Tutkimusjulkaisut

Recent Submissions

  • Haapanen, Mari; Hakovirta, Mia (Kela, 2020)
    Lapsen vuoroasumisella tarkoitetaan yleensä järjestelyä, jossa lapsi asuu molempien vanhempiensa luona suunnilleen yhtä paljon. Vuoroasumisen yleistyminen vanhempien eron jälkei-senä asumisjärjestelynä sekä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistukset Suomessa ovat asettaneet tarpeen arvioida sosiaaliturvajärjestelmää vuoroasumisen näkökulmasta. Kun lapsi asuu kahdessa kodissa, keskeisiä kysymyksiä ovat, miten vuoroasuminen vaikuttaa oikeuteen saada sosiaaliturvaetuuksia, miten lapsen vuoroasuminen tulisi ottaa huo-mioon eri etuuksista päätettäessä ja tulisiko etuuksia voida jakaa vanhempien kesken. Tässä työpaperissa tutkimme, minkälaisia ratkaisuja eri maissa on otettu käyttöön vuoroasumisen huomioimiseksi eri etuusjärjestelmissä. Sosiaaliturvaetuuksista analysoimme lapsiperheiden ja vuoroasumisen kannalta keskeisimpiä: lapsilisää, elatustukea, asumistukea sekä toimeentulotukea. Lisäksi analysoimme, miten vuoroasuminen vaikuttaa eri maissa elatusavun määräytymiseen. Aineistona käytimme vuonna 2017 kerättyä vignettekyselyaineistoa sekä keräsimme tietoja eri viranomaislähteistä tai aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta. Tutkimukseen valitsimme maita, jotka ovat joko sosiaaliturvajärjestelmän kannalta verraten samankaltaisia Suomen kanssa (Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti) ja/tai joissa vuoroasuminen on tutkimusten mukaan melko yleistä tai vuoroasumisesta on jonkinasteista lainsäädäntöä (Ranska, Belgia, Australia, Uusi-Seelanti, Iso-Britannia ja Yhdysvallat (Wisconsin)). Vertailu osoitti, että maiden välillä on eroja siinä, onko vuoroasumista huomioitu sosiaalitur-vaetuuksissa. Tanskassa ja Isossa-Britanniassa lapsen vuoroasumista ei ole huomioitu tarkas-telemiemme etuuksien kohdalla. Suomessa vain toimeentulotuessa on ohjeistusta vuoroasumisen huomioimisesta, Islannissa ja Yhdysvalloissa asumistuessa sekä Uudessa-Seelannissa lapsilisää vastaavassa veroetuudessa. Yleisimmin vuoroasuminen on otettu huomioon asumistuessa ja lapsilisässä. Etuuksia on vuoroasumisen näkökulmasta kehitetty kattavimmin Ruotsissa. Tulokset osoittivat, että vuoroasumisen huomioiminen keskeisissä perhepoliittisissa etuuksissa ei ole kovin systemaattista.
  • Korpela, Tuija; Heinonen, Hanna-Mari; Laatu, Markku; Raittila, Simo; Ylikännö, Minna (Kela, 2020)
  • Koivu, Annariina; Phan, Yen T. H.; Näsi, Ella; Abuhamed, Jad; Perry, Brittany L.; Atkins, Salla; Perkiö, Mikko; Koivusalo, Meri (Kela, 2020)
    The baby box is a social innovation: a maternity package with baby clothes and other items for expectant mothers to promote the wellbeing of baby and family. In Finland, the baby box (officially called the maternity package) has been a universal benefit since 1949 and is given to all expectant mothers provided they attend antenatal care (ANC). The baby box is still considered to be a valuable social benefit in Finland today, with 95% of first-time mothers choosing the box instead of a cash grant. Although it is known that the baby box concept has been adapted across the world, there is little information available about how these adaptations have been made and for what purpose the boxes are given out. In order to map these programmes, we conducted a research project on baby boxes globally. Based on our findings, this report introduces the baby box concept, its various adaptations, and its possible uses to improve maternal and child health and wellbeing globally. The contents of this report are based on a mapping of 91 baby box programmes and an in-depth study of 29 programmes across different world regions in high-, middle- and low-income countries. These programmes were initiated by governmental bodies, non-profit organisations, United Nations (UN) agencies, hospitals, and academic institutions. Although we use the term baby “box” throughout the report, many programmes used a different container, such as a basket or bag, to package the items. The programmes ranged in scale from small to nationwide and targeted various groups, from specific vulnerable communities to all pregnant women in a country. Programmes set various goals, including reducing infant or maternal mortality, promoting the wellbeing of babies and mothers, easing financial and parenting burden, encouraging the uptake of health and community support services, and strengthening communities and reducing inequalities. They intended to achieve their goals through the practical support provided by the box and items, as well as the conditions attached to claiming the box (e.g. attendance at services) and additional education (e.g. booklets or arranged groups) included in the programme. The impact of the baby box is of timely concern, as governments are increasingly interested in the concept. However, it is difficult to provide an unequivocal answer to the question of whether the baby box “works,” as this depends on the desired outcomes of the programme. In addition, due to resource constraints, few programmes measure the impact of their intervention systematically. In response to this question and these restraints, we outline the potential current contributions of the baby box to the wellbeing of mothers and babies and provide a commentary on its possible future impact. For example, there is emerging evidence globally that baby box programmes can increase the rates of attending ANC or giving birth at a health facility, which may save lives in contexts where these rates are traditionally low. Baby box programmes may also provide psychosocial support for the mother during the vulnerable time of childbirth. Beyond their potential to support families in their everyday lives, baby box programmes may also be valuable in contexts where families have been forced to flee their homes, such as natural disasters or refugee camps. In addition to our findings, we also discuss high-interest topics surrounding the baby box, including safety issues. Ultimately, we intend for our report to serve as an overview of baby box programmes and a foundation for further research, as well as a reference for those interested in the topic or aiming to implement or evaluate a baby box programme themselves. The baby box is not a one-size-fits-all solution to intricate health challenges. However, it offers significant health and social gains, especially for those who are commonly the most vulnerable in communities: mothers and babies.
  • Perhoniemi, Riku; Blomgren, Jenni; Jäppinen, Sauli; Virta, Lauri (Kela, 2020)
    Sairauspoissaoloista koituu vuosittain suuria kustannuksia työnantajille, työntekijöille ja valtiolle. Kela maksoi vuonna 2019 sairauspäiväraha- ja osasairauspäivärahaetuuksia yhteensä 866 miljoonaa euroa. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme vuonna 2019 maksettujen sairauspäivärahaetuuksien kustannuksia Manner-Suomen maakunnissa. Tarkastelemme myös etuuspäivien määriä ja keskimääräisiä päiväkustannuksia, jotka vaikuttavat vuosikustannuksiin. Kiinnostuksemme kohdistui erityisesti sairauspäivärahaetuuksien maakunnittaisiin vuosikustannuksiin henkeä kohti, huomioiden maakuntien välisiä väestörakenteen eroja. Maakuntakohtaista väestörakennetta kuvasivat tutkimuksessa demografiset, sosioekonomiset ja sairastavuuteen liittyvät tekijät. Näin tarkastellen Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Savossa oli muita maakuntia korkeammat, yli 320 euron vuosikustannukset henkeä kohti. Uusimaa erottui muihin verrattuna matalien kustannusten maakuntana (207 euroa henkeä kohden). Väestörakenteen maakuntaerojen huomioimisella oli melko vähäinen merkitys sairauspäivärahaetuuksien kustannusten maakunnittaisille eroille. Väestörakenteella vakioiduissa, henkeä kohden lasketuissa vuosikustannuksissa maakuntaerot pysyivät melkein yhtä suurina kuin vakioimattomissa vuosikustannuksissa. Tämä johtui suurelta osin siitä, että maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrissä pysyivät väestörakenteen vakioinnista huolimatta suurina. Suuret maakuntaerot sairauspäivärahapäivien määrässä voivat johtua vakioimiemme tekijöiden ohella muun muassa fyysisiä ammatteja sisältävien toimialojen yleisyydestä korkeimpien kustannusten maakunnissa. Samoin erot voivat johtua muun muassa sairauksien erilaisesta alueellisesta painottumisesta ja elintavoista. Tuore maakunnittainen tieto pitkien sairauspoissaolojen aiheuttamista kustannuksista luo valmiuden seurata viime vuosina kasvaneiden sairauspäivärahakustannusten pidemmän ajan alueellista kehitystä. Tieto maakuntaeroista auttaa myös arvioimaan tulevien sote-palveluissa tehtävien rakenteellisten muutosten alueellista vaikutusta suomalaisten työkyvyttömyyteen.
  • Blomgren, Jenni; Jäppinen, Sauli (Kela, 2020)
    Tässä työpaperissa kuvataan Kelan tutkimushankkeessa Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä sosiaaliturvaetuuksien käyttö ja kustannukset Oulussa 2013–2018 koottu rekisteriaineisto. Tutki-mushankkeen tavoitteena oli koota pitkittäisaineisto sosiaali- ja terveyspalveluiden ja sosiaaliturvaetuuksien käytöstä Oulun – Suomen viidenneksi suurimman kunnan – asukkailla. Hankkeen aineiston avulla saadaan laaja näkökulma sosiaali- ja terveydenhuollon eri sektoreiden palveluiden ja etuuksien käyttöön. Tutkimuksen kohdejoukkona ovat kaikki Oulussa vuosien 2012–2017 lopuissa asuneet henkilöt, joiden palveluiden ja etuuksien käyttöä tarkastellaan vuosien 2013–2018 aikana. Työpaperissa esitetään perusjakaumat aineistoon kuuluneiden henkilöiden sosiodemografisista taustatiedoista, palvelujen käytöstä ja etuuksien saamisesta. Rekisteriaineistoa koottiin Kelan rekistereistä, Tilastokeskuksesta, Oulun kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasrekistereistä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämistä terveys-Hilmo ja Avohilmo-hoitoilmoitusrekistereistä, Oulun työterveyshuoltopalveluiden neljän suuren palveluntuottajan (Attendo, Mehiläinen, Terveystalo ja Työterveys Virta) asiakasrekistereistä sekä Eläketurvakeskuksen eläke- ja ansaintarekistereistä. Aineistossa oli yhteensä 240 680 henkilöä, jotka kuuluivat Oulun väestöön vähintään kerran vuosien 2012–2017 lopuissa. Yksittäisen vuoden lopussa aineiston kohdejoukkoon kuuluneiden lukumäärä vaihteli 191 053 henkilöstä 202 354 henkilöön. Oulun kaupungin palveluista kohdejoukkoon kuuluvat käyttivät vuonna 2018 useimmin avosairaanhoidon palveluita (53 % kohdejoukosta), suun terveydenhuollon palveluita (34 %) ja avoterveydenhoidon palveluita (29 %). Julkisen erikoissairaanhoidon avohoidon käyntejä oli 34 %:lla. Aineistossa olevien työterveyshuollon palveluntuottajien työterveyspalveluita käytti 28 % oululaisista. Yksityislääkärikäyntejä oli 28 %:lla ja yksityisen hammashoidon käyntejä 17 %:lla. Kela-korvausta lääkeostoista sai 51 %. Sosiaaliturvaetuuksista merkittävin oli asumistuki, jota saavaan ruokakuntaan kuului 23 % oululaisista. Aineiston yleistettävyyden arvioimiseksi Oulua vertailtiin tilastoindikaattoreilla koko maahan sekä neljään suurimpaan kaupunkiin. Vaikka vertailussa havaittiin eroja liittyen väestö- ja toimialarakenteeseen, sairastavuuteen ja terveyspalveluiden käyttöön, Oulu ei poikennut millään systemaattisella tavalla muista suurista kaupungeista eikä koko maasta. Voidaan arvioida, että oululaisia koskevat tiedot ovat melko hyvin yleistettävissä koko Suomeen. Tutkimushankkeen myöhemmissä raporteissa tarkastellaan myös palveluiden ja etuuksien ristikkäiskäyttöä sekä käyttöön yhteydessä olevia tekijöitä eri väestöryhmissä. Hankkeessa saatiin koottua varsin laaja aineisto yhden kunnan kaikkien asukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden ja etuuksien käytöstä, vaikka tämäkään aineisto ei sisällä aihealueen kaikkea mahdollista tietoa. Aineistonkeruu toi esiin kokonaiskuvan saamisen haasteet, sillä monimutkaisen palvelu- ja etuusjärjestelmämme takia tiedot ovat hajautuneet lukuisiin rekistereihin. Kaikista palveluista ei kansallista rekisteritietoa ole edes saatavilla.
  • Rättö, Hanna; Blomgren, Jenni; Salminen, Anna-Liisa (Kela, 2020)
    Tässä selvityksessä tarkastellaan Kelan kuntoutuksen ratkaisuja sekä niiden hylkäysosuutta vuodet 2005–2017 kattavaan rekisteriaineistoon perustuen. Kuntoutusta tarkastellaan kuntoutusmuodon lakiperusteen mukaan jaoteltuna ammatilliseen, lääkinnälliseen ja harkinnanvaraiseen kuntoutukseen sekä vuodesta 2011 alkaen kuntoutuspsykoterapiaan. Tulkinnoissa otetaan huomioon muun muassa lakimuutokset, jotka ovat vaikuttaneet Kelan järjestämisvastuulla olevaan kuntoutukseen. Selvityksen tarkoituksena on kuvailla Kelan järjestämän kuntoutuksen ratkaisujen hylkäysosuuksien pidemmän aikavälin kehitystä, sillä Kelan järjestämisvastuulla olevan kuntoutuksen muutosten takia hylkäysosuuksia on hankalaa suoraan verrata eri vuosien välillä. Eri kuntoutusmuotoihin liittyvien ratkaisujen hylkäysosuudet ovat vuosina 2002–2017 vaihdelleet melko paljon. Kuntoutusmuotojen välillä hylkäysosuuksien keskinäinen suuruusjärjestys on kuitenkin pysynyt samana koko tarkastelujakson ajan. Kun osuuksia tarkastellaan eri lakiperusteisissa kuntoutusmuodoissa sukupuolen, iän tai kuntoutuspalvelun hakijan asuinpaikan mukaan nähdään, että hylkäysosuuksissa on ollut tarkasteltujen tekijöiden suhteen vuosittain vaihtelua myös kuntoutusmuotojen sisällä. Kuntouksen järjestämiseen vaikuttavilla lakimuutoksilla on myös ollut vaikutusta hylkäysosuuksiin. Nämä vaikutukset ovat kuitenkin usein olleet väliaikaisia. Selvityksen perusteella Kelan järjestämän kuntoutuksen hylkäysosuuksissa on vaihtelua toisaalta lakiperusteiden välillä ja toisaalta lakiperusteiden sisällä, kun hylkäysosuuksia tarkastellaan eri tekijöiden suhteen jaoteltuna. Erojen taustalla oleviin syihin tarkemmin perehtyminen olisi jatkossa tarpeen, jotta kuntoutusjärjestelmää voitaisiin kehittää vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
  • Haapakoski, Kaisa; Åkerblad, Leena; Tolvanen, Asko; Mäntysaari, Mikko (Kela, 2020)
    Kelan uusi palvelu, työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus, otettiin käyttöön vuonna 2017. Palvelussa yhdistyivät entinen työkokeilu, työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan työllistymistä edistävän ammatillisen kuntoutuksen toimeenpanoa suhteessa palvelun lähtökohtiin: työllistymisen edistämiseen sekä kuntoutujan aktiiviseen toimijuuteen ja tukeen. Tarkempia tutkimuskohteita olivat kuntoutuksen kohdentuminen, kuntoutujan rooli ja toimijuus, palvelun toimivuus sekä tuki ja ohjaus palvelussa. Tutkimus toteutettiin moninäkökulmaisesti ja monimenetelmällisesti. Aineistoon sisältyi postikysely palveluun vuonna 2017 osallistuneille (n = 439) ja osallistujien haastattelut (n = 15), sähköinen kysely palveluntuottajille (n = 49) ja palveluntuottajien edustajien haastattelut (n = 18) sekä kuntoutukseen osallistuneiden työpaikkojen yhteyshenkilöiden haastattelut (n = 15). Tutkimuksen tulosten mukaan palvelun koettu oikea-aikaisuus oli keskeistä palvelun toteutuksen onnistumiseksi ja myönteisten tulosten saavuttamiseksi. Palveluun osallistuvien tuen tarve vaihteli. Riittävä mutta samanaikaisesti määrältään ja muodoltaan kuntoutujalle yksilöllisesti sopiva omaohjaajan tarjoama tuki oli toimijuuden mahdollisuuksien kannalta tärkeää. Tuki oli dynaamista ja sisälsi toimintaa, rooleja ja vastuita palvelun kaikkien osapuolten välillä. Vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys, riittämättömäksi koettu toimeentulo, korkeampi ikä, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä pitkittynyt työttömyys olivat yhteydessä palvelun heikompiin tuloksiin. Jatkossa olisi tärkeää tutkia, miten palvelusta saataisiin toimiva kokonaisuus erilaisia tarpeita ja tavoitteita omaaville kuntoutujille. Palvelussa olisi olennaista huomioida työmarkkinoiden ja työorganisaatioiden toimintalogiikka ja tehdä ennakoivaa yhteistyötä organisaatioiden kanssa. Kuntoutujien vaikutusmahdollisuuksien ja resurssien turvaaminen edesauttaisi todennäköisesti palvelun toimivuutta.
  • Härkäpää, Kristiina; Kippola-Pääkkönen, Anu; Buchert, Ulla; Järvikoski, Aila; Kallinen, Mauri (Kela, 2020)
    Vuoden 2016 alussa tuli voimaan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lakimuutos. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia kokemuksia kuntoutujilla ja terapiapalveluja toteuttavilla terapeuteilla on Kelan vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen sisältyvistä yksilöterapioista lakimuutoksen jälkeen. Tutkimuksessa arvioitiin myös, miten asiakaskokemukset ovat muuttuneet verrattuna vuonna 2007 tehtyyn asiakaskyselyyn. Keskeisiä teemoja olivat kuntoutujan rooli ja osallisuus, kuntoutujan arjen ympäristöt ja verkostot sekä kuntoutusyhteistyö. Vuoden 2018 asiakaskysely kohdistui myönteisen kuntoutuspäätöksen vuonna 2016 saaneisiin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Vastanneita oli 2 263 (32 %). Yksilöterapiaa toteuttavien palveluntuottajien ja terapeuttien Webropol-kyselyyn vastasi 886 terapeuttia. Syventäviin haastatteluihin osallistui 18 terapeuttia. Koettu kuntoutusosallisuus eli asiakkaan kuulluksi tuleminen ja mielipiteen huomioon ottaminen oli vuoden 2018 kyselyaineistossa jonkin verran vahvempaa kuin vuoden 2007. Kuntoutus toteutui myös aiempaa yleisemmin kuntoutujan lähiympäristöissä ja arjen tilanteissa, ja tietojen saaminen sairaudesta ja palvelujärjestelmästä oli jonkin verran parantunut. Kaikilla osallisuus ei kuitenkaan toteutunut yhtä hyvin. Kuntoutuksen asiakaslähtöisyyttä arvioivat asiakkaat ja terapeutit. Asiakaslähtöisyys toteutui parhaiten tasavertaisessa kohtelussa ja kuuntelussa mutta heikommin tavoitteissa edistymisen seurannassa tai kuntoutujan motivoinnissa omatoimiseen kuntoutumiseen. Asiakkaiden kokemukset kuntoutusosallisuudesta ja kuntoutuksen asiakaslähtöisyydestä olivat yhteydessä kuntoutuksen koettuihin vaikutuksiin. Terapeutit arvioivat, että heidän asiakkaidensa odotukset painottuvat arjessa selviytymisen ja osallisuuden tukemiseen sekä vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. He toteuttivat eri terapiamuotoja niiden ydinsisältöjä laajemmin kuntoutujien tilanteiden ja niiden muutosten ehdoilla. Tärkeää oli mahdollisuus toimia joustavasti kuntoutujien tukena. Yhteistyö eri tahojen kanssa oli monipuolista ja toteutui parhaimmillaan asiakaslähtöisesti, mutta yhteistyömahdollisuuksia heikensivät eri toimijoiden kiristyneet resurssit.
  • Shemeikka, Riikka; Pitkänen, Sari; Saarinen, Timo; Vuorento, Mirkka (Kela, 2019)
    Kela on järjestänyt harkinnanvaraisena kuntoutuksena kuntoutuskursseja omaishoitajille 1990-luvulta alkaen. Vuonna 2013 omaishoitajien kuntoutukseen lisättiin kursseja ja yksilökurssien lisäksi alettiin järjestää parikursseja omaishoitajalle ja hänen hoidettavalleen. Vuonna 2015 toteutetun Kelan kuntoutuskursseille osallistuneiden omaishoitajien kuntoutuksen arviointitutkimuksen mukaan omaishoitajien kuntoutuksen aikaistamista tulisi harkita ja omaishoitajien tukea olisi tehostettava. Kelan omaishoitajien kuntoutuskursseja ohjaava standardia muutettiin 1.1.2017 alkaen. Tällöin kuntoutuksen rakenne ja pituus muuttuivat ja aloitettiin erityisesti lasta tai nuorta hoitaville omaishoitajille suunnatut kuntoutuskurssit. Kuntoutussäätiö toteutti tammikuun 2017 ja maaliskuun 2019 välisenä aikana Kelan omaishoitajien kuntoutuskursseja koskevan tutkimuksen osana Kelan Muutos-hanketta. Omaishoitajien kuntoutuskursseja koskevan tutkimuksen tutkimustehtävänä oli selvittää, kuinka omaishoitajien uusimuotoiset kuntoutuskurssit toteutuvat ja onnistuvat tuottamaan kuntoutujien elämään odotettuja hyötyjä ja vaikutuksia. Tutkimuksen aineistoina olivat kuntoutujien ryhmähaastattelut, kuntoutujien yksilöhaastattelut, omaishoitajan tuen tarpeen kysely (COPE-indeksi) sekä kysely palveluntuottajien moniammatillisille työryhmille. Tutkimuksen moninäkökulmaisuus ja monimenetelmäisyys toteutettiin analyyttisenä integraationa. Tulokset osoittivat, että omaishoitajat hyötyivät kuntoutuksesta. Heidän psyykkiset voimavaransa lisääntyivät ja vertaistuki tuki kuntoutumista. Uudet toimintamallit jäivät osaksi arkea, mikä ilmeni etenkin liikunnan lisääntymisenä ja omasta jaksamisesta huolehtimisena. Kuntoutuksen palveluntuottajien havainnot tukivat näitä tuloksia. Omaishoitajien kuntoutus kaipaa kuitenkin vielä kehittämistä. Omaishoitajien kuntoutumista ja arjessa selviytymistä tukisivat yksilölliset ratkaisut kuntoutuskurssien aikana sekä konkreettisen tuen varmistaminen myös kotipaikkakunnan palveluissa. Molempia voidaan edistää aiempaa tiiviimmän verkostotyön avulla, esimerkiksi tekemällä kotikäyntejä ja järjestämällä verkostopalavereita yhteistyössä paikallisten palveluiden kanssa. Yksilökursseille toivottiin kolmatta jaksoa nykyisen kahden lisäksi. Kaikille kursseille toivottiin seurantajaksoa, minkä nähtiin edistävän kuntoutuksella saavutettujen hyötyjen vakiintumista osaksi arkea. Lisäksi kurssin aloitusjakson toivottiin olevan nykyistä kevyempi. Aikuista hoitavien kursseilla toivottiin lisää henkisiin voimavaroihin, palveluihin ja etuuksiin sekä omaishoidon päättymiseen liittyviä sisältöjä. Lasta tai nuorta hoitavien kursseilla puolestaan kaivattiin enemmän työelämäteemojen käsittelyä. Kuntoutukseen ohjaamista olisi tarpeen vahvistaa edelleen erityisesti omaishoitajille lakisääteisten hyvinvointi- ja terveystarkastusten kautta.
  • Tschamurov, Viveka; Jauhiainen, Signe (Kela, 2019)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan työttömyysturvan aktiivimallin toteutumista vuoden 2018 aikana. Tutkimus sisältää kuvailevaa analyysia muun muassa siitä, kuinka suuri osa on täyttänyt aktiivisuusehdon ja millä toimenpiteillä se on täyttynyt. Kaikista aktiivimallin piirissä olevista työmarkkinatuen saajista noin 40 prosenttia ja peruspäivärahan saajista hieman alle 30 prosenttia täytti aktiivisuusehdon lähes koko seuranta-ajan. Työmarkkinatuen saajista suurin osa täytti aktiivisuusehdon TE-palveluun osallistumalla, kun taas peruspäivärahan saajista suurin osa täytti sen työtuloilla. Jos henkilö ei täyttänyt aktiivisuusehtoa, hänen työttömyysturvaansa alennettiin seuraavalla tarkastelujaksolla. Suurimmalla osalla henkilöistä, jotka eivät täyttäneet aktiivisuusehtoa, tilanne oli alentamisesta huolimatta pysyvä jaksosta toiseen, ja vain pieni osa alennettua etuutta saaneista täytti aktiivisuusehdon. Lisäksi tutkimuksessa estimoitiin aktiivisuusehdon täyttymisen todennäköisyyttä eri sosioekonomisissa ja demografisissa ryhmissä. Tulosten mukaan erityisesti naisilla, nuorilla ikäryhmillä, puolison kanssa asuvilla, ulkomaan kansalaisilla ja asumistuen saajilla on keskimäärin suurempi todennäköisyys täyttää aktiivisuusehto. Vastaavasti iäkkäämmillä, pitkäaikaistyöttömillä, Uudellamaalla tai maakuntakeskuksissa asuvilla, työkyvyttömyyseläkettä hakeneilla tai toimeentulotuen saajilla on keskimäärin pienempi todennäköisyys täyttää aktiivisuusehto.
  • Sipari, Salla; Vänskä, Nea; Lehtonen, Krista; Pihlava, Jari (Kela, 2019)
    Hyvä kuntoutuskäytäntö perustuu moniammatilliseen, kuntoutujan kanssa yhdessä tehtävään suunnitteluun, jossa laaditaan kuntoutujan omat tavoitteet. Tutkimuksessa tarkoituksena oli kuvata Goal Attainment Scaling -menetelmän (GAS) käyttöä kuntoutujan omien tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa hyvän kuntoutuskäytännön edistämiseksi Kelan järjestämillä lasten ja aikuisten sopeutumisvalmennuskursseilla. Aineisto kerättiin kuntoutujien ja heidän omaistensa yksilöllisillä teemahaastatteluilla sekä ammattilaisten fokusryhmähaastatteluilla. Tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällön analyysia. Aineistona olivat myös kuntoutujien Omat tavoitteet -lomakkeet, joiden sisältö eriteltiin ja analysoitiin teorialähtöisesti. Tutkimuksessa toteutui monimenetelmäisyys siten, että aineiston analyysien tulokset yhdistettiin vastaamaan samaan tutkimuskysymykseen. Tutkimuksen tulosten mukaan tavoitteen asettaminen ja saavuttaminen rakentui ennakoivaksi prosessiksi. GAS-menetelmän käytöstä päätettäessä tulisi keskustella ja harkita sen käyttöä ja soveltamista yksilöllisten tarpeiden ja tilanteiden mukaan. GAS-menetelmän käytön yhdistäminen kuntoutuksen kokonaisuuteen osoittautui tärkeäksi kuntoutumisen ja toimintakyvyn edistymisen kannalta. Tulosten perusteella ilmeni tarve uudistuvalle kuntoutusosaamiselle kompleksisten ja jatkuvassa muutoksessa olevien kokonaisuuksien haltuun ottamiseksi. Tulokset kuvaavat moninäkökulmaisesti sitä, miten GAS-menetelmän käyttö toteutuu Kelan järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää hyvien kuntoutuskäytäntöjen kehittämisessä ja viemisessä käytännön toimintaan. Tietoa voi käyttää suunniteltaessa GAS-menetelmän käyttöä parhaalla tavalla ammattilaisten ja asiakkaiden yhteistoiminnassa.
  • Harkko, Jaakko; Villa, Tiia; Korkeamäki, Johanna; Vaalasranta, Liisa; Poutiainen, Erja (Kela, 2019)
    Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn toimenpidekokonaisuudessa on noussut tärkeäksi ehkäistä opintojen keskeyttämistä. Kelan rahoittama OPI-kuntoutus on kuntoutusmuoto masennus- tai ahdistuneisuushäiriötä sairastaville 16–25-vuotiaille nuorille, jotka suorittavat ammatillista perustutkintoa ja joilla on havaittu opintojen pitkittymisen tai keskeytymisen uhka ja hankaluuksia sosiaalisissa tai oppimistilanteissa. Kuntoutuksen tavoitteena on turvata tai parantaa kuntoutujan opiskelu- ja toimintakykyä sekä lisätä kuntoutujan osallisuutta ja aktiivisuutta. Kuntoutusmallissa pyritään integroimaan mielenterveyskuntoutus osaksi nuorten ammatillisia opintoja. Kuvaamme tässä tutkimuksessa OPI-kuntoutuksen vakiinnuttamisvaiheen toteutusta ja hyötyjä monimenetelmälliseen ja -näkökulmaiseen tutkimusotteeseen perustuen. Määrällisiä ja laadullisia aineistoja kerättiin asiakkailta sekä palveluntuotantoon osallistuvilta toimijoilta oppilaitoksissa ja kuntoutuslaitoksissa ja analysoitiin rinnakkain. Tutkimusote perustui OPI-kuntoutuksen toteutuksen ja hyötyjen arviointiin, joka tapahtui kuntoutujan, oppilaitoksen, terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan näkökulmien kautta. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina havaittiin, että OPI-kuntoutuksella kyettiin vaikuttamaan positiivisesti opiskelijoiden opiskelu- ja toimintakykyyn. Kuntoutukseen osallistuneet nuoret kokivat saaneensa tukea oppi- ja kuntoutuslaitosten ammattilaisilta, ja vertaistuen avulla he saivat positiivisia kokemuksia vuorovaikutuksesta ja osallisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että kuntoutukseen ohjautumisen prosesseja tulee yhä sujuvoittaa, ja kuntoutuksen toteutusta tulisi mukauttaa vielä enemmän kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi kuntoutuksen jälkeistä tukea tulisi suunnitella moniammatillisesti enemmän jo kuntoutuksen aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että nuorten opiskelu- ja toimintakykyä sekä kuntoutustarvetta tarkasteltaessa tulisi huomioida opinnoissa jaksaminen, opintojen hallinta sekä opiskeluihin osallistuminen.
  • Saukko, Päivi; Hakomäki, Hanna (Kela, 2019)
    Musiikkiterapia on tavoitteellista, suunnitelmallista ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa kuntoutusta tai hoitoa, jota toteuttaa musiikkiterapeutin ammatillisen koulutuksen suorittanut terapeutti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kuvata ja arvioida eri-ikäisten kehitysvammaisten musiikkiterapiaa käsitteleviä tutkimuksia toimintakyvyn ICF-viitekehystä käyttäen. Kehitysvammaisuutta ja musiikkiterapiaa käsittelevää kirjallisuutta on julkaistu melko runsaasti, mutta ajantasaista vaikuttavuustietoa tästä kohderyhmästä ei ole ollut saatavilla. Alkuperäisenä suunnitelmana oli toteuttaa järjestelmällinen katsaus. Kirjallisuushakujen tuloksena löytyi vuosilta 1972–2016 yhdeksän kaikki mukaanottokriteerit täyttävää tutkimusta. Näytön arvioinnin kannalta haasteeksi osoittautui tutkimusten heterogeenisuus koehenkilöiden, interventioiden ja tulosmuuttujien suhteen. Näiden tutkimusten perusteella on kohtalaista tutkimusnäyttöä musiikkiterapian vaikutuksesta 3–40-vuotiaiden kehitysvammaisten kuntoutujien kommunikointiin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen (ICF-pääluokat d3 ja d7). Tutkimuksen tavoitteen saavuttamiseksi tarkasteltiin lisäksi aiempia katsauksia sekä tutkimuskysymysten kannalta relevantteja kokeellisia ja laadullisia tutkimuksia käyttäen menetelmänä laadullista metasynteesiä. Tutkimustuloksista rakentuu kokonaiskuva musiikkiterapian mahdollisuuksista edistää eri-ikäisten ja eriasteisesti kehitysvammaisten kuntoutujien fyysistä, psyykkistä, kognitiivista ja sosiaalista toimintakykyä. ICF-luokituksessa musiikkiterapian vaikutukset kytkeytyvät useisiin sekä kehon toimintojen (b) että suoritusten ja osallistumisen (d) pääluokkiin (b1, b2, b3, b7, d1, d3, d4, d7, d9). Tutkimustietoa löytyy myös yksilö- ja ympäristötekijöiden merkityksestä. Kuntoutumisen ja osallistumisen kannalta on lisäksi huomionarvoista, että musiikki motivoi ja tarjoaa yhteisen kiinnostuksen kohteen, jonka puitteissa jokainen ihminen voi toimia ja osallistua omalla tavallaan.
  • Turunen, Katri; Tuulio-Henriksson, Annamari; Poutiainen, Erja (Kela, 2019)
    Tutkimuksessa selvitettiin Kelan myöntämän harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen kohderyhmiä sekä kuntoutujien ja ammattilaisten näkemyksiä kuntoutuksen tarpeesta, tavoitteista ja vaikutuksista. Kelan harkinnanvaraista neuropsykologista kuntoutusta 1/2015–6/2016 saaneille postitettiin kysely, ja kuntoutujilta pyydettiin lisäksi lupa käyttää kuntoutusdokumentteja Kelan asiakastietojärjestelmästä. Ammattilaisten eli kuntoutussuosituksia tekevien neuropsykologien ja psykologien, kuntoutusta toteuttavien neuropsykologien sekä Kelan asiantuntijoiden kyselyt kerättiin sähköisesti. Lisäksi tutkimuksen yhteydessä järjestettiin työpaja, jossa koostettiin kysely- ja asiakirja-aineiston tuloksia. Aineisto koostuu 32 kuntoutujan kyselyvastauksista, Kelan asiakastietojärjestelmästä kerätystä kuntoutujien asiakirja-aineistosta, 34:n kuntoutusta toteuttaneen ja 69:n sitä suositelleen psykologin tai neuropsykologin ja 30 Kelan asiantuntijan vastauksista. Kuntoutujien ja kuntoutusta toteuttavien neuropsykologien mukaan Kelan harkinnanvarainen neuropsykologinen kuntoutus kohentaa kuntoutujien työ- ja opiskeluedellytyksiä. Kuntoutujat ja ammattilaiset katsoivat kuntoutuksen olevan hyödyllisintä kuntoutujien oman tilanteen ymmärtämisen ja hyväksymisen, opiskelutaitojen, arjen hallinnan sekä yleisen elämänlaadun kannalta. Ammattilaiset katsoivat kuntoutusmuodon soveltuvan erityisesti nuorille, joilla on kehityksellisiä neuropsykologisia vaikeuksia. Toisaalta erityisesti asiakirja-aineisto osoitti, että kuntoutusmuotoa käytetään osana monenlaisia kuntoutuspolkuja. Tutkimuksen perusteella kuntoutusmuodon kehittämiskohteiksi nousivat erityisesti kuntoutukseen hakeutumisen käytännöt sekä kuntoutuksen raportointikäytännöt. Lisäksi moni taho nosti esiin kuntoutusmuodon taloudellisen tuen matalan tason, jonka katsottiin heikentävän kuntoutuksen tasa-arvoista saatavuutta. Sekä kyselytutkimuksen että hankkeen yhteydessä järjestetyn työpajan myötä nousi vahvasti esiin tarve parantaa Kelan harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen saatavuutta koko maassa.
  • Miettinen, Sari; Välimaa, Outi; Mäntyneva, Päivi; Kaisvuo, Terhi; Hakala, Paula; Mäki, Sari (Kela, 2019)
    Kela käynnisti NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisen projektin vuosille 2018–2019, jonka tarkoituksena on ollut kehittää koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneiden nuorten palveluita ja valmistella ammatillisen kuntoutuksen lainmuutosta (astui voimaan 1.1.2019). Projektin myötä nuorille on tarjottu Kelan ammatillista kuntoutusselvitystä kevyemmin perustein ja käynnistetty uusi valmentava kuntoutuspalvelu (NUOTTI-valmennus). Osana projektia Hämeen ammattikorkeakoulussa toteutettiin tutkimus, jonka avulla arvioitiin NUOTTI-valmennusta ja nuorten ohjautumista kuntoutukseen. Tutkimus toteutui ajalla 12.3.2018–30.6.2019. Tutkimus jakautui kolmeen osatutkimukseen. Ensimmäisessä osatutkimuksessa kuvattiin Kelan ammatilliseen kuntoutusselvitykseen ja NUOTTI-valmennukseen ohjautuneiden nuorten ryhmää. Toisessa osatutkimuksessa kuvattiin ja arvioitiin tapoja, joilla nuoret ohjautuivat Kelan ammatilliseen kuntoutusselvitykseen ja NUOTTI-valmennukseen sekä arvioitiin nuorten toimintakyvyn arvioinnin onnistumista. Kolmannessa osatutkimuksessa arvioitiin NUOTTI-valmennuksen soveltuvuutta ja toimivuutta nuoren kokonaisprosessissa. Tutkimusaineistona olivat Kelan etuuskäsittelijöiden täyttämät tiedonkeruulomakkeet, yhteistyötahojen ja Kelan etuuskäsittelijöiden fokusryhmähaastattelut, NUOTTI-valmentajien yksilöhaastattelut, NUOTTI-valmennuksen asiakaskyselyt sekä nuoren kuntoutukseen hakuprosessin aikana syntyneet haastatteludokumentit. Menetelminä käytettiin aineiston kuvailua, laadullista teemoittelua, sisällönanalyysia ja klusterointimenetelmää. NUOTTI-valmennuksen saama positiivinen palaute osoittaa, että valmennus on sisällöltään onnistunut sekä tullut tarpeeseen. Tulosten mukaan tulee kiinnittää huomio siihen, kuinka NUOTTI-valmennus istuu osaksi nuoren kokonaisprosessia. Tulokset toivat esiin, että tuen tarpeessa olevat nuoret ovat moninainen ryhmä, joten palvelujen tulee myös tarjota tukea moninaisiin tilanteisiin. Nuoren prosessissa NUOTTI-valmennuksen kaltaiseen palveluun tulee olla mahdollisuus jo aiemmin ja kokonaisuus voi pitää sisällään monenlaisia toimijoita, joiden välinen yhteistyö ja tiedonkulku ovat tärkeitä. Toimijoiden välinen työnjako tulee myös olla selkeä, jotta toiminta ei ole päällekkäistä ja jotta kukin toimija tietää oman roolinsa palvelukentässä. On tärkeää varmistaa ammattilaisten osaaminen, riittävät toimintamallit ja välineet hälytysmerkkien ja kuntoutustarpeen tunnistamiseen sekä kattavan toimintakyvyn arviointiin. Kattava toimintakyvyn arviointi pitää sisällään myös terveystilanteen arvioinnin. Kuntoutukseen ohjautuminen ja onnistunut kuntoutuminen edellyttävät riittävää luottamusta nuoren ja ammattilaisten välillä. Kaikkiaan kuntoutukseen hakeutumisessa ja NUOTTI-valmennuksessa nuorten toimintakyky kytkeytyy laajasti nuoren elämän kokonaistilanteeseen. Nuori ja hänen prosessinsa tulee nähdä kokonaisuutena, jossa järjestelmän monet osat tukevat kuntoutumista.
  • Karhula, Maarit; Heiskanen, Tuija; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2019)
    Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet (ns. tule-sairaudet) aiheuttivat vuonna 2016 eniten sairauspoissaoloja, ja ne ovat toiseksi yleisin syy hakeutua Kelan kuntoutukseen. Tämä tutkimus tuottaa moninäkökulmaista tietoa Kelan järjestämien Tules-kuntoutuskurssien toteutuksesta ja toimivuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja kuntoutujan roolista sekä kuntoutujien kokemuksista kuntoutuksen vaikutuksista arkeen. Tutkimus toteutettiin vuosina 2016–2018. Monimenetelmällisen tutkimuksen aineistoina olivat kuntoutujille ja palveluntuottajille suunnatut kyselyt, kuntoutujien ja palveluntuottajien ryhmähaastattelut sekä kuntoutujien Omat tavoitteeni -lomakkeet. Kuntoutujien kyselyyn vastasi 1 839 kuntoutujaa, joista laitosmuotoiseen kuntoutukseen oli osallistunut 1 441 kuntoutujaa ja avomuotoiseen kuntoutukseen 398 kuntoutujaa. Palveluntuottajien kyselyyn vastasi 26 palveluntuottajaa. Kuntoutujien ja palveluntuottajien ryhmähaastatteluja toteutettiin molempia 10. Kuntoutujien omat tavoitteet -lomakkeita analysoitiin 75, ja niissä oli yhteensä 161 tavoitetta. Tulosten perusteella Tules-kuntoutuksessa kuntoutujia ohjattiin liikkumaan ja fyysiseen aktiivisuuteen monipuolisesti ja ammattitaitoisesti. Kuntoutujat ja palveluntuottajat kokivat positiivisena kuntoutuksen ryhmämuotoisuuden ja vertaistuen. Kuntoutus auttoi hallitsemaan kipua arkielämässä sekä paransi kuntoutujien kokemaa työkykyä. Palvelukuvaus mahdollisti kuntoutuksen toteuttamisen asiakaslähtöisesti ja moniammatillisesti. Kehittämiskohteita Tules-kuntoutuksessa olivat kuntoutukseen ohjautuminen, pienryhmien käyttö, arjen ympäristöissä tehtävä harjoittelu sekä sen ohjaus, yhteydenpito ja harjoitteluun sitouttaminen. Kuntoutujat ja palveluntuottajat pitivät tavoitetyöskentelyä tärkeänä, mutta kuntoutujien omien tavoitteiden tulisi ohjata nykyistä selkeämmin kuntoutujien toimintaa koko kuntoutusprosessin ajan. Lisäksi työelämäyhteyttä tulisi vahvistaa ja kuntoutujien tavoitteet tulisi kiinnittää työelämään nykyistä paremmin.
  • Mattila, Hannu (Kela, 2019)
    Perustoimeentulotukea hakevat henkilöt jakautuvat asioinnin suhteen kahteen suureen ryhmään. Hieman yli puolet asiakkaista hakee tukea täysin omin avuin ilman mitään kontaktia Kelan asiakaspalveluun. Hieman alle puolella perustoimeentulotukea hakevista asiakkaista asioinnin koko kaareen sisältyy hakemuksen toimittamisen lisäksi jokin muukin kontakti Kelaan. Useimmiten kyse on neuvonnasta, vireillä olevan hakemuksen täydentämisestä tai käsittelyssä olevaa hakemusta koskevasta tiedustelusta. Neuvonnassa ja hakemuksen käsittelyä koskevissa tiedusteluissa yhteydenottaja on yleensä asiakas, hakemuksen täydentämisasioissa yhteydenotto voi tulla Kelastakin. Suurin osa toimeentulotukiasioista selvitetään soittamalla Yhteyskeskukseen tai käymällä palvelupisteissä. Joka kymmenennessä perustoimeentulotukihakemuksessa tuen hakemista koskevia asioita selvitetään verkkoasiointipalvelussa lähetettävillä viesteillä. Asiointitarve ei juurikaan ole yhteydessä asiakkuushistoriaan: perustoimeentulotuen hakemiseen liittyvien asioiden selvittelytarvetta on samassa määrin uusilla tuen hakijoilla ja tukea jo ennen hakeneilla. Kolmella neljäsaosalla yhteyttä ottavista asiakkaista yhteydenottoja on kolmen viikon aikana yksi tai kaksi, neljäsosalle kontakteja kertyy tätä enemmän.
  • Salminen, Anna-Liisa; Hiekkala, Sinikka (Kela, 2019)
  • Mäkinen, Jenna; Seppänen-Järvelä, Riitta (Kela, 2019)
    Tämä tutkimus on osa Kelan vaativan kuntoutuksen lainmuutoksen toimeenpanoa koskevaa tutkimuskokonaisuutta. Tässä raportoitava kyselyaineistoon perustuva tutkimus kohdistui siihen, millaisia seuraamuksia kuntoutuksen myöntöedellytysten muuttumisella on ollut kuntoutushakemusten ratkaisutyöhön: miten laaja-alaista toimintakyvyn arviointia tehdään asiakkaan kuntoutustarvetta sekä suoritus-ja osallistumisrajoitetta määriteltäessä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin ammatillista harkintaa lainmuutoksen toimeenpanossa. Sähköisen kyselyn kohderyhmä oli kaikki Kelassa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen ratkaisu- tai arviointityötä keväällä 2018 tehneet etuuskäsittelijät ja asiantuntijalääkärit. Perusjoukkoon (n = 224) kuului 155 etuuskäsittelijää ja 68 asiantuntijalääkäriä. Vastausprosentti oli 58 ja vastaajia oli yhteensä 130. Aineisto analysoitiin R 3.4.4 -ohjelmistolla ja SPSS 25 -tilasto-ohjelmistolla. Avovastaukset analysoitiin temaattisella sisällönanalyysillä. Valtaosa vastaajista arvioi lainmuutoksen vaikutuksia positiivisesti tai neutraalisti. Lakiuudistuksen nähtiin parantaneen asiakkaiden etua esimerkiksi kuntoutuksen oikea-aikaisuuden näkökulmasta. Etuuskäsittelijöiden ja asiantuntijalääkäreiden välillä ei ollut havaittavissa ero- ja suhtautumisessa lisääntynyttä harkintaa tuoneeseen lainmuutokseen. Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneet etuuskäsittelijät kokivat laaja-alaisen arvioinnin keskimäärin helpommaksi kuin etuuskäsittelijät, joilla oli opistotason koulutus muilta aloilta. Samoin asiantuntijalääkärit keskimäärin ilmoittivat arvioinnin olevan helpompaa etuuskäsittelijöihin verrattuna. Tutkimuksen perusteella vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen hakijoista saatavilla oleva tieto ei vielä kaikilta osin ole sellaista, että se parhaalla mahdollisella tavalla tukisi uuden lain mukaisesti tehtävää, kokonaisvaltaiseen arvioon pohjautuvaa harkintaa. Kuntoutujan yksilö- ja ympäristötekijöistä välittyi päätöksentekoon huomattavasti heikommin yksilöllisen tilanteen huomioimisessa tarvittavia tietoja.
  • Hujanen, Timo (Kela, 2019)
    Tutkimuksessa selvitettiin, mitä monikanavarahoitus on terveydenhuollon perustasoisissa vastaanottopalveluissa ja miksi siitä on muodostunut ongelma. Tarkastelussa on myös se, miten laaja ongelma on valtakunnallisesti ja alueellisesti näissä palveluissa, joihin kuuluvat kunnalliset palvelut, työterveyshuolto, Kela-korvatut yksityiset palvelut ja YTHS:n palvelut. Tutkimuksessa hyödynnettiin tutkimuksia, tilastoja sekä historiallisia ja terveys- ja puoluepoliittisia asiakirjoja. Tutkimus tuotti uuden alueellisen tilaston työterveyshuollosta. Esimerkkitapauksena käytettiin Oulua, jota koskevalla aineistolla selvitettiin perusterveydenhuoltotasoisen vastaanottotoiminnan kustannusten ja rahoituksen kohdentumista ikäryhmittäin. Vastaanottotoiminnan aineistosta tehtiin laskelmia monikanavarahoituksen vähentämisen vaikutuksista. Monikanavarahoituksen määrittely kunnallisten palvelujen ja julkisen sairausvakuutuksen rinnakkaisuutena on ollut tähän asti suppeaa. Ilmiö perustuu lainsäädännön ja institutionaalisten rakenteiden kehitykseen sekä kansainvälisiin vaikutteisiin. Asiantuntijat nostivat ilmiön ongelman päätöksentekoon 2010-luvulla. Vaikka avoterveydenhuollon rahoitus on monikanavaisempaa kuin muissa Pohjoismaissa, Suomi ei tilastoissa muuten poikkea OECD-maista. Asiakirja-analyysin perusteella Vasemmistoliitto, Keskusta, SDP ja Vihreät ovat esittäneet selkeimmin monikanavarahoituksen vähentämistä tai yksikanavarahoitusta. Rahoitusjärjestelmän merkitys on erilainen eri alueilla, sillä eri palvelukanavien kustannukset vaihtelevat voimakkaasti alueittain. Esimerkiksi työterveyshuollon osuus on ollut kunnittain noin 10–40 % yhteenlasketuista kunnallisten ja työterveyshuollon palvelujen kustannuksista. Tavoitteet yksikanavaisuudesta voivat ovat kalliita, jos rahoituksen lähteet ja määrät vähenevät. Esimerkkianalyyseissa julkisen rahoituksen tarve kasvaisi avosairaanhoidossa noin 30 %, ja koko maan tasolla vaikutus saattaisi olla vajaa 300 miljoonaa euroa. Monikanavarahoitusta ei voida kokonaan poistaa, koska valtio osallistuu terveydenhuoltoon ja yksityinen rahoitus on oma rahoituskanavansa.

View more