Faculty of Medicine

 

Recent Submissions

  • Perälampi, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tavoitteet Talous ja syntyvyys ovat molemmat laajalti tutkittuja alueita, ja näiden kahden välinen yhteys on hyvin todennettu. Tutkimusta, jossa talouden tulkittaisiin vaikuttavan syntyvyyteen elämän kulun kautta on kuitenkin paljon vähemmän. Tämän tutkimuksen ensimmäinen tavoite on tutkia, oliko 90-luvun lamalla vaikutus silloisiin suomalaisiin lapsiin. Hypoteesina on, että jos perheen taloudellinen tilanne heikkeni 90-luvun laman aikaan, ovat silloiset lapset vähemmän halukkaita hankkimaan myöhemmin aikuisuudessa omia lapsia. Toinen tavoite on selvittää, muuttuuko tämä yhteys, riippuen lapsen iästä perheen taloudellisten ongelmien aikana. Metodit Tutkimuksen koehenkilöt valittiin FinnFamily-rekisteriaineistosta, joka koostuu 60 000 suomalaisen perheen seuraamisesta jo neljän sukupolven ajan. 43 432 vuosina 1975-1989 syntynyttä koehenkilöä valittiin FinnFamily-aineistosta tähän tutkimukseen.Koehenkilöitä ja heidän vanhempiaan seurattiin vuoden 2012 loppuun asti. Analyysit tehtiin käyttämällä Coxin regressiota. Koska monet koehenkilöt tulivat samoista perheistä, robustia kovarianssimatriisi-menetelmää käytettiin sallimaan korrelaatio perheenjäsenten kesken. Tulokset ja johtopäätökset Vanhempien taloudellisen tilanteen muutos 90-luvun laman aikaan ei laskenut lapsen todennäköisyyttä saada oma lapsi tulevaisuudessa. Myöskään interaktiosta vanhempien taloudellisen tilanteen muutoksen ja lapsen iän välillä ei saatu näyttöä. Sen sijaan saatiin hypoteesien vastainen tulos, jonka mukaan vanhempien 90-luvun laman aikainen tulojen lasku ja huomattava nousu nostivat lapsen todennäköisyyttä saada myöhemmin oma lapsi. Tulojen laskun osalta tulos säilyi, kun kontrolloitiin koulutustaso, sukupuoli, ikäkohortti ja sisarusten määrä. Laman aikainen tulojen nousu ei ollut tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä myöhempään korkeampaan todennäköisyyteen saada lapsi, kun sisarusten määrä kontrolloitiin. Tulos oli odottomaton, ja lisää tutkimusta tarvitaan selventämään syitä ilmiön taustalla. Erityisesti pitkittäistutkimusta, jossa mitattaisiin myös koehenkilöiden subjektiivisia kokemuksia ja narratiiveja vanhempien taloudellisista haasteista tarvitaan jatkossa.
  • Kiikeri, Mika (Helsingin yliopisto, 2020)
    The evaluation of arguments has not previously been approached from the perspective of cognitive factors that mirror decision-making in real time. This study examined how the reinforcement of intuitive and analytical thinking affects the identification of argumentation errors and the difficulty of choice manifested by evaluators in conflict situations. The results were partly in line with the assumptions: argumentation errors were identified in the context of analytical thinking more efficiently than in the context of intuitive thinking. In part, the results were contrary to assumptions. The effect of strengthening analytical thinking was smaller than expected and was possibly influenced by subjects' expectations of the experimental situation. The reinforcement of intuitive thinking, in turn, led to a seemingly contradictory result, as the difficulty of decision-making seemed to either increase or decrease depending on the evaluation method. Indeed, the results provided support for the view that the time spent by individuals to respond reflects uncertainty in response, whereas moving the mouse reflects the difficulty of decision in a conflicting situation as well as the difficulty of the tasks. The results suggest that the evaluation of arguments can be rapid and relatively certain, even if it simultaneously includes ambivalent features that increase decisional conflict.
  • Närvänen, Eija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Objective. The FRIENDS programme is a group cognitive behavioural therapy (CBT) programme, developed for the prevention and treatment of child and adolescent anxiety and depression. In the context of prevention, FRIENDS has been extensively researched; however, little research has been conducted on FRIENDS in a treatment setting and with different populations. To help fill this gap, the aim of the present study was to evaluate the effectiveness of the Finnish version of FRIENDS in reducing internalising symptoms in children diagnosed with psychiatric and neuropsychiatric disorders. Methods. The present study was conducted at Helsinki University Hospital (HUS) Child Psychiatry outpatient clinics in the Helsinki metropolitan area, Finland. The participating children (n = 99, mean age = 9.45 years, range 6–13 years, 68.7 % boys) were randomly assigned to either FRIENDS (n = 52) or a waitlist control group (n = 47), which received treatment as usual for a period of 3 months before the intervention. The children’s internalising symptoms were assessed using parent- and teacher-report questionnaires (Child Behavior Checklist and Teacher’s Report Form) at referral to treatment, pre-treatment, post-treatment, and six-month follow-up. Results and conclusions. In both groups, there was a medium-sized statistically significant decrease in parent-reported internalising symptoms immediately after the intervention; however, these improvements were not retained at six-month follow-up. Teacher-reported internalising symptoms followed a similar pattern of decrease during the intervention and increase during follow-up; however, these changes were smaller in magnitude and did not reach statistical significance, possibly due to loss of statistical power caused by missing data. Neither parent- or teacher-reports showed an intervention effect, with children’s internalising symptoms exhibiting similar changes regardless of whether they belonged to the intervention group or the waitlist control group, which received treatment as usual during the wait period. These results raise questions on the durability of treatment effects and the superiority of FRIENDS over active waitlist control conditions or treatment as usual when treating children diagnosed with diverse psychiatric and neuropsychiatric disorders in a community setting where treatment adherence and integrity may not be ideal.
  • Nissilä, Juho-Jooel; Savelieva, Kateryna; Ung-Lanki, Sari; Lampi, Jussi; Elovainio, Marko; Pekkanen, Juha (Helsingin yliopisto, 2020)
    Koulun huono sisäilman laatu on yhteydessä oppilaan raportoimiin oireisiin. Tässä tutkimuksessa selvitimme, vaikuttaako vanhempien raportoima huoli lasten koulun sisäilman laadusta koulun todetun sisäilmaongelman ja oireiden lisääntyneen raportoinnin väliseen yhteyteen. Tutkimuksessa käytetty tietokanta kerättiin viidestä suomalaisesta alakoulusta, joissa oli todettu sisäilmaongelma ja viidestä kontrollikoulusta. Oppilaiden vanhemmat (n = 1868) raportoivat kyselyyn vastaamalla kokemansa huolestuneisuuden asteen sisäilman laatuun liittyen. Lisäksi vanhemmat raportoivat lastensa kokemat oireet. Todettujen sisäilmaongelmien, huolen ja viiden oiresumman (hengitystie-, alahengitystie-, silmä-, iho- ja yleisoireet) välisiä assosiaatioita tutkittiin logistisella regressioanalyysilla ja mediaatioanalyysilla. Vanhemmat olivat keskimäärin huolestuneempia kouluissa, joissa oli todettu sisäilmaongelma. Todetut sisäilmaongelmat olivat vahvassa yhteydessä huolestuneisuuden ja kaikkien tutkittujen oiresummien kanssa. Vanhempien huolestuneisuus oli yhteydessä kaikkien tutkittujen oiresummien kanssa. Mediaatioanalyysin tulosten perusteella näyttäisi siltä, että vanhempien huolestuneisuus saattaa selittää valtaosan todetun sisäilmaongelman ja oireraportoinnin välisestä yhteydestä. Jatkotutkimuksia tarvitaan kuitenkin kausaalisten suhteiden tarkemmaksi hahmottamiseksi todettujen sisäilmaongelmien, huolestuneisuuden ja oireraportoinnin välillä. Vanhempien huolestuneisuus saattaa olla keskeinen osa joidenkin suomalaisten koulujen sisäilmaongelmia. Sisäilmakyselyt ovat tärkeä informaationlähde, mutta niiden tuottamien tuloksien tulkinta tulee tehdä varoen, kun vastaajien keskuudessa tiedetään olevan merkittävää huolestuneisuutta. Päätökset rakennusten korjaustöiden aloittamisesta tulee tehdä asiamukaisiin rakennusteknisiin tarkastuksiin perustuen.
  • Välkki, Kristina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suusyöpäleikkauksen jälkeinen infektio hidastaa potilaan paranemista, pitkittää sairaalassaoloaikaa, heikentää potilaan ennustetta ja voi viivästyttää liitännäishoitojen aloittamista. Tämän tutkielman tarkoituksena oli perehtyä suusyöpäpotilaan hoitopolkuun, leikkauksen jälkeiseen infektioriskiin, ja kerätyn tutkimusaineiston perusteella selvittää, kuinka monelle suusyöpäpotilaalle tuli infektio leikkaushoidon jälkeisten ensimmäisten kolmen kuukauden aikana. Tutkimusaineistosta selvitettiin, minkälaisia infektioita suusyöpäpotilailla todetaan leikkauksen jälkeen, ja pyrittiin tunnistamaan infektioiden riskitekijöitä. Erityisesti tarkoituksena oli tutkia infektioiden yhteyttä sairaalassaoloaikaan ja mahdolliseen tehohoitojaksoon. Kyseessä oli retrospektiivinen tutkimus, jonka kohteena olivat HYKS Suu- ja leukasairauksien klinikalla vuosina 2016-2017 primäärikasvaimen vuoksi hoidon arviossa olleet suusyöpäpotilaat. Tutkimuksen tulosmuuttujana oli leikkauksen jälkeinen infektio. Tutkimusaineisto koostui 98:sta suusyöpäpotilaasta, joista 85 potilasta täyttivät aineistolle asetetut kriteerit. Leikkauksen jälkeinen infektio kehittyi 11:lle potilaalle (12,9%), joista kahdelle potilaalle kehittyi kaksi erillistä infektiofokusta. Tavallisimpia leikkauksen jälkeisiä infektioita olivat keuhkokuume ja leikkausalueen infektio suussa. Korkea ikä, yleissairastavuus, pitkälle edennyt syöpäsairaus, sekä leikkaushoidon osalta trakeostomia, kauladissektio ja mikrovaskulaarisiirteen käyttö olivat yhteydessä leikkauksen jälkeisten infektioiden korkeampaan ilmaantuvuuteen. Infektiopotilailla oli pidempi tehohoitojakso ja sairaalassaoloaika. Leikkauksen jälkeisten infektioiden ehkäisemiseen ja varhaiseen toteamiseen on kiinnitettävä jatkossa yhä enemmän huomiota. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää HUS-potilaiden hoidon suunnittelun kehittämisessä sekä yhtenäisten hoitosuositusten laatimisessa. Jatkotutkimuksia tarvitaan suusyöpäpotilaan leikkauksen jälkeisten infektioiden riskitekijöiden tunnistamiseksi entistä tarkemmin sekä tehokkaiden hoitokäytäntöjen optimoimiseksi.
  • ROTO, SUOMA (Helsingin yliopisto, 2020)
    Syntymäasfyksia on tila, jossa sikiö tai syntyvä lapsi kärsii hypoksemian lisäksi hiilidioksidiretentiosta ja asidoosista. Se voi johtaa aivotoiminnan häiriöön eli hypoksis-iskeemiseen enkefalopatiaan (HIE), jonka hoitona käytetään vastasyntyneen ruumiinlämmön alentamista 33 asteeseen kolmen päivän ajaksi. Vaikea-asteisessa HIE:ssa mortaliteetti on korkea, ja henkiin jääville lapsille kehittyy usein pysyviä neurologisia vammoja. Asfyksialle altistavia äidin sairauksia sekä raskauden ja synnytyksen aikaisia riskitekijöitä tunnetaan monia, ja toisaalta suuri osa asfyksiatilanteista tulee yllättäen eikä ole ennakoitavissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa erityisesti ammattilaisten toiminnalla vältettävissä olevia riskitekijöitä, jotka ovat johtaneet keskivaikeaan ja vaikeaan vastasyntyneen HIE:aan ja vaatineet viilennyshoitoa. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisenä tapaus-verrokkitutkimuksena vuosina 2013 – 2017 Helsingin yliopistollisen sairaalan synnytyssairaaloissa synnyttäneille äideille. Jokaista 88:aa viilennyshoidettua vastasyntynyttä kohden valittiin samaa sukupuolta oleva, samassa sairaalassa ja samalla menetelmällä seuraavaksi syntynyt lapsi. Tiedot äitien terveydentilasta, raskaudesta ja synnytyksestä kerättiin sairaalan potilastietojärjestelmästä. Riskitekijöiden assosiaatiota HIE:n kehittymiseen arvioitiin logistisella regressioanalyysillä. Kaikista kirjallisuuden perusteella valituista todennäköisistä riskitekijöistä monimuuttuja-analyysiin valikoitiin muuttujat, joiden OR yksimuuttuja-analyysissä oli tilastollisesti merkitsevä. Synnytyksen käynnistäminen (aOR 3.08), äidin tupakointi (aOR 1.45) ja obstetriset hätätilanteet (aOR 3.51), osoittautuivat HIE:n itsenäisiksi riskitekijöiksi. Tutkimusryhmän käynnistetyissä synnytyksissä oli enemmän alatiesynnytyksiä kontrolliryhmään verrattuna (p=0.03). Tutkimustulosten perusteella päivystyskeisarileikkausta tulisi harkita aiempaa herkemmin käynnistettyihin synnytyksiin liittyvissä komplikaatioepäilyissä. Jatkossa tutkimuksia kannattanee suunnata erityisesti sikiön hyvinvoinnin seurannassa käytettävien menetelmien kehittämiseen.
  • Huovinen, Antti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tausta: Traumaattisen aksonaalisen vaurion (TAI) merkitystä prognostisena tekijänä lievässä traumaattisessa aivovammassa ei ole tutkittu tarpeeksi. Yksittäisiä tutkimuksia löytyy TAI:n merkityksestä oireisuuteen ja kokonaisvaltaiseen toipumiseen lievän aivovamman jälkeen, mutta kirjallisuudessa ei löydy viitteitä, jotka suoraan tutkisivat lievillä aivovammapotilailla TAI-leesioiden vaikutusta työhönpaluuseen Tavoitteet: Tavoitteena on tutkia, mikä on traumaattisen aksonaalisen vaurion prognostinen merkitys työhönpaluuseen, posttraumaattisiin persistoiviin oireisiin sekä kokonaisvaltaiseen toipumiseen lievän traumaattisen aivovamman jälkeen. Metodit: Tutkimus sisälsi 113 prospektiivisesti kerättyä lievän aivovamman saanutta työikäistä ja työssäkäyvää potilasta. Akuuttivaiheen jälkeen potilaat lähetettiin HUS Aivovammapoliklinikalle neurologin arvioon noin kuukauden kuluessa tapaturmasta. Tätä edeltävästi potilaat kävivät 3T MRI-tutkimuksessa 3-17 vuorokauden sisällä vammasta. HUS Aivovammapoliklinikalla arvioitiin myös oireisuus Rivermead Post-Concussion Symptom Questionnaire -kyselyllä (RPQ) ja kokonaisvaltainen toipuminen Glasgow Outcome Scale Extended -mittarin (GOS-E) avulla. Työhönpaluu arvioitiin retrospektiivisesti jatkuvana muuttujana ja onnistunut työhönpaluu varmistettiin strukturoidulla puhelinhaastattelulla. Tulokset: 98,2% aivovammapotilaista oli palannut työelämään vuoden kohdalla. Työhönpaluuajan mediaani oli 9 vuorokautta. TAI-potilaat (n=22) eivät tilastollisesti eronneet muista lievän aivovamman saaneista potilaista oireisuuden suhteen, ja heidän kokonaisvaltainen toipuminen oli yhtä hyvää. Työhönpaluuajoissa ei ollut tilastollisesti merkittävää eroa ryhmien välillä. Pohdinta ja johtopäätökset: Tutkimuksessa TAI-potilaat toipuivat yhtä hyvin kuin muut lievän aivovamman saaneet potilaat. Traumaattinen aksonaalinen vaurio ei välttämättä ole prognostinen tekijä työhönpaluulle lievässä aivovammassa. Sen sijaan, että tavoittelisimme yhä tarkempia kuvantamismenetelmiä, jatkossa syytä olisi keskittyä muihin riskitekijöihin sekä suojaaviin tekijöihin, jotka vaikuttavat lievästä aivovammasta toipumiseen.
  • Hiltunen, Jesse (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pään ja kaulan alueen karsinoomat ovat ominaisuuksiltaan vaihteleva joukko pahanlaatuisia kasvaimia, jotka tyypillisesti leviävät kaulan imusolmukkeisiin. Näiden syöpien hoito on kirurgia, johon yhdistetään säde- ja lääkehoito, jos epäillään syövän levinneen. Tutkijat kehittävät jatkuvasti lääkkeitä, ja tässä keskeisessä roolissa on yksilöllinen lääketestaus potilaista otetuilla syöpäkudosnäytteillä. Fragmenttikasvatuksessa potilaasta kerätty kudosnäyte käsitellään pienemmiksi kudospaloiksi eli fragmenteiksi, joita voidaan laboratorio-olosuhteissa kasvattaa ja tutkia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kehittää fragmenttikasvatusta syöpänäytteiden tutkimusmenetelmänä sekä selvittää kahden eri kasvatusmatriisin potentiaalia syöpänäytteiden kasvatuksessa ja lopulta lääketestauksessa. Tavoitteena oli systemaattisesti tutkia potilailta kerätyt syöpänäytteet ja vertailla kahta kasvatusmatriisia keskenään. Kasvatuksista analysoitiin sekä makro- että mikroskooppisia ominaisuuksia eri aikapisteissä. Analyysissa värjättiin useita erilaisia proteiinimerkkiaineita, joiden on todettu ilmentyvän pään ja kaulan alueen karsinoomissa. Ki67 on solukierron mitoosiin liittyvä proteiinimerkkiaine, jota käytettiin osoittamaan kasvatuksissa tapahtuvaa solujakautumista. BMI-1 puolestaan on sikiökauden soluissa ilmenevä proteiini, jonka on kuvattu ilmenevän myös suusyövissä. TUNEL-entsyymivärjäyksellä pyrittiin näyttämään solukuoleman määrää ja sijaintia. Kasvatusten käsittely- ja värjäysprotokollat kehittyivät merkittävästi jo tutkimuksen aikana. Lisäksi värjäystuloksista saatiin mielenkiintoisia viitteitä kasvatusmatriisien ominaisuuksista. Keskeisimmät tulokset olivat BMI-1-positiivisten solujen löytyminen fragmenttikasvatuksista, sekä solukuoleman ja –jakautumisen samankaltaisuus kasvatuksissa ja alkuperäisessä syöpäkudoksessa. Tutkimuksessa verrattiin myös kudoksensäilöntäliuoksessa yön yli säilöttyä syöpäkudosnäytettä välittömästi analysoituun näytteeseen, ja alustavien tulosten mukaan ensin mainitussa kuolevien solujen osuus oli merkittävästi suurempi.
  • Kervinen, Kaarlo; Lähdeoja, Tuomas; Salmela, Mikko; Paavola, Mika (Helsingin yliopisto, 2020)
    Retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää HUS Töölön Sairaalassa vuosina 2007-2016 lukkolevyosteosynteesillä hoidettujen olkaluun alaosan nivelpintaan ulottuvien murtumien (AO-C-tyyppi) lyhyen ja keskipitkän aikavälin toiminnallisia ja radiologisia tuloksia. Samalla saadaan tietoa epätyydyttävää tulosta ennustavista tekijöistä ja voidaan verrata tuloksia kyynärtekonivelaineistoihin. Olkaluun alaosan nivelen sisäinen murtuma johtaa hoitamattomana huonon toimintakyvyn tarjoavaan kyynärpähän. Nuorilla hoitolinja on rutiininomaisesti operatiivinen, avoreduktio ja osteosynteesi kyynärnivelen toiminnan palauttamiseksi. Vanhuksilla osteosynteesi on teknisesti haastavaa murtumien mittavammasta pirstaleisuudesta johtuen sekä murtuman kiinnityksen pettämisiä, luutumattomuutta ja jäykkyyttä ajatellaan esiintyvän enemmän kuin työikäisillä. Kyynärnivelen tekoniveltä on tarjottu ratkaisuksi vanhusten murtumien hoidossa. Töölön sairaalan suuri volyymi tarjoaa myös kansainvälisesti merkittävän kokoisen potilasmateriaalin. Tutkimukseen pyydetään kaikkia 1.1.2007- 30.6.2016 Töölön sairaalassa olkaluun alaosan C-tyypin murtuman vuoksi leikkauksella hoidettuja murtuman syntyhetkellä yli 65-vuotiaita potilaita. Alkuajankohta on valittu siten, että lukkolevyt ovat siihen mennessä vakiinnuttaneet asemansa rutiinihoitona. Soveltuvat potilaat kutsutaan tutkimuskäynnille, jonka yhteydessä yläraajojen toimintakyky tutkitaan kliinisesti sekä vastataan toimintakykymittareiden kysymyksiin. Tutkimuksen päätulosmuuttuja on Oxford Elbox Score (OES) –mittari, joka määrittää kyselylomakkeen avulla kyynärnivelen toimintakyvyn vaikutusta arkielämään. Toissijaisina tulosmuuttujina ovat Mayo Elbow Performance Score (MEPS) –mittari, quick-DASH, kyynärnivelen kliinisesti määritetty toimintakyky ja potilaan subjektiivinen tyytyväisyys kyynärpään toimintaan. Lisäksi otetaan kyynärnivelen rtg-kuvat radiologisten muutosten selvittämiseksi. Potilailta määritetään myös terveen puolen toimintakyky, jolloin kunkin terve puoli toimii vertailuryhmänä. Seuranta-aika tulee olemaan vähintään yksi vuosi vammasta, suurimmillaan noin 8,5 vuotta. Keskeisiä taustatietoja ovat vammamekanismi, murtuman luokka ja vammaan sekä leikkaushoitoon liittyvät komplikaatiot. Tutkimus julkaistaan kyseisen erikoisalan kansainvälisessä lääketieteen lehdessä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää määrittämään HUS Töölön sairaalassa käytössä olevia hoitolinjoja kyseisen vammatyypin osalta.
  • Malassu, Irina (Helsingin yliopisto, 2020)
    HUS, suu- ja leukasairauksien klinikassa (SLK), Pää- ja kaulakeskuksessa tehdään vuosittain 70–80 ortognaattis-kirurgista leukojen leikkausta aikuisille, joilla on vaikea purentavirhe ja siihen liittyvä vertikaalinen, transversaalinen ja/tai antero-posteriorinen leukojen epäsuhta sekä purennasta aiheutuvaa vakavaa terveydellistä haittaa. Ortognaattis-kirurgista hoitoa voivat tarvita myös potilaat, joiden purenta on muuttunut kasvojen alueen murtuman seurauksena. Ortodonttis-kirurginen hoito on potilaalle raskas sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hoito on pitkäkestoinen, vaatii sairaalahoitoa ja potilaan ulkonäössä voi tapahtua suuriakin muutoksia. Siksi hoitoa ennen on selvitettävä ja arvioitava potilaan psykososiaalinen tilanne, leikkauksen hyödyt ja siitä mahdollisesti aiheutuvat haitat sekä potilaan odotusten realistisuus. Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää ortognaattis-kirurgisten potilaiden hoidon kulku; perehtyä siihen sekä kirjallisuuden, kliinisen toiminnan sekä ortognaattis-kirurgisen potilaan haastattelun kautta; oppia ymmärtämään ortognaattis-kirurgisen hoidon suunnittelu, hoidon toteutus sekä ongelmat ja hyödyt. Tässä työssä keskitytään erityisesti tapaturmapotilaaseen ja surgery first-tyyppiseen hoitoon. Kliinisenä materiaalina on HUS:n Pää-ja kaulakeskuksessa, Suu- ja leukasairauksien klinikassa keväällä 2019 leikattu potilas. Potilastapauksemme osoittaa, että ortognaattista kirurgiaa voidaan toteuttaa myös potilaille, joiden elämäntilanne on syystä tai toisesta haastava. Päihdetaustaa omaavilla henkilöillä voi esiintyä anestesian sekä postoperatiivisen kivunhallinnan ongelmia. Tällaisissa tapauksissa on mietittävä erityisen tarkasti etukäteen, millaisia haasteita voi tulla vastaan ja miten ne ratkaistaan. Hoitoprosessin aikana huomioitavaa on potilaan informointi vertaistukiryhmistä sekä niihin ohjaaminen tarvittaessa. Myös hoitohenkilökunnan tavoitettavuus sekä potilaalle tarjoama henkinen tuki on välttämätöntä.
  • Kaidesoja, Milla (Helsingin yliopisto, 2020)
    Aims: The transdiagnostic cognitive-behavioral model of eating disorders (ED) views EDs as a single disorder with different clinical manifestations, but the CBT effectiveness research thus far has mostly only pooled results within individual ED categories. A panoramic meta-analysis (PMA) synthesizes evidence across indications, and here the aim is to explore whether a PMA in the context of CBT for EDs provides an unbiased and precise effect estimate when pooling across the ED diagnoses. Methods: Reviews that synthesize RCTs of CBT for EDs were searched, and reviews that met inclusion criteria and included meta-analytic data or valid data from a single RCT were included in the PMA. Two PMAs (CBT vs active controls, CBT vs inactive controls) were performed. The outcome most commonly employed in the meta-analyses identified in the search was chosen as the outcome of interest. Findings: Of the n=24 meta-analyses, only n=7 were eligible for the PMA. The analysis provided support for the effectiveness of CBT vs inactive controls ((SMD: 0.32, 95% CI: 0.05 to 0.59, I2= 38.1%) but results were inconclusive when CBT was compared to active controls (SMD: 0.01, 95% CI: -0.35 to 0.36, I2=75.2%). Conclusions: Due to the methodological limitations of this thesis, several central comprehensive meta-analyses had to be excluded from the PMA. Thus, this PMA failed to provide a precise and unbiased synthesis of existing data of the effectiveness of CBT for EDs across the diagnoses.
  • Lindholm, Jenny (Helsingin yliopisto, 2020)
    Bakgrund: Pre-eklampsi har i tidigare forskning påvisats öka risken för hjärt- och kärlsjukdomar efter graviditeten. Även hos barnet finns det en risk för högre blodtryck redan i barndomen samt en ökad risk för övriga kardiovaskulära riskfaktorer såsom förhöjt body mass index. Målet med denna studie är att undersöka metaboliska och antropometriska skillnader mellan pre-eklamptiska respektive icke pre-eklamptiska mödrar samt deras barn i 10-årsåldern. Metoder: Bakgrundsinformation samt klinisk data har i en pilotstudie samlats in från 45 familjer (mamma, pappa och barn). Familjerna är antingen pre-eklamptiska (undersökningsgrupp) eller icke pre-eklamptiska (kontrollgrupp). Vi undersökte om det fanns skillnader i olika metaboliska och antropometriska faktorer mellan de båda grupperna, främst med avseende på barnen. Resultat: Inga betydande skillnader i de prepubertala barnens blodtryck mellan de båda grupperna kunde påvisas. De pre-eklamptiska barnen var överlag mindre till kroppsstorleken än de icke pre-eklamptiska barnen. De pre-eklamptiska mödrarna hade högre blodtryck, fettprocent, midjemått och BMI än de icke pre-eklamptiska. Konklusion: Pilotstudien visade inga tydliga skillnader i prepubertala barns blodtryck med avseende på pre-eklampsi, men de pre-eklamptiska barnen var mindre till kroppsstorleken än de icke pre-eklamptiska barnen. Pre-eklamptiska mödrar hade en högre kardiovaskulär riskprofil som potentiellt kan påverka barnens kardiovaskulära risk på längre sikt då forskning visat att moderns förhöjda blodtryck under graviditeten kan påverka barnets blodtryck.
  • Junkkari, Ella; Hukkinen, Maria; Merras-Salmio, Laura; Koivusalo, Antti; Pakarinen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Objective. Recent studies have reported an increasing incidence of acute pancreatitis (AP) in children. The etiology of AP in children is more diverse compared to adults. All patients treated for acute pancreatitis (AP) or acute recurrent pancreatitis (ARP) in Helsinki University Children’s hospital during 1999-2018 were reviewed. Methods. ARP was considered as two or more episodes of AP over a lifetime. Demographics, clinical findings, laboratory test results, genetic assessment, imaging findings, endoscopic and surgical treatment, duration of hospital stay, number of pancreatitis episodes, and outcome were analyzed. Results. Of a total of 34 identified patients [n=22 (64%) AP; n=12 (35%) ARP; n=17 (50%) females] none died. The most frequent etiologies were pancreaticobiliary (26%), drug-induced (21%), hereditary (18%), autoimmune (9%) and idiopathic (21%) pancreatitis. An underlying SPINK1 (n=4) and PRSS1 mutation was found in five (15%) patients. Median age at diagnosis was 9.8 (8.2-11) years. Patients with pancreaticobiliary pancreatitis were younger at presentation [4.3 (2.5-9.8) vs. 10 (8.5-12) years, p=0.025] and underwent ERCP (n=7/9 vs. 8/25, p=0.025), and surgical or endoscopic interventions (n= 8/9 vs. 8/25 p=0.006) more frequently compared to the rest of the cohort. The most common long-term complications affecting 29% of patients were chronic upper abdominal pain and diarrhea, occurring each in three patients (8.8%), respectively. Four patients received pancreatic enzyme substitution, while none developed diabetes. Conclusions. Our study highlights the diverse etiology of pediatric pancreatitis necessitating comprehensive diagnostic work-up and management options with relatively low long-term morbidity.
  • Hirvonen, Anna-Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Aims. Previous research on cognitive-behavioral therapy for bipolar disorder is somewhat contradictory. It is also known that the course of bipolar disorder is heterogeneous both within and between patients. This study examined if there is change in global distress measure and which of the four domains (life functioning, problems/symptoms, subjective wellbeing or risk to self and to others) explain the change. Furthermore, it was examined whether there was variance in global distress between patients before treatment and if the change in global distress was different based on the score in beginning. Methods. This study focused on patients (N = 85) who participated in cognitive-behavioral group therapy for bipolar disorder in psychiatric outpatient care in Helsinki between 2013 and 2015. Global distress (Core-OM) was measured before and after treatment. The change in scores was examined using repeated measures MANOVA. Univariate analysis of variance was used as post-hoc method for examining which domains (life functioning, problems/symptoms, subjective wellbeing or risk to self and to others) explained the change. Results and conclusions. Global distress decreased during cognitive-behavioral group therapy. The change in global distress was explained by domains life functioning and problems/symptoms but not by subjective wellbeing or risk to self and to others. There was variance in global distress between patients before treatment and the change during treatment was different for these groups. More research is needed to examine whether e.g. the type of bipolar disorder, the number of previous episodes, psychiatric comorbidity or cognitive deficits affect the efficacy of adjunctive psychosocial interventions for different subgroups of bipolar disorder so targeted interventions for those groups can be developed.
  • Järvinen, Aurora (Helsingin yliopisto, 2020)
    The aim of the study. Internalizing symptoms are mental health problems of which the most common forms are depression and anxiety. Internalizing symptoms emerging in childhood are associated with a risk of cumulating negative consequences and a tendency to become chronic. To narrow the risk of developing internalizing symptoms, it is crucial to understand their early risk factors. The association between temperament and internalizing symptoms has been demonstrated in earlier studies. However, longitudinal studies have typically examined these associations within relatively short time frames. Studies on the role of early temperament as a potential predictor of internalizing symptoms occurring later in school-age are scarce and insufficient. Also, due to a lack of research data, it is still unclear how temperamental change and stability of traits during childhood years explain the risk of school-age internalizing problems. This study examines the role of infant temperament in the etiology of school-age internalizing symptoms. The study also explores how the changes and the stability of temperament traits from infancy to school-age are associated with the risk of school-age internalizing symptoms. In this study, the definition of temperament is based on Rothbart’s temperament theory. Methods. The data of this study is a part of a larger follow-up study PREDO (The Prediction and Prevention of Preeclampsia and Intrauterine Growth Restriction). The sample consists of 919 children. In this study, data from the 6-month infancy assessment point and follow-up at the age of 7 to 11 years were used. Mothers and partly fathers (n = 581) assessed the child’s temperament with the Revised Infant Behavior Questionnaire at the age of 6 months. At the age of 7 to 11 years, mothers assessed the child’s temperament with the Temperament of Middle Childhood Questionnaire and internalizing symptoms with the Childhood Behavior Checklist and the Strengths and Difficulties Questionnaire. Associations between temperament traits and internalizing symptoms were examined with linear regression analyses. In terms of studying the stability and change of temperament traits, residualization and interaction analyses of traits were used. Results and conclusions. Negative emotionality appeared as a significant risk factor for internalizing symptoms; high levels of negative emotionality in infancy can be seen as an early risk factor for subsequent symptoms. Also, weak regulation capacity in infancy increases the risk of school-age internalizing symptoms. In this study, the stability of temperament traits was low and the role of temperamental change from infancy to school-age was highlighted. According to this study, changes in temperament traits explain the risk of internalizing problems more than the stability of the traits. An increase in negative emotionality and a decrease in effortful control during childhood years are associated with elevated risks of internalizing symptoms. The association between extraversion and internalizing symptoms was modest, but low levels of extraversion through childhood years slightly increase the possibility of symptoms. The results of this study create a possibility to recognize early risk factors, intervene at an early stage, and prevent the development of internalizing problems.
  • Lindqvist, Leena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tavoitteet Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on vähentynyt viime vuosina ja vuosikymmeninä. Seksuaaliselle hyväksikäytölle altistavia riskitekijöitä on tutkittu paljon, ja erityisesti niiden kasaantumisen tiedetään lisäävän hyväksikäytön riskiä. Toistaiseksi ei tiedetä, ovatko hyväksikäyttökokemukset vähentyneet tasaisesti niillä nuorilla, joille kasaantuu riskitekijöitä verrattuna niihin, joilla ei esiinny tällaista riskien kasaantumista eli niin kutsuttua nuoruuden riskiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko nuoruuden riskin yhteys lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön muuttunut viime vuosikymmeninä. Toiseksi selvitetään, onko jonkin yksittäisen riskitekijän yhteydessä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tapahtunut muutosta. Menetelmät Tutkimuksen aineistona hyödynnettiin suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten vastauksia neljästä valtakunnallisesta kyselytutkimuksesta: Lapsiuhritutkimuksista vuosilta 1988 (n=7 322), 2008 (n=5 775) ja 2013 (n=5 095) sekä vuoden 2019 Kouluterveyskyselystä (n=42 673). Kussakin tutkimuksessa vastaajilta oli kysytty seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksista sekä neljästä yksittäisestä riskitekijästä. Vastausten perusteella niiden nuorten, joilla toteutui riittävän monta riskitekijää, katsottiin kantavan nuoruuden riskiä. Nuoruuden riskin ja yksittäisten riskitekijöiden yhteyksiä seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksiin tarkasteltiin kussakin aineiston osassa logistisella regressioanalyysillä. Analyysit tehtiin erikseen tytöille ja pojille. Tulokset ja johtopäätökset Tutkimuksen perusteella lasten seksuaalinen hyväksikäyttö oli selvästi vähentynyt vuodesta 1988. Nuoruuden riskin yhteys seksuaaliseen hyväksikäyttöön oli pysynyt likimain samana aikavälillä 1988-2019, eli riskien kasaantuminen ei altistanut hyväksikäyttökokemuksille aiempaa vahvemmin tai heikommin. Yksittäisten riskitekijöiden kasaantuminen oli selvästi vähentynyt kaikilla muilla paitsi niillä, joilla toteutui jokainen neljästä tarkastellusta riskitekijästä. Nuoruuden riski moninkertaisti seksuaalisen hyväksikäytön riskin kaikkina ajankohtina sekä tytöillä että pojilla. Vuonna 2019 nuoruuden riski näytti altistavan poikia hyväksikäytölle tyttöjä vahvemmin, mutta muuten sukupuolten välillä ei ollut eroja. Riskitekijöiden kasaantuminen altisti hyväksikäyttökokemuksille kaikkia yksittäisiä riskitekijöitä vahvemmin. Yksittäisten riskitekijöiden merkitys hyväksikäyttökokemuksille altistavina tekijöinä pysyi likimain samana.
  • Launis, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Aims. Human sleep is influenced by several biological and environmental factors. Furthermore, day-time experiences and emotion-related processes are likely to impact the subsequent sleep. However, it has been suggested that emotions may not have a direct impact on the quality or duration of sleep, but emotion regulation may have a noteworthy part in between. The aim of the present study is to investigate the effect of cognitive emotion regulation strategies on objectively measured sleep in adolescents. Ten distinct cognitive emotion regulation strategies and their association on sleep duration, sleep quality, regularity, and the timing of sleep phase was examined. The possible links between theoretically adaptive and maladaptive strategies and sleep were investigated as well. Methods. Sleep and cognitive emotion regulation strategies of 329 adolescents (67.1% girls, age M=17.47) were measured in SleepHelsinki!, a University of Helsinki –based research project. Sleep was measured objectively with actigraphy. Regression analyses were performed between distinct emotion regulation strategies and sleep outcomes, and between two composite variables (adaptive and maladaptive strategies) and sleep outcomes. Results and Conclusions. The average sleep duration of adolescents was 6.55 hours on weekdays and 7.41 hours on weekends, which is considerably less that the recommended 8-10 hours. A clear link between emotion regulation strategies and the timing of the sleep phase was found. The overall use of adaptive strategies as well as the use of distinct adaptive strategies was related to an earlier midpoint of the sleep phase on weekdays. Furthermore, the more rumination and catastrophizing were used, the later the sleep midpoint occurred. However, the link between emotion regulation strategies and duration, quality and regularity of sleep remains elusive. The results obtained in the present study suggest that the usage of various emotion regulation strategies is connected to the timing of nighttime sleep, particularly on weekdays. Sufficient emotion regulation is likely necessary for good nighttime sleep, but the adaptivity of the strategy may depend on complex person-, situation- or emotion-related matters.
  • Saario, Pinja (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman tarkoitus oli tarkastella distaalipurentaa ja sen varhaishoidon erityispiirteitä. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä potilastapauksesta. Aineistona käytettiin hammaslääketieteellistä kirjallisuutta sekä tieteellisiä julkaisuja. Julkaisuja haettiin Medline-tietokannasta käyttäen ensisijaisina hakutermeinä ”interceptive orthodontics”, ”early orthodontics”, ”distal occlusion” ja ”class II malocclusion”. Haku rajattiin koskemaan englanninkielisiä meta-analyysejä, systemaattisia kirjallisuuskatsauksia ja kliinisiä tutkimuksia. Distaalipurenta on yleinen purentavirhe, johon voi liittyä sekä hampaistollisia että luustollisia piirteitä. Hampaistollisessa distaalipurennassa alakuutoset purevat distaalisesti yläkuutosiin nähden. Luustollisella distaalipurennalla tarkoitetaan II luustoluokan tilannetta, jossa mandibula sijaitsee retrognaattisesti. Ennen pubertaalista kasvupyrähdystä tehtävällä varhaisvaiheen oikomishoidolla pyritään estämään purentavirheen paheneminen ja sillä voidaan saada aikaan muutoksia luustollisissa rakenteissa. Distaalipurennan varhaisvaiheen hoidossa käytetään yleensä funktionaalisia kojeita kuten aktivaattoreita, purennanohjaimia tai Fränkel II-kojetta. Nämä kojeet ohjaavat potilasta tuomaan alaleukaa eteenpäin korjaten sagittaalisia purentasuhteita. Nykyinen tutkimustieto ei puolla distaalipurennan varhaishoitoa, koska sillä saadaan harvoin aikaan viimeisteltyjä hoitotuloksia, jolloin potilaat tarvitsevat usein toisen hoitovaiheen pysyvässä hampaistossa. Tällöin hoitojaksot pitkittyvät ja kokonaiskustannukset kasvavat. Varhaisvaiheen oikomishoidolla ei myöskään saavuteta ylimääräistä hyötyä hoitotuloksen kannalta verrattuna yksivaiheiseen oikomishoitoon myöhemmässä vaiheessa. Distaalipurennan varhaishoito voi kuitenkin olla aiheellista, jos potilaalla on psykososiaalisia ongelmia tai hampaiden traumariski on suurentunut. Distaalipurentapotilas hoidettiin HUS Suusairauksien opetus- ja hoitoyksikössä ja tapaus dokumentoitiin huolellisesti. Varhaisvaiheen oikomishoito toteutettiin Fränkel II-kojeella. 7 kuukauden hoidon jälkeen potilaalla todettiin paremmat sagittaaliset purentasuhteet.
  • Kukkonen, Saara (Helsingin yliopisto, 2020)
    Aims: Previous research has shown that high instability of home, work, or daycare environment is associated with poorer cognitive achievement. This topic, however, has not been investigated in school environment. This study investigated (1) whether instability of school environment is associated with students’ school achievement and (2) whether students’ temperament traits modify these associations. Method: The data included a representative sample of Finnish 9th grade students (N=1835–1915). The instability of school environment was measured with three instability scales: instability of social relationships, learning spaces, and general structure. School achievement was measured with school grades. Standardized cognitive tests were performed for a subsample of the data (N=121–137). Students’ temperament traits were assessed using questionnaires fulfilled by teachers. Results: High instability of social relationships was related to poorer school grades independently of student’s temperament traits. High instability of learning spaces was associated with poorer grades in students with low (vs. high) task orientation or high (vs. low) flexibility. Instability of school environment had no main effects to standardized cognitive tests. High instability of learning spaces was associated with poorer cognitive achievement in students with high task orientation (vs. low) or high reactivity (vs. low). Conclusions: High instability of school environment appears to be associated with students’ poorer school achievement. These associations are modified by students’ temperament traits. The results indicate that there should not be excessive instability of students’ social relationships or learning spaces to provide optimal and equal opportunities for school achievement for students with different temperaments.
  • Piittinen, Anne; Wilkman, Tommy; Mesimäki, Karri; Bäck, Leif; Uittamo, Johanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pään ja kaulan alueen syöpien hoidossa tapahtuvat viivästymiset huonontavat potilaiden ennustetta, koska viiveet mahdollistavat sekä primaarikasvaimen kasvun että metastaasien synnyn ja leviämisen. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä pään ja kaulan alueen syövät määritellään erittäin kiireellistä hoitoa vaativiin syöpiin, joiden hoidon tulisi alkaa korkeintaan 2-3 viikon sisällä diagnoosista. Hoitoyksiköiden toiminnan ei tulisi aiheuttaa potilaiden hoitoon kohtuuttomia odotusaikoja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) korva-nenä-kurkkutautien klinikalla ja suu- ja leukakirurgian klinikalla hoidettujen pään ja kaulan alueen syöpien hoitoviiveet. Vertasimme saatuja tuloksia Tanskan ja Ruotsin säädöksiin hoitoviiveistä. Vuoden 2018 HUSissa hoidetut pään ja kaulan alueen syöpäpotilaat käytiin lävitse pään ja kaulan alueen syöpien moniammatillisen kokouksen pohjalta. 310 potilasta soveltui tutkimukseen ja tutkimukseen tarvittavat tiedot kerättiin potilasasiakirjoista. Pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden hoitoviive on HUSissa pidempi kuin Ruotsin ja Tanskan säädökset. Kirurgiseen hoitoon viive HUSissa on keskimäärin 40 päivää, kun Tanskassa sallittu raja on 28 päivää ja Ruotsissa 35 päivää. Tilanne onkologisen hoidon aloitukseen on vielä huolestuttavampi, HUSissa tähän kuluu 54 päivää, verrattuna Tanskan sallittuun 32 ja Ruotsin sallittuun 43 päivään. HUS:in potilasviiveet ovat huomattavasti pidemmät kuin verrokkimaiden. Lisäksi kirjallisuuden mukaan 40 päivän aikana tuumori voi kasvaa merkittävän paljon. Se heikentää potilaan ennustetta ja kasvattaa kuluja yhteiskunnalle. Suurin syy näihin hoitoviiveisiin on resurssien vähyys.

View more