Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 302
  • Kjäldman, Magnus Eliel (Helsingfors universitet, 2015)
    Accurate pre-operative identification and grading of soft tissue sarcomas is required for their correct treatment. While core needle biopsy has been recognized accurate for identifying and grading soft tissue sarcomas, data is still lacking on diagnostic errors, their underlying reasons and the effects any errors may have on patient treatment. We retrospectively analysed data on all 313 patients treated for soft tissue sarcomas of the trunk and extremities whose core needle biopsies were analysed between 2000 and 2012 at Helsinki University Central Hospital. The final analysis included 297 patients with a primary soft tissue sarcoma who had their surgical specimen evaluated at Helsinki University Central Hospital. We found 48 diagnostic errors with the ability to affect subsequent treatment: 19 nonsarcomatous, 25 incorrect low-grade and five pre-operative diagnoses with errors in subtype. Core needle biopsies of myxoid soft tissue sarcomas appeared challenging to interpret. Twenty-five treatment inaccuracies were found in 18 patients, twelve of these were related to inadequate surgery and one had not received chemotherapy. On re-examination of the core needle biopsy, we reached the correct diagnosis in 20 patients. In addition six patients got a more correct diagnosis. Core needle biopsy is reliable for identifying mesenchymal malignancy and guiding treatment planning at our institution. We recommend it for diagnosis of all soft tissue sarcoma suspicious tumours with interpretation done by an experienced soft tissue sarcoma pathologist. Special caution must be taken when evaluating myxoid tumours.
  • Enckell, Aina (Helsingin yliopisto, 2016)
    Den här fallstudien beskriver en familj som adopterat en 4 -årig dotter från Ryssland, två års uppföljning av dem med tyngdpunkt på anknytning och anpassning. Som metoder har använts strukturerade intervjuer som KCAQ, AAI, föräldrablanketter, frågeformulär om barnets hälsa vid ankomst samt videoinspelat material (CARE-index) och författarens observationer. Fallet har jämförts med tidigare forskning om adoptivbarns anknytning utmaningar och anpassning. Studien visar att anknytningen blivit stark mellan barnet och föräldrarna under uppföljningstiden, samt att anpassningen kommit bra igång, trots att det fanns svårigheter med språkutvecklingen och en utvecklingsstörning diagnostiserades. Man kan konstatera att uppföljningstiden var kort och att både anknytningen och anpassningen utvecklas under en betydligt längre tid än den här studien gav möjlighet till samt att anpassningen försvårades av barnets diagnoser. Man kan således inte dra betydande slutsatser på basen av den här studien.
  • Kyllönen, Meri (Helsingfors universitet, 2015)
    Parodontiitti on krooninen hampaan kiinnityskudossairaus, johon liitetyistä patogeeneistä yksi on Aggregatibacter actinomycetemcomitans. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia ientaskuista semikvantitatiivisesti määritettyjen serotyyppiä a ja b edustavien kantojen yhteyttä syljen kvantitatiivisten PCR tulosten kanssa. Lisäksi tutkittiin edellä mainittujen bakteerimäärien yhteyttä IgA- ja IgG-luokan A. actinomycetemcomitans vasta-aineisiin seerumissa, sekä näiden kaikkien laboratoriotulosten yhdistymistä kliinisiin ja radiologisiin parodontiittia kuvaaviin merkkeihin. Tutkielmaa varten analysoitiin 506 potilaasta koostuva Corogene-tutkimuksen osatutkimuksesta muodostettu Parogene-aineisto tilastotieteellisesti IMB SPSS Statistics 22-ohjelman avulla. Analyysin lopputuloksena havaittiin, että syljen kvantitatiivinen A. actinomycetemcomitans ja ientaskujen semikvantitatiivinen bakteerimääritys yhdistyvät vain heikosti kliinisiin parodontiittiparametereihin ja vain osittain toisiinsa. Sylkinäytteestä havaittu A. actinomycetemcomitans ei korreloinut minkään kliinisen parametrin kanssa, mutta nosti veren immunoglobuliinipitoisuuksia, kuten on todettu myös aiemmissa tutkimuksissa. A. actinomycetemcomitansin rooli parodontiitissa on siis edelleen epäselvä, vaikka sillä on todettu olevan yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin.
  • Wilkman, Hanna (Helsingin yliopisto, 2016)
    Suomessa keisarileikkausten osuus on 17 % kaikista synnytyksistä. Aiemmin keisarileikkauksella synnyttäneistä naisista neljäsosa joutuu uudestaan keisarileikkaukseen kun seuraava synnytys on spontaanisti käynnistynyt. Keisarileikkaus lisää sekä äidin että syntyneen lapsen akuutteja ja myöhäisiä riskejä. Kohturepeämäriskin yleisyys keisarileikkauksen jälkeisessä synnytyksessä on 0.9 %. Tärkein ennustava tekijä onnistuneelle alatiesynnytykselle ja kohdunrepeämän riskin vähäisyydelle on aikaisempi alatiesynnytys. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää synnytyksen kulkua Hyks synnytyssairaaloissa vuosina 2013 ja 2014 synnyttäneiden kohdalla, jotka aikaisemmassa raskaudessa olivat synnyttäneet keisarileikkauksella ja jonka nykysynnytys oli käynnistynyt spontaanisti. Tutkimusaineisto kerättiin potilastietojärjestelmästä. Tutkimuksessa todettiin, että aiemman keisarileikkauksen jälkeen 17.9 % spontaanisti käynnistyneistä synnytyksistä päätyy uudestaan keisarileikkaukseen. Synnyttäjistä, jotka eivät aikaisemmin synnyttäneet alateitse, lähes neljäsosa joutui uudestaan keisarileikkaukseen. Näistä, joka neljännelle keisarileikkaus tehtiin kohdunsuun ollessa täysin auki. Keisarileikkauksen jälkeen alateitse synnyttäneistä naisista, vain yksi kahdestakymmenestä synnyttäjistä joutui uusintakeisarileikkaukseen. Kohdunrepeämän yleisyys oli 0.8 % kaikilla, ja vain 0.3 % aikaisemmin alateitse synnyttäneillä naisilla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että aiemman keisarileikkauksen jälkeen, uusintaleikkausten osuus spontaanisti käynnistyneistä synnytyksistä ei eroa suuresti keisarileikkauksen osuudesta kaikista synnytyksistä. Aiemman kiireellisen keisarileikkauksen syyn perusteella ei voida ennustaa seuraavan alatiesynnytyksen onnistumista.
  • Remes, Mira (Helsingfors universitet, 2012)
    Alaraajojen valtimokovettumatauti (ASO) on merkittävä alaraaja-amputaation syy. Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirissä amputaatiomäärät ovat vuoden 2003 jälkeen vähentyneet noin puolella ja samaan aikaan verisuonikirurgisten toimenpiteiden määrää on kasvanut. Tässä tutkimuksessa vertaillaan aikajaksoja 1998-2002 ja 2003-2007 tavoitteena mitata alaraaja- amputaatioiden yleisyyttä ASO-tautia sairastavilla potilailla ja amputoitujen kuolleisuutta huomioiden muuttunut verisuonikirurginen aktiivisuus. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää: 1) Ovatko ASO-potilaiden amputaatiot vähentyneet? 2) Kuinka suurelle osalle amputoiduista on tehty edeltävä verisuonitoimenpide? 3) Onko amputoitujen potilaiden tapahtumaprofiililla eroa aktiivisen verisuonikirurgian aikakaudella verrattuna aiempaan? Tutkimusaineisto koostuu turkulaisista ASO-tautia sairastavista potilaista, joille on vuosina 1998-2007 tehty ensimmäistä kertaa nilkan yläpuolinen amputaatio. Vuosien 1998-2002 ikä- ja sukupuolivakioitu amputaatioiden ilmaantuvuus 24,1/100 000 henkilövuotta laski yli 50 % ollen vuosina 2003-2007 10,7/100 000 henkilövuotta. Uusinta-amputaatiot vähenivät 53 %. Amputoitujen potilaiden verisuonitoimenpiteiden yleisyydessä tai korkeassa 80 %:n kokonaiskuolleisuudessa sen sijaan ei tapahtunut muutosta. Tutkimuksessa kuvattaan amputoitujen potilaiden uusinta-amputaatiot, protetisaatiot ja kuolemat sisältävä tapahtumaprofiili trajektorikaavion avulla.
  • Pajunen, Kaisa (Helsingfors universitet, 2011)
    Alaviisaudenhampaiden poistojen harvinaisiin komplikaatioihin kuuluu alaleuanhermon vaurioituminen. Ennen poistoa panoraamakuvasta määritetään hampaan ja hermokanavan välinen etäisyys: rakenteiden kuvautuessa erilleen ei hermovaurion vaaraa katsota olevan. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka usein alaviisaudenhammas ja hermokanava kuvautuvat panoraamakuvassa päällekkäin, erilleen tai sivuavat toisiaan. Tutkimusaineiston panoraamakuvat on otettu Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiöllä Helsingissä osana normaalia hammashoitoa 20-vuotiaista (20,3±0,6 vuotta) Helsingin yliopiston opiskelijoista (N=137, naisia 71 %). Mukaan otetuissa kuvissa näkyi molemmat alaviisaudenhampaat. Panoraamakuvista mitattiin alaviisaudenhampaan etäisyys hermokanavasta millimetreinä. Tilastollisena menetelmänä käytettiin Khin-neliötestiä ja merkitsevänä erona P<0,05. Tulosten mukaan vain viidennes (19 %) alaviisaudenhampaista kuvautui erilleen hermokanavasta. Sivuavia oli 21 % ja päällekkäin kuvautuvia 60 %. Naisilla hermokanavan kanssa päällekkäin kuvautuvia hampaita oli huomattavasti enemmän kuin miehillä (65 % ja 46 %, P=0,003). Johtopäätöksenä oli, että ennen poistoa lähes kaikkien kohdalla (4/5) on pohdittava hermovaurion mahdollisuutta ja otettava potilas mukaan hoitopäätöksen tekoon. Tutkimuksen tulos on tärkeä, sillä alaviisaudenhampaita poistetaan paljon ja panoraamakuvaus on yleisin tutkimus ennen poistoja.
  • Reinikka, Iina (Helsingfors universitet, 2013)
    Alaviisaudenhampaan kruunua ympäröivän kudoksen tulehdus, perikoroniitti, on yleisin akuutti ongelma viisaudenhampaisiin liittyen. Hampaan pystysuoran tai taaksepäin kallistuneen asennon tiedetään olevan yksi tärkeimpiä perikoroniitille altistavia tekijöitä. Muita hammaskohtaisia tekijöitä ovat hampaan osittainen puhkeaminen, sijainti lähellä purentatasoa ja laajentunut kruunufollikkeli. Tässä tutkimuksessa selvitettiin perikoroniitille altistavien tekijöiden esiintyvyyttä 20-vuotiaiden röntgenkuvissa. Aineistona oli 41 miehen ja 96 naisen (N=137) panoraamatomografiakuvat, joissa oli molemmat alaviisaudenhampaat. Hampaiden kallistuskulma, puhkeamiskorkeus ja kruunufollikkelin laajuus määritettiin hammaskohtaisesti filmikuvista valopöydällä mitaten. Tutkituista alaviisaudenhampaista 51 %:lla kallistuskulma oli joko pystysuora (47 %) tai taaksepäin kallistunut (4 %). Lähellä purentatasoa sijaitsi 79 % hampaista. Kaikista alaviisaudenhampaista 45 % sijaitsi sekä lähellä purentatasoa että oli joko pystysuorassa tai taaksepäin kallistuneessa asennossa. Miehillä tämä osuus (56 %) näytti olevan naisia suurempi (41 %). Laajentunut follikkeli oli 8 %:ssa hampaista. Johtopäätöksenä todetaan, että 20-vuotiaiden alaviisaudenhampaista jopa 45 % on perikoroniitille alttiita. Panoraamatomografiakuvasta pystytään helposti sekä tunnistamaan perikoroniitille alttiit viisaudenhampaat että tarpeen mukaan poistamaan ne ennakoivasti, jos halutaan välttyä hampaan tulehtumiselta sopimattomalla hetkellä.
  • Hakkarainen, Antti Johannes (Helsingfors universitet, 2010)
  • Lönnroth, Jessica (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata hammaslääkäreiden valmiuksia ja suhtautumista vastaanotolla annettavaan alkoholinkäyttöä koskevaan terveysneuvontaan. Tutkimuksessa selvitettiin, missä määrin terveysneuvontaa käytännössä toteutetaan ja, millainen vaikutus alkoholinkäytön puheeksi ottamisella on ollut hoitosuhteeseen. Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselytutkimuksena. Otos tehtiin Suomen Hammaslääkäriliiton jäsenrekisterin kunta- ja/tai yksityissektorilla työskentelevistä peruskoulutuksen saaneista hammaslääkäreistä. Vastausprosentiksi muodostui 20,6 (n=103). Vastaukset käsiteltiin Excel-taulukkolaskentaohjelmalla. Valmiuksiaan alkoholinkäyttöä koskevan terveysneuvonnan toteuttamiseen hammaslääkärit eivät pääsääntöisesti kokeneet riittäviksi. Kolme neljästä vastaajasta arvioi hammaslääkärin peruskoulutuksen tarjonneen vähän tai ei lainkaan valmiuksia alkoholinkäyttöä koskevan terveysneuvonnan toteuttamiseen. Alkoholinkäytöstä kysyminen tai sen kirjaaminen hammaslääkärin vastaanotolla ei tämän tutkimuksen perusteella ollut kattavaa. Alkoholin riskikäyttäjien kohdalla terveysneuvonta oli vähäistä painottuen alkoholin terveysvaikutuksista keskusteluun. Hoitosuhteeseen alkoholinkäytön puheeksi ottamisella ei pääsääntöisesti koettu juurikaan olleen vaikutusta. Tämän tutkimuksen tulokset tarjoavat viitteitä siitä, mitkä tekijät voivat olla estämässä alkoholinkäyttöä koskevan terveysneuvonnan toteutumista suunterveydenhuollossa. Täydennyskoulutuksen tarve niin alkoholinkäytöstä keskustelemiseksi kuin riskikäytön tunnistamiseksi on tämän tutkimuksen perusteella varsin ilmeinen.
  • Ylkänen, Emilia (Helsingfors universitet, 2013)
    Alle kouluikäisten lasten hampaiden reikiintyminen länsimaissa on edelleen yleistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella yleisimpiä alle kouluikäisten lasten hampaiston reikiintymiseen johtavia tekijöitä sekä havainnoida pienellä kyselykaavaketutkimuksella ravinto- ja hampaidenhoitotottumuksia alle kouluikäisten lasten keskuudessa. Lasten hampaiden reikiintymisen taustatekijät eroavat aikuisiin verrattuna. Maitohampaiston ominaispiirteet, mutans streptokokki- tartunta, ruokailutottumukset, suuhygienia ja perheen sosioekonomiset taustatekijät ovat yleisimpiä kariesriskiin vaikuttavia tekijöitä. Kariesriskin voimakkuutta tarkastellaan yleensä monen tekijän summana tarkkuuden parantamiseksi. Tutkimuksen mukaan vanhempien kariesaktiivisuus vaikutti lapsen suurentuneeseen napostelutiheyteen, herkkujen saantiin sekä myöhäisempään ensikäyntiin hammaslääkärin vastaanotolla. Lapsista 2-4-vuotiaat napostelivat eniten (P<0,05). Tulosten perusteella vanhempien kariesaktiivisuus on riskitekijä, joka vaikuttaa erityisesti pienen lapsen huonontuneisiin ravintotottumuksiin. Lapsen karieksen hallinta tulee ulottaa koskemaan koko perhettä.
  • Lapinsuo, Touko (Helsingfors universitet, 2015)
    Alveolaarinen ostiitti on kivulias hampaan poiston jälkeinen komplikaatio, jonka syntymekanismi on edelleen epäselvä. Tämän lisäksi sen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon ei löydy täysin yhtenevää mielipidettä. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä ajankohtaisiin artikkeleihin ja tehdä niistä yhteenveto. Tutkielmassa käsitellään alveoliitin riskitekijöitä, ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Huolimatta monista tutkimuksista näyttäisi siltä, että edelleen ollaan epävarmoja alveoliitin oikeanlaisesta hoidosta. Useimmat tutkimukset kuitenkin tukevat väitettä, jonka mukaan tupakointi, naissukupuoli, suun kautta otettavat ehkäisypillerit ja korkea ikä lisäävät alveoliitin todennäköisyyttä. Ennaltaehkäisynä voidaan käyttää antibioottia ennen operaatiota ja jatkaa sitä post-operatiivisesti. Myös klooriheksidiinin käytöstä on hyviä tuloksia. Alveoliitin hoitoon käytetään kivunlievitykseen tarkoitettuja särkylääkkeitä. Huuhtelu keittosuolaliuoksella ja tamponin asettaminen poistokuoppaan auttavat paranemisessa. Tamponiin annosteltaviksi lääkeaineiksi suositellaan antiseptistä jodoformia sekä kivun lievittämiseen eugenolia sekä bentsokaiinia. Johtopäätöksenä totean, että nykyisen tiedon mukaan alveoliitti johtuu huonosti paranevasta poistokuopasta. Vaikka alveoliitin selkeää syytä ei tiedetä, on kuitenkin saatu selvyys sen riskitekijöistä, ennaltaehkäisystä ja hoidosta.
  • Lagerstam, Sofia (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksessa arvioitiin AMH-määrityksen merkitystä lapsettomuuspotilaiden IVF-hoitoa suunniteltaessa. Selvitimme follikkeleiden, munasolujen, hyvälaatuisten ja pakastettujen alkioiden määrän sekä hoidon tuloksen. Näitä muuttujia verrattiin AMH- ja FSH-pitoisuuksiin eri ikä- ja diagnoosiryhmissä. AMH-pitoisuus korreloi hyvin yllä oleviin muuttujiin sekä käytettyyn gonadotropiinimäärään. Hoidon lopputulokseen, eli mahdollisesti hoitoalkuiseen raskauteen, määritys ei yhtä selvästi näytä vaikuttavan, poikkeuksena kuitenkin potilaat joiden AMH-pitoisuus on jäänyt kokonaan alle mitattavan arvon.
  • Kirves, Saara (Helsingfors universitet, 2014)
    Respiratory distress syndrome is a major cause of neonatal morbidity and mortality in premature infants caused by immaturity of the lungs. In recent years lamellar body count (LBC) has replaced phospholipid tests as the primary fetal lung maturity assessment method. Our aim was to develop new reference values for LBC and compare the performance of LBC and phospholipids. We also wanted to estimate the impact of new references on the costs and accuracy of the fetal lung maturity determination. Data was collected on all mothers who had LBC testing at Women´s Hospital (Helsinki University Central Hospital) during 2009-2011 (n=299) and their fetuses. As in other recent studies, LBC was found to perform slightly better than phospholipids. Specificity and sensitivity values for LBC were calculated with ROC analysis and the results led to the recommendation of a single cutoff value for LBC and the discontinuation of phospholipid testing in non-diabetic mothers.
  • Döhla, Julia Maria (Helsingfors universitet, 2013)
    Peroxisome proliferator activated receptor ? coactivator 1? (PGC-1?) is a transcriptional coactivator involved in mitochondrial biogenesis, oxidative stress response, and energy metabolism. PGC-1? is part of an energy sensing network that translates environmental influences into alterations in gene expression of mainly mitochondrial molecular pathways. A role in neuroprotection has been implicated for PGC-1? in the context of mitochondrial expression networks. Our research group has previously established a transgenic mouse line with stable overexpression of PGC-1? in brain neurons. Transgenic overexpression of PGC-1? is associated with an enhanced functional state of mitochondrial energy production. In the context of neurodegenerative processes, brain neurons of PGC-1? transgenic mice are protected against oxidative stressors in the MPTP mouse model of Parkinson’s Disease. To further characterize the transcriptional activity of PGC-1? regulated gene networks in brains of transgenic mice, a quantitative real-time PCR based system was established. Gene expression was measured for a subset of genes found to be differentially regulated in a microarray based screening of RNA obtained from hippocampus and cortex of PGC-1? transgenic mice. Increased PGC-1? gene expression was found in hippocampus and cortex of PGC-1? transgenic mice, and their translation into protein was confirmed immunohistochemically. Expression analysis revealed significant changes in mRNA levels of PGC-1? controlled molecular pathways involved in mitochondrial energy production and antioxidant responses. Furthermore, alterations in the expression of some non-mitochondrial genes with established links to neurodegeneration were observed. Furthermore, a change in GABAA receptor subunit expression was detected. In accordance with previous studies on the PGC-1? transgenic mouse line, these findings suggest that differential gene expression associated with PGC-1? overexpression contributes to an enhanced functional state of neurons in hippocampus and cortex of PGC-1? transgenic mice. Increased knowledge about the transcriptional modulation of neuronal genes regulated by PGC-1? can lead to better insights into mechanisms governing neurodegeneration and neuroprotective pathways. Pharmacological modulation of PGC-1? activity may be a feasible approach for neuroprotective treatments in neurodegenerative diseases, such as Parkinson’s Disease.
  • Törmä, Anssi (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Potilasvakuutuskeskukseen tulleita valituksia asennetuista hammasimplanteista. Erityisesti tavoitteena oli analysoida hammaslääkärien ja erikoishammaslääkärien välisiä eroja. Aineistona käytettiin Potilasvakuutuskeskuksesta vuosilta 1997–2013 toimenpidekoodeilla EBB10 ja EBB11 kerättyjä potilasvahinkotapauksia (N=368), jotka liittyivät hammasimplantin asentamiseen. Aineisto analysoitiin Excelin avulla ja tilastollisia eroja testattiin χ² -testillä. Valituksista suurin osa tuli naispotilailta (69 %) ja kaikkien potilaiden iän keskiarvo oli 51,0 (± SD 14,6) vuotta. Potilasvakuutuskeskuksen antamien päätösten mukaan hammaslääkäreiden tekemistä vahingoista maksettiin useammin korvausta (1A) kuin erikoishammaslääkäreiden tekemistä (73 % vs. 53 %, P<0,001). Yläkulmahammasalueen korvattava hoitovahinkopäätös (1A) tuli useammin hammaslääkärille kuin erikoishammaslääkärille (13 % vs. 7 %, P<0,05), kun taas alapremolaarialueen korvattava hoitovahinkopäätös (1A) tuli useammin erikoishammaslääkärille (10% vs. 20%, P<0,01). Johtopäätöksenä todetaan, että vahinkojen korvauspäätösten perusteella hammaslääkäreiden kohdalla oli ollut useammin kyseessä hoitovahinko kuin erikoishammaslääkäreiden kohdalla.
  • Supponen, Eljas (Helsingfors universitet, 2012)
    OBJECTIVE: The number of elderly patients with aneurysmal subarachnoid hemorrhage (aSAH) is increasing but their prognosis remains unsatisfactory. Our aim is to determine which patients are most likely to benefit from active treatment. METHODS: Between 1980 and 2008, 289 patients aged ?70 years were treated for aSAH at the Department of Neurosurgery, Helsinki University Central Hospital (HUCH). We assessed the functional outcome at three months and the mortality at one year after aSAH. RESULTS: Only 30% of actively treated patients had favorable outcome with a one year fatality rate of 36%. Predictive factors of favorable outcome included good initial clinical grade and the absence of intraventricular and intracerebral hemorrhage. Medical complications were associated with unfavorable outcome. CONCLUSION: Elderly aSAH patients have often poor prognosis. Severity of the SAH is the most important determinant of outcome. Active treatment decreases mortality and should be offered to patients with good initial clinical condition.
  • Hintsala, Emilia (Helsingfors universitet, 2010)
    TAUSTA: Syöpään liittyvää angiogeneesiä eli verisuonten uudismuodostusta on tutkittu hyvin paljon mm. mahdollisena syöpähoitojen kohteena. Kiinteissä kasvaimissa ja leukemioissa on havaittu esimerkiksi angiogeneesiä säätelevien molekyylien tuotannon ja syöpäkudoksen ympäristön hiussuonitiheyden lisääntymistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kahden angiogeneesiä säätelevän molekyylin, VEGF:n ja Angiopoietiini-2:n, pitoisuuksia lapsisyöpäpotilailla. METODIT: Määritimme VEGF- ja Angiopoietiini-2-pitoisuudet 49 kiinteäkasvainpotilaan plasmanäytteistä ja 35 leukemiapotilaan plasma- ja luuydinnäytteistä diagnoosivaiheessa ja hoidon aloittamisen jälkeen. TULOKSET: Kiinteäkasvainryhmässä mitattiin korkeampia VEGF-pitoisuuksia kuin leukemiaryhmässä ja pitoisuudet laskivat hoidon aloittamisen seurauksena. Leukemiaryhmässä mitattiin kiinteitä kasvaimia korkeampia Angiopoietiini-2-pitoisuuksia ja pitoisuudet laskivat hoidon aikana. Leukemiapotilailla hoidon aloittamisen jälkeen todettu korkea luuytimen VEGF-pitoisuus liittyi matalampaan elossaolo-osuuteen. VEGF- ja Angiopoietiini-2-pitoisuudet korreloivat plasma- ja luuydinnäytteiden välillä. Diagnoosivaiheessa lymfoomapotilailla oli korkeampia ja aivokasvainpotilailla matalampia Angiopoietiini-2-pitoisuuksia kuin muilla kiinteäkasvainpotilailla ja AML-potilailla korkeampia VEGF-pitoisuuksia kuin ALL-potilailla. PÄÄTELMÄT: Tutkimus antaa uutta tietoa lapsisyöpäpotilaiden angiogeneettisistä tekijöistä. VEGF- ja Angiopoietiini-2-pitoisuuksissa havaittiin eroja eri syöpätyyppien välillä ja muutoksia hoidon aloittamisen seurauksena. VEGF-pitoisuudella oli myös ennusteellista merkitystä.
  • Kärkkäinen, Johannes (Helsingfors universitet, 2015)
    Vähäinen liikunta ja runsaasti energiaa sisältävä ravitsemus ovat aikaansaaneet räjähdysmäisen ylipainon ja lihavuuden yleistymisen. Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvät sairaudet, kuten tyypin 2 diabetes mellitus, rasvamaksa, verenpainetauti, sepelvaltimotauti, hyperkolesterolemia, aivoinfarkti ja metabolinen oireyhtymä, ovat merkittäviä sairastavuuden ja ennenaikaisen kuolleisuuden aiheuttajia. Lihavuus ja insuliiniresistenssi ovat tyypin 2 diabetes mellituksen keskeisimmät riskitekijät. Patologinen reniini-angiotensiini-aldosteroni –järjestelmän (RAAS) aktivaatio on keskeisessä roolissa endoteelin toimintahäiriön ja insuliiniresistenssin kehityksessä useissa elimissä. Laajoissa kliinisissä lääketutkimuksissa on tullut esiin ACE-estäjien ja angiotensiini 2:den (AT2) tyypin 1 reseptoria salpaavien lääkeaineiden insuliiniherkkyyttä parantava ja uusia diabetestapauksia vähentävä vaikutus. AT2:den ja insuliinin aineenvaihdunta on monilta osin toisiinsa kietoutunutta ja RAAS-järjestelmällä on keskeinen rooli verenpaineen säätelyn lisäksi myös insuliinin klassisissa kohdekudoksissa. Selvittääksemme AT2:den roolia insuliiniresistenssin synnyssä ihmisen luurankolihaksessa tutkimme glukoosin kuljetusta 14 terveen koehenkilön vastus lateralis -lihaksesta avolihasbiopsiatekniikalla otetuissa lihasnäytteissä. Tutkimuksemme perusteella AT2:lla on ihmisen luurankolihassoluissa insuliinivälitteistä glukoosin soluun kuljetusta vähentävä vaikutus ex vivo. AT2 vähensi glukoosin kuljetusta 20 % insuliinin läsnä ollessa, mutta insuliinin puuttuessa AT2:lla ei ollut tilastollisesti merkittävää vaikutusta glukoosin kuljetukseen. RAAS-järjestelmä ja AT2 ovat siten mielenkiintoinen kohde pyrittäessä lisäämään lihaksen insuliiniherkkyyttä.
  • Blom, Toni (Helsingin yliopisto, 2016)
    We studied 24 patients selected at random from the neurovirological study of Virtanen et al. Four patients had varicella-zoster (VZV) specific bands (OCB) in cerebrospinal fluid (CSF). For each index case two age and gender matched controls were included. Antibody levels to VZV from serum and CSF were studied as well as VZV specific nucleic acid. The index cases had normal CSF, except for white blood cells who were more numerous than in matched controls (12.25/8.65). One case and three controls had increased levels of VZV specific antibodies in CSF. Even these had increased WBC levels. VZV PCR was negative in all. VZV seems to be a frequent finding in patients with OCBs. Testing the VZV specificity of OCBs and antibody level to VZV from serum and CSF may identify the patients. These findings suggest central nervous system involvement by VZV and might indicate the use of VZV specific therapy.
  • Manninen, Kaisa (Helsingfors universitet, 2013)
    Anxiety disorders are a group of psychiatric disorders characterized by excessive fear and anxiety that disrupts normal life. They are very common, having an estimated life-time prevalence of 16.6 %, and they start often at an early age. Anxiety disorders have a clear genetic component, but the onset is also largely affected by the environment. Although several brain regions and neurotransmitter systems have been shown to take part in the regulation of anxiety, the exact pathophysiological mechanisms behind anxiety disorders are largely unknown. Mouse models are a good tool when studying the genetic component behind anxiety disorders. Different behavioral tests measuring the anxiety-like behavior of mice exist, and these tests can be used to model certain aspects of pathological anxiety. Individual gene effects on anxiety can be studied by using transgenic mouse models, which was done in this study, where a knockout mouse model lacking the functional version of glutathione reductase (Gsr) was used to study the effect of Gsr in anxiety. Because of the reduced viability of the homozygotic knockout mice, our study was done using heterozygotic knockout mice, which have 64 % of normal glutathione reductase activity. Glutathione is one of the most important endogenous antioxidants, which protects cells from oxidative stress by getting oxidized by reactive oxygen species. Glutathione reductase takes part in this process by transforming glutathione back to its functional reduced form. Gsr expression in amygdala and cingulate cortex has been previously shown to correlate with anxiety-like behavior in mice such that mice with upregulated Gsr expression were more anxious. This and other results obtained from mice and human studies suggest that oxidative stress may be involved in the pathogenesis of anxiety. In this study we wanted to investigate, whether the heterozygous Gsr knockout mice have lower anxiety-like behavior than the wild-type mice and whether there is more oxidative damage present in the brain of heterozygous Gsr knockout mice compared to the wild-type mice. To assess the first question, we set up and validated two behavioral tests (novelty-induced hypophagia and marble burying) and tested the Gsr mice using these tests. To assess the second question, we used nitrotyrosine as a marker for oxidative damage and measured the amount of this marker from brain tissue samples of Gsr mice by a nitrotyrosine immunoblotting assay. We discovered that both our novelty-induced hypophagia and marble burying test settings were able to detect some behavioral differences between inbred mouse strains, but were not optimal in distinguishing highly anxious strains from less anxious strains. When testing the Gsr mice, no behavioral difference between the heterozygous knockout and wild-type mice was observed, but a significant difference in the behavior between sexes was detected. We obtained preliminary results showing that the nitrotyrosine levels are slightly increased in the cortex of male heterozygous Gsr knockout mice. Whether this is the case also in other brain regions and in female mice still needs to be tested. These results and previous results obtained by our group suggest that heterozygous Gsr knockout mice do not have a striking anxiety phenotype under baseline conditions, but might have slightly reduced anxiety-like behavior and slightly increased brain oxidative stress status when compared to the wild-type mice.