Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 422
  • Hirvilammi, T (Kela, 2015)
    Tutkimuksen lähtökohtana on ristiriitainen tilanne: suomalaiset voivat keskimäärin hyvin mutta kuormittavat samalla maapallon ekosysteemejä kestämättömällä tavalla. Ristiriita herättää kysymyksen siitä, mitä olisi kestävä hyvinvointi ja miten sitä on mahdollista tutkia. Tutkimuksen tavoite on kehittää kestävän hyvinvoinnin teoriaa, joka tunnistaa ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen sekä kestävyyden tavoitteet. Tieteidenvälisessä, hyvinvointitutkimukseen kiinnittyvässä tutkimuksessa liitetään ekologisia kysymyksiä sekä hyvinvointiteoriaan että empiirisiin tutkimusasetelmiin. Tutkimukseen sisältyvät empiiriset osajulkaisut pohjautuvat perusturvan saajien hyvinvointia ja elintasoa sekä luonnonvarojen kulutusta eli materiaalijalanjälkiä tarkastelevaan aineistoon. Materiaalijalanjäljet on laskettu MIPS-menetelmällä. Tutkimuksessa esitetään, että kestävä hyvinvointi perustuu relationaaliseen ihmiskäsitykseen, joka auttaa näkemään ihmisten ja ekosysteemien yhteyden sekä ihmisten hyvinvoinnin osana luontoa. Kestävä hyvinvointi määritellään kokonaisuudeksi, johon kuuluvat kohtuullinen elintaso, mielekäs ja vastuullinen toiminta, merkitykselliset suhteet ja elävä läsnäolo. Tutkimuksessa kehitetään dynaaminen viitekehys, jonka avulla selvitetään hyvinvoinnin tavoittelun ja materiaalijalanjälkien välisiä suhteita. Kestävyyden rajoissa pysymisen ehtona on hyvinvoinnin tavoittelun ekotehokkuus eli se, että tarpeita tyydytetään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan tieteidenvälinen tutkimusasetelma, jonka avulla arvioidaan kohtuullista elintasoa sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Kohtuullinen elintaso turvaa kaikille ihmisille välttämättömät resurssit luonnon kantokyvyn rajoissa.
  • Pasternack, I; Autti-Rämö, I; Hinkka, K; Pappila, J (Kela, 2015)
    Ammatillisesti syvennetyn lääketieteellisen varhaiskuntoutuksen vaikuttavuutta on kyseenalaistettu ja keskeinen kritiikki liittyy kuntoutuksen kohdentumiseen. Tässä katsauksessa haetaan ja pohditaan niitä riski- ja ennustekijöitä, joiden avulla kohdennusta voisi kehittää. Raportti on osa Kelan työhönkuntoutuksen laajempaa kehitystyötä. Työkyvyn heikkenemistä ennakoivat korkeampi ikä, naissukupuoli, vähäinen koulutus ja pienet tulot, sairaudet ja oireilu sekä tunnetut elämäntapariskit. Työn riskitekijöistä esiin nousivat muun muassa vuorotyö, ruumiillinen työ, osa-aikaisuus ja aikaisemmat työttömyysjaksot. Puuttuvat työn hallinnan ja oikeudenmukaisuuden kokemukset sekä aikaisemmat sairauspoissaolot ennakoivat nekin työkyvyttömyyttä, samoin kuormittavat elämäntilanteet, tyytymättömyys ja vihamielisyys. Itä- ja Pohjois-Suomi ovat maantieteellisesti suuren riskin alueita. Kuntoutusinterventioista näyttivät parhaiten hyötyvän henkilöt, joilla oli joku perussairaus ja mielialaoireita ja jotka tiedostivat terveysongelmansa. Ikä, sukupuoli tai elintavat eivät olleet määrääviä tekijöitä. Kuntoutusinterventioihin osallistuivat useammin naiset ja tupakoimattomat sekä ne, joilla oli vähemmän osallistumisen esteitä. Katsauksessa esitellään lyhyesti työkyvyn heikkenemisen riskin tunnistamiseen käytettyjä kyselyjä tai testejä. Työn fyysisen kuormittavuuden sekä käyttäytymisen ja persoonallisuustekijöiden mittareita on selvästi vähemmän kuin työn psykososiaalisen kuormittavuuden, työtyytyväisyyden sekä kestävyys- ja lihaskunnon mittareita. Raportin lopussa pohditaan, tulisiko ammatillisen varhaiskuntoutuksen osallistujavalinnassa priorisoida riskialueita ja -toimialoja tai työttömiä ja epätyypillisen työn tekijöitä. Mahdolliset kuntoutujat ryhmitellään riskitason, motivaation ja kuntoutuksen esteiden perusteella. Ihannekuntoutujien lisäksi tunnistetaan muita tärkeitä ryhmiä, joiden saaminen kuntoutukseen edellyttäisi henkilökohtaista tukea tai perusteellisia muutoksia kuntoutuksen valinnassa.
  • Hinkka, K; Aalto, L; Toikka, T (Kela, 2015)
    Työpaikkaan integroitunutta varhaiskuntoutusta pidetään keinona pidentää työuria. Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen tarkoitus on tuottaa työikäisille uudenlaisia moniammatillisia kuntoutusmalleja, joita voidaan soveltaa harkinnanvaraisessa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Tässä raportissa esitetään tulokset viiden uuden kuntoutusmallin arviointitutkimuksesta. Neljä niistä kohdistui vakiintuneisiin työsuhteisiin ja yksi yrittäjille. Tutkimus tehtiin mallien kehittämistyön päätyttyä, kun kukin laitos (Avire, ODL, Petrea, Peurunka, Verve) toteutti valmista malliaan (HYPRO, JYRI, KOKONAISKUNTO, MODULO, TUUKKA) vielä kolmella kuntoutujaryhmällä. Tutkimuksessa arvioitiin kuntoutusmallien kehittämisideoiden toteutettavuutta ja toimivuutta eri toimijoiden näkökulmasta sekä kartoitettiin alustavasti kokemuksia mallien vaikutuksista. Tutkimuksessa käytettiin monimenetelmäistä tutkimusotetta ja sekä laadullisia että kvantitatiivisia aineistoja. Kuntoutujilta kerättiin tietoja kyselylomakkeilla ja kuntoutusrekistereistä. Muutosmittarina käytettiin terveyteen liittyvän elämänlaadun mittaria (RAND-36) ja omaa arviota työssä selviytymisestä. Teemahaastatteluin kerättiin tietoa kuntoutujien esimiehiltä, työterveyshenkilöstöltä, kuntoutuksen toteuttajilta ja Kelan toimihenkilöiltä. Mallit olivat keskenään erilaisia pituuden, jaksotuksen ja kuntoutuksen lakiperusteen suhteen. Sisällölliset painopisteet vaihtelivat, samoin yksilö- ja ryhmäosuuksien määrä. Kaikissa malleissa kokeiltiin uusia työpaikkayhteistyön ja työkytkentöjen muotoja. Kehittämisideat kohdistuivat eri vaiheisiin kuntoutusprosessissa. Eri toimijatahot arvioivat kuntoutuksen hyödyttäneen etupäässä kuntoutujaa, mutta osa esimiehistä oli hyötynyt niistä myös esimiestyössään. Kuntoutujat olivat valtaosin tyytyväisiä omaan kuntoutusprosessiinsa ja malliinsa. Muutokset koetussa työssä selviytymisessä vaihtelivat malleittain suuresti: kuntoutujien työssä selviytyminen parani parhaimmillaan kaikilla ja vähimmillään yhdellä kymmenestä.
  • Autti-Rämö, I; Kippola-Pääkkönen, A; Valkonen, J; Tuulio-Henriksson, A; Härkäpää, K (Kela, 2015)
    Suomessa varauduttiin maailmanlaajuisesti levinneeseen sikainfluenssaan aloittamalla lokakuussa 2009 Pandemrix-rokotukset väestön suojaamiseksi. Helmikuussa 2010 diagnosoitiin ensimmäinen päiväaikaista nukahtelua aiheuttava narkolepsia lapsella, joka oli saanut Pandemrix-rokotuksen. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi Kelalle tehtäväksi järjestää narkolepsiaan sairastuneille lapsille ja nuorille sopeutumisvalmennuskursseja. Kelan tutkimusosasto, Lapin yliopisto ja Suomen Mielenterveysseura toteuttivat tutkimuksen, jonka päätavoite oli selvittää, mitkä olivat sairastuneiden ja heidän perheidensä tarpeet ja odotukset sekä miten hyvin kurssit pystyivät vastaamaan niihin. Aineiston keruu toteutui kevään 2012 ja syksyn 2013 välisenä aikana. Narkolepsiaan liittyviä päiväaikaista nukahtelua, käyttäytymisen muutoksia ja keskittymisen vaikeuksia esiintyi lähes kaikilla tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla. Muistin ja oppimisen vaikeuksia sekä katapleksiaa oli yli puolella ja harha-aistimuksia noin kolmanneksella. Käyttäytymisen ja mielialan muutokset vaikuttivat koko perheen arkeen. Vanhemmat olivat huolissaan nuoren tulevaisuudesta, omien auttamiskeinojensa riittävyydestä, sisarusten voinnista ja omasta jaksamisestaan. Perheillä oli runsaasti psykososiaalisen tuen tarpeita. Perheiden odotukset painottuivat vertaistuen saamiseen, ja kurssit vastasivat näihin odotuksiin. Enemmistö koki saaneensa jonkin verran etäisyyttä arkisiin huoliin, tukea tunteiden käsittelyyn ja sairastuneen vahvuuksien tunnistamiseen. Asiantuntijatiedon ja ammatillisen psykososiaalisen tuen tarpeeseen kurssit eivät vastanneet. Sopeutumisvalmennuskurssien toimeenpanossa ilmeni useita kehittämisen kohteita. Kurssien tavoitteiden tarkentaminen, asiantuntijatiedon vahvistaminen, yksilöllisten työmenetelmien valinnan mahdollisuus, ennakkoinformaation lisääminen sekä Kelan ja palveluntuottajan välisen yhteistyön vahvistaminen mahdollistavat kuntoutujalähtöisiin tarpeisiin vastaamisen.
  • Niemelä, M; toim. (Kela, 2014)
    Euroopassa oli 120 miljoonaa köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevaa henkilöä vuonna 2008. Euroopan unioni on huomioinut elinolojen puutteiden laajuuden ja asettanut kunnianhimoisen tavoitteen vähentää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien henkilöiden määrää 20 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä. Tämä teos antaa vastauksia siihen, missä määrin vähentämistavoitteiden saavuttamisessa on toistaiseksi onnistuttu velkakriisissä painiskelevassa unionissa. Teoksessa tarkastellaan eurooppalaisia elinoloja elämänvaiheiden näkökulmasta. Kirjassa analysoidaan, millä tavoin siirtymät elämänvaiheesta toiseen vaikuttavat hyvinvointiin ja missä määrin nämä vaikutukset vaihtelevat eri maissa Euroopassa. Kiinnostus kohdistuu myös siihen, mitkä mekanismit selittävät siirtymiä ja niiden vaikutuksia eri maissa. Tarkastelun kohteena ovat perherakenteeseen liittyvät siirtymät ja työikäisen väestön siirtymät työmarkkinoilla sekä työmarkkinoilta eläkkeelle.
  • Kalliomaa-Puha, L; Kotkas, T; Rajavaara, M; toim. (Kela, 2014)
    Hyvinvointipolitiikka ei ole niin universaalia, kaikki kansalaiset kattavaa, kuin usein ajatellaan. Kansalaisilla on oikeuksia toimeentuloturvaan ja palveluihin, mutta sosiaaliturvaan sisältyy myös harkintavaltaa (discretion). Harkinta on tarpeen, sillä se mahdollistaa asiakkaiden yksilöllisen huomioon ottamisen. Harkintaa käyttävät poliitikot, viranomaiset ja lisääntyvästi asiakkaat. Harkinta merkitsee käytännössä valinnan tekemistä erilaisten vaihtoehtojen välillä. Harkintavallan sääntely on tullut entistä tärkeämmäksi. Toimeentuloturvan ja palvelujen uudistukset voivat muovata viranomaisten harkintavallan käyttöä tavoilla, joita on vaikea ennustaa. Kansalaiset odottavat hyvinvointivaltiolta läpinäkyvyyttä, turvallisuutta ja valinnanmahdollisuuksia. Harkintavallan käyttö aiheuttaa kuitenkin myös tyytymättömyyttä, ja asiakkaat pitävät usein viranomaisten päätöksiä epäoikeudenmukaisina. Asiakkaiden odotusten ja sosiaaliturvan rakenteiden muutokset sekä tiukentuva talous tekevät harkintavallan tutkimuksen polttavan ajankohtaiseksi. Harkittua?-kirjassa useiden eri alojen tutkijat tarkastelevat harkintavallan lähtökohtia sekä sen käyttöä ja seurauksia sosiaaliturvan toimeenpanossa ja muotoilussa.
  • Kehusmaa, S (Kela, 2014)
    Suurien vanhusikäluokkien hoidon järjestäminen kasvattaa tulevina vuosina hoitomenoja ja luo paineita julkisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen rahoituksen kestävyydelle. Kun etsitään keinoja vaikuttaa ikäsidonnaisten menojen kasvuun, on oleellista tietää, mitkä tekijät käytännössä ovat yhteydessä vanhojen ihmisten palvelujen käyttöön ja menoihin. Niitä selvitettiin tässä tutkimuksessa. Tutkimus kuuluu terveystaloustieteen alaan, jonka menetelmiä tutkimuskysymysten tarkasteluun sovellettiin. Aineisto kerättiin Kelan Ikääntyneiden kuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksen (IKÄ-hanke 2002–2007) yhteydessä ja sitä täydennettiin THL:n Hoitoilmoitusrekisterin tiedoilla terveyspalvelujen käytöstä ja Kelan etuusrekisterien tiedoilla. Tutkimus osoittaa, että omaishoito laskee merkittävästi hoidon menoja. Ilman omaisten apua olisivat ikääntyneiden hoidon menot vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat. Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua maksaa useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä joka kolmas ei saa omaishoidon tukea. Tutkimuksessa toteutettu vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen laitoskuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että panostamalla vanhusten sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja menoja. Tämä tulos osoittaa, että työnjakoa vanhusten pitkäaikaishoidon ja terveydenhuollon välillä tulisi tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jossa painopistettä voitaisiin siirtää enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan.
  • Salminen, A-L; Rintanen, S (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti monialaista kuntoutusta vuosina 2014–2015. Kuntoutusselvityksen suunnittelu on käynnistetty vuonna 2013. Suunnittelun toteuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tämä kartoittava kirjallisuuskatsaus on laadittu nopealla aikataululla selvitystyön suunnittelun tueksi. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tuottaa kokonaiskäsitys 2000-luvulla julkaistusta tai toteutetusta kotimaisesta kuntoutuksen palvelurakenteisiin, palveluprosesseihin, järjestämiseen ja rahoitukseen liittyvästä tutkimus- ja kehittämistyöstä sekä tunnistaa mahdollisia monialaisen kuntoutuksen selvitettäviä teemoja tai kysymyksiä. Katsaus koskee kuntoutusta monialaisesti, mukaan lukien lääkinnällinen (myöh. toimintakykykuntoutus), ammatillinen, sosiaalinen ja kasvatuksellinen kuntoutus. Monialaisella kuntoutuksella katsauksessa tarkoitetaan kuntoutuksen eri osa-alueiden (ammatillinen/toimintakyky/kasvatuksellinen/sosiaalinen) välistä asiantuntijoiden yhteistyötä. Katsaukseen haettiin tietoja ja tuloksia kotimaisista kuntoutuksen palvelurakenteisiin, palveluprosesseihin, palvelujen järjestämiseen ja rahoitukseen liittyvistä artikkeleista, tutkimuksista, kehittämis- ja tutkimustyön raporteista, selvityksistä ja hankkeista. Hakujen tuloksena löytyi 462 julkaisua, joista mukaan otettiin 204 julkaisua. Lisäksi hauissa löydettiin 68 hankekuvausta. Julkaisuista koottiin taulukoihin seuraavat asiat: perustiedot (nimi, aihe, konteksti, tavoitteet, menetelmät sekä asiakasnäkökulman huomioiminen jos mahdollista) ja keskeiset aihepiiriin liittyvät tulokset sekä kehittämisehdotukset, jos niitä on esitetty. Mukaan otetuista julkaisuista 45 liittyi toimintakykykuntoutukseen, 39 ammatilliseen kuntoutuk-seen, 12 sosiaaliseen kuntoutukseen ja 2 kasvatukselliseen kuntoutukseen. Suurimmassa osassa julkaisuja (73 julkaisua) kuntoutusta tarkasteltiin monialaisesti, joko kahden tai useamman kuntoutuksen osa-alueen yhteisenä toimintana. Ylätasolla kuntoutusta tarkasteltiin 33 julkaisussa. Julkaisuissa kohderyhmänä olivat työikäiset 24 julkaisussa ja työttömät 12 julkaisussa. Lapset ja nuoret olivat kohderyhminä 19 julkaisussa. Mielenterveyskuntoutukseen liittyi 15 julkaisua ja päihde- ja mielenterveyskuntoutusta koskevia julkaisuja oli 11. Ikääntyneiden kuntoutusta käsiteltiin yhdeksässä julkaisussa. Kirjallisuuskatsaukseen mukaan otetuissa julkaisuissa on esitetty useanlaisia, eri tasoilla toteutettavia keinoja kuntoutuksen vastuunjaon, yhteistyön ja koordinoinnin pulmien korjaamiseksi. Julkaisuissa on kuvattu tai ehdotettu: kuntoutusjärjestelmän asiakaslähtöisyyden kehittämistä, kuntoutuksen kokonaisuudistusta, järjestämis- ja rahoitusvastuun uudelleen järjestämistä, keskittämistä, palveluprosessien ja palveluketjujen kehittämistä, toimintamallien kehittämistä, keinoja koordinoinnin parantamiseksi, keinoja yhteistyön parantamiseksi, keinoja kuntoutuksen suunnittelun ja seurannan parantamiseksi, osaamisen kehittämistä, tiedonkulun tehostamista sekä johtamisen kehittämistä. Kirjallisuuskatsauksen perusteella monialaisen kuntoutuksen selvitykseen löytyi useita teemoja, jotka kaipaisivat tarkempaa tarkastelua ja selvittämistä. Niitä ovat: kuntoutuksen nelijako, monialainen ja moniammatillinen yhteistoiminta kuntoutuksessa, kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutusosaaminen, kuntoutuksesta tiedottaminen sekä kuntoutuksen järjestämisen vastuut.
  • Helne, T; Hirvilammi, T; Alhanen, K; toim. (Kela, 2014)
    Miten turvaamme hyvinvoinnin ekologisen kriisin aikakaudella? Voiko hyvinvointivaltion irrottaa lyhytnäköisestä talouskasvun tavoittelusta? Millaista on ekososiaalinen hyvinvointi? Miten voimme toimia paremman tulevaisuuden luomiseksi? Ekologisen kriisin vaikutukset suomalaiseen hyvinvointivaltioon tunnistetaan vielä heikosti. Yhteiskuntaamme hallitsee tarina taloudellisen kasvun ja elintason nousun välttämättömyydestä ihmisten hyvinvoinnin turvaajana. Sen tilalle tarvitaan uusia tarinoita ja uusia merkityksiä, jotka suuntaavat kohti ekososiaalista hyvinvointivaltiota. Tarvitaan ajattelu- ja tunnelukoista irtipääsyä sekä yhteen kokoontumisia ja yhteistoimintaa. Yksinkertaisesti: tarvitaan dialogia. Tässä kirjassa kaksitoista eri tieteenalojen tutkijaa käy dialogia luontoperustaltaan kestävästä hyvinvointivaltiosta. Dialogi liikkuu sekä syvissä arvokysymyksissä ja käsitteellisissä määrittelyissä että uudenlaisten hyvinvointikäytäntöjen pohdinnoissa.
  • Kelan tutkimusosasto (Kela, 2014)
  • Kelan tutkimusosasto (Kela, 2014)
  • Hellsten, K (Kela, 2014)
    Tässä työpaperissa tarkastellaan Kansaneläkelaitoksen tutkimustoiminnan 50-vuotista taipaletta, sen liikkeelle lähtöä ja eri vaiheita. Pääpaino on tutkimuksen linjauksissa ja kohdentumisessa sekä niiden muutoksissa eikä niinkään organisaatiossa. Se on luonteeltaan eräänlainen yleiskatsaus, jossa monia kiinnostavia yksityiskohtia jää ulkopuolelle. Vaikka Kansaneläkelaitoksessa oli sen perustamisesta lähtien harjoitettu pienimuotoista tutkimusta, niin tutkimustoimiston perustaminen 1.6.1964 merkitsi tutkimustoimintaan erikoistuneen yksikön toiminnan alkua. Sittemmin Sosiaaliturvan tutkimuslaitokseksi muuttuneen toimiston perustaminen ei ollut mikään irrallinen ilmiö, vaan liittyi sosiaaliturvan laajenemiseen ja ilmensi uskoa siihen, että yhteiskuntatieteellisen tutkimustyön turvin voitaisiin edetä kohti hallittua yhteiskuntapolitiikkaa. Kansaneläkelaitoksen tutkimuksessa korostettiin heti alussa kahta näkökohtaa – Kansaneläkelaitoksen sisäisiä tutkimustarpeita ja yleisempiä sosiaalivakuutukseen tai sosiaaliturvaan liittyviä tutkimustarpeita. Tutkimuksen tuli palvella sosiaaliturvajärjestelmän kehittämistä koskevaa päätöksentekoa. Tutkimuslaitoksen ensimmäisessä projektissa pyrittiin selvittämään sairausvakuutuksen voimaantulon vaikutusta väestön terveydenhoidolliseen käyttäytymiseen. Sosiaaliturvan tutkimusperspektiivi on sitten 1960-luvun muuttunut ja laajentunut. Muutokset ovat heijastaneet yhteiskunnassa, sosiaaliturvajärjestelmässä ja Kelan toiminnassa tapahtuneita muutoksia. Kelan tehtävien lisääntyminen sosiaaliturvan toimeenpanijana on merkinnyt tutkimukselle uusia tutkimuskohteita ja aiheita. Kehitys on vienyt sosiaaliturvan rakentamiskauden kysymyksistä niihin kysymyksiin, jotka koskevat järjestelmän vaikutuksia ja vaikuttavuutta, järjestelmän sopeutumista ja sopeuttamista muuttuviin oloihin ja muuttuviin tarpeisiin ja ehkä jopa sosiaaliturvapolitiikan peruskysymyksiin. Sosiaaliturvan tutkimuslaitos muuttui ensin tutkimus- ja kehitysyksiköksi ja sitten Kelan tutkimusosastoksi. Tutkimuksen tekemisen tavatkin ovat vuosien saatossa muuttuneet. Perustehtävä on kuitenkin pysynyt samana: tehtävänä on tuottaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa sosiaaliturvan kehittämistä ja toimeenpanoa koskevan päätöksenteon tueksi.
  • Ansala, L; Hämäläinen, U; Sarvimäki, M (Kela, 2014)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten integroitumista Suomeen. Integroitumisen onnistumisen mittareina käytämme koulutukseen, terveyteen ja rikollisuuteen liittyviä vasteita. Koulutuksellista integroitumista mitataan toisen asteen tutkinnon suorittamisella ja korkea-asteen koulutukseen hakeutumisella. Ensimmäinen terveyteen liittyvä vaste kuvaa vakavaan sairauteen määrättyjen lääkkeiden erityiskorvausoikeutta ja toinen mielenterveyslääkkeiden ostoja. Rikollisuuteen liittyvät vasteet kuvaavat alioikeuksissa annettuja rikostuomioita vakavimmista tuomioista sakkotuomioihin. Tutkimuksessamme ovat mukana vuosina 1975–1985 syntyneet maahanmuuttajien lapset. Ulkomailla syntyneet ovat tulleet Suomeen alle 15-vuotiaana. Nuorten integroitumista Suomeen seurataan 23-vuotiaaksi saakka. Tutkimus perustuu 20 prosentin väestöotokseen. Tuloksemme osoittavat, että väestötason suorissa keskiarvovertailuissa – ilman taustamuuttujien vakiointia – maahanmuuttajanuorten koulutuksellinen integroituminen vaihtelee hyvin paljon maahanmuuttajaryhmittäin. Heikointa integroituminen on ryhmässä muu eli muualta kuin OECD-maista tai lähialueilta (Venäjä, Viro, ent. Neuvostoliitto) tulleilla nuorilla. Kun vakioimme sosioekonomisen taustan, erot kantaväestöön häviävät OECD-maista tulleiden nuorten kohdalla toisen asteen tutkinnon suorittamisessa ja lähialueilta tulleet nuoret ovat suorittaneet tutkinnon jopa kantaväestöä useammin. Myös korkeakouluun hakeutuminen on yleisempää OECD-maista ja lähialueilta tulleilla nuorilla perhetaustan vakioinnin jälkeen. Ryhmässä muut erot kantaväestöön pienenevät koulutusvasteissa huomattavasti taustamuuttujien vakioinnin jälkeen, mutta erot säilyvät tilastollisesti merkitsevinä. Terveyteen liittyvät vasteet kertovat vähäisemmästä sairastavuudesta ja lääkkeiden käytöstä maahanmuuttajanuorten keskuudessa. Vakavien sairauksien diagnoosit ja mielenterveyslääkkeiden käyttö on maahanmuuttajilla vähäisempää kuin kantaväestöllä, ja tulos säilyy myös perhetaustan vakioimisen jälkeen. On mahdollista, että tämä viittaa maahanmuuttajien valikoitumiseen (ns. terve maahanmuuttaja -ilmiö). Toinen mahdollinen selitys on terveyspalveluihin hakeutumiseen ja saatavuuteen liittyvät ongelmat. Vakavaa rikollisuutta kuvataan ehdottomilla vankeustuomioilla, jotka ovat harvinaisia tapahtumia kaikissa väestöryhmissä. Sosioekonomisen taustan vakioinnin jälkeen OECD-maista tulleet nuoret ovat syyllistyneet ehdottomaan vankeuteen johtaviin rikoksiin kantaväestöä harvemmin ja ryhmä muu kantaväestöä useammin. Kolmen vakavimman tuomiotyypin yhdistelmässä eroja väestöryhmien välillä ei ole. Sakkotuomioissa ryhmän muu maahanmuuttajanuoria on tuomittu kantaväestöä useammin, mutta valtaosa erosta kantaväestöön häviää sosioekonomisen taustan vakioinnin jälkeen. Kaikissa tarkastelluissa vasteissa keskeisin tulos on sama: syntymävuoden, perheen sosioekonomisen aseman ja perherakenteen huomioiminen selittää joko kokonaan tai valtaosan erosta kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä.
  • Haataja, A; Valaste, M (Kela, 2014)
    The Finnish child day care system has had two alternative public provisions in the mid-1980s after the parental leave period: a subjective right to public child day care or cash for care (child home care allowance) until the child is 3 years of age. The elderly siblings of the youngest child, if cared for at home, are entitled to a smaller siblings’ allowance until they start obligatory education. The right to child day care concerns all children before obligatory education (7 years of age). The forms of public support for child care have continuously been in public debate, some people demanding a longer period and higher allowance for the parents (mothers) to care for a child at home after the parental leave whereas others demand a longer parental leave and greater gender equality in child care. In spring 2012 the controversy concerned the Government’s plan to cut the home care allowance period by one year, for children below 2 years of age. Cutting public transfer expenditure was one justification, the other being increasing mothers’ labour market participation. That plan was never introduced but halving the allowance period between the parents has been suggested by the Government in 2013. In spite of high-tempered public discussion very few calculations about potential outcomes have been presented. Also the current static microsimulation models seemed not very useful in capturing the scope of even immediate impacts of these kinds of reforms. This paper has two motivations. The first motivation was a lack of micro-macro level analyses of po-tential outcomes of a possible reform. Cutting home care allowance decreases cash for care costs, but may increase child day care costs, if the mothers are available to the labour market earlier than before. The second motivation is a wish to apply and develop a microsimulation model with new kind of data in preparation of different child care alternatives. The problem in the former models and data is a lack of child-based information about their actual care periods. This is the first attempt to utilize child based spell data of child home care allowance. As application the paper will present preliminary potential outcomes of cutting entitlements to child home care allowance by one year and discusses the strengths and limitations of the applied model and data.
  • Salminen, A-L; Hämäläinen, P; Karhula, M; Kanelisto, K; Ruutiainen, J (Kela, 2014)
    Tutkimuksen tavoite oli arvioida uuden ryhmämuotoisen moniammatillisen avokuntoutusmallin toimivuutta ja vaikutuksia MS-tautia sairastavan osallistumiseen ja arjessa selviytymiseen. Kaksivuotinen kuntoutus toteutettiin vuosina 2010–2012. Monimenetelmällinen monikeskustutkimus toteutettiin kolmella paikkakunnalla. Kokeiltavaan kuntoutukseen osallistuvia oli 80. Heistä 38 osallistui Kelan vaikeavammaisille tarkoitetun kuntoutuksen perusteella (KKRL 9 §) ja 42 harkinnanvaraisuuden perusteella (KKRL 12 §). Alkumittauksissa ryhmillä oli yhtä paljon osallistumista rajoittavia mielialan, uupumuksen ja kognitiivisen toimintakyvyn rajoitteita. Vertailuryhmään kuuluvat 19 kuntoutujaa saivat vakiintunutta kuntoutusta vaikeavammaisuuden perusteella (KKRL 9 §). Kuntoutusmallin osatekijöiden toimivuutta arvioitiin neljänä ajankohtana kuntoutujille, läheisille, palveluntuottajille ja yhteistyötahoille tehtyjen haastattelujen sekä kuntoutujien fokusryhmähaastattelun perusteella. Vaikutusten arvioinnissa päätulosmuuttujat olivat kuntoutujan osallistuminen, hänen arjen toiminnan ongelmansa ja niissä suoriutuminen sekä hänen kuntoutukselle asettamiensa tavoitteiden saavuttaminen. Kuntoutusmalli osoittautui toimivaksi. Energian säästämiseen, kognitioon, mielialaan ja kehonhallintaan liittyvät teemat edistivät kuntoutujien ymmärrystä oireiden haittaavuudesta ja niiden kanssa selviytymisestä arjessa. Ryhmämuotoisuus edisti kuntoutumista. Vertaistuki koettiin tärkeäksi. Harkinnanvaraisuuden (KKRL 12 §) perusteella valittujen kuntoutujien kokemat osallistumisen ongelmat vähenivät ja heidän arjen toiminnoista suoriutumisensa ja tyytyväisyytensä omaan suoriutumiseensa paranivat. Järjestämisvelvollisuuden (KKRL 9 §) perusteella valittujen kuntoutujien osallistumisen ongelmat ja arjen toiminnoista suoriutuminen eivät kohentuneet, mutta tyytyväisyys omaan suoriutumiseen parani. Vertailuryhmän osallistumisen ongelmat eivät vähentyneet, mutta heidän arjentoiminnoista suoriutumisensa ja tyytyväisyytensä omaan suoriutumiseensa paranivat.
  • Niemelä, H (Kela, 2014)
    Sairausvakuutuslain voimaantulosta on kulunut 50 vuotta. Tämä julkaisu on kattava poliittis-historiallinen tutkimus Suomen sairausvakuutusjärjestelmän muotoutumisesta aina 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään. Miten historialliset tilanteet, yhteiskunnalliset murrokset ja poliittisten voimasuhteiden muutokset ovat vaikuttaneet sairausvakuutuksen syntyyn ja kehitykseen? Mikä on ollut etujärjestöjen osuus? Miten eturistiriidoista on kypsytty kompromisseihin? Epävakaudesta huolimatta tuolloin rakennettiin hyvinvointivaltion perusta, jonka yksi tärkeä kulmakivi oli sairausvakuutus. Tutkimuksessa valotetaan lyhyesti myös muiden Pohjoismaiden sekä Saksan ja Englannin sairausvakuutusjärjestelmiä, jotka ovat vaikuttaneet Suomen sairausvakuutuksen kehitykseen.
  • Hagfors, R (Kela, 2014)
    Artikkelin alussa tuodaan esille havainto väestön jakautumisesta hyvin ja huonosti toimeentuleviin ryhmiin, jossa taustalla on ollut näkemys tuloihin liittyvästä eriarvoisuuden kasvusta. Tuloeriarvoisuuden ja eriytymisen tai polarisoitumisen on katsottu merkitsevän samaa asiaa. Koska tuloihin perustuva polarisaatio voi tulonsiirtojen jälkeen muuttua eri suuntaan kuin perinteisellä tavalla arvioitu tuloeriarvoisuuden muutos, voidaan päätellä, että kyseessä ovat eri käsitteet. Empiirisissä tarkasteluissa käytetään Tilastokeskuksen kulutustutkimusten aineistoista laskettuja tulo- ja kulutuseriarvoisuuden gini-indeksejä sekä polarisaatioindeksejä. Vuodesta 1966 käytettävissä olevista poikkileikkauksista voidaan tehdä mielenkiintoisia havaintoja tapahtuneesta kehityksestä. Kotitalouksien tuloerojen kasvu on jatkunut vuodesta 1976 lähtien, kun taas ekvivalenssiskaaloja käyttämällä muodostettujen toimeentuloerojen kasvu on alkanut kymmenen vuotta myöhemmin. 2000-luvulla tuloerojen ja toimeentuloerojen kasvu on pysähtynyt. Kotitalouksien ekvivalenttien kulutusmenojen erot pienenivät vuoteen 1976 kuten ekvivalenttien tulojenkin erot, mutta tämän jälkeen menoerot jälleen kasvoivat kun taas tuloerot jatkoivat pienenemistään. Vuoden 1985 jälkeen suunnat vaihtuivat ja 1990-luvun jälkipuolella molemmat kasvoivat vuosituhannen alkuun, jolloin ekvivalenttien tulojen erojen kasvu pysähtyi, mutta ekvivalenttien kulutusmenojen erot edelleen kasvoivat. Polarisaatioindeksi lasketaan kaikille poikkileikkausvuosille sekä tuloille että kulutusmenoille. Polarisaatiokehitys noudattelee sitä vähemmän tuloeriarvoisuuteen perustuvaa kehitystä, mitä suurempi paino ryhmään samaistumiselle annetaan. Kun tulojen perusteella suurimmat toimeentuloerot olivat vuonna 1966, niin kulutusmenojen erot olivat myös suurimmat samana vuonna. Pienimmillään ekvivalenttien tulojen erot olivat vuonna 1985. Kulutusmenojen erot olivat pienimmillään vuonna 1976. Polarisaation kehitys poikkesi näistä siten, että suurimmillaan tulojen polarisaatio oli vuonna 2001 ja pienimmillään vuonna 1981. Kulutusmenojen polarisaatio oli suurimmillaan vuonna 1966 ja pienimmillään vuonna 1995. Voidaan todeta, että mikäli kotitalouksien kulutus on oikeampi toimeentulon ja taloudellisen hyvinvoinnin mittari kuin tulot, niin 1970-luvun puolivälistä alkaneen tuloeriarvoisuuden matalan tason jakson aikana ei tapahtunut taloudellisen hyvinvoinnin tasoittumista, vaan eriarvoisuus pikemminkin kasvoi kulutuksen polarisoitumisen kautta. Tätä havaintoa tukivat myös polarisaatiokäyrillä tehdyt arviot. Kun kuluvan vuosituhannen alusta tuloeriarvoisuuden kasvu on pysähtynyt, jatkuu polarisaation kasvu edelleen.
  • Koskenvuo, K; Kemppinen, H; Pösö, R (Kela, 2014)
    Kuva nuorista eläkkeensaajista on usein yksipuolinen. Vaille huomiota on jäänyt mm. se, että 16–24-vuotiaista eläkkeensaajista useat ovat perhe-eläkkeen saajia. Nuorilla työkyvyttömyyseläkkeen syynä ovat usein synnynnäiset sairaudet, kehitysvammat tai kehityshäiriöt. Työpaperissa tarkastellaan myös nuorten eläkkeensaajien muiden etuuksien käyttöä ja keskimääräisiä eläkkeiden määriä.
  • Valtonen, H; Kempers, J; Karttunen, A (Kela, 2014)
    This nationally representative questionnaire survey provides insight into the demographics, motivations and behaviour of consumers opting for supplementary health insurance (SHI), and the impact of SHI on consumer utilisation of healthcare services. The data was collected from a combination of online and paper-based surveys (N = 1,620, response rate 41%) in October 2013 – January 2014. The questionnaire covers both adult and children’s SHI. The data comprises information on respondents’ socio-economics, health insurance, motivations for purchasing (or not purchasing) SHI and utilisation of healthcare services. We analyse 1) the current utilisation of and trends in SHI, 2) the preferences and motivations of Finnish consumers in opting for SHI in relation to their background characteristics, and 3) the consequences of SHI on primary healthcare service utilisation. A total of 22.7% of Finnish adults and 52.0% of children had SHI. The reasons for purchasing SHI were faster access, wider choice, better quality and willingness to use private healthcare (PRH) services. For adults, labour market position, level of education, better health and household income were significantly associated with SHI. For children, the most important factor associated with purchasing insurance seems to be the educational level of the (responding) parent. There was a significant interdependence between parents' and children’s SHI. For adults, the insurance decreases the probability they will choose a public provider and increases the utilisation of private services. For children, the insurance increases the probability of choosing a private provider. The SHI decreases the utilisation of public services for adults and increases the utilisation of private services. For children, there seems to be no effect on the utilisation of public services, but a significant increase in the utilisation of private services. Also the mode of purchase, i.e. self-purchased or employer-purchased, seems to influence healthcare utilisation in the working population. Self-purchased SHI increases the utilisation of private services, but employer-purchased SHI has no impact on healthcare utilisation. Tällä väestöä edustavaan otokseen perustuvalla tutkimuksella selvitetään vakuutusten hankkimisen sosio-demografiaa, kansalaisten motivaatioita, käyttäytymistä ja vakuutusten vaikutusta terveyspalvelusten käyttöön. Aineisto on koottu yhdistetyllä verkko- ja paperilomakekyselyllä (N = 1 620, vastausprosentti oli 41 %) lokakuun 2013 ja tammikuun 2014 välisenä aikana. Tutkimus kattaa sekä aikuisten että heidän lastensa terveyteen liittyvät vakuutukset. Aineisto sisältää tietoja vastaajien sosio-ekonomisesta asemasta, terveysvakuutuksista, vakuutuksen valinnan (tai valitsematta jättämisen) motiiveista, vakuutuksen käytöstä ja vaikutuksesta terveyspalvelujen käyttöön. Selvitämme tässä tutkimuksessa; 1) terveysvakuutusten määrää ja niiden käytön trendejä, 2) kansalaisten preferenssejä ja motiiveja vakuutusten hankinnassa ja 3) vakuutusten seurauksia terveyspalvelujen käytössä. Suomalaisista aikuisista 22,7 %:lla ja lapsiperheistä 52,0 %:lla on yksityinen terveysvakuutus. Syyt vakuutuksen hankintaan ovat nopea hoitoon pääsy, laajempi palveluvalikoima ja koettu yksityisten palvelujen parempi laatu. Aikuisten vakuutuksen valintaa selittävät työmarkkina-asema, koulutustaso ja kotitalouden tulot. Aikuisilla vakuutuksen omaajilla on parempi terveydentila kuin ilman vakuutusta olevilla. Aikuisten ja lasten vakuutukset keskittyvät samoihin kotitalouksiin. Lasten vakuutusten valintaa selittää ensisijaisesti vanhemman koulutus. Aikuisten ja lasten vakuuttamista selittävät täten hieman erilaiset seikat. Vakuutus selittää terveyspalvelujen tuottajan valintaa ja palvelujen käytettyä määrää. Vakuutus näyttää johtavan yksityisten palvelujen käyttöön ja lisääntyneeseen palvelukäyttöön erityisesti lapsilla. Aikuisilla vakuutus vähentää julkisen ja lisää yksityisen palveluntuottajan valinnan todennäköisyyttä. Lapsilla taas vakuutus lisää yksityisen tuottajan valinnan todennäköisyyttä. Vakuutus vähentää aikuisilla julkisten ja lisää yksityisen palvelujen käytettyä määrää. Lapsilla julkisten palvelujen käyttö ei vähene, mutta yksityisten palvelujen käyttö lisääntyy. Myös vakuutuksen hankinnan tavalla on yhteys palvelujen käyttöön. Työssäkäyvien aikuisten itse hankkima vakuutus tuottaa lisäyksen yksityisten palvelujen käytetyssä määrässä, mutta työnantajan hankkima vakuutus ei ole yhteydessä julkisten, yksityisten tai työterveyshuollon palvelujen käytettyyn määrään.