Tutkimusjulkaisut

Uusimmat julkaisut

  • Tuulio-Henriksson, A; Kalliomaa-Puha, L; Rauhala, P-L (Kela, 2017)
  • Autti-Rämö, I; Haataja, L; Mäenpää, H; Kiviranta, T (Kela, 2017)
    Kuntoutuminen on yksilöllistä toimintaa, mikä edellyttää tarpeiden tunnistamista, yksilöllisten tavoitteiden asettamista ja kuntoutumista tukevien toimenpiteiden suunnittelua yhdessä kuntoutujan ja hänen läheistensä kanssa sekä oikea-aikaista toteutusta. CP (Cerebral Palsy) on yleisin pitkäaikaista ja vaativaa moniammatillista kuntoutusta vaativa diagnoosiryhmä. Tässä raportissa kuvataan hankekokonaisuus, jonka tavoitteeksi asetettiin kansallisesti yhdenmukainen arviointimenetelmien käyttö CP-oireiston hoidossa ja kuntoutuksessa. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa todettiin kansallisesti epäyhtenäinen käytäntö toimintakyvyn arvioinnissa sekä lääkinnällisen hoidon ja kuntoutuksen toteutuksessa lapsilla ja nuorilla, joilla on CP-oireisto. Toisessa hankevaiheessa tunnistettiin ja pilotoitiin moniammatillisen työryhmän yhteistyössä kliiniseen käyttöön soveltuvat arviointimenetelmät. Hankkeen kolmannessa vaiheessa keskityttiin valittujen arviointimenetelmien implementointiin laajempaan kansalliseen käyttöön ja lopuksi arvioitiin, miten toimintakäytäntö todellisuudessa muuttui. Lopullisiin arviointimenetelmiin päätyminen ja niiden implementoiminen käytäntöön on edellyttänyt eri menetelmien käytettävyyden testaamista, niiden lisäarvon tunnistamista, toistuvaa valintojen kyseenalaistamista, laajaa yhteistyötä ja jatkuvaa koulutusta sekä koulutusmateriaalin kehittämistä. Keskeistä muutosprosessin onnistumisessa on ollut kunkin paikkakunnan ja ammattiryhmän muutoksen toteutumisesta vastuullisten työntekijöiden (ns. knowledge broker) sitoutunut työ yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Hankekokonaisuus on osoittanut, että muutosprosessissa tarvitaan valmiutta ja rohkeutta oman toiminnan kriittiseen tarkasteluun. Arkitoiminnan tekeminen näkyväksi videoimalla kuntoutussuunnitelmapalavereja ja analysoimalla tarkemmin asiakirjojen kuten kuntoutussuunnitelmien sisältöjä auttoi tunnistamaan, että ohjeet ja puheet eivät yksinään riitä muuttamaan toimintakäytäntöjä. Muutokseen vaaditaan paitsi kunkin työntekijän myös organisaation osaamisen ja asenteiden muutosta sekä aikaresursseja. Kansallisesti yhtenäisistä arviointimenetelmistä sopiminen on ajankohtainen asia, sillä soteuudistuksessa toimenpiteiden oikein kohdistaminen ja vaikutusten vertaisarviointi tulevat olemaan keskeisiä periaatteita. Tämä hankekokonaisuus keskittyi CP-oireistoon, mutta samaa toimintamallia voidaan käyttää myös muiden sairauksien, oireyhtymien sekä vammojen arviointikäytäntöjen yhdenmukaistamiseen. Yhtenäiseen arviointikäytäntöön on mahdollista päästä, mutta muutoksen toteutus on pitkällinen prosessi, jossa on jatkuvasti huomioitava niin muutosta fasilitoivat kuin estävätkin tekijät. Hankekokonaisuus osoitti myös, että toimintakyvyn arviointimenetelmiä ei tule valita käytännön toimijoita kuulematta ja ilman että menetelmien kliininen käytettävyys ja merkitys varmistetaan.
  • Tuovinen, A-K (Kela, 2017)
    Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus perustulon kokeilusta. Kokeilun toteuttaminen edellyttää erityissääntelyä. Perustulokokeilua koskevan lain tulee olla Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukainen, jotta se voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännöstä voidaan summata keskeiset vaatimukset, jotka kokeilulain tulee täyttää. Näitä ovat lailla säätämisen vaatimus, säännösten täsmällisyys ja tarkkarajaisuus, tavoitteen hyväksyttävyys erityisesti perusoikeuksien kannalta, kokeilun tarpeellisuus, valittujen kokeilualueiden (tai muiden määreiden) tarkoituksenmukaisuus, kokeilun määräaikaisuus, kokeilun eriarvoistavan vaikutuksen kohtuullisuus (suhteellisuus), oikeusturva ja kokeilun tulosten selvittämis- ja arviointivelvoite. Sanotun lisäksi perustulokokeilun suunnittelussa ja toteuttamisessa tulee ottaa huomioon myös sosiaalisten perusoikeuksien perustuslaillinen suoja, ja siksi perustulon euromääräistä tasoa arvioitaessa on otettava huomioon myös kansainvälisistä ihmisoikeuksista johtuvat vaatimukset, sekä muun muassa tutkimustieto nykyisen vähimmäisturvan ja perusturvan riittämättömyydestä. Nykyisen perusturvan vähimmäistasot osoittavat vähimmäistason myös kokeiltavalle perustulolle, sikäli kuin jälkimmäisellä on tarkoitus korvata edellisiä, joskin tähän perusturvan tasoon kohdistuu selkeitä korotuspaineita.
  • Alanko, T; Karhula, M; Piirainen, A; Kröger, T; Nikander, R (Kela, 2017)
    Kuntoutujan osallisuus omassa kuntoutumisprosessissaan on ensiarvoisen tärkeää, jotta kuntoutumista edistävät toimet nivoutuvat osaksi kuntoutujan arkea ja kuntoutuja motivoituu ja sitoutuu muutokseen. Tässä Kelan rahoittamassa vuosina 2015 ja 2016 toteutetussa tutkimuksessa tarkasteltiin kuntoutujan osallistamista kuntoutumistavoitteiden asettamiseen ja tavoitteiden seurantaan Goal Attainment Scaling -menetelmällä (GAS). Tutkimuksen tavoitteena oli 1) tarkastella kuntoutujan osallisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tavoitteita asettaessa, 2) arvioida tavoitteiden saavuttamista ja siihen liittyviä tekijöitä sekä 3) vertailla kahden kuntoutujaryhmän yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia tavoitetyöskentelyssä. Tutkimus toteutettiin arviointitutkimuksena, jossa Keski-Suomen keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osaston kuntoutujat (n = 20) sekä Uudenmaan ja Etelä-Hämeen erityishuoltopiirin kuntayhtymän eli Etevan kehitysvammapsykiatrian yksiköiden kuntoutujat (n = 20) asettivat omat tavoitteensa yhdessä moniammatillisen työryhmän kanssa käyttäen GAS-menetelmää. Tutkimuksen alussa ammattilaiset perehdytettiin kuntoutujan osallistamisen ideologiaan sekä GAS-menetelmään. Ammattilaisten tietämystä kartoitettiin kyselyllä alussa ja lopussa. Tutkija havainnoi kunkin kuntoutujan ja työryhmän tavoitekeskustelua, minkä jälkeen hän haastatteli yksilöllisesti kuntoutujaa ja omaisia sekä ryhmähaastatteluna moniammatillista työryhmää. Puolen vuoden kuluttua arvioitiin tavoitteen saavuttamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä haastattelemalla kuntoutujaa ja omaisia sekä ammattilaisia. Tavoitekeskustelut ja haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Aineiston analyysissä painottuivat laadulliset menetelmät. Kuntoutujan osallistaminen tavoitekeskusteluun näyttäytyi täysivaltaisena ja osittaisena osallistumisena. Täysivaltaisen osallistumisen alatyyppeinä olivat kuntoutuja aktiivisena vallan- ja vastuunkäyttäjänä sekä kuntoutuja tuetusti osallistuvana. Osittaisen osallistumisen alatyyppeinä olivat kuntoutujan jättäytyminen sivuun jossain vaiheessa keskustelua, kuntoutujan jättäminen sivuun jossain vaiheessa keskustelua sekä kuntoutujan jääminen sivuun epätarkoituksenmukaisen tuen vuoksi. Kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettamisprosessiin edistivät seuraavat asiat: Yksilölliset tarpeet ohjasivat päämäärätietoista tavoitekeskustelussa etenemistä, kuntoutujalla oli valmius asettaa omia tavoitteitaan, ammattilaiset käyttivät tarkoituksenmukaisia osallistamisen työtapoja sekä omaiset olivat mukana tavoitteen asettamisessa. Vaativan kuntoutuksen osaston kuntoutujat saavuttivat tavoitteensa keskimääräistä paremmin (T-lukuarvo 57, hajonta 12). Kehitysvammapsykiatrian kuntoutujilla oli tavoitteensaavuttamisessa vaihtelua, ryhmätasolla tavoitteen saavuttaminen jäi keskimääräistä heikommaksi (T-lukuarvo 45, hajonta 15). Tavoitteen saavuttamiseen vaikuttavat tekijät liittyivät kuntoutujaan, kuntoutumisen tukimuotoihin sekä lähi-ihmisiin ja asuinympäristöön. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kuntoutujan osallistuminen omien tavoitteiden asettamiseen sekä motivoi että sitouttaa kuntoutujaa kuntoutumisprosessiin. Kognitiiviset ongelmat ja kehitysvammaisuus eivät estä kuntoutujan aktiivista osallistumista tavoitteen asettamisprosessiin, mikäli ammattilaiset osaavat tukea ja kannustaa kuntoutujan osallisuutta ja päätöksentekoa. Kuntoutujan osallistaminen vaatii opettelua ja harjoittelua niin kuntoutujalta, yksittäiseltä ammattilaiselta, työyhteisöltä kuin koko organisaatiolta.
  • Vainionpää, A; Ahoniemi, E; Koskinen, E; Numminen, H; Väärälä, E; Pesonen, J-M; Suomela-Markkanen, T; Haapala, E; Kallio-Laine, K; Peltonen, R (Kela, 2017)
    Selkäydinvaurion saaneiden akuuttihoito, kuntoutus ja elinikäinen seuranta on keskitetty 2011 kolmeen yliopistosairaalaan: Helsinkiin, Ouluun ja Tampereelle. Näiden yliopistosairaaloiden selkäydinvammayksiköt, Kela, Vakuutuskuntoutus VKK ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ovat toteuttaneet yhteistyössä tämän suosituksen selkäydinvammaisten hyvästä kuntoutuskäytännöstä tukemaan selkäydinvammojen Käypä hoito -suositusta. Suosituksen tavoitteena on yhdenmukaistaa valtakunnallisia kuntoutuskäytäntöjä sekä helpottaa kuntoutussuunnitelmien laatimista ja kuntoutuspäätösten tekemistä. Suositus sisältää yleistä perustietoa selkäydinvammoista ja selkäydinvammapotilaan kuntoutus- ja seurantajärjestelmistä, toimintakyvyn arvioinnista ja apuvälinepalveluista. Suosituksessa käsitellään kuntoutussuunnitelman laatiminen, lääkinnällisen kuntoutuksen tavallisimmat kuntoutustyypit ja terapiamuodot sekä ammatillisen kuntoutuksen perusteet. Suositus sisältää esimerkkejä tyypillisistä selkäydinvammapotilaiden kuntoutustavoitteista ja -määristä. Kuntoutus tulee kuitenkin suunnitella jokaisen kuntoutujan kanssa yhteistyössä huomioiden yksilölliset tarpeet niin yksilön kuin ympäristönkin tasolla.
  • Pitkänen, S; Saarinen, T; Tuusa, M; Harju, H (Kela, 2016)
    Kuntoutussäätiö toteutti Kelan tilaamana ja rahoittamana vuosina 2015–2016 toteutetun Kelan Koppi kuntoutuksesta -hankkeen kehittävän arvioinnin. Hankkeessa kehitettiin perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon kanssa uutta ohjauksen mallia Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen. Hankkeessa pilotoitiin harkinnanvaraisen kuntoutuksen suorapäätösten tekemisen toimintamallia terveydenhuollossa. Lisäksi hankkeessa kehitettiin uusia toimintatapoja yhteistoimintaan ja uusia tiedottamisen väyliä Kelan kuntoutuksen sidosryhmäyhteistyöhön. Arvioinnissa käytettiin aineistoina terveydenhuollolle ja sen asiakkaille sekä Kelan etuuskäsittelijöille laadittuja itsearviointikyselyitä, haastatteluita sekä Skype-ohjelman avulla toteutettua verkkotyöpajatyöskentelyä. Arvioinnin perusteella kuntoutuksen suorapäätös osoittautui toimivaksi malliksi harkinnanvaraisille kuntoutuskursseille ja sopeutumisvalmennukseen ohjauksessa. Terveydenhuollon toimijat kokivat suorapäätöksissä esitetyt kriteerit selkeiksi sekä suorapäätösten tekemisen vaivattomaksi ja sujuvaksi. Suorapäätösten tekemiseen oli käytettävissä riittävästi taustatietoa ja asiakkaat ohjautuivat suorapäätöksillä kuntoutukseen heidän kannaltaan oikea-aikaisesti. Suorapäätökset helpottivat terveydenhuollon asiakastyötä ja kevensivät kuntoutukseen ohjaamisen vaatimaa työpanosta. Kelan näkökulmasta suorapäätöslomakkeilla tehdyt ohjaukset harkinnanvaraiseen kuntoutukseen olivat kriteereiden mukaisesti oikein tehtyjä. Etuuskäsittelijät pystyivät tekemään kuntoutuspäätökset suorapäätöslomakkeiden ja niiden liitteissä olevan tiedon perusteella. Arviointitulosten mukaan kehittämistyöllä on saatu aikaan asiakaslähtöistä ja asiakkaiden valinnanvapautta tukevaa kuntoutustarpeiden arviointia ja kuntoutukseen ohjausta. Hankkeeseen osallistuneet asiakkaat olivat erittäin tyytyväisiä kuntoutukseen ohjauksen kokonaisuuteen sekä kuulluksi ja huomioiduksi tulemiseen kuntoutustarpeiden selvittämisen yhteydessä. Kelan etuuskäsittelijöiden näkökulmasta asiakkaat ohjattiin kuntoutukseen lähes poikkeuksetta oikea-aikaisesti. Asiakkaiden valinnanvapautta edistettiin siten, että heille tarjottiin aktiivisesti mahdollisuus vaikuttaa kurssivalintaan ja ajankohtaan. Hankkeen eri toimijoiden välisen tiedonkulun ja yhteistyön kehittämisen avulla voitiin luoda asiakaslähtöisen kuntoutuksen asiakaspolun malli. Terveydenhuollon edustajat olivat yhteydessä Kelaan asiakaskohtaista palveluohjausta tarjoavan Skypen ja yleistä tiedollista tukea tarjoavan chatin välityksellä. Nämä tarjosivat sujuvan viestintäkanavan kuntoutuksen vaihtoehtojen pohdintaan, mikä helpotti asiakkaalle sopivan kuntoutuskurssin löytämistä. Mallin kehittämiseen liittyen terveydenhuollon yksiköissä selkiytettiin kuntoutustarpeiden tunnistamisen ja kuntoutukseen ohjauksen työprosesseja. Myös yleinen kuntoutusta ja Kelan kurssitarjontaa koskeva tietous lisääntyi hankkeessa mukana olleissa terveydenhuollon yksiköissä. Arvioinnin pohjalta esitetään ehdotuksia asiakaslähtöisen kuntoutuksen edelleen kehittämiseksi. Kehittämisehdotukset liittyvät terveydenhuollon osaamisen ja tiedonkulun kehittämiseen, Kelan ja terveydenhuollon tiedonvaihdon ja yhteistyön tiivistämiseen sekä suorapäätössuositusmalliin.
  • Korpela, T (Kela, 2016)
    Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana Suomessa on pyritty lisäämään julkishallinnon avoimuutta sekä edistämään kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia julkishallinnossa vaalien ulkopuolella. Myös Kelan viimeisimmissä strategioissa asiakkaiden osallistumista Kelan palveluiden kehittämiseen on haluttu vahvistaa. Selvityksessä tarkastellaan, millä tavalla asiakkaat osallistuvat tai ovat muuten mukana Kelan toiminnan kehittämisessä ja erityisesti sitä tukevassa tutkimuksessa. Kelan asiakkaat nähdään selvityksessä ensisijaisesti kansalaisina. Kansalaisuus ymmärretään poliittisen yhteisön jäsenyyteen liittyvien oikeuksien, velvollisuuksien, identiteetin ja osallistumisen yhdistelmänä. Selvityksessä keskitytään tarkastelemaan erityisesti kansalaisten osallistumisen ulottuvuutta, mutta myös muiden kansalaisuuden ulottuvuuksien todetaan sitovan kansalaisen ja Kelan tiiviisti yhteen. Asiakas-kansalaisten osallistumista Kelan toiminnan kehittämiseen tarkastellaan ensin Kelan lakisääteisten tehtävien mukaan ja sitten osallistumisen tasojen mukaan eriteltynä. Asiakas-kansalaisten osallistumista eritellään sen mukaan, ovatko he toiminnan ja tutkimuksen kohteita, informantteja vai toiminnan kehittäjiä. Asiakas-kansalaisten todetaan osallistuvan Kelan toiminnan kehittämiseen pitkälti tietämättään, sillä kehittämistä tehdään paljon heistä kertyneen asiakastiedon pohjalta. Lisäksi asiakkaiden näkemyksiä kuullaan niin asiakaspalautteiden kuin monenlaisten kyselytutkimusten kautta. Vuorovaikutuksellisen kehittämistyön puitteet toteutuvat lähinnä asiakasraadeissa, erilaisissa käytettävyystestauksissa ja erityisesti kuntoutuspalveluiden kehittämiseen tähtäävässä tutkimuksessa.
  • Hussain, MA; Kangas, O (Kela, 2016)
    In welfare state research, it is customary to speak of generations of research. We focus on three of them: social expenditure; social rights; and the public-private mix in pension schemes. The aim of the article is to study to what extent the generations are linked to cross-national differences in old-age poverty. The expenditure approach displayed the strongest association with the outcome. The two later research generations performed less well. In that sense the old trick is better than the new ones. Expenditure data also makes it possible to evaluate the poverty reducing effect of social services. The analysis of legislated social rights shows who is entitled to what. However, calculated rights for typical cases may not be realized: human life seldom is typical. Variability between genders, sectors of employment and social class tends to be higher than in legislated rights, and therefore, the association between the third generation measures and poverty outcomes remains low. All the approaches share the same problem: not only pensions but many other factors have impacts upon the economic situation of the retired population. Furthermore, the dependent variable, old age poverty is an elusive concept that opens need for a new generation of comparative welfare studies.
  • Harkko, J; Lehikoinen, T; Lehto, S; Ala-Kauhaluoma, M (Kela, 2016)
    Tässä tutkimuksessa siirtymävaihetta nuoruudesta aikuisuuteen tutkittiin nuorten elämäntilanteen, palvelujärjestelmän ja toteutuneiden toimenpiteiden näkökulmista. Tutkimme ilmiötä väestötasolla. Aikaisemmissa tutkimuksissa työelämästä syrjäytymisen riskiryhminä on pidetty vähän koulutettuja, psyykenlääkkeitä käyttäviä, työkyvyttömyysetuuksia saaneita sekä kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria. Tutkimus tarkastelee nuorten aikuisuuteen siirtymistä elämänkulun näkökulmasta, erityisesti hyödyntäen työmarkkinoiden muutosten ja muutoksenhallinnan sekä uusia sosiaalisten riskien teorioita. Rekisteriaineistot kerättiin useista hallinnollisista rekistereistä (Tilastokeskus, Kela, TEM, THL). Seurasimme vuosina 1983–1985 syntyneiden nuorten (60 %:n otos; n = 119 600) siirtymää nuoruudesta aikuisuuteen kymmenen vuotta. Kodin ulkopuolelle sijoitetuille tehty kysely (n = 150) selvitti nuorten elämäntilannetta, koulunkäyntiä ja tulevaisuuden tavoitteita. Palvelujärjestelmän edustajien haastatteluilla (n = 52) syvennettiin tietoja syrjäytymisriskissä olevien nuorten palveluista. Työmarkkinaurat vakiintuivat tutkimuksen kymmenvuotisseurannan aikana suurimmalla osalla nuorista. Keskeinen tavoite oli tarkastella työstä syrjäytymisen riskiryhmiin kuuluvia nuoria tai niitä nuoria, jotka olivat seurannan päättyessä olennaisesti muuta väestöä huonommassa asemassa. Koulutukseen ja työhön kiinnittymisen ongelmat olivat suurimmat niillä nuorilla, joilla oli useita syrjäytymiseen vaikuttavia riskitekijöitä samanaikaisesti. Ongelmat koulutukseen ja työhön kiinnittymisessä olivat sekä yksilötasoisia että institutionaalisia. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että palvelukokonaisuuden toimintamalleja tulee integroida siten, että niihin käytetyillä resursseilla saadaan nykyistä useammin luotua kestäviä työmarkkinauria myös heikoimmassa asemassa oleville nuorille.
  • Miettinen, J; Aaltonen, K; Martikainen, JE (Kela, 2016)
    Tutkimustietoa eri terveydenhuollon sektoreiden kokonais- ja päällekkäiskäytöstä on vähän saatavilla, mikä johtuu siitä, että eri sektorit kattavaa tutkimusaineistoa ei ole ollut saatavilla. Tulevien vuosien sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus muuttaa palvelujen järjestämisen koko Suomessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden parantamisen vuoksi on tärkeää, että tiedetään miten terveydenhuollon eri sektoreita käytetään nykyisessä terveydenhuoltojärjestelmässä. Oulu-aineistot kerättiin yhteistyössä Sitran, Kelan, Oulun kaupungin, neljän eri työterveyspalvelun tuottajan ja Nordic Healthcare Groupin kanssa. Aineistot sisältävät yksilö- ja tapahtumatason tietoa oululaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä vuodelta 2013 julkisessa terveydenhuollossa, yksityisillä terveysasemilla ja työterveyshuollossa. Aineistojen avulla haluttiin selvittää, millä terveydenhuollon sektorilla (julkinen terveydenhuolto, työterveyshuolto ja yksityinen terveydenhuolto) määrätyistä lääkkeistä oululaisten lääkekorvaukset koostuvat. Aineistot sisälsivät tiedot oululaisten kaikista Kelan korvaamista lääkeostoista vuonna 2013, mutta tiedossa ei ollut lääkkeen määränneen lääkärin toimintasektoria. Lääkemääräyksen alkuperä arvioitiin lääkkeen käyttäjän lääkärikäyntitietojen avulla. Käyntitiedot olivat saatavilla julkisesta perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta, yksityisistä lääkärissäkäynneistä ja työterveyshuollon palveluntuottajien asiakaskäynneistä. Oululaisten lääkeostot perustuivat useimmin julkisella sektorilla kirjoitettuihin lääkemääräyksiin. Oululaisista 43 prosenttia oli saanut korvausta julkisessa terveydenhuollossa, 17 prosenttia työterveyshuollossa ja 18 prosenttia yksityisessä terveydenhuollossa määrätyistä lääkkeistä. Suurin osa (70 %) korvatuista lääkeostoista tehtiin julkisessa terveydenhuollossa määrätyillä resepteillä.
  • Vuori, M; Tuulio-Henriksson, A; Sandelin, I; Nissinen, H; Autti-Rämö, I (Kela, 2016)
    Tutkimuksessa kuvataan monimuotoiseen perhekuntoutukseen ohjattujen lasten ja huoltajien taustatietoja sekä perheenjäsenten kuntoutukselle kohdistamia toiveita. Kelassa kehitetty perhekuntoutusohjelma (LAKU) on tarkoitettu perheille, joiden (5–12-vuotiaalla) lapsella on todettu neuropsykiatrinen häiriö ja mahdollisesti samanaikaisia tunne-elämän tai käyttäytymisen ongelmia. Tutkimusanalyysit perustuvat marraskuun 2013 ja syyskuun 2014 välisenä aikana tehtyihin seurantatutkimuksen aloituskyselyihin. Tutkimukseen osallistui 124 perhettä. Neljä perhettä ehti keskeyttää kuntoutuksen ennen aloituskyselyä, ja 26 kuntoutukseen osallistuvaa perhettä (16,8 %) kieltäytyi tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistui perheenjäseniä seuraavasti: lapsia 121 (vastausprosentti oli 78,6), äitejä 117 (76,0 %) ja isiä 86 (55,8 %). Valtaosa perhekuntoutukseen ohjatuista lapsista oli poikia (83,9 %), ja 75,8 % lapsista oli 7–11 vuoden ikäisiä. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat lapsen ADHD (53,2 %) ja lapsen ADHD yhdistettynä käytösoireiluun (22,6 %). Vastaajien käsitykset perhekuntoutukseen ohjautumisesta samoin kuin kuntoutuksen aloitusvaiheesta olivat enimmäkseen myönteisiä. Vajaa kolmannes lapsista ei kaivannut suuremmin apua nykytilanteeseensa. Noin neljäsosa lapsista toivoi saavansa laaja-alaisesti tukea kasvunsa ja kehityksensä tueksi. Myös joidenkin huoltajien kuntoutustoiveet olivat tarkemmin rajattuja. Enemmistö huoltajista ilmaisi laaja-alaisesti lapsen kehitykseen, vanhemmuuteen ja perhe-elämään liittyviä kuntoutustoiveita. Erityisesti lapsen tunne-elämää ja haastavaa käyttäytymistä koskevat kuntoutustoiveet liittyivät samanaikaisiin vanhemmuutta ja perhe-elämää koskeviin tuen tarpeisiin. Tutkimus tuottaa kuvailevaa tietoa perheterapiaan perustuvaan kuntoutukseen ohjatuista lapsista ja heidän huoltajistaan. Jatkoanalyyseissa on tärkeää pyrkiä täsmentämään perhekuntoutuksen toteutuksen vahvuuksia ja haasteita kohderyhmän heterogeenisyyden takia.
  • Tillman, P; Kaliva, K (Kela, 2016)
    Kelan sairausvakuutuslain mukaan korvaamilla taksimatkoilla on vuosien 2010–2014 aikana siirrytty käyttämään sairaanhoitopiirikohtaisia tilausvälityskeskuksia, joista taksimatkat ohjeistetaan tilaamaan. Aiemmin taksimatkaa tarvinnut henkilö hankki taksikyydin haluamallaan tavalla esimerkiksi soittamalla taksikeskukseen tai suoraan taksiyrittäjälle tai ottamalla taksin taksiasemalta. Vuoden 2015 alussa taksimatkan kustannuksista matkustajalle jäävää omavastuuta korotettiin kaksinkertaiseksi muihin korvattuihin matkoihin nähden, jos matkustaja ei ole tilannut taksimatkaansa näistä keskuksista. Tämä suurempi omavastuu ei myöskään kerrytä sairausvakuutuslain mukaan korvattavien matkakustannusten kalenterivuosikohtaista omavastuuta. Muualta kuin tilausvälityskeskuksesta tilattujen taksimatkojen määrä romahti vuoden 2015 alussa, mutta pieni osa taksimatkoista tilataan kuitenkin edelleen muualta kuin tilausvälityskeskuksesta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka paljon näitä matkoja tehdään eri alueilla ja millaisia henkilöitä nämä muualta tilaajat ovat. Tutkimusaineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja maksetuista sairausvakuutuksen matkakorvauksista. Kaikista vuonna 2015 tehdyistä sairausvakuutuksen korvaamista taksimatkoista vain alle 3 % oli tilattu muualta kuin tilausvälityskeskuksesta ja noin 7 % taksimatkoista sairausvakuutuksen korvauksia saaneista (noin 26 000 henkilöä) oli tilannut ainakin osan taksimatkoistaan muualta kuin tilausvälityskeskuksesta. Valtaosalla heistä oli vuoden 2015 aikana vain yksi tai kaksi muualta kuin tilausvälityskeskuksesta tilattua taksimatkaa. Muualta tilanneiden osuus kaikista taksimatkan tilanneista (ns. ohitilaamisosuus) vaihteli huomattavasti sairaanhoitopiireittäin. Erot olivat erityisen suuria ensimmäisenä matkapäivänä (ensimmäinen päivä, jolta on maksettu matkakorvauksia taksimatkasta vuoden 2015 aikana). Nämä erot voivat selittyä Kelan välityskeskuksen tunnettuuden alueellisilla eroilla. Pohjois-Savossa, jossa yhteiskuljetuksilla on pitkät perinteet, ohitilaamisosuudet olivat kaikkein pienimpiä. Vastaavasti, HUS:n alueella, jossa välityskeskus aloitti viimeisenä, muualta kuin Kelan tilausvälityskeskuksesta tilaaminen oli yleisintä ensimmäisen matkapäivän osalta. Ensimmäisen matkapäivän jälkeen muualta tilaaminen väheni selvästi erityisesti Etelä-Suomessa. Sen sijaan Kainuussa, Lapissa ja Etelä-Pohjanmaalla muutos ensimmäisen matkapäivän jälkeen oli melko vähäinen. Sairaanhoitopiirikohtaisten erojen lisäksi myös muut tekijät selittivät alttiutta tilata taksimatka muualta kuin Kelan tilausvälityskeskuksesta. Tulosten mukaan muualta tilaaminen on kaikkein yleisintä iäkkäiden ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa. Ensimmäisen matkapäivän kautta saadun tiedon vaikutus maaseudulla asuvien ja iäkkäiden käyttäytymiseen oli vähäisempi kuin muilla: heidän alttiutensa tilata taksimatka muualta kuin keskuksesta ei ole vähentynyt yhtä paljon ensimmäisen matkapäivän jälkeen kuin muilla. Vanhempien ikäluokkien kohdalla ero vuosien 2014 ja 2015 ohitilaamisosuuksissa oli myös pienempi kuin muiden ikäluokkien kohdalla. Korotetulla omavastuulla on ollut siis suurempi vaikutus nuorempien ikäluokkien ja kaupunkimaisissa kunnissa asuvien käyttäytymiseen kuin maaseutumaisissa kunnissa asuvien ja iäkkäiden käyttäytymiseen.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, 2016)
    The aim of this working paper is to summarise the preliminary report on the universal basic income (BI) experiment planned in Finland. The purpose of the preliminary report (delivered 30th March 2016 to the Government) was to propose and analyse models and designs for the Finnish BI experiment for the years 2017 and 2018. The working group began its work by specifying the concept and content of BI, then collected information on BI in other countries, on debates surrounding BI and on the popular support for BI in Finland, and evaluated different models by utilising microsimulations.
  • Pitkänen, T; Levola, J; Tourunen, J; Kaskela, T; Holopainen, A (Kela, 2016)
    Ihmisen kokonaistilanne on tärkeä ottaa hoidossa ja kuntoutuksessa huomioon. Psychosocial Factors Relevant to Brain Disorders in Europa (PARADISE) -hanke toteutettiin kymmenen instituutin yhteistyössä professori Ciezan johdolla 2010–2013. Tavoitteena oli kehittää tutkimukseen perustuva menetelmä, jonka avulla voidaan kartoittaa psykososiaalisia vaikeuksia eri aivotoiminnan häiriöiden hoidossa, kuntoutuksessa ja tutkimisessa. Hankkeessa oli lähtökohtana oletus psykososiaalisten vaikeuksien horisontaalisesta epidemiologiasta. Hankkeessa tutkittiin yhdeksää aivotoiminnan häiriötä: dementiaa, depressiota, epilepsiaa, migreeniä, MS-tautia, Parkinsonin tautia, skitsofreniaa, aivoverenkiertohäiriötä ja päihderiippuvuutta. Kunkin häiriön osalta toteutettiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja fokusryhmähaastattelu. Esiin nousseet psykososiaaliset vaikeudet luokiteltiin ja linkitettiin kansainväliseen toimintakykyluokitukseen (ICF). Eri häiriöille yhteisten 64 psykososiaalisen vaikeuden yleisyyttä ja intensiteettiä tutkittiin yksilöhaastatteluissa (n = 722). Tulosten pohjalta muodostettiin yleisiä psykososiaalisia vaikeuksia mahdollisimman laajasti kattava PARADISE24-kysely. Oletus eri häiriöiden yhteisistä psykososiaalisista ongelmista osoittautui todeksi. Kyselyyn valikoitui neljätoista kysymystä ICF:n osa-alueelta b Ruumiin/kehon toiminnot ja kymmenen kysymystä osa-alueelta d Suoritukset ja osallistuminen. Psykososiaalisten vaikeuksien intensiteetissä esiintyi kuitenkin häiriöiden välillä eroja siten, että psykiatristen tai päihdehäiriöiden takia haastatellut käyttivät laaja-alaisesti viisiportaista vastausvaihtoehtojen asteikkoa, mutta neurologisten häiriöiden yhteydessä kaksi- tai kolmeportainen asteikko vaikutti riittävältä. PARADISE24-kysely sisältää olennaiset kysymykset, mutta jatkotutkimusta tarvitaan erityisesti kyselyn toimivuudesta seurantakäytössä. Raportissa esitetään PARADISE24-kyselyn valmistamisen tutkimusperusta horisontaalisten tulosten sekä erikseen päihdehäiriöiden näkökulmasta.
  • Karttunen, A; Kokko, P; Jaakonsaari, M; Kahur, K (Kela, 2016)
    Lääkinnällisen kuntoutuksen luokittelua Suomessa ja kansainvälisesti tutkittiin Kelan rahoittamana. Kyselytutkimuksella selvitettiin, mitä kuntoutujasta kirjataan rutiininomaisesti potilastietojärjestelmään Suomessa ja oliko se tieto hyödynnettävissä luokittelussa. Kirjallisuuskatsauksella ja haastatteluilla selvitettiin kansainvälisiä kuntoutuksen kirjaamistapoja ja luokittelumalleja. Luokittelukyselyn vastausprosentti oli 37. Vastauksia tuli tasaisesti erikoissairaanhoidosta, perusterveydenhuollosta sekä yksityisiltä palveluntuottajilta ympäri Suomea. Kysely paljasti, että kirjaaminen oli suurimmassa osassa vastanneissa organisaatioissa puutteellista ja kirjavaa riippumatta organisaatiotasosta, jolloin sen hyödyntäminen kuntoutuspotilaiden luokittelussa oli osittain jopa mahdotonta. Lääkinnällisen kuntoutuksen luokittelun nykytilan parantumiseksi tarvittaisiin mm. käsitteiden määrittelyä sekä selkeää valtakunnallista ohjeistusta siitä, mitä kirjataan. Kansainvälisiä kuntoutuksen luokittelun kehittäjämaita ovat olleet USA, Australia, Ruotsi ja Englanti. Kaikille sopivaa yhtä mallia ei ole onnistuttu luomaan. Luokittelumallien taustalla on suurimmalla osalla kehittäjämaista ollut FIM-tieto. NordDRG-asiantuntijoiden mielestä Suomen kannalta lupaavin oli Ruotsin malli, joka perustuu ICF-luokitukseen. Kelan GERI-hankkeen osatutkimukseen kuuluvassa laitos- ja avokuntoutusmallilla toteutetussa kävely- ja käsikuntoutuksessa selvitettiin 65–85-vuotiaiden aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden aineistolla (n = 245), millä toimintakykyä ja elämänlaatua kuvaavilla mittareilla oli yhteyttä laitos- ja avokuntoutuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli se, miten muutos toimintakyvyssä ja avuntarpeessa näkyi kustannuksissa. Toimintakykymittareilla FIM, FSQ ja AMPS ja elämänlaatumittarilla WHOQOL-BREF oli yhteyttä laitosmuotoisen kävely- ja käsikuntoutuksen kustannuksiin. Kävelykuntoutuksessa lisäksi 10 metrin ja 6 minuutin kävelytesteillä ja käsikuntoutuksessa toimintakykymittareilla BBS, FAC ja pinch oli yhteyttä kustannuksiin. Toimintakykymittarilla FSQ oli yhteyttä avomuotoisen kävely- ja käsikuntoutuksen kustannuksiin. Kävelykuntoutuksessa lisäksi elämänlaatumittarilla WHOQOL-BREF ja käsikuntoutuksessa puristusvoimamittarilla oli merkitsevää yhteyttä kustannuksiin. Kuntoutujien alkutilanne vaikutti kuntoutuksen kustannuksiin enemmän kuin toimintakyvyssä ja elämänlaadussa tapahtuneet muutokset. Kustannukset olivat pienempiä niillä kuntoutujilla, joilla muutos parempaan oli voimakkaampaa.