Kirkkomusiikki

 

Recent Submissions

  • Vitri, Elina (2020)
    Tämän tutkielman kohteena on kanttoreiden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan lisävihkoa (2016) koskevat käsitykset, kokemukset, ajatukset ja asenteet. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, pitävätkö kanttorit lisävihkon virsiä käyttökelpoisina. Lisävihko otettiin käyttöön Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa ensimmäisenä adventtisunnuntaina 27.11.2016. Tutkimuksen aloittamisen aikaan lisävihkoa, siihen liittyviä asenteita ja kokemuksia ei ollut tutkittu vielä ollenkaan. Kanttoreiden kokemuksia lähestyttiin ja tutkittiin kvalitatiivisen tutkimuksen keinoin. Tutkimussuuntauksena toimi lähinnä fenomenografinen lähestymistapa. Fenomenografisen tutkimusotteen tavoitteena on tuoda kuuluviin ihmisten erilaisia käsityksiä tutkittavasta asiasta. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien kanttoreiden neuvottelupäivillä Kuopiossa, helmikuussa 2019. Kyselylomakkeeseen vastasi 63 kanttoria. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Aluksi vastaukset pelkistettiin ja teemoiteltiin. Tämän jälkeen aineisto tyypiteltiin ja ryhmiteltiin tutkimustuloksiksi. Kanttorit pitävät virsikirjan lisävihkoa käyttökelpoisena. Se koetaan työtä rikastuttavana, monipuolisena kokoelmana, joka puhuu nykyajan ihmisten kielellä niin tekstillisesti kuin musiikkityylillisesti. Sitä voi käyttää monipuolisesti erilaisissa tilanteissa ja työtehtävissä, sillä se sisältää eri ikäisille ja kirkkovuoden ajankohtiin sopivia virsiä. Laimeista ennakko-odotuksista huolimatta lisävihkoon suhtautuminen oli muuttunut suurimmalla osalla käytön myötä myönteisemmäksi. Käyttökelpoisuudestaan huolimatta lisävihko sisältää myös vaikeasti käytettäviä virsiä, joita kuvailtiin ”oudoiksi”, perinteisistä virsistä liikaa poikkeaviksi, vaikeasti yhteislaulettaviksi erityisesti rytminsä tai harmoniansa osalta. Haasteena lisävihkon käytössä kanttorit kokevat eniten omien säestystaitojen ja/tai säestysresurssien puutteen.
  • Alasaarela, Laura (2019)
    Tämän työn lähtökohtana on kysymys: millaisena kutsumus näyttäytyy kanttoreiden näkökulmasta? Tarkastelen tässä työssä kanttoreiden näkemyksiä siitä, mitä kutsumus heille henkilökohtaisesti merkitsee ja miten kutsumus näkyy heidän työnsä arjessa. Toisena tutkimustehtävänäni on selvittää, miten kanttorin ammatti kanttoria kutsuu. Tähän sisältyvät niin alalle hakeutumisen motiivit kuin myös kutsumuksen ja ammatillisen identiteetin muovautuminen kanttorin uran aikana, elämän ja työuran erilaisissa käänteissä. Työni aineisto koostuu kuuden kanttorin syvähaastatteluista, jotka olen toteuttanut toukokuun ja elokuun 2019 välisenä aikana. Haastatteluissa kanttorit kertovat musiikki- ja seurakuntataustastaan, kirkkomusiikkiopintoihin hakeutumisestaan sekä opiskelu- ja työpoluistaan peilaten kutsumustaan niiden erilaisiin vaiheisiin. Litteroiduin haastatteluaineiston olen luokitellut ydinteemoihin, joiden suhdetta kutsumukseen tarkastelen analyysissa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hengellisen työn ammatteihin liitetään kutsumustyön ajatus. Kutsumus tarkoittaa yhtäältä syvää sitoutumista työhön, toisaalta siihen sisältyy myös ajatus kutsun esittäjästä, työhön saadusta valtuutuksesta. Kristillisessä teologiassa kutsumus nähdään niin kutsuna hengelliseen, kuin myös maalliseen työhön sekä ennen kaikkea lähimmäisen palvelemiseen. Tutkimukseeni haastatellut kanttorit ovat hyvin kutsumustietoisia. Yhtäältä heitä kutsuu työhön musiikki, toisaalta kirkon sanoman julistaminen ja lähimmäisen palveleminen. Kutsumus on kanttoreille syvä motivaation ja toisaalta myös työssä jaksamisen lähde. Kutsumukseen liittyy myös haasteiden ja kutsumuksen kyseenalaistamisen aikoja. Kutsumus on kanttoreille turva työn ajoittain raskaassakin arjessa, mutta juuri arki myös haastaa kutsumuksen. Kutsumusta tarkastellessa väistämättä esiin nousivat työhyvinvoinnin, työssä jaksamisen sekä työpaikan ilmapiirin kysymykset. Kirkon akateemisten jäsentutkimuksen 2018 mukaan työuupumus koskettaa lähes joka kolmatta kanttoria. Näin oli myös haastattelemieni kanttoreiden kohdalla. Työssä uuvuttavat tekijät nakersivat kutsumusta, kun taas työhyvinvointia edistävät seikat voi nähdä myös kutsumusta vahvistavina. Kutsumusta ja kutsumustietoisuutta vahvistamalla tuetaan kanttorin työmotivaatiota sekä työssä jaksamista. Esitänkin työni lopputulemana kutsumustietoisuuden lisäämisen ja kutsumusta tukevien tekijöiden merkitystä niin kirkkomusiikin koulutuksessa kuin myös seurakuntatyössä.
  • Kraft, Anne-Mari (Sibelius-Akatemia, 2008)
    Tutkimuksen aiheena oli selvittää miten urkujen hankinta etenee ja miten seurakuntien, urkurakentajien ja asiantuntijoiden erilaiset toimintatavat vaikuttavat hankkeen etenemiseen. Sain työhöni aineistoa Kirkkomusiikki- ja Organum-lehtien artikkeleista, urkurakentajien ja asiantuntijoiden haastatteluista, internetistä sekä Haukiputaan, Iin ja Pudasjärven seurakunnista. Tarkastelen tutkielmassani lähemmin seurakuntien urkuhankintojen vaiheita, tarjouspyynnön tekemistä, tarjousten vertailua ja urkurakentajan valintaa. Tutkin aluksi urkujen hankintaa yleisellä tasolla ja tarkastelen kansallista julkisia hankintoja koskevaa lakia ja EU:n ohjeita. Sen jälkeen vertailen esimerkkiseurakuntien urkuhankintoja keskenään ja pohdin, miten eri tahojen erilaiset toimintatavat ovat vaikuttaneet hankkeen etenemiseen. Kiinnitin huomiota siihen, miten hyvin urkutoimikunnat tietävät tarjouspyyntöä tehdessään minkälaisen soittimen ne haluavat ja miten selkeästi toiveet ilmaistaan tarjouspyynnössä. Kiinnitin huomiota tarjousten käsittelyyn ja siihen, valittiinko tarjouskilpailun voittaja tarjouspyynnössä mainituilla perusteilla. Selvitin myös, mistä mahdolliset ongelmat johtuivat ja pohdin, olisiko seurakunta voinut estää ongelmien syntymisen jotenkin. Tutkimissani urkuhankinnoissa hankaluudet johtuivat lähinnä siitä, etteivät seurakunnat saaneet tarjouspyyntöä vastaavia tarjouksia. Syynä tähän olivat epäselvyydet tarjouspyynnössä ja toisaalta urkurakentamoiden huolimattomuus tai ymmärtämättömyys. Iin ja Pudasjärven urkuhankintojen ongelmia käsiteltiin markkinaoikeudessa. Seurakuntien luottamuselinten, arkkitehtien, museoviraston tai muiden tahojen kanssa ei vaikuttanut olevan hankaluuksia. Urkuhankinnan käsittely markkinaoikeudessa on harmillista seurakunnan ja urkurakentajan kannalta, koska se voi venyttää hankintaa ajallisesti jopa vuodella. Tällöin urkurakentamon on vaikea suunnitella töitä tuleville vuosille ja seurakunta joutuu odottelemaan urkujen rakentamisen aloittamista. Oikeuskäsittely on myös kallista. Maksajaksi joutuu joko valittaja eli hakemuksen tekijä tai seurakunta. Oikeuskäsittely antaa myös negatiivista julkisuutta, mikä muokkaa mielikuvaa seurakunnan toiminnasta, uruista ja urkutaiteesta.
  • Sateila, Hanna (Sibelius-Akatemia, 2011)
    Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaista musiikkikasvatusta luterilaisessa seurakunnassa tällä hetkellä järjestetään, miten seurakunnan työntekijät suhtautuvat musiikkikasvatukseen ja miten musiikkikasvatustoimintaa voisi työntekijöiden yhteistyönä kehittää ja tehostaa. Tutkimus on tapaustutkimus eräästä eteläsuomalaisesta seurakunnasta. Tutkimus on toteutettu haastattelumenetelmää käyttäen. Tutkimukseni yksi osa-alue on syksyllä 2007 alkanut yhteistyö Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksen ja Sibelius-Akatemian Kuopion osaston kanssa. Yhteistyön tarkoituksena on tuottaa kunnan ja seurakunnan tarpeisiin sellaisia henkilöitä, joilla on sekä musiikkikasvattajan että kanttorin koulutus. Tutkimukseni yksi tavoite oli selvittää, millainen rooli musiikkikasvattaja-kanttorilla voisi olla seurakunnassa tai seurakuntayhtymän yhteisenä työntekijänä. Tutkimukseni perusteella tutkittavassa seurakunnassa musiikkikasvatustoimintaa on jo tällä hetkellä melko paljon, mutta työntekijät olivat myös halukkaita kehittämään sitä monin eri tavoin. Seurakunnasta löytyi paljon avoimuutta uusille innovaatioille, ja työntekijät kokivat kaksoispätevyyden erittäin hyödyllisenä ja tervetulleena vaihtoehtona. Musiikkikasvattaja-kanttori otettaisiin innostuneesti vastaan tutkimukseni seurakunnassa, ja kaksoispätevyyden omaavalle henkilölle keksittiin useita eri merkityksiä ja käytännön sovelluksia kanttorikuvan laajentamisesta seurakuntayhtymän yhteiseksi kouluttajaksi ja musiikkikasvatuksen kehittäjäksi.
  • Soranta, Emilia (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Tällä tutkimuksella haluttiin selvittää naisten ja miesten mahdollisia suhtautumiseroja urku-improvisointiin. Tutkimuksen kyselyaineisto koostuu Sibelius-Akatemian Urkuimprovisointi 3 -opintojakson vuosina 1990-2011 suorittaneiden vastauksista (7 naista, 23 miestä). Keskeisimpänä kirjallisuuslähteenä tutkimuksessa on käytetty psykodynaamista ja feminististä musiikintutkimuskirjallisuutta. Tutkielma on luonteeltaan kartoittava ja tulokset koskevat vain tutkittavaa joukkoa, eivätkä ole yleistettävissä suoraan laajempaan perusjoukkoon. Miesten ja naisten suhteessa urkuimprovisointiin on havaittavissa eroavuuksia. Tämän tutkielman tulokset kertovat miesten naisia yleisemmästä suuntautuneisuudesta improvisointiin ja laajoihin urkuimprovisointiopintoihin. Naisten suorittamien korkeimman tason urku-improvisointiopintojaksojen (Urkuimprovisointi 3) määrä on marginaalinen otettaessa huomioon heidän lukumäärällinen valtaenemmistö urkuimprovisointia sisältävissä oppiaineissa (kirkkomusiikki ja urut). Itsetunto- ja muut mentaaliset kysymykset nousivat naisten kohdalla selkeämmin esille kirjallisuudessa ja kyselyaineistossa. Miesten vastauksissa tuli jonkin verran enemmän ilmi musiikilliset taidot, musiikillinen tuntemus sekä tekniset valmiudet. Opettajan kannustuksella on urkuimprovisointiopinnoissa suuri merkitys, naisille se näyttäytyi hieman tärkeämpänä. Motivaatiotekijöissä oli paljon samansuuntaisuutta, mutta myös eriytymistä. Tutkittavien suhde julkisiin improvisointitilanteisiin oli osin problemaattinen, naisilla piirre korostui enemmän. Sekä miehet että naiset pitivät itsetuntonsa ja urkuimprovisointitaitojensa kehitystä merkittävänä Sibelius-Akatemian opintojen aikana. Urkuimprovisointi 3 -opintojakso on muuttunut historiansa aikana aikaisempaa vaativammaksi, monipuolisemmaksi ja vapaammaksi.
  • Lukkari-Lohi, Aliisa (Sibelius-Akatemia, 2012)
    Laulun tasosuoritusten arviointi toteutetaan lautakunta-arviointina, joka on tyypillinen musiikkioppilaitosten arvioinnin muoto. Tämän tutkielman tavoitteena on saada monipuolista laadullista tietoa laulun tasosuoritusten arviointikriteereistä ja lautakunta-arvioinnista arviointimuotona. Tutkielma valottaa arviointimuotoon liittyviä ongelmakohtia ja kehittämistarpeita. Teoriaosuus käsittelee arvioinnin lajeja ja tehtäviä, eettisiä periaatteita, sekä arvioinnin kehittymistä ja sen kehittämistä, musiikkiesityksen arviointia ja laulamisen eri osa-alueita. Teoriaosuus valaisee erilaisia oppimiskäsityksiä ja niiden vaikutusta arviointitapoihin. Tutkimuskysymykseni koskevat laulun arviointikriteereitä ja lautakunta-arviointia tasosuoritusten yhteydessä, sekä arvioinnin kehittämistarpeita ja kirjallisen kriteeristön julkaisemista. Auditointiraportti (2010) edellytti Sibelius-Akatemialta opiskelija-arvioinnin arviointikriteereiden pohdintaa ja läpinäkyvyyttä. Tämä tutkielma pyrkii vastaamaan tähän laulun arvioinnin osalta. Tutkimustuloksia ovat laulun arviointikriteerit, jotka jaetaan seitsemään osioon: ääneen, tekniikkaan, ohjelmaan, musikaalisuuteen, artikulaatioon ja fonetiikkaan, taiteellisuuteen ja yleiskuvaan. Arviointikriteerit on myös laadittu jokaiselle tasosuoritustasolle erikseen. Lautakuntatyöskentelyn kehittymistä ja nykytoteutusta kuvataan. Ongelmakohtina nähdään arvioinnin jonkinasteinen subjektiivisuus, kollegan työn arvioiminen ja oppimiskäsitysten muutoksesta johtuvat ristiriidat arvioijien ajatusten ja arvioinnin institutionaalisen toteutuksen välillä. Lautakunta-arvioinnin kehittämisehdotuksia olivat ulkopuolisen arvioijan käyttö, arvioinnin ajankohdan pohdinta ja arvioinnin laadun pohdinta, mm. kirjallista arviointia lisäämällä. Kaikki tutkittavat ovat valmiita kirjallisten arviointikriteereiden julkaisemiseen, mikä lisäisi arvioinnin validiutta ja reliaabeliutta. Tasosuorituskäytäntö pohjautuu behavioristiseen oppimiskäsitykseen, mutta laulun lehtoreiden ajatukset ovat konstruktivistisia eli on tarve ottaa arvioinnissa huomion oppimiseen liittyviä asioita, joita nyt arviointimuoto ei mahdollista huomioon otettavaksi.
  • Winstén, Rosina (Sibelius-Akatemia, 2009)
    Kansanopistolaisuus aatteena levisi Tanskasta autonomiseen Suomeen 1800-luvulla. Nationalismi ja kansanopistolaisuus auttoivat levittämään käsitystä kansallisvaltiosta ja sen yhtenä vahvana ilmenemismuotona olivat laulut, joilla kansaa kasvatettiin ja ohjattiin yhteisöllisyyden tuntemiseen. Painetut laulukirjat auttoivat materiaalin levittämisessä. Yliopistojen osakunnilla oli myös tärkeä asema laulun aatteen muodostumisessa. Maakuntalauluja tilasivat niin maamiesseurat kuin osakunnat ja ne vahvistivat alueellista identiteettiä. Tutkielmassa esitellään Suomen maakunnat lauluineen ja pohditaan maakuntalaulujen merkitystä historiallisesta näkökulmasta. Nationalismin kulta-aikana fennomania ja svekomania vaikuttivat identiteettimme muovautumiseen ja kansallisten tunnuksien, kuten laulujen syntymiseen. Suomi kurkotti kohti Eurooppaa samalla korostaen omaa identiteettiään. Kansainvälistyminen ja maahanmuutto on vaikuttanut käsityksiin itsestämme. Onko se vaikuttanut myös laulun aatteeseen, sitä tutkielmassa pohditaan kyselyllä, joka on suunnattu peruskoulun musiikinopettajille.
  • Huhtanen, Kaija (Sibelius-Akatemia, 2013)
    Käsittelen tässä tutkimuksessa kanttorin ammatillista identiteettiä ja sen rakentumista. Tutkimuksen kohteena ovat kanttoriksi opiskelevien sekä kanttorina toimivien henkilöiden puhe omasta kanttorin ammatillisesta identiteetistään sekä sen muotoutumisen vaiheista. Tutkimusaineistona ovat kolmen kirkkomusiikinopiskelijan sekä kahden kanttorina toimivan henkilön elämäkerralliset haastattelut, jotka tein vuosina 2012–2013. Tutkimustehtäväni on kaksiosainen. Selvitän ensinnäkin, millaisena tutkittavat kuvaavat ammatillisen identiteettinsä. Toiseksi haen vastausta siihen, millaisen prosessin kautta kanttorin ammatillinen identiteetti rakentuu. Lähestymistapa tutkimuksessa on narratiivinen ja elämäkerrallinen. Analyysin toteutan ensinnäkin redusoimalla aineiston ydinnarratiiveiksi, minkä jälkeen käytän seuraavia teoreettisia käsitteitä: identiteetti ja sen rakentuminen, ammatillinen identiteetti, mahdollisest minä-konstruktiot sekä merkittävät toiset. Lopuksi kokoan kunkin haastatellun elämänkertomuksesta ilmenevät henkilökohtaiset merkitykset yksilölliseksi kanttoriudeksi, eli kanttorina olemisen tavaksi, jossa muusikkous, pedagogisuus sekä seurakunnan työntekijyys painottuvat henkilökohtaisella tavalla. Tarkastelen identiteetin rakentumista ja siitä kertomista kunkin haastatellun elämänkertomusta vasten, koska haluan tavoittaa kanttoriksi tulemisen yksilöllisen ulottuvuuden. Tutkimuksessa haastatellut opiskelijat ja kanttorit ovat opiskelleet ja eläneet kontekstissa, jota määrittää suomalainen kirkkomusiikin koulutus sekä Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Tästä syystä olen tarkastellut sekä kirkkomusiikin koulutusta että kirkon työntekijyyttä. Tutkimuksessa haastatelluista neljä on alun perin identifioitunut musiikkiin – soittamiseen ja/tai laulamiseen – ja vasta sen jälkeen heissä oli alkanut rakentua kirkon työntekijän identiteetti. Yksi, useita vuosia seurakunnassa työskennellyt kanttori, on alusta alkaen liittänyt identiteet-tiinsä seurakunnassa työskentelemisen. Kanttorin ammatillisen identiteetin rakentuminen näyttäytyy tutkimuksessa siten, että ensin yksilölle rakentuu voimakas musiikkiin kiinnittynyt identiteetti. Vasta tämän jälkeen, tyypillisesti työelämään siirryttyä, alkaa rakentua seurakunnan työntekijän identiteetti, mikä prosessina voi kestää useita vuosia. Koulutus vahvistaa selkeästi enemmän muusikon identiteettiä, jossa keskeistä on henkilökohtainen musiikillinen esittäminen. Pedagogisuuden elementti jää koulutuksessa vähälle; kuitenkin seurakuntatyöstä merkittävää – ja eritoten tulevaisuudessa kasvavaa – osuutta määrittää pedagogisuus eri muodoissaan. Myös seurakunnan työntekijän identiteetti jää koulutuksessa vaille huomiota. Johtopäätöksenä esitänkin, että kanttorien koulutusta uudistettaessa identiteettikysymykset olisi syytä huomioida.
  • Mansikkaniemi, Sanna (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Tutkielma tarkastelee latinalaisen kirkkolaulun vaiheita Suomessa sen maihinnoususta uskonpuhdistuksen alun murroskauteen saakka. Erityisen huomion kohteena ovat olleet lounaishämäläinen Tammelan seurakunta sekä sieltä löydetyt myöhäiskeskiaikaiset sekä varhaisen luterilaisen ajan kirkkolaulukäsikirjoitukset ja niiden suomenkieliset osuudet. Lännen kristillisen kirkon liturgiset sävelmät ovat suurelta osin syntyneet Keski-Euroopassa ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen aikana tai heti sen jälkeen. Suomeen latinalainen kirkkolaulu on tullut ristiretkien aikaan katolisen kirkon myötä. Tällöin maahamme alettiin tuoda myös liturgista kirjallisuutta. Kokonaisia tai lähes kokonaisia latinankielisiä liturgisia nuottikirjoja on säilynyt muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vain 1400-luvun lopusta ja 1500-luvun alusta. Aineistoa on kuitenkin runsaasti, tältä ajanjaksolta ovat peräisin myös Tammelan käsikirjoitukset. Reformaation vaikutuksesta sävelmiä alettiin kääntää kansankielisiksi, ja näin ollen myöhäisemmissä käsikirjoituksissa on latinan ohella käytetty myös suomea ja ruotsia. Tammelan kirkosta on em. kaltaisia messukirjoja löytynyt poikkeuksellisen runsaasti, todistettavasti peräti kahdeksan kappaletta. Tutkielmassa on tarkemmin esitelty Graduale Tammelensen ja Liber Ecclesiae Tammelensiksen sisältöä. Kirjojen sisältämistä sävelmistä on esitelty kolme sekvenssiä sekä antifoni. Latinalainen kirkkolaulu kokee nykyisin uutta renessanssiaan. Se on tavallaan irtautunut katolisen kirkon otteesta ja tullut länsimaisen kulttuurin itsenäiseksi osaksi. Tämä avaa uusia uria sekä tutkimukselle että latinalaisen kirkko laulun esittämiselle.
  • Koskinen, Marko ([Sibelius-Akatemia], 2008)