Lääketieteellinen tiedekunta

 

Recent Submissions

  • Lindahl, Anna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pitkäaikaissairaudet kuormittavat suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää enenevästi väestön ikääntyessä. Elintapahoito on tärkeä osa mm. aikuistyypin diabeteksen hoitoa, ja toisaalta terveet elintavat tukevat hoitoa kaikissa sairauksissa. Valtaosa suomalaisista lääkäreistä ja hoitajista kokee potilaan motivoimisen ja elintapamuutoksessa tukemisen osaksi tehtäviään, mutta lähes puolet kokee taitonsa elintapaneuvonnassa riittämättömiksi. Terveysvalmennus, elintapamuutosta tukeva valmentava työote, on näyttöön perustuva elintapainterventio. Tämä kirjallisuuskatsaus tarkastelee tutkimusnäyttöä arvioimalla terveysvalmennusta ja sen vaikuttavuutta. Muutosvalmius ja motivaatio ovat elintapamuutoksen keskeisiä osia. Valmennus nostaa potilaan toimijaksi: sen keskiössä on potilaan voimaannuttaminen ja aktiivisen toimijuuden lisääminen perinteisen auktoritatiivisen terveysneuvonnan sijaan, potilaan autonomiaa korostaen. Tavoitteena on potilaan motivoiminen hänen itse asettamiensa tavoitteiden saavuttamiseksi. Terveysvalmennus tukee hoitoon sitoutumista ja myönteisiä elintapamuutoksia pitkäaikaissairailla sekä parantaa potilaiden elämänlaatua. Heikommassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat potilaat hyötyvät terveysvalmennuksesta keskimäärin enemmän kuin muut, joten valmennus voi myös lisätä terveydenhuollon tasa-arvoisuutta. Terveysvalmennuksen menetelmien opettaminen lääkärille tarjoaa hyödyllisiä taitoja potilaan tukemiseen. Samalla se voi parantaa potilas-lääkärisuhdetta ja tuoda uutta näkökulmaa lääkärikoulutukseen. Terveysvalmennus tarjoaa lupaavan lähestymistavan tukea potilaiden elintapahoitoa osana suomalaista terveydenhuoltoa. Elintapamuutosten vaikutukset sairauden, kustannusten tai kuolleisuuden muutoksina havaitaan pitkän aikavälin seurannassa, ja terveysvalmennuksen kustannusvaikuttavuudesta on toistaiseksi vasta alustavaa näyttöä. Tarvitaan siis lisää tietoa ja pitkäaikaistutkimuksia siitä, miten ja kuinka paljon terveysvalmennusta tulisi tarjota ja mitkä sen pitkäaikaisvaikutukset ovat.
  • Kangas, Emilia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sääriluun avomurtuma on vaikea vamma, jonka hoitomahdollisuudet ovat lisääntyneet erilaisten kielekekorjausten kehityksen myötä. Kielekkeellä tarkoitetaan verisuonitettua kudossiirrettä, jonka avulla voidaan peittää kudospuutos. Tutkimuksen tarkoituksena on raportoida ja analysoida kielekekorjausten käyttöä sekä onnistumista avosäärimurtumapotilaiden hoidossa HUS Töölön sairaalassa. Retrospektiiviseen potilasasiakirjatutkimukseen sisällytettiin kaikki (n=79) vuosina 2009-2017 hoidetut potilaat. Potilaista miehiä oli 57 ja naisia 22. Potilaiden iän mediaani oli 42 vuotta, ja useimmilla heistä ei ollut pitkäaikaissairauksia. Avomurtumien vakavuus arvioitiin Gustilo-luokituksen mukaisesti. Murtuma hoidettiin definitiivisesti levytyksellä, ydinnaulauksella tai ulkoisella fiksaattorilla. Primaarisia kielekkeitä tehtiin 84 kappaletta, ja näistä paikallisia kielekkeitä oli 46 ja mikrovaskulaarisia kielekkeitä 38. Paikallisista kielekkeistä käytetyimmät olivat soleus ja gastrocnemius, mikrovaskulaarisista taas latissimus dorsi ja ALT. Potilaista 74 sai Clavien-Dindon luokitukseen perustuen komplikaation. Vaikeisiin komplikaatioihin (Clavien-Dindo ≥ IIIb) johti tilastollisesti merkitsevästi todennäköisemmin vamman korkea Gustilo-luokka ja mikrovaskulaarinen kieleke. Yleisin komplikaatio oli kielekkeellä peitetyn vamma-alueen infektio, jonka sai 51 potilasta. Primaarikielekkeen osittaisen tai täydellisen menetyksen takia tehtiin sekundaarinen pehmytkudospeitto 23 potilaalle joko ihonsiirrolla, tai uudella paikallisella tai mikrovaskulaarisella kielekkeellä. Paikallisista kielekkeistä 72% ja mikrovaskulaarisista 74% onnistui ilman sekundaarisia pehmytkudospeittotoimenpiteitä. Osteomyeliitti todettiin kahdeksalla potilaalla. Sääriamputaatio tehtiin kahdelle potilaalle. Yksi potilaista kuoli primaarivammojensa vuoksi. Luutumattomuus todettiin 30 potilaalla, joista 26 joutui uusintaleikkaukseen. Sääriavomurtumien kielekekorjaukset ovat haastavia ja komplikaatioherkkiä toimenpiteitä, joiden avulla raaja saadaan kuitenkin yleensä pelastettua. Hoitopäätöksiä tehdessä tulee huomioida potilaan aiempi terveydentila ja vamman laatu, sillä ne vaikuttavat merkittävästi saavutettavaan lopputulokseen.
  • Franzén, Markus (Helsingin yliopisto, 2020)
    Bakgrund: Avancerade glykerade slutprodukter (AGEs), som uppstår via icke-enzymatiska reaktioner i vävnader har under senare tid varit fokus för mycket forskning. AGEs ackumulering sker under en människas livstid, men accelereras under oxidativ stress och hyperglykemi. AGEs har implicerats i patogenesen i flertalet kroniska sjukdomar och deras komplikationer. Syftet med denna studie är att utreda hur hudens autofluorescens (SAF), som har verifierat att korrelera med AGEs i huden, korrelerar med morbiditet och levnadsvanor. Metoder: Denna studie baseras på ett material på 166 individer som deltagit mätningen av SAF och som varit med i Helsinki Birth Cohort Study (HBCS). HBCS är en kohortstudie av 13 345 personer födda i Helsingfors mellan åren 1934 och 1944. SAF uppmättes med AGE reader™, Diagnoptics. Faktorer som vi undersökte ifall SAF korrelerar med är: diabetes typ 1 och 2, hypertension samt vaskulär sjukdom. Vi undersökte också ifall SAF påverkas av livsstilsfaktorer såsom alkoholkonsumtion, rökning, BMI och fettprocent. Resultat: I denna studie kunde vi visa att SAF korrelerade med diabetes typ 2 samt inom diabetiker hade personer med vaskulär sjukdom högre SAF. Slutsatsen av detta är att i framtiden möjligen SAF skulle kunna användas som en tilläggsriskfaktor för vaskulär risk hos diabetiker.
  • Hentunen, Hertta (Helsingin yliopisto, 2020)
    Hammaspuutokset ovat yleisin väestössä esiintyvä perinnöllinen poikkeama normaaliin yksilön kehitykseen nähden. Hammaspuutokset jaotellaan hypodontiaan eli alle 6 hampaan puutokseen sekä oligodontiaan eli 6 tai useamman hampaan puutokseen. Lisäksi tavataan harvinaista kaikkien hampaiden puutosta, anodontiaa. Hammaspuutokset esiintyvät useimmiten erillisinä anomalioina, mutta ne ovat myös osa useiden oireyhtymien oirekuvaa. Yleisyydestään huolimatta hammaspuutosten geneettinen tausta on vain osittain tunnettu. Hampaiden kehitys alkiolla alkaa noin 5. raskausviikon aikana. Hampaiden kehitys on monimutkainen prosessi, johon osallistuvat useat eri signaalireitit. Hampaan kehitystä voi kuvata vuoropuheluksi ektodermaalisen mesenkyymin ja epiteelin signaaliproteiinien välillä. Tunnetut mutaatiot hampaan kehitystä säätelevissä geeneissä vaikuttavat näiden signaalireittien ja niitä säätelevien proteiinien toimintaan. Katsauksessa käsitellään hampaiden sikiöaikaisen kehityksen biologista taustaa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin WNT10A-geenin roolia sekä erillisissä että syndroomiin liittyvissä hammaspuutoksissa. Katsauksen tavoitteena oli kerätä vuosien 2007 – 2018 välillä julkaistusta tieteellisestä kirjallisuudesta yksityiskohtaiset tiedot eri WNT10A-mutaatioista ja niiden aiheuttamista hammaspuutoksista homo-, yhdistelmäheterotsygoottisissa ja heterotsygoottisissa mutaatioissa. Kerätyt tiedot eriteltiin propositusten ja heidän sukulaisten välillä, kuten myös syndroomapotilaat henkilöistä, joilla oli erillisistä hammaspuutoksia. Lisäksi tarkasteltiin eri mutaatioiden maantieteellistä jakautumista. Kirjallisuuskatsauksen perusteella näyttää selvältä, että bialleeliset ja homotysygoottiset muodot aiheuttavat useammin vakavamman hammaspuutoksen kuin mutaatioiden heterotsygoottiset muodot. Heterotsygoottisen mutaation ilmiasu on useammin hammaspuutospotilaille tyypillinen inkisiivi-premolaari hypodontia, kun taas bialleellisiin muotoihin liittyy myös molaareiden ja kulmahampaiden puutoksia. Syndroomapotilailla oli useammin bialleellinen mutaation muoto, mutta myös heillä tavattiin heterotsygoottisia genotyyppejä. Yleisimpien mutaatioiden maantieteellinen jakaantuminen oli huomattavaa. F228I ja C107* mutaatiot olivat yleisimpiä mutaatioita länsimaalaisissa tutkimuksissa. Itä-Aasialaisissa populaatioissa taas yleisin mutaatio oli G213S. Hammaspuutospotilaiden geneettistä taustaa tutkittaessa edellä mainitut asiat potilaan ilmiasussa ja maantieteellisessä taustassa on hyvä ottaa huomioon. Perinnöllisyysneuvontaa annettaessa on huomionarvoista syndroomien ja vakavien oligodontioiden suhteellisesti korkeampi esiintyvyys bialleellisten potilaiden joukossa. WNT10A-geenin mutaatioiden ilmiasut ja penetranssi kuitenkin vaihtelevat huomattavasti eri potilaiden kesken. Todennäköistä on, että hammaspuutosten takana on usein monien eri geenien mutaatioiden yhteisvaikutus, ympäristötekijöitä unohtamatta.
  • Mikkola, Visa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tavoitteet: Itä-Euroopassa ja Keski-Aasiassa HIV-1-infektioiden ilmaantuvuus on noussut 57 % vuosina 2000−2015. Epidemiologista dataa on edelleenkin vähän. Lisäksi se on pääosin venäjänkielistä, eikä ole saatavilla kansainvälisten tietokantojen kautta. Suunnitelma: Keräsimme näytteitä ja epidemiologista dataa 328 HIV-tartunnan saaneelta, joista 91 % asui Venäjän Eteläisen federaatiopiirin alueella ja 9 % Pohjois-Kaukasian federaatiopiirin alueella. Menetelmät: Proteaasi-käänteiskopioijaentsyymi- (PRRT) ja integraasisekvessejä (IN) käytettiin viruksen alatyypin selvittämiseen sekä resistenssimutaatioiden ja lääkeherkkyyksien analysointiin. Fylogeneettisiä analyysejä käytettiin HIV:n ala-alatyyppien A6 ja A1 erottamiseen toisistaan. Tulokset: 303 (92 %) potilaan näytteet pystyttiin analysoimaan, näistä 32 %:lla infektio oli saatu huumeiden pistoskäytön kautta, 27 %:lla heteroseksissä ja 24 % infektioista oli nosokomiaalisia eli hoidon seurauksena tulleita. Miehillä huumeiden pistoskäyttö oli yleisin syy infektioille, naisilla heteroseksi. Tutkimuksessa todettiin eniten A6-viruksia (69 %), joita esiintyi erityisesti huumeita pistämällä käyttävillä sekä heteroseksin kautta saaduissa tartunnoissa. Tätä ja tulevia tutkimuksia varten luotiin A6-pol-referenssisekvenssi. Alatyypin B infektioita esiintyi erityisesti miehillä, joilla oli ollut miesten välistä seksiä. Alatyypin G infektiot olivat yhteydessä nosokomiaaliseen infektioon. Lääkeresistenssimutaatioita havaittiin PI-, NRTI-, NNRTI- ja INI-lääkeaineryhmiä kohtaan. Spesifisten mutaatioiden esiintyvyys korreloi tiettyjen HIV:n alatyyppien kanssa. Esimerkiksi ala-alatyyppi A6 yhteydessä esiintyi merkittävästi enemmän mutaatioita NRTI A62V sekä NNRTI G190S, kun taas alatyyppiin G korreloivat NRTI-lääkeaineryhmään liittyvät mutaatiot D67N ja M41L. Näytteissä havaittiin lääkeherkkyyden alentuma: 14,5 % PI-, 29,6 % NNRTI-, 27,1 % NNRTI- ja 8,2 % INI-ryhmän lääkkeitä kohtaan. Yhteenveto: Tutkimuksessa havaittu HIV-1 alatyyppijakauma Venäjällä on merkittävästi erilainen kuin Saksassa. A6 oli yleisin tutkimuksen näytteissä havaittu alatyyppi samoin kuin muissakin Venäjälle sijoittuvissa tutkimuksissa on kuvattu. Alatyyppiä G esiintyi poikkeuksellisen paljon tämän tutkimuksen näytteissä verrattuna muihin Venäjältä julkaistuihin tutkimuksiin, mikä viittaa paikalliseen epidemiaan. HIV-1:n resistenssitestauksen yleistyminen parantaisi HIV-lääkehoidon tehokkuutta sekä toisi lisätietoa Venäjän HIV-epidemiasta. (271 sanaa)
  • Teperi, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Raskausdiabetes yleistyy niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vuonna 2018 raskausdiabetes todettiin 21 %:lla suomalaisista synnyttäjistä. Hoitamattomana raskausdiabetes vaikuttaa sekä odottavan äidin että syntyvän lapsen terveyteen. Raskausdiabeteksen diagnoosi perustuu kahden tunnin glukoosirasituskokeeseen, joka tehdään melkein kaikille ensisynnyttäjille sekä niille uudelleensynnyttäjille, joilla on jokin raskausdiabeteksen riskitekijä. Kokeessa tutkittavan plasman glukoosipitoisuus mitataan ensin paastotilassa ja sitten tunnin ja kahden tunnin kuluttua glukoosijuoman nauttimisesta. Mikäli yksikin näistä mitatuista glukoosiarvoista ylittää käytössä olevan raja-arvon, tutkittavalla todetaan raskausdiabetes. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, eroavatko glukoosirasituskokeen tulokset toisistaan samojen naisten ensimmäisessä ja toisessa raskaudessa. Tutkimusaineisto koostuu niistä suomen- tai ruotsinkielisistä vantaalaisista naisista, joilla oli ensimmäinen ja toinen synnytys tutkimusajanjaksolla 1.1.2009-31.12.2015, joiden molemmat raskaudet olivat yksisikiöisiä ja joille tehtiin molemmissa raskauksissa glukoosirasituskoe (N=890). Tutkittavien tiedot saatiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen syntymärekisteristä, Tilastokeskuksesta sekä Vantaan terveyskeskuksen potilasrekisteristä. Ensimmäisessä raskaudessa tutkittavien paastoglukoosiarvo oli keskimäärin 0,2 mmol/l matalampi kuin toisessa raskaudessa. Ero säilyi merkitsevänä, kun paastoglukoosiarvon muutos vakioitiin äidin iän, koulutustaustan, siviilisäädyn, raskauksien välisen ajan ja äidin painoindeksin muutoksen suhteen. Eniten muutosta selitti painoindeksin kasvu. Myös äidin iällä ja raskauksien välisellä ajalla oli itsenäinen vaikutus paastoglukoosiarvon kasvuun. Glukoosirasituksen yhden ja kahden tunnin glukoosiarvoissa ei todettu merkitsevää eroa raskauksien välillä. Raskausdiabetes todettiin ensimmäisessä raskaudessa 25 %:lla ja toisessa raskaudessa 35 %:lla tutkittavista.
  • Vänskä, Arto (Helsingin yliopisto, 2020)
    Nielurisaleikkaus on toimenpide, johon usein liittyy kovaa leikkauksen jälkeistä kipua. Se ohittuu yleensä muutamassa viikossa. Kipu on usein kuitenkin niin kovaa, että sen hoidossa tarvitaan opioidilääkkeitä. Opioidit ovat tehokkaita leikkauksen jälkeisessä kivunhoidossa, mutta voivat aiheuttaa riippuvuutta. Opioidien väärinkäyttö ja siihen liittyvät haitat ovat lisääntyneet 1990-luvulta lähtien ja Pohjois-Amerikassa on alettu puhua opioidiepidemiasta. Keinoksi hillitä epidemiaa on ehdotettu tiukempaa kontrollia opioidien määräämisessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lisääkö nielurisaleikkauksen yhteydessä määrätty opioidilääkitys myöhempää opioidien käyttöä. Tutkimukseen sisällytettiin kaikki HUS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikalla vuonna 2017 nielurisaleikkauksessa olleet yli 16-vuotiaat potilaat. Heidän leikkauksensa jälkeisen hoidon tarvetta seurattiin kuukausi leikkauksen jälkeen ja lääkeostoja seurattiin vuoden 2018 loppuun saakka. Näitä 599 potilasta koskevat tiedot kerättiin sairauskertomusmerkinnöistä, reseptikeskuksesta sekä toimenpidettä ennen täytettävästä esitietokaavakkeesta. Tutkimuksessa havaittiin, että 107 (17,8 %) potilaalle määrättiin opioidilääkettä seurantajaksolla, joka alkoi kuukausi operaation jälkeen ja päättyi 31.12.2018. Voidaan olettaa, että opioidien määrääminen ei tällä seurantajaksolla enää liittynyt nielurisaleikkauksen hoitoon. Opioidilääkkeitä tarvinneiden määrää voidaan pitää suurena huomioiden, että opioidit eivät ole ensilinjan kipulääke. Tällä tarkastelujaksolla käytettyjen opioidien määrä vaikutti korreloivan potilaan korkeamman iän, perussairastavuuden, mielialasairauksien ja tupakoinnin kanssa. Lisäksi havaittiin, että nielurisaleikkauksesta kotiutuessa määrätty parasetamoli-kodeiiniyhdistelmälääkkeen määrä, jota potilaat eivät noutaneet apteekista, kasvoi suhteessa määrättyyn lääkemäärään. Suurempi reseptilääkemääräys ei kuitenkaan vähentänyt tarvetta leikkauksen jälkeiselle sairaalassa annettavalle kivunhoidolle. Tätä havaintoa voidaan hyödyntää nielurisaleikkauksen jälkeistä kivunhoitoa suunniteltaessa.
  • Uhre, Veli-Matti (Helsingin yliopisto, 2020)
    Uni on välttämätöntä ihmisen toiminnalle ja sen puute tai huono laatu altistavat monille sairauksille. Perimällä on suuri vaikutus unensäätelyyn ja univalverytmin preferenssiin eli niin sanottuun kronotyyppiin. Eri arvioiden mukaan perimän osuus yksilön kronotyyppiin on noin 50 prosenttia. Viimeaikaiset koko perimän kattavat assosiaatiotutkimukset (genome wide association study, GWAS) ovat havainneet uusia kronotyyppiin vaikuttavia yhden emäksen muutoksia (single nucleotide polymorphs, SNPs). Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää kronotyypin taustalla vaikuttavaa perinnöllistä taipumusta vastasyntyneillä. Tutkimus on osa laajempaa CHILD-SLEEP kohorttitutkimusta, joka kattaa 1643 vastasyntynyttä sekä heidän vanhempansa. Tutkimuksessa käytettiin vanhempien täyttämien lasten unta ja vuorokausirytmiä selvittävien standardoitujen kyselytutkimusten tuloksia sekä 1345 vastasyntyneen geneettisiä näytteitä. Kyselyt toteutettiin vauvojen ollessa kolmen, kahdeksan ja 24 kuukauden ikäisiä. Aamuvirkkuisuuteen yhdistyvä geneettinen riskipisteytys muodostettiin aikaisemmissa tutkimuksissa havaittujen SNP:ien pohjalta. Yhteensä yhdeksän SNP:iä valikoitui mukaan monigeeniseen riskipisteytykseen. Kyselytutkimusten pohjalta kerättyjä unimuuttujia analysoitiin suhteessa riskipisteytykseen. Analyysissä mukana olleita muuttujia olivat yöunen, päiväunen ja kokonaisunen määrä sekä yöheräilyt ja nukahtamisajankohta. Kovarianttina analyyseissä käytettiin sukupuolta, perheilmapiiriä, lapsen sairauksia sekä lapsen ruokintatapaa (rintaruokinta, maidonkorvike). Aineisto analysoitiin SPSS Statistics 25 -ohjelmistolla. Geneettinen aamutyyppisyys korreloi pitkään yöuneen kolmen (N=1066, BETA=.082, P=.012) sekä kahdeksan (N=975, BETA=.098, P=.002) kuukauden iässä. Myös varhainen nukahtamisaika (kellonaika) assosioitui aamutyyppisyyteen kahdeksan kuukauden iässä (N=1041, BETA=-0.72, P=.
  • Vasara, Henri; Halonen, Lauri; Stenroos, Antti; Kosola, Jussi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomessa operoidaan noin 2000 pertrokanteerista lonkkamurtumaa vuosittain. Nämä murtumat kuormittavat huomattavasti terveydenhuoltojärjestelmää ja murtuman saaneita yksilöitä. Nykyisten suositusten mukaan lonkkamurtuman luutumista tulisi seurata kuuden viikon välein otetuilla röntgenkuvilla, kunnes luutuminen on tapahtunut. Murtumien rutiininomaista seurantaa on kuitenkin kyseenalaistettu useammassa eri murtumatyypissä. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, onko intramedullaarisesti korjattujen pertrokanteeristen murtumien rutiininomaisesta seurannasta hyötyä. Analysoimme retrospektiivisesti kaikki 995 Töölön sairaalassa vuosina 2011-2016 intramedullaarisesti operoidut pertrokanteeriset murtumat. Potilaita seurattiin potilastietojärjestelmistä minimissään kaksi vuotta tai kuolemaan asti. Kaikki operaation jälkeiset lonkkamurtumaan liittyvät suunnitellut ja suunnittelemattomat käynnit analysoitiin. Aineiston potilaiden keski-ikä oli 81 vuotta ja heistä 67 % oli naisia. Potilaiden kolmen kuukauden kuolleisuus oli 14 % ja kahden vuoden 35 %. Kaikkiaan 9 potilaalla (0,9 %) suunniteltu seurantakäynti johti muutokseen potilaan hoitolinjassa. Näistä 6 johtui mekaanisista komplikaatioista, 2 murtuman luutumattomuudesta ja 1 periproteettisesta murtumasta. 64 potilaalla (6,4 %) tehtiin hoitolinjan muutos suunnittelemattoman käynnin takia. Näiden potilaiden käynneistä 28 johtui infektiosta, 15 mekaanisesta komplikaatiosta, 14 periproteettista murtumasta, 6 painehaavasta ja 1 avaskulaarisesta nekroosista. Rutiininomaiset seurantakäynnit ovat rasite sekä terveydenhuoltojärjestelmälle että potilaille. Lonkkamurtumapotilaat ovat keskimäärin huonokuntoisia ja seurantakäynneille saapuminen vaatii usein erityisjärjestelyjä. Silti alle 1 % suunnitelluista seurantakäynneistä johtaa muutoksiin hoitolinjassa. Ehdotuksemme on antaa potilaille ja kuntoutuslaitoksille kattavat ohjeet hoitoon hakeutumisesta rutiininomaisen seurannan sijaan.
  • Marmo, Karita (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman tavoitteena oli selvittää refluksitaudin eri hoitovaihtoehtojen tehokkuutta vauvoilla. Refluksi eli mahansisällön nouseminen ruokatorveen on hyvin yleistä vauvoilla. Refluksitaudista puhutaan, kun refluksioireet ovat vaikeita tai johtavat komplikaatioihin kuten kasvun hidastumiseen tai huonoon painonnousuun. Refluksitaudin diagnostiikka on vaikeaa vauvoilla pulauttelun ja itkuisuuden ollessa yleisiä ilmiöitä terveilläkin vauvoilla. Lisäksi vauvojen refluksi on usein neutraalia eikä hapanta, jolloin pH-mittauksesta ei ole hyötyä diagnostiikassa. Tässä tutkielmassa tehtiin kirjallisuuskatsaus alle yksivuotiaiden refluksitaudin hoidosta. Artikkeleiksi hyväksyttiin satunnaistetut kontrollitutkimukset edeltävän kymmenen vuoden ajalta. Hyväksymiskriteerit täyttäviä artikkeleita löytyi tietokannoista 25. Protonipumpun salpaajilla ei havaittu lumelääkettä suurempaa tehoa refluksitaudin oireisiin, vaikka happaman refluksin määrä väheni. Oireet vähenivät sekä lumelääkkeellä että protonipumpun salpaajalla yhtä paljon, viitaten taudin spontaaniin paranemistaipumukseen. Protonipumpun salpaajilla ei esiintynyt lumelääkettä enempää haittatapahtumia. Magnesiumalginaatin ja simetikonin yhdistelmällä oli lääkkeettömiä hoitokeinoja parempi teho oireiden vähentämisessä. Lääkkeettömistä hoitokeinoista asentohoidolla havaittiin refluksin määrän olevan pienempi vatsamakuulla ja vasemmassa kylkiasennossa kuin selinmakuulla tai oikeassa kylkiasennossa. Vanhempien ohjaus pienemmistä ruokamääristä tiheämmin annettuina, maidonsakeuttajien käytöstä sekä vältettävistä asennoista laski 78 %:lla oirepisteitä. Operatiivinen hoito osoittautui tehokkaaksi, oireet uusiutuivat 2,9 – 20 %:lla. Post-operatiivista dysfagiaa esiintyi 23,5-30 %:lla. Johtopäätöksenä lääkehoitoa ei siis tulisi määrätä rutiininomaisesti refluksitaudin hoitoon vauvoille. Asentohoito ja vanhempien ohjaus pienemmistä ruokamääristä ja maidonsakeuttajien käytöstä vaikuttavat olevan tehokkaita ensilinjan hoitokeinoja. Taudin hyvän spontaanin paranemistaipumuksen vuoksi vanhempien tukeminen ja taudin luonteesta informointi ovat tärkeässä roolissa.
  • Mulari, Severi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tausta: Sydämen sepelvaltimoiden ohitusleikkaus ja läppäleikkaus ovat yleisiä sydänkirurgisia toimenpiteitä. Siitä huolimatta molekyylitason arviointityökaluja tai -asteikkoja leikkaushyödyn laadullista arviointia ja ennustusta varten on vähän. Menetelmät: Tutkimuksessamme keräsimme sepelvaltimoiden ohitusleikkauksen tai sydämen läppäleikkauksen aikana potilailta eteiskorvakenäytteitä. Potilaista 28 leikattiin Helsingissä ja 20 Tampereella. Kaikilta potilailta kerättiin leikkauksen aikana tutkimusta varten kudosnäyte sydämen oikeasta eteiskorvakkeesta. Näytteiden geenien ilmentymisprofiilit analysoitiin sekvensoimalla niistä eristetty RNA. Potilastiedoista keräsimme kliiniset tiedot sydämen toiminnasta, ohitusleikkaukseen tai läppäleikkaukseen liittyvistä riskitekijöistä sekä lääkityksen. Analyysit teimme IBM SPPS Statistics ohjelmalla. Tulokset: Pearsonin korrelaatio oikean eteiskorvakkeen APELIN mRNA:n ilmentymisen ja preoperatiivisen vasemman kammion ejektiofraktion välillä oli -0.549 (p=0.001). APELIN mRNA:n ilmentyminen korreloi merkittävästi (Pearsonin korrelaatio 0.471, p=0.006) myös ejektiofraktion muutoksen kanssa (postoperatiivinen-preoperatiivinen ejektiofraktio). Yhteenveto: Tutkimuksessamme havaitsimme, että APELIN mRNA:n määrä sydämen oikeassa eteiskorvakekudoksessa ennustaa suurempaa potilaan leikkauksesta saamaa vasemman kammion ejektiofraktion paranemisella mitattavaa sydämen toiminnan hyötyä. Lisäksi APELIN mRNA:n ilmentyminen oli kääntäen verrannollinen leikkausta edeltävälle heikolle vasemman kammion ejektiofraktiolle. Mielenkiintoista oli, että APELIN mRNA:n määrän ja munuaisten glomerulusten suodatusnopeuden välillä ei ollut korrelaatiota. Nämä alustavat oikean eteiskorvakkeen geenien ilmentymisprofiilin analyysituloksemme liittävät APELIN mRNA:n ilmentymisen sepelvaltimoiden ohitusleikkaukseen tai sydämen läppäleikkaukseen assosioituvaksi sydänperäiseksi potilaiden toipumista ennustavaksi tekijäksi. Tuloksemme puoltavat materiaalin laajempaa analyysiä ja ennen leikkausta otettavien verinäytteiden analytiikkaa leikkaushyödyn kliinisesti käytettävien biomarkkerien kartoittamiseksi.
  • Syrjälä, Iina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Objectives: This study examines the association between childhood attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) symptoms with executive functions (EF) in adulthood by using Boston Qualitative Scoring System (BQSS) analysis of the Rey-Osterrieth Complex Figure (ROCF). In addition, correlations between the BQSS EF scores and self-reported EF difficulties on the Behaviour Rating Inventory of Executive Function- Adult version (BRIEF-A) are explored. ADHD is a developmental disorder diagnostically defined by symptoms of inattention and hyperactivity/impulsivity, in addition to which it has a component related to EF. The symptoms can persist into adulthood and they can affect daily functioning even if the full diagnostic criteria are no longer met. Methods: This study is part of a larger longitudinal cohort study of children with perinatal risk factors and their healthy peers. The children have been studied at multiple points during their lives since their birth. Those participants with sufficient information on their childhood ADHD symptoms, and a completed ROCF from the 40-year neuropsychological assessment (n=445) were chosen for this study. The perinatal risk group (n=376) was divided into three groups according to their childhood ADHD symptoms: no symptoms, a medium level of symptoms, and a high level of symptoms. The controls (n=69) had no reported history of ADHD. The association between symptom group and BQSS sub-scales was examined using logistic regression. Results: The following ROCF attributes predicted ADHD symptom group membership: Fragmented drawing style in the copying phase, a horizontally expanded reproduction with more perseveration in immediate recall, and a less neat reproduction in both immediate and delayed recall. The differences, barring immediate perseveration, became nonsignificant when gender, level of education and general intelligence (FSIQ) were considered. The correlations between BQSS and BRIEF-A scores were modest, and mostly statistically nonsignificant. Conclusions: Based on the findings, those with childhood ADHD symptoms in addition to perinatal risk factors show a slight tendency for less organized and precise performance in the ROCF, albeit one masked by variables such as education and IQ. In line with earlier literature, the correlations between performance-based EF tests and self-reports were mostly slim.
  • Lahti, Outi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Objectives. The aim of the current study was to explore the associations between executive functions i.e. working memory, inhibition and cognitive flexibility and auditory event-related potential (ERP) response P3a in 10–11-year-old children. The P3a is considered to reflect involuntary orientation of attention. Previous studies have proposed a relation between P3a and executive functions but there is very little research on the subject. Methods. The data was collected as a part of Arts@School -project. Forty-six children who participated in both electroencephalography recording (EEG) and a test of executive functions during autumn semester of the fourth grade of primary school were included in the current study. Both measurements were conducted during normal schooldays at the school. Children’s executive functions were assessed with a computer-based Modified Flanker task. Event- related potentials were recorded with a multifeature paradigm including a standard sound, five deviant sound types and novel sounds. The stimuli were presented through headphones while the participants were watching a movie without sound. P3a responses to the novel sounds are examined in the current study. Results and conclusions. Cognitive flexibility was found to be associated with P3a latency. Children who performed faster in cognitive flexibility tasks had also faster P3a responses. Working memory and inhibition were not associated with P3a latency. The results of the study partially support the hypothesis that faster P3a responses reflect more mature executive functioning. None of the studied executive functions was related to P3a amplitude. According to the study, differences in executive functions are not associated with the magnitude of distraction caused by novel sounds.
  • Juntunen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Objectives: Dyslexia is a specific reading disorder with a neurobiological and heritable background. Delayed language development and deficient phonological processing have been associated with dyslexia. These linguistic difficulties may relate to atypical speech perception already in early childhood, which could offer a basis for an early identification of dyslexia risk and the development of interventions. In the current study, neural discrimination of speech features was studied in children with a familial risk of dyslexia using the mismatch response (MMR; mismatch negativity, MMN). The aim of the current study was to examine if MMR is atypical in children at risk of dyslexia, and if MMN responses are associated with early language abilities. Methods: 28 children with familial risk of dyslexia and 26 control children participated in EEG recordings and assessment of language abilities at two years of age. MMR amplitudes were recorded for discrimination of vowel duration, pitch, and vowel identity, and groups were compared using MANOVA. Linear regression was applied to examine if MMR responses explained the variation in speech comprehension, production, and vocabulary. Results and Conclusions: Statistically significant MMRs were observed for all features of speech and no group differences were found in MMR amplitudes. This indicates that both groups could discriminate sounds equally well at the automatic level of information processing. MMRs to vowel duration and identity were associated with language comprehension and production, unlike MMR to pitch change. Thus, the perception of phonemic changes seems especially relevant to language development. However, the relationship between MMRs and linguistic abilities differed between the two groups: MMR to vowel duration explained comprehension and production in the control group, whereas MMR to vowel identity explained production in the risk group. A longer follow-up time is needed to examine if MMRs also predict phonological processing and literacy skills in school age.
  • Leivo, Eeva (Helsingin yliopisto, 2019)
    Melanooma on useille hoidoille resistentti syöpä ja etäpesäkkeet voivat ilmetä vuosia kliinisen remission jälkeen. Immunoterapeuttisilla hoitomuodoilla on saatu lupaavia tuloksia jopa levinneessä melanoomassa, mutta lopullista parantumista ei ole pystytty saavuttamaan. Membraani-tyyppiset matriksin metalloproteinaasit MMP14 ja MMP16 on yhdistetty huonoennusteiseen melanoomaan, koska ne säätelevät solujen liikkumista ja solunulkoisen matriksin muokkaamista. Lisäksi geenit, kuten neuron navigator 3 (NAV3), jotka ovat yhteydessä solujen jakautumiseen ja liikkumiseen, todennäköisesti vaikuttavat tuumorisoluihin. Tästä syystä tutkimme NAV3:n poikkeavuuksia primääreissä melanoomatuumoreissa sekä melanoomasolulinjoissa suhteessa MMP14:n ja MMP16:n ilmentymiseen. Lisäksi tutkimme immunosupressiivisen indoleamiini-2,3-deoksygenaasi 1:n (IDO) ja forkhead box P3:n (FOXP3) ilmentymistä tuumoreissa. Tutkimusaineistomme koostui retrospektiivisesti kerätyistä formaliinifiksoiduista benigneistä luomista (n=15), primaareista melanoomista (n=55) ja vartijaimusolmukkeista (n=9) sekä kahdesta melanoomasolulinjasta. Erityisesti tarkastelimme NAV3:n, MMP14:n, IDO:n ja FOXP3:n esiintymistä paksuissa melanoomissa. Menetelminä käytimme fluoresenssi in situ hybridisaatio- eli FISH-menetelmää, kaksoisfluorensenssimenetelmää, immunohistokemiaa ja geeniekspression osalta Taqman-menetelmää. Tutkimuksemme mukaan NAV3:n häiriöt voivat johtaa melanosyyttien maligneihin fenotyyppeihin ja vaikuttavat tuumorisolujen migraatioon kudoksessa. Primääreissä melanoomissa havaittiin NAV3/MMP14:n ilmentymistä samanaikaisesti kaikissa melanoomatuumoreissa, joiden Breslow-mitta oli alle 1,05 mm. NAV3/MMP14:n kaksoispositiivisuutta havaittiin invasiivisella reunalla yli puolella primaareista melanoomista ja kaikissa metastaaseissa. Suurin osa melanoomista oli joko kaksoispositiivisia tai kaksoisnegatiivisia NAV3/MMP14:lle viitaten näiden proteiinien yhteiseen regulaatioon. IDO:n runsas ilmentyminen oli tyypillistä paksuissa melanoomissa, mutta harvinaista ohuissa melanoomissa. FoxP3 esiintyi melanoomasoluissa ja infiltroivissa lymfosyyteissä.
  • Karlsson, Elin (Helsingin yliopisto, 2020)
    LAPTM4B är ett transmembranprotein som finns i lysosomer och sena endosomer. En isoform av proteinet, LAPTM4B-35 är ofta överuttryckt i flera cancerformer och det främjar bland annat cancercellernas proliferation och migration samt reglerar cellernas endocytos. Proteinet påverkar intracellulär cellsignalering genom flera olika rutter. LAPTM4B påverkar cellernas sfingolipid-metabolism som också har en central roll för cancercellers proliferation och migration. I detta projekt undersöktes effekten av LAPTM4B-knockout på uttrycket av sfingosin 1-fosfat receptorer i A431-celler och resultaten jämfördes med uttrycket av samma receptorer i LAPTM4B-överuttryckande A431-celler. Vi kunde se ett minskat uttryck av sfingosin 1-fosfat receptor 1 (S1PR1) i LAPTM4B-knockout celler. I projektet undersöktes även hur dessa cellers migration påverkades då de stimulerades av sfingosin 1-fosfat (S1P). Ett tydligt tecken var att varje gång cellerna stimulerades med S1P blev migrationen av cellerna mindre. Effekten var lägre i LAPTM4B-knockout celler jämfört med i vild typs A431-celler. I projektet ingick en undersökning av halten glutation i LAPTM4B-knockout celler jämfört med i LAPTM4B-överuttryckande celler. Resultaten från dessa experiment var att LAPTM4B-knockout celler innehåller lägre halter av glutation än LAPTM4B-överuttryckande celler. Detta projekt understöder att det finns interaktioner mellan sfingolipid-signalering och LAPTM4B och ger ny information om endosomala signaleringsmekanismer.
  • Jolma, Mirjami (Helsingfors universitet, 2015)
    Pienenpienten keskosten pitkäaikaiskehityksestä ja sen suhteesta varhaisvaiheen ongelmiin on vain rajallisesti tietoa. Kirjallisuuskatsaus käsittelee pienimpien keskosten hoidon ja ennusteen nykytilannetta. Pikkukeskosilla todetaan usein avoin valtimotiehyt, PDA, joka on pyritty sulkemaan joko lääkkeellisesti tai kirurgisesti. Sulkumenetelmien pitkäaikaisvaikutuksia on tutkittu vähän. Aineistona oli vuosina 2000-2005 HUS:n Lasten ja nuorten sairaalassa hoidetut ja seuratut alle 1000g painavina syntyneet lapset, joista kerättiin alkuvaiheen tiedot sekä seurantatiedot 5-6 vuoden ikään asti. Päätemuuttujana oli 5-6v iässä tehtyjen neuropsykologisten tutkimusten tulokset. Menetelmänä käytettiin nelikenttäanalyysiä. PDA:n lääkkeellinen sulku ei lisännyt neuropsykologisten ongelmien ilmaantuvuutta. Ibuprofeenia ja indometasiinia ei voitu aineiston perusteella vertailla. Verrattaessa eri hoitomenetelmien vaikutuksia todettiin kirurgisen hoidon lisäävän äänihuulipareesin ja visuaalisten erityisvaikeuksien riskiä. Syntymäpainon ja raskauden keston vakioinnin jälkeen PDA:n kirurginen hoito, kuten mikä tahansa kirurginen operaatio, kolminkertaisti visuaalisen erityisvaikeuden riskin ja PDA:n kirurgiseen sulkuun liittyi vähintään 12-kertainen äänihuulipareesin riski. Pienenpienten keskosten kirurginen hoito on syytä varata vain tilanteisiin, joissa sille ei ole vaihtoehtoa.
  • Tuominen, Kristiina (Helsingfors universitet, 2014)
    Karttakieli, uurrekieli ja karvakieli ovat kielen pinnan hyvänlaatuisia muutoksia, joiden etiologia on tuntematon. Muutokset ovat harmittomia, useimmiten oireettomia ja tarvitsevat harvoin hoitoa. Diagnoosi perustuu kliiniseen näkymään. Joskus potilaan vakuuttaminen kielen muutoksen hyvänlaatuisuudesta on tarpeellista, esim. kudosnäytteen avulla. Toll-like (TLR) -reseptorit toimivat sekä luonnollisen ja hankitun immuniteetin herättäjinä että tulehdusreaktion välittäjinä. Tässä tutkimuksessa selvitimme karttakieleen liittyvien tulehdusmuutosten luonnetta etsimällä karttakielinäytteistä TLR-reseptoreita värjäämällä ne immunohistokemiallisin menetelmin. Tutkimamme TLR-reseptorit (TLR 2, TLR 4, TLR 5, TLR 7 ja TLR 9) värjäytyivät vaihtelevasti epiteelin ja sidekudoksen alueella. Useat tulokset viittasivat silmämääräisesti tarkastelemalla siihen, että värjäytyminen karttakielinäytteissä olisi normaalikieltä voimakkaampaa. Merkittävän p-arvon saimme vain TLR 7 –reseptoreiden värjäytymisestä tulehdussoluissa. Tämä saattaa johtua siitä, että otoksemme oli liian pieni. Saamamme tilastollisesti merkittävä tulos TLR 7:n tulehdussolujen värjäytymisessä voisi viitata siihen, että TLR 7 osallistuu jollain tapaa karttakielen syntyyn/ylläpitämiseen, mutta voi johtua myös pelkästään siitä, että karttakielessä esiintyy tulehdussoluja normaalikieltä enemmän, joten myös tulehdussoluissa tyypillisesti esiintyviä TLR 7-reseptoreita olisi tällöin enemmän (tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin enemmän kuin muita tutkimiamme TLR-reseptoreita). Asian selvittäminen vaatii runsaasti lisätutkimuksia suuremmalla otoksella.
  • Flinkkilä, Eerika (Helsingfors universitet, 2015)
    The objective of this review is to summarize the current scientific evidence on the effect of prenatal exposure to maternal infection and immune response on the offspring's risk for mental disorders. Studies were searched from PubMed database with the following keywords: Mental Disorders AND Prenatal Exposure Delayed Effects AND Infection AND Inflammation. Prenatal exposure to maternal influenza appears to increase the offspring's risk for schizophrenia spectrum disorders, although the studies are not fully consistent. Prenatal exposure to maternal fever seems to be related with elevated autism risk in the offspring. No replicated findings of an association between prenatal infectious exposure and other mental disorders exist. Evidence for the effect of prenatal exposure to maternal infection on risk for mental disorders exists for several different infections, and it is likely that the genetic liability to these disorders operate in conjunction with the exposure. Therefore, genetically sensitive study designs are needed.
  • Sammalkorpi, Sini (Helsingfors universitet, 2014)
    Aivovaltimoaneurysma (AA) on pullistuma aivovaltimon haarautumassa kallonpohjassa. AA:n puhkeaminen aiheuttaa lukinkalvonalaisen vuodon (SAV), joka on Suomessa yleisempi kuin muualla maailmassa. Naissukupuolen tiedetään olevan yksi SAV:n riskitekijöistä. Tässä tutkimuksessa etsitään yhteyttä AA:n seinämään kertyvän rasvan ja tämän hapettumisen sekä seinämän rappeutumisen välillä, kartoitetaan rasvan kertymiseen liittyvän seinämän rappeutumisen yhteyttä sukupuoleen sekä tutkitaan sukupuolen vaikutusta seinämän tulehdusreaktioon. Näytteisiin kertyneet rasvat värjättiin Oil-O-red värjäyksellä, oksidoituja LDL partikkeleita värjättiin anti-Ox-LDL vasta-aineella ja tulehdussolut tunnistettiin CD45 vasta-aineella. Aineistossamme seinämään kertyvällä rasvalla on yhteys seinämän rappeutumiseen. Vuotaneet ja vuotamattomat AA:t reagoivat eri tavalla hapettuneen LDL:n (Ox-LDL) kertymiseen. Naisten ja miesten ryhmät eroavat Ox-LDL:n kertymisen ja solutiheyden korrelaatioiden suhteen. Sukupuolten välillä on myös eroa Ox-LDL:n aiheuttamassa solutuhossa vuotaneissa aneurysmissa Myös naisten vuotaneiden ja vuotamattomien aneurysmien välillä on ero Ox-LDL:n seinämää rappeuttavassa vaikutuksessa. Näyttäisi siis, että vuotoherkillä naisten aneurysmilla on jokin Ox-LDL:n aiheuttamalle seinämätuholle altistava tekijä ja miehillä puhkeamiselle olisi muu syy.

View more