Tutkimusjulkaisut

Uusimmat julkaisut

  • Alanko, T; Karhula, M; Piirainen, A; Kröger, T; Nikander, R (Kela, 2017)
    Kuntoutujan osallisuus omassa kuntoutumisprosessissaan on ensiarvoisen tärkeää, jotta kuntoutumista edistävät toimet nivoutuvat osaksi kuntoutujan arkea ja kuntoutuja motivoituu ja sitoutuu muutokseen. Tässä Kelan rahoittamassa vuosina 2015 ja 2016 toteutetussa tutkimuksessa tarkasteltiin kuntoutujan osallistamista kuntoutumistavoitteiden asettamiseen ja tavoitteiden seurantaan Goal Attainment Scaling -menetelmällä (GAS). Tutkimuksen tavoitteena oli 1) tarkastella kuntoutujan osallisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tavoitteita asettaessa, 2) arvioida tavoitteiden saavuttamista ja siihen liittyviä tekijöitä sekä 3) vertailla kahden kuntoutujaryhmän yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia tavoitetyöskentelyssä. Tutkimus toteutettiin arviointitutkimuksena, jossa Keski-Suomen keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osaston kuntoutujat (n = 20) sekä Uudenmaan ja Etelä-Hämeen erityishuoltopiirin kuntayhtymän eli Etevan kehitysvammapsykiatrian yksiköiden kuntoutujat (n = 20) asettivat omat tavoitteensa yhdessä moniammatillisen työryhmän kanssa käyttäen GAS-menetelmää. Tutkimuksen alussa ammattilaiset perehdytettiin kuntoutujan osallistamisen ideologiaan sekä GAS-menetelmään. Ammattilaisten tietämystä kartoitettiin kyselyllä alussa ja lopussa. Tutkija havainnoi kunkin kuntoutujan ja työryhmän tavoitekeskustelua, minkä jälkeen hän haastatteli yksilöllisesti kuntoutujaa ja omaisia sekä ryhmähaastatteluna moniammatillista työryhmää. Puolen vuoden kuluttua arvioitiin tavoitteen saavuttamista ja siihen vaikuttavia tekijöitä haastattelemalla kuntoutujaa ja omaisia sekä ammattilaisia. Tavoitekeskustelut ja haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Aineiston analyysissä painottuivat laadulliset menetelmät. Kuntoutujan osallistaminen tavoitekeskusteluun näyttäytyi täysivaltaisena ja osittaisena osallistumisena. Täysivaltaisen osallistumisen alatyyppeinä olivat kuntoutuja aktiivisena vallan- ja vastuunkäyttäjänä sekä kuntoutuja tuetusti osallistuvana. Osittaisen osallistumisen alatyyppeinä olivat kuntoutujan jättäytyminen sivuun jossain vaiheessa keskustelua, kuntoutujan jättäminen sivuun jossain vaiheessa keskustelua sekä kuntoutujan jääminen sivuun epätarkoituksenmukaisen tuen vuoksi. Kuntoutujan osallistumista tavoitteenasettamisprosessiin edistivät seuraavat asiat: Yksilölliset tarpeet ohjasivat päämäärätietoista tavoitekeskustelussa etenemistä, kuntoutujalla oli valmius asettaa omia tavoitteitaan, ammattilaiset käyttivät tarkoituksenmukaisia osallistamisen työtapoja sekä omaiset olivat mukana tavoitteen asettamisessa. Vaativan kuntoutuksen osaston kuntoutujat saavuttivat tavoitteensa keskimääräistä paremmin (T-lukuarvo 57, hajonta 12). Kehitysvammapsykiatrian kuntoutujilla oli tavoitteensaavuttamisessa vaihtelua, ryhmätasolla tavoitteen saavuttaminen jäi keskimääräistä heikommaksi (T-lukuarvo 45, hajonta 15). Tavoitteen saavuttamiseen vaikuttavat tekijät liittyivät kuntoutujaan, kuntoutumisen tukimuotoihin sekä lähi-ihmisiin ja asuinympäristöön. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kuntoutujan osallistuminen omien tavoitteiden asettamiseen sekä motivoi että sitouttaa kuntoutujaa kuntoutumisprosessiin. Kognitiiviset ongelmat ja kehitysvammaisuus eivät estä kuntoutujan aktiivista osallistumista tavoitteen asettamisprosessiin, mikäli ammattilaiset osaavat tukea ja kannustaa kuntoutujan osallisuutta ja päätöksentekoa. Kuntoutujan osallistaminen vaatii opettelua ja harjoittelua niin kuntoutujalta, yksittäiseltä ammattilaiselta, työyhteisöltä kuin koko organisaatiolta.
  • Vainionpää, A; Ahoniemi, E; Koskinen, E; Numminen, H; Väärälä, E; Pesonen, J-M; Suomela-Markkanen, T; Haapala, E; Kallio-Laine, K; Peltonen, R (Kela, 2017)
    Selkäydinvaurion saaneiden akuuttihoito, kuntoutus ja elinikäinen seuranta on keskitetty 2011 kolmeen yliopistosairaalaan: Helsinkiin, Ouluun ja Tampereelle. Näiden yliopistosairaaloiden selkäydinvammayksiköt, Kela, Vakuutuskuntoutus VKK ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ovat toteuttaneet yhteistyössä tämän suosituksen selkäydinvammaisten hyvästä kuntoutuskäytännöstä tukemaan selkäydinvammojen Käypä hoito -suositusta. Suosituksen tavoitteena on yhdenmukaistaa valtakunnallisia kuntoutuskäytäntöjä sekä helpottaa kuntoutussuunnitelmien laatimista ja kuntoutuspäätösten tekemistä. Suositus sisältää yleistä perustietoa selkäydinvammoista ja selkäydinvammapotilaan kuntoutus- ja seurantajärjestelmistä, toimintakyvyn arvioinnista ja apuvälinepalveluista. Suosituksessa käsitellään kuntoutussuunnitelman laatiminen, lääkinnällisen kuntoutuksen tavallisimmat kuntoutustyypit ja terapiamuodot sekä ammatillisen kuntoutuksen perusteet. Suositus sisältää esimerkkejä tyypillisistä selkäydinvammapotilaiden kuntoutustavoitteista ja -määristä. Kuntoutus tulee kuitenkin suunnitella jokaisen kuntoutujan kanssa yhteistyössä huomioiden yksilölliset tarpeet niin yksilön kuin ympäristönkin tasolla.
  • Pitkänen, S; Saarinen, T; Tuusa, M; Harju, H (Kela, 2016)
    Kuntoutussäätiö toteutti Kelan tilaamana ja rahoittamana vuosina 2015–2016 toteutetun Kelan Koppi kuntoutuksesta -hankkeen kehittävän arvioinnin. Hankkeessa kehitettiin perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon kanssa uutta ohjauksen mallia Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen. Hankkeessa pilotoitiin harkinnanvaraisen kuntoutuksen suorapäätösten tekemisen toimintamallia terveydenhuollossa. Lisäksi hankkeessa kehitettiin uusia toimintatapoja yhteistoimintaan ja uusia tiedottamisen väyliä Kelan kuntoutuksen sidosryhmäyhteistyöhön. Arvioinnissa käytettiin aineistoina terveydenhuollolle ja sen asiakkaille sekä Kelan etuuskäsittelijöille laadittuja itsearviointikyselyitä, haastatteluita sekä Skype-ohjelman avulla toteutettua verkkotyöpajatyöskentelyä. Arvioinnin perusteella kuntoutuksen suorapäätös osoittautui toimivaksi malliksi harkinnanvaraisille kuntoutuskursseille ja sopeutumisvalmennukseen ohjauksessa. Terveydenhuollon toimijat kokivat suorapäätöksissä esitetyt kriteerit selkeiksi sekä suorapäätösten tekemisen vaivattomaksi ja sujuvaksi. Suorapäätösten tekemiseen oli käytettävissä riittävästi taustatietoa ja asiakkaat ohjautuivat suorapäätöksillä kuntoutukseen heidän kannaltaan oikea-aikaisesti. Suorapäätökset helpottivat terveydenhuollon asiakastyötä ja kevensivät kuntoutukseen ohjaamisen vaatimaa työpanosta. Kelan näkökulmasta suorapäätöslomakkeilla tehdyt ohjaukset harkinnanvaraiseen kuntoutukseen olivat kriteereiden mukaisesti oikein tehtyjä. Etuuskäsittelijät pystyivät tekemään kuntoutuspäätökset suorapäätöslomakkeiden ja niiden liitteissä olevan tiedon perusteella. Arviointitulosten mukaan kehittämistyöllä on saatu aikaan asiakaslähtöistä ja asiakkaiden valinnanvapautta tukevaa kuntoutustarpeiden arviointia ja kuntoutukseen ohjausta. Hankkeeseen osallistuneet asiakkaat olivat erittäin tyytyväisiä kuntoutukseen ohjauksen kokonaisuuteen sekä kuulluksi ja huomioiduksi tulemiseen kuntoutustarpeiden selvittämisen yhteydessä. Kelan etuuskäsittelijöiden näkökulmasta asiakkaat ohjattiin kuntoutukseen lähes poikkeuksetta oikea-aikaisesti. Asiakkaiden valinnanvapautta edistettiin siten, että heille tarjottiin aktiivisesti mahdollisuus vaikuttaa kurssivalintaan ja ajankohtaan. Hankkeen eri toimijoiden välisen tiedonkulun ja yhteistyön kehittämisen avulla voitiin luoda asiakaslähtöisen kuntoutuksen asiakaspolun malli. Terveydenhuollon edustajat olivat yhteydessä Kelaan asiakaskohtaista palveluohjausta tarjoavan Skypen ja yleistä tiedollista tukea tarjoavan chatin välityksellä. Nämä tarjosivat sujuvan viestintäkanavan kuntoutuksen vaihtoehtojen pohdintaan, mikä helpotti asiakkaalle sopivan kuntoutuskurssin löytämistä. Mallin kehittämiseen liittyen terveydenhuollon yksiköissä selkiytettiin kuntoutustarpeiden tunnistamisen ja kuntoutukseen ohjauksen työprosesseja. Myös yleinen kuntoutusta ja Kelan kurssitarjontaa koskeva tietous lisääntyi hankkeessa mukana olleissa terveydenhuollon yksiköissä. Arvioinnin pohjalta esitetään ehdotuksia asiakaslähtöisen kuntoutuksen edelleen kehittämiseksi. Kehittämisehdotukset liittyvät terveydenhuollon osaamisen ja tiedonkulun kehittämiseen, Kelan ja terveydenhuollon tiedonvaihdon ja yhteistyön tiivistämiseen sekä suorapäätössuositusmalliin.
  • Korpela, T (Kela, 2016)
    Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana Suomessa on pyritty lisäämään julkishallinnon avoimuutta sekä edistämään kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia julkishallinnossa vaalien ulkopuolella. Myös Kelan viimeisimmissä strategioissa asiakkaiden osallistumista Kelan palveluiden kehittämiseen on haluttu vahvistaa. Selvityksessä tarkastellaan, millä tavalla asiakkaat osallistuvat tai ovat muuten mukana Kelan toiminnan kehittämisessä ja erityisesti sitä tukevassa tutkimuksessa. Kelan asiakkaat nähdään selvityksessä ensisijaisesti kansalaisina. Kansalaisuus ymmärretään poliittisen yhteisön jäsenyyteen liittyvien oikeuksien, velvollisuuksien, identiteetin ja osallistumisen yhdistelmänä. Selvityksessä keskitytään tarkastelemaan erityisesti kansalaisten osallistumisen ulottuvuutta, mutta myös muiden kansalaisuuden ulottuvuuksien todetaan sitovan kansalaisen ja Kelan tiiviisti yhteen. Asiakas-kansalaisten osallistumista Kelan toiminnan kehittämiseen tarkastellaan ensin Kelan lakisääteisten tehtävien mukaan ja sitten osallistumisen tasojen mukaan eriteltynä. Asiakas-kansalaisten osallistumista eritellään sen mukaan, ovatko he toiminnan ja tutkimuksen kohteita, informantteja vai toiminnan kehittäjiä. Asiakas-kansalaisten todetaan osallistuvan Kelan toiminnan kehittämiseen pitkälti tietämättään, sillä kehittämistä tehdään paljon heistä kertyneen asiakastiedon pohjalta. Lisäksi asiakkaiden näkemyksiä kuullaan niin asiakaspalautteiden kuin monenlaisten kyselytutkimusten kautta. Vuorovaikutuksellisen kehittämistyön puitteet toteutuvat lähinnä asiakasraadeissa, erilaisissa käytettävyystestauksissa ja erityisesti kuntoutuspalveluiden kehittämiseen tähtäävässä tutkimuksessa.
  • Hussain, MA; Kangas, O (Kela, 2016)
    In welfare state research, it is customary to speak of generations of research. We focus on three of them: social expenditure; social rights; and the public-private mix in pension schemes. The aim of the article is to study to what extent the generations are linked to cross-national differences in old-age poverty. The expenditure approach displayed the strongest association with the outcome. The two later research generations performed less well. In that sense the old trick is better than the new ones. Expenditure data also makes it possible to evaluate the poverty reducing effect of social services. The analysis of legislated social rights shows who is entitled to what. However, calculated rights for typical cases may not be realized: human life seldom is typical. Variability between genders, sectors of employment and social class tends to be higher than in legislated rights, and therefore, the association between the third generation measures and poverty outcomes remains low. All the approaches share the same problem: not only pensions but many other factors have impacts upon the economic situation of the retired population. Furthermore, the dependent variable, old age poverty is an elusive concept that opens need for a new generation of comparative welfare studies.
  • Harkko, J; Lehikoinen, T; Lehto, S; Ala-Kauhaluoma, M (Kela, 2016)
    Tässä tutkimuksessa siirtymävaihetta nuoruudesta aikuisuuteen tutkittiin nuorten elämäntilanteen, palvelujärjestelmän ja toteutuneiden toimenpiteiden näkökulmista. Tutkimme ilmiötä väestötasolla. Aikaisemmissa tutkimuksissa työelämästä syrjäytymisen riskiryhminä on pidetty vähän koulutettuja, psyykenlääkkeitä käyttäviä, työkyvyttömyysetuuksia saaneita sekä kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria. Tutkimus tarkastelee nuorten aikuisuuteen siirtymistä elämänkulun näkökulmasta, erityisesti hyödyntäen työmarkkinoiden muutosten ja muutoksenhallinnan sekä uusia sosiaalisten riskien teorioita. Rekisteriaineistot kerättiin useista hallinnollisista rekistereistä (Tilastokeskus, Kela, TEM, THL). Seurasimme vuosina 1983–1985 syntyneiden nuorten (60 %:n otos; n = 119 600) siirtymää nuoruudesta aikuisuuteen kymmenen vuotta. Kodin ulkopuolelle sijoitetuille tehty kysely (n = 150) selvitti nuorten elämäntilannetta, koulunkäyntiä ja tulevaisuuden tavoitteita. Palvelujärjestelmän edustajien haastatteluilla (n = 52) syvennettiin tietoja syrjäytymisriskissä olevien nuorten palveluista. Työmarkkinaurat vakiintuivat tutkimuksen kymmenvuotisseurannan aikana suurimmalla osalla nuorista. Keskeinen tavoite oli tarkastella työstä syrjäytymisen riskiryhmiin kuuluvia nuoria tai niitä nuoria, jotka olivat seurannan päättyessä olennaisesti muuta väestöä huonommassa asemassa. Koulutukseen ja työhön kiinnittymisen ongelmat olivat suurimmat niillä nuorilla, joilla oli useita syrjäytymiseen vaikuttavia riskitekijöitä samanaikaisesti. Ongelmat koulutukseen ja työhön kiinnittymisessä olivat sekä yksilötasoisia että institutionaalisia. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että palvelukokonaisuuden toimintamalleja tulee integroida siten, että niihin käytetyillä resursseilla saadaan nykyistä useammin luotua kestäviä työmarkkinauria myös heikoimmassa asemassa oleville nuorille.
  • Miettinen, J; Aaltonen, K; Martikainen, JE (Kela, 2016)
    Tutkimustietoa eri terveydenhuollon sektoreiden kokonais- ja päällekkäiskäytöstä on vähän saatavilla, mikä johtuu siitä, että eri sektorit kattavaa tutkimusaineistoa ei ole ollut saatavilla. Tulevien vuosien sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus muuttaa palvelujen järjestämisen koko Suomessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden parantamisen vuoksi on tärkeää, että tiedetään miten terveydenhuollon eri sektoreita käytetään nykyisessä terveydenhuoltojärjestelmässä. Oulu-aineistot kerättiin yhteistyössä Sitran, Kelan, Oulun kaupungin, neljän eri työterveyspalvelun tuottajan ja Nordic Healthcare Groupin kanssa. Aineistot sisältävät yksilö- ja tapahtumatason tietoa oululaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä vuodelta 2013 julkisessa terveydenhuollossa, yksityisillä terveysasemilla ja työterveyshuollossa. Aineistojen avulla haluttiin selvittää, millä terveydenhuollon sektorilla (julkinen terveydenhuolto, työterveyshuolto ja yksityinen terveydenhuolto) määrätyistä lääkkeistä oululaisten lääkekorvaukset koostuvat. Aineistot sisälsivät tiedot oululaisten kaikista Kelan korvaamista lääkeostoista vuonna 2013, mutta tiedossa ei ollut lääkkeen määränneen lääkärin toimintasektoria. Lääkemääräyksen alkuperä arvioitiin lääkkeen käyttäjän lääkärikäyntitietojen avulla. Käyntitiedot olivat saatavilla julkisesta perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta, yksityisistä lääkärissäkäynneistä ja työterveyshuollon palveluntuottajien asiakaskäynneistä. Oululaisten lääkeostot perustuivat useimmin julkisella sektorilla kirjoitettuihin lääkemääräyksiin. Oululaisista 43 prosenttia oli saanut korvausta julkisessa terveydenhuollossa, 17 prosenttia työterveyshuollossa ja 18 prosenttia yksityisessä terveydenhuollossa määrätyistä lääkkeistä. Suurin osa (70 %) korvatuista lääkeostoista tehtiin julkisessa terveydenhuollossa määrätyillä resepteillä.
  • Vuori, M; Tuulio-Henriksson, A; Sandelin, I; Nissinen, H; Autti-Rämö, I (Kela, 2016)
    Tutkimuksessa kuvataan monimuotoiseen perhekuntoutukseen ohjattujen lasten ja huoltajien taustatietoja sekä perheenjäsenten kuntoutukselle kohdistamia toiveita. Kelassa kehitetty perhekuntoutusohjelma (LAKU) on tarkoitettu perheille, joiden (5–12-vuotiaalla) lapsella on todettu neuropsykiatrinen häiriö ja mahdollisesti samanaikaisia tunne-elämän tai käyttäytymisen ongelmia. Tutkimusanalyysit perustuvat marraskuun 2013 ja syyskuun 2014 välisenä aikana tehtyihin seurantatutkimuksen aloituskyselyihin. Tutkimukseen osallistui 124 perhettä. Neljä perhettä ehti keskeyttää kuntoutuksen ennen aloituskyselyä, ja 26 kuntoutukseen osallistuvaa perhettä (16,8 %) kieltäytyi tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistui perheenjäseniä seuraavasti: lapsia 121 (vastausprosentti oli 78,6), äitejä 117 (76,0 %) ja isiä 86 (55,8 %). Valtaosa perhekuntoutukseen ohjatuista lapsista oli poikia (83,9 %), ja 75,8 % lapsista oli 7–11 vuoden ikäisiä. Yleisimmät diagnoosiryhmät olivat lapsen ADHD (53,2 %) ja lapsen ADHD yhdistettynä käytösoireiluun (22,6 %). Vastaajien käsitykset perhekuntoutukseen ohjautumisesta samoin kuin kuntoutuksen aloitusvaiheesta olivat enimmäkseen myönteisiä. Vajaa kolmannes lapsista ei kaivannut suuremmin apua nykytilanteeseensa. Noin neljäsosa lapsista toivoi saavansa laaja-alaisesti tukea kasvunsa ja kehityksensä tueksi. Myös joidenkin huoltajien kuntoutustoiveet olivat tarkemmin rajattuja. Enemmistö huoltajista ilmaisi laaja-alaisesti lapsen kehitykseen, vanhemmuuteen ja perhe-elämään liittyviä kuntoutustoiveita. Erityisesti lapsen tunne-elämää ja haastavaa käyttäytymistä koskevat kuntoutustoiveet liittyivät samanaikaisiin vanhemmuutta ja perhe-elämää koskeviin tuen tarpeisiin. Tutkimus tuottaa kuvailevaa tietoa perheterapiaan perustuvaan kuntoutukseen ohjatuista lapsista ja heidän huoltajistaan. Jatkoanalyyseissa on tärkeää pyrkiä täsmentämään perhekuntoutuksen toteutuksen vahvuuksia ja haasteita kohderyhmän heterogeenisyyden takia.
  • Tillman, P; Kaliva, K (Kela, 2016)
    Kelan sairausvakuutuslain mukaan korvaamilla taksimatkoilla on vuosien 2010–2014 aikana siirrytty käyttämään sairaanhoitopiirikohtaisia tilausvälityskeskuksia, joista taksimatkat ohjeistetaan tilaamaan. Aiemmin taksimatkaa tarvinnut henkilö hankki taksikyydin haluamallaan tavalla esimerkiksi soittamalla taksikeskukseen tai suoraan taksiyrittäjälle tai ottamalla taksin taksiasemalta. Vuoden 2015 alussa taksimatkan kustannuksista matkustajalle jäävää omavastuuta korotettiin kaksinkertaiseksi muihin korvattuihin matkoihin nähden, jos matkustaja ei ole tilannut taksimatkaansa näistä keskuksista. Tämä suurempi omavastuu ei myöskään kerrytä sairausvakuutuslain mukaan korvattavien matkakustannusten kalenterivuosikohtaista omavastuuta. Muualta kuin tilausvälityskeskuksesta tilattujen taksimatkojen määrä romahti vuoden 2015 alussa, mutta pieni osa taksimatkoista tilataan kuitenkin edelleen muualta kuin tilausvälityskeskuksesta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka paljon näitä matkoja tehdään eri alueilla ja millaisia henkilöitä nämä muualta tilaajat ovat. Tutkimusaineistona käytettiin Kelan rekisteritietoja maksetuista sairausvakuutuksen matkakorvauksista. Kaikista vuonna 2015 tehdyistä sairausvakuutuksen korvaamista taksimatkoista vain alle 3 % oli tilattu muualta kuin tilausvälityskeskuksesta ja noin 7 % taksimatkoista sairausvakuutuksen korvauksia saaneista (noin 26 000 henkilöä) oli tilannut ainakin osan taksimatkoistaan muualta kuin tilausvälityskeskuksesta. Valtaosalla heistä oli vuoden 2015 aikana vain yksi tai kaksi muualta kuin tilausvälityskeskuksesta tilattua taksimatkaa. Muualta tilanneiden osuus kaikista taksimatkan tilanneista (ns. ohitilaamisosuus) vaihteli huomattavasti sairaanhoitopiireittäin. Erot olivat erityisen suuria ensimmäisenä matkapäivänä (ensimmäinen päivä, jolta on maksettu matkakorvauksia taksimatkasta vuoden 2015 aikana). Nämä erot voivat selittyä Kelan välityskeskuksen tunnettuuden alueellisilla eroilla. Pohjois-Savossa, jossa yhteiskuljetuksilla on pitkät perinteet, ohitilaamisosuudet olivat kaikkein pienimpiä. Vastaavasti, HUS:n alueella, jossa välityskeskus aloitti viimeisenä, muualta kuin Kelan tilausvälityskeskuksesta tilaaminen oli yleisintä ensimmäisen matkapäivän osalta. Ensimmäisen matkapäivän jälkeen muualta tilaaminen väheni selvästi erityisesti Etelä-Suomessa. Sen sijaan Kainuussa, Lapissa ja Etelä-Pohjanmaalla muutos ensimmäisen matkapäivän jälkeen oli melko vähäinen. Sairaanhoitopiirikohtaisten erojen lisäksi myös muut tekijät selittivät alttiutta tilata taksimatka muualta kuin Kelan tilausvälityskeskuksesta. Tulosten mukaan muualta tilaaminen on kaikkein yleisintä iäkkäiden ja maaseutumaisissa kunnissa asuvien keskuudessa. Ensimmäisen matkapäivän kautta saadun tiedon vaikutus maaseudulla asuvien ja iäkkäiden käyttäytymiseen oli vähäisempi kuin muilla: heidän alttiutensa tilata taksimatka muualta kuin keskuksesta ei ole vähentynyt yhtä paljon ensimmäisen matkapäivän jälkeen kuin muilla. Vanhempien ikäluokkien kohdalla ero vuosien 2014 ja 2015 ohitilaamisosuuksissa oli myös pienempi kuin muiden ikäluokkien kohdalla. Korotetulla omavastuulla on ollut siis suurempi vaikutus nuorempien ikäluokkien ja kaupunkimaisissa kunnissa asuvien käyttäytymiseen kuin maaseutumaisissa kunnissa asuvien ja iäkkäiden käyttäytymiseen.
  • Kansaneläkelaitos Kela; Social Insurance Institution of Finland Kela (Kela, 2016)
    The aim of this working paper is to summarise the preliminary report on the universal basic income (BI) experiment planned in Finland. The purpose of the preliminary report (delivered 30th March 2016 to the Government) was to propose and analyse models and designs for the Finnish BI experiment for the years 2017 and 2018. The working group began its work by specifying the concept and content of BI, then collected information on BI in other countries, on debates surrounding BI and on the popular support for BI in Finland, and evaluated different models by utilising microsimulations.
  • Pitkänen, T; Levola, J; Tourunen, J; Kaskela, T; Holopainen, A (Kela, 2016)
    Ihmisen kokonaistilanne on tärkeä ottaa hoidossa ja kuntoutuksessa huomioon. Psychosocial Factors Relevant to Brain Disorders in Europa (PARADISE) -hanke toteutettiin kymmenen instituutin yhteistyössä professori Ciezan johdolla 2010–2013. Tavoitteena oli kehittää tutkimukseen perustuva menetelmä, jonka avulla voidaan kartoittaa psykososiaalisia vaikeuksia eri aivotoiminnan häiriöiden hoidossa, kuntoutuksessa ja tutkimisessa. Hankkeessa oli lähtökohtana oletus psykososiaalisten vaikeuksien horisontaalisesta epidemiologiasta. Hankkeessa tutkittiin yhdeksää aivotoiminnan häiriötä: dementiaa, depressiota, epilepsiaa, migreeniä, MS-tautia, Parkinsonin tautia, skitsofreniaa, aivoverenkiertohäiriötä ja päihderiippuvuutta. Kunkin häiriön osalta toteutettiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja fokusryhmähaastattelu. Esiin nousseet psykososiaaliset vaikeudet luokiteltiin ja linkitettiin kansainväliseen toimintakykyluokitukseen (ICF). Eri häiriöille yhteisten 64 psykososiaalisen vaikeuden yleisyyttä ja intensiteettiä tutkittiin yksilöhaastatteluissa (n = 722). Tulosten pohjalta muodostettiin yleisiä psykososiaalisia vaikeuksia mahdollisimman laajasti kattava PARADISE24-kysely. Oletus eri häiriöiden yhteisistä psykososiaalisista ongelmista osoittautui todeksi. Kyselyyn valikoitui neljätoista kysymystä ICF:n osa-alueelta b Ruumiin/kehon toiminnot ja kymmenen kysymystä osa-alueelta d Suoritukset ja osallistuminen. Psykososiaalisten vaikeuksien intensiteetissä esiintyi kuitenkin häiriöiden välillä eroja siten, että psykiatristen tai päihdehäiriöiden takia haastatellut käyttivät laaja-alaisesti viisiportaista vastausvaihtoehtojen asteikkoa, mutta neurologisten häiriöiden yhteydessä kaksi- tai kolmeportainen asteikko vaikutti riittävältä. PARADISE24-kysely sisältää olennaiset kysymykset, mutta jatkotutkimusta tarvitaan erityisesti kyselyn toimivuudesta seurantakäytössä. Raportissa esitetään PARADISE24-kyselyn valmistamisen tutkimusperusta horisontaalisten tulosten sekä erikseen päihdehäiriöiden näkökulmasta.
  • Karttunen, A; Kokko, P; Jaakonsaari, M; Kahur, K (Kela, 2016)
    Lääkinnällisen kuntoutuksen luokittelua Suomessa ja kansainvälisesti tutkittiin Kelan rahoittamana. Kyselytutkimuksella selvitettiin, mitä kuntoutujasta kirjataan rutiininomaisesti potilastietojärjestelmään Suomessa ja oliko se tieto hyödynnettävissä luokittelussa. Kirjallisuuskatsauksella ja haastatteluilla selvitettiin kansainvälisiä kuntoutuksen kirjaamistapoja ja luokittelumalleja. Luokittelukyselyn vastausprosentti oli 37. Vastauksia tuli tasaisesti erikoissairaanhoidosta, perusterveydenhuollosta sekä yksityisiltä palveluntuottajilta ympäri Suomea. Kysely paljasti, että kirjaaminen oli suurimmassa osassa vastanneissa organisaatioissa puutteellista ja kirjavaa riippumatta organisaatiotasosta, jolloin sen hyödyntäminen kuntoutuspotilaiden luokittelussa oli osittain jopa mahdotonta. Lääkinnällisen kuntoutuksen luokittelun nykytilan parantumiseksi tarvittaisiin mm. käsitteiden määrittelyä sekä selkeää valtakunnallista ohjeistusta siitä, mitä kirjataan. Kansainvälisiä kuntoutuksen luokittelun kehittäjämaita ovat olleet USA, Australia, Ruotsi ja Englanti. Kaikille sopivaa yhtä mallia ei ole onnistuttu luomaan. Luokittelumallien taustalla on suurimmalla osalla kehittäjämaista ollut FIM-tieto. NordDRG-asiantuntijoiden mielestä Suomen kannalta lupaavin oli Ruotsin malli, joka perustuu ICF-luokitukseen. Kelan GERI-hankkeen osatutkimukseen kuuluvassa laitos- ja avokuntoutusmallilla toteutetussa kävely- ja käsikuntoutuksessa selvitettiin 65–85-vuotiaiden aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden aineistolla (n = 245), millä toimintakykyä ja elämänlaatua kuvaavilla mittareilla oli yhteyttä laitos- ja avokuntoutuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli se, miten muutos toimintakyvyssä ja avuntarpeessa näkyi kustannuksissa. Toimintakykymittareilla FIM, FSQ ja AMPS ja elämänlaatumittarilla WHOQOL-BREF oli yhteyttä laitosmuotoisen kävely- ja käsikuntoutuksen kustannuksiin. Kävelykuntoutuksessa lisäksi 10 metrin ja 6 minuutin kävelytesteillä ja käsikuntoutuksessa toimintakykymittareilla BBS, FAC ja pinch oli yhteyttä kustannuksiin. Toimintakykymittarilla FSQ oli yhteyttä avomuotoisen kävely- ja käsikuntoutuksen kustannuksiin. Kävelykuntoutuksessa lisäksi elämänlaatumittarilla WHOQOL-BREF ja käsikuntoutuksessa puristusvoimamittarilla oli merkitsevää yhteyttä kustannuksiin. Kuntoutujien alkutilanne vaikutti kuntoutuksen kustannuksiin enemmän kuin toimintakyvyssä ja elämänlaadussa tapahtuneet muutokset. Kustannukset olivat pienempiä niillä kuntoutujilla, joilla muutos parempaan oli voimakkaampaa.
  • Koskenvuo, K; Mattila, K; Koskenvuo, M (Kela, 2016)
    Tieto kuntoutuksen tarpeesta eri väestö- ja sairausryhmissä on avainasemassa kuntoutuksen kehittämisessä. Masennus on merkittävä työ- ja toimintakyvyn heikkenemistä aiheuttava kansanterveysongelma. Masennukseen sairastuneen työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi tarvitaan hoidon lisäksi yleensä myös kuntoutusta. Oikea-aikaisella ja riittävällä hoidolla ja kuntoutuksella ehkäistään masennuksen vaikeutumista ja pyritään vaikuttamaan prosesseihin, jotka lopulta voivat johtaa työ- ja toimintakyvyn merkittävään ja pysyvään alenemiseen. Aiempia laajoja väestöön kohdentuvia tutkimuksia koetusta kuntoutustarpeesta masennuksen takia ei ole tehty. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, missä määrin suomalaisessa väestössä koetaan kuntoutuksen tarvetta masennuksen vuoksi ja onko koetussa kuntoutustarpeessa eroja iän, sukupuolen, koulutusasteen, työstatuksen ja masentuneisuuden mukaan. Lisäksi tutkittiin psykoterapian saamisen ja oman alueen terveydenhuollon palveluita koskevan tyytyväisyyden yhteyttä toteutuneeseen ja riittäväksi koettuun kuntoutukseen masennuksen takia. Aineistona käytettiin laajaan satunnaisotokseen perustuvaa Health and Social Support (HeSSup) -seurantatutkimuksen tietoja vuosilta 1998, 2003 ja 2011. Tutkimukseen osallistuneet olivat vuonna 1998 20–54-vuotiaita. Kuntoutustarvetta masennuksen vuoksi oli kokenut 10 % vastaajista. Työstatuksen mukaan tarkasteltuna eniten kuntoutustarvetta masennuksen takia raportoivat työttömänä peruspäivärahalla ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevat. Eri mittareilla mitattuna masennukseen sairastuneista huomattava osa oli kokenut tarvitsevansa kuntoutusta masennuksen vuoksi, mutta ei ollut sitä joko saanut tai saatu kuntoutus oli koettu riittämättömäksi. Psykoterapian saaminen ja tyytyväisyys oman asuinalueen terveydenhuollon palveluihin lisäsivät todennäköisyyttä riittäväksi koettuun kuntoutukseen. Tutkimuksemme tulokset osoittavat puutteita kuntoutusjärjestelmän kyvyssä vastata masennuksen vuoksi koettuun kuntoutuksen tarpeeseen väestössä. Psykoterapioiden saatavuutta tulee parantaa ja erityistä huomiota tulee kiinnittää työelämän ulkopuolella olevien työikäisten mahdollisuuksiin saada oikea-aikaista ja riittävää kuntoutusta. Koettu kuntoutustarve ja toteutuneen kuntoutuksen koettu riittävyys väestössä ovat tärkeitä mittareita kuntoutusjärjestelmän toimivuudelle.
  • Paavonen, A-M; Salminen, A-L (Kela, 2016)
    Ohjaamot ovat alle 30-vuotiaiden nuorten matalan kynnyksen palvelupisteitä, joista nuori voi saada muun muassa kouluttautumiseen, urasuunnitteluun ja elämänhallintaan liittyvää tietoa tai henkilökohtaista ohjausta. Ohjaamo-toiminnan tavoitteena on tuoda saman katon alle nuorten palveluja tarjoavat toimijat ja luoda uusia toimintatapoja nuorten ohjaukseen ja neuvontaan. Ohjaamoita on perustettu usealle paikkakunnalle vuoden 2015 aikana. Helmikuussa 2016 Ohjaamoita oli toiminnassa noin 30. Toiminnan kehittämisestä vastaa valtakunnallinen Kohtaamo-koordinaatiohanke, joka on osa nuorisotakuun toimeenpanoa. Nuorisotakuun tavoitteena on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi ilmoittautumisesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on Kelan tarkoituksenmukainen rooli Ohjaamo-toiminnassa. Tutkimuksella kartoitettiin, millaisia odotuksia ja tarpeita Ohjaamoiden asiakkailla ja henkilökunnalla on Kelan tarjoamalle ohjaukselle Ohjaamo-palvelupisteissä sekä millaisia näkemyksiä Ohjaamo-toiminnassa mukana olleilla Kelan työntekijöillä ja Kohtaamo-hankkeen projektipäälliköllä on Kelan roolista Ohjaamo-toiminnassa. Tutkimuksen aineisto kerättiin maalis-huhtikuussa 2016. Aineistokeruumenetelminä käytettiin kyselyitä ja haastatteluita, joilla saatu aineisto on sekä määrällistä että laadullista. Kerätty aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti ja tässä raportissa esiteltävät tulokset ovat aineistoa kuvailevia. Nuoret kaipaavat Ohjaamostaan moninaista tietoa ja neuvontaa Kelan etuuksiin ja Kelassa asiointiin liittyen. Tietoa ja neuvontaa on tähän mennessä kaivattu erityisesti asumisen sekä työttömyys- ja opintojen ajan etuuksista. Lisäksi nuoret kaipaavat henkilökohtaista neuvontaa siihen, millaista tukea he voivat Kelasta saada. Ohjaamoiden henkilökunta toivoi useimmiten, että Kelan työntekijä päivystäisi Ohjaamo-palvelupisteessä; että heillä olisi sellainen Kelan työntekijä yhdyshenkilönä, jolta voisi tarvittaessa saada tietoa tai neuvontaa Kelaan liittyvistä asioista tai oman Kelan työntekijän työskentelemään Ohjaamoon paikan päälle. Ohjaamoiden ammattilaiset kertoivat, että heillä on perustietämys Kelan etuuksista ja Kelassa asiointiin liittyen, joten Kelan työntekijän neuvontaa kaivataan nuorten yksilöllisissä neuvontatilanteissa. Tähän mennessä Kelan työntekijät ovat päivystäneet Ohjaamoissa paikan päällä tai he ovat olleet tarvittaessa tavoitettavissa Lync-yhteyden tai puhelimen välityksellä tai tiettyinä päivystysaikoina. Kelan työntekijöiden mukaan Ohjaamoiden asiakaskunta on pieni Kelan asiakas-massaan verrattuna, mutta sellainen, jolle voi olla erityistä hyötyä henkilökohtaisesta neuvonnasta. Määriteltäessä Kelan roolia Ohjaamo-toiminnassa on otettava huomioon nuorten moninaiset palveluntarpeet ja heidän tarpeensa henkilökohtaiseen neuvontaan. Verkostoyhteistyön vakiintuminen vie aikaa. Ohjaamo-toimintaan on oleellista sitoutua pidemmäksi aikaa, jotta Kela löytää paikkansa Ohjaamoiden moniammatillisissa tiimeissä ja uudessa nuorten palvelumuodossa.
  • Tillman, P; Miettinen, J (Kela, 2016)
    Tutkimuksessa selvitettiin rekisteritietojen perusteella Kelan sairausvakuutuslain perusteella kiireettömistä matkoista (muut kuin ambulanssilla ja helikopterilla tehdyt matkat) maksamien matkakorvausten kohdentumista vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin oikeutetuille Oulussa vuonna 2013. Lisäksi selvitettiin mm. Kelan kuntoutuksen ja vammaisetuuksien kohdentumista näille henkilöille. Tutkimusaineistona käytettiin meneillään olevaan laajaan, Oulua koskevaan tutkimushankkeeseen Kelan etuudet sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä muodostettua rekisteriaineistoa vuodelta 2013. Vuoden 2013 aikana oikeus vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuksiin oli Oulussa noin 3 300 henkilöllä ja sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin noin 900 henkilöllä. Kelan sairausvakuutuslain mukaisia matkakorvauksia oli saanut 10 700 oululaista, joista 16 %:lla oli oikeus vammaispalvelulain ja 4 %:lla sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin. Niin vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset kuin sairausvakuutuslain mukaan korvatut matkatkin kohdentuivat etenkin yli 65-vuotiaille. Rekisteriselvityksen mukaan noin puolet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin oikeutetuista oli saanut myös sairausvakuutuslain mukaisia matkakorvauksia kiireettömistä matkoista. Nämä henkilöt tekivät yli puolet (52 %) kaikista sairausvakuutuksen korvaamista kiireettömistä matkoista ja näistä matkoista aiheutui lähes puolet (46 %) matkakorvauksista. Osuus oli erityisen suuri vammaismatkoihin oikeutetuilla, ja heistä etenkin 16–64-vuotiailla. He olivat vain 11 % kaikista ikäryhmään kuuluvista matkakorvauksia saaneista, mutta tekivät 56 % korvatuista matkoista ja aiheuttivat 51 % matkakorvauksista. Esitetyt tulokset koskevat Oulua eivätkä ne ole suoraan yleistettävissä koko maahan. Oulussa väestö on melko nuorta, ja lisäksi yliopistosairaalakaupungissa sairaanhoitoon ja kuntoutukseen liittyvät matkat ovat suhteellisen lyhyitä ja sairausvakuutuksen matkakorvausten käyttö on vähäistä, mikä ylikorostaa vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin oikeutettujen osuuksia sairausvakuutuslain mukaisista matkakorvauksista koko maahan verrattuna. Tarve yhteiskunnan eri sektorien järjestämien tai korvaamien henkilökuljetusten välisen yhteistyön lisäämiselle on ollut esillä jo vuosia. Uudistustarve on mainittu myös nykyisen hallituksen ohjelmassa. Myös tuleva sosiaali- ja terveydenhuollon ns. sote-uudistus tulee muuttamaan toimintatapoja, kun vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on siirtymässä kunnilta maakunnille. Tällöin nyt eri tahojen rahoittamia henkilökuljetuksia voi olla yhden tahon vastuulla, mikä edistänee yhteistyön syntymistä.