevapaakorvausta 4 132 työnantajalle yhteensä 48,6 miljoonaa euroa. Korvausta maksettiin yhteensä 19 391 työntekijän perhevapaan perusteella. Selvityksen perusteella perhevapaakorvausta on maksettu noin 40 prosentista kaikista alkaneista äitiysvapaista. Osuus on pysynyt lähes samalla tasolla vuosina 2017–2020. Rajattaessa tarkastelu koskemaan vain palkansaajina toimineita naisia havaittiin, että perhevapaakorvauksia oli maksettu noin 54 prosentista alkaneista äitiysvapaista. Perhevapaakorvauksia on maksettu muita useammin korkeasti koulutettujen naisten sekä iältään 30–34-vuotiaiden naisten työnantajille. Sosioekonomisen aseman perusteella suurin osa korvauksista on maksettu toimihenkilöammateissa toimivien naisten työnantajille. Henkilöstömäärältään suurille kotimaisille yksityisille yrityksille ja kuntatyönantajille on maksettu eniten perhevapaakorvausta. Vuonna 2019 perhevapaakorvausta maksettiin noin 45 miljoonaa euroa, mutta euromääräisesti korvaus on keskittynyt pienelle joukolle työnantajia. Vuonna 2019 kymmenelle eniten korvauksia saaneelle työnantajalle maksettiin perhevapaakorvauksia noin 7 miljoonaa euroa, ja 50:lle eniten korvauksia saaneelle noin 15 miljoonaa euroa. 59 prosenttia perhevapaakorvauksia saaneista työnantajista oli kuitenkin sellaisia, joille korvausta oli kalenterivuoden aikana maksettu vain yhden työntekijän perhevapaan perusteella. Suomessa ammattialat ja toimialat ovat eriytyneet sukupuolen mukaan, mikä näkyy perhevapaakorvausten keskittymisenä naisvaltaisille toimialoille ja työpaikoille. Lukumääräisesti eniten perhevapaakorvauksia on maksettu terveys- ja sosiaalialalla tai tukku- ja vähittäiskaupan alalla toimiville työnantajille, mutta euromääräisesti selvästi eniten terveys- ja sosiaalialan työnantajille. Euromääräisesti korvausta on maksettu eniten kuntatyönantajille (42 % kokonaissummasta). Perhevapaakorvauksen mahdollista alikäyttöä arvioitiin vuosilomakustannuskorvauksen ja työnantajalle maksettujen vanhempainpäivärahojen avulla. Perhevapaakorvauksia oli maksettu työnantajille lähes yhtä runsaasti kuin vuosilomakorvauksia, mutta selvästi harvemmin kuin vanhempainpäivärahoja. Erot olivat muita suurempia yksityisten ja henkilöstömäärältään pienten työnantajien kohdalla.
  • Paavonen, Anna-Marie; Karinkanta, Saija (Kela, 2021)
    Pitkäaikaisella kivulla tarkoitetaan kipua, joka on kestänyt vähintään kolme kuukautta tai pidempään kuin sairauden tai vamman aiheuttaman kudosvaurion paraneminen tavallisesti kestää. Pitkittyneessä kivussa ajallinen yhteys kivun aiheuttaneeseen tekijään on usein hävinnyt. On arvioitu, että joka viides suomalaisista työikäisistä kokee pitkittynyttä kipua. Erityisesti voimakas tai laaja-alainen pitkäaikainen kipu kuluttaa usein merkittävästi henkilön voimavaroja. Tuki- ja liikuntaelinperäinen kipu on myös yleinen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy. Kela järjestää kuntoutuskursseja esimerkiksi tuki- ja liikuntaelisairauksia sairastaville aikuisille. Saattaa olla, että Kelan järjestämällä kuntoutuksella voitaisiin tukea pitkäaikaista kipua kokevien aikuisten työ- ja toimintakykyä nykyistä enemmän. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoite oli selvittää, millaisia interventioita pitkäaikaista kipua kokevien aikuisten kuntoutuksessa käytetään ja millaisia niiden hyödyt ovat. Erityisesti tarkasteltiin sitä, millaisilla interventioilla voidaan tukea pitkäaikaista kipua kokevien työkykyä ja työssä selviytymistä. Tutkimuksen tilasi Kelan lakiyksikön kuntoutusryhmä. Kerätyn tiedon perusteella on tarkoitus arvioida Kelan mahdollista roolia kipukuntoutuksen järjestäjänä tulevaisuudessa. Kirjallisuuskatsaus toteutettiin kartoittavana kirjallisuuskatsauksena (scoping review). Mukaan otettujen tutkimusten julkaisuajankohta oli 2016–2021. Osana kirjallisuuskatsausta haastateltiin neljää kipukuntoutuksen asiantuntijaa Suomessa. Kirjallisuuskatsauksessa tarkasteltiin 57 systemaattista kirjallisuuskatsausta, meta-analyysiä tai suositusta pitkäaikaisen kivun hoidolle ja kuntoutukselle. Systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa ja meta-analyyseissä tarkasteltiin psykologisia, fysioterapeuttisia, liikuntaharjoitteluun perustuvia ja moniammatillisia interventioita. Tutkimuksissa tiedon antamisella ja kognitiiviseen viitekehykseen perustuvilla interventioilla on havaittu enemmän vaikutuksia kipuun ja toimintakykyyn kuin esimerkiksi tavanomaisella hoidolla. Liikuntaharjoittelulla ja fyysisellä aktiivisuudella on havaittu enemmän vaikutuksia kipuun ja toimintakykyyn kuin jos henkilö ei harjoita liikuntaa. Kansallisissa ja kansainvälisissä suosituksissa pitkäaikaista kipua kokevien kuntoutuksessa suositellaan käytettävän kestävyys- ja lihasvoimaharjoittelua sekä psykologisia menetelmiä. Suosituksissa korostetaan myös toimivan vuorovaikutuksen tärkeyttä kivun hoidossa ja kuntoutuksessa. Tutkimuskirjallisuuden ja haastattelujen perusteella työkykyä tukevan kipukuntoutuksen tulisi todennäköisesti olla moniammatillista ja työhön kytkettyä. Työllistymistä edistävä kuntoutus voisi perustua IPS-toimintamalliin. Pitkäaikaista kipua kokevien aikuisten hoitoon ja kuntoutukseen ohjautuminen on ollut Suo-messa sattumanvaraista. Palvelujärjestelmässä ei ole esimerkiksi riittävästi tietoa pitkäaikaisen kivun biopsykososiaalisesta luonteesta eikä kuntoutuspalveluita ole tarjolla riittävästi. Palvelujärjestelmässä voisi olla tarvetta Kelan järjestämälle kipukuntoutukselle. Uusi kuntoutuspalvelu voisi olla esimerkiksi ohjattua kipupsykologista ja -fysioterapeuttista ryhmäkuntoutusta. Palvelun kohderyhmä voisi olla myös henkilöt, joiden kipuongelma on vaikea tai laaja-alainen tai jotka ovat työelämässä tai joiden työstä poissaoloaika on verrattain lyhyt.
  • Karhula, Maarit; Heiskanen, Tuija; Salminen, Anna-Liisa (Kela, 2021)
    Kehitysvammaisten lasten ja nuorten toimintaterapian keskeisenä päämääränä on mahdollistaa lasten ja nuorten toimintaa ja osallistumista arjen eri ympäristöissä ja yhteisöissä: kotona, päivähoidossa, koulussa sekä vapaa-ajan toiminnoissa. Toimintaterapeutin asiantuntemuksen ydintä on vahvistaa niitä tekijöitä, jotka edistävät lapsen ja nuoren toimintaa ja osallistumista. Tärkeää on myös muokata ja poistaa niitä tekijöitä, jotka estävät tai haittaavat täysipainoista toimintaa ja osallistumista. Tämän järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli koota tietoa toimintaterapian vaikuttavuudesta kehitysvammaisten lasten ja nuorten toimintaan ja osallistumiseen arjessa. Katsauksesta on julkaistu englanninkielinen versio vertaisarvioituna artikkelina Scandinavian Journal of Occupational Therapy -julkaisussa. Kirjallisuushaut tehtiin seuraavista tietokannoista: CINAHL, Cochrane Library, PubMed ja Embase. Haku toteutettiin tammikuusta 2000 toukokuuhun 2020. Käsinhaku tehtiin keskeisiin toimintaterapian julkaisuihin: American Journal of Occupational Therapy, Scandinavian Journal of Occupational Therapy, Journal of Occupational Therapy, Schools, & Early Intervention. PICO-kriteerien perusteella mukaan otettujen tutkimusten laatu arvioitiin Joanna Briggs -instituutin katsauksissa käytettävien kriteerien mukaisesti. Näytön aste arvioitiin GRADE-luokituksella (Grading of Recommendations Assessment, Development and Evaluation). Kirjallisuushaku tuotti 4 741 kirjallisuusviitettä, joista katsaukseen hyväksyttiin 15 tutkimusartikkelia. Katsaukseen valituista tutkimuksista 3 oli satunnaistettuja kontrolloituja tutki-muksia, 3 tapaus–verrokki-tutkimuksia, 2 tapaussarjatutkimusta ja 7 tapaustutkimusta. Tutkimusten laadussa oli vaihtelua heikkolaatuisista tutkimuksista korkealaatuisiin. Näyttö kriittisistä tulosmuuttujista (koulussa ja luokkahuoneessa osallistuminen, välineelliset päivittäiset toiminnat ja tehtävästä suoriutuminen, leikkitaidot, osallistuminen ja tekeminen, osallistumiseen liittyvän tavoitteen saavuttaminen, autonomia päivittäisissä rutiineissa sekä käsin kirjoittaminen) vaihteli kohtalaisesta erittäin heikkoon. Katsauksen perusteella toimintaterapia toteutettuna kehitysvammaisten lasten päivittäisissä ympäristöissä saattaa lisätä osallistumista arjen toimintoihin, mutta vakuuttava näyttö puuttuu. Alle kouluikäisten kehitysvammaisten lasten osallistumisen ja arjen toiminnan edistämiseksi voidaan suositella vanhempien ohjausta sisältävää toimintaterapian kotiharjoitteluohjelmaa. Lisäksi voidaan suositella koulun päivittäiseen ohjelmaan sisältyvää opettajien ja avustajien ohjausta lapsen ja nuoren osallistumisen tukemiseen. Myös visuaalisen tuen (videot, kuvat) käyttö välineellisten päivittäisten toimintojen taitojen harjoittelussa vaikuttaa lupaavalle terapian toteutustavalle. Vakuuttavaa näyttöä odotellessa ei suomalaisessa toimintaterapiassa kannata hylätä käytännössä toimiviksi havaittuja ja teoreettisesti perusteltuja interventiomuotoja. Tärkeää on saada lisää laadukkaita, vertailevilla asetelmilla toteutettuja tutkimuksia, joissa mitataan muutosta arjessa toiminnassa ja osallistumisessa, ja joissa käytetään yhtenäisiä, yleisesti hyväksyttyjä ja standardoituja mittareita.
  • Heiskanen, Tuija; Sarnola, Kati (Kela, 2021)
    Henkilökohtainen budjetointi on avun, tuen ja järjestämisen tapa, jossa henkilö on itse keskiössä omia palvelutarpeitaan vastaavan kokonaisuuden suunnittelussa, valinnassa ja toteuttamisessa. Suomessa toteutettiin vuosien 2020 ja 2021 aikana hallitusohjelmaan kuuluva kokeiluhankekokonaisuus, jonka tavoitteena oli vahvistaa vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja valinnanmahdollisuuksia; arvioida henkilökohtaisen budjetoinnin vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja haasteita; ja lopulta tuottaa esitys henkilökohtaisen budjetoinnin järjestämisestä Suomessa. Yksi sosiaali- ja terveysministeriöltä hankerahoitusta saaneista, kokeiluhankkeeseen kuuluvista hankkeista oli Eteva kuntayhtymän Silta omannäköiseen elämään -hanke, jonka osana tämä tutkimus toteutettiin. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla henkilökohtaisen budjetoinnin ja asiakkaan kokonaistilanteen huomioivan monialaisen palvelu- ja elämänsuunnittelun tavoitteiden toteutumista, mahdollisuuksia ja haasteita. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa monialaista yhteistyötä ja tiedonkulkua edistävistä ja estävistä tekijöistä. Tutkimuksen toteutti Kelan tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin vammaispalveluiden asiantuntijoiden ryhmähaastatteluista touko-kesäkuussa 2021. Ryhmähaastatteluita järjestettiin neljä kappaletta ja niihin osallistui yhteensä 18 henkilöä. Aineisto analysoitiin kuvailevaa analyysia käyttäen. Tutkimuksen mukaan henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteet toteutuvat nykyisessä järjestelmässä vaihtelevasti. Kilpailutus, hajautuneet palvelut, asiakkaiden nykyinen tulonmuodostus ja henkilöstöpula ovat merkittäviä haasteita yksilöllisten palveluiden toteutuksessa. Tutkimuksessa tunnistettiin, että yksilöllisiin palveluihin on mahdollisuuksia myös henkilökohtaisen budjetoinnin ulkopuolella. Samaan aikaan henkilökohtainen budjetointi voisi mahdollistaa yksilöllisen arjen rakentamisen nykyistä paremmin. Aidot valinnat, valintojen läpinäkyvyys, mahdollisuus kokeilla ja vaihtaa mielipidettään sekä asiakkaan riittävä tiedonsaanti erilaisista mahdollisuuksista koettiin tärkeiksi tekijöiksi omannäköisen arjen rakentamisessa. Henkilökohtaisen budjetoinnin ja asiakkaan kokonaistilanteen huomioivan monialaisen palvelu- ja elämänsuunnittelun tavoitteiden toteutuminen edellyttää tutkimuksen mukaan moninäkökulmaista tietoa asiakkaalta ja lähiverkostolta, sillä monipuolisilla verkostoilla ja pysyvillä asiakassuhteilla voidaan vahvistaa asiakkaannäköisiä ratkaisuja. Moninäkökulmaisuuden lisäksi korostui toimiva yhteistyö ja tiedonkulku toimijoiden välillä. Haastateltujen mukaan riittämättömät vastuunjako, resursointi ja ajankäyttö sekä puutteellinen toiminnan seuranta koettiin monialaisen yhteistyön haasteiksi. Henkilökohtainen budjetointi nähtiin toimintakulttuurin ja ajattelun muutoksena, joka edellyttää rajauksia ja linjauksia resursseihin, palveluihin, toteuttajiin ja vastuisiin, ja jossa päätöksentekoon ja toteutumisen seurantaan tarvitaan selkeät työkalut ja järjestelmät.
  • Hautamäki, Lotta; Vuorento, Mirkka; Tuomenoksa, Asta; Hiekkala, Sinikka; Poutiainen, Erja (Kela, 2021)
    Aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuminen heikentää usein merkittävästi toimintakykyä ja omatoimista arjessa selviytymistä. Kelan kohdennettujen AVH-kuntoutuskurssien tavoitteena on tukea sairastuneen kävelyä, käden käyttöä tai kommunikaatiota. Tässä Kelan Muutos-hankkeen osatutkimuksessa tarkasteltiin kurssien merkitystä kuntoutujien arkielämässä ja sairauden vaikutusten hallinnassa. Tutkimuksessa kerättiin moninäkökulmainen laadullinen aineisto (haastattelut ja asiakirja-aineistot), jossa tuotiin yhteen kuntoutujien, heidän läheistensä ja palveluntuottajien kokemukset kursseista. Kelan kohdennetuista AVH-kuntoutuskursseista on hyötyä osana kuntoutujan kuntoutumisen prosessia silloin, kun palvelujärjestelmän muut osat muodostavat kurssin kanssa mahdollisimman saumattoman kokonaisuuden. Oikea-aikaisessa kurssille ohjautumisessa oli haasteita. Ohjautumisen varmistamiseksi tarvitaan terveydenhuollossa AVH:n erityistietämykseen pohjautuvaa koordinaatiota. Kursseilla otettiin hyvin huomioon kuntoutujien yksilöllinen toimintakyky, mutta ohjelman toteutus heterogeenisille ryhmille oli ammattilaisille haastavaa. Kurssien koetut hyödyt kuitenkin ilmenivät laajasti monilla eri toimintakyvyn aihealueilla, eivätkä ne rajoittuneet vain kohdennettujen kurssien teemoihin (kävelyyn, käden käyttöön tai kommunikaatioon). Kurssin myötä saavutetut kokonaisvaltaiset hyödyt kuntoutujan toimintakyvyssä säilyvät parhaiten arjessa, jos kurssin jälkeinen kuntoutus toteutuu tavoitteiden mukaan ja kuntoutuja saa tukea harjoittelun motivaation säilyttämiseen. Läheisten rooli kuntoutuksessa jäi vähäiseksi, eikä heidän voimavarojaan pystytty kurssilla riittävästi tukemaan. Läheisten jaksamisen tukemiseen tulisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.
  • Koskenvuo, Karoliina; Laaksonen, Mikko; Blomgren, Jenni; Pösö, Reeta; Seppänen-Järvelä, Riitta; Näsi, Ella (Kela, 2021)
    Tämä selvitys liittyy yleiseen yhteiskunnalliseen tavoitteeseen ehkäistä kuntoutustukien pitkittymistä ja muuttumista pysyviksi työkyvyttömyyseläkkeiksi. Selvitys on toteutettu Kelan tietopalvelujen ja ETK:n tutkimuksen yhteistyönä. Selvityksessä kartoitettiin aiempaa tutkimusta ja toteutettiin rekisteripohjainen tarkastelu kuntoutustuen vuonna 2015 aloittaneista. Selvityksen rekisteritarkastelut perustuvat Eläketurvakeskuksen ja Kelan rekisteritietoihin. Paluu kuntoutustuelta takaisin työelämään ei ole yleistä. Kotimaisissa työeläkejärjestelmään kohdistuneissa tutkimuksissa työhön palanneiden osuudet vaihtelivat pääosin reilusta kymmenestä prosentista 25 prosenttiin. Työhön paluuta ennustavia tekijöitä olivat voimassa oleva työsuhde ennen kuntoutustuen alkamista, nuorempi ikä ja kuntoutustoimenpiteisiin osallistuminen. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi kuntoutustukea saaneilla työhön paluu oli todennäköisempää verrattuna mielenterveyden häiriöihin. Aiemmat suomalaiset tutkimukset ovat rajoittuneet työeläkejärjestelmästä kuntoutustukea saaviin tai yksittäisen eläkelaitoksen vakuutettuihin. Tämän selvityksen rekisteritarkastelut kohdistuivat vuonna 2015 kuntoutustuen aloittaneisiin (N = 9 699) kattaen sekä työeläke- että kansaneläkejärjestelmän kuntoutustuet. Kuntoutustuen aloittaneiden tilannetta tarkasteltiin kahden ja neljän vuoden kuluttua kuntoutustuen alkamisesta jakaen kuntoutustuen aloittaneet näissä seurantapisteissä kymmeneen mahdolliseen tilaan. Kuntoutusta tarkasteltiin sen osalta, oliko henkilö saanut työeläkekuntoutusta, Kelan kuntoutuspalveluja tai kuntoutusrahaa ensimmäisen vuoden aikana kuntoutustuen alkamisen jälkeen. Kahden vuoden kuluttua kuntoutustuen alkamisesta pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle oli siirtynyt 23 % ja neljän vuoden kuluttua 31 %. Työhön palanneita kahden vuoden kuluttua kuntoutustuen alkamisesta oli 10 % ja neljän vuoden kuluttua 13 %. Miehet ja iäkkäämmät olivat naisiin ja nuorempiin verrattuna hieman useammin siirtyneet pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle. Nuoremmissa ikäryhmissä pysyvää työkyvyttömyyseläkettä saavien osuudet kuitenkin kasvoivat seuranta-ajan pidentyessä ja kuntoutustuen jatkuminen nuorilla oli yleistä. Kuntoutusta ensimmäisen vuoden aikana saaneilla kuntoutustuen jatkuminen ja pysyvälle eläkkeelle siirtyminen oli harvinaisempaa ja työhön palaaminen yleisempää kuin niillä, jotka eivät olleet saaneet kuntoutusta. Erityisesti nuorimmilla kuntoutusta saaneilla kuntoutustuen jatkuminen oli selvästi harvinaisempaa. Kuntoutusta saaneet nuoret olivat myös harvemmin siirtyneet työkyvyttömyyseläkkeelle ja useammin työhön. Koska kuntoutustuelta palataan keskimäärin harvoin työelämään, opiskelu- ja työkykyä edistävään kuntoutukseen ja muihin palveluihin pitäisi päästä aiempaa varhemmin ennen kuin riski pitkittyvään työkyvyttömyyteen kasvaa merkittävästi. Selvityksen tulokset toivat esille kuntoutukseen liittyvän mahdollisuuden vähentää pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä ja edistää työhön paluuta, vaikka kuntoutustuki olisi jo alkanut.
  • Helne, Tuula; Hirvilammi, Tuuli (Kela, 2021)
  • Räsänen, Tapio; Jauhiainen, Signe; Pyy-Martikainen, Marjo (Kela, 2021)
    Valtaosa palkansaajakotitalouksista on riittävästi vakuutettuja ja asumismenot sekä asuntolainanlyhennykset on mitoitettu oikein. Toisaalta osa suomalaisista kotitalouksista on alttiita toimeentulo-ongelmille työttömyyden seurauksena. Tutkimuksessa tehdään kaikille palkansaajakotitalouksille sosiaaliturvan stressitesti mikrosimulointimenetelmällä. Sosiaaliturvan stressitestiä hyödynnetään koronakriisin tulonjakovaikutusten sekä automaattisten vakauttajien, kuten työttömyysturvan, vaikutusten arvioinnissa. Tutkimuksen toisessa osassa simuloidaan palkansaajakotitalouksille työttömyys, joka vastaa vuoden 2020 koronakriisin alkua, työttömyydestä seuraava tulonmenetys sekä korvaavat etuudet mikrosimulointimenetelmällä. Molemmat simuloinnit antavat kuvan suomalaisten palkansaajakotitalouksien toimeentulosta: työttömäksi jäädessään 12 prosenttia ei selviytyisi välttämättömästä kulutuksesta. Jos asuntolainan hoitokulut huomioidaan, kasvaa osuus 16 prosenttiin. Valtaosa, 84 prosenttia, palkansaajatalouksista on riittävästi vakuutettu ja asumismenot tai asuntolainat oikein mitoitettu. Työttömyys aiheuttaa erityisesti alimpiin tulokymmenyksiin kuuluvissa, yksin asuvissa ja yksinhuoltajatalouksissa enemmän toimeentulo- ja asuntolainan maksuongelmia verrattuna muihin palkansaajakotitalouksiin. Simuloitu koronakriisin aiheuttama työttömyyssokki kuvaa kuinka paljon kotitalouksien käytettävissä olevat tulot pienenevät. Yksin asuvien ja yksinhuoltajien tulot pienenevät enemmän kuin kotitalouksilla, joissa on kaksi aikuista. Kaksi tai useampi työssä käyvä jäsen tai palkkatulon lisäksi muut tulonlähteet lieventävät palkansaajatalouksien tulotason muutosta. Suomalainen sosiaaliturva toimii tulosokkien tasaajana, mutta myös asuntomarkkinoiden ja kuluttajahintasokkien vaikutusten tasaajana. Toisaalta kotitalouden elinvaihe sekä usean riskin kasautuminen, kuten usean ansaitsijan työttömyys sekä korko- tai hintatason kasvu, voi lisätä toimeentulo-ongelmia lyhyidenkin työttömyysjaksojen aikana.
  • Turkia, Heidi (Kela, 2021)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Kelan ja Eksoten (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin) yhteistyön ja asiakasohjauksen kehittämistä sosiaalityön kehittämishankkeessa ajalla 1.1.2017–31.7.2019. Tavoitteena oli luoda uutta tietoa Kelan ja kuntien väliseen yhteistyöhön vaikuttavista asioista. Lisäksi tutkittiin, millaisilla yhteistyömalleilla voidaan tukea Kelan ja kuntien välistä yhteistyötä ja asiakasohjausta etenkin heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden osalta. Hankkeen ajaksi Etelä-Karjalaan perustettiin työryhmä, johon osallistui 21 työntekijää Kelan asiakkuuspalveluista ja etuuspalveluista, Eksoten aikuissosiaalityöstä ja maahanmuuttopalveluista sekä Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta Socomista. Aineistona olivat hankkeessa toteutetut muistiot, dokumentit, kyselylomaketutkimukset (alkukysely n = 37 ja seurantakysely n = 29), ryhmähaastattelu (osallistujia 8), yksilöhaastattelu, loppukysely työryhmälle (n = 9) ja tutkimuspäiväkirja. Teoreettinen viitekehys muodostui professioista, monialaisesta yhteistyöstä, asiakasohjauksesta ja sosiaalisista oikeuksista. Alkukyselyssä ja työryhmän keskusteluissa selvitettiin, millaisia haasteita yhteistyössä ja asiakasohjauksessa oli. Näiden pohjalta suunnitelluista malleista toimiviksi osoittautuivat tutustuminen toisten työhön, infot aikuissosiaalityöstä ja maahanmuuttopalveluista Kelan työntekijöille, jalkautuminen, Kela-infot maahanmuuttajille ja asiakkuusvastaavapalvelu. Monialaista yhteistyötä ja asiakasohjausta kehittämällä lisätään toisten työn tuntemista ja arvostusta toisia työntekijöitä kohtaan. Tärkeä tavoite on varmistaa, että sosiaalipalveluita tarvitsevat asiakkaat tunnistetaan ja ohjataan sosiaalipalveluiden piiriin. Kohdennetulla palvelulla voidaan tukea erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden tilanteen kokonaisvaltaista hahmottamista ja ohjausta oikeisiin palveluihin.
  • Paavonen, Anna-Marie; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2021)
    Kelan ammatillisen kuntoutuksen koulutuskokeilu on suunnattu henkilöille, joilla on jonkin sairauden tai vamman vuoksia erityisiä vaikeuksia koulutusalan valinnassa. Koulutuskokeilun erityinen kohderyhmä on koulutustaan suunnittelevat nuoret. Koulutuskokeilu on enintään 10 päivää kestävä palvelu, jonka aikana asiakas voi saada käsityksen koulutusalan vaatimuksista ja siitä sopisiko koulutusala hänelle. Koulutuskokeilu voidaan toteuttaa ammattioppilaitoksissa tai ammatillisissa erityisoppilaitoksissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten koulutuskokeilu on tähän mennessä toteutunut oppilaitoksissa, millainen sen kohderyhmä on ollut ja millaisia ovat olleet sen koetut hyödyt ja vaikutukset. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin, millaiset tekijät ovat estäneet ja edistäneet asiakkaiden koulutuskokeiluun hakeutumista. Palveluun hakeutumista estäneitä ja edistäneitä tekijöitä kartoitettiin käyttäytymisen muutosinterventioiden suunnitteluun ja arviointiin kehitetyn COM-B-mallin avulla. Tutkimuksen ote oli monimenetelmällinen. Tutkimuksen aineistot koostuivat kyselystä, haastatteluista, lausuntoasiakirjoista ja Kelan rekisteristä poimituista tiedoista koulutuskokeilun asiakkaista. Tiedontuottajia tutkimuksessa olivat koulutuskokeilua toteuttaneiden oppilaitosten edustajat ja koulutuskokeilun asiakkaat. Oppilaitosten edustajille suunnattuun kyselyyn vastasi yhdeksän henkilöä. Tutkimukseen haastateltiin viittä oppilaitosten edustajaa ja kahta asiakasta. Tutkimuksessa analysoitiin kahta lausuntoasiakirjaa. Koulutuskokeilun asiakkaiden tuen tarpeet ovat liittyneet useimmiten mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin. Iältään asiakkaat ovat useimmiten olleet 14‒17-vuotiaita. Koulutuskokeilun tavoite on ollut arvioida asiakkaan valmiuksia suoriutua koulutusalan opinnoista ja koulutusta vastaavista työtehtävistä. Lisäksi tavoite on ollut suunnitella asiakkaalle soveltuvaa koulutuspolkua perusopetuksen jälkeen. Koulutuskokeilun avulla on arvioitu myös koulutukseen hakeutumisen oikea-aikaisuutta asiakkaille, joiden opinnot ovat keskeytyneet mielenterveyden ongelmien vuoksi. Koulutuskokeilun aikana asiakkaat osallistuvat useimmiten koulutusalaan liittyvien opinto- tai työtehtävien tekemiseen osana muuta opiskelijaryhmää. Koulutusalan soveltuvuutta asiakkaalle on arvioitu pääasiassa havainnoimalla asiakasta koulutusalaan liittyviä opinto- tai työtehtäviä tehdessä. Asiakasta on myös haastateltu tai hänelle on teetetty erilaisia opiskeluvalmiuksia kartoittavia testejä. Useimmiten asiakkaat ovat ohjautuneet koulutuskokeiluun peruskouluista tai toisista ammatillisista oppilaitoksista tai ohjaavina tahoina ovat olleet nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset, kuten NUOTTI-valmentajat. Koulutuskokeilun vahvuudeksi arvioitiin sen keveys palveluna ja joustavat toteuttamismahdollisuudet oppilaitoksessa. Koulutuskokeilun mahdollisuudesta ei ole kuitenkaan riittävästi tietoa peruskouluissa ja kuntoutukseen ohjaavilla ammattilaisilla. Oppilaitoksille tulisi myös välittää nykyistä enemmän tietoa asiakkaista ennen kokeilujaksojen toteuttamista. Koulutuskokeilujen toteutumisen yhdenmukaistaminen oppilaitoksissa edellyttäisi tarkempia suuntaviivoja palvelun toteuttamiselle.
  • Tillman, Päivi; Heino, Pekka; Soppi, Aarni (Kela, 2021)
    Terveydenhuollon kalenterivuosittaiset maksukatot aiheuttavat erityisesti pitkäaikaissairaille terveysmenojen keskittymistä alkuvuoteen. Asiakkaiden maksamien kustannusten hillitsemiseksi on usein esitetty muun muassa maksukattojen yhdistämistä. Kela hallinnoi kahta terveydenhuollon kolmesta maksukatosta: sairausvakuutuslain (L 1224/2004) mukaista lääkekustannusten vuotuista omavastuuta (ns. lääkekatto) ja matkakustannusten vuotuista omavastuuta (ns. matkakatto). Saaduista ja haetuista lääke- ja matkakorvauksista kertyy Kelaan yksityiskohtaiset rekisteritiedot. Rekisteriaineisto mahdollistaa erilaisten laskelmien ja simulointien tekemisen. Tässä rekisteriselvityksessä tarkastellaan Kelan rekisteriaineistojen perusteella kolmella erilaisella yhteiskattomallilla erillisten lääke- ja matkakaton yhdistämistä yhteiseksi katoksi ja tämän vaikutuksia vakuutettujen maksamiin omavastuisiin ja sairausvakuutuksen korvausmenoihin. Valtaosalla lääke- ja/tai matkakorvauksia käyttäneistä maksettavaksi jäävä omavastuu ei tarkastelussa olleilla yhteiskattomalleilla muuttuisi. Muutokset olisivat suurimmat iäkkäämmillä, joilla lääke- ja matkakulut ovat muutenkin suurimpia, ja useimmiten omavastuu pienenisi. Omavastuun pieneneminen jakautuisi kuitenkin jonkin verran epätasaisesti, ja matkakaton sisältävää välikattomallia lukuun ottamatta etenkin ne häviäisivät, joilla on nykyisellään täyttynyt vain matkakatto. Yhteiskatosta hyötyisi myös pieni määrä henkilöitä, jotka nykyisellään eivät saavuta kumpaakaan vuosikattoa. Lääke- ja matkakorvausten yhteiskatto noin lääkekaton suuruisena lisäisi sairausvakuutuksen korvausmenoja erillisiin kattoihin verrattuna noin kaksi prosenttia. Maksukattojen yhdistämisen lisäksi tarkastellaan myös toista tapaa, ns. liukuvaa kattoa, jolla voidaan ehkäistä potilaiden maksamien lääke- ja matkakustannusten kasaantumista alkuvuoteen. Liukuvassa katossa, joka on käytössä esimerkiksi Ruotsissa, vuotuiset omavastuut lasketaan ensimmäisen lääkeoston tai matkan päivämäärästä alkaen vuoden pituiselle jaksolle, jolloin kohdentuminen ei ole sidottu kalenterivuoteen tai muuhun etukäteen määriteltyyn ajanjaksoon. Liukuvalla katolla voitaisiin saada alkuvuoteen kertyviä maksuja tasattua, joskin etenkin lääkeostojen arviointi on käyttäytymisvaikutusten arvioinnin puuttuessa haastavaa. Tässä julkaisussa omavastuita tarkastellaan ns. staattisesti, olemassa olevan aineiston perusteella, eikä muutoksilla oleteta olevan vaikutuksia vakuutettujen käyttäytymiseen. On kuitenkin selvää, että esimerkiksi nykytilanteessa hakematta jääviä matkakorvauksia voitaisiin hakea huomattavasti nykyistä enemmän, mikäli ne kerryttäisivät yhteistä vuosikattoa muiden sairaanhoidon kustannusten, kuten esimerkiksi lääkekustannusten kanssa.
  • Pylvänäinen, Päivi; Hyvönen, Katriina; Muotka, Joona; Forsblom, Anita; Lappalainen, Raimo; Levaniemi, Aino; Maaskola, Niina (Kela, 2021)
    Tutkimme tanssi-liiketerapian (TLT) käytettävyyttä masentuneiden työikäisten kuntoutuksessa. Tutkittavia oli 157, joista 109 satunnaistettiin TLT-interventioryhmään (n = 52) tai kontrolliryhmään (n = 57). Loput tutkittavat (n = 48) osallistuivat satunnaistamattomiin TLT-ryhmiin. Kaikilla tutkittavilla oli lääkärin diagnosoima masennus, joka aiheutti uhkaa työ- tai opiskelukyvylle. TLT-interventio tapahtui tanssi-liiketerapeutin ohjaamassa ryhmässä, joka kokoontui 20 x 75 minuuttia 10 viikon aikana. Kaikki tutkittavat saivat tavanomaista hoitoa tutkimuksen aikana. Alku-, jälki- ja 3 kuukauden seurantamittauksessa tarkasteltiin masennusoireilua (BDI), yleistä psyykkistä vointia (CORE-OM), työ- tai opiskelukykyä ja kehonkuvaa. TLT-interventioryhmän oireet (BDI, CORE-OM) vähenivät merkitsevästi verrattuna kontrolliryhmään, missä tutkittavien oireissa ei tapahtunut muutosta. Interventioryhmän työ- tai opiskelukyky vahvistui. Interventioryhmässä lähes 45 % tutkittavista hyötyi TLT-interventiosta. Ryhmien väliset efektikoot osoittivat keskikokoisia eroja (d = 0,58–0,72) kaikissa oireissa seurantamittauksessa. Koe-kontrolliasetelman aikana kontrolliryhmässä ei tapahtunut muutosta kehonkuvassa, mutta interventioryhmänkään muutos ei pistemäärämuutoksena ollut tilastollisesti merkitsevä. Vaikka määrällisiä muutoksia ei havaittu, laadullisessa koko aineiston tarkastelussa havaittiin, että tutkittavien kehonkuvassa korostui energian puute, epämukavuus sekä huoli siitä, mitä toiset ajattelevat omasta kehosta ja toiminnasta. Kehon toimintakyky ja olemus koettiin huonoina. Tutkittavilla ilmeni pyrkimystä olla huomioimatta, mitä kehossa tapahtuu. TLT-interventiovaiheessa seurantamittauksen vastauksissa ilmeni enemmän itsen ja kehon havainnointia, hyväksyntää, uudenlaisen toiminnan kokeilemista, enemmän neutraaliutta ja myötätuntoa. Tutkimustulos osoitti TLT-intervention tuomien suotuisten muutosten säilyvän lyhyen 3 kuukauden seuranta-ajan.
  • Sihvonen, Ella (Kela, 2021)
    Sosiaaliturvauudistukseen tähtäävän parlamentaarisen komitean yksi keskeinen tavoite on selkeyttää sosiaaliturvajärjestelmää ja lisätä sen ymmärrettävyyttä. Jotta sosiaaliturvaetuuksia olisi helpompi ymmärtää, on keskeistä yhtenäistää käsitteistöä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on tuottaa pohjatietoa komitean työhön sekä perhe- ja tulokäsitteistä että sosiaaliturvaetuuksien haku- ja maksuajankohdista. Perhe- ja tulokäsitteitä sekä etuuksien haku- ja maksuajankohtia tarkastellaan pääasiassa sosiaaliturvalainsäädännössä niissä sosiaaliturvaetuuksissa, joiden määräytymiseen vaikuttavat joko hakijan tulot tai perhe- ja läheissuhteet. Tarkastelluissa sosiaaliturvaetuuksissa käytetään yhteensä 14:ää erilaista tulokäsitettä. Käsitteiden erot johtuvat muun muassa erilaisista työsuhteista, joten samassakin laissa voivat useat eri tulokäsitteet olla tarpeen. Tulot vaikuttavat etuuden maksamiseen monin tavoin. Vaikutukset riippuvat esimerkiksi siitä, onko tuki tai etuus ansiosidonnainen vai tarveharkintainen. Laissa perhe taas määritellään pääasiassa yhteistaloudessa asuvien aikuisten ja mahdollisten lasten muodostamaksi kokonaisuudeksi eli niin sanotun ydinperheen kaltaiseksi. Ydinperheen ulkopuoliset perhe- ja läheissuhteet voivat silti vaikuttaa etuuden saamiseen ja maksamiseen. Perhesuhteiden huomioimista etuuslainsäädännössä on tarkasteltu tutkimuksessa eksklusiivisuuden ja inklusiivisuuden käsitteiden avulla, millä viitataan ajatukseen perheestä ulossulkevana sosiaalisten sidosten muodostelmana (eksklusiivinen) tai ajatukseen perheestä, jonka rajat ovat huokoisemmat (inklusiivinen). Vaikka erilaisia käsitteitä voidaan jonkin verran yhtenäistää, käsitteistön tai haku- ja maksuajankohtien yhtenäistäminen ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus. Lakien tarkoitukset ovat erilaisia, jolloin perhe- tai tulokäsite voi olla tarkoituksenmukaista määritellä eri tavoin jopa saman lain sisällä. On tärkeää, että käsitteiden erilaiset sovellukset perustuvat harkittuun sosiaalipolitiikkaan tai niillä on muutoin perusteltu, hyväksytty ja edelleen pätevä syy. Keskeistä on, että lait kohtelevat kaikkia samassa tilanteessa olevia etuuden tai tuen hakijoita yhdenvertaisesti.
  • Valkama, Venla; Saarikallio-Torp, Miia; Heinonen, Hanna-Mari (Kela, 2020)
    Kelan tutkimuksen toteuttamassa kyselytutkimuksessa selvitettiin vuoden 2018 äitiysavustuksen saaneiden perheiden kokemuksia äitiyspakkauksesta ja sen merkityksestä. Kysely oli laatuaan kymmenes ja se osui vuodelle, jolloin ensimmäisten äitiyspakkausten jakamisesta oli kulunut 80 vuotta. Ensimmäistä kertaa äitiyspakkauskysely suunnattiin äitien lisäksi myös pienten lasten isille. Erityisinä teemoina kyselyssä selvitettiin perheiden näkemyksiä tuotteiden ekologisuudesta ja pakkauksen laajemmasta institutionaalisesta merkityksestä. Kyselyyn vastasi 1 202 äitiä (41 prosenttia kyselyn saaneista) ja 825 isää/lapsen toista vanhempaa (28 prosenttia kyselyn saaneista). Tulokset osoittavat, että perheet ovat äitiyspakkaukseen varsin tyytyväisiä. Tuotteista tarpeellisimpina pidettiin kylpypyyhettä, makuupussia ja peitettä. Vaikka pakkauksen suosio on jonkin verran laskenut, esikoislapsen kohdalla pakkauksen valitsee rahallisen korvauksen sijaan edelleen 95 prosenttia perheistä. Äitiyspakkauksesta ollaan ylpeitä suomalaisena instituutiona ja sukupolvia yhdistävänä perinteenä. Vastaajat toi-voivat, että tulevaisuudessa pakkausta kehitettäisiin ekologisempaan suuntaan lisäämällä esimerkiksi pakkauksen tuotteisiin liittyvää valinnanvapautta. Moni oli myös valmis vähentämään pakkauksen tuotevalikoimaa, mikäli se takaisi tuotteiden entistäkin paremman laadun ja tuotevalikoiman kotimaisuuden.

View more