Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 125
  • Korpilahti, K (Kela, 1999)
    Seerumin rasva-arvot, liikapaino, verenpainetauti ja alentunut insuliiniherkkyysindeksi olivat yhteydessä taudin pahenemiseen ohitusleikkauksen jälkeen. Metabolisen oireyhtymän eri osatekijöiden merkitys ja niihin vaikuttaminen on tärkeää myös henkilöillä, joille on tehty ohitusleikkaus. Kuntoutus paransi elämänlaatua ja edisti työhönpaluuta, mutta sillä ei ollut vaikutusta sepelvaltimoiden muutosten etenemiseen. Raportti englanniksi. Suomenkielinen yhteenveto s. 97-101.
  • Lahnajärvi, L; Klaukka, T; Enlund, H (Kela, 1997)
    Ahvenanmaalaiset ovat pitkäikäisiä ja heillä on pitkäaikaissairauksia vähemmän kuin maamme suomenkielisellä väestöllä. Myös ahvenanmaalaisten lääkehoito poikkeaa monin tavoin muualla Suomessa noudatetusta: lääkkeiden käyttö on Ahvenanmaalla vähäisempää ja lääkärit valitsevat hoitoon keskimääräistä halvempia valmisteita. Taustalla lienee lääkärikunnan hyvä keskinäinen yhteydenpito ja myös lääkäreiden tiivis vuorovaikutus väestön kanssa. Lääkkeitä myös markkinoidaan Ahvenanmaalla vähemmän kuin mannermaalla. Raportti suomeksi ja ruotsiksi.
  • Pyöriä, O; Reunanen, M; Nyrkkö, H; Kautiainen, H; Pieninkeroinen, I; Tapiola, T; Lohikoski, P (Kela, 2015)
    Satunnaistettu seurantatutkimus Aktiivisuutta ja osallistumista tukeva fysioterapia aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneiden alkuvaiheen kuntoutuksessa toteutettiin vuosina 2008–2013. Tutkimuksessa selvitettiin laaja-alaisia toimintakyvyn muutoksia ja kuntoutujien ja heidän omaistensa kokemuksia sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttöä aktivoivassa ja perinteisessä fysioterapiassa. 108 osallistumiskriteerit täyttänyttä kuntoutujaa satunnaistettiin aktivoivan ja perinteisen fysioterapian ryhmiin. Aktivoivan fysioterapian ryhmän kuntoutus tuki kuntoutujien aktiivista osallistumista ja kotiutumista. Seurannan aikana molempien ryhmien toimintakyky parani eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Aktivoiva ryhmä käytti perinteiseen ryhmään verrattuna puolet vähemmän perusterveydenhuollon laitoshoitopäiviä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Perusterveydenhuollon kuntoutujakohtaiset kustannukset vuodessa olivat aktivoivassa ryhmässä 1 200 € perinteistä ryhmää pienemmät. Alkuvaiheen kuntoutuksen intensiivisyys, suunnitelmallinen seuranta ja moniammatillinen työote molemmissa ryhmissä on saattanut vaikuttaa tuloksiin. Aktiivisuutta tukeva fysioterapiaote oli vakiintunut fysioterapeuttien toimintatavaksi, mikä vähensi intervention vertailtavuutta ryhmien välillä. Kuntoutujien kokemukset haastavat fysioterapeutit syventämään moniammatillista yhteistyötä ja siirtämään painopistettä kuntoutujan elinympäristöön ja sosiaaliseen osallistumiseen. Tulevaisuudessa AVH-kuntoutusta tulisi tutkia myös tarkastelemalla, voidaanko kuntoutuksella ehkäistä sairauden uusiutumista ja siten vaikuttaa AVH:sta johtuviin terveydenhuollon kokonaiskustannuksiin.
  • Tuulio-Henriksson, A; Appelqvist-Schmidlechner, K; Salmelainen, U (Kela, 2015)
    Kela toteutti vuosina 2010–2014 avomuotoisen AMI-kuntoutushankkeen, jonka tavoitteena oli tukea työsuhteessa olevien masennuskuntoutujien työ- ja toimintakykyä sekä ehkäistä tai lieventää masennuksen haittoja ja uusiutumista. AMI-kurssi painottui ryhmäkäynteihin, mutta myös yksilökäyntejä järjestettiin. Vuoden kestäneen ja kuuden palveluntuottajan toteuttaman AMI-kurssin aloitti yhteensä 247 kuntoutujaa, joista 216 osallistui Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteistyönä toteutettuun arviointitutkimukseen. Tutkimuksessa selvitettiin kuntoutuksen koettua vaikuttavuutta kyselylomakkeiden avulla. Omaa vointia, toimintakyvyn osa-alueita ja kuntoutusta koskevia kysymyksiä sisältäneet lomakkeet täytettiin kurssin alussa, puolivälissä ja lopussa. Tutkimuksen avulla arvioitiin myös palvelujärjestelmän toimivuutta, soveltuvuutta ja yhteistyötä. Aineistoa tätä varten kerättiin kyselyin kuntoutukseen lähettäneeltä taholta ja kuntoutusohjaajilta. Kuntoutujat ja projektiryhmien jäsenet osallistuivat lisäksi ryhmähaastatteluihin. Tutkimustulosten perusteella AMI-kuntoutus saavutti hyvin sille asetetut tavoitteet. Kuntoutujat kokivat kurssin pääosin hyödyllisenä ja psyykkistä vointia, työ- ja toimintakykyä sekä voimavaroja kohentavana. Ryhmässä saatu vertaistuki koettiin erityisen tärkeäksi. Kuntoutukseen osallistuminen työn ohella onnistui, vaikka joustavuutta kuntoutusmalliin tai työnantajien asenteeseen kaivattiinkin. Kuntoutusta tarvinneet tunnistettiin työterveyshuollossa kohtalaisen hyvin, mutta oikea-aikaisuus ei aina toteutunut. Alkuvaiheen rekrytointiongelmien jälkeen yhdyshenkilötoiminta helpotti kuntoutukseen ohjautumista ja tiedonkulkua. Ohjaajien mukaan parhaiten kuntoutumista edistivät kuntoutuksen ryhmämuotoisuus ja avomuotoisuus, kesto sekä käytetyt teemat ja harjoitukset. Työterveyshuollon kanssa sovitut jatkotapaamiset olivat tärkeä tuki kuntoutuksen päättyessä. Monitahoinen tutkimusasetelma tuotti laajasti tietoa AMI-kurssin onnistumisesta ja esiin tulleista kehittämistarpeista.
  • Knekt, P; Lindfors, O; eds. (Kela, 2004)
    Englanninkielisessä julkaisussa kerrotaan, että lyhytkestoinen terapia vähentää merkittävästi masennus- ja ahdistuneisuusoireita, mutta se on riittävä hoitomuoto vain osalle potilaista: vajaa puolet potilaista parani vuoden aikana lyhytterapian aloittamisesta. Kahden tutkitun lyhytterapian vaikutus on tutkimuksen mukaan samanlainen. Tutkimustulokset ovat peräisin Helsingin Psykoterapiaprojektista, jossa verrataan kahden lyhytterapian ja yhden pitkäkestoisen psykoterapian vaikuttavuutta masennustilojen ja ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Tässä vaiheessa julkaistaan tuloksia lyhytterapioiden vaikuttavuudesta. Tutkimuksen kohteena olevat lyhytterapiat ovat voimavarasuuntautunut terapia ja lyhytkestoinen psykodynaaminen psykoterapia. Niiden teoreettinen lähestymistapa eroaa toisistaan. Voimavarasuuntautuneessa terapiassa on keskeistä potilaan ja terapeutin yhteistyössä tapahtuva ongelmien määrittely ja potilaan kannustaminen löytämään omat voimavaransa ja toimivat ratkaisut ongelmiinsa. Psykodynaamisessa psykoterapiassa terapeutti määrittelee potilaan kanssa keskeiset ristiriita- ja ongelma-alueet, joita terapiassa selvitellään. Siinä pyritään potilaan psyykkisen rakenteen kestäviin muutoksiin. Helsingin Psykoterapiaprojekti on laaja Kelan, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Biomedicum Helsinki -säätiön, Kuntoutussäätiön ja Kansanterveyslaitoksen vuonna 1994 aloittama yhteistyötutkimus. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa vertaillaan lyhytterapioiden ja pitkän psykodynaamisen terapian vaikuttavuutta. Tutkimus valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2006. Suomenkielinen yhteenveto on sivuilla 82-92.
  • Hanses, O (Kela, 1997)
    A-tyyppisen käyttäytymisen yhteyttä sepelvaltimotautiin ja sydänkuolleisuuteen tutkittiin 30-65-vuotiailla koko Suomea edustavassa noin 4 000 henkilön otoksessa. Sepelvaltimotautia esiintyi merkitsevästi enemmän A-tyyppisesti käyttäytyvillä henkilöillä, mutta sydänkuolleisuuden vaaratekijäksi se ei osoittautunut 13 vuoden seurannassa.
  • Heinonen, H-M (Kelan tutkimusosasto, 2009)
    Tutkimuksessa tarkastellaan puhelinpalvelussa työskentelevien Kelan virkailijoiden toimintatapoja ja rooleja asiakaspalvelutilanteissa palvelukulttuurin muutosten keskellä. Aineistona käytettiin Kelan yhteyskeskukseen tulleita asiakaspuheluita, joita analysoitiin laadullisilla tutkimusmenetelmillä. Tutkimuksessa pureudutaan aluksi vuonna 2006 käynnistyneen palvelutoiminnan kehittämishankkeen taustoihin. Hankkeessa on haluttu rakentaa Kelaan uudenlaista, asiakaslähtöisempää palvelukulttuuria ja pyritty karistamaan byrokratiaan usein liitettäviä negatiivisia mielikuvia. Tutkimuksessa selvitetään, miten kehittämishankkeessa asetetut tavoitteet heijastuvat virkailijoiden toimintatapoihin puhelinpalvelussa ja mitkä toimintatavat tuottavat heistä mielikuvan asiakaspalvelijoina, mitkä byrokraatteina. Tutkimuksen teoreettinen näkökulma perustuu Erving Goffmanin, Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin rooliteorioihin, Michael Lipskyn katutason byrokraatti -käsitteeseen ja institutionaalisen vuorovaikutuksen tutkimukseen. Tulokset osoittavat, että monet virkailijoiden toimintatavat puhelinpalvelussa tukevat mielikuvaa virkailijoista asiakaspalvelijoina. Virkailijat suhtautuvat asiakkaisiin ystävällisesti ja avuliaasti, kiirehtivät oma-aloitteisesti asiakkaan etuusasian käsittelyä ja toimivat aktiivisesti asiakkaan parhaaksi. Kokemus yksilöllisestä palvelusta syntyy virkailijan puhutellessa asiakasta yksilöidysti. Kieltäytyessään katsomasta asioita asiakkaan näkökulmasta ja vältellessään viittaamista asiakkaaseen virkailijat puolestaan luovat itselleen roolin kasvottomasti palvelevina byrokraatteina. Tulokset osoittavat myös, ettei puhelinpalvelun organisointitapa tue palvelutoiminnan kehittämishankkeessa asetettua tavoitetta kokonaisvaltaisesta, asiakkaan elämäntilanteen huomioivasta asiakaspalvelusta.
  • Nyrkkö, H (Kela, 1999)
    Kognitiiviset häiriöt ja mielialahäiriöt olivat yleisiä oireita kuntoutuskursseilla olleilla työikäisillä aivohalvauspotilailla. Myös aivohalvauspotilaiden puolisoilla todettiin usein masennusta. Masennuksen vuoksi aivohalvauspotilaiden ja heidän puolisoidensa elämään tyytyväisyys oli vähentynyt laaja-alaisesti aivohalvauksen jälkeen. Aivohalvauspotilaiden ja omaisten mielialan arviointi, masennuksen hoito ja psykososiaalinen tuki ovat tärkeitä riippumatta sairastumisesta kuluneesta ajasta. Kuntoutuskurssin aikaisilla toimenpiteillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia sekä aivohalvauspotilaiden että omaisten mielialaan ja elämään tyytyväisyyteen. Raportti englanniksi. Suomenkielinen yhteenveto s. 126-132.
  • Wallin, M (Kela, 2009)
    Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää kotona asuvien vanhusten laitoskuntoutuksen liikunnallisen osuuden toteutumista fysioterapeuttien ja vanhusten näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosina 2002 ja 2003 Kelan IKÄ-hankkeen kuntoutusryhmistä. Tutkimukseen haastateltiin 31 iältään 66–93-vuotiasta kuntoutujaa ja 11 fysioterapeuttia. Lisäksi videoitiin seitsemän ryhmäliikuntatilannetta, joihin osallistui yhteensä 52 vanhusta ja 9 ammattilaista. Vanhukset kuvailivat kuntoutuskokemustaan joko arjessa selviytymisen välineeksi tai lomaksi arjesta. Osa oli pettynyt saamaansa kuntoutukseen. Fysioterapeutit pitivät vanhuksia joko kuntoutuksen vastaanottajina, jolloin keskityttiin vanhuksen fyysisen toimintakyvyn ongelmiin tai sosiaalisiin tarpeisiin, tai kumppaneina harjoitteluinterventiossa kotona selviytymisen edistämiseksi. Ryhmäliikuntatilanteet etenivät fysioterapeuttijohtoisesti, joko strukturoidusti ilman kuntoutujille annettua yksilöllistä palautetta tai yksilöllisen ohjauksen ja palautteen mahdollistaen. Ns. kiertoharjoittelussa vanhuksilla oli mahdollisuus osallistua aktiivisesti liikuntaryhmän toteuttamiseen. Vanhukset osallistuivat hiljaisesti harjoittelemalla, vastentahtoisesti suostumalla, sitkeästi yrittämällä tai kaveria auttamalla. Heterogeeninen vanhusryhmä haastaa nykyisiä kuntoutuskäytäntöjä, joissa on sekä toimivia että kehitettäviä alueita. Vanhusten kotona asumista heidän yksilölliset tarpeensa huomioon ottaen voidaan tukea, kun vanhukset saavat osallistua muiden ryhmäläisten kanssa yhteiseen ongelmanratkaisuun ja heille mielekkäiden, arjen askareita tukevien harjoitusten tekemiseen. – Suomenkielinen yhteenveto s. 52–56.
  • Hirvas, S (Kela, 2000)
    Metodologinen tutkimus strukturoidun minäkäsityskyselyn (SASB) ja Beckin depressiokyselyn (BDI) välisistä suhteista. Tutkimuksessa tarkastellaan masennuksen yhteyttä masennus- ja ahdistushäiriöpotilaiden minäkäsitykseen. Tutkimushenkilöinä on 150 masennus- ja/tai ahdistushäiriöpotilasta laajan Psykoterapia-projektin (PTP) alkumittaustutkimuksista. Masennusta tarkastellaan kognitiivisten selitysmallien pohjalta. Niissä oletetaan, että masentuneilla henkilöillä ilmenee itseen kohdistuvia kielteisiä ajattelumalleja, joissa oma itse koetaan huonoksi ja arvottomaksi. Tätä oletusta tutkitaan tarkastelemalla SASB-minäkäsityskyselyn ja Beckin depressiokyselyn välisiä yhteyksiä. SASB (Structural Analysis of Social Behavior) on persoonallisuuden piirteiden mittausmenetelmä, joka mahdollistaa operationalisoidulla tavalla tehdyn arvioinnin suhtautumistavasta itseen tai muihin ihmisiin. Tutkimuksen metodologisena tavoitteena on Suomessa ensimmäistä kertaa käytössä olevan SASB-mittarin soveltuvuuden selvittäminen masennuspotilaiden minäkäsityksen arviointimenetelmänä. Tulosten mukaan SASB-mittarilla saadut minäkäsitysarvioinnit vastaavat depression kognitiivisen teorian mukaisia oletuksia masentuneiden henkilöiden kielteisesti värittyneestä minäkäsityksestä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sosiodemografisten tekijöiden yhteyttä masennukseen ja minäkäsitykseen.
  • Helasti, K (Kela, 1999)
    Tutkimuksessa selvitetään depressiopotilaan omaisen kuormittuneisuutta kolmena eri osa-alueena: 1) arkirutiineista huolehtimisena, 2) subjektiivisena huolestuneisuutena sekä 3) potilaan ja omaisen välisestä ilmapiiristä johtuvana kuormittuneisuutena. Aineistona on käytetty Kelan "Depression yhteys työ- ja toimintakykyyn" -tutkimushanketta varten kerättyä aineistoa. Selittävinä muuttujina tutkitaan sekä omaisen ominaisuuksia (ikä, sukupuoli, koherenssintunne, psyykkinen oireilu, koti-ilmapiiri ja perheen antama sosiaalinen tuki) että potilaan ominaisuuksia (ikä, sukupuoli, koherenssintunne ja depressiivisyyden aste). Lisäksi tarkastellaan perheen koon ja omaisen ystävien lukumäärän yhteyttä kuormittuneisuuteen. Tulosten mukaan depressiopotilaiden omaiset ovat kuormittuneita kaikilla osa-alueilla. Naiset ovat keskimäärin miehiä kuormittuneempia. Omaisen ominaisuuksista kuormittuneisuuteen ovat selkeimmin yhteydessä koti-ilmapiiri, omaisen perheeltään saama sosiaalinen tuki sekä koherenssintunne. Mitä vakavammin masentunut potilas on, sitä enemmän hänen omaisensa kuormittuu. Vahva koherenssintunne ja vähäinen psyykkinen oireilu sekä perheen antama sosiaalinen tuki suojaavat omaista erityisesti subjektiiviselta kuormittumiselta.
  • Kangas, T (Kela, 2002)
    Tässä esiintyvyyteen perustuvassa bottom-up-metodia käyttävässä verrokkikontrolloidussa terveystaloudellisessa hoito-organisaation poikkileikkaustutkimuksessa selvitettiin helsinkiläisten diabeetikkojen terveyspalveluiden käyttö ja kustannukset vuodelta 1997. Käyttö- ja kustannustiedot kerättiin Helsingin kaupungin, HYKS:n, Stakesin ja Kelan rekistereistä henkilötunnuksia käyttäen. Aineisto käsitti 13 738 diabeetikkoa, joista 83,2 % oli tyypin 2 diabeetikkoja. Diabeetikot käyttivät 14,3 % somaattisista vuodeosastohoitopäivistä ja 8,7 % avohoidon käynneistä. Diabeetikkojen hoidon kokonaiskustannukset olivat ainakin 433,6 Mmk ja diabetekseen liittyvät lisäkustannukset ainakin 238,5 Mmk. Tyypin 2 diabeteksen osuus oli 88 % kokonais- ja 84 % lisäkustannuksista. 33 %:lla tyypin 1 ja 31 %:lla tyypin 2 diabeetikoista todettiin komplikaatioita. He kuluttivat 67 % kokonais- ja 91 % lisäkustannuksista. Komplisoituneen tyypin 2 diabeetikon lisäkustannukset olivat keskimäärin 24 kertaa suuremmat kuin komplisoitumattoman ja tyypin 1 diabeetikoilla 12 kertaa suuremmat. Koko maassa kokonaiskustannukset laskettiin ainakin 5,1 mrd. mk:ksi ja lisäkustannukset ainakin 2,8 mrd. mk:ksi. Kustannukset esitetään myös sairaanhoitopiirikohtaisina. Huonosti hoidettuina diabeetikot ovat kallis terveyspalveluiden suurkuluttajaryhmä. Helsingissä voitaisiin säästää yli 50 Mmk vuodessa mm. lisäämällä diabeteshoitajien työpanosta ja tehostamalla diabeetikkojen hoidonopetusta ja hoitoa, vaikka samalla panostettaisiin saman verran diabeteksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.
  • Marski, J (Kela, 2001)
    Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten uusi teknologia ja uudet liiketaloudelliset toimintamallit vaikuttavat hyvinvointipolitiikkaan ja sen harjoittamismahdollisuuksiin. Keskeisenä muutoslähteenä pidetään digitalisaatiota, jonka argumentoidaan muuttavan perinteisten pääomalajien ilmenemismuotoja ja logiikkaa. Digitalisaation katsotaan merkitsevän myös siirtymää kohti uudentyyppistä sosiaalipoliittista paradigmaa.
  • Alho, K; Kaseva, H (Kela, 1999)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen kansantaloutta talous- ja rahaliiton jäsenenä, erityisesti julkisen talouden ja talouspolitiikan sekä sosiaaliturvan ja sen rahoituksen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata sosiaaliturvan ja julkisen talouden kehitys historiallisesti pitkällä aikavälillä ja EMUn tuoma lisävaikutus talouden ja sosiaaliturvan kehitykseen sekä tehdä arvioita näistä 25 vuoden tähtäyksellä tästä eteenpäin. Lisäksi tarkastellaan erilaisten taantumavaihtoehtojen merkitystä tässä yhteydessä. Talouspolitiikan kannalta arvioidaan edelleen EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen tuomaa rajoitetta sekä EMU-puskureiden toimintaa.
  • Hagfors, R (Kela, 2004)
    Tämä julkaisu koostuu neljästä esseestä sekä johdantoesseestä, joiden yhteinen tarkastelukohde on sosiaaliturvan rahoituksen rakenne. Keskeinen kysymys on, tapahtuuko sosiaaliturvan rahoituksen rakenteessa lähentymistä eli konvergoitumista siten, että eri maksajatahojen osuudet yhdenmukaistuvat eri maissa. Toinen, vähemmän tutkittu kysymys on valtioiden ryhmittyminen eli klusteroituminen erilaisiin rahoitustyyppeihin. Konvergenssia on tarkasteltu klassisella menetelmällä arvioimalla absoluuttista konvergenssia (beta-konvergenssia) sekä hajontakonvergenssia (sigma-konvergenssia). Tulosten mukaan sosiaaliturvan rahoituksen rakenteessa EU-maissa on voitu havaita konvergoitumista vuosina 1980-1995. Tarkastelujakson jakaminen kahteen osaan toi esille sen, että rahoituksen rakenne EMU-maissa konvergoitui vuosina 1980-1992 ja hajaantui tämän jälkeen. Talouksien rakenteessa havaittava kehitys jaksojen aikana oli päinvastainen. Sosiaalipolitiikkaa koskevat päätökset tehtiin siten edelleen maakohtaisesti riippumatta noudatetusta yhteisestä talouspolitiikasta, ja tämä johtopäätös voitiin yleistää koskemaan myös jäsenyyttä hakeneita maita. Valtioiden ryhmittelyssä on es-seissä käytetty ad hoc -menetelmiä, hierarkkista klusterointia sekä uutena menetelmänä neurolaskentaa. Näistä erityisesti neurolaskentaa edustava itseorganisoituva kartta osoittautui riittävän joustavaksi tavaksi suorittaa valtioiden erilaisia luokitteluja koskevia testejä. Julkaisu on englanninkielinen. Suomenkielinen yhteenveto s. 78-85.
  • Tuovinen, A-K (Kela, 2012)
    Muutama vuosi Suomen EU-jäsenyyden alettua silloinen EY-tuomioistuin vahvisti, että jäsenvaltioiden sosiaaliturva- ja terveysjärjestelmät kuuluvat sisämarkkinasääntelyn piiriin. Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö aiheutti lopulta tarpeen unionitasoiselle lainsäädännölle. Direktiivi 2011/24/EU potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa (nk. potilaiden liikkuvuusdirektiivi) annettiin lopulta vuoden 2011 maaliskuussa. Tässä tutkimuksessa selvitetään nykytilanteeseen peilaten, mitä muutoksia direktiivin antaminen tarkoittaa potilaan oikeudelle saada toisessa jäsenvaltiossa syntyneitä sairaanhoitokustannuksia korvatuksi sekä ennakkoluvallisissa hoitotilanteissa että omatoimisesti toiseen jäsenvaltioon hoitoon hakeuduttaessa. Toisena kysymyksenä pohditaan, minkä tahon tulisi korvata potilaalle toisessa jäsenvaltiossa saadun sairaanhoidon kustannukset. Kun direktiiviä tulkitaan EU-tuomioistuimen potilaiden oikeuksia korostavan ratkaisukäytännön valossa, näyttäisi se tarkoittavan käytännössä sitä, että direktiivin nojalla Suomessa asuville ja vakuutetuille potilaille syntyy oikeus korvaukseen toisessa jäsenvaltiossa saadun hoidon kustannuksista, joka vastaa Suomessa annettavan julkisen terveydenhuollon korvaustasoa. Tämä tarkoittaa merkittävää parannusta potilaiden mahdollisuuksille hakea hoitoa toisesta valtiosta. Tällä hetkellä kunnat ovat vastuussa asukkaidensa terveydenhuollosta, mutta ne eivät vastaa toisessa valtiossa ilman ennakkolupaa saadun hoidon kustannuksista. Kunnan, joka on vastuussa potilaan terveydenhuollosta Suomessa, tulisi vastata myös toisessa maassa syntyneistä hoitokustannuksista. Tätä voidaan perustella taloudellisella kannustimella. Nykytilanne voi johtaa siihen, että kunnalle syntyy säästöjä, jos sen asukas hakee toisesta jäsenvaltioista omatoimisesti hoitoa valtion kustannuksella.
  • Salo, P (Kela, 1999)
    Imeväisiässä rintaruokintaa saaneilla lapsilla paitsi tyydyttyneiden rasvahappojen myös keskushermoston kehitykselle tärkeiden pitkäketjuisten n-3-rasvahappojen osuus seerumissa oli suurempi kuin niillä lapsilla, jotka olivat saaneet äidinmaidon korviketta. Lasten ruokavaliossa monityydyttymättömien rasvahappojen ja erityisesti linolihapon määrä kuvastui selvästi seerumin rasvojen rasvahappokoostumuksiin yli 4 vuoden seuranta-aikana. Raportti englanniksi. Suomenkielinen yhteenveto s. 112-117.
  • Kehusmaa, S (Kela, 2014)
    Suurien vanhusikäluokkien hoidon järjestäminen kasvattaa tulevina vuosina hoitomenoja ja luo paineita julkisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen rahoituksen kestävyydelle. Kun etsitään keinoja vaikuttaa ikäsidonnaisten menojen kasvuun, on oleellista tietää, mitkä tekijät käytännössä ovat yhteydessä vanhojen ihmisten palvelujen käyttöön ja menoihin. Niitä selvitettiin tässä tutkimuksessa. Tutkimus kuuluu terveystaloustieteen alaan, jonka menetelmiä tutkimuskysymysten tarkasteluun sovellettiin. Aineisto kerättiin Kelan Ikääntyneiden kuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksen (IKÄ-hanke 2002–2007) yhteydessä ja sitä täydennettiin THL:n Hoitoilmoitusrekisterin tiedoilla terveyspalvelujen käytöstä ja Kelan etuusrekisterien tiedoilla. Tutkimus osoittaa, että omaishoito laskee merkittävästi hoidon menoja. Ilman omaisten apua olisivat ikääntyneiden hoidon menot vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat. Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua maksaa useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä joka kolmas ei saa omaishoidon tukea. Tutkimuksessa toteutettu vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen laitoskuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että panostamalla vanhusten sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja menoja. Tämä tulos osoittaa, että työnjakoa vanhusten pitkäaikaishoidon ja terveydenhuollon välillä tulisi tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jossa painopistettä voitaisiin siirtää enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan.