Children with specific language impairment in primary health care – tests, assessment, prevalence and home activities

Näytä kaikki kuvailutiedot

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-4035-7
Julkaisun nimi: Children with specific language impairment in primary health care – tests, assessment, prevalence and home activities
Tekijä: Hannus, Sinikka
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, Clinicum
Opinnäytteen taso: Väitöskirja (artikkeli)
Tiivistelmä: Developmental language disorders in children are common and constitute a common reason for support in both health care and school system. Specific language impairment (SLI) is diagnosed in Finland in accordance with the ICD (International Classification of Diseases) with either F80.1 or F80.2 diagnoses. The terminology related to SLI is not internationally unambiguous. Studies indicate that SLI may entail more extensive difficulties than those related purely to language and, also, that SLI in childhood persists into adulthood. SLI has been studied very little within the Finnish service system. The present study explored SLI in the primary health care of one Finnish town. The children participating in the study belonged to the multidisciplinary SLI in Vantaa study group. SLI in Vantaa consisted of all the Finnish speaking children born in 1998 and 1999 who had been diagnosed with the diagnosis F80.1 or F80.2 in the secondary health care, and their matched controls. The first data set assessed the test use of the speech and language therapists (SLTs). In the second data set, the test performance of the children diagnosed with SLI was compared to that of their matched controls. The third study analysed the prevalence of the diagnosed SLI in the SLTs’ statistics over a period of eleven years. The fourth study compared the home activities of the children with SLI with those of their matched controls. The tests that were considered to be the best in separating the children with SLI from their peers were the same ones that the SLTs had most confidence in and that they most frequently used. On the other hand, the SLTs used some tests to assess also other constructs of language than those for which these tests were originally devised. The prevalence of SLI remained lower than the internationally reported level, even though it did increase during the study period. The low prevalence raised the possibility of under-diagnosing of SLI. When comparing the peer groups in home activities, similarities outnumbered differences. The existing differences seemed to be related to something else than language difficulties. Unifying and developing the assessment procedures of SLI is needed in Finland. Organising the future studies in collaboration between the researchers and the clinicians may benefit the children with language disorders in the best possible way.Lasten kielenkehityksen häiriöt ovat yleinen syy tukitoimiin terveyspalveluissa ja kouluissa. Kielenkehityksen häiriöistä kielellinen erityisvaikeus diagnosoidaan Suomessa ICD -luokituksen mukaisesti joko F80.1 tai F80.2 – diagnooseilla, mutta diagnosointikriteerit ja terminologia eivät ole kansainvälisesti yksiselitteisiä. Kielellisestä erityisvaikeudesta on Suomen palvelujärjestelmissä kerätty vain vähän tietoa, vaikka tutkimukset osoittavat, että lapsuuden kielellinen erityisvaikeus vaikuttaa aikuisiässäkin. Tutkimusten mukaan kielelliseen erityisvaikeuteen voi liittyä myös laajempia kuin pelkästään kieleen liittyviä vaikeuksia. Tutkimuksessa tarkasteltiin kielellistä erityisvaikeutta yhden kaupungin perusterveydenhuollon puheterapeuttien työssä. Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat osa monialaista Kielellinen erityisvaikeus Vantaalla tutkimusta. Kielellinen erityisvaikeus Vantaalla tutkimukseen kuuluivat kaikki suomea äidinkielenään puhuvat vantaalaiset vuosina 1998 ja 1999 syntyneet lapset, jotka olivat erikoissairaanhoidossa saaneet diagnoosin F80.1 tai F80.2 ja heidän vertaisparinsa. Tutkimus koostui neljästä eri aineistosta. Ensimmäisessä aineistossa tarkasteltiin puheterapeuttien testikäyttöä. Toisessa aineistossa verrattiin kielellinen erityisvaikeus -diagnoosin saaneiden lasten testisuoriutumista vertaisparien suoriutumiseen. Kolmannessa aineistossa tarkasteltiin kielellisen erityisvaikeuden esiintyvyyttä puheterapeuttien tilastoissa yhdentoista vuoden seurannan aikana. Neljännessä aineistossa verrattiin tutkimuslasten ja vertaisparien kotiajankäyttöä viikon ajan. Testit, jotka erottelivat kielihäiriöiset lapset verrokeista parhaiten, olivat pääosin samoja, joihin puheterapeutit luottivat eniten ja joita he käyttivät eniten. Puheterapeutit käyttivät testejä arvioimaan myös muita kielellisiä osa-alueita kuin mihin ne alun perin on tarkoitettu. Kielellisen erityisvaikeuden esiintyvyys jäi kauaksi kansainvälisesti raportoidusta esiintyvyydestä, vaikka se tarkastelujaksolla lisääntyikin. Alhainen esiintyvyys viittaa kielellisen erityisvaikeuden alidiagnosoinnin mahdollisuuteen. Lapsiryhmien kotiajankäyttö oli enemmän samanlaista kuin erilaista. Havaitut erot näyttävät liittyvät enemmän toiminnan ohjaamisen vaikeuteen kuin kielelliseen vaikeuteen. Kielellisen erityisvaikeuden tutkimuskäytänteiden yhdenmukaistaminen ja niiden kehittäminen ovat tarpeen. Tutkijoiden ja kliinistä työtä tekevien puheterapeuttien osaamisen yhdistäminen saattaa hyödyttää kielihäiriöistä lasta parhaiten.
URI: URN:ISBN:978-951-51-4035-7
http://hdl.handle.net/10138/232391
Päiväys: 2018-03-23
Avainsanat:
Tekijänoikeustiedot: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.


Tiedostot

Latausmäärä yhteensä: Ladataan...

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä
Children.pdf 826.1KB PDF Avaa tiedosto

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot