Lääketieteellinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Jalkanen, Iina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suun limakalvojen pintaepiteelin erilaisilla muutoksilla ja tiloilla on toisinaan taipumus malignisoitua levyepiteelikarsinoomiksi. Keinoja suusyöpävaaraa lisäävien muutosten käyttäytymisen ennustamiseen etsitään jatkuvasti, sillä vain pieni osa niistä muuttuu maligniksi. Epävarmuus maligneista muutoksista kumpuaa geneettisistä ja molekylaarisista syövän alkuprosesseista, joista tällä hetkellä ei ole riittävästi tietoa. Aneuploidian yhteyttä malignisoitumiseen on tutkittu ja sitä on ehdotettu markkeriksi suusyöpävaaraa lisäävien muutosten ennustamiseen. Aneuploidia tarkoittaa alle yhden kokonaisen solun kromosomiston lisäystä tai menetystä ja se kuvastaa solun kokonaisvaltaista geneettistä epätasapainoa. Aneuploidia syntyy solunjakautumisen aikaisesta virheestä, jossa kromosomit eivät erotu toisistaan oikein, mikä johtuu solusyklin tarkistuspisteiden säätelyn epäonnistumisesta. Suurien ja paljon geenejä sisältävien kromosomien aneuploidia voi aiheuttaa muutoksia tuhansien geenien ilmentämisessä ja aneuploidia itsessään voi edistää toisten kromosomien geeniekspressiota koodaamiensa transkriptiotekijöiden kautta. Genomin epästabiliteetti on kaikkien syöpien yhteinen piirre ja perustavanlaatuinen tekijä. Rutiinihistopatologista dysplasian määritystä biopsiasta on kritisoitu subjektiiviseksi, suhteellisen hitaaksi ja kalliiksi menetelmäksi, joka vaatii pitkälle koulutetun patologin, joiden saatavuus ei kaikissa terveydenhuoltojärjestelmissä ole aina mahdollista. Tämän vuoksi vaihtoehtoisia, mahdollisimman objektiivisia ja luotettavia tekniikoita malignisoitumisen ennustamiseen on jo pitkään suunniteltu ja testattu. Aneuploidiaa pidetään lupaavana biomarkkerina malignien muutosten prognostiikassa. Sitä voidaan tutkia eri menetelmillä, kuten kuva- ja virtaussytometrialla sekä fluoresenssi in situ -hybridisaatiolla. Näistä menetelmistä kuvasytometrialla on tehty eniten aneuploidiatutkimusta ja se on osoittautunut menetelmistä sensitiivisimmäksi. Kuvasytometrian käyttöä aneuploidian määrittämisessä puoltavat monet seurantatutkimukset, joissa aneuploidialöydös suusyöpävaaraa lisäävästä muutoksesta on lisännyt malignisoitumisriskiä 3,12-kertaiseksi. Pätevin keino hallita suun potentiaalisesti maligneja muutoksia ja tiloja voisi olla säännöllinen seuraaminen, jonka frekvenssiä voitaisiin mukauttaa ploidiamäärityksen ja histopatologisen arvion perusteella. Tämä vaatii kuitenkin lisää tutkimusta aneuploidiasta sekä sen tutkimismetodien kehittämistä.
  • Kovala-Viita, Minna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen tarkoitus: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnin haasteisiin on viime vuosina kiinnitetty lisääntyvästi huomiota. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemista kognitiivis-behavioraalisen Elämäntaitokurssi-intervention avulla. Erityisesti tarkasteltiin intervention vaikutusta osallistujien elämään tyytyväisyyteen ja minäpystyvyyteen. Lisäksi oltiin kiinnostuneita siitä, välittääkö minäpystyvyyden muutos mahdollisia muutoksia elämään tyytyväisyydessä. Menetelmät: Aineisto on kerätty vuosina 2012 - 16 Nyyti ry:n tutkimushankkeessa Opiskelijoiden hyvinvointi ja Elämäntaitokurssi. Tutkimuksessa oli mukana 189 opiskelijaa pääkaupunkiseudun korkeakouluista. Osallistujat satunnaistettiin arpomalla kontrolliryhmään ja interventioryhmään, joka osallistui kuusi viikkoa kestävälle ryhmämuotoiselle Elämäntaitokurssille. Kurssin tavoitteena on tukea osallistujien elämänhallinnan ja mielen hyvinvoinnin taitoja. Tutkimukseen osallistujien elämään tyytyväisyyttä ja minäpystyvyyttä arvioitiin tutkimuksen alkaessa, intervention jälkeen sekä kuusi kuukautta intervention päättymisen jälkeen. Arviointimenetelminä käytettiin Elämään tyytyväisyyden mittaria (SWLS) sekä tätä tutkimusta varten luotua Minäpystyvyysasteikkoa. Tulosten analysoimisessa käytettiin toistomittausten varianssianalyysia sekä mediaatioanalyysia. Tulokset: Elämään tyytyväisyydessä ei välittömästi intervention jälkeen havaittu ryhmien välisiä eroja, mutta kuuden kuukauden seurannassa interventioryhmän elämään tyytyväisyys oli kontrolliryhmää korkeampaa. Minäpystyvyydessä ei havaittu ryhmien välisiä eroja välittömästi intervention jälkeen tai kuuden kuukauden seurannassa. Elämäntaitokurssille osallistuneiden minäpystyvyyden havaittiin kuitenkin intervention kuluessa lisääntyneen, mitä ei tapahtunut kontrolliryhmän sisällä. Minäpystyvyyden ei tässä tutkimuksessa havaittu välittävän elämään tyytyväisyydessä tapahtunutta muutosta. Johtopäätös: Tutkimuksessa havaittiin, että Elämäntaitokurssilla oli joitain positiivisia vaikutuksia osallistujien hyvinvointiin. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta esimerkiksi siitä, miten lyhytinterventioiden vaikuttavuutta voitaisiin parantaa ja ketkä niistä parhaiten hyötyvät. Vaikuttavien interventioiden kehittäminen vaatii pitkäjänteistä kehitys- ja tutkimustyötä.
  • Leikos, Susanna; Tokariev, Anton; Koolen, Ninah; Nevalainen, Päivi; Vanhatalo, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ennenaikainen syntymä on merkittävä riskitekijä lapsen poikkeavalle neurologiselle kehitykselle. Ennenaikaisesti syntyneiden lasten somatosensorisia hermoratoja tutkitaan perinteisesti mittaamalla mediaanushermon sähköisen ärsykkeen herättämiä vasteita aivokuorella (ns. herätevasteita). Tämä vakiintunut menetelmä kuitenkin jättää huomioimatta monia keskoslasten herätevasteille tyypillisiä ominaisuuksia. Tämän työn tavoitteena oli kuvata systemaattisesti kosketuksen tuottamien herätevasteiden piirteitä ennenaikaisesti syntyneillä lapsilla. Lisäksi työssä arvioitiin aivokammioverenvuodon aiheuttamia mahdollisia muutoksia herätevasteissa. Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 45 aivosähkökäyrää 29 keskosena syntyneeltä lapselta. Lasten keski-ikä mittaushetkellä oli 30.7 gestaatioviikkoa. Kosketusärsyke kohdistui lasten käsiin sekä jalkapohjiin. Vasteet analysoitiin yksittäin suodattamatta signaalia, jolloin myös hitaimmat osat vasteesta saatiin mukaan. Tutkimuksessa todettiin visuaalisesti havaittavat herätevasteet 95%:ssa käsi- ja 83%:ssa jalkaärsykkeen jälkeen. Lisäksi todettiin selvä kehityksellinen muutos sekä vasteen hitaassa että nopeassa komponentissa. Aivokammioverenvuoto ei aiheuttanut merkittävää eroa herätevasteissa ennen gestaatioviikkoa 30. Gestaatioviikon 30 jälkeen havaittiin kuitenkin vasteissa alentuntunut bilateraalisuus niillä lapsilla, joilla oli todettu molemmin puolinen aivokammioverenvuoto. Työ osoittaa, että kosketusärsyke on yksinkertainen tapa tuottaa selkeitä aivokuorelta mitattavia herätevasteita, joissa erottuvat keskosajalle tyypilliset piirteet. Näiden vasteiden tarkempi tutkimus voi jatkossa tarjota työkaluja keskoslasten kliiniseen neurofysiologiseen arvioon.
  • Oikarinen, Oskari (Helsingin yliopisto, 2020)
    Värttinäluun pään (caput radii) murtuma on yleisin kyynärpään alueen murtuma. Virheasentoinen tai pirstaleinen murtuma, varsinkin yhdistettynä kyynärnivelen tai kyynärvarren sijoiltaanmenoon, voi heikentää merkittävästi kyynärnivelen tukevuutta ja toimintaa. Pirstaleisia murtumia on totunnaisesti hoidettu värttinäluun pään poistolla ja sittemmin useimmiten murtumakappaleiden kiinnityksellä. Värttinäluun pään poistoon ja pirstaleisen murtuman kiinnitykseen on kuitenkin liittynyt huomattavia komplikaatioita, ja toiminnalliset tulokset ovat olleet osassa seurantatutkimuksista epätyydyttäviä. Värttinäluun pään korvaamisen metallisella tekonivelellä on biomekaanisissa tutkimuksissa havaittu turvaavan useimmiten hyvin kyynärnivelen tukevuuden ja riittävät liikeradat pirstaleisten murtumien ja murtumaluksaatiovammojen yhteydessä. Tekonivelellä hoidettujen potilaiden seurantatutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia, mutta potilasaineistot ovat olleet pieniä ja tekonivelmallit vaihtelevia. Tutkimukseen kutsuttiin mukaan kaikki Töölön sairaalassa vuosina 2009-2015 metallisella rHead Recon- bipolaaritekonivelellä hoidetut värttinäluun pään murtumapotilaat. Yhteensä 58 potilasta osallistui tutkimusvastaanottokäynnille, ja päätulosmuuttujana olleeseen OES-kyselyyn vastasi lisäksi kirjeitse seitsemän potilasta. Vastaanottokäynnillä potilaat vastasivat toimintakykymittareiden kysymyksiin, ja kyynärnivelten liikelaajuudet mitattiin. Potilaiden keskimääräinen tulos Oxford Elbow Score (OES)- toimintakykymittarissa oli 41 pistettä, mikä on mittarin tulkintaosion mukaan vitteellinen tulos kyynärnivelen pääosin ongelmattomalle toiminnalle. Tärkeimmän toissijaisen tulosmuuttujan Mayo Elbow Performance Scoren (MEPS) keskimääräinen pistemäärä oli 91 pistettä, mikä vastaa sanallisesti arvioiden erinomaista kyynärnivelen toimintaa. Tutkimuksen tulos vahvistaa aiemmista kliinisistä seurantatutkimuksista saatuja havaintoja, joiden mukaan vaikeiden pirstalemurtumien ja murtumaluksaatiovammojen hoito metallisella bipolaaritekonivellä näyttäisi useimmiten turvaavan kyynärnivelen tyydyttävän toiminnan arkielämässä.
  • Uotila, Eino (Helsingin yliopisto, 2020)
    Executive functions refer to abilities that enable successful regulation of behaviour and other activity appropriate for the current situation. Executive functions can be assessed using different assessment methods. Usually visual fluency is examined as part of a wider assessment of executive functions. Visual fluency is often assessed using tasks of figural fluency. Figural fluency tasks are thought be a nonverbal analogue to tasks of verbal fluency as part of assessment of executive functions. However it remains unclear what executive or cognitive functions can be assessed by using figural fluency tasks. The present thesis set out to examine, how task performance in a figural fluency task is related to task performance in other tasks of cognitive and executive functions. Figural fluency task performance was hypothesized to be related to verbal fluency, visual executive and reasoning functions and motor function. Forty-five adults were assessed using tasks of figural fluency, verbal fluency, visual processing speed, working memory flexibility, visual reasoning and motor functions. Relationships between performance in the figural fluency task and the other tasks were compared. In addition the relationship between figural fluency task performance and visual reasoning task performance was compared to that of figural fluency task performance and performance in the tasks of visual processing speed and working memory flexibility. Lastly, the contribution of motor function to the relationships between performance in the different tasks was investigated through partial correlation. Figural fluency task performance was related to performance in all the tasks, except for semantic verbal fluency (r = .32, p = .123) and motor functions (r = .01, p = .952). Performance in the working memory flexibility task was more strongly related to task performance in the figural fluency task (r = -.64, p < .001), than performance in the visual reasoning task (r = .56, p < .001). Performance in the visual reasoning task was however more strongly related to figural fluency task performance, than performance in the task of visual processing speed (r = -.41, p = .008). Motor function did not contribute to the observed relationships. Results of this thesis corroborate the role of figural fluency tasks in the assessment executive functions and elaborate that figural fluency is related to other visual functions.
  • Kaartinen, Essi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Purpose of the study The interpersonal and affective features of psychopathy, callousness and unemotionality, as well as the behavioral component of psychopathy can be thought to have a negative influence on parenting quality. Little research has been conducted, however, on how psychopathy affects parenting. The current study looked into the relationship between psychopathy and parenting from the perspective of Life History Theory. Early rearing environment, especially the quality of attachment bonds, create the foundation for individual life history (LH-)strategy. Unsecure attachment orients the individual towards a fast LH-strategy, adaptive under harsh conditions, with its emphasis on short-term gains and diminished investment in parenting. Methods The study sample (N = 332) was part of an United States based Pathways to Desistance -study that followed young criminals for a period of seven years. Psychopathy was measured with Youth Psychopathic Traits Inventory (YPI)-questionnaire before the birth of the first child. Parental orientation was measured with parenthood-section of the Adult Role Orientation -questionnaire and the amount of child contact was measured by creating a three point variable on co-living and frequency of contact. Both parenting variables were measured during the last interview. The relationship between psychopathy and parenting orientation was analyzed using linear regression whereas the amount of child contact was predicted using multinomial logistic regression. In both cases the interactional effects between psychopathy and gender were also studied. Results and conclusions Among women psychopathy, especially lying ja manipulation, predicted lower parental orientation. Among men only callousness predicted lower parental orientation, whereas unemotionality predicted higher parental orientation. Behavioral features of psychopathy predicted lesser child contact in both genders. Gender had the greatest effect on child contact: almost all of the women lived with their child, whereas most of the men did not. The results were mostly in line with the hypothesis and previous studies. The results underline the importance of taking gender and the different psychopathy traits into account when studying the effects of psychopathy.
  • Peura, Maria (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Masennus on paljon subjektiivista kärsimystä aiheuttava mielenterveyden häiriö, ja lisäksi se on suuri kansantaloudellinen ongelma. Yksi keskeinen masennukseen altistava ja sitä ylläpitävä tekijä on taipumus vatvomiseen, eli märehtimiseen. Vatvomisella tarkoitetaan toistuvaa masennukseen liittyvien asioiden, tunteiden, syiden ja seurausten pyörittämistä mielessä. Masentuneilla esiintyy myös paljon välttelykäyttäytymistä, mikä ylläpitää oireilua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vatvomiseen ja behavioraaliseen aktivoimiseen keskittyvän kognitiivis-behavioraalisen ryhmäterapian vaikuttavuutta toistuvan ja pitkittyneen masennuksen hoidossa. Menetelmät. Tutkimuksen aineisto kerättiin Helsingin kaupungin Ryhmäterapiakeskuksella vuosina 2018 – 2019. Tutkimukseen osallistui 57 henkilöä. Heidän subjektiivista hyvinvointiaan, sekä masennus- ja ahdistuneisuusoireilua mitattiin 14 viikkoa kestävän ryhmäterapian alussa ja lopussa. Subjektiivista hyvinvointia mitattiin lisäksi kuukauden kuluttua terapian päättymisestä seurannassa. Subjektiivisen hyvinvoinnin osa-alueista tarkasteltiin lisäksi erikseen hyvinvointia, oirefaktoria, toimintakykyä ja riskejä. Tutkittavilta kysyttiin erillisellä lomakkeella kokemuksia terapiasta. Aineiston analysoimiseen käytettiin toistettujen mittausten varianssianalyysia, ja lisäksi muutosta tarkasteltiin laskemalla efektikoot (Cohenin d). Tulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksen mukaan ryhmäterapiaan osallistuvien henkilöiden subjektiivinen hyvinvointi parani, ja sen osa-alueista toimintakyky, hyvinvointi ja oireet paranivat ryhmäterapian aikana ja sen jälkeisessä kuukauden seurannassa. Masennus- tai ahdistuneisuusoireilussa ei tapahtunut tilastollisesti merkittävää muutosta. Ryhmäterapiaan osallistuvat henkilöt kokivat ryhmäterapiassa hyödyllisiksi tiedon ja ymmärryksen lisääntymisen omasta itsestä ja masennusoireista, vertaistuen, sekä toiminnallisen aktivoitumisen arjessaan. Vaikka tutkimuksen tulokset ovat osittain ristiriitaisia, antaa tutkimus lupaavia viitteitä siitä, että vatvomiseen ja aktivointiin keskittyminen toistuvan tai pitkittyneen masennuksen hoidossa on suotavaa
  • Tarhonen, Rilla (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet Kaksosuuteen liittyy monenlaisia pre- ja perinataalivaiheissa esiintyviä riskejä, jotka voivat vaikuttaa kognitiiviseen kehitykseen. Kaksosten kognitiivista suoriutumista on kuitenkin tutkittu verrattain vähän etenkään aikuisuudessa, eikä syntymäriskien vaikutusta ole useimmiten huomioitu. Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään syntymäriskiaineistolla, eroaako kaksosten kognitiivinen suoriutuminen yksösistä 5-, 9-, ja 40-vuoden ikävaiheissa. Lisäksi pyrittiin selvittämään, eroaako syntymäriskejä omaavien kaksosten suoriutuminen kaksosista, joilla syntymäriskejä ei ollut. Menetelmät Tutkielman aineisto on peräisin KOPUTUS (Kognition pitkittäistutkimus) -tutkimusprojektista. Projektissa on seurattu 1970-74 vuosina kerättyä syntymäriskikohorttia sekä myöhemmin kerättyjä kontrolleja 40-45 -vuoden ikään saakka. Aineisto jaettiin neljään ryhmään: riskikaksoset, kontrollikaksoset, riskiyksöset ja kontrolliyksöset. Ryhmien kognitiivista suoriutumista verrattiin kolmessa ikävaiheessa. Viiden ja 9-vuoden ikävaiheessa mittarina toimi ITPA (Illinois Test of Psycholinguistic Abilities), sekä 9-vuoden vaiheessa myös WISC (Wechsler Intelligence Scale for Children). Aikuisiän kognitiivisen suoriutumisen mittarina oli WAIS-IV (Wechsler Adult Intelligence Scale-IV), sekä korkein saavutettu koulutustaso. Analyysit toteutettiin regressioanalyyseina, joissa ryhmien eroja tarkasteltiin referenssikategoriaa vaihtamalla. Saavutettu koulutustaso oli kaksiluokkainen muuttuja, joten sen analysoinnissa käytettiin logistista regressioanalyysia. Analyysit toteutettiin kahdessa vaiheessa: ensimmäisessä huomioitiin pelkästään ryhmät, jälkimmäisessä lisäksi taustamuuttujia ja syntymäriskejä muiden kuin kaksosuuden efektien kontrolloimiseksi. Tulokset ja johtopäätökset Kaksosten kognitiivisessa suoriutumisessa suhteessa yksösiin oli vaihtelua ikävaiheiden ja arviointimenetelmien välillä. Kaksoset suoriutuivat kuitenkin kaikissa ikävaiheissa heikommin tai korkeintaan yhtäläisesti kuin yksöset Riskikaksosten ja kontrollikaksosten välisessä tarkastelussa kontrollikaksoset suoriutuivat paremmin 5- ja 40 -vuoden ikävaiheissa.Taustamuuttujien ja syntymäriskien huomiointi hävitti osan, mutta ei läheskään kaikkia eroja ryhmien välillä. On siten mahdollista, että kaksosten suoriutumiseen on vaikuttanut syntymäriskien lisäksi jokin kaksosspesifi tekijä. Kaksosten kognitiivista suoriutumista olisi hyvä tarkastella enemmän aikuisuuteen asti ulottuvilla aineistoilla sekä huomioiden syntymäriskit.
  • Martti, Alvar (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tausta: Alkoholismi on merkittävä kansanterveydellinen tauti, josta aiheutuu haittoja niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Terapian ohella käytetty lääkehoito pohjautuu nykyään lähinnä opioidijärjestelmään ja alkoholin metaboliaan vaikuttaviin lääkkeisiin. Kuitenkin myös aivojen serotoniinijärjestelmän tiedetään osallistuvan riippuvuuden neurobiologisten mekansimien säätelyyn. Prekliinisen tiedon perusteella on kehitetty serotonergisia lääkkeitä, joiden on havaittu vähentävän alkoholin juomista kliinisissä tutkimuksissa. Myös psykedeeleihin kuuluvan lysergihapon dietyyliamiinin (LSD) vaikutukset aivoissa välittyvät pääasiassa serotoniinireseptoreiden kautta. 1960- ja 70-luvuilla tehtyjen kliinisten kokeiden perusteella LSD:n kerta-annos vähentää alkoholistien juomista pitkäaikaisesti, tehden siitä hyvin mielenkiintoisen lääkeainekandidaatin. LSD:n solubiologiset vaikutusmekanimsmit ovat kuitenkin vielä epäselvät, ja sen käyttöön liittyy paljon juridisia ongelmia. Tavoite: Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, ovatko hiiret sopivia eläinmalleja LSD:n pitkäaikaisten alkoholin kulutusta vähentävien vaikutusten tutkimiseen. Menetelmät: Kokeessa oli mukana 27 hiirtä, jotka totutettiin runsaaseen ja nopeaan alkoholin päivittäiseen kulutukseen Drinking in the Dark -menetelmän mukaisesti. Totuttamisen jälkeen hiiret jaettiin kolmeen ryhmään, joista kullekin annettiin joko suolaliuosta tai 50 tai 100 μg/kg LSD:tä intraperitoneaalisena injektiona. Injektioiden jälkeen alkoholin kulutusta seurattiin vielä viikon ajan. Tulokset: LSD:n kerta-annos vähensi hiirten etanolin juomista, mutta vain lyhyeksi ajaksi. Vaikutus ei kuitenkaan näyttänyt perustuvan hiirten juomishalukkuuden vähenemiseen, sillä veden kulutuksessa ei havaittu muutoksia. Johtopäätökset: Lyhyen ajan sisällä suureen alkoholin kulutukseen tottuneet hiiret eivät välttämättä ole sopivia eläinmalleja LSD:n pitkäaikaisten juomista vähentävien vaikutusten tutkimiseen.
  • Kurko, Julia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suicidal behavior is a complicated psychological phenomenon that is important to be studied. Suicidal behaviors include ideation of suicide, attempting suicide and committing suicide. Suicide is the second leading cause of death among young adults. Many people are affected by suicide, either directly or through losing a loved one. People who experience suicidal behavior often suffer from different psychiatric symptoms. The present study examined the associations between different suicidal behaviors and psychiatric disturbance measured with the 12-item General Health Questionnaire (GHQ-12), and the association of suicide ideation and attempts with mental illness diagnoses. The sample was a population based random sample of Finnish young adults. Among 679 young adults, 80 reported having previously thought about suicide and 41 reported having previously attempted suicide. GHQ-12 sum scores were positively associated with a likelihood of having thought about suicide or attempted suicide. No association was found for suicide attempt likelihood among those who had suicidal thoughts. Three of the individual GHQ-12 items were associated with suicidal behavior. These items were the feeling of being unable to overcome difficulties, being able to enjoy daily activities and feeling worthless. Of these items, the ability to enjoy daily activities was also associated with a lower likelihood of having attempted suicide among those with suicidal thoughts. A diagnosis of mental illness was associated with a higher likelihood of having thought about, or attempted suicide. It was also associated with a higher likelihood of having attempted suicide among those with suicidal thoughts. The results indicate that psychiatric disturbance and mental illness are associated with suicidal behavior. However, psychiatric disturbance does not seem to be associated with suicide attempt probability among those who have suicidal thoughts. It seems possible that there are qualitative differences between suicide ideation and suicide attempts and suicide attempt risk does not increase linearly with increase in psychiatric disturbance. Future research should look into differences between suicidal thoughts and suicide attempt risk and examine specific factors, such as the ability to enjoy daily activities, in their relation to suicidal behavior.
  • Pulkkinen, Tero (Helsingin yliopisto, 2019)
    Background: In recent years, research on dimensional models of psychopathology has substantially increased. Some of the most promising models have included a dimension of general psychopathology that is often called the p factor. However, the research on the practical uses of such models is still scarce, as is the evaluation of models beyond their goodness-of-fit indexes. This study aims to contribute to filling this gap by examining the underlying structure of preadolescent psychopathology and answering an important practical question: whether such models of preadolescent psychopathology can be used in predicting substance use in adolescence, which is a critical period in the development of substance use disorders. In addition, the model containing the p factor is evaluated with methods that have been seldom used but that can provide a more nuanced picture of psychopathology. Methods: Using the data from the UK Household longitudinal study, the underlying structure of psychopathology was first modelled with three confirmatory factor analyses (n = 3437). The models in question were a two-factor model consisting of internalizing and externalizing; a one-factor model consisting of the p factor; and a bifactor model consisting of internalizing, externalizing and the p factor. The bifactor model was also evaluated with several bifactor model indices. Then the models that exhibited at least acceptable statistical fit were used to predict the use of several substances in adolescence (n = 1610). Results and conclusions: The two-factor model and the bifactor provided an acceptable fit to the data. Both the externalizing factor in the two-factor model and the p factor in the bifactor model were also able to predict the use of all substances. However, the bifactor model had issues with interpretation and contrary to theorizing, it could be characterized as primarily unidimensional. Future research is encouraged to compare the practical utilities of different models of psychopathology and to evaluate bifactor models in more detail.
  • Weckström, Tarja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Objectives: Depression presents one of the biggest global health concerns today. According to the network theory, mental disorders, such as depression, reflect co-occurring intercorrelating symptom effects. Thus, studying the properties of depressive symptom networks could enhance knowledge about the etiology of depression. In this study, network structures of men and women of the general population are compared, to enhance understanding of higher prevalence rates of depression in women. Although gender differences of depression are widely studied, this is the first study comparing the depressive symptom network structures of adult men and women in the general population. Methods: The data (n = 567 men; n= 886 women) are from a national age cohort study (LASER). Partial correlation networks of BDI-II symptoms were compared in two time-points. Results: Estimated networks had distinct gender differences. Men had lower mean scores, but more changes in the network structure across time, more negative edges, and higher network density. “Agitation” was highly central only in the men’s networks. Women showed changes in mean sum scores, but network structures had few changes, and symptoms formed three distinct communities in both time-points. “Fatigue” was reported significantly more by women and was highly central only in the women’s networks. Implications: Differences in symptom networks between men and women may explain the gender-related differences in the prevalence of depression. Negative edges in the men’s networks and the symptom communities in the women’s networks are targets for more research. Fatigue could be a valuable target for preventing and treating women’s depression.
  • Dunkel, Elias (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tavoitteet. Masennus koskee ikääntynyttä väestöä siinä missä työikäisiäkin. Ikääntyneiden masennuksen on todettu olevan kuitenkin ilmenemiseltään erilaista kuin työikäisten masennus, eikä ikääntyneiden masennuksen tunnistaminen ei ole välttämättä yhtä suoraviivaista kuin työikäisillä. Tutkimustieto ikääntyneiden masennuksesta on vähäistä työikäisiin verrattuna, joten ikääntyneiden masennuksen rakenteiden selvittäminen on ensisijaisen tärkeää. Verkostoteoria tarjoaa uuden tavan jäsentää mielenterveyden ongelmien rakenteita. Mielenterveyden häiriöiden ei nähdäkään johtuvan latentista sairaudenaiheuttajasta, vaan oireiden nähdään olevan kausaalisessa yhteydessä toisiinsa. Verkostoteoria tarjoaa siis vaihtoehtoisen tavan tunnistaa eri häiriöissä ja populaatioissa ilmeneviä keskeisiä oireita, mikä voi auttaa kohdennettujen hoitojen suunnittelussa. Tähän mennessä masennuksen muodostamia oireverkostoja on tutkittu vain pienillä kliinisillä otoksilla työikäisistä. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko ikääntyneiden masennuksessa havaittavissa rakenteellisia eroja sen perusteella, lievittyykö vai säilyykö masennus kolmen vuoden seurannassa. Menetelmät. Tutkimuksen otos oli osa laajasta eurooppalaisesta Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe (SHARE) –tutkimuksesta. Otoksena oli 14 084 yli 50-vuotiasta eurooppalaista henkilöä, joilla ylittyi SHARE:ssa käytetyn masennuskyselyn EURO-D:n kriittinen raja-arvo ensimmäisellä vastauskerralla. Otos jaettiin kahteen ryhmään sen perustella, oliko heidän masennus säilynyt (n = 7770) vai lievittynyt (n = 6314) kolmen vuoden seurannan aikana. Tämän ryhmäjaon perusteella tehtiin vertaileva verkostoanalyysi ensimmäisestä mittauksesta muodostetuilla masennuksen oireverkostoilla. Tulokset ja johtopäätökset. Ihmisillä, joiden masennus oli säilynyt kolmen vuoden seurannan yli, havaittiin olevan sekä vahvempi että rakenteeltaan erilainen masennuksen oireverkosto jo ensimmäisessä mittauksessa verrattuna niihin, joilla masennus lievittyi kolmen vuoden seurannan aikana. Tämä havainto oli linjassa mielenterveyden verkostoteorian kanssa ja vastasi aiempaa tutkimustietoa. Aiemman tutkimustiedon vastaisesti havaittiin, että masennuksen vakavuuden kontrollointi poisti erot ryhmien välisten oireverkostojen vahvuudessa. Tämä havainto antaa viitteitä siitä, että toisin kuin työikäisellä, kliinisesti masentuneella populaatiolla, ikääntyneiden väestössä ei ole havaittavissa masennuksen vakavuudesta riippumattomia oireverkostojen rakenteita, jotka ennustaisivat masennuksen säilymistä kolmen vuoden seurannassa.
  • Rantakallio, Pekka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Objectives: During The Cardiovascular Risk in Young Finns (LASERI) -longitudinal study, a large amount of psychological traits have been measured. A temperament or personality inventory has not been previously made with a Finnish data. The goals of this study are 1) to find the orthogonal factors, that best simplify the variance of the psychological traits measured in the LASERI-study, 2) to create a prototype of a personality inventory that measures these newfound factors using an inductive approach, 3) to study the properties of the created prototype as well as the connections between it and depression, and 4) to develop ways to improve the prototype. Methods: A large amount of factor analyses were made to the questions of eleven psychological inventories used on 2879 test subjects in the LASERI-study in the years 1997 – 2012. The factors present most often were chosen as the structure of the prototype. Occurrence rate and reliability were used to limit the amount of questions. The structure of the prototype was studied using explorative factor analysis, its reliability using Cronbach’s alpha and split-half method, the social variables using variance analysis, and the connections between the prototype and depression using logistic regression. Results and conclusions: The Nine Factor Inventory (9FI), the created prototype of a personality meter consists of nine factors that have good reliabilities and psychological interpretations. The structure is a fine way to simplify the variance of the psychological traits measured in the LASERI-study. The test subjects got different results from 9FI depending on their sex, age, and the point of the measurement. The amount of common variance between 9FI and experienced depression was 6,8 %. A plethora of ideas how to better create a personality meter or how to improve 9FI were made.
  • Tiusanen, Toivo; Hukkinen, Maria; Leskinen, Outi; Soini, Tea; Kanerva, Jukka; Jahnukainen, Timo; Mäkisalo, Heikki; Heikinheimo, Markku; Pakarinen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2019)
    Aim: To analyse incidence, treatment and outcomes of paediatric liver malignancies in Finland during 1987‐2017. Methods: Medical records and national cancer registry data of 47 children with liver malignancies were reviewed. Survival was calculated with the Kaplan‐Meier method. Results: During follow‐up, liver malignancy incidence remained stable at 1.1:10^6. Altogether, 42 patients with hepatoblastoma (n = 24), hepatocellular carcinoma (n = 11) and undifferentiated embryonal sarcoma (n = 7) underwent surgery at median age 4.6 (interquartile range, 2.0‐9.6) years and were followed up for 13 (7.0‐19) years. Cumulative 5‐year survival was 86% for hepatoblastoma, 41% for hepatocellular carcinoma and 67% for undifferentiated embryonal sarcoma. Five‐year survival was decreased among hepatoblastoma patients aged ≥ 2.4 years (73% versus 100%, P = .040), with PRETreatment EXTent of disease IV (PRETEXT, 60% vs 100%,P = .004), and with recurrent disease (67% vs 88%, P = .029). Recurrent/residual disease associated with decreased 5‐year survival in hepatocellular carcinoma (0% vs83%, P = .028). Survival was similar among 19 transplanted and 23 resected patients. In total, 14 deaths occurred either for the underlying malignancy (n = 8), adverse effects of chemotherapy (n = 5) or unrelated reasons (n = 1). Conclusion: Outcomes for PRETEXT I‐III hepatoblastoma and un‐metastasized hepatocellular carcinoma were encouraging. Adverse effects of chemotherapy significantly contributed to mortality.
  • Kuhlefelt, Charlotta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Övervikt och fetma klassas numera som folksjukdomar och ökar risken för flera allvarliga sjukdomar, såsom hjärt- och kärlsjukdomar samt diabetes. Matlust och hungerkänsla är komplexa fenomen som styrs av flera olika regleringsmekanismer. Matlusten påverkas även av psykiska faktorer, och forskningen har under senaste åren visat att det finns gemensamma drag mellan substansberoende och tillstånd med obalanserat födointag. Eftersom övervikt är allt vanligare bland befolkningen, har flera läkemedel framställts för behandling av fetma. Flera av dessa har allvarliga biverkningar eller endast blygsam effekt. Därmed finns det ett stort behov för vidare utveckling av läkemedel som verkar via olika mekanismer som påverkar vår matlust och matassocierade beteendet. En stor del av forskningen har hittills fokuserat på ventral tegmental area (VTA) i mitthjärnan. Brevid VTA finns en annan kärna, laterodorsal tegmentum (LDT), som står för en stor del av inflödet till VTA. LDT har bevisats vara kopplat till uppkomst av beroende. Denna forskning hade som mål att utreda rollen av LDT i matlustregleringen genom att med DREADD-teknik aktivera och inaktivera kolinerga neuroner i LDT hos transgena möss och mäta mössens matintag både under normala förhållanden samt då DREADD-receptorerna är aktiverade och när de är inaktiverade. Dessutom ville vi utreda effekten av en föregående fasteperiod på resultaten. Då mössen genomgått en fasteperiod innan försöken kunde ingen effekt av LDT på matlusten påvisas. I försöken utan fasta ökade matlusten hos möss i Gq-gruppen då kolinerga neuronerna i LDT aktiverades med CNO. Detta område kräver ännu ytterligare forskning för att påvisa en klar effekt av LDT på matlust.
  • Knuutila, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma on kirjallisuuskatsaus ja se toteutetaan perehtymällä alan tutkimuksiin, tapausselostuksiin ja kirjallisuuteen. Tutkielman tarkoituksena on perehtyä ortodontiassa käytettyihin skeletaalisiin ankkureihin, niiden asettamiseen sekä mini-implanttikantoiseen ylämolaarien intruusioon avopurennan hoidossa. Tutkielmassa esitellään etualueen avopurennan etiologia, esiintyvyys, diagnosointi ja hoito niin pysyvässä kuin maitohampaistossakin. Lisäksi kuvaillaan tarkasti skeletaalisten ankkurien asettaminen yläleukaan, kojejärjestelyt mini-implanttikantoisessa avopurennan hoidossa sekä alan tutkimustuloksia hoidon vaikutuksista ja stabiliteetista. Etualueen avopurenta on yksi vaikeimmiten hoidettavista purentapoikkeamista ja se vaikuttaa negatiivisesti potilaan sosiaaliseen, psykologiseen ja toiminnalliseen hyvinvointiin. Sen esiintyvyydessä ei ole suurta vaihtelua maailmanlaajuisesti. Avopurennan kehittymiseen vaikuttavat niin ulkoiset kuin geneettisetkin tekijät. Haitallisista tottumuksista tulee pyrkiä vieroittumaan ennen avopurennan kehittymistä ja purentaelimen asentoon haittaavasti vaikuttavat tekijät eliminoida. Avopurentaa voidaan hoitaa ortodonttisin menetelmin sekä kirurgisesti. Skeletaaliset ankkurit ovat titaanisia leukaluihin kiinnitettäviä mini-implantteja tai -levyjä. Ankkuri asetetaan paikallispuudutuksessa hoitosuunnitelman mukaisesti kovaan suulakeen, poskiluun kaareen tai alveolin bukkaali- tai palatinaalipinnalle. Mini-implantti tai -levy toimii hampaisiin nähden absoluuttisena ortodonttisena ankkurina. Intrudoiva voima välitetään ylämolaareihin elastisilla kumivedoilla, nikkelititaanijousilla tai teräksisellä kojejärjestelyllä. Kojejärjestelyt ja retentiomenetelmät ovat hyvin monimuotoisia ja hoitoon yhdistetään usein myös muita purentapoikkeamia korjaavia komponentteja. Ylämolaareita voidaan intrudoida tehokkaasti skeletaalisten ankkureiden avulla. Mini-implanttikantoisen ylämolaarien intruusion tulokset avopurennan hoidossa ovat hyviä ja hoidolla voidaan korjata voimakkaitakin luustollisia etualueen avopurentoja. Hoidon stabiliteetista ei tällä hetkellä ole riittävästi laadukkaita tutkimuksia, mutta relapsitaipumus vaikuttaa nykyisen tietämyksen mukaan olevan samansuuruista kuin ortognaattisessa kirurgiassa sekä hoitomuodoissa, joissa ylämolaarien intruusioon yhdistetään muita ortodonttisia menetelmiä.
  • Klingberg, Camilla (Helsingin yliopisto, 2019)
    Intruusiotrauma on hampaan aksiaalisuunnassa kohtaaman voiman aiheuttama hampaan alveolikuoppaansa työntyminen. Useimmiten lapsilla esiintyvä trauma on erityisesti pysyvässä hampaistossa harvinainen, mutta vakava siihen liittyvien useiden komplikaatioiden vuoksi. Tutkielmaa varten on tutustuttu aiheesta tehtyyn tutkimukseen ja kirjallisuuteen. Kirjallisuuskatsauksena toteutetussa tutkielmassa käydään läpi ja kootaan yhteen tietoa tästä hankalasta ja harvinaisesta traumasta, siihen liittyvistä komplikaatioista sekä hoitovaihtoehdoista. Hoitovaihtoehdoista erityisesti perehdytään ortodonttiseen hoitoon ja sen toteutukseen. Yleisimmät pysyvien intrudoituneiden hampaiden hoitovaihtoehdot ovat passiivinen spontaanin reposition odottelu, sekä aktiiviset kirurginen reponointi ja ortodonttinen ekstruusio. Hoidon tavoitteena on intrudoituneen hampaan toiminnallisuuden säilyttäminen. Tähän pyritään palauttamalla intrudoituneen hampaan asema sitä ympäröiviin rakenteisiin nähden, sekä komplikaatioiden hoidolla ja seurannalla. Hoitovaihtoehdon valintaan vaikuttavat intrudoituneen hampaan kehitysaste sekä intruusion vaikeusaste, jotka ovat hampaan ennusteen kannalta merkittäviä muuttujia. Parhaasta hoitovaihtoehdosta ei ole päästy hammaslääkärien kesken yksimielisyyteen. Spontaanilla repositiolla on todettu olevan aktiivisiin hoitomenetelmiin verrattuna paremmat paranemistulokset sekä pienemmät komplikaatioriskit. Hampaan aseman korjautuminen spontaanisti on kuitenkin ennalta arvaamatonta, ja sitä suositellaankin vain niille intrudoituneille hampaille, joilla on katsottu olevan korkea potentiaali tähän. Aktiivisia hoitovaihtoehtoja suositellaan ensisijaisesti vakavammin intrudoituneille hampaille, eikä niiden välillä ole pystytty osoittamaan selvää eroa komplikaatioriskeissä tai paranemisessa toisiinsa nähden.
  • Myllymäki, Leena; Riikonen, Emilia; Kaila, Minna; Pitkäranta, Anne; Torkki, Paulus (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkimuksen kohteena oli Helsingin yliopistollinen keskussairaala (HYKS). Tutkimuksessa selvitettiin erikoislääkäreiden työajan jakautumista, lääketieteen opiskelijoiden ja erikoistuvien lääkäreiden opetustoimintaan liittyviä tehtäviä sairaalassa sekä siitä koettuja hyötyjä ja haittoja. Lisäksi selvitettiin opettamisesta koituvia henkilöstökustannuksia. Tarkasteltaviksi tulosyksiköiksi valittiin isoilla sekä kirurgisilla että konservatiivisilla erikoisaloilla koulutusta antavia tulosyksiköitä. Tarkasteltava ajankohta oli vuosi 2017. Aineisto kerättiin vuoden 2018 aikana haastattelemalla pääasiassa esimiesasemassa olevia lääkäreitä HYKSin kolmessa eri tulosyksikössä. Yhteensä 18:n haastattelun avulla selvitettiin 265:n lääkärin työajan jakaumat ja vastaukset muihin tutkimuskysymyksiin. Henkilöstökustannuksien arvioimiseen käytettiin HYKSin lääkäreiden palkkakustannuksia ja haastatteluista saatuja työaika-arvioita. Tutkimuksessa ilmeni, että yliopistosairaalan erikoislääkäreiden työajasta menee yhteensä 12,6% lääketieteen opiskelijoiden ja erikoistuvien lääkäreiden opetus ja ohjaustoimintaan. Tämä vastaa henkilöstökustannuksissa noin 26 miljoonaa euroa. Opetustoiminta on monipuolista ja se koostuu muun muassa käytännön opettamisesta, konsultointeihin vastaamisesta ja teoreettisesta opettamisesta. Kokonaisuudessaan opetustoiminta koettiin tärkeänä asiana ja siitä koettiin olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Yliopistosairaalalla on iso ja tärkeä yhteiskunnallinen vastuu lääketieteen opiskelijoiden ja erikoistuvien lääkäreiden opettamisessa. Lähes kaikki (92%) yliopistosairaalan erikoislääkäreistä osallistuu opetustoimintaan. Valtion koulutuskorvaus ei arvion mukaan kata kaikkia opetustoiminnan kustannuksia. Koulutuskorvaus lääkäreiden peruskoulutukseen sekä lääkäreiden ja hammaslääkäreiden jatkokoulutukseen HUSille vuonna 2017 oli noin 14 miljoonaa euroa, eli noin 12 miljoonaa euroa vähemmän kuin arvioitu opetuksen osuus henkilöstökustannuksista.
  • Mauno, Mikael; Övermark, Meri; Frisk, Oskari; Isoherranen, Kirsi; Keinonen, Anne; Koskenmies, Sari; Pitkänen, Sari (Helsingin yliopisto, 2019)
    BACKGROUND. In this study we looked at patients, who were referred to the Skin and Allergy Hospital for a diagnosed or suspected premalignant or malignant skin lesion during a single year. These patients’ whole skin was examined, and all additional malignant or premalignant lesions were noted. PATIENTS AND METHODS. This research included 4037 patients, and their average age was 69 years. The patients’ whole skin was examined by a dermatologist, and all lesions that weren’t mentioned in the referral were recorded. RESULTS. Whole body examination revealed additional skin cancer or precancerous lesions in 1542 patients (38,2% of the material). Of these patients 54% were men and almost half of them were over 70-years old. CONCLUSIONS. A significant portion of patients had cancerous or precancerous lesions, that weren’t mentioned in the referral. Primary healthcare units should examine patients’ whole skin, especially if there are multiple risk factors. During a short reception, the examination should be focused on the trunk.

View more