Divine Providence in Medieval Philosophical Theology 1250–1350

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3913-9
Title: Divine Providence in Medieval Philosophical Theology 1250–1350
Author: Posti, Mikko
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Theology
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: This dissertation is a historical and a philosophical study concerning the doctrine of divine providence, as it was understood in Latin academic theology in 13th and 14th centuries. The method of the study is systematic analysis. The aim of the study is to understand the meaning and the doctrinal value of divine providence for some of the most important authors in the era, and analyse philosophical and theological problems that these authors considered important. The dissertation consists of four chapters. In the first chapter, the historical background of the Christian idea of a provident God is traced from Plato and Aristotle and the Hellenistic schools of philosophy to the late ancient Christian authors Augustine and Boethius. Particular attention is paid to the nascent Platonic and Aristotelian traditions of understanding providence. In the second and third chapters, the ideas that a number of medieval authors held on providence are analysed. Some of the most important authors in chapters 2 and 3 include Thomas Aquinas, Siger of Brabant, Matthew of Aquasparta, Peter Auriol, Robert Holkot and Thomas Bradwardine. The fourth chapter focuses on a relatively unknown 13th century work Liber de bona fortuna, attributed to Aristotle. Liber de bona fortuna, consisting of Latin translations of chapters found originally in Aristotle’s Ethica Eudemia and Magna Moralia, asks whether good fortune ought to be attributed to nature, intellect or god. A number of medieval authors, including e.g. Thomas Aquinas, Giles of Rome, Henry of Ghent, John Duns Scotus and Peter Auriol, became highly interested in Liber de bona fortuna. They provided original explanations of the phenomenon of good fortune, ranging from Henry of Ghent’s providential model to Giles of Rome’s naturalistic and Peter Auriol’s psychologizing explanations. This study shows that the central philosophical questions regarding providence, considered important in the ancient era, were inherited and adopted in medieval theology. These questions include most importantly 1. Whether divine providence is reconcilable with freedom of the will and contingency in general; 2. Whether divine providence is concerned with all particular beings, or exclusively with species of beings; and 3. Does divine providence cause its effects immediately or through the mediation of a chain of secondary causes. A special theme regarding the first question is how divine providence may be reconciled with evil and sinful actions committed by rational agents. I argue that two different strategies of treating these questions may be distinguished in the philosophical thought of the 13th and 14th centuries. According to the accidental strategy of reconciling divine providence and evil, evil results accidentally from God’s good providential plan. While evil is not part of divine providence qua evil, it comes under the influence of providence by receiving a just punishment. In contrast, the instrumental strategy of reconciling divine providence and evil treats evil as an instrument used by God for advancing his good plan for the creation. While evil remains evil considered from the created perspective, considered from the divine perspective it has an instrumental function. It is noted that while some authors display a clear preference for one of these strategies, other authors employ them side by side.Tämä väitöskirja on historiallinen ja filosofinen tutkimus Jumalan kaitselmuksen opista 1200- ja 1300-lukujen latinankielisessä filosofisessa teologiassa. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten tällä aikakaudella aihepiiriä eksplisiittisesti käsitelleet teologit ymmärsivät Jumalan kaitselmuksen opin, sekä analysoida filosofisia ja teologisia ongelmia, joita nämä kirjoittajat pitivät keskeisinä. Tutkimus koostuu neljästä pääluvusta. Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan Jumalan kaitselmuksen opin historiallista taustaa Platonista, Aristoteleesta ja hellenistisen filosofian koulukunnista myöhäisantiikin kristillisiin kirjoittajiin, Augustinukseen ja Boethiukseen. Tässä yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota platonistisen ja aristoteelisen kaitselmusta koskevan tulkintatradition syntyyn. Toisessa ja kolmannessa luvussa käsitellään keskiajan kirjoittajien Jumalan kaitselmusta koskevia teorioita. Tärkeimpiä kirjoittajia näissä luvuissa ovat muun muassa Tuomas Akvinolainen, Sigerus Brabantilainen, Matteus Aquaspartalainen, Petrus Aureoli, Robert Holkot ja Tuomas Bradwardinus. Neljännessä luvussa keskitytään verrattain tuntemattomaan 1200-luvulla syntyneeseen teokseen Liber de bona fortuna. Kyseinen teos on latinankielinen käännös Aristoteleen Eudemoksen etiikan ja Suuren moraaliopin hyvää onnea käsittelevistä luvuista. Teoksessa kysytään, onko hyvä onni luonnon, järjen vai jumalan aiheuttamaa. Monet keskiajan kirjoittajat mukaan lukien Tuomas Akvinolainen, Aegidius Roomalainen, Henri Gentiläinen, Johannes Duns Scotus ja Petrus Aureoli osoittivat mielenkiintoa Liber de bona fortuna -teosta kohtaan. Heidän selityksensä hyvän onnen syistä ulottuivat Henri Gentiläisen Jumalan kaitselmusta korostavasta tulkinnasta Aegidius Roomalaisen ja Petrus Aureolin naturalistisiin ja psykologisiin selityksiin. Tutkimus osoittaa, että antiikin filosofian tärkeimmät Jumalan kaitselmukseen liittyvät kysymykset periytyivät keskiajan kristilliseen teologiaan. Tärkeimmät näistä kysymyksistä ovat 1. Onko usko Jumalan kaitselmukseen mahdollista sovittaa yhteen vapaan tahdon ja yleisesti kontingenssin olemassaolon kanssa; 2. Koskeeko Jumalan kaitselmus kaikki partikulaarisia olioita vai vain olioiden lajeja; 3. Aiheuttaako Jumalan kaitselmus vaikutuksensa välittömästi vai sekundaaristen syiden välityksellä. Ensimmäiseen kysymykseen liittyvä erityisteema koskee Jumalan kaitselmuksen yhteensovittamista inhimillisen pahan olemassaolon kanssa. Tutkimuksessa esitetään, että 1200- ja 1300-lukujen filosofisessa ajattelussa voidaan erotella kaksi strategiaa liittyen kaitselmuksen ja pahan yhteensovittamiseksi. Aksidentaalisen strategian mukaan paha seuraa aksidentaalisesti Jumalan hyvästä suunnitelmasta. Vaikka pahat asiat eivät ole osa Jumalan kaitselmusta itsessään, ne tulevat kaitselmuksen vaikutuspiiriin saadessaan osakseen oikeudenmukaisen rangaistuksen. Vaihtoehtoisen instrumentaalisen strategian mukaan pahoilla asioilla on Jumalan suunnitelmassa instrumentaalinen rooli. Jumala käyttää pahoja asioita hyvän suunnitelmansa edistämiseen. Instrumentaalisessa strategiassa paha on todella pahaa luodun maailman näkökulmasta, mutta sillä on positiivinen välinearvo Jumalan näkökulmasta. Tutkimuksessa osoitetaan, että eräät keskiajan kirjoittajat käyttivät aksidentaalista ja instrumentaalista strategiaa rinnakkain, toisten kirjoittajien suosiessa yhtä strategiaa toisen kustannuksella.
URI: URN:ISBN:978-951-51-3913-9
http://hdl.handle.net/10138/228641
Date: 2017-12-09
Subject:
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
DIVINEPR.pdf 1.755Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record