Sosiaali- ja terveysturvan selosteita

 

Recent Submissions

  • Autti-Rämö, I; Kippola-Pääkkönen, A; Valkonen, J; Tuulio-Henriksson, A; Härkäpää, K (Kela, 2015)
    Suomessa varauduttiin maailmanlaajuisesti levinneeseen sikainfluenssaan aloittamalla lokakuussa 2009 Pandemrix-rokotukset väestön suojaamiseksi. Helmikuussa 2010 diagnosoitiin ensimmäinen päiväaikaista nukahtelua aiheuttava narkolepsia lapsella, joka oli saanut Pandemrix-rokotuksen. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi Kelalle tehtäväksi järjestää narkolepsiaan sairastuneille lapsille ja nuorille sopeutumisvalmennuskursseja. Kelan tutkimusosasto, Lapin yliopisto ja Suomen Mielenterveysseura toteuttivat tutkimuksen, jonka päätavoite oli selvittää, mitkä olivat sairastuneiden ja heidän perheidensä tarpeet ja odotukset sekä miten hyvin kurssit pystyivät vastaamaan niihin. Aineiston keruu toteutui kevään 2012 ja syksyn 2013 välisenä aikana. Narkolepsiaan liittyviä päiväaikaista nukahtelua, käyttäytymisen muutoksia ja keskittymisen vaikeuksia esiintyi lähes kaikilla tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ja nuorilla. Muistin ja oppimisen vaikeuksia sekä katapleksiaa oli yli puolella ja harha-aistimuksia noin kolmanneksella. Käyttäytymisen ja mielialan muutokset vaikuttivat koko perheen arkeen. Vanhemmat olivat huolissaan nuoren tulevaisuudesta, omien auttamiskeinojensa riittävyydestä, sisarusten voinnista ja omasta jaksamisestaan. Perheillä oli runsaasti psykososiaalisen tuen tarpeita. Perheiden odotukset painottuivat vertaistuen saamiseen, ja kurssit vastasivat näihin odotuksiin. Enemmistö koki saaneensa jonkin verran etäisyyttä arkisiin huoliin, tukea tunteiden käsittelyyn ja sairastuneen vahvuuksien tunnistamiseen. Asiantuntijatiedon ja ammatillisen psykososiaalisen tuen tarpeeseen kurssit eivät vastanneet. Sopeutumisvalmennuskurssien toimeenpanossa ilmeni useita kehittämisen kohteita. Kurssien tavoitteiden tarkentaminen, asiantuntijatiedon vahvistaminen, yksilöllisten työmenetelmien valinnan mahdollisuus, ennakkoinformaation lisääminen sekä Kelan ja palveluntuottajan välisen yhteistyön vahvistaminen mahdollistavat kuntoutujalähtöisiin tarpeisiin vastaamisen.
  • Martikainen, L; Rainò, P (Kela, 2014)
    Tämän tutkimuksen tavoite oli selvittää vuosina 1997–2010 sisäkorvaistutteen saaneiden, 1990–2002 syntyneiden (10–22-vuotiaiden) lasten ja nuorten (N = 61) avustus- ja tulkkauspalveluiden käyttöä, tulkkauskieliä ja -menetelmiä, kuntoutusta sekä näiden palveluiden kehittämistarpeita. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella (N = 61) ja haastattelemalla (N = 16). Vastaajina toimivat tutkimusjoukkoon kuuluneiden lasten vanhemmat sekä täysi-ikäiset tutkimusjoukon jäsenet. Aineiston keruu toteutettiin kesällä ja syksyllä 2012. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että koulussa yli puolella tutkittavista oli käytössään avustaja, tulkki tai muu tukihenkilö. Koulutyön ja opiskelun ulkopuolella tulkkia käytettiin melko vähän. Pääasiallisesti käytetyt tulkkausmenetelmät olivat puheelle tulkkaus tai viitotun puheen/tukiviittomien käyttö. Lisäksi tulkit tai avustajat saattoivat toimia viittomien tai viittomakielen opettajina. Lähes kaikki tutkimusjoukon jäsenet olivat saaneet kuntoutuksena puheterapiaa ja yli puolet lisäksi sopeutusvalmennusta. Teknisenä kuuloa parantavan apuvälineenä suurin osa tutkittavista käytti FM-/RT-laitetta. Vastaajat toivoivat, että oppilaitosten kuunteluolosuhteita olisi mahdollista kartoittaa ja akustointia parantaa. Kehittämistä vaatisi erityisesti vertaistuen sekä asiakaslähtöisen otteen parempi huomioiminen kuntoutuksessa. Lisäksi toivottiin monipuolisempia kuntoutus-, avustamis- ja tukitoimia kaikille kouluasteille. Ruotsinkielisillä vastaajilla erityisongelma oli sopeutumisvalmennuskurssien vähäinen tarjonta sekä suomenruotsalaista viittomakieltä osaavien tulkkien huono saatavuus. Tähän kohderyhmään kuuluvien henkilöiden tilanteet ja tarpeet vaihtelevat suuresti: he tarvitsevat ja tulevat tarvitsemaan hyvinkin yksilöllisesti räätälöityjä kuntoutus, avustus- ja tulkkauspalveluja.
  • Karttunen, A; Peurala, S; Häkkinen, A; Kautiainen, H; Kantanen, M; Heinonen, M; Sihvonen, S; Kallinen, M (Kela, 2014)
    65–85-vuotiaiden aivoverenkiertohäiriön (AVH:n) sairastaneiden (n = 270) kuntoutustutkimus toteutettiin osana Kelan kehittämishanketta. Kontrolloimattomassa seurantatutkimuksessa selvitettiin laitos- ja avomuotoisen kävely- ja käsikuntoutuksen aikana tapahtuneita muutoksia elämänlaadussa ja toimintakyvyssä. Kävelykuntoutus sisälsi painokevennettyä ja muuta kävelyharjoittelua. Käsikuntoutus sisälsi halvaantuneen käden tehostetun käytön harjoittelua. Kävelykuntoutuksen perusjakson kesto laitos- ja avokuntoutuksessa oli 20/18 vrk, käsikuntoutuksen 14/13 vrk. Seurantajaksot I (6 vrk) ja II (2 vrk, loppumittaukset) toteutettiin 6 ja 12 kuukauden kuluttua perusjakson päättymisestä. Alkutilanteessa kävelyn avokuntoutujissa itsenäisesti käveleviä (FAC) oli enemmän kuin laitoskuntoutujissa. Laitoskuntoutujilla itsenäisesti kävelevien määrä kasvoi 45 %:sta 63 %:iin. Molemmilla ryhmillä kävelymatka (6 min) piteni. Laitoskuntoutujilla motorinen ja kognitiivinen toiminta (FIM) paranivat. Avokuntoutujien motoriset ja prosessitaidot (AMPS) paranivat. Laitoskuntoutujien elämänlaatupisteet ympäristön osa-alueella (WHOQOL-BREF) nousivat. Alkutilanteessa yläraajan toimintakyky (WMFT) oli käden laitoskuntoutujilla parempi kuin avokuntoutujilla. Molemmissa ryhmissä halvaantuneen yläraajan toimintakyky koheni. Laitoskuntoutujien puristusvoima (dynamometri) ja avokuntoutujilla motoriset taidot (AMPS) paranivat. Tutkittavien iän, sukupuolen, sairastamisajan ja toimintakyvyn lähtötason yhteyttä tutkittiin toimintakykyä kuvaavien mittareiden muutoksiin. Vain alhainen lähtötaso ennakoi parempaa edistymistä mittaustuloksissa. Ikääntynyttä AVH:n sairastanutta kannattaa kuntouttaa kävelyn, halvaantuneen yläraajan käytön sekä päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen parantamiseksi.
  • Ylönen, V (Kela, 2014)
  • Jantunen, J (2014)
    Allergian ja astman yhteiskunnallisia kustannuksia ja niiden muutoksia 2000-luvulla selvitettiin tilasto- ja rekisterihakujen avulla. Suorien hoitokustannusten lisäksi arvioitiin tuottavuuskustannuksia, joiden pohjaksi tehtiin oma kyselytutkimus. Lisäksi koottiin tärkeimpiä tilastoja allergisille ja astmaa sairastaville maksetuista tuista ja korvauksista. Allergian ja astman kokonaiskustannuksiksi vuonna 2011 arvioitiin 1,3–1,6 miljardia euroa, josta suoria kustannuksia oli 319 miljoonaa (n. 20 %) ja tuottavuuskustannuksia 1,0–1,3 miljardia euroa (n. 80 %). Suorista kustannuksista yli puolet kului lääkehoitoon (180 milj. €). Terveydenhuollon avohoidon ja sairaalahoidon kustannuksia oli kolmannes (109 milj. €), ja vajaa 10 % kului kuntoutukseen sekä allergiaruokavalioiden ja matkojen kustannuksiin (30 milj. €). Astma oli allergisista sairauksista merkittävin; sen suorat kustannukset olivat 206 miljoonaa. Seuraavina olivat allerginen nuha (39,4 milj. €) ja atooppinen ihottuma (34,1 milj. €). Koulujen ja päiväkotien allergiaruokavaliot (8,8 milj. €) ja pienten lasten lehmänmaitoallergia (4,5 milj. €) muodostivat 65 % ruoka-allergian kustannuksista (20,4 milj. €). Epäsuorista tuottavuuskustannuksista vähän yli puolet aiheutui työtehon heikkenemisestä (560–750 milj. €). Toinen puoli jakautui kahtia sairauspoissaolojen (220–280 milj. €) ja työkyvyttömyyseläkkeiden (250 milj. €) kesken. Allergian ja astman vuotuiset kustannukset laskivat 9 % vuosien 2000 ja 2011 välillä, kun mukaan laskettiin hoitokustannukset, maksetut työkyvyttömyyseläkkeet ja sairauspäivärahat. Selvimmin vähentyivät maksettujen työkyvyttömyyseläkkeiden summat (−66 %) sekä kuntoutuksen (−56 %) ja vuodeosastohoidon kustannukset (−38 %). Ainoastaan lääkehoidon kustannukset (22 %) kasvoivat vuoteen 2000 verrattuna.
  • Seppänen-Järvelä, R; toim. (Kela, 2014)
    Tämä raportti koskee arviointitutkimusta, joka kohdistuu Kelan työhönkuntoutuksen toisen vaiheen kehittämishankkeeseen (TK2). Hankkeessa kehitetään kuntoutusta yhteistyössä työnantajien, työterveyshuoltojen ja kuntoutuksen palveluntuottajien kanssa. Sen tavoite on kehittää kuntoutusyhteistyötä ja saattaa Kelan kuntoutus joustavaksi osaksi työpaikkojen työkykyä tukevaa toimintaa. Tutkimus kohdistuu kehittämishankkeessa kokeiltavaan kuntoutusmalliin. Siinä selvitetään kuntoutuksen toteuttamista ja toimivuutta sekä sen vaikutuksia ja hyötyjä kuntoutujan, työpaikan, työterveyshuollon sekä kuntoutuksen palveluntuottajan näkökulmista. Tutkimuksen on toteuttanut Kela yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Kuntoutussäätiön kanssa. Nyt raportoitava aineisto koskee TK2-hankkeen 12 ensimmäisen kuntoutujaryhmän kuntoutusprosessin alkuvaihetta sekä kuntoutuksen palveluntuottajia koskevaa aineistoa hankkeen alkuvaiheesta. Tutkimuksen ote on monimenetelmällinen; se koostuu sekä määrällisistä että laadullisista aineistoista, jotka täydentävät toisiaan vuorovaikutteisesti. Aineistojen analyysi on lähinnä kuvailevaa ja tulokset ovat luonteeltaan alustavia. Johtopäätös aineistojen perusteella on se, että TK2-kuntoutusmallissa päästiin aiempaa parempaan kohdentamiseen ja oikea-aikaisuuteen. Kun työpaikalla oltiin yhteistyössä työterveyshuollon kanssa tietoisia henkilöstön työkyky- ja työkyvyttömyysriskeistä, vastasi TK2-kuntoutus suhteellisen hyvin sekä yksilöiden että työpaikkojen tarpeisiin. Kuntoutuksen tilanneanalyysi oli keskeinen ja toimiva väline kuntoutuksen yksilöllisen prosessin mahdollistajana. Hankkeen kuntoutusmalli haastoi sekä kuntoutuksen palveluntuottajat, työpaikat, työterveyshuollot että Kelan kehittämään omaa toimintatapaansa. TK2-mallin toimintatapa edellytti toiminnalta prosessimaista, verkostomaista ja moniammatillista työskentelytapaa, joka lähti kuntoutujan yksilöllisistä tarpeista.
  • Lind, J; Toikka, T; Heino, P; Autti-Rämö, I (Kela, 2013)
  • Ala-Kauhaluoma, M; Henriksson, M (Kela, 2011)
    Määräaikaisiin työsuhteisiin liittyvä epävarmuus on useiden tutkimusten mukaan yhteydessä stressiin ja vähentää psyykkistä hyvinvointia. Suomessa määräaikaiset työsuhteet ovat hieman yleisempiä kuin EU:ssa keskimäärin. Erityistä Suomen tilanteelle on se, että suomalaiset määräaikaiset palkansaajat ovat varsin koulutettuja eurooppalaisiin vertaisiinsa verrattuna. Yliopistoissa poikkeuksellisen suuri osa tekee työtä määräaikaisessa työsuhteessa. TUULI-kehittämishanke (2008–2011) toteutettiin Kuntoutussäätiön Malminkartanon kuntoutuskeskuksessa (syksystä 2010 Avire-Kuntoutus Oy), ja se oli tarkoitettu Helsingin yliopistossa määräaikaisissa palvelussuhteissa tai apurahalla työskenteleville henkilöille. Hankkeen rahoittivat Kela ja Työsuojelurahasto. Hankkeen arviointi toteutettiin Kuntoutussäätiön tutkimus- ja kehittämisyksikössä, ja arvioinnin rahoitti Kela. Hanke liittyi laajempaan Kelan toteuttamaan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeeseen. Kuntoutusmalli TUULIn kohderyhmänä olivat Helsingin yliopiston akateemisesti koulutetut henkilöt, jotka ovat määräaikaisissa ja usein projektiluonteisissa työtehtävissä. Tämän kohderyhmän kuntoutustarvetta ei arvioida systemaattisesti työterveyshuollossa eikä työvoimatoimistossa. Osa kohderyhmään kuuluvista henkilöistä ei ole oikeutettu käyttämään työterveyshuollon palveluja, ja määräaikaisten työsuhteiden vuoksi he eivät myöskään valikoidu varhaiskuntoutukseen. Kuntoutusmalli TUULIn tavoitteena oli löytää kohderyhmälle soveltuvia kuntoutustarpeen arviointikeinoja (hyvinvointianalyysi). Tavoitteena oli myös kehittää kohderyhmälle soveltuva varhaiskuntoutusmuoto, johon määräaikaisissa työsuhteissa olevien on käytännössä mahdollista osallistua. Arvioinnissa keskeistä oli kehittävä arviointi, toisin sanoen tavoitteena oli myös tukea hankkeen toimintaa sen tavoitteiden toteuttamisessa ja kuntoutusmallin kehittämisessä. Arviointitutkimuksen tavoitteena oli tuottaa kokonaisarviointi TUULI-kuntoutusmallista. Hankkeen aluksi koottiin perustiedot sekä varsinaiseen interventioon osallistuvilta että ainoastaan hyvinvointianalyysiin osallistuneilta asiakkailta. Myös hankkeen päättyessä koottiin seurantatiedot molemmilta ryhmiltä. Jokainen kuntoutusryhmä on lisäksi haastateltu viimeisen seitsemän vuorokauden intensiivijaksoon kuuluvan päivän aikana. Arvioinnin aikana tehtiin osallistavaa yhteistyötä erityisesti hankkeen toteuttajien, ohjausryhmän ja rahoittajatahojen kanssa. Hyvinvointianalyysiin ja kuntoutusinterventioon saatiin rekrytoitua tavoiteltu määrä osallistujia. He kokivat määräaikaisuuteen liittyvän epätietoisuuden haittaavan työssä jaksamista. Hieman vajaa kolmasosa koki tämän haittaavan paljon. Selvä enemmistö raportoi työn henkisen kuormituksen ongelmista. Hyvinvointianalyysin ohjelma koostui sydämen sykevariaatioanalyysistä, psykologisista testeistä, lääkärin tutkimuksesta ja palautekeskustelusta. Hyvinvointianalyysi koettiin osallistujien keskuudessa varsin hyödylliseksi toimenpiteeksi. Koettu hyöty näyttäisi olevan samalla tasolla myös yhdeksän kuukautta hyvinvointianalyysin päättymisestä. Hyvinvointianalyysi toimi kuntoutustarpeen arviointivälineenä ja itsenäisenä mini-interventiona. Kuntoutusinterventiossa keskeisiä osa-alueita olivat stressin hallinnan ja rentoutumisen opetteleminen, oman työn kuormitustekijöiden tunnistaminen sekä psyykkisen hyvinvoinnin ja omien voimavarojen vahvistaminen. Myös kuntoutusintervention jälkeen osallistujien kokemukset olivat enimmäkseen positiivisia: he kokivat intervention kohentavan kykyään huolehtia omasta hyvinvoinnistaan sekä vahvistavan psyykkisiä ja sosiaalisia voimavarojaan ja stressin hallintaa. Myös työkyvyn koettiin kohentuneen. Sen sijaan osallistujat eivät kokeneet toiminnan ja työn tehokkuuden taitojen kohenneen. Toteuttajat arvioivat hankkeen saavuttaneen keskeisimmät tavoitteensa. Pätkätyöläisen ammatillisen identiteetin hahmottaminen ja työstäminen koettiin ongelmalliseksi; kehittämishankkeen aikana ei löydetty varteenotettavaa lähestymistapaa aiheeseen. Kuntoutusjärjestelmää tulee kehittää huomioiden työn ja työelämän muutokset. TUULI-hanke oli hyvä avaus tällä saralla, mutta hanke oli suunnattu vain pienelle osalle epätyypillistä työtä tekevien joukkoa. Koska määräaikainen työ on vakiintunut osaksi työmarkkinoita ja pätkistä koostuvaan työuraan liittyy työttömyysjaksoja, tulisi myös työttömyyskaudella olevat saada kuntoutusjärjestelmän piiriin. Arvioinnin kehittämissuositukset huomioiva TUULI-kuntoutusmalli tulisi toteuttaa ainakin kertaalleen Suomen yliopistoissa.