Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 432
  • Hinkka, K; Aalto, L; Toikka, T (Kela, 2015)
    Työpaikkaan integroitunutta varhaiskuntoutusta pidetään keinona pidentää työuria. Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen tarkoitus on tuottaa työikäisille uudenlaisia moniammatillisia kuntoutusmalleja, joita voidaan soveltaa harkinnanvaraisessa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Tässä raportissa esitetään tulokset viiden uuden kuntoutusmallin arviointitutkimuksesta. Neljä niistä kohdistui vakiintuneisiin työsuhteisiin ja yksi yrittäjille. Tutkimus tehtiin mallien kehittämistyön päätyttyä, kun kukin laitos (Avire, ODL, Petrea, Peurunka, Verve) toteutti valmista malliaan (HYPRO, JYRI, KOKONAISKUNTO, MODULO, TUUKKA) vielä kolmella kuntoutujaryhmällä. Tutkimuksessa arvioitiin kuntoutusmallien kehittämisideoiden toteutettavuutta ja toimivuutta eri toimijoiden näkökulmasta sekä kartoitettiin alustavasti kokemuksia mallien vaikutuksista. Tutkimuksessa käytettiin monimenetelmäistä tutkimusotetta ja sekä laadullisia että kvantitatiivisia aineistoja. Kuntoutujilta kerättiin tietoja kyselylomakkeilla ja kuntoutusrekistereistä. Muutosmittarina käytettiin terveyteen liittyvän elämänlaadun mittaria (RAND-36) ja omaa arviota työssä selviytymisestä. Teemahaastatteluin kerättiin tietoa kuntoutujien esimiehiltä, työterveyshenkilöstöltä, kuntoutuksen toteuttajilta ja Kelan toimihenkilöiltä. Mallit olivat keskenään erilaisia pituuden, jaksotuksen ja kuntoutuksen lakiperusteen suhteen. Sisällölliset painopisteet vaihtelivat, samoin yksilö- ja ryhmäosuuksien määrä. Kaikissa malleissa kokeiltiin uusia työpaikkayhteistyön ja työkytkentöjen muotoja. Kehittämisideat kohdistuivat eri vaiheisiin kuntoutusprosessissa. Eri toimijatahot arvioivat kuntoutuksen hyödyttäneen etupäässä kuntoutujaa, mutta osa esimiehistä oli hyötynyt niistä myös esimiestyössään. Kuntoutujat olivat valtaosin tyytyväisiä omaan kuntoutusprosessiinsa ja malliinsa. Muutokset koetussa työssä selviytymisessä vaihtelivat malleittain suuresti: kuntoutujien työssä selviytyminen parani parhaimmillaan kaikilla ja vähimmillään yhdellä kymmenestä.
  • Blomgren, J; Aaltonen, K; Tervola, J; Virta, L (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Kelan maksamien sairaanhoitokorvausten (lääkekorvaukset, korvaukset yksityislääkärin palkkioista, korvaukset yksityisestä hammashoidosta, korvaukset yksityisestä tutkimuksesta ja hoidosta sekä matkakorvaukset) jakautumista tulojen mukaan 25 vuotta täyttäneessä väestössä. Sairaanhoitokorvaukset ovat varsin merkittävä etuus: ne muodostivat noin 14 prosenttia Kelan etuuskuluista vuonna 2013. Korvauksia saaneiden osuuksia, korvaussummia ja korvauksensaajien itse maksamia omavastuuosuuksia ei ole aikaisemmin tarkasteltu systemaattisesti tulojen näkökulmasta eikä tulojen yhteyttä niihin ole tarkasteltu ikä- ja sukupuoliryhmittäin. Tämä tutkimus täydentää tietotarvetta aiheesta, josta on vain vähän aiempaa tutkimustietoa. Aineistona käytettiin Kelassa muodostettua, vuosia 2006–2011 koskevaa rekisteriaineistoa, jota varten yhdistettiin koko Suomen aikuisväestölle yksilötason väestötiedot, tiedot Kelan maksamista sairaanhoitokorvauksista sekä verottajan tiedot henkilöiden vuosittaisista veronalaisista tuloista. Tutkimus rajattiin 25 vuotta täyttäneisiin, joita oli aineistossa noin 3,8 miljoonaa. Tarkastelut tehtiin sekä koko 25 vuotta täyttäneelle väestölle että erikseen työikäisille ja eläkeikäisille miehille ja naisille. Henkilöt jaettiin tuloryhmiin 25 vuotta täyttäneen väestön tuloviidennesten mukaan. Iän, sukupuolen ja tulojen lisäksi huomioitiin asuinkunnan kaupunkimaisuus sekä suuralue. Ikä-, sukupuoli- ja tuloryhmittäin tarkasteltiin etuuslajeittain korvauksia saaneiden osuuksia väestöstä, korvauskertojen vuosittaisia määriä sekä keskimääräisiä maksettuja korvaussummia ja henkilöiden itsensä maksamia omavastuusummia. Pääosa analyyseista kohdistui vuoteen 2011, ja lisäksi tarkasteltiin, miten tilanne on muuttunut aikavälillä 2006–2011. Lukuja laskettiin sekä vakioimattomina aineistosta havaittuina osuuksina ja lukumäärinä että taustatekijät vakioituina, jolloin otettiin huomioon tuloryhmien väliset erot iässä, sukupuolessa ja asuinalueessa. Lääkekorvauksia saaneiden osuus väestöstä ei vaihdellut juurikaan tulojen mukaan. Matkakorvausten saaminen oli käänteisessä yhteydessä tuloihin: korvauksia saivat useammat pieni- kuin suurituloiset. Korvauksia yksityislääkärin palkkioista, yksityisestä hammashoidosta ja yksityisestä tutkimuksesta ja hoidosta sai johdonmukaisesti sitä suurempi osuus väestöstä, mitä suurituloisemmista oli kyse. 25 vuotta täyttäneestä väestöstä 85 prosenttia sai vähintään yhtä sairaanhoitokorvausten etuuslajia vuoden 2011 aikana. Koska eri etuuslajien korvaukset kohdistuivat tuloryhmiin eri tavalla, kaikkia sairaanhoitokorvauksia yhteensä tarkasteltaessa tuloryhmien väliset erot olivat varsin pieniä – poikkeuksena pienituloisimpien ryhmä, jossa korvausta saaneita oli jonkin verran vähemmän kuin muissa tuloryhmissä. Euromääräisesti tarkastellen sairaanhoitokorvauksia maksettiin keskimäärin selvästi suuremmassa määrin pienituloisille kuin suurituloisille, mikä oli seurausta pienituloisten suuremmista lääke- ja matkakorvauksista. Pienituloiset maksoivat myös keskimääräistä enemmän omavastuita sairausvakuutuksen korvaamista lääkkeistä ja matkoista. Sen sijaan yksityisen sairaanhoidon palveluiden käytöstä korvauksia maksettiin suuremmassa määrin suurituloisille, jotka myös maksoivat vuositasolla pienituloisia enemmän omavastuita näiden palveluiden käytöstä.
  • Tillman, P; Maunula, N (Kela, 2015)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti tiettyyn sairauteen tai hoitomuotoon liittyviä sairausvakuutuksen matkakorvauksia. Tarkastelukohteena olivat sairaalassa annettuun eli ns. keskushemodialysiin liittyvistä potilaiden matkoista maksetut sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012. Hemodialyysihoito eli ns. keinomunuaishoito on elintärkeä hoitomuoto, johon liittyy tyypillisesti 3 käyntikertaa viikossa, joten matkoja on paljon. Suomessa hemodialyysihoidot annetaan lähinnä sairaaloissa. Tutkimusaineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja vuonna 2012 tehdyistä matkoista maksetuista matkakorvauksista yhdistettynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisterin tietoihin erikoissairaanhoidon käytöstä. Tulosten mukaan sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012 tehdyistä hemodialyysikäynneistä olivat 13 miljoonaa euroa. Matkat oli tehty pääasiassa taksilla tai invataksilla. Valtaosa hemodialyysimatkoista korvauksia saaneista oli saavuttanut sairausvakuutuksen matkakorvausten vuosittaisen omavastuun. Osa hemodialyysikäynneistä oli kuitenkin tapahtunut ilman sairausvakuutuksen matkakorvauksia, eli täysin potilaan omalla kustannuksella. Eniten korvauksia maksettiin Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa annettuun hemodialyysiin liittyen. Siellä myös hemodialyysikäyntimäärä oli kaikkein suurin, noin kaksinkertainen seuraavaksi eniten käyntejä toteuttaneeseen hoitopaikkaan verrattuna ja yli kymmenkertainen pienimpiin hoitopaikkoihin verrattuna. Yksittäinen dialyysimatka oli keskimääräisesti kallein Lapissa asuvilla.
  • Jaakonsaari, M; Karttunen, A; Klemola, L; Kokko, P (Kela, 2015)
    Vuosina 2008–2012 toteutettiin Kelan geriatrisen kuntoutuksen kehittämishanke 65–85-vuotiaiden aivoverenkiertohäiriön (AVH:n) sairastaneiden (N = 270) kuntoutuksessa. Osana hanketta tutkittiin kontrolloimattomassa seurantatutkimusasetelmassa laitos- ja avomuotoisen kävely- sekä käsikuntoutuksen aikana tapahtuneita muutoksia toimintakykyyn. Lisäksi toteutettiin kustannusseuranta kuntoutuksen resursoimisen ja NordDRG-luokittelulogiikan arvioimiseksi AVH:n sairastaneilla. Kävelykuntoutus sisälsi kävelyharjoittelua sekä painokevennettynä että ilman painokevennystä. Käsikuntoutus sisälsi halvaantuneen käden monimuotoista harjoittelua. Kuntoutuksessa käytetyt menetelmät olivat osin moniammatillisia ja laaja-alaisesti toteutettuja. Vuoden kestävässä kuntoutusprosessissa perusjaksoa seurasi kaksi seurantajaksoa. Kävelykuntoutuksen perusjakson kesto oli 20 vrk laitos- ja 18 vrk avokuntoutuksessa, käsikuntoutuksen vastaavasti 14/13 vrk. Seurantajakso I (6 vrk) toteutettiin 6 kk ja seurantajakso II (2 vrk) 12 kk perusjakson päättymisestä. Kävelykuntoutujilla oli avofysioterapiaa perusjakson ja seurantajakso I:n välissä. Kävelyn laitoskuntoutujien motorinen ja kognitiivinen toimintakyky (FIM) parani seuranta-aikana, käden avokuntoutujilla motorinen toimintakyky. Ottaen huomioon kuntoutujien iän ja sairastumisesta kuluneen ajan saavutetulla toimintakyvyn paranemisella ja avuntarpeen vähenemisellä voi kuntoutujakohtaisesti olla merkitystä itsenäiseen päivittäisistä toimista selviytymiseen. NordDRG-luokittelu soveltui käytettäväksi kävely- ja käsikuntoutujien DRG-ryhmittelyyn. Ryhmittely luokitteli kuntoutujat DRG-ryhmiin FIM-toimintakykymittarin pisteiden suunnan mukaisesti loogisesti, ryhmittelyn olematta kuitenkaan liian herkkä FIM-toimintakykymittarin pisteiden muutoksille. Kustannushomogeenisuuden periaate toteutui hyvin, sillä kävely- ja käsikuntoutujien tutkimusjoukossa DRG-ryhmittäin tarkasteltuna jaksojen kustannusten variaatiokerroin jäi alle 60 prosentin.
  • Hirvilammi, T (Kela, 2015)
    Tutkimuksen lähtökohtana on ristiriitainen tilanne: suomalaiset voivat keskimäärin hyvin mutta kuormittavat samalla maapallon ekosysteemejä kestämättömällä tavalla. Ristiriita herättää kysymyksen siitä, mitä olisi kestävä hyvinvointi ja miten sitä on mahdollista tutkia. Tutkimuksen tavoite on kehittää kestävän hyvinvoinnin teoriaa, joka tunnistaa ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen sekä kestävyyden tavoitteet. Tieteidenvälisessä, hyvinvointitutkimukseen kiinnittyvässä tutkimuksessa liitetään ekologisia kysymyksiä sekä hyvinvointiteoriaan että empiirisiin tutkimusasetelmiin. Tutkimukseen sisältyvät empiiriset osajulkaisut pohjautuvat perusturvan saajien hyvinvointia ja elintasoa sekä luonnonvarojen kulutusta eli materiaalijalanjälkiä tarkastelevaan aineistoon. Materiaalijalanjäljet on laskettu MIPS-menetelmällä. Tutkimuksessa esitetään, että kestävä hyvinvointi perustuu relationaaliseen ihmiskäsitykseen, joka auttaa näkemään ihmisten ja ekosysteemien yhteyden sekä ihmisten hyvinvoinnin osana luontoa. Kestävä hyvinvointi määritellään kokonaisuudeksi, johon kuuluvat kohtuullinen elintaso, mielekäs ja vastuullinen toiminta, merkitykselliset suhteet ja elävä läsnäolo. Tutkimuksessa kehitetään dynaaminen viitekehys, jonka avulla selvitetään hyvinvoinnin tavoittelun ja materiaalijalanjälkien välisiä suhteita. Kestävyyden rajoissa pysymisen ehtona on hyvinvoinnin tavoittelun ekotehokkuus eli se, että tarpeita tyydytetään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan tieteidenvälinen tutkimusasetelma, jonka avulla arvioidaan kohtuullista elintasoa sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Kohtuullinen elintaso turvaa kaikille ihmisille välttämättömät resurssit luonnon kantokyvyn rajoissa.
  • Appelqvist-Schmidlechner, K; Wessman, J; Salmelainen, U; Tuulio-Henriksson, A; Sipilä, N; Ahonen, S; Luoma, M-L (Kela, 2015)
    OPI-hankkeen tarkoituksena oli kehittää avomuotoista kuntoutusmallia ammatillisessa koulutuksessa oleville 16–25-vuotiaille opiskelijoille, joilla oli diagnosoitu masennus- ja/tai ahdistuneisuushäiriö. Kuntoutusmallilla pyrittiin tukemaan nuoria elämänhallinnassa ja opiskelussa, vahvistamaan nuoren toimintakykyä ja hyvinvointia sekä vähentämään mielenterveysongelmiin liittyviä haittoja. Vuosina 2011–2013 toteutettiin yhteensä kahdeksan avomuotoista ryhmäkuntoutuskurssia, joihin kuului myös yksilökäyntejä sekä verkostotapaamisia. Kurssit kestivät seurantoineen noin 1,5 vuotta ja ne toteutettiin lukukausien aikana. OPI-hankkeen yhteydessä toteutettiin arviointitutkimus, jonka tavoite oli selvittää kuntoutusmallin koettua hyötyä ja vaikuttavuutta, sidosryhmäyhteistyötä sekä kuntoutusmallin soveltuvuutta vakiintuneeksi toiminnaksi. Tutkimukseen osallistui 70 kuntoutujaa. Aineistoa kerättiin kyselylomakkeilla sekä eri tahojen haastatteluilla (kuntoutujat, projektiryhmät). Kuntoutuksen ja opiskelujen yhteen nivominen onnistui enimmäkseen hyvin. Ryhmässä saatu vertaistuki koettiin kuntoutuksen suurimmaksi anniksi. Seuranta-aikana nuorten masennusoireet vähenivät, elämänlaatu, itse arvioitu terveydentila sekä opiskelukyky ja kognitiivinen toimintakyky kohentuivat. Nuoret olisivat kuitenkin tarvinneet kuntoutusta jo varhaisemmassa vaiheessa. Noin kolme nuorta neljästä arvioi, että oli saavuttanut kuntoutukselle asettamansa tavoitteet vähintään melko hyvin. Tavoitteiden saavuttaminen ja kuntoutuksen koettu vaikuttavuus olivat yhteydessä kuntoutuksen oikea-aikaisuuteen, yhteistyöhön hoitavan tahon sekä opiskeluterveydenhuollon kanssa sekä vuorovaikutuksen onnistumiseen ohjaajan ja nuoren välillä. Tutkimuksen tulokset antavat varsin rohkaisevan kuvan oppilaitoksen kanssa yhteistyössä toimivan ja opintojen kanssa yhteen sovitetun kuntoutuksen mahdollisuuksista nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.
  • Pasternack, I; Autti-Rämö, I; Hinkka, K; Pappila, J (Kela, 2015)
    Ammatillisesti syvennetyn lääketieteellisen varhaiskuntoutuksen vaikuttavuutta on kyseenalaistettu ja keskeinen kritiikki liittyy kuntoutuksen kohdentumiseen. Tässä katsauksessa haetaan ja pohditaan niitä riski- ja ennustekijöitä, joiden avulla kohdennusta voisi kehittää. Raportti on osa Kelan työhönkuntoutuksen laajempaa kehitystyötä. Työkyvyn heikkenemistä ennakoivat korkeampi ikä, naissukupuoli, vähäinen koulutus ja pienet tulot, sairaudet ja oireilu sekä tunnetut elämäntapariskit. Työn riskitekijöistä esiin nousivat muun muassa vuorotyö, ruumiillinen työ, osa-aikaisuus ja aikaisemmat työttömyysjaksot. Puuttuvat työn hallinnan ja oikeudenmukaisuuden kokemukset sekä aikaisemmat sairauspoissaolot ennakoivat nekin työkyvyttömyyttä, samoin kuormittavat elämäntilanteet, tyytymättömyys ja vihamielisyys. Itä- ja Pohjois-Suomi ovat maantieteellisesti suuren riskin alueita. Kuntoutusinterventioista näyttivät parhaiten hyötyvän henkilöt, joilla oli joku perussairaus ja mielialaoireita ja jotka tiedostivat terveysongelmansa. Ikä, sukupuoli tai elintavat eivät olleet määrääviä tekijöitä. Kuntoutusinterventioihin osallistuivat useammin naiset ja tupakoimattomat sekä ne, joilla oli vähemmän osallistumisen esteitä. Katsauksessa esitellään lyhyesti työkyvyn heikkenemisen riskin tunnistamiseen käytettyjä kyselyjä tai testejä. Työn fyysisen kuormittavuuden sekä käyttäytymisen ja persoonallisuustekijöiden mittareita on selvästi vähemmän kuin työn psykososiaalisen kuormittavuuden, työtyytyväisyyden sekä kestävyys- ja lihaskunnon mittareita. Raportin lopussa pohditaan, tulisiko ammatillisen varhaiskuntoutuksen osallistujavalinnassa priorisoida riskialueita ja -toimialoja tai työttömiä ja epätyypillisen työn tekijöitä. Mahdolliset kuntoutujat ryhmitellään riskitason, motivaation ja kuntoutuksen esteiden perusteella. Ihannekuntoutujien lisäksi tunnistetaan muita tärkeitä ryhmiä, joiden saaminen kuntoutukseen edellyttäisi henkilökohtaista tukea tai perusteellisia muutoksia kuntoutuksen valinnassa.
  • Hakala, P; Toikka, T; Paturi, M; Autti-Rämö, I (Kela, 2015)
    Ravitsemuskuntoutuksella (ravitsemusneuvonta ja ruokatarjonta) on erityisen tärkeä merkitys ravitsemukseen liittyvien sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä. Sillä voidaan vaikuttaa myönteisesti myös kuntoutujien toiminta- ja työkykyyn sekä elämänlaatuun. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten ravitsemuskuntoutus toteutetaan eri kuntoutuslaitoksissa. Tutkimuksen erityiskohteiksi valittiin seitsemän erityyppistä kuntoutuskurssia. Tiedot kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Se lähettiin 55 kuntoutuslaitokseen, joissa toteutetaan Kelan järjestämiä kuntoutuskursseja. Vastaukset saatiin 50 (91 %) laitoksesta. Ravitsemusneuvontaa annettiin 45 laitoksessa. Neuvontaa antoi yleisimmin laillistettu ravitsemusterapeutti (80 %), mutta myös muiden ammattiryhmien edustajat, kuten terveyden- ja sairaanhoitajat sekä lääkärit. Neuvonnan tärkeimmiksi aihepiireiksi vastaajat arvioivat seuraavat: terveellinen ravitsemus yleensä, painonhallinta, säännöllinen ateriarytmi, kuidun riittävä saanti sekä rasvojen laatu ja määrä. Ateriatarjonta vastasi hyvin tai melko hyvin annettua ravitsemusneuvontaa lähes kaikissa laitoksissa. Terveellisen aterian koostaminen havainnollistettiin lautasmallin avulla joka neljännessä laitoksessa. Ravitsemuskuntoutuksen kehittämisehdotuksissa painotettiin ravitsemusneuvonnan ja ruokatarjonnan laadun varmistamista sekä joustavuuden ja asiakaslähtöisyyden lisäämistä. Tulosten perusteella voidaan esittää seuraavaa: Jokaisessa kuntoutuslaitoksessa tulisi olla laillistettu ravitsemusterapeutti, joka vastaa siitä, että ravitsemusneuvonta ja ruokatarjonta ovat ravitsemussuositusten mukaisia. Ruokatarjontaa tulisi kohentaa erityisesti parantamalla rasvojen laatua ja vähentämällä suolan käyttöä ruokien valmistuksessa. Lautasmalli tulisi olla esillä kaikissa laitoksissa esimerkkinä terveellisestä ateriasta. Ravitsemuskuntoutusta koskevia standardeja tulisi tarkentaa ja ravitsemuskuntoutus tulisi ottaa Kelan auditoinnin piiriin.
  • Törmäkangas, L; Autti-Rämö, I; Tuulio-Henriksson, A; Merikukka, M; Ristikari, T; Paananen, R; Gissler, M (Kela, 2015)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin vuonna 1987 Suomessa syntyneiden henkilöiden Kelan järjestämän kuntoutuksen käyttöä. Aineistona oli Kelan kuntoutusratkaisu- ja kuntoutuskustannustiedot Kansallinen syntymäkohortti 1987 -rekisteriaineistoon kuuluville henkilöille vuosilta 1987–2012. Kaikkiaan 6,2 % kohortin henkilöistä oli 25 ikävuoteen mennessä saanut myönteisen ratkaisun jollekin Kelan myöntämälle kuntoutustoimenpiteelle. Eri lakiperustein myönnettyjä kuntoutusratkaisuja tutkittiin omina kokonaisuuksinaan kuntoutustoimenpiteiden, pääsairausdiagnoosien ja kuntoutuksen kustannusten osalta. Myönteisen ratkaisun vaikeavammaisen lääkinnälliselle kuntoutukselle saaneiden henkilöiden määrät olivat pieniä (1,3 % syntymäkohortista) mutta kuntoutustoimenpiteitä eri terapiamuodoissa oli näillä henkilöillä runsaasti, ja myös kuntoutuksen henkilöä kohden lasketut kustannukset olivat korkeimmat. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat älyllinen kehitysvammaisuus ja CP-oireyhtymä. Ammatillista kuntoutusta oli myönnetty 2,3 %:lle kohortista, ja merkittävimmät kuntoutusmuodot henkilömäärittäin olivat ammattikoulutus ja kuntoutustutkimus. Ammatillisen kuntoutuksen kustannuksissa havaittiin selkeää nousua vuoden 2007 jälkeen. Merkittävimmät pääsairausdiagnoosit olivat masennustila ja lievä älyllinen kehitysvammaisuus. Myönteisen kuntoutuspäätöksen oli harkinnanvaraisen kuntoutuksen lakiperusteella saanut 3,2 % kohortista, ja näistä kuntoutustoimenpiteistä yli puolet oli ennen vuoden 2011 alkua myönnettyä kuntoutuspsykoterapiaa. Tämän lisäksi kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit olivat myös merkittävä kuntoutustoimenpide. Masennustila sekä ahdistuneisuushäiriöt olivat merkittävimmät diagnoosiryhmät – myös niillä, joilla kuntoutusmuoto oli jokin muu kuin psykoterapia. Kuntoutuspsykoterapiaa omalla lakiperusteellaan oli saanut 1,3 % henkilöistä, ja psykoterapia olikin fysioterapian jälkeen määrällisesti merkittävin terapiamuoto. Alustavassa alueellisessa tarkastelussa havaittiin huomattavia eroja kuntoutustoimenpiteiden käytössä eri alueilla.
  • Juntunen, K; Salminen, A-L (Kela, 2015)
    Kela järjestää harkinnanvaraisena kuntoutuksena kuntoutuskursseja omaishoitajille. Vuoden 2013 alusta kursseja lisättiin ja uudistettiin siten, että omaishoitajille tarkoitettujen yksilökurssien lisäksi järjestetään parikursseja omaishoitajalle ja hänen hoidettavalle läheiselleen. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida Kelan omaishoitajien kursseille ohjautumista, niistä saatua hyötyä sekä kurssien kehittämistarpeita. Kuntoutuskurssien hyötyä ja vaikutuksia kuntoutujien masennusoireisiin (BDI-II), elämänlaatuun (WHOQOL-BREF) sekä omaishoidon kuormittavuuteen (COPE-indeksi) arvioitiin näennäiskokeellisella asetelmalla vertailemalla ryhmiä, joista yksi osallistui omaishoitajien yksilökursseille (n = 64), yksi omaishoitajien parikursseille (n = 67), ja ryhmää joka ei osallistunut Kelan järjestämälle omaishoitajien kuntoutuskurssille (n = 49). Lisäksi analysoitiin kursseille osallistuneiden omaishoitajien asettamat GAS-tavoitteet. Vuoden kestäneen seurannan aikana vertailuryhmän kuormittuminen lisääntyi ja yksilökursseille osallistuneiden fyysinen elämänlaatu koheni tilastollisesti merkitsevästi. Vuoden aikana tapahtuneissa muutoksissa oli tilastollisesti merkitsevä ero siten, että vertailuryhmässä kuormittuminen lisääntyi suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,047) ja elämänlaadun fyysisen osa-alueen keskiarvo heikkeni suhteessa parikurssilaisiin (p = 0,016) ja yksilökurssilaisiin (p = 0,010). Elämänlaadun ympäristön osa-alueen keskiarvo heikkeni vertailuryhmässä suhteessa yksilökurssilaisiin (p = 0,049). Omaishoitajien masennusoireissa ei ollut tilastollisesti merkitseviä muutoksia vuoden aikana eikä ryhmien välillä ollut eroja. Omaishoitajien kuntoutukselleen asettamista tavoitteista 2/3 lukeutui suoritukset ja osallistuminen -osa-alueelle. Kaikista tavoitteista saavutettiin 62 % ja tavoitteiden määrän mukaisen T-lukuarvon keskiarvo oli yksilökurssilaisilla 49,4 ja parikurssilaisilla 50,2. Suurimmat kehittämistarpeet liittyvät omaishoitajien kuntoutuskursseista tiedottamiseen, jotta kurssit pystyttäisiin kohdentamaan niitä eniten tarvitseville. Kuntoutuskursseihin sinänsä oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Kurssiohjelmassa on kehitettävää fyysisen aktivoinnin ja omaishoitotilanteen hallintaan liittyvissä sisällöissä. Läheisten ohjelmaa parikursseilla olisi hyvä kehittää. Parikurssit ovat tervetullut lisä Kelan kuntoutuskurssivalikoimaan. Monelle omaishoitajalle ne ovat ainoa mahdollisuus osallistua kuntoutukseen ja omaishoitajien kuormittumista pystytään ehkäisemään paremmin, kun läheinen osallistuu kuntoutukseen. Omaishoitajien kuntoutuskursseilla saavutettiin edistymistä omaishoitajien elämänlaadussa. Masennusoireiden vähentämiseksi saatetaan tarvita lisäksi muita tukitoimia kuin kurssimuotoinen kuntoutus.
  • Ylikännö, M; Kehusmaa, S; toim. (Kela, 2015)
    Muuttuva Salo 2013–2023 -tutkimushankkeessa selvitetään, millaisia vaikutuksia laajamittaisella rakennemuutoksella on yksilöiden ja alueen hyvinvointiin. Salo on valittu tutkimuksen toteutuskunnaksi, koska työttömyys Salossa kasvaa rajusti ja kaupungin talous on suurien haasteiden edessä. Rakennemuutoksen vaikutusten tutkiminen vaatii pitkän aikavälin seurantaa, joka on aloitettu kyselytutkimuksella. Tässä raportissa kuvataan hankkeen kokonaisuus ja raportoidaan ensimmäisen kyselytutkimuksen tulokset. Keväällä 2013 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin mm. alueen asukkaiden hyvinvointia ja työssäkäyntiä. Tutkimusta jatketaan seurantakyselyllä ja syventävillä tarkasteluilla kymmenen vuoden ajan. Tässä raportissa aineiston analyysi on suurelta osin kuvailevaa ja tulokset esitetään enimmäkseen suorina jakaumina. Kyselyn mukaan salolaisten kotitalouksien toimeentulo oli vielä keväällä 2013 suhteellisen hyvä. Kyselyssä erottui kuitenkin pitkään työttömänä olleiden ryhmä, johon kuuluvat joutuivat tinkimään elämisen tasosta, jopa ruuasta. Salolaisten terveydentila oli hyvä verrattuna suomalaisten yleiseen terveydentilaan. Työttömien terveys oli kuitenkin muita huonompi, ja heillä oli eniten vaikeuksia saada terveyspalveluja. Työttömien työkyvyn säilyttäminen on keskeisin terveyteen liittyvä riskitekijä. Väestörakenteen haasteena on nuorten kiihtynyt poismuutto, joka pitkään jatkuessaan voi vinouttaa väestörakennetta ja heikentää huoltosuhdetta. Työttömien usko Salon alueelle työllistymiseen oli heikko. Työvoiman liikkuvuutta heikentävät työttömien vahvat siteet Saloon, kuten omistusasuminen, puolison työ ja lasten koulunkäynti Salossa. Pendelöinnin taloudellinen tukeminen saattaisi paremmin kannustaa Salossa asuvia käymään työssä lähialueilla kuin se, että heidän pitäisi muuttaa pois Salosta. Useat työttömät pitivät alan vaihtoa ja uudelleen koulutusta työllistymisen edellytyksenä. Jatkotarkastelujen keskeinen kysymys onkin, pystytäänkö työttömäksi jääneille tarjoamaan riittävästi uudelleenkoulutusta ja työllistyvätkö alan vaihtajat koulutuksen jälkeen.
  • Saastamoinen, LK; Saarelainen, L; Autti-Rämö, I; Martikainen, JE (Kela, 2015)
    Euroopan unionin määritelmän mukaan harvinaissairauksiksi katsotaan sairaudet, joita sairastaa enintään viisi ihmistä 10 000 ihmistä kohti. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2012 työryhmän, joka laati ehdotuksen harvinaisten sairauksien kansalliseksi ohjelmaksi vuosiksi 2014–2017. Yksi toimenpide-ehdotuksista on harvinaislääkkeiden saatavuuden parantaminen. Kela otti vastuulleen selvittää harvinaissairauksien hoidossa käytettäviä lääkehoitoja ja niiden korvattavuutta. Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata, millaisia lääke- ja ravintovalmistehoitoja harvinaissairauksien hoidossa Suomessa käytetään ja kuinka usein lääkkeet kuuluvat avohoidossa käytettäessä lääkekorvausjärjestelmään. Tutkimusaineisto koottiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin harvinaissairauksia hoitaville lääkäreille henkilökohtaisessa sähköpostiviestissä maaliskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 129 lääkäriä, eli 33 % niistä, joille kysely lähetettiin. Lääkärit mainitsivat kyselyssä 145 lääkeainetta ja 55 ravintovalmistetta, joita käytetään harvinaissairauksien hoidossa. Lääkärien mainitsemista lääkkeistä 86 % ja kolmannes ravintovalmisteista oli korvattavia. Varsinaisista harvinaislääkkeistä yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat korvattavia. Vaikka valtaosa harvinaissairauksien hoidossa käytettävistä lääkkeistä on korvattavia, osalla potilaista kustannukset voivat kuitenkin kasvaa suuriksi, jos sairauden hoidossa tarvitaan useita valmisteita, jotka eivät ole korvattavia. Nykyinen lääkekorvausjärjestelmä ei riittävästi huomioi harvinaissairauksien lääkehoitoja, koska järjestelmä perustuu lääkeyritysten tekemiin hakemuksiin ja korvattavuuden edellytyksenä on, että valmisteen käyttöaihe sisältää harvinaissairauden.
  • Autti-Rämö, I; Kippola-Pääkkönen, A; Valkonen, J; Tuulio-Henriksson, A; Härkäpää, K (Kela, 2015)
    Suomessa varauduttiin maailmanlaajuisesti levinneeseen sikainfluenssaan aloittamalla lokakuussa 2009 Pandemrix-rokotukset väestön suojaamiseksi. Helmikuussa 2010 diagnosoitiin ensimmäinen päiväaikaista nukahtelua aiheuttava narkolepsia lapsella, joka oli saanut Pandemrix-rokotuksen. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi Kelalle tehtäväksi järjestää narkolepsiaan sairastuneille lapsille ja nuorille sopeutumisvalmennuskursseja. Kelan tutkimusosasto, Lapin yliopisto ja Suomen Mielenterveysseura toteuttivat tutkimuksen, jonka päätavoite oli selvittää, mitkä olivat sairastuneiden ja heidän perheidensä tarpeet ja odotukset sekä miten hyvin kurssit pystyivät vastaamaan niihin. Aineiston keruu toteutui kevään 2012 ja syksyn 2013 välisenä aikana. Narkolepsiaan liittyviä päiväaikaista nukahtelua, käyttäytymisen muutoksia ja keskittymisen vaikeuksia esiintyi lähes kaikilla tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla. Muistin ja oppimisen vaikeuksia sekä katapleksiaa oli yli puolella ja harha-aistimuksia noin kolmanneksella. Käyttäytymisen ja mielialan muutokset vaikuttivat koko perheen arkeen. Vanhemmat olivat huolissaan nuoren tulevaisuudesta, omien auttamiskeinojensa riittävyydestä, sisarusten voinnista ja omasta jaksamisestaan. Perheillä oli runsaasti psykososiaalisen tuen tarpeita. Perheiden odotukset painottuivat vertaistuen saamiseen, ja kurssit vastasivat näihin odotuksiin. Enemmistö koki saaneensa jonkin verran etäisyyttä arkisiin huoliin, tukea tunteiden käsittelyyn ja sairastuneen vahvuuksien tunnistamiseen. Asiantuntijatiedon ja ammatillisen psykososiaalisen tuen tarpeeseen kurssit eivät vastanneet. Sopeutumisvalmennuskurssien toimeenpanossa ilmeni useita kehittämisen kohteita. Kurssien tavoitteiden tarkentaminen, asiantuntijatiedon vahvistaminen, yksilöllisten työmenetelmien valinnan mahdollisuus, ennakkoinformaation lisääminen sekä Kelan ja palveluntuottajan välisen yhteistyön vahvistaminen mahdollistavat kuntoutujalähtöisiin tarpeisiin vastaamisen.
  • Hagfors, R; Kajanoja, J; Komu, M (Kela, 2014)
    A central concept of this study is the virtuous circle. The core of our hypothesis is that the equality created by the welfare state is positively interrelated with social capital. Furthermore, we argue that a high level of social capital results in a high level of well-being and this results in support for public social policy. We collect indicators from developed OECD countries to describe public social policy inputs, inequality, social capital and well-being. The data cover the early 1990s, the turn of the millennium and the mid-2000s. In empirical analysis we use structural equation modelling (SEM), which casts doubt over the latest development. It seems that public inputs in social policy no longer diminish inequality as they did before and that increased well-being does not result in increased inputs. Finally, we look for explanations why the virtuous circle seems to fail lately.
  • Salminen, A-L; Hämäläinen, P; Karhula, M; Kanelisto, K; Ruutiainen, J (Kela, 2014)
    Tutkimuksen tavoite oli arvioida uuden ryhmämuotoisen moniammatillisen avokuntoutusmallin toimivuutta ja vaikutuksia MS-tautia sairastavan osallistumiseen ja arjessa selviytymiseen. Kaksivuotinen kuntoutus toteutettiin vuosina 2010–2012. Monimenetelmällinen monikeskustutkimus toteutettiin kolmella paikkakunnalla. Kokeiltavaan kuntoutukseen osallistuvia oli 80. Heistä 38 osallistui Kelan vaikeavammaisille tarkoitetun kuntoutuksen perusteella (KKRL 9 §) ja 42 harkinnanvaraisuuden perusteella (KKRL 12 §). Alkumittauksissa ryhmillä oli yhtä paljon osallistumista rajoittavia mielialan, uupumuksen ja kognitiivisen toimintakyvyn rajoitteita. Vertailuryhmään kuuluvat 19 kuntoutujaa saivat vakiintunutta kuntoutusta vaikeavammaisuuden perusteella (KKRL 9 §). Kuntoutusmallin osatekijöiden toimivuutta arvioitiin neljänä ajankohtana kuntoutujille, läheisille, palveluntuottajille ja yhteistyötahoille tehtyjen haastattelujen sekä kuntoutujien fokusryhmähaastattelun perusteella. Vaikutusten arvioinnissa päätulosmuuttujat olivat kuntoutujan osallistuminen, hänen arjen toiminnan ongelmansa ja niissä suoriutuminen sekä hänen kuntoutukselle asettamiensa tavoitteiden saavuttaminen. Kuntoutusmalli osoittautui toimivaksi. Energian säästämiseen, kognitioon, mielialaan ja kehonhallintaan liittyvät teemat edistivät kuntoutujien ymmärrystä oireiden haittaavuudesta ja niiden kanssa selviytymisestä arjessa. Ryhmämuotoisuus edisti kuntoutumista. Vertaistuki koettiin tärkeäksi. Harkinnanvaraisuuden (KKRL 12 §) perusteella valittujen kuntoutujien kokemat osallistumisen ongelmat vähenivät ja heidän arjen toiminnoista suoriutumisensa ja tyytyväisyytensä omaan suoriutumiseensa paranivat. Järjestämisvelvollisuuden (KKRL 9 §) perusteella valittujen kuntoutujien osallistumisen ongelmat ja arjen toiminnoista suoriutuminen eivät kohentuneet, mutta tyytyväisyys omaan suoriutumiseen parani. Vertailuryhmän osallistumisen ongelmat eivät vähentyneet, mutta heidän arjentoiminnoista suoriutumisensa ja tyytyväisyytensä omaan suoriutumiseensa paranivat.
  • Salminen, A-L; Rintanen, S (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti monialaista kuntoutusta vuosina 2014–2015. Kuntoutusselvityksen suunnittelu on käynnistetty vuonna 2013. Suunnittelun toteuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tämä kartoittava kirjallisuuskatsaus on laadittu nopealla aikataululla selvitystyön suunnittelun tueksi. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tuottaa kokonaiskäsitys 2000-luvulla julkaistusta tai toteutetusta kotimaisesta kuntoutuksen palvelurakenteisiin, palveluprosesseihin, järjestämiseen ja rahoitukseen liittyvästä tutkimus- ja kehittämistyöstä sekä tunnistaa mahdollisia monialaisen kuntoutuksen selvitettäviä teemoja tai kysymyksiä. Katsaus koskee kuntoutusta monialaisesti, mukaan lukien lääkinnällinen (myöh. toimintakykykuntoutus), ammatillinen, sosiaalinen ja kasvatuksellinen kuntoutus. Monialaisella kuntoutuksella katsauksessa tarkoitetaan kuntoutuksen eri osa-alueiden (ammatillinen/toimintakyky/kasvatuksellinen/sosiaalinen) välistä asiantuntijoiden yhteistyötä. Katsaukseen haettiin tietoja ja tuloksia kotimaisista kuntoutuksen palvelurakenteisiin, palveluprosesseihin, palvelujen järjestämiseen ja rahoitukseen liittyvistä artikkeleista, tutkimuksista, kehittämis- ja tutkimustyön raporteista, selvityksistä ja hankkeista. Hakujen tuloksena löytyi 462 julkaisua, joista mukaan otettiin 204 julkaisua. Lisäksi hauissa löydettiin 68 hankekuvausta. Julkaisuista koottiin taulukoihin seuraavat asiat: perustiedot (nimi, aihe, konteksti, tavoitteet, menetelmät sekä asiakasnäkökulman huomioiminen jos mahdollista) ja keskeiset aihepiiriin liittyvät tulokset sekä kehittämisehdotukset, jos niitä on esitetty. Mukaan otetuista julkaisuista 45 liittyi toimintakykykuntoutukseen, 39 ammatilliseen kuntoutuk-seen, 12 sosiaaliseen kuntoutukseen ja 2 kasvatukselliseen kuntoutukseen. Suurimmassa osassa julkaisuja (73 julkaisua) kuntoutusta tarkasteltiin monialaisesti, joko kahden tai useamman kuntoutuksen osa-alueen yhteisenä toimintana. Ylätasolla kuntoutusta tarkasteltiin 33 julkaisussa. Julkaisuissa kohderyhmänä olivat työikäiset 24 julkaisussa ja työttömät 12 julkaisussa. Lapset ja nuoret olivat kohderyhminä 19 julkaisussa. Mielenterveyskuntoutukseen liittyi 15 julkaisua ja päihde- ja mielenterveyskuntoutusta koskevia julkaisuja oli 11. Ikääntyneiden kuntoutusta käsiteltiin yhdeksässä julkaisussa. Kirjallisuuskatsaukseen mukaan otetuissa julkaisuissa on esitetty useanlaisia, eri tasoilla toteutettavia keinoja kuntoutuksen vastuunjaon, yhteistyön ja koordinoinnin pulmien korjaamiseksi. Julkaisuissa on kuvattu tai ehdotettu: kuntoutusjärjestelmän asiakaslähtöisyyden kehittämistä, kuntoutuksen kokonaisuudistusta, järjestämis- ja rahoitusvastuun uudelleen järjestämistä, keskittämistä, palveluprosessien ja palveluketjujen kehittämistä, toimintamallien kehittämistä, keinoja koordinoinnin parantamiseksi, keinoja yhteistyön parantamiseksi, keinoja kuntoutuksen suunnittelun ja seurannan parantamiseksi, osaamisen kehittämistä, tiedonkulun tehostamista sekä johtamisen kehittämistä. Kirjallisuuskatsauksen perusteella monialaisen kuntoutuksen selvitykseen löytyi useita teemoja, jotka kaipaisivat tarkempaa tarkastelua ja selvittämistä. Niitä ovat: kuntoutuksen nelijako, monialainen ja moniammatillinen yhteistoiminta kuntoutuksessa, kuntoutuksen suunnittelu, kuntoutusosaaminen, kuntoutuksesta tiedottaminen sekä kuntoutuksen järjestämisen vastuut.
  • Valtonen, H; Kempers, J; Karttunen, A (Kela, 2014)
    This nationally representative questionnaire survey provides insight into the demographics, motivations and behaviour of consumers opting for supplementary health insurance (SHI), and the impact of SHI on consumer utilisation of healthcare services. The data was collected from a combination of online and paper-based surveys (N = 1,620, response rate 41%) in October 2013 – January 2014. The questionnaire covers both adult and children’s SHI. The data comprises information on respondents’ socio-economics, health insurance, motivations for purchasing (or not purchasing) SHI and utilisation of healthcare services. We analyse 1) the current utilisation of and trends in SHI, 2) the preferences and motivations of Finnish consumers in opting for SHI in relation to their background characteristics, and 3) the consequences of SHI on primary healthcare service utilisation. A total of 22.7% of Finnish adults and 52.0% of children had SHI. The reasons for purchasing SHI were faster access, wider choice, better quality and willingness to use private healthcare (PRH) services. For adults, labour market position, level of education, better health and household income were significantly associated with SHI. For children, the most important factor associated with purchasing insurance seems to be the educational level of the (responding) parent. There was a significant interdependence between parents' and children’s SHI. For adults, the insurance decreases the probability they will choose a public provider and increases the utilisation of private services. For children, the insurance increases the probability of choosing a private provider. The SHI decreases the utilisation of public services for adults and increases the utilisation of private services. For children, there seems to be no effect on the utilisation of public services, but a significant increase in the utilisation of private services. Also the mode of purchase, i.e. self-purchased or employer-purchased, seems to influence healthcare utilisation in the working population. Self-purchased SHI increases the utilisation of private services, but employer-purchased SHI has no impact on healthcare utilisation. Tällä väestöä edustavaan otokseen perustuvalla tutkimuksella selvitetään vakuutusten hankkimisen sosio-demografiaa, kansalaisten motivaatioita, käyttäytymistä ja vakuutusten vaikutusta terveyspalvelusten käyttöön. Aineisto on koottu yhdistetyllä verkko- ja paperilomakekyselyllä (N = 1 620, vastausprosentti oli 41 %) lokakuun 2013 ja tammikuun 2014 välisenä aikana. Tutkimus kattaa sekä aikuisten että heidän lastensa terveyteen liittyvät vakuutukset. Aineisto sisältää tietoja vastaajien sosio-ekonomisesta asemasta, terveysvakuutuksista, vakuutuksen valinnan (tai valitsematta jättämisen) motiiveista, vakuutuksen käytöstä ja vaikutuksesta terveyspalvelujen käyttöön. Selvitämme tässä tutkimuksessa; 1) terveysvakuutusten määrää ja niiden käytön trendejä, 2) kansalaisten preferenssejä ja motiiveja vakuutusten hankinnassa ja 3) vakuutusten seurauksia terveyspalvelujen käytössä. Suomalaisista aikuisista 22,7 %:lla ja lapsiperheistä 52,0 %:lla on yksityinen terveysvakuutus. Syyt vakuutuksen hankintaan ovat nopea hoitoon pääsy, laajempi palveluvalikoima ja koettu yksityisten palvelujen parempi laatu. Aikuisten vakuutuksen valintaa selittävät työmarkkina-asema, koulutustaso ja kotitalouden tulot. Aikuisilla vakuutuksen omaajilla on parempi terveydentila kuin ilman vakuutusta olevilla. Aikuisten ja lasten vakuutukset keskittyvät samoihin kotitalouksiin. Lasten vakuutusten valintaa selittää ensisijaisesti vanhemman koulutus. Aikuisten ja lasten vakuuttamista selittävät täten hieman erilaiset seikat. Vakuutus selittää terveyspalvelujen tuottajan valintaa ja palvelujen käytettyä määrää. Vakuutus näyttää johtavan yksityisten palvelujen käyttöön ja lisääntyneeseen palvelukäyttöön erityisesti lapsilla. Aikuisilla vakuutus vähentää julkisen ja lisää yksityisen palveluntuottajan valinnan todennäköisyyttä. Lapsilla taas vakuutus lisää yksityisen tuottajan valinnan todennäköisyyttä. Vakuutus vähentää aikuisilla julkisten ja lisää yksityisen palvelujen käytettyä määrää. Lapsilla julkisten palvelujen käyttö ei vähene, mutta yksityisten palvelujen käyttö lisääntyy. Myös vakuutuksen hankinnan tavalla on yhteys palvelujen käyttöön. Työssäkäyvien aikuisten itse hankkima vakuutus tuottaa lisäyksen yksityisten palvelujen käytetyssä määrässä, mutta työnantajan hankkima vakuutus ei ole yhteydessä julkisten, yksityisten tai työterveyshuollon palvelujen käytettyyn määrään.
  • Koskenvuo, K; Kemppinen, H; Pösö, R (Kela, 2014)
    Kuva nuorista eläkkeensaajista on usein yksipuolinen. Vaille huomiota on jäänyt mm. se, että 16–24-vuotiaista eläkkeensaajista useat ovat perhe-eläkkeen saajia. Nuorilla työkyvyttömyyseläkkeen syynä ovat usein synnynnäiset sairaudet, kehitysvammat tai kehityshäiriöt. Työpaperissa tarkastellaan myös nuorten eläkkeensaajien muiden etuuksien käyttöä ja keskimääräisiä eläkkeiden määriä.
  • Haataja, A; Valaste, M (Kela, 2014)
    The Finnish child day care system has had two alternative public provisions in the mid-1980s after the parental leave period: a subjective right to public child day care or cash for care (child home care allowance) until the child is 3 years of age. The elderly siblings of the youngest child, if cared for at home, are entitled to a smaller siblings’ allowance until they start obligatory education. The right to child day care concerns all children before obligatory education (7 years of age). The forms of public support for child care have continuously been in public debate, some people demanding a longer period and higher allowance for the parents (mothers) to care for a child at home after the parental leave whereas others demand a longer parental leave and greater gender equality in child care. In spring 2012 the controversy concerned the Government’s plan to cut the home care allowance period by one year, for children below 2 years of age. Cutting public transfer expenditure was one justification, the other being increasing mothers’ labour market participation. That plan was never introduced but halving the allowance period between the parents has been suggested by the Government in 2013. In spite of high-tempered public discussion very few calculations about potential outcomes have been presented. Also the current static microsimulation models seemed not very useful in capturing the scope of even immediate impacts of these kinds of reforms. This paper has two motivations. The first motivation was a lack of micro-macro level analyses of po-tential outcomes of a possible reform. Cutting home care allowance decreases cash for care costs, but may increase child day care costs, if the mothers are available to the labour market earlier than before. The second motivation is a wish to apply and develop a microsimulation model with new kind of data in preparation of different child care alternatives. The problem in the former models and data is a lack of child-based information about their actual care periods. This is the first attempt to utilize child based spell data of child home care allowance. As application the paper will present preliminary potential outcomes of cutting entitlements to child home care allowance by one year and discusses the strengths and limitations of the applied model and data.