Lääketieteellinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Punger, Tatjana (Helsingin yliopisto, 2017)
    Rhabdomyosarcoma (RMS) is the most common pediatric soft tissue sarcoma. It arises from skeletal muscle stem cells, which fail to differentiate. Multimodal treatment approach has improved the outcome of RMS during the recent years. However, in case of relapsed or metastatic disease, the prognosis is still very poor. This indicates a high demand for novel targeted therapy approach for RMS. Prox1 transcription factor has been shown to regulate myoblast differentiation into skeletal muscle fibers. Our unpublished observations indicate that Prox1 is highly expressed in RMS tumors and that it is essential for RMS cell growth. The aim of this study was to find novel drug candidates for RMS treatment depending on Prox1 and/or its downstream signaling. High-throughput drug screening with 528 oncology compounds was tested on wild-type and Prox1 silenced rhabdomyosarcoma cells (RD cell line). Gene silencing was performed via lentiviral vectors encoding shRNA for Prox1. In the screening results, we focused on the drugs, which were more potent in Prox1 silenced cells with nano- or micromolar concentrations compared to the wild-type cells. The results revealed 7 potential groups of inhibitors, which had superior suppressive effect on RMS cell viability specifically when Prox1 was silenced. In vitro validation of high-throughput screening results by MTT and luciferase assays confirmed the results. Based on the magnitude of their inhibitory effect and information available on these compounds, three drugs were chosen for further investigation. Two of these compounds also potently inhibited the growth of patient-derived primary RMS cells, which we obtained from the Helsinki University Hospital and named KLHEL1. These drugs were also less toxic to healthy myoblasts. In addition, these two compounds significantly decreased Prox1 mRNA and protein levels in wild-type cells, and completely inhibited the ability of both RD and KLHEL1 cells to form colonies. Combinational exposure to these inhibitors further enhanced the effect compared to a single agent treatment. The present findings demonstrate a potential for repurposing of these drugs for targeted treatment in rhabdomyosarcoma expressing high Prox1 levels.
  • Okura, Mia; Komulainen, Arttu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Syventävien opintojen tutkielmassa ”Kuluneen purennan kuntoutus keraamisin kruunuin”, esitellään kliininen potilastapaus, sekä käydään läpi aiheeseen liittyvää teoriaa kirjallisuuskatsauksen avulla. Tutkielmassa perehdytään hampaiston erilaisiin fysiologisiin ja patologisiin kulumismekanismeihin, sekä kulumisen kliiniseen näkymään ja sen aiheuttamiin muutoksiin purentaelimen toiminnassa. Etiologisia tekijöitä kuten iän, purennallisten tekijöiden, sekä hammaskudoksen poikkeavan rakenteen ja ravinnon merkitystä hampaiston kulumiseen ja näiden vaikutuksista ympäröiviin kudoksiin käydään läpi. Tutkielmassa perehdytään myös elimistön omiin korjaaviin menetelmiin, joilla pyritään säilyttämään purentaelimen toimintakyky ja korjaamaan kovakudosmenetyksestä johtuva purennan madaltuminen ja siitä seuraavat mahdolliset haittavaikutukset. Niin kutsutun dentoalveolaarisen kompensaatiomekanismin välityksellä elimistö suojelee rakenteitaan muodostamalla hammasytimen suojaksi sekundääridentiiniä, kompensoi purentakorkeuden menetystä alveoliluun kasvulla, sekä ehkäisee rakenteellisten muutosten perusteella muuntuneiden purentavoimien mahdollisia haittavaikutuksia jäännöshampaistoon puremalihasten adaptaatiolla. Purentaelin ja dentoalveolaarinen kompleksi muodostavat täten dynaamisen ja jatkuvasti uusiin tilanteisiin muokkautuvan moniulotteisen järjestelmän, joka hidastaa fysiologisen kulumisen muuttumista patologiseksi eli elintoimintoja haittaavaksi kulumiseksi. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään myös erilaisiin tutkimuksiin perustuviin hoitomenetelmiin ja hoitosuosituksiin. Näitä löytyy edelleen suhteellisen vähän ja kliinisen hoidon voidaan katsoa perustuvan pääsääntöisesti empiiriseen tietämykseen. Laajasti kuluneen purennan kuntoutus koostuu usein useamman eri erikoisalan toimenpiteistä ja purentaelimen kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta. Hoitosuunnitelmat ovat yksilöllisiä ja valittavaan hoitomenetelmään vaikuttavat kudosmenetyksen suuruus, jäännöshampaiden lukumäärä, potilaan taloudellinen tila ja ikä. Valittavaan kuntoutustekniikkaan vaikuttaa lisäksi onko kuluminen paikallista, tiettyyn hammaskaarenosaan painottuvaa vai yleistä, koko hampaiston käsittävää. Purennan kuntoutuksen ennusteen on todettu olevan hyvä myös myöhäisemmällä iällä.
  • Peuraharju, Elin (Helsingin yliopisto, 2019)
    Kronisk skleroserande sialadenit (KSS) anses vara en manifestation av IgG4-associerad sjukdom (IgG4-AS). Kohorter i tidigare publikationer är små och omfattar sällan västerländsk befolkning. KSS kliniska beteende samt behovet av uppföljning i denna patientpopulation bör studeras. Studiens mål var att utreda ifall KSS alltid är en manifestation av IgG4-AS eller förknippas med andra autoimmuna sjukdomar, samt att utreda vilka ytterligare undersökningar denna patientpopulation kräver. Materialet bestod av patienter som mellan åren 2000 - 2017 inom HUCS sjukvårdsdistrikt fått diagnosen KSS efter submandibulektomi (n=51). Vi omvärderade patienternas histologiska vävnadsprover och utförde immunohistokemisk färgning för IgG4. IgG4 positiva vävnadsprover (≥70 IgG4-positiva plasmaceller/ high power field (HPF)) färgades för IgG och CD31. Diagnosen IgG4-AS tillskrevs ifall ‘Boston consensus statement’- kriterierna för IgG4-AS uppfylldes. Vi granskade patientjournaler och skickade en uppföljningsblankett angående symptom av IgG4-AS eller autoimmuna sjukdomar. Trettiofyra vävnadsprover uppfyllde kriterierna för KSS, 17 vävnadsprover tillskrevs diagnosen icke-skleroserande kronisk sialadenit (KS). I 19 fall associerades en spottkörtelsten till organskadan. Tolv vävnadsprover var IgG4-positiva, varav två uppfyllde kriterierna för IgG4-AS. Båda fallen tillhörde KS-gruppen och hade manifestationer av IgG4-AS i andra organ. Histopatologiska drag hos KSS och KS sammanföll delvis. I finländsk befolkning verkar KSS inte tillhöra IgG4-AS. Däremot kan KS vara associerat med IgG4-AS. Att histologiskt urskilja KSS från KS är utmanande. Således bör IgG4-färgning utföras när lymfoplasmacytära infiltrat påträffas i KS och KSS.
  • Narjus-Sterba, Matilda (Helsingin yliopisto, 2019)
    Orbitan blow-out murtumat kuuluvat yleisimpiin keskikasvomurtumiin. Ne aiheutuvat silmään kohdistuneesta tylpästä iskusta, mikä aikaansaa orbitan seinämän, tyypillisesti pohjan tai mediaaliseinän murtuman. Adekvaatista leikkaushoidosta huolimatta myöhäisvaiheen komplikaatiot, kuten diplopia ja silmän virheasennot, ovat blow-out murtumissa tavallisia. Yleisyydestään huolimatta blow-out murtumien luokittelu ja komplikaatioiden etiologia ovat heikosti tunnettuja, ja tutkimustulokset niiden osalta ristiriitaisia. Blow-out murtumille ei ole yhtenäisiä hoitosuosituksia, vaan ne vaihtelevat hoitavien yksikköjen välillä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää etiologisten tekijöiden ja silmän virheasennon välistä suhdetta, etenkin murtuman aiheuttaman intraorbitaalisen volyymimuutoksen osalta. Tutkielmassa virheasennoista tarkastellaan enoftalmiaa (syväsilmäisyyttä), sekä hypoftalmiaa (pupillitason vajoamaa), ja virheasennoksi luokiteltiin kaikki 2mm ja sitä suuremmat asentomuutokset terveen ja murtuneen silmän välillä. Tutkielma on kaksiosainen, ja se koostuu kirjallisuuskatsauksesta, sekä kliinisestä tutkimuksesta, jonka pohjalta on tehty erillinen artikkeli. Kirjallisuuskatsauksen aineistona käytettiin PubMed tietokantaa, jossa hakusanoina käytettiin yhdistelmää ”orbita blow-out fracture” and ”enophtalmos”. Näillä hakusanoilla löytyi yhteensä 54 artikkelia, joista kirjallisuuskatsaukseen valittiin 15. Tutkimuksessa käytetty aineisto on osa laajempaa prospektiivisesti koottua kasvomurtuma-aineistoa, joka koostuu vuosina 2006-2010 Helsingin yliopistollisessa sairaalassa leikatuista aikuispotilaista. Näistä potilaista tähän tutkimukseen otettiin ne, joilla oli todettu isoloitu, yksipuolinen orbitan pohjan- tai sekä pohjan, että mediaaliseinämän murtuma, joka oli rekonstruoitu titaaniverkolla. Näiden ehtojen määrityksen jälkeen aineiston kooksi saatiin 15 potilasta, joista kuudelle kehittyi pysyvä silmän virheasento. Tutkimuksemme mukaan murtuma-alueen koko ja tyyppi (kombinoitu pohjan ja mediaaliseinämän murtuma) ennustivat myöhäisvaiheen enoftalmiaa paremmin, kuin postoperatiivinen volyymiero. Sukupuolella, iällä, hoitoviiveellä ja orbitan posteriorisen kolmanneksen murtumalla ei havaittu tässä tutkimuksessa olevan selittävää yhteyttä virheasennon syntyyn. Kirjallisuuskatsaus osoitti, että tutkimustietoon perustuva näyttö leikkaushoidon indikaatioista, hyödyistä ja haitoista on puutteellista.
  • Kyrklund, Emma (Helsingin yliopisto, 2019)
    Masennus on kansanterveydellisesti merkittävä ongelma, sillä suomalaisista n. 5 % sairastuu vuoden aikana. Sairaus vaikuttaa selvästi elämänlaatuun heikentämällä toiminta- ja työkykyä. Erilaisia neuromodulaatiomenetelmiä on käytetty jo pitkään masennuksen hoidossa, erityisesti hoitoresistentissä taudissa. Vanhin niistä on sähköhoito, jota on käytetty jo 1930-luvulta lähtien. Viime aikoina on myös kehitetty uusia, ei-invasiivisia hoitoja. Uusin niistä on tDCS, eli transkraniaalinen tasavirtastimulaatio. Tähän työhön liittyy lyhyt katsaus masennuksesta ja erilaisista neuromodulaatiomenetelmistä. Tämän lisäksi tehtiin HYKS psykiatrian kautta pilottitutkimus tasavirtastimulaatiohoidosta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hoitomenetelmän hyötyä vaikeahoitoisten masennuspotilailla. Potilaita rekrytoitiin HUS alueelta Keravalta ja Järvenpäästä. Yhteensä tutkimukseen osallistui 15 potilasta. Tutkimuksessa annettiin 2 mA tasavirtastimulaatiohoitoa 30 minuutin ajan 5 päivänä viikossa 3 viikon ajan. Tuloksia mitattiin ensijaisesti PHQ9-oirekyselyllä, lisäksi potilaat täyttivät BDI-, Oasis-, Sheehan toimintakykyasteikko-, Core5- ja 15D-kaavakkeet. Kaavakkeita kerättiin potilailta hoidon alussa ja jokaisen hoitoviikon jälkeen. Tutkimuksella ei osoitettu tilastollisesti merkittävää hyötyä tDCS-hoidosta. Potilaiden PHQ9 pisteet vähenivät keskimäärin n. 20 %. Kolme potilasta, eli 20 % osallistuneista, saavuttivat remission, joka määriteltiin 50 % laskuksi PHQ9 pisteissä. Pisteet vähenivät keskiarvoltaan 18,80 (SD ±6,3) pisteestä 15,00 (SD±7,3) pisteeseen. P-arvo oli 0,06. Tutkimuksen tulokset viittaavat aiempiin tutkimuksiin vertaillen heikompaan tehoon, mikä osittain voi selittyä vaikeahoitoisemmalla potilasmateriaalilla ja tutkimuksen pienellä otoksella.
  • Itäluoma, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksemme oli asiakirjatutkimus, jossa pyrimme selvittämään HYKS Uniyksikön obesiteetti-hypoventilaatio -oireyhtymäpotilaiden (OHS) mortaliteettia, oheissairastavuutta ja NIV-hoidon toteutumista verrattuna kontrolliryhmänä toimineisiin klinikan uniapneapotilaisiin. Tutkimusaineistoomme kuului 206 vuosina 2005-2016 HYKS Uniyksikössä hoidettua OHS-potilasta ja 236 uniapneapotilasta. Tutkimustamme varten keräsimme potilastietojärjestelmästä dataa koskien muun muassa potilaiden ikää, oheissairauksia, lääkityksiä, hengitystukihoidon (CPAP/NIV) toteutumista, seurannassa pysymistä sekä kuolleisuutta. Tutkimustulosten analysoinnin suoritimme SPSS-ohjelman avulla. Ryhmien välisissä analyyseissä käytimme t-testiä ja khiin neliö -testiä, ja kuolleisuutta havainnoivien eloonjäämiskäyrien tekemiseen käytimme Kaplan-Meierin estimaattoria. Tutkimuksemme OHS-potilaat olivat keskimäärin uniapneapotilaita iäkkäämpiä (56.3 vs. 52.3) ja heidän BMI:nsä (46.1 vs. 32.2) olivat korkeammat. Verrattuna uniapneapotilaisiin OHS-potilailla oli merkittävästi suurempi kuolleisuus. Seurannassa 5 ja 10 vuoden kohdalla OHS-potilaiden mortaliteetit olivat 13.5% ja 18.2%, kun taas uniapneapotilailla vastaavat arvot olivat 3.4% ja 8.5%. Oheissairauksien osalta OHS-potilailla esiintyi merkittävästi uniapneapotilaita enemmän astmaa, keuhkoahtaumatautia, verenpainetautia, diabetesta, eteisvärinää ja psykiatrisia sairauksia. Sepelvaltimotaudin ja infarktien esiintyvyydessä sen sijaan ei ollut merkitseviä eroja ryhmien välillä. CPAP ja NIV -hoito alensi merkittävästi kuolleisuutta OHS-potilailla mutta ei uniapneapotilailla. Hengitystukilaitteen päivittäisissä käyttötunneissa emme havainneet merkitseviä eroja ryhmien välillä. Tutkimuksemme vahvistaa aiemman kirjallisuuden löydöksiä OHS-potilaiden korkeasta kuolleisuudesta sekä siitä, että CPAP/NIV-hoidolla tämä kuolleisuus alenee. Tutkimuksemme on myös linjassa aiempiin havaintoihin obesiteetin mahdollista infarkteilta suojaavaa vaikutusta koskien, mutta tämän ilmiön todentamiseksi tarvitaan lisää tutkimustietoa.
  • Kuvaja, Heidi-Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Aim: Psychosis risk has been researched a lot during last couple of decades and different tools for predicting psychosis have been formed and taken in the clinical practice. About one third of those in clinical high risk for psychosis develop psychosis, but only in help-seeking population. There is ongoing research aiming to improve on the existing psychosis prediction tools and to develop new ones with better prognostic accuracy and greater generalizability to the more varied populations. It has been also argued that psychosis transition is not the most useful outcome to focus on and that functioning is more clinically relevant. However, lack of replication or external validation studies remains problem. The current study aimed to test the performance of the published psychosis prediction models in general psychiatric sample of adolescents. In addition to this, same prediction models were also used to predict functioning using psychiatric hospitalization as an proxy. Methods: The current study utilized Helsinki Prodromal Study cohort, an ongoing prospective psychosis risk study. The sample (N=146) consisted of adolescents aged 15-18 at baseline who had been starting as new patients in public psychiatric care. The psychosis prediction models tested in the current study were selected from recent exhaustive review. Final amount of prediction models was 16 from 13 published articles. Predictors included parts of Structured Interview for the Prodromal Syndromes (SIPS), cognitive functions, substance use, and functioning ability and outcome variables were psychosis diagnose and psychiatric hospitalization. Analyses methods were logistic regression and area under the receiver operator characteristics curve. The participants were followed 7 years or until they developed psychosis. Findings and conclusions: Performance of the models was not as good as in original studies, which was to be expected since the sample was more varied than in original studies. However, almost all of the models predicted both psychosis and hospitalization better than high psychosis risk assessed by the SIPS did. For psychosis predictors that would perform well regardless of the model couldn’t be found, but models including disorganized communication performed worst. For hospitalization, models including positive symptoms, functioning, and duration of (untreated) symptoms performed best. Accuracy of the models was not clearly connected to the models ability to explain variance. More research aiming to validate and replicate suggested psychosis prediction models is needed.
  • Haapanen, Saara-Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Objective. Motives for childbearing are poorly understood, but it is well-renowned that fertility behavior runs in families. There is no agreement on mechanism of intergenerational fertility transmission. First in Finland, the aim of this study is to examine the relationship between the numbers of full and half-siblings (and maternal and paternal half-siblings) and fertility, and the association between half-siblings and timing of fertility. Since full and half-siblings differ in terms of relatedness and childhood backgrounds, it is possible to get better insights into mechanisms of fertility transmission, and better consider today’s heterogeneity in families. Methods. The current study utilized nationally representative registry data (FINNFAMILY). The sample (n = 35 063) consisted of women (49.1 %) and men in four birth cohorts (1955, 1960, 1965, 1970) which had completed fertility. Poisson regression analyses were used to examine relationships between the numbers of siblings (all siblings, full and half-siblings, maternal and paternal half-siblings) and children. Associations between half-siblings and fertility timing were examined by regressing the cumulative number of children over the participants’ reproductive age by the number of half-siblings. Results and discussion. The findings showed intergenerational fertility transmission in Finland. Half-siblings were differently associated with fertility between sexes. The number of half-siblings increased only women’s fertility, and women with half-siblings had higher completed fertility and earlier entry to parenthood. Maternal half-siblings were associated with women’s fertility, but not men’s. The findings support the idea of women as family kin keepers. Future research should further examine the role of sibling rivalry and mutual investments in fertility transmission.
  • Ven, Katharina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Lipid droplets (LDs) are ubiquitous intracellular storage organelles, consisting of a core of energy rich neutral lipids surrounded by a phospholipid monolayer. Research in the past decade has expanded the view on LDs from simple, passive cytosolic inclusions to dynamic organelles which play an important role in many cellular processes. Furthermore, there is mounting evidence for links between LD biology and human pathologies, such as metabolic disorders, non-alcoholic fatty liver disease and cardiovascular diseases. Thus, understanding the basic biology of LD formation is crucial. LD biogenesis is thought to occur in the microdomains of endoplasmic reticulum (ER), due to the accumulation of neutral lipids between the two leaflets of the ER bilayer before budding into the cytosol. Many proteins are involved in this early formation, but no single indispensable protein has been discovered. After assembly, these early LDs grow through lipid deposition from the ER, and with lipid synthesis on the droplet monolayer. During LD growth, LDs are thought to retain connection to the ER. A protein important for LD biogenesis is seipin. This oligomeric ER protein has been found to localize at contact sites between the ER and LDs. Mutations in seipin give rise to three distinct diseases in humans; BSCL2, seipinopathy and Celia’s encephalopathy. The role of seipin in the formation of LDs and the pathogenesis of these diseases is still unknown. Work from numerous model systems has shown seipin to be important for LD biogenesis and adipocyte differentiation. LD formation is a complex process which is still poorly understood, and seipin likely collaborates with other proteins during LD assembly. In this thesis, APEX2-mediated proteome mapping combined with LC-MS/MS, is set up to identify proteins involved in LD biogenesis. In this technology, an engineered ascorbate peroxidase, APEX2, is genetically inserted to the intracellular region of interest where it rapidly biotinylates nearby endogenous proteins upon exposure to biotin-phenol and hydrogen peroxide. Biotinylated proteins can then be enriched by using streptavidin beads and identified with a mass spectrometry. The aim using this technology is to unravel new interaction partners of seipin and proteins important for LD formation, which is a crucial step for understanding LD formation and diseases related to it.
  • Haatanen, Nina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Aim. As the foreign-language speaking population grows in Finland, more and more children exposed to many languages are assessed by a speech therapist because their linguistic development causes a concern. Multilingualism is a growing phenomenon both internationally and in Finland. The assessment of a multilingual client poses a challenge to the speech therapist of how to assess a language that she or he is not familiar with. The aim of this study is to get information on how Finnish speech therapists assess their multilingual clients, especially their home languages. In addition, this study gathers information on how the speech therapists experienced the evaluation of a multilingual client. The purpose is to identify the types of assessment methods that Finnish speech therapists use to assess the linguistic skills of their multilingual clients and which assessment methods would be needed in their work. The profession of language analyst is presented to the speech therapists and they are also asked about their thoughts and opinions on the profession in question. Method. A survey was used as a method of this study. The survey was aimed for the speech therapists who were graduated and employed in Finland. The survey was sent to 1233 speech therapists by the e-mail list of the Finnish Association of Speech and Language therapists, and 132 speech therapists answered to it with a response rate of 10,7 %. In the questionnaire both closed and open questions were used, so the replies were analyzed in both quantitative and qualitative terms. In the quantitative analysis, the frequency and percentages of closed responses were calculated using the Microsoft Excel program. The qualitative analysis was carried out by gathering information from the open questions under different themes. Results and conclusions. According to the speech therapists, the assessment of a multilingual client is challenging. Nonetheless, most of the speech therapists who responded to the survey assessed all their clients’ languages. The result differs from the international study whereby speech therapists rarely assess the home languages of their clients. Assessment of the home language is important for the differential diagnosis. A language disorder cannot be reliably diagnosed based on a single language assessment. Finnish speech therapists mainly used the interview in the anamnesis phase and an interpreter when using assessment methods. Speech therapists were insecure when assessing a multilingual client, especially client's home language skills, but more confident when assessing the client's Finnish, Swedish or Sami skills. Nearly half of the speech therapists had challenges with interpreters, and most respondents would be interested in working with language analysts in the future.
  • Toivonen, Linda (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet: Kansainvälisesti adoptoidut joutuvat usein kokemaan kuormittavia kokemuksia ennen adoptiota. Ihmisen kokemat kuormittavat elämäntapahtumat ovat tutkimuksissa olleet yhteydessä heikompaan koherenssin tunteeseen. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää ennustaako kuormittavien elämäntapahtumien määrä koherenssin tunnetta ulkomailta adoptoiduilla nuorilla aikuisilla. Lisäksi haluttiin tutkia voiko sosiaalinen tuki muokata kuormittavien elämäntapahtumien koherenssin tunteen välistä suhdetta ja toimia suojaavana tekijänä kuormittavien elämäntapahtumien ja koherenssin tunteen välillä. Menetelmät: Tutkimuksen ainesto on osa FinAdo tutkimusta (ulkomailta adoptoitujen lasten hyvinvointi ja terveys -tutkimus). Lopulliseksi otoskooksi muodostui 182 tutkittavaa ja tutkittavat olivat iältään 19-48 vuotiaita. Kuormittavien elämäntapahtumien, koherenssin tunteen ja sosiaalisen tuen välisiä yhteyksiä tarkasteltiin lineaarisen regressioanalyysin avulla. Lisäksi tutkittavat jaettiin sosiaalisen tuen perusteella kahteen ryhmään: matalamman sosiaalisen tuen ryhmä ja korkeamman sosiaalisen tuen ryhmä. Ryhmille tehtiin erikseen regressioanalyysit, joilla ennustettiin kuormittavien elämäntapahtumien vaikutusta koherenssin tunteeseen. Tulokset: Suurempi määrä kuormittavia elämäntapahtumia ennusti heikompaa koherenssin tunnetta. Interaktio sosiaalisen tuen ja kuormittavien elämäntapahtuvien välillä oli merkitsevä ja sosiaalinen tuki muokkasi kuormittavien elämäntapahtumien ja koherenssin tunteen välistä yhteyttä. Sosiaalisen tuen ryhmiä vertailtaessa kuormittavien elämäntapahtumien määrä ennusti koherenssin tunnetta ainoastaan matalamman sosiaalisen tuen ryhmässä. Johtopäätökset:Sosiaalinen tuki todennäköisesti muokkasi kuormittavien elämäntapahtumien ja koherenssin tunteen välistä yhteyttä ja toimi suojaavana tekijänä kuormittavien elämäntapahtumien vaikutusta vastaan. Tämä tutkimus korostaakin sosiaalisen tuen tärkeyttä erityisesti kansainvälisesti adoptoiduilla.
  • Jussila, Liisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Valikoiva puhumattomuus on lapsuudessa kehittyvä häiriö, jolle on ominaista kyvyttömyys puhua johdonmukaisesti tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, esimerkiksi päiväkodissa. Kuitenkaan kasvattajien kokemuksia valikoivasti puhumattomien lasten kanssa työskentelystä ei ole tutkittu. Tässä tutkielmassa tutkittiin varhaiskasvatuksen ammattilaisten kokemuksia työskentelystä valikoivasti puhumattomien lasten kanssa päiväkodissa vuorovaikutusnäkökulmasta käsin sekä kartoitettiin heidän näkemyksiään valikoivasta puhumattomuudesta. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin tutkittavien havaintoja valikoivan puhumattomuuden ilmenemisestä varhaiskasvatusympäristössä, sen esiintyvyydestä ja diagnosoinnista sekä moniammatillisesta yhteistyöstä. Menetelmät. Yksitoista varhaiskasvatuksen ammattilaista osallistui puolistrukturoituun teemahaastatteluun, jossa haastateltavat kertoivat omista kokemuksistaan ja käsityksistään haastattelurungon ohjaamina. Äänitetyt haastattelut litteroitiin ja litteraateista muodostui tutkielman aineisto. Aineistoa käsiteltiin induktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Tulokset ja johtopäätökset. Haastateltavat kokivat valikoivan puhumattomuuden pitkän keston, kommunikoinnin vähäisyyden, sekä suhteen luomisen lapseen aiheuttaneen haasteita heidän työskennellessään valikoivasti puhumattomien lasten kanssa. Työskentely oli herättänyt myös kielteisiä tunteita, joiden käsittelemisessä olivat auttaneet moniammatillisuus ja valikoivaan puhumattomuuteen liittyvän tiedon omaksuminen. Haastateltavien mukaan valikoiva puhumattomuus vaikeuttaa lapsen mahdollisuuksia vaikuttaa häntä itseään koskeviin asioihin. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat avainasemassa tunnistamassa ja puuttumassa valikoivaan puhumattomuuteen oireiden alkuvaiheessa, ennen niiden kroonistumista ja siksi kasvattajat tarvitsevat systemaattista tietoa ja koulutusta tästä häiriöstä. Tämän tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää luotaessa yhtenäisempää hoitopolkua valikoivasti puhumattoman lapsen kuntoutukseen, suunniteltaessa koulutusta ja toteutettaessa kliinistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa. Tutkielman tulosten perusteella varhaiset ja perusteelliset kuntoutustoimet osana varhaiskasvatusta ja luottamuksellisen suhteen luominen lapsen ja kasvattajan välille ovat olennaisia, jotta lapsella on mahdollisuus kuntoutua ja kommunikoida päiväkodissa.
  • Haaman, Alisa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Aims and objectives. Feeding difficulties are complex and multifactorial disorders that cause multiple challenges for children and their families. Previous studies have focused on parents’ experiences and treatment in specialised healthcare, but speech and language pathologists’ perspectives in the primary healthcare have not been studied. The incidence of feeding difficulties is expected to increase and the number of children with feeding difficulties is likely to increase in primary healthcare. The intervention requires multidisciplinary collaboration. However, clinicians across disciplines lack common working practices. The objective of this study was to increase the knowledge about feeding difficulties that speech and language pathologists encounter in primary healthcare. The aim was also to describe speech and language pathologists’ experiences and perspectives on multidisciplinary work and their readiness to work with the children. In addition, the assessment and intervention methods they use were studied. Therefore, it would be possible to pay more attention to the experiences of speech and language pathologists and to create more functional working practices based on these experiences. Method. The method in this qualitative study was a semi-structured interview. Seven speech and language pathologists working in primary healthcare were interviewed for the study, and they all had worked children with feeding difficulties in the past year. Speech and language pathologists’ work experience in primary healthcare varied from 1 to 25 years. Themes for the interview were formed based on the previous research. The interviews were carried out in November and December 2018. The interviews were recorded and transcribed into Word-files, and the data were analysed using content analysis. The data were divided into thematic groups and the results were examined in the light of earlier studies and literature. Results and conclusions. Based on this study, speech and language pathologists’ work with children with feeding difficulties is diverse in primary healthcare. Work requires the ability to detect several different areas and special features compared to many other disorders. When talking about assessment and intervention during the interviews, speech and language pathologists did point out various challenges. Complexity of feeding disorders, working with multilingual and multicultural families, speech and language pathologists’ insecurity and lack of common working practices hinder the work. The most important factors developing their readiness were work experience, multidisciplinary collaboration, collegial support and additional education. The findings of this study indicate that the speech and language pathologist working in primary healthcare play a major role in the treatment of children with feeding difficulties but the division of disciplines should be clearer. This study suggests that multidisciplinary collaboration has a positive effect on supporting the family and work readiness of speech and language pathologists. Feeding difficulties can be positively affected in primary healthcare and family welfare can also be supported. Due to the responsibility of speech and language pathologists’ work, active learning and maintaining professional skills with the help of clinical and theoretical knowledge are required.
  • Kropsu, Hannu (Helsingin yliopisto, 2019)
    Objectives Perinatal risk factors, e.g. low birth weight (< 2000g), can cause neuropsychological or cognitive deficits which are observable into adulthood. This pro gradu thesis examines the association of low birth weight with executive function deficits in adulthood (research question 1). Low birth weight can also cause problems in social life and life management manifesting as alcohol over consumption or dependency on: therefore alcohol use was investigated (research question 2). Alcohol consumption and executive functions can be related; an increace in alcohol use could impair executive functions, and vice versa (research question 3). Methods The age of the subjects ranged from 39 to 45 years. 86 of the subjects (61 women, 25 men) were born at a low weight. Other perinatal risk factors (low Apgar score, respiratory distress, neurological symptoms, hypoglycaemia, hyperbilirubinemia, meningitis, sepsis, or maternal diabetes) – group consisted of 328 subjects (148 women, 180 men) and 83 subjects in the control group (46 women, 37 men). Executive function was assessed using the Behavior Rating Inventory of Executive Function – Adult Version (BRIEF-A) (n = 497). Alcohol consumption was assessed by the Alcohol Use Disorders Identification Test (AUDIT) (n = 460). The subjects completed the BRIEF-A questionnare at the end of the neuropsychological examinations and the AUDIT via the Internet or in paper form. Results and conclusions The groups differed from each other in the level of executive functions, with the low birth weigth -group being the weakest. Statistically significant differences were shown in overall executive function, in the regulation of behavior and emotions, in shifting, in planning/organization and in working memory. The observed deficits in executive functions may be due to developmental defects or deficiencies in the brain structures sometimes associated with low birth weight. In terms of alcohol use, the groups did not differ from each other. There was however, an association between the level of alcohol use and the level of executive functions: as executive functions weaken, alcohol consumption increases, and vice versa.
  • Yli-Kankahila, Anssi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen tarkoitus: Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hammaslääketieteen opiskelijoiden kliinisen hoitoharjoittelun aikana tekemien hammaspaikkojen kestävyyttä vertaamalla niitä Helsingin kaupungin terveyskeskushammaslääkärien tekemiin paikkoihin. Hammaspaikkojen kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä on tutkittu runsaasti, mutta opiskelijoiden tekemien paikkojen kestävyydestä ei ole julkaistu aikaisempaa kirjallisuutta. Materiaalit ja menetelmät: Tutkimuksen aineistona käytettiin Effica-potilastietojärjestelmästä saatua dataa, johon sisältyi kaikki Helsingissä tehdyt hammaslääketieteelliset toimenpiteet vuosilta 2002-2016. Tuolloin hammaslääketieteen opiskelijoiden kliininen hoitoharjoittelu oli osa Helsingin kaupungin järjestämää hammashoidon peruspalvelua. Aineiston käyttöön saatiin tutkimuslupa Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveystoimialan taholta. Aineistosta eroteltiin Yliopistohammasklinikalla tehdyt paikat, jotka jouduttiin uusimaan vastaavan kokoisella paikalla seurannan aikana. Paikat jaoteltiin paikkojen laajuuden ja paikattujen pintojen mukaan. Kestävyyttä arvioitiin laskemalla keskiarvot kuukausina ensimmäisen ja toisen paikkaustoimenpiteen välillä. Tuloksia verrattiin sijainniltaan ja laajuudeltaan vastaavanlaisien terveyskeskushammaslääkärien tekemien paikkojen kestävyyteen. Tulosten tilastollinen merkitsevyys laskettiin Studentin T-kokeen avulla. Tulokset: Tutkimuksen aineistossa oli mukana 2167 Yliopistohammasklinikalla hoidettua potilasta. Potilaat olivat iältään 18-91- vuotiaita. Ikäjakauman keskiarvo oli 43,97 vuotta ja mediaani 42 vuotta. Approksimaaliset kahden pinnan paikat kestivät terveyskeskushammaslääkärien tekeminä 45-47 kuukautta ja kandidaattien tekeminä 39-41 kuukautta. Vähintään kolmelle pinnalle ulottuvat paikat kestivät terveyskeskushammaslääkärien tekeminä 42 kuukautta ja kandidaattien tekeminä 44 kuukautta. Vapaiden pintojen paikat kestivät terveyskeskushammaslääkärien tekeminä 35-44 kuukautta ja kandidaattien tekeminä 22-42 kuukautta. Terveyskeskushammaslääkärien tekemät yhdistelmämuovipaikat kestivät 35-43 kuukautta ja amalgaamipaikat 28-45 kuukautta. Kandidaattien tekemät yhdistelmämuovipaikat kestivät 24-41 kuukautta ja amalgaamipaikat 31-47 kuukautta. Johtopäätökset: Opiskelijoiden tekemät yhdistelmämuovipaikat kestivät lähes poikkeuksetta heikommin, kuin terveyskeskushammaslääkärien tekemät yhdistelmämuovipaikat. Opiskelijoiden tekemät amalgaamipaikat kestivät kuitenkin usein jopa terveyskeskushammaslääkärien paikkoja paremmin. Laajoilla paikoilla vaikuttaisi olevan samankaltainen kestävyys opiskelijoiden ja terveyskeskushammaslääkärien tekemänä. Tulosten perusteella amalgaamia voitaisiin pitää kestävänä paikkausmateriaalina opetusklinikalla.
  • Silventoinen, Kristiina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tiivistelmä Referat – Abstract Akuutti myelooinen leukemia (AML) on geneettisesti heterogeeninen hematologinen tauti, jossa epäkypsät solut, blastit, valtaavat tilaa luuytimessä. WHO:n määritelmän mukaan leukemiassa blasteja on luuytimessä tai perifeerisessä veressä > 20%. Blastien lisääntyminen luuytimessä johtaa punasolujen, verihiutaleiden ja valkosolujen tuotannon vähenemiseen ja altistaa vuodoille, anemialle, kivuille sekä infektioille ja johtaa lopulta potilaan menehtymiseen. Hematologisiin kantasoluihin kerääntyy mutaatiota, jotka altistavat leukemian synnylle. Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että inflammaatiolla on merkitystä mutaatioiden kehittymisessä ja syövän synnyssä, ja tämä on osoitettu niin kiinteiden kasvainten kuin hematologisten syöpien osalta. Tutkimme vuosina 2010-2017 Helsingin ja Uudenmaan sairaalan (HUS) hematologisella klinikalla AML-diagnoosin saaneiden potilaiden eksomit, ja etsimme niistä patologisia variantteja inflammaatiota säätelevissä geeneissä. Eksomit analysoitiin Suomen molekyylilääketieteen instituutissa (FIMM) ja analyysin käytettiin laskennallisia arvoja, (predicition score), jotka ennustavat geenien yhden emäksen muutosten eli snippien (SNV) sekä insertioiden että deleetioiden patogeenisuutta. Keskityimme alle 1 %:lla suomalaisessa väestössä esiintyviin variantteihin. Tarkastelun alla olevat geenit vaikuttavat usealla eri mekanismilla inflammaation syntyyn ja kävimme läpi 40 geeniä. 24 %:lla kohortin potilaista löytyi yhteensä 22 eri geenistä 32 erilaista patogeenistä varianttia. Lisäksi löysimme kuusi mahdollisesti uutta patologista varianttia. Tulos on merkittävä ja viittaa siihen että inflammaatiolla voi olla merkitystä AML:n kehittymisessä Jatkotutkimukset suuremmalla aineistolla sekä geenipaneelilla ovat aiheellisia tulosten varmistamiseksi.
  • Aaltio, Juho (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tausta: DNA:n sekvensointitekniikoiden kehitys mahdollistaa yhä useammin harvinaista perinnöllistä sairautta sairastavan potilaan molekyyligeneettisen diagnoosin löytämisen. Uuden sukupolven sekvensointitekniikoista etenkin koko geenistön analyysiä eli eksomisekvensointia on alettu käyttää yleisesti suurien potilaskohorttien taudinaiheuttajamutaatioiden löytämiseen. Suomessa perinnöllisten sairauksien diagnostiikka keskittyy edelleen erilaisten geenitestien ja –paneelien käyttämiseen kliinisen epäilyn perusteella. Eksomisekvensoinnilla voidaan arvioida yhdellä kertaa potilaan kaikkia proteiinia koodaavia geenin alueita mutaation löytämiseksi. Tavoitteet ja menetelmät: Tutkiaksemme eksomidiagnostiikan merkitystä perinnöllisten sairauksien diagnostiikassa, teimme prospektiivisesti eksomisekvensoinnin 48:lle vaikeaa aivosairautta sairastavalle lapselle, ja vertailimme retrospektiivisesti 48:n kontrollipotilaan sairauskertomustietoja selvittääksemme, onko alkuvaiheen eksomisekvensointi parempi vaihtoehto harvinaisten aivosairauksien diagnostiikassa lapsilla. Tulokset: Eksomikohortista 18/48 (37,5%) potilaista sai diagnoosin eksomisekvensoinnilla, kontrollikohortissa muulla kuin eksomisekvensoinnilla diagnoosin sai 10/48 (20,8%). Kontrollikohortista 10 potilasta päätyi myöhäisessä vaiheessa eksomisekvensointiin, jolloin 5/48 (10,4%) sai diagnoosin. Ero eksomisekvensoinnilla ja muulla kuin eksomisekvensoinnilla saatujen diagnoosien (37,5%, 20,8%) välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,072). Diagnoosiin kuluvassa ajassa eksomikohortissa diagnoosi saatiin keskimäärin 2,8 vuodessa, kontrollikohortissa 4,0 vuodessa (n=18, n=15). Ero ajassa diagnoosiin ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,401). Eksomikohortin potilaista 3 geenidiagnoosia mahdollisti hoitokokeilun aloittamisen. Pohdinta: Tutkimuksellamme saimme eron diagnostiikassa kohorttien välille, vaikka ero ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä. Tuloksessa on pidettävä mielessä, että monet eksomisekvensoinnilla saaduista geenidiagnooseista eivät olisi olleet sairaaladiagnostiikassa käytettävillä geenitesteillä mahdollisia. Tutkimuksemme jatkuu eksomidiagnostiikan kustannustehokkuuden tutkimisella, jolloin selvitämme kohorttien välisiä kustannuksia diagnostisissa selvittelyissä.
  • Lehtisalo, Minna (Helsingin yliopisto, 2019)
    The xanthine oxidase inhibitor febuxostat was recently found to inhibit the breast cancer resistance protein (BCRP) in vitro. Rosuvastatin is a substrate of BCRP and genetic variability in BCRP markedly affects rosuvastatin pharmacokinetics. The aim of this study was to investigate possible effects of febuxostat and allopurinol, another xanthine oxidase inhibitor, on rosuvastatin pharmacokinetics. In a randomized, crossover study with three phases, 10 healthy volunteers ingested once daily placebo for 7 days, 300 mg allopurinol for 7 days, or placebo for 3 days followed by 120 mg febuxostat for 4 days, and a single 10 mg dose of rosuvastatin on day 6. Febuxostat increased the peak plasma rosuvastatin concentration 2.1-fold (90% confidence interval 1.8-2.6; P=5·10-5) and the area under the plasma rosuvastatin concentration-time curve 1.9-fold (1.5-2.5; P=0.001). Allopurinol, however, had no effect on rosuvastatin pharmacokinetics. These findings suggest that febuxostat inhibits BCRP-mediated rosuvastatin efflux in the small intestine. Concomitant use of febuxostat may increase the risk of rosuvastatin-induced muscle toxicity.
  • Viisanen, Leevi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa gastrointestinaaliseen stroomakasvaimeen (GIST) tunkeutuvien immuunijärjestelmän solujen määrä T-lymfosyyttien, tappaja-T- lymfosyyttien, säätelijä-T-lymfosyyttien, B-lymfosyyttien, luonnollisten tappajasolujen ja makrofagien osalta. Tutkimuksen materiaali koostui kasvainnäytteistä, jotka oli kerätty Scandinavian Sarcoma Group (SSG) lääketutkimus XVIII:n yhteydessä. Kasvainnäytteet värjättiin immunohistokemiallisin menetelmin kunkin immuunijärjestelmän solutyypin osalta yleisesti hyväksi todennetuilla vasta-aineilla (CD3, CD8, FOXP3, CD20, NCR1, CD48). Kasvainnäytteet värjättiin myös KIT-vasta-aineella, joka on yleisesti hyväksytty vasta-aine GIST:n diagnostiikassa. Värjäyksen jälkeen kasvainnäytteet kuvattiin automaattisella mikroskoopilla. Tämän jälkeen kasvaimeen tunkeutuvien solujen määrä laskettiin tietokoneella ImmunoRatio2-ohjelmalla viidestä eniten positiivisesti värjäytyneestä alueesta. KIT-värjäyksellä saatiin varmistettua, että solut lasketaan vain kasvaimen alueelta. Alkuperäiseen lääketutkimukseen osallistui alun perin 400 potilasta. Tässä tutkimuksessa analysoitava tulos saatiin 285-330 potilaasta, määrä vaihtelee eri värjäysten välillä. Tuloksissa havaittiin, että kasvaimeen tunkeutuvien immuunijärjestelmän solujen määrä on suuri GIST:ssä. Eniten havaittiin T-lymfosyyttejä sekä makrofageja. T-lymfosyyteistä iso osa oli tappaja-T-lymfosyyttejä, mutta säätelijä-T-lymfosyyttejä havaittiin myös suhteellisen paljon. B-lymfosyyttejä esiintyi myös suhteellisen paljon. Luonnollisten tappajasolujen määrä oli vähäinen. Tulokset ovat suurelta osin linjassa aiemmin julkaistujen tulosten kanssa. Seuraavaksi tutkimuksessa saatu informaatio kasvaimeen tunkeutuvista immuunijärjestelmän soluista yhdistetään alkuperäisen SSG:n lääketutkimuksen tuottamaan informaatioon. Tämän jälkeen analysoidaan kasvaimeen tunkeutuvien immuunijärjestelmän solujen tyypin ja määrän assosiaatio GIST potilaan taudin kehittymiseen ja ennusteen. Lopulliset tulokset julkaistaan tieteellisen artikkelin muodossa.
  • Rintanen, Antti (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pitkälle edenneen nivelrikon vakiintunut hoito on tekonivelleikkaus. Tekonivelinfektiot ovat harvinaisia mutta kalliita sekä inhimillisesti raskaita tekonivelleikkauksen komplikaatioita, jotka aiheuttavat merkittäviä kansanterveydellisiä kustannuksia. Tekonivelinfektioille tunnetaan useita riskitekijöitä. Potilaan ihon kunnon merkitystä leikkaushetkellä tekonivelinfektioiden esiintyvyyteen on tutkittu vain vähän. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää tekonivelpotilaan ihon kunnon vaikutusta tekonivelinfektioiden esiintyvyyteen ja miettiä voisiko infektioriskiä arvioida preoperatiivisesti niinkin yksinkertaisella keinolla kuin huolellisella ihon kunnon arvioinnilla. Tutkimukseen kerättiin kaikki Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin tekonivelyksikössä leikatut lonkan ja polven tekonivelpotilaat. Tutkimukseen valittiin 1671 potilasta. Potilaiden ihon kunto arvioitiin prospektiivisesti leikkaussalissa preoperatiivisesti. Potilaista kerättiin tiedot tunnetuista tekonivelinfektioiden riskitekijöistä potilasasiakirjoista. Potilaita seurattiin noin viiden vuoden ajan. Tekonivelinfektio toimi päätemuuttujana ja se diagnosoitiin sekä määriteltiin kansainvälisten kriteerien mukaisesti. Potilaiden ihon kunto luokiteltiin alakategorioihin ennalta määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Potilailla, joilla todettiin normaalista poikkeava ihon kunto, todettiin 3-4 kertaa suurempi riski saada syvä tekonivelinfektio sekä 33% suurentunut riski saada pinnallinen tekonivelinfektio 5 vuoden seurannan aikana. Huono ihon kunto lisäksi tekonivelinfektioiden riskiä erityisesti miehillä jopa 11-kertaiseksi naisiin verrattuna. Löydös on kliinisesti merkittävä ja mahdollistaa yksikertaisen ja halvan tavan löytää merkittävästi kohonneessa tekonivelinfektioriskissä olevat potilaat preoperatiivisesti. Tätä tietoa hyväksikäyttämällä voidaan yksiköissä vähentää tekonivelinfektioihin liittyviä kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä. Se miten miten näiden kohonneessa riskissä olevien potilaiden infektioriskiä voidaan laskea normaalitasolle jää myöhemmissä tutkimuksissa selvitettäväksi.

View more