Argumentation by Quotations : The Rhetorical Functions of Scriptural Quotations in Romans

Abstract

This doctoral dissertation examines the rhetorical functions of scriptural quotations in Paul’s argumentation in the Letter to the Romans. The study addresses the following questions: 1. What functions do quotations perform in Paul’s argumentation? 2. Does Paul render the quotation accurately according to a wording known to him or does he adapt the wording himself? 3. How does the function of a quotation in Romans relate to the original literary context of the quoted words? 4. What kind of scriptural knowledge is required to follow Paul’s argumentation? What information does the audience possibly need to supply to understand Paul’s use of quotations?

The study discusses only explicit quotations, not the entirety of scriptural references. The search for the origin of Paul’s wording of quotations is based on a careful text-critical comparison that takes into account the textual pluriformity of the first century CE. The wording of the quotations is compared with different readings of the textual tradition of the Septuagint and with various Hebrew readings. When analysing the rhetorical functions that quotations perform in Paul’s argumentation, the study draws upon modern research on quotations. First, it makes use of the observations and terminology that derive from the Demonstration Theory developed by psycholinguists Herbert Clark and Richard Gerrig. This theory explores various functions that quotations may perform in a discourse. Second, the study applies Meir Sternberg’s theory on recontextualizing quotations.

The dissertation shows, first, that Paul’s use of quotations is characterized by diversity. This diversity manifests itself in the argumentative functions of quotations, in various degrees of continuity between the original literary context of the quoted words and their new context in Romans, in the degree of scriptural competence needed to follow the argumentation, and in Paul’s ways of handling the wording of a quotation. In several cases, the study offers completely new solutions to the textual problems that the quotations pose. Second, the study demonstrates that Paul actively controls the “meaning” of quotations. The study highlights the diverse techniques he uses to guide the reading process of the audience: he carefully selects which words of a passage to quote and which not, frequently modifies the wording of quotations, and actively creates a new frame for the quoted words. Third, it is suggested that if one seeks to determine Paul’s intention, one should give priority to the interpretive hints he gives over what may possibly “echo through” the quoted words. Paul remains in control of the message that emerges when the scriptural voices intermingle with his own words.

PYHIEN KIRJOITUSTEN LAINAUKSET RETORISINA KEINOINA PAAVALIN ARGUMENTAATIOSSA

Eksegetiikan eli raamatuntutkimuksen alaan kuuluva väitöskirjatutkimus tarkastelee, millä tavoin Paavali käyttää pyhien kirjoitusten lainauksia argumentaationsa osana. Paavalin 50-luvulla jaa. kirjoittamassa Kirjeessä roomalaisille on 51 suoraa lainausta juutalaisten pyhistä kirjoituksista, joista muodostui myöhemmin kristittyjen Vanha testamentti.

PAAVALI MUUTTAA LAINAUSTEN MERKITYSTÄ

Tutkimus osoittaa, että Paavali pyrkii aktiivisesti ohjaamaan kirjeen lukijoita tulkitsemaan lainaukset tietyllä tavalla. Ensinnäkin hän valikoi tarkoin, mitkä sanat lainaa ja mitkä jättää lainaamatta. Lainatut sanat voivat istua uuteen kontekstiinsa ongelmitta ja näennäisesti tukea Paavalin argumenttia, vaikka niiden alkuperäinen kirjallinen konteksti sisältäisikin sen kannalta kyseenalaista ainesta. Toiseksi, Paavali muokkaa lainauksen sanamuotoa tarkoituksellisesti noin joka toisessa tapauksessa. Hän jättää sanoja pois, lisää niitä, vaihtaa ilmausten paikkaa, korvaa sanoja toisilla ilmaisuilla, muuttaa kieliopillisia muotoja ja yhdistelee lainauksia yhdeksi kokonaisuudeksi. Kolmanneksi, hän reunustaa lainauksen erilaisilla sen tulkintaan vaikuttavilla elementeillä: hän esittelee lainauksen johtolauseella, tekee johtopäätöksiä ja sitoo lainauksen omiin huomioihinsa toistamalla siinä esiintyviä ydinsanoja.

ALKUPERÄINEN VAI UUSI ASIAYHTEYS?

Tulokset kyseenalaistavat oletuksen, että kirjoitusten lainauksia tulisi lähestyä niiden alkuperäisen kontekstin valossa Paavalin viestin ymmärtämiseksi. Samoin ongelmalliseksi osoittautuu väite, että Paavali olisi rakentanut argumentaationsa olettaen, että kirjeen lukijat tuntevat lainausten alkuperäisen asiayhteyden.

Tutkimus havainnollistaa pyhien kirjoitusten lainaamiseen liittyviä ongelmia: kontekstin muuttuminen muuttaa väistämättä lainattujen sanojen merkitystä, mutta lainaajan on mahdollista myös tarkoituksellisesti ohjata niiden tulkintaa oman argumenttinsa mukaiseen suuntaan.

MITÄ TUTKITTIIN

Tutkimuksessa kysytään: 1) Millaisia tehtäviä lainauksilla on Paavalin argumentaatiossa? 2) Kuinka tarkasti Paavali lainaa tuntemaansa sanamuotoa? 3) Miten lainauksen tehtävä Roomalaiskirjeessä suhteutuu sen alkuperäiseen kirjalliseen kontekstiin? Missä määrin sanojen merkitys muuttuu uuden kontekstin myötä? 4) Minkä tasoista kirjoitusten tuntemusta Paavalin argumentaation seuraaminen edellyttää lukijoilta?