Siirtohinnoitteluoikaisun oikeuslähteet : kun laki ei riitä

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201711085645
Title: Siirtohinnoitteluoikaisun oikeuslähteet : kun laki ei riitä
Author: Laukia, Jaakko
Other contributor: Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekunta
University of Helsinki, Faculty of Law
Helsingfors universitet, Juridiska fakulteten
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2017
Language: fin
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201711085645
http://hdl.handle.net/10138/228460
Thesis level: master's thesis
Discipline: Finanssioikeus
Fiscal law
Finansrätt
Abstract: Siirtohinnoittelun tavoite kansainvälisessä verotuksessa on se, että useissa maissa toimivien yritysten voitot tulevat verotettavaksi niissä maissa, joissa yritysten aito liiketoiminta sijaitsee. Toisiinsa etuyhteydessä olevien verovelvollisten kuten konserniyhtiöiden välisen kaupankäynnin tulee vastata hinnoittelultaan sitä, josta myös riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu (ns. markkinaehtoperiaate). Jos markkinaehtoperiaatetta ei ole noudatettu, Verohallinto voi oikaista verotusta niin, että siinä käytettävät kau-pankäynnin siirtohinnat ovat markkinaehtoisia (ns. siirtohinnoitteluoikaisu). Näin pyritään estämään verotettavien voittojen peitelty siirtäminen alemman veroasteen maihin. Markkinaehtoperiaatteen sisältö on Suomen sisäisessä lainsäädännössä käytännössä sääntelemätön, mikä pakottaa perustamaan siirtohinnoitteluoikaisut lakia alemman tasoisiin oikeuslähteisiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja jäsennellä siirtohinnoitteluoikaisujen oikeuslähteet. Siirtohinnoittelu koskee enimmäkseen suuria monikansallisia yrityksiä, mutta siirtohinnoitteluoikaisujen vuosittainen kokonaisarvo voi olla satoja miljoonia euroja. Asialla on siis suuri merkitys Suomen saamien verotulojen kannalta. Summat ovat suuria myös verovelvollisille, joten siirtohinnoittelusääntöjen tulisi oikeusvarmuuden nimissä olla kaikille selvät. Useat siirtohinnoittelukysymykset ovat erityisesti käytännön verotuksessa luonteeltaan kiistanalaisia, mikä johtaa helposti verovelvollisten ja Verohallinnon välisiin tulkintaerimielisyyksiin. Selkeämmälle oikeustilalle on tilausta. Tutkimuksen tavoitteena on esittää mahdollisimman realistinen kuva oikeuslähteiden käytöstä siirtohinnoitteluoikaisuissa. Oikeuslähteet jäsennellään lainopillisesti de jure, jolloin oikeustilaa tarkastellaan teoreettisesta näkökulmasta. Teoriaa täydennetään mittavalla empiirisellä tutkimusaineistolla – tutkimuksessa analysoidaan 14 ratkaisua korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja 58 ratkaisua hallinto-oikeuksista koskien siirtohinnoittelun markkinaehtoisuutta. Tämänlaajuista empiiristä tutkimusta ei ole siirtohinnoittelun alalla Suomessa aiemmin tehty. Lainoppia ja empiirisiä löydöksiä yhdistellään mahdollisimman realistisen kokonaisuuden raken-tamiseksi. Tutkimustuloksia voidaan pitää deskriptiivisenä väitöksenä siitä, minkälaista on oikeudellinen argumentaatio siirtohinnoitteluoikaisuissa de facto. Tutkimustulokset paljastavat, että tuomioistuinratkaisujen perusteluissa viittaukset OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin ovat moninkertaistuneet vuoden 2012 jälkeen. Keskeisenä syynä tähän on korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2013:36, jossa ylin hallintotuomioistuin ensimmäistä kertaa perusteli ratkaisuaan siirtohinnoitteluohjeiden sisällöllä. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet ovat olleet verotuskäytännössä jo vuosikausia tärkeänä normilähteenä siirtohinnoittelukysymyksissä, mutta aivan viime vuosina niiden asema on vakiintunut myös osana oikeuskäytäntöä. Ratkaisun KHO 2013:36 jälkeen annetuista hallinto-oikeuksien ratkaisuista peräti 80 prosentissa on viitattu kyseisiin ohjeisiin. Muut oikeuslähteet eivät yllä samana ajanjaksona lähellekään samaan pois lukien verotusmenettelystä annetun lain 31.1 §, johon siirtohinnoitteluoikaisut muodollisesti perustetaan. OECD:n siirtohinnoitteluohjeet ovat ns. soft law -sääntelyä, eli ne eivät muodollisesti velvoita ketään. Perinteisessä oikeuslähde-opissa ne voidaan hahmottaa joko sallittuna oikeuslähteenä tai heikosti velvoittavana oikeuslähteenä. Oikeuskäytännön viimeaikainen kehitys huomioon ottaen niiden noudattamista voidaan ennen pitkää mahdollisesti pitää jopa velvoittavana tapaoikeutena. Tutkimuksen keskeisenä antina on kuitenkin haastaa perinteisen oikeuslähdeopin opetukset siirtohinnoittelun alalla. Myös soft law voi olla tosiasiallisesti velvoittavaa, jolloin normatiivinen oikeuslähdeoppi jää ainoastaan teoreettiseksi viitekehykseksi.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
Final, Jaakko Laukia.pdf 909.0Kb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record